Vuosi 2013 - Vihdin Yrittäjät

Vihdin Yrittäjät – tapahtumakuvauksia vuodelta 2013, arkisto
Vihdin Yrittäjien kulttuuritapahtuma 7.12.2013: Ulla Tapanisen monologi "Hämmennystä"
Vihdin Yrittäjien vajaa 30-henkinen ryhmä kävi 7.12. Lohjan Laurentius-salissa katsomassa ja ennen kaikkea
kuulemassa Ulla Tapanisen monologin "HÄMMENNYSTÄ". Esityksen on ohjannut Raila Leppäkoski.
Tekstiote Länsi-Uusimassa olleesta esityksen ennakkoilmoituksesta:
"Tällä kertaa Ulla Tapaninen ihmettelee kuka on, missä menee vai onko jo perille tullut!
Hämmennys maailman menossa lienee yhteinen sekä yleisöllä että esittäjillä!"
Edellä olivat tiivistettynä esityksen aiheet, eli Ulla Tapaninen ruoti yksinpuhelussaan kaikenlaisia kummallisuuksia ja huonoja
käytäntöjä maan ja taivaan väliltä. Punaisena lankana olivat pikku hiljaa ikääntyvän ihmisen kokemat hämmentävät asiat
itsessään ja ympäristössään. Huutia saivat monet vanhuksien kohtelutavat, tolkuttoman sekavat elektroniikkalaitteiden
käyttöohjeet, erään suuren päivälehden uusittu ja kutistunut formaatti, ihmisten harrastamat kehojensa kirurgiset
paranteluyritykset pari tunnettua esimerkkiä mainiten, jne, jne.
Tuskin löytyy montaa muuta näyttelijää, joka pystyy hengästymättä, sataprosenttisen luontevana omana itsenään,
humoristisesti ja samalla vakaviakin viestejä välittämällä tuottamaan puolentoista tunnin ajan suullisesti, täydellisen sujuvasti
ulkomuististaan niin paljon tekstiä ulos kuin Ulla Tapaninen teki. Varmaan improvisointiakin välillä tapahtui, mutta niin
luontevasti, että kaikki vaikutti käsikirjoitetulta.
On se ihme pakkaus tuo Tapanisen Ulla! Kannatti käydä katsomassa esitys, oli yrittäjäporukan päällimmäinen tuntemus
tapahtuman jälkeen.
_________________________________________________________________________________________
Nummelan joulunavaustapahtuma 30.11.2013
Vihdin Yrittäjien ja Nummelan Killan yhdessä järjestämä joulunavaustapahtuma Nummelassa Veikko Helteen torilla
keräsi kaikenikäistä yleisöä. Ennen tapahtumaa satanut ohut lumiharsokerros lisäsi joulun tuntua. Ennakkotieto
Joulupukin saapumisesta jossain vaiheessa viritti yleisön lapset pikkujännään odotustilaan.
Tilaisuuden ensimmäinen ohjelmanumero oli Vihdin Teatterin Lumikki ja seitsemän kääpiötä -näytelmän näyttelijöiden
lauluesitys. Näytelmän viimeinen esitys oli juuri päättynyt, joten heti sen perään tämä torin esitys oli mukava päätösnumero
sekä näytelmän nähneille katsojille että näyttelijöille itselleen.
Hetken päästä syttyivät Nummelan Killan torille pystyttämään komeaan kuuseen valot.
Kunnanjohtaja Sami Miettinen toi Vihdin kunnan tervehdyksen. Kuoppanummen koulun oppilaat lukivat rehtori,
Nummelaneuvos Markku Tolvasen kanssa yleisölle jouluisia pohdintojaan ja toivomuksiaan. Joulutunnelmaan viritti myös
Yrittäjien puheenjohtaja Leevi Pursiaisen lausuma Yrittäjän jouluruno. Se on nyt esitetty jo kolmena vuonna. Onko siinä
aineksia vakiintuneeksi paikalliseksi joulurauhan julistuksen formaatiksi? Runon sanat liippaavat ainakin yrittäjinä toimivien ja
heidän läheistensä tuntoja, pikku pilke silmäkulmassa.
Yksi pääesiintyjistä oli veteraaniviihdyttäjä ja -laulaja, koko Suomen tuntema Erkki ”evakkoreki” Liikanen.
Hän esitti tapahtuman kuluessa useaan otteeseen suosikkijoululauluja ja laulatti myös yleisöä.
Vihdin Yrittäjät sponssasi yleisölle glögit ja piparit (Nummelan VPK:n naiset valmistivat ja tarjoilivat) sekä puuroa (Nummelan
Martat valmistivat ja tarjoilivat). Yrittäjät tarjosi myös lapsille ponikärryajelua ja talutusratsastusta torin ympäri. Mirjami
Lottasen poronväriset ponit oli koristeltu jouluasuun. Lapset pitivät ohjelmanumerosta kovasti ja joutuivat ajoittain vähän
jonottamaankin kyytiä.
Juhlien ehdoton stara (sanojen molemmissa merkityksissä) Joulupukki saapui paikalle ponikärryissä (lunta oli liian vähän
rekeä varten). Lapsilauma ympäröi hänet hetkessä. Pukki jututti lapsia (liekö kysellyt kiltteydestä, no lahjatoiveista ainakin) ja
jakoi makeaa suuhunpantavaa.
Joulunavaustapahtuman juontajan tehtävän hoiti tänäkin vuonna Erkki Hakkarainen joviaaliin tyyliinsä.
Äänentoistosta huolehti APK-Palvelut Oy, Jukka Lehtonen.
Tapahtuman tukijat:
Tämänvuotista joulunavaustapahtumaa tukivat eri tavoin Esasähkö Oy, Haarnio Oy, Laatumetalli Oy, Länsi-Uudenmaan
Osuuspankki, Länsi-Uudenmaan Säästöpankki, Mainostoimisto KN, Nummelan Kilta, Ojamart Oy, Prisma Nummela, Vihdin
kunta, Vihdin Yrittäjät
Yrittäjän joulurunon on kirjoittanut Leevi Pursiainen.
Runo sai kantaesityksensä joulunavaustapahtumassa Nummelan torilla 20.11.2010.
Leevi lausui sen myös 2012 ja 2013
vastaavissa tapahtumissa.
Vihdin Yrittäjät toivottaa yli kuudensadan jäsenen voimin teille kaikille valoisaa ja iloista joulua!
teksti Veikko Sirkiä, kuvat Anne Väätäinen
_________________________________________________________________________________________
Vihdin Yrittäjät ry:n syyskokous pidettiin 21.11.2013
Vihdin Yrittäjät ry:n sääntömääräinen syyskokous pidettiin torstaina 21.11.2013 klo 18:30-19:20 Kaarikeskuksen
tiloissa Nummelassa.
Vihdin Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Leevi Pursiainen avasi syyskokouksen toivottamalla kaikki osanottajat tervetulleiksi.
Pursiainen muistutti, että yhdistyksen jäsenmäärä on kuluvan vuoden aikana ylittänyt kuudensadan rajapyykin. Kun
jäsenmäärässä tapahtuu koko ajan pientä "elämistä", tavoitelkaamme edelleen jäsenmäärän kasvua, jotta yli kuudensadan
jäsenen taso vakiintuisi, innosti Pursiainen.
Syyskokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset syyskokoukselle kuuluvat asiat. Tärkeimpinä asioina esityslistalla olivat vuoden
2014 toimintasuunnitelman ja talousarvion käsittely, hallituksen puheenjohtajan valinta, hallituksen jäsenten lukumäärästä
päättäminen sekä hallituksen jäsenten valinta erovuoroisten tilalle.
Syyskokouksen puheenjohtajaksi valittiin Elina Mäkinen ja kokouksen sihteeriksi valittiin Jaana Pelkonen.
Syyskokouksen osanottajia Kaarikeskuksen kahviossa
Eija Mäyrälä esitteli yhdistyksen toimintasuunnitelman sekä talousarvion vuodelle 2014. Ne hyväksyttiin muutoksitta.
Kokouksessa tehdyt tärkeimmät päätökset ja henkilövalinnat on lueteltu seuraavassa.
Vihdin Yrittäjien hallituksen puheenjohtajaksi vuodelle 2014 valittiin yksimielisesti Leevi Pursiainen (Laatumetalli Oy). Tuleva
kausi on Pursiaiselle jo yhdeksäs, mikä osoittaa hänen nauttimaansa vankkumatonta kannatusta jäsenistön keskuudessa.
Hallituksen jäsenten määräksi päätettiin 12 (puheenjohtajan lisäksi).
Erovuoroisista valittiin uudelleen hallitukseen: Ritva Harilainen (Ritva Harilainen Ky), Terttu Huuhka (Pertinkuva Oy),
Eija Mäyrälä (Tilipalvelu Eija Mäyrälä Ky)
Uusina jäseninä hallitukseen valittiin seuraavat: Mikko Isokangas (Suomen Energiapalvelut Oy), Miisa Viiru (seniorijäsen)
Ei-erovuoroisista hallituksessa jatkavat: Kirsi Hynnälä (Kirjanpito Kirsi Oy), Jari Kouhi (JRK Janakkalan Rapukasvatus),
Jaakko Kuula (Peltityöt Kuula Oy), Jukka Kähkönen (Elkesan Oy), Teppo Lahtinen (Jente Oy), Elina Mäkinen (Visiospace
T:mi) ja Anne Väätäinen (Annen Siivouslaatikko T:mi)
Hallituksen jäsenten toimikauden pituus on 2 vuotta.
Toiminnantarkastajiksi vuodelle 2014 valittiin Leena Finér (Tili Finér Oy) ja Heidi Salenius (Laskentakanava Oy),
varalle valittiin Kari Mikkola ja Sisko Marttinen.
Vihdin Yrittäjät ry:n ehdokkaiksi aluejärjestö Uudenmaan Yrittäjät ry:n hallitukseen valittiin Leevi Pursiainen ja varalle vuoden
2014 hallituksen valitsema varapuheenjohtaja. Kokousedustajiksi Uudenmaan Yrittäjät ry:n kevät- ja syyskokouksiin vuodelle
2014 valittiin Kirsi Hynnälä, Jukka Kähkönen, Elina Mäkinen, Leevi Pursiainen sekä vuoden 2014 hallituksen valitsema
varapuheenjohtaja.
Muiden asioiden yhteydessä keskusteltiin Y-juhlan osallistumismaksusta sekä ehdotuksesta, että hallitus järjestäisi
mahdollisesti joitain koulutustilaisuuksia. Nämä asiat jätettiin tulevan uuden hallituksen päätäntävaltaan.
Leevi Pursiainen muistutti, että ensi vuonna Vihdin Yrittäjät ry täyttää 40 vuotta, jonka kunniaksi vuoden 2014 Y-juhla tullaan
toteuttamaan tavallista suurempana gaalatilaisuutena.
--Kokouksen päättämisen jälkeen hallitukseen uutena jäsenenä valittu Mikko Isokangas esitteli lyhyesti kokousedustajille vasta
perustetun yrityksensä Suomen Energiapalvelut Oy:n tarjoamia lämmitysjärjestelmäratkaisuja sekä asiantuntijapalveluita. Hän
kertoi, että kiinteistöjen lämmitysjärjestelmien tarjonnassa on menossa voimakas muutosvaihe, kun uusia energiamuotoja
sekä energiaa säästäviä tekniikoita otetaan käyttöön. Tämä muutosvaihe tuo yrityksille ja yrittäjille uusia
liiketoimintamahdollisuuksia ja yrityksen näkymät ovatkin varsin hyvät, totesi Isokangas.
teksti ja kuva: Veikko Sirkiä
_________________________________________________________________________________________
Uusmaalaista Yrittäjäjuhlaa vietettiin Askolassa 16.11.2013
Uusmaalaista Yrittäjäjuhlaa vietettiin tänä vuonna Askolassa, upeassa Askola-areenassa lauantaina 16.11.2013. Juhla
oli samalla Uudenmaan yrittäjät ry:n 75-vuotisjuhla.
Illan ohjelmassa oli mm. yrittäjäpalkintojen jako, Uudenmaan Yrittäjien elämäntyöpalkinnon jako, Suomen Yrittäjät ry:n
puheenjohtaja Mikko Simolinnan juhlapuhe sekä itäuusmaalainen lähiruoka-buffet-illallinen. Menevää musiikkia tarjosivat
Porvoo Big Band ja JerryB. Illan juonsi näyttelijä Nicke Lignell.
Myös Vihdin Yrittäjen jäseniä osallistui Askolan juhlaan. Vihdin Yrittäjät oli järjestänyt vihtiläisille juhlijoille oman
tilausbussikuljetuksen.
Askolan Yrittäjäjuhlassa julkistettiin seuraavat yrittäjäpalkinnot (tekstien lähde: Uudenmaan Yrittäjät):
Vuoden uusmaalainen yritys -palkinnot:
Teknologia-alan edelläkävijä Foreca Oy Espoosta ja tulevaisuuteen suuntautuva Hitsaus- ja Rakennustyö Aho Oy
Karkkilasta on valittu vuoden 2013 uusmaalaisiksi yrityksiksi. Palkinnot luovutti maakuntajohtaja Ossi Savolainen.
Uudenmaan yrittäjien Elämäntyö-palkinto:
Askolalainen yrittäjäpariskunta Mauri ja Paula Lindström palkittiin pitkästä elämäntyöstään yrittäjinä.
Mauri ja Paula Lindström ovat toimineet yrittäjinä Askolassa yli 50 vuotta. Mauri Lindström aloitti poikana isänsä pajalla. Hän
jatkoi yritystä ja päätyöksi muodostui moottoriajoneuvojen huolto ja korjaus. Monipuolisen tekniikan tietämyksensä sekä
korjaustaitojensa avulla Mauri Lindström korjaa myös maatalouskoneita ja pienkoneita ja hänellä on laaja asiakaskunta. Mauri
Lindström on kehittänyt yritystoimintaansa ja pitänyt osaamisensa ajan tasalla.
Paula Lindström päätyi yrittäjäksi leipomistaitojensa kautta; tunnetusti hyvää leipojaa pyydettiin perhejuhliin avuksi. Kesti ky oli
Paula Lindströmin ensimmäinen yritys. Kolmen naisen pitopalvelu toimi Prestbackan kartanosta käsin yli kymmenen vuotta ja
toimitti ruoka- ja kahvitarjoiluja pääkaupunkiseutua myöten. Kun Paula Lindström halusi irtaantua firmasta, hän perusti oman
Paulan Pulla –yrityksen, jonka kautta hän leipoo edelleen tilauksesta.
Mauri ja Paula Lindström osoittavat, miten osaamisestaan ja kunnostaan huolta pitämällä yrittämistä ja työntekoa voi jatkaa
seniori-iässäkin.
Yrittäjinä toimimisen ohella Mauri ja Paula Lindström ovat toimineet aktiivisesti askolalaisissa yhdistyksissä. Mauri Linström on
yksi Askolan Yrittäjien perustajajäsenistä ja Mauri ja Paula Lindström toimivat Askolan Yrittäjissä parikymmentä vuotta.
Yrittäjäjärjestön lisäksi he ovat osallistuneet aktiivisesti Lions Club Askolan hyväntekeväisyystoimintaan.
Lisätietoa Askolan juhlasta ja siellä palkituista yrityksistä ja yrittäjistä on aluejärjestön sivuilla: www.uudenmaanyrittajat.fi -->
Uusimaa --> Tiedotus --> Tiedotteet
_________________________________________________________________________________________
Valtakunnalliset Yrittäjäpäivät ja SY:n liittokokous Lappeenrannassa 18.-20.10.2013
Valtakunnalliset Yrittäjäpäivät pidettiin Lappeenrannassa 18.-20.10.2013
Tapahtuman yhteydessä pidettiin myös Suomen Yrittäjät ry:n liittokokous 18.10.2013.
Vihdin Yrittäjien edustajina liittokokouksessa ja yrittäjäpäivillä olivat pj. Leevi Pursiainen ja varapj. Teppo Lahtinen.
Yrittäjäpäivien tämänvuotisena teemana on "Ylitä rajasi". Teeman ympärille on koottu kattavasti ohjelmaa rajakaupan
erityispiirteistä paikallisiin yrittäjäesimerkkeihin ja heidän menestystarinoihinsa.
Lisätietoja: www.yrittajapaivat.fi.
_________________________________________________________________________________________
Vihdin Yrittäjien Y-juhla 5.10.2013
Vihdin Yrittäjien Y-juhlaa vietettiin Air Hotelissa Nummelassa lauantaina 5.10.2013.
Yrittäjien Y-juhlassa oli edellisvuoden tapaan runsas osanotto, yli 160 henkeä. Air Hotelin juhlasali jokseenkin täyttyi juhlijoista.
Tilaisuuden aluksi illan isännän Länsi-Uudenmaan Osuuspankin varatoimitusjohtaja Juhani Kumpulainen esitti
tervehdyksensä ja toivotti kaikille Y-juhlan osanottajille mukavaa iltaa.
Yrityskehittäjä Otto Härkönen toi Vihdin kunnan tervehdyksen. Hän maalaili tulevaisuutta hiukan harmain sävyin
varoittamalla, että hyvinvointiyhteiskuntamme on kriisiytymässä ja että onko meillä jatkossa varaa ylläpitää nykyisenlaista
hyvinvointiyhteiskuntaa. Härkönen korosti tähän tilaisuuteen oikein sopivasti sitä, että yrittäjät ovat niitä, jotka pitävät
yhteiskuntaa pystyssä.
Juhani Kumpulainen, Länsi-Uudenmaan OP
Otto Härkönen, Vihdin kunta
Vihdin Yrittäjien puheenjohtajan tervehdys ja juhlapuhe
Yrittäjien puheenjohtaja Leevi Pursiainen käsitteli juhlapuheessaan vastuun kantamista:
"Hyvät yrittäjät ja kutsuvieraat, tervetuloa yrittäjäjuhlaan. Tässä tilaisuudessa tulemme palkitsemaan Vuoden Yrittäjän 2013
sekä muistamme ansioituneita yrittäjiä ansiomerkein. On ilo todeta, että vuosi vuodelta yrittäjäjuhla vetää aina vain mukaan
teitä, arvoisat yrittäjät. Tänäkin vuonna tunnelma jatkuu tiiviinä, kun sali on tullut tupaten täyteen.
Hyvät yrittäjät, te olette niitä harvoja ihmisiä maapallolla, joilla on yksinomainen vastuu elämästään, täydellinen vastuu
hyvinvointivaltiosta, ja jonkinlainen osavastuu työntekijöistänne. Hyvät yrittäjät, te teette kaiken aikaa Nobelin arvoista
vastuunkantoa, eli yritystoimintaa. Sopii vain kysyä, olemmeko me saaneet lainsäädännön pykäläviidakon sille tasolle, että
yrittäjävastuuta on helppo kantaa?
Tähän tilanteeseen sopisi sitaatti eräästä näytelmästä: ”Kysy, kysy vaan, kyllä tähän maahan kysymyksiä mahtuu. On aivan
eri asia, saatko niihin vastauksia”. Vastauskoneita valtiollakin on tasan kaksisataa, mutta asiat edistyvät kovin kehnosti.
Yrittäjäkin ehtii eläkkeelle, ainakin kaksi kertaa ennen kuin asiat etenevät.
Mitä todella tarkoittaa, kun otetaan täysi vastuu? Onko se pelkkää sanahelinää? On kaikenlaisia talkoita; työtalkoita,
veronkantotalkoita, ja kuinkas ollakaan, vastuunkantotalkoita. Voisiko meillä olla vastuunkannon maailmanmestaruuskisat,
kuten on akankantokisat? Kuka ja ketkä ovat sitten valmiita vastuunkantoon? Riittääkö että on vahva selkä, vai pitääkö myös
korvien välissä olla jotain? Me savolaisetkin olemme sysänneet puheemme vastuun muille, siis kuulijoille. Mutta jos kuulijat
ovat kuuroja, niin vastuuta ei ota kukaan.
Onko vastuunkanto ylivoimainen tehtävä, vai pelkkä kanto kaskessa? Voiko vastuunkantoa oikeasti opiskella, opetella tai
periä? Tai kouluttaa muille? Kannettu vesi ei kauan kaivossa pysy, eli jotain täytyy myös periytyä geeneissä. Yrittäjä ottaa
yrityksestään täyden vastuun, ja se ei ole pelkkää sanahelinää.
Kaikista suurin vastuu pitää kuitenkin ottaa tulevaisuudesta, eli siis lapsistamme. Oman yrittäjäarkeni vastuunkannon
hauskinta aikaa ovat olleet hetket lasten kanssa. Eräänä päivänä vuosia sitten yrittäjälehden toimittaja soitti teemalla
”viimeisin lukemani kirja”. Paukautin sen pidempään pohtimatta: ”Pupujussi pulassa”. Näin mielessäni toimittajan kysyvän
ajatuskuplan, ajattelikohan hän, että ehkä yrittäjäkin on pulassa. Pienen köhäisyn jälkeen seurasi jatkokysymys: Miten valitsit
juuri kyseisen kirjan? Vastasin: En valinnutkaan, vaan lapseni valitsivat sen iltasaduksi, ja hyvä kirja se olikin.
Mikä olisi ollut parempi kuukauden kirjaksi kuin lasten valitsema kirja. Sitä paitsi pupujussi oli yrittäjähenkinen vastuunkantaja,
joka henkeään uhraten pelasti koko pupuperheen. Meillä luettiin lasten lapsuusaikoina tuhansia eripituisia kirjoja töiden
välissä, ennen lasten nukkumaanmenoa. Ne olivat niitä hauskoja ja mieleenpainuvia vastuunkannon hetkiä.
Kukaan ei voi ottaa vastuuta kaikesta, mutta jos jokainen ottaa vastuun osasta, tulee kaikesta otettua täysi vastuu.
Olemme edelleen viidenneksi suurin paikallisyhdistys Uudenmaan Yrittäjien 29 yhdistyksen joukossa. Jäsenmäärämme on
ollut koko ajan kasvussa ja kesällä rikoimme jäsenmäärässä jälleen uuden sataluvun. Tällä hetkellä meitä on Vihdin Yrittäjissä
jo yli kuusisataa. Kohottakaamme sen kunniaaksi yrittäjyyden malja."
Puheensa lopuksi Leevi Pursiainen esitti kiitokset Y-juhlan järjestelyistä yhdistyksen toimikunnalle ja sihteerille sekä kiitokset
illan isännälle Länsi-Uudenmaan Osuuspankille.
Poimintoja Leevin puheesta:
Hyvät yrittäjät, te teette kaiken aikaa Nobelin
arvoista vastuunkantoa, eli yritystoimintaa.
Sopii vain kysyä, olemmeko me saaneet
lainsäädännön pykäläviidakon sille tasolle, että
yrittäjävastuuta on helppo kantaa?
Yrittäjä ottaa yrityksestään täyden vastuun, ja
se ei ole pelkkää sanahelinää.
Kaikista suurin vastuu pitää kuitenkin ottaa
tulevaisuudesta, eli siis lapsistamme.
Kukaan ei voi ottaa vastuuta kaikesta, mutta
jos jokainen ottaa vastuun osasta, tulee
kaikesta otettua täysi vastuu.
Vihdin Yrittäjien puheenjohtaja Leevi Pursiainen,
taustalla juontajana toiminut Yrittäjien vpj Teppo Lahtinen
__________________________________
Vuoden Yrittäjä 2013
Tervehdysten ja juhlapuheen jälkeen julkistettiin Vuoden Yrittäjä.
Puheenjohtaja Pursiainen kertasi aluksi Vuoden Yrittäjä -palkinnon myöntämisen tärkeimmät perusteet: mm. menestyksellinen
yritystoiminta, työllistäminen paikkakunnalla ja myös yrittäjäyhdistyksen jäsenyys. Palkinnon jakamisen tarkoitus on pyrkiä
lisäämään yksityisen yritteliäisyyden arvostusta sekä osoittamaan, mikä merkitys taloudellisen riskien ottamiseen uskaltavilla
yrittäjillä on talouselämän kannalta.
Pursiainen luetteli taustatietoja kohta julkistettavasta Vuoden Yrittäjästä:
- Yritys on perustettu v. 1996, eli yritys on 17-vuotias ja piakkoin täyttyy 20 vuotta
- Yrittäjinä yrityksessä on pariskunta, eli yritys on perheyritys
- Suvun perinteet samalla toimialalla ulottuvat aina 1920-luvulle saakka
- Yrittäjyyteen on selvästikin "sukurasitusta"
- Tällä hetkellä yritys työllistää kahdeksan henkilöä sekä ulkopuolisia kahdesta viiteen henkilöä
Yrityksen toimipaikka on Vihdin Olkkalassa
- Yritys tulee mieleen tv-sarjasta "Mennään bussilla"
VUODEN YRITTÄJÄ 2013 on: Liikenne Satuli Oy, yrittäjät Tuula Vuori-Satuli ja Aarni Satuli
Vuoden Yrittäjät 2013 Tuula Vuori-Satuli ja Aarni Satuli
vierellään tunnustuspalkinnon jakanut Yrittäjien pj Leevi Pursiainen
Vuoden Yrittäjiä onnittelemassa Vihdin kunnan puolesta
yrityskehittäjä Otto Härkönen
Vihdin Yrittäjät onnittelee Vuoden Yrittäjiä ja toivottaa heille ja yritykselleen mitä parhainta menestystä liiketoiminnassaan!
__________________________________
Ansiomerkit
Ansiomerkkejä jaettiin tänä vuonna seuraavasti:
SUOMEN YRITTÄJIEN YRITTÄJÄRISTIN TIMANTTIRISTI 30 VUODEN YRITTÄJÄTOIMINNASTA:
- Keijo Ahlgren, Urakoitsija Keijo Ahlgren
- Jörgen Grönholm, Jt-Jakelu Oy
- Jukka Havantola, Vihdin LVI Ky
- Jouko Pelkonen, Remonttiliike Pelkonen J Tmi
SUOMEN YRITTÄJIEN KULTAINEN YRITTÄJÄRISTI 20 VUODEN YRITTÄJÄTOIMINNASTA:
- Thomas Grönholm, Jt-Jakelu Oy
- Matti Hartemo, Kopiokonemyynti ja huolto Tmi
- Saimi Heikkinen, Nomicap Oy
- Raija Joutseno, Tilipalvelu Joustava Ky
- Petteri Kostiainen, Metal-Master Kostiainen T:mi
- Jari Kouhi, JRK Janakkalan Rapukasvatus
- Soile Kukkola, Nummelan Kuntopiste
- Teuvo Kulmala, Tekubetoni Oy
- Pekka Lepistö, Rakennus Lepistö Ky
- Pirkko-Liisa Puisto, Ota-Apu Asema
- Jyri Puumalainen, Tasoiteneliö Oy
- Jyrki Saarinen, PSL Visa Oy
- Jari Siniranta, Js-Suunnittelu Oy
- Nils Siven, Printing Team Siven Oy
- Markku Suominen, Suomen Kehyspaino Oy
Vuoden Yrittäjät ja ansioristein palkittuja ryhmäkuvassa 5.10.2013.
Aivan kaikki palkitut eivät olleet Y-juhlassa läsnä.
__________________________________
Illan aikana taikuri Aaro Sorva teki hämmästyttäviä temppujaan hauskan supliikin säestämänä. Juhlapuheiden jälkeen hän
esitti alkulämmittelynä muutaman tempun ja illallisen lomassa hän teki taikojaan pöytäkunnittain "interaktiivisesti":
Pöytäseurueista pääsi ihmisiä mukaan temppuihin ja sitten ihmettelemään, että mitenkäs tuossakin noin tapahtui...
Palkintoseremonioiden jälkeen vuorossa oli buffet-tyylinen juhlaillallinen ja illallisen jälkeen ilta jatkui seurustelun ja tanssin
merkeissä.
Y-juhlan juontajana toimi Teppo Lahtinen.
Taikuri Aaro Sorva
Vihdin Yrittäjät esittää kiitokset Air Hotelin henkilökunnalle juhlaympäristön sekä illallistarjoilujen järjestämisestä!
Kiitokset illan isäntänä ja päätukijana toimineelle Länsi-Uudenmaan Osuuspankille!
Kiitokset järjestelyihin osallistuneille yhdistyksen henkilöille!.
Kiitokset myös illan esiintyjille sekä kaikille juhlavieraille!
teksti ja kuvat: Veikko Sirkiä
_________________________________________________________________________________________
Vihdin kunnan ja Vihdin Yrittäjien Yritysilta 1.10.2013
Vihdin kunnan ja Vihdin Yrittäjät ry:n yhteinen syksyn Yritysilta järjestettiin kunnanvirastolla tiistaina 1.10.2013.
Yritysilta oli jälleen kerran varsin suosittu. Paikalla oli lähemmäs sata henkeä; yrittäjiä ja yritysten edustajia, kunnan
johtoa, kunnanhallituksen ja -valtuuston jäseniä, yrityspalveluorganisaatioiden edustajia, pankkien edustajia sekä
paikallisen lehdistön edustajia.
Yritysillan auditorio-osuudessa kuultiin puheenvuoroja Euroopan ja Suomen talousnäkymistä, maankäytön ja kaavoituksen
ajankohtaisista hankkeista, yritystukien opaskartan esittely, katsaus kunnan taloustilanteeseen sekä kuntauudistus- ja sotehankkeisiin sekä Vihdin Yrittäjien puheenvuoro.
Tämänkertaisen Yritysillan huipennus oli sitoumus yrittäjyyden puolesta, jonka allekirjoittivat kunnanvaltuuston
puheenjohtajisto sekä Vihdin Yrittäjien puheenjohtaja.
Yritysillan osanottajia kunnanviraston auditoriossa
AUDITORIO-OSUUDEN PUHEENVUOROT (tiivistelmät):
Tervetuloa
Yritysillan tervetulo- ja avaussanat lausui kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Viherkanto. Hän korosti puheenvuorossaan
nuorten työllistämiseen liittyvien toimenpiteiden tärkeyttä, keinona mm. oppisopimuskoulutuksen lisääminen. Yrittäjien korviin
hyvältä kuulosti Viherkannon mielipide, että isompien hankkeiden kilpailuttaminen tulisi hoitaa niin, että hankkeet jaetaan
pienempiin osiin. Tällä keinolla pienemmätkin paikalliset yritykset voisivat osallistua tarjouskilpailuihin.
Viherkanto vakuutti, että poliitikot pyrkivät tekemään kaikkensa, että yritysten ”pyörät pyörisivät" ja että kunnassa olisi hyvä
yrittää ja työllistää. Hän päätti avauspuheenvuoronsa tulevaisuudenuskoa valamalla: Kunnan vaikeasta taloustilanteesta
huolimatta poliittiset päättäjät näkevät Vihdin tulevaisuuden valoisana!
Talouden nykyvaiheet
Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharju piti esityksen maailman, Euroopan ja Suomen talousnäkymistä. Hän sanoi, että
maailmanlaajuisesti tarkasteltuna talousluvut ovat yllättäneet ekonomistit positiivisesti. Esimerkiksi USA:n talous on joka
suhteessa kehittynyt hyvin, paitsi tuore ongelma valkakaton saavuttamisesta.
Kangasharju listasi kolme asiaa, jotka seurannaisvaikutuksineen voivat pilata hyvän talouskehityksen: 1) USA:n velkakattoongelma, jos ei sopu löydy nopeasti, 2) Kiinan talouden hiipuminen, 3) Italian mahdollinen hallituskriisi (Berlusconin
käyttäytyminen). USA:n ohella myös Euroopan talous on lähtenyt nousuun. Koska bkt-luvut ovat vahvasti alamaissa,
elpyminen kestää kauan, totesi Kangasharju. Pohjois-Eurooppakin on pääosin hyvässä kunnossa (mm. pankkien talous ja
vakavaraisuus hyvällä tasolla). Euron liian korkea arvo haittaa euromaiden viennin elpymistä, korosti Kangasharju.
Suomen taloudesta Kangasharjulla oli melko synkkää kerrottavaa: Suomi on jäljessä euroalueen elpymistahdista, koska
vientimme painottuu investointituotteisiin. Talouselämän luottamus (ostopäällikköindeksi) on euromaista vain Latviassa ja
Suomessa laskenut viime vuodesta. Rakentamisen aktiivisuus on meillä lähes vapaassa pudotuksessa. Maamme bkt on
laskenut prosentin vuodessa viimeisen viiden vuoden aikana. Palkat ovat nousseet liikaa kilpailijamaihin nähden. Ennusteen
mukaan Suomen bkt on vuotta 2007 alemmalla tasolla vielä vuonna 2015. Myönteistä kehitystä Kangasharju näki siinä, että
Ruotsi ja Saksa nostavat palkkoja Suomea enemmän kahtena tulevana vuonna. Suomi saa siis kilpailijamaitaan hiukan kiinni
tuottavuudessa.
kunnanhallituksen puheenjohtaja Kari Viherkanto
tutkimusjohtaja Aki Kangasharju, Nordea
Maankäytön ajankohtaiset asiat
Maankäyttöinsinööri Petra Ståhl kertoi puheenvuorossaan kiinteistöverolakiin suunnitteilla olevista muutoksista.
Rakentamattomien rakennuspaikkojen kiinteistöveroprosentin tasoeroa ollaan hilaamassa suuremmaksi yleiseen
kiinteistöveroprosenttiin nähden. Tavoitteena lainsäätäjällä on ohjata "tehottomassa" käytössä olevien rakennuspaikkojen
hyödyntämistä. Erityisesti raakamaan myyjille on tulossa porkkana: Kiinteistöjen myynti kunnalle on tulossa verovapaaksi
tämän vuoden lopun ja koko ensi vuoden ajaksi.
Petra Ståhl piti mainostietoiskun OMAKOTIRAKENTAMISEN MINIMESSUISTA, jotka Vihdin kunta järjestää 12.10.2013
Nummelassa. Tapahtumaan toivotaan näytteilleasettajiksi paikallisia omakotirakentamisen yrittäjiä, talotehtaita. jne.
Lisätietoja: www.vihti.fi/omakotitontit.
Lyhyt katsaus kaavoitushankkeisiin
Kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta aloitti osuutensa kertomalla, että Uudenmaan Liitto on aloittamassa uutta maakuntakaavakierrosta, joka on järjestyksessä 4. vaihe. Yrittäjien kannattaa laittaa omat lausuntonsa kaavasta suoraan UL:lle, mutta
lausuntojen antamisen aika on vasta ensi vuonna, sanoi Lehtoranta. Iso kysymys kaavassa on Vihdin kannalta se, meneekö
Huhmariin suunniteltu tilaa vievän kaupan toimintoja sisältävä 50.000 kerrosneliön kaava läpi ilman valituksia.
Lehtoranta listasi ajankohtaisia menossa olevia ja työn alle tulossa olevia kaavahankkeita:
Hiidenrannan alueelle on suunnitteilla paikka kaupalle. Tästä on kiittäminen aktiivista yrittäjää, joka haluaisi perustaa sinne
kaupan, sanoi Lehtoranta.
Pillistöntien alueelle on tulossa yritysalueeksi kaavoitettava osa. Nummelan Pisteenkaaren sisäpuolinen alue on kaavoitustyön
alla, samoin Prisman laajennushanke sekä Linjaportin viereinen alue.
Kuuma aihe on Palman kiinteistöjen alue Vihdintien varrella harjun reunalla (vanha Martelan alue, josta mm. Luksia on muuttamassa pois). Ensi vaiheessa tutkitaan alueen maaperän mahdollinen vaihtamistarve. Sen tulokset ratkaisevat, onko alueelle
kannattavaa toteuttaa yritysaluetta. Jos maat menevät vaihtoon, on se liian kallis operaatio yritysalueen toteutuksen kannalta.
Siinä tapauksessa vaihtoehto on massiivisempi ralkentaminen (kerrotaloja?), joka kestäisi maanvaihdon kustannukset.
Lankilan pelloilla suunnittelun alla olevalle alueelle on idea laajentaa sitä, mutta asian toteutumisen ratkaisee valtuusto.
Kirkonkylän Koivissillan alueesta on jo olemassa kaavaluonnos yritysalueeksi, jossa on runsaasti yritystontteja.
Ojakkalaankin on asuinalueiden tiivistämisen ohella suunnitteilla yritystontteja, samoin kauppa.
Maankäyttöinsinööri Petra Ståhl (vas.) ja
kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta
Kiinteistöihin liittyviä lakimuutosesityksiä
Yritystukiopas ja muut ajankohtaiset
Yrityskehittäjä Otto Härkönen kiitti puheenvuoronsa aluksi yrittäjiä hyvästä yhteistyöstä ja erikseen siitä, että Vihdissä on tällä
hetkellä teollisuus- ja yritystilojen rakennustahti samalla tasolla kuin huippuvuosina. Ongelmaksi alkaa Oton mukaan tulla se,
että hänellä ei kohta ole tarpeeksi myytävää eli tontteja, kun ne ovat käyneet niin hyvin kaupaksi. Siksi uusien yritysalueiden ja
-tonttien kaavoittaminen on ensiarvoisen tärkeää.
Härkönen julkisti yrittäjiä varten kootun uunituoreen opasvihkosen "Opaskartta yritystukiviidakkoon". Oppaan on laatinut
kolmen hengen työryhmä: Otto Härkönen, Taimo Stenman ja Tapio Eräheimo. Elli ja Artturi Hiidenheimon säätiö on
järjestänyt hankkeelle tarvittavan taloudellisen tuen. Otto Härkönen jakoi Yritysillan osanottajille opaskarttoja saatesanoilla,
että hän lupaa auttaa yrittäjiä tukimahdollisuuden selvittelyssä. "Käyttäkää opasta hyväksenne, se on teitä varten tehty",
Härkönen innosti. Opasta ja yritystukiin liittyvää apua voi tiedustella häneltä. Yhteyttä voi ottaa sähköpostilla
[email protected] tai puhelimitse 044 467 5394.
Vastuu-projektin esittely
Vihdin Nuorkauppakamarin puheenjohtaja Jani Nikali ja projektipäällikkö Tuulia Aho esittelivät lyhyesti Vastuu-projektia, joka
toimii yrittäjien ja nuorten kohtaamisen edistämiseksi ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Nuorkauppakamari haastaa
kaikki yrittäjät mukaan Vastuu-projektiin. Marraskuussa tullaan julkistamaan Vuoden vastuullinen yrittäjä, joka valitaan
projektissa mukana olevien yrittäjien joukosta. Valinnasta on tarkoitus tehdä vuosittain toistuva.
Otto Härkönen ja tuore yritystukien opaskartta
Jani Nikali ja Tuulia Aho, Vihdin Nkk
Vihdin Yrittäjien puheenvuoro
Vihdin Yrittäjien puheenjohtaja Leevi Pursiainen toi Yritysiltaan yrittäjäyhdistyksen tervehdyksen.
Pursiainen muisteli, että muutama vuosi sitten Vihdin kunta ja yrittäjäjärjestö miettivät yhdessä, miten Vihdissä kannattaisi
järjestää yritysten neuvontapalvelut. Silloin päädyttiin aloittamaan yhteistyö Keuken kanssa, koska se vaihtoehto saatavan
palvelun ja hinnan suhteen tuntui Vihdille parhaalta. "Viimeistään nyt voimme todeta, että yhteistyöpäätös Keuken kanssa oli
oikeaan osunut. Keuke on täyttänyt lupauksensa, tehnyt hyvää työtä ja saanut palveluja käyttäviltä yrittäjiltä todella hyvät
arvosanat", iloitsi Pursiainen.
Pursiainen nosti esiin kunnan hankintastrategian, joka olisi hänen mielestään nyt saatava kuntoon: "Kevään Yritysillassa
ehdotin, että syksyllä olisi hankintailta ja siellä mahdollisesti europarlamentin jäsen puhumassa hankinnoista. Miten on Otto,
onko orastus ohjelmalle olemassa?", kysyi Pursiainen. Otto Härkönen vastasi, että kyllä asia on suunnitteilla. Yksi hankaluus
on europarlamentaarikkojen allakoista vaikeasti löytyvä sopiva aika.
Hankintastrategiasta Pursiainen esitti, että kuntaan pitää saada ohjeistus tukea hankinnoissa paikallisia yrittäjiä kaikin keinoin.
Hän heitti ilmaan pallon: "Kun kunnan hankintahenkilöille on tullut kirjallisia kyselyitä, onko hankintalakia rikottu hankintojen
yhteydessä, tämä pitäisi kääntää täysin toisinpäin: Onko kaikki voitava tehty oman kunnan edun parhaaksi. EU:n suunnaltakin
tulee ihmettelyjä, kun kunnat eivät osaa tai uskalla vetää kotiinpäin", painotti Pursiainen.
Leevi Pursiainen esitti oman tervehdyksensä päätteeksi kiitokset kunnan edustajille tämän perinteeksi muodostuneen
yritysillan järjestämisestä.
Sitoumus yrittäjyyden puolesta
Vihdin kunnanvaltuuston ja Vihdin Yrittäjien puolesta allekirjoitettiin yhteinen sitoumus yrittäjyyden puolesta. Leevi Pursiaisen
alustussanat allekirjoitukselle:
"Tällä valtuustokaudella koko Suomen kuntien valtuustoissa keskimäärin joka viides valtuutettu on yrittäjä. Vihdin kunnassa
tällä hetkellä koko valtuuston puheenjohtajisto on yrittäjiä. Nyt tänä päivänä tässä tilaisuudessa teemme sitoumuksen
yrittäjyyden puolesta valtuustokaudelle 2013 – 2016. Sopimuskumppaneina ovat Vihdin kunnanvaltuusto sekä yrittäjäjärjestö,
allekirjoittajina valtuuston puheenjohtajisto Tiina Noro, Risto Salmi, ja Eerikki Viljanen sekä yrittäjäjärjestön puheenjohtaja.
Arvoisat puheenjohtajat olkaa hyvä".
Sitoumuksen yrittäjyyden puolesta allekirjoittivat
valtuuston pj Tiina Noro, 1. varapj Risto Salmi,
2. varapj Eerikki Viljanen sekä Vihdin Yrittäjät
ry:n pj Leevi Pursiainen.
Leevi jakoi valtuuston puheenjohtajistolle muistoksi
LED-taskulamput, "jotta sitoumusta yrittäjyyden
puolesta voi lukea myös sähkökatkosten aikana".
Sitoumus yrittäjyyden
puolesta
Sitoumus yrittäjyyden puolesta on Suomen Yrittäjien aloitteesta toteutettu kampanja, jonka tuloksena samanlaisia sitoumuksia
allekirjoitettiin syksyllä 2013 yli 200:ssa Suomen kunnassa. Suurin osa allekirjoituksista tapahtui suomalaisen yrittäjän päivänä
5.9. Vihdissä allekirjoitus päätettiin tehdä Yritysillassa, koska se sopi sopimuksen aiheeseen loistavasti ja allekirjoittamista
todistamassa oli runsaslukuinen yrittäjien joukko.
Kunnan ajankohtaiset
Kunnanjohtaja Sami Miettinen saapui Yritysiltaan kesken toisen kokouksen. Hän esitti Yritysillan osanottajille kunnan
tervehdyksen ja piti katsauksen kunnan ajankohtaisista asioista. Hän kertoi, että kaksi asiaa vievät tällä hetkellä suurimman
osan hänen ajastaan: Kuntajakoselvitys ja kunnan taloustilanteen ratkominen.
Miettinen kertoi, että viime viikolla oli Espoon, Kauniaisten, Kirkkonummen ja Vihdin kuntajakoselvityksen virallinen käynnistysseminaari. Selvitystyö jatkuu ensi vuoden helmikuun loppuun asti hyvin tiiviinä. Selvityksessä tarkastellaan kolmea päävaihtoehtoa etuineen ja haittoineen: kuntien välinen yhteistyö eri sektoreilla, kuntaliitos, tai että jatketaan nykyiseen tapaan
itsenäisinä kuntina. Selvitystyö tehdään osapuolten kokoamissa työryhmissä omana työnä, ei konsulteilla, korosti Miettinen.
Syksyllä 2014 tehdään kuntien valtuustoissa selvitystyön tuloksien perusteella päätöksiä, lähdetäänkö kuntien yhteistyöhön,
kuntaliitokseen, vai jatketaanko nykymallilla. Mahdollisessa yhdistymisvaihdoehdossa sen toteutuminen tulisi voimaan 2017.
Metropolihallintokaavailusta Miettinen arvioi, että siitä tulisi toteutuessaan "kevyt" ja se toisi yhden hallintotason lisää mukana
oleville kunnille.
Kunnan tämänhetkisestä taloustilanteesta Miettinen kertoi, että aikaisemmilta vuosilta kertyneestä ylijäämästä tullaan tänä ja
ensi vuonna syömään iso osa pois. Näköpiirissä on voimakas velkaantuminen ja noin 9 miljoonan euroan alijäämä, jos
muutosta ei saada aikaan. Tilanteen tekee vaikeaksi se, että kuntien velvoitteet eivät suinkaan ole vähenemässä vaan
päinvastoin kasvamassa. Normitettuja lakipaketteja on tulossa lisää (mm. vanhuspalvelujen ja oppilashuollon sektoreilla) ja ne
tietävät kunnille lisämenoja, totesi Miettinen. Loka- marraskuun aikana tehdään valtuuston ja kunnanjohtajan kesken selvittely
toimenpiteistä alijäämän minimoimiseksi.
Ankeista talousnäkymistä huolimatta Sami Miettinen korosti, että Vihdin tilanne ei ole mitenkään huonompi kuin muiden
kuntien. Esimerkiksi monissa naapurikunnissa velkaantuminen on Vihtiä suurempaa. Synkkyyteen ei Miettisen mukaan ole
tarvetta vajota. Sekä yleisökommenteissa että Miettisen kommenteissa korostettiin Vihdin monia etuja sekä hyviä puolia,
esimerkiksi erinomaiset liikuntapalvelut ja -mahdollisuudet.
Kunnanjohtaja Sami Miettinen
Yritysilta jatkui buffet-iltapalan merkeissä
teksti ja kuvat: Veikko Sirkiä
_________________________________________________________________________________________
Vihdin Yrittäjien golfmestaruudesta kisattiin 13.9.2013
Vihdin Yrittäjien golfmestaruuskisat käytiin perjantaina 13.9.2013 Hill Side Golfin kentällä Jokikunnalla.
Kisat käytiin aurinkoisessa ja lämpimässä säässä Jokikunnan kauniissa maisemissa.
Miesten sarjassa mestaruuden voitti Esa Hukkanen ja naisten sarjan mestariksi tuli Ritva Hämäläinen.
"Pisin avaus" -kisassa Esa Hukkanen voitti niukasti Kalevi Suomisen, molemmilla avauslyönnin pituus oli n. 218 metriä.
Kisajärjestelyjen primus motorina toimi Kalevi Suominen.
_________________________________________________________________________________________
Vihdin seurakunnan messupyhä yrittäjille 8.9.2013
Yrittäjille suunnattu Vihdin seurakunnan messupyhä pidettiin sunnuntaina 8.9. Vihdin kirkossa.
Tilaisuus oli ajoitettu Yrittäjän päivän 5.9. jälkeiselle sunnuntaille.
Yrittäjien messu: Liturgia Matti Hanhisuanto, saarna Tuula Kiiski, kanttori Olli Paakinaho.
Seurakunta tarjosi messun jälkeen kirkkokahvit, jonka yhteydessä oli mahdollisuus vapaaseen keskusteluun yrittäjien ja
seurakunnan edustajien kanssa.
_________________________________________________________________________________________
Vihdin Yrittäjien kesäteatteritapahtuma 10.8.2013
Vihdin Yrittäjien ryhmä kävi Vihdin kesäteatterissa lauantaina 10.8.2013 katsomassa musiikillisen komedian
"Aina oon veljeä toivonu".
Markku Hyvösen käsikirjoittaman ja ohjaaman musiikillisen komedian aiheina olivat maaseutukylässä elelevän perheen
lasten ja äidin ihmissuhteet ja menneisyyden salaisuudet. Tarina rakentui perheen pojan naimisiinmenon ja äidin luona
vietettyjen häiden ympärille. Perheen tyttärien riitelyt, häävamistelut, kylähullu bestman, sulhasen viimeisen poikamiesillan
tapahtumat, morsiamen ja hänen taustajoukkojensa saapuminen hääpaikalle sekä itse häätilaisuus sisälsivät lukemattomia
sutkauksia, koomisia, surkuhupaisia ja traagisiakin tilanteita ja juonenkäänteitä.
Saimme nähdä ja kuulla erinomaisen ja monipuolisen esityksen, joka viihdytti ja nauratti, mutta välillä myös aika
riipaisevastikin kosketti yleisön herkimpiä tuntoja.
Vihdin kesäteatterin kokonaisuudessaankin hyvä ja nautittava esitys sai kruununsa monista varsin korkeatasoisista laulu- ja
tanssiesityksistä. Hyvä Vihdin Teatteri!
Elokuisen teatteri-illan sää oli leppeän lämmin, välillä aurinkoinen ja välillä puolipilvinen, eli juuri sopiva.
Näytelmän väliajalla Vihdin Yrittäjät tarjosi teatteriporukalleen pullakahvit/teet.
Lisätietoja Vihdin Teatterista: www.vihdinteatteri.fi
teksti: Veikko Sirkiä
________________________________________________________________________________________
Yritysilta 15.5.2013
Vihdin kunta järjesti yhteistyössä Vihdin Yrittäjät ry:n kanssa keväisen Yritysillan vihtiläisille yrittäjille ja yritysten
edustajille. Yleisönsuosio oli hyvä, kunnantalolla pidetty tilaisuus keräsi kahdeksisenkymmentä osanottajaa: yrittäjiä
ja yritysten edustajia, kunnan johtoa, kunnanhallituksen ja -valtuuston jäseniä, yrityspalveluorganisaatioiden
edustajia, pankkien edustajia sekä paikallisen lehdistön edustajia. Yritysillassa käytiin läpi elinkeinoelämän ja kunnan
ajankohtaisia aiheita, verkostoiduttiin sekä nautittiin kunnan tarjoamasta buffet-ilallisesta.
Yritysillan auditorio-osuudessa kuultiin puheenvuoroja yrittäjäkyselyn tuloksista, hallitustyöskentelyyn liittyvistä asoista,
kunnan maankäyttösuunnitelmista ja kaavoitushankkeista, Nuorisotakuuseen liittyvistä asioista, Keuken palveluista sekä
Vihdin Yrittäjien puheenvuoro. Puheenvuorojen jälkeen yleisöllä oli tilaisuus esittää kysymyksiä. Vapaamuotoisessa osuudessa buffetillallisen nauttimisen lomassa osanottajilla oli mahdollisuus tavata ja keskustella kunnan edustajien kanssa sekä
kohdata muita vihtiläisiä yrittäjiä.
Yritysillan osanottajia kunnanviraston auditoriossa
AUDITORIO-OSUUDEN PUHEENVUOROT (tiivistelmät):
Tervetuloa
Kunnanhallituksen ja -valtuuston jäsen Varpu-Leena Malmgren toivotti kaikki osanottajat tervetulleiksi Yritysiltaan.
Avauspuheenvurossaan hän kertoi, että uusi kunnanvaltuusto on lähtenyt tehokkaalla otteella liikkeelle. Uudet valtuutetut ovat
myös saaneet entistä perusteellisempaa koulutusta tehtäviinsä. Vihdin kunnan strategian suunnittelu on käynnissä ja tällä
kerralla strategiaa on tarkoitus käyttää mukana myös talousarvion suunnittelussa. Malmgren sanoi, että kunnan budjetti
joudutaan avaamaan tiukan taloustilanteen vuoksi. Koulujen ja muiden tilojen sisäilmaongelmien käsittelemistä varten on
perustettu investointityöryhmä, joka tulee asettamaan tarvittavat korjaustoimenpiteet tärkeysjärjestykseen.
Kuntauudistukseen liittyen kunnanhallitus on antanut yksimielisen lausunnon metropoliselvityksestä, kertoi Malmgren.
Lausunnon mukaan Vihti tulee tekemään kuntajakoselvityksen Espoon, Kirkkonummen ja Kauniaisten kanssa. Lausunto ottaa
kielteisen kannan kuntien pakkoliitoksille ja sille, että kuntajakoselvityksiä tehtäisiin metropolikuntiin kuulumattomien kuntien
kanssa. Puheenvuoronsa lopuksi Malmgren korosti, että uusien yritysten huomioimisen ohella myös olevia vihtiläisiä yrityksiä
tulee tukea ja olla niihin yhteyksissä.
Yrityskyselyn tulokset ja muut ajankohtaiset asiat
Vihdin yrityskehittäjä Otto Härkönen kertoi puheenvuoronsa aluksi noin puolen vuoden aikana kertyneitä kokemuksiaan ja
vaikutelmiaan vihtiläisistä yrityksistä. Hän kertoi kiertäneensä hyvin monissa vihtiläisyrityksissä tutustumassa, käyntikorttejakin
hän on jakanut kolmisensataa. Kaikki nähty on tuonut itselle nöyryyttä, totesi Härkönen ja kertoi olevansa hyvin vaikuttunut
yritysten tasosta ja niiden monipuolisesta kirjosta. Esimerkkinä hän mainitsi Stonesoftin, jonka vihtiläinen Ilkka Hiidenheimo
perusti -90-luvulla ja aikanaan vei pörssiin, ja josta nyt suuri amerikkalainen tietoturva-alan yritys McAfee on tehnyt lähes 300
miljoonan euron ostotarjouksen.
Otto Härkönen kertoi Yrityskyselyn tuloksista. Härkösen organisoima kysely tehtiin viime vuoden lopulla Vihdin Yrittäjien
puheenjohtaja Leevi Pursiaisen tehtyä asiasta aloitteen syksyn 2012 Yritysillassa. Kyselyyn saatiin vastaukset 128 yritykseltä.
Härkönen totesi yhteenvetona kyselystä, että kysymysvastausten pistetaso oli kautta linjan melko alhainen. Tähän Härkönen
totesi kuitenkin optimistisesti, että tulokset antavat mahdollisuuden ponnistaa eteenpäin. Hän uskoi, että seuraavassa
kyselyssä tullaan jo saamaan parempia tuloksia, koska kunta aikoo tarttua vastauksissa esitettyihin puutteisiin ja epäkohtiin ja
korjata niitä. Seuraava kysely järjestetään mahdollisesti tämän vuoden loppupuolella, vihjaisi Härkönen.
Oman roolinsa yrityskehittäjänä Otto Härkönen kokee ennen kaikkea tiedon välittäjänä vihtiläisiä yrityksiä palvellessaan.
Härkönen vinkkasi, että yrittäjien kannattaa pitää silmät auki, millaisia tilaisuuksia Vihdissä järjestetään ja mitä
mahdollisuuksia ne tuovat liiketoiminnalle. Esimerkkinä hän mainitsi Vihdin Pallon ja Etelän Pesiksen 14.-19.7.2013
järjestämänvaltakunnallisen Tenavaleiri -pesäpallotapahtuman. Se tuo Vihtiin noin 3000 henkeä, osanottajia ja heidän
huoltajiaan. Tällainen joukko tarvitsee monenlaisia palveluja Vihdissä ollessaan ja kuntaan jää varmasti euroja tapahtuman
tiimoilta.
Härkönen vinkkasi myös, että yrittäjien kannattaa harkita uusien markinointikanavien ja -menetelmien käyttämistä. Tähän
liittyy esimerkiksi sosiaalisen median (some) hyödyntäminen. Se voi olla monelle pienelle yrittäjälle kustannustehokas tapa
markkinoida. Asiasta järjestetään tänä vuonna Vihdin kunnantalolla kolmeosainen lyhytkoulutusten sarja. Siellä saattaa vielä
olla muutamia paikkoja vapaana, vihjaisi Härkönen.
• "Verkko ja sosiaalinen media" to 13.6.2013 klo 8.30-15.30
• "Some-viestinnän sisältö" ke 4.9.2013 klo 16.00-20.00
• "Markkinointiviestintäkokonaisuuden hallinta" ke 2.10.2013 klo 16.00-20.00
Varpu-Leena Malmgren
Otto Härkönen
Hiidenheimo-säätiön myöntämät tuet
Yritysillassa julkistettiin Elli ja Artturi Hiidenheimon säätiön myöntämät stipendit:
Hopeatar Oy sai yritystuen hopeakorujen malliston kehittämiseen. Vihdin Nuorkauppakamari sai tukea Vastuu-projektin
toteuttamiseen. Vastuu-projektissa luodaan syrjäytymisuhan alla oleville nuorille mahdollisuuksia tutustua yrityksiin. Projektiin
sisältyy myös 20.5. Nummelassa toteutettava Mahdollisuuksien tori.
Hiidenheimo-säätiön stipendit jakoi säätiön hallituksen puheenjohtaja Jyrki Ritvala. Hopeatar Oy:n stipendin otti vastaan
yrittäjä Ulla Honkimaa ja Vihdin Nuorkauppakamarin tuen pokkasi puheenjohtaja Jani Nikali.
Yrityksen hallitustyöskentely
Yrittäjänä ja kauppakorkeakoulussa opettajana toiminut Tapio Eräheimo käsitteli puheenvuorossaan yrityksen
hallitustyöskentelyyn liittyviä asioita.
Eräheimo painotti hallituksen jäsenen roolia keskustelukumppanina yrittäjän kanssa. Hallituksen jäsenenä toimimiseen liittyy
sellaisia asioita kuin syvyys (asioihin paneutuminen), pitkäkestoisuus (vain pitkällä aikavälillä voi syntyä tarvittavia läheisiä
kontakteja ja yrityksen tuntemusta), kokonaisuuksien hallinta (yrittäjän arki ja sen eri osa-alueet), käytännöllisyys,
henkilöyhteyden vahvistuminen, kontakti yrityksen (muuten tuntemattomiin) potentiaalisiin asiakasryhmiin ja markkinaalueisiin, sekä hyvä asiantuntijuus jollain osa-alueella (talous, markkinointi, yms., eli jonkun aihealueen expertti), joka
täydentää yrittäjän omaa osaamista (hyödyllistä lisäarvoa).
Hallituksen jäsen on myös yrittäjän ja yrityksen johdon sparraaja. Sparraus tarkoittaa monenlaista ja usein hyvin
vapaamuotoista kanssakäymistä: Se voi olla kahvilla käyntiä, lounashetkiä, puhelinkeskusteluja sekä varsinaisia palavereja.
Eräheimo korosti, että "tuntilaskutus"periaate ei sovi hallituksen jäsenen työskentelytavaksi. Parempi on kohtuullinen palkkio,
jota ehkä täydennetään ylimääräisillä palkkioilla, jotka liittyvät toimenpiteiden onnistumiseen ja yrityksen menestymiseen.
Eräheimo kannusti yrittäjiä kysymään kokeneita yrittäjiä sparraajiksi ja yrityskummeiksi yrityksiin. Hän uskoi, että tehtävään
halukkaita sparraajia kyllä löytyy, kun vaan rohkeasti kysytään.
Stipendien saajat Jani Nikali (Vihdin Nkk) ja Ulla Honkimaa
(Hopeatar Oy), oikealla Hiidenheimo-säätiön Jyrki Ritvala
Tapio Eräheimo
Maankäytön ja kaavoituksen ajankohtaisia asioita
Kaavoituspäällikkö Suvi Lehtoranta ja maankäyttöinsinööri Petra Ståhl esittelivät ajankohtaisia maankäyttöasioita ja
kaavoitusprojekteja.
Ilouutinen nummelalaisille ja Nummelassa asioiville on se, että Asemantielle rakennetaan uusi sisääntulotie Nummelaan. Sitä
varten rakennetaan rautatien alittava tunneli. Sisääntulotie muodostaa yhteyden Vanhalta Turuntieltä Asemantielle lähelle
kunnantaloa. Tämän tien toivotaan helpottavan Meritien ruuhkia.
Palojärven alueen työpaikka-alueen kehittäminen saa vahtia. Pari tonttivaraustakin on jo tehty. Alue tulee näkymään Turun
moottoritielle, jota huristaa nykyisin yli 38 000 ajoneuvoa vuorokaudessa ja luvun odotetaan kasvavan 50 000:een 20
vuodessa. Näkyvyyttä siis yrityksille on, hehkutti Suvi Lehtoranta, joskin sisääntulo alueelle tapahtuu Vanhan Turuntien kautta.
Palojärven alueen kaava sallii teollisen toiminnan yritykset, mutta ei vähittäiskaupan eikä tilaa vievän kaupan yrityksiä.
Hiidenrantaan kaavaillaan pientä ruokakauppaa Haapakyläntien varteen samalle paikalle, jossa aikanaan toimi
elintarvikekoski.
Ojakkalan keskusta tulee laajenemaan pohjois- ja eteläsuuntiin. Koululle tulee lisää laajentumistilaa. Alueelle on suunnitteilla
paikka ruokakaupalle, lisäksi mahdollisesti senioritalo/taloja sekä pieniä työpaikka-alueita.
Koivissillan kaavoitus on lähtenyt liikkeelle. Sille alueelle toivotaan saatavan myös yritystontteja. Viereinen Stenkullan
asemakaava on lähdössä hyväksyttäväksi ja koska valituksia siitä ei ole, eteneminen lienee nopeaa. Alueelle on tulossa 52
ok-talotonttia. Nämä alueet kirvoittivat kysymyksiä ja vilkasta keskustelua siitä, siirtyykö painopiste ja kehittäminen
kirkonkylältä sivuun ja siitä, saavatko nämä alueet ohikulkijat "pysähtymään" tänne ostoksille, vai jatkuuko matka tästä ohi
Nummelan marketteihin. Kaavoittajat totesivat, että kirkonkylän kaavoittamisessa on paljon maanomistuksiin ja historiallisiin
seikkoihin liittyviä hidasteita, jonka vuoksi heidän on tässä vaiheessa helpompi kohdistaa niukat resurssinsa uusille alueille,
joiden suunnittelussa ei ole vastaavia esteitä..
Suvi Lehtoranta
Petra Ståhl
Nuorisotakuu ja nuorten työllistyminen
Vihdin nuorisopalvelujen eritysinuorisotyöntekijä Iiris Nurmo valotti puheenvuorossaan sitä, miten yhteiskunta on nuorten
kannalta aivan erilainen kuin se oli Yritysillan kuulijoiden ennemmistön nuoruusaikoina muutama vuosikymmen sitten. Pysyviä
työpaikkoja ei ole lähsekään samassa suhteessa kuin ennen. Yhteisöllisyys on monilta osin kadonnut tai muuttanut muotoaan.
Työllistyminen on nykyisin paljon vaikeampaa. Kohtaako koulutuksien antama sisältö työelämän tarpeet, kysyi Nurmo.
Suurin ongelma on nuorilla, joilla ei ole ammattitutkintoa eikä toisaalta työ- tai koulutuspaikkaakaan. Tällaisten nuorten
ohjaaminen oikeille työuraan johtaville poluille on vaikeaa. Haaste tulee siitä, että ns. "helppoja töitä", joissa ei vaadita
erityisosaamista, ei juurikaan enää ole. Melkein kaikissa työtehtävissä on joku erityisvaatimus, esimerkiksi vähintään 18
vuoden ikä, hygieniapassi, yms., painotti Nurmo.
Nuorisotakuuseen liittyvä etsivä nuorisotyö -malli tarkoittaa sitä, että yritetään esimerkiksi selvittää, miksi koulu on jäänyt
kesken ja yritetään auttaa nuorta eteenpäin. Tarvittaessa mennään nuoren kotiin ja "haetaan" hänet esille, jotta auttaminen ja
omatoimisuuteen kannustaminen pääsee käyntiin. Tavoitteena on löytää nuorelle työ- tai opiskelupaikka.
Nurmon mukaan suuri ongelma Vihdissäkin on se, että nuorille on huonosti tarjolla asuntoja. Ne asunnot, joita on ovat usein
liian kalliita nuoren budjetille. Asunnon puute taas johtaa suureen syrjäytymisriskiin ja vaarana on joutuminen "väärille teille".
Iiris Nurmo listasi asioita, mitä yrittäjät / yritykset voisivat tehdä tilanteeseen avuksi nuorten työllistämisessä ja syrjäytymisen
ehkäisemisessä:
• Yritykset voisivat tarjota nuorille mahdollisuuksia tulla tutustumaan yritykseen. Tätä varten olisi hyvä olla käytettävissä
rekisteri yrityksistä, joihin nuoret voivat tulla tustustumaan. Rekisterin perusteella nuoria voidaan ohjata
tutustumista tarjoaviin yrityksiin.
• Työkokeilupaikkojen tarjoaminen nuorille on riskitöntä ja edullista. Kela maksaa nuoren työkokeilun ja tarvittaessa
työkokeilu on helppo purkaa, jos ongelmia tulee.
• Kuntouttava työtoiminta on on tukimuoto, jossa Kela maksaa kuntoutettavalle korvauksen. Työtoiminnan sisältö
voidaan räätälöidä kuntoutettavalle ja työtä tarjoavalle yritykselle sopivaksi.
• Oppisopimuskoulutus: Muuten hyvä, mutta nykymuodossaan yrityksille melko kallis ja byrokraattinen toimintamalli.
• Vastaaminen Nuorkauppakamarin tekemään kyselyyn yritysten halukkuudesta ja sopivista tavoista olla avuksi.
Iiris Nurmo (kuva: Vihdin kunta)
Keuken kuulumiset
Toimitusjohtaja Elina Pekkarinen Keukesta (Keski-Uudenmaan Kehittämiskeskus Oy) esitteli omassa puheenvuorossaan
Keuken ajankohtaisia palvelumuotoja.
- Keuke palvelee eri tavoin koko yrityksen elinkaaren ajan.
- Keuken Yritystulkki on monipuolinen ja ilmainen netissä toimiva palvelumuoto, josta voi ladata eri aihepiireihin liittyviä
ohje- ja tietopaketteja.
- Hautomon palvelut ovat tarjolla uusille tai uudessa vaiheessa oleville yrityksille. Tällä hetkellä Nummelan hautomossa on
jonkin verran toimitilaa vapaana.
- Klinikkatyyppiset tilaisuudet, joissa keskitytään tiettyyn liiketoiminnan osa-alueeseen (markkinointi, sukupolvenvaihdos, ym.)
- Keukesta saa yksilöllisiä neuvontapalveluja esimerkiksi markkinointiin, rahoituksen järjestämiseen, tuotannon tehostamiseen,
tuotekehitykseen, jne.
Elina Pekkarinen oli erityisen ilahtunut siitä, miten hyvin vihtiläiset yrittäjät ovat ottaneet Keuken palvelut vastaan. Vuonna
2013 jo reilut sata vihtiläistä yritystyä on käyttänyt Keuken palveluita. Palvelujen käyttäjänä Vihti on ollut alueen ykkönen,
kiitteli Pekkarinen.
Elina Pekkarinen
(kuva: Keuke)
Vihdin Yrittäjien puheenvuoro
Vihdin Yrittäjien puheenjohtaja Leevi Pursiainen toi yrittäjäyhdistyksen tervehdyksen Yritysiltaan. Hän painotti, että
osanottajat ovat ne, jotka tekevät Yritysillasta onnistuneen.
Pursiainen iloitsi siitä, että Palojärven yritysalueen kehittäminen on nyt lähtenyt käyntiin.
Pursiainen kiinnitti huomiota paikkakunnan korkeaan vuokratasoon. Taso on samaa luokkaa kuin pk-seudulla, paikoin jopa
korkeampi, ihmetteli Pursiainen. Tämä on yksi todellinen este yritystoiminnan lisääntymiselle.
Pursiainen heitti jälleen ilmaan aikaisemminkin heittämänsä pallon: Voitaisiinko Nummelan Palma / Rakves -kiinteistöihin
saada aikaan yritystalo? Vaikka alue houkuttaa pitkällä tähtäyksellä asuntorakentamiseen, voisiko nykyisistä rakennuksista
niiden elinkaaren aikana jotain käyttää yritystalona, kysyi Pursiainen. Tontilla olisi sopivasti pysäköintitilaa ja yrityshautomokin
olisi samalla alueella. Synergiaa yritystalon ja hautomon välille varmasti syntyisi. Tämä on pallo kunnan kaavoittajille ja
poliitikoille, asia kannattaisi ainakin selvittää, toivoi Pursiainen.
Puheenvuoronsa lopuksi Leevi Pursiainen esitti kiitokset kunnan edustajille Yritysillan järjestämisestä. "Yritysilta osaltaa
edistää ja lähentää yhteistyötä kunnan ja yrittäjien kesken", totesi hän.
Leevi Pursiainen
Kunnanjohtajan puheenvuoro
Kunnanjohtaja Sami Miettinen piti tilaisuuden lopuksi lyhyen puheenvuoron. Hän kertoi, että maankäyttöasioissa on nyt
saavutettu hyvää yhteistyötä ELY-keskuksen kanssa. "Asian kanssa on tehty paljon töitä ja olen toiveikas tämän suhteen",
hän totesi.
Lopuksi Miettinen pyysi yleisöä esittämään kysymyksiä hänelle. Muutamia kysymyksiä tulikin. Yksi kysymys liittyi edellisten
kunnanjohtajien tiuhaan vaihtumiseen. Sami Miettisen vahvisti, että lähtösuunnitelmia ei hänellä ole ja tarkoitus on jatkaa
tehtävässä pitempään.
-------Vihdin Yrittäjiltä kiitokset Vihdin kunnalle Yritysillan hyvistä järjestelyistä ja tarjoiluista!
teksti, kuvat (ellei toisin mainittu): Veikko Sirkiä
kalvot: ao. esittäjät
_________________________________________________________________________________________
Vihdin Yrittäjät otteluisäntänä Vipattarien superpesisottelussa 11.5.2013
Lauantaina 11.5.2013 pelattiin naisten superpesissarjan ottelu Vipattaret - Mansen Räpsä (Tampere) Hiidenkirnun
pesäpallostadionilla Nummelassa. Vihdin Yrittäjät ry oli otteluisäntänä tässä Super-Matsiksi nimetyssä pelissä.
Vihdin Pallo myi yrityksille Lippu-Paketteja kyseiseen otteluun. Lippu-Paketin lunastaneilla yrityksillä oli mahdollisuus antaa
lippuja asiakkailleen kiitokseksi yhteistyöstä, jakaa niitä kylkiäisinä jonkin ostoksen lomassa ja tietenkin myös omille
yhteistyökumppaneille/sidosryhmilleen. Kaikki Lippu-Paketin lunastaneet yritykset listataan Vihdin Pallon kotisivuille (kaikki
jotka ovat antaneet julkaisemiseen luvan).
Aurinkoisessa säässä pelattua ottelua oli seuraamassa runsaasti yrittäjiä ja heidän lähijoukkojaan sekä yhteistyökumppaneitaan. ViPan tilaston mukaan yleisöä oli paikalla 545 henkeä.
Pelin avausheiton teki Vihdin Yrittäjien varapuheenjohtaja Teppo Lahtinen, joka tuotiin heittopaikalle Vihdin Autotalon
tyylikkäällä 1920-luvun Fordilla.
Ottelun alkuun Vipattaret sai unelmalähdön: Ensimmäinen vuoropari Vipattarille 7-1. Seuraavissa vuoropareissa peli kuitenkin
tasoittui ja ensimmäinen jakso päättyi Vipattarien voittoon 7-2. Toisella jaksolla sarjanousija Mansen Räpsän naiset olivat
niukasti parempia lukemin 4-3. Näin tilanne oli tasan 1-1 ja peli jatkui super-vuoroparilla. Sen manselaisvieraat voittivat
puhtaasti 5-0, eli koko ottelun voitto Mansen Räpsälle lukemin 2-1.
Hyvän alun jälkeen Vipattarien peliin tuli ajoittaista haparointia. Mm. heitettyjen pallojen kiinniotto joskus takkuili ja väärillä
syötöillä vierailijat saivat vapaataipaleita. Tämä oli kauden ensimmäinen ottelu, joten haparoinnit voinee laittaa alkukankeuden
piikkiin. Uskotaan, että Vipattarien kausi tulee jatkumaan hyvänä. Viime vuonnahan silloinen sarjanousijamme ylsi heti
kuudenteen sijaan. Ainakin samaa sijoitusta joukkue tavoittelee tänä vuonna.
Pelin päätyttyä kummastakin joukkueesta palkittiin kaksi parasta pelaajaa. Vipattarista ykköspalkinnon sai lukkari
Annika Färm ja kakkospalkinnon Mari Sallinen. Mansen Räpsästä Jatta Vuorinen sai ykköspalkinnon ja etenijäjokeri
Henna Peltokangas kakkospalkinnon. Palkinnot lahjoitti otteluisäntä Vihdin Yrittäjät.
Joukkueet valmiina peliin.
Vipattarien lyönti juuri lähdössä.
Vipattarien aikalisä.
Keskellä pelinjohtaja Markus Meriläinen.
Teppo Lahtisen avausheitto lähti juuri. Taustalla Ford -28.
Vipattaret lisäämässä juoksutiliään.
Ottelutauolla esiteltiin Vihdin Pallon vuoden 1989 Supersarjaan nousseen naisjoukkueen edustajia.
teksti ja kuvat: Veikko Sirkiä
_________________________________________________________________________________________
Vihdin Yrittäjät ry:n kevätkous pidettiin 18.4.2013
Vihdin Yrittäjät ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin 18.4.2013 Kaarikeskuksen tiloissa.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kalevi Suominen ja sihteeriksi Jaana Pelkonen.
Kevätkokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset kevätkokoukselle kuuluvat asiat, joista tärkeimpinä olivat vuoden 2012
toimintakertomus sekä vuoden 2012 tilinpäätös ja toiminnantarkastajien laatima tarkastuskertomus. Nämä esitteli kokouksen
puheenjohtaja Suominen.
Vuonna 2012 Vihdin Yrittäjillä oli runsaasti aktiviteetteja. Omien kevät- ja syyskokousten järjestämisen lisäksi Vihdin Yrittäjät
osallistui edustajiensa toimesta aluejärjestö Uudenmaan Yrittäjien kevät- ja syyskokouksiin (Inkoo, Hyvinkää) sekä muutamiin
UY:n järjestämiin koulutuksiin luottamushenkilöille. Omia tapahtumia olivat mm. Kartingtapahtuma, golf/koulutusmatka
Tallinnaan, otteluisäntänä toimiminen Vipattarien SuperPesis-ottelussa, käynti Vihdin Teatterin kesäteatterinäytöksessä,
perinteiset kevään ja syksyn Yritysillat yhdessä Vihdin kunnan kanssa, lokakuussa noin 160 henkilön voimin vietetty Y-juhla
(mm. Vuoden Yrittäjän julkistus ja ansiomerkkien jako). Vihdin Yrittäjien jäseniä osallistui myös Uudenmaan Yrittäjät ry:n ja
Karkkilan Yrittäjät ry:n marraskuussa järjestämään Uusmaalaiseen Yrittäjäjuhlaan.
Tilikaudella 2012 yhdistyksen tulot ja menot olivat varsin hyvin tasapainossa. Todetttin, että yhdistyksen taloudellinen tila on
varsin hyvä. Kokous päätti yksimielisesti vahvistaa vuoden 2012 tilinpäätöksen ja myöntää tili- ja vastuuvapauden vuoden
2012 hallitukselle.
Koska muita asioita ei kokouksessa ollut, päätettiin kokous. Alla kuva kevätkokouksesta.
Kokousväelle oli tarjolla karjalanpiirakoita munavoin kera sekä ja porkkanapiirakkaa kahvin/teen kera.
teksti ja kuva: Veikko Sirkiä
_________________________________________________________________________________________