OV 5 / 2010 - Helsingin ortodoksinen seurakunta

Helsingin ortodoksinen seurakunta
Irtonumero 3 euroa
Kirkkopäiville, nyt!
VAPAAEHTOISTYÖ
PALKITSEE
Paavolle alttariapulaisen työ on kunnia-asia
ORTODOKSIEN TIKKURILA TUTUKSI
05/10
toimittajalta
Kiitos avusta!
Tässä numerossa
2
Toimittajalta
3
Uutisia/tiedotuksia
4
Kirkkoherralta
5
Esipaimenelta
6
Vapaaehtoistyö: ”Kuorossa
soi lapsuustutkijan ääni”
8
Vapaaehtoistyö: ”Tulen
kirkkoon kuin kotiin”
10
Vapaaehtoistyö: diakonia
13
По русски
15
Ajan pyhittäminen
16
”Liturgi i modern språkdräkt”
18 Kirjat
19 Perheuutisia
20
Kirkkopäivät
22
Tutustutaan Tikkurilaan
24
Metropoliten av
Nicea har ordet
25
Lapset ja nuoret
27
Kalenteri
32 Diakonia
33 Minne mennä
36
Yhteystiedot
Vielä kolme kuukautta sitten
– ennen tuloani seurakuntaan töihin –
kuvittelin yhteishengen suurin piirtein
kuolleen nyky-Suomesta. Olen kuunnellut junissa ja kahviloissa, kuinka ihmiset juttelevat keskenään ”jokainen
huolehtikoon vain itsestään” -hengessä. Minulle on kerrottu tarinoita siitä,
kuinka urheiluseuroihin ei saada enää
talkooväkeä. Tiedän, että monet vanhukset muistelevat aikaa, jolloin joku
vielä ehti käydä katsomassa.
Luulin, että epäitsekkyyttä pidetään
lähinnä tyhmyyden merkkinä. Kuka järkevä ihminen uhraisi aikaansa ja
energiaansa toisten auttamiseen, kun
omissakin asioissa on aivan tarpeeksi
setvimistä?
Onneksi olen ollut osin väärässä. On
hienoa huomata, että seurakunta on vakuuttavalla tavalla epämuodikas paikka.
Ihmiset venyvät yhteisen hyvä edessä.
Kirkon palveleminen on monelle kunnia-asia. Tämä lehti muistuttaa siitä.
Seurakunnassa tehdään uskomattoman paljon työtä, josta saa palkaksi
enemmänkin hyvän mielen kuin rahaa.
Vapaehtoisia tapaa seurakunnan keittiöistä kahvipannujen ääreltä. Heitä on
kirkkosaleissa kuoroissa ja alttaripalvelijoina. Jotkut käyvät vain pitämässä
yksinäisille ihmisille seuraa. Toiset istuvat auttavan puhelimen päässä kuuntelemassa soittajien murheita.
Vapaaehtoisia on niin monessa mukana, että kaikkia ei pysty millään mainitsemaan. Mutta toivottavasti kiitos
tavoittaa jokaisen - ansaittu kiitos.
Yksi ryhmä on mainittava vielä erikseen: Ortodoksiviestin tämäkin numero olisi vain surkean ohut läpyskä ilman
palkatta työskentelevien kirjoittajien ja
kuvaajien korvaamattoman arvokasta
panosta.
Kiitos jokaiselle! Ja oikein mukavaa
ja rentouttavaa kesää!
TIINA MAKKONEN
VENÄJÄNKIELISILLÄ SIVUILLA puhutaan niin ikään seurakunnassa tehtävästä vapaaehtoistyöstä. Sivuilta saa myös
tietoa kesän kirkollisista juhlista.
Kannen kuva: Timo Mertanen
Takakannen kuva: Kalevi Kasala
Uudenmaan ortodoksilehti Perustettu 1950 Julkaisija Helsingin ortodoksinen seurakunta Vastaava toimittaja Tiina Makkonen Toimitus Liisankatu 29 A 2, 00170 Helsinki, p. 0207
220 619 Sähköposti [email protected] Verkkosivut Timo Mertanen Viestintätoimikunta Kristiina Sarivaara, Maria Lampinen, Max Arhippainen, Heikki Huttunen, Marja IstalaKumpula, Markku Salminen, Timo Mertanen ja Tiina Makkonen. Tilaushinta 28 e. Lehti on seurakunnan jäsenille ilmainen. Tilaukset ja osoitteenmuutokset p. 0207 220 600. Seurakuntalaisten osoitteenmuutoksia ei tarvitse ilmoittaa. ISSN 0788-9194 Painopaikka Kirjapaino Uusimaa, Porvoo. Lehti ilmestyy 10 kertaa vuodessa. Tilaamatta lähetettyjä kuvia ja
kirjoituksia ei säilytetä eikä palauteta. Seuraava lehti ilmestyy 6.8. 2010 ja siihen tarkoitetun aineiston on oltava toimituksessa viimeistään 12.7.2010.
www.ortodoksiviesti.fi www.helsinginortodoksinenseurakunta.fi
2
SEURAKUNTA TIEDOTTAA
KIRKKOKERRA PURMOSEN TYÖSUHTEEN PÄÄTTYMINEN EI JOHDA SYYTTEISIIN
Syyttäjän mukaan Purmosen vapauttaminen työntekovelvoitteesta oli välttämätöntä
Helsingin rikospoliisi tutki Helsingin
ortodoksisen seurakunnan entisen kirkkoherran Veikko Purmosen työsuhteen
päättymiseen liittynyttä asiakokonaisuutta. Purmosen työsuojelupiirille tekemän ilmoituksen perusteella tutkittiin sitä, ovatko eräät seurakunnanneuvoston ja -valtuuston jäsenet ja hiippakunnan piispa KP metropoliitta Ambrosius syyllistyneet asiassa työsyrjintään, työturvallisuusrikokseen tai kunnianloukkaukseen.
Purmonen on väittänyt joutuneensa
työssään vuosina 2005 – 2008 häirinnän, epäasiallisen kohtelun ja työpaikkakiusaamisen kohteeksi. Purmonen on
katsonut, että hänen ammattitaitoaan
on vähätelty, elämäntyö mitätöity, häntä on uhattu irtisanomisella ja hänet on
vapautettu työntekovelvoitteesta ilman
laillista perustetta.
Kaikki epäillyt kiistivät rikosepäilyn
perusteettomana ja aiheettomana.
Helsingin syyttäjänvirasto on tehnyt
17.5.2010 asiassa kaikkien epäiltyjen
osalta syyttämättäjättämispäätöksen.
Purmosen työsuhteen päättymiseen
johtaneessa menettelyssä ja seurakunnanneuvoston sekä piispan toiminnassa ei havaittu olevan mitään rikollisTA.
Syyttämättäjättämispäätöksen mukaan
seurakunnanneuvoston tekemä päätös Purmosen vapauttamiseksi työvelvoitteestaan on ollut välttämätön toimi
seurakunnan hallinnollisen toimintakyvyn säilyttämiseksi eikä se ole sisältänyt Purmoseen kohdistuvaa ikäsyrjintää. Seurakunnanneuvoston jäsenillä on
ollut Purmoselle annettuihin huomautuksiin luottamusasemaan liittyvä laillinen oikeus, eikä sillä ole merkitystä,
miten huomautusten on lopulta käynyt.
KP metropoliitta Ambrosius on
VERA NOUSEE HELENAN VIEREEN
Venäläisen hyväntekeväisyysjärjestön rakennuttama Senioritalo Vera valmistuu vielä ennen vuodenvaihdetta.
Talo sijaitsee Helenan
vanhainkodin välittömässä läheisyydessä Etelä-Hermannin alueella. Siihen
rakennetaan 23 asuntoa,
joissa on 1 – 3 huonetta.
Asunnot on tarkoitettu ensisijaisesti 65 vuotta täyttäneille ortodokseille.
Talon peruskivi muurattiin
toukokuun lopussa.
Kuva: Timo Mertanen
3
kertonut kannustaneensa Purmosta ja
luottamuselimiä kehittämään seurakunnan sisäistä työnjakoa ja delegoimaan vastuuta. Syyttämättäjättämispäätöksen mukaan Purmosella ei ole ollut
tähän halukkuutta, eikä hän seurakunnanneuvoston puheenjohtajana ole halunnut avointa ongelmien pohdintaa ja
kestävien ratkaisujen etsintää. Seurakunnan työilmapiiri- ja jaksamiskysymykset ovat jääneet Purmosen haluttomuuden vuoksi sivuun.
”Olemme tyytyväisiä, että asia on
puolueettomasti tutkittu perinpohjaisesti ja huolellisesti. Epäillyille on ollut
alusta asti selvää, ettei asiassa ole tapahtunut mitään laitonta eikä syyttämättäjättämisratkaisu tullut siksi yllätyksenä. Toivottavasti tämä virallinen ratkaisu palauttaa työrauhan seurakuntaan”,
toteaa seurakunnanneuvoston varapuheenjohtaja Seppo Ketola.
ISÄ JUHA
JÄRVENPÄÄHÄN
JA PORVOOSEEN
Itä- ja Keski-Uudenmaan toimintaalueen papin sijaiseksi on nimitetty isä
Juha Hirvonen. Hän toimii pääasiassa
Järvenpäässä ja Porvoossa, mutta myös
muualla seurakunnan alueella. Sijaisuus
alkaa 1.9.2010 ja jatkuu 31.7.2014
saakka.
Kirkkoherralta
Totuudesta ja
osallisuudesta
Kirkko on kevään juhlien jälkeen
siirtymässä kesän myötä viettämään
monia praasniekkoja. Suurin osa temppelijuhlista sijoittuu kiinteästi kalenteriin, muutamat ovat taas riippuvaisia
pääsiäisen ajankohdasta. Pyhän Kolminaisuuden kirkko on seurakuntamme
vanhin ja sen temppelijuhlan, helluntain, sanoma on tärkeä ympäri vuoden.
Pyhän Hengen yhteyteen liitetään määritelmä Totuuden Henki. Mirhallavoitelun sakramentissa meidät voidellaan
Pyhän Hengen lahjan sinetillä. Tämä
antaa meille edellytykset kasvaa armolahjoissa ja niin myös totuudellisuudessa.
Totuuden etsiminen on yleisinhimillistä, mutta meille kristityille sitä ei
voi olla ilman yhteyttä Jumalaan. Ajallemme on tyypillistä, että asioita määritellään yksilökeskeisesti. Kirkon oppia määritellessään kirkolliskokoukset
ОТ НАСТОЯТЕЛЯ
lausuivat ”Pyhä Henki ja me olemme
päättäneet”. Meidän on kirkossa vaalittava tämän kaltaista ajattelutapaa. On
kuitenkin oltava huolellinen yksityiskohdissakin: ei siis ”minä ja Pyhä Henki” vaan ”me ja Pyhä Henki”.
Sitoutuminen yhteiseen uskoon sisältää velvoitteen hyväksyä myös oma
keskeneräisyys. Pyhät ihmiset on tunnistettu usein siitä, että he ovat tulleet
yhä tietoisemmiksi omasta tilastaan.
Tämän hengellisen kokemuksen myötä
he ovat tulleet kelvollisiksi ohjaamaan
muita. Mandaatti ei ole siis syntynyt
henkilön omasta oikeassa olemisen vakaumuksesta. Kysymys on siitä, että Pyhän Hengen kosketus on tehnyt pyhät
tietoisiksi heidän omasta tilastaan. Tästä kokemuksesta käsin he ovat voineet
osoittaa sympatiaa syntisiä kohtaan ja
näin mahdollistaneet armon kosketuksen, jonka avulla langennut voi nousta.
On siis katsottava totuudellisesti omaa
sielun tilaa. Jos teemme sen totuudellisesti, niin tuomitseminen jäänee vähemmälle.
Uutena käytäntönä kirkkoherran palsta julkaistaan kahdella kielellä. Tämän
tarkoituksena on mahdollistaa venäjänkielisen jäsenistömme palvelua. Meidän
tulee seurakunnassa ottaa selkeästi vastaan haaste monikulttuurisuudesta. Palvelemme seurakunnassa monilla kielillä
ja toivon, että voimme näin edesauttaa
hengellistä kasvua. Samalla on kuitenkin tärkeä, että maahanmuuttajat voivat olla osallisia myös seurakunnan kaikessa muussa toiminnassa. Silloin toteutuu aito yhteys uskomme, ortodoksisuuden, yhteydessä eikä vain kansallisuuden merkeissä.
markku salminen
ОБ ИСТИНЕ И УЧАСТИИ В НЕЙ
Церковь
после
весенних
праздников
переходит
к
праздникам летним. Большая часть
летних праздников - неподвижные,
т.е. связанные с церковным
календарем и определенной
датой, другие же - подвижные
- зависят от Пасхи. На самый
значительный летний праздник Троицу - приходится престольный
праздник Свято Троицкого храма
Хельсинки, самого первого, а
значит, старейшего храма нашей
патриархии. В праздник ТроицыПятидесятницы - вспоминается
сошествие на апостолов Святого
Духа в виде огненных языков.
Святого Духа называют Духом
истины. В таинстве помазания
освященным миром нам подаются
дары Святого Духа. Это дает нам
возможность духовно возрастать в
истине.
Поиск истины свойственен
для человека, но для нас христиан
этот поиск не мыслим без связи
с Богом. Для нашего времени
типично все взвешивать на
весах индивидуальности! Но во
времена становления церковного
учения на Вселенских соборах
провозглашали: ”угодно Духу
Святому и нам”. Мы должны
придерживаться в церкви такого
мышления: что угодно Духу
Святому, то угодно и нам, т.е. не я
и Святой Дух, а мы и Дух Святой.
Следование за Господом и
посвященость Ему обязует нас
понимать своё несовершенство.
Святых людей часто отличает то,
как они все больше познавали
себя - состояние собственной
души. Этот духовный опыт делал
их достойными наставлять других
на истинный путь. Их духовное
право заключалось не в том,
насколько они правильно верят.
Но прикосновение Святого Духа
давало им осознать свое состояние.
Веяние Святого Духа даёт
сочувствие к грешникам и являет
Божию благодать, поднимающую
падших ко спасению. Значит, нам
4
необходимо видеть истинное
состояние нашей души. Чем более
мы совершенствуемся в истине,
тем меньше судим других.
У нас теперь нововведение колонку настоятеля публиковать
на двух языках. Так мы хотим
служить и нашим русскоязычным
прихожанам. Многокультурность
- это богатсво возможностей
церкви. В приходе мы служим на
многих языках, и я надеюсь, что
так мы можем способствовать
духовныму росту каждого. В то же
время важно, чтобы эмигранты
могли полноценно участвовать
в церковной жизни. И тогда
проявится истинное православное
общение, а не только связь внутри
национальности.
Маркку Салминен
Перевела Влада Валстен
ESIPAIMENELTA
Miten tämän päivän yhteiskunnallisen ja taloudellisen mullistuksen keskellä voisimme kirkkojen piirissä oppia
uudella tavalla diakoniaa, jakamista, lähimmäisen rakkautta? Nämä ovat erittäin merkittäviä kysymyksiä meille, kun
meidän kristittyjen suosiossa eivät juuri ole askeesi ja niukkuus, kilvoitteleva
mieli, nämä vanhat hengelliset aarteet.
Kuitenkin esimerkiksi lama talouselämässä on toisinaan tarpeellinen muistutus rajoista ja askeesin merkityksestä.
Tämä itsensä antaminen, omastaan
jakaminen, toinen toistemme taakkojen
kantaminen ovat keskeisellä sijalla kristillisessä kokemusmaailmassa ja traditiossa. Meidät on kasteessa liitetty Jeesuksen kuolemaan, siihen että hän antoi itsensä maailman ja elämän edestä.
Elämä on noussut ylös haudasta. Halki
kirkon historian ja meidänkin keskellämme hengelliset kilvoittelijat ”kuolevat” joka päivä totuuden puolesta.
Kristitty on kutsuttu antamaan todistus elämällään, ei pelkästään opetuksellaan. Usko tekee työtä rakkaudessa (Gal. 5:6). Varhaiset kristityt jakoivat elämän, totuuden, rakkauden. Tällä
kaikella on yhäkin oma velvoituksensa
seurakuntayhteisössä ja myös seurakuntien kesken koko kirkossa.
Tehtävämme on elää rikasta liturgista elämää, sekä viedä sen uudistavat
ja elämää antavat hedelmät jokapäiväiseen elämään. Pyhässä liturgiassa me
olemme Jumalan kansa, joka Kristuksen ruumiina piispan tai papin johdolla ylistää ja murtaa leivän yhdessä. Siinä koetusta yhteisöllisyydestä tulisi olla suora linja keskinäiseen jakamiseen
myös liturgian jälkeen.
Tästä ajatuksesta käsin kirkko on
elävä organismi, uusi todellisuus, ihme
ja rikkautta, joka kasvaa jakamalla ja
antamalla pois. Siksi kristityt eivät kirkossa puhu elämästä, vaan heidän tehtävänsä on antaa se. ”Joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, ei voi olla minun opetuslapseni.” (Luuk 14:33)
Kirkon olemassaolo on juuri vakuuttumista, todistusta Jumalan rakkaudesta, osoitus hänen voimastaan ja johdatuksestaan, jotta maailma voisi oppia,
tuntea, kokea sen. Jumalan kirkkaus
tässä maailmassa ei ilmene Kaikkivaltiaan, Pantokratorin, muodossa, vaan se
tulee meille todellisuudeksi siinä, että
Jumala taivaallisena Isänä ilmaisee meille itsensä ja antaa Poikansa maailman
elämän edestä. Athos-vuoren isä Vasileos sanookin, että uhraaminen on kasvamista, itsensä tyhjentäminen on täyteyttä ja nöyryys suurta kirkkautta.
1970- ja 80-luvuilta alkaen kirkossamme jumalanpalveluselämän uudistus on tuonut eukaristian vieton korostetummin keskelle kirkkoa. Jumalan
kansa on entistä aktiivisemmin osallistunut sitä kautta seurakunnan yhteiseen
rukoukseen ja ylistykseen. 2000-luvulla myös tämän seurauksena tulisi näkyä
enemmän keskinäistä jakamista sekä aineellisessa ja hengellisessä elämässä.
Kirkkomme hengellisen ja liturgisen
elämän rikkaudesta ja siinä tapahtuvasta jakamisesta käsin meidän tulee kasvaa uudenlaiseen asenteeseen, uuteen
sitoutumiseen seurakuntaan. Niin kuin
rukous on työtä, jossa pitää nähdä vaivaa ja saa väsyä, samoin meidän rakkautemme kirkkoa ja toinen toistamme
kohtaan tulee näkyä myös kukkarossa. Monet vapaat uskonnolliset suunnat ja lahkot keräävät Suomessa kirjaimellisesti kymmenykset seurakunnalle
ja muihin hyviin tarkoituksiin. Mei5
dän kirkossammekaan ei enää puolentoista prosentin kirkollisvero tai jokin
prosenttiliike riitä. Pitäisikö tavoitteeksi panna kymmenykset? Siitä riittäisi
moniin hyviin tarkoituksiin, niin seurakunnan hengellisiin tarpeisiin, diakoniaan ja myös kehitysapuun.
Myöskään hallinto ei ortodoksisessa kirkossa ole itsetarkoitus. Sekin on
alistettu aina Kristuksen evankeliumille ja koko kirkon pyhälle perinnölle.
Mitä enemmän opimme olemaan niille
uskollisia, sitä paremmin kirkon rakenne ja toiminta voivat palvella myös kirkon syvintä tehtävää keskinäisessä jakamisessa ja rakkaudessa. Ne ovat ainoita
”ehtymättömiä luonnonvaroja”, jotka
kasvavat, kun niitä runsaasti käytetään.
METROPOLIITTA AMBROSIUS
Kuorossa soi lapsuustutkijan ääni
Anu-Katriina Pesonen
on niitä ihmisiä, joita
on siunattu monipuolisella lahjakkuudella.
Hän opiskeli yhtä aikaa kahta eri alaa ja
valmistui peräkkäisinä vuosina psykologiksi ja kuvataiteilijaksi. Käytännössä kuvataiteen tekeminen
jäi. Jäljelle jäi kehityspsykologian tutkimustyö. Ja laulu.
- Innostuin laulamisesta, kun
lapset syntyivät. Lauloin heille
paljon. Sitten aloin käydä laulutunneilla ja päädyin monien
mutkien kautta katedraalikuoroon, Anu kertoo.
Ortodoksikirkkoon Anu liittyi ”ajat sitten” pitkän harkinnan jälkeen. Ajatus heräsi jo
lukiolaisena, kun luterilaisuus
tuntui etäiseltä. Kirkkolaulun
kautta pysyy läheinen yhteys
omaan kirkkoon.
- Lauluun liittyvä rukouksellisuus tulee osaksi vuosituhantista perinnettä, jota arvostan tosi paljon. On
hienoa saada osallistua sellaisen perinteen välittämiseen. Laulajat vaihtuvat,
mutta laulut pysyvät, Anu hehkuttaa.
- Laulaessa saa olla hirveän tarkkana.
Aluksi häpesin kauheasti mokiani, mutten onneksi enää siinä mitassa. Laulu
tulee ja laulu menee. Pikku hiljaa oppii myös kuuntelemaan muita laulajia
ja olemaan osa kokonaisuutta.
Kirkkokuorossa yhdistyy Anun mukaan laulamisen ilo ja mukava yhteisöllisyys.
”Miksi te etsitte elävää
kuolleiden joukosta? Miksi
itkien haette katoamatonta
katoavuudesta?”
Perhe ja psykologian alan tutkijantyö
pitävät Anun kiireisenä. Silti hän on sitoutunut kuoroon ja kehittää koko ajan
taitojaan. Hän käy laulutunneilla ja joka viikko kuoron harjoituksissa. Anu
esiintyy konserteissa ja laulaa palveluk6
sissakin aina, kun on aikaa.
- Kuoro on ihana yhteisö. Samanlaista ilmapiiriä toivoisin koko kirkkoon.
Anu viittaa siihen, että kokee välillä ristiriitaisuutta tieteentekijän ja ortodoksin rooliensa välillä. Vaikka kirkon
konservatiivisuus on elinehto perinteiden säilymiselle, toivoisi hän silti kirkolta uskaliaampaa otetta kyseenalaistaa
vanhoja käsityksiä, esimerkkinä vaikka
samaa sukupuolta olevien parien rak-
veästi. Vaikka vasta myöhemmin työssäni olen oppinut, että vauvan kanssa
vuorovaikutusta voi jopa oppia, kuin
mitä tahansa taitoa, Anu vakuuttaa.
Voisiko erityisen positiivinen vuorovaikutus syntyä sillä hetkellä, kun odottava äiti laulaa kirkkokuorossa?
Tutkija hymähtää kommentiksi. Jos
asiaa ei ole tutkittu, on turha lähteä arvailemaan.
kauden ja liittojen hyväksyminen.
- Mutta minähän voin seurakunnan
jäsenenä vaikuttaa asioihin omalta pieneltä osaltani. Mielestäni kirkon pitäisi
puolustaa rakkautta sen kaikissa muodoissa, Anu kertoo.
”Oi, pääsiäinen! Murheesta
vapaaksi pääseminen!
- Olen hirveän innostunut työstäni.
Olen aina ollut erityisen kiinnostunut
lapsuudesta.
Anu väitteli tohtoriksi vauvojen temperamenttieroista seitsemän vuotta sitten. Viime aikoina hän on tutkinut
mm. sitä, miten sotalapsena oleminen
on vaikuttanut ihmisten myöhempään
elämään. Tutkimuksissa on päädytty
siihen, että sotalapsitaustaisten aikuisten stressinsietojärjestelmä on muita
heikompi ja esimerkiksi alkoholismi on
heillä yleisempää.
- 40-luvulla vielä uskottiin yleisesti,
että koettelemukset karaisevat lasta ja
tekevät hänestä jopa vahvemman. Silloin ei ollut vielä mitään käsitystä lasten
kiintymyssuhteiden merkityksestä myöhemmälle kehitykselle, tutkija selittää.
Nyt tutkijat tietävät, että ympäristön
vaikutus lapseen alkaa jo hedelmöityksestä. Anu-Katriina Pesonen selvittää
parhaillaan sitä, miten raskauden aikaiset tekijät vaikuttavat ihmisen temperamenttiin, persoonallisuuteen ja stressinsietoon.
TEKSTI JA KUVAT:
TIINA MAKKONEN
Väliotsikot ovat pätkiä Nouskoon Jumala –pääsiäisstikiiroista.
”Veljet, sanokaamme
vihollisillemmekin: antakaa
kaikki ylösnousemuksen tähden
anteeksi”
Anu-Kaarina Pesosen kuvataiteilijuudesta on jäänyt merkiksi Auroran
sairaalassa oleva aulateos Pohjoinen
puutarha. Seinään on upotettu tasavälein mustavalkoisia valokuvia.
Omien lasten kanssa Anu ei ole analyyttinen lapsuusajan tutkija, vaan ihan
tavallinen lapsiaan rakastava äiti.
- Lasten kanssa puuhaaminen on ollut minusta ihanaa. Nautin ihan hir7
”Tulen
kirkkoon
kuin kotiin”
Paavo Räihälä, 62, on tuttu
näky Uspenskin katedraalissa. Hän on toiminut siellä jo kauan ponomarina eli
alttariapulaisena. ”Ihan
tavallinen seurakuntalainen” aktivoitui kirkossakävijäksi nelikymppisenä. Oli
aika ajatella tulevaisuutta.
H
ymyilevä Paavo on vapaaehtoistyöntekijä, koulutukseltaan sähköinsinööri ja myös
perheenisä. Alttarissa jumalanpalvelusten aikana hän valmistelee suitsutusastiat ja sytyttää kynttilät, hoitaa ajoituksen ja ohjailee muita lempeästi. Näin
papisto saa keskittyä jumalanpalvelusten toimittamiseen.
Paavo aktivoitui kirkossakävijäksi 80-luvulla. Työvuosinaan hän matkusteli Neuvostoliitossa, ja kävi sielläkin jumalanpalveluksissa. Tällöin myös
slaavin kieli tuli tutuksi. Kolminaisuuden kirkosta ja Tapiolan kappelista
kirkkotie kulki Uspenskiin, jossa isä Juha pyysi Paavoa avuksi. Alttarissa pienten ponomarien ohjaaminen oli hänestä
mieluisaa.
Paavo vihittiin lukijaksi ja alidiakoniksi, ja hänen kuuliaisuustehtäväkseen
tuli alttarin kunnossapito. Paavon mielestä alttaripalvelus on kuin ponomarin
rukousta.
- Kun itse antaa aikaansa ja työtään,
saa vielä enemmän.
Paavon perhe on tottunut siihen, että isä on aina kirkossa.
- Tyttäreni on jo aikuinen. Kun per-
Ponomarin tehtäviin kuuluu leikata leipä jälkiviiniä varten.
hesuhteet ovat kunnossa, niin ei ole ongelmaa. Vaimoni suhtautuu myönteisesti.
Onnellisesti omana itsenä
Paavo kertoo kasvaneensa kirkkoon
kiinni ihan konkreettisesti. Hänelle
puhjennut sairaus vaati tunnin kestävän, itse suoritettavan munuaisdialyysin neljän tunnin välein vuosien ajan.
Sunnuntaisin hän heräsi aikaisin, suoritti hoidon, ja lähti kirkkoon. Juma8
lanpalveluksen jälkeen oli taas dialyysi. Alttarin sivuhuoneessa Paavo vietti
hoidon aikana tunnin yksin. Siellä oli
aikaa lukea rukouksia ja jumalanpalveluskirjoja.
Paavo sai odottaa uutta munuaista viidettä vuotta. Alkoi jo tuntua, ettei sitä ehkä tule. Sitten puhelin soi
31.12.2004, ja uudenvuoden yönä uusi munuainen siirrettiin Paavolle. Leikkauksen jälkeen oli kolmen kuukauden
karanteeni. Puoli vuotta piti olla tarkkana.
- Olen aina uskonut Jumalanäidin
suojelukseen, Paavo toteaa. - Nyt ajattelen, että rukoillessani munuaista yritin ikään kuin käskeä Jumalaa.
- Tunnen oloni kotoisaksi kirkossa,
en tarvitse mitään ”kirkkoroolia”. On
helppoa kohdata muut, kun on oma itsensä. En ole sekaantunut mihinkään
ristiriitoihin. Elämäni rytmittyy pitkälti kirkon palvelusten mukaan. Olen onnellinen, kun voin tehdä työtä alttarissa
ja arvostan pappeja. Olen saanut seurata kirkkoherramme isä Markun vaiheita ja kunnioitan häntä suuresti. Uspenskissa on mielestäni avoin, lämmin
ja sydämellinen ilmapiiri. Pyrin huumorilla ja lämminhenkisesti ohjaamaan
ja opastamaan nuoria niin, että heille
jäisi alttarista lämmin ja rento tunnelma mieleen. On hienoa nähdä, miten
pikku ponomarit kasvavat yhteisöllisiksi ja oppivat auttamaan toisiaan. Nuorten ja lasten arvostaminen on tärkeää,
Paavo kertoo.
- Pienet ja isot, vanhat ja nuoret miehet ovat tervetulleita auttamaan. Jos haluaa tulla mukaan, kannattaa tulla kirkkoon ennen jumalanpalveluksen alkua.
Alttarissa autetaan ja neuvotaan!
Oletko kiinnostunut
diakonian
vapaaehtoistyöstä?
Diakoniatyöntekijä Kari Hartikan mukaan diakonian vapaaehtoistyössä on tällä hetkellä aktiivisesti mukana n. 40 henkeä, mutta lisää apua kaivataan jatkuvasti. Vapaaehtoiset toimivat lähinnä työttömien ruokailussa, avustavat juhlien järjestelyssä, käyvät vierailuilla kotona ja palvelutaloissa tai toimivat omaishoitajien tukena. Jokainen löytää varmasti juuri
itselleen sopivan toimintamuodon.
Mikäli olet kiinnostunut diakonian vapaaehtoistyöstä ota yhteyttä Kari Hartikkaan:
p. 040 703 4616
[email protected]
TEKSTI: MARIA LAMPINEN
KUVA: TIMO MERTANEN
Hääikoneista lumitöihin
S
eurakunnassa on paljon pieniä
töitä, joissa vapaaehtoisten apu
olisi tarpeen. Eläkkeellä oleva
Andreas H. Hänninen on saanut tehtäväkseen tehdä 500 hääikonia jaettaviksi
tuoreille aviopareille. Työrupeaman tuloksena saadaan ikoneita monen vuoden tarpeiksi.
- Ikonit tilattiin valmiina, mutta ne
olivat niin huonolaatuisia, että kuvat
päätettiin hioa pois ja liimata tilalle uudet, Andreas selittää.
- Ensin liimaan tapettiliisterillä kuvat pohjaan ja laitan sitten painon al-
le päiväksi kuivumaan. Teen hommaa
sadepäivinä, kun ei ole muutakaan tekemistä.
Andreas H. Hänninen suunnittelee perustavansa ortodoksisen osuuskunnan, joka työllistäisi ihmisiä seurakunnan pikku töissä.
- Töitä voisi olla kaikenlaisia tällaisista liimaustöistä lumenluontiin, Andreas suunnittelee.
TIINA MAKKONEN
9
Vapaaehtoistyö
-auttajana ja autettavana
Elämä on pohjimmiltaan
antamista ja saamista. Jakaminen, auttajana ja autettavana oleminen muovaa meidät osaltaan persooniksi, joita tässä elämässä olemme.
A
rjessa ja juhlassa autamme läheisiämme. Se on osa luontoamme, osa oman maammekin
vanhaa perinnettä. Kupponen sokeria lainaksi, talkoilla perunat maahan.
Auttamista vuorotellen. Se on luonnollinen, ihmisyyteen kuuluva osa elämää.
Diakonia on Kirkon sosiaalityötä, lähimmäisen auttamista, kanssakulkemista. “Kirkko, joka seuraa mestariaan, sitoutuu ihmiseen, ihmisten osaan ja ihmisten maailmaan ja jakaa ihmisen hädän.” Diakoniatyö on vanhusten, sairaiden, syrjäytyneiden ja muiden avun
tarpeessa olevien lähimmäisten auttamista.
Diakonian toimintaa ovat seurakunnan eri alueilla toimivat kerhot, piirit
ja ryhmät, laitos -ja kotikäynnit. Lisäksi diakonia organisoi muun muassa
työttömien ruokailun ja järjestää retkiä,
matkoja ja virkistysleirejä. Osana diakoniaa on myös vapaaehtoistyö.
Mitä on vapaaehtoistyö?
Joskus on vaikea erottaa luonnollista
lähimmäisen apua, elämän jakamista ja
vapaaehtoistyötä. Missä kulkevat rajat?
Vapaaehtoistyö on aina oma valinta sen kertoo jo sanakin. Seurakunta kouluttaa ja opastaa vapaaehtoistyöntekijän
työhönsä ja johdattaa hänet asiakkaansa
luo. Kaiken pohjana on kristillinen ihmiskäsitys. Seurakunta ja vapaaehtoistyöntekijä sopivat yhteiset pelisäännöt.
Työhön sitoudutaan, mutta siitä voi
myös irtisanoutua koska tahansa.
Arkielämän vuorovaikutuksessa
jaamme elämäämme läheistemme kanssa, tuemme toinen toisiamme. Tasavertaisessa suhteessa vuorottelemme auttajan ja autettavan roolissa. Vapaaehtoistyössä auttajalla tulee kuitenkin olla
vahvemmat käsivarret. Auttaja on paikalla autettavansa hädän vuoksi. Kanssakäyminen muovautuu asiakkaan tarpeiden mukaan. Keskustelun ja erityisesti kuuntelemisen taito on vapaaehtoistyöntekijän yksi tärkeimmistä ominaisuuksista. Vapaaehtoistyöntekijä
huomaa asiakkaansa tarpeet ja toiveet,
mutta kunnioittaa myös omia työskentelymahdollisuuksiaan, omia voimavarojaan. Vapaaehtoinen antaa itsestään
sitä, mitä hänen tehtäviensä puitteissa
tulee ja voi antaa. On muistettava, että kyseessä on työsuhde, jossa vapaaehtoistyöntekijällä on myös vaitiolovelvollisuus. Ilman molemminpuolista luottamusta auttaminen on mahdotonta.
”Ihmiskunnan ja ihmisen tärkeimmät menestystekijät ovat:
Rakkaus, toivo, ilo, anteeksianto, empatia, usko, kunnioitus
ja kiitollisuus.”- Professori, George E. Vaillant.
teys muihin ihmisiin. Kukaan ei selviä
elämässä aivan yksin.
MARI VAINIO
Lähteet:
Auttajan varjo, Martti Lindqvist
www.helsinkimissio.fi
Haastattelu, Kari Hartikka
Suuri ilo
Auttaminen lähtee halusta kulkea toisen rinnalla. Se on myös koko työn voimavara. Iloa siitä, että saan auttaa, saan
olla lähellä ja jakaa toisen elämän syvimpiäkin asioita. Kirkon, oman seurakunnan vapaaehtoistyöntekijänä saan
myös olla osana omaa yhteisöä, osana
suurempaa kokonaisuutta. Jaetut elämän tilanteet, jaetut tarinat tulevat yhteisiksi elämän tukipilareiksi. Kuten
teologian tohtori Martti Lindqvist sanoo “Mikä koskettaa sinua, koskettaa
aina jollakin tavalla myös minua. Jos
sinä elät, se auttaa minuakin elämään.
Jos sinä kuolet, jotakin myös minussa
tuhoutuu.”
Koko olemassaolomme perustuu rinnallakulkemiseen. Elinehtomme on yh10
Olga ja Raisa nauttivat yhdessäolosta.
Teetä ja tarinoita
Jo parisen vuotta Raisa ja
Olga ovat nauttineet yhteisistä teehetkistä Raisan
kotona. Nyt Olgan kattamaan pöytään pääsin minäkin.
E
nsimmäiseksi saan kuulla surullisen tarinan mustarastaasta,
joka teki pesän Raisan parvekkeelle. Lintu viihtyi emäntänsä vehreällä keitaalla. Se asettui sinne hiljalleen,
luotti emäntäänsä niin, että rakensi pesänsä kukkalaatikkoon. Lennoiltaan
lintu palasi parvekkeelle ja laulaa liver-
Lintuystävän pesä on tyhjä.
teli onnellisena lyhdyn reunalla. Pesässään mustarastas hautoi munista viisi pientä poikasta. Niiden kehitystä ja
emon hoivaa oli hienoa seurata. Mutta voi surua. Luonnon vahvimman lain
kautta varikset veivät pienet poikaset
eikä mustarastasemoakaan ole sen jälkeen näkynyt. Raisa on jäänyt ikävöimään pientä lintuystäväänsä.
Ystäviä Raisa Pantsu välillä kaipaakin. Monet vanhat ystävät ovat jo kuolleet ja uusia tuttavuuksia ei ole helppo
luoda. Suomalaiset tuntuvat pitkiä aikoja Ruotsissa viettäneelle Raisalle kovin etäisiltä. Kontaktia on vaikea saada. Onneksi on Olga. Suuresta, 60 vuoden ikäerosta huolimatta on hienoa jakaa elämää yhdessä. Olga nauttii Raisan kertomista, pitkän elämän suomista
tarinoista, joista välittyy elämän koko
kirjo: sota evakkoonlähtöineen, työntäyteinen aika, kahden tyttären äitinä
oleminen, pitkät, monia tunteja kestäneet kävelyretket ympäri Helsingin.
Apua, iloa ja opittavaa
Olga Kroutskih pyrkii tapaamaan Raisan parin viikon välein. Yleensä istutaan rauhassa teekupposen äärelle, joskus käydään kaupassa, kävelyllä meren
rannassa. Seurakunnan vaaleihin men11
”Lohduta surevia, joka olet vahva.
Joka iloitset, auta myrtyneitä.
Anna jotain Jumalalle kiittäen,
että olet yksi niistä,
joka voi toisia jotenkin auttaa.
Anna lähimmäisenrakkauden
nousta itserakkautesi yläpuolelle.”
– Pyhä Grogorius Nazianzilainen.
tiin yhtä matkaa. Parhainta ovat kuitenkin yhteiset juttuhetket. Jaetaan asioita, nauretaan yhdessä, joskus kyynelkin vierähtää silmään. Kaatuneiden
muistopäivä on Raisalle raskas. Silloin
muistuvat mieleen sodan surulliset tapahtumat, menetetyt paikat ja poisnukkuneet läheiset. Mennytkin on helpompi jakaa yhdessä.
Olga kaipasi elämäänsä vapaaehtoistyötä ja otti yhteyttä seurakuntamme
diakoniatyöhön. Helsingin ortodoksisessa seurakunnassa Olga pääsi mukaan
monipuoliselle, antoisalle kurssille. Sen
jälkeen diakonityöntekijä Marina Närhi
johdatti Raisan ja Olgan yhteen.
Miksi tehdä vapaaehtoistyötä, pohtii Olga. Kaiken pohjana on rakkaus
omaan Kirkkoon. Koska kristilliset arvot ovat koko elämän perusta, on niiden kautta luontevaa auttaa lähimmäistään. Luontevinta on myös tehdä se
juuri oman Kirkon kautta. Vanhukset
ja heidän elämänviisautensa ovat myös
lähellä Olgan sydäntä. Omat isovanhemmat ovat jo kuolleet, joten on rikkaus saada jakaa elämää Raisan kanssa,
jakaa sitä pitkää elämänkokemusta, jota
aiemmilla sukupolvilla on. Siitä meillä
nuoremmilla on paljon opittavaa.
Tapaamispäivämme on kauniin aurinkoinen. Olga keittää teetä, tiskaa,
järjestelee Raisan keittiötä. On kotoista
ja kovin lämmintä.
Parvekkeella otamme valokuvia. Raisa ja Olga hassuttelevat yhdessä. Kaksi naista, kaksi elämää, nuori ja vanha.
Kasvoilta loistaa kunnioitus ja kiitollisuus ystävyyden ilosta.
TEKSTI ja KUVAt: MARI VAINIO
Auttavan puhelimen anonyymit kuuntelijat
E
räs pappi vastasi puhelimeensa
kiireisenä, bussi oli lähdössä ja
seurakuntalaiset odottivat toisessa päässä. Puhelua ei voinut lopettaa, jonkun hätä oli tärkeämpi kuin papin matka, ja hän ei vain voinut sanoa:
”Minulla ei nyt ole aikaa, pakko mennä. Soittakaa huomenna uudestaan.”
Eikä hän voinut pyytää soittamaan kenellekään toisellekaan. Hän ei voinut
kiirehtiä, hän tiesi, että häntä tarvitaan
nyt, juuri tässä ja tällä minuutilla.
Bussi meni, ja hän ei saapunut seurakuntakokoukseen. Hän puhui ja mielessään rukoili, miten tätä onnetonta
ihmistä autetaan.
Näin saattaa käydä useinkin. Mutta tämä tapahtui v. 1953 Englannissa.
Pappi ilmoitti myöhemmin oman puhelinnumeronsa paikallisissa lehdissä ja
kehotti epätoivoisia soittamaan hänelle.
Hän hankki joukon vapaaehtoisia, jotka vuorokauden ympäri vastasivat puhelimeen. Syntyi järjestö, Samarialaiset,
jossa vastaajia ja linjoja oli paljon. Liike
levisi kaikkialle Euroopassa, USA:ssa ja
Australiassa.
Luterilaiseen kirkkoon Suomessa
syntyi v. 1966 Palveleva puhelin. Meidän oma Auttava puhelimemme Siipi
maassa sai alkunsa 15 vuotta sitten.
Sen piirissä toimii tällä hetkellä parikymmentä vapaaehtoista, jotka huolehtivat puhelimeen vastaamisesta. He
muodostavat työhön koulutetun ryh12
män, joka säännöllisesti kokoontuu
työnohjaukseen pohtimaan, miten auttaa, miten kuunnella oikein. Kuunteleminen on taito.
Kuka lohduttaisi Nyytiä tai kuka tekisi näkymättömästä lapsesta vähän näkyvämmän? Tove Janssonin rakastetut
kirjat kertovat siitä samasta, mihin Auttava puhelin kurkottaa.
Kun ihmisellä menee huonosti, hän
huomaa olevansa yksin, hukkuvan laivan jättävät rotatkin. Yksinäisyys on
monella tavalla useimpien soittajien ongelma.
Meillä on facebookeja, sähköposteja,
kännyköitä...mutta meillä ei ole aikaa
paneutua toisen ihmisen vakavaan elämäntilanteeseen. Kriisissä olevat ihmiset haluavat puhua, kertoa, pohtia, löytää kuuntelijan, joka auttaa heitä kulkemaan tovin eteenpäin ja löytämään ehkä jonkin ajatuksen huomisesta päivästä ja jaksamisesta. Auttava puhelin on
heitä varten.
Auttavan puhelimen kuuntelija
Erillisenä osana vapaaehtoistyötä on Auttava puhelin, josta lisätietoja saa osoitteesta www.hos.fi.
Добровольная работа - тема нашего номера
Истории за чашкой чая
Можно много рассказать за чашкой чая. Я чаевничаю с Раисой и
Ольгой. У них похожие судьбы и
много общего. Вот уже пару лет
как Ольга навещает Раису.
В
от и сегодня Ольга накрыла
стол и добавила третью
чашку - для меня. Разговор
начался с грустной истории о
дрозде, который утроил гниздо
на балконе Раисы. Он потихоньку
там стал жить, доверяя хозяйке
настолько, что свил гнездо в горшке
для цветов. Дрозд так обжился
на балконе, что звонко пел от
счастья и - это оказалась дроздиха
- она высидела пять птенцов.
Удивительно было наблюдать за
ростом пташек и как дроздиха-мать
заботится о малышах. Но... какое
горе! Вороны выкрали птенцов, и
дрозд тоже пропал. Раиса привыкла
к своей звонкой подружке, к ее
птенцам. И все не может забыть
птичьего семейства. Они успели
подружиться.
Раиса скучает именно по друзьям.
Многие из старых друзей уже
на том свете, а новых трудно
найти. Долгие годы она жила в
Швеции, как далеко эти годы. К
счастью есть Ольга. Несмотря
на шестидесятилетнюю разницу
в возрасте, они подружились.
Ольга любит слушать, а Раиса
рассказывать, историй много- тут
и война, и жизнь в Карелии, и
судьбы ее двух дочерей. Яркие и
разные, богатство воспоминаний,
вся радуга жизни.
Ольга Кроутских навещает Раису
дважды в месяц. Обычно они
пьют чай и разговаривают, иногда
ходят в магазин, или гуляют по
берегу залива. Они вместе ходили
голосовать на выборы. Но больше
всего им нравится говорить по
душам, вместе размышлять,
вместе радоваться, посмеяться, а
и иногда и прослезиться.
День
воспоминания
погибших
самый
тяжелый день для Раисы.
Тогда она вспоминает
трагичные события войны,
потерянные места и
погибших близких. В это
время нужно, чтобы кто-то
был рядом. И хорошо, что
рядом Ольга.
Делиться и научаться
Ольга
хотела
нести
добровольный труд в церкви и
рассказала об этом работникам
диаконии. В Хельсинки Ольга попала
на многосторонний и интересный
курс. И после работница диаконии
Марина Нярхи познакомила Ольгу
с Раисой. Откуда у Ольги возникло
желание нести добровольный труд,
заниматься благотворительностью?
- Думаю, что к этому побуждает
любовь. Когда христианские
принципы в основе всей жизни, то
легко и просто помогать ближнему.
И естественно делать это именно
через свою церковь. Пожилые
люди и их жизненная мудрость
близко сердцу Ольги. Ее бабушка и
дедушка уже нет на том свете. И как
сокровище - возможность делиться
своим временем, своими силами,
своей жизнью с Раисой и научаться
от нее долгому жизненному опыту
старшего поколения.
Наше чаепитие было интересным.
Солнце за окном сияет. Ольга моет
посуду, прибирается на кухне.
Раиса сегодня счастлива. И мне с
ними тоже хорошо и уютно.
На балконе мы фотографируемся.
Раиса и Ольга шутят, играют,
как дети. Две жизни, молодая
и
пожилая.
Уважение
и
благодарность, и радость дружбы.
Текст и фото: Мари Ваинио
Перевела Влада Валстен
13
Что такое
добровольная работа?
Иногда
трудно
отличить
обыкновенную помощь близких
от добровольного труда. В чем
разница?
Добровольная работа всегда
добровольная. Приход обучает
и направляет работника на
добровольный труд. Приход знает,
кому нужна помощь.
Все основано на христианском
понятии человеколюбия. Церковь
и работники оговаривают условия
труда. К работе нужно приступить,
но от нее можно в любой момент
отказатьса.
Интересует ли тебя добровольная
работа?
Если ты имеешь время и желание
для добровольной работы, ты
можешь позвонить отвечающему
за этот труд Кари Хартикка.
Тел. 040 703 4616
[email protected]
Отдельный, но тоже необходимый
добровольный труд - это телефон
доверия и помощи, о котором
можно прочитать на странице
www.hos.fi.
Лето церковное Siirtolainen, ai
hanmuuttaja?
Жизнь церкви нескончаема и
непрерывна, она не перестает во
время наших летних каникул. Летом
отмечается множество больших и
малых праздников. Невозможно на
одной странице
Праздник в Порвоо в 2006 г.
рассказать обо всех, скажу лишь о
наиболее
значительных из них.
Начинаются они с великой
Пятидесятницы, за которой следует
Троицкая сплошная православная
седмица, начало православнго
церковного Петрова поста (31 мая
— 12 июля в 2010 году), 6 июня
празднуется день Всех Святых, а
вскорости — Рождество честного
славного Пророка, Предтечи и
Крестителя Господня Иоанна
(фин. Юханнус), и кончаются 29
августа, день, в который церковь
вспоминает Усекновение главы
Пророка, Предтечи и Крестителя
Господня Иоанна (Мф. 14, 1-12).
После празднования Юханнуса
кажется незаметным воспоминание
святых отцов-основателей СпасоПреображенского Валаамского
память
равноапос тольного
великого кн. Владимира и
святой равноапостольной Марии
Магдалины.
В Ильин день,
2 августа, обычно поминают
близких. А кладбищенская церковь
в Хельсинки носит имя славного
пророка Божия Илии. В Ильин
день, 2 августа, торжественное
богослужение в церкви, молебен на
погосте.
В календаре Православной
Церкви
день
именуе тся
праздником «Происхождения
Честных Древ Креста Господня».
Слово «происхождение» т. е.
«несение впереди», подразумевает
совершавшееся в этот день шествие
с частью подлинного Древа
Животворящего Креста Господня.
Ныне в конце утрени выносят Крест
в середину храма для поклонения,
и на литургии совершается малое
освящение воды. А освященною
водой во время великого праздника
Преображения Господня в храмах
благословляются виноград, ягоды
и яблоки.
Праздник Преображени Господа Иисуса Христа перед учениками
на горе Фавор посвящен событию,
которое описано описано в трех
синоптических
Евангелиях:
Мф. 17: 1–13; Мк. 9: 2–12; Лк. 9:
28–36. Празднуется 19 августа.
Престольный праздник церкви
Преображения Господня в Порвоо.
Завершает летний календарь
праздник Успения Богородицы
– день кончины девы Марии.
Празднуется всей Церковью, и это
особенный праздник кафедрального
собора Финляндской православной
церкви - Собора Успения Пресвятой
Богородицы. В праздник Успения
Церковь прославляет Богородицу,
которая, приняв под свое
покровительство род человеческий,
ходатайствует за нас перед Самим
Богом.
Подробный
праздничный
календарь находится на страницах
”Приходская жизнь”.
maa-
монастыря, преподобных Сергия и
Германа, Валаамских чудотворцев
XIV века, память которых церковь
отмечает 28 июня. Подвиг
иноческого жития преподобных—
в просвещении светом Христовой
Фото Тимо Мертанен
веры языческих карельских племен,
в основании монашеской обители,
на сотни лет ставшей оплотом
Православия в этом крае.
12 июля (29 июня по церковному
календарю) - великий церковный
праздник славных и всехвальных
первоверховных святых апостолов
Петра и Павла. Первоверховными
названы по чести, за их великие
труды. Оба справедливо почитаются
«столпами» Церкви Христовой, оба
мученически скончались в Риме
при императоре Нероне.
В летние месяцы в Финляндской
православной Церкви несколько
престольных праздников. 8
июня Казанским приходом
Ярвенпяя отмечается праздник
Казанской иконы Богородицы.
Церковь Ханко освящена в
14
Текст Герман Меррас
Перевод Влада Валстен
AJAN PYHITTÄMINEN
Kesä ja naiset
ja kauniit
naiset liittyvät saumattomasti yhteen.
Joillekin saattaa kuitenkin olla yllätys,
että kesähelteen, naisten ja kauneuden
muodostama kolminaisuus on myös
kirkollinen totuus. Kirkkomme näet
viettää keskellä kuuminta kesähellettä
pyhien mirhantuojanaisten muistopäiviä. Omat juhlapäivänsä ovat saaneet
Maria Klopaksen vaimo (21.7.), Maria
Magdalena (22.7.) ja Salome (3.8.).
Pyhät mirhantuojanaiset tuovat mieliimme kolme asiaa: Kristuksen läheisyyden, pääsiäisen ja kauneuden. He
olivat lähellä Kristusta hänen eläessään
ja tahtoivat olla lähellä häntä myös hänen kuoltuaan. Siksi he saavat elää hänen kanssaan ja kantaa Kristuksen elämää maailmaan.
Kirkkoisien mukaan oli oleellista,
että naiset olisivat ensimmäisenä Kristuksen haudalla. Niin kuin alussa naiMonien mielikuvissa kesä
nen oli ensimmäisenä
maistamassa tiedon
puun hedelmää, niin
myös uudet eevat ehtivät ensimmäisenä
elämän puun luokse, ylösnousemuksen
puutarhan hedelmien äärelle.
Mirhantuojanaisille kuuluu itsestään
selvästi erityissija kirkollisen kunnioituksen kohteena ja korkea asema taivaallisessa järjestyksessä.
He ovat poikkeuksellisen kiehtovia hahmoja. Kyseessä on
joukko pyhiä, joita
kohtaan on helppo
tuntea rakkautta.
Mirhantuojanaiset
ovat pääsiäisen suurlähettiläitä. He ovat pääsiäisaamun sankareita, ylösnousemuksen ensimmäisiä
todistajia. Se, mitä he maistoivat tuona aamuna, on koko kristinuskon perustus.
Me ortodoksit tunnemme mirhantuojanaiset ennen muuta liturgisen todellisuuden ja ylösnousemusveisujen
kautta. Mirhantuojanaiset ovat pääsiäisen sävyjen ja tuoksujen kantajia. Jo
heidän nimensä kuuleminen nostattaa ilmaan suloisia melodioita ja mirhan tuoksun. He edustavat taivaallista
ja kirkollista kauneutta sen rakkaudellisimmassa muodossa.
Mutta miten tämä liittyy siihen, mitä me teemme heinäkuun lopulla? Eivätkö ortodoksitkin istu uimarantojen
hälinässä ja asfaltintuoksuisten katujen
terasseilla?
Lukija tarkatkoon. Uimaranta tai kesäkadun terassi eivät ole pääsiäisen vai15
kutuksen ulkopuolisia tiloja, eikä kesä
ole ylösnousemuksen ulkopuolista aikaa. Kun makaat rantahiekalla tai istut
terassilla, katso ympärilläsi olevia ihmisiä. Jokainen heistä ilmentää sitä ihmisyyttä, jonka Kristus on ylösnousemuksellaan lunastanut ja vapahtanut.
Jos sinun on vaikea nähdä asioiden
välistä yhteyttä, ota mirhantuojanaiset
avuksesi. Sulje silmäsi ja laula mielessäsi ylösnousemustropari:
Mirhantuojanaiset itkien juoksivat sangen varhain sinun haudallesi, mutta enkeli ilmestyi heille ja sanoi: Ohi on mennyt itkun aika. Älkää itkekö, vaan viekää
apostoleille ylösnousemisen sanoma.
Sitten voit tapailla mielessäsi pääsiäiskanonin säkeitä. Kristus on heinäkuussa aivan yhtä paljon ylösnoussut kuin
pääsiäisyönäkin.
Ylösnousemisen päivä! Ihmiset kirkastukaamme! Nyt on pääsiäinen! Herran
pääsiäinen! Sillä Kristus, meidän Jumalamme, saattoi kuolemasta elämään ja
maasta taivaaseen meidät, jotka voittovirttä veisaamme!
Kun avaat silmäsi, kaikki ympärilläsi
näyttää kauniimmalta. Nekin, joita et
äsken edes huomannut. Missä on asfaltin haju, missä hiekan elottomuus?
Miksi kesäilmassa väreilee pääsiäisaamun suloisten voiteiden aromi? Kaikkialla ympärilläsi on ylösnousemusta,
Jumalan puhaltamaa elämää. Ikuisia
sieluja, jumalallisen elämän heijastuksia.
Sellainen on pyhien mirhantuojanaisten taika heinäkuisena iltapäivänä.
Munkki Serafim
Liturgi i modern språkdräkt
Det finns ca 600 ortodoxa i Finland och 60 000 i Sverige. Ändå är det i Finland som
ett ambitiöst projekt för utvecklingen av det svenska ortodoxa gudstjänstspråket
initierats, styrs och finansieras. Paradoxalt, ja, men naturligt och ändamålsenligt, säger de inblandade. Först skall Johannes Chrysostomos liturgi nyöversättas.
F
inlandssvenska och rikssvenska ortodoxa har ett
gemensamt problem: tillgången på bra svenska översättningar av ortodoxa gudstjänsttexter.
- Enligt kyrkans gamla principer skall kyrkans medlemmar
få tjäna Gud på sitt eget språk,
påpekar metropolit Ambrosius.
Ortodoxa texter redan länge
målmedvetet översatts till finska. Därför har finska gudstjänstbesökare privilegiet att i regel
kunna delta i gudstjänster i en
modern och högklassig språkdräkt, som samtidigt är teologiskt genomtänkt.
Svenskspråkiga ortodoxa är
inte lika lyckligt lottade. Svenska översättningar av liturgin
och andra gudstjänsttexter har
utförts sporadiskt under årens
lopp.
- De flesta äldre översättningarna är enmansöversättningar, också nu görs flera sådana.
Problemet är att de inte är tillräckigt förankrade i de kyrkor
och samfund där de är tänkta
att användas. De dras ofta med
svagheter både språkligt och teologiskt. I de fall de är mer genomtänkta är de helt enkelt
föråldrade, förklarar fader Mikael Sundkvist.
Fader Mikael Sundkvist, översättningsprojektets projektledare, har teologisk forskarkunskap och praktisk
församlingserfarenhet både i Finland och i Sverige.
Bred förankring
målet
En arbetsgrupp som Ambrosius utsett tog 2008
initiativ till ett projekt
för att ”lägga grunderna för ett svenskt ortodoxt gudstjänstspråk
av högsta tänkbara
kvalitet”. Ett nyckelord är
”förankring”. Sakkunniga
teologer och språkvetare
från både Finland och
Sverige deltar.
Mikael Sundkvist
fungerar som projektledare. I honom kombineras flera egenskaper som
stöder projektet: en finländsk präst med svenska som modersmål, som
har både varit församlingspräst i Finland och
kyrkoherde i den finska
ortodoxa församlingen i
Stockholm, och som dessutom nyligen har doktorerat i exegetik.
Han understryker betydelsen av den rikssvenska medverkan. Även om
gudstjänsterna i invandrarkyrkorna i Sverige
i dag oftast förrättas på
moderskyrkans språk
ökar behovet av svenska
texter hela tiden.
BILD: kari räntilä
16
Sundkvist får medhåll
av Michael Hjälm, samordnare för programmet
Ortodox bildning och
kultur vid Studieförbundet Bilda, projektets
rikssvenska samarbetspart. Hjälm förklarar
varför ett finskauktoriserat översättningsprojekt
känns naturligt.
- Ortodoxin i Sverige
är splittrad i flera olika
självständiga juridiktoner, medan Finland är
autonom kyrka med en
enhetlig hierarki.
Hjälm tror att den
nya översättningen har
goda förutsättningar att
vinna acceptans inom
olika delar av den svenska ortodoxin:
- Utgångspunkten är
att den skall användas,
säger han.
Michael Hjälm vid Studieförbundet Bilda i SveDet finns ändå en hel
rige tror på att en välförankrad nyöversättdel att göra innan proning har goda förutsättningar att tas väl emot.
jektet är i mål.
- Innehållsmässigt är
BILD: XENIA HJÄLM
själva svenskan den
- Även om detta är ett finskt projekt största utmaningen. Betydelsen kan vi
måste olika parter i Sverige känna sig nog komma överens om. Men hur skall
vi hitta uttryck som gör den grekiska
delaktiga.
bastexten rättvisa samtidigt som den är
god svenska? Det tar vi på allvar, med
förarbeten under en längre process,
förklarar Sundkvist.
Möjligt att fira liturgin 2012?
Projektet är treårigt. Förarbetet har redan pågått en tid. Som bäst inleds det
egentliga översättningsarbetet samt dokumentationen av den teologiska och
filologiska bearbetningen.
Avsikten är att slutföra textbearbetningen och stilistiken under 2011 så att
översättningen kan publiceras och presenteras under 2012.
Huvudman för projektet är Stiftelsen
för Finlands ortodoxa kulturcentrum.
Föreningen Ekdosis rf, som grundats
för ändamålet, bistår med projektstyrning och administrativt stöd. Projektet finansieras av en rad finlandssvenska
allmännyttiga samfund. Vd Kaj-Gustaf
Bergh vid Konstsamfundet motiverar
stödet med att föreningens grundare
Amos Anderson ”ansåg att det andliga
är lika viktigt som det materiella”.
- Dessutom vill vi stöda minoriteter inom minoriteten.
Max Arhippainen (ordförande för Ekdosis rf)
Oikeus palvella Jumalaa omalla kielellään
S
uomessa on paradoksaalisesti paremmat edellytykset tehdä ammattimainen ortodoksinen liturgiaruotsinnos kuin diasporakirkkojen
ruotsalaisella ortodoksisuudella. Parhaillaan on käynnistymässä kolmivuotinen projekti ”ruotsalaisen ortodoksisen
jumalanpalveluskielen kehittämiseksi”.
Sen ensimmäinen tavoite on Johannes
Krysostomoksen liturgian täysin uusi
ruotsinnos. Projektissa on mukana teologeja ja kielitieteilijöitä sekä Suomesta
että Ruotsista.
- Olemassa olevat käännökset ovat joko kielellisesti tai teologisesti ongelmal-
lisia, tai kerta kaikkiaan vanhentuneita, sanoo projektin vetäjä isä Mikael
Sundkvist, teologian tohtori ja Lahden
seurakunnan pappi Hyvinkäällä.
Projektia hallinnoi Suomen ortodoksisen kulttuurikeskuksen säätiö. Säätiön hallituksen puheenjohtaja metropoliitta Ambrosius on antanut projektille
piispallisen siunauksen.
- Ruotsinkieliset edustavat merkittävintä vähemmistökulttuuria Suomessa. On
tärkeätä, että kielelliset ja kirkolliset vähemmistökulttuurit ovat elävässä vuorovaikutuksessa keskenään, esipaimen
painottaa.
17
- Kirkon vanhan perinteen mukaan kirkon jäsenen on saatava palvella Jumalaa omalla kielellään. On tärkeätä, että pyrimme vakiinnuttamaan keskeiset
jumalanpalvelustekstit ja kirkollinen
sanasto ruotsiksi.
Projektiohjauksessa säätiötä avustaa
tehtävää varten perustettu yhdistys Ekdosis ry, jonka puheenjohtajana toimii
allekirjoittanut, toimittaja Max Arhippainen.
Kirjat
Jeesuksesta
Jonas Gardell
suom. Torsti Lehtinen
Johnny Kniga 2010
Mitä tiedämme
Jeesuksesta?
Näin kysyy ruotsalainen Jonas Gardell,
joka on kirjoittanut jo toisen uskonnollisen kirjansa. Edellinen, Jumalasta, ilmestyi suomeksi vuonna 2006. Gardell
promovoitiin kirjansa jälkeen Lundin
yliopiston teologian kunniatohtoriksi.
Tapaus herätti suurta huomiota
Ruotsin kirkossa, kun tämä alun perin
baptistikirkkoon kuulunut henkilö sai
tuollaisen kunnianosoituksen.
Lundin yliopisto perusteli päätöstään
näin: ”Gardellin kirjallinen tuotanto
kuvaa syrjäytyneiden ihmisten kokemaa
toiseutta. Hänen kattavana teemanaan
on ihmisen arvokkuuden ja ihmisoikeuksien puolustaminen. Hän pystyy kokoamaan ihmisiä yli sukupolvirajojen ja
kykenee yhdistämään huumorin ja vakavuuden sellaisella osuvuudella, että
hänestä on muodostunut tärkeä yhteis-
kunnallinen vaikuttaja.”
Kirjan Jeesuksesta lämmin eetos onkin kouriintuntuva. Jeesus ei kuitenkaan ole kirjan subjekti, vaan pikemminkin Gardellin oma suhde häneen.
Hän vertaa Raamatun tapahtumia välillä nykyaikaan ja miettii, mitä ne merkitsisivät nyky-yhteiskunnassa. Tai oliko Jumala läsnä World Trade Centerissä
9.11.2001? Kyllä oli, Gardell vastaa.
Jeesuksen armelias sanoma ihmisyydestä, ihmisten välisestä rakkaudesta ja
kunnioituksesta nousee etualalle. Kirjailija tunnustaa paikoin, ettei osaisi itse noudattaa kaikkia Jeesuksen opetuksia, mikä on lukijalle huojentavaa. Jeesuksesta ei ole kuitenkaan helppo kirja.
Mutta pitääkö sen ollakaan, sillä aihe
on vaikea?
Arto Vaahtokari
KAUIMPANA KUOLEMASTA
ELINA HIRVONEN
Avain 2010, 239 s.
Kariston Kirjapaino Oy
Ihmisyyden lähteillä
Ollaan Afrikassa, suurella mantereella,
maassa jota ei ole tarkemmin nimetty.
Kaksi erilaista maailmaa kohtaa toisensa, kun musta nainen Esther ja valkoinen mies Paul, käyvät vuoropuhelua.
Elina Hirvosen kypsä esikoisteos, Että hän muistaisi saman, herätti ilmestyessään huomiota ja pääsi Finlandia
-ehdokkaaksi viisi vuotta sitten. Jo silloin kirja sisälsi suuria teemoja eikä uusikaan teos tuota pettymystä. Ihmisen
osa on olla samanlainen kaikkialla niin
hyvässä kuin pahassakin, vaikka maantieteellinen mittakaava onkin valtava.
Kirjailija vietti kaksi vuotta Sambiassa, josta käsin kirjoitti kolumnikokoelman Afrikasta. Kokemukset ja havainnot ovat jalostuneet romaaniksi,
jossa elämänehdot ovat ankaria ja nuoret naiset seksiteollisuuden uhreja. Ollaan maailmassa, jossa ei ole oikeudenmukaisuutta, mutta jossa kuitenkin on
paljon rakkautta ja hellyyttä, välittämistä ja toivoa. Elävä ja täsmällinen teksti
tulee iholle, kun todellisuus läpäisee tietoisuuden. Sanat maalaavat myös maisemaa. ”Valo muuttaa maailman, jossa
tapahtuu niin paljon rumaa, aina hetkeksi kauniiksi.”
Eletään kuoleman keskellä toisin
kuin lentokoneessa, jossa kiiltävälle paperille painettu aikakauslehti etäännyttää elämän lainalaisuuksista.
Elämään kyllästynyt kehitysmaatyöntekijä Paul palaa juurilleen. Takana
on epäonnistunut avioliitto ja mieli on
maassa. Esther on harvinainen poikkeus afrikkalaiseksi naiseksi. Hän on raivannut tiensä köyhästä kyläyhteisöstä
ja päässyt merkittävään järjestövirkaan.
Rankat ja liikuttavat kokemukset liitty18
vät rakkaaseen serkkuun Bessyyn, jonka
kohtalona on tuhoutua. Estherin maailmankuva rakentuu kasvinkumppanin
muistolle, joka panee toimimaan. Rakkaus säilyy.
Hauraassa ja väkivaltaisessa ympäristössä elävien naisten ja katulapsien kohtalo ei jätä kylmäksi. Kehitysmaatyökään ei ole pyyteetöntä: On korruptiota, alistavaa siirtomaahenkeä ja silkkaa
ahneutta. Siitä huolimatta ollaan inhimillisyyden lähteillä, ja hyviäkin asioita
tapahtuu. Yksityinen ihminen maksaa
kalliin sairaalareissun, katulapsi löytää
turvapaikan.
Lopussa tarinat yhtyvät. Esther lähtee suureen maailmaan ja Paul jää hoivaamaan pientä orpotyttö Susania.
”Pahinta ei ole muutos vaan se, ettei
mikään muutu.” Pienen ja suuren erottaminen ei ole helppoa. Carpe diem.
On tartuttava hetkeen. Pieni teko on
alku suuremmalle.
Jokaisesta tänä vuonna myydystä kirjasta menee euro sambialaisia katulapsia
auttavalle järjestölle (www.zefund.org).
EEVA SALONEN
PERHEUUTISIA
VIHITYT
Mikhail Ashraf Aziz Helmy ja Maljonen Tarja Irene, 7.12.2009
Hytönen Jarmo Johannes ja Ehrukainen Sirpa Anneli, 11.12.2009
Mattila Timo Tapani ja Issakainen Jaana Hannele, 11.12.2009
Björkendahl Hans Gunnar Elis ja
Zhanna (e. Shnayts), 12.12.2009
Pantsesnyi Aleksandr ja Bakh Zhanna,
14.12.2009
Paile Alexander ja Nina, 16.12.2009
Visti Vesa Heikki ja Lilja Orvokki (e.
Nurminen), 18.12.2009
Göös Sami Petteri ja Sari Kristiina (e.
Suhola), 5.3.2010
Kallinen Ari Tapani ja Lamminparras
Kirsi Marika, 13.3.2010
Karjalainen Marko Mikael ja Camilla Charlotta Sofia (e. Hellberg),
13.3.2010
Kemppainen Jyri Antero ja Suvi Marjut
(e. Konttinen), 13.3.2010
Salavatulin Rusian ja Suuronen Valentina, 30.3.2010
Raittila Anssi Erkki ja Anne Maria (e.
Moilanen), 3.4.2010
Mekonnen Sahle Mihret ja Ibrahim Ali
Nura, 7.4.2010
Jukarainen Marko Petri Tapani ja MajLis (e. Engblom), 9.4.2010
IKUINEN MUISTO
Mylläri Valerian Valtteri, s. 1928, Salmi
Leukkunen Aili Kaarina, s. 1937, Suojärvi
Kouvalainen Raili Annikki (e. Jeskanen), s. 1938, Korpiselkä
Tsukanoff Tamara (e. Schukoff ), s.
1923, Muolaa
Lohioja Johannes, s. 1936, Salmi
Terävä Irina (e. Jmyleva), s. 1967, Moskova
Katajamäki Adele Aino (e. Savinainen),
s. 1927, Impilahti
Nitz Sofia Teresa (e. Voelcker), s. 1922,
Sortavala
Kouvalainen Raili Annikki (e. Jeskanen), s. 1938, Korpiselkä
Judin Teodor Heikki, s. 1952, Riihimäki
Kivinen Anja (e. Grigorjeff ), s. 1925,
Terijoki
Levonen Aleksander, s. 1926, Viipuri
Röpelinen Reino, s. 1939, Korpiselkä
Komulainen Eeva (e. Siikanen), s.
1931, Suojärvi
Heikkilä Alma Marjatta, s. 1921, Pieksämäki
Laurson Marianna (e. Niemi), s. 1922,
Tampere
Maurio Yrjö, s. 1941, Tampere
Petrola Aili, s. 1927, Salmi
Nizovsky Mikael, s. 1961, Helsinki
Österlund Natalia Hjördis Frideborg,
s.1907, Helsinki
Kapanen Urho Olavi, s. 1932, Impilahti
Nurminen Aarto Mikael, s. 1941, Halikko
Mürk Helmi (e. Penttonen), s. 1923,
Suistamo
Juppi Pekka, s. 1953, Kuopio
Leinonen Hilja (e. Simanainen), s.
1923, Suistamo
Granroth Anastasia (e. Saikke), s. 1919,
Arkangelsk
Kailovaara Nadeschda (e. Kalakari), s.
1918, Venäjä
Ivanov Alexander, s. 1955, Leningradin alue
Vesterinen Eila (e. Tsokkinen), s. 1925,
Korpiselkä
Tjurin Anastasia (e. Ostrovskij), s.
1923, Muolaa
Mittilä Siiri (e. Vola), s. 1920, Salmi
Rummukainen Pirkko Kaarina (e. Siikanen), s. 1941, Vehmersalmi
Pitkänen Sievä Salme (e. Koivunen), s.
1936, Suojärvi
Järvinen Eila (e. Mäkkeli), s. 1938,
Suojärvi
Ikonen Ilmo Aarre, s. 1941, Helsinki
Partti Juhani, s. 1956, Helsinki
Stackelberg Maria, s. 1925, Pietari
19
KASTETUT
Milo Mikael Suuronen, 10.4.2010, Espoo
Elmiira Maya Lydia Tauschi, 11.4.2010,
Vantaa
Veera Katariina Nojonen, 10.4.2010,
Helsinki
Lucas Alexander Pirinen, 17.4.2010,
Helsinki
Iida Maria Katariina Härkin,
10.4.2010, Järvenpää
Vera Angelika Liukkonen, 18.4.2010,
Järvenpää
Elli Helmi Kivelä, 17.4.2010, Vantaa
Aleksi Tuominen, 18.4.2010, Espoo
Enia Christina Pamilo, 24.4.2010, Espoo
Viivi Janiina Riissanen, 24.4.2010,
Helsinki
Samu Kristian Matilainen, 24.4.2010,
Joensuu
Mina Alexandra Valentina Toivanen,
27.3.2010, Helsinki
Miika Johannes Didorow, 2.5.2010,
Klaukkala
Veera Vellamo Koistila, 24.4.2010,
Lohja
Katerina Elisabeth Liakos, 2.5.2010,
Helsinki
Leo Pietari Tuma, 8.5.2010, Helsinki
Leevi Kirsi, 5.4.2010, Helsinki
Nohadra Autwan, 21.3.2010, Helsinki
Kerttu Carelia Katjantytär Loikkanen,
10.4.2010, Helsinki
Anton Bonetti, 2.5.2010, Helsinki
Anna Sofia Alexandra
Kiitos Isä Jyrkille kodin siunauksesta ja
lämpimästä läsnäolosta tupaantulijais-/
vappujuhlassani.
Lenita Tynkkynen
Nähdään kirkkopäivillä!
Joensuussa 11. - 13.6. 2010
“Kirkko - luomakunnan toivo”
Kirkkopäivien odotus voi päättyä. 34 vuoden tauon jälkeen kokoontuvat ortodoksit
viikonlopuksi Joensuuhun kaikkien aikojen viidensille kirkkopäiville. Samalla Ortodoksinen nuorten liitto viettää vuosijuhliaan.
Kolmipäiväinen ohjelma tarjoaa läpileikkauksen Suomen ortodoksisesta kirkosta ja
sen kulttuurista.
Myös ortodoksisen maailman korkein hengellinen johtaja, Konstantinopolin patriarkka Bartolomeos osallisuu tapahtumaan.
Hyvät muistot,
vaikka auto hajosi
E
delliset kirkkopäivät, olivatko
ne Jyväskylässä?, muistelee eläkkeellä oleva rovasti isä Teppo Siili Lohjalta.
Kun hän saa kuulla, että vuoden 1976
kirkkopäivät pidettiin Kuopiossa, alkaa
mieleen palautua muistikuvia.
- Kyllä. Minä olin paikalla, varmaankin myös vaimoni. Muistan sen siitä,
että paluumatkalla automme hajosi.
Moottori poksahti moottoritien liittymäkaarteessa, enkä muista, miten lopulta pääsimme kotiin.
Silti kirkkopäivistä on jäänyt mieleen
positiivinen muistijälki. Teppo Siilillä ei
ollut kirkkopäiviin liittyviä tehtäviä. Riviosallistujanakin hän muistaa päivien
teeman.
- Kasteen ja katumuksen sakramentit koettiin silloin hyvin ajankohtaisiksi. Seka-avioliitoissa oli alkanut yleistyä lasten kastaminen luterilaisiksi. Katumuksen sakramentti taas oli alkanut
unohtua, kun siihen ei enää tarvinnut
välttämättä osallistua. Näistä puhuttiin
paljon, isä Teppo muistaa.
Kirkkopäivien yhteydessä ilmestyi
pieni kirjanen, jonka nimi oli Kaste ja
katumus.
Pirkko ja Teppo Siili ovat olleet mukana monilla kirkkopäivillä eivätkä aio
jättää Joensuun juhliakaan väliin. Laulamaan pitää päästä.
- Länsi-Uudenmaan kuoromme osallistuu kavalkadiin. Aion laulaa myös
suurkuorossa, isä Teppo kertoo.
TIINA MAKKONEN
Teppo Siili ovat lähdössä 34
vuoden tauon jälkeen ortodoksisille kirkkopäiville.
20
Kutsu edellisille kirkkopäiville Uskonviesti
issä 5/76
XVII ortodoksiset
kirkkolaulupäivät
Jarmo Lehto
Kirkkomusiikkipäivien taiteellinen johtaja
Pap-
pismarttyyri Aleksander Hotovitski –
TAITEELLISEN
JOHTAJAN
TERVEHDYS
K
irkkomme lauluperinteen vaalijat ja ystävät valmistautuvat ortodoksisiin kirkkolaulupäiviin,
jotka pidetään valtakunnallisten kirkkopäivien yhteydessä 11.–13.6.2010
Joensuussa.
Kirkkolaulupäiville saapuu useita ortodoksista musiikkia esittäviä kuoroja,
mm. Uspenskin katedraalikuoro, Kanttorikuoro, Tampereen ortodoksisen kirkon kuoro, Joensuun yliopiston ortodoksinen kuoro ja Joensuun ortodoksinen mieskuoro.
Joensuu Areenalla toimitettavassa liturgiapalveluksissa ja pääjuhlassa laulaa
suurkuoro, joka koostuu sadoista laulajista ympäri Suomen. Ehtoopalveluksen
laulavat lapsi- ja nuorisokuorot. Lisäksi
ohjelmassa on kvartettikilpailu ja kuorokavalkadi.
Joensuun kirkkopäivillä kantaesityksensä saavat suurkuoron laulamina FL
Jopi Harrin sovittama ja säveltämä uusi
liturgia sekä säveltäjä Leonid Bashmakovin kirkkomusiikkisävellykset. Suomalaisen kirkkomusiikin kehittäminen
on tärkeää ortodoksisuuden kannalta
ja koko kulttuuriperinteemme tulevaisuutta ajatellen.
Pyhä laulu
Tietyt vanhojen kirkolliskokousten lausumat kirkkolaulusta osoittavat varsin
selvästi suurta arvostusta. Laulun ymmärrettiin tapahtuvan Jumalan kunniaksi. Siksi laulajia muistutetaan teh21
tävän pyhyydestä. Kirkkolaulu on osa
jumalanpalvelusta. Laulun välityksellä
Kirkko myös julistaa ja opettaa.
Jumala on luonut luomakunnan,
kaiken olemassa olevan ja tarjosi sen
ihmiselle, jotta tämä pitäisi siitä huolta,
nauttisi siitä ja kehittäisi itseään Hänen
ihmeellisten tekojensa myötä. Kirkon
laulajan tehtävissä, kirkkoveisujen pyhien tekstien lohduttamina, matkaamme
valoa ja rakkautta kohti. Määränpäämme on kirkkaus, ja sen voimme saavuttaa vain Hänen kerallaan, jolle kirkkaus
on aina kuulunut.
Tervetuloa kirkkopäiville!
”Kirkko - luomakunnan toivo” kutsuu kesän kirkkaimpana aikana meitä yhteen laulamaan koko luomakunnan Valtiaalle kunniaa ja kiitosta, sekä
osoittamaan pyhitetyn ilon hengessä
rakkautta Kirkollemme ja toinen toisillemme.
Näin pyrkikäämme vahvistamaan
kirkkolauluperinnettä ja toisaalta tekemään perinteen aarteita tunnetuksi niin
omassa keskuudessamme kuin laajemminkin.
Runsasta osallistumista kirkkopäiville toivoen
Jarmo Lehto
Helsingin ortodoksinen seurakunta on suurin Suomen ortodoksista seurakunnista. Seurakuntaan kuuluu noin kolmannes koko Suomen ortodokseista.
Alueellisesti seurakunta kattaa koko entisen Uudenmaan
läänin. Se ulottuu Hangosta Järvenpäähän ja Porvooseen.
Käymme pistäytymässä eri toiminta-alueilla. Aloitamme
Tikkurilasta.
Torstain kirkko
puutarhan keskellä
Astun junasta ulos Tikkurilan asemalla. Kysäisen ensimmäiseltä vastaantulijalta, miten pääsen uimahallille. Saan hyvän reittiohjeen: ensin on mentävä
suoraan, sitten oikealle ja
sitten vasemmalle.
O
ikeasti olen menossa Kristuksen taivaaseen astumisen
kirkkoon. Tiedän löytäväni
sen uimahallin vierestä. Tylyn kaupunkiympäristön keskellä näenkin pienen
puutarhasaarekkeen. Porttien takaa,
suurten hedelmäpuiden lomasta avautuu näkymä rakennukseen, joka kutsuu
sisälle.
Tikkurilan ortodoksisessa kirkossa on menossa torstain ehtoopalvelus.
Kirkkosalissa on papin ja kanttorin
lisäksi vain muutama ihminen.
- Keskellä viikkoa ihmiset lähtevät huonosti liikkeelle. Sunnuntain liturgiassa on yleensä noin 70
ihmistä, kirkon isäntä, arkkimandriitta Andreas Larikka laskee.
Toimintaa
Isä Andreas kertoo, että Tikkurilan alueeseen kuuluu noin 2 600 ortodoksia.
Heistä arviolta 200 on aktiivisia seurakuntalaisia.
- Siihen tietysti pyritään, että heitä
olisi enemmän. Yritämme kehittää toimintaa siihen suuntaan, että emme olisi
Helena-kanttorin kanssa pelkkä ohjelmatoimisto, vaan kannustaisimme ihmisiä yhä enemmän toimimaan omaehtoisesti, isä Andreas sanoo.
Ihmisiä toivotaan mukaan mm. tiistaiseuran toimintaan, joka ottaa koko-
naan uuden vaihteen syksystä alkaen.
Kristuksen taivaaseen astumisen kirkolle on luontevaa pitää torstaita seurakunnan tapahtumapäivänä. Silloin on
mm. papin päivystysaika.
Seurakuntalaiset ovat tyytyväisiä
pappiinsa, jolla on aina aikaa. Myös
pappi on onnellinen päädyttyään monien mutkien kautta Tikkurilaan.
- Täällä saan mahdollisuuden toteuttaa sellaista työnäkymää, joka on ollut
pitkään unelmissa. Tämä on paikka,
jossa haluan pysyä, isä Andreas vakuuttaa.
Viihtyvyys on myös vahtimestari Kristiina Kulmalan ansiota. Hän on
saanut puutarhan kukoistamaan.
TIINA MAKKONEN
PAPPI TERVEHTII
Rauhaa ja läsnäoloa
S
eurakuntamme Vantaan toiminta-alue toimii alueensa ihmisten
hyväksi ja kutsuu heitä yhteen.
Tehtävämme on palvella ihmisiä kirkon
uskon aarteella. Tavoitteenamme on levollinen mutta keskittynyt toiminta.
Kirkon työntekijöinä haluamme tarjota ihmisille läsnäoloa. Se ei liene vähäinen asia nykyisen yleisen menoskelun
ja hektisyyden keskellä. Ja kun käymme ulos maailmaan ja yhteiskuntaan,
on elintärkeää säilyttää yhteys kirkossa
pulppuaviin elämän lähteisiin, sillä niistä pulppuaa rohkeus elää.
Kristus tuli maailmaan tuodakseen
ihmisen takaisin Jumalan luo. Meidän
vuoksemme hän tuli taivaasta ja meidän vuoksemme hän meni taivaaseen
tehtyään itsensä kaikessa meidän kaltaiseksemme, nöyrryttyään kuolemaan
ristillä ja kosketettuaan Jumalasta eroon
joutumisen kadotusta. Jumala ihmisessä, ihminen Jumalassa. Tämä on elämän ankkuri kaikille ihmisille. Mitä muuta ihminen enemmän tarvitsee
kuin olemassaolonsa pitävän ankkurin?
Kun lähdemme seuraamaan Kristusta, se merkitsee tulemista siksi, mitä me
22
olemme sydämemme syvyydessä. Siellä,
sydämemme syvyydessä, Kristus sanoo
meille: älä pelkää mitään, älä epäröi,
minä olen kanssasi. Uskalla yhä uudestaan, jatkuvasti, aloittaa alusta. Älä juutu omaan epäröintiisi. Älä odota, että
tulisit paremmaksi, jotta voisit aloittaa.
Tule vain siksi, mikä olet sydämesi syvyydessä. Ja sydämesi on antava sinulle täyden vapauden katsella myös tappioittesi yli, ja sinä olet löytävä elämän
lahjan maun, elävän Jumalan maun.
i Andreas Larikka
Kristuksen taivaaseen astumisen kirkko
Läntinen Valkoisenlähteentie 48, Tikkurila
puh: puh. 0207 220 653
Vigilia lauantaisin klo 18, liturgia sunnuntaisin klo 10 suomeksi.
Torstaisin ehtoopalvelus klo 17.30.
Temppelijuhla Helatorstaina.
HELATORSTAIN PRAANIEKASSA
Tikkurilan kirkossa kupli ilo
H
engellisesti juhlaan valmistautuminen alkoi jo edellisen sunnuntain liturgiasta ja
juhlaa edeltävästä vigiliasta. Arjen tasolla juhlan suunnittelu alkoi siitä, kun
viikkoja aiemmin yksi naisista keittiössä tokaisi: ”Mitäs myö akkaset tehhään
pruasniekaks? Syyvään ainaki, juuvaan
ja pannaanko tantsuks?”
Temppelijuhla oli selvästi hyvin merkityksellinen, sillä soppakauhan varresta kuului, miten rakas kirkko on. Niin
rakas, että asuntoa piti vaihtaa lähemmäksi kirkkoa, jotta pääsisi helpommin
palveluksiin. Kahvipannun kyljestä heijastui hymynaama, kun toinen akkanen
(isä Juhanin antama kunnianimi) kertoi olleensa nykyisen kirkon rakennustyössä piirakoitten paistosta ja pohjakiven siunaamisesta alkaen. Ja kun on
syntynyt ja kasvanut ortodoksisuuteen,
on temppelijuhla vuoden odotettu kohokohta. Yhdessä on pohdittu aikanaan
kirkolle nimeä, yhdessä päätetty, että
juhlan pitää sattua kauniiseen vuodenaikaan. Siitä Kristuksen Taivaaseenastumisen kirkko.
Juhlan tropari kertoo tapahtuneen:
Oi Kristus meidän Jumalamme, Sinä
menit kunniassa taivaaseen, annettuasi Pyhän Hengen lupauksessa ilon opetuslapsillesi, joiden uskon oli vahvistanut se suloinen sanoma, että Sinä olet
Jumalan Poika, maailman Vapahtaja.
Läheisyys, ihmisten läheisyys toisiinsa ja Jumalaan on ollut tikkurilalaisille
lähes tavaramerkki. Mutkattomuus, ilo
ja yhteen hiileen puhaltaminen synnytti
Isä Andreas vihmoo
juhlaväen keskellä.
kuva:
Helena Tchervinskij
23
tämänkin praasniekan muistohelmeksi
elämän ketjuun. Konkreettisena muistona jokainen juhlavieras sai isä Andreakselta paperisen Korbovon Jumalanäidin ikonin. Mutta moni lähti kotiinsa
myös perinteisen praasniekkaleivonnaisen, Karjalan tortun resepti kourassaan:
200g smetanaa
320-400 g vehnäjauhoja
1 muna
2 dl sokeria
1 tl (vettä + etikkaa) soodaa, joka laimennetaan em. seoksessa
suolaa
Paista 200 asteessa kakkaroiksi
Täyte 1: puolukkahilloa tai –survosta
Täyte 2: 200 g smetanaa ja 2 dl sokeria vaahdotetaan. Vuorotellen kakkaroitten väliin puolukkasurvosta ja smetanavaahtoa. Paino päälle yöksi. Tortun päälle smetanavaahtoa ja kokonaisia puolukoita.
Anneli Tempakka
Metropoliten
av Nicaea har ordet
Förhållandet mellan tro och liv
Bröder och systrar i Kristus! Vi lever i en världsdel som anses höra till
kristenheten och i viss mening stämmer detta. Och vi har mycket att vara
tacksamma för när det gäller vårt ortodoxa trosarv. Men när vi börjar begrunda detta spörsmål på allvar ställs vi inför svåra frågor och allvarliga problem
som kristna och kanske alldeles särskilt
som ortodoxa kristna. I den ortodoxa
traditionen betonas det alldeles speciellt
att det finns ett fast samband mellan
tro och liv, mellan ortodoxi och ortopraxi. Enkelt uttryckt innebär detta att
den rätta tron kommer till uttryck i ett
liv som motsvarar denna tro. Eller ännu enklare: att tro på Gud betyder att
man lyder Hans goda och heliga vilja.
Det är just detta som det handlar om
när vi talar om sambandet mellan ortodoxi och ortopraxi, för att ännu en
gång återkomma till dessa främmande termer till vilka ortodoxa teologer
av många kategorier så gärna hänvisar.
Självfallet har de övriga kristna traditionerna sina egna problem och allvarliga
svårigheter som pockar på förklaringar,
men vi skall icke tänka på dem just nu
utan hålla oss till vårt eget arv.
Under de senaste veckornas turbulenta tider i vår europeiska gemenskap
och med varje dag allt mera även utanför densamma har jag allt oftare undrat
var jag kan se det mångomtalade sambandet mellan tro och liv. Huru klart
och tydligt ser vi något av detta i våra församlingar och stift, och Kyrkor?
I våra familjer och föreningar av olika slag? I våra stater och länder? I de
politiska organisationer i vilkas liv och
verksamhet vi tar del? Man kan komma
här med en lång lista, men det kanske räcker med dessa få exempel. Huru kommer vår tro till uttryck i dessa
sammanhang? Närvi grubblar över det-
ta kan vi tänka på små angelägenheter
eller på stora och omfattande förhållanden, men i båda fallen får vi mången
gång fråga oss var sambandet mellan
tro och liv finns i de konkreta situationer som vi har att göra med smärre eller
större sammanhang , låt vara att Greklands Kyrka har gett ett gott exempel
genom att tillkännage sin beredskap till
social hjälpverksamhet och även i övrigt
har uttryckt sin vilja att stöda landets
regering i kampen mot de förestående
svårigheterna.
Ju mera vi fördjupar oss i dessa svårigheter desto klarare blir för oss i huru hög grad ett av de största hindren
för ett positivt förhållande mellan tro
och liv utgörs av den egennytta och den
uppenbara själviskhet som leder oss i
vårt handlande icke blott i vårt privata liv med dess små cirklar utan även
i stora statliga sammanhang . Vi behöver bot och bättring som individer och
enskilda kristna men även som ansvariga medlemmar i Kyrkan i det kommunala livet, i stora statliga och globala
sammanhang.Vi kan glädjas över att ibland få uppleva positiva uttryck för en
levande tro där det verkligen finns ett
synligt band mellan ortodoxi och ortopraxi. Detta visar att det är möjligt att
bekämpa egennyttan med dess negativa
följder. Det gäller att fortsätta på den
vägen ifall vi vill att det allt oftare och
i allt flera sammanhang skall synas ett
samband mellan tro och liv i god ortodox anda. Det kommer an på oss alla i
vilken mån det finns ett sunt och levande samband mellan tro och liv, mellan
ortodoxi och ortopraxi.
Med välsignelser och en varm hälsning
tillönskar jag Er alla en god sommartid
och förblir Er i Kristi kärlek tillgivne.
24
Nikean metropoliitan kolumni suomenkielisenä osoitteessa www.ortodoksiviesti.fi
Kirjallisuuspiiri
Kirjallisuuspiiri kokoontuu vielä
la 19.6. klo 11 - 13, jolloin aiheena
on ”Liturginen vuosi Jerusalemissa pyhiinvaeltaja Egerian aikaan,
vuonna 384”, josta esitelmöi Johan
Slätis.
Seurakunnan kirjasto
Liisankatu 29 A 2.krs. Puhelin 0207 220
642. Aukioloajat ti 10–15, ke 15–19 ja to
15–19. Heinäkuussa kirjasto on suljettu.
Församlingsbiblioteket
Elisabetsgatan 29 A, II vån.
Tel. 0207 220 642. Öppet ti 10–15, on 15–
19, to 15–19. I juli biblioteket är stängt.
Parish Library
Liisankatu 29 A, tel. 0207 220 642.
Open Tue 10–15, Wed 15–19,
Thu 15–19. Closed in july.
Библиотека прихода
открыта:
По вторникам 10–15, по средам 15–19 и
по четвергам 15–19.
Liisankatu 29 a, 2-й этаж. Библиотека
закрыта в июле.
Kuivakakku on hyvää! Ja jos se on tehty kokonaan Raamatussa mainituista aineksista, voisi kuvitella, että se maistuu vieläkin paremmalta. Tämän ohjeen takana on nimimerkki Kerkai. Ruokaaineisiin liittyvät Raamatun kohdat löydät osoitteesta www.kotiliesi.fi (hakusana ”raamattukakku”)
RAAMATTUKAKKU
200 g voita
3 3/4 dl sokeria
3 munaa
2 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa
1 tl kanelia
2 dl kermaa
1 dl rouhittua mantelia
1 dl soseutettua viikunaa
1 dl rusinoita
Jauhota sulatetulla voilla ja kookoshiutaleilla vajaan 2 litran rengaskakkuvuoka. Laita uuni kuumenemaan 175
asteeseen. Varaa kaikki ainekset. Liota hetki rusinoita vedessä. Kuumenna ihan pieni tilkka vettä, johon lisäät
viikunat hetkeksi. Soseuta sauvasekoittimella. Yhdistä kuivat aineet keskenään. Vatkaa pehmennyt voi ja sokeri
vaahdoksi. Lisää soseutettu viikuna sekä rusinat. Sekoita munat ja kerma keskenään ja lisää vuorotellen kuivien
aineiden kanssa. Sekoita sen verran, että taikinasta tulee tasaista ja jauhot ovat varmasti menneet sekaisin. Laita
taikina vuokaan ja paista n. tunti uunin alatasolla.
KESÄRISTIKKO
Etsi sanat: kesä, kirkko, rukous,
leirinuotio, koti, niitty, metsä, uimaranta, aurinko, loma, apila,
matka, praasniekka, enkeli.
Sanat voivat olla pysty- tai vaakasuorassa sekä vinottain ylhäältä alas joko vasemmalta oikealle tai päinvastoin.
25
PERHOSIA
Etsi seuraavien perhosten kuvat luontokirjasta tai netistä: sitruunaperhonen, nokkosperhonen, amiraaliperhonen, ritariperhonen, kaaliperhonen ja neitoperhonen.
Väritä kuvan perhoset mallien mukaan.
Minne mennä
KASVATUST
OI
MI
Käyntiosoite
: Unioninkatu
39 A 2,
00170 Helsink
i, p. 0207 220
631
Postiosoite: Li
isankatu 29 A
,
00170 Helsink
i
nuorisotoim
isto.helsinki@
ort.fi
www.ort.fi/h
elnuori
Päivystysajat:
ti ja to 15–18
ESIMIES Kaa
rina Lyhykäin
en
0207 220 621,
kaarina.lyhyka
[email protected]
Nuorisopapp
i isä Teem
u Toivonen
0207 220 632,
teemu.toivon
en@ort.
fi Kerhot alkavat syksyllä viikolla
36.
Praasniekkaleiri Kaunisniemessä 22.-25.7. Ilmoittautuminen
[email protected]
perhetyöntek
ijä Kristiin
a Klubb
0207 220 636,
kristiina.klubb
@ort.fi
Lapsityöntek
ijä Liisa Sa
arinen
0207 220 638,
liisa.saarinen@
ort.fi
nuorisokantt
ori Stiina
Hakonen
0207 220 635,
stiina.hakone
[email protected]
Nuorisoty
öntekijä Si
mo Haavisto
0207 220 637,
simo.haavisto
@ort.fi
lastenohjaaja
Larri Asikain
en
larri.asikainen
@ort.fi
Kaunisniemen
leirikeskus
Kaunisniemen
tie 18, 12600
Läyliäinen
p. 0207 620 50
3
Venäjänkielinen lastenleiri 10.12.9. Ilmoittautuminen liisa.
[email protected].
Лагерь для детей 10
– 12 сентября (на
русском языке) Запись
[email protected]
26
Kalenteri
Radio ja tv
Yle Radio 1
JUMALANPALVELUK SET
13.6. Liturgia klo 11.00-12.00
Joensuu, kirkkopäivät
20.6. Liturgia klo 11.00-12.00
Joensuu, Pyhän Nikolaoksen kirkko
18.7. Liturgia klo 11.00-12.00
Kuopio, Pyhän Nikolaoksen katedraali
1.8. Liturgia klo 11.00-12.00
Helsinki
AAMUHARTAUDET
Aamuhartaudet joka kolmas la Yle Rado 1
klo 6.15. ja 7.50
12.6. Kirkkoherra Iivo Suvanto, Joensuu
10.7. Kirkkoherra Timo Mäkirinta, Jyväskylä
31.7.Pastori Heikki Honkamäki, Tampere
21.8. Rovasti Veikko Purmonen, Helsinki
I LTAHARTAUDET
Iltahartaudet joka kuukauden kolmas ti
Yle Radio 1 klo 18.50
15.6. Pastori Tuomas Järvelin, Joensuu
20.7. Kirkkoherra Matti Wallgren, Vaasa
R AD IO - O CH TV-ANDAKTER
Radio Vega
Andrum
kl. 6.54 och 8.54
Aftonandakt
kl. 19.20
TV
Pisara - ajatus uskosta la 17.08, uusinta ma
11.55.
METROPOLIITTA AMBROSIUKSEN
TOI MI TTAM I A PALVELUK SIA
La 17.7. klo 18 vigilia, Apostolienvertaisten
Vladimirin ja Magdalan Marian kirkko,
Hanko.
La 17.7. klo 20 litania (Hangon vanha hautausmaa)
Su 18.7. klo 10 liturgia, pieni vedenpyhitys ja
ristisaatto, Apostolienvertaisten Vladimirin
Jumalanpalvelukset
ja Magdalan Marian kirkko, Hanko.
Ti 20.7. klo 9.30 vedenpyhitys ja liturgia,
Pyhän Profeetta Elian kirkko.
Su 8.8. klo 18 ehtoopalvelus, ristisaatto ja vedenpyhitys, Pyhittäjä Herman
Alaskalaisen kirkko, Tapiola.
..
Kaikista kirkollisista toimituksista, kasteista, vihkimisistä, hautaamisista, rukouspalveluksista ja panihidoista tulee sopia kirkkoherranvirastossa päivystävän papin kanssa henkilökohtaisesti tai puhelimitse puh.
6844 0435. Pääsääntöisesti palveluksia toimittavat seurakunnan toimessa olevat papit.
Palveluskieli merkitty lyhentein: su=suomi,
ru=ruotsi, sl=slaavi, en=englanti, ven=venäjä,
kr=kreikka, rom=romania.
HELSINKI
PAPISTO
• kirkkoherra Markku Salminen p. 0207
220 603
• rovasti Raimo Huttu p. 0207 220 654
• rovasti Aleksei Samoldin, p. 0207 220 650
• pastori Teo Merras p. 0207 220 673
• pastori Jyrki Penttonen p. 0207 220 652
• pastori Teemu Toivonen, nuorisopappi p.
0207 220 632
• ylidiakoni, isä Juha Lampinen p. 0207 220 647
AVUSTAVA PAPISTO
• pastori Ioan Durac p. 040 516 6741 (rom)
• pastori Jukka Alava p. 0400 737 466, juk-
[email protected]
• pastori Aleksandre Björklund, p. 040 550
0103
• pastori Sergius Colliander p. 045 110 8805
• pastori Juha Hirvonen p. 044 5274515, [email protected]
• rovasti Juhani Härkin (eläkkeellä)
• rovasti Aleksander Korelin (eläkkeellä)
• rovasti Timo Lehmuskoski (eläkkeellä), p.
(koti) (09) 135 2902
• rovasti Veikko Purmonen (eläkkeellä) p.
040 5920 684, veikko.purmonen@welho.
com
• pastori Raimo Pores (eläkkeellä), p. 050
533 8790
• rovasti Viktor Porokara (eläkkeellä) p.
0400 744 757
• pastori Kai Selin (eläkkeellä), p. 050 330
50 73
• rovasti Timo Soisalo, p. (09) 349 6599
Pappi päivystää asiakaspalvelussa arkisin
klo 9–14, p. (09) 5845 9635
27
Uspenskin katedraali
Kanavakatu 1, Katajanokka, p. 0207 220 683,
sähköposti: [email protected].
Kirkkoherra isä Markku Salminen, isä
Raimo Huttu, isä Teo Merras, ylidiakoni
isä Juha Lampinen, kanttori-kuoronjohtaja
Jarmo Lehto. Diakoni Heikki Kaski. AVOINNA
kesäaikana (ma-pe klo 9.30-16, la klo 9.3014, su klo 12-15. Juhlapäivinä ja niiden aattoina vain jumalanpalvelusten aikoina.
JUMALANPALVELUK SE T
La 12.6. klo 18 vigilia
Su 13.6. klo 10 liturgia
La 19.6. klo 18 vigilia
Su 20.6. klo 10 liturgia
Johannes Kastajan syntymä
To 24.6. klo 10 liturgia
La 26.6. klo 18 vigilia
Su 27.6. klo 10 liturgia
La 3.7. klo 18 vigilia
Su 4.7. klo 10 liturgia
La 10.7. klo 18 vigilia
Su 11.7. klo 10 liturgia
La 17.7. klo 18 vigilia
Su 18.7. klo 10 liturgia
La 24.7. klo 18 vigilia
Su 25.7. klo 10 liturgia
Ristin esiintuominen
La 31.7. klo 18 vigilia
Su 1.8. klo 10 liturgia ja vedenpyhitys
Kristuksen kirkastuminen
To 5.8. klo 18 vigilia
Pe 6.8. klo 9 liturgia
La 7.8. klo 18 vigilia
Su 8.8. klo 10 liturgia
Pyhän Kolminaisuuden
kirkko
Unioninkatu 31, Kruununhaka, p. 0207 220
649. Pappi isä Aleksei Samoldin, p. 0207 220
650, kanttori Irina Tchervinskij-Matsi, p.
0207 220 652, muu papisto: isä Aleksandre
Björklund, p. 040 550 0103, isä Timo Soisalo
p. 09 349 6599, ylidiakoni Gennadij Stolbow,
p. 040 587 8580.
SLAAVI NKI ELISET JUMALANPALVEL U KSE T
La 12.6. klo 18 vigilia
Su 13.6. klo 10 liturgia
La 19.6. klo 18 vigilia
Su 20.6. klo 10 liturgia
Herran
edelläkävijän
ja
kastajan
Johanneksen syntymä
To 24.6. klo 10 liturgia
La 26.6. klo 18 vigilia
Su 27.6. klo 10 liturgia
Pyhittäjät Sergei ja Herman Valamolaiset
Ma 28.6. klo 9 liturgia sm/sl
Apostolien Pietarin ja Paavalin juhla
Ti 29.6. klo 9 liturgia sm/sl
La 3.7. klo 18 vigilia
Su 4.7. klo 10 liturgia
La 10.7. klo 18 vigilia
Su 11.7. klo 10 liturgia
La 17.7. klo 18 vigilia
Su 18.7. klo 10 liturgia
Pyhittäjä Serafim Sarovilainen
Su 18.7. klo 18 vigilia
Ma 19.7. klo 10 liturgia
La 24.7. klo 18 vigilia
Su 25.7. klo 10 liturgia
Ristin esiintuominen
La 31.7. klo 18 vigilia
Su 1.8. klo 10 liturgia ja vedenpyhitys
Kristuksen kirkastuminen
To 5.8. klo 18 vigilia
Pe 6.8. klo 10 liturgia
La 7.8. klo 18 vigilia
Su 8.8. klo 10 liturgia
Ma 19.7. klo 18 vigilia, sm/sl
Ti 20.7. klo 9.30 vedenpyhitys, sm/sl
Ti 20.7. klo 10 liturgia ja litanioita haudoilla
Tarkemmat palvelustiedot ml. viikonloppupalvelukset osoitteesta: www.kulttuurikeskussofia.fi/fi/kulttuuri/83-jumalanpalvelusohjelma
Helenakoti
ESPOO
Hämeentie 55, p. (09) 2511 1411. Rovasti
Aleksander Korelin slaaviksi.
isä Petri Korhonen, gsm. 0207 220 694,
kanttori isä Petri Hakonen, gsm. 0207 220
695. Muu papisto isä Heikki Huttunen, 040
741 8792.
JUMALANPALVELUKSET
La 19.6. klo 10 liturgia
La 17.7. klo 10 liturgia
Stefanoskoti
Hallatie 2, Tapaninvainio p. 040 5922 066
(talonmies Mikander). Palvelukset ovat
avoinna kaikille.
JUMALANPALVELUKSET
Ma 2.8. klo 10 liturgia
Mellunmäki
M U U TA TOI MI NTAA
Kirkkokahvit su liturgian jälkeen.
Keskiviikkoisin klo 18 akatistos ja ortodoksiakerho.
Kotikirkko
Liisankatu 29 A 4 krs., Kruununhaka
Puh. 0207 220 620 (isännöitsijä).
Ruotsinkieliset palvelukset isä Markku
Salminen, kanttori Tatjana Wilenius, englanninkieliset isä Tapio Rautamäki ja romaniankieliset isä Ioan Durac. Arkipäivien
suomenkielisiä palveluksia toimittavat kaikki seurakunnan papit.
Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen kappeli Korvatunturintie 2, Mellunmäki, p. 0207
220 672. Isä Jyrki Penttonen 0207 220 645,
kanttori Varvara Merras-Häyrynen 0207
220 633, päivystys ke 16 - 18, to 10 - 12 p.
0207 220 645.
JUMALANPALVELUKSET
Ke 9.6. klo 17 ehtoopalvelus
Su 20.6. klo 10 liturgia
Su 4.7. klo 10 liturgia
Su 18.7. klo 10 liturgia
Su 1.8. klo 10 liturgia
Su 8.8. klo 10 liturgia
J UMALANPALVELUK S ET
MUUTA TOIMINTAA
La 7.8. klo 10 liturgia, rom
Hautausmaan Profeetta
Elian kirkko
Lapinlahdentie 2, Ruoholahti. isä Tapio
Rautamäki. p. 0400 338 508, diakoni Taisto
Rikkonen, p. 050 371 6475, kanttori Daria
Balagurin, p. 050 4091664. Palvelukset suomeksi ellei toisin mainita.
J UMALANPALVELUK SET
La 12.6. klo 10 liturgia
La 19.6. klo 10 liturgia
Profeetta Elia
Praasniekka
Kirkkokahvit sunnuntaina liturgian jälkeen.
• Kirkkokuoro kokoontuu joka keskiviikko
Tapiola
Pyhittäjä Herman Alaskalaisen kirkko.
Kaupinkalliontie 2, p. 0207 220 693, [email protected], http://www.espoonortodoksit.fi . Kirkko avoinna ke, to klo 16–18
ja to klo 10–12.
JUMALANPALVELUKS E T
La 12.6. klo 18 ehtoopalvelus
Su 13.6. klo 9 aamupalvelus
Su 13.6. klo 10 liturgia su/ru
La 19.6. klo 18 vigilia
Su 20.6. klo 10 liturgia su/rom
Johannes Kastajan syntymä
To 24.6. klo 10 liturgia
Su 27.6. klo 9 liturgia su/en/kr
Su 4.7. klo 10 liturgia su/sl
Su 11.7. klo 10 liturgia su/ru
Su 18.7. klo 10 liturgia su/rom
Su 25.7. klo 10 liturgia su/en/kr
Su 1.8. klo 10 liturgia su/sl
Kristuksen kirkastuminen
To 5.8. klo 18 vigilia
Pe 6.8. klo 9 liturgia
Su 8.8. klo 10 liturgia su/ru
Pyhittäjä Herman Alaskalainen
praasniekka
Su 8.8. klo 18 ehtoopalvelus, ristisaatto vedenpyhitys
Ma 9.8. klo 10 liturgia
MUUTA TOIMINTA A
Kirkkokahvit su liturgian jälkeen. •
Lisätietoja kirkon ilmoitustaululta sekä
www.espoonortodoksit.fi.
klo 18.
Kulttuurikeskus Sofia
Pyhän viisauden kappeli, Kallvikintie 28,
Vuosaari
Leppävaara
Leppävaaran ev.lut. kirkko, rippikoulusali,
Veräjäkallionkatu 2, 02650 Espoo.
JUMALANPALVELUKSET
Espoon keskus
Jeesuksen rukous -palvelus joka tiistai klo
18.
Aamupalvelus arkisin klo 8.30 ja ehtoopalvelus arkisinklo 17.
Trapesa: Kotikyläntie 5, käynti Kylänraitin
puolelta, Kirkkojärvi
28
JUMALANPALVELUK SET
Su 30.5. klo 10 liturgia
MUUTA TOI MINTAA
•Trapesa Kirkkojärvellä, Kotikyläntie 5, p.
(09) 412 2045, sähköposti: trapesa.info@
saunalahti.fi. Monikulttuurista kerhotoimintaa.
VANTAA
Isä Andreas Larikka, p. 0207 220 646, diakoni Sergei Podschivalow p. 040 749 1560,
kanttori Helena Tchervinskij p. 0207 220
656.
Ke 23.6. klo 18 akatistos
La 26.6. klo 18 vigilia
Su 27.6. klo 10 liturgia
Ke 30.6. klo 18 akatistos
Kazanin ikonin juhla
Praasniekka
Ke 7.7. klo 18 vigilia
To 8.7. klo 10 liturgia
La 10.7. klo 18 vigilia
Su 11.7. klo 10 liturgia
La 17.7. klo 18 vigilia
Su 18.7. klo 10 liturgia
Ke 18.7. klo 18 akatistos
Ke 21.7. klo 18 akatistos
La 24.7. klo 18 vigilia
Su 25.7. klo 10 liturgia
Ke 28.7. klo 18 akatistos
Ke 4.8. klo 18 akatistos
La 7.8. klo 18 vigilia
Su 8.8. klo 10 liturgia
Tikkurila
Kristuksen taivaaseenastumisen kirkko
Läntinen Valkoisenlähteentie 48, p. 0207
220 653. Pappi päivystää to klo 16-18.
Liturgia toimitetaan kaksikielisesti (suomeksi ja slaaviksi) joka kuukauden viimeisenä sunnuntaina.
JUMALANPALVELUK S ET
La 19.6. klo 18 vigilia
Su 20.6. klo 10 liturgia
Johannes Edelläkävijä ja kastaja
To 24.6. klo 8 aamupalvelus ja liturgia
Su 27.6. klo 10 liturgia
Apostolit Pietari ja Paavali
Ti 29.6. klo 8 aamupalvelus ja liturgia
ITÄ- JA KESKIUUSIMAA
Isä Johannes Karhusaari, p. 0207 220 682,
diakoni Erkki Toivonen, p. (09) 291 8382,
diakoni Yrjö Saranpää, kanttori Tatjana
Wilenius p. 0207 220 681.
Porvoo
Kristuksen kirkastumisen kirkko
Vanha Helsingintie 1, p. 0207 220 690.
Kasanilaisen Jumalanäidin ikonin kirkko
Kartanontie 45, p. 0207 220 678.
La 19.6. klo 18 vigilia
Su 20.6. klo 10 liturgia
La 3.7. klo 18 vigilia
Su 4.7. klo 10 liturgia
La 17.7. klo 18 vigilia
Su 18.7. klo 10 liturgia
Kristuksen kirkastuminen, praasniekka
To 5.8. klo 18 vigilia
Pe 6.8. klo 10 liturgia
Klaukkala
Pyhän Nektarioksen kirkko
Kuonomäentie 80, 01800 Klaukkala, p. 0207
220 664, [email protected];
kanttori Minna Bovellan-Järvinen, p. 040 740
0918. Kirkonisännöitsijä Aune Svennevig, p.
0207 220 666.
To 5.8. klo 18 vigilia
Pe 6.8. klo 10 liturgia ja sadon siunaaminen
Kaunisniemi
JUMALANPALVELUK SET
Ke 9.6. klo 18 akatistos
La 12.6. klo 18 vigilia
Su 13.6. klo 10 liturgia
Ke 16.6. klo 18 akatistos
La 19.6. klo 18 vigilia
Su 20.6. klo 10 liturgia
Jumalanpalveluksia toimitetaan leirien,
kurssien ja muiden tapahtumien aikoina.
Tarkempia tietoja palveluksista nuorisotoimistosta p. 0207 220 631 tai [email protected]
LÄNSI-UUSIMAA
Isä Kalevi Kasala, p. 0207 220 659, kanttori Matti Jyrkinen p. 0207 220 660, diakoni
Seppo Pesonen
Lohja
Karjalan valistajien kirkko, Nahkurinkatu 4,
p. 0207 220 658
JUMALANPALVELUKSET
JUMALANPALVELUKSET
Järvenpää
La 3.7. klo 9 liturgia
Su 11.7. klo 10 liturgia
La 17.7. klo 10 liturgia (kriparin päätös)
Su 25.7. klo 9 praasniekkaliturgia
La 31.7. klo 9 liturgia
Pe 6.8. liturgia
Su 8.8. klo 10 liturgia
La 14.8. klo 10 liturgia (kriparin päätös)
Apostoli Jaakobin ja pyhän Annan kirkko
Seurakunnan leirikeskus, Läyliäinenp. 0207
620 503.
Ke 9.6. klo 9 liturgia
Su 20.6. klo 10 liturgia
To 24.6. klo 10 liturgia (kriparin päätös)
29
Metsolan hautausmaa
Kaikkien pyhien tsasouna, Myyryntie
JUMALANPALVELUK SE T
La 3.7. klo 18 vigilia
Su 4.7. klo 10 liturgia
La 31.7. klo 9 liturgia
Kirkkonummi
Pokrovan kirkko, Elfvinginkuja, Jorvas, p.
(09) 221 1400 (puh.luett. karttasivu 32, ruutu 72/61)
JUMALANPALVELUK SE T
La 19.6. klo 18 vigilia*
Su 20.6. klo 10 liturgia*
Tähdellä * merkityt seurakunnan palveluksia, muut veljesyhteisön järjestämiä.
Palvelukset ovat kaikille avoimia.
MUUTA TOIMINTA A
Talkoot la klo 10.
Hanko
Ap.vert. Vladimirin ja Magdalan Marian
kirkko, Täktomintie. Vahtimestari p. 0401681499
J U M ALANPALVELUK SET
La 17.7. klo 18 vigilia
La 17.7. klo 20 litania (Hangon vanha hautausmaa)
Su 18.7. klo 10 liturgia, pieni vedenpyhitys
ja ristisaatto
Services in
english
Kotikirkko, Ss. James and Catherine Church,
Liisankatu 29. Father Tapio Rautamäki.
тел. 0207 220 652. Священник отец Тимо
Сойсало тел. 09 349 6599. Священник
отец Александр Берклунд тел. 040 550
0103, Протодиакон отец Геннадий Столбов
(на пенсии), тел. 040 587 8580.
БОГОСЛУЖЕНИЯ
на церковно-славянском языке
Karkkila
Ev.lut. srk-keskus, Huhdintie 9-11
Nummela
Ev.lut. srk-keskus, Kappelitie 5
J UMALANPALVELUK S ET
La 10.7. klo 18 ehtoopalvelus
Su 11.7. klo 10 liturgia
Pohja
Ev.lut. srk-talo
Flemingintie 6, Pohjankuru
tjänster
på svenska
Helsingfors
Huskyrkan
Elisabetsgatan 29 A, 4. vån. Gudstjänster
förrättas av fader Markku Salminen.
Mariamkören leds av kantor Tatjana
Wilenius, tel. 0207 220 681.
GUD S TJ ÄN STER
Varje månads första veckoslut firas som regel vigilia på lördag kl 18 och liturgi på söndag kl 10
D e n Heliga Treenighetskyrkan
Unionsg. 31, Kronohagen
Esbo
КАЛЕНДАРЬ
БОГОСЛУЖЕНИЙ
ДУХОВЕНСТВО
Дежурный священник принимает в канцелярии c 9 до 14 ч.
•Адрес: Liisankatu 29, Хельсинки
•Тел. 09-5845 9635
•Электронная почта: paivystaja.helsinki@
ort.fi
Дежурство на русском языке
•В Свято-Троицкой церкви (Unioininkatu
31) по вторникам с 9.00 до 14.00, тел. 0207
220 649.
•В приходском доме (Unioninkatu 39 A, 10й этаж) по четвергам с 12.30 до 15.30; тел.
0207 220 614, 0207 220 649.
•В приходском центре Меллунмяки по
средам с 14 до 17 ч., тел. 0207 220 672.
•Русскоязычный священник прихода, тел.
0207 220 650.
Канцелярия прихода
Адрес: Helsingin ortodoksinen seurakunta,
Liisankatu 29, 00170 Helsinki
Канцелярия открыта: Пн-Пт 9.00-14.00
•Настоятель прихода отец Маркку
Салминен, тел. 0207 220 603, электронная почта: [email protected]
•Секретарь настоятеля Анне Лехто, тел.
0207 220 605, электронная почта: anne.
[email protected]
Хельсинки
Успенский кафедральный
собор
Kanavakatu 1, Katajanokka, тел. 0207 220 683.
Den Helige Herman av Alaskas kapell,
Studiegränden 2, Hagalund, tel. 0207 220 693.
GUD STJ Ä N STER
Andra söndagen i månaden svenska inslag
i liturgin.
Свято-Троицкая церковь
Unioninkatu 31, Kruununhaka, тел. 0207
220 649. Русскоязычный священник
приходa Алексей Самолдин тел. 0207
220 650. Регент Ирина Червинский-Матси
30
Сб 12.6. в 18 ч. всенощная
Вс 13.6. в 10 ч. Литургия
Сб 19.6. в 18 ч. всенощная
Вс 20.6. в 10 ч. Литургия
Рождество честного славного Пророла,
Предтечи и Крестителя Господня Иоанна
Чт 24.6. в 10 ч. Литургия
Сб 26.6. в 18 ч. всенощная
Вс 27.6. в 10 ч. Литургия
Пн 28.6. в 9 ч. Литургия фин./слав.
Апостолов Петра и Павла
Вт 29.6. в 9 ч. литургия фин./слав.
Сб 3.7. в 18 ч. всенощная
Вс 4.7. в 10 ч. Литургия
Сб 10.7. в 18 ч. всенощная
Вс 11.7. в 10 ч. Литургия
Сб 17.7. в 18 ч. всенощная
Вс 18.7. в 10 ч. Литургия
Вс 18.7. в 18 ч. всенощная
Обретение мощей прп. Серафима
Саровского чудотворца
Пн 19.7. в 10 ч. Литургия
Пророка Илии
Пн 19.7. в 18 ч. всенощная на кладбище
Вт 20.7. в 9.30 ч. водоосвещение и в 10 ч.
Литургия на кладбище
Сб 24.7. в 18 ч. всенощная
Вс 25.7. в 10 ч. Литургия
Прпп. Сергия и Германа Валаамских
Сб 31.7. в 18 ч. всенощная
Вс 1.8. в 10 ч. Литургия и водоосвещение
Преображение Господа Бога
Чт 5.8. в 18 ч. всенощная
Пт 6.8. в 10 ч. Литургия
Сб 7.8. в 18 ч. всенощная
Вс 8.8. в 10 ч. Литургия
ДЕЯТЕЛЬНОСТЬ
• Чаепитие после литургии по воскресеньям ок. 12 ч.
Храм при доме для
престарелых
Hämeentie 55, тел. (09) 2511 1411.
Священник отец Александр Корелин.
БОГОСЛУЖЕНИЯ
на церковно-славянском языке
Сб 19.6. в 10 ч. Литургия
Сб 17.7. в 10 ч. Литургия
Церковь прор. Илии
на кладбище
Lapinlahdentie 2, Ruoholahti, тел. 0207 620
500.
Пророк Илия
Пн 19.7. в 18 ч. всенощная
Вт 20.7. в 9.30 ч. водоосвещение и в 10 ч.
Литургия
Приходской центр в
Meллунмяки
Часовня прп. Александра Свирского
Korvatunturintie 2, Mellunmäki, тел. 0207 220
672. Священник отец Юрки Пенттонен,
тел. 0207 220 645.
БОГОСЛУЖЕНИЯ
В субботу в 18 ч. и воскресенье в 10 ч. по
четным неделям служба ведется на финском и русском языках. Но нечетным неделям в среду в 17 ч. служится вечерня
на финском и русском языке.
Вантаа
Спасо-Вознесенская
церковь в Тиккурила
Läntinen Valkoisenlähteentie 48, тел. 0207
220 653, факс 0207 220 657.
Священник: архимандрит отец Андреас
Ларикка, тел. 0207 220 646. Регент Хелена
Червинская, тел. 0207 220 656. Диакон
отец Сергей Подшивалов, тел. 040 749
1560.
БОГОСЛУЖЕНИЯ
В последнее воскресенье месяца Литургия
на финском и церковно-славянском языках.
ДЕЯТЕЛЬНОСТЬ
• Священник дежурит в церкви по вторникам с 16 до 18 ч. Русским языком в храме владеет диакон о. Сергей Подшивалов.
• Чаепитие по воскресеньям после литургии.
• По четвергам
после службы возможность беседы с отцом Виктором
Максимовским.
ДЕЯТЕЛЬНОСТЬ
• Священник дежурит по средам с 16 до
18 ч. и по четвергам с 10 до 12 ч.
• Русскоязычное дежурство по средам с
14 до 17 ч. Тел. 0207 220 672, 0207 220 614.
ПРИХОДСКАЯ
ЖИЗНЬ
Культурный центр София
Православные радиопрограммы
Радио Спутник
Часовня Святой Софии
Kallvikintie 28, Вуосаари
БОГОСЛУЖЕНИЯ
По субботам служится литургия на финском и русском языках.
.
Эспоо
Церковь прп. Германа
Аляскинского в Тапиола
Kaupinkalliontie 2, Tapiola, тел. 0207 220
693, факс 0207 220 696; tapiolan.kirkko@
ort.fi, www.espoonortodoksit.fi
Священники: отец Петри Корхонен, тел.
0207 220 694; отец Хейкки Хуттунен, тел.
040 741 8792.
Священник дежурит в церкви по четвергам с 10 до 12 ч.
БОГОСЛУЖЕНИЯ
В первое воскресенье месяца служба на
финском и русском языке.
Хельсинки 106,9 ФМ
Порво 88,4 ФМ
ТВОРИ
ДОБРО.
Радиопрограмма
Хельсингфорского православного прихода.
Ведущий: отец Александр.
Cуббота- 8.50
Воскресенье - 12.50.
ГОЛОСА ДРУЗЕЙ. Радиопрограмма друзей
Хельсингфорского прихода.
Ведущая: Людмила Устинова.
Воскресенье - 8.50.
Свято-Троицкая церковь
Unioninkatu 31, Kruununhaka, тел. 0207 220
649
• Начальная группа православного песнопения для взрослых и детей старшего
возраста по пятницам с 15 до 17 ч. Рук.
Виктория Меерсон, тел. 040 728 6465.
• Детский ансамбль русской народной музыки. Приглашаются ребята от 6 до 15
лет. Запись у рук. Лилии Мельниковой,
тел. 040 5799 144.
• Группа помощи одиноким и престарелым
31
людям, нуждающимся в духовной поддержке, тел. 0207 220 649 (Чт 12.30-15.30).
Центр «Трапеза»
Kotikyläntie 5, Espoon keskus, тел.. (09)
4122 045, www.trapesa.com
Кружки на русском языке; www.samovaari.
com
Праздничный календарь
Службы на финском
Ярвенпяя
Церковь иконы Казанской Богородицы
Kartanontie 45,
p. 0207 220 678
Праздник иконы Казанской Богородицы
Ср 7.7. в 18 часов всенощница
Чт 8.7. в 10 часов литургия
Церковь пророка Илии у кладбища
Lapinlahdentie 2, Ruoholahti
Пн 19.7. в 18 часов всенощница
Вт 20.7. в 9.30 освящение вод и Литургия
Вт 20.7. в 15-18 молебен на погосте
Порвоо Церковь
преображения Христова
Tattarinmalmi,
p. 0207 220 690
Пт 6.8. в 10 Литургия
Меллунмяки
Часовня освятителя Александра
Korvatunturintie 2, Mellunmäki,
p. 0207 220 672.
Вс 29.8. в 18 часов всенощница
Пн 30.8. в 10 часов малое освящение вод
и праздничная Литургия
Успенский кафедраль
Kanavakatu 1, Katajanokka
Успение Богоматери Праздник
Сб 14.8. в 18 часов всенощница
Вс 15.8. в 10 часов Литургия, крестный ход
и освящение вод
Diakonia
Diakoniatoimisto Unioninkatu 39 , sisäpiha, p. (09) 5845 9633
www.helsinginortodoksinenseurakunta.fi, [email protected]
Diakoniatyö toivottaa hyvää ja aurinkoista kesää!
Kerhot ovat kesätauolla.
DIAKONIAN VIRKISTYSLEIRI
Diakoniatoimen perinteinen virkistysleiri Lopen Läyliäisissä,
Kaunisniemen leirikeskuksessa 17.-21.8.2010. Leirin hinta on
100 euroa, sisältäen yhteiskuljetuksen, majoituksen ja ruokailut.
Ilmoittautumiset viimeistään 31.7.
mennessä diakoniatoimiston päivystysnumeroon arkisin klo 9-16
välisenä aikana puh. 09 5845 9633.
Kaikille ilmoittautuneille lähetetään ennen leirin alkua kirje, jossa tarkemmat tiedot leiriin liittyen.
PYHIINVAELLUSMATKA
PETSERIIN JA TARTOON 27.30.8.2010
Diakoniatyön
pyhiinvaellusmatka suuntautuu tänä vuonna
Petseriin, Värskaan ja Tartoon.
Matkan hinta on 360 euroa, josta maksetaan 1.7 mennessä ennakkomaksu 100 euroa ja loput 260 euroa 27.7 mennessä.
Matkan hintaan sisältyy aamiainen, 6 ateriaa, 1 päiväkahvi menomatkalla, majoitus kahden
hengen huoneissa. Yhden hengen huoneen hinta on 50 euroa. Bussi on käytössämme koko
matkan ajan Helsingistä lähtien.
Matka edellyttää kohteissa omatoimisuutta ja liikkumista jalan.
Vastuullisena matkanjärjestäjänä
Pohjolan Matka Oy. Muistathan,
että passin pitää olla voimassa vähintään puoli vuotta matkan jälkeen. Matkalle tarvitaan ryhmäviisumi Venäjälle, jonka matkatoimisto hoitaa, ja josta saatte ilmoittautumisen yhteydessä lisää tietoja.
Matkavakuutus pitää olla viisumia
varten. Ilmoittautumiset matkatoimistoon Pohjolan Matka Oy
ma-pe klo 9-17 puh. 0201 303333.
PÄIVYSTYKSET
Diakoniatoimisto, Unioninkatu
39, sisäpiha. Puh. 09 5845 9633.
Käyntipäivystystä ei ole kesän aikana. Puhelinpäivystys arkisin klo
9-16.
YHTEYSTIEDOT
Sähköposti: diakonia.helsinki@ort.
fi Kaikilla työntekijöillä on oma
sähköpostiosoite muotoa etunimi.
[email protected]
Diakoniasta vastaava pappi
isä Teo Merras 040 540 3200
Ylidiakoni isä Juha Lampinen 040
527 9580
Diakoniatyöntekijät:
Kari Hartikka 040 703 4616
Ilona Lehmus 040 357 3981
Valentina Lobia 040 832 8722
Marina Närhi 040 587 7191
Taisia Pohjola 040 583 2915
LOMAT
Kari Hartikka
28.6. - 3.7. ja 26.7. - 15.8.2010
Ilona Lehmus
19. - 25.7. ja 30.8. - 12.9.2010
Marina Närhi
7.6.-18.7.2010
Taisia Pohjola
15.-25.6.2010
32
(09) 5845 9642
Minne mennä
HELSINKI
TIISTAISEURA
Tiisatiseura on kesätauolla. Toiminta jatkuu syksyllä 14.9.
SURURYHMÄ LÄHEISENSÄ
MENETTÄNEILLE
Seuraavan kerran torstaina 26.8. klo 16
diakoniatoimistossa. Osoite: Unioninkatu 39, sisäpiha. Yhteystiedot: Tatjana
Wilenius 040 706 7744, Okko Balagurin
040 540 6377.
MELLUNMÄKI
Mellunmäen
toimintakeskuksen
5-vuotisjuhla 29.-30.8.
Juhla järjestetään pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen praasniekan yhteydessä.
Sunnuntaina 29.8. liturgia klo 10 ja koko
päivän erilaista juhlaohjelmaa mm. kirkkomusiikkikonsertti. Juhlavigilia klo 18 ja
teeilta. Maanantaina 30.8. klo 9.30 pieni
vedenpyhitys, liturgia ja ristisaatto. Liturgian jälkeen kirkkokahvit ja juhlahetki.
Pyhiinvaellusmatka
Aleksanteri Syväriläisen
luostariin
Itä-Helsingin ortodoksit ry järjestää bussimatkan Syvärille Pyhittäjä Aleksanteri Syväriläisen luostariin 16. - 19.9.2010
(torstai-sunnuntai). Matkan hengellisenä
johtajana toimii isä Jyrki Penttonen.
Matkan hinta ryhmäviisumilla on 350420 € osallistujien lukumäärästä riippuen. Hinta sisältää majoituksen 2h huoneissa Staraja Sloboda -hotellissa luostarin vieressä, aamiaiset ja kolme päivällistä sekä luostariin ja lähiseutujen kiinnostaviin kohteisiin tutustumista. Tarkempaa
tietoa matkasta on Itä-Helsingin ortodoksit ry:n nettisivuilla www.itahelsinginortodoksitnet.
Sitovat ilmoittautumiset viimeistään
31.7.2010 Raila Hokkaselle sähköpostitse [email protected], puhelimitse 050 5435957 tai Mellunmäen kappelilla olevaan ilmoittautumislistaan.
ESPOO
TRAPESA
Kerhotoiminta
Kerhotoiminta alkaa pääsääntöisesti
syyskuussa. Mellunmäessä toimii kirkkokuoro, katekumenikerho, perhekerho,
lasten sunnuntaikerho, monikulttuurinen
Casa-kerho ja uutena aloittaa ortodoksiakerho. Myös venäjänkielistä toimintaa
suunnitellaan. Lisätietoja isä Jyrkiltä p.
0207220645 ja Varvara-kanttorilta
p.0207220633.
Tervetuloa osallistumaan monikulttuuriseen kerhotoimintaan!
Toimintakeskus Trapesa, Kotikyläntie 5,
02770 Espoo. Lisätietoja: puh. (09) 412
2045, s-posti: [email protected]
LÄNSI-UUSIMAA
MIESMYLLY
Miehille tarkoitettu piiri, joka kokoon33
tuu erikseen sovittavina aikoina erikseen sovittavissa paikoissa ympäri Länsi-Uusimaata ja muuallakin. Toiminta: äijien juttuja ortodoksisessa hengessä.
Kiinnostuneet miehet, tervetuloa! Lisätietoja kanttori Matti Jyrkinen, p. 0207
220 660.
NAISTEN PIIRI
Lisätietoja Pirkko Siili, gsm. 0400 782
144.
NUMMELA
Tiistaiseura
on kesälomalla kesä-elokuun ajan.
Torimyyntiä
Nummelan torilla lauantaisin tilanteen,
sään ja innostuksen mukaan Torimyynnistä tiedotetaan paikallislehtien seurapalstoilla.
Vuosisatamarkkinat
Osallistutaan tänäkin vuonna vuosisatamarkkinoille, jotka pidetään la 21.8.
Vihdin kirkonkylässä. Myynnissä on tuttuja leivonnaisia, ortodoksista esineistöä
ja toki arpoja. Markkinoiden tuotto tsasounarahastoon.
Praasniekka
Laita kestomuistiin: tulevan tsasounan
praasniekkaa vietetään ti- ke 7.-8.9.
Lisätietoja toiminnasta: www.vihdinnummelanortodoksit.fi.
Tsasounan rakennusrahasto: LUSP
400615-227719. Tilin haltija VihdinNummelan Ortodoksit ry.
Valtakunnallinen varainkeräys: Sampo
880007-10194775, viite 18856, tilin haltija PSHV. Keräyslupa OKH113A.
sOFIA
KURSSEJA
Terapeuttisen kuvailmaisun työpajama-pe 26.-30.7.
Työpajassa toteutetaan kuvallista ilmaisua terapeuttisessa hengessä. Ohjaajana
toimii taideterapeutti, kuvataideopettaja,
Meri-Helga Mantere.
Pilates-kesäkurssi ma-to 26.7.29.7.2010
SEMINAAREJA
Hiljentymisseminari pe-su 10.-12.9
Hiljentymisviikonlopun ohjelma koostuu
palveluksista, luennoista, yhteisistä aterioista ja omaehtoisesta hiljentymisestä.
Authority and obedience: ”The
Religious Source of the Political
System in the Byzantine East and
the Latin west.” la-su 18.-19.9.
Ohjelmamuutokset mahdollisia
Lisätietoja: www.kulttuurikeskussofia.fi/
fi/kulttuuri/seminaarit
Ilmoittautumiset: 010- 277900 tai [email protected]
NÄYTTELYT
Ulla Vaajakallion näyttely ”Ikoneja ja kirjankuvituksia” jatkuu elokuun loppuun
asti.
Markku Kolehmainen ”Maalauksia ja
muotokuvia” 1.9.-30.11.
Joukolla Sofiaan!
Kaupungin bussilla pääsee maaliskuun
2010 alusta alkaen Sofiaan.
Helsingin seudun liikenne aloittaa Jouko-kaupunginosalinjalla J98 liikennöinnin
Vuosaaren metroasemalta kulttuurikeskus Sofiaan. Sofiasta pääsee samalla pikkubussilla Rastilan metroasemalle.
Liikenne on alkuvaiheessa arkipäivisin
kerran tunnissa. Tavoitteena on jatkossa
bussilinjan vuorojen lisääminen.
Linjan J98 aikataulut ja reittikartan löydät Helsingin seudun liikenteen kotisivuilta osoitteesta www.hsl.fi.
MUUT
KARULA PÄRAST RY
Olemme perustaneet yhdistyksen, joka
kerää varoja ja tekeviä käsiä tukemaan
Karulan leirikeskuksen toimintaa.
Otamme vastaan niin rahalahjoituksia,
remonttitarpeita kuin ahkeran työpanoksen talkoisiin. Tulevaisuudessa järjestämme myös kahvituksia ym. yhdistystoimintaa. Mukaan pääsee rekisteröitymismaksulla 5euroa.
Ota yhteyttä [email protected]. Teretulemast! Karula pärast ry
johtokunta Maria & Risto Asikainen,
Simo Haavisto pankkiyhteys 80009710160569.
ORTODOKSIMATKA
ISRAELIIN 10.10.-17.10.2010
Koe ortodoksinen Pyhä Maa ja P. Katariinan luostarin ajaton henkisyys Siinailla. Reitti: Eilat-Siinai-Eilat-(Kuollut meri)- Jerusalem-Tiberias. Matka on kaikille avoin ja hinta tarkentuu kesällä. Tervetuloa - Shalom! Vastuullinen matkanjärjestäjä on Toiviomatkat, matkanjohtaja-opas yhdeksänkertainen Lähi-Idän veteraani, dos. , TT Jyrki Loima 050-516
9922 (jyrki.loima@gmailcom).
PYHIINVAELLUSMATKA DIVEJEVON LUOSTARIIN SERAFIM
SAROVILAISEN PYHÄINJÄÄNNÖKSILLE
Ajankohta: 7 - 12.8.2010.
Hinta: 695 e, joka sisältää junamatkat
Helsinki - Moskova ? Helsinki, (2 lk),
majoitus Divejevossa hotellissa 3 yötä.
Puolihoito perillä.. Tutustuminen luostariin ja sen kirkkoihin ja pyhiin lähteisiin.
Serafim Sarovilaisen ja luostarin johtajien sekä Kristuksen tähden houkkien
pyhäinjäännösten kunnioittaminen. Jumalanäidin polku. Muroman kaupunki ja
luostarit, Arzamasin kaupunki ja Pyhän
Nikolaoksen luostari. Vladimirin kau34
punki ja Vladimirin katedraali. Kuljetukset perillä. Hengellinen matkanjohtaja
isä Viktor Porokara.
Kyselyt ja ilmoittautumiset Arja Frimanille, puh. 050- 349 4065 tai sähköposti [email protected].
TALKOOMATKA
KONEVITSAN LUOSTARIIN
25.7.-1.8.2010
Hinta 130 e + viisumi, Konevitsa ry:n jäsenille 110 e + viisumi
Ilmoittautumiset Marja Rautavalle p.
0503642189
[email protected]
Pyhiinvaellusmatka
Laatokan Valamoon
Helsingistä 5-8.8.2010.
Matka tehdään linja-autolla niin, että jo
5.8. majoitutaan Valamossa Luostarihotellissa. Matkalla mukana isä Kalevi Kasala.
Matkan hinta: 370 e + ryhmäviisumi 42
e /hlö.
Ilmoittautumiset Arja Frimanille, puh.
050- 239 4065.
Stefanoskodin
Praasniekka
Sunnuntaina 01.08.2010 klo 15.00
Ehtoopalvelus ja vedenpyhitys
Palveluksen jälkeen Praasniekka-juhla
grillitasanteella.
Karjalaista laulua
Helsingissä
70 vuotta täyttävä Karjalan liitto viettää
juhlavuottaan järjestämällä valtakunnalliset kesäjuhlansa Karjalaisina Laulujuhlina. Teemana on kuorolaulu ja musiikki.
Tarjolla on mm. kuorokavalkadi ja yhteislaulutilaisuuksia. Tapahtuma järjestetään Helsingissä 17. – 20. 6. ja sen erityisvieraina ovat lapset.
Juhlaviikonloppuna on myös useita hengellisiä tapahtumia. Vieraat voivat osallistua Uspenskin katedraalissa vigiliaan
lauantaina 19.6. klo 18. ja liturgiaan Uspenskin katedraalissa sunnuntaina 20.6.
klo 10. Vigilian ja messun toimittaa arkkipiispa Leo. Osa liturgiasta on karjalan
kielellä.
Lisätietoa Karjalaisten Laulujuhlilta saa
osoitteesta www.karjalanliitto.fi.
Ortodoksinen
osuuskunta hakee
Ovatko tilaustietosi
ajan tasalla?
aktiivijäseniä
Osuuskunta pyrkii työllistämään vajaakuntoisia ja työttömiä sekä eläkeläisiä, joilla tarmoa vielä riittää. Tavoitteena on myös järjestää sivuansioita
ja kesätöitä opiskelijoille ja koululaisille. Osuuskunta toimii yhteistyössä
seurakunnan diakoniatyön kanssa.
Tiedustelut ja yhteydenotot:
[email protected]/p. 0415238513
Jos muutat, Ortodoksiviestisi tulee automaattisesti uuteen osoitteeseen, mikäli olet ilmoittanut osoitteenmuutoksestasi maistraattiin.
Seurakunnan jäsenille lehti tulee ilmaiseksi, muuten vuoden tilaus maksaa
28 euroa. Seurakuntaan kuulumattomat voivat tilata lehden soittamalla asiakaspalveluun tai laittamalla viestin asiakaspalvelun sähköpostiin. Viestissä on
mainittava yhteystiedot puhelinnumeroineen, lehden tilauksen kesto (vuoden
määräajaksi tai kestotilauksena) ja laskutusosoite, jos se on muu kuin jakeluosoite.
Jos olet vastikään liittynyt kirkkoon, ja lehti on tullut sinulle maksullisena,
on hyvä ilmoittaa asiakaspalveluun kirkkoon liittymisestä. Saat jatkossa lehtesi
automaattisesti ilmaiseksi.
Jos seurakunnan jäsen kuolee, lehti lakkaa automaattisesti tulemasta. Jos
lehden on tilannut muu kuin seurakuntalainen, on lehden tulon lakkauttamisesta ilmoitettava asiakaspalveluun.
Kaikissa lehden tilaukseen liittyvissä asioissa auttaa asiakaspalvelu: p. 0207
220 600
[email protected]
Kesäkeräyksellä
voimaa Etiopian
naisille
Ortaidin kesäkeräyksellä kehitetään naisten tulonhankintamahdollisuuksia ja parannetaan naisten asemaa Haikissa,
Etiopian maaseudulla.
Tue Haikin naisia lahjoittamalla Ortaidin kesäkeräykseen.
Keräysaika: 1.6.-31.8.2010
Keräystili:
OP, 548005-223308
Viite: 12030
Keräyslupa:
POHAD-no/2010/377
kuva: Hanna Järvinen
35
Seurakunnan osoitteet ja puhelinnumerot
sähköpostiosoitteet ovat muotoa [email protected]
asiakaspalvelu
Liisankatu 29, 00170 Helsinki
Avoinna ma–pe 9–14
☎ 0207 220 600, faksi 0207 220 618
[email protected]
Kirkkoherra
Markku Salminen ☎ 0207 220 603
Kirkkoherran sihteeri
Anne Lehto ☎ 0207 220 605
Päivystävä pappi
☎ (09) 5845 9635 ark. 9–14
[email protected]
hallintopäällikkö
Marjatta Viirto ☎ 0207 220 608
Kiinteistöpäällikkö
Jorma Rouhiainen
☎ 0207 220 615
Isännöitsijä
Eero Röynä ☎ 0207 220 616
Tiedottaja
Timo Mertanen ☎ 0207 220 620
uskonnonopetussihteeri
Kaarina Lyhykäinen ☎ 0207 220 621
Taloustoimisto ☎ 0207 220 610,
0207 220 611, faksi 0207 220 618
Nuorisotoimisto
Unioninkatu 39 A 1, 00170 Helsinki
☎ 0207 220 631, faksi 0207 220 618
[email protected]
www.ort.fi/helnuori
Leirikeskus Kaunisniemi
Kaunisniementie 18, 12600 Läyliäinen
☎ 0207 620 503
Diakoniatyö Unioninkatu
39 (sisäpiha) ☎ (09) 5845 9633
[email protected]
Auttava puhelin
Puhelinpäivystys ti, pe, la klo 18–22
☎ (09) 5845 9642
www.ortodoksiviesti.fi Seurakuntakirjasto Liisankatu
29 A, 2 krs.
☎ 0207 220 642, avoinna ti klo 10–
15, ke klo 15–19 ja to klo 15–19.
Seurakuntasali Unioninkatu 39
(sisäpiha), ☎ 0207 220 629
Hautausmaa
Lapinlahdentie 2,
vahtimestari ☎ 0207 620502
kansainvälinen yhteisö
St.Isaac of Nineveh, Unioninkatu
39 A, 10 krs. ☎ 0207 220 644
Ortodoksiviesti
Liisankatu 29 A 2, 00170 Helsinki
☎ 0207 220 619
[email protected]
www.ortodoksiviesti.fi
Lehden tilaukset ja
osoitteenmuutokset ☎ 0207 220 600
36
www.hos.fi