Pääkirjoitus

Pääkirjoitus
Petteri Repo
Kevät on iloisen kilvoittelun aikaa. Tänä
keväänä suomalaisen squashin huippupelaajat, -kisajärjestäjät ja -katselijat ahkeroivat oikein olan takaa, kun SM-liigafinaalit, SM-kilpailut ja EM-joukkuekotikilpailut
osuivat samalle kuulle.
Hyvin meni kaikilta osin ja squash sai
ansaitsemaansa huomiota aina kansallisia televisiolähetyksiä ja kansainvälisiä
nettivideolähetyksiä myöten. Maailmalla
kohistaan vieläkin EM-kilpailujen videolähetyksistä, jotka olivat määrältään ja
laadultaan ennennäkemättömiä. Ylipää-
tänsä suomalaiseen järjestelytaitoon
Tulevaisuuteen katsotaan harjoitusten
ollaan hyvin tyytyväisiä, mistä tuoreena kautta. Mike Harrisin, Jaakko-Antti Pelosoituksena ovat Suomelle ensi kevääksi tolan ja Toni Wallinin drilliartikkelit sekä
myönnetyt henkilökohtaiset EM-kilpailut. antavat eväitä oman pelin kehittämiseen
että auttavat ymmärtämään, miksi jotkut
Squash-lehti tarkastelee kisakevään pelaajat erottuvat edukseen. Lukemisen
monipuolista antia. Kimi Juntunen käy kautta voi viisastua myös squashissa.
artikkelissaan läpi EM-kilpailujen huippuLisäksi lehdessä on tuttuun tapaan
kohdat. Jari Mether vetää yhteen henkilökohtaisten SM-kilpailujen tarjoamat opit. kiinnostavia henkilöprofiileja ja muita
Jaakko Vähämaa raportoi juniorien EM- squashin saloja paljastavia artikkeleita.
kilpailuista. Hanna Rusila kertoo, kuinka
ammattilaisille ja harrastajille järjestetään
Toivotan oikein hyviä hetkiä lehden
yhteiskilpailu luxemburgilaiseen tapaan. parissa ja riemukkaita kesäpelejä!
Squash-lehti on Suomen Squashliitto ry:n jäsenjulkaisu. Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa.
Päätoimittaja
Petteri Repo
[email protected]
Taitto
Tomi Niinimäki
Julkaisija
Suomen Squashliitto ry
Radiokatu 20
00093 SLU
puh. (09) 3481 2400
fax (09) 3481 2411
Ilmoitukset, aineistot ja
osoitteenmuutokset
Suomen Squashliitto
[email protected]
Etukansi
Myös maailmanrankingin ykkönen, Nick Matthew
pelasi EM-kisoissa Espoossa. Kuva: Tommi Tapola.
Juttuehdotukset
Päätoimittajalle
Hameed Ahmed, Nea Falck, Mike Harris, Leo
Hatjasalo, Erkki Juslén, Kimi Juntunen, Miloš
Kucecka, Jari Mether, Tomi Niinimäki, Pia Ojala,
Lauri Palojärvi, Jaakko-Antti Peltola, Hanna Rusila, Juha Saarentaus, Pete Saarnivaara, Poku
Salo, Tommi Tapola, Lauri Tarasti, Jari Tuomi,
Olli Tuominen, Jaakko Vähämaa ja Toni Wallin
Squash-lehden numeron 2.2011 avustajat
Paino
Paintek Pihlajamäki Oy, Helsinki
ISSN
1795-6528
Nettiliite osoitteessa squash.fi/lehti. Squash-lehden seuraava numero 3.2011 ilmestyy 17.10. ja sen aineistopäivä on 19.9.
3
2.2011
Sisältö 2.2011
Joukkueiden EM-kilpailut
14-17
Suomi vahva EM-kisoissa kentällä ja sen ulkopuolella
Kimi Juntunen
18EM-kisat katsomon puoleltaJari Mether
18
Twitter teki EM-kilpailuista yhteisöllisempiä
Petteri Repo
19
Videolähetyksiä katsottiin eri puolilla maailmaa
Petteri Repo
20Näin sen koinTomi Niinimäki
21
Great start, now we must raise the standards!
Mike Harris
Muut kilpailut
Petteri Repo
6-7Rentoa menoa lilliputtimaassaHanna Rusila
8
Suomen juniorit hankkivat EM-kokemusta
Jaakko Vähämaa
10-11Suomi-squash: Jytkyjen vuosiJari Mether
Suomen mestarit viihdyttivät Helsingissä.
Euroopan huiput vierailivat Espoossa.
Drillit
24-25
Lattiaviivoista ja teippirullasta apua harjoituksiin
Toni Wallin
26-27Traffic Light SystemMike Harris
28-29Vauhtia peliin liikkumisharjoituksillaJaakko-Antti Peltola
Seurat & liitto
12-13
EM-kenttä pystytettiin ESP:n talkooväen avulla
Erkki Juslén
30Nuorisosquashin kannustuspalkinto ESRC:llePetteri Repo
31
Squashin hurjien vuosien talousopetukset
Lauri Tarasti
Persoonat
9Nea Falck haluaa ulkomailleSquashjuniorit
22
Laurens Jan Anjema taitaa kämmenlyönnit
Olli Tuominen
23Camille Serme kiittää EM-yleisöäPia Ojala
35Kaiken pitää päättyä aikanaanHameed Ahmed
Palstat
3PääkirjoitusPetteri Repo
5PuheenjohtajaltaLeo Hatjasalo
32-33PäivyriJari Tuomi
34JälkipelitPetteri Repo
4
puheenjohtajalta | Leo Hatjasalo
Suomen squash tuli
ja lunasti odotukset
ETC-kisoissa!
Suomen squashvuoden 2011 tärkein
tapahtuma, European Team Championships ETC-kilpailutapahtuma Espoon
Esport Centerissä, on nyt koettu ja viety
loistavien järjestelyjen myötä finaaliin.
Kilpailut läheltä, edestä ja vähän takaakin
seuranneena voin ilokseni todeta, että
järjestelyt onnistuivat yli odotusten. Siitä
erityiskunnia Suomen Squashliittoa ja sen
toimihenkilöitä merkittävästi avustaneille
seuroille ESRC:lle, ESP:lle ja HSRC:lle ja
heidän monitaitoisille toimihenkilöille,
ennen kisoja ja kisojen aikana.
Nähdä maailman tämän hetken miesten ykköspelaaja Suomessa tosi toimissa
ei tapahdu kovinkaan usein. Englannin
miesten joukkueessa pelasi maailman
tämän hetken ykköspelaaja Nicholas
’Nick’ Matthew, joka osaltaan varmisti
voitoillaan Englannin miesten joukkuemestaruuden. Englanti loisti myös naisten
joukkuemestaruudellaan.
Kisat saivat myös moneen vuoteen
ennennäkemätöntä huomiota median
osalta sekä ennen kisoja tuotetuissa
kisa- ja pelaaja-artikkeleissa lehdistössä
Kevään ETC-2011 -kisaa alettiin valmis- että kisojen aikana useitten TV-ja verkkotella jo viime vuoden puolella ja lähes lähetysten myötä.
viikon kestävien kisojen lopullinen hienoSuomen Squashliitto osallistui Euroopan
säätö monien vaativien yksityisosioitten
suhteen tehtiin alkuvuoden ja kevään Squashliiton (ESF) kisaviikolla Espoossa pitämään vuosikokoukseen, jossa agendalla
aikana.
oli Suomen anomus ensi vuoden EurooKisojen aikana tapahtunut otteluiden pan EIC-mestaruuskilpailujen (henkilöreaaliaikainen nk. ’videostreaming’ eli kohtainen mestaruus) järjestämisestä kenettivideolähetys sai ansaittua kiitosta ja väällä 2012. Allekirjoittanut osallistui kohuomiota globaalilla tasolla siinä määrin, koukseen ja kiitos liiton toiminnanjohtajan
että siitä voi muodostua jopa uusi mer- Hannu Mäkisen minulle ennen kokousta
kittävä suomalaisen squashin vientituote antamien loistavien täsmäperustelujen,
maailmalle – kaiken takana olivat alan onnistuin omassa puheenvuorossani
monipuoliset osaajat ja tekniset taitajat vakuuttamaan kokouksen maakohtaiset
Antti Lind ja Lauri Pitkänen, HSRC:n pu- osallistujat ja niin he kaikki äänestivät
vihreää Suomen kisojen puolesta – tämä
heenjohtaja ja sihteeri!
oli jälleen loistava erävoitto Suomen
Kisat itsessään olivat suuri, odotettu squashille ja sen jatkuvalle nousulle. Näillä
ja tärkeä tapahtuma Suomelle ja Suo- näkymin 2012 EIC-kisat tullaan pitämään
men squash-joukkueille, jotka tulivat ja uudessa, kuluvana vuonna valmistuvassa
lunastivat odotukset voitollaan miesten Talin mailapelihallissa Helsingissä.
sarjan luokassa voidakseen pelata tuleSuomen Squashliitto on aiemmin anovan vuoden ETC-kisojen mitalisijoista!
Suomen naiset eivät pärjänneet omassa nut ja sille on myönnetty myös nuorten
osuudessaan aivan yhtä mallikkaasti kuin (15-17v) Euroopan Mestaruuskilpailut.
Suomen miesjoukkue, vaan taistelevat Ne järjestetään keväällä 2012 juuri ennen
ensi vuonna kakkosdivisioonan voitosta. henkilökohtaisia Euroopan Mestaruuskisoja, joten keväästä tulee muodostumaan
Kisojen ilmapiiri oli käsittämättömän kaiken kaikkiaan haasteellinen, mutta
sähköinen ja hieno – kiitos koko kisaviikon juuri läpikäyty vastaava ETC-kisa osoitti,
äärimmäisen hyvin sujuneitten kokonais- että meiltä löytyy osaamista ja tahtoa yli
järjestelyiden ja tuotettujen palveluiden rajojen myös tällaisten vaativien kansainansiosta – 19 Euroopan maata, 33 jouk- välisten kisatapahtumien kokonaisvaltaikuetta kilpailemassa voitosta ja kunniasta sissa järjestelyissä ja läpiviemisissä.
maansa puolesta!
5
Euroopan liiton vuosikokoukseen oli
saapunut myös hyvin arvovaltainen
Maailman Squashliiton (WSF) squashdelegaatio, mukaanlukien liiton nykyinen
puheenjohtaja, intialaissyntyinen Mr. N.
Ramachandran ja muutama heidän hallituksensa jäsen. Olin henkilökohtaisesti
erittäin otettu WSF:n puheenjohtajan
ajatuksista ja kommenteista maailman
squashin tilasta ja siitä mihin squash on
menossa, sekä mitä ja miten kaikkien
maiden liittojen tulisi aktiivisesti tehdä ja
toimia lajin ja maansa Olympiakomitean
kanssa, jotta squash saadaan lopultakin
mukaan sen arvoiselle paikalle – olympialajiksi!
Squash jos mikään, tuo maailman
pelaajia ja maita yhdistävä loistava mailapeli, jota pelataan ympäri maailman
useammassa kuin 185 maassa, ansaitsee
olympiastatuksen yli 140-vuotisen loistavan globaalin historiansa myötä!
Kun katselin Suomen joukkueen loistavaa pelaamista ja voitontahtoa ETCkisoissa, minun on välttämätöntä erikseen
lausua kiitoksen sana miehelle, joka
lyhyessä ajan hetkessä on vakuuttanut
valmennustaidoillaan ja lunastanut
häneen kohdistuneita odotuksia sekä
tuonut valtavan innostuksen ja uuden
mahdollisuuden Suomen squashille, niin
valmentajille kuin maajoukkuepelaajillemmekin, ja tuleville kilpapelaajille sekä
ennen kaikkea, koko lajille! Koko Suomen
squashin ja squashväen puolesta, kiitos
Mike Harris!
Leo Hatjasalo
SSqL:n puheenjohtaja
2.2011
Rentoa menoa lilliputtimaassa
Hanna Rusila
Hanna Rusila
Hakataanko Euroopan pienimmissäkin maissa kumipalloa? Tottahan toki. Pikkuinen Luxemburg vetää puoleensa jopa maailman huippukössäreitä.
Olli Tuominen voitti Hisham Ashourin Top Sport Openin loppuottelussa.
Reilut vuosi sitten pääsiäisenä koitti
elämänmuutoksen aika: pakkasin selviytymissetin kasaan ja vaihdoin asuinpaikkani
Lahdesta Luxemburgiin.
Vaikka oma pelailu oli jo hiipumaan
päin, uusi maa herätti sen verran uteliaisuutta, että pitihän sen kössiskenestä
ottaa selvää.
Nyt kauden päätteeksi on kokemuslaari
karttunut jos jonkinlaisilla muistoilla.
Kiintoisinta on ollut verrata pienen ja
vielä pienemmän maan kössitouhuja ja
-tasoa. Jotain samaakin löytyy, mutta en-
nen kaikkea maailmankuva on avartunut. kanssa haluaa treenailla englannin, ransTiedä vaikka heruisi uusia ideoita kotiin kan tai saksan puhumista. Tai pitää yllä
tuotavaksi?
tuntumaa äidinkieleen, sillä meitä suomalaisiakin löytyy hallilta kolme.
Tyyli on vapaa
Rentoudesta kertoo, että varsinaisia
kilpapelaajia on selvä vähemmistö. KenLuxilaisen kössin voi tiivistää kahteen tillä ja kisoissa näkyy harrastajaa ja tyyliä
avainsanaan – kansainvälisyyteen ja laidasta laitaan.
rentouteen.
Kotihallillani pääsee pelaamaan halOmassa liigajoukkueessani pelaa ai- lin sisäistä sarjaa, kansallista liigaa ja
nakin italialainen, kreikkalainen, ruotsa- firmaliigaa. Ensin ja viimeksi mainittu
lainen, tanskalainen, israelilainen ja pari ovat tasoltaan sellaisia, että kokemusta
belgialaista. Kotihallilla voi valita, kenen kumipallosta kannattaa pikemminkin olla
6
”
”Squash on ennen kaikkea sosiaalinen juttu”
Lux-kössiä lukuina
• Luxemburgin suurherttuakunta on
82 km pitkä ja 57 km leveä. Asukkaita
on 476 000.
Miloš Kucecka
• Squashseuroja toimii 8. Liigassa
pelaa lisäksi kaksi seuraa Belgiasta ja
yksi Ranskasta. Halleja on 9, kenttiä 24.
Firmaliigan voittanut EU:n tuomioistuimen joukkue, kirjoittaja eturivissä.
Hanna Rusila
vähän kuin paljon.
joten suomalaisjunnuja ei tänä vuonna
Suurin ero kotimaahan verrattuna on kannattanut houkutella mukaan.
kuitenkin siinä, että squash on täällä ennen kaikkea sosiaalinen juttu.
Liigakierrokset pelataan keskellä viikkoa, mutta silti hien virrattua jäädään
aina lasilliselle turisemaan. Kisat kestävät
perjantai-illasta lauantai-iltapäivään, ja
olennainen osa tunnelmaa on hengailu
hyvässä porukassa pelien päätyttyä.
Jokke Puustinen ja pelikaverinsa JeanClaude Schmidt.
Hanna Rusila
Tavikset ja prot kohtaavat
Jarmo Niemi ja Timo Rinne ovat kotiutuneet luxemburgilaiseen squashiin.
Nälkäiset maajoukkueet
Pikkuinen Luxemburg kurkottaa urheasti myös kansainväliseen näkyvyyteen.
Toisin kuin suomalaiset, ”letzet” pääsevät
kisaamaan arvokisojen ohella lilliputtien
keskinäisissä mittelöissä.
Touko-kesäkuun vaihteessa sekä miesten että naisten maajoukkueet matkasivat
Liechtensteiniin ns. miniolympialaisiin
(Jeux des Petits États d’Europe), joka on
lajikirjoineen megaluokan urheilutapahtuma.
Viime vuonna Luxin miehet nappasivat
Puolassa seitsemännen sijan 16 pienen
tai uuden eurooppalaisen squashmaan
European Nation Challenge Cupissa.
Päävalmentaja on palkattu UudestaSeelannista, ja toukokuun lopulla Luxemburg järjesti ensimmäistä kertaa vuotuiseksi kaavaillun ESF:n junioriturnauksen.
Harmillisesti kisa osui samaan aikaan
Suomen Your Move -tapahtuman kanssa,
Omaperäisimmän täkäläisen squashteon titteli kuuluu silti jokakeväiselle Top
Squash Openille.
Ideana on houkutella sponsorirahalla
mukaan kourallinen kovan luokan ammattilaisia, ja samassa tuoksinassa pelataan
jokamiesluokat. Tänä vuonna kisa sai
mukavan annoksen suomalaisväriä, kun
Tuomisen Olli tuli ja vei ykköspokaalin.
Muut ammattilaiset olivat Egyptin Hisham
Ashour (PSA 17), Englannin Shaun Le
Roux (PSA 89) sekä Walesin Peter Creed
(PSA 122) ja Jethro Binns (ex-PSA 86).
Pelikasseineen Luxiin saapui myös aina
innokas kisamatkaaja Puustisen Jokke,
joka väänsi koko rahalla tiukkoja matseja
A/B-luokassa.
– Seniori pääsi kokemaan uuden jännittävän pelireissun. Sen verran hyvä fiilis
jäi, että tämä pitänee tehdä uudelleen ja
miksei isommalla suomalaisporukalla. Erityismaininnan saa ammattipelaajien rento
meininki pelien jälkeen, Jokke myhäilee.
Entä tuleeko Olli Luxiin uudelleen?
– Ilman muuta harkitsemisen arvoista.
Mukava keikka ja tasokin oli kohtuullinen,
joten matka ei mennyt pelkästään nähtävyyksien katseluksi, ykkösmiehemme
tuumaa.
7
• Liiga eli championnat jakautuu 5
divisioonaan. Naiset pelaavat samoissa
joukkueissa miesten kanssa.
• Toisen seurajoukkuekilpailun eli
coupen ideana on yhdistellä tasoituspistein eritasoisista pelaajista mahdollisimman kovat joukkueet.
• Firmaliigassa pelasi kuluneella kaudella 10 joukkuetta.
• Tyypillisessä kansallisessa squashkisassa osallistujat edustavat noin 10:tä
kansallisuutta. Enemmistö on yleensä
ranskalaisia ja belgialaisia.
• Luxemburgin virallisessa rankingissa on tällä hetkellä 237 pelaajaa.
Parhaimmillaan tilastoihin on kirjattu
kerralla 27 kansallisuutta.
Top Squash Open
• Luxemburgin suurin squashkisa,
joka on todellinen open: mukana on
kössäreitä maailman huippunimistä
aloitteleviin harrastajiin.
• Järjestetään yleensä maaliskuun
ensimmäisenä viikonloppuna.
• 4.–5.3.2011 pelattu TS Open oli 19.
lajissaan. Ammattilaissarjan voiton korjasi Olli Tuominen peittoamalla Hisham
Ashourin 3–2.
• Aiempien vuosien voittajiin lukeutuvat mm. Renan Lavigne (2008) ja
Thierry Lincou (2007). Toisinaan on
pelattu myös naisten ammattilaissarja, jonka ovat vieneet mm. Sarah
Fitzgerald (2003) ja Vanessa Atkinson
(2002).
• Avoimen kaavion lisäksi kisassa
pelataan A–D-luokat ja naisten sarja.
Taso on vaatimattomampi kuin Suomessa: Suomen C-pelaaja vastaa usein
luxilaista A-pelaajaa.
2.2011
Suomen juniorit hankkivat
EM-kokemusta
Jaakko Vähämaa
Vasta 15-vuotias Emilia Soini sijoittui 14:nneksitoista alle 19-vuotiaiden junioreiden EMkilpailuissa. Maajoukkueen sijoitus oli 15. Jaakko Vähämaa raportoi Sveitsissä järjestettyjen
juniorien EM-kilpailuista.
Petteri Repo
Vuoden 2011 alle 19-vuotiaiden junioreiden EM-kilpailut järjestettiin Sveitsin
Kriensissä. Suomalaisista kilpailuun osallistuivat Tatu Knuutila, Emilia Soini ja
Jaakko Vähämaa.
Paikkana Kriens oli upea. Hallin läheisyydestä avautuivat uskomattomat maisemat
ympärillä oleviin vuorijonoihin, joiden
huiput olivat lumen peittämät. Sveitsissä
kevät oli jo huomattavasti Suomen kevättä
edellä, ja saimme nauttia yli 20 asteen
lämpötiloista koko reissun ajan.
Kilpailujen järjestelyt pelasivat myös
hyvin, eikä hallin ja hotellin välillä mat- Jaakko Vähämaa
kustaminen tullut ongelmaksi, sillä hotelli
Yksilökilpailua seurasi lepopäivä, jota
sijaitsi noin 50 metrin päässä hallista.
varten kisajärjestäjät olivat järjestäneet
Englantilaiset juhlivat yksilösarjois- mahdollista ohjelmaa pelaajia varten.
Kustannussyistä Suomen joukkue tutustui
sa
Kriensin kaupunkiin vuorilla järjestetyn
Turnaus aloitettiin henkilökohtaisilla retken sijaan.
kilpailuilla, joissa nähtiin paljon tiukkoja
ja pitkiä pelejä. Yksilökilpailu oli varsinkin Tiukkoja otteluita alkulohkossa
poikien osalta englantilaisten juhlaa. PoiJoukkuekilpailun aattona järjestettiin
kien sarjassa Englanti otti peräti neloisvoiton Nathan Laken johdolla. Tyttöjen sar- avajaiset, joissa kapteeni Knuutila edusti
jassa voittajaksi selviytyi Englannin Emily Suomea. Myös kaaviot ja lohkot paljasWhitlock, mutta palkintopallin muut sijat tettiin aattona. Suomen kanssa samassa
menivät walesiläiselle Tesni Evansille ja lohkossa olivat Ranska, Sveitsi ja Ruotsi.
Ensimmäisenä vuorossa oli Suomen ja
ranskalaiselle Melissa Alvesille.
Tyttöjen sarjassa pelannut Emilia Soini Ranskan ykköspelaajien ottelu, jossa Jaakvastasi parhaasta suomalaismenestykses- ko kohtasi Jerome Dadotin. Taistelusta
tä sijoittuen 14:ksi. Poikien sarjassa Tatu huolimatta oli ranskalainen tunnustettava paremmaksi erävoitoin 3-1 ranskan
sijoittui 21:ksi ja Jaakko 29:ksi.
Yksilökilpailuiden jälkeen pelaajat lait- hyväksi. Seuraavana vuorossa oli kaktoivat parempaa päälle bankettia varten. kospoikien peli, jossa Tatu sai vastaansa
Minibussikuljetus vei jyrkähköä ja mutkit- Quintin Mandilin. Tatu voitti Quintinin jo
televaa tietä pitkin hiljalleen ylös vuorille. toistamiseen, koska sama vastustaja tuli
Lopulta saavuimme loisteliaan ravintolan vastaan yksilökisassa. Ottelu Tatulle 3-0.
pihaan, josta oli uskomattoman hienot Tilanteessa 1-1 oli vielä tyttöjen peli penäkymät alas kaupunkiin ja toisille vuoril- laamatta. Tiukan taiston jälkeen Ranskan
le, joita näkyi silmänkantamattomiin asti. Melissa Alves poistui kentältä voittajana,
Illanviettotilaisuudessa palkittiin mestarit, voittaen Empan 3-2 ja samalla varmistaen
kuunneltiin heidän puheensa ja syötiin otteluvoiton Ranskalle 2-1.
Sveitsiä vastaan kaikilla oli voiton mahhyvää ruokaa. Koko tilaisuus oli hyvin järjestetty ja hyvä lopetus yksilökilpailuihin. dollisuudet ja tiettyä taisteluhenkeä oli
8
havaittavissa. Valitettavasti joukkueemme
hävisi kuitenkin kaikki ottelunsa ja Emppa
loukkasi selkänsä, eikä pystynyt pelaamaan enää muita otteluita turnauksessa.
Häviö Sveitsille vei mahdollisuudet kahdeksan parhaan joukkoon pääsemisestä.
Lohkon viimeinen vastustajamme oli
Ruotsi, jolle häviäminen ei luonnollisesti
ole vaihtoehto. Jaakko ja Tatu voittivat
molemmat ottelunsa, mikä riitti tuomaan
voiton Ruotsista. Emppa joutui selkäkivun
takia antamaan luovutusvoiton. Ottelu siis
Suomelle 2-1.
Sijoituspelit veitsi kurkulla
Seuraava vastustajamme oli Unkari.
Empan selkäkipujen äidyttyä pahoiksi
oli hänen annettava luovutusvoitot otteluistaan. Tänä tarkoitti sitä, että Tatun ja
Jaakon oli saatava voitot jokaisesta ottelustaan taatakseen voiton Suomelle. Unkaria vastaan Jaakko onnistui voittamaan
ottelunsa 3-0 Ramon Gubia vastaan. Tatu
hävisi niukasti Benedek Sebokille 3-2,
minkä johdosta Unkari voitti Suomen
otteluvoitoin 2-1.
Seuraava vastustajamme oli Hollanti.
Jaakko sai vastaansa Marc Ter Sluisin, jolle
hävisi 3-0. Tatu puolestaan voitti Tom Lucasin 2-0. Ottelu pelattiin paras kolmesta
erästä periaatteella, koska Hollanti oli jo
ratkaissut maaottelun edukseen. Hollanti
vei näin voiton Suomesta otteluin 2-1.
Viimeisenä vastaamme asettui jälleen
kerran Ruotsi. Jaakko sai vastaansa Björn
Angtoftin ja Tatu Jesper Skarmanin. Molemmat voittivat ottelunsa räväkästi 3-0 ja
Ruotsi oli nujerrettu toistamiseen.
Suomen loppusijoitus EM-joukkuekilpailuissa oli 15. Turnaus tarjosi kaikille
hyviä otteluita ja kehittymisen pystyi
havaitsemaan jo kilpailun aikana otteluiden välillä. Näin on taas yksi arvoturnaus
koettu ja Suomen joukkue kartuttanut
kokemustaan kansainvälisillä kentillä.
junioriesittely
Nea Falck haluaa ulkomaille
Ikä
13
Seura
ESRC
Valmentaja/valmentajat?
Iskä, Kari Laurikainen, Elina Kononen ja
Matias Tuomi ovat jokainen opettaneet
minua. Tällä hetkellä minulla ei ole vakituista henkilökohtaista valmentajaa,
mutta hakusessa on pidempiaikainen.
Mikä on paras saavutuksesi?
2009 alle 13-vuotiaitten juniorien SMpronssi. Tänä vuonna olisin varmasti
kirkastanut mitalin värin, mutta olin
loukkaantuneena lähes 2 kk ja SM-kisat
jäivät väliin.
Onko sinulla esikuvaa squashissa?
Eipä oikeastaan.
Mitä juttuja haluaisit tehdä enemmän
liittyen squashiin?
Käydä ulkomailla kisoissa ja päästä jossain
vaiheessa Englantiin harjoittelemaan
esim. lukukaudeksi.
Kuinka kauan olet pelannut squashia ja Terveisesi muille squashjunnuille ja
miten innostuit squashista?
harrastajille?
Olen pelannnut noin 5 vuotta. Iskä vei Tulkaa hallille ;) voin vaikka opettaa.
hallille (: ja tiesin, että jos tuun mukaan
saan limppaa ja jätskiä. Tosin nyt on jo
muut syyt hallille tuloon.
Petteri Repo
Nimi
Nea Falck
Mikä on mukavinta squashissa?
Kun pääsee ulkomaille kisaamaan ja
huomaa oman kehittymisensä sekä sen,
että pystyy haastamaan pelaajia Suomen
ulkopuoleltakin.
Mitkä ovat tavoitteesi squashin parissa?
Päästä naisten maajoukkueeseen ja, että
olisin alle 15 -vuotiaitten maajoukkueessa
ensi vuoden EM-kisoissa, jotka pidetään
Suomessa.
Kerro hieman harjoittelustasi? Minkä
verran pelaat ja kenen kanssa eniten?
Käyn kentällä noin 5-6 kertaa viikossa.
Treenaan enimmäkseen Emppa Soinin ja
Maarit Ekholmin kanssa ja joskus iskän,
mutta yleensä olen yksin hallilla ja silloin
tulee pelattua yksinlyönnin ohessa vähän
kaikkien tuttujen kanssa.
Mitä muuta harjoitteluusi kuuluu kuin
squashia?
Tykkään myös käydä välillä lenkillä ja
uimassa.
Mitkä ovat mielestäsi vahvuuksiasi kentällä? Entäpä heikkoudet?
Vahvuuksia ovat rystyltä taakse lyönti ja
kämmenvolley. Heikkouksia … hmm … saa
tulla ottamaan selvää kentälle.
9
2.2011
Jari Mether
SUOMI-SQUASH:
Petteri Repo
JYTKYJEN VUOSI
Olli Tuominen voitti uransa 12:nnen
Suomen mestaruutensa.
Olli Tuomisella tusina SM-kultaa
Tuominen ja valtasi parketin.
Squash, tennis ja sulkapallo ovat Suomessa jo vuosia kulkeneet samaa polkua:
kansainvälisellä huipulla on kerrallaan vain
yksi pelaaja. Tenniksessä meillä on tällä
hetkellä Jarkko Nieminen, sulkapallossa
Ville Lång ja squashissa Olli Tuominen.
Sitten tulee pitkään hiljaista ja naisten
puolella hiljaisuus on käsin kosketeltavaa.
Tässä katsannossa squash on pärjännyt
itse asiassa varsin hyvin. Tenniksen ja
sulkapallon harrastajamäärät Suomessa
ovat selkeästi squashia suuremmat, lajit
ovat helpommin suuren yleisön seurattavissa ja näin näkyvyyskin on selkeästi
squashia parempi. Lisäksi tennis ja sulkapallo ovat jo kauan olleet olympialajeja,
kun squash hyvistä yrityksistä ja kaikkien
KOK:n kriteerien täyttymisestä huolimatta
on pysynyt - toistaiseksi - olympiaperheen
ulkopuolella.
Naisten puolella yksi on ollut ylitse
muiden. Tuula Minetti (ent. Myllyniemi),
rinnallaan Nina Elopuro (ent. Taimiaho)
hallitsi suomalaista naissquashia runsaat
viisitoista vuotta ja oli parhaimmillaan
maailmanlistan 14. Voitettuaan 16 SMkultaa putkeen Minetti ripusti mailan
naulaan, mutta palasi vielä muutamaksi
vuodeksi ja keräsi 20 kultaa täyteen. Se
kertoo hänen poikkeuksellisesta lahjakkuudestaan, mutta valitettavasti samalla
suomalaisen naissquashin kapeudesta.
Uusi halli ja EM-kisat
Squash elää Suomessa jytky-vuotta.
Helsingin Taliin nousee uusi squash- ja
sulkapallohalli, jonne tulee kansainväliset
kisavaatimukset täyttävät kuusi squashkenttää, joista yksi kokolasikenttä. Halli
tuo kauan kaivatun piristysruiskeen koko
Elopuro kiistaton ykkönen
Petteri Repo
Suomalainen squash on pienenä lajina
kuitenkin pystynyt koko 40-vuotisen historiansa ajan tasaisesti tuottamaan lajiin
maailman huippuja ja hyviä kansainvälisen tason pelaajia, vaikka niin squashhallien kuin harrastajien määräkin ovat jo 20
vuotta olleet tasaisessa laskussa.
Ensimmäisessä aallossa tulivat Poku
Salo, Markku Sainio ja Kale Leskinen,
jonka jälkeen alkoi Sami Elopuron valtakausi rinnallaan Pentti Pekkanen. Elopuro
on toistaiseksi lajin ehdoton ykkösnimi
maassamme, parhaimmillaan hän oli
maailmanlistan kuudes; suoritus, jonka
arvoa suurin osa penkkiurheilijoista ja
urheilutoimittajista ei vieläkään tajua.
Elopuroa seurasi Juha Raumolin, vanavedessään Mika Monto, jonka jälkeen tuli Saara Valtola, Suomen mestari 2011.
10
lajille ja erityisesti helsinkiläisille lajin
harrastajille. Halli valmistuu kesän jälkeen,
joten se ehtii mainiosti vuoden 2012 henkilökohtaisten EM-kisojen näyttämöksi,
kunnia, jonka Squashliitto sai huhtikuisten
joukkueiden EM-kisojen aikaan.
”Huonommille en ole hävinnyt”
Tuomisen alkuvuosi on ollut tutun
kiireinen. Ammattilaissirkuksen vuosi
käynnistyi Kanadan Vancouverista, joka
meni kisana Tuomiselta hyvin. Sieltä tultiin
New Yorkiin ja sieltä edelleen Lontooseen.
”Alkuvuosi on mennyt ihan ok, huonommilleni en ole hävinnyt, mutta toisaalta,
parempiakaan en ole voittanut”, toteaa
Tuominen, joka on tuoreimmalla ammattilaisten ranking-listalla sijalla 22 (5/2011).
Tuomiselle SM-kisat ovat aina kuuluneet turnausohjelmaan, päinvastoin
kuin joidenkin muiden lajien urheilijoille,
joille muut kinkerit ovat välillä tuntuneet
houkuttelevammilta. Tuominen voitti
ensimmäisen SM-kultansa vuonna 2000,
joten nyt oli vuorossa 12. mestaruus ja
sillä sijoittuu perättäisten mestaruuksien
listalla toiseksi Minetin jälkeen.
”SM-kisat ovat minulle tärkeä asia. Kisoissa on hyvä fiilis ja siellä tapaa paljon
kavereita, joita ei muuten vuoden mittaan
juuri ehdi näkemään. Kyllä minä ne aina
pelaan mielelläni, kun ne lisäksi osuvat hyvin kilpailuohjelmaani”, Tuominen sanoo.
Tuomiselle tusina täyteen, Valtolalle ensimmäinen
Ei siis löytynyt Ollille pysäyttäjää näissäkään SM-kisoissa. Espoon Squash
Rackets Clubia edustava Tuominen kohtasi finaalissa Ylivieskan Squashin Henrik
Mustosen. Kisojen jälkeisellä viikolla 32
Matka jatkuu
Tuomisen kisaohjelmaan kuuluu vielä
muutama ammattilaisturnaus ja joka
tapauksessa Ranskassa ensin henkilökohtainen kisa ja sitten Ranskan liigan finaalit
Marseillen joukkueessa, jota Tuominen
edustaa jo kolmatta vuottaan.
”Viime vuonna voitettiin Ranskan liigamestaruus ja samaa lähdetään hakemaan
tänä vuonna”, laskeskelee Tuominen.
Viime vuonna Ranskan matka taittui
moottoripyörällä ja saattaa olla, että tänä
vuonna tehdään samoin. ”Katsotaan nyt,
se on monien asioiden summa. Mutta
kyllä, viime vuonna ajoin 6000 kilometriä
mailat repussa ja osallistuin henkilökohtaisiin EM-kisoihin ja Ranskan liigan
finaaleihin. Mikäs siinä oli laittaa liigan kultamitali kaulaan ja ja vääntää kahvasta”,
muistelee Tuominen, jonka uudenkarhea
pyörä odottaa käskijäänsä.
Petteri Repo
syntymäpäiväänsä viettänyt Tuominen
voitti semifinaaliottelussaan Tampereen
Squashkerhon Arttu Moision suoraan 3-0
ja samoin luvuin selvitti Mustonen Espoon
Matias Tuomen.
Miesten finaali alkoi tasaisesti ja Tuominen voitti ensimmäisen erän monien
pitkien pallorallien jälkeen 11-9. Toisessa
erässä Mustonen sai peliinsä uutta puhtia
ja juonikkuutta ja hän voitti erän jatkopalloilla 14-12. Kolmas erä puolestaan
Tuomiselle 11-8. Neljäs erä eteni edelleen
tasaisissa merkeissä, mutta sitten Tuomisen kokemus tuli esille ja erä päättyi 11-7.
”Hyvä fiilis. Tämä oli paras finaali sitten
vuoden 2000, jolloin voitin oman isoveljeni Timon. Henrik on selvästi kehittynyt”,
toteaa Tuominen finaalin jälkeen. Miesten
pronssin ja ensimmäisen SM-mitalinsa
nappasi Arttu Moisio.
Naisten luokassa finaalissa kohtasivat
viimevuotiseen tapaan Saara Valtola
(22) ja Elina Kononen (24). Edelliskerralla
Kononen voitti finaalin 3-1, joten Valtola,
joka on kansallisen rankingin ykkönen,
astui kentälle haastajana. Ottelu alkoi
Konosen tahdissa, mutta tasoittui niin,
että jouduttiin jatkopalloille. Kononen kuitenkin vei erän lopulta 12-10. Toinen erä
oli edelleen tasaista puurtamista, mutta
ratkaisupalloissa Valtola oli tarkempi ja vei
erän 11-9. Kolmas erä oli toisen toisinto,
erä Valtolalle 11-9.
Neljännessä erässä edettiin aina jatkopalloille asti, jolloin Valtola niittasi itselleen ensimmäisen SM-kullan luvuin 3-1.
”Peli pysyi hyvin kasassa. Yritin painostaa Elinaa erityisesti rystypuolen takanurkkaan ja se onnistui nyt hyvin. Elinan
kanssa pitää olla erityisen tarkkana edessä
ja siksi pelasin paljon taakse”, totesi onnellinen Valtola. Naisten pronssin voitti
nuori Emilia Soini.
15-vuotias Emilia Soini otti ensimmäisen yleisen luokan mitalinsa voittamalla
pronssiottelussa Jutta Tuunasen.
SM-tuloksia
Erityistä
Miehet
1.
2.
3.
Naiset
1.
2.
3.
Olli Tuominen ESRC
Henrik Mustonen YlivSq
Arttu Moisio TSK
SM-kilpailujen kaikissa kilpailuluokissa ratkaistiin kaikki sijat pelaamalla.
Siten otteluja pelattiin 244, eriä 750 ja pisteitä 13.272. Pelitavan myötä halli
oli täynnä urheilullista väkeä koko kilpailuviikonlopun.
Saara Valtola MiSq
Elina Kononen ESRC
Emilia Soini ESRC
Keskimäärin 60 katselijaa seurasi välieriä ja 90 loppuotteluja videostreamin
kautta.
11
2.2011
EM-kenttä pystytettiin
ESP:n talkooväen avulla
Erkki Juslén
Erkki Juslén
Talkoomestari Erkki Juslén kuvaa lasikenttien kehitystä niiden kokoajien näkökulmasta. Sitoutunut ja huolellinen talkooväki on edelleen kullan arvoinen kenttää pystyttäessä.
Kenttä alkaa saada muotonsa.
Historiaa
Esport Center hankki Suomen Squashliiton aloitteesta Suomen ensimmäisen
kokolasikentän 1980-luvun lopulla. Kentän lattia oli itsekantava ja sen ansiosta
kenttää voitiin ilmatyynyjen varassa siir-
tää paikasta toiseen. Kenttää käytettiin
Finnish Open -kilpailuissa, joukkueiden
EM-kilpailuissa 1989 ja joukkueiden MMkilpailuissa 1991. Sen jälkeen näköpiirissä
ei ollut arvokilpailuja eikä muutakaan
kilpailukäyttöä. Koska myöskään Esport
Centerin asiakkaat eivät olleet halukkaita
12
pelaamaan lasikentällä, kenttä purettiin
sulkapallokenttien tieltä, siirrettiin varastoon ja raskas teräspalkeista tehty kantava
lattia romutettiin. Tämän jälkeen kenttä ja
katsomo pystytettiin ESP:n talkoovoimin
kaksi kertaa; ensin joukkueiden EMkilpailuja varten vuonna 1998 ja sitten
”
ESP:n porukassa sykki aito talkoohenki
vuonna 2003 järjestettyjä seniorien MM- mon asennuksen. Lasikentän rakenteiden
kilpailuja varten.
yksityiskohdat olivat tietysti hioutuneet 20
vuoden takaisiin verrattuna, mutta yllättäEM-kilpailujen lasikenttä 2011
vän tarkkaa mitoitus- ja sovitustyötä silti
tarvittiin, ennen kuin kaikki osaset saatiin
Esport Centerissä tänä keväänä järjes- paikoilleen.
tettyjä joukkueiden EM-kilpailuja varten
Kentän pystytystyö alkoi varsinaisella
Squashliitto hankki kokolasikentän McWil kuntokokeella, kun raskaat, teräksiset
Courtwall -yhtiöltä. Kentän seinät ovat 12 lattian reunuspalkit ja valaisinrakenteen
mm:n karkaistua turvalasia ja sen normaa- teräspalkit ja -pilarit jouduttiin kantamaan
li lasilevykoko on 160 cm x 180 cm. Kentän parinsadan metrin päähän pysäköidystä
lattia on maanvarainen. Alimmaisena ker- rekan peräkärrystä. Ensimmäisenä raroksena ovat vaneriset suojalevyt, niiden
päällä kaksi viiden sentin polystyreenikerrosta ja parin sentin mineraalivillamatto.
Näiden kerrosten päällä on elementtirakenteinen kovapuupaneeli. Lasiseinien
rakenne on periaatteessa varsin samanlainen kuin vanhassa kentässä. Huomattavin
ero on valaisinsysteemissä. McWil:in
kentän valaisimet on rakennettu siten,
että kentän kolmelle sivulle pystytetään
kuvissa näkyvät, lasikentästä irti olevat
mustat pilarit, joiden varaan kentän
yläpuolella olevat valaisinpalkit tuetaan.
Seinien pystytys alkoi Lego-harjoituksella, kun seinien pystytukiin ruuvattiin lukematon määrä pultteja, muttereita sekä
erilaisia kiinnityslevyjä ja -kulmia, jotka
helposti hakeutuivat vääriin paikkoihin.
Seinälevyjen nosto ja kiinnitys paikoilleen
oli jälleen hyvää kuntosaliharjoitusta.
Levyt painoivat n. 85 kiloa. Ne kannettiin
paikoilleen lasin pintaan kiinnitettyjen
imukuppien avulla ja hinattiin köysillä
ylös. Ainoa vaarallinen tilanne syntyi, kun
ylimmälle riville nostettu levy oli lipsahtaa
käsistä ja pudota lattialle. Onneksi voimamies Juha pelasti tilanteen. Oma aikansa
meni siihen, että kiinnityspulttien reiät
saatiin kohdalleen ja pultit kiinni. Asennustyöt tehtiin kahden alumiiniputkista
rakennetun asennustornin avulla. Vikkelästi pojat liikkuivat telineillä kuin apinat
konsanaan. Varsin työlästä oli myös parinkymmenen valaisimen asennus kentän
yläpuolella oleviin palkkeihin.
Lasikentän pystytys sujui hiukan ennakoitua nopeammin eli siihen kului kaksi
työpäivää aamusta iltaan.
ESP:n porukassa sykki aito talkoohenki,
vaikka puuhaan meni koko pitkäperjantai
ja lankalauantai. Puurtamisen lomassa
maistuivat yhteiset ruokailut ja hurtti huumori. Seuraavalla viikolla talkooporukka
asensi Esport Centerin kokoonpantavan
katsomon paikalleen. Ja niin squashpyhättö oli jälleen valmiina arvokilpailuja
varten. Upea kokonaisuus. Kilpailujen
palkintojen jaon jälkeen kentän ja katsomon purkutyö alkoi heti vappuaattoiltana.
Lasikentän pystytys
Kentän pystytyksessä oli mukana kentän
toimittajan asentajia sekä ESP:n 10-miehinen talkooporukka, joka hoiti myös katso- Painavia lasilevyjä käsitellään usean miehen voimin.
13
Erkki Juslén
Aluksi ruuvataan pultteja.
Erkki Juslén
kennusvaiheena oli lattian reunakehikon
asentaminen tarkkaan suorakulmaiseksi
ja sen jälkeen varsinaisen lattian rakentaminen.
2.2011
ETC 2011
Suomi vahva EM-kisoissa
kentällä ja sen ulkopuolella
Tommi Tapola
Kimi Juntunen
Englannin Jenny Duncalf (oikealla) johdatti maansa Euroopan mestaruuteen voittamalla
14 ykköspelaajien ottelussa Hollannin Vanessa Atkinsonin.
ETC 2011
Kisatoimiston työmyyrät: Poku Salo ja Ilkka Forsell.
Barkerin vietyä Englannin jo tavoittamat- yhä arvostaa Euroopan mestaruutta.
tomaan pistejohtoon. Kultamitaleihin
”Ihmiset luulevat, että voitamme saaputottuneet englantilaiset osaavat kuitenkin malla vain paikalle. Se ei pidä paikkansa,
koska vastustajamme ovat maailman
parhaimpia pelaajia. Naisten pudottua
finaalista vuosi sitten, myös me tunsimme
tappion tuskan”, kertoo Matthew
Italia otti EM-pronssia Hollannin kustannuksella. Vaikka Hollanti oli askeleen edellä ensimmäisessä ottelussa, niin Italia oli
kuitenkin parempi kolmessa seuraavassa.
”
Englantilaiset osaavat
arvostaa Euroopan
mestaruutta
Englannin naiset palasivat omalle
paikalleen
Petteri Repo
EM-kilpailut huipentuivat neljänteen
pelipäivään. Huippusquash oli noteerattu
myös Yleisradion toimesta, joka televisioikin Englannin ja Ranskan välisen miesten
loppuottelun. Loppuottelu noudattikin
tuttua kaavaa. Englanti peittosi vaivatta
Ranskan. Neljänneksi sijoitettujen ottelussa Englannin Jonathan Kemp jätti
vastustajansa Julien Balbon vaille mahdollisuuksia, lasketellen 3-0 voittoon.
Ennakkoon ottelun ratkaisupaikkana
pidettiin maiden parhaimpien pelaajien
Nick Matthewn ja Gregory Gaultierin
taistoa. Tarkkaa squashia tarjonneessa
ottelussa englantilainen Matthew oli vain
niukasti edellä kaksi erää, vieden kuitenkin
molemmat nimiinsä. Kaksi erätappiota
turhauttivat Gaultierin täysin, joten kolmas erä olikin enää vain muodollisuus.
”Hyvä vain että kentällä on pientä draamaa. Peliin tulee lisäjännitystä”, naureskeli Matthew pelin jälkeen.
Finaali lopetettiin etuajassa Peter
Juha Saarentaus
Sattuman kautta Suomeen saadut joukkueiden EM-kilpailut tarjosivat suomalaisyleisölle mahdollisuuden seurata huippukössäreitä lähietäisyydeltä. Myös Suomen miesten hyvät otteet
antoivat katsojille elämyksiä. Päätavoite, nousu kilpailun pääsarjaan ensi kaudeksi saavutettiin
lopulta melkoisen vaivattomasti.
15
Englannin naisjoukkue palasi pääsarjassa mestaruuskantaan vuoden tauon
jälkeen. Joukkueen mestaruus oli hyvin
odotettu, koska vuosi sitten Englanti jäi yllätyspronssille. Hallitseva mestari Hollanti
joutuikin lopulta luopumaan kruunustaan
selvin luvuin 3-0. Loppuottelu oli muutenkin merkittävä, sillä Hollannin entinen
maailmanmestari ja rankingykkönen
Vanessa Atkinson päättää ammattilaisuransa tähän kauteen.
Jenny Duncalf pitää Squash-lehdestä!
2.2011
ETC 2011
Finaalin jännittävimmät hetket koettiin
jo ensimmäisessä ottelussa, jossa Englannin Sarah Kippax selätti Natalie Grinhamin viidessä erässä. Sen jälkeen Englanti
menikin jo menojaan turnauksen ykkösnaisen Jenny Duncalfin johdolla. Englannin joukkuehenki oli myös esimerkillistä,
sillä Englannin miesjoukkue seurasi ja
kannusti tiivisti omiaan koko ottelun ajan
sekä osallistui myös mestaruusjuhlintaan.
Englannista voisivat ottaa mallia monet
joukkuelajienkin edustajat.
”Olimme kilpailujen paras joukkue.
Viime vuoden pettymys motivoi meitä ja
tämä oli hieno palkinto koko joukkueelle”,
kommentoi Englannin valmentaja David
Campion finaalin jälkeen.
Naisten pronssiottelun voitti Madeline
Perryn johtama Irlanti, joka päihitti Camille Sermen Ranskan 2-0.
Suomen miehet vireessä, naisilla
vielä tekemistä
Juha Saarentaus
Vahvaa työtä kisoissa tehnyt Suomen
miesten joukkue kruunasi turnauksensa,
voittamalla kakkosdivisioonan finaalissa
Tanskan 2-2 piste-erolla. Suomi intoutui
vielä kerran kotiyleisönsä edessä esittämään parastaan, vaikka nousutavoite
olikin saavutettu jo ennen turnauksen
finaalipäivää.
”Kotiyleisö itsessään on jo motivaattori. Kannustuksesta saa voimaa venyä Edessä venyttävä Henrik Mustonen ottamassa tärkeätä voittoa Ruotsin Gusparhaimpaansa ja onhan Tanska melkein tav Detteristä.
Petteri Repo
Englannin Nick Matthew välieräväännössä Italian Davide Bianchettia vastaan.
16
ETC 2011
kuin Ruotsi”, kertoi Olli Tuominen kakkosdivisioonan finaalin jälkeen.
Suomen naiset eli ”Cosmic girls” päättivät turnauksensa valitettavasti tappioon.
Ensimmäisen pelipäivän orastava voittoputki tyssäsi heti alkuunsa. Päätöspäivänä
vielä Tshekin joukkue oli parempi lukemin
2-1. Naisten kakkosdivisioonan voitti
Sveitsi, joka ei hävinnyt turnauksessa
otteluakaan. Suomi oli kuuden joukkueen
sarjassa taulukon viides.
somon lisäksi myös toinen katsomo oli
ilahduttavan usein täynnä.
Tuleville tai jo nykyisille squash-junioreille turnaus oli mainio tilaisuus innostua
lajista ja löytää uusia idoleita. Lähialueen
ala-asteita oli houkuteltu paikalle ja välieräottelussa täysi katsomo lapsia näkikin
Suomen kaatavan Ruotsin. Ottelun jälkeen
oli vuorossa nimikirjoitusten jakoa. Todennäköisesti laji sai ainakin muutaman
tulevaisuuden tähden lisää.
”
Maailmanluokan pelaajat
oleskelevat yleisön seassa
Suomen miesten joukkue EM-kilpailussa oli: Olli Tuominen, Henrik Mustonen,
Matias Tuomi, Hameed Ahmed, Arttu
Moisio ja Erno Teitti. Kakkosdivisioonan
loppuottelussa heistä pelasivat Tuominen,
Mustonen, Tuomi sekä Ahmed. Naisten
joukkue oli, Saara Valtola, Elina Kononen,
Jutta Tuunanen, Emilia Soini ja Pia Ojala.
Viimeisen päivän kokoonpano oli Valtola,
Kononen ja Tuunanen.
nyt hyvin sujuneiden kotikisojen jälkeen
hyvä pohja, jonka päälle rakentaa positiivista kierrettä. Usko omaan tekemiseen
on ehdottoman tärkeää, mikäli ennakkoon
vahvempia halutaan selättää. Tulevaisuudessa siintävät myös henkilökohtaiset EMkilpailut, jotka järjestetään ensi vuonna
myös Suomessa, Talin uudessa squash
hallissa. Siellä jännitettävää riittää, sillä
Olli Tuominen puolustaa EM-pronssiaan.
Tuomisen ja muiden suomalaisten otteiden ohella voi taas seurata lyhyen tauon
jälkeen Euroopan parhaimpia pelaajia.
Järjestelyistä tuskin kenelläkään oli
huomautettavaa. Hyvästä onnistumisesta
palkintona voisi pitää ensi vuonna järjestettäviä henkilökohtaisia EM-kilpailuja.
”Kaikki ovat olleet tyytyväisiä järjestelyihin. Poku Salon johdolla majoitus,
ruokailu sekä ottelujärjestelyt toimivat
hyvin. Totta kai aina tulee pieniä ongelmia,
mutta niistäkin selviydyttiin”, kertoo liiton
toiminnanjohtaja Hannu Mäkinen.
Pelaajista Olli Tuominen jakoi kiitosta
Ei diivailua
jo kisojen aikana. ”Mielestäni kokonaisuudessaan kisat ovat olleet menestys.
Squash on miellyttävä poikkeus nykyai- Ei pelkästään kentällä, vaan mielestäni
kana, jona huippu-urheilijat on korotettu järjestelyt ovat olleet hyvällä tasolla.”
lähes puolijumalien asemaan korkealle
tavallisten tallaajien yläpuolelle. Missä
muussa lajissa on tapana, että että maaUsko omaan tekemiseen
ilmanluokan pelaajat oleskelevat yleisön
seassa, jutellen rennosti ihmisten kanssa?
Ei ainakaan kovin monessa. Allekirjoittaneella oli totuttelemista, kun viereen peliä Huippusquashia myös tulevaisuuhetkeksi seuramaan istuutui naisten maa- dessa
ilmanlistan numero kaksi Jenny Duncalf,
täysin mahdoton ajatus esimerkiksi tenEnnen kisoja tunnelma oli jos ei nyt
niksessä. Squashin voima tuntuisi olevan pessimistinen, niin ainakin varovaisen
nimenomaan maanläheisyydessä, joka odottava. Taustalla oli ehkä menneiden
perinteisesti on aina vedonnut suomalais- vuosikymmenien rikkaammat ja menesten tunteisiin. Ehkä siinä olisi punainen tyksekkäät ajat, joita muisteltiin kaiholla.
lanka, jonka varaan voisi rakentaa lajin Nyt kun Suomen joukkueet eivät pelannet
uutta nousua Suomessa.
mitaleista, vaan taistelivat noususta, niin
pelkona taisi olla, että yleisö ei löytäisi
Onnistuneet järjestelyt
paikan päälle. Kuitenkaan arvoturnaustapahtuma Suomessa ei ole mikään
Kisa-organisaatio oli käyttänyt paljon jokavuotinen juttu, missään lajissa, joten
voimia kilpailujen ennakkohypetykseen onhan kyseinen tapahtuma enemmän
eri medioissa. Jälkikäteen katsottuna mahdollisuus kuin uhka. Nyt laji sai näse oli viisas veto, koska kävijämäärä oli kyvyyttä valtakunnallisessa mediassa,
odotettua suurempi. Selkeä osoitus siitä, kentällä Suomen miesten joukkue oli
että squash kiinnostaa yhä edelleenkin voittamaton ja pelaa ensi kaudella taas
Suomessa, kunhan se muistaa muistut- pääsarjassa. Näin jälkeenpäin nähtynä
taa olemassaolostaan. Samaan aikaan hyvinhän se meni.
Maajoukkueiden seuraava etappi ovat
käytiin muuten jääkiekon ja taitoluistelun
MM-kisoja, mikä koventaa EM-kilpailujen syksyllä pelattavat joukkueiden MM-kilsuoritusta entisestään. Lasikentän pääkat- pailut Saksan Paderbornissa. Suomella on
17
”
on tärkeää
EM 2011, sijoitukset
1. divisioona, miehet
1.
Englanti
2.
Ranska
3.
Italia
1. divisioona, naiset
1.
Englanti
2.
Hollanti
3.
Irlanti
2. divisioona, miehet
1.
Suomi
2.
Tanska
3.
Espanja
2. divisioona, naiset
1.
Sveitsi
2.
Wales
3.
Tshekki
5.
Suomi
2.2011
ETC 2011
EM-kisat katsomon puolelta
Jari Mether
kohteliaasti tai varovaisesti. Vielä mitä,
oli hieno huomata, että suhtautuminen
oli silloin ja nyt yhtä rentoa ja välitöntä.
Se välittyi kenties selkeimmin pelaajien
kautta, jotka suhtautuivat minuun aivan
samoin kuin vuosina, jolloin olin puheenjohtajana. Kenties me squashihmiset vain
olemme sellaisia: ei ole mitään syytä patsastella tai pönöttää ja hyvä niin.
Petteri Repo
Olipa hyvä fiilis seurata huhtikuiset EMkisat pitkästä aikaa katsomon puolelta.
Toimiessani Squashliiton varapuheenjohtajana ja puheenjohtajana vuosina
1998-2009 rooli oli toisenlainen: varainhankintaa, virallisia kokouksia, markkinointia, viestintää ja kisojen käytännön
läpiviemistä yhdessä kisaorganisaation
kanssa. Ja mikäpäs siinä, hauskaa ja opettavaistahan se kaikki oli. Puhumattakaan
siitä, että sain tavata huikeita squashihmisiä, joista erityisesti kaksi on jäänyt
mieleeni: etunenässä tietenkin Jahangir
Khan, jonka kanssa minulla oli tilaisuus
viettää veteraanien MM-kisojen yhteydessä vuonna 2003 useampikin päivä – tosin
ainoastaan kentän ulkopuolella. Toinen
huikea henkilö oli George Mieras, joka
oli nytkin EM-kisoissa Espoossa ja jonka
keskeinen työtehtävä tällä hetkellä on
lobata squash olympialajiksi.
Ajattelin tuolloin luottamustehtävien
vuosina, että ihmiset suhtautuisivat minuun jotenkin virallisesti, muodollisen
Nyt vuorossa oleva luottamushenkilöstö ja muu kisaorganisaatio teki huikean
hyvää työtä. Pääsin kisojen hermokeskuksessa läheltä seuraamaan kisojen
kulkua, asioiden hoitoa ja jopa joidenkin
ongelmien ratkomista. Ainakaan ulospäin
en havainnut mitään erityistä; kaikki sujui
mainiosti ja ihmiset vaikuttivat tyytyväisiltä. Jälleen toteutui vanha totuus: Suomi
on erinomainen squashkisojen järjestäjä.
Onneksi olkoon Leo Hatjasalo ja koko
orkesteri.
Talissa pelattavia henkilökohtaisia EMkisoja toukokuussa 2012 odotellessa.
Twitter tekee tapahtumasta
yhteisöllisemmän
Petteri Repo
Petteri Repo
Twitterissä julkistettu kuva. Viesti kuuluu: The video team tested the center
court. It’s good. #etcsquash
Tanskan Kristian Frost kertoi kovasti odottavansa EM-kilpailuja. Ruotsin
Christian Drakenberg ja Walesin Alex
Gough sopivat näkevänsä kilpailuissa.
Englannin Daryl Selby paljasti tehneensä eteenpäin pyynnön merkitä Twitter45 minuutin intervallijuoksun viimeiste- viestinsä #etcsquash-tunnuksella, jotta ne
lyharjoituksena. Hänen joukkuetoverinsa näkyisivät virallisella kisasivustolla.
maailmanmestari Nick Matthew välitti
18
ETC 2011
Twitter loi yhteisöllisyyttä EM-joukkuekilpailuissa, kun niin pelaajat, fanit
kuin järjestäjätkin tweettasivat. Twitter
koostuu lyhyistä nettiin lähetetyistä viesteistä eli tweeteistä. Muodoltaan tweetit
muistuttavat tekstiviestejä, mutta niitä
on helpompi jakaa. Viestiketjuista syntyy
informatiivisia ja viihteellisiä kokonaisuuksia.
EM-kilpailujen tweettejä pystyi kootusti
seuraamaan Twitterin ohella myös virallisella EM-kisasivustolla ja SquashSitessa.
SquashSite itse asiassa muutti viestin-
tästrategiansa Twitterin suosion myötä. mieluummin katsomaan videolähetyksiä.
Kisablogin sijaan se ryhtyi tweettaamaan
itsekin uutisoimalla tärkeimmät uutispäiTwitterin hyödyntäminen selkeytti kilvityksensä Twitterissä.
pailuviestintää ja säästi järjestäjien viestintäresursseja. Kisasivusto tarjosi päivän
Twitterissä julkistettiin uutisia ja tulok- ohjelman ennakkoon ja julkisti viralliset
sia, kannustettiin, arvioitiin, riemuittiin, tulokset kilpailun edetessä, SquashSite
onniteltiin ja kiitettiin. Esimerkiksi video- toimi johtavana uutislähteenä ja Twitter
lähetysten järjestäminen julkistettiin en- tarjosi yhteisen foorumin kaikille, jotka
simmäisissä tweeteissä. Kenties kaikkein halusivat osallistua kisaviestintään.
intohimoisimmassa viestissä puolestaan
pyydettiin unohtamaan kilpailujen kanssa
Hajautettu ja omatoiminen viestintä
samaan aikaan Englannissa järjestetyt luo yhteisöllisyyttä ja sopii siten hyvin
kuninkaalliset häät ja kutsuttiin kaikki suurtapahtumiin.
Videolähetyksiä katsottiin
eri puolilla maailmaa
Petteri Repo
EM-joukkuekilpailuista lähetettyä
suoraa videolähetystä eli streamingiä
seurattiin kaikkiaan 84 maassa kaikilta
mantereilta aina kaukomaita Argentiinaa,
Etelä-Afrikkaa ja Uutta-Seelantia myöten.
EM-kilpailut olivat globaali nettivideotapahtuma.
Kilpailuista lähetettiin katkeamatonta
videokuvaa neljältä squashkentältä neljän
päivän ajan. Tällaista videototeutusta ei
Squash-lehden tietojen mukaan ole tehty
milloinkaan aiemmin.
Videopalaute on ollut valtaisaa, kannustavaa ja kansainvälistä. Lähetyksiä
koskevan kyselyn mukaan lähetetyn kuvan ja äänen laatu olivat hyviä varsinkin
pääkentällä. Suurten kansainvälisten
squashtapahtumien otteluita halutaan
ehdottomasti seurata suorina nettivideolähetyksinä, vaikka joukkuekilpailujen
etenemistä on joskus vaikea seurata jopa
paikan päällä.
Petteri Repo
Lähetyksillä oli 9.000 ns. uniikkia katsojaa, jotka katsoivat videoita 28.000 kertaa.
Parhaimmillaan katsojia oli 700 yhtä aikaa.
Luvut ovat huimia ottaen huomioon, että
pääosa otteluista pelattiin arkipäivisin ja
eurooppalaiseen työaikaan.
Englannin joukkue valmistautuu välieriin Esportin kahvilassa.
piti”, Lind arvioi. “Saimme rakennettua vaTulevien kansainvälisten squashkilkaan järjestelmän, joka pystyi vastaamaan pailujen järjestäjät kohtaavat nyt suuret
suureen kysyntään”, Pitkänen jatkaa.
paineet järjestää videolähetyksiä. Asian
edistämiseksi kisasivustolla julkaistiin yksi”Tavoitteemme on ollut rakentaa suo- tyiskohtaiset videointiohjeet. “Haluamme
malaiselle squashille videojärjestelmä, itsekin katsoa videolähetyksiä!”, Lind ja
jonka jokainen kilpailu- tai tapahtuma- Pitkänen myhäilevät vauhdittamaansa
järjestäjä voi helposti ja huokeasti ottaa kehitystä.
käyttöönsä. Vaativin kehitystyö on takaVideolähetyksen toteuttajat Antti Lind na päin ja olisi hienoa, jos ensi kaudella
ja Lauri Pitkänen ovat tyytyväisiä lähe- nähtäisiin videolähetyksiä kaikista SM- ja
tysten onnistumiseen. “Se meni niin kuin eliittikilpailuista”, Lind visioi.
19
2.2011
ETC 2011
Näin sen koin
Tomi Niinimäki
EM-kilpailut alkoivat osaltani jo lähes vuotta ennen tapahtumaa. Olin mukana hakemassa kisoja
Suomeen ja aluksi myös työryhmässä valmistelemassa kisoja. Hiljalleen kesän lähestyessä
loppuaan oma toimintani suuntautui entistä enemmän pelaajien valmistamiseen kotikisoihin.
Huhtikuussa kisojen ollessa ovella alkoi jännitys kotikisoja kohtaan jo näkyä
ympärillä ja tietysti sen pystyi itsekin tuntemaan. Ikään kuin lämmittelynä viikkoa
ennen omia kisojamme olivat alle 19-vuotiaiden euroopanmestaruuskilpailut
Sveitsin Luzernessa. Siellä omien kisojen
lähestyminen tuntui jo konrkeettisemmin
muiden maiden valmentajien tullessa
tiedustelemaan olosuhteita Helsingissä –
tarkoittaen siis tietenkin Espoota. Lähes
joka kerta korjatessani virhettä, tiedustelijan naamalla näkyi lievä pettymys. Tieto
hotellin sijainnista kuitenkin toi leveän
hymyn jokaikisen kasvoille.
Omat pelkotilani tapahtuman suhteen
eivät liittyneet niinkään joukkueidemme
menestymiseen, vaan ihan puhtaasti
kisajärjestelyihin tapahtuman aikana;
kuljetuksiin, infodeskiin, hotelliin, nettiyhteyksiin, nettilähetyksiin, aikatauluihin,
bankettiin, palkintojenjakoon… Itse asiassa pakko myöntää, että lähes kaikki jännitti
niin paljon, ettei omia pelejä paljoa tullut
stressattua.
Petteri Repo
EM-kisan aikana sitten hiljalleen pelot
alkoivat yksitellen hälvetä. Kaikki toimi, jos
ei täydellisesti, niin ainakin riittävän hyvin.
Suuri osa asioista jopa erinomaisesti, pakko myöntää. Kovin paljon mukinaa ei tullut
muilta valmentajiltakaan, joten kaiken
on ilmeisesti täytynyt mennä aikalailla Kotikisoissa oli myös nimikirjoituksille kysyntää. Jonoon syypäänä Olli Tuominen.
leppoisasti.
Pelillisesti tapahtuma oli myös hieno.
Isona miinuksena oli tietysti Thierry Lincoun poissaolo loukkaantumisen vuoksi ja
Ranskan joukkueen heikentyminen tämän
takia. Englannin mestaruus oli melkolailla
selviö niin miehissä kuin naisissakin, mutta toisaalla kaavioissa käytiin aivan mielettömän tiukkoja vääntöjä – joista moni
Suomen joukkuiden toimesta. Esimerkiksi
miesten kakkosdivarin tuikitärkeä vääntö
Suomen ja Ruotsin välillä panoksena paikka 1. divisoonaan ensi vuodeksi oli trilleri
alusta loppuun. Samoin kuin seuraavan
päivän vääntö juutteja vastaan.
Naisilla oli tiukkoja vääntöjä oikeastaan
kilpailujen alusta lopppun. Periaatteessa
kaikki ottelut oli ennakkoarvioiden perusteella mahdollista hävitä tai voittaa. Lopulta naisten sijoitus oli kuuden joukkueen 2.
divisioonassa viides, kun avausottelussa
kaatunut Wales seilasi lopulta toiseksi.
Tiukassa naisten sarjassa tasaisuus oli
kaikki kaikessa ja kyky pitää oma tasonsa
ratkaisevissa ralleissa vei Sveitsin ja Walesin lopulta 1. divisioonaan ensi vuodeksi.
Pelillisesti miehet tekivät maksimaalisen
suorituksen ja siihen voimme olla todella
tyytyväisiä. Naiset eivät ihan yltäneet vielä
parhaimpaansa, mutta varmasti näkivät ja
kokivat kisan aikana, että potentiaalia löytyy huomattavasti parempaankin. Vuoden
päästä onkin sitten taas uudet arvokisat
henkilökohtaisten EM-kisojen muodossa
ja on taas mielenkiintoista nähdä minkälaiset kekkerit Suomi järjestää ja miten
kentällä menestytään.
Kaiken kaikkiaan koin tapahtuman kai- Kirjoittaja on miesten squashmaajoukkukin puolin ehdottomasti onnistuneeksi. een valmentaja
20
ETC 2011
Great start
– now we must raise the standards!
Mike Harris
Petteri Repo
The European Team Championships
(ETC) was a great week for Finnish Squash.
We hosted some of the best squash
players in the world. The live internet
streaming of matches was watched by
thousands of squash lovers all over the
world. The Finland men became Division
2 champions and gained promotion to
Division 1. The Finland women were close
but not close enough in their attempt to
gain promotion. It was a huge undertaking
by the Federation to host this event and
a big thank you must go out to every person involved, the staff, all the volunteers,
Esport Center and of course the sponsors
for putting on an amazing week of squash.
of professionalism which the players responded well to:
1. No mobile phones or laptops (computer devices) were to be used whilst either
the men’s & women’s teams were playing
2. The men supported the women when
they played and the women supported
the men when they played. This was great
for team morale.
3. Each team was asked to eat together
at every meal (again great for team spirit
and team cohesion)
4. The team always wore the Finland
team kit down to breakfast and always
wore the team tracksuit or shirt around
the club
5. Each team had a meeting 30 minutes
before each match and a team debrief
after each match
6. I asked all players not to go on computers or Facebook after 23:00
I want to say how proud I was to be a
part of Team Finland and what an amazing
week it was for both teams irrespective
of results. I want to thank every player
who played (and those not selected to
play) for their efforts. On many occasions
throughout the ETC I asked for the players
At the ETC we were expected to win
to play in a way that was not their natural
style but as they discovered, this is championship squash and then winning is way players train and practice at in Finland is
These standards which will be a little
more important than playing well and nowhere near the level that is required to stricter at the junior level are now going
losing, though if you can play well AND perform on the World or European stage. to be used at European Junior Tournawin that’s a bonus.
ments and World or European Individual
The quality, consistency and concent- or Team Events.
Of course we have to improve as a ration of every shot must be incredibly
country and we will do this! I want Finland high when practicing but often you’ll let
We all learnt a lot during the event, I
to LEARN TO WIN!! Most of these players yourself get away with a poor shot or hit a learnt that Finland have to get used to
have never been expected to win on the tin and it doesn’t seem that important. On winning again. I learnt that we have to
World or European stage but at the ETC a scale of 1 - 10 it only registers at about 2 be more professional, show more quality
we were expected to win. I expected it, or 3, but at the ETC it showed each of our and concentration in every aspect of our
YOU expected it, but when you have only players and our fans that both a poor shot training, practice and match play. “Raise
experienced coming 10th or 11th and or a tin really did matter and on a scale of the Standards.”
all of sudden you’re expected to come 1-10 it registered a 20!!!
1st this is going to be tough!!! With this
expectation comes pressure and for the
This is not only the player’s problem but Mike Harris toimii Suomen Squashliiton
women and some of the men this was the is also a problem for coaches and somet- päävalmentajana
first time they had experienced this kind hing we are dealing with immediately. On
of pressure and this ultimately cost them my travels around Finland over the next
matches which they could have won.
year I hope to explain what I mean by
“Raising the Standards” and then I hope
Sanasto: Gained promotion – nousi
I have discussed in the past in this ma- all coaches will insist on the very best sarjasta, learn to win – oppia voittamaan,
gazine and to lots people on the road that from their athletes and then teach them expectation – odotus, pressure – paine,
we must “Raise the Standards” and for to expect the very best from themselves. raise the standards – nostaa tasoa, insist
the first time this group of players under– vaatia, professionalism – ammattimaistands what this means. The level that all
At the ETC we set a very high standard suus, concentration – keskittyminen
”
21
2.2011
PSA-pelaaja
”
Laurens Jan Anjema
taitaa kämmenlyönnit
Olli Tuominen
Taannoin Suomessakin jouluiset näytösottelut ja EM-joukkuekilpailut pelannut puukenkämaan
goljatti Laurens Jan Anjema tunnetaan pelaajapiireissä rennommin LJ:nä. Isokokoinen ja vankkarakenteinen hollantilainen on kentän ulkopuolella leppoisan hauska velikulta, joka harrastaa
kitaran soittoa ja erikoiskahveja.
Harjoitusvastustajina LJ:llä on Hollannin oman tasaisen joukkueen lisäksi
muutamia maassa asustavia ulkomaalaispelaajia. Heistä ehdottomasti nimekkäin
on Australiasta kotoisin oleva Cameron
Pilley, joka jo muutama vuosi sitten kämmenpuolella on arvaamattoman
muutti Den Haagiin pyöräilyä harrastavan tarkka. Pitkänä ja vahvarakenteisena peveljensä kanssa.
laajana häntä on hankala ohittaa tai ylittää
niin pallolla kuin omalla liikkumisellakaan.
LJ voittaa taidolla ja Kovin törkeästi LJ ei silti kokoaan vastustajan pidättelyyn käytä, vaan voittaa useimkovalla tasaisen
ottelut taidolla ja kovalla tasaisen
tarkalla peruspelillä miten
tarkalla peruspelillä. Virheet ovat kortilla
LJ:n varsinaiset perusopit lyöntityylistä ja vastustaja tavallisesti hyvän lentopelin
lähtien ovat kuitenkin peräisin Englan- ja tarkan peruslyöntien myötä jatkuvassa
nista, missä hän asui Neal Harveyn luona liikkeessä. Myös nopeutta hänen kokoiuseamman vuoden harjoitellen silloisen sekseen kaverikseen löytyy ainakin pelin
maailman ykkösen Peter Nicolin sekä ensimmäisiin eriin. Ongelmia alkaa ilmetä
hieman alempana rankingissa olleen Pe- vasta myöhemmin, mikäli vastustaja pyster Geneverin kanssa. Kovan työn tulok- tyy rypistelemään pelissä mukana ja onsena LJ porautui maailman 20 joukkoon nistuu ehkä saamaan ison, kentän keskellä
vuoden 2007 lopulla. Viime joulukuussa seisovan tuulimyllyn kunnolla liikkeelle.
paikka maailman 10 joukossa aukesi mm.
40.000$ kilpailun voitolla Kanadassa sekä
Omat otteluni LJ:tä vastaan olen tavalliviikkoa myöhemmin voittetulla 20.000$ sesti onnistunut hoitamaan nimenomaan
kilpailulla, joka oli miehen kymmenes pysäyttelemällä ja viivyttämällä lyöntejä
turnausvoitto.
saaden miehen hieman epätasapainoon.
Ison miehen liikkeellelähdöt vievät enerVasenkätinen LJ on pelaajana vahva ja giaa ja pelin pidentyessä hänen palautuulottuva juntta, jonka peruspeli etenkin minensa ei ole enää yhtä nopeaa. Joskus
22
Petteri Repo
LJ on kotoisin Den Haagista, mutta
muutti hiljattain Amsterdamiin lähemmäs
sekä valmentajaansa Lucas Buitia että
manageriaan Tommy Berdeniä. Valmennussuhde Buitin kanssa tiivistyi pari vuotta
sitten, kun LJ teki päätöksen matkustaa
suurempiin kisoihin hänen kanssaan. Tommy Berden oli puolestaan vielä muutama
vuosi takaperin itse LJ:iin kilpakumppani
sekä Hollannin ykköspelaaja, kunnes siirtyi
sivummalle selkävamman pakottamana.
Kolmen kopla näyttää tulosten valossa
toimivan, sillä muutenkin hienosti sujuneen viime vuoden kruunuksi LJ kellotti
joulukuun PSA-rankingissa sijan 9, joka
on kautta aikain paras hollantilaissijoitus.
pelin edetessä vastaan voi jopa tulla niin
kutsuttu seinä, jonka LJ on varmasti joutunut kohtaamaan kerran jos toisenkin.
Alavienmaiden tasainen hollantilaisjyrä
on ansainnut paikkansa maailman huipulla peräänantamattomalla asenteella,
kovalla työllä sekä hyvällä kämmenpuolen
lentolyönnillä, jota kunnioittavat rankinglistan kärjessäkin olevat.
Laurens Jan Anjema
Pituus: 1.90m
Paino: 87kg
Syntynyt: Den Haagissa 1.12.1982
Asuu: Amsterdamissa
Valmentaja: Lucas Buit
Manageri: Tommy Berden
Harrastukset: Kitaran soitto ja erikoiskahvit
WISPA-pelaaja
Camille Serme
Pia Ojala
kiittää EM-yleisöä
Petteri Repo
Ranskan paidassa EM-kisoissa pelannut Camille Serme rakastaa squashia, koska lajimme
on niin monipuolinen. Nuori Camille nousi naisten ammattilaisrankingin top-kymppiin vuonna
2010 ja hänen tavoitteensa ovat edelleen korkealla.
Espoossa joukkueiden EM-kisoissa Camille toteaa, että hän ilmeisesti teki
Ranskan maajoukkueen ykkösnaisena oikean valinnan, koska on yltänyt hyviin
pelannut Camille Serme oli mielissään tuloksiin.
Esport Centerissä olleesta yleisömäärästä.
“On mahtavaa, kun turnauksen aikana
paikalla on yleisöä. Kiitos, että tulitte…
Squash on hauskaa
tosin harmi, että pronssimatsimme lauantaina oli teidän kannalta ehkä hieman
liian aikaisin (klo 9 toim. huom.).
Camille kiittää järjestäjiä hyvin järjestetyistä kisoista. Hallin ja hotellin tilat olivat
oivalliset kisojen järjestämiseen, mutta
valitettavasti hän ei ehtinyt näkemään
Helsinkiä juuri ollenkaan.
Ranskan joukkue sijoittui lopulta neljänneksi kisoissa. Sijoitus oli pienoinen
pettymys joukkueen tavoitteen ollessa
sijoittua ainakin yhtä hyvin kuin viime
vuonna eli hopealle, Camille kertoo.
Camille aloitti squashin pelaamisen
7-vuotiaana. Kiinnostus squashiin heräsi
tenniksen kautta. Hän pelasi tennistä
parhaan ystävänsä kanssa, joka yhtenä
päivänä ehdotti, että he menisivät kokeilemaan squashia. Vuoden ajan Camille
pelasi molempia lajeja. Tämän jälkeen oli
tehtävä valinta lajien välillä ja hän valitsi
squashin koska piti sitä hauskempana.
”
Maailmanmestaruus ja ammattilaisrankingin ykkössija ovat Camillen tulevaisuuden haaveita. Hänen tähänastisista
saavutuksistaan paras on voitto Jenny
Duncalfista viime vuoden World Openissa ja näin pääsy kisojen semifinaaleihin.
Lisäksi hänen mielestään oli mahtavaa
voittaa junioreiden Euroopan mestaruus
kolmasti ja tulla toiseksi junioreiden maailmanmestaruuskisoissa vuonna 2007.
Ammattilaisten tapaan Camille harjoittelee kaksi kertaa päivässä. Aamuisin hän
tekee yleensä fysiikkatreenin ja iltapäivisin
tekniikkaharjoittelua. Hän pyrkii myös
mahdollisimman usein pelaaman treenimatseja, koska hän pitää niitä todella
tärkeinä. “On tärkeää päästä treeneissä
tunnelmaan, joka mahdollisimman hyvin
vastaa oikeaa matsia”, Camille toteaa.
Harjoittelemisen lisäksi Camille opiske-
23
lee journalismia urheilupainotteisessa
koulussa, joka mahdollistaa ahkeran
harjoittelun.
Camille pitää squashia hienona lajina, sillä se vaatii paljon ominaisuuksia:
henkisiä, fyysisiä, teknisiä sekä taktisia.
Camille rakastaa squashia koska hänellä on hauskaa sitä pelatessaan, pallon
kanssa leikkiessään ja taitavia lyöntejä
lyödessään. Jokainen ottelu on taistelu,
jokainen pelaaja pelaa eri tavalla ja jokaisella kerralla täytyy keksiä uusi strategia,
jolla yltää voittoon.
Camille Serme
Ikä: 22
Asuinpaika: Creteil
Valmentaja: Philippe Signoret
Maailman ranking:
9 (Toukokuu 2011)
Korkein rankingsijoitus:
7 (Lokakuu 2010)
2.2011
Rajoitetut pelit
Lattiaviivoista ja teippirullasta
apua harjoituksiin
Toni Wallin
Enkku on melkein kaikkien squashin pelaajien tuntema rajoitettu peli. Toni Wallin esittelee
enkun ja muita pelejä, joissa rajoitetaan lattian käyttöä.
Nyt pilkotaan lattiaa, kuvainnollisesti
siis. Jaetaan lattia erilaisiin osiin lattiaviivojen ja teipin avulla, jotta saadaan
aikaiseksi tietty pelitilanne.
juuri niin monta kuin pelikieltoalueelle
mahtuu odottamaan. Allekirjoittaneen
ennätys on 17 pelaajaa.
Pallon voittaja jää yleensä vastaanottamaan seuraavana vuorossa olevan
pelaajan syöttöä. Vasta toinen perättäin
voitettu pallo tuo pelaajalle pisteen. Tosin
itse suosittelen, että voittava pelaaja voittaisi itselleen myös syöttöoikeuden aivan
kuin tavallisessakin pelissä. Näin tulisi
enemmän syöttöharjoittelua.
Rajoitetut pelit ovat kiva tapa kehittää
tiettyä osaa pelistä ja ennen kaikkea pelinomaisella tavalla. Sääntöihin suosittelen
pientä joustoa ja jättäisin rangaistuspisteet eli stroket kokonaan pois. Myös
kynsin hampain lyöntioikeudestaan kiinni
pitäminen voi koitua vaaralliseksi. Pitää
muistaa, että squash on herrasmiespeli.
Toista ei pidä vahingoittaa tahallaan. Ymmärrän hyvin kuinka voi pänniä, kun itsellä
on eräpallo ja ratkaisu on jatkuvasti vain
let, kun sitä strokea ei ole.
Täytyy kuitenkin muistaa, että näissä
peleissä tilanteet ovat eristetty osa todellista peliä. Ensin näitäkin pitää oppia
pelaamaan. Toisaalta vasta kilpailuissa
ja koko kentällä pelattavassa pelissä
nähdään kuka on mestari. Nämä pelit
ovat avuksi, jotta omaan peliin saisi uusia
näkökulmia, kokemuksia ja ennen kaikkea
ratkaisumalleja.
”
Nämä
Villit huhut ja ehkäpä rohkeimmat
ovat koittaneet tästä enkusta väännettyä
suomalaista versiota – “Kotkalaista”. Peli
on muutoin sama, mutta pelialueen rajaamiseksi poistetaan kuvasta yksi joko osa A
tai D. Kannattaa noudattaa asianmukaista
varovaisuutta tätä versiota kokeiltaessa...
Kuva 1.
neljännestä pelialueeksi, jolloin mahdolliset ekstrapelaajat voivat rauhallisin mielin
odottaa vuoroaan pelikieltoalueella.
Kuvassa 1 pelialue on havainnollistettu
jakamalla kenttä neljään osaan A, B, C
ja D. Näistä osista jätetään enkussa pois
joko B tai C.
Tunneli
Nimensä mukaisesti pelataan “tunnelissa” eli seinän vierellä niin, että pelialueeksi otetaan syöttöruudun levyinen kaistale
lattiasta koko kentän pituudelta. Mikäli
Squashin emämaasta liikenteetaitotaso ei vielä ihan anna myötä tai on
seen: Englantilainen eli enkku
Tämä peli on ensimmäistä kertaa nähty jo liian hyvä kyseiseen peliin niin silloin
ilmeisesti englantilaisten pelaajien pelaa- voi pelata puolikenttäpeliä. Eli kenttä
Pelataanko enkkua? Joo pelataan vaan. mana tai jopa Englannissa paikan päällä laitetaan pituussuunnassa keskeltä poikki
Pyydetään kaveritkin mukaan.
ja pelataan vain toisella puolella kenttää
pelattuna. Nimi on sieltä siis lähtöisin.
kerrallaan (kuvassa 1 osat A ja B tai C ja
Tämä mahdollistaa jo pienet boastit
sopivat hyvin kaikille “squash-hifistelijöille” sekä D).
edestä sekä vastustajan syliin lyömisen.
pidemmälle tähtääville aktiiveille
Molemmat ovat mielenkiintoisia vaihtoehtoja pallorallin lopettamiseksi.
Käsittääkseni tämän pelin nimi juontaa
Pelistä on ainakin kaksi versioita, joissa
juurensa ajoilta, jolloin Suomi putosi pallon ensimmäisellä ja toisella lattiapompuusta ja rupesi rikkomaan rajojaan. pulla on osuutensa. Ensimmäisessä versi- Oman puolen peli
Pelaajat lähtivät ulkomaille ja toivat tul- ossa molempien pomppujen tulee pysyä
lessaan uuden mahdollisuuden treenata pelialueen rajojen sisällä. Toisessa versiKun tunnelipelit on pelattu ja suoria
ja harrastaa lajiamme sosiaalisesti.
ossa riittää, että ensimmäinen pomppu lyöntejä tehty tarpeeksi, voidaan siirtyä
puolenvaihtolyönteihin. Oman puolen peli
on pelialueen rajojen sisällä.
Enkku on rajoitettu peli, jossa otetaan
on hauska jopa verryttely- tai jäähdyttelypois puolet takakentästä jättäen kolme
Pelaajia voidaan ottaa peliin mukaan pelinä. Jaetaan kenttä pituussuuntaisesti
24
Ristipisto
Mikäli vieläkään ei ole takki tyhjänä ja
haluja itsensä haastamiseen riittää, niin
valitaan ristikkäiset kulmat kentästä (A
ja C tai B ja D). Kentästä on siis puolet
käytössä ja saa lyödä milloin vaan mihinkä
tahansa osaan sovittua pelialuetta. Taas
on helpompi sopia, että kaksi lattiapomppua pitää saada pelialueen sisäpuolelle.
Vaikeampi versio kiinnittää ainoastaan
ensimmäisen pompun pelialueen sisään
ja toinen saa siis mennä ulkopuolelle. Näin
mahdollistetaan sekä hyökkäävät lyönnit
siihen etukentän osaan, johon saa lyödä
sekä superleveät krossit taakse. Kyseiset
lyönnit eivät muuten tunnu mahtuvan
tämän pelin rajoihin.
Otetaan teippi avuksi
Kun lattiaa kerran ollaan jo silvottu ja
kahteen yhtä suureen osaan, jonka jälkeen leikelty olemassa olevia viivoja käyttäen
pelaajat puolustavat omaa puoltaan ja ja vaihtoehtoisia pelejä esitelty, niin astuhyökkäävät toiselle puolelle.
taan vielä askel eteenpäin. Otetaan teippirulla (maalarin- tai sähkömiehen teippi
Vähintään ensimmäinen pomppu pitää sopii hienosti tähän) mukaan kentälle ja
saada vastustajan kenttäpuolelle. Suo- rustataan itse lisää rajoja lattialle. Nämä
malaisille pelaajille suosittelen erittäin sopivat hyvin kaikille “squash-hifistelijöilvoimakkaasti kyseistä peliä siten, että le” sekä pidemmälle tähtääville aktiiveille.
otetaan vielä takakenttä kokonaan pois
käytöstä ja pelataan oman puolen peliä
Moni enemmän pelannut on saattanut
ainoastaan etukentällä. Ehkä tässä olisi joskus nähdä ns. Rainbow-kentän (sateenensimmäinen askel pois supisuomalai- kaarikenttä). Kyseisen kentän lattiassa
sesta strategiasta, jossa takakenttä on erottuu ylhäältä päin katsottuna nuolen
kuningas. Ja opittaisiin lyömään palloa kuva, ja lattia on usein maalattukin eri
myös etukentän nurkkiin.
Etu-takakenttäpeli
Petteri Repo
Kuva 2.
Toni Wallin toimii Järvenpään squashhallilla valmentajana ja halliyrittäjänä.
väreillä (Kuva 2). Pelialueeksi, johon pallo
saa osua, jäävät nuolen ulkopuoliset alueet. Toiset saattavat piirtää ovaalin kuvan
tai salmiakkikuvion kentän keskeisimmän
alan, eli T-alan päälle ja taas kerran pelialueeksi jää kuvion ulkopuolinen alue
(Kuva 3). Mitä isompi kuvio, sitä vaikeampaa on pelata. Muistakaa haastaa itsenne
kasvattamaan kuviota mahdollisimman
suureksi.
Lisähaastetta saa myös neljäkuudestoistaosapelistä. Pelialueeksi määritellään
kentän neljä nurkkaa siten, että kenttä
jaetaan osiin kolmella poikki- ja pystyviivalla. Tämän jälkeen merkataan nurkkiin
jäävät alat ja peli voi alkaa. Tässä tapauksessa helpompi versio tarkoittaa, että
ainoastaan ensimmäinen pomppu pitää
olla sovitulla alueella. Vaikeammassa
versiossa onkin kahden pompun oltava
sovitulla alueella.
Kenttä voidaan jakaa myös etu- ja takakentästä koostuviin osiin, jotka erotetaan toisistaan lyhytsyöttörajalla. Tällöin
toinen pelaajista puolustaa etukenttää
ja hyökkää takakentälle toisen pelatessa
päinvastoin. Yleensä säännöt määräävät,
että molempien pelaajien ensimmäisen ja
toisen lattiapompun pitää olla joko etu- tai
takakentällä. Vaikeutetussa versiossa etukentälle lyövän pelaajan toinen pomppu
saa tulla lyhytsyöttörajan yli ja takakentälle lyövän pelaajan ensimmäinen pomppu
saa pompata ennen lyhytsyöttörajaa.
Kokeilkaapa kuinka paljon haastavammaksi peli muuttuu, kun annetaan nämä
lisämahdollisuudet.
Kuva 3.
25
2.2011
Traffic Light System
Petteri Repo
Mike Harris
What: The traffic light is a tactical system to develop and improve shot selection using the front wall.
When: All the time
Why: It teaches to use a variety of height & pace when in certain positions.
The Recovery (Red) Zone - Use this area when you’re under pressure
or to slow the game down to give you time to recover back to the T-Zone.
It can also be used to turn defence into attack, using the lob can move
your opponent away from the T-Zone, giving you the opportunity to regain
the T-Zone and look to attack your opponents return. The types of shots
you would hit into the red zone: Serve, Straight or Cross Court Lob and
Volley Lob.
The R.A.C (Amber) Zone – The amber zone can be used to consolidate
your position during the rally. Also the red and green zones over lap the
amber zone, for example, an attacking volley length could be hit into the amber zone as could a high
tight chipped length.
The Attacking (Green) Zone – Use this area to attack your opponent and
exert pressure. The types of shots you would hit into the green zone;
attacking lengths, drive and volley kills, drops and volley drops and
attacking boasts etc.
Example of a Good Length using the Traffic Light
26
juniorit esittelyssä
Traffic Light Solo Practices
a) Continuous shots into red zone (Practice hitting the red zone with the ball landing 1 metre behind the service box and inside
4 floor boards)
b) Continuous shots into amber zone (Practice hitting the amber zone with the ball landing ½ metre behind the service box
and inside 4 floor boards)
c) Continuous shots into green zone (Practice hitting the green zone with the ball landing behind the service box and inside 4
floor boards)
d) Now practice a combination of shots for example 1 green zone then 1 red zone or 1 green zone then 1 amnber zone etc. The
idea is to use a variety of shots but you must choose the correct shot to hit based upon the quality of the previous shot
There is no time limit for each practice, the decision is yours and targets I have set can be made smaller as you improve. Each
must be practiced with the highest concentration and professionalism – do not expect hitting a bad shot but when you do, figure
out why and then fix it (If you want to count how many shots in a row you hit and want to keep a record of your score that would
be great, then try and beat it each time you practice).
Traffic Light Pair’s Practices
The next practices will continue to help you develop your length and width but now movement is incorporated so this adds an
extra dimension to the practices. Play matches to 15 points. No volley’s as these practices are all about the quality of the drive
to length and the player 1 width.
a) Straight Channel Game to Length only, player 1 can hit any height on the front wall, player 2 can only hit the Red Zone
b) Straight Channel Game to Length only, player 1 can hit any height on the front wall, player 2 can only hit the Amber Zone
c) Straight Channel Game to Length only, player 1 can hit any height on the front wall, player 2 can only hit the Green Zone
d) Repeat the practices above but this time both players can now hit the ball straight or cross court with all shots to land
behind the short line. Both players can now volley.
e) Now practice a variety of combinations. For example, player 1 can hit any height on the front wall, player 2 can hit the
Green and Red Zone or the Green and Amber Zone. You choose the options. The idea is to use a variety of shots but you must
choose the correct shot to hit based upon the quality of the previous shot.
Above are just a few practices and don’t forget other basic pair’s practices including:
a)
b)
c)
d)
e)
f)
Drop & Drive
Boast & Drive
Boast & Cross Court Drive
Drop & Straight Lob
Boast & Cross Court Lob
Volley to Length
Practice must be kept simple but practice with 100% concentration and effort. Do not allow yourself to get away with poor
shots and shot selections. Learn from your mistakes and do not repeat them.
27
2.2011
Vauhtia peliin
liikkumisharjoituksilla
Jaakko-Antti Peltola
Petteri Repo
Harvoin näkee harraste- ja klubipelaajien harjoittelevan liikkumistekniikkaa kentällä yhtä huolellisesti kuin mailataitoja. Hyvän jalkatyön merkitys pelillisesti on kuitenkin vähintään yhtä
merkittävä osa-alue kuin lyöntitekniikan.
Jenny Duncalf ehtii ottaa hyvän lyöntiasennon.
Squashpeli on pohjimmiltaan liikkumista ja lyömistä, joiden lisäksi tulee taktinen osaaminen. Yksinlyöntiharjoituksia
pidetään yleisesti hyvänä harjoitusmuotona kun halutaan hioa lyöntitekniikkaa,
lyöntien tarkkuutta ja toistettavuutta.
Liikkumisharjoitukset mielletään hyvin
usein alkulämmittelyksi eikä liikkumistekniikan hiomiseen laiteta eforttia samassa
suhteessa. Syitä liikkumisharjoittelun
”laiminlyömiseen” on varmasti useita.
Yksi niistä on varmaan se, että motivaation
löytäminen liikkumiseen kopissa ilman
palloa ei ole aina ihan helppoa. Etenkin jos
taustalla on ajatus, että tarvittava liikkuminen askeleineen tulee opittua pelaamalla
ja pelin kautta. Kuitenkin usein suurimmat
puutteet harrastelijapelaajien pelissä liittyvät nimenomaan liikkumiseen.
Harrastelijoilla hyvän jalkatyön puuttuminen näkyy siinä, että pelin aikana ajaudutaan usein liian lähelle palloa tai seiniä,
jolloin on vaikeaa lyödä hyvää lyöntiä.
Usein myös tasapaino on hakusessa, etenkin jos pelin tempo on kova. Lisäksi oman
lyönnin jälkeinen siirtyminen takaisin
T-pisteeseen on hidasta johtuen näiden
asioiden kerrannaisvaikutuksesta, mikä
taas aiheuttaa turhaa kiirettä vastustajan
seuraavaan lyöntiin valmistautumisessa.
”
Liikkumisessa on yhtä tärkeää liike takaisin T-pisteeseen kuin ensin pallolle. Tämä
johtuu siitä, että periaatteellisella tasolla
squashpelissä liike voidaan jakaa kahteen
liikevektoriin, joista toinen suuntautuu
kohti palloa ja toinen kohti T-pistettä.
Vaikka yksittäisen lyönnin kannalta liike
pallolle on tärkeämpi niin koko pallorallia
ajatellen liike kokonaisuutena koostuu
näiden kahden periaatteessa vastakkaiseen suuntaan olevien liikevektoreiden
kokonaisuuden hallinnnasta.
Harrastajien suurimmat puutteet
koskevat liikkumista
28
Olennaista tämän kokonaisuuden hallinnassa on jalkatyö. Yksinkeraistettuna
se näkyy siinä, että pelaaja on ennen
liikkeen alkua tasapainoisessa asennossa
joko T-pisteellä tai lyönnin jälkeen valmiina palaamaan takaisin T-pisteelle. Hyvän
jalkatyön hallinnalla saavutetaan paremmat lyöntiasennot ja liikkumisesta tulee
taloudellisempaa, mikä mahdollistaa
myös pitempien pallorallien pelaamisen
ilman joutumista ”happikaappiin”. Taloudellinen liikkuminen on hyvätasoisen
pelin ehdoton edellytys. Hyvän jalkatyön
omaavat pelaajat kestävät palloralleissa
pidempään ja lyövät parempia lyöntejä
väsyneinäkin. Liikkumista –kuten myös
lyömistä – voi harjoitella usealla tavalla.
Useimmissa liikkumisharjoituksissa
kenttä jaetaan kuuteen eri osaan; vasempaan etu-, keski- ja takaosaan sekä
samat oikealla puolella. Tällöin huomaa,
että kuuden kenttäosion välillä liikkuminen on toistettavissa rajallisella määrällä
askelkuvioita. Teoriassa kentän kahden
eri osan välillä liikkumiseen tarvitaan 15
eri askelkuviota. Näiden 15 eri askelkuvion huolellinen opettelu antaa teknisen
perustan hyvälle jalkatyölle. Sujuvan
liikkumisen kentän eri osien välillä täydentää kevennyshyppy, joka tehdään
juuri ennen liikkeelle lähtöä T-pisteeltä.
Tämän tarkoituksena on saada terävä
lähtö uuteen kenttäosioon. Parhaimmillaan kevennyshyppy parantaa liikkumisen
kautta pelirytmiä saaden aikaan energiaa
säästävän flow-tilan. Seuraa tässä asiassa
ammattipelaajia, joiden rytmi ja ajoitus
ovat usein huippuluokkaa. Hyvän pelaajan
jalkatyö näyttää parhaimmillaan tanssilta.
Siinä yhdistyvät sopivalla tavalla hyvä rytmi, tasapaino, voima ja ketteryys, minkä
seurauksena pelaaja on nopea kentällä
ja liikkuu tehokkaasti. Tehokkuus tulee
siitä, että pelaaja liikkuu taloudellisesti ja
kuluttaa vähän energiaa.
Liikkumisella on suora yhteys lyöntien
laadun paranemiseen, mikä taas helpottaa vastustajan seuraavan lyönnin ennakoimista. Mitä parempia lyöntejä lyöt,
sitä enemmän aikaa sinulla on kentällä.
Parhaimmillaan tämän kokonaisuuden
toimiessa, pelaaja alkaa kontrolloida
palloralleja, pysyy enemmän T-pisteellä
ja vie vastustajalta aikaa seuraavaan
lyöntiin valmistautumisesta. Aikainen
pallolle pääseminen antaa myös enemmän lyöntivaihtoehtoja, jolloin vastustaja
joutuu olemaan varpaillaan koko ajan.
Tämä prässi on pidemmän päälle raskasta
kenelle pelaajalle tahansa.
tarvitse olla huippu-urheilija. Harrasteja klubipelaajan kannattaa ottaa ohjelmaansa ainakin yksi noin 40 minuutin
mittainen viikkoharjoitus, jossa keskitytään jalkatyön tekniikan parantamiseen.
Mikäli hallille ei jaksa raahautua pelkästään tämän takia, voi liikkumistekniikkaa
harjoitella pienemmissä osissa useasti
ennen tai jälkeen peliharjoituksen. Kuten
treenaamisessa yleensä, harjoitukset
kannattaa pitää riittävän yksinkertaisina,
jolloin keskittyminen pieniin asioihin
on helpompaa. Liikkumisharjoitukset
kannattaa suunnitella sen mukaan, mitä
ominaisuutta halutaan harjoitella.
”
Hyvän pelaajan jalkatyö
näyttää tanssilta
Yleisesti ottaen liikkumisharjoitukset
ovat usein raskaita ja kynnys niiden harjoitteluun on suurempi kuin perinteisessä
yksinlyöntiharjoituksessa. Hyödyt pelin
kehittymisen kannalta ovat kuitenkin kiistattomat. Lisäksi hyvällä liikkumistreenillä
saa monipuolisuutta harjoitteluun. Kannustan kaikkia harraste- ja kilpapelaajia
ottamaan uuden tason omassa squashissa
parantamalla jalkatyötä. Niin pelaat kuin
liikut!
Liikkumisharjoitusten tekemiseen ei Kirjoittaja toimii squashvalmentajana
Muutamia vinkkejä eri harjoitusmalleista
1. Tekniikka: Liiku T-pisteeltä vuorotellen kahteen kentän eri osaan, tehden
siellä lyöntiliike kuviteltuun palloon. Tekniikkaharjoituksessa laatu on erityisen
tärkeää, ei vauhti. Liiku suoraan palloon
kuitenkin niin että täydellinen hartiakierto
lyöntiin on mahdollinen. Tee noin 10 suoritusta sarjassa, useita sarjoja peräkkäin,
niin että liikut kaikki kahden eri lyöntipaikan vaihtoehdot läpi. Pidä huoli siitä,
että jokainen askel on yhtä pitkä ja otettu
hyvässä tasapainossa. Vältä harha-askelia
koko rutiinin ajan.
Valmistaudu lyöntiin hyvissä ajoin
viemällä mailan kärki taakse riittävän
aikaisin. Laskeudu pallolle sivuttain niin,
että saat parhaan mahdollisen lyöntiasennon, joka sallii hyvän ja painavan
peruslinjalyönnin suoraan taakse. Keskity
siihen, että viimeinen askel kohti palloa
on terävä ja lyönti niveltyy hyvin tämän
kanssa. Lisäksi pidä huolta, että etäisyys
palloon on sinulle hyvä, etkä ajaudu liian
lähelle seinää.
2. Nopeus: Sama periaate kuin ylempänä, mutta harjoitukseen lisätään vauhtia
niin, että siitä saada nopeusharjoitus.
Liiku T-pisteeltä lyöntikulmiin nopeasti
(rikkomatta kuitenkaan tekniikkaa), tehden kulmassa lyöntiliike. Tee niin monta
suoritusta kuin kerkeät 15-30 sekunnissa.
Tee useita sarjoja pienellä palautuksella,
niin saat rutiinista myös nopeuskestävyysharjoituksen. Harjoitusta voidaan
myös koventaa siten, että lyöntiliikkeen
sijaan voit koskea maahan kädellä, jolloin
joudut venyttämään viimeistä askelta.
Näin jalkasi saavat lisätreeniä.
3. Reagointi: Mikäli on mahdollista käyttää pelikaveria apuna, voidaan suljetusta
liikkumisharjoituksesta siirtyä avoimeen
reagointiharjoitukseen, joka kehittää
hermotusta ja liikkeelle lähtöä. Kentän
eri osat numeroidaan yhdestä kuuteen,
jolloin pelikaveri voi käskyttää numeroilla
kenttäosion, jossa käydään tekemässä
lyöntiliike. Tempoa voi ja kannattaa vaihdella. Sarjojen pituudet voivat mukailla
29
aiemmin mainittuja harjoituksia, riippuen
harjoituksen teemasta.
4. Kestävyys: Kenttäjuoksu on perinteinen kestävyysharjoitus, jossa juostaan
kenttää päästä päähän. Tämä ei varsinaisesti mallinna pelinaikana tapahtuvia
askelkuvioita, mutta kehittää fyysistä
suorituskykyä ja sitkeyttä squashmatsin
aikana. Noin kaksikymmentä kentänmittaa on riittävä sarjan pituus. Viisi sarjaa
minuutin palautuksella on hyvä määrä
kun haluat tehdä hyvän alkulämmittelyn
ennen peliharjoitusta. Lisää vauhtia sarjoihin sekä sarjojen määrää viikoittain.
Kuningaslaji on tässä harjoituksessa
Squashmaili, jossa juostaan yhtäjaksoisesti yhden mailin verran kentällä (165
kentän mittaa). Omaa kestävyyttä voi
kokeilla kellottamalla oma paras aika ja
vertaamalla sitä huippupelaajien aikaan.
Kovakuntoinen Matias Tuomi juoksee
squashmailin aikaan 8 minuuttia 31 sekuntia.
2.2011
Nuorisosquashin
kannustuspalkinto ESRC:lle
Lauri Tarasti
Mannu Värre (selin) squashkoululaisten kanssa.
kaikkien squashseurojen Suomessa, niin juniorien mestaruuskilpailujen päätteeksi
tehokas se on. Ansaitun kannustuspalkin- sunnuntaina 22.5. juniorien itsensä läsnä
non Lauri Tarasti luovutti ESRC:lle seuran ollessa.
”
Ketään mukaan tullutta ei pudoteta pois
Lauri Tarasti luovuttaa palkinnon ESRC:n Lasse Ekholmille.
30
Petteri Repo
Palkinnon sai vuonna 2009 Järvenpään
Squash Klubi ja vuonna 2010 Mikkelin
Squash. ESRC on perustettu vuonna 1978
ja se pelaa Esport Centerissä. Jäseniä on
noin 350. ESRC on yksi neljästä ”Nuori
Suomi” –sinetin saaneista squashseuroista.
ESRC:llä on Suomen suurin nuorisoosasto Squashakatemiassa ja Squashkoulussa eli lähes 200 junioria 3-19 vuoden
välillä. Ketään mukaan tullutta ei pudoteta
pois, vaan kaikille pyritään löytämään
omalle taito- ja motivaatiotasolle sopiva
ryhmä. Parhaille junioreille tarjotaan
paikkaa eliittivalmennusryhmissä.
Kustannukset jäävät varsin kohtuullisiksi. Nuorimpien squashkoululaisten yhden
viikkovalmennustunnin ja jäsenmaksun
yhteishinnaksi kertyy reilut 200 euroa
vuodessa, 9-19 -vuotiaitten squashakatemialaisten vastaava hinta on reilut
500 euroa nousten viikkoharjoitusten
lukumäärän noustessa neljään noin 1000
euron hintaiseksi.
Squashakatemian päävalmentajana toimii Markku Hyrske ja Squashkoulua johtaa seuran junioripäällikkö Mannu Värre.
Juniorien vanhempien avustuksella on
menneellä kilpailukaudella järjestetty
seitsemän osakilpailua Huimala Junior
Squash Openissa.
Lisäksi on aloitettu ”Peliharjoitukset”,
kahdesti viikossa 90 minuuttia. Niissä
pelataan tasolohkoissa ”paras kolmesta”
–otteluita valmentajan ohjauksessa ja ne
ovat saavuttaneet suuren suosion.
ESRC on ansiokkaasti edistänyt Squashliiton ”Koululaisprojektia” jo neljänä
vuonna. Kuluneella pelikaudella yli 1
300 alakoulujen ja esikoulujen oppilasta
tutustui squashiin ja tasaisen vauhdin
mukaisesti rikkoontuu jouluun mennessä
5 000 oppilaan raja. Siinä on tavoitetta
mille seuralle tahansa!
ESRC:n juniorivaliokunta vastaa juniorien kilpailu- ja leiritystoiminnasta ja
valmennusvaliokunta valmennuksesta.
Tästä toiminnasta sopii ottaa oppia
Petteri Repo
Suomen Squashliiton kunniapuheenjohtaja Lauri Tarastin Nuorisosquashin kannustuspalkinto 700 euroa on myönnetty tänä vuonna Espoo Squash Rackets Clubille ESRC:lle erityisen
ansiokkaasta toiminnasta juniorien squashin hyväksi.
Squashin hurjien vuosien
talousopetukset
Petteri Repo
Squashin nykytilan saavuttamiseen
liittyy nimittäin yksi vähän huomiota
saanut notkahdus. Squashliitto oli vakavissa talousvaikeuksissa 2000-luvun alussa
johtuen 1990-luvulla syntyneistä veloista.
Aikaa pelattiin siirtämällä maksuja, kunnes
velkojat lopulta hakivat saataviaan Kauppalehden sivuilla.
Velkaa oli yhtä paljon kuin liitolla vuosituloja. Velkojen maksua vaikeutti, että
silloisen opetusministeriön tukea – joka
on merkittävä tulonlähde lajiliitoille – ei
saanut käyttää velkojen maksuun.
Tilanne oli niin vakava, että ilman tiukkaa ja onnistunutta talouskuuria Squashliitto olisi saattanut mennä konkurssiin.
Konkurssi oli niin realistinen vaihtoehto,
että liiton hallituksen jäsenten henkilökohtaiset talousvastuut laskettiin ihan
kaiken varalta.
Talouden tasapainottaminen vaati
suuria uhrauksia kaikilta asianosaisilta.
Päävastuun kantoivat liiton puheenjohtaja Lauri Palojärvi, varapuheenjohtaja
Jari Mether ja toiminnanjohtajaksi hyvin
lyhyellä harkinta-ajalla suostunut Markku
Hyrske.
Liiton toimintamenoja supistettiin ja
leikattiin niin paljon kuin pystyttiin. Velkojien kanssa sovittiin maksusuunnitelmista.
Avoin ja rehellinen tiedotustoiminta
liiton jäsenistölle oli yksi keskeinen onnistumisen edellytys, koska valmennus,
tulospalvelu sekä maajoukkuetoiminta
luonnollisesti kärsivät. Leikkaukset ulottuivat Squash-lehden edeltäjään Squash
Uutisiinkiin, joka jätettiin julkaisematta
vuoden ajan.
Suomelle jo myönnetyt MM-joukkuekilpailut peruttiin ja niiden sijaan järjestettiin
vuonna 2003 Espoossa lähes 600 pelaajaa
keränneet seniorien MM-kilpailut. Toista
sataa osallistujaa tuli Suomesta, joten
kilpailut vahvistivat uskoa liiton tulevaisuuteen.
Seniorikilpailut järjestettiin tietoisesti
suhteellisen pienellä taloudellisella riskillä, ja ne vahvistivat erityisesti lajin harrastus- ja talkoopohjaa. Liiton päivitetty
strategia painottikin harrastajasquashin
aikaisempaa suurempaa merkitystä.
Talkootyö ja tiukka taloudenpito pelasti-
Petteri Repo
Hyvä tarina herättää toiveita jatkotarinoista. Niin teki myös Kimi Juntusen Squash-lehden
numerossa 1.2011 julkaistu artikkeli squashin hurjista vuosista.
Jahangir Khan ja seniorien maailmanmestareita Espoossa vuonna 2003.
vat suomalaisen squashin sellaisena kuin
nyt tunnemme sen. Samalla notkahdus selittää liiton nykyisen toiminnan luonnetta
ja mittakaavaa. Talous on kova opettaja.
Talousvaikeudet ja niistä selviäminen
ovat opettaneet liittoa noudattamaan
tiukkaa talouskuria. Squash-lehden osalta
tiukkuus näkyy siten, että lehteä tehdään
talkootyönä ja painatukseen liittyvillä
kuluilla. Siihen nähden Squash-lehdestä
on vuosien mittaan kehittynyt aikamoisen
näyttävä kokonaisuus.
Risto Nikun Lönnrotinkadun historiallista hallia käsittelevässä artikkelissa
(Squash-lehti 1.2011) tapahtui kiusallinen oikolukuvirhe. Insinööritoimiston
suunnittelema squashpeilisali merkittiin
oikoluvussa virheellisesti squashpelisaliksi. Onneton oikolukija ei ymmärtämättömyyttään tunnistanut insinööritoimiston
oivallusta, jonka mukaan squash-hallissa
on parhaimmillaan palatsi- tai huvipuistomaisia piirteitä. Squash-lehti pahoittelee
virhettä.
Petteri Repo
Täydennys oikaisuun
Ranskan suuren vallankumouksen
käynnistymiseen v. 1789 johtanut tahdonilmaisu eli Pallohuoneen vala solmittiin
huoneessa, jossa pelattiin pallopeliä - siitä
suomalaisissa historiankirjoissa esiintynyt
käännös ”Pallohuone”. Tämä lienee johtanut Suomessa 70-luvulla esilletulleeseen
päätelmään, jonka mukaan squashin alku
olisi Ranskassa ja sitä olisi pelattu ”Pallohuoneessa” Pariisissa! Asiaa sekoittaa
vielä se, ettei ”Ball Room” yleensä viittaa
pallopeleihin tarkoitettuun huoneeseen,
vaan juhliin (”let´s have a ball...” , jonka
voisi nykykielellä suomentaa ”pannaanpa tuulemaan ...”) tms. tarkoitettuun
huoneeseen.
Pariisin Pallohuone ei kuitenkaan
squash-peliä palvellut, vaan siellä pelattu
peli oli ”kuninkaallista tennistä” (engl.
”real tennis”, myös ”royal tennis”). Myöhemmin real tennis -versiosta kehittyi
mm. ulkona pelattava ”nurmitennis”
(”lawn tennis”). Sen sijaan baskien ja muiden eteläranskalaisten pelaamat peliversiot lienevät todennäköisempi squashin
31
Jacques-Louis David
Oikaisu
Pallohuoneen vala.
alku. Niihin ja myös suoraan kädellä ts.
ilman mailaa pelattaviin pallopeleihin
paneutuminen voisi tuoda tarkemman
kuvan squashin kehitysvaiheista, joihin
joskus liitetään jopa Pohjois-Amerikan
intiaaneja!
Lauri Palojärvi
2.2011
Päivyri – meiltä ja muualta
Maaliskuu 2011
HSRC:tä.
(www.squash.fi)
12.3.2011 Leo Hatjasalo valittiin toiselle
kaksi-vuotiskaudelleen Suomen Squash- 20.3.2011 Sekä miesten että naisten
liiton puheenjohtajana.
puolella yli 50.000 dollarin arvoisen CIMB
(www.squash.fi)
KL Openin voitot menivät Malesian Nicol
Davidille ja Egyptin Karim Darwishille.
13.3.2011 Tämänvuotisen Järvenpää (www.squashsite.co.uk)
Openin voiton vei TSK:n Arttu Moisio.
Loppuottelussa kaatui HSRC:n Heikki 25.3.2011 Molemmat suomalaiset putoKononen suoraan 3-0.
sivat heti 50.000 dollarin ISS Canary Wharf
(www.squash.fi)
Classicin ensimmäisellä kierroksella: Olli
Tuominen hävisi Ranskan Gregory Gaul13.3.2011 Suoraan 25.000 dollarin Mani- tierille ja Henrik Mustonen Australian
toba Openin pääsarjaan Kanadassa sijoi- Stewart Boswellille. Koko turnauksen
tettu Henrik Mustonen päihitti helposti voiton vei Englannin maailman ykkönen
paikallisvastustajansa avauskierroksella, Nick Matthew.
mutta joutui sitten taipumaan USA:n yk- (www.squash.me.uk/canarywharf/ ja
köspelaajalle Julian Illingworthille.
www.squash.fi)
(www.squashsite.co.uk ja www.squash.fi)
27.3.2011 German Junior Openiin Saksan
18.3.2011 12. sotilaiden SM-kisoissa Germeringissä osallistui koko suomalaisEsport Centerissä Espoossa mestaruuden ten juniorien pääjoukko eli 14 meikäläistä.
vei Oulua siviilissä edustava, jääkäriprikaa- Parhaiten sijoittuivat Miko Äijänen toitin alikersantti Ville Hiltunen ja hopeaa seksi sarjassa pojat alle 15 ja Emilia Soini
nappasi ESRC:n komentaja (evp) Jarmo neljänneksi sarjassa tytöt alle 17.
Jaakkola.
(german-junior-open.de)
(www.esrc.fi)
27.3.2011 Racketlonin SM-kisat päät19.3.2011 Squashliigan miesten mesta- tyivät odotetusti TTC Boomin Mikko
ruussarjan päätöskierroksella ratkaistiin Kärkkäisen voittoon. Finaalissa kaatui
playoffseihin selviytyvien joukkueiden LPTS:n Ari-Matti Koskinen. Naisten sarjaa
lopullinen keskinäinen järjestys. Run- ei pelattu. Ykkösnaisemme, TTC Boomin
kosarjan voitti HSRC, neloseksi jätettiin Michaela Björnström osallistui miesten
Ylivieska ja kakkospaikan nappasi TSK:n sarjaan ja sijoittui siinä yhdeksänneksi.
nenän edestä Mikkeli tasapistein. Viime (www.racketlon.fi)
vuoden mestari Espoo jäi muutaman
pisteen päähän jatkopaikasta.
kärkikymmenikkö oli muuttumaton,
ykkösenä edelleen Englannin Nick Matthew, kakkosena Egyptin Ramy Ashour.
Suomen Olli Tuominen piti majaa juuri
kahdenkympin alapuolella, Henrik Mustonen oli noussut hieman sijalle 66 ja
Matias Tuomen pelaamattomuus näkyy
sijoituksen vakioitumisena kahden sadan
huonommalle puolelle.
(www.psa-squash.com)
1.4.2011 Malesian Nicol David jatkoi
edelleen WISPA-rankingin ykkösenä,
Irlannin Madeleine Perry nousi uransa
tähänastiselle huippusijalle, kolmanneksi.
Suomalaispelaajat Saara Valtola ja Elina
Kononen eivät ole pelanneet tämän vuoden aikana yhtään ottelua. Sen mukaisesti
ranking-sijoitukset ovat kahden sadan
paikkeilla.
(www.wispa.org)
2.4.2011 Squashliigan SM-sarjan loppuottelut pelattiin Mikkelissä Sport Forumissa.
Viimevuotinen miesten mestari ESRC oli
pudonnut muiden kyydistä jo varhaisessa
vaiheessa eikä ollut mukana. Tasainen
kausi jatkui myös välierissä, sillä sekä
HSRC:n ja Ylivieskan kuin myös Mikkelin
ja TSK:n ottelu päättyivät 2-2 ja ratkaisuun tarvittiin lopulta jopa eräpisteiden
laskemista. Finaalissa Mikkeli voitti helsinkiläisjoukkueen niin ikään 2-2 ja nappasi
mestaruuden kahden erän erolla. Pronssia
vei Tampere.
Mikkeliläisten menestystä täydensi naisten joukkue ottamalla niin ikään mestaHuhtikuu 2011
ruuden. Loppuottelussa kaatui yllätysNaisten SM-sarjassa Espoossa sinetöityi
vastustaja ESRC White, joka oli voittanut
ESRC:n ykkösjoukkueen Headin selvä 1.4.2011 Miesten kansainvälisen ammatti- välierässä kautta suvereenisti hallinneen
voitto ennen Mikkeliä, ESRC Whitea ja laisjärjestön PSA:n huhtikuun rankingissa mutta loppusuoralla loukkaantumisista
kärsineen ESRC Headin 2-1. Viimemainittu
vei pronssia ja HSRC jätettiin neljänneksi.
(www.squash.fi)
Petteri Repo
9.4.2011 68.000 dollarin Cayman Islands
Openin loppuottelussa ”voittamaton”
Malesian Nicol David voitti tällä kertaa
Englannin Jenny Duncalfin.
(www.squashsite.co.uk)
32
9.4.2011 Joukkueiden Euroopan mestaruuskilpailut pelattiin tänä vuonna
uudistetussa muodossa. Sarja jaettiin
kolmeen divisioonaan, joista alimman eli
kolmosen voitosta ja samalla noususta
kakkosdivisioonaan kisattiin nyt Budapestissä Unkarissa.
Irlannin Madeleine Perry nousi kolmanneksi WISPA-rankingissa.
Poku Salo
Mikkelille SM-liigan tuplamestaruus.
Miesten loppuottelussa Portugali voitti
Kreikan ja molemmat nousivat ensi kaudeksi ylemmälle tasolle. Naisten puolella
emäntämaa Unkari korjasi voiton ja ainoan nousijapaikan hienoisen ennakkosuosikin Puolan nenän edestä.
(www.squashite.co.uk)
9.4.2011 Viimeinen tämän kauden
Huimala-sarjan osakilpailu aloitteleville
junioreille kisattiin Esport Centerissä.
(www.esrc.fi)
oli kuitenkin parempi.
mestaruudet. Miesten kakkosena oli
(www.squashsite.co.uk ja www.squash.fi) Ranska, naisten Hollanti.
(www.squashsite.co.uk ja www.squash.
16.4.2011 Matias Tuomi selvitti tiensä fi/etc2011)
1st Ukrainian Openin pääsarjaan, mutta
kärsi sitten 0-3-häviön Ranskan Fabien
Toukokuu 2011
Verseillelle.
(www.squash.fi)
1.5.2011 PSA-rankingissa ei ollut muu23.4.2011 Yhdysvalloissa opiskeleva toksia edes kahdentoista ensimmäisen
Suomen maajoukkueen Hameed Ahmed osalta. Olli Tuominen oli edelleen kahosallistui Rochester Pro-Am -turnauksen deskymmenestoinen, Henrik Mustonen
karsintaan, häviten kuitenkin Brittiläisten nousi uransa toistaiseksi parhaalle sijalle
eli 60:nneksi ja Matias Tuomi oli 210.
Neitsytsaarten Joe Chapmanille.
(www.psa-squash.com)
(www.rocprosquash.com)
10.4.2011 Britannian alle 23-vuotiaitten
mestaruuskisoissa voitot veivät ammattilaiskentiltäkin tutut Adrian Waller ja
Victoria Lust.
24.4.2011 Englannin Emily Whitlock
(www.squashsite.co.uk)
ja Nathan Lake veivät mestaruudet alle
19-vuotiaitten henkilökohtaisissa Euroo10.4.2011 Helsingin Merihaassa pelatut pan mestaruuskisoissa Sveitsin Kriensissä.
SM-kisat keräsivät ennätysosanoton, yli Suomalaisista Emilia Soini oli 14., Tatu
130 ilmoittautunutta. ESRC:n Olli Tuomi- Knuutila 21. ja Jaakko Vähämaa 29.
nen otti jo kahdennentoista mestaruutensa, toiseksi sijoittunut Ylivieskan Henrik Englantiin meni myös joukkuemestaruus,
Mustonen onnistui viemään erän finaa- kakkosena oli Belgia. Suomi oli 15., sijaa
lissa. Pronssiottelussa Tampereen Arttu parempi kuin länsinaapurimme Ruotsi.
Moisio yllätti ESRC:n Matias Tuomen.
(www.squashsite.co.uk)
Naisten puolella Mikkelin Saara Valtola
otti revanssin viime vuoden voittajasta,
ESRC:n Elina Konosesta. Pronssia nappasi ESRC:n vielä juniori-ikäinen Emilia
Soini, Mikkelin Jutta Tuunasen jäädessä
neljänneksi.
(www.squash.fi)
10.4.2011 Jan Koukal ja Lucie Fialova
veivät Tsekin kansalliset mestaruudet.
(www.squashsite.co.uk)
1.5.2011 Suomen racketlon-maajoukkue
vei lähes kaiken joukkue- ja nelinpelin
MM-kisoissa Milanossa. Joukkuemestaruus sekä miesten ja naisten nelinpelien
voitot saatiin Suomeen. Vain sekanelinpeli
lipsahti muille.
(www.racketlon.fi)
7.5.2011 Oulun Squashklubin GP-sarjan
päättäneen 6. osakilpailun loppuottelussa
Ylivieskan Tommi Ryyppö voitti Oulun
Risto Tornbergin. Viime mainittu voitti
30.4.2011 Joukkueiden EM-kisojen kor- kuitenkin koko sarjan.
keammat sarjat kisattiin Esport Centerissä (www.squash.fi)
Espoossa. Suomi oli kummassakin sarjassa
kakkosdivisioonassa eikä siten omannut 7.5.2011 Ruotsin Elitserienin miesten
mahdollisuuksia mitalipeleihin. Miesten mestaruus ratkaistiin tällä kaudella peljoukkue teki puhdasta jälkeä ja näin ollen kän runkosarjan perusteella. Alkukautta
varmistui nousu ykköstasolle yhdessä johtanut tukholmalainen Inter-squash sai
loppusuoralla päästää Malmön joukkuTanskan kanssa.
een ohitseen ja voittoon. Matias Tuomen
Naiset voittivat heti ensimmäisessä pelis- edustama Linköping jätettiin neljänneksi
sään hieman yllättäenkin Walesin, mutta ja Henrik Mustosen Göteborg viidenneksi.
kun seuraavissa otteluissa ei onni ollut
enää mukana, tuli naistemme kohtaloksi Myös naisten puolella vei Malmö pitemsijoittua toiseksi viimeisiksi eli koko- män korren, kakkosena tuli Göteborg.
(www.squash.se)
naisuudessaan kolmansiksitoista.
16.4.2011 Henrik Mustonen nousi karsintojen kautta 25.000 dollarin Cannon Kirk
Irish Openin pääsarjaan, jossa hävisi sitten
Intian Saurav Ghosalille. Olli Tuominen
pääsi aina toiselle kierrokselle saakka, jolla Englannin kumpikaan joukkue ei jättänyt Jari Tuomi
vastaan asettunut Egyptin Tarek Momen jossittelulle sijaa, vaan vei molemmat eMail: [email protected]
33
2.2011
Jälkipelit
Avoimuus tempaa mukaansa
SQUASHKAUSI 2010-11 muistetaan
EM-joukkuekilpailuista, jotka toivat Euroopan huiput Espooseen. Suomen joukkueet näyttivät parastaan ja järjestelyt
toteutettiin menestyksekkäästi.
Suomalaisen squashin kilpailutoiminta
voi hyvin. Kilpailuihin osallistuu entistä
enemmän pelaajia ja niissä on hyvä tunnelma. Ammattilaisemme ja juniorimme
kilpailevat ahkerasti aina ulkomaita myöten. Seniorit ovat ottaneet omakseen
squashiin perustuvan elämysmatkailun.
Uutena avauksena on osa-aikaisesti pestattu englantilainen huippuvalmentaja
kehittämään pelaajia ja lajia.
Nyt on huikea mahdollisuus kääntää
kilpailutoiminnan vireys koko lajin kehittämisen eduksi. Se edellyttää avoimuutta
ja uudenlaisia toimintatapoja. Niin houkutellaan uusia ihmisiä squashin pariin.
SITOUTUNEET AKTIIVIT pitävät squashia pystyssä. Squash-lehden päätoimittajan ominaisuudessa olen ollut yhteydessä
moniin heistä kuluneen kauden aikana.
Suomalainen squash on lukuisissa hyvissä
käsissä.
Myös Squashliitto on hyvissä käsissä,
vaikka sen säännöissä mainitut toimintatavat ovat osittain vanhentuneita.
Vai kehitetäänkö ja lisätäänkö squashin
harrastusta ja harrastusmahdollisuuksia
edistämällä uusien squashseurojen ja
jaostojen perustamista ja tiedottamalla
pelistä ja sen ehdoista? Ja tehostetaanko
jäsenseurojen toimintaa ihan oikeasti
liiton järjestämillä koulutus- ja neuvontatilaisuuksilla?
Itse uskon asiantuntemuksen nykyään
kumpuavan seuroista ja kentältä, mikä
edellyttää uudenlaisia ja avoimia toimintatapoja. Avoimen viestinnän tulisi olla erottamaton ja välitön osa kaikkea toimintaa.
Kun squashin harrastaja tietää, mitä
tavoitellaan, hän voi heittäytyä mukaan
yhteiseen toimintaan. Liitto voisi näyttää esimerkkiä julkaisemalla hallituksen
pöytäkirjat, muut olennaiset dokumentit
ja keskusteltavat aloitteet Squash.fi:ssä,
seurat voisivat entistä enemmän panostaa uusien harrastajien haalimiseen ja
jokainen squashin harrastaja voisi kutsua yllättynyt lukemastaan ainakin kerran.
kaverinsa pelaamaan.
Ensi kauden tavoitteeni on suuremmassa avoimuudessa. Haastan liiton
ja squashaktiivit ensi kaudella miettiPÄÄVALMENTAJA Mike Harris esittelee mään viestinnän avoimuutta kaikessa
tässä lehdessä tavoitteita ja niiden saavut- toiminnassaan ja lupaan sparrata heitä
tamisen keinoja. Samanlaista avoimuutta esittämällä kysymyksiä ja ajatuksia, jotka
hän on toteuttanut aiemmissa lehtikir- edistävät avoimuutta.
joituksissaan ja lukuisissa tapahtumissa
kuluneen kauden aikana.
Mielestäni Harrisin tapa toimia on
KUTSUN SQUASHIN piirissä toimivat
esimerkillinen. Kertomalla tavoitteensa avoimuustalkoisiin. Talkoiden kohderyhavoimesti voi saada tukea niille ja tinki- minä ovat nykyiset ja tulevat squashseumättömiä vapaaehtoisia mukaan toteut- rojen jäsenet.
tamaan niitä.
Squash-lehti on palveluksessanne ja
Squashin kehittäminen nojaa vapaa- netti erinomaisena tukikanavana. Kanehtoistyöhön ja avoin toimintatapa on nattaa ottaa oppia suomalaisista squashvapaaehtoistyön edellytys. Avoimuus ja halleista, joiden tiedot löytyvät kiitettävän
siihen liittyvä luottamus kutsuvat luok- hyvin netistä.
seen sitoutuneita tekijöitä. Omaehtoisen
Onko sinun seurasi nettisivulla yhtetekemisen meininki tuo tekijälleen tyy- ystiedot ja kutsu tutustumaan lajiin?
dytyksen.
Squashin saama myönteinen julkisuus on
Avoimuus edustaa edistystä ja rohke- pääosin turhaa ja lyhytnäköistä, jos se ei
utta.
tuo uusia harrastajia lajin pariin.
Päättynyt kausi osoitti, että suomalaisessa squashissa on paljon hyvää kuhinaa.
KUN LUPAUDUIN Squash-lehden pää- Kun se pääsee avoimesti esille, squash voi
toimittajaksi, tein itseni kanssa 1+1 -tyyp- kehittyä lajina. Kehityksen lähtökohdat
pisen sopimuksen. Ensimmäisen kauden ovat hyvät.
päätteeksi olen valmis käyttämään option.
Julistin kauden alussa, että lehden pitää
yllättää ollakseen julkaisemisen arvoinen.
Itse olen yllättynyt monta kertaa kauden
aikana ja yleensä hyvin positiivisesti. Kirjoittaja aikoo katsoa ensi kautta avoiToivon, että jokainen lehden lukija on min silmin.
34
Kaiken täytyy päättyä aikanaan
Hameed Ahmed
Miltei päivälleen neljä vuotta sitten tein lopullisen päätöksen lähteä opiskelemaan Yhdysvaltoihin. Istun autossa matkalla pois Rochesterin yliopiston kampukselta, mukanani ne kaksi
samaa matkalaukkua, jotka pakkasin syksyllä 2007, mutta nyt taskussa on myös loppututkinto.
Muistelen haikeana, mutta hymyilen tyytyväisenä. Tähänastisen elämäni neljä parasta vuotta ovat takana ja on aika siirtyä seuraaviin haasteisiin. Ennen sitä on kuitenkin hyvä kerrata
hieman, mitä vuodet Yhdysvalloissa ovat opettaneet
kanssa vietetty aika ei kuitenkaan rajoittunut pelkästään squashin ympärille. Heidän
kanssaan myös esimerkiksi opiskeltiin,
matkustettiin ja juhlittiin. Minulla oli
mahdollisuus tutustua joukkueeseeni niin
monella tasolla, että useista ryhmän jäsenistä tuli minun parhaita ystäviäni. Hyvä
joukkuehenki koostuukin ajankäytöllisesti
paljon muustakin kuin vain squashista. Tutustuttuani joukkuekavereihin paremmin,
kannustaminen ja tukeminen niin hyvinä
kuin huonoinakin aikoina oli helpompaa,
sillä taustalla oli aito ystävyyssuhde.
Eli olenko sittenkään oppinut neljän
vuoden aikana mitään uutta? Olenhan jo
pitkään tiennyt, että tätä kaikkea squash
on aina ollut: positiivisuutta, omistautumista ja hyviä ystäviä. Neljä vuotta
Rochesterissa ovat vain vahvistaneet
näkemystäni. Nämä ovat asioita, joista
kannattaa säännöllisesti muistuttaa itseKun voitetaan, siitä ollaan ansaitusti ylpeitä ään miettiessään syitä squashin harrastamiselle. Itse ainakin aion tehdä niin – olin
Voittamisen halu on syvällä yhdysvalTöitä yliopistosquashissa tehtiin aina sitten missä päin maailmaa vaan.
talaisessa urheilukulttuurissa. Ilman sitä joukkueena. Olosuhteiden takia pelaajien
Ylivoimaisesti tärkein oppimani asia
niin squashin kuin elämänkin kannalta
on ollut positiivisuus. Suurinta osaa
tapaamistani yhdysvaltalaisista niin
koulussa kuin squashpeleissä yhdistää
optimistinen elämänasenne. Mihinkään
ei koskaan lähdetä häviäjänä ja kaikki on
aina mahdollista. Ideologia pätee monella
osa-alueella, mutta se korostui omalta
osaltani luonnollisesti squashharjoituksissa ja -peleissä. Vaikka heikkouksia pyrittiin
pitkässä juoksussa parantamaan, huomio
keskittyi aina ensisijaisesti vahvuuksiin
ja niiden kehittämiseen. Voitin neljän
vuoden aikana useita pelejä pelkästään
sen takia, että uskoin kykyihini enemmän
kuin vastustajani. Kyseiset pelit kääntyivät
kotiin osin taidolla, osin onnella, mutta
suurimmaksi osin positiivisuudella.
Hameed Ahmedin arkisto
”
on mahdotonta pärjätä. Tämä ei tarkoita
suinkaan, että amerikkalaiset ovat huonoja häviäjiä. Sen sijaan, heille tärkeintä
urheilussa on antaa kentällä kaikkensa
ja pyrkiä aina parhaimpaansa. Tämä
omistautuminen näkyy sekä kentällä että
kentän ulkopuolelle.
Kun voitetaan, siitä ollaan ansaitusti
ylpeitä. Voitettuamme pelin ei sinä
päivänä keskitytty muuhun kuin voiton
juhlimiseen. Voiton päivänä pelaajia ei
koskaan – joukkueen sisällä tai katsomossa – kritisoitu siitä, etteivät he olisi
välttämättä ansainneet voittoa, tai että
heidän tekniikassa olisi parantamisen
varaa. Millään muulla ei ollut väliä kuin
itse voitolla, josta nautittiin täysin rinnoin,
kunnes seuraavana päivänä palattiin sorvin ääreen nöyrällä ja iloisella asenteella.
Edwin Goncharuk, Hameed Ahmed, Will Newnham ja Robert McDavid.
35
2.2011