Elvytyspaketti Eurooppa Markkinointiesite

ELVYTYSPAKETTI EUROOPPA SIJOITUSWARRANTTI.
Tuote on suunniteltu sijoittajalle, joka haluaa mahdollisuuden hyötyä kahdeksan eurooppalaisen osakkeen muodostaman osakekorin kehityksestä seuraavan viiden vuoden aikana. Sijoitukseen vaadittava pääoma on vain
noin viidesosa siitä laskennallisesta pääomasta, jolle tuotto lasketaan. Tämän vipuvaikutuksen ansiosta Sijoituswarrantin rakenne tarjoaa sijoittajalle mahdollisuuden korkeaan tuottoon. Korkean tuottopotentiaalin vastapainona on korkea riski. Mikäli warranttikohtaisten ehtojen mukainen osakekorin kehitys on nolla tai negatiivinen,
erääntyy tuote arvottomana ja sijoittaja menettää koko sijoittamansa pääoman. Tuotteeseen liittyy myös riski
liikkeeseenlaskijan takaisinmaksukyvystä.
MIKSI SIJOITTAA EUROOPPALAISIIN YHTIÖIHIN? Euroopan keskuspankki (EKP) ilmoitti tammikuussa aloittavansa markkinoiden odotuksiakin massiivisemman elvytyspaketin euromaissa, joka alkaa maaliskuussa 2015. EKP ostaa muun muassa kuukausittain 60 miljardilla eurolla euromaiden valtionvelkakirjoja ainakin vuoden 2016 syyskuuhun saakka. EKP:n elvytyspaketin
odotetaan tukevan Euroopan talouskasvua, heikentävän euroa sekä nostavan Euroopan osakemarkkinoita. Korkotasojen uskotaan
pysyvän elvytyspaketin johdosta lähellä nollaa tai jopa negatiivisena, minkä seurauksena sijoittajien uskotaan allokoivan pääomia
parempien tuottojen perässä enemmän osakemarkkinoille. Euro on jo nyt heikentynyt huomattavasti viime vuoden huipuistaan
sekä Yhdysvaltain dollariin että Aasian kehittyvien markkinoiden valuuttoihin nähden, mikä on parantanut huomattavasti etenkin
eurooppalaisten vientivetoisten yritysten näkymiä. Uskommekin eurooppalaisten osakkeiden tarjoavan erittäin mielenkiintoisia sijoitusmahdollisuuksia EKP:n elvytyspaketin lähtiessä käyntiin täysteholla.
EKP:n toimet takaavat eurooppalaisille pankeille kustannuksiltaan halpaa rahaa ja velkapaperiosto-ohjelma kannustaa
pankkeja hakemaan parempaa tuottoa taseelleen luotonannosta. EKP pyrkii täten kiihdyttämään pankkien luotonantoa, jonka seurauksena pankkien tuottojen odotetaan kasvavan. Autoteollisuus ja konepajayritykset tulevat hyötymään heikentyneestä eurosta.
Heikko euro lisää eurooppalaisten autojen houkuttelevuutta Yhdysvalloissa ja Aasiassa, koska euron heikentymisen myötä hinnat
ovat laskeneet. Myös investointihyödykkeitä teollisuuteen tuottavat konepajayritykset hyötyvät euron heikkenemisestä yritysten
kilpailukyvyn kasvaessa muun muassa yhdysvaltalaisiin kilpailijoihin nähden. Elvytyspaketti Eurooppa osakekori muodostuukin juuri
pankkien ja näiden syklisten alojen yhtiöistä, joissa näemme mielenkiintoisia sijoitusmahdollisuuksia sekä vahvaa nousupotentiaalia
Euroopan talouden elpyessä ja maailmantalouden noususyklin kiihtyessä.
KOHDE-ETUUTENA KAHDEKSAN EUROOPPALAISEN YHTIÖN MUODOSTAMA OSAKEKORI
Alla oleva kuva esittää osakekorin historiallista kehitystä viimeisen viiden vuoden ajalta suhteessa Stoxx Europe 600 -hintaindeksiin.
Historiallinen tuotto ei ole tae tulevasta.
220 %
200 %
180 %
160 %
140 %
120 %
100 %
80 %
60 %
23.2.2010
23.2.2011
23.2.2012
ELVYTYSPAKETTI EUROOPPA -OSAKEKORI
23.2.2013
23.2.2014
23.2.2015
STOXX EUROPE 600 -HINTAINDEKSI
LÄHDE: BLOOMBERG 23.2.2015, AIKASARJA 23.2.2010 - 23.2.2015. LÄHTÖTASO INDEKSOITU SATAAN PROSENTTIIN. SIJOITUS SIJOITUSWARRANTTIIN EI OLE SAMA KUIN
SUORA SIJOITUS OSAKEKORIIN.
YHTIÖ
MAA
TOIMIALA
PAINO
BANCO BILBAO VIZCAYA ARGENTARIA S.A. (BBVA)
ESPANJA
RAHOITUS
1/8
BANCO SANTANDER S.A.
ESPANJA
RAHOITUS
1/8
BAYERISCHE MOTOREN WERKE AG (BMW)
SAKSA
SYKLISET KULUTUSHYÖDYKKEET
1/8
DAIMLER AG
SAKSA
SYKLISET KULUTUSHYÖDYKKEET
1/8
ING GROEP N.V.
HOLLANTI
RAHOITUS
1/8
MAN SE
SAKSA
TEOLLISUUSYHTIÖT
1/8
ROLLS-ROYCE HOLDINGS PLC
ISO-BRITANNIA
TEOLLISUUSYHTIÖT
1/8
SANDVIK AB
RUOTSI
TEOLLISUUSYHTIÖT
1/8
LÄHDE: BLOOMBERG 23.2.2015.
BBVA on kansainvälinen pankkikonserni, jolla on toimintaa
yli 31 maassa ja runsaat 50 miljoona asiakasta maailmanlaajuisesti. Yhtiö työllistää yli 109 000 työntekijää. Yhtiö on
markkinajohtaja Espanjassa, jossa se on toiminut jo yli 150
vuoden ajan. BBVA:lla on myös johtavia sivukonttoreita
Etelä-Amerikassa ja se on Meksikon johtava rahoituslaitos.
Yhtiön laaja kansainvälinen presenssi on selkeä kilpailuetu
verrattuna muihin espanjalaisiin pankkeihin.
BMW on lähes 100-vuotias, maailman johtava kalliimman
hintaluokan autojen ja moottoripyörien valmistaja. Yhtiön
brändeihin kuuluvat BMW, Mini ja Rolls-Royce. BMW:n
suurin yksittäinen markkina on Kiina, joka käsittää yli 20
prosenttia myynnistä. Yhtiön kilpailuetuihin kuuluvat muun
muassa vahvat ja maailmankuulut brändit sekä teknologinen johtajuus auton voimansiirtoteknologiassa. Vahvan
brändiuskollisuuden ansiosta BMW pystyy hinnoittelemaan
autonsa kilpailijoita korkeampaan hintaan. Finanssikriisin jälkeen yhtiön myynti on kasvanut keskimäärin lähes 10 prosentin vuosivauhtia.
DAIMLERin juuret juontavat lähes 130 vuoden taakse vuoteen 1886, jolloin yhtiön perustajat Gottlieb Daimler ja Carl
Benz keksivät ensimmäisen automobiilin. Tänä päivänä yhtiön brändeihin kuuluvat Mercedes-Benzin henkilö- ja pakettiautot, Daimlerin rekka- ja linja-autot sekä oma rahoitusyhtiö. Kilpailuetua yhtiö saa vahvasta brändistä ja kilpailijoita
pidemmälle kehitetyistä dieselteknologioista. Lähivuosina
Daimler panostaa muun muassa Kiinan markkinoiden vahvaan kasvuun lähdettyään Kiinan markkinoille kilpailijoitaan
myöhemmin suurella panostuksella.
ING on hollantilainen kansainvälinen pankki ja markkinajohtaja Hollannissa, Belgiassa ja Luxemburgissa. Yhtiö on
viimeiset vuodet keskittynyt kutistamaan tasettaan, mikä
yhdessä kolme vuotta sitten tapahtuneen pankki- ja vakuutustoimintojen erottamisen kanssa ovat siivittäneet yhtiön
hyvään tuloksentekokykyyn. Viimeisimpien vuosien aikana
yhtiö on onnistunut kasvattamaan tulostaan kasvaneen volyymin, parantuneen markkinatilanteen sekä kasvaneen korkomarginaalin avulla.
MAN on yli 250-vuotias, yksi Euroopan johtavista teollisuusyhtiöistä. Yhtiö valmistaa muun muassa rekka- ja
linja-autoja, dieselmoottoreita, turbiineja sekä muita erikoisosia teolliseen käyttöön, ollen markkinajohtaja kaikilla
näillä aloilla. Nopeasti kasvavat liiketoiminnot kuten hyötyajoneuvot ja voimalaitokset ovat yhtiön liiketoiminnan
ydin ja tuloksen vahva ajuri.
ROLLS ROYCE on lähes 110-vuotias, alun perin luksusautoja valmistanut konserni. Konserni keskittyy lentokoneiden ja laivojen moottoreiden lisäksi muun muassa voimaloiden voimantuotantoyksiköihin. Konsernin on
markkinajohtaja leveärunkoisten lentokoneiden moottoreissa 30 prosentin markkinaosuudellaan. Huoltoliiketoiminta takaa konsernille tasaisen tulovirran taloussyklien
vaihdellessa: liikevaihdosta yli puolet tulee huoltoliiketoiminnasta. Yhtiö saa kilpailuetua vuosikymmeniä jatkuneesta tuotekehityksestään ja kolmasosa liikevaihdosta
tulee vielä Euroopasta, jossa kasvun odotetaan kiihtyvän
talouden elpyessä.
SANDVIK on yli 150 vuotta vanha globaali konepajayhtiö,
joka toimii yli 130 maassa. Yhtiö valmistaa ratkaisuja muun
muassa kaivostoimintaan (murskaimia, poria, leikkureita),
koneelliseen työstöön (metallileikkureita) sekä rakennusalalle (murskaimia ja poria). Sandvik on markkinajohtaja
muun muassa kaivosalan laitteissa sekä metallileikkureissa.
Yhtiön liikevaihdosta lähes 40 prosenttia tulee kehittyviltä
markkinoilta. Sykliset kaivos- ja rakennusliiketoimintasegmentit tuovat 45 prosenttia yhtiön liikevaihdosta.
SANTANDER on lähes 160-vuotias pankkikonserni ja
myös Espanjan suurin pankki sekä yksi maailman suurimmista finanssitaloista. Konsernin voitoista jo lähes puolet
tulee kehittyviltä markkinoilta. Viimesyksyisen osakeannin jälkeen pankin tase on erittäin vahva. Santander saa
kilpailuetua skaalaedusta suuren kokonsa johdosta, lisäksi
pankki pystyy rahoittamaan toimintaansa tehokkaasti talletusten avulla. Konserni hyötyy Espanjan talouden vahvan
käänteen lisäksi myös muun Euroopan elpymisestä ja Yhdysvaltojen vahvasta kasvusta.
SIJOITUSWARRANTIN ERÄÄNTYMISARVO
Sijoituswarrantin erääntyessä sijoittajalle maksettava erääntymisarvo lasketaan kohde-etuuden (osakekori) kehityksen
perusteella seuraavasti:
1.
Lasketaan kohde-etuuden tuotto warranttikohtaisten
ehtojen mukaisen loppuarvon ja alkuarvon välisenä arvonmuutoksena siten, että:
A. Kohde-etuuden alkuarvo määritetään liikkeeseenlas kupäivän sulkemisarvona.
B. Kohde-etuuden loppuarvo määritetään juoksuajan
viimeisen vuoden ajalta kuukausittaisten havainto päivien sulkemisarvojen aritmeettisena keskiarvona.
2. Kerrotaan kohde-etuuden tuotto Sijoituswarrantin nimellisarvolla ja tuottokertoimella, jolloin saadaan Sijoituswarrantin erääntymisarvo.
Mikäli kohde-etuuden tuotto on nolla tai negatiivinen, Sijoituswarrantti erääntyy arvottomana. Sijoituswarrantin tuotonlaskennassa ei huomioida osinkoja, mutta kohde-etuuden yhtiöiden odotetut osinkotuotot huomioidaan Sijoituswarrantin
merkintähintaa alentavana tekijänä.
Alapuolella oleva taulukko esittää herkkyysanalyysin warranttikohtaisten ehtojen mukaisen tuoton määräytymisestä kohde-etuuden erilaisissa tuottoskenaarioissa. Sijoituswarrantti
antaa kohde-etuuden tuotolle voimakkaan vipuvaikutuksen,
kun sijoitukseen vaadittava pääoma on vain noin yksi viidesosa
siitä laskennallisesta pääomasta, jolle tuotto lasketaan. Korkean tuottomahdollisuuden vastineeksi sijoituksen riski on vastaavasti korkea. Taulukoissa esitettyjen tuottoskenaarioiden
perusteella ei voida muodostaa luotettavia oletuksia kohdeetuuden tai Sijoituswarrantin tulevasta arvonkehityksestä.
TUOTONLASKENTAESIMERKKI
1
KOHDE-ETUUDEN
TUOTTO1
SIJOITUSWARRANTIN
ERÄÄNTYMISARVO2
SIJOITUSWARRANTIN
HANKINTAHINTA3
SIJOITUSWARRANTIN
TUOTTO4
SIJOITUSWARRANTIN
VUOSITTAINEN TUOTTO
100,0 %
20 000 €
3 700 €
440,5 %
39,8 %
80,0 %
16 000 €
3 700 €
332,4 %
33,7 %
60,0 %
12 000 €
3 700 €
224,3 %
26,3 %
50,0 %
10 000 €
3 700 €
170,3 %
21,8 %
40,0 %
8 000 €
3 700 €
116,2 %
16,5 %
30,0 %
6 000 €
3 700 €
62,2 %
10,1 %
25,0 %
5 000 €
3 700 €
35,1 %
6,2 %
20,0 %
4 000 €
3 700 €
8,1 %
1,6 %
18,5 %
3 700 €
3 700 €
0,0 %
0,0 %
13,0 %
2 600 €
3 700 €
-29,7 %
-6,8 %
10,0 %
2 000 €
3 700 €
-45,9 %
-11,5 %
0,0 %
0€
3 700 €
-100,0 %
n.a.
-5,0 %
0€
3 700 €
-100,0 %
n.a.
KOHDE-ETUUDEN KEHITYSTÄ KUVAAVAT LUVUT OVAT AINOASTAAN ESIMERKINOMAISIA EIVÄTKÄ KUVASTA KOHDE-ETUUDEN HISTORIALLISTA TAI ODOTETTUA KEHITYSTÄ.
2
ESIMERKKILASKELMASSA EI OLE HUOMIOITU TUOTTEEN VEROSEURAAMUKSIA. ESIMERKIN ERÄÄNTYMISARVON LASKENNASSA ON KÄYTETTY ALUSTAVAA 100 % TUOTTOKER-
ROINTA. LOPULLINEN TUOTTOKERROIN ILMOITETAAN LIIKKEESEENLASKUPÄIVÄNÄ 22.4.2015 VÄHINTÄÄN TASOLLE 80 %. 3
ESIMERKIN KAKSI SIJOITUSWARRANTTIA, MIKÄ ON ELVYTYSPAKETTI EUROOPPA SIJOITUSWARRANTIN MINIMIMERKINTÄ, VASTAA 3 500 EURON SIJOITETTAVAA MÄÄRÄÄ
LISÄTTYNÄ 200 EURON MERKINTÄPALKKIOLLA.
4
ESIMERKKILASKELMASSA SIJOITUSWARRANTIN TUOTTO = SIJOITUSWARRANTIN ERÄÄNTYMISARVO / SIJOITUSWARRANTIN HANKINTAHINTA – 100%. LASKELMASSA ON HUO-
MIOITU TUOTTEEN MERKINTÄPALKKIO.
TIETOJA LIIKEESEENLASKIJASTA
Commerzbank AG perustettiin Hampurissa, Saksassa vuonna 1870 ja se on nykyään Saksan toiseksi suurin pankki. Commerzbank
AG:lla on noin 52 000 työntekijää. Commerzbank AG:lla on noin 1 100 konttoria. Yksityis- ja yritysasiakkaita Commerzbank
AG:lla on yli 15 miljoonaa maailmanlaajuisesti. Commerzbank AG on globaali toimija, joka on läsnä jokaisella mantereella yhteensä
52 maassa. Saksan valtio oli 23.2.2015 noin 17 % omistuksella Commerzbank AG:n suurin omistaja. Liikkeeseenlaskijan luottoluokitus on Moody’silta Baa1 negatiivisella näkymällä ja Standard & Poor’silta A- negatiivisella näkymällä. Liikkeeseenlaskijan taloudellista asemaa ja luottoluokitusta koskevat tiedot voivat muuttua sijoituskohteen myynti- ja sijoitusaikana
WARRANTTIEHDOISTA LYHYESTI
TUOTONLASKENTA
LIIKKEESEENLASKIJA: Commerzbank Aktiengesellschaft (Baa1/A-)
i
OSAKEi
ISIN-KOODIi
BLOOMBERGKOODIi
PAINO
LIIKKEESEENLASKUN LUONNE: Yleisön merkittäväksi tarkoitettu pääomasuojaamaton Sijoituswarrantti
1
Banco Bilbao Vizcaya
Argentaria S.A. (BBVA)
ES0113211835
BBVA SM
1/8
2
Banco Santander S.A.
ES0113900J37
SAN SM
1/8
3
Bayerische Motoren
Werke AG (BMW)
DE0005190003
BMW GY
1/8
4
Daimler AG
DE0007100000
DAI GY 1/8
5
ING Groep N.V.
NL0000303600
INGA NA
1/8
6
MAN SE
DE0005937007
MAN GY
1/8
7
Rolls-Royce Holdings
Plc
GB00B63H8491
RR/ LN
1/8
8
Sandvik AB
SE0000667891
SAND SS
1/8
LIIKKEESEENLASKUOHJELMA: 22.5.2014 päivätty Base Prospectus, Structured
Certificates
LIIKEESEENLASKUOHJELMAN TÄYDENNYKSET: Alkuperäistä liikkeeseenlaskuohjelmaa voidaan muuttaa liikkeeseenlaskijan toimesta julkaisemalla sitä koskevia täydennyksiä, jotka voivat sisältää esimerkiksi päivityksiä liikkeeseenlaskijan taloudellisiin tietoihin,
tuotteiden verokohteluun tai sovellettavaan lainsäädäntöön liittyen. Jos liikkeeseenlaskuohjelmaa täydennetään tuotteen merkintäajan kuluessa, on asiakkaalla oikeus perua tekemänsä merkintä kahden (2) pankkipäivän kuluessa tiedon julkistamisesta ilmoittamalla
siitä kirjallisesti Finlandia Group Oyj:lle. Finlandia Group Oyj julkaisee täydennysliitteet
Internet-sivuillaan muiden tuotekohtaisten dokumenttien yhteydessä välittömästi saatuaan
tiedon täydennyksestä.
VAKUUS: Sijoituswarrantille ei ole asetettu erillistä vakuutta
ISIN-KOODI: DE000CZ44C60
PÖRSSILISTAUS: Ei listata
KOHDEETUUS:
Osakekori
ERÄÄNTYMISARVO: Nimellisarvo x Tuottokerroin x MAX (0 %; Osakekorin
tuotto)
MERKINTÄAIKA: 2.3. - 3.4.2015. Liikeeseenlaskija voi päättää merkintäajan ennenaikasesti, mikäli liikkeeseenlaskun ehtojen turvaaminen sitä vaatii.
TUOTTOKERROIN: Alustavasti 100%, mutta vähintään 80 %. Lopullinen tuottokerroin ilmoitetaan 22.4.2015 Internet-sivuillamme www.finlandiagroup.fi.
MERKINTÄPAIKAT: Finlandia Group Oyj ja sen sidonnaisasiamiehet
OSAKEKORIN TUOTTO: ∑ (Painoi x Osakkeeni tuotto)
8
OSAKKEENi = 1 - 8 TUOTTO: Osakkeeni loppuarvo / Osakkeeni alkuarvo - 1
LIIKKEESEENLASKUPÄIVÄ: 22.4.2015
ERÄPÄIVÄ: 6.5.2020 tai warranttikohtaisten ehtojen mukaan siirretynä eräpäivänä
NIMELLISARVO: 10 000 euroa/ Sijoituswarrantti (erääntymisarvon laskennassa käytettävä tekijä)
MERKINTÄHINTA:
1 750 euroa / Sijoituswarrantti
i=1
MERKINTÄPALKKIO:
1% nimellisarvosta
OSAKKEENi ALKUARVO: Osakkeeni alkuarvo määritetään liikkeeseenlaskupäivän 22.4.2015 sulkemisarvona.
OSAKKEENi LOPPUARVO: Osakkeeni loppuarvo määrietään juoksuajan
viimeisen vuoden ajalta kuukausittaisten havaintojen aritmeettisena keskiarvona
(päivien sulkemisarvot); 23.4.2019, 22.5.2019, 24.6.2019, 22.7.2019, 22.8.2019,
23.9.2019, 22.10.2019, 22.11.2019, 23.12.2019, 22.1.2020, 24.2.2020,
23.3.2020 ja 22.4.2020
MINIMIMERKINTÄ: 2 Sijoituswarranttia (vastaa 3500 euron sijoitettavaa määrää)
MITEN TEEN MERKINNÄN?
STRUKTUROINTIKUSTANNUS: Merkintähinta sisältää strukturointikustannuksen;
noin 1,2% p.a. nimellisarvosta. Sijoituswarrantista ei peritä erillistä hallinnointipalkkiota.
Ota yhteys asiakasvastaavaasi tai Finlandia Group Oyj:n asiakaspalveluun. Mer-
SELVITYS- JA SÄILYTYSJÄRJESTELMÄ: Euroclear Finland Oy
tään lomakkeessa mainittuna maksupäivänä.
SOVELLETTAVA LAKI: Tähän markkinointimateriaaliin sovelletaan Suomen lakia. Sijoituswarranttiin sovelletaan Saksan lakia.
Tämän markkinointiesitteen tiedot eivät muodosta Elvytyspaketti Eurooppa Si-
VEROTUS: Katso kohta ”Verotuksesta yleensä”
LIIKKEESEENLASKUN PERUUTUS: Finlandia Group Oyj yhdessä liikkeeseenlaskijan kanssa pidättää oikeuden peruuttaa liikkeeseenlaskun, jos Sijoituswarranttia ei merkitä
vähintään 200 warranttia (vastaa 2 000 000 euron nimellisarvoista sijoitusta) tai jos
Finlandia Group Oyj:n tai liikkeeseenlaskijan mielestä liikkeeseenlaskuun oleellisesti vaikuttavissa olosuhteissa on tapahtunut sellainen muutos, joka voisi haitata tai vaikeuttaa
Sijoituswarrantin liikkeeseenlaskun toteuttamista. Liikkeeseenlaskija yhdessä Finlandia
Group Oyj:n kanssa peruuttavat liikkeeseenlaskun, mikäli tuottokerrointa ei voida vahvistaa vähintään 80 %:iin. Mikäli liikkeeseenlasku peruutetaan, palautettavalle merkintäsummalle ei makseta korkoa. Liikkeeseenlaskun peruuntuessa ilmoitus sijoittajille julkaistaan
Finlandia Group Oyj:n Internet-sivuilla www.finlandiagroup.fi.
JÄLKIMARKKINA: Liikkeeseenlaskija tarjoaa Sijoituswarrantille normaaleissa markkinaolosuhteissa jälkimarkkinan vähintään kahden (2) Sijoituswarrantin sijoitukselle (vastaa
20 000 euron nimellisarvoista sijoitusta). Jälkimarkkinahinta voi olla yli tai alle merkintähinnan.
kintä tehdään merkintäsitoumuslomakkeella ja merkintä on maksettava viimeis-
joituswarrantin täydellistä kuvausta. Elvytyspaketti Eurooppa Sijoituswarrantti
lasketaan liikkeeseen Commerzbank AG:n 22.5.2014 päivätyn ohjelmaesitteen
alla (Base Prospectus, Structured Certificates). Tutustu ohjelmaesitteeseen täydennyksineen sekä tuotekohtaisiin ehtoihin ennen merkinnän tekemistä. Jos
ohjelmaesitteen, tuotekohtaisten ehtojen ja tämän mark­k inointiesitteen välillä
on eroavaisuuksia, sovelletaan mahdollisessa ristiriitatilanteessa ohjelmaesitettä
tai englanninkielisiä ehtoja. Ohjelmaesite täydennyksineen sekä tuotekohtaiset
ehdot ovat saatavilla liikkeeseenlaskijalla, myyntipaikoissa sekä osoitteessa www.
finlandiagroup.fi.
Tarjouksen tekijä on suomalainen sijoituspalveluyritys Finlandia Group Oyj, jolle
Finanssivalvonta on myöntänyt sijoituspalvelulain mukaisen toimiluvan. Sijoituspalvelulain mukaiset tiedot Finlandia Group Oyj:stä, sen sidonnaisasiamiehistä
sekä tarjottavista sijoituspalveluista ja sijoituspalvelujen tarjoamisessa noudatettavista menettelytavoista ovat saatavilla osoitteessa www.finlandiagroup.fi.
KESKEISET RISKIT.
Arvopaperimarkkinoilla sijoittamiseen liittyy aina
vyttömäksi eikä pysty vastaamaan sitoumuksistaan
maksettava lunastushinta määräytyy tuotekohtais-
riskejä. Tämä tuote on suunnattu erityisesti korke-
sijoittajalle eli maksamaan sijoittajalle mahdollista
ten ehtojen mukaisesti. Ennenaikaisen lunastuksen
aa riskiä sietäville sijoittajille. Tuotteeseen liittyvät
erääntynyttä pääomaa ja/tai tuottoa eräpäivänä.
johdosta sijoittajalla on riski menettää sijoittamansa
keskeisimmät riskitekijät on kuvattu lyhyesti alla.
Liikkeeseenlaskijan mahdollisen maksukyvyttö-
pääoma ja sille mahdollisesti kertynyt tuotto joko
Esitetyt riskit eivät ole tärkeysjärjestyksessä, eikä
myyden johdosta sijoittaja voi menettää sijoitta-
osittain tai kokonaan. Tietyissä erityistapauksissa
kyseessä ole kattava riskien kuvaus. Tuotteen riski-
mansa pääoman sekä mahdollisen tuoton osittain
liikkeeseenlaskija/laskenta-asiamies voi myös oman
alttiin rakenteen vuoksi on suositeltavaa, etteivät si-
tai kokonaan riippumatta sijoituskohteen arvon-
harkintansa mukaisesti korjata ehtoja ilman tuot-
joitukset tähän tuotteeseen muodosta huomattavaa
kehityksestä. Sijoittajan tulee kiinnittää huomi-
teen omistajan suostumusta tuotekohtaisten ehto-
osaa sijoittajan kokonaisvarallisuudesta.
ota liikkeeseenlaskijan taloudelliseen asemaan ja
jen mukaisesti.
luottokelpoisuuteen sijoituspäätöstä tehdessään.
Sijoittaja vastaa itse omien sijoituspäätöstensä ta-
Ohjelmaesitteessä annetaan tiedot liikkeeseen-
Vipuvaikutusriski: Laskennallisen pääoman ollessa
loudellisista seuraamuksista. Sijoittajan tulee tästä
laskijan taloudellisesta asemasta ja liiketoimintaan
sijoitettua pääomaa suurempi jo pienellä kohde-
syystä ennen sijoituspäätöksen tekemistä tutustua
kohdistuvista riskitekijöistä. Luottoluokituslaitok-
etuuden arvonmuutoksella voi olla suuri positiivinen
huolellisesti tämän markkinointimateriaalin lisäksi
sen myöntämä luottoluokitus ilmaisee liikkeeseen-
tai negatiivinen vaikutus tuotteen arvoon ja tuot-
sijoituskohteena olevan tuotteen liikkeeseenlaski-
laskijaan kohdistuvaa luottoriskiä perustuen liikkee-
toon.
jan ohjelmaesitteeseen ja tuotekohtaisiin ehtoihin
seenlaskijan vakavaraisuuteen ja liikkeeseenlaskijan
kokonaisuudessaan.
arvioituun kykyyn vastata pitkäaikaisista maksu-
Verotusriski: Verotusriskillä tarkoitetaan riskiä
sitoumuksistaan. Sijoittajan tulee ottaa huomioon
siitä, että sijoitustuotteen verotuksellinen tai lain-
Tuottoriski: Tässä asiakirjassa esitellyn tuotteen
se, että liikkeeseenlaskijan taloudellista asemaa ja
säädännöllinen asema voi muuttua sijoitusaikana,
tuotto riippuu valittujen kohde-etuuksien kehi-
luottoluokitusta koskevat tiedot voivat muuttua si-
ja muutokset voivat vaikuttaa sijoittajan saamaan
tyksestä ja tuottorakenteesta. Tuottorakenne voi
joituskohteen myynti- ja sijoitusaikana.
nettotuottoon.
ta voi olla vaikea verrata muihin sijoituskohteisiin.
Jälkimarkkinariski: Tässä asiakirjassa esitelty tuote
Verotuksesta yleensä: Tässä markkinointiesittees-
Kohde-etuuksien arvo voi vaihdella sijoitusaikana.
tulee nähdä ensisijaisesti sijoitusajan loppuun asti pi-
sä kuvataan ainoastaan lyhyesti sijoitustuotteen
Jos kohde-etuus ei kehity toivotusti, tuotto voi jää-
dettävänä sijoituksena, eikä se siten välttämättä so-
tämänhetkistä verotusta Suomessa yleisesti vero-
dä pieneksi tai olla negatiivinen. Kohde-etuuksien
vellu lyhytaikaiseksi sijoitukseksi. Jälkimarkkinariski
velvollisen luonnollisen henkilön kohdalla. Finlandia
arvot tiettynä päivänä eivät myöskään välttämättä
voi toteutua, jos sijoittaja haluaa realisoida sijoitus-
Group Oyj ei toimi asiakkaan veroasiantuntijana ja
kuvasta sijoituskohteen tuoton toteutunutta tai tu-
tuotteen kesken sen juoksuajan. Riskinä tällöin on,
sijoittaja vastaa kaikista sijoitustuotteeseen liitty-
levaa kehitystä. Sijoitus strukturoituun tuotteeseen
että sijoitustuotteelle ei löydy ostajaa tai että siitä
vistä veroseuraamuksista itsenäisesti. Tarvittaessa
ei ole sama asia kuin suora sijoitus joihinkin tai kaik-
tarjottava hinta on sen merkintähintaa tai todellis-
kunkin sijoittajan tulee kääntyä veroasiantuntijan
kiin kohde-etuuksiin. Tietyissä erityistapauksissa,
ta arvoa alhaisempi esimerkiksi poikkeuksellisesta
puoleen selvittääkseen sijoitustuotteen verokohte-
kuten kohde-etuuden liikkeeseenlaskijan yritysjär-
markkinatilanteesta johtuen. Jälkimarkkinahintaan
lun. Lisää sijoitustuotteiden verotuksesta Verohal-
jestelytilanteissa, sijoitustuotteen kohde-etuus voi
vaikuttaa mm. jäljellä oleva sijoitusaika, yleinen
linnon sivuilta www.vero.fi.
myös muuttua tai vaihtua, tuotekohtaisten ehtojen
korkotaso, kohde-etuuden tai kohde-etuuksien
mukaisesti.
arvonkehitys sekä tämän tai näiden arvojen kes-
Sijoituskohteena olevan warrantin tai sertifikaa-
kinäinen riippuvuus. Jälkimarkkinat voivat poik-
tin takaisinmaksusta eräpäivänä syntyvää voittoa,
Riski pääoman menettämisestä: Tämä tuote on
keustapauksissa olla epälikvidit tai kaupankäynti
samoin kuin sijoitustuotteen luovutuksesta ennen
pääomaturvaamaton. Sijoittaja voi siis menettää
voi jopa tilapäisesti olla mahdotonta epänormaalin
eräpäivää syntyvää luovutusvoittoa, käsiteltäneen
tuotteeseen sijoittamansa pääoman joko osittain
markkinatilanteen tai liikkeeseenlaskijan, välittäjän,
tuloverolain 45 §:n mukaisena pääomatulona. Vas-
tai kokonaan, jos alla olevan kohde-etuuden tuo-
selvitystahon, listauspörssin tai muun kaupankäyn-
taavasti sijoitustuotteen luovutuksessa tai tuotteen
tekohtaisten ehtojen mukainen kehitys on alle
tikanavan mahdollisen teknisen ongelman vuoksi.
erääntyessä syntyvää tappiota käsiteltäneen tulove-
joskus olla monimutkainen, minkä vuoksi sijoitus-
merkintähinnan, nolla tai negatiivinen sijoituksen
rolain 50 § mukaisena luovutustappiona.
juoksuaikana. Sijoittaja voi menettää pääoman ja
Ennenaikaisen lunastuksen riski: Liikkeeseenlas-
mahdollisen tuoton lisäksi myös mahdollisen mer-
kija voi tuotteen tuotekohtaisissa ehdoissa määri-
Myyntirajoitukset: Tätä tuotetta ei saa tarjota tai
kintäpalkkion ja ylikurssin.
tellyissä erityistilanteissa, kuten esimerkiksi lain-
myydä Yhdysvalloissa tai muissa valtioissa, joissa
säädännön muutoksen tai tuotteen kohde-etuutta
laki tai muu sääntely voivat rajoittaa arvopapereiden
ta-
koskevan poikkeustilanteen johdosta, lunastaa tuot-
myyntiä tai kieltää sen. Myöskään tämän markki-
kaisinmaksukykyyn liittyvällä riskillä tarkoitetaan
teen takaisin ennen eräpäivää. Tällaisen ennenaikai-
nointimateriaalin levittäminen tällaisiin valtioihin ei
riskiä siitä, että liikkeeseenlaskija tulee maksuky-
sen lunastuksen tapahtuessa sijoittajalle tuotteesta
ole sallittua.
Liikkeeseenlaskijariski:
Liikkeeseenlaskijan