Arkki 1/2014 ajankohtaisliite

1/2014
S
uomen Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen 50-vuotisjuhlavuosi avattiin loppiaisena Espoonlahden kirkossa. Juhlimaan
kokoontui yhteensä yli 350 ihmistä. Päivä alkoi
messulla, jossa saarnasi OPKOn pääsihteeri
Jussi Miettinen.
Varsinaisessa juhlatilaisuudessa kuultiin useiden entisten ja nykyisten OPKOn työntekijöiden
ja opiskelijoiden puheenvuoroja. Lisäväriä juhlaan toivat Valkia-ryhmän esittämät laulut Lasse Heikkilän ”Simon Kyreneläinen” -musikaalista säveltäjän itsensä pianosäestyksellä.
OPKOn perustajajäsenet Pekka Jokiranta,
Ritva Olkkola-Pääkkönen ja Stig-Olof Fernström muistelivat järjestön, silloisen Ylioppilaslähetyksen, syntyaikoja 1960-luvulla. Ylioppilaslähetys sai alkunsa Suomen Raamattuopiston
ylioppilaskodilla pidetystä raamattupiiristä. Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin 7.1.1964.
Jokiranta mainitsi eräänä alkuaikojen merkittävänä toimintamuotona yliopistoaktiot eli
kristinuskoa käsittelevät luentotilaisuudet, jotka
kokosivat satamäärin väkeä. Olkkola-Pääkkönen
totesi opiskelijoiden kokeneen vuonna 1964 myös
ulkolähetysherätyksen, jonka seurauksena syntyi
sittemmin kolme lähetysjärjestöä: Kansanlähetys,
Sanansaattajat ja Kylväjä.
FSSMnytt 2/2014
Alkuaikojen ydinryhmään kuulunut ja 1968–
1980 pääsihteerinä toiminut Raimo Mäkelä
kertoi, kuinka opiskelijoiden kansainvälisillä
yhteyksillä oli vaikutuksensa OPKOn syntyyn.
Apua saatiin erityisesti Norjan opiskelijaliikkeeltä, ja nimi Ylioppilaslähetys lainattiin Saksan opiskelijaliikkeeltä.
- Nimi kertoi, ettei yhteisön toiminnan tarkoitus ollut siinä itsessään, vaan se oli suuntautunut pois itsestä jonnekin muualle, opiskelijoiden
ja koululaisten luo. Ydinasia oli palavien sydänten halu voittaa opiskelijatovereita Jeesukselle.
Avainasemassa eivät olleet palkatut työntekijät,
vaan ”ruohonjuuritason” opiskelijat ja koululaiset.
Pääsihteerinä 1986–1993 toiminut Timo
Junkkaala muisteli OPKOn alullepanemaa ensimmäistä koululaisten Raamattuvisaa vuonna
1992. Kilpailun finaali televisioitiin ja muodostui
merkittäväksi mediatapahtumaksi.
- Tämä oli ehkä ainoa kerta, kun olemme
päässeet iltapäivälehden lööppiin. Siinä luki,
että Kauniit ja Rohkeat väistyivät Raamattuvisan
tieltä.
Sari Nuutinen
Valkia-ryhmä esittää osia 90-luvun alun suurmenestys Simon Kyreneläinen -musikaalista.
Lavalla nähtiin OPKOn perustajajäseniä: Raimo Mäkelä (vas.), Kari ja Terttu Törmä, Sirkka
Manner, Pekka Jokiranta, Ritva Olkkola-Pääkkönen, Liisi Jokiranta, Stig-Olof Fernström,
Hannu Hartala ja Olavi Peltola.
Osallistumme tanskalaisen sisarjärjestömme
KFS:n pääsiäisleirille, tapaamme paikallisia
opiskelijaryhmiä sekä teemme road tripin
Ruotsin halki. Yhteyshenkilö: Jussi Valkonen, [email protected]
Osallistumme opiskelijaliike JUCS:n leirille,
jossa kerromme evankeliumia ei-kristityille
opiskelijoille ohjelman ja henkilökohtaisten
suhteiden kautta. Yhteyshenkilö: Topi Knihtilä, [email protected]
Vuosina 2012 ja 2013 on OPKOsta lähtenyt aktioryhmä Jordaniaan. Kuvassa ollaan koolla evankelioivalla
leirillä Gileadin vuoristossa. Kuva: Elin Prather.
Opintomatka mielenkiintoiseen maahan ja
eksoottiseen kulttuuriin yhteistyössä Kyl-
väjän kanssa. Ohjelmassa mm. tavoittavaan
työhön ja opiskelijatyöhön tutustumista,
vierailu tyttöjen suojakotiin ja kansainvälisten työntekijöiden lasten kouluun sekä
maahan, paikalliseen kieleen ja kulttuuriin
perehtymistä.
Ilmoittautuminen 31.5. mennessä. Osallistuminen edellyttää vähintään yhden MiniMissio-viikonlopun käymistä. Yhteyshenkilö:
Aatu Gröhn, [email protected]
Tutustumista paikallisen opiskelijaliikkeen
toimintaan, käytännön hengellistä työtä ja
kohtaamisia paikallisten kristittyjen kanssa.
Yhteyshenkilö: Jussi Miettinen, [email protected]
Pe 4.4. klo 19 Valtakunnallinen opiskelijajuhla,
Helsingin OPKOn synttärit ja yömessu
Juhla Tuomiokirkon kryptassa, Kirkkokatu 18, Helsinki. Yömessu Tuomiokirkossa.
O
piskelija- ja Koululaislähetys (OPKO) on edennyt jo 50 vuoden letkeään ikään ja me
haluamme sinut mukaan tätä juhlistamaan! Samalla juhlistamme myös 50-vuotiasta
Helsingin OPKOa. Iskepä siis tötteröhattu päähän ja tule synttäreille! Pukukoodina normaalin
rento tai juhlavampaa maun mukaan.
Illan musiikkivieraana on Kaemo. Ohjelmassa mukana myös IFESin apulaispääsihteeri
Martin Haizmann Saksasta, OPKOn avustava pääsihteeri Soili Haverinen ja opiskelijatyöntekijä Tomi Koho. Tilaisuuden lopuksi klo 22.30 Tuomiokirkossa yömessu, jonka toimittaa
OPKOn entinen pääsihteeri, rovasti Pekka Jokiranta. Luvassa on hyvää seuraa, herkullista
ruokaa sekä hauskaa ja syvällistä ohjelmaa.
Tilaisuus on kaikille avoin. Tarjoilukulujen kattamiseksi toivomme, että varaat 3€ käteistä
mukaan.
Helsingin OPKOn senioritapaaminen järjestetään myöhemmin. Katso: opko.fi/juhlavuosi
Kaemo soittaa pop-vaikutteista reggaeta höystettynä
suorilla ja evankelioivilla
sanoituksilla.
OPKOn 50-vuotisjuhlavuoden pääjuhlaa vietetään
lauantaina 5.4. klo 16 Astoria-salissa Helsingissä
Tarkemmat tiedot Arkin takasivulla.
OPKOn juhlakesäleiri
”Järki ja tunteet”
K
esäleiri pidetään tuttuun tapaan Valkealan
kristillisellä opistolla 16.–20.7.2014. Ohjelmassa mm. raamattutunteja ja seminaareja
ajankohtaisista aiheista. Puhujina Irma ja Paavo
Moilanen, Marjo ja Timo Tavast, Olavi Peltola,
Jari Kekäle, Timo Junkkaala, Jussi Miettinen ja
monia muita.
Leirillä on myös paljon aikaa yhdessäoloon,
saunomiseen ja uimiseen sekä ulkoiluun Valkealan opiston luonnonkauniissa maastossa. Lapsille
ja nuorille oma ohjelma, josta vastaavat mm. Olli
Lehmonen, Mervi Tiilikainen ja Jussi Valkonen.
Lauantaina 19.7. leirillä pidetään kaikille
avoin 50-vuotisjuhlatilaisuus klo 11.30.
Ohjelmassa mm. terveiset europarlamentista sekä välähdyksiä ja lauluja menneiltä
vuosikymmeniltä. Ohjelma päättyy n. klo 18,
minkä jälkeen voi vielä jäädä saunomaan ja
uimaan. Mukaan kutsumme kaikkia vanhoja
ja uusia kesäleiriläisiä, senioreja, opiskelijoita ja muita OPKOn työn ystäviä!
Lisätiedot ja ilmoittautumiset: opko.fi/kesaleiri
tai [email protected] / (09) 612 9940
Su 6.4. klo 10 Juhlajumalanpalvelus
Vanha kirkko, Lönnrotinkatu 6, Helsinki.
Liturgina Seppo S. Kosonen, saarnaajana Jussi Miettinen.
Paikallisjuhlia:
• Su 16.3. Turku klo 10 messu, Mikaelin kirkko, Puistokatu 16. Liturgia: Jouni Lehikoinen,
saarna: Jussi Miettinen, avustaa Pekka Jokiranta ja Mikko Paavola. Messun jälkeen juhla Mikaelin seurakuntakodissa, Puistokatu 13. Mukana Pekka Jokiranta, Jussi Miettinen,
Mikko Paavola, ym.
• Su 23.3. Lahti, Mukkulan kirkko messu klo 10, saarna: Topi Knihtilä, liturgi: Jukka Immeli, musiikki Marjukka Liimatainen ja opiskelijoiden yhtye. Messun jälkeen syntymäpäiväkakkukahvit ja ohjelmatuokio opiskelijoiden johdolla. Torstaina 24.4. klo 18.30 opiskelijoiden ja seniorien tapaaminen Kirkkokatu 7:ssä. Kaikkien paikkakuntien ja aikojen seniorit
tervetuloa viettämään iltaa opiskelijoiden kanssa iltapalan ja jutustelun merkeissä.
• Pe 4.4. Helsinki. Valtakunnallinen opiskelijajuhla ja Helsingin OPKOn synttärit. Senioritapaaminen järjestetään toisena päivänä. Lisätietoa tulee myöhemmin.
• La 26.4. Kuopio klo 15, Alavan kirkon seurakuntasali. Mukana mm. Jussi Miettinen ja
senioreita eri vuosikymmeniltä.
• Su 27.4. Tampere klo 11, Hervannan kirkko, messu yhdessä Hervannan seurakunnan
kanssa. Saarna: Aija Sairanen, Liturgi: Markku Mustajärvi. Messun jälkeen tarjolla keittolounas, kahvia, raamattuopetusta, vanhojen ja uusien ystävien kohtaamisia, katsauksia
Tampereen OPKOn menneisyyteen ja nykyisyyteen.
• Su 25.5. Pori klo 10 messu, Teljän kirkko, Koivistonpuistikko 50. Liturgi: Jarkko Willman,
saarna: Pekka Jokiranta, avustaa Mikko Paavola ja Heikki Lehtimäki. Messun jälkeen
juhla Teljän kirkossa. Mukana Pekka Jokiranta, Mikko Paavola, Heikki Lehtimäki, ym.
IFESin apulaispääsihteeri
Suomeen
K
ansainvälisen
IFESopiskelijaliikkeen apulaispääsihteeri
Martin
Haizmann vierailee Suomessa OPKOn juhlavuoden
merkeissä huhtikuun alussa. Haizmann pitää OPKOn
palvelukeskuksella perjantaina 4.4. kaksi luentoa, joille myös kaikki opiskelijat ja
seniorit ovat tervetulleita:
klo 10.30–12.00 raamattutunti: ”Opiskelijatyön kultaiset säännöt”
klo 13.00–14.30 ”Mitä olen oppinut opiskelijatyöstä”, Haizmann jakaa kokemuksiaan; mahdollisuus kysymysten esittämiseen.
Lisäksi Haizmannilla on puheenvuoro samana iltana opiskelijajuhlassa Tuomiokirkon kryptassa klo 19
sekä pääjuhlassa Astoria-salissa lauantaina 5.4.
Lokalföreningarnas festligheter
Gospelsitz i Helsingfors to 20.3!
(Se Helsingfors svenska Studentmission - HSSM på Facebook!)
Jubileumsvappfest i Åbo 30.4!
(Se Studentmissionen i Åbo på Facebook!)
Välkommen
till Studentmissionens vängudstjänst i Jakobstad!
Söndagen 18.5 kl 12 i Jakobstads kyrka (på Strengbergsgatan)
Predikan: teol.stud Benjamin Sandell, liturg: tf kyrkoherde Jockum Krokfors. Efteråt lunch och program i församlingscentret (Ebba Brahe esplanaden 2). Förhandsanmälan för matens skull senast torsdagen innan till
[email protected]. Lunchen är till självkostnadspris. Både
sådana som varit aktiva i Studentmissionen tidigare och nya vänner är
välkomna!
Välkommen
till Studentmissionens vängudstjänst i Kvevlax!
Torsdagen 29.5 kl 10 i Kvevlax kyrka. Efteråt program och lunch till
självkostnadspris i församlingshemmet. Förhandsanmälan för matens skull
senast måndagen innan till [email protected], tfn (06) 346 2300.
IFES´ vice generalsekreterare till Finland
V
år paraplyorganisation International Fellowship of Evangelical Students (IFES) har förutom en generalsekreterare, två vice sådana, och en av dem, Martin Haizmann från
Tyskland, besöker oss i samband med jubileumsfesten i april.
Han har över 30 års erfarenhet av studentarbete, bla som
ledare för den europeiska regionen inom IFES. Han är också
en god talare och bibelstudiehållare.
Föreläsningar fredagen 4.4 på Studentmissionens kansli
på Tavastvägen 155 A 9, 4 vån
- kl 10.30-12 ”Studentarbetets gyllene regler”
- kl 13-14.30 ”Vad har jag lärt mig av studentarbetet”
Rekommenderas varmt för medarbetare och studerande!
Haizmann deltar också i huvudfesten i Astoria lördagen 5.4.
Pro Studentmissionen rf
En stödförening för Studentmissionen har grundats, för stora donationer och testamenten. Vi behöver medlemmar och
styrelsemedlemmar. Ta kontakt med [email protected]
för mer info!
Veritas Forum i Helsingfors fredagen 25.4 kl 14:
Has Science Buried God?
Veritas Forum i Helsingfors måndagen
26.5 kl 16: Religious belief and evidence
V
V
eritas Forum med John Lennox, kristen matematikprofessor
på Oxford universitet, om Gud och vetenskap, fredagen den
25.4.2014 kl 14-16 i Helsingfors universitets huvudbyggnad, sal 1
(knappa 500 ryms in). Som opponent fungerar Matti Kemppainen,
prof i rel.vetenskap vid Turun yliopisto, och som moderator Markus
Lammenranta, prof i teoretisk filosofi vid Helsingfors universitet. Diskussionen baserar sig på en bok av John Lennox med samma namn.
Diskussionen förs på engelska och är öppen för alla, välkommen!
Josefina och Lavi Öst blir välsignade till sin tjänst av representanter för
församlingarna i Jakobstad.
eritas Forum med Trent Dougherty, professor i filosofi
från USA, om religiösa föreställningars bevisbarhet
och meningsfullhet, måndagen 26.5.2014 kl 16-18 vid
Helsingfors universitet, centrumkampus. Som opponent
fungerar Sami Pihlström, prof i filosofi vid Jyväskylä universitet. Diskussionen förs på engelska, välkommen!
Representanter för alla lokalföreningar träffades i Jakobstad för att
diskutera gemensamma ärenden och välsigna arbetet.
K
evään Veritas Forum -kiertueella paneudutaan eri maailmankatsomusten tarkasteluun, erityisesti tieteellisen maailmankuvan ja kristillisen uskon väliseen suhteeseen. Yliopistoilla pidettäviä keskustelutilaisuuksia ovat järjestämässä OPKOn paikallisyhdistykset sekä muut paikalliset yhteistyötahot.
Maailmankatsomukset puntarissa -kiertue kattaa seuraavat tilaisuudet:
Ke 19.3. Tampere
Mistä tiedän, mitä uskoa?
- Mistä uskonnollinen tieto saa oikeutuksensa?
Miten Jumala sopii tieteentekijän maailmankatsomukseen?
Klo 16–18.30, Tampereen yliopisto,
Pinni B -rakennus, auditorio B1100
Keskustelijoina:
•
Antti Eskola (Tampereen yliopiston
sosiaalipsykologian emeritusprofessori)
•
Tapio Puolimatka (Jyväskylän yliopiston
kasvatuksen teorian ja tradition professori)
•
Puheenjohtajana toimii filosofian tohtori
Markku Ojaniemi
To 20.3. Kuopio
Kristinusko - kulttuurin kehityksen
este vai edellytys?
Klo 17–19, Itä-Suomen yliopisto,
Yliopistonranta 1 C, sali L1 Canthia
Keskustelijoina:
•
Tapio Puolimatka (Jyväskylän yliopiston
kasvatuksen teorian ja tradition professori)
•
Seppo Sajama (Itä-Suomen yliopiston filosofian
professori, FT)
•
Puheenjohtajana toimii FM Juho Viitasalo
Pe 21.3. Espoo
Kosminen hienosäätö
- Luonnonlait mahdollistavat elämän. Miten sattuma selittää tämän? Onko universumi suunniteltu
meitä varten?
Klo 14–16, Aalto-yliopisto, Otaniemi,
Otakaari 1, D-sali
Keskustelijoina:
•
Tapio Ala-Nissilä (Aalto-yliopiston
sovelletun fysiikan professori)
•
Vesa Palonen (Helsingin yliopiston
fysiikan laitoksen tutkijatohtori)
Ma 24.3. Oulu
Estämässä vai edistämässä?
- Tieteen kehitys ja kristinusko
Klo 14, Oulun yliopisto, Luentosali L5
Keskustelijoina:
•
Juha Ahvio (teologian tohtori,
Helsingin yliopiston dosentti)
•
Maija Kallinen (filosofian tohtori,
Oulun yliopiston yliopistonlehtori)
Ti 25.3. Jyväskylä
Tätäkö elämä on?
- Minkä varaan rakennat maailmankatsomuksesi?
Miten maailmankatsomuksia voi vertailla?
Klo 16–18, Jyväskylän yliopisto,
Seminaarimäki, H-rakennuksen sali H 320
Keskustelijoina:
•
Jussi Kotkavirta (Jyväskylän yliopiston
yhteiskuntatieteiden ja filosofian professori)
•
Tapio Puolimatka (Jyväskylän yliopiston
kasvatuksen teorian ja tradition professori)
Maailmankatsomukset puntarissa -kiertue päättyy
Oxfordin yliopiston matematiikan professorin
John Lennoxin Suomen vierailuun.
Pe 25.4. Helsinki
Has Science Buried God?
(englanniksi; keskustelua käydään Lennoxin
samannimisen kirjan pohjalta)
Klo 14–16, Helsingin yliopisto,
päärakennuksen sali 1
Keskustelijoina:
•
John Lennox (Oxfordin yliopiston
matematiikan professori)
•
Matti Kamppinen (Turun yliopiston
uskontotieteen professori)
•
Puheenjohtajana toimii teoreettisen
filosofian professori Markus Lammenranta
Kevään viimeinen Forum pidetään amerikkalaisen
filosofian professorin Trent Doughertyn Suomen
vierailun yhteydessä Helsingissä. Keskustelua
käydään uskonnollisten uskomusten todistettavuudesta sekä todistettavuuden mielekkyydestä.
Ma 26.5. Helsinki
Religious belief and evidence
Klo 16–18, Helsingin yliopisto (keskustakampus)
Keskustelijoina:
•
Trent Dougherty (Baylorin yliopiston filosofian
professori, Notre Damen yliopiston tutkija)
•
Sami Pihlström (Helsingin yliopiston tutkijakollegiumin johtaja, Jyväskylän yliopiston filosofian
professori)
Keskustelu käydään englanniksi.
Maailmankatsomukset puntarissa -kiertue päättyy Oxfordin yliopiston matematiikan
professorin John Lennoxin
Suomen vierailuun pe 25.4.
Veritas Forum -työ on osa OPKOn työtä Suomessa. OPKO siis vastaa työntekijän palkka-ja sivukuluista sekä Forumeiden toteutuksesta,
joista useat järjestetään yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Huomioithan OPKOn Veritas-työtäkin koskevan kampanjan: lahja.opko.fi