KESÄon rakentamisen aikaa

KESÄ
on rakentamisen aikaa
- koiratarhojenkin
Koska harvemmin millekkään asialle on olemassa yhtä ainoaa
oikeaa tapaa toteuttaa, joka toimisi kaikissa erilaisissa
olosuhteissa, päätti toimitus kerätä yhteen nippuun vinkkejä
tarhojen rakennukseen.
Aloita urakka hyvällä suunnittelulla, silloin
se on melkein kuin jo puoliksi tehty ja käytännön työ käy joutuisammin. Käytännössä
tarhoja tuppaa ajan kanssa tulemaan lisää
koiramäärän lisääntyessä. Mutta jostakin
on aloitettava.
Pohja
- Ihanne tapauksessa tarhan rakennus aloitettaisiin kaiken mahdollisen ’ruokamullan’
poistolla tarhan alueelta ja vaihtamisella
kunnon sorakerrokseen... valitettavan harvoin se vain onnistuu.
- Tarhan alue kannattaa salaojittaa, ei varmasti kaduta myöhemmin.
- Suodatinkangas maapohjan ja hiekan välissä estää maa-ainesten sekoittumista ja
mudan nousua hiekan päälle.
- Pohjalle esim. reilu kerros soraa, hiekkaa,
kivituhkaa tms. Käytössä on myös kuoriketta ja puruja.
Verkot
- Panssariverkko 3 mm tai paksummalla langalla kestää varmemmin.
- Ns. koira-aitaa on tarjolla monenlaisella
aukkokoolla, lankavahvuudella ja lankakiinnityksillä. Asuintarhan verkon tulisi olla lankojen liitoskohdista hitsattua ja vähintään
3 mm lankavahvuus.
- Muovitetut tai 'kierreliitoksilla' tehdyt verkot eivät kestä, vaan antavat aukkopaikoista pian periksi.
- Satsaa verkon hyvään laatuun, korjauksia
on yleensä hankala tehdä myöhemmin.
KUVA JENNI LAUTAKATTO
Tarhan paikka
- Valitse paikka, jonne on hyvä näkyvyys.
Näet mitä tarhassa tapahtuu ja koirat voivat
seurata pihapiirin toimintaa.
- Tasamaalle on helppo rakentaa mutta rinnekin on hyvä, se hyvä kuivuu nopeasti.
- Ympäristön maaston muotoja kannattaa
tutkiskella ja miettiä mitä kautta vesi mistäkin kulkee pois.
- Kun koiria on useita ja osa niistä narttuja,
tulee huomioida kiima-ajan hankaluudet.
Vierekkäisissä tarhoissa urokset käyvät kuumina ja stressaantuvat. Kiima-aikojen rauhattomuuteen auttaa kiimanarttujen tarhojen sijoittaminen erilleen, vaikka talon / ­
pihan toiselle puolelle. Urokset kyllä tietävät nartun kiimasta vaikka välitöntä näköyhteyttä ei olisikaan, mutta jo pienikin välimatka rauhoittaa tunteita.
- Varaa pihapiiristä tilaa myös omille tarpeillesi, koirien ei tarvitse päästä aina joka paikkaan; kesällä on kiva juoda kahvit ulkona
ilman karvaisia kuonoja pöydän ympärillä.
Jotkut paikat voivat myös olla koirille vaarallisia, teräviä rakenteita, myrkyllisiä esim.
autokemikaaleja jne.
Ajattele: oma piha - koirapiha.
- Yksittäistarhoihin kannattaa rakentaa suljettavat eteiskaapit, siis tuplaovet. Tarhaan
mentäessä on aina yksi ovi kiinni estämässä
livahtamisia.
- Tarhojen ympärille tai yhteyteen kannattaa rakentaa isompi juoksutustarha, jonne
koirat voi turvallisesti laskea irti. Samalla se
toimii eteiskaappina.
- Jos tarhat ovat vieri vieressä kannattaa väliseiniä ainakin osin rakentaa levyistä / levyttää. Eri tarhojen koirilla on oma rauhansa ja
vähentää verkonläpi räksytystä ja tappeluita erityisesti kiima-aikoina, jolloin pinnat
ovat tiukoilla. Jatkuvasti tarhanaapurien
stres­sauksen alla olemisen on myös tutki-
muksissa todettu lisäävän koirien energian
tarvetta jopa kymmeniä prosentteja.
- Tarhat voi rakentaa erilleen toisistaan, se
vie enemmän verkkoa mutta myös rauhoittaa koiria. Tarhojen väliin kannattaa jättää
reilut kulkuväylät, joista sopii esim. mön­
kijällä ja peräkärryllä kuljettamaan hiekkaa,
kuivikkeita ym.
- Piharakennuksia voi hyödyntää kennel­
tiloina, sijoittamalla ulkotarhat sen yhteyteen ja sisälle tila, josta koirilla käynti ulos.
Sisätarhoissa koiria on mielyttävää hoitaa
huonoilla keleillä. Hyvä ilmanvaihto on erittäin tärkeää, mm. karvanlähtöaikoina sisätila täyttyy pölystä ja karvoista, jotka eivät
tee hyvää koiran hengityselimille.
- Jos sijoitat tarhoja rakennuksien yhteyteen tai viereen, huomioi kattokallistuk­­si­en
suunta. Talvella katolta tippuva lumi täyttää
tarhat nopeasti.
- Tarhojen lähettyvillä olisi hyvä olla huoltotila vesipisteineen ja varasto kaikennäköiselle koirakamppeille mitä kertyy aivan uskomaton määrä...
- Juoksutarhaan kannattaa tehdä ainakin
yksi iso portti, mistä mahtuu hiekka-auto,
traktori, mönkijä tms. ajamaan sisälle huoltotöitä varten.
SIPERIANHUSKY 2 - 2012 | 19
KUVA MAIJU SUOMINEN
Koiraverkkoa
EVIRAn julkaisemassa "Tavoitteena
terve ja hyvinvoiva koira ja kissa"
- oppaassa on määritelty mm.
seuraavia suosituksia ja määräyksiä
eläintenpitoon.
Koiran tai kissan pitopaikka
Yleiset vaatimukset
Koiran tai kissan pitopaikalla tarkoitetaan
sitä tilaa, jossa eläintä pidetään. Kotioloissa pidettävien koirien ja kissojen pääasiallinen pitopaikka on yleensä asuinhuoneisto. Muita koirien ja kissojen pitopaikkoja
ovat esimerkiksi tarha, aitaus tai eläinten
pitoon soveltuva häkki.
Koiran tai kissan on pystyttävä pitopaikassaan toteuttamaan mahdollisimman
hyvin sille luontaisia tarpeita. Eläimen pitopaikan on oltava riittävän tilava, suojaava, valoisa, puhdas ja turvallinen, ja lisäksi
siinä on oltava eläinlajille sopiva sisustus ja
muu varustus. Pitopaikan tulee tarjota riittävä suoja epäsuotuisia sääoloja sekä liiallista kylmyyttä, lämpöä, vetoa ja kosteutta vastaan.
Pitopaikassa olevat eläimet on voitava
hoitaa ja tarkastaa vaikeuksitta.
Eläinsuojelullisiin näkökohtiin tulee
kiinnittää huomiota jo pitopaikan suunnitteluvaiheessa. Koiran tai kissan pitopaikka sekä pitopaikan rakenteet ja laitteet on suunniteltava, rakennettava ja
huollettava siten, että se on eläimelle turvallinen ja että eläimen karkaamisvaara
on mahdollisimman vähäinen.
Pitopaikan on oltava sellainen, että
eläin ei voi jäädä kiinni pitopaikan rakenteisiin tai muutoin vahingoittua, eikä siinä
saa olla sellaisia teräviä kulmia ja ulokkeita, jotka voivat vahingoittaa eläintä.
20 | SIPERIANHUSKY 2 - 2012
Paikalla rakentaminen
- Ainakin rungon maahan upotettavat pystypuut kannattaa olla kestopuuta.
- Metallitolpat kestävät mutta voi olla hankaluuksia kiinnittää niihin verkkoa ym.
- Muista suorakulmat ainakin ovisivuilla,
helpottavat ovien ym. asennusta.
- Puinen runko kannattaa maalata ennen
verkon kiinnitystä!
Koiran tai kissan on voitava pitopaikassaan seistä ja levätä luonnollisessa asennossa sekä liikkua. Samassa pitopaikassa pidettävien eläinten tulee voida asettua yhtä aikaa makuulle.
Koiran tai kissan pitoon tarkoitettujen
tilojen on oltava sellaisia, että eläimellä on
kuulo- ja näköyhteys pitopaikassa tai sen
ympäristössä tapahtuvaan toimintaan sekä
mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Pitopaikan olosuhteet
Pitopaikan valaistuksen, ilmanlaadun, lämpötilan ja ilman suhteellisen kosteuden on
oltava eläimelle sopivat. Koira tai kissa ei
saa olla jatkuvasti alttiina ympäristön melulle, joka ylittää 65 desibeliä (dB(A)). Ilmanvaihto ei saa aiheuttaa haitallista vetoa.
Ulkotarha
Ulkotarhalla tarkoitetaan tässä ulkoilutarhaa tai muuta sitä vastaavaa, koiran tai
kissan ulkoiluun tarkoitettua aidattua tai
muulla tavalla selvästi rajattua aluetta.
Koiran tai kissan ulkotarhan on oltava
riittävän tilava ottaen huomioon eläinlaji,
-rotu, eläimen koko ja aktiivisuus sekä
eläinten lukumäärä. Ympäristön on oltava
Panssariverkkoa
- Verkkorullat ovat painavia käsitellä ja siirrellä käsivoimin. Verkkorullaa ei kannata
yrittää rullata rakenteisiin; mittaa esim. yksi tarhan sivu ja erota rullasta sopivan kokoinen verkkopala. Panssariverkon saa kätevästi ’kudottua’ määrämittaan pyörittämällä yhtä lankaa kudoksesta irti. Samalla
tavalla paloja voi myös liittää toisiinsa.
riittävän rauhallinen ja meluton. Ulkotarhan maaston, kasvillisuuden ja maapohjan on oltava eläinlajille sopivia. Tarhan
pohja on voitava pitää helposti kuivana.
Tarvittaessa maapohjan on oltava salaojitettu tai viemäröity. Tarha ei saa olla niin
liukas, että siitä aiheutuu eläimelle vahingoittumisen vaaraa.
Ulkotarhan ja sinne johtavien kulkuteiden on oltava eläimelle turvallisia. Tarhan
aitauksen on oltava rakenteiltaan ja materiaaleiltaan eläimelle sopiva ja sellainen,
että se estää eläintä karkaamasta. Jos aita
on verkkoaitaa, verkon silmäkoon on oltava sellainen, että eläin ei voi jäädä siihen
kiinni. Ulkotarhan aitaamiseen ei saa käyttää piikkilankaa.
Koiran ulkotarha
Ulkona saa ympärivuotisesti pitää vain sellaisia koirarotuja, jotka soveltuvat jatkuvaan ulkona olemiseen. Ulkotarhassa pidettävällä koiralla on oltava mahdollisuus
päästä asianmukaiseen koppiin tai muuhun tarkoituksenmukaiseen lepopaikkaan, jossa sillä on riittävä suoja sääoloja
vastaan. Koiratarhan koossa on otettava
huomioon koiran tai koirien rotu, koko ja
lukumäärä.
Koiran ulkotarhassa on oltava tilaa vähintään:
Pinta-ala m2 / Koiran keskimääräinen paino
Koirienlukumäärä 5 kg ja alle 10 kg
20 kg
30 kg
40 kg 50 kg ja yli
1
5
6
8
10
15
16
2
5
8
10
14
18
20
3
6
10
13
17
22
24
4
8
12
15
20
22
24
5
8
14
18
24
26
28
6
10
16
20
26
34
36
Jos ulkotarhassa pidetään useampaa kuin kuutta koiraa, tarhan pinta-alaa on
lisättävä sopivassa suhteessa yllä olevaa taulukkoa soveltaen.
KUVA ANITTA KAINULAINEN
- Ruostuvaa verkkoa / lankaa ei kannata
käyttää (sotkee koirat...)
- Kovin jäykkiä verkkoja (paloja) hankala
muovata maaston mukaan.
- Juotsutustarha, jossa koirat vapaana vain
valvonnan alaisina, voi olla edullisempaa ja
kevyempää verkkoa.
- Verkon korkeus asuintarhoissa vähintään
kaksi (2) metriä, juoksutustarhassa voi lumiolosuhteista riippuen menestyä hieman
matalampikin.
KUVA NIINA HELIN
Elementtitarhat
Tarha tai tarhat voidaan rakentaa
myös valmiista metallielementeistä
Plussaa
- nopeat ja helpot pystyttää
- kestävät ja siistit
- laajennetavissa samoilla elementeillä,
ulkonäkö pysyy samana
- mahdollisesti siirrettävyys
oviaukkoon ja on kiva pieni sateensuoja.
- Kiipeilyn estoon voi käyttää sisäkallistuksia, korotuksia tai koko katon verkkoja.
Muista varata aidoille ja katolle riittävästi
korkeutta, talvella lumi vähentää oleellisesti tarhan korkeustilaa. Ei ole kiva siivoilla
tarhaa selkä kumarassa.
Kikkavitoset
- Ns. mustekalakumiköydestä saa edullisen
automaattisen ovensulkijan.
- Valitse oviin saranamalli, joka jää kamanan sisään, jotta koirat eivät pääse nostamaan ovea saranoiltaan.
- Tekemällä oven tarkoituksella sopivasti
vinoon, ovi menee itsestään kiinni.
- Tee tarhan ovet aukeamaan sisäänpäin ja
estä oven aukeaminen ulospäin koirien hyp­
piessä sitä vasten kunnon stoppareilla tai
oven ylimitoituksella (korkeutta enempi
kuin aukossa).
- Tarhan oveen kaksi lukkoa – ylös ja alas –
on tukevampi lukitus eikä ovi vääntyile.
- Laita myös tarhan oven sisäpuolelle yksinkertainen salpa, mutta sellainen mitä koirat
eivät voi hyppiessään vahingossa saada
päälle.
- Tarhat elää. Varaa mitoituksella tilaa puun
ja tolppien elämiseen ilmankosteuden mukaan.
KUVA ANITTA KAINULAINEN
Tärkeitä huomioitavia asioita
tarhan suunnittelussa
- Ovet kannattaa mitoittaa niin leveiksi,
että niistä mahtuu kippaamaan kottikärryllä hiekkaa sisään ja / tai lumikolalla työntämään liikoja lumia ulos.
- Oven täytyy avautua myös lumisina talvina. Tee tarpeeksi korkea kynnys! Kesällä
korkeilta tuntuvien kynnysten eteen / taakse voi laittaa puulavoja vähentämään kynnyksen korkeutta. Korkea kynnys myös vaikeuttaa koirien yrityksiä livahtaa jaloista,
kun ovesta kuljetaan.
- Oviaukon päälle voi laittaa palan kattopeltiä tms., vähentää lumen kasautumista
KUVA JENNI LAUTAKATTO
Elementtejä voi tehdä myös itse esim. puurunkoisina, joihin verkot kiinitetty valmiiksi
ennen pystytystä. Hyvällä suunnitelulla elementtitarhoista voi tehdä vaikka mökille
siirrettävät. Kannattaa huomioida elementtien koko ja paino siirtelyä varten.
KUVA MINNA SIPOLA
Miinusta
- hinnakas ratkaisu
- sopii parhaiten tasaiselle paikalle,
vaikeuksia sijoittaa esim. rinteeseen
- elementtien mitoitukseen ei voi itse
vaikuttaa
- usein matalat kynnykset
- usein kapeat ovet
- eri valmistajien elementit eivät välttä­mättä sovi toisiinsa
SIPERIANHUSKY 2 - 2012 | 21
KUVA MAIJU SUOMINEN
KUVA JENNI LAUTAKATTO
KUVA MAIJU SUOMINEN
KUVA JOHANNA KOKKONEN
Vesiämpärin voi kiinnittää helposti avattavalla sakkelilla tms. Korkeus kannattaa
mitoittaa niin etteivät urokset pääse ku­
saisemaan ämpäriin, mutta pienimmätkin
vielä ylettyvät juomaan. Teräsämpäri on
parempi kuin sinkkiämpäri, joka yllättä­vän nopeasti ruostuu ja alkaa vuotaa.
Kaivamisen estoon voi käyttää edullista
pientalo/raudoitusverkkoa. Parasta on kattaa koko tarha ja riittävästi esim. soraa verkon päälle sekä asetella kopit pohjalavoineen saumakohtien päälle. Koirat voivat
edelleen kuopsuttela, mutta eivät saa liian
isoja kuoppia aikaiseksi. Kestää paremmin
hammasta kuin esim. koiraverkon jämät
maahan kaivettuna.
KUVA JOHANNA KOKKONEN
KUVA MAIJU SUOMINEN
Kiipeilevää huskya korkeus ei hämää. Keinot on monet kun tahtoa on tarpeeksi.
Verkkoa pitkin husky kiipeää jos haluaa.
Tiheä laudoitus tarhan yläosassa saattaa
auttaa, useimmiten kuitenkaan ei.
Katiskaverkkoa pitkin ei yksikään husky
pysty kiipeämään, mutta sen voi repiä alas.
Katiskaverkko 2 m korkean tarhan jatkeena
on kuitenkin kelpo hämäys, varsinkin kun
lunta saattaa parhaimmillaan olla tarhaan
tinttautuneenakin yli puolimetriä. Kiipei­
lyn­estoja voi tehdä vaakatasoon esim. koiratarhaverkosta. Lunta joutuu kuitenkin
aika ajoin kopiste­le­maan alas, ettei taakka
käy liian suureksi.
Vesivanerilevystä tarpeeksi korkeaksi tehty
esto on takuulla tehokas, siinä tassu lipsuu
eikä siitä yli pääse. Periaatteessa ainakaan.
KUVA MAIJU SUOMINEN
Bilteman salpamalli, jossa reilun kokoinen / väljä vastakappale ja pelivaraa
myös ovenkarmien elämiselle.
Kätevä peruslukko, riittävän väljänä
ei jäädy. Sokka on tarpeeksi krouvi käsiteltävä talvella kintaita riisumatta. Sokan voi
kiinnittää esim. narulla ovenpieleen, ettei
se häviä hankeen. Kuvasta näkyy myös
miten tarhan ovi "laskeutuu" jopa vuo­
dessa, eli lukon paikkaa joutuu joka tapauksessa aika ajoin muuttamaan.
KUVA VUOKKO LIIMATTA
KUVA PASI HEINONEN
Varjostuksena valkoista suodatinkangasta, joka läpäisee veden,
vesi ei jää painamaan katolle..Kiinnitys esim. nippusiteillä.
22 | SIPERIANHUSKY 2 - 2012
Tarhaverkoon asennettut ruokintareijät. Joillekin 'houdineille'
reiät voi olla reitti ulos - siis riski ja mitoittaminen on tarkkaa.
TEKSTI PASI HEINONEN
KUVAT SANNA KORKIAKOSKI
Lautalattiatarhat
KUVA SANNA KORKIAKOSKI
Etuja
- mahdollistaa koirien pitämisen maapohjaisia tarhoja puhtaammassa ja kuivemmassa ympäristössä
- vältetään kontakti ”saastuneeseen” maahan ( huolellisestakin siivouksesta huolimatta maahan päätyy aina jätösten mukana
loisten munia, joista tartunnat uusiutuvat )
- tästä hyötynä se, että loispaine pienenee,
mikä puolestaan edelleen tekee sen, että
suoliston paremman kunnon myötä vastustuskyky paranee
- tarhat eivät pölyä eikä koppeihin kulkeudu tassujen mukana maa-ainesta, eli vähemmän ärsytystä sekä omille että koirien
silmille ja hengitysteille
- tarhoissa ei koskaan seiso vesi
Yleisesti ottaen koirat pysyvät terveempinä
ja saadaan suorituskykyä nostettua ehjempien harjoitus- ja kilpailukausien myötä
- kivien syönti mahdotonta
- monesti edullisempi rakentaa kuin kunnollinen maapohjainen tarha
KUVA PASI HEINONEN
Tarhan perustukset ja
muita rakennusvinkkejä
- periaatteessa rakennetaan kuin terassi
- yksi hyvä tapa on nostaa yhden pilariharkon verran ylös maanpinnasta
- harkkojen väliin kaivetaan ojat tarharivin
pituussuunnassa johtamaan ylimääräinen
kosteus pois pilareitten lähistöltä ja tarhan
alta
- kakkosneloset vasoiksi ja niihin lopuksi lattialaudat kiinni
- seinäelementit kannattaa myös hieman
nostaa irti lattiasta kuivumisen varmistamiseksi
- jos kopit haluaa tarhan ulkopuolelle kannattaa se huomioida jo perustuksia mietittäessä kuten myös mahdolliset portaat
KUVA PASI HEINONEN
Ehdottomasti huomioitavaa
lautalattiatarhaa suunnitellessa
- raot lautojen välissä ovat ehdoton asia
( noin 1 cm ), silloin vesi pääsee valumaan
pois, lattia kuivuu nopeasti ja laudat pääsevät tuulettumaan
- lattia tarpeeksi irti maasta jotta tuulettuu
ja pysyy kuivana
- puhtaanapito
- normaali päivittäinen jätösten korjaaminen
- pesu painepesurilla, pentutarhat päivittäin, muut noin 2kr t kk:ssa
SIPERIANHUSKY 2 - 2012 | 23