C:\Documents and Settings\Ari\O

Albo Varheaja
Menestymisvyöhyke: II-?
Lajike on satoisa ja aikaissatoinen. Marjat ovat keskikokoiset, siniset. Tästä voi
tehdä viiniä, mutta silloin siinä maistuu sen risteytyksessä käytetty talvenkestävä
Vitis Labruska. Sen maku on omaperäinen Pohjois-Amerikassa hyväksytty, mutta
Euroopassa siihen ei olla totuttu, eikä sitä juuri käytetä viinin valmistamisessa
vanhalla mantereella. Rypäleet kypsyvät syyskuun puolivälin paikkeilla ja versot
talveentuvat aikaisin. Talvenkestävyys on hyvä.
Bianca
Menestymisvyöhyke: I-?
Tämä aitoviini selviää Suomen pakkasista kohtuullisesti ja sitä voi auttaa
suojaamalla sen varttamiskohdan maakumpareella talveksi. Bianca on
voimakaskasvuinen ja vaatii tavallsita enemmän kasvutilaa. Taimivälisksi
suositellaan kahta metriä, pari kertaa tavallista enemmän, jolloin keväällä
leikkausten jälkeen jätettäviä silmujakin voi olla 30-40. Se tietää myös suurta
satoa.
Hasanski Sladki
Menestymisvyöhyke: II (IV)
Talvenkestävyys hyvä, kestää pakkasta 33 asteeseen saakka. Kypsyy syyskuun
alussa. Marjat keskikokoiset, pienet, siniset ja sisältävät runsaasti C-vitamiinia.
Sopii viinin valmistukseen. Lehdillä kaunis punainen syysväri. Versot eivät ehdi
kovin hyvin talveentua. Siten latvakasvu kannattaa pysäyttää leikkaamalla jo
elokuun alkupuoliskosta lähtien: kun kasvi ei pysty kasvamaan ylöspäin, se joutuu
laittamaan tuottamansa ravinteet rypäleisiin ja valmistautumiseen talveen.
Jubilei Novgoroda
Menestymisvyöhyke: II (IV)
Talvenkestävyys hyvä, kestää pakkasta 30 asteeseen saakka. Kypsyy syyskuun
alussa. Marjat pienet, vihreät. Versot talveentuvat aikaisin. On tavallista, että lehtien
väri on reunoilta keltainen, eikä siitä tarvitse huolestua. Soveltuu hyvin viinin
valmistamiseen. Vaatii kevyen talvisuojauksen.
Guna
Menestymisvyöhyke: II-?
Guna kestää pakkasta 30 asteeseen asti, mutta toki tällekin suositellaan havuja
tai muuta talvisuojausta. Guna pölyttää huonosti itseään ja tuulettomassa
kasvihuoneessa ilman pölytys-apua ei juuri lainkaan. Rypäleet kypsyvät avomaalla
syyskuun alkupuoliskolla. Marjat ovat suuria, punertavan tummia, mehukkaita ja
vähän hapokkaita. Maussa on mukana ojukkaviinin aromia. Sopii sellaisenaan
syötävksi, mutta hyvin myös viinin valmistukseen.
Madeleine Angevine
Menestymisvyöhyke: I?
Tämä Ranskalainen Vitis Vinifera lajike on 1850-luvulta. Sillä on hyvänmakuiset
ja suuret marjat, sato suuri. Soveltuu parhaiten kasvihuoneeseen, jolloin se ehtii
kypsyä hyvin. Avomaalla vaatii talvisuojauksen. Vaatii pölyttäjäksi toisen lajikkeen.
Tuulettomassa kasvihuoneessa voi pölytystä parantaa pensselin avulla.
Rondo
Menestymisvyöhyke: I-?
Rondo on saksalainen lajike, joka kestää pakkasta -20 asteesen asti, mutta suojausta
suositetaan. Rypäleet ovat sinisiä ja suuria. Ne ovat hyvänmakuisia ja sopivat
punaviinin valmistukseen. Satoisuus on hyvä, kypsyy lokakuun alkupäivinä.
Telttamaisesti laitettu muovi keväällä touko-kesäkuun aikaan nopeuttaa kasvuun
lähtöä ja siten syksyllä myös sadon kypsymistä. Rondo on yleisimmin kasvatettu
lajike Tanskassa ja Ruotsissa. Suojaa talveksi.
www.omenakumpu.com
puh: 0400-470 035
Y-tunnus: 1829483-6
Kasvintark.rek.: FI-KTTK-2141
Siegerrebe
Menestymisvyöhyke: I-?
Tämä vanha saksalainen aitoviinilajike kukkii myöhään, joten kukinta ei ole kovin
arka keväthalloille. Marjat ovat hiukan punertavia, suurikokoisia. Sopii syötäväksi
sellaisenaan, mutta on hyvä myös viinin valmistukseen. On talvenkestävä EteläSuomessa, mutta suositellaan suojaamista talveksi.
Skujins 675 Menestymisvyöhyke: I-?
Skujins on kehitetty Moskovassa kylmiin oloihin sopivaksi ja se kestää 25-30
astetta pakkasta. Sepoikkeaa useimmista lajikkeista siinä, että se pystyy kukkimaan
hallan palelluttaman ensimmäisen verson jälkeen kasvavista silmuista. Lisäksi se
tuntuu pystyvän yhteyttämään poikkeuksellisen hyvin Suomen valoisassa, mutta
viileässä yössä. Sen rypäleet ovat vaaleita, aromikkaita ja sopivat sekä sellaisenaan
syötäväksi että viinin tekemiseen.
Solaris
Menestymisvyöhyke: I-?
Solaris on saksalainen kolmekymmentä vuotta sitten kehitetty lajike, joka kestää
pakkasta ainakin -18 asteen tienoille asti. Sitä kasvatetaan pohjoismaista mm
Norjassa. Rypäleet kypsyvät syyskuun alkupuolella, mutta niiden voi antaa kypsyä
syyskuun loppupuolella. Solariksen keltaiset rypäleet ovat aluksi hapokkaita, mutta
sokeripitoisuuden kasvaessa se vähenee, kuten muillakin lajikkeilla. Mehu sopii
oikein hyvin valkoviinin valmistukseen. Suositellaan talvisuojausta. MTT tutkii
Solariksen avulla perusrunkojen soveltuvuutta Suomen oloihin.
Sukribe
Menestymisvyöhyke: II (III)
Talvenkestävyys hyvä, kestää pakkasta 30 asteeseen saakka. Rypäle on
keskikokoinen, vihreä ja maussa on mukana ojukka-viinin aromia. Sukribe on
suurisatoinen, ja siementen osuus rypäleestä on pieni. Kypsyy syyskuun
puolivälissä.
Summersweet
Menestymisvyöhyke: I-?
Tämä on kotoisin Pohjois-Amerikasta Elmer Swensonin ristey-tyksistä. Se vaatii
kevyen talvisuojauksen. Rypäle on tumma ja nimensäkin mukaan lämpimässä
paikassa kypsyttyään makea ja maukas. Kypsyminen tapahtuu syyskuun lopussa.
Sopii ehkä paremmin tavalliseen lämmittämättömään kasvihuoneeseen, jolloin se
ehtii kypsyä paremmin.
Supaga
Menestymisvyöhyke: II (III)
Kestää 18-25 asteen pakkasia, mutta suositellaan kasvi-huoneeseen, jotta sato ehtii
kypsyä hyvin. Hedelmä on suuri, ja makea, vihreän keltainen. Kohtalaisen suuri
sato, siementen osuus pieni. Kypsyy syyskuun lopussa. Maan happamuussuositus
on pH 5,5-6,5 ja mullaksi sopii siis hapan rhodomulta.
Zilga
Menestymisvyöhyke: IV
Kestää 25-35 astetta pakkasta. Kypsyy syyskuun puolivälissä. Marjat keskikokoiset,
siniset. Marja on makea, mieto, vähän mustikan tyyppinen. Viinin tekemiseen se
ei mietoutnsa takia sovi yksinään ja rypäleen tummasta väristä huolimatta mehu
on kirkasat. Lehvästössä on kaunis punainen syysväri ja sen versot talveentuvat
hyvin ja sitä voi käyttää esim pergolassa. Zilga aloittaa kasvun aikaisin ja se on
arka yöhalloille. Zilgalle suositellaan hapanta maata, jonka pH on 5,5-6,5.
www.omenakumpu.com
puh: 0400-470 035
Y-tunnus: 1829483-6
Kasvintark.rek.: FI-KTTK-2141
Aitoviinilajikkeita kokeiltavaksi avomaalla tai istutettavaksi kasvihuoneeseen.
Leon Millot
Menestymisvyöhyke: I-?
Tämä aitoviini on kestänyt suojattuna Lappeenrannan pakkaset lämpimällä
kasvupaikalla ja on tuottanut satoa useita vuosia. Sillä on tummaaikaisin kypsyvä
rypäle, joka aromikkaana sopii sekä viiniin että syötäväksi sellaisenaan.
Pinot Noir Precoce, Frühburgunder
Menestymisvyöhyke: ?
Aikaisin kypsyvä Pinot Noir, siis tumma aitoviinilajike, on kokeilussa LounaisSuomen tarhallani. Se kestää kohtalaiset pakkaset ja sitä kasvatetaan mm. EteläRuotsissa. Taimet kannattaa suojata talveksi kasaamalla maata taimen tyvelle
peittämään varttamiskohta, mikä on alkuvuosina vartettujen taimien arin ja samalla
myös tärkein suojattava alue. Rypäleet kypsyvät aikaisin.
Regent
Menestymisvyöhyke: ?
Lajikkeena Regent kypsyy aikaisin, mutta on kovin tavlenarka suojattunakin. Se
sopii parhaiten kasvihuoneeseen, missä se muovilla tai lasilla suojattuna saa
enemmän lämpöä ja ehtii paremmin talveentua. Rypäleet ovat “aidon viinimarjan”
makuisia tummia ja suuria.
Timur
Menestymisvyöhyke: I-?
Timur on vihreä pöytärypälelajike, joka on kehitetty Ukrainassa. Rypäle kypsyy
aikaisin ja se kestää 20-25 astetta pakkasta. Kokeilussa Helsingissä seinustalla se
on kestänyt kaksi talvea ja mahdollisesti ensimmäiset rypäleet pääsen maistamaan
tänä vuonna. Kasvihuoneessa se olisi iso kasvi. Timur on hyvin kestävä tauteja
vastaan ja siten sopiva kasvihuoneen lämpöön ja ajoittaiseen kosteuteen.
Kaikkia lajikkeita ei ole saatavilla joka vuosi. Myös muita kuin listassa mainittuja lajikkeita voi olla saatavilla muutamia
kappaleita ulos kokeiluun tai esimerkiksi kasvihuonekasvatukseen sopivia pöytärypälelajikkeita. Tilauksesta voin hankkia
useimpia muita viiniköynnöslajikkeita, mutta silloin varaus ja tilaus kannattaa tehdä ajoissa syksyllä. Taimet voin toimittaa
huhtikuun loppupuolella. Samoin jos olet istuttamassa isoa viinitarhaa, ota yhteyttä ajoissa. Voin auttaa lajikkeiden
valinnassa ja tarvittaessa konsultoida myös istutuspaikan valinnassa ja tarhan perustamisessa.
Myynti taimitarhalla sovittaessa. Taimia toimitan myös postin ja Matkahuollon kautta.
Ari Markkula
Knutersintie 670,
00890 Helsinki
puhelin:
0400 470 035
sähköposti: [email protected]
kotisivut: www.omenakumpu.com
www.omenakumpu.com
puh: 0400-470 035
Y-tunnus: 1829483-6
Kasvintark.rek.: FI-KTTK-2141