Lue koko uutinen - Nordic LAN & WAN Communication Oy

Verkossa kulkee myös musiikki
LAN&WAN verkotti Musiikkitalon
&
Verkossa kulkee myös musiikki
Helsingin Musiikkitalo on uusi kansallinen
monumentti, suomalaisen konserttimusiikin ja musiikkikoulutuksen edustava keskus. Noin 180 miljoonan euron hintainen
rakennus on täynnä uusinta digitaalista
teknologiaa, joka toimii LAN&WAN-yhtiön valmistamaa tietoverkkoa pitkin.
”Musiikkitalon verkko on siitä erikoinen,
että liikenteestä vain 15 prosenttia syntyy
perinteisillä tietokoneilla ja toimistosovelluksilla”, sanoo verkottamisesta vastaava projektipäällikkö Kari Salmela, Nordic
LAN & WAN Communication Oy. ”Uutta
on myös se, että samassa verkossa kulkevat sulassa sovussa kaikki tietovirrat mikrofonien äänisignaaleista esitys- ja kiinteistötekniikkaan. Huippuluokan äänensiirron
mahdollistaa EtherSound-tekniikka, jonka
q q q q q q
LAN&WAN verkotti Musiikkitalon
tekniset arvot vastaavat äänistudioiden
vaatimuksia. Verkossa voi kulkea samaan
aikaan jopa satoja äänikanavia. Näin korkealaatuisen äänen vieminen verkoissa oli
meillekin uutta, hupiratkaisuja on toki nähty ennenkin.”
Salmelan mukaan Musiikkitalossa on kaiken kaikkiaan hämmästyttävä määrä tekniikkaa, vaikka kyseessä on akustisen musiikin tyyssija. ”Tuli tunne, että talo rakennettiin kuparikaapeleista, joiden päälle valettiin betonia”, Salmela naurahtaa.
Tekniikka piiloon
Tinkimättömän arkkitehtuurin vuoksi tilojen kaikki tekniset komponentit piti asentaa mahdollisimman huomaamattomiksi,
myös 70 langatonta WLAN-tukiasemaa,
Huolelliset asennukset takaavat häiriöttömän käytön pitkälle tulevaisuuteen.
joita on siroteltu kaikkialle taloon. ”Jou- LAN&WAN, jonka kanssa ei ole koskaan
duimme tilaamaan Yhdysvalloista laitteisiin tarvinnut odotella vastausta teknisiin kysopivat muoviset suojakotelot, jotka mai- symyksiin.Vastaukset ovat tulleet aina kuin
semoitiin paikalleen tasan oikeansävyisillä tykin suusta. Arvostan myös sitä, että he
maaleilla. Maaleissa ei saanut olla metalli- ajattelevat kokonaisuutta ja sanovat suohiukkasia, koska ne olisivat häirinneet sig- raan, jos joku meidän valintamme on tuottamassa ongelmia. LAN&WANin tekemä
naalien kulkua.” Projektin pitkästä valmisteluajasta huoli- etävalvonta on sekin suuri etu, koska se
matta verkkotilaus tehtiin myöhään, joulu- vapauttaa meidät tekemään päivätyötämkuun alussa 2010. Tarjouspyynnöt oli pan- me rauhassa.”
Ruohomäki mainitsee
tu liikkeelle elokuussa. Työt
verkkopuolen kriittisimaloitettiin vuodenvaihtees”Tuli tunne, että
mäksi vaatimukseksi erisa. Koska tekniset asennukkoisen infrastruktuurin,
set oli ajallisesti sovitettatalo rakennettiin
jossa vain pieni osa liikenva rakennustyön vaiheisiin,
kuparikaapeleista,
teestä tulee perinteisistä
koko tietoverkko laitteisjoiden päälle
tietokoneista. Verkko paltoineen rakennettiin ensin
velee myös äänen ja videLAN&WANin testilabovalettiin betonia”
on siirtoa, ääni- ja valo-ohratorioon. Näin jokaisen
komponentin toimivuus saatiin varmis- jausta, esitysautomaatiota ja kiinteistötekniikkaa.
tettua etukäteen.
”Verkon läpäisy ja kapasiteetti eivät ole
Musiikkitalon verkon laajuudesta kertoo
se, että tietoverkko sisältää viitisenkym- ongelmia, enemmän meidän on valvottamentä kytkintä, joissa on kaikkiaan lähes va latensseja eli toimintaviiveitä. Erityisesti
ääni on sellaista, jonka viemistä tällä tavoin
2500 porttia.
verkon läpi ei olisi muutama vuosi sitten
Huippuyritykset asialla
osannut kuvitellakaan. Meillä mikrofonisigMusiikkitalon ICT-tekniikasta vastaa Timo naaleja ei tarvitse viedä yhtä johtoa pitkin
Ruohomäki, joka aikaisemmin on työsken- eteenpäin, vaan voimme kierrättää alkunellyt muun muassa Yleisradiossa, BBC:ssä päässä digitoituja signaaleja vapaasti mihin
ja Itellassa. Ruohomäen vastuu kattaa myös tahansa ja rakentaa näin eri tilanteisiin soMusiikkitalon radiotekniikan Virve-viran- pivia virtuaalisia verkkoja.”
omaisverkkoineen ja matkapuhelimien
Kattava WLAN-tekniikka on erittäin kätukiasemineen. Yhteistyö LAN&WANin tevä esimerkiksi musiikkitalon valomiehilkanssa on sujunut kuin tanssi.
le, jotka voivat mennä läppärinsä kanssa la”Meillä on ollut onni saada talomme to- valle ja ohjelmoida valot langattoman verteutukseen oman alansa huippuja kuten kon kautta.
Teksti: Pentti Niemi
Kuvat:Tommi Posa
”Yksi verkkomme haasteista on, että
kaikki sen osat ovat tasaisen korkeaa laatua. Niinpä emme anna kenenkään tuoda
tänne esimerkiksi omia kytkimiään, vaan
käytämme omiamme. Radiotekniikassa
meillä on tiukat vaatimukset myös häiriösuojauksen osalta”, Timo Ruohomäki kertoo.
Mahtavat puitteet
Musiikkitalo näyttää ulospäin pelkistetyltä,
laatikkomaiselta ja verraten pieneltä. Vaikutelma muuttuu täysin sisätiloissa, joita
hallitsevat ilmavuus ja visuaaliset yllätykset. Ensikertalainen lähes haukkoo henkeään astuessaan pääsaliin, jossa moneen eri
tasoon rakennetut katsomot ympäröivät
esiintyjälavaa. Ruohomäki kertoo, että kaikilta 1704:lta istumapaikalta on mahdollisimman lyhyt matka lavalle ja että musiikin pitäisi joka paikassa kuulua yhtä hyvin.
”Rakennusvaiheessa kirvesmiehet vasaroivat jotakin tuolla lavalla ja me ihastelimme
täällä ylhäällä, että eipä vasaraniskut ole
koskaan kuulostaneet näin hyviltä.”
Päälavan katossa riippuva, akustiikkaa
säätelevä rakennelma kätkee sisälleen monenlaista tekniikkaa kaiuttimista, valonheittimistä ja kääntyvästä videokamerasta
WLAN-tukiasemiin. Pääsalin lisäksi talossa on kuusi muuta salia, ja kaikkiaan yleisöä mahtuu salien istumapaikoille kerrallaan lähes 3000.
Puitteet ovat siis mittavat, mutta niin
tulee olemaan talon toimintakin. Jo talon
pääkäyttäjien perustarve on ainakin 900
konserttia vuodessa, minkä lisäksi tulevat
Musiikkitalon ICT-asiantuntija Timo
Ruohomäki tarkastaa tyytyväisenä
LAN&WANin työtä, jota paikalla on
valvonut John Stolpe.
muut esitykset, esimerkiksi Apocalyptican
ja lauluyhtye Rajattomien konsertit syksyn mittaan.
Pääsalin akustiikka on suunniteltu tinkimättömästi akustisen musiikin ehdoilla, mutta talosta löytyy myös sähköisesti vahvistetun musiikin esittämiseen optimoituja tiloja.
Musiikkitalo on kaikille sen toteuttajille
kunnianhimoinen projekti ja samalla huippuluokan referenssi, koska epäonnistuminen ei nyt kerta kaikkiaan tule kyseeseen. Musiikkitalon johtaja Helena Hiilivirta muistuttaakin lehtihaastattelussa, että ”Musiikkitalolla on 200 vuoden takuu.”
(Suomen Kuvalehti 8/2011). LAN&WANyhtiölle Musiikkitalon verkottaminen on
merkittävä uusi avaus, joka laajentaa entisestään yrityksen palvelutarjontaa ja osaamista.
Tekniikka on maisemoitu tarkoin,
esimerkiksi tasan samalla linjalla
olevien WLAN-tukiasemien
rivistö (lamppujen välissä).
Musiikkitalon pääsaliin mahtuu 1708 kuuntelijaa, mitä ei äkkiä katsoen
uskoisi. Yleisömäärä on sama kuin Finlandia-talossa, mutta akustiikan
luvataan olevan erittäin paljon parempi. Lava on varustettu hissi­
mekanismilla, joten raskaimmatkin soittimet saadaan siirrettyä kätevästi.
Pitkä odotus palkittiin
Helsingin Musiikkitalo -hanke käynnistettiin Sibelius-Akatemian toimesta jo vuonna 1992. Tavoitteena oli saada musiikkiyliopistolle nykyaikaiset toimitilat ydinkeskustaan. Pari vuotta myöhemmin mukaan
lähtivät Helsingin kaupunginorkesteri ja
Radion sinfoniaorkesteri, jotka kärsivät
korkeatasoisen konserttisalin puutteesta.
Opetusministeriö asetti työryhmän, joka
päätyi esittämään talon paikaksi Eduskun-
tatalon kohdalla olevaa tonttia.
Arkkitehtuurikilpailu käynnistettiin
vuonna 2000. Sen voitti Arkkitehtitoimisto
Laiho-Pulkkinen-Raunio teoksella A Mezza Voce (”hiljaisella äänellä”). Akustiikan
suunnittelijaksi valittiin japanilainen Yasuhisa Toyota, yksi alansa johtavista akustikoista. Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi hankesuunnitelman vuonna 2004,
ja YLE päätti pian sen jälkeen osallistu-
misestaan. Makasiinien purkutyö aloitettiin tulipalon jälkeen vuonna 2006, jolloin
päästiin myös louhimaan tunneleita.Varsinaiset rakennustyöt käynnistyivät vuonna
2008, ja Musiikkitalon avajaispäiväksi sovittiin 31.8.2011.
Musiikkitalon päätoimijat ovat Helsingin kaupunginorkesteri, Radion sinfoniaorkesteri ja Sibelius-Akatemia. Orkestereissa on yhteensä parisensataa muusik-
koa ja parinkymmenpäinen henkilökunta.
Sibiksen opiskelijamäärä on noin 1500 ja
henkilökunnan noin 400.
Rakennuttamisen tilaajatehtävistä on
vastannut Senaatti-kiinteistöt, rakennuttajakonsultti on ISS Proko Oy ja pääurakoitsija SRV.
Lisätiedot: www.musiikkitalo.fi
Studio Woudin • Kirjapaino Kari • 6/2011
Asiallisen tyylikäs Helsingin
Musiikkitalo ei koreile
ulkomuodollaan. Talo näyttää
todellista pienemmältä, koska tilat
ovat suureksi osaksi maan alla.
Nordic LAN & WAN Communication Oy • Sinikalliontie 16, PL 128, 02631 Espoo • www.lanwan.fi