SEURAKUNTALEHTI

SEURAKUNTALEHTI
Helmi–maaliskuu 2012 – Tampereen metodistiseurakunta
Miten tahdot itseäsi kohdeltavan?
Ihmiset suhtautuvat itseensä hyvin
erilaisilla tavoilla. Toiset vähättelevät
itseään, toiset taas vievät tilan kaikilta läheisiltään kuvitellessaan itsestään
suuria. Toisilla itseinho kehittyy sairauteen asti. Samoin käy toisilla itsensä jumaloimisen kanssa. Molemmat
tuhoavat ihmiselämiä.
Yksi yhteinen piirre meillä kaikilla
kuitenkin on. Haluamme tulla hyväksytyiksi itsellemme merkityksellisten
ihmisten taholta. Sekä itseään vihaava
että itseään palvova ihminen haluavat
molemmat samaa: Tulla itselleen merkityksellisten toisten taholta hyväksytyksi.
Jeesus käskee meitä kultaisessa säännössä tekemään toisille sen, minkä
tahtoisimme itsellemme tehtävän.
Tästä olisi helppo vetää johtopäätös,
että koska tahdon toisten hyväksyvän
itseni niin hyväksynpä siis toiset. Näin
voimme kaikki elää rauhan ja rakkauden vallitessa.
Vai voimmeko?
Kohteliaisuus ja ystävällisyys ovat hyveitä, joiden
varassa useat ihmissuhteemme lepäävät, ja jotka
tukevat ihmisen hyväksytyksi tulemisen tunnetta.
Kuitenkin niiden kauniin pinnan alle kätkeytyy
vastavuoroisuuden vaatimuksia ja ehtoja. Jo ystävän tai tutun tervehtimättä jättäminen kadulla tai
kirkossa saa meidät usein pohtimaan syitä moiseen
käytökseen. ”Olikohan hän ajatuksissaan? Oliko
siinä tilanteessa jotain mikä kiinnitti hänen huomionsa ja siksi hän jätti tervehtimättä? Kyllä hän
katsoi minuun, mutta käänsi katseensa pian poispäin.” Ja sitten vihastumme tai tulemme surullisiksi. Myös katkeruus voi saada meissä vallan…
Mielestäni yksi merkittävimmistä Jeesuksen neuvoista koskien yhteiselämää toisten kanssa löytyy
Johanneksen evankeliumin lopusta luvusta kaksikymmentä. Pietari ja Jeesus kohtaavat ristin
tapahtumien jälkeen. Pietari saa havaita olevansa
kaikesta epäonnistumisestaan huolimatta Jeesuksen ystävä ja rakas opetuslapsi. Jeesus ja Pietari
keskustelevat ja Pietari asetetaan opetuslasten
kaitsijaksi. Keskustelun lopulla Pietari kysyy Jeesukselta erään opetuslapsen elämänkulusta ja kohtalosta tästä eteenpäin. Jeesus vastaa: ”Mitä se sinulle kuuluu, vaikka tahtoisin hänen jäävän tänne
aina siihen asti kun tulen? Seuraa sinä minua.”
Jeesus kyllä tiesi, että tarvitsemme toisiamme.
Tarvitsemme apua ja sitä, että meidät hyväksytään
ihmisinä. Mutta toisten käyttäytymisen ei tarvitse
olla omaa käytöstämme ohjaava kompassi. Kaikki
eivät tule koskaan miellyttämään sinua, lähipiirissäsi on ihmisiä, jotka voivat välillä loukata verisesti sieluasi. Voit joutua satuttavan pilkan kohteeksi
tai sitten ”pahin” sinulle on se, että ”taaskaan tuo
ei tervehtinyt”.
Mieti, oletko kahlehtinut oman
arvosi toisten ailahtelevaan käyttäytymiseen? Haetko tavallista
voimakkaammin
hyväksyntää
merkityksellisiksi
kokemiltasi
ihmisiltä? Meissä kaikissa on hyväksynnän tarvetta, joka esimerkiksi voi kääntyä parisuhteessa
mustasukkaisuudeksi toisen menettämisen pelon, hyväksynnän
menettämisen kautta. Mutta
Jeesus kehottaa meitä muuttumaan. Seuraa Jeesusta, tee kaikissa tilanteissa hyvää ja ajattele
hyvää, niistäkin, jotka eivät sitä
mielestäsi ansaitse. Vielä lopuksi Paavalin sanat, joiden varassa
voimme pohtia asennettamme
ihmissuhteissa:
“Sitten vielä veljet, kaikki mikä
on totta, mikä kunnioitettavaa ja
oikeaa, mikä puhdasta, rakastettavaa ja hyvältä kuulostavaa, jos
on jokin hyve ja jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa.”(Fil. 4:7)
Sami Lind
Muuta toimintaa
Rukousrinki rukoilee päivittäin seurakunnan rukousaiheiden puolesta. Ilmoittaudu rukoilijaksi tai
anna aiheesi Liisalle: lisanenonen (at) gmail.com, p.
044 281 9558.
Naistenilta kuukauden ensimmäisenä maanantaina
klo 17. Ryhmästä voit tiedustella Mervi Vuoriselta p.
040 740 0067.
Käsityö- ja askartelukerho maanantaisin klo 17.
Tule kokemaan yhteyttä käsitöiden parissa. Pieni materiaalimaksu. Lisätiedot Anne J. p. 040 569 3078.
Nuorten aikuisten raamattupiiri kokoontuu parin
viikon välein kirkolla. Lisätiedot Matti Sälli p. 040
843 9762
Eläkeläistupa joka toinen perjantai klo 13 Metodistikirkolla. Kahvittelua, sanaa, rukousta ja laulua.
Lisätiedot Simo p. 044 585 9962
Uskon ABC keskiviikkoisin klo 18 Metodistikirkolla. 12 kerran kokonaisuus kristillisen uskon perusteista. Ilmoittautuminen p. 040 730 4506.
Jäsenyysiltoja järjestetään tarpeen mukaan kaikille
seurakunnan jäsenyydestä kiinnostuneille. Ilmoittaudu Jan pastori p. 040 730 4506.
Jippii-kuoro etsii lapsia yli seurakuntarajojen mukaan laulamaan. Lisätietoja Maija Itälä p. 040 717
8178
Jenniina Aino Helena Tiikkaja kastettiin, siunattiin ja liitettiin seurakunnan
valmistavaan jäsenyyteen 27.11.2011.
Vanhemmat Aslak ja
Marisanna, sukulaiset, sekä seurakunta
kiittävät Jumalaa
Jenniinasta.
Helmi–maaliskuun ohjelma
Puhesarja: Herra hoitaa ihmissuhteita
29.1.–19.2.2012. Tämä sarja parisuhdekoulutusta lukuun ottamatta soveltuu
hyvin myös sinkuille. Herra tahtoo hoitaa
kaikkia ihmissuhteitamme. Tule kuulolle!
Su 29.1. klo 13–16 Parisuhdepäivä
kaikille aviopareille ja naimisiin aikoville.
Tapani Varuhin ja tiimi. Ilm. [email protected], p. 044 991 7646 20.1
mennessä.
Klo 13 Tapani ja Heli Varuhin aihe: Tarpeiden täyttyminen.
Klo:14.15 Kahvitauko
Klo:15.00 Erkki ja Sirkku Välimäki aihe:
Anteeksiantamus
Su 29.1. klo 17 Iltakirkko, Tapani Varuhin. Särkyneiden sydänten ilta. Musiikki
Heli Varuhin. Esirukouspalvelu. Kirkkokahvit Viron työn hyväksi. Ei pyhäkoulua
tänään.
Ti 31.1. klo 19 Rukouskokous
Pe 3.2. klo 18 Liekki-ilta. Sami Lind:
Kädet ylös! Musiikki Matti Koponen. Alkukahvit, jonka jälkeen ylistystä, opetusta
ja rukousta.
Su 5.2. klo 11 Lähetysjumalanpalvelus.
Jori Brander: Uskollisuuden merkitys. Musiikki Mika Ylipää. Lähetyslounas Intian
Bethel Mission leskityön hyväksi. Ehtoollinen ja pyhäkoulu lapsille.
Ma 6.2. klo 17 Naistenilta
Ti 7.2. klo 18 Sanan äärellä
Pe 10.2. klo 13 Eläkeläistupa
Su 12.2. klo 17 Iltakirkko. Jan-Markus
Jeromaa: Mitä naiset tahtoisivat miesten
tietävän naisista? Musiikki Sini ja Liisa.
Pyhäkoulu lapsille. Kirkkokahvit. Hen
gen virta ylistys- ja rukousilta iltakirkon
jälkeen n. klo 18.45. Mahdollisuus jäädä
viipymään Herran edessä rukouksessa ja
ylistyksessä.
Ma 13.2. klo 17 Askartelu- ja käsityökerho. Tule kokemaan yhteyttä askartelun ja
käsitöiden parissa.
Ti 14.2. klo 19 Rukouskokous
Ke 15.2. klo 18 Uskon ABC-ryhmä
alkaa! Ilmoittaudu mukaan ryhmään, jossa
käymme läpi kristillisen uskon perusteet
ja rakennamme uskoamme vahvemmalle
perustalle. Sopii hyvin aivan uusille ja
niillekin, jotka tahtovat saada varmuutta
uskonsa perusteisiin. 12 kerran ilmainen
kurssi (oppikirja 5 euroa). Jan p. 040 730
4506, [email protected].
Pe 17.2. klo 18 TV-Liekki! Ylen televisioon taltioitava musiikkijumalanpalvelus,
joka pidetään poikkeuksellisesti Vapaakirkon tiloissa, Puutarhakatu 17. Puhe JanMarkus Jeromaa: Armon sanoja suhteisiin.
Juontaa Sini Lahnajärvi, Musiikki Happy
End ja Erkko Lahnajärvi, todistus Liisa
Nenonen. Alkukahvien jälkeen ylistystä,
opetusta ja rukousta. Kaikille tervetuloa!
(Ovet sulkeutuvat noin klo 18.25, nauhoitus alkaa klo 18.30, tule ajoissa paikalle,
kiitos!)
Su 19.2. klo 17 Iltakirkko. Jan-Markus
Jeromaa: Mitä miehet tahtoisivat naisten
tietävän miehistä? Musiikki Lindit. Ehtoollinen ja pyhäkoulu lapsille. Kirkkokahvit.
Ma 20.2. klo 17 Seurakuntaneuvoston
kokous
Ti 21.2. klo 18 Sanan äärellä
Pe 24.2. klo 13 Eläkeläistupa
Su 26.2. klo 17 Iltakirkko. Jeesuksen
viimeinen viikko. Uusi saarnasarja alkaa.
Käymme päivä päivältä läpi Jeesuksen
viimeisen viikon tapahtumat ja siihen liittyvän sanoman. Sunnuntai: Jeesus saapuu
Jerusalemiin. Kirkkokahvit.
Ma 27.2. klo 17 Askartelu- ja käsityökerho
Ti 28.2. klo 19 Rukouskokous
Pe 2.3. klo 18 Liekki-ilta, Sini Lahnajärvi.
Musiikki Matti Koponen. Alkukahvien
jälkeen ylistystä, opetusta ja rukousta.
Su 4.3. klo 11 Lähetysjumalanpalvelus,
Jori Brander. Jeesuksen viimeinen viikko.
Maanantai: Viikunapuu ja temppeli.
Musiikki Samu ja Jouni. Ehtoollinen,
lähetyslounas UMCOR työn hyväksi.
Pyhäkoulu lapsille.
Ma 5.3. klo 17 Naistenilta
Ti 6.3. klo 18 Sanan äärellä
Pe 9.3. klo 13 Eläkeläistupa
Su 11.3. klo 17 Iltakirkko, Jan-Markus
Jeromaa. Jeesuksen viimeinen viikko.
Tiistai: Lopunajat ja viimeinen tuomio.
Musiikki Sini ja Liisa. Kirkkokahvit. Hengen virta ylistys- ja rukousilta iltakirkon
jälkeen n. klo 18.45. Mahdollisuus jäädä
viipymään Herran edessä rukouksessa ja
ylistyksessä.
Ma 12.3. klo 17 Askartelu- ja käsityökerho
Ti 13.3. klo 19 Rukouskokous
Pe 16.3. klo 18 Liekki-ilta, Jori Brander.
Musiikki Happy End. Alkukahvien jälkeen ylistystä, opetusta ja rukousta.
Su 18.3. klo 16 Tarjoilupalvelun palaveri.
Tervetuloa mukaan kaikki, jotka voisivat
palvella kahvituksessa, leivonnassa tai
ruoanlaitossa. Lisätiedot Ulla p. 040 542
4504.
Su 18.3. klo 17 Iltakirkko, Jan-Markus
Jeromaa. Jeesuksen viimeinen viikko.
Keskiviikko: Spitaalinen mies, kiitollinen
nainen ja pettäjäystävä. Musiikki Happy
End. Ehtoollinen ja kirkkokahvit. Pyhäkoulu lapsille.
Ma 19.3. klo 17 Seurakuntaneuvoston
kokous
Ti 20.3. klo 18 Sanan äärellä
Ke 21.3.klo 17 Musiikkityön palaveri.
Tervetuloa mukaan kaikki, jotka voisivat
palvella laulussa tai musiikissa. Lisätiedot
Mika Ylipää. p. 045 344 6888.Ü
Pe 23.3. klo 13 Eläkeläistupa
Pe 23.3. klo 18-21 Seurakunnan kaikkien
palvelijoiden orientaatiopäivä. Kuinka
jaksamme palvelussa? Hengellisiä lauluja,
alustus, kokemusten jakamista, keskustelua ja rukousta. Kahvitarjoilu.
Su 25.3. klo 17 Iltakirkko, Sami Lind.
Jeesuksen viimeinen viikko. Torstai:
Viimeinen ehtoollinen ja Getsemanen
kärsimys. Musiikki Mika Ylipää. Kirkkokahvit ja pyhäkoulu lapsille.
Ma 26.3. klo 17 Askartelu- ja käsityökerho
Ti 27.3. klo 19 Rukouskokous
Pe 30.3. klo 18 Liekki-ilta, Sarah Tiainen
ja ylistysryhmä Turun ruotsinkielisestä Metodistiseurakunnasta vierailevat.
Alkukahvien jälkeen ylistystä, opetusta ja
rukousta.
Su 1.4. klo 11 Perhekirkko vauvasta vaariin. Jeesuksen viimeinen viikko. Perjantai:
Jeesus ristillä. Näytelmä ja lasten Jippiikuoro. Toimintapisteitä ja lähetyslounas
Bethel Mission Intian lapsityön hyväksi.
Mutta suurin niistä
on rakkaus
Paavalin ensimmäinen kirje Korinttolaisille
13 luku alkaa sanoilla: ”Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta
minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain
helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.” Paavali
kuvaa tässä luvussa kokonaisuudessaan sitä
miten ilman rakkautta kaikki mitä teemme
on turhaa. Jos motiivinamme ei ole rakkaus
niin tekomme kuolevat tai ne eivät kanna
mitään hyvää hedelmää. Ilman rakkautta
toisiamme kohtaan ja Jumalaa kohtaan hyvät tekomme haihtuvat ilmaan. Rakkaus on
se voima joka parantaa rikkinäisetkin ihmissuhteet ja tämä rakkaus on Jumalan lahja
meille. Meissä itsessämme ei ole rakkautta,
mutta Jumalalta voimme sitä pyytää ja saada
myös ihmissuhteisiimme. Edellä mainittu
Paavalin kirjeen kohta on monellekin varmasti tuttu juuri häätilaisuuksista joissa se
hyvin usein luetaan. Monet neuvot ja ohjeet
joita annetaan parisuhteisiin, miehen ja naisen välille, ovat myös todella hyviä ohjeita
ja neuvoja kaikkiin muihinkin ihmissuhteisiimme.
Meissä tulisi kristittyinä kasvaa Hengen hedelmää joita ovat rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus,
sävyisyys, itsensähillitseminen. Eli rakkaus
on yksi hengen hedelmistä. Se on asia jota
voimme päivittäin pyytää Jumalalta lisää elämäämme ja itseemme. Se on Jumalan lahja
meille. Me voimme toki itse harjoitella ja
harjoittaa elämässämme Hengen hedelmää,
mutta voiman siihen saamme vain Jumalalta, koska Hengen hedelmä on Jumalan lahjaa meille.
Miten hyvin ihmissuhteemme toimisivatkaan jos kasvaisimme Hengen hedelmää?
Miten mahtava seurakuntamme olisikaan
jos se olisi täynnä ihmisiä, jotka ovat täynnä Jumalan rakkautta? Raamattu kehottaa
meitä tavoittelemaan rakkautta. Se kehottaa
meitä toinen toistemme kunnioittamisessa
kilvoittelemaan keskenämme. Raamatussa
on hyvin selkeät ohjeet meille siitä miten
meidän tulisi elää. Ohjeet ovat meidän suojaksemme ja avuksemme kaikessa. Keskinäisestä rakkaudestamme meidät tunnetaan,
rakkaudesta toinen toisiimme. Rakastatko
sinä uskonsisartasi tai uskonveljeäsi? Siunaatko sinä niitä jotka sinua vainoavat? Annatko anteeksi?
Usko ilman tekoja on kuollut. Vain rakkaudessa tulee näkyviin Hengen hedelmä meissä. Ilman rakkautta ei ole mitään. Raamattu
kehottaa meitä siunaamaan niitä jotka meitä
vainoavat. Eli toisin sanoen, jos joku meitä
loukkaa, niin meidän tulisi siunata häntä, ei
vihata. Se, että rukoilemme niiden puolesta,
jotka meitä loukkaavat, auttaa meitä itseämme antamaan anteeksi ja unohtamaan meitä
kohdanneet loukkaukset. Pyydämme rukouksessa Jumalan erotuomariksi riitojemme
ja erimielisyyksiemme väliin. Pyydämme
Jumalaa avuksi ratkaisemaan meidän kanssamme yhdessä riitojamme. Saamme siis
Jumalalta voiman antaa anteeksi ja rakastaa
niitäkin ihmisiä joihin oma rakkautemme
ei riitä. Jumalan rakkaus on se voima joka
muuttaa maailman. Jokainen meistä on Jumalan luoma, Jumalan kuvaksi luotu. Jokainen meistä on arvokas ja Jumalalle rakas
ihminen. Voimmeko me siis
arvostella, halveksia tai pilkata jotakin Jumalan luomaa?
”Sillä jos te annatte anteeksi
ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille
anteeksi; mutta jos te ette
anna ihmisille anteeksi, niin
ei myöskään teidän Isänne
anna anteeksi teidän rikkomuksianne.” (Matt 6:14-15)
Toivon, että tämä vuosi on
elämässäsi rakkauden vuosi.
Toivon, että Jumalan rakkaus koskettaisi sinua ja lähimmäisiäsi. Rukoillaan yhdessä
Pyhän Hengen voimaa elämäämme ja sen kosketusta
seurakuntamme ylle ja rakkaittemme elämään. ”Niin
pysyvät nyt usko, toivo,
rakkaus, nämä kolme; mutta suurin niistä on rakkaus.”
(1.Kor.13:13)
Elina Lind
Kuvassa Elina Lind ja lasten
lauluryhmä.
Evankeliointitiimi tekee tärkeää työtä
Haastattelussa tiimin vetäjä Sini Lahnajärvi.
1) Olet Sini evankeliointitiimin vetäjä. Mitä
olette tiimininä tehneet viimeaikoina? Millaista hedelmää työ on kantanut?
Teemme tällä hetkellä työtä Tampereella
päihdeongelmaisten katkaisu- ja kuntoutus hoitolaitoksessa. Käymme tapaamassa
heitä siellä säännöllisesti ja pidämme heille
hengellisiä keskustelu- ja lauluiltoja. Kylmäkosken vankila on myös yksi kohteemme,
jossa tulemme pitämään jumalanpalveluksia
sunnuntaisin. Jumala on myös avannut meidän seurakunnallemme Viron työn. Virossa
työtä olemme tehneet mm. Märjamaalla,
Tallinnassa ja ruoka avustusta viemme Olavisten kirkon köyhille, juutalaistyöhön sekä
kodittomille.
Olemme saaneet voittaa monia ihmisiä
Jeesukselle Kristukselle ja heidän elämänsä
on muuttunut paremmaksi. Olemme saaneet olla rakentamassa siltoja seurakuntaamme, työ on laajentunut ja olemme saaneet
yhteistyökumppaneita. 2) Kerro keskustorin kampanjasta Marraskuussa. Mitä hyvää siinä oli? Mitä voisi toteuttaa
tulevaisuudessa?
Ülo Niinemägi, Olavisten kirkon pastori
oli meillä vierailulla ja järjestimme katuevankeliointia jossa tarjosimme ihmisille kahvia,
teetä ja piparia. Ihmisiä evankeliointiteltalla
kävi runsaasti ja saimme kertoa monelle Jumalan armosta ja rakkaudesta. Moni tahtoi
jättää elämänsä Jumalan käsivarsille.
Iltakokoukset Ülon kanssa olivat myös hyviä, ihmiset kokivat uudistusta ja Herran
läsnäoloa. Tulevaisuudessa voisimme järjestää evankeliointiteltan kanssa samankaltaisia
kampanjoita, jos seurakuntalaiset ovat yhtä
innokkaasti mukana kuin nytkin olivat.
3) Sinä, Kimmo Holma ja Liisa Nenonen olette uusia vankilalähettejämme, kiitos Herralle!
Millaisia ajatuksia sinulla on tästä palvelusta?
Vankilassa olevat ihmiset ovat usein hyvin alas painettuja ja he ovat kokeneet kovia
asioita elämässään, ja me haluamme auttaa
heitä. Voimme tarjota heille vankeustuomion jälkeen jatkohoitoa laitoksessa tai itsehoitoryhmissä, ohjata heitä siis avun piiriin.
Haluamme kulkea heidän rinnallaan. Monet
heistä ovat hyvin syrjäytyneitä ja haluamme
rakastaa heidät Jeesukselle ja takaisin elämään.
4) Mitä tahdot sanoa seurakuntalehden lukijoille?
Sinä olet tärkeä, muista se. Pienistä puroista voi kasvaa suuret virrat. Jeesus rakastaa
sinua!
Vuoden 2012 lähetyskohteet
Lähetä leipäsi vetten yli, sillä ajan pitkään
sinä saat sen jälleen. Saarn.11:1
Tuemme näitä kohteita keräämällä niihin
erikseen varoja lähetyslounaiden tai lähetyskahvien muodossa. Osallistu sinäkin.
Tammikuu Vepsän työ
Helmikuu Intia, Bethel Mission leskityö
Maaliskuu UMCOR
Huhtikuu Intia, Bethel Mission muna-,
maitoprojekti
Toukokuu OM
Kesäkuu Intia, Bethel Mission evankeliointityö
Heinäkuu Vepsäntyö
Elokuu Intia, Bethel Mission koulutyö
Syyskuu OM
Lokakuu Intia Bethel Mission muna-,
maitoprojekti
Marraskuu Intia, Bethel Mission Vijayan
toimeentulo
Joulukuu UMCOR
KRISTUS, AVAA SILMÄNI
Avaan TV:n pakenen ruudun taakse
elämän arkea, mihin pakenen?
Näen janoisen lapsen: hän rukoilee vettä.
– Minulla se on.
Näen sotilaan silmät: ne huutava rauhaa.
– Minulla se on.
Näen juopuneen kyyneleet: ne hylkivät iloa.
– Minulla se on.
Näen kuihtuneen narkkarin: hän kaipaa ystävää.
– Minulla se on.
Näen katujen kasvatin: hän varastaa rakkautta.
– Minulla se on.
Näen pörssihain kasvot: ne janoavat päämäärää.
– Minulla se on.
Näen budhalaisen munkin: hän etsii totuutta.
– Minulla se on.
Näen Nobel fyysikon: Hän leikkii Jumalaa.
– Minulla se on.
Näen kultaisen krusifiksin: siltä puuttuu usko.
– Minulla se on.
Suljen tv:n, tuijotan mykkää ruutua,
siinä minä katselen kasvoja.
Näen turhat pyyteeni: ne kelluvat
Hänen veressään.
– ”Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.”
Jori Brander
Teoksesta: Varatie – varjo kirkkaudessa
10
Tampereen metodistiseurakunnan
seurakuntalehti
Toimitus: Jan-Markus Jeromaa,
p. 040 730 4506.
Taitto: Veli Loponen.
Palvelu kaipaa palvelijoita:
– Ylistystanssiryhmä,
Elisa B. p. 046 810 8158
– Evankeliointitiimi, Sini p. 044 991 7646
– Musiikkityö, Mika Ylipää 045 344 6888
– Tarjoilupalvelu, Ulla p. 040 542 4504
– Lapsityö, Jan p. 040 730 4506
– Mediatyö, Jan
– Tervetulotiimi, Reino p. 050 443 3023
Jos kiinnostaa oppia ja kokeilla, ota rohkeasti yhteyttä!
Sählyä
Ajokilla Nekalassa Kuokkamaantie 2. Lauantaisin klo 15-16.30.Mukaan tarvitaan oma
maila ja sisäpelikengät. Kaikille tervetuloa!
Saajan
tilinumero
Saaja
Tampereen metodistiseurakunta – Lapintie 4, 33100 Tampere – Pastori: JanMarkus Jeromaa – E-mail: tampere@
metodistikirkko.fi – Kotisivu: www.
metodistikirkko.fi/tampere – Pankki:
Nordea 209418-39514, viitteet: srk.
maksu 1300, lahjoitus 2600, kirjamyynti 3900.
Pirkkalan kotiseurakunnan ohjelman
löydät nettisivuilta: www.pirkkalankotiseurakunta.fi Ohjelmassa on joka kuukauden
ensimmäinen ja kolmas sunnuntai Yhtä
matkaa -ilta klo 17, Avoimien sydänten ilta
kerran kuussa, sekä pienryhmiä.
Talous
Seurakuntamme toimii vapaaehtoisin lahjoituksin.
Kaikki lahjoitukset ovat tärkeitä. Lähde
sinäkin mukaan kannattamaan seurakuntaa
ja sen työtä varoillasi. Saat lahjaksi hyvän
mielen! Viitteet: srk maksu 1300, lahjoitus
2600, kirjamyynti 3900.
Nordea 209418-39514
Tilisiirto
___10 euroa/kk
___20/euroa/kk
___50 euroa/kk
___100 euroa/kk
_______euroa/kk
(jokin sopiva summa)
Tampereen metodistiseurakunta
Maksaja
Allekirjoitus
Viitenumero
Tililtä
Eräpäivä
Euro
11
Pieniä juttuja:
Piispa Christian Alsted vieraili Tampereella ja
Pirkkalassa 4.12.2011. Piispa on ollut iloinen
kaikesta siitä, mitä Tampereella ja Pirkkalassa
on tapahtunut. Erityisesti piispan sydämellä on
uusien seurakuntien istuttaminen Pohjois-Euroopan ja Balttian alueilla. Piispan saarna ”Tehkää tiet tasaiseksi Herralle” käsitteli seurakunnan valmiutta tehdä tietä Jeesukselle yhä uusien
ihmisten sydämiin. Piispa kiitti koko seurakuntaa vieraanvaraisuudesta ja toivoi, että saisimme
löytää uusia mahdollisuuksia Herran työssä ja
että seurakuntamme saisi vahvistua Herrassa.
12
Uusi Uskon ABC -ryhmä aloittaa ke
15.2. klo 18. Mukaan ovat tervetulleita
kaikki, jotka tahtovat saada vahvaa perustaa hengelliselle elämälleen. 12-kerran ilmaisessa kurssissa (materiaali 5e)
käymme läpi kristillisen uskon perusteita
keskiviikko-iltaisin klo 18-19.30. Ilmoittautuminen: tampere@metodistikirkko.
fi, Jan p.0407304506.
Aiempien ABC-ryhmän palautteista
poimittua:
Mitä pidit ryhmästä?
– Pidin hyvästä ja avoimesta tunnelmasta. Pieni tiivis ryhmä, jossa oli helppo keskustella. Mukava porukka.
– Siinä käsiteltiin monipuolisesti uskon eri asioita.
– Oppikirja Uskon ensiaskeleet oli
hyvä oppikirja, hyvin tehty. Oli monentyylisiä ryhmänpitäjiä, ja se on rikkaus.
Miten olet kokenut ryhmän vaikuttaneen hengelliseen elämääsi?
– Rakentavasti, tietoa tullut, raamatunluku lisääntynyt. Olen kokenut siunauksia.
– Olen vahvistunut uskossa ja rakentunut.
– Opetuksista sai uusia asioita, oppi
paremmin lukemaan ja ymmärtämään
Raamattua.
– Positiivisella tavalla olen saanut
toivoa elämääni, vaikka välillä olen ollut
epätoivoinenkin.
– Ryhmä on vienyt peruskysymysten
äärelle, auttanut hahmottamaan omaa
kristillisyyttään, tuonut uskon enemmän
osaksi arkipäivää.
– Olin jo pitkään kaivannut tämänkaltaiseen ryhmään pääsemistä ja olen
iloinen, kun se nyt onnistui. Toivon, että
moni muukin pohdiskelija saa tilaisuuden osallistua ABC-ryhmään! Kiitos!
Liekkiviikonloppua vietettiin seurakunnassamme 25.–26.11.2011. Pastori Ulo Niinemägi Virosta vieraili seurakunnassamme.
Evankeliointitiimin johdolla olimme seurakuntana Keskustorilla kohtaamassa ihmisiä
ja kutsumassa heitä kahvin ja teen kanssa
Liekki-lauantaihin.
– Saimme rukoilla monien ihmisten
puolesta ja pyytää heidän syntejään anteeksi
ja Jeesusta tulemaan Herraksi heidän elämäänsä, kertoi Sini Lahnajärvi. Muutaman
uskaltautuivat myös kirkkoon tutustumaan.
Samuli Leivon johdolla lauloimme Liekkiillassa ylistystä Jumalalle ja kuuntelimme
Jumalan hyvää sanomaa lämpimässä ilmapiirissä. Oli myös hienoa, että monet seurakuntalaiset lähtivät keskustorille auttamaan
kampanjassa, Sini sanoo.
13
Yhteinen rukous
– avioliiton voimavara
Avioliitto voi olla kuin kahden
ihmisen rukouspiiri. Jyri Laakso
kertoo, että hänellä on vaimonsa Eilan kanssa oma rukouspiiri,
joka rukoilee aamuisin ja iltaisin
yhdessä.
”Meillä on sellainen tapa, että aamulla Eila lukee päivän tunnussanat ja minä rukoilen. Illalla
minä luen Raamattua ja Eila rukoilee. Iltarukous on molemmilla vuoron perään”, kertoo Jyri.
Yhdessä he rukoilevat kaikenlaisten asioiden puolesta,
mutta Jyri kertoo, että toisinaan
hänellä on myös temperamenttisen luonteensa takia anteeksipyydettävää puolisolta.
”Iltarukouksessa on aina
mahdollisuus sovitella ennen
nukkumaanmenoa. En pysty
olemaan riidoissa pitkään ja sanotaanhan Raamatussakin, ettei
koskaan saisi antaa auringon laskea vihanne ylle.”
Kun Jyri tapasi Eilan 80-luvulla,
oli hän ollut kaksi vuotta leskenä. Jyri ei ollut ajatellut mennä
uusiin naimisiin, mutta Eilan
lempeät kasvot ensikohtaamisessa jäivät hänelle mieleen.
”Se oli sellainen lämmin
kohtaaminen Eilan kotona. Seuraavaksi taisin mennäkin korjaamaan Eilalle sen tuolin, jonka
silloin rikoin… ja seuraavaksi
sen kasettinauhurin”, muistelee
Jyri.
14
Jyri asui tuolloin Hämeenlinnassa ja Eila Tampereella. Molemminpuoliset vierailut
toistensa luo päätyivät lopulta siihen, että
pari meni kihloihin, jonka jälkeen alettiin
heti suunnitella häitä. Pari vihittiin Tampereen Metodistikirkossa vuonna 1986.
”Ajattelin kyllä, että ilman muuta uskova
vaimon pitää olla, mutta että tuollainen uskova kuin Eila, että ihan polvillaan”, kertoo
Jyri ilme kirkkaana ja jatkaa: ”Rakkaushuolia
ei ole, Eila on hyvä vaimo ja hänen kanssaan
on hyvä elää.”
Nuorempiin avioliittoihin Jyri haluaa antaa
rohkaisunsa ja neuvonsa:
”Miehen täytyy tuntea vaimo ja tietää,
miten häneen täytyy suhtautua, jos vaimo
on herkkä tai kovempi tai tasainen. Minä
kun olen äkkipikainen, joudun pyytelemään
paljon anteeksi. Täytyy sovitella ja olla ymmärtäväinen – ei saa olla pikkupoika enää.
Aina tosin on kasvamista ja pitää uudelleen
nöyrtyä pyytämään anteeksi, sillä samat asiat
toistuvat kerta toisensa jälkeen. Pelkällä kiivastumisellakin pahoittaa toisen mielen ja
täytyy heti pyytää anteeksi.”
Jyri muistuttaa myös, että meidän tulisi
palvella puolisoa niin kuin Jeesus meitä:
”Pienillä asioilla voi keventää toisen
taakkaa. Laittaa esimerkiksi joskus tiskit
koneeseen tai pestä pyykit. Eila vuorostaan
lämmittää joskus saunan mökillä.”
Lapsuudestaan Jyri muistaa todella tärkeänä ja vaikuttavana sen, että mummo lauloi
hänelle pienenä paljon hengellisiä lauluja.
Mummo kuului nimittäin kirkkokuoroon.
Mummo kuoli Jyrin ollessa 13-vuotias ja sen
jälkeen hän asui äitinsä kanssa aina avioliit-
toon asti. Jyrin ensimmäinen vaimo kuoli.
Avioliitto oli onnellinen ja siitä Jyrillä on
kaksi lasta.
Uskova työkaveri alkoi 50-luvulla puhua
työmaalla uskonasioista. Jyri ajatteli uskovansa jo, mutta alkoi kuitenkin käydä työkaverin mukana vapaakirkon kokouksissa.
Alkuun hän ei tuntenut kummempaa, mutta erään miehen puhe ylöstempauksesta vaikutti muutosta.
”Sydämessäni tapahtui muutos. Ajattelin, että onko tuollainen ylöstempauskin
tulossa, minä haluan olla siinä joukossa.
Aloin rukoilemaan silloin tosissani Isä meidän –rukousta polkiessani pyörällä töihin”,
muistelee Jyri innostuneena.
Vuosien varrella Jyri kierteli vähän eri
seurakunnissa, mutta Eilan myötä hän on
löytänyt kodin Tampereen Metodistikirkossa. Hän on kiitollinen siitä, että on saanut
vuosia palvella vaimonsa kanssa uskollisesti
niillä lahjoilla, joita hänellä on.
”Olemme saaneet palvella metodistiseurakunnassa pitkään ja olemme saaneet rukoilla seurakunnan, seurakuntalaisten puolesta ja kaikkien tilaisuuksien puolesta tässä
omassa rukouspiirissämme.”
Jyri haluaa rohkaista vielä kaikkia:
”Viekää huolenne Jumalalle, niin se on
heti puolet taakasta pois. Niin kun tekemättömät työt painavat niin myös tekemätön
rukous painaa. Vähän sama on sekin kuin,
jos rakastan sinua, mutta en koskaan sano
sinulle ’Rakas’. Mutta heti kun huomaa sen,
niin voi aloittaa alusta.”
Haastattelun pohjalta kirjoittanut
Liisa Nenonen
15
)60.7BQBBLJSLPMMB1VVUBSIBLBUV
QFLMP
57
:-&UBMUJPJTFVSBLVOUBNNFNVTJJLLJKVNBMBOQBMWFMVLTFO
KPLBQJEFUÊÊOQPJLLFVLTFMMJTFTUJ7BQBBLJSLPOUJMPJTTB
1VIF+BO.BSLVT+FSPNBBNVTJJLLJ)BQQZ&OE
&SLLP-BIOBKÊSWJKB-JJTB/FOPOFO+PIUBB4JOJ-BIOBKÊSWJ
"MLVLBIWJUKPOLBKÊMLFFOZMJTUZTUÊPQFUVTUBKBSVLPVTUB
,BJLJMMFUFSWFUVMPB
5BNQFSFFONFUPEJTUJTFVSBLVOUB
XXXNFUPEJTUJLJSLLPmUBNQFSF