4. osa - Granlund
Teksti on otettu syksyllä 2010 julkaistusta Granlundin 50-vuotishistoriikista Insinööritoimisto Olof Granlund Oy suomalaista talotekniikan suunnittelua ja konsultointia vuodesta 1960 Osa 4: Uusi sukupolvi ottaa vastuun © Insinööritoimisto Olof Granlund Oy Teksti: Reijo Hänninen, Markku Jokela, Harri Aavaharju Tämän osan kuvien lähteet ja valokuvaajat: Reijo Hänninen Granlund Vormala Timo / Arkkitehdit Ky Uusi Suomi Suvi Kiviniemi 64 65, 69, 71, 72 67 67 74 Uusi sukupolvi ottaa vastuun Yhtiön perustaja – Olof Granlund jää eläkkeelle O lof Granlund täytti vuonna 1987 60 vuotta. Hänellä oli takanaan lähes 30 vuotta oman yrityksen vetovastuuta. Englannin toimisto, joka oli tärkeä henkireikä arkipäivän rutiinien vastapainoksi, oli historiaa. Uuden toimitalon rakentaminen oli saatu käyntiin ja tilanne näytti siltä, että olisi hyvä aika luopua jokapäiväisistä työtehtävistä ja keskittyä omiin harrastuksiin, joihin kuului mm. kasvihuoneviljely Kirkkonummella. Olofille oli tullut ostotarjouksia ja se sai hänet tekemään omat johtopäätöksensä. Hän halusi yrityksen jatkavan itsenäisenä yhtiönä ja kysyi valitsemiltaan yhtiön työntekijöiltä kiinnostusta tulla mukaan vastuullisiksi yhtiömiehiksi. Yrityshän oli vielä tuolloin kommandiittiyhtiö. Nämä henkilöt olivat DI Reijo Hänninen, joka vuonna 1982 oli nimitetty yrityksen varatoimitusjohtajaksi, DI Jukka Meller, ekonomi Aira Merjovirta ja insinööri Bo Söderholm. He suostuivat Olofin tarjoukseen ja näin yritykselle oli tullut uusia vastuullisia yhtiömiehiä vuoden 1988 lopulla. Seuraavana vaiheena oli kommandiittiyhtiön muuttaminen osakeyhtiöksi, mikä tapahtui vuonna 1989. Kukin edellä mainituista henkilöistä, Olof mukaan luettuna, omisti 20 % yhtiön osakkeista. Olof Granlund jäi eläkkeelle 31.12.1989 ja myi seuraavana vuonna oman 20 %:n osuutensa insinööri Reijo Honkarannalle. Yhtiön toimitusjohtajaksi valittiin DI Reijo Hänninen. Hallituksen muodostivat Reijon lisäksi Aira Merjovirta, Bo Söderholm, Reijo Honkaranta ja Jukka Meller, joka oli myös hallituksen puheenjohtaja. Airan rooli oli hoitaa talousjohtajan tehtävät, Bosse vastasi rakennusautomaatiosta ja 64 I nsinööritoimisto O lof G ranlund O y Reijo Hänninen kansainvälisistä markkinointikontakteista varsinkin vuodesta 1993 alkaen, jolloin laman syvetessä ryhdyttiin aktiivisesti hakemaan töitä ja kontakteja lähinnä Keski-Euroopasta. Bossen vastuualueeseen sisällytettiin myös 1990-luvun alkupuoliskolla muotoutunut kiinteistönpito-osasto. Reijo Honkaranta johti sairaalasuunnitteluryhmää ja Jukka veti omaa moninaisten rakennushankkeiden LVI-suunnitteluryhmäänsä. Hallituksen jäsenillä oli pitkä kokemus Granlundin työskentelytavoista, sillä he olivat tulleet yritykseen jo vuosina 1970–1974 lukuun ottamatta Bossea, joka liittyi Granlundin riveihin vuonna 1982. Yhtiö päätti vuonna 1990 korottaa yhtiön pääomaa suunnatulla osakeannilla yhtiön henkilökunnalle. Merkintä onnistui ja 17 yhtiössä toimivaa henkilöä tuli Insinööritoimisto Olof Granlund Oy:n uusiksi osakkaiksi. Vuonna 1991 yhtiön hallitusta täydennettiin siten, että sähköosaston johtaja Kari Kaleva valittiin hallituksen jäseneksi. Seuraavien vuosien aikana muodostettiin myös Kuopion ja Tampereen aluetoimistoista omia osakeyhtiöitä. Vaasassa tämä oli tehty jo vuonna Reijo Hänninen – 40 vuotta yhtiön palveluksessa Lapsuus ja nuoruus Reijo Hännisen ryhmä vuonna 1976: Ben-Roger Lindberg, Markku Arponen, Reijo Hänninen, Seppo Jutila ja Jarmo Lehtonen. 1989. Näiden yhtiöiden osake-enemmistö oli Insinööritoimisto Olof Granlund Oy:llä ja loput osakkeet yhtiöiden toimivalla johdolla. Lahden toimisto eli Insinööritoimisto Erkki Lahtinen oli ollut ostamisestaan lähtien tytäryhtiö, mutta sen nimi vaihtui vuonna 1994 Insinööritoimisto Granlund Lahti Oy:ksi. Sama nimiperiaate oli kaikissa muissakin perustetuissa tytäryhtiöissä. Granlundista oli näin muodostunut konserni, joka käsitti emoyhtiön lisäksi neljä tytäryhtiötä sekä vähemmistöosakkuuden kiinteistöyhtiössä. Kaikkien tytäryhtiöiden hallituksen puheenjohtajana toimi Reijo Hänninen. Koko konsernin henkilökunnan määrä oli vuoden 1990 alussa yhteensä 147 henkeä, joista 99 toimi Helsingissä ja 48 tytäryhtiöissä. Suurimmat suunnitteluprojektit vuonna 1991 olivat edelleen jatkunut OKO Vallila -projekti, Itikka-Lihapolarin valmisruokatehdas, Viikinmäen keskuspuhdistamo, Satakunnan keskussairaalan N-rakennus sekä Säteilyturvakeskus, jota ei laman tultua koskaan rakennettu silloisten suunnitelmien perusteella. Reijo on paljasjalkainen stadilainen, hän syntyi 30.4.1947. Reijo kävi Eläintarhan kansakoulun ja pääsi oppikouluun Helsingin toiseen lyseoon eli Tossuun, joka oli siihen aikaan poikakoulu. Nykyään rakennuksessa toimii Helsingin kuvataidelukio. Reijo pääsi ylioppilaaksi vuonna 1966 ja oli kiinnostunut arkkitehdin urasta. Siihen oli kannustanut erittäin taitava kuvaamataidon opettaja Annikki ArolaAnttila, joka piti mm. vapaaehtoista kuvaamataidon kerhoa. Reijo pyrki kesällä 1966 TKK:n arkkitehtiosastolle, mutta taiteelliset lahjat eivät riittäneet. Hän opiskeli lukuvuoden 1966–1967 Helsingin yliopistossa matematiikkaa ja fysiikkaa suorittaen niissä approbaturin. Samaan aikaan hän työskenteli hieman yli vuoden arkkitehtitoimistossa. Seuraavakaan yritys kesällä 1967 ei tuottanut toivottua tulosta arkkitehtiosaston pääsykokeissa, joten lusikka oli otettava kauniiseen käteen ja pyrittävä insinööriksi. Reijon omin sanoin todettakoon, että ”arkkitehtuuri ei varmaan menettänyt mitään tässä ratkaisussa, mutta LVIala sai ehkä aktiivisen tekniikan ja sen sovellusten kehittäjän”. Reijo pääsi siten polille kesällä 1967 ja aloitti vain muutama vuosi aiemmin perustetulla koneosaston LVI-opintosuunnalla. Siihen aikaan LVI-opintosuunnalle valittiin vuosittain 20 henkilöä, joten alan ammattilaisten määrä lähti 1960-luvun puolivälin jälkeen nopeaan kasvuun. Opiskelurytmi tuntui Reijosta verkkaiselta ja hän oli opintojensa ensimmäiset vuodet tehnyt iltatöitä vastavalmistuneessa Dipolissa, jossa ryhmä teekkareita pyöritti ns. narikkabusinestä eli vastasi vaatteiden säilytyksen valvonnasta lukuisissa ylioppilas- ym. juhlatilaisuuksissa. Näistä Y rityksen historia 65 tehtävistä ansaitsi melko hyvin ja varsinkin ulkopuolisista juhlista sai vielä ”runsaasti tippejä” taksin tilaamisesta yms. Tuntipalkkakin oli tuolloin parempi kuin Reijon tullessa teekkarina Granlund Oksaselle 17.9.1970. Töihin Granlund Oksaselle Syyslukukauden alettua vuonna 1970 koneosaston ilmoitustaululla oli ilmoitus, että Insinööritoimisto Olof Granlund Antti Oksanen hakee töihin LVI-teekkaria. Reijo oli kyllästynyt TKK:n kuppilassa lorvailuun ja päätti lähteä osa-aikatöihin Granlund Oksaselle, jolla oli jo siihen aikaan opiskelijoiden keskuudessa maine vaativana insinööritoimistona. Ensimmäiset suunnittelutehtävät olivat lähinnä lämmitysja vesijohtoverkostojen suunnittelua DI Pekka Leiposen projekteissa. Tätä vaihetta kesti vähän yli puoli vuotta, kun keväällä 1971 kirjastonhoitajana toiminut Kristiina Nummi jäi äitiyslomalle ja tarvittiin henkilö hoitamaan ko. tehtävää. Tuona noin vuoden kestäneen jakson aikana Reijo vastasi myös GOLVI-lehden artikkelien kirjoittamisesta ja kasaamisesta eri lähteistä. Lisäksi toimiston ”Kakarakerholla”, josta enemmän toisaalla, oli runsaasti aktiviteetteja. Diplomityön teko Keväällä 1972 Reijon opinnot olivat siinä vaiheessa, että piti päästä tekemään diplomityötä ja valmistumaan diplomiinsinööriksi. Olofin kanssa käydyn keskustelun perusteella yhtiö tarjoutui rahoittamaan diplomityön teon, mikäli siinä yhteydessä voitaisiin tutkia toimistossa juuri käyttöönotettuja Svenska Fläktfabrikenin kehittämiä sisälämpötilan ja jäähdytystarpeen laskentaan kehitettyjä atk-ohjelmia. Tämä oli yritykselle tärkeä asia, sillä se oli saanut suuren Pasilan virastokeskuksen LVI-suunnittelutehtävän, johon haluttiin kehittää energiataloudelliset energia- ja ilmastointiratkaisut. Professori Olavi Vuorelainen ja koneinsinööriosaston osastokollegio hyväksyi aiheen 30.1.1973, jolloin työtä oli jo tehty sangen pitkälle. Kokonaisaika venyi lähes vuoteen, sillä yrityksellä oli käytännön työtarpeita, jotka Reijo joutui hoitamaan. Diplomityö nimeltään ”Toimistorakennuksen 66 I nsinööritoimisto O lof G ranlund O y huonemoduulia kuormittavien tekijöiden ja rakenteellisten ominaisuuksien vaikutus huoneen lämpötilaan ja jäähdytystarpeeseen” hyväksyttiin 21.5.1973. Tämä diplomityö oli ensimmäinen, jonka kustannuksiin yritys osallistui. Sen jälkeen Granlund on tukenut lähes sadan teekkarin ja insinööriopiskelijan lopputyötä. Tämä toiminta loi myös pohjan yrityksen kehitysstrategioiden laatimiselle sekä varsinkin 1990-luvulla alkaneelle monipuoliselle T&Ktoiminnalle, jonka yhteydessä on syntynyt pari väitöskirjaa ja lisensiaattityötä suuren muun aineiston lisäksi, jota yritys on hyödyntänyt omassa ohjelmisto- ja prosessikehityksessään. Armeija ja paluu ”tositoimiin” Diplomi-insinööriksi valmistuttuaan Reijo meni armeijaan kesäkuussa 1973 ja vapautui vänrikkinä toukokuussa 1974. Jo hänen armeijassa ollessaan oli käynnistynyt Finnplancon toiminta ja Tansaniassa oli porakaivoprojekti, johon Olof ehdotti Reijoa lähtemään asiantuntijaksi. Referenssit eivät nuorella DI:llä vielä riittäneet, ja niin Reijo aloitti projektipäällikkönä toukokuussa 1974. Ensimmäinen projekti oli Honeywell Oy:n toimisto- ja varastorakennus Espoon Kivenlahdessa. Hankkeessa ei periaatteessa ollut mitään ihmeellistä, mutta Honeywellin projektinvetäjä tuli Belgiasta ja halusi noudattaa amerikkalaisia standardeja. Toimistotilat olivat maisemakonttoreita ja niiden poistoilma piti imeä alakaton kautta, mikä Suomessa ei ole sallittua. Samoin lämpimän käyttövesiverkoston tuli toimia ilman kiertopumppuja Honeywellin säätölaitteiden avulla. Reijon uskottavuus ei belgialaiselle projektinjohtajalle riittänyt, vaan erään kerran piti soittaa Ravintola Motista Olof paikalle vakuuttamaan, että Reijo oli oikeassa. Suunnitteluryhmän johtajaksi vuonna 1975 Henkilökunnassa tapahtui tuohon aikaan vaihdoksia ja DI Olavi Leinon lähdettyä Ekonoon, organisoi Olof suunnitteluryhmät uudelleen ja Reijo nimitettiin ryhmänjohtajaksi. Olavin perintönä Reijo sai vetääkseen yhtiön suurimman projektin, Pasilan virastokeskuksen, johon hän oli tehnyt paljon analyysejä ja tietokoneajoja, joten hän tunsi hankkeen entuudestaan melko hyvin. Reijo oli tuolloin 27 -vuotias. Timo Vormalan perspektiivikuva Stockmannin arkkitehtikilpailusta. Stockmannin Wulffin kulman kilpailuvoitto vuonna 1985. Henkilövaihdokset jatkuivat seuraavanakin vuonna, jolloin DI Ralf Dyhr siirtyi Helsingin rakennusvalvonnan ilmanvaihtotarkastajaksi. Reijolle siirtyivät Ralfin projektit, joista monet olivat Vaasassa. Vaasan työt suunniteltiin vielä tuolloin lähes kokonaan Helsingistä käsin, vaikka kaupungissa olikin parin hengen aluetoimisto. Ensimmäinen Vaasan hanke oli Vaasan kauppakorkeakoulun uudisrakennuksen loppuunsaattaminen. Siinä oli arkkitehtina Annikki Nurminen, jonka toimisto oli 1970- ja 1980-luvuilla Vaasan johtava arkkitehtitoimisto. Tästä käynnistyi pitkäaikainen yhteistyö kymmenissä ABB:n (tuolloin Strömberg) ja Wärtsilän projekteissa. 1970-luvun loppupuoli ja varsinkin 1980-luvun ensimmäinen puolisko olivat kulttuurirakennusten aikaa. Ensimmäinen merkittävä hanke oli Kuopion musiikkikeskus, jonka historia on tyypillinen suomalaiselle kulttuurirakennukselle. Sitä seurasivat Pasilan taidelaitosten ja Porin musiikki- ja kongressikeskuksen projektit. Arkkitehtikilpailuja Reijon kontaktit merkittävien arkkitehtitoimistojen kanssa poikivat yritykselle kutsuja lukuisiin arkkitehtikilpailuihin 1980-luvulla. Suhde Arkkitehdit Ky:n (Gullichsen-KairamoVormala) vastuuhenkilöiden kanssa oli syventynyt Pasilan taidelaitosten projektin aikana ja yhteistyö tuotti ykköspalkinnon Stockmannin Helsingin tavaratalon laajennuksen suunnittelukilpailussa vuonna 1985. Stockmannin kilpailun voitosta huolimatta Granlundia ei valittu hankkeen LVI-suunnittelijaksi, mistä Kristian Gullichsen oli kovin pahoillaan. Granlundin vuoro tuli sitten 2000-luvun alussa, jolloin käynnistyi seuraava Stockmannin laajennusja saneerausprojekti, joka valmistuu lopullisesti vasta vuonna 2011. Y rityksen historia 67 Varatoimitusjohtajaksi vuonna 1982 Reijo nimitettiin vuonna 1982 yhtiön varatoimitusjohtajaksi. Hallinnolliset tehtävät alkoivat vähitellen viedä aikaa ja aktiivinen osallistuminen projekteihin väheni selvästi 1980-luvun loppupuolelle tultaessa. Tietyt vakioasiakkaat, kuten Wärtsilä, Kymi-Strömberg (ABB) ja Sanoma Osakeyhtiö työllistivät edelleen, mutta varsinaisesti mitään suurempia hankkeita Reijo ei enää käytännössä johtanut projektinvetäjänä. Järjestötoiminta ja hallitusten jäsenyydet Reijo ei koskaan ole ollut mikään järjestöaktivisti. Varatoimitusjohtajaksi tultuaan hän oli kuitenkin ”uusi kasvo”, joka haluttiin mukaan erilaisiin järjestöihin ja yhdistyksiin. Jäsenenä Reijo oli teekkariajoista lähtien seuraavissa liitoissa ja järjestöissä: – Suomen LVI -liitto SuLVI – LIVI, joka on LVI-alan diplomi-insinöörien asiantuntijayhdistys ja kuuluu Suomen Rakennusinsinöörien Liittoon (RIL) – Suomen Tekninen Seura STS, josta myöhemmin tuli AKAVAan kuuluva korkeakouluinsinöörien ja arkkitehtien ammattijärjestö – SNIL – Suomen Neuvottelevien Insinöörien Liitto – fuusioitiin myöhemmin SKOL ry:hyn – ASHRAE vuodesta 1990 – American Society for Heating, Refrigeration and Air-Conditioning Engineers. Reijo on tälläkin hetkellä aktiivinen ASHRAEn jäsen ja ”voting member” parissa ASHRAEn teknisessä komiteassa. 68 I nsinööritoimisto O lof G ranlund O y 1980-lopusta lähtien Reijo on ollut hallituksen jäsenenä mm. seuraavissa järjestöissä: Suomen konsulttitoimistojen liitto SKOL ry, LVI-keskusliitto, Talotekniikan kehittämiskeskus. Tällä hetkellä hän on RYM Oy:n (Rakennetun ympäristön huippukeskittymä) hallituksen jäsen sekä Kiinteistö- ja rakennusalan KIRAn neuvottelukunnan jäsen. Tekes, jonka merkitys Granlundille oli suuri varsinkin 1990-luvulla ja johon palataan myöhemmin, aloitti teknologiaohjelmat 1980-luvun lopulla. Reijo on ollut johtoryhmän jäsenenä seuraavissa Tekesin teknologiaohjelmissa: Raket – Rakennusten energiankäyttö 1993–1998 (Raket käynnistyi jo aiemmin kauppa- ja teollisuusministeriön toimesta, mutta fuusioitiin sitten Tekesiin), Rakentamisen ympäristöteknologia 1994–1999, Samba – Rakennusautomaatio 1995–1999, Vera – Tietoverkottunut rakennusprosessi 1997–2002, CUBE - Talotekniikan teknologiaohjelma 2002–2006. Reijo oli siten vuosina 1997– 1998 neljän teknologiaohjelman johtoryhmässä yhtäaikaisesti. Reijolle myönnettiin vuoden 2001 ProBuild-Rakeva-palkinto. Saatesanoissa todettiin: ”Hän on erittäin aktiivisesti ollut kehittämässä talotekniikkaa, jonka merkitys rakentamisprosessissa on jatkuvasti korostunut. Reijo Hänninen on ollut myös voimakkaasti kehittämässä mm. suunnitteluohjelmistoja ja tuotemallipohjaista tiedonhallintaa. Hänen panoksensa myös kansainvälisessä kehitystoiminnassa on merkittävä. Hännisen johdolla Olof Granlund Oy on ollut mukana useassa kansainvälisessä tutkimus- ja kehitysprojektissa yhdessä johtavien ulkomaisten tutkimuslaitosten ja korkeakoulujen kanssa. Kokemuksia on kertynyt myös suunnitteluvientiprojekteista yhdessä muualla toimivien suomalaisyritysten kanssa.” Sisustusarkkitehti Laation näkemys talotekniikasta pääkonttorin sisääntuloaulassa. 1990-luvun lama ja sen vaikutukset rakentamiseen Wärtsilä Meriteollisuuden konkurssi loppuvuodesta 1989 oli merkki siitä, mihin Suomi oli ajautumassa. Maailmanpolitiikan vaikutukset heijastuivat osaltaan myös Suomen tilanteeseen: Berliinin muuri murtui, Itä-Euroopan maat vapautuivat. Ennen kaikkea Neuvostoliiton hajoamisella oli suuri vaikutus Suomen talouteen. Vienti Neuvostoliittoon oli ollut 15–20 % ulkomaankaupasta ja se loppui kuin seinään. Monet Neuvostoliiton kanssa kauppaa käyneet yritykset eivät olleet muokanneet kilpailukykyään ja tuotteitaan länsimarkkinoille soveltuviksi. Marraskuussa 1991 tehty suuri devalvaatio nosti ulkomaisia lainoja ottaneiden valuuttavelkoja. Ulkomaisissa valuutoissa otetut lainat eivät sopineet lainkaan yhteen devalvaation kanssa. Lisäksi teollisuuden kilpailukyky heikkeni muun muassa vahvan markan politiikan takia. Paperiteollisuudessa oli myös päällä maailmanlaajuinen ylituotanto. Laman seurauksena kulutus ja investoinnit putosivat sekä julkisella että yksityisellä sektorilla. Yritysten konkurssien määrä nousi voimakkaasti, ja niiden kaatuminen ja heikko taloustilanne aiheuttivat suurtyöttömyyden. Työttömyys oli vuosina 1992–1997 yli 12 %. Pankit joutuivat suuriin vaikeuksiin muun muassa riskialttiiden operaatioiden ja yritysten kannattavuusvaikeuksien takia. Seurauksena oli pankkikriisi. Suomen valtion budjettivaje oli useita prosentteja bruttokansantuotteesta. Lisäksi Suomen luottoluokitus aleni ja lainarahan korko nousi huomattavasti. Edellisen vuosikymmenen lopun ”hullujen vuosien” rakentamisen määrä saavutti huippunsa vuonna 1990, jolloin Suomessa käynnistyi rakennushankkeita 60 miljoonaa m3. Vuoteen 1994 mennessä volyymi oli pudonnut noin 24 miljoonaan m3:iin (ks. kuva s. 79). Lähes 60 % vuotuisesta määrästä oli kadonnut. Rakennusalan työttömyys oli vuonna 1994 lähes 40 %. Y rityksen historia 69 Uusi vaihe alkaa Insinööritoimisto Olof Granlund Oy:n historiassa Vuosikymmen vaihtui ja yhtiön perustaja Olof Granlund oli jäänyt eläkkeelle. Vastuu oli jätetty ”kakaroille”, niin kuin Olof asian ilmaisi. Uusi vuosikymmen, 1990-luku, oli jälleen kerran suurten mullistusten aikaa. Uusi toimitalo oli valmistumassa ja edessä oli muutto huhtikuussa 1991. Alku oli uudelle johdolle enemmän kuin haasteellinen. Työtilanne oli vielä vuoden 1991 alkupuoliskolla kohtuullisen hyvä ja yhtiö työllistyi pitkälti suurten edelleen jatkuvien projektien ansiosta. Tilauskanta alkoi kuitenkin heiketä myös Granlundilla vuoden 1991 loppupuolella ja tilanne johti lomautuksiin ja irtisanomisiin ensimmäisen kerran yrityksen historiassa. Vantaan toimipiste siirrettiin Helsingin toimiston tiloihin ja yhdistettiin hieman myöhemmin emoyhtiöön. Tampereella tilanne johti myös voimakkaisiin supistuksiin. Konsernin henkilömäärä laski vuoteen 1994 mennessä yli 30 hengellä vuodesta 1991. Laman käännekohdaksi muodostui kesä 1994, jonka jälkeen yhtiön tilauskanta kääntyi nousuun. Yritys joutui miettimään strategiansa uudelleen. Pelkän kotimaisen LVI-suunnittelun varaan ei tulevaisuutta voinut rakentaa. Markkinointiin oli pakko panostaa toden teolla. Yrityksen johto lähti etsimään uusia kontakteja. Reijo muistaa, että ”monet ovet aukesivat meille ja jotkin vain kerran”. Ensimmäisiä ovia kolkuteltaessa mieleen tuli markkinointikonsultin tarina vanhemmasta kokeneesta johtajasta ja nuoresta myyntimiehestä, jotka olivat menossa mahdollisen uuden asiakkaan luo. Nuori myyntitykki kysyi: ”Mitäs, jos ne heittävät meidät ulos?” Johtaja totesi lakonisesti: ”Eihän se mitään muuta, mehän olemme nytkin ulkona.” Vienti itään oli loppunut Neuvostoliiton hajoamiseen. Saksan ja Venäjän sopimus venäläisten sotilaiden siirtämisestä entisen Itä-Saksan alueelta toi kuitenkin hieman lohtua tilanteeseen ja yritys osallistui viiden Venäjän alueelle rakennetun sotilaskylän suunnitteluun. 70 I nsinööritoimisto O lof G ranlund O y Saksassa oli alkanut Saksojen yhdistymisen jälkeen valtava jälleenrakentaminen. Yritys lähti mukaan Saksaan perustetun suunnittelijoiden vientiyhteenliittymään, jota Ulkomaankauppaliitto tuolloin tuki ns. vientirenkaissa. Ulkomaankauppaliitto kehittyi 1970- ja 1980-luvulla monipuoliseksi vienninedistäjäksi. Kampanjatoiminta järjestettiin toimialakohtaisesti, ja vientiyhteistyöryhmistä tuli merkittävä liiton ja yritysten välinen yhteistyömuoto. Kaupalliset sihteerit siirtyivät Ulkomaankauppaliittoon syksyllä 1992 ulkoasiainministeriön alaisuudesta. Muutoksen yhteydessä heidän toimenkuviaan tarkennettiin. Tavoitteeksi asetettiin, että heidän toimintansa pohjautuu yritysten toimeksiantoihin ja että he pyrkivät kohdemaissaan yritysten ja yritysryhmien pitkäjänteiseen vienninedistämiseen. Granlund haki myös erillistä tukea Ulkomaankauppaliitosta omiin Saksan operaatioihinsa. Vuosien 1993–1994 aikana lähinnä Reijo ja Bosse kävivät useita kertoja Saksassa. Käynnit tuottivat runsaasti yhteyksiä ja johtivat myös suunnittelutoimeksiantoihin, jotka olivat osittain omia itsenäisiä tehtäviä, osittain yhteistyöprojekteja saksalaisen suunnittelutoimiston kanssa, ja osittain LVI-urakoitsijan alihankintoja kuten suuri Einkaufcentrum Hampurissa, jonka työmaalla Ilkka Ilomäki työskenteli suunnittelijana useita kuukausia. Tärkein ja menestyksellisin kontakti oli kuitenkin ROM Rudolf Otto Meyer GmbH & Co:n kanssa vuonna 1994 solmittu sopimus RYHTIkiinteistönpito-ohjelmiston lisenssien myynnistä sekä kehittämisestä ao. yrityksen tarpeisiin. Sähkö- ja kiinteistönpito-osastot muotoutuvat Sähköryhmä oli muodostettu 1980-luvun alkupuolella ja sitä oli johtanut aluksi Hannu Kirsi. Hänen jälkeensä ryhmän vetäjänä toimi muutaman vuoden insinööri Alpo Mäkinen. Laman Granlundin tiedonhallinnan elinkaarimalli. kynnyksellä johtotehtävät siirtyivät insinööri Kari Kalevalle, jonka kumppaniksi tuli insinööri Matti Urjo Wärtsilä Meriteollisuudesta. Laman vaikeimpien vuosien aikana Kari ja Matti miettivät yrityksen johdon kanssa toimintatapoja ja strategiaa, jolla Granlundin sähköosasto voidaan kehittää LVI-osastoa vastaavaksi vakavasti otettavaksi ja merkittäväksi vaikuttajaksi. Tämä työ tuottikin tuloksia melko nopeasti vuoden 1995 jälkeen. Henkilömäärä kasvoi ja sähkösuunnittelijoiden kiinnostus yritystä kohtaan lisääntyi. Vielä laman kourissa kamppailevien suunnittelutoimistojen ”kakkosmiehiä” siirtyi Granlundin palvelukseen. Kehitystä vauhdittivat myös suurten konsulttitoimistojen, mm. Ekonon, Finnmapin ja Kupari & Uusitalon konkurssit näinä 1990-luvun alkupuolen lamavuosina. Ekono oli lisäksi tehnyt ennen konkurssia monia yritysostoja, ja nämä ostetut yritykset joutuivat aloittamaan toimintansa uudelleen. Tällaisia olivat mm. AirIx Oy ja CTS Engineering Oy. Tavoite kasvamisesta Suomen suurimmaksi sähkösuunnittelutoimistoksi saavutettiin 2000-luvun puolivälissä. Granlund valittiin vuonna 2005 vuoden sähkösuunnittelutoimistoksi RAKLIn ja STUL:n toimesta. Granlund Oksanen pystyi jo 1960-luvulla tarjoamaan perussuunnittelutyön ulkopuolella olevia tehtäviä, sillä sen palveluksessa oli vuodesta 1965 alkaen legendaarinen työmaavalvoja ja tarkastaja, insinööri Kauko Lehtoniemi. Monet urakoitsijat kunnioittivat ja jopa pelkäsivät Kaukoa, jonka tarkkuus ja ehdottomuus olivat tunnettuja piirteitä. Kaukon Susipankki, jota julkaistiin säännöllisesti mm. GOLVI-lehdessä, oli tärkeä tiedonlähde toimiston suunnittelijoille, sillä monella suunnittelijalla ei ollut aina riittävää käytännön työmaakokemusta. 1970-luvun lopusta alkaen energia-analyysit olivat kuuluneet yrityksen liiketoimintastrategiaan. Niitä oli 1980-luvulla tehty Englannin toimistossa ja myös jonkin verran Hollannissa yhteistyössä sikäläisen konsulttitoimiston (Aronsohn) kanssa. 1980-luvun loppupuolella energiaselvitysten kysyntä hiipui energian hinnan laskettua ja kiinteistönomistajien keskittyessä suurempiin uudisrakennuskohteisiin. Laman myötä myös valtio heräsi, sillä kasvavan työttömyyden vastapainoksi haluttiin luoda sellaista toimintaa, jolla saataisiin työllistettyä ihmisiä ja samalla myös säästettyä energiaa. Näin perustettiin vuonna 1993 Energiansäästön palvelukeskus -projekti. Energiansäästön palvelukeskuksesta muodostui pian Motiva, joka yhtiöitettiin omaksi valtion 100 %:sesti omistamaksi osakeyhtiöksi vuonna 2000. Sen tehtävänä on edistää energiansäästöä ja materiaalitehokkuutta sekä uusiutuvan energian käyttöä. Kauppa- ja teollisuusministeriö alkoi uudelleen rahoittaa energiansäästöselvityksiä vuonna 1993. Nykymuotoisen valtion tukeman energiakatselmustoiminnan pelisäännöt ja käytännöt luotiin 1990-luvun alussa alalla jo toimineiden konsulttitoimistojen yhteistyönä. Myös Granlundilla luotuja toimintamalleja hyödynnettiin ja katselmustoiminnan kehitykseen vaikutti keskeisesti kaksi henkilöä, DI Heikki Väisänen ja DI Erja Reinikainen, jotka molemmat olivat aloittaneet työuransa Granlundilla. Erja palasi vuoden 2000 alussa Y rityksen historia 71 takaisin Granlundille ja toimii nykyään vuoden 2010 alussa perustetun Energia- ja ympäristöosaston erikoisasiantuntijana. Kiinteistön ylläpidon ja huollon hallintaan keskittyvän ohjelmiston, RYHTIn, kehitys, josta laajemmin toisaalla, toi myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia niin ohjelmiston myynnin kuin sitä tukevan konsultoinnin kautta. Varsinkin saksalaisen ROM:n kanssa tehty sopimus vuonna 1994 ja pari vuotta myöhemmin ruotsalaisen rakennusautomaatioyrityksen TA:n kanssa käynnistynyt yhteistyö laajensivat Granlundin toimenkuvaa. Vuonna 1995 perustettiin kiinteistönpito-ryhmät, joista KP1 keskittyi energiakatselmuksiin ja muihin selvityksiin ja KP2 RYHTI-toimintaan. Näitä erillisistä tehtävistä muodostui vähitellen asiantuntijajoukko, joka sitten organisoitiin kiinteistönpito-osastoksi, jonka vetäjäksi tuli insinööri Jack Westrén-Doll. Tänä päivänä kiinteistönpitotehtävien parissa työskentelee kaikkiaan noin 60 asiantuntijaa, joista 45 on Helsingin emoyhtiössä. Kehitystoiminnan strateginen merkitys – T&K-osasto syntyy Granlundin kehitystoiminnan juuret ovat jo 1970-luvun alussa, jolloin yritys alkoi hyödyntää ja kehittää erilaisia analyysi- ja simulointiohjelmia. Olofilla oli suuri kiinnostus soveltaa tietotekniikkaa yrityksen suunnittelu- ja konsultointitoiminnan tukena. Alkuvaiheessa ohjelmat olivat lähinnä yrityksen sisäisessä käytössä. Merkittävä muutos tapahtui, kun yritys osti vuonna 1975 HASP-nimisen energialaskentaohjelmiston Japanista ja lokalisoi sen omaan käyttöönsä. Siitä muodostui tärkeä työkalu, jonka avulla yritys myi energiaselvityspalveluja vuodesta 1979 alkaen. Ohjelmistokehityksestä vastasi kautta 1970-luvun aina 1980-luvun alkupuolelle saakka DI Matti Häkkilä. 72 I nsinööritoimisto O lof G ranlund O y LVI-asennuksia sisustuselementteinä 1980-luvun loppupuolelta. Yritys oli tehnyt kauppa- ja teollisuusministeriön rahoittamia tutkimuksia vuodesta 1979 alkaen. Ensimmäinen hanke oli ”Patteriverkoston vesivirtojen perussäätöön liittyvien haittojen vähentäminen”. Luonteeltaan tutkimukset olivat tuohon aikaan pieniä erillisprojekteja. Vähitellen ajatus T&K-toiminnan hyödyntämisestä yhtiön strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi kypsyi, kun Risto Kosonen tuli vuonna 1987 yrityksen palvelukseen. Tuolloin käynnistyi laaja Raklin ja SKOL:in rahoittama SKOLVIS-projekti, jonka vetovastuu oli Ekonossa DI Juhani Pekkosella ja johon Granlund myös osallistui. Juhani siirtyi sitten vuosituhannen vaihteessa Granlundin palvelukseen yhtiön laatupäälliköksi. Kaksi muuta merkittävää hanketta olivat KTM:n energiaosaston RAKET-ohjelma sekä erityisesti LVIS 2000 projekti 1990-luvun alussa, jossa luotiin perusteet monille Granlundin tulevaan strategiaan vaikuttaville tekijöille. Risto Kososen lähdettyä vuoden 1991 lopulla oli aika organisoida kehitystoiminta omaksi osastokseen. Markku Jokela oli OKO-Vallila-projektin jälkeen ”liukunut” vähitellen kehitysmaailmaan osallistumalla mm. aiemmin mainittuihin RAKET- ja LVIS 2000 projekteihin. Lisäksi Markku oli oivaltanut tietokoneiden ja ohjelmistojen nopean kehityksen juuri noina vuosina ja alkanut ideoida sitä, miten koko kiinteistön kattavaa elinkaarimallia voisi kehittää ja hyödyntää yrityksen liiketoimintastrategiassa. Yrityksen johto lähti täysin rinnoin tukemaan tätä kehitystä. Tuolloin päätettiin Granlundin liiketoiminnan laajentamisesta perinteisestä insinööritoimistosta monipuoliseksi talotekniikan konsulttiyritykseksi, joka tarjoaa palveluita kiinteistön elinkaaren kaikkiin vaiheisiin. Samalla haluttiin panostaa voimakkaasti kansainvälistymiseen, kehitystoimintaan ja tietotekniikan hyödyntämiseen. Yrityksen palvelukseen oli tullut noina vuosina useita tietotekniikkakärpäsen puremia nuoria diplomi-insinöörejä. Kun laman myötä Tekes muutti strategioitaan ja mahdollisti myös teollisille yrityksille mahdollisuuden saada rahoitusta omille kehityshankkeilleen, olivat yhtälön lähtökohdat selvillä. Avainryhmä koottiin omaksi T&K-ryhmäksi, jonka vetäjäksi tuli itseoikeutetusti Markku Jokela. Yksikkö kasvoi myöhemmin ja on tänään 20 hengen vahvuinen kehitys- ja ohjelmisto-osasto. Tästä alkoi se laajamittainen kehitystyö, joka on nostanut Granlundin yhdeksi merkittävimmistä talotekniikka-alan kehittäjistä, joka tunnetaan laajasti myös kansainvälisissä tutkimus- ja kehitysyksiköissä sekä rakennusalan ohjelmistotaloissa. Granlundin kehitystoiminnan laajempi tarina on kerrottu omassa osuudessaan tässä teoksessa. Kiinteistö Oy Malminkaaren Soidintie 2:n konkurssi – Granlund omistajaksi vuonna 2004 Neljän konsulttitoimiston omistama kiinteistö joutui taloudellisiin vaikeuksiin melkein heti muuton jälkeen. Se ei kyennyt maksamaan lyhennyksiä vuodesta 1993 lähtien. Tilanne muuttui dramaattisesti vuoden 1995 loppupuolella, jolloin yksi neljästä omistajasta, Viatek Oy, myytiin ruotsalaiselle Scandiaconsultille, joka ei ollut kiinnostunut ottamaan kiinteistön velkoja vastuulleen. Myös Insinööritoimisto Tauno Nissinen halusi päästä eroon velkaisesta kiinteistöstä. Velkojien kanssa käytyjen neuvottelujen lopputuloksena kiinteistöosakeyhtiö hakeutui konkurssiin ja kiinteistö siirtyi Ilmarisen omistukseen. Kaikki muut kiinteistössä olleet yritykset muuttivat muualle ja Granlund jäi talon ainoaksi vuokralaiseksi. Tilanne oli kriittinen kiinteistöyhtiön kannalta, mutta Granlundin tase oli onneksi niin vahva, että se kesti kiinteistön konkurssin ajautumatta itse selvitystilaan. Hyvä puoli asiassa oli, että rakennuksessa oli paljon tyhjää tilaa ja pääkaupunkiseudulla oli muutenkin runsaasti toimistotilaa tarjolla, joten vuokra oli edullinen. Tuolla hetkellä Granlundilla oli noin 100 työntekijää Helsingissä. Henkilömäärä oli lähtenyt kasvuun kesästä 1994 ja vuoteen 2001 mennessä se oli noussut emoyhtiössä jo 180 henkeen. Yritys tarvitsi vuosittain lisää tilaa ja sitä saatiin joustavasti, koska talossa ei ollut monia muita vuokralaisia vielä tuolloin. Granlund oli vuonna 2001 vuokrannut yli kaksi kolmasosaa talosta. IT-kuplan puhkeamisen jälkeisenä aikana 2001–2002 kasvuvauhti hieman tasaantui. Vuon na 2004 Ilmarinen kertoi, että rakennus on myynnissä ja ostajaehdokas kiikarissa. Granlundilla oli tuolloin vielä kolme vuotta jäljellä vuokrasopimuksesta. Granlundin hallitus tiedusteli vastavuoroisesti rakennuksen myyntihintaa. Neuvottelut johtivat lopulta siihen, että kiinteistö siirtyi Y rityksen historia 73 ABB Tellus, Pitäjänmäki, Helsinki. Oikealla Sanomatalo, Helsinki. kokonaisuudessaan Granlundin omaisuudeksi ja on sitä tänä päivänäkin. Talosta on vuonna 2010 noin 90 % Granlundin käytössä ja muissa tiloissa on kolme vuokralaista. Suomen rakentaminen elpyy Rakentamisen suhdanteet olivat Suomessa alamaissa vuosina 1993–1994. Kuitenkin merkkejä suhdanteiden paranemisesta saatiin jo vuonna 1993. Syksyllä 1992 oli julistettu arkkitehtikilpailu Nykytaiteen museon rakennuksen Kiasman suunnittelemiseksi. Toinen merkittävä Helsingin keskustan hanke Helsingin rautatieaseman ja Postitalon pohjoispuolella, Nykytaiteen museon Kiasman vieressä, oli Sanomatalo, josta Sanoma 74 I nsinööritoimisto O lof G ranlund O y Osakeyhtiö julisti arkkitehtikilpailun vuonna 1995. Granlund valittiin suunnittelijaksi molempiin kohteisiin. Sanomatalolla oli suuri merkitys Granlundille siinä mielessä, että yhtiö sai toteutettavakseen koko talotekniikkasuunnittelun sisältäen LVI-, sähkö-, rakennusautomaatio-, tele-, turva- ja sprinklerijärjestelmät. Yhteistyö arkkitehti Antti-Matti Siikalan ja hänen johtamansa yrityksen SARC Oy:n kanssa jatkui seuraavina vuosina mm. Kone Oyj:n Keilalahden tornin, vuoden 2000 Hannoverin maailmannäyttelyn Suomen paviljongin ja Joensuuhun toteutetun Metlan puurakenteisen pääkonttorin talotekniikkasuunnittelijana. Metla sai myös kansainvälistä tunnustusta yhdysvaltalaisen IESNA-järjestön palkitessa rakennuksen julkisivuvalaistuksen, jonka
© Copyright 2024