Lehti 1/2013 pdf - Savon Seudun Vinttikoiraharrastajat RY
Savon Seudun VINTTIKOIRAHARRASTAJAT SSVH ry HALLITUS 2012 PUHEENJOHTAJA Tarja Pohjanvirta [email protected] VARAPUHEENJOHTAJA Marjo Blomberg [email protected] SIHTEERI Heidi Vilpponen [email protected] JÄSENET Pirjo Hostikka-Vuokare [email protected] Suvi Halonen [email protected] RAHASTONHOITAJA Minna Kauhanen [email protected] JÄSENSIHTEERI Sonja Kumpulainen [email protected] SSVH RY:n tilinumero on FI31 5600 7040 7276 85 JÄSENMAKSU: vuodelle 2013 on 20 € varsinainen jäsen 0 € perhejäsen SVKL:n jäsenmaksu sisältyy seuran jäsenmaksuun. Suomen Vinttikoiraliiton jäsenlehti vinttikoira täytyy kuitenkin tilata erikseen. Vinttikoiralehden tilaaminen tapahtuu seuraavasti: Lehden tilaaja maksaa SVKL:n tilille Iisalmen Osuuspankki 5068062129989 vuosikerran hinnan. Vuonna 2012 maksu on 13 euroa. Tilaaja merkitsee viestikenttään sanan “Lehtitilaus 2013” sekä oman nimensä ja osoitteensa. KERHON INTERNETSIVUT www.savonvinttikoirat.org KERHON BLOGI http://savonseudunvinttikoiraharrastajat.blogspot.com/ WEBMASTER Pirjo Hostikka-Vuokare [email protected] Etukannen kuvan Sinttu Ruuskasen kuvista muokannaut Pirjo HostikkaVuokare Sisällysluettelo Sisällysluetelo....................................... Puheenjohtajan kynästä........................ Sihteerin terveiset................................. Uusi rahastonhoitaja esittäytyy............. Uusi hallituksen jäsen esittäytyy Sonja Kumpulainen.................. Suvi Halonen............................ Päätoimittajan ajatuksia....................... Possen tarina........................................ Näyttelyreissulla Balttian maissa......... Sorsasalon ratasuoraharkat.................. SSVH:n jäsenkysely............................. Vuoden 2012 kiertopalkinnot............... 3 3 4-5 6 7-8 8-9 10-11 12 13-15 16-23 24 25-27 28-30 SSVH 1/2013 Puheenjohtajan kynästä SSVH:n sääntömääräiseen vuosikokoukseen helmikuussa saapui paikalle 10 jäsentä ja tilintarkastajamme. Tällä porukalla saimme kiitettävästi ”tuhottua” vähän isommalle porukalle varatut, juhlavuoden kunniaksi tavallista paremmat tarjoukset. Erovuoroisten jäsenten tilalle hallitukseen saatiin mukaan Sonja Kumpulainen, Suvi Halonen ja Minna Kauhanen. Puheenjohtajana jatkaa allekirjoittanut. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa varapuheenjohtajaksi valittiin Marjo Blomberg (ent. Lampela), sihteerinä ja blogivastaavana jatkaa Heidi Vilpponen, rahastonhoitajana toimii Minna, jäsensihteerinä Sonja, lehteä taittaa ja seuran nettisivuista vastaa Pirjo Hostikka-Vuokare ja näyttelyharkoista vastaavat Sonja ja Pirjo ja Suvi toimii vähän kaikessa mukana. Uusien hallituslaisten esittelyt voit lukea toisaalla tässä lehdessä. Kiitokset Carita, Maria ja Elina hyvästä hallitustyöstä ja toiminnasta seuran hyväksi. Alkuvuodesta järjestettiin jäsenkysely jonka tarkemmat tulokset löytyvät nekin tästä lehdestä. Tämä lehti ilmestyy kokeiluluontoisesti vain sähköisenä versiona koska kyselyn mukaan jäsenistöllä ei ole suurta tarvetta painettuun lehteen. Seuralle on tarkoitus myös avata Facebooksivut hamassa tulevaisuudessa kunhan joltakulta riittää aikaa sivujen luomiseen. Juoksu- ja kopitusharjoitukset jatkuvat Sorsalossa maanantaisin, tarkemmat ajat löytyvät blogista. Juhlavuoden kunniaksi hallitus päätti että seuran jäsenet saavat tänä vuonna harkat ilmaiseksi – toivottavasti harkkaajia tulee paikalle ja erityisesti tarvitaan lisää vetäjiä harkkoihin. Myös näyttelyharjoituksia järjestetään tänä vuonna Kuopiossa ja Siilinjärvellä Pirjon ja Sonjan toimesta. SSVH ry. on merkitty yhdistysrekisteriin 1993 – tänä vuonna vietämme siis seuran 20-vuotisjuhlavuotta. Mitään varsinaisia juhlia ei ole suunnitteilla, mutta toki juhlavuosi näkyy toiminnassa ”pieninä eleinä” kuten ilmaisina harkkoina ja maastokokeen yhteyteen olemme kaavailleet juhlakahveja. Kovana tavoitteena on myös tehdä lehden joulunumerosta lyhyt seuran historiikkinumero. Jos sinulla on siis valokuvia skannattavaksi ja jopa intoa kirjoittaa muistojasi seuran alkuajoilta, niin ota yhteyttä allekirjoittaneeseen tai Pirjoon. SSVH 1/2013 4 Kaikille koiruuksille työnkuvaan ja linjaan katsomatta iloista kesää ja onnea tavoitteiden saavuttamiseen. Ei unohdeta kesästä ja valosta nauttimista silloinkaan kun kaikki ei mene niin putkeen kuin haluaisi. Tarja ja Fasu & Cocu 5 SSVH 1/2013 Sihteerin terveiset Hei kaikki SSVH:n jäsenet! Kausi 2013 on käynnistynyt hyvällä vauhdilla sekä juoksu- että näyttelypuolella. Samoin on käynnistynyt myös harkkakausi Sorsasalossa, jonne toivotankin kaikki tervetulleiksi. Juoksusuora on kunnostettu, tuotu kuorma-autollinen uutta hiekkaa sekä lähtökopit ruokottu rikkaruohoista. Olethan myös huomioinut, että juhlavuoden kunniaksi Sorsasalon harkat ovat SSVH:n jäsenille maksuttomat! Kyllä meidän nyt taas kelepaa! Harkat kaipaavat sekä uusia että vanhoja vetäjiä ja toivonkin, että ilmoittaudut minulle mikäli pystyt tässä asiassa kantamaan kortesi kekoon! Jos vetäjiä löytyy, niin kesäkauden aikana on tarkoitus vetää yhteensä 10 harkat Sorsasalossa, joten jokaiselle löytyy varmasti sopiva ajankohta. Haluan myös esittää kiitokseni Sorsasalon kunnostukseen osallistuneille talkoolaisille ja toivon, että samanlainen tsemppi jatkuu kauden muissakin tapahtumissa. Muita suunniteltuja tapahtumia tälle kaudelle ovat mm. maastoharkat, näyttelyharkat, mätsäri sekä juhlakisat. Toivotaan siis mahdollisimman runsasta osanottoa sekä talkoolaisten että kilpailuttajien osalta. Jäsenet ovat seuran kantava voima! Aurinkoista kesää ja onnea kauden koitoksiin! Terkuin, Heidi SSVH 1/2013 6 Uusi rahastonhoitaja esittäytyy! Olen Minna Kauhanen 30.v jo kuopiolaistunut, kahden saluki-uroksen yksinhuoltaja. Ensimmäisen puolikkaan elämästäni asuin Leppävirran Kurjalassa, keskellä ei mitään. Siellä vietellään poikien kanssa välillä viikonloppuja ja varsinkin kesällä vietän salukien kanssa kaikki vapaa-ajat kesäparatiisissamme Viholansaaressa, Kurjalassa. Kaikille ei ehkä sähkötön mökki sitä ole, minulle on. Työskentelen S-Market Keilankannassa kassavastaavan tittelillä, joten hoitelen työksenikin raha-asioita. Toki työhöni kuuluu myös kaikki muut kaupan tehtävät. Vapaa-aikana minut löytää todennäköisimmin metsästä koirien kanssa kun ”ihmisten ilmoilta”. Vinttikoiraharrastaja minusta tuli oikeastaan vahingossa. Suunnitelmissa oli ollut 10 vuotta saksanpaimenkoira, kunnes törmäsin salukiin. Ja se olikin sitten kerrasta menoa. Vajaat viisi vuotta sitten elämääni saapui Jasim, Dyanitos Parviz ja siitä kahta vuotta myöhemmin, Kuopion ainoa nahka-saluki, Dyanitos Qudamah, Philo tai Tollo, mihin nimi on 7 SSVH 1/2013 kääntynyt sen toilailuja seuratessa. Laumassamme on etäjäsen, isäni suomenajokoira Senni, joka liittyy touhuihimme mukaan aina maalla ollessamme. Juoksupuolen harrastaminen imaisi kanssa ensimmäisestä virallisesta tapahtumasta mukaansa, menin kasvattajaa moikkaamaan Jyväskylässä oleviin kisoihin. Vinttikoirista en enää pois vaihda, ne ovat tulleet jäädäkseen. Koirien kanssa harrastetaan pitkiä metsälenkkejä, mökkeilyä ja rentoa yhdessä hengaamista. Ehkäpä minut löytää myös kisapellon laidalta tai näyttelystä. Virallinen harrastaminen taitaa ensi kesänä tosin keskittyä tuohon juoksupuoleen mikäli koira kestää kasassa, niin fyysisesti kun henkisestikkin. Kiitos Philon omalle personal trainer Joonalle, joka pitää Tollon liikkeessä. Onnellista kesää kaikille, tavataan kerhon tapahtumissa! Minna ja Salukit Uusi hallituksen jäsen esittäytyy! Olen Sonja, 24-vuotias liikunnanohjaaja ja fysioterapeutti. Asustan Kuopiossa avopuolisoni ja kolmen whippet-neidin kanssa. Olen aina ihaillut whippettejä, niiden kaunista, yhtä aikaa sporttista mutta eleganttia ulkomuotoa ja upeaa luonnetta. Kotona asuessani en kuitenkaan koskaan saanut koiraa, mutta muutettuani Kuopioon opiskelemaan otin ensimmäisen koirani niin pian kuin se oli mahdollista. Selväähän oli että se olisi whippet, halusin kotikoiran, kaveriksi lenkille ja kainaloiseksi sohvalle, en todellakaan aikonut harrastaa yhtään mitään, varsinkaan näyttelyitä ;) SSVH 1/2013 8 Niinpä vuonna 2010 meille muutti Vanni. Vanni on ollut kaikkea sitä mitä odotin ja vielä enemmän. Se on iso persoona ja varmasti elämäni koira. Pikkuhiljaa harrastaminen alkoi kiinnostaa, ja samalla haaveilin Vannille kaveria. Syksyllä 2011 meille muutti Iitu (Mimi Chill’s Give It To Me), Iitu on pieni koira täynnä rakkautta, se on kiltti ja kuuliainen mutta tarvittaessa siitä löytyy myös sopiva määrä asennetta. Alettiin pörräillä näyttelyissä ja viime kaudella päästiin myös aloittamaan kisaura maastoissa, ja koukkuunhan siihen jää, ei voi mitään;) Iitun kasvattajan Annan kanssa olimme paljon yhteyksissä ja puhuimme pitkään ”siitä kolmannesta koirasta”, ja huhtikuussa 2013 laumaamme täydentämään saapui sijoitusnarttu Hilla (Mimi Chill’s Little Puma). Hilla on varsin energinen tapaus, en todellakaan muistanut miten vähän koiranpennut nukkuvat! Hillasta toivon kaveria kehiin ja toivottavasti myös maastoihin. Mielenkiinnolla odottelen mitä näistä tytöistä kasvaa, nuoriahan ne ovat vielä kaikki. Koiraharrastuksen kautta olen tutustunut moniin ihaniin ihmisiin ja saanut muutaman erittäin hyvän ystävän, joihin en olisi ilman koiria varmasti koskaan tutustunutkaan. Tulevana kesänä panostamme Iitun kanssa maastoharrastukseen, joten meitä näkee varmasti peltojen ja hiekkakuoppien reunalla ja toki myös muutamat näyttelyt kierrämme! Oikein mukavaa harrastusvuotta toivotellen Sonja & whippet neidit 9 SSVH 1/2013 Uusi hallituksen jäsen esittäytyy! Moi kaikille SSVH:n jäsenille! Olen kohta 24-vuotias Iisalmesta lähtenyt, Joensuun opiskeluiden kautta takaisin Kuopioon kiertänyt, vinttikoiraharrastaja. Bensan kisareissuille ja ruoan koirien kuppeihin tienaan lastentarhanopettajana päiväkodissa. Vapaa-ajalla lenkkeilen whippetien kanssa sekä piirtelen ja maalaan omaksi ja muiden iloksi. 12-vuotiaana heppatyttönä törmäsin ensimmäiseen whippetiin Nerkoolla eräällä ravitallilla ja tuo koira jätti rauhallisella huomaamattomalla olemuksellaan minuun lähtemättömän vaikutuksen. En ole ollu mikään koiraharrastaja vielä montakaan vuotta. 2008 elokuussa päätin hankkia koiran ja silloin mieleeni muistui tuo sopivankokoinen, sporttinen, mutta rauhallinen whippet-rotuinen ruoskahäntä. ”No voin minä sen kanssa kerran käydä näyttelyissä, jos se on ehto koiran saamiselle..” Eli minkäänlaisia harrastuskiikareita ei ollut silmillä silloin, en ollut edes oikeastaan koiraihminen. Kotona meillä oli ollut sekarotuisia koiria aina, mutta ei niiden kanssa oltu mitään harrasteltu. Bea kuitenkin tutustutti minut vinttikoiraharrastuksen upeaan maailmaan sekä näytti, millainen sielunkumppani ja uskollinen ystävä koira voi ihmiselle olla. Bean tulon myötä taloon on myöhemmin astellut muutama puikkonokka lisää ja ystäväpiirikin koostuu nykyään pitkälti vinttikoiraihmisistä.. ;) Näyttelyissäkin on tullut käytyä enemmän, kuin sen yhden kerran! Bean ollessa vajaa vuosikas vahvatahtoinen omistaja päätti hankkia sille kaverin ja niinpä Espoosta neljä vuotta sitten, pääsiäisenä 2009, mukaan tarttui blondien blondi, rämäpää ja suurin pupusaalistaja Uni. Tässä vaiheessa omistaja ei vielä kokenut osaavansa treenata oikeaa ratakoiraa, joten päätyi edelleen näyttelylinjaiseen. Luulisi, että Uni olisi vilkkaudellaan ja tarmollaan hillinnyt omistajan seuraavan whippetin hankinta-aikataulua.. Mutta kun Ilo oli tilattu jo ennen Unin syntymää, niin eihän siinä auttanut kuin lähteä 19.marraskuuta 2010 Jyväskylään katsomaan, miten kauan ihailemani Disa synnytti aikaisin seuraavana aamuna heti ensimmäisenä pentuna meidän Ilon. Eikä siinä vielä kaikki, tuo mustakuonoinen nti Reisilihas on tehnyt omistajaansa niin suuren vaikutuksen, että sen tulevasta pentueesta meille muuttanee toinenkin SSVH 1/2013 10 lihaskimppu pitämään näyttelylinjaisten vauhtia yllä.. Viisihenkinen laumamme asuu vielä kerrostalokolmiossa, mutta kunhan tässä saadaan opiskelut loppuun molemmilta ihmisasujilta niin ruetaan katselemaan vähintään ikiomaa rivaria ellei jopa taloa. Tällä hetkellä meillä asuu siis kahden ihmisen lisäksi kolme whippetnarttua: Bea (CVM-11 Pikkunokan Bedazzled), Uni (Vi’waun Unique) ja Ilo (Whiplandian Wonderchild). Omistajan ja koirien harrastukset koostuvat pääasiassa maasto- ja ratajuoksusta sekä satunnaisista näyttelykäynneistä. Bea on myös Suomen Kennelliiton virallinen kaverikoira ja omistaja on suunnitellut Unille samanmoista hyvää mieltä tuottavaa vapaaehtoistoimintaa. Vaikka jossakin vaiheessa päätin, että Bea on meidän maastokoira, Uni näyttelykoira ja Ilo ratakoira.. Harrastaa kaikki kaikkea, joten kesäkaudella ei tarvitse miettiä tekemistä viikonlopuille, kun kalenteri on täytetty heti alkukeväästä jo pitkälle syksyyn. Kilometrejä ja bensaa kuluu, mutta ei kesä olisi mikään kesä ilman aamupahoinvointia aiheuttavaa kisajännitystä, kymmentä vietettyä tuntia pellon laidalla, korvia särkevää moottorisadan pärinää, palanutta nenänvartta tai onnesta loistavia koiria. Koiratouhuissa törmäillään! Suvi Halonen 11 SSVH 1/2013 Päätoimittajan ajatuksia Kuten näkyy, lehti ei ilmestynyt ajallaan. Aina tuntuu olevan niin paljon kaikkea tekemistä ja kevääseen sekä alkukesään painottuvat pihatyöt. Lehti kuitenkin tästä valmistuu ja tulee teille ensimmäistä kertaa sähköisessä muodossa. Kakkoslehti on sitten kuitenkin juhlalehtenä tarkoitus painaa. Sen enempää lehtiä en ole luvannut tehdä ja kuten olen huomannut, minulla ei ole aikaa paneutua niiden tekoon enkä siis lupaudu jatkamaan sen pidempään. Toivottavasti joku muu löytyy lehteä väsäämään. Harrastuskausi alkaa olla kiireimmillään ja itselläkin pari näyttelya takana ja joitakin suunniteltu eteenpäin. Juhlalehteen saa ruveta jo miettimään materiaalia ja muistelemaan vanhoja ja kaivamaan kuvia ja skannaamaan niitä muistoja herättelemään. Oikein hyvää kesää teille kaikille ja mukavia hetkiä koirienne kanssa. Pirjo SSVH 1/2013 12 20.3.2013 Possen tarina Hei! Synnyin 22. päivä heinäkuuta 2012 Ylöjärvellä neljän muun whippetin pennun kanssa. Virallinen nimeni on Jatzarin Hugo Bos, mutta tuttavien kesken olen Posse. Kun emäntäni Laura kävi hakemassa minut lokakuun 18. päivä, tiedossa oli pitkä automatka Ylöjärveltä (Tampereen läheltä) Kuopioon. Alkumatkasta itkin hieman koti-ikävääni, mutta pian nukahdin uuden emäntäni kainaloon. Uudessa kodissa minua odotti hieno peti, jonka otin heti omakseni. Lisäksi sieltä löytyi hienot ruoka- ja juomakupit sekä leluja ja puruluita. Hetken aikaa leikin riemuissani, kunnes nukahdin uuteen pehmeään petiini. Järkytyksiä oli luvassa vasta seuraavana päivänä, kun emäntäni mies Olli alkoi rakentaa minulle pentuaitausta. Sillä välin emäntäni vei minut kävelylle ja se oli pelottavaa. Olin aiemmin ulkoillut vain maaseudulla ja nyt joka puolella oli ihmisiä ja muita koiria, polkupyöriä ja autoja. Hui! Mutta niihinkin totuin nopeasti ja nykyisin viihdyn niin maalla kuin kaupungissakin. Minusta on kasvanut tosi sosiaalinen tyyppi ja lajitovereiden lisäksi erityisesti pikkulapset ovat suosikkejani. Niin, se pentuaitaus, se oli oikein mukava paikka niin kauan kuin ovi pysyi auki. Kun se illalla nukkumaan mennessä suljettiin, aloitin voimakkaan itkun ja hyppimisen. Emäntäni tuli seurakseni, kunnes nukahdin ja oli sitten huomaamattani sulkenut oven. Tähän järjestelyyn totuin hyvin ja jo seuraavalla viikolla hakeuduin itse aitaukseen nukkumaan, kun iltaisin alkoi väsyttää. Seuraavaksi oli vuorossa eläinkaupassa käynti, koska oli luvattu pakkasia ja minulle tarvittiin takki. Sen sovittaminen oli hassua, mutta saimme minulle oikein hienon Hurtan talvimanttelin, joka on jo aikaa sitten jäänyt pieneksi ja myyty eteenpäin. Nyt minulla on jo kolmas mantteli menossa ja kuulemma sadeasukin valmiina kevät- ja syyssateita varten. Elämäni Kuopiossa on ollut alusta alkaen kaikin puolin mukavaa. Ainoa iso miinus on se, että joudun olemaan yksin emäntäni ollessa töissä. Ja ne vuorot, ne muuten ovat pitkiä. Heti alkuun tein selväksi, etten todellakaan aio viettää niitä siellä pentuaitauksessa, joten tulin muutaman kerran korotetun aidan yli, kunnes ovi sai olla aina auki. Sisäsiistiksi opittuani koko aitaus purettiin. 13 SSVH 1/2013 Emäntäni työskentelee Kysillä kätilönä ja tekee vuorotyötä. Monesti hän on iltavuorossa, jolloin puuhastelemme paljon yhdessä aamupäivällä. Sitten alkaa se loputtoman pitkältä tuntuva yksinolo. Nukun kyllä hyvin ulkoiltuani kunnolla, mutta jossain vaiheessa iltaa minusta kuitenkin alkaa tuntua, että olen jo odottanut riittävän kauan. Silloin tykkään monesti järjestellä pienempiä mattoja, pehmoleluja ja kenkiä uudelleen. Lisäksi olen keksinyt näkeväni ulos ikkunasta laittamalla etutassut ikkunalaudalle. Siinä samalla saattaa joskus kukkaruukkukin tipahtaa lattialle. Toinen mieluinen tähystyspaikka on sohvan leveällä kaiteella. Siinä jaksan istua pidempiäkin aikoja ja tarkkailla ulkomaailmaa. Olen kuullut, että tähän asumisjärjestelyyn olisi kesällä tulossa muutos ja muuttaisimme emäntäni kanssa Ollin luokse Iisalmeen, jolloin en joutuisi olemaan lainkaan niin paljon yksin. Sekin vaatii vielä opettelua, koska en ole tottunut olemaan Ollin luona lyhyitäkään aikoja yksin ja esimerkiksi heidän kauppareissun aikana raavin eteisen ovea, joka ilmeisesti on jo aika huonona. Toistaiseksi vietämme vain emäntäni vapaapäiviä siellä enkä joudu olemaan juurikaan yksin. Ehkäpä emäntäni keksii tähänkin jonkun ratkaisun. Yksinolon vastapainoksi on ihanaa, että emäntäni on puuhakas ja jaksaa touhuta kanssani kaikkea kivaa. Käymme paljon pitkillä kävelylenkeillä ja melko usein saan juoksennella osan matkasta vapaana. Lisäksi käymme paljon jäällä, jolloin emäntäni hiihtää suksilla ja minä kirmailen onnesta soikeana. Parasta on jahdata lintuja tai moottorikelkkoja (väittävät sen olevan vaarallista) sekä tietysti, jos saan koiraseuraa, juoksen tosi onnellisena. Saaliita olen tuonut ylpeänä emäntäni näytille. Metsälenkillä jokunen viikko sitten löysin upean jäniksen koiven, jota sitten retuutin puolet matkasta useammallakin lenkillä. Viimeksi eilen löysin jäältä herkullisen jäätyneen kalanpään. Koirapuistossa käymme myös paljon ja siellä tykkään painia sekä juoksuttaa muita koiria. Parasta on, kun muut juoksevat perässäni. Silloin juoksen isoja lenkkejä oikein kovaa ja vilkaisen välillä, tulevatko muut perässä. Välillä juoksen aivan heidän läheltä ja jatkan juoksuani. Olen erittäin ketterä sekä loistava harhauttelemaan, mikä naurattaa suuresti ihmisyleisöämme. Muutamia kertoja olen päässyt juoksemaan toisen nopean koiran kanssa ja se on ollut todella mukavaa. Iisalmen koirapuistossa minulla on jo paljon kavereita, joita näen melko säännöllisesti. Juoksemisen jälkeen nukuttaa aina hyvin ja uneksin paljon. Kotona ollessa tykkään leikkiä lukuisilla leluillani, joita onnekseni ilmestyy SSVH 1/2013 14 aina lisää, vaikka minulla omat suosikkini onkin. Lisäksi järsin mielelläni luita. Minulla on omat lelut sekä Kuopiossa että Iisalmessa. Niin, ja yksi ”mummolassa” Siilinjärvellä. Siellä olen muuten ollut yökylässä silloin, kun emännälläni on yövuoro. Viihdyn sielläkin oikein hyvin. Odotan kovasti pääseväni tapaamaan enemmän whippettejä ja muitakin vinttikoiria. Emäntäni on luvannut tutustuttaa minut Sorsasalon juoksurataan kesällä sekä viedä minut uimaan ja hölkkälenkeille. Odotan siis kovasti kesää, vaikka silloin en ilmeisesti pääsekään jäälle juoksemaan, vaan samassa paikassa voi silloin uida tai vaikka veneillä. Tätä asiaa en vielä oikein ymmärrä, mutta ehkä se selviää minulle sitten kesällä. Aurinkoisia kevätpäiviä kaikille SSVH:n jäsenille ja koiruuksille! Tapaamisiin viimeistään Sorsasalon juoksuharkoissa! :) Terveisin Posse ja emäntä Laura. 15 SSVH 1/2013 Näyttelyreissuilla Baltian maissa – hitosti epäonnea, mutta sitäkin enemmän onnea Tartto, Viro Viime lokakuussa Robinin siskon omistaja kyseli Facebookissa matkaseuraa Viroon, Tarton kansallisiin näyttelyihin tammikuussa. En ollut koskaan käynyt koiran kanssa ulkomailla ja tavannut tämän Katinkin vain kerran. Ajattelin kuitenkin, että miksipäs ei ja laitoin hänelle viestiä, että me voisimme lähteä. Hieman jännitti, kun en matkakumppania juuri tuntenut tai tiennyt mitä pitää hoitaa kuntoon ennen matkaa. Kati oli muutaman kerran käynyt ulkomailla näyttelyissä, joten hän osasi opastaa ilmoittautumisessa sekä varasi laivat ja majoitukset jo ajoissa. Tosin matkaa edeltävällä viikolla päätimme vaihtaa hotellia, koska nettikeskusteluiden perusteella alkuperäisessä majoituspaikassa on tapahtunut kaikenlaista hämärää... Minä siis pääsin järjestelyissä suhteellisen helpolla ja matkustin vain hänen luokseen Helsinkiin, jossa pakkauduimme Katin autoon ja keula kohti satamaa. Meillä molemmilla oli mukana nuoret koirat, jotka olivat juuri täyttäneet vuoden. Ja joilla on uskomaton kyky keksiä kaikkea päätöntä... Näillä ajatuksilla jätimme koirat 2 h laivamatkan ajaksi autoon ja kerran jos toisenkin tuli mietittyä, että osaavatkohan koirat rauhoittua laivan melusta huolimatta ja onkohan auto ylipäätään ehjä, kun pääsemme takaisin autokannelle. Kaikki oli kuitenkin hyvin ja ajomatka Tallinnasta Tarttoon saattoi alkaa. Vaikka Viro ei suuri maa olekaan, niin liikennekulttuuri poikkeaa siellä jonkin verran kotimaisesta. Kannattaa siis olla entistäkin paremmin hereillä liikennemerkkien, liikennesääntöjen jne. suhteen. Myös teiden kunto on selkeästi heikompi kuin Suomessa ja se kannattaa ottaa huomioon matka-aikaa laskiessa. Lopulta olimme perjantai-iltapäivällä perillä Tartossa, joka on muuten talvellakin hyvin kaunis, puistomainen kaupunki. Paikan päällä totesimme hotellin olevan ok ja ydinkeskustassa, joten kauppakeskuksia oli aivan äärellä ja tätä myöten ei tiedossa vapaa-ajan ongelmia. Loppupäivä kului sitten koiria ulkoiluttaessa, kaupoissa kierrellessä ja näyttelyitä jännittäessä. Lauantai-aamuna suuntasimme ajoissa näyttelypaikalle odottamaan SSVH 1/2013 16 kehien alkua ja joka todella oli odottamisen arvoista. Rhodesiankoiria oli ilmoitettu molempina päivinä näyttelyyn vain kolme, joista kaksi oli luonnollisestikin vuoden ikäiset Robin ja siskonsa Keila. Kolmas koira paljastui valioluokan nartuksi, jonka nimen edessä komeili parikymmentä eri maan valionarvoa ja titteliä. Tämän huomattuamme uskalsimme enää hyvin varovasti toivoa ERIä ja junnusertejä, joita tarvitaan yhteensä kolme Viron juniorimuotovalionarvon saavuttamiseksi. Lauantaina Robin sitten yllätti ja räjäytti koko potin! Tuloksena ERI1, SA, PU1, JUN-SERT, ROP-JUN, ROP ja lopulta vielä sijoittui RYP-3!! Koskaan en olisi kyllä edes kuvitellut, että honkkeli junnu-uros voisi pestä tuon valionartun ja pärjätä vielä ryhmäkilpailussakin. Myös siskolla meni hienosti ja sekin sai tarvitsemansa junnusertin. Hyvä päivä siis meidän poppoolla! Lauantai-ilta kului hotellilla ja ulkoillen. Ulkoillessamme ihmettelimme, että miten täällä voi joka päivä paukkua ilotulitteet. Niitä ammuttiin mm. kauppakeskusten katoilta ja pauke jatkui säännöllisen epäsäännöllisesti joka ilta. Kysyimme tätä Tartossa asuvalta suomalaistuttavaltamme ja hän sanoi, että se on täällä ihan normaalia ja tapahtuu usein, mutta syytä ei hänkään tiennyt. Mietin että onneksi en ollut toisen koirani Rampon kanssa reissussa, joka on laukausaltis. Sunnuntaina pyrimme olemaan jälleen aikaisin näyttelypaikalla, mutta uni vei voiton ja ehdimme hallille juuri ennen kehän alkua. Kovalla kiireellä kehään, jossa kohtasivat samat koirat kuin edellispäivänäkin. Tällä kertaa valionarttu oli ROP ja pikku-Robin ERI1, SA, PU1, JUN-SERT, ROP-JUN, VSP. Myös Keila sai jälleen junnusertin ja hyvillä mielin saatoimme todeta, että kaikki toivomamme saavutettiin ja enemmänkin. Nyt molemmilta puuttuisi enää yksi junnuserti Virosta. Koska sunnuntain rotukehä oli aikaisin aamulla ja Robin pääsi jälleen BIS-juniorikilpailuun, (joka järjestettäisiin vasta iltapäivällä), lähdimme hotellille ottamaan päiväunet tässä välissä. Unet maistuivat väsyneille matkaajille kovin makeasti ja venytimme uudelleen ja uudelleen lähtöä takaisin näyttelypaikalle. Vihdoin kun saavuimme hallille, huomasin että BIS-junnukehä oli parhaillaan menossa. Hups.. 17 SSVH 1/2013 Ensin oma laiskuus hieman harmitti, mutta sitten alkoi naurattaa hysteerisesti – miten voikaan olla mahdollista matkustaa Viroon saakka ja sitten nukkua ison kehän ohi. Mutta oli ne vaan hiton hyvät unet! Laiva takaisin Suomeen oli varattu vasta maanantaille, joten meillä oli vielä hyvin aikaa kierrellä Tartossa. Useampi ravintolakin tuli koluttua reissun aikana ja täytyy kyllä sanoa, että hyvää ruokaa on edullisesti tarjolla monessa paikkaa. Muun muassa eräässä italialaisessa ravintolassa meille iski suuruudenhulluus kun katselimme ruokalistaa, emmekä osanneet päättää. Lopulta päätös syntyi ja molemmat tilasimme pastat, pizzat ja jälkkärit. Ja kyllä vaan – kaksi pääruokaa! Olimmehan supernälkäisiä ja aivan varmoja siitä, ettei yksi annos riittäisi mihinkään... Noh, toisin kävi ja pizzat matkasivat hotellille koirien iltapalaksi. Maanantaina auton keula kohti Tallinnaa ja laivamatkan jälkeen kohti Kuopiota. Huikea reissu, mutta ah niin rankka. Kun Mikkelin kohdalla jouduin ajamaan auton tien sivuun ja ottamaan pienet tirsat, niin mietin kyllä että onko tässä mitään järkeä. Mutta seuraava reissu olikin jo tiedossa... Vilna, Liettua Maaliskuun alussa olikin aika suunnata jälleen matkaan ja tällä kertaa kohteena Liettuan Voittaja 2013-näyttely sekä Vilna Cup 2013. Meitä lähti yhdellä minibussi-pakettiautolla viisi ihmistä ja viisi koiraa eri puolilta Suomea. Kokoonnuimme Järvenpäähän ja sullouduimme kamppeinemme autoon. Ja jotta koirien pakkaaminen ei olisi aivan yksinkertaista, neljä näistä koirista oli uroksia.. Matkalle kuitenkin päästiin ja laivan saapuessa Tallinnaan oli aika ulkoiluttaa koirat huolella, sillä edessä olisi pitkä, reilun kahdeksan tunnin ajomatka Latvian kautta Liettuaan. Matka kuitenkin sujui oikein mainiosti ja joutuisasti, välillä pysähdellen, syöden ja koiria ulkoiluttaen. Jotta koti-ikävä ei päässyt iskemään teiden varrella, ainakin jokaiselta rajalta löytyi Hesburger! Mielenkiintoista oli myös huomata ajaessa pitkin Via Balticaa, että Viron puolella teiden kunto oli hyvä, siinä välissä Latviassa huono ja jälleen loppumatkasta Liettuan puolella hyvä. Tämän seuraavan kappaleen voisin sitten aloittaa kauhuelokuvamusi- SSVH 1/2013 18 ikilla ja sanomalla, että oli synkkä ja myrskyinen yö... Mutta kun ei ollut. Ainakaan sään puolesta. ;) Kello siis lähestyi puoltayötä pe-la välisenä yönä ja navigaattorin mukaan määränpäähän hotellille oli matkaa vain 20 kilometriä. Tähän mennessä ajettuja kilometrejä Kuopiosta lähtien oli noin 1000. Yhtäkkiä kuskina toiminut Hanna huomasi, että auton mittaristossa välähti jokin valo. Hän pyysi minua katsomaan ja enhän minä mitään nähnyt. Kohta valo välähti uudelleen ja sammui yhtä nopeasti. Sen verran ehdimme huomata, että jompikumpi öljyvaloista se oli – siinä vaiheessa oli vielä kysymysmerkki, että oliko kyseessä öljynpaineen vai –määrän merkkivalo. Sitten vaan auton ohjekirja minulle käteen ja Hanna soittamaan miehelleen Varkauteen. Sekä puolison että ohjekirjan mukaan tuli pysähtyä heti, mutta eihän me nyt keskelle tietä ja keskellä yötä voitu pysähtyä.. Autossa vallitsi syvä hiljaisuus, kun jännitimme loppumatkan kuinka meidän käy ja kestääkö auto loppumatkan. Mietimme myös mitä autolle voi tehdä viikonlopun aikana vieraassa maassa, kuinka suuri remontti tarvitaan ja milloin pääsemme kotiin. Jos tunnetta pitäisi sanoin kuvailla, oikea termi sille olisi epätoivo. Saatuamme auton hotellin pihaan, oli aika kurkistaa konepellin ja auton alle. Ensin öljytikku ylös, joka kertoi surullista sanomaa – öljyä ei ollut enää ollenkaan. Kaikki oli siis valunut jonnekin matkan varrelle ja kun katsoimme auton alle, loputkin tulivat ulos hotellin pihalle. Itku ei ollut monellakaan kovin kaukana, mutta eihän se auttanut kuin purkaa kamppeet hotellihuoneisiin ja lähteä lenkittämään koiria. Olimme päässeet hotellin kulman taakse, kunnes yksi koirista ehti tikkaamaan toista kaulaan. Mitään suurempaa ei ulkona pimeässä näkynyt, joten jatkoimme kävelyä eteenpäin. Kunnes huomasimme kirjaimellisesti hotellin takapihalla Bosch-autokorjaamon, jonka ovessa luki, että on avoinna myös lauantaisin. Jes! Koirat lenkitettyämme menimme huoneisiimme googlaamaan merkkikorjaamoita Vilnassa ja niitä löytyikin kaksi 10 km:n säteeltä. Tosin kummassakaan huolto ei ollut avoinna viikonloppuisin, mutta toisen varaosapuoli oli. Olimme jo totutelleet ajatukseen, että sunnuntaina ei lähdettäisi kotiin alkuperäisen suunnitelman mukaan, vaan paluu siirtyisi seuraavalle viikolle. Tässä vaiheessa ei auttanut kuin toivoa parasta, yrittää saada unta ja laittaa herätyskellot soimaan, jotta olisimme aamulla heti klo 8 Bosch-huoltamon kahvassa roikkumassa. Tässä välissä huomasimme aiemmin mainitulla koiralla syvän puremahaavan kaulassa ja todettuamme, että tietenkään kenellekään meistä tai hotellin respassakaan ei ollut puhdistusainetta, päätimme suihkuttaa haavan ja toivoa parasta. Onneksi näyttelypaikalla olisi eläinlääkäri, jolta tarvittaessa 19 SSVH 1/2013 saisi ensiavun. Seuraavana aamuna heräsimme aikaisin ja suuntasimme lenkin kautta aamiaiselle, jossa tapasimme muita suomalaisia. Kerroimme heille mitä oli tapahtunut ja he ystävällisesti lupasivat lähteä näyttelypaikalle aiemmin ja tuoda tullessaan meidän tavaramme häkeistä lähtien. Koirat olimme päättäneet viedä taksilla kahdessa eri porukassa ja tavata heidät, meille entuudestaan tuntemattomat ja äärimmäisen ystävälliset ihmiset, näyttelypaikalla. Aamiaisen jälkeen sitten kiireellä huoltamoon, joka oli juuri auennut. Onneksi yksi korjaaja sattui puhumaan englantia ja kerrottuamme mitä oli tapahtunut, he lupasivat ottaa auton sisään. Kerrottuamme auton merkin he pudistelivat hieman päitään ja sanoivat, etteivät uskalla luvata mitään. Auton jäädessä korjaamolle minä ja Robin sekä huonekaverini koirineen lähdimme ensimmäisellä taksilla. Saavuttuamme näyttelypaikalle tapasimme nämä suomalaiset ja saimme tavaramme mukaan. He vielä antoivat oman autonsa vara-avaimen minulle, täysin tuntemattomalle ihmiselle, jotta saisimme tavaramme heidän autoonsa, mikäli lähtisimme hallilta aiemmin. Olin kieltämättä täysin mykistynyt heidän ystävällisyydestään, avuliaisuudestaan sekä luottavaisuudestaan ja kiittelin heidät varmasti kuplille. Aivan ihania ihmisiä! Näyttelyn kulku tuntui suhteellisen merkityksettömältä, kun mielessä pyöri autoasia taukoamatta. Kaikki koirat saivat ERIn ja yksi koirista oli ROP, Liettuan Voittaja 2013 ja voitti vielä ryhmänkin! Lauantaipäivä venyi ja venyi ja kului odotellessa isoja kehiä. Kello 14 Hanna sai korjaamolta tekstiviestin, jossa sanottiin että vika on paikannettu ja ovat saaneet tarvittavan varaosan merkkiliikkeestä. Vaikka olimme todella onnellisia Hannan koiran hienosta näyttelymenestyksestä, ilon kyyneleet taisivat valua tuon tekstiviestin myötä. Toivo heräsi – jes, me ehkä päästään vielä kotiin. Edelleen odotellessa isoja kehiä n. klo 16 aikaan, Hanna sai uuden tekstiviestin. Auto oli kunnossa ja noudettavissa! Hän soitti korjaamolle, jonka tiesimme olevan auki klo 17 saakka ja sanoi, ettei ole aivan varma ehdimmekö täältä siihen mennessä. Ystävälliset korjaajat lupasivat sitten pitää korjaamon auki klo 18 saakka meidän vuoksemme. Uskomatonta! Tämän matkan aikana kyynisempikin ihminen heräsi ihmettelemään ihmisten ystävällisyyttä! Osa porukasta lähti sitten hakemaan autoa, jossa korjaajat olivat SSVH 1/2013 20 lisäksi pesseet sen pyytämättä ja lasku koko lauantain kestäneestä työstä varaosineen oli vaivaiset 260 euroa. Saisiko Suomesta moista palvelua viikonloppuaikaan tuohon hintaan – rohkenen epäillä. Ja autohan oli ennen matkaa huollettu Suomessa merkkikorjaamossa, jossa osat oli kiinnitetty heikosti takaisin paikoilleen... Me muut tulimme toisella taksilla kolmen ison koiran ja tavaroiden kanssa. Taksi oli ihan normaali henkilöauto ja allekirjoittanut istui pelkääjän paikalla 40 kiloinen rhode sylissä, eikä kuljettaja varmasti nähnyt oikealle yhtään mitään. Kyytiin hän meidät otti ja kieltämättä jännitti mitä seuraamuksia tulee, jos poliisi pysäyttää.. Päästyämme lopulta hotellille, ilta sujui toisessa hotellissa majoittuneiden rhode-ihmisten kanssa seurustellen ja syöden hyvin. Sunnuntai-aamuna lenkkien ja aamiaisten kautta näyttelypaikalle, jossa suomalaiset koirat saivat tasaisesti ERIä, mutta eivät sen suurempaa menestystä. Näyttelypaikalla huomasimme, että purruksi joutuneelle koiralle oli noussut kaulaan kananmunan kokoinen mätäpaise. Ei muuta kuin näyttämään eläinlääkärille, joka antoi antibioottipistoksen sekä mukaan suun kautta otettavia antibiootteja sen verran, että koira pääsisi Suomessa eläinlääkärille. Toinen autolastillinen suomalaisia rhode-ihmisiä lähti meitä reilu kolme tuntia aiemmin ajamaan, koska heillä oli varattuna aikaisempi laiva välille Tallinna-Helsinki. Kun mekin viimein pääsimme lähtemään, Hannan puhelin soi ja toisen auton kuljettaja kertoi, että hekin pääsevät lähtemään vasta nyt. He olivat joutuneet kolariin tai oikeastaan paikallinen oli ajanut heidän kylkeensä kiilaten ja väistöyrityksistä huolimatta tehnyt sen tahallaan vielä uudelleen. He olivat sitten joutuneet viettämään 3 tuntia poliisilaitoksella, josta ei ollut päässyt pois ennen kuin joku tunnustaa. Poliisit olivat sanoneet, että heille ei ole ongelma pitää kaikkia täällä vaikka pitkälle ensi viikkoon. Ja eihän suomalaisten auttanut kuin ottaa syyt niskoilleen, kun paikallinen ei sitä tehnyt. Tämän seurauksena auton kylki rutussa ja sakkolappu kourassa, mutta onneksi kaikki olivat kunnossa ja auto ajokuntoinen! Reissun alkaessa jo menomatkalla puhuimme, että Baltiassa liikkuessa olisi hyvä olla kamerat autossa tällaisten tilanteiden varalta. Siellä tehdään paljon vakuutuspetoksia korvausten toivossa ja eipä taida olla harvinaista myöskään hypätä auton alle. Toinen auto sitten lopulta saavutti meidät ja ajelimme peräjälkeen kohti Latviaa, jossa odottikin seuraava läheltäpiti-tilanne. Ajoimme edellä ja aloimme juuri laskeutua erittäin tuulisella paikalla olevaa jäistä alamäkeä. Kunnes vastaamme tuli rekka meidän kaistalla! Autosta liinat kiinni ja pientareelle niin pitkälle kuin mahtui. Jälleen oli toivottava parasta, että emme 21 SSVH 1/2013 jää rekan, emmekä seurueemme toisen auton alle. Koskaan ei ole kyllä noin läheltä liipannut liikenteessä – näytti siltä, että rekka ohitti meidät puolen metrin päästä. Onneksi siitäkin taas selvittiin! Jos meillä oli rutkasti epäonnea tällä reissulla, niin sitäkin enemmän onnea! Loppumatka sujuikin sitten leppoisasti ja jälleen seuraava reissu oli jo tulossa... Tallinna, Viro Edellisen reissun jäljiltä totesin monta kertaa, että matka Tallinnan Voittaja-näyttelyyn huhtikuussa ei tunnu enää missään. Pääsisin Kuopiosta Helsinkiin vaikka junalla, Helsingistä Tallinnaan laivalla ja Tallinnassa voisin liikkua vaikka kävellen. Jälleen pakkauduimme edellisreissulta tuttuun autoon ja suuntana Tallinna. Täysin ilman kommelluksia ei tämäkään reissu sitten sujunut... Kello oli perjantaina 16, kun olimme Vantaan ja Helsingin rajalla ja huomasimme, ettei autossa ole mukana edellisreissun jäljiltä Green Cardia. Nopean googlauksen jälkeen totesimme, että vakuutusyhtiöön ei enää kyllä ehdittäisi. Onneksi Green Card ei ole pakollinen kaikissa maissa, mutta erittäin suositeltava. Se on todistus voimassaolevasta suomalaisesta liikennevakuutuksesta ja painonsa arvoinen kultaa vahinkotilanteessa! Sitten vaan ilman vihreää korttia laivaan ja jälleen toivottiin, ettei mitään sattuisi. Lähdimme siis perjantaina ja näyttely oli vasta sunnuntaina, joten lauantaina oli mukavasti aikaa kauneushoitoloissa ja kampaajalla käyntiin sekä shoppailuun. Lauantaina kävimme sen verran näyttelypaikalla, että saimme eläinlääkäriltä leimat koirien passiin matolääkityksestä ja sitten vain nautiskelemaan olosta. Sunnuntaina koitti varsinainen näyttelypäivä ja paikalle saapuessamme totesimme, että rhodeja oli tällä kertaa ilmoitettu vain 6 kappaletta. Näistä neljä oli meidän poppoon koiria ja loput kaksi junnukoiraa olivat Latviasta. Tällä kertaa meidän porukka räjäytti koko potin. Kaikki voittajatittelit, sertit ja cacibit, ryhmä- ja BIS-sijoitukset jotka olivat otettavissa, lähtivät meidän autolastin mukana Suomeen. Robinkin sai viimeisen tarvitsemansa junnusertin ja on nyt sitten EE JMVA ja TLNJW-13. Lisäksi Robin osallistui kasvattajaryhmään, jonka sijoitus oli BIS-4. Nyt sitten vain odottelemaan kahden vuoden ikää ja yhtä aikuissertiä Virosta. Suomesta yksi serti on jo roikkumassa, niin samalla iskulla saisi valioitettua kahdesta maasta. Sitä odotellessa me lähdetään maastokisoihin, SSVH 1/2013 22 nähdään siellä! :) Ja ulkomaille koiraharrastuksiin lähtevälle sanoisin, että avointa mieltä ja hyvää seuraa mukaan! Kaikki ei mene aina niin kuin suunnittelee, mutta matkailu avartaa! 23 SSVH 1/2013 Sorsasalon ratasuoraharkat 2013 17.6. 1.7. 22.7. 5.8. 12.8. 26.8. 9.9. Juhlavuoden kunniaksi Sorsasalon harjoitukset ovat kesän ajan SSVH:n jäsenille maksuttomat, muille 3 euroa (sis. 2-3 vetoa). Harjoitukset tulevat olemaan kesän aikana yo. päivämäärinä klo 18-20 (mahdolliset muutokset ja peruutukset ilmoitetaan blogissa): Huom! Harkkojen vetäjiä kaivataan - mikäli pystyt vetämään harkkoja, ilmoittauduthan Heidille (044 3675957 tai [email protected] )! Otamme mielellämme myös uusia vetäjiä harjoittelemaan treenien vetämistä, tule rohkeasti mukaan! Toimintaohjeet: Maksa vetomaksu 3 € (ei-jäsenet) varastokopin läheisyydessä olevaan lippaaseen. Kirjoita koirasi nimi listaan. Vedot otetaan listan mukaisessa järjestyksessä, joten odotathan omaa vuoroasi. Lämmittele koirasi hyvin ennen juoksua. Vie koirasi lähtökoppien luokse - voit itse päättää, haluatko lähettää koirasi kopeista vaiko koppien edestä. Ensikertaa vieheelle opetteleva koira on suositeltavaa lähettää koppien edestä ja sen kiinnostusta vieheeseen voidaan lisätä leikittämällä sitä vieheellä ennen varsinaista vetoa. Riisu koirasi hihna, pitele sitä kiinni ja huikkaa vieheenvetäjälle merkiksi, kun olet valmis. Nouda vedon jälkeen koirasi ja jäähdyttele sitä. Älä epäröi kysyä, jos jokin asia askarruttaa! Otathan koirallesi mukaan vettä ja kuristamattoman kaulapannan sekä tarvittaessa juoksukopan. Tervetuloa! SSVH 1/2013 24 SSVH:n jäsenkysely 2013 vastauksia 19 kpl (2 s-postilla, 17 kirjeenä, 12 vastasi nimellä, 7 nimettömänä) yksi henkilö ei osallistu toimintaan, on kannattajajäsen, ei vastannut varsinaisesti kysymyksiin joten tulokset 18 vastauksen perusteella 1. Tyytyväisyys SSVH:n toimintaan 3,9 (vaihtelu 2-5) 2. Kehittämisehdotukset: juoksurata ja ratakisat Savoon kevätpäivä ja syys/talvipäivä, jossa luento, vetoja ja vaikka hernesoppaa enemmän yhteistä tekemistä, vaikka taitaa olla enemmän jäsenistön aktiivisuudesta kiinni ettei niitä ole vähän mukana, nykyinen toiminta OK niin uusi jäsen ettei käsitystä vielä en tiijä koulutus- ja neuvonta uusille jäsenille → koulutusiltapäivä vetomaksujen perimisestä enemmän haittaa kuin hyötyä ? maastoharkkoja enemmän näyttely- ja maastoharkkoja, toivottavasti Sorsis jatkuu maastoharkkoja, myös pohjoisella toiminta-alueella toiminta liian hallitusvetoista, enemmän aktiivisuutta muulta jäsenistöltä ei saa karsia toimintoja/tapahtumia 3. - Kiinnostus talkootoimintaan > 2kertaa/vuosi 6 henkilöä 1-2 kertaa/vuosi 9 henkilöä ei ole aikaa/kiinnostusta 3 henkilöä 4. - Kiinnostus hallitustoimintaan kyllä 4 henkeä, ei 14 henkeä 5. - Maastokisojen tärkeys ja kehittäminen keskiarvo 4.4 (12 kpl erittäin tärkeä, 3 kpl kohtalaisen tärkeä, 3 kpl ei 25 SSVH 1/2013 harrasta juoksukilpailuja) 12 haluaa kisat vuosittain, 3 henkeä joka toinen vuosi, 3 ei väliä mielipiteitä maastokisoista: • veteraaniluokat oltava • urokset ja nartut omissa luokissaan • paikka ja tarjoilut hyvät • kisat aiemmin kesällä jos mahdollista • maastotalkoolaisille palavereja ympäri vuoden esim. joka 2. kk, käydään läpi säännöt, tuomarityöskentely, keittiön toiminta jne. → kisat kaikille poikkitieteellisesti tutuksi • lehdistön pyytäminen kilpailuihin ja vinttikoirarotujen esittely • kisat toimineet hyvin • emme ole osallistuneet 4 kpl 6. - Ratasuoraharkat kerran viikossa 6 henkeä joka toinen viikko 7 kerran kuussa 3 ei vastannut 2 henkilöä 7. - Halukkuus vetää ratasuoraharkkoja kyllä 9 henkilöä ei 8 henkilöä kyllä, mutta olen iltatöissä 1 henkilö 8. Maastoharkkoja toivoi 12 henkilöä, 6 ei niitä kaivannut 9. Makkaramaastoja toivoi kerran vuodessa 13 henkilöä, 1 henkilö haluaisi ne joka 2. vuosi, 2 henkilöä ei ollenkaan, 2 ei ollut kiinnostunut juoksukilpailuista 10. Yhteislenkkejä toivoi 10 henkilöä, 6 ei niitä halunnut, 1 ei osannut sanoa ja 1 toivoi yhteistä vapaana juoksutusta 11. Näyttelyharkkoja toivoi 13 henkilöä, 4 ei, 1 ei vastannut 12. Match shown järjestämistä joka vuosi piti tärkeänä 10 henkilöä, 4 ei halunnut mätsäriä, 3 haluaisi mätsärin 2 kertaa vuodessa ja yksi henkilö joka 2. vuosi SSVH 1/2013 26 13. Haluan että Savon Seudun Vinttikoirauutiset ilmestyy: - vain sähköisenä 8 kpl ihan sama onko painettu vai sähköinen 5 kpl ehdottomasti painettuna 3 kpl ei tarvita koko lehteä 2 kpl 14. Terveisiä seuralle: tsemppiä seuratoimintaan ! olen uusi jäsen ja kaikki on uutta kiitos, hienosti toimii, sähköinen tiedotus ajantasaista, lehti voisi olla netissä niin säästyy rahaa harkkoihin/kisoihin saisiko seuralle face book-sivun, menee kaikki ohi kun ei muista lukea kotisivuja kiitos aktiiviselle hallitukselle ratasuoraharjoituksia voisi olla kerran kuussa jos ei saada vetäjiä tarpeeksi tsemppiä, pidetään seura hengissä ! kiitos aktiivisesta toiminnasta rotujemme hyväksi juoksut eivät kiinnosta mikä tuntuu olevan yhdistyksen keskeinen mielenkiinnon kohde joten ulkopuolelle jäämme 27 SSVH 1/2013 Vuoden 2012 kiertopalkinnot NÄYTTELYKOIRA 2012 1. borzoi, Staraja Russa Krasislav , om. Sirpa Koponen 46 p. 2. borzoi, Krilat Blistai om. Pirjo Hostikka-Vuokare 44 p. 3. borzoi, Krilat Cyzarine om. Pirjo Hostikka-Vuokare 20 p. 4. rhodesiankoira, Tarujen Xavier om. Heidi Vilpponen 16 p., 5. whippet , Tiger’s Chaos No Sugar Added om. Tanja Paldanius 5 p. SSVH 1/2013 28 MAASTOJUOKSIJA 2012 1. whippet 39 p. Tiger’s Chaos No Sugar Added om. Tanja Paldanius 2. whippet 36 p. Tiger’s Chaos No Stars But Stripes om. Sinttu Ruuskanen 3. rhodesiankoira Tarujen Uliona 10 p. om. Heidi Vilpponen RATAJUOKSIJA 2012 1. whippet, Jewgenistajan Pirtti-Hirmu om. Anne Saastamoinen 29 40 p. SSVH 1/2013 PARAS PENTU 2012 1. rhodesiankoira Tarujen Xavier 24 p. om. Heidi Vilpponen NUORI TULOKAS 2012 1. rhodesiankoira Tarujen Xavier 21 p. om. Heidi Vilpponen NÄYTTELYVETERAANI 2012 ei ehdokkaita JUOKSIJAVETERAANI 2012 ei ehdokkaita EGON MALJA 2012 ei ehdokkaita AHKERA HARRASTAJA 2012 1. Heidi Vilpponen 71 p. 2. Pirjo Hostikka-Vuokare 64 p. 3. Sirpa Koponen 46 p. 4. Tanja Paldanius 44 p. 5. Anne Saastamoinen 40p. 6. Sinttu Ruuskanen 39 p. SSVH 1/2013 30 PÄÄTOIMITTAJA JA TAITTO MAINOSHINNAT Pirjo Hostikka-Vuokare Tervaharjuntie 72 71800 Siilinjärvi 044-3191258 [email protected] Koko sivu (mv) Jäsenille 5€ Ei-jäsenille 10€ Takakansi (värillinen) Jäsenille 15€ Ei-jäsenille 20€ OHJEET AINEISTON LÄHETTÄMISEEN: Tekstit word-tiedostoina, jos tekstiin kuuluu myös kuva niin liittäkää se mukaan myös erillisenä jpg-tiedostona. Kuvat jpgtiedostoina, ja mielellään resoluutiolla 300dpi. Mainokset joko word-tiedostoina (jolloin kuvat mukaan myös erikseen, ja mikäli käytät erikoisempaa fonttia, liitä mukaan myös fonttitiedosto) tai valmiina jpg-kuvatiedostona. Mainoksen voi jättää myös päätoimittajan tehtäväksi. Toimita tällöin toiveesi ja materiaalit päätoimittajalle kaksi viikkoa ennen muun materiaalin jättöpäivää. Toimitukselle voi myös lähettää paperikuvia skannattavaksi lehteä varten (mukaan silloin palautuskuori postimerkillä ja palautusosoitteella varustettuna.) 31 ILMAISEKSI (mv, ½ sivua, sis. 1 kuva) -valio-ilmoitukset - Astutukset -syntyneet pentueet - suru-ilmoitukset PANKKIYHTEYS 560070-4727685 AINEISTOPÄIVÄT Vuonna 2013 lehti ilmestyy kaksi kertaa. Lehti 1/2013 ilmestyy viikolla 19. Materiaali viimeistään maanantaina 8.4.2013. Lehti 2/2013 ilmestyy joulukuussa. Materiaali viimeistään maanantaina4.11.2013 SSVH 1/2013 Markkinoiden AINOA TERVEYSVAIKUTTEINEN täysravinto E E-KOODI E JA! ������������������������ SSVH 1/2013 32 �������������������������������������������������������������������������
© Copyright 2024