Lapin yliopisto käyttää LAN&WANin SSL

Lapin yliopisto käyttää
LAN&WANin SSL-palvelua
Rovaniemellä sijaitseva Lapin yliopisto on kansainvälisestikin merkittävä oppilaitos,
jonka piirissä on tavalla tai toisella noin 10 000 ihmistä. LAN&WAN on ollut jo
viisitoista vuotta yliopiston merkittävä yhteistyökumppani. Viimeisin projekti on
henkilökunnan oma SSL-portaali, joka säästää aikaa ja vähentää kustannuksia.
Tietotekniikkapäällikkö Sakari A. Vaara
Lapin yliopistosta kertoo, että portaalin tarve
tuli henkilökunnalta. – Hallintomme käytössä on puolisen tusinaa erilaisia tietojärjestelmiä, joilla hoidetaan muun muassa henkilötietoja, matkalaskuja, ostolaskuja ja palvelimien sekä tietoliikenneverkon etähallintaa.
Halusimme räätälöidyn SSL-portaalin, jonka
kautta työntekijä pääsee kätevästi hoitamaan
asioita turvallisesti mistä tahansa Internetliittymästä ja koska tahansa.
– Uudelta järjestelmältä edellytettiin korkeaa tietoturvaa, sitähän meiltä viranomaisetkin edellyttävät, toisaalta käytön tuli olla
mahdollisimman helppoa. Halusimme sellaisen järjestelmän, jossa ei tarvita erillistä asiakasohjelmistoa.
otetaan yhteys tavallisella Internet-selaimella,
tehokkaasti salatulla HTTPS-protokollalla.
Käyttäjätunnukset haetaan organisaation
Active Directory -hakemistosta, ja sisäänkirjautumisessa käyttäjä saa matkapuhelimeensa kertakäyttöisen salasanan tekstiviestinä. Menetelmää kutsutaan mobiiliautentikoinniksi ja se on osoittautunut erittäin käteväksi. Tunnuksien hallinta on helppoa – käyttäjän puhelinnumero vain lisätään AD-hakemistoon.
Kirjautumisen yhteydessä tapahtuu automaattinen tietoturvan tarkistus: virustorjunta, palomuuriasetukset, ja tietysti se, että
kone on organisaation ylläpitämä laite. Järjestelmä sisältää myös IPsec VPN -yhteydet
kumppaneille.
Salasana kännykällä
Säästöä monessa mielessä
Lapin yliopiston yhteyshenkilönä on koko
ajan toiminut Juha Pasanen LAN&WANin
Oulun yksiköstä. Suuri vastuu tämän projektin toteutuksessa oli myös osaavalla
LAN&WAN -tekniikalla.
Portaali toteutettiin lyhyessä ajassa viime
syksynä ja otettiin käyttöön joulukuun alussa.
Sen sydämenä on SSL/VPN Gateway, johon
Lapissa etäisyydet ovat pitkiä ja pitkiä ne ovat
jo suuren Rovaniemenkin alueella. Vaikka
suurin osa uuden SSL-portaalin käyttäjistä
asuu Vaaran mukaan noin kymmenen kilometrin säteellä yliopistosta, on uusi järjestelmä saanut kiitosta.
– Onhan huomattavasti miellyttävämpää laatia matkalaskut ja hyväksyä ostolaskut
Merkittävä oppilaitos ja työllistäjä
Tietotekniikkapäällikkö
Sakari A. Vaara on luottanut
LAN&WANin palveluihin
jo viidentoista vuoden ajan.
Kuva: Timo Lindholm,
Fotoplan Ky.
kotona kuin lähteä niitä varten ajamaan yliopistolle, Vaara toteaa. Vuodenvaihteen tienoilla pakkasta oli seudulla kolmisenkymmentä astetta, joten valinta on helppo ymmärtää mukavuudenkin perusteella. Lapin yliopiston yhteydessä toimivassa Arktisessa keskuksessa tutkitaan ilmastonmuutosta, joten
ekologinen näkökulmakaan ei ole Rovaniemen yliopistoväelle vieras.
Teksti: Pentti Niemi
Sanastoa
HTTPS, Hypertext Transfer Protocol
Secure: tehokkaasti salattu yhteys, joka
toimii tavallisella Internet-selaimella.
Käytössä esimerkiksi pankkiyhteyksissä.
IPsec: standardoitu salausprotolla, suosittu VPN-verkoissa.
Lapin Yliopistoon kuuluva Arktinen keskus sijaitsee Arktikumtalossa, josta on tullut Lapin suosituimpiin kuuluva vierailukohde.
Lapin yliopisto on Euroopan unionin
pohjoisin yliopisto, joka työllistää suoraan lähes 650 ihmistä. Opiskelijoita on
runsaat 5000 ja avoimen yliopiston puolella vielä lähes saman verran lisää. Tietotekniikan laajuudesta kertoo esimerkiksi
se, että sähköpostiosoitteita yliopistolla
on lähes 10 000.
Yliopiston aloja ovat kasvatustieteet,
matkailu ja liiketoiminta, oikeustiede, taideteollinen ala ja yhteiskuntatieteet. Yliopistoon kuuluu myös kansainvälisesti
tunnettu arktisen tutkimuksen keskus
www.lanwan.fi
Arctic Centre, Arktinen keskus.
LAN&WAN aloitti yhteistyön Lapin
yliopiston kanssa jo 1990-luvun puolivälissä rakentamalla tietoverkkoja ja tekemällä laitekauppaa. Asiakassuhde on jatkunut läpi vuosien muun muassa palomuurien ja muiden tietoturvaratkaisujen
myötä. Tietotekniikkapäällikkö Sakari A.
Vaara arvostaa LAN&WANia joustavana
ja tehokkaana yrityksenä, joka ”ei ole kasvanut liian suureksi, mutta on alallaan riittävän suuri ollakseen uskottava.”
LANSafe SSL/VPN Gateway: palvelu,
jonka avulla asiakas voi tehdä etätyötä
missä ja milloin tahansa. Asiakkaalle
räätälöity salattu SSL-yhteys (Secure
Sockets Layer) mahdollistaa turvallisen pääsyn asiakkaan omiin tietojärjestelmiin.
Mobiiliautentikointi: tunnistaessaan
sisäänkirjautuvan käyttäjän järjestelmä
lähettää käyttäjän matkapuhelimeen
kertakäyttöisen salasanan SMS-viestinä.
Portaali: verkkopalvelu, joka tarjoaa pääsyn muihin verkkoihin. SSL-portaali
on tehokkaasti salattu asiakkaalle räätälöity portti esimerkiksi yrityksen erilaisiin hallintosovelluksiin.
VPN, Virtual Private Network: näennäisesti yksityinen verkko, joka muodostetaan yleisen julkisen verkon yli.
puh. (09) 4243 5555