lue lehti - Oma PLUS Apteekit

Oma PLUS Apteekkien asiakaslehti 3/2013 16. vuosikerta
Tiesitkö tämän
osteoporoosista?
95-vuotias
teräsvaari
urheilee maailman
huipulla
5 faktaa
Rasitus­
vammoista
Raakel Lignell
Muutos on
aina itsestä kiinni
TEEM
TERV ANA
LIIKU EYSNTA
2 Oma PLUS 3/2013
❯ Pääkirjoitus
Minä itse
Näin lomien jälkeen ihmisen on hyvä hetkeksi pysähtyä
miettimään. Miettiä sitä mitä on, mitä haluaa ja miten sinne
pääsisi tai mitä sellaiseksi tuleminen vaatisi. Tarvitaan ponnisteluja ja niiden onnistumiseen vaikuttaa oman tahdon ohella elimistön fyysinen kunto. Mitä paremmassa kunnossa olen, sitä
enemmän saan aikaiseksi.
Terveysliikunnalla tarkoitetaan liikuntaa tai liikkumista, jossa
painotetaan liikunnasta terveydelle saatavia hyötyjä suorituskykypainotteisuuden sijaan. Terveysliikunnan avulla voidaan kohentaa ja ylläpitää työ- ja toimintakykyä sekä ehkäistä pitkäaikaissairauksia. Voisiko se olla Sinun juttusi? Terveysliikunnan ei
tarvitse olla mitään järisyttävää, valitset vain esimerkiksi hissin
sijasta portaat tai auton sijasta kävelyn tai polkupyörän.
Apteekeissa olemme tukenasi myös terveyden ylläpitoon liittyvissä asioissa. Luusto vahvistuu luuliikunnasta ja tarvitsee kalkkia ja d-vitamiinia ja lihakset tarvitsevat muun muassa magnesiumia. Monipuolinen ruokavalio on myös tärkeää hyvinvoinnin
kannalta ja sen tukena ovat apteekin useat ravintolisävalmisteet
ja vitamiinit. Hyvinvointisi on meille tärkeää ja haluamme olla
tukemassa Sinua!
Terveellistä syksyä!
Tatu Johansson
päätoimittaja, proviisori
Oma PLUS Apteekkipalvelut Oy
[email protected]
Jag själv
Efter semestern kan det göra gott att stanna upp en stund
och tänka efter. Vem är jag ? Vad vill jag ? Hur skall jag bete mej
för att nå dit jag vill och vad krävs det av mej ? Det krävs ansträngningar och att lyckas kräver inte bara egen vilja. Också
kroppen skall fysiskt vara i skick. Ju bättre form du är i, desto
mera får du gjort.
Att motionera hälsosamt betyder att man koncentrerar sej
på motion som är nyttig . Hälsoeffekterna skall gå före prestationsaspekten. Genom hälsomotion kan man upprätthålla och
förbättra sin arbetskapacitet och fysiska funktion samt förebygga många kroniska sjukdomar. Vore det här nånting för dej
? Hälsomotion behöver inte betyda någon stor livsförändring.
Det kan räcka med att välja trapporna i stället för hissen eller att
promenera eller cykla i stället för att ta bilen.
På apoteken kan vi stödja dej också i frågor som berör upprätthållandet av din hälsa. Benbyggnaden stärks av motion och
behöver kalk och d-vitamin. Musklerna behöver bl.a. magnesium. En mångsidig kost är viktig för att du skall må bra och som
stöd för det finns kost-tillskott och vitaminer på apoteket. Ditt
välbefinnande är viktigt för oss och vi vill stödja dej !
Hälsosam höst !
Tatu Johansson
chefredaktör, provisor
Oma PLUS Apteekkipalvelut Oy
[email protected]
3/2013
❯ Tässä lehdessä
Tiesitkö tämän osteoporoosista?...................................................... 3
Gallup.................................................................................................. 3
Rakel Lignellin energinen syksy......................................................... 4
Tuoteuutiset....................................................................................... 7
Syksyn ikävin vieras............................................................................ 8
Liikunnan riemua agilitystä............................................................. 10
Uutisia eläinmaailmasta.................................................................. 11
Paikallissivut.................................................................................... 12
Pomppu-pappa jaksaa urheilla....................................................... 14
Kysy apteekkarilta........................................................................... 15
Kirjoja terveydeksi........................................................................... 16
10 vinkkiä liikunnan aloittamiseen.................................................. 18
Vaivaavatko penikat?...................................................................... 18
5 kysymystä: Rasitusvammat......................................................... 19
Hauskin tapa pitää itsensä terveenä ............................................. 20
Apteekin hyllyltä: Turvarannekkeet .............................................. 22
Apteekkien yhteystiedot............................................................... 23
Ristikko........................................................................................... 23
❯ Ajankohtaista
Koonnut Pirkko Soininen Kuvat Dreamstime
Nuorten sydänterveys huono
Turun yliopiston sydäntutkimuskeskuksen ja kansainvälisen i3Ckonsortion tutkimus osoittaa, että sydänterveyttä edistävillä tekijöillä
on myönteinen vaikutus valtimoiden rakenteeseen jo nuorilla aikuisilla.
Tutkimus selvitti sydänterveyden osatekijöitä ja niiden yhteyttä
kaulavaltimon seinämän paksuuteen 5 785 nuorella aikuisella Suomessa, Yhdysvalloissa ja Australiassa. Mitä enemmän ihanteellisia sydänterveyden osatekijöitä, sitä ohuempi oli kaulavaltimoiden seinämä.
Ihanteellista sydänterveyttä kuvastavat normaalipaino, tupakoimattomuus, riittävä liikunta, terveellinen ruokavalio sekä
suosituksien mukaiset verenpaineen, kolesteroliarvojen
ja verensokerin tasot.
Ihanteelliseen sydänterveyteen, jossa kaikki osatekijät toteutuivat, ylsi vain yksi prosentti kaikista
tutkituista. Suurin osa liikkui riittävästi, ja monella
olivat verensokeri ja kolesteroli suositellulla tasolla.
Sen sijaan vain seitsemällä prosentilla oli ruokavalio sydänterveyden
kannalta ihanteellinen. ■ LÄHDE Turun yliopisto
Ravitsemusohjauksesta
apua raskaudenjälkeiseen
painonhallintaan
FM Johanna Jaakkola osoitti väitöstutkimuksessaan, että yksilöllisellä ravitsemusohjauksella voidaan pienentää naisten riskiä ylipainolle synnytyksen jälkeen.
Tutkimus osoitti, että ravitsemusohjausta saaneilla naisilla painoindeksi oli merkittävästi alempi kuin
verrokkiryhmän naisilla neljä vuotta synnytyksen jälkeen. Naisilla, jotka saivat ravitsemusneuvonnan lisäksi myös maitohappobakteerivalmistetta kuuden kuukauden ajan synnytykseen jälkeen oli vuoden
kuluttua synnytyksestä alhaisempi vyötärönympärys kuin muilla naisilla. ■ LÄHDE Turun yliopisto
Naiset näkevät
useammin
painajaisia
Painajaiset ovat naisilla yleisempiä kuin miehillä ja lisääntyvät,
kun ihminen ikääntyy. Tämän osoitti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Turun yliopiston laaja tutkimus. Painajaiset ovat lisääntyneet 1970-luvulta 2000-luvulle, ja vielä vuosikymmeniä sodan
päättymisen jälkeenkin sotaveteraanit näkivät enemmän painajaisia
kuin valtaväestö.
Tutkimuksen mukaan suomalaisista aikuisista kuukauden aikana 3–5 prosenttia näki painajaisia usein, noin 40 prosenttia näki niitä
joskus ja yli puolet ei ollut nähnyt lainkaan painajaisia. Sodan aikana
eläneellä sukupolvella painajaiset olivat yleisempiä kuin sodan jälkeen
syntyneillä ja varsinaisista sotaveteraaneista painajaisia näki usein
7–11 prosenttia, mikä on kolminkertainen määrä verrattuna saman
ajanjakson miehiin, jotka eivät palvelleet rintamalla. ■ LÄHDE THL
Suoraveloitus
päättyy
Kansallinen suoraveloitus päättyy vuoden 2014 alussa.
Muutos on osa Suomen siirtymistä yhtenäiseen euromaksualueeseen (SEPA).
Pankit ja laskuttajat tiedottavat asiasta tarkemmin. Asiakkaille
tarjotaan heille parhaiten sopivaa korvaavaa maksamisen palvelua, suoramaksua tai e-laskua hyvissä ajoin ennen suoraveloituksen
päättymistä. Uuteen palveluun siirtyminen ei edellytä asiakkaalta toimenpiteitä.
Suoraveloituksen korvaavat
verkkopankin E-lasku tai suoramaksu. E-lasku on parempi
Voit lähettää palautetta
vaihtoehto perinteiselle paOmaPlus-lehdestä
osoitteeseen
perilaskulle niin laskun [email protected]. Samaan
sajan kuin laskuttavan yritykosoitteeseen voit laittaa myös
sen näkökulmasta. Suoramakjuttuideoita ja toiveita.
su puolestaan sopii maksajalle,
Kiitos!
jolla ei ole vielä käytössä verkko-
Lähetä
palautetta!
pankkia. ■
Oma PLUS 3/2013
❯Tiesitkö Tämän?
3
❯Gallup
Teksti Pauliina Tamminen ja maija Rauha kuva Dreamstime
Teksti ja kuvat Matleena Merta
Älä luule
Luusto uusiutuu koko
Mitä liikuntaa
harrastat?
elämän ajan, joten sen
kunnosta kannattaa
luustosta
huolehtia.
Liikunnan harrastamiseen löytyy
monia eri syitä, tärkeimpinä
hauskuus ja hyöty. Myös terveys­
syyt motivoivat hikoilemaan.
Marko, Espoo
Harrastan pyöräilyä. Siinä yhdistyvät hyötyliikunta ja vauhdin
hurma. Pyöräily on helppo laji, sillä pyörän päälle voi hypätä koska tahansa. ■
Suomessa tapahtuu vuosittain noin 40 000 luunmurtumaa,
joiden syynä on osteoporoosi. Luustoneuvoja Pauliina
Tamminen Osteoporoosiliitosta oikaisee luustoa ja
osteoporoosia koskevat harhaluulot.
1
2
LUUSTO ON KUOLLUTTA RAKENNETTA.
Luusto on elävää kudosta oleva ihmisen tukiranka.
Luusto uusiutuu koko elämän ajan, joten siitä on hyvä pitää
huolta kaikissa elämänvaiheissa.
VÄÄRIN.
PÄIVITTÄINEN KALSIUMIN
SAANTI ON LUUSTON ELINEHTO.
OIKEIN. Tarpeeksi kalsiumia saa nauttimalla päivittäin neljä annosta esimerkiksi näitä: 2 dl maitoa, 2 dl piimää, 2 dl jogurttia,
2 dl maitorahkaa, 4 dl raejuustoa, 3–4 paksuhkoa viipaletta juustoa tai 160 g kypsää kirjolohta. Myös laktoosittomat tuotteet sisältävät kalsiumia. Kalsium ei imeydy, jos elimistössä ei ole riittävästi D-vitamiinia.
3
D-VITAMIINI AUTTAA EHKÄISEMÄÄN MURTUMIA.
D-vitamiinia tarvitaan kalsiumin ja fosfaatin imeytymiseen sekä muun muassa lihaskunnon ja vastustuskyvyn
ylläpitoon. Hyvä luuston ja lihasten kunto puolestaan on edellytys
luunmurtumien ehkäisylle. Suomessa D-vitamiinitasot ovat alhaisia,
joten varsinkin osteoporoosia sairastavilta olisi hyvä selvittää D-vitamiinitaso verikokeella.
4
OIKEIN.
PROTEIINILLA EI OLE VAIKUTUKSIA LUUSTOON.
VÄÄRIN. Proteiini on tärkeää muun muassa lihasten toimin-
nan ja vastustuskyvyn kannalta, mutta se on myös luukudoksen rakennusmateriaalia. Proteiinin lisääminen ruokavalioon
onnistuu helposti varmistamalla, että joka aterialla ja välipalalla on
esimerkiksi raejuustoa, rahkaa, lihaa tai kalaa. Kokonaisuutena suomalainen monipuolinen ja terveellinen ruokavalio sisältää luonnostaan kaikkia luustoystävällisiä aineksia.
5
ON NORMAALIA, ETTÄ IKÄÄNTYESSÄÄN
IHMINEN LYHENEE JA KÄVELEE KUMARASSA.
VÄÄRIN. Selän kumara asento on usein merkki nikamamurtumasta tai nikamien luhistumisesta, jonka aiheuttajana voi olla osteoporoosi. Jos henkilön pituus on lyhentynyt 5 cm tai enemmän,
terveydenhuollon ammattilaisen tulisi aina selvittää, onko kyseessä osteoporoosi.
6
LIIALLINEN LAIHDUTTAMINEN
ON OSTEOPOROOSIN RISKITEKIJÄ.
OIKEIN.
Alipaino ja ylenmääräinen laihduttaminen joh-
Elisa, Alavus
Olen harrastanut monia eri lajeja, ja juossut jopa maratoneja. Aloitin juoksuharrastuksen veljeni kannustuksesta, ja osittain myös
terveyssyistä. Olen elänyt muutenkin terveellistä elämää. ■
taa tavallisesti riittämättömään kalsiumin ja muiden mineraalien saantiin, jolloin elimistö ottaa niitä luustosta heikentäen sitä.
Alipaino voi aiheuttaa myös kuukautishäiriöitä, jotka ovat luustolle haitallisia.
7
KELIAKIA VOI JOHTAA
OSTEOPOROOSIN SYNTYMISEEN.
OIKEIN. Keliakia voi edistää luuston heikkenemistä ja osteoporoosin syntyä, koska kalsium ja D-vitamiini eivät pääse imeytymään normaalisti. Kalsiumin ja D-vitamiinin riittävään saantiin tulee kiinnittää huomiota myös laktoosi-intoleranssia sairastettaessa.
8
Sara, Turku
Käyn jumpassa. Haluan huolehtia kunnostani, ja se on myös kiva
tapa viettää aikaa ystäväni kanssa. ■
JOTKIN LÄÄKKEET VOIVAT EDISTÄÄ
OSTEOPOROOSIN SYNTYMISTÄ.
OIKEIN. Esimerkiksi yli kolme kuukautta kestävä, suun kautta
käytettävä kortisonilääkitys sekä reuma- ja epilepsialääkitys voivat
edistää luuston heikkenemistä ja osteoporoosin syntyä.
9
VESIJUOKSU VAHVISTAA LUUSTOA.
Vesijuoksu kehittää kestävyys- ja lihaskuntoa. Monipuolinen, myös hyppyjä ja suunnanvaihdoksia sisältävä liikunta puolestaan vahvistaa luustoa. Tällaista liikuntaa ovat esimerkiksi tanssi ja pallopelit. Kaatumisia ehkäistään lihasvoimaa ylläpitävällä ja kehittävällä liikunnalla sekä tasapainoharjoittelulla iästä riippumatta.
VÄÄRIN.
10
Vesa, Parainen
Pelaan salibandya ja käyn kuntosalilla. Joukkuepelit ovat hauska ja
hyödyllinen tapa liikkua. Kuntosalilla käyminen on minulle rutiinia.
Urheilen, sillä haluan varmistaa, että pysyn hyvässä kunnossa. ■
PERIMÄ MÄÄRITTÄÄ,
SAATKO OSTEOPOROOSIN.
VÄÄRIN. Perinnöllinen alttius sairastua osteoporoosin
on 60–80 prosentilla suomalaisista. Elintavoilla, kuten liikunnalla,
kalsiumin ja D-vitamiinin saannilla ja tupakoimattomuudella, on
kuitenkin paljon vaikutusta luuston kuntoon.
11
ON NORMAALIA, ETTÄ
KAATUESSA SAA MURTUMAN.
VÄÄRIN. Kun kaatuu samalta tasolta tai putoaa alle metrin korkeudesta ja saa luunmurtuman esimerkiksi ranteeseen, puhutaan matala- tai pienenergisestä murtumasta. Tällöin on syytä epäillä
osteoporoosia, sillä ei ole normaalia, että näissä tilanteissa luu murtuu. Kaatumisen ehkäisyssä olennaista on liikunnan ohella muun
muassa riittävä D-vitamiinin saanti, hyvä näkökyky ja ympäristön
turvallisuus niin kotona kuin ulkonakin. ■
Tuulikki, Hämeenlinna
Minulla ei ole aikaa harrastaa kuntoilua. Hyötyliikuntaa, kuten
puutarhanhoitoa ja omakotitalon kunnostamista, tulee kuitenkin harrastettua. ■
4 Oma PLUS 3/2013
25−64-vuotiaat istuvat
keskimäärin yli
7
Teksti Johanna Pelto-Timperi Kuvat Markku Ojala
Raakelin hiukset Suvi Rantaharju/TS-Salonki Tuotteet Schwarzkopf
Pidän hirveästi syksystä.
Vaikka kaikki kuolee
luonnossa, minä tartun silloin
aina innolla uusiin töihin ja
juttuihin, naurahtaa Raakel
Lignell.
K
ulttuurin monitoimija
Raakel Lignell on kerännyt energiaa talven
varalle kesämökillä pitkän ja rentouttavan kesäloman aikana. Vaikka liikunta
jäi kesällä vähän vähemmälle, on
akut ladattu perheen kanssa yhdessä olemisesta ja auringosta.
– Meillä kävi tänä kesänä
poikkeuksellisen paljon ystäviä
mökillä. Talvella kaikki ovat niin
kiireisiä, ettei yhteistä aikaa löydy. Olemme Nicken kanssa pitäneet kiinni yhteisestä kesälomasta perheen kanssa, vaikka
se freelancereina tarkoittaakin
tulopuolella nollaa. Kesällä ladataan akut ja niillä mennään sitten koko vuosi.
Tanssii tähtien kanssa
Lignelliä kuunnellessa ei yhtään
ihmettele, miksi syksy on hänelle uudelleen syntymisen aikaa,
koska niin paljon uutta ja innostavaa on luvassa loppuvuodeksi.
– Ohjelmassa on kirjoittamista, luentokeikkoja, juontokeikkoja ja jopa soittokeikkoja,
luettelee Lignell.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa mukana oleminen täyttää myös monta kohtaa kalenterissa. Partnerina Lignellillä on
Jani Rasimus.
– On hienoa päästä mukaan
ohjelmaan ja nähdä, millainen
matka siitä muodostuu. Olen aina haaveillut tanssista ja olen
palvonut tanssijoita. Nuorena tietysti biletettiin ja tanssittiin, mutta tämä on jotain ihan
muuta. On hauska nähdä, kuinka paljon pystyn oppimaan lyhyessä ajassa.
Ohjelma vaatii myös hyvää
kuntoa. Ensimmäinen kuukausi on treenaamista varten ja sitten opetellaan joka viikko uusi tanssi.
– Vähän jännittää, miten
kroppa kestää uudenlaista treeniä.
Aviomies Nicke Lignell oli samassa ohjelmassa mukana keväällä 2008.
elämäntavat remonttiin
Lignell luopui ammattiviulistin
urastaan 15 vuotta sitten ja on
toiminut sen jälkeen esimerkiksi
tuottajana ja juontajana. Lignell
miettii, että päätös soittamisen
lopettamisesta oli rohkea, mutta se sopi siihen elämäntilanteeseen. Silloin perhe oli etusijalla.
– Samalla luovuin itseni kuulemisesta, ja siirsin itseni sivuun.
Lignell käynnisti muutama
vuosi sitten hurjan elämäntaparemontin, alkoi treenata ja kiinnitti huomiota ruokailuun.
Muutos oli pakollinen, koska terveys alkoi horjua ja voimat olivat täysin lopussa. Oma
keho ilmoitti, että nyt pitää tehdä jotain.
– Elämä on jännää. Se on
kuin Domino-peli, yksi asia vaikuttaa toiseen ja lopulta muutos on jatkuvaa.
– Lapset ovat nyt aikuistumassa ja minulla on aikaa itselleni. Olisin toki sitä aikaa löytänyt jo aiemminkin, jos olisin sen
vain ottanut.
Runsaasti kasviksia, riittävästi proteiineja sekä hyviä rasvoja, vähän hiilihydraatteja ja tuhottomasti liikuntaa. Siinä ohjelma, joka karisti Lignellistä 50
kiloa ja palautti elämään ilon sekä voiman.
– Enää ei tarvitse syödä herkkuja, jotta tuntuisi joltakin. Toki
kun on juhlat, voi herkutellakin.
Toisaalta liikunta tuo niin paljon
hyvää oloa, ettei enää juurikaan
tee mieli herkkuja. En ole puoleentoista vuoteen enää tietoisesti yrittänyt pudottaa painoani, kertoo Lignell.
– Minulla ei ollut kilo- tai ulkonäkötavoitteita. Nyt olen löytänyt sellaisen olotilan, joka sopii minulle. En liiku muiden vaatimusten tai toiveiden mukaan.
u Raakel Lignell on omimmillaan nopeatempoisissa
liikuntaryhmissä, joissa syke nousee korkealle. Syksyn raikas
sää houkuttelee myös ulos ja lenkille – ainakin koiran kanssa.
tuntia
päivässä.
LÄHDE UKK-instituutti
32 %
51 %
Vuonna 2011
miehistä
ja naisista
kertoi syövänsä tuoreita kasviksia päivittäin.
LÄHDE THL
Raakel Lignellin
Oma PLUS 3/2013
60 %
44 %
Vuonna 2011
miehistä ja
naisista oli yli­painoisia itse ilmoittamiensa
pituus- ja paino­tietojen perusteella.
11 %
suomalaisista aikuisista harrastaa
suositusten mukaisesti kestävyys­
liikuntaa ja lihaskuntoharjoittelua.
LÄHDE thl
LÄHDE UKK-Instituutti
energinen syksy
Liikkuessa

pääsee samanlaiseen
flow-tilaan kuin
soittaessa.

5
6 Oma PLUS 3/2013

Pitää oppia
tekemään itselle
hyviä juttuja. Muutos
on aina itsestä kiinni.

Muutos on ollut minulle tutkimusmatka itseeni, olen selvittänyt kuka olen, mitä haluan, mitä jaksan ja mikä antaa juuri minulle eniten energiaa.
Lignell on miettinyt, että
liikkuessa hän pääsee samanlaiseen flow-tilaan, mikä syntyy
soit­taessa.
– Purin tunteitani musiikin
kautta. Soittaminen on puhdistava kokemus. Nyt treeni on
minulle se venttiili, joka purkaa
tunteet – niin ilot kuin surutkin.
Perhe mukana
Lignell julkaisi alkuvuodesta kokemuksistaan Raxun remppa –
rapakunnosta hyvään oloon -kirjan. Se ja blogi (www.hyvater­
veys.fi) ovat kannustaneet myös
muita miettimään omaa oloaan ja suhdettaan liikuntaan.
Aiemmin Lignell vihasi liikuntaa, mutta nyt hän saa siitä
niin paljon irti, että treenaaminen menee välillä ahnehtimisen puolelle.
– Onneksi perhe ja treenika-
verit huomauttavat, että liika on
liikaa tässäkin asiassa, naurahtaa Lignell.
Lignellien viisi lasta ovat tukeneet äitiä muutoksen tiellä ja
ovat iloinneet tuloksista ja siitä, että äidillä on nyt ihan oma
juttunsa.
Tsemppiä muille
Lignellin kokemukset ovat antaneet monille puhtia aloittaa
oman itsensä remppa. Lignellistä onkin mukavaa, että ihmiset
❯Pikatesti
Miten asut
Omakotitalossa maalla.
Oletko aamu- vai iltaihminen
Ennen olin ehdottomasti iltaihminen, mutta en enää. Nykyisin olen aamulla vireämpi kuin illalla.
Paras paikka maailmassa
Koti.
Paras paikka kotona
Keittiö – meillä keittiö avautuu ruokailutilaan ja olohuoneeseen. Perhe kokoontuu sinne – se on
kodin dynamo.
p Kesä on Lignellin perheelle rentoutumisen ja yhdessä olemisen aikaa. Kun akut on ladattu,
voi tarttua energisesti töihin. Syksyn ohjelmassa on muun muassa luento- ja juontokeikkoja. –
Ja kirjoittamista, kertoo Raakel Lignell.
voivat ajatella, että jos tuokin siihen pystyi, niin miksi en minäkin.
– Siksi on ollut ilo jakaa omaa
stooria. Luentokeikat ja kiertäminen eivät ole ihan kevyttä työtä, mutta saan ihmisten kohtaamisesta paljon voimaa myös itselleni. Monet tulevat tilaisuuksissa juttelemaan ja kertovat, että kokemukseni ovat tsempanneet heitä eteenpäin. Palautetta
tulee paljon.
Lignellin mielestä elämänmuutoksen pahimpia kompastuskohtia ovat ne hetket, kun esimerkiksi sairauden tai stressin
takia treenit ovat jääneet väliin
ja herkkujakin on tullut syötyä.
– Silloin ei pidä ajatella, että
se oli nyt tässä, ja luovuttaa. Pohjahan on olemassa. Jos 80 prosenttia on kunnossa, niin kyllä sen 20 prosenttia saa kiinni.
Elämä on vain elämää. Joka päivä voi tehdä valintoja. Ja kun
aloittaa liikkumisen, niin tunti viikossa on paljon verrattuna
siihen, ettei liikkuisi ollenkaan,
Lignell muistuttaa.
dä isoa rykäisyä. Mutta jos oikeasti haluaa saada radikaaleja
tuloksia esimerkiksi painonpudotuksessa, on mentävä epämukavuusalueelle.
Lignellin mielestä on tärkeintä tehdä itselle selväksi, miksi haluaa muutosta. Lähtökohtana pitää olla oma tarve ja päätös, ei se,
mitä muut minusta ajattelevat.
– Pitää oppia tekemään itselle hyviä juttuja. Muutos on aina
itsestä kiinni. Ja toisinaan aloittaminen jopa pelottaa. Kun saavuttaa tavoitteitaan, huomaa, että varsinainen matka alkaa vasta
siitä. Voin vakuuttaa, että elämäntapamuutoksen jälkeen elämä on
kevyempää ja perusvireys on ihan
erilaista kuin aikaisemmin. ■
Salainen aseesi syksyn pimeyttä vastaan
Hyvää ruokaa, liikuntaa ja tarpeeksi unta.
Millainen musiikki rentouttaa sinua eniten
Hiljaisuus.
Mieliliikuntasi
Vaihtelevasti ryhmäliikuntaa. Korkean sykkeen tunnit tuntuvat parhaalta.
Parasta terveysruokaa
Monipuolisesti kasviksia, riittävästi proteiineja ja hyvälaatuisia rasvoja.
Mikä on parasta syksyssä
Energiatasoni nousee, kun ilmat viilenevät ja samalla aktiviteetti kasvaa.
Oma päätös tärkein
Hänelle itselleen paras tapa liikkua on ryhmäliikunta. Onneksi niin kuntokeskuksissa, kansalaisopistoissa kuin seurojenkin tarjonnassa on monenlaisia
ryhmiä. Lignell on pahoillaan siitä, että aloittaville on suunnattu
turhan vähän ohjattua liikuntaa.
– Vaatii paljon rohkeutta
lähteä rapakuntoisena mukaan
jumppaan.
– Liikunta voi olla iloista ja
fiilistelyä – aina ei tarvitse teh-
p Luennoilla Raakel Lignell kertoo, miten höyryävät
pasta-annokset vaihtuivat värikkäisiin kasvisruokiin, ja
miten liikuntaa vihaavasta naisesta tuli himoliikkuja. – On
yllättävää, kuinka paljon saan palautetta samanlaisessa
elämäntilanteessa olleilta ihmisiltä.
Oma PLUS 3/2013
TUMISTUTUS
S!
TARJOU
-10 %
❯ Tuoteuutiset
UU
Koonnut Hanna Heikkilä ja Pirkko Soininen Kuvat Valmistajat/markkinoijat
TUU
S!
Nicorette Freshmint -suusumute
®
Vain 1 minuutti!
Nopea apu
tupakoinnin lopettamiseen
✔
✔
✔
✔
7
Kolme uutuutta
ihonhoitoon
Avène on tuonut markkinoille kolme uutuustuotetta ihonhoitoon. Mattifying Cleansing Foam -puhdistusvaahto puhdistaa hellävaraisesti epäpuhtaudet ja poistaa
meikin. Hydrating Mattifying Fluid on kosteuttava ja
mattapinnan jättävä voide normaalille ja sekaiholle. Voide
tasapainottaa talin eritystä kiiltävillä alueilla. Sopii erinomaisesti meikin alle. Soothing Hydrating Serum on rauhoittava ja kosteuttava seerumi väsyneelle ja pintakuivalle iholle. Pitkäkestoinen ja tehokas kosteuttava vaikutus. ■
Markkinoija: Oriola/Pierre Fabre
Hyvinvointia
yhdestä tabletista
Tehoaa 60 sekunnissa*
Hedelmäisen makuiset Gefilus appelsiinipersikka purutabletit huolehtivat koko perheen päivittäisestä maitohappobakteerien sekä
C- ja D-vitamiinin saannista, vahvistaen vastustuskykyä. Maitoproteiiniton, laktoositon ja sokeriton. Yksi tabletti päivässä riittää, sillä se sisältää
viisi miljardia Lactobacillus GG maitohappobakteeria, 12 mg C-vitamiinia ja 10 µg D-vitamiinia. ■
Raikas mintun maku
Kätevä lifestyle-pakkaus
150 annosta
Uusi tuotemuoto
Pakkaus: 30 tai 60 tablettia Markkinoija: Oriola
*2 x 1 mg -annos
NICORETTE® -suusumute on tarkoitettu tupakkariippuvuuden hoitoon. Se
lievittää tupakoinnin lopettamisen yhteydessä esiintyviä vieroitusoireita. Tutustu huolellisesti pakkausselosteeseen. Pidä poissa lasten ulottuvilta. Kun
aloitat hoidon, lopeta tupakointi kokonaan. Jos sinulla on vakava sydän- tai
verisuonitauti, olet raskaana tai imetät, keskustele hoidosta lääkärisi kanssa.
Ei alle 18-vuotiaille. Markkinoija Johnson & Johnson Consumer Nordic.
FI/NI/13-0121 06/2013 © Johnson & Johnson Consumer Nordic 2013
Hoivaa stressivatsalle
Nykyiset elämäntavat, kuten kiire, stressi, huonot tai epäsäännölliset ruokailutottumukset, saattavat aiheuttaa ongelmia vatsalle. Myös antibioottikuurit saattavat häiritä vatsan normaalia toimintaa.
Lactocare-tuoteperhe sisältää viisi erilaista tuotetta elämän erilaisiin tarpeisiin. Tuotteet eivät sisällä
gluteenia, laktoosia ja liivatetta. Ne voidaan niellä kokonaisena tai ripotella kylmän ruoan päälle. ■
Markkinoija: Actavis
Säihkettä silmiin
APOBASE.
KUULUU JOKAISEEN
PÄIVÄÄN.
Liftactiv Serum 10 Eyes and Lashes on uusi kiinteyttävä ja ryppyjä
silottava hoito silmänympärysiholle. Se on ensimmäinen anti-age silmänympärysseerumi Vichy-sarjassa ja sillä on ripsiä vahvistava vaikutus. Voide
sisältää tehokkaan anti-age aktiiviainesosan, ramnoosin, lisäksi seramideja ja
muita ainesosia, jotka valaisevat katsetta. ■
Pakkaus: 15 ml Markkinoija: L´Oréal
Yhä useamman suomalaisten mielestä.*
Favora uudistui
Löydät jokaisen iholle sopivan Apobasen apteekista.
*Apobase-perusvoiteiden myynti kasvoi kaikista apteekeissa myytävistä perusvoiteista eniten vuonna 2012.
www.apobase.fi
Tuttu Favora-sarja on uudistunut. Allergia- ja Astmaliiton kanssa yhdessä kehitetyt hajusteettomat ja väriaineettomat uutuudet sopivat herkälle iholle. Tuotteilla on Allergiatunnus. Ilmatiiviiden
pumppupakkausten ansiosta tuotteissa on säilöntäaineita vain vähän tai ei lainkaan. Tuotteet puhdistavat, kosteuttavat ja ravitsevat hellävaraisesti. ■
Markkinoija: Orion
Oma+_Apobase_125x176_5-13.indd 1
6/5/13 4:25 PM
8 Oma PLUS 3/2013
Syksyn ikävin
vieras
Teksti Johanna Savolainen Kuva Dreamstime
Ainoa todella tehokas tapa välttyä flunssalta olisi linnoittautua yksin kotiin.
Tartuntaa vastaan voi yrittää taistella myös pukeutumalla lämpimästi ja
pesemällä käsiään ahkerasti.
p Jutun asiantuntijana Helsingin Lääkärikeskus Mehiläinen
Ympyrätalon yleislääketieteen erikoislääkäri Ari Rosenvall.
Y
htä varmasti kuin kylmän ilman tuo syksy
tullessaan myös flunssan. Nenäliinoille on
taas käyttöä, kun aivastuttaa, yskittää ja räkä alkaa
valua. Muita flunssan klassisia
oireita ovat kuume, käheä ääni, lihassäryt, kurkkukipu, päänsärky ja paineen tunne poskionteloissa.
– Flunssa, eli nuhakuume on
virustauti, ja sitä aiheuttavat sadat eri virukset. Aikuiset sairastavat keskimäärin 1–5 nuhakuumetta vuodessa ja lapset 5–10,
kertoo yleislääketieteen erikoislääkäri Ari Rosenvall.
Flunssa iskee usein syksyisin
siksi, että ihmiset palaavat kesälomilta töihin, kouluihin ja päiväkoteihin.
– Nuhakuumetta on siis liikkeellä koko ajan, mutta syksyllä
tartuntamahdollisuudet lisääntyvät pitkän tauon jälkeen jälleen nopeasti, Rosenvall selittää.
Myös kylmällä ilmalla ja liian vähillä vaatteilla on osansa
flunssan puhkeamisessa. Tutkimukset ovat osoittaneet, että kylmettyminen alentaa ihmisen immuunipuolustusjärjestelmää siten, että elimistössä jo oleva virus voi aktivoitua.
Siksi flunssaa voi ainakin
yrittää ehkäistä pukeutumalla
lämpimästi.
Aivasta hihaan
Nuhakuumetta välttelevän kannattaa myös hankkia käyttöönsä
käsidesi, ja toivoa, että ympärillä olevat, jo sairastuneet ihmiset
muistavat vanhan ohjeen nenäliinaan tai hihaan aivastamisesta. Näin siksi, että flunssa tarttuu usein pisara- tai kosketustartuntana esimerkiksi kätellessä. Virus voi tosin tarttua myös
epäsuorasti esineiden kautta.
– Varmin tapa välttää tartunta olisi siis pysyä yksin kotona. Mutta tähän ei moni varmaankaan ole valmis, Rosenvall
naurahtaa.
Influenssarokotekaan ei suojaa nuhakuumeelta, ainoastaan
influenssavirusten aiheuttamalta taudilta. Influenssa on nuhakuumetta rajuoireisempi ja pitkäkestoisempi. Influenssa aiheuttaa usein korkean, äkillisesti
nousevan kuumeen, lihaskipuja ja kuivaa yskää, muttei nuhaa.
– Influenssan aiheuttama
kuume saattaa kestää viikonkin. Influenssa on vaarallinen,
koska se avaa tien vakaville jälkitaudeille, kuten bakteerin aiheuttamalle keuhkokuumeelle,
Rosenvall selittää.
Rosenvall suositteleekin influenssarokotetta erityisesti
vanhuksille ja kroonisesti sairaille henkilöille, joille jälkitaudit
voisivat olla hengenvaarallisia.
Monia Hoitokonsteja
Tavallista nuhakuumetta voi hoitaa kotona perinteisin keinoin.
Rosenvall neuvoo potilasta
juomaan paljon kuumaa. Myös
höyryhengitys lievittää kurkunpään ärsytysoireita ja yskää.
– Myös ”vanhan kansan” vinkit, kuten hunajatee tai valkosipulin syöminen ovat hyviä, jos
ne tekevät sairaan olon mukavammaksi, tai pitävät terveet
kauempana irvailemassa, Rosenvall virnistää.
Nuhainen löytää helpotusta
oloonsa myös apteekin hyllyiltä.
Maitohappobakteerit sekä erilaiset sinkkiä ja C-vitamiinia sisältävät vitamiini- ja ravintolisätuotteet voivat lyhentää nuhakuumeen oireiden kestoa.
Monet turvautuvat flunssaisina myös särkylääkkeisiin, punahattu-uutteeseen, nenä- ja
kurkkusuihkeisiin, yskänlääkkeisiin sekä nielua desinfioiviin ja
puuduttaviin tabletteihin. Nestemäisiä särkylääkkeitä, kuten
Finrexiniä, nauttiessa on hyvä
pitää mielessä oikeat annossuositukset. Finrexin kun ei maustaan huolimatta ole mehua, vaan
ihan oikea särkylääke.
Käsidesi ja ahkera käsien pesu saattavat estää muiden perheenjäsenten sairastumisen.
Nuhakuumetta

on liikkeellä koko
ajan, mutta syksyllä
tartuntamahdollisuudet
lisääntyvät.

Unohda liikunta
Lääkäriin nuhakuumeessa kannattaa hakeutua, jos tautiin liittyy korkea kuume, voimakas uupumus tai hengenahdistusta. Silloin on mahdollista, että tauti on
muuttunut keuhkokuumeeksi.
Lääkäriin on hyvä suunnata myös silloin, jos paranemassa
ollut tauti alkaa oireilla voimakkaammin muutaman viikon kuluttua paranemisesta.
Liikuntaa Rosenvall ei suosittele edes lievän nuhakuumeen
aikana.
pKotikonstein flunssaa voi hoitaa juomalla kuumaa ja
höyryhengittämällä. Myös apteekista voi hakea helpotusta.
– Kaikkiin virustauteihin liittyy aina sydänlihastulehduksen
vaara. Tulehdus on usein oireeton, mutta se lisää suuresti esimerkiksi rasituksessa tulevien
rytmihäiriöiden vaaraa. Rytmihäiriö taas voi aiheuttaa sydänperäisen äkkikuoleman aivan
terveelle ja hyväkuntoisellekin
ihmiselle, Rosenvall sanoo.
Nyrkkisäännöksi kaikille liikuntaa harrastaville Rosenvall
tarjoaa seuraavaa:
– Nuhakuumeen jälkeen liikunnan harrastamisen voi aloittaa kahden viikon kuluttua oireiden alkamisesta, jos tuntee olevansa täysin parantunut. Jos on
epävarma olostaan, kannattaa
käydä lääkärin tarkastuksessa. ■
Liikkujan muistilista:
• Keskeytä liikunta, jos kärsit mistä tahansa äkillisen tulehdustaudin oireista, kuten nuhasta, kuumeesta, yskästä,
väsymyksestä, tai sinua oksettaa.
• Jatka liikuntaa varovaisesti vasta sitten, kun olet toipunut
kokonaan.
• Lääkäriin on syytä mennä, jos kärsit hengenahdistuksesta,
nuhakuumeen oireet ovat jatkuneet yli kaksi viikkoa, tai
jos oireet palaavat muutama viikko parantumisen jälkeen.
Oma PLUS 3/2013
9
Täishampoo
u
ko perheelle
Ko
Vahva fluori
ja ksylitoli
Ei alkoholia
APTEEKISTA!
V
KSYAHVA
LIT
OLI
Ka
ks
a
A
VAHVRI
FLUO
oj
tt
i tutki
t
s
e
s
i
Kliin teho!*
su
in k
e r ta i n e n
Fludent Fresh
Cool Mint suuvesi
Fludent Fresh
hammastahna
Fludent Fresh Junior
suuvedet
- Fluoritaso 0,2 %
- Ksylitolia 10 %
- Ei alkoholia
- 1450 ppm fluoria
- Ksylitolia 10 %
- Ei natriumlauryylisulfaattia
- Sopii myös aftaherkille
- Fluoritaso 0,05 %
- Ksylitolia 10 %
- Ei alkoholia
Helppo – nopea– tehokas!
Vain yksi käyttökerta riittää
100 % teho sekä täihin että saivareisiin
05/2013
Vain 10 minuutin käsittely
www.vahvathampaat.fi
Actavis Oy, Klovinpellontie 3, 02180 Espoo, puh. (09) 348 233, www.actavis.fi
Oma+_FFperhe_125x176_5-13.indd 1
Ei sisällä hyönteismyrkkyjä
6/6/13 9:23 AM
Nutridrink Protein
kun tavallinen ruoka ei maistu
• Toipilasaikana
ia
20 g proteiin
300 kcal
• Leikkausten ja
murtumien jälkeen
• Flunssan aikana
• Ravitsemushoitoon
Nutridrink Protein sisältää paljon energiaa, proteiinia
sekä kaikkia päivittäin tarvittavia vitamiineja ja kivennäisaineita. Saatavana eri makuvaihtoehtoja.
Yli 2-vuotiaille
www.licener.com/fi
* Abdel-Ghaffar F et.al; Parasitol Res. 2012 Jan;
110(1):277-80. Epub 2011 Jun 11.
FI/VOTC/12/0003/11/12
Nutridrink on tieteellisesti tutkittu täydennysravintovalmiste, jota on jo pitkään käytetty myös sairaaloissa,
vanhainkodeissa ja hoitolaitoksissa. Kotihoitoon
tuotteita myyvät apteekit.
Nutridrink on kliininen ravintovalmiste, jota käytetään terveydenhuollon henkilöstön ohjauksessa.
Tällä kupongilla syyskuussa
Nutridrink Protein -näyte (200 ml)
veloituksetta Oma PLUS -apteekista
Rajoitettu erä
10 Oma PLUS 3/2013
Liikunnan riemua agilitystä
p Agilityn SM-kilpailuissa Kirkkonummella Kaisa Ylä-Tuuhonen ja Hikka olivat mukana medi-säkäluokan joukkuekilpailussa, jossa
heidän edustamansa joukkue, Border Agility Team, voitti joukkuehopeaa. Yksilökilpailussa Kaisa ja Hikka voittivat SM-kultaa.
Teksti Pirkko Soininen Kuva Jukka Pätynen, koirakuvat.fi
Agility on loistavaa liikuntaa niin koiralle kuin sen
omistajallekin. Yksi menestyjistä on Suomen mestari Kaisa
Ylä-Tuuhonen ja hänen kromfohrländerinsä Hikka.
K
aisa Ylä-Tuuhonen aloitti agilityn vuonna 1999
ensimmäisen koiransa
cavalier Minkan kanssa. – Lajin vauhti ja hauskuus
vetosivat minuun. Alkeiskurssille päästyämme se oli jo menoa ja
siitä asti olen lajin parissa ollut,
vaikka muutama välivuosikin on
matkalle mahtunut, kertoo Suomen mestari.
Laji on tuonut parivaljakolle ennen kaikkea monia ystäviä
ja tuttuja.
– Saman henkisessä porukassa on mukava harrastaa sekä kilpailla. Laji on antanut valtavasti onnistumisen tunteita, mutta
myös osoittanut herkkyytensä
siinä että pienikin herpaantuminen voi johtaa hylättyyn suoritukseen. Täydellinen onnistuminen ja nappisuoritus tuntuvatkin lajissa äärettömän hyviltä.
rakenteisemmille roduille lajin
fyysisyys voi olla liikaa ja joitakin rotuja on vaikeampi motivoida lajiin kuin toisia. Ylipainoiselle koiralle agility ei ole hyvästä, sillä vauhdikkaassa lajissa
nivelet joutuvat koville.
– Hikka rakastaa agilitya. Ihmiset, jotka ovat nähneet Hikan kotioloissa eivät välillä usko sen olevan kuin mikäkin raivopää agilitykentän laidalla ja
päin vastoin. Hikka on tasaisen
hyvä agilityesteillä, vahvimmillamme olemme kuitenkin kääntävillä ja vauhdin muutoksia vaativilla radoilla.
Näytöt tästä vahvuudesta saatiin muun muassa Suomen mestaruuskilpailuissa, joissa parivaljakko voitti viime kesänä medien Suomen mestaruuden tiukan
kisan jälkeen. Elokuussa Pohjoismaiden mestaruuskilpailussa parivaljakko voitti hyppyradan.
Millaiselle koiralle
agility sopii?
Miten koiraa
treenataan?
Suomessa agilityn parissa liikkuu yli 10 000 harrastajaa.
– Hikka on kaikin puolin loistava agilitykoira. Hikka kääntyy
pennin päällä, sen askel on matkaa voittava ja teknisesti se on
hyvin taitava. Agilitykentän laidalla Hikka on tulta ja tappuraa, mutta perusluonteeltaan se
on äärettömän kiltti eikä tahdo
tehdä virheitä, kehuu omistaja.
Agilitya voi käytännössä harrastaa koira kuin koira. Raskas-
Normaalielämässä Hikka on
omistajansa mukaan äärettömän helppo kotikoira. Arki koostuu perusasioista ja itse lajiharjoitukset ovat vuosien kuluessa
jääneet vähemmälle.
– Etenkin rankkojen kisarupeamien jälkeen on hyvä lomailla joskus useampikin kuukausi. Hikka osaa jo paljon, lähinnä harjoitukset saavat ohjaajan
takaisin kartalle, Ylä-Tuuhonen
naurahtaa.
Agilitykoiran kuntoa treenataan peruslenkeillä aivan kuten
normaaliakin koiraa. Jotta koiran lihaksistosta saataisiin tasapainoinen, on treenattava sekä
voimaa, nopeutta, notkeutta että kestävyyttä. Hyviä kuntoilumuotoja ovat lenkit, leikit toisten
koirien kanssa, uittaminen sekä
rinnejuoksutus ja vedättäminen.
– Tärkeää on riittävä liikunnan määrä, vaihtelevat maastot
ja erilaiset tukevat liikuntamuodot. Monet agilitykoirat juoksevat ravilenkkejä, uivat ja käyvät säännöllisesti huollattamassa kroppaansa fysioterapiassa.
Ennen kisoja koira lämmitellään.
– Ohjaajilla on erilaisia tapoja koiriensa lämmittelyssä. Meillä peruskaava noudattaa kevyttä
juoksulenkkiä, muutamia spurtteja ja tavoiksi tulleita temppuja kentän laidalla. Lämmön ylläpito suorituksen alkuun asti on
tärkeä säilyttää tasaisella liikuttamisella.
Suorituksen jälkeen on hyvä
jatkaa tasaista liikuntaa, lähinnä
reipasta kävelyä, niin kauan että
molempien syke ja hengitys ovat
rauhoittuneet.
Voiko agilitystä
olla haittaa?
Agilitykoirat voivat kärsiä jäykkyydestä, lihasrevähdyksistä, nivelien ja siteiden arkuudesta ja
heikkoudesta. Väärät suoritustavat, esimerkiksi huono hyppytek-
niikka, voivat käydä terveyden
päälle ja tapaturmatkin ovat lajissa mahdollisia. Heikon kunnon
omaavalla koiralla loukkaantumisen riski on erittäin suuri.
– Radalla vauhti on usein kovaa, käännökset nopeita ja näin
tapaturmat mahdollisia. Venähdyksiä ja pehmytkudosvammoja
tulee sekä koiralle että ohjaajalle silloin tällöin, vakavampia tapaturmia tapahtuu onneksi harvemmin. Molempien osapuolten
riittävä lämmittely ja jäähdyttely sekä turvalliset olosuhteet
ovat avainasemassa tapaturmien välttämiseksi.
Hikka on selvinnyt ilman
suurempia ongelmia. Säännölliset fysioterapiakäynnit ja peruskunnon ylläpito ovat riittäneet pitämään Hikan hyvässä
kunnossa.
Kaisa Ylä-Tuuhonen on työssäänkin tekemisissä nelijalkaisten kanssa, sillä hän on valmistumassa eläinlääkäriksi ja on toiminut kunnaneläinlääkärin sijaisena eri puolella Suomea. Koi­
rien ohella erityisesti naudat
ovat kiinnostuksen kohteena.
– Ammatti lienee ollut haaveena jo pikkutytöstä lähtien.
Ylioppilaaksi kirjoittamisen jälkeen opiskelut veivät muille urille muutamaksi vuodeksi. Jossain
vaiheessa aiempi haave tuli takaisin pinnalle ja päättäväisesti
luin pääsykokeisiin, mikä palkittiin opiskelupaikalla. En ole katunut valintaani hetkeäkään. ■
Koiran kanssa
liikkumaan
Dobo on uusi koiraharrastuslaji, jossa yhdistyy liikunta ja
hauskanpito koiran kanssa. Harjoitukset tehdään käyttäen
apuna munanmuotoisia palloja, tassapainotyynyjä ja puolipalloja.
Flyballissa kaksi joukkuetta kilpailee toisiaan vastaan. Radalla koira hyppää neljän esteen yli, minkä jälkeen se painaa
tassullaan flyball-laatikkoa. Tassun painallus laukaisee tennispallon ulos laatikosta. Koira ottaa pallosta kopin ja palaa hyppyjen kautta ohjaajansa luokse. Kun koira on ylittänyt viimeisen esteen, saa joukkueen seuraava koira luvan lähteä
Koiratanssi on muodoltaan ja liikkeiltään vapaa, koiran
kanssa musiikin tahdissa tehtävä tottelevaisuusohjelma. Ohjelma voi sisältää kaikkia tottelevaisuuden perusliikkeitä, kuten seisomista, istumista ja maahan menoa, paikallaan pysyttelemistä, luoksetuloa ja poispäin lähettämistä. Myös noudot
voivat olla esityksessä mukana. Lisäksi koira voi tehdä temppuja.
Paimennus on kilpailulaji, jonka tarkoituksena on ylläpitää
paimenrotujen paimennusominaisuuksia.
Palveluskoirakokeissa on erilaisia muotoja, esimerkiksi
jälkikoe, hakukoe, etsintäkoe, viestikoe ja suojeluskoe.
Rally-toko yhdistää elementtejä tokosta, agilitystä ja koiratanssista. Rally-Tokossa suoritetaan rata, joka koostuu erilaisista tehtäväkylteistä. Tehtävät ovat esimerkiksi erilaisia
suunnan- ja vauhdin muutoksia, pujottelua, pyörähdyksiä,
peruuttamista, puolenvaihtoja, erilaisia asentoja ja niiden
vaihtoja. Radalla voi olla myös hyppy tai putki sekä nami- tai
leluhoukutus.
Mondioring-kilpailuissa voi olla jokin teema tai sitten kenttä on vain täytetty erilaisella esineillä: esteillä, hankalilla alustoilla, oheisrekvisiitalla ja esimerkiksi vesihaudalla. Koe käsittää tottelevaisuus-, hyppy- ja suojeluosuuksia.
Valjakkourheilu jakaantuu talvi- ja kesälajeihin. Perinteisesti valjakkourheilu on mieletty talvilajiksi, jonka kolme eri
muotoa ovat valjakkoajo, valjakkohiihto ja koirahiihto. Sulan
maan lajit ovat koirajuoksu, koirapyöräily ja kärryajo.
Vesipelastus pitää yllä koirien pelastusvaistoa ja uintitaitoa. Kokeissa koirat uivat, noutavat venettä ja pelastavat
hukkuvia.
Vinttikoirakilpailut ovat vinttikoiraroduille tarkoitettu
koemuoto, jonka tarkoituksena on selvittää koirien metsästys- ja juoksuominaisuuksia. Kilpailuissa koirat juoksevat radalla vieheen perässä. ■
Oma PLUS 3/2013
11
❯ Uutisia eläinmaailmasta
Koonnut Johanna Pelto-Timperi Kuvat Dreamstime
Hypokoira on
diabeetikon tuki
Hypokoiriksi kutsutaan koiria, jotka voivat ilmaista matalat ja
korkeat verensokerit omistajalleen ihon tuoksun perusteella. Koira
pystyy ilmaisemaan ihmiselle verensokerivaihtelut jopa ennen kuin
diabeetikko itse havaitsee hypoglykemian eli matalan verensokerin oireita. Hypokoira tuo helpotusta ja turvaa diabeetikon arkeen.
Koiralla voi olla terapeuttinen vaikutus esimerkiksi vastasairastuneelle. Koira edistää omistajan terveyttä säännöllisellä ulkoilulla,
joka tuo rytmiä elämään. Tietoa saa lisää esimerkiksi Hypokoira
ry:stä. ■ hypokoira.suntuubi.com
MITÄPÄ JOS LOPETTAISIT.
TAI EDES VÄHENTÄISIT.
Väitös koirien
luustosairauksien
röntgentutkimuksista
Anu Lappalainen, ELL, väitteli kesäkuussa Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa koirien perinnöllisten
luustosairauksien röntgenseulonnasta. Väitöskirjan mukaan huolimatta jalostuskoirien kyynärnivelen kasvuhäiriön röntgenseulonnoista, on geneettinen edistyminen ollut melko vähäistä. Tähän on monia syitä, mutta tärkein lienee se, että sairaita yksilöitä
käytetään edelleen jalostukseen. Välimuotoinen lanne-ristinikama sekä niin sanottuun mäyräkoirahalvaukseen yhteydessä olevat selkänikamien välilevyjen kalkkeutumat taas ovat esimerkkejä luustovioista, joita harvoin tutkitaan jalostuskoirilla. Tutkimus
kuitenkin auttaisi vähentämään näistä vioista johtuvia vakavia ortopedisiä ja neurologisia sairauksia. ■ www.kennelliitto.fi
Kissojen
terveystiedot
pankkiin
Kissojen geenipankin terveyskyselyllä kartoitetaan, millaisia sairauksia Suomessa asuvilla kissoilla esiintyy ja kuinka paljon. Jonkin verran kysymyksiä on
myös kissojen käyttäytymisestä. Myös
terveiden kissojen omistajilta halutaan vastauksia kyselyyn. Kyselyn tulokset auttavat esimerkiksi kissojen perinnöllisten sairauksien ja ominaisuuksien tutkimusta sekä rotujen jalostusta. Kyselyn taustalla on
tavoite luoda jokaiselle rodulle oma terveystietokanta, jonne omistaja voisi päivittää oman kissansa tietoja. Tutkimus tehdään Helsingin yliopiston koira- ja kissagenetiikkaryhmässä. ■ www.kissageenit.fi
Lemmikkikanakin on
tuotantoeläin
Siipikarjaa ja muita eläimiä salakuljetetaan Suomeen jatkuvasti. Tuleekin muistaa, että laittomasti tuodut eläimet voivat
kantaa vakavia eläinsairauksia. Jos eläimen alkuperä on epäselvä,
eläimen ostaja voi tietämättään tukea laitonta toimintaa. Harrastekanat, -siat, -lampaat, -vuohet ja -naudat ovat aina lainsäädännön mukaan tuotantoeläimiä, joita koskevat samat säädökset kuin
isoissa tuotantoyksiköissä elämänsä viettäviä lajitovereita. Yhdenkin
tällaisen eläimen pitäjän on esimerkiksi rekisteröidyttävä eläinten
pitäjäksi kunnan maaseutuelinkeinoviranomaiselle. Eläinten tuonnille Suomeen on asetettu ehtoja, jotka koskevat myös pieniä tuontieriä. Tuoja ja eläinten pitäjä ovat aina itse vastuussa lainsäädännön
vaatimusten noudattamisesta. ■ www.evira.fi
Berberiapinat
muuttivat
Korkeasaareen
Korkeasaaren apinalinnaan muutti kesällä kahdeksan
berberiapinan lauma. Apinalinna on taas avattu yleisölle tauon
jälkeen. Korkeasaareen berberiapinat tulivat hollantilaisen AAPsäätiön kautta, joka takavarikoi eläimet huonoista oloista yksityisiltä ja sirkuksista. Berberiapinat ovat uhanalaisia, ja niiden kauppaaminen lemmikeiksi on kiellettyä. ■ www.korkeasaari.fi
Eläinlääkäri­
opiskelijat naisia
Eläinlääkäriksi pääsi tänä syksynä opiskelemaan noin 12 prosenttia kokeeseen osallistuneista hakijoista. Koulutusohjelmaan oli
803 hakijaa, joista valintakokeeseen osallistui 557. Opiskelijoita valittiin 68, uusista opiskelijoista 8 on miespuolisia. ■
Nauti elämästä
ilman tupakkaa
Nicotinell-nikotiinikorvaushoitovalmisteet avuksi tupakoinnin lopettamisen
yhteydessä esiintyviin vieroitusoireisiin. Nicotinell Spearmint, Icemint ja
Tropical fruit lääkepurukumit myös tupakoinnin vähentämisen yhteydessä.
Käyttöohjeet pakkauksissa. Valmisteet sisältävät nikotiinia. Ei alle
18-vuotiaille. Ei lasten ulottuville eikä näkyville. Älä tupakoi samanaikaisesti,
kun käytät Nicotinellia. Jos olet yliherkkä jollekin valmisteiden sisältämistä
aineista, älä käytä Nicotinellia. Haittavaikutuksena voi esiintyä huimausta,
päänsärkyä, maha-suolikanavan vaivoja, laastaria käytettäessä myös
ihoärsytystä. Jos sinulla on vakava sydän- tai verenkiertoelimistön
sairaus, jokin muu vakava sairaus tai olet raskaana tai imetät, keskustele
hoidosta lääkärin kanssa. Tutustu huolellisesti pakkauksessa olevaan
käyttöohjeeseen. Novartis Finland Oy, Metsänneidonkuja 10, 02130 Espoo.
CHCC 062013
14 Oma PLUS 3/2013
t Pyöräily on sopivaa liikuntaa. Se pitää kunnon yllä ja
samalla tulee ulkoiltua. Ilmari Koppiselle kertyi viime vuonna
pyörän mittariin 4 000 kilometriä.

Minulla on tutkimusten
mukaan erittäin hyvä sydän,
yllättävän vahvat luut ja
hyvä tasapaino.

Teksti ja kuvat Johanna Pelto-Timperi
Ilmari Koppinen (95) miettii, että veteraaniurheilijoiden
PM-kilpailu Norjassa taitaa jäädä viimeiseksi ulkomaille
suuntautuneeksi kisamatkaksi. Koto-Suomessa PomppuPappa aikoo urheilijan uraa vielä jatkaa.
p Kuuden kilon painot nousevat kevyesti. Takana näkyvä
mitali- ja pokaalikokoelma on vakuuttava.
Pomppu-Pappa jaksaa urheilla
I
lmari Koppinen liikkuu rivitalokodissaan ketterästi, kattaa kahvit pöytään ja
näyttää samalla, miten hän
kotonakin yleensä juoksee huoneesta toiseen, jotta saa
luonnollista liikuntaa. Välillä pitää myös hyppiä ja nostella kuuden kilon painoja.
– Olen aina liikkeessä, mutta
ei minulla harjoitusohjelmaa ole.
Lastenlastenlapset kutsuvat minua Pomppu-Papaksi, koska hypin ja pompin heidän kanssaan
yhdessä, Koppinen kertoo.
Ikäsarjansa nopeimpia
Salossa asuva Koppinen on yksi
maailman nopeimmista 95-vuotiaista. Varsinaissuomalaiseen
tapaan hän vähättelee kisatuloksiaan – maailmalla on kuulemma juostu parempiakin aikoja.
Tätä ei ihan hevin usko, kun
tutustuu Koppisen kiiltävään
mitali- ja pokaalikokoelmaan.
Niitä on paljon. Koppisen vii-
me joulukuisen laskelman mukaan palkintoja on kaikkiaan
1 574. Joukossa on esimerkiksi 8 MM-kultaa, 4 EM-kultaa,
45 PM-kultaa ja 121 SM-kultaa.
Pääosa on voitettu veteraanikisoissa 69–94-vuotiaana.
Tästä laskelmasta puuttuvat
keväiset mitalit Espanjan San Sebastianissa pidetyistä EM-hallikisoista, joissa Koppinen voitti kultaa pituushypyssä, kuulantyönnössä ja 60 sekä 200 metrin juoksuissa ja kolmiloikassa.
Kesäkuun lopussa Norjan
PM-kilpailuissa Koppinen sai
vielä kolme kultaa lisää 100 metrin juoksusta, pituushypystä ja
painonheitosta.
– Kun on ollut veteraaniurheilija 25 vuotta, huomaa vanhenemisen tuloksista. Ne laskevat
iän mukana. Alussa 100 metrin
aika oli noin 15 sekuntia ja nyt ei
enää pääse 30 sekuntiin.
– Olen sellainen moniottelija, kertoo Koppinen, joka juok-
see, hyppää ja osallistuu myös
veteraanien omaan lajiin, painonheittoon. Hän on osallistunut myös 10-otteluihin.
Koppinen on liikkunut ja urheillut koko ikänsä ja pelannut
esimerkiksi joukkuepelejä. Veteraaniurheilusta hän innostui 69-vuotiaana vuonna 1987
Nummelan kisoissa, kun tuloksia yllättäen syntyi. Samalla pääsi taas harjoittelemaan
nuoruuden suosikkilajia, aitajuoksua.
Innokas pyöräilijä
Veteraaniurheilija ei merkitse
kalenteriin vakinaisia harjoituskertoja. Hän pyöräilee kuitenkin lähes päivittäin. Esimerkiksi
ostoksille mennessä Koppinen
kiertää kauppaan mutkan kautta, jotta matka pitenee.
– Vuonna 2012 tuli täyteen
4 000 pyöräilykilometriä. Kuulun Salon Samoojiin ja siellä on
tavoitteena pyöräillä ainakin
1 000 kilometriä vuodessa, Koppinen sanoo. Kuluneena vuonna kahden polkupyörän mittariin oli kertynyt juhannukseen
mennessä yhteensä jo yli tuhat
kilometriä.
Koppinen kertoo aikaisemmin hiihtäneensä paljon. Viime
talvena ladut piti jättää väliin jalkavaivan takia.
Osa hyvää terveyttä ja jaksamista on säännöllinen ruokailu.
Koppinen jäi leskeksi kuutisen
vuotta sitten, mutta hän tekee
itselleen joka päivä lämpimän
aterian. Poronkäristys on herkkua, ja puuroa keitetään säännöllisesti.
– Syön paljon omista pensaista kerättyjä marjoja. Toisinaan otan D-vitamiinia ja kalkkia purkista, mutta muutoin
ei onneksi ole tarvinnut syödä
lääkkeitä.
– Marjastamisesta en ole
koskaan välittänyt. Puolukat saa
helposti Salon torilta.
Pikajuoksijan lihakset
Aivojumppa tarpeen
Koppinen miettii toisinaan itsekin hyvää tuuriaan, kun on saanut elää pitkän ja terveen elämän. Verenpaine ja kolesteroli ovat kohdillaan, verensokeri
on hyvän rajamailla, koska makea maistuu. Koppinen on saanut kymmenisen vuotta sitten
sädehoitoa eturauhasen kohonneen PSA-arvon takia ja eturauhanen myös leikattiin runsas
vuosi sitten. Kilpirauhasen vajaatoimintaan hänellä on lääkitys. Toisesta jalasta on hoidettu veritukos.
– Meitä veteraaniurheilijoita
on tutkittu muutaman kerran
Jyväskylän yliopistossa. Minulla on tutkimusten mukaan erittäin hyvä sydän, yllättävän vahvat luut ja hyvä tasapaino. Lihakset muistuttavat pikajuoksijan lihaksia.
– Olen jäänyt orvoksi jo nuorena, eikä suvussamme ole pitkäikäisyyttä, Koppinen miettii.
Hyvän terveyden taustalla on
myös ammatti. Koppinen on
kaupungin geodeettina liikkunut paljon maastossa. Eläkkeelle
hän jäi Teknillisen korkeakoulun
apulaisprofessorin virasta.
– Urheilun lisäksi terveyteeni ovat vaikuttaneet elämäntavat. Olen kasvanut raittiusaatteeseen. Minusta alkoholia voi
verrata täysin muihin huumeisiin. Olen tutustunut alkoholista kertovaan kansainväliseen aineistoon, ja teen koko ajan siihen liittyvää tutkimustyötä,
Koppinen kertoo.
Aivojumppaa ja mielen virkeyttä Koppinen harjaannuttaa
ristisanatehtäviä tekemällä.
– Lukeminen on tärkeää.
Tutkimustyö pitää myös vireänä. Aivot kaipaavat vanhanakin
työtä. Jos vain makaa, niin aivotkin heikkenevät! ■
Oma PLUS 3/2013
15
❯ Kysy apteekkarilta
Voit lähettää kysymyksiä osoitteella [email protected]
Tasainen,
kirkas iho
Eucerin
Even Brighter
-tuotteet
-10 %
Even Brighter -tuotteet vähentävät pigmenttiläiskiä, tasoittavat ihon
sävyä ja ehkäisevät uusien pigmenttimuutosten syntymistä. Tuotteet myös
kosteuttavat ihoa tehokkaasti. Lue lisää: www.eucerin.fi
Tarjous voimassa syyskuun ajan Oma PLUS -apteekeissa.
Tampereen Ensimmäisen apteekin apteekkari
Riitta Junnila vastaa tällä kertaa lukijoiden
lähettämiin kysymyksiin.
1
Olisin kiinnostunut paastosta. Olen 35-vuotias perusterve nainen.
Kannattaako paastoaminen ja onko se turvallista?
NYT
OmaPlus apteekeista
syyskuun ajan
TUTUSTUMISHINTAAN
Tarjous koskee Gefilus
appelsiini-persikka 30 tabl.
pakkauskokoa
Gefilus Apteekkarin Appelsiini-persikka
maitohappobakteeritabletti on vahva
annos vastustuskykyä.
Valmiste sisältää C- ja D-vitamiinia sekä maailman
tutkituinta maitohappobakteeria.
Markkinoija: Oriola Oy
Gefius® ja LGG® ovat Valio Oy:n rekisteröimiä tuotemerkkejä.
Terve, normaalipainoinen aikuinen voi paastota turvallisesti alle viikon. Paastoa ei suositella raskaana oleville, imettäville tai lapsille eikä kihtiä, diabetesta, reumaa tai maksa- ja munuaissairauksia poteville.
Voit siis ihan hyvin paastota, vaikkei paastolla olekaan tieteellisesti todistettu olevan terveyttä edistäviä vaikutuksia. Paaston aikana laihtuu, mutta elimistö menettää lähinnä nesteitä. Paastota ei kuitenkaan pidä laihtuakseen, sillä painonhallinta edellyttää pysyviä muutoksia ruokavalioon. Yli viikkoa ei pitäisi paastota, sillä se voi olla terveydelle haitallista. Paaston aluksi suoli kannattaa tyhjentää ja pelkällä
vedellä ei pidä paastota. ■
2
Voiko flunssakauteen varautua jotenkin?
Vastustuskykyä voi kasvattaa nukkumalla riittävästi, ulkoilemalla, liikkumalla ja syömällä monipuolisesti. Riittävä C- ja D-vitamiinien sekä sinkin saanti edistävät normaalia vastustuskykyä. Kädet
kannattaa pestä usein ja käyttää desinfioivaa käsihuuhdetta. Tavallista viruksen aiheuttamaa flunssaa ei
voi kuitenkaan mitenkään ehkäistä. Jos flunssa iskee, suuret määrät C-vitamiinia ja sinkkiä voivat lyhentää flunssan kestoa ja lievittää oireita. ■
3
Kuka apteekissa saa antaa lääkeneuvontaa? Onko heillä riittävä
koulutus?
Lääkeneuvontaa apteekissa saavat antaa ainoastaan yliopistossa farmaseuttisen tutkinnon suorittaneet henkilöt: apteekkarit, proviisorit ja farmaseutit sekä farmasian oppilaat valvottuina. Lääkelain
mukaan apteekkarin tulee huolehtia siitä, että apteekin henkilökunta osallistuu riittävästi täydennyskoulutukseen. Apteekin eettiset ohjeet taas edellyttävät, että henkilökunta pitää ammattitaitonsa hyvänä. Voit siis luottaa siihen, että apteekissa lääkeneuvontaa antava henkilökunta on hyvin koulutettua
ja saat heiltä ammattitaitoista palvelua. ■
4
Kesällä kämmeneni hilseilivät pahasti. Nyt vaiva on vähän
rauhoittunut, muttei kokonaan. Kädet eivät kutisseet. Mistä voisi olla
kyse?
Kyseessä on luultavasti kämmenhilseily. Sairaus on ilmeisesti yhteydessä lisääntyneeseen hikoiluun,
mutta taudin mekanismia ei tunneta tarkkaan. Sitä pidetään lievänä ekseemana. Se on hyvin yleinen
erityisesti nuorilla aikuisilla. Hilseily ei ole vaarallista ja menee yleensä itsekseen ohi, ei tosin nopeasti.
Apteekeista saatavat glyserolia sisältävät desinfektiokäsihuuhteet sopivat kämmenhilseilyn pääasialliseksi hoidoksi. Perus- tai kosteusvoiteista ei ole yleensä apua. Hydrokortisonivoide voi myös hillitä hilseilyä jonkin verran.
Suosittelisin kuitenkin käymään lääkärin vastaanotolla, jotta saat selkeän diagnoosin. ■
16 Oma PLUS 3/2013
❯ Kirjoja terveydeksi
Koonnut Johanna Savolainen Kuvat Kustantajat
Elinvoimaa syksyyn
Pidä huolta hiustesi
kasvuvoimasta!
Hyvästit kesälle tarkoittavat monille uuden
harrastuksen ja terveellisemmän elämän
aloittamista. Inspiraatiota terveyteen ja
uuteen elämäntapaan voi hakea aihetta
käsittelevistä kirjoista. Mutta löytyykö vastaus
sitten ruuasta, treenaamisesta, vitamiineista
vai henkisestä kasvusta? Se on jokaisen
päätettävä itse.
Oikeaa superruokaa
Helsingin yliopiston kasvitieteen professorin Sinikka Piipon opus
Puhdasta Ravintoa (Minerva) on opas kaikille terveellisestä ruuasta
kiinnostuneille. Kirja kertoo, mitä ovat niin sanotut superruoat, mitä
ne sisältävät ja miten niitä voi käyttää. Se selvittää myös, mihin superruokina pidettävien kasvien teho perustuu ja onko terveysväittämille
todellista näyttöä. Piippo käsittelee kirjassaan myös esimerkiksi terveellisen ruuan vaikutusta uneen ja sen laatuun. Seikka, mikä syksyisin
kiinnostaa aina. ■
Voimia purkista
Apteekin hyllyllä menee sormi helposti suuhun, niin laaja on erilaisten
vitamiinien valikoima. Kokeneen lääkärin, Knut Flytlien Vitamiinit-kirja (Tammi) antaa apua tähän, sillä se sisältää perustiedot vitamiineista,
kivennäis- ja hivenaiheista ja välttämättömistä rasvahapoista. Oman lukunsa ovat saaneet myös ohjeet yleisimpien vaivojen hoitoon vitamiinien avulla. Kirja painottaa, ettei yksi ja sama monivitamiinipilleri sovi
jokaiselle. Kirjan alussa onkin hyödyllinen testi, jonka avulla jokainen
voi kartoittaa oman tilanteensa ja selvittää lisäravinteiden tarpeensa. ■
Itsehillintää kahtena
päivänä viikossa
5:2-dieetti-kirjan (WSOY) nimi kertoo jo oikeastaan kaiken olennaisen
teoksen sisällöstä. Lääkärin ja toimittajan Michael Mosleyn ja toimittaja-kirjailija Mimi Spencerin kirja antaa ohjeet paastodieettiin, jossa
syödään normaalisti 5 päivänä ja noudatetaan dieettiä kahtena päivänä
viikossa. Dieetin väitetään pidentävän elämää ja alentavan kolesteroliarvoja. Mosley, joka myös elää kuten opettaa, kertoo itse hoikistuneensa, saaneensa hyvät veriarvot ja pienemmän rasvaprosentin dieetin avulla. ■
Painon hallintaa,
paastoa ja treeniä
Mitä ja kuinka vähän ihmisen täytyy tehdä terveytensä eteen voidakseen hyvin? Tähän hyvin mielenkiintoiseen ja varmasti monia
juuri nyt askarruttavaan kysymykseen etsii vastausta ravintovalmentajan ja suositun bloggarin Jussi Riekin Kuntotehdas (Tammi). Riekki tutkailee tutkimustietoa ja onkii sieltä toimivia vinkkejä
painon hallintaan, paastoamiseen ja treenaamiseen. Dieettien ja
vippaskonstien sijaan Riekki esimerkiksi suosittelee lyhytkestoisia
paastoja, joilla on hänen mukaansa monia terveysvaikutuksia. ■
Mitä unet
meille kertovat?
Pimeinä syysöinä uni maistuu. Jos aihepiiri – unet nimittäin – kiinnostavat, kannattaa lukaista Turun yliopiston folkloristiikan professori
emeritan Annikki Kaivola-Bregenhøjn teos Suomalaisten unet (Karisto). Kirjassa pohditaan muun muassa mitä teemoja suomalaisten
unet ovat peilanneet vuosikymmenten aikana? Uskovatko ihmiset
uniin, ja minkälaisia unia he ylipäätään näkevät? Kirjassa ihmiset miettivät lähinnä itse, mitä heidän unensa mahdollisesti tarkoittavat, mikä
saattaa innostaa lukijan omiinkin pohdintoihin. ■
Uusi tehokas
koos tumu s.
Nyt myös
biotiinia!
Priorin® Extra – Ravitsee hiusjuuria sisältäpäin.
Priorin® Extra –kapseleiden uudistettu koostumus sisältää kivennäisaineiden ja rasvahappojen lisäksi myös biotiinia, joka edistää hiusten pysymistä terveinä. Priorin®
Extra –valmisteen annostelu on tiivistetty 2 kapseliin päivässä ja käyttö on nyt entistä helpompaa.
Aloita jo tänään!
Oma PLUS 3/2013
Markkinoija Duopharma Oy • www.borrex.fi
17
18 Oma PLUS 3/2013
10
vinkkiä
liikunnan aloittamiseen
Teksti Matleena Merta Kuvat Dreamstime
Kaikki tietävät liikunnan olevan ihmiselle hyväksi,
mutta nollasta aloittaminen ei ole helppoa.
Näillä vinkeillä pääset alkuun.
Kahden aineksen
banaanipannukakut
(n. 12 pientä banaanipannukakkua)
1 suuri banaani
2 kananmunaa
Sokeria tai vaniljasokeria oman maun mukaan
Paistamiseen voita tai kookosöljyä
Sekoita ainekset huolellisesti blenderillä tai sauvasekoittimella. Paista letut molemmin puolin reilussa rasvassa. Tarjoile esimerkiksi hunajan ja marjojen kera. ■
Ohje ruokahommia.blogspot.fi
Kuva Matleena Merta
Vaivaavatko
penikat?
1. Listaa syyt liikkua
6. Pidä liikuntapäiväkirjaa
Syitä liikkua on monia: liikunta ehkäisee ylipainoa ja monia sairauksia, parantaa elimistön verenkiertoa sekä pienentää kakkostyypin diabeteksen riskiä. Liikkuva ihminen nukkuu paremmin ja sietää enemmän stressiä. Urheilusuorituksesta seuraa hyvä mieli, ja jopa mielenterveyspotilaita on kuntoutettu hyvin tuloksin liikunnan
avulla. Mieti syitä, jotka motivoivat juuri sinua.
Urheilusuoritusten kirjaaminen pitää yllä motivaatiota, sillä sen avulla on helppo seurata omaa kehitystään. Päiväkirjaa voi pitää perinteisenä paperiversiona, mutta nykyisin löytyy helppoja tapoja myös sähköiseen kirjanpitoon. HeiaHeia-palvelu tarjoaa netissä toimivan liikuntapäiväkirjan, jossa kirjaukset voi halutessaan julkaista myös Facebookissa tai Twitterissä. Palvelu löytyy osoitteesta fi.heiaheia.com.
2. Valitse mieluinen liikuntamuoto
7. Muista hyötyliikunta
Liikuntalajeja on olemassa valtava määrä. Syrjäisemmillä seuduilla
ei ehkä ole omaa pilateskeskusta, mutta onneksi YouTubesta löytyy
opetusvideoita lähes joka lajista. Kysy, mitä ystäväsi tai työkaverisi
harrastavat, surffaa netissä ja käytä mielikuvitustasi. Käytä myös hyväksi kuntokeskusten tarjoamat ilmaiset kokeilutunnit.
Hyötyliikunta on arjessa tapahtuvaa liikuntaa, jonka tavoitteena on
jokin muu kuin itse liikkuminen. Liikuntaa voi lisätä helposti arjessa tapahtuvilla valinnoilla: valitse hissin sijasta portaat ja kulje työmatkat kävellen tai pyörällä. Lasten kanssa leikkiminen ja pihan haravointi ovat sekä tehokkaita että ilmaisia liikuntamuotoja. Painonpudottajien kannattaa ottaa huomioon, että päivittäinen hyötyliikunta saattaa olla rasvanpolton kannalta jopa tehokkaampaa kuin
suunniteltu jumppatunti. Tämä perustuu arkiliikunnan suurempaan kokonaiskestoon.
3. Tunnista tekosyyt
Ajan puute, väsymys tai aiempi harrastamattomuus eivät ole syitä
olla liikkumatta. Suunnittele viikkosi etukäteen ja varaudu luopumaan jostain. Lenkki virkistää kehoa ja mieltä enemmän kuin sohvalla löhöily. Jos keho tuntuu olevan huonossa kunnossa, aloita liikkuminen kevyesti. Luovu ennakkoluuloista ja suhtaudu liikuntaan
uutena, jännittävänä juttuna.
4. Aloita rauhassa
Liiku oman kuntosi mukaan. Liian rankka rääkki alkuvaiheessa ei
tee hyvää keholle tai motivaatiolle. Kuntoilu tulisi aloittaa niin rauhallisella vauhdilla, että liikkuessa pystyy puhumaan. Sopiva harjoitusaika on 15–30 minuuttia kolmesti viikossa. Parin kolmen viikon
jälkeen sekä kestoa että harjoituskertoja voi lisätä. Huonokuntoisille tai nivelongelmaisille sopivia lajeja ovat esimerkiksi vesijumppa ja
pyöräily. Ryhmäliikunnasta pitävän kannattaa kokeilla vaikkapa pilatesta tai hathajoogaa.
Pusutauti eli mononukleoosi on viruksen aiheuttama kuumetauti. Taudin nimi tulee sen tartuntatavasta. Se siirtyy ihmiseltä toiselle syljen välityksellä, eli esimerkiksi suudellessa.
Oireita ovat korkea kuume, turvonneet kaularauhaset sekä
peitteinen kivulias nielurisatulehdus.
Vaivaisenluulla viitataan tilaan, jossa isovarvas on kääntynyt muihin varpaisiin päin. Tällöin varpaan tyvinivelessä tapahtuu muutoksia ja nivel sekä siihen liittyvä ilmapussi turpoavat. Muuttunut rakenne johtaa myös hiertymien ja känsien muodostukseen. Vaivaisenluu on seurausta isovarpaan
tyviniveleen kohdistuvasta kuormituksesta. Länsimaissa syypää vaivaisenluuhun löytyy usein kenkämuodista.
8. Älä lannistu
Noidannuoli on kansankielinen nimitys äkilliselle selkäkivulle. Latinaksi kivusta käytetään nimitystä lumbago. Kyseessä on ristiselässä tuntuva yhtäkkinen kipu tai jäykkyys, jonka
voi aiheuttaa esimerkiksi painavan esineen nostaminen, selän nopea kiertoliike tai kylmyys.
Varsinkin alkuvaiheessa lihasten kipeytyminen liikuntasuorituksen
jälkeen on normaalia. Liikkuminen saattaa tuntua ikävältä, aikaa vievältä velvollisuudelta, jos se ei ole vielä ehtinyt muodostua osaksi arkea. Tulosten alkaessa näkyä kiität kuitenkin itseäsi. Jos urheilu tuntuu jatkuvasti vastenmieliseltä ja raskaalta, mieti onko rasituksen
määrä sinulle oikea tai kokeile jotain toista lajia.
Ämmänneulat on vanha kansankielinen nimitys puutumiselle. Puutuminen on seurausta joko pitkäaikaisesta hermon
kulkuradan ahtautumisesta tai lyhytaikaisesta puristumisesta
esimerkiksi nukkuessa. Puutuminen tapahtuu yleensä silloin,
kun oleillaan samassa asennossa pitkään, nivelet taivutettuna.
9. Syö riittävästi
Liikuntaa harrastavan ihmisen on tärkeää syödä riittävästi. Vaikka
tavoitteesi olisi painon pudottaminen, ruoan määrää ei kannata vähentää. Tärkeintä on huomioida laatu. Syödä tulisi 5-6 kertaa päivässä. Kannattaa suosia kuitupitoisia täysjyvätuotteita, hyvänlaatuisia proteiineja sekä vihanneksia. Huonosta ruokavaliosta keho ei saa
tarpeeksi energiaa, ja liikuntaharrastus saattaa tyssätä väsymykseen.
5. Liiku yhdessä
Kaverin kanssa aloitetusta harrastuksesta on vaikeampi luistaa. Sosiaalisuus ja yhteisöllisyys lisäävät usein liikunnasta saatua mielihyvää. Ystävän kanssa kannattaa lähteä esimerkiksi tutustumaan uusiin lajeihin: jos zumba tuntuu hölmöltä, pyllyn heiluttelulle voi ainakin nauraa yhdessä.
Joillain taudeilla on hieman
hassujakin nimiä.
10. Palkitse itsesi
Kunnon kohoaminen ja uuden sisällön saaminen elämään ovat itsessään palkintoja. Itsensä voi palkita vaikka uusilla hienoilla urheiluvälineillä. Urheilua harrastavalle pieni herkuttelukin on sallittua,
kunhan pysytään kohtuuden rajoissa. ■
Penikkatauti, eli säären lihasaitio-oireyhtymä on lihaskiinnitysten ja kudosten tulehdus sääriluussa. Oireena on yleensä kipu säären sisäosassa sitä kosketettaessa tai painettaessa. Syynä penikkatautiin on yleensä pohjelihasten ja akillesjänteiden
kireys tai runsas juokseminen kovilla alustoilla, kuten asfaltilla.
Luuvalo on suomalaisessa kansaperinteessä tunnettu sairaus, jolla viitattiin muun muassa kihtiin tai muihin reumaattisiin sairauksiin. Sanan loppuosa valo tarkoittaa nykysuomeksi kipua. Kihti on seurausta uraatin eli virtsahapon kiteytymisestä niveliin tai muihin kudoksiin. Neulamaiset uraattikiteet aiheuttavat nivelissä kivuliaan tulehduksen. ■
Oma PLUS 3/2013
19
❯5 kysymystä: Rasitusvammat
Oma PLUS -apteekit
toivottavat asiakkailleen
aurinkoista syksyä!
Teksti Johanna Savolainen KuvaT Stefan von Knorring ja Dreamstime
Muista harjoitella
monipuolisesti.
Juoksulenkki kannattaa
joskus korvata vaikka
pyöräilyllä.
Vastaajana liikuntalääketieteen
erikoislääkäri Stefan von Knorring
Rasitusvammat ovat
aktiiviurheilijoiden, erityisesti
lenkkeilijöiden riesa. Lepoa ei
vammojen hoidossa korvaa
mikään.
1
Mitkä ovat yleisimpiä rasitusvammoja?
CONSUMER HEALTHCARE
Multi-tabs Family 200 tabl.
Monivitamiini-kivennäisainevalmiste koko perheelle
· S UOMEN
ENERGIAA1
LU
2001
29
3
E
KI
·
OT
TU
IN
VIT
AM I I
N I VA L MI S
TE
ME
RK
TUKEE LUUSTON
HYVINVOINTIA3
3
Mikä on rasitusvamman tärkein hoitomuoto?
Lepo on ylivoimaisesti tärkein rasitusvamman hoitomuoto. Sitä ei korvaa mikään. Hyvin lievässä
rasitusvammassa levoksi voi riittää kaksi viikkoa, mutta jos vamma on paha, lepo voi venyä jopa
kuuteen kuukauteen. Keskimäärin esimerkiksi säären rasitusmurtuma vaatii kahden kuukauden lepoa.
Juoksija voi levon aikana kokeilla jotakin toista liikuntalajia, kuten pyöräilyä, mutta vamman aiheuttanut
liikuntalaji on ehdottomasti kielletty. ■
1) B6-, B12-vitamiini, niasiini ja pantoteenihappo
edistävät normaalia energia-aineenvaihduntaa.
2) D-vitamiini edistää immuunijärjestelmän
normaalia toimintaa.
Tarjoushintaan!
19,90€
Voimassa Syyskuun
ELÄ TÄYSILLÄ JOKA PÄIVÄ.
OMA+_MTF200_125x176_6-13.indd 1
2
Miten rasitusvammoja voi estää tai välttää?
Harjoittelumääriä ei saisi nostaa liian nopeasti, vaan kehon pitäisi antaa tottua uuteen liikuntalajiin ja harrastukseen rauhassa. Harjoittelun pitäisi myös olla monipuolista: jos harrastat esimerkiksi juoksua, korvaa lenkki silloin tällöin pyöräilyllä tai uinnilla. Aktiiviurheilijankin pitäisi muistaa pitää ainakin yksi lepopäivä viikossa ja venytellä säännöllisesti. Hyvät välineet, hyvä tekniikka ja hyvä lihaskunto
auttavat myös liikkujaa pysymään terveenä. ■
TUKEE VASTUSTUSKYKYÄ2
3) D-vitamiini edistää kalsiumin normaalia
imeytymistä ja luuston pysymistä normaalina.
Rasitusvammat ovat kudosvammoja, jotka syntyvät liiasta – usein liikunnan aiheuttamasta –
rasituksesta. Aikuisilla yleisimpiä rasitusvammoja ovat akillesjänteen rasitusvammat, säären rasitusmurtumat sekä jänteiden kiinnityskohtien rasitusvammat. Etenkin akillesjänteen rasitusvammat
ovat tyypillisiä yli 35-vuotiaille lenkkeilijöille. Juoksua harrastavat tekevät usein sen virheen, että alkavat
harjoitella keväällä liian kovaa. Kun juoksumääriä ei malteta nostaa pikkuhiljaa, kovaan rasitukseen talven aikana tottumattomat jänteet ja lihakset joutuvat koville. Jos juoksija ei vielä malta levätä, ja antaa
kehon korjata liikunnan aiheuttaman tärinän aiheuttamia vaurioita, syntyy ongelmia.
Kasvavilla lapsilla tyypillisiä ovat taas kasvutumakkeiden, eli isojen lihasten kiinnityskohtien rasitusvammat. Vasta 14–17-vuotiaana luutuvat kasvutumakkeet joutuvat koville, kun nopeasti kasvavan lapsen lihakset kiskovat tumakkeita jatkuvasti.
Rasitusmurtumat oireilevat tyypillisesti rasituskipuna. Toisin sanoen rasitusvamman saanut kehon
kohta alkaa kipuilla heti liikkeelle lähtiessä. Levossa kipua ei tunnu. ■
6/19/13 3:36 PM
4
Onko niin sanottu penikkatauti rasitusvamma?
Penikkatauti on rasitusvamma, vieläpä hyvin yleinen sellainen. Penikkatauti on kansankielinen
termi rasituksessa esiintyvälle säären sisäsyrjän kivulle. Kivun aiheuttaa yleensä säären luukalvon
tulehdus, mutta joskus taustalla voi olla myös alkava rasitusmurtuma. Oireet ovat hyvin samankaltaisia.
Penikkataudin aiheuttaa yleensä liikuntalaji, jossa on paljon hyppyjä, spurtteja, jarrutuksia ja tärinää; esimerkiksi koripallo tai sähly. ■
5
Mitkä liikuntalajit aiheuttavat eniten rasitusvammoja?
Mitkä taas vähiten?
Päivittäisessä työssä näen ylivoimaisesti eniten juoksun aiheuttamia rasitusvammoja. Tämä johtuu luultavasti osittain siitä, että juokseminen on niin suosittu harrastus. Lisäksi lenkkeily on sesonkilaji.
Talvella lenkkeilijät siis harrastavat muita lajeja, mutta innostuvat jälleen juoksemisesta, kun lumi sulaa.
Ja kun lenkkipoluille vihdoin pääsee, ei muisteta lisätä harjoitusmääriä maltillisesti.
Vähiten rasitusvammoja aiheuttavat uinti, vesijuoksu ja pyöräily. Nämä ovat hyvin turvallisia, keholle
lempeitä lajeja ainakin rasitusvammojen kannalta. Pyöräillessä loukkaantumisriski saattaa tietysti muuten olla suuri. ■
20 Oma PLUS 3/2013
Hauskin tapa pitää
Ihminen on luotu liikkumaan, ei istumaan aloillaan.
TEKSTI MAIJA RAUHA KUVA DREAMSTIME
Liikunta on yksi
tehokkaimmista ja
miellyttävimmistä tavoista
edistää terveyttä ja ehkäistä
sairauksia. Suomessa
tarvittaisiin lisää edullisia
liikuntapalveluita kaikkien
saataville, sanoo Ortonin
kipuklinikan ylilääkäri,
fysiatrian erikoislääkäri
Jukka Pekka Kouri.
Oma PLUS 3/2013
21
itsensä terveenä
toimi kunnolla ilman liikuntaa.
Kestävyyslajit, kuten uinti,
hiihto, pyöräily ja sauvakävely,
sopivat kaikille, niitä on helppo harrastaa ja niiden hyvät
terveysvaikutukset tunnetaan.
Kouri suosittelee kestävyysliikuntaa erityisesti keski-ikäisille
ja sitä vanhemmille.
– Myös kuntosaliharjoittelu
sopii kaikille. Se vahvistaa luustoa ja lihaksia, ja sillä tiedetään
olevan edullisia vaikutuksia sokeriaineenvaihduntaan, hän sanoo.
p Vain kolmasosa suomalaisista liikkuu riittävästi, toteaa
Jukka Pekka Kouri.

Kannattaa valita laji,
joka tuntuu kivalta ja jonka
harrastaminen on helppoa.
L
iikunta on täsmäase moniin sairauksiin. Niin sydän- ja verisuonisairauksia, diabetesta, osteoporoosia, selkäsairauksia
kuin masennustakin on mahdollista ehkäistä ja hoitaa liikkumalla. Jukka Pekka Kouri toivoisi löytävänsä viisasten kiven,
jonka avulla sohvaperunatkin innostuisivat kuntoilusta.
– Kolmasosa meistä suomalaisista liikkuu jo nyt riittävästi ja kolmasosa kuntoilee jonkin
verran. Jäljelle jää kolmasosa, joka ei reippaile juuri ollenkaan.
Esimerkiksi osalle maaseudun
nuorehkoista miehistä on kehittynyt tapa kulkea autolla joka
paikkaan, Kouri harmittelee.
Liikuntaa harrastamattomien joukossa on pitkää työpäivää tekeviä, jotka eivät jaksa rehkiä enää vapaa-aikanaan, mutta
myös niitä, joilla on aikaa, mutta
vain niukasti rahaa, kuten työttömiä ja syrjäytyneitä. Vaikeat
elämäntilanteet johtavat usein
passivoitumiseen. Ei jakseta eikä ole varaakaan.
– Liikuntapalvelut maksavat
aika lailla. Yhteiskunnan tulisi
järjestää vesijumppaa, kuntosalivuoroja ja muuta matalan kynnyksen liikuntaa ilmaiseksi syrjäytymisvaarassa oleville, jotta
he pystyisivät pitämään huolta kunnostaan. Säännöllinen liikunta nostaa tutkitusti mielialaa, joten kysymys ei ole pelkästään fyysisestä kunnosta, Kouri
muistuttaa.
Tasapainokouluja
vanhuksille
Liikunta parantaa kaiken ikäisten terveyttä, mutta erityisen
hyvin kuntoilun hyvää tekevät
vaikutukset näkyvät ikäihmisillä. Lihakset alkavat nopeasti surkastua, ellei niitä käytetä. Vahvat
lihakset puolestaan parantavat
tasapainoa ja vähentävät kaatumisen riskiä.

– Väitetään, että ahkera liikkuminen pienentää jopa muistisairauksien todennäköisyyttä.
Ikäihmisillä liikunnan esteeksi
muodostuvat usein huonon näön tai kuulon aiheuttamat rajoitukset. Nämä ongelmat pitäisi tunnistaa ja hoitaa, jotta liikkuminen olisi turvallista, Kouri sanoo.
Joskus ikäihmiset jäävät mieluiten makuulle, koska heitä huimaa. Mikä silloin neuvoksi?
– Suuri osa iäkkäämpien ihmisten huimauksesta on asentohuimausta, jonka tehokkainta hoitoa on liikunta. Fysioterapeutit osaisivat auttaa monia
huimauksesta kärsiviä, jos heidän vastaanotolleen vain osattaisiin hakeutua. Ryhmissä järjestettävät tasapainokoulut olisivat hyvä ratkaisu ongelmaan,
Kouri ehdottaa.
Kaikille sopivien kestävyyslajien ohella ikäihmisille sopivat
hänen mielestään erityisen hyvin ketteryyttä, tasapainoa ja kehon hallintaa kehittävät lajit, kuten pilates ja tai chi.
Istuminen on
vaarallista
Työikäisistä moni istuu päivittäin 8–10 tuntia aloillaan. Se,
jos mikä, on haitallista. Kun tätä
jatkuu vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, seurauksena on
selkäsairauksia, olkapäiden ja käsien hankalia kiputiloja sekä esimerkiksi kasvanut veritulppariski – lihomisesta puhumattakaan.
– Ihminen on yrittänyt sopeutua tietokoneen jatkeeksi
vasta noin 30 vuoden ajan. Se on
hyvin lyhyt aika. Kun istutaan
eikä liikuta, aineenvaihdunta ei
välttämättä selviydy nautituista hiilihydraattimääristä, mikä
johtaa lihomiseen. Painon nousu pysähtyy, kun liikunta laskee
veren kolesterolitasoa ja verensokereita. Myöskään sydämen
ja verenkiertoelimistön säätely ei
teittain. Kannattaa tutustua
UKK-insituutin nettisivuilta
löytyvään aloittajan liikuntaoppaaseen ja noudattaa sen ohjeita. Jos peruskunto on huono tai
taustalla on sairautta, suosittelen käymään lääkärin vastaanotolla ennen liikunnan aloittamista, Kouri sanoo.
Epämääräisiin nivel- ja lihaskipuihin löytyy usein asiantunteva apu fysioterapeutilta. Kivut
voivat johtua lihasten epätasapainosta, joka korjataan täsmäharjoituksilla. Esimerkiksi monen juoksijan pitää vahvistaa syviä pakaralihaksiaan ennen kuin
hölkkä alkaa sujua kivuttomasti.
Liikunnan voi aloittaa myös
lisäämällä arkiliikuntaa, kuten
käyttämällä portaita hissin sijasta
ja pyöräilemällä työmatkat. Kouri
muistuttaa myös toipumisen tärkeydestä. Jos on väsynyt ja huono olo, ei pidä rehkiä, ja esimerkiksi flunssan jälkeen on hyvä pitää viikon tauko. ■
Kaikki lähtee
nuorisosta
Nuorten on erittäin tärkeää liikkua, koska luusto vahvistuu naisilla 20–25 vuotiaaksi ja miehillä noin 30-vuotiaaksi asti. Sillä
varannolla mennään koko loppuelämä.
– Pallopelejä, kuten sählyä,
tanssia, aerobiciä ja muuta tärähdysliikuntaa, D-vitamiinia ja
kalsiumia. Tällä reseptillä syntyy lujaa luuta, joka kestää läpi
elämän ja kestää kaatumisiakin
murtumatta.
Ikäihmisistä jo suuri osa
huolehtii D-vitamiinin saannistaan, mutta lukioikäisistä vain
yksi viidestä saa tarpeeksi tätä elintärkeää vitamiinia. Jukka
Pekka Kouri kehottaakin vanhempia kannustamaan perheen
nuoria syömään säännöllisesti
D-vitamiinivalmistetta. Auringosta vitamiinia saa riittävästi vain noin kahden kuukauden
ajan vuodessa.
Lajilla ei ole
suurta väliä
– Vaikka liikuntalajeilla on hieman erilaisia terveysvaikutuksia,
erot eivät ole suuria, ja olennaisinta on ylipäätään liikkua. Kannattaa valita laji, joka tuntuu itsestä kivalta ja joka on helposti
saavutettavissa, Kouri kehottaa.
Ei ole viisasta valita liikuntaryhmää, joka kokoontuu hankalan matkan päässä tai lajia,
johon ei oikeastaan olisi varaa.
Kouri suosittelee myös kotijumppaa. Jos esimerkiksi joogaa tai pilatesta on harrastanut
ensin ryhmässä, sen voi ottaa
vaikka jokapäiväiseksi tavaksi
kotona.
– Näissä lajeissa korostuu
keskivartalon hallinta, joka on
selkävaivojen ehkäisyn kannalta
aivan olennainen juttu. Vahvat
lantionpohjan lihakset sekä vatsa- ja selkälihakset pitävät lantion oikeassa asennossa ja suojaavat esimerkiksi välilevyn tyrältä.
Viisas aloittaa
varovasti
Liikunta voi alussa tuottaa myös
tuskaa. Useimmiten on kyse siitä, että harrastus on aloitettu
liian innokkaasti. Esimerkiksi
juoksemalla saa helposti lonkkansa tai polvensa kipeiksi, ellei
malta aloittaa varovasti.
– Ylikuormitusoireet vältetään, kun liikuntaa lisätään as-
Liikunta ja sairaudet
1. ASTMA. Sopiva liikunta parantaa yleiskuntoa, vähentää hengitystieoireita rasituksessa ja hidastaa sairauden etenemistä. Suositeltavaa on kevyt- ja kohtuutehoinen liikunta.
2. AIVOHALVAUS. Liikunnan puute on yksi aivohalvauksen vaaratekijöistä. Säännöllinen liikunta
pienentää aivohalvauksen vaaraa 25–30 prosenttia sekä miehillä että naisilla. Liikunnan lisääntymisen myötä sairastumisriski pienenee. Ainoastaan hyvin kovaa, maksimaalista lihasvoimaa vaativaa kuntoilua ei suositella.
3. FIBROMYALGIA. Jo sairastuneista tiedetään, että kestävyysliikunta ja lihaskuntoharjoittelu
kohentavat hyvinvointia ja vähentävät kipuja.
4. MIELIALA. Liikunta pitää yllä hyvää mielialaa. Se kohentaa myös stressin sietoa, mikä vähentää ahdistuneisuutta. Pitävää tutkimusnäyttöä liikunnan kliinistä masennusta ja ahdistuneisuutta
ehkäisevästä vaikutuksesta ei kuitenkaan ainakaan vielä ole.
5. NIVELRIKKO. Säännöllinen, kohtuutehoinen liikunta pitää nivelen pinnat toimivina ja tuottaa
niveleen kollageeneja ja muita hyödyllisiä aineita, joten se on nivelrikon ehkäisy- ja hoitokeino.
Terveysliikunta ei pahenna nivelrikkoa. Lajit, joihin liittyy korkeita hyppyjä ja tömähtäviä alastuloja,
voivat sen sijaan olla riski nivelille. Treenatut lihakset auttavat kuntoutumaan nivelleikkauksesta.
6. NISKAKIVUT. Pitkittyneet niskakivut voidaan saada katoamaan oikeanlaisella, fysioterapeutin
suunnittelemalla harjoittelulla. Taukojumpan vaikutusta ei ole pystytty osoittamaan kiistattomasti,
mutta vapaa-ajan liikunnan on todettu vähentävän niskakipuja ja parantavan niiden ennustetta.
7. OSTEOPROOSI. Liikunta on paras keino ehkäistä kaatumisia, jotka luiden haurastumisen myötä usein johtavat murtumiin. Iäkkäillä voima- ja tasapainoharjoituksia sisältävän liikunnan tulee
olla säännöllistä ja tapahtua 2–3 kertaa viikossa. Jalkojen lihasvoimaa ja kehon tasapainoa parantavat harjoitukset pienentävät kaatumisriskiä 20–60 prosenttia.
8. SELKÄVAIVAT. Yleensä selkävaivaisia kehotetaan liikkumaan mahdollisuuksiensa mukaan. Pilates on selkää vahvistava liikuntalaji, joka sopii sekä ennaltaehkäisyyn että kuntoutukseen.
9. SEPELVALTIMOTAUTI. Liikunnan puute on sepelvaltimotaudin riskitekijä. Säännöllinen, kohtalaisen rasittava liikunta vaikuttaa sairauteen sekä suoraan että muiden riskitekijöiden kautta.
Reipasta kävelyä ja portaiden nousemista suositellaan.
10. SYÖPÄ. Liikunta pienentää syöpään sairastumisen todennäköisyyttä monen mekanismin
kautta. Liikunnan arvioidaan vähentävän esimerkiksi rintasyövän riskiä vähintään 30 prosenttia.
Myös keuhkosyöpää on sitä vähemmän, mitä enemmän on liikuntaa.
11. TYYPIN 2 DIABETES. Usein toistuva liikunta suojaa metaboliselta oireyhtymältä, johon liittyvät diabeteksen lisäksi lihavuus, sydän- ja verisuonitaudit sekä aivohalvauksen vaara. Puoli tuntia reipasta kävelyä päivittäin riittää pienentämään sairausriskiä.
12. VERENPAINE. Terveysliikuntasuosituksen mukainen, säännöllinen liikunta alentaa verenpainetta suunnilleen yhtä paljon kuin yksi verenpainelääke. Kestävyysliikunta alentaa verenpainetta
heti suorituksen jälkeen 12–16 tunniksi. ■
LÄHTEET JA LISÄTIETOA UKK-INSTITUUTTI JA KÄYPÄHOITO.FI
22 Oma PLUS 3/2013
❯ Apteekin hyllyltä
Teksti Johanna Savolainen Kuva Vaios Oy
Turvaa ja mielenrauhaa
rannekkeesta
S
Yksin asuvien keski-ikä nousee Suomessa.
Hoivateknologia, kuten turvarannekkeet,
auttavat vanhuksia asumaan kotona
mahdollisimman pitkään.
uomen väestö ikääntyy, ja myös yksin asuvien keski-ikä nousee
jatkuvasti. Yksin asuvia 65-vuotiaita on jo
yli miljoona. Yli 74-vuotiaita yksin asuvista on reilut 20 prosenttia, toisin sanoen noin 200 000.
Yksi esimerkki tällaisesta teknologiasta on turvaranneke, jonka avulla vanhus voi kutsua apua
pulaan joutuessaan, tai hänen läheisensä voivat seurata vanhuksen liikkeitä etäältäkin.
Tavoitteena
turvallinen arki
Myös OmaPlus-apteekkien hyllyille on tänä vuonna ilmestynyt turvaranneke. Kyseessä on
suomalaisen Vaios Oy:n ranneke, jossa yhdistyvät sekä hälytys-, seuranta- että puheominaisuudet.
Rannekkeessa on SOS-nappi, jota painamalla hälytys tulee laitekohtaisesti määritettyyn
puhelinnumeroon. Rannekkeen
kautta voi myös puhua kahteen
suuntaan; toisin sanoen hätätilanteessa vanhus pystyy viestimään omaiselleen tilanteestaan,
ja omainen voi puolestaan kertoa
vanhukselle, että apu on tulossa.
Rannekkeen voi myös ohjelmoida siten, että se alkaa hälyt-
Väestön ikääntymiseen liittyy
haasteita, jotka Suomessa koskettavat siis yhä useampia ihmisiä. Kotona asuminen on monelle tärkeä elämänlaatua ylläpitävä tekijä. Samaan aikaan monet
ovat kuitenkin huolissaan lähimmäisistään ja heidän kotona selviytymisestään.
Mitä, jos muistisairas vanhus
harhailee liian kauas kodistaan?
Tai jos hän kaatuu, eikä pysty
omin voimin hankkimaan apua?
Avuksi näihin huoliin on kehitetty hoivateknologiaa, joka
voi auttaa turvallisen arjen luomisessa.
Hälytys, seuranta
ja puhe
tää, jos sen haltija poistuu tietyltä alueelta. Rannekkeen sijaintia voi seurata internetin karttapalvelusta.
– On aivan uutta, että turvarannekkeen voi ostaa apteekista. Useimmiten ranneke hankitaan kunnan tai kaupungin sosiaalipuolen kautta, toteaa Vaios Oy:n toimitusjohtaja Kalle
Viitasaari.
Keski-ikäiset suurin
asiakasryhmä
Viitasaari kertoo Vaioksen asiakkaiden olevan tyypillisesti noin
50-vuotiaita miehiä ja naisia, jotka hankkivat rannekkeen iäkkäille vanhemmilleen.
– Rannekkeen käyttö on todella helppoa. Me saamme apteekilta tiedon rannekkeen ostosta ja otamme yhteyttä asiakkaaseen ja opastamme häntä henkilökohtaisesti rannekkeen käyttöönotossa, Viitasaari lupaa. ■
Apteekeissa kautta maan:
Biophilus Chew -purutabletit
(Tarjous voimassa 30.9.2013 asti.)
Orion on
suomalainen
avainlippuyritys
itsehoitoapteekki.fi
Lisätiedot numerosta 010 426 2928 ark. klo 8-16.
Oma PLUS 3/2013
Salon Vanha apteekki
Timo Johansson 
Vilhonkatu 8, 24100 Salo
p. (02) 777 6400
*Kuusjoen sivuapteekki
Ylikulmantie 250, 25330 Kuusjoki
p. (02) 777 6480
Tampere, Ensimmäinen apteekki 
Riitta Junnila
Hämeenkatu 21, 33200 Tampere
p. (03) 253 7700
Forssa, Keskusapteekki
Timo Heinonen
Kartanonkatu 11, 30100 Forssa
p. (03) 422 2835
Imatrankosken apteekki
Anja-Riitta Martinsén
Helsingintie 9, 55100 Imatra
p. (05) 541 1770
Lempäälä, Apteekki Ideapark
Hanna-Maija Syrjänen 
Ideaparkinkatu 4, 37570 Lempäälä
p. 029 090 8030
Hangon apteekki 
Heikki Peura
Nycanderinkatu 18, 10900 Hanko
p. (019) 248 2312
Karjaan apteekki 
Silja Kyllönen
Kauppiaankatu 9, 10300 Karjaa
p. (019) 230 078
Lieksan Pietari apteekki
Virpi Heikkinen 
Pielisentie 30, 81700 Lieksa
p. (013) 521 003
Helsinki, Etelä-Kaarelan apteekki
Anita Oksanen
Vanhaistentie 1, 00420 Helsinki
p. (09) 566 0080
*Malminkartanon sivuapteekki
Malminkartanonaukio 4,
00410 Helsinki, p. (09) 566 2193
Kotka, Karhuvuoren apteekki
Eija Lappela
Taruraitti 2, 48350 Kotka
p. (05) 223 1900
*Metsolan apteekki
Kiuruntie 49–51, 48220 Kotka
p. (05) 223 1930
Naantalin apteekki
Henrik Brenner 
Luostarinkatu 25, 21100 Naantali
p. (02) 431 2720
*Rymättylän sivuapteekki
Vanhatie 1, 21140 Rymättylä
p. (02) 252 1202
Helsinki, Munkki apteekki
Veikko Tuderman
Raumantie 1 A
(Munkkivuoren ostoskeskus)
00350 Helsinki
p. (09) 565 6010
Kouvolan 10. Inkeroisten Apteekki
Merja Wiio
Päätie 22, 46900 Inkeroinen
p. (05) 317 1554
Orimattilan apteekki
Sinikka Lankinen
Erkontie 12, 16300 Orimattila
p. (03) 887 430
Tervolan apteekki
Petri Kiviluoma
Keskustie 94, 95300 Tervola
p. (016) 435 003
Kuopio 3. Toriapteekki
Ulla-Riitta Savolainen
Haapaniemenkatu 24–26
70110 Kuopio
p. (017) 287 6601
Oulaisten apteekki
Kalle Tuori 
Rautatienkatu 5, 86300 Oulainen
p. (08) 470 477
Turun Keskus-Apteekki
Minna Jaanson
Humalistonkatu 10, 20100 Turku
p. (02) 880 0860
*Littoisten apteekki
Uusi Littoistentie 48
20660 Littoinen
p. (02) 246 1291
Hyvinkää, Kirjavantolpan apteekki
Sven Söderlund 
Uudenmaankatu 70
05830 Hyvinkää
p. (019) 431 642
Hämeenlinna, Tiiriön apteekki
Ritva Ortamala
Wartiamäentie 2 (Prismakeskus)
13130 Hämeenlinna
p. (03) 674 2321
Ikaalisten apteekki
Timo Pentti 
Vanha Tampereentie 15–17
39500 Ikaalinen
p. (03) 458 9992
Kuusankosken Ykkösapteekki
Raili Hyyryläinen
Kauppakatu 3, 45700 Kuusankoski
p. (05) 742 9200
Lahti, Renkomäen apteekki
Johanna Pennanen
Pasaasi 2, Renkomäki
(Kärkkäisen kauppakeskus)
15700 Lahti
p. 020 789 3570
Porvoon Vanha apteekki 
Robert Järnström
Näsin koulukatu 2, 06100 Porvoo
p. (019) 689 4400
*Gammelbackan sivuapteekki
Suolaketie 2, 06400 Porvoo
p. (019) 575 3990
*Pornaisten sivuapteekki
Latiskantie 1, 07170 Pornainen
p. (019) 664 7247
Tampere, Kaukajärven apteekki 
Markku Knuutila
Keskisenkatu 5, 33710 Tampere
p. (03) 3143 9500
Tampere, Lielahden apteekki
Kyösti Laitinen
Possijärvenkatu 2, 33400 Tampere
p. (03) 347 3800
Tampere, Tammelan apteekki 
Harri Salonpää
Itsenäisyydenkatu 17
33500 Tampere
p. (03) 254 9300
Vantaan Tikkurilan apteekki
Tarja Saesmaa
Kielotie 11, 01300 Vantaa
p. (09) 836 2540
Varkauden Vanha Apteekki
Kirsi Puurunen
Relanderinkatu 30, 78200 Varkaus
p. (017) 266 4700
*Käpykankaan sivuapteekki
Sammonkatu 6, 78870 Varkaus
p. (017) 266 4730
*Könönpellon sivuapteekki
Pitkälänniementie 1, 78500 Varkaus
p. (017) 266 4740
Ylihärmän apteekki
Leena Ulvinen
Järventie 1, 62375 Ylihärmä
p. (06) 482 3100
Uusitut nettisivut:
www.omaplus.fi
Turku, Linnan Apteekki
Markku Knuutila 
Kauppiaskatu 10, 20100 Turku
p. (02) 275 0400
*Patterinhaan Apteekki
Kanslerintie 10, 20200 Turku
p. (02) 275 0810
❯ Ristikko 3/2013
Vanhemman konstaapelin valvovan silmän alla on
lehden 2/2013 ristikon onnelliseksi voittajaksi arvottu:
Leena Kurvi, Taavetti
Vastaukset voi lähettää 30.9.2013 men­nessä­ osoit­­teeseen:
Oma PLUS Apteekkipalvelut Oy, Kauppiaskatu 10, 20100 Turku.
Voit myös palauttaa ristikon paikkakuntasi lähimpään Oma PLUS -apteekkiin.
Oikein vastanneiden kesken arvotaan 85 euron arvoinen tuotelahjakortti Oma PLUS -apteekkiin. Ristikon oikea ratkaisu seuraavassa lehdessä.
nimi ___________________________________________________________
osoite _________________________________________________________
_______________________________________________________________
_______________________________________________________________
puh. ___________________________________________________________
Ristikon 2/2013 ratkaisu:
KUSTANTAJA Oma PLUS Apteekkipalvelut Oy, Kauppiaskatu 10, 20100 Turku | p. (02) 275 0432 | www.omaplus.fi | [email protected]
Päätoimittaja Tatu Johansson, Salon Vanha Apteekki, Vilhonkatu 8 L 1–13, 24100 Salo | p. 050 560 4344 | [email protected]
Toimitus ja taitto OS/G Viestintä, Aurakatu 14 B, 20100 Turku | p. 0207 806 800 | www.osgviestinta.fi | [email protected]
Painopaikka Suomen Lehtiyhtymä Oy, PL 52 (Klaavolantie 5), 04301 Tuusula | Painosmäärä noin 400 000 kpl
Paikallissivujen sisällöstä vastaavat paikallisapteekit.
23