Katso joulun tapahtumat

Vakka
n Seurakunnan tervehdys vihtiläisiin koteihin 28.11.2014
Katso joulun
tapahtumat
s. 7
Joulusukkakeräys tuo
lahjan
tarvitsevalle
s. 3
Tule mukaan
toteuttamaan
jumalan­
palveluksia!
s. 4
I
I
I
Joulumuistoja
vanhasta
Vihdistä
s. 6
Seurakuntavaaleissa
valittiin uusi
kirkkovaltuusto
s. 12
Vakka n
Tervehdys seurakunnasta
Paimenen palsta
Rauhanruhtinaan juhla
Eurooppa elää aikoja, joiden juuri kukaan ei uskonut enää koittavan tälle mantereelle. Ukrainassa soditaan. Elämme jälleen
idän ja lännen vastakkainasettelun aikaa kylmän sodan hengessä. Tilanne tuntuu lähes yhtä uskomattomalta kuin 25 vuotta
sitten Berliinin muurin murtumisen aikaan. Tapahtuu sellaista,
jonka ei pitänyt enää olla mahdollista. Tällaisessa tilanteessa
vietämme joulua 2014.
Läntisen Euroopan ja Yhdysvaltojen johtajat eivät voi turvautua aseisiin Ukrainan oikeuksia puolustaessaan. Se ei sovi meidän arvomaailmaamme, joka kumpuaa vapauden, ihmisoikeuksien kunnioittamisen ja kunkin maan suvereeniteetin kunnioittamisen perustalta. Ainoaksi vaihtoehdoksi ovat jääneet talouspakotteet, joilla on kielteisiä vaikutuksia kaikkiin osapuoliin.
Usko oikeudenmukaiseen rauhaan horjuu Ukrainan tilanteessa. Venäjä on tuonut selvästi esille omat pyrkimyksensä:
Ukrainan pitäisi pysyä sen valtapiirissä ja se suhtautuu kaikkiin tätä vastaan sotiviin pyrkimyksiin Ukrainassa ja Euroopassa kielteisesti.
Toinen läntisiä demokratioita ja myös paikallisia kansoja järkyttänyt tapahtuma vuonna 2014 on ollut ääri-islamilaisen
Isiksen eteneminen Kalifaattipyrkimyksissään Syyriassa ja Irakissa. Emme voi vain katsoa sivusta, kun Isis levittää kuolemaa ja kauhua hirmuteoillaan. Läntiset aseet ovat puhuneet.
Euroopan ja maailman tapahtumien valossa jouluna
2014 on pala kurkussa. Eikö ihminen koskaan opi, ettei sotimalla saavuteta mitään pysyvää. Eikö ihminen koskaan opi, että vain Rauhanruhtinaan tuomat arvot voivat kantaa koko ihmiskuntaa kohti
parempaa tulevaisuutta.
Mitä Rauhanruhtinas opettaa meille? Kaikilla
kansakunnilla, kansoilla ja heimoilla on oikeus elää omassa maassaan
turvassa. Isompien ei pidä uhata
pienempiään. Kullakin kansalla on
oltava oikeus uskoa ja rakentaa tulevaisuutensa itse valitsemallaan
tiellä. Rauhanruhtinas kutsuu meitä sovintoon ja hyvyyteen
toisiamme kohtaan. Rauhanruhtinas pitää kaikkia meitä yhtä arvokkaina ja antaa tämän tähden itsensä kaikkien kansojen johtotähdeksi ja lunastajaksi. Rauhanruhtinaan opetuksen
mukaan meidänkään ei pidä vieroksua niitä, jotka ovat toisenlaisia kuin me. Kaikilla on oltava tilaa Jumalan luomassa maailmassa.
Olkoon Rauhanruhtinas Herrasi ja Vapahtajasi jouluna 2014! Siunattua joulua!
Pekka Valkeapää
kirkkoherra
Kutsu vihtiläisille kodeille:
osallistu jouluseimiasetelmien
juhlanäyttelyyn!
J
o 10 vuotta sitten aloitimme
yhteistyön paikallisten liikkeiden kanssa asettaa näyteikkunoihin jouluseimiasetelma.
Tällainen perinne on monille tullut tutuksi Helsingin kaupunkikulttuurissa. Erilaisia ja eri
maista hankittuja seimiasetelmia
on pääasiassa Aleksanterinkadun
varren liikkeissä.
Myöskin Helsingin seurakunnat ovat järjestäneet useita kertoja Tuomiokirkon kryptaan ulkomailta hankittujen seimien
näyttelyn. On ollut seimiasetelmia mm. Krakovasta, Espanjasta
ja Italiasta. Näin muun Euroopan
seimiperinne on avautunut monille asiasta kiinnostuneille.
Tänä vuonna siis vietämme
vihtiläisten seimiasetelmien vuosijuhlaa. Olemme kutsuneet ko-
teja ja päiväkoteja tuomaan seimiasetelmia Vihdin seurakuntatalolle. Olemme halunneet avata
näyttelyn hyvissä ajoin jo ennen
1. adventtia, jotta yleisöllä olisi
aikaa piipahtaa katsomassa näitä kauniisti rakennettuja seimiä.
Näin myös seimet saadaan takaisin kotien kaunistukseksi joulunajaksi viikolla 50. Edelleen toivomme seimiasetelmia löytyvän
katujen varsilta liikkeiden näyteikkunoista. Ja seurakuntatalolle mahtuu seimiasetelmia vielä 1.
adventtina.
Jouluseimen historiaa
Kun Fransiskus ei päässyt
eläessään käymään pyhiinvaelluksella Betlehemissä, hän päätti rakentaa jouluseimen. Tämä tapahtui muutamia vuosia ennen
Fransiskuksen kuolemaa.
Assisin läheltä Greggion kylästä löytyi sopiva luola. Sinne hän
yhdessä ystäviensä, harmaiden
veljien kanssa kuljetti laudoista tehdyn eläinten kaukalon. Ja
jouluyönä he taluttivat kyläläisten kanssa aasin ja härän kaukalon äärelle. Mukaan otettiin isä
(pappi), jolla oli mukana pyhää
ehtoollista varten leipää ja viiniä,
ja ehtoollisaineet asetettiin kaukalon reunalle. Alettiin laulaa joululauluja niin, että läheiset vuoret saivat niistä kaiun. Kirkkokansa kuunteli ihmeissään hartaita lauluja vuorten rinteiltä kuvitellen kuulevansa taivaallista enkelikuoroa. Laulun jälkeen luettiin jouluevankeliumi ja nautittiin pyhä ateria kaukalon äärellä. Näin Fransiskus sai ystävineen
kokea, että Betlehem oli tullut heidän luokseen, kun hän itse ei ollut päässyt sinne. Ja hän sanoi, että pyhä Betlehemin kaupunki voi
olla kaikkialla.
Tämän lisäksi seimihistoriasta
olemme saaneet lukea, että jo varhaiskristillisellä ajalla (400-500-luvuilla) etelä- ja keskieurooppalainen tapa kristityillä joulunaikaan
oli kokoontua yhdessä aukioille.
He laittoivat värikkäitä kankaita
aukion reunalle ja kokosivat siihen eläimiä sekä lauloivat joululauluja ja lukivat evankeliumia.
Tätä voimme pitää alkuna seimiperinteen luomisesta.
Kirsti Suutari
Kirjassa ”Pyhä Fransiskus ja jouluseimi”(Luumi-Nikama) kerrotaan Fransiskus Assisilaisesta
(v.1181–1226) ja hänen suhteestaan joulun viettoon.
Päätoimittaja
Pekka Valkeapää
09 3478 5014
[email protected]
Toimitus:
Outi Lähteenoja
Heikki Nieminen
puh. 09 34785021
[email protected]
Kustantaja
Kuvankäsittely ja taitto
Kotimaa Oy
2
Vakan toimitus
Niuhalanraitti 6b,
03400 Vihti
Ilmoitusmyynti
Minna Zilliacus
[email protected]
p. 020 754 2361, 040 774 7777
www.vihdinseurakunta.fi
Seuraava Vakka
ilmestyy 6.3.2015
Seimiasetelmia on ollut nähtävillä vihtiläisten liikeyritysten näyteikkunoissa jo 10 vuoden ajan. Myös
seurakunnan tiloissa seimet ovat jokavuotinen nähtävyys.
Joululahja tarvitsevalle
Värikäs paperi rapisee. Poroja, lumihiutaleita,
kuusenkoristeita - jouluisin kuvioin koristeltu
paketti odottaa pieniä sormia avaamaan.
Joulunaikaan liittyy jännitystä – varsinkin
perheen pienimmille.
V
ihdin seurakunnan diakoniatyö järjestää vihtiläisten vähävaraisten perheiden lapsille Lasten Joulusukka
-hankkeen avulla mahdollisuuden saada edes yksi joululahja.
Hankkeessa yhdistyy lähimmäisenrakkaus Jokainen voi omalta
osaltaan olla lievittämässä perheiden
hätää ja tuomassa ja toivoa. Pienelläkin lahjoituksella on suuri merkitys.
Diakonian työntekijät ovat
syksyn aikana tavanneet diakonisen avun tarpeessa olevia perheitä, joiden lapselle tai lapsille
olisi joululahja tarpeen. Diakoniatyöntekijä on tiedustellut tapaamansa lapsen vanhemmalta tai lapselta itseltään, mitä hän
toivoisi joulupukilta juuri tänä
vuonna. Toiveet ovat vaihdelleet
puisesta junasta vaaleanpunaiseen puseroon. Eräs lapsi halusi päästä elämänsä ensimmäisen
kerran elokuviin näkemään piir-
rettyjä. Toinen lapsi kaipaa kiiltävää pikkuautoa. Vihtiläisiä vähävaraisten lapsiperheiden lahjatoiveen esittäneitä lapsia on nyt
koossa 76 tähti-kortin verran.
”Lähes kahdeksankymmentä lasta
odottaa jouluksi lahjaa, jota ilman
Joulusukka-hanketta ei ehkä olisi
mahdollista saada.”
Lapsen toive on listattu tarkkaan ja kirjoitettu Joulusukka-seinälle pieneen korttiin. Vihreänsininen tähti kertoo pienen pojan lahjatoiveen, punainen tähti tytön haaveiden joulupaketista. Joulusukka-seinä on Nummelan seurakuntakeskuksen aulassa, josta kuka tahansa seurakuntalainen voi tulla valitsemaan toteutettavaksi yhden tai vaikkapa
useammankin lahjatoiveen. Yhden lapsen lahjatoive on noin 10
euroa, maksimissaan 30 euroa.
Jouluseinän lahjatoiveita voi toki
tutkia rauhassa, kunhan lipuket-
ta irrottaessaan sitoutuu lapsen
toiveen lahjanantajaksi. Lahjanantaja jättää lipukkeesta yhden
osan lippaaseen, johon on kirjoittanut yhteystietonsa. Mukaansa
lahjanantaja saa kaupassakäyntiä helpottamaan kortin, jossa lukee lapsen lahjatoive ja ostamansa lahjan päälle irrotettava pakettikortti. Lahjanantaja voi halutessaan kirjoittaa lapsen pakettikorttiin jouluisen runon tai tervehdyksen, sekä omat nimikirjaimensa. Kortin kolmelle eri taholle, diakoniatyölle, lahjanantajalle
ja paketinsaajalle jäävissä lipukkeissa on kaikissa sama juokseva numero, joten vain diakoniatyöntekijät tietävät, kuka on lahjansaaja ja lahjanantaja. Paketoidun joululahjan voi jättää seurakuntakeskukseen diakoniatyöntekijälle Toivon Paikan aukioloaikoina, keskiviikkoisin klo 15–20
ja torstaisin klo 12–17, kuitenkin
viimeistään maanantaiksi 15.12.
mennessä. Lapsiperheet noutavat
lahjanantajalta tulleen lahjan viikon 51 aikana.
Vihdin seurakunnan diakoniatyön Lasten Joulusukka -lahjakeräys.
Lahjatoiveiden nouto 12.12. asti, lahjapakettien palautus 15.12.
mennessä Nummelan seurakuntakeskus, Kappelitie 5.
A
nan työntekijöiden kanssa. Diakoniatyöntekijät ja papit ovat
Toivon Paikassa kävijöitä varten. Minusta on ollut ilo huomata, kuinka ihmiset löytävät paikkansa Toivon Paikassa: joku löytää tuttunsa sieltä, toinen taas
haluaa nauttia lounaan ja toiset
ovat melkoisia korttihaita Skipbo-pelin ääressä. Toivon Paikan
tärkeä voimavara ovat seurakunnan vapaaehtoiset, kuntouttavan
työtoiminnan väki ja Ikäkeskuksen, Kriisikeskuksen ja psykiatrisen sairaanhoidon työntekijät
sekä muut verkostot omalla työpanoksellaan. Jokaisella on jotain
annettavaa ja kaikki seurakunnan
työntekijät ovat innovatiivisesti
lähteneet mukaan toteuttamaan
Toivon Paikkaan muiden kanssa.
Kaikilla on lupa toteuttaa itseään
ja tuoda omia ideoitaan ja taitojaan esille. Vapaaehtoiset seurakuntalaiset ovat pitäneet askarteluiltoja, ja olisipa kiva vaikkapa kuulla jonkun pitävän pienen
konsertin tai runoiltaman. Toivon
Paikka on tavoittanut paljon ihmisiä, kirkonkylällä käy maanantaisin noin 40 henkeä, Nummelassa keskiviikkoisin 30 henkeä
ja torstaisin 80 henkeä, mutta tilaa on uusillekin kävijöille.
Outi Lähteenoja
Yhdessä olemme enemmän
loitin Vihdin seurakunnassa diakoniharjoittelijana
syyskuun lopussa, ja minulla on ollut mahdollisuus päästä seuramaan Toivon Paikan toimintaa melkein alusta asti. Vihdin seurakunnan Toivon Paikka avautui syyskuussa ja on nyt
toiminut kolme kuukautta. Se
on luotu yhdessä diakoniatyön,
seurakunnan muiden työntekijöiden ja seurakuntalaisten kanssa. Toivon Paikan ovet avoimena kaikille, jonne voi tulla tapaamaan vaikkapa tuttuja kahvikupposen ääressä tai vaikkapa vaihtaa muutaman sanan seurakun-
Vakka
Outi Lahteenoja
28.11.2014 n
Mielestäni Toivon Paikka antaa
varmasti jokaiselle kävijälle jotain. Lapsiperheillä on mahdollisuus osallistua Yhdessä vahvemmiksi -ryhmään, kaikille suunnattua Pyhää tanssiakin voi käydä kokeilemassa, Wannabe singers kuoroon voivat kaikki tulla
laulamaan ja opettelemaan laulamista kanttori Kaisa-Leenan
johdolla, ja aina on mahdollisuus
myös hiljentymiseen. Toivon Paikassa on myös käytössä tietokone ja tulostin.
Toivon Paikka on kohtaamispaikka kaikille vauvoista vaariin,
joka on avoinna Vihdin kirkonkylällä seurakuntatalossa maanantaisin klo 10–15 ja Nummelan
seurakuntakeskuksessa keskiviikkoisin klo 15–20 ja torstaisin
12–17. Toivon Paikassa on mahdollisuus kahvitella pientä korvausta vastaan ja klo 12–14 syödä
lounasta 3 € hintaan kirkonkylällä maanantaisin ja Nummelassa
torstaisin. Alle kouluikäiset lapset saavat syödä ilmaiseksi.
Sosionomi-diakoniopiskelija
Reetta Haahti-Seppälä
Suurella Sydämellä pähkinänkuoressa
www.suurellasydamella.fi on internetin kautta vapaaehtoistoimintaa välittävä palvelu. Palvelun kautta voi sekä antaa apua että pyytää apua. Palvelua ylläpitää ev.lut.seurakuntien verkosto
yhteistyökumppaneineen.
Suurella Sydämellä -vapaaeh-
toistoiminnan tehtävänä on tarjota vapaaehtoisille mahdollisuuksia auttaa,palvella avun tarvitsijoita ja koota yhteen eri paikkakuntien auttamistyötä.
Suurella Sydämellä -vapaaehtoistoiminnan tavoitteena on olla:
Helpoin ja joustavin
Kattavin
Verkkoratkaisultaan
edistyksellisin
Palvelevin
Kekseliäin
Hauskin
Vapaaehtoisena äänesi kuuluu jo suunnitteluvaiheessa. Vapaaehtoistoimintaa suunnitellaan omassa työryhmässä, Suurella Sydämellä -toimikunnassa,
joka koostuu eri alojen työntekijöistä ja eri tehtävissä toimivista
vapaaehtoisista. Toimikunta päättää yhdessä vapaaehtoisten koulutuksista ja virkistystoiminnasta.
Vuorovaikutus työntekijöiden ja
vapaaehtoisten välillä on tärkeää.
Myös Yhteisvastuu on
liittynyt Suurella Sydämellä
-perheeseen
Ensi vuoden Yhteisvastuukeräys tukee Haitin lasten ja nuorten
koulutusta sekä koulujen rakentamista. Kotimainen erityiskohde
on Suurella Sydämellä -vapaaehtoistoiminnan tukeminen. Lue lisää: www.yhteisvastuu.fi
Tule mukaan
– se käy helposti
Klikkaa itsesi Suurella Sydämellä
-joukkoomme osoitteessa www.
suurellasydamella.fi! Hyvin erilaiset ihmiset ovat löytäneet it-
selleen mieleisiä vapaaehtoistehtäviä sivustoltamme. Kävijämäärät ovat kasvaneet kymmenkertaiseksi. Ilmoittautuessasi sinun ei vielä tarvitse tietää mitä
haluat tehdä, vain ilmaista kiinnostuksestasi auttaa tai osallistua. Seurakunnastamme otetaan
sinuun yhteyttä noin viikon sisällä ilmoittautumisesta. Seurakuntamme tarjoaa vapaaehtoisille myös koulutusta ja virkistystä,
esimerkiksi retkiä.
Vihdin seurakunnan vapaaehtoistoiminnan koordinaattorina
toimii diakoni Maria Hanhikorpi 0400 235 691, [email protected]
3
Vakka n
Tervehdys seurakunnasta
Jumalanpalvelus yhteisöllisemmäksi
Taustaa
Lotta Saine
Vuoden 2000 jumalanpalvelusuudistuksessa alettiin käyttää
messu-sanaa, kuten vanhastaan
kauan sitten kutsuttiin ehtoollisjumalanpalvelusta. Jumalanpalveluksen polttopisteenä oli ja on
edelleen Raamattu sekä Raamatun sanassa kohdattava kolmiyhteinen Jumala, mutta uudistuksessa palattiin vanhaan ajatukseen, että on normaalia, että jumalanpalveluksen toisena polttopisteenä on ehtoollisen sakramentti. Näissä molemmissa kohtaamme Pyhän kolmiyhteisen Jumalan – hänessä erityisesti Kristuksen.
Kun alkuseurakunta osallistui
juutalaiseen hartauselämään synagogissa ja temppelissä, kristityt kokoontuivat vielä illalliselle (ehtoolliselle) toistensa koteihin. Murtaessaan leipää ja juodessaan meidän ruokapöytämme maidon asemassa ollut viiniä, kristityt muistelivat Jeesuksen viimeistä oppilaittensa kanssa nauttimaa ateriaa, muistelivat
Vapahtajansa opetuksia ja kokivat yhteyttä niin toinen toisiinsa
kuin itse Mestariin. Synagogisssa
luettiin Kirjoituksia, joista osa on
meidän Vanhassa testamentissa,
osa apokryfikirjoissa. Sittemmin,
kun kristityt olivat tulleet karkotetuksi juutalaisten jumalanpal-
Kutsumme mukaan seurakuntalaisia, jotka haluaisivat tavalla tai
toisella osallistua jumalanpalveluksen suunnitteluun ja
toteuttamiseen.
velusyhteisöistä, tämä sanaosakin siirtyi ehtoollisen viettoihin.
Tästä lähtien kristittyjen jumalanpalvelusyhteisö on kokoontunut ehtoollisjumalanpalvelukseen eli messuun. Temppelijumalanpalveluksen keskiössä oli syntien sovittamisen uhri. Tähän liittyen kristityt vakuuttuivat pääsiäisen ylösnousemuskokemuksen valossa, että Jeesus oli antanut omalla kärsimisellään ja kuolemallaan uhrien uhrin.
Yhteisesti toteutettu vai
viranpuolesta toimitettu
jumalanpalvelus
Messu oli varhaisemmissa vaiheissaan hyvin yhteisöllisesti toteutettu, vaikka toki apostoleilla
oli siinä keskeinen asema. Rooman keisari Konstantinus Suuren
aikana, kun kristinusko muuttui
vainotusta yhdeksi ja ainoaksi sallituksi uskonnoksi suuressa Rooman valtakunnassa, päädyttiin rakentamaan suuria loistokkaita kirkkorakennuksia ja
jumalanpalveluksiin omaksuttiin näyttäviä seremonioita keisarin hovista. Jumalanpalveluksessa aktiivisena toimiminen siirtyi ”ammattilaisten käsiin”: vastuu siirtyi papeille, piispoille ja
diakoneille sekä suurille kuoroille. Seurakuntalaisista tuli jumalapalveluksien vieraita, katsojia ja
sivusta seuraajia.
Keskiajalle tultaessa seurakuntalaisen ei tarvinnut edes käydä
itse messussa, vaan pappi saattoi
toimittaa messun hänen hyväkseen ikään kuin tilaustyönä. Pappi saattoikin nauttia seurakuntalaisen puolesta Kristuksen ruumiin (siunatun ehtoollisleivän) ja
Kristuksen veren (siunatun viinin). Seurakuntalaisille viinin jakaminen lopetettiin, sillä heidän
pelättiin läikyttävän viiniä lattialle ja näin häpäisevän Kristusta, jonka verta siunattu viini on.
Leipä jaettiin seurakuntalaisille
suuhun, jotteivät seurakuntalaiset voisi pudottaa siunattua leipää lattialle.
Jumalanpalveluksen kieli
muuttui pappien virkakieleksi,
latinaksi, josta seurakuntalainen
ei paljoa ymmärtänyt. Seurakun-
talainen sai kokea olevansa yhä
vahvemmin katsomon penkillä ja
seuraamassa käsittämätöntä näytäntöä. Kaiken tämän jälkeen jumalanpalveluksen yhteisöllisestä luonteesta oli kovin vähän jäljellä verrattuna siihen, mitä se oli
ollut ensimmäisten kristittyjen jumalanpalvelusyhteisöissä.
Luther ja
paluu kohti juuria - tie
Luther palautti messun yhteisökeskeiseksi ja kieleksi kansan
kielen. Messun papiston sisäpiirikäytänteitä poistettiin, ja seurakuntalaisille tuli mahdolliseksi
osallistua vahvemmin messuun
ja he saivat oikeuden nauttia ehtoollisen molemmissa muodoissaan. Virret mahdollistivat myös
seurakuntalaisten osallistua entistä enemmän jumalanpalveluksen kulkuun. Luther halusi palata kohti sitä käytäntöä, joka vallitsi varhaisimmissa jumalanpalvelusyhteisöissä.
Vuoden alusta Vihdissä kunkin jumalanpalveluspaikan kunkin sunnuntain jumalanpalvelus-
ta suunnitellaan keskiviikkoiltana puolitoista viikkoa ennen jumalanpalvelusta ao. jumalanpalveluspaikassa sen papin, johdolla joka toimii liturgina ja pääsääntöisesti myös saarnaa. Kokoontuminen alkaa aina ao. keskiviikkona noin vartin hartaudella klo
18. Hartauden jälkeen se seurakuntalaisten tiimi, joka osallistuu
aktiivisesti papin kanssa messun
suunnitteluun ja toteuttamiseen,
käy yhdessä läpi tulevan messun
Raamatun tekstejä ja pohdiskelee
siitä nousevia kysymyksiä saarnan pohdiskelun evääksi.
Kutsumme kaikkia seurakuntalaisia, jotka vuoden kierrossa
haluaisivat jotenkin osallistua jumalanpalveluksen suunnitteluun
ja toteuttamiseen. Vihdin jumalanpalveluksien osalta yhteydessä kannattaa olla Kari Tuoviseen,
Nummelan osalta Matti Helimäkeen ja Vihtijärven osalta Tuula
Kiiskiin.
Tervetuloa mukaan yhteisen
juhlan toteuttamiseen.
Kari Tuovinen
johtava kappalainen
Aforismi
”Sanoilla rakennetaan silta.
Teoilla kävellään sen yli.
Minna-Karoliina Heino
Leipää ja suolaa
Ajettua
4
olivat sillan puupölkyt jälleen poissa,
ja ensimmäinen ajatus oli, ettei tuosta nyt yli mennä. 15 metriä pudotusta, upeilla maisemilla. Kiertoreitin valitseminen olisi vienyt liikaa aikaa. Sitten syttyi toivon kipinä. Mittailin mielessäni auton akseliväliä ja sillan pitkittäisten teräspalkkien väliä. Nehän
stemmaa, ajattelin. Niin vain saimme auton sillan yli, renkaiden osuessa sopivasti palkkien päälle. Täydel-
listä. Mieleeni jäi häivähdys siitä, että oliko Jumala ehkä suunnitellut näin
jo kauan sitten; miettinyt sopivan ajoneuvon käyttöömme, jotta pääsisimme tuona tiettynä päivänä sillan yli,
turvallisesti?
Ajoneuvon valinta vaatii aina harkintaa. Adventtina hämmästelen yhä
uudelleen, minkälaisen ajoneuvon
Jeesus valitsi allensa. Jumalan viisaat
tarkoitusperät jäävät usein ihmisen
mielessä hämärän peittoon. Jälkikäteen voi kuitenkin ymmärtää paljon.
Silloin yksityiskohdatkin
saavat merkityksen, ja
sitä paitsi, aasin varsalla
mahtui kätevästi portista sisään.
Akseliväli
täsmäsi, ja Jeesus pääsi ristille asti, kuolemaan minun ja
sinun syntiesi tähden.
Näin sanoo Herra: - Armon
hetkellä minä vastaan sinulle, pelastuksen päivänä
minä autan sinua.
Jes.49:8
Jari Hiekkanen
pastori
PaavoHacklin
Olen viettänyt elämästäni neljä vuotta lähetyssaarnaajana Etiopiassa. Alla nelivetoinen maasto-auto ja ympärillä erämaata ja korpea. Erityisesti jokien ylitys oli jännittävää puuhaa.
Toisinaan oli siltaa, toisinaan ei. Joskus sillasta oli viety parempaan käyttöön sen lähes kaikki poikittaispuut,
niin että jäljellä oli vain sillan teräspalkkinen runko.
Erään kerran ajaessamme sillalle,
28.11.2014 n
Iranilainen Nikoo Ordodary
Vihdin uudeksi nimikkolähetiksi
Nuori ohjelmajohtaja tekee farsinkielisiä televisiolähetyksiä
V
ihdin kirkon jumalanpalveluksessa 26.10. siunattiin seurakunnan uudeksi
nimikkolähetiksi iranilainen Nikoo Ordodary. Hän työskentelee
Kyproksella toimivassa kristillisessä SAT-7 -satelliittitelevisioyhtiössä. SAT-7 PARS lähettää farsinkielisiä ohjelmia Iraniin, Afganistaniin ja Tadžikistaniin.
Suomalainen Medialähetys Sanansaattajat (Sansa) on yhteistyössä sellaisten järjestöjen kanssa, joiden kautta evankeliumi tavoittaa maailman pimeimmätkin
kolkat. SAT-7 on yksi Sansan yhteistyökumppaneista, ja Vihdin
seurakunta on päättänyt tukea
Nikoon työtä sen välityksellä.
Eloisa – vaikkakin flunssainen –
25-vuotias nainen valloitti kuulijansa niin nuorten kuin aikuistenkin tilaisuuksissa. Iranissa syntynyt ja nykyisin Kyproksella asuva
Nikoo (lausutaan Niku) on ollut
televisiotyössä 16-vuotiaas­ta asti.
”Opin puhumaan Jumalalle
omalla kielelläni”
Nikoo syntyi muslimiperheeseen.
– Yritin löytää Jumalan rukoilemalla ja käymällä moskeijassa. Yritin puhua Jumalalle, mutta en osannut arabiaa, ja Jumalahan ymmärsi vain arabiankieltä. Kun olin 12-vuotias, perheeni
muutti Kyprokselle. Vanhempani olivat Iranissa käyneet kristillisessä seurakunnassa, mutta eivät uskaltaneet ottaa meitä mukaan, koska eivät halunneet asettaa meitä vaaraan. Kun menimme kirkkoon Kyproksella, siellä järkytyksekseni kaikki ihmiset lauloivat farsinkielellä. En ollut tiennyt, että Jumala ymmärtää farsiakin.
Saatuaan farsinkielisen Raamatun Nikoo koki löytäneensä totuuden.
– Pystyin puhumaan Jumalalle omalla kielelläni. Hän ei ollut
enää pelottava ja vihainen, vaan
rakastava Jumala. Opiskeltuani Raamattua kaksi vuotta minut kastettiin 14-vuotiaana. Olin
aktiivinen seurakunnassa ja etsin keinoja kertoa muille nuorille Jeesuksesta ja onnesta, jonka
olin löytänyt.
Satelliittilähetysten
välityksellä toivoa Iraniin
Kun Nikoo oli 16-vuotias, seurakuntaan tuli kristillisten televisio-ohjelmien tuottaja, joka kutsui tytön koe-esiintymiseen.
– Minut kutsuttiin tekemään
nuorten ohjelmaa, jonka nimi oli
”Jokapäiväinen leipä”. Valitsin
joka päivälle raamatunkohdan,
luin sen nuorille katsojille ja puhuin heille siitä.
Iranissa on 72 miljoonaa asukasta, joista yli 60 prosenttia on
alle 30-vuotiaita.
– Meillä on öljyä, olemme rikas
maa, kansamme on hyvin koulutettua, mutta ongelmamme on se,
että meitä johtavat vanhat ja ahdasmieliset miehet. YK:n tilastojen mukaan Iran on huumeiden
käytössä yksi maailman johtavia maita. Koulun jälkeen nuorilla ei ole tulevaisuuden toivoa.
Nykytilanne Iranissa on se, että seurakuntien toiminta kielletään, kristittyjä vangitaan ja kidutetaan, kristinuskon levittäminen on kielletty, satelliittilautasia
takavarikoidaan.
– V. 2009 aloitin uuden ohjelman, jonka nimi on ”Voikukka”.
Voikukan siemenet leviävät tuulen mukana kaikkialle. Iran on
ulkopuolisilta uutisilta suljettu
maa, internetiä rajoitetaan, ihmiset ovat kuin vankilassa. Mutta
Jumalan sanoma on kuin voikukan siemen, se menee kaikkialle
rajoista välittämättä.
Nikoon lähetiksi siunaamisen toimitti kirkkoherra Pekka Valkeapää
avustajinaan Tuula Kankkunen, Timo Reuhkala Medialähetys
Sanansaattajista, Jari Hiekkanen ja Jukka Ketola.
– Ohjelmani on suunnattu 16–
30 -vuotiaille. Siinä puhutaan
mm. ihmissuhdeongelmista ja
siitä, että Raamatusta löytyy vastaus. Joskus kerron omista kokemuksistani, ja koska lähetys on
suora ja sinne voi soittaa, katsojatkin kertovat omista kokemuksistaan.
Maanalaisen seurakunnan
työntekijöitä tuetaan
– Joskus suoran ohjelman juontaminen on raskasta. Sinne soittaa usein muslimeja, jotka vastustavat asiaamme. Kerran eräs
muslimimies soitti kerran toisensa jälkeen ohjelmaan ja käski minun peittää hiukseni. Neljän viikon kuluttua hän soitti jälleen ja sanoi: ”Olet kaunis ja minä uskon siihen Jumalaan, josta
sinä puhut.” Monet ovat lähettäneet lahjoituksia ohjelmallemme
ja kertoneet: ”Ensimmäistä kertaa elämässäni näen maailman
nyt eri silmin.”
SAT-7 PARSin satelliittilähetykset suunnataan katselijoille,
Yhteisvastuu 2014 onnistui
edistämään saattohoidon kehitystä
S
uomalaiset lahjoittivat Yhteisvastuukeräykselle tänä vuonna 3 944 588,33 euroa. Varoilla parannetaan saattohoitoa Suomessa ja turvataan ihmisoikeuksia Guatemalassa.
– Yhteisvastuukerääjät ovat
tehneet jälleen kerran upean tuloksen. Raha on kuitenkin vain
yksi kampanjamme aikaansaannoksista, Yhteisvastuun keräysjohtaja Tapio Pajunen muistuttaa. Kampanjan nostattaman
vilkkaan keskustelun seurauksena palvelujen puutteista ja hoidon saatavuuden sattumanvaraisuudesta on tultu paremmin
tietoisiksi. Useilla alueilla on jo
käynnistynyt uusia saattohoidon
kehittämishankkeita. Myös saattohoidon osuutta alan koulutuksissa tullaan lisäämään. Toivon,
että onnistuimme myös raottamaan kuolemaan liittyvän tabun
verhoa ja avaamaan tietä avoimelle keskustelulle vaikeasta aiheesta, Pajunen sanoo.
– Tehtävää on kuitenkin vielä
paljon, jotta kykenemme varmistamaan jokaiselle oikeuden ihmisarvoiseen elämän loppuvaiheen hoitoon.
Suomessa yhteisvastuuvaroin
luodaan valtakunnallinen saattohoidon osaamisverkosto. Keräyksen tuotolla kuolevien parissa
työskenteleville järjestetään saattohoitokoulutusta sekä perustetaan saattohoidon tuki- ja neuvontajärjestelmä ammattihenkilöstön sekä potilaiden ja omaisten tarpeisiin.
Guatemalassa Yhteisvastuu
tukee alkuperäiskansojen parissa tehtävää ihmisoikeustyötä. Yhteisöjä koulutetaan tiedostamaan
ja vaatimaan oikeuksiaan omaan
kieleen, kulttuuriin ja maahan.
Lisäksi ehkäistään perheväkivaltaa ja tuetaan yhteisöjä kehittämään toimeentuloaan. Avun vie
perille Kirkon Ulkomaanapu.
Keräystilitys luovutettiin 21.10.
keräyksen suojelijalle, tasaval-
jotka etsivät perustietoa kristinuskosta tai jotka tarvitsevat rohkaisua uskossaan. Tavoitteena ei
ole vain evankelioiminen vaan
Raamatun vieminen ihmisten
olohuoneeseen.
– Täällä Suomessa on raamattuja joka puolella, niin ei ole Iranissa. Niitä salakuljetetaan maahan
ja jaetaan sitten osina. Vain muutamia kuukausia sitten viimeiset farsinkieliset kristilliset seurakunnat suljettiin. Mutta seurakunta kasvaa maanalaisena, siellä on kotikirkkoja. Uskomme, että
se vielä pääsee maan pinnallekin,
mutta sitä varten kristityt tarvitsevat mm. teologista koulutusta.
– Työvoimamme koostuu monien eri kirkkojen muslimitaustaisista edustajista. Ohjelmarakenteemme palvelee eri vaiheissa
olevia katselijoita. Meillä on ohjelmia ei-kristityille, opetusohjelmia uusille uskoville sekä kokeneemmille kristityille. Autamme
myös kotikirkkojen johtajia kasvamaan kristillisessä tietoudessa. Raamatussa käsketään kylvä-
lan presidentti Sauli Niinistölle.
Tuotto jaetaan Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyön ja katastrofiavun (60 %), TERHO-säätiön (20 %), Kirkon diakoniarahaston ja hiippakuntien (10 %) sekä
seurakuntien diakoniatyön (10 %)
kesken.
Yhteisvastuu 2015 tukee
vapaaehtoistyötä ja lasten
koulutusta
Kirkkohallituksen täysistunto
hyväksyi Suurella Sydämellä -vapaaehtoistoiminnan Yhteisvastuukeräyksen vuoden 2015 kotimaiseksi erityiskohteeksi.
Yhteisvastuun ulkomaisena
esimerkkikohteena vuonna 2015
on Haiti, jossa keräysvaroin tuetaan lasten ja nuorten koulutusta
sekä koulujen rakentamista.
Yhteisvastuu 2015 käynnistyy
sunnuntaina 1.2.2015.
Vakka
mään siemen, Jumala antaa kasvun. Tätä me teemme ohjelmiemme kautta.
Lapsia ja naisia
huomioidaan
– Suunnitelmana on tehdä lisää
ohjelmia naisille, nuorille ja lapsille. Islamilaiset lastenohjelmat
puhuvat paljon marttyyriudesta, vihasta, kuolemasta ja kostosta. Meidän ohjelmissamme puhutaan lapsille rakkaudesta, toisista
välittämisestä, itsensä antamisesta toisten hyväksi. Ohjelmissa on
paljon iloa ja huumoria. Lapsetkin
saavat soittaa suoraan ohjelmaan.
Nikoo on rohkaissut myös
naisjohtajia osallistumaan työhön.
– Iranilaiset naiset ovat korkeasti koulutettuja. Mutta he joutuvat odottamaan, että mies antaa heille luvan sanoa tai tehdä jotain. Meidän ohjelmissamme iloitaan naiseudesta ja vahvistetaan
sitä. Sanomme heille, että naisen
kristillisen palvelutehtävän ei tarvitse olla sama kuin miehen. Olen
näyttänyt joillekin epäileville
miehille Raamatusta esimerkkejä naisjohtajista, esimerkiksi Persian kuningatar Esteristä.
Puolustusasianajajana
median välityksellä
– Nykyisin kaikki käyttävät mediaa. Myös paholainen käyttää
mediaa nopeasti ja taitavasti. On
aika kirkon ryhdistäytyä ja käyttää samoja välineitä Kristuksen
sanoman levittämiseksi, komentaa Nikoo Ordodary.
Lopuksi Nikoo toteaa, miten
SAT-7 PARSista on tullut hänelle elämäntyö.
– Olisin halunnut tulla lakimieheksi, asianajajaksi, puolustaakseni ihmisiä ja totuutta. Työn
ohella olen opiskellut alaa, mutta
televisiotyö on toistaiseksi vienyt
voiton. Tämän työn kautta voin
olla niiden puolustusasianajaja,
joilla ei ole omaa ääntä.
Tutustu toimintaan:
www.sat7.org/.
Suomenkielinen Youtube-videoklippi, jossa myös Nikoo esiintyy:
www.youtube.com/watch?v=47grhOq62TI
Pirjo Nieminen
Vihdissä
lahjoitettiin
Yhteisvastuulle
yli 15 000 euroa
Vihtiläiset lahjoittivat Yhteisvastuukeräykseen tänä vuonna yhteensä 15488,40 euroa.
Vihdissä Yhteisvastuukeräyksen tulos pieneni viime vuoden keräystuloksesta 2718,45
euroa. Koko maassa Yhteisvastuukeräykselle lahjoitettiin
tänä vuonna 3 944 600 euroa.
Varoilla parannetaan saattohoitoa Suomessa ja turvataan
ihmisoikeuksia Guatemalassa.
5
Vakka n
Tervehdys seurakunnasta
Joulumuistoja Vihdistä 50-luvulta
V
ten saavuimme omaan metsäämme perille, isä istahti kannon nokkaan tai kivelle tupakille ja me tenavat hajaannuimme etsimään
sopivaa kuusta. Isämme tarkasti jokaisen löytämämme kuusen,
kunnes sopiva kuusi löytyi. Vasta aikuisena kuulimme, että isä
oli etukäteen kesäisin käynyt valitsemassa tulevan joulukuusen,
mutta silti antoi meidän lasten
nauttia etsimisestä. Toimme kotomettästä aina kaksi kuusta, sillä
haluttiin luoda joulu myös navettaan, jonne koristeltiin oma joulukuusi ja eläimille vietiin ylimääräinen jauhoannos.
Jouluaattona sisällä kodissa
aamupäivän hyörinästä rauhoituttiin aina viimeistään Turun
joulurauhan julistukseen. Puoliltapäivin pysähdyimme kaikki kuuntelemaan ruokahuoneessa isoa putkiradiota, jossa oli oikein levysoitin. Tuota ruokahuonetta käytettiin vain vieraiden
tai juhlapyhien aikaan, mutta siinä ison pöydän äärellä me kaikOuti Lähteenoja
uosikymmenet ovat vierineet siitä, kun vietin lapsuuttani Vihdin maalaismaisemissa. 1950-luvulla me tenavat, eli minä ja kolme sisarustamme olimme kansakouluikäisiä ja lapsuuskodissani vietettiin
perinteistä joulua.
Lapsuudessani perheemme
jouluun valmistautuminen alkoi
sillä, että me tenavat autoimme
äitiä joululeivonnaisten teossa.
Muutama päivä juuri ennen jouluaattoa isä vei meidät, koko lapsikatraan joulukuusen hakuun.
Samalla tietämättämme autoimme äitiä viimeistelemään salaa
meidän lasten joululahjoja jouluaatoksi. Parhaimmat muistot
ovat muodostuneet niistä kuusenhakumatkoista, jolloin retki
tehtiin hevosen reessä. Isä valjasti hevosemme tukkireen reen
eteen. Välillä kapealla metsätiellä
oli niin paljon lunta, että meinattiin jäädä kiinni. Silloin me kaikki
nousimme reestä auttamaan Pekka-hevosta yli kinosten. Kun sit-
ki neljä tenavaa saimme lusikoida suuhumme riisipuuroa, suurta herkkuamme.
Iltapäivällä koko perheemme
pakkautui autoon ja lähti jouluhaudoille. Mukanamme oli aina
laatikollinen hautakynttilöitä ja
punaisia joulutulppaaneita. Tuolloin kuusikymmentä vuotta sitten vielä sai joulua ennen sellaisia kunnollisia joulutulppaaneita,
joissa oli sipuli mukana. Hankimme tulppaanit ajoissa ennen joulua ja pidimme niitä lämpimässä,
jotta ne olisivat avautuneet kauneimmilleen juuri jouluaattona. Vihdin kirkon hautausmaalla asettelimme tulppaanit ja sytytimme kynttilän isovanhempien haudalle ja enomme sankarihaudalle, sekä uudella hautausmaalla isovanhempien haudalle.
Helsingin Hietaniemen sankarihaudoille veimme tulppaanin
ja kynttilän setämme muistoksi. Ajaessamme Helsinkiin meillä tenavilla oli aina tärkeä kilpailu, kuka näkisi ensimmäisen joulupukin. Lopulta jokainen meistä näki jonkun joulupukin tai tontun, koska heitä oli niin paljon
aattona liikenteessä.
Perheemme perinteenä oli käydä jouluaattona kello neljän jouluhartaudessa vuorovuosina Hietaniemessä tai Vihdissä. Vihdin
kirkonkylään ajaessamme näimme jo kaukaa, kuinka kirkonmäellä loisti valaistu joulukuusi. Tuolloin 50-60 -luvulla joulukuusi sijaitsi kirkosta ulos tultaessa sankarihautausmaan va-
semmalla puolella olevalla käytävällä, kun se nykyään sijaitsee kirkon vieressä. Vihtiläiset
kokoontuivat kuusen ympärille
jouluhartauteen. Samalla näimme myös kaikkialta Vihdistä tulleita tuttujamme, joille toivotimme hyvää joulua. Muistan hyvin,
kuinka Vihdin kirkkoherra (aluksi kappalainen) W.J.P. Hidén piti lyhyen jouluhartauden joulukuusen vieressä, siinä lumessa
seisten. Kuoro lauloi joululauluja ja me lapset katselimme tuota
kaikkea aivan hiirenhiljaa. Muistan vieläkin, että kuinka me tenavat lauloimme täysin palkein
Maa on niin kaunis -laulua. Laulutaitojamme en nyt sitten menisi kehumaan, mutta laulun sanat ainakin osasimme ulkoa. Tuohon aikaanhan kouluissa opeteltiin aina kaikki laulut ja virret ulkoa, joten ne muistaa vielä tänäkin päivänä.
Joulukirkon jälkeen saavuimme kotiin. Silmät loistaen ihastelimme tieltä, kuinka joulun kunniaksi koko kotimme oli haudoille lähtiessämme jätetty täysin valaistuksi. Jouluateriallamme nautimme äidin valmistamia ruokia,
kuten rullasylttyä, lipeäkalaa,
höyryävää lihalientä ja lihapiirakkaa. Aterioidessamme kuuntelimme radiosta Taatan joulupuheen (Frans Eemil Sillanpää
eli Taata puhui radiossa joulusaarnan vuosina 1945–63). Aitojen kynttilöiden lepattaessa kuusenoksilla pääsimme avaamaan
saamiamme lahjoja. Yhtenä jou-
luna muistan saaneeni lahjaksi
ison nuken, jonka nimesin ”Saaraksi”. Saara-nuken kun käänsi vatsalleen, niin se itki. Siskoni sai aivan samanlaisen nuken,
jonka hän nimesi ”Rebecaksi”.
Ollessani oppikoulun ensimmäisellä luokalla 1950-luvun puolivälissä me kaikki tenavat saimme yhtä aikaa rannekellot. Se oli
eri hienoa siihen aikaan. Kotiapulaisemme sai hänkin myös kellon,
mutta se oli käkikello, jonka hän
ripusti oman huoneensa seinälle.
Tänäkin päivänä Vihdissä tutuksi tulleet jouluperinteet jatkuvat, vaikka asumme pääkaupunkiseudulla. Lapsemme ovat jo perustaneet omat perheensä, mutta
silti vietämme osan joulusta yhdessä. Nyt jo kolmen sukupolven voimin jouluaattona kuuntelemme yhdessä Turun joulurauhan julistuksen, syömme joulupuuroa ja käymme jouluhaudoilla Helsingissä ja Vihdissä. Lähes seitsemänkymmenen vuoden
ajan olen kävellyt hautakynttilä ja
punainen joulutulppaani sylissäni läpi Vihdin kirkonmäen hautausmaan ja Irjalan uuden hautausmaan lepattavan kynttilämeren. Aikoinaan kädestäni piti
ensin kiinni isäni tai äitini. Vuosien varrella kädestäni on pitänyt
kiinni omat lapseni ja nyt pienet
ja ei enää niin pienet lapsenlapseni. Joulu on perinteiden aikaa –
iästä riippumatta, vuosikymmenestä toiseen.
Kaarina
Kauneimmat Joululaulut
soivat kehitysmaiden äideille
K
Sankarihautausmaata
peruskorjataan
Museoviraston mukaan Vihdin
sankarihautausmaa kuuluu suunnittelultaan ja maisemalliselta sijainniltaan Suomen kauneimpiin
sankarihauta-alueisiin. Lokakuun
lopulta lähtien hautaustoimi on
aloittanut sankarihauta-alueen
peruskorjauksen, jolloin yleisnäkymää parannetaan korvaamalla nykyiset puuristit uusilla, lehtikuusesta valmistetuilla risteillä.
6
Ristejä vaihdetaan itsenäisyyspäivään asti, sekä mahdollisesti vielä
ennen joulua. Työtä jatketaan keväällä 2015.
Peruskorjauksella on vähäiset
vaikutukset alueen toimintaan –
sankarihaudalla kävijöiden liikkumista rajoitetaan ainoastaan
niiltä osin, kuin avoimet kaivannot vaativat.
Outi Lähteenoja
auneimmat Joululaulut alkavat taas soida joulukuun
alusta. Viime joulun jälkeen eri puolilta Suomea kantautui uutisia tilaisuuksien lisääntyneistä osallistujamääristä. Täksi
jouluksi Lähetysseura on painattanut 785 000 lauluvihkoa. Vihkon etusivulla presidentti Tarja
Halonen, Kauneimpien Joululaulujen suojelija 2014, toivottaa kaikille rauhaisaa joulua ja tunnelmallisia lauluhetkiä. Tänä jouluna Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuksissa kerätään
kolehti kehitysmaiden äideille:
Koulutusta saanut äiti huolehtii lapsensakin kouluun. Äiti, jolla on mahdollisuus tulonhankintaan ja valtaa perheensä talouteen, ei lähetä lastaan töihin tai
naita tätä alaikäisenä. Äiti, joka
selviää synnytyksestä ja välttää
hiv-tartunnan, on lastensa turvana näiden varttuessa. – Kehitysmaiden naiset ovat
kahdenkertaisen ikeen alla olevia ihmisiä: ensiksikin he asuvat
kehitysmaassa, toiseksi naiset
ympäri maailmaa ovat näkymätön voimavara, he tekevät erittäin
paljon työtä. Kehitysmaissa jopa
seitsemänkymmentä prosenttia
ruoan tuotannosta on naisten aikaansaamaa. Sen lisäksi, että he
ovat äitejä, he ovat koko yhteisönsä huolehtijoita ja heidän asemansa parantaminen on ehdottoman
tärkeää, Tarja Halonen sanoo. Viime joulun Kauneimmat Joululaulut -kampanjan kohteena
olivat kehitysmaiden vammaiset
lapset. Tuotto oli 985 000 euroa,
missä oli kasvua edellisvuoteen
yli 40 000 euroa. Suomen Lähetysseura kiittää lämpimästi kaikkia laulajia. Lauluvihkosen sivuilta löytyvät tuttuun ja turvalliseen tapaan
ne kaikkein rakkaimmat ja perinteisimmät joululaulut. Ensikertaa vihkossa ovat riihimäkeläisen papin, Jukka Vänskän, tekemä Tallissa ja jalasjärveläisen musiikinopettajan ja suurperheen äidin, Minna Salmelan, laulu Joulun lahja. Kauneimmat Joululaulut -nettiradiokanava toteutetaan jo perinteiseen tapaan yhdessä pääkaupunkiseudun seurakuntien
mediatoimituksen eli Toivontuottajien Jouluradion kanssa. Joululauluja voi kuunnella 1. adventista loppiaiseen osoitteessa www.
jouluradio.fi Voita potkukelkka
Verkkosivuilta löytyy myös
kartta, johon seurakunnat voivat merkitä omat tilaisuutensa
ja josta lauluintoiset voivat löytää itseään lähinnä olevan laulupaikan. Voit myös käydä äänestämässä omaa suosikkilauluasi.
Äänestäneiden kesken arvotaan
ESLA-potkukelkka ja Kauneimmat joululaulut -nuottikirjoja. Kolehtiin voi osallistua
kännykällä
Ja jos joululaulutilaisuuteen ei tule otettua mukaan sopivan kokoista kolehtirahaa, ei huolta, kolehdin voi maksaa myös tekstiviestillä. Ohjeet viiden tai kymmenen euron arvoiseen lahjoitukseen löytyvät lauluvihkon takakannesta. Lähde: Suomen Lähetysseura
Katso Vihdin seurakunnan
Kauneimmat joululaulut s. 7!
Adventtimyyjäiset
N u m m e l a n s e u r a k u n ta k e s k u s
Ka p p e l i t i e 5
la 29.11.2014 klo 10–13
leivonnaisia
juureen tehtyä ruisleipää
puutöitä
käsitöitä
...itselle tai lahjaksi
VIHDIN
SEURAKUNTA
kahvila
pika-arpajaisia
Kirkkosalissa:
Pirjetat klo 11
Julius Melonin lauluoppilaiden
avoin matineaharjoitus klo 12
Muina aikoina Joulujukeboksi:
Osta oma lempijoululaulusi!
Risto Ranta-aho & laulajat
T uotto lähetystyölle
www.vihdinseurakunta.fi
7
Vakka n
Tervehdys seurakunnasta
n
e
t
s
a
L
Joulai
unk-a
tapahtumia ja toimintaa
erityisesti lapsille ja perheille
s. 7 Enkelikirkon ja Lasten
Kauneimmat Joululaulut
-tilaisuuksien lisäksi
......
L asten
Itsenäisyyspäivän
konsertit
Nummelan kirkko
ti 2.12 klo 9.15 ja klo 10
Vihdin kirkko
ke 3.12 klo 9.15 ja klo 10
Länsi-Uudenmaan Musiikkiopiston
oppilaat esittävät 30 min
suomalaista musiikkia
isänmaallisessa konsertissa.
Soveltuu päiväkoti-ikäisille ja
1-3 -luokan oppilaille.
Konsertit juontaa Ulla Eho-Saario.
......
Lasten joulukirkot
Vihtijärven kappeli
ma 15.12. klo 10
Nummelan kirkko
ti 16.12. klo 9.30 ja 10.15
Vihdin kirkko
ke 17.12. klo 9.30 ja 10.15
.
......
Laura Pentti Pirkko Kela
lastenohjaajat
Adventure
Kaiken kansan pappilassa
su 30.11. klo 16
Kurkistus tallin taikaan
“Ja tapahtui niinä päivinä...”
Kynttiläpolku Glögiä ja pipareita
Ritva Vasaman taidenäyttely
.
......
Kaiken kansan
T unne l ma ll inen
Joulun t a l o
Pappilassa
ma 1. - to 4.12. klo 17 - 19
.
.
......
Askartelua
Herkkupaja
Jouluista musiikkia
Joulumuorin tarinoita
Taidenäyttely Tallin taikaa
Lisätietoa tarjoaa
www.siivensuojassa.net
8
Reissulauluja –CD
myynnissä
T
yttökuoro Piritat ja Reserviläiskuoro ovat julkaisseet
uuden yhteisen äänitteensä marraskuun puolessa välissä..
Äänite liittyy Pirittojen lähestyvään juhlavuoteen. Kuoro täyttää ensi vuonna huikeat 40- vuotta, joista 25-vuotta se on toiminut seurakunnan kanttorin Ulla
Eho-Saarion johdolla.
Piritoille äänite on kolmas oma
CD. Ensimmäinen oli Kasvupaikka, joka valmistui kuoron 25-vuotisjuhliin vuonna 1999, toisen nimi oli Ilon suihkulähde vuonna
2006 ja nyt julkaistaan uusi äänite Reissulauluja. Levyllä esiintyvät seurakunnan Reserviläiskuoron lisäksi Piritat-kuoron pitkäaikainen laulaja Paula Toivola sekä
vihtiläinen viulisti Päivi Pousar.
Idea levyn tekoon syntyi lähestyvästä tasavuosijuhlasta, mutta
myös siitä, että Piritoissa laulaa
tällä hetkellä erittäin innostunut
lauluporukka. Levyn ohjelmistoa
on koottu vuosien ajan. Levyllä
on 19 laulua, jotka Piritat lauloivat äänityksessä ulkoa.
– Se on ainoa vaihtoehto, muuten paperin rapinaa olisi liian
paljon, ja kuorolaisten olisi vaikea keskittyä äänitystilanteessa
pääasiaan eli laulamiseen, Ullakanttori toteaa. Pirittojen levyjen nimiksi on joka kerta valikoitunut kuoron sen hetkiseen tilan-
teeseen sopiva, kuorolle tärkeän
laulun nimi. Tällä kertaa kuoron
hiljattaiset esiintymismatkat matkat Ruotsiin ja Espanjaan vaikuttivat levyn nimen valintaan. Lisäksi Petri Laaksosen Reissulaulu on mukaansatempaava kuorolaisten suosikkilaulu.
Reissulaulut-levyltä löytyy hyvin monenlaista materiaalia. Levyllä on herkkiä hengellisiä lauluja, rempsakoita rytmikkäitä
lauluja, sekä myös isänmaallinen
osio, joka on tällä levyllä merkittävässä asemassa.
Levyn laulut on pääasiassa
sovittanut kuoron säestäjä, Lohjan kanttori Timo Saario. Levyltä löytyy myös Vihtijärveltä syntyisin olevan Anna Brummerin
tekemä ihastuttava Siipeis suojaan
-laulu. Levyn materiaalin on äänittänyt ja työstänyt lohjalainen
Sammy Roiha.
Pirittojen CD:tä myydään kirkkoherranvirastosta hintaan 10 €.
Keinutuolikerho
T
uo nimi saa itsellä hymyn
huulille, eikä malta oikein
odottaakaan seuraavaan
kertaan. Tätä tunnetta ja odottamisen riemua toivoin, kun kerhoa ihan alussa mietin. Halusin
ideoida sellaisen uuden kerhon,
jossa olisi rento ja välitön tunnelma, ja keinutuolikerhossa se
meillä on.
Olemme kokoontuneet täällä
kirkonkylän pappilassa tänä syksynä nyt kolme kertaa, ja kokoonnumme enää yhden kerran. Syksyn kerhoissa mukana oli kymmenkunta kerholaista, ja mukaan
mahtuu vielä reilusti lisää!
Itse koen äärimmäisen tärkeänä isovanhempien ja lasten välisen vuorovaikutuksen. Ja kaik-
ki yhdessä tekeminen – on se sitten yhteisen kirjan lukua, askartelua leikkiä, ihan mitä vain – on
tärkeää niin lapselle kuin isovanhemmallekin. Nämä yhteiset kokemukset kantavat pitkälle.
Kerhossa pidetään aluksi pieni hartaus, jonka jälkeen kahvitellaan ja syödään pieni välipala. Sen jälkeen on yhteisen tekemisen aika. Olemme askarrelleet lyhtyjä, paperitähtiä, ja joulukortteja. Loppukerhoilu meneekin vapaan leikin ja jutustelun merkeissä.
Tervetuloa mukaan, kerhoilemme kirkonkylän Pappilassa vielä ti 2.12. klo 14–16 ja jatkamme
taas keväällä!
Satu Tolonen
Perhetyönohjaaja
Keinutuolikerhot jatkuvat
keväällä 2015 kirkonkylän
Pappilassa tiistaisin klo 13–15
27.1., 24.2., 24.3., 28.4., ja 26.5.
Uutta!
Keinutuolikerhot myös Nummelan
seurakuntakeskuksessa
torstaisin klo 13–15
29.1., 26.2., 26.3., ja 7.5.
28.11.2014 n
Huurrelyhty
Kirkkoniemen
katit
Tieteellinen ”koe” lasten kanssa
Huurteen peitossa olevan kynttilälyhdyn saa helposti kotioloissa
”kasvatettua”.
Samalla on lapsen ja koko perheen kanssa mukava tarkkailla
etenemistä.
Tarvitset tätä varten lasipurkin, lasin tai maljakon sekä karkeaa merisuolaa, ja tilkan kuumaa vettä.
Aseta purkki alustalle, esimerkiksi tarjottimelle, jottei huurre leviä pöydälle. Kaada purkin
pohjalle merisuolaa, noin sentin verran. Laita purkkiin kuumaa vettä sen verran, että suola
juuri ja juuri peittyy. Tämän jälkeen sijoita purkki lämpöiseen
paikkaan. Ja sitten vain odotellaan. Muutaman päivän kuluessa huomaat, kuinka suola alkaa
kasvaa ”huurretta” purkin reunaa ylöspäin. Lisää purkkiin kuumaa vettä aina kun se alkaa olla
kuivunut. Lopulta, kun huurretta on mielestäsi tarpeeksi, lopeta veden lisääminen ja anna purkin kuivua. Suola-huurre kovettuu purkin reunoille, ja on valmis
toimimaan lyhtynä! Saat purkin
puhtaaksi liottamalla niin halutessasi. Mielenkiintoinen projekti koko perheelle!
Tia Mutikainen
lastenohjaaja
Vakka
Perunakuoppa
Pidätkö
sinä lanttulaatikosta?
J
ouluun oli enää pari viikkoa.
Pappilassa oli kova hyörinä.
Taloa siivottiin ja ruokia laitettiin. Hilma-piika meni hakemaan perunakuopasta lanttuja.
Hilma avasi kuopan luukun
ja laskeutui jyrkkiä tikkaita pitkin lanttulaarin luokse. Saatuaan korin täyteen lanttuja hän
huomasi pullean rotan hiippaavan laarin laidalla. Hilma peläs-
tyi aivan kauheasti. Kori lensi
kuopan lattialle ja lantut vierivät pakenevan rotan päälle
piian kavutessa nopeasti ylös
kuopasta. Sinne jäivät lantut
kuopan lattialle.
Vasta seuraavana päivänä
Hilma uskaltautui uudestaan
perunakuoppaan. Sillä kertaa
hän otti pappilan kissan turvaksi mukaansa.
Minna-Karoliina Heino
Kuvat ja teksti:
Tarja Rae
9
Vakka n
Tervehdys seurakunnasta
Tervetuloa mukaan Vihdin seurakunnan toimintaan!
Messut
Vihdin kirkossa
joka sunnuntai klo 10
Nummelan kirkossa
joka sunnuntai klo 12
Vihtijärven kappelissa
n. kerran kuussa klo 10
Itsenäisyyspäivänä la 6.12.
Jumalanpalvelus Vihdin kirkossa
klo 10
Seppeleenlasku sankarihaudoilla
Juhla seurakuntatalossa
Järj. Vihdin kunta ja seurakunta
Katso jouluajan kirkkotilaisuudet ja muut tapahtumat s.7!
Aikuisille
Israel ja Palestiina
– mistä oikein on kysymys?
Luennot Nummelan seurakuntakeskuksen kirkkosalissa
klo 18.30, sitä ennen, klo 18 iltahartaus ja tarjoilua.
Ti 2.12. Israel ja Palestiina
– ongelmien historialliset
juuret?
Ke 3.12. Israel ja Palestiina
– mistä tänä päivänä on
kysymys?
Luennoitsijana pappi ja arkeologi, TT Eero Junkkaala
Kevään 2015 Majataloillat
Nummelan seurakuntakeskuksessa
lauantaisin klo 18
7.2. puhujavieraana kirjailija,
terapeutti Päivi Niemi
11.4. puhujavieraana Kansan Raamattuseuran koulutuspalvelujen
johtaja Mikko Matikainen.
Hyvinvoinnin polkuja
Vihdissä ja Karkkilassa
kuntalaisille ja työntekijöille
Nummelan seurakuntakeskuksessa
ti 10.2.2015 klo 13–16
Mistä tukea ja apua haastavissa
elämäntilanteissa
Sos. ja terveysalan palvelujen
esittelyä
Kuntoutujan ja omaisen puheenvuoro
Kahvi + materiaalitori
Kelan palveluista kertoo Timo
Lunden klo 15
Ilm. 2.2. mennessä
[email protected]
p. 050 534 8395 tai
[email protected]
p. 040 176 1356
Vertaisryhmä mielenterveyskuntoutujien läheisille
keväällä 2015 1 x kk alkaa to 22.1.
Nummelan seurakuntakeskuksen
diakoniasiivessä klo 17–19.
Ryhmä on avoin. Tied. Sirkku Peltoniemi p. 040 1761356.
Muut kerrat: 19.2., 19.3., 16.4.,
toukokuussa saunailta Riuttarannassa.
Sururyhmä läheisensä
menettäneille
alkaa kirkonkylän srk-talossa
ke 28.1. klo 18. Ilm. ja tiedustelut
diakoni Jyrki Myllärniemi
p. 040 658 9161 tai pastori Antti
Kurkola p. 0400 676 127.
Miesten vapaaillat
to 29.1. Riuttarannan UUSI puoli.
Markku Pekkarinen. Aiheena: Mies
to 12.2. Riuttarannan UUSI puoli.
Aiheena: Yhteisvastuukeräys
to 26.2., to 12.3., to 26.3., to 9.4.,
to 16.4., to 23.4., to 7.5.
Kimppakyydit: Nummelan seurakuntakeskus klo 17.30 ja kirkonkylän seurakuntatalon pääty klo
17.40. Mukana illoissa Maria Hanhikorpi 0400-235691 ja Jyrki Myllärniemi 040-658 9161.
Kyläkerhot
Ojakkalan kyläkerho
1.12.
15.12. Joulujuhla, Maria-Liisa
Pakalén
12.1. Maria Hanhikorpi
26.1.
9.2. Maria-Liisa Pakalén
Jatkuu kevään ajan 2 viikon välein
Selin kyläkerho
11.12. Joulujuhla, Jyrki Myllärniemi
22.1.2015 Maria Hanhikorpi
26.2. Maria-Liisa Pakalén
ÄLÄ JÄ Ä
YKSIN
-vertaistukiryhmä
Jos olet kokenut
lähi- tai parisuhdeväkivaltaa,
tule naisille
tarkoitettuun
vertaistukiryhmään.
Ryhmä
alkaa
14.2.2015
Tiedustelut ja
ilmoittautuminen
johtava
diakoniviranhaltija
Päivi Tapaninen
p. 040 353 2241
[email protected]
10
26.3. Sampo Luukkonen
23.4. Antti Kurkola
Kultaisen iän kerhot
Nummela
17.12. osallistutaan Kauneimpiin
joululauluihin Vihdin kirkossa
klo 14–15
14.1.2015 Arpajaiset kummipojan
hyväksi, Maria-Liisa Pakalén
11.2. Maria Hanhikorpi
4.3. Antti Kurkola
25.3. Sirkku Peltoniemi
8.4. Jyrki Myllärniemi
29.4. Maria-Liisa Pakalén
Kirkonkylä
3.12. mukana Päivi Tapaninen,
joulupuuro
28.1.2015 Sirkku Peltoniemi
25.2. Sirkku Peltoniemi
25.3. Maria-Liisa Pakalén
29.4. Sirkku Peltoniemi
Vanjärven diakoniakerho
14.1. klo 18.30 Anna-Liisa ja
Pertti Lemmetillä,
Merramäentie 365 B, mukana diakoniapastori
11.2. klo 18.30 Annikki ja Aatoa
Kuusistolla, Tammimäentie 74,
mukana Maria Hanhikorpi
18.3. klo 18.30 Airi ja Terho
Taposella, Merramäentie 416,
mukana Maria-Liisa ja Olli Pakalén
15.4. klo 18.30 Irma Hyytiäisellä,
Kauniementie 144, mukana Jyrki
Myllärniemi
Kuortilanluhdin virikekerho
15.1., 19.2., 19.3. ja 16.4. Mukana
Maria-Liisa Pakalén p. 040 189 9349
Hiljaisuuden retriitit
Riuttarannassa, Moksjärven
rannalla
”Kristus maailman valo” 6.–8.2.2015.
Ohjaajina Eija Nurmio ja Kari
Tuovinen. Ilmoittautumiset
16.1.2015 mennessä Kari Tuoviselle:
kari.tuovinen(at)evl.fi.
Ilmoittautuminen muuttuu
sitovaksi maksamalla
ilmoittautumis­ajan päättymisen
jälkeen lähetettävä lasku.
Ilmoittautumisen yhteydessä
pyydämme yhteystietoja (osoite,
puheiin ja sähköposti),
tietoa ruoka-aineallergioista sekä
mainintaa, jos retriittivieras on
ensimmäistä kertaa retriitissä.
Kristus elää! 17.-19.4. Ilm. 30.3.
mennessä Kirsti Suutari
p. 0500 861 843
Retriitin hinta: Vihdin seurakunnan
jäsenet 60 € ja muut 100 €. Retriitti
toteutetaan, jos retriittiin osallistuvia on 12.
Katso muut v. 2015 retriitit osoitteessa www.vihdinseurakunta.fi >
Toiminta > Hiljaisuuden retriitit
DIAKONIATYÖN
PÄIVYSTYSAJAT JA
YHTEYSTIEDOT
Kirkonkylän srk-talo
maanantaisin klo 10–12
p. 09 3478 5040 tai 09 3478 5041
Nummelan srk-keskus
torstaisin klo 13–15
p. 09 3478 7745, 09 3478 7747 ja
09 3478 7748
Diakoniatyöntekijät
([email protected])
Päivi Tapaninen
johtava viranhaltija
parisuhdetyö ja parisuhdeväkivaltatyö
p. 040 353 2241
SIMSALABIM-kerho nuorille
kehitysvammaisille (13–30v.)
Nummelan seurakuntakeskuk­
sen nuorisosalissa Sankarlassa
joka toinen keskiviikko
klo 16–17.30
3.12.
2015: 14.1., 28.1., 11.2., 25.2.,
11.3., 25.3., 8.4. ja 22.4.
JOULULAHJA
Nummelan seurakunta­
keskuksessa
to 11.12.2014 klo 14
Eija Nurmio, Erkki Hakkarainen
– runot
Pirkko Kela – laulu
Tuula Kilpeläinen – säestys
Yhteislaulua
Lapsille ja
perheille
Maria-Liisa Pakalén
vanhustyö ja diakonian
vapaaehtoiset
p. 040 189 9349
Katso Lasten joulunaika s. 8!
Katja Holmsten
diakoninen perhetyö
p. 0400 362 707 ja 09 347 87748
Sirkku Peltoniemi
mielenterveystyö,
kehitysvammatyö ja naistyö
p. 040 176 1356
Maria Hanhikorpi
Suurella Sydämellä - vapaaehtoistoiminta, rippikoulu ja miestyö
p. 0400 235 691 tai 09 3478 7747
Jyrki Myllärniemi
päihde- ja kriminaalityö
09 3478 7745 tai 040 658 9161
RUSKARETKI Pyhätunturin
Kairosmajalle 5. – 12.9.2015
Ilmoittautumiset alkaen
2.1.2015 p. 09 3478 5048 arkisin
klo 9-15.
Tiedustelut: Kirsti Suutari
p. 0500 861 843 tai
[email protected]
Vuorokausihinnat 2hh täysihoidolla 84 € (Rantamaja), 96 €
(Tervahovi) + bussikuljetus
Äiti-vauvamuskari (alle 1-v.)
kirkonkylän seurakuntatalossa tiistaisin klo 10.30, alkaen 20.1.2015.
Ilmoittautumiset Pirkko Kela
p. 0400 219 151
Toinen tulossa
Onko perheenne kasvamassa
lähiaikoina toisella lapsella?
Tervetuloa jakamaan kokemuksia toisten samassa tilanteessa
olevien vanhempien kanssa.
Puhetta mm. sisarussuhteista,
parisuhteesta, tukiverkostoista.
Esikoisille leikkiä ja puuhaa
keskustelun lomassa. Tarjolla
päivälliskeitto.
Nummelan srk-keskuksessa
keskiviikkoisin 14.1., 28.1., 11.2.,
25.2., 11.3. klo 15–17.
Ilmoittautuminen 7.1. mennessä
Hanna Suhoselle
[email protected]
tai puh. 040-356 4512
t
t o i v o n paikka
Jouluinen
oivon
paikka
Nummelan seurakuntakeskus
Vihdin kk seurakuntatalo
KESKIVIIKKOISIN klo 15 - 20
Toivon Paikka Olkkari -kahvila
Kappelitie 5
Pappi klo 13 - 15 • Kriisikeskus 10.12. klo 18 - 20
kirkkosalissa hartaushetki klo 18
Niuhalanraitti 6 b • diakoniapääty
ma 1.12. klo 10 - 15
lounas 3 € klo 12 - 14
TORSTAISIN klo 12 - 17
Pappi klo 12 - 14 • Diakoniapäivystys klo 13 - 15
Ikäkeskus 4.12. klo 12 - 14
Psykiatrinen sair. hoitaja 11.12. klo 12 - 14
to 4.12. klo 13 – 15
Yhdessä vahvemmiksi – voimia arkeen
avoin ryhmä eri ikäisten lasten ja nuorten
vanhemmille • Ohjelmassa jouluaskartelua
to 11.12. klo 14
Joululahja -runo-ja lauluesitys
Eija Nurmio • Erkki Hakkarainen, runot
Pirkko Kela, laulu • Tuula Kilpeläinen, säestys
to 4.12. ja 11.12. klo 17 – 18
Wannabe singers – tahdotko laulaa?
Tied. kanttori Kaisa-Leena H-H p. 040 4855 985
ti 9. - ma 15.12.
lisää: Joulunaika s. 7
Toivon Paikka Olkkari -kahvila
Seuraavan kerran
ma 12.1.15 klo 10 - 15
Siunattua Joulua
kaikille!
MYYDÄÄN
JALKAHOITOJA
ILMOITUSMYYNTI
Jalkahoidot kotikäyntinä 55 euroa +
matkakulut. SKY-kosmetologi
Heidi Leino p. 0400 963 222.
Minna Zilliacus
020 754 2361, 040 774 7777
[email protected]
Metsänomistaja myy 410 kg
sekapuuklapia siisteissä kanto­
telineissä n. 10 kg/kpl hintaan
150 €. Kanto liiteriin sis. hintaan.
Energiamäärältään 410 kg vastaa
yhtä pinokuutiota koivuklapia.
p. 044-556 1939
Vihdin hautaustoimisto ja kukkapalvelu Kauhanen
hautausjärjestelyt - pitopalvelu
kukkasidonta - hautakivet - perunkirjoitukset
Tämänkin
lehden
painoi
Manu.
Nummela hautaustoimisto 010 231 3330,
Nummela tilaussitomo 010 231 3331, Vihti kk hautaustoimisto 010 231 3332
www.hautauspalvelut.net
www.tilaussitomo.net
Suomen Hautaustoimistojen Liitto Ry:n jäsen
Kumppanisi paino- ja jakelupalveluissa
www.almamanu.fi
ERIKOISHAMMASTEKNIKKO
ERIKOISHAMMASTEKNIKOT: Joutsjoki Sini, Koivistoinen Juri
Ihmeellinen ilo
• Hammasproteesien valmistus,
korjaukset, pohjaukset ym.
Vivamon Raamattukylän
jouluvaellus. Esitykset:
• 7.12. klo 13, 16
• 9.12. klo 10, 14, 18
• 10.12. klo 10, 14, 18
• 11.12. klo 14, 18
• 12.12. klo 14, 18
• 13.12. klo 13, 16
• 14.12. klo 14, 18
• 16.12. klo 10, 14, 18
• 17.12. klo 14, 18
• 18.12. klo 10, 14
Liput 12 e, alle 3 v. ilm.
Ryhmäale. Joulupuuro/
joulukahvimahdollisuus.
Varaathan ennakkoon!
• KOTIKÄYNNIT
• Ajanvaraus
puh. 044 345 4347
Useita vastaanottoja pääkaupunkiseudulla
esim. Tilkankuja 6, 00300 Helsinki
Vivamon Raamattukylä
Vivamontie 2, 08200 Lohja, puh. 0207 681 760, [email protected]
Laajan valikoiman ja hyvän
palvelun kristillinen kirjakauppa,
josta löydät kaikkien kustantajien
kristilliset kirjat. Tervetuloa ostoksille
myymälään ja verkkokauppaan!
Kaikkea maan ja taivaan väliltä.
Jouluseimikortit Keniasta
Kenialaisen Paul Chongon maalauksista
Suomessa painetut jouluseimikortit.
Kortteja 10 kpl / paketti (5+5)
Kaksiosaiset taitettavat kortit ja
kirjekuoret
24 € (10 kpl)
yksiosaiset kortit 12 € (10 kpl)
2200
1990
3500
Son of God
Armo jää
Teemu Kakkuri
– Kalevi Lehtisen sanoja vuosien varrelta
Kirja täynnä rakastetun evankelistan
Kalevi Lehtisen hengellistä viisautta ennen julkaisemattoman kirjemateriaalin
pohjalta. Miten täydellinen sanoma ja
epätäydellinen ihminen sopivat yhteen?
Olli Valtosen esipuhe ja Leena Lehtisen
loppusanat.
22,00 (24,90)
– Herännäiskristillisyyden historia
nälkävuosista Nokia-Missioon
Herätysliikkeet ovat vaikuttaneet monin tavoin
suomalaiseen kulttuuriin ja uskonnolliseen
ajatteluun. Ne ovat haastaneet kirkon ja
muokanneet käsityksiä uskosta, elämästä ja
yhteiskunnasta.
35,00 (38,90)
Suomalainen herätys
Uusi, vaikuttava ja raamatullinen
suurelokuva Jeesuksen elämästä.
Pituus138 min.
K 16.
dvd
19,90
blue-ray 21,90
6 00
Suojelusenkeli -heijastin
Heijastimena kaikkein tehokkain, aito
kotimainen prismaheijastin perinteisellä
suojelusenkelikuvalla.
UUSI TIE
MYYMÄLÄ: HIETALAHDENRANTA 13, HELSINKI
AVOINNA: ma–pe 9–17
puh. 020 754 2350
www.sacrum.fi
11
Vakka n
Tervehdys seurakunnasta
Kirkon kirjoissa
Uusi kirkkovaltuusto valittiin
33 valtuutetusta 19 on uusia
V
ihdin seurakunnan kirkkovaltuusto kaudelle 20152018 valittiin seurakuntavaaleissa 9.11. Vaaleissa äänensä antoi 2348 Vihdin seurakunnan jäsentä, joka oli 14,3 prosenttia äänioikeutetuista. Äänestysprosentti oli sama kuin koko Espoon hiippakunnan keskiarvo.
Äänestysinto laski hieman edellisistä, vuonna 2010 järjestetyistä
vaaleista, jolloin se oli 15,7. Kuitenkin, jos viime vaaleja ei oteta
lukuun, oli äänestysaktiivisuus
valtakunnallisesti vilkkainta sitten vuoden 1986 seurakuntavaalien. Valtakunnallinen äänestysprosentti näissä vaaleissa oli 15,6.
Ennakkoon äänensä antoi 1483
vihtiläistä. Nuorten (16–17-vuotiaat) äänestysprosentti laski edel-
lisvaaleista ollen nyt tasan 8 viime vaalien 12,5 prosenttiin verrattuna. Tähän todennäköisesti vaikutti se, että viime vaaleissa nuoret saivat äänestää ensimmäistä kertaa, ja sitä pidettiin
vaaliviestinnässä vahvasti esillä.
Näin paikat ja äänet
jakautuivat
Ehdokkaita seurakuntavaaleissa oli tällä kertaa 64, joista valittiin 33 valtuutettua. Eniten paikkoja uudessa valtuustossa sai Kotiseurakunnan parhaaksi – poliittisesti sitoutumaton ehdokaslista, joka sai 11 valtuutettua. Kokoomuksen Seurakunta arkielämässä -lista saavutti 8 valtuustopaikkaa, samoin kuin Keskustan
Keskiryhmä. SDP ja sitoutumat-
tomat saavat tulevassa valtuustossa kuusi paikkaa, ja uusi, vasemmiston ja Vihreiden Yhdenvertainen ja tasa-arvoinen seurakunta -ryhmä sekä Vihtijärven
kylän Kappeli Keskellä Kylää
molemmat yhden paikan.
Ääniä keräsi eniten Seurakunta arkielämän keskellä -ryhmän
Seija Hacklin. Listan nuorin ehdokas, otalampelainen Lotta-Liina Peltonen (19 vuotta) keräsi
79 ääntä. Uusista valtuutetuista
17 on miehiä ja 16 naisia, ja ehdokkaatkin jakautuivat tasan: 32
naista ja 32 miestä.
Uusia kirkkovaltuutettuja ovat
Anna-Leena Brännare, Kaisa
Hautio, Outi Huitu, Kirsi Hynnälä, Juhani Höylä, Juha Jakka,
Jari Karjalainen, Tuomo Kaisto,
Annikki Kuusisto, Kirsti Leikkaa, Olli Pakalén, Lotta-Liina
Peltonen, Markku Pietilä, Tiina
Ranta, Eila Thessler, Jaripekka
Turtiainen, Anita Valkealahti,
Erkki Vartiainen ja Pekka Vilja-
nen. Nykyisistä, ehdolla olleista
valtuutetuista neljä ei tullut valituksi: Tuovi Litja, Kristiina Nieminen, Pekka Nieminen ja Esa
Välimäki.
Heikki Nieminen
VIHDIN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO 2015 - 2018
Liisa
ALI-MATTILA
Pentti
ASPILA
Anna-Leena
BRÄNNARE
Seija
HACKLIN
Tuomo
KAISTO
emäntä, eläkeläinen
Selki
johtaja,
maat. ja metsät. toht.
Nummela
eläkeläinen,
peruskoulun opettaja
Vesikansa
Hanna
JOKELA
Rakel
KAARTO
Jari
KARJALAINEN
kouluohjaaja, eläkeläinen
Tervalampi
Mirja-Liisa
NEUVONEN
kuraattori
Vihti kk
Eila
THESSLER
yrittäjä, eläkeläinen
Herrakunta
hammaslääkäri
Nummela
Olli
PAKALÉN
rovasti
Vihti kk
Jaripekka
TURTIAINEN
tuotekehitysjohtaja
Nummela
emäntä
Ojakkala
Kaisa
HAUTIO
FM, matematiikan
ja fysiikan lehtori
Ojakkala
Jukka
KETOLA
Outi
HUITU
Kirsi
HYNNÄLÄ
Juhani
HÖYLÄ
dipl.ins.,
sijaisopettaja
Nummela
kirjanpitäjä
Hynnälä, Nummela
omaishoitaja,
eläkeläinen
Vihti kk
kokki,
luottamusmies
Nummela
Hannu
KIISKI
Pentti
KURUNMÄKI
Annikki
KUUSISTO
Kirsti
LEIKKAA
valikoimapäällikkö
Nummela
tietokoneinsinööri
Otalampi
sähköasentaja
Nummela
sellotaiteilija
Enäranta
johtaja, eläkeläinen
Otalampi
luokanopettaja,
eläkeläinen
Vanjärvi
Lotta-Liina
PELTONEN
Markku
PIETILÄ
Päivi
POUSAR
Rauno
PULKKINEN
Tiina
RANTA
Anne
SAARIO
opiskelija
Otalampi
Anita
VALKEALAHTI
lastentarhanopettaja
Ojakkala
toimitusjohtaja,
diplomi-insinööri
Vihtijärvi
Erkki
VARTIAINEN
tuoteryhmäpäällikkö,
eläkeläinen
Nummela
viulunsoitonopettaja,
pääsihteeri
Vihti kk
Pekka
VILJANEN
agrologi
Oinasjoki
Juha
JAKKA
faktori, eläkeläinen
Otalampi
erityissuunnittelija
Vihti
assistentti
Jokikunta
pitoemäntä
Vihti kk
Paavo
SÄILÄKIVI
aluepäällikkö,
eläkeläinen
Nummela
Mikko
YLI-ROSTI
kiinteistönhoitaja
Nummela
Vihdin kirkkoherranvirasto ja seurakuntatalo n Niuhalanraitti 6b, 03400 Vihti n p. (09) 3478 500 n Faksi (09) 3478 5011 n
Nummelan seurakuntakeskus ja kirkko n Kappelitie 5, 03100 Nummela n p. (09) 34787755 (vahtimestarit)
www.vihdinseurakunta.fi n
12