LUMI & JÄÄ - ArctiChildren

LUMI & JÄÄ
JÄÄTANSSIJAT
LUMIMUOTTIEN KÄYTTÖ
LUMIVEISTO
Lumi & Jää -tehtäväosio opastaa lumiveiston saloihin. Lumen ja jään kanssa puuhastelu on parasta ryhmässä ja sopivalla
pakkaskelillä. Pakkasta on hyvä olla 5–15 astetta. Tehdyt työpajat ja teokset ovat Lapin yliopiston kuvataidekasvatuksen
henkilökunnan ja opiskelijoiden toteuttamia.
LUMI & JÄÄ
Jäätanssijat
Vedestä tulee jäätyessään veikeä elementti,
jota voi hyödyntää monilla erilaisilla keinoilla. Jäädytetyt puvut ja mekot voidaan
tehdä osaksi taideperformanssia tai vaikkapa
kujaksi talvella järjestettävään ulkojuhlaan.
Valaistuksen avulla jäätanssioihin saadaan
taianomaisuutta ja samalla valoa pimeään
talvi-iltaan.
Pukujen jäädyttämiseen tarvitaan suihkupulloja ja riittävästi pakkasta. Tekniikka on
yksinkertainen ja melko nopea toteutettavana.
Kuvat Maria Huhmarniemi
Valitut asut voidaan ripustaa vaateripustimilla roikkumaan ja ruiskuttaa ne
suihkupulloilla aluksi kauttaaltaan märäksi. Kun märkä vaate alkaa kohmettua,
pukua voi muokata helpommin erilaisiin asentoihin. Puvut annetaan jäätyä
kokonaan, minkä jälkeen ne ovat valmiit asetelmiin.
1. Paras materiaali lumimuottien
rakentamiseen on 6,5 mm standardikokoinen kosteutta hylkivä
filmivaneri. Eri levyiset ja korkuiset
muottiseinät mahdollistavat myös
erikokoisten ja -mallisten lumikuutioden valmistuksen.
2. Muotin seinämät tarvitsevat puisen kehikon sitomisen helpottamiseksi.
LUMI & JÄÄ
Lumimuottien käyttö
Pohjoisuuteen kuuluu tärkeänä osana lumi.
Lumipallot ja -ukot ovat tuttuja lapsuuden
talvista. Lumi on oiva materiaali yhdessä
työskentelyyn ja helppo materiaali veiston
aloittelijoille. Työmuotona lumenveisto voisi
olla oivallinen koulun ulkoilupäivän ohjelmana.
Ohessa on koottuna lumiveiston perusohjeet. Välineiden lisäksi sää vaikuttaa valmistelujen onnistumiseen. Pakkaamiseen lumi on
parhaimmillaan, kun pakkasta on 5-15 astetta. Kuutiot tampataan polkemalla muottien
sisälle ja ovat veistovalmiita viimeistään yön
yli tekeydyttyään. Vettä ei tarvita kuutioiden
tiivisteeksi, koska jäätyessään se tekee veistämisen työlääksi.
Kuvat Maria Huhmarniemi ja Timo Jokela
3. Seinät kiristetään toisiinsa kuormaliinoilla haluttuun malliin.
Muotit täytetään kerroksittain lapion, kolan, lumilingon avulla.
Lunta poljetaan tiiviiksi jokaisen
kerroksen välissä, jotta se kestää
veistämistä.
4. Lumikuutioiden korkeus kannattaa valita sen mukaan, kuinka
korkealle lunta on mahdollista nostaa saatavilla olevin voimin.
Lumi tampataan polkemalla pintaan asti. Eri muotoisia lumikuutioita voidaan yhdistää muutamilla muotin seinillä, kun työ
tehdään osissa. (kuva alla)
5. Hyviä työkaluja lumiveistoon ovat sahat, kaivertimet, eri kokoiset petkeleet ja jääharat, kovertimet, lapiot. Karstat ja raastimet auttavat tasoituksessa ja pintatekstuurin luomisessa. Lumityökaluina voi käyttää lähes
kaikenlaisia talven työkaluja.
LUMI & JÄÄ
Lumiveistos
1. Kun lumiveistoksen aihe on päätetty, veistettävästä hahmosta on hyvä etsiä kuvia mahdollisimman monesta suunnasta ja
tehdä luonnoksia asennoista.
2. Muovailuvaha on hyödyllinen apuväline veistettävän
hahmon kolmiulotteisen anatomian sisäistämisessä. Mitä
yksityiskohtaisemmin hahmoon on tutustuttu sitä helpompi se on veistää lumesta!
Pohjoinen ympäristö on suuren osan vuodesta talvinen. Kesään verrattuna hiljaisia talviympäristöjä voi elävöittää lumiveistoksilla
ja -rakennuksilla ja niiden myötä rakentaa
myösomaa ympäristösuhdettaan ja paikkakokemustaan.
Lumiveiston toteuttaminen alkaa ideoinnilla ja paikan valinnalla. On mietittävä miten veistos soveltuu tilaansa ja valaisevatko
vaikkapa katu- tai pihavalot veistosta tietystä
suunnasta. Ryhmässä tekemisen ilo ja luminen taide piristävät mieltä ja vahvistavat yhteistä kokemusta.
Kuvat Timo Jokela
3. Lumikuution valmistamisen ohjeet löytyvät kohdasta Lumimuottien käyttö. Luonnosteluvaiheessa lumikuution koko ja muoto
pitää myös miettiä valmiiksi ennen valmistusta.
4. Hiili toimii luonnostelukynänä lumen pinnalla. Valitun
hahmon muotoja olisi hyvä yrittää piirtää joka sivulle. Kolmiulotteisuus voi muuten yllättää veistäjän kuution edessä.
5. Ison lumiveistoksen teko on ryhmätyötä. Veistäminen on hyvä aloittaa
”kaivamalla” hahmo karkeasti esiin ennen yksityiskohtiin paneutumista.
6. Kun hahmo on saanut muotonsa, veisto on hyvä pitää melko pelkistettynä. Varsinkin ulkotiloissa (ei lumirakennusten sisällä) olevat veistokset ovat
tuulen ja tuiskun armoilla, jolloin pienet yksityiskohdat häviävät nopeasti.
Tässä ilvekselle on lisätty häntä erikseen vetisellä lumella ”liimaamalla”.