Huhti - Suomen metodistikirkko

SEURAKUNTALEHTI
Huhti–toukokuu 2012 – Tampereen metodistiseurakunta
Levosta käsin toimimaan
Olemme kirjoittaneet tässä seurakuntalehdessä erilaisista elämänhallintaan liittyvistä
asioista viime kesästä lähtien. Teemoina ovat
olleet tupakka ja muut päihteet, liikunta ja
ravinto, taloudenhoito ja ihmissuhteet. Tässä lehdessä puhutaan hieman ajankäytöstä ja
sen hallitsemisesta.
Oma jaksaminen ja ajankäytön hallinta
on tässä hektisessä ajassa usein vaikeaa. Loppuun palaminen on ehkä yleisin syy, miksi
ihmiset luopuvat hengellisestä työstään tai
vastuusta. On vaikeaa asettaa elämälle tärkeysjärjestys, vaalia sitä ja rajata aikaansa
oikein.
Jeesus, mestarimme näytti meille esimerkin opetuslastensa kanssa. Hän lepäsi itse ja
vietti aikaa yksinäisyydessä Isän kanssa (Matt.
14:23). Hän ohjasi aktiivisesti opetuslapsensa lepäämään aika ajoin (Mark.6:30–32).
Jeesus varasi aikaa lepoon kiireen keskellä.
Hän tiesi, että Jumalan työt eivät lopu yksin
tekemällä. Tarvitaan myös muuta. Tarvitaan
aikaa lepoon. Jumala on luonut meistä ihmisiä, ei koneita. Meillä on tarpeet ja olemme
rajallisia. Itsestään huolehtiminen ei ole itsekkyyttä, se on välittämistä ja rakastamista.
Jumala loi koko maailman levon järjestelmälle ja lepäsi seitsemäntenä päivänä.
Ahkeruus, uutteruus ja antautuneisuus ovat
asioita, joita arvostetaan ihmisissä. Lepääminen voi aiheuttaa meissä syyllisyyden tai
levottomuuden tunteita. Yksi Jumalan kymmenestä käskystä kuitenkin kuuluu: Muista
pyhittää lepopäivä. Huomaamatta, kykenemättömyydestä pysähtyä, tai välinpitämättömyydestä, voimme lyödä laimin viettää lepopäivä kerran viikossa. Ohjelmat ja riennot
voivat viedä aikamme.
Toinen ajankäytön hallintaan liittyvä
puoli on passivoituminen. Aika menettää
merkityksensä, kun linnoittautuu kotiinsa
internetin ja television maailmaan. Sitten
voi huomata elämän lipuvan hiljalleen ohi
ja joutuneensa itse sen ulkopuolelle. Tästä
seuraa helposti masennusta, terveydellisiä
ongelmia ja syrjäytyneisyyttä.
Eläminen voi tuntua joskus kovin hankalalta ja raskaalta. Me tarvitsemme elämäämme toivon tulevaisuudesta, Jumalan voiman,
sekä rakastavan yhteyden niin Jumalaan,
toisiin ihmisiin, kuin myös itseemme. Nämä auttavat meitä päättäväisesti kohtaamaan
elämämme haasteet, tulevaisuuden ja hallitsemaan ajankäyttöämme oikein.
Jumala oli aktiivinen tehdessään suunnitelmia ja toteuttaessaan maailman pelastuksen. Koko ristin kautta tapahtuva pelastustyö
on alusta asti Jumalan hienoa suunnitelmaa.
”Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti
tänne Poikansa” (Gal.4:4). Kun Jeesus toimi
maan päällä, hän sanoi useasti; ”Minun aikani ei ole vielä tullut.” Mutta jäähyväisrukouksessaan Jeesus sanoi, ”Hetki on tullut,
kirkasta Poikasi, että Poika kirkastaisi sinut.”
Joh.17:1
Ja kun Jeesus ristillä antoi henkensä ihmiskunnan edestä hän sanoi: ”se on täytetty.” Se suunnitelma, jota varten Jeesus tuli
maan päälle oli täytetty. Jeesus kuoli puolestamme, koska Isä oli niin hyväksi suunnitellut. Jos Jumala suunnittelee, jos Jeesus toimi
suunnitelmien mukaan, silloin on oikein,
että myös me suunnittelemme elämäämme
Jumalan tahdon mukaan ja toteutamme niitä aktiivisesti!
Jeesus vapautti aikansa uskonnollisia
ihmisiä ulos sairaalloisesta hengellisyydestä
rauhaan ja lepoon. Hän antaa meille levon
suorittamisesta. Mutta hän antaa elämällemme myös uuden toivon ja voiman. Se saa
meidät toimimaan uskossamme aktiivisesti,
lepoa ja virkistystä unohtamatta.
”Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala, kaikkia kansoja mahtavampi, korkein koko maailmassa.” Ps.46:11
Englanninkielinen Raamattu sanoo: Be
still! Se ei sano be busy! Raamattu ei ohjaa
elämään kiireessä ja ainaisessa väsymyksessä.
Minulle tämä psalmi kertoo: Lakkaa juoksemasta! Tiedä, että minä olen Jumala. Minä
huolehdin maailmasta. Sinä voit heittäytyä
minun varaani ja levätä. Minä pidän sinusta
aina huolen. Vuoden 1938 käännös sanoo
saman jakeen: ”Heretkää, ja tietäkää…”. Jae
voisi näin kehottaa meitä heräämään, luottamaan Korkeimpaan ja asettamaan elämämme oikeaan järjestykseen.
Syksyllä eräs saarnasarjanamme sunnuntaisin oli Paavalin kirje galatalaisille (Dynamiittia!). Teemana oli Jumalan suuri armo,
pelastus yksin uskosta, ilman omia tekoja.
Sen sanoma monen elämässä on ollut todella
vapauttava ja elämää muuttava. Huhtikuussa aloitamme Jaakobin kirjeen puhesarjan,
joka tuo uskoomme tasapainon. Oikein
ymmärrettyä armoa seuraa toimiva usko.
Levosta käsin voimme aktivoitua uskossa.
Toimiva usko auttaa yli elämän vaikeuksien,
yli kiusausten, auttaa tekemään viisaita päätöksiä, auttaa kohtelemaan ihmisiä oikein,
pitämään kielemme kurissa, suhtautumaan
maailmaan oikein ja odottamaan Jumalaa,
joka rakastaa ja huolehtii!
Tule sinäkin seurakuntaamme lepäämään ja aktivoitumaan.
Jan-Markus Jeromaa
Jaakobin kirje:Toimiva usko
Tampereella 15.4.-10.6.2012
Tämä sunnuntaisin pidettävä puhesarja
auttaa meitä löytämään uskon, joka toimii
oman elämämme arjessa ja joka tekee ympäristöömme positiivisen vaikutuksen.
Su 15.4. klo 17 Usko, joka toimii
Su 22.4. klo 17 Yli vaikeuksien
Su 29.4. klo 17 Tee viisaita päätöksiä
Su 6.5. klo 11 Yli kiusausten
Su 13.5. klo 17 Kuinka kohtelet toisia
ihmisiä?
Su 20.5. klo 17 Pidä kielesi kurissa
Su 27.5. klo 17 Ystävä vai vihollinen?
Su 3.6. klo 11 Jaksa odottaa
su 10.6. klo 17 Jumala välittää sinusta
Huhti–toukokuun ohjelma
Pe 30.3. klo 18 Liekki-ilta, Sarah Tiainen
ja ylistysryhmä Turun ruotsinkielisestä Metodistiseurakunnasta vierailevat. Alkukahvien jälkeen ylistystä, opetusta ja rukousta.
Su 1.4. klo 11 Perhekirkko vauvasta vaariin. Jeesuksen viimeinen viikko. Perjantai:
Jeesus ristillä. Näytelmä ja lasten Jippiikuoro. Toimintapisteitä ja lähetyslounas
Bethel Mission Intian lapsityön hyväksi.
Ma 2.4. klo 17 Naistenilta. Tervetuloa
kaikille naisille! Lisätiedot Mervi p. 040
740 0067
Ti 3.4. klo 18 Sanan äärellä. Luuk. 2.
luku. Raamatun tutkimista, rukousta,
keskustelua ja kahvit.
Pe 6.4. klo 13 Pitkäperjantain Eläkeläistupa. Raamatun sanaa, rukousta, keskustelua
ja kahvitarjoilu. Kaikki eläkeläiset tervetuloa mukaan.
Su 8.4. klo 17 Pääsiäisen iltakirkko. Ylösnousemuksen todellisuus, Sini Lahnajärvi.
Musiikki Mika Ylipää. Kahvitarjoilu. Ei
pyhäkoulua.
Ma 9.4. klo 17–22 Miesten saunailta
Pirkkalassa Pihlajaniemessä (Pappilantie
100, Pirkkala). Mukaan omat eväät, pyyhe
ja kolehtiin raha, jolla katetaan kulut. Ilmoittautuminen ja mahdollinen kyytitarve:
Jan p. 040 730 4506, [email protected].
Ti 10.4. klo 19 Rukouskokous
Pe 13.4. klo 18 Liekki-ilta, Sini Lahnajärvi. Alkukahvien jälkeen ylistystä, opetusta
ja rukousta.
La 14.4. klo 10 alkaen siivous-, järjestelyja sisustustalkoot. Kirkkotilojen ja lastentilojen siivousta, ikkunoiden pesua ym.
järjestelyä. Talkooväelle pizzaa. Tervetuloa!
Su 15.4. klo 17 Iltakirkko, Jan-Markus
Jeromaa. Uusi saarnasarja Jaakobin kirjeestä alkaa. Toimiva usko! Musiikki Liisa
Nenonen. Ehtoollinen ja kirkkokahvit.
Lapsille pyhäkoulu. Hengen virta ylistys- ja
rukousilta iltakirkon jälkeen n. klo 18.45.
Mahdollisuus jäädä viipymään Herran
edessä rukouksessa ja ylistyksessä.
Ma 16.4. klo 17 Seurakuntaneuvoston
kokous
Ti 17.4. klo 18 Sanan äärellä. Luuk. 3.
luku.
Ke 18.4. klo 18 Seurakuntakonferenssi
kaikille seurakunnan jäsenille. Yhteenvetoa
seurakunnan asioista menneeltä vuodelta
ja katsetta tulevaan. Tervetuloa mukaan.
Johtaa Pasi Runonen Porista. Kahvitarjoilu.
Pe 20.4. klo 13 Eläkeläistupa
La 21.4. klo 10-17 Naistenpäivä Valoa
Elämään! Ylistystä, opetusta, rukouspalvelu. Tarjolla erilaista ohjelmaa kuten
manikyyrejä ja kampaamopalveluita.
Ilmoittautuminen ja erityisruokavaliot
13.04. mennessä Elina Lindille sähköpostitse [email protected] tai viestillä
p.050–5635282 Ei lastenhoitoa.
Su 22.4. klo 17 Iltakirkko. Eila Laakso: Yli
vaikeuksien. Musiikki Lindit. Kirkkokahvit. Lapsille pyhäkoulu.
Ti 24.4. klo 19 Rukouskokous
Pe 27.4. klo 18 Liekki-ilta, Markku Koski
vierailee.Musiikki Mika Ylipää. Alkukahvien jälkeen ylistystä, opetusta ja rukousta.
Su 29.4. klo 17 Iltakirkko. Liisa Nenonen: Tee viisaita päätöksiä. Musiikki Samu
Lunkka. Kirkkokahvit. Lapsille pyhäkoulu.
Ti 1.5 klo 12.30 Kokoontuminen Jeesusmarssille Aleksanterin kirkolla. Marssi
starttaa klo 13.15. Yhteinen loppujuhla klo
13.40 Tampereen Saalemissa. Jeesus-marssi
on kaikkien kristittyjen yhteinen rukousmarssi. Se on rakkauden ja kiitollisuuden
osoitus Jumalalle. Kiitämme Jumalaa
kaikesta siitä hyvästä, mitä Hän on tehnyt
kaupunkiamme ja maatamme kohtaan.
Pe 4.5. klo 13 Eläkeläistupa
Su 6.5. klo 11 Lähetysjumalanpalvelus,
Veli Loponen. Yli kiusausten. Musiikki
Viestiveljet. Pyhäkoulu lapsille. Lähetyslounas syödään Operaatio Mobilisaation
lähetystyötä varten.
Ma 7.5. klo 17 Naistenilta
Ti 8.5. klo 19 Rukouskokous
Pe 11.5. klo 18 Liekki-ilta, Anneli Hankkio. Musiikki Up to Heavens. Alkukahvien
jälkeen ylistystä, opetusta ja rukousta.
Su 13.5. klo 17 Iltakirkko, Jan-Markus
Jeromaa. Kuinka kohtelet toisia ihmisiä?
Kirkkokahvit. Ehtoollinen. Lapsille pyhäkoulu. Musiikki Sini Lahnajärvi. Hengen virta ylistys- ja rukousilta iltakirkon
jälkeen n. klo 18.45. Mahdollisuus jäädä
viipymään Herran edessä rukouksessa ja
ylistyksessä.
Ma 14.5 klo 17 Askartelu- ja käsityökerho. Tule kokemaan yhteyttä askartelun ja
käsitöiden parissa.
Ti 15.5. klo 18 Sanan äärellä. Luuk. 4.
luku.
Ke 16.5. klo 20 Rukouksen ja ylistyksen yö. Tule rukoilemaan, ylistämään ja
kohtaamaan Jumalaa yön yli. Rukouksen
ja ylistyksen yössä on mahdollisuus olla
Jumalan parantavassa, hoitavassa ja virvoittavassa läsnäolossa ylistyksen merkeissä.
Palvomme Jeesusta ja korotamme Hänen
nimeään. Hän on ansainnut kaiken ylistyksen, kiitoksen ja kunnian. Rukoilemme
kaupunkiemme ja päättäjiemme puolesta,
sekä Hengen vuodatusta koko Suomen
ylle. Jos tahdot kysyä lisää tai ilmoittautua
ryhmäsi kanssa johtamaan ylistystä tai
ilmoittautua järjestysmieheksi ym. Elisa
Brander p. 046 810 8158.
Pe 18.5. klo 13 Eläkeläistupa
Su 20.6. klo 16 Tarjoilupalvelun kokoontuminen. Tervetuloa mukaan kaikki, jotka
tahtoisivat palvella tarjoilussa, kahvinkeitossa, ruoanlaitossa tai leivonnassa. Lisätiedot Ulla p. 0405424504.
Su 20.5. klo 17 Iltakirkko, Sini Lahnajärvi: Pidä kielesi kurissa. Gideonit vierailevat.
Musiikki Mika Vesa Wallenius. Kirkkokahvit. Lapsille pyhäkoulu.
Ma 21.5. klo 17 Seurakuntaneuvoston
kokous
Ti 22.5. klo 19 Rukouskokous
Ke 23.5. klo 17 Musiikkityön palaveri.
Tervetuloa mukaan kaikki, jotka voisivat
palvella laulussa tai musiikissa. Lisätiedot
Mika Ylipää. p. 045 344 6888
Pe 25.5. klo 18 Liekki-ilta, Liisa Nenonen:
Saat nähdä Jumalan kirkkauden. Musiiki
Happy End. Alkukahvien jälkeen ylistystä,
opetusta ja rukousta.
Su 27.5. klo 17 Iltakirkko, Jori Brander:
Ystävä vai vihollinen? Bethel Mission
johtaja Vijayja Frederick vierailee ja kertoo
kuulumiset Intiasta. Musiikki Happy End.
Kirkkokahvit. Lapsille pyhäkoulu.
Ma 28.5. klo 17 Askartelu- ja käsityökerho
Ti 29.5. klo 18 Sanan äärellä. Luuk. 5.
luku.
Su 3.6. klo 11 Lähetysjumalanpalvelus,
Jan-Markus Jeromaa: Jaksa odottaa. Musiikki Mika Ylipää. Lähetyslounas Bethel
Mission Intian evankeliointityön hyväksi.
Lapsille pyhäkoulu.
Miten meidän tulisi käyttää
aikamme kristittyinä
ihmisinä?
Elämämme nykymaailmassa on hyvin hektistä. Meillä on työmme, opiskelumme, perheemme, harrastuksemme ja seurakunnassa
toimimisemme. Yritämme parhaamme mukaan jakaa aikamme näihin kaikkiin toimintoihin. Välillä siinä onnistumme, mutta
useimmiten emme. Olen itse paljon pohtinut tätä asiaa ja löytänyt ehkä yhden yhteisen tekijän ajankäyttöömme johon meidän
tulisi kiinnittää huomiomme.
Jumala kutsuu meitä rauhaan ja lepoon hänessä. Raamattu antaa ohjeen, että etsikää
ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki muu
teille annetaan (Matt.6:33). Meidän elämässämme Jumalan kuuluisi olla aina ykkönen
kaikessa. Meidän tulisi ensimmäisenä kaikessa kysyä Jumalan tahtoa ja johdatusta elämäämme. Hänen viisauttaan. Elämässämme
ajan tulisi jakautua siten, että ensin Jumala
ja sitten vasta kaikki muu. Kun vietämme
aikaamme Jumalan kanssa ja etsimme häntä
oikeamielisesti ja täydestä sydämestämme,
niin muutkin asiat elämässämme alkavat järjestyä huomaamattamme.
Rukoiletko päivittäin? Luetko Jumalan Sanaa raamattua? Käytkö seurakunnassa? On
Jumalan armoa ja rakkautta, että elämäämme johdatetaan työ, opiskelut, parisuhde,
perhe, harrastukset mutta se ei ole itsetarkoitus elämässämme. Kaiken keskellä Jumala
kysyy meiltä, että onko meillä aikaa hänelle.
Kaikki mitä tässä ajassa saamme, on katoavaista ja Jumalan armoa ja rakkautta meitä
kohtaan, mutta kaikki on sitä, mikä meiltä
voidaan koska tahansa ottaa pois. Vain yksin
Jeesus ja hänen ristintyönsä pysyy. Siksi etsi
aina ensin Jumalaa elämääsi ja hänen tahtoaan.
Yhden hyvän ohjeen olen saanut kristityn
ihmisen elämään ja se on tämä: ensimmäisenä elämässämme pitää olla Jumala. Toisena
elämässämme on perhe, puoliso ja lapsemme. Kolmantena seurakunnassa tekemämme
palvelutehtävä. Tämän jälkeen vasta tulevat
kaikki muut. Tässä ajatuksessa on totuuden
siemen. Jumala toki haluaa, että teemme työtä ja opiskelemme sekä harrastamme, mutta
minkään näiden asioiden ei saa mennä Jumalan tuntemisen ja hänen palvelemisensa
edelle. Meidät on kutsuttu palvelemaan.
Meidät on kutsuttu Jumalan Kaikkivaltiaan
läheisyyteen. Vain hänessä saamme kaiken
mitä tarvitsemme.
Voimme tehdä Jumalanvaltakunnan työtä
juuri siinä paikassa mihin hän on meidät
asettanut. Voimme palvella Jumalaa seurakunnassa, työssämme, opiskeluissamme,
harrastuksissamme, paikoissa joissa kohtaamme ihmisiä jotka eivät vielä Jumalaa
tunne. Voimme olla Jumalan evankeliumin
eteenpäin viejiä sillä paikalla jonne hän meitä johdattaa. Kun rakastamme Jumalaa, niin
rakkaus toisia ihmisiä kohtaan kasvaa meissä. Näemme mahdollisuudet elämässämme
kohdata ihmisiä, jotka tarvitsevat Jeesusta
elämäänsä. Näin saamme olla Jumalan apu-
laisia ja hänen sanansa eteenpäin viejiä. Haluatko olla Jumalan valona elämässäsi?
”Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se
saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa. “Te olette maailman
valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella.
Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät
tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” (Matt.5:13–16).
Elina Lind
Vietimme parisuhdepäivää Tampereen Metodistiseurakunnassa 29.1.
Opettamassa päivillä olivat Erkki ja
Sirkku Välimäki (oik.) sekä Tapio ja
Heli Varuhin. Heidän opetustensa
aiheita olivat Tarpeiden täyttyminen
ja anteeksiantamus. Monet saivat rohkaisua ja lohdutusta omaan elämäänsä
opetusten kautta. Musiikissa meitä
palveli Erkko Lahnajärvi.
Parisuhdepäivämme jatkoksi iltakirkossa vietimme ”Särkyneiden sydänten iltaa” (alla). Osanotto oli runsas, ihmisiä kokoontui paljon sanan
äärelle ja Jumalan läsnäolo oli käsin
kosketeltava ja hoitava. Heli Varuhin
palveli kauniilla ja murtavalla laulullaan seurakuntaa.
Parisuhdepäivä aloitti ”Herra hoitaa ihmissuhteita” puhesarjan, jonka
kautta Jumala sai hoitaa meitä sunnuntaitilaisuuksissa ja TV-jumalanpalveluksen (4.3.2012) kautta ympäri
Suomen.
Vas. Anne Liede, Satu-Leena Rantanen, Josefiina Rantanen (puuttuu kuvasta) ja
Tanja Järvinen liittyivät seurakuntaan 4.3.2012.
Alla. Jenni ja Henri siunattiin avioliittoon 4.2.2012
Muuta toimintaa
Rukousrinki rukoilee päivittäin
seurakunnan rukousaiheiden puolesta. Ilmoittaudu rukoilijaksi tai
anna aiheesi Liisalle: lisanenonen
(at) gmail.com, p. 044 281 9558.
Naistenilta kuukauden ensimmäisenä maanantaina klo 17.
Ryhmästä voit tiedustella Mervi
Vuoriselta p. 040 740 0067.
Käsityö- ja askartelukerho
maanantaisin klo 17. Tule kokemaan yhteyttä käsitöiden parissa.
Pieni materiaalimaksu. Lisätiedot
Anne J. p. 040 569 3078.
Nuorten aikuisten raamattupiiri kokoontuu parin viikon
välein kirkolla. Lisätiedot Matti
Sälli p. 040 843 9762
Urheat alkueläimet -solu
nuorille kokoontuu parin viikon
välein. Lisätiedot Annika Pajunoja p. 041 707 1779.
Eläkeläistupa joka toinen
perjantai klo 13 Metodistikirkolla. Kahvittelua, sanaa, rukousta
ja laulua. Lisätiedot Simo p. 044
585 9962
Uskon ABC keskiviikkoisin
klo 18 Metodistikirkolla. 12 kerran kokonaisuus kristillisen uskon
perusteista. Ilmoittautuminen p.
040 730 4506.
Jäsenyysiltoja
järjestetään
tarpeen mukaan kaikille seurakunnan jäsenyydestä kiinnostuneille. Ilmoittaudu Jan pastori p.
040 730 4506.
Jippii-kuoro etsii lapsia yli
seurakuntarajojen mukaan laulamaan. Lisätietoja Maija Itälä p.
040 717 8178
10
Naistenpäivä
Valoa elämään!
Lauantaina 21.4.2012
Tampereen Metodistikirkko, Lapintie 4
Ohjelma:
klo 10–11.30 ylistys, rukous ja opetus.
klo 11.30–12.30 lounas ja yhdessäoloa
klo 12.30–14 ylistys, rukous ja opetus.
klo 14–15 ylistys- ja rukouskokous
klo 15 => kahvit, yhdessäoloa, vapaata ohjelmaa ja
muuta mukavaa.
Päivässä puhujina ovat Mervi Vuorinen ja Elina
Lind. Musiikissa ja ylistyksessä on Pirkkalan kotiseurakunnasta Up to Heavens yhtye. Päivän aikana on
mahdollisuus rukouspalveluun.
Nina tulee tekemään päivän päätteeksi pikakampauksia 5 euron hintaan ja pieniä hiuspidennyksiä.
Mahdollisuus myös pieniin hiusten siistimisleikkauksiin tai otsatukan leikkaukseen 3-5 euron hintaan.
Kampauksia varten on otettava itse mukaan pinnit/
pampulat/somisteet. Ilmoittautumisen yhteydessä on kerrottava halukkuutensa hiuspidennyksiin.
Mahdollisuus myös pikameikkiin 5 euron hintaan.
Emily Elo on mukana tekemässä pikamanikyyrejä 5 euron hintaan. Nina Saarinen on mukana myymässä tekemiään koruja.
Kahvien yhteydessä värikonsultti Eija-Liisa Larsen on mukana kertomassa työstään ja palveluistaan.
Kotigastronomi Tiina Pihlaja myymässä kahveja, teetä ja mausteita. Etukäteen tuotteet voi tilata
ilmoittautumisen yhteydessä. Lisää tietoa www.kotigastronomi.fi
Muistathan ottaa käteistä rahaa mukaan!
Ilmoittautuminen ja erityisruokavaliot 13.04.
mennessä Elina Lindille sähköpostitse telluellu@
yahoo.com tai viestillä p.050–5635282
EI lastenhoitoa.
Tampereen metodistiseurakunnan
seurakuntalehti
Toimitus: Jan-Markus Jeromaa,
p. 040 730 4506.
Taitto: Veli Loponen.
Palvelu kaipaa palvelijoita:
– Ylistystanssiryhmä,
Elisa B. p. 046 810 8158
– Evankeliointitiimi, Sini p. 044 991 7646
– Musiikkityö, Mika Ylipää 045 344 6888
– Tarjoilupalvelu, Ulla p. 040 542 4504
– Lapsityö, Elina p. 050 563 5282
– Mediatyö, Jan p. 040 730 4506
– Tervetulotiimi, Reino p. 050 443 3023
Jos kiinnostaa oppia ja kokeilla, ota rohkeasti yhteyttä!
Pirkkalan kotiseurakunnan ohjelman
löydät nettisivuilta: www.pirkkalankotiseurakunta.fi Ohjelmassa on joka kuukauden
ensimmäinen ja kolmas sunnuntai Yhtä
matkaa -ilta klo 17, Avoimien sydänten ilta
kerran kuussa, sekä pienryhmiä.
Saajan
tilinumero
Saaja
Tampereen metodistiseurakunta – Lapintie 4, 33100 Tampere – Pastori: JanMarkus Jeromaa – E-mail: tampere@
metodistikirkko.fi – Kotisivu: www.
metodistikirkko.fi/tampere – Pankki:
Nordea 209418-39514, viitteet: srk.
maksu 1300, lahjoitus 2600, kirjamyynti 3900.
Sählyä
Ajokilla Nekalassa Kuokkamaantie 2. Lauantaisin klo 15-16.30.Mukaan tarvitaan oma
maila ja sisäpelikengät. Kaikille tervetuloa!
Talous
Seurakuntamme toimii vapaaehtoisin lahjoituksin.
Kaikki lahjoitukset ovat tärkeitä. Lähde
sinäkin mukaan kannattamaan seurakuntaa
ja sen työtä varoillasi. Saat lahjaksi hyvän
mielen! Viitteet: srk maksu 1300, lahjoitus
2600, kirjamyynti 3900, 6800 Evankeliointi- ja lähetystyö.
Nordea 209418-39514
Tilisiirto
___10 euroa/kk
___20/euroa/kk
___50 euroa/kk
___100 euroa/kk
_______euroa/kk
(jokin sopiva summa)
Tampereen metodistiseurakunta
Maksaja
Allekirjoitus
Viitenumero
Tililtä
Eräpäivä
Euro
11
Koulukiusatun tarina
”Älä välitä”, sanoi äitini kun ala-asteella ollessani kerroin usein kuinka toiset kiusaa,
“he ovat sinulle kateellisia”. Luokallani ollut
tyttö saattoi hyvin olla kade koska joutui
isosiskonsa vaatteita käyttämään. Minä sain
uudet vaatteet, koska olin perheen iltatähti.
Ala-asteella kiusaaminen oli pahaa puhetta
ja minulle naurettiin monesta asiasta. Muistan erään kerran kuinka pakenin kiusaajiani
ja olin jäädä auton alle. Monta kertaa lähdin kotoa pyöräileen kohti koulua mutta en,
koskaan sinne mennyt. Joskus tulin takaisin
kotiin, kun vanhemmat ei olleet kotona; joskus menin istumaan kalliolle metsään. Istuin
siellä ja kirjoitin päiväkirjaani.
12
Yläasteella kiusaajien joukko kasvoi. Minua heitettiin lumipalloilla joissa oli kiviä
ja hiekkaa, pahimmillaan minä sain pallon
korvaani. Se oli ainoa kerta jolloin kerroin
asiasta yläasteella ja pallon heittäjä sai jälkiistuntoa. Sen vuoksi kiusaaminen paheni.
Minut heitettiin lumipenkkaan. Ja kiusattiin
yhä enemmän fyysisesti. En kertonut kenellekään enää mistään, vaan patosin kaiken
sisääni.
Minua kutsuttiin monella eri nimellä: haisunäätä, ydinsaaste, open lemmikki, vammainen, jne. Ryhmätöissä minut valittiin
viimeiseksi ja muutenkin syrjittiin. Rappusissa tuupittiin ja kerran yksi tyttö jopa repi
minun takkini hapsuja. Luokkaan mennessä
minut tuupattiin usein päin ovenkarmeja joten sen vuoksi menin aina viimeiseksi luokkaan. Yksikään opettaja ei asiasta tiennyt
ennen kuin kerroin asiasta lukion tokalla.
Selän takana puhuttiin aina pahaa. Liikunta tunneilla sattui ‘vahinkoja’ esim koripallo
suoraan naamaan sillä seurauksella että alkoi
tulla nenästä verta.
Kiusauksen seurauksena monen monta kertaa minä suunnittelin itsemurhaa. Monena
iltana kun olin menossa nukkumaan otin
kasan pillereitä, joskus minä suunnittelin
ottavani puukon. Kuitenkaan en tehnyt
mitään koska aina jossain sisällä jokin pieni ääni sanoi että minä olen arvokas. Pian
kuitenkin kävi niin että aloitin käyttämään
särkylääkkeitä selvitäkseni koulusta. Lääkehuurujen takia en juuri muista kouluajoista
mitään erikoista. Kaikki paha olo on jäänyt
mieleeni enkä juuri muista hyviä aikoja ollenkaan koulusta. Muistan kuinka luokkaretkillä en koskaan kulkenut muiden kuin
opettajien seurassa. Osittain siksi että minua
ei kiusattaisi retken aikana.
Lukion tokalla luokalla muistan kuinka
kiipesimme englannin kielen tunnille kolmanteen kerrokseen. Matkalla minua tönittiin ja tuupittiin. Kun pääsimme luokan
eteiseen istuin nurkkaan ja nielin kyyneliä,
koska minua itketti. Ajattelin itsekseni, että
minä en enää jaksa, olen lopussa. Mitä minä teen?, huusin mielessäni jonnekin tuntemattoon. Tunnilla mieleeni nousi ajatus
että pitäisi kertoo opelle. Luokanvalvojalleni
kerroin olevani koulukiusattu, ja saman tien
menimme tyhjään luokkaan jutteleen. Pian
tuon keskustelun jälkeen keskustelut jatkuivat opinto-ohjaajan huoneessa. En halunnut
että olisi kiusaajien kanssa puhuttu koska
pelkäsin seuraamuksia. Sain jutella opon,
luokanvalvojan, yläasteen rehtorin (perhe tuttu) ja yhden toisen opettajan kanssa.
Menin myös terapeutin luokse juttelemaan
ja se auttoi niin paljon että pääsin sinuiksi
itseni kanssa. En enää pelännyt kiusaajiani ja
en pakoillut heitä. Kiusaamista oli edelleen
esim. vanhojen tansseihin en saanut paria ollenkaan. Opettajien käskystä sain tyttöparin
ja sen huomasi ettei ollut kovin mielissään.
Tosin tämä tyttö ei ollut kiusaajiani mutta
ei myöskään tehnyt asialle mitään. Minä siis
selvisin ylioppilaaksi.
En voi kuitenkaan sanoa että olisin selviytynyt koulukiusaamisesta. Olen aloittanut
monta koulua mutta henkisesti en ole loppuun asti päässyt opinnoissani. Aina joku
on alkanut kiusaamaan ja en ole sitä kestänyt ollenkaan, vaikka kiusaaminen ei olisi
ollutkaan jatkuvaa vaan ajoittaista. Minä
olen mettänyt luottamukseni toisiin. Menee
todella kauan, että pystyn kehenkään luottamaan. Kiusaamisen takia en osaa puhua
asioista vaan patoan ne sisääni.
Koulukiusatuille halua sanoa; ‘ette ole yksin’. Etsikää koulun ulkopuolelta paikka
jossa voitte olla oma itsenne. Käykää vaikka kirkossa. Kertokaa kiusaamisesta kenelle
tahansa, koska muuten ei tapahdu mitään
kiusaamiselle. Minulle kirkko merkitsee parantumista Herran käsissä. Jeesus on rinnallani ja mitään pahaa ei voi tapahtua. Minulle seurakunta merkitsee läheisyyttä ihmisten
kanssa niin että saan olla sellainen kuin olen.
Jumalan avulla voin antaa anteeksi kaikille
kiusaajille ja niille jotka käänsivät selkänsä.
Jumalan avulla voin parantua henkisesti ja
luottaa toisiin.
13
Päivi Chukwu:
Ylistys on tapani olla lähellä Jumalaa
Otamme kuvia juttua varten ja nelivuotiaalla Victorialla on violetti mekko päällä ja kultainen ylistyslippu kädessään. Ylistystanssi
tulee tytöltä kuin luonnostaan. Ylistyksen ilo
näyttää virtaavan Jumalan lahjana Päivi-äidin kautta tyttäreen. Toteamme Päivin kanssa, että ylistys on jotain paljon enemmän
kuin laulamista ja tanssimista… sen näkee jo
tytön silmistä hänen tanssiessaan Jumalalle.
Päivin elämässä usko Jumalaan ja ylistys ovat
kulkeneet mukana lapsesta ja nuoresta asti
aina tähän päivään asti. Päivin ja Victorian
iloinen olemus on monelle seurakuntalaiselle Tampereen metodistikirkossa jo tuttu
kahden vuoden ajalta ja viime aikoina Päivi
on tullut mukaan myös musiikkipalveluun
laulaen ja ylistäen Jumalaa nuoren tyttärensä kanssa. Ja kun kysyn hänen unelmistaan,
hän vastaa:
– Jos saisin valita, niin laulaisin. Ylistys
on minun tapani olla lähellä Jumalaa. Rukoilen musiikin kautta.
Tampereelta kotoisin oleva, mutta kouluiän
Nokialla kasvanut Päivi kasvoi uskoen Jumalaan. Teini-iän energiaa ja intoa pursuten
hän oli mukana Nokialla Luterilaisen seurakunnan ja Helluntaiseurakunnan toiminnassa muun muassa King’s Kidseissä, lauloi
nuorisokuorossa ja toimi isosena.
– Sähläsin paljon eri toiminnoissa ja halusin olla kaikessa mukana mahdollisimman
paljon, missä on Jumala mukana ja mahdollisuus todistaa omasta uskostani.
Päivin tie Nokialta kulki Järvenpäähän opiskelemaan kirkon nuorisotyönohjaajaksi.
14
– Olisin halunnut Raamattuopistoon,
mutta pääsin Järvenpäähän. Ehkä se oli kuitenkin minun luonteelleni parempi kasvun
paikka. Opetus hyökkäsi liberaaliteologisuudessaan omaa uskoani vastaan ja jouduin todella miettimään miksi uskon, muistelee Päivi. Opinnot koituivat kasvuksi, vaikka Päivi
ei päätynytkään tekemään nuorisonohjaajan
töitä, vaan työskentelemään sosiaalipuolelle.
Päivin tie takaisin Tampereelle on kulkenut
Helsingin ja Afrikan kautta. Victoria syntyi
Suomeen ja Tampereelle paluun jälkeen ja
silloin Päivi alkoi etsiä seurakuntaa, johon
asettua. Metodistikirkkoon hän löysi ystävän
kautta. Vaikka Päivi piti mm. luterilaisesta
jumalanpalveluksesta, niin ylistystä ja Pyhää
Henkeä varten piti käydä muualla.
– Juuri niille ensimmäisille käyntikerroille metodisteilla osui sellainen ylistys, mistä
minä pidän. Haluan itse yhtyä lauluihin ja
olen aina tykännyt enemmän itse laulaa kuin
kuunnella musiikkia. Sanat ovat minulle tärkeät, koska rukoilen musiikin kautta.
Päiville on tärkeää myös se, että pastori
tuntee hänet ja seurakuntalaisensa.
– Täällä huomioidaan yksilö. Heti tuli
sellainen tunne, että voi tulla sellaisena kuin
on ja on hyväksytty.
Päivi kertoo miettineensä silloin nuorena
paljon pelastuksen varmuutta ja sitä kelpaako hän virheidensä ja jälkeen. Hän pelkäsi,
ettei ymmärtäisi pyytää kaikkia syntejään
anteeksi. Nyt hän kertoo sisäistäneensä uskosta sen, ettei pelastus riipu anteeksipyynnöistämme.
– Luulin nuorempana, että pelastus jotenkin sahaa tekojemme ja
päivittäisten anteeksipyyntöjemme
välillä. Meille on hyväksi pyytää
anteeksi, jotta pysymme lähellä Jumalaa ja ymmärrämme jatkuvasti
tarvitsevamme häntä, mutta pelastukseen ne anteeksipyynnöt eivät
ole ensisijaisia vaan se, että olemme
kerran ottaneet Jeesuksen vastaan ja
pyytäneet syntejämme anteeksi. Se
pelastus pitää! korostaa Päivi.
Istumme Päivin kanssa elämän
suurten kysymysten äärellä Victorian juostessa välillä äitinsä syliin ja
takaisin omaan huoneeseensa. Kysyn, onko Päivillä jotain, millä haluaisi lukijoita rohkaista. Hän avaa
sydämensä:
– Elämässäni on ollut vaikeita
aikoja, jolloin kaikki tuntuu hajoavan käsiin eikä kysymyksiin tunnu
olevan vastausta. Olen kuitenkin
aina vain yksinkertaisesti päättänyt
luottaa Jumalan rakkauteen ja se
on kantanut läpi vaikeiden aikojen,
kun omat voimat eivät ole riittäneet
edes elämänhaluun. Jumalan rakkaus kantaa ja vaikeuksien keskelle
Jumala on lähettänyt pieniä siunauksia, jotka auttavat kantamaan
eteenpäin. Lopulta ainoa ja paras
vaihtoehto on luottamus: ”Herra,
kenen luo me menisimme? Sinulla
on ikuisen elämän sanat.” Joh.6:68
Haastattelun pohjalta kirjoittanut
Liisa Nenonen
15
Viimeisellä rannalla
Epätoivon yössä, minne kuljet ihminen?
Olen pieni, Herra katso puoleeni.
Oi, Jumalain, tee uudeksi sydämein.
Olet elämäni, nostan katseeni.
Jeesus sinulle lauluni soi.
Päivittäin nousee laulu taivaaseen.
Olet suurin, Herra katso puoleeni, savea olen vain.
Epätoivon yössä, minne voin mennä?
Taivaisen kaipuun, ristiltä kerran, luokse Herran mä sain.
Itkumuurilla, saanko kerran, olla sydämellä Herran, lapsena kuninkaan?
Rauha mun sielussain säilyy, kaikki synnit anteeksi sain.
Kiitosta mun sieluni soi.
Ilta tullut on.
Viimeisellä rannalla, ihmeellinen on se maa, luona Jeesuksen.
Kumarran, niin valtava Hän on.
Epätoivon yössä sulta yhtä rukoilen, oi Herra Jeesus. Katso puoleeni vajavaan.
Reino Peräsarka 23.12.2011