Pojista vapaa alue tuo rauhan (12.10.2014)

SAVON SANOMAT 7
SUNNUNTAINA 12.10.2014
Kotimaa
Pojista vapaa alue tuo rauhan
Ville Miettinen
Tyttöjen talo: Kolme
vuotta sitten avatulla tilalla
jännitetään jatkorahoitusta.
Kuopio
Janne Niiranen
On sen parempi, mitä enemmän
näkee uusia ihmisiä, sillä sitä
helpommin tutustuu uusiin ystäviin, sanoo 14-vuotias JennaJasmin Savolainen.
Hän tapasi lauantaina Kuopion Tyttöjen talolla 13-vuotiaan Liinu Lavikaisen, jota hän
ei ollut aikaisemmin tavannutkaan. Parin tunnin tuttavuuden
jälkeen kaksikko puuhaili kahdestaan kuin vanhat ystävät ja
asettuivat yhdessä kuuntelemaan Kristiina Braskia, joka
esiintyi lauantaina kansainvälisen tyttöjen päivän tapahtumassa Kuopion Tyttöjen talolla.
Molemmat tytöt alkoivat käydä Tyttöjen talolla tänä syksynä.
– Askartelen täällä ja teen käsitöitä. Samalla tutustuu tyttöihin, jotka tykkäävät samanlaisista asioista, sanoo Savolainen ja
esittelee korvakoruja, jotka hän
teki Tyttöjen talolla.
– On mukava kun täällä pääsee vähäksi aikaa rauhaan pikkuveljistä, jotka valtaavat minun
huoneeni ja tulevat sinne aina
liian aikaisin leikkimään.
– On murhe olla ainoa tyttö,
Täällä on
mukavia tapahtumia ja hyvä
ilmapiiri.
”
Liinu Lavikainen
Päivystys: Tempaus osoitti
yöpuhelimen tarpeen.
nauraa Savolainen, jolla on isoveli ja neljä pikkuveljeä.
Lavikainen on käynyt Tyttöjen talolla vasta kolmesti. Paikan henki on hänelle kuitenkin jo selvä.
– Täällä on mukavia tapahtumia ja hyvä ilmapiiri.
Kansainvälistä tyttöjen päivää vietettiin Kuopion tyttöjen
talolla hyvän ruuan ja rennon
yhdessäolon merkeissä.
– Päivän ohjelma muotoutui
tyttöjen toiveista, kertoo tyttöjen
päivän tapahtuman järjestelyissä
mukana ollut sosionomiopiskelija Suvi Sikanen.
– He toivoivat aasialaisvivahteista salaattia, askartelua ja esimerkiksi kynsien lakkaamista.
Kaikki se järjestettiin.
Tytöt saivat myös laittaa ajatuksiaan puuhun, johon toivottiin terveisiä maailman naisille.
Puu täyttyi sanoista kuten rauha, rakkaus, arvostus, tasa-arvo,
onni, itseluottamus ja itsetunto.
Tyttöjen päivän vuoksi Suomen kaikki seitsemän Tyttöjen
taloa laativat kannanoton, jossa
huomautetaan, että vaikka suomalaisilla tytöillä monet asiat
ovat hyvin, on Suomessa myös
huonosti voivia tyttöjä, jotka
painiskelevat ulkonäkö- ja suorituspaineiden ja ristiriitaisten
odotusten keskellä.
Kannanotossa huomautetaan
myös, että kouluterveyskyselyiden mukaan kolmasosa tytöistä
on kokenut seksuaalista häirintää tai väkivaltaa ja siitä, miten
Kriisipuhelin
kuormittui
yökokeilussa
Kuopio
Janne Niiranen
Lauantain vastaisena yönä
Kuopiossa järjestetty Yöttömän yön -tempaus, jossa
kriisityöntekijät ja koulutetut vapaaehtoiset vastasivat
kriisipuhelimeen läpi yön,
saa hyvin todennäköisesti
jatkoa.
– Meille jäi siitä niin hyvä
mieli. Yöpäivystyksen jälkeen
tuntui itsestään selvältä, että
totta kai tämä tehdään uudestaan. Sille on selvästi tarvetta, sanoo Kuopion kriisikeskuksen kriisityöntekijä Eeva
Niskanen.
Jenna-Jasmin Savolainen ja Liinu Lavikainen tapasivat lauantaina Kuopion Tyttöjen talolla.
kiusatuksi tuleminen jättää arpia
tyttöjen elämään ja pahimmillaan
syrjäyttää monista tilanteista.
Tyttöjen talo on toiminut Kuopiossa keväästä 2011. Hapelähteenkadulla sijaitsevan Puijola-talon toisessa kerroksessa
sijaitsevassa tilassa käy viikoittain useita kymmeniä tyttöjä ja
nuoria naisia tapaamassa toisia,
tai vaikka askartelemassa tai leipomassa sämpylöitä.
Ikärajaksi on asetettu
12–28-vuotiaat tytöt ja naiset,
mutta talon johtaja Johanna
Luomala vakuuttaa, ettei ovea
suljeta kenenkään edestä.
– Kävijöiden keski-ikä on 22
vuotta. Toiminta on laajaa ja kävijöiden ikä vaihtelee sen mukaan, mitä ohjelmaa on, Luomala kertoo.
Kuopion Tyttöjen talolla eletään
loppuvuosi epävarmaa aikaa, sillä Raha-automaattiyhdistyksen
rahoitus loppuu vuoden lopulla.
Luomalan toiveissa on pysyvä rahoitus toiminnan turvaamiseksi.
– Jos sitä ei tule ja rahoitus lakkaa, joudumme miettimään toimintaa uudelleen. Näin laajasti
sitä ei voi varmaan jatkaa.
Tyttöjen talo
Kolmevuotinen hanke
■■Tyttöjen talon toiminta käynnistyi Kuopiossa keväällä 2011
Raha-automaattiyhdistyksen
rahoittamana hankkeena. Toiminnan taustaorganisaationa
on Setlementti Puijola ry. RAY:n
rahoitus loppuu tämän vuoden
lopussa.
■■Talo on tarkoitettu
12–28-vuotiaille tytöille ja nuo-
rille naisille, jotka kaipaavat yhteistä tekemistä, uusia ystäviä
ja ajatusten vaihtoa oman ikäisten tai luotettavien aikuisten
kanssa.
■■Toiminnan keskeisinä ajatuksina ovat kohtaaminen, yhteisöllisyys, osallisuuden vahvistaminen ja sukupuolisensitiivinen
työote.
Perjantai-illasta kello 21:stä
aamuseitsemään lauantaina
kestäneen päivystyksen aikana palveluun tuli 40 puhelua.
Niistä seitsemän oli akuutteja tapauksia, joissa soittajan
elämässä oli vasta tapahtunut jonkinlainen kriisi. Osalla soittajista oli myös itsetuhoisia ajatuksia.
– Yksi soittaja sanoi, että
ilman puhelua olisi jo tappanut itsensä. Silloin tuntui,
että kriisipuhelimessa tehdään huikean tärkeää työtä.
Soittajat halusivat myös
puhua lähisuhdeväkivallasta, yksinäisyydestä, unettomuudesta, kiusaamisesta,
tai läheisestä, jonka puolesta he ovat huolissaan ja elämän vaikeuksista yleensäkin.
– Parisuhde- ja perheongelmat on ollut kasvava aihe kriisipuhelimeen tulevissa
puheluissa, sanoo Niskanen.
Puheluista yhdeksän oli
kriisipuhelimen työntekijöiden tyhjäsoitoiksi nimeämiä
puheluita, joissa soittaja on
linjalla, mutta ei sano mitään
ja katkaisee puhelun hetken
päästä.
Parisuhde- ja
perheongelmat on ollut
kasvava aihe.
”
Niskasen mukaan kriisipuhelimeen soittaa tyypillisesti yksin asuva 45–65-vuotias
eläkeläisnainen. Myös yöpäivystykseen soitti enemmän
naisia kuin miehiä ja enemmän ikääntyneitä kuin nuoria. Perjantain ja lauantain
välisenä yönä kriisipuhelimeen tuli vain kolme puhelua, joiden soittajien arvioitiin olevan alle 25-vuotiaita.
– Nuorille ja varsinkin alaikäisille on tarjolla omia palveluita, joista he saavat apua.
Kriisipuhelimeen tuli yöllä pidempiä puheluita kuin
tavallisina päivystysaikoina. Puolet puheluista kesti
yli puolituntia ja neljä soittajaa halusi jutella kriisipuhelimessa yli tunnin.
Pilaako sairastaminen elämäsi?
ILMOITUS
JÄTTIMENESTYS SAKSASTA, MILJOONAT IHMISET LUOTTAVAT REGULAATTEIHIN
Sairaudet johtuvat usein entsyymijärjestelmän virheistä
Elimistössämme on noin 3000 erilaista
entsyymiä, jotka osallistuvat katalyytteinä kaikkiin elintoimintoihimme. Nykytiedon valossa
merkittävä osa sairauksistamme johtuu
entsyymijärjestelmämme virheistä. Entsyymit
nopeuttavat solujen uusiutumista, mutta ennen
kaikkea ne tehostavat kaikkia elintoimintojamme.
Mistä tiedän että
entsyymijärjestelmäni ei toimi?
Alhaisten entsyymitasojen ensioireita ovat
väsymys, alentunut keskittymiskyky, infektioalttius, iho-ongelmat, yleinen väsyneisyys ja
ruoansulatusongelmat. Solu- ja kudosvaurioita
saattaa esiintyä jo tässä vaiheessa,
ja silloin vakavampi sairaus myöhemmällä iällä
on väistämätön uhka.
49 €
Piristävä syystarjous!
Kylpyläloma koko perheelle
Angry Birds Activity Parkit
löydät Saimaalta,
Katinkullasta,
Kuusamon Tropiikista
ja Saariselältä!
Kylpylä, Angry Birds Activity Park, keilaus, ravintolat...
Holiday Club -lomalla on aina hyvä sää ja edulliset hinnat.
Uutta tutkimustietoa tulee koko ajan
Luonnon raaka-aineista saatavia regulaatteja
on tutkittu etenkin Saksassa ahkerasti. Niistä
on tehty kymmeniä julkaistuja tutkimuksia,
joissa on kyetty osoittamaan hoitojen terapeuttiset ja ennaltaehkäisevät vaikutukset.
Nestemäiset regulaatit tehostavat elimistön
entsyymitoimintaa, mikä parantaa erityisesti aineenvaihduntaa sekä solujen synty- ja
korjausprosesseja. Sekä sisäisesti että ulkois-
suomalaisten kokemuksia regulaateista
KIPEÄT NIVELET
henkilö:
vaiva:
hoito:
vaikutus:
nainen 56 v Tampereelta
kipeät nivelet, etenkin polvissa
regulaattihoitoa ulkoisesti ja sisäisesti
Kivut alkoivat vähentyä välittömästi hoidon alusta.
Kuusamon
Tropiikki
Katinkulta
Varaa paras syysloma netistä holidayclub.fi
henkilö:
vaiva:
hoito:
vaikutus:
henkilö:
vaiva:
hoito:
vaikutus:
mies 50 v Raumalta
yli vuoden kestäneet nukahtamisvaikeudet
regulaattihoitoa sisäisesti aamuisin
Kahden viikon jälkeen unirytmi normalisoitunut.
henkilö:
vaiva:
hoito:
vaikutus:
mies 44 v Päijät-Hämeestä, toimitusjohtaja
talvisaikaan toistuvia flunssia
regulaattihoitoa aamuin illoin sisäisesti
Flunssan oireet lievittyivät heti, selvä vaikutus myös energiatasojen
kohenemisessa.
ATOOPPINEN IHOTTUMA
nainen 32 v Helsingistä, markkinointipäällikkö
erityisesti talviaikaan vaivaava atooppinen ihottuma
regulaattihoitoa aamuin illoin sekä sisäisesti että ulkoisesti
Paraneminen alkoi välittömästi ja ihottuma hävisi kokonaan.
henkilö:
vaiva:
hoito:
vaikutus:
nainen n. 60 v Pohjois-Karjalasta, myyjä
sairastanut parkinsonin tautia n. 10 vuotta.
regulaattihoitoa aamuin illoin sisäisesti
Huomattava olotilan paranemiseen jo ensimmäisten viikkojen jälkeen.
RUUSUFINNI
nainen 45 v Helsingistä, talouspäällikkö
vuosia vaivannut ruusufinni kasvoissa
regulaattihoitoa sisäisesti aamuin illoin
Paraneminen alkoi muutaman viikon käytön jälkeen.
VATSAVAIVAT JA VÄSYMYS
henkilö:
vaiva:
nainen 76 v Helsingistä, taiteilija
pitkään jatkuneet vatsavaivat sekä niistä osin johtunut uupumus
ja väsymys.
hoito:
regulaattia sisäisesti aamuin illoin
vaikutus: Vatsavaivat helpottivat ja suolisto alkoi toimia oikein, minkä seurauksena
elämänilo palasi.
OHUET HIUKSET
henkilö:
vaiva:
hoito:
vaikutus:
nainen 35 v Helsingistä, life coach
ohuet hiukset
regulaattihoitoa sisäisesti aamuin illoin
Selkeästi paksummat hiukset muutaman kuukauden käytön jälkeen.
YLIPAINO
Tampereen
kylpylä
Saimaa
Puheluiden hinnat 030-numeroihin: Lankapuh: 0,0828 €/puh + 0,07 €/min. Matkapuh: 0,0828 €/puh + 0,17 €/min.
mummi 67 v.
väsymys, vatsan turvotus, suklaanhimo
regulaattihoitoa sisäisesti aamun illoin
Energiatasot nousivat, voimat ja kestävyys kasvoivat.
Vatsan turvotus katosi. Suklaanhimo vähentyi.
UNIVAIKEUDET
henkilö:
vaiva:
hoito:
vaikutus:
tai soita puh. 030 68 600 ma–pe 8–18, la 10–15
henkilö:
vaiva:
hoito:
vaikutus:
MUISTISAIRAUS
TOISTUVA FLUNSSA
Katso myös tilavien perhehuoneiden ja loma-asuntojen
syyslomatarjoukset holidayclub.fi
VÄSYMYS JA TURVOTUS
nainen 47 v Helsingistä, graafinen suunnittelija
Jalassa ihon alle kasvanut syylä, joka ei ollut parantunut vuodessa
erilaisista hoidoista huolimatta.
hoito:
regulaattihoitoa aamuin illoin syylään ulkoisesti
vaikutus: Paraneminen alkoi välittömästi, syylä oli kokonaan poistunut
alle kuukaudessa hoidon aloittamisesta.
henkilö:
vaiva:
Saariselkä
Kysy lisää regulaattihoidoista
tai niistä kertovasta Diagnoosikirjasta
luontaistuotekaupasta.
Mitä regulaatit ovat?
SYYLÄ JALASSA
Valitse lomakohteesi ja nauti.
Saimaa, Tampereen Kylpylä, Katinkulta,
Kuusamon Tropiikki ja Saariselkä
Hinnat alkaen 49–69 €/hlö sis. majoituksen jaetussa 2 hh,
aamiaiset, kylpylän vapaan käytön. Tarjous koskee vain uusia varauksia.
Angry Birds™ © 2009-2014 Rovio Entertainment Ltd.
alk./hlö
esti tehtävissä yksinkertaisissa regulaattihoidoissa aktivoidaan elimistön omaa entsyymituotantoa. Hoitojen on todettu tepsivän lukuisiin
sairauksiin ja vaivoihin. Regulaattihoidoissa
on juuri huomattavaa, että niitä tulee tehdä
ensisijaisesti terapeuttisesti korjaamaan jotain
akuuttia tai kroonista vaivaa.
Luontaistuotekaupat, apteekit ja suurimmat tavaratalot
henkilö:
vaiva:
hoito:
vaikutus:
nainen 46 v Helsingistä, näytteljiä
vuosia kestänyt makeanhimo ja ylipaino
regulaattihoitoa sisäisesti aamuin illoin
Paino putosi n. 20 kiloa puolen vuoden aikana.