Nro 1/2011 - Hantverksdata

Pajj
Paja
UUSIA PAJALAISIA S. 3
sanomat
Pajadata Oy:n
ASIAKASLEHTI 1 • 2011
Sähköistämällä liiketoiminnan rutiineja yrityksessä säästetään aikaa tuottavaan työhön
Aika ja energia oikeisiin asioihin
Tehokas ja edullinen verk-
PAJADATAN XPAJA-OHJELMIS-
kolaskutus sekä joustavan
käyttäjät pystyvät hyötymään tieto-
työskentelyn
TOA kehitetään jatkuvasti niin, että
mahdollis-
teknologian uusista mahdollisuuksista.
Xpajan käyttäjien on mahdollista ottaa
tava virtuaalipalvelin ovat
käyttöön niin verkkolaskujen lähettä-
hyviä esimerkkejä sähköi-
minen kuin vastaanottokin.
– Ohjelmistollamme voidaan tehdä
sen liiketoiminnan mahdol-
Finvoice-standardin mukaisia verkko-
lisuuksista.
laskuja. Sähköiset laskut jakautuvat
Tieto- ja viestintätek-
kahteen eri osioon, eli asiakas voi ha-
niikan hyödyntäminen ei
kolaskujen lähetyksen ja vasta myö-
lutessaan ottaa käyttöönsä ensin verkhemmin vastaanoton, Säynäjäkangas
katso yrityskokoa.
SÄHKÖISEN
kertoo.
Laskun lähettäminen sähköisesti
LIIKETOIMINNAN
Xpajan kautta on siitäkin syystä help-
määritelmä on väljä, mutta yleisesti
poa, ettei käyttäjän tarvitse huolehtia
ottaen sillä tarkoitetaan kaikkia niitä
laskun lähetystavasta. Asiakas voi lä-
mahdollisuuksia, joilla tieto- ja vies-
hettää kaikki laskunsa sähköisesti, ja
tintätekniikkaa voidaan hyödyntää
ne toimitetaan vastaanottajille ensi-
liiketoiminnassa.
sijaisesti verkkolaskuna. Niille, jotka
Yrityksen arjessa sähköinen liike-
eivät ota vastaan verkkolaskuja, lasku
toiminta voidaan ottaa avuksi esimerkiksi
toimistotöissä,
menee sähköpostilla tai perinteisenä
taloushal-
paperilaskuna.
linnossa, asiakkuuden hallinnassa,
henkilöstöhallinnossa,
Sähköisiä ostolaskuja vastaanotetta-
viestinnässä,
essa lasku tulee reskontraan tarvikeri-
markkinoinnissa, osto- ja myyntitoi-
veineen. Se on helppo lähettää Xpajan
minnassa sekä toimitusten ja materi-
avulla sähköiseen hyväksymisjärjestel-
aalien hankinnassa.
mään talon sisällä. Paperisena lasku
Yksittäisistä sähköisen liiketoimin-
pitäisi ensin skannata, joten tässäkin
nan mahdollisuuksista voimakkaim-
mielessä aikaa säästyy.
min kasvaa tällä hetkellä sähköinen
Ostolaskun tarvikerivit on helppo
laskutus. Pajadatan sovellusasiantuntija Sami Säynäjäkangas perustelee
verkkolaskutuksen suosiota sen tehokkuudella ja edullisuudella.
– Moni on siirtynyt sähköisten myyntilaskujen lähettämiseen siitä syystä,
että suuremmat organisaatiot ovat alkaneet vastaanottaa laskuja vain sähköisessä muodossa. Verkkolaskutuksesta saatava ajansäästö, helppous ja
taloudellisuus on kuitenkin huomattu
nopeasti käytännössä. Pienemmissäkin
yrityksissä on alettu siirtyä jo verkkolaskujen vastaanottoonkin, Säynäjäkangas mainitsee.
siirtää myyntilaskulle, jossa rivit hin-
”
Verkkolaskutuksesta saatava ajansäästö,
helppous ja taloudellisuus on nopeasti
havaittu käytännössä.”
noitellaan automaattisesti uudelleen
valitun hinnoittelun mukaisesti.
Pajadatan kautta saa käyttöön myös
ostolaskujen skannauspalvelun, joka
mahdollistaa sähköiset laskut sellaisiltakin toimittajilta, jotka eivät lähetä
verkkolaskuja.
Verkkolaskutuksen saa käyttöönsä
lyhyelläkin varoitusajalla.
Lisää sähköisen liiketoiminnan
mahdollisuuksista
sivuilla 2–3.
sähköä liiketoimintaan
PÄÄKIRJOITUS
PAJAN TIIMI TUTUKSI
Työt kuntoon ajasta ja paikasta riippumatta
Elovainiontie
Maailmalla kuohuu, mutta
18 A, 33470 Ylöjärvi
PajadatallaPuh.
on (03) 347 8511 • Fax (03) 347 8550
tekemisen meininki!
J
älleen kerran ei voi kuin ihmetellä maailmanmenoa. Tänä vuonna
on tapahtunut jos jotakin kummallista ja ikävää eri puolilla maailmaa. Näin suurpiirteisesti katsottuna melkoisessa lintukodissa me
täällä Suomessa elämme. Toki pieniä säröjä on meidänkin idyllissä.
Tsunami teki tuhoisaa jälkeä Japanissa. Asian tekee erityisen vakavaksi se, että tuhoalueella on ydinreaktoreita. Tällaisella tuholla on
kauaskantoiset vaikutukset. Ihmisten tuska oli mittaamaton, kun he menettivät läheisiään, kodit tuhoutuivat ja kaikki ympärillä on kaaosta. Vakuutusyhtiö ovat ihmeissään katastrofien kanssa, koska korvaussummat
ovat älyttömiä. Ennusteiden mukaan tulvia, maanjäristyksiä, myrskyjä
ja muita äärimmäisiä sääilmiöitä esiintyy jatkossa yhä useammin.
Maailmalla jatkuu taistelu terrorismia vastaan. Yhdysvaltain erikoisjoukot saivat erävoiton, kun he onnistuvat surmaamaan vuosien yrityksien jälkeen Osama bin Ladenin. Taistelu terrorismia vastaan toki jatkuu,
vaikka al-Qaidan perustaja on pois päiviltä. Terrorismin lonkerot ovat
syvällä. Nyt odotellaan, mikä on terroristien vastaisku.
Lähi-idän poliittinen tilanne on kaaosmainen. Kansannousut ja mielenilmaisut ovat arkea. Muutospaineet ovat suuria, mutta vallankahvassa
olevien vastustus on voimakasta. Länsimainen demokratiamalli ei välttämättä istu arabimaihin, ainakaan ilman suuria synnytystuskia.
Edellä mainitut seikat eivät toki välttämättä vaikuta suomalaiseen ”rivimieheen”. Maailman talouteen näillä seikoilla on
kuitenkin iso vaikutus.
Paja
Paja
BITTIVERSTAALLA
joittamaan liikaa aikaa ja rahaa laitteisiin ja ylläpitoon?
Selviät helpommalla ja luotetta-
Virtuaalipalvelin on otettavissa käyttöön helpos-
VIRTUAALIPALVELIMEN KÄYTTÖ on riskinhallintaa.
– Usein vahinkojen ja niistä koituvia seurauksia
aletaan miettiä vasta, kun oma palvelin hajoaa. Helposti menetetään tuhansia euroja, jos konerikon vuoksi kadotetaan avoimet, vielä laskuttamattomat työt,
Virtuaalipalvelimen varmennukset tehdään joka
syy puoletaa ensin mainittua.
– Hankkimalla virtuaalipalvelimen välttyy ylläpidon vaivalta. Toinen erinomainen puoli on se,
ja.fi
www.atk-pa
ATK-Paja Oy:n
SIDOSRYHMÄLEHTI 1 • 2009
MESSUVUOSI 2010, S. 3.
vaatii huolenpitoa, sovellusasiantuntija Sami Säy-
jatulla virtuaalipalvelimella. Uutta konetta han-
Tiina ja Jarkko uusille urille
Koko paja samalla
huumoriasteikolla
kittaessa ohjelmistoja ei tarvitse asentaa – nekin
löytyvät virtuaalipalvelimelta, ja voit jatkaa töitäsi
välittömästi.
Omaa palvelinta käyttävissä yrityksissä tarvi-
Työstä tulee liikkuvaa ja joustavaa, kun vaikkapa
taan myös omaa it-osaamista, jopa varta vasten
ostolaskut voi tarkistaa missä tahansa. Myös lasku-
it-tehtäviä varten hankittua henkilökuntaa. Sen
jen lähettäminen onnistuu – tulostuspalvelun ansi-
sijaan virtuaalipalvelimen käyttö ei edellytä omaa
osta laskuja ei tarvitse edes lähteä viemään postiin.
ylläpitoa.
Virtuaalipalvelimen ansiosta Xpaja on jatkuvasti
ATK-Paja Oy:n
SIDOSRYHMÄLEHTI 1 • 2010
automaattisella sammutuslaitteistolla.
Oman tietokoneen katoaminen ei ole kohtalokasta
sa, ja palvelinlaitteisto aina ajan tasalla.
PELIMIES S. 3
tettu varavoimageneraattorilla, ja tilat on suojattu
silloin, kun kaikki keskeinen tieto on tallessa suo-
laajakaistayhteys. Kulut ovat helposti ennakoitavis-
YHDESSÄ VAHVEMPIA S. 2–3
jälkikäteenkin. Palvelimen sähkönsyöttö on varmis-
laiteinvestointeja rautaan, joka lisäksi vanhenee ja
– Mitä sitten tarvitaan? Ainoastaan tietokone ja
Tiina Helminen ja Jarkko Huuhtanen ovat viihtyneet mainiosti ensimmäisinä kuukausinaan Pajadatalla.
yö, ja tietojen palauttaminen onnistuu tietyn aikaa
ettei virtuaalipalvelimen haltija tarvitse kalliita
näjäkangas listaa.
Kaikki irti
ATK-PAJAN
ti, ja sitä voidaan laajentaa tarpeiden muuttuessa.
tietohävikistä? Koetko joutuvasi si-
VIRTUAALINEN VAI OMA PALVELIN? Moni
Kurssipäivän antina vinkkejä, joilla säästää aikaa ja rahaa
Xpaja-ohjelmiston laajat asetusja käyttömahdollisuudet kannattaa hyödyntää kokonaisvaltaisesti. Suosituilla kursseillamme saat
vinkit, joilla säästät aikaa ja rahaa
ohjelmistoa käyttäessäsi.
linrikon tuottamasta massiivisesta
Säynäjäkangas poimii esimerkin elävästä elämästä.
.fi
www.atk-paja
Suomessakin kansa on näyttänyt, ettei se ole
Xpajasta
sanomat
tyytyväinen. Tämä tuli erityisen hyvin esille
eduskuntavaaleissa. Perussuomalaiset saivat
”jytkynsä” ja nousivat suureksi puolueeksi. yhteisTämä voitto teki hallitusneuvotteluista haastapelillä
van tehtävän. Euroopassa moni maa painii suurissa taloudellisissa vaikeuksissa, mikä haastaa EU-politiikan. Suomessakin on väännetty
kättä, miten tukipaketteihin suhtaudutaan.
Mielenkiinnolla seurataamme, miten politiikka
Suomessa muuttuu. Muuttuuko se?
Nokian yhdistyminen ohjelmistojätti Microsoftin kanssa oli iso uutinen Suomessa. Irtisanomiset koituvat monen kohtaloksi. Nyt jäädäänkin
seuraamaan, miten kahden suuren yhteistyö sujuu. Erilaiset suhdanneennusteet näyttävät, että olemme menossa kohti parempia aikoja. Rakentaminen on elpymässä ja tietää hyvää esimerkiksi Pajadatan asiakaskunnalle. Toisaalta korkojen nousupaineet hillitsevät asuntokauppaa.
käytössä myös työmaalla oltaessa.
vasti virtuaalipalvelimella.
PELIMIES S. 3
sanomat
Miten yrityksesi selviytyisi palve-
IMATRALAISLÄHTÖINEN Jarkko Huuhtanen on myynyt tieto-
Kysy lisää Pajadatasta.
tekniikkaa niin yrityksille kuin kuluttajillekin kymmenkunta vuotta.
Hän päätyi alalle puolisattumalta harjoittelupaikan kautta, eikä ole
Ylöjärvellä
järjestetään säännöllisesti Xpaja-ohjelmistoon ja
sen sovelluksiin liittyvää koulutusta. Kurssit ovat
Sähköliike Hannu Rajala Loimaalta ja
LVI-Emal Ylöjärveltä löytyvät ATKPajan asiakasrekisteristä pieninumeroisimpien joukosta. Se kertoo
pitkästä yhteisestä taipaleesta.
Kun takana on viitisentoista vuotta
innostunutta yhteistyötä, tietää että
uusia ideoita
ja käytännön
kokemukPohjanmaan
Putki Oy
sia on liikkunut
• Perustettumolempiin
vuonna 1981.suuntiin.
tyypillisesti noin kuuden tunnin mittaisia, ja ryh-
Tulosta syntyy
mät pidetään tarkoituksellisesti alle kymmenen
osanottajan suuruisina, jotta oppiminen olisi tehokasta. Tiiviissä ryhmässä kollegoiden välinen
vuorovaikutuskin on vilkasta ja antoisaa.
Lokakuussa
laskutuskurssille
osallistunut
Katri Kivimäki Pohjanmaan Putkesta piti päivää erinomaisen onnistuneena.
– Meiltä on ollut aiemminkin henkilö koulu-
tuksessa, ja kokemukset olivat hyviä. Kun ohjelmaa käyttää kauan, siihen tietyllä tapaa urautuu
eikä huomaa uusia mahdollisuuksia. Esimerkiksi
siirtyminen Windows-pohjaiseen ohjelmistoon
helpotti, nopeutti ja toi entisestään uusia omi-
naisuuksia, joita voi hyödyntää. Katsoimme,
että nyt on hyvä aika lähteä kouluttautumaan,
Katri juttelee.
tiaan parhaalla mahdollisella tavalla. Ratkaisut
pystytään räätälöimään entistä paremmin, kun
Katri törmää ohjelmistoja käyttäessään hankaluuksiin, hän on tottunut saamaan ATK-Pajan
ympärivuorokautisesti päivystävästä palvelupu-
helimesta nopeasti apua. Ongelmiin ei tarvitse
Keväällä ATK-Paja järjestää muun muassa laskutuskursseja. Sähköpuolen tarjouslaskentakurssikin on suunnitteilla.
asiakkaan tarpeet tunnetaan vuosien kumppa-
Kysy lisää numerosta 0207 434 455! Kurssipäivän hinta 300 euroa + alv. Hinta sisältää ruokailun. Useamman avainhenkilön
nuuden pohjalta tarkasti. Yhteistyö toimii myös
kouluttaminen kerralla kannattaa: jos yrityksestä ilmoittautuu enemmän kuin yksi, lisähenkilöiltä veloitetaan vain 150 euroa + alv.
toiseen suuntaan: kokeneen käyttäjän palaute
tarkertua, jos ratkaisu on soiton päässä.
– Asiakkaamme halusi juuri tietynlaisen tarjo-
auttaa palveluntarjoajaa kehitystyössä.
Katri pitää sitä, että päivän mittaan tarjoutuu
paljonkin – varsinkin, jos ryhmä kyselee innok-
perehdytys, jotakin on saattanut ehtiä unohPitkäaikaisen
asiakkuuden edut tunnetaan myös
uksen, johon ohjelma ei sillä erää taipunut. Soit-
mahdollisuuksia ajatustenvaihtoon kollegoiden
to Pajalle ratkaisi asian kolmessa minuutissa.
kanssa.
kuttamaan ohjelman kehitykseen. Myös kurs-
KOULUTTAJA Joni Lehtonen ottaa kurssita-
löytyy riittävästi.
Kynnys lähteä täydennyskoulutuskurssille
ei ollut sen korkeampi. Opiskelupäivä tarjosi
kaasti. Osallistumalla asiakas pääsee itse vai-
tumaan. Toisaalta uusia ominaisuuksia tulee
Loimaalla Sähköliike Hannu Rajala Oy:ssä. Yriaina, ja lisäksi saa tietoa muista hyödyllisistä
tys hankki
laskutus- ja myyntireskontran ATKsovelluksista.
seja saa ehdottaa: reagoimme, jos kysyntää
mahdollisuuden osaamisen päivittämiseen, ja
pahtumat tilaisuutena hankkia myös palautetta
samalla puhelimesta tutut yhteyshenkilöt tuli-
ja kehitysideoita.
vat entistäkin tutummiksi. Kurssin ekstra-antina
– Kurssipäivä on aika tiivis, ja asiaa tulee
Pajalta vuonna
1996.
Kurssipäivän
aikana ehditään käydä läpi pal-
– Siirryimme
ATK-aikaan.
Keskeisintä kurssilaiselle on se, että hän pääjon asiaa.samalla
Kertausmuutenkin
onnistuu kattavasta
kirjalli-
see kertaamaan ja päivittämään osaamistaan.
Näin
sesta materiaalista,
jonka kukin
osallistuja
saa
jälkeenpäin
kun miettii,
tuntuu
käsittä-
Vaikka ohjelman toimitukseen liittyy aina kattava
mukaansa.
mättömältä,
miten asiat ylipäätään saatiin
sujumaan, kun kaikki tehtiin vielä käsin, Kirsi
Rajala päivittelee.
– Uudet ohjelmistot ovat vapauttaneet ai-
kaamme entistä enemmän olennaisimpaan
yritystoiminnassamme. Helppous ja selkeys
ovat käyttäjän kannalta niitä tärkeimpiä asioita,
Hannu Rajala vahvistaa.
Ohjelmistotoimittajan yhteydenpito niin puhe-
limitse kuin yrityskäynneilläkin on ollut sähköliikkeelle tärkeää – varsinkin alkuvaiheessa mutta
yhtä lailla 15-vuotisen yhteistyön varrella.
– Jokisen Pentti on käynyt meillä aivan alusta
asti. Asiat sujuvat joutuisasti ja tuloksekkaasti,
kun saa asioida tutun ihmisen kanssa, Rajalat
korostavat.
LVI-EMALISTA tuli ATK-Pajan asiakas samoihin
aikoihin ja samalla tavalla kuin Sähköliike Hannu
Rajalastakin, kun yrityksessä siirryttiin tietokoneaikaan 1990-luvun puolivälissä. LVI-Emalin ja ohjelmistotalon yhteistyö on syventynyt tarpeiden
muuttuessa ja yrityksen kehittyessä.
– Viimeisin iso muutos oli oman myymälän
Hannu (vas.) ja Kirsi Rajala toimivat Loimaalla Olavi Rajalan vuonna 1953 perustaman sähköliikeen yrittäjinä. – Siitä se syntyi, kun isä otti
johtonipun mopon tarakalle ja lähti asennuksia tekemään, Hannu naurahtaa. Nykyään Sähköliike Hannu Rajala työllistää kymmenkunta ammattilaista muun muassa suunnittelun, urakoinnin sekä teollisuuden kunnossapidon ja automaation tehtävissä. ATK-Paja on ollut Rajaloiden tärkeä
yhteistyökumppani jo 1990-luvun puolivälistä lähtien. Myyntijohtaja Pentti Jokinen on asioinut Rajaloiden kanssa yhteistyön alkumetreiltä lähtien.
perustaminen vuosi sitten ja viivakoodisovelluksen käyttöönotto, yrittäjät Tuula ja Esko Mäkelä
Hanakat-ketjuun kuuluvasta LVI-Emalista kertovat.
jatkuu...
Meillä Pajadatalla on hyvä tekemisen meininki. Ohjelmistoprojekteja on
käynnissä runsaasti koko ajan. Olemme palkanneet viimeisen puolenvuoden aikana neljä uuttaa työntekijää. Uskomme vahvasti tulevaisuuteen ja
arvelemmekin, että nyt on oikea aika investoida siihen. Tässäkin lehdessä meillä on ilo esitellä kaksi uutta ”pajalaista”.
Tämän vuoden aikana pyrimme käynnistämään asiakastyytyväisyyskyselyn. Jatkossa tällainen asiakaskysely on tarkoitus tehdä joka vuosi.
Samoin meillä on tarkoitus kehittää jonkinlainen asiakastapaamissapluuna. Mitä se käytännössä tarkoittaa, ei ole vielä aivan selvillä. Tahdomme joka tapauksessa tietää, mitä asiakkaamme meistä ajattelevat ja
tavata asiakkaitamme, jotta voimme vaihtaa ajatuksia asiasta ja vaikkapa sen vierestä. Tällä tavalla voimme jatkossakin kehittää palveluitamme
ja palvella asiakkaitamme mahdollisimman hyvin.
Oikein hyvää ja kaunista kesää kaikille lukijoille. Hymyile, sillä koskaan ei tiedä milloin juuri sinä komeilet Paja-Sanomien sivuilla!
Jorma Kariluoma
toimitusjohtaja
PajaSanomat
Pajadata Oy:n asiakaslehti 1/2011
Menotie 1, 33470 Ylöjärvi
Puh. 0207 434 455. Fax. 0207 434 460
Päivystys 0400 866 956
www.pajadata.fi • [email protected] tai [email protected]
Päätoimittaja Jorma Kariluoma, [email protected]
Toimitus ja ulkoasu Media Pirkanmaa Oy, www.kotipirkanmaa.fi
Paino Painohäme, www.painohame.fi
liikettään katunut. Työ on opettanut paljon.
• LVI-alan urakointia ja tuntitöitä.
Katri Kivimäki toimii niin myynnin, laskutuksen, tarjouslaskennan kuin muunkin asiakas• Oma LVI-myymälä.
palvelun parissa Pohjanmaan Putki Oy:ssä. Pajan palvelut ovat tulleet tutuiksi, sillä poh• 23 työntekijää. sparraa
KotipaikkapalveluntarjoSeinäjoki.
PITKÄ ASIAKASSUHDE
janmaalaisyritys on yksi ATK-Pajan vanhimpia asiakkaita. – Ohjelmat ovat kautta linjan
olleet käyttäjäystävällisiä, ja kurssien avulla niiden käyttämisestä saa vielä enemmänajaa
irti.ja auttaa asiakasta hyödyntämään investoin-
PAJAN POIKIIN on helppo pitää yhteyttä. Jos
Marraskuussa ratkaisumyyjäksi Pajadatalle napattu tradenomi on
Käännetty ALV
– palautetta
ja toiveita
mielissään saatuaan tehtävän, jossa hän pääsee aidosti haastamaan
omat kykynsä ja palvelemaan asiakasta kokonaisvaltaisesti.
– Pajadatan tuotteet tunnetaan hyvin varsinkin LVI-puolella. Kun
tuote on kunnossa ja sitä arvostetaan, myyntityö on hauskaa. Helppoa
tietä ei kuitenkaan ole, ja jokaisen asiakkaan palvelemiseen panostetaan tosissaan. Nautin, kun saan tehdä tällaista itsenäistä työtä,
Jarkko sanoo.
– Pääpaino työssäni on uusasiakashankinnassa. Silmät on pidettävä
auki koko ajan ja tehtävä huolellista taustatyötä, jotta voi löytää toimivimmat ratkaisut erilaisten asiakkaiden tarpeisiin.
KÄÄNNETTYYN ARVONLISÄVEROTUKSEEN siirtyminen tänä keväänä koski lähes
– SIELTÄ KADUN TOISELTA PUOLELTAHAN minut kaapattiin,
kaikkia Pajadatan asiakkaita.
naurahtaa Tiina Helminen. Kiinnostavaa työpestiä etsinyt nokialais-
Merkittävästä ja työläästä muutoksesta selviydyttiin hyvin, mistä tuotepäällikkö Joni
Lehtonen haluaa kiittää asiakkaita.
– Asiakkaamme tutustuivat lähettämäämme ohjeeseen oikein hyvin, eikä ylläpitoomme
tullut pitkäaikaista ruuhkaa, Lehtonen kertoo.
– Palautetta ja toiveita kerätään tietenkin
koko ajan. Varsinkin reskontralistojen osalta
niitä on jonkin verran tullut.
Reskontralistoja todennäköisesti vielä hienosäädetään jonkin verran.
Myös laskun ja maksuerätaulukon ulkoasua
on hienosäädetty asiakkaiden toiveiden mukaisesti.
Palautetta/toiveita kannattaa
lähettää osoitteeseen
[email protected].
Lisätietoja arvonlisäveromuutoksesta saa Verohallinnosta (www.vero.fi).
Lakimuutoksen tavoitteena on rehellisten
yritysten kilpailutilanteen parantaminen.
Käännetyssä arvonlisäverovelvollisuudessa
palvelun myynnistä verovelvollinen on ostaja.
merkonomi nimittäin löysi uuden työnantajansa sattumalta, kun eräässä
Tarjouslaskijat!
– SÄHKÖPUOLEN tarjouslaskennassa pakettirekisteriä hyödyntävät asiakkaat voivat jatkossa
päivittää pakettirekisterin ja syöttösivut suoraan
Sähköinfon palvelimelta, vinkkaa sovellusasiantuntija Sami Säynäjäkangas.
Päivitys tehdään samaan tapaan kuin hinnasto-
Lisäkoulutukseen
KERTAAMINEN ON opintojen äiti, ja koska Xpajan ominaisuudet kehittyvät koko ajan, uuttakin
opittavaa löytyy jatkuvasti. Siksi osaamista kannattaa päivittää Pajadataan järjestämillä kursseilla.
Toteutuvista ja suunnitteilla olevista kursseista tiedotetaan asiakkaille myös Pajan kotisivujen
päivitykset.
sekä suoraan ohjelmistoihin RSS-syötteenä tule-
SEPA – muistathan
väkeä on koossa riittävästi
SUOMI ON SIIRTYMÄSSÄ yhtenäiseen euromaksualueeseen SEPAan (Single Euro Payments
Area) yhdessä 31 muun Euroopan maan kanssa.
Siirtymäaika SEPA-maksuihin päättyy Suomessa 31. lokakuuta 2011.
Tämä tarkoittaa, että Suomessa toimivat pankit eivät välitä maksuja suomalaisilla tilinumeroilla ja maksuaineistoilla lokakuun lopun jälkeen. Tämän jälkeen käyvät vain SEPA-aineistot.
vien tiedotteiden avulla. Kurssit toteutuvat, kun
– Jos kurssit kiinnostavat, kannatta ehdottomasti olla yhteydessä ja kertoa tarpeistaan. Se
auttaa meitä kurssien suunnittelussa ja aikataulutuksessa, tuotepäällikkö Joni Lehtonen
kannustaa.
Kurssit järjestetään pääsääntöisesti Ylöjärvellä Pajadatan konttorilla, joka sijaitsee hyvien liikenneyhteyksien varrella moottoritien kupeessa.
Mikäli kurssilaisia löytyy samalta alueelta
riittävä määrä, kurssit on mahdollista järjestää
myös muualla.
lähialueen yrityksessä osattiin vinkata nopeasti kasvavasta ja osaavia
ihmisiä joukkoonsa tarvitsevasta Pajadatasta. Kiinnostus oli molemminpuoleista, ja Tiina aloitti toimistosihteerin työt Pajadatassa maaliskuussa.
Toimiston moniosaajana Tiina pitelee langat käsissään ja hoitaa monta
rutiinia, jotka aiemmin jakautuivat muille.
– Jormakin päässee nyt baanalle aiempaa vapaammin, Tiina virnistää toimitusjohtaja Jorma Kariluoman suuntaan.
– Tykkään työssäni etenkin sen monipuolisuudesta. Reskontran hoidon lisäksi teen muun muassa sopimuksiin liittyviä asioita ja paljon
muuta toimistohommaa. Vastaan meillä myös puheluihin eli saan olla
paljon tekemisissä asiakkaiden kanssa. Siitä pidän. Tietysti työpaikan
hengen ja viihtyisyyden tekevät ihmiset ympärillä. Olemme mukavasti
samalla aaltopituudella huumorissa, Tiina naurahtaa.
PAJALAISEKSI TULOA pehmentää kummasti kiinnostus jääkiekkoon. Maaliveikkausien rustailusta kahvitunnilla on tullut nopeasti
myös Tiinan ja Jarkon lempipuuhaa. Tietysti maanantaiaamuna 16.
toukokuuta töihin tullessa ilo oli ylimmillään kaikilla täysin riippumatta siitä, mitä MM-finaalin tulokseksi oli povannut.
Vapaa-aikanaan niin Tiina kuin Jarkkokin viihtyvät perheidensä
parissa ja kotiensa askareissa.
– Olemme hurahtaneet 50-luvun taloihin, ja sellaiseen päädyimme
asumaan jo kolmannen kerran Tampereelle vuonna 2007 muuttaessamme. Jokainen kunnostusprojekti on opettanut, Jarkko kertoo.
– Pihapiirissä riittää kaikenlaista näperreltävää, myöntää Tiinakin.
ASIAKASKUULUMISIA
meiltä
& muualta
Sähköinen laskutus Alasen Rakennukselle
”Helpotti kummasti!”
Alasen Rakennus työllistyy korjausrakentamisessa, mutta paljon tehdään myös uutta. Kalevan uintikeskuksen laajennus valmistui heinäkuussa 2007.
ALASEN RAKENNUS OY otti käyttöön-
runsaasti liitteitä, mikä on meille todella
sä sähköisen laskutuksen, kun Tampereen
tärkeä asia.
kaupungin kaltaiset isot asiakkaat sitä
Alasen Rakennus myös ottaa vastaan lasku-
edellyttivät. Väkipakosta ei kuitenkaan ol-
ja sähköisessä muodossa. Haapaniemi arvelee
lut kysymys, ja käytössä uusi järjestelmä on
sähköisen laskutuksen yleistyvän ripeästi myös
todistanut hyötynsä.
pienempien alihankkijoiden keskuudessa.
– Kyllähän se helpotti kummasti. Lasku-
– Siirtymä oli meille kivuton. Käänteisen ar-
jen käsittely on aiempaa vaivattomampaa ja
vonlisäveron käyttöönotto keväällä sekoitti enem-
nopeampaa, Pirkko Haapaniemi Alasen
män, mutta saimme Pajalta hyvän ohjeistuksen.
Rakennuksesta vahvistaa.
– Laskuun pystyy esimerkiksi laittamaan
Alasen Rakennus pitää toimipaikkaansa ohjelmistotalonsa Pajadatan tavoin Ylöjärvellä.
”Apua vaikka sunnuntaiaamuna 8:lta”
Ohjelmisto on työkalu
VUODESTA 1995 YRITTÄJÄNÄ toimi-
taa kaikkialla, jos minut saatte nämä jutut
neella Marko Kaarakaisella on selvä
oppimaan, Kaarakainen nauraa.
ajatus siitä, kuka on ammattilainen ja kuka
pikemminkin puuhastelija.
– Jos tosissaan haluaa yrittää, työvälineet
ovat alusta asti kunnossa. Silloin on helppo keskittyä olennaisimpaa, lohjalaisyrittäjä tietää.
Lopulta oppimisen ihmeeseen ei paljon
vaadittu. Sittemmin Kaarakainen on itsekin
päässyt auttamaan kanssayrittäjää.
– Lohjan seudulla on paljon Pajan asiakkaita, ja totta kai pidämme yhteyttä. Tietysti Pa-
– Esimerkiksi ohjelmistot kuuluvat yri-
jan tukipalvelu on aina tavoitettavissa. Sun-
tyksen perustyökaluihin, ja panostaminen
nuntaiaamuna soitin kahdeksalta, ja Jokisen
oikeisiin asioihin näkyy työn sujuvuudessa.
Pentti siellä vastasi. Asiat selvisivät äkkiä.
Sähkötyö Kaarakaisella tietotekniikka on
todellakin väline, ei itse tarkoitus.
– Kun Pajalta tultiin meille asentamaan
ohjelmaa, totesin oitis, että saatte mainos-
– Poikien kanssa riittää puhuttavaa niin
puhelimessa kuin messuillakin. Jääkiekko
on tietysti se juttu meille, Tapparan mieheksi
tunnustautuva Kaarakainen virnistää.
Lohjan seudulla suhdannekäänne on ollut Marko Kaarakaisen mukaan selvä. – Töitä on
vuodeksi tiedossa, yrittäjä myhäilee. Moottoripyörä on kuitenkin kaivettu talviteloilta, joten
harrastuksellekin on jäätävä aikaa.
Kunnon eväät kasvutarinalle
LVI-Lämsä paahtaa lujaa
Rovaniemellä toimivan LVI-Lämsä työllistää noin 50 ammattilaista.
ROVANIEMELÄISELLÄ LVI-LÄMSÄL-
2001 väkeä oli jo 38, jolloin osakeyhtiö kor-
LÄ ja Pajadatalla on mielenkiintoinen yhtei-
vasi toiminimen. Tällä hetkellä palveluk-
nen historia: liki samanikäiset yritykset ovat
sessamme on 50 alan ammattilaista. Pajan
tehneet yhteistyötä toimintansa alkuvuosilta
kautta löytyivät ratkaisut ensin laskutuk-
lähtien ja ottaneet matkan varrella monta
seen ja tarjouslaskentaan. Siitä se on kehit-
kasvuharppausta. Välissä on maisteltu po-
tynyt tarpeiden muuttuessa ja muun muassa
ronkäristystä ja pidetty paljon yhteyttä.
myymälätoiminnan käynnistymisen myötä.
Risto Lämsä on tyytyväinen, että teki ai-
LVI-Lämsä tarjoaa tarvikkeet, huollon, suun-
koinaan tarvittavat ohjelmistohankinnat ja on
nittelun ja asennukset niin pieniin kuin suuriin-
täydentänyt niitä yrityksen kasvaessa. Työn
kin kohteisiin. Tavanomaisten LVI-järjestelmien
sujuvuus ei saa kärsiä toiminnan laajetessa.
lisäksi yritys tekee muun muassa viemäriputki-
– Ensimmäisen työntekijän otin 1995, ja
en kuvauksia ja lämpökamerakuvauksia.
Tammi Kiinteistötekniikka teki näin:
Kerralla kuntoon
TAMMI KIINTEISTÖTEKNIIKALLA on
mia. Päätimme ottaa myös virtuaalipalvelimen,
käytössään laaja Pajadatan palvelukokonai-
jonka ansiosta kirjanpitäjällemmekin saatiin
suus, jossa on myös linkki Pretaxin Tikon-
Xpajan käyttöoikeus, Tammi kertoo.
kirjanpito-ohjelmaan. Yrittäjät Juhani ja
Tammi Kiinteistötekniikka toimii uudis-ja
Arto Tammi ovat halunneet valinnoillaan
saneerausrakentamisessa. Palvelukonsepti
vapauttaa aikaa tuloksentekoon.
tarjoaa LVISA-työt suunnittelusta toteu-
– Kokonaisuus on ollut käytössä nyt puolisen
vuotta, eikä sen sisäistäminen tuottanut ongel-
tukseen.
Vaasalainen Tammi Kiinteistötekniikka tarjoaa LVISA-työt suunnittelusta toteutukseen.