Oppilaitokset yhteen – ja myös WLAN-verkot

Oppilaitokset yhteen – ja myös WLAN-verkot
Suomen Liikemiesten Kauppaopisto ja Helsinki Business College yhdistyivät 1.8.2009.
Kaksi vuotta kestänyt prosessi toi uusia haasteita LAN&WAN-yhtiön toteuttamalle
langattomalle verkolle. Lopputulos on kaikille mieleen.
Yhdistyneen oppilaitoksen toinen yksikkö sijaitsee keskeisellä
paikalla Pasilan messualueen kulmassa. Toinen on Vallilassa.
Helsinki Business College eli HBC lähti WLAN-tekniikkaan vuonna 2004. Verkon toteuttajaksi valittiin LAN&WAN, jonka edustuksiin kuului jo tuolloin Motorolan
nykyisin omistaman Symbol-yhtiön tuotteet.
Symbol-teknologia oli HBC:n teknologiapäällikön Giovanni Vaccaron suosikki, ja sen
mahdollistaman tunnistustekniikan pohjalle
rakennettiin erittäin toimiva järjestelmä, jossa
opettajat pääsivät älykorttitunnistuksella laitoksen sisäisiin verkkoihin ja oppilaat Internetiin. Eri käyttäjäryhmille voitiin rakentaa
haluttuja palvelukokonaisuuksia, esimerkiksi vieraille suunniteltiin väliaikaisiin käyttäjätunnuksiin perustuva palvelu.
Verkot yhteen
Pasilassa sijaitsevan SLK:n ja Vallilan HBC:n
yhdistyessä tietoverkon vaatimukset kasvoivat: oppilaitosten langattomien järjestelmien
piti toimia eri osoitteissa sijaitsevissa tiloissa
niin, ettei käyttäjien tarvitse kirjautua erikseen tai useilla tunnuksilla. Järjestelmän piti
tietysti olla myös varma, turvallinen ja mah-
www.lanwan.fi
dollisimman helppokäyttöinen – ja helposti
päivitettävissä tulevaisuuden tarpeisiin. Toimipaikkojen välillä kulkee kuituyhteys.
Järjestelmän myyjänä toiminut avainasiakaspäällikkö Jari Baarman LAN&WANista
selvittää, että asian ratkaisu oli kahden järjestelmän virtuaalinen verkko, jossa järjestelmien välille rakennettiin ns. luottamussuhde.
– Käyttäjät saavat aivan samat palvelut riippumatta siitä, kummassa toimipaikassa kirjautuvat sisään. Tekniikka on tietysti parhaimmillaan silloin, kun käyttäjän ei tarvitse huolehtia siitä mitenkään, ja langattomuus antaa
lisäarvoa verkkopalveluille, koska se vapauttaa
paikasta ja johdoista, Baarman sanoo.
– Sekä Pasilassa että täällä Vallilassa on vastaanottopisteet, joissa vieraille voidaan antaa
molemmissa paikoissa käypä käyttäjätunnus,
Vaccaro jatkaa. Tällaisia tunnuksia annetaan
esimerkiksi vieraileville luennoitsijoille.
Vaccaro kehuu jo vuosia jatkunutta yhteistyötä LAN&WANin kanssa. Palvelu on toiminut moitteettomasti, eikä mies muistanut
yhtäkään tilannetta jossa verkko olisi kaatunut.
Teknologiapäällikkö Giovanni Vaccaro
on kovan tason ammattilainen, joka on
tehnyt tiivistä yhteistyötä LAN&WANin
kanssa jo viisi vuotta.
puh. (09) 4243 5555
Helppoa ja varmaa
LAN&WANin toimittaman järjestelmän
ydinkomponentteja ovat Motorolan Wireless-kytkimet ja tukiasemat, joiden verkostoa
laajennetaan tarpeen mukaan. Nopeuden ja
kapasiteetin lisääminen on erittäin helppoa ja
taloudellista vaihtamalla tukiasemia uudemmiksi tai lisäämällä niiden määrää.
– Järjestelmän hienous on siinä, että molemmissa laitoksissa olevat järjestelmät toimivat virtuaalisesti yhtenä. Luottamussuhteen
ansiosta järjestelmät toimivat täysin yhteen.
Tämä ratkaisu lisää myös käytön varmuutta,
koska toisen järjestelmän vikaantuessa jäljellä oleva ottaa hoitaakseen myös toisen pään.
Minä kutsun sitä korkeaksi käytettävyydeksi,
Baarman selvittää.
Vaccaro luottaa voimakkaasti langattomuuteen, joka oppilaitosten kannalta antaa
joustoa ja kustannussäästöjä verrattuna perinteiseen kiinteästi asennettavaan tietotekniikkaan. Laitoksen käytössä on nyt jo satakunta kannettavaa tietokonetta, joiden määrä kasvaa koko ajan nopeasti. Myös älypuhelinten käyttö lisääntyy.
Pitkäaikainen yhteistyö
kantaa hedelmää
Laiteasennusten lisäksi LAN&WAN huolehtii toimittamansa tekniikan huolto- ja viankorjauspalvelusta. Jos järjestelmään tulee vika,
huoltohenkilöstö saa siitä automaattisesti tie-
don ja voi kirjautua tutkimaan tilannetta.
– Olen erittäin tyytyväinen pitkäjänteiseen yhteistyöhömme HBC:n ja teknologiapäällikkö Vaccaron kanssa. Tiivis kumppanuus antaa parhaat mahdollisuudet rakentaa
korkealaatuisia ja kustannustehokkaita ratkaisuja, jotka vastaavat mahdollisimman tarkoin asiakkaan nykyisiä ja tulevia tarpeita, Jari Baarman tiivistää.
LAN&WAN on toimittanut HBC:lle toki muutakin kuin langattomia verkkoja, esimerkiksi IP-pohjaisen videovalvontaratkaisun.
Teksti: Pentti Niemi
Alansa suurin ammattiosaajien kouluttaja
Elokuussa 2009 yhdistyneen uuden oppilaitoksen nimi on suomeksi Suomen Liikemiesten Kauppaopisto ja englanniksi
Helsinki Business College. Oppilaitoksen
aikuiskoulutuksesta vastaa SLK Instituutti.
Oppilaitosta ylläpitää Helsinki Business
College Oy. Sen omistavat tasaosuuksin
Suomen Liikemiesten Kauppaopiston Sää-
www.lanwan.fi
tiö sekä Helsingin seudun kauppakamari.
Suomen Liikemiesten Kauppaopiston
visiona on olla Suomen paras ammatillisen osaamisen kehittäjä, aktiivinen työelämän uudistaja ja arvostettu yhteistyökumppani.
Opiskelijoita uudessa oppilaitoksessa
on noin 3100, joista nuorten koulutuk-
sessa on 1600. Oppilaitos on tällä opiskelijamäärällä alansa suurin. Henkilöstöä on
170. Oppilaitos kouluttaa liiketalouden ja
tietojenkäsittelyn ammattiosaajia. Yhdistynyt oppilaitos toimii kahdessa koulutusyksikössä, Pasilassa ja Vallilassa.
puh. (09) 4243 5555