Tiedot - PAM - liikealan Lahden seudun osasto ry

PAM – liikealan Lahden seudun osasto ry.
Kulmakatu 3 D, 6. krs
15140 Lahti
http;//lahti062.pamosasto.fi/
Puheenjohtaja
pakina
Kohti Onnistumista....
Ihminen huomaa aivan liian harvoin itsessään ja
ympäristössään olevaa hyvää.
Yleensä huomiomme kiinnittyy vain ongelmiin ja huoliin
ja jos jokin menee vikaan koemme epäonnistuvamme.
Tämä on kuitenkin harhaluulo,
sillä jokainen on onnistuja-ilman saavutuksiakin!
Kesän odotus on käsinkosketeltavaa.
Pitäkää työyhteisöissä huolta toisistanne kiireen
keskelläkin......
PAREMPAAN ELÄMÄÄN TYÖLLÄ
Aurinkoista kesän odotusta!
Puheenjohtaja
http://lahti062.pamosasto.fi/
Voimassa oleva jäsenkortti tulee
esittää varauksia tehdessä
2
Nuorisojaosto järjestää 18 - 30 vuotiaille:
20.8.2013 – 21.8.2013
ROBBIE WILLIAMS-KONSERTTI
Konsertti on tiistaina 20. elokuuta, Viron itsenäisyyspäivänä. Konsertin avaa
kiertueen lämmittelyartistiksi valittu laulajasensaatio, myös britti, Olly
Murs.
Hiljattain uuden albumin julkaisseen Robbie Williamsin odotetaan keräävän
yleisöä Viron lisäksi myös lähimaista, niinpä konserttiliput tulevat
samanaikaisesti myyntiin myös Suomessa.
Saimme varattua 16 paikkaa
Hinta 150€/jäsen, ei jäsen (puoliso) 263€
Paikat täytetään varausjärjestyksessä
Hintaan sisältyy:
- kuljetus : Lahti – Helsinki – Lahti.
- Hotellipaketin hintaan sisältyy laivamatkat kansipaikoin meno-paluu,
majoitus kahden hengen huoneessa/henkilö/vrk sekä hotelliaamiainen.
- konserttilippu.
Lisämaksusta:
Menomatkalla aamiainen: 10€
Paluumatkalla buffet: 20€
Sitovat ilmoittautumiset soittamalla Katjalle su 19.05, klo: 19.00 –
21.00. Puh: 040-5941966. Ilmoita samalla jäsennumerosi. Ennakkomaksu
50€ 23.5 mennessä. Maksun loppuosa 06.08 mennessä.
Voimassa oleva passi, tai kuvallinen henkilökortti mukaan matkalle.
Keväisin terveisin
Katja ja Teija
http://lahti062.pamosasto.fi/
Voimassa oleva jäsenkortti
tulee esittää varauksia
tehdessä
3
Sähköistä säpinää
Tiedotus on nykypäivänä
helppo, mutta haastava laji.
Kanavia on paljon, mutta millä
tavoittaa kohderyhmät? Vuoden
alussa toimintaan mukaan
tulleena olen kotisivujemme
uudistamisen aloittanut ja
kehitämme niitä jatkuvasti
yhdessä johtokunnan kanssa.
Siirrämme myös tämän
materiaalin kotisivuillemme.
http://lahti062.pamosasto.fi/
Voimassa oleva jäsenkortti tulee
esittää varauksia tehdessä
4
http://lahti062.pamosasto.fi/
on osoite nousta kyytiin
Vieraile viikoittain ja seuraa
Anna palutetta: [email protected] (otsikoksi Jäsentiedote1/2013)
(otsikoksi 062 kotisivut)
Jatkossa haluaisimme
kaikkien osaston jäsenten
osallistuvan jollain lailla
sivujen tekoon.
Pysy hetkessä mukana.
Kirsi Salmela
Tiedotusjaosto/Päätoimittaja
[email protected]
http://lahti062.pamosasto.fi/
Voimassa oleva jäsenkortti tulee
esittää varauksia tehdessä
5
Mökkien Siivous- & haravointi- &
laiturinlaskutalkoot
Odotamme runsasta osanottoa.
Perheen&puuhapäivään.
Mökkien Siivousharavointi- &
laiturinlaskutalkoot
Helatorstaina
9.5.2013 alkaen klo 11
Odotamme
runsasta
osanottoa. kesken
Kaikkien talkoisiin osallistujien
Perheen
puuhapäivään.
arvotaan vapaa viikko Kotirantaan
Helatorstaina 9.5.2013 alkaen klo 11
Kaikkien talkoisiin osallistujien kesken
arvotaan vapaa viikko Kotirantaan
Hirsimökkien vuokraus
Helatorstaina 9.5.2013
klo 12-15 Kotirannassa
puhelin vuokraus
040 730 7169
Hirsimökkien
Hinnat: Hirsimökit
Helatorstaina
9.5.2013 100 €/vko
klo 12-15 Kotirannassa
puhelin 040 730 7169
Hinnat: Hirsimökit 100 €/vko
Kotikartanon
vapaita viikkoja voi kysellä
1.6.2013 alkaen 040 730 7169
numerosta ja
Kotikartanon
ympäri vuoden numerosta
vapaita viikkoja voi kysellä
020 728 7341
1.6.2013 alkaen 040 730 7169
Kotikartano 250 €/vko numerosta ja
Rantasaunan
yleiset vuorot jäsenille:
vuoden numerosta
ympäri
sunnuntaisin
klo
12-18 mukaan
Kaikissa varauksissa
jäsenkortti
020
728 7341
keskiviikkoisin
klo 16-20
http://lahti062.pamosasto.fi/
grillikatos käytössä kyseisinä aikoina
Kotikartano 250 €/vko
Voimassa oleva jäsenkortti
tulee jäsenkortti
esittää varauksia
Kaikissa varauksissa
mukaan
tehdessä
http://lahti062.pamosasto.fi/
Voimassa oleva jäsenkortti
tulee esittää varauksia
tehdessä
6
PAM – liikealan Lahden seudun
osasto 062 ry:n jäsenten lomatuen säännöt
7
8
9
2013
7 ja 10.
2012-2013 aikana?
31.5.2013
saajan pankkitilille sen kalenterivuoden joulukuun alkuun mennessä, jona tuki on kullekin
tukeen oikeutetulle arvottu. Mikäli kuitin / kuittien summa on suurempi kuin 100 €, maksetaan
luonnollisesti vain 100 € ja mikäli kuitin / kuittien summa on pienenmpi kuin 100 €, maksetaan
vain käytetty summa.
10
11
http://lahti062.pamosasto.fi/
Voimassa oleva jäsenkortti tulee
esittää varauksia tehdessä
Viiking Spa Hotel
Sadama 15, 80012 Pärnu
elokuu 7.-11.8.2013
HINTA 25 € jäsen 40 € perheenjäsen
sisältäen teatterilipun, kuljetuksen,
kahvin ja pullan väliajalla.
Ilmoittautuminen ja lippujen lunastus
torstaina 16.5 klo 17-19, Kulmakatu 3 D, 6
kerros.
Lähtö sunnuntaina 16.6 klo 14 Lahden
linja-autoaseman turistipysäkki
Heinolan Katetulla Kesäteatterilla
Lahden alueen Pamin osastojen yhteinen
luottamushenkilötapaaminen 30.1.2013
30.1.2013 oli Hotelli Scandicissa historian havinaa. Ei ehkä pääse isoihin otsikoihin, mutta iltaa voidaan pitää päänavauksena eri osastojen väliselle yhteistoiminnalle alueellamme. Edustettuna oli kolme eri osastoa. Lisäksi paikalla oli viikko 5:n
innoittamana liittomme 2. vpj. Kalle Julkunen sekä aluepäällikkömme Kimmo Nikula.
Kalle aloitti tilaisuuden kertomalla aiheesta ”Sopimuksesta pidetään kiinni”
eli koulutusvapaakiista ja sen jatkokäsittely sekä missä mennään tällä hetkellä.
Hän myös raotti tunnelmia ”Tammikuun kihlaus” tapahtumasta Paasitornissa. Tällä
hetkellä luvassa on vaikeat sopimusneuvottelut kaikilla aloilla. Nykyinen tilanne on
muuttanut myös ay-liittojen toimintaa yhtenäisemmäksi ja keskustelevammaksi.
Tes-neuvottelut alkavat ensimmäisten osalta jo syksyllä ja jatkuvat aina loppukevääseen 2014 asti. Mutta mitä hyvää on tapahtunut? Pamin jäsenkehitys on ollut
hyvä, viime vuonna paras kehitys kautta aikain. Ja mikä parasta, jäsenpysyvyys on
kasvanut. Mitä haasteita Pamilla – jäsenrakenne nuorentuu koko ajan eli myös nuoria on saatava mukaan aktiivisiin toimijoihin. Tulossa on syksyllä 2014 edustajiston
vaalit ja toivottavasti uusia nimiä ehdokaslistoille.
12
Kimmo kertoi viikko 5:n tapahtumista alueellamme akselilla
Hamina-Kouvola-Lahti. Yleisesti ottaen alueellamme on hyvä
järjestyneisyysaste (n. 70%), numeroissa n. 25 000 – lisäystä 500
jäsentä. Eli oikealla tiellä ollaan. Ylipäätänsä pamilaisuus näkyy
työpaikoilla hyvin ja myös yhteistyö alueen työnantajien kanssa on
pääosin hyvää. Lopuksi Kimmo toivoi osastojen välisen yhteistyön
lisääntyvän, mikä lisäisi myös näkyvyyttä. Myös keskustelun
avaukset lehtien mielipidesivuilla on hyvä keino parantaa
näkyvyyttä, jos ei omalla, niin johtokunnan nimissä.
Lahden alueen Pamin osastojen yhteinen
luottamushenkilötapaaminen 30.1.2013
30.1.2013 puhuttiin
oli Hotelli Scandicissa historian havinaa. Ei ehkä pääse isoihin otsikoihin,
Kallen toisessa osiossa
mutta iltaa voidaan pitää päänavauksena eri osastojen väliselle yhteistoiminnalle alueellamme. Edustettuna
sopimusneuvotteluihin
valmistautumisesta
oli kolme eri osastoa. Lisäksi
paikalla oli viikko 5:n innoittamana liittomme 2. vpj. Kalle Julkunen sekä
aluepäällikkömme Kimmo Nikula.
ja mitä vaikutuskanavia
on. Liiton johto
päättää kulloiseenkin
tilanteeseen
Kalle
aloitti tilaisuudensopivat
kertomalla aiheesta ”Sopimuksesta pidetään kiinni” eli
koulutusvapaakiista ja sen Tärkein
jatkokäsittely
sekä missä
työtaistelutoimenpiteet.
ohje
on: mennään tällä hetkellä. Hän myös raotti tunnelmia
”Tammikuun kihlaus” tapahtumasta Paasitornissa. Tällä hetkellä luvassa on vaikeat sopimusneuvottelut
Luota aluepäällikön
ohjeisiin,
arvostele
kaikilla aloilla. Nykyinen
tilanne on
muuttanut myös ay-liittojen toimintaa yhtenäisemmäksi ja
keskustelevammaksi.
vasta kun
on sen aika. Aluetoimistot
Tes-neuvottelut alkavat ensimmäisten osalta jo syksyllä ja jatkuvat aina loppukevääseen 2014 asti.
toimivatMutta
viestintuojina,
neuvottelijoille
mitä hyvää on tapahtunut?
Pamin jäsenkehitys on ollut hyvä, viime vuonna paras kehitys kautta
aikain.
Ja mikä parasta,
kasvanut. Mitä haasteita Pamilla - jäsenrakenne nuorentuu koko
annettava
työrauha.
Ja jäsenpysyvyys
muistakaa:on Kaveria
ajan eli myös nuoria on saatava mukaan aktiivisiin toimijoihin.
ei jätetäTulossa
- tuetaan
heikompia.
Olkaa
on syksyllä
2014 edustajiston
vaalit valmiit
ja toivottavasti uusia nimiä ehdokaslistoille.
osallistumaan.
Kimmo kertoi viikko 5:n tapahtumista alueellamme akselilla Hamina-Kouvola-Lahti.
Yleisesti
alueellamme
on hyvä järjestyneisyysaste
(n.70%), numeroissa n.25000 - lisäystä 500
Lopuksi
oli ottaen
avointa
keskustelua
ja
jäsentä. Eli oikealla tiellä ollaan. Ylipäätänsä pamilaisuus näkyy työpaikoilla hyvin ja myös yhteistyö alueen
kysymyksiä,
joihin
paikallaolijat
saivat
jopa
työnantajien kanssa on pääosin hyvää.
Lopuksi
Kimmotyöpaikoilla
toivoi osastojen välisen
yhteistyön
vastauksia,
joita
ei aina
saa, lisääntyvän, mikä lisäisi myös näkyvyyttä. Myös
keskustelun avaukset lehtien mielipidesivuilla on hyvä keino parantaa näkyvyyttä, jos ei omalla, niin
ainakaanjohtokunnan
saman tien.
Kalle
kiitti
kaikkia
nimissä.
paikalla olleita aktiivisuudesta ja siitä,
Kallen toisessa osiossa puhuttiin sopimusneuvotteluihin valmistautumisesta ja mitä
että illan
sää ei karkottanut
osallistujia,
vaikutuskanavia on. Liiton johto päättää kulloiseenkin tilanteeseen sopivat työtaistelutoimenpiteet.
ohje on:20.
LuotaEli
aluepäällikön
ohjeisiin,
arvostele vasta kun on sen aika. Aluetoimistot toimivat
joita oliTärkein
kaikkiaan
iso kiitos
kaikille
viestintuojina, neuvottelijoille annettava työrauha.
osallistuneille.
Ja muistakaa: Kaveria ei jätetä - tuetaan heikompia.
Olkaa valmiit osallistumaan.
Tässä pieni
tiivistelmä
siitä, saivat jopa
Lopuksi oli avointa keskustelua
ja kysymyksiä,
joihin paikallaolijat
vastauksia, joita työpaikoilla ei aina saa, ainakaan saman tien. Kalle kiitti kaikkia paikalla olleita
mitä
työpaikka
ja
-koulutusjaosto
tarjoaa.
aktiivisuudesta ja siitä, että illan sää ei karkottanut osallistujia, joita oli kaikkiaan
20. Eli iso kiitos
kaikille osallistuneille.
Tervetuloa ja Hyvää Kesää kaikille!
Tässä pieni tiivistelmä siitä, mitä työpaikka ja – koulutusjaosto tarjoaa.
Tervetuloa ja
Hyvää Kesää kaikille!
Kaitsu
http://lahti062.pamosasto.fi/
Voimassa oleva jäsenkortti tulee
http://lahti062.pamosasto.fi/
esittää varauksia tehdessä
Voimassa oleva jäsenkortti tulee
13
esittää varauksia tehdessä
14
http://lahti062.pamosasto.fi/
Voimassa oleva jäsenkortti tulee
esittää varauksia tehdessä
http://lahti062.pamosasto.fi/
Voimassa oleva jäsenkortti tulee
Aamiainen laivalla mennessä
Majoitus kahden hengen huoneessa
Aamiainen hotellissa
Saunakeskuksen, uima-altaiden ja kuntosalin käyttö aukioloaikoina Viikingissä
Aamusauna ja kuntosalin käyttö Hotelli Pärnussa
Ennakkomaksu 50 € ilmoittautumisen yhteydessä
Ilmoittautuminen torstaina 16.5. klo 17-19
Osasto 062 Kulmakatu 3 D, 6 kerros
Aikataulu ilmoittautuessa
Hinta
180 € jäsen ja 280 € perheenjäsen
Hintaan sisältyy
Kuljetukset Lahti – Pärnu – Lahti
Laivamatkat Eckerö Linen M/S Finlandialla kansipaikoin
Viiking Spa Hotel
Sadama 15, 80012 Pärnu
elokuu 7.-11.8.2013
Johtokunta
Pj Pia Lampen
VPj Hely Saarela
S Sari Hentunen
Th Sari Heinonen
Varsinaiset
Eija –Riitta Hakola
Inga Huvinen
Liisa Linko
Kirsi Salmela
Kai Vauhkala
Varajäsenet
Katja Hotta
Sirpa Puronen
Emmanouil Tsesmelis
Teija Virta
[email protected]
[email protected]
sari.hentunen@gmail. com
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
[email protected]
teija [email protected]
Nuorisojaosto
Katja Hotta [email protected]
Teija Virta teija [email protected]
Tiedotusjaosto
Kirsi Salmela [email protected]
Emmanouil Tsesmelis [email protected]
Työpaikka– ja Koulutusjaosto
Kai Vauhkala [email protected]
Eija-Riitta Hakola [email protected]
Vapaa-aikajaosto
Liisa Linko [email protected]
Inga Huvinen
http://lahti062.pamosasto.fi/
Voimassa oleva jäsenkortti tulee
esittää varauksia tehdessä
15
Liity jäseneksi
osasto 062:teen
6.5.-19.5.2013
Voit voittaa
Taulu TV (399,-)
Jäsenhankintaa toivotaan kaikkien osaston 062 jäsenten panosta.
VAIN LIITTYMÄLLÄ VOIT VOITTAA
Ajalla 6.5 – 19.5.2013
PAMIIN/OSASTO 062:een
Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti, julkaistaan
kotisivuillamme ja syksyn jäsentiedotteessa.
Kaikki mukaan vahvistamaan neuvotteluasemia syksyn kierrokselle
Terveisin
062 johtokunta
http://lahti062.pamosasto.fi/
Voimassa oleva jäsenkortti tulee
esittää varauksia tehdessä