JARKKOKIN TULEE

ILMOITUSLIITE
Pääyhteistyökumppani
TULE TAMPEREEN TENNISKESKUKSEEN
19.-27. 7.2014
JARKKOKIN TULEE
2 TAMPEREOPEN
PÄÄKIRJOITUS
PÄÄSPONSORILTA
OLOSUHTEET JA
MATKAT
Olosuhteet eivät tee pelaajaa, mutta niiden puute voi estää pelaajan
synnyn.
Tampereen Tenniskeskuksessa ei ole
tätä ongelmaa. Elokuussa valmistuu
kymmenen uutta sulkapallokenttää,
noin 200:n neliön kuntosali ja yksi
tenniskenttä sisälle. Tämä tarkoittaa
sitä, että pallopelien ystävillä on talvikaudella käytössään 13 tenniskenttää sisällä, sekä sulkapallokenttien
ja kuntosalin lisäksi tuhannen neliön
monitoimihalli. Vielä kun muistetaan,
että Niihaman upeat ulkoilumaastot
ovat käytössä kaiken tasoisille harrastajille ympäri vuoden, niin puitteet ovat suorastaan erinomaiset.
Hyvissä puitteissa on mukava liikkua.
Monet ovatkin kysyneet, että kuinka pitkän matkan tennispelaaja liikkuu pelin aikana, pallon ollessa pelissä. Monte Carlossa mitattiin tänä
vuonna Hawkeye-järjestelmän avulla David Ferrerin ja Rafael Nadalin
välisessä ottelussa se, miten paljon
matkaa kertyi. Ferrer voitti tämän
paras kolmesta ottelun erin 7-6, 6-4
ja liikkui pelin aikana 2768 metriä.
Olisin itse arvioinut pelaajan käyttämäksi matkaksi enemmän, mutta
täytyy muistaa se, että jokainen piste on pelkkää spurttaamista ja suunnan muutoksia. Tämä oli vain yksi ottelu. Pelityyli, olosuhteet ja ottelun
kesto vaihtelevat, mutta kokeilkaa-
pa itse vetää liki kolmen kilometrin
lenkki koko ajan spurttaillen ja suuntaa vaihdellen. Pelissähän on vielä
ajatuksenkin pysyttävä mukana, toisin kuin lenkkipolulla.
Aamulehti Tampere Openissa ei ole
näitä top-10 pelaajia mukana, mutta
yksi top-10 liikkuja on, Jarkko Nieminen. Tervetuloa ihailemaan hänen matkaansa Tampereen tenniskeskuksen punaisilla massakentillä.
Tampere Open on pitänyt historiallisesti haastajaturnausten sarjassa
pintansa ja Aamulehti on ollut jo
pitkään pääyhteistyökumppanina.
Monille meistä turnauksen aikataulu sanelee kesäloman ajankohdat
ja muut menot. Näin toivoisin yhä
suuremmalle joukolle pirkanmaalaisia ja koko Suomen tenniskansaa
tapahtuvan. Mikä onkaan hienompi tilaisuus nähdä hienoja pelejä ja
oppia huippujen tekemisistä. Jopa
muiden lajien intohimoisille harrastajille.
Veli Paloheimo
TAMPERE OPEN TURNAUSLEHTI 2013
Julkaisija: Tampere Open
Painopaikka: Alma Manu Oy
Päätoimittaja:Katriina Saarinen
Toimitus: Tampere Open Oy
Kirjoittajat: Katriina Saarinen
s. 25 Riitta Närhi
s. 26 Jenni Ruotsalo
Kuvat:
Katriina Saarinen ellei toisin mainita
Taitto:
Markkinointiosakeyhtiö i2
Tarkemmat turnaustiedot ja
aikataulut löydät osoitteesta:
www.tampereopen.fi
MITÄ OLISI KESÄ
ILMAN HUIPPUTENNISTÄ
TAMPEREELLA?
Viime vuonna odotimme Jarkkoa
Tampereelle, mutta ikävä kyllä hän
oli silloin sairaana. Tänä vuonna on
uusi mahdollisuus. Hän on voittanut Tampereella kaksi kertaa ja nyt
olisi mahdollisuus historialliseen
kolmanteen kertaan. Eiköhän täytetä katsomot ja kannusteta Jarkko voittoon.
Aamulehden puolesta minulla on
ilo ja kunnia toivottaa kaikki kilpailijat, taustajoukot ja yleisö tervetulleiksi Aamulehti Tampere Openiin
kesällä 2014 ja toivottaa turnaukselle edelleen mitä parhainta menestystä!
Jaana Kaartinen
Johtaja,
markkinointiviestintä ja tutkimus
Aamulehti, Alma Aluemedia
TAMPEREOPEN 3
MERCEDES-BENZ-MAAHANTUOJA 75 V
MERCEDES-BENZ-MAAHANTUOJA 75 V
MERCEDES-BENZ-MAAHANTUOJA 75 V
Urheilullisuus vakiovarusteena.
A-sarja.
GLA.
Suomessa valmistettu.
Ei mitään vanhaa.
Ajettavuus, urheilullisuus ja turvallisuus
luokkansa kärkeä – kuten myös taloudellisuus: alk. 3,6 l/100 km ja 92 g/km.
Urheilullinen katumaasturi.
Uutuus, jossa istutaan korkeammalla ja
jossa nautitaan enemmän. Laatua ja
varustelua, johon ei olla aiemmin totuttu
tässä kokoluokassa.
CLA.
Coupé-kaunotar.
Kaukana valtavirrasta. Urheilullinen
4-ovinen coupé, jonka design huomataan
ja jonka ajettavuus hakee vertaistaan.
NÄMÄ MALLIT
TENNISKESKUKSESSA
KOKO KISOJEN AJAN.
TERVETULOA!
A alk. 26 976 €. CLA alk. 33 796 €. GLA alk. 38 601 €.
Kaikki mallit saatavana myös 4MATIC-nelivedolla. Tervetuloa koeajolle.
www.mercedes-benz.fi
Veho Tampere
Taninkatu 11, Lielahti
p. 010 569 3100
ma-pe 9-18, kesä la suljettu
N
E
N
EKON
KEMATONTA
TURVAA
Tutustu kesärengasvalikoimaamme:
A 160 CDI, autoveroton hinta alk. 22850 € + arvioitu autovero 4125,97 € = 26975,97 € + toim.kulut 600 €. Vapaa autoetu alk. 615 €/kk, käyttöetu alk. 435 €/kk.
CO2 = 98 g/km, EU-keskikulutus 3,8 l/100 km. Huolenpitosopimus 3 v. kiinteällä kk-maksulla alk. 24 €/kk. CLA 180 BE-Edition, autoveroton hinta alk. 27550 € + arvioitu
autovero 6245,81 € = 33795,81 € + toim.kulut 600 €. Vapaa autoetu alk. 705 €/kk, käyttöetu alk. 525 €/kk. CO2 = 117 g/km, EU-keskikulutus 5,0 l/100 km. Huolenpitosopimus 3 v. kiinteällä kk-maksulla alk. 28 €/kk. GLA 200, autoveroton hinta alk. 30050 € + arvioitu autovero 8550,52 € = 38600,52 € + toim.kulut 600 €. Vapaa autoetu
alk. 775 €/kk, käyttöetu alk. 595 €/kk. CO2 = 137 g/km, EU-keskikulutus 5,8 l/100 km. Huolenpitosopimus 3 v. kiinteällä kk-maksulla alk. 28 €/kk. Kuvan autot lisävarustein.
UUSI RENGAS
VELOITUKSETTA
Nokian Hakka -renkaat on tehty pohjoisiin oloihin, huolehtimaan turvallisuudestasi kaikissa sää- ja tieolosuhteissa. Ne ovat rakenteiltaan lujia
eivätkä rikkoudu normaalikäytössä.
Jos näin kuitenkin käy, saat Hakkaturvan ansiosta uuden vastaavan renkaan veloituksetta. Tarvittaessa myös
tiepalvelu saapuu avuksesi. Lisätietoa rekisteröitymisestä ja Hakkaturvan ehdoista löydät osoitteesta
www.hakkaturva.fi
4 TAMPEREOPEN
Testaa, millainen sinun elämäsi vakuutus olisi: www.op.fi/kuntotesti
Intersport Koskikeskuksen
tennistarjoukset
Laaja valikoima
tenniskenkiä ja vaatteita!
nin
re O p e
Tampe tennispallo!
n
e
virallin
Nike Zoom
Vapor 9.5 tour
3 PURKKIA YHT.
Tretorn
Serie Plus
pallotuubit
Erittäin kestävä
mutta pelattava
pallo. 4 palloa/prk
Suosittu, laadukas
tenniskenkä naisille ja
miehille. Löytyy massasekä yleispohjalla.
Head
Microgel Radical
Suorituskykyinen
tennismaila ainutlaatuisella
Microgel teknologialla
19,90 129,- 99,90
(38,70)
(143,-)
(239,-)
Wilso Us Open
lasten tennismailat
alkaen
19,90
99,90
www.intersport.fi
(119,-)
Katutennikseen
junioreille!
Tretorn Street tennissetti
Sisältää: Tennisverkko (1x3,6m)
2kpl 23” tennismailoja
2kpl pehmo tennispalloja, kantokassi
KOSKIKESKUS TAMPERE
Hatanpään Valtatie 1, 33100 Tampere • P. 075 755 6600
Palvelemme ma-pe 10-20, la 10-17, su 12-17
075755-alkuisiin numeroihin soitetut puhelut maksavat lankaliittymästä pvm + 5,57 snt/min.
ja matkapuhelimesta mpm + 13,64 snt/min. (sis.alv 24%)
TAMPEREOPEN 5
PELISSÄ MUKANA
Markkinointiosakeyhtiö i2 on tehnyt yhteistyötä Tampere Openin kanssa vuodesta 2011 alkaen. Kumppanuus lähti liikkeelle kehittymisprojektista, jossa
tarkasteltiin tamperelaista tennistä kokonaisuutena. Molemmat osapuolet
ovat olleet tyytyväisiä joustavaan ja antoisaan yhteistyöhön.
WE DESIGN STORIES:
MARKKINOINTIOSAKEYHTIÖ i2
MUKANA TAMPERE OPENIN TARINASSA
Markkinointiosakeyhtiö i2 on markkinoinnin vahva ammattilainen. Toimitusjohtaja Ari Rauhalan mukaan
nimi kertoo jo paljon.
- Kirjain i tulee ihmisestä ja 2 on numero kaksi. Sen mukaisesti keskitymme luomaan toimintaa, joka saa
aikaan yhteyden kahden ihmisen
välillä. Peruslupauksemme on ”we
design stories” ja tarinallisuus onkin meidän toimintamme keskiössä.
Yhtiön palveluihin kuuluvat liiketoiminnan kehittäminen,
markkinointiviestintä,
kohtaamiset sekä liikkuvan kuvan ratkaisut.
Tampereella ja Helsingissä sijaitsevissa toimistoissa työskentelee
yhteensä 26 henkilöä
eri tehtävissä.
taisia elämyksiä, Rauhala tietää.
Mies käy itse myös innokkaasti seuraamassa Tampere Openin otteluita katsomossa. Hänen mukaansa
kyseessä on hieno kesäinen tapahtuma, jolle Tampereen Tenniskeskus tarjoaa erinomaiset puitteet.
- Pelejä pitää aina ehdottomasti
päästä seuraamaan. Otteluiden lisäksi nautin päästä osaksi ainutlaatuista tunnelmaa tapahtumassa,
Rauhala sanoo.
”KATSOJILLE JA
KUMPPANEILLE
KOKONAISVALTAISIA
ELÄMYKSIÄ.”
Tampere Openissa
ainutlaatuinen tunnelma
Toimitusjohtaja Rauhala kertoo
markkinoinnin perustan olevan
sama riippumatta siitä, mitä markkinoidaan. Vapaa-ajan ja viihdepalveluiden markkinoinnissa on kuitenkin omat erityispiirteensä.
- Laadukkaan ydintuotteen lisäksi vaaditaan nykyaikaisia oheispalveluita. Sekään ei pelkästään riitä,
vaan pitää pystyä tarjoamaan katsojille ja kumppaneille kokonaisval-
- Toivoisin, että tamperelaiset löytäisivät tiensä nykyistä paremmin
seuraamaan Tampere Openia. Kyse
on korkeatasoisesta kansainvälisestä urheilutapahtumasta, ja sen
tarjoama elämys poikkeaa oikeastaan kaikista muista tapahtumista.
Lisäksi Tampere Open soveltuu kesäpäivän viettoon koko perheelle.
Toivottavasti tapaamme siellä heinäkuussa, Rauhala lisää.
Kuva Matti Kovanen
6 TAMPEREOPEN
Sinä tiedät, millainen on
unelmiesi koti.
Me tiedämme, mistä se löytyy.
Juhani Sillanaukee
0500 620 309
Mikko Lamu
050 372 6000
Harri Kalliovalkama
050 500 8855
Marko Lamu
050 500 8850
Miia Tuomainen
050 500 8852
Sopivan
kodin
löydät
osoitteesta
kiinteistomaailma.fi
Tarja Sillanaukee
050 532 7393
Niina Häkämies
050 500 8856
Leena Mattsson
040 551 9880
Toni Virtanen
050 500 8854
www.kiinteistomaailma.fi
Kiinteistömaailma | Klingendahl
Kiinteistönvälitys Klingendahl Oy, Pyhäjärvenkatu 5 A, 33200 Tampere
puh. 010 327 6000, [email protected]
www.kiinteistomaailma.fi
TAMPEREOPEN 7
HAASTATTELUSSA
-Tiedän, että jos pysyn terveenä,
niin tämä nälkä ja motivaatio voi
viedä mihin tahansa. Annan itselleni nyt kaksi vuotta aikaa pelata ja
parantaa rankingia, sitten olen viisaampi asettamaan tarkempia tavoitteita uran suhteen, Laine valottaa suunnitelmiaan.
-Olen nauttinut pelaamisesta aivan älyttömästi. Olen erittäin iloinen ja koen olevani etuoikeutettu,
että olen saanut vielä mahdollisuuden kaiken kokemani jälkeen.
MITÄ KUULUU
Positiivisuudesta voimaa
EMMA LAINE?
Lahtelaislähtöinen Emma Laine kohautti tennispiirejä voittamalla ensimmäisen naisten
kaksinpelin Suomen mestaruutensa vain 14-vuotiaana. Vuonna 2006, silloin 20-vuotiaana, hän nousi suuremman yleisön tietoisuuteen saavuttaessaan WTA-rankingissa sijan 50.
Se on kaikkien aikojen paras sijoitus suomalaisnaiselle maailmanlistalla. Sen jälkeen Laine
teki lähes täydellisen katoamistempun kentiltä, mutta mitä oikeasti tapahtui ja mitä nyt
kuuluu Emma Laineelle?
Alamäki alkoi Intiasta
Menestyksekkäiden vuosien 2005
ja 2006 jälkeen Laineen tielle on
kasautunut vastoinkäymisiä toisensa perään. Intian pelireissulla seuraavana vuonna saatu virus
aloitti pitkän sairastelukierteen.
Täysin terve Laine oli vasta syksyllä 2009. Ilo omasta terveydestä muuttui kuitenkin suruksi, kun
Calgaryn olympialaisissa jääkiekossa hopeaa voittanut Erkki-isä menehtyi onnettomuudessa samana
syksynä. Isän menetys oli Emmalle
kova paikka.
-Suru oli suuri ja vaikutti totta kai
tennikseen ja elämään. Lisäksi aiemmat oireet palasivat ja vuonna
2010 sairastin vielä mykoplasman,
Laine kertoo.
Toipuminen mykoplasmasta sujui
nyt nopeammin, mutta jäljelle jäi
hermosärky pelikäden olkapäähän.
Se vaikeutti pelaamista ja paluuta
kilpakentille, joten edessä oli leikkaus 2012 syksyllä.
-Menin leikkaukseen, koska toivoin
pääseväni vielä pelaamaan terveenä. Kaipasin kilpailemista ja kesän
tullessa ajattelin nelinpelin olevan
sopiva vaihtoehto. Operaatiosta oli
niin vähän aikaa, että käsi ei todennäköisesti olisi kestänyt täysipainoisesti kaksinpelejä, Laine summaa viime kesää.
Nykyisin Helsingissä asustava Laine oli parhaimmillaan nelinpelissä
WTA-listan sijalla 64 ja näytti heti
etteivät taidot olleet tauon aikana
kadonneet. Kokeneen pelaajan silti yllätti, se kuinka helpolta paluu
lopulta tuntui.
Nyt Laine, 28, on tehnyt paluun
myös kaksinpeliin. Helmikuusta
asti hän on pystynyt kilpailemaan
ja harjoittelemaan täysipainoisesti ja tulostakin on tullut. Keväällä
hän voitti Egyptissä 10.000 dollarin kilpailun (saman tasoinen kuin
Tampereen turnaus) sekä kaksinpelissä että nelinpelissä. Muutamassa
kuukaudessa hän nosti rankinginsa
sille tasolle, että pieniin turnauksiin
aukeaa jo suoraan pääsarjapaikka.
-Välillä oli todella rankkoja aikoja
ja tuntui, ettei selviä. Yksin ei kyllä selviäkään. Läheisten ohella erityisesti valmentajani Olli Leppänen
on ollut tärkeä. Olen aina yrittänyt
löytää hyviä asioita joka tilanteesta
ja näiden vaikeuksien kautta olen lisäksi oppinut arvostamaan elämää
ja monia asioita ihan eri tavalla.
Yksi henkireikä löytyi myös valmentamisesta. Laine valmensi junioreita omassa seurassaan HVStenniksessä ja on ollut mukana
Tennisliiton juniorimaajoukkueiden
valmennuksessa.
Pienin askelin takaisin
-Tiesin, että olin treenannut paljon
ja hyvässä kunnossa fyysisesti sekä
henkisesti. Silti oli pienoinen yllätys, että heti tuli kisavoittoja ja finaalipaikkoja.
Luonteeltaan Laine on ollut aina
positiivinen, mutta näiden vastoinkäymisten jälkeen moni muu olisi
jo varmasti lyönyt hanskat tiskiin.
Perhe ja valmentajat ovat olleet
vaikeina hetkinä tukena ja auttaneet eteenpäin.
”OLEN NAUTTINUT
PELAAMISESTA
AIVAN
ÄLYTTÖMÄSTI.”
Maltillisesti kaikki peliin
Paluunsa suhteen Laine on silti
maltillinen. Tavoitteita rankingin
suhteen hän ei ole asettanut, mutta kilpailukalenteria on suunniteltu
pitkällä tähtäimellä sen mukaan miten ranking kehittyy. Tarkoitus on
panostaa tennikseen täydellä teholla ja katsoa mihin asti se vie.
-Tykkäsin valmentamisesta todella paljon. Oli kiva laittaa energiaa
toisten auttamiseen silloin kun en
itse pystynyt pelaamaan. Tällä hetkellä olen mukana enää liiton toiminnassa, muuta valmennustyötä
en ehdi tekemään, kun Suomessa
ollessa harjoittelen pari kolme kertaa päivässä. Nyt satsaan täysillä
omaan peliuraan, Laine painottaa
päättäväisesti.
Innokkaana jääkiekkofanina Laine
ehtii Suomessa olleessaan kuitenkin välillä myös jäähallille.
-Pelicans on suosikkijoukkueeni
eikä se muutu koskaan. Nykyisin
kun asun Helsingissä niin käyn katsomassa myös muita otteluita, koska tykkään lajista niin paljon. Pienenä halusin jääkiekkomaalivahdiksi
ja seurasin Jarmo Myllystä erityisen
tarkasti. Isä antoikin sen takia minulle lempinimeksi ”Emo”, kun Myllys oli ”Jamo”, Laine nauraa lopuksi.
8 TAMPEREOPEN
www.tehosport.fi
GAME
SET&
TATS
SYYSKAUDEN TENNISKOULUT
www.tampereentennisseura.fi
TAMPEREOPEN 9
HAASTATTELUSSA
VUOROT JO
VARATTAVISSA!
Uudet tilat käytössä
elokuussa.
Tampereen
Tenniskeskus Oy:n
toimitusjohtaja
Petri Hietala.
TAMPEREEN TENNISKESKUS
LAAJENEE JÄLLEEN
Tampereen Tenniskeskus valmistui vuonna 1979 innokkaiden ihmisten työn tuloksena palvelemaan tamperelaisia tennispelaajia. Kahden laajennuksen jälkeen neljän kentän hallista
on muotoutunut monipuolinen urheilukeskus. Nyt rakenteilla oleva kolmas laajennus valmistuu sisäkauden alkuun mennessä.
Suunnitelma tontin koko rakennusoikeuden käytöstä on teetetty valmiiksi arkkitehtitoimistolla ja siitä
toteutetaan nyt osa. Tässä laajennuksessa valmistuu uusi kuntosali, sulkapallokenttiä sekä lisää pukuhuone- ja toimistotiloja. Samalla
nykyään sulkapallokäytössä oleva
kenttä yhdeksän hallin vanhalla
puolella muutetaan takaisin tenniskentäksi. Näin myös sisätenniskenttien määrä kasvaa yhdellä.
- Sulkapallo saa nyt hyvät tilat ja
monitoimihallissa jää enemmän aikaa salibandylle ja muille sinne so-
”KUNTOSALI TULEE OLEMAAN
ERITYISEN PANOSTUKSEN KOHDE.”
veltuville lajeille. Tenniskenttä tulee
myös tarpeeseen, sillä käyttöaste
on kasvanut entisestään tenniksen
osalta, kertoo Tampereen Tenniskeskus Oy:n toimitusjohtaja Petri
Hietala.
Kuntosali tulee olemaan erityisen
panostuksen kohde tämän laajennuksen yhteydessä. Alueella on selkeä tilaus kuntosalille, joka toimii
samalla myös mainiona oheisharjoittelupaikkana esimerkiksi tenniksen ja salibandyn pelaajille.
- Nykyisin pelkkiä kuntosalipalveluja on niukasti tarjolla. Meidän kohderyhmämme on se osa ihmisistä,
jotka eivät ole kiinnostuneet jumpista tai spinningistä, vaan haluavat ainoastaan käydä kuntosalilla.
Pystymme pitämään hinnan so-
pivana heille tarjoamalla vain sen
mitä he haluavat.
Tämän laajennuksen jälkeen rakennusoikeutta jää jäljelle vielä noin
kymmenen tuhatta neliötä. Jatkosuunnitelmat muotoutuvat pitkälti
kysynnän ja taloudellisen tilanteen
mukaan.
- Laajennuspaineet tulevat aina
suoraan käyttöasteesta. Haluamme tarjota asiakkaillemme mahdollisuuden liikkua monipuolisesti, mutta toki meidän on otettava
huomioon lajien suosion vaihtelu. Kymmenen vuoden päästä tilanne sen suhteen voi olla aivan
toinen, Hietala valottaa jatkoa.
Talous painaa myös paljon vaakakupissa, sillä osakeyhtiöllä on
jäljellä myös vanhaa velkaa. Opetusministeriöltä saatu tuki helpottaa kuitenkin jonkin verran.
- Saimme hankkeeseen 590 000
euroa Opetusministeriön avustusta. Tiukka taloudenpito on tärkeää,
mutta samalla koitamme pitää hintatason mahdollisimman alhaisena
asiakkaillemme.
10 TAMPEREOPEN
PELISSÄ MUKANA
PALO LAJIIN VEI VAIKEUKSISTA VOITTOON
Kauppatieteiden tohtori Minttu Lampisen rakkain harrastus on
tennis, johon palo syttyi jo koululaisena. Kentältä on tarttunut
mukaan paitsi kisakokemusta myös tärkeitä ihmisiä.
– Olen tavannut parhaan ystäväni
tenniskentällä kymmenvuotiaana.
Vietämme ”tennistyttöjen” kanssa
synttäreitä ja pikkujouluja, yhdessä itketään ja nauretaan. Hallilta on
löytynyt myös mieheni ja lasteni isä,
tennisvalmentaja Stoyan Ganchev.
Mutta emme todellakaan pelaa yhdessä, se olisi varma perheriidan
paikka, Lampinen naurahtaa.
Nykyisin Lampinen harrastaa lähinnä seniorikisoja, joiden alaikäraja
naisilla on 30 vuotta. Treeniseura on
Tampereella Suomen huipputasoa.
– Tampereen Tennisseuran naisporukka on taitavia pelureita täynnä.
TaTS:in Naiset 30 vuotta voittivat
kuluneella sisäkaudella SM-pronssia. Myös itse onnistuin pokkaamaan
kolmannen sijan kaksinpeleissä senioreiden SM-kisoissa viime kesänä.
Älkää tosin kysykö montako osallistui kisoihin, Lampinen virnistää.
Lajin luonteesta johtuen monet kärsivät polvi- tai olkapäävaivoista,
Lampisen tennisvammat ovat keskittyneet käsiin.
– Vuonna 2005 kaaduin treeneissä
kämmensyrjän päälle. Ranteen isot
luut murtuivat, ja muistona on vieläkin kymmensenttinen arpi ja luun
tukena metallia. Onneksi kyseessä ei
ollut pelikäsi, Lampinen muistelee.
Koskiklinikan kautta
takaisin pelikentille
Pari vuotta myöhemmin turnauksessa, jossa Lampinen voitti naisten Bluokan, toinen käsi alkoi oireilla.
– Jokainen lyönti sattui pelikäden
kämmenen ja ranteen seudulle. Ote
kirposi mailasta hieman aina lyödessä. Ehkä se olikin salainen aseeni,
sillä samalla lyönnin suunta muuttui
vinkeästi. Pelien jälkeen en pystynyt
enää nostamaan edes vesikannua.
Oli aika suunnistaa Koskiklinikalle.
– Otin oitis yhteyttä pelikentiltä tuttuun ortopediin Jarmo Toivaseen,
joka tuntee lajille ominaiset vammat.
Toivanen otti Mintun välittömästi
vastaanotolleen, josta potilas poistui käsi kipsattuna.
– Ajan kuluessa kipu palasi aina pelatessa. Viisaana miehenä Jarmo lähetti minut jatkokonsultaatioon kollegalleen huippuluokan käsikirurgi
Jouni Havulinnalle.
Erikoista kyllä, röntgen- tai magneettikuvissa ei näkynyt mitään.
SM-tason squash-pelaajana Havulinna tunsi kuitenkin tenniksen lajitekniikan ja arvioi, että yksi käden
pienistä luista oli murtunut sitä painavan mailatupen alla.
– Jouni ehdotti varaamaan ajan yksityiseen Koskisairaalaan toimenpiteeseen, josta selviäisi, mikä kivun
aiheuttaa.
Pian operaatio suoritettiin Koskisairaalassa.
– Olisittepa nähneet arvostetun käsikirurgin tyytyväisen ilmeen, kun
hän leikkauksessa nosti esiin vain
muutaman millin kokoisen luunpalan
kädestäni. Kiitos Koskiklinikan kokeneiden asiantuntijoiden, luunpalan
lisäksi leikkaussaliin jäi myös kipu.
Lampisen käsi parani täydellisesti ja hän pääsi taas harrastamaan
rakkainta lajiaan. Nykyisin tennis
on koko perheen yhteinen harrastus – mukana ovat myös perheen
2- ja 4-vuotiaat.
– Aamulehti Tampere Open on minulle kesäloman must-juttu, jota
alan odottaa jo alkukeväästä. Onneksi tästä pääsee nauttimaan joka
vuosi, Lampinen iloitsee.
Koskiklinikka palvelee koko kesän!
Sporttiklinikka, p. 050 5129 877
Asiakaspalvelu ja ajanvaraus, p. 03 2506 506
www.koskiklinikka.fi
Tennisinnostuksensa
huipulla Minttu Lampisen
taso oli B-luokan kärkeä.
TOHTORI TOIVANEN
TUNTEE TENNISVAIVAT
Jarmo Toivanen
Kirurgian sekä ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Jarmo Toivanen innostui tenniksestä, kun aikoinaan ”sattui ottamaan mailan käteensä”. Lääkärikeskus Koskiklinikan Sporttiklinikalla tennispelaajien
vastuulääkärinä toimivalla Toivasella on kokemusta paitsi tennisvammojen hoidosta myös pelikentiltä. – Aiemmin tuli vähän kisattuakin, mutta
nykyään mittelöt käydään kollegojen kanssa nelinpeleissä ja Koskiklinikan omissa turnauksissa.
Tampere Open on Koskiklinikan kesän kohokohta
Koskiklinikan yhteistyö urheiluseurojen kanssa on tiivistä. Sopimuskumppanuus on solmittu Tampereen Tennisseuran kanssa, ja Koskiklinikka
on mukana Aamulehti Tampere Open -turnauksessa tukemassa ja turvaamassa pelaajien hyvinvointia, niin kuin jo useana vuonna. – Olemme
varautuneet kaikkeen aina erikoislääkäreiden konsultaatiosta kuvantamispalveluihin ja toimenpiteisiin saakka, Toivanen toteaa.
Tänä vuonna Tampere Openissa voi osallistua torstaina 24.7. Koskiklinikan luennolle, jossa käsitellään pelaajan alaselkävaivoja. – Pitkittynyt
tai akuutti vaiva, vastaanotollemme pääsee nopeasti. Kuvauksiin usein
samana päivänä ja leikkauksiin viikon, kahden sisällä, tapaturmatilanteissa nopeammin, Toivanen muistuttaa.
Koskiklinikka järjestää myös vuosittain Future Stars -kilpailun, jossa
tenniksen nuoret lupaukset kisaavat pääsystä ammattilaisten pääsarjaan Tampere Openissa. – Tällä kertaa toivotamme pelionnea viime vuoden voittajille Tanja Tuomelle ja Timi Kivijärvelle, Toivanen kannustaa.
Tampere Openilta Toivanen odottaa suosivia säitä, paljon kävijöitä ja
suomalaisten yltämistä finaaliin. Oman tenniskesän tavoitteena on päihittää eräs pelikaveri. – Ehkä suuntaan myös jollekin tennisleirille ja pyrin pelaamaan paljon pysyäkseni vireessä, Toivanen visioi.
Ranta-Tampella
Tulossa nykyisille ja
tuleville tamperelaisille
Uusia koteja Ranta-Tampellaan, Näsijärven rannalle, Tammerkosken tuntumaan.
Kysy lisää YIT Asuntomyynti 020 433 46 35*
* 8,35 snt/puh + 6 snt/min lankaliittymistä, 8,35 snt/puh + 17,17 snt/min matkapuhelimista.
TAMPEREOPEN 11
12 TAMPEREOPEN
EXPERIENCE
QUALITY.
For over 100 years Tretorn has built a reputation of superior quality
products. We strive for perfection in all we do. We add passion and
push the boundaries of technical innovations to make our products
perform and breathe quality. Quality for us is your experience.
3-PIECE PRESSURIZED
TECHNOLOGY
THIN CORE WITH WEIGHT DISTRIBUTION CONTROL
The thin rubber core is made for optimal feel and the weight
distribution for precise core balance to give more accurate
performance.
PLAYNES FELT
Specially selected for
consistent and optimal
performance.
BASF SEALING
MEMBRANE
Holds pressure longer for a
more consistent performance
and bounce over time.
OFFICIAL BALL PARTNER
Stockholm
Stuttgart
Zagreb
Umag
Hamburg
TA MPER E
-
T URK U
-
www.tretorn.com
PIRKKALA
ISO
-
KUNTOSALI
1200m2
gogoexpress.fi
J Y VÄS KY L Ä
KK-MAKSU
Parhaat laitteet
ISO vapaapainotila
Ilmainen pysäköinti
PIRKKALA - PARTOLA
Kenkätie 4, puh. 010-2871 491
[email protected]
18€/KK
TAMPERE - LIELAHTI
Sellukatu 22-26, puh. 010-2871 490
[email protected]
AVATAAN
2014!
SYKSYLLÄ
TAMPERE - LINNAINMAA
Kirviälänkatu 1
[email protected]
TAMPEREOPEN 13
HAASTATTELUSSA
Ihmisten mielikuvat ammattilaistenniksestä ovat usein ruusuisia. Nähdään
vain muhkeat palkintosummat, mutta ei sitä työmäärää mikä huipulle pääsemiseen vaaditaan. Huipun takana arki on todella paljon karumpaa. Alimman tason kilpailuja kiertäville ja ammattilaisuudesta haaveileville työmäärä on sama, mutta palkkiot eivät riitä kattamaan edes kuluja. Yrittäjiä on
paljon ja vain harva selvittää lopulta tiensä tasolle, jolla pystyy elättämään
itsensä.
KILPAILU
ON KOVAA
- ETENKIN ALIMMAN TASON
AMMATTILAISTENNIKSESSÄ
Ella Leivo on uran
alkutaipaleella
Yksi näistä ammattilaisuuteen tähtäävistä on tamperelainen Ella Leivo. Hän kirjoitti viime syksynä ylioppilaaksi ja panostaa nyt täysillä
tennisuraansa. Tampereen Tennisseuran kasvatti kiertää vuoden aikana pieniä ammattilaiskilpailuja ulkomailla noin 16 viikkoa.
-Vanhemmat maksavat tällä hetkellä matkakulut ja seura tukee
harjoittelumaksuissa. Yhteistyökumppaneita ei oikein ole löytynyt, eivätkä palkintorahat riitä kattamaan pelireissujen kustannuksia.
Kotimaassa olen pelannut Finnish
Tourin kansallisia kilpailuja, koska
niistä saatavilla palkintorahoilla
voin kasvattaa matkabudjettiani,
Leivo kertoo.
Pitkällä aikavälillä tuurin merkitys
vähenee, mutta uran alkutaipaleella
arpaonnesta ei olisi tietysti haittaa.
Otteluita pitäisi saada paljon, jotta rutiini kasvaa ja pelitaso nousee.
-Ei tänne Suomeen voi jäädä, siinä ei
kehity. On saatava mahdollisimman
paljon kovia otteluita. Kesän aikana
tavoitteena on nostaa ranking noin
sijalle 800, koska silloin aukeaa pääsarjapaikka jo lähes kaikkiin alemman tason kilpailuihin. Nyt joudun
vielä suunnittelemaan kilpailukalenteria sen perusteella, minne mahdun
mukaan ja mihin on varaa lähteä.
Arki on harjoittelua
kahdesti päivässä
Kilpaileminen ulkomailla on kuitenkin välttämätöntä. Suomessa ei
naisten ammattilaisturnauksia ole
kuin kaksi vuodessa, joten niiden
avulla ei pysty saavuttamaan edes
WTA-rankingia.
Kotimaassa ollessaan Leivo harjoittelee Tampereen Tenniskeskuksessa
pari kertaa päivässä valmentajansa
Gavrail Ganchevin johdolla. Harjoitteluun kuuluu pallon lyömisen lisäksi oheisharjoittelua fysiikan parantamiseksi. Huipun saavuttamiseksi
on Leivon mukaan tehtävä kovasti työtä ja parannettava tasaisesti
kaikkia osa-alueita.
-Naisilla rankingsysteemi on hiukan
erilainen kuin miehillä. Tarvitsemme
pisteitä kolmesta kilpailusta rankingia varten ja pisteitä saa vasta voitettuaan pääsarjassa vähintään yhden kierroksen, hän selventää.
-Erityisesti pitää nyt keskittyä liikkumisen kehittämiseen. Myös syöttö kaipaa vielä tehoja lisää. Vahvuutenani näen peliälyn ja sen, etten
turhia hermoile otteluissa, Leivo listaa.
Hitunen onneakin auttaisi
Raaka rankingsysteemi tarkoittaa
välillä myös hukkareissuja pisteiden valossa. Toukokuussa Ruotsissa kaksi turnausta pelannut Leivo ei
saanut matkalta kartutettua pistetiliään lainkaan, koska molemmissa
kilpailuissa hän kohtasi avauskierroksella sijoitetut pelaajat.
-Ensimmäisessä kisassa tuli heti vastaan ykkössijoitettu ja toisessa nelossijoitettu pelaaja. Ei käynyt kaavion arvonnassa nyt ihan paras onni.
Leivo ei koe harjoittelua raskaaksi,
vaikka ei-urheilevat kaverit välillä ihmettelevätkin miten hän jaksaa päivästä toiseen elää tenniksen ehdoilla. Muutama päivä poissa kentiltä
saa nuoren naisen kuitenkin jo kaipaamaan takaisin Tenniskeskukselle.
Tampereen Tennisseurassa
on hyvä yhteishenki
-Harjoituksiin on aina kiva tulla. Meillä on seurassa tosi hyvä yhteishenki.
Se on hirveän tärkeä asia. Vietämme harjoitusporukan kanssa aikaa
Kuva Sami Nieminen
Ella Leivo
Syntymäaika........................
Valmentaja...........................
Mailamerkki.........................
WTA-ranking.......................
Paras voitto.........................
Suosikkimaa pelata..........
Lempiruoka.........................
Lempielokuva.....................
26.07.1994
Gavrail ”Gabi” Ganchev
Wilson
1065
Piia Suomalainen
Egypti
kanapasta ja maito
Divergent
yhdessä myös muuten esimerkiksi
käymällä elokuvissa.
Arkisen harjoittelun täyttämien päivien muuttuessa viikoiksi ja kuukausiksi on tärkeää osata välillä myös
rentoutua. Leivo rentoutuukin mielellään juuri elokuvissa tai shop-
pailemalla kaupungilla kavereiden
kanssa. Ykkösasia on silti tennis,
joka määrää päivän ohjelman.
-Ei tätä jaksaisi, jos ei rakastaisi lajia niin paljon. Haaveena on saada
tästä jonain päivänä ammatti.
14 TAMPEREOPEN
OHJELMA
AAMULEHTI TAMPERE OPEN
TARJOAA TÄNÄKIN KESÄNÄ HUIPPUTASON TENNISTÄ!
Aamulehti Tampere Open tarjoaa jälleen upeita tenniselämyksiä.
Kaikkien aikojen 33. miesten ATP-turnaus saa nyt kahdeksatta kertaa rinnalleen myös naisten ITF-turnauksen. Kesällä tullaan pelaamaan kolmannen kerran junioreiden Koskiklinikka Future Stars –turnaus, jonka voittajat saavat villin kortin kesän 2015 Tampere Openiin.
Turnaukset pelataan Tampereen Tenniskeskuksessa, joka tarjoaa
laadukkaat ja hienot puitteet kesän jännittävälle tennistapahtumalle. Aamupäivisin voit seurata naisten 10 000 dollarin ITF-turnausta
ja iltapäivällä jännittää miesten 50 000 dollarin ATP-kisan pelejä.
Tampere Open on yksi Tampereen kesän kohokohtia, ja sen avulla kuuluisuuteen ovat ponnistaneet monet maailman huippupelaajat
kuten Jarkko Nieminen, Robin Söderling ja Florian Mayer.
OTA TALTEEN!
OTTELUOHJELMA
Lauantai 19.7.
klo 9-18
Miesten karsintojen I ja II kierros
Vapaa pääsy.
Sunnuntai 20.7.
klo 10-18
Naisten karsinnat
klo 11-16
Miesten karsintojen loppuottelut
Vapaa pääsy.
Maanantai 21.7.
klo 10
Naisten karsintojen loppuottelut
klo 14
Miesten pääsarjan I kierros:
kaksin- ja nelinpeli
Tiistai 22.7.
Klo 10
Naisten pääsarjan I kierros:
kaksin- ja nelinpeli
Klo 14
Miesten pääsarjan I kierros:
kaksin- ja nelinpeli
Keskiviikko 23.7.
klo 10
Naisten pääsarjan I kierros:
kaksin- ja nelinpeli
klo 14
Miesten pääsarjan II kierros:
kaksin- ja nelinpeli
Torstai 24.7.
klo 10
Naisten pääsarjan II kierros:
kaksin- ja nelinpeli
klo 14
Miesten pääsarjan II kierros:
kaksin- ja nelinpeli
Lauantai 26.7.
Klo 10
Naisten kaksinpelin
välierät ja nelinpelin loppuottelu
Klo 13
Miesten kaksinpelin välierät
Koskiklinikka Future Stars -välierät
Miesten nelinpelin loppuottelu
Sunnuntai 27.7.
Klo 11
Naisten kaksinpelin loppuottelu
Klo 13
Miesten kaksinpelin loppuottelu
Koskiklinikka Future Stars -loppuottelut
Perjantai 25.7.
Klo 14
Naisten kaksinpelin
puolivälierät ja nelinpelin välierät
Klo 14
Miesten kaksinpelin
puolivälierät ja nelinpelin välierät
Koskiklinikka Future Stars puolivälierät
Otteluiden alkamisaikoihin ja
järjestyksiin voi tulla joitain muutoksia.
PÄÄSYLIPUT JA VIP-LIPUT
Lippujen hinnat kilpailun aikana:
Päivälippu
Lastenlippu alle 12-vuotiaat
VIP-lippu / pv
Viikkolippu
20
10
70
90
€
€
€
€
Lipputiedustelut ja ennakkoliput:
Sari Hannula, puh. 050 535 9148,
email: [email protected]
Lippuja myydään portilla, paikkoja rajoitetusti.
Jos pelipäivinä pelataan yksikin tunti,
lippua ei lunasteta takaisin.
Varaama
lla
lippusi en
nakkoon
,
varmista
t mukaan
pääsysi!
TAMPEREOPEN 15
16 TAMPEREOPEN
Valikoimissamme mm.
tapetit, matot,
valmisverhot ja kankaat.
www.vallilainterior.fi
www.vallilankaksio.fi
facebook.com/vallila
GRANDSLAM
Ylivoimaista osaamista teknisessä kaupassa
yli 20 vuotta. Kysy miten voimme teitä palvella.
Tampere, Ilmailunkatu 17, 33900 Tampere, keskus 010 525 1600
Lahti, Laatukatu 2, 15680 Lahti, keskus 010 525 1611
www.jokilaakeri.fi
TAMPEREOPEN 17
Kopijyvä on nyt
Digin ja printin toteuttaja. grano.fi
Grano syntyi 1.6.2014, kun Kopijyvä ja DMP yhdistyivät. Yhdessä me valmistamme digi- ja printtipalveluihin liittyviä
tuotteita, markkinointia ja ratkaisuja, jotka helpottavat sekä kehittävät asiakkaidemme liiketoimintaa.
K E S Ä
2014
TYYLIKKÄÄT KALUSTEET KESÄPIHALLE
1266,-
NINJA-pöytä (halk. 160 cm) + 4 tuolia yhteensä
1266,- (1600,-). Materiaali polyrottinki.
(1600,-)
VERKKOKAUPPA
kruunukaluste.fi
KRUUNUKESKUS TAMPERE Taninkatu 2 | ark. 10-19, la 10-16, su 12-16
18 TAMPEREOPEN
19.-27.7.2014
ALOITA KESÄTREENIT HETI!
MEILLÄ ET MAKSA KESÄHEINÄKUUSSA MITÄÄN!
Tarjous koskee vain uusia 12 ja 24 kuukauden sopimuksia.
Sopimusaika alkaa 1.8. Käsittelykulu 0-20 €.
assa
Kampanja voim
30.6. asti!
TAMPEREOPEN 19
HAASTATTELUSSA
JARKKO NIEMISEN
TENNISAKATEMIA
AUTTAA MATKALLA KOHTI HUIPPUA
Kuva JNTA
Tampereen Tennisseuran
17-vuotias Patrik Niklas-Salminen
harjoittelee Jarkko Nieminen
Tennisakatemiassa.
Jarkko Nieminen Tennis Academy – JNTA – käynnisti toimintansa puolitoista vuotta sitten.
Akatemian tarkoitus on auttaa nuoria pelaajia kansainväliselle uralle. Idean isä on Suomen
kautta aikojen paras ammattilaispelaaja Jarkko Nieminen.
JNTA:n toimipisteenä on Talin Tenniskeskus Helsingissä. Akatemian
johtoajatus on auttaa lahjakkaita ja
sitoutuneita pelaajia kohti kansainvälistä kärkeä. Päävalmentajana
toimii italialainen Federico Ricci,
jonka mukaan toiminta on lähtenyt hienosti käyntiin ja kiinnostaa
myös kansainvälisesti.
- Meillä on nyt yhdeksän pelaajaa
mukana täysipäiväisesti. Heistä
seitsemän on suomalaisia ja kaksi
Venäjältä. Lisäksi Sveitsistä, Virosta, Englannista, Latviasta ja Venäjältä osallistuu pelaajia eri pituisille harjoitusjaksoille akatemiassa.
Osalla heistä ympärivuotista osallistumista toimintaan hankaloittavat viisumiasiat, Ricci kertoo tämän
hetken tilanteesta.
Päävalmentaja Riccin lisäksi akatemiassa työskentelee kolme täysipäiväistä valmentajaa. Lisäksi
henkisen puolen valmennuksesta
vastaa Jarkko Haataja ja fysiikkaharjoittelussa on mukana alan huippunimi Jarmo Ahonen.
- Teimme juuri merkittävän yhteistyösopimuksen, jonka ansiosta
Märten Tamla täydentää tiimiämme
tiettyinä viikkoina vuoden aikana.
Tamla on Viron huippupelaaja Kaia
Kanepin valmentaja ja tuo paljon
laatua ja osaamista JNTA:n käyttöön.
temialaiset käyvät joustavasti, sillä tennis vaatii paljon matkustelua
jo nuorena.
- Voimme olla tyytyväisiä tuloksiin, joita olemme saavuttaneet tähän asti. Pelaajat ovat kehittyneet,
mutta on syytä muistaa tuloksien
saavuttamisen olevan helpompaa
nuorella iällä. Todelliset haasteet
odottavat, kun ikää tulee lisää ja
kilpailu kovenee.
Silloin
paineet
kasvavat ja pelistä
tulee entistä fyysisempää. Henkisen kantin on kestettävä paremmin
taidollisten erojen supistuessa,
kun kaikki pystyvät syöttämään ässiä ja lyömään
kovia kämmeniä. Niihin haasteisiin
on pystyttävä tulevaisuudessa vastaamaan. Kehitettävää akatemian
toiminnassa riittää toki myös olo-
”HENKISEN KANTIN ON
KESTETTÄVÄ PAREMMIN
TAIDOLLISTEN EROJEN
SUPISTUESSA.”
Pelaajille luodaan mahdollisuudet
täysin ammattimaiseen harjoitteluun. Tenniksen lisäksi ohjelmaan
kuuluvat päivittäin oheisharjoittelut sekä venyttelyt. Koulua aka-
suhteiden ja taloudellisen puolen
osalta, Ricci muistuttaa.
Ricci uskoo, että ajan kanssa kaikki
haasteet pystytään selvittämään.
Tennis on kova ja erittäin kilpailtu laji ympäri maailmaa. Se vaatii
pitkäjännitteistä työtä sekä myös
uhrauksia.
- Mielestäni on harmillista, että niin
harva suomalainen pelaaja haluaa
sitoutua ja panostaa täydellä teholla tennisuraan. Uskon, että monella olisi mahdollisuuksia pitkällekin,
Ricci vinkkaa lopuksi.
20 TAMPEREOPEN
LAAJENEE!
VARAA
NYT
10
200m
2
SYKSYN TENNISVUOROSI.
UUTTA
SULKAPALLOKENTTÄÄ.
UUSI TILAVA
KUNTOSALI.
EI LIITTYMISMAKSUA,
EIKÄ SITOUTUMISPAKKOA.
TAMPEREEN TENNISKESKUS
Puh: 03 3138 4300
TAMPEREENTENNISKESKUS.FI
Toimelankatu 8, 33560 Tampere
[email protected]
ESITTELYSSÄ
SCANDIC TAMPERE CITY
ON TÄRKEÄ YHTEISTYÖKUMPPANI
Aamulehti Tampere Open on tehnyt jo vuosia yhteistyötä Scandicin kanssa. Niin pelaajat kuin tuomaritkin tarvitsevat majoituspaikan turnauksen ajaksi. Kilpailunjohtaja
Veli Paloheimo tietää kuinka tärkeää on
toimiva ja joustava majoitus.
- Yhteistyö alkoi Scandic Rosendahlin kanssa jo silloin,
kun turnaus pelattiin Pyynikillä. Kun siirryimme Tenniskeskuksen kentille Ruotulaan oli luonnollinen valinta Scandic
Tampere City. Pelaajille on erittäin tärkeää, että hotelli
on hyvätasoinen sekä toimiva ja heidän on helppo kulkea pelipaikalle ja takaisin hotellille, Paloheimo selvittää.
- Yhtiömme on ollut Tampere Open-tennisturnauksessa
mukana koko sen historian ajan eli vuodesta 1982 alkaen. Parasta näissä vuosissa on ollut tiivis yhteistyö kisan
järjestäjien, ensin Timo Salmen ja nyt viimeiset vuodet
Veli Paloheimon kanssa.
Yhteistyö vaatii molemminpuolista joustavuutta pelikaavioissa tapahtuvien arvaamattomien tilanteiden vuoksi.
Siksi kummankin osapuolen pitkä kokemus turnauksen
järjestelyissä helpottaa näiden asioiden ratkaisuissa. Turnaus sopii myöskin erinomaisesti meidän yhtiömme arvoihin ja tukee näin positiivisella tavalla liiketoimintaamme,
kertoo puolestaan Scandicin aluejohtaja Vesa Saloranta.
TAMPEREOPEN 21
HAASTATTELUSSA
Mervi Kallio on useammille
tuttu tv-kasvo urheilutoimittajana MTV Sport Uutisista.
Kahta työtä tekevän Kallion
voi tunnistaa myös Finnairin lentoemäntänä. Kahden
vuorotyön naiselle tenniksestä on tullut rakas harrastus.
TENNIS ON MYÖS
MERVI KALLION LAJI
Joukkuelajista yksilölajia
kohti
Nuorena Kallio harrasti tosimielellä jalkapalloa. Hän kävi Mäkelänrinteen urheilulukion, mutta lopetti jalkapallouransa jo vuosi koulun
loppumisen jälkeen. Uusi harrastus
ei löytynyt ihan heti.
- Kyllä siinä muutama vuosi taisi
mennä, etten juuri mitään pelannut. Tennistä olin kokeillut pienenä
tyttönä ja kun mieheni pelasi, niin
aloitin itsekin. Aluksi yritin opetella
lajia itse, mutta se on tenniksessä
todella vaikeaa. Päädyin ottamaan
yksityistunteja, koska työaikani
ovat niin epäsäännölliset.
Valmentajan avulla oppinen
käy nopeammin
Kallion mukaan valmennustunneilla käyminen kannattaa ja hän suosittelee sitä jokaiselle lajin aloittavalle. Kun valmentaja antaa ohjeita
miten tulisi lyödä oikein, käy oppinen nopeammin ja lajista saa
enemmän irti. Helsingissä asuvan
Kallion valmentajina ovat pääasiassa toimineet Jari Hedman ja Tapio Nurminen. Työvuorot määräävät pitkälti kuinka paljon hän ehtii
pelaamaan.
- Viime viikolla pelasin vain kaksi
tuntia, mutta edellisellä ehdin pelata kuusi. Tennisihmiset ovat mielestäni ihania, sillä he tulevat mielellään aina pelaamaan, kun heillä
on aikaa. Matkoilla meillä on usein
mailat mukana ja pelaamme mieheni kanssa.
Kallio on pelannut puulaakisarjaa,
mutta valmentajien houkuteluista
huolimatta hän ei vielä ole osallistunut virallisiin kilpailuihin. Hän
kuvailee itseään varsin kilpailuhenkiseksi ja peräänantamattomaksi
pelaajaksi.
see nauttimaan sopivassa suhteessa. Hänellä on omasta mielestään
vielä paljon parannettavaa kaikessa, mutta yksi lyönti on osoittautunut haastavimmaksi.
- Syöttö on vaikea. Välillä se kulkee
ja välillä ei. Teimme juuri
eräänä päivänä syöttöharjoituksia ja valmentaja
pyysi aina etukäteen sanomaan yrittääkö syöttää
keskelle vai kulmaan. Sanoin, että yritän vain osua
oikeaan ruutuun, Kallio
nauraa.
”TENNIKSESSÄ ON
HAUSKAA SE, ETTÄ SITÄ
VOI PELATA MISSÄ VAIN
JA KENEN KANSSA
TAHANSA.”
- Jalkapalloaikoinakaan minua ei
koskaan palkittu ottelun parhaana, mutta sitäkin useammin sain
tsempparipalkinnon. En osaa vain
pelailla edes puulaakisarjaa huvin
vuoksi vaan haluan aina pelata voitosta loppuun asti, hän naurahtaa.
Syötössä riittää haastetta
Kallio sanoo tenniksessä olevan
hauskaa se, että sitä voi pelata
missä vain ja kenen kanssa tahansa. Myös lajin vaikeus koukuttaa.
Opeteltavaa riittää paljon, mutta
myös onnistumisen tunteista pää-
Urheiluhenkisten
ihmisten kanssa on upea
työskennellä
Urheilutoimittajaksi ja tv-kasvoksi
Kallio päätyi vähitellen. Hän mietti
lukion jälkeen eri vaihtoehtoja. Kirjoittamisesta hän oli pitänyt jo lukiossa ja kirjoitti aluksi entisistä pelikavereistaan juttuja lehdille. Sitä
kautta hän pääsi myös Vierumäelle
opiskelemaan urheilujournalismia.
- Vierumäen opettajalta kysyttiin
sitten meidän kurssin jälkeen avus-
tajaa Elixiriin ja hän suositteli minua. Tein siellä vähän kaikkea taustatoimittamisesta lähtien seuraavat
kolme vuotta. Sitten lähetin avoimen hakemuksen ”maikkarille” ja
sain kutsun työhaastatteluun kolme päivää sen jälkeen kun olin lopettanut Elixirissä. Nyt olen tehnyt
tätä kuusi vuotta ja tykkään todella paljon. Urheiluhenkisten ihmisten kanssa on upea työskennellä.
Netistä tuttuja
Suosikkipelaajikseen Kallio nimeää
nykytenniksen suuret nimet, Rafael
Nadalin ja Roger Federerin. Andre
Agassin elämänkerran luettuaan
hän kiinnostui miehestä enemmän ja innostui myös etsimään kirjan kuvaamia otteluita netistä. Lähes nettihitiksi Kallio on päätynyt
itsekin. Hän istui Kirsi Alm-Siiran
vieressä, kun tämä tipahti tuolilta
suorassa lähetyksessä.
- Itse en ole vielä tippunut tuolilta, eikä ole muitakaan pahoja kömmähdyksiä sattunut.
- Ainakaan vielä, hän lisää ja nauraa.
22 TAMPEREOPEN
ESITTELYSSÄ
Kuva Sanni Nieminen
Katriina ”Kassu” Saariselle tennis on varsin tuttu laji. Hän on työskennellyt tennisvalmentajana Tampereen Tennisseurassa
vuodesta 1997. Taustalla on myös oma kilpapelaajan ura, vaikka nykyisin Kassu tunnetaankin paremmin salibandyn pelaajana
Classicin naisten liigajoukkueessa.
Kuka olet ja mistä tulet?
Kaikki kutsuvat Kassuksi, monet eivät edes muista tai
tiedä oikeaa etunimeäni. Ikää on mittarissa 41 vuotta ja
kotoisin olen Lohjalta.
Millainen on oma tennistaustasi?
Harrastin nuorena useita lajeja, mutta tennistä vähän
vakavammin. Aloitin kilpailemisen 11-vuotiaana ja tosissaan aloin pelata 16-vuotiaana, kun Lohjalle rakennettiin tennishalli. Kiersin nuorempana jonkin verran ammattilaiskilpailuja ja 1993 voitin Ruotsissa samanlaisen
turnauksen kuin Tampereen naisten kisa. Valmentaminenkin kiinnosti jo varhain ja 13-vuotiaana olin jo apuna
vetämässä harjoituksia pienemmille.
Miten tulit lähteneeksi mukaan
kisajärjestelyihin?
Muutin Tampereelle syksyllä 1997 ja tulin mukaan Tampereen Tennisseuran toimintaan. Sitä myötä oli itsestään
selvää lähteä mukaan myös turnauksen järjestelyihin.
Montako vuotta olet ollut nyt mukana ja mitä tehtäviisi
kuuluu ennen kisaa ja sen aikana?
Vuodesta 1998 eli aika monta vuotta. Ennen kilpailua olen mukana toimittamassa Tampere Openin kisajulkaisua eli kirjoitan juttuja ja otan valokuvia
haastateltavista. Kilpailujen aikana valokuvaus kuuluu myös oleellisena osana
omaan viikkooni. Lisäksi auttelen erilaisissa tehtävissä ja vedän aamuharjoitukset pallopojille ja –tytöille sekä linjatuomareille. Vuosien varrella on
tullut oltua linjatuomarina, autokuskina ja muuna apuna tarpeen mukaan.
Yllätyksellisin kisamuistosi vuosien varrelta?
Tähän pitää vastata Tennis Party. Aikoinaan olin itsekin mukana esiintymässä, kun TaTS:n sisarseura Salibandyclub Classic järjesti Rosendahlin hotellin
yökerhotiloissa kunnon shown useampanakin vuonna. Siellä tapahtui aina
kaikkea yllätyksellistä. Eräänäkin vuonna yhden esiintyjän peruukki tarttui
toisen esiintyjän kitaraan ja siinä sitten peruukki heilui kitaran mukana lopun esityksen ajan.
Onko sinulle jäänyt joku ottelu erityisesti mieleen?
Juho Paukun ja Jarkko Niemisen hienot pelit 18-vuotiaina, kun kaverit tulivat puskista ja menivät semifinaaliin asti. Vuosiluvuista en ole ihan var-
ma, olisikohan Jarkko tehnyt temppunsa 1999 ja Juho sitten jonkun vuoden myöhemmin.
Suosikkipelaajasi turnauksen historiassa?
Jarkko Nieminen ja Emma Laine. Toki kannustan kaikkia suomalaispelaajia ja toivon, että Lauri Kiiski jaksaisi vielä kiusata kentällä nuorempiaan.
Seuraatko tennistä aktiivisesti vai ainoastaan kisaviikon
aikana?
Seuraan jo työn takia tennistä paljon. Kisaviikon aikana olen tietysti Tenniskeskuksella aamusta iltaan, mutta silloin hoidettavat hommat vähän haittaavat seuraamista.
Mitä harrastat?
Tykkään urheilusta. Salibandyä aktiivisesti itse pelaten, monia muita lajeja enemmän penkkiurheillen. Lukeminen on myös mukavaa silloin kun siihen jää aikaa.
Mikä on kesässä parasta?
Aurinko ja lämpö sekä massakentät.
Myynnin ja myyntijohdon valmennukset
Petri Kiikkinen, puh. 040-500 9547/[email protected]
TAMPEREOPEN 23
TURNAUKSESSA TAPAHTUU
Weber -hiiligrilli
Tunnelma, maukas ruoka ja hyvä
palvelu. Näistä The Grill tunnetaan.
TURNAUKSEN AIKANA
JÄRJESTETTÄVÄT
OHEISTAPAHTUMAT:
Maanantai 21.7.
YLLÄTYKSIÄ YLEISÖLLE
Maanantain päivälipun ostaneet osallistuvat 10
palkinnon arvontaa. Palkintoina mm. 1 kk kuntosalikortti Tenniskekskuksen uudelle kuntosalille, tunti
tennisopetusta Veli Paloheimolta.
Voittonumerot nähtävillä tiistaina 22.7. osoitteessa:
www.tampereopen.fi
Keskiviikko 23.7.
INTERSPORT MEGASTORE
KOSKIKESKUKSEN LASTENPÄIVÄ
klo 9.00-11.00
Miten olisi Weber-hiiligrillin pihvi tai
raikas salaatti kesäisellä amfiterassilla?
Frenckellin
aukio
Tampere
p. 010229 4010
www.grill.fi
PIHVIN PAIKAT
Tennisopetusta valmentajien johdolla alle 12-vuotiaille.
40 nopeinta ehtii mukaan.
Sitovat ilmoittautumiset:
[email protected]
Torstai 24.7.
KOSKIKLINIKAN LUENTO:
TENNISPELAAJAN ALASELÄN ONGELMAT JA
NIIDEN HOITO
klo 10.30–12.00
Paikka: Tampereen Tenniskeskus, VIP-tila
Perjantai 25.7.
YRITYSTENNIS
KIINTEISTÖMAAILMA KLINGENDAHL
KUTSUTURNAUS
klo 9.00
UPEAT MISS TAMPERE OPEN
-FINALISTIT
paikalla Tampereen Tenniskeskuksella
klo 16.00
Miss Tampere Open valitaan samana iltana Tampere
Open Partyssä Tampereen Tenniskeskuksella.
TAMPERE OPEN PARTY
klo 20.00 alkaen Tampereen Tenniskeskuksella
Illalliskortit 60 €
Katso lisää: www.tampereopen.fi
Illalliskortteja myy Sari Hannula, gsm 050 535 9148
Tuomiokirkonkatu 19
Tampere
p. 020 741 2121
www.salud.fi
Espanjan tunnelmaa sykkivä
Salud keskellä Tamperetta on
maankuulu herkullisesta ruoastaan.
Pitkä pöytä, rauhallinen loosi tai tapas-baari:
tervetuloa espanjalaiseen elämäniloon.
Josper -puuhiiligrilli
24 TAMPEREOPEN
ia
m
u
t
h
a
p
a
T
varten.
www.tesc.fi
Maata rakentavaa palvelua.
Kaikki kulkee kumipyörillä.
Meillä on 350 autoa valmiina lähtöön. Kaikki kulkee ja onnistuu.
• Muuttokuljetukset • Tavarakuljetukset • Erikoiskuljetukset
• Nosturit • Vaihtolavat
Meiltä saat myös kaikki maa-ainekset.
Toimitamme tavaraa talorakentamisen perustuksiin ja pihoille, kunnille
ja yrittäjille.
• Sora • Hiekka • Murske • Sepeli • Multa
Lämmitysöljyt yhdellä soitolla.
Kaikki yhdestä numerosta:
03 38 38 200
AIEMMAT AAMULEHTI TAMPERE
OPEN -TURNAUSVOITTAJAT
Miehet
1982 Peter Bastiansen
1983 Marc Ostoja
1984 Luca Bottazzi
1985 Jonas B. Svensson
1986 Christian Bergström
1987 Magnus Gustafsson
1988 Andres Vysand
1989 Lars Jönsson
1990 Renzo Furlan
1991 Claudio Pistolesi
1992 Kenneth Carlsen
1993 Christian Ruud
1994 Brent Larkham
1995 Galo Blanco
1996 Attila Savolt
1997 Attila Savolt
1998 Tomas Zib
1999 Radomir Vasek
2000 Johan Van Herck
2001 Jarkko Nieminen
2002 Jarkko Nieminen
www.tampereenktk.fi
2003
2004
2005
2006
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
Robin Söderling
Boris Pashanski
Boris Pashanski
Florian Mayer
Eric Prodon
Mathieu Montcourt
Thiemo De Bakker
Eric Prodon
Eric Prodon
João Sousa
Jesse Huta Galung
Naiset
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
Alise Vaidere
Martina Balogova
Sandra Roma
Alize Lim
Pia Suomalainen
Sandra Roma
Karen Barbat
TAMPEREOPEN 25
HAASTATTELUSSA
Teksti Riitta Närhi | Kuva Reijo Hietanen
TENNISLIITTO
PANOSTAA LAJIN
LEVITTÄMISEEN
Vasemmalla puheenjohtaja Matti Virtanen ja oikealla toimitusjohtaja Teemu Purho.
seuroissa kaikilla taitotasoilla ja edistää lahjakkaimpien pelaajien kehittymistä ammattilaisuuteen.
marraskuisen IPP Openin kanssa mahdollisuuden seurata, missä
maailman tennis menee, toteaa toimitusjohtaja Purho.
Viime syksynä jäsenseurojen hyväksymän Suomen Tennisliiton
strategian 2014-16 yhtenä tärkeänä tavoitteena on tutustuttaa lapsia ja nuoria tennikseen kouluissa.
-Elokuussa Suomessa nähdään vielä neljä 10.000 $ ammattilaisturnausta, naisten kisa Savitaipaleella
ja sen jälkeen kolme miesten kisaa
Vierumäellä, Hyvinkäällä ja Talissa,
Helsingissä.
Tennis on sekä vaativa ammattilaislaji että erinomainen urheilumuoto, jota voi harrastaa ”vauvasta
vaariksi”.
Suomen Tennisliiton tehtävänä on kehittää ja edistää elinikäistä tenniksen pelaamista
-Liiton keväinen Street Tennis
–koulukiertue, joka kattoi koko
Suomen, tavoitti tänä vuonna noin
10 000 alakoululaista, kertoo liiton
puheenjohtaja Matti Virtanen.
– Koululaiset saivat kokeilla kiertuepäälliköittemme ja jäsenseurojemme valmentajien opastamana
tennistä omassa koulussaan. Samalla koulujen opettajat pääsivät
näkemään, miten minitennisvälineillä voidaan koulujen salissa vetää tennisharjoituksia.
Saadun palautteen kautta on käynyt ilmi, että moni Street Tenniksen
kautta lajiin innostunut koululainen
ilmoittautui heti paikallisen tennisseuran kesäkurssille lisäoppiin.
-Tämä on todella mainio tapa markkinoida lajia uusille harrastajille, toteaa puheenjohtaja Virtanen.
Lajista innostuneille liitto on kehittänyt mini- ja miditenniskilpailut,
joissa lasten on helppo hakea tuntumaa kilpailemisesta ja kokea onnistumisia. Ensimmäisiin alkuvuoden 20 kilpailuun viidellä alueella
osallistui 551 pelaajaa. Syksyllä jäsenseuroissa järjestetään 22 mini-
ja miditenniskisaa jo kuudella alueella.
saan Virossa toukokuussa pitkälle
toistakymmentä eri seuroista.
-Kehitämme parhaillaan liiton kansallista kilpailutoimintaa strategian
mukaisesti siten, että kaiken ikäisille harrastajille luodaan paikallisia, matalakynnyksen kisoja, kertoo
Matti Virtanen.
Aamulehti Tampere Open
on yksi Suomen tenniksen
lippulaivoista.
– Monipuolisempi kilpailutarjonta
kasvattaa luonnollisesti kilpapelaajien määrää.
Kilpailut vievät eteenpäin
Kilpailutoiminnassa jo mukana olevat nuoret ovat innolla osallistuneet liiton pääyhteistyökumppanin
nimikkokilpailusarjan, SEB JGP:n,
osakilpailuihin. Osallistujien yhteismäärä viime vuonna oli 1571.
Tampereella pelattiin TaTS:n järjestämänä alkukesästä kaikkien neljän
ikäluokan, 10v, 12v, 14v ja 16v, osakilpailut, joista 12-16-vuotiaden kisat olivat ulkokenttien SM-kisoja.
-Nuorten ahkera kilpaileminen kotimaassa on rohkaissut entistä useamman hakemaan kokemuksia
myös kansainvälisiltä kilpakentiltä, toteaa puheenjohtaja Virtanen.
- Euroopan Tennisliiton alimpien
ikäluokkien juniorikilpailuihin on
osallistunut naapurimaissa mukavasti nuoriamme, mm. Viljandin ki-
- Miesten ATP Challengerilla on
kunnioittavan pitkä, 32-vuotinen
historia, mutta Veli Paloheimon
johdolla tehtävä jatkuva kisan kehittäminen lupaa sille hyvää tulevaisuuttakin, sanoo Tennisliiton toimitusjohtaja Teemu Purho.
- Myös naisten 10.000 $ ITF-turnauksen mukaan ottaminen vuonna
2007 on järjestäjiltä hieno panostus Suomen tennikselle.
-Suomalaiselle tennisyleisölle Aamulehti Tampere Open tarjoaa
Tennisliiton hallitus ja
toimikunnat ovat jo
vuosien ajan kokoontuneet
Tampereella kisaviikolla.
-Tänä vuonna järjestämme jo toisen seurafoorumin, jossa jäsenseurojemme edustajat kokoontuvat työstämään hallituksemme ja
toimikuntien kanssa vuoden 2015
toimintasuunnitelmaa, kertoo Teemu Purho.
Viimevuotisessa seurafoorumissa
Tampereella seurat antoivat suuntaviivoja liiton 2014-16 strategiaan.
26 TAMPEREOPEN
TAPAHTUMIA
Jenni Ahola
UPEA MISS TAMPERE OPEN
KRUUNATAAN JÄLLEEN
Tampereella säteilevät tänä kesänä missitaivaan tulevat tähdet kun Miss
Tampere Open valitaan jo yhdeksännen kerran. Kilpailun juontaa vuonna 2006
Miss Tampere Open-tittelin voittanut, entinen Miss Suomi Satu Tuomisto.
Kauniit, säteilevät kasvot ja hyvä vartalo, lavakarismaa ja luonteva esiintyjä. Kilpailun finaalikymmenikön sporttiset tytöt täyttävät muun muassa
nämä kriteerit.
- Hyvä ulosanti, sporttisuus, elämänkatsomus sekä
kielitaito ovat myös tärkeitä. Maailma on muuttunut ja menestyäkseen on oltava jo nuorena selkeä
tavoite ja valmis tekemään töitä, listaa kilpailun järjestävä Jenni Ahola Promodel Oy:stä.
Miss Tampere Open –kilpailulla on pitkät perinteet.
Tämä historia näkyy kilpailussa erityisesti nyt kun
finaali pidetään Tampereen Tenniskeskuksella.
- Ensimmäinen finaalikierros onkin tenniksen henkeen tennisasuissa, sitten jatketaan sporttivaatteis-
sa ja klassisella bikinikierroksella missihaastatteluineen. Finaalin on aiemmin päättänyt iltapukukierros,
mutta rennomman kilpailupaikan henkeen sopivat
tänä vuonna paremmin Tommy Hilfigerin ja Guessin upeat asut, kertoo Jenni.
Haastattelulla tärkeä rooli
Kisan tuomaristossa istuu perinteisesti Tampere
Open –tennisturnauksen ja Miss Tampere Open
–kilpailun yhteistyökumppaneiden sekä kilpailun
pääsponsorin KevytOlon edustajia.
Tuomaristo keskustelee jokaisen missifinalistin kanssa ja tällä tuomaristohaastattelulla on suuri merkitys.
- Siellä on persoona saatava esille, kannattaa siis
koettaa valmistautua hyvin, Jenni vinkkaa.
Kilpailun juontajan Satu Tuomiston mukaan voitto poikinee lisää työtehtäviä ja uusia kokemuksia.
Kaikki riippuu voittajan persoonasta.
- Pitää pitää jalat maassa, sillä töitä saa vain olemalla
nöyrä. Sosiaaliset taidot ja tilannetaju ovat tärkeitä ominaisuuksia mutta alleviivaisin sitä omaa persoonaa. On uskallettava olla juuri se, joka on eikä
lähteä matkimaan muita, ohjeistaa Satu, joka itse
sai aikanaan Miss Tampere Open kilpailusta ennen
kaikkea varmuutta ja kilpailukokemusta sekä uusia
työtilaisuuksia.
Kukkakauppa
KILPI
K
Kalevanpuistotie 15, 33500 Tampere
Puh. 03-255 1020 [email protected]
Kukkakauppa
KILPI
Mallitoimisto Promodel juhlii tänä vuonna 10-vuotista taivaltaan. Juhlan kunniaksi Hotelli Ilveksessä
järjestetään 25. syyskuuta 2014 Gaala Lasten Hyväksi, jonka tuotto ohjataan Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n kautta TAYS:n lastenosastoille. Gaalan tavoite on saada kokoon 10.000 euron hyväntekeväisyyspotti.
- Gaalassa on upea muotishow, jossa on mukana Pirkanmaan alueen tasokkaimmat merkkiliikkeet ja
putiikit. Tilaisuus on erittäin hyvä tapa yrityksille kiittää asiakkaitaan ja tuoda heidät juhlimaan kanssamme. Näytöksessä on upeaa nähtävää niin miehille kuin naisillekin, joten tulkaa ihmeessä mukaan
tekemään hyvää, Jenni Ahola vinkkaa.
Kalevanpuistotie 15, 33500 Tampere
Puh. 03-255 1020 [email protected]
10 VUOTTA
Lisätietoja gaalasta antaa Jenni Ahola ( ja gsm 040 737 5055)
Miss Tampere Open
– kilpailu järjestetään
Tampereen Tenniskeskuksessa
perjantaina 25.7.2014.
Käy tutustumassa kilpailun finalisteihin
sekä äänestä omaa suosikkiasi Tampere Openin www-sivuilla
www.tampereopen.fi
Äänestys on käynnissä 17.7.-24.7.
Alarivi vasemmalta oikealle:
1. Laura Telemäki
2. Elisa Pitkänen
3. Linda Lahdenpää
4. Petra Pohjola
5. Suvi Valkama
Ylärivi vasemmalta oikealle:
6. Merete Oja
7. Venla Nikulainen
8. Mila Viljanen
9. Kati Kaaja
10.Salla Jokipii
Miss Tampere Open 2014 –finalistit
K
TAMPEREOPEN 27
ARTIKKELI
HAUKANSILMÄ
VAANII PALLOJA
Hawk-Eye eli Haukansilmäjärjestelmä on ollut käytössä ammattilaistenniksessä miesten
ATP- sekä naisten WTA-kiertueilla vuodesta 2006. Hawk-Eye on suurnopeuskameroita
hyödyntävä tietokonejärjestelmä, jota käytetään luomaan animoitu rekonstruktio pallon
liikkeistä. Sen avulla voidaan siis tarkistaa onko pallo ollut sisällä vai ulkona.
Televisiosta tuttu
Televisionkatsojille järjestelmä on
tennisottelua seuratessa tullut jo
tutuksi. Pelaajan haastaessa tuomion kuvaruutuun ilmaantuu animaatio, joka näyttää pallon lentoradan sekä tarkan pompun kohdan.
Monille jo pelkästä äänestään tutun
tennisselostaja Jari Hedmanin mielestä Haukansilmä on tuonut paljon
lisäarvoa tennikseen.
-Hawk-Eye rocks!, hän kiteyttää värikkääseen tyyliinsä.
-Television välityksellä ei aina näe
oliko pallo ulkona vai ei. Sitten seuraa se mielenkiintoinen hetki, uskaltaako pelaaja haastaa tuomion?
Haasteen jälkeen koko areena hiljenee seuraamaan animaatiota ruudulta ja ratkaisun nähdessään yleisö kohahtaa.
-Aika usein kuuluu ”call stands” eli
tuomio jää voimaan.
Selostajan työssään Hedman on tutustunut myös tilastotietoihin. Hän
kertoo tuomioiden olevan suurimmaksi osaksi oikeita, sillä pelaajat
”voittavat” ainoastaan 25% haastamistaan palloista.
- Eli, aikanaan, kun tuittupäänä tunnettu John McEnroe pelasi, oli hän
tuomareille pauhatessaan aina kerran oikeassa ja kolmesti väärässä,
ja jos hän nyt lukisi tämän jutun,
huutaisi hän varmasti suuvaahdossa –You can´t be serious!!!
Mielenkiintoista on myös se, että
naisten WTA-kiertueella haasteita
tehdään 40% vähemmän.
-Ehkä naiset luottavat auktoriteetteihin miehiä enemmän, naurahtaa
Hedman.
Kolme haastetta
erää kohti riittää
Pelaajilla on käytössään kolme
haastetta erää kohden. Pelaajan
tulee tehdä haaste välittömästi ja
lopettaa pelaaminen siihen paikkaan. Mikäli pelaaja on oikeassa,
hän tilanteesta riippuen joko voittaa pallon tai pallo pelataan uudelleen, eikä pelaaja menetä yhtään haasteistaan. Mikäli hän on
väärässä, menee sekä piste, että
yksi haasteista. Tie-breakissä haastemahdollisuuksia tulee vielä yksi
lisää.
Suomen tennisässä, Jarkko Nieminen, pitää Haukansilmää mainio-
na asiana. Pelaajan näkökulmasta
epäilyille ei jää sijaa, kun haastamalla voi tarkistaa oliko pallo ulkona vai sisällä.
-Pidän järjestelmästä todella paljon. Lisäksi se on myös yleisöystävällinen. Otteluissa animaatiokuva
näkyy ”skriiniltä” samana kuin televisiokatsojille. Kyllä yleisö aina kohahtaa, ja erityisesti mikäli kyseessä on tiukka tuomio. Tämä on osa
showta nykypäivänä ja mielestäni
se on toteutettu hyvin sekä pelaajia että yleisöä ajatellen, Nieminen
kuvailee.
mutta en ole nähnyt kenenkään tekevän haastetta metrin ulkona olleesta lyönnistä esimerkiksi levätäkseen pitkän pallorallin jälkeen.
Hedman on samoilla linjoilla, vaikka sanookin nähneensä joidenkin
pelaajien ottavan ylimääräisen lepotauon haasteen avulla etenkin
erien loppupuolella.
-Kaiken kaikkiaan antaisin itse
Hawk-Eyelle arvosanaksi kymmenen plus, niin pelaajien kuin yleisönkin kannalta. Tämä on ollut juuri oikea tapa kehittää tennistä ja
tuoda lisää jännitettä peliin. Show
must go on, kiteyttää Hedman.
Hawk-Eye Tampereelle?
Tampere Openin kilpailunjohtaja
Veli Paloheimo ei haaveile järjestelmän hankkimisesta Tampereen
turnaukseen. Sen sijaan syöttöjen
nopeutta mittaava tutka on tavoitteena saada
ke s k u s ke n t ä l l e
muutaman vuoden sisällä.
”TÄMÄ ON OSA SHOWTA
NYKYPÄIVÄNÄ.”
Niemisen mielestä haastemahdollisuuksia on sopiva määrä. Hän itse
sanoo haastavansa, mikäli tuntee
epävarmuutta tuomiosta. Toki järjestelmää voi käyttää taktisesti hyväksi, mutta Niemisen mukaan mitään ylilyöntejä ei ole tullut.
-Joskus tietysti joku voi haastaa
saadakseen vastustajan hyvän
syöttörytmin hiukan häiriintymään,
-Massakentällä pelattaessa pallosta jää jälki, joten Hawk-Eye on
siinä mielessä tämän tason kilpailussa liian iso kustannus hyötyynsä
nähden. Syöttöjen nopeuden mittaaminen sen sijaan olisi varmasti
yleisölle ja pelaajille mukava lisämauste pääkentän otteluissa, Paloheimo miettii.