Media-alan Mahdollisuuksien kentät

1
Markus Keränen
Riikka Lätti
Kari Elkelä
Heikki Nikali
Media-alan
mahdollisuuksien kentät
Neljä suuntaa tulevaisuuteen
4
1
3
2
2
Kustantaja: Itella Oyj
Copyright: © 2011 Itella Oyj, 15/30 Research Oy
sekä Markus Keränen, Riikka Lätti,
Kari Elkelä ja Heikki Nikali
Taitto ja graafinen suunnittelu: Aino Horsma
3
Markus Keränen
Riikka Lätti
Kari Elkelä
Heikki Nikali
Media-alan
mahdollisuuksien kentät
Neljä suuntaa tulevaisuuteen
Itella Oyj. Tutkimussarja 10/2011
4
Tiivistelmä
Kirja ja sen taustalla oleva tutkimusprojekti keskittyvät medioille tarjoutuviin mahdollisuuksiin
menestyksekkään tulevaisuuden luomiseksi. Projektin tavoitteena on nostaa esille sellaisia
tulevaisuuden ilmiöitä ja mahdollisuuksia, joihin printtimedia-alalla toimivat organisaatiot voivat
tarttua. Kirjan tavoite on kuvata media-alalta (laajasti tulkittuna) ja median käyttäjien keskuudesta nousevia ilmiöitä ja trendejä. Havaintojen pohjalta on luotu neljä tulevaisuusskenaariota.
Skenaariomalli rakentuu kahdelle akselille. Skenaarion vaaka-akseli muodostuu ulottuvuudesta,
jonka ääripäitä kuvaavat käsitteet hidastempoinen mediankäyttö ja nopeatempoinen mediankäyttö. Skenaarion pystyakseli muodostuu ulottuvuudesta, jonka ääripäitä kuvaavat termit sosiaalinen suodin (mediankuluttajan saaman informaation suodattaa hänen sosiaalinen verkostonsa) ja journalistinen suodin (informaation suodattaa mediantuottaja ja ammattijournalismi).
Ajan hermolla -skenaariossa yhdistyy nopeatempoinen mediankäyttö journalistisen suotimen
lävitse suodattuvaan informaatioon. Tässä ryhmässä media on jatkuvasti läsnä kansainvälisten ja kotimaan tapahtumien tietovirtana. Ajan hermolla -skenaarion mukaisessa maailmassa
mediankuluttaja on alati utelias ja kiinnostunut siitä, mitä maailmassa tapahtuu. Ammattimaista journalismia arvostetaan, koska maailmankuva on ulospäin suuntautunut. Ryhmä arvostaa
erityisesti osaavaa reaaliaikaista uutisvirran suodatusta, joka tuo tärkeän tiedon helposti saataville. Mediankuluttaja on kriittinen ja laatutietoinen, mutta kannattaa samaan aikaan voimakkaasti informaation ilmaisuutta.
5
Minä menen, media seuraa -skenaariossa yhdistyy nopeatempoinen mediankäyttö sosiaalisen
suotimen lävitse suodattuvaan informaatioon. Skenaarion mediankäyttäjille media on jatkuvasti
läsnä ja saatavissa, vaikka sen seuraaminen onkin pinnallista ja keskittyy oman sosiaalisen ympäristön tapahtumiin. Mediankuluttaja luottaa tässä skenaariossa sosiaalisen suotimen välittävän hänelle kaikkein kiinnostavimman ja tärkeimmän tiedon. Mediankuluttajan maailmankuva on
tyypillisesti sisäänpäin kääntynyt ja median käytön ytimessä ovat sosiaalisen median palvelut.
Vain paras on kyllin hyvää -skenaariossa yhdistyy hidastempoinen mediankäyttö journalistiseen suotimeen. Median parissa halutaan viettää laatuaikaa ja sille varataankin pitkiä kiireettömiä hetkiä. Ajattelun ytimessä on vaatimus erittäin korkeasta sisällöllisestä laadusta. Tämän
lisäksi median pitää myös näyttää ja tuntua hyvältä. Ammattimaista journalismia arvostetaan
erittäin suuresti, sillä sen arvioidaan olevan ainoa luotettava korkean laadun tae. Raha ei ole
este korkeatasoisen median hankkimiselle, vaan päinvastoin laadukkaisiin painotuotteisiin suhtaudutaan luksuksena ja niihin ollaan valmiita satsaamaan huomattaviakin rahasummia.
Sisältö ratkaisee -skenaariossa yhdistyy hidastempoinen mediankäyttö sosiaaliseen suotimeen. Tämä tarkoittaa sitä, että mediankuluttajat etsivät sisältöjä, joiden luomisesta ovat
vastanneet kunkin teeman parhaat asiantuntijat. Parhaat asiantuntijat eivät välttämättä ole ammattijournalisteja vaan esimerkiksi tutkijoita, asiantuntijoita, muita kuluttajia tai jonkin asian intohimoisia harrastajia. Asiantuntijuus ja intohimoinen asenne paikkaavat puutteita, joita joskus
syntyy sisällön kieliasussa tai tekemisen teknisessä laadussa. Nimensä mukaisesti skenaarion
maailmassa sisältö ratkaisee. Parhaan sisällön pariin päädytään usein ystävien, tuttujen tai
asiantuntijoiden suositusten kautta. Sosiaaliset verkostot ovat osittain korvanneet perinteiset
mediatalot laatujärjestelminä, jotka ohjaavat kuluttajat parhaimman sisällön pariin.
Kirjan keskeisimmät tutkimushavainnot voidaan tiivistää neljään teemaan:
1. Kiire muokkaa mediakulutusta edelleen. Kiire näyttää muokkaavan voimakkaasti sitä, missä ja miten mediaa käytetään. Kiire vaikuttaa niin mediasisältöjen kuluttamiseen kuin niiden tuottamiseenkin. Liki puolet
tutkimusaineistomme 15-50-vuotiaista mediankuluttajista kertoo kiireen vaikuttaneen mediankäyttöönsä.
2. Sosiaalinen suodin ei ole marginaalinen ilmiö vaan jo tällä hetkellä useiden mediakuluttajien arkipäivää.
Toisaalta näyttää ilmeiseltä, että myös journalistisella suotimella on edelleen erittäin voimakas asema
mediamaailmassa. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että erityisesti nuoremmissa ikär yhmissä suodattimet
toimivat rinnakkain. Yleisestikin tuntuu uskottavalta väittää, että sosiaalinen suodin ja journalistinen
suodin tulevat täydentämään toisiaan tulevaisuudessa.
3. Kehittyvä teknologia lisää mahdollisuuksia. Helppokäyttöinen teknologia vahvistaa kulttuuria, jossa
lähes kuka tahansa voi r yhtyä oman median tuottajaksi. Teknologian kehitys tuo uudenlaista joustavuutta myös perinteiselle lehtien ja kirjojen painamiselle lehtien ja kirjojen painamiselle.
4. Ansaintalogiikan keskiössä ovat mediapalvelut ja konseptointi. Median tulee tunnistaa vahvimmat sisältöbrändinsä, jolloin niitä voidaan hyödyntää oheistuotteiden kaupallistamisessa. Mediankuluttajien kiinnostus ja tarve on-demand-sisältöihin tarjoaa median ansaintalogiikan näkökulmasta lukuisia mahdollisuuksia.
6
SISÄLLYSLUETTELO
Lukijalle
9
1. Miksi median tulevaisuudesta kannetaan huolta?
11
2. Printtimedia 1980 –2020: toteutuneet muutokset ja volyymiennusteet
Sanomalehtivolyymien kehitys
Aikakauslehtivolyymien kehitys
Printtimedian ennuste vuoteen 2020
17
18
25
30
3. Media-alan trendit ja ansaintalogiikat
Teknologiatrendit
39
40
Kohti helppokäyttöisyyttä
Kohti elämyksiä
Arvo- ja asennetrendit
Oravanpyörä vai hiljentyminen
Arvo-objektivismi vai arvosubjektivismi
Mediatrendit
Bisnestä palveluistamalla
Yhteisöllisyyttä hyödynnetään
Trendeistä ansaintalogiikkoihin
4. Skena ariot median tulevaisuudesta
Sosiaalinen suodin - journalistinen suodin
Hidastempoinen mediankäyttö - nopeatempoinen mediankäyttö
5. Ajan hermolla -skena ario
Tyypillinen mediankuluttaja: Sari
Skenaarion taustalla vaikuttavat trendit
Millaiset tekijät tukevat skenaarion olemassaoloa?
Millainen media pärjää tässä skenaariossa?
40
43
45
45
46
49
49
51
53
59
62
66
73
75
77
79
81
7
6. Minä menen, media seura a -skena ario
Tyypillinen mediankuluttaja: Matti
Skenaarion taustalla vaikuttavat trendit
Millaiset tekijät tukevat skenaarion olemassaoloa?
Millainen media pärjää tässä skenaariossa?
85
86
89
92
94
97
98
103
105
108
111
112
116
117
118
121
122
124
124
125
126
7. Vain paras on kyllin hyvä ä -skena ario
Tyypillinen mediankuluttaja: Pekka
Skenaarion taustalla vaikuttavat trendit
Millaiset tekijät tukevat skenaarion olemassaoloa?
Millainen media pärjää tässä skenaariossa?
8. Sisältö ratk aisee -skena ario
Tyypillinen mediankuluttaja: Laura
Skenaarion taustalla vaikuttavat trendit
Millaiset tekijät tukevat skenaarion olemassaoloa?
Millainen media pärjää tässä skenaariossa?
9. Johtopä ätökset ja suositukset
Kiireen kulttuuri vaikuttaa yhä mediankäyttöön
Medioiden tulee ottaa sosiaalinen suodin haltuun!
Kehittyvä teknologia lisää mahdollisuuksia
Ansaintalogiikan keskiössä mediapalvelut ja konseptointi
Skenaarioista kohti tulevaisuutta
Lähteet
128
Liite 1. Tutkimusprojektin kuvaus
129
8
9
Lukijalle
Tämän kirjan tavoitteena on ollut kartoittaa monipuolisten aineistojen ja ennakkoluulottoman
lähestymistavan avulla media-alan tulevaisuutta. Uhkakuvat ovat tulleet aiemmissa tutkimuksissa tutuiksi, on aika löytää tulevaisuuden mediamaisemassa piilevät mahdollisuudet.
Kirjaa ei ole kirjoitettu perinteisen tutkimusraportin muotoon, vaan sen muotoon on haettu
joustoa ja lennokkuutta esseemäisestä tyylistä. Tutkimustyön tulokset on kirjoitettu auki ja
avainluvut nostettu esiin, mutta olemme halunneet jättää tilaa myös tarinankerronnalle.
Tutkimus ei olisi valmistunut ilman taustajoukkojemme viisautta ja apua. Haluamme kiittää
ensinnäkin Sanomalehtien Liiton Sirpa Kirjosta ja Aikakausmedian Saara Itävuota aktiivisesta
osallistumisesta tutkimuksen suunnitteluun ja tulosten analysointiin. Suurkiitokset Kai Ekholmille, Marco Mäkiselle, Pauli Aalto-Setälälle, Mikko Lehtoselle, Iiris Ruoholle, Jyrki Kasville,
Perttu Tolvaselle ja Jari Väliverroselle innostavista keskusteluista. Haluamme lisäksi kiittää
niitä kahdeksaa nuorta mediankuluttajaa Jyväskylässä ja Helsingissä, jotka kutsuivat meidät
kotiinsa havainnoimaan ja keskustelemaan mediankäytöstä.
Helsingissä kesäkuussa 2011
Markus Keränen ja Riikka Lätti, 15/30 Research Oy
Kari Elkelä ja Heikki Nikali, Itella Oyj
1
10
11
Miksi median
tulevaisuudesta
kannetaan huolta?
1
12
Miksi median tulevaisuudesta
kannetaan huolta?
Kun mediankuluttajilta kysytään, mikä on
journalistilla on kiire median tekemisessä ja
pahinta, mitä medialle voisi tapahtua seuraa-
mediaa tehdään kiireiselle kuluttajalle. 60
van 10 vuoden aikana, he vastaavat: median
% kuluttajista kertoo rajoittavansa median
liiallinen kaupallistuminen ja viihteellistymi-
parissa käyttämäänsä aikaa, jotta aikaa jäisi
nen. Tämä voisi kuluttajien mielestä ennen
enemmän muuhun elämiseen (Keränen et al.
pitkään johtaa journalismin objektiivisuuden
2009). Tämä johtaa otsikkotason journalismin
heikkenemiseen ja jopa korruptioon. Taustalla
seurantaan ja tuottamiseen. Syvällinen ja uu-
tässä on se suuri luottamus, jota kuluttajat
tisia taustoittava journalismi vaatii aikaa niin
journalismia kohtaan kokevat. Kuluttajat an-
journalisteilta kuin lukijoilta. Kun aika on yhä
tavat medialle tunnustusta siitä, että samalla
tiukemmalla, journalistit ovat varmoja siitä,
kun media tarkkailee ja jäsentää yhteiskun-
että hyvin ja huonosti toimitetun journalismin
taa, se uutisoi ihmisille, mitä yhteiskunnassa
ero tulee nopeasti kasvamaan.
oikeasti tapahtuu. Tietyllä tavalla media toimii
yhteiskunnallisena moraalinvartijana kertomalla sen, mikä on oikein ja mikä väärin.
Vaikka kuluttajat ja journalistit ilmaisevat
pelkonsa eri lailla, he itse asiassa puhuvat
samasta huolesta. Vaikka mediatarjonnan
Journalisteilla suurin huoli median tulevai-
odotetaan kasvavan paljon tällä vuosikymme-
suuden kannalta liittyy pelkoon journalismin
nellä, molemmat osapuolet ovat huolissaan
tason laskusta (Elkelä et al. 2010). Pelon
mediasisällön yksipuolistumisesta ja journa-
taustalla on kiire kahdessakin eri mielessä:
lismin uskottavuuden heikkenemisestä. Sivis-
13
tyneen yhteiskunnan täytyy tuntea yhteisönsä
mediatrendit sekä hahmottaa media-alan
ja oikealla tavalla suhteuttaa se ympäröivään
mahdollisuuksien kentät eli uusia mahdol-
maailmaan. Tässä tehtävässä ammattimai-
lisuuksia tarjoavat tulevaisuusskenaariot.
sella journalismilla on keskeinen rooli. Tämän
Kun mediankuluttajilta kysytään, millainen
aseman he ovat itse itselleen jo muutama sata
on heidän unelmiensa media, he vastaavat:
vuotta sitten ottaneet, mutta kuluttajat ovat
unelmien media on laadukas, puolueeton,
sen heille myös mielellään suoneet—juuri siksi
asiantunteva, kriittinen, visuaalinen ja paljon
he arvostavat hyvin toimitettua journalismia.
muuta—”totuutta ja kuvaa”, tiivistää 36-vuoti-
Huoli median tulevaisuudesta on aito sekä
median kuluttajien että journalistien keskuudessa. Toistaiseksi ilmiselviä todisteita mediatarjonnan yksipuolistumisesta tai laadun
as nainen. Tämän kirjan tavoitteena on tarjota
media-alan toimijoille sellaisia ajatuksia, joiden avulla näihin korkeisiin laatuvaatimuksiin
ehkä voitaisiin vastata entistä paremmin.
heikkenemisestä on kuitenkin vaikea löytää.
Media-ala on ehkä suuremmassa murrokses-
Samanaikaisesti media ja sitä ympäröivä
sa kuin koskaan. Murrokseen liittyvät trendit
maailma pursuaa mielenkiintoisia ilmiöitä ja
on onnistuttu tunnistamaan ja ennen kaikkea
kehityskulkuja, jotka tarjoavat uusia mahdolli-
näkemään printtimedian kohtaamat haasteet
suuksia sekä median kuluttajille että medialle
ja ongelmat. Usein murroksen ytimessä on
itselleen. Tämän kirjan tavoite on tunnistaa
internetin kasvava merkitys median jakelu-
tämän hetken ja lähitulevaisuuden keskeiset
kanavana. Esimerkiksi nuoret hyödyntävät
14
internetiä uutisten seuraamiseen, tiedonha-
verkkolehden välistä suhdetta arvioidessaan
kuun ja rentoutumiseen melko suvereenisti
journalistit epäilevät lisäksi, että paperilehdel-
(Keränen et al. 2008). Toisaalta printtimedi-
lä on tulevaisuus ainoastaan verkkojulkaisun
assa työskentelevät kokevat verkon lähinnä
rinnalla. (Elkelä et al. 2010). Se, miten menes-
uhkana, sillä selkeitä ansaintalogiikoita ei
tyksellinen tulevaisuus luodaan, on toistaisek-
ole toistaiseksi löydetty. Painetun lehden ja
si jäänyt sumun peittoon.
Voidakseen hallita tulevaisuutta tulee tuntea menneisyys. Tutkittaessa media-alan digitalisoitumista aikaisemmissa tutkimuksissa on esille nostettu seuraavia havaintoja:
• Painettujen sanomalehtien jakelumäärät ovat olleet laskussa jo 20 vuotta. Aikakauslehtien
määrät pysyivät hyvin stabiileina, jopa enemmänkin kasvoivat pitkään, mutta nyt viimeisten
kolmen vuoden aikana lasku on ollut jopa nopeampaa kuin sanomalehdillä. Näyttää siltä,
että sama trendi tulee jatkumaan, vieläpä kiihtyvänä nuorten viedessä mediankäyttötottumuksensa mukanaan tulevaisuuteen (Keränen et al. 2008). Digitaalisen median ansaintalogiikkaan liittyvät haasteet ovat mediataloille erittäin merkittäviä, vaikka liiketoiminnan tuotot
kokonaisuudessaan ovat vielä tällä hetkellä hyvällä tasolla.
• Erityisesti sanomalehtialalla strategioiden luojien ja toteuttajien näkemykset eroavat merkittävästi toisistaan (Elkelä et al. 2010). Toiminnan kehittäminen on jo sinänsä haastavaa, mutta
muuttuu vielä vaikeammaksi, jos muutoksen suunnasta tai tarvittavista keinoista ei vallitse
riittävää yksimielisyyttä.
• Lehtien tekijät yliarvioivat monessa suhteessa oman mediansa kyvyt tyydyttää lukijoidensa
tarpeita (Elkelä et al. 2010). Esimerkiksi yhteisöllisyyteen, sosiaalisuuteen ja elämänkumppanuuteen liittyvien tarpeiden tyydyttämisessä lehdet menestyvät lukijoiden mielestä huomattavasti heikommin kuin lehden tekijät itse uskovat. Yhteisöllisyys ja osittain myös paikallisuus
ovat erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa siirtyneet verkkoon. Sekä sanomalehdet että aikakauslehdet ovat olleet sosiaalisen median kehityksessä toistaiseksi sivustaseuraajan roolissa. Jotkin mediatalot ovat lähteneet erittäin voimakkaasti verkkomaailmaan
mukaan, mutta kysymys on ennemminkin yksittäistapauksista kuin alan yleisestä kehityksestä. Aivan viime aikoina on kokeiltu muutamia mielenkiintoisia uusia konsepteja kuten
lukioiden luomia aikakauslehtiä (esim. Otavamedian Sinun Suosikkisi), puitteiden tarjoamista
aktiivisille mediasisältöjä tuottaville kuluttajille (esim. A-lehtien Lily) sekä mediatalon voimakasta verkottumista sosiaalisiin yhteisöihin (esim. Aller-median Social District). Iltapäivälehtien verkkosivujen suosio on kasvanut huomattavasti paperisten iltapäivälehtien merkityksen
kustannuksella (Keränen et al. 2009). Tämä muutos on niin vahva ja suoraviivainen, että se
kertoo nuorten lisäksi keski-ikäisten ja myös heitä vanhempien siirtymisestä internetin uutistarjonnan pariin iltapäivälehtien verkkosivujen kautta.
15
Tämä kirja ja sen taustalla oleva tutkimus-
aikaisemmista tiedoista, taidoista ja asenteis-
projekti keskittyvät medioille tarjoutuviin
ta muovautunut kognitiivinen rakenne, joka
mahdollisuuksiin menestyksekkään tulevai-
toimii perustana uuden tiedon vastaanotta-
suuden luomiseksi yllä esitetyt kehityskulut
miselle, käsittelylle ja tulkinnalle. Ne signaa-
huomioiden. Projektin tavoitteena on nostaa
lit, ideat ja mahdollisuudet, jotka eivät sovi
esille sellaisia tulevaisuuden ilmiöitä ja mah-
yksilön omaan kognitiiviseen rakenteeseen,
dollisuuksia, joihin printtimedia-alalla toimivat
saattavat jäädä kokonaan huomaamatta.
organisaatiot voivat tarttua. Kirjan tavoite on
Tässä kirjassa esiteltyjen media-alan mah-
kuvata media-alalta (laajasti tulkittuna) ja me-
dollisuuksien kenttien tavoitteena on haastaa
dian käyttäjien keskuudesta nousevia ilmiöitä
lukijaa etsimään oman viitekehyksensä rajoja
ja trendejä. Havaintojen pohjalta on luotu nel-
ja astumaan niiden yli.
jä tulevaisuusskenaariota, joita tässä kirjassa
kutsutaan mahdollisuuksien kentiksi. Mahdollisuuksien kentät ovat tutkimustuloksiin,
trendeihin ja asiantuntijatietoon perustuvia
skenaarioita lähitulevaisuuden mahdollisista
mediamaailmoista. Mahdollisuuksien kentät
ovat ennen kaikkea positiivisia skenaariomalleja. Kentät on pyritty luomaan varsin konkreettisiksi ja realistisiksi, jotta niihin sisältyviin
havaintoihin ja näkemyksiin on mahdollista
tarttua nopeallakin aikataululla. Skenaarioissa
korostuvat sellaiset mahdollisuudet ja ideat,
joihin mediatoimijat voivat tarttua tai jotka he
voivat jopa itse synnyttää.
Kirja on jaettu yhdeksään lukuun. Luvussa 2
esitetään printtimedian tulevaisuuskatsaus
kokonaisvolyymien näkökulmasta. Luvussa
3 media-alan tulevaisuutta ja mahdollisia
tulevaisuuden kehityspolkuja hahmotetaan
media-alan trendien näkökulmasta. Tämän
luvun tavoitteena on laajentaa viitekehystä
erilaisten ratkaisumallien löytämiseksi, tarjota
lukijalle inspiraatiota käytännön esimerkkien
kautta sekä luoda tausta tutkimusprojektissa
tehdylle media-alan tulevaisuustyölle. Luvuissa 4-8 keskitytään projektin päätutkimustuloksen, media-alan mahdollisuuksien kenttien
eli media-alan tulevaisuusskenaarioiden
Mahdollisuuksien kenttien muodostamisen
esittelyyn. Luvun tavoitteena on muodostaa
päämääränä on mielenkiintoisten ilmiöiden,
media-alan trendien pohjalta erilaisia tule-
signaalien ja trendien tunnistamisen lisäksi
vaisuuden mediamaisemia, joiden avulla mah-
myös media-alalla toimivien ihmisten kollektii-
dollisia tulevaisuuden kehityssuuntia voidaan
visen viitekehyksen laajentaminen ja havain-
hahmottaa ja niihin voidaan tarttua. Kirjassa
nointiherkkyyden parantaminen. Konstruk-
esitellyt keskeisimmät havainnot kootaan
tiivisen tietoteorian mukaisesti ihmisten
yhteen johtopäätösluvussa 9. Kirjan taustalla
olemassa olevat kognitiiviset rakenteet (tai
olevan Media-alan mahdollisuuksien kentät
arkikielellä viitekehykset) vaikuttavat ratkaise-
-tutkimuksen tutkimusasetelma, -menetelmät
vasti siihen, miten he havaitsevat ja tulkitse-
ja -aineisto on esitelty Liitteessä 1.
vat ympäristöstä peräisin olevaa informaatiota. Konstruktivismin mukaisesti ihminen ei ole
uutta oppiessaan ”tabula rasa” eli tyhjä taulu,
vaan hänellä on ympäröivästä kulttuurista,
2
%
16
%
%
17
Printtimedia 1980-2020:
toteutuneet muutokset
ja volyymiennusteet
Tässä luvussa kuvaamme sanoma- ja aikakauslehtien määrällisen kehityksen vuodessa 1980
alkaen sekä esitämme ennusteet volyymien
kehityksestä vuoteen 2020. Lisäksi esittelemme
lehtien sähköisen lukemisen nykytilan ja
lähivuosien kehitysnäkymät.
2
18
Printtimedia 1980–2020:
toteutuneet muutokset ja volyymiennusteet
SANOMALEHTIVOLYYMIEN KEHITYS
Sanomalehdet on jaettu kahteen luokkaan,
Sanomalehtien kokonaisvolyymi on pienenty-
1-3 kertaa ja 4-7 kertaa viikossa ilmestyviin
nyt melko tasaisesti 1990-luvun alun lamasta
lehtiin. Ensimmäinen ryhmä kuvaa hyvin ns.
lähtien. Ennen tuota lamaa markkina vielä
paikallislehtiä. Aikasarjat esitetään indeksilu-
kasvoi, likimain bruttokansantuotteen (bkt)
kuina, koska 4-7 kertaa viikossa ilmestyvien
tahdissa. Niin 4-7 kertaa viikossa kuin 1-3
sanomalehtien kokonaismäärä (noin 690 milj.
kertaa viikossa ilmestyvien lehtien markkina
kpl vuonna 2010) on yli kymmenkertainen 1-3
on vuodesta 1990 vähentynyt keskimäärin
kertaa viikossa ilmestyvien lehtien määrään
2,0 % vuodessa. Edes nopea kansantalouden
verrattuna (noin 60 milj. kpl vuonna 2010).
kasvujakso heti laman jälkeen, 1994–2000,
ei nostanut kysyntää kasvuun, se vain hidasti
vähenemisnopeutta. Tämä jo kertoo siitä, että
sanomalehtien tilaamisen taustalla ei niinkään
ole enää kansalaisvaurauden kehitys kuin
muut syyt.
Kuvaan on piirretty myös suomalaisten internetin kotikäytön kehitys (Nikali ja Sandell
2011). Aikasarja kuvaa sitä, kuinka iso osa
suomalaisista ilmoittaa käyttävänsä internetiä
kotona. Internetin kokonaispenetraatio kotitalouksissa on tällä hetkellä noin 20 prosent-
Maksullisten sanomalehtien kokonaisvolyymin
tiyksikköä kuvan henkilökohtaisia käyttäjä-
kehitys vuodesta 1980 esitetään kuvassa
osuuksia suurempi (Tilastokeskus 2010a).
2-1. Volyymia on mitattu lehtien vuosittaisella numerokappaleiden kokonaismäärällä.
19
Kuva 2-1. Tilattujen ja ir tonumeroina ostettujen sanomalehtien kokonaisvolyymit 1980 –2010 ja internetin
kotikäyttö. Sanomalehtien aikasarjat perustuvat numerokappaleiden vuosittaisiin kokonaislukumääriin, mutta ne esitetään indeksitarkasteluina.
1-3 kertaa/viikko ilmestyvät
4-7 kertaa/viikko ilmestyvät
Indeksi “1980”=100; internet %
Internet
180
160
140
120
100
80
60
40
20
0
1980
Vuosi
1985
1990
1995
2000
2005
2010
20
tuli molemmille
“Todellisuus
lehtiryhmille eteen heti, kun
lama oli ohi ja kansantalouden
nopea elpyminen alkoi.”
Sekä 1-3 kertaa viikossa että 4-7 kertaa
kansantalouden lama muutti sanomalehti-
viikossa ilmestyvien sanomalehtien markkinat
markkinan kehitystä ratkaisevasti. Erikoista
ovat kehittyneet 1990-luvun laman jälkeen
on se, että 1-3 kertaa viikossa ilmestyvien
samaan tapaan. Laman loputtua, vuodesta
lehtien alamäki alkoi vasta kun lama vuonna
1994 molempien lehtiluokkien kokonaismark-
1994 oli ohi. 4-7 kertaa viikossa ilmestyvien
kinat ovat pienentyneet lähes 20 %. Kun ote-
lehtien kohdalla väheneminen alkoi heti laman
taan 1990-luvun lama mukaan tarkasteluun,
myötä. Ilmeisesti harvemmin ilmestyvät ns.
kokonaispudotus vuodesta 1990 molempien
paikallislehdet kokivat renessanssin, kun ti-
markkinoiden kohdalla on kolmannes. Tämä
laajat säästivät 4-7 kertaa ilmestyvien lehtien
tarkoittaa vuositasolla yhteensä 350 milj.
tilausmaksuissa. Todellisuus tuli molemmille
sanomalehden numerokappaletta vähemmän
lehtiryhmille eteen heti, kun lama oli ohi ja
vuonna 2010 vuoteen 1990 verrattuna. Volyy-
kansantalouden nopea elpyminen alkoi. La-
mikehityksen kannalta huolestuttava piirre on
man aikana oli totuttu uudenlaiseen uutisten
se, että markkinoiden supistuminen on siitä
seurantaan ja tämä kehitys jatkui, vaikka
lähtien jatkunut lähes poikkeuksetta vuodes-
rahaa alkoi olla yhä enemmän käytössä. Ku-
ta toiseen—ja sama trendi näyttää jatkuvan
luttajat alkoivat ohjata rahankäyttöään kohti
myös tulevaisuudessa. Toisaalta mediatarjon-
telelaitteiden ja –palvelujen ostoa. Vuonna
ta on viimeisten 20-vuoden aikana kasva-
2000 kuluttajat käyttivät yli miljardi euroa
nut niin voimakkaasti, että sanomalehtien
enemmän rahaa telepalveluihin kuin vuonna
kokonaismarkkinan pienenemistä 1990-luvun
1995 (Tilastokeskus 2010b). Tämän lisäksi
laman jälkeen keskimäärin vähän yli prosentin
telelaitteisiin käytetty rahamäärä kasvoi lähes
vuodessa voidaan pitää myös torjuntavoittona.
130 milj. euroa. Tuolla telepalveluihin ja -lait-
Voidaan varsin perustellusti sanoa, että
1990-luvun alussa koettu monen vuoden
teisiin lisätyllä rahamäärällä olisi tilattu noin
2 miljardia sanomalehden numerokappaletta.
21
Näin verrattuna sanomalehtimarkkinan pie-
uutisen oikeasta—totta tai ei—hän kysyy
neneminen vuosina 1990 –1995 noin 200 milj.
usein itseltään, onko hän valmis maksamaan
numerokappaleella ei ollut kummoinenkaan
sanomalehtitilauksesta.
muutos. Se olisi ollut helposti korjattavissa,
jos se olisi sopinut kuluttajien muuttuneisiin
mediatottumuksiin ja kulutuspreferensseihin.
Internetin kotikäyttö on 1990-luvun puolivälin
jälkeen asteittain muodostunut suomalaisten
arkirutiiniksi. Kuten jo aikaisemmin todettiin,
Vuoden 2009 lama, jossa bkt:n pudotus,
yli 90 prosenttia 15–50-vuotiaista ilmoittaa
-8 %, oli suurempi kuin yhtenäkään vuote-
internetin käytön kuuluvan heidän jokapäiväi-
na 1990-luvun alun lamassa, ei kuitenkaan
seen elämäänsä. Kotoa internetiä ilmoittaa
saanut aikaan mitään suurta muutosta sa-
säännöllisesti käyttävänsä 60 % suomalai-
nomalehtien tilaamisessa tai irtonumeroiden
sista (Nikali ja Sandell 2011). Käytön kasvu
ostamisessa. Markkinakoko alkoi pienetä ai-
näytti jo 2000-luvun alkuvuosina hiipumisen
kaisempaa nopeammin jo vuonna 2008, vaik-
merkkejä, mutta laajakaistayhteyksien yleis-
ka kansantaloudessa meni silloin vielä hyvin.
tyminen käänsi kehityksen jälleen kasvuun.
Tämä entisestään tukee ajatusta siitä, että
15/30 Researchin ja YLE:n toteuttamassa
sanomalehtien tilaaminen ja irtonumeroina
Suomalaiset verkossa -tutkimuksesta kävi
ostaminen eivät ole niinkään kansantaloudel-
ilmi alkuvuodesta 2011, että 15-34-vuotiaista
lisia kysymyksiä. Kun nuorten mediakäyttöä
noin puolet kertoo internetin olevan lähes
tutkittiin ja haettiin mediatottumuksiin liittyviä
ainoa media, jota he käyttävät säännöllisesti
muutoksia, suoraa substituutiota paperisesta
(Keränen et al. 2011 ).
sanomalehdestä verkosta uutisten seuraamiseen ei löydetty (Keränen et al. 2008).
Kuitenkin internetin käytön yleistymiseen
liittyvä vahva epäsuora substituutio havaittiin.
15–30-vuotiaat kokevat internetin laajana ja
monipuolisena kanavana, joka ei sellaisena
uhkaa painettujen sanomalehtien asemaa,
mutta—mikäli nuori valitsee internetin maailmankuvansa muodostamisen kanavaksi,
hän kokee sanomalehdestä maksettavan
hinnan kynnyskysymykseksi. Yli 90 prosentille nuorista internet on yksi arkirutiineista ja
heistä suurin osa seuraa monipuolisesti netin
kautta päivittäistä uutistarjontaa (Keränen
et al. 2010). He myös tiedostavat, että netin
kautta välitettävistä uutisista osa on totta ja
Jos lasketaan korrelaatiot internetin kotikäytön sekä 1-3 kolme kertaa viikossa ja 4-7
kertaa viikossa ilmestyvien sanomalehtien
markkinoiden kehittymisten välillä, saadaan
erittäin vahvat ja negatiiviset kertoimet: -0,85
4-7 kertaa viikossa ilmestyville lehdille ja
-0,80 1-3 kertaa viikossa ilmestyville lehdille.
Korrelaatiot näyttävät vain vuosi vuodelta
vahvistuvan. Tulos kertoo siitä, että uutisten
seuraaminen internetin välityksellä vähentää
sanomalehtien tilaamista. Vaikka paikallisuutiset ovat tärkeitä kaikille kuluttajille, se ei ole
estänyt paikallislehtien markkinoiden supistumista. Myös paikallisuutisia seurataan entistä
useammin monikanavaisesti.
osa ei pidä paikkaansa samassa määrin kuin
Kun ajatellaan maksullisten sanomalehtien
sanomalehtien journalistisesti toimitetut uuti-
kysynnän vähentymistä, taustalta löydetään
set. Kun nuori kokee erottavansa netin väärän
kolme syytä:
22
1. Internetin ilmainen uutistarjonta
nomalehtien verkkosivujen säännöllisen seu-
2. Erityisesti iltapäivälehdillä niiden verkkosi-
raamisen perusteella ei siis voida ennustaa
vujen käytön yleistyminen
3. Ilmaislehtien yleistyminen ja lukeminen
sanomalehtien tilaamisaktiviteetin muutoksia.
Vuonna 2008 tehdyssä kyselyssä 40 % 15–50-
Noin puolet 15–50-vuotiaista seuraa reaali-
vuotiaista seurasi säännöllisesti ilmaislehtiä, nyt
aikaista uutisvirtaa netin kautta. Tämä ei ole
vastaava osuus on jo 61 %. Tämä on selvästi
ikäkysymys tutkitussa ikähaarukassa. Sen
yleisempää kaupungeissa kuin maaseudulla.
sijaan seuraamiseen vaikuttaa se, missä päin
Erityisesti pääkaupunkiseudulla ilmaislehtien
Suomea asuu. Pääkaupunkialueella asuvista
säännöllinen lukeminen on vähentänyt maksul-
reaaliaikaista uutisvirtaa seuraa lähes 60 %,
listen sanomalehtien seuraamista.
suurissa kaupungeissa asuvista noin 55 %,
pienissä kaupungeissa ja maaseudulla asuvista vähän yli 40 %.
Suomessa sanomalehti liitetään vahvasti
aamurutiineihin. Tällä on edelleen vahvat
perinteet keski-ikäisten ja heitä vanhempien
Iltapäivälehtiä lukuun ottamatta ei voida yksi-
keskuudessa. Mutta nuorten aamun ajankäyt-
selitteisesti sanoa, että sanomalehtien omien
töön sanomalehden aamulukeminen ei enää
verkkosivujen käyttö vähentäisi tai lisäisi
samassa määrin kuulu. Sanomalehdistä lähes
kiinnostusta vastaavia paperisia sanomalehtiä
70 % jaetaan varhaisjakeluissa. Päiväjakelun
kohtaan (Keränen et al. 2008 ja 2009). Sa-
osuus on noin viidennes ja irtonumeromyyn-
tilaamisen taustalla
“Sanomalehden
on useimmiten selkeä tarve siitä, että
sanomalehti on osa lukijansa jokapäiväistä elämää.”
23
nin reilut 10 % (kuva 2-2). Kymmenen viime
on hieman noussut, ei irtonumeromyynti
vuoden aikana jakelukanavien osuudet ovat
nykyisillä toimintamalleilla tule jatkossakaan
pysyneet melko vakioisina. Koska varhaisja-
olemaan suuressa mittakaavassa suomalai-
keluiden osuus on ylivoimainen, markkinoitten
nen sanomalehtien jakelukanava.
pieneneminen on kohdistunut ennen kaikkea
varhaisjakeluun. Viime vuonna varhaisja-
Sanomalehden tilaamisen taustalla on useimmiten selkeä tarve siitä, että sanomalehti on
keluissa jaettiin vuositasolla noin 110 milj.
lehden numerokappaletta vähemmän kuin 10
vuotta aikaisemmin. Päiväjakelussa lehtien
osa lukijansa jokapäiväistä elämää. Tähän
liittyy vahvasti lehden aamulukeminen, siksi
varhaisjakeluiden osuus on pysynyt vahvana.
määrä on vähentynyt 10 milj. kappaleella 10
vuodessa ja irtonumeroina ostettujen lehtien
määrä on pysynyt lähes muuttumattomana.
Kun sanomalehti koetaan päivärutiiniksi, se
nimenomaan halutaan lukea aamulla, korrelaatio näiden ominaisuuksien välillä on lähes
Kuvassa 2-2 esitetään sanomalehtien jakelu-
täydellinen. Sanomalehden päivärutiiniksi
kanavien osuudet vuodesta 1980 alkaen. Siitä
kokeminen on hyvin ikäriippuvaista. Ikäriippu-
näkee hyvin, kuinka varhaisjakeluiden osuus
vuus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nuoret
kasvoi aina 2000-luvulle saakka ja kuinka
ovat keski-ikäisiä vähemmän riippuvaisia
selvä hyppäys tapahtui 1990-luvun laman
sanomalehdestä. Niin kauan kuin nuori asuu
loputtua. Siihen se sitten pysähtyi. Vaikka ir-
vanhempiensa kanssa yhdessä, jolloin hänen
tonumeroina ostettavien sanomalehtien osuus
ei tarvitse maksaa sanomalehdestä, sano-
Kuva 2-2. Maksullisten sanomalehtinen eri jakelukanavien osuudet 1980 – 2010.
Varhaisjakelu
Päiväjakelu
Irtonumeromyynti
100 %
80 %
60 %
40 %
20 %
0%
Vuosi 1980
1985
1990
1995
2000
2005
2010
24
malehteen liittyvä rutiini on tärkeä osa hänen
mitä se oli nuorena teininä kotona asuttaessa.
arkeaan. Heti, kun nuori muuttaa omilleen, tai
Tämä suhde esitetään kuvassa 2-3. Yksi kes-
oikeammin sanottuna hän joutuu maksamaan
keinen syy siihen, että suhde sanomalehteen
sanomalehtensä itse, hänen riippuvuutensa
vahvistuu kohtuullisen hitaasti, on se, että tarvi-
lehdestä heikkenee voimakkaasti. Kestää
taan viisi vuotta lehden säännöllistä lukemista,
lähes 20 vuotta ennen kuin lukijasuhde sano-
ennen kuin voidaan sanoa suhteen vahvistu-
malehteen on yhtä vahva verrattuna siihen,
neen päivärutiinin tasolle (Nikali et al. 2006).
Kuva 2-3. Sanomalehtien ja tiiviin uutisseurannan merkitys jokapäiväisessä elämässä, osuudet 15 – 50vuotiaiden keskuudessa.
Sanomalehti kuuluu päivän rutiineihini
Haluan lukea uutiset tiiviissä ja nopeassa tahdissa
60 %
50 %
40 %
30 %
20 %
10 %
0%
Ikä
15-19
20-24
25-29
30-34
35-39
40-44
45-50
Edellä olevassa kuvassa esitetään myös
kaasti sanomalehtien tilaamisaktiviteettiin.
ikäluokittain niiden osuus, jotka haluavat seu-
Tähänkin liittyy mielenkiintoinen tulos nuorten
rata uutisia tiiviissä ja nopeasti luettavassa
kotona asuvien kohdalla: nuoren suhde sa-
muodossa. Korrelaatio sen välillä, että haluaa
nomalehteen on niin vahva, että vasta lähes
käyttää vähän aikaa uutisseurantaan ja kokee
40-vuoden iässä päästään samalle tasolla.
sanomalehden päivärutiiniksi, on vahva mutta
Kuitenkin nuori haluaa lukea uutiset tiiviissä
negatiivinen. Korrelaatiokerroin on -0,6. Tämä
muodossa. Suhde sanomalehteen on vahva,
tukee vahvasti sitä teoriaa, että uutisseuran-
kun siitä ei tarvitse maksaa, vaikka aikaa
taan liittyvä ajanhallinta vaikuttaa voimak-
uutistenlukuun ei ole muita ikäluokkia enem-
25
män. Kiire vaivaa jo aivan nuoriakin - Kansal-
lisääntyi. Tosin aikakauslehtien kysyntä oli
linen nuorisotutkimus (15/30 Research 2010)
ollut heiluriliikkeessä jo sitä ennen noin viisi
kertoo, että kaksi kolmesta 15-30-vuotiaasta
vuotta. Vuosi 2009 on selitettävissä bkt:n
pitää kiirettä yhtenä merkittävimmistä arkeen
kautta, bkt putosi -8 % ja aikakauslehtien
liittyvistä ongelmista.
kokonaiskysyntä -4 %. Vuosi 2010 on kaik-
AIKAKAUSLEHTIVOLYYMIEN KEHITYS
kein vaikein ymmärtää. Vaikka bkt:n kehitys
kääntyi reilun kolmen prosentin kasvuun,
Aikakauslehtien markkina on paperivies-
aikakauslehtimarkkina pieneni -8 %. Kysees-
tinnän markkinoista säilyttänyt hyvin ase-
sä voi olla poikkeuksellisen dramaattisen
mansa. 1990-luvun alun lama ei kääntänyt
laman jälkijäristys. Toisaalta on ollut merkkejä
aikakauslehtien kysyntää samalla lailla
siitä, että aikakauslehtien merkitys ihmisten
trendinomaiseen laskuun kuin mitä tapahtui
arkielämässä on muuttumassa sähköisen
sanomalehdille. Toki kysyntä notkahti laman
mediatarjonnan kasvaessa ja monipuolistu-
seurauksena. Vuosina 1990 –1993 aikakaus-
essa. Aikakauslehdet ovat pitkään pärjänneet
lehtien kysyntä putosi yhteensä 4 %, kun bkt
hyvin sillä, että ko. markkina on voimakkaas-
putosi samanaikaisesi yli 10 %. Kolme vuotta
ti segmentoitunut ja sitä kautta koko ajan
kestäneen laman aikana aikakauslehden rooli
uudistunut. Näin se on hyvin kohdannut eri
oli merkittävä piristystä tuovana mediana
ikäisten ihmisten tarpeet (Keränen et al. 2008
synkän laman keskelle (Tampereen teknillinen
ja 2009). Ollaanko tultu tämän tien päähän
korkeakoulu 2001). Ilmeisesti tämä piti aika-
siten, että markkinakasvun eteen on kyettävä
kauslehtien kysynnän kohtuullisella tasolla,
löytämään kokonaan uusia toiminnallisia ja
vaikka kansantalous sukelsi. Heti kolmen
sisällöllisiä ratkaisuja? Tämä jää nähtäväk-
vuoden laman ollessa ohi, aikakauslehtien
si. Yksi perusedellytys ainakin on se, että
kysyntä elpyi ja kysynnän trendi oli kasvava
sisältö ei saa samankaltaistua eri lehdissä.
aina vuoteen 2007. Aikakauslehti on edus-
Toinen edellytys on se, että samat juttutyypit
tanut ”aikaa itselle” ja rentoutusta rankan
ja sisällöt eivät toistuisi lehdissä liian usein.
työ- tai opiskelupäivän jälkeen (Keränen et al.
Useat kuluttajat ovat kertoneet tilausten
2008). Jopa nuoret arvioivat itselle mieluisim-
lopettamisen syyksi juuri sen, että lehdet al-
man aikakauslehden yhdeksi tärkeimmistä
kavat toistamaan itseään liikaa. Valitettavasti
medioistaan. Ja sen paperinen käyttöliittymä
kummastakin ilmiöstä löytyy viime vuosilta
arvioitiin sähköisiä medioita paremmak-
monta esimerkkiä.
si. Aikakauslehtien kysyntä on ollut hyvin
bkt-vetoista. Pitkän aikavälin, 1990-2010,
korrelaatio aikakauslehtien kokonaiskysynnän
Aikakauslehtien jakelun kokonaisvolyymi
vuodesta 1980 on piirretty kuvaan 2-4. Aika-
ja bkt:n välillä on +0,8.
kauslehdet voidaan jakaa yleisaikakausleh-
Aikakauslehtien kysynnän kehitys viimeisen
Yleisaikakauslehdet joko tilataan tai ostetaan
kolmen vuoden aikana on vaikeasti selitettä-
irtonumeroina ja niihin kuuluvat perhe-, nais-
vissä.
ten-, lasten-, nuorten- ja harrastelehdet. Ei-
Vuonna 2008 aikakauslehtien kysyntä
ei enää kasvanut, vaikka kansallinen vauraus
tiin, ei-kaupallisiin lehtiin ja mielipidelehtiin.
kaupallisiin eli ei-maksullisiin lehtiin kuuluvat
26
ammatti-, järjestö- ja asiakaslehdet, joista ei
noin 60 %. Yleisaikakauslehtien osuus on
yleensä makseta erillistä tilausmaksua. Ei-
vajaat 40 %. Mielipidelehtien osuus on muu-
kaupalliset lehdet ovat ryhmänä kokonaisvo-
tama prosentti.
lyymiltaan suurin, osuus koko markkinasta
Kuva 2-4. Tilattujen ja ir tonumeroina ostettujen aikakauslehtien kokonaisvolyymit 1980 –2010 ja
internetin kotikäyttö. Aikakauslehtien volyymi perustuu numerokappaleiden vuosittaisiin
kokonaislukumääriin, mutta se esitetään indeksitarkasteluna.
Indeksi “1980”=100; internet %
Aikakauslehdet
Internet
120
100
80
60
40
20
0
1980
Vuosi
1985
1990
1995
2000
2005
2010
Aikakauslehtien kokonaisvolyymi on nyt sa-
lukijoiden mielestä asiakaslehti on olennainen
malla tasolla kuin se oli vuonna 2000 ja myös
osa yrityksen asiakkuutta ja se myös vahvistaa
vuonna 1980. Perinteisesti asiakas- ja ammat-
asiakassuhdetta (Nikali et al. 2009).
tilehdet ovat pärjänneet hyvin, mutta maksulliset aikakauslehdet selvästi niitä huonommin.
Erityisesti ns. perhelehdet ovat menettäneet
volyymiaan, mikä tietysti voidaan tulkita
heijastukseksi segmentoituneesta markkinasta. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että kaikki
lehtityypit ovat vaikeuksissa. Erityisesti tämä
hämmentää asiakaslehtien näkökulmasta, sillä
niin B2B kuin B2C sektoreissa asiakaslehtien
Tarkasteltaessa internetin kotikäytön ja aikakauslehtien kysynnän välistä korrelaatiota,
tilanne on aivan päinvastainen kuin sanomalehdillä. Korrelaatio on myös aikakauslehtien
kohdalla vahva, mutta nyt kerroin on positiivinen. Tilanne on sama, tarkastellaan sitten aikakauslehtien kokonaismarkkinaa tai erikseen
yleisaikakauslehtiä ja jäsenyyksiin liittyviä
27
lehtiä, korrelaatiot ovat välillä 0,8 ja 0,9.
aikakauslehdistä ja aikakauslehdet kuuluvat
Tämä implikoi sitä, että internetin käyttö ei
heidän viikkorutiineihinsa on edelleen vahva
vähennä aikakauslehtien lukemista (Keränen
(kerroin 0,6).
et al. 2009). Vastaavaan tulokseen päädyttiin
nuorten, alle 30-vuotiaiden, mediakäyttöjä
käsittelevässä tutkimuksessa (Keränen et al.
2008). Sen mukaan aikakauslehtien lukemista lisäsi se, kun nuori seurasi säännöllisesti
aikakauslehtien verkkosivuja. Viime vuosien
laskevaa aikakauslehtien kysyntää selittänee
se, että 15–50-vuotiaat eivät enää vuonna
2010 tehdyn kyselyn mukaan koe samassa
määrin kuin aikaisemmin aikakauslehtien
säännöllisen lukemisen syynä olevan se,
että he kokevat median kauniin ulkoasun ja
viitteellisen sisällön olevan heille tärkeitä.
Aikakauslehti kun perinteisesti on liitetty
kauniiseen ulkoasuun ja viihteellisyyteen
(Keränen et al. 2009). Miksi näin nyt koetaan, on hämmentävää. Kuitenkin korrelaatio
sen välillä, että kuluttajat kertovat pitävänsä
Kuten sanomalehtien kohdalla, myös aikakauslehdet pääsääntöisesti tilataan kotiin
Suomessa. Irtonumeromyynnin osuus on
ollut alle kymmenesosa jo pitkään. Osuus
on vieläpä ollut pienoisessa laskussa (Kuva
2-5). Irtonumeroiden merkitys vähenee iän
myötä, koska ikääntyessään ihmiset ovat
löytäneet suosikkilehtensä. Suosikkilehtensä
löydettyään heistä tulee vakiotilaajia ja näin
ollen he ostavat irtonumeroita aikaisempaa
vähemmän (Keränen et al. 2009). Vaikka
aikakauslehtimarkkina elää voimakkaasti ja
uusia lehtiä ilmestyy säännöllisesti markkinoille, suomalaiset tilaavat pääsääntöisesti
myös uudet lehdet koteihinsa. Luonnollisesti
voimakkaalla markkinoinnilla on tähän asiaan
oma merkityksensä.
Kuva 2-5. Tilattujen ja ir tonumeroina ostettujen aikakauslehtien osuudet 1980 – 2010.
Tilatut
Irtonumeromyynti
100 %
80 %
90 %
70 %
60 %
50 %
40 %
30 %
20 %
10 %
0%
1980
Vuosi
1985
1990
1995
2000
2005
2010
28
on tuomassa sitä rentoutusta
“Internet
arjen keskelle, jonka tehtävän aikakauslehdet aikaisemmin hyvin täyttivät.”
Aikakauslehtien kuuluminen viikkorutiineihin
rooli on pitkään ollut hyvin samankaltainen
ei ole kovin vahvasti ikäsidonnaista. Korkeim-
(Keränen et al. 2008 ja 2009). Nyt tässä suh-
millaan se on 30 –40-vuoden iässä (Kuva 2-6).
teessa näyttää olevan tapahtumassa muutos.
Kyseessä on ihmisen elämänkaaren ehkä
Internet on tuomassa sitä rentoutusta arjen
kiireisin aika. Noin 30-vuoden iässä ollaan
keskelle, jonka tehtävän aikakauslehdet aikai-
vakiinnuttu työelämään, lapset syntyvät ja
semmin hyvin täyttivät. On vielä ennenaikais-
halutaan luoda kiihkeästi uraa kaiken muun
ta sanoa, onko kyseessä väliaikainen ilmiö vai
arkisen kiireen keskellä. Silloin aikakaus-
jääkö se pysyväksi. Vaikuttaa kuitenkin siltä,
lehti toimii stressin varaventtiilinä tuoden
että se osittain selittää aikakauslehtien viime
rentoutusta elämän rasittavuuden keskelle.
vuosien vähentynyttä kysyntää.
Aikakauslehtien säännöllisen seuraamisen
merkitys suhteessa lukijoiden ikään on erilainen kuin sanomalehdillä. Sanomalehtien
päivittäinen merkitys kasvaa voimakkaasti iän
myötä 30 –50-vuotiaiden keskuudessa, näin
ei tapahdu aikakauslehtien kohdalla, merkitys
vähenee iän karttuessa.
Vaikka viihteellisestä mediasisällöstä pitäminen ja median kauniin ulkoasun tärkeys
ikäluokittain tarkasteltuna näyttävät liittyvän
vahvasti toisiinsa, ne eivät kuitenkaan kokonaisuudessaan korreloi vahvasti keskenään.
Ilmeisesti on niin, että median viihteellisyys ei
tarkoita samaa kuin kauniit kuvat ja median
Aikakauslehtien viikoittaisen seuraamisen
ulkoasun tärkeys. Viihteellisyydellä on ihmis-
tärkeyttä ei voida selittää sillä, kokeeko
ten mielissä laajempi merkitys kuin kauneu-
kuluttaja rentoutuvansa internetin äärellä.
den ylistys. Viihteellisyys voidaan kokea kovin
Rentoutuminen internetin äärellä on vahvasti
eri lailla. Median viihteellisyyden ja ulkoasun
ikäsidonnaista ja huomattavasti yleisempää
tärkeys eri ikäluokissa esitetään kuvassa
kuin aikakauslehtien viikkorutiiniksi kokemi-
2-7. Nämä ovat selkeästi nuorille tärkeitä
nen. Yllättävää on se, että näiden kahden
ominaisuuksia ja tärkeys vähenee iän myötä.
ilmiön välillä ei ole vahvaa korrelaatiota. In-
Elämän karujen realiteettien kohtaaminenko
ternetin vahvuus on se, että se on useimmille
hävittää meistä kaunosieluisuuden? Tässä
ihmisille jokapäiväinen eri medioita käyttöön
on medialle, erityisesti aikakauslehdille suuri,
tarjoava kanava. Se myös koetaan ja halu-
uusi haaste.
taan viihteeksi arjen keskelle. Aikakauslehtien
29
Kuva 2-6. Aikakauslehtien ja internetin merkitys jokapäiväisessä elämässä, osuudet 15 – 50-vuotiaiden keskuudessa.
Aikakauslehti kuuluu viikkorutiineihini
Rentoudun usein internetin äärellä
80 %
70 %
60 %
50 %
40 %
30 %
20 %
10 %
0%
Ikä
15-19
20-24
25-29
30-34
35-39
40-44
45-50
Kuva 2-7. Viihteellisen mediasisällön ja median ulkoasun merkitys 15 – 50-vuotiaiden keskuudessa.
Pidän viihteellisestä sisällöstä
Kauniit kuvat ja ulkoasu ovat minulle tärkeitä
70 %
60 %
50 %
40 %
30 %
20 %
10 %
0%
Ikä
15-19
20-24
25-29
30-34
35-39
40-44
45-50
30
Printtimedian ennuste vuoteen 2020
Arvioitaessa printtimedian tulevaisuutta alkaneella vuosikymmenellä, on huomioitava kolme mediankäyttöön laajasti vaikuttavaa trendiä (Keränen et al. 2009):
1. Internetin käytön ja merkityksen kasvu asettaa normeja jakelukanaville. Kyseinen havainto
ei liity pelkästään printtimedioihin vaan myös televisioon ja juuri tällä hetkellä erityisen voimakkaasti radioon. Internet dominoi nuorten ja keski-ikäisten mediakäyttöä. 90 % kaikista
15–50 vuotiaista sanoo, että internet kuuluu heidän arkirutiineihinsa. Internetistä voidaan jo
puhua alustana, jossa eri mediat voivat toimia. Internetin globaali laajuus, kohtuuhintaisuus
ja avoimuus ovat juuri ne ominaisuudet, jotka muodostuvat haasteiksi muille medioille.
2. Kiire muokkaa mediakulutusta. Kiire näyttää muokkaavan voimakkaasti sitä, missä ja miten
mediaa käytetään. Kiire vaikuttaa niin mediasisältöjen kuluttamiseen kuin niiden tuottamiseenkin. Kiireen ja tehokkuuden kulttuuri on ollut vallitsevana yhteiskunnallisena trendinä
koko 2000-luvun ajan. Taloudelliset taantumat näyttävät vain entisestään lisäävän ihmisten
kokemaa kiirettä. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, kun sanoo, että kiire tulee olemaan keskeinen mediankäyttöön ja median tuottamiseen liittyvä trendi myös 2010-luvulla.
3. Elämyksellisten ja rentouttavien sisältöjen suosio kasvaa. Rentoutumisen ja tunnetilan vaihtamisen merkitys korostuu hektisessä arjessa. Tämä koetaan niin tärkeäksi, että riippumatta
mediasisällöstä, median tulee tarjota yleisölleen elämyksiä ja välillä myös selkeää mahdollisuutta rentoutumiseen. Jopa uutisvälityksen on vaikeaa selvitä mediamaailmassa ilman kykyä
tarjota elämyksiä yleisöilleen. Toinen asia puolestaan on se, miten uutisoida luonnonkatastrofeista tai sodista elämyksellisyys ja viihdyttävyys huomioiden. Asia on enemmänkin nähtävä
niin, että kerrottaessa maailman tapahtumista totuudenmukaisesti ja tapahtumien syitä avaamalla, annetaan lukijoille varmuus siitä, että he kokevat saavansa tietää totuuden tapahtumista, joka on kuitenkin helpompi kestää kuin epävarmuus siitä, mitä maailmalla tapahtuu.
Printtimedian volyymiennustetta tarkastellaan
Talouden kasvukäänteestä huolimatta kulut-
sekä lyhyellä että pitkällä tähtäimellä. Lyhyt
tajat aikovat vuonna 2011 edelleen vähentää
aikajänne on vain vuosi, jota arvioidaan ns.
sekä sanoma- että aikakauslehtien tilaamista.
lehtibarometrin avulla ja pitkä perspektiivi
Vuoden päästä kuluttajat itse arvioivat tilaus-
käsittää 2010-luvun ja ennuste perustuu tren-
määräksi aikakauslehdissä -9 % verrattuna
deihin ja niiden muutoksiin.
nykytilaan ja sanomalehdissä -3 % nykyises-
Lehtibarometrilla selvitettiin omalla nimellä
tilattujen, maksullisten ja paperille painettavien sanoma- ja aikakauslehtien tilauskäyttäytymisen todennäköisiä muutoksia kuluttajilla
seuraavan vuoden aikana. Kuluttajakysely
tehtiin marraskuussa 2010 (Elkelä 2010).
tä. Tilausten vähentämisaikeita voidaan torjua
markkinoinnilla, jossa erityisesti myyntipuhelut ja tarjouskirjeet ovat osoittautuneet
tehokkaiksi, vaikka ne ovat toisaalta olleet
myös ärsyttäviä. Tutkimuksessa arvioitiin,
että tehokkaan markkinoinnin vuoksi aikakauslehtien muutos voi jäädä arviolta -6 %:iin.
31
Sanomalehtien osalta kuluttajat osoittautuivat
Sähköistä lukemista ei pidetä kovin tärkeänä
vuotta aikaisemmin tehdyssä vastaavassa
paperilehtien vähentämissyynä, sillä monet
tutkimuksessa varsin realistisiksi (Elkelä
haluavat lukea sekä paperisia että sähköisiä
2009). Ilman panostuksia tuotekehitykseen
lehtiä. Lehtiä luetaan jo runsaasti interne-
tehokkaan markkinoinnin ohella sanomaleh-
tissä, mutta sähköiset lukulaitteet eivät ole
dissä -3 % toteutunee.
vuoden kuluessa herättämässä kovin suurta
Aikakauslehtityypeittäin halutaan luopua erityisesti perhe-, naisten- ja harrastelehdistä
kiinnostusta—ensimmäisinä niitä hamuavat
alle 50-vuotiaat miehet. Sähköinen lukeminen
kuitenkin kasvaa ja median seuranta monika-
—siis suurivolyymisimmista lehtiryhmistä.
navaistuu hiljalleen uusien kännykkämallien ja
Varsinkin yli 35-vuotiaat naiset haluavat
lukulaitteiden yleistyessä.
karsia iän mukana kasvanutta lehtimäärää.
Tilausten vähentämissyinä ovat erityisesti
kiinnostamaton sisältö, ajan puute, korkea
hinta ja määräaikaisen tilauksen loppuminen.
Kuva 2-8 Lehtien sähköinen lukeminen 2010 ja lukuaikeet vuoden kuluttua.
Päivittäin
Vähintään kerran viikossa
Harvemmin
Ei koskaan
Sanomalehti
Tietokoneella:
Nyt
Vuoden päästä
29
28
29
30
28
15
26
15
Matkapuhelimella:
Nyt
Vuoden päästä
3 6
5
8
10
80
74
13
Lukulaitteella:
Nyt 112 97
Vuoden päästä 1 3 5
91
Aikakauslehti
Tietokoneella:
Nyt
Vuoden päästä
5
15
7
46
34
22
41
30
Matkapuhelimella:
Nyt 12 10
Vuoden päästä 2 5
16
87
78
Lukulaitteella:
Nyt 11 2 97
Vuoden päästä 13 5
0%
91
20 %
40 %
Itella Oyj – KE 2010-11-23, GallupKanava (n=1210), Marraskuu 2010
60 %
80 %
100 %
32
Maksullisten paperisten sanoma- ja aika-
rustuu ajatukseen, että jo toteutunut kehitys
kauslehtien kokonaismarkkinan trendiennuste
jatkuu. Worst case-tapaus toteutuu, jos säh-
2010-luvulle pohjautuu eri-ikäisten ihmisten
köiset lukulaitteet halpenevat merkittävästi,
lehtien tilaamisaktiviteettiin sekä väestö- ja
yleistyvät ja korvaavat markkinoita.
bkt ennusteisiin. Best case-vaihtoehto peMaksullisten sanoma- ja aikakauslehtien kokonaisvolyymien passiiviset ennusteet esitetään tässä vuoteen 2020. Ennusteiden perusteina on neljä keskeistä tekijää:
1. Alle 35-vuotiaiden itsellisten nuorten ja kaikkien yli 35-vuotiaiden tilaajakäyttäytyminen
sanomalehtien ja aikakauslehtien suhteen
2. Suomen pitkän ajan väestöennuste
3. Suomen pitkän ajan bkt-ennuste
4. Irtonumeromyynnin osuudet pidetään nykytasolla, sanomalehdillä vähän yli 10 prosentissa
ja aikakauslehdillä vähän alle 10 prosentissa.
Passiivisella ennusteella tarkoitetaan sitä,
Samalla kun väkiluku kasvaa, väestön keski-
että alle 35-vuotiaiden tilaajakäyttäytyminen
ikä nousee merkittävästi. Yleensä nuoret
pysyy likimain nykyisenlaisena, vaikka nyt alle
ikäluokat ovat olleet suurempia kuin vanhat,
35-vuotiaat ajan myötä vanhenevat. Samoin
mutta näin ei tule olemaan tulevaisuudessa.
passiivisella tarkoitetaan sitä, että nyt yli
Nyt eläkkeelle siirtyvien sodanjälkeisten suur-
35-vuotiaat säilyttävät nykyisen aktiivisuuten-
ten ikäluokkien odotettavissa oleva keski-ikä
sa niin sanomalehtien kuin aikakauslehtien
tulee olemaan merkittävästi korkeampi kuin
suhteen ikääntyessään.
heidän vanhempiensa. Samalla eläkkeelle
Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan
Suomen väkiluku kasvaa vuoteen 2020
mennessä merkittävästi, noin 5 prosentilla
(Tilastokeskus 2009). Vuonna 2010 väkiluku
oli 5,38 milj. henkilöä, ennusteen mukaan se
tulee olemaan vuonna 2020 yhteensä 5,64
milj. henkilöä. Ennuste perustuu syntyvyyden,
kuolevuuden ja muuttoliikkeen menneeseen
kehitykseen, eikä se huomioi taloudellisia,
sosiaalisia eikä muita yhteiskuntapoliittisia
mahdollisia päätöksiä ja niiden seurauksia.
Väestönkasvu vuositasolla tulee olemaan
keskimäärin 0,5 %/vuosi.
siirtyvät tulevat olemaan vanhempiaan selkeästi vauraampia. Kun suomalaisten keski-ikä
tällä hetkellä on 41,0 vuotta, kymmenen vuoden päästä se on noussut jo 42,6 vuoteen.
Samalla yli 64-vuotiaiden osuus nousee 18
prosentista 23 prosenttiin. Eläkeikäisten, yli
64-vuotiaiden määrä kasvaa nykyisestä noin
0,9 milj. henkilöstä noin 1,3 milj. henkilöön,
mikä tarkoittaa 0,4 miljoonaa eläkeläisten
määrän kasvua. Sanoma- ja aikakauslehtien
kannalta tämä on hyvä asia, sillä keski-ikäiset
ja heitä vanhemmat ovat printtimedian kantaasiakkaita. Ja koska he ovat aikaisempia
sukupolvia vauraampia ja terveempiä, mikä
33
tekee heistä myös aikaisempaa aktiivisempia,
kansantalous ei olisi kasvanut laman jälkeen
he myös pysyvät pitkään printtimedian uskol-
poikkeuksellisen nopeasti, herää kysymys
lisina tilaajina ja lukijoina.
siitä, paljonko maksullisten sanomalehtien
Vaikka bruttokansantuotteen pitkän ajan
ennakointi on lähes mahdotonta, siitä on
tehty useita ennusteita. Kuitenkin ennusteiden vaihteluväli on melko suuri. Työministeriö
ennustaa bkt:n keskimääräiseksi kasvuksi
volyymi olisi pudonnutkaan. Näiden ilmiöiden
keskinäisestä riippuvuudesta kertoo myös se,
että lamavuosina 1990 –1993 niin bkt:n kuin
sanomalehtien volyymit putosivat molemmat
noin 11 %.
vuoteen 2025 keskimäärin 1,8 % vuodessa
Korrelaatio aikakauslehtien kysynnän ja bkt:n
(Työministeriö 2005). Etla ennustaa vastaa-
välillä on selkeämmin havaittavissa kuin sano-
vaksi kasvuksi 2,8 % per vuosi ( Vartia ja Ylä-
malehtien ja bkt:n välillä. 1990-luvun alun
Anttila 2003). Etlan ennuste on optimistinen,
lamavuosina aikakauslehtien kokonaisvolyymi
varsinkin kun sen toteutuminen tulee tapah-
putosi yhteensä 4 % ja laman jälkeen se on
tumaan erityisissä olosuhteissa, jolloin väestö
kasvanut kaikkiaan 10 %. Vielä muutama vuo-
vanhenee ja työikäinen väestö pienenee.
si sitten kokonaiskasvu oli reilusti yli 20 %,
Työikäisen väestön, 15– 64-vuotiaiden määrän
mutta markkinan väheneminen viimeisten
arvioidaan laskevan nykyisestä noin 3,5 milj.
kolmen vuoden aikana on ollut nopeaa, 12 %
henkilöstä noin 0,1 milj. henkilöllä vuoteen
kolmessa vuodessa.
2020 mennessä (Tilastokeskus 2009). Työikäisten määrä alkaa laskea vuodesta 2010
alkaen, kun suuret ikäluokat siirtyvät pois
työelämästä. Vuodesta 1980 reaalinen bkt on
kasvanut keskimäärin 2,3 % vuodessa.
Irtonumeromyynnin osuudet maksullisten lehtien kokonaisvolyymista, sanomalehdillä 13 %
ja aikakauslehdillä 7 % vuonna 2010, pidetään muuttumattomina. Tämä tarkoittaa, että
kuluttajien tilaamis- ja irtonumerokäyttäyty-
Tehdyssä maksullisten sanomalehtien ja
misen suhteiden oletetaan pysyvän samoina,
aikakauslehtien ennusteessa lähdetään
vaikka kokonaisvolyymit muuttuisivat puoleen
siitä, että bkt:n volyymi kasvaa keskimäärin
tai toiseen.
2 % vuodessa. Tämä on lähellä pitkän ajan
keskiarvoa ja kompromissi Työministeriön ja
Etlan ennusteista. Erityisesti sanomalehtien
kohdalla on vaikea nähdä kansantalouden
kasvun vaikutusta sanomalehtien kysyntään.
Laman jälkeen, vuodesta 1993, maksullisten
sanomalehtien kokonaisvolyymi on vähen-
Niin sanomalehtien kuin aikakauslehtien ennusteeseen on todennäköisimmälle kehitykselle (realistic case) ”virherajoiksi” laskettu
paras ja huonoin vaihtoehto (best case ja
worst case). Ennusteet vuoteen 2020 esitetään kuvassa 2-9.
tynyt yhteensä 23 %, samalla kun bkt on
Sanomalehtiennusteen perusteena ovat
kasvanut 63 %. Ei voida kuitenkaan lähteä
nykyiset tilaamisaktiviteetit, alle 35-vuotiailla
siitä olettamasta, että kansan vaurauden
itsellisillä nuorilla 50 % ja yli 35-vuotiailla 78 %
kasvulla ei olisi positiivista vaikutusta mak-
(Elkelä 2010). Sanomalehtien tilaamisaktivi-
sullisten sanomalehtien kysyntään. Mikäli
teetit ovat pudonneet kolmessa vuodessa niin
34
TNS Gallupin arvion mukaan
“ tablettitietokoneiden
määrässä menee
miljoonan laitteen raja rikki Suomessa
jo vuonna 2014.”
(TNS Gallup 2010)
alle 35- kuin yli 35-vuotiaiden ikäluokissa (Ke-
poikkeaa edellisestä siinä mielessä, että bkt:n
ränen et al. 2008). Best case:ssa tilaamisakti-
kasvuvaikutukseksi oletetaan 1,5 prosenttiyk-
viteettien oletetaan pysyvän likimain nykyta-
sikköä vuodessa ja worst case-tapuksessa
solla, kuitenkin niin, että nyt alle 35-vuotiaat
vain puoli prosenttiyksikköä/vuosi. Kaikissa
eivät muuta tältä osin käyttäytymistään van-
eri vaihtoehdoissa väestön määrä ja rakenne
hetessaan. Todennäköisessä vaihtoehdossa
kehittyvät samalla lailla eli Tilastokeskuksen
tilaamisaktiviteettien oletetaan pienenevän
väestöennusteen mukaisesti.
jonkin verran ajan myötä eli jo käynnissä
olevan ns. lumipalloilmiön oletetaan jatkuvan. Worst case-tapauksessa sanomalehtien
tilaamisen aktiviteetin oletetaan vähenevän
jatkossa merkittävästi. Tämän taustalla on
ajatus siitä, että sähköiset lukulaitteet yleistyvät nopeasti, niiden hinta laskee merkittävästi ja käyttöominaisuudet paranevat. TNS
Gallupin arvion mukaan tablettitietokoneiden
määrässä menee miljoonan laitteen raja rikki
Suomessa jo vuonna 2014 (TNS Gallup 2010).
Aikakauslehtien ennuste on hyvin samankaltainen sanomalehtien kanssa. Lähtökohdan
tilaamisaktiviteetit ovat alle 35-vuotialla 70 %
ja yli 35-vuotiailla 82 % (Elkelä 2010).
Aikakauslehtien tilaamisaktiviteetit olivat
kolme vuotta sitten likimain samalla tasolla,
mutta tilattavien lehtien määrä on pudonnut
(Keränen et al. 2008). Koska aikakauslehtien tilaaminen on sanomalehtiin verrattuna
paljon vähemmän ikäriippuvaista, tilaamisaktiviteetin muutosten oletetaan vaihtelevan
Lisäksi sanomalehtiennusteen eri vaihtoeh-
aikakauslehtien eri ennustetapauksissa myös
doissa bruttokansantuotteen kasvun vaikutus
sanomalehtiä vähemmän. Bkt:n vaikutukset
sanomalehtien kysyntään vaihtelee. Perusvaih-
eri ennustevaihtoehdoissa oletetaan samoiksi
toehdossa keskimääräisestä 2 prosentin bkt-
kuin sanomalehdillä. Samoin väestön määrä
kasvusta sanomalehtien kysyntää lisää puolet
ja rakenne ovat samat eri vaihtoehdoissa.
eli yksi prosenttiyksikkö. Best case-vaihtoehto
35
Painetuista sanoma- ja aikakauslehdistä
“ pitäminen
ei ole kadonnut. Vain
marginaalinen ryhmä on toistaiseksi
kiinnostunut lukulaitteesta[--].”
Tehtyjä ennusteita arvioitaessa täytyy muistaa,
sekä väestön keski-ikä nousee. Ainoastaan
että ne on tehty passiivisen tulevaisuuskuvan
taloudellisen vaurauden oletetaan osittain li-
pohjalta. Tämä tarkoittaa, että nyt käytössä
säävän aktiviteettia printtimediaa kohtaan. En-
olevien printtimediaan kohdistuvien käyttäyty-
nusteissa ei oleteta mitään muutoksia lehtien
mismallien oletetaan pysyvän likimain samoi-
tilaus- tai irtonumerohintoihin. Lähtökohtana
na, vaikka nyt alle 35-vuotiaat tulevaisuudessa
on siis, että reaalihinnat pysyvät nykytasolla,
vanhenevat ja samalla väestön määrä kasvaa
jolloin hinnat eivät aiheuta kysyntämuutoksia.
Kuva 2-9 Maksullisten sanoma- ja aikakauslehtien kokonaismarkkinat, toteutuma 1980 –2010 ja passiivinen ennuste vuoteen 2020.
Milj. kpl
Sanomalehdet
Aikakauslehdet
1200
1000
800
Best case
600
Worst case
Re alistic
case
Best case
400
Worst case
Re alistic
case
200
Vuosi
0
1980
1985
1990
1995
2000
2005
2010
2015
2020
36
Ennusteiden mukaan maksullisten sanomalehtien ja aikakauslehtien kokonaisvolyymit
muuttuvat koko ennustejaksolla 2010 –2020 seuraavasti:
Maksulliset sanomalehdet
Maksulliset aikakauslehdet
Best
Worst
Best
Case
Case
Case
Volyymin kokonaismuutos
2010-2020
Keskiarvomuutos
Realistic
case
–10 %
–1,0
%/v
–25 %
–2,8
–45 %
%/v
– 5,8
%/v
0%
0 %/v
Realistic
case
–20 %
–2,2
%/v
Worst
Case
–40 %
– 5,0
%/v
Kun katsotaan kuvassa 2-9 esitettäviä realis-
Ennusteiden lopputulemat eivät sanoma- ja
tisiksi kutsuttuja ennustekäyriä, huomataan,
aikakauslehtien välillä poikkea kovin pal-
että sanomalehtien ennuste on laskeva koko
jon toisistaan. Kaikissa eri vaihtoehdoissa
ajan, mutta ensin muutaman vuoden lineaari-
maksullisten sanomalehtien kokonaisvolyymin
sen tasaisesti laskeva, jonka jälkeen mark-
ennakoidaan vähenevän. Aikakauslehtien en-
kinan pieneneminen kiihtyy. Aikakauslehtien
nusteissa vain best case-tapauksessa mark-
kohdalla realistiseksi kutsuttu vaihtoehto
kinakoko säilyy likimain nykyisellään, muissa
pitää markkinan noin viisi vuotta likimain
vaihtoehdoissa on selkeä markkinakoon
nykytasolla ja lähtee sen jälkeen pienene-
pieneneminen. Aikakauslehtien kolme vuotta
mään kiihtyvällä vauhdilla. Lehtimarkkinoiden
sitten tehty ennuste oli tätä uutta ennustetta
pienenemisen kiihtyvän vauhdin takana ovat
selkeästi positiivisempi (Keränen et al. 2007).
väestörakenteen muutoksesta aiheutuvat
Aikakauslehtimarkkinan supistuminen ja
vaikutukset. Alle 35-vuotiaiden tilaajakäyt-
tilattavien lehtien määrän per tilaaja pienene-
täytyminen niin sanomalehtien kuin aika-
minen viimeisten kolmen vuoden aikana on
kauslehtien suhteen on erilainen verrattuna
saanut tämän muutoksen ennusteeseen.
yli 35-vuotiaisiin. Sanomalehdillä ero on vielä
merkittävästi suurempi kuin aikakauslehdillä.
Ennusteet on tehty passiivisuuden periaatteella, eli alle 35-vuotiaden oletetaan käyttäytyvän jatkossakin likimain samalla lailla kuin
he nyt tekevät. Tällä hetkellä alle 35-vuotiaiden painoarvo koko populaatiossa kasvaa
seuraavan 10 vuoden kuluessa niin suureksi,
että heidän erilainen tilaajakäyttäytymisensä
verrattuna nyt yli 35-vuotiaisiin alkaa näkyä
printtimedian kysynnässä. Tämä saa aikaan
sen, että lehtien kysynnän väheneminen tulee
kiihtymään 2010-vuosikymmenen jälkimmäisellä puoliskolla.
Ennusteita voidaan aina verrata kehitykseen,
joka on tapahtunut katsottaessa ennustejaksoa vastaavan aikajänteen verran ajassa
taaksepäin. Viimeisten 10 vuoden aikana
sanomalehtien kokonaisvolyymi on vähentynyt
lähes 15 % ja aikakauslehtien kokonaismäärä
on likimain sama kuin 10 vuotta sitten. Tästä
näkökulmasta tarkasteltuna nyt tehtyjen
ennusteiden realistisimpina pidetyt vaihtoehdot ovat selkeästi toteutuneita kehityskulkuja
negatiivisemmat. Sen verran voimakkaasti
tilaajakäyttäytymisen muutos ennusteisiin vaikuttaa. Worst case-vaihtoehdot ovat lähellä toteutuneiden volyymimuutosten suoria jatkeita.
37
Passiivisen ennusteen ideana on kuvata sitä,
Median tulevaisuutta ajatellen on oleellista
millaisia kysyntävaikutuksia nykyisen kaltai-
tunnistaa ne tekijät, joilla lukijat mediasisäl-
sella käyttäytymisellä voi olla, mikäli käyttäy-
tönsä valitsevat. Keskeistä osaa mediasisäl-
tymismallit eivät jatkossa muutu. Tällaisten
löistä tulevat säätelemään ne yhteisöt, joihin
ennusteiden varsinainen tarkoitus on akti-
mediankuluttaja pitää yhteyttä tai kuuluu.
voida palvelun tarjoajat tekemään aktiiviset
Jungner ennakoi sosiaalisen median muutta-
suunnitelmat sen mukaan, onko passiivinen
van maailmaa enemmän kuin mikään muu il-
ennuste positiivinen vai negatiivinen. Mikäli
miö on tehnyt koskaan aikaisemmin (Jungner
passiivinen ennuste on positiivinen, aktiivi-
2010). Ihmisten mediaan liittyvän ajankäytön
sella suunnitelmalla pyritään jatkossakin tur-
tempon syvällinen ymmärtäminen on myös
vaamaan ne palvelun kysyntään vaikuttavat
merkityksellistä, sillä sama mediasisältö on
tekijät, jotka ovat jo nykymuodossa palvelun
mahdollista paketoida eri käyttötempoon so-
kysynnän takana. Mikäli passiivinen ennuste
piviksi tuotteiksi. Kyse on tällöin enemmänkin
on negatiivinen, aktiivisella suunnitelmalla
kuluttajan ajasta kuin rahasta.
pyritään eliminoimaan kysyntään vaikuttavat negatiiviset tekijät ja hakemaan niille
kysynnän kannalta positiiviset vaihtoehdot.
Aikakauslehdillä positiivisia kysyntätekijöitä
ovat pitkään olleet yhteisöllisyyden merkitys
sekä aikakauslehtien lukemiseen liittyvät
rentoutumisen ja mielihyvän tunteet. Sanomalehtien näkökulmasta kysymys on taidosta
pitää kiinni sanomalehtien lähes ”auktoriteettimaisesta” asemasta, mutta kyvystä kääntää
sanomalehtien säännöllinen seuraaminen
nuorten näkökulmasta kiinnostavaksi ja haluttavaksi, jotta sanomalehdistä voisi tulla myös
nuorille jokaiseen päivään liittyvä rutiini.
Painetuista sanoma- ja aikakauslehdistä pitäminen ei ole kadonnut. Vain marginaalinen
ryhmä on toistaiseksi kiinnostunut lukulaitteesta, vaikka yli puolet 15–50 vuotiaista
pitää sitä ekologisena vaihtoehtona painotuotteeseen verrattuna. Mediankuluttajien
teknologiset käyttötottumukset laajenevat
jatkuvasti. Tästä esimerkkinä on videokuva,
joka koetaan sopivaksi formaatiksi myös informaatio- ja tietosisältöihin, eikä ainoastaan
viihteeseen liittyväksi. Näitä asioita pohditaan
kirjan seuraavissa luvuissa.
3
38
39
Media-alan trendit
ja ansaintalogiikat
Tässä luvussa esittelemme yhteensä 53 mediaalan trendiä. Trendit on jaettu temaattisesti
neljään osa-alueeseen: teknologiatrendeihin,
arvo- ja asennetrendeihin, mediatrendeihin ja
media-alan ansaintalogiikkaan liittyviin trendeihin.
Luvun tarkoitus on yhtäältä tarjota laaja
yleiskatsaus media-alalla tällä hetkellä tapahtuviin
merkittävimpiin muutossuuntiin ja toisaalta luoda
pohja seuraavassa luvussa esiteltäville mediaalan tulevaisuusskenaarioille.
3
40
MEdia-alan trendit ja ansaintalogiikat
Taulukossa 3-1 esitettävät media-alan trendit
kutteleviksi ja hauskoiksi käyttää. Teknologian
on muodostettu tutkimusprojektin yhtey-
hyödyntämisestä tulee osin peliä tai leikkiä.
dessä. Aineistona trendityössä on käytetty
Helsingissä ja Jyväskylässä tehtyjä nuorten
mediankäyttöä tutkivia etnografiahaastatteluja, asiantuntijahaastattelua sekä heikkojen
signaalien havainnointia (tutkimusprojektista
tarkemmin, ks. Liite 1). Tutkimusprojektin
ulkopuoliset tietolähteet on kirjattu tekstiin.
Kohti helppokäyttöisyyttä
Helppokäyttöinen teknologia tuo monet
aikaisemmin tavallisten kuluttajien ulottumissa olevat taidot lähes kaikkien hallittaviksi.
Nykyaikaisilla laitteilla miltei kuka tahansa voi
tehdä äänitteitä ja videoita sekä laittaa ne
halutessaan internetiin muiden kuultavaksi ja
TEKNOLOGIATRENDIT
nähtäväksi. Myös verkkosivujen tekoon ja jopa
Media-alaan liittyvissä teknologiatrendeissä
verkkopalvelujen toteuttamiseen on tarjolla
korostuu kaksi asiaa. Ensinnäkin pyritään
helppokäyttöisiä työkaluja, joilla voi esim.
kehittämään entistä helppokäyttöisempiä
perustaa verkkokaupan.
laitteita ja palveluita, jotka ovat käytettävissä
Helppokäyttöisyyden lisääntyminen mahdol-
riippumatta siitä, missä kuluttaja liikkuu ja
mitä hän tekee. Toiseksi tavoitellaan elämyksellisyyttä, joka tekee laitteet ja palvelut hou-
listaan sen, että uusiin teknologioihin tottumattomat tai niihin muuten varauksella suhtautuvat henkilöt saadaan entistä nopeammin
41
Taulukko 3-1. Media-alan trendit.
Teknologiatrendit
Arvo- ja
asennetrendit
Mediatrendit
ansaintalogiikat
Kohti helppokäyttöisyyttä
Oravanpyörä vai
hiljentyminen
Palveluistaminen
Trendit hyötykäyttöön
• Teknologian helppous
• Kiireen kulttuuri
• Mediapalvelut
• Kaupallistaminen
• Mobiililaitteet
• On-demandmaailmankuva
• Hyperpaikallisuus
• Sovelmien kehitys ja
myynti
• Geologaatio
• Lukulaitteet
• Esineiden netti
• Luopumisen kulttuuri
• Downshifting
• Print-on-demand
Kohti elämyksiä
• Puheen- ja
kuvantunnistus
• Ohjainlaitteeton ohjaus
• Simultaanikäännökset
• Tosiaikaweb
• Suositteluteknologiat
• Digitaalinen video
• Laajennettu todellisuuus
• Pitkän hännän
hyödyntäminen
• Kanavien rinnakkaiselo
• Korpukset
• Nopea ja hidas media
• Arkistot ja pitkän hännän
hyödyntäminen
• Ilmaispalveluihin
tottuminen
• Mikromaksaminen
• On-demand-print
• Freemium
Arvo-objektivismi vai
arvosubjektivismi
Yhteisöllisyyden
hyödyntäminen
• Läpinäkyvyyden vaatimus
• Medioituminen
• Crowdfunding
• Eettisyyden vaatimus ja
maine
• Sosiaalinen suodin
• Spotifyansaintalogiikka
• Altruismi
• Pirstaloituminen
• Vihreys
• Välinpitämättömyys
• Crowdsourcing
• Subjektiivisuus
• Hipster-ilmiö ja ironia
• Retroilu ja vintagen
arvostus
• Media itseilmaisuna
• Hajamielistyminen
• Kaikkiruokaistuminen ja
herkkupalojen poiminta
• Sosiaalinen suodin
• Pro am -tukipalvelut
• Median kuratointi
• Lukulaitteet
• Digitaalinen video
• Luksusprinttituotteet
42
omaksumaan uusia mediamuotoja. Toisaalta
kirjautuu virtuaalisesti johonkin todellisen
helppokäyttöisyys vahvistaa kulttuuria, jossa
maailman paikkaan, jolloin hän voi jakaa mui-
lähes kuka tahansa voi ryhtyä oman median
den käyttäjien kanssa tietoa paikasta, tavata
tuottajaksi. Jos intoa ja oppimishalua riittää,
siellä virtuaalisesti ystäviään ja halutessaan
voi tällaisesta blogin kirjoittajasta ja muusta
tutustua tässä paikassa oleviin uusiin ihmisiin.
sisällön tuottajasta kehittyä ammattijournalis-
Kun käyttäjä on kirjautunut johonkin paikkaan,
tin tasoinen median tekijä.
voi hän lisätä sinne viestejä tai esimerkiksi
Mobiililaiteet, kuten kännykkä ja kannettava
tietokone, ovat tehneet kuluttajien mediankäytöstä sijainnista riippumatonta. Samalla ne
valokuvia, joita hän voi halutessaan jakaa
myös Facebookissa, Twitterissä tai Flickrvalokuvakansiossa.
ovat kuitenkin tuoneet uudenlaista riippu-
Helppokäyttöisyyden tavoittelu johtaa käyt-
vuutta. Useimmat ihmiset ovat lähes aina
töliittymäevoluutioon, jonka tuloksena entistä
tavoitettavissa ja heillä on myös mahdollisuus
yksinkertaisemmat laitteet valtaavat markki-
halutessaan tavoittaa muut. Henkilökohtaisen
nat. Tällä hetkellä merkittävin teknologinen
vuorovaikutuksen lisäksi mobiililaitteiden avul-
muutos on sähköisten lukulaitteiden yleis-
la myös media on jatkuvasti käytettävissä.
tyminen ja mediasisältöjen muokkaaminen
Puhelimesta on tullut yhä useammalle monikäyttölaite, jolla puhumisen ja tekstiviestien
lähettämisen lisäksi käytetään sähköpostia, selataan internetiä ja voidaan jopa lukea sähköistä
kirjaa. Puhelimella onkin media-alan näkökulmasta tärkeä asema, koska sillä hoidetaan sekä
asiatiedon haku että viihteelliset mediatarpeet.
Puhelin myös kertoo, missä sen käyttäjä
kulloinkin on. Uuden Facebook Placespalvelussa käyttäjät voivat ilmoittaa sijaintinsa kännykällä ja halutessaan kertoa lisäksi,
keitä muita kavereita on sillä kertaa paikalla.
Tällaista ihmisen, paikan tai muun kohteen
sijainnin paikallistamista kutsutaan geolokaatioksi. Puhelimen GPS-koordinaattien sijaan
paikallistaminen voi myös tapahtua RFIDteknologian, IP-osoitteen tai WiFi-yhteyden
tukiaseman perusteella.
niille sopiviksi. Kuluttajat ovat ottaneet laitteet
innolla vastaan ja niille ennustetaan ruusuista
tulevaisuutta. Forrester Researchin (2010) ennusteen mukaan jo vuonna 2012 iPad ja muut
tablet-tyyppiset lukulaitteet (tai sormitietokoneet) myyvät enemmän kuin pienet kannettavat tietokoneet. Saman ennusteen mukaan
lukulaitteita myydään vuonna 2013 enemmän
kuin pöytäkoneita.
Lukulaitteiden menestyksen arvioidaan perustuvan siihen, että ne koetaan hauskemmiksi,
kätevämmiksi ja helppokäyttöisemmiksi kuin
tietokoneet. Monille kuluttajille todennäköisesti riittää laitteen media- ja viihdetarjonta,
jolloin tietokoneen tehokkaille laskentaominaisuuksille ei ole käyttöä. Kasvavaan sosiaalisen median käyttöön lukulaite myös tarjoaa
riittävät ominaisuudet. Mainostajille laite
tarjoaa uusia mahdollisuuksia, kun esimerkiksi
Muita esimerkkejä geolokaatiota hyödyn-
perinteisten paperilehtien näköisiin julkaisuihin
tävistä palveluista ovat Brightkite, Gowalla
voidaan sijoittaa videomainoksia.
ja Foursquare. Näissä palveluissa käyttäjä
43
Tietoteknologiaa hyödynnetään jo nyt monissa
Esim. Facebookiin voidaan luoda web-kame-
arkipäivän tavaroissa, joihin se on sulautunut
ran avulla ilmeitä tunnistava mainoskampanja.
huomaamattomaksi osaksi. Tällainen kehitys
Videon lisäksi henkilöitä voidaan tunnistaa
ubiikkiyhteiskuntaa eli joka paikan tietotek-
automaattisesti myös valokuvista. Applen
niikka kohti näyttää jatkuvan, ja myös internet
iPhotossa on kasvojentunnistusominaisuus.
on leviämässä tietokoneista ja mobiililaitteista
Ruotsalaisen Polar Rosen kehittämä älypu-
myös käyttämiimme tavaroihin. Tällöin syntyy
helinsovellus puolestaan tunnistaa ihmisten
esineiden netti (the internet of things), joka
kasvoja ja liittää niihin heidän sosiaalisessa
tarkoittaa jääkaappien, vaatteiden ja muiden
mediassa jakamiaan profiilitietoja.
arkipäiväisten tavaroiden liittämistä tietoverkkoon, jossa ne voivat lähettää ja vastaanottaa dataa. Tämä trendi tarjoaa merkittävät
mahdollisuudet, sillä on laskettu, että jokainen
ihminen pitää ympärillään noin 1.000 –5.000
tavaraa. Ideaa esineiden netistä havainnollista Brysselissä kasvava 106-vuotias Puhuva
puu (engl. The Talking Tree)—puu, joka
lähettää siihen kiinnitettyjen mittareiden avulla
Facebookiin säännöllisin väliajoin päivityksen
mm. lämpötilasta ja ilmanlaadusta.
Ohjainlaitteettoman ohjauksen käyttö on
myös nopeasti laajenemassa. Esim. iPadissa ei ole perinteistä näppäimistöä ja monet
toiminnot kuten sivujen selaaminen tai kuvan
suurentaminen onnistuvat pienillä sormien liikkeillä. Pelit näyttävät usein tietä tuleville muutoksille. Tästä on hyvänä esimerkkinä Xbox
Kinectin eleohjaus, jossa ei käytetä perinteisiä
ohjaimia tai kaukosäätimiä, vaan peliä ohjataan käsien ja kehon liikkeillä sekä ääneen
lausutuilla komennoilla. Myös Facebookissa
Teknologian kehitys tuo uudenlaista jousta-
on otettu käyttöön ääniohjaus. Nämä uudet
vuutta myös perinteiselle lehtien ja kirjojen
ohjaustavat saattavat ajan myötä mullistaa
painamiselle. Sen mahdollistama print-
ihmisen ja koneiden välisen vuorovaikutuksen.
on-demand-kustannustoiminta tarkoittaa
yksittäisten kirjojen tai hyvin pienien kirjaerien
painamista tilauksesta. Jopa yhden kirjan
painaminen on kustannustehokasta uudella
digitaalisella painoteknologialla. Tällöin voidaan myös välttää suurien kirjaerien hankala
varastointi. Lisäksi loppuunmyydyt kirjatkin
voidaan ottaa uudelleen kustantajan valikoimiin, jolloin voidaan hyödyntää pitkän hännän
ansaintalogiikkaa.
Kohti elämyksiä
Tietotekniikan kehitys on nopeasti tuomassa käyttöön sovelluksia, joita vielä joku aika
sitten pidettiin tieteisfantasiana. Kuvantunnistus on yksi näistä uusista teknologioista.
Myös kielimuurit ovat murtumassa. Google
Translatorin kaltaiset simultaanikäännöskoneet kehittyvät nopeasti ja niiden voidaan
arvioida kehittyvän jatkossa siten, että täysautomatisoidutkin käännökset ovat kohtuullisen laadukasta ja oikeakielistä suomea.
Käännöskoneiden avulla mediankuluttajalle
voidaan tarjota esim. ulkomaisia sanomalehtiä
valmiiksi suomennettuina.
Tosiaikawebin teknologiat palvelevat ihmisten
tarvetta saada juuri heitä itseään kiinnostavat
tiedot mahdollisimman nopeasti käyttöönsä.
Tosiaikawebissä välitetään tavallisesti lyhyitä
viestejä, statuspäivityksiä, uutisia tai linkkejä pidempiin teksteihin tai videoihin. Hyviä
44
esimerkkejä tosiaikawebistä ovat Facebookin
mun tanssikavereita, ja mä voin sit sitä kautta
uutissyötteet ja tilapäivitykset sekä Twitter-
infota niitä tanssiin liittyvistä asioista”.
viestintä kokonaisuudessaan. Tosiaikawebin
olennainen piirre on sosiaalinen suodatus,
joka ohjaa käyttäjälle vain sellaiset viestit,
joita hänen oma sosiaalinen verkostonsa pitää
merkittävinä. Tosiaikawebissä informaatio
leviää heti kun se on julkaistu, mutta sen on
lisäksi läpäistävä käyttäjän sosiaalisen verkoston ylläpitämä seula.
Suositteluteknologioissa suodin on laskennallinen, jolloin informaatiota suodattava
järjestelmä yrittää laskenta-algoritmien avulla
päätellä, mistä kuluttaja on todennäköisesti
kiinnostunut. Yksinkertainen esimerkki on
Amazonin kirjakauppa, joka kertoo tietystä
kirjasta kiinnostuneelle, mitä muita kirjoja
tästä kirjasta kiinnostuneet ovat ostaneet.
Kuluttajahaastattelut havainnollistavat hyvin
Suosittelumekanismeja on hyödynnetty
tätä sosiaalista suodinta, jota toisaalta tun-
mm. elokuvien, musiikin, uutisten, kuvien ja
tuu käyttäjille olevan niin itsestään selvä, ettei
verkkosivujen suodattamisessa. Tyypillisesti
sitä tarvitse erityisemmin pohtia. Etnografia-
suosittelualgoritmi vertaa käyttäjän profiilia
haastatteluihin osallistunut jyväskyläläinen 20-
joihinkin referenssiominaisuuksiin ja yrittää
vuotias nainen kuvaa käyttäytymistään: “Mä
ennustaa arvosanaa, jonka käyttäjä antaisi
en varsinaisesti hae niitä (uutisia, tieteellisiä
ensi kertaa kohtaamalleen asialle. Käyttäjän
artikkeleita), vaan ne tulee IRCissä vastaan.
profiili voi perustua joko hänen itse ilmaise-
Siellä sitten laitetaan linkkiä kanavalle jos tulee
miinsa preferensseihin tai järjestelmän au-
jotakin mielenkiintoista eteen ja kaverit saa
tomaattisesti tallentamaan käyttäytymiseen,
lukea sen sitten sieltä”. Toinen esimerkki on
kuten ostohistoriaan tai verkkosivujen avaa-
20-vuotias nainen myös Jyväskylästä: “Mulla
miseen ja sivuilla viipymiseen. Myös kuluttajat
on Facebookissa tanssiryhmä, eli ne ketkä on
voidaan valjastaa tukemaan sosiaalisessa
käyttö on siis
“Videon
monipuolistumassa—voidaan esim.
katsoa mallia jonkun ongelman
ratkaisemiseen tai rikki menneen
esineen korjaamiseen.”
45
mediassa suositeluteknologioita. Spotifyssa ja
käy tössä ja käy ttöliittymä on kuluttajille
Pandorassa musiikkia kuuntelvat voivat jakaa
ennestään tuttu. Fonectan sovellus Layars-
soittolistoja ystäviensä kanssa. Espanjanlai-
palveluun on ehkä merkittävin Suomessa
nen 24symbols tarjoaa vastaavan mahdolli-
toteutettu laajennetun todellisuuden sovellus
suuden elektronisten kirjojen lukijoille.
tällä hetkellä.
Digitaalisen videon katselu internetin välityksellä on kasvava trendi. Nielsenin Three
ARVO- JA ASENNETRENDIT
Screen Report -raportti (2010) kertoo, että
Asennetrendeissä korostuu kaksi vastakkain-
nettivideoita katselevien amerikkalaisten mää-
asettelua. Toisaalta elämä ja arki koetaan
rä nousee noin 10 % vuosivauhdilla. Saman
kiireiseksi oravanpyöräksi, jossa on lähes
raportin mukaan nettivideon parissa vietetty
pakko juosta, mutta toisaalta kaivataan
aika kasvoi Yhdysvalloissa vuoden 2009
mahdollisuuksia hiljentymiseen. Arvoissa
aikana yli 50 %. Suomessa kaksi kolmasosaa
puolestaan korostuu toisaalta objektiivisuus,
15-64-vuotiaista katsoo lyhyitä videoleikkeitä
jossa tavoitellaan sellaisia hyviä asioita, jotka
internetin välityksellä, ilmenee Viestintävi-
periaatteessa kuka tahansa voisi hyväksyä.
raston (2010) teettämästä tutkimuksesta.
Toisaalta monet painottavat arvosubjektivis-
Digitaalisen videon katselu näyttää saavan
mia, jossa itse kullakin on oikeus erottautua
myös mielenkiintoisia uusia muotoja. Monet
omien arvojensa mukaisilla ratkaisuilla.
suomalaiset nuoret hakevat tietoa Googlen
sijasta YouTubesta. Videon käyttö on siis monipuolistumassa eikä se ole vain tv-ohjelmien
tai elokuvien hakemista netistä, vaan videolta
voidaan esim. katsoa mallin jonkun ongelman
ratkaisemiseen tai rikki menneen esineen
korjaamiseen.
Oravanpyörä vai hiljentyminen
Arkielämä on pitkälti muuttunut kiireiseksi ja
hektiseksi oravanpyöräksi, jossa juostaan ja
kilpaillaan, jotta suorite- ja tehokkuustavoitteet saadaan toteutetuiksi ja jopa ylitetyiksi.
Tällainen kiireen kulttuuri näkyy erityisesti
erityisesti koulumaailmassa ja työelämässä.
Aivan uudenlaisia mahdollisuuksia tarjoavat
Kiireen kulttuurin koetaan usein syntyvän
laajennetun todellisuuden teknologiat, joilla
oman itsen ulkopuolisista odotuksista, jotka
yhdistetään toisiinsa todellinen ja vir tuaali-
rajoittavat oman elämän hallintaa. Tällöin
nen maailma. Digitaalista dataa ikään kuin
arjessa ei jää työn tai opiskelun jälkeen riittä-
lisätään todellisuuden päälle reaaliaikaisesti.
västi aikaa itselle tai sosiaalisille suhteille.
Toteutetuissa sovelluksissa digitaalinen tieto
on lisätty läpinäk y viin pintoihin kuten autojen
tuulilaseihin tai reaaliaikaiseen videokuvaan.
Tekniikkaa on hyödynnetty erityisesti mobiililaitteissa. Tavalliset video-ominaisuuksilla
varustetut kännykät sopivat hy vin alustaksi laajennetun todellisuuden sovelluksille,
koska ne ovat edullisia, niitä on runsaasti
Mediankäyttöön kiireen kulttuuri heijastuu
siten, että median pariin ei ole aikaa pysähtyä,
vaan mediankulutus tapahtuu arjen tyhjien
hetkien aikana. Tiivissisältöisen ja pieniksi
yksiköiksi palastellun median seuraaminen
valtaa alaa. Tyypillistä on uutisten otsikkotasoinen silmäily ajan tasalla pysyttelemiseksi.
Netin uutissivujen rinnalla korostuu uutisten
46
lukeminen ilmaisjakelulehdistä julkisissa lii-
jotka haluavat löytää elämälleen toisenlaista
kennevälineissä. Facebook ja muu sosiaalinen
sisältöä. Uraohjusten lisäksi monet nuoret
media korvaa ystävien kanssa puhelimessa
kritisoivat kiirettä ja arvostavat menestyksen
puhumisen. Kirjojen lukemisen sijaan kuunnel-
sijaan omaa hyvinvointia. Kansallisen nuoriso-
laan äänikirjoja autoillessa.
tutkimuksen (15/30 Research 2010) mukaan
Verkkosukupolvi on kasvanut hektiseen ondemand-tarjontaan, jossa mikä tahansa ja mihin tahansa kiinnostuksen kohteeseen liittyvä
peräti 89 % tutkituista nuorista pitää sisäistä
sopusointua ja tasapainoa tärkeänä omaa
elämäänsä ohjaavana periaatteena.
milloin tahansa. On-demand-maailmankuvan
Arvo-objektivismi vai
arvosubjektivismi
omaava kuluttaja odottaa medioitten vastaa-
Läpinäkyvyyden vaatimus kuvaa erityisesti
van juuri hänen omiin yksilöllisiin tarpeisiinsa
nuoren sukupolven odotuksia sekä kriitti-
ja odotuksiinsa juuri hänelle sopivana ajan-
syyttä yrityksiä ja yritysten toimintaperiaat-
kohtana. On-demand-kuluttaja ei sopeudu
teita kohtaan. Verkkosukupolvi on kasvanut
medioitten aikatauluihin ja rytmiin, vaan odot-
todellisuuteen, jossa lähes mistä tahansa
taa medioiden sen sijaan sopeutuvan hänen
aiheesta on saatavilla rajattomasti tietoa.
omaan rytmiinsä.
Lisäksi verkkosukupolvi on joutunut omaksu-
mediasisältö on löydettävissä ja kulutettavissa
Osa kuluttajista on puolestaan vienyt kiireen
kulttuurin hiljaisten hetkien etsimisen äärimmilleen. He haluavat irrottautua kokonaan
oravanpyörästä ja toteuttaa luopumisen
kulttuuria, jossa siirrytään yksinkertaisem-
maan vanhempiin sukupolviin verrattuna aivan
erilaiseen mediakriittisyyteen, koska sisällön
tuottaminen verkkoon on mahdollista kaikille.
Nämä asiat ovat osaltaan kasvattaneet yritysten viestintään liittyviä odotuksia. paan kiireettömään elämään ja nautitaan
Läpinäkyvyys ja avoimuus yritystoiminnassa
yksinkertaisesta arjesta. Mediankulutuksessa
näyttäytyvät nyt luotettavuuden takeina. Mieli-
luopumisen kulttuuri on usein vastareaktio
kuva medioiden luotettavuudesta syntyy mah-
informaatioähkylle. Luovutaan päivittäisen
dollisuudesta vertailla eri lähteiden välittämää
uutismedian seuraamisesta ja keskitytään sen
tietoa samasta aiheesta. Läpinäkyvyyden
sijaan kaikessa rauhassa syvällistä sisältöä
vaatimukseen liittyvä keskustelu nostaa esille
ja kiireettömiä elämyksiä tarjoaviin sisältöi-
yritystoiminnan eettisyyden ja ekologisuuden.
hin. Luopuminen voi olla myös määräaikaista
Verkkosukupolvelle ei kuitenkaan yleensä
kuten digipaastossa, jossa irrottaudutaan
riitä viesti yrityksen eettisistä tai ekologisista
täydellisesti sähköisestä mediasta muutamak-
toimintaperiaatteista, vaan ne on pystyttävä
si päiväksi, viikoksi tai kuukaudeksi.
tarvittaessa itse toteamaan. Luopumisen kulttuuri ilmenee myös down-
Kuluttajat odottavat eettisesti toimivaa reilua
shiftinginä, joka tarkoittaa leppoista elämää
mediaa. Eettisyyden tavoittelussa on melko
ja oman elämäntahdin hidastamista. Monet
pahasti epäonnistunut musiikkiteollisuus,
downshiftaajista ovat hektiseen työelä-
josta varsinkin nuorilla on huono mielikuva.
mään ja rahan valtaan kyllästyneitä aikuisia,
Nuorten negatiiviset assosiaatiot liittyvät
47
erityisesti suuriin globaaleihin levy-yhtiöi-
Kuluttajien eettisyyden arvostus ilmenee myös
hin. Levy-yhtiöiden maineen heikkeneminen
altruisimina, joka näkyy oman hyödyn tavoit-
on johtanut siihen, että monetkaan eivät pidä
telun sijaan toimintana jonka päämääränä on
laitonta musiikin lataamista epäeettisenä
toisten auttaminen, yhteisen hyvän tavoittelu
toimintana. 15/30 Researchin toteuttaman
sekä itselle läheisten ja merkityksellisten
Kansallisen nuorisotutkimuksen 2010 mukaan
asioiden tukemisena. Nuorten mediakulutuk-
peräti 38 % suomalaisista 15–30-vuotiaista
sessa altruismi näkyy verkon käytön motiivina,
nuorista kertoo lataavansa musiikkia laitto-
jota voidaan kutsua verkkouniversalismiksi. masti internetistä.
Altruismi ilmenee nykyisin erityisesti ekolo-
Printtimedian riskinä on joutua assosiatiivises-
gisuutena eli vihreiden arvojen kannatukse-
ti samaan kastiin levy-yhtiöiden kanssa. Täl-
na. Ekologisuus on kasvattanut suosiotaan
laisesta kehityksestä on jo orastavia merkkejä
erityisesti suomalaisten nuorten arvomaailmas-
kustantamoalalla. Suuret kustantamot ovat
sa. Nykyisin jo enemmistö 15–30-vuotiaista
saaneet vastata mediassa kysymyksiin tahra-
kannattaa ekologista arvo- ja asennemaailmaa.
tusta brändikuvasta (HS kulttuuri 29.8.2010) ja
Vuoden 2009 lopulla 15–30-vuotiaista suoma-
työoloista. Viime aikoina suuria kustantamoja
laisista 63 % piti luonnon suojelemista ja ympä-
odottavat eettisesti toimivaa
“Kuluttajat
reilua mediaa.”
on haastanut mm. reiluksi kustantamoksi julis-
ristöasioita omalla kohdallaan tärkeänä elämää
tautunut pienkustantamo Crime Time. Sähköi-
ohjaavana periaatteena. (15/30 Research 2010)
sen julkaisutoiminnan näkökulmasta eettisen
Mediankulutuksessa ekologisuus voi ilmetä
liiketoiminnan ja hyvän maineen säilyttäminen
luopumisena painetusta sanomalehdestä
on tärkeää, jotta piraattikirjallisuudesta ei tule
paperijätteen vähentämiseksi omassa kotita-
sosiaalisesti hyväksyttävää.
loudessa. Toisaalta kirjoja ja aikakauslehtiä
Jo nyt verkko tulvii media-alan kritiikkiä.
Brandwatchin Hashtag-tunnistelaskennan
perusteella tehdyn selvityksen mukaan
heinäkuussa 2010 neljä verkon kritisoiduinta
brändiä toimivat kaikki teknologia- ja kommunikaatiosektoreilla. Apple on tilastossa
voidaan kierrättää ystäväpiirissä tai jättää ne
naapureiden luettaviksi. Yleensäkin ekologisuutta edellytetään yrityksiltä, joiden tuotteita
tai palveluita ostetaan. Pyrittäessä vähentämään sähkön kulutusta haastetaan myös
sähköinen media.
ensimmäisenä, Facebook toisena, Nokia
Mediakriittisyyden rinnalla esiintyy myös
kolmantena ja BBC neljäntenä (Marketing
välinpitämättömyyttä. Kuluttajatasolla jotkut
Magazine 4.8.2010).
suhtautuvat kaikkeen sisältöön pienemmällä
48
varauksella kuin toiset. Joillekin medianku-
persoonallisuuden korostaminen on samalla
luttajille ei ole merkitystä, millaisesta läh-
erottautumiskeino mediavirrasta.
teestä he saavat tiedon. “Kun uutisia katsoo
niin se on Iltalehti tai Ilta-Sanomat, jompi
kumpi, kumpi vaan tulee ensin kun tohon
(selaimeen) kirjoittaa. Yhtä kattavasti tai
ei-kattavasti niissä on kerrottu asiat.” Näin
tuumailee etnografiahaastateltu 28-vuotias
mies Jyväskylästä. Toisaalta mediakriittisyys
on yksittäisenkin mediankuluttajan kohdalla
monenasteista: esim. uutissisältöjä luetaan
erilaisesta viitekehyksestä kuin aikakauslehtiä.
Tutkimusta varten haastateltu mainostoimisto
SEK&GREY:n toimitusjohtaja Marco Mäkinen
pohdiskelee: “Jonkun pitää ottaa kantaa
siihen, miten joku asia on. Ja vaikka mä
en oo samaa mieltä, niin mun mielestä on
mahtavaa, että joku lehti on todella vahvasti
jotain mieltä. On tietyllä lailla kiinnostavampaa lukea vaikka poliittista uutisointia
siitä (puolueen omasta lehdestä) kuin ns.
yleislehdestä.” Vastaavasti subjektiivisuuden
Verkon mahdollistamaa kuluttajien osallistu-
arvo näkyy 20-vuotiaan etnografiahaastatellun
mista yrityksen kehittämistoimintaan kutsu-
jyväskyläläisnaisen lehden lukemisessa. “Me
taan crowdsourcingiksi. Tällaista osallistu-
Naisissa (kuvailee lehteä), se on just niin kieli
mista ei yleensä motivoi suora taloudellinen
poskessa tehty, sitä ar vostan. Et itselleen
hyöty, vaan pikemminkin halu vaikuttaa
nauraminen tekee siitä hy vän—tai oikeastaan
yritysten toimintaan, oman statuksen kas-
muille nauraminen! (nauraa) Joku Image ja
vattaminen, oman osaamisen todistaminen
Trendi nauraa itselleen ja mä ar vostan niitä
tai yhdessä tekemisestä ja yhteisöllisyydestä
siksi. Me Naiset nauraa muille, mut se tekee
nauttiminen. Suomessa 15–30-vuotiaista 52 %
sen sillai älykkään vekkulisti.”
kertoo, että osallistuisi mielellään itselle tärkeän tuotteen tai tuotemerkin kehittämiseen
(15/30 Research 2010). Toteutettu suomalaisesimerkki on Savonlinnan oopperajuhlien
yhteisöllinen Opera By You 2012-projekti.
Tutkimustulokset crowdsourcing-valmiudesta
mediakentällä ovat kuitenkin ristiriitaisia.
Hyvä esimerkki subjektiivisuudesta on hipster-ilmiö, joka on erityisesti korkeakoulutettujen nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa
voimakkaasti esiin noussut arvo- ja asennetrendi. Hipster-ilmiössä kohtaavat tiedostavuus
ja ironinen välinpitämättömyys sekä muista
erottautumisen tarve ja yhteisöllisyys. Hipster-
Relativistisessa maailmankuvassa ei ole ab-
ilmiö on median kannalta kiinnostava, koska
soluuttista totuutta, vaan todellisuus perustuu
tiedostavana ja ns. valtavirrasta poikkeavana
asioiden välisiin yhteyksiin. Mediantekijän
kohderyhmänä hipsterit arvostavat kantaa-
valitsemiin näkökulmiin ja rajauksiin vaikut-
ottavaa journalismia ja perinteistä mediaa,
taa väistämättä se, miten hän kokee todelli-
mutta diginatiiveina myös uusinta teknologiaa
suuden. Uuden subjektiivisuuden ehdoton
ja web-in-the-pocket-elämää.
edellytys on läpinäkyvyys: mikäli mediantekijän henkilökohtainen tausta, arvot ja asenteet
vaikuttavat hänen tuottamiinsa sisältöihin, tulisi näiden asioiden olla julkisia. Mediantekijän
Subjetiivista valtavirrasta erottumista ovat
myös retroilu ja vintage, joissa kiinnostutaan uudestaan vanhoihin teknologioihin
sekä omasta lapsuudesta tuttuihin tavaroihin
49
ja kulutustuotteisiin. Tällöin vanhentuneita
käytetään entistä enemmän erilaisia inter-
teknologioita ihaillaan ja otetaan takaisin
netin palveluita. Mediankäytön hallintaan
käyttöön. Esim. uutta musiikkia tuotetaan
on tarjolla mediapalveluita, jotka auttavat
c-kaseteille ja vanhoja lp-levyjä julkaistaan
mediasisältöjen tallentamisessa, suodattami-
uudelleen viinyylinä. Retroilu liittyy erityisesti
sessa, personoinnissa ja täydentämisessä.
nostalgian kokemiseen, mutta osaltaan myös
Palvelujen avulla median arvo kasvaa selvästi,
kritiikkiä teknologioiden jatkuvasti nopeutuval-
koska nyt käyttäjä voi muokata mediaa omien
le vanhentumiselle ja vanhentamiselle. tarpeittensa mukaan. Mediapalveluissa jopa
Retroilijoiden suhtautumista teknologioihin
ohjaa ideologia, jonka mukaan tärkeintä ei ole
sisältöä olennaisempaa on käyttäjäsuhde ja
sen parantaminen.
asioiden mahdollisimman nopea valmiiksi saa-
Mediapalveluja voidaan havainnollistaa
minen, vaan tärkeämpiä ovat prosessi ja itse
käytännön esimerkeillä. iGS Tietohuoltoase-
tekeminen. Laitteiden moninkertaisen käyttöi-
malla Helsingin kaupunginkirjaston tietopal-
än lisäksi vanhat teknologiat saattavat tarjota
velun ammattilaiset vastaavat verkon kautta
käyttäjälleen lisäarvoa tekemiseen syventymi-
lähetettyihin kysymyksiin, joiden aihepiiri
sen ja kädentaitojen kehittymisen kautta. Kun
vaihtelee arjen ongelmista Helsingin paikan-
uudet teknologiat helpottavat asioita ja tuovat
nimien historiaan. Anthologize puolestaan on
monet aiemmin ammattiosaamisen piirissä ol-
WordPress-ohjelmistoon ladattava työkalu,
leet asiat tavallisten kuluttajien omaksuttaviksi,
jonka avulla blogin sisällön voi muutamalla
saattaa esimerkiksi valokuvien kehittäminen
klikkauksella tallentaa sähköiseksi kirjaksi.
omin käsin tarjota mielekästä ja rauhoittavaa
Flipboard on iPad-sovellus, jonka avulla lukija
puuhaa. Teknologioiden kohdalla retroilu voi
voi luoda itselleen personoidun verkkojulkai-
myös olla halua säilyttää vanhaa kulttuuria. sun. Flipboard julistaa olevansa maailman
ensimmäinen sosiaalinen aikakauslehti, sillä
MEDIATRENDIT
Median toimintaa kuvaavissa trendeissä
korostuu kaksi pääteemaa. Ensimmäinen
näistä on palveluistaminen, jolla pyritään
tarjoamaan käyttäjille ratkaisuja, jotka luovat
hyvän ja pitkäaikaisen käyttäjäsuhteen. Toinen
näkyvä trendi on yhteisöllisyyden hyödyntäminen, jossa yritykset osallistuvat kuluttajan
sovellukseen koottava aineisto muodostuu
pääosin käyttäjän ystävien jakamasta sisällöstä. Tweekbook.in on yksinkertainen Twittersovellus, jonka avulla käyttäjä voi tallentaa
viimeiset palveluun tehdyt päivitykset—joita
voi olla tuhansia—e-kirjaksi pdf-tiedostona.
Päivitykset tallentuvat kirjaan aikajärjestyksessä päivitysaikoineen.
mediasuhteen rakentamiseen esim. liittymällä
Palveluistamisessa voidaan hyödyntää
nykyisiin yhteisöpalveluihin tai käynnistämällä
hyperpaikallisuutta, jolloin mediankäyttä-
uusia vuorovaikutteisia palveluja.
jälle tarjotaan sisältöjä, jotka liittyvät hänen
Bisnestä palveluistamalla
Internetin käyttö on muuttumassa. Verkkosivujen selaamisen eli surfaamisen sijaan
lähiympäristönsä tapahtumiin ja ovat siksi
hänelle merkityksellisiä. Oletuksena on, että
lähipaikallisuus koetaan samalla tavalla itselle
50
tärkeäksi kuin esimerkiksi yhteisöllisyys. Hy-
saattaisi muodostua merkittäväksi, jos kaikki
perpaikallista tietoa ovat esimerkiksi tapah-
tuotteet voitaisiin asettaa tarjolle. Tällaisilla
tumat omassa naapurustossa tai kaupungin-
tuotteilla paikallinen kysyntä voi olla vähäistä,
osassa, joilla on monasti enemmän merkitystä
mutta kun ne tuodaan internetin kautta tarjolle
kuin koko kaupungin tai läänin tapahtumilla.
koko maailmassa, voi kysyntä kasvaa merkit-
Hyperpaikallinen media voidaan kohdentaa
tävästi. Pitkää häntää voivat hyödyntää yhtä
postinumeroalueiden, kaupunginosien tai
hyvin Amazonin kaltaiset nettijättiläiset kuin
sähköisen median ip-osoitteen mukaan. Tar-
muutaman kirjan julkaisevat omakustantajat.
vittaessa voidaan myös hyödyntää geolokaatiota eli tarjota sisältöjä, jotka liittyvät henkilön
senhetkiseen sijaintiin.
Media-alan murroksessa on hyvä huomata,
että kaikki vanha ei ole katoamassa, vaan
pikemminkin voidaan puhua vanhojen ja
Hyperpaikallisuuden suuntaan on kehitetty
uusien kanavien rinnakkaiselosta. Uusien
esim. Omakaupunki.fi-palvelua, joka yhdistää
medioiden tulo voi toki muuttaa vanhojen me-
Helsingin Sanomien paikallisuutisia ja Vartti.
dioiden merkitystä ja roolia. Esim. television
fi-uutispalvelun sisältöjä. Palvelun lukijoita
yleistyminen ei syrjäyttänyt elokuvateattereita,
rohkaistaan kansalaisjournalismiin. He voivat
kuten aluksi pelättiin. Päinvastoin televisio
ehdottaa juttuaiheita, lähettää uutiskuvia ja
on tarjonnut elokuville aiempaa suuremman
kirjoittaa omia havaintojaan.
näkyvyyden. Vastaavasti verkkomedian ja
Internet tarjoaa myös hyvät mahdollisuudet
ns. pitkän hännän hyödyntämiseen. Pitkällä
hännällä viitataan siihen tuotevalikoiman
sosiaalisen median suosio ei tarkoita painetun
median katoamista, vaan muutoksia niiden
sisällöissä ja painopisteissä.
osaan, jossa yksittäisestä tuotteesta saatavat
Internetin mukanaan tuoman reaaliaikaisen
tulot ovat vähäisiä, mutta tulojen yhteissumma
median kasvun ja monipuolistumisen myötä
on keskeinen rooli ihmisten
“Medialla
arjessa ja kokemusten välittymisessä,
jonka vuoksi puhutaankin
medioitumisesta.”
51
voidaankin nyt entistä selvemmin havaita, että
maksamaan. Sen sijaan peleistä ja muista
median käyttötottumukset ja sisällöt eriyty-
viihdepalveluista ollaan jo valmiita maksa-
vät nopea- ja hidastempoisiin, jolloin voidaan
maan. Vastaavasti maksuhalukkuutta voi
puhua fast mediasta ja slow mediasta. Nopea
löy tyä mediasisältöjen hallintaan, tallentami-
media heijastelee hetkessä elämistä ja kiireen
seen ja muokkaamiseen liitty vistä palveluista
kulttuuria, jossa arvostetaan tiivistä ja suupaloi-
tai korkealaatuisia elämyksiä tarjoavasta
na tarjottavaa mediasisältöä. Tyypillistä nopeaa
hidastempoisemmasta mediasta.
mediaa on reaaliaikainen uutisvirta. Voidaan
myös puhua bite-size- tai snack-size-mediasta,
jonka ”mediavälipalat” saa nopeasti naposteltua arjen lyhyissä tyhjissä hetkissä. Nopeassa
mediassa olennaista on tiiviys, mutta myös
reaaliaikaisuus ja lyhyt reaktioaika. Tällaisen
tiedon paketoinnin arvo syntyy siitä, että mediankäyttäjän ei tarvitse itse suodattaa tietoa
verkon ja painetun median informaatiotulvasta.
Yhteisöllisyyttä hyödynnetään
Medialla on keskeinen rooli ihmisten arjessa
ja kokemusten välittymisessä, jonka vuoksi
puhutaankin medioitumisesta. Tällaisessa
medioituneessa maailmassa kaikki mediankulutus on jokapäiväistynyt niin, että mediaton
arki on poikkeus. Esim. nuoret kokevat poikkeukselliseksi sellaisen päivän, jonka aikana
he eivät he olleet päivän aikana medioiden
Nopeus ei kuitenkaan ole aina valttia, vaan
parissa. Median arkipäiväistymiselle on luonut
sen rinnalla arvostusta saa hidas media, joka
hyvät edellytykset sen puhetapojen muuttumi-
tarjoaa mahdollisuuden pysähtymiseen, arjes-
nen, jota asiantuntijahaastatteluun osallistunut
ta irrottautumiseen ja nautiskeluun. Tyypillinen
mediakulttuurin professori Mikko Lehtonen
hidas media on aikakauslehti, jota lukiessa
kuvaa oivallisesti: “Hirveän pitkään oli sellai-
tehokkaalla ajankäytöllä ei ole merkitystä,
nen tilanne, että median tuottajat puhuttelivat
koska lehdestä etsitään pikemminkin elä-
yläviistosta. Että oli sellainen katederimedia.
myksiä, nautintoa ja omalle itselle pyhitettyä
Nythän meillä on jonkun aikaa ollut vallalla
aikaa. Hidasta mediaa arvostavat myös nuoret
tällainen samalta tasolta puhuva media. Välillä
diginatiivit: “Aikakauslehdissä mä tykkään
tuntuu että se puhuukin yläviistoon, asettau-
siitä että mä voin säästää ne ja mä voin kopi-
tuu hölmömmäksi kuin onkaan. (…) 60-luvulle
oida ja leikata niistä osia”, kertoo 21-vuotias
sijoittuu sellainen muutos, että radiossa ei
naispuolinen etnografiahaastateltavamme
puhuta enää niin että siellä puhuisi pappi tai
Helsingistä. Viikonloppuna on ihanaa, kun voi
rehtori. Siitä sit vähitellen alkaa sellainen medi-
kaikessa rauhassa ottaa lehden ja lukea sen
an laskeutuminen. (…) Eihän media voi pysyä
kokonaan, vaikka tunnin ajan, kuvaa puoles-
pyhänä jos se on niin tavattoman arkista!”
taan 24-vuotias nainen Jyväskylästä.
Medioitumisen myötä yksilön mediasuhteet
Haasteena palveluistamiselle on ilmaispal-
ovat monipuolistuneet ja moniarvoistuneet.
veluihin tottuminen internetissä. Valtaosa
Tästä syystä on hankala kuvata edes yhden
verkon mediasisällöistä on tällä hetkellä
yksittäisen ihmisen suhdetta mediaan, koska
ilmaista, joten uutisvirrasta tai muusta no-
mahdollisia mediasuhteita on niin monenlai-
peatempoisesta mediasta har va on halukas
sia. Hyvän lähtökohdan tarkastelulle antavat
52
kuitenkin julki tuodut sosiaaliset suhteet, jotka
distä. Voi laatia soittolistoja mielimusiikistaan ja
ovat tallennettuina ja nähtävissä sosiaalisen
antaa muiden ne kuunneltavaksi esim. Spotifyn
median palveluissa.
kautta. Itseään voi myös toteuttaa blogia kirjoit-
Sosiaalisesta mediasta on myös tullut aktiivi-
tamalla tai omia verkkosivuja ylläpitämällä.
nen vaikuttaja. Mediantuottajan ja -kuluttajan
Itseilmaisun korostuminen ja mahdollisuus
väliin on tullut sisältöä seulova lisäkerros, jota
muodostaa helposti samanmielisten yhteisöjä
voidaan kutsua sosiaaliseksi suotimeksi.
merkitsee myös mediankäytön pirstaloitumis-
Tällainen suodattaja voi olla esim. oma ystävä-
ta. Eri käyttäjillä on hyvin erilaiset yksilölliset
piiri sosiaalisessa mediassa. Median käyttäjä
tarpeet ja he käyttävät myös mediaa eri tavoin,
vastaanottaa uutiset esim. Twitterin tai IRC:in
jolloin vastaavasti kansallisen yhtenäiskulttuu-
kautta, jolloin hänen ei tarvitse hakea itse niitä
rin merkitys voi vähentyä. Tilannetta havain-
verkon uutissivuilta. Sosiaalinen suodin toimii
nollistavat erilaiset käsitykset paikallisuudesta.
samalla mediankäyttäjän huomion ohjaajana,
Joillekin haastateltaville paikallisuus merkitsi
sillä ystävien ja tuttavien tekemistä media-
omaa kotiseutua ja lähiympäristöä. Toisille
poiminnoista muodostuu perusta hänen omalle
taas koko Suomi tarkoitti paikallista mediaa.
mediankäytölleen. Uudenlaista mediakäyttäytymistä havainnollistaa etnografiahaastatellun 20vuotiaan jyväskyläläisnaisen toteamus: “Jopa
tärkeimmät uutiset seuraan Facebookin kautta”.
Medioituneessa yhteiskunnassa media on
taustalla jatkuvasti ja yksittäisiin mediasisältöihin törmää usein sattumanvaraisesti.
Mediankäyttö hajamielistyy niin, että yksi-
Sosiaalisen suotimen omaksumisella on ai-
lölle jäävät mieleen vain viestien pääsisällöt,
nakin kolme vaikutusta. Ensinnäkin alkupe-
mutta niiden taustat ja alkuperäislähteet ovat
räislähteenä olevalla medialla on pienemmät
toisarvoisia. Hajamielistynyt mediankäyttö on
mahdollisuudet kontrolloida, millaiset sisällöt
säätelemätöntä medialle altistumista. Media-
mediankäyttäjälle lopulta päätyvät. Toiseksi
tulvassa ponnahdellaan kanavalta ja laitteesta
mediankäyttäjän maailmankuvaan vaikuttaa
toiseen suodattaen tietoa vähän kaikesta
kasvavassa määrin se, millainen ystävä- ja
mutta keskittymättä tarkemmin mihinkään.
tuttavapiiri hänellä on. Kolmanneksi sosiaa-
Professori Mikko Lehtonen kiteyttää: “Mediaa
linen suodin voi myös rikastuttaa median-
kulutetaan milloin aktiivisemmin, milloin tausta-
käyttöä. Suositusten perusteella voi päätyä
tapettina.. Näyttää siltä, että on yhä yhdente-
sellaisten mediasisältöjen pariin, joita ei
kevämpää median vastaanottajalle, että missä
muuten olisi havainnut.
nimenomaisessa muodossa hän on törmännyt
Yhteiskunnan medioituminen merkitsee myös
sitä, että mediasta, mediankulutuksesta ja
johonkin tietoon. Sillä ei ole sillä tavalla merkitystä, se on sitä hajamielistymistä”.
oman median tekemisestä tullut yhä merkittä-
Hajamielistymisen rinnalla näyttää kulkevat
vämpi osa itseilmaisua. Erityisesti sosiaalisen
kaksi vastakkaisiin suuntiin kulkevaa muu-
median kautta voi jakaa omat kiinnostuksen-
tosta: kaikkiruokaistuminen ja herkkupalojen
kohteensa muille ihmisille. Voi kertoa, mitä
poiminta. Kaikkiruokaistunut käyttäjä haluaa
pitää ostamistaan kirjoista tai tilaamistaan leh-
saada edes jonkinlaisen kuvan kaikesta eikä
53
raajaa kiinnostamattomia aihealueita suoralta
Hyvät mahdollisuudet uusien ansaintalogiik-
kädeltä pois, kuten ennen oli tapana. Herkku-
kojen kehittämiselle antaa koko elämänmenon
palojen poimija puolestaan nappaa mediavir-
medioituminen: elämää eletään yhä enemmän
rasta vain juuri itseään kiinnostavia ilmiöitä ja
mediasuhteen kautta. Arjen vapaahetkinä
keskittyy niihin. Joku voi esim. sanoa kuunte-
on tarve nopeatempoiselle medialle, jota voi
levansa vain malilaista rumpumusiikkia.
käyttää kiireen oravanpyörässä. Sen rinnalla on tarve hidastempoiseen mediaan, joka
TRENDEISTÄ ANSAINTALOGIIKKOIHIN
auttaa hiljentymään.
Teknologia-, asenne- ja mediatrendejä voi-
Median odotetaan toteuttavan yleisesti hyvänä
daan hyödyntää median palveluistamisessa ja
pidettyjä arvoja kuten läpinäkyvyyttä, eettisyyt-
uusien palvelujen kaupallistamisessa. Tässä
tä ja altruisimia. Erityisesti näyttää korostuvan
luvussa esitetään muutamia esimerkkejä uu-
ekologisuuden vaatimus, joka on tärkeä varsin-
sista ansaintalogiikoista.
kin nuoremmille ikäryhmille. Toisaalta median
Uusi teknologia tarjoaa käyttöön helppokäyttöisiä laitteita ja palveluita, kuten sähköiset
lukulaitteet, entistä älykkäämmät kännykät,
sijaintia hyödyntävät palvelut ja jopa päivittäisten käyttöesineiden kytkemisen interne-
odotetaan tukevan oman viiteryhmän subjektiivisia arvostuksia ja tarjoavan mahdollisuuksia
itseilmaisuun. Digitaalisen yhteisöllisyyden palveluistaminen on vasta alussa eikä sen kaikkia
mahdollisuuksia pystytä vielä edes näkemään.
tiin. Toisaalta tekniikan kehitys luo entistä
Median tulee tunnistaa vahvimmat sisäl-
paremmat edellytykset elämysten tarjoami-
töbrändinsä, jolloin niitä voidaan hyödyntää
seen, josta ovat esimerkkeinä kuvantunnistus,
oheistuotteiden kaupallistamisessa. Esim.
ohjauslaitteeton ohjaus, simultaanikäännökset
paikalliset tai alueelliset lehdet voivat järjestää
ja suositteluteknologiat.
tiede-. kulttuuri- ja keskustelutapahtumia, jotka
odotetaan toteuttavan
“Median
yleisesti hyvänä pidettyjä arvoja kuten
läpinäkyvyyttä, eettisyyttä, altruismia
ja erityisesti ekologisuutta.”
54
toisaalta vahvistavat lukijasuhdetta ja toisaalta
Kustantamon tai yksittäisen lehden arkistoista
mahdollistavat erilaisten tuotteiden ja palvelui-
voitaisiin tilata kokonaisuuksia, jotka käsitte-
den myynnin. Vastaavasti voidaan kaupallistaa
levät tiettyä teemaa tai henkilöä. Toistaiseksi
median käyttötilanteet, jolloin niiden yhteydessä
haasteena on kuitenkin arkistojen hajanai-
voidaan tarjota asiakkaiden odotusten mukai-
suus ja sirpaleisuus. Kansallinen digitaalinen
sia lisäpalveluita. Verkossa mediabrändin alla
kirjasto, jossa myös kaupallisten toimijoiden
tarjotut palvelut voivat parantaa lukijasuhdetta
olisi mahdollista harjoittaa liiketoimintaa,
ja luovat näin printtituotteelle lisäarvoa.
saattaisi toimia kanavana pitkän hännän tuo-
Erityisesti kuluttajia kiinnostavat helppokäyttöiset palvelut, kuten sähköisen median
sovelmat eli widgetit. Tällaisia sovelmia
voivat olla sähköisen uutisvirran hallinta- ja
personointityökalut tai välineet, joiden avulla
miseksi kuluttajien ulottuville. Pitkän hännän
maksimaalinen hyödyntäminen edellyttäisikin
yhteiskuntasopimuksen tekemistä siitä, miten
digitaalisia arkistoja voidaan käyttää. Mediankuluttajan tiedonjano on selkeä mahdollisuus.
tietoa on helppo jakaa omalle ystäväpiiril-
Laajat korpukset on helpointa jakaa säh-
le esim. sosiaalisessa mediassa. Toisaalta
köisenä, mutta on-demand-aineistojen
ne voivat olla yhteisöjen käyttöön annettuja
koostamisessa voi myös hyödyntää ajatusta
media-alustoja, joiden päälle käyttäjät voivat
napostelumediasta, jonka voi toteuttaa myös
helposti luoda sisältöä, jota myös printtimedia
printtimediassa. Tällaisen koosteen voi tehdä
voi hyödyntää. Sovelmat voisivat hyödyntää
esim. uutisviikosta, -kuukaudesta tai tietystä ta-
myös geolokaatiota, jolloin kuluttaja saisi juuri
pahtumasta. Lisäksi painetun median selkeänä
hänen kulloiseenkin sijaintipaikkaansa liittyvää
valttikorttina on elämysten tarjoaminen laajojen
kiinnostavaa tietoa. Tällaisten sovelmien
reportaasien ja laadukkaan journalismin kautta.
suunnittelu ja markkinointi voi tulevaisuudessa
olla yksi nykyisen printtimedian keskeisistä
osaamisalueista.
Haasteen uusien palvelujen kehittämiselle
muodostaa mikromaksaminen, jossa tyypillisesti siirretään alle euron tai korkeintaan
Läheistä sukua sovelmille ovat jostakin asiasta
muutaman euron summa ostajalta palvelun
tai henkilöstä tietoa yhteen kokoavat korpuk-
tuottajalle. Medialle voidaan maksaa yksit-
set. Näihin sähköisiin tietokantoihin voi tallen-
täisestä julkaisusta, artikkelista tai muusta
taa teksti-, ääni-, kuva- ja videomateriaalia, ja
mediasisällöstä. Yksittäisten yritysten näkö-
niitä voidaan tarjota mediankuluttajille on-de-
kulmasta mikromaksaminen tarjoaa mahdol-
mand-periaatteella. Esimerkiksi J.R.Tolkienia
lisuuksia pienten palveluiden taloudellisesti
käsittelevä korpus voisi sisältää hänen kaikki
kannattavaan tuotteistamiseen. Haasteena on
tekstinsä sekä lisämateriaalia kuten karttoja
kuitenkin maksamisen kehittäminen riittävän
Keskimaasta, Tolkienin tuotannon kuvitusta,
helpoksi ja yksinkertaiseksi, jolloin laajat
musiikkia ja elämänkertainformaatiota.
kuluttajajoukot omaksuvat sen normaaliksi ja
Korpusten tarjoaminen on tyypillinen pitkän
hännän palvelu. Toteutuksessa voidaan hyödyntää printtimedian digitaalisia arkistoja.
säännölliseksi maksutavaksi. Toistaiseksi tietoturvaratkaisut ovat usein tehneet mikromaksamisen niin hankalaksi, että sitä ei jonkun
55
välitetään sosiaalisessa
“Mediasisältöjä
mediassa ja jotkut kuluttajat kokevat
tällaisen sosiaalisesti suodatetun
mediavirran kaikkein tärkeimmäksi.”
maksutoiminnon kanssa taisteltuaan halua
on myös mahdollisuus nousta vaikuttajiksi
heti uudelleen kokeilla.
sosiaalisen suotimen kautta: suosittujen
Mielenkiintoinen maksumalli on ilmaissisällöllä
houkutteleva freemium, jossa tietty osa median sisällöstä on maksutonta, mutta maksamalla ns. premium-jäsenyydestä kuluttaja saa
käyttöönsä lisää sisältöä ja siihen mahdollisesti liittyviä eksklusiivisia palveluja. Myös
kotimaisten sanomalehtien verkkoversioissa
on käytössä freemium-maksumalli: esimerkiksi Helsingin sanomien uutissivusto on ilmai-
mediasisältöjen jakaminen voi lisätä mediantekijän kiinnostavuutta. Mediankuluttajan
huomio kiinnitty y ensin mediantekijään ja
sitä kautta hänen edustamaansa mediaan.
Sosiaalista suodinta voisi hyödyntää myös
toisinpäin ottamalla kokeiltavaksi toimittaja
3.0:n, jota lukijat voisivat kontrolloida esim.
puoli vuotta ohjaten hänen juttuaiheittensa
valintaa verkon kautta.
nen, mutta koko lehden sisältävä digitaalinen
Yhteisöllisyys ja yksilöiden maksuvalmius
näköispainos ja sähköiset arkistot ovat vain
luo pohjan crowdfunding ansaintalogiikalle.
lehden tilaajille tarkoitettuja palveluja.
Tällainen ryhmärahoitus perustuu ajatukseen,
Mediasisältöjä välitetään sosiaalisessa mediassa ja jotkut kuluttajat kokevat tällaisen sosiaalisesti suodatetun mediavirran kaikkein
tärkeimmäksi. Sosiaalinen suodin toimii
verkossa, joten myös printtimedialla tulisi
olla pääsy verkkoon. Vaikka kaikki sisältö ei
olisikaan verkossa, voi sosiaalisen suotimen
että vaikkapa itselle tärkeän reportaasin syntymistä voi rahoittaa parhaaksi katsomallaan
summalla. Kun riittävän moni on lahjoittanut
rahaa reportaasin tekemiseen, juttu tehdään.
Yhdysvaltalainen spot.us-verkkoyhteisö on
crowdfunding-periaatteella toimiva mediantekijöiden ja kuluttajien yhteisö.
kautta kiinnittää mediankäy ttäjän huomion
Samantapaiseen yhteisöllisyyden hyödyntämi-
printtituotteeseen. Printtimedian tekijöillä
seen perustuu myös Spotify-ansaintalogiik-
56
ka, jonka kivijalkoina ovat suosittelukulttuuri
pro am -tukipalveluja, jotka tarjoavat näille
ja käyttöoikeuden tarjoaminen. Medialle tämä
mediantekijöille apuvälineitä harrastuksen
ansaintalogiikka voisi merkitä sitä, että media-
kehittämiseen. Tällaisen vuorovaikutuksen
taloilla on esim. artikkelitietokantoja kaikista
kautta myös ammatillisen median sisältö
oman talon lehdistä. Tähän tietokantaan voisi
voisi monipuolistua.
ostaa käyttöoikeuden ja lisäksi tietokannasta
voisi löytää luettavaa suosittelun perusteella.
Toinen mielenkiintoinen media-aktiivien ryhmä on mediakuraattorit, jotka ovat uudenlai-
Käytön jatkuessa Spofity-tyyppinen palvelu
sia sisältöjen jakajia. Median kuratointi on
oppii käyttäjän preferenssit ja kerää kustan-
kiinnostuksenkohteiden mukaista mediasi-
tajan sisällöstä käyttäjää todennäköisesti
sältöjen valikointia mediavirran tarjonnasta
kiinnostavat palaset. Parhaimmillaan systee-
ja niiden tarjoamista kiinnostuneille. Tämä
mi voisi oppia kulloisetkin elämäntilanteet ja
tapahtuu yleensä sosiaalisen median kautta
kiinnostuksen kohteet sekä suositella käyttä-
ja perinteiset mediat ohittaen. Mediakuraat-
jälle niihin sopivaa sisältöä ja viestintää. Esim.
tori voi olla henkilö, joka ei ole perinteinen
aikakauslehtitilaukset ovat jäykkä formaatti,
mediantekijä kuten toimittaja, vaan ennem-
joka ei ota huomioon kuluttajien nopeasti
minkin oman alansa asiantuntija, joka jakaa
muuttuvia rooleja tai kyllästymistä lehtiin, mikä
tietoaan myös mediassa. Myös tätä toimintaa
on merkittävä tilausten lopettamisen syy.
voitaisiin hyödyntää ammatillisessa mediassa,
Spofity-logiikalla toimiva palvelu mahdollistaisi
printtilehdissäkin.
eri nimikkeiden sisältöjen joustavat kom-
Yhteisöllisyyden rinnalla esiin noussut uusi sub-
binaatiot, mikä käytännössä johtaisi aika-
jektiivisuus voitaisiin hyödyntää printtimediassa
kauslehden kustomointiin omien tarpeiden
tukemalla ja nostamalla esiin vahvoja mediaper-
perusteella. Sosiaalisen median tuella ehkä
soonia. Mediayhtiöt voitaisiin nähdä eräänlai-
myös printtimediasisällöt voisi ottaa itsensä il-
sina delfiiniparvien ohjaajina, joissa yksittäiset
maisun keinoiksi samaan tapaan kuin ystäville
mediantekijät toimivat itsenäisesti, mutta samoja
Spotifyssä jaettavat soittolistat. Näin suosit-
visioita ja suuntaviivoja noudattaen.
telu tukisi myös printtimediaa. Myös journalistinen suosittelu voisi toimia printtimediassa.
Esim. kulttuuriin liittyvä artikkeli voisi päättyä
seuraavasti: “jos tämä ar tikkeli kiinnostaa
sinua, niin tutustu myös näihin kirjoittajiin,
kirjoihin, lehtiin, näy ttelyihin, jne.”
Lukulaitteiden viime vuoden lopulla alkanut
esiinmarssi tarjoaa uudenlaisia mahdollisuuksia printtituotteiden verkkoversioiden
kustomointiin ja ne voivat toimia alustana jopa
uusien medioiden luomiseen. Mainostilana
sähköiset lukulaitteet mahdollistavat video-
Vaikka suuri osa sosiaalisen median käyttä-
mainosten tuomisen perinteisten printtituottei-
jistä tyytyy lähinnä vastaanottamaan muiden
den näköisiin lehtiin.
sisältöjä, on osa käyttäjistä todella aktiivisia
tiedon tuottajia. Tämän ryhmän huippua ovat
pro amit, joiden tekninen ja luova osaaminen
on ammattilaisen luokkaa. Media voisi tarjota
Yleensäkin videoviestintä tarjoaa uusia
mahdollisuuksia. Videot sopivat erityisen
hyvin uusien asioiden opettamiseen, lifestyle-
57
juttuihin liittyviin sisustusohjeisiin, tee-se-
jotka tuovat omistajalleen statusarvoa. Kir-
itse-neuvoihin, liikuntaohjelmiin sekä pelaa-
jojen lukeminen voi olla arjessa tapahtuvaa,
misen, tähtitieteen ja muiden erikoisalojen
katkonaista tyhjien hetkien täyttämistä, mutta
uutisointiin. Myös paikallisuutisissa videoita
luksusprinttituotteiden ääreen pysähdytään.
voisi hyödyntää.
Näyttävien kirjojen ja lehtien omistaminen on
Sähköisen viestinnän kasvettua valtavirraksi
voi printtituotteista voi tulla tulevaisuuden
luksusta: kauniita käyttö- ja koriste-esineitä,
merkki tietynlaisesta, kestävyyttä ja kiireettömyyttä suosivasta arvomaailmasta.
4
58
59
SKENAARIOT MEDIAN
TULEVAISUUDESTA
Tässä luvussa kuvaamme tulevaisuuden hahmottamisen avuksi laaditun skenaariomallin kaksi
pääulottuvuutta, joiden kautta kehitys voi edetä
eri suuntiin. Vaihtoehtoina ovat ensinnäkin nopeatai hidastempoinen mediankäyttö. Toisaalta on
vahvasti noussut esille kysymys, vastaanotetaanko
mediaa entistä enemmän sosiaalisesti suodatettuna, jolloin ammattijournalistien rooli kulutettujen
sisältöjen valinnassa vähenee.
4
60
skenaariot median tulevaisuudesta
Esittelemme tutkimusprojektin tärkeimmän
suuden ennustamisesta, vaan ennemminkin
tutkimustuloksen, media-alan tulevaisuutta
mahdollisten vaihtoehtoisten tulevaisuuksien
luotaavan skenaariomallin tässä ja neljäs-
hahmottamisesta.
sä seuraavassa luvussa. Skenaariomallissa
yhdistämme havaintoja niin edellä luvussa
3 esitellyistä media-alan trendeistä, etnografisessa tutkimuksessa tekemistämme
havainnoista, asiantuntijahaastatteluista kuin
kyselyaineistosta nostamistamme tutkimustuloksista. Olemme toisin sanottuna käyttäneet skenaarioiden rakennusaineena kaikkea
keräämäämme tutkimusaineistoa.
Skenaariomallinnus on saavuttanut tunnustetun aseman erityisesti tulevaisuustutkimuksen
ja ennakoinnin piirissä. Skenaariomallinnuksessa luodaan vaihtoehtoisia tulevaisuudenkuvia sellaisten tunnistettujen trendien
pohjalta, joihin liittyy merkittävä määrä epävarmuutta. Analyysissä ei ole kyse tulevai-
Tarkoituksenamme on kuvailla vaihtoehtoista
lähitulevaisuuden skenaariota median käyttöön liittyen. Aiemmassa luvussa hahmottamiemme mediatrendien avaruudesta olemme
tunnistaneet kaksi keskeistä skenaarioakselia. Skenaarioakseleiden pohjalta syntyy
nelikenttä, joka kuvaa neljää media-alan
tulevaisuusskenaariota.
Olemme pyrkineet arvioimaan skenaarioakseleiden taustalla olevien trendien voimakkuuksia ja näyttääkin siltä, että osa esittelemistämme skenaarioista näyttää tällä hetkellä
todennäköisemmiltä kuin toiset. Osa käsittelemistämme mediatrendeistä on jo saavuttanut voimakkaan trendin aseman (esimerkiksi
61
Kuva 4-1. Skenaariot median tulevaisuudesta.
Sosiaalinen suodin
Sisältö ratkaisee
Minä menen,
media seuraa
Hidastempoinen
mediankäyttö
Nopeatempoinen
mediankäyttö
Vain paras on
kyllin hyvää
Ajan hermolla
Journalistinen suodin
62
mobiiliteknologia), kun taas toiset ovat vasta
lisella medialla ja erityisesti tosiaikaverkolla ja
kehittymässä (kuvantunnistus). Samaan
sosiaalisella suodattimella tarkoitetaan tämän
hengenvetoon on kuitenkin todettava, että
kirjan viitekehyksessä.
mediamaailmassa muutoksen aallot etenevät
erittäin nopeasti ja siten kaikki esittämämme
skenaariot ovat periaatteessa mahdollisia.
Sosiaalinen media
Sosiaalinen media on todennäköisesti tullut
hyvin tutuksi useimmille internetin käyttäjille
Media-alan tulevaisuuden neljä skenaa-
esimerkiksi Facebookin ja Twitterin välityk-
riota on kuvattu alla kuvassa 4-1. Tämä
sellä. Muodollisemmin sosiaalinen media on
luku keskittyy skenaarioiden avaamiseen
määritelty prosessiksi, jossa yksilöt ja ryhmät
skenaarioakselien kautta. Luvuissa 4.1. ja
rakentavat yhteisiä merkityksiä sisältöjen,
4.2. esittelemme skenaarioiden kuvaamaa
yhteisöjen ja verkkoteknologioiden avulla
mediamaisemaa rajaavat skenaarioakselit.
(Kalliala & Toikkanen, 2009). Usein kuulee
Seuraavat luvut 5-8 keskittyvät yksittäisiin
väittelyä siitä, mitkä mediat oikeastaan ovat
skenaarioihin.
sosiaalisia medioita. Sosiaalisessa mediassa
lienee oleellista juuri yhteisön kuten vaikkapa
SOSIAALINEN SUODIN—
JOURNALISTINEN SUODIN
Ensimmäinen skenaarioakselimme muodostuu ulottuvuudesta, jonka ääripäitä kuvaavat
termit sosiaalinen suodin ja journalistinen
kaveripiirin yhteisten merkitysten luominen.
Merkitys saattaa syntyä vain kyseessä olevan
yhteisön käyttöön eikä välttämättä koskaan
leviä sen ulkopuolelle. Sosiaalisessa mediassa synnytetään paljon yksityistä, ryhmän
suodin. Jotta lukijalle syntyy kuva siitä, millai-
jäseniä toisiinsa sitovaa informaatiota.
sesta ulottuvuudesta on kyse, aloitamme ak-
Tosiaikaverkko
selin käsittelemisen kuvaamalla sen ääripäät.
Sosiaalinen media ja tosiaikaverkko liitty-
Sosiaalinen suotimen muodostuminen
vät läheisesti toisiinsa, mutta ovat kuitenkin
liittyy läheisesti internetin kehityshistoriaan.
toisistaan erotettavissa olevia ilmiöitä. Kun
Voidaan ajatella, että internetin historiassa
sosiaalisessa mediassa on kyse ennen kaik-
on hahmotettavissa selkeitä kehitysvaiheita.
kea sosiaalisen piirin yhteisten merkitysten
Internetin kehitys voidaan jakaa kolmeen
luomisesta, tosiaikaverkossa on kyse erittäin
vaiheeseen. Ensimmäinen vaihe oli interne-
nopeasta tiedon logistiikasta.
tin yleistyminen, toinen vaihe informaation
Tosiaikaverkolla tarkoitetaan teknologioita ja
laajamittainen digitalisoituminen ja kolmas
toimintatapoja, joiden avulla tiedon vastaan-
sosiaalisen median syntyminen. Sosiaalisen
ottajat saavat informaatiota heti, kun tiedon
median perustuksille on syntynyt nk. tosiai-
tuottajat sen julkaisevat. Tosiaikaverkko välit-
kaverkko, jonka toimintalogiikka on puoles-
tää tavallisesti lyhyitä viestejä, statuspäivityk-
taan mahdollistanut sosiaalisen suodattimen
siä, uutisia tai linkkejä pidempiin teksteihin tai
rakentumisen. Koska osa edellä mainituista
videoihin. Tunnetuimmat esimerkit siitä ovat
termeistä saattaa olla lukijalle toistaiseksi
Facebookin statuspäivitykset sekä Twitter-
vielä tuntemattomia, selitämme, mitä sosiaa-
päivitykset. Yksi tosiaikaverkon avainpiirteistä
63
on on se, että uuden informaation havait-
sopivaan muotoon. Oleellista tarkastelus-
semisen ja sen raportoinnin välinen aika on
samme on se, että kyseiset henkilöt eivät ole
erittäin lyhyt. Kun esimerkiksi ihminen sattuu
mediakuluttajan itsensä valitsemia. Journalis-
paikalle todistamaan mielenkiintoista tapah-
teilla ei ole tarkkaa tietoa jokaisen yksittäisen
tumaa, hän saattaa napata kuvan ja julkaista
mediakuluttajan kiinnostuksista, arvoista ja
sen välittömästi ystävilleen tai tuttavilleen.
elämäntyylistä. Näin ollen heidän suodatta-
Verkossa surffaava henkilö saattaa törmä-
mansa informaatio on geneeristä ja yleistä,
tä mielenkiintoiseen artikkeliin, videoon tai
lähtökohtaisesti koko yleisölle sopivaa.
kuvaan ja julkaisee välittömästi siihen liittyvän
linkin omassa syötteessään (feed).
Näyttää siltä, että median ja kuluttajan
väliin on syntynyt informaatiota suodattava
Sosiaalinen suodatin
lisäkerros, joka voidaan nimetä sosiaaliseksi
Sosiaalisen suodattimen merkityksen voimis-
suodattimeksi. Käytännössä suodattavan ker-
tuminen on ilmiö, joka rakentuu sosiaalisen
roksen muodostaa yksittäisen mediakulutta-
median ja tosiaikaverkon luomalle perustuksel-
jan itselleen rakentama sosiaalinen verkosto.
le. Ilmiön ytimessä ei ole sosiaalisen yhteisön
Usein ihmiset liittävät sosiaaliseen verkos-
yhteisten merkitysten luominen (vrt. sosiaalinen
toonsa ystäviä, kollegoja, samoista asioista
media) eikä tiedon erittäin nopea logistiikka
kiinnostuneita tai muilla tavoin samanhenkisiä
(vrt. tosiaikaverkko). Ilmiön ytimessä on kiin-
ihmisiä. He saattavat olla ihmisen itsensä
nostavan tiedon suodattuminen tietotulvasta ja
arvostamia asiantuntijoita - ja esimerkiksi
ihmisten huomion uudenlainen ohjaaminen.
Twitterin tapauksessa vaikkapa kiinnosta-
Yksittäisen ihmisen näkökulmasta perinteisellä medialla on ollut erittäin vahva asema
maailman tulkitsijana ja informaation kerääjänä, analysoijana ja annostelijana. Tiedon
via julkisuuden henkilöitä. Lähtökohtaisesti
sosiaalisessa verkostossa on ihmisiä, joita
kiinnostavat asiat erittäin todennäköisesti
kiinnostavat myös mediankuluttajaa itseään.
annostelijan ja suodattajan rooli on kriittinen
Käytännössä sosiaaliset suodattimet näyttä-
maailmassa, joka tuottaa joka hetki lähes
vät lisäävän tiedon merkittävyyttä informaa-
rajattoman määrän informaatiota, ja jossa
tion vastaanottajan eli yksilön näkökulmasta.
yksittäisen ihmisen mahdollisuudet tietotulvan
Sosiaalisen suodattimen läpäisee sellainen
hallintaan ovat rajalliset. Voidaan ajatella, että
informaatio, jonka oman sosiaalisen verkos-
maailman ja kuluttajan välillä on aikaisem-
ton jäsenet arvioivat merkittäväksi. Sosi-
min ollut yksi informaation suodatinkerros eli
aalisen suodattimen läpäisevä informaatio
media. Perinteisessä mediassa informaation
tuottaa usein myös sosiaalista pääomaa,
suodattajina toimivat käytännössä päätoimit-
joka on luonteeltaan henkilökohtaisempaa
tajat, toimituspäälliköt ja toimittajat. Journa-
kuin perinteisen median tuottama sosiaalinen
lismin ammattilaiset tarkkailevat maailmaa
pääoma. Toimittajat voivat tarjota yleisölleen
ja arvioivat, mikä maailmassa on tietämisen
yleisiä puheenaiheita, mutta sosiaalinen suo-
arvoista ja mikä ei. He analysoivat valitse-
datin yhteisön tai ystäväpiirin omia henkilö-
miaan ilmiöitä ja paketoivat ne yleisölleen
kohtaisia aiheita.
64
Journalistinen suodatin
pariin ohjauduttaisiin lähinnä sosiaalisessa
Journalistisella suodattimella tarkoitetaan
mediassa julkaistujen linkitysten kautta ja
median perinteistä tapaa suodattaa informaa-
elämäntyyleihin liittyviin sisältöihin esimer-
tiota. Siinä ammattijournalistit havainnoivat
kiksi ihmisten preferenssidataa hyödyntävien
ja tarkkailevat maailmaa, tekevät analyyseja,
suosittelukoneiden perusteella (aikakauslehti-
luovat tulkintoja ja suodattavat oleellisen
en Spotify-palvelu).
epäoleellisesta. Journalistit ovat muun työnsä
ohella ikään kuin suodattimia, jotka auttavat
asiakkaitaan hallitsemaan maailmassa joka
hetki syntyvää informaatiopaljoutta.
Sellaisessa tulevaisuuden maailmassa, joka
on ajautunut skenaarioakselin toiseen päähän
eli journalistisen suodattimen hallitsemaan
päähän, sosiaalisen suodattimen merkitys on
Journalistinen suodatin on merkittävä perin-
olematon. Ammattilaiset suodattavat infor-
teisen median ominaisuus, sillä haastattele-
maatiota mediakuluttajille, jotka etsivät kor-
mamme ylikirjastonhoitaja Kai Ekholmin sanoin
keaa laatua ja luottavat journalistien kykyyn
“media on laatujärjestelmä”. Periaatteessa
tarjota sitä heille. Ehkä sosiaalisen median
erittäin suuri osa vaikkapa sanomalehtien tai
palvelut ovat saturoituneet markkinointivies-
aikakauslehtien sisältämästä informaatiosta on
tinnällä, jolloin sieltä suodattuva informaatio
kaivettavissa internetin muista lähteistä usein
on puolueellista ja tarkoitushakuista. Ehkä
vieläpä ilmaiseksi. Käytännössä kiire ja ajan
suljetut järjestelmät ovat saavuttaneet domi-
kohdistaminen muihin asioihin saa median
nanssiaseman, jolloin mediat eivät julkaise si-
kuluttajat kuitenkin etsimään luotettavia laa-
sältöjään internetissä vapaasti linkitettäväksi.
tujärjestelmiä, jotka tekevät informaation keräämisen, suodatuksen, analyysin ja tulkinnan
heidän puolestaan.
Nykyhetken kannalta on kiinnostavaa kysyä,
millainen on sosiaalisen suodattimen ja journalistisen suodattimen asema tällä hetkellä.
Sosiaalinen vai journalistinen suodatin
Arkihavaintojen perusteella vaikuttaa ilmei-
Media-alan tulevaisuutta hahmottavassa
seltä, että kumpikin näyttelee merkittävää
skenaariomallissamme sijoitamme sosiaalisen
roolia mediakuluttajien arjessa tänä päivänä.
ja journalistisen suodattimen skenaarioak-
Tutkimustuloksemme valaisevat tuloksia
selin ääripäihin. Sellaisessa tulevaisuuden
omalta osaltaan. 15-50-vuotiaista suomalai-
maailmassa, joka on ajautunut skenaario-
sista vuonna 2010 noin kolme neljästä kertoo
akselin toiseen ääripäähän eli sosiaalisen
käyttävänsä sosiaalista mediaa. Heistä lähes
suodattimen hallitsemaan päähän, journa-
puolet (45 %) kertoo lukevansa usein ystävien
listisen suodattimen merkitys on olematon.
tai tuttavien sosiaalisessa mediassa suositte-
Ihmisten uutisiin ja muuhun mediasisältöön
lemia mediasisältöjä kuten esimerkiksi uutis-
kohdistama huomio ei ohjaudu enää sen
linkkejä. Noin kolmasosa (32 %) sosiaalisen
perusteella, mitä ammattijournalistit pitävät
median käyttäjistä kertoo itse linkittävänsä
tärkeänä. Huomio ohjautuu sen perusteella,
kiinnostavaa tietoa omalle ystäväpiirillensä.
mitä mediakuluttajan sosiaalinen verkosto pi-
Joka viides (20 %) saa kuulla päivän uutiset
tää tärkeänä. Käytännössä vaikkapa uutisten
ensimmäisenä sosiaalisen median kautta.
65
Näyttää siltä, että sosiaalisen suotimen
Edellä esitettyjen tilastojen valossa voimme
merkitys korostuu nuoremmissa ikäryhmis-
todeta, että sosiaalinen suodin ei ole margi-
sä. Esimerkiksi 15-19-vuotiaista 89 % kertoo
naalinen ilmiö vaan jo tällä hetkellä useiden
käyttävänsä säännöllisesti sosiaalista mediaa
mediakuluttajien arkipäivää. Toisaalta näyttää
ja lähes kolmasosa (31 %) käyttäjistä kertoo
ilmeiseltä, että myös journalistisella suoti-
kuulevansa päivän uutiset ensimmäisensä
mella on edelleen erittäin voimakas asema
sosiaalisen median kautta. Vertailun vuoksi
mediamaailmassa. Tällä hetkellä vaikuttaa sil-
todettakoon, että esimerkiksi 40-50-vuotiais-
tä, että erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä
ta vain reilu puolet (57 %) kertoo käyttävänsä
suodattimet toimivat rinnakkain. Yleisestikin
sosiaalista mediaa säännöllisesti ja 40-50-
tuntuu uskottavalta, että sosiaalinen suodin
vuotiaista sosiaalisen median käyttäjistä vain
ja journalistinen suodin tulevat täydentämään
13 % saa kuulla päivän uutiset ensimmäisenä
toisiaan tulevaisuudessa.
sosiaalisesta mediasta.
Tosiaikaverkko, laatu ja nopeus
Tosiaikaverkon syntyminen on itsessään mielenkiintoinen ilmiö. Informaation lähes reaaliaikainen leviäminen lisää uutismedioiden painetta reagoida heti havaitsemiinsa tapahtumiin. Nopea reagointi asettaa puolestaan haasteita informaation paikkansapitävyyden ja luotettavuuden tarkastamiselle sekä
medioiden sisäisille prosesseille. Nopeus ja luotettavuuden varmistaminen näyttäisi median kuluttajien
näkökulmasta olevan varsin kriittinen aihe, sillä heidän median tulevaisuuteen liittämät kauhuskenaariot liittyvät juuri median luotettavuuden rapistumiseen. Unelmien media puolestaan kuvataan usein
nopeana, laadukkaana ja luotettavana. Olemme poimineet esimerkkiotoksia laadullisesta aineistostamme havainnollistamaan tätä.
“Asiantunteva ja ammattitaitoinen ote uutisiin. Oikeaa tutkivaa journalismia! Ajan hermolla, nopea,
totuudenmukainen. Verkossa ’kevyt käyttää’ ei mainoksia, jos ei halua” (27-vuotias nainen kuvailee
unelmiensa mediaa)
“Pahinta olisi, jos media pinnallistuisi liikaa ja käyttäisi lähdeaineistona esimerkiksi vain internetin
keskustelupalstoille kirjoitettuja ihmisten mielipiteitä. Media ei myöskään saisi siirtyä kokonaan sosiaaliseen mediaan ja verkkojulkaisuihin.” (19-vuotias nainen kertoo, mikä olisi pahinta, mitä medialle voisi
tapahtua tulevaisuudessa)
Ilmeisesti nopean reagoinnin vaatimus on synnyttänyt myös median itsensä sisälle tunteita herättäviä
lieveilmiöitä. Uutisten ja sisältöjen kopioiminen kilpailevilta medioita on Suomessa ollut ilmiö, jota median
tekijät itsekin ovat monissa puheenvuoroissa paheksuneet. Olemme törmänneet myös tapauksiin, joissa
mediankuluttajat ovat olleet näreissään siitä, että suomalaiset laatumediatkin ovat välillä kopioineen
juttuja suoraan kansainvälisiltä huippumedioilta. Kiinnijäämisen riski on ilmeinen, sillä useat aktiiviset
median kuluttajan seuraavat myös laajasti ulkomaisia medioita. Vaikka enemmistö valtaväestöstä ei
tutkimustemme mukaan seuraa esimerkiksi englanninkielisiä medioita säännöllisesti, esimerkiksi 2534-vuotiaista ulkomaisen median seuraajia on tutkimusaineistossamme jo 28 %. On todennäköistä, että
erityisesti aktiiviset sosiaalisen median käyttäjät ovat myös aktiivisia ulkomaisen median käyttäjiä.
66
HIDASTEMPOINEN MEDIANKÄYTTÖ—
NOPEATEMPOINEN MEDIANKÄYTTÖ
he olleet päivän aikana medioiden parissa.
Toinen skenaarioakseli muodostuu ulottu-
oiden rinnakkaiselo sen sijaan ei ole vasta
vuudesta, jonka ääripäitä kuvaavat käsitteet
1900-luvun lopulla syntynyt ilmiö. Esimerkiksi
hidastempoinen mediankäyttö (engl. slow
printtimedia ei ole koskaan ollut olemassa
media) ja nopeatempoinen mediankäyttö
vaan itsensä varassa vaan aina vuorovaiku-
(engl. fast media). Kuten edellä luvussa 4.1,
tuksessa muiden medioiden kanssa, kuten
kuvaamme myös tässä alaluvussa skenaa-
Lehtonen kuvasi haastattelussamme.
rioakselien ääripäät havainnollistaaksemme,
millaisesta ulottuvuudesta on kyse.
Toisin kuin medioituminen, erilaisten medi-
Medioituneessa yhteiskunnassa ei ole yhtä
oikeaa ratkaisua sille, mikä olisi optimaalinen
Ajatus mediankäytön temposta median tule-
media. Toisaalta myöskään mediankulutta-
vaisuusskenaarioita erottelevana tekijänä lähti
jilla ei ole suoranaisesti tarvetta yksittäiselle
liikkeelle havainnosta, että elämme medioitu-
medialle, joka tarjoaisi kaikki heitä kiinnos-
neessa yhteiskunnassa. Johdatuksena ske-
tavat sisällöt. Mediakenttä on pirstaloitunut
naarioakselin piirteisiin määrittelemme tästä
ja uponnut ihmisten elämään niin, että yhden
syystä aluksi lyhyesti medioitumisen käsit-
tuotteen tai palveluratkaisun voimin median-
teen. Tämän jälkeen kuvaamme, millaisia ovat
käyttötarpeet eivät voi tyydyttyä.
hidastempoinen ja nopeatempoinen mediankäyttö. Akselin ääripäiden yleisen kuvauksen
jälkeen nostamme havaintoja tutkimusaineistosta. Skenaarioiden jako hidastempoiseen ja
nopeatempoiseen mediankäyttöön korvaa sa-
”Ei voi eikä pidä olla yhtä mediaa, joka
täyttäisi kaikki odotukset. Haluan valita useamman median, jota seuraan - se tuo tasapainoa.” (nainen, 29)
malla perinteisen jaon sähköiseen ja painet-
Tutkimuksen viimeisessä vaiheessa, verk-
tuun mediaan. Luvun päätteeksi pohdimme
kokyselyssä, tiedustelimme vastaajiltamme,
sitä, millaisia etuja ja haasteita valitsemaam-
millainen olisi heidän unelmiensa media, ja
me akselistoon liittyy.
yllä oleva vastaus edustaa hyvin aineistoa.
Medioituminen
Mediakulttuurin professori Mikko Lehtosen
määritelmän mukaan medioitumisella tarkoitetaan arjen ja kokemusmaailman kasvavaa
mediavälitteisyyttä (ks. myös luku 3 edellä).
Medioituneessa maailmassa kaikki mediankulutus on jokapäiväistynyt niin, että mediaton
arki on poikkeus. Aineistossamme tämä näkyi
Mediankuluttajien vastauksista heijastui
voimakkaasti ajatus siitä, ettei ratkaisu ole
yhdessä mediassa, vaan useampien median muotojen yhdistelmissä. Unelmiensa
mediaa kuvatessaan vastaajat keskittyivät
usein ennen kaikkea mediassa arvostamiinsa
sisältöihin ja arvoihin sen sijaan, että olisivat
kuvanneet yhtä tuotetta.
esimerkiksi nuorten mediankäyttäjien media-
Medioitumisen myötä erilaisten sisältöjen,
päiväkirjamerkintöjä tarkastellessa: jos vas-
muotojen ja palvelujen käyttö on runsaimmil-
taajat kuvasivat mediapäiväänsä poikkeuk-
laan. Myöskään mediankuluttajan tarpeet ei-
selliseksi, se tarkoitti yleensä sitä, etteivät
vät ole ajankohdasta ja tilanteesta riippumat-
67
ta samoja. Parhaillaan naistenlehtiä tutkiva
sin kosketeltavalle muodolle annetaan arvoa.
tiedotusopin professori Sinikka Torkkola pohti
Tuote on helppo avaimet käteen -ratkaisu:
haastattelussa erilaisia käyttötarpeita ja -tar-
laadukas ja syvällinen kokonaisuus.
koituksia naistenlehdille, ja tiivisti ajatuksensa
mediankuluttajasta seuraavaan:
”Jotenkin meillä on tässä kun me ajatellaan
sitä lukijaa tai kuuntelijaa, (niin me ajatellaan) että se olis vaan yhdenlainen.” (tiedotusopin professori Sinikka Torkkola)
Median käyttötarkoituksia ja motiiveja voidaan luokitella erilaisin tavoin, esimerkiksi
Herzogin (1995) mediankäyttömotiivien mukaisesti tai vaihtoehtoisesti Keräsen, Elkelän
ja Nikalin (2009) jakoa käyttäen. Tässä tutkimuksessa emme kuitenkaan käytä skenaarioakselien pohjana mediankäytön motiiveja.
Yksi olennainen tekijä, joka on motiiveista
riippumatta läsnä erilaisissa mediankäytön
tavoissa, tilanteissa ja tarpeissa, on mediankäytön tempo. Esittelemme seuraavassa
hidastempoisen ja nopeatempoisen mediankäytön ominaispiirteitä.
Hidastempoinen mediankäyttö
Hidastempoisella mediankäytöllä tarkoite-
Kirja on tyypillinen media hidastempoisessa
mediankäytössä. Moni on povannut kirjan
kuolemaa, mutta tilastojen valossa kirjoja
luetaan Suomessa edelleen yhtä paljon kuin
aiemminkin (Ekholm & Repo 2010). Lukukokemus kuitenkin muuttuu, ja kirjan kaltaisen
hitaan median kuluttaja saattaa tulevaisuudessa arvostaa erilaisia asioita kuin nyt.
Konsultti Perttu Tolvanen nosti haastattelussamme esiin ajatuksen kirjasta ja painetusta
lehdestä uutena tulevaisuuden luksuksena:
”Kirjat tulevat varmasti pysymään joissain paikoitellen, mutta ne on yhtä lailla
premium-mediaa. Ne on erikoistuneempia,
kauniimmin tehtyjä, paremmin tehtyjä,
lähempänä tällaisia tämän päivän komeimpia
esitteitä mitä on. Ne on hyvin tehtyjä koristeesineitä. Hyvin koristeellisia kulutusesineitä.
Ne on statussymboleita omistajilleen, varmasti
se on kannanotto että lukee sanomalehteä ja
lukee perinteistä printattua.”
taan sellaista median parissa vietettyä aikaa,
Tolvasen tulevaisuudenkuvassa painetuista
joka vaatii ihmisiltä aikaa ja rauhaa syventyä.
tuotteista tulee uudenlaista luksusta samalla
Avainsanoja ovat rentoutuminen, arjen kii-
tavalla kuin viny ylilev yt ovat jo nyt musiik-
reestä ja samalla tosiaikaisuudesta irrottautu-
kiharrastajille merkityksellisiä ja ar vokkaita
minen, laatu ja nautinto. Hidastempoinen me-
käyttöesineitä. Painetun tuotteen valinta
diankäyttö on keskittynyttä, ja mediatuotteet
on myös ideologinen kysymys. Kirjojen ja
saavat mediankuluttajan täyden huomion.
muiden tulevaisuuden luksusprinttituotteiden
Hidastempoiseen mediankäyttöön soveltuva
käyttäjät omaavat tietynlaisen, kestäv y yttä
mediatuote on siis tyypillisimmillään sano-
suosivan ar vomaailman.
ma- tai aikakauslehti, mutta myös esimerkiksi
kokopitkä elokuva. Hidastempoisella mediankäytöllä onkin vahvat perinteet erityisesti
painetun median ja ammattijournalismin historiassa. Usein myös tuotteen fyysiselle, kä-
Nopeatempoinen mediankäyttö
Nopeatempoisen mediankäytön voidaan
nähdä olevan osaltaan heijastumaa kiireen ja
tehokkuuden kulttuurista. Kiireen leimatessa
68
ihmisten arkea myös mediankäyttötottu-
tuotteesta. Bite-size media (yhteisöpalvelu
mukset saavat väistämättä osansa. Kiireen
Jaikun perustajan Jyri Engeströmin termein
kulttuurissa elämän eri osa-alueisiin, mukaan
snack-size media) on nimensä mukaisesti
lukien mediankäyttöön, ei ole aikaa keskittyä
pieniksi palasiksi tiivistettyä mediasisältöä.
ja paneutua pitkiä ajanjaksoja kerrallaan. Kiire
Tiivistettynä tiedon paketoinnin ar vo tulee
pirstoo mediankäytön pieniksi kerta-annok-
siitä, ettei sitä tar vitse itse suodattaa verkon
siksi - vapaaehtoisesti tai vastentahtoisesti,
ja painetun median tietotulvasta. Suupala-
mutta yhtä kaikki vääjäämättä. Samalla medi-
siksi pakattu media voidaan haukata myös
ankäyttötottumukset muuttuvat. Tiedotusopin
kiireen keskellä, ja palasista voi myöhemmin
lehtori Jari Väliverronen kuvasi seuraavasti
hankkia lisää tietoa mikäli ne kiinnostavat
tv-uutislähetysten suosion laskua erityisesti
enemmän. Konkreettisina esimerkkeinä hy vin
opiskelijoiden keskuudessa:
palastellusta ja uudelleenpaketoidusta tie-
”Että sanotaan, kun sulla on se puolen tunnin
uutislähetys, niin ei kauhean moni jaksa katsoa sitä.” (Jari Väliverronen)
dosta voidaan mainita sähköisessä mediassa esimerkiksi uutisaggregaattien tarjoama
uutisvir ta ja painetun median puolella uutiskirjeet ja erilaiset koosteet, jossa pidempi
Nopeatempoisessa mediankäytössä koros-
aikajakso tiivistetään muutamalle sivulle
tuu samalla myös ajan tasalla pysyminen ja
(esimerkiksi sanomalehtien ”lomaltapalaajan
reaaliaikaisuus. Sähköinen media on mah-
koosteet”: mitä maailmalla on tapahtunut
dollistanut sanomalehtien oman uutisväli-
kesälomien aikana).
tyksen silloinkin, kun painotalot ovat kiinni
tai kustantajat lomalla. Tosiaikaverkon (ks.
luku 4.1. edellä) valtavirtaistumisen myötä
odotukset erittäin nopeaan tiedon logistiikkaan ovat korkealla. Nopeatempoiseen
mediankäyttöön soveltuvia mediatuotteita ja
-palveluja ovat tästä syystä erityisesti sähköisen median tuotteet, kuten reaaliaikainen
uutisvirta ja lyhyet videoklipit. Ekholm ja Repo
(2010, 15-16) epäilevät jopa, että sähköisen
median lukeminen olisi pikemminkin selailua
(viewing) kuin lukemista (reading). Nopeatempoisen mediankäytön ihanteita ovat tiivis
sisältö ja informatiivinen mutta yksinkertainen
esitysmuoto, joka ei vaadi sataprosenttista
keskittymiskykyä.
Hidastempoinen vs. nopeatempoinen
mediankäyttö: tutkimustuloksia
Kuten edellä on todettu, medioituneen yhteiskunnan näkökulmasta voidaan havaita ettei
mediankäyttö ole yksiselitteisesti tiettyihin
(harvoihin) kanaviin, muotoihin ja lähteisiin
rajoittunutta. Medioituneessa yhteiskunnassa
myös mediankäyttö on rikasta ja monipuolista, ja ihmiset kuluttavat mediaa siten, kuin se
kulloinkin parhaiten soveltuu. Tästä näkökulmasta skenaarioakselin tarjoama ortodoksinen vastakkainasettelu voi tuntua keinotekoiselta. Kiinnostavan ja tutkimuksemme
näkökulmasta hedelmällisen tästä jakolinjasta
tekee kuitenkin se, että sen avulla tutkimusaineistosta on mahdollista nostaa näkökulmia,
Perttu Tolvasen haastattelussa esiin nostama
jotka eivät ole sidoksissa perinteiseen sähköi-
bite-size media on esimerkki nopeatempoi-
sen ja painetun median kahtiajakoon.
seen mediankäyttöön soveltuvasta media-
69
Hidastempoista mediankäyttöä kuvaavat kii-
uutisvirtaa, ja noin joka kolmas (36 % vastaa-
reettömyys ja perehtyminen. Aineistossamme
jista) haluaa lukea uutiset tiiviissä ja nopeassa
pyrkimys tähän näkyy mm. siinä, että 39 %
muodossa. Tosiaikaverkon tarjoaman tietovir-
vastaajista haluaa lukea uutiset syvällisesti ja
ran seuraaminen on kehittynyt jo omaksi me-
taustoitettuina. Etnografiahaastateltavistam-
diankäyttötyylikseen. Edellisessä sitaatissa
me yksi kuvasi hidastempoisen mediankäytön
esiintynyt 33-vuotias haastateltavamme kertoi
ihannetta omalla kohdallaan seuraavasti:
seuraavansa uutisvirtaa jatkuvasti. Hän kuva-
”Viikonloppuna on ihanaa, kun voi kaikessa
rauhassa ottaa lehden ja lukea sen kokonaan,
vaikka tunnin ajan”. (nainen, 24, Jkl)
Toinen hidastempoisen ominaispiirteistä
on viehätys painettuun, ei-digitaaliseen
muotoon. Tämä ilmiö saa aineistostamme
si päivittäistä mediankäyttöään seuraavasti:
”Seuraan uutispalveluja, rss-feedejä, Twitteriä, Facebookia.. Päivittäin tulee joka tuutista
kamaa tietokoneen tai iPhonen välityksellä.
(RL: Mitä feedejä sulle tulee?) Haluutsä listan? Niitä on jotain 500 (nauraa)”.
voimakasta vastakaikua. Liki puolet (47 %)
Nopeatempoinen mediankäyttö on pirstaloitu-
vastaajista kertoo, että on maailman sähköis-
nutta, mutta kuten yllä oleva lausahdus kuvas-
tyessä alkanut arvostaa erityisesti fyysisiä,
taa, se voi olla hyvinkin aktiivista. Nopeatem-
käsin kosketeltavia tuotteita, kuten painettuja
poisen median seuraaja käyttää suvereenisti
kirjoja ja lehtiä.
useita eri kanavia tiedon seuraamiseen.
Vastakohtana hidastempoiseen mediantaustalla vaikuttaa usein kiireen ja tehokkuu-
Miten sähköinen ja painettu media
sijoittuvat mediankäytön tempoa
kuvaavalle akselille?
den kulttuuri. Tutkimusaineistomme vahvistaa
Skenaarioiden vaaka-akseli kuvaa hidas-
tätä: liki puolet (48 %) tutkimusaineistomme
tempoista ja nopeatempoista mediankäyt-
15-50-vuotiaista mediankuluttajista kertoo
töä. Kuvauksen perusteella hidastempoinen
kiireen vaikuttaneen mediankäyttöönsä. Kiire
mediankäyttö näyttäisi keskittyvän pääasi-
ei aina tarkoita mediankäytön vähenemistä,
assa painettuun mediaan ja nopeatempoinen
vaan kiire voi vaikuttaa ihmisten käyttötottu-
mediankäyttö sähköiseen mediaan. Miksi
muksiin ja mediapreferensseihin muilla tavoin.
skenaarioakselin ääripäihin ei ole valittu säh-
Kiireen ja tehokkuuden kulttuurissa medialle
köistä ja painettua mediaa?
tärkeä ominaisuus on esimerkiksi se, että
Sähköinen ja painettu media jakolinjana
median voi ottaa mukaan:
on ongelmallinen, sillä harva nykypäivän
”Luen kirjoja (puhelimen näytöltä) aina kun
venaan jotain.” (mies, 33, Helsinki)
mediatuote on puhtaasti jompaa kumpaa.
Nopeatempoisen mediankäytön toinen tärkeä
tuimmista blogeista tehdään kirjoja. Lisäksi
käyttöön, nopeatempoisen mediankäytön
ominaispiirre, reaaliaikaisuus, näkyy myös
selkeästi aineistossamme. Puolet (50 %)
vastaajista kertoo seuraavansa reaaliaikaista
Sanomalehdet tarjoavat sisältöjään ja niitä
täydentäviä lisäpalveluja verkossa, suositulevaisuuteen katsottaessa tämä näkökulma
voi rajata liiaksi niitä median muotoja, joita
lähivuosina saattaa kehittyä. Sosiaalisen
70
median räjähdysmäisesti kasvanut suosio on
ilmenemismuodosta abstraktimmalle tasol-
esimerkki ilmiöstä, jonka kehittymistä on ollut
le: median sisältöihin sekä käyttötapoihin ja
hyvin vaikea ennustaa. Sosiaalisen median
-tottumuksiin. Tässä tutkimuksessa halut-
sijoittaminen perinteiselle mediakentälle on
tiin tuoda saman suunnittelupöydän ääreen
vaatinut median määritelmän venyttämistä
sekä median tuottajat että kuluttajat, ja tästä
sekä ajatuksellisen viitekehyksen laajentamis-
lähtökohdasta hedelmällisintä oli tarkastella
ta. Jos media-alan tulevaisuutta halutaan tar-
mediaa nimenomaisesti käytön näkökulmas-
kastella mahdollisimman laajasti, tulisi silloin
ta: tutkia eri tapoja, tilanteita ja tarpeita, jotka
siirtyä yksittäisistä tuotteista tai fyysisestä
vaikuttavat median käyttöön.
71
5
72
73
AJAN HERMOLLA
-SKENAARIO
Ajan hermolla -skenaariossa yhdistyy nopeatempoinen mediankäyttö journalistiseen suotimeen. Tässä ryhmässä media on jatkuvasti läsnä
kansainvälisten ja kotimaan tapahtumien tietovirtana. Ajan hermolla -skenaarion mukaisessa
maailmassa mediankuluttaja on alati utelias ja
kiinnostunut siitä, mitä maailmassa tapahtuu.
Ammattimaista journalismia arvostetaan, koska
maailmankuva on ulospäin suuntautunut. Ryhmä arvostaa erityisesti osaavaa reaaliaikaista
uutisvirran suodatusta, joka tuo tärkeän tiedon
helposti saataville. Mediankuluttaja on kriittinen
ja laatutietoinen, mutta kannattaa samaan aikaan
voimakkaasti informaation ilmaisuutta.
5
74
Ajan hermolla -skenaario
Tämän ja seuraavien lukujen skenaarioku-
mediankuluttajan, Sarin. Sari on fiktiivinen
vauksissa sidomme mielikuvat skenaarioista
henkilö, jonka elämä ja mediankäyttötottu-
voimakkaasti yksittäisiin henkilöihin ja heidän
mukset summaavat yhteen sellaisia ominai-
persoonallisuuspiirteisiinsä. Medioituneessa
suuksia ja mediankulutuksen rooleja, jotka
yhteiskunnassa on kuitenkin luonnollista, että
ovat ajan hermolla -skenaariolle tyypillisiä.
mediankuluttaja ottaa erilaisissa tilanteissa
Sari edustaa toisin sanottuna ajan hermolla
erilaisia käyttörooleja. Esittämämme persoo-
-skenaarion mediankuluttajan arkkityyppiä.
nallisuuskuvaukset eivät sulje pois havaintoa
Sariin henkilöityvät kaikki sellaiset tutkimuk-
siitä, että käyttötilanteesta riippuen median-
sessa havaitsemamme ominaisuudet, joita
kuluttaja toteuttaa erilaista mediankäyttöta-
tähän skenaarion mediankuluttajilla on.
paa. Skenaarioiden esittämät mediankäyttäjäpersoonallisuudet kuvaavat toisin sanoen
yhtä paljon sitä, millainen skenaarion mediankuluttaja on kuin sitä, millaisessa käyttötilanteessa skenaarion mediamaisema toteutuu.
Kun olemme Sarin avulla päässeet sisälle ajan hermolla -skenaarion maailmaan,
palaamme tutkimusaineistoon. Toisessa alaluvussa esittelemme skenaariossa edustetut
mediatrendit (vrt. luku 3 edellä), ja kolman-
Tässä luvussa tarkastelemme ajan hermol-
nessa alaluvussa jatkamme keskustelua tutki-
la -skenaariota kuvaavaa maailmaa. Luvun
muksesta nousevien havaintojen avulla.
aluksi esittelemme skenaarion tyypillisen
75
TYYPILLINEN MEDIANKULUTTAJA:
SARI
vä on tuottaa ympäröivästä maailmasta olen-
Sari edustaa ajan hermolla -skenaarion tyy-
taja, ja hänellä on laaja maailmankuva. Sari
pillistä mediankuluttajaa. Sari on 36-vuotias
luottaa ammattimaisesti tehtyyn journalismiin,
liike-elämän asiantuntija. Hän asuu Hä-
joka kertoo hänelle tauotta, mitä maailmalla
meenlinnassa, mutta pendelöi arkisin lähes
tapahtuu. Tiedon äärelle hänet johdattavat
päivittäin junalla Tampereelle. Perheellisenä
uutisaggregaatit (aggregaatin määritelmä,
ja asioiden järjestyksestä pitävänä ihmisenä
ks. alla), jotka tuovat samalle verkkosivulle
Sari ei halua antaa työn läikkyä vapaa-ajalle,
useiden uutispalvelimien jatkuvasti päivitty-
joten hän käyttää myös junamatkat työpäivän
vän tarjonnan. Mediankuluttajana Sari vaatii
valmisteluun. Aikaisesta aamuherätykses-
laadukasta sisältöä, mutta hän ei ole valmis
tä johtuen Sari ei lue sanomalehteä ennen
maksamaan siitä. Sarin arvomaailman mukai-
työmatkalle lähtöä. Onneksi junien verkkoka-
sesti kaiken tiedon tulisi olla ilmaiseksi jokai-
pasiteetti paranee jatkuvasti, ja Sari voi lukea
sen saatavilla. Puhelimensa ja lukulaitteensa
tuoreet uutiset verkon kautta Samsung-äly-
erilaisiin verkkosovelluksiin hän on sen sijaan
puhelimestaan. Mikäli perheen yhteinen iPad
sijoittanut noin 5 euroa kuukaudessa.
on mukana, Sari käyttää sitä.
Sarille media on ennen kaikkea informaation
tuottaja, ei itseilmaisun väline. Median tehtä-
naisinta tietoa. Sari on uutistiedon suurkulut-
76
Uutisaggregaatit
Uutisaggregaatit ovat verkkoportaaleja, jotka keskittyvät kokoamaan ja linkittämään tietoa mahdollisimman monelta verkkouutissivustolta yhtenäiseksi listaksi. Aggregaattien perusajatuksena on näin
ollen tarjota kaikki tar vittava uutistieto samalta sivulta. Kotimaisista uutisaggregaateista tunnetuin on
ampparit.com. Kirjoitushetkellä helmikuussa 2011 sivusto keräsi uutistietoa yhteensä 228 eri lähteestä.
Sivuston peruskäyttö on ilmaista, ja rekisteröityneille käyttäjille tarjottuun palveluvalikoimaan kuuluu
uutisvirran suodatus ja personointi käyttäjän omien tarpeiden mukaan.
Sarilla ei ole suosikkitoimittajia, joiden
hän voi valita omat kiinnostuksenkohteensa
tekemää mediaa hän seuraisi. Ensiarvoisen
valikosta. Lisäksi hän käyttää uutisvirran
tärkeää hänelle on tiedon objektiivisuus - ei
rajaamiseen esimerkiksi avainsanoja ja omia
se, kuka sen on kirjoittanut. Sari on luke-
”blokkauslistoja”, joiden avulla hän voi erottaa
maansa tietoa kohtaan kriittinen ja tarkistaa
kiinnostavan sisällön yhdentekevästä sisäl-
tiedon paikkansapitävyyden usein monesta
löstä. Sosiaalisen median kautta suodattunut
eri lähteestä. Tiedon arvo syntyy paitsi sen
mediasisältö sen sijaan ei kiinnosta Saria.
luotettavuudesta, myös tiiviistä ja informatiivi-
Facebook ja Twitter kuuluvat kyllä Sarin
sesta esitysmuodosta.
verkkosivupalettiin, mutta hän käyttää niitä
Jatkuvassa tietovirrassa pinnalla pysyäkseen
tietovirtaa on kyettävä hallitsemaan. Sari luot-
ennen kaikkea yhteydenpitoon ystäviensä ja
sukulaistensa kanssa.
taakin sähköisen median palveluihin, joissa
Ajan hermolla -skenaarion tyypillinen mediankuluttaja on kiireinen työelämässä jo oleva tiedon suurkuluttaja. Mediankuluttaja nauttii saadessaan uusinta,
luotettavaa tietoa hänelle sopivassa sähköisessä
muodossa, puhelimen tai tietokoneen välityksellä.
Mediankuluttajalle tärkeää on reaaliaikaisuus ja tiedon jatkuva virta. Mediankuluttaja ei kaipaa median
luomaa yhteisöllisyyttä.
77
SKENAARION TAUSTALLA
VAIKUTTAVAT TRENDIT
Ajan hermolla -skenaariossa kiireen kulttuuri
Tässä luvussa tarkastelemme ajan hermolla
usein samalla, kun tehdään jotakin muuta:
-skenaariota luvussa 2 esiteltyjen mediatrendi-
matkustetaan paikasta toiseen tai odotetaan
en valossa. Seuraavassa käymme läpi sellaiset
tapahtumaa alkavaksi. Tällaista mediankulu-
mediatrendit, jotka ovat olennaisesti mukana
tusta voi tästä syystä luonnehtia myös tyhjien
skenaarion esittämässä mediamaisemassa.
hetkien täyttämiseksi. Kiireisessä arjessa medi-
Ennen trendien joukkoon sukeltamista teemme
oita käytetään usein jonkin muun, pääasiallisen
kuitenkin tiiviin katsauksen maailmankuvaan,
toiminnan ohella. Esimerkiksi reaaliaikaista
jota ajan hermolla -skenaario edustaa.
uutisvirtaa voidaan seurata työpäivän lomassa.
Ajan hermolla -skenaarion edustama maa-
Teknologialla ja sähköisellä medialla on erit-
ilmankuva on ulospäin suuntautunut. Tämä
täin suuri merkitys ajan hermolla -skenaarion
tarkoittaa sitä, että mediankuluttaja on
kuvaamaan mediamaisemaan. Suurimmalle
kiinnostunut siitä, mitä Suomessa ja ulko-
osalle tarjolla olevista mediatuotteista ja
mailla tapahtuu. Olennaista mediasisältöä
-palveluista on lähtökohtana tosiaiakaweb
ovat esimerkiksi uutiset politiikasta, vaaleista,
(tosiaikawebin määritelmä, ks. luku 3.2
luonnonkatastrofeista, onnettomuuksista ja ta-
edellä). Verkon reaaliaikaisuus on mahdollista
loussuhdanteiden muutoksista. Ajan hermolla
valjastaa käyttöön helppokäyttöisen, kehit-
-skenaarion edustamassa maailmankuvassa
tyvän teknologian avulla. Uutta teknologiaa
medialla ei ole suurta merkitystä itseilmaisun
käyttääkseen ei tarvitse olla IT-alan puo-
välineenä tai elämänkumppanina (Keränen et
liammattilainen, vaan Sarin kaltaiset ihmiset
al. 2009), vaan media on ennen kaikkea ehty-
voivat omaksua nopeasti sellaisia uusia
mättömän tiedon lähde ja kulutushyödyke.
laitteita, joiden käyttäjäkokemus on miellyt-
Ajan hermolla -skenaarion taustalla vaikuttavista arvo- ja asennetrendeistä merkittävin
on kiireen kulttuuri. Kiireen kulttuurissa mediankäyttö on pirstaloitunut osaksi hektistä
elämää. Mediankäyttö on kertaluonteisesti
lyhytkestoista, mutta arjessa jatkuvasti läsnä.
näkyy erityisesti siinä, että mediaa kulutetaan
tävä. Uusien teknologioiden omaksumisessa
ja mediankulutustottumusten muutoksessa
olennaista on aiempaa parempi käyttäjäkokemus. Katso oheinen tietolaatikko käyttäjäkokemuksen merkityksestä!
78
Käyttäjäkokemus
Mediankäytön tulevaisuudessa korostuu digitaalisen viestinnän asiantuntijan, konsultti Perttu Tolvasen
mukaan käyttäjäkokemus. Median tulevaisuudesta kertoessaan Tolvanen ar vioi, että kodin kannettavat
tietokoneet kor vautuvat aikanaan tablet-laitteilla, joissa on verkkoyhteys. Näin Tolvanen:
“se (iPad) on uusi muoto laitteita, jotka tulee korvaamaan läppärin täysin – tai ainakin minimoimaan niitten käytön. Tietyllä tapaa palataan siihen aikaan, kun kotikone oli jossain nurkassa ja siellä käytiin vaan
maksamassa laskut. Et yhtäkkiä meille tulee ne iPadit ja muut jotka on meidän (median)kulutuslaitteita.”
Mediankäytön ar vo syntyy paitsi sisällöstä, myös siitä, kuinka helppoa ja miellyttävää sen käyttö
on. Silloin kun uuden laitteen käyttäjäkokemus on riittävän hy vä, voi se muuttaa jo olemassa olevia
mediankäyttörutiineja. Kotitietokoneen kor vaajaksi voi pitkällä tähtäimellä muodostua iPadin kaltainen
sähköinen lukulaite, sillä sen käyttö on tietokonetta nopeampaa ja yksinkertaisempaa ja se mahdollistaa samanlaisen mediankäytön (musiikki, kirjat, videomateriaali) kuin tietokone.
Ajan hermolla -skenaariossa kuvattu median-
mediavirta valikoituu käyttäjän kulloisenkin
käyttö edellyttää tuotetta, joka on sekä help-
sijainnin mukaan.
po pitää mukana että jatkuvasti ajan tasalla.
Tästä syystä mediatrendeistä nousevat esiin
laitteiden osalta erityisesti mobiili- eli älypuhelinteknologia sekä sähköiset lukulaitteet.
Ajan hermolla -skenaariossa näkyvä mediankäytön teknologiapainotteisuus tarkoittaa sitä,
että erilaiset sovellukset yleistyvät ja vakiintuvat juuri tässä skenaariossa todennäköisesti
nopeimmin. Esimerkiksi erilaiset laajennetun todellisuuden sovellukset voivat tulla
Ajan hermolla -skenaariossa mediankuluttajalla ei ole tarvetta omaan sisällöntuotantoon
tai kiinnostusta median käyttöön itseilmaisun
keinona. Tietovirran hallinnassa sen sijaan
voivat tulla kyseeseen erilaiset laskennallisiin
malleihin perustuvat suositteluteknologiat,
joiden avulla käyttäjälle voidaan suositella
heidän lukuhistoriansa tai hakusanojensa
perusteella samankaltaisia sisältöjä.
omaksutuksi tässä skenaariossa varhaimmin.
Ilmaistuminen on kiinnostava mutta haastava
Maailman tapahtumista kiinnostuneet ja tii-
mediatrendi, joka on voimakkaasti läsnä ajan
viistä esitysmuodosta pitävät ihmiset voisivat
hermolla -skenaariossa. Skenaariossa medi-
esimerkiksi arvostaa sellaista älypuhelinso-
ankuluttaja odottaa reaaliaikaisen uutisvirran
vellusta, joka tarjoaisi puhelimen kameranä-
seuraamisen olevan maksutonta. Maksuha-
kymään upotettuja tietolaatikkoja lähialueen
lukkuus voi kohdistua mediasisältöjen sijaan
historiasta, tapahtumista ja uutisista.
erilaisten mediapalvelujen tai sovelmien
Älypuhelimesta käytetyt mediasovellukset
tekevät geopaikannetun uutisvirran mahdolliseksi. Ajan hermolla -skenaarion mediankuluttajan mediankäyttö on reaaliaikaista ja
pirstaloitunutta, ja tähän viitekehykseen sopivat hyvin esimerkiksi sellaiset palvelut, joissa
pariin. Ajan hermolla -skenaariossa myös erilaisilla freemium-medioilla voi olla kysyntää:
verkkomedian peruskäyttö (esim. uutisvirran
seuraaminen) on ilmaista, mutta maksusta
käyttöönsä saa erilaisia lisäpalveluja (esim.
juttuarkistot, kustomoitava uutisvirta).
79
MILLAISET TEKIJÄT TUKEVAT
SKENAARION OLEMASSAOLOA?
Edellä esittämämme skenaariokuvaus sekä
mediatrendit saavat tässä luvussa taakseen
projektissa keräämäämme tutkimustietoa.
Olemme tiivistäneet skenaarion kannalta
olennaisimmat tutkimushavainnot viiden
Uutisten seuraaminen kuuluu arkeen,
uutissisällöissä tärkeää objektiivisuus
ja ammattitaitoisuus
71% vastaajista seuraa aktiivisesti
uutisia
50% vastaajista seuraa päivän aikana
reaaliaikaista uutisvirtaa
teesin listaksi.
Kiireen kulttuuri tuo murroksen
median käyttötottumuksiin
48% kertoo kiireen vaikuttaneen
mediankäy ttöönsä
36% vastaajista haluaa lukea uutiset
tiiviissä ja nopeassa muodossa
19% vastaajista seuraa ulkomaisia
uutismedioita
Ajan hermolla -skenaariossa kiireen kulttuu-
Uutiset kuuluvat mediankuluttajien suuren
rilla on keskeinen rooli. Kiire on vaikuttanut
enemmistön mediankäyttötottumuksiin. Seit-
lähes joka toisen 15-50-vuotiaan medianku-
semän kymmenestä kertoo seuraavansa aktii-
luttajan mediankäyttöön (vrt. edellä luvus-
visesti uutisia, ja joka toinen vastaaja seuraa
sa 3.1.2). Kiire pirstaloi mediankulutuksen
päivän aikana reaaliaikaista uutisvirtaa.
pienempiin palasiin, mikä vähentää median
Jatkuvasti päivittyvän uutistiedon suurimpia
parissa yhtäjaksoisesti käytettyä aikaa. Alla
ystäviä ovat 25-34-vuotiaat vastaajat, joista
etnografiapäiväkirjaan merkitsemiämme ha-
peräti 66 % kertoo seuraavansa reaaliaikais-
vaintoja kiireen kulttuurin vaikutuksista:
ta uutisvirtaa. Joka kolmas vastaaja haluaa
Kirjoista pidetään, mutta niitä ei ole aikaa
lukea. Etnografiahaastateltavamme kuvasivat
kirjojen lukemisen muuttuneen tyhjien hetkien täyttämiseksi: kirjoja luettiin matkalla
töihin tai kouluun tai silloin, kun odotettiin
jotain. Mediankäyttö oli toisaalta ajautunut
tyhjien hetkien täyttämiseksi, mutta toisaalta mediankäyttö tapahtuu muun toiminnan
taka-alalla. Yksi haastateltavistamme kuvasi
mediankäyttönsä tapahtuvan seuraavanlaisessa
” ketjussa”: työpäivän aikana radio oli päällä,
ja mikäli radiouutisissa kerrottiin kiinnostavasta asiasta, haastateltava hankki siitä lisää
tietoa verkon uutissivustojen kautta. Uutisten
seuraaminen tapahtui näin useita eri medioita
hyödyntävässä ketjussa.
lukea uutiset tiiviissä ja nopeassa muodossa.
Vastaajat luottavat vielä voimakkaasti kotimaisiin lähteisiin, mutta joka viides vastaaja
(19 %) seuraa myös ulkomaisia uutismedioita.
Reaaliaikaista uutisvirtaa eniten seuraavat
25-34-vuotiaat vastaajat erottuvat myös ulkomaisten uutismedioiden seuraamisessa muita
ikäryhmiä aktiivisempina: heistä yli joka neljäs
(28 %) seuraa ulkomaisia uutismedioita.
”(Minua palvelisi parhaiten) media joka käsittelisi asioita asiantuntemuksella ja puolueettomuudella. Media joka keskittyisi tärkeisiin
asioihin, joilla on todella merkitystä ihmisille
(kuten yhteiskunnalliset/maailmanlaajuiset
asiat), ja jättäisi pois turhan viihderoskan.”
(Mies, 18 vuotta kertoo unelmiensa mediasta)
80
Objektiivisuus, luotettavuus ja ammattitaitoisuus nousevat tutkimustulosten perusteella
uutistiedon tärkeimmiksi ominaisuuksiksi. Journalistisen ammattitaidon merkitys
korostuu erityisesti silloin, kun vastaajat
kuvaavat sellaista mediaa, joka palvelee heitä
mahdollisimman hyvin. Media-alan uhkakuvista suurimpia ovat ammattitaitoisuuden ja
objektiivisuuden vastakohdat subjektiivisuus
ja korruptio.
Kehittyvä teknologia luo uusia
mahdollisuuksia, uusien laitteiden
käyttötottumukset muuttuvat hitaammin
8% vastaajista kertoo vierastavansa
uutta teknologiaa
11% vastaajista aikoo hankkia
tulevaisuudessa sähköisen lukulaitteen
39% lukee sanomalehden yhtä mieluusti
paperilta tai sähköisestä lukulaitteesta
”(Minua palvelisi parhaiten) tabletkone
riittävällä akunkestolla ja tarkalla näytöllä,
jota olisi mahdollista lukea myös auringon
valossa. Sisältö vapaasti muokattavissa.”
(Mies, 47 vuotta)
”Varmaan joku kannettava medialaite isolla
näytöllä pystyisi tähän, jos yhteydet pelaavat
riittävän hyvin. Tökkivää nettiä ei kestä erkkikään, mutta nopeasti toimiva selaintyylisesti
käytettävä työpöytä vois olla näppärä. Haen
mielessäni jotain vastaavaa kuin iGoogle,
johon saisi valita etusivulle kiinnostavimmat
ja toisaalta joku älypalvelin, joka poimii
kiinnostuksenkohteet valintojen mukaan. Kunhan se sitten ei rajoita luulemalla tietävänsä
paremmin kuin minä, mitä haluan lukea.”
(Nainen, 38 vuotta)
Sähköinen lukulaite mahdollistaa ennen
kaikkea ajan hermolla -skenaarion mukaisen
mediankulutuksen, jossa mediankäyttö on
Teknologian helppokäyttöisyys kasvaa jat-
nopeatempoista ja mediasisällöt reaaliai-
kuvasti, ja käyttäjäkokemukseen kiinnitetään
kaisia. Vastaajista 52 % kertoo lukevansa
yhä enemmän huomiota. Tutkimusaineistom-
sanomalehden edelleen mieluiten painettuna
me valossa voimme todeta, ettei uutta tek-
lehtenä, mutta jo 39 % ilmoittaa, että sekä
nologiaa vastaan tunneta juurikaan muutos-
sähköinen lukulaite että painettu sanomalehti
vastarintaa. Kaikista vastaajista 8 % kertoo
kelpaavat lukualustaksi yhtä hyvin.
vierastavansa uutta teknologiaa. Osuus on
suurimmillaan (14 %) vanhimpien vastaajien,
40-50-vuotiaiden keskuudessa.
Uuden teknologian omaksumisessa tärkeää
on paitsi muutosvastarinnan puuttuminen,
myös tuntemus parantuneesta käyttäjäkokemuksesta. Tällä hetkellä noin joka kymmenes vastaaja aikoo hankkia tulevaisuudessa
sähköisen lukulaitteen. Käyttäjäkokemusta
lukulaitteiden osalta voidaan kuitenkin vielä
parantaa, kuten alla olevat sitaatit kuvaavat:
Mobiilin käyttö monipuolistuu
8% vastaajista omistaa Samsungälypuhelimen, 29% muun älypuhelimen
38% vastaajista selaa puhelimen kautta
internetiä odotellessaan jotain
32% vastaajista lukee puhelimen kautta
uutisia
25% vastaajista käy ttää sanomalehtien
mobiilipalveluja
81
Jos lukulaite ei vielä herätä suuria intohimo-
laadusta, mutta vaativat toisaalta mediasisäl-
ja vastaajissa, on matkapuhelimen käyttö
töjen maksuttomuutta.
medialaitteena jo yleisempää. Android-käyttöjärjestelmällä tai vastaavalla järjestelmällä
toimivia puhelimia on vajaalla kymmeneksellä,
mutta muunlaisia älypuhelimia jo vajaalla kolmanneksella vastaajista. Runsas kolmannes
vastaajista selaa puhelimen kautta internetiä
”(Minua parhaiten palvelevassa mediassa olisi)
kaikki netissä vapaasti. Mahdollisuus lukea
haluamallaan laitteella ja tallentaa. Mainokset estettävissä.” (20-vuotias mies kuvaa
unelmiensa mediaa)
ahkerimpia ovat 25-34-vuotiaat vastaajat.
”Maksulliset palvelut joilla ohjataan liikaa
median käyttöä, joita käyttämällä olisi ’sidottu’ tiettyyn palveluun.” (35-vuotias mies
kertoo, mikä olisi pahinta, mitä medialle
voisi tapahtua)
Matkapuhelimen kautta toimivissa media-
Avointen vastausten perusteella mediasisäl-
palveluissa tärkeää on myös yksinkertainen
töjen maksuttomuus ei tarkoita välttämättä
ja selkeä käyttöliittymä. Myöskään suositut
sitä, etteikö ammattitaitoisesta journalismista
uutisaggregaatit eivät koreile ulkonäöllä, sillä
oltaisi valmiita maksamaan. Maksuttomuuden
etusijalla on käytettävyys. Ajan hermolla -ske-
vaatimus liittyy usein myös riippumattoman
naarion mukaiseen mediankäyttöön soveltuu
journalismin ja mediasisältöjen vaatimuksiin.
parhaiten esimerkiksi seuraavankaltainen
Vastaajille maksullinen media tarkoittaa me-
media:
diaa, joka ei ole intressivapaa. Yllä olevassa
tyhjiä hetkiä täyttääkseen, ja hieman harvempi lukee puhelimen kautta uutisia. Joka neljäs
vastaaja kertoo käyttävänsä sanomalehtien
mobiilipalveluja. Mobiilimedian käyttäjistä
”Kuin txt-tv, tärkeimmät uutiset tiiviissä
muodossa vain toivomistani aihealueista.
Reaaliaikaisesti päivittyvä. Ei turhia kuvia.
Toimisi kännykässä.” (28-vuotias nainen
kuvailee unelmiensa mediaa)
Laadusta ollaan valmiita maksamaan,
mutta tiedon on oltava ilmaista
74% vastaajista pitää asiasisällöistä
60% vastaajista kertoo maksavansa
mielellään laadusta
Sähköisen median osalta erilaisten mediasisältöjen maksullisuus tai maksuttomuus
puhuttaa paljon. Tutkimusaineiston perusteella voidaan havaita, että vastaajat pitävät
asiasisällöistä ja ovat valmiita maksamaan
sitaatissa pelkona on juuri se, että maksulliset
palvelut ohjaavat mediankäyttöä tiettyyn suuntaan. Ajan hermolla -skenaarion näkökulmasta
maksullisuuden koetaan värittävän ja vääristävän median välittämiä informaatiosisältöjä.
MILLAINEN MEDIA PÄRJÄÄ TÄSSÄ
SKENAARIOSSA?
Mitä ajan hermolla -skenaarion edustama
maailmankuva tarkoittaa media-alalle? Alla
olevaan taulukkoon on tiivistetty skenaarion
tärkeimmät ominaispiirteet ja niiden asettamat vaatimukset medialle sekä tarjottu muutamia kehittämiämme tai jo olemassa olevia
ratkaisumalleja painetun median toimijoille
ideointityön tueksi.
82
Tehdäksemme skenaarioajattelusta konkreet-
riokuvauksessa sama: Lontoon-matkaopas.
tisen työkalun myös käytännön tuotteistuk-
Valitsimme matkaoppaan esimerkkituotteeksi,
seen, esittelemme alla olevassa taulukossa
koska se on perinteinen painetun median
myös yhden konkreettisen esimerkin siitä,
tuote, jolla on selkeä käyttötarkoitus: matka-
millainen mediatuote soveltuisi ajan hermolla
opas auttaa ja innostaa matkailijaa löytämään
-skenaarion mukaiseen maailmaan. Media-
matkakohteen paras anti.
tuotteen perusmuoto on jokaisessa skenaa-
Millaisia ominaisuuksia
medialta vaaditaan?
Ratkaisumalleja painetulle
medialle
Nopeakäyttöinen
Bite-size -mediapalvelut: sähköisen median
Tosiaikaisia sisältöjä tarjoava
mediapalveluja, joiden sisältö on valmiiksi
palasteltu pieniin annoksiin. Bite size -mediat
ottavat kiireen kulttuurin huomioon ja tarjoavat
tiivistä, nopeaa ja informatiivista tietosisältöä.
Kulkee mukana
Uutisaggregaatit: reaaliaikaista uutisvirtaa
Kustomoitava
ohjaavat palvelut, joissa voi hallita useiden
uutismedioiden tuottamaa sisältöä yhden
näkymän kautta.
Ilmainen
Freemium-palvelut: verkkopohjaiset
Ammattitaitoisesti tehty
uutissivustot, joiden peruskäyttö on ilmaista.
Lisämaksusta tai rekisteröitymällä lukijan
on mahdollista kuitenkin saada käyttöönsä
lisäpalveluita, kuten tietoarkistot.
Ajan hermolla -skenaarion Lontoon-matkaopas: Lontoon ajankohtaiset
Ajan hermolla -skenaariossa Lontoon-matkaopas on Lontoon ajankohtaiset -puhelinsovellus.
Älypuhelimeen ladattava sovellus kulkee matkalaisen mukana vaivattomasti. Sovellus sisältää
jatkuvasti päivittyvän, wiki-pohjaisen perustietopaketin kaupungin nähtävyyksistä. Laajennettua
todellisuutta ja kuvantunnistusta hyödyntävä lisäominaisuus käyttää hyväkseen sovelluksen
tietoarkistoa ja puhelimen kameraa: kun matkustaja osoittaa rakennusta tai nähtävyyttä
puhelimellaan, näytölle heijastuu kuvan lisäksi tietoruutu nähtävyyden historiasta. Tosiaikaista
uutistietoa sovellus hyödyntää puolestaan tuomalla käyttäjän valitsemat paikalliset uutismediat
samaan aggregaattipalveluun. Mikäli käyttäjä haluaa uutiset omalla äidinkielellään, voi hän käyttää
ohjelman simultaanikäännösominaisuutta. Geopaikannuksen avulla käyttäjä saa uutisia lähialueen
tapahtumista ja ajankohtaistietoa, kuten julkisen liikenteen aikataulut.
83
6
84
85
MINÄ MENEN,
MEDIA SEURAA -SKENAARIO
Minä menen, media seuraa -skenaariossa yhdistyy sosiaalinen suodin nopeatempoiseen mediankäyttöön. Skenaarion mediankäyttäjille media on
jatkuvasti läsnä ja saatavissa, vaikka sen seuraaminen onkin pinnallista ja keskittyy oman sosiaalisen ympäristön tapahtumiin. Mediankuluttaja
luottaa tässä skenaariossa sosiaalisen suotimen
välittävän hänelle kaikkein kiinnostavimman ja
tärkeimmän tiedon. Mediankuluttajan maailmankuva on tyypillisesti sisäänpäin kääntynyt ja median
käytön ytimessä ovat sosiaalisen median palvelut.
6
86
MINÄ MENEN, MEDIA SEURAA -SKENAARIO
Tässä luvussa tarkastelemme minä menen,
TYYPILLINEN MEDIANKULUTTAJA: MATTI
media seuraa -skenaariossa kuvattua maa-
Matti on 23-vuotias opiskelija Oulusta.
ilmaa. Luvun alussa esittelemme skenaari-
Restonomiopintojen ohella Matti käy jo oman
olle arkkityyppisen mediankuluttajan. Kuten
alansa töissä: hän työskentelee viikonloppu-
muissa skenaariokuvauksissa, myös tässä
iltaisin kaupungin SK-ravintoloissa. Matilla
kuvauksessa esitelty mediankuluttaja, Matti,
on laaja ystävä- ja tuttavapiiri, ja hänen on
on fiktiivinen henkilö. Matin tehtävänä on
työnsäkin puolesta helppo tutustua uusiin ih-
paitsi elävöittää skenaariokuvausta, myös
misiin. Epäsosiaaliset työajat johtavat kuiten-
kertoa siitä millaisiin käyttötarpeisiin ja -tottu-
kin usein siihen, että Matti näkee ystäviään
muksiin media mukautuu minä menen, media
kasvotusten eniten silloin, kun he sattuvat
seuraa -skenaariossa. Kun olemme esitelleet
työvuoron aikaan samaan ravintolaan. Muina
lukijoille Matin, nostamme tutkimusaineistos-
aikoina hän pitää heihin yhtey ttä ennen
ta esille ne mediatrendit ja tutkimushavainnot,
kaikkea Facebookin välityksellä. Facebookin
jotka tukevat skenaarion olemassa oloa.
käy ttö ajan mittaan on syrjäy ttäny t muut
palvelut, joita Matti käy tti aiemmin samaan
tarkoitukseen: IRC:in ja MySpacen. Moni Matin ystävistä on muuttanut ulkomaille töihin,
ja myös heidät saa parhaiten kiinni sosiaalisen median kautta.
87
Töiden vuoksi Matin vuorokausirytmi on
välisten verkkolehtien ja blogien kautta. Matti
kääntynyt iltapainotteiseksi, eikä hän lue
seuraa myös muita pop-kulttuurin ilmiöitä
sanomalehteä aamuisin. Sanomalehti ei ole
kotimaisista ja kansainvälisistä verkkomediois-
Matille erityisen tärkeä, vaikka hän lukikin sitä
ta. Erityisen kiinnostunut hän on sivustoista,
säännöllisesti lapsena kotona asuessaan. Äiti
jotka julkaisevat 1900-luvun alun värivalo-
tilasi aikoinaan pojalleen ylioppilaslahjaksi sa-
kuvia ja mustan Amerikan keikkataltiointeja
nomalehti Kalevan, mutta lehti kulkeutui usein
1960-luvulta. Herkullisimmat löydöt hän jakaa
avaamatta kierrätykseen. Sanomalehdessä
ystävilleen Facebookissa, Twitterissä ja omien
on harvoin sellaisia sisältöjä, jotka kiinnos-
musiikkipiiriensä keskustelupalstoilla.
taisivat Mattia. Hän uskoo siihen, että kuulee
päivän tärkeimmät uutiset joka tapauksessa
jotakin kautta - viimeistään kämppäkavereiltaan tai Facebookin kautta.
Jos hän saisi kuvailla itseään omin sanoin,
Matti kertoisi olevansa renessanssiajan
ihannetyyppi. Matti on luova, uusista ilmiöistä
kiinnostunut ihminen, ja media tarjoaa hänelle
Uutisten ja ajankohtaisten tapahtumien seu-
yhden mahdollisen kanavan itseilmaisuun.
raaminen jää Matilla usein vähäiseksi, mutta
Matin mielestä median tehtävä on tuottaa tie-
omiin kiinnostuksenkohteisiinsa liittyvien tie-
toa, mutta myös mahdollistaa yhteisöllisyyttä.
tojen päivittämisestä hän huolehtii aktiivisesti.
Matti keskittyy kuluttamaan sellaisia mediasi-
Matti tekee itse musiikkia ja seuraa säännölli-
sältöjä, jotka vastaavat hänen kiinnostuksen
sesti alan tapahtumia suomalaisten ja kansain-
kohteitaan, ja tästä syystä maailmankuva,
88
joka hänelle välittyy median kautta, on melko
nisti ja omaksuu nopeasti uusia verkkopal-
kapea-alainen mutta erikoistunut.
veluja. Hän ylläpitää bändinsä verkkosivuja,
Media-alan ammattilaiset eivät edusta Matille
auktoriteetteja. Hän uskoo vahvasti siihen, että
niin halutessaan jokainen voi olla sisällöntuot-
joille hän editoi keikkamateriaalia ja kirjoittaa
sisältöä. Matti osallistuu myös aktiivisesti verkkokeskusteluun musiikkifoorumeilla.
taja. Matti käyttää sähköistä mediaa suveree-
Minä menen, media seuraa -skenaarion tyypillinen
mediankuluttaja on nuori nettinatiivi tai internetissä
sujuvasti liikkuva digi-immigrantti (lisätietoa infolaatikosta!). Mediankuluttaja ei halua jäädä passiiviseksi
informaation vastaanottajaksi, vaan toteuttaa ja ilmaisee itseään median kautta osallistumalla, keskustelemalla ja kommentoimalla. Media-alan auktoriteetit eivät ole tärkeässä roolissa tämän skenaarion
mediankuluttajalle, vaan hän uskoo, että jokainen
voi olla sisällöntuottaja. Mediamaisemassa tärkeäksi
muodostuu paitsi keskustelun mahdollisuus, myös
sitä kautta muodostuva mikro- ja makrotason
yhteisöllisyys. Mediankuluttaja pitää median kautta
yhteyttä sekä lähipiiriinsä että sellaisiin ihmisiin,
joiden kanssa jakaa samoja kiinnostuksen kohteita.
Mediankuluttaja on sosiaalisesti aktiivinen sekä tosielämässä että verkossa.
89
Nettinatiivit vs. digi-immigrantit
Mediankäyttötottumusten ja -teknologian muutokseen sopeutuminen on muiden tekijöiden ohella
sukupolvikysymys. Haastattelemamme kansanedustaja Jyrki Kasvi tiivisti ilmiön siihen, kauanko
mediankuluttaja on käyttänyt sähköistä mediaa. Kasvi puhui nettinatiiveista ( julkisessa keskustelussa
esiin nousee usein myös termi diginatiivi) ja digi-immigranteista. Diginatiivien kouluissa opetellaan
yhteiseloa sähköisen viestinnän maailmassa—ainakin medialuokalla, josta Kasvi kertoi esimerkin:
”Ne jutut mitä ne siellä teki oli semmoisia jotka mielestäni pitäisi olla jokaiselle koululaiselle. Ne oppi
käyttään nettilähteitä, olemaan kriittisiä niiden suhteen, tekemään bilsan harjoitustyön englanniksi
powerpointteina, muuta vastaavaa. Miksi muissa kouluissa tavallisilla luokilla ei ole tätä? Koska se
on tämmöistä peruskauraa, miten netistä tietoa hankitaan ja miten ne varmistetaan. Ei suinkaan kyse
ollut siitä että se olis polku jonnekin työttömäksi media-ammattilaiseksi vaan siitä että pystyy olemaan
kansalainen tässä yhteiskunnassa.”
2010-luvun yhteiskunnassa kansalaisuuteen ja julkiseen keskusteluun osallistuakseen ihmisten on tultava toimeen teknologian ja sähköisen median kanssa, kuten Kasvi kiteyttää kommenttiinsa. Nettinatiivien sukupolvelle se voi olla helpompaa kuin digi-immigranteille, mutta jokaiselle mediankuluttajalle se
on yhtä tarpeellista.
SKENAARION TAUSTALLA
VAIKUTTAVAT MEDIATRENDIT
Minä menen, media seuraa -skenaarion edustama maailmankuva on sisäänpäin kääntynyt.
Tämä tarkoittaa sitä, että mediankuluttaja on
kiinnostunut etupäässä oman lähiympäristönsä ja sosiaalisen yhteisönsä tapahtumista.
Olennaista mediasisältöä on sellainen sisältö,
joka on vuorovaikutuksessa mediankuluttajan
sosiaalisen yhteisön kanssa: jaetut kiinnostuksen kohteet ja sellainen uutistieto, joka
läpäisee sosiaalisen suotimen. Minä menen,
media seuraa -skenaarion edustamassa maa-
ilmankuvassa media toimii myös yhteisöllisyyden luojana ja itseilmaisun välineenä.
Minä menen, media seuraa -skenaarion
mediamaisema ei olisi mahdollinen ilman
tosiaikawebin ja sosiaalisen suotimen olemassaoloa. Verkon reaaliaikaisuus yhdistettynä sosiaalisen suotimen kautta välittyvään
informaatioon on tämän skenaarion kuvaaman mediamaailman ytimessä. Tästä syystä
myös sosiaalinen media, jossa molemmat
yhdistyvät, näyttelee keskeistä osaa mediankuluttajien käyttötottumuksissa.
90
Sosiaalisen median foorumit
Amerikkalainen sosiaalisen median ja markkinoinnin asiantuntija Brian Solis on työskennellyt sosiaalisen median parissa pitkään. Vuonna 2008 hän julkaisi ensimmäisen version kaaviosta, joka kuvaa
sosiaalisen median ulottuvuuksia ja erilaisia foorumeita, joilla ihmisten välinen vuorovaikutus ja teknologia kohtaavat. Solis kutsuu kaaviota keskusteluprismaksi (engl. conversation prism), ja se sisältää 28
ulottuvuutta, joilla sosiaalista mediaa käytetään. Ulottuvuuksia ovat mm. bisnesverkostot, tapahtumatietopankit, videopalvelut, sosiaalisen verkostoitumisen alustat, sosiaaliset uutisvirtapalvelimet,
kuvapankkipalvelut ja kyselypalstat. Sosiaalisen median erilaisia foorumeita on näillä ulottuvuuksilla
yhteensä satoja. Osa foorumeista nousee globaaleiksi jättiyhteisöiksi (Facebook, Blogger, YouTube),
osa säily y marginaalisempina yhteisöinä. Solis’n kaavio havainnollistaa hyvin sosiaalisen median peittoa ja palveluvalikoiman kattavuutta: vuorovaikutus ja yhteisöllisyys ovat muodostuneet olennaiseksi
osaksi ihmisten verkon käyttöä.
Kuten ajan hermolla -skenaariossa, myös
siikkipalvelut vahvistavat verkossa vallitsevaa
tämän skenaarion taustalla heijastuu kiireen
suosittelun kulttuuria, kun ihmiset jakavat itse
kulttuuri. Kiireen kulttuuri vaikuttaa koko-
tekemiään soittolistoja verkossa.
naisvaltaisesti ihmisten elämään, ja voimistuvasta kritiikistä huolimatta (mm. KNT 2010)
sen vaikutukset ihmisten elämänrytmiin ovat
suuret. Kiireinen elämänrytmi tarkoittaa sitä,
että arjen hidastempoiset mediankäyttörutiinit, kuten sanomalehden lukeminen, väistyvät
sellaisten mediarutiinien tieltä, joita on helppo
toteuttaa muun tekemisen ohessa. Minä
menen, media seuraa -skenaariossa kiireen
kulttuurin rinnalle voimakkaasti mediankäyttötottumuksia muokkaavaksi mediatrendiksi
nousee on demand -maailmankuva. Mediankuluttaja haluaa tässä näkemyksessä median
tarjoavan hänelle ensisijaisesti sellaista tietoa,
joka on relevanttia ja tärkeää juuri hänelle ja
juuri silloin, kun hän tarvitsee kyseistä tietoa.
Spotify-soittolistojen tekeminen on luontevaa mediakäyttäytymistä tämän skenaarion
mukaisessa mediamaisemassa myös siitä
syystä, että siinä on kyse mediankäytöstä
itseilmaisuna. Media tarjoaa kuluttajalleen
mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen ja
oman identiteetin rakentamiseen esimerkiksi keskustelun, kommentoinnin ja omien
mediatuotteiden tekemisen kautta. Mediankuluttaja ei näe suurta kuilua ammattimaisen journalismin ja muun sisällöntuotannon
välillä. Media suodattuu mediankuluttajalle
sosiaalisen suotimen kautta, ja sosiaalisen
suotimen muodostaa todennäköisesti hänen
oma lähipiirinsä, eivät ammattijournalistit.
Näkemys mediasta itseilmaisun paikkana ja
Tiedon relevanssia ja tärkeyttä määrittelee
yhteisöllisenä foorumina on tämän johdosta
tässä skenaariossa suosittelu. Mediasi-
mediankuluttajalle luonteva. Perinteisten säh-
sältöjen suosittelu voi tapahtua erilaisten
köisen median keinojen rinnalla lisää mah-
suositteluteknologioiden avustamana.
dollisuuksia itseilmaisuun tarjoavat erilaiset
Suositteluteknologiat turvautuvat valmiisiin
pro am -palvelut, jotka mahdollistavat asiaan
algoritmeihin, mutta myös ihmisten toisilleen
perehtyneelle harrastelijalle ammattimaiset
tekemiin suosituksiin. Spotifyn kaltaiset mu-
työkalut. Pro am -palvelujen avulla median-
91
kuluttaja voi esimerkiksi editoida ja julkaista
Älypuhelinteknologia mahdollistaa minä
hyvälaatuisia musiikkivideoita tai julkaista
menen, media seuraa -skenaariossa reaali-
kotisivujensa sisällöstä pdf-kirjan.
aikaisen yhteydenpidon omaan sosiaaliseen
Minä menen, media seuraa -skenaarion toimintakenttänä on pääosin sähköinen media,
ja tästä syystä teknologia on skenaariokuvauksessa tärkeässä roolissa. Helppokäyttöinen, kehittyvä teknologia on perusedellytys
nopeatempoiselle, sosiaalisen suotimen
kautta toimivalle mediankäytölle. Uuden teknologian käyttäjäkokemus (vrt. edellä luvussa
4.2) ohjaa sitä, millaista laitetta ja millaisia
sovelluksia mediankuluttaja käyttää.
yhteisöön ja sen kautta suodattuvaan tietoon. Nouseva trendi sosiaaliseen suotimeen
perustuvissa mediaratkaisuissa on geolokaatioon perustuva sosiaalinen media, joka
mahdollistaa paikkatietojen yhdistämisen
sosiaalisessa mediassa tapahtuvaan viestintään. Minä menen, media seuraa -skenaarion yhteisöllinen mediankuluttaja voi kertoa
paikkatietoisen sosiaalisen median avulla,
missä hän kulloinkin on.
Kevin Anderson ja paikkatietoisen sosiaalisen median 5 askelta
Ihmisen aivokapasiteetti on rajallinen, ja uusia tietosisältöjä ar vokkaampia saattavat olla niiden
ohjaaminen, suodattaminen ja rajaaminen (engl. “moving from mass to relevance”). Paikkatietoinen,
geolokaatioon perustuva media on yksi keino tähän. Syyskuussa 2010 Suomessa vieraillut freelancejournalisti ja digistrategi Kevin Anderson kuvasi paikkatietoisen median palvelujen kehittymistä viiden
askeleen mallin kautta:
1. askel on “missä minä olen”. Tähän kategoriaan kuuluvat erilaiset Google Mapsin kaltaiset karttapalvelut, jotka kertovat kartta- ja satelliittikuvin mm. alueista ja niiden välisistä reiteistä. Nämä
sovellukset ovat useille mediankuluttajille arkipäivää, samoin kuin
2. askel, “mitä on minua lähellä”. Paikkatietosovellusten kautta voi saada suosituksia esimerkiksi lähialueen kaupoista, julkisen liikenteen pysäkeistä tai ravintoloista.
3. askel on “olen täällä”. Tähän kategoriaan kuuluu esimerkiksi foursquare, jonka toiminta-ajatus perustuu siihen, että käyttäjät paljastavat sijaintinsa sisään kirjautuessaan. Myös Facebook on ottanut
tämän ominaisuuden käyttöönsä Facebook Places-sovelluksessa. Andersonin ar vion mukaan tällaiset sovellukset saattavat synnyttää uudenlaista kanta-asiakkuutta (engl. “new loyalty”). Esimerkiksi
helsinkiläisravintola Cantina West tarjoaa ahkerimmin käyville foursquare-käyttäjilleen 10 prosentin
alennuksen ruokalistaltaan.
4. askel on laajennettu todellisuus. Salzburgin yliopiston tutkijan Mark Kramerin lähtökohta on, että laajennetun todellisuuden ensisijainen tarkoitus on palvella ”todellista” todellisuutta. Esimerkiksi kirjoihin
voi liittää audiovisuaalista sisältöä, joka “herää henkiin”, kun käyttäjä laittaa päähänsä erikoislasit.
5. Andersonin esittämän mallin viides ja viimeinen askel on “missä asun, työskentelen ja vietän vapaaaikaa”. Paikkatietoisen median yleistyessä yhä tärkeämmäksi muodostuu erilaisten elämän osaalueiden yksityisyyden hahmottaminen myös sijainnin kautta: milloin haluat kertoa, missä olet?
92
Uusista sähköisen median formaateista tässä
taistumista sekä videosisältöjen kasvavaa
skenaariossa esiin nousee voimakkaasti myös
merkitystä verkkomedioissa.
digitaalinen video ja liikkuva kuva. Videosisällöt ovat skenaarion mediamaisemassa
optimaalista sisältöä, sillä niitä voi katsoa,
kommentoida ja jakaa nopeasti ja vaivattomasti. Videosisällöissä yhdistyvät skenaariolle ominaiset piirteet nopeus, mahdollisuus
omaan sisällöntuotantoon ja toisinaan jopa
reaaliaikaisuus.
Ilmaistuminen näkyy mediatrendinä tässä
skenaariossa samoin kuin ajan hermolla -skenaariossa. Mediamaisemassa, jossa jokainen
on potentiaalisesti sisällöntuottaja, ei anneta
ammattimaisesti tuotetulle verkkosisällölle
niin voimakkaasti arvoa, että siitä oltaisiin
valmiita maksamaan. Ilmaisuus kuuluu olennaisena osana internetin toimintalogiikkaan,
Internet rentoutumisen ja itseilmaisun paikkana
57% vastaajista kertoo rentoutuvansa
usein internetin äärellä
21% vastaajista kertoo, että
informaatiotulva ahdistaa heitä
30% vastaajista kertoo, että jos
nettisivujen, musiikkivideon, sähköisen
kirjan tai muun oman median tekeminen
olisi teknisesti todella helppoa, he
olisivat valmiita tekemään sellaisen
15% vastaajista kommentoi
keskustelupalstoilla
7% vastaajista kirjoittaa blogia
ja verkonkäytön pirstaloituessa sosiaaliseen
Minä menen, media seuraa -skenaariossa
mediaan ja pieniin yhteisöihin muuttuu perin-
internetin käyttö on sujuvaa ja vaivatonta.
teinen tuottaja-kuluttaja-asetelma sumeam-
Tästä syystä on luontevaa etsiä verkosta
maksi. Ansaintalogiikoita tässä skenaariossa
sisältöjä myös viihtymiseen ja sosiaaliseen
voidaan tunnistaa erilaisten mediapalvelujen
kanssakäymiseen. Tutkimukseen vastanneista
ja sovelmien myynnistä. Mikromaksamisen
yli puolet (57 %) kertoo rentoutuvansa usein
ajatusmalli toteutuu esimerkiksi musiikin säh-
internetin äärellä. Internetin käyttö rentoutu-
köisessä myynnissä jo nyt, mutta ansaintalo-
mistarkoitukseen ei kuitenkaan poista infor-
giikan siirtäminen kirjoitetun median tuottei-
maatioähkyyn liittyvää oireilua kokonaan: joka
siin on haastavampaa (vrt. luku 3 edellä).
viides vastaaja kertoo että informaatiotulva
ahdistaa heitä.
MILLAISET TEKIJÄT TUKEVAT
SKENAARION OLEMASSAOLOA?
Tässä luvussa nostamme esiin avainlukuja ja
avoimia vastauksia tutkimuksesta tukemaan
minä menen, media seuraa -skenaariota.
Olennaisimmat tunnusluvut voidaan tiivistää
kolmen teesin listaksi. Käsittelemme tässä
luvussa internetiä rentoutumisen ja itseilmaisun paikkana, sosiaalisen median valtavir-
”Se kertoisi minulle minua kiinnostavat aiheet
mitkä saisin valita jostain valikosta, se voisi
olla sähköisessä muodossa siinä pöydän kokoisessa kosketusnäytössä mutta painamalla ne
saisi tilattua itselleen painettuina versioina”
(17-vuotias mies kuvailee unelmiensa mediaa)
Noin joka kolmas vastaaja (30 %) olisi kiinnostunut tekemään oman median, jos sen
tekeminen olisi teknisesti todella helppoa.
93
Kiinnostus mediapalveluihin korostuu erityi-
vajaalla puolella kaikista vastaajista: 45 %
sesti nuorten, alle 30-vuotiaiden vastaajien
sosiaalisen median käyttäjistä lukee usein ys-
keskuudessa. Internet on kanava, josta löytyy
tävien suosittelemia mediasisältöjä. Aktiivisim-
erilaisia medioita ja välineitä itseilmaisuun.
min vastaajat lukevat ystävien suosittelemia
Tutkimuksessamme esiin nostetut perinteiset
sisältöjä, mutta noin kolmannes (32 %) kaikista
verkkoilmaisun paikat, keskustelupalstat ja
sosiaalisen median käyttäjistä myös linkittää
blogin ylläpito, eivät saa huomiota herättävän
itse kiinnostavaa tietoa ystäväpiirilleen.
suurta kannatusta. 15 % vastaajista kommentoi keskustelupalstoilla ja vajaa kymmenennes
(7 %) kirjoittaa blogia.
Sosiaalinen suodin ei kuitenkaan korvaa
täysin journalistisen suotimen kautta välittyvää informaatiota: joka viides vastaaja (20 %)
Sosiaalisen median käyttö valtavirtaistuu
kertoo kuulevansa päivän uutiset useimmiten
6 % vastaajista uskoo että sosiaalinen
media on ohimenevä ilmiö
ensimmäisenä sosiaalisen median välityksellä. Sosiaalisen median käyttäjillekin sosiaalinen media tarjoaa osan itselle tärkeästä ja
75 % vastaajista käy ttää Facebookia tai
muuta sosiaalista mediaa
kiinnostavasta mediasisällöstä. Sen sijaan so-
Sosiaalisen median k äyttäjistä:
sen sisällön integrointi on avointen vastausten
45 % lukee usein ystävien suosittelemia
mediasisältöjä
32 % linkittää itse kiinnostavaa tietoa
ystäväpiirilleen
32 % viettää suurimman osan
internetissä kuluttamastaan ajasta
sosiaalisen median parissa
20 % saa kuulla uutiset sosiaalisen
median kautta
siaalisen median käyttöliittymän ja journalistiperusteella tervetullutta:
”Mielestäni facebook on melko täydellinen.
Sieltä kun poistaisi kaikki ’turhat’ mainokset. siellä on esim. Helsingin Sanomien oma
facebook-sivu jonne on laitettu kiinnostavien
ja uusien artikkeleiden linkit ja sen alle on
mahdollista kehittää avointa keskustelua.
Muutkin lehdet voisivat hyödyntää tätä.” (21vuotias nainen kuvailee unelmiensa mediaa)
Etnografiahaastattelujen yhteydessä havait-
Sosiaalista mediaa käyttää kolme neljästä (75
simme, että sosiaalisen median käyttöön
%) tutkimukseemme vastanneesta median-
sisältyi sekä kommunikointia ystävä- ja
kuluttajasta. Facebookin ja muun sosiaalisen
tuttavapiirin välityksellä että tiedonvälitys-
median valtavirtaistuminen näkyy myös siinä,
tä, jota harjoittivat lähinnä järjestöt, seurat
että vain 6 % vastaajista uskoo sosiaalisen
tai harrastusyhteisöt. Journalistinen sisältö
median olevan ohimenevä ilmiö.
päätyi sosiaaliseen mediaan ennen kaikkea
Minä menen, media seuraa -skenaarion olennainen osa on sosiaalinen suodin. Kun sosiaalisen median käyttäjiä tarkastellaan lähempää,
havaitaan että sosiaalinen suodin on käytössä
linkityksen kautta.
94
Videon merkitys mediasisällöissä
kasvaa
too siitä, että se on vakiinnuttanut paikkansa
32 % vastaajista etsii tietoa YouTubesta
tai muista vastaavista videopalveluista
Samaa havaintoa tukee tutkimustuloksemme,
paitsi viihteen, myös tiedonhaun kanavana.
jonka mukaan noin joka viides vastaaja (19 %)
opettelee uusia asioita YouTuben tai muiden
19 % vastaajista opettelee uusia
asioita YouTuben tai muiden vastaavien
videopalvelujen avulla
vastaavien videopalvelujen avulla. YouTuben
16 % vastaajista haluaisi saada
aikakauslehtiartikkelit myös
videomuodossa
taajille vielä vieraampia. 16 % vastaajista on
”Media, joka täyttäisi kriteerini olisi video,
joka viihdyttäisi minua ja olisi hauska ja mukaansa tempaava.” (18-vuotias mies kuvailee
unelmiensa mediaa)
”Seinälle projisoitava videolinkki, mikä
olisi käyttäjälle maksuton. Sisällön voisi itse
päättää, joskus uutisia joskus hyviä elokuvia.”
(42-vuotias mies kuvailee unelmiensa mediaa)
Videopalvelu YouTubeen ladataan yhtiön
oman arvion mukaan vajaan vuorokauden
verran sisältöä joka minuutti. Videosisältöä
on saatavilla rajattomasti, ja vastaavasti myös
sisältöjen aihepiirit vaihtelevat valtavasti. Kiinnostava tutkimushavaintomme on, että joka
kolmas 15-50-vuotias mediankuluttaja (32 %)
etsii tietoa YouTubesta tai muista vastaavista
videopalveluista. YouTuben käyttö perinteisten hakukoneiden (Google, Yahoo) tavoin ker-
tarjoamien videopalvelujen kasvattaessa
suosiotaan ovat muut videosisällöt ovat vaskiinnostunut saamaan aikakauslehtiartikkelit
myös videomuodossa.
MILLAINEN MEDIA PÄRJÄÄ TÄSSÄ
SKENAARIOSSA?
Mitä minä menen, media seuraa -skenaarion
edustama maailmankuva tarkoittaa mediaalalle? Alla olevaan taulukkoon on tiivistetty
skenaarion tärkeimmät ominaispiir teet ja
niiden asettamat vaatimukset medialle sekä
tarjottu muutamia kehittämiämme tai jo
olemassa olevia ratkaisumalleja painetun
median toimijoille ideointityön tueksi. Koska
skenaarion toimikenttänä on ennen kaikkea
sähköinen media, ovat tarjotut ratkaisumallit myös voimakkaasti sähköiseen mediaan
suuntautuvia. Taulukon viimeisellä rivillä esittelemme yhden mahdollisen mediatuotteen
skenaarion edustamaan mediamaisemaan:
Mun Lontoo -matkaoppaan.
95
Millaisia ominaisuuksia
medialta vaaditaan?
Ratkaisumalleja painetulle
medialle
Nopeakäyttöisyys
Sähköisen median wiki-pohjainen
On demand -sisältöjä tarjoava
käyttöliittymä, joka mahdollistaa painetun
median laajan sähköisen tietoarkiston
helposti ja nopeasti käytettävässä muodossa.
Käyttäjät voivat itse täydentää ja muokata
sisältöjä.
Suositteluteknologioita hyödyntävä
Sosiaalisen median linkityksen mahdollistava
Sosiaalisen suotimen mahdollistava
palvelu: mediasivusto, jonka avulla painetun
median tuottamat verkkosisällöt on helppo
jakaa sosiaalisessa mediassa ja joka tunnistaa
sellaiset mediasisällöt, joita käyttäjän
sosiaalinen verkosto on kuluttanut ja jakanut.
Itseilmaisun mahdollistava
Mediayrityksen verkkosivulla oleva profiilisivu,
Videota hyödyntävä
jolle voi luoda oman median: esimerkiksi
blogin, videoblogin tai kuvagallerian.
Sisältöjä voi luoda itse ja niitä voi täydentää
mediayrityksen tarjoamalla sisällöllä.
Minä menen, media seuraa -skenaarion Lontoon-matkaopas: Mun Lontoo
Minä menen, media seuraa -skenaariossa Lontoon matkaopas on sosiaalisen median palvelu Mun
Lontoo. Palvelu toimii sekä tietokoneen että puhelimen kautta. Opas toimii itseilmaisun välineenä:
pääsisällön tuottaa käyttäjä itse matkalla ollessaan. Palvelun kautta hän voi jakaa ystävilleen
ja lähipiirilleen statuspäivityksiä, ottamiaan kuvia ja reissussa kuvaamaansa videosisältöä.
Geopaikannuksen avulla käyttäjä voi merkitä kartalle oman reittinsä. Mun Lontoo -opas kerää
käyttäjän nähtäväksi myös muiden samoissa paikoissa käyneiden ystävien suosituksia, kokemuksia
ja vinkkejä. Palvelun tarjoava mediayritys antaa käyttäjälle lisäksi mahdollisuuden hakea tietoa on
demand -logiikan mukaisesti esimerkiksi aukioloajoista ja junaliikenteen aikatauluista. Hyödyllinen ja
tarpeellinen tieto tallentuu omien matkamuistojen joukkoon Mun Lontoo -sivulle.
7
96
97
VAIN PARAS ON
KYLLIN HYVÄÄ -SKENAARIO
Vain paras on kyllin hyvää -skenaariossa yhdistyy hidastempoinen mediankäyttö journalistiseen suotimeen. Median parissa halutaan viettää
laatuaikaa ja sille varataankin pitkiä kiireettömiä
hetkiä. Ajattelun ytimessä on vaatimus erittäin
korkeasta sisällöllisestä laadusta. Tämän lisäksi median pitää myös näyttää ja tuntua hyvältä.
Ammattimaista journalismia arvostetaan erittäin
suuresti, sillä sen arvioidaan olevan ainoa luotettava korkean laadun tae. Raha ei ole este korkeatasoisen median hankkimiselle, vaan päinvastoin
laadukkaisiin painotuotteisiin suhtaudutaan
luksuksena ja niihin ollaan valmiita satsaamaan
huomattaviakin rahasummia
7
98
Vain paras on kyllin hy vää -skenaario
hyvää -skenaarioon ja sitä kuvaavaan maail-
TYYPILLINEN MEDIANKULUTTAJA:
PEKKA
maan. Aluksi esittelemme skenaarion tyypillisen
Pekka edustaa vain paras on kyllin hyvää
mediankuluttajan, Pekan. Pekka on fiktiivinen
-skenaarion tyypillistä mediankuluttajaa.
henkilö, jonka elämä ja mediankäyttötottu-
Pekka on kiireinen yrittäjä, joka mielellään
mukset käsittävät sellaisia ominaisuuksia ja
rauhoittuu median parissa. Hän arvostaa
mediankulutuksen rooleja, jotka ovat vain paras
korkealaatuista journalismia ja on myös val-
on kyllin hyvää -skenaariolle tyypillisiä. Pekka
mis maksamaan siitä. Media edustaa Pekalle
edustaa toisin sanottuna mediankuluttajan
älyllistä virikkeellisyyttä, nautintoa, laatua,
arkkityyppiä kyseisessä skenaariossa.
rentoutumista ja arjesta irrottautumista. Hän
Tässä luvussa keskitymme vain paras on kyllin
Kun olemme Pekan avulla tutustuneet vain
rakastaa painettua mediaa.
paras on kyllin hyvää -skenaarion maailmaan,
49-vuotiaan Pekan konepajayritys sijaitsee Muu-
palaamme tutkimusaineistoon. Toisessa ala-
ramen teollisuuskylässä, johon hänellä on lyhyt
luvussa esittelemme skenaariossa edustetut
automatka järven rannalla sijaitsevasta omakoti-
mediatrendit (vrt. luku 3 edellä), ja kolmannessa
talostaan. Suuri osa hänen ajastaan kuluu työn
alaluvussa jatkamme keskustelua tutkimukses-
parissa, sillä yrittäjältä eivät työt lopu kesken.
ta nousevien havaintojen avulla. Neljäs alaluku
Hän uhraa paljon aikaa yritykselleen, mutta on
kuvaa, millainen media palvelee parhaiten
valmis tasapainottamaan tilannetta itsensä ja
skenaarion tyypillistä mediankuluttajaa.
perheensä hemmottelulla sopivin väliajoin.
99
Yhtä esimerkkiä itsensä hemmottelusta edus-
muista, että hän olisi itse asiassa koskaan
taa Pekan auto, jota hän käyttää joka päivä.
vaihtanut kanavaa ja arvelee sen olevan
Pekalla on iso laadukas saksalainen työsuh-
sama, joka on ollut päällä jo autoa ostetta-
deauto, jonka hän vaihtaa uuteen 2-3 vuoden
essa. Radio soi taustalla lyhyellä työmat-
välein. Pekka nauttii siitä, että hän voi joka
kalla eikä hän kiinnitä siihen juuri huomiota.
aamu istahtaa nahkaisen ratin taakse, aistia
Hyvällä tuulella ollessaan hän tosin saattaa
uuden auton tuoksun ja talvikelillä napsauttaa
hyräillä hyvän kappaleen mukana. Välillä hän
nelivedon päälle. Auto tuo Pekan arkeen mie-
napsauttaa radion pois päältä, jos hän haluaa
lihyvän kokemuksia vastapainoksi raskaalle ja
keskittyä kolmelitraisen moottorin murinaan
vaativalle työlle. Auton ylläpidosta muodostu-
tai hänen pitää soittaa esimerkiksi työpuhelu.
via kustannuksia perheen taloudessa hän pe-
Jos Pekalta kysyttäisiin, hän kertoisi radion
rustelee itselleen myös siten, että hän pystyy
olevan hänelle melko merkityksetön media.
työnsä kautta tarjoamaan perheelleen hyvän
Hän luokittelee kuuntelemansa radiokanavan
toimeentulon, maksamaan yhteiskunnalle
kevyeksi viihteeksi ilman kovaa journalistis-
veroja ja tarjoamaan töitä lukuisille ihmisille.
ta ydintä. Hän kuuntelee radiota autossa,
Hän tuntee ansaitsevansa tämän kustannuk-
koska ei ole vielä viitsinyt selvittää, miten
siltaan melko kalliin auton.
saisi siirrettyä veljenpojan netistä lataamat
Työmatkalla Pekka kuuntelee joka aamu
samaa radiokanavaa. Pekka ei kysyttäessä
mp3-musiikkitiedostot autonsa soittimeen.
Pekka osaisi varmasti tehdä sen halutessaan,
100
sillä teknologia ei ole hänelle vierasta. Pekka
ei ole juuri työstänyt mediankulutustottumuk-
kokee, että tiedostojen siirtämistä ei ole tehty
siinsa liittyviä ajatuksiaan pidemmälle, mutta
riittävän helpoksi, jotta hän viitsisi arjen kii-
esimerkiksi tutun talouslehden lukeminen tuo
reen keskellä opetella tekemään sen.
hänelle jonkinlaista rauhaa, turvallisuutta ja
Samoin kuin hyvään autoon, Pekka on myös
valmis satsaamaan laadukkaaseen mediaan.
Hänen olisi todellisuudessa vaikea käyttää
median ostamiseen niin paljon rahaa, että
se alkaisi näkyä hänen elinkustannuksissaan
merkittävällä tavalla. Vaikka hän varaakin
mielellään pitkiä rauhallisia hetkiä syventyäkseen mediasisältöihin, rajoittavana tekijänä
hänen mediankäytössään on rahan sijaan
lopulta kuitenkin aina aika. Hän vaatii korkeaa
laatua, jota hän myös kokee saavansa median huippubrändien journalismista. Pekan
mediakulutustottumukset tuskin muuttuisivat, vaikka hänen suosimansa medioiden
huippubrändit olisivat nykyistä kalliimpia.
hallinnan tunnetta. Pekka ei oikeastaan osaa
sanoa, miksi näin on, mutta hän ajattelee sen
liittyvän jotenkin työhönsä, jossa hän kohtaa
päivittäin monenlaista epävarmuutta. Hän on
vitsaillut, että media toimii hänelle uskonnon
korvikkeena. Sen kautta hän voi ymmärtää
itseään ja paikkaansa maailmassa. Toisaalta muiden ihmisten tarinat onnistumisineen
ja epäonnistumisineen tuovat hänelle intoa,
uskoa ja lohtua - muut ovat selvinneet ja
menestyneet, joten se on täysin mahdollista
myös omalla kohdalla. Laadukas journalismi
tarjoaa Pekalle sopivia hallittavissa olevia palasia maailmankuvan rakentamiseksi ja oman
elämän pohtimiseksi.
Pekka olisi nimittäin valmis maksamaan sisäl-
Pekka kokee, että maailma hänen ympärillään
töjen laadusta ja eksklusiivisuudesta vaikka
tuottaa aivan liian paljon informaatiota aivan
enemmänkin. Yksittäisten ihmisten mielipide-
liian nopeasti. Muun muassa tästä syystä hän
kirjoitukset, blogit ja sosiaalisessa mediassa
on tietoisesti luopunut osasta aikaisemmin
leviävät tavallisten ihmisten omat tulkinnat
käyttämästään mediasta. Hän on esimerkiksi
maailmasta lähinnä ärsyttävät Pekkaa. Hän
alkanut rajoittaa netissä surffailua työaikana
arvostaa ammattimaista, objektiivista ja kor-
ja päättänyt jopa olla käyttämättä tietokonet-
keatasoista journalismia erittäin paljon.
ta työpäivän jälkeen. Pekka on myös perunut
Media edustaa Pekalle älyllistä virikkeellisyyttä, nautintoa, laatua, rentoutumista ja
arjesta irrottautumista. Toisaalta media on
voimakkaasti läsnä myös hänen työssään,
sillä johtaessaan yritystään hän on erittäin
kiinnostunut siitä, mitä esimerkiksi taloudessa tai ylipäätään Suomessa ja maailmassa
tapahtuu. Tärkeimmillään media on hänelle
kuitenkin tapa irrottautua arjesta, varata itselleen omaa aikaa, hahmottaa maailmaa ja itse
asiassa kokea turvallisuuden tunnetta. Hän
osan perheensä aikakauslehtitilauksista. Kyse
ei kuitenkaan ole täydellisestä mediasta luopumisesta vaan pikemminkin keskittymisestä
muutaman median huippubrändien tuottamaan sisältöön. Pekka kokee, että muutama
hänen suosimansa media tarjoaa hänelle loppujen lopuksi suuren osan hänen tarvitsemastaan tiedosta sopivina kokonaisuuksina siten,
että informaation paljous ei ala ahdistaa häntä.
Valitut mediat sopivat hyvin myös perheen
leppoistamisajatuksiin, joissa monimutkaista
arkea on pyritty tietoisesti yksinkertaistamaan
101
hankkiutumalla eroon niin tarpeettomista tava-
lukulaitteen. Hän on kokeillut sanomalehden
roista kuin ylimääräisistä velvoitteistakin. Näin
lukemista lukulaitteella, mutta huomannut
arkeen on onnistuttu raivaamaan enemmän
nauttivansa enemmän paperilehden lukemi-
aikaa perheen kanssa yhdessä olemiseen tai
sesta lukuhetkeen vahvasti assosioituvien po-
tekemiseen sekä ylipäätään aineettomista ja
sitiivisten mielikuvien ja paremman tunnelman
ilmaisista asioista nauttimiseen.
vuoksi. Kahvin tuoksu yhdistettynä paperin
Pekka suorastaan rakastaa paperista sanoma- ja aikakauslehtiä. Joka arkiaamu Pekan
herätyskello soi tasan 5:30. Pekan vaimo
kääntää kylkeään ja nukkuu vielä tunnin, mutta Pekka nousee ja laittaa kahvin tippumaan.
Hän lukee sanomalehden melko tarkkaan läpi
joka aamu. Aika-ajoin hän tilaa suomalaisen
sanomalehden lisäksi erinomaisena englantilaista sanomalehteä pitämäänsä Guardian
Weeklyä. Pekka on hankkinut myös sähköisen
tuttuun rapinaan - sitä yhdistelmää ei mikään
voi korvata Pekan arkiaamussa. Lukulaite ei
kuitenkaan ole jäänyt Pekalle täysin käyttämättömäksi. Hän nimittäin arvostaa sitä,
kuinka helposti hän voi ostaa ja saada heti
luettavakseen jonkin laadukkaan aikakauslehden irtonumeron. Lukulaitteessa Pekan
mielestä on kyse ennen kaikkea helposta ja
nopeasta ostamisesta. Itse sähköisen lehden
lukemiseen hän varaa aina reilusti aikaa.
hän varaakin mielellään pitkiä
“Vaikka
rauhallisia hetkiä syventyäkseen
mediasisältöihin, rajoittavana tekijänä
hänen mediankäytössään on rahan
sijaan lopulta kuitenkin aina aika.”
102
Vain paras on kyllin hyvää -skenaarion tyypillinen
mediankuluttaja on laatutietoinen ja yleensä työelämässä oleva mies tai nainen. Hänen taloudellinen
tilanteensa on sellainen, että hänellä on haluja ja
mahdollisuuksia maksaa laadukkaasta mediasta.
Hän arvostaa perinteistä journalismia ja suhtautuu
hieman skeptisesti niin kutsuttuun joukkojen viisauteen ja sosiaalisen median päälle rakennettuihin
uusiin mediapalveluihin. Sosiaalisen median ja tosiaikaverkon välityksellä leviävät tiedon palaset saattavat
jopa ahdistaa häntä. Informaatioon liittyvien ärsykkeiden määrä on noussut niin suureksi, että media,
joka pystyy suodattamaan tietotulvasta vain oleellisen, palvelee häntä parhaiten. Pitkälle digitalisoitunut
maailma lisättyine todellisuuksineen, tosiaikaverkkoineen ja älykoteineen on synnyttänyt voimakkaan
vastareaktion, jossa digitaalisuuden vastapainona
arvostetaan fyysisyyttä, analogisuutta ja käsin kosketeltavuutta. Erittäin korkealuokkainen printattu
media on luksusta, joka halutaan laittaa näyttävästi
esille myös kodeissa ja toimistoissa.
103
SKENAARION TAUSTALLA
VAIKUTTAVAT TRENDIT
Useat skenaariossa esiintyvistä kehitysku-
Tässä luvussa tarkastelemme vain paras on
voimakkaisiin ilmiöihin. Tällaisia vastareaktioi-
kyllin hyvää -skenaarion perustana olevia me-
ta herättäviä ilmiöitä ovat esimerkiksi kiireen
diatrendejä ja ilmiöitä. Mediatrendit ja ilmiöt
kulttuuri, maailman digitalisoituminen ja
sijoittuvat kahden mediankulutusta ja -sisäl-
todellisuuden medioituminen.
töjä kuvaavan akselin väliin: hidastempoisen
mediankäytön ja journalistisen suotimen.
luista ja mediatrendeistä ovat vastareaktioita
Kiireen kulttuuri näyttelee merkittävää
osaa myös tämän skenaarion rakentumises-
Kuten aikaisemmin skenaarioakseleita
sa. Edellisissä luvuissa esitellyt skenaariot
esiteltäessä on kerrottu, hidastempoisella
pyrkivät mukautumaan kiireen läpäisemään
mediankäytöllä tarkoitetaan sellaista median
arkeen, mutta tämä skenaario edustaa voima-
parissa vietettyä aikaa, joka vaatii ihmisiltä
kasta vastareaktiota lisääntyneelle kiireelle ja
aikaa ja rauhaa syventyä. Hidastempoisen
tehokkuudelle. Ihmiset haluavat median avulla
mediankäytön avainsanoja ovat rentoutumi-
luoda elämäänsä rauhallisia ja kiireettömiä
nen, arjen kiireestä ja samalla tosiaikaisuu-
oman ajan saarekkeita. Tällöin rentoutumi-
desta irrottautuminen, laatu ja nautinto. Me-
nen, rauhoittuminen ja arjesta irrottautuminen
diankäyttö on keskittynyttä, ja mediatuotteet
ovat merkittäviä mediankäytön motiiveja.
saavat mediankuluttajan täyden huomion.
Hidastempoiseen mediankäyttöön soveltuvia
olemassa olevia mediatuotteita voivat olla
esimerkiksi sanomalehti nykymuodossaan,
aikakauslehdet, kokopitkät elokuvat ja kirjat.
Medioitumisella tarkoitetaan arjen ja kokemusmaailman kasvavaa mediavälitteisyyttä
(ks. luku 4.2). Kyse on myös usein siitä,
että kuluttajat altistuvat yhä suuremmalle
informaatiomäärälle tavallisessa arjessaan.
Journalistisella suotimella (ks. luku 4.1.)
Medioituminen saa lisää liikevoimaa sosiaa-
puolestaan viitataan journalistien erittäin
lisen median suosion lisääntymisestä sekä
merkittävään rooliin mediasisältöjen luomi-
tosiaikaverkon leviävästä logiikasta. Tosiaika-
sessa. Siinä ammattijournalistit havainnoivat
verkossahan on kyse ennen kaikkea erittäin
ja tarkkailevat maailmaa, tekevät analyyseja,
nopeasta tiedon logistiikasta. On mahdollis-
luovat tulkintoja ja suodattavat oleellisen
ta, että medioitumista ei koeta pelkästään
epäoleellisesta. Journalistien tehtävä on
positiiviseksi ilmiöksi. Saattaa olla, että
toimia työnsä kautta eräänlaisina suodattimi-
informaation suuri määrä ja jatkuva läsnäolo
na, jotka auttavat asiakkaitaan hallitsemaan
alkaa ahdistaa. Tällöin on mahdollista, että
maailmassa joka hetki syntyvää informaatio-
osa mediakuluttajista haluaa erottaa median
paljoutta. Journalistiseen suotimeen liittyvä
ja muun elämän toisistaan samalla tavoin kuin
tuote on kuluttajan näkökulmasta tavallisesti
esimerkiksi useat ihmiset pyrkivät erottamaan
helppo avaimet käteen -ratkaisu: laadukas ja
toisistaan työ- ja vapaa-ajan. Osa ihmisistä
syvällinen kokonaisuus, jonka luomiseen ei
havaitsee medioitumisen erityisesti sähköisen
itse tarvitse kuluttaa energiaa.
median ympäröidessä heidät omassa arjes-
104
paras on kyllin hyvää -skenaariossa
“Vain
multitaskingin eli monitekemisen
rinnalle syntyy vastakkainen trendi,
joka nimetään termillä unitasking.”
saan. Eräät haastattelemamme mediakulut-
seuraamista. Luopumisen kulttuuri saattaa
tajat kertovat, etteivät enää työpäivän jälkeen
tarkoittaa myös luopumista päivittäisen uutis-
halua avata tietokonetta, koska ovat juuri
median seuraamisesta ja sen sijaan keskitty-
istuneet kahdeksan tuntia ruudun ääressä.
mistä kaikessa rauhassa syvällistä sisältöä ja
Vain paras on kyllin hyvää -skenaariossa osa
kiireettömiä elämyksiä tarjoaviin sisältöihin.
kuluttajista soveltaa yksinkertaistamista ja
Vain paras on kyllin hyvää -skenaariossa
luopumisen kulttuuria (ks. luku 3.1.) omaan
multitaskingin eli monitekemisen rinnalle syntyy
median käyttöönsä. Tällöin yksilöt pyrkivät
vastakkainen trendi, joka nimetään termillä uni-
tietoisesti eroon turhasta medialle altistumi-
tasking. Termillä viitataan yhden asian kunnolla
sesta. Tämä saattaa tarkoittaa sosiaalisen
tekemiseen. Toisin sanoen median päällekkäis-
median käytön rajoittamista, turhien lehti-
käytön sijaan yhä useampi ihminen alkaa suo-
tilausten karsimista, laajoille kohderyhmille
sia yhteen mediaan keskittymistä. Uusi ilmiö on
tarkoitettujen tv-kanavien katselun vähentä-
itse asiassa elämäntyyleihin liittyvä näkökulma
mistä ja median seuraamisen keskittämistä
luopumisen kulttuuriin, downshiftingin (ks.
muutamiin omaan elämää tukeviin huippu-
luku 3.1.), slow-liikkeen, LOHAS-ideologian ja
medioihin. Medioihin käytettävää rahamäärää
degrowth-ajattelun rinnalla.
saatetaan jopa lisätä, jotta saadaan tilattua
omaa elämää parhaiten tukevat mediapalvelut ja pystytään välttämään “turhaa” median
Vain paras on kyllin hyvää -skenaariossa
erityisesti mediasisältöjen tuottajien ja kulut-
105
Painetut tuotteet ja tietoturva
Painettujen tuotteiden nostetta saattaa tulevaisuudessa lisätä myös huoli tietotur vasta ja yksityisyydestä. Anonymiteetin ar vostus yhteiskunnassa saattaa nousta, jos yhä useammat palvelut vaativat
tunnistautumista ja keräävät dataa yksilön käyttäytymisestä. Esineiden internetistä (engl. internet of
things) ennustetaan tulevan arkipäivää lähitulevaisuudessa. Esimerkiksi sähköverkko toimii vuorovaikutuksessa kodinkoneiden kanssa ja ajastaa eri laitteiden toimintaa verkon kapasiteetin optimoimiseksi. Jääkaappi saattaa tulevaisuudessa tunnistaa kaupasta ostetut tuotteet ja varoittaa ajoissa, kun
maidon viimeinen käyttöpäivä lähestyy. Vaikka älyjääkaappi yhdessä älykkäiden pakkausten kanssa
palveleekin kuluttajaa esimerkiksi antamalla viikoittaisia raportteja kotitalouden proteiinin, hiilihydraatin, rasvojen ja erilaisten vitamiinien sekä hivenaineiden saannista, se saattaa herättää myös kysymyksiä siitä, miten muuten kerättyä informaatiota hyödynnetään. Jo nyt erilaisten palveluiden käyttäjäehdot ovat muuttuneet niin monimutkaisiksi, etteivät kuluttajat tosiasiallisesti usein perehdy niihin ennen
uusien palveluiden käyttöön ottoa.
Painettu media säilyy todennäköisesti myös tulevaisuudessa miellyttävän anony yminä. Kukaan ei kerää tietoa siitä, mitä artikkeleja kuluttaja preferoi, kuinka kauan aikaa hän viettää artikkelien parissa ja
millaiseen mainontaan hän reagoi. Printtimediasta saattaa tulla viimeisiä anonymiteettiä kunnioittavia
informaatioon liittyviä palveluita.
toisistaan. Median kuluttajat omaksuvat
MILLAISET TEKIJÄT TUKEVAT
SKENAARION OLEMASSAOLOA?
mieluusti maksajan ja rahoittajan roolin vasti-
Vain paras on kyllin hyvää -skenaario ammen-
neeksi korkealaatuisesta sisällöstä. Ihmisten
taa mediankulutuksen perinteistä enemmän
halukkuus osallistua median tekemiseen jää
kuin tämän tutkimuksen muut tulevaisuusske-
huomattavasti alhaisemmalle tasolle, kuin
naariot. Skenaariokuvauksessa esiin nostetut
mitä 2000-luvun alun visiot ovat ennustaneet.
piirteet eivät ole erityisen futuristisia tai keski-
Mediankuluttajien omat aloitteet ja sisällön-
vertomediankuluttajalle vieraita. Tulevaisuuteen
tuotanto rajoittuvat hajanaisiin ja nopeisiin
sijoitettuna tämä skenaario on kuitenkin paitsi
mielipiteen ilmaisuihin. Tässä skenaariossa
kiinni juurissaan, myös vastareaktioiden synnyt-
ihmiset toimivat aktiivisesti myös sosiaalises-
tämä. Vain paras on kyllin hyvää -skenaario ei
sa mediassa, mutta se liittyy heidän arjes-
tavoittele kiireen kulttuurin ja sähköistyvän elä-
saan erityisesti omien sosiaalisten verkos-
mäntavan mukailua, vaan esittää niille vaihtoeh-
tojen hoitamiseen ja sosiaalisen pääoman
don. Tutkimustuloksemme osoittavat, ettei tämä
luomiseen omassa ihmissuhteiden verkossa.
vaihtoehto myöskään jää vaille kannatusta. Täs-
Toisin sanoen sosiaalinen media ja korkea-
sä luvussa tiivistämme olennaisimmat tutkimus-
tasoinen journalismi ovat selkeästi eriytyneet
tulokset kolmeen teesiin: paperisen käyttöliitty-
omiksi maailmoikseen.
män säilyvään suosioon, laadun arvostukseen
tajien roolit ovat voimakkaasti eriytyneitä
ja mediapaaston esiin nousemiseen.
106
Paperinen käyttöliittymä säilyttää
suosionsa
Maailman digitalisoituessa käsinkosketeltavien
asioiden, kuten esimerkiksi paperille painetun
median, arvostus voimistuu. 47 % tutkimukseemme vastanneista kertoo, että he ovat
maailman sähköistyessä alkaneet arvostaa
erityisesti fyysisiä, käsin kosketeltavia asioita,
kuten kirjoja ja painettuja lehtiä. Mielenkiintoinen havainto on se, että käsin kosketeltavien
asioiden arvostus on nousussa erityisesti nuorempien ikäluokkien keskuudessa. 15-29-vuotiaista 53 % kertoo alkaneensa arvostaa fyysisiä
asioita maailman sähköistyessä. Vastaavat
osuudet 30-39-vuotiaiden ja 40-50-vuotiaiden
keskuudessa ovat 46 % ja 39 %. Kyseinen ilmiö
johtuu todennäköisesti siitä, että nuoret ovat
voimallisemmin kietoutuneita digitaaliseen maailmaan, jolloin myös vastareaktio sähköisyyteen
korostuu enemmän juuri nuorten ikäpolvien
keskuudessa.
Tutkimuksemme on tuottanut myös paljon todisteita siitä, että paperinen, hidastempoiseen
mediankäyttöön hyvin soveltuva käyttöliittymä saa paljon kannatusta median kuluttajien
keskuudessa. Kyse ei ole pelkästään siitä, että
ainoastaan vanhemmat sukupolvet preferoisivat
voimakkaasti paperista mediaa. Kansallisesti
edustavan kyselyaineistomme 40-50-vuotiaista
58 % kertoo pitävänsä sanomalehdistä, ja
käytännössä osuudet ovat täysin samat 3039-vuotiaiden (57 %) ja 15-29-vuotiaiden (59
%) keskuudessa. Paperinen käyttöliittymä saa
tukea myös pyydettäessä ihmisiä kuvailemaan
heidän unelmiensa mediaa. Varsin usein painetulla lehdellä on siinä keskeinen rooli:
”Ehdottomasti paperinen, ei sähköinen. Sopivan kokoinen, jotta se olisi helppo ottaa mu-
kaan. Visuaalisesti tyylikäs. Käsittelisi minua
kiinnostavia aiheita laajasti taustoitettuna; en
jaksa lukea esim. muotilehdestä juttuja, jotka
saan helposti selville netistä itsekin. Haluan
oppia uutta mediaa ’ kuluttaessani’.” (Nainen,
28 vuotta)
”Ns. perinteinen media iskee itselleni. Haluan
edelleen Hesarin pöydälle painettuna ja aikakauslehdet myös samaan läjään. Pakotettu
siirtyminen sähköisiin laitteisiin varmaan
lopettaisi mun lukuharrastukset täysin. Ja kun
kyssäreissä oli puhetta yhden tai aihepiirin
artikkelien kokoamisessa yhteenvetoon niin
kuolisin kun lukisin saman tekijän tekstiä
tuntitolkulla.” (Mies, 23 vuotta)
”Pidän eniten painettuina ilmestyvistä lehdistä, jotka sisältävät hyvin kirjoitettuja ja
asiapitoisia artikkeleita. Aiheiden ei silti tarvitse rajoittua kotimaa, ulkomaat ja urheilu
-aihepiireihin.” (Nainen, 19 vuotta)
”Minua erityisesti kiinnostavista aiheista olisi
syväluotaavampia ja muista uutisista tiivistetympiä juttuja. Mainoksia olisi vain vähän,
ja mainoksissa ja kannessa enemmän jotain
muuta kuin hammastahnahymyilevän naisen
naama. Kulttuuriartikkelit käsittelisivät
tasapuolisemmin muunkin kuin angloamerikkalaisen maailman ilmiöitä. Herkullisia
ja mielenkiintoisia ruokaohjeita. Median
muoto voisi olla vaikka kerran viikossa- parissa ilmestyvä aikakauslehti ja sitä täydentävä
nettisivu, jolta voisi lukea halutessaan lisää..”
(Nainen, 28 vuotta)
”Paperinen paikallinen sanomalehti tai
verkkolehti, jonka aiheet vastaisivat kiinnostuksiani. Itse valittavat ja mahdollisimmat
tarkasti rajattavat osiot (ulkomaat, kotimaa,
107
kulttuuri, viihde, politiikka jne) kuulostaa
hienolta ajatukselta, varsinkin jos sen pystyy
toteuttamaan paperisena sanomalehtenä.”
(Mies, 24 vuotta)
Laatu hinnan edellä
Vain paras on kyllin hyvää -skenaarion tärkeä
ominaispiirre on vaatimus erittäin korkeasta toimituksellisesta laadusta. Median ammattilaisilla
on keskeinen rooli mediasisältöjen luomisessa.
Ammattijournalistit havainnoivat ja tarkkailevat
maailmaa, tekevät analyyseja ja luovat nautittavia korkealaatuisia mediatuotteita havaintojensa, analyysinsa ja näkemystensä pohjalta.
ne jutut joita toivoisi myös kotimaisiin medioihin.” (Mies, 32 vuotta)
”Ei mitään uusia kikkailuja. Tabloidijournalismin sijaan huolella tehtyjä, ammattitoimittajan kirjoittamia artikkeleita.” (Nainen,
35 vuotta)
Medioitumisesta mediapaastoon
Aavistelimme edellä, että medioituminen
saattaa aiheuttaa vastareaktioita mediakuluttajien keskuudessa. Medioituminen näyttää
olevan voimakas ilmiö ihmisten keskuudessa.
Esimerkiksi joka toinen tutkimistamme ihmisistä
kertoi seuraavansa päivän aikana reaaliaikaista
Usein kuulee puhuttavan, että nuoret ja nuoret
uutisvirtaa. Se, että medioituminen olisi ikään
aikuiset laittavat ilmaisuuden korkean laadun
kuin edennyt liian pitkälle ja ihmiset hukkuisivat
edelle. Näin syntyy kuva siitä, että käsillä oleva
lisääntyvään informaatioon ei tutkimustulos-
skenaario ammentaa liikevoimaa erityisesti
temme näkökulmasta kuitenkaan näytä kovin
demografisesta kehityksestä eli ikääntyvien
vahvalta argumentilta. Vain joka viides (21 %)
ihmisten määrän suhteellisesta lisääntymises-
tutkituista kertoo, että informaatiotulva ahdis-
tä. Tutkimustuloksemme hylkäävät kuitenkin
taa. 28 % vastaajista kertoo että he käyttävät
ajatuksen siitä, että nuoret sukupolvet eivät olisi
liikaa internetiä. Mielenkiintoinen havainto on
kiinnostuneita korkeasta laadusta tai että he
kuitenkin se, että esimerkiksi kokemus liialli-
eivät olisi valmiita maksamaan siitä. Itse asiassa
sesta internetin käytöstä vaihtelee voimakkaasti
suurempi osuus 15-29 vuotiaista (62 %) kuin
ikäluokittain. 15-29-vuotiaista 36 % kokee
40-50-vuotiaista (50 %) kertoo maksavansa
käyttävänsä liikaa nettiä. Vastaava osuus 40-
mielellään laadusta. Korkea laatu korostuu voi-
50-vuotiaiden keskuudessa on vain 17 %.
makkaasti myös median kuluttajien dialogissa
heidän kertoessaan unelmiensa mediasta:
”Ammattitaidolla paneuduttu ja hyvin taustoitettua. Sisältönä ajankohtaista elämänmenoa, historiaa, erikoisia elämänkohtaloita,
valokuvausta ja luontoa.” (Nainen, 44 vuotta)
”The Economistin sisältö ja mediapaletti on
jo aika lähellä, vielä jos kieli olisi suomi ja
mukana olisi myös kattavasti kotimaan asioita
käsitteleviä uutisia. Kattava arkisto ja tekstit
ääneen luettuina podcasteina ovat teknisesti
”En halua yhtään enempää mitään medioita!
Nyt on jo ihan tarpeeksi, kun on netti, radio,
tv, lehdet, kännykkä etc. Kaipaan ainoastaan
sitä, kun ei ole minkään median tavoitettavissa!” (40-vuotias nainen kysyttäessä hänen
unelmien mediasta)
108
MILLAINEN MEDIA PÄRJÄÄ TÄSSÄ
SKENAARIOSSA?
tulle medialle. Tämän skenaarion tapauksessa
Mitä vain paras on kyllin hyvää -skenaarion
ammentavat journalismin pitkästä perinteestä.
edustama maailmankuva tarkoittaa media-
Kuten edellisissä luvuissa, myös tässä esitte-
alalle? Alla olevaan taulukkoon on tiivistetty
lemme skenaarion edustamaan maailmanku-
skenaarion tärkeimmät ominaispiirteet ja
vaan optimaalisesti sopivan mediatuotteen:
niiden asettamat vaatimukset medialle sekä
Kulinaristin Lontoo -matkaoppaan.
ratkaisumalleissa sinällään ei ole uutta, sillä ne
tiivistetty olennaisimmat ratkaisumallit paine-
Millaisia ominaisuuksia
medialta vaaditaan?
Ratkaisumalleja painetulle
medialle
Syvällinen ja asiantunteva
Ammattijournalistien toimittama laatujulkaisu:
Voimakkaan brändikuvan omaava
painotuote, jota tekevät alansa huiput laadusta
Paperia käyttöliittymänä hyödyntävä
Laadukas
tinkimättä.
Luksusprinttituote: painotuote, joka on paitsi
sisällöllisesti kiinnostava, myös esteettisesti
omaa luokkaansa. Keräilykappale, jonka arvo
kasvaa ajan myötä.
Vain paras on kyllin hyvää -skenaarion Lontoon-matkaopas: Kulinaristin Lontoo
Vain paras on kyllin hyvää -skenaariossa Lontoon-matkaopas on laadukas painotuote.
Matkaopas on aikansa luksusprintti: kauniille paperille painettu koristeellinen kirja kauniilla
värikuvilla kuvitettuna. Matkaoppaan voi ottaa matkalle mukaan, mutta kiireen kulttuuria
pakenevalle se palvelee myös kotona kirjahyllyssä eskapististen hetkien lukunautintona.
Kulinaristin Lontoo -opas sisältää alansa huippuasiantuntijoiden esseitä Lontoon
ruokakulttuurista, valmiita reittisuosituksia kaupungin ravintolamaailmaan ja sisäpiiritietoa
pöytävarausten tekemisestä. Kulinaristin Lontoo -opas on häpeilemättömän elitistinen ja
brändinsä lippulaivatuote.
109
lukulaite mahdollistaa
“Sähköinen
ennen kaikkea ajan hermolla
-skenaarion mukaisen
mediankulutuksen, jossa mediankäyttö on nopeatemposta ja
mediasisällöt reaaliaikaisia.”
8
110
111
SISÄLTÖ RATKAISEE -SKENAARIO
Sisältö ratkaisee -skenaariossa yhdistyy hidastempoinen mediankäyttö sosiaaliseen suotimeen.
Tämä tarkoittaa sitä, että mediankuluttajat etsivät
sisältöjä, joiden luomisesta ovat vastanneet kunkin teeman parhaat asiantuntijat. Parhaat asiantuntijat eivät välttämättä ole ammattijournalisteja
vaan esimerkiksi tutkijoita, asiantuntijoita, muita
kuluttajia tai jonkin asian intohimoisia harrastajia.
Asiantuntijuus ja intohimoinen asenne paikkaavat
puutteita, joita joskus syntyy sisällön kieliasussa tai
tekemisen teknisessä laadussa. Nimensä mukaisesti skenaarion maailmassa sisältö ratkaisee. Parhaan
sisällön pariin päädytään usein ystävien, tuttujen
tai asiantuntijoiden suositusten kautta. Sosiaaliset
verkostot ovat osittain korvanneet perinteiset mediatalot laatujärjestelminä, jotka ohjaavat kuluttajat
parhaimman sisällön pariin.
8
112
SISÄLTÖ RATKAISEE -SKENAARIO
-skenaarion. Aluksi tutustumme skenaarion
TYYPILLINEN MEDIANKULUTTAJA:
LAURA
tyypilliseen mediankuluttajaan, Lauraan. Kuten
Laura edustaa sisältö ratkaisee -skenaa-
edellisten skenaarioiden ”päähenkilöt”, myös
rion ty ypillistä mediankuluttajaa. Laura on
Laura on fiktiivinen hahmo. Seuraavassa alalu-
30-vuotias vaatesuunnittelija Vantaalta. Hän
vussa esiteltävät Lauran elämä ja mediankäyt-
työskentelee osapäiväisesti oman vaatemal-
tötottumukset käsittävät sellaisia ominaisuuk-
listonsa parissa ja osan ajasta vaatekaupas-
sia ja mediankulutuksen rooleja, jotka ovat
sa my yjänä. Hän on suunnitellut, valmistut-
sisältö ratkaisee -skenaariolle tyypillisiä.
tanut ja markkinoinut mallistoaan jo viiden
Tässä luvussa esittelemme sisältö ratkaisee
Kun olemme Lauran avulla tutustuneet sisältö
ratkaisee -skenaarion mediamaisemaan,
palaamme tutkimusaineistoon. Toisessa alaluvussa esittelemme skenaariossa edustetut
mediatrendit (vrt. luku 3 edellä), ja kolmannessa alaluvussa jatkamme keskustelua tutkimuksesta nousevien havaintojen avulla. Neljäs alaluku kuvaa, millainen media palvelee parhaiten
skenaarion tyypillistä mediankuluttajaa.
vuoden ajan. Pari vuotta sitten hän perusti
verkkokaupan mallistonsa my yntiä ja markkinointia var ten. Laura on ottanut kaupan
valikoimiin myös ystäviensä mallistoja sekä
ulkomailta tilattuja vintage-vaatteita. Laura
haaveilee kokopäiväisestä työskentelystä
oman vaatemallistonsa parissa. Toistaiseksi
verkkokaupasta saadut tulot eivät kuitenkaan riitä takaamaan taloudellista toimeentuloa, eikä Laura ole voinut lopettaa osa-
113
aikatyötään vaatekaupassa. Haaveestaan
silloin ollut taloudellisesti mahdollista, päätyi
hän ei silti aio luopua, vaikka taloudellinen
Laura lainaamaan digijärjestelmäkameraa ja
menestys onkin jäänyt vielä vaatimattomaksi.
järjestämään malliston kuvaukset itse yhdessä
Laura seuraa mediaa omiin kiinnostuksen
kohteisiinsa liittyen. Häntä kiinnostaa erityisesti muoti ja pukeutuminen. Lisäksi Lauran
sydäntä lähellä ovat kulttuuri, taiteet sekä
erilaiset marginaalisemmat elämäntyylit.
Yleisesti ottaen hän on kiinnostunut kaikesta
avuliaitten ystävien kanssa. Puutteet omissa
teknisissä taidoissa hän onnistui paikkaamaan
vahvalla näkemyksellä ja kuvausidealla. Kuvat
onnistuivat yli odotusten, palvelivat hienosti
tarkoitustaan ja huomaamattaan Laura oli
hurahtanut valokuvaukseen.
uudesta, jolla on jonkinlainen, joskus löyhä-
Nyt Lauran postiluukusta kolahtaa kerran
kin yhteys hänen elämäänsä ja kiinnostuksen
kuukaudessa valokuvausaiheinen aikakaus-
kohteisiinsa. Uusia kiinnostavia teemoja tulee
lehti, joka kuuluu paikallisen kameraseuran
vastaan myös osa-aikaisen yrittäjän arjessa.
jäsenyyteen. Laura lukee vielä lehden kan-
Esimerkiksi valokuvauksen pariin Laura ajautui
nesta kanteen, mutta on huomannut, että sen
verkkokauppansa rakentamisen myötä. Aluksi
sisältö on alkanut tuntua siltä, kuin se olisi
kyse on oli varsin käytännöllisestä ongelmas-
kirjoitettu lähinnä aloittelijoita tai harrastelijoita
ta - tarpeesta esitellä tuotteet ja tuoteideat
varten. Laura arvioi tunteen johtuvan siitä, että
sekä välittää malliston henki valokuvien avulla.
hänen valokuvaukseen liittyvät taitonsa ovat
Koska ammattikuvaajan palkkaaminen ei juuri
kehittyneet hyvin nopeasti. Koska Lauralla on
114
tapana suhtautua asioihin erittäin intohimoi-
Suomalaiset trendilehdet on Lauran mielestä
sesti, on hän nopeasti perehtynyt kiinnosta-
suunnattu ennen kaikkea muodin harraste-
viksi kokemiinsa asioihin hyvin perusteellisesti
lijoille, ei intohimoisille harrastajille tai suun-
ja syvällisesti. Esimerkiksi valokuvauksesta
nittelijoille. Laura kokee, että suomalaisesta
kiinnostuttuaan hän pyrki selvittämään kaiken
tarjonnasta ei löydy todellisia muotilehtiä, vaan
valokuvauksen tekniikasta sekä hahmot-
pikemminkin elämäntyyleihin ja ihmissuhteisiin
tamaan kattavasti myös sitä, miten ala on
keskittyviä naistenlehtijulkaisuja. Hauskojahan
kehittynyt viime vuosikymmeninä. Hän tuntee
lehdet ovat, mutta eivät ne useinkaan vastaa
olevansa sosiaalisen median ja verkkoyhteisö-
Lauran muotiin liittyviin mediasisältötarpeisiin
jen kautta erittäin hyvin perillä siitä, mitä uutta
ja odotuksiin. Poikkeuksen muodostaa kuiten-
alalla tapahtuu. Esimerkiksi ensimmäinen
kin eräs lehti, jossa hänen vanha opiskeluka-
lomografiaa käsittelevä artikkeli ilmestyi kame-
verinsa työskentelee freelance-toimittajana.
ralehdessä silloin, kun hän oli kuvannut netistä
Tarkkaan ottaen Laura ei seuraa kyseistä leh-
tilaamallaan halvalla muovilinssisellä kameralla
teä, vaan lehden nettisivuilla olevan kaverinsa
jo reilun vuoden ajan. Parhaat kuvaamiseen
blogia, jota muotitoimittajaystävä kirjoittaa
liittyvät ideansa Laura saa muutamasta Flickr-
asiantuntevasti ja näkemyksellisesti.
nettiyhteisön muotikuvaukseen erikoistuneesta
yhteisöstä, jotka vastaavat valokuvauksen alalla suoraan hänen muotikuvaukseen liittyviin
kiinnostuksen kohteisiinsa.
Laura pitää myös omaa muotiblogiaan, mikä
tukee toisaalta hänen elämäntyyliään, mutta
myös hänen omaan yritykseensä liittyviä
tavoitteita ja pyrkimyksiä. Omassa blogissaan
Postiluukusta kolahtelee säännöllisesti kame-
hän pyrkii edistämään omien näkemystensä
ralehden lisäksi myös paikallinen ilmaisjakelu-
mukaista muotijournalismia todettuaan, että
lehti, Laura selailee hajamielisesti paremman
vastaavanlaista suomenkielistä sisältöä ei juuri
lukemisen puutteessa syödessään aamu- tai
ole olemassa. Bloginsa kautta hän on tutus-
iltapalaa keittiön pöydän ääressä. Ilmaisjake-
tunut moniin uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin,
lulehden selailusta on tullut hänelle mieleinen
joita kaikkia yhdistää yhteinen kiinnostus muo-
rutiini, vaikka hän ei sitä ole oikeastaan edes
tia ja suunnittelua kohtaan. Laura ei ole kovin
tiedostanut tai tarkemmin pohtinut.
innostunut jatkuvasti laajenevasta muotiblogi-
Laura seuraa muotia etupäässä ulkomaisista aikakauslehdistä, aiheisiin erikoistuneista
blogeista sekä tarkkaan valittujen henkilöiden
kautta Twitteristä. Hänellä on kaveripiirissään
ystäviä, jotka ovat myös kiinnostuneita muotiin
liittyvistä teemoista. Ystäväpiirinsä kesken Lauralla on tapana kierrättää ulkomailta ostettuja
tai tilattuja muotilehtiä. Näin he voivat suositella
kentän tarjonnasta. Blogeissa ei toki sinänsä
ole mitään vikaa, mutta Laura muotimedioilta
muutakin kuin tuote-esittelyjä ja omien asukokonaisuusideoiden raportointia - Laura kaipaa
muotikuvien lisäksi muotijournalismilta ammattimaisia analyyseja, syvällistä perehtymistä ja
ajankohtaisten ilmiöiden oivaltavaa käsittelyä
myös tekstin muodossa.
hyviä artikkeleita tai muotijuttuja toisilleen sekä
Televisiolla ei ole osuutta Lauran mediankäyt-
samalla myös toimia ekologisesti ja säästeliäästi.
tötottumuksiin: Laura ei omista televisiota.
115
Lauran pitkäaikainen miesystävänsä vei tele-
nettiyhteisöön. Tavallisesti Laura katsoo ystä-
vision mukanaan muuttaessaan pois hänen
väpiirinsä tai sosiaalisen verkostonsa suositte-
luotaan. Television puute ei ole haitannut
lemia elokuvia ja sarjoja.
Lauraa lainkaan, sillä silloin harvoin, kun hän
katselee tv-ohjelmia, hän katselee niitä lähinnä
kavereidensa luona tai netistä. Silloin tällöin
Lauran ystäväpiiri kokoontuu katsomaan jotakin yhdessä valittua uutuussarjaa useamman
tunnin jaksoissa. Joskus he saattavat taas
katsoa useamman elokuvan tai dokumentin
yhdellä kertaa joltakin kiinnostavalta ohjaajalta. Omalla koneellaan istuessaan Lauralla ei
ole vaikeuksia löytää kiinnostavia uutuussarjoja verkosta hänen niin halutessaan, parhaat
vinkit sarjojen löytämiseen ja streamaamiseen
hän on saanut ex-mieheltään, joka kuuluu
ulkomaisia elokuvia suomeksi tekstittävään
Sen sijaan, että Laura seuraisi pintapuolisesti
mediaa koko ajan, varaa hän itselleen aikaa
keskittyä ja syventyä kiinnostaviin mediasisältöihin. Laura ei ymmärrä ihmisiä, jotka jatkuvasti altistavat itsensä informaatiotulvalle, vaan
pyrkii välillä pikemminkin rauhoittamaan aikaa
kokonaiskuvan hahmottamiselle ja syvällisille
informaation rautaisannoksille. Laura on muutenkin pyrkinyt järjestämään oman elämänsä
siten, että jokaiselle asialle on oma paikkansa
ja oma aikansa. Silloin kun hän tekee jotakin,
hän nauttii siitä, että saa täysin antautua yhdelle asialle kerrallaan.
Sisältö ratkaisee -skenaariolle tyypillinen mediankuluttaja on laatutietoinen ja kriittinen nuori nainen tai
mies. Mediankuluttajan mediankäytössä yhdistyvät
halu rauhoittua ja irrottautua median parissa ja itseä
kiinnostavan median vaatimus. Mediankuluttajan
tarpeita palvelevat parhaiten hänen omiin kiinnostuksen kohteisiinsa liittyvät sisällöt, jotka ovat usein niin
erikoistuneita, että niitä eivät tuota ammattitoimittajat
vaan alansa intohimoiset harrastajat. Mediankuluttaja ei tee eroa journalistisen ja itse tuotetun sisällön
välillä; hän erottelee mediasisällöt niihin, jotka kiinnostavat häntä ja niihin, jotka eivät kiinnosta häntä.
116
SKENAARION TAUSTALLA
VAIKUTTAVAT TRENDIT
ja asiantuntijuuden aihepiirit voivat vaihdella
Tässä luvussa tarkastelemme sisältö ratkaisee
että asiantuntijoilla on aikaa, halua, keinoja
-skenaarion perustana olevia mediatrendejä ja
ja taitoja tuottaa korkeatasoista informaatiota
ilmiöitä. Skenaariossa yhdistyvät hidastempoi-
itse omasta erityisalastaan.
nen mediankäyttö ja sosiaalinen suodin.
kansantaloudesta kutomiseen. Oleellista on,
Skenaariossa nk. pro-am-kulttuuri (sanois-
Hidastempoinen mediankäyttö (ks. 4.2.) on
ta pro ja amateurs) kukoistaa. Pro-ameilla
rauhallista ja keskittynyttä. Hidastempoisessa
viitataan ammattimaisiin harrastelijoihin,
mediankäytössä tärkeitä käyttömotiiveja ovat
jotka tuottavat sisällöllisesti ammattimaisia
mm. rentoutuminen, arjesta irrottautuminen
mediasisältöjä ilman suurta taloudellista kun-
ja nautinnon hakeminen. Hidastempoisuuden
nianhimoa. Toki saattaa olla, että tavoitteena
vastakohta on nopeatempoisuus, jonka ydin
on rahan ansaitseminen esimerkiksi pienien
muodostuu reaaliaikaisuudesta, ajan tasalla
mikromaksujen tai jopa lahjoitusten kautta
pysymisestä sekä mediankäytön pirstoutumi-
tai pyrkimys edetä kohti taloudellisen hyödyn
sesta pieniksi kerta-annoksiksi.
saamista tulevaisuudessa itsetuotetuilla
Sisältö ratkaisee -skenaariossa hidastempoinen mediankäyttö yhdistyy sosiaaliseen
suotimeen (ks 4.1.1). Sosiaalinen suodin
muodostuu median käyttäjän omasta sosiaalisesta verkostosta, jonka läpi tihkuu verkoston suodattamaa informaatiota ympäröivästä
maailmasta ja kiinnostavista mediasisällöistä.
Skenaariossa on tärkeää ihmisten väliset
sisällöillä. Ensisijaisina motiiveina toiminnassa
ovat kuitenkin sellaiset asiat kuten itsensä
toteuttaminen, intohimo aihetta kohtaan, oppiminen, arvostuksen saaminen viiteryhmältä
sekä oman identiteetin tukeminen. Usein
pro-amit ovat erikoistuneet yhteen tai muutamaan aihepiiriin ja heidän tietonsa kyseisistä
aiheista ovat erittäin syvälliset.
sosiaaliset verkostot, niissä leviävä informaa-
Jos sisältö ratkaisee -skenaariossa pro-amien
tio sekä suosittelu. Suosittelu voi tapahtua
itsensä tuottama sisältö on tärkeää, niin tärke-
kasvokkain, mutta yhä useammat sähköiset
ää on myös toinen mediaan liittyvän aktiivi-
palvelut ovat integroineet suosittelumekanis-
suuden muoto eli median kuratointi. Media-
mit osaksi toimintoja.
kuraattorit ovat käytännössä järjestelmällisiä
Sisältö ratkaisee -skenaariossa oleellista
on asiantuntija-asemassa olevien ihmisten aktiivisuus sekä itse tuotettu sisältö. Asiantuntija-asema tarkoittaa erilaisille
ihmisille eri asioita. Asiantuntija voi olla
vaikkapa jonkin tieteenalan tutkija tai arvos-
suosittelijoita ja mediasisältöjen jakajia.
Kuratointi on kiinnostuksen kohteiden mukaista mediasisältöjen valikointia mediavirran
tarjonnasta ja niiden tarjoamista kiinnostuneille ihmisille. Tämä tapahtuu yleensä sosiaalisen
median kautta ja perinteiset mediat ohittaen.
tettu ammattilainen. Hän voi kuitenkin yhtä
Teknologian kehittyminen näyttelee merkit-
hyvin olla asialleen omistautunut kuluttaja tai
tävää roolia sisältö ratkaisee -skenaarion to-
jonkin elämäntyylin edustaja. Asiantuntijuus
teutumisessa. Helppokäyttöinen teknologia
määräytyy skenaariossa tilannekohtaisesti
(ks. myös 3.1.1) on tuonut monet aikaisemmin
117
vahvasti ammattiosaamisen piiriin kuuluneet
tempoista mediakäyttöä tukee havainto siitä,
ja siten tavallisten kuluttajien ulottumissa
että maailman digitalisoituessa käsinkoske-
olleet taidot lähes kaikkien omaksuttaviksi
teltavien asioiden, kuten vaikkapa paperille
ja hallittaviksi. Mikä on aikaisemmin ollut
painetun median, arvostus voimistuu. 47 %
erikoistuneiden ammattilaisten työtä, kuten
tutkimukseemme vastanneista kertoo, että he
vaikkapa verkkopalveluiden koodaus tai vide-
ovat maailman sähköistyessä alkaneet arvos-
on tai kuvien käsittely, on helppokäyttöisen
taa erityisesti fyysisiä, käsin kosketeltavia asi-
teknologian avulla tuotu kaikkien ulottuville.
oita. Hidastempoiseen mediankäyttöön hyvin
On mahdollista, että median tuottamiseen
soveltuva paperinen käyttöliittymä saa paljon
liittyvän teknologian helppokäyttöisyys
kannatusta median kuluttajien keskuudessa.
vahvistaa kulttuuria, jossa yhä useammat ryhtyvät itse asiassa tuottamaan omaa mediaa.
Sosiaalisessa mediassa läsnä olevat erilaiset
yhteisöt kuten vaikkapa tanssikoulut ja urheiluseurat ovat todellakin jo itse alkaneet toimia
medioiden tavoin.
Sosiaalista mediaa käyttää kolme neljästä (75 %)
tutkimukseemme vastanneesta mediankuluttajasta. Sosiaalisen median käyttäjistä
noin puolet tunnistaa omassa mediakulutuksessaan nk. sosiaalisen suotimen roolin.
Sosiaalisen median käyttäjistä 45 % lukee
usein ystävien suosittelemia mediasisältöjä.
MILLAISET TEKIJÄT TUKEVAT
SKENAARION OLEMASSAOLOA?
Ilmiön olemassaoloa tukevat myös seuraa-
Sisältö ratkaisee -skenaario rakentuu hidas-
tietoa ystäväpiirilleen, 32 % viettää suurim-
tempoisen mediankäytön ja sosiaalisen suoti-
man osan internetissä kuluttamastaan ajasta
men luoman perustuksen päälle. Kummankin
sosiaalisen median parissa ja 20 % saa kuulla
trendin toteutumisen tueksi on löydettävissä
uutiset sosiaalisen median kautta.
tukea tutkimusaineistostamme. Olemme
käsitelleet hidastempoiseen mediakäyttöön
liittyviä tuloksia vain paras on kyllin hyvää
-skenaarion yhteydessä (luku 7.3) ja sosiaalisen suotimen olemassaoloon liittyviä todisteita minä menen, media seuraa -skenaariossa
(luku 6.3). Kerrataan kuitenkin lyhyesti joitakin
kyseisiin asioihin liittyviä tuloksia.
Hidastempoinen mediankäyttö on käsillä
olevan skenaarion näkökulmasta oleellinen
mediatrendi, joka on osaltaan vastareaktio
kiireen ja tehokkuuden kulttuurille. Tutkimukseemme vastanneesta mediankuluttajasta
noin joka toinen (48 %) koki, että kiire on
muuttanut heidän mediankäyttöään. Hidas-
vat tulokset: 32 % linkittää itse kiinnostavaa
Sisältö ratkaisee -skenaariossa oleellista
on asiantuntija-asemassa olevien ihmisten
aktiivisuus sekä itse tuotettu sisältö. Sisällön
tuottaminen näyttäytyy jo aineistossamme, joskaan ei valtavirtaisena ilmiönä. Tällä
hetkellä 7 % tutkimistamme ihmisistä kertoo
kirjoittavansa blogia.
Teknologian kehittyminen näyttelee merkittävää roolia sisältö ratkaisee -skenaarion
toteutumisessa, sillä on todennäköistä, että
helppokäyttöinen teknologia tuo yhä useammat aikaisemmin tavallisten kuluttajien
ulottumissa olevat taidot ovat lähes kaikkien
hallittaviksi. 30 % vastaajista kertoo, että
jos nettisivujen, musiikkivideon, sähköisen
118
kirjan tai muun oman median tekeminen olisi
olevaan taulukkoon on tiivistetty skenaarion
teknisesti todella helppoa, he olisivat valmiita
tärkeimmät ominaispiirteet ja niiden aset-
tekemään sellaisen.
tamat vaatimukset medialle sekä tiivistetty
olennaisimmat ratkaisumallit painetulle medi-
MILLAINEN MEDIA PÄRJÄÄ TÄSSÄ
SKENAARIOSSA?
alle. Esittelemme lopuksi skenaarion edusta-
Mitä sisältö ratkaisee -skenaarion edustama
mediatuotteen: ITE Lontoo -matkaoppaan.
maan maailmankuvaan optimaalisesti sopivan
maailmankuva tarkoittaa media-alalle? Alla
Millaisia ominaisuuksia
medialta vaaditaan?
Ratkaisumalleja painetulle
medialle
Tunnistaa mediakuraattorit
”Toimittaja suosittelee myös tätä” -palstojen
Löytää nousevat asiantuntijat
ja -palvelujen aktiivinen hyödyntäminen,
oman toimituksen ulkopuolisten kuraattorien
löytäminen ja rekrytointi
Tarjoaa työkaluja pro-ameille
Vaihtuvien kolumnistien ja oman alansa
asiantuntijoiden käyttö journalistisessa
sisällöntuotannossa; blogien ja muiden
omakustanteisten mediatuotteiden liittäminen
oman brändin alle
Sisältö ratkaisee -skenaarion Lontoon-matkaopas: ITE Lontoo
Sisältö ratkaisee -skenaariossa Lontoon-matkaopas syntyy tee-se-itse- eli ITE-menetelmällä.
Opas yhdistää median tarjoamia mahdollisuuksia itseilmaisuun ja helppokäyttöistä teknologiaa.
ITE-Lontoo-opas syntyy verkkopalvelun kautta, jossa matkailija voi valita erilaisia elementtejä
oppaaseen. Sivulta löytyy esimerkiksi Lontoon kaupunkikartta, jonne matkailija voi merkitä
kiinnostavimmat nähtävyydet, majoitusvaihtoehdottja ruokapaikat. Matkailija voi laatia reittejä
kartalle - tai hän voi luottaa suosituksiin ja pyytää ystäviään merkitsemään suosikkipaikkansa
kartalle. Verkkopalvelun sisältöjä voi jakaa ja kommentoida helposti sosiaalisen median kautta.
Palveluun on tallentunut matkailijan oman ystäväpiirin suositusten lisäksi myös muiden Lontoonkävijöiden tekemiä reittejä, ja hän voi valita niitä omalle kartalleen. Pro am -logiikan mukaisesti
palvelu tarjoaa erilaisia taittopohjia, tekstipohjia ja kuvituskuvia Lontoon-matkaoppaaseen.
Kun matkaopas on valmis, matkailija voi tulostaa sen pdf-tiedostoksi ja tilata sen painettuna
kappaleena kotiinsa.
119
9
120
121
JOHTOPÄÄTÖKSET
ja suositukset
Media-alan tulevaisuutta on edellisissä luvuissa
hahmoteltu niin printtimedian volyymien, mediaalan trendien kuin neljän tulevaisuusskenaarionkin
avulla. Tässä luvussa kokoamme yhteen tutkimuksen tärkeimmät havainnot ja suositukset. Ne
voidaan jakaa neljän teeman alle: kiireen kulttuurin
vaikutukseen, sosiaalisen suotimen tärkeyteen, kehittyvän teknologian synnyttämiin mahdollisuuksiin
ja mediapalvelujen merkitykseen.
9
122
JOHTOPÄÄTÖKSET ja suositukset
KIIREEN KULTTUURI VAIKUTTAA YHÄ
MEDIANKÄYTTÖÖN
Joissakin tapauksissa kiire johtaa medioiden
Kiire muokkaa mediakulutusta edelleen. Kiire
kauslehtityypeittäin halutaan luopua erityi-
näyttää muokkaavan voimakkaasti sitä, missä
sesti perhe-, naisten- ja harrastelehdistä—siis
ja miten mediaa käytetään. Kiire vaikuttaa
suurivolyymisimmista lehtiryhmistä. Varsinkin
niin mediasisältöjen kuluttamiseen kuin niiden
yli 35-vuotiaat naiset haluavat karsia iän
tuottamiseenkin. Kiireen ja tehokkuuden
mukana kasvanutta lehtimäärää. Tilausten vä-
kulttuuri on ollut vallitsevana yhteiskunnallisena
hentämissyinä ovat erityisesti kiinnostamaton
trendinä koko 2000-luvun ajan. Taloudelliset
sisältö, ajan puute, korkea hinta ja määräai-
taantumat näyttävät vain entisestään lisäävän
kaisen tilauksen loppuminen.
ihmisten kokemaa kiirettä. Ei tarvitse olla kummoinenkaan ennustaja, kun sanoo, että kiire
tulee olemaan keskeinen mediankäyttöön ja
median tuottamiseen liittyvä trendi myös 2010luvulla. Tutkimusaineistomme vahvistaa tätä jo
aiemmissa tutkimuksissa havaittua ilmiötä: liki
puolet (48 %) kyselytutkimukseen vastanneista 15-50-vuotiaista mediankuluttajista kertoo
kiireen vaikuttaneen mediankäyttöönsä.
parissa vietetyn ajan vähentämiseen. Aika-
Kiire ei aina tarkoita mediankäytön vähenemistä, vaan kiire voi vaikuttaa ihmisten
käyttötottumuksiin ja mediapreferensseihin
muilla tavoin. Internetin mukanaan tuoman
reaaliaikaisen median kasvun ja monipuolistumisen myötä voidaan entistä selvemmin
havaita, että median käyttötottumukset ja
sisällöt eriytyvät nopea- ja hidastempoisiin,
jolloin voidaan puhua fast mediasta ja slow
123
mediasta. Nopea media heijastelee het-
(50 %) vastaajista kertoo seuraavansa reaa-
kessä elämistä ja kiireen kulttuuria, jossa
liaikaista uutisvirtaa, ja noin joka kolmas (36
arvostetaan tiivistä ja suupaloina tarjottavaa
% vastaajista) haluaa lukea uutiset tiiviissä ja
mediasisältöä. Tyypillistä nopeaa mediaa on
nopeassa muodossa. Tosiaikaverkon tarjo-
reaaliaikainen uutisvirta. Voidaan myös puhua
aman tietovirran seuraaminen on kehittynyt
bite-size- tai snack-size-mediasta, jonka ”me-
jo omaksi mediankäyttötyylikseen. Nopea-
diavälipalat” saa nopeasti naposteltua arjen
tempoinen mediankäyttö on pirstaloitunutta,
lyhyissä tyhjissä hetkissä. Tällaisen tiedon
mutta se voi olla hyvinkin aktiivista. Nopea-
paketoinnin arvo syntyy siitä, että median-
tempoisen median seuraaja käyttää suveree-
käyttäjän ei tarvitse itse suodattaa tietoa ver-
nisti useita eri kanavia tiedon seuraamiseen.
kon ja painetun median informaatiotulvasta.
Lisäarvoa syntyy siitä, että media on helppo
ottaa mukaan, kuten tutkimuksessa tehdyt
etnografiahavainnot kertoivat.
Nopeus ei kuitenkaan ole aina valttia, vaan
sen rinnalla arvostusta saa hidas media,
joka tarjoaa mahdollisuuden pysähtymiseen,
arjesta irrottautumiseen ja nautiskeluun. Osa
Nopeassa mediassa olennaista on tiiviys,
kuluttajista on puolestaan vienyt hiljaisten
mutta myös reaaliaikaisuus ja lyhyt reaktio-
hetkien etsimisen kiireen kulttuurin keskellä
aika. Nopeatempoisen mediankäytön toinen
äärimmilleen. He haluavat irrottautua koko-
tärkeä ominaispiirre, reaaliaikaisuus, näkyy
naan oravanpyörästä ja toteuttaa luopumisen
myös selkeästi kyselyaineistossamme. Puolet
kulttuuria, jossa siirrytään yksinkertaisem-
124
paan kiireettömään elämään ja nautitaan
kiinnostavaa tietoa omalle ystäväpiirillensä.
yksinkertaisesta arjesta. Tyypillinen hidas me-
Joka viides (20 %) saa kuulla päivän uutiset
dia on aikakauslehti, jota lukiessa tehokkaalla
ensimmäisenä sosiaalisen median kautta.
ajankäytöllä ei ole merkitystä, koska lehdestä
Näyttää siltä, että sosiaalisen suotimen
etsitään pikemminkin elämyksiä, nautintoa
merkitys korostuu nuoremmissa ikäryhmis-
ja omalle itselle pyhitettyä aikaa. Hidasta
sä. Esimerkiksi 15-19-vuotiaista 89 % kertoo
mediaa arvostavat myös etnografiahaastatte-
käyttävänsä säännöllisesti sosiaalista mediaa
luissa tapaamamme nuoret diginatiivit, jotka
ja lähes kolmasosa (31 %) käyttäjistä kertoo
nauttivat aikakauslehdissä esimerkiksi siitä,
kuulevansa päivän uutiset ensimmäisensä
että ne voi säästää ja niistä voi leikata osia
sosiaalisen median kautta. Vertailun vuoksi
talteen. Sanomalehden luku koettiin puoles-
todettakoon, että esimerkiksi 40-50-vuotiais-
taan osaksi kiireetöntä viikonloppuhetkeä.
ta vain reilu puolet (57 %) kertoo käyttävänsä
Toinen hidastempoisen ominaispiirteistä on
viehätys painettuun, ei-digitaaliseen muotoon
Tämä ilmiö saa aineistostamme voimakasta
vastakaikua. Liki puolet (47 %) vastaajista
sosiaalista mediaa säännöllisesti ja 40-50vuotiaista sosiaalisen median käyttäjistä vain
13 % saa kuulla päivän uutiset ensimmäisenä
sosiaalisesta mediasta.
kertoo, että on maailman sähköistyessä
Edellä esitettyjen tilastojen valossa voimme
alkanut arvostaa erityisesti fyysisiä, käsin
todeta, että sosiaalinen suodin ei ole margi-
kosketeltavia tuotteita, kuten painettuja kirjo-
naalinen ilmiö vaan jo tällä hetkellä useiden
ja ja lehtiä.
mediakuluttajien arkipäivää. Kuvaamamme skenaariot osoittivat, miten sosiaalisen
MEDIOIDEN TULEE OTTAA
SOSIAALINEN SUODIN HALTUUN!
Nykyhetken kannalta on kiinnostavaa kysyä,
millainen on sosiaalisen suodattimen ja journalistisen suodattimen asema tällä hetkellä.
Arkihavaintojen perusteella vaikuttaa ilmeiseltä, että kumpikin näyttelee merkittävää
roolia mediakuluttajien arjessa tänä päivänä.
Tutkimustuloksemme valaisevat havaintoa
omalta osaltaan. 15-50-vuotiaista suomalaisista vuonna 2010 noin kolme neljästä kertoo
suotimen olemassaolo voi heijastua erilaisiin
elämäntyyleihin ja mediankäyttötottumuksiin. Toisaalta näyttää ilmeiseltä, että myös
journalistisella suotimella on edelleen erittäin
voimakas asema mediamaailmassa. Tällä
hetkellä vaikuttaa siltä, että erityisesti nuoremmissa ikäryhmissä suodattimet toimivat
rinnakkain. Yleisestikin tuntuu uskottavalta
väittää, että sosiaalinen suodin ja journalistinen suodin tulevat täydentämään toisiaan
tulevaisuudessa.
käyttävänsä sosiaalista mediaa. Heistä lähes
tai tuttavien sosiaalisessa mediassa suositte-
KEHITTYVÄ TEKNOLOGIA LISÄÄ
MAHDOLLISUUKSIA
lemia mediasisältöjä kuten esimerkiksi uutis-
Havaitsimme tutkimuksessa, että media-
linkkejä. Noin kolmasosa (32 %) sosiaalisen
alaan liittyvissä teknologiatrendeissä koros-
median käyttäjistä kertoo itse linkittävänsä
tuu kaksi asiaa. Ensinnäkin pyritään kehittä-
puolet (45 %) kertoo lukevansa usein ystävien
125
mään entistä helppokäyttöisempiä laitteita ja
palveluita, jotka ovat käytettävissä riippumatta siitä, missä kuluttaja liikkuu ja mitä hän
tekee. Toiseksi tavoitellaan elämyksellisyyttä,
joka tekee laitteet ja palvelut houkutteleviksi
ja hauskoiksi käyttää. Teknologian hyödyntämisestä tulee osin peliä tai leikkiä.
journalismin yhdeksi kärkikriteereistä.
Teknologian kehitys tuo uudenlaista joustavuutta myös perinteiselle lehtien ja kirjojen
painamiselle. Sen mahdollistama printon-demand-kustannustoiminta tarkoittaa
yksittäisten kirjojen tai hyvin pienien kirjaerien
painamista tilauksesta. Jopa yhden kirjan
Helppokäyttöinen teknologia tuo monet
painaminen on kustannustehokasta uudella
aikaisemmin tavallisten kuluttajien ulottumis-
digitaalisella painoteknologialla. Tällöin voi-
sa olevat taidot lähes kaikkien hallittaviksi.
daan myös välttää suurien kirjaerien hankala
Nykyaikaisilla laitteilla miltei kuka tahansa voi
varastointi. Lisäksi loppuunmyydyt kirjatkin
tehdä äänitteitä ja videoita sekä laittaa ne
voidaan ottaa uudelleen kustantajan valikoi-
halutessaan internetiin muiden kuultavaksi
miin, jolloin voidaan hyödyntää ns. pitkän
ja nähtäväksi. Myös verkkosivujen tekoon
hännän ansaintalogiikkaa.
ja jopa verkkopalvelujen toteuttamiseen on
tarjolla helppokäyttöisiä työkaluja, joilla voi
esim. perustaa verkkokaupan.
ANSAINTALOGIIKAN KESKIÖSSÄ
PALVELUT JA KONSEPTOINTI
Helppokäyttöinen teknologia vahvistaa siis
Tutkimuksen tavoitteena oli löytää ratkaisuja
kulttuuria, jossa lähes kuka tahansa voi ryh-
myös media-alan ansaintalogiikan kehittämi-
tyä oman median tuottajaksi. Jos intoa ja op-
seen. Ansaintalogiikan keskiössä ovat media-
pimishalua riittää, voi tällaisesta blogin kirjoit-
palvelut ja toimivien konseptien luominen.
tajasta ja muusta sisällön tuottajasta kehittyä
ammattijournalistin tasoinen median tekijä.
Kehittyvä teknologia takaa toisin sanottuna mahdollisuudet itsensä toteuttamiseen
median kautta, minkä havaitsimme olevan
tärkeää erityisesti nuorille mediankuluttajille.
Kuitenkaan emme ole tulevaisuudessakaan
hukkumassa pro-am-journalistien massaan.
Tähän on kaksi syytä. Ensinnäkin pro amit
tuottavat sisältöä ennen kaikkea itselleen ja
yhteisölleen, eivät suurelle yleisölle. Toiseksi
mediankuluttajat arvostavat edelleen laatua ja
ammattitaitoista journalismia. 60 % suomalaisista 15-50-vuotiaista mediankuluttajista
kertoo olevansa valmis maksamaan laadusta.
Unelmien mediaa kuvaillessaan mediankuluttajat nostivat ammattimaisen ja luotettavan
Median tulee tunnistaa vahvimmat sisältöbrändinsä, jolloin niitä voidaan hyödyntää
oheistuotteiden kaupallistamisessa. Tuore
esimerkki media-alallakin sovellettavasta
ansaintalogiikasta saadaan suomalaisen peliyritys Rovion Angry Birds -pelistä. Pelistä on
muodostunut populaarikulttuurin ilmiö, joka
voidaan tuotteistaa pelistä esimerkiksi elokuvaksi. Esim. paikalliset tai alueelliset lehdet
voivat järjestää tiede-. kulttuuri- ja keskustelutapahtumia, jotka toisaalta vahvistavat
lukijasuhdetta ja toisaalta mahdollistavat
erilaisten tuotteiden ja palveluiden myynnin.
Vastaavasti voidaan kaupallistaa median
käyttötilanteet, jolloin niiden yhteydessä voidaan tarjota asiakkaiden odotusten mukaisia
lisäpalveluita. Verkossa mediabrändin alla
126
tarjotut palvelut voivat parantaa lukijasuhdet-
voi olla myös tärkeä mainosmedia. Samoin
ta ja luoda näin printtituotteelle lisäarvoa.
geolokaatioon perustuvat verkkosovellukset
Tutkimustuloksemme tukevat havaintoa on-
ja karttapalvelut ovat mediatuotteita.
demand-yhteiskunnasta. On-demand-mediansopivaan aikaan heille sopivassa muodossa
Skenaarioista kohti
tulevaisuutta
heille sopivaa jakelukanavaa pitkin. Kiinnos-
Tutkimuksessa muodostetut skenaariomallit
tus ja tarve on-demand-sisältöihin tarjoaa
synnyttävät neljä vaihtoehtoista tulevaisuu-
median ansaintalogiikan näkökulmasta lukuisia
denkuvaa. Esittelemiämme skenaariomal-
mahdollisuuksia. Korpukset, mediasisältöjen
leja voidaan tarkastella kahdella eri tapaa.
suosittelu ja arkistojen kaupallistaminen ovat
Ensinnäkin skenaariot esittävät neljä kehitys-
muutamia esimerkkejä erityisesti printtimedial-
suuntaa tulevaisuuteen, jota kohti media-ala
le hyvin soveltuvista on-demand-palveluista.
voi kehittyä. Ratkaisevassa roolissa näiden
kuluttajat haluavat saada mediasisällöt heille
Haasteen ja samanaikaisen mahdollisuuden
uusien palvelujen kehittämiselle muodostaa
mikromaksaminen, jossa tyypillisesti siirretään
alle euron tai korkeintaan muutaman euron
summa ostajalta palvelun tuottajalle. Medialle
voidaan maksaa yksittäisestä julkaisusta, artikkelista tai muusta mediasisällöstä. Yksittäisten yritysten näkökulmasta mikromaksaminen
tarjoaa mahdollisuuksia pienten palveluiden
taloudellisesti kannattavaan tuotteistamiseen.
Haasteena on kuitenkin maksamisen kehittäminen riittävän helpoksi ja yksinkertaiseksi,
jolloin laajat kuluttajajoukot omaksuvat sen
normaaliksi ja säännölliseksi maksutavaksi.
Toistaiseksi tietoturvaratkaisut ovat usein
tehneet mikromaksamisen niin hankalaksi, että
sitä ei jonkun maksutoiminnon kanssa taisteltuaan halua heti uudelleen kokeilla.
Tutkimuksen lähtökohtana oli määritellä media mahdollisimman laajasti, ja myös johtopäätöksissä muistutamme samasta. Ansaintalogiikkaa pohdittaessa onkin ensiarvoisen
tärkeää pyrkiä laajentamaan ajatuksellista
viitekehystään määritellessään, mikä kaikki
voi olla mediaa. Edellä mainittu Angry Birds
kehityssuuntien muodostumisessa on mediankäytön tempo (hidastempoinen mediankäyttö tai nopeatempoinen mediankäyttö) ja
se, millä tavoin mediat suodattuvat käyttäjälleen (sosiaalisen suotimen tai journalistisen
suotimen kautta). Toisaalta skenaarioita
voidaan käyttää myös erilaisten tulevaisuuden
mediankäyttöroolien hahmottamiseen. Media
on jatkuvasti läsnä ihmisten arjessa, ja sille
asetetaan erilaisia tarpeita, jotka vaihtelevat käyttötilanteen mukaan. Esittelemämme
neljä skenaariota kertovat siis myös neljästä
erilaisesta mediankäyttöroolista. Tarkasteli
skenaarioita sitten tulevaisuuden kehityssuuntien tai tulevaisuuden mediankäyttöroolien näkökulmasta, voi niistä yhtä kaikki
löytää uusia lähestymistapoja sekä käytännön
ratkaisumalleja media-alan muutoksessa.
Yleensä tulevaisuudesta puhuttaessa keskitetään huomio siihen, mikä muuttuu tai minkä
pitäisi muuttua. Usein on kuitenkin hyödyllisintä pohtia myös sitä, mikä ei muutu. Toisin
sanoen on syytä määritellä ne peruskivet,
joiden varaan tulevaisuus voidaan rakentaa.
Luotettavuus muodostaa perustan median
127
tulevaisuuden rakentamiselle. Kun median-
myös siitä, että sekä yritykset että julkinen
kuluttajilta kysytään, mikä on pahinta, mitä
valta joutuvat tilille mahdollisista luottamuk-
medialle voisi tapahtua seuraavan 10 vuoden
sen rikkomisista, liiallisesta itsekkyydestä,
aikana, he kertovat median kaupallistumises-
moraalisesta rappiosta tai yhteiskunnan kan-
ta ja viihteellistymisestä. Unelmien mediaansa
nalta epäedullisista väärinkäytöksistä. Median
kuvatessaan kuluttajat mainitsevat luotetta-
tulee tulevaisuudessakin pitää kiinni roolis-
vuuden, puolueettomuuden, asiantuntevuu-
taan yhteiskunnallisena moraalinvartijana ker-
den, kriittisyyden ja laadukkuuden. Suoma-
tomalla sen, mikä on oikein ja väärin ja ketkä
lainen journalismi on tulkintamme mukaan
toimivat rehellisesti ja ketkä rikkovat yhdessä
luotettavaa. Se on riippumatonta, kriittistä
sovittuja sääntöjä oman edun nimissä.
ja älykästä. Ne ovat juuri niitä asioita, joista
tulee pitää kynsin hampain kiinni.
Jos yhteiskuntaa tarkastellaan laajemmin, viimeaikaisten tapahtumien perusteella voidaan
todeta, että suomalainen journalismi on viimeisiä uskottavia luotettavuuden linnakkeita.
Kuluttajat suhtautuvat yrityksiin ja taloudellista
tulosta päämääränään pitäviin organisaatioihin varauksella. Esimerkiksi Kansallinen
nuorisotutkimus 2011 kertoo, että 34 %
iältään 15-30-vuotiaista suhtautuu lähtökohtaisesti epäillen yrityksiin ja niiden toimintaan.
Viimeaikaiset tapahtumat osoittavat myös
sen, kuinka varauksella kansalaiset suhtautuvat poliittisiin toimijoihin. Perussuomalaisten
massiivista eduskuntavaalien 2011 vaalivoittoa selitetään hätähuutona eriarvoistumisen
kasvamisesta sekä turhautumisena olemassa
olevaa poliittista järjestelmää ja sen moraalista
korruptoituneisuutta kohtaan. Viime vuosien
tapahtumat vaalirahoitussotkuineen ja muine
skandaaleineen ovat ohentaneet merkittävästi
sitä luottamusta, jota poliitikot ja suomalainen
poliittinen järjestelmä ovat nauttineet.
Suomalaisen journalismin on pidettävä kiinni
ja edelleen vahvistettava omaa riippumattomuuttaan, kriittisyytään, luotettavuuttaan
ja älykkyyttään. Sen tehtävä on pitää huolta
128
Lähteet
15/30 Research 2010. Kansallinen nuorisotutkimus 2010. Ar vot, tunteet, kuluttaminen.
15/30 Research 2011. Kansallinen nuorisotutkimus 2011.
Ekholm, K. ja Repo Y. (toim.) 2010. Kirja tienhaarassa. Vuonna 2020. Helsinki: Gaudeamus
Elkelä, K., Nikali, H., Keränen, M. ja Lätti, R. 2010. Journalistitutkimus 2010, Lehtimedian tulevaisuus tekijänäkökulmasta. Itella BI, Tutkimussarja 12/2010. (Huhtikuu).
Elkelä, K. 2009. Lehtibarometri 11/2009. Itella BI, Tutkimussarja 40/2009. (Marraskuu).
Elkelä, K. 2010. Lehtibarometri 11/2010. Itella BI, Tutkimussarja 40/2010. (Joulukuu).
Forrester Research 2010. Forrester: Tablets To Outsell Netbooks By 2012. Lehdistötiedote 17.6.2010.
Herzog, H. 1995. Päiväunia, lohtua ja neuvoja. Miksi päivittäissarjoja kuunnellaan ja mitä niistä saadaan?
Tiedotustutkimus 18:3.
HS kulttuuri 29.8.2010. Nyt tulee reilun kaupan kirja.
Jungner, M. 2010. Outolintu. Helsinki-kirjat Oy. Otavan Kirjapaino Oy. Keuruu.
Kalliala E. & Toikkanen T. 2009. Sosiaalinen media opetuksessa. Helsinki: Finnlectura
Keränen, M., Nikali, H. ja Kaikkonen, A. 2008. Nuoret ja media, Näkökulmia printtimedian tulevaisuuteen.
Itella BI, Tutkimussarja 8/2008. (Helmikuu).
Keränen, M., Elkelä, K. ja Nikali, H. 2009. Joukkoviestinnän muutostrendit 2009. Itella BI, Tutkimussarja
18/2009. (Kesäkuu).
Keränen, M. ja YLE (2011): Suomalaiset verkossa -tutkimus.
Marketing Magazine 4.8.2010. Apple is most criticised brand as ’blogfail’ hits.
Nikali,H., Kaikkonen, A., Eerola, H. ja Vesala, J. (2006): Jakelutekijöiden vaikutus lehtien tilaamiseen. Itella
BI, Tutkimussarja 56/2006. (Joulukuu).
Nielsen 2010. Three Screen Report Q1 2010.
Nikali, H., Kaikkonen, A., Siikaranta, R. ja Fock, A. 2009. Asiakaslehtitutkimus 2009. Itella BI, Tutkimussarja
17/2009. (Huhtikuu).
Nikali, H. ja Sandell, S. 2011. Kirjeliikenteen sisältötutkimus, Vuoden 2010 loppuraportti. Itella BI, Tutkimussarja 1/2011. ( Tammikuu).
Tampereen teknillinen korkeakoulu, Digitaalisen median instituutti. 2001. Kuluttajatutkimukset–hanke:
Muuttuva posti – paperia vai Bittejä. (Syyskuu).
Tilastokeskus. 2009. Väestöennuste 2009 –2060. (Syyskuu).
Tilastokeskus. 2010. Kuluttajabarometri. (Joulukuu).
Tilastokeskus. 2010. Kansantalouden tilinpito, Yksityiset kulutusmenot.
TNS Gallup.2010. Sähköisten lukulaitteiden tutkimus.
Työministeriö. 2005. Työvoima 2025. Helsinki.
Vartia, P. ja Ylä-Anttila, P. 2003. Kansantalous 2028. Etla B204. Helsinki.
Viestintävirasto 2010. Audiovisuaalisten sisältöpalveluiden kuluttajatutkimus. Viestintäviraston julkaisuja
2/2010.
129
Liite 1. Tutkimusprojektin kuvaus
Tutkimushankkeen päämääränä oli luoda media-alan mahdollisuuksien kenttiä eli positiivisia
skenaariomalleja erityisesti printtimedian näkökulmasta. Tutkimuksen ohjausryhmään osallistuivat Itella (Heikki Nikali ja Kari Elkelä), Aikakausmedia (Saara Itävuo) ja Sanomalehtien Liitto
(Sirpa Kirjonen). Tutkimustyön ja analyysin toteutti 15/30 Research (Markus Keränen ja Riikka
Lätti). Tutkimus toteutettiin kolmevaiheisena:
Vaihe 1: tutkimusaineiston keruu, kesä-elokuu 2010
Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa luotiin tietopohja media-alan mahdollisuuksien kenttien
luomiseksi. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa tarkasteltiin sekä nuorten mediakuluttajien
keskuudesta nousevia ilmiöitä että asiantuntijoiden näkemyksiä media-alan (laajasti määriteltynä) ilmiöistä ja tulevaisuudesta. Kartoitukseen osallistuivat niin nuoret, media-alan asiantuntijat
kuin median tekijätkin.
Nuorten mediamaailmankuvia ja preferenssejä kartoitettiin Jyväskylässä ja Helsingissä tehtyjen etnografisten haastattelujen avulla. Nuorten mediankäyttörutiineja kuvattiin havainnoinnin,
etnografisten haastattelujen ja mediapäiväkirjojen avulla. Haastateltavat kutsuttiin mukaan
tutkimukseen 15/30 Researchin tutkimusrekisterin kautta. Tutkimuksen etnografiaosuuteen
osallistui yhteensä kahdeksan mediankuluttajaa:
Nainen, 19 vuotta, Jyväskylä
Nainen, 20 vuotta, Jyväskylä
Nainen, 20 vuotta, Jyväskylä
Nainen, 21 vuotta, Jyväskylä
Nainen, 24 vuotta, Jyväskylä
Mies, 28 vuotta, Jyväskylä
Nainen, 21 vuotta, Helsinki
Mies, 33 vuotta, Helsinki
Lisäksi 12 nuorta mediankuluttajaa ympäri Suomea vastasi viikon ajan mediankäyttöä koskevaan mediapäiväkirjaan, jonka tavoitteena oli kartoittaa nuorten mediankäyttörutiineja.
Yhteensä kuusi nuorta piti kirjaa mediankäytöstään viikon jokaisena päivänä. Mediapäiväkirjoja
käytettiin tutkimuksen tausta-aineistona pieneksi jääneen otoksen vuoksi.
Media-alan vaikuttajia ja eri alojen asiantuntijoita haastateltiin mediakentän, viestintäteknologian
ja muiden relevanttien alojen tulevaisuudesta. Tutkimukseen osallistuneet asiantuntijat olivat:
Pauli Aalto-Setälä, toimitusjohtaja, Aller
Kai Ekholm, ylikirjastonhoitaja, Kansalliskirjasto
Jyrki Kasvi, kansanedustaja, Vihreät
Mikko Lehtonen, mediakulttuurin professori, Tampereen yliopisto
130
Marco Mäkinen, toimitusjohtaja, SEK&GREY
Iiris Ruoho, tiedotusopin professori, Tampereen yliopisto
Perttu Tolvanen, konsultti, Sininen Meteoriitti
Jari Väliverronen, tutkija, Tampereen yliopisto
Vaihe 2: media-alan trendien kartoitus, syys-lokakuu 2010
Tutkimuksen toisessa vaiheessa luotiin, kirjoitettiin auki ja visualisoitiin yhteensä 66 media-alan
tulevaisuuden trendiä. Trendien luomistyöhön käytetty aineisto koostui asiantuntijahaastatteluiden ja etnografioiden lisäksi media-alan tulevaisuutta ja nykyhetkeä koskevasta heikkojen
signaalien ja nousevien trendien tasoisesta tiedosta. Kenttien luomiseen osallistui tutkimuksen
projektiryhmä. 66 media-alan trendistä jalostui jatkokäsittelyssä kirjan kirjoitustyön aikana
yhteensä 53 trendiä neljältä teema-alueelta: teknologiatrendit, arvo- ja asennetrendit, mediatrendit ja ansaintalogiikkaan liittyvät trendit. Trendien yleiskatsaus on esitetty kirjan luvussa 3
sekä taulukossa alla.
Teknologiatrendit
Arvo- ja
asennetrendit
Mediatrendit
ansaintalogiikat
Kohti helppokäyttöisyyttä
Oravanpyörä vai
hiljentyminen
Palveluistaminen
Trendit hyötykäyttöön
• Teknologian helppous
• Kiireen kulttuuri
• Mediapalvelut
• Kaupallistaminen
• Mobiililaitteet
• On-demandmaailmankuva
• Hyperpaikallisuus
• Sovelmien kehitys ja
myynti
• Geologaatio
• Lukulaitteet
• Esineiden netti
• Luopumisen kulttuuri
• Downshifting
• Print-on-demand
Kohti elämyksiä
• Puheen- ja
kuvantunnistus
• Ohjainlaitteeton ohjaus
• Simultaanikäännökset
• Tosiaikaweb
• Suositteluteknologiat
• Digitaalinen video
• Laajennettu todellisuuus
• Pitkän hännän
hyödyntäminen
• Kanavien rinnakkaiselo
• Korpukset
• Nopea ja hidas media
• Arkistot ja pitkän hännän
hyödyntäminen
• Ilmaispalveluihin
tottuminen
• Mikromaksaminen
• On-demand-print
• Freemium
Arvo-objektivismi vai
arvosubjektivismi
Yhteisöllisyyden
hyödyntäminen
• Läpinäkyvyyden vaatimus
• Medioituminen
• Crowdfunding
• Eettisyyden vaatimus ja
maine
• Sosiaalinen suodin
• Spotifyansaintalogiikka
• Altruismi
• Pirstaloituminen
• Vihreys
• Välinpitämättömyys
• Crowdsourcing
• Subjektiivisuus
• Hipster-ilmiö ja ironia
• Retroilu ja vintagen
arvostus
• Media itseilmaisuna
• Hajamielistyminen
• Kaikkiruokaistuminen ja
herkkupalojen poiminta
• Sosiaalinen suodin
• Pro am -tukipalvelut
• Median kuratointi
• Lukulaitteet
• Digitaalinen video
• Luksusprinttituotteet
131
Sosiaalinen suodin
Sisältö ratkaisee
Minä menen,
media seuraa
Hidastempoinen
mediankäyttö
Nopeatempoinen
mediankäyttö
Vain paras on
kyllin hyvää
Ajan hermolla
Journalistinen suodin
Vaihe 3: media-alan trendien kvantifioiminen ja tulevaisuusskenaariotyö, lokamarraskuu 2010
Tutkimuksen kolmannessa vaiheessa tulevaisuuden mediakuluttajat eli 15-50-vuotiaat mediankuluttajat arvioivat media-alan trendien houkuttelevuutta omasta näkökulmastaan. Kvantitatiivisen tutkimuksen otoskoko oli 536 15-50-vuotiasta vastaajaa, ja tutkimusaineisto oli kansallisesti edustava iän ja sukupuolen mukaan. Kvantitatiivisten tutkimustulosten ja tutkimuksen
toisessa vaiheessa luotujen media-alan trendien perusteella luotiin nelikenttään skenaariomalli,
joka esitellään luvussa 4 sekä oheisessa kuvassa.
Tutkimushankkeen tulokset esitettiin ensimmäistä kertaa Itellan organisoimassa mediaseminaarissa Vainajanlinnassa 25.11.2010. Tutkimusaineistosta ja -tuloksista voi lukea lisää sivulla
http://www.1530.fi/mahdollisuuksienkentat.
132
Mitkä ovat keskeiset mediatrendit? Miten käy printtimedian internetin
puristuksessa? Valitaanko luettavat sisällöt journalistisin perustein
vai kaverien suosituksesta? Onko median kuluttajilla aikaa paneutua
sisältöihin vai hotkitaanko sitä vain ohimennen makupaloina? Tällaisten
ajankohtaisten kysymysten pohjalta laadittiin tarkastelukehikko, johon
tulevaisuusskenaariot asetettiin. Näiden vaihtoehtoisten tulevaisuuksien hahmottelulla pyritään virittämään ja tukemaan medioitten
tulevaisuudesta käytävää keskustelua.
Tämä kirja on välitilinpäätös Itellan ja 15/30 Researchin vuosina 20072011 toteuttamalle tutkimushankkeelle, joka on tehty yhteistyössä
Aikakausmedian ja Sanomalehtien liiton kanssa.
ISBN 978-952-67578-0-3 (nid.)
ISBN 978-952-67578-1-0 (PDF)