Munuais- ja virtsanjohdinkivien syyt

Tietoja potilaille -hanke
1
Suomen Kieli
Munuais- ja virtsanjohdinkivien syyt
Alleviivatut sanat löytyvät sanastosta.
Tietoja munuaiskivistä
Mitä tällaiset kivet ovat?
t
Kivet ovat yleisiä: noin yksi kymmenestä
ihmisestä muodostaa kiven jossakin vaiheessa
Kiveksi kutsutaan kovaa, kiinteää massaa, joka
voi
muodostua
sappirakossa,
virtsarakossa
ja
t
munuaisissa. Näiden kivien muodostuminen johtuu
Sinulla on 5-10 %:n todennäköisyys muodostaa
kivi elämäsi aikana
eri syistä, ja siksi niitä tulee hoitaa eri tavoilla.
t
Tässä
lehtisessä
käsitellään
munuaisja
virtsanjohdinkiviä. Niitä muodostuu munuaisissa ja
ne joko pysyvät siellä tai siirtyvät virtsanjohtimeen
(kuva 1).
juuttuvat virtsanjohtimeen, tukkivat virtsan normaalin
virtaamisen ja aiheuttavat oireita. Kivet voivat
olla myös liian suuria poistuakseen munuaisesta.
Molemmissa tapauksissa saatat tarvita hoitoa kiven
poistamiseksi.
muodostuu
kiviä
useammin
kuin
naisille, suhde on 3:1. Tämä ero on kuitenkin
nyt pienenemässä, johtuen ehkä elintapojen ja
ruokavalion muutoksista.
t
Munuaiskiviä muodostuu, kun virtsan mineraalit tai
happamat suolat kristallisoituvat. Suurin osa kivistä
poistuu kehosta virtsatessa. Joskus kuitenkin kivet
Miehille
Kivi muodostuu todennäköisimmin 30 ja 50
ikävuoden välillä.
t
Kivistä kärsiville potilaille muodostuu kiviä usein
useammin kuin kerran elämänsä aikana.
Tietoja potilaille -hanke - Munuais- ja virtsanjohdinkivien syyt
sivu 1 / 3
t kiviä, joita aiheutuu virtsaelinten tulehduksen
oikea
munuainen
vasen
munuainen
johdosta
t geneettinen tila, joka tekee sinut taipuvaiseksi
kivien muodostumiselle
t virtsanjohtimien ahtauma
t virtsanjohtimen ja munuaisen yhtymäkohdan
tukos
Tietyt urologiset tilat voivat lisätä virtsakivitaudin riskiä:
t medullaarinen sienimunuainen (syntymävika)
t kysta tai tila, jota kutsutaan nimellä munuaispikarin
divertikkeli
virtsanjohtimet
t vesikoureteraalinen takaisinvirtaus (virtsan epänormaali liikkuminen virtsanjohtimiin tai munuaisiin)
hevosenkenkämunuainen (syntymävika)
t
t virtsanjohtimen laajentuma, kutsutaan nimellä
uroteroseele
virtsarakko
t nefrokalsinoosi (liikaa kalsiumia munuaisissa)
Myös joillakin muilla sairauksilla on yhteyttä virtsakivitautiin. Tällaisia ovat:
virtsaputki
t hyperparatyreoidismi (lisäkilpirauhasen liiallinen
paratyreoideahormonin tuotanto)
Kuva 1. Virtsatiet
Mikä aiheuttaa
munuaiskiviä?
Kenelle tahansa voi muodostua munuaiskivi hänen
elinaikanaan. Kiviä voi muodostua, jos elimistösi
virtsantuotanto on epätasaista. Tämä voi olla yhteydessä siihen, paljonko juot nesteitä ja siihen, onko
virtsassasi aineita, jotka laukaisevat kivien muodostumisen.
t mahalaukun ja suolen sairaudet (ohutsuolen
ohitukset, ohutsuolen typistys, Crohnin tauti,
imeytymishäiriöt, virtsa-avanne)
sarkoidoosi (tulehdus, joka aiheuttaa pienten
solukertymien muodostumisen eri elimiin)
t
Lisäksi kivien muodostumisella on yhteyttä myös
tiettyihin lääkkeisiin. Älä kuitenkaan lopeta minkään
sinulle määrätyn lääkkeen käyttämistä ennen kuin
lääkärisi antaa sinulle siitä ohjeet.
Kivien muodostumiselle voi olla myös muita syitä.
Joillekin henkilöille muodostuu kiviä helpommin kuin
Lääkärisi saattaa käyttää seuraavia termejä:
toisille. Kivien muodostumisen riski voi olla suurempi,
jos sinulla on:
t munuaiskivitautia suvussasi
t
Calculi -> kivet
t
Renaalinen calculus -> munuaiskivi
t
Ureteraalinen calculus -> kivi virtsanjohtimessa
t
Urolitiaasi -> virtsakivitauti
t kivi, joka sisältää kalsiumfosfaattia, virtsahappoa
tai uraattia
Tietoja potilaille -hanke - Munuais- ja virtsanjohdinkivien syyt
sivu 2 / 3
Nämä tiedot on päivitetty viimeksi kesäkuussa 2012.
Tämä lehtinen sisältää yleistietoa munuais- ja virtsanjohdinkivistä. Jos sinulla on jotain erityistä kysyttävää henkilökohtaisesta
terveydentilastasi, sinun tulee ottaa yhteyttä lääkäriin tai muihin terveydenhoitoalan ammattilaisiin.
Nämä tiedot on tuottanut Euroopan urologinen yhdistys (EAU) yhteistyössä EAU Section of Urolithiasis (EULIS) – jaoston, EAU Young
Academic Urologists Group – ryhmän virtsakivitautijaoston, sekä Euroopan urologiahoitajien yhdistyksen (EAUN) kanssa.
Lehtisen sisältö noudattaa EAU:n suuntaviivoja (EAU Guidelines).
Avustajat:
Tri Torsten Bach
Hampuri, Saksa
Tri Murat Binbay
Istanbul, Turkki
Nicola Dickens
Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta
Bente Thoft Jensen
3URI7UL7KRPDV.QROO
Århus, Tanska
6LQGHO¿QJHQ6DNVD
André Mendes
Castelo Branco, Portugali
Tri Francesco Sanguedolce
Barcelona, Espanja
Tri Christian Türk
Wien, Itävalta
Yhteistyössä
Tietoja potilaille -hanke - Munuais- ja virtsanjohdinkivien syyt
sivu 3 / 3