Katso yritysesitteemme

KUMPPANISI
verkottuneessa maailmassa
2
PCP Partner Oy on vuonna
1993 perustettu itsenäinen,
työntekijöidensä omistama ITyritys. Kuluneiden 20 vuoden
aikana roolimme alkuaikojen
tehokkaasta IT-laitetoimittajasta on hioutunut osaavaksi
IT-ratkaisutoimittajaksi.
Pyrkimyksenämme on toimittaa
asiakkaillemme asiantuntijapalveluita ja IT-järjestelmiä, jotka
tukevat heidän liiketoimintaansa. Kunnianhimoinen tavoitteemme on todella ymmärtää
asiakkaidemme ydinliiketoimintaa ja IT-ratkaisujen roolia sen
osana. Kuten missiossamme
toteamme; mahdollistamme
asiakkaidemme liiketoiminnalle
kekseliäitä tapoja tehostaa ja
varmistaa toiminnan jatkuvuus
sekä parantaa käyttökokemusta
ja toiminnallisen laadun mitattavuutta.
Henkilökohtainen, joustava asiakaspalvelu on aina ollut toimintamme
perusperiaate. Siitä olemme saaneet
asiakkailtamme positiivista palautetta ja sitä haluamme myös jatkuvasti kehittää. Kuten tiedämme,
IT-teknologia kehittyy ja uudistuu
erittäin nopeasti. Ajan hermolla
pysyminen ja osaamisen ylläpito
vaativat niin asiantuntijoiden kuin
muidenkin asiakaspalvelutehtävissä olevien henkilöiden jatkuvaa
kouluttautumista. Henkilöstön kehittäminen ja osaaminen on meille
elinehto ja jatkuvuuden tae.
Monet pitkäaikaiset asiakassuhteemme sekä uudet asiakkuutemme
osoittavat meille onnistuneemme
tavoitteidemme toteuttamisessa.
Työntekijämme ovat sitoutuneita
ja halukkaita kehittymään nopeatempoisella toimialalla. Uskomme,
että näillä eväillä pärjäämme myös
tulevaisuudessa.
Tässä lehtisessä esittelemme asiakasreferenssien avulla keskeisiä palvelutuotteitamme, jotka osaltaan
kuvastavat toimintamme tavoitetta
luoda asiakkaillemme jatkuvasti kehittyvä kustannustehokas, valvottu
ja hallittu IT ympäristö.
Tervetuloa tutustumaan palveluihimme, joista annamme mielellämme lisätietoa!
Yhteistyöterveisin
Hannu Tuutti
Hallituksen puheenjohtaja
TYYLIKKÄÄSTI
ERILAINEN
3
YHDISTÄ
FYYSINEN JA VIRTUAALINEN
Esittelyssä SymantecTM NetBackupTM 7.5 ja Backup ExecTM 2012
PAREMPAA VARMUUSKOPIOINTIA KAIKILLE.
4
Empower Oy on monikansallinen
palveluyritys, joka toimittaa
energia-, tietoliikenne- ja teollisuussektoreiden rakentamis-,
ylläpito- ja asiantuntijapalveluita.
Empowerin laaja It-ympäristö
käsittää lähes 2000 työasemaa
yli 50 toimipisteessä. PCP
Partner Oy huolehtii Empowerin
työasemista, ylläpidosta, päivityksestä ja ohjelmistopaketeista.
Käyttäjätuki hoituu helposti ja
tehokkaasti servicedeskin kautta.
Valtakunnallinen, useita kymmeniä lähitukipisteitä käsittävä
palvelu tuo lähituen asiakkaan
toimipisteisiin. Niinpä konkreettinen tuki on nopeasti paikalla.
Lisäksi käyttäjiä palvellaan sujuvalla etätuella. Nopean avun saa
yrityskohtaisesta palvelunumerosta, johon vastaa aina
asiantunteva asiakasneuvoja.
PCP Partnerin työasemakohtaisesti kiinteä hinnoittelu mahdollistaa
palvelun tarkan budjetoinnin. Kilpailukykyinen hinta räätälöidään
asiakkaan yksilökohtaisen tarpeen
mukaan, ja se sisältää etä- ja lähituen asiakkaan toimiston aukioloaikojen puitteissa, tarvittaessa vaikka
vuorokauden ympäri. Joustavan ja
tehokkaan palvelun avulla yli 90 %
Käyttäjätuen tärkein tehtävä on varmistaa, että asiakas
voi hoitaa oman työnsä sujuvasti. PCP Partner Oy:ltä avun
saa yhdestä numerosta joustavasti, asiakkaan omien
aukioloaikojen mukaan.
Käyttäjätuesta nopea apu
ongelmatilanteista ratkaistaan lähes välittömästi. Tavoitteena on
saada käyttäjä takaisin töihin niin
pian kuin mahdollista. Kun ongelma voidaan hoitaa puhelun aikana,
työntekijöiden aikaa säästyy ja tukipalvelun hinta pysyy edullisena. Lyhyt ja tehokas palveluketju säästää
kaikkien resursseja.
5
Ohjelmallisista työkaluista
Microsoft Lync on ylitse muiden.
Palavereihin varatut ajat ovat
puolittuneet, kun niitä varten
ei enää tarvitse siirtyä paikasta
toiseen. Erityisesti se, että palavereja voidaan järjestää pikaiseenkin tarpeeseen, nopeuttaa
asioiden etenemistä. Paikallaolotieto auttaa asioiden käsittelyä huomattavasti, ja kysymyksiin
saa vastauksen välittömästi.
Sähköpostin käyttö on vähentynyt oleellisesti, kun kaikkia
keskusteluja ei enää tarvitse
käydä ”kirjeitse”.
Henri Jacobsson
Production Director, ICT
Empower Oy
Voit jakaa työpöytäsi sisällön
työtovereillesi minne päin maailmaa
tahansa
Mahdollistaa pikaviestiyhteydet
kaikkien sidosryhmien kanssa – muiden
käyttämästä pikaviestimestä riippumatta
Läsnäolotiedon avulla tarkistat
helposti kuka on vapaana ja pystyy
auttamaan
Skills Search
-toiminnon avulla selvität
nopeasti tarvittavan
asiantuntijan
Hoida konferenssipuhelut helposti –
laiteriippumattomasti
Tapaa asiakkaasi kasvotusten – vaikka
he olisivat 1000 kilometrin päässä
KOMM
U
NIKO INN I N K ESKIPISTEESSÄ
Tämä piirros on tarkoitettu vain tiedoksi. MICROSOFT EI MYÖNNÄ TÄSSÄ ASIAKIRJASSA MITÄÄN TAKUITA, EI NIMENOMAISIA EIKÄ OLETETTUJA.
6
OpusCapita auttaa organisaatioita kehittymään ketterämmiksi, tehokkaammiksi
ja tuottavammaksi automatisoimalla kassavirtoja. Yrityksellä on lähes 30 vuoden
kokemus keskitetyistä likviditeetinhallinnan järjestelmistä sekä niitä tukevista
rahoituksen ja sähköisen laskunkäsittelyn ratkaisuista.
Järjestelmiemme taustalla
toimiva teknologia on
haastavaa, ja voimakkaasti
teknologisella alalla toimintojen ylläpitoon ja kehittämiseen on löydettävä oikeita
ratkaisuja. Kun tutustuimme
PCP Partner Oy:n ValHalratkaisuun, ymmärsimme
nopeasti, että se on juuri
meidän juttu. Joustavalla
ratkaisulla olemme saaneet
erittäin hyvän näkyvyyden
koko infrastruktuuriimme.
Vikatilanteiden paikantaminen on helpottunut oleellisesti, jonka johdosta vika/
selvitys-prosessien läpivienti
on nopeutunut selvästi. Tämä
tietysti tarkoittaa suurem-
paa asiakastyytyväisyyttä,
puhutaan sitten sisäisistä
tai ulkoisista asiakkaista.
ValHal-tuotteen avulla saadaan näkyvyys myös yrityksen
teknologisiin prosesseihin,
eli Business logiikkaan.
Prosessien toiminta saadaan
visualisoitua ja tieto välitettyä
niille henkilöille, joille tieto
on tärkeää. OpusCapitan
voimakkaasti teknologisella
pelikentällä on erittäin suuri
merkitys tiedon tuottamiselle eri lähteistä. Jatkossa
uskomme, että pilvipalvelun
yleistyessä on erittäin tärkeää
koota kaikki yritystoimintaan
liittyvät kriittiset järjestelmät yhden sateenvarjon alle.
Sateenvarjon avulla raportoidaan, mitataan ja valvotaan
kaikkea toimintaa. Juuri tällainen tuote on PCP Partner
Oy:n ValHal.
Kai Niskanen
Tietohallintojohtaja,
OpusCapita
Häiriötilanteet hallintaan
PCP ValHal on jaettu neljään tasoon.
• Ensimmäinen taso
mittaa ja valvoo verkkolaitteiden ja palvelinten
suorituskykyä.
• Toinen taso monitoroi
ja mittaa palvelujen
käytettävyyttä useasta
eri suunnasta.
• Kolmas taso muodostuu
business logiikan valvonnasta.
• Neljännellä tasolla
luodaan virtualisoituja
käyttäjiä, jotka mittaavat
asiakkaiden saamaa käyttökokemusta yrityksen
järjestelmistä.
Kaikki tasot suoritetaan agentti-ohjelmistoja asentamatta.
Kaikesta valvottavista asioista säilyy mittaushistoria 365
päivää, joten järjestelmien kehitys pohjautuu mitattaviin
faktoihin. Yritysjohtoa kiinnostaa näkyvyys business logiikkaan sekä tietysti se, että loppuasiakkaat, sisäiset tai ulkoiset, saavat järjestelmistä parasta mahdollista palvelua.
ValHalin virtuaalikäyttäjä
testaa minuuttitasolla
määrättyjä käyttäjätoimintoja. Reaaliaikainen ja luotettava
testaus kertoo välittömästi,
jos käytössä ilmenee
häiriöitä.
7
ValHalin piiriin kytkettyjä toiminnallisuuksia voi tarkkailla selaimen kautta milloin tahansa. Punainen väri kertoo häiriötilasta, josta
on jo lähtenyt hälytys määrättyihin puhelinnumeroihin ja sähköpostiosoitteisiin. Keltainen kertoo poikkeustilasta, jossa kaikki edelleen
toimii, vihreä väri kertoo kaiken toimivan moitteetta.
ValHalin piiriin voi kytkeä elektronisesti valvottavia kohteita erittäin
monipuolisesti. PCP Partnerin asiantuntijat rakentavat halutut testit
Protection Service for Business
– suojaa myös mobiililaitteet
Tarkista viimeisin tuettujen laitteiden lista osoitteessa:
www.f-secure.fi/mobiili
käsittävän, yrityskohtaisesti räätälöidyn järjestelmän.
8
Finnkino Oy on Suomen suurin
elokuvateatteriketju. Yrityksellä
on Suomessa yhdellätoista paikkakunnalla kaikkiaan 14 elokuvateatteria, joissa on yhteensä 88
salia. Yritys hankkii tarvitsemiansa
IT-palveluja PCP Partnerilta, joka
tuottaa konesalistaan Finnkinolle
kattavan virtualisoidun palvelinympäristön. PCP:n korkean käytettävyyden konesalit sijaitsevat
Espoossa ja Helsingissä. Finnkinon
IT-infrastruktuuri toimii fyysisten
palvelinten päälle rakennetussa
virtuaalialustassa, jossa yksittäisen palvelimen vikaantuminen ei
vaikuta palveluiden ja sovellusten
toimintaan. Tietoturva- ja palomuuripalveluilla varmistetaan toimintavarma työasemaympäristö
koko valtakunnanlaajuisesti. Palveluiden perustana ovat HP:n teknologia ja Microsoftin virtuaaliratkaisut. Järjestelmän kustannustehokkuus on optimoitu, skaalautuvuudesta tinkimättä.
Konesalipalvelut
PCP Partnerin laitteet ovat jatkuvassa valvonnassa ja vartioinnissa.
Järjestelmät ja tietoliikenne ovat kahdennettuja, ja ylläpito sekä
hallinta toteutetaan alan parhaiden asiantuntijoiden ammattitaidolla.
Meillä ei ole aikaa tai osaamista
ylläpitää IT-infrastruktuuria itse.
Hankimme konesalipalvelut PCP
Partnerilta, joka tarjosi meille
sopivan palveluvalikoiman, hintatason sekä toteutusmallin, jossa
voidaan tehokkaasti yhdistää myös
Finnkinon oma ja ulkoistettu
tekeminen.
Janne Uusi-Kölli
kehityspäällikkö, Finnkino
9
PCP Partner Oy pilvipalveluiden
tuotepäällikkö JoosuaSantasalo
korostaa pilvipalveluiden hallittavuutta,
päivitettävyyttä ja riippumattomuutta
paikallisesta infrastruktuurista. Office
365 mahdollistaa järjestelmän ylläpidon asiakkaan ja kumppanin yhteisen
ylläpitoliittymän kautta.
Nykyisessä järjestelmässä kynnys tehdä
hallintatoimenpiteitä on erittäin pieni.
Uuden järjestelmän myötä erityisesti
mobiili- ja etäkäyttö ovat helpottuneet
ja nousseet työntekijöiden suosioon.
Office 365:n mukana uudistunut Outlook Web App mahdollistaa yleisissä
työpisteissä tai kotikoneelta täydellisen
sähköpostin käytön ilman paikallisesti
asennettavia sovelluksia. Office 365:n
Webmail on pienentänyt huomattavasti
käyttäjien kynnystä käyttää sähköpostia
muualtakin kuin omalta työkoneelta.
Käyttäjäkokemus on niin lähellä Outlookin täysversiota, että sitä käytetään
mielellään myös etätyössä.
Joosua Santasalo
Finlayson Oy on edistyksellinen yritys, jonka
kutomosalissa Tampereella syttyivät vuonna
1882 Skandinavian ensimmäiset sähkövalot.
130 vuotta myöhemmin Finlaysonin työntekijät
siirtyivät pilviympäristöön. Muutoksen myötä
myös mobiilipalvelut otettiin yrityksessä laajasti
käyttöön. Finlaysonin sloganin mukaan
maailman ja ihmisen väliin tarvitaan jotain
pehmeää. Sähköpostin ja ihmisen väliin
Finlaysonin valinta on pilvi. Uuden järjestelmän myötä erityisesti mobiili- ja etäkäyttö
ovat helpottuneet ja nousseet työntekijöiden
suosioon. Office 365:n mukana uudistunut
Outlook Web App mahdollistaa yleisissä
työpisteissä tai kotikoneelta täydellisen
sähköpostin käytön ilman paikallisesti
asennettavia sovelluksia.
10
IT-järjestelmät kehittyvät
vauhdilla. Edistyksellisempää
teknologiaa pusketaan markkinoille herkeämättä. Muutos on
jatkuvaa ja muutosta parempaan. Kilpajuoksuun uusimman
teknologian kanssa ei kannata
ryhtyä, mutta tasapainon hakeminen toiminnan tarpeiden,
turvallisuuden ja tehokkuuden
osalta on järkevää.
IT-palvelut ja siihen liittyvä asiantuntemus on monimutkainen
paketti, joka pitää hallita asiakastarpeiden mukaisesti. Kustannustehokkuus syntyy hyvästä yhteistyöstä ja asiakkaan tarpeiden
ymmär tämisestä. Säästöä saa-
daan, kun kyetään kehittämään
toimintoja tukemaan paremmin
loppukäyttäjän käyttökokemusta.
Yritykset ulkoistavat ja ottavat sisään palveluita sen mukaan, mikä
on milloinkin tietohallinnon ja johdon näkemys kustannustehokkaasta toiminnasta. Näkemys perustuu
kokemuksiin menneestä tai nykytilasta ja käsityksestä kokonaiskustannusten muodostumisesta. Kuinka paljon nopea avunsaanti ja työn
jatkuminen säästää, kuinka paljon
käyttäjätyytyväisyys ja työn jatkuva
kehittyminen tehostavat työntekoa.
Halutaanko maksaa varallaolosta
vai vain käytöstä jne. Kaikki ratkaisut huonosti toteutettuina tulevat
kalliimmaksi ja hyvin toteutettuina
edullisemmaksi kuin tavanomainen.
ja vieläpä huomattavan edullisesti. Läheskään kaikki pilvipalveluna
tarjottava ei todellisuudessa ole
pilvipalvelua, eikä edes edullista.
Pilvipalvelu vaihtoehtoa kannattaa
arvioida tietoturvan ja sinne talletettavan tiedon varmistamisen ja
palauttamisen kannalta. Toiminnan
turvaamisesta kannattaa maksaa.
Mikä on PCP Partner Oy:n rooli tulevaisuudessa? Teknologia kehittyy
ja asiantuntevaa palvelua arvostetaan myös jatkossa. Takaan, että
pidämme osaamisen kunnia-asianamme ja kehitämme itseämme
teknologian mukana.
Jouni Erkkilä
Toimitusjohtaja
Yleinen käsitys on, että pilvipalvelut
ovat käytettävissä kaikilla välineillä
Turvallinen tulevaisuus
WWF GreenOffice jäsenyys vaatii meitä jatkuvasti miettimään
energiatehokkaita ratkaisuja. Energiaa säästävät ratkaisut on
myös taloudellinen säästö yrityksille. Suunnitteluun on aiheellista
ottaa mukaan myös vihreät arvot.
PCP Partner Oy
Sinikalliontie 5
02630 ESPOO
Puhelin: 010 8360 300
Fax: 010 8360 301
Y-tunnus: 0924774-7
[email protected]
www.pcp.fi
11
• Concept: JS Media Tools A/S • www.jssuomi.fi
• Concept: JS Media Tools A/S • www.jssuomi.fi