Voidaanko journalismin yhteiskunnallinen tehtävä pelastaa
Voidaanko journalismin yhteiskunnallinen tehtävä pelastaa? Mediafoorumi Hannu Nieminen Pekka Hallberg Ville Pernaa Janne Virkkunen Hannu Olkinuora Mikael Pentikäinen Salla Paajanen Janne Matikainen Heikki Hakala Johannes Koroma Petri Laukka Anni Lintula Jouko Jokinen Helsingissä marraskuussa 2009 Krista Kinnunen, Kari Väsänen (toim.) / TAT-ryhmä Graafinen suunnittelu Pekka Loiri Taitto Katariina Tirkkonen Kuvat Suomen Kuvapalvelu Oy ja Ateljeekuva Kirjapaino xxx Julkaisu on saanut tukea TT-säätiöltä V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? Sisällys Median murros haastaa journalismin Krista Kinnunen ja Kari Väisänen, TAT-ryhmä 5 Onko journalismi kriisissä? Hannu Nieminen, Viestinnän tutkimuskeskus CRC:n tutkimusjohtaja 8 Politiikan ja julkisuuden muutos Suomessa 2000-luvulla Pekka Hallberg, Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti 11 Politiikan ja median kohtalonyhteys Ville Pernaa, Turun yliopiston dosentti ja Kanavan päätoimittaja 18 Toimituksellisen kulttuurin muutos Janne Virkkunen, Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja 22 Mediatalouden muutospaineet Hannu Olkinuora, Hufvudstadsbladetin päätoimittaja 29 Media etsii uutta tasapainoa Mikael Pentikäinen, Sanoma Newsin toimitusjohtaja 34 Journalistisen työn muutos Salla Paajanen, Yleisradion toimittaja 39 Vuorovaikutusta vai journalismia – perinteisen ja sosiaalisen median suhde Janne Matikainen, Helsingin yliopiston viestinnän laitoksen tutkija 47 Maksimi johtopäätöksiä minimitiedoilla Heikki Hakala, Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja 54 Onko hyvällä journalismilla tulevaisuutta? Johannes Koroma, kolumnisti ja TT-säätiön asiamies 58 Kanttori voitti, uskottavuus ei Petri Laukka, Kalevan kulttuuritoimituksen päällikkö 63 Mitä lukija tästä sanoisi? Anni Lintula, Demin toimitussihteeri 66 Journalismin pitää olla alituisessa kriisissä Jouko Jokinen, Satakunnan Kansan päätoimittaja 69 V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? Median murros haastaa journalismin Yhteiskunnassamme vallitsee melko yhtenevä mielipide median kasvaneesta vallasta. Olisi tietenkin loogista kysyä heti perään, miten paljon median valta on lisääntynyt ja suhteessa mihin? Perusteltujen näkemysten löytäminen on kysymistä vaikeampaa ja joka tapauksessa vastaukset ovat aina subjektiivisia näkemyksiä riippuen vastaajasta ja hänen taustastaan. Kirjan otsikko on haasteellinen: ”Voidaanko journalismin yhteiskunnallinen tehtävä pelastaa? Koosteenomainen teos ei anna yksiselitteistä vastausta kysymykseen, joskin eri kirjoittajien teksteistä voisi vetää johtopäätökseen, että suomalainen journalismi ei tarvitse erityistä pelastusoperaatiota. Toisentyyppisiäkin näkemyksiä on. Laatujournalismin ydin on kunnossa, mutta sekä median kysynnän että tarjonnan sirpaloituminen on lisännyt myös huonon journalismin määrää. Kilpailu kuluttajien media-ajasta aiheuttaa ja on aiheuttanut ylilyöntejä, jotka heikentävät koko suomalaisen median laadullista kuvaa. Mediasta käytävä julkinen keskustelu on kovin epämääräistä. Eräs selittävä tekijä on toimialan voimakas murros, joka vaikuttaa niin sisällön tuotantoon kuin mediatalouden perusteisiin, jopa rakenteisiin. Kovin vähälle huomiolle on jäänyt sekin tosiseikka, että internet on muuttanut pysyvästi myös toimitusten roolia, kuten Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen toteaa. Mediatalojen suurimmat julkiset haasteet näyttävät olevan enemmänkin taloudellisia kuin sisällöllisiä. Olettamus voi tosin olla väärä, sillä usein keskusteluun osallistuvat ne tahot, jotka ymmärtävät ja tunnistavat myös median yhteiskunnallisen roolin ja vastuun. Vaikka he ovat – syystäkin – huolissaan median viihteellistymisestä ja epä-älyllistymisestä, ei heilläkään riitä rohkeutta kyseenalaistaa heikkenevää sisällön laatua. Vaikka medialla on aina ollut ja on nytkin yhteiskunnallisen portinvartijan rooli, ei se saa käyttää asemaansa väärin, tai häivyttää itse asiasisältöä pinnallisen populismin alle. Tällaisia vivahteita on ollut nähtävissä niin vaalirahakeskustelussa kuin jokavuotisessa verotietojen listauksessa. Kummassakin tapauksessa huomion pitäisi lopulta kiinnittyä itse systeemin 5 Median murros haastaa journalismin heikkouksiin ja mahdollisiin parannusehdotuksiin, eikä niinkään eri yksilöiden tekemisiin. Koosteteoksesta löytyy useita hyviä havaintoja journalismin ytimestä, olemuksesta ja tarkoituksesta. Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja Heikki Hakala kysyy omassa kirjoituksessaan aiheellisesti ”eikö journalismin ydintehtävä edelleen ole antaa ihmisille tietoa oman käsityksen muodostamiseen pikemminkin kuin yrittää muodostaa käsityksiä hänen puolestaan?” Koko alaa koskevan punaisen langan löytäminen ei ole vaikeaa. Teknologialähtöisen markkinamuutoksen voima on yllättänyt niin mediatalojen johdon kuin sisällöntuottajatkin. Yhdysvalloista lähtenyt finanssikriisi iski maailman suurimpiin mediataloihin, joista varsin moni niin sanottu perinteisen printtimedian edustaja on yllättäen lähes konkurssitilassa. Suomalainen media ei ole syvässä taloudellisessa kriisissä, vaikka esimerkiksi lehtitalojen tulokset ovat heikentyneet ilmoitustulojen laskun myötä. Sanomalehdistömme asema yhteiskunnassa on poikkeuksellisen vahva, kuten myös perinteet lukemiselle. Journalismi on kuitenkin arvosidonnaista toimintaa, kuten korkeimman oikeuden presidentti Pekka Hallberg kirjoituksessaan toteaa. Olisikin tärkeää, että kävisimme jatkossa entistä avoimempaa ja kriittisempää keskustelua siitä, mitä laatujournalismi on ja mitä se ole. Esimerkiksi uudet sosiaaliset mediat, lisääntyvä kansalaisjournalismi ja kaikki digitaalinen viestintä asettavat perinteiselle medialle uusi haasteita, jopa uhkia. Niihin on pystyttävä ja nykyistä innokkaammin myös haluttava vastata. Journalismi ei saa silti kadottaa yhteiskunnallista merkitystään. Tämä julkaisu on koostettu syyskuussa 2009 Helsingissä pidetyn journalismiseminaarin puheenvuoroista. Seminaarin järjestivät yhteistyössä Helsingin yliopiston viestinnän tutkimuskeskus ja TAT-ryhmä. Kiitos seminaarin puhujille sekä julkaisua tukeneelle TT-säätiölle. Helsingissä marraskuussa 2009 Krista Kinnunen Kari Väisänen V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 6 7 Onko journalismi kriisissä? Onko journalismi kriisissä? Syyskuussa 2009 TAT-ryhmä ja Helsingin yliopiston Viestinnän tutkimuskeskus CRC järjestivät seminaarin, jonka otsikkona oli ”Kriisin vaikutus journalismiin – voidaanko journalismin yhteiskunnallinen tehtävä pelastaa?” Otsikkoon sisältyy kaksi keskeistä ajatusta: että vuonna 2008 alkanut globaali talouskriisi vaikuttaa väistämättä journalismiin; ja että tällä on vaikutuksia journalismin yhteiskunnalliseen tehtävään. Sen arvellaan olevan vaarassa, ja se halutaan pelastaa. Vaikka otsikossa ei puhuta suoraan journalismin kriisistä, on aiheesta viime vuosien aikana puhuttu paljon. Se on ollut keskustelun aiheena sekä journalismin tutkijoiden että lisääntyvästi myös alan toimijoiden keskuudessa. Siitä, mistä itse kriisissä – tai kriisipuheessa – on kysymys, on kuitenkin erilaisia tulkintoja. Jotkut näkevät, että journalismin kriisi on ensisijaisesti talouden kriisi. Lähtökohtana on havainto, että perinteinen uutisjournalismi ei enää myy samalla tavoin kuin ennen, sanomalehtien levikkiluvut laskevat ja televisiouutisten katsojat kaikkoavat - tämä taas tietää väheneviä tuloja ja vähemmän resursseja. Numeroiden valossa ei tunnukaan liioittelulta puhua ainakin jonkinasteisesta perinteisen uutisjournalismin kriisistä. Sanomalehtien tilaajamäärät ovat Suomessakin pudonneet: vuonna 1990 sanomalehtien kokonaislevikki oli noin 4 miljoonaa, kun se vuonna 2008 oli 3 miljoonaa. Levikistä on hävinnyt 18 vuodessa kokonainen neljännes. Viimeaikainen kehitys on kiristänyt tilannetta. Globaalin talouskriisin vaikutukset sanomalehtien ja kaupallisten televisiokanavien talouteen ovat merkittävät: vuoden 2009 keväällä sanomalehdistön mainostulot laskivat edellisvuodesta noin 25 prosenttia, television osalta alamäki oli noin 15 prosenttia. Verkostakaan ei ole näillä näkymin tulossa talouden pelastajaa: verkkomainonnalla ei kyetä nykytietojen mukaan kattamaan kuin 10–15 prosenttia V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 8 journalismin tuotantokustannuksia. Ongelmana on lisäksi se, että verkkomainonta suuntautuu selvästi muualle kuin uutisjournalismiin. Useat suuret toimijat suhtautuvat myös hyvin pessimistisesti verkkolehtien maksullisuuteen. Syvenevä kierre on ratkaistavissa Tästä tullaan toiseen tapaan ymmärtää journalismin kriisi. Monille kriisi on tulosta siitä, että on luovuttu perinteisestä journalistisesta laadusta ja journalismin yhteiskunnallisesta tehtävästä, sen roolista demokratiassa: vallan vahtimisesta ja yleisön tiedollisten tarpeiden palvelemisesta. Puhutaan ”tabloidisaatiosta”, journalismin iltapäivälehtimäistymisestä, jonka nähdään vaivaavan myös vakavasti otettavia laatulehtiä. Tehdään sellaista journalismia, joka myy tai jonka toivotaan myyvän, ja jolla saataisiin levikkiluvut nousemaan ja katsojat kiinnostumaan. Luovutaan vaikeista ja vakavista yhteiskunnallisista aiheista, tehdään poliittista populismia, harjoitetaan julkkis- ja juorujournalismia. Riippuen siitä, miten kriisi ja sen syyt ymmärretään, käytössä on tänään karkeasti arvioituna kolmenlaisia keinoja, joilla syvenevää kierrettä yritetään ratkoa. Ensiksi, sanomalehdistössä on yleisesti sovellettu kustannusten leikkauksen ja tulojen maksimoinnin linjaa, mikä merkitsee toimituksellisten menojen vähentämistä – vähemmän toimittajia, tiiviimpi työtahti, pienemmät palkkiot – ja sisällön tekemistä eri keinoin niin sanotusti lukijaystävällisemmäksi sekä myös, jos mahdollista, tulojen kasvattamista. Tässä keinoina ovat hintojen korottaminen ja verkkosisältöjen muuttaminen maksullisiksi. Toisen strategian perustana on jättäytyminen markkinoiden varaan, luottamus markkinoiden kykyyn tuottaa ratkaisut. Uutismedian on sopeuduttava tilanteeseen ja jätettävä yhteiskunnallinen tehtävä muiden instituutioiden hoidettavaksi. Perinteisen journalismin ammatillisine käytäntöineen ja eettisine sääntöineen on muututtava tai ainakin joustettava tätä vastaavasti. Kolmas ratkaisumalli on monen niin sanotun laatulehden linja. Sen mukaan journalismin pitää pyrkiä säilyttämään yhteiskunnallinen tehtävä myös digitaalisessa ympäristössä, ja sanomalehdistön on kyettävä mukautumaan yleisöjen kulutustottumusten muutokseen. Yksi perusedellytys 9 Onko journalismi kriisissä? V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? tälle on paperilehden ja verkkosisältöjen tehokas yhdistäminen. Samalla uudelle toimintamallille on löydettävä taloudellinen perusta. Keinoja ovat muun muassa verkkosisältöjen maksullisuus, mainonnan entistä tarkempi kohdentaminen ja tekijänoikeuden suojan tehostaminen. Journalismin yhteiskunnallisen tehtävän näkökulmasta kolmas toimintalinja on johdonmukaisin, mutta se on myös kaikkein vaikein. Nykyisessä kriisitilanteessa on vaikea ennakoida, millaiset edellytykset sen toteutumiselle on. Laatujournalismilla on hintansa Journalismin perinteisen taloudellisen perustan murtuminen merkitsee, että tulevaisuudessa kuluttajat joutuvat todennäköisesti maksamaan laatujournalismista selvästi nykyistä enemmän. Vaarana on, että perinteisestä journalismista tulee hyvin koulutetun ja hyvin toimeentulevan eliitin yksinoikeus. Muille yleisöille on tarjolla viihdettä ja jännitystä. Muitakin strategioita journalismin kriisin voittamiseksi on ehdotettu. Edesmennyt Columbian yliopiston professori James Carey, yksi kaikkien aikojen arvostetuimmista journalismin tutkijoista, totesi jo vuonna 2002: ”Journalismi uudistuu vasta kun uutisorganisaatiot irrotetaan niitä kasvavasti ahdistavasta globaalista viihde- ja informaatioteollisuudesta”. Käytännössä tätä voisi tulkita kannanotoksi siitä, että uutisorganisaatiot sopivat huonosti pörssiyhtiöiden muottiin ja kvartaalitalouden palvelukseen. Toinen Careyn kommentti koskee julkisen vallan roolia. ”Valitettavasti lehdistön täytynee luottaa demokraattisen valtion tukeen, jotta se loisi välttämättömät edellytykset demokraattisen lehdistön kukoistukselle, ja että journalisteille palautettaisiin heidän varsinainen roolinsa demokraattisen keskustelukulttuurin rakentajina”, hän totesi. Käytännössä tällaista linjaa on viime aikoina soveltanut muun muassa Ranska, jossa hallitus sijoitti tammikuussa 2009 sanomalehdistön tukitoimiin 600 miljoonaa euroa. Englannissa keskustellaan julkisen palvelun tuen ulottamisesta myös kaupallisille televisioyhtiöille. Entä Suomessa? Olisiko James Careyn ajatuksista apua suomalaisen journalismin tulevaisuuden pohdintaan? Hannu Nieminen 10 Politiikan ja julkisuuden muutos Suomessa 2000-luvulla “Jollei mitään muita kuin yksipuolisia syitä ja oikaisuja pääse päivänvaloon, niin korkeat asianomaiset itse pysyvät pimeydessä”, perusteli Anders Chydenius painovapautta vuoden 1766 valtiopäivillä. Tuohon aikaan poliittisen järjestelmän kritiikki oli harvinaista. Missä mennään 2000-luvun Suomessa? Ovatko yksipuoliset syyt taas etualalla? Puuttuuko “suuri kertomus”? Politiikan muutosta kuvaa äänestysaktiivisuuden lasku. Viime eduskuntavaaleissa äänestysprosentti jäi alhaisemmaksi kuin milloinkaan vuoden 1945 vaalien jälkeen. Vuoden 1966 vaalien 85 prosentin huippulukemista tultiin 68 prosentin tasolle, ja 650 000 äänestäjää oli siirtynyt yhteiskunnassa äänettömiksi yhtiömiehiksi. Se ei ole Euroopassa poikkeuksellista, mutta osallistuminen vaaleihin on muihin pohjoismaihin verrattuna vähäisempää. Vaikka ei ole aihetta sukeltaa taustatekijöihin, voidaan päätellä luokkajaon murtuneen, etu- ja intressijärjestöjen osuuden lisääntyneen sekä uskon poliitikkoihin ja vaaleilla vaikuttamiseen hiipuneen. Yhteisiä linjauksia on vaikea entiseen tapaan politisoida. Ihmiset tekevät yksilöllisiä valintoja. Sananvapaudella ei ole uhkakuvia Trendi on muuallakin selvä: New York Timesin toimittaja Fareed Zakaria kuvaa demokratian liikkeitä siten, että marginaaliryhmät hyödyntävät enemmistön passiivisuuden. Blogit ja facebookit valtaavat alaa; markkinat ovat politiikan areenan kilpailija. Puolueiden asema heikentyy ja henkilöjulkisuus nousee. Politiikkaa vaivaa suurten linjojen hämärtyminen. Onko politiikka muuttumassa “pieniksi kertomuksiksi”, ammattitoimijoiden viihteeksi? Viritetään sosiologi Pierre Bordieun teoksen “vastatuli”. Julkisuudella on Suomessa ihannetausta Chydeniuksen painovapaudessa, J.V. Snellmanin Saima-lehden säkeissä ja K.J. Ståhlbergin ensimmäisessä julkisuuslaissa viranomaistointen vahtikoiraksi. 11 Politiikan ja julkisuuden muutos Suomessa 2000-luvulla Perusoikeusuudistuksessa 1995 nähtiin sananvapauden tavoitteina taata vapaa mielipiteenmuodostus, avoin julkinen keskustelu, joukkotiedotuksen vapaa kehitys ja moniarvoisuus sekä mahdollisuus vallankäytön julkiseen kritiikkiin. Tosin nykyinen julkisuuslaki rakentaa monimutkaista järjestelmää. Toimittajat eivät ole tyytyväisiä kaikkiin salassapitopäätöksiin. Voimme silti todeta, että sananvapaudella ei ole sellaisia rajoituksia tai uhkakuvia, joista saatiin kuulla viime kesän International Press Instituten (IPI) kongressissa. Journalismille on Suomessa turvalliset edellytykset. V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 12 Politiikan moraali on koetuksella Pohdittaessa kriisejä, nousee esiin antiikin lausuma “esse, non videri” eli on parempi olla jotain eikä vain näyttää siltä. Yhteisenä piirteenä talouskriisien ja politiikankin kompastelun taustalla näyttää olevan mielikuvien erkaantuminen todellisuudesta. Kulissien sortuminen avasi nähtäville finanssikriisin raadollisuuden, holtittoman lainanannon ja pyramidihuijauksen. Samalla paljastui valvonnan ja todellisuuden kuilu. Osoittiko se vain politiikan ja talouden ongelmia vai myös julkisuuden jälkijättöisyyttä? Perusoikeutena sananvapauden on poliittisen viestinnän kohdalla oltava vahva ja rajoitustoimien kynnyksen korkealla. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä on korostettu suojan merkitystä poliittisen toiminnan vapauden kannalta. Vapaus kysyy vastuuta, kun journalismin kritiikki on omissa käsissä. Ei ole hyvä kehitys, jos sananvapauden rajoja haetaan käräjiltä. Journalismiin kohdistuu kysymys, eikö asioista ollut tietoa vai eikö tietoa osattu oikein arvioida ja asettaa taustaansa. Ehkä tässä on median riskitekijä, sortuminen lyhytjänteiseen rahan ja julkisuuden tavoitteluun, kuten talouden ja politiikan toimijoilla. Vaikka media ja journalismi eivät ole sama asia, onko journalismi ajautumassa talouslaskelmien ja lukijoiden puristukseen? Journalismi on arvosidonnaista toimintaa Tiedonvälityksessä on monia kerroksia: tarve uutisointiin, asioiden kommentointi ja sitominen taustaansa sekä arvottaminen ja kannan ottaminen kehitykseen. Journalismi on arvosidonnaista toimintaa. Suomessa on helppo sanoa, että finanssikriisin alkutahdit lyötiin valtamerten takana. Mutta on tipoittain paljastuvia talouden ja politiikan kyseenalaisia kytkentöjä. On hyvä, että politiikan moraalia ravistellaan. Tähän puoleen en puutu. Teemani kannalta näen ongelmia, jos asiat jäävät taustalle ja jos politiikan sisällöstä keskustelu entisestään vaimenee. Joukkoviestinten valtaa kuvataan usein kyvyksi vaikuttaa mielipiteisiin, asenteisiin ja viime kädessä käyttäytymiseen. Toisaalta “median valta” saattaa olla kuviteltua valtaa. Kysymys kääntyy viestin vastaanottajiin, heidän käyttäytymiseensä. Kun politiikka on muuttumassa julkisuudessa näyttäytymiseksi, on otaksuttu median vallan lisääntyneen politiikan piirissä. Otetaan esimerkki omalta ammattialaltani eli tuomioistuimista. Uskon mediakäräjöinnin - trial by newspaper - osuuden jäävän vähäiseksi. Oikeudenkäyntien retostelut eivät vaikuta ratkaisutoimintaan. Julkisuuden tavoittelulla on lyhyet jäljet. Jos oikeus etsisi kiinnostavaa julkisuuskuvaa, siinäpä olisi pulma oikeusvaltiokehitykselle. Ongelma on toisaalla. Yhteiskunnan rakenteet, ympäristö, talouselämän perusteet tai muut vastaavat ratkaisut eivät kohujuttujen rinnalla kiinnosta. Tarvitaan suuri kertomus, isompi kuva Laatujournalismilla on kysyntää. Viihteen rinnalle kaivattaisiin taas “suuren kertomuksen” hahmottamista; missä mennään suomalaisessa yhteiskunnassa ja mikä on tulevaisuuden visio? Yritänpä esittää eräitä kohteita tutkivalle journalismille. Vallankäytön kammareista tarvitaan todellista tietoa. Miten valtioelinten, puolueiden, talouselämän ja median roolit ovat muuttumassa? Politiikan toimijoiden asema on painottumassa muodollisesta toimivallasta retoriseen valtaan, jolloin poliittisen kulttuurin traditiot heikentyvät ja kilpajuoksu julkisuudesta lisääntyy. Ylimpienkin valtioelinten tasolla on markkinaistumista. Vallankäytön seurantaan kaivataan henkilö- ja mielikuvia syvempää otetta. 13 Politiikan ja julkisuuden muutos Suomessa 2000-luvulla Toinen haaste liittyy globalisaatioon ja valtion rooliin. Tutkijat uskoivat kansallisvaltioiden hapertuvan ja markkinavoimien ottavan ylivallan. Kehitys ennakoi muuta. Talouskriisi on korostanut valtioiden merkitystä ja regulaation tarvetta. Valtioiden rooli muuttuu toimijaksi markkinaolosuhteissa. Kansainväliset järjestötkin ovat valtioiden pelikenttiä. Globalisaatio heijastuu valtioiden sisällä valtarakenteissa kansallisen politiikan liikkumavaran kaventuessa. Markkinoilla toimivat yritykset sopeuttavat päätöksensä kiristyvän kilpailun rajoihin. Tehtaiden alasajot ja siirrot tuntuvat epäinhimillisiltä, mutta ovat jälkikäteen vähän paremmin ymmärrettäviä. Ongelma on etukäteisen tiedon riittävyydessä, avoimuudessa. Kvartaalitalous ja päätöksenteon sektorimaisuus vievät kansantalouksia uudenlaisiin ongelmiin. Luonnonvarojen kestävän käytön, energian ja ilmastonmuutoksen kysymykset ovat esillä Kööpenhaminassa joulukuussa ja keskustelunavauksina Suomessa lokakuun Koli 2009 Forumissa. Katse tulevaisuuteen Yksi aihe on uusissa energialähteissä. Sellunkeiton mustalipeän lopettaminen bioenergian lähteenä merkitsee valtavia uusien energialähteiden tarpeita, vaikkapa satoja tuulivoimaloita. Kun Suomi on sitoutunut vuoteen 2020 mennessä tuottamaan 38 prosenttia energiasta bioenergiana, yhtälö muuttuu yhä vaikeammaksi. Mikro- ja makrotalouden yhtälöt ovat solmussa. Löytyykö kysymyksiin “yhdistävää kertomusta”? Yksi johtolanka on Philip Cernyn 1990 esittämä väite siirtymisestä hyvinvointivaltiosta kilpailuvaltioon. En tarkoita käsitteitä. Kilpailuvaltio ei ole fyysinen tila, vaan kuvaus ideologian muutoksesta, tavoitella toisella keinolla hyvinvointia. Tilaa saavat markkinavoimat, hallinnon keventämishankkeet ja tuottavuusohjelmat. Laatujournalismia kaivataan sen analysointiin, mitä ideologian painottuminen markkinavetoisuuteen ja taloudellisten mittareiden korostuminen vaikuttavat hyvinvointiyhteiskuntaan. Toisaalta talouskriisi on vaatinut suurempaa julkisen vallan panostusta ja regulaatiota eli kansallisvaltioiden investointeja. V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 14 Kun markkinat vähitellen elpyvät, tuleeko valtioista entistä enemmän maksumiehiä ja velallisia ja heilahtaako heiluri vieläkin pitemmälle markkinoiden puolelle? Politiikan toimijoilta toivoisi kaukonäköisiä linjauksia, joita laatujournalismi kriittisesti arvioisi, haastaisi päättäjät tulevaisuuden pohdiskeluun. Nyt katseet eivät kanna tulevaisuuteen. Yhteiskunta tarvitsee hyvää journalismia On olemassa niin sanottu kolmen S:n teoria. Teorioista ensimmäisen loi Sokrates: Hänen tunnuslauseensa oli “to be is to do” eli kaikella on tarkoituksensa ja jokaisen on sitä tekemällä toteuttava. Toinen on moderni Sartren malli: “to do is to be” eli ei ole ennalta asetettua hahmoa vaan se on ekistentialismin mukaisesti tehtävä. Kolmas, nykyajalle tyypillinen suhtautumistapa on Sinatran malli: “dobe doo”. Se on vähän sellainen “hällä väliä” -tyyli eli mennään kukin “on my way”. Ideologiat vaihtuvat ja käsitykset muuttuvat, mutta hyvinvointitavoitteista on pidettävä kiinni. Laatujournalismi on avainasemassa rakentamassa yhteiskunnan luottamuspääomaa. Normiohjaus ei voi korvata yhteisiin arvoihin perustuvia eettisiä periaatteita ja moraalia, terveitä toimintatapoja. Monet asiat myös omassa työssämme palautuvat lopulta koulutukseen ja ammattitaitoon, sivistykseen. Uskon kanssanne journalismin tulevaisuuteen. Pekka Hallberg 15 Politiikan ja julkisuuden muutos Suomessa 2000-luvulla V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 16 17 Politiikan ja median kohtalonyhteys Politiikan ja median kohtalonyhteys Politiikkaa ja mediaa yhdistää moni asia. Esimerkiksi se, että niiden molempien nähdään olevan kriisissä. Median osalta kriisipuhe on saanut internetin vaikutuksen ja talouslaman seurausten vuoksi erityistä kantavuutta viime vuosina. Poliittisen järjestelmämme pohjana olevan kansanvallan kriisistä puhuminen sen sijaan on muuttunut aika lailla pysyväksi ilmiöksi. Itse asiassa edustuksellisen demokratian kriisistä on oltu huolestuneita heti siitä asti, kun lakattiin olemasta huolestuneita yhteiskunnan ylipolitisoitumisesta. Kansanvallan tulevaisuudesta on syytäkin olla huolissaan. Alhainen äänestysaktiivisuus on ilman muuta vakava ilmiö, ja erityisen vakavan siitä tekee nuorten, äänestyspassiivisten ikäluokkien lisääntyminen ja vanhempien, äänestysaktiivisten ikäluokkien luonnollinen poistuminen äänestyskopeista. Muuttuva politiikka Ihmisten kaikenlainen vieraantuminen politiikasta ja poliittisten ideologioiden katoaminen ovat nekin usein kuultuja, vakavia huolenaiheita. Onkin selvää, että reaalisosialismin romahdus 1990-luvun alussa teki osaltaan lopun kylmän sodan aikakaudelle ominaisesta sosialistisen ja kapitalistisen järjestelmän välisestä taistelusta. Tähän ajallisesti limittynyt talouslama ja sen seurauksena kriisiin ajautunut hyvinvointivaltio-ideologia olivat seuraava isku perinteiselle politiikalle. Vapaaseen markkinatalouteen siirtyminen ja Suomen EU-jäsenyyden maatalouselinkeinolle aiheuttamat shokit osaltaan jatkoivat vahvan poliittisen perustan moukaroimista. Puolueosallistuminen ja poliittinen kansalaisuus sellaisina kuin ne toteutuivat Suomessa 1990-luvun alkuun asti eivät enää palaa. Kiinnittyminen edustukselliseen demokratiaan on jatkuvasti ohenemaan päin. Erityisesti suuntaus näkyy nuoremmissa ikäluokissa. Kaikkea toivoa on silti turha heittää. Mutta miten media liittyy kaikkeen tähän politiikkaa koskevaan kriisipuheeseen? V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 18 Median stimuloimaa politiikan henkilöitymistä ja viihteellistymistä on pidetty yhtenä kaikkein synkimmistä kansanvallan päällä leijuvista pilvistä. Mutta entä jos politiikan henkilöityminen ja viihteellistyminen pelastaakin suomalaisen kansanvallan legitimiteetin? Osin keinotekoinen, mutta osin uuteen perustuslakiin pohjaava pääministerivaaliasetelma saattaa pidemmällä tähtäimellä lisätä kiinnostusta puoluepolitiikkaan. Internet luo uusia mahdollisuuksia poliittiseen osallistumiseen esimerkiksi sosiaalisen median, nettiadressien tai aitoa keskustelua sisältävien, politiikkaa käsittelevien blogien kautta. Kuten tunnettua, kansalaiset seuraavat politiikkaa ennen kaikkea median välityksellä. Mediassa määritetään yhteiskunnallisen ja poliittisen keskustelun aiheet. Tavallisten kansalaisten käsitykset politiikasta ja poliittisista päätöksistä muodostuvat suureksi osaksi politiikasta mediajulkisuudessa käydyn keskustelun perusteella. Koska tiedotusvälineiden julkisuuskriteerit kautta linjan ovat viihteellistyneet, ovat myös politiikan uutiskriteerit viihteellistyneet. Kehityksessä kohti mediavälitteistä demokratiaa on vaaransa. Silti trendi on välttämätön, koska politiikan on oltava viihteellistä, jotta se pysyy julkisuudessa. Jos politiikka ei olisi julkisuudessa, laskisi sitä kohtaan tunnettu kiinnostus entisestään. Median murros ja politiikan tarpeet Politiikan kriisin luonne ja vakavuus on pysynyt aika lailla ennallaan viime vuosina. Sen sijaan mediassa kriisi on syventynyt erityisesti muutaman viime vuoden aikana. Kriisi on saanut lisää painavuutta erityisesti kahden ilmiön seurauksena. Ensinnäkin internetistä on tullut joukkotiedotusväline sanan laajimmassa ja painavimmassa merkityksessä vasta viime vuosina. Ilmaisen perusuutistiedon tarjonta ja kysyntä ovat räjähtäneet nyt päättymässä olevan vuosikymmenen jälkipuoliskolla. Kehitys 1990-luvulla ja uuden vuosituhannen ensimmäisinä vuosina oli vasta esimakua ja mediatalot saivat rauhassa kehitellä internetissä tapahtuvalla toiminnalle ansaintalogiikkaa. Sitä ei juuri tuntunut löytyvän, ja sitten tulikin vuosi 2008 ja maailmanlaajuinen taloustaantuma. Mediata- 19 Politiikan ja median kohtalonyhteys lojen perinteiset ilmoitustuotot vähenivät merkittävällä tavalla, eikä internetin kautta tullut kompensoivia tuloja. Mediasisältöihin internetin tulo on vaikuttanut ennen kaikkea nopeuden vaatimuksen kasvuna. Sen sijaan suuntaus kohti lyhyempiä, yksinkertaisempia, henkilöityneempiä ja viihteellisempiä ilmaisutapoja on ollut vallalla jo ennen internetin varsinaista läpimurtoa. Politiikan ja poliitikkojen kannalta mediasisältöjen muutokset on ollut pakko huomioida. Suorat kontaktit poliitikkojen ja äänestäjien kannalta ovat ohentuneet, vaikka internet hieman muutosta pehmentääkin. Mediajulkisuus luo poliitikolle tunnettuuden, minkä vuoksi poliitikkojen on muutettava toimintatapojaan median toimintalogiikkaan sopiviksi. Mitä paremmin tässä onnistutaan, sitä suuremmaksi kasvaa medianäkyvyys, poliitikon tunnettuus ja puolueen vaalimenestys. Puolue tai poliitikko voi tuskin saada liikaa hyvää mediajulkisuutta. Aina puolueen tai poliitikon vetovoima ei riitä tai media ei suostu toimimaan siten kuin poliittinen toimija haluaisi. Siksi journalistisen mediajulkisuuden lisäksi tarvitaan myös ostettua medianäkyvyyttä eli mediassa näkyvä vaalikampanja. Yhä vahvempi kohtalonyhteys Mediakampanjat ovat muuttuneet yhä massiivisemmiksi ja tulleet samalla yhä kalliimmiksi. Mediapanoksia ei ole voinut säästellä, koska poliittisen järjestelmän muutoksen seurauksena valtaa on ollut 1990-luvulta lähtien jaossa erityisesti eduskuntavaaleissa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Suurimman puolueen puheenjohtajasta on tullut pääministeri vuodesta 1991 lähtien ja toiseksi suurimmasta puolueesta on vuodesta 2003 lähtien tullut toinen päähallituspuolue. Hallitukset ovat istuneet koko vaalikauden vuodesta 1983 lähtien ja varsinkin 1990-luvulta lähtien hallitusneuvotteluissa sovittu ohjelma on lyönyt suuret poliittiset ratkaisut neljäksi vuodeksi lukkoon. Medianäkyvyyden, eduskuntavaalien, hallitusratkaisun ja -ohjelman välinen nelivuotinen kohtalonyhteys on nykyään niin vahva, että esimerkiksi syksyllä 2009 kaikkein kovimmankin vaalirahoituskohun aikana oli ilmeistä, että eduskuntaa ei hajoteta ja että hallitus ei kaadu. V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 20 Ministereitä, pääministeri mukaan lukien, voidaan kyllä tarvittaessa vaihtaa, sillä se on paljon halvempi ja helpompi vaihtoehto. Tämän Anneli Jäätteenmäen tapaus kesältä 2003 osoitti ja senkään takia Matti Vanhasen asema kohun kaikkein vaikeimmassa vaiheessa syys–lokakuussa 2009 ei ollut kovin vahva. Toisaalta, kun Vanhasen kova linja piti ja hän onnistui putoamaan kohun vedenjakajalta jaloilleen, muuttui hänen asemansa vahvemmaksi kuin aikoihin – kuten hän itsekin linjasi tyytyväisenä lokakuussa 2009. Meneillään olevan politiikan ja median murroksen seurauksena on avoinna paljon erilaisia tulevaisuuden vaihtoehtoja. Tasapainoilu poliitikkojen ja median välillä jatkuu, kun poliitikot yrittävät hyödyntää tiedotusvälineitä omiin tarkoituksiinsa, ja media vastaavasti yrittää hoitaa vallan vahtikoiran tehtäväänsä. Kaunistelevan päivänpaisteinen suosikkipoliitikkojen henkilökuvajournalismi on yksi ääripää, ja politiikan menoa tyhjänpäiväisellä tavalla moralisoiva yksityiskohtien kaivelu toinen ääripää. Viime aikoina median tililtä löytyy sekä yhteiskunnallisen tehtävän hoitoon liittyviä onnistumisia että epäonnistumisia. Kaiken kaikkiaan esimerkiksi vaalirahoitukseen liittyvä uutisointi on lisännyt suomalaisen poliittisen järjestelmän avoimuutta, millä voi lopulta olla jopa demokratiaa tervehdyttävä vaikutus. Median onnistumiset ja epäonnistumiset liittyvät sikäli yhteen, että molemmilla vaihtoehdoilla on vaikutuksensa suomalaisen poliittisen järjestelmän toimivuuteen ja sen tulevaan kehitykseen. Ville Pernaa 21 Toimituksellisen kulttuurin muutos Toimituksellisen kulttuurin muutos Sanomalehtien tulevaisuudesta kannetaan alalla nykyisin aivan erityistä huolta. Moni suorastaan kilpailee sen julistamisessa, milloin paperinen sanomalehti vetää viimeisen henkäyksensä. Viimeksi Rupert Murdoch sanoi sen tapahtuvan 2030-luvulla. ”Näen päivän, jolloin ihmiset ostavat mieluummin lehtensä kannettaviin lukulaitteisiin kuin liiskattuihin puihin”, Murdoch sanoi konferenssissa New Yorkissa syksyllä 2009. Murdoch on varmasti hyvä asiantuntija, mutta aina hänkään ei ole oikeassa. Kun Murdoch vieraili Sanomatalossa Helsingissä kymmenen vuotta sitten, häneltä kysyttiin, aikooko hän osaa vielä painokoneita. Vastaus oli tiukka: ”en koskaan”, ja muutaman vuoden kuluttua hän osti. Nyt tilanne saattaa tietenkin olla muuttunut. Ehkä paperisen lehden käy kuin puhelinkioskin, kuten Ted Turner sanoi taannoin HS:n haastattelussa. Ajattelin kuitenkin olla eri mieltä ja suosittelen samaa muillekin alamme toimijoille. Huomasin vastikään aamutelevision journalismikeskustelussa luiskahtavan toimittajan suusta lauseen, joka kuului suunnilleen näin. ”Hyvä, että joku tekee lehtiä, kun niitä kuolee niin paljon”. Se voi olla jopa toimittajakunnassa yleinen käsitys, mutta totta se ei ole. Näen sanomalehden tulevaisuuden sekä paperisena versiona että verkkoversiona vahvana osana muotoutuvaa uudenlaista mediamaisemaa. Mutta myönteiselle kehitykselle on yksi ratkaiseva ’mutta’. Tulevaisuus ei ole vahva, jolleivät sanomalehdet jaksa uudistua sekä sisältöjensä että toiminta- ja työtapojensa osalta. Menestys täytyy tehdä, sitä ei saa perintönä. Vasta hyvä ja uudistuva sanomalehti tai muu viestin on myös uskottava yhteiskunnan uudistaja. Tosiasiat kuitenkin kannattaa tunnustaa aivan J.K. Paasikiven oppien mukaisesti, vaikkei hän ehkä itse elänytkään myöhempien oppiensa mukaisesti. Totta tietenkin on, että tilattavien sanomalehtien levikit ovat Suomessakin laskusuunnassa, mutta mitään hälyttävää romahdusta ei ole näköpiirissä. V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 22 Iltapäivälehtien levikit kuitenkin laskevat selvästi nopeammin eli irtonumeromarkkina supistuu. Tänään myydään päivittäin lähes satatuhatta iltapäivälehteä vähemmän päivässä kuin vuosikymmenen alkupuolella. Kehitys tuo mahdollisuuksia Meille jokaiselle on aivan itsestään selvää, että suurin ja vahvin moottori muuttuneen maailmamme ytimessä on internet. Sanomalehdillä on myös eniten menetettävää. Muistan lukeneeni tarinan 1800-luvulta, jolloin silloiset kustantajat kavahtivat sähkösanomaa. Nuo kustantajat luulivat – aivan väärin – että lehdet häviävät, kun ihmiset saavat uutisensa sähkösanomista. Tästä oli kuitenkin lyhyt matka käänteentekevään oivallukseen käyttää sähkösanomia lehden sisällön parantamiseen, jolloin sanomalehdistä tuli entistä parempia ja entistä suositumpia. Nythän on kysymys siitä, kuka keksii parhaiten hyödyntää internetiä ja sen tuomia mahdollisuuksia lehden sisällön parantamiseen. Sanomalehden perusta liiketoimintana on ollut yksinkertainen: myymme sisältöä lukijoille ja lukijoita ilmoittajille. Journalistisen sisällön tehtävä on myös aivan ennallaan: vahtia valtaa ja kuunnella siellä missä on hiljaista, sillä siellä on valta, pitää poliittinen johto ja elinkeinoelämä varpaillaan, käydä keskustelua olennaisista asioista ja toimia portinvartijana. Muodissa oleva sosiaalinen media ei tätä tehtävää pysty korvaamaan. Viestinten ylevä tehtävä on puolustaa sananvapauden ja demokratian asiaa. Totta kai journalismin tehtävä on myös viihdyttää. Jo Helsingin Sanomien edeltäjän Päivälehden perustajat kirjasivat Päivälehden perusjulistukseen – nykyisin sanottaisiin missioon – tarkoituksenaan olevan lehden sisällön tekeminen muun ohella vilkkaaksi ja huvittavaksi. Internet on muuttanut pysyvästi toimitusten roolia. Toimitusten ja toimittajien portinvartijan ja keskustelun vetäjän roolit ovat heikentyneet, sillä julkisuuskynnys verkossa on olematon. Mutta esimerkiksi vaalirahakohu osoittaa, että erityisesti sanomalehdistöllä on vielä paljon tehtävää. 23 Toimituksellisen kulttuurin muutos En väitä, että runsaan vuoden mittainen julkisuus vaalirahoituksen ympärillä olisi mennyt virheettä, mutta väitän, että puhtaan ja korruptiovapaan Suomen julkisuuskuva on saanut uudenlaisia sävyjä. Ihmisten tietoisuus on kasvanut. Ja uskon, että julkisuus asian ympärillä myös jatkuu. Tämä osoittaa selkeästi, että journalismilla on tänäänkin tärkeä tehtävä yhteiskunnallisen keskustelun edistäjänä ja ylläpitäjänä. Millaiseen tulevaisuuteen tulisi valmistautua? Mihin ja millaiseen maailmaan sanomalehdistön ja yleensäkin journalismin siis tulisi valmistautua? Hyvällä omallatunnolla voi vastata, ettei varmuudella kukaan tiedä. Emme siis tiedä, mihin olemme matkalla ennen kuin olemme siellä. Ranskalaisen Paul Valeryn sanoin: ”Meidän aikamme ongelma on se, että tulevaisuus ei ole sellainen kuin se ennen oli”. Sanomalehdistöllä on takanaan kunniakas historia ja menneisyys. Moni suomalainen sanomalehti on syntynyt autonomian aikana 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Lehdet syntyivät aikaan, jolloin ne joutuivat taistelemaan niiden aatteiden puolesta, joiden ajamiseksi lehdet oli perustettu. Niinpä esimerkiksi Helsingin Sanomat syntyi 1989 edistämään suomenmielisyyttä ja vapaamielisyyttä ja sosiaalista oikeudenmukaisuutta. Tänään, lähes 120 vuotta myöhemmin, ne ovat ihan hyviä ja kestäviä arvoja. Meillä toimittajakunnassa aivan liian pitkään hävettiin puhumista vaikuttamisesta. Journalismin tarkoitus on vaikuttaa asioihin. Mitä varten me olisimme olemassa, jos emme haluaisi vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen? Julkisuus on aina vallankäyttöä. Tosiasia myös on, että suuri osa nuorisosta saa jo uutisensa internetistä, ilmaiseksi. Hyvin suurelle joukolle jo television ja radion iltauutiset ovat vanhoja asioita. Aamun sanomalehdistä puhumattakaan. Yhdysvalloissa suuri osa nuorista saa jo uutisensa internetistä, televisio tulee kakkosena ja lehdet vasta kolmantena uutislähteenä. Meneillään olevan muutoksen voima pakottaa myös lehdet muuttumaan, mutta olisi lehdiltä suuri virhe lähteä mukaan viihteellistymisen virtaan. Ihmisten halu saada tietoa ja selitystä ympäristössä tapahtuvasta muutoksesta ei ole minnekään kadonnut, eikä katoa. Laadukas journalismi ja siihen pohjaava sisältö on vastakin paras myyntivaltti. V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 24 Jos katsomme aikaa parikymmentä vuotta taaksepäin, näemme lähiympäristössä ja koko maailmassa valtavia muutoksia, jotka vain hakevat selittäjäänsä. Yksi maailmankatsomus on kuopattu, onneksi. Kiina ja muu Aasia on noussut tai palannut suureksi vaikuttajaksi, internet muokkaa elämäämme, hakukoneet ovat arkipäivää, samoin terrorismin vastainen sota ja maailmanlaajuinen talouskriisi kaikkine seurannaisvaikutuksineen. Epäileekö joku vielä laatujournalismin tarpeellisuutta tällaisessa maailmassa? Menestykseen on eväät Sanomalehti verkkopalveluineen menestyy, jos se pystyy sopeutumaan muutokseen, mutta pystyy samalla tekemään uutta. Kun maailma ympärillämme muuttuu yhä kaoottisemmaksi ja vaikeammin ymmärrettäväksi, sanomalehden pitää tarjota tapa ymmärtää maailmaa. Vakavasti otettavan sanomalehden tehtävänä on etsiä yhteiskunnassa irrallaan ja idullaan olevia asioita; langanpäitä, joita yhteen solmimalla löytää kehityksen alavirtauksia; asioita, jotka kaikille ovat viiden vuoden päästä itsestäänselvyyksiä, mutta jotka vielä ovat näkymättömissä. Sanomalehden voima korostuu informaatiokaaoksessa, jossa ihmiset ottavat vastaan valtaisan määrän tietoa. Sanomalehti pystyy järkeistämään kaaoksen sekä paperilla että verkossa. Jos tämän kehityskulun hyväksyy, johtopäätös on yksinkertainen: kasvavassa määrin sanomalehden tehtävä on taustoittaa ja analysoida tietoa, sillä demokraattisen maan kansalaisen perusoikeus on olla hyvin informoitu. Vastaisuudessa tarvitaan yhä enemmän kykyä ja taitoa yhdistellä asioita, analysoida, esittää mielipiteitä, syventää ja kyseenalaistaa. Hyvä lehti vastaa myös niihin kysymyksiin, joita lukija ei osaa kysyä. Uskon vakaasti siihen, että ihmisen tiedontarve ei suinkaan laske, vaikka viihteellisyys valtaakin alaa. Viihteellisyyttä on ollut aina. Nikolai Gogol pohti 1800-luvulla Kuolleissa sieluissa sitä, mistä ihmiset venäläisessä pikkukaupungissa olivat kiinnostuneita. He olivat kiinnostuneita juoruista. 25 Toimituksellisen kulttuurin muutos J.V. Snellman oli paitsi valtiomies ja toimittaja, myös hyvä sisältökriitikko. Snellman moitiskeli lehdistöä siitä, että sisältö oli kovin usein heikkoa ja tavallaan hajanaista. Snellmanin mielestä kansallista välinpitämättömyyttä aiheutti sanomalehtikirjallisuus, joka ”pyrkii vain tyydyttämään yleistä uutisnälkää...joka valitsee uutisikseen etupäässä yksityisluontoista ja käyttelee uusien puuttuessa vanhoja juttuja liittäen lisäksi semmoisia joutavia kertomuksia, jotka hetkellisesti kiihdyttävät uteliaisuutta”. Korkeaa moraalia, mutta ei moralismia Huono aika koettelee kaikkia toimituksia. Lehtiä koetteleekin nyt kaksoismyrsky, jossa internetin kiihdyttämä konvergenssi ja talouden taantuma laskevine ilmoitusmäärineen heikentävät liiketoiminnan pohjaa. Selviytyminen ei ole itsestään selvää kuten se ennen oli. Vanhaan aikaan lamat tulivat ja menivät ja aina palattiin entiseen. Tämähän on 1990-luvun laman ja 2000-luvun alun taantuman opetus. Entä, jos paluuta ei aiempaan tapaan nyt tapahdukaan ja lehtiä joudutaan toimittamaan pysyvästi heikentyneillä voimavaroilla? Pitää muistaa, että sisällöllä on hintansa. Vahva journalistinen osaaminen ei siirry sisältöön ilman kustannuksia. Vanhan sanonnan mukaan mielipiteet voivat vielä olla halpoja, mutta laadukas sisältö maksaa taustatöineen aivan oikeasti. Toivoisin kustantajilta malttia siinä, kuinka paljon toimituksia saneerataan, sillä viestinten tulevaisuutta ei pidä lyhytnäköisesti säästää. Kauppalehden tuore kakkospäätoimittaja Arno Ahosniemi peräsi Helsingin Sanomien haastattelussa kahta asiaa sanomalehdiltä. Ahosniemi sanoi uskovansa provokaatioon ja samaan hengenvetoon hän toivoo lehteensä lisää moraalia. Molemmat asiat voivat kuitenkin – pitkälle vietyinä – olla ongelmallisia. Jos valitsemme provokaation tien, joudumme helposti ojasta allikkoon. Provokaatio nimittäin tarkoittaa kiihotusta ja yllytystä. Journalismin pitää tietenkin herättää myös tunteita, mutta eikö olisi parempi, että se tapahtuu asiapohjaisin argumentein eikä ylilyönnein? Moraalikysymys on myös ongelmallinen. Jos korostamme asioiden moraalista oikeutusta, me annamme helposti ylivallan moraaliselle paheksunnalle sen sijaan, että journalismin painopiste olisi asiapohjaisissa argumenteissa. V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 26 Onkin syytä hyvin selkeästi toivoa, että asioiden moraalinen puoli – joka sinänsä on tärkeä – ei ohittaisi asiapohjaista argumentointia ja siihen pohjaavaa sisällön laatua. Moralismin tie on journalismille usein pettävä. Journalistin on kaikissa oloissa pidettävä pää kylmänä vaikka sydän sykkisi vaikka kuinka kuumana. Hyvä ja korkea moraali on toimittajalle tärkeä ominaisuus. Toimituksellisen kulttuurin merkitys korostuu Laadukkaan journalismin takana on lehtiyhtiöiden vahva työskentelykulttuuri ja toimituksellinen kulttuuri eli sivistys – sitähän sana kulttuuri myös tarkoittaa. Helsingin Sanomien toimituksellisen kulttuurin rakentamisessa on merkittävästi auttanut Sanomien toimittajakoulu, joka runsaan 40 vuoden aikana on antanut toimituksellisen peruskoulutuksen noin 300 journalistille. Heistä muuten edelleen kuutisenkymmentä työskentelee Helsingin Sanomien palveluksessa, minä muiden mukana. On ollut suuri vahvuus Hesarille näin vuosikymmenten aikana pitää palkkalistoillaan samoja toimituksellisia arvoja noudattavia journalisteja. Toimituksellista kulttuuria ei ole tarvinnut erikseen opettaa. Sen journalistit omaksuivat jo koulutuksen aikana. Se on ollut hyvä pohja kulloisellekin toimitukselliselle johdolle luotsata lehteä eteenpäin. Kysymys ei Hesarin tapauksessa ole ollut siitä, että toimitusyhteisössä olisi ajateltu samalla tavalla, mutta toiminnan arvopohja on ollut yleisesti hyväksytty. On opittu tekemään ja tehty massalehteä laatulehdistön kriteereillä. Uskon siihen, että toimituksellisen kulttuurin merkitys korostuu jatkossa aivan riippumatta siitä, onko kysymys paperilehdestä, verkkolehdestä, radiosta tai televisiosta. Jokainen työyhteisö luo oman kulttuurinsa, jossa määrittyvät viestimessä tehtävän journalismin keskeiset arvot. Toimituksellisen johdon tehtävänä on pitää huolta journalistisen kulttuurin kestävyydestä myös internetin aikana. Hyvä kysymys on, miten verkko sovitetaan siihen kulttuuriin, joka on syntynyt printin aikana tai sähköisellä puolella radion ja television aikana. Toimituksellinen integraatio on yksi vastaus tähän kysymykseen. 27 Toimituksellisen kulttuurin muutos V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? Yksi lisäpiirre toimitukselliseen kulttuuriin tulee tämän taantuman mukana ja se on kyky käyttää nykyistä paremmin toimituksen koko voimaa kulloisenkin tarpeen mukaan. Sisäinen liikkuvuus ja raja-aitojen kaataminen toimitusten sisällä on pysyvä osa uudenlaista toimituksellista kulttuuria. Tämän seminaarin aiheena on kriisin vaikutus journalismiin. Voidaanko journalismin yhteiskunnallinen tehtävä pelastaa? Tämä on meistä itsestämme kiinni. Sosiaalinen media voi olla tätä tukemassa, mutta se ei ratkaise kehitystä. Minä kuulun niihin, jotka uskovat journalismin perusarvoihin, joista yksi on journalismin yhteiskunnallinen merkitys. Olen myös täysin vakuuttunut siitä, että se viestintäkentän osa, jota itse edustan, menestyy vastaisuudessa vain tekemällä työnsä entistä paremmin journalismin yhteiskunnallista merkitystä väheksymättä. Viestimet toimivat tänään avoimilla markkinoilla ja siellä menestyvät ne, jotka osaavat tehdä huononakin aikana hyvää journalismia. Kansalaisten halu olla hyvin informoituja ei ole mihinkään kadonnut. Emme pysty täysin hahmottamaan, millaiseen uuteen viestintämaailmaan olemme matkalla. Siellä kuitenkin menestyvät ne, jotka osaavat uudistaa toimintaansa ja sisältöjään vastaanottajia kunnioittaen eivätkä jää odottamaan, mitä tulevaisuus muutoin tuo mukanaan. Janne Virkkunen 28 Mediatalouden muutospaineet Mediatalous on liiketoimintaa, jossa yleisö maksaa sisällöstä ja mainostaja yleisöstä. Historiallisesti se on erittäin kannattavaa toimintaa, jonka on kannattanut suojella reviiriään ja liiketoimintamalliaan viimeiseen asti. Mediayhtiöt voidaan jakaa kahteen ryhmään: erittäin kannattaviin ja täysin kannattamattomiin, jotka ovat erikoistuneet julkiseen palveluun tai ideologisen ilosanoman levittämiseen. Jälkimmäisen ryhmän yrityskulttuuria leimaa ”Pappa betalar” -asenne, joka tarkoittaa sitä, että kannattavuustavoitteiden puuttuessa tuotekehittelyyn ei ole tarvinnut kiinnittää huomiota. Tekijöiden mielenkiinto on sanomassa, eikä mahdollisessa yleisön tai kilpailutilanteen muutoksessa, joka on osa normaalia liiketoimintaa nyttemmin myös viestinnässä. Media ja yhteiskunta ovat syvässä riippuvuussuhteessa. Yhteiskunnan polarisoituminen ja suhtautuminen yhteisöllisyyteen ovat erittäin merkityksellisiä ilmiöitä median elinedellytysten kannalta. Joukkotiedotuksen komea historia ulottuu yli 500 vuoden päähän. Joukkotiedotus on viestien monistamista suurille joukoille. Menestys on luonut toimintakulttuuriin, jossa muutos ja riskinotto eivät ole arkipäiväisiä keskustelunaiheita. Journalismi kuuluu joukkotiedotuksen kovaan ytimeen. Lehdet ja sähköinen viestintä keskittyvät ajankohtaisten ja tuoreiden tietojen esittämiseen. Journalisti hankkii, seuloo ja muokkaa tiedon. Journalismi on osa – keskeinen, mutta vain osa – esimerkiksi sanomalehteä. Liiketoiminnan kannalta sanomalehti on tuote, johon paketoidaan journalismin eri lajeja ja yleisöä palvelevaa muuta materiaalia. Paketti on kokonaisuus, jossa osat täydentävät toisiaan. Silti voidaan sanoa, että ilman journalistisia osia elinedellytyksiä ei ole. Journalismi on joukkotiedotuksen kovaa ydintä. 29 Mediatalouden muutospaineet Tämä ydin on nyt erittäin kovien paineiden alaisena. Hyvin toimitetut uutiset kilpailevat nopeasti toimitettujen kanssa ja maksetut uutiset kilpailevat ilmaiseksi tarjolla olevien kanssa. Onko tämä kova ydin menettämässä merkitystään? Journalismi luo lisäarvoa Joukkotiedotuksen markkinoita voidaan määritellä monella tavalla. Niiden taloudellinen arvo korreloi yleensä kunkin julkaisun tavoittaman yleisömäärän mukaan. Optimaalisen liiketoiminnan kannalta tavoiteltavan yleisön pitäisi muodostaa kohderyhmä, jonka olisi hyvä olla joillakin parametreilla mitaten yhdenmukainen ja josta julkaisu tavoittaa mahdollisimman suuren osan. Yleissanomalehtien yksinkertaisin esimerkki kohderyhmästä on maantieteellisesti rajattu alue. V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 30 Kahdenvälinen viestintä, ryhmien ja yhteisöjen välinen viestintä kilpailee joukkoviestinnän kanssa. Yhteiskunta muuttuu ja tiedon tarjonta lisääntyy. Teknologia mahdollistaa kulutuksen missä ja milloin vain. Median kysyntä sirpaloituu ja median tarjonta sirpaloituu. Mediamarkkinat muotoutuvat uudelleen. Kilpailu tuo dynamiikkaa, karsii vanhaa ja luo uutta. Kaikki muuttuu mutta miten? Perimmältään kyse on mediatalouden kannalta siitä, onko journalismilla lisäarvoa tässä murroksessa. Esitän muutaman kysymyksen. Uskommeko, että ilmainen uutinen – tuttu ilmaislehdistä ja itsenäisistä verkkomedioista – voi korvata toimitetun uutisen? Sanomalehtien maantieteellinen ilmestymisalue on mitattavissa asukkaiden ostovoimalla, joka taas korreloi mainosmarkkinoihin. Suurten sanomalehtien toimitusten suuruus on perinteisesti johdettu näistä tekijöistä. Journalismin lisäarvo syntyy useista ihmismieleen yhtäaikaisesti vaikuttavista tekijöistä, joita voidaan kutsua myös tarpeiksi: Uskommeko, että juttu – tarina – muuttuu paremmaksi, kun sitä päivitetään ikuisesti tuoreimmalla tiedolla? - Ajankohtaisuus: olla ajan hermolla - Syvällisyys: sivistys, hyvä kansalainen - Turvallisuus: hankaluuksien välttäminen - Mielipide: puheenaihe tai eväs omaan vaikuttamiseen - Sosiaalisuus: kuulua yhteen, kanssakäyminen - Uteliaisuus: olla perillä - Hyöty: avuksi arjessa. Uskommeko, että emme pysty jakamaan journalismin lisäarvoa ja paketoimaan sitä ihmisiä kiinnostavasti muuten kuin paperilla? Journalismin selkein ilmenemismuoto on tarina eli kertomus, joka tarjoaa tietoa ja elämyksiä. Tarinan keskeiset ominaisuudet ovat alku ja loppu. Uskommeko voivamme vaikuttaa yhteisöllisyytenä ilmeneviin arvoihin? Journalismin lisäarvoon vaikuttavista ulkoisista tekijöistä useimmat muuttuvat. Muuttuuko ihmisen mieli? Sanomalehtien palvelu ja televisioja radiokanavien tarjonta on ohjannut arjen rutiineja – eivät ohjaa enää. Murros – mikä muuttuu? Puhutaan hetki journalismin paradigmasta ja joukkotiedotuksen paradigmasta. Uskommeko, että sanomalehtiteollisuus ei pysty jalostamaan journalismin lisäarvoa muuten kuin paperin ja sen jakamisen kautta? Uskommeko, että tekniikan kehittyminen pysähtyy nykyiseen internetiin ja sen käyttämiseen? Uskommeko journalismin voimaan yhteiskunnallisena voimana? Uskommeko journalismin kehittyvän riippumattomuuden ja totuuden etsimisen ihanteen avulla? Journalismin tulevaisuus? Uskommeko journalismin tulevaisuuteen? Minä uskon. Mediatalouden paineet ovat seurausta ympäristön voimakkaasta murroksesta ja konservatiivisen alan myöhäisestä reagoinnista muutokseen. Journalismin perustekijöiden tarve ei ole kadonnut ihmisen mielestä mihinkään. 31 Mediatalouden muutospaineet Riskit median sirpaloitumiskehityksen jatkumisesta medialiiketoiminnalle ovat merkittäviä. Moni fundamentti järkkyy, jos pohjoismainen kaikkea kaikille -perinne aiheuttaa jakautumisen elitistiseen ja massamediaan. Pienten kohderyhmien kantokyky on heikko, jolloin seuraus on median yksipuolistuminen. Murrosta voidaan tarkastella mediayrityksissä kolmesta näkökulmasta: - Teknologia - Joukkotiedotus ja journalismi - Liiketoiminta. Teknologinen murros kehittää valtavasti uusia informaatio- ja mediatuotteita sähköpostista ja sosiaalisesta mediasta maailmanlaajuiseen viihteeseen. Yhteistä tässä murroksessa on se, että se tuo tiedon ja kommunikointimahdollisuudet kaikkien saataville reaaliaikaisesti koko maailmassa. Jakelukanavat muuttuvat internetin ja tietoliikenteen kehittymisen seurauksena. Syntyy vanhoja jakeluteitä korvaavia alustoja, jotka mahdollistavat median eri osa-alueiden julkaisemisen ja paketoinnin uusilla tavoilla. Laajakaista ja sen langattomuus tuovat kirjakustannukseen lukulaitteita, jotka kehittyessään mahdollistavat lehtien lukemisen. Samoin älykkäiden, ladattavien papereiden kehitys vauhdittuu. Joukkotiedotuksen ja journalismin kilpailutilanne muuttuvat. Uudet mediaa muistuttavat yhteisöt elävät verkossa ja tuovat mediaan uudenlaista sisältöä. Journalistista perustyötä tarvitaan siinä maailmassa enemmän kuin koskaan. Luotettavalla ja helposti saatavilla olevalla journalismilla tulee olemaan selkeä rahassa mitattava lisäarvo jatkossakin. Sen kilpailukyky paranee murroksessa. Medialiiketoiminnan vanhat ansainta- ja toimintamallit saavat kilpailijoita teknologian ja yhteiskunnallisen muutoksen sirpaloimasta ympäristöstä. Siirtyminen suoraan erittäin kalliista tuotannosta ja jakelusta avaisi sanomalehdille ja niiden lukijoille hienon tulevaisuuden. Murrosvaihe tulee kuitenkin kestämään niin pitkään – 10–15 vuotta – että tulemme näkemään useita hybridivaiheita esimerkiksi sanomalehdissä, joita tehdään paitsi paperille painettuina niin myös sähköiseen jakeluun V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 32 sopiville alustoille tehtyinä. Monimuotoinen sanomalehtituote voi sirpaloitua sekin, mutta sen osia tullaan markkinoimaan lehtien vahvojen ja arvokkaiden tavaramerkkien eli brändien alla. Luotettavuus ja helppo säännöllinen saatavuus tulevat olemaan vahvoja kilpailutekijöitä tulevaisuudessakin. Sirpaloitumisen hallitseminen on mediatalouden keskeisiä kysymyksiä. Laatujournalismin rahoittamisen kannalta yhtenäinen kohderyhmä ja yleisö ovat erittäin tärkeitä. Ne takaavat mahdollisuuden saada maksu sisällöstä ja ne takaavat mainostulot, jotka tulevat aina sieltä missä yleisökin on. Eniten olen huolissani omasta itseluottamuksestamme, joka on horjunut murroksessa. Kilpailussa uskottavuus ja luottamus ovat mediataloudenkin kannalta tulevaisuuden kulmakiviä. Meidän pitää pystyä osoittamaan että nämä tekijät eivät ole teknologiasidonnaisia. Ansaintamalleja ja keinoja ottaa maksu kyllä löytyy, kun meillä on oma ja aito halu kehittää tätä kovaa ydintä. Hannu Olkinuora 33 Media etsii uutta tasapainoa Media etsii uutta tasapainoa Toimialan murros muuttaa mediatalouden perinteisiä asetelmia Media on tällä hetkellä toimialana historiallisessa murroksessa. Olen kuvaillut murrosta suurimmaksi sitten Gutenbergin. Viittaan saksalaiseen Johannes Gutenbergiin, jonka suuri innovaatio vuonna 1436 – ilmeisesti ensimmäisenä Euroopassa – oli painotekniikka. Siihen asti kirjat oli jäljennetty käsin, yksi kerrallaan, pääasiassa luostareissa. Gutenbergin innovaatio mahdollisti sisällön massatuotannon. Keksintö muutti tiedonvälityksen dynamiikkaa ja teki tilaa Euroopan murrokselle, niin renessanssille kuin uskonpuhdistukselle. Voi sanoa, että Gutenbergin innovaatio vapautti sanan kynän ja luostareiden kahleista. Tämän päivän Gutenberg on internet. Silläkin on kumouksellisia vaikutuksia tiedonvälityksen dynamiikkaan. Se vapauttaa sanaa painokoneen ja postilaatikon kahleista. Se tekee mediasta myös globaalia, koska verkon kautta pystymme – jos osaamme kieliä ja olemme tietoverkossa – lukemaan lähteitä mistä tahansa maailman kolkasta. Tämä teknologialähtöinen toimialamurros on kuin ilmastonmuutos, joka muuttaa toimintamme edellytyksiä pysyvällä tavalla, tosin nopeammin. ”Aika entinen ei koskaan enää palaa”, lauloi Summan tehtaan naapuri Junnu Vainio salakuljettaja Laitisesta. Ja kuten Laitisen, monen ”vanhan varmaan täytyy kohta vaihtaa alaa”. Teknologisen murroksen rinnalla media kohtaa talouden kriisin. Sekin vaikuttaa syvällisellä tavalla mediaan, vaikka ei ole ilmastomuutoksen kaltainen hidas mullistus. Talouskriisi muistuttaa enemmän myrskyä, joita tulee ja menee, mutta joka voi olla niin voimakas, että jättää jälkensä pitkäksi aikaa. Suuri kysymys mediataloissa tänä päivänä on muutosvoimien yhteisvaikutus. Kiihdyttääkö talouskriisi verkkovyöryä vai ei? Se näyttää kiihdyttävän sitä jonkin verran mainonnassa, mutta ei juuri median kuluttamisessa. Tähän viittaavat mediamyyntitilastot ja tuoreet tutkimukset lehden V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 34 lukemisessa. Tämäkin kriisi lisää ihmisten janoa ymmärtää ja se taas lisää lehtien lukemista. Kansallinen tai kansainvälinen Murrosvoimat, verkkovyöry ja talouden kriisi, muuttavat syvällisellä tavalla myös suomalaista mediamaisemaa. Entinen tasapainotilanne järkkyy monessa mielessä. Ensinnäkin se muuttuu kansallisuuden ja kansainvälisyyden näkökulmasta. Varsinkin painettu media on perinteisesti ollut hyvin paikallista. Se on johtunut paitsi kielestä myös logistiikan voimasta. Media on ollut sidottu painokoneeseen ja postilaatikkoon. Internetin myötä tilanne on muuttunut. Tänä päivänä suomalainen media, myös lehdistö, kohtaa kansainvälisen kilpailun eri tavalla kuin aiemmin. Tämä koskee erityisesti mainontaa, jossa kilpailijoita ovat entistä enemmän Googlen kaltaiset globaalit jätit. Myös sisältöpuolella on siirrytty kansainväliseen kilpailuun. Uusi tilanne haastaa suomalaista mediaa, sen kilpailukykyä ja luomisvoimaa eri tavalla ja voimalla kuin aiemmin. Tämä ei ole huono asia. Toiseksi on muuttumassa perinteinen tasapainotilanne valtiollisen ja valtiosta riippumattoman median välillä. Tähän vaikuttaa myös vireillä oleva Yleisradiolain uudistus. Kun Ylen asemaa pohditaan, pitää olla viisautta nähdä, että kyse ei ole vain Yleisradion asemasta. Kysymys on koko suomalaisesta mediakentästä. Siellä täytyy olla aidot menestymisen mahdollisuudet myös uudessa maailmassa, jos haluamme säilyttää moniarvoisen mediamaiseman. Verkkovyöry ja erityisesti talouden kriisi ovat vaikuttaneet merkittävästi suomalaisiin mediataloihin. Tulot ovat vähentyneet ja sen vuoksi kuluja on jouduttu leikkaamaan tuntuvasti. Jos valtiovalta tässä tilanteessa vahvistaa entisestään Yleisradion asemaa ja antaa sen – maksunmaksajien lakisääteisellä tuella – levittäytyä rajatta, moniarvoinen suomalainen viestintä on kasvavissa vaikeuksissa. Tämä ei ole kannanotto Yleisradiota vastaan. Suomessa tarvitaan jatkossakin Yle turvaamaan kansalaisille mediapalveluita. Mutta uudessa median maailmanjärjestyksessä on tärkeää, että Ylen rooli on selkeä, rahoitus 35 Media etsii uutta tasapainoa reilu, valvonta toimiva ja Yle on siten säännelty, että Suomessa voi toimia myös yksityinen riippumaton media. Selkeys on tärkeää siksi, ettei Yle ole mikä tahansa mediatalo, vaan valtion omistama, lailla säännelty, poliitikkojen hallintoneuvoston kautta ja julkisen rahoitusruuvin avulla isännöimä mediayhtiö. Läntisen demokratian perusolemukseen ei kuulu antaa tiedonvälityksen dominanssia yhtiöille, jotka ovat riippuvaisia valtion rahoituksesta tai sääntelystä ja sitä kautta politiikan vallanpitäjistä. Journalismia tai lobbaamista Kolmas uutta tasapainoa hakeva ulottuvuus ovat journalismin ja sen sisältöön vaikuttamaan yrittävät. Olemme viime vuosina todistaneet erilaisten vaikuttamisorganisaatioiden kasvua suhteessa toimituksiin, joita on jouduttu leikkaamaan. Kun kehitykseen yhdistää maailman monimutkaistumisen ja verkkovyöryn aiheuttaman tarpeen entistä nopeampaan journalismiin, on syytä olla huolestunut. Talouskriisin aikana tilanne on kärjistänyt, kun moni mainostaja on leikannut mainosbudjettejaan, mutta lisännyt vaikuttamisbudjettejaan. Perinteinen mainonta on erottautunut journalismista, vaikuttaminen taas ujuttautuu journalismin sisälle, eikä jälki ole aina kaunista. Mediataloissa on kiinnitettävä tähän aiempaa enemmän huomiota. Muuttumassa on myös perinteinen, varsinkin lehtitaloja leimannut tasapaino media- ja levikkituottojen välillä. Tämä tasapaino on mahdollistanut sen, että sanomalehti on voinut aina kumartaa lukijalleen. Toisaalta vahvat mediatuotot ovat sallineet merkittävät journalistiset panostukset, jotka olisivat jääneet pelkkien tilaustuottojen varassa tekemättä. Uudessa mediamaailmassa molempien tuottolajien tulevaisuus on osittain pilvien peittämä. Levikkituottoja uhkaa verkkovyöryn kasvattama ilmainen sisältö. Siksi mediatalojen pitkän tähtäimen kohtalo riippuu osin siitä, kykenevätkö ne lisäämään maksullisia sähköisiä sisältöjä. Tämä ei helpotu, jos Yleisradio lisää merkittävästi omia ”ilmaisia” sisältöjään. V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 36 Vaikeuksia tai mahdollisuuksia Britannian pääministeri Winston Churchill sanoi joskus, että pessimisti näkee jokaisessa mahdollisuudessa vaikeuden, mutta optimisti näkee jokaisessa vaikeudessa mahdollisuuden. Näinä aikoina mediassa ei ole helppoa olla vain mahdollisuuksia näkevä optimisti. Siitä huolimatta näen edelleen hyviä mahdollisuuksia. Miten voimme turvata ne parhaiten? Haluan mainita kolme näkökulmaa. Ensiksi tarvitsemme reilun kilpailun. Jos sotkemme kansallisen mediakentän epäreilulla sääntelyllä tai julkisen ja yksityisen sekoittamisella, moniarvoinen viestintä on vaikeaa Suomen kaltaisessa pienessä maassa. Tarvitsemme reilua kilpailua Suomen rajojen sisällä, jotta suomalaiset mediayhtiöt pysyisivät riittävän vahvoina menestyäkseen myös kansainvälisessä kilpailussa. Toiseksi tarvitsemme valistunutta kustantamista. Se tarkoittaa uskallusta kehittää toimintaa pitkällä aikavälillä. Uuden rakentaminen tuo harvoin tuloksia lyhyellä tähtäimellä. Se vie vuosia ja siksi pitää uskaltaa katsoa kvartaaleiden yli. Uuden kehittäminen on aina myös riskinottamista, eikä se aina onnistu. Valistunut kustantaja kestää epäonnistumisia. Valistunut kustantaminen ja laadukas riippumaton journalismi asuvat samaa taloa. Valistunut kustantaja on vaativa. Se ei siedä huonoa journalismia, huonoa journalistista kulttuuria eikä huonoa journalistista johtamista. Valistunut kustantaja edellyttää, että toimitus käyttää sille annettua sananvapautta nöyrällä ja vastuuntuntoisella tavalla. Kolmanneksi tarvitsemme kansallista medioiden välistä yhteistyötä. Siitä on Suomessa hyviä kokemuksia. Mediayhtiöiden omistama Suomen Tietotoimisto STT on tarjonnut uutistoiminnan perusturvan asiakkailleen. Kärkimedia on lehtien erinomainen yhteishanke, jota ilman Suomessa olisi nykyistä vähemmän päivälehtiä. Myös lehtijakelussa on Suomessa yhteistyötä, jota monessa maassa nyt vasta aloitellaan. Sen ansiosta Suomessa on epätavallisen hyvä varhaisjakelun palvelutaso, jolle kuuluu osa-ansio suomalaisten sanomalehtien vahvasta asemasta. 37 Media etsii uutta tasapainoa V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? Seuraava yhteistyöalue on – niin toivon – painaminen, jossa yhteistyön avulla on pystyttävä alentamaan kustannuksia. Mielenkiintoista on myös pohtia, voiko Suomessa riippumattoman median ja Yleisradion välille syntyä jatkossa molempia hyödyttäviä yhteistyöalueita. Tämä keskustelu ajankohtaistuu, jos Yleisradiolaista syntyy hyvä kokonaisuus. Kun mediataloudesta puhutaan, on hyvä muistaa, että media ei ole vain liiketoimintaa. Laulaja Jim Morrison sanoi, että se, joka hallitsee mediaa, hallitsee mieliä. Mutta media on, puutteineen, muutakin. Lyndon B. Johnsonin lehdistösihteeri Bill Moyers totesi, että taistelussa demokratiasta tärkeintä on varmistaa monimuotoinen, itsenäinen ja vapaa media. Vapaa media on tämän demokratiataistelun ytimessä. Mikael Pentikäinen 38 Journalistisen työn muutos Minun ei oikeastaan pitäisi olla tässä seminaarissa puhumassa, sillä työkalenterini on täynnä ahdistavaa kiirettä, ja se alkoi perinteisen välittömästi vuosiloman jälkeen. Olen täällä keskellä työviikkoa, matkustanut asemapaikaltani Tampereelta Helsinkiin, ja tähän reissuun tärvääntyy kokonainen työpäivä. Olen lupautunut tehtävään, josta ei ole mitään hyötyä ensi tiistain Ajankohtaiselle kakkoselle, tai puolentoista viikon kuluttua ulos tulevalle isolle, kolmetuntiselle 40-vuotisjuhlalähetykselle. Olen siis miettinyt ärtyneenä, mikä järki tässäkin perheenäidin venymisessä taas oli. Miksi kaikki ylimääräinen päiväohjelma tuntuu – totta vieköön – ylimääräiseltä? Ei lainkaan virkistävältä vaihtelulta. Ehtiikö tässä muka istumaan jossain seminaarissa ja tapaamaan ihmisiä ilman tv-kameraa ja mikrofonia? Olen tehnyt toimittajan töitä 27 vuotta; raatanut juttuja kasaan deadlinen puskemana ja vetänyt suoria lähetyksiä adrenaliinin ryöpsähdellessä. Olen siis ennenkin ollut kiireinen. Mutta miksi tämä nykyinen, jokaiseen päivään luikerteleva epämääräinen kiire on erilaista kuin ennen? Vapaallakin mieli on virittynyt journalistiseen valmiustilaan. Töissä ei jaksaisi vastata joutavanpäiväisiin sähköposteihin edes kohteliaisuuden vuoksi, tai ottaa vastaan katsojien puheluita. Ne ovat aikasyöppöjä! Ymmärrän varsin hyvin asiakkailleen tylyiksi heittäytyviä toimittajia, joista kielitään Julkisen sanan neuvoston toimistoon (Ilkka Vänttinen, Journalisti-lehti 15/2009). Kun minulta pyydettiin tänne rivitoimittajan näkemyksiä journalistisen työn muutoksista, mieleeni nousi välittömästi liuta avainsanoja. Kiireen lisäksi työtäni ovat merkittävästi muuttaneet teknistyminen, ympärivuorokautinen informaatiotulva, mediakilpailu, yleisösuhteen huomioiminen ja kustannustietoisuus. Enkä väitä, että nämä olisivat pelkästään huonoja asioita, mutta ne ovat tuoneet työhön muutoksia. Jatkuvan työpaineen tähden ei nykyisin jaksa verkostoitua, harrastaa uusia seikkailuja tai osallistua ay-toimintaan. Töissä on niin paljon tietotekniikkaa hallittavana ja jatkuvasti uutta opeteltavaa, etteivät halut ja aika riitä 39 Journalistisen työn muutos facebookkeihin tai twittereihin. Hyvä, jos oppii käyttämään uutta työkännykkäänsä! Itselläni on meneillään kolmas kotimainen laatutuote kahden vuoden sisällä, ja joka luurissa on tietenkin ollut erilainen toimintalogiikka. Miltä tämä nykymeno tuntuu muista toimittajista? Kehotan tutustumaan Jyrki Jyrkiäisen viime vuonna ilmestyneeseen tutkimusraporttiin ”Journalistit muuttuvassa mediassa”. Sieltä löytyy tieteellisesti pätevä selvitys, kuinka aikataulupaineet, kiire, kova työtahti ja liiallinen työmäärä ovat journalistien kokemia suurimpia ongelmia. Jopa niin suuria, että usko journalismin tulevaisuuteen on monella toimittajalla koetuksella. Onko tuo ihmekään, sillä lueteltujen ongelmien seurauksena on väsymystä, uupumista ja vähentynyttä motivaatiota (Tampereen yliopisto, Journalismin tutkimusyksikkö http://tampub.uta.fi/). En enempää siteeraa tuota Jyrki Jyrkiäisen tutkimusta. Minähän olen toimittaja, joten päätin hankkia kentältä ikioman journalistisen aineiston seminaaripuheenvuoroani varten. Halusin taustatukea omille pohdinnoilleni, ja lähetin loppukesästä meiliä erinäisille kokeneille lehti-, radio- ja tv-toimittajille. Sellaisille, jotka myös ovat olleet alalla pitkälti yli kaksikymmentä, jopa yli kolmekymmentä vuotta. Mitä siis tutut kollegani haluaisivat sanoa journalistisen työn muutoksista? Olemmeko kaikki päätyneet töihin mediateollisuuden liukuhihnalle? Viiteentoista meiliin tuli pikkuhiljaa neljätoista vastausta. Vastaajilla on takanaan yhteensä 330 työvuotta journalismin parissa, joten kokemuksen tuoma rintaääni on syvä. Monena mediassa Ensinnäkin, juttuaiheet ovat muuttuneet. ”Niin sanottuja kevyempiä aiheita ei enää vierasteta esimerkiksi politiikan toimituksissa ja taloustoimituksissa”, kirjoitti valtakunnallisen päälehden toimittaja. YLE:ssä 70-luvulla aloittanut tv-toimittaja muistelee, kuinka yhtiössä elettiin tuolloin vielä informatiivisen ohjelmapolitiikan aikaa. ”Esimerkiksi kiinnostavuus ei kuulunut YLE:n virallisiin uutiskriteereihin, eikä epävirallisiinkaan. Urheiluaiheita ei tv-uutisissa käsitelty. Koko uutisen käsite on nyt erilainen kuin se oli alalle tullessani. YLE:n uutistarjonta oli aihepiireiltään paljon kapeampaa kuin nykyisin. Esimerkiksi rikosjournalismia tv-uutisissa ei ollut oikeastaan lainkaan.” V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 40 Samainen toimittaja havainnoi: ”Yksi keskeisimmistä muutoksista lienee tarjonnan valtava lisääntyminen ja uutisoinnin reaaliaikaistuminen.(…) Myös ajankohtaispuolella aikahorisontti on muuttunut: ajankohtaisuuden ydin on päiväkohtaisuutta.” Muutkin konkaritoimittajat kertaavat meileissään uransa alkuaikoja. Ennen muinoin, sähkökirjoituskoneaikakaudella, toimittaja teki yhteistyötä usean eri ammattiryhmän kanssa. Monta ammattikuntaa on vuosikymmenten varrella tapettu sukupuuttoon, varsinkin lehdissä. Toimittajista on tehty nykymediaan monitoimikoneita. YLE:n uutisten kuvausryhmässä oli 70-luvulla toimittajan lisäksi kuvaaja, äänittäjä sekä kameramies, joka muun muassa latasi filmit filmikameroihin. Valaisijakin oli monesti mukana. Alueuutisissa tämän päivän toimittaja kuvaa ja editoi juttunsa, ja tekee siitä vielä version radioon ja nettiin. Monimediaalisuuden vuoksi toimittaja joutuu hallitsemaan tekniikkaa huimasti entistä enemmän. ”Lounaat saattavat tuossa monimediaalisuuden pakkotahdissa jäädä syömättä, mutta eipä myöskään tarvitse pitää kuvaajaa hyvällä tuulella”, totesi minulle yksi vastaaja. Toinen YLE-konkari muisteli 3–4-henkisen kuvausryhmän riitelyjä, joissa toimittaja oli monesti helisemässä. Lehtitoimittaja tekee tänä päivänä muun muassa oikolukijan, taittajan ja kuvankäsittelijän tehtäviä journalistisen työnsä ohessa. Parhaimmillaan toimittaja saattelee juttunsa lähes kirjaimellisesti painoon saakka ilman, että minkään muun ammattiryhmän edustajan tarvitsee juttuun kajota. Yksi vastannut lehtitoimittaja ihasteli ennakoivaa taittoa: ”On tosi kiva, kun ei tarvitse tehdä ylimääräisiä merkkejä yhtään! Eipä tule kukaan lyhentelemään…” Mutta tavaraa mätetään myös lehden verkkoversioon. Muutokset ovat olleet valtavia sekä työn sisällön että määrän suhteen. Yksi toimittaja tekee siis lehdessä useaan kanavaan, ja tämä rasittaa monia uutistoimittajia. Valtakunnallisen lehden uutistoimittaja kertookin: ”Suurin muutos työssä on online, verkkouutiset. Aiemmin keräsin tietoja koko päivän, illan ja jopa useammankin päivän jotakin juttua varten, joka saattoi olla skuuppikin. Nyt uutisia tulee ja piippaa joka tuutissa. Kuka ehtii ensin? Toisten juttuja jatketaan ja käytetään materiaalina entistä enemmän. Materiaalia, 41 Journalistisen työn muutos toisten lehtien ja myös ulkomaisten viestinten matskua on netti täynnä. Keskustelupalstoillakin saattaa olla uutisia. (…) Verkko on siis tuonut sen, että jutuista tehdään sanomalehdissäkin useita versioita. Joskus rassaa, kun kännykkä piippaa illalla taas uutta tietoa johonkin sellaiseen juttuun, jota ei enää jaksaisi päivittää. Joskus on ihanaa tehdä sellaista itse ideoimaansa, omaa juttukoostetta, joka menee vain lehteen.” Maakuntalehden kollega kärjistää todellisuutta siellä toisessa ääripäässä: ”Sähkejutun tekoon on aikaa tasan viisi minuuttia ja ulos menee se, mitä siihen mennessä on saatu kasaan. Näin on usein verkossa, missä pitää olla volyymia eli paljon juttuja koko ajan.” Tv-uutisissakin tavaran tarve on loputon, ja netti on tuonut suurimman muutoksen. MTV3:n uutistoimittaja tiivistää maailmanmenon näin: ”Tarvitaan paljon ja enemmän – nopeasti, nopeammin, heti!” YLE:n alueuutisten toimittaja ei ymmärrä miten tekeillä olevaa juttua ehtisi syventää samalla, kun siitä tuupataan versioita joka tuuttiin. Lehtitoimittaja säestää, että vanha totuus pätee yhä: ”Lyhyen jutun tekeminen vie usein saman ajan kuin pitkänkin, joskus jopa pidempään.” Oman firmansa kautta tv-töitä tekevä toimittaja on tehnyt lisääntyneestä ohjelmatarjonnasta ja -ajasta ikävän havainnon: ”Juttujen tarve on lisääntynyt. Tämä on johtanut siihen, ettei aina välitetä jutun sisällöstä vaan pääasia on, että volyymia tulee täyttämään minuutteja. Ja mielellään mahdollisimman halvalla.” Muutama vastaaja pohtii, kuinka kaiken informaatiotulvan keskellä faktat ovat ohentuneet: ”Kaikki tiedotusvälineet katsovat samaan suuntaan kuin lampaat. Laumaa ohjaavat entistä useammin iltapäivälehtien lööpit. ” Hukkumisvaara informaatiotulvassa Ajankohtaisohjelmia tekevä tv-toimittaja vuodattaa, että ennen toimittaja ei hukkunut tietoon – nyt lähteitä, arkistoja, tietotulvaa on tarjolla hirvittävän paljon. Hän antaa esimerkiksi vaikkapa puhelun ministeriöön: ”Ennen joku faksasi tarvittavat asiakirjat tuota pikaa, tai vastasi ydinkysymykseen. Nyt kehotetaan katsomaan sekavilta nettisivuilta tai lähetetään 600 linkkiä, joiden läpikäymiseen menisi vuosi työaikaa (…) katsojapostistakin jää puolet tarkistamatta, kun linkkiä pukkaa joka suuntaan.” V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 42 Informaatiotulva on muuttanut myös juttujen muotoa. ”Jos avaa viidentoista vuoden takaisen lehden, ei siellä ole faktabokseja tai muuta tilpehööriä. Ne eivät synny itsestään jutun kirjoittamisen sivutuotteena, vaan faktalaatikkoa varten tehdään taas uusia hakuja”, kuvaa työtään suuren maakuntalehden toimittaja. Kaksi kokenutta radiotoimittajaa kertoo, että kiire on kasvanut, koska kultakin vaaditaan entistä suurempaa tuotosta per työvuoro. Siksi tiedon pureskelu ja erilaisten näkökulmien etsiminen on vähentynyt, tai ehkä jopa loppunut. Näin ollen jutut ovat virtaviivaistuneet sekä sisällöltään että tekniseltä toteutukseltaan, sillä riskejä ei oteta, tai oikeammin: ei ehditä ottaa. ”Toimituksissa ei ole varaa niin sanotusti kaataa juttuja, joten ei saa myöskään tulla epäkuranttia tavaraa, kun kaikki pitää ajaa ulos. Siksikään niitä riskejä ei oteta eli uusia lähestymis- tai toteutustapoja ei etsitä.” Kollega toiselta puolelta Suomea vahvistaa: ”Aihevalintoihin vaikuttavat osaksi myös jutunteon sujuminen. Siis hankalia aiheita ei niin helposti oteta käsittelyyn, jos aika ei meinaa riittää. Lue: juttu ei synny päivässä.” Kyynistynyt yrittäjätoimittaja kirjoittaa: ”Kyynisyys auttaa asiassa. Paska mikä paska, mutta tulipahan tehtyä. Median monipuolistuminen puolestaan aiheuttaa sen, ettei silti viitsi tehdä tosipaskaa. Ennen tosipaska tuli kerran ulos tuutista - kuten uutisjuttu tai insertti - mutta nykyään juttujen taltiointi ulosajon jälkeen nettiin aiheuttaa sen, että jutun pitää oikeasti kestää useampikin katsominen. Kiire vaikuttaa sellaiseenkin perusasiaan kuin haastatteluihin - juttuihin saattavat jäädä hakematta työttömien, asunnottomien ja muiden syrjään työnnettyjen kommentit. ”Aina ei ole riittävästi aikaa etsiä asianosaisia jututettavaksi”, monimediatyöläiseksi päätynyt alueuutisten toimittaja harmittelee nykytilannetta. Uusi, uljas tekniikan maailma Maakuntalehden kokenut toimittaja tilittää: ”Toisin kuin tekniikkauskovaiset sitkeästi haluavat uskoa, kaikkinainen uuden tekniikan käyttöönotto ei ole pelkästään helpottanut työtäni. Joissakin tapauksissa se on toki nopeuttanut prosesseja, mutta kokonaiskuva on lohduton: loputtoman iso osa työajastani menee erinäisten värkkien kanssa vehdatessa. Toisin sanoen toimittajan perustehtävään jää entistä vähemmän aikaa.” 43 Journalistisen työn muutos Valtakunnallisen sanomalehden uutistoimittaja tunnustaa, ettei ole ollut kovin aktiivinen opettelemaan kaikkia teknisiä vempeleitä tai niiden hienouksia. ”Hävettää, kun käytän vielä vanhanaikaista haastattelumankkaa, jossa on kasetti. Uusi digimankka on kyllä purettu ajat sitten paketista. Edelleen hauskinta on mennä juttukeikalle vain lehtiön ja kynän kanssa. (…) Jotenkin tuntuu, että sillä tavalla saan jutusta ja haastattelusta juuri sen oleellisemman muistiin. Juttukin syntyy lehtiön harakanvarpaista nopeasti.” Lehtitöissä aloittanut tv-toimittaja ei ole yhtään armeliaampi teknisen kehityksen suhteen, sillä hänen mielestään tekniset ongelmat ovat jatkuneet yli 20 vuotta. ”Ja ne vievät leijonanosan työajasta”. Radion kollegat allekirjoittavat näkemyksen: ”Ennen tekniikka pysyi sentään muutaman vuoden, nyt tuntuu että järjestelmän vaihdoksia tai päivityksiä tulee koko ajan, joten lähes alinomaa on jonkin opettelu tai jokin koulutuskierros meneillään, arkisen työn ohella tietenkin.” Uusi tekniikka tai ohjelmistot tulevat käyttöön keskeneräisinä, jolloin toimituksen arjessa ja kiireessä tappuroidaan alkeellisten ongelmien ja turhien bugien kanssa. Radiotoimittajat toteavatkin, että sijaisten saaminen on näissä olosuhteissa vaikeaa. ”Kuka osaisi tai uskaltaisi hypätä suoraan tämän kaiken tekniikan keskelle ja alkaa tuottaa täysillä tavaraa saman tien?” Toimituksissa on kuitenkin koko ajan mediakoulujen vaihtuvia harjoittelijoita, koska koulutusta alalle on paljon. Vain neljä toimittajaa vastanneista suhtautui uuteen tekniikkaan tyynesti. Alueradion toimittaja on huomannut, että kun sähköinen editointi saatiin lopulta toimimaan, se osoittautui nopeammaksi kuin nauhojen leikkely: ”Niin mukavaa askartelua kuin se leikkaus ja teippaus olikin ollut.” Hän kehuu myös kännykkää: ”Ihmisten tavoittaminen on helpottunut.” Aikakauslehtiin kirjoittava free-toimittaja kiittelee sähköpostia, kun juttuja ei tarvitse lähetellä enää levykkeillä. Taittaja- ja toimitussihteerivuoroja tehnyt maakuntalehden toimittaja ei kaihoile vanhan tekniikan perään, jolloin ukkonen saattoi syödä stoorit koko iltavuorolta. Mutta haltuun ottaminen ei häneltäkään käy käden käänteessä: ”Tekniikan omaksumiseksi on oltava itselleen armollinen ja laskettava usein kymmeneen, jotta se pikkuhiljaa avautuisi.” V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 44 Haltuun ottamista riittääkin, kuten MTV3:n uutistoimittaja kuvailee versiointia omassa työssään: ”Voin rakentaa kokonaisuuksia: tekstejä, grafiikkaa, videoita, still-kuvia, kommentteja, blogeja. Kivaa! Ainakin, jos kaiken ei tarvitse olla valmista nyt ja heti.” Tätä moniosaajaa motivoi kovasti, kun yksittäistä aihetta pääsee syventämään parin minuutin pintaraapaisua enemmän. Toisaalta yksi vastanneista maakuntalehtien journalisteista taivastelee juuri noita kollegojen loputtomia blogeja: ”Ketä kiinnostaa jaksaako toimittaja juosta vai pitääkö kävellä?” Sama, blogeihin kyllästynyt kirjoittaja uskaltaa väittää, että kotiin tilatun päivälehden lukija odottaa etusivuilta lähtien uutisia. ”Ei lukijaa niinkään kiinnosta, mitä mieltä toimittaja asiasta on, vaan hän haluaa edelleen tietää mitä, missä, milloin, miksi!” Talouskriisi näkyy ja tuntuu Kaksi sanomalehtitoimittajaa kertoo vahvasta turhautumisestaan nykymenoon. Toinen vaihtaisi alaa, jos olisi nuorempi. Toinen kirjoitti kuukausi sitten, ettei ole varma jaksaako työtään vielä melkein 20 vuotta, ja jatkoi saman tien: ”Tai olen sittenkin: en jaksa. Jotakin on keksittävä, ennen kuin noutaja tulee”. Muutama päivä sitten sain tekstiviestin, että hän on nyt sairauslomalla burn-outin vuoksi. Työpaikalla meneillään oleva sopeuttamishanke ja työvuorojen pyörittäminen nälkäkuurilla olivat vieneet mehut tältä erittäin kokeneelta erikoistoimittajalta. Journalistit kokevat selkänahassaan, että vaatimukset työn tuottavuudelle ja laadulle ovat jatkuvasti koventuneet. Sanomalehdissä paineita tulee niin lukijoilta kuin työnantajaltakin, sillä lehtien sivumäärät ovat pienentyneet ilmoitusten vähettyä. ”Lama on taatusti ollut omiaan lisäämään yleistä tietoisuutta rahan arvosta ja erilaisten hyödykkeiden hinta–laatusuhteesta. Lukijasta pitää oikeasti tuntua siltä, että lehti on hintansa väärti, muuten hän ei suostu siitä maksamaan. Myös erilaiset yhteistyökumppanit ovat entistä vaativampia. Pyrkimykset käyttää sanomalehteä omien etujensa ajamiseen ovat yleisiä, toisinaan avoimen aggressiivisiakin.” Aikakauslehdille kirjoittava toimittaja on havainnut kaupallisuuden vyörymisen lehtien sivuille, sillä pomokaarti on useissa aikakauslehdissä hyvinkin markkinahenkistä. ”Päätoimittajat laulavat samaa virttä kuin talo- 45 Journalistisen työn muutos V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? jen markkinointiosastot, tämä näkyy työssä ja lehdissä. Juttujen halutaan olevan myyviä, meikkifirmat ovat esillä jne.” Journalismin yhteiskunnallinen tehtävä Voidaanko journalismin yhteiskunnallinen tehtävä pelastaa? Vastaan: kyllä. Journalisteilla ja journalismilla on yhteiskunnallinen tehtävä niin kauan kuin mediatalot ymmärtävät pitää tuosta tehtävästä kiinni eli mahduttavat sen lehtikonsepteihinsa ja ohjelmaformaatteihinsa, ja antavat laatujournalismille myös voimavaroja. Puolitoista vuotta jatkunut keskustelu suomalaisen vaalirahoituksen moraalittomuuksista on erinomainen esimerkki journalismin yhteiskunnallisesta tehtävästä. Yli 30 vuotta alalla ollut kollegani toteaa, että journalismin valtavirta on monin tavoin kriittisempää ja maalaisjärkisempää kuin ’Kekkosen aikana’. ”Monet suomut ovat tippuneet silmiltämme ja olemme oppineet kysymään suorempia kysymyksiä kuin ennen. Herranpelko ei enää estä kiusallisten kysymysten esittämistä ministereille tai muille isokenkäisille”. Minä lisään tähän loppuun: kenet noita kiusallisia kysymyksiä lähetetään jatkossa tekemään? Fundeeraava toimittaja vai talon vikkeläliikkeisin monimediaosaaja? Monella isokenkäisellä on kengissään varsin herkät varpaat, ja liipasinsormen alta voi olla lähdössä puhelu kallispalkkaiselle juristille. Salla Paajanen 46 Vuorovaikutusta vai journalismia – perinteisen ja sosiaalisen median suhde Verkkoa ja sosiaalista mediaa pidetään usein perinteisen median pahimpana uhkana siksi, että ihmiset ja varsinkin nuoret viettävät sosiaalisen median parissa paljon aikaa. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita, että perinteisen median asema olisi murentumassa, vaikka monenlaisia muutoksia onkin tapahtumassa. Avaan tässä artikkelissa perinteisen ja sosiaalisen median suhdetta käytön, käytön motiivien ja luottamuksen näkökulmasta. Artikkeli pohjautuu Helsingin yliopiston viestinnän laitoksella tehtyyn tutkimukseen, jonka on rahoittanut Helsingin Sanomain Säätiö. Artikkelissa hyödynnetään kyselyä, johon vastasi 1065 suomalaista verkon käyttäjää. Perinteisellä medialla tarkoitetaan tässä yhteydessä ammattilaisten voimin tuotettuja journalistisia verkkopalveluja. Sosiaalisella medialla tarkoitetaan sellaisia verkkosovelluksia, joiden sisältöjä käyttäjät tuottavat (esimerkiksi YouTube, Wikipedia ja Facebook). Verkkoa on toisinaan vaikea verrata muihin medioihin, koska verkossa ihmiset ovat eri tavoin vuorovaikutuksessa, mitä ei voida pitää pelkkänä median käyttönä. Onkin hyvä täsmentää, että verkkoa voidaan median lisäksi pitää välineenä (kuten sähköposti) sekä erityisesti tilana, jossa ihmiset vuorovaikutteisesti toimivat ja viettävät aikaa. Sosiaalisen ja perinteisen median käyttömotiivit ja luottamus Sosiaalisen median kulutus on suurta. Maailman kymmenen suosituimman sivun listalla on viisi selkeästi sosiaalisen median palvelua1. Myös Suomen suosituimpien sivujen kohdalla tilanne on samanlainen. Artikkeliin pohjautuvassa tutkimuksessa kysyttiin ihmisen eniten käyttämiä sivuja (vastaajia 993). Eniten mainintoja saivat iltapäivälehdet, joiden jälkeen tasoissa olivat Facebook ja Yle. Seuraavina listassa tulivat HS, MTV3, harrastussivut, verkkokeskustelut, Wikipedia ja YouTube. Sosiaalinen media on siis kohtalaisen käytettyä, mutta huomattavaa on perinteisen median verkkosivujen runsas käyttö. 1 http://www.alexa.com/topsites. Luettu 29.9.2009. 47 Vuorovaikutusta vai journalismia – perinteisen ja sosiaalisen median suhde Perinteisen ja sosiaalisen median verkkosivujen käyttömotiiveissa nousi esille perinteisen median luotettavuus, nopeus ja tuttuus. Sosiaalisen median tärkein käyttömotiivi liittyi sosiaalisuuteen. Nämä motiivit tuovat hyvin esille, että perinteisen median verkkopalveluista ihmiset haluavat nopeasti ja luotettavasti uutisia, kun taas sosiaalisessa mediassa he haluavat keskustella ja olla vuorovaikutuksessa. Olennainen osa sosiaalisen median käyttöä on sisällön tuottaminen. Kyselyyn vastaajista noin puolet (eli 526) ilmoitti tuottaneensa verkkoon jotain sisältöä, kuten keskustelupuheenvuoroja, blogi-kirjoituksia, kuvia tai videoita. On huomattava, että aktiivisten sisällöntuottajien osuus on selvästi pienempi. Kyselyaineiston perusteella päädyttiin kolmeen sisällön tuottamisen motiiviin: 1. Verkkoideologian ja itsensä kehittäminen: Ihmiset haluavat olla mukana sen kehityksessä ja myös kehittämässä verkon toimintamuotoja. Samalla ihmiset haluavat itse oppia uutta. 2. Itsensä ilmaiseminen: Verkossa ihmiset haluavat toimia itsenäisesti ja vapaasti omana itsenään kertomalla itsestään ja elämästään. Nuoret olivat erityisen halukkaita kertomaan itsestään. 3. Sosiaalisuus ja sisältöjen jakaminen: Ihmiset haluavat olla toistensa kanssa tekemisissä ja vaihtaa kuulumisia, mielipiteitä, kokemuksia sekä sisältöjä. Nämä sisällön tuottamisen motiivit liittyvät paljolti ihmisiin itseensä ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Sen sijaan journalistiset motiivit eivät tulleet esille. Bowman & Willis (2005, 8) tuntuvat osuvan oikeaan toteamalla, että useimmat ihmiset eivät halua olla journalisteja, mutta he haluavat osallistua vähäisesti ja mielekkäällä tavalla. Kyselyssä tuli selvästi esille vahva luottamus perinteistä mediaa kohtaan. Vastaajista 45 prosenttia luotti vahvasti perinteisen median palveluihin uutislähteenä. Iltapäivälehtien ja jakamispalveluiden (Twitter, Wikipedia) kohdalla vahvasti luottavien osuus oli 13 prosenttia ja yhteisöpalveluiden (IRC-Galleria, Facebook) kohdalla 0 prosenttia. V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 48 Kiinnostavaa on, että nuoret luottavat eniten perinteisen median verkkopalveluihin uutislähteenä. Perinteisen median vahva asema tuli esille myös yleisemmin luottamusta verkossa selvittävässä osiossa. Tärkein luottamustekijä oli perinteinen media, jota pidettiin luottamuksen takeena. Toiseksi tärkein asia on sisältö. Suomalaiset ovat luottaneet vahvasti mediaan ja tämä kysely osoittaa, ettei verkko ja sosiaalinen media ole luottamusta murentanut. Perinteisen ja sosiaalisen median suhde Sosiaalisessa mediassa on tärkeää sosiaalisuus ja viestien virta. Olennaista ovat viestit ja vuorovaikutus, siirrytään kerronnasta vuoropuheluun. Tämäntyyppinen maailma tietysti haastaa perinteisen median ja journalismin, vaikka sen asema verkossa on kulutuksen ja luottamuksen kannalta vahva. Olisiko median ja journalismin mentävä enemmän vuoropuhelun suuntaan, vai onko sen rooli jatkossakin uutisten tuottajana? Sosiaalisen ja perinteisen median monitahoista suhdetta voidaan jäsentää seuraavan listauksen avulla. 1. Perinteinen media pyytää ihmisiltä vinkkejä, kuvia, juttuja, kommentteja: Tämä ei liity vain sosiaaliseen mediaan, vaan on ylipäätään lisääntynyt mediassa hyödyntäen viestintäteknologiaa. Lukijoiden (kännykkä)kuvia ja tekstiviestejä julkaistaan kohtalaisen paljon. Sosiaalisen median työkalut tarjoavat monia mahdollisuuksia osallistaa käyttäjiä ja lukijoita (katso esimerkiksi Lietsala & Sirkkunen 2008, 142-155). 2. Perinteinen media poimii sosiaalisesta mediasta: Tunnettu esimerkki on Hudson-jokeen pakkolaskun tehnyt lentokone, josta otettu kuva lähetettiin Twitteriin ja sieltä sen poimivat edelleen sanomalehdet. Yleistä myös on, että perinteinen media uutisoi sosiaalisen median tapahtumista, kuten Facebookin ilmiöistä tai blogeista. 3. Sosiaalinen media haastaa perinteisen median: Tästä ilmeisin esimerkki ovat journalistiset blogit, joissa tavalliset ihmiset kertovat tai raportoivat ajankohtaisista asioista. Esimerkkejä ovat myös ihmisten laittamat videot verkkoon. Suomessa on tätä kautta tullut esille mm. vartijoiden pahoinpitely Helsingissä 2006 sekä kansanedustaja Petri Salon rasistiset puheet vuoden 2007 eduskuntavaalien alla. 49 Vuorovaikutusta vai journalismia – perinteisen ja sosiaalisen median suhde Tällöin sosiaalinen media eli tavalliset ihmiset nostavat esille niitä ilmiöitä tai asioista, joita perinteisen median pitäisi tehdä. Tätä voidaankin nimittää kansalaisvalvonnaksi, jolloin media yksin ei ole vallan vahtikoira, vaan valvonta on verkon ja muun tieto- ja viestintäteknologian avulla siirtynyt myös tavallisille ihmisille (Häyhtiö & Rinne 2008). 4. Perinteinen media soveltaa sosiaalisen median muotoja: Selkein esimerkki tästä ovat toimittajien ja avustajien blogit, joita löytyy suomalaisten medioiden sivuilta kohtalaisen paljon. Perinteinen media voi myös jalkautua sosiaaliseen mediaan. Esimerkiksi Helsingin Sanomilla on profiili Facebookissa, jossa se kertoo uutisia. Samoin monet mediatalot kertovat uutisia Twitterissä. 5. Sosiaalinen media ammentaa perinteisen median sisällöistä: Tämä näkyy hyvin blogeissa, joissa keskustellaan ja kommentoidaan hyvin paljon perinteisessä mediassa esillä olleita uutisia. Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että perinteinen ja sosiaalinen media ovat monella tavoin vuorovaikutuksessa ja elävät rinnakkaiseloa. Myös Kaye (2007, 142) totesi tutkimuksessaan, että blogit pikemminkin täydentävät kuin korvaavat perinteistä mediaa. Sosiaalinen media näyttäisi nykyisin olevan vuorovaikutuksen paikka ja perinteiselle medialle kuuluu uutisten välittäminen. Selkeä suuntaus kuitenkin on, että myös tavalliset ihmiset kertovat uutisia sosiaalisen median palveluissa ja toisaalta perinteinen media soveltaa vuorovaikutteisia sosiaalisen median muotoja. Tulevaisuudessa saattavat perinteinen ja sosiaalinen media sekä vuorovaikutus ja journalismi sekoittua niin, ettei niitä enää pysty erottamaan toisistaan. Tämä muutos on selvästi aluillaan, muttei vielä kovin pitkällä. Janne Matikainen V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 50 Lähteet Bowman, Shayne & Willis, Cris 2005. The Future is Here, But Can Media Companies see it? Nieman Reports, vol 59, 4, 5-9. Häyhtiö, Tapio & Rinne, Jarmo 2008. Yksilöiden valvovat silmät. Tiedotustutkimus 31, 5, 100-117. Kaye, Barbara K. 2007. Blog Use Motivations: An Exploratory Study. Teoksessa Tremayne, Mark (eds.) Blogging, Citizenship, and the Future of Media. New York: Routledge. Lietsala, Katri & Sirkkunen, Esa 2008. Social Media: Introduction to the tools and processes of participatory economy. Tampereen yliopisto Hypermedialaboratorio. 51 Vuorovaikutusta vai journalismia – perinteisen ja sosiaalisen median suhde V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 52 53 Maksimi johtopäätöksiä minimitiedoilla Maksimi johtopäätöksiä minimitiedoilla Puhe modernin journalismin ajautumisesta kriisiin on liioittelua ainakin, jos sillä tarkoitetaan sitä, että menneisyydessä suomalainen journalismi olisi ollut laadukkaampaa. Ajatus kriisistä saattaa houkuttaa niitä, joiden mielestä yhteiskunnalliset valtasuhteet ovat kääntyneet ylösalaisin, ja media on noussut niin keskeiseen rooliin, että poliittiset valtioelimet, etunenässä eduskunta, orjailevat mediaa. Eihän se median vika ole. Olen työskennellyt pääosin sanomalehdistössä kolme vuosikymmentä. Kieltämättä itsellenikin on tullut yllätyksenä se, kuinka paljon median asema yhteiskunnassa on kuluneina vuosikymmeninä korostunut. Vielä 1970-luvun lopulla median rooli oli aivan erilainen. Uutistyö oli pääosin reaktiivista eli odoteltiin, että jotakin tapahtuu ja sitten toimittiin. Uutisten rakentaminen oli hyvän journalistisen tavan vastaista. Uutisen piti antaa syntyä itsestään ja vain sen välittäminen lukijoille oli toimittajan tehtävänä. Tietysti 1970-luku oli ollut ylipoliittinen ja etenkin lehdistön piirissä käytiin ankaraa taistelua perinteisen journalismikäsityksen ja Tampereella edustetun objektiivisen tiedonvälityksen suhteista. Taantumus ja edistys törmäsivät rajusti. Kahden totuuden tie Monet muutokset, enimmin Neuvostoliiton romahdus 1989, ovat muokanneet tiedonvälitystä yhtä lailla kuin koko muuta yhteiskuntaa. Mielestäni on kiistatonta, että etenkin 1980-luvulla myös tiedotusvälineissä koettiin, että kuljettiin kaiken aikaa kahden totuuden tietä. Sitä tietä, jota edusti maan virallinen linja ja sitä tietä, mitä ihmiset oikeasti ajattelivat. Minulla on vankka käsitys, että lukijat olivat erittäin hyvin perillä siitä, kumman totuuden kanssa kulloinkin oltiin tekemisissä. Vaikka jälkikäteen meitä on syytetty suomettumisesta, Suomi selviytyi näistä hankalista ajoista kohtuullisen hyvin. Sen näkee esimerkiksi siitä, kuinka Suomessa nykyisellään suhtaudutaan Venäjään, jos sitä verrataan Baltiaan ja itäisen Keski-Euroopan maihin. V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 54 Ei Suomessa ole likimainkaan samanlaista kaunaa, mutta emme ole myöskään joutuneet kokemaan miehitysaikaa. Suurelle osalle suomalaisia vasta Sofi Oksasen Puhdistus on avannut näköalan siihen, mitä Neuvosto-Virossa eläminen todellisuudessa oli. Fiktio on joskus faktaa parempi todellisuuden kuvaaja. Neuvostoliiton romahduksen jälkeen alkoi Suomessa mahdoton jälkiviisaus. Kunniaa nousivat itselleen vaatimaan ne, jotka olivat mielestään ryhdikkäästi kaikki menneet vuodet suhtautuneet myös julkisesti Neuvostoliittoon viileästi, suorastaan vihamielisesti. Yhtäkkiä seikkailupolitiikka olikin kunniassaan. Ei se niin mustavalkoista ollut. Oli ollut vastenmielisiä Neuvostoliiton liehittelijöitä ja oli ollut vaarallisen vihamielisiä itseään yltiöisänmaallisina pitäviä sankareita. Suurin osa oli näiden ääripäiden välillä, eikä siinä ollut takinkääntämisen tarvetta lopulta kovinkaan monella. Journalismin laadun määrittäminen ei ole yksiselitteistä Näihin virtauksiin liittyy myös se muutos tai murros, joka on kuljettanut suomalaista tiedonvälitystä uusille, avarammille urille. Kuvaavaa kehitykselle on, että esimerkiksi politiikkaa seuraavien toimittajien yhdistys on muuttanut nimensä Poliittisista toimittajista Politiikan toimittajiksi. Jos aikaisemmin toimittajat seurailivat poliitikkoja, nyt ainakin osa itseään taitavimpina pitävistä poliitikoista seurailee toimittajia. Ei sekään ole toimittajien vika. Journalismilla on rajallinen kyky kertoa todellisuudesta. Se ei pysty kätkemään sisäänsä koko todellisuutta. Sille asetetaan aika ajoin kohtuuttomia vaatimuksia ja kuvitelmia. Ongelmallisinta tämä on silloin, kun itse toimittajakin erehtyy luulemaan olevansa yli-ihminen. Toimittaminen on luonteeltaan hajanaista. Kilpailu uutisista johtaa joskus loistaviin suorituksiin, toisinaan rima ei edes hievahda, kun sen ali pyyhälletään. Tekeminen ei ole tasalaatuista, eivätkä edes laatumittarit ole yhtenevät. Mediasta ei pidä edes yrittää tehdä monoliittiä, sillä laatunsa ja laajuutensa vuoksi se pyrkii täyttämään hyvin erilaisia tarpeita. Sitä ei voi jakaa esimerkiksi laatujournalismiin ja viihdejournalismiin kuvitellen, että korkea 55 Maksimi johtopäätöksiä minimitiedoilla laatu leimaa niin sanottua laatujournalismia ja heikko laatu viihdejournalismia. Ne eivät ole yhteismitallisia. Molemmille on olemassa aitoa kysyntää ja molempia voi tehdä hyvin tai huonosti. Tosin laatujournalismin huono laatu on kohtalokkaampaa kuin viihdejournalismin huono laatu, sillä heikko ”laatujournalismi” johtaa pahemmin harhaan. Oikeiden johtopäätösten tekeminen on vaikeaa Journalismin riskit liittyvät lopulta tehtäviin johtopäätöksiin. Journalismi on perimmiltään asioiden ja niiden taustojen kertomista mahdollisimman pelkistetysti, jopa rujosti. Vastaanottajan eteen pitäisi yrittää heittää tosiasiat ja niiden keskinäiset kytkökset niin pelkistetyssä ja ymmärrettävässä muodossa kuin mahdollista. Se on useimmiten erittäin vaikeaa, sillä journalismi toimii pääosin siinä samassa hetkessä, jossa asiat tapahtuvat. Silloin kenelläkään ei vielä ole käsitystä edes siitä, mitä on tapahtunut, saati siitä, mistä tapahtumat ovat johtuneet puhumattakaan siitä, mitä kaikesta seuraa. Kuitenkin journalistin pitäisi sillä siunaamalla kyetä hahmottamaan kokonaisuus, siihen liittyvät yksityiskohdat, syy-seuraus -suhteet ja vaikutukset. Muistan hyvin kuinka minua kylmäsi lukiessani SKOP:n pääjohtaja Kristoffer Wegeliuksen muistelmia. Silloin, kun hän rupesi tajuamaan, että kaikki on ajautumassa kohti totaalista tuhoa, me väänsimme vielä innolla tarinoita Skopin ihmeellisestä menestyksestä. Tämän talouskriisin ollessa käsillä olemme olleet yhtä kykenemättömiä tulkitsemaan tapahtumien kulkua oikein. Ehkä on olemassa vain yksi todellinen viisauden laji, jälkiviisaus Journalistisen työn suurin riski ei liity perustekemiseen, tosiasioiden mahdollisimman totuudenmukaiseen kertomiseen. Se liittyy yhä suuremman merkityksen saaneeseen johtopäätösten tekemiseen. Journalismissa johtopäätöksiä joudutaan poikkeuksetta tekemään erittäin puutteellisen aineiston perusteella. Silloin, kun johtopäätökset tehdään hyvin vajavaisen tiedon pohjalta, ne voivat olla täysin väärät. Kun käytettävissä olevat tiedot ovat niukat, johtopäätöksiin vaikuttavat sitä enemmän kirjoittajan omat mieltymykset, ennakkoluulot, piintyneet käsitykset, V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 56 oletukset, sympatiat ja antipatiat. Sanon tämän hyvin tietoisena siitä, että itse lukeudun juuri siihen osaan journalistikuntaa, jonka pääasiallinen työ liittyy johtopäätösten tekoon. Enemmän huomiota vastaanottajan tarpeisiin Tätä ongelmaa ei lainkaan helpota se, että myös päätelmien tekemisessä kilpaillaan ajasta. Mielipiteen on irrottava heti. Kaikki muutkin välineet kertovat heti kommentit, ja olet auttamatta myöhässä, jos yrität ottaa vaikka vain päivän aikalisän, jotta kokonaiskuva edes hieman kirkastuisi käsiteltävänä olevasta asiasta. Vertailua on hyvä hakea tieteen tekemisestä. Hyvälle tieteelle on ominaista se, että pyritään kokoamaan mahdollisimman laaja aineisto, jota sitten pyritään seulomaan mahdollisimman yksityiskohtaisesti, jotta virheen mahdollisuus minimoitaisiin. Tiede on aikaa vievä prosessi. Hyvälle tieteelle on ominaista, että maksimiaineistosta tehdään minimijohtopäätöksiä. Journalismin näkökulmasta tämä metodi on aivan liian hidas. Eikö meidän silti pitäisi uskaltaa luottaa myös vastaanottajaan. Eikö journalismin ydintehtävä edelleen ole antaa ihmisille tietoa omien käsitysten muodostamiseen pikemminkin kuin yrittää muodostaa käsityksiä hänen puolestaan. Heikki Hakala 57 Onko hyvällä journalismilla tulevaisuutta? Onko hyvällä journalismilla tulevaisuutta Keskustelu hyvästä ja huonosta journalismista, sen kyvystä kuvata todellisuutta kansalaisille sekä sen tulevaisuudesta ja haasteista ei Suomessa näytä kiinnostavan kunnolla edes alan ammattilaisia. Eikä se laajasti ajateltuna ota tulta tutkijoidenkaan piirissä. On helpompaa pureutua kapeaan yksittäistapaukseen, kuin journalismin muutokseen tai laadukkaan journalismin määrittelyyn ja tulevaisuuteen. Tietenkin tunnemme sen muutoksen, joka mediataloudessa on tapahtunut ja ne haasteet, joita uudet mediat yhdistyneenä uusien sukupolvien käyttäytymisen muutokseen aiheuttavat. Kaupallisuus ja viihteellisyyden lisääntyminen eivät ole vain toiminnan taloudellisuuteen tähtäävää, vaan myös tuloksen maksimoimiseen pyrkivää. Minun on se hyvä sanoa, koska olen toiminut päätoimittajana sanomalehdessä, jonka tappiot hyväksyttiin vuosikymmenen ajan lehden sisällön laadukkuuden turvaamiseksi, mutta myös perustanut Iltalehden tarkoituksena tuottaa mahdollisimman paljon voittoa, jolla Uuden Suomen tappioita pienennettäisiin. Faktat ja mielipiteet sekoittuvat Journalismin tehtävä tarjota kansalaisille todellisuutta vastaava kuva yhteiskunnasta on tärkeä. Televisio on jo osittain luopunut tästä tavoitteesta, jos sellaiseksi ei lueta pelkästään tärkeimpien uutisten tarjoamista. Television ajankohtaisohjelmat ovat useimmiten laadukkaita, mutta samalla aiheiden osalta hyvin valikoivia. Sanomalehdet ovat siis minun silmissäni tärkein päivittäistä todellisuutta kuvaava tietolähde, iltapäivälehtiä myöten, vaikka niiden merkittävin anti on kertoa mistä kansalaiset juuri nyt puhuvat enemmän kuin missä tilassa maa kulloinkin on. Huolestuttavaa on, että journalismissa yhä useammin faktat ja toimittajan mielipiteet sekoittuvat toisiinsa. Laadukkaassakin lehdessä yhä useammin faktoja valikoidaan siten, että ne toteuttavat jotain toimittajan mielessä olevaa ajatusta. Lehtien runsaslukuiset blogit eivät näytä riittävän oman mielipiteen esittämiselle, vaikka vaihtelevia mielipiteitä tarjoavien blogien runsaus alkaa pikemminkin kiusata kuin kiinnostaa. Vanhaa, perinteistä journalismin laatua edustaisi vaatimus erottaa faktat ja toimittajan mieli- V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 58 piteet toisistaan torjumatta sinänsä mielipiteiden julkaisuarvoa. Tarkkaa tietoa hakeva joutuu yhä vaativamman tehtävän eteen etsiessään alkuperäisen tiedon lähteitä tai lukiessaan useampia lehtiä saadakseen kokonaiskuvan asiasta. Vähemmän onkin – myös ammattikunnan piirissä – arvioitu journalismin muutosten seurauksia: syvenevää jakoa lukevien ja selailevien välillä, tietämättömyyden ja historiattomuuden lisääntymistä, yhteisöllisen tiedon fragmentoitumista, ihmisten ja asioiden profiilien viihteellistymistä, tapahtumien käsittelyyn liittyvää aggressiivisuutta. Kaikki piirteitä, joilla liian usein korvataan aito laadukas toimitustyö. Näiden piirteiden vahvistuminen on huolestuttavaa. Niin sanottu tutkiva journalismi on muuttunut aggressiivisemmaksi journalismiksi. 1970-luvulla toimittajat kyseenalaistivat Suomen talousjärjestelmän ja pakottivat poliitikot arvioimaan millainen talousjärjestelmä olisi suomalaisten edun ja hyvinvointitavoitteiden mukainen. Nyt poliitikot ja puolueet leimataan lähinnä moraalittomiksi sekä kyvyttömiksi hoitamaan kansalaisten puolesta maan taloutta. Tähänkin ilmiöön liittyy myös asiantuntemattomuus ja historiattomuus, jotka kiireeseen vedoten ohittavat ammattitaitoon perustuvan kyseenalaistamisen. Vaikutelma on usein merkittävämpi viestintää ohjaava tavoite kuin analyyttisyys. Hyvä journalismi ei ole välttämättä tylsää, kuivaa ja tiukkaan puolueettomuuteen pitäytyvää. Hyvän journalismin tunnusmerkkeihin kuuluu se, että toimittaja tuntee aiheensa ja sen taustan. Siihen kuuluu myös kriittisyys ja kyseenalaistaminen, mukaan luettuna journalismin omien sopuliilmiöiden kyseenalaistaminen. Hyvään journalismiin kuuluu myös hyvin kirjoitettu tai käsitelty viihteellisyys tai sensaatiot. Valitettavasti tällaista viihdejournalismia meille on tarjolla kovin harvoin, tosikkomaista tai hyvin yksipuolista sitäkin enemmän. Median pelisäännöt ovat muuttuneet Päätoimittajat ovat – jossain määrin vastentahtoisesti – todenneet, että tiedotusvälineiden yleiset pelisäännöt ovat muuttuneet. Kalevan entinen päätoimittaja Risto Uimonen on todennut, että henkilöityminen, liioitteleva tulkinta tai asiakysymysten väistyminen viihteellisyyden tieltä liitty- 59 Onko hyvällä journalismilla tulevaisuutta? vät kiristyneeseen kilpailuun yleisön suosiosta. Tietenkään hänen tarkoittamansa puppujournalismia ei olisi, ellei se kävisi kaupaksi, mutta vaara piilee siinä, että puppu ja hömppä myyvät pitkän päälle paremmin kuin laatujournalismi. Olisi liioiteltua sanoa, että nämä ilmiöt uhkaavat tuhota hyvän journalismin, mutta ne heikentävät kiistatta journalismin uskottavuutta ja arvostusta. Se saattaa käytännössä vaikuttaa jopa yleiseen suhtautumiseen sananvapauteen enemmän kuin nyt ymmärretäänkään. Yhdysvalloissa on jo reagoitu tähän, eikä pelkästään ammattikunnan arvostuksen heikkenemisen vuoksi, vaan osin sen seurauksena tapahtuneen levikkien alenemisen vuoksi. Suurten ja arvostettujen amerikkalaisten ja englantilaisten sanomalehtien eettisiin toimintaperiaatteisiin kohdistuneet epäilykset, itse tekaistuista sensaatioista väärään itsepäisyyteen ovat siellä tutkitusti heikentäneet journalismin uskottavuutta. Uuden median houkuttelevuus ja tietynlainen helppous, sen ominaisuus niin sanottuna kansalaismediana haastaa sekä perinteisen tiedonvälittämisen että laadukkaan journalismin. Silti uskon, että hyvällä journalismilla on tulevaisuus siinä missä painetuilla lehdilläkin. Hyvän journalismin haastajana eivät kuitenkaan ole vain uudet mediat, vaan myös perinteisen median käyttäjien – lukijoiden, katsojien ja kuuntelijoiden – käyttäytymisen muuttuminen: lyhytjänteisyys, kärsimättömyys ja keskittymiskyvyn heikentyminen, kicksien tavoittelu, viihteellisyyden ja sensaatioiden tarve, tietämättömyys, sivistymättömyyden ja historiattomuuden lisääntyminen. Jo vuosikymmen sitten havaittiin, että televisioohjelmissa otokset lyhenivät ja niiden intensiteetti kasvoi. Elleivät kuva ja tapahtumat edenneet riittävän nopeasti, katsojat vaihtoivat kanavaa. Sama ilmiö koskee yhtä hyvin painettua mediaa. Jo 1980-luvulla niin Uudessa Suomessa kuin Kauppalehdessäkin päädyimme lukijapalautteen perusteella toistuvasti lyhentämään juttuja ja lisäämään niiden lukumäärää sekä kasvattamaan kuvia. Median käyttäjän kiinnostusta on ylläpidettävä ja lisättävä herkeämättä. V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 60 Hyvä journalismi ei ole luulemista Olen joissakin yhteyksissä kärjistänyt toimittamisen ongelmat sanomalla, että journalismissa on suuri vaara luulemisesta. Luullaan, että yhteiskunnallisesti keskeinen agenda syntyy suurten sanomalehtien ja television muokkaamana. Luullaan, että yksi media tavoittaa suomalaiset ja kertoo kaikille oman totuutensa. Luullaan, että nuorten mediakäyttäytyminen on rakenteeltaan samanlaista kuin meidän sukupolvemme oli. Luullaan, että syvällisyydellä ja analyyttisyydellä on merkitystä. Todellisuudessa pinnallisuuden ja koskettavuuden merkitys lisääntyy, eikä syy ole ensisijaisesti mediassa vaan katsojissa ja lukijoissa. Kun media sirpaloituu, kun yleisöt hajoavat, kun valtalehtien lukeminen ja pääkanavien katselu menettää jatkuvasti yleisöään, menettävät myös mediat perinteistä yhteiskunnallista vaikutusvaltaansa. Journalismin ja perimmältään myös sananvapauden perimmäinen ongelma on journalismin uskottavuuden heikkeneminen. Se on yleinen ja yhtäläinen ilmiö monissa sananvapauden maissa. Se näytetään usein liitettävän selitykseksi lehtien levikkien laskulle, ja kenties se osin siihen on vaikuttanutkin. USA:ssa se on aiheuttanut jo vastareaktionkin, ja myös Suomessa, siltä ainakin minusta näyttää. Osa lehdistöä on ottanut tavoitteekseen tuon luottamuksen palauttamisen laadukkaalla journalismilla. Suomessa olen havaitsevinani, että sanomalehdistön kiinnostavuutta pyritään parantamaan lähestymällä lukijoita kokemuksilla ja tarinoilla, siis siirtämällä sisältöä selkeästi ruohonjuuritasolle. Tämä on parhaimmillaan mielenkiintoinen versio tosi-television journalismista painetussa sanassa. Tarvitaan aktiivista dialogia Jos kansalaisten luottamus journalismiin on heikentynyt ja toimittajien sekä tiedonvälityksen arvostus laskenut, se antaa aiheen korjaukselle. Passiivinen suhtautuminen siihen ja kehityksen seuraaminen sivusta olisi suuri vahinko demokratian ja kansanvallan toteutumiselle. Selitys tälle muutokselle on samaan aikaan kilpailun kiristyminen ja kilpailun vähentyminen. Kilpailu median kuluttamisesta on lisääntynyt, painettu media kamppailee ajasta, huomiosta ja rahasta television, internetin 61 Onko hyvällä journalismilla tulevaisuutta? V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? ja erilaisen viihteen kanssa. Samalla painetun median keskinäinen dialogi, kilpailu mielipiteistä ja uutista on vähentynyt. Suuret sanomalehdet ovat maakunnallistuneet Helsingin Sanomia myöten, keskittyneet vahvistamaan asemaansa omalla levikkialueella eivätkä rajakahakat levikkialueiden reunoilla ole taloudellisesti perusteltuja. Seurauksena on dialogin loppuminen tai – parhaassa tapauksessa – sen siirtyminen hallitsevan lehden sisälle. Miksi siis kansalaiset eivät enää luota tiedonvälitykseen? Voisiko epäluottamuksen syy olla tiedotusvälineiden luomassa maailmankuvassa? Ehkäpä kansalaisten käsitys maailmasta ei ole samanlainen kuin tiedotusvälineiden tarjoama kuva siitä. On ymmärrettävää, että poliitikkojen mielestä lehdet kirjoittavat vääristä ja toisarvoisista asioista, henkilöivät politiikkaa ja korostavat vääriä asioita. Kun toimittajat puolestaan pyrkivät omalla tavallaan hahmottamaan todellisuutta, vaikeasti pääteltäviä päätöksentekoprosesseja, henkilöiden välistä valtataistelua ja suuntariitoja, jotka kaikki kuuluvat todelliseen elämään eivät vain televisiosarjoihin. Silti liian usein politiikkaa pidetään esillä tavalla, joka heikentää ihmisten mielenkiintoa yhteiskunnallisiin asioihin. Kun ei uskota tavallisen uutisen riittävän, sen markkina-arvoa pitää kasvattaa tulkinnoin, kärjistyksin ja henkilöimällä. Hyvällä journalismilla on siis hyvä tulevaisuus, jos riittävän suuri joukko median maksajia sitä arvostaa. Vaikka moni sanoo arvostavansa sitä, ei hän silti ole valmis maksamaan siitä. Johannes Koroma 62 Kanttori voitti, uskottavuus ei Lukijasta vieraantuminen on journalismin pahin uhka. Sen mukana murenee uutisdeskien ja yksittäisten toimittajien käsitys siitä, mikä ihmisille on tärkeää ja mikä heitä kiinnostaa ja yllättää. Lukija on se, joka päättää millainen tulevaisuus journalismilla on. Sitä päätöstä eivät tee BB-talon asukkaat, Talent-hanuristit tai muut aikuisen mielikuvitusmaailman mediatuotteet, jotka näyttävät nykyisin päätyvän ”uutisiksi” lähes jokaisessa välineessä. Kaikki palaa journalismissa aina ja lopulta tärkeimpään yksikköön, lukijaan. Italia on käypä varoitus mediakulttuurista, jossa journalismi on alkanut leijua omassa ylhäisessä erinomaisuudessaan, vailla kontaktia tavalliseen ihmiseen. Toimittaja Stephan Faris kirjoitti analyysin italialaisesta mediakentästä Time-lehteen syyskuussa 2009 (Italy’s Newspapers: Untrusted Sources, 7.9.2009). Hän huomasi, että se ei olekaan yksinomaan politiikka ja mediaa kammitsoiva pääministeri, jota on syyttäminen Italian demokratian tilasta. Sanomalehdillä on tässä kehityksessä ollut oma osuutensa. Ei välttämättä merkittävä, mutta jonkinlainen vauhdittajan rooli kumminkin. Italiassa lehdistö kirjoittaa niin puisevasti, niin elitistisesti ja niin norsunluutornimaisista asioista, että vain yksi italialainen kymmenestä viitsii ostaa sanomalehden. Faris kertoo havainneensa, että journalistit Italiassa kirjoittavat oikeastaan vain kahdenlaiselle yleisölle: toisilleen ja poliittiselle eliitille. Sille kuuluisalle tavalliselle ihmiselle he eivät juttujaan laadi. Journalistisen tuotteen eli jutun liikkeelle paneva voima on monesti pelkästään halu päästä lukemaan painettuna omaa nautinnolliseksi luuloteltua proosaa, kirjoittaa Faris. Hän siteeraa viestintäprofessori Paolo Mancinia, joka myöntää, että italialaiset sanomalehdet on suunnattu eliitille. Kulttuurisivut ovat akateemista sapelinkalistelua, grafiikka ja taitto sekavaa kuin lämmin paita, valokuvissa näkyvät aina samat väsyneet ukonnaamat. Uutisten taustoitus ja laittaminen asiayhteyksiinsä jää usein tekemättä, koska journalisti joko ylimielisyyttään tai laiskuuttaan kuvittelee lukijan tietävän mistä on kyse. 63 Kanttori voitti, uskottavuus ei Litteän näytön kirous Eivät italialaiset tyhmiä ole. Lukijat eivät ole kääntämässä selkäänsä tärkeistä asioista kertovalle journalismille, vaan ainoastaan todellisuudesta vieraantuneelle medialle. Se ei lukijoiden mielestä kirjoita tärkeistä asioista. Faris jatkaa artikkeliaan kertomalla, että italialaiset ovat siirtymässä vaihtoehtoisten uutisvälineiden pariin. Muun muassa suosimaan sellaisia ilmaisjakelulehtiä, jotka kertovat tärkeät uutiset suoraan ja konstailematta. Italiassa lukijasuhde on rapautunut. Journalistit eivät professionsa tasolta tunnista eivätkä tiedä, mitä puuhaillaan tavallisessa elämässä. Tästä syystä he eivät käsitä, mikä ihmisiä kiinnostaa, mistä he tarvitsevat tietoa ja millainen juttu on puheenaihe tai silmienavaaja. Suomessa emme ole Italian tapaan pastat housussa. Täällä juttuja osataan osapuilleen vielä tehdä tavallista elämää eläville ihmisille. Moni toimittaja voi kehua lukijoita tavanneensakin. Arki on tutustumisen arvoinen paikka toimittajalle. Arkeen näkyy yhteiskunnan tila ja sinne myös päätökset vaikuttavat muullakin kuin puheen tasolla. Uhkia suomalaisessa journalismissa kumminkin on. Litteän näytön kirous vaanii yhä useampaa meistä toimittajista. Sen sijaan, että menisimme torinlaitamille, työpaikoille, kouluihin, sairaaloihin tai kiekkokaukaloiden reunoille jäämme kiiresyistä toimitukseen kuulostelemaan päätteen vaimeita äännähdyksiä. Litteä näyttö ei edusta elävää lukijaa, vaikka sen välityksellä saakin näkyville verkkokeskustelun roiseimmat vetäisyt. Lukijasta vieraantuminen on siellä täällä meneillään, myös laadukkaasti tehdyssä sanoma- ja verkkojournalismissa. Pari esimerkkiä, kuinka vieraantuminen lähtee pienestä liikkeelle. Hiljattain erään päivälehden taloussivulla julkaistiin uutinen, jossa kerrottiin ihmisiltä menevän sekaisin uusiin ottoautomaatteihin ilmaantuneet tekstit debet ja credit. Aihe oli hieno, arjesta lohkaistu. Mutta aivan lukijansa tasolle toimittaja ei ollut viitsinyt laskeutua. Jutussa ei kerrottu lukijalle, kumpiko sana tarkoittaa nostoa tililtä, kumpi luoton puolelta. Ongelma oli esitelty ja asiaa pyöritelty, mutta loppuun saakka ajattelu oli jätetty sikseen. V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 64 Eräällä kulttuurisivulla oli taiteilijan haastattelu. Otsikoksi oli menty laittamaan: Taiteen ytimessä on kaikkeuden ykseys. Eikä siinä tietysti mitään. Heti tuon luettuaan lukija ymmärtää, kuinka kertakaikkisen hienon liittouman muodostaa taide-kaikkeus-ykseys. Lisäksi sellainen sopii meikäläiseen taidejorinaan. Uutisankka kertautuu nopeuskilvassa Hupainen ja hirvittävä on seuraava esimerkki litteän näytön kirouksesta. Siinä uutisankkaa ei kiireisen netitse taisteltavan uutiskilvan missään vaiheessa älytä tarkistaa, vaan sitä kopioidaan yhdeltä nettisivulta toiselle ja lopulta painaa lätkäistään lehteen. Huhtikuussa 2009 Ranuan kanttorin kerrottiin voittaneen Concours de Piano de France -pianokilpailun. Uutinen 30 000 euron voitosta levisi nopeasti muun muassa Turun Sanomien, Helsingin Sanomien, STT:n ja Ylen levittämänä. Suomi kun on urheilukansaa, niin voitto tekee aina eetvarttia. Kalevan iltavuoron uutinen tavoitti myös. Vuorossa ollut kulttuuritoimittaja kuitenkin rupesi kummastelemaan noin suurta palkintosummaa ja sitä, ettei kanttori ollut menestynyt Suomessa koskaan. Kun tietoja itse kilpailustakaan ei löytynyt mistään, toimittaja päätti ottaa puhelun kanttorille ja pyytää selvennystä. Kännykän Ranuan-päässä oli vaimea kanttori, jolla ei ollut antaa minkäänlaisia yksityiskohtaisia tietoja kilpailusta. Palanut haisi. Kaleva päätti jättää uutisen julkaisematta ja ryhtyi hankkimaan – kaikessa rauhassa – lisätietoja. Seuraavana päivänä toimittaja teki journalistista jalkatyötä, soitteli Ranskaan ja Englantiin ja selvitti, ettei kyseistä kilpailua ollut pidetty. Asia ei ole suuren suuri, sillä sattuuhan sitä. Mutta periaatteen tasolla se on melkoinen. Tällaisessa episodissa on käynyt niin, että journalismi on mitätöinyt lukijan ja alkanut kilpailla kavereidensa kanssa nopeusennätyksestä. Siinä on unohtunut lukijalle annettu vastuuta korostava lupaus: tarkistaa, tarkistaa ja tarkistaa. Petri Laukka 65 Mitä lukija tästä sanoisi? Mitä lukija tästä sanoisi? ”Yleisö haluaa vain viihteellisiä juttuja.” ”Nuoria ei kiinnosta politiikan uutisointi.” ”Kukaan ei enää jaksa lukea pitkiä juttuja” Nämä teesit ovat tuttuja toimittajien suusta. Monissa tiedotusvälineissä lukijoihin, katselijoihin ja kuulijoihin suhtaudutaan kasvottomana massana, jonka mielipiteitä ja tarpeita ei viitsitä – tai edes haluta – kuunnella. Valloilla tuntuu olevan ajatus, että ”lukija ei osaa kertoa, millaisia juttuja hän haluaa lukea”. Usein myös ajatellaan, että jos juttu tai uutinen ei kolahda, vika on vastaanottajassa. On ehkä helpompaa todeta, että politiikka ei kiinnosta lukijaa kuin miettiä, mitä politiikan uutisoinnille voisi tehdä, jotta lukija siitä kiinnostuisi. Kun pitkän jutun laimeasta vastaanotosta syyttää kärsimätöntä lukijaa, ei tarvitse pohtia, menikö toimituksen aihevalinta pieleen tai oliko jutun rakenteessa vikaa. Yleisön tarpeiden ja mielipiteiden sivuuttaminen on kuitenkin vanhanaikaista. Internetin ja yhteisöllisen median kultakaudella se voi olla journalismille jopa kohtalokasta. Tarjolla kiinnostavia uusia sisältöjä Blogien ja sosiaalisen median myötä yleisölle on tarjolla entistä enemmän kiinnostavia sisältöjä. Kokkaaja löytää ruokareseptejä ilmaiseksi verkosta, elokuvista kiinnostunut voi keskustella harrastuksestaan elokuva-aiheisilla verkkofoorumeilla ja inspiraatiota neulomiseen saa lukuisista blogeista. Yhteisöllisten verkkosivujen ansioista myös vastaanottajalla on mahdollisuus osallistua keskusteluun. Kansalaisjournalismi voi päihittää perinteiset tiedotusvälineet myös yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien uutisoinnissa. Esimerkiksi Burman sotilasjuntan vastaisista mielenosoituksista vuonna 2007 ei olisi juuri maailmalla tiedetty, elleivät tavalliset kansalaiset olisi raportoineet tapahtumien kulusta blogeissa ja YouTube-videoissa. V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 66 Yhteisöllisen median ja internetin vaikutusta tiedonvälitykselle ei pitäisi vähätellä, muttei liioin kauhistellakaan. Sen sijaan tiedotusvälineiden kannattaisi ottaa blogeista ja yhteisöllisistä verkkosivuista oppia. Suosittujen blogien salaisuus piilee ainakin osittain siinä, että ne onnistuvat sekä tarjoamaan tuoretta ja mielenkiintoista sisältöä että puhuttelemaan lukijaa. Siihen myös tiedotusvälineiden tulisi demokratiaa edistävän tehtävänsä rinnalla pyrkiä. Verkko elävöittää keskustelua Verkko tarjoaa toimittajalle entistä paremmat mahdollisuudet päästä lukijan tasolle. Nettikeskusteluja seuraamalla journalisti voi yrittää ymmärtää jotain yhteiskunnan ilmiötä ja saada käsityksen siitä, mitä mieltä lukijat aiheesta ovat. Verkkokeskusteluissa toimittaja voi törmätä mielipiteisiin ja asenteisiin, joita lukijat eivät välttämättä kehtaisi kertoa edes omalle ystävälleen. Netin avulla journalisti voi myös ottaa yleisönsä mukaan jutuntekoprosessiin. Pääministeriä haastatteleva toimittaja voi kysyä verkon kautta lukijoilta, mitä teemoja nämä toivoisivat jutussa käsiteltävän. Verkossa yleisöllä on myös mahdollisuus kommentoida juttuja ja keskustella aiheesta muiden lukijoiden kanssa. Näin jutut jatkavat elämäänsä senkin jälkeen, kun ne on julkaistu. Tulevaisuudessa olisi entistä tärkeämpää muistaa, että verkko ja journalismi eivät kilpaile keskenään. Keskustelu paperilehden kuolemasta on toissijaista. Viisaampaa olisi pohtia, millaisia tiedontarpeita 2000-luvun kansalaisilla on ja miten journalismi voisi hyötyä eri jakelukanavista näiden tarpeiden tyydyttämisessä. Esimerkiksi Demillä on suositut verkkosivut, jotka eivät kilpaile lehden kanssa. Yhteisöllisillä verkkosivuilla käyttäjät voivat viettää aikaansa, keskustella ja jakaa mielipiteitä toisten kanssa. Lehdestä lukija puolestaan saa huolellisesti taustoitettua ja luotettavaa tietoa sisältäviä juttuja, joihin hän voi perehtyä kotisohvalla. Mikäli tiedotusvälineet kuuntelevat yleisön tarpeita, journalismilla on kaikki edellytykset säilyttää ja jopa vahvistaa asemaansa tulevaisuudessa. 67 Mitä lukija tästä sanoisi? V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? Tiedon lisääntymisen myötä myös journalismin tarve korostuu. Vaikka verkossa on paljon laadukasta ja mielenkiintoista sisältöä, se on samalla juorujen, sirpaleisen tiedon ja perättömien väitteiden ihmemaa. Siksi journalistin työ hajanaisen tiedon kokoamisessa, monimutkaisten asioiden taustoittamisessa ja tiedon analysoimisessa on tulevaisuudessa yhtä tärkeää – ellei jopa tärkeämpää – kuin aina ennenkin. Anni Lintula 68 Journalismin pitää olla alituisessa kriisissä ”Journalismi on kriisissä!”, julistavat journalismin tutkijat. ”Lehtien kustantaminen on kriisissä”, julistaa Yleisradion pääjohtaja Mikael Jungner (TV1:n Ykkösaamu 17.10.). Lähden joka aamu kustantamaan Satakunnan Kansaa ja vastaamaan keskisuuren maakuntalehden journalismista. Joka ilta palatessani kotiin mietin, olenko niin huono uutistoimittaja, että en tänäänkään nähnyt poikkeuksellisesta kriisistä jälkeäkään. Journalismin pitää aina olla kriisissä, sillä sen on törmättävä koko ajan ankaraan kritiikkiin. Journalismin kuluttajaan ja tuottajaan pitää olla sisäänrakennettuna vaatimus paremmasta journalismista. Journalismi ei voi olla valmista. Yhteiskunnan, talouden ja kulttuurin päättäjien mielestä journalismin on aina oltava epäkelpoa. Tutkijoilta loppuvat työt, jos he eivät tunnista journalismin kriisiä. Journalistien on tunnistettava toimittamisen kriisi, sillä muuten journalismista ei voi tulla nykyistä parempaa. Kriisi – mihin verrattuna? Kertokaa minulle hyvät tutkijat, mihin verrattuna suomalainen journalismi on juuri nyt erityisessä kriisissä? Onko se nyt huonompaa kuin 1970-luvun lopulla, kun suomalainen media päätti salata, että tasavallan presidentti oli oikeustoimikelvoton. Tai kertoi, että itärajan takana kolistelevat rauhan panssarit. Onko journalismi nyt huonompaa kuin 1980-luvun lopulla? Silloin Suomi ja journalismi syöksyivät ikuisen nousukauden lumossa kritiikittömästi kohti karmeaa lamaa. Tai oliko journalismi parempaa 1990-luvun alussa ennen internetin ja mobiilin tuloa? Tai viisi vuotta sitten, kun viihteellistymisen aalto pyyhki median yli ja luulimme nettikeskusteluiden ja blogi-maailmojen korvaavan perinteisen laadukkaan portinvartijajournalismin. 69 Journalismin pitää olla alituisessa kriisissä Onko suomalainen journalismi huonompaa kuin maailmalla? Ruotsin-, englannin- tai saksankielisessä maailmassa tehdään paljon hyvää journalismia, mutta ei meillä ole mitään hävettävää. Kun vertaan suomalaisia ja mainitun kolmen kielialueen päivälehtiä, olen suomalaisesta lehdistöstä jopa ylpeä. Suomalainen journalismi on juuri nyt parempaa ja monipuolisempaa kuin milloinkaan aiemmin. Moniarvoisuuteen sisältyy aiempaa laajempi kirjo myös huonoa ja hyvää journalismia. Verkko ja verkon uudet toimijat ovat terävöittäneet perinteistä uutiskilpailua. Radion ja Suomen Tietotoimiston yksinoikeus on nyt kaikkien tiedotusvälineitten ja heidän asiakkaittensa ruisleipää. Uutisten päällä makaaminen ei ole milloinkaan journalismia parantanut. Kansalaisjournalismi – nettikeskustelut, blogit – nostaa journalismin tasoa. Palaute tulee välittömästi. On pelkästään hyvä, että portinvartijaa vartioidaan. Journalismin laadun kannalta parasta on lukijoiden pääsy ensikäden tiedon lähteille. Verkko pakottaa nostamaan journalismin laatua. Perinteiselle printtimedialle verkko on lähes kaikkien toiveitten täyttymys. Pääsemme dead linen orjuudesta eroon, voimme välittää ääntä, liikkuvaa kuvaa, toimia aidossa vuorovaikutteisuudessa lukijoittemme kanssa. Ymmärrän hyvin vanhan sähköisen median hädän. Perinteiset tv- ja radiokanavat ovat joutuneet omalla kotikentällään tuimaan kilpailuun. Sähköinen kenttä on pirstoutunut. Yksittäiset ohjelmat ovat menettäneet katsoja- ja kuulijamassat. Vain urheilu ja kaikkein joutavin (BB-talo, Salkkarit) sisältö keräävät merkittäviä katsojamääriä. Perinteiset, laatuun panostavat päivälehdet jäävät Suomen ainoiksi todellisiksi massamedioiksi. Ilmastonmuutos myös mediassa Suomalainen media elää parhaillaan voimakasta paradigman vaihdosta – niin kuin koko yhteiskuntakin. Vasabladetin vastaava päätoimittaja Lars Rosenblad käyttää muutoksesta hyvin kuvaavaa ilmaisua ”ilmastonmuutos”. Ilmastonmuutoksen voimakkaimmat tekijät ovat taloudellinen taantuma, sukupolvisiirtymä ja internet. V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 70 Taantuma pakottaa miettimään omat prosessit uudelleen. Mihin euro on järkevintä sijoittaa? Median yt-neuvottelut saavat perinteisesti suuret otsikot. Tuntuu kuin uutisdeskin uutiskriteereissä yksi toimittaja vastaisi ainakin kymmentä metallimiestä. Miksi satakuntalaisen mediatalon pitäisi toimia eri logiikalla kuin satakuntalaisen metalliyrityksen? Vaisumpina aikoina toimintaa supistetaan, parempina laajennetaan. Johtamiseen se lisää vaikeuskerrointa, sillä laadusta ei taloussyklien vuoksi saa tinkiä. Toivottavasti taantuma havahduttaa mediataloissa oman toiminnan kriittiseen tarkasteluun. Toimimmeko asiakkaan kannalta järkevästi? Onko 1970-luvulla syntynyt organisaatio optimi vielä 2010-luvun internetmaailmassa? Teemmekö oikeita asioita? Johdetaanko mediataloja oikein? Ovatko 1970-luvulla syntyneet journalistiset arvomme ja käytännöt edelleen käypiä? Sukupolvisiirtymä johdattaa suuret ikäluokat eläkkeelle ja nuoret ikäluokat sisään mediataloihin. Paljon kovaa osaamista lähtee, mutta tilalle tulee aivan erilainen sukupolvi. Vuoden 1985 jälkeen syntyneet elävät virtuaalimaailmassa, me vanhemmat olemme oppineet toimimaan verkossa ja mobiilissa. Ero näiden kahden sukupolven välillä – sekä tekijöinä että kuluttajina – on järisyttävä. Lukijakuntammekin jakaantuu. Suuret ikäluokat säilyvät vielä vuosikymmeniä lehtiä tilaavina, paljon lukevina ja paljon kuluttavana kohderyhmänä. Nuoremmille ikäluokille sisältö painottuu varmasti eri tavalla. Verkon ja mobiilin hyvät palvelut ovat itsestäänselvyys. Internet on jo muuttanut mediamaailman. Lehdistölle se on paljon suurempi mahdollisuus kuin uhka. Suomessa pieni kielialue suojaa suuria kotimaisia toimijoita netissä. Täällä asioita on myös tehty oikein. Kymmenen suorituimman nettisivuston listalla puolet on perinteisiä medioita. Maakuntalehtien verkkopalvelut ovat alueellisesti ylivoimaisesti suositumpia. 71 Journalismin pitää olla alituisessa kriisissä Uutisten ja laadun voima Välineet muuttuvat, mutta journalismin sisimmässä on – onneksi – paljon pysyvää. Oikean uutisen voima on verkkomaailmassa ehdoton. Perinteisen uutisen välittämisessä, syventämisessä ja taustoittamisessa mediatalot ovat edelleen ylivoimaisia. Verkossa myös laatu korostuu. Verkko on täynnä nimetöntä tuuleen huutelua, miltä minusta tänään tuntuu – kirjoittelua, miljoonia kummallisia tiedon polkuja, joille kävijä helposti eksyy. Luotettava, hyvin lähteytetty, hyvin kirjoitettu ja kuvitettu journalismi erottuu myös verkossa. Laadun pitää olla median verkkoreviiri. Puheeseen laadusta toimituksissa suhtaudutaan usein kuin pyhiin kirjoituksiin. Laatua syntyy, jos toimittajien määrää lisätään reippaasti ja heille annetaan lisää aikaa juttujen tekoon. Usein kysyn, millaista laatua syntyisi, jos rekrytoisin kymmenen toimittajaa lisää. Mitä sellaista he tekisivät, jota nyt emme voi tehdä? Journalismi on käsityöläisammatti, jossa laatu nousee tietyn resurssin ja ajankäytön ansiosta jyrkästi. Jossain vaiheessa journalistinen työ kääntyy kuitenkin derivaattakäyrälle. Aikaa ja resurssia kuluu, mutta lukijan saama lisähyöty on mitätön. Viime kuukausina olemme tehneet selvästi tiiviimpiä lehtiä kuin vuosi sitten. Kysymykseen, mitä lehdestä jätetään pois, olen vastannut, että jätetään huonoimmat ja keskinkertaiset jutut ja kuvat pois. Keskitytään verkossa ja printissä laatuun ja olennaiseen, tärkeään. Kirjoitan laadusta nyt hieman löysästi, sillä toki laatu ja lukijalle annettava lupaus pitää määritellä tarkasti. Laatujournalismissa on kuitenkin kolme tekijää, jotka ovat resurssia ja aikaa tärkeämpiä: 1) Koulutus. 2) Journalismin johtaminen. 3) Ahneus laatuun. V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 72 Eettisyys ja usko tulevaisuuteen Laadun ohella 2010-luvun journalismin keskeinen kulmakivi on eettisyys. Politiikan yhdenmukaistuminen on vähentänyt yhteiskunnassa käytävää eettistä keskustelua. Tai ainakin keskustelua hyvästä ja pahasta käydään melko höttöisin perustein. Medialla on upea tilaisuus nostaa nykyisin innokkaasti harrastettu moralistinen julkisuus oikeaksi eettiseksi keskusteluksi. Tähän rooliin yhteiskunnassa on vapaa tila. Tulevaisuuden usko kuulostaa kovin vanhanaikaiselta arvolta. Ehkä siksi tulevaisuuden uskon julistajia on kovin vähän – erityisesti mediassa. Olen kuitenkin vahvasti tähtitieteilijä Esko Valtaojan linjoilla. Maapallo ja ihmiskunta ovat loistavia menestystarinoita. Miksi se ei olisi sitä jatkossakin? Vaikka kaikki asiat päivän siivuissa tuntuvat vain kurjistuvan, onko joku todella sitä mieltä, että 1960-luvulla suomalainen terveyden- ja tai vaikkapa vanhusten hoito oli parempaa kuin nyt? Journalismin suurin ongelma on alalta kuuluva kummallinen vikinä. Toimittajien tyylilaji on kalmanhajuinen valitus, kun he kirjoittavat omasta alastaan. Joskus hätkähdän, että eivät kai journalistit kirjoita yhtä heikoilla perustiedoilla ja/tai -ymmärryksellä esimerkiksi metsä- tai metalliteollisuudesta kuin he tuntuvat kirjoittavan omasta alastaan. Vikinää kuuluu paljon, mutta erityistä journalismin ja kustantamisen kriisiä en löydä mistään. Ajat vain muuttuvat. Keskellä nykyistä murrosta on erittäin hieno elää. Ja mikä muu ala viihtyisi ja menestyisi murroksessa paremmin kuin journalismi? Jouko Jokinen 73 Journalismin pitää olla alituisessa kriisissä V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? 74 75 V O I D A A N K O J O U R N A L I S M I N Y H T E I S K U N N A L L I N E N T E H TÅVÄ P E L A S TA A ? Hannu Nieminen Helsingin yliopiston Viestinnän tutkimuskeskus CRC:n tutkimusjohtaja, professori. Pekka Hallberg OTT, VTT, VT Hallberg on korkeimman hallinto-oikeuden presidentti ja hallinto-oikeuden dosentti. Toiminut myös oikeusministeriön lainsäädäntöneuvoksena, Suomen akatemian tutkijana ja hallinto-oikeuden vt. professorina. Ville Pernaa Turun yliopiston poliittisen historian dosentti, tutkinut viime vuosina erityisesti politiikan mediajulkisuuden muutoksia. Kanavan päätoimittaja ja Ylen tv-uutisten 50-vuotishistoriateoksen kirjoittaja. Janne Virkkunen Toiminut Helsingin Sanomissa vuodesta 1972 alkaen toimittajana, toimituspäällikkönä ja uutisista vastaavana päätoimittajana sekä vuodesta 1991 alkaen vastaavana päätoimittajana. Hannu Olkinuora Työskennellyt toimittajana, päätoimittajana, kustantajana ja professorina sekä eri hallituksissa 35 vuotta Helsingissä, Tampereella ja Tukholmassa. Toiminut vuodesta 2008 alkaen Hufvudstadsbladetin vastaavana päätoimittajana ja kustantajana. Mikael Pentikäinen Sanoma Newsin toimitusjohtaja. Aiemmin toiminut Helsingin Sanomien politiikan toimittajana, Etelä-Saimaan päätoimittajana sekä STT:n toimitusjohtajana ja päätoimittajana. Salla Paajanen Yleisradion ajankohtaisohjelmien televisiotoimittaja. 27 vuoden kokemus toimittajan töistä eri välineissä ja mediataloissa. Viimeisen 14 vuoden ajan työskennellyt Ajankohtaisessa kakkosessa. 76 Janne Matikainen Valtiotieteiden tohtori, erikoistunut verkkoviestintään ja verkon sosiaalisten ilmiöiden tutkimukseen. Tehnyt useita oppikirjoja verkko-oppimisesta ja -viestinnästä. Lehtori Helsingin yliopiston viestinnän laitoksella. Heikki Hakala Etelä-Suomen Sanomien päätoimittaja ja päätoimittajayhdistyksen puheenjohtaja. Johannes Koroma Helsingin Sanomain taloustoimituksen päällikkö 1965-1976, Uuden Suomen vastaava päätoimittaja 1976-1989 sekä Teollisuuden ja Työnantajain toimitusjohtaja 1992-2004. Petri Laukka Kalevan kulttuuritoimituksen päällikkö ja taiteen maisteri. Anni Lintula Demi-lehden toimitussihteeri. Nuoren toimittajan eloonjäämisopas -julkaisun toinen kirjoittaja. Jouko Jokinen Satakunnan Kansan toimitusjohtaja ja vastaava päätoimittaja. Alalla 28 vuotta, josta kahdeksan viime vuotta Porissa Satakunnan Kansassa. 77
© Copyright 2024