Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoille!

Tuira • Koskikeskus • Toivoniemi • Pikisaari • Toppilansaari • Hietasaari • Vihreäsaari
Tuiran Suuralueen
Syksy 2014
Hyvää joulua ja
onnellista uutta vuotta
kaikille lukijoille!
1
Tuiran suuralueen Kuohut ilmestyy jälleen
Tuiran suuralueella on lähes 9 000 asukasta. Tuirakas-asukastupaa ylläpitävä
Tuiran asukasyhdistys ry (ent. Tuiratoimikunta) toimii tämän lehden kustantajana. Joku voi muistaa, että menneinä
vuosina yhdistys julkaisi lehteä nimellä
Tuiralainen. Tuiran suuralueen Kuohut
kertoo koko suuralueen asioista, kuvin
ja kirjoituksin.
Suuralueella toimii kolme asukasyhdistystä; Tuiran asukasyhdistys ry
(Tuira ja Koskikeskus), ToppilansaarenHietasaaren asukasyhdistys ry sekä Pikisaaren asukasyhdistys. Yhdistysten
toiminnasta ja tapahtumista voi lukea
tästä lehdestä.
Täydennysrakentamista
ja palveluja
Nostokurki on tuttu näky Tuirassakin.
Vaiheittain rakennettu Merijalin ranta alkaa olla loppusuoralla. Caritassäätiön Matriitti on valmistunut ja
Lipporannan suunnitelmat etenevät.
Elokuvateatterin viereen valmistuu
kerrostaloasuntoja. Lisää suunnitelmia on meneillään ja rakentamista
on tiedossa vuosiksi eteenpäin Tuiran
suuralueella. Mutta mitä rakennetaan
ja mihin, siihen mekin haluamme sanoa mielipiteemme!
Kaupungin palvelut ovat tarkastelun
alla ja säästöpaineet ovat kovat. Suunnitelmien mukaan Tuiraan sijoitetaan
yksi kaupungin Hyvinvointiasemista.
Tässä yhteydessä on hyvä huomioida
myös joukkoliikenne. Citybussilinjan
kulkeminen Tuiran läpi parantaisi liikkumista merkittävästi.
Tuiran koulun tulee olla jatkossakin
alueen palveluissa mukana. Leinonpuiston koulu on olennainen osa Tuiran
koulua ja koulujen välinen yhteistyö
sujuu aidosti ja lapset voivat oppia toisiltaan elämässä tarvittavia tärkeitä taitoja. Sosiaalisesti haastava Tuiran alue
tarvitsee oman koulunsa. Alueen lapsilla pitää olla oikeus opiskella samassa
koulussa ja tutustua toisiinsa. Tällöin
leikit sujuvat kivasti vapaa-ajallakin.
Monitoimitalo Tuiraan?
Tilakysymykset puhuttavat kaupunkilaisia ja päättäjiä. Yksi ratkaisu voisi olla
monitoimitalon rakentaminen Tuiraan.
Mitäpä jos Leinonpuiston tilalle raken2
nettaisiinkin kunnolliset tilat erityiskoululle ja lisättäisiin kerroskorkeutta
(mahdollista kaavamuutoksella), joka
mahdollistaisi muidenkin toimintojen sijoittamisen samaan kiinteistöön?
Sinne voisi sijoittaa kirjaston, alueelta
lopetetut nuorisotilat, asukastuvan ja
muita yhteisöllisiä tiloja. Olisi vähintäänkin kohtuullista tarjota kaikenikäisille asukkaille tilat, joissa voisi harrastaa ja viettää aikaa.
On yhä enemmän perheitä, jotka
mielellään jäävät asumaan lähelle keskustaa palveluiden ja harrastuspaikkojen lähelle. Tuira koetaan paikaksi, jossa on hyvä asua, palvelut ovat lähellä
ja kulkuyhteydet hyvät. Tuiraan ei tulla
enää vain käymään, vaan sinne myös
jäädään. Tuirassa viihdytään. Tämä
näkyy Tuiran koulun kasvaneissa lapsiluvuissa. Pienten luokkien tilalla aloittavat suuremmat luokat. Ensi syksynä
ala-asteen aloittaa tasan 200 oppilasta.
Oppilasmäärä on noussut 40 % viimeisen viiden vuoden sisällä.
Tulevaisuuden Hietasaari
Mielestäni Hietasaarta tulisi kehittää
kokonaisuutena, jossa on mietittynä
toiminnot koko saaren osalta Toppilansaari mukaan lukien. Olisi mahtavaa
saada Ouluun huvipuisto, mutta en näe
sen soveltuvan Hietasaareen, jossa jo
nykytoiminnot aiheuttavat liikenteen
ruuhkautumisen. Puutteelliset paikoi-
tustilat ja liikenneväylät aiheuttavat
helle- ja tapahtumapäivinä kaaoksen.
Saaren asukkaat ovat motitettuina
omiin koteihinsa.
Nallikari on upea paikka, jossa viihtyvät kesäisin niin turistit kuin paikallisetkin. Luontomatkailu on maailmalla
nouseva trendi, johon panostamalla
Oulullakin olisi mahdollisuus saada
osansa. Olemassa olevia toimintoja
kehittämällä ja pusikkoja sopivasti siistimällä Hietasaari voisi olla todellinen
paratiisi, jossa voisi kokea elämyksiä
ja harrastaa tai tarvittaessa vain olla
ja rauhoittua. Mitäpä, jos huvipuiston
sijasta keskityttäisiinkin vesielämyspuiston suunnittelemiseen? Se voisi
olla osittain sisätiloissa, niin käyttöaika olisi pitempi, jopa ympärivuotinen.
Erilaiset liukumäet ja vesielementit
sopisivat hyvin merelliseen Ouluun ja
Nallikariin.
Säännöllinen vesibussiliikenne torin
rannasta Nallikariin ja Toppilansaareen
sopisi myös merelliseen kaupunkiin.
Kaupungin näkeminen mereltä käsin ja
veneellä kulkeminen olisi elämys niin
turisteille kuin paikallisillekin.
Mukavaa lukuhetkeä
Kuohujen seurassa!
Katja Koivukoski
puheenjohtaja
Tuiran asukasyhdistys ry
Tuiran suuralueen yhteistyöryhmä
Tuiran Suuralueen
Syksy 2014
Julkaisija: Tuiran asukasyhdistys ry
Päätoimittaja: Katja Koivukoski
p. 040 533 8160
[email protected]
Kansikuva: Anitta Martikkala
Taitto ja paino: Rannikon Laatupaino
Painosmäärä: 5140
Jakelu: Oulun-Suorajakelu Oy
Olet lukemassa
Tuiran suuralueen lehteä Tuiran kuohut. On
hienoa, Tuiran
kuohut
näki
jälleen päivän
valon aktiivisen asukasyhdistyksen
ja
alueen asukkaiden toimesta.
Tämä lehti on kuitenkin vain yksi esimerkki aktiivisten tuiralaisten toiminnasta. Tuiran yhteistyöryhmä kokoontuu säännöllisesti, keskustelee alueen
asioista ja tekee tarvittaessa kannanottoja. Tuiran suuraluetta koskien on
tehty lukuisia aloitteita koskien mm.
alueen liikennejärjestelyjä ja yleistä
Toimituskunta:
Juhani Heikkinen
Paula Heiskari
Katja Koivukoski
Marjo Kemppainen
Anitta Martikkala
Liisa Rinne
viihtyvyyttä sekä esim. Tuiran rannan
toimivuutta kesäaikaan. Tehtyjä aloitteita ja niihin tulleita vastauksia voit
lukea aloite Oululle -palvelusta osoitteesta www.aloiteoululle.fi. Tuirassa
on pidetty useita kulttuuri- ja turvallisuuskävelyitä, sekä viimeisimpänä liikenneilta Tuiran liikenne- ja ympäristöasioita koskien, ja paneelikeskusteluilta
Tuiran koulun puolesta. Suuralueella
on järjestetty paljon tilaisuuksia myös
Hietasaaren kehittämisestä ja tulevasta
käytöstä. Yhteistyö alueen asukkaiden
ja toimijoiden, virkamiesten ja päättäjien kesken on toiminut hyvin. Yhdessä
tekemällä on saatu paljon aikaiseksi!
Kuka tahansa alueen asukas tai toimija voi tulla mukaan alueen toimintaan! Yhteistyöryhmä on alueellinen
vaikuttajaryhmä joka on avoinna kaikille. Yhteistyöryhmän toiminnasta sekä
muusta alueellisesta toiminnasta ja
tapahtumista saat tietoa Tuiran suuralueen nettisivuilta www.ouka.fi/oulu/
yhteisotoiminta/tuira . Voit myös liittyä
suuralueen postituslistalle, jolloin saat
alueelliset tiedotteet suoraan sähköpostitse tai postitse kotiisi. Jos haluat
liittyä postituslistalle, niin ole yhteydessä minuun.
Yhteistyöterveisin:
Anne Kippola
Kuntalaisvaikuttamisen koordinaattori
Koskelan, Myllyojan, Puolivälinkankaan
ja Tuiran suuralueet
p. 044 7031689
[email protected]
Mitä hyvinvointiluotsi tekee asukastuvalla?
Hei, Nimeni on Tuula Räisänen ja toimin
Tuiran suuralueella Oulun kaupungin
hyvinvointiluotsina. Opiskelen oppisopimuskoulutuksella lähihoitajaksi.
Toteutan yhteistyössä Tuiran asukastuvan kanssa eri muodossa tapahtuvaa toimintaa kuntalaisten hyväksi,
toimin linkkinä eri yhteistyötahojen
välillä ja luon omalta osaltani verkostoa ennaltaehkäisevän toiminnan juurruttamiselle. Käyn satunnaisesti alueella pienissä avustavissa tehtävissä,
kuten apteekkikäynneillä tai kotona
juttelemassa. Pystyn tässä yhteydessä jakamaan tietoa siitä, mistä apua
milloinkin on saatavilla tai siitä, miten
arjessa jaksamista voidaan monin keinoin tukea. Kuntalaisilla on mahdollisuus käydä asukastuvalla tuomassa
esille omia ajatuksia siitä, minkälaista
toimintaa olisi hyvä alueella järjestää
tai mistä toiminnoista olisi hyvä tietää
enemmän. Olen pääsääntöisesti tavattavissa tuvalla sen aukioloaikoina
kaikkina muina päivinä paitsi keskiviikkoisin. Jos haluat henkilökohtaisesti tulla juttelemaan asiasta, varmistathan vielä, että olen paikalla. Minulle
saa soittaa tai laittaa sähköpostia.
Ystävällisin terveisin,
Tuula Räisänen
Hyvinvointiluotsi / Oulun kaupunki,
Tuiran asukastupa
[email protected]
p. 044 703 1639
3
Kuvia Tuvalta ja
tapahtumista
Joulutori 2013: Joulutorilla tonttuillaan! Joulupukki ja muori tonttuineen hevosen kyydissä.
Talviolympialaiset 2014: Lumenpuutteen vuoksi hiihtokilpailut vaihtuivat koko perheen talviolympialaisiksi. Kaikki osallistujat
palkittiin mitaleilla.
Perinteistä Samulin päivää vietetään vuosittain koko perheen voimin.
4
Kirpparimyyntiä.
Rexa ja Waari laulattavat.
Aikuisten satutuokio.
Eljas taikuri.
Syksyä ilmassa.
Ompelimossa Aija työn touhussa.
Keskikesän tapahtuma 2014.
5
Pikisaari
Oulun Pikisaari sijaitsee aivan kaupungin keskustan kupeessa; vain kävelysilta erottaa sen kirjastosta, teatterista ja
torista. Kevyen liikenteen tiestö mahdollistaa kaupunkilaisille kulkuväylän
Nallikariin ja Hietasaareen ja se lasketaankin kuuluvaksi Hietasaaren ja Toppilansaaren lisäksi myös osaksi Tuiran
suuraluetta.
Pikisaari on osittain vanhaa puukaupunkimiljöötä edustava asuinpaikka.
Nykyisistä vanhoista rakennuksista osa
on 1800-luvun lopulta tai 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä. Vanhin säilynyt rakennus, Merimiehenkotimuseo, Pikisaarentie 6:sa, on 1700-luvulta. Ja onpa
Pikisaareen siirretty vuosikymmenten
Kuvataitelija Niilo Komulainen
Kuvataitelija Raimo Törhönen.
6
myötä vanhan rakennuskannan vaalimisen merkeissä taloja kaupungin keskustastakin.
Kahden pikiruukin ja Oulun Konepajan toimesta Pikisaari on ollut huomattava laivojen rakennuspaikka. Siellä
ovat sijainneet myös kaupungin viinanpolttimo, viinakellarit ja makasiinit,
villatehtaat, värjäämöt ja kehräämöt ja
kaupungista on käynyt paljon työväkeä
konepajalla ja villatehtaalla. Nykyään
osa entisistä, säilyneistä rakennuksista,
on muutettu uudisrakentamisen myötä
asunnoiksi ja ateljeetiloiksi.
Saaren ensimmäiset vakituiset asukkaat, jotka olivat pääosin luotseja, asettuivat asumaan Pikisaareen 1800-luvul-
la. Ennen nykyisten siltojen ja teiden
rakentamista, saaren tultiin kesäisin veneellä ja talvisin jäätä pitkin. Esimerkiksi 1930-luvulla lapsia soudettiin ensin
Raattiin, josta he sitten jatkoivat matkaansa kävellen Tuiran kouluun.
Oulun Pikisaarta ovat vuosikymmenten saatossa koetelleet ja uhanneet niin
Oolannin sota, tulipalot kuin kaupunkilaisten ja asukkaiden näkemykset saaren historiallisen miljöön säilyttämisen
tarpeellisuudesta. Viime vuosina Pikisaaren vanhoja puutaloja on ryhdytty
entisöimään ja peruskorjaamaan tarkoituksena paitsi lämmityskustannusten ja energiatehokkuuden parantaminen, myös kulttuurihistoriallisesti
arvokkaan alueen omaleimaisuuden
säilyttäminen.
Tuoreimman Tilastokeskuksen tiedon (Anneli Korpelainen 24.9.2014)
mukaan Pikisaaressa oli asukkaita vuoden 2013 loppuun mennessä yhteensä
190, joista miehiä oli 91 ja naisia 99. Alle
18-vuotiaita oli 33; 13 poikaa ja 20 tyttöä. Saaren ja saarelaisten identiteetti
rakentuu Pikiruukin ja Konepajan ansiosta sekä laivoihin, purjehdukseen, työväen kulttuuriin, että myös taiteisiin käsityöläisten ja saareen muuttaneiden eri
alan (esim. kuvataide, teatteri, kirjallisuus, musiikki, tanssi) taiteilijoiden ansiosta. Saaren perällä sijaitseekin mm.
Osao:n Käsi- ja taideteollinen oppilaitos sekä kuvataiteilijoiden ateljeetiloja.
Asukkaiden yhteisöllinen- ja yhdistystoiminta on ollut aktiivista, elävää
ja luontevaa lähtien saaren asuinympäristöä ja asukasyhteisöä suojelevista
tarpeista. Pikisaaren asukasyhdistys
ry:n toimesta saaressa järjestettiin mm.
saaren yhteisiä siivoustalkoita, kirpputoreja ja taiteilijatapaamisia jo vuosia
ennen kuin ne tulivat osaksi yleistä kaupungin yhteisötoimintaa.
Viime vuosien aikana saareen muuttaneiden uusien asukkaiden myötä,
on Pikisaareen perustettu myös Kulttuurisaari ry. Saarelaisten keskuudessa käydäänkin keskustelua siitä,
kuinka Pikisaaren asukasyhdistys ry
ja Kulttuurisaari ry parhaiten voisivat
yhdessä edistää saarelaisten sosiaalista elämänmuotoa ja kehittää saaren
profiilin mukaisia kulttuuri- ja yhteisötilaisuuksia. Tänä vuonna saaressa on
pidetty kirpputoreja, siivoustalkoita,
yleisöluentoja Pikiruukin arkeologisista
pien, veden ja taiteen tyyssija
tutkimuksista sekä musiikkipainotteisia päivätansseja ja swingpiknikkejä.
Myös kuvataiteilijoiden ateljeetiloihin
ja itse taiteilijoihin on ollut mahdollisuus tutustua tapahtumien yhteydessä. Saaren lapset ovat olleet aktiivisesti
mukana ohjelmien toteutuksissa ja joulun alla 29.11.2014 Pikisaaressa järjestettiin nimenomaan lapsille suunnattu
interaktiivinen tapahtuma “Pikitontun
seikkailut”. Kaikki oululaiset lapset ja
aikuiset ovat jatkossakin tervetulleita
nauttimaan elämyksellisistä tapahtumista veden, pien ja taiteen äärelle Pikisaareen.
Marjo Kemppainen,
Tuiran suuralueen yhteistyöryhmän
varapuheenjohtaja
Pikisaaren as.yhd. sihteeri
Kulttuurisaari ry:n hallituksen jäsen
Kuvat: Seppo Rajala
Pikisaaren lapset esiintyvät.
Marjo Kemppainen.
Lettukestit.
Aurinkoinen syyssää hellii osallistujia.
FolkJamin pyörteissä Petri Kauppisen ohjauksessa.
7
Tuiran koulua puolustamassa
Koulu kuuluu kaupunkiin
Tuiran vanha puukoulu on yksi Tuiran
keskeisistä maamerkeistä ja se rakennettiin palvelemaan lapsia vuonna
1900. Suojellun (sr-2) koulun suunnitteli rakennusmestari J.W.Lillquist ja se on
peruskorjattu vuonna 2003. Koulu on
vuosisatojen kuluessa nähnyt monet
vaiheet, sillä saksalaiset käyttivät sitä
toisen maailmansodan aikana. Koulua
on laajennettu v.1931 molemmista päädyistä ja purettu (v 1973) jugend-tyylisen lisärakennus uudisosan tieltä.
Nyt koko Tuiran koulu on joutunut
poliittisen päätöksenteon pelinappulaksi: suur-Tuiran ainoa alakoulu on
lakkautusuhan alla. Sata vuotta palvellessa rakennuksessa opiskelee lähes
200 alakoulun oppilasta ja lisäksi 11
luokkaa Leinonpuiston erityiskoululai-
Kaupungintalon portailla Anu Montin.
sia. Koulut toimivat osittain samoissa
tiloissa. Oppilasmäärä on ollut tasaisessa kasvussa viime vuosien ajan, sillä
Tuira on monipuolisena asuinalueena
noussut kaupunkilaisten lapsiperheiden suosioon enenevässä määrin. Hyvämaineinen koulu houkuttelee lisää
lapsiperheitä keskusta liepeille. Alakoulun lakkauttaminen nousi esille, kun todettiin että Tuiran koulun 1970-luvulla
rakennettu osa on tullut elinkaarensa
päähän ja korjaus nousisi liian kalliiksi.
Samoin kalliiksi arvioitiin uudisrakennus, joka korvaisi tämän tilan.
Pelastuskampanja koulun
puolesta aloitettiin heti
Tuiralaisten koululaisten vanhemmat
ovat lakkautusuhasta erittäin huolissaan.
Sen vuoksi Tuiran koulun koti-koulu-toimikunta Tomera, Tuiran asukasyhdistys
ja Tuiran suuralueen yhteistyöryhmä ovat
yhteistyössä aloittaneet kampanjoinnin
alakoulun säilyttämiseksi suur-Tuiran alueella. ”Kaupungin johto ja asiaa valmistellut Remonttiryhmä eivät ole tarjonneet
näkemystä siitä, minne Tuiran koululaiset
sijoitettaisiin, jos koulu lakkautettaisiin.
Yksittäiset oppilaat voi ehkä ripotella lähialueiden täyteen miehitettyjen koulujen luokille, mutta mihin loput oppilaat,
kokonaiset luokat laitetaan? Ilmaista tilaa
ei ole olemassa. Lakkautusuhan alla on
myös yläkoulu”, muistuttaa Tomeran aktiivijäsen Anu Montin.
Tuiran koulun puolesta -kampanjatoimikuntaa huolestuttaa Tuiran ala-
koulun kohtalon lisäksi Leinonpuiston
yksikön tulevaisuus. Erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden tarpeet toteutuvat
Oulun vammaisneuvoston kannanoton
mukaan hyvin nykyisellä paikalla Tuirassa. Jo tehdyssä hankesuunnitelmassa oli toteutettu kummankin koulun
toiveet ja tarpeet saman katon alle.
Kampanjatyöryhmän työ mielenilmauksen jälkeen jatkuu paneelikeskustelulla, johon tullaan kutsumaan muun
muassa Remonttiryhmän jäsenet.
Tuiralaiset tempaisivat yhdessä koulun pelastamisen puolesta mielenilmauksen merkeissä tiistaina 14.10., vain
päivä sen jälkeen kun kaupunginjohtaja
Matti Pennanen oli linjannut talousarviossaan Tuiran koulun lakkauttamisen. Kaupungintalolle kokoontui yli
150 mielenosoittajaa, joiden mukana
marssivat pienet koululaiset. Marssijoiden kysymyksiin oli vastaamassa muun
muassa kaupunginvaltuutettuja, joilla
ei kuitenkaan ollut riittävästi taustatietoa asiasta. Asian valmistelua onkin leimannut kiireellisyys.
Koulu on Tuiran sydän
Tuiran alue on sosiaalisesti ja tuloluokista tarkastellen kirjava. Tuira tarvitsee
tasapainon ja dynaamisuutensa säilymiseksi alueellisen kiintopisteen eli koulun
ja monitoimitalon. Alueelta on jo lopetettu nuorisotilat. Koulun yhteishenki
on loistava ja Tuiran alakoulu ja Leinonpuisto tekevät monipuolista kasvatusyhteistyötä. Myös Oulun kaupunki on
Puolueiden valtuustoryhmien edustajien lisäksi paneelissa olivat mukana ti- Paneelin juonsivat Sanja Starck ja Mirjami
lakeskuksen johtokunnan ja sivistys- ja kulttuurilautakunnan puheenjohtajat. Rautio.
8
Mielenilmaus Tuiran koulun säilyttämisen puolesta keräsi paikalle pari sataa osallistujaa.
noteerannut Tuiran koulun henkilökunnan erinomaisen työn ja palkitsi tämän
”Kyllin hyvä työyhteisö” -tunnustuksella.
Tuira onkin tällä hetkellä rakentumassa yhteisölliseksi, toimivaksi kaupunkikeskukseksi, jota asukkaat haluavat yhdessä kehittää. ”Tulevaisuuden
Musiikkiluokka esitti kappaleen ”Enemmän duoo ku sooloo”.
Tuira on kaikkien yhteinen, kukoistava
kaupunkikeskus, jossa on puistoja, urheilupaikkoja, kauppoja, kattavat peruspalvelut ja historiaa, katuja täynnä
elämää. Pääkadut ovat kylänraitteja,
joilla kohtaa aina tuttuja. Lapset leikkivät keskenään ja naapurit tervehtivät
toisiaan kuten nytkin. Yhdessä luomme turvallisen ympäristön”, visioi Anu
Montin.
Sanja Starck
Musiikkiluokka esitti kappaleen ”Enemmän duoo ku sooloo”.
Ektakompuksesta palveluja ammattitaidolla
Ektakompus Oy tuottaa luotettavia palveluja kotiin. Pääosa asiakkaista on ikäihmisiä, joiden kotona asumisen ja selviytymisen tueksi tarvitaan monenlaisia palveluja mm. kotisairaanhoitoa ja kotihoivaa. Kotisairaanhoito pitää sisällään esimerkiksi verinäytteiden ottoa, lääkkeiden jakoa, haavanhoitoa ja
muistitestejä. Kotihoiva käsittää muuhun asiakkaan henkilökohtaiseen hoitoon liittyviä tehtäviä kuten suihkutus ja ihon
rasvaus. Kotipalvelun tarkoitus on auttaa kotona asuvaa henkilöä selviytymään omassa kodissaan mahdollisimman hyvin
ja turvallisesti. Kotisairaanhoidon ja -hoivan tarpeesta päättävät lääkärit ja muut terveyden hoitoviranomaiset. Ektakompuksen henkilökunta toteuttaa näissä ennalta suunniteltuja
hoitotoimenpiteitä.
Ektakompuksen työntekijät ovat luotettavia ammattilaisia
Ektakompuksesta saat kodinhoito-,
omissa tehtävissään. Toiminnan perusajatus on, että asiakasta
hoivaja kotisairaanhoitopalveluita kotona
kunnioitetaan ja hänen toiveitaan kuunnellaan. Siivoukset tehasumisen tueksi. Palvelukokonaisuudet
dään asiakkaan toiveiden mukaan ja pääsääntöisesti asiakkaan
omilla välineillä ja aineilla. Näin saadaan myös siivoustyöhön
räätälöidään aina tarpeiden mukaan.
kodinomaisuuden leima ja huolehditaan siitä, että asiakkaan
omat siivousvälineet pysyvät kunnossa. Monella kotona asuvalla vanhemmalla henkilöllä käy myös sukulaisia, jotka auttelevat
Eektakompus on yhteiskunnallinen yritys,
asiakasta. Pidämme mieluusti yhteyttä myös heihin ja räätälöimme yhdessä avun tarpeen.
joka tarjoaa kotiapua Oulun seudulla.
Ektakompus on saanut Suomalaisen Työn Liiton myöntämän
Ektakompuksesta myös ammattitaitoisesti
yhteiskunnallisen yrityksen merkin. Yhteiskunnallisuus on määsiivoukset ja ikkunanpesut.
ritelty yrityksen yhtiöjärjestyksessä, jonka mukaan yli puolet
yrityksen tuottamasta voitosta käytetään yrityksen oman toiminnan kehittämiseen, asiakkaille tuotetavan palvelun laadun
parantamiseen ja työpaikkojen luomisen. Omistajina olevat Suunnitellaan yhdessä, miten voimme auttaa.
yleishyödylliset asukasyhdistykset mm. Tuiran asukasyhdistys,
saavat aikanaan voitosta oman osansa, jolla ne voivat tuottaa
044 705 7055
oman alueensa asukkaille mm. virkistys- harrastus ja viriketoimintaa. Näin kaikki yrityksen tuottama toiminta ja voitto [email protected]
taa hyötyä paikallisesti Oulun seudulla.
Hyvinvointia ja hoivaa
Apua arjen askareisiin
www.ektakompus.fi
Sirkka-Liisa Mikkonen, toimitusjohtaja
9
Tervetuloa Tuirakas-asukastuvalle
Asukastupa on kohtaamispaikka, jossa voi tavata tuttavia, juoda pannarikahvit, ruokailla,
harrastaa, käyttää internettiä, kuunnella musiikkia ja lukea päivän lehdet.
Tuiran asukastupa Tuirakas.
Tuiran asukasyhdistys ry.
Avoinna:
Ma–ti klo 10–17.30 vuoden 2014 loppuun.
Ke–pe 9–15.00
Olemme Joululomalla 23.12.2014–6.1.2015 välisen ajan. Avaamme 7.1.2015 klo 9.00.
Osoite: Jatkotie 2, 90500 Oulu
Asukastuvan puhelin
044 066 1251
Ompelupalvelu
044 058 4915
Toimisto 044 788 1000, 044 066 1256
[email protected]
tuiranasukastupa.nettisivu.org
Löydät meidät myös Facebookista: Tuirakas
Tuiran asukasyhdistys ry
Asukasyhdistys toimii työnantajayhdistyksenä Tuirakas-asukastuvalla. Tuiran asukasyhdistys ja Tuirakas-asukastupa ovat
osa Oulun kaupungin lähidemokratiatoimintaa. Tuiran asukasyhdistys ry:n tarkoituksena edistää Tuiran alueen kehittämistä,
yleistä asumisviihtyvyyttä, asukkaiden hyvinvointia, yhteistoimintaa ja yhteishenkeä järjestämällä tilaisuuksia ja toimintaa.
Yhdistys on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton.
Jäsenyys
Jäsenenä voit vaikuttaa Tuiran kehittämiseen, asuinviihtyvyyteen ja turvallisuuteen sekä asukastuvan toimintaan. Solmi uusia tuttavuuksia ja ole mukana kehittämässä ja tukemassa toimintaa. Jäsenetuina mm. kahvilippu, asukastuvan tulostus- ja
kopiointipalvelut puoleen hintaan, alennuksia retkistä sekä muista erikseen ilmoitettavista tapahtumista.
Hallitus
Puheenjohtaja Katja Koivukoski Varapuheenjohtaja Juhani Heikkinen
Sihteeri Paula Heiskari
Jäsenet: Kirsti Kallio, Veikko Puusti, Liisa Rinne
Varajäsenet: Anneli Aaltonen ja Pasi Kurikka
Jäsenyys
Jäseneksi voit liittyä helposti joko asukastuvalla tai nettisivujen ohjeiden mukaan pankkipalvelussa.
Jäsenmaksu on 10 € / vuosi vuonna 2015.
Saajan
tilinumero
Mottagarens
kontonummer
TILISIIRTO GIRERING
Saaja
Mottagare
Maksajan
nimi ja
osoite
Betalarens
namn och
adress
IBAN
BIC
FI0957413620380698
Tuiran asukasyhdistys ry
Jatkotie 2, 90500 Oulu
Viesti
Jäsenmaksu 2015
Koko nimi:
Syntymävuosi:
Osoite:
Puhelin:
Allekirjoitus
Underskrift
Tililtä nro
Från konto nr
10
Viitenumero
Ref. nr
Eräpäivä
Förfallodag
Euro
10,00
Maksu välitetään saajalle maksujenvälityksen ehtojen
mukaisesti ja vain maksajan ilmoittaman tilinumeron
perusteella.
Betalningen förmedlas till mottagaren enligt villkoren
för betalningsförmedling och endast till det kontonummer som betalaren angivit.
Palvelut
Asiakirjapalvelut: kopiointi ja tulostus
Hierontapalvelut: T. Parpala, aikataulu tuvalla, varaukset 2 päivää aiemmin
Hiustenleikkaus: 15€, kulmien muotoilu ja värjäys 10,00. Aikataulu ja varaukset tuvalta.
Kotipalvelu: asiointi-, ulkoilutus-, ja saattoapu
Ompelupalvelut: Korjaus-, vetoketjujen vaihto-, kodin tekstiilit ym.
Tilausleivontaa
hinnastot saat asukastuvalta ja kotisivuiltamme: tuiranasukastupa.nettisivu.org
ATK: Tuvalla on asiakkaiden käytössä yksi tietokonepääte. Nettiyhteys ja kopiointi mahdollisuus.
ATK on suljettu tilaisuuksien ja tapahtumien aikana.
Tupamme on myös käytettävissä iltaisin ja viikonloppuisin sopimuksen mukaan. Käytöstä perimme kulukorvauksen. Tarjoilut ym. sovitaan erikseen. Kysy lisää asukastuvalta.
Tervetuloa mukaan viihtymään!
Ruokalista 3.12.–22.12.2014
Lounas klo 11–13. Keittolounas 3,50 €, Lounas 5,00 €
VK 50 10.12. Kanakeitto
11.12. Nakkistroganov ja perunat
12.12. Jauhelihamureke, sienikastike ja perunat
VK 51 17.12. Lohikeitto
18.12. Kasvisgratiini ja perunat
19.12.Jouluateria
VK 52 22.12. Joulupuuro ja kiisseli
Asukastuvan tulevaa tapahtumaa
Tuiran asukasyhdistys ry:n hallitus kokoontuu.
18.12. klo 9.30–11.00 Perhekerho (Jouluaskartelua)
Perhekerho
Käsityökerho
Rexan ja waarin laulutuokiot
Haitariesitteestä löydät aina tulevat tapahtumat ja päivitetyn ruokalistan. Hae omasi Tuirakas-asukastuvalta!
Tuirakas tuvalle lahjoitus
Pete Mannelin teki löytämistään vuoden 1666, 1890 ja 1939 kolikoista lahjoituksen ”Tuirakas” tuvalle 6.11.2014. Tässäpä
pieni kertomus Peteltä:
Harrastan aarteen etsintää metallinilmaisimella, löysin kolikon vuodelta 1666,
2011 kesäkuussa Tuirasta ns. Enkelipuiston lähistöltä. Vuoden 1890 yhden
markan kolikon löysin Hietasaaresta ns. Vaakuna kylän kohdasta, 2009 kesällä.
Alumiini-pronssisen kaksikymppisen löysin kuusisaaresta v. 2004 kesällä. ”On
vaan hurja tunne kun löytää monta sataa vuotta vanhan rahan – ottaa sen käteen ja miettii sitä ihmistä joka on rahansa pudottanut. Tahdon antaa tämän
kolikon osaksi Tuiran historiaa. Tuiran asukastupa on mielestäni oikea paikka
kolikon säilyttämiseen, paikka jossa muutkin saavat tuntea tunteen siitä ihmisestä joka lantin oli pudottanut. Haluan antaa nämä rahat Tuiran asukastuvalle
lahjoituksena, onhan ne minullekin lahjoittanut äiti maa”.
Pete Mannelin
11
Hietasaaren-Toppilansaaren asukasyhdistys ry
Alueemme asukasyhdistyksen uusi
nimi on Hietasaaren-Toppilansaaren
Asukasyhdistys ry. Uusi nimemme kertoo siitä, että asukasyhdistys haluaa
olla vaikuttamassa laajemmin ja Toppilansaari on nykyisin yhtenäinen ”saari”
Hietasaaren kanssa.
Yhdistyksen tarkoituksena on toimia
Oulun kaupungin Hietasaaren ja Toppilansaaren kaupunginosien vakinaisten
asukkaiden yleisten ja yhteisten toiminta-alueiden ympäristöön, muuhun asumiseen ja viihtyvyyteen liittyvien etujen
ajajana. Asukasyhdistys järjestää kokouksia, neuvontaa, tiedotusta ja virkistystoimintaa alueen asukkaille. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys kartoittaa
asukkaiden mielipiteitä ja tekee esityksiä
ja aloitteita Oulun kaupungille.
Yhdistys tiedottaa toiminnastaan
tiedotteilla ja omalla facebook-kotisivuillaan toppilansaari.fi. omana ryhmänään.
Oulun Energian suunnitelmat rakentaa uusi biovoimala joko Toppilaan tai
Laanilaan. Paikalla oli Oulun Energiasta
projektijohtaja Jukka Salovaara. Tämä
keskustelu on vasta tulossa ja tästä kannattaa varmasti kaikkien oululaisten
olla kiinnostunut. Toppilaan toteutettuna tämä voimalaitos tietäisi noin 220
rekkakuormaa vuorokaudessa Toppilan asuinalueelle ja kaupungin kaduille.
Laanilan ja Kemiran alue olisi logistiikan kannalta parempi vaihtoehto.
Juhannuskokko on tärkeä tapahtuma alueen asukkaille. Olemme järjestäneet sen nyt kaksi kertaa ja paikalla
on ollut noin 200 ihastelijaa. Juhannuskokko on koottu talkoovoimin
Pitkänmöljäntien päähän meren rantaan. Yhdistyksen tarjoilut ja makkarat
loppuivat kesken molemmilla kertaa
vaikka niitä jaettiin pääasiassa lapsille.
Juhannus kokko on saanut valtavas-
ti myönteistä palautetta. Ilmat eivät
olleet tosin viime juhannuksena ihan
parhaimmat.
Syksyin on järjestetty koko perheen
satojuhla Hietasaaressa kesäkoti Irjalassa. Paikalla on ollut runsaasti väkeä
ja yhdistyksen järjestämää koko perheen ohjelmaa. Erityisesti lapsiperheille tilaisuus on ollut suosittu. Tilaisuudessa on keskusteltu myös alueen
ajankohtaisista asioista. Huvipuiston
rakentaminen on ollut puheenaiheena
ja sen pelätään aiheuttavan runsaasti
liikennemelua ja monen mielestä huvipuisto pilaa kulttuuri- ja luonnonkauniin alueen.
Asukasyhdistys on tehnyt Oulun
kaupungille aloitteita ja osallistunut
kannanotoillaan Nallikarikaavasta järjestettyihin tilaisuuksiin. Asukasyhdistyksemme on järjestänyt lisäksi omia
asukasiltoja ja mm. Möljän Kesäteatterilla kerättiin asukkaiden meluhavaintoja Suomen Tivolista ja mielipiteitä
Nallikarin
asemakaavaluonnoksesta
(55 kpl) ja ne toimitettiin kaupungille.
Kannanotoissa ja aloitteissa on pyritty
kehittämään alueen viihtyvyyttä.
Asukasyhdistys on allekirjoittanut
kansallista kaupunkipuistoa esittävän
adressin kaupungin päättäjille. Hankkeen takana olevat henkilöt ovat Tuiran
ytr:n varoin julkaisseet teoksen ”Visio –
Oulun kansallinen kaupunkipuisto, Hietasaari – aktiivinen lähiluonto”.
Juhani Suopanki,
Hietasaaren-Toppilansaaren
asukasyhdistys ry:n puheenjohtaja
Toimintaa järjestetään
mm. seuraavasti:
Vuosikokous kerää aina paljon väkeä
ja olemme siihen yhteyteen tavallisesti
järjestäneet ajankohtaista asiaa alueeltamme. Esimerkiksi keväällä 2013
Edenissä oli 80 henkeä ja se oli samalla
keskustelutilaisuus Nallikarikaavasta.
Kaavaa esittelivät Oulun kaupungin
puolesta asemakaavapäällikkö Mikko
Törmänen ja kaavoitusinsinööri Timo
Lajunen. Aiheina oli keväällä julkaistava
Nallikari-kaava. Yhdyskuntalautakunnasta paikalla oli myös lautakunnan
puheenjohtaja Hanna Sarkkinen.
Viime keväänä aiheena olivat uuden
12
Kuvassa hallituksen jäseniä pystyttämässä juhannuskokon mainosta.
LUETTAVAA HIETASAARESTA
Tuiran suuralueen yhteistyöryhmä on kustantanut
Minun Hietasaareni -sarjan ensimmäisen kirjan:
VISIO - Oulun kansallinen kaupunkipuisto, Hietasaari - aktiivinen lähiluonto. Kirja julkistettiin Villa
Koivulassa 20.3.2014. Kirja on luettavissa nettisivustolla: http://minunhietasaareni.net sekä kirjastoissa
ja asukastuvilla. Kirja on lisäksi jaettu Oulun kaupungin päättäjille ja muille Hietasaaren tulevaisuutta
suunnitteleville tahoille.
Tuiran asukasyhdistys ry, Pikisaaren asukasyhdistys
sekä Toppilansaaren-Hietasaaren asukasyhdistys ry
ovat allekirjoittaneet aloitteen Kansallisen kaupunkipuiston perustamisesta Hietasaareen. Mukana on myös lukuisa joukko muita Hietasaaressa toimivia yhdistyksiä ja yksityisiä henkilöitä.
VUODEN 2014 YMPÄRISTÖPALKINTO HIETASAARILIIKKEELLE
Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjois-Pohjanmaan piiri palkitsi 5.6.2014 Hietasaari-liikkeen toimimisesta Hietasaaren arvokkaan lähiluonnon ja kulttuuriarvojen säilyttämiseksi. Erityisen maininnan sai Minun Hietasaareni -sarjan ensimmäinen julkaisu.
Palstaviljely on tärkeä Hietasaaren käyttömuoto
Oulun Hietasaaren palstaviljelijät ry on perustettu 2009 ja
sen tarkoitus on edistää palstaviljelyä Oulussa ja toimia
tämän harrastuksen puolestapuhujana. Hietasaaressa on
yhteensä noin 300 aarin kokoista viljelypalstaa, joita kaupunki vuokraa viljelijöille vuodeksi kerrallaan. Kun yhdellä
palstalla on usein useampi viljelijä, on palstaviljely Hietasaaressa tärkeä harrastus usealle sadalle oululaiselle. Monet heistä asuvat Tuiran suuralueella, koska se on heille
lähin palstaviljelyalue. Puuhailu palstalla vehreän Hietasaaren luonnon keskellä on monelle kerrostalossa asuvalle
henkireikä. Loppukesästä näkeekin millä pieteetillä jotkut
palstojaan hoivaavat. Viihtymistä lisäämään on tuotu tuoleja ja grillejä ja kauniit kukkapenkit ilahduttavat myös ohikulkijoita. Puhdasta lähiruokaa talven varalle myös taitavat
viljelijät palstoiltaan kotiin kantavat.
Palstaviljelijät haluaisivat jatkaa viljelyä nykyisillä Hietasaaren viljelyalueilla, sillä Hietasaari I-alue on Oulun paras
palstaviljelyalue maaperä- ja ilmasto-oloiltaan. Nallikarin
kaavoitussuunnitelmien toteutuessa Hietasaaren keskiosiin hiekkamaalle raivattavien uusien palstojen kunnostaminen tuottavaksi viljelymaaksi veisi vuosia. Hietasaaren
palstaviljelijät on mukana Hietasaari-liikkeessä, joka toimii
kansallisen kaupunkipuiston saamiseksi Oulujokisuistoon.
Sen avulla Hietasaaren ja suiston luonto- ja kulttuuriarvot
voidaan turvata pitkällä aikavälillä. Lisää palstaviljelijöistä
blogissa: http://hietasaari.wordpress.com/.
Kalle Hellström
Hietasaaren palstaviljelijät ry:n
puheenjohtaja
13
Hietasaari on Oulun arvokas kulttuuriympäristö
Paras kaavallinen ratkaisu saaren omaleimaisen vetovoimaisuuden turvaksi on kansallinen kaupunkipuisto. Paatos voidaan luontevasti tuoda uuden Oulun yleiskaavaan.
Hietasaari -liike, http://www.minunhietasaareni.net
Liisa Rinne ([email protected])
Raija Lähdesmäki ([email protected])
Hietasaaren opastuskeskus
sijaitsee saaren alkupaassa.
Saareen voi tulla kaupungista
kavellen, pyoralla, bussilla,
autolla, kanootilla tai torinrannasta liikennoivalla vesibussilla. Opastuskeskuksessa
VISIO:
Hietasaaren opastuskeskus, on myos matkamuistomyynHietasaarentie 7
tia seka erilaisia tapahtumia.
–info-piste, opastukset
Keskittamalla nama toimin–kartat
–polkupyorien vuokraus not saaren sisaantulovaylalle
rauhoitetaan muut alueet ret–luontokoulu ja retket
–Hietasaari -nayttelyt
keilylle ja luonnonrauhalle.
Seeppari, Mustasalmentie 4, Oulun seudun CP-yhdistys
Tultaessa 1990-luvulle alueelle muutti uusia asukkaita, joita viehatti Hietasaaren luonnonlaheinen ja historiallinen miljoo. Myos uudet
asukkaat halusivat kunnostaa ja vaalia vanhoja arvorakennuksia.
Lopulta kaupunki paatyi suojele
maan osan alueen sailyneista ra
kennuksista. Hietasaaren rakennusperinnon arvonnoususta kertoo alueen liittaminen valtakunnallisesti merkittavien kulttuuriymparistojen luetteloon vuonna 2009. Pohjamon vaitostutkimus (2012) osoittaa, etta Hietasaaren rakennusperinnon sailyminen on suorassa yhteydessa sen rakentaneiden ja sita yllapitavien asukkaiden kulttuurin jatkuvuuteen. Osa rakennuksista on sailynyt myos kansalaisjarjestojen hoidossa.
Palstaviljelyharrastus lahentaa ihmista ja luontoa seka edesauttaa hyvinvointia. Hietasaaressa on viljelty aina ja nykyinen palstaviljelytoiminta on osa Hietasaaren kulttuuriperintoa.
Hietasaaressa sijaitsevat
Oulun suosituimmat ja par
haat viljelypalstat ja sinne
paasee keskustan alueelta myos pyoralla ja jalkaisin.
14
VISIO: Hietasaari-keskus sijaitsee palstojen laheisyydessa ja siella on kaupunkiviljelykeskus, neuvontaa
palstaviljelijoille ja kaupallisia toimijoita.
Ravintola Nallikari
Nallikari
Camping
Minigolf
Hietasaarentie 7
Vauhti
puisto
EDEN
Hols
tins
alm
enti
e
Nallisport
lmi
tasa
s
u
M
Hieta
saar
entie
POHTO
Muistotaulu
intie
Kirjailija T Vaaskivi
puom
Keula
Vaas
kive
ntie
15
Kuulumisia Tuiran Hyvinvointipisteestä
Kuva: Forum24, Satu Koho
Matalan kynnyksen hyvinvointipiste on toiminut nyt puolitoista vuotta
Tuirakas-asukastuvalla Tuirassa. Tänä
aikana olemme huomanneet miten
tärkeäksi piste on koettu kuntalaisten keskuudessa. Pisteessä on tehty
lukuisia rokotuksia, injektioita, pieniä haavahoitoja ompeleiden poistoja, korvahuuhteluja, terveystestejä ja
-mittauksia. Lisäksi on annettu paljon
terveysneuvontaa eri sairauksien välttämiseksi tai hoitamiseksi. Vähäpätöistä ei ole sekään, että kuuntelemme
asiakkaidemme huolia, iloja ja suruja. Tarvittaessa ohjaamme asiakkaat
eteenpäin. Hyvinvointipisteessä käy
keskimäärin 40–50 asiakasta päivässä.
Asiointi on joustavaa. Palvelemme
asiakkaita
saapumisjärjestyksessä.
Aamupäivisin on yleensä ruuhkaa, joten kannattaa tulla iltapäivällä, jos on
kiireinen.
Kohteena on kaikki oululaiset ilman
erityisiä kriteerejä. Pyrimme tavoittamaan asukkaita, joille perinteiselle terveysasemalle hakeutumisen kynnys on
korkea ja siinä olemme onnistuneet.
Asiakkaina ovat myös terveystietoa,
16
-neuvontaa ja ohjausta hakevat. Ruuhkavuosia elävät, jotka eivät ehdi terveysasemalle sen aukioloaikoina sekä
pitkäaikaissairaat, kuten diabeetikot,
sydän- ja verisuonisairauksia sairastavat kuntalaiset.
Pääpaino meidän työssämme on
terveyden edistämisessä, ennaltaehkäisevissä palveluissa: rokotukset, RR,
verensokeri ja Hb-mittaukset, elintapaohjaus, ruokavalio, liikunta ja painonhallinta, tupakointi- ja alkoholivalistus.
Ohjaus ryhmiin. Asiakkaiden kuunteleminen on meille hyvin tärkeää.
Meillä ei ole lainkaan lääkkeitä eikä
lääkäripalveluja. Emme myöskään tee
ajanvarausta asiakkaan puolesta. Jos
tarvitsee lääkäriä esimerkiksi rintaki-
puisena, kannattaa mennä suoraan
päivystävälle lääkärille. Toki ohjaamme
eteenpäin lääkäriin asiakkaat tarvittaessa. Rokotussuunnitelmat ja alle kouluikäiset lapset hoidetaan terveysasemilla ja neuvoloissa.
Meitä on kaksi sairaanhoitajaa/terveydenhoitajaa töissä joka päivä maanantaisin ja tiistaisin klo 10–17.30 välillä. Nautimme molemmat valtavasti
tästä työstä. Saamme edistää terveyttä
ja hoitaa sairauksia, tehdä työtä, johon
olemme koulumme käyneet. Kannattaa
tarkastaa, onko jäykkäkouristusrokotus
voimassa (10 vuotta). Jos ei ole voimassa, niin tule meille. Me rokotamme :)
Maija Ranta
Matalan kynnyksen hyvinvointipisteen pilotointi päättyy
Tuirakas-asukastuvalla tämän vuoden lopussa. Hyvinvointi­
pisteen henkilökunta kiittää kaikkia asiakkaita ja toivottaa
hyvää joulua sekä terveyttä vuodelle 2015!
Liikenneilta Tuirassa
Tuiran asukasyhdistys ry ja Tuiran
suuralueen yhteistyöryhmä järjestivät
yhdessä Tuiran koulun ruokasalissa
liikenneillan keskiviikkona 29.10. alueen asukkaille. Idea liikenneillan järjestämiseen tuli yhdyskuntalautakunnan
puheenjohtajana ja kaupunginvaltuutettuna toimivalta, tuiralaiselta Hanna
Sarkkiselta. Liikenne- ja ympäristöasiat
ovat puhuttaneet paljon Tuirassa ja näistä asioista on tehty mm. useita aloitteita
asukasyhdistyksen ja yhteistyöryhmän
kanssa. Tuiran alueella on lisäksi meneillään paljon rakennushankkeita.
Tuiran asukasyhdistyksen ja Tuiran
suuralueen yhteistyöryhmän puheenjohtaja Katja Koivukoski avasi tilaisuuden ja kertoi alueen ajankohtaisista
asioista sekä kaupungille tehdyistä
aloitteista Tuiran ympäristöön ja turvallisuuteen liittyen. Hanna Sarkkinen piti
alustuksen alueen tarpeista ja tulevista
suunnitelmista. Liikenneinsinööri Pasi
Heikkinen piti esittelyn katu- ja viherpalveluiden suunnitelmista ja vastuista
alueella. Esitys herätti paljon kysymyksiä ja keskustelua.
Eniten keskustelua aiheutti Oulun
joukkoliikenne ja uusitut bussilinjat
sekä Merikoskentien liikennejärjestelyt.
Merikoskentie todettiin melko ahtaaksi
ja karuksi. Sitä voisi istutuksilla saada
viihtyisämmäksi. Toivoniemen kohdalle
toivottiin liikennevaloin varusteltua suojatietä, jotta kevytliikenne pääsisi ylittämään Merikoskenkadun turvallisesti.
Suurin osa bussilinjoista kulkee Tuiran läpi ja liikkuminen Merikoskenkadulta on näppärää, mutta esimerkiksi
raskaan matkalaukun kanssa pääseminen Itä-Tuirasta rautatieasemalle ei onnistu ilman bussin vaihtoa ja odottelua,
vaikka matkaa on vain pari kilometriä.
Esille nousi myös toive saada Citybussin linja kulkemaan Tuiran kautta. Tämä
palvelisi ennen kaikkea Itä- ja Länsi-Tuirassa asuvia ikäihmisiä.
Anne Kippola
Kuva: Katja Koivukoski
Hanna Sarkkinen ja Anne Kippola
Pasi Heikkilä
Tuirakas-asukastuvan henkilökunta ja Tuiran asukasyhdistys ry:n hallitus
toivottaa kaikille lehden lukijoille: Lämmintä joulumieltä ja
onnellista uutta vuotta 2015!
17
Tuiran seurakunnan toimintaa syksyllä 2014
Eläkeläiset
Kerho torstaisin klo 13–14.30 Tuiran kirkolla (Myllytie 5). Vetäjänä diakoniatyöntekijä Aino-Liisa Ilkko p. 040 751 0064
Lapset
Nallekahvila lapsiperheille torstaisin klo 10–12 Tuiran kirkolla
Vauvaperheiden musiikkiryhmä Pehmotassut joka toinen torstai klo 10.15–10.45.
Vapaita paikkoja voi kysyä Katri Sippolalta p. 044 316 1576.
0–6 vuotiaiden lasten ja vanhempien yhteinen musiikkiryhmä Rytmitassut joka toinen torstai klo 11–11.30. Vapaita paikkoja voi kysyä Katri Sippolalta p. 044 317 1576.
Varhaisnuoret
Kerhotoimintaa Tuiran kirkolla (Myllytie 5):
Tyttöklubi 4.–6.-lk. maanantaisin klo 17–18.
Puuhakerho 1.–4.-lk. tiistaisin klo 18–19.
Teetupa 1.–6.-lk. torstaisin klo 14–16.
Nuoret
Isoskoulutus Tuiran kirkolla, yhteyshenkilönä nuorisotyönohjaaja Marja Manelius (Bärre).
Gospelryhmä Pihisijät: Laulattaako ja soitattaako? Pihisijät on Tuiran kirkolla harjoitteleva ryhmä, jota liidaa pastori Jaakko.
Treenit aina torstaisin klo 17–18 Tuiran kirkon kellarissa.
Draamaryhmä: Haluatko vetää hatusta? Kiinnostaako improvisointi ja näytteleminen? Draamaryhmä harjoittelee joka toinen torstai Tuiran kirkon nuorisotilassa.
Nuortenillat: Nuortenilloissa on luvassa iloista yhdessäoloa, pientä purtavaa ja hiljentymistä sopivassa paketissa. Joka illassa
on kantava teema, jonka pohjalta poristaan tai työskennellään yhdessä. Perjantaisin klo 18–23 Tuiran kirkolla seuraavasti: 5.12.
OMG-Ilta: OMG? Tätä ihmetellään taas Tuiran kirkolla Suvantosalissa kerran kuussa perjantaisin klo 18. Illassa luvassa musiikkia, draamaa, sanaa ja rukousta. Ilta jatkuu ohjelman jälkeen nuorten yökahvilana klo 23 asti. 19.12. OMG- illoista lisää tietoa
saat nuorisotyönohjaaja Marja Maneliukselta.
Tuiran kirkon Suvantosalin yökahvila: Perjantai-iltaisin nuorteniltojen ja OMG-iltojen jälkeen klo 23 asti. 5.12. / 19.12.
Avarit: Vapaamuotoinen ilta hyvässä seurassa pelaillen ja poristen. Keskiviikkoisin klo 18–21 Tuiran kirkon nuorisotila 10.12.
18
Tuiran kirjasto
Avoinna ma–ti 12–19, ke–pe 9–15
Sijainti Tuiran torilla, Valtatie 47, 90500 Oulu
P. 08 558 47424,[email protected]
Kirjastossa on neljä tietokonetta (internet ja
Microsoft Office -ohjelmat), langaton pan
OULU-verkko ja kopiokone.
Palveluja Tuiran alueella
asuville ikäihmisille
Palvelutalot
Caritas Matriiti, Valtatie 37, 90500 Tuira
Caritas Matriiti on vuonna 2014 valmistunut , senioreille ja muille esteettömiä asuntoja tarvitseville erityisryhmille suunnattu
palvelutalo, joka tarjoaa monipuolista asumista sekä palveluja. Asuntohakemuksia saa palveluohjaajilta, puh. 050 375 8276
ja 040 769 8615.
Antinkartano, Lossikuja 2, 90500 Tuira
Antinkartanon asunnot ovat Vanhusten ja lasten tukisäätiön vuokra-asuntoja. Tiedustelut toiminnanjohtajalta puh. 044-344 4626.
Lassintalon seniorikeskus, Myllytie 4
Aukioloajat; Ma–to klo 8.15–15.30, pe klo 8.15–13
Lassintalon seniorikeskuksen toiminta on suunnattu 65 vuotta täyttäneille Oulujoen pohjoispuolella asuville ikäihmisille. Seniorikeskuksessa on mahdollisuus osallistua ohjattuihin liikunta- ja kädentaitojen ryhmiin. Ryhmiin osallistuminen ei edellytä lähetettä ja on maksutonta.
Palveluohjaus
Hyvinvointipalveluissa toimii palveluohjausyksikkö, joka myöntää palveluita vammaisille, ikäihmisille ja muille tarvitseville. Yksikön työntekijät arvioivat yhdessä apua tarvitsevan kanssa palvelujen tarpeen ja myöntävät tarvittavat palvelut. Tuiran
alue kuuluu palveluohjauksen alue 1:een. Alue 1:n puhelinnumero uusille asiakkaille on 044 703 5275 . Puheluja otetaan
vastaan maanantaista perjantaihin klo 9–11. Kotihoidollisissa tarpeissa p. 08 558 54144 ja puhelinaika maanantaista perjantaihin klo 9–10. Jo asiakkaana olevat voivat ottaa yhteyttä omaan palveluohjaajaansa tai sosiaalityöntekijäänsä.
Ikääntyneiden asioissa auttaa lisäksi Aino-neuvonta, jossa voi halutessaan asioida myös anonyymisti. Aino on ikääntyneiden oma neuvontapalvelu. Neuvonta on maksutonta palvelua ikääntyneille ja heidän läheisilleen. Ainolta voi tulla myös
kysymään paikan päälle aikaa varaamatta Oulu10:iin tai Aleksinkulmaan. Palvelulinja Onnilla pääsee kauempaakin käymään
Aino-neuvonnassa. Palveluaika Oulu10:ssä maanantaista perjantaihin klo 9-11 ja 12-15 p. 044-703 4973 ja Aleksinkulmassa
maanantaista perjantaihin klo 9-15 p. 044-7035120. AINO-neuvonnasta voi kysyä asioita myös sähköpostitse [email protected].
19
Kesän sauna
Tammikuussa 2014 kuuluttivat PohjoisSuomen arkkitehdit SAFA ja Oulun Rantasaunaseura ry oululaisia osallistumaan kaikille avoimiin talkoisiin, joilla
ideoitaisiin, rakennettaisiin ja pyöritettäisiin saunalauttaa Tuirassa. Helmikuun 8. ja 9. kokoontuivat sitten ensimmäisen kerran parinkymmentä henkeä
Rantasaunaseuran tarjoamiin tiloihin
ideoimaan saunaa ja sen toimintaa.
Tuolloin oli selvänä vasta saunan lupa
sijoittua kesäksi Tuiran uimarannan
tuntumaan.
Uskoa ja innostusta saunan toteuttamiseen kuitenkin riitti, ja suunnittelun
edettyä käynnistettiin 12.4.2014 rakentamistalkoot Kestävän kehityksen keskuksella Välivainiolla. Saunaa tehtiin
kaikille oululaisille, ja edelleen pidettiin
kynnystä liittyä talkoisiin mahdollisimman matalana. Uusia talkoolaisia saatiinkin mukaan, mm. Oulun Dodon jäsenistöä, ja osa ideointitalkoolaisista siirsi
viestikapulansa heille. Yhteisesti sovittuna periaatteena oli, että kaikki osallistuisivat mahdollisuuksiensa mukaan
siten, että huolehtii oma osuutensa
valmiiksi, tai toisen talkoolaisen käsiin.
Yhteishenkeä ylläpidettiin talkoiden lisäksi tilannekatsaustapaamisilla, sekä
Kesän Saunan facebook-ryhmässä.
20
Rakentamisen iloa ja tuskaa
Saunanlämmittäjät
Projektin johtamisesta ja osa-alueiden viimeistelystä vastuuta ottaneilta
talkoiden aikaansaaminen toki vaati
vaivannäköä, välillä yli mahdollisuuksienkin. Suunnitelmien puhtaaksi
piirtämistä ja monenkirjavia talkoovalmisteluita oli lopulta ilo tehdä,
sillä kerta toisensa jälkeen työmaalle
ilmaantui kymmenkunta motivoitunutta ja aikaansaavaa talkoolaista.
Sponsorien innostaminen tukemaan
yhteistä, positiivista, hanketta oli
myös helppoa. Kaikkien mukana olleiden tahojen panos oli välttämätön
– saunan seinään ikuistettiin 44:n
talkoolaisen nimet ja parikymmentä
sponsoria.
Vaikka ei aivan tuskitta, ajallaan
saunalautan osaset loksahtivat sujuvasti kohdalleen. Juhannuksen jälkeisellä viikolla Tuiran rantaan lipui,
ennakko-odotukset ylittäen, liki kaksikymmentä henkeä muhevasti löylyttävä sauna. Aikataulusta, kesäkuun alusta ja sadan saunapäivän tavoitteesta,
oltiin hiukan myöhästytty, mutta se
kuuluu talkootyön luonteeseen, ja saatiinpa kesäkelejäkin odotella pitkälle
heinäkuuhun.
Ajatus Kesän Saunasta syntyi Myllytullin
kaupunginosan kehittämistyöpajassa
lokakuussa 2013. Pohjois-Suomen arkkitehdit oli syyskuussa järjestänyt Oulun Ruudut -työpajat, joissa ideoitiin ja
toteutettiin uutta käyttöä kallioparkin
myötä vapautuville parkkipaikoille. Saunalautta tuntui samanlaiselta, positiivisesti kyseenalaistavalta ja konkreettisesti uutta luovalta tempaukselta, taiteiden
yön sijaan kuitenkin sadan päivän ajan
toimivana. Pelkän idean yltiöpositiivinen vastaanotto sai työskentelemään
kahta kovemmin sen toteuttamiseksi.
Myös vapaaehtoisen saunanlämmittäjän pesti oli alusta asti osa konseptia,
ehkä juuri se sai jokaisen kuulijan silmät
syttymään ja hymyn kasvoille.
Kesän Sauna lämpeni siis kokonaan
vapaaehtoisten
saunanlämmittäjien
voimin. Aivan ennakoitua ryntäystä tehtävään ei tullut, mutta kaikkiaan kuutisenkymmentä oululaista, useimmiten
kahden hengen vuoroissa, hoiti tehtävää lähes joka ilta syyskuun puoliväliin
asti. Tärkeässä roolissa oli myös heistä
muodostunut kahdentoista hengen
“saunavastaavien” ryhmä, joka hoiti
juoksevia asioita.
Saunojia sen sijaan riitti yli odotusten,
kaikkiaan 2500 kahdessa ja puolessa
kuukaudessa. Elokuussa saunan löysivät vähitellen myös tapahtumanjärjestäjät, ja saunalla nähtiin tanssia, kuultiin
laulua ja keskusteltiin henkeviä. Kesän
Sauna osoitti Oulussa olevan tilausta
yleiselle saunalle, jota Oulun Rantasaunaseura ry tavoittelee Tuiran uimarannalle. Puulämmitteisen kiukaan hyvien,
rentouttavien löylyjen lisäksi yleinen
sauna myös vastaa tarpeeseen erityisestä yhteisöllisestä kokoontumispaikasta
kaikille kaupunkilaisille.
Yhteiseen saunaan
Nyt pari kuukautta saunan sulkemisen
jälkeen olemme aloittamassa valmis-
tautumisen paluuseen Tuiraan kesällä
2015 (tervetuloa mukaan, www.kesansauna.fi !) ja toiminnan kehittämiseksi
olemme summanneet kokemuksia kuluneesta kesästä. Oma välillä raskaaksikin käynyt rooli projektipäällikkönä
oli niin moninainen ja työntäyteinen,
että sitä on yhä on vaikea eritellä, samoin kuin koko projektia. Tällaisenaan
yhteistyöllä syntynyt sauna on joka tapauksessa ainutlaatuinen ilmiö, josta
kaikkien mukana olevien kannattaa
olla ylpeitä.
Selkeästi Kesän Sauna kuitenkin on
osa laajempaa kehitystä, jossa kaupunkilaiset hyödyntävät kaupunkitilaa entistä monipuolisemmin. Tämä on yhteisöllistä kaupunkilaisuutta, uudenlaista,
tai ehkä virkoavaa, jossa yhdessä kyky-
jemme mukaan teemme kaupungista
merkityksellisemmän ja viihtyisämmän
kehyksen arkipäivälle. Kaupunkiin synnytetään uudenlaisia yhteisiä, eli kaikkien omia paikkoja, jotka tekevät siitä
vetovoimaisemman. Oulussa meillä on
siihen sekä tarvetta, että kykyjä.
Pekka Tuominen,
pj, Pohjois-Suomen arkkitehdit SAFA
www.kesansauna.fi
[email protected]
www.rantasaunaseura.fi
www.p-ssafa.fi
www.facebook.com/kesansauna
www.facebook.com/groups/kesansauna
Kuvat: Juha Kinnunen.
Tule mukaan toimintaan
Voit olla mukana ja vaikuttaa monella eri tapaa. Valitse itsellesi sopivin!
Tuiran suuralueella toimii kolme asukasyhdistystä: Tuiran asukasyhdistys ry, Toppila-Hietasaaren asukasyhdistys ry ja
Pikisaaren asukasyhdistys. Asukasyhdistys järjestää toimintaa ja tapahtumia sekä ottaa kantaa alueen asioihin, viihtyisyyteen, turvallisuuteen, kaavoitukseen, kehittämiseen. Ja lisäksi antaa lausuntoja sekä tekee kannanottoja ja aloitteita.
Tuiran suuralueen yhteistyöryhmä (ytr) on alueellinen vaikuttajaryhmä, johon on tervetulleita kaikki alueen toimijat;
asukkaat, asukasyhteisöt, yhdistykset ja luottamushenkilöt sekä julkisten ja yksityisten palvelujen edustajat. Ytr:n kokoukset ovat kaikille avoimia ja niissä käsitellään suuralueen ja kaupungin ajankohtaisia asioita, tutustutaan valmistelussa oleviin kaupungin suunnitelmiin ja otetaan niihin kantaa. Lisäksi yhteistyöryhmä antaa lausuntoja sekä tekee
kannanottoja ja aloitteita.
Liity mukaan yhteistyöryhmän sähköpostilistalle, niin saat tietoa Tuiran suuralueen ja kaupungin ajankohtaisista asioista, yhteistyöryhmän toiminnasta sekä asukasyhdistysten tapahtumista. Listalle pääsee ilmoittamalla yhteystiedot
aluekoordinaattorille: [email protected]
21
Tuiran suuralueen yrityksiä
Haastattelut ja kuvat: Maritta
Lamberg ja Aija Karagümus
Cafe Lilja
Ravintola-alan yrittäjä Mohamed Ahmed perusti toukokuussa 2014 kahvila Cafe Liljan. Hänen ajatuksenaan oli tehdä Tuiraan
mukava ”perhekahvila”, jonne asiakkaat voivat tulla kuin omaan kotiinsa. Tuirasta puutttui kahvila, jossa ei tarjoilla alkoholia. Kahvila on 35 paikkainen ja työllistää omistajan lisäksi 3 työntekijää.
Kahvilassa tarjolla:
– kahvi, erikoiskahvit ja teet
– pullat ja leivokset
– täytetyt patongit
– salaattiannokset (asiakas saa itse
valita runsaista vaihtoehdoista
mieleisensä kokonaisuuden)
Annokset saa myös kotipakettiin.
Aukioloajat:
Ma–la 10.00–19.00
Su 11.00–19.00
Tervetuloa mukavaan viihtyisään Cafe Liljaan!
Valtatie 57, 90500 Oulu
puh. 08 844 0844
Pia Holappa toteutti nuoruuden haaveensa ja perusti vuonna 2009 Tuiran Jatkotielle Kauneushoitola Pinjan, jossa toimi kaksi vuotta. Silloin hän itsensä lisäksi työllisti yhden työntekijän. Vuonna 2011 Pinja muutti Merikoskenkadulle uusiin tiloihin, jossa toimii tällä hetkellä.
Nyt Pinjassa työskentelee Diplomikosmetologi Pian lisäksi kolme työntekijää. Miksi Tuira?
Tuira on keskeisellä paikalla, hyvien kulkuyhteyksien äärellä ja runsaasti asutettu kaiken
ikäisillä ihmisillä.
Pinjan palveluihin kuuluu:
Kasvo-, Käsi- ja Jalkahoidot
(räätälöitynä esim. Varpaiden kynsien leikkaus)
– Ihokarvojen poistot
– Kestopigmentoinnit
– Meikkaukset ja meikinopastukset
– Rakennekynnet
– Ripsipidennykset
– Tuotemyynti
Tämän hetken suosikit ovat Rakennekynnet ja Ripsipidennykset.
Tervetuloa uudet ja vanhat asiakkaat!
Aukioloajat:
Ma-pe 10.00–18.00
Merikoskenkatu 1, 90500 Oulu
Puhelin
040 070 0490
Sähköposti
[email protected]
Sivusto
http://www.kauneushoitolapinja.fi
22
Caritas Matriiti palvelee kaikkia tuiralaisia
Caritas Matriiti on uusi, vuoden 2014
alussa avattu, senioreille ja muille esteettömiä asuntoja tarvitseville erityisryhmille suunnattu palvelutalo Tuirassa,
joka tarjoaa monipuolista asumista sekä
kattavat palvelut asumisen tueksi. Myös
lähialueen asukkaat voivat käyttää Caritas Matriitin monipuolisia palveluja.
Alakerrassa toimii yksityislääkärin
vastaanotto torstaisin klo 10–12. Lääkärin voi kutsua myös kotikäynnille. Aika
lääkärille varataan etukäteen numerosta 050 520 2383. Lisäksi talossa on
fysioterapeutin vastaanottotilat, josta
saa asiantuntijan apua erilaisiin tuki- ja
liikuntaelinvaivoihin.
Monitoimitilassa järjestetään monenlaisia tapahtumia, jotka on suunnattu erityisesti eläkeikäisille, kuten erilaisia kerhoja, laulutilaisuuksia, luentoja
ja seurakunnan järjestämää toimintaa.
Toiminta on pääosin vapaaehtoisvoimin toteutettua maksutonta toimintaa.
Ravintola Matriiti on kaikille avoin
lounasravintola, joka on avoinna arkisin klo 8.00–14.30. Lounas on tarjolla
klo 10.30–13.30. Lounaan hinta on yli
65-vuotiaille ja eläkeläisille 6,50 €. Muille
ruokailijoille lounaan normaalihinta on
8,00 €. Lounas sisältää yhden pääruoka-
vaihtoehdon lisukkeineen, salaattipöydän, leivät, ruokajuomat ja jälkiruoan.
Haluamme tarjota ravintolassamme
maukasta kotiruokaa, ystävällistä palvelua sekä viihtyisän paikan kohdata.
Lähialueen asukkaat voivat ostaa
Matriitista palveluja myös omaan kotiin. Palveluita voivat olla esimerkiksi
kodin siivouspalvelut, ikkunoiden pesu
ja erilaiset henkilökohtaisen avun pal-
velut. Jos yksin on vaikea liikkua kodin ulkopuolella, voi Matriitista tilata
itselleen esimerkiksi saattajan lääkärikäynnille tai avustajan kauppareissulle.
Palveluita voi hankkia myös Oulun kaupungin myöntämällä palvelusetelillä.
Caritas Matriitin infopisteestä saa lisätietoa palveluista arkisin klo 10–12 tai
puhelimitse 040 769 8615. Tervetuloa
tutustumaan!
AVOIN PÄIVÄKOTI KANGASPUISTO (Valtatie 35)
Avoin päiväkoti tarjoaa kotihoidossa oleville lapsille ja heidän perheilleen ohjattua ja monipuolista toimintaa.
Perheryhmä ma 9–12.00
Varhaiskasvatuskerho Viikarit 2–5-vuotiaat (3 krt/vko), ma 12.30–15.30, ke 9–12.00, pe 9–12.00
Varhaiskasvatuskerho Vesselit 2–5-vuotiaat (2krt/vko), ti 9–12.00, to 9–12.00
Perheryhmä: juttu- ja leikkiseuraa, musiikki-, liikunta- ja askartelutuokioita lapsille ja vanhemmille. Kerran kk:ssa vauvojen värikylpyä. Kangaspuiston päiväkodin teemat sekä perheiden toiveet huomioidaan toiminnassa. Perheryhmäläiset voivat ostaa buffetista kahvia, teetä
ja keksiä. Myös omia eväitä voi tuoda. Perhekerho on maksuton.
Vesselit ja Viikarit: lapset saavat pelata, leikkiä, musisoida, kuunnella satuja, tehdä kädentöitä, jumpata ja ulkoilla. Omat eväät mukaan. Varhaiskasvatuskerhot ovat maksuttomia
Toimintakautemme mukailee koulun toiminta-aikoja. Varhaiskasvatuskerhoihin haku päivähoitohakemuksella. Paikka irtisanotaan kirjallisesti.
Avoin päiväkoti Kangaspuisto:
Sari Kokkonen (lto), Johanna Juntunen (lh), p. 044 703 5437
pk:n johtaja Marjo Särkimäki, p. 044 703 5481,
tiimivastaava Minna Leinonen, p. 044 703 5497
www.ouka.fi/sote/paivahoito
23
Caritas
Matriiti palvelee kaikkia tuiralaisia
Caritas Matriiti palvelee kaikkia tuiralaisia
osoitteessa
Valtatie3737
osoitteessa Valtatie
Palvelukeskuksemme
onon
avoinna
tuiralaisille.
Caritas
Matriitissa
on
Palvelukeskuksemme
avoinna kaikille
kaikille tuiralaisille.
Caritas
Matriitissa
on
tarjolla
muun
seuraavia
palveluja:
tarjolla
muunmuassa
muassa seuraavia
palveluja:
• Lounasravintola jajakahvila
• Lounasravintola
kahvila
• Lääkärin Lähiklinikkapalvelut vastaanotolla
• Lääkärin Lähiklinikkapalvelut
vastaanotolla
• Fysioterapeutin palvelut
• Fysioterapeutin
palvelut
• Vapaaehtoistoimintaa
Vapaaehtoistoimintaa
• Luentoja, •laulutilaisuuksia,
hartauksia, myyjäisiä
• Luentoja, laulutilaisuuksia, hartauksia, myyjäisiä
Lisäksi meiltä voi tilata palveluja omaan kotiin, kuten kotisiivousta tai
muuta
kotiapua.
Myöspalveluja
kodin ulkopuolella
tai vaikka
Matriitin tai
Lisäksi meiltä
voi tilata
omaan asiointiin
kotiin, kuten
kotisiivousta
tapahtumissa käyntiin saa ammattitaitoista henkilökohtaista saattaja-apua.
muuta kotiapua. Myös kodin ulkopuolella asiointiin tai vaikka Matriitin
Tutustusaa
viikoittain
vaihtuvaan lounaslistaamme
ja saattaja-apua.
tapahtumissa käyntiin
ammattitaitoista
henkilökohtaista
viikko-ohjelmaamme osoitteessa www.caritaslaiset.fi
Tutustu viikoittain vaihtuvaan lounaslistaamme ja
Caritas Matriitissa on lisäksi vuokrattavia palveluasuntoja senioreille ja muille eriviikko-ohjelmaamme
osoitteessa
www.caritaslaiset.fi
tyisryhmille,
jotka tarvitsevat esteetöntä
asumista
sekä palveluja asumisen tueksi.
Caritas Matriitissa on lisäksi
vuokrattavia
palveluasuntoja senioreille ja muille eriKiinnostuitko
palveluistamme?
tyisryhmille, jotka tarvitsevat
esteetöntä
asumista
sekä
asumisen tueksi.
OTA YHTEYTTÄ:
044 468
4227 tai 040
769palveluja
8615,
kerromme mielellämme lisää.
Kiinnostuitko palveluistamme?
OTA YHTEYTTÄ: 044 468 4227 tai 040 769 8615,
kerromme mielellämme lisää.
Autamme ja palvelemme ihmisiä kaikissa elämänvaiheissa, aina kun apu on tarpeen. Toimintamme
ydin ovat vanhusten ja vammaisten asumis- ja kotipalvelut, joihin on yhdistetty luontevasti lääkäri- ja
kuntoutuspalvelut. Caritas Lääkäritalossa palvelemme kaikenikäisiä potilaita, myös työterveysasiakkaita.
Olemme lähellä asiakkaitamme, ja toimimme vastuullisesti ja eettisesti. Toiminnastamme saatava
taloudellinen
tulos ohjataan
hyvää
tekevän
oululaisen Caritas-Säätiön
toimintaan.
Caritas Yhteisöön
Autamme
ja palvelemme
ihmisiä
kaikissa
elämänvaiheissa,
aina kun
apu on tarpeen.
Toimintamme
kuuluu 350 työntekijää ja iso joukko vapaaehtoisia.
ydin ovat vanhusten ja vammaisten asumis- ja kotipalvelut, joihin on yhdistetty luontevasti lääkäri- ja
kuntoutuspalvelut. Caritas Lääkäritalossa palvelemme kaikenikäisiä potilaita, myös työterveysasiakkaita.