Juniorit EM-kilpailuissa

SM-kilpailut Ollin ja Tuulan näytöstä
SM Liigassa tiukka Play Offs – TSK voittoon!
Juniorit EM-kilpailuissa
Uusia ja parempia halleja
Squash 2016 – Tavoitteena Olympialaiset
Tommi Tapolan squashkuvat oste�avissa hallille, työpaikalle tai ko�in – myös valmiiksi kehyste�yinä. Tiedustelut [email protected]
Päätoimittajalta | Juha Saarentaus
Tavoitteita
Kauden päätteeksi kannattaa katsoa
vähän peruutuspeiliin. Mistä lähde�in
ja mihin pääs�in? Tähän saa mainion lähtökohdan lukaisemalla läpi tämän lehden
sivulta 8 alkavan Päivyrin, jonka Jari Tuomi
on taas koonnut meille. Jarin havainnot
kauden tapahtumista Squashmaailmassa
on kirja�u alas taitavan �iviis� ja teräväs�
pienillä mausteilla lisä�ynä. Päivyri alkaa
viime marraskuulta ja loppuu toukokuuhun. Väliin mahtuu siis puolisen vuo�a.
Mihin sinun Squash- harrastuksesi, pelisi
ja taitosi kehi�yi tuona aikana? Mitä Jari
kirjoi�aisi jos hän kohdistaisikin aika-analyysinsä juuri sinuun tai seuraasi?
Viimeisen puolen vuoden aikana on
suomalaiseen Squashken�ään noussut
tuulenvire�ä. Lajin perusrakenteita on jo
pidempään pide�y kasassa sitkeäs� ja samalla on luotu pohjaa uudistumiselle sekä
kasvulle. Sukupolvenvaihdoksiakin on tapahtunut ja niitä on edessä vielä lisää. Nyt
on aika ase�aa tavoi�eita tulevalle.
Ase�amalla tavoi�eita mahdollistamme kehityksen. Tavoite on se �la johon
haluamme päästä. Tavoi�eiden tulee olla
haastavia mutta realistisia. Urheilussa
tämä tarkoi�aa sitä, e�ä pyrimme parantamaan suoritustamme ja pärjäämään
paremmin siellä missä sitä mitataan.
Realis�nen tavoite ei ole se, jonka saavu�amisen �edämme olevan mahdollista.
Realis�nen tavoite on pidemmällä.
World Squash Federa�on on ase�anut
tavoi�eeksi Squashin saamisen mukaan
vuoden 2016 Olympialajiksi. Tavoite,
jonka saavuttamisen eteen tehdään
järjestelmällistä työtä ja joka kasvaa yhä nan. Oletko ase�anut tavoi�eesi lajissa
realis�semmaksi sitä mukaan kun tuota myös sosiaalisen toiminnan osalta?
työtä tehdään. Yhtenä osana tätä työtä on
Henkilökohtaisten tavoi�eiden lisäksi
ollut sitou�aa maailman Squash-pelaajat
seurojen tulee ase�aa tavoi�eita, jotka
ja organisaa�ot mukaan tavoi�eeseen.
mahdollistavat positiivisen kehityksen.
Kesän vielä ollessa alullaan voimme Niin myös lajin kattojärjestön tulee
asettaa omat tavoitteemme ja jatkaa toimia. Toimintakenttä on astumassa
työtä niiden saavu�amiseksi. Pelaajalla askeleen eteenpäin. Nyt on aika ase�aa
tavoite on tässä vaiheessa usein fyysinen. ja tarkentaa suunnitelmia urheilullisten
Peruskuntokausihan aukeaa juuri edessä. tavoi�eiden lisäksi myös toiminnan osalTavoi�eeseen voi lisätä myös lajissamme ta. Liiton osalta tähän ken�ään kuuluu
tärkeää henkistä kestävyyttä. Samoin alueorganisaa�oiden ja varainhankinnan
yksilölajimme sosiaalisuus on hyvä o�aa käynnistäminen jo kohentuneen medianämukaan tavoi�eisiin. Squash on harrastus, kyvyyden lisäksi.
johon kuuluu ja joka tarjoaa ak�ivisen
seuratoiminnan. Tämä ak�ivisuus lähtee Juha Saarentaus
harrastajista, jotka muodostavat toimin- Päätoimi�aja
Squash-lehti on Suomen Squashliitto ry:n jäsenjulkaisu. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa.
Päätoimittaja
Juha Saarentaus
juha.saarentaus@squash.fi
Ilmoitukset, aineistot ja
osoitteenmuutokset
Suomen Squashlii�o
Tj Markku Hyrske
Taitto
Tomi Niinimäki
Juttuehdotukset
Päätoimi�ajalle
Tätä numeroa avustivat
Leo Hatjasalo, Markku Hyrske, Jarkki Jaakkola, Jarmo Karjala, Ulla Knus, Heikki Kononen, Kari Laurikainen, Riku Mehta, Juha
Moisio, Anssi Mää�änen, Tomi Niinimäki,
Pe�eri Repo, Poku Salo, Saara Saloranta,
Tommi Tapola, Lauri Taras�, Jari Tuomi,
Olli Tuominen, Lo�a Vuorela.
Paino
Paintek Pihlajamäki Oy, Helsinki
Julkaisija
Suomen Squashlii�o ry,
Radiokatu 20, 00093 SLU
puh. (09) 3481 2400
fax (09) 3481 2411
ISSN
1795-6528
Etukansi
Turun Seudun Squashia edustava Aurora
Vikström. Kuva Pe�eri Repo.
Päätoimi�ajalta
Puheenjohtajalta
Toiminnanjohtajalta
Suomen Squashlii�o �edo�aa
Päivyri
19 EM-kilpailut
Konosen kolumni
Squashia Skotlannissa
Miehiä huipulla
Naisia huipulla
Nicksinurkka
Liigakuulumisia
Joukkueiden EM-kilpailut
SM-kilpailut
Hauska päivä Merihaassa
Lajin persoonat
Squashia mailapelikurssilla
Squash-Uu�set 24 vuo�a si�en
Jou�laisuuden voima
Uusia ja uudiste�uja halleja
3
4
5
6-7
8-10
11
12
13
14
15
16-17
18-19
20-21
22-23
24-25
26-27
28
29
30
31
Seuraava numero postiluukuista
syksyllä 2009.
3
2 09
puheenjohtajalta | Leo Hatjasalo
Positiivinen vire
squash-rintamalla
jatkuu!
Squash-kentiltä on pitkin kevättä kuulunut hyviä uutisia.
takana on ak�ivisia toimijoita ja monipuolista osaamista. Nämä ihmiset ovat
lajin puolestapuhujina eri�äin tärkeässä
asemassa.
velut sekä posi�ivinen meininki kannustavat varmas� uuden innokkaan harrastajan
jatkamista lajin parissa ja vetävät lajin
pariin myös uusia kokeilijoita.
Olen saanut johde�avakseni hyvän ja
aktiivisen hallituksen. Näin ollen, olen
aivan varma, että pystymme yhdessä
tehostamaan liiton toimintaa ja parantamaan squashin asemaa suomalaisen
urheilun kentällä. Kehityksen edellytys on
krii�nen tarkastelu. Liiton strategiaa ja
toimintoja on arvioitava ja tehtävä tämän
arvioinnin perusteella liiton ”toimintasuunnitelmaan” mahdollises� tarvi�avia
korjauksia ja muutoksia. Olkoon tämä
Naisten sarjoissa kilpailijoiden määrä yhteinen haasteemme.
(noin 20!) herätti puolestaan aihetta
suureen huoleen. Lajin pariin tulisi pian
Hyvänä esimerkkinä lajin posi�ivisesta
houkutella paitsi yleises� uusia nuoria vireestä pidän Tampereen SM-kilpailuja.
pelaajia, myös erityises� ty�öjä ja naisia. Kilpailun järjestelyt olivat onnistuneet
Tässä yhteydessä näen, liiton lisäksi, lajin erinomaises� ja kertovat siitä, e�ä lajimparissa vuosia pelanneiden naiskilpaili- me parissa on monissa kaupungeissa ja
joiden roolin äärimmäisen keskeiseksi seuroissa halukkaita ja taitavia toimijoita.
ja tärkeäksi. Uusien ty�öjen ja naisten Tämä, jos mikä luo uskoa tulevaan. Yhteissaamiseksi lajin pariin haluankin haastaa työllä voimme saada aikaan merki�ävää
kaikki Suomen squash-naiskilpapelaajat parannusta lajin tämänhetkisessä �lassa.
ja -harrastajat puhumaan lajin puolesta; Squash kaipaa merki�äväs� lisää näkyKertomaan lajin monipuolisuudesta, vyy�ä mediassa ja ennen kaikkea uusia,
vaikutuksista niin ihmisen fyysiseen kuin innokkaita lajin harrastajia. Tähän tähtää
henkiseen terveyteen sekä lajiin lii�yvästä myös yhteinen globaali haasteemme
monipuolisesta sosiaalisesta toiminnasta. – Squash, olympialajiksi vuonna 2016!
Uskon, että näiden naisten avulla me
onnistumme vihkimään uusia pelaajia
Toivo�ava harrastajamäärien merki�älajin pariin.
vä kasvu kääntää katseet maamme yksityisiin squash-halleihin, niiden tarjoamiin
Muutaman puheenjohtajakuukauteni �loihin ja palveluihin sekä �lojen kuntoon.
aikana olen vähitellen päässyt sisälle Halliyri�äjiä on myös pyri�ävä tukemaan
suomalaisen squashin yleis�laan ja sen paitsi hallitoiminnan jatkuvuuden takaasisäisiin rakenteisiin. Paneutuessani miseksi, ennen kaikkea sen liiketoiminnan
squashliiton toimintaan ja sen rakenteisiin tehostamiseksi ja turvaamiseksi. Toimivat
olen ilokseni saanut huomata, e�ä liiton harrastusympäristöt ja niihin lii�yvät pal-
Viikko 21, maamme virallinen squashviikko herätti runsaasti kiinnostusta ja
kannustusta. ”Joka Paikan Squash” sai
ansaitsemaansa medianäkyvyy�ä ja siten
posi�ivista huomiota monelta taholta.
Viikon aikana Suomen squashlii�o haastoi
kaikki maamme squashseurat, -hallit ja
lajin harrastajat keräämään uusia pelaajia. Tämä haaste jatkukoon! ”Joka paikan
squash” sopii kaikille!
Tampereella huh�kuun lopussa pelatut lajin neljännetkymmenennet (40!)
Suomen mestaruuskilpailut keräsivät ennätykselliset 144 osano�ajaa. Espanjassa
käydyissä alle 15- ja alle 17-vuo�aiden
Euroopan mestaruuskilpailuissa Suomi
otti puolestaan squash-maana yhden
tärkeän harppauksen eteenpäin, kiitos
nuorten kovatasoisten pelaajiemme.
Vaikka kotimaan mestaruuskilpailussa
palkintopallille nousivatkin lähes tutut
nimet, oli varsinkin miesten sarjojen runsas osano�ajamäärä posi�ivinen merkki
tulevaisuudessa mahdollises� kiristyvästä
kamppailusta.
4
Tämä kevät on ollut onnistunut avaus
kansalliselle Squash 2016–haasteellemme. Kiitän vilpi�ömäs� teitä kaikkia
lajimme puolesta ponnistelleita.
Toivotan teille kaikille, squashin ystäville
hyvää kesää ja pysyvää intoa harrastaa,
osallistua ja tukea lajiamme. Tästä on hyvä
jatkaa eteenpäin!
Leo Hatjasalo
Suomen Squashliiton puheenjohtaja
Toiminnanjohtajalta | Markku Hyrske
Tekevälle
sattuu
Edellisessä Squashlehdessä päätoimittaja Juha Saarentaus herä� minut, kun
o� esille Maailman Squashin Päivän. Tällä
kertaa se oli nime�y SQUASH 2016 –päiväksi WSF:n olympiahankkeen mukaan.
Tämän seurauksena päivän ’ympärille’
Lo�a Vuorelan ja Poku Salon kanssa suunnittelimme Squash2016haaste -viikon
suomalaisen squashin piristämiseksi ja
viikko 21. ma-su 18.-14.5. aiheuttikin
posi�ivisia asioita.
keskiviikkona 20.5. klo 10.00-10.30 SLUtalolla. Se meni ydinosaltaan eetteriin
n. sekunnin viiveellä Kurt Linderoosin
kännykkäkameran ’streaminginä’. YLE 1:
n Urheiluruutu esi� mainion koosteen
SQUASH 2016 –päivän iltana lauantaina
parhaaseen aikaan klo 20.50 pääuu�släHeitänpä siis pohdi�avaksi asian kaikille hetyksen jälkeen.
lukijoillemme. Miten tämä asia voitaisiin
Urheiluruutua yleensä seuraa yli puoli
soveltaa squashissa maajoukkue-, seura, harjoitusryhmä- ja peliporukkatasolla miljoonaa katsojaa, ja pätkä aiheu�kin
– järjestelmänä ja yksilötason toiminta- he� ’liikehdintää’ niin squash-, ope�ajana – ei siis höpötyksenä, e�ä: ’Jos joku kuin urheilujärjestöväessä. Tapahtumasta
seurasta tekis...!’ Seura ja jopa Lii�o (!) olennaisin voidaan ’monistaa’ muillekin
koostuu vain meistä ihmisistä, joista asat suurille squashpaikkakunnille uusina julkistustapahtumina yhteistyössä seurojen
lähtevät !
ja hallien kanssa.
’dani’ vetää treenit alemmille. Jos opastat
kaveria, jäsennät omaa ajatustasi ja sitä
kau�a kehität myös omaa suoritustasi,
ja jokaisella meillä on jotain hyvää anne�avaa lähimmäiselle. Miksi emme sitä
tekisi ?!
Yksilötasolla tapahtui mm. se, että
’Haastajat’ saivat väkeä ken�lle ja tutustuivat uusiin tai jo lope�aneisiin kössäreihin uudella tavalla. Hienointa oli, e�ä
parista haastetusta eh� viikon kuluessa
tulla haastajia eli rekrytoidusta tuli rek- JokaPaikanSquash
rytoija. Eri ikäisten ystävien, tu�avien ja
Maailman Squashin päivän ideoita
lope�aneiden kaverien kiitos tuntui hyvältä ja kannustavalta ja tätä rikastu�avaa Lotan ja Pokun kanssa pyöritellessä tuli
mieleen vaahtomuovisten Minisquashkokemusta en ainakaan minä unohda.
pallojen hyödyntäminen ulkona ja niin
Seurojen Squash2016haaste –viikon syntyi innovaa�o JokaPaikanSquash.
tempaukset olivat erilaisia ja mielenJokaPaikanSquashista ja Olympiakiintoisia, mu�a rapor�t ovat tätä kirjoite�aessa vasta tekeillä. Seuroista olivat hankkeesta 2016 oli erilainen, siis rento
liikkeellä ainakin ESRC/Espoo, HSK/Hki, ja toiminnallinen julkistustapahtuma
KSQ /Kouvola, LahtiSq/Hollola, MiSq/
Mikkeli, OSK/Oulu , SQ-88/Espoo, SqK/
Kuopio, TSK/Tre.
On onni, e�ä Pj. Leo Hatjasalon kokemus liike-elämästä on nyt tarjolla, jo�a
avautuvia mahdollisuuksia osaamme
hyödyntää systemaa�ses� – hosuminen
voi pilata paljon. JokaPaikanSquashista
teemmekin lähipäivinä kokonaissuunnitelman ja siis tuo�een, joten perästä
kuuluu...
Markku Hyrske
Seurattomista halleista liikahti JPJ
Liikuntakeskus Oy/Riihimäki. Villeistä
harrastajista ak�voituivat ainakin Arto
Myn�nen, Pekka Belitz, Paul Westerlund
ja Sami Lindell.
Hankeviikon aikana tuli mieleeni usein
kiehtova budolajien viisas tradi�o, jossa
’pelisääntöjen’ mukaan ylempi ’vyö’ tai
5
2 09
Squashliitto tiedottaa
Kauden 2008-2009 squashtekijä
Seuran tukiorganisaa�o on kunnossa
’Micke’ on aloi�anut squashin 1980ja erityisen luote�ava. Innova�ivisuu�a luvulla ja on jo silloin tuo�anut squashin
Squashliiton historiassa jaettiin en- hankkeessa lisää yhteistyösuunnitelma “hupivideon” osin digitaalisena, Larun
simmäistä kertaa kauden squashtekijä Tapion Sulan kanssa.
Nahkahousun�en ’lasikentältä’.
– palkinto. Tämä palkinto luovutettiin
Viimeaikaisista ansioista merkittävin
SM-kilpailuiden yhteydessä Tampereella
Toiminnan ja talouden kannalta suunni- on kaikille avoimen Ma-To klo 11 Hotelli
ja ansaitus� palkinto ojenne�in ESRC:n telmat ovat haasteellisia, mu�a realis�sia Pasilassa (maanantai-torstai)-nelinpelitoiluotsina vuosien ajan toimineelle Jarkki ja tuovat toteutuessaan suuren kehitys- minnan vetäminen vuodesta 2002.
Jaakkolalle.
askeleen ESRC:lle ja koko suomalaiselle
squashille.
Kriteereinä tälle valinnalle ovat:
Suomen Squashliitto uusii organi- henkilö on osoi�anut reh�ä ja reilua
KSQ jatkaa moniarvoista toimintaansa saatiotaan
käytöstä pelikentällä ja sen ulkopuolella hienolla Täh� Squash hallillaan, nyt ai- henkilö on omalla käytöksellään ja teoil- kuisten palveluun panostaen. KSQ on jo
Liiton hallitus selkiy�ää toimintojaan
laan edesau�anut posi�ivista squashku- vuosia ollut Täh�Squash-hallin vuokraaja pe 12.6. pide�ävässä työkokouksessaan
vaa niin squashväen, suuren yleisön kuin talkoovoimin - hallioperaa�ori, joka hakee SLU:ssa.
mediankin silmissä
voimakkaas� kasvua Kuusankoskella suo- henkilö on tehnyt yksi�äisen merki�ävän jellussa en�sessä elokuvatea�erissa.
Päämääränä on tehostaa työskentelyä
teon ja tai työskennellyt pitkäjänteises�
ja kohdentaa vastuita siten, e�ä päälleksquashkul�uurin kehi�ämiseksi
Innova�ivinen aikuisten hyvinvoin�in käisyydet minimoidaan, ja että seurat
- henkilö on pelannut ainakin kerran ku- ja seuran jäsenmäärän lisäykseen ja �etävät kehen o�aa yhtey�ä eri asioi�en
luneen kauden aikana squashia
tekijäresursseihin tähtäävä hanke on �imoilta. Työn tulokset raportoidaan nemielenkiintoinen, josta toivon mukaan �ssä ja sähköpos�na seurojen antamiin
Jarkin kohdalla nämä kaikki kohdat kuulemme paljon lisää. Se on malli, jota osoi�eisiin sekä syksyn ensimmäisessä
täy�yvät kirkkaas�, joten palkinto ei olisi useat squashyksiköt voivat hyödyntää Squashlehdessä.
voinut osua paremmin. Onni�elut Jarkille lähes sellaisenaan.
koko squashväen voimin!
Tukea saanut hanke on squashissa ny- Squashliitto kouluttaa
kyisin harvinainen, kun siinä tarjotaan tavalliselle aikuiselle mahdollisuu�a aloi�aa
Liiton toimisto järjestää seuroille, halohjatus� ja harrastaa lajia organisoidus� leille ja eri yhteisöille koulutusta mi�a�ja edullises�. Suunnitelma on kokonaisuu- lauksena omalla ko�hallilla. Suosituimpia
dessaan toimiva ja realis�nen.
ovat olleet arki-iltojen tapahtumat (TASON I sisältöjä)
Kuusankoski ympäristöineen on koke- 1-2-tason tuomarikoulutukset (3 h)
nut työ�ömyy�ä ja aikuiset kaipaavat pi- Squashin tekniikkaopetuksen perusristävää toimintaa, joka tarjoaa sosiaalista, teet (3 h)
fyysistä ja henkistä hyvinvoin�a.
- Lasten squashohjauksen perusteet
(4 h)
- Lasten taitomerkkisuoritusten valvoLiiton ansiomerkkejä myönnetty
jan koulutus (1 h) - ilmainen
kuva: Poku Salo
HSRC:lle ja HSK:lle
Kauden squashtekijä Jarkki Jaakkola.
Seuratukea squashseuroille
Seuroille osano�omaksut ovat 20 € /
henkilö ja muille sopimuksen mukaan.
Pake�in kuuluu kirjalliset materiaalit.
Jarmo Karjala
Pyydämme toiveita lyhytkurssien aiheis- Monivuotinen maajoukkuepelaajien ta ja ajankohdista.
tukija, HSRC:n liigajoukkueen kapteeni
HSRC Pronssit
Karri Kauppi
- HSRC:n hallituksen sihteeri 3v
ESRC palkkaa ensimmäisenä squashseurana Suomessa Opetusministeriön Iiro Salonen
pilo�seuroille suunnatulla tuella kokopäi- - HSRC:n hallituksen jäsen 2v. HSRC Cup
väisen nuorten valmennuspäällikön.
ja Dunlop Cup kilpailujen johtaja, 2006
Sm-kilpailujen, juniorivalmentaja
Tukiraha 1.250 € / kk kattaa vajaat
puolet palkkakuluista työssä, joka tukee HSK pronssi
voimakkaas�, mu�a pitkäjänteises� laajennu�a seuran nuorten ja lasten ohjaus- Mickael Rundman
ja valmennustoimintaa.
HSK:n puheenjohtaja
6
Squashliitto konsultoi
Seuratoiminnan kehittämiseksi järjestämme tapaamisia, joissa yhteises�
sovitun aihepiirin pohjalta pohditaan
seuran kehitysmahdollisuuksia ja käytännön toimenpiteitä. Tukena ovat koetellut
eri squashyksikköjen ja muitten lajien
esimerkit. Muita asiantun�joita hyödynnetään tarvi�aessa, mm. SLU -alueiden
henkilöt, mui�en seurojen vetäjät. Palvelu
on seuroille maksuton.
kuva: Risto Lambert
Mikäli hallissa ei ole toimivaa seuraa,
voimme yhdessä hallin johdon kanssa
poh�a, miten toiminta voisi käynnistyä.
Seura on hallille tapa delegoida kilpailutoimintaa ja asiakashankintaa, lisätä harrastamista, viihtyvyy�ä ja liikevaihtoa.
Uusien squashkenttien suunnittelu,
ken�en remontoin� ja hoito ovat monitahoinen haaste ja Liiton toimisto au�aa
asiassa, jos mahdollista. Verkostossamme Sakari Äijänen vastaanottamassa palkintoa Lauri Tarastilta.
on myös asiantuntijoita, joita voidaan
hyödyntää. Kun kyse on kohtuullisesta on kannustaa näitä tahoja toiminnassaan saan Lauri Taras� lausui kehotuksenaan:
squashjuniorien harrastuksen ja kilpaile- “Kannustakoon palkinto seuraa uusiin
ajankäytöstä, konsultoin� on ilmaista.
misen hyväksi. Kannustuspalkinto tulee ponnistuksiin nykyisten ak�ivinuortensa
käyttää juniorivalmennukseen kenttä- kehi�ämiseen ja uusien nuorten hankkimaksuina, valmentajapalkkioina, leiritys- miseen squashin pariin.”
Juniorivälineet liitosta
kustannuksina ja muina nuorisosquashin
JSK:n puolesta palkinnon vastaano�
Juniorimailat ja pallot ovat todella toi- toimintamenoina.
puheenjohtaja Sakari Äijänen, joka tomiva apuväline lasten squashin opetukEnsimmäinen Nuorisosquashin kan- tesi JSK:n saavuttaneen kolme mitalia
sessa ja lajin aloi�amisessa. Lii�o tarjoaa
mahdollisuuden tilata juniorivälineitä nustuspalkinto luovute�in juniorien hy- juniorien SM-kisoissa ja panostavan koko
edulliseen hintaan. Tarkistakaapa samalla väksi ak�ivises� toimineelle ja toimivalle ajan ak�ivises� junnuihinsa. Paikalla olivat
löytyykö halliltanne pallovalikoimasta Järvenpään Squash Klubille Järvenpään myös JSK:n johtokunnasta Risto Lambert,
kaikki käyte�ävissä olevat junioreiden/ squashhallilla 23.3.2009 pidetyssä lyhy- Kari Leppänen ja Ville Karsikas sekä harharrastajien pallomallit! Tilaukset toimi- essä �laisuudessa. Palkinnon luovu�aes- joitusillan ak�ivinuoret.
tetaan pos�ennakolla ja hintaan lisätään
pos�kulut.
Dunlop Junior-maila
Suojalasit, Dunlop
Juniorimaila ja kaksi palloa
valinnan mukaan
12 pallon laa�kko, pallon
malli valinnan mukaan
2+2 palloa valinnan mukaan
33 €
25 €
38 €
35 €
15 €
Pallovaihtoehdot ovat:
Minisquash (lasten iso vaahtomuovinen
pallo), Max (aloi�elijan isohko, kimmoisa
sininen pallo), Progress (taitavan harrastajan pisteetön musta pallo)
Lauri Tarastin Nuorisosquashin
kannustuspalkinto JSK:lle
Nuorisosquashiin kannustuspalkinto
Squashliiton keväisessä lii�okokouksessa
liiton kunniapuheenjohtaja Lauri Taras�
ilmoitti perustavansa Nuorisosquashin
kannustuspalkinnon 600 euroa viideksi
vuodeksi eli vuosille 2009-2013. Se on
jatkoa hänen aiemmalle Laurin maljalleen,
josta myös kilpail�in viisi vuo�a.
Nuorisosquashin kannustuspalkinto ei
kuitenkaan ole kilpailun kohteena, vaan
se jaetaan nimensä mukaises� seuralle tai
valmentajalle/ohjaajalle, joka ak�ivises�
edistää juniorien squashia. Tarkoituksena
7
2 09
Päivyri – uutisia meiltä ja muualta
30.11.2008 Suomi vei täyden po�n
mailapelien eli racketlonin MM-kisoissa
Fürthissä Saksassa. Mikko Kärkkäinen
oli miesten paras ja Michaela Björnström naisten. Myös jälkikasvu on
turva�u, sillä An� Tyyskä nappasi alle
21-vuo�aiden juniorien mestaruuden
(www.racketlon.com/newworlds08.
rep.html)
30.11.2008 Ruotsi-Suomi -maao�elu
käytiin tällä kertaa lahden toisella
puolen Tukholmassa. Lauantain harjoituso�eluiden jälkeen pääs�in tosi
toimiin sunnuntaina. Suomi voitti
naisten ja yli 50-vuotiaitten ottelut,
mu�a sai nokkiinsa miesten ja juniorien
koitoksissa.
(www.squash.se ja www.squash.fi)
30.11.2008 En�sessä Portugalin siirtomaassa, nykyisellään Kiinaan kuuluvassa Macaossa pelatussa PSA:n ja
WISPAn yhteisessä Macao Openissa
voiton veivät Ranskan Gregory Gaul�er ja Englannin Suzie Pierrepont. Olli
Tuominen hävisi ensimmäisellä kierroksella 3-1 karsintojen kau�a kisaan
nousseelle Ranskan Julien Balbolle.
(www.squashsite.co.uk)
Joulukuu 2008
(www.squashsite.co.uk)
perheeseen sillä T19-luokan vei Kris�ina Mustonen, kakkosena Kuopion
20.12.2008 Siilinjärven Fontanella Kyl- Saara Saloranta. Kaikkiaan luokkia oli
pylä-squashin voi� järjestävän seuran yhdeksän ja osano�ajia ilahdu�avas�
SquashKuopion Petri Räbinä.
lähes 60.
(www.squashkuopio.com ja www. (www.squash.fi)
squash.fi)
1.2.2009 Ranskan Gregory Gaul�er
Tammikuu 2009
rikkoi egyp�läisten rintamaa ja kiipesi
ranking-kolmoseksi. Suomalaisten
1.1.2009 Suomi-rankingin miesten kär- sijoitukset olivat: Olli 20., Heke 161.
ki säilyi en�senlaisena, vain sijalla 5 ma- ja Ma�as 177.
jaillut Mika Monto luovu� paikkansa (www.psa-squash.com)
TSK:n Ar�u Moisiolle. Elina Kononen
säilyi edelleen naisten ykkösenä.
1.2.2009 Ranskan Isabelle Stoehr nou(www.squash.fi)
si ensimmäistä kertaa kymppisakkiin
WISPA-rankingissa. Laura Lengthorn1.1.2009 Karim Darwish rynnis� Sha- Massaro syrjäytti Omneya Abdel
banan ohi ensimmäistä kertaa PSA:n Kawyn seitsemänneltä sijalta.
ranking-ykköseksi. Egyp� pi� edelleen (www.wispa.net)
�ivistä kolmoisjohtoa. Ollin sijoitus oli
taas 20. ja Heke ja Ma�askin koho�vat 1.2.2009 Toni Wallinin junaileman
hieman lukemiaan (177. ja 185.).
Metro-squash-cupin loppuottelussa
(www.psa-squash.com)
Tallinnassa ESRC:n Ma�as Tuomi voi�
HSRC:n Heikki Konosen suoraan 3-0.
1.1.2009 WISPA-rankingissa Malesian (www.tsport.com)
Nicol Davidilla on jo 30 kuukauden
putki listaykkösenä. Muukin naiskärki 2.2.2009 Motor City Openin 30 000
on vakaa, sillä kuusi ensimmäistä nimeä dollarin turnauksessa Espanjan tuulisovat ja pysyvät listoilla.
pää Borja Golan vei voiton, finaalissa
(www.wispa.net)
kaatui Englannin Adrian Grant ja välierässä meidän Olli Tuomisemme.
6.1.2009 Bri�sh Junior Open oli jälleen (www.squashsite.co.uk)
kerran egyp�läisten juhlaa, sillä tarjolla
olleista kahdeksasta mestaruudesta 7.2.2009 Ranskan sisäisissä metaruusvain kaksi lipsah� pyramidimaan ulko- mi�elöissä koe�in pienet yllätykset,
puolelle. Myös in�alaiset (1 mestaruus kun sekä miesten e�ä naisten sarjan
ja kaksi hopeasijaa) ja malesialaiset (1 finaalien häviävänä osapuolena olivat
mestaruus ja 1 kakkossija) menestyivät nimekkäämmät osapuolet. Niinpä Camainios�. Suomalaisia pelaajia ei Shef- mille Serme voi� Isabelle Stoehrin ja
fieldissä näkynyt.
Thierry Lincou Gregory Gaul�erin.
(www.squashsite.co.uk)
(www.sitesquash.biz)
1.12.2008 Egyp� valtasi PSA-rankingin
kolme ensimmäistä sijaa. Pakistanin
jälleen nousevaa squashmah�a pönki�ää Aamir Atlas Khan kohoamalla jo
kuudenneksitoista. Olli putosi ensimmäistä kertaa si�en kevään 2005 kahdenkymmenen parhaan ulkopuolelle ja
oli nyt 22. Heke oli ensimmäistä kertaa
Ma�asta parempi, 192. vs. 196.
11.1.2009 Lah� Openin, joka pela�in
(www.psa-squash.com)
samalla sulje�una PSA-kisana, finaalissa Henrik Mustonen voi� selvänume6.12.2008 Kauden toisen juniori- ja roises� Ma�as Tuomen. Naisten kisan
seniori-GP-osakilpailun merkeissä ko- paras oli Saara Valtola.
koonnu�in Mikkeliin.
(www.squash.fi)
(www.squash.fi)
17.1.2009 4. squashliigakierroksella
6.12.2008 Naisten joukkue-MM-ki- espoolainen ESRC oli saanut vahvistuksojen loppuo�elussa Kairossa emän- sekseen amma�laisken�ltä Olli Tuotämaa Egyp� puris� �ukan 2-1-voiton misen ja teki selvää ja puhdasta jälkeä
Englannista. Kolmanneksi ylsi Malesia vastustajistaan Ylivieskasta ja Oulusta.
ja neljänneksi Uusi-Seelan�. Suomi ei ESRC säilytti näin mahdollisuutensa
osalllistunut kisoihin.
playoffseihin, vaikka onkin vielä viiden(www.squashsite.co.uk)
tenä. Mikkeli jatkaa sarjajohdossa.
13.12.2008 Sq-88-cupin Espoon Suvelassa vei nimiinsä HSRC:n Heikki
Kononen. Muut kaaviovoi�ajat olivat
Squash-Jussien Hannu Jaskari ja ESRC:
n Jaakko Peltola.
(www.squash.fi)
14.12.2008 Squashamma�laisemme
Matias Tuomi ja Henrik Mustonen
osallistuivat Russian Opportunities
Fund -PSA-turnaukseen Moskovassa.
Molempien taival päättyi toiselle
kierrokselle.
(www.squash.nu)
19.12.2008 Rahakkaan amma�laisturnauksen Saudi Interna�onal (250.000
dollaria) loppuo�elussa Egyp�n Karim
Darwish teki selvää Ranskan Gregory
Gaul�erista. Suomen Olli Tuominen
koki avauskierroksella 3-0-yllätystappion Australian Cameron Pilleylle.
8.2.2009 Helsingin Merihaassa käydyissä seniorien SM-kisoissa mestareiksi kirja�in Juha Raumolin (miehet
yli 35), Hannu Jaskari (M40), Kari
Lehtola (M45), Risto Jokinen (M50),
Esa Tuominen (M55), Torbjörn Koivisto
(M60), Sami Ikonen (M70), Kris�ina
Kiviharju (N30), Raila Luhtala (N40) ja
Carola Björnström (N45).
(www.squash.fi)
finaaliin selvinnyt pelaaja, Egyp�n Karim Darwish loukkantui omassa välieräo�elussaan. Hienot palkinnot kumarsi
siten Englannin Nick Ma�hew.
(www.squashsite.co.uk ja www.squash.
se)
8.2.2009 Swedish Openin rinnalla käydyssä Case Squash Cupissa suomalaisia
oli selviytynyt sunnuntain loppukilpailuihin perä� neljä. Luokkansa voit�vatkin si�en Saara Valtola (naisten
elii�sarja), Tommi Ekholm (pojat alle
17 vuo�a) ja Tomi Niinimäki (miesten
A-sarja). Miesten elii�sarjan loppuo�elussa HSRC:n Heikki Konosella oli
kuitenkin ylivoimainen tehtävä, kun
vastaan ase�ui Ruotsin maajoukkueen
ykköspelaaja Chris�an Drakenberg.
(www.squash.se ja www.squash.fi)
15.2.2009 Jo toisena keväänä peräkkäin pelattiin miesten PSA-ammattilaisturnaus Finnish Open Mikkelissä.
Voiton vei tälläkin kertaa Suomen Olli
Tuominen hyvin loppuo�elua hallinneen Australian Stewart Boswellin
loukkaannu�ua kolmannessa erässä.
Villillä kor�lla mukaan päässyt Henrik
Mustonen karsiutui jatkosta ensimmäisellä kierroksella.
(www.squash.fi ja www.squashsite.
co.uk)
8.2.2009 Linköpingissä Ruotsissa
pelatussa miesten amma�laisturnauk- 15.2.2009 Britannian mestaruuskisoissessa Swedish Openissa ei loppuo�elua sa ykkösiksi nousivat Jenny Duncalf ja
päästy pelaamaan lainkaan, kun toinen Nick Ma�hew, molemmilla hallussaan
Naisten SM-sarjassa ESRC:n joukkue on
menossa vakuu�avaan runkosarjavoittoon. Mikkeli on toisena.
(www.squash.fi)
29.1.2009 New Yorkin keskusrautatieasemalle pystytetyllä lasikentällä
pelatussa 117 000 dollarin Tournament
of Championsissa Ranskan Gregory
Gaul�er korjasi isoimman po�n, kakkosena Englannin Nick Ma�hew. Olli
Tuominen hävisi aloituskierroksella
Englannin James Willstropille.
(www.squashsite.co.uk)
kuva: Tommi Tapola
Marraskuu 2008
Helmikuu 2009
1.2.2009 Juniorien SM-kisassa Lahdessa poikien kuninkuusluokan alle 19
vuo�a voi� Henrik ”Heke” Mustonen,
Oulun Ville Hiltusen ollessa kakkosena.
Ty�öjenkin mestaruus meni samaan
Englannin Adrian Grant tiputti Ollin Motor City Openissa.
8
Australialainen Stewart Boswell loukkaantui Finnish Openin finaalissa johdettuaan erin 21. Voiton korjasi luovutusvoitolla Olli Tuominen.
mestaruus jo aiemmilta vuosilta.
(www.na�onalsquashchamps.co.uk)
4.3.2009 Miesten amma�laisjärjestön
PSA:n toimihenkilönimitykset saa�in
tältä keväältä valmiiksi, kun vas�kään
presidentin toimesta eronnut Lee
Beachill nimitettiin Chief Operating
Officeriksi. Uudeksi presiden�ksi kohosi
Egyp�n Amr Shabana.
(www.psa-squash.com)
7.3.2009 Suomen ainoan pelkästään
naisille suunnatun squashturnauksen
Espoo Women’s Openin voiton vei Mikkelin Saara Valtola. ESRC:n Pia Ojala oli
�ukan loppuo�elun kakkonen.
(www.squash.fi ja www.esrc.fi)
kuva: Tommi Tapola
22.2.2009 Ylivieskan Ma� Saarela vei
nimiinsä 2-luokan turnauksen Terva- 7.3.2009 Suomen Squashlii�o valitsi
9. puheenjohtajakseen helsinkiläisen
cupin Oulussa.
toimitusjohtajan Leo Hatjasalon.
(www.squash.fi)
(www.squash.fi)
28.2.2009 Suomen Olli Tuominen
oli aseeton North American Openissa 7.3.2009 53 000 dollarin KL Openissa
Richmondissa hävitessään toisella Malesiassa koe�in pienoinen yllätys,
kierroksella Egyp�n Wael El Hindille kun vuosikaudet voittamattomana
suoraan 3-0. Koko turnauksen voitti pysytellyt ja jo kuude�a perä�äistä KL
Open –��eliään tavoitellut isäntämaan
Egyp�n Ramy Ashour.
(www.squashsite.co.uk ja www.squash. Nicol David kärsi finaalitappion USA:n
Natalie Graingerille. Miesten 50 000
fi)
dollarin turnauskin livah� oman maan
ulkopuolelle, mestarina Englannin
Maaliskuu 2009
Peter Barker.
1.3.2009 Kotimaisessa rankingissa (www.squashsite.co.uk)
Aleksi Leskinen nousi jo kuudenneksi.
Naisten puolella ykkösenä oli Saara 7.3.2009 Isäntäseuran Aleksi Leskinen
voitti HSRC:n järjestämän 1-luokan
Valtola, kakkosena Tuula Mine�.
Dunlop-cupin. Loppuo�elussa kaatui
(www.squash.fi)
Mikkelin Lauri Valtola.
1.3.2009 PSA-rankingissa Englannin (www.squash.fi ja www.hsrc.fi)
Nick Matthew’n harhailu näyttää
olevan ohi. Hänhän käväisi kymmenen 8.3.2009 Austrian Junior Openissa
huonommalla puolella, mutta nousi taisteli Ari Pelkosen johtama joukko
nyt taas viitoseksi. Suomalaisista Heke suomalaisjunnuja. Parhaasta tuloksesnousi kaikkien aikojen parhaaseen sijoi- ta vastasi Järvenpään Miko Äijänen
tukseensa, ollen 143. Ollli oli sijalla 21 oltuaan pronssilla sarjassaan pojat
ja Ma�as putosi poistuneiden Finnish alle 13 vuo�a. Veli Jami oli samassa
Open 2008 –pisteiden myötä peräti sarjassa viides.
(www.squash.fi ja www.squash.or.at)
sijalle 210.
(www.psa-squash.com)
Englannin Peter Barker voitti Malesian avoimet.
kuva: Tommi Tapola
kuva: Tommi Tapola
1.3.2009 WISPA-rankingin kuusi ensimmäistä ovat koko alkuvuoden
olleet David, N. Grinham, R. Grinham,
Grainger, Duncalf ja Waters. Suomen
Elina Kononen, joka muutaman vuoden
seurasi mukana WISPA-kiertueella, on
näköjään nyt lope�anut jäsenyytensä.
(www.wispa.net)
Entinen maailmanlistan ykkönen, Lee Beachill, valittiin PSA:
n Chief Operating Officeriksi.
15.3.2009 Espoossa pelatun SM-firmasquashin lopputurnauksen vei nimiinsä
Elisan joukkue.
(www.squash.fi)
listuivat molemmille jo aiemmilta vuosilta tutuksi käyneeseen Swiss Openiin
Genevessä. Tällä kertaa oli Ma�aksella
vähän parempi menestys ja hän eteni
aina välierään saakka, jossa joutui
taipumaan sittemmin ylivoimaiseen
turnausvoi�oon yltäneelle isäntämaan
Nicholas Müllerille.
(www.squashsite.co.uk ja www.squash.
fi)
15.3.2009 Ykkösluokan Järvenpää
Openin miesten jänni�ävässä loppuo�elussa ESRC:n Ma�as Tuomi voi�
Ylivieskaa edustavan Henrik Mustosen
3-2 oltuaan jo 0-2 tappiolla. Naisten
kaavion voiton vei Mikkelin Saara
Valtola.
24.3.2009 Suomen ja HSRC:n Elina Ko(www.squash.fi ja www.jsk-squash.fi) nonen on viihtynyt pitkään ulkomailla
opiskelun merkeissä. Viime aikoina
17.3.2009 110 000 dollarin ATCO hän on vaikuttanut Nottinghamissa,
Super Series Finalsin loppuottelusta jonka paikallissarjan (No�nghamshire)
Lontoossa kehkeytyi täysranskalainen naisten ylimmällä tasolla Elina pelaa
koitos. Gregory Gaul�er oli tällä kertaa joukkueensa No�nghamin ykköspe3-1 parempi Thierry Lincouta.
laajana. No�ngham sijoi�ui sarjassa
(www.superseriesfinals.net)
kolmanneksi.
(nottinghamshire.squashfixtures.
20.3.2009 ESRC:n Jarmo Jaakkola co.uk)
nipis� voiton viime vuoden mestarista
Mikko Laakkosesta so�laiden SM-kiso- 27.3.2009 52 000 dollarin Canary
jen finaalissa Espoossa.
Wharf Squash Classicissa Lontoossa
(www.squash.fi)
Australian David Palmer vei finaalissa
voiton Englannin James Willstropista.
21.3.2009 Erno Tei� ja Henri Kananen (www.squashsite.co.uk)
voi�vat kaavionsa SquashKuopion järjestämässä kakkostason turnauksessa A 28.3.2009 Squashliigan runkosarjan
Cup of Squashissa.
viimeisellä kierroksella ratko�in jouk(www.squash.fi ja www-squashkuopio. kueet playoffseihin. Miesten puolella
com)
runkosarjan voi� taas Mikkeli, muut
jatkoon päässeet joukkueet olivat Tam21.3.2009 Lauri Valtola ja Jaakko pereen TSK, Espoon ESRC ja Ylivieska.
Vähämaa olivat Espoossa pelatun
1-tason turnauksen 3A-Sport-cupin Naisten SM-sarjan runkosarjan voi�
kaavioidensa parhaat.
jälleen kerran ESRC. Muut loppusar(www.squash.fi)
jajoukkueet olivat Mikkeli, HSRC ja
Järvenpää. Tampere putosi yllä�äen
22.3.2009 Lähe�läämme maailmalla pois jatkosta.
Ma�as Tuomi ja Heke Mustonen osal- (www.squash.fi)
9
2 09
1.4.2009 Egyp�n kolmen kopla Darwish, Shabana ja Ashour valtasi taas
mitalisijat, Gaul�er �pute�in tylys�
neloseksi. Olli Tuominen nousi vaihteeksi taas 20:n paremmalle puolelle
eli juuri yhdeksänneksitoista. Heke
(153.) tipahti hiukan, Matias pysyi
sijalla 210.
(www.psa-squash.com)
1.4.2009 Tällä päivämäärällä ote�in
lopullises� käy�öön PAR11-pistelasku
kaikissa WSF:n alaisten organisaa�oiden järjestämissä squashkilpailuissa.
(www.squashsite.co.uk)
Saksa, toisena Englanti, kolmantena
Ranska.
Suomen ykkössijoite�u Henrik Mustonen joutui kokemaan karvaan tappion
henkilökohtaisen kisan puolivälierässä
Englannin Anthony Grahamille. Heken
lopullinen sijoitus oli 5. Poikien mestaruus meni Grahamille ja Englannin
menestyksen täydensi Sarah-Jane
Perry ty�öjen puolella.
(www.squashsite.co.uk)
18.4.2009 Squashliiga huipentui Tampereella pela�uihin miesten ja naisten
SM-sarjojen playoffseihin. Miesten
puolella loppuottelussa kohtasivat
espoolainen ESRC ja isäntäjoukkue
4.4.2009 Hurghada Interna�onalissa TSK. Tamperelaiset veivät mestaruuden
Egyptissä miesten 60 000 dollarin lopulta pisteilla, o�eluiden ja erienkin
kisan voiton vei nuori Ramy Ashour mentyä tasan. Pronssille eh� Mikkeli.
ja naisten 26 000 dollarin vastaavas�
Omneya Abdel Kawy, molemmat Naisten mestariksi kruuna�in tänäkin
isäntämaasta.
vuonna ESRC, kakkosena oli Mikkeli ja
(www.squashsite.co.uk)
pronssilla HSRC.
(www.squash.fi)
5.4.2009 EastSquashin Hameed Ahmed
osallistui amerikkalaisen opinahjonsa 26.4.2009 Tampereen Squashkerhon
Rochesterin Pro-Am 2009 -amma�lais- ja Nääs¬Squashin yhdessä Tampereella
kisaan. Hameedin kohtaloksi tuli häviö järjestämät SM-kisat eivät nostaneet
karsinnan ensimmäisellä kierroksella esille uusia mestareita. Tampereen
Englannin Lewis Waltersille.
Tuula Mine� kävi hakemassa jo usko(www.squashsite.co.uk)
ma�oman 20. mestaruutensa ja ESRC:
n Olli Tuomisellekin tuli kymmenen
5.4.2009 15 miesjoukkuetta kisasi täyteen. Kisat keräsivät ennätysmäisen
Mikkelissä seniorien joukkue-SM-ki- osanottajajoukon, ilmoittautuneita
soissa. Mestareiksi saakka ehättivät oli 144.
SquashKuopio (yli 35-vuo�aissa), ESRC (www.squash.fi)
(yli 45) ja Nääs-Ukot (yli 55).
(www.squash.fi)
26.4.2009 SM-kisojen yhteydessä
julkistettiin ensimmäinen vuoden
12.4.2009 Suomen alle 19-vuo�aiden squashvaikuttaja. Tittelin sai ESRC:n
joukkue voitti EM-kisoissa Irlannin, kaikki kaikessa Jarkki Jaakkola.
Unkarin ja Italian, mu�a jäi 17 maan (www.squash.fi)
joukossa kahdenneksitoista. Joukkuemestaruuden vei hieman yllättäen
kuva: Juha Saarentaus
Huhtikuu 2009
Aamir Atlas Khan ja Mohamed el Shorbagy.
Toukokuu 2009
parhaat juniorit Lauri Tarastin henkilökohtaisilla palkinnoilla. Parhaan
pelaajan palkinnon sai ESRC:n Sebas�an Lilja ja ak�ivisimpina osallistujina
palki�in JSK:n Frans Lehmusvaara ja
ESRC:n Cecilia Lilja.
(www.squash.fi)
1.5.2009 PSA-rankingissa Egyp� sai
Englannin tavoin viidennen miehen
kahdenkymmenen sakkiin, kun Mohamed El Shorbagy nousi sijalle 19.
Pakistanin nousua todisti Farhan
Mehboobin nousu Aamir Atlas Khanin
kantaan kuudenneksitoista. Olli oli 21., 10.5.2009 Nuorten EM-kisat pelattiin Espanjan Gironassa. Molemmat
Heke 151. ja Ma�as 204.
joukkueemme nappasivat tukun hyviä
(www.psa-squash.com)
voi�oja. Alle 15-vuo�ai�en jalkoihin
2.5.2009 Perinteiseen tapaan kokoon- jäivät kovat squashmaat Ranska ja Skottuivat miesten ja naisten maajoukkueet lan�. Loppusijoitus oli hyvä kahdeksas.
vapun�enoossa Euroopanmestaruus- Alle 17-vuotiaat päihittivät Tanskan,
kisojen merkeissä, tällä kertaa Ruotsin Ruotsin ja Espanjan, päätyen lopulta
squash-mekkaan Malmöhön. Miesten yhdensiksitoista.
puolella Suomen joukkue selvisi ilahduttavasti kahdeksanneksi, ja nousi Englan� korjasi näistäkin kisoista täysiten ensi vuodeksi mitalisarjaan. Nais- den po�n, nuorempien kakkosena oli
ten kohjtalona oli jäädä viimevuo�seen Tsekki, vanhempien Skotlan�.
(www.squashsite.co.uk ja www-squash.
tapaan viidensiksitoista.
fi)
Sekä miesten e�ä naisten sarjoissa voiton korjasi Englan�. Miesten kakkonen 16.5.2009 Nelinpelin epävirallisesta
Suomenmestaruudesta pela�in Heloli Ranska ja naisissa Hollan�.
(www.squash.fi, www.squashsite.co.uk singin Merihaassa. Yleisen sarjan voiton
vei viime vuoden tapaan pari Hameed
ja etc2009sweden.visualclubweb.nl)
Ahmed ESQ ja Tomi Niinimäki TSK.
2.5.2009 Shahier Razik vei miesten (www.squash.fi)
tittelin helponlaisesti Kanadan mestaruuskisoissa Calgaryssä, kun kak- Nettivinkki
kossijoitettu Shawn DeLierre joutui
vetäytymään loukkaantumisen takia. JoSK Joensuun Squashkerho on liitNaisten mestariksi kruuna�in nelossi- tynyt niiden suomalaisten seurojen
harvalukuiseen joukkoon, joilla on
joite�u Runa Reta.
(www.squashsite.co.uk ja www.squash. omat ne�sivut.
(www.josk.fi)
ca)
9.5.2009 Kauden viimeisen eli kuuden- Jari Tuomi (eMail: jari@pct.fi)
nen Jaffa-cupin yhteydessä palki�in
Henrik Mustonen hävisi yllättäen jo puolivälierässä alle 19vuotiaiden EM-kilpailussa Saksassa. Mustosen voittanut Anthony Graham eteni lopulta mestaruuteen saakka.
10
kuva: Tomi Niinimäki
Alle 19-vuotiaiden EM-kilpailut
Euroopan ja maailman tulevia huippupelaajia ryhmäpotretissa banketin yhteydessä.
Henkilökohtainen kilpailu 3.7.4.2009
Perjantaina 2.4. Suomen joukkue saapui
aurinkoiseen Müncheniin, toiset koko
edellisyön matkustaneina, toiset vähän
lähempää. Tämänkertainen joukkue edus� monipuolises� Suomen eri osia, sillä
siihen kuului pelaajia Hollolasta (Henrik
Mustonen), Oulusta (Ville Hiltunen) ja
Kuopiosta (Saara Saloranta). Valmentajaksi kisoihin läh� Tomi Niinimäki suoraan
pääkaupunkiseudulta. Vaikka kielierot
osoi�autuivat melkoisiksi, selvi�in kommunikaa�osta kokeneen suomi-oulu –tulkin ja ehkä välillä huumorinkin avulla.
Lauantaina alkoivat si�en tositoimet.
Vastassa oli pelaajia Ruotsista, Itävallasta,
Saksasta, Belgiasta ja Ranskasta. Kaikki
voi�vat vähintään eriä, ja näin kisat läh�vät suomalaisten osalta hyvin käyn�in. Kisapäivän aikana tulivat tutuiksi Squash-Pit
– hallin yhdeksän ken�ää sekä Ravintola
Atriumin mahtavat tarjoilut.
Seuraavana päivänä pelit jatkuivat, ja
paikalla olivat myös suomalaiset Ville
Sistonen ja Tomi ”robocoach” Tirkkonen.
Joukkueen jäsenten edeso�amuksia seura�in innolla, mu�a pe�ymyksiltäkään
ei aivan välty�y. Ko�maan live-seuraajat
saa�oivat saada reaaliaikaisia kuulumisia
ne�-TV:n kau�a, kun suomalaiset varasivat aina innokkaas� paikkansa pääkentän
kameran vierestä.
Henkilökohtaisen kisan kolmantena
päivänä pela�in sijoituso�eluita. Heke
taisteli sijoista 5-8 ja Ville sijoista 21-24.
Saaran urakka ensimmäisissä henkilö-
kohtaisissa EM-kilpailuissa pää�yi jo tänä mukaan, mu�a hauskaa joukkueella siitä
päivänä, tuloksena 44. sija ja kahvasta huolima�a oli.
pelin aikana katkennut maila.
Ensimmäisenä pelipäivänä Suomi o� 21
–
voitot Italiasta ja Unkarista. JälkimmäiViimeiset henkilökohtaisen kisan pelit
nen
pela�in pääkentällä, ja Villehän o�
pela�in �istaina 7.4. Heke pelasi isäntäratkaisumatsissa
ilon ir� ja pelasi perä�
maan Rudolf Rohrmüllerin kanssa perä�
viisi
erää
unkarilaisen
kanssa. ”Pi�äähän
viisi erää, mu�a o� lopulta hienon voiton
sitä
nyt
pelata,
kun
kerran
suoraan läheja sijoi�ui viidenneksi. Ville joutui tällä
tykseen
pääsee”,
perusteli
Vilijo.
kertaa tyytymään häviöön, mu�a 22. sija
henkilökohtaisessa kilpailussa oli hyvä
Perjantaina Suomi sai vastaansa kovan
saavutus Oolun Vilijolta.
Englannin. Voi�oa ei lähde�y hakemaan,
Illalla kisajärjestäjät veivät joukkueet mu�a Ville ja Saara pääsivät näy�ämään
palkintojenjako�laisuuteen. Bussimatka taitonsa tuoreille Euroopan mestareille,
kes� mennessä noin tunnin, mu�a pala- mikä oli hieno kokemus. Heken ansiosta
tessa vain vajaan kymmenen minuu�a. ei Englan� saanut kuitenkaan murskaOlikohan ideana hieman esitellä Mün- voittoa, sillä suomalainen kaatoi Chris
chenin kaupunkia turisteille? Juhlaillan Fullerin tunnin kestäneessä pelissä 3-2.
vetonaulaksi osoittautui villiintynyt Illan toisessa pelissä suomalaiset joutuivat
rodeohärkä, joka pudo� pelaajia ja val- tunnustamaan Sveitsin 2. pojan ja tytön
mentajia yksi toisensa jälkeen kyydistään. paremmaksi.
Suomalaiset eivät pyynnöistä huolima�a
Irlannista tuli lauantaiaamuna selkeä 3-0
uskaltautuneet kyy�in vaan tyytyivät kat–
voi�o.
Se antoi pelaajille lisää intoa illan
selemaan näytöstä sivummalta omasta,
Espanja-peliin,
joka ei kuitenkaan mennyt
melko tyhjästä pöydästään.
odotetulla tavalla. 1-2 – tappio varmis�
Suomalaiset vie�vät kisojen välipäi- Suomen pelaavan sijoista 11 - 12.
vän yllättäen muista eristäytyneinä ja
Viimeisenä pelipäivänä pela�in sijoipää�vät tutustua historialliseen Dachaun
tusottelu
Suomi-Tanska. Edellispäivien
keskitysleiriin. Mukana Ville H., Heke,
tapaan
Heke
oli ainoa voittaja, joten
Saara ja Tomi T.
Suomen sijoitukseksi jäi 12. Joukkuekisa ei mennyt aivan nappiin, mu�a siitä
Joukkuekilpailu 9.-12.4.2009
huolima�a suomalaiset palasivat SaksanSuomi läh� joukkuekisaan kovin tavoit- matkalta tyytyväisinä ja hyviä kokemuksia
tein. Valmentaja Tomppa pi� realis�sena saaneina. Treeni-into tulevaisuu�a varten
pääsyä kahdeksan parhaan joukkoon, eikä on kova!
kuudes sijakaan olisi ollut täysi mahdottomuus. Kaikki seitsemän o�elua eivät Saara Saloranta
kuitenkaan menneet ihan suunnitelmien
11
2 09
Kolumni | Heikki Kononen
Squashinpelaaja
jäi kiinni makkaran
syömisestä!
Elohopean kavutessa plussan puolelle
squashtoiminta halleilla hiljenee, melkeinpä jäätyy. Pelaajat katoavat kesälaitumelle kukin omalle taholleen. Squashia ei
perinteises� olekaan mielle�y kesälajiksi,
ainakaan Suomessa. Mitä squashinpelaajat siis tekevät kesällä? Vastauksen
saa kysymä�äkin syksyn ensimmäisissä
kisoissa: kenellä on pallo hallussa, kenellä
hukassa. Syyssateisiin as� en kuitenkaan
malta odo�aa, vaan o�n jälleen kerran
luurin kouraan ja kysäisin muutamalta pelaajalta itseltään, mitä kesä tuo tullessaan
harjoi�elun kannalta.
Ammattilaispelaaja Olli Tuominen
kertoo, e�ä kesä on parasta aikaa harjoitella: ”Silloin voi vetää kovempaa, sillä
pieni jumi ei hai�aa.” Harjoitusohjelmaan
kuuluu luonnollisesti työpaikalla oloa,
mu�a myös muut lajit tuovat harjoi�eluun vaihtelua. Fysiikan treenaaminen ja
muiden lajien harrastaminen vaiku�aisivat kuuluvan monen muunkin pelaajan
kesäharjoi�eluun. Valioluokassa pelaava
Lauri Valtola kertoo vie�ävänsä mailatonta kau�a kauden lopuksi ja keski�ävänsä
harjoi�elunsa hetkeksi kuntosalille. ”Pitää
tuule�aa päätä rankan kauden jälkeen,
ja salilta saa sitä uutta virtaa.” Myös
Pia Ojala, naisten maajoukkuepelaaja,
keskittyy lihaskunnon harjoittamiseen.
”Kentällä tulee oltua kesäisin vähemmän
kuin kaudella. Toisaalta harjoitteluun
on helpompi keski�yä, kun ei ole kisoja
sotkemassa”, Pia pohdiskelee. Myös
allekirjoi�anut, joka on kauden jälkeen
henkises� ja fyysises� finaalissa, yhtyy
näihin mielipiteisiin.
Tosiharrastajaksi (jotain ilmeises� amatöörin ja amma�laisen väliltä) itseään �tuleeraava Jarmo Karjala �ivistää jo edellä
mainitun kolmeksi kohdaksi. Muiden
tavoin hän harrastaa kesällä enemmän
muitakin lajeja, varsinkin ulkona. Toiseksi
squashista pitää palautua henkisesti.
Kolmanneksi squashharjoi�elun luonne
muu�uu, ja kesällä tulee tehtyä enemmän
drillejä. Kovin yllä�äviä nämä kiteytykset
eivät ole. Squashkausi on kieltämä�ä pitkä, ja siitä pitää ei�ämä�ä palautua.
Kysyin samoilta squashurhoilta ja -urho�arilta vielä suomalaisten tyypillisestä
12
kesävihanneksesta, makkarasta. Jarmo
tunnustaa nau�vansa kyseistä einestä
huonolla omallatunnolla ja muistuttaa
terveellisemmistä vaihtoehdoista. Pia
on samoilla varovaisilla linjoilla, kun taas
Lauri toteaa makkaran olevan osa jokaisen squashinpelaajan kesäruokavaliota.
Olli muistu�aa makkaran kuuluvan myös
talveen.
Yhteenvetoa edellisistä vinkeistä rakentaessani ja omaa kesäharjoittelua
suunnitellessani olen lievästi sanoen
hämmentynyt. Ilmeisesti kestojumin
hankkiminen, hauiksen kasva�aminen ja
makkaran avulla palautuminen kuuluvat
squashinpelaajan kesäkuvioihin. Kaike�
näissä salaisuuksissa piilee totuudensiemen, sillä ne ovat peräisin kovan luokan
squashinpelaajilta. Nyt vain innolla soveltamaan näitä harjoi�eita, ja menestys
syksyn ensikisoissa on taa�u.
Heikki K
Kirjoi�aja on kesällä squashiakin pelaava
motoris�
kuva: Piku Mehta
Squashia Skotlannissa
Aloitin vaihto-opiskelut Skotlannissa viime syyskuussa ja veikkasin squashin jäävän puoleksi
vuodeksi lähes kokonaan, huolimatta siitä että ainakin kilpatoiminta vaikutti internet-seurannan perusteella olevan aktiivista. Päätin kysyä West of Scotland-keskustelupalstalla, olisiko
jotain seuraa Glasgown tietämillä, jossa kaltaiseni roisto voisi pelata.
Meidän iloksemme klubilla oli myös harvinaisuutena sauna sekä to�a kai kodikas
baari�la, jossa tarjoil�in virvokkeita kolme
päivää viikossa. Bri�läiseen tyyliin privaa�klubin membership fee maksetaan
shekillä ja si�en metsästetään haukan
lailla 50 pencen ja punnan kolikoita, joilla
sai valaistusta kentälle. Privaa�klubit kävivät kovaa kilpailua lopete�ujen klubien
jäsenistä, sillä luonnollises� makse�ujen
jäsenmaksujen määrä oli krii�sempi tekijä klubin kulujen rahoi�amisessa kuin
Suomessa seuroilla.
Kilpailuja oli reissuni aikana huoma�avas� vähemmän kuin Suomessa, lukuuno�ama�a seniorikisoja, joissa taistel�in
pääsystä Skotlannin seniorimaajoukkueisiin. Länsi-Skotlannin ja Itä-Skotlannin
liigat paikkasivat tätä vaje�a, ja ainakin
edellämainitussa pelasivat kaikki maan
nykyiset kärkinimet. Itsekin koin yhden
totaalisen pöllyytyksen, kun juuri ensimmäisen PSA-kisansa voi�anut Stuart
Crawford iski rumat lukemat taululle.
Keväällä liigakauden päätyttyä oli
muutamia pieniä kilpailuja sekä Knockout
Cup, jossa nelihenkiset joukkueet taistelevat cup-voitosta. Liigaillat olivat aina
keskiviikkoisin, vuoroviikoin kotona ja
vieraissa. Vierashallejen joukkoon mahtui
modernien fitnessketjujen lisäksi muutama armo�oman ankean näköinen luukku,
joissa toisaalta oli oma ekso�ikkansa, varsinkin lämpö�lojen osalta. Osalla ken�stä
pääsi ais�maan, miltä tuntuu jääkaapissa
pelaaminen ja toisissa taas lämmitys oli Riku Mehta ja paikallinen seurakaveri.
hoide�u suomalaisen saunan tasolle.
erinomaisesti. Vaikka itse suhtaudun
Joukkueemme oli noussut tälle kaudelle tuomarointiin melko positiivisesti niin
ylimmälle sarjatasolle, eikä edes läsnäolo- kyllä kyseisiltä kavereilta olisi pitänyt
ni onnistunut pudo�amaan joukkue�a mitata lämpö tai muuten vain henkinen
takaisin alas. Ohjelmassa oli aina yksi hyvinvoin�.
o�elu, jonka jälkeen ko�joukkueen velvolMukavinta oli huomata kuinka hyvin
lisuutena oli tarjota virvokkeita sekä ruokaa. Ainoa syy miksi nämä epäterveelliset ulkomaalainen ote�in klubilla vastaan ja
ateriat sekä olut eivät liho�aneet minua kuinka paljon tukea muut jäsenet tarjosiäly�ömäs� oli muiden kiinnostus �etää vat niin squash-asioissa kuin muutenkin.
mistä sain aikoinaan ”kuningasidean” pe- Lisäksi tunnelmaa koho� se, e�ä kaikki
lata pelkkää kämmentä sekä oikealla e�ä pelaajat eivät keskellä viikkoakaan liigavasemmalla kädellä. Ei siinä jäänyt aikaa pelien tai seurailtojen jälkeen lähteneet
syödä tai juoda liikaa mikäli halusi ennen väli�ömäs� ko�in, vaan jäivät parantapuolta yötä selvitä muiden opiskelijoiden maan maailmaa. Klubini jäsenet ovat pitäneet yhtey�ä minuun Suomeen paluuni
kanssa keskustaan juhlimaan.
jälkeen ja toivon palaavani vielä Glasgown
Glasgow:n alueella oli myös yksi BSPA- sateisiin maisemiin. Jotta artikkeli ei
amma�laiskisa reissuni aikana. Pääsinkin vaiku�aisi liikaa mainokselta, mainitsen
siinä osallistumaan West Open kansal- yhden kehite�ävänkin asian. Skotlannin
liseen kisaan. Järjestäjät eivät katsele kansallinen liiga on mielestäni meidän kokaavioita tehdessään ranking-listoja, vaan �maista Sm-liigaa kovatasoisempi. Tasosta
lätkivät pelaajia mielivaltaises� sopiville huolima�a tuloksia ei kyseisestä liigasta
paikoilleen. Itse jouduin/pääsin A-sarjaan, tuntunut olevan tarjolla sinä aikana kun
jonka finaalissa katkeras� hävisin 2-3 Elina Glasgowssa asuin. Kilpailutuloksistakin
Konosen seurakaverille No�nghamista. kuul�in lähinnä vain huhupuheita ja niistä
Uskoma�omin ilmiö oli tuomaroin�, jota käy�in kovaa keskustelua sekä livenä e�ä
hoi�vat vii�sen kaveria vapaaehtoises� internet-foorumeilla.
perjantaista sunnuntaihin, aamusta iltaan
pelkästä tuomaroinnin ilosta ja vieläpä Riku Mehta
kuva: Piku Mehta
Päädyin sopimaan vierailun Scottish
Squash Rackets Clubille, joka sijaitsi noin
kolmen kilometrin päässä majoituksestani
Maryhillin kaupunginosassa. SSRC on privaa�klubi, jolla on noin 60 jäsentä sekä
neljä joukkue�a Länsi-Skotlannin liigassa.
Seurassa valmennusta tarjosi Alistair
Duncan. Hän on valmentanut maailman
rankingissä neljäntenäkin ollu�a Mar�n
Heathia sekä �etys� seuran ensimmäistä
suomalaisvahvistusta Toni Wallinia. Itse
pidin Alistairin valmennustyylistä, joka
kyllä vaa� to�umista varsinkin drillien
osalta. En �ennyt ennen lähtöä ,e�ä myös
Toni oli pelannut joitakin vuosia takaperin
samassa seurassa, ja hänestä kerro�inkin
mielenkiintoisia tarinoita.
13
2 09
miehiä huipulla
Amr Shabana
mielipiteiden ja pukeutumisen suhteen
ovat edelleen tallella, unohtama�a jalkojen �ukkaa ote�a maankamarasta. Jo
juniorivuosilta saakka Amr on kulkenut
omaa �etään.
Pelaajana Amr on aina tunnettu taitavana vasurina, joka pyrkii ja pystyy
tappamaan pallon lähes mistä tahansa.
Huole�omalta näy�ävä pelityyli saa�oi
aikoinaan jopa tuoda mieleen välinpitämä�ömyyden. Lyönnin toimiessa hän oli
vaaraksi kenelle tahansa, mu�a huonon
päivän koi�aessa saa�oi hän myös hävitä
listalla huoma�avas� alempana oleville,
jos ei sitä ennen luovu�anut o�elua. Fiilis
oli kaikki kaikessa.
Rakkaita squashmuistoja on ehtinyt
liki 25 pelivuoden saatossa kertyä kohdalleni jo jonkin verran. Yksi alkuaikojen
mieleenpainuvimmista on vuodelta 1993
Lontoon legendaariselta, nyt jo suljetulta,
Lambsin squash pyhätön kentältä numero
3. Pela�in Junior Bri�sh Openin sarjaa
pojat alle 14 vuo�a, kun alkukierrosten
pää�äväinen uurastus oli vienyt suomipojan aina semifinaaliin as�. Vastaan ase�ui
joku egyp�läinen.
Jo alkulämmi�elystä kävi ilmi, e�ä Amr
osuu palloon ja vielä keskelle mailaa. Se
ei kuitenkaan terävöi�änyt aistejani riittämiin, vaan ensimmäisessä erässä tuli
nopeas� takkiin. Muistan veljeni Timon
sekä mukana olleen joukkuevalmentajan
Jyrki Hämäläisen muistu�avan minulle
erätauolla, e�ä: ”Herää Olli, nyt pelataan
Bri�sh Openin semifinaalia!” Seuraavan
erän onnistuin voi�amaan, mu�a �ukkojen ja tapahtumarikkaiden vaiheiden
jälkeen hävisin ottelun lopulta tiukasti
3-1 (tuomarin ollessa �etenkin syyllinen
tappioon, niin kuin peleissä yleensä, etenkin junioripeleissä). Aika ajoin kolmannen
ja neljännen erien yksi�äiset pallorallit
kiusaavat edelleen mieltä. Näin tutustuin
Egyp�n vasenkä�seen velhoon nimeltä
Amr Shabana.
Tätä tak�ikkaa nouda�aen Amr onnistui
kipuamaan 23-vuo�aana aina maailman
20 parhaan joukkoon. Tarvi�in kuitenkin
vuosien tuoma viisaus ja avioliiton myötä
tullut mielenrauha, e�ä nousu korkeimmalle korokkeelle alkoi todenteolla. Elämän rytmin vakiintuminen au�oi häntä
rytmi�ämään myös harjoi�elun, joka oli
aikaisemmin epäsäännöllisyydessään paljon huhu�u. Muutoksen harjoi�eluasenteeseen pääsin myös itse todistamaan
hänen vieraillessaan Suomessa vuonna
2005, noin puolivuo�a ennen maailman
ykköseksi nousemistaan. Yllätyin, kun
noin puolitoistaviikkoisen vierailunsa aikana Amr vaa� päivi�äin päästä kahdes�
kentälle, ilman poikkeuksia. Näin mukana
ollut vaimo Najla sai nau�a keskustan
kauppakujista ilman miehensä tukea.
Yleisurheilun MM-kisat he ehtivät silti
todistamaan räiskyvine salamoineen ja
kaatosateineen.
Pidän edelleen ironisena sitä, e�ä tuon
syksyllä 2005 hyvin harjoitellun puolentoista viikon jälkeen, Amr voitti lähes
jokaisen kilpailun johon osallistui ja oli
seuraavan vuoden alkupuolella maailmanlistalla numero 1. Suomen vierailun
aikana onnistuin vielä voi�amaan yhden
o�elun kolmesta. Nousu oli siis ale�uaan
hurjaa, ja yleisistä aavistuksista huolimatta kärkisijan hallinta kes� pitkään. Amr
pi� hallussaan maailman ykkössijaa lähes
näihin päiviin saakka, kunnes hän viimein
joutui luovu�amaan lähes kolme vuo�a
hallussa pitäneensä maailman ykkössijan
maatoverilleen Karim Darwishille.
Shabanan pelityyli ja luonne ovat kulkeneet käsi kädessä läpi hänen uransa.
Taitava pelaaja ja värikäs persoona -yhdistelmä hurmasi katsojia jo juniorivuosina.
Kentän ulkopuolella hän on, viime vuosien
menestyksestään huolima�a, lähes sama
kaveri, jonka tuolloin 16 vuo�a si�en opin
tuntemaan. Kertyneet vuodet, aviolii�o
Mikä Amrin pelissä si�en kipuamisen
ja pari lasta ovat toki hieman rauhoit- kynnyksellä muu�ui? Uskon, e�ä muutaneet menoa. Sil� miehen yksilöllisyys toksia ei tapahtunut kovinkaan paljon,
14
vaan ne tulivat olennaisilla osa-alueilla.
Hänen pelissään oli jo kaikki tarvi�avat
palaset maailman valloitukseen, nyt hänen onnistui vain löytämään niille oikea
järjestys. Huoleton ja tappavan tarkka
eteenlyönti sai seurakseen maltillisen
mutta laadukkaan taakselyönnin, jolla
todellisia tappopaikkoja oli hyvä rakentaa.
Näin myös virheiden määrä alkoi hiljalleen
vähentyä. Säännöllinen harjoittelu loi
myös uskoa hänen peruskuntoonsa, joka
taannoin oli yleinen epäilyn kohde. Näin
pidemmätkään pelit eivät olleet kohta
enää ongelma. Liikkuminen, joka ennen
käsi� vain ensimmäiset yksi kaksi erää,
parantui myös muiden osa-alueiden siivi�ämänä kestämään läpi o�elut.
Erityisen pahan vastustajan Amrista
tekee hänen tasaisuutensa kaikilla osaalueilla. Vastustajien harkittavaksi jää,
painostaako enemmän rystylle vai kämmenelle. Molemmilta puolilta tulee suhtee�oman pahaa, sekä eteen e�ä taakse.
Tempoa pelistä löytyy myös, mu�a se ei
itsessään ole mahdotonta hallita. Vasta
Amrin saadessa paikan lai�aa hyökkäävä
lyön� eteen sana ”kiire” saa merkityksen,
jota suurin osa pelaajista jää mie�mään
t-pisteeseen – pallon vieriessä takaisin
jostain horison�sta.
Aikaisemmin hyökkäävät lyönnit olivat
hallitseva osa hänen peliään, mikä joh�
usein ongelmiin. Nykyisin paikka haetaan
rauhallisella, mu�a tarkalla taakselyönnillä. Jos pelin onnisuu, tavalla tai toisella,
saamaan riittävän pitkäksi, mahdollisuudet voi�oon paranevat. Monille tuo
tehtävä jää kuitenkin puolitiehen, kun
taululla on numerot 3-0 puolen tunnin
pelin jälkeen.
Kuinka pitkään miehen huippuvire
si�en jatkuu, on vaikea ennustaa. Uskon
kuitenkin, e�ä kalkkiviivan lähestyessä
maailman squashken�ä juniorivuosilta
läh�en ihastu�anut Amr tekee varmas�
oman, itsenäisen ratkaisun ja päättää
uransa rysty-nikkiin.
Pituus; 173cm
Paino: 73kg
Syntynyt: Kairossa 29.06.1979
Asuu: Giza, Egyp�
Siirtyi amma�laiseksi: 1995
Naimisissa
Lapsia: 2
Parhaat saavutukset: Kuwait Open voi�o
2008, kolme kau�a peräjälkeen maailmanlistan ykkösenä.
naisia huipulla
Nicol David
Nicol Davidia voisi �tuleerata 2000-luvun
naissquashin superlahjakkuudeksi. Ikänsä
puolesta nuori pelaaja on eh�nyt kuitenkin
voi�aa urallaan jo kolme maailmanmestaruutta olleen viime vuosina amma�lasiken�llä
lähes voi�amaton. David on kiista�a Malesian
menestynein naispelaaja kau�a aikojen niin
juniori- kuin aikuistasollakin. Juniorina David
teki heti historiaa voittamalla junioreiden
maailmanmestaruuden kaksi kertaa; vuonna
1999 sekä vuonna 2000.
He� juniorivuosien jälkeen tämän hymysuisen ja iloisen pelaajapersoonan listaranking
läh� amma�laiskiertueille nousuun ja viimeinen potku Davidin uran nousulle oli muu�o
Hollan�in ja huippunaisvalmentaja Liz Irvingin
suojiin vuonna 2003. Ensimmäinen maailmamestaruus oli to�a jo vuonna 2005 ja David
oli tämän menestyksen myötä koko Malesian
urheilumaailman suursuosikki.
Vuosi 2008 oli Davidille todellista huippukau�a: 53 voite�ua o�elua, 12 eri turnausvoittoa sekä 30 kuukau�a kestänyt listarankingin
1.sija – tästä voi moni muu vain haaveilla!
Tämän huiman suvereenin voittoputken
katkaisi USA:n Natalie Grainger voite�uaan
Davidin Kuala Lumpur Openissa maaliskuussa
2009 erin 3-2. Tuolloin Davidilla oli takanaan
56 voite�ua o�elua, joten nyt Davidilla on oiva
mahdollisuus aloi�aa uusi voi�oputki ja rikkoa
edellinen oma ennätyksensä.
Pelillises� David on todella nopea liikkumaan; tästä juontaa myös hänen lempinimensä Duracell pupu. Harva pallo jää Davidilta
hakema�a tehokkaan liikkumisen ja äärimmäisen nopeuden ansiosta, tekninen ja tak�nen
osaaminen on myös kehi�ynyt vuosien myötä.
Nuori ikä huomioiden tällä Malesian lahjalla
maailman squashille on edessään vielä monta
hyvää huippuvuo�a amma�laisken�llä.
Squaskentän ulkopuolella Nicol viihtyy
ulkoillen, shoppaillen ja matkustaen. Tulevaisuuden haaveisiin kuuluu oman squashkoulun
perustaminen.
15
kuva: WISPA
ikä: 25
Ko�maa: Malesia
Asuinpaikka: Malesia ja Hollan�
Maailmanrankig: 1
Korkein listasijoitus: 1 (2009)
Uran paras saavutus: Maailmamestari
2005,2006,2008
2 09
Nicksinurkka
Valmentamisesta pari juttua...
Harjoitukset henkilökohtaisen valmentajan kanssa ovat hyvä hetki tarkistaa jokapäiväisen tekemisen tavoitteet. Emilia
Soini passiharjoituksessa valmentajansa Kari Laurikaisen kanssa.
Huipulle tähtäävä juniori tarvitsee kaiken mahdollisen valmennuksellisen tuen.
Kun harjoi�elu on jo järjestelmällistä ja
kova halu tehdä työtä löytyy pohjalta,
on eri�äin kanna�avaa aloi�aa henkilökohtainen valmennus. Nicksinurkassa
on tähän as� anne�u vinkkejä pelaajien
tekniikkaan ja harjoi�eluun lii�yen. Nyt
alkavassa kolmiosaisessa sarjassa annetaan vinkkejä nuorten ja lasten valmentamiseen. Ju�usarjan ensimmäisessä osassa
perehdytään yksilön valmentamisen
pedagogiikkaan.
vain tekemällä, toinen katsomalla ja kolmas kuuntelemalla. Parhaiten lajitekniikkaan perehtynyt henkilö ei väl�ämä�ä ole
paras valmentaja. Tunne�u Kanadalainen
valmentaja Mike Way selventää asiaa
esimerkillä: Sen sijaan e�ä pelaaja opetetaan järjestelmällisen sokeas� lyömään
palloa tukijalan kohdalta, täytyisi selvi�ää
mikä on op�maalinen paikka lyödä palloa
pelaajan oman mailaotteen kannalta.
Helpoiten metsään mennään silloin, kun
luotetaan itsestään selvyyksiin eikä asioita
mie�tä pelaajan omien taitojen kannalta
tarpeeksi paljon. Hyvä valmentaja löytää
Mitä henkilökohtaiselta valmenta- pelaajastaan vahvuuksia, joiden ympärille
jalta vaaditaan?
pelityyli on syytä rakentaa. Hyvä valmentaja myös ymmärtää omat puu�eensa ja
Valmentaja ei erehtyvänä olentona on jatkuvas� halukas kehi�ämään omaa
eroa olennaises� pelaajasta. Kummankin osaamistaan.
tehtävä on imeä itseensä ympäristöstä posi�ivisia vaiku�eita ja valita niistä omaan
Pelaaja kokee oman tekemisensä hartapaan parhaiten sopivat. Valmentajan voin samalla tavalla kuin valmentaja. Joku
tärkein tehtävä on oppia tuntemaan pe- pelaaja voi olla turhankin itsekrii�nen
laaja ja hänen tapansa oppia. Joku oppii omasta tekemisestään ja viettää suu-
16
rimman osan ajasta harjoituksen sisällä
negaatioiden valtaamana. Toinen taas
kokee oman harjoi�elunsa olevan laadukasta vaikka todellisuudessa poten�aalia
on vielä runsaas� käy�ämä�ä. Valmentajan tehtävä on oikaista tätä vääristymää
ja kannustaa nuorta arvioimaan omaa
tekemistään rehellisemmin. Kun molemminpuolinen luottamus on saavutettu,
on palau�een antaminen huoma�avas�
helpompaa ja hyödyllisempää. Terveessä
valmennussuhteessa voidaan puhua myös
heikkouksista avoimes�. On tärkeää, e�ä
nuori ymmärtää myös milloin hän tekee
huonon suorituksen.
Valmentaja on kannustaja
Lapsen oppimisen ja mo�vaa�on kannalta kannustava ilmapiiri on ensiarvoisen
tärkeää. Palau�een antamisessa yksi tapa
on käy�ää metodia, jossa ensin kerrotaan
mitä pelaaja teki hyvin. Tämän jälkeen
annetaan kehitysehdotus ja lopuksi
kuva: Kari Laurikainen
Suomalainen squash on vihdoin todistetusti nousussa. Uusia kenttiä on rakenteilla, vanhoja
pelaajia alkaa ilmestyä halleille ja juniorimäärät ovat kasvussa. Rajoitteeksi suomalaisen
squashin tason nostamiselle muodostuukin osaavan valmennuksen vähäisyys.
kannuste innostamaan harjoitteluun.
Neuvojen on syytä olla tarkkaan harki�uja
ja muotoiltuja. Sen sijaan, e�ä pelaajalle
kertoo mitä ei tule jatkossa tehdä, voi
mennä suoraan asiaan ja kertoa mitä
tulisi tehdä. Hyvä valmentaja ymmärtää
oman �etämyksensä tulevan liian laajalta
alueelta pelaajalle kerralla opete�avaksi.
Tästä syystä harjoituksissa ja o�eluissa
onkin syytä keski�yä vain yhteen asiaan
kerrallaan. Peruslyön�harjoituksen tarkoitus ei siis väl�ämä�ä ole ope�aa oikean
mi�aista lyön�ä, vaan se voi olla esimerkiksi oikeaoppisen mailan taakse viennin
kehi�äminen. Pääasia on, e�ä pelaaja ymmärtää mitä harjoitellaan ja miksi. Hyvän
pelaajan tehtävä on osata kyseenalaistaa
valmentajaa terveellä tavalla.
Kilpaurheilussa seuran toimihenkilöiden, kilpakumppaneiden tai vanhempien tuki ei ole aina taa�u. Tästä syystä
pidänkin eräänä valmentajan tehtävistä
pelaajan tukemista ja kuuntelemista.
Täytyy kuitenkin muistaa, e�ä nuoret tuo
ken�lle tekemisen ilo. Niin kauan kun kehitys on jatkuvaa ja pelaajan mo�vaa�o on
korkealla, voi valmentaja pysytellä taustavaiku�ajana ja yri�ää varmistaa e�ä
pelaaja pysyy kehi�ymisen imussa. Suurin
tarve henkilökohtaiselle mo�voijalle on
kuitenkin vaikeina hetkinä, joita kaikille
pelaajille väistämä�ä tulee eteen. Henkilökohtaisessa ohjauksessa nuori pelaaja
kokee olevansa arvoste�u ja ymmärtää,
e�ä hänen kehityksensä eteen muutkin
ovat valmiita tekemään töitä. Tämä on
toivo�avas� se voimavara, joka au�aa
jaksamaan harjoi�elemaan myös niinä
päivinä, kun tuntuu e�ä kehitys on pysähtynyt ja lyön� ei kulje. Tässä vaiheessa
valmentajan rooli on tärkeimmillään.
noudatetaan. Jos muut valmentajat näkee
uhkana, jää varmas� monta hyvää ideaa
käy�ämä�ä ja ymmärtämä�ä. Avoimessa yhteisössä kaikilla on mahdollisuus
kehi�yä.
Lähde valmentajaksi
Suurin osa suomalaisista squashvalmentajista ovat vaiku�aneet ajalla jolloin Suomi oli squashin suurmaa. Tapa, jolla peliä
nykyään pelataan on kuitenkin muu�unut
paljon. Todistetus� hyvää työtä valmennuksenkin saralla tehnyt Ville Sistonen
totesi pitämällään luennolla Lahdessa,
ettei tässä nyt kuitenkaan pyörää olla
uudelleen keksi�y. Ville kertoi oman filosofiansa koostuvan kaikesta siitä �edosta,
mitä hän on maamme huippuvalmentajilta poiminut ja jalostanut pelaajansa
tarpeisiin sopivaksi. Tieto on siis jo tarjolla.
Nyt siihen pitää vain tar�ua, jalostaa ja
alkaa jakamaan. Ennakkoluuloton asenne
ja sopivan uhmakas itseluo�amus omaan
osaamisen on tehnyt Henrikistä persoonallisen nykysquashin pelaajan.
Todelliset työtunnit juniori vie�ää seuransa ryhmäharjoituksissa, yksin kentällä,
kuntosalilla ja lenkkipolulla. Henkilökohtainen valmentaja toimii tämän toiminnan
organisoijana ja mo�voijana, ja vaiku�aa
viikoi�aiseen tekemiseen parhaaksi katsomallaan tavalla. Nuorella pelaajalla voi
olla henkilökohtaisen valmentajan lisäksi
eri valmentajia esimerkiksi seuran tai
maajoukkueryhmän kau�a. Henkilökohtaisen valmentajan täytyy ymmärtää, e�ä
hänellä ei väl�ämä�ä ole joka osa-alueelta kaiken ka�avaa �etoa, ja antaa mahdollisuus pelaajalle o�aa vaiku�eita joka
suunnasta. Henkilökohtaisen valmentajan
on hyvä keskustella muiden valmentajien
Valmentajan ei tarvitse olla nykyinen,
ja pelaajan kanssa valmentajien välisistä eikä en�nen huippupelaaja. Alkuun riiteroavaisuuksista ja sopia valmenne�avan tää kun palloon on sen verran kontrollia,
kanssa yhteisymmärryksessä mitä linjaa e�ä passaaminen luonnistuu sujuvas�.
Koulutusta valmentamiseen järjestetään
sekä ko�maassa, e�ä ulkomailla ja �etoa
voi imeä itseensä vaikka kotisohvalta
squash-opetusvideoiden avulla. Lupaava
nuorten sukupolvemme kaipaa tukijoita ja
valmentajia. Lähde siis porukkaan mukaan
ja tarjoa apuasi innokkaille nuorille. Vaikka
piirit ovat vielä toistaiseksi pienet, niin yhteishenki näinä kasvun aikoina on todella
hyvä. Onnistumisen riemuun on helppo
samaistua kentän ulkopuoleltakin.
Valmentajan viisi tärkeintä tehtävää :
kuva: Kari Laurikainen
1. Tukea ja kannustaa pelaajaa - kävi mitä
kävi
2. Löytää pelaajan vahvuudet ja ruokkia
niitä
3. Kuunnella pelaajaa
4. Kehi�ää pelaajan tekniikkaa, tak�ikkaa
ja fyysisiä ominaisuuksia systemaattises�
5. Kehi�ää itseään ja toimintaansa jatkuvas�
Seuraavassa jutussa käsitellään ryhmävalmennusta ja sen haasteita.
Keskusteluun ja ajatuksenvaihtoon on syytä varata reilusti aikaa.
17
Kari Laurikainen
Squashvalmentaja
2 09
squashliiga
Mestaruudet jaettiin Tampereella
Miesten voiton vei yllättäen Tampereen joukkue ja naisten pytty matkasi Espooseen.
TSK tsemppasi voittoon
Miesten SM-liiga huipentui TSK:n mestaruuteen, jota voidaan pitää yllätyksenä.
Mestaruus tuli komealla esityksellä, jossa
etukäteenkin vahvoiksi �edetyt Tomi Niinimäki ja Jussi Vehniäinen kunnostautuivat voi�amalla finaalivastustajansa ESRC:
n pelaajat klassises� ilmaistuna pystyyn.
Sen jälkeen Henri Kronlundin ja Arttu
Moision tehtäväksi jäi voi�aa vähintään
kolmetoista piste�ä o�eluissaan Ma�as
Tuomea ja Olli Tuomista vastaan, mikä
onnistuikin jo yksin Henriltä.
kuva: Tommi Tapola
TSK:n kapteeni Arttu Moisio johdatti
joukkueensa seuran historian ensimmäiseen suomenmestaruuteen.
joten voiton voidaan sanoa menneen
oikealle joukkueelle. ESRC oli etukäteen
arvioituna vahvin joukkue, mutta takelteli alkukaudesta eikä saanut finaalipeleihin aivan vahvinta kokoonpanoa.
Myös ulkomaanavut jäivät käy�ämä�ä.
Oletettavasti ESRC sisuuntuu tästä, ja
vastaavaa vahinkoa ei ole odote�avissa
ensi kaudella. Pronssijoukkue Mikkelin
Squash puolestaan kaatui välierissä ESRC:
lle. Nähtäväksi jää, mikä on viime vuosien
mestarin ja eri�äin sitoutuneen joukkueen tulevaisuus liigassa.
taruuden. TSK nousi taistelemaan viimeisellä runkosarjakierroksella playoffs-paikasta, mu�a jäi täpäräs� ulkopuolelle.
Toivo�avas� TSK saa parhaat pelaajansa
paremmin mukaan ensi kaudella, jo�a
taistelu mitaleista �ivistyisi.
Squash-liiga: Missä olet, mihin
menet?
Kesän tullen on hyvä ajankohta pohdiskella ja keskustella liigan nyky�lasta ja
tulevaisuudesta. Tarkoitan tässä nimenomaan SM-sarjaa, divisioonat tulevat siinä
perässä ja niissä tärkein asia eli pelaamiESRC odotetusti naisten mestasen ilo ja kovat kamppailut ovat kohdalTSK:n voi�o oli piristävä monella ta- riksi
laan, toki käytännön järjestelyjä pitäisi
valla. Joukkue on osoi�anut erinomaista
tasaisuu�a ja sitoutumista koko kauden,
ESRC vei ennakoidus� naisten liigames- joissain paikoissa parantaa. SM-liiga on
18
Entä si�en lii�o, mitä se voisi ja mitä
sen pitäisi tehdä? Liittohan olemme
viime kädessä me, joten siltä osin kaikki
on omissa käsissämme. Liiton toimi- ja
luo�amushenkilöt voivat varmas� tehdä
monenlaisia asioita liigan kehi�ämiseksi.
Kyse on �etys� resursseista, tahdosta ja
priorisoinnista. Liiton rooli on merki�ävä
ainakin kahdella alueella: se voi osallistua
markkinoin�in ja �edotukseen sekä luoda
sääntöjä, kuten liigatapahtuman yleiset
raamit, ajankohdat ja pelijärjestelmä.
Tarkastellaanpa hieman jälkimmäisiä aiheita ja annetaan ykköspelaajamme Olli
Jussi Vehniäinen, yksi liigan varmimmis- Tuomisen kertoa kokemuksistaan muiden
ta pelaajista, löi alkutahdit finaalissa Es- maiden liigoista:
poota vastaan.
”Tasokkaimpia liigoja pelataan Hollanpyörinyt viimeiset vuodet melko saman- nissa, Saksassa, Ranskassa ja luonnollises�
laisella kaavalla. Parin vuoden takainen Englannissa. Muita minulle tutuksi tulleita
televisioin� oli parasta, mitä liigalle on liigamaita ovat Ruotsi, Tsekki ja Slovakia.
tapahtunut aikoihin, mu�a taloudelliset Seurojen miehitykset ovat hyvin kansainvälisiä, ja useimmat huippupelaajat pelaaresurssit eivät mahdollistaneet jatkoa.
vatkin usean maan liigoissa. Pelit ovat sen
Varsinkin miesten SM-sarja oli tänä vuoksi välillä hyvin korkeatasoisia ja vetävuonna kilpailullises� mielenkiintoinen, vät myös yleisöä hyvin. Itselleni liigapelit
mu�a muuten nyky�la on jotenkin lai- ovat hyvin tärkeitä kovien harjoituspelien
mea, uu�a potkua kaiva�aisiin. Pelaajilla saamisen muodossa. Pelijärjestelmät eli
on varmas� enimmäkseen kivaa, mu�a pelaajien määrä, ulkomaalaispelaajien
tapahtuman näkyvyys medioissa ja muille rajoitukset ja aikataulut vaihtelevat hykuin harrastajille lähentelee nollaa, ehkä vinkin paljon, ja vaihtuvat joissain maissa
Ylivieskaa lukuun ottamatta. Vastuuta vuodesta toiseen. Pistelasku on viime
asiasta voi työntää ainakin kolmeen suun- aikoina vakiintunut, aiemmin siinäkin oli
paljon hajontaa. Monissa maissa liigaa
taan: seurat, lii�o ja pelaajat.
pelataan arki-iltaisin, mikä tekee liigakierSeurat voisivat panostaa liigatapahtu- roksista tapahtumia. Yleisö ja harrastajat
miin nykyistä enemmän, sitä eivät nykyi- tulevat klubeille nau�maan illasta ja hyset säännöt, ohjeet tai lii�o millään tavalla västä seurasta tasokkaita pelejä katsellen.
estä. Mu�a jos ei ole pakko, niin mones� Tällainen puu�uu Suomesta täysin, mu�a
mennään yli siitä mistä aita on matalin. saisimmeko sitä toimimaan täällä?”.
Joissain seuroissa panostus oman tapahHSRC:n Heikki Kononen puolestaan
tuman järjestämiseen on häve�ävän pientä, kaikki vastuu on joukkueen pelaavalla on pelannut kotoisen liigamme lisäksi
kapteenilla, joka joutuu ensin haalimaan Ruotsin ja Espanjan liigoissa. ”Ruotsissa
pelaajia viimeisille paikoille, ja si�en hom- osa kierroksista pelataan arki-iltoina ja
maamaan mehuka�t, mukit, pöytäkirjat, osa pitkinä viikonloppuina. Ruotsissa arkitekemään o�elujärjestyksen, toimimaan iltakierrokset toimivat hyvin, kun kolme
kilpailun johtajana ja tulospalvelun vas- joukkue�a on Tukholmasta. Seurat maitaavana. Lopputuloshan ei silloin voi olla nostavat tapahtumia ak�ivises� ja niissä
kovin glamoröösi. Eli siis: seurojen pitäisi on yleisöäkin, fiilistä on enemmän kuin
nimetä liigatapahtuman vastuuhenkilö(t), Suomessa. Suomen liigaa on kyllä mukava
joka ei ole joku pelaajista ja joka voi keskit- pelata, mu�a joiltakin osin liigaa tehdään
tyä tapahtuman järjestämiseen, mukaan vähän vasurilla”.
lukien �edo�aminen.
19
kuva: Tommi Tapola
kuva: Tommi Tapola
Pelaajilta voidaan oikeastaan odo�aa
vain vakavaa suhtautumista peleihin ja
sitoutumista liigaan. Enimmäkseen tämä
on kunnossa, liigan vetovoima pelaajien
keskuudessa on kuitenkin ollut rii�ävän
suuri.
Kari Lehtolan lennokkaat lyöntiasennot toivat
espoolaisille tänä vuonna hopeata.
Yhteenvetona edellisestä löytyy ainakin kaksi aluetta, millä liigaa voitaisiin
parantaa:
• Seurojen panostus. Mitä tapahtuman
näkyvyyden ja tason parantamiseksi
voitaisiin seurojen tasolla tehdä? Jossain
tehdään jo nyt hyvää työtä, mu�a mm.
pääkaupunkiseudulla löytyy parannettavaa
• Liigan ajankohdat. Voitaisiinko kokeilla
iltao�eluita arki-iltoina kahden joukkueen
välillä per paikka? Samaan yhteyteen voisi
järjestää kerhoillan tai vastaavan. Ja osa
tapahtumista voisi olla kaksipäiväisiä, kuten joskus menneisyydessä on ollut.
Tässä jutussa ei liene yhtään uutta
ajatusta jota ei olisi jo vuosien varrella esite�y. Mu�a jotain kanna�aa sil� yri�ää.
Kutsunkin kaikki keskustelemaan liigan kehi�ämisestä vaikkapa liiton www-sivujen
keskustelupalstalla tai kasvotusten.
Jarmo Karjala
[email protected]
2 09
Joukkueiden EM-kisatMalmö 28.4.-2.5.2009
Joukkueiden EM-kisat järjestettiin tänä vuonna 35 v. tauon jälkeen Ruotsissa. Kisapaikkana
oli Malmön Bellevue Stadion, joka kaikin puolin soveltui hyvin tämän kilpailun areenaksi. Suomi osallistui kisoihin niin miesten kuin naisten joukkueilla ja tavoitteiksi oli asetettu edellisen
vuoden sijoitusten kohentaminen.
kuva: Poku Salo
Kisat käynnistyivät Suomen osalta
helpoilla ”verryttelyotteluilla”. Naiset
kaatoivat Kreikan ja miehet Luxemnourgin
selvin numeroin mene�ämä�ä erääkään.
Toisena kisapäivänä naisilla oli välipäivä,
mu�a miehillä jatkui alkusarjan urakointi. Vastus ei juurikaan ensimmäisestä
päivästä koventunut ja miehet kirjasivat
4-0 voitot niin Norjasta kuin Venäjästäkin.
Kolmantena kisapäivänä päs�in jo kunnon
Miesten maajoukkue: valmentajana Mika Montoa tuurannut Tomi Niinimäki, Henkisatunnelmaan, kun alkulohkojen ratkairik Mustonen, Hameed Ahmed, Heikki Kononen, Matias Tuomi ja Olli Tuominen.
suo�elut olivat ohjelmassa.
mu�a Olli osoi� huolet turhiksi. Neljäs
Miesten urakka jatkui vielä samana päiNaiset saivat vastaansa Espanjan vah- ja viides erä menivät Ollille näytöstyyliin vänä, kun Saksa ase�ui vastaan o�elussa
van joukkueen. Suomen naiset taistelivat ja �lanne oli 2-0. Nelosten o�elussa Ha- sijoista 5-8. Tuominen ja Tuomi olivat
mallikkaas�, mu�a taitavat espanja�aret meed Ahmed aloi� erävoitolla, mu�a jälleen aloi�ajina. Ma�as taisteli sinnikveivät o�elun 3-0. Tasoero ei kuitenkaan ottelu kääntyi sveitsiläiselle, joka vei kääs�, mu�a kokenut Stefan Leifels oli
ollut niin suuri, kuin pisteistä voisi ole�aa. seuraavat kolme erää. Henrik Mustonen kaiken aikaa puolisen askelta edellä ja vei
Pallorallit olivat pitkiä ja useat olisivat joutui taistelemaan tosissaan kakkosten voiton kolmessa erässä. Olli jatkoi hienoja
voineet päättyä toisinkin päin. Tappio o�elussa. Ensimmäinen erä Hekelle 17/15 esityksiään, eikä päästänyt Simon Rössvei naiset kuitenkin pelaamaan sijoista ja siinä vaiheessa o�elu oli mahdollisia neriä yllä�ämään. Kun Heikki Kononen
13-16.
eriä laske�aessa vähintään tasan. Heke hävisi o�elunsa 0-3 jäi Henrik Mustosen
hävisi toisen erän 7/11, mu�a siinä voi- osaksi kukistaa Jens Schoor 3-0 selvällä
Miehet läh�vät lohkofinaaliin Itävaltaa tetut pisteet takasivat Suomelle jo koko- piste-erolla. Heke pelasikin hienon o�elun
vastaan hienoisena ennakkosuosikkina. naisvoiton. Heke ei kuitenkaan tyytynyt ja vei kaksi ensimmäistä erää. Saksalaisen
Heti ottelun alussa kävi kuitenkin jo siihen, vaan vei kaksi seuraavaa erää ja saamat pisteet olivat kuitenkin jo siinä vaiselväksi, e�ä suomalaiset olivat selväs� voi�o kirja�in 3-1 Suomelle.
heessa rii�ävät kokonaisvoi�oon. Heke ei
niskan päällä. Olli Tuominen ja Heikki
kuitenkaan luovu�anut, vaan taisteli 3-1
Kononen pauku�vat tauluun selvät 3-0
Naisten ensimmäinen sijoituso�elu oli voiton. Lopputulos 2-2, mu�a saksalaiset
voitot ja he� perään Ma�as Tuomi iski sa- Tsekkiä vastaan. Saara Valtola aloi�, ja veivät o�elun erin 7-6.
mat lukemat ja o�elu oli voite�u. Henrik o� hienon 3-0 voiton. Toisena pelatussa
Mustonen kaunisteli vielä numerot 4-0: ykkösten pelissä Elina Kononen teki minkä
Kisojen päätöspäivänä naiset kampksi, vaikka joutuikin antamaan erän Itäval- pystyi, mu�a joutui lopulta antautumaan pailivat sijoista 15-16 Ruotsia vastaan.
talaiselle. Voi�o vei Suomen pelaamaan 9/11 viidennessä erässä. Maao�elude- Saara Valtola oli ensimmäisenä tulessa.
sijoista 5-12 ja mahdollisuudet kahdeksan byyttinsä tehnyt Michaela Björnström O�elu alkoi Saaran hallinnalla ja hän meni
parhaan joukkoon säilyivät.
ei pystynyt tuomaan Suomelle voi�oon tuota pikaa 5-0 johtoon. Anna De�er ei
tarvi�avaa piste�ä ja viimeiseen o�eluun kuitenkaan häkeltynyt �lanteesta, vaan
Tavoite saavutettiin
naiset saivat vastaansa Ruotsin.
taisteli itsensä tasoihin ja erävoi�oon.
kuva: Poku Salo
Miesten tavoite päästä kahdeksan joukkoon ja nousta ensi vuoden A-ryhmään
ratkaistiin kisojen neljäntenä päivänä
ottelussa Sveitsiä vastaan. Kamppailu
käynnistyi ykkösten ja kolmosten o�eluilla. Ma�as Tuomi oli kaiken aikaa askeleen
edellä, eikä antanut sveitsiläisellä mahdollisuuksia. Selvä 3-0 voi�o Ma�akselle.
Samaan aikaan Olli Tuominen aloitti
erävoitolla, mu�a sveitsiläinen nousi taisteluun ja vei kaksi seuraavaa erää. Ilmeet Naisten maajoukkue: Pia Ojala, Elina Kononen, EM-kisoihin pestinsä päättänyt
suomalaisleirissä olivat huolestuneet, valmentaja Harri Valasma, Saara Valtola ja Michaela Björnström.
20
Ruotsalaisen ote pi� toisessakin erässä,
mu�a kolmas erä meni Saaralle. Neljännessä De�er oli kuitenkin vahvempi ja vei
Ruotsin 1-0 johtoon. Elina Kononen aloi�
oman kamppailunsa vahvas� ja vei kaksi
ensimmäistä erää selväs�. Kolmannessa
erässä osat vaihtuivat ja Anna-Carin Forstadius tasoi� o�elun. Viidennessä erässä
Elina oli taas oma itsensä, eikä päästänyt
ruotsalaista uhkaamaan. Ratkaisevassa
kolmosten pelissä Pia Ojala näy� kaapin
paikan Lovisa Forstadiukselle ja pauku�
kolmanteen erään lukemat 11-0.
Miesten päätösottelu sijoista 7-8 Irlan�a vastaan oli juuri niin tasainen kuin
ennakkoon oli odote�u. Ma�as Tuomi ja
Olli Tuominen käynnis�vät kamppailun.
Matias vei kokeneelta Derek Ryanilta
ensimmäisen erän selvin numeroin.
Olli joutui hieman �ukemmalle, mu�a
o� kuitenkin lopulta 3-0 voiton, toisin
niukimmalla mahdollisella piste-erolla.
Ma�as ei pystynyt jatkossa uhkaamaan,
parhaimmillaan maailman 7., Ryania,
joka ru�inillaan käänsi o�elun edukseen.
Nelosten pelissä Heikki Kononen aloi�
myös hienos� ja vei ensimmäisen erän
jatkopalloilla. Arthur Gaskin tuli kuitenkin
vahvas� mukaan peliin ja vei ”tuskallisen”
selväs� kolme seuraavaa erää. Tämä tulos
�esi sitä, e�ä Henrik Mustosen pi� voi�aa
o�elunsa vähintään 3-1. Heke taistelikin
hienosti ja voitti ottelun, mutta John
Rooney onnistui viemään kaksi erää, mikä
tasoi� o�elun �lanteeseen 2-2, erien ollessa myös tasan 8-8. Irlan� oli kuitenkin
kerännyt enemmän pisteitä ja vei näin
voiton. Miesten sijoitus oli paras viiteen
vuoteen ja takaa paikan A-ryhmässä ensi
vuoden kisoissa.
Tunnustusta Suomelle
EM-kisoissa on vuosittain jaossa ns.
Sportsmanship Award, joka annetaan
pelaajalle, jonka taistelutahto ja käytös
kentällä ja sen ulkopuolella on esimerkiksi
kaikille urheilijoille. Valintaraa�in kuuluvat
kilpailun tuomarit ja järjestelytoimikunta.
Tänä vuonna Suomi oli hyvin esillä ja palkinnon saivat naisista Elina Kononen ja
miehistä Henrik Mustonen. He lii�yivät
näin Poku Salon, Markku Sainion, Juha
Raumolinin ja Tuula Mine�n joukkoon
palkinnon saajina.
Ensin Elinan...
Kisat sujuivat kaikin puolin mallikkaas�
ja Ruotsin lii�o ansaitsee erityiskiitoksen
todella hienos� järjestetyistä kisoista.
... ja heti perään Heken vuoro vastaanot- Poku Salo
taa rehdin pelaajan palkinto ESF:n tekniseltä johtajalta, Martin Wreniltä.
Suomen maajoukkueet menneet eteenpäin
Miesten maajoukkueemme palasi
viiden vuoden tauon jälkeen takaisin
kahdeksan parhaan joukkoon joukkueiden EM-kilpailuissa. Tämä voidaan laskea
lähes op�misuoritukseksi kasassa olleella
joukkueella. Miesten joukkueemme oli
keski-iältään yksi kilpailun nuorimmista ja
tulee olemaan iän puolesta kasassa vielä
useampanakin vuotena tulevaisuudessa.
Naisten joukkue uusi viime vuo�sen 15.
sijansa. Tämäkin voidaan laskea onnistumiseksi joukkueen pela�ua ilman viime
vuo�sta ykköspelaajaa, Lo�a Vuorelaa.
Miesten joukkueen menestys lepäsi
suurel� ykkösenä ja kakkosena pelanneiden Olli Tuomisen ja Henrik Mustosen
harteilla. Kaksikko ei hävinnyt ainoatakaan
peliä Mustosen o�aessa matkan varrella
kaksi erinomaista päänahkaa Sveitsin John
Williamsista ja Irlannin John Rooneysta.
Ma�as Tuomen, Heikki Konosen ja Hameed Ahmedin tehtäväksi jäi varmistaa
Suomelle vähintään tarvi�avat erävoitot.
Vasta kahdessa viimeisessä ottelussa
joukkueelle nousi seinä vastaan sen kär-
siessä ensin eräsuhteella tappion Saksalle
sijoista 5.-8. ja päätösottelussa tappio
laske�in pisteillä Irlan�a vastaan. Paluu
kahdeksan parhaan maan joukkoon kivikovassa Euroopassa on joka tapauksessa
hieno suoritus, vaikka parempaakin oli
tarjolla. Lokakuussa pela�avista miesten
MM-joukkuekilpailuista on myös odotettavissa selkeä parannus toissavuo�seen
sijoitukseen.
Myös naisten joukkueella olisi ollut
mahdollisuudet vielä parempaan sijoitukseen. O�elussa sijoista 13.-16. Suomi
hävisi �ukas� Tshekille ja joutui pelaamaan sijoista 15.-16. �etenkin isäntämaa
Ruotsia vastaan. Ottelu alkoi hieman
yllättävissä merkeissä Saara Valtolan
hävi�yä kakkosten pelin Anna De�erille.
Tämän jälkeen voitanee lukea toiseksi
yllätykseksi he� perään Elina Konosen
hieno voi�o ruotsalaisten ainoasta naisamma�laisesta, Anna-Carin Forstadiuksesta. Pia Ojala voi� ratkaisuo�elussa
Lovisa Forstadiuksen niin selväs� e�ei
21
paremmasta joukkueesta jäänyt keskusteltavaa. Hyvänä mi�arina Suomelle aina
toimiva Ruotsin joukkue osoi�aa Suomen
naisten kehi�yneen varsinkin viimeisen
vuoden aikana. Ja muistute�akoon vielä,
e�ä kukaan nykymaajoukkueen naisista ei
ole kertaakaan voi�anut Tuula Mine�ä ja
Lo�a Vuorelaa, jotka molemmat lois�vat
poissaolollaan EM-kisoissa.
Elokuisessa maaottelussa Ruotsia
vastaan tulee olemaan mielenkiintoista
nähdä, kuinka tylyjä isännät vierailleen
ovat. Suomella pitäisi olla realis�set mahdollisuudet viedä voi�o kaikissa sarjoissa.
Molemmat maajoukkueemme ovat nuoria
ja eri�äin kehityskelpoisia. Squashliiton
tehtävänä on tarjota näille avainpelaajille
ja heitä seuraaville nuoremmille polville
tehokkaat valmentautumismahdollisuudet, jo�a varmistamme nousujohteisen
tuloskäyrän niin naisissa kuin miehissä
myös tulevaisuudessa.
Tomi Niinimäki
2 09
SM-kilpailut
SM-kisat pelattiin tänä vuonna kaupungissa, jonka maantieteellinen sijainti on erinomaisen
tasapuolinen verrattuna muihin paikkakuntiin. Tampereen squash-seurat yhdistivät voimansa
ja suosiosta johtuen ensimmäiset ottelut alkoivat jo klo 16 perjantaina. Yleisissä luokissa
selkeinä ennakkosuosikkeina olivat Tuula Minetti ja Olli Tuominen, joita nuoret maajoukkuepelaajamme lähtivät ennakkoluulottomasti haastamaan.
Tampereen molemmilla seuroilla oli
vaikea tehtävä yllättää allekirjoittanut
loistavilla kisajärjestelyillä. Onnistuiko
Tampereen Squashkerho ja Nääs Squash
si�en tässä tehtävässä? Varsinaises� eivät,
sillä käytyäni useissa kyseisten seurojen
kisoissa olen to�unut e�ä tamperelaiset
osaavat järjestää kunnon tapahtuman.
Heti perjantaina paikalle saapumisen
jälkeen näkyi e�ä järjestelyt pelaavat kuin
linja-auton sanitee��lat. Pelaajat kuulute�in kentälle, ja joskus jopa oli pieniä
esi�elyitä, jo�a muutkin paikalle eksyneet
ymmärtäisivät, e�eivät kyseessä ole piirimestaruuskisat, vaan kauden huipennus
arvoisessaan miljöössä. Täytyy ihailla
kuinka paljon vapaaehtoisia Tampereelta
löytyy järjestämään squash-tapahtumaa,
mahdollistaen aikataulussa pysymisen
ja sen e�ei pelaajien täydy kuin valmistautua itselle parhaalla tavalla. Kentät oli
lisäksi kunnoste�u kisoja varten, ja niitä
huolle�inkin o�eluiden välissä ahkeras�.
Koska ilmapiiri oli perjantaista läh�en rento ja järjestäjien vastaano�o ystävällinen,
en ollut ainoa joka vie� koko viikonlopun
aurinkoisen Tampereen maisemissa. Lähes jokainen kisoissa käynyt halusi todentaa viikonlopun olleen kerrankin kunnon
squash-tapahtuma kaikilla mausteilla,
eikä kovin moni 144 pelaajasta varmas�
pe�ynyt.
perjantaina useita mielenkiintoisia o�elupareja. Yksi yllätyskin näh�in Juha-Ma�
Parmosen pelatessa itsensä miesten
pääsarjaan Heikki Ruotasen sekä Pe�eri
Tii�sen kustannuksella. Pen� Pekkasen
valmennus on ken�es jo näin lyhyessä
ajassa kantanut hedelmää kotiseuran
pelaajan o�eissa. Tomi Niinimäki jatkoi
siitä mihin edellisviikonlopun joukkuefinaaleissa jäi, ja tuore kultamitalis� marssi
pääsarjaan Ma� Saarelan kanssa ilman
suurempia haavereita. Pääsarjan ensimmäinen kierros aloitettiin muutamalla
viihdy�ävällä o�elulla. Kavereiden väliset
taistelut tarjoavat usein peräänantamatonta mi�elöä, eikä Aleksi Leskisen ja
Tuomas Häkkisen o�elusta tätä todellakaan puu�unut. Tun� ja kaksikymmentä
minuu�a kestäneen o�elun viimeisen
erän lopulta otetut kuvat eivät ole lasten
silmille sopivaa katso�avaa. O�elun voittanut 15-13 Aleksi tuskin niitä nykyisen tai
tulevan ko�nsa seinille ripustaa, vaikka
onnellisempana 60 neliön kopista läh�kin.
Kuten arvata saa�oi Aleksi Leskisen eväät
oli päivän ensimmäisen o�elun jälkeen
syöty ja Heikki Konosen kovatempoinen
peruspeli toi selvän 3-0 tuloksen turvin
paikan välieriin. Helpolla ei päässyt myöskään Ar�u Moisio, jolle Ma�as Tuomen
nopea liike ja pelin kontrolloin� oli liikaa.
Ei käynyt ko�seuran Ar�ua kateeksi hänen
irvistellessään tuskissaan, varsinkin kun
Riittääkö Ollilla vielä nälkä kymme- äärimmäisen ärhäkän vasurikämmenen
nenteen mestaruuteen?
omaava mies ilmoittaa tavoitteekseen
pelata hyvin vielä nelikymppisenä. HenMiesten yleisen karsinnassa näh�in jo rik Mustosen peli Erno Tei�ä vastaan
22
oli vapautunu�a kovatempoista peliä ja
Ylivieskan Squashia edustava Heke sai
lyönnin kulkemaan alusta alkaen.
Sunnuntaina oli luvassa mielenkiintoiset
semifinaaliparit, varsinkin kun Heke ja
Ma�as ovat pelanneet viime aikoina ko�maan ken�llä tasaisia o�eluita. Edellisen
kohtaamisen Ma�as oli vienyt niukas�
viidennessä erässä Järvenpää Openissa,
joten ottelua odotettiin siinä määrin,
ettei katsomopaikat riittäneet kaikille.
Ensimmäisessä erässä molemmat pelaajat
varoivat virheitä ja pelasivat pitkiä palloja
lähinnä takakentälle. Heke pelasi hieman
etevämmin ja varmemmin vieden ensimmäisen erän 11-8. Toisessa erässä Ma�as pako� pian varusmiespalvelustaan
aloi�avan Mustosen virheisiin ja joh�kin
erää 8-5. Tässä vaiheessa Matias alkoi
lyödä eri�äin tarkkoja stoppareita, joihin
vastustaja vastasi vielä piirun tarkemmilla
ja hetken päästä ol�inkin tasapisteissä.
ESRC:tä edustavalla Tuomella oli vielä
eräpallo, mu�a raivoisan taistelun jälkeen
hän hävisi erän 10-12. Kolmas ja viimeinen
erä meni selväs� Hekelle numeroin 112. Lukemista saa�aisi jäädä kuva, e�ei
Ma�as olisi pelannut hyvin, mu�a täytyy
sanoa e�ä kaksi ensimmäistä erää olivat
erityisen tasaisia molempien yri�äessä
voi�oa hinnalla millä hyvänsä Heken ollessa nälkäisempi. Toisessa semifinaalissa
Olli Tuominen ja Heikki Kononen pi�vät
alusta asti temmon erittäin korkealla.
Heikki antoi pallolle tuttuun tapaansa
vauhdikkaas� kyy�ä ja haki Ollin tarkko-
kuva: Juha Moisio
Tuula Minetti löi armottoman kovaa ja
tarkasti palloa takakulmiin.
Miesten puolivälierässä Henrik Mustonen kohtasi Mikkelin Buffalo-Billin,
Erno Teitin.
kova ykköspelaajakin joukkue- EM-kisoissa. Saaralle olisi finaalin jälkeen voinut sil�
antaa kisojen taistelijapalkinnon, ja peli
oli selväs� erinäköistä kuin aikaisemmat
kohtaamiset.
Kovia nimiä myös muissa kaavioissa
ja lyöntejä uskoma�oman hyvin. Liekö
oululaisten banke�ssa antamat neuvot
tehonneet, sillä hyvin tehokkaan näköistä
oli takaisin maailman kahdenkymmenen
parhaan joukkoon haluavan Tuomisen
peli. Ollin tarkat peruslyönnit olivat murhaavan tarkkoja, kun hän pako� en�sen
seuratoverinsa HSRC:stä joko virheisiin tai
lyömään keskelle Ollin o�aessa ylimääräiset stroket kuljeksimasta.
Finaali ja pronssio�elu alkoivat herä�ää
kiinnostusta, ja katsomossa olikin hetken
kulu�ua muitakin kuin pelkkiä squashpelaajia kysymässä lisä�etoa pelaajista.
Pronssiottelussa Matias Tuomi näytti
heränneen uuteen eloon lyömällä tarkkoja lyöntejä sekä eteen e�ä taakse. Ensimmäinen o�elu Ollia vastaan ei voinut
olla vaiku�ama�a Heikin liikkumiseen,
ja Ma�as vei pronssimitalin lukemin 3-0.
Viime vuoden finaali sai siis uusinnan,
joka alkoikin kuten monet arvasivatkin
eli eri�äin kovalla vauhdilla ja hyökkääväs�. Hallitseva mestari Olli Tuominen ei
”vanhana” kehäke�una ollut moksiskaan
Henrik Mustosen pallontappoyrityksistä,
vaan pis� kaupan päälle pahempaa lyön�ä
takaisin. Katsojien sydämentah�a saivat
epätah�in Heken muutamat kaatumiset
ja ilmalennot, varsinkin kun äske�äiset
ikävät nilkkavaivat olivat tiedossa. Olli
Tuominen mene� ensimmäisessä erässä
viisi piste�ä ja kahdessa viimeisessä neljä
voi�aen kymmenennen mestaruuden vakuu�avas� häviämä�ä kisoissa taaskaan
erääkään.
Tuula jälleen kerran suosikkina,
mutta haastajilla paljon hampaankolossa
Naisten yleisessä kaaviossa suurin mielenkiinto kohdistui siihen voi�aako Tuula
Minetti SM-kultaa kahdennenkymme-
kuva: Juha Moisio
kuva: Juha Moisio
Janne Järvinen tarvitsi B-kaavion voittoon seitsemän ottelua, ja karsintojen
kau�a voi�oon pelannut esrcläinen kohtasi monta nuorta lupausta. C-kaaviossa
Metro Squashin Kenneth Wennström tuli
näki ja voi� kuten osa squash-kansasta
oli laskelmoinutkin. D-kaavion etevin oli
nennen kerran. Ensimmäisen kierroksen HSRC:n Juha Hatjasalo, joka voi� SM-liipelit olivat muuten selviä, mu�a Kris�na gaa vielä muutama vuo�a si�en Mikkelin
Mustonen venyi voi�oon seurakaveris- riveissä tahkonneen Esko Nevalaisen.
taan JSK:n Kris�ina Kiviharjusta. Alle 19vuo�aiden Suomen mestarin Mustosen
pelissä on tapahtunut roimas� kehitystä
viimeisen puolen vuoden aikana ja tämä
näkyi järkevinä ratkaisuina kentällä. Moni
odo� varmas� Tuulan Mine�n ja Elina
Konosen välierää jännityksellä, varsinkaan
kun he eivät olleet kohdanneet edellisvuoden finaalin jälkeen. Elina sai vaikean
alun jälkeen hieman juonesta kiinni ja
alkoi lyödä kimuran�eja boast-lyöntejä.
Nämä eivät kuitenkaan aivan kantaneet
erävoi�oon as�, vaan varmalla peruspelillä Tuula Mine� lunas� �ke�n jälleen
SM-finaaliin. Toisesta paikasta taistelivat
Mikkelin Squashin Saara Valtola ja ESRC:
n Pia Ojala, joista Saara näytti olevan
keski�ynyt eri�äin hyvin o�eluun saaden terävillä peruslyönneillä ja tarkoilla
stoppareilla vastustajaan liike�ä. O�elu
meni Pian hyvästä taistelusta huolima�a
suoraan kolmessa erässä Saaralle. Pronssio�elussa Pia pystyi horju�amaan ajoittain Elinan peliä, mu�a o�elu kirja�in Saara Valtolan nappasi naisten finaahyvin liikkuneen ja tehokkaas� lyöneen lissa erän Tuula Minetiltä.
Elina Konosen nimiin. Finaalissa näh�in
jänni�ävä asetelma, sillä viime vuonna Onnistuneet kisat jälleen kerran
Tuula voi� välierässä Saaran antamalla
Kiitokset Tampereen molemmille seuainoastaan kaksi piste�ä, mu�a yleisessä �edossa oli e�ä Saara on kehi�ynyt roille loistavien kisojen järjestämisestä.
viimeisen vuoden aikana huimas�. Viime GoGo:n �loihin on aina mukava tulla sekä
vuoden tappio nakersi sen verran, e�ä pelaajana että katsojana, eikä vähiten
alusta alkaen oli selvää e�ei SM-kultaa järjestäjien ystävällisestä vastaanotosta
voiteta helpolla tänä vuonna. Vaikka Tuula johtuen. Näy�vätpä jopa monien kilpaiei ole pelannut kansallisia kisoja enää lijoiden sidosryhmät eli vaimot viihtyvän
entisvuosien tapaan oli upeaa seurata ajoi�ain o�eluita seuraamassa. Kisakanskuinka hyvässä �kissä hänen lyön�nsä lialla on vahva rooli siinä tuleeko kisoista
vieläkin on. Kovaa mu�a tarkas� viuhuvat usko�avat vai ei, ja onneksi tälläkin kertaa
lyönnit olivat myrkkyä ja mestaruus jäikin Krister Koivula ja kumppanit onnistuivat
3-1 lukemin Tampereelle. Kaksikymmentä tehtävässä täyden kympin arvoises�.
mestaruu�a on upea suoritus ja kävipä
mielessä e�ä Tuula olisi ollut melkoisen Riku Mehta
23
2 09
Hauska päivä Merihaassa
JokaPaikanSquashia kokeilemassa Emilia Soini ja Emilia Korhonen. Takana Markku Hyrske tarkkailemassa Marko KiviKoskisen swingiä.
Helsingin Merihaan pallohallissa päivää viete�in pelaamalla paljon squashia
ja seurustelemalla lajin harrastajien
kanssa. Lisäksi ansioituneita harrastajia
palki�in.
Grand Prix
kertaa järjestelyt olivat niin onnistuneet,
Kaikkein hienointa oli kuitenkin ikäluoe�ä innokkaimmat kävivät pelaamassa kat yli�ävä vuorovaikutus. On upeaa, kun
sählyä ja jalkapalloa squasho�elujen vä- juuri toiselle kymmenelle päässyt juniori
lisillä lepotauoilla.
tuomaroi seitsemä�ä kymmentä käyviä
Hymy oli herkässä Merihaassa. Kuvassa ratkeilemassa Juha Pekonen ja Markku Hyrske.
Päivän päätapahtuma oli HSK:n järjestämä juniorien ja seniorien Grand Prix
-finaali. Kyseessä oli neljän osakilpailun
mi�aisen sarjan huipennus. Sarjassa osallistuminen on vähintään yhtä tärkeää kuin
menestyminen.
kuva: Petteri Repo
Grand Prix -finaalin myötä suomalaisen
squashin tulevaisuus näy�ää oikein hyvältä. Nuoria kilpailijoita on paljon ja he
pelaavat todella hyvää squashia. Seniorit
puolestaan osallistuvat innokkaas� tapahtumien järjestelyihin ja pitävät huolen siitä, e�ä osallistujat viihtyvät yhdessä. Tällä
24
kuva: Petteri Repo
Kansainvälistä squashpäivää eli World Squash Daytä vietettiin 23.5 lukuisin tapahtumin eri
puolilla maailmaa. Järjestettiin avoimien ovien päiviä, pelattiin maratonotteluita ja tuettiin
squashin olympiahanketta. Kattava lista hauskanlaisista tapahtumista löytyy osoitteesta
www.worldsquashday.com.
kuva: Petteri Repo
GP:n mitalistit yhteiskuvassa. Kausi päättyi kaikilla leveään hymyyn kansainvälisenä squashpäivänä.
Jokapaikan squash
Squashista teh�in katu-usko�avaa hyödyntäen Merihaan betonibunkkereiden
ulkoseiniä. Liiton toiminnanjohtaja järjes� tarvi�avat välineet ja agitoi pelaajia
kokeilemaan.
tehty niin, e�ä ratkaisevan erän sijaan on
pela�u ratkaiseva piste. Katsojat ovat pitäneet pelitavan drama�ikasta ja järjestäjät
aikataulussa pysymisestä.
Paras on kuitenkin aina voi�anut paitsi
sen kerran, kun järjestäjät määräsivät
erään hallitsevan Suomen mestarin pelaamaan takaken�äpeliä. Tuolloin välierissä
vastaan ase�unut ex-maajoukkuepelaaja
onnistui kuin onnistuikin kaatamaan mestarin jatkopalloille menneessä o�elussa.
Kohtaamisen voi�ajan osa oli kuitenkin
lohduton: uupumuksen takia hänet joudu�in talu�amaan pois kentältä.
Pinkit pehmopallot saivat kyy�ä juniorimailoilla. Liidulla piirre�in betoniin kerrankin hyödyllistä graffi�a eli merka�in
Tällä kertaa pelaajien keskuudessa valpelialueita. Kaikki eivät tosin tarvinneet litsi yhteises� jae�u näkemys siitä, e�ä Saara Saloranta ja Lisa Forss.
merka�uja pelialueita, sillä säännöt jous- paras voi� seuran mestaruuden.
�vat pelin edetessä. Jokapaikan squash
elää paikan ja �lanteen mukaan.
Squashpäivä 2010
Lasikenttien ystäville kerrottakoon,
e�ä paikalta löytyi ken�ä, jossa on yli 40
metriä korkea etulasiseinä. Jälleen kerran
todettiin, ettei mikään kenttä ole niin
korkea, e�eikö joku onnistusi lyömään
pallon senkin yli.
kuva: Petteri Repo
senioreita. Molemminpuolinen kunnioitus
ja sitoutuminen lajikultuuriin on ilmeistä.
Siksi myös katsomossa ja kahvilassa on
hyvä tunnelma.
Palkittuja
Kansainvälinen squashpäivä oli erinomaisen sopiva ajankohta palkintojen
jakamiselle. Mitalisade oli melkoinen,
kun junioreiden ja senioreiden GP-sarjan
menestyjät palki�in asianmukaises�.
HSRC:n mestaruuskilpailujen mitalijaosSeuran mestaruuskilpailut
sa innostu�in niin, e�ä palki�in edellisvuodenkin menestyskolmikko. Näille kun
HSRC:n mestaruuskilpailujen kilpasarjaa oli aikanaan unohtunut jakaa mitalit.
pela�in perä� 32:n osano�ajan kaaviolla.
Olisi siinä saa�anut olla vieläkin enemmän
Lisäksi neljä sankaria vastaano� seuosano�ajia, ellei joitakin olisi viekkaudella rojensa hakemat ja liiton myöntämät anujute�u kuntosarjaan.
siomerkit monivuo�sesta ja ansiokkaasta
työstä squashurheilun edistämisessä.
Seuran mestaruuskilpailujen luontee- Merkit lämmi�vät saajiansa silminnähseen on kau�a aikain kuulunut katsojays- täväs�.
tävällinen pelitapa. Jänni�ävimmillään on
25
Osallistumistaan ensi vuoden kansainväliseen squashpäivään kannattaa jo
alkaa poh�a. Tuumasta pääsee toimeen
haastamalla itsensä, seurakaverinsa tai
naapuripitäjän taiturit.
Worldsquashday.com ehdottaa mm.
avointen ovien päivää, 24 tunnin squashmaratonia, puumailapelejä, tasoituskilpailua, näytöso�elua, nelinpeliä, ilmaista
pelaamista lapsille ja ystävyysotteluja.
Maailmanennätyksiä ja omia ennätyksiä
sopii myös tavoitella.
Kansainvälisen squashpäivän painotus
on hauskan pidolla. Siitä on hauska pitää
kiinni.
Pe�eri Repo
2 09
Lajin persoonat
Kun yksi laji ei riitä
26
kuva: Petteri Repo
Tommi Laine löysi squashin racketlonin kautta.
”Kävin ensimmäisen kerran squashkentällä vuonna 1999. Se ei napannut
yhtään”, Tommi Laine kertoo ensitutustumisestaan squashiin.
Squash ei ole Tommin ainoa laji sillä hän
pelaa myös pöytätennistä, sulkapalloa
”Ennen sain tasoitusta pöytätennikja tennistä. Nämä muodostavat yhdessä sessä, mu�a viime vuosina pelaajat ovat
racketlonin.
kehi�yneet siinä paljon.” Racketlonin taso
nousee ylipäätänsä joka vuosi.
”Olin kilpaillut 15 vuo�a pöytätenniksessä ja tuntui siltä, e�ä minun oli pakko
Oman haasteensa luo siirtyminen
kokeilla jotain uu�a”, Tommi paljastaa. lajista toiseen kesken ottelun. ”Jotkut
Racketlon toi uusia haasteita mailapeli- ovat siinä hyviä, joidenkin peliin se tuo
harrastukseen. ”Olin pelaillut tennistäkin, epävarmuu�a. Minulta se sujuu ihan hyjoten suurin kehittyminen on liittynyt vin.” Sääntöjen mukaan lajia pitää vaihtaa
squashiin ja sulkapalloon.”
väli�ömäs�, mikä käytännössä tarkoi�aa
vii�ä minuu�a.
”Mielenkiinto pysyy yllä, kun pelaa
useaa lajia”, Tommi kertoo. Samalla se Hyvä suhde erityislajeihin
edelly�ää runsasta pelaamista. Tommi
pelaa sulkapalloa kaksi kertaa viikossa,
“Squashyhteisö on o�anut minut tosi
tennistä kahdesta kolmeen kertaan ja hyvin vastaan”, Tommi kehuu. “Olen saapöytätennistäkin kerran.
nut paljon hyviä pelikavereita ja neuvoja
heiltä.” Pelikaveritkin ovat tulleet vastaan
”Vahvinta lajia pelataan yleensä vähi- pelaamalla eriä racketlonin tapaan 21
ten. Kanna�aa kehi�yä tasapuolises�.”
pisteeseen.
”Squash on mielestäni paras lajeista”,
Tommi toteaa. ”Se tarjoaa niin paljon
pelivariaa�oita.”
Racketlon on jännä laji
Racketlono�elussa pelataan yksi erä
kutakin lajia. ”Pienemmästä mailasta edetään suurempaan eli pelijärjestys on pöytätennis, sulkapallo, squash ja tennis.”
Jokaisessa lajissa noudatetaan sen
sääntöjä pistelaskua ja syöttöä lukuun
o�ama�a. Erät pelataan 21 pisteeseen,
siten e�ä jokaisesta voitetusta pallosta
saa pisteen. Kumpikin pelaajaa syö�ää
kaksi kertaa vuorollaan. Voi�aja on se,
joka kerää eniten pisteitä.
Melkoista draaman tajua osoi�aa se,
e�ä piste�lanteen ollessa tasan neljän
erän jälkeen pelataan ratkaiseva tennispiste. Tällöin suoritetaan arvonta, jonka
voi�aja saa valita, syö�ääkö hän seuraavan pallon vai o�aako sen vastaan.
”Racketlonin squashissa vältellään
yleensä riskejä. Lyödään pitkää palloa
taakse ja haetaan ratkaisupaikkoja.”
kuva: Petteri Repo
Kolme vuo�a myöhemmin Tommi aloi�
intohimoisen squashin pelaamisen. ”Nyt
pelaan squashia 3-4 kertaa viikossa”, hän
kertoo.
kertyy valtavas�. MM-kilpailuissa pelataan parhaimmillaan - tai pahimmillaan
- 4-5 vuorokau�a yötä päivää. “Siinä ei
paljon ehdi katsella maisemia.”
Uutta kokeilemaan
”Racketlonin aloi�aminen on helppoa”,
Tommi rohkaisee. ”Tarvitaan vain mailat,
pallot ja sopivat kengät ja vaa�eet.”
Pöytätennistä pelkääviä hän lohdu�aa.
”Moni on kokeillut sitä nuoruudessaan.
Kyllä se siitä lähtee, kun vähän käy pelaamassa.”
Siihen kanna�aa �etys� varautua, e�ei
he� pärjää uudessa lajissa niin hyvin kuin
vanhassa tutussa. Siihen Tommilla on
squashin pelaajille kannustuksen sanoja:
”Squash on yleensä se kivi kaskessa”,
Tommi arvioi. ”Se on harvinainen laji
Yleensäkin racketlonin taitajat pelaavat monelle.”
erityislajien harrastajien kanssa. Tommin
Pelikavereita löytyy usein oman erityisracketlonseuran eli oululaisen RCU:n 40
jäsenestä 5-10 käy racketlonkilpailuissa. lajin harrastajien piiristä. Suurilta moniMuilla pääpaino on omassa erityislajis- toimihalleilta voi löytyä jopa varsinaisen
racketlonin harrastajia. ”Kesällä kanna�aa
saan.
kokeilla uu�a lajia”, Tommi ehdo�aa.
Hieman Tommi ihme�elee sitä, e�ei
racketlonin pelaajia ole nykyistä enempää. Pe�eri Repo
“Se johtuu varmaan siitä, e�ä monelle
on vaikea kokeilla eri lajia. Ei kestetä, jos Faktaruutu
ei pärjätä uudessa lajissa yhtä hyvin kuin
vanhassa”, Tommi poh�i. “Vaikka yhdessä - Racketlonin kansainväliseen liittoon
lajissa olisi Suomen paras, voi toisessa kuuluu 24 jäsenmaata
- Racketlon syntyi Suomessa mailapehelpos� saada kyy�ä.”
lit-nimellä ja ensimmäiset SM-kilpailut
“Osalla racketlonpelaajista on älyt- pela�in vuonna 1986.
tömän hyvä tekniikka kaikissa neljässä - Suomalaiset Mikko Kärkkäinen, Michalajissa.” Toisilla taas on hyvä tekniikka ela Björnström ja Antti Tyyskä (21v.)
kahdessa lajissa ja erikoisempi muissa. ovat racketlonin hallitsevia henkilökohPelivarmuus, kokemus ja hyvä kunto ovat taisia maailmanmestareita. Kärkkäinen
on lisäksi miesten nelinpelin hallitseva
tärkeitä tekniikan ohella.
maailmanmestari yhdessä Ismo Rönkön
Racketlonin luonteeseen kuuluvat kanssa ja sekanelinpelin hallitseva maailmonitoimihallit. “Meillä Oulussa on kaksi manmestari yhdessä Michaela Björnströhallia, jossa voi järjestää kunnon kisat”, min kanssa.
Tommi kertoo. Kilpailuja varten joutuu - Lisää �etoa racketlonista löytyy osoitusein varaamaan koko hallin, sillä pelejä teessa www.racketlon.fi
27
2 09
Squashia mailapelikurssilla
Kun Ari itse kymmenisen vuo�a si�en
eksyi kössikentälle, hän huomau� vain:
-Tämähän on varsin tyhmä peli. Tätä
en ainakaan rupea pelaamaan. No toisin
kävi, ja Arin peliuraa kertyi kymmenen
vuo�a. Siitä hän lähe�ää kiitokset ‘huippukitaris�’ Mika Montolle. Lukiossa Ari
on ope�anut jo monella liikuntakurssilla
squashia, ja sitä tarkoitusta varten koululla
on jopa omat välineet.
-Aina kun on mahdollisuus niin porukkaa kyllä lähtee pelaamaan, ja kössistä
tykätään siksi, koska siinä saa tehdä niin
paljon ja tulee kunnolla hiki. Erityises�
sosiaalinen ns. englantilainen peli on
suosiossa.
Alkuun Lo�a ja Ari näy�ävät kuinka pelin tulisi mennä. Yleisön joukosta kuuluu
hyväksyviä hymähdytksiä, ja Lo�a käskee
kiinni�ää huomiota erityises� jalkatyöhön
ja liikkumiseen. Sen jälkeen oppilaita kehotetaan pelaamaan neuvoja ja vinkkejä
hyväksi käy�äen.
Nopeas� pojat pistävät pystyyn omat
pelit ja pienen alkukankeuden jälkeen
alkoi peli luistaa. Arikin tuumasi:
-Tämähän näyttää jo ihan oikealta
kössiltä!
-Hyvä pallo, Lo�a huutaa useas� ja jatkaa Arin kanssa kierrosta kentältä toiselle.
Pelaajien taso on huoma�avan hyvä.
Mikko Mäkisen, yhden lukiolaisista,
mukaan ohjauksesta oli paljon hyötyä:
-Kyllähän se on hienoa kun Suomen
mestari tulee ope�amaan. Tulevaisuuden
kössin pelaamisesta omalla kohdallani ei
ole varmuu�a, mu�a ei ainakaan säännölliseen harrastamiseen vielä sy�ynyt
kipinää. -Mu�a jos koulun kanssa vielä
tullaan, niin ehdo�omas� silloin. Samoilla
28
kuva: Lotta Vuorela
Järvenpään lukion mailapelikurssin pojille järjestettiin ohjattu kerta squashin pelaamiseen
huhtikuussa Järvenpään Squashhallilla. Paikalla oli Lotta Vuorela sekä omankin squashhistorian omaava, poikien liikunnan opettaja Ari Jalovaara.
Ari Jalovaara.
linjoilla oli Miikka Mäkiaho:
-Kun näkee parempaa peliä niin se
kannustaa ja voi poimia vinkkejä. Tuntuu
e�ä peli alkaa toimia, ja tänne voisi tulla
joskus myös kavereiden kanssa.
Lo�a Vuorela
Squash-Uu�set 24 vuo�a si�en
Jahangir Khan SportAccord- konferensissä Denverissä 23-26.3.2009
Todellinen urheiluteko -
Jahangir Khan Suomeen 1985
Squashin maailmanmestari Jahangir
Khan pelasi näytösottelun Helsingissä
vuonna 1985, sekä osallistui vuosina 1986
ja 1987 Helsingissä järjeste�yihin Finnish
Open -kilpailuihin. Khan vei Finnish Open
voiton kotiin molempina vuosina. Osa
Finnish Open -peleistä pelattiin vuokratulla lasikentällä ja lehdet kirjoi�vat,
että Khanin sekä lasikentän tuominen
Suomeen oli todellinen urheiluteko. Khanin vierailujen ansiosta laji sai runsaas�
posi�ivista julkisuu�a ja lajin suosio kasvoi
räjähdysmäises�.
kuva: Ulla Knus
Squashin 1980-luvun monivuotinen
maailmanmestari (viiden ja puolen
vuoden yhtämittainen voittoputki), ja
nykyinen kansainvälisen squashliiton
emerituspresiden� Jahangir Khan osallistui SportAccord-konferenssiin Denverissä,
Coloradossa maaliskuussa 2009.
Ulla Knus erittäin arvovaltaisessa squashseurassa Denverissä. Tunnistatko kasvoja?
squashlegendan Jahangir Khanin uudel- Poku Salolle ja Jorma Vertaiselle sekä
leen SportAccord messuilla Denverissä. koko Suomen squashväelle!
Menneiden muisteleminen oli mieluisaa
meille molemmille ja Jahangir Khan lähe� Ulla Knus
lämpimät terveiset Helsinkiin ja erityises�
Toimin Squashliiton projek�sihteerinä
1980-luvulla ja olin mukana järjestämässä mm. Finnish Open -kilpailuja. Tapasin
29
2 09
Joutilaisuuden voima
Välillä huomaa kysyvän itseltään squashiin ja urheilemiseen käytetyn ajan tarkoituksellisuutta. Mitä muuta olisinkaan oppinut tuona aikana, italiaa ehkä, jolloin lähes irtauduin kehostani
kurottaessani syvään pysäytyslyöntiin. Voihan sitä ihmetellä, miltä katujen ylimääräiseltä
juonteelta on säästynyt tai päivitellä, kumman henkisen vai ruumiillisen kulttuurin kustannuksella urheilu on saanut jatkua?
Siinä pallon liimautuessa sivuseinään
ja yrittäessämme saada siihen hyvän
osuman, tuntuvat muut ongelmat vähäpätöisiltä. Aivot antavat kehollemme
käskyn palau�aa lyön� takaisin, pienikin
herpaantuminen tai katseen harhautuminen johtaa huonoon lopputulokseen.
Mielenkiintoista on, e�ä aivomme eivät
osaa käsitellä ”älä-käskyä”. Sen sijaan keskushermostomme kykenee käsi�elemään
myönteistä ohjeistusta: ”lyö pallo nikkiin!”
Tämä olisi �etoises� oleellista ymmärtää,
kun rakennamme omaa pelikäsitystämme.
Hyvästäkin lyön�paikasta epävarmassa
olo�lassa pelaajan lyön� menee pel�in,
kun hokee sitä pel�ä päässään; kieltolause
varmistaa epäonnistumisen.
Keskusyksikkömme pysäy�äminen voi
siis parhaassa tapauksessa johtaa arkisten
asioiden jäsenneltyyn käsi�elyyn. Tähän
ei-tekemiseen voi hurahtaa kymmenen
tun�a viikossa. Se on todellisen jou�laan
kartanonomistajan ajankäy�öä.
Squashin ja miedompien urheilulajien
suurkuluttajat käyttävät aikaa tuottamattomasti, se todistaa varallisuuteen
perustuvasta kyvystä elää toime�omana. Sanomattakin on selvää, että näin
amma�maises� lajiin suhtautuvien pelaajien täytyy olla eli�s�stä yläluokkaa.
Tai aikoinaan oli. Yhteiskunnassamme
tuottavan työn arvostus on kohonnut
– urheilusta tuo�avaa ei saa. Tuo�avasta
työstä todisteena on yleensä aineellinen
tulos. Ris�riitaisista väi�eistä huolima�a
yhteiskunta on jakautunut luokkiin: yhteistä eri luokille tuntuu olevan kilpailu.
Kilpailuvie� on kiinteä osa ihmisyy�ä,
se ilmenee lähes kaikkialla. Helpointa on
hyväksyä kilpailu, mikä ei tarkoita sitä, e�ä
”kaikki pelaa” -kampanjat olisivat aja�elema�omia tai turhia. Älykkäänä olentona
voimme säädellä vie�ejämme ja toimia
järkevästi niistä huolimatta – kaikkien
tarpeille löytyy oma �la ja paikka.
lista, kun yhä nuoremmat valikoituvat
vain yhden lajin pariin ennen kuin fyysinen kasvu on lähellekään pysähtynyt tai
nuorelta vaaditaan päätöstä lajiin paneutumisesta ennen kuin henkinen kasvu on
edes alkanut. Nuori harrastaja on herkäs�
manipulaation kohteena, suoranaisen
propagandan ja indoktrinaa�on kohde
eli nuorelle kilpauraansa aloi�elevalle pelaajalle saadaan helpos� syöte�yä arvoja
ja näkemyksiä ilman omaa pohdintaa tai
kyseenalaistamista.
Tässä näen squashin häviäjänä suhteessa suurlajeihin, kuten jalkapallo, jääkiekko
Huippu-urheilun ja harrastetoiminnan tai pesäpallo. Kaikki lajit eivät koskaan saa
yhdistäminen on haastavaa ja ongelmal- samanlaista mahdollisuu�a, kaikki nuoret
eivät myöskään saa edes mahdollisuu�a
valita vapaas�. Vielä aika ei ole kypsä sille
ajatukselle, e�ä ainee�omat mielihyvää
tuottavat kokemukset koettaisiin yhtä
arvokkaiksi kuin maalliset tai kunnialliset
palkinnot. Squashväki on tuudi�autunut
ajatukseen, e�ä lajia arvostetaan ilman,
e�ä kukaan lajin parista käy hehku�amassa, kuinka monipuolises� fyysises�
ja psyykkises� rasi�avasta liikunnasta on
kyse. Toisaalta yksilölaji ei kykene haastamaan hurmoksellista joukkuelajia kansamme parissa helpos�. Keihäänheiton,
mäkihypyn ja kilpa-autoilun kansallinen
viehätysvoima sisältyy suomalaiseen geenivirheeseen; sama perimä ympäristöstä
riippuen al�staa johonkin näistä lajeista.
kuva: Juha Saarentaus
Syöpä ja sydäntaudit pysyvät keskimäärin pidempään loitolla, mu�a yhtä tärkeää
terveyden kannalta on aivojen saama
tauko arkisista ajatuksista päivittäisen
”hullunlailla pallon perässä juoksemisen”
suoman ajan aikana. Aivomme saavat lepoa kehomme rasituksesta, vaikka myös
squashin aikana aivot toimivat elimistön
säätelyn keskusyksikkönä. Urheilun jälkeinen rauhallinen ja seesteinen olo�la on
seurausta arkielämän täydellisestä unohtumisesta liikunnan aikana, ei endorfiinipurskeesta, jonka sanotaan aiheu�avan
mielihyvää. Tätä ajatusta tukevat uusimmat tutkimukset urheilun merkityksestä
mielihyvään. Aivot toki tuo�avat erilaisia
hormoneja lähes stressitasolla liikunnan
aikana, mu�a niiden tarkoitus on pikemminkin toimia kivunlievi�äjinä.
Kaarnaveneen kauneus tai pajupillin
soin� kertoo tekemisestä ja siihen käytetystä ajasta. Lepotauko aivoille mahdollistaa vastata yhteiskunnan murrokseen,
jossa työntehostamisesta on tullut toiminnan tavoite. Yksilön kannalta tämä muutos
on pelo�ava ja samalla jäänyt liian vähälle
huomiolle, ainoastaan työterveyshuolto
on ollut työtaakan kasvun seurauksista
kiinnostunut sekä huolissaan. Toisaalta
o�elu- tai turnausvoi�o nähdään urotyönä, josta saadaan saaliin tapaan konkreet�nen esine, jota esitellään kylän miehille
todistuskappaleena. Kaapin päällä pölyttyvät pokaalit valahtavat silmissämme
Anssi Määttänen pelaa miesten valio- päänahoiksi vyölle.
luokassa ja Ylivieskan sm-liigajoukkuAnssi Mää�änen
eessa.
30
Uusia ja kunnostettuja Squash-halleja
Vuoden 2009 aikana on kunnostettujen hallien lisäksi nousemassa myös kokonaan uusia
suorituspaikkoja.
Hollolan kuntokeidas
Hollolan kuntokeitaassa on kunnoste�u kaksi ken�ää erinomaisen laadukkaas�. Hallissa on myös uudiste�u kuntosalin lai�eet.
Lisäksi löytyy harvinainen harjoituskaveri – pallokone.
www.hollolankuntokeidas.fi
Jyväskylässä Killeri
Killeristä löytyy Suomen ainoa lasiken�ä. Kyseessä on Talissa
”Samin salina” tutuksi tullut ken�ä.
www.killerinliikunta.fi
Kauniaisten Urheilupuistoon kaksi uutta Squashkenttää
Syksyllä 2009 käy�öönote�avan urheilupuiston pui�eet tulevat tarjoamaan laadukkaat mahdollisuudet pelata tennistä,
sulkapalloa, squashia ja pöytätennistä. Lisäksi urheilupuisto
tarjoaa hyvät mahdollisuudet kuntosaliharjoi�eluun ja monipuolisiin ryhmäliikuntapalveluihin, kuten esimerkiksi spinning
ja tanssikoulu.
www.kauniaistenurheilupuisto.fi
Talin hallihanke etenee
Helsingin Talin Liikuntapuistoon on suunni�eilla uusi ja nyky-aikainen sulkapallo- ja squashkeskus, joka tulee sisältämään 12
sulkapalloken�ää ja 6 squashken�ää, joista yksi olisi moderni kokolasiken�ä.
www.talihalli.com
31
2 09