Trioli-lehti 2012: Äänen äärellä - Keski
www.khmusiikki.fi Trioli Keski-Helsingin musiikkiopiston lehti 2012 Äänen äärellä Trioli-lehti 2012 26. vsk Julkaisija Keski-Helsingin musiikkiopiston kannatusyhdistys ry. Päätoimittaja Petri Aarnio Toimitussihteeri Sanna Valkiala Toimituskunta Petri Aarnio Lea Einiö Sanna Valkiala Ulkoasu Merja Lensu Kannen kuva Veikko Somerpuro Kuvassa: Mimmi Riikonen Pääkirjoitus................................. 5 Äänestä! ..................................... 7 Ihmeellinen ääniversumi .............. 8 Sointia etsimässä ...................... 10 Rytmiä ja rytmiikkaa, polskaa ja Lampaanpolskaa .................... 13 Vuoroin vieraissa ....................... 14 Leikitään musiikkia .................... 16 Kuvat Veikko Somerpuro Tässä Triolissa Meren äänen kuulla nyt saan...... 18 Melua musiikista ....................... 19 Miltä duurisointu tuntuu? ........... 20 Heikki Suolahti – tähdenlento....... 22 Flyygelin ääni on enemmän ........ 25 Äänellään se lintukin laulaa ......... 26 Huda hudaa! – sordiinolla .......... 28 Lapsuuteni äänet ....................... 29 Mukaan musiikkiin: - Oppilaaksi musiikkiopistoon ...... 31 - Kesämusisointia Päivölässä ....... 31 Toimitus Keski-Helsingin musiikkiopisto Helsinginkatu 3–5 00500 Helsinki p. (09) 7001 9522 Painopaikka Forssan Print, 2012 ISSN 0786-2598 Trioli-lehti tehdään talkoovoimin ja painetaan ilmoitustuotoilla. Lämmin kiitos kaikille ilmoittajille ja lehden tekoon osallistuneille! Trioli 2012 Keski-Helsingin musiikkiopisto 3 4 Keski-Helsingin musiikkiopisto Trioli 2012 Herkällä korvalla Tiedän, miltä syksyisen sateen ropina kuulostaa rantasaunan terassilta kuultuna. Tai miten lumen mykistämän maiseman ääni on kaunis. Tai miten pääskyjen keväiset äänet täyttävät mielen auringolla. Aisteistamme kuulolla on oma tehtävänsä. Se on usein näön apuna ja täydentäjänä, mutta usein se toimii syvemmällä, lähempänä tunteita. Se muistaa paremmin kuin näkö ja toimii kuten makuaisti. Se palauttaa kaukaisetkin muistot. Ääni on musiikin tarveaine. Äänen tuottamiseen tarvitaan oman kehon kuuntelua ja pientä vaivannäköä huoltaa ääntään, mutta se kannattaa kaikille. Musiikin syntyyn tarvitaan soitin, soittaja ja ohjeet soittamiseen. Herkkä ohjaaja sytyttää soittajan, herkkä soittaja soittimen ja herkkä säveltäjä soitettavan. Musiikin harrastaja tarvitsee intoa, paloa ja tukea kasvaakseen soittajaksi tai säveltäjäksi. Nuorilla on erilaisia tapoja tuottaa luovasti ääntä ja jalostaa siitä yhdessä musiikkia. Musiikki on toivottua, mutta melu ei. Melu voi olla sietämätöntä ja aiheuttaa meille jopa kipua. Musiikista tulee melua, jos sitä ei osata oikealla tavalla tuottaa tai ottaa vastaan. Näihinkin tilanteisiin on varauduttava. Mutta hentokin ääni voi pysäyttää, olla voimallinen. Tällaisia ääniä ovat minulle olleet lasteni ensimmäiset parkaisut syntyessään. Ne olivat ainutlaatuisia ja minulla on syvällä muistissani se tunne, minkä ne synnyttivät. Vaikka nämä äänet ovat vain omissa kokemuksissani, voivat lähes kaikki vanhemmat maailmassa jakaa tämän tunteen kanssani. Kuuluuko pienen lapsen ääni? Pitääkö lapsen musiikin harrastuksesta jossain vaiheessa loppua leikki? Aikuisellekin leikki on tärkeä osa luovuuttamme ja siksi leikkimisen taitoa tulisi vaalia. Lapsen ääni saisi kuulua meistä myös aikuisena. Triolin mukana kuljemme tänä vuonna äänen äärelle. Toivottavasti herkistyt äänelle ja olet valmis kuulemaan kirjoituksiamme. Petri Aarnio rehtori www.reksin.vuodatus.net Elämys, oivallus, ilo! Keski-Helsingin musiikkiopisto on lasten ja nuor- Päämääränä on oppilaan hyvä musiikkisuhde Opetusta rikastuttavat oma musiikin tuottami- ten musiikkiyhteisö, jossa noin 250 kouluikäistä – mahdollisuus hankkia elämälle eväitä taiteelli- nen, musiikin teknologia, taiteiden integrointi ja soitinoppilasta tapaavat viikottain 35 opetta- sen, taidollisen ja emotionaalisen kasvun kautta. ilmaisuopetus. jaansa ja lähes 300 musiikkileikkikoululaista Yhteismusisointi on pienestä pitäen tärkeä osa Keski-Helsingin musiikkiopisto on lakisääteisen kokoontuvat 0–8-vuotiaiden perhe- ja musiikki- opetusta. Erilaisten yhtyeiden, bändien ja orkes- valtionavun ja Helsingin kaupungin toiminta- leikkiryhmiin. terien ohjelmisto vaihtelee barokista aikamme avustuksen piirissä. Opisto antaa taiteen perus- musiikkiin sekä kansanmusiikista ja maailman- opetuslain laajan oppimäärän mukaista opetusta. Yksilö- ja ryhmäopetuksessa yhdistyvät tavoitteellinen, lempeän määrätietoinen musiikin musiikeista muuhun rytmimusiikkiin. opiskelu ja luova ilmaisu. Trioli 2012 Keski-Helsingin musiikkiopisto 5 Teksti J. P. Pulkkinen Kuva Veikko Somerpuro Äänestä! Äänestä on liikkeellä kaikenlaista harhatietoa. Tuon mukaan oman panokseni. Useimmilla meistä on ääni ja useimmat meistä eivät pidä siitä, aluksi. Mitään hätää ei ole niin kauan kuin ääni on pelkkä ajatuksien, tunteiden tai hengissä olemisen viestintäväline. Peli muuttuu kovaksi, kun äänelle aletaan esittää vaatimuksia. Sen pitäisi edustaa itseään, seisoa omilla jaloillaan. Kokemus äänestä voi muuttua kertakarjahduksella. Ääni loikkaa esiin karheana tai kimeänä, kenties hieman kokkareisena, huojuen kuin Lintsin vatkaimesta poistuva keski-ikäinen mies. Muistan hyvin hetken, jolloin minut velvoitettiin ensimmäisen kerran käyttämään äänioikeuttani, ekaluokkalaisena, laulukokeessa. Sinänsä tilanne oli hallinnassa, olinhan jo kokenut asioita, kouluhammaslääkärin ja pihan tappeluringit. Astuin viisi askelta pulpetista opettajan pöydän eteen. Tapahtui jotain, mitä en tiennyt: jokainen askel mursi itseluottamuksestani viidenneksen. Selkäni takana korva kovana istuva luokka kasvoi kansakunnan kokoiseksi. Sinivuorten yö. Ymmärsin pian äänelle asetetut vaatimukset. Ne olivat toiset kuin kaverille kälättäessä. Äänen piti olla puhdas ja kaunis, kuin isänmaa. Terveenä nuorukai- sena osasin jo muutamassa vuodessa etsiä vastalääkettä kirkkaalle otsalle, ylevälle ajatukselle ja maakuntalauluille. Tänne kaikki ruma, likainen ja väkevä! Aluksi kirkuivat hevilaulajat. Sitten Howlin’ Wolf ja muut mustat mörisijät. Sitten suuret yksinäiset, ääniraitojen rupikonnat. Bob Dylan. Tom Waits. Captain Beefheart, hän joka evästi yhtyettään ”soittakaa kuin hukkuva mies, joka kamppailee tyrskyissä kohti rantaa”. (Rientäkää ja naputelkaa Spotify’hin Dropout Boogie, sitten voitte taas palata Schubertin ja Lady Gagan pariin.) Äänioikeus on jotain, mistä puhutaan velvollisuutena. Pahanlaatuista harhaanjohtamista, big mistake, niin kuin Julia Roberts sanoi Pretty Womanissa. Ei se velvollisuus ole, se on oikeus. Velvollisuus kertoo, että meidän pitää olla tietynlaisia, oikeus kertoo, että voimme olla sitä mitä olemme. Voimme rauhassa toimia nurinkurisesti, arvostaa omaa ääntämme, äänestää itsemme puolesta, vaikka se ääni ei täyttäisikään niitä odotuksia, jotka usein tuntuvat vaatimuksilta. Minut omaan ääneeni kohdistuva vastenmielisyys vei töihin sähköiseen mediaan, Yleisradioon. Olen radioääni. Kestän omaa ääntäni, kuuntelen mieluummin toisia. Jos kohdalleni vielä osuu laulukoe, haluan esittää John Cagen teoksen 4’33’’. Se on hieman pitkä ja kaiken päälle kolmiosainen. Cage piti sitä tärkeimpänä sävellyksenään. 4’33’’:ssa ei tapahdu mitään, se on neljä ja puoli minuuttia hiljaisuutta, tai tarkemmin ilmaistuna kaikki ne äänet, joita kuullaan kun kuunnellaan hiljaisuutta. Se on väkevä kannanotto, uurnaan jätetty tyhjä äänestyslipuke. Esittäisin sen suu napitettuna, hymyillen. Yleisö hiljenisi kuuntelemaan ääntäni hämmästyneenä ja kunnioittaen. n Kirjoittaja on kirjaileva radioääni ja musiikkiopistolaisen vanhempi. aa esiin Ääni loikk nä, tai kimeä karheana isena, an kokkare tm ie h s ie va kent uin Lintsin huojuen k istuva keskipo kaimesta ies. in ä ik en m Trioli 2012 Keski-Helsingin musiikkiopisto 7 Teksti Minna Leinonen Ihmeellinen Kuva Veikko Some rpuro ääniversumi Mitä kaikkea ääni voi olla, jos sitä oikein kuuntelee? Entä mistä löytyvät äänen ääret? E nsimmäistä kertaa pääsin jyvälle äänen potentiaalista soittaessani nuorena musiikkiopiston piano-oppilaana Frédéric Chopinin musiikkia. Hämmästelin, miten eri tavoin äänen voi soittaa, vaikka dynamiikka olisi sama, vain kosketusta muuttamalla. Ja kuinka paljon se, mitä ajattelen soittaessani, voi vaikuttaa äänen sointiin. Ääni alkoi näyttäytyä säveltason lisäksi entistä enemmän sointivärinä. Toisen mullistavan äänielämyksen koin aloittaessani musiikin ammattiopiskelijana työskentelyn musiikkistudiossa. Opin 8 Keski-Helsingin musiikkiopisto Trioli 2012 kuuntelemaan ääntä entistä yksityiskohtaisemmin. Olin kuin Liisa Ihmemaassa ympärilläni valtava leluarsenaali, josta en aiemmin uskaltanut edes unelmoida. Yhtäkkiä mikään ei ollut mahdotonta ja äänestä löytyi yhä kiehtovampia ominaisuuksia. Aloin kokeilla äänen ääriä: kuinka paljon muokkausta ääni kestää, että se on vielä tunnistettavissa alkuperäiseksi? Entä minkälaisiksi tunnistamattomiksi ääniksi alkuperäinen ääni voi muuttua ilman, että se menettää kiinnostavuutensa? Äänikylvyssä elämän äänten kanssa Hiljaisuutta kaipaava voi huomata, että ääntä on vaikea paeta. Äänillä kyllästetyssä ympäristössä äkillinen äänettömyys voi saada aikaan monenlaisia tunteita. Joskus musiikissa parasta on tauko – eikä se välttämättä tarkoita sitä, että musiikki tai sen tulkinta olisivat kehnoja. Pikemminkin kyse on siitä, että kuulija tarvitsee aikaa prosessoida kuulemaansa, jolloin tauko oikealla hetkellä voi olla tehokas. Ääni tarvitsee aikaa tulla ymmärretyksi. Kuva Saku Järvinen Ensimmäiset a, nuotit piirrän vast kun paperi alkaa soida mielessäni. Minna Leinonen Ajatus hiljaisuuden kuuntelemisesta voi kuulostaa banaalilta, mutta syvemmällä tasolla siinä on ajatusta. Hiljaisille äänille herkistyminen voi opettaa kuuntelemaan ympäristön ääniä uudella, lapsenomaisen uteliaalla tavalla. Miten mainio ääni on polkupyörän avaimenperässä, kun se väpättää liikkeellä olevan pyörän pinnojen välissä! Tai kuinka paljon kananmunanleikkurin ääni muistuttaa vaikkapa sitran ääntä, kun leikkurin kieliä soittaa kynnellä? Tai miten jännittävä perkussiivinen ääni on lenkkitossujen tarranauhassa, kun sen repäisee auki? Kun tämänkaltaisen uteliaisuuden siirtää omalle soittimelleen, ovat sointimahdollisuudet lukemattomat. Uusi tutkimusmatka rajattoman ääniversumin uumeniin voi alkaa. Vastaavanlaisen äänikylvyn teimme ihmisäänellä ja soittimilla lähes kahdensadan musiikkiopistomme oppilaan ja opettajan voimin teoksessani Irti! vuonna 2008 Temppeliaukion kirkossa. Kokemus oli siitä saadun palautteen perusteella monelle oppilaalle ja kuulijalle innostava. Irti! -teoksen koko syksyn kestävä prosessi improvisointiharjoituksineen kaikkineen auttoi minua ymmärtämään, miten nuorille muusikoille voi ja kannattaa säveltää aikamme musiikkia. Projekti sai minut myös jälleen kerran toteamaan, että lapset ja nuoret ovat avoimin, ennakkoluulottomin ja kokeilunhaluisin yleisö ja orkesteri mitä kuvitella saattaa! Nuorten kuulijoiden avoimuudesta suhteessa aikamme musiikkiin olin vakuuttunut jo aiemmin, koska kuuntelemme sitä yleisten aineiden tunneilla paljon. Vaikka musiikki olisi hyvinkin kompleksista, voivat kuulijan mielikuvat, opettajan vinkit (kuten mitä erityisen kiinnostavaa teoksesta kannattaa havainnoida) ja teoksen taustalla oleva tarina temmata mukaansa jo ensi kuulemalla. Toisaalta opettajana korostan myös sitä, ettei kaikesta musiikista tarvitse henkilökohtaisesti pitää, tärkeintä on suhtautua uuteen avoimesti ja antaa sille mahdollisuus. ”Hienoin ääni, jonka olen koskaan kuullut, on ruohon jäätyminen syysyössä. Kuulosti kuin maahiset olisivat suhisseet pitkin mökkinurmea.” Väristyksiä etsimässä ● Ne kerrat, kun iho on noussut kananlihalle kuullun musiikin tai sen tulkinnan vaikutuksesta, muistaa pitkään. Ne ovat upeita, aivan liian harvinaisia tunnekokemuksia, joihin ei tahdonvoimalla voi vaikuttaa. Musiikki aktivoi aivojen syviä alueita, jonne ensimmäiset merkittävät emotionaaliset äänet – kuten äidin lohdutus – on varastoitu. Nämä muistot ovat sanojen ulottumattomissa, mutta äänen tavoitettavissa. Musiikki murtaa kuoria ja löytää tunteiden ytimeen. Koska jokainen kuulija kokee kuulemansa eri tavalla, ei ole olemassa yhtä musiikkia, joka vaikuttaisi kuulijoihin yhtä voimakkaasti. Yhteistä väristyksille kuitenkin on se, että ne ovat aina tekemisissä tunteiden kanssa. Musiikki tarjoaa mahdollisuuden kokea äärimmäisiäkin tunteita turvallisesti. Jotain sellaista minäkin haluan säveltää. Ideasta ääneksi Sävellykseni saavat usein sytykkeensä yksittäisestä sanasta tai soinnista, joka luo teokselle sen luonteen ja merkityksen – mitä teos yrittää kertoa, mitä se minulle merkitsee ja miksi sen mielestäni pitäisi olla olemassa. Tämän idean jälkeen alan suunnitella teoksen etenemistä, tekstuuria, sointeja ja rekistereitä graafisesti paperilla. Ensimmäiset nuotit piirrän vasta, kun paperi alkaa soida mielessäni. Silloin piirroksella on jo ääni ja oma tarinansa kerrottavanaan. n Keski-Helsingin musiikkiopiston päätoiminen musiikin perusteiden opettaja. ● Valmistunut PIRAMK/Konservatoriosta musiikkipedagogiksi v. 2002 ja Sibelius-Akatemiasta säveltäjäksi v. 2011. ● Työstää parhaillaan YLE:n tilaamaa radiofoniaa Äiti – iäti, joka käsittelee äitiyden kauniita ja intiimejä mutta myös kipeitä ja raastavia aiheita. ● Äiti - iäti koostuu puhtaasta ja elektronisesti muokatusta kamarimusiikista, elämän äänistä, laulusta, arkisista äänilöydöistä, äitien tarinoista ja Kantelettaren teksteistä. ● Teoksen on käsikirjoittanut palkittu dokumentaristi Mikko Järvinen ja sen musiikillinen aines koostuu 2011 kantaesitetyn Intre -teoksen materiaalista, jonka Minna sävelsi pian äidiksi tultuaan. ● Keski-Helsingin musiikkiopiston Tinttaralla-kuoroa (joht. Sari Norja) kuullaan Äiti – iäti -radiofoniassa. ● Teoksen kantaesittää YLE 1 syyskuussa 2012. Ääni tarvitsee aikaa tulla ymmärretyksi. Trioli 2012 Keski-Helsingin musiikkiopisto 9 Teksti Sanna Valkiala Kuvat Veikko Somerpuro Tarja Manninen ● ● ● ● Valmistunut diplomiviulistiksi ja musiikin maisteriksi SibeliusAkatemiasta Tekijänä Viuluni soi -viulukoulussa (WSOY) Kamariorkesteri Vox Artisin viulisti Opettanut Keski-Helsingin musiikkiopistossa vuodesta 1989 Sointia etsimässä Pienen oppilaan viulu soi ensimmäisessä joulukonsertissa, ja opettajan sydän sykähtää ilosta. Ääni on löytynyt, ja tästä matka viulumusiikin sävykkääseen maailmaan vasta alkaa. Oppaina toimivat viulunsoitonopettajat Kirsi ja Tarja Manninen. M annisen sisarusten Tarjan ja Kirsin viulut ovat laulaneet KeskiHelsingin musiikkiopistossa jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Toistensa lähimmät työtoverit ja tukijat ovat opetustyyliltään ja soittotavoiltaan erilaiset, mutta pedagogisesta linjasta heillä on samanlainen näkemys: tavoitteellisenkin opetuksen on aina kunnioitettava lasta. Keski-Helsingin musiikkiopistossa Tarja ja Kirsi ovatkin viihtyneet pitkään juuri opiston lapsilähtöisen filosofian vuoksi, jonka mukaan kunkin oppilaan koko musiikillinen ilmaisukyky pyritään saamaan käyttöön juuri hänen oma persoonansa huomioiden. 10 Keski-Helsingin musiikkiopisto Trioli 2012 – Teemme oppilaan kanssa yhteisen matkan, joka voi olla jonkun kanssa vuoden, toisen kanssa viisitoista. Mutta oli taival minkä mittainen tahansa, on matka ja sen tarjoama kokemus aina arvokas, toteaa Tarja. Viulutunneilla opettajat soittavat siinä kuin oppilaatkin. Soittamalla paljon malliksi ja yhdessä lapsen kanssa pyritään kehittämään sointi-ihannetta ja luomaan lapselle visio kauniista viulun äänestä. Tavoitteena on myös saada lapsi innostumaan musiikista – vahvistaa hänen omaa sisäistä motivaatiotaan, joka kannattelee soittamista ja harjoittelua. – Soitamme pienen aloittelijankin kanssa alusta lähtien musiikkia, lapselle tuttuja lauluja. Soittoasentojen ja tekniikan harjoitteleminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on se, että viulunsoitto on lapsesta hauskaa, Kirsi pohtii. Kannustamisessa auttavat myös pienet välitavoitteet, konsertit ja soittajaiset, sekä ryhmätunnit. Viuluryhmien merkitystä sisarukset pitävät todella tärkeänä: niistä oppilaat saavat yhteissoitto- ja esiintymistaitojen lisäksi ystäviä, vertaistukea ja kannustusta toisiltaan. Yhdessä muiden kanssa soittaminen on lapselle iso juttu. Ja saavatpa vertaistukea lapsia soittotunneille Kaikke in ysähtymään: kuuntelemaan pieniä tärkeintä on oppia p yksityisk ka vauhti on äärettömän kova. ohtia maailmassa, jon tuovat vanhemmatkin, sillä Tarjan ja Kirsin tunneilla saavat vanhemmat olla alkuvaiheessa mukana. Tunnelmaa ja turvallisuutta Opettajan tärkeänä tehtävänä on luoda luokkaan ilmapiiri, jossa oppilas tuntee olonsa turvalliseksi ja pystyy ilmaisemaan itseään. Hyvä ilmapiiri kuuluu myös soitossa. Musiikki kannattelee koko tilannetta, ja tavoitteena on luoda yhdessä musisoimisen ja tekemisen tunnelma. – Vapaa, turvallinen ilmapiiri, jossa opettajalla on kuitenkin langat käsissä, mahdollistaa sen, että pystyy työskentelemään vaativastikin ilman, että se koetaan ahdistavana. Toiveena on, että viulutunnit auttaisivat oppilaan kasvua avoimeksi ja rohkeaksi ihmiseksi, miettii Tarja. Kirsi Manninen ● ● ● Pienimpien viulistien opetuksessa käytetään myös paljon leikkiä, jota opettajat ammentavat esimerkiksi Suzuki-pedagogiikasta. Leikinomaisia harjoituksia on muun muassa WSOY:n julkaisemassa Viuluni Soi -viulukoulussa, jonka Tarja on tehnyt yhdessä Leena Kiisken, Sirpa Lannes-Tukiaisen ja Keski-Helsingin musiikkiopiston piano-opettajan Antti Hakkaraisen kanssa. Oppilaat vetävät pakasta asteikkokortteja, heittävät noppaa ja tekevät asentoleikkejä. Jousi voi olla tuulilasinpyyhin tai norsun kärsä, olkapää linnunpesä ja kyynärpää oravan keinu. Tärkeää on hyödyntää myös lapsen omaa mielikuvitusta: tarttua lapsen omiin ideoihin ja rohkaista lasta käyttämään niitä oppimisen apuna. Soiva viulu Kun pieni oppilas saa ensimmäistä kertaa viulusta soivan äänen, on se opettajallekin upea hetki. Joulukonsertissa opettajan mielen täyttää suuri ilo ja ihmetys, kun hän kuulee, miten syksyllä aloittanut oppilas saa soittimen soimaan. Myös vanhempien oppilaiden kanssa työskennellessä opettajan on hienoa huomata oppilaan nauttivan soitosta ja soinnista: puhdas sointi kun on yksi viulunsoiton vaikeimmista ja vaativimmista asioista. Eri sointivärien ja -sävyjen löytämiseksi Kirsi ja Tarja käyttävät hyväkseen lapsen ja nuoren mielikuvitusta: miten merirosvo tai enkeli soittaisi? Minkälaista tarinaa viulu tässä kappaleessa laulaa? Entä millainen olisi viulun hymyilevä ääni? Osa ilmaisukykyä on myös kyky soittaa “rumasti”. Kaikki musiikki ei ole aina kaunista, ja kauneusihannekin on eri tyyleissä aina erilainen. Terapiamielessä ja soinnin löytämiseksi opettajat opastavat oppilaitaan hakemaan ääripäitä raastavasta ja hienosta soinnista. Sointia etsitään pyrkimällä rentouttamaan kehoa ja mieltä, sillä pienetkin jännitykset heijastuvat heti viulun ääneen. } Valmistunut diplomiviulistiksi ja musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta Kamariorkesteri Vox Artisin viulisti Opettanut Keski-Helsingin musiikkiopistossa vuodesta 1991 ja Kauniaisten musiikkiopistossa vuodesta 1989 Heli Talvitien luokan ovi avautuu, ja pieni huiluoppilas tulee ensimmäiselle tunnille. Viikot, kuukaudet ja vuodet kuluvat, soittajan taidot karttuvat. Kuin varkain edessä on päivä, jolloin oppilas on nuori aikuinen ja musiikkiopiston ovi avautuu maailmalle. Trioli 2012 Keski-Helsingin musiikkiopisto 11 Kaikkein tärkeintä sisarusten mielestä on oppia pysähtymään ja keskittymään: pysähtyä kuuntelemaan pieniä yksityiskohtia maailmassa, jonka vauhti on äärettömän kova. Sisäisellä korvalla kuunnellaan äänen väriä, äänen alkuja ja loppuja. – Lapset ovat nopeita, ja heillä hetket ovat lyhyitä. Mutta mitä vanhemmaksi oppilaat tulevat, sitä useammin moni heistä osaa hyödyntää myös sitä rentouttavaa ja rauhoittavaa elementtiä, jonka soittaminen ja keskittynyt harjoittelu tuo mukanaan. Mukana elämässä Kahden vuosikymmenen aikana sisarukset ovat ehtineet luotsata monta nuorta soittajaa syvälle viulumusiikin saloihin. Myös opettajat ovat oppineet oppilailtaan: joustavuutta on tullut iän ja kokemuksen myötä yhä lisää, ja vuosien myötä opettajat ovat oppineet ymmärtämään, miten erilaisia asioita nuoret saavat musiikkiharrastuksesta. Yksi rakastuu intohimoisesti viuluun ja soittamiseen, kun joku taas yleisesti kiinnostuu musiikista viulun ollessa portti koko musiikkimaailmaan; jollekin tärkeää ovat kaverit soittoryhmissä ja toiselle taas merkityksellinen aikuissuhde, jonka opettaja voi tarjota. Opettaja saa olla läsnä oppilaansa elämässä usein vuosikaudet. Musiikki on asia, jossa käsitellään sielun syviä tuntoja, ja sitä kautta suhde opettajaan voi muodostua syväksi ja luottamukselliseksi. Koko perhekin tulee usein läheiseksi. Kirsin oppilaana on parhaimmillaan ollut neljäkin sisarusta samasta perheestä. Hyvä soitinkauppa Helsingissä! Huilut, oboet, klarinetit, fagotit, lyömäsoittimet, jousisoittimet ja tarvikkeet Albertinkatu 17, 00120 Helsinki Avoinna: ti–pe klo 10–17, la klo 10–14 (kesäisin ma–pe, la sulj.) www.woodwinds.fi, p. (09) 681 2150, [email protected] 12 Keski-Helsingin musiikkiopisto Trioli 2012 – On palkitsevaa seurata oppilaan pitkää kehityskaarta, nähdä ja kuulla, kuinka oppilaat puhkeavat kukkaan eri kausina. Ja kun lapset kasvavat ja lennähtävät meidän opistostamme maailmalle, on hienoa, että soittaminen ja musiikista nauttiminen usein jatkuu tavalla tai toisella läpi elämän. n Kirjoittaja on musiikkiopiston opintosihteeri. Pianonkuljetus A. Leppälä Oy OFFICE: VANHA JÄRVIKYLÄNTIE 17, 02780 ESPOO Puh. 09-811 383, auto 0500-550 550 Email: [email protected] www.pianonkuljetus.net Teksti ja kuvitus Sanna Valkiala Rytmiä ja rytmiikkaa, polskaa ja Lampaanpolskaa! Salissa on pimeää. Hiljalleen alkaa kuulua suhinaa ja tuulen sihinää, humauksia ja pieniä äännähdyksiä. Valo laajenee ja paljastaa soittajia: puhaltajia, jousisoittajia, kitaristeja, lyömäsoittajia, harmonikkoja, pianon... monikymmenpäisen joukon keskellä istuu lapsia värikkäine huiveineen. Mistä on kyse? Mää! Bäääää! Kapellimestarin käsi heilahtaa, ja eläimelliset äänet sekä improvisaation äänimatto räjähtävät iloiseksi kansanlauluksi. Jalkaa poljetaan, rytmejä rummutetaan, viulut vastaavat huilujen heittämään haasteeseen riemukkaassa unisonossa... Mukana ovat kaikki kynnelle kykenevät, pikkukuorolaisista teinikitaristeihin. Tuku tuku lampaitaaani... kuuluu välissä yhteen ääneen. Ja kaikki laulavat. Kyse on Keski-Helsingin musiikkiopiston lukuvuoden mittaisesta projektista ”Lampaanpolskan ryskettä, rytmiä ja nytkettä”, jonka ensimmäiset soivat tulokset kuultiin ja nähtiin upeassa konsertissa Vuotalossa 26.1.2012. Ilmaisullisuus, kehon liike, laulaminen, soittaminen, yhdessä tekemisen ilo sekä monet musiikkityylit nykymusiikista improvisaatioon yhdistyivät konsertissa hienoksi kokonaisuudeksi. Tästä on hyvä jatkaa kohti kevään uusia esiintymisiä! Mikä Lampaanpolska? ● Mukana lähes puolet opiston soitinoppilaista eli noin sata soittajaa ja laulajaa ● Uusia sovituksia kitaraopettaja Jukka Särkältä ja piano-opettaja Antti Hakkaraiselta ● Kehorytmiikkaa oppilaille ja opettajille varhaisiän musiikkikasvattaja Sari Norjan johdolla ● Esiintymiseen heittäytymistä opastamassa näyttelijä Tarja Nyberg ● Opettajakuntaa kansanmusiikin taajuuksille virittelemässä TansM Reetta-Kaisa Iles ● Konsertteja Vuotalolla, Helsingin konservatoriolla ja Musiikkitalolla 23.5. Projektin taustalla: Orff-pedagogiikka: ● Ryhmässä tapahtuvaa musisointia laulaen, liikkuen ja soittaen – mahdollisuus oppia yhdessä ja muilta ryhmän jäseniltä lähtötasoltaan ja motivaatioltaan heterogeenisessa ryhmässä ● Oppilaan luovan kapasiteetin virittäminen, virikkeiden ja tilan antaminen luovuudelle Dalcroze-pedagogiikka: prosessi, kokemus, lähestymistapa ● Oppiminen tapahtuu ryhmässä oman kokemuksen kautta ● Korostaa ilon merkitystä oppimisessa: leikin henki vapauttaa oppilaat liiasta itsetietoisuudesta ja tuottaa iloa, joka puolestaan vahvistaa oppilaan tahdonvoimaa, mielikuvitusta ja taiteellisia kykyjä ● Sisältää kolme osa-aluetta, joista voidaan käyttää nimiä rytmiikka, säveltapailu ja improvisointi ● Monipuoliset musiikin ja liikkeen yhdistävät kokemukset musiikista oppimisen ja soittoharrastuksen perustana ja tukena. Kinesteettinen oppiminen – musiikkia koko keholla! Koonnut: Helli Seppä Kirjoittaja on musiikkiopiston opintosihteeri. Trioli 2012 Keski-Helsingin musiikkiopisto 13 Teksti Elina Kanerva ja Olivia Ainali Vuoroin vieraissa Perjantai-iltapäivänä tusina raumalaisia sellistejä saapui musiikkiopistollemme. Aloitimme yhdessäolon kakkupöydän ääressä ja tutustuimme Ebeneser-talon lastentarhamuseoon, joka sijaitsee meidän musiikkiopistomme kerroksien välissä. Meille kerrottiin lastentarhan arjesta, kurista, opettajista ja leikkimisestä vanhaan aikaan. Kierroksen jälkeen kokoonnuimme kaikki juhlasaliin, jossa aloitimme opettajamme Helli Sepän johdolla rytmillisen nimileikin, jotta kaikki oppisivat toistensa nimet. Rytmisessä harjoituksessa piti jokaisen sanoa oma nimensä kuuluvalla äänellä ja tehdä sellon kanteen tai kielillä jonkinlainen rytmi. Päällimmäisenä mieleen jäi Martinin sellon kielien aivan alareunasta tullut karmiva rytmiääni. Muutamalla meistä tuli hieman kiire keksiä rytmiä, ja ennakkoon suunnittelemattomat rytmit olivatkin sitten niitä hauskimpia. Rauman musiikkiopiston sellonsoiton opettaja Antti Harri piti meille jousi- ja vibrato-harjoituksia. Teimme sekä kärki- että kantajousiharjoituksia, ja opimme ainakin soittamaan yhdellä kielellä ääntä niin, ettei jousi viuhdo puolelta toiselle. Keski-Helsingin musiikkiopistolaiset eli me Sellostajat jatkoimme harjoituksia selloluokassa, ja Rauman porukka meni ylös Harjusaliin harjoittelemaan omia kap- www.konserttikeskus.fi 14 Keski-Helsingin musiikkiopisto Trioli 2012 Mitä syntyy, kun yhdistetään pikkubussillinen raumalaisia reiluun kouralliseen pääkaupungin nuoria soittajia? Ainakin viikonlopun verran säveliä ja rytmejä, antoisaa rannikkokaupunkien välistä kulttuurivaihtoa sekä uusi tulkinta Sibeliuksen Andante festivosta. Kuva Veikko Somerpuro Perjantai, 18. marraskuuta paleitaan. Sen jälkeen oli vielä yhteiskappale Andante festivon harjoitukset. Harjoitusten jälkeen alkoi hauska illanvietto opistolla, jossa kuulimme mm. Danielin pianosooloja ja muita vapaaehtoisia ohjelmanumeroita. Tarjolla oli pitsaa ja muita ihania herkkuja. Lopulta raumalaiset lähtivät viettämään yötä hotelliin, ja me muut painuimme koteihimme nukkumaan, jotta seuraavanakin päivänä jaksaisimme soittaa! Kuva Sebastian King Aamulla kokoonnuimme omissa ryhmissämme ja harjoittelimme omia kappaleita. Me harjoittelimme kappaleita Palmun lehvät, Aurinko ja Unohtumaton ilta. Raumalaiset komppasivat eli rytmittivät soittoamme Aurinko-kappaleessa. Tämän jälkeen lähdimme selloporukalla syömään lähellä sijaitsevaan ravintola Cellaan. Melkein kaikki tilasivat kanapastan, mutta poikkeuksiakin oli. Ruoka oli hyvää ja hauskaa oli! Ruokailun yhteydessä keskustelimme raumalaisten kanssa siitä, mitä mielikuvia meillä Raumasta oli, ja mitä tiesimme tai muistimme vuosi sitten tekemältämme Rauman reissulta. Pohdintojen jälkeen vastauksia syntyi tähän tapaan: ”Raumalla on paljon kirkkoja ja kanaali” ja ”siellä on aina talvi”. Jotkut olivat jopa pienempinä luulleet että Rauma on ulkomailla! Kyllä raumalaisia sitten nauratti... Ruokailun jälkeen opistolla jatkui harjoittelu koko ryhmän voimin eli vuorossa olivat yhteiskappaleemme Andante festivon harjoitukset. Konsertti alkoi kahden maissa ja meillä oli ihan mukavasti yleisöäkin. Konsertti meni loistavasti: kuulimme erilaisia sellokokoonpanoja ja lopuksi vielä oli yhteisnumero. Konsertin jälkeen meille oli katettu ihana välipala, Päällim mäisenä jolla saimme nauttia mie leen jäi Martinin viimeisen kerran rausellon kielien aivan alamalaisesta seurasta, reunasta tullut karmiva sillä Musiikkitalon rytmiääni. konsertissa oli pari sataa muutakin ihmistä kuuntelemassa samaista konserttia. Musiikkitalon konsertti oli mieleenpainuva ja varmasti monen raumalaisen ja opistolaisenkin ensimmäinen konsertti uudessa musiikkitalossa. Musiikkitalo oli upea, mutta ehkä vähän liian iso. Istuimme opistolaisten kanssa ylhäällä parvella ja raumalaiset alhaalla permannolla. Istuimme hauskasti orkesterin takana, ja sieltä suunnasta esimerkiksi jousikädet näyttivät todella hauskoilta. Meidän parveltamme näki myös melkein kaikki istumapaikat permannolta, ja yritimme bongailla raumalaisia yleisön seasta. (Yksi raumakivaa, mutta matka oli liian pitkä”, oli suolainen = 10 p.) Valitettavasti emme heitä situin vastaus, joka jossain muodossa tuli nähneet ja saimme väliajalla kuulla että kaikilta raumalaisilta. Konsertin jälkeenhän he olivat istuneet suoraan allamme, joten heillä oli vielä pitkänpitkä matka edessä heitä oli mahdoton nähdä. Konsertissa kaukaiseen, paikkaan jossa on aina talvi: kuuntelijat yskivät ihmeen paljon. Helli Raumalle. Toivottavasti mekin pääsisimme kertoi myöhemmin että jotkut olivat jopa pian takaisin Raumalle! n yskineet fortepaikoissa samaan tahtiin orkesterinsoiton kanssa! Ehdimme hieman Kirjoittajat opiskelevat sellonsoittoa KeskiHelsingin musiikkiopistossa. haastatella raumalaisia matkasta: ”Oli tosi Kuva Emmi Kauppinen Lauantai, 19. marraskuuta Trioli 2012 Keski-Helsingin musiikkiopisto 15 Teksti Sari Norja Kuvat Veikko Somerpuro Soittoa, laulua – ja leikkiä? Leikitään musiikkia! Leikitäänkö, kysyy kesken tunnin lapsi, leikki-ikäinen. Mitä vastaa aikuinen, koulunsa käynyt, tutkintonsa suorittanut? Meneekö mukaan lapsen leikkiin, tarttuuko hetkeen uusista ideoista innostuen, kuunteleeko lapsen ajatusta ja ääntä? V ai pitääkö kiinni omastaan, huolella suunnitellusta, hyväksi havaitusta, tehokkaasta ja turvallisesta. Tylsemmästä? Useissa kielissä soittaminen ilmaistaan samalla verbillä kuin leikkiä, pelata, kisailla, karkeloida. Meillä ei soittimilla leikitä. Suomessa musiikkiharrastus on järkevä valinta, koska sen tie- 16 Keski-Helsingin musiikkiopisto Trioli 2012 detään tukevan lapsen fyysistä, henkistä ja emotionaalista kehitystä. Musiikki vaikuttaa positiivisesti puheen, muistin, tarkkaavaisuuden ja keskittymiskyvyn sekä sosiaalisuuden kehitykseen, yksilön koko persoonallisuuden muotoutumiseen. Musiikki rakentaa ihmistä. Lapsella puhe ja laulu, musiikki ja liike, soittaminen ja tanssimi- nen eivät kuitenkaan ole vielä jakautuneet omiksi yksiköikseen, vaan ne ovat kokonaisuus, joka on vahvasti sidoksissa vaistoon ja tarpeeseen leikkiä. Leikki puolestaan on iloa, herkkyyttä, uteliaisuutta ja mielikuvituksen lentoa. Eikä leikki-ikä lopu koulun alkuun: se on mielentila, asenne, jota jotkut onnistuvat vaalimaan läpi elämän. ssä Useissa kieli ilmaistaan soittaminen illä kuin samalla verb ta, kisailla, leikkiä, pela karkeloida. Kokonaisvaltaisuus on aikuiselle ihmiselle jatkuva haaste, kun taas lapselle se on luontaista, ainoa tapa elää. Musiikin avulla tuen työssäni joka päivä lapsen kokonaisvaltaista kasvua, ja sen muistaminen vetää hiljaiseksi. Pienen lapsen mielessä asiat eivät vielä ole lokeroituneet kuten aikuisilla, vaan kaikki liittyy kaikkeen ja uuden löytäminen tapahtuu aina riemukkaasti monen aistin kautta. Kasvattajan tehtävä on vastata kokonaisvaltaisen lähestymistavan haasteeseen. Pitää mielessä, että lapsen tulisi aina olla kasvatuksellisen toiminnan lähtökohta ja keskipiste. Että perusasiat ovat tärkeitä ja alusta, asian ytimestä alkaminen on arvokasta. Että lapsen ääni on lapsi itse, ja lapsen ydin on leikki. On tärkeää, että lapsi saa myös musiikin tekemisestä myönteisiä kokemuksia ja elämyksiä. Tärkeintä eivät ole konsertit ja juhlissa yleisön näkemät esitykset vaan jaetut elämykset, kokemukset ja oivallukset opettajan ja oppilaan yhteisellä matkalla, jota juhlahetkien välillä tehdään. Lopputulos ei saisi olla pääasia vaan se, kuinka sinne päästään. Arki on arvokasta. Tunnin jälkeen lapsella tulisi olla hymy huulilla ja päällimmäisenä ajatuksena tunne siitä, että ”kyllä kannatti tulla”. Silloin opettaja on työssään onnistunut. Ilo on ihmiselle tärkeää ja riemukkuus on tärkeää taiteelle. Myös kaiken opetuksen lähtökohtana tulisi olla ilo ja leikin avulla oivaltaminen, yhdessä tekeminen ja tekemisen kautta oppiminen. Lapsi on terve, kun se leikkii – entä aikuinen? Musiikilla on aikuisenkin luvallista, jopa soveliasta leikkiä. Usein aikuisen on kuitenkin opeteltava uudelleen leikkimisen taito, heittäytymisen, eläytymisen ja kuuntelemisen taito. Tämä vaatii pysähtymistä, tutun asian tarkastelemista uudesta näkökulmasta, usein aiempien mielipiteiden tarkistamista sekä omien kasvatusnäkemysten ja arvojen jatkuvaa punnitsemista. Näin opettajan työ haastaa myös tekijänsä jatkuvaan kasvuun. Opettajan ja oppilaan yhteisen matkan nimeäminen paremmin aikuisen suuhun sopivaksi prosessiksi havainnollistuu amerikkalaisen musiikkikasvattaja Jean F. Wilmouthin 1986 esittelemästä ”prosessipyörän” ideasta. Siinä mielikuvat ja tarinat, kuuntelu, ääni-ilmaisu, äänellä leikkiminen, loruttelu ja laulu, kehorytmiikka, liike ja tanssi, visuaalinen ilmaisu, soittaminen ja improvisointi tukevat toisiaan ja muodostavat kokonaisuuden. Opetus voidaan aloittaa mistä prosessipyörän kohdasta tahansa. Monipuolisten työtapojen käyttö kulloiseenkin opetustilanteeseen sopivassa järjestyksessä antaa lapselle tilaa oivaltaa uusia asioita itselleen ominaisella tavalla. Opittavan asian käsitteleminen mahdollisimman monen eri aistin kautta syventää uuden asian ymmärrystä; yhdellä työtavalla opittu asia voidaan toteuttaa myös muilla tavoilla ja antaa lapselle näin mahdollisuus kokea opittava asia toiminnallisesti mahdollisimman monen eri aistin kautta. Näin myös vieraasta, käsitteellisestä ja abstraktista asiasta tulee tuttu, havainnollinen ja elävä kokemus. Parhaimmillaan prosessi johtaa sisäiseen oivallukseen ja löytämisen riemuun. Ajatukset ruokkivat itseään, oivallukset avaavat uusia ovia, ja uuden löytäminen on aina rikkautta. Lapsen kokonaisvaltaisuutta ja moniaistisuutta voi näin käyttää hyväksi myös opetuksessa. Opettajalle monipuolisten työtapojen käyttö on voimavara, joka tekee työstä paitsi haastavaa myös mielenkiintoista. Kokonaisvaltaisen lähestymistavan muistaminen auttaa opettajaa etenemään työssään myös itselleen mielekkäällä tavalla – vain itse työstään innostunut pedagogi voi ja jaksaa innostaa muita. n Kirjoittaja on Keski-Helsingin musiikkiopiston varhaisiän musiikkikasvatuksen lehtori. ”Kun istutan puun, en koskaan voi tietää, kuinka suureksi se kasvaa. Yksi jää kitukasvuiseksi, toinen kasvaa valtavan suureksi. Kaikki riippuu maaperästä, auringonpaisteesta ja muista tekijöistä, jotka yhdessä vaikuttavat puun kasvuun. Sellaista ei voi suunnitella etukäteen, sen on vain annettava tapahtua.” Carl Orff (1895–1982) Trioli 2012 Keski-Helsingin musiikkiopisto 17 Teksti Ritva Torppa ja Helena Ahti Kuva Sanna Valkiala Meren äänen kuulla nyt saan... ... se loiskuu, se pauhaa, sen kuulla nyt saan! Laulava musisointi voi auttaa lapsen puhekielen kehitystä – etenkin silloin, jos äänten havaitseminen on synnynnäisesti vaikeaa. M usiikki ei ole vain hyvin kuulevien juttu. Musiikkiopiston suojissa on tänä keväänä aloittanut kuulovikaisten vauvojen ja taaperoiden puhemusiikkiryhmä, jossa käyvät akustista kuulokojetta tai sisäkorvaistutetta käyttävät lapset vanhempineen. Musiikkitoiminta auttaa näitä kuuloelämän alkutaipaleella olevia lapsia kehittämään puheen havaitsemista ja puheilmaisua. Ryhmän toisena ohjaaja toimii aiheesta väitöskirjaa tekevä puheterapeutti Ritva Torppa. – Musisointi auttaa sisäkorvaistutteen käyttäjiä parempaan puheen korkeusmuutoksien, sanojen ja lauseiden painotuserojen havaitsemiseen sekä sujuvampaan kielelliseen ilmaisuun. Näyttää myös siltä, että lyhytkestoinen kuulomuisti paranee musiikkitoiminnan myötä, Torppa toteaa. Laulaminen ja soittaminen on siis todennäköisesti erittäin tärkeää kuulovikaisten – ja myös normaalikuuloisten – lasten puhekielen kehityksen kannalta, ja aiempien tutkimustulosten valossa parantaa myös yleistä koulumenestystä. Yhä useammat kuulovikaiset lapset saavat kuulokojeen tai sisäkorvaistutteen jo varhaislapsuudessa. Ritva Torpan mukaan musiikkitoiminta on erityisen hyödyllistä, jos se aloitetaan varhain ja vanhempien kanssa. Ryhmässä kerätäänkin kokemuksia siitä, millainen musiikkitoiminta sopii alle 2-vuotiaille kuulovikaisille lapsille. n Tietoa erityismuskareista Keski-Helsingin musiikkiopistossa: www.khmusiikki.fi -> musiikkileikki -> erityismuskarit 18 Keski-Helsingin musiikkiopisto Trioli 2012 Ryhmän toiminta on osa Lindforsin säätiön, Raha-automaattiyhdistyksen rahoittamaa, MUsiikin käyttö KUulovammaisten LAsten PUHEkielen kuntoutuksessa -projektia, jonka tavoitteena on tutkia musiikkitoiminnan vaikutuksia, kehittää kuulovikaisille lapsille puhekieltä edistävää musiikkitoimintaa, sekä auttaa musiikkiterapeutteja, musiikkileikkikoulunopettajia ja muita ammattilaisia muokkaamaan musiikkitoimintaansa kuulovikaisille lapsille sopivaksi. Ryhmää ohjaavat puheterapeutti Ritva Torppa ja musiikkiterapeutti Sanni Verkasalo. Kuva Veikko Somerpuro Melua musiikista? J oskus tulee kuitenkin tilanteita, jolloin mahtavasti soivalla musiikilla on vaara muuttua meluksi ja uhata kuuloa. Tilanteisiin on onneksemme olemassa monia helppojakin ratkaisuja, ja voimakkaan äänen vaaroista ollaan nykyään hyvin tietoisia. Parasta kuulonhuoltoa on aina se, ettei äänen lähde ole liian voimakas. Useimmiten helpoin ratkaisu on soittaa hiljempaa, oli kyseessä sitten soitin tai äänentoistolaitteet. Joka tapauksessa soitto kannattaa aina sovittaa tilaan. Yhteismusisoinnissa on hyvä, että soittajat kuulevat toisensa mahdollisimman hyvin, mutta soittimilla ei soiteta suoraan toisia kohti. Puoliympyrässä soittaminen on usein hyvä ratkaisu. Tilan koolla ei ole kovinkaan suurta merkitystä. Huoneessa olevan äänilähteen voimakkuus on aina merkittävin, vaikka tilan akustiikka antaakin äänelle oman lisänsä. On hyvä tietää, että äänenvoimakkuus vähenee merkittävästi jo sillä, että siirtyy metrin kauemmas soittajasta. Äänen voimakkuuden lisäksi kannattaa muistaa, että korvia ei pidä rasittaa pitkiä aikoja kerrallaan. Kun voimakkaan äänen vaikutusaika vähenee puolella, kuulovaurioriski vähenee puolella. On parempi soittaa 4 tuntia viitenä päivänä kuin 5 tuntia neljänä päivänä tai 10 tuntia kahtena päivänä. Meluvaurion aiheuttamaa korvien soimista, tinnitusta, ei voida nykylääketieteen keinoin parantaa, ainakaan jos se on kestänyt pitkään. Muista, että etenkin lapset ja kotieläimet ovat aikuista herkempiä melulle. n Lähteenä käytetty Keski-Helsingin musiikkiopiston meluntorjuntaohjelma on tehty meluasetuksen VNA 85/2006 sekä musiikkija viihdealan käytännesääntöjen mukaan. Meluntorjuntaohjelman tarkoituksena on, että henkilökunnan ja opiskelijoiden melualtistusta torjutaan ensisijaisesti pyrkimällä pitämään päivittäinen melualtistus alle 80 dB. Meluntorjuntaohjelman pohjana on käytetty Työterveyslaitoksen Espoon musiikkiopistossa ja Pop & Jazz Konservatoriossa 2007–2008 toteuttaman hankkeen loppuraportteja. Ohjeita voimakkaan äänen kanssa toimimiseen Siirry kauemmas äänilähteestä, jos suinkin voit (esim. jouset, flyygeli) ● Siirry syrjään äänen kulkureitiltä (esim. vaskisoittimet) ● Pidä taukoja, jotta korvat saavat levätä ● Vältä pitkää yhtäjaksoista voimakkaalle äänelle altistumista ● Järjestä yhtyesoitossa soittajat tilaan sopivasti, esim. puoliympyrä ● Käytä kuulosuojaimia aina äänen ollessa voimakas (konsertit äänentoistolla) ● Jos ääni on sähköisesti vahvistettua ✽ Tarkista, ettei äänentoisto ole liian voimakas ✽ Hiljennä äänentoistoa jos voit sen tehdä ✽ Katso, ettei kukaan ole aivan kovaäänisen edessä ● Kuva Sanna Valkiala Opiston satapäinen projektiorkesteri kajahtaa komiasti, kun lavalla olevat nuoret soittavat, laulavat ja tanssivat musiikin tahdissa. Ääni on voimakas, mutta se on hallinnassa. Heini Kanerva on tottunut soittamaan korvatulpat korvissa siitä alkaen, kun hän siirtyi kokoviuluun. Trioli 2012 Keski-Helsingin musiikkiopisto 19 Teksti Rista Tuura Miltä duurisointu tu Käytetyltä, ilolta, iloiselta, hauskalta. Hemulilta, jäätelöltä, kuumalta kesältä, mereltä. Perusjutulta tai kirkonkellolta. J okainen vastaus on yhtä hyvä: soinnut tuntuvat, ovat tuttuja tai vieraampia. Jokainen sai kokea ne itse viime marraskuussa, jolloin Helsingissä järjestettiin vajaan viikon mittainen lasten ja nuorten sävellyspaja “Kuule, minä sävellän”. Lähtökohtana oli luottaa jokaisen lapsen ja nuoren kykyihin luoda musiikkia. Hankkeeseen osallistui kymmenen Espoon musiikkiopiston, Musiikkiopisto Juvenalian ja Keski-Helsingin musiikkiopiston oppilasta. Lasten sävellyspaja -idean isä John Deak saapui Suomeen mukanaan newyorkilaistunut suomalaissäveltäjä Ilari Kaila. Suomesta ammattisäveltäjinä mukana olivat Olli Kortekangas, Jukka Linkola 20 Keski-Helsingin musiikkiopisto Trioli 2012 ja Jovanka Trbojevic. Sibelius-Akatemia oli vahvasti mukana: Riitta Tikkasen ohjaamat musiikkikasvatuksen opiskelijat toivat kurssille energisen ja myönteisen panoksensa. Soitintuttavia ja säveltarinoita Kun John ja Ilari avaavat kurssin nimileikillä, on piirissä kaikkiaan yli parikymmentä henkeä. Yhteisen rytmittelyn ja lämmittelyn jälkeen kuullaan ja nähdään alttoviulun ja fagotin soitinesittelyt. Kuullaan paljon kysymyksiä – on hauskaa, kuinka monin eri tavoin soitinta ja sen soittamista voi lähestyä. Tauon jälkeen pieni jännitys alkaa häipyä ja tunnelma muut- tuu rennoksi. Ensimmäiset sävellysaihiot syntyvät. Ne piirretään tarinoina suurille papereille. Tässä vaiheessa puhutaan myös nuottien kirjoittamisesta ja halukkaille jaetaan nuottipaperia kotiin. Koko ajan myös musisoidaan – tehdään ryhmäsoittoharjoituksia ja kuunnellaan sointuja. Pajaa seuraavat kuulevat myös, että ylinouseva sointu on kauhu, surumielisyys, suuri aave tai hälytys. Nuorille säveltäjille John toteaa sointujen olevan kavereita, joita opetellaan tuntemaan hyvin, juuri sen mukaan miltä ne tuntuvat. Aikuiset saavat pysähtyä nauttimaan oivaltavista ideoista, lapset saavat kotiläksyksi kirjoittaa ylös jonkin soinnun, joka jotenkin mietityttää. Sävellyspajalaiset rytmin lumoissa. Kuva Veikko Somerpuro aa John tote veolevan ka sointujen an a opetella reita, joit n hyvin. tuntemaa Kuva Rista Tuura Arttu inspiroituu. ntuu? ”Mä en sitten lähde täältä, vaikka tämä kestäisi kahdeksaan!” Oman sävellyksen eteenpäin työstäminen innostaa monia. Yksi säveltää koko illan, toinen ei saa unta, koska ideat pyörivät mielessä ja kolmas herää aamulla kuudelta säveltämään. Työpajan toinen päivä alkaakin intensiivisesti – kaikki heittäytyvät aiheeseen. Aamupäivällä omia piirustuksia työstetään eteenpäin. Soitinesittelyissä on viulun, huilun, oboen, kanteleen ja kontrabasson vuoro. Kaikki saavat kokeilla kontrabassoa. Nämä soittimet ovat käytettävissä konsertissa seuraavana päivänä. Aina toteaa lounaalla, että eilen oli vielä hiukan epätietoinen olo; sen sijaan tänään on kivaa! Kaikki vaikuttavat innokkailta ja ovat tehneet koko aamupäivän lakkaamatta kysymyksiä aikuisille ja toisilleen. Työpajoja seurannut Helsingin yliopiston tutkija Sara Sintonen kertoo, että keskittyminen on ollut täydellistä. On epätavallista, että kukaan jaksaa keskittyä kolmea tuntia yhdellä kymmenen minuutin tauolla, mutta tämä urhoollinen säveltäjäjoukko on sen tehnyt. Jokaista kurssilaista kohden on aikuinen ja lapset saavatkin valtavan annoksen aikuishuomiota. Jokaisen ideoihin suhtaudutaan kunnioituksella, ja kysymyksiin vastataan huolellisesti. Kolmannen päivän aamu on ennen kaikkea Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen opiskelijoille kiireinen. Partituurit on kirjoitettava valmiiksi ammattimuusikoita varten. Säveltäjät käyvät kuuntelemassa RSO:n harjoitusta, jos ovat jo saaneet oman työnsä valmiiksi. Jotkut hiovat teoksiaan vielä viime minuuteille. Iltapäivällä siirrytään Kansallisoopperan lämpiöön, ja konsertin harjoitukset alkavat. Tässä vaiheessa alkaa myös jännitystä olla ilmassa, tiiviin prosessin loppuminen herättää tietoisuuden ulkomaailman läsnäolosta. Kurssin aikana konsertista ei ole juurikaan puhuttu - päähuomio on annettu luoville prosesseille. Oopperasalin lämpiössä kuullaan kaikki viehättävät, elinvoimaiset ja kekseliäät esitykset. n Kirjoittaja on musiikkiopistolaisen säveltäjäpojan äiti. Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen aineryhmä ja New York Philharmonicin Education - osasto olivat valmistelleet marraskuisen pilottiprojektin, joka toteutettiin yhteistyössä New York Philharmonic Orchestran Very Young Composers -ohjelman, Musiikkitalon KUULE! -yleisötyön ja Suomen Kansallisoopperan yleisötyön kanssa. ● New Yorkissa on toteutettu orkesterin Credit Suisse Very Young Composers -projektia menestyksekkäästi jo vuodesta 1995, ja se on tähän mennessä tavoittanut kymmeniä tuhansia lapsia ja kuulijoita. Koulutusohjelman on luonut New Yorkin filharmonisen orkesterin entinen muusikko ja säveltäjä John Deak. Projekti tarjoaa lapsille ainutlaatuisen mahdollisuuden säveltää omaa musiikkia ja kuulla oma sävellys ammattiorkesterin esittämänä. ● Projektiin osallistui kymmenen 9–12 -vuotiasta lasta Espoon musiikkiopistosta, KeskiHelsingin musiikkiopistosta ja Musiikkiopisto Juvenaliasta. Mukana olleet nuoret säveltäjät olivat Aina Hidama, Leo Huttunen, Arttu Jauhiainen, Daniel King, Antti Puumala, Ainoliina Riikansaari, Emma Rönkkö, Leon Schnabel, Adelia Spånberg ja Tara Valkonen. ● Trioli 2012 Keski-Helsingin musiikkiopisto 21 Teksti Anto Leikola Kuvat Anto Leikolan arkisto ”Poikanne sinfonia ei mene minun mielestäni. Teos teki minuun syvän vaikutuksen, siinä kun on sekä luontoa että sydäntä.” – Jean Sibelius K un veljeni Matti oli syntynyt marraskuussa 1935, äitini viisitoistavuotias pikkuveli Heikki piti hyvin tärkeänä, että poika aikanaan oppisi sanomaan häntä enoksi. Niin pitkälle ei kuitenkaan koskaan päästy, sillä Heikin elämä päättyi vain vähän toista vuotta myöhemmin, tapaninpäivänä 1936. Itse synnyin seuraavana kesänä, ja sain varhain kuolleen enoni muistoksi yhdeksi nimekseni Heikki. Tavallaan hänen toiveensa toteutui, sillä nuoruudessamme ja myöhemminkin puhuimme aina Heikki-enosta, ei koskaan pelkästään Heikistä tai juhlallisesti Heikki Suolahdesta. Me hänen sisarenlapsensa tiesimme jo varhain, että Heikki oli ollut poikkeuksellinen musiikkilahjakkuus, hyvä pianisti ja lupaava kapellimestari mutta ennen kaikkea säveltäjä. Jo koululaisina tiesimme, että hän oli säveltänyt kokonaisen sinfonian, ja se oli jopa kuultavissa harvinaisella levyllä, jonka Tauno Hannikainen oli 1940-luvulla lähettänyt Amerikasta Heikin äidille Anna Heikki Suolahti tähdenlento 22 Keski-Helsingin musiikkiopisto Trioli 2012 Suolahdelle. Kun tämä yleisesti ”Sinfonia piccolan” nimellä tunnettu sävellys oli toista vuotta Heikin kuoleman jälkeen esitetty radiossa, Sibelius kirjoitti Annalle, entiselle viuluoppilaalleen, sittemmin usein lainatut painokkaat sanat: ”Poikanne sinfonia ei mene minun mielestäni. Teos teki minuun syvän vaikutuksen, siinä kun on sekä luontoa että sydäntä. Varmaa on, että Suomi Heikki Suolahdessa menetti suurimpia musikaalisia kykyjään.” Kirje oli huolella kiinnitetty Anna Suolahden Heikistä pitämään leikekirjaan. Tuon kirjan ja Hannikaisen lähettämän levyn annoin perheen puolesta Kansalliskirjastolle 2.2.2010, päivänä jolloin Heikki olisi täyttänyt 90 vuotta. Musiikkiperheen monipuolinen kasvatti Oikeastaan vasta aikuisiällä olen tajunnut, miten lyhyeksi Heikin elämä todella jäi ja miten paljon hän ehti tuossa lyhyessä elämässään saada aikaan. Hän oli Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun viimeisellä luokalla, mutta ylioppilaskirjoituksiin hän ei koskaan ehtinyt, ei myöskään sille Bayreuthin-matkalle, joka nuorelle wagneriaanille oli ylioppilaslahjaksi luvattu. Hän oli hyvä oppilas, eikä hänen tarvinnut kuluttaa paljonkaan aikaa läksyjen lukuun. Musiikin ohella hän harrasti partiotoimintaa, postimerkkeilyä ja näyttelemistä, niin kuin kuka hyvänsä terve koulupoika. Hänen kuolemansa syy oli suorastaan banaali: tunnistamaton umpisuolentulehdus, jota ei saatu ajoissa leikatuksi. Antibioottejahan ei tuohon aikaan vielä tunnettu, ja ihmisiä kuoli monenlaisiin infektioihin, jotka nykyään parannettaisiin helposti. Edellytykset Heikki Suolahden musikaaliselle kehitykselle olivat harvinaisen suotuisat. Hänen isänsä Eino Suolahti oli Mannerheim vierailulla Suolahden perheen luona. } Trioli 2012 Keski-Helsingin musiikkiopisto 23 myöhemmin Tauno Hannikainen johti sin sinfonian ja kolme Irja Aholaisen esittämää laulua. Siinä kaikki. Mutta sinfonia alkoi jo 1940-luvulla valloittaa maailmaa, etenkin Yhdysvaltoja, eikä tämä valloitus ole päät päättynyt. Muutama vuosi sitten minulle soitti eräs kalifornialainen kapellimestari, joka oli meidän Museovirastomme kautta saanut nimeni ja kysyi, voisinko lähettää hänelle Heikin kuvan. Hän sai sen ja muutakin, ja kun hän sitten esitti Sinfonia piccolan, sain vaimoni kanssa kuunnella sitä puhelimessa maapallon toiselta puolelta! Huhtikuussa 1937 äidinisäni Eino Suolahti sai vanhalta tuttavaltaan sotamarsalk sotamarsalkka Mannerheimiltä kirjeen, joka ruotsista suomennettuna kuuluisi näin: Kunnioitettu Ystävä, monitoiminen lääkäri, joka mm. kunnallispolitiikan kautta oli päätynyt Helsingin musiikkilautakuntaan, vuodesta 1934 jopa puheenjohtajaksi, ja lisäksi Suomalaisen Oopperan henkilökunnan lääkäriksi. Tämä merkitsi monia ilmaisia konserttilippuja sekä tilaisuuksia päästä kuulemaan oopperan harjoituksia ja mm. Armas Järnefeltin Wagner-aiheisia luentoja. Pianon ja sittemmin myös urkujen soittoa Heikki opiskeli Helsingin konservatoriossa, tulevassa Sibelius-Akatemiassa. Eino Suolahti itse ei ollut erityisen musikaalinen, mutta hänen vaimolleen Annalle musiikki merkitsi sitäkin enemmän. Hän oli aikanaan soittanut viulua Helsingin filharmonisessa orkesterissa – ensimmäisenä naisena – ja jättänyt uransa vasta mentyään lähes kolmenkymmenen ikäisenä naimisiin. Kolme ensimmäistä lasta – Elli, Lauri ja Eino eli ”Nenno” – syntyivät nopeassa tahdissa, mutta nuorin, Heikki, vasta viisi ja puoli vuotta Nennon jälkeen. Perheen Ibach- 24 Keski-Helsingin musiikkiopisto Trioli 2012 flyygeli oli hankittu 1890-luvulla Annan äidille, nimeltään niin ikään Anna, jonka kaksossisar Mathilda oli pianonsoiton opettaja. Musikaalisia sukujuuria löytyy kauempaakin. Suolahden perheessä vieraili usein muusikoita, sekä kotimaisia että ulkomaisia – mm. Arthur Rubinsteinin nimi näkyy vieraskirjassa – ja niinpä oli luontevaa, että Heikin musiikkiharrastusta kannustettiin kaikin tavoin. Vasta nyt olen kuullut siitä kauheasta iskusta, joka poissa ollessani on kohdan kohdannut Sinua ja omaisiasi; ja minulle tuottaa todellista tuskaa ilmaista näillä riveillä sitä syvää osanottoa ja kunnioituksentäytkunnioituksentäyt tä sympatiaa, jota tunnen tässä suuressa surussanne. Selittämättömiä ovat Kaitsel Kaitselmuksen tiet ja tarkoituksettomalta tuntuu temmata pois tämä viehättävä, elämäniloielämäniloi nen ja lahjakas poika, johon täydellä syyllä voitiin kiinnittää kaikkein rohkeimpia toiveita. Näen hänet yhä edessäni, todella suruissani ja kaivaten, ja tunnen sanomattoman syvää sääliä Teitä kohtaan. Antaumuksella Sinun G. Mannerheim Unohdettuja aarteita Moni Heikki Suolahden sävellys odottaa Kansalliskirjaston uumenissa esitystään ja kenties viimeistelyään. Siellä on katkelmia oopperoista ja sinfonisista runoelmista, alku toisesta sinfoniasta, viulukonsertto, ensimmäinen osa pianokonsertosta, yksinlauluja ja paljon muuta. Vain Sinfonia piccola on esitetty, painettu ja levytetty. Rukous Agnus Dei ja osa jousikvartetosta esitettiin säveltäjän hautajaisissa kohta vuoden 1937 alussa, ja vähän toista vuotta Heikki Suolahdesta on ilmestynyt Arvo Laitisen ja Einari Marvian elämäkertakirjoitus Marvian toimittamassa teoksessa Suomen säveltäjiä (II osa, 2. p. WSOY 1966). Timo Seppälä on tehnyt hänestä gradutyön Jyväskylän yliopistoon, mutta sitä ei ole koskaan painettu. Anna Suolahdesta ja hänen nuoruutensa viuluopinnoista kirjoitin Trioliin 2007. n Kirjoittaja on Keski-Helsingin musiikkiopiston johtokunnan pitkäaikainen jäsen. Teksti Antti Hakkarainen Kuva Veikko Somerpuro Unelma konserttiflyygelistä – soitinrahasto perustettu Opistossamme on pitkään haaveiltu kunnollisesta konserttiflyygelistä. Haave on nyt toteutumassa, sillä olemme perustaneet uutta flyygeliä varten soitinrahaston. Alkusysäyksenä toimii yksityiseltä lahjoittajalta saatava huomattava rahasumma. K ysyimme Sibelius-Akatemian pianonsoiton professoreilta Erik T. Tawaststjernalta ja Juhani Lagerspetzilta arvosoittimen merkityksestä musiikkiopistolle. – Laadukas soitin on konserttisalin sydän. Sen soinnista pääsevät nauttimaan opiskelijat, opettajat, säestäjät, mahdolliset vierailijat ja tietenkin kaikki kuulijat. Soittajille on usein suuri elämys päästä työskentelemään huippusoittimella, sanoo Tawaststjerna. – Kun musiikkiopiston oppilas oppii kuuntelemaan laatusoittimen sointia ja ymmärtämään sen ominaisuuksia ja ilmaisumahdollisuuksia, hänessä syntyy halu tähdätä pidemmälle, korkeampiin tavoitteisiin oman soiton suhteen, muotoilee Lagerspetz. – Valitsemalla huippusoittimen tuemme myös korkeatasoista soitinrakennuksen kulttuuria. Ihmiskunnan kehittymiselle tällaiset arvostuskysymykset ovat tärkeitä, Tawaststjerna lisää. Entäs ne muut soittajat? – Kamarimusisoinnissa ja säestyssoittimena pianolla on tunnetusti ylivertaisen tärkeä rooli. Jos flyygeli on huippulaatuinen, pianisti pystyy loihtimaan siitä enemmän sävyjä ja vaihtelevaa dynamiikkaa kuin keskivertosoittimesta. Tällaisilla seikoilla on tärkeä merkitys yhteismusisoinnille ja sen kiinnostavuudelle, kertoo Tawaststjerna. – Hyvä, taipuisa, soinnikas ja ääneltään vivahteikas konserttiflyygeli vaikuttaa suuresti musiikin kokonaisuuteen, oli sitten kyseessä kamarimusiikkiteos jollekin instrumentille ja pianolle, tai vaikka pianosäestyksellinen laulu tms. kappale. Hyvä flyygeli inspiroi muiden soittimien soittajia, painottaa Lagerspetz. Palvelukseen halutaan: Steinway & Sons Opistollemme on tarkoitus hankkia Steinway & Sons -flyygeli, joka on soitinteknisen käsityön ja rakennustaidon huipputuote. – Steinwaylla on pitkä perinne huippuflyygeleiden valmistajana. Itse edustan kyllä näkemystä, jonka mukaan maailmassa on ollut ja on yhä edelleen myös muita korkeatasoisia valmistajia, mutta tämä ei vähennä Steinwayn merkitystä monilla mittareilla mitattuna arvostetuimpana soittimena. Steinway valmistetaan tarkkaan valikoiduista materiaaleista menetelmillä, joissa käsityön osuus on suuri. Rakenteiden yksityiskohdat ovat kehittyneet noin 150 vuoden kuluessa nykyiseen, hyväksi havaittuun muotoonsa, valottaa Tawaststjerna. – Steinway-flyygelissä on monia ominaisuuksia, jotka tekevät siitä pianistin kannalta ihanteellisen soittimen. Soinnillisessa mielessä niitä ovat esimerkiksi keskirekisterin syvä soinnikkuus, bassojen täyteläisyys ja diskantin loistokkuus. Flyygelin äänen kantavuus isommassakin salissa on myös tärkeää. Kosketuksessa on huomion arvoista herkkyys ja täsmällisyys. Steinway on tästä syystä erinomainen soolosoitin. Mutta soinnin taipuisuus ja vivahteikkuus hiljaisissakin nyansseissa sopii toisaalta oivallisesti myös kamarimusiikkiin ja liediin, Lagerspetz selvittää. Koskettimisto koskettaa kaikkia Toivottavasti opistossamme nautitaan jo lähitulevaisuudessa juhlasalin kruunaavasta arvosoittimesta ja sen konsertteihin mukanaan tuomasta uudesta sykkeestä. Jos saamme riittävästi lahjoituksia ja apurahaanomukset tuottavat tulosta, sopivan instrumentin valintaprosessi voidaan aloittaa. Konserttiflyygelin jalot sävelet kaikukoot jo mielissämme! n Lahjoitukset: Keski-Helsingin musiikkiopiston kannatusyhdistys ry. FI15 5541 2860 9051 25 Viesti: Flyygelirahasto Lisätietoja rahastosta rehtori Petri Aarniolta. [email protected] Kirjoittaja on opiston pianonsoiton lehtori. Trioli 2012 Keski-Helsingin musiikkiopisto 25 Äänellään se lintukin laulaa Teksti Hanna Hurskainen Valokuvat Veikko Somerpuro Piirrokset Sanna Valkiala Ä äni kertoo kantajastaan yhtä ja toista. Tunnistamme rakkaamme ja läheisemme heidän äänestään. Kuulemme siitä ilon ja surun, väsymyksen ja flunssan. Äänessä kuuluu eletty elämä ylipäätään: se on sielun peili. Toisilla ääntä on, ja toisilla ei - tai niin ainakin ennen on ajateltu. Kaunista ääntä on pidetty synnynnäisenä lahjana harvoille ja valituille. Onneksi nykytiedon valossa asia on monisyisempi. Ääntään voi kehittää paljon, vaikka lähtökohta olisi jopa lähiökaraoken mittapuussa ankea. Heleä ja kuulas vai vahva ja kantava? Milloin mielestämme jonkun ääni on kaunis? Kuulijan mielipide sekä yhteiskunnalliset, kulttuurisidonnaiset ja kaupalliset tekijät vaikuttavat siihen, millaista ääntä pidetään kauniina. Kaunis ääni Suomessa kuulostaa hyvinkin erilaiselta kuin kaunis ääni esimerkiksi Japanissa. Vaikutuksensa on myös sillä, millainen on arvioijan tausta ja motiivit: määritteleekö ääntä foniatri, laulun opettaja, kenties tuottaja vai mu- 26 Keski-Helsingin musiikkiopisto Trioli 2012 Ääni on henkilökohtainen ja yksilöllinen, yhtä ainutlaatuinen kuin sormenjälki. Miten löytää juuri itselleen sopiva, oikeanlainen äänenkäyttötapa? siikin kuluttaja. Oma osuutensa on myös musiikillisella tyylilajilla, genrellä, ja siihen liittyvillä kauneusihanteilla: liikummeko ylipäätään nk. taidemusiikin vai rytmimusiikin alueilla. Jätänkin kauniin äänen määrittelyn tällä kertaa lukijalle, ja keskityn sitäkin oleellisempaan asiaan eli terveeseen ääneen. Terve ja vapaa ääni Terve ääni on kuuluva, selkeä, miellyttävä kuunnella, rauhallinen, pehmeä, ja se kantaa myös hiljaisena. Tarvittaessa se voimistuu ja vahvistuu pakottomasti. Se on ilmeikäs, helposti kuunneltavissa ja miellyttävä myös puhujalle itselleen. Äänenkorkeus on sopiva ikään, kokoon ja sukupuoleen katsottuna. Terveeseen ääneen liitetään usein käsitteet äänen ”vapaudesta” ja ”soivuudesta”. Laulaessa äänen tulisi soida vapaasti. Eräs kollegani totesi kerran, että hyvä puhe- ja lauluääni tuntuu hyvältä, kuulostaa hyvältä ja jotakuinkin näyttääkin hyvältä sekä kuulijan että itse äänen tuottajan näkökulmasta. Äänen tuotto liittyykin parhaimmillaan kokonaisvaltaiseen kehon ja mielen yhteistyöhön ja aistimiseen. Kohti parempaa äänenkäyttöä Jokainen ihminen äänineen on yksilö. Miten sitten löytää juuri itselleen oikeanlainen, hyvä, äänenkäyttötapa? Oikea, jokaiselle ihmiselle luontainen, omasta persoonasta lähtevä äänenkäyttötapa saavutetaan vain tuntemalla oma instrumentti Vapaan äänen elementit: ● Syntyy ihmisen mielessä, ajatuksissa ja taipuu erilaisiin tunnetiloihin. ● Kantava, laaja, pyöreä, täyteläinen ja soiva. ● Alkaa hengityksen mukana pehmeästi ja voi laajeta hyvin hiljaisesta hyvin voimakkaaseen, ilman puristusta ja jännitystä. ● Vapaassa äänessä on persoonallinen, kopioimaton äänensävy ja -väri. ● Vapaa ääni on myös henkisten kykyjen kehityksen kannalta tärkeä. mahdollisimman hyvin sisältä päin ja oppimalla käyttämään sitä kokonaisvaltaisesti ja tasapainossa luonnon omien lakien kanssa. Tavalliselle äänenkäyttäjälle tämä voisi tarkoittaa muutenkin hyvään perusolemiseen, -elämiseen ja hyvään oloon liitettyjä asioita, kuten oman kehon tuntemista ja perusterveyttä sekä omasta kunnosta huolehtimista ja terveellisiä elämäntapoja: lihaskuntoa, riittävää lepoa, rentoutumista, terveellistä ravintoa ja peruspositiivista mielialaa. Ääntä käyttäessä hyvä ryhti on tärkeä: seiluonnollinen ja tasapainoinen, juureva sei soma- tai istuma-asento, jossa keho nojaa rennosti tukirankaan. Asento rakennetaan juurista latvaan – jalkapohjista päälakeen, ajatellen yhteyttä maahan. Laulaja tai puhuja ikään kuin ”maadoittaa” itsensä. Äänenkäytön yhteydessä puhutaankin aktiivisesta rentoudesta, jossa kehon asento ja asenne tekemiseen on mukavan rento, mutta kuitenkin koko ajan valmiina toimintaan. Rento, hyvä äänentuotto aiheuttaa yhtä vähän tuntoaistimuksia kurkunpäässä ja nielussa kuin hengittäminen. Ääni-instrumentin toimintaan vaikuttavat keho, mieli, tunteet ja ilmaisun halu. Ääni on tunteiden tulkki ja ilmaisun väline. Hengittäen laulumatkalle Laulamisen ja äänenkäytön yhteydessä mainitaan usein sana tuki. Tuella tarkoitetaan ääntöhengityskontrollia ja erityisesti uloshengityksen säätelyä niin, ettei uloshengitysilma ”karkaa” huomaamatta pihalle, vaan virtaa säännöstellysti ja tasaisesti. Toimivan ja taloudellisen hengityksen tausta-ajatuksena onkin hengityksen sääteleminen niin, että sisäänhengitetyn ilman määrä on oikeassa suhteessa äänentuoton tarpeisiin nähden. Itse asiassa ilmaa tarvitaan yllättävän vähän, vain ”luraus”, kuten eräs laulunopettajani mielestäni hyvin ilmaisi. Hyvin usein ilmaa haukotaan liikaa, mikä taas aiheuttaa ongelmia. Itse puhun- kin mieluummin avauksesta ja innostumisesta kuin hengityksestä. Puhumiseen ja laulamiseen ohjaa halu sanoa jotain, ja halun takana ovat tunteet ja mieli. Emmehän me mieti hengitystä silloinkaan kun kerromme tärkeästä asiasta ystävällemme, vaan mietimme sisältöä, joka määrittelee ilmaisun asteen. Keho hoitaa automaattisesti hengityksen ja sopivan ilmamäärän suhteessa kerrontaamme. Miten kehittää itseään äänenkäytön alueella? Kun innostus iskee, kannattaa hakeutua laulu- tai äänenkäytön tunneille. Opetusta saa musiikkiopistoissa yksilöja ryhmätunneilla, työväenopistossa tai yksityistunneilla. Oleellista on ymmärtää pitkäjänteisyys, joka ääni-instrumentin kehittämiseen liittyy. Tuloksia tulee toki nopeastikin, mutta syvällinen asioiden oppiminen ja sisäistäminen vaatii kypsymistä ja aikaa. Työ kuitenkin palkitaan. Luvassa on mielenkiintoinen, kokonaisvaltainen ja parhaimmillaan loppuelämän kestävä laulumatka omaan itseen ja taas takaisin ulos – ääni tosiaankin on sielun peili. n LÄHTEET: Aalto A-L. & Parviainen, K. 1985. Auta ääntäsi. Kustannusosakeyhtiö Otava. Koistinen, M. 2003. Tunne kehosi – vapauta äänesi, äänitimpurin käsikirja. Vammalan kirjapaino Oy: SULASOL. Laukkanen A.-M. – Leino T. 2001. Ihmeellinen ihmisääni. Tammer-Paino Oy, Tampere. Numminen, A. 2005. Laulutaidottomasta kehittyväksi laulajaksi. Tutkimus aikuisen laulutaidon lukoista ja niiden aukaisemisesta. Helsinki: Studia Musica 25 Sibelius-Akatemia. Väitöskirja. Linkki: http://ethesis.siba.fi/ethesis/ showrecord.php?ID=317350 Kirjoittaja on Keski-Helsingin musiikkiopiston ja Sibelius-Akatemian pop & jazz -laulun tuntiopettaja sekä musiikkiteatteriin syventynyt laulaja (MuM) ja näyttelijä (FIA). Laulajan tai puhujan asennon peruspilareita: ● Asento syntyy, pysyy ja kehittyy ilmaisun aikana. ● Polvet ovat suorassa linjassa jalkaterien kanssa, paino on hieman enemmän päkiöillä, lantion levyinen haara-asento, polvet vapaina. ● Lantio on liikkeen keskus ja energiakeskus: lantion luonnollisessa asennossa istuinkyhmyt osoittavat kantapäihin ja lattiaan, jolloin notkoselkä eliminoituu. ● Aktiivinen lihastasapaino, liike on tarkoituksenmukaista. ● Seistessä vatsalihaksia ei saa vetää sisäänpäin tai työntää ulospäin. ● Tukiranka on pitkä ja rintakehä on avara. ● Hartiat ovat alhaalla, vapaa pää ja kaula. Trioli 2012 Keski-Helsingin musiikkiopisto 27 Teksti ja kuva Marja-Liisa Ponsila Huda hudaa! - sordiinolla Musiikki on ääntä ja perheessä elettäessä ääni kilpailee sekä hiljaisuuden että kaikkien muiden äänten kanssa. 90-luvun alussa perheessämme oli yksi leikki-ikää kohti varttuva pienokainen, joka jo tuossa elämänsä vaiheessa osoitti vahvaa kiinnostusta musiikkiin. Oli myös levysoitin ja sen lisukkeena tuon ajan äänitteet, vinyylilevyt. Ja kun pienimmällä oli vielä enemmän teknistä osaamista kuin harkintakykyä – VRRRROUUMM. Erämaasta tuuli tuo huudon vaienneen! Pienet sormet ylsivät volyyminappulaan ja ilmoille jyrähti Heikki Juhanin reipas laulu, niin että ikkunat helisivät. Koska ihminen on alati viisas ja tekniikkaa kehittävä laji, on musiikin harrastaminen ja kuunteleminen sittemmin sujunut meidän perheessämme ihmeen hiljaisesti. Ensimmäiset kuulokkeet saatiin käyttöön jo muutamia vuosia noiden alkutekstin dramaattisten vaiheiden jälkeen. Leikki-ikään varttunut nuorukainen istui tyynenä sohvalla ja kuunteli luureistaan sitä mustatukkaista, algerialaista rai-muusikkoa Khaledia. Perheessämme on kasvanut kolme musiikkia harrastavaa ja tällä hetkellä ammatikseenkin opiskelevaa nuorta. Musiikin harrastaminen on väistämättä edellyttänyt harjoittelua kotona ja kodin ulkopuolella, ja runsaasti aktiivista kuuntelemista. Vastapainona on kuitenkin ollut yhtä välttämätön hiljaisuus, niin että korvilla ja mielellä on ollut aikaa levätä. Meillä ei soi aina. Oma huone Tap. Tap-ta-tap. Digitaalista pianoa voi soittaa yöllä. Sillä voi säveltää ja sitä voi soittaa tuntikausia, ilman että perhe kommentoi. Sitä voi soittaa kerrostalokodin eteisessä, ilman että naapurit tuskastuvat. Kun alakerran perheeseen odotettiin vauvaa, tuleva äiti myönsi sitä häneltä suoraan kysyttäessä, että kyllä, kyllä se vähän häiritsee. Siis se, että hänen makuuhuoneensa yläpuolella asuva huilisti treenaa iltayhteentoista. No, vauva syntyi ja perhe muutti pois. Huilisti siirsi nuottitelineensä oman kodin yläkertaan Tap. Ta p edelleen itkettävän ihanasti, mutta on pakko myöntää: myös hevilaulajat osaavat käyttää ääntään. Bum-pabum-pa-bum-pa-pa. Sydämen syke on vähitellen asettunut uudelle taajuudelle. Da capo ja teki muista harjoitustiloista diilin ensin musiikkiopistonsa, sittemmin SibeliusAkatemian kanssa. Samalla tavalla kuin kirjailija tarvitsee oman huoneen, muusikko tarvitsee tilaa. Perheessä elettäessä musiikin ääni kilpailee sekä hiljaisuuden että kaikkien muiden äänten kanssa. Kotona hurisee imuri, siellä kuunnellaan radiosta uutisia tai seurataan televisiota, luetaan, puhutaan puhelimessa ja keskustellaan. Levätäkin pitäisi. Musiikki voi olla taustatekijä, mutta sen harjoitteleminen edellyttää soittajalta keskittymistä, muilta kanssaeläjiltä puolestaan paljon kärsivällisyyttä ja kompromissien tekemistä. Kaikki voivat kuitenkin voittaa. Monenlaisen musiikin kuunteleminen kehittää korvaa ja avartaa ajattelua. Omat vakioklassikkonsa voi vaihtaa uusiin tai modernimpiin, Bachin Janáčekiin ja Saariahoon, Suomi-iskelmät räppiin tai Bassoradion hypnoottiseen teknoon. Jussi Björling laulaa Muusikolla on oma huone, kun hän saa toistaa, hioa, tehdä uutta, keskittyä musiikkiin rauhassa ja niin pitkään kuin tahtoo. Muut äänet eivät silloin kilpaile. Kotona tämä tarkoittaa joustamista, ajan antamista ja sitä, että harjoittelun aikana soittajan ääni on tärkein. Rahvaalla on oma aikansa. Kun telkkarista tulevat Euroviisut, perheen musiikillisesti osaavampi eliitti voi piipahtaa paikalla, huutaa modulaatio!, ja poistua korviaan pidellen paikalta. Kitaransoittoa haukkuvaa hoitokoiraa voidaan tyynnytellä yhdessä: se nyt vaan ei ymmärrä musiikkia. Konkreetin oman tilan, oman ajan ja mentaalisen väljyyden antaminen toiselle, erilaisten musiikillisten mieltymysten ja kiinnostuksen kohteiden hyväksyminen. Samaan aikaan sekä kuuntelun ja harjoittelemisen mahdolliseksi tekevä että ympäristön äänettömyyden takaava moderni tekniikka. Pitkä luettelo kuulostaa varsin juhlavalta, mutta en oikein osaa parempaakaan kuvausta keksiä sille, miten musiikin ja äänen pystyy yhdistämään keskeiseksi osaksi perheen elämää. Mahdollista se on onneksi ollut. Ja kun katson ympärilleni, huomaan että koti alkaa vähitellen hiljentyä. Lapset eivät ole enää lapsia. Heistä on tullut nuoria, ja eräänä päivänä nuoret pakkaavat soittimensa, nuottinsa ja muut tavaransa, muuttavat pois. Mutta eipä hätää. Vinyylilevyjen arvostus on noussut, niin että taitaa pian olla aika pyyhkiä pölyt vanhoista äänitteistä ja antaa taas Intiaanin sotahuudon kajahtaa. Pitää vain muistaa pitää volyymit kurissa. n Kirjoittaja on kolmen musiikkia harrastavan ja opiskelevan nuoren äiti. a ääni rikkoo hiljaisuuden. Tytär soittaa pianoa. -ta-tap. Vaimeasti kopsahtelev 28 Keski-Helsingin musiikkiopisto Trioli 2012 Teksti ja kuva Alexis Kouros O Lapsuuteni äänet n lämmin kesäinen yö. Makaan sängyssäni pihalla, taivaan alla. Näin me teemme joka kesä. Sisällä olisi liian kuuma nukkua; ulkona hyvin miellyttävää. Yölämpötilat ovat kahdenkymmenen ja kahdenkymmenenviiden välillä, aamuyöt viileämpiä. Sateen todennäköisyys on lähes nolla, joten siitä ei tarvitse huolehtia. Kesäyöt ovat pimeät ja taivas täynnä tähtiä. Aurinko nousee vasta kuuden maissa. Kermanshaahin kaupunki läntisessä Iranissa on yli tuhat metriä korkealla ylätasangolla ja vielä korkeampien vuorten ympäröimänä. Näen vuorten siluetin sängystäni. Sinne olen menossa ystävieni kanssa varhain aamulla, joten parasta yrittää nukahtaa. Pihan keskellä olevan suihkulähteen miellyttävä liplatus sopii hyvin kehtolauluksi. Heinäsirkat säestävät sitä kuorollaan. Pihan puiden oksien läpi suhisee tuulenvire. Ei autoja, ei lentokoneita; kaupunki on mennyt nukkumaan. Jokunen kulkukoiran haukahdus silloin tällöin rikkoo ympäröivän hiljaisuuden. Vuosi on 1974 ja siihen aikaan hyvin harvoilla on kotieläimenä koira. Kuten muissakin lämpimissä maissa, kulkukoirat ja -kissat elävät kaupungissa sopusoinnussa ihmisten kanssa. Niiden äänet kuuluvat kaupunkiin. Kanarialinnut ja undulaatit ovat yleisiä. Niitä pidetään häkeissä kauniin laulunsa takia. Myös julkiset teehuoneet ovat undu- laatteja täynnä. Lintujen häkit on sijoitettu Siihen aikaan vielä monet tavarat sinne tänne eri puolille kahviloita – (niitä kaupattiin kotiovella. Yksittäiset yrittäjät, kutsutaan kahviloiksi, vaikka ne tarjoavat monesti itse valmistajat, toivat milloin pievain teetä – ) rakentamaan rentouttavan nellä avopakettiautolla, milloin kärryllä ja äänikanveesin, jota vesipiippujen poreilu, milloin aasia käyttäen myytävät tavaransa valtavien samovaarien veden kiehunta ja ovelle. Jokaisen erehtymätön laulumainen ihmisten keskustelu maalailevat. huuto kutsui kotiväkeä ostamaan tuoreita Auringonnousua edeltää aina läheisen hedelmiä, vihanneksia, jogurttituotteita ja moskeijan rukouskutsu, eli Azan. Esitys, muita tarvikkeita. Mielenkiintoisin heistä joka nykyään tulee melkein aina nauhalta, oli veitsenteroittaja, joka veti kärryllään oli tuohon aikaan enimmäkseen ”live”. teroitusrukkia. Ensin kuului huuto: ”veitsi, Moazzenit eli rukouskutsun sakset, kirves, teroitetaaaan!” ja kohta esittäjät olivat oma amkuului metallin kipinä kiveä vasten. mattikuntansa. Koska Aamiainen lämmittää. Nyt t, kse sa si, ”veit rukouskutsun esittäkiipeilykengät jalkaan ja yöllä !” an kirves, teroitetaaa minen ei läheskään valmiiksi pakattu reppu selja kohta kuului metallin kään. Vuoren rinteelle, jossa täyttänyt työpäivää, monet heistä olivat ystävien kanssa tavataan, on kipinä kiveä vasten. moskeijan ”suntioita” vielä pitkä matka. Kävelen risteyktai lausuivat myös hautaseen, pysäytän taksin ja matka jatkuu. jaisissa Koraania. Autojen äänet ja torvien soitot seuraavat Avaan silmäni. Aamu on koittanut. koko matkan. Kaupunki on herännyt. Taivas on kalpean sininen. Paksu samettiPatikoidessa vuoren rinnettä ylös nen violettikaapu on heitetty sivuun. Siellä kaupungin äänet siirtyvät kauemmaksi. täällä näkyy vielä jokunen tähti. Kuten Yksittäiset äänet yhdistyvät pian yhtenäiaina, kuulen kadulta, kun varhaisen aamun seksi huminaksi. Vihdoin olemme vuoren ensimmäinen katukauppias mainostaa lins- huipulla. Ei kuulu muuta kuin oma tiheä sikeittoaan. Se sopii mainiosti ennen vuohengitys, ja tuulen miellyttävä humina. n rikiipeilyä. Otan keittiöstä kuparikulhon ja Kirjoittaja on iranilaislähtöinen toimittaja ja juoksen ulos. Mies kaataa pari kauhallista kahden musiikkiopistolaisen isä. kuumaa linssikeittoa kulhoon ja ripottelee siihen kuivattua oreganoa. Trioli 2012 Keski-Helsingin musiikkiopisto 29 Rakennuskonsultointi Ismo Kunttu Oy Urheilukatu 28 A 10 00250 Helsinki puh. 0400 812 915 [email protected] Kuorot, orkesterit, yhtyeet Fani- ja kiertuepaidat edullisesti 1-väripainatuksin T-paita 10 kpl erä 8,50 euroa/kpl, colleget 16 euroa/kpl PAITAKLUBI Pyydä tarjous tekstiviestillä 0400 432142 tai soita Ks. Google: Paitaklubi hinnasto Tarjoamme jousisoitinalan jousisoitinalan Tarjoamme asiantuntemusta ja ammattitaiasiantuntemusta ammattitaitoa toa ammattilaisille. aloittelijoille sekä aloittelijoille sekä ammattiTervetuloa! Risto Vainio Oy Apollonkatu 21 00100 Helsinki Finland p. 09 447 226 www.ristovainio.com [email protected] Avoinna: ti-pe 9.00-17.00, la 9.00-16.00 30 Keski-Helsingin musiikkiopisto Trioli 2011 30 Keski-Helsingin musiikkiopisto Trioli 2012 Mukaan musiikkiin! Oppilaaksi musiikkiopistoon Solistiset aineet: viulu, alttoviulu, sello, kontrabasso, huilu, klarinetti, oboe, fagotti, saksofoni, trumpetti, pasuuna, puhallinvalmennus, piano, harmonikka, kantele, kitara ja sävellys Bändilinja: (yksilöopetus & bändit) sähkökitara, sähköbasso, koskettimet, rummut ja pop & jazz -laulu Kuva Päivi Kari 1. vaihe 2.4.–2.5. Ilmoittautuminen pääsykokeisiin: www.khmusiikki.fi_Näin ilmoittaudun 2. vaihe ti 15.5. Soivan Talon ilta: harjoitustestit, tiedotustilaisuus, soitinesittelyt 3. vaihe 28.5.–30.5. Yksilötestit ja haastattelut (oma aika nähtävissä netistä 8.5.–>) RyhMäOpeTuSTa MuSkaRiT yhteismusisointia l Soittoniekat: rytmikästä yhteismusisointia 6–8-vuotiaille l Jousi- ja puhallinorkesterit (pieni soittonäyte) Tiedustelut ja ennakkoilmoittautumiset puhelimitse l Laulua l Lapsikuoro Tinttaralla 6–11-vuotiaille Pienimuotoinen laulunäyte 10.5., ajanvaraus etukäteen puhelimitse l Pop & jazz -lauluklinikka ja -yhtyelaulu yli 15-vuotiaille Pyrkiminen pääsykokeissa, ks. yllä l l 0–5-vuotiaiden musiikkileikki 5–6-vuotiaiden musiikkileikki-kanteleryhmät 6–8-vuotiaiden soittoniekkaryhmät Kevään ennakkoilmoittautuminen 2.4.–20.5. verkkosivujen kautta. l päiväkotimuskarit: Musiikkileikkiä järjestetään myös päiväkotitoiminnan yhteydessä, tiedustelut rehtorilta. l erityisryhmät muskari- ja kouluikäisille: tiedustelut musiikkiterapeutti Petriina Auramo, p. 040 506 4130 Musiikin perusteita Musiikkitieto ja -taito, teoria, säveltapailu, harmoniaoppi Tiedustelut syksyn ryhmäpaikoista: (09) 7001 9522 Lisätietoja: www.khmusiikki.fi_opetus Keski-Helsingin musiikkiopisto Helsinginkatu 3–5, 00500 Hki toimisto (09) 7001 9520, 7001 9522 rehtori 050 511 2266 [email protected] www.khmusiikki.fi Kesämusisointia Päivölässä Tervetuloa Keski-Helsingin musiikkiopiston XXIV-musiikkileirille Päivölän kansanopistolle Valkeakoskelle 29.7.–5.8.2012 Kuva Kirsi Manninen Opetus: viulu, alttoviulu, sello, huilu, pasuuna, kitara, piano sekä kamarimusiikki, yhtyesoitto, orkesteri, musiikinteknologia Leirimaksuun sisältyy täysihoito, yhteissoitto/pianisteilla musapaja ja yksilöopetusta (7 pv) 30 min/347 € tai 45 min/415 €. Lisämaksullinen opetus: sivuaine (6 pv) 30 min/135 €, soittopaja ja musapaja (musiikin tekoa pienryhmässä 65 € Perheet voivat tulla mukaan leirille (täysihoitomaksu). Lisätietoja ja haku: www.khmusiikki.fi Sähköinen ilmoittautuminen: pe 27.4. mennessä Tiedustelut: Petri Aarnio, leirin johtaja, p. 050 511 2266, [email protected] Trioli 2012 Keski-Helsingin musiikkiopisto 31 QH6 0 Nyt saatavilla myös 2 Vivo piano Vivo piano 1 Vivo piano 2 Vivo klarinetti Vivo huilu Vivo kitara Vivo sello Vivo kantele
© Copyright 2024