vuosikertomus årsberättelse annual review53

PORVOON KAUPPAOPPILAITOS
•
VUOSIKERTOMUS
ÅRSBERÄTTELSE
ANNUAL REVIEW
2010-2011
www.pkol.net
53
BORGÅ HANDELSLÄROVERK
•
PORVOO COMMERCIAL COLLEGE
REHTORIN KATSAUS
REKTORNS ÖVERSIKT
REPORT OF THE PRINCIPAL
Porvoon kauppaoppilaitokselle 53. lukuvuosi on ollut haastava
monessa mielessä. Vuoden aikana olemme vieneet uusien opetussuunnitelmien kehitystyön onnistuneesti loppuun. Näyttöjen kautta
alueen työelämästä on tullut entistä läheisempi yhteistyökumppani.
Oppilaitoksen tulevaisuus on edelleen kysymysmerkki, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että Porvoon kauppaoppilaitos ja Porvoon
Terveydenhuolto-oppilaitos fuusioidaan vuodesta 2012 alkaen.
Monikielisyys, kansainvälisyys, aikuiskoulutus ja etäopiskelu ovat
oppilaitoksen selkeät vahvuudet. Porvoon kauppaoppilaitos on merkittävä aluevaikuttaja. Kehittämistyötä tehdään paitsi yritysten ja eri
yhteisöjen, niin myös alueen muiden oppilaitosten kanssa. Kehittämistyössä oppilaitoksen hyvä menestys perustuu laadukkaaseen yhteistyöhön sekä kansallisten että kansainvälisten verkostojen kanssa.
Vi lever i en tid av ständiga förändringar. Dagens Finland är i allra
högsta grad en del av en global världsekonomi i vilken vårt land har
utvecklats till ett viktigt exportland. Ingenting kan dock tas för givet
och marknadsandelar kan hållas endast genom en ständig utveckling. Jag är helt övertygad om att vår framgång långt har varit beroende på vårt utbildningssystem. Borgå handelsläroverk ligger bra till i
detta avseende, en trespråkig inlärningsmiljö gör skolan synnerligen
väl förberedd för framtiden.
We are living in an open global market where capital and technology
are transferred to the world at an incredible speed. What happens
in the USA or China today can be seen on the financial markets in
Finland within seconds. The industrial countries are competing for
the best human resources on a more and more international labor
market. Porvoo Commercial College is taking its responsibility for this
process in our region very seriously.
The capability to provide tri-lingual (Finnish-Swedish-English) education, adult education, internationalization and distance learning are
clear strengths of the college. These strengths are continually developed, based on cooperation with our networks both at a national
and international level.
Työvoiman puute on jo nyt arkipäivän todellisuutta ja kehitys tulee
entisestään voimistumaan. Jo nyt elämme Suomessa, missä kaikkia
yhteiskunnan toimintoja ei voida ylläpitää ilman ulkomailta tulevaa
työvoimaa. Tulevaisuuden Suomi tulee olemaan monikulttuurinen
maa. Uskon myös, että varsinkin palvelualoilla tulee lähiaikoina syntymään hyvin paljon pieniä yrityksiä ja sillä tavalla voidaan tehostaa
henkilöresurssien käyttöä.
Monilla opiskelijoilla on ollut mahdollisuus työssäoppimiseen ja
opintomatkoihin ulkomailla. On syytä vahvistaa tätä suuntausta tulevaisuudessa, koska markkinat ovat avoimet. Lähes jokainen tarvitsee
kykyä ajatella ja toimia kansainvälisillä markkinoilla. Erityisen tärkeät
ovat mielestäni Ruotsin, Saksan, Venäjän ja Baltian markkinat. Näissä tapauksissa voidaan jo puhua kotimarkkinoista. Vuoden aikana
Espanjan asema on vahvistunut ja Ranska on tullut uutena maana
mukaan tarjontaamme.
Hur framtiden kommer att se ut är till största delen beroende på oss
själva. Dagens problem är av global karaktär och kan lösas endast av
en enig mänsklighet. Den värld vi lever i kan inte mer administreras
av nationella, egoistiska intressen, utan kräver en djupare internationell förståelse och framför allt nya metoder för att verkställa globala
beslut.
Goda praktiska och teoretiska kunskaper är inte alltid tillräckliga för
att nå framgång i arbetslivet. En stor del av framgången är beroende
på sociala färdigheter, som förmåga att arbeta i grupp, självständigt
ta ansvar och flexibelt anpassa sig till förändringar.
Katson luottamuksella tulevaisuuteen. Monikielistä, yrittäjähenkistä
palvelualoihin suuntautunutta kaupallista koulutusta tarvitaan entistä enemmän.
Jag ser med tillförsikt på framtiden. En mångspråkig handelsutbildning är livskraftig och viktig för regionens näringsliv.
The college, as a trilingual school, has a unique position in the
educational field in Finland.
Jarl Bergström
LUKUVUOSI
LÄSÅRET
STUDY YEAR
2010–2011
Porvoon kauppaoppilaitos tarjosi lukuvuonna 2010–2011 opetusta kolmella kielellä. Peruskoulupohjaista, kolmivuotista liiketalouden perustutkintoa (merkonomi)
opetetaan suomeksi ja ruotsiksi. Englanninkielinen koulutusohjelma on kaksivuotinen, ja se on tarkoitettu opiskelijoille, joilla on jo yksi toisen asteen tutkinto.
Borgå handelsläroverk är en trespråkig skola. Undervisningspråken inom den treåriga grundskolbaserade grundexamen (merkonom) är finska och svenska. Det
engelskspråkiga utbildningsprogrammet är tvåårigt och avsett för studerande som
redan har en examen från andra stadiet.
Vocational studies in Business Administration and Economics, the Merkonomi diploma programme is based on either upper secondary or high school education or
on a basic vocational education. QBA students complete their studies in two years.
Lukuvuosi / läsår / Study year 16.8.2010 – 1.6.2011
Syyslukukausi / hösttermin / Autumn term 16.8. - 22.12.2010
Syysloma / höstlov / Autumn holiday 21. - 22.10.2010
Kevätlukukausi / vårtermin / Spring term 10.1.2011 – 1.6.2011
Hiihtoloma / sportlov / Winter holiday 21.2.2011–25.2.2011
4 6
257
Opiskelijoita oli yhteensä 257 lukuvuonna 2010–2011. Enemmistö opiskelijoista tulee Porvoosta, muut edustetut lähikunnat olivat Askola, Sipoo, Pernaja, Pukkila, Loviisa, Pornainen, Lapinjärvi, Liljendal, Myrskylä, Mäntsälä, Ruotsinpyhtää, Pyhtää, Mäntsälä, Tuusula, Kauniainen ja Helsinki. Yhteensä 67 opiskelijaa suoritti myös lukio-opintoja.
Antalet studerande uppgick under läsåret till 257. Majoriteten av eleverna var borgåbor, följande närkommuner var också representerade: Askola, Sibbo, Pernå, Borgnäs, Lovisa, Lappträsk,
Liljendal, Mörskom, Mäntsälä, Pukkila, Strömfors, Kouvola, Tusby, Grankulla och Helsingfors.
Sammanlagt 67 studerande bedrev också gymnasiestudier.
The number of students in the English programmes was 42. They represented students from
the following countries: Russia, Latvia, Nepal, Bangladesh, Pakistan, Kenya, Moldova, Vietnam,
Sweden and Ethiopia. By nationalities the biggest group of students is coming from Russia.
Opiskelu on maksutonta, oppikirjat opiskelija hankkii itse. Opiskelija voi hakea Kelalta opintotukea ja koulumatkatukea. Opiskelijoiden ja henkilökunnan lounas- ja kahvilapalveluista huolehtii
Sodexho Oy. Opiskelijat saavat ilmaisen ja ravinto-opillisesti oikeanlaisen lounaan. Koulumme
oppilashuoltoryhmään kuuluvat: rehtori Jarl Bergström, apulaisrehtori Raili Puisto, oppilaanohjaaja Matti Talvela ja terveydenhoitaja Mervi Ravanne. Tarvittaessa kokouksiin osallistuvat myös
erityisopettaja Liselott Berg Ahlroth ja opiskelijacoach Annette Nyholm-Eriksson.
Studierna vid Borgå handelsläroverk är avgiftsfria, läroböckerna skaffar den studerande själv.
Studiestöd och reseersättning betalas enligt FPA:s gällande normer. Sodexho Oy ansvarar för
lunch- och kaféverksamheten. Alla studerande erhåller avgiftsfritt varje skoldag en näringsmässigt riktig lunch. Till elevvårdsgruppen hör rektor Jarl Bergström, biträdande rektor Raili Puisto,
studiehandledare Susanne Cederdahl och hälsovårdare Mervi Ravanne. Vid behov deltar i möten också skolans speciallärare Liselott Berg Ahlroth och studerandecoach Annette NyholmEriksson.
The study councellor and the coordinator of the QBA programme is Bryan Roberts who is often
assisted by Anita Eglite-Osmane. Nurse Mervi Ravanne examines all new students and provides
help and councelling in health issues. Studies are free of charge and students will be offered a
free lunch in a school canteen. Sodexho Oy is in charge of lunch- and café activities at the college.
UUSIEN TUTKINNON OSIEN KEHITTÄMINEN JATKUU
UTVECKLANDET AV LÄROPLANERNA FÖR NYA
EXAMENSDELAR PÅGÅR
THE DEVELOPMENT OF A NEW CURRICULUM
CONTINUED Vuonna 2009 aloittaneet opiskelijat olivat ensimmäinen ryhmä, joka aloitti opiskelunsa
uuden opetussuunnitelman mukaan. Näin ollen tänäkin vuonna he pääsivät ensimmäisinä opiskelemaan uusia tutkinnon osia kuten Markkinointitoimenpiteiden suunnittelu
ja toteutus, Sähköinen kaupankäynti, Toimistopalvelut, Kirjanpito ja Yrittäjyys. Keväällä
valmistuneet, vuonna 2008 opintonsa aloittaneet opiskelijat olivat viimeiset, jotka suorittivat vanhan opetussuunnitelman mukaisen tutkinnon.
Lukujärjestysten ja opetuksen suunnittelu on ollut haasteellista, sillä olemme halunneet
lisätä mahdollisuuksia valita tutkinnon osia joustavasti yli kielirajojen. Opiskelijat ovatkin osoittaneet jonkin verran halukkuutta tähän, ja muutama ruotsinkielinen opiskelija
on ensisijaisesti valinnut Toimistopalvelut suomen kielellä. Lisäksi keväällä toteutettiin
kaksikielinen Yrittäjyys tutkinnonosa, jossa oli sekä suomen– että ruotsinkielisiä opiskelijoita.
De studerande som inledde sina studier år 2009 är de första som avlägger examen enligt
den nya läroplanen. Under läsåret har de kunnat studera helt nya examensdelar som
Planering och genomförande av marknadsföringsåtgärder, Elektronisk handel, Kontorstjänster och Företagsverksamhet. Vårens utexaminerade merkonomer, som inledde sina
studier 2008, är de sista som avlägger examen enligt den gamla läroplanen.
Planeringen av undervisningen och uppgörandet av läsordningar har varit en stor utmaning eftersom vi strävat till att erbjuda flexibla möjligheter att avlägga examensdelar
över språkgränserna. De svenskspråkiga studerande har främst valt att studera Kontorstjänster på finska. Under våren genomfördes också examensdelen Företagsverksamhet
som ett språkbad för finsk- och svenskspråkiga studerande.
Both QBA classes studied now following the new curriculum. The QBA 2009 first had
a chance to study the new study modules: Bookkeeping, Planning and implementing
marketing communication and Entrepreneurship. There was also some co-operation
with the Swedish and Finnish groups especially in the practice company.
OSAAMINEN NÄKYVÄKSI PROJEKTISSA
KEHITETTIIN NÄYTTÖMATERIAALIA
Syksyllä 2010 käynnistyi Opetushallituksen rahoittama Osaaminen
näkyväksi- projekti, jonka tavoitteena on lisätä uusien perustutkintojen toimeenpanossa tarvittavaa osaamista sekä kehittää ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamista. Hankkeessa aloitettiin ammattiosaamisen näyttöjen kuvaaminen aidoissa työtilanteissa. Näistä
työstettiin materiaalia, joka sisältää kuvaa, tekstiä, videota ja ääntä.
Lukuvuoden aikana saatiin valmiiksi materiaalit viiden tutkinnon
osan esittelyaineistot. Aineistoa käytetään hyväksi työpaikkaohjaajien kouluttamisessa sekä esiteltäessä tutkinnonosia ja näyttöjä opiskelijoille. Hankkeen puitteissa aloitettiin myös näyttöjen suunnitteluun ja -arviointiin liittyvien lomakkeiden uusiminen. Projekti jatkuu
vuoden 2011 loppuun.
UTVÄCKLING AV YRKESPROVMATERIALEN I
PROJEKTET ”OSAAMINEN NÄKYVÄKSI”
Hösten 2010 startade det av Utbildningsstyrelsen finansierade projektet ”Osaaminen näkyväksi”. Målet med projektet är att öka kunnandet i att förverkliga både de nya studieplanerna och yrkesproven
i enlighet med de nya examensgrunderna. Under året började man
samla och göra informationsmaterial som beskriver yrkesproven
i verkliga arbetssituationer. Materialet innehåller bild, text, video
och ljud. Under året fick man filmer om fem studiedelar. Materialet
används vid utbildning av arbetsplatshandledare samt vid presentation av olika examensdelar och yrkesprov för studerande. Man började också förnya och utveckla blanketterna för planering och utvärdering av yrkesprov. Projektet fortsätter till utgången av år 2011.
UUSIA TOIMIJOITA KAUPPAOPPILAITOKSEN
TILOIHIN
Vuoden lopussa Haaga-Helian ammattikorkeakoulu luopui kolmannen kerroksen tiloistaan Kauppaoppilaitoksella ja muutti uuteen
Campukseen. Tilojen vapauduttua Porvoon kauppaoppilaitoksen
Yrityspalvelu muutti vuoden alusta yläkerran toiseen siipeen ja otti
käyttöönsä osan toisen kerroksen hallintotiloista. Pienien muutostöiden jälkeen Yrityspalvelu on kotiutunut Kauppiksen tiloihin hyvin.
Maaliskuun alussa muutti myös kuusi Kvarnbackenin koulun ensimmäistä ja toista luokkaa opettajiensa johdolla kolmannen kerroksen
toiseen siipeen omassa koulussa olleen kosteusongelman vuoksi.
Pienet koululaiset ovat tuoneet rakennukseen iloista touhua ja puuhastelua.
NYA AKTÖRER I HANDELSLÄROVERKETS
UTRYMMEN
Yrkeshögskolan Haaga-Helia avstod vid årsskiftet från sina utrymmen i tredje våningen och flyttade in i sitt nya Campus vid åstranden. Borgå handelsläroverks Företagsservice kunde därefter flytta
in i ändamålsenliga utrymmen i den nyare delen av tredje våningen
och administrativa utrymmen i andra våningen. Från början av mars
har Kvarnbackens skolas ettor och tvåor varit inhyrda i klassrummen
i tredje våningen. Småttingarnas vistelse i skolfastigheten har inneburit friska fläktar med roliga aktiviteter och stoj i korridorerna.
NEW ACTORS TO THE COLLEGE BUILDING
The Haaga-Helia Polytechnic moved to the new Campus in the end
of the year 2010. The Porvoo Commercial College Adult department
Yrityspalvelu moved from the city center to the third floor. After some
small renovation work they feel home in the building.
In the beginning of March six classes of first and second year students
with their teachers from the Kvarnbacke primary school moved to the
other wing on the third floor due to some humidity problems in their
own school. Small pupils have brought cheerful life to the college
building.
KAUPPIKSEN UUDET NETTISIVUT JA WILMA
JÄRJESTELMÄ OTETTIIN KÄYTTÖÖN
Kauppiksen nettisivut saivat uuden ilmeen ja ne otettiin käyttöön maaliskuun alussa. Tarkoitus on ollut kehittää sivujen luettavuutta ja toimivuutta sekä tuoda lisätä opiskelijoita kiinnostavia juttuja kuten opiskelijoiden omia urakertomuksia sekä uutisia oppilaitoksen tapahtumista.
Tarkoituksena on päivittää sivujen tiedot nopeasti. Sivut toimivat sekä
oppilaitoksen markkinoinnin että tiedottamisen kanavana.
Syksyllä otettiin myös käyttöön Wilma-järjestelmä, jonka avulla opiskelijat ja huoltajat voivat seurata poissaoloja, suorituksia ja tiedotuksia
omalta tietokoneeltaan. Myös lukujärjestykset näkyvät Wilmassa. Alkuvaikeuksien jälkeen huoltajat ovat olleet aktiivisia ottamaan yhteyttä
opettajiin ja ryhmänohjaajaan ongelmatilanteissa. Myös opettajat ovat
lähettäneet viestejä luokille ja yksittäisille opiskelijoille. Oppilaitoksen
tiedottaminen ja yhteydenpito on näin helpottunut.
NYA HEMSIDOR OCH WILMA
Skolans hemsidor har fått en ny utformning och togs i bruk i början av
mars. Avsikten har varit att utveckla sidornas läsbarhet och funktion
samt att få med mera material som intresserar de studerande. Via hemsidorna kan man bekanta sig med nuvarande och nyligen utexaminerade studerandes karriärberättelser och dessutom få aktuell information om vad som händer i Borgå handelsläroverk.
Under hösten togs skoladministrationsprogrammet Wilma i bruk. Med
hjälp av Wilma underlättas kontakten mellan vårdnadshavarna och
skolan. Via Wilma kan man följa med närvaro/frånvaro, studieprestationer och läsordningarna. Efter smärre initialsvårigheter har vårdnadshavarna aktivt börjat använda Wilma för kontakt med lärare och gruppledare i problemsituationer. Wilma används också flitigt som intern
kommunikationskanal. Som undervisningsplattform används Fronter.
NEW WEB PAGES AND WILMA SYSTEM
In the beginning of March the new, fresh looking web pages of the college were launched. The meaning has been to develop functionality
and readability of the pages and bring in some topics which could interest students. These are e.g. career stories and articles about events
in the college. The idea is that the pages would work for marketing and
informing channel.
In the autumn new Wilma-system was also launched. With this system,
students may follow their participation and study achievements, check
time schedules and send messages to teachers.
KOKEMUKSIA TYÖSSÄOPPIMISESTA
ERFARENHETER AV INLÄRNING I ARBETET
EXPERIENCES ABOUT ON THE JOB LEARNING
TYÖSSÄOPPIMASSA RADIO GLOBAL
FINLANDISSA - ESPANJASSA
Viisi Porvoon kauppaoppilaitoksen opiskelijaa: Pilvi Yliopas, Markus Varkki, Krista Hentunen, Fanny Sjögård ja Iida Henriksson
olivat viikon ajan huhtikuussa Espanjassa järjestämässä tapahtumaa Radio Global Finlandille, jossa suorittivat työssäoppimistaan. Maanantaiaamuna työnteko aloitettiin tapahtuman mainosmateriaalin jaolla. Mainoksia jaettiin Espanjan Fuengirolassa,
markkinatapahtuman yhteydessä, paikalla asuville ja lomaileville
suomalaisille.
Tiistaina vuorossa oli yrityksen edustamista lehtitalo Fuengirola.
fi:ssä. Siellä oppilaat pääsivät tapaamaan lehtitalon henkilökuntaa ja valmistelemaan Centro Finlandian pihassa järjestettävää
tapahtumaa.
Keskiviikkoaamu alkoi aikaisella herätyksellä. Centro Finlandiassa
oppilaat olivat paikalla jo yhdeksältä aamulta. Nyt oli vuorossa
koko päivän kestävää kovaa työtä: lava rakennettiin ja mainosmateriaalit aseteltiin paikoilleen ja samalla koottiin koripalloon
tarvittava kori. Kaikki tietenkin televisioitiin nelosella elokuussa
näytettävään, 12-osaiseen, Fuengirola-nimiseen televisiosarjaan.
Itse tapahtuma lähti käyntiin kello 11.00 Radio Global Finlandin
toimitusjohtaja Pekka Heikkilän suorana radiosta lähetettävällä
avauksella. Avauksen jälkeen meikkitaiteilija Aila Rosholm, piti
meikkiluennon ja samaan aikaan pyöräytettiin käyntiin myös
katukoris turnaus. Yhteensä viisi joukkuetta osallistui tavoittelemaan Radio Global Finlandin järjestämän turnauksen päävoittoa,
jonka lopulta vei toinen pyörätuoleissa pelanneista joukkueista.
Tapahtuma sujui hyvin vaikka matkalle sattui mutkia ja vähän
stressiä.
Krista, Pilvi, Iida, Fanny ja Markus
AURINKORANNIKKO kevät 2011
Porvoon kauppaoppilaitos, Porvoon terveydenhuolto-oppilaitos
och Costa Blanca Suomi-Seura ry ovat rakentaneet keskenään
toimivan yhteistyöverkoston, jonka tuloksena opiskelijamme pääsevät vuosittain työssäoppimisjaksolle Torreviehaan Espanjaan.
Keväällä 2011 harjoittelupaikan Suomi-Seuran toimistosta kuudeksi viikoksi saivat Toni Ruotsalainen ja Reino Tennberg. Linda
Väänänen oli kaikkiaan 12 viikkoa työssäoppimassa Espanjan aurinkorannikolla Fuengirolassa.
I INLÄRNING I ARBETE I RADIO GLOBAL
FINLAND OCH EN ARBETSRESA TILL SPANIEN
Fem av Borgå handelsläroverks studerande: Pilvi-Yliopas, Markus
Varkki, Krista Hentunen, Fanny Sjögård och Iida Henriksson fick en
möjlighet att under en vecka delta i planeringen av ett evenemang
via sin praktikplats vid Radio Global Finland. De studerande åkte från
Finland mellan torsdag 14.4 och lördag 16.4.2011.
På allvar fick eleverna börja arbeta på måndag då arbetet började
med att dela ut reklammaterial. Reklammaterialet delades ut i Fuengirola, Spanien i samband med en lokal marknad. Reklammaterial
delades till finländare i staden, både sådana som bor där och tillfälligt
besökande. Slutligen delades hundra reklamer ut fastän det i verkligheten gjordes flera kundkontakter.
På tisdag var det dags att representera företaget vid tidningshuset
Fuengirola.fi, de studerande fick träffa personalen vid tidningshuset
och förbereda arrangemangen för evenemanget på Centro Finlandias gård. Det var även på tisdag som de sista tillbehören för evenemanget inskaffades, däribland korgboll, korg, buntband och scentillbehör.
Onsdagen började med en tidig väckning och morgonmöte. I Centro Finlandia var de studerande redan klockan 9.00 för att förbereda
evenemanget med stort E. Hela dagen bestod av hårt arbete bl.a.
byggdes scenen, reklammaterialet ställdes på plats och korgen för
streetbasket turneringen sattes ihop. Hela evenemanget filmatiserades som en del av serien Fuengirola som i höst kommer att visas som
tolv delar på tv-kanalen Nelonen.
Klockan 11.00 startade evenemanget med direktsändning ledd av
företagets VD Pekka Heikkilä. Efter starten började make-up artist
Aila Rosholm hålla sin make-up skolning i samband med vilken korgbollsturneringen visslades i gång. Totalt deltog fem lag i Radio Global
Finlands korgbollsturnering varav ett rullstolslag förde segern. Evenemanget rullade på och gick som planerat under en lätt stress.
På torsdag var det dags för nedtagning av evenemanget i ett regnigt
Spanien. Även en snabb genomgång av föregående dag hörde till
dags ordningen. På torsdag var det också dags för den första studerande att returnera hem.
Krista, Pilvi, Iida, Fanny ja Markus
INLÄRNING I ARBETET I ISLAND
Jag hade väntat på att åka till Island på inlärning i arbete ända sedan nian
när Kauppis besökte oss. Denna vår var det äntligen dags. Anita kontaktade samarbetsskolan VMA i Akureyri. Staden ligger vid nordkusten och är i
samma storleksklass som Borgå.
Jag jobbade deltid på Hotel Kea och turistinformationen. Det var bra att
ha två olika arbetsplatser, då hann jag inte tröttna och fick uppleva mera.
På turistinfon jobbade jag mest med några marknadsundersökningar och
i hotellet var det receptionen och köket som gällde. Jag bodde i ett rum på
samarbetsskolans internat.
Eftersom internatet var stängt på påsklovet bodde jag hos läraren som
ansvarade för mig. Vi spenderade ett veckoslut i Reykjavik. I april kom min
mamma på besök. Vi gjorde en utfärd till ett naturbad och bodde i ett gästhus på landsbygden. I maj bjöd turistinfon mig på hästridning och en resa
till ön Grímsey, som ligger vid polcirkeln.
Som språk var det engelska som gällde. En del kunde prata någon form av
skandinaviska men de förstod inte min finlandssvenska. Själv fattade jag
ganska mycket isländska och hann även lära mig några ord. Roligt var det,
fast efter elva veckor var det skönt att åka hem.
Erika Lund FM2009
TYÖSSÄOPPIMASSA RANSKASSA
Niina Penttilä ja Riikka Halmekoski LM2008TA luokalta Angersissa Ranskassa
21.3-16.4.2011
Saavuimme Ranskaan 21.maaliskuuta ja pääsimme asumaan mukavaan perheeseen kävelymatkan päähän kaupungin keskustasta. Aloitimme ensimmäisen viikkomme ranskalaisessa koulussa Chevrollierissa. Osallistuimme
englannin tunneille, kiertelimme Angersin linnoja ja viinitiloja ja vierailimme
useassa yrityksessä. Ranskalaiset opiskelijat olivat todella vastaanottavaisia,
ja jo ensimmäisenä iltana he pyysivät meitä ulos kanssaan ja kaverikutsuja
alkoi sadella Facebookissa.
Seuraavalla viikolla aloitimme työssäoppimisen kahdessa yrityksessä: japanilaistyylisessä luontaishoitoja toteuttavassa kauneushoitolassa Chouchoutingissa ja suuressa merkkitavaratalossa Galeries Lafayettessa. Kauneushoitolassa työtehtävät olivat pääosin käännöstöitä ja asiakirjojen laatimista.
Ihmiset olivat tosi mukavia, mutta päivät olivat vähän tylsiä, koska työtehtäviä ei ollut riittävästi. Tavaratalossa työskentelimme markkinointipäällikkö
Dortheé Gilbertin kanssa. Osallistuimme mainoskampanja palavereihin, autoimme englanninkielisissä asiakirjoissa ja pääsimme pukemaan mallinukkeja ja sisustamaan liikettä. Työssäoppiminen oli tosi kivaa.
Aika vierähti Ranskassa tosi nopeasti ja vaikka mitä tuli opittua ja nähtyä. Ihmiset olivat pääosin paljon vastaanottavaisempia ja mukavampia kuin suomalaiset. Ruokakulttuuri poikkesi suomalaisesta hyvin paljon ja ruoka oli tosi
hyvää. Ehdimme nähdä ja kokea monenlaista. Kokemus oli todella mukava
ja emme vaihtaisi sitä mihinkään. Tuli opittua itsestäkin paljon uutta ja näillä
eväillä on hyvä jatkaa eteenpäin!
Niina ja Riikka LM2009
TYÖPAIKKAOHJAAJAKOULUTUS
Toinen ryhmä kauppaoppilaitoksen opiskelijoita osallistui työpaikkaohjaajaksi valmentavaan kahden opintoviikon laajuiseen koulutukseen. Koulutuksessa käsiteltiin opiskelijoiden perehdytystä työpaikoilla, ohjaamista ja työssäoppimisen järjestämistä työpaikoilla,
uuden tutkinnon mukaisia liiketalouden näyttöjä, niiden suunnittelua ja arviointia. Lähtiessään työelämään, opiskelijoilla on valmiudet toimia yritykseen tulevien uusien opiskelijoiden työpaikkaohjaajina. Kurssin suorittaneet 10 opiskelijaa saivat todistuksen helmikuussa
2011.
OPINTOMATKOJA JA VIERAILUJA
STUDIERESOR OCH BESÖK
STUDY TOURS AND VISITS
STUDERANDE FRÅN FM 2010 GJORDE ETT
STUDIEBESÖK TILL RIGA
Kursen “Baltic Business and Culture” avslutades med ett
studiebesök till Riga, Latvia. Dit åkte sex studerande från
FM2010 med lärare Anita Eglite-Osmane och Ritva-Liisa
Vainio. Målsättningen med den här kursen var att ge studerande en bild av Baltiska länder och en möjlighet att prova
internationella kontakter och kommunikation i praktiken. Så
här berättar en studerande Ida Holmström om resan.
”Resan till Riga var mycket roligt och intressant. Vi lärde oss
många nya saker och man blev närmare med sina klasskompisar, vi hade faktiskt mycket roligt tillsammans.
Vi gjorde också många intressanta saker, bl.a. åkte vi till en
skola som var nära vårt hotell, och så gick vi i gamla stan,
som var intressant och där var mycket att se på.
Efter att vi hade gått i gamla stan gick vi till ett krigsmuseum. Vi hade också ganska mycket fritid, så det var skönt att
bara ibland ta det lugnt på hotellet eller gå en sväng i Riga.
Lördagskväll spenderade några av oss med sina nya kompisar som de hade fått i skolan, som vi var till i Riga. De var
mycket vänliga och kunde bra engelska. Söndagsmorgonen
när vi skulle återvända hem var inte alls lika rolig. Riga är en
mycket fin stad och man skulle inte alls ha velat komma hem
därifrån. Nå, mycket annat än packa och ge sig av kunde
man inte. Men ett som är säkert, kommer att åka tillbaka till
Riga!”
Ida Holmström FM 2010
TAIDETTA JA KULTTUURIA ATENEUMISSA
Osana Taide ja Kulttuuri kurssia suomenkieliset ensimmäisen vuoden opiskelijat tekivät taide- ja kulttuuripainotteisen opintomatkan Helsinkiin perjantaina 25.3.2011. Siellä he
kävivät katsomassa Arjen Sankarit-näyttelyä Ateneumissa ja
Intia-näyttelyä Taidemuseossa. Reissu oli kaikille mieluinen
ja todella mielenkiintoinen.
LM2008MA YRITYSVIERAILULLA
MUSAHOTELLI OY:SSÄ
Osana Palveluyrityksen markkinointi kurssia järjestettiin
opintomatka Helsingin Vallilaan, Musahotelliin. Yritys on rakentanut vanhaan teollisuustilaan musiikkistudioita, joita se
vuokraa bändeille. Toimitusjohtaja Kari Fellman esitteli yrityksen toimintaa ryhmälle.
ULKOMAISIA VIERAITA PORVOOSSA
Lukuvuoden aikana Porvoo on aktivoinut yhä enemmän kansainvälistä yhteistyötään ja täällä on vieraillut useita ryhmiä eri
oppilaitoksista Euroopasta.
Maaliskuussa saapui kolme opiskelijaa opettajansa johdolla
Riga Trade Technical – oppilaitoksesta, Latviasta tutustumaan
oppilaitokseen ja Suomeen. Ensimmäisen viikon he osallistuivat oppilaitoksen toimintaan, jonka jälkeen opiskelijat jatkoivat
kaksi viikkoa työharjoittelussa Sokoksessa ja Vero Modassa. Vierailu oli osa FINLAT Leonardo Mobility projektia.
Maalis-huhtikuun vaihteessa vieraili 12 hengen opiskelijaryhmä
Lycée Santos Dumontista Ranskasta opettajansa johdolla. Ja
myöhemmin huhtikuussa saapui kaksi opiskelijaa ja opettaja
Palangasta, Liettuasta. He osallistuvat oppilaitoksen toimintaan
viikon, jonka jälkeen opiskelijat jäivät viikoksi tutustumaan suomalaiseen työelämään. Vierailu oli osa NordBalt Nordplus projektia.
In the end of March arrived 12 students with their
teacher from Lycée Santos Dumont, France to our college. They participated in QBA’s lessons and Finland.
Myöhemmin huhtikuussa saapui Anaïs Manceau Angersista
Ranskasta Porvooseen. Hän osallistui viikon verran oppilaitoksen toimintaan, jonka jälkeen hän aloitti työharjoittelun Enstolla. Työssäoppiminen jatkuu 19.kesäkuuta saakka. Anaïsista
ovat pitäneet huolta sekä QBA:n opiskelijat, että oppilaskunnan
edustajat.
In the end of April visited two Lithuanian students
with their teacher Porvoo. They spent a week participating lessons and activities in the College and after
that, students did two week practical training in the
Finnish companies. This was part of the NordBalt Nordplus project.
Toukokuussa oppilaitoksessamme vieraili oppilaanohjaaja Emma
Taylor Horshamista, Iso-Britanniasta tutustumassa oppilaanohjaukseen ja opetukseen oppilaitoksessamme. Hänen vierailunsa oli osa European Exchange of Guidance Practioners
ohjelmaa. Hänen kanssaan samaan aikaan opetusta seurasivat
myös Chantal Feron and Olivier Coursimault Lycee Jeanne d’Arc
oppilaitoksesta Rouenista, Ranskasta. Vierailun tarkoituksena
oli kartoittaa mahdollisuuksia työssäoppimisvaihdon käynnistämiseen oppilaitosten kesken.
In the end of April arrived Anaïs Manceau from Angers, France to Porvoo. She participated one week to
the education of QBA and after this she started her
practical training in the company Ensto. Her training
continues till 19thof June. Anaïs has spent a lot of
time with the QBA students, but was also surprised
one morning by the Finnish students.
INTERNATIONAL GUESTS IN PORVOO
During the spring there were several international study groups
visiting Porvoo and the Commercial College.
In March arrived three students and their teacher from Riga
Trade Technical School, Latvia. They spent one week in the College familiarizing our studies and Finland. After the week students continued two weeks in practical training in companies
OSLA-Sokos and Vero Moda. The visit was part of the Leonardo
Mobility project FINLAT.
In the beginning of May arrived a student counselor
Emma Taylor from Horsham, Great Britain to Porvoo.
She was interested to know about Finnish student
counseling system. This study trip was part of the
European Exchange of Guidance Practioners programme. At the same time also two French teachers
Chantal Feron and Olivier Coursimault - from Lycee
Jeanne d’Arc in Rouen, France visited Porvoo. They
were interested in starting a practical training exchange programme with Finland.
QBA’S YEAR
QBA (Qualification in Business and Administration- Merkonomi)
students once again participated in many different educational
activities, business interest events and international happenings
during the year.
Five students and their lecturer spent a week in Paris France participating in lectures and learning about French business, food
and culture. A number of students performed their work placements overseas, we joined the local Finnish and Swedish students
in classes to engender more team-spirit and communication and
we visited Bookwell to learn about book publishing. We also spent
some fruitful time with the visiting lecturer from China and attended a business gift fair in Helsinki.
The French trip to a vocational school in downtown Paris gained
a lot of attention. The French students actively participated in lectures when they came to Porvoo and there was keen interest to
show them around the old town and participate in the field trip
to Helsinki and Suomenlinna. They also spent an evening appreciating the invigorating effects of Finnish sauna. The students performing their On-the-job learning overseas added to our student
application load, because some employers were impressed by the
hard work and knowledge of our students in the workplace.
The joint lectures improved the communication and understanding between all groups and resulted in Finnish students helping
QBA students in the Practice Company. This kind of natural interaction with a common goal easily breaks down barriers. The visit
to Bookwell showed how a real manufacturing plant works and allowed students to better understand the costing of products and
marketing.
After our Chinese visiting lecturer had returned home, our students were very active analysing what he had said and the implications of this on the Chinese economy and their local economies.
Collection of “freebies” at the business gift fair and analysis of their
benefits as a marketing tool is always popular and we hope this
understanding will help our students make effective marketing
decisions in the future.
Recruitment of QBA students has gone well. We have a good
reputation among students and much of our recruitment is now
by word-of-mouth and in partnerships with international colleges.
This augurs well for the future.
QBA STUDENTS
VISITED
Paris
In May five QBA10 students (Mesay, Vasilina, Trang, Bishal and Bikash)
visited the Louise Michel vocational school in Nanterre Prefecture, a
north western suburb of Paris France. In addition to learning about
French food and culture, they also learnt about customer service (and
sometimes the lack of it), how to read maps and how to make business; especially from tourists, through souvenirs and entertainment.
They also visited the clothing design and prototype manufacturing
class in Nanterre, where they saw opportunities to brand their own
products. Cultural differences and the importance of learning foreign
languages were also highlighted. The QBA’s also voluntarily gave a
lecture to the French on customer service in France which was illuminating to all.
MESSUJA JA PROJEKTEJA
MÄSSOR OCH PROJEKT
TRADE EXHIBITIONS AND PROJECTS
HYVÄNTEKEVÄISYYSTEEMAPÄIVÄ
Keskiviikkona 24.11.2010, vanhempainillan yhteydessä, pidettiin oppilaitoksessamme teemapäivä, jonka toteuttivat ensimmäisen vuosikurssin suomen- ja ruotsinkieliset opiskelijat. Teemapäivän ideana
oli edistää yhteiskunnallista vastuullisuutta ja kasvattaa opiskelijoista
yhteiskunnan epäkohtiin aktiivisesti kantaaottavia kansalaisia. Koulun
aulaan oli rakennettu näyttäviä esittelypisteitä, joissa esiteltiin erilaisia
hyväntekeväisyys- ja kansalaisjärjestöjä. Näytteillä olivat esimerkiksi
Unicef, Plan, Mannerheimin lastensuojeluliitto, Suomen Pakolaisapu
ry, Amnesty International, Reilu Kauppa, Cora zon Grande, Lions, Naisten Pankki, Suomen Sotaveteraanit ja Kirkon Ulkomaanapu. Lisäksi oli
buffetti, sekä erilaisia itse tehtyjen tuotteiden kuten painettujen kangaskassien, leivonnaisten ja puuhelmien myyntipöytiä. Kerätyt varat
menivät suoraan eri hyväntekeväisyyskohteille.
VÄLGÖRENHET SOM TEMADAG
Onsdagen den 24 november 2010 ordnade första årskursens finskoch svenskspråkiga studerande i anslutning till föräldrakvällen en
temadag. Idén med temadagen var att befrämja den samhälleliga ansvarskänslan och fostra de studerande till medborgare som aktivt tar
ställning mot samhälleliga orättvisor och olägenheter. I skolans aula
hade de studerande konstruerat utställningsmontrar för presentation av olika välgörenhets- och medborgarorganisationer, bl.a. Unicef,
Plan, Mannerheims barnskyddsförbund, Finlands Flyktinghjälp r.f.,
Amnesty International, Rejäl Handel, Cora zon Grande, Lions, Kvinnobanken, Finlands Krigsveteraner och Kyrkans Utlandshjälp. Dessutom
fanns också en buffé samt försäljningsbord med självtillverkade produkter som tygkassar med trevliga texttryck, bakverk och träpärlor.
Inbringade arrangemangen gick oavkortat till välgörande ändamål.
JO-ILTA
Itä-Uudemaan ammatillisen ja yleissivistävän koulutuksen jatko-opintoilta järjestettiin POMO-talossa tammikuussa 2011. Alueen kaikki
koulutuksenjärjestäjät olivat paikalla kertomassa lähinnä peruskoulunsa päättävien opiskelijoiden huoltajille eri koulutusvaihtoehdoista
Itä-Uudellamaalla.
JO-AFTON
I januari 2011 ordnades i POMO-huset en kväll med temat fortsatta
studier inom yrkesutbildningen och den allmänbildande utbildningen i östra Nyland. Regionens samtliga utbildningsanordnare var
representerade och erbjöd aktuell utbildningsinformation främst till
målsmännen för studerande på nionde årskursen i grundskolan.
BARNFEST I KAUPPIS
Onsdagen den 9 mars 2011 arrangerades en barnfest för Kvarnbackens skolas första och andra klassister i festsalen i Borgå handelsläroverk. För arrangemangen stod FM2008, festen ordnades för att välkomna Kvarnbackens elever till sina nya utrymmen. Temat på festen
var cirkus, och hela salen var dekorerad och pyntad med färggranna
ballonger och serpentiner. På cirkusen fanns det djur, allt från leoparder till björnar, balettdansöser, prinsessor. Med var också den traditionella starke mannen, ormtjusaren, spåkvinnan, cirkusdirektören samt
clowner.
Barnen stortrivdes på festen då de gick runt i sina grupper i tur och
ordning till de olika stationerna så att alla fick delta i allting. Med fanns
de traditionella barnlekarna mete, pricka näsan, bollkastning och ringkastning. Det fanns också möjlighet att öva sin koordinationsförmåga
genom att dansa Street dance eller Zumba och spela Twister. Alla vann
ett pris vid varje aktivitet, och snart var allas prispåsar fyllda med godis,
leksaker och andra små priser som pennor och reflexer. På cirkusen
fanns även lite ovanligare stationer, som spelhörnan där barnen kunde
spela Nintendo-spel samt pinshörnan där de kunde rita och göra sina
egna pinsar.
Efter en och en halv timmes händelserikt festande kunde barnen sätta
sig ner, nöjda och belåtna. Nu stod nämligen trollkarlen Max Merlin i
tur. Flera av barnen fick assistera trollkarlen uppe på scenen och alla
njöt av det halvtimme långa uppförandet. Festen var på alla sätt lyckad och vi hoppas att Kvarnbackens skolas elever och lärare kände sig
välkomna till vår gemensamma utrymmen!
TUOTE-ESITTELYPÄIVÄ
Ensimmäisen vuoden Asiakkuuksien hoito ja myyntityön ryhmät
järjestivät toukokuun 10.päivänä tuote-esittelypäivän oppilaitoksen ala-aulassa. Esittelypisteisiin olivat lainanneet tuotteita
mm. Sokos, Mustapörssi, Plantagen, Polkupyöräkeskus, KesportIntersport, Topsport, Jim&Jill, Kallen Sumppu, S-market Porvoo ja
Magy’s. Kahvimaistiaiset tarjosi jälleen kerran Paulig.
Opiskelijat esittelivät innoissaan tuotteitaan muille opiskelijoille
ja opettajille. Erityisen aktiivisia kyselijöitä olivat QBA:n opiskelijat
sekä Iso-Britanniasta vierailulle saapunut opinto-ohjaaja Emma
Thompson. Opiskelijoiden tuotetietous ja kyky kertoa tuotteista
myös englannin kielellä tekivät häneen suuren vaikutuksen.
KILPAILUJA JA MENESTYSTÄ
/ TÄVLINGAR OCH FRAMGÅNG
Opiskelijamme ovat osallistuneet erilaisiin ammattitaitoa edistäviin kilpailuihin lukuvuoden aikana. Erityisesti yrittäjyys on noussut tänä vuonna nuoria kiinnostavaksi
aiheeksi.
BUSINESS PLAN KILPAILU LIETTUASSA
Neljä opiskelijaa: Sini Iivari, Alisa Korhonen, Sylvi Odupaye ja Jenni Multanen osallistuivat huhtikuun lopussa kansainväliseen liikeideakilpailuun opettaja Liselott BergAhlrothin valmentamina. He esittelivät kahta itse kehittämäänsä liikeideaa.
Liikeideakilpailuun otti osaa yhdeksän pari- tai yksilötyötä viidestä eri oppilaitoksesta Virosta, Liettuasta, Latviasta, Ahvenanmaalta ja Porvoosta. Kilpailun taso oli hyvin
tasainen. Kilpailijat esittelivät englanniksi kirjoittamansa liiketoimintasuunnitelmat
auditoriossa n.50 hengen katsomon edessä ja tietysti englanniksi. Tuomaristo esitti
kilpailijoille myös kysymyksiä. Porvoon joukkueet menestyivät hyvin. Sylvin ja Jennin
työ sijoittui hienosti pronssille. Tuomarit arvostivat liikeideassa erityisesti sen innovatiivisuutta ja sitä, että se oli perheyritys. Myös Sinin ja Alisan työ sai kunniamaininnan.
Opiskelijoista kilpailu oli hieno kokemus ja erityisesti se rohkaisi heitä käyttämään
englannin kieltä. Kivointa olikin tutustua muihin kilpailijoihin ja vaihtaa ajatuksia heidän kanssaan.
Yrittäminen tuntuu kaikista tytöistä varsin varteenotettavalta ja kiinnostavaltakin
uravaihtoehdolta. Eniten siinä houkuttaa itsenäinen työskentely. Melkein kaikilla kilpailijoista on jonkinlaista yrittäjätaustaa perheessä. Sinin ja Alisan verkkokauppa on
jo ihan todellisesti rekisteröity, mutta sen viralliset avajaiset jäävät vielä vähäksi aikaa
odottamaan, sillä ensi vuonna Alisaa odottaa vaihto-opiskeluvuosi ulkomailla.
MESTARIMYYJIÄ PALKITTIIN
K-ryhmän Mestarimyyjäkoulutuksen suoritti tänä vuonna erittäin suuri joukko
eli 27 opiskelijaa. Mestarimyyjäkoulutus tarjoaa kaupan alan tietoutta nuorille.
Opiskelu tapahtuu etäopiskeluna, johon sisältyvät laajat, verkossa suoritettavat
opintotehtävät. Opiskelijat voivat valita kiinnostuksensa mukaan yhdeksästä eri
tavara-alalinjasta haluamansa Mestarimyyjälinjan. Sisällön pääpaino on tuotetiedossa. Suosituimpia tuoteryhmiä olivat jälleen kerran vapaa-aika, vaatetus,
kodintarvikkeet ja kassa. Parhaat opiskelijat palkittiin stipendeillä. Stipendin
erinomaisesta suorituksesta saivat kuvassa olevat Leo-Matti Tölkkö (Kassa), Niina Miikki (Pukeutuminen) ja Catherine Bussman (Aktuell Utbildning).
27 MÄSTARFÖRSÄLJARE
K-gruppens Mästarförsäljarutbildning avklarades i år av 27 studerande. Utbildningen erbjuder de unga aktuell kännedom om handelsbranschen. Studierna
bedrivs som distansstudier och inkluderar omfattande inlärningsuppgifter.
De studerande kan enligt egna preferenser välja sin egen Mästarförsäljarlinje
mellan nio olika varubranschalternativ. Huvudvikten i innehållet ligger på produktkännedom. De mest populära produktgrupperna var fritid, beklädnad,
husgeråd och kassa. De bästa mästarförsäljarna premierades med stipendier.
Stipendier för utmärkta prestationer tilldelades Leo-Matti Tölkkö (Kassa), Niina
Miikki (Beklädnad) och Catherine Bussman (Aktuell Utbildning).
PORVOON KAUPPAOPPILAITOKSEN OPISKELIJAT
PRONSSILLE TAITAJA-KILPAILUISSA
Taitaja-Mästare 2011 ammattitaidon SM-kilpailut järjestettiin Kuopiossa 2.-5.5
ja ne keräsivät yli 50 000 kävijää. Porvoon kauppaoppilaitos kisasi ainoana porvoolaisena oppilaitoksena tänä vuonna lajinaan yrittäjyys. Kolmen hengen joukkueeseen kuuluivat Leo-Matti Tölkkö, Thai Quach ja Niina Miikki. Semifinaalien
39 joukkueesta finaaliin pääsi kuusi parasta. Kolmipäiväisissä, erittäin raskaissa
kisoissa Porvoon joukkue ylsi hienosti kolmanneksi.
Monipuolisessa kilpailutehtävässä opiskelijat kehittivät todellista case-yritystä,
jossa suunniteltiin sukupolvenvaihdosta, itselleen sopivaksi yritykseksi ja lisäksi
ratkoivat pikataipaleilla kuopiolaisen Hanx- yrityksen moottoriajoneuvojen suojavarusteiden markkinointiin ja myyntiin liittyviä ongelmia. Teoriatiedon lisäksi
kisassa mitattiin keskittymistä, paineensietokykyä, innovatiivisuutta, ryhmätyötaitoja ja esiintymistaitoja.
Porvoon menestyksen salaisuus on varmasti joukkueen nuorten monipuolinen
kokemus yrittäjyydestä ja erilaisista töistä. Leo on omien sanojensa mukaan kasvanut yrittäjyyteen jo pikkupojasta, sillä taustalla on monenlaista perheyrittäjyyttä. Hän suunnittelee jatkavansa valmistuttuaan perheyrityksessä Tee ja kahvihuone Helmessä. Thai perusti oman tapahtumapalveluita järjestävän yrityksensä jo
vuosi sitten vain 17-vuotiaana ja on jo monessa isossakin projektissa mukana.
Niinalla ei ole vielä varsinaista yrittäjäkokemusta, mutta tulevaisuudessa se saattaa olla edessä muodista, kauneudesta ja visuaalisesta markkinoinnista kiinnostuneelle nuorelle naiselle.
OSAAMISTA JA VOIMAVAROJA
OPETTAJILLE JA HENKILÖKUNNALLE
KAM´oon CHINA, OPH
Opetushallituksen rahoittama KAM´oon China – projekti jatkui myös kuluvana vuonna. Syksyllä
2010 hallinnon edustaja osallistui Shanghain matkalle, jonka pääkohteena oli Shanghain maailmannäyttely. Kiinalainen opettaja Dr. Wenghong Li vieraili oppilaitoksessamme keväällä 2011.
OSAAVA-OHJELMA, AVI
Aluehallintoviraston rahoittamaa ”Oivalluksia oppilaitoksen arkeen – OIVA” -hanketta hallinnoi
Itä-Uudenmaan oppisopimuskeskus. Hankkeen puitteissa järjestettiin iltapäivä ”Ajan hengessä”,
jonka veti Mirja Pyykkö. Kohderyhmänä olivat yli 55-vuotiaat.
Haaga-Helian opettajakorkeakoulun yliopettaja Mika Saranpää ohjasi yhden pedagogisen iltapäivän koulussamme. Torstai-iltaisin henkilökunnalla on ollut mahdollisuus joogata koulumme
juhlasalissa Annika Björkin johdolla.
KEHITTÄMISKUMPPANUUS, ESR
Porvoon kauppaoppilaitos osallistuu ”Kehittämiskumppanuus - Työelämäjaksot kehittämisen
työkaluina” –hankkeeseen (2009-2011). Helsingin yliopiston (Palmenia) hallinnoima ESR-hanke
rahoittaa ammatillisessa koulutuksessa työskentelevien opettajien työharjoittelua eri yritysten
palveluksessa. Tavoitteena on päivittää opettajien osaamista ja kehittää oppilaitoksen ja työpaikkojen yhteistyötä. Hanke mahdollistaa neljälle opettajalle työelämään perehtymisjakson.
Opettajat Annette Nyholm-Eriksson (Radio Finlandia) ja Merja Törmänen (Keraplast Oy) suorittivat työelämäjaksot keväällä 2011.
OPETTAJAN TYÖELÄMÄJAKSO KERAPLAST OY:SSÄ
Toukokuussa 2011 sain tilaisuuden lähteä opettajan työelämäjaksolle kolmeksi viikoksi. Tämän
teki mahdolliseksi oppilaitoksemme osallisuus ESR -rahoitteiseen Kehittämiskumppanuus
-hankkeeseen. Hankkeen tavoitteena on antaa opettajille ajankohtaista tietoa ja kokemusta
työelämästä ja tarjota opettajille mahdollisuus viedä omaa erityisosaamistaan työpaikoille.
Omat tavoitteeni opettajan työelämäjaksolle oli päivittää toimistopuolen työkokemustani. Halusin nähdä, mitä taitoja työntekijä tarvitsee työskennellessään nykyaikaisessa toimistossa. Työelämäyhteistyökumppanikseni löytyi orimattilalainen perheyritys Keraplast Oy.
Keraplast Oy on vuonna 1971 toimintansa aloittanut rakennusalan muovituotteita valmistava yritys. Yrityksen päätuotteita ovat savunpoistoluukut ja kattokuvut. Keraplast Oy valmistaa
myös terassin valokatteita omakotirakentajille sekä ikkunoita maatalousrakennuksiin. Näiden
lisäksi yritys toimii muoviosien sopimusvalmistajana vene- ja valaisinteollisuudelle.
Keraplast Oy:llä on Orimattilassa kaksi tehdasta ja ne työllistävät tällä hetkellä noin sata henkilöä. Yrityksellä on tytäryhtiö Pietarissa.
Tätä kirjoittaessani on opettajan työelämäjaksostani kulunut kaksi viikkoa. Olen tutustunut
molempiin tehtaisiin, mutta pääasiallinen toimipisteeni on Keraplast Oy:n Käkelän tehdas. Työtehtävinäni ovat olleet erilaiset postitukset, osoitetarrojen tekeminen, tuote- ja hinnastokansioiden valmistaminen ja toimistotarvikevaraston järjestäminen. Olen myös päässyt seuraamaan,
miten puhelinvaihde ja viestien lähetys toimivat. Vielä viikko on jäljellä ja tavoitteenani on päästä kurkistamaan, miten yrityksessä hoidetaan osto- ja myyntireskontraa.
Tänä kahden viikon aikana olen saanut paljon uusia ajatuksia ja ideoita oman työni kehittämiseen. Oman lyhyen kokemukseni perusteella voinkin lämpimästi suositella kaikille opettajan
työelämäjaksoa, jos ja kun siihen vain tarjoutuu tilaisuus.
Merja Törmänen
OPETTAJAN TYÖSSÄOPPIMINEN RADIO
GLOBAL FINLAND
Suoritin työharjoitteluni Radio Global Finlandissa. Kanava on
vasta perustettu. Ohjelmaa tehdään eri maissa ja kohderyhmänä ovat nuorekkaat suomalaiset aikuiset kaikkialla maailmassa. Koska kyseessä on uusi kanava pääsin mukaan luomaan
markkinointia melkein alusta. Samassa yrityksessä oli työssäoppimassa myös viisi kauppaoppilaitoksen opiskelijaa. Tiimi loi
yhdessä kanavan visuaalisen ilmeen aina logosta lähtien. Kanavalle luotiin uusi nettisivu, mainoksia, mainosmateriaalia yms.
Espanjassa Fuengirolassa järjestettiin tapahtuma, jossa uutta
kanavaa lanseerattiin yleisölle. Tapahtumaa kuvattiin syksyllä
esitettävään televisio-ohjelmaan.
Sain myös olla mukana suunnittelemassa radiokanavan sisältöä. Myyntiin pääsin tutustumaan radiokanavan yhteistyökumppanin Easy-Parkin kautta.
Työharjoittelu tuntui mielekkäältä ja olen oppinut paljon. Pidän
erittäin tärkeänä sen, että opettajat pääsevät mukaan yritysmaailmaan säännöllisin väliajoin. Tekemällä oppii ja harjoittelusta saa uutta virettä omaan työhön. Suosittelen lämpimästi.
Annette Nyholm
PÄTEVÖITYMISTÄ JA KURSSEJA
Kiitos
Esko
KAUPPAOPPILAITOKSEN PITKÄAIKAINEN
TALOUSHALLINNON OPETTAJA SIIRTYY
ELÄKKEELLE
Esko Ratian pitkä ura Porvoon Kauppaoppilaitoksessa alkoi
vuonna 1973. Siitä asti hän opetti taloushallinnon aineita sekä
nuorisopuolella että aikuispuolella. Uransa aikana hän toimi
myös rehtorina sekä hallituksen jäsenenä. Esko omistautui
työlleen, oli mukana monessa oppilaitoksen kehitystyössä ja
huumorintajunsa ja elämänmyönteisyytensä ansiosta tuli hyvin toimeen opiskelijoiden kanssa. Opettajakunta ja opiskelijat
onnittelevat Eskoa, joka voi nyt viettää aikaa enemmän mökillään Sysmässä.
Viimeisten vuosien aikana useat Porvoon kauppaoppilaitoksen
opettajat ovat pätevöityneet. Lukuvuoden aikana pätevöityi
toimistopalvelujen opettaja Merja Törmänen. Koska liike-elämä muuttuu nopeasti, kannustetaan opettajia osallistumaan
erilaisiin koulutuksiin. Monet opettajat ovatkin osallistuneet
koulutustilaisuuksiin ja kursseille.
OPISKELIJAT AKTIIVISINA
AKTIVA STUDERANDE
OPPILASKUNTA
Oppilaskunnan hallituksen tehtävänä on informoida ja tukea opiskelijoita kouluun liittyvissä asioissa.
Oppilaskunnan hallitus koostuu valituista oppilaista jokaiselta vuositasolta eri kieliryhmistä. Oppilaskunnan hallitus valitsee edustajansa eri luottamustoimiin, joka edustaa koko oppilaitoksen opiskelijoita esimerkiksi koulun johtokunnassa, työryhmissä ja toimikunnissa. Oppilaskunta järjestää esimerkiksi lukuvuoden valokuvaukset, opiskelijakortit sekä lakit päättäville luokille. Oppilaskunnan hallitus
järjestää myös erilaisia kilpailuja ja tapahtumia. Syksyllä järjestettiin esimerkiksi risteily yhteistyössä
muiden koulujen kanssa ja ykkösten päivä uusille oppilaille sekä joulukuussa oppilaskunnan hallitus oli tempaissut joulukalenterin, jossa arvottiin jokaiselle päivälle joku onnekas voittaja oppilaiden
keskuudesta. Oppilaskunnan puheenjohtaja toimi Thai Quach ja varapuheenjohtaja Kai-Markus Lilli.
ELEVKÅR
Elevkårens styrelse har till uppgift att informera och stöda de studerande i ärenden som berör skolan och studierna. Elevkåren har genom val utsedda representanter för varje årskurs och språkgrupp.
Elevkårens styrelse utser representanter för eleverna till olika förtroendeuppdrag i organ som skolans
direktion, yrkesteamet och andra arbetsgrupper. Elevkårens styrelse sköter också om arrangemangen
i anslutning till skolfotografering, att de studerande får studiekort och traditionsenliga merkonommössor. Styrelsen har dessutom aktivt ordnat olika slags tävlingar och evenemang. Under hösten ordnades t.ex. en kryssning i samarbete med andra läroanstalter och en ettornas dag för skolans nya studerande. I december var det dags för en julkalender, där någon studerande varje dag utsågs till lycklig
vinnare. Som elevkårsordförande fungerade Thai Quach och som viceordförande Kai-Markus Lilli.
TUTORIT
Jatkavat opiskelijat huolehtivat uusista opiskelijoista. Tutorit ottavat syksyllä uudet oppilaat vastaan
opinto-ohjaajien kanssa. Tutorit osallistuvat myös koulun markkinointiin mm. tekemällä kouluvierailuja ja vastaanottamalla ysiluokkalaisia vierailijoita kauppiksella. Tutortoiminta on ollut koko lukuvuoden aktiivista ja oppilaitoksen rekrytointi on sujunut hyvin. Tutor-joukko on iso, mutta kaikista aktiivisimpia ovat tänä vuonna olleet Niina Miikki, Minna Hämäläinen, Shalini Tyagi, Jenni Rif, Thu Quach,
Kairit Kuimet ja Heidi Tuovinen. Kiitokset heille!
TUTORER
Nya studerande vid Borgå handelsläroverk tas om hand av äldre tutorutbildade studerande. Tutorerna
tar tillsammans med studiehandledarna emot alla nya studerande. Dessutom deltar tutorerna aktivt i
marknadsföringen av skolan.
KAUPPIKSEN JOUKKUE VOITTI CAMPUS
SALIBANDYTURNAUKSEN
Porvoon Campus ja Porvoon Salibandyseuran naisten joukkue järjestivät helmikuun 13. päivänä toisen kerran opiskelijoille tarkoitetun Campus-salibandyturnauksen, johon osallistui tällä kertaa viisi joukkuetta. Kauppiksen joukkue kaatoi
jännittävässä finaalissa viime vuoden mestarin Linnankosken
lukion maalein 4-3. Kauppiksen joukkueessa pelasivat Joonas
Föhr, Oliver Järvinen, Miki Rauha, Toni Nyström, Arttu Mäkeläinen, Petri Syri, Markku Hänninen, Pekka Lempinen ja Jenna
Pudas.
”KAUPPIS” VANN CAMPUS-INNEBANDYTURNERINGEN
Den 13 februari arrangerades för andra gången den för
studerande avsedda Campus-innebandyturneringen, för
arrangemangen stod Borgå Campus och Porvoon Salibandyseuras damsektion. I turneringen deltog fem lag. Handelsläroverkets lag vann i den spännande finalen över fjolårets
vinnarlag Linnakosken lukio med siffrorna 4-3. I handelsläroverkets lag spelade Joonas Föhr, Oliver Järvinen, Miki Rauha,
Toni Nyström, Arttu Mäkeläinen, Petri Syri, Markku Hänninen,
Pekka Lempinen och som ända damspelare Jenna Pudas.
Yrityspalvelun
LUKUVUOSI 2009 – 2010
Porvoon kauppaoppilaitoksen aikuispuoli, Yrityspalvelu, on nykyaikainen, joustava aikuiskouluttaja, jonka toiminnan pääperiaatteena
on vastata alueen liiketalouden koulutustarpeisiin asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Osaamisalueet ovat asiakaspalvelu ja markkinointi, taloushallinto, tietotekniikka ja yrittäjyys. Kohderyhmämme
on pk-yritykset.
Yrityspalvelussa aikuisopiskelijat voivat suorittaa liiketalouden perustutkinnon
(merkonomi) ja tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon (datanomi). Lisäksi
tarjolla on myynnin, taloushallinnon ja yrittäjän ammattitutkinnot. Yrityksille järjestetään räätälöityjä kursseja, kartoituksia, asiakaskyselyjä, markkinatutkimuksia,
luentoja ja seminaareja sekä vuokrataan koulutustiloja.
Porvoon kauppaoppilaitokselle myönnettiin syksyllä 2000 lupa järjestää maahanmuuttajien ammatilliseen koulutukseen valmentavaa koulutusta ja tätä koulutusta jatkettiin sekä suomeksi että ruotsiksi myös lukuvuonna 2010 – 2011. Iltaisin
Yrityspalvelu on järjestänyt sekä suomen että ruotsin kielen opetusta maahanmuuttajille.
Lukuvuonna 2010 - 2011 on toteutettu yrittäjän ammattitutkinto, yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto yhteistyössä Johtamistaidon Opiston kanssa sekä
yrkesexamen för företagare yhteistyössä Prakticumin kanssa. Yrittäjille ja pk-yrityksille on tarjottu myös Liiketoimintaloisto –valmennusohjelma, johon liittyen
järjestettiin myös avoimia ajankohtaisseminaareja yrittäjyyteen liittyvistä aiheista.
Toimintaan on osallistunut noin 250 yritystä. Syksyllä 2010 aloitettiin yhteistyö
Tiimiakatemian kanssa kohderyhmänä maaseudun luovien ja hyvinvointialojen
yrittäjät.
Yrityspalvelu on mukana Itä-Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston toteuttamassa Yritysharava –kyselyssä, jonka kautta selviää yrittäjien alueelliset koulutus- ja
kehittämistarpeet. Omistajanvaihdosvalmennus on uutuus, joka on syntynyt Yritysharavan avulla. Yrityspalvelu ja Itä-Uudenmaan Yrityskummit kehittävät yritysneuvontaa ja yrityskummitoimintaa Itä-Uudellamaalla (www.yrityskummit.org).
Yrityskummit toimivat myös mentoreina yrittäjäopiskelijoille.
Lukuvuodelle 2010-2011 on ollut tyypillistä liiketoiminnan perustutkintoon opiskelevien määrän kasvu. Lainmuutos vuoden 2010 alusta mahdollisti työttömien
työnhakijoiden opiskelun työttömyyden aikana.
Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon perusteet muuttuivat 1.8.2010. Yrityspalvelusta valmistui toukokuussa 2011 ensimmäiset uusien tutkinnon perusteiden mukaiset datanomit Suomessa. Tieto- ja viestintätekniikan ammattitutkinnon uudet perusteet astuivat voimaan 1.1.2011. Yrityspalvelu sai järjestämisluvan
ensimmäisten joukossa Suomessa.
Yrityspalvelussa on omia oppisopimusopiskelijoita n. 220 suorittamassa perustutkintoja ja 75 ammattitutkintoja. Oppisopimuskoulutus järjestetään monimuotokoulutuksena.
Tammikuussa 2011 järjestettiin Yrityspalvelussa valtakunnalliset kaksipäiväiset
”idea- ja inspiraatiopäivät” visuaalisen myyntityön opettajille. Porvoon kauppaoppilaitoksessa on visuaalisen myyntityön huippuosaamista, joka puuttuu monesta
oppilaitoksesta Suomessa.
Yrityspalvelu on toiminut vuodesta 1999 lähtien
vuokratuissa tiloissa Porvoon keskustassa, osoitteessa Mannerheiminkatu 7. Vuoden 2011 alusta
Yrityspalvelu muutti saman katon alle nuorisopuolen kanssa Näsin, Opistokujalle. Loviisan seudulla syksyllä 1999 aloitettu toiminta on jatkunut
kuluneen lukuvuoden aikana Loviisan ruotsinkielisen kansanopiston (Lovisa MI) tiloissa osoitteessa
Brandensteininkatu 21.
Företagsservice
LÄSÅRET 2010 – 2011
Företagsservice är namnet på vuxenutbildningsenheten vid Borgå
handelsläroverk. Vår verksamhet består av att svara på de regionala vuxenutbildningsbehoven inom handelsbranschen enligt
kundernas önskemål. Vårt kunnande är försäljning och marknadsföring, ekonomiförvaltning, adb och företagsamhet. Målgruppen
är SME-företag.
Vuxenstuderande kan hos oss avlägga både på finska och svenska
grundexamina inom företagsekonomi, merkonom, och datateknik, datanom. Dessutom erbjuds yrkesexamen i försäljning, i
ekonomiförvaltning och för företagare. Yrkesexamen i informations- och bibliotekstjänst och yrkesexamen för dokumentadministration och arkivväsen erbjuds enbart på svenska och vi är den
enda utbildningsanordnaren i Finland som har dessa rättigheter.
Företagsservice ordnar också, för såväl företag som privatpersoner, skräddarsydda kortkurser, kartläggningar, kundundersökningar, marknadsundersökningar, föreläsningar, seminarier osv. Vi
hyr också ut våra kursutrymmen.
Borgå handelsläroverk erhöll år 2000 rätten att ordna förberedande undervisning för yrkesstudier avsedda för invandrare, denna
verksamhet fortsatte under läsåret 2010 – 2011. Invandrare har
erbjudits utbildning i både finska och svenska både på dags- och
kvällstid.
Läsåret 2010 - 2011 förverkligades coaching-programmet Liiketoimintaloisto dvs. yrkesexamen för företagare, motsvarande program på svenska anordnades i samarbete med Prakticum. Specialyrkesexamen för företagsledning genomfördes i samarbete med
Johtamistaidon Opisto. Infokvällar för personer intresserade av att
starta eget har arrangerats i samarbete med Borgånejdens Nyföretagarcentral, Utvecklingsbolaget Posintra och Borgå Företagare rf.
Vi har också arrangerat öppna aktuella seminarier för företagare.
Deltagarantalet har varit cirka 250 personer från olika företag.
Under hösten 2010 startade ett samarbete med Tiimiakatemia,
anordnandet av Yrkesexamen för företagare där målgruppen är
företagare på landsorten, som sysslar med skapande eller ”välmående”- verksamhet.
Företagsservice är med i Östra-Nylands TE-byrås Harava-projekt,
genom vilket man utreder utbildnings- och utvecklingsbehov hos
lokala företagare. Ägarbytes-coaching, som inleds våren 2011, är
ett resultat av detta. Företagsservice och Östra-Nylands Företagsmentorer utvecklar företagsrådgivnings- och mentorverksamheten i Östra-Nyland (www.yrityskummit.org). Företagsmentorerna
verkar också som mentorer för våra studerande och deras företag.
Under läsåret 2010-2011 har antalet studerande för grundexamen
i företagsekonomi ökat, som en följd av den lagändring, som trädde i kraft i början av år 2010, vilken gör det möjligt för arbetslösa
arbetssökande att studera.
Grunderna för grundexamen i databehandling ändrades 1.8.2010.
De första i Finland, som avlagt sin examen enligt dessa grunder,
utexaminerades från Företagsservice i maj 2011. De nya grunderna för yrkesexamen i datateknik och datakommunikationsteknik
trädde i kraft 1.1.2011. Företagsservice fick rättigheterna att anordna denna examen som en av de första utbildningsanordnarna
i Finland.
Företagsservice har egna läroavtalsstuderande, cirka 220 som avlägger grundexamina och 75 som avlägger yrkesexamina. Läroavtalsutbildningen genomförs som flerformsutbildning.
I januari 2011 ordnade Företagsservice en tvådagars-utbildning
inom visuell marknadsföring ”Idea- ja Inspiraatiopäivät för handelslärare i Finland. Borgå handelsläroverks har ett specialkunnande inom detta ämne, som har fått en stor betydelse i de nya
examensgrunderna.
Företagsservice är aktivt med i såväl det lokala Esf-projektet Opin
Ovi som det finlandssvenska Esf-projektet Edu-Vuxen för utvecklandet av träffsäkra informations-, rådgivnings- och handledningstjänster för vuxna.
Företagsservice flyttade under samma tak som ungdomsutbildningen 1.1.2011.
PORVOO INTERNATIONAL SERVICES
Porvoo International Services is a development agency for international affairs owned by Porvoo Commercial College. Managing director is principal Jarl Bergström. During academic year
2010 – 2011 there were two persons working in the agency: Project manager Jukka Hakala and
project coordinator Anita Eglite-Osmane.
INTO PRACTISE
Porvoo International Services is the Lead Partner of INTO PRACTISE project. This is part of
Central Baltic Interreg IVA Programme and is implemented during years 2009 - 2011. New and
innovative practices are sought for vocational education’s cooperation with business life. Innovation Seminars will be arranged in four Baltic Sea countries and study materials about nine
coastal regions of the Baltic Sea will be produced. In addition a Material Bank of innovative
practices is to be collected and contact persons for cooperation between business and vocational schools are trained in Finland, Estonia, Latvia and Sweden.
During academic year 2010 – 2011 teachers of Porvoo Commercial College participated in
meetings and seminars in Finland (Lahti), in Estonia (Rakvere) and in Latvia (Liepaja).
MUU TOIMINTA
Anita Eglite-Osmane toimi myös tuntiopettajana sekä englanninkielisen koulutusohjelman
koordinaattorina Porvoon kauppaoppilaitoksessa. Jukka Hakalan ja Anita Eglite-Osmanen
työpanosta käytettiin myös seuraavissa Porvoon kauppaoppilaitoksen projekteissa:
Porvoon kauppaoppilaitos osallistui ”Kehittämiskumppanuus - Työelämäjaksot
kehittämisen työkaluina” -hankkeeseen. Helsingin yliopiston hallinnoima
ESR -hanke rahoittaa ammatillisessa koulutuksessa työskentelevien opettajien
koulun ulkopuolella tapahtuvia työelämäjaksoja. Tavoite on päivittää koulun
ulkopuolisen työelämän tuntemusta sekä kehittää koulun ja työpaikkojen
yhteistyötä erityisesti opiskelijoiden työssäoppimista silmällä pitäen.
Pohjoismaiden Ministerineuvoston tukema Nordbalt Business Plan – projekti
toteutettiin lukuvuoden 2010 – 2011 aikana. Siinä järjestettiin opiskelija- ja
opettajavaihtoa sekä kansainvälinen liiketalouden opiskelijoiden
Business Plan -kilpailu. Palangassa, Liettuassa, järjestettyyn kilpailuun
osallistui opiskelijoita Virosta, Latviasta, Liettuasta, Ahvenanmaalta sekä Porvoosta.
Syksyllä 2010 Leonardo da Vinci -ohjelmasta rahoitettava Bridge Between
Vocational And Higher Education – hanke. Sen aikana tutustutaan ammatillisen
ja korkea-asteen koulutuksen nivelvaiheen tukimekanismeihin seitsemässä
Euroopan maassa (Viro, Latvia, Liettua, Saksa, Slovenia, Turkki ja Suomi).
Itä-Uudenmaan käsityöläisten liiketoimintaosaamista ja kansainvälisiä yhteyksiä
tukeva ”TRAD -hanke” jatkui lukuvuoden aikana. Osarahoittajia ovat Euroopan
sosiaalirahasto (ESR) ja Uudenmaan liitto. Porvoon kauppaoppilaitos hoiti
projektin hallinnoinnin. Yhteistyökumppanit olivat Kansantaiteiden edistämisyhdistys ja HAAGA-HELIA Ammattikorkeakoulu. Kaksi Porvoon kauppaoppilaitoksen
englanninkielisen linjan opiskelijaa suoritti työssäoppimisjakson Porvoon
vanhassa Tullitalossa sijaitsevassa TRAD -osuuskunnan käsityömyymälässä
talvella 2011.
Hallinto / Förvaltning / Administration
Porvoon kauppaoppilaitoksen omistaa Oy Porvoon Kauppaoppilaitos - Borgå Handelsläroverk Ab -niminen yhtiö. Yhtiön osakkaina ovat 12 Itä-Uudenmaan kuntaa, lukuisia yritysosakkaita sekä useita kymmeniä yksityishenkilöitä. Oppilaitos saa valtionavustusta käyttökustannuksiin. Yhtiön kymmenjäsenisen hallituksen valitsevat osakkaat vuodeksi kerrallaan.
Borgå handelsläroverk ägs av aktiebolaget Oy Porvoon Kauppaoppilaitos - Borgå Handelsläroverk Ab. Aktieägarna utgörs av 12 kommuner i Östnyland, ett flertal lokala företag
samt privatpersoner. Handelsläroverket erhåller statsbidrag för driftsutgifterna. Bolagets
styrelse väljs årligen av bolagets aktieägare.
Porvoo Commercial College is owned by Oy Porvoon Kauppaoppilaitos - Borgå Handelsläroverk Ab. It is a limited company the shareholders of which are 12 municipalities in
Itä-Uusimaa, a great number of companies and a few dozen private persons. The college
receives financial aid from both state and students’ home municipalities. The shareholders
elect annually ten members to the board of the company.
Hallitus / Styrelse / Board 2010:
Grönholm Thomas, (Karvonen Juha)
Hollmén Ralf, (Träskelin Gunilla)
Tölkkö Raija, (Lahtela-Mällinen Riitta)
Kojo Pia, (Palmqvist Pontus)
Nuutti Matti, (Lappalainen Heikki),
Helske Marjut, (Brusas Eija)
Mattsson Hilding, (Kettunen Jari)
Jussila Anne, (Hellqvist Pertti)
Ratia Esko, (Puisto Raili)
Liljeström Maria, (Sievä Sami)
Hallitus / Styrelse / Board 2011:
Grönholm Thomas, (Karvonen Juha)
Hollmén Ralf, (Träskelin Gunilla)
Tölkkö Raija, (Lahtela-Mällinen Riitta)
Dalenius Veronica, (Palmqvist Pontus)
Nuutti Matti, (Lappalainen Heikki)
Brusas Eija, (Helske Marjut)
Mattsson Hilding, (Kettunen Jari)
Forsström Leena, (Hellqvist Pertti),
Puisto Raili, (Mäntylä Heljä)
Liljeström Maria (Sievä Sami)
Tilintarkastajat / Revisorer / Auditors 2009
2010 Oy Audiator Ab ja Jorma Mikkonen
2011 Oy Audiator Ab, JHTT-Yhteisö ja Oy Audiator Ab, HTM-Yhteisö
Johtokunta / Direktionen / Board of directors
Oppilaitoksen toiminnasta vastaavana hallintoelimenä toimii koulun johtokunta. Yhtiökokous valitsee
johtokuntaan viisi jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet neljäksi vuodeksi kerrallaan.
Som ansvarigt förvaltningsorgan för läroanstaltens verksamhet fungerar direktionen. Bolagsstämman utser
till läroanstaltens direktion fem medlemmar jämte personliga suppleanter för en period av fyra år.
Board of directors is the administrative body responsible for college’s functions. The annual general meeting
elects five members and their personal substitutes to the board of directors for four years at a time.
Johtokunta / Direktionen / Board of directors 2008-2011:
Hollmén Ralf, puheenjohtaja (Mattsson Inge-Maj)
Lappalainen Heikki (Jalonen Jaakko)
Lindström Rikard, varapuheenjohtaja (Jari Kettunen)
Laine Anne, Forsström Leena 29.3.2011 lähtien (Holmén Kaj)
Åström Birgitta, (Isohanni Jussi)
Bergström Jarl, johtokunnan sihteeri
Opettajakunnan edustaja
Lärarkårens representant
Representative of teachers
Kainberg Göran, (Nyholm Susanne)
Muun henkilökunnan edustaja
Representant för övrig personal
Representative of other personnel
Mikander Christian, (Lyttinen Ann-Christine)
Oppilaskunnan edustaja
Elevkårens representant
Quach Thai
Ammattiosaamisen toimikunta
Yrkesteamet
Vocational team
Åström Jaakko
Oja Nina
Bergström Jarl
Nyholm-Eriksson Annette
Yli-Opas Pilvi
Henkilöstö / Personal / Personnel
Opistokuja 1 06100 Porvoo
Rehtori / Rektor / Principal
Yrityspalvelu
Bergström Jarl
Mannerheiminkatu 7, 06100 Porvoo
ja 3.1.2011 lähtien Opistokuja 1, 06100 Porvoo
Apulaisrehtori / Biträdande rektor
Vastaava / Ansvarig / Team leader
Puisto Raili
Opettajat/Lärare / Teachers
Berg Ahlroth Liselott
Cederdahl Susanne
Kainberg Göran
Larsen Kristel
Laulumaa Sanna
Lindfors Annika
Nyholm Susanne
Nyholm-Eriksson Annette
Palonen Elina
Ratia Esko
Roberts Bryan
Sandström Anna
Sivunen Jani
Talvela Matti
Törmänen Merja
Vainio Ritva-Liisa
Öberg-Westerlund Michaela
Birgitta Wahlman-Tyrsky
Lehto Anneli
Mikander Christian
Salonen Hannele
Aarnio Catharina
Antman Katarina
Eklund Maria
Hämäläinen Elena
Simos Yulia
Toivonen Jani
Toivanen Maarit
Wetterstrand Jari
Helenius-Nieminen Susan
Weissmann Maarika
Björkman Susanna
Ekblom Sebastian
Uimonen Kati
Arola Tuomo
Vuollet Kirsi
Sivutoimiset/Lärare i bisyssla/Muut/Övriga
Arola Tuomo (taloushallinto)
Eglite-Osmane Anita (venäjä)
Kytölä Sirpa (hygieniapassi)
Nordlund Anette (äidinkieli, suomi)
Nordström Joakim (liikunta, terveystieto)
Serralde Brenda (espanja)
Törnroos Bjarne (taloushallinto)
Muut / Övriga
Grönholm Tuula
Lyttinen Ann-Christine
Ropo Riikka
Rantanen Sirpa
Rosqvist Tage
Widlund Peter
Silfver Krister
Porvoo International Services Oy
Opistokuja 1, 06100 Porvoo
Eglite-Osmane Anita
Hakala Jukka
YHTEISTYÖKUMPPANEITA/ SAMARBETSPARTNER/ CO-OPERATION PARTNERS
Koulutuskeskus Salpaus, Helsinki Business College, Suomen Liikemiesten kauppaopisto, Ammattiopisto Omnia, Turun ammattiopisto, Prakticum, Vasa yrkesinstitut, Yrkesinstitutet Optima,
Yrkesinstitutet Sydväst, Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä,
Kokkolan kauppaopisto ja Ålands handelsläroverk
Kansainvälisiä yhteistyökumppaneita, internationella
samarbetspartner, international partners:
Lääne-Viru College (Estonia), Rakvere Vocational School (Estonia), Kuressaare Vocational Training Centre (Estonia), Tallinn
University Haapsalu College (Estonia), Kuressaare College of
Tallinn University of Technology (Estonia), Nyköping Gymnasium (Sweden), Riga Trade Technical School (Latvia), School
of Business Administration Turiba (Latvia), Vidzeme University
of Applied Sciences (Latvia), Riga Technical University Liepaja
branch (Latvia) sekä Petrovsky College (Russia), Akureyri
Comprehensive College (Island), Lycee Jeanne d’Arc (France).