1. No category

UTIN SIVUAPTEEKKI MAINOS
Kuivalan Nuorisoseura ry:n sitoutumaton julkaisu nro 1/2014
Kaikille Utin seudun asukkaille.
3.3.2014
Kuivalan Nuorisoseuran
yhteystietoja ym.:
TULE AUTTAMAAN!
Tarvitsemme talkoolaisia
Kuivalan Nuorisoseuran
puhelin nro 040-521 0977.
Tästä numerosta mm. seurantalon vuokraus sekä Uusi Teatteri
Utin lippu-varaukset. Puhelin on
päivystävällä johtokunnan jäsenellä.
JOHTOKUNTA v. 2014:
Marjo Näremaa pj. 050 4446438
marjo.naremaa(at)kymenprojektiasennus.fi
Ari Hännikäinen varapj 0400 656 488
ari.hannikainen(at)domus.fi
Hannu Nieminen 044 511 3296
Anni Näremaa 040 4132785
Martta Pyötsiä 044 2770188
Tiina Österberg-Huttunen 050 5299393
Mona Leiniö 044 9487 825
Anna Peltonen 050 4635 972
Paula Ristola siht. 045 800 3044
paula.ristola(at)gmail.com
Asse Salorinne varajäs.
JOHTOKUNNAN KOKOUKSET
Kevät 2014: su 13.4. klo 14, su 4.5. klo
14, su 8.6. klo 14
TALKOOT:
Tiedotetaan tekstiviestein.
Ota yhteyttä jos haluat talkooviestilistalle p. 040-521 0977.
AINA OON VELJEÄ TOIVONU
-näytelmän esityksiin.
Lipunmyyntiin, keittiöön, väliaikakahvituksiin ja parkkipaikalle autojen ohjaukseen.
Jos löydät aikaa kalenteristasi,
ota yhteyttä!
SOITA: p. 040-521 0977
KIITOS!
Nyt tekee mieli vähän löysätä aivoja, joten kirjoittelen rakkaimmasta harrastuksestani.
Toki Kuivalan Nuorisoseura/Uusi Teatteri Utti ovat minulle rakkaita, mutta yksi
on silti ylitse muiden. TIIBETIN MASTIFFINI, MERTSI JA BABAR. Voi miten
ihania otuksia. Maailman murjoessa mieltä, koirat heiluttavat minulle häntäänsä, painavat päänsä minun syliini, kääntyvät selälleen jalat kohti taivasta, että:
”rapsuta minua, rapsuta”. Ja minähän rapsutan! Siinä kaikki muu unohtuu, kun
voi vain ihailla sitä luottamusta minkä näiltä karvaturrikoilta saa.
Kotileivonnaisia ja pitopalvelua
–
–
–
Kakut, pullat ja pikkuleivät
Suolaiset / makeat piirakat
Voileipäkakut sekä leivät
Puh. 040 563 6520 Eerolanmutka 50, 46430 TIRVA
[email protected]
Kun yksi meidän koirista viime syksynä yllättäen kuoli, tuli koiristani nuorin (Babar) hakemaan minulta lohtua.
Se makasi lattialla ja tuijotti minua. Oli jo yö eikä se nukkunut,
tuijotti vain. Olimme molemmat
aivan lohduttomia. Mietin mitä
tekisin…
Tein sen mikä tuntui itsestäni
luonnolliselta, mutta varmasti
monesta teistä aivan käsittämättömältä. Otin patjan, peiton ja
tyynyn ja siirryin Babarin viereen
lattialle nukkumaan. Ja silloin
Babar ”repesi”. Se siirtyi siten, että pystyi painamaan päänsä minun otsaani
vasten ja alkoi ”itkeä”. Se ulvoi ja ulisi neljä tuntia aivan lohduttomana, koko
ajan pää vasten päätäni. Pidin Babarista kiinni ja annoin sen vain surra. Eikä se
tietenkään yksin surrut, suru oli meidän yhteinen. Babar oli menettänyt parhaan
kaverinsa ja minä meidän koirakatraan ilopillerin, Zeron. Zero oli hieno koira.
Se ansaitsi kyllä meidän surumme.
Sanonta, että koiralta saa pyyteetöntä rakkautta, ei mielestäni pidä paikkaansa.
Kyllä se rakkaus on ansaittava. Se on ansaittava hellyydellä, huomioimisella ja
ruoalla, ihan niin kuin meillä ihmisilläkin. Jos kohtelet väärin koiraasi, se ei luota
sinuun, samoin ihmisillä lähimmäistensä suhteen.
Jos lähimmäisesi kohtelee sinua väärin, et sinäkään enää luota häneen.
Ja tiedoksi: Kyllä minä välillä korvan takaa rapsutan myös miestäni Eeroa.
Tulkaahan teatteriin!
Syksyn myötä pihatiellämme nähtiin muutos lapsiperheen elämässä. Tyttö aloitti
esikoulun ja niin pieni reppuselkäinen lähti kohti koulua. Äkkiä se on aika rientänyt tähän siitä nyytistä, jota vaunuissa työnneltiin hetki sitten. Tuli vaan mieleen,
laulun sanojen mukaisesti, kuka voisi kellot seisauttaa. Hienosti on tyttö viihtynyt.
Lämmin syksy pysyi lämpimänä ja siinä missä olisi pitänyt olla talvea ja lunta olikin vielä syksyä, lauhaa ja mutaa. Piha oli aivan märkä, nurmikko mutavelliä,
hiekkalaatikko velliä. Kuraa joka paikassa. Ei ollut enää lapsistakaan kovin kivaa
ulkoilla, leikkiminen pihalla kaiken märän keskellä ei oikein miellyttänyt.
Siinä missä aikaisempina vuosina on jo ollut lunta maassa ja joululaulut soineet
hyvissä ajoin, ei oikein kellään ollut vielä tunnelmaa päällä. Kuitenkin tonttujen
seikkailuista oli tarinaa kun lapset miettivät miten ne pääsevät kulkemaan ja toivelistoja väsättiin sitä mukaan kun kuvastoja satoi postilaatikkoon. Sitten se kuningasajatus tuli mummolta ja vaarilta. Katkaistaan syksyinen harmaa arki ja lähdetään hakemaan lunta Lapista sekä käydään katsomassa Joulupukin maata.
Eihän siinä muuta kuin tarvittavat varaukset ja odottamaan matkaa.
Marraskuun lopussa eräänä iltana ei
pienillä meinaa uni tulla, kun tiedetään,
että aamulla aikaisin lähdetään. Iltamyöhäisellä pakataan autoa, eväät
valmistellaan. Vielä sängystä lapset
nousevat ennen nukahtamistaan tarkastamaan reppunsa ja ”matkailulaukun” sisällön. Leluja, tusseja, piirustuspaperia, kirjoja. Kaikki hyvin, nyt voi
nukahtaa. Aamu kahdeksan koittaa yllättävän pian ja lähdetään matkaan.
Mummo ja vaari poimitaan kyytiin ja
tien päälle. Pitää edetä joutuisasti, sillä
kauas on pitkä matka. Matka etenee
rattoisasti, lapset touhuilevat ja piirtävät
sekä katselevat maisemia samalla kun
kuuntelemme Jukka Parkkisen Karhukirjeitä -äänikirjoja.
Puolenvälin tietämillä tankataan ja päätetään kaikki yhdessä, ettei pysähdytä sen kummemmin vaan ruokaillaan eväät
autossa. Matka jatkuu, pyörät pyörivät, moottori murahtelee vaimeasti lattian alla,
ilma kylmenee. Oulu, Kemi, Tornio, Rovaniemi 155 lukee kylteissä. Ollaan jo lähellä!
Nyt heti liittymäsopimus Kymijoen Kyläkuidulta!
Rakentaminen jatkuu, mutta riittävät määrät liittymien tilaajia tarvitaan kaikille alueille. Tämä on ainutkertainen tilaisuus saada maaseutualueille nopeat laajakaistayhteydet. Tehdään nopeiden yhteyksien käyttö itsellemme ja toisillemme mahdolliseksi tilaamalla liittymä mahdollisimman nopeasti!
Osuuskunnan edustajat tulevat kertomaan ajankohtaisista asioista kylien tilaisuuksiin! Yhteydenotot suoraan Kyläkuituun Jarno Laitinen,
p. 020 775 0881 tai
Lauri Mäkinen, p. 020 775 0883.
Osuuskunta Kymijoen Kyläkuidun nettisivut: http://www.kylakuitu.fi
NUORTEN ILLAT ALKAVAT JÄLLEEN
PERJANTAINA 11.4. KLO 18.00!
TERVETULOA NUORISO!
ROMUT HYVÄÄN
TARKOITUKSEEN !!!
HIENO EKO TEKO!!!
Järjestämme jälleen romunkeräyksen viikolla 21 (19.-25.5).
Keräykseen kelpaa kaikki rauta- ja metalliromut aina autonraadosta - robottiin, siis kaikki romut jotka sisältävät metallia tai rautaa.
KERÄYSLAVA LÖYTYY: KUIVALAN NUORISOSEURANTALON PIHALTA
Mikäli nurkissasi on romua joita et saa itse tuoduksi keräyspisteisiin niin
noudamme suurempia romueriä yrityksesi tai kotisi pihasta.
Isojen romujen noudot (autot, maatalouskoneet ym.) ja lisätiedot:
Marjo Näremaa p. 050-4446438
KUIVALAN NUORISOSEURA KIITTÄÄ JA KIERRÄTTÄÄ!
Nyt se on edessä! Ehdoin tahdoin sitä taas on saattanut itsensä tilanteeseen, josta on pakko selvitä. Eteenpäin on päästävä ja ongelmat ratkaistavat, vaikka kuinka pelottaa.
Mikä se nyt niin pelottaa? No se, ettei osaa yhtään mitään, ei muista mitä pitää
sanoa tai jos muistaa sanat, niin sanoo ne väärässä paikassa. Rimakauhu iskee
tällä kertaa, kun ensi-ilta on kahden viikon päässä. Mitään apua ei näytä olevan
siitä, vaikka olisi vuosikymmeniä harrastanut lajia. Jos olisi kysymyksessä yksilölaji, oma moka osuisi omaan nilkkaan, mutta kun on joukkuepelistä kysymys,
kaikki kärsivät mahdollisesta möhläilystäni.
Olemme kaikki harrastajia, jotkut ensi- ja toiset useampikertalaisia. Mokia sattuu
aina, niiltä ei vältytä edes ”rautaisten” ammattilaisten keskuudessa. Harrastajakin
oppii ajastaan huomaamaan, ettei maailma siihen lopu, jos tekee virheen. Siitä
mennään yli ja siitä selvitään. Kaveria ei jätetä.
Meillä on yksi, yhteinen päämäärä. Haluamme saada aikaan esityksen, jonka
kehtaa tarjota yleisölle. Ja nyt en totisesti tarkoita vain näyttelijäkuntaa, johon satun kuulumaan, vaan kaikkia niitä ihmisiä,
jotka esityksen ylöspanoon osallistuvat. Heitä ei ole aivan vähän!
Taas kerran olen saanut tutustua moniin uusiin ihmisiin, nuoriin ja iäkkäämpiin. Toivoakseni olen jokaiselta jotain oppinut. Toivottavasti näytelmän tekstistäkin on avautunut
uutta ajateltavaa. Jos näin on, Kuivalan Nuorisoseuran talolla viettämäni illat ja päivät eivät ole menneet hukkaan.
Rovaniemellä sataa lunta, kinokset ovat korkeat ja pakkasta -22. Hotelliin ilmoittautumaan, pöytävaraus, auto talliin ja tavarat huoneisiin. Nukkumaan käydessä
hieman oli jännitystä ilmassa, minkälaista siellä on. Aamupalalla syödään nopsasti
ja hovimestari käy höpöttämässä. Se on varmaan tonttu…
Sitten, voi että! Menemme SantaParkin luolaan, on jännää. Poika
tietää kertoa tärkeänä, että tämä ei
olekaan oikea korvatunturi vaan
Joulupukin suurlähetystö. Korvatunturille ei saa mennä. Ensimmäiseksi menemme Joulupukin toimistoon tapaamaan Joulupukkia. Tytöllä on tärkeä tehtävä, viedä viime
hetken toivomus ystävältään. Asia
tulee hoidetuksi ilman, että tarvitsee muistuttaa. Joulupukki kuuntelee tarkkaavaisesti ja muistaa kyllä
ystävän Utista. Pukilla ei ole kiirettä, jutellaan ja otetaan kuvia. Myös
aikuisten kuulumiset kysellään. Monenmoista askaretta on luolastossa ja ”Korvatunturin kiertoajelua”. Tontun kanssa askarrellaan joulukoristeita. Poika ottaa
omansa mukaan, mutta tyttö haluaa jättää sen muiden sekaan luolan seinälle. Hämyinen valo tuo jouluista tunnelmaan ja lasten riemu on niin mieltä lämmittävää.
Myös aikuiset viihtyvät mainiosti. Kun
kaikki on kierretty ja tonttukoulukin
käyty on aika siirtyä vielä pajakylään
katsomaan Joulupukin virallista Postitoimistoa sekä poroja. -19 pakkasessa
on kiva laskea valtavaa liukumäkeä.
Puolentoista tunnin pakkasessa värjöttelyn jälkeen tuntee ulkoilleensa.
Tällaisia ajatuksia risteilee päässä tänään.
Kaverit painivat omien ajatuskuvioidensa
kanssa. Väinö Linna lopetti Tuntemattomansa sanoihin ”Aika velikultia”. Melkoisia veli- ja
siskokultia mekin tämänkertaisessa kokoonpanossa taas olemme. Pyrimme jälleen kerran mahdollisimman hyvään lopputulokseen.
Teemme sen vilpittömin mielin ja parhaamme yrittäen.
Sitten taas autoon ja kotia kohti. Tällä
kertaa emme ajakaan kotiin yötä vasten vaan jäämme Ouluun yöksi. Katselemme hotellin ikkunasta kun lunta
sataa ja lapset miettivät jokohan kotona on lunta. Rankan päivän jälkeen uni maittaa kaikille. Aamupalan, johon kuului suklaaputous…, jälkeen kaivetaan auto hangesta ja lähdetään ajamaan. Matkalla keskustellaan laajasti nähdystä ja koetusta.
Molempien mielestä paikka oli mahtava ja niin kovin jännä.
Aina oon veljeä toivonu –porukan puolesta
Kotiin päästyämme on jo meilläkin lunta. Haimme siis talven ja joulutunnelman.
Lumi tosin suli, mutta tunnelma jäi.
Miia Pelli
Tellervo Priha
(Elli Noora Jurvanen)
Kylmyys on sinun veljesi, pimeys sinun siskosi, hämärä häiden tekijä.
Näin minulle kerrottiin
runomittaan tulokset
erään testin suorittamisesta.
Siitä on jo kauan, en
muista tarkkaan kymmeniä vuosia kuitenkin.
Mielenkiintoinen tuo
testi oli ja on edelleen.
Kun ajattelee sitä, miten tuo tulos sanoiksi
puettiin, siis ymmärrettävään muotoon, niin onhan
siinä totuus.Tuo totuus istuu ihmeen hyvin minun tapoihini, luonteeseeni
ja olemukseeni.
Lapsuuteni ja nuoruuteni kesät sain viettää suurella saarialueella suuren
vesistön äärellä. Jo aivan pienenä saaristo kiehtoi mieltä. Alueen saaret
salmineen ja luotoineen loivat elämysmaailman vailla vertaa. Sillat olivat
yhteys lähimpiin saariin ja laivalaiturit portti mantereen elämään. Aamupäivän tunteina istuin useasti laiturilla odottelemassa valkokylkisten
alusten saapumista siinä samalla kaloja narraillen.
Kunnioitus luontoa kohtaan sisäistyi jo aivan lapsena, jolloin saariston
olosuhteet valoivat sielun ja muovasivat mielen.Tuulen ulvoessa voimallaan, myrskyn raadellessa saarten luontoa tai ukkosen jylistessä
salamoitaan singoten, ainakin silloin tuli huomatuksi, miten pieni olet sinä
ihminen suuressa luonnossa. Heikko olet sinä taivaan voimia vastaan.
Ole nöyrä ja kuuntele kun ne kertovat sinulle tarinoitaan.
Lapsena istuin toisten seurassa kuunnellen tarinoita ja juttuja. Useasti iltapuhteita vietettiin milloin saunatuvalla milloin huvilassa tai venevajan rannassa. Iltahämärissä miehet kokoontuivat nuotion äärelle tai takka-tulen loisteeseen istuskelemaan. Eihän siinä paljon virikettä tarvinnut,
kun juttu alkoi luistaa liekkien loimun luodessa varjonsa istuviin hahmoihin. Nuotiojutut olivat miesten tarinoita, huvilalla kertoiltiin enemmän jokapäiväisistä asioista. Hämärtyvä ilta ja tulen hyväilevä loimotus kietoi kuulijan tarinan merkilliseen paulaan. Hiljaisina siinä istuttiin samalla kertojaa
tarkkaillen. Aina silloin tällöin saattoi kuulla naurunremakan tai hyväksyvän
murahduksen, mikäli siihen aihetta oli. Ei ollut kiirettä ei hoppua. Oli aikaa
istuskella ja kuunnella, sillä
huominenhan oli vielä kovin kaukana. Jutut olivat usein yksinkertaisesti
mutta tarkasti kerrottuja tarinoita elämän kokemuksista. Olihan tietysti joukossa myös niitä lennokkaita ja hauskoja sepitelmiä, joista ei ottanut selvää,
oliko tuo sittenkään totta.
Saariston olosuhteet olivat muovanneet tarinat siihen karuun ja pelkistetyn
yksinkertaiseen muotoonsa, millä niitä esitettiin. Kertojan kasvoista oppi lukemaan juttujen ikäkaaren. Naapurisaariltakin soudeltiin tarinoimaan, kun
oli huomattu tulen loimotus rantamalla.
Tulella ja nuotion lämmöllä on ollut ikiajoista lähtien mieltä kiehtova vaikutus. Syysiltoinakaan ei kylmyys vaivannut kertojan pidellessä kuulijat
otteessaan. Siinä hämärässä - ja useinkin pimeällä istuttaessa - olivat silmät ja korvat sellaisessa opissa, ettei sitä aivan joka paikassa ole mahdollista saada.
Silmät tottuivat pimeän eri rajavivahteisiin. Ne oppivat entistä herkemmin
tunnistamaan olosuhteiden vaihtelut. Havaituksi tulivat hyvinkin herkät
tummuden rajapinnat. Korvat aistivat yön moninaiset äänet, vaikka et
ollut erityisemmin valpastunut.
(teksti tekeillä olevaan kirjaan “Rouhin talon poika“)
Kirjoittaja PH - Peräkuivalan poika
.