Lue

8
Kyrönmaan Sähkö sai viime vuoden lopulla uuden yrittäjän Pekka Antilasta. Pitkän yrittäjäuran tehnyt Veli Rinta kertoo nyt nauttivansa vapaa-ajastaan mm. lastenlasten
urheiluharrastusten parissa.
Kyrönmaan Sähkölle löytyi
ostaja Yritysmarkkinoilta
Tervajoella toimiva Kyrönmaan Sähkö sai uuden
omistajan ja yrittäjän vuoden 2009 lopulla. Takana
oli pitkä prosessi; yrittäjä
Veli Rinta oli etsinyt yritykselleen ostajaa jo useamman vuoden ajan.
— Kyllähän kyselyitä tuli, mutta ikinä emme päässeet varsinaiseen kaupantekoon asti. Alasaaren
Antti Vasekista tiesi tilanteeni ja soitti viime lokakuussa minulle vinkin Yritysmarkkinoista.
Ehdin
onneksi juuri ja juuri ilmoittautua mukaan tapahtumaan, Rinta kertoo.
— Ei minulla ollut mitään kovin suuria toiveita
markkinoiden
suhteen,
sen verran hiljaista ostajarintamalla oli ollut. Tapahtumassa keskustelua syntyi parin ostajan kanssa,
mutta nekään eivät edenneet sen kummemmin.
Yritysmarkkinoilla
oli
kuitenkin ollut mukana
myös isokyröläinen Pekka
Antila, joka soitti Rinnalle
parin viikon päästä.
— Sitten asiat lähtivätkin
etenemään ripeästi, ja pa-
rissa kuukaudessa kauppa
oli selvä. Ihmeellistä oli se,
että samaan aikaan ilmaantui pari muutakin tosi kiinnostunutta ostajaa.
Mistä he tämän yrityksen
löysivät, sitä en tiedä, Rinta naurahtaa.
Hyvä
pohjatyö
Rinnan ja Antilan mukaan kaupantekoa nopeutti huomattavasti se, että
Kyrönmaan Sähköstä oli
valmiina mm. asiantuntijan laatima hinta-arvio.
— Tein valmisteluja luopumista varten eri asiantuntijoiden kanssa useamman vuoden, Rinta kertoo.
— Näissä asioissa on
pakko olla ajoissa liikkeellä, muuten koko kaupanteko saattaa tyrehtyä keskeneräisten asioiden selvittelyyn. Ja toki yrityksen
liiketoiminnan pitää kokonaisuudessaan olla siinä
kunnossa, että se kiinnostaa ostajia.
Kyrönmaan Sähkö on perustettu vuonna 1974. Yritys myy kodinkoneita, valaisimia ja sähkötarvikkeita, sekä tekee sähköasennuspuolen urakointia. Liikevaihto oli viime vuonna
noin 800 000 euroa ja
talossa on töissä kuusi
henkilöä.
Veli Rinta ehti olla Kyrönmaan Sähkössä yrittäjänä 35 vuotta, lisäksi hän
oli kaupanteon jälkeen
Antilan tukena puolen
vuoden ajan.
— Meillä käy asiakkaita
ympäryskunnista
aina
Vaasaa ja Mustasaarta
myöten. Valttimme on hyvä palvelu; meiltä esimerkiksi on aina toimitettu
kodinkoneet kotiin asti ja
myös asennettu ne käyttövalmiiksi sekä opastettu
asiakasta laitteen käytössä,
Rinta kertoo.
Mahdollista
kehittää
Yrityskauppa tehtiin osakeyhtiökauppana, eli Anti-
lalle siirtyi myös yrityksen
kiinteistö ja koko varasto.
— Halusin myydä kaikki
kerralla. Tämä oli varmasti osaltaan myös rajoittava
tekijä, sillä alan isommat
toimijat olisivat olleet ehkä kiinnostuneita liiketoiminnasta, mutta eivät esimerkiksi kiinteistöstä, Rinta toteaa.
Antilalle yrittäminen on
tuttua; mies on aikaisemmin toiminut mm. tietotekniikka-alalla ja on edelleenkin osaomistajana Eurosteel Groupissa.
— Olin Ilmajoen Yritysmarkkinoilla oikeastaan
etsimässä ostettavaa Eurosteelin osaksi. Tämä Velin yritys oli kuitenkin
tuttu ennestään ja kiinnostuin niistä mahdollisuuksista, joita tässä oli tarjolla,
Antila kertoo.
— Jatkossa tarkoitus on
satsata erityisesti urakointipuoleen, eli kasvattaa sekä toiminta-aluetta että
urakoiden kokoa.
Kyrönmaan Sähkö on takavuosina
tehnytkin
enemmän urakointia, työmaita on ollut ympäri
maakuntaa. Veli Rinta kertoo kuitenkin tehneensä
tietoisen valinnan siinä,
että urakointi on pidetty
pienissä mitoissa ja lähialueella.
— Sitä on ollut pakko
tehdä vain vähän, omien
resurssien mukaan. Olihan
meillä parhaimmillaan 15
asentajaa töissä, mutta viime vuosina heitä on ollut
enää muutama. Pekalla
onkin varmasti hyvä tilaisuus lähteä hakemaan kasvua, Rinta toteaa.
Puhtaalta
pöydältä
Antilan mielestä on pelkästään hyvä asia, että
yrityksessä ei ole ollut
käytössä sähköistä toiminnanohjausjärjestelmää tai
urakanlaskentaohjelmistoja.
— On helpompi lähteä
laittamaan aivan uutta
kuin uusimaan vanhaa. Se,
että Veli oli tässä mukana
puoli vuotta kaupanteon
jälkeen, oli mielestäni erit-
täin hyvä ratkaisu. Pääsin
hänen avullaan hyvin sisälle asioihin ja asiakkaatkin tulivat siinä samalla
tutuiksi.
— Velille kuuluu myös
iso kiitos hyvin tehdyistä
valmisteluista. Olen ollut
mukana useammassa yrityskaupassa ja oppinut
sen, että jos asiat ovat
puolivalmiita ja heti alusta
asti takerrutaan aivan lillukanvarsiin, niin ei siitä
kaupasta mitään tule, Antila sanoo.
Asiakaskunta on ottanut
uuden yrittäjän hyvin vastaan. Ovi käy tiheään ja
myymälään on selvästi
helppo tulla.
— Metallialalla kanssakäyminen
asiakkaiden
kanssa on erilaista, joten
on mielenkiintoista tehdä
tällaista
asiakaspalvelutyötä. Asiakkaat ovat tottuneet saamaan Kyrönmaan Sähköstä hyvää palvelua, ja sellaisena tilanne
myös tullaan pitämään,
Antila lupaa.
Anne Rintamäki