Helsingin yliopiston verkko-opetus.10 vuotta

HELSINGIN YLIOPISTO
HELSINGFORS UNIVERSITET
UNIVERSITY OF HELSINKI
HELSINGIN YLIOPISTON VERKKO-OPETUS.
10 VUOTTA VIRTUAALIYLIOPISTOSTRATEGIAN
JÄLKEEN.
PIRJO HIIDENMAA
Helsingin yliopiston
verkko-opetus. 10 vuotta
virtuaaliyliopistostrategian jälkeen
PIRJO HIIDENMAA
14.4.2014
Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia
TEKIJÄ (T)
Pirjo Hiidenmaa, johtaja, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia
TIIVISTELMÄ
Helsingin yliopiston vuosiksi 2003 – 2006 laatima virtuaaliyliopistostrategia on edelleenkin
ajankohtainen. Sen tavoitteet ja toimenpiteet ovat hyvät, ja niiden toteuttamista kannattaa edistää.
Tarkastelen tässä raportissa e-oppimisen ja –opetuksen kannalta keskeisiä tekijöitä: opetuksen
tavoitteita ja järjestämiskäytäntöjä, taitoja ja välineitä.
Keskeiset päätelmät:
•
•
•
•
•
•
•
•
Verrko-opetus on luonteva osa kaikkea opetusta. Sitä on edistetty monessa oppiaineessa, ja
yliopistosta on löydettävissä runsaasti hyviä käytäntöjä. MUTTA: Verkko-opetus on
kokonaisuutena katsoen sattumanvarainen. Hyvät käytännöt eivät siirry, eikä opiskelijalle
synny systemaattista e-polkua. Pyörä voidaan keksiä moneen kertaan tai jättää kokonaan
keksimättä.
Välineiden ja menetelmien hankintaan ja käyttöön on tehty johdonmukaisia linjauksia
esimerkiksi siten, että tukea ja koulutusta annetaan vain rajalliseen määrään alustoja (Moodle,
e-lomake, wiki). Opettajilla on kuitenkin mahdollisuus käyttää muitakin alustoja omien
taitojensa rajoissa. MUTTA: valitut menetelmät eivät miellytä käyttäjiä. Innokkaita Moodlen
käyttäjiä on, mutta Moodlea pidetään myös kömpelönä. Sitä myös käytetään hyvin suppeasti,
koska sen käyttö vaatii työlästä (tai käyttö koetaan työlääksi) asetusten säätämistä.
Kirjaston palvelut digitaalisten materiaalien (e-kirjojen ja -lehtien) hankinnassa ovat loistavat ja
asiantuntevat. MUTTA: laitoksilla ja oppiaineissa ei osata hyödyntää riittävästi niitä.
Digitaalisia aineistoja (e-kirjoja, tietokantoja tai muita e-oppimisaineistoja) on kaikilla
tieteenaloilla saatavana runsaasti. MUTTA: Niiden käyttöehdot ovat kirjavat, käytettävyys
vaihtelee, ja hinnoittelu perustuu tieteellisten kustantajien monopoliasemaan.
Opiskelijoilla on digitaalimaailmasta runsaasti kokemusta yliopistoon tullessaan. MUTTA:
Opiskelijoiden taidot ovat riittämättömät vaativiin opintoihin. Käytössä oleva TVT-opetus
kaipaa uudistamista.
Opettajien odotetaan hallitsevan e-oppimiseen tarvittavat menetelmät. MUTTA: Tietotekniikan
opetuskäyttöä ei tueta systemaattisesti eikä tähän kiinnitetä riittävästi tehtäväntäytöissä.
Opetus edellyttää yhä enemmän monen ammattilaisen yhteistyötä. MUTTA: Tähän ei ole
selviä käytäntöjä ja toimenkuvia.
Tiedekuntien ja oppiaineiden verkko-opetuksen tarpeet ja tavoitteet ovat erilaiset, ja on
luontevaakin, että menetelmät ja käytännöt voivat vaihdella. MUTTA: Yliopistossa tarvitaan
yhteistä näkemystä ja yhteisiä tavoitteita, jotta opiskelijalle syntyy tulevaisuuden e-maailmassa
tarvittava ammattitaito ja kokemus. Yhteistä näkemystä on kehitettävä niin opetuksen
johtamisessa kuin oppiaineiden käytännöissä.
ASIASANAT
Verkko-opetus
KOKONAISSIVUMÄÄRÄ
KIELI
suomi
Sisällysluettelo
Johdanto.................................................................................................................................................................... 1 Verkko-opetuksen nykytila ja tulevaisuus Helsingin yliopistossa .............................................................................. 1 OSA 1 Tausta: periaatteita, pedagogiikkaa ja ajan ilmiöitä ....................................................................................... 1 1 Helsingin yliopiston strategia 2013 – 2016 ......................................................................................................... 1 2 Verkko-opetuksen määritelmä ............................................................................................................................ 2 3 Miksi e? .............................................................................................................................................................. 3 4 Suomen virtuaaliyliopisto ja HY:n virtuaaliyliopistostrategia – edelleen ajankohtainen ...................................... 4 5 Digitaalisuuden pimeä puoli................................................................................................................................ 5 OSA 2: Nykytilanne ................................................................................................................................................... 6 1 Joustava opiskelu ............................................................................................................................................... 6 2 TVT opetuksessa.............................................................................................................................................. 11 3 Strategisen ajattelun vahvistaminen ................................................................................................................. 12 4 Oppimateriaalien tuottaminen, saatavuus ja säilytys. ...................................................................................... 14 5 Tekijänoikeudet ................................................................................................................................................ 15 6 TVT:n opetuskäytön ja verkko-opetuksen tutkimus. ......................................................................................... 16 7 Ohjelmistot ja laitteet ........................................................................................................................................ 16 OSA 3: Yhteenvetoa ja toimenpidesuosituksia ....................................................................................................... 18 1 Johtaminen ....................................................................................................................................................... 19 2 Opetuksen uudelleenkuvaaminen: moniammatillinen yhteistyö ja opettajien yhteistyö ................................... 20 3 Akateeminen etiikka ......................................................................................................................................... 20 4 Avoimuus .......................................................................................................................................................... 21 5 Opetusinfra: laitteet, tilat, kompetenssit, aineistot ............................................................................................ 21 I
Johdanto
Sain keväällä 2013 opetuksesta vastaavalta vararehtorilta tehtäväksi selvittää Helsingin yliopiston verkkoopetuksen tilaa ja tulevaisuudennäkymiä. Selvityksen keskeisin tehtävä on tarkastella tutkinto-opiskelijoiden
opetusta ja verkon hyödyntämistä siinä. Samaan aikaan maailmalla alkoi ilmaantua uudentyyppistä avointa
verkko-opetusta (massive open on-line courses, MOOC), joten selvitykseen tuli sivupolku: avointen
massakurssien merkitys yliopistoissa. Olen laatinut näistä erilliset muistiot; pientä päällekkäisyyttä ei tosin voi
välttää:
1)
2)
Tämä raportti käsittelee verkko-opetuksen nykytilaa ja tulevaisuutta Helsingin yliopistossa
Toinen raportti käsittelee avointa opetus, erityisesti avoimia massakursseja (ns. MOOCeja). Raportin
nimi on Jos vastaus on MOOC, mikä on kysymys, ja se löytyy osoitteesta
http://ok.helsinki.fi/wpcontent/uploads/2014/01/Jos_mooc_on_vastaus.pdf
Laadin selvityksen verkko-opetuksen nykytilasta haastattelemalla keskeisiä toimijoita: opetuksesta vastaavia
varadekaaneita, verkko-opetuksen tukihenkilöitä, verkko-opetuksen kehittäjiä, pedagogisia yliopistonlehtoreita ja
opiskelijoiden edustajia.
Olen jakanut tämän selvityksen kolmeen osaan. Ensimmäinen jakso taustoittaa verkko-opetuksen nykytilaa ja
tarkastelee sitä periaatteelliselta kannalta. Toinen osa peilaa nykykäytäntöjä Helsingin yliopiston
virtuaaliopetuksen strategiaan (v. 2003 – 2006). Kolmas osa kokoaa yhteen käytännöt ja suositukset.
Verkko-opetuksen nykytila ja tulevaisuus Helsingin
yliopistossa
OSA 1 Tausta: periaatteita, pedagogiikkaa ja ajan
ilmiöitä
1 Helsingin yliopiston strategia 2013 – 2016
Opetusta koskevat kohdat Helsingin yliopiston strategiassa korostavat opetusinfrastruktuurien ja
oppimisympäristöjen kehittämistä, tehokasta opiskelua ja kohtuullisia opiskeluaikoja sekä tiedon tehokasta siirtoa
yhteiskuntaan. Opetuksen kehittämiskohteista mainitaan ohjaus ja innostavat,
vuorovaikutteiset oppimisympäristöt. Yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen alalla kehityskohteita ovat elinikäisen
oppimisen uudet mallit ja kansainvälinen koulutusvienti. Toimenpiteissä mainitaan yksityiskohtaisesti mm. nämä
opetukseen, erityisesti verkko-opetukseen, liittyvät kehittämiskohteet:
•
•
•
•
Opetusinfrastruktuurin kehittäminen (toimenpide 1). Sen alakohtina mainitaan oppimiskeskusten
hyödyntäminen ja Kaisa-talon palvelujen vakiinnuttaminen.
Kansainvälistymisen keinona mainitaan opetusyhteistyö (toimenpide 7).
Vuorovaikutteiset oppimisympäristöt ja kohtaamistilanteet mainitaan omana toimenpiteenään, jolla
pyritään parantamaan tutkintojen ja opetuksen laatua (toimenpide 15).
Osaamisen siirron uudet toimintamallit (toimenpide 17) (koskee elinikäistä oppimista).
Verkko, verkko-opetus ja verkkopalvelut ovat avainasemassa myös useissa muissa toimenpiteissä, vaikka niissä
ei varsinaisesti yksilöidä välineitä ja toimintatapoja:
1
•
•
•
•
•
Kansainvälisen näkyvyyden lisääminen (toimenpide 18).
Tulokselliset kumppanuudet (toimenpide 22).
Aktiiviset alumnit (toimenpide 23).
Työ- ja opiskeluyhteisön hyvinvointi (toimenpide 25).
Toimintatapojen keventäminen hallinnossa (toimenpide 26).
Kaiken kaikkiaan voi hyvin kiteyttää, että digitaalisuus ja verkottuneisuus ovat läsnä kaikessa yliopiston
toiminnassa, niinpä tieto- ja viestintätekniikan ja verkon käyttöä ei voi katsoa erillisinä toimintoina. Digitaaliset
aineistot ja niiden hyödyntäminen ovat keskeisiä niin opetuksen kuin tutkimuksen kehittämisessä.
2 Verkko-opetuksen määritelmä
Termi ”verkko-opetus” kattaa hyvin monentyyppisiä opetusmuotoja:
•
•
Varsinainen verkko-opetus: kurssiaineisto on kokonaisuudessaan verkossa, ja opiskelija voi opiskella
ajasta ja paikasta riippumatta; tällaista verkko-opetusta voidaan kutsua myös etäopetukseksi tai
itseopiskeluksi (distance education).
Sulautettu opetus, monimuoto-opetus: lähiopetuksen tukena ja rinnalla käytetään verkkoa; sulautetun
opetuksen / monimuoto-opetuksen variaatioita on lukuisia sen mukaan, miten verkkoa käytetään
(blended learning). Opettaja voi jakaa aineistonsa verkkoalustalla ja pitää opetuksensa luentosalissa
entiseen tapaan. Tai sitten opetus voidaan järjestää verkossa, esimerkiksi verkkokeskusteluina, seminaareina ja yhteisinä harjoituksina. Tai jotain näiden kaikkien väliltä.
”Verkko-opetus” on vanhentunut termi. Se on liian kattava ja fokusoimaton; lisäksi se korostaa tietoverkon – ja
tekniikan – merkitystä opiskelussa. Nykyajattelussa tällainen välinekeskeisyys kuulostaa hieman
vanhanaikaiselta. ”Verkosta” oli syytä puhua silloin, kun se oli uusia ja erotteli toimintoja. Samaan tapaan oli
tarvetta puhua transistoriradiosta, kun piti tehdä ero aikaisempiin tekniikoihin. Transistorien yleistyttyä ei ollut
enää tarvetta korostaa sitä. ”Verkko-opetus” on kulkenut samanlaisen kaaren: uudesta ja harvinaisesta
menetelmästä arkiseksi, kaikkeen toimintaan kuuluvaksi käytännöksi.
Opetuksesta puhuttaessa voidaan verkon ohella korostaa myös muita ulottuvuuksia:
•
•
•
Tieto- ja viestintätekniikan käyttö opetuksessa: korostaa välineitä ja tekniikkaa, mutta päähuomio on silti
opetuksessa; tekniikka ja välineet ovat opetuksen tukena.
Digitaalinen opiskelu / e-opiskelu: korostaa opiskelua, kiinnittää huomion opetuksen aineettomuuteen
sekä aineistojen, oppimisympäristöjen, välineiden ja tulosten digitaalisuuteen.
Connected learning: korostaa yhteydenpitoa, ryhmätyötä ja oppimisen yhteisöllisyyttä sekä tiedon
yhteistä rakentamista.
Silloinkin, kun kaikki opetus tapahtuu luentosalissa ja edellyttää opiskelijoilta läsnäoloa, digitaalinen maailma on
monin tavoin käytössä: opiskelija ilmoittautuu Oodiin, opettaja jakaa aineistot ja kurssisuunnitelmat kurssialustalla,
opiskelija laatii esseensä tekstinkäsittelyohjelman avulla, tekee hakuja kirjaston tietokannasta, hyödyntää
digitaalisia aineistopankkeja ja analyysivälineitä, palauttaa esseensä sähköisesti (kurssialustalla, mutta
mahdollisesti myös sähköpostilla) ja saa palautteensa samaa reittiä. Jokaisella kurssilla on mahdollista lisätä,
muokata, monipuolistaa ja räätälöidä digitaalisia työmuotoja sen mukaan kuin opettaja ja opiskelijat pitävät niitä
tarpeellisina.
Mahdollista olisikin palata terminologiseen alkuun ja puhua pelkästään opetuksesta ja oppimisesta. Jokaisessa
tilanteessa arvioidaan, millaisia yhteydenpidon, aineistonjakelun ja tiedonhankinnan muotoja hyödynnetään.
Selvää on, että ilman tekniikkaa ja verkkoyhteyttä ei nykymaailmassa järjestetä enää mitään opetusta. Opetus voi
olla lähi- tai etäopetusta. Se voi olla itseopiskelua. Se voi koostua useista työtavoista, joista osa tai kaikki ovat etapoja.
Käytän vaihdellen erilaisia termejä verkko-opetus tai –opiskelu, e-oppiminen ja digitaalinen opiskelu. Usein riittää
pelkkä opiskelu tai opetus. Digitaalisia oppikirjoja tai kurssimateriaaleja nimitetään laajalti e-aineistoiksi.
2
3 Miksi e?
Verkko-opetus (tai digitaalinen oppiminen, tietotekniikan hyödyntäminen opetuksessa, e-oppiminen) ei ole vain
tekninen uudistus, vaan kyse on laajemmin opetuksen perinpohjaisesta uudistamisesta ja oppimiskäsityksen
uudistamisesta. Tässä on neljä näkökohtaa.
Opiskelija keskiössä. Ensinnäkin digitaalisessa oppimisessa korostuu oppijan oma aktiivinen tiedonhankkijan ja
tiedonrakentajan rooli, ei opettajan rooli tietolähteenä. Opettaja on fasilitoija, tuutori tai mentori, oppimisen tuki,
ohjaaja ja mahdollistaja. Oppimiskäsityksestä ja sen muutoksesta kohti oppijakeskeistä tiedonhankintaa puhuttiin
runsaasti jo 1980-luvulla, aikana, jolloin verkko-opetusta ei vielä ollut näköpiirissä, eikä tieto- ja viestintätekniikalla
ollut nykyisenkaltaista roolia opiskelussa. Tätä opiskelumuotoa on alettu nimittää nurin käännetyksi
luokkahuoneeksi (flipped classroom): opiskelija perehtyy aiheeseen ennen luentoa ja lähiopetus käytetään tiedon
tulkintaan, soveltamiseen tai muuhun syventämiseen, ei varsinaisten uusien tietojen omaksumiseen.
Oppimisen yhteisöllisyys. Opiskelijat ja opettaja työskentelevät yhdessä, ja oppimisessa korostuvat yhteinen
tiedonrakentaminen, tiedonhankinta- ja hallintataitojen sekä oppimistaitojen kehittäminen. Yhteisö voi koostua
läsnä olevista opiskelijoista ja opettajista tai sekä läsnä olevista että etäyhteyden päässä olevista opiskelijoista ja
opettajista.
Moniammatillinen yhteistyö. Opetus on yhä enemmän monen eri alan ammattilaisen yhteistyötä: sisällön
asiantuntemuksen lisäksi tarvitaan informaatikon asiantuntemusta, verkko-osaamista, tietojärjestelmien
osaamista, opetuksen organisointia, teknisten välineiden hallintaa jne. Moniammatillisuus näkyy sekä mikrotasolla
yksittäisen kurssin järjestämisessä että koko yliopiston tasolla siinä, miten opetuksen tukitoiminnot organisoidaan.
Kohti e-ammattilaisuutta. Neljänneksi maailma on jo siirtynyt kohti e-ammattilaisuutta. Aineistot ja tietolähteet ovat
digitaalisia, ja iso osa työstä tehdään digitaalisessa maailmassa. Työn tulokset tai työn ohessa syntyvät asiakirjat
ovat digitaalisia. Työ on prosessimaista tiedonetsintää, louhintaa, yhdistelyä, muokkaamista ja uuden
rakentamista. Tiedon visualisointi ja muu esittäminen on yhä tärkeämpää.
Digitaalisuus tuo uusia mahdollisuuksia, mutta myös vastuita. Virheitä ei saa pois, jos ne kerran päätyvät
verkkoon. Ja vastaavasti tiedonetsijä on aina altis entistä hajanaisemmalle tietojoukolle. Kysymykset tiedon
omistamisesta ja tekijyydestä ovat entistä keskeisempiä ja uudella tavalla problemaattisia, samoin vastuu
aineistojen käytöstä ja toiminnan eettisyys.
E-opiskelu tukee pedagogiikan muutosta:
•
•
•
•
Verkko tukee oppijakeskeistä opiskelua. Opiskelija hallitsee opiskeluaan, suunnittelee itse ajankäyttönsä
ja työtapansa.
Verkko ja tietotekniikka ovat pedagogisen kehittämisen välineitä. Eri välineillä mahdollistetaan erilainen
oppiminen.
Tietoa siirtävästä oppimisesta siirrytään tutkivaan oppimiseen.
Luokkahuone kääntyy toisin päin: syntyy flipped calassroom, jossa opettaja ei siirrä valmista tietoa vaan
opiskelijat hakevat tietoja itsenäisesti ohjauksen mukaan, ja opettajan rooli on tukea tiedon etsintää,
hyödyntämistä ja arviointia. Opettaja ohjaa oppimista, eikä esiinny tiedon auktoriteettina.
E-opiskelu johtaa e-ammattilaisuuteen:
•
•
•
•
•
Tavoitteena on harjaantua toimimaan digitaalisessa maailmassa, jossa aineistot, tietolähteet ja usein
myös työn tulokset tai oheistuotteet ovat suurelta osin digitaalisia.
Tiedon etsintä ja arviointi vievät entistä enemmän aikaa mutta ne antavat myös enemmän
mahdollisuuksia.
Verkko mahdollistaa tehokkaan yhteistyön.
E-ammattilainen toimii eettisesti kestävästi.
Verkon käyttö on linjassa työelämän kanssa (avoimet aineistot, ryhmätyö, verkosto, tiedon etsintä,
seulonta, yhdistäminen, esittäminen).
Digitaalisuuden tuoma lisäarvo opiskelussa:
3
•
•
•
•
•
•
Välineet antavat mahdollisuuden räätälöidä erilaisia sisältöjä: Opetus voi olla samaan aikaan sekä
massaopetusta että personoitua opetusta.
Opiskeluympäristöä voidaan laajentaa varsinaista luentosalia laajemmalle.
Verkko antaa skaalaetuja ja säästöjä: samalla työllä (tallenteet, jakelu) saadaan enemmän aikaan.
Tallennetta voidaan käyttää usealla luennolla ja kurssilla.
Verkko mahdollistaa yksilölliset oppimispolut ja opiskelun tavat.
Verkko mahdollistaa virtuaalisen yhteistyön ja liikkuvuuden, myös virtuaalisen kansainvälisen
liikkuvuuden.
Verkko mahdollistaa eri toimintojen yhdistämisen: yhdellä tunnuksella voi hyödyntää opintopalveluja,
opiskeluympäristöjä, tulla arvioiduksi ja saada todistuksen.
4 Suomen virtuaaliyliopisto ja HY:n
virtuaaliyliopistostrategia – edelleen
ajankohtainen
Systemaattinen verkko-opetus ja sen kehittäminen on jo vanha ajatus. Opetusministeriö rahoitti vuosituhannen
alussa virtuaaliyliopistoverkostoa, jolla tarkoitettiin yliopistojen yhteistyötä, ei niinkään erillistä organisaatiota.
Toiminta käynnistyi 2001, ja se päättyi vuoden 2010 lopussa. Tavoitteena oli hyödyntää laajasti Internetiä
tutkimuksessa ja opetuksessa sekä lisätä yliopistojen yhteistyötä.
Virtuaalistaminen liittyi laajempaan 1990-luvulta alkaneeseen yhteiskunnalliseen kokonaisuuteen, jolla edistettiin
tietoyhteiskuntakehitystä ja sähköisiä palveluja. Samaan aikaan myös ammattikorkeakoulut laativat omia
virtuaalistrategioitaan. Varsinainen valtakunnallinen virtuaaliyliopisto jäi toteutumatta, mutta monet sen tavoitteista
ovat olleet käyttökelpoisia myöhemminkin.
Helsingin yliopisto laati oman virtuaalistrategiansa vuosiksi 2003 – 2006. Tämä virtuaalistrategia on edelleen
ajankohtainen. Tiedekunnat veivät tätä käytäntöön mm. laatimalla omia vuosien 2009 – 2012
toimenpideohjelmiaan tämän ympärille.
Virtuaaliyliopistostrategiasta voi sanoa jälkiviisaasti, että se oli hieman ennenaikainen, ja monet ehdotetuista
toimista ovat ajankohtaiset tai toteuttamiskelpoiset vasta nyt tai vielä nytkin. Periaatteet ja tavoitteet ovat vuonna
2014 olennaisilta osiltaan samat kuin vuosituhannen alun virtuaalistrategiassa.
Vuosituhannen alun jälkeen olennaisia uusia piirteitä on neljä: a) opetuksen avoimuus on noussut kokonaan
uuteen mittaluokkaan, kun avoimet massakurssit (mooc) ovat ilmaantuneet opetukseen, b) digitaalisten
aineistojen monipuolinen hyödyntäminen sekä tutkivassa oppimisessa että tiedon esittämisessä (big data) on yhä
useammalla alalla arkea, c) sosiaalisen median välineet (mm. blogit, Facebook, Twitter) mahdollistavat yhteistyön
ja yhteydenpidon entistä joustavammin, jopa luovat uusia yhteisöjä, ja d) opetus on yhä selvemmin
moniammatillista, sillä opettajien lisäksi tarvitaan verkko-osaamista, käsikirjoittajia, videoijia, visualisteja yms.
Selvityksessäni hyödynnän Helsingin yliopiston virtuaaliyliopistostrategiaa vuosilta 2003 - 2006 ja jaottelen
tarkasteluni sen teemojen mukaan.
Helsingin yliopiston virtuaaliyliopistostrategia pähkinänkuoressa
Helsingin yliopiston omassa virtuaaliyliopistostrategiassa (2003 – 2006) asetettiin tavoitteeksi, että Helsingin
yliopisto on verkko-opetuksen johtava suomalainen yliopisto ja kansainvälisesti tunnettu opetuksestaan.
Konkreettiset tavoitteet olivat seuraavat:
•
•
•
•
•
•
Opiskelu on joustavaa: opiskelija voi vaikuttaa opintojensa aikaan, paikkaan ja tavoitteisiin.
Verkko-opetus muuttaa opetuksen: opiskelusta tulee opiskelijalähtöistä.
Opiskelijoiden ja opettajien taidot ovat monipuoliset, ja kaikille on tarjona riittävästi tukea.
Tiedekunnilla on selkeä strategia siitä, miten opetus organisoidaan, mitkä kurssit sopivat verkkoon,
millaisia taitoja tarvitaan ja miten henkilöstön taidoista pidetään huolta.
Opiskelijoiden TVT-taitoja vahvistetaan.
Opiskelijapalvelut toimivat verkossa: opiskelijahallinto, opetusohjelma, ilmoittautuminen ja
todistuspyynnöt hoidetaan sähköisesti.
4
•
•
•
•
Elektroninen kirjasto palvelee opiskelua.
Oppimateriaalin tuottaminen, tallennus ja jakelu on toimivaa.
Tieto- ja viestintätekniikan käyttö on monikanavaista.
Tekijänoikeuskäytäntöjä selkeytetään.
5 Digitaalisuuden pimeä puoli
Edellä olen käsitellyt kaikkea sitä iloa ja hyötyä, mitä digitaalinen maailma tuo tullessaan. Tässä nostan esiin
muutamia näkökohtia, joihin liittyy ongelmia, riskejä ja vaaroja.
Tekijänoikeuskysymykset. Teosten levittäminen opetus- ja tutkimuskäytössä digitaalisessa muodossa on ollut
luvallista vasta noin vuoden (syksystä 2012 alkaen). Sitä ennen ohjeet olivat, että vain paperikopioita saa jakaa
opetuksen tueksi. Periaatteessa opettajat ja verkkotukihenkilöt ovat olleet hyvin perillä tekijänoikeuskysymyksistä
ja noudattaneet lakia. Käytännöt ovat kuitenkin olleet sekavia myös uuden lisensointikäytännön jälkeen.
Lopputuloksena on epävarmuus ja usein myös ylenpalttinen varuillaanolo käytettäessä luvanvaraista aineistoa.
Tarvitaan harjaannusta ja lisätietoa, jotta lisensointia hyödynnettäisiin sujuvasti tekemättä tekijänoikeuksista
ongelmaa tai laiminlyömättä niitä.
Plagiointi. Digitaalimaailman pahimpiin varjopuoliin kuuluu opinnäytteiden tai muiden julkaisujen luvaton
hyödyntäminen omien suoritusten osana. Tämä on tuonut vastapainoksi plagiaatintunnistusohjelmat osaksi
opetuksen ja ohjauksen rutiineja. Ratkaisu on tekninen ja välttämätön, mutta tilanne ei ole millään lailla hyvä
tällaisenaan.
Jos plagiaatteja pyydystetään ihan rutiinimaisesti, luodaan kuvaa, että plagiaatit ovat tavallinen ja väistämätön
ilmiö. Tällä on sama vaikutus kuin dopingilla kilpaurheilussa: kielletyt aineet kuuluvat kiinteästi urheiluun, ja nyt on
vain kysymys siitä, kumman puolen menetelmät ovat askeleen edellä, dopingin vai antidopingin. Plagiointia pitäisi
torjua tuomalla entistä tehokkaammin eettiset ohjeet ja eettinen ymmärrys keskusteluun. Lisäksi myös normaali
akateeminen
intertekstuaalisuus
ja
muiden
töiden
hyödyntäminen
pitää
ottaa
keskusteluun.
Plagiaatintunnistuksen vieminen opetukseen tuntuu opettajan ja opiskelijan keskinäisen suhteen ja luottamuksen
kannalta ristiriitaiselta.
Aineistojen luvaton käyttö. Monet opettajat pelkäävät, että omien opetusaineistojen tarjoaminen avoimesti johtaa
aineistojen riistoon ja luvattomaan hyödyntämiseen. Pelko ei ole aiheeton, sillä näin on käynytkin: opettajan
valmistelemat aineistot ovat päätyneet kaupallisten konsulttien käyttöön ja rahastuksen välineeksi. Tällainen
menettely tuntuu opettajista loukkaavalta ja syystäkin. Ei ole motivoivaa edistää omassa työssään tiedon
avoimuutta ja samalla huomata tulleensa hyväksikäytetyksi ja riistetyksi.
Ratkaisuna voisi olla helppo ja mutkaton aineistojen käyttö ja lisensointi, samaan tapaan kuin
musiikkibisneksessä, jossa laitonta lataamista torjutaan helpoilla ja asiakasystävällisillä lisensointi- ja
myyntipalveluilla. Yliopistojen olisi kehitettävä elinikäiseen oppimiseen soveliaat tiedonsiirron välineet (ks. HY:n
strategia, toimenpide 17). Millainen olisi akateeminen spotify, josta voi ostaa PP-kalvoja, videoita tai muuta
aineistoa kaupallisen koulutuksen aineistoksi?
Tietoturva. Tietoturvakysymyksiä ei voi liioitella. Hakkerointi, virukset, roskapostit ja monet muut vaivat ovat
arkea. Niihin varautuminen ja niiden torjunta on otettava osaksi kaikkien koulutusta. Vakoilu ja tietovuodot luovat
epävarmuutta, vaikka kyseessä olisi näennäisen harmiton aineisto.
Opiskelijoiden ajanhallinta. Digitaalimaailmassa opiskelija voi hallita omaa aikaansa ja valita oman
opiskelupaikkansa. Tämä vaatii kurinalaisuutta ja suunnitelmallisuutta. Osa opiskelijoista voi opiskella pontevasti
verkko-opintoja, mutta vaarana on, että opiskelijoista osa lykkää aloittamista ja viivästyttää opintojaan – siellähän
ne netissä odottavat, toisin kuin luennot, jonne on mentävä määräajassa.
Hyvä kello kauas kuuluu… Digitaalisessa maailmassa kaikki liikkuu nopeasti. Verkkoon kerran pistettyä ei saa
pois. Yliopistojen elämässä laatu ja korkeatasoinen tieto on elinehto. Vapaassa aineistojen levityksessä hyvät
aineistot lisäävät mainetta, mutta puutteelliset ja virheelliset aineistot nakertavat luottamusta tehokkaasti. Virheet
ja väärinkäsitykset jäävät elämään ja ne voivat putkahtaa missä tahansa esiin uudestaan ja uudestaan. Mooc-
5
maailmassa on kokemuksia siitä, että heikkotasoiset aineistot vievät yliopiston uskottavuutta – yhtä lailla kuin
laadukkaat aineistot parantavat sitä.
Denialismi. Useilla tieteenaloilla (ilmastonmuutos, ravitsemus, maahanmuutto yms.) tieteellisen tutkimuksen
tulokset ja jopa toiminnan legitimaatio halutaan kyseenalaistaa johdonmukaisesti. Ns. denialistit tarttuvat
pieniinkin virheisiin ja usein myös tulkitsevat normaaleja tieteen kriittiseen keskusteluun kuuluvia huomioita
tarkoitushakuisesti. Vapaan sanan maailmassa tätä ei voi estää, mutta tutkijat ja opettajat joutuvat kohtaamaan
tämän verkkovastustuksen ja löytämään omia puheenvuorojaan ja aineistojana vääristeltyinä yms. Jos opettaja
osallistuu verkkokeskusteluun tai julkaisee omia aineistojaan vapaasti, hän saattaa joutua roskapostihyökkäyksen
uhriksi.
Henkilöityminen ja vihapuhe. Avoimen tiedon maailmassa myös tieto ja tutkimus henkilöityvät. Tutkijoiden
puheenvuorot, opetusaineistot, PP-aineistot, videoesitelmät ym. leviävät, ja niiden vastaanotto on
ennustamatonta. On aloja ja tutkimusaiheita, joilla tutkijat kohtaavat netissä vihapuhetta ja mustamaalausta.
Tässä maailmassa aineistojen avoimuus ei tunnu houkuttelevalta, ja monet tutkijat haluavat vetäytyä
julkisuudesta ja julkisesta keskustelusta.
OSA 2: Nykytilanne
(Jäsentely noudattaa Virtuaaliyliopistostrategiaa (VYS); olen jättänyt opintohallinnon palvelut tästä pois)
1 Joustava opiskelu
VYS: Opiskelijalla on mahdollisuus vaikuttaa opiskelun aikaan, paikkaan ja tavoitteisiin.
Nykytilanne
Verkko-opetuksen tarjonta on vielä alkuvaiheessaan. Tiedekuntien välillä ja sisällä on suuria eroja siinä, miten
paljon ja millaista verkko-opetusta tarjotaan. Vaikka verkko-opetuksen menetelmiä on kehitetty, tavoitteita on
linjattu ja tukimuotoja parannettu, on opettajalla mahdollisuus valita, miten he opetuksensa järjestävät. Niinpä
variaatio on suurta.
Verkko-opetusta on lisätty ja monipuolistettu mutta opiskelijalla ei ole suuressa mitassa mahdollisuutta valita
verkkokurssin ja lähiopetuksen välillä. Verkko-opetuksella ole lähdetty rakentamaan rinnakkaista
opiskelujärjestelmää, vaan ennen muuta tukemaan yliopisto-opiskelua. Haastateltavien arvio on, että noin
neljännes opettajista hyödyntää verkkoa kursseillaan.
Erillisiä, täysin itsenäisiä verkkokursseja on vain harvoissa aineissa ja lähinnä Avoimessa yliopistossa (n. 200
kurssia vuodessa, 26 oppiaineessa, ennen muuta valtiotieteellisen tiedekunnan oppiaineita. Verkko-opetus, silloin
kun sitä järjestetään, on ennen muuta osana sulautettua opetusta, jossa erilaisia opetusmuotoja käytetään
rinnakkain ja vaihdellen: lähiopetusta, verkkokeskustelua, itsenäisiä harjoituksia, ryhmäharjoituksia, luentoja,
verkkotallenteita, itsenäistä lukemista jne.
Keväällä 2013 Yliopisto-lehden tekemässä kyselyssä verkko-opetusta (mitä ikinä sillä ymmärrettiinkään) piti
erinomaisena suurin osa (yli 80 %) vastaajista. Yleisimmin perusteluksi esitettiin, että verkkokurssi vapauttaa
kulkemisesta ja opintoja voi tehdä kotikoneella. Samassa yhteydessä verkkokursseista esitettiin muutamia
varauksia, joista yleisin oli, etteivät ne sovi kaikkiin opintoihin, ja että ne vaativat erityisen paljon suunnittelua ja
vaivaa opettajalta. Monet vastaajat katsoivat, että verkkokurssi on hyvä vaihtoehto nimenomaan kirjatentille, ei
itse lähiopetukselle.
Tiedekunnilla ei nykyisellään ole strategisena tavoitteena lisätä pelkästään verkossa tarjottavaa opetusta, jota
opiskelijat voisivat hyödyntää joustavasti omien aikataulujensa mukaan. Jos joustoa tavoiteltaisiin, pitäisi pohtia
myös yliopistotason linjausta siihen, että tuetaan osa-aikaista opiskelua tai edes pidetään sitä normaalina
vaihtoehtona. Nyt opetustarjonnan lähtökohtana on päätoiminen opiskelu (ja vähintään 55 op/v), joka edellyttää
6
läsnäoloa ja myös kiinteitä aikatauluja. Opetuksen kehittämisen strategisena tavoitteena ei ole täyden
etäopiskelun tukeminen vaan opiskelun laadun parantaminen.
Mahdollista on, että uudet avoimet verkkokurssityypit (esim. moocit) luovat uudenlaisia näkymiä verkkoopetukseen. Opiskelijat voivat hyödyntää ulkomaisen yliopiston mooc-kursseja tai muita avoimia aineistoja
kirjaston tapaan ja suorittaa opintoja sopimuksen mukaan omalla laitoksellaan. Tämä on jo nyt käytäntönä esim.
tietojenkäsittelytieteessä. Mooc-tarjonnan lisääntyessä menettely voi yleistyä. Moocien lisäksi netissä on
runsaasti erilaisia opiskelua tukevia portaaleja, joista löytyy kokonaisia kursseja tai yksittäisiä luentoja.
Jos Helsingin yliopisto haluaa hyödyntää muualla tarjottavat avoimet opetusaineistot ja kurssit, sen tulee itsekin
tarjota avoimia aineistoja. Jos aineistoja tarjotaan systemaattisesti ja laajassa mitassa, tarvitaan selkeä
lisäresursointi avointen aineistojen ja kurssien tekoon.
Useissa oppiaineissa opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa opintoja kirjatenttinä. Mahdollista on myös hyödyntää
kirjatenttien sijaan tai lisäksi muita sisältöjä, esimerkiksi Internetissä tarjona olevia maksuttomia verkkokursseja,
tietopaketteja, yksittäisiä luentoja. Tarjoajia on runsaasti: useiden yliopistojen sivuilta löytyy valmiita aineistoja,
aineistoja tarjoavat myös iTunes U, Khan Academy, Curriki.org, TED talks jne.
Tarpeet ja käytännöt vaihtelevat oppiaineittain ja opettajittain. E-strategian ei tule olla yhdenmukaistava vaan
pikemminkin mahdollistava: välineitä, ohjausta, tukea ja kehitystyötä on tarjolla, ja jokainen voi arvioida niiden
hyödyt tapauksittain.
Kehittämiskohteita
•
•
•
Luodaan joustavia opiskelumahdollisuuksia tarjoamalla verkkoaineistoja (omia ja valmiina verkossa
olevia), ja laaditaan itseopiskeluaineistoja opiskelujen tueksi. Tämä otetaan huomioon opettajien
työsuunnitelmissa ja ajankäytössä.
Resursoidaan omien avointen aineistojen teko, jos halutaan tarjota systemaattisesti omia avoimia
kursseja, esim. mooceja.
Ratkaistaan periaatteellinen kysymys siitä, mihin verkkotarjonnalla pyritään: onko kyse pedagogisesta
kehittämisestä vai halutaanko tarjota opiskelijoille joustoa ja vaihtoehtoja opiskelujen järjestämiseen,
esimerkiksi mahdollistamalla työn ja osa-aikaisen opiskelun yhteensovittaminen. Opiskelijoiden toiveena
on myös osa-aikaisen opiskelun tunnustaminen ja mahdollistaminen.
VYS: Tieto- ja viestintätekniikka on systemaattista, ja erilaisia menetelmiä käytetään joustavasti. Verkko-opetusta
kehitetään sekä kansallisissa tieteenalakohtaisissa verkostoissa että yliopiston sisällä eri toimijoiden kesken
(tiedekunta, Avoin yliopisto ja täydennyskoulutus).
Nykytilanne
Tieto- ja viestintätekniikka on teknisiltä ratkaisuiltaan systemaattista, sillä oppimisalustoja (Moodle, wiki, elomake) on rajallinen määrä, ja niitä kehitetään johdonmukaisesti. Näiden välineiden käyttöön tarjotaan tukea ja
koulutusta. Opettajilla on kuitenkin halutessaan vapaus käyttää muitakin välineitä (esim. blogeja ja muuta
sosiaalista mediaa), mutta niiden käyttöön ei ole tarjona tukea.
Sen sijaan opiskelijan ja opintojen kannalta käyttö ei ole systemaattista, sillä jokainen opettaja voi valita oman
työtapansa, eikä oppiaineissa synny yhtenäisiä ja ennustettavia työtapoja. Jokainen kurssi voi käyttää verkkoa
omalla tavallaan – tai olla käyttämättä. Oppiaineissa, laitoksilla ja tiedekunnilla ei ole yhtenäisiä käytäntöjä.
Opiskelijoiden e-polut voivat olla hyvin kirjavia ja vaihtelevia sen mukaan, missä oppiaineessa ja kenen kurssilla
he opiskelevat.
Menetelmien käyttö näyttäisi kyselyjen ja selvitysten mukaan olevan yksipuolista: esimerkiksi Moodlea käytetään
enimmäkseen aineistojen jakamiseen. Vaikka Moodle tarjoaa ryhmätyömenetelmiä ja keskustelualustoja, vain
harvoilla kursseilla käytetään niitä.
Laitosten, oppiaineiden ja tiedekuntien välillä ja sisälläkin on suuria eroja. Poikkeuksena kannattaa mainita Avoin
yliopisto, joka on ollut edelläkävijä niin verkko-opetuksen laadussa ja sen kehittämisessä kuin määrässäkin: 26
kurssia vuosittain vain verkossa ja kaikissa lähikursseissakin Moodle, tai verkkovideojärjestelmä (AC) käytössä.
Verkko-opetus on integroitu kaikkeen pedagogiseen kehittämiseen, ja opettajille on tarjolla systemaattinen tuki.
Myös Kielikeskus on kehittänyt verkko-opetusta ja monipuolisia itseopiskeluaineistoja.
7
Monet tiedekuntien opettajat kertovat oppineensa verkko-opetukseen tehdessään yhteistyötä Avoimen yliopiston
kanssa. Tätä yhteistyötä (”tekemällä oppii”) pitäisi hyödyntää enemmänkin ja johdonmukaisemmin.
Tiedon jakamisen kanavia on runsaasti (pedakahvilat, vuotuiset seminaarit ja tapaamiset), mutta tiedon
jakaminen opettajien kesken on vähäistä, eikä yhteisiä käytäntöjä ole syntynyt eri toimijoiden välille. Nykymallissa
opiskelijoiden yhteistyöhön kannustetaan jatkuvasti, ja esimerkiksi ryhmätyöt ja yhteisopiskelu ovat olennainen
osa monen oppiaineen opiskelua. Opettajien yhteistyö on kuitenkin enimmäkseen yksittäisten opettajien ja
oppiaineiden valittavissa. Opetusmenetelmiä koskevaa yhteistyötä ei välttämättä ole lainkaan.
Opettajat kehittävät omia tapojaan toteuttaa verkko-opetusta. Joku voi pitää kurssiblogia, toinen laatia aineistoja
omille verkkosivuilleen, toinen laitoksen sivuille, joku hyödyntää Moodlea. Kaikkien sivujen ja alustojen löytäminen
ja
muistaminen
on
hankalaa.
Siksi
yliopistossa
on
kehitetty
MATSKUT-palvelu
(löytyy
Opetusteknologiakeskuksen sivuilta), johon opettajat voivat tallentaa aineistonsa. Näin opiskelijan ei tarvitse
jälkeen päin muistella, millä kurssilla tai missä järjestelmässä jokin tarpeellinen aineisto on tallennettuna. Kaiken
pitäisi löytyä Matskuista.
Opettajan kannalta palvelu on hankala, sillä opettaja joutuu tallentamaan aineistonsa kahteen kertaan, ensin
Moodleen, sitten Matskuihin. Opettajat suhtautuvat omiin aineistoihinsa myös kunnianhimoisesti. Kurssilla
käytettäviä oheisaineistoja ei voi jakaa ilman, että niihin liitetään taustoituksia ja täydentäviä tietoja. Näin
opetusmateriaalien valmistaminen muuttuu vaativammaksi, jos tarkoitus on, että niitä pitää voida lukea vuosienkin
kuluttua tai kuulematta kurssin luentoja ja keskusteluja. Matskuihin tallennettava aineisto voidaan rajata monin
tavoin: se on avoin vain kurssin opiskelijoille, laitoksen opiskelijoille ja opettajille, koko yliopistolle tai koko
maailmalle. Käytössä oleva digitaalisten aineistojen käyttölupa (tekijänoikeuslain alaisen aineiston käyttölupa) ei
tarjoa mahdollisuutta jakaa aineistoa muuta kuin kurssilaisille. Tekijänoikeuden alainen aineisto on siis
poistettava, jos Matskut-palvelussa aineisto halutaan avata laajemmalle kuin kurssilaisille.
Yliopiston verkkomaailman systemaattisuutta häiritsee se, että on useita päällekkäisiä järjestelmiä, joiden
keskinäinen työnjako ei ole selkeä: mitä tallennetaan Flammaan, mitä ulkoisille sivuille, mitä laitosten,
oppiaineiden, opettajien, kurssien sivuille? Kansalliskirjastolla ja yliopiston kirjastolla on eri hakujärjestelmät.
Kansalliset tieteenalakohtaiset verkostot (kuten Cicero, Psyko-net, nuorisotutkimus, naistutkimus, Eurooppatutkimus…) ovat kehittäneet verkko-opetusta ja yliopistojen yhteistyötä.
Opetuksesta vastaavista varadekaaneista useat muistuttivat haastatteluissa siitä, että tukea tarjotaan usein
muutosaikana, esimerkiksi Tuhat-järjestelmään siirryttäessä tai Flamma-sivuja valmisteltaessa. Kun toiminta
vakiintuu, päivittäisessä käytännössä tukea ei ole tarjona riittävästi vaan laitosten tulee pystyä hoitamaan
itsenäisesti kaikki ja resursoimaan uudetkin toiminnot entisillä resursseilla.
Tietotekniikan opetuskäyttöön ja sen kehittämiseen on tukea organisaation monella tasolla: on kaksi erillistä
tukiyksikköä, Tietotekniikkakeskus ja Opetusteknologiakeskus; tiedekunnissa on verkko-opetuksen tukihenkilöitä
ja pedagogisia yliopistolehtoreita; lisäksi laitoksilla voi olla omia tukihenkilöitä. Näiden toimijoiden roolit ja
osaamisalueet eivät kuitenkaan ole tiedon ja tuen tarvitsijoiden kannalta selkeät.
Opettajien työmäärän ja opetuksen arviointi muuttaa luonnettaan, jos opettajien vastuulla on aiempaa enemmän
aineistojen laadintaa opiskelijoille itseopiskeluun.
Kehittämiskohteita
•
•
•
•
•
Vahvistetaan verkko-opetusta hyödyntämällä pedagogista tutkimusta ja pedagogisia yliopistonlehtoreita,
verkko-opetuksen tukihenkilöitä ja yliopiston henkilöstökoulutusta. Hyvän kehittämis- ja kokeilualustan
tarjoaa Avoin yliopisto, jonka opetuksessa verkko-opetus on jo monipuolisesti käytössä. Vahvistetaan
asiantuntijoiden, Avoimen yliopiston, kirjaston ja Opetusteknologiakeskuksen ja Tiken yhteistyötä siten,
että ne voivat kehittää verkko-opetuksen menetelmiä ja opettajat voivat luontevasti yhteistyössä oppia
verkkomenetelmiin. Tehdään tästä yhteistyöstä laitosten ja tiedekuntien verkko-opetuksen
kehittämispiste, jossa uusia menetelmiä ja käytäntöjä kehitetään systemaattisesti, ja josta menetelmät
siirtyvät yhteistyön kautta tiedekuntiin ja laitoksille. Työmäärä otetaan huomioon työsuunnitelmissa.
Huolehditaan opettajien verkkotaitojen systemaattisesta kehittämisestä.
Huolehditaan siitä, että opiskelijoiden e-polut kehittyvät johdonmukaisiksi, ja e-ammattilaisuus on osa
jokaisen maisterin ammattitaitoa.
Huolehditaan siitä, että tiedekunnat, laitokset ja oppiaineet kehittävät verkko-opetustaan
johdonmukaisesti.
Kehitetään Matskut-järjestelmää ja luodaan keskustellen sen hyödyntämiseen sopivat työskentelytavat.
8
•
•
Analysoidaan e-työskentelyn vaikutuksia työajan käyttöön ja tehtävänkuviin, ja tarvittaessa muutetaan
käytäntöjä.
Selkeytetään tukiyksiköiden ja tukihenkilöiden rooleja ja vastuita. Muutetaan verkko-opetuksen
tukihenkilöiden nimike verkkopedagogiikan asiantuntijaksi, ja siirretään nämä asiantuntijat samaan
yksikköön kuin pedagogiset yliopistonlehtorit. Luontevinta olisi, että heidän esimiehenään toimisi
opetuksesta vastaava varadekaani tai opetuksesta vastaava laitosjohtaja.
VYS: Oppimiskeskukset tukevat
yhteiskuntatieteellisissä aineissa!).
opiskelua,
opiskelijoilla
on
käytössään
e-kirjasto
(myös
humanistis-
Nykytilanne
Oppimiskeskukset (Aleksandria ym.) tukevat opiskelua. Kirjaston tarjonta ja palvelut ovat erinomaiset. Kirjastolla
on runsaasti e-maailmassa tarvittavaa erityisasiantuntemusta aineistojen hankinnassa. Tätä osaamista pitäisi
hyödyntää tiedekunnissa siten, että hankinnat vastaisivat mahdollisimman tarkoin tarpeita. Hyviä pilottihankkeita
e-aineistojen hankinnoista on tehty joissakin tiedekunnissa. Esimerkiksi matemaattis-luonnontieteellisessä
tiedekunnassa on ollut käytössä e-aineistokokeilu, jossa kustantaja tarjoaa laajan aineiston jonkin aikaa
käytettäväksi. Koeajan jälkeen kirjasto hankkii ne kokoelmiinsa teokset, joita laitoksella on testiaikana
hyödynnetty.
Tieteelliset aikakauslehdet ovat e-muodossa, ja niiden julkaisemiselle ja lukemiselle on vakiintuneet tavat. Sen
sijaan e-kirjojen tilanne on kirjava, ja paikoin sekava. Tieteellisillä kustantajilla on kullakin omanlaisensa alustat ja
menettelyt. Ohjelmat ovat kömpelöitä, eivätkä kaikki mahdollista hakuja tai lukijan omia merkintöjä.
E-aineistojen hinta aiheuttaa ongelmia. Ensinnäkin e-aineistot ovat kalliita, eivätkä
kirjastojen
hankintamäärärahat pysy e-maailman hinnoittelun mukana. Suuret kansainväliset tieteelliset kustantamot ovat
monopoliasemassa, ja ne hyödyntävät asemaansa hinnoittelussa. Aineistot laaditaan yliopistoissa, ja julkaisujen
toimituskunnat ja vertaisarvioitsijat tulevat yliopistoista. Yleensä kukaan näistä toimijoista ei saa korvausta. On
kohtuutonta, että kustantamot toimivat täyden liiketalouden periaattein, vaikka kyse on selvästä yhteistyöstä ja
symbioosista. Osapuolet ovat täysin riippuvaisia toisistaan.
Toiseksi kustantajien hinnoittelukäytännöt vaihtelevat, ja hankinta vaatii työläitä tapauskohtaisia neuvotteluja.
Monilla aloilla e-tarjontaa (kirjat, tietokannat) on, mutta hinnat voivat olla niin kovat, ettei aineistoa ole varaa
hankkia luopumatta muista aineistoista. Esimerkiksi farmasian alalla on tarjona kiitelty e-oppimateriaali, jonka
tietokantamuoto mahdollistaa erilaisten aineistojen yhdistelyn ja tietojen monipuolisen haun. Materiaalin
käyttöhinta on 45 000 euroa vuodessa (kolmelle samanaikaiselle käyttäjälle). Aineiston hankinta tarkoittaisi muun
aineiston suurta karsintaa.
Kurssikirjoja on liian vähän kysyntään nähden. Opiskelijoille voidaan tarjota e-kirjoja silloin, kun niitä on. Kirjaston
kokemukset ovat osoittaneet, että jos tarjolla on sekä e- että p-kirja, opiskelija ottaa p-kirjan. (e-kirja tarkoittaa
elektronista tietokoneella tai lukulaitteella luettavaa kirjaa, p-kirja on paperille painettu kirja.)
E ja P ovat samanhintaisia mutta niiden käsittelykulut ovat erilaisia. Painettua kirjaa siirrellään, kuljetellaan,
päällystetään jne. E-kirjoja linkitetään ja päivitetään; myös pitkäaikaistallennus ja linkkien ylläpito vaativat työtä.
Sekä e- että p-aineistojen tietoja tallennetaan kirjaston tietokantoihin. E-maailma ei vähennä kirjaston kuluja vaan
muuttaa kulurakennetta. E-kirjojen hankinta on työlästä, sillä kirjapakettien hinnoista ja käyttöehdoista on
neuvoteltava. Toistaiseksi hankitaan kustannettuja teoksia mutta lähitulevaisuudessa tulee pohdittavaksi, pitäisikö
hankinta ulottaa myös ei-kaupalliseen, avoimeen aineistoon. Tällöin kirjasto etsisi olennaisia aineistoja
yliopistojen ja tutkimuslaitosten sivuilta, linkittäisi niitä ja tarjoaisi niitä hakemistoluetteloissaan. Tämä parantaisi
kirjaston tarjoamaa palvelua mutta lisäisi kirjaston työkuormaa olennaisesti.
Kansallinen ja eurooppalainen digitaalinen kirjasto (KDK, Europeana) ovat olleet suuria hankkeita mutta niiden
näkyvyys ja anti ovat vähäisiä toistaiseksi. Kansalliskirjasto on jäsenenä ja yhteistyökumppanina Europeanassa.
Humanistien mieltymys kirjoihin on nostettu – hieman epäasiallisesti! – esiin virtuaaliyliopistostrategiassa. On
syytä puolustaa kirjavaltaisuutta. Toisaalta humanistinen tutkimus on luonteeltaan sellaista, että sen
julkaiseminen standardimaisessa suppeassa artikkelimuodossa (johdanto, aineisto, menetelmät, tulokset ja
pohdinto, ns. IMRAD) ei ole luontevaa. Tutkimus ei perustu kokeisiin ja hypoteeseihin vaan aineistojen keruisiin,
kontekstien, kysymysten ja käsitteiden analyyseihin. Tämä vaatii artikkelia laajemman julkaisumuodon. Tällaista
julkaisua sanotaan kirjaksi. Ei luonnollisestikaan ole mitään estettä sille, että tällainen laaja kokonaisesitys
9
julkaistaan digitaalisina. Kyse ei ole fyysisen ja digitaalisen julkaisun erosta vaan siitä, onko julkaisu suppea vai
laaja.
Toinen näkökohta on, että monilla aloilla opiskelu edellyttää laajojen kokonaisuuksien ja lukuisten yksityiskohtien
omaksumista. Esimerkiksi oikeustieteelliset kurssikirjat voivat olla satojen sivujen laajuisia. Tällaisen tiiliskiven
lukeminen on helpompaa, jos kirjaan voi tehdä merkintöjä ja sitä voi lukea milloin selaillen, milloin päntäten. Jos
lukulaitteet ja ohjelmistot paranevat, myös digitaalinen lukeminen mahdollistaa tämän. Tietokoneruudulla tällaisen
lukeminen on hankalaa. Toistaiseksi opiskelijat pitävät fyysistä kirjaa näissä oloissa luontevampana.
Kolmanneksi humanistisilla aloilla luetaan paljon myös vuosikymmeniä sitten julkaistua kirjallisuutta. Näitä kirjoja
ei ole saatavilla digitaalisina, joten täyteen e-maailmaan ei päästä pitkään aikaan. Keskeisimpiä klassikkoja
voidaan toki skannata ja digitoida mutta menettely on työläs. Kirjastojen palveluissa säilyvät e- ja p-maailma vielä
pitkään rinnakkain monilla tieteenaloilla.
Kehittämiskohteet
•
•
Yliopistopoliitikot, esim. LERU ja muut korkean tason toimijat, voisivat lähteä neuvottelemaan
tieteellisten kustantamojen kanssa e-aineistojen käyttöehdoista.
Laitokset ja oppiaineet voisivat tehdä entistä enemmän yhteistyötä kirjastojen kanssa ja hyödyntää
kirjastoammattilaisten osaamista aineistojen hankinnassa ja hankittavien aineistojen seulonnassa.
Tämä säästäisi hankintamenoja ja parantaisi aineistojen käyttöä.
VYS: Opiskelijoista suuri joukko ottaa verkkokurssin jostain muusta yliopistosta, ja muiden yliopistojen opiskelijat
ottavat kursseja Helsingin yliopistosta. Yliopistolla on runsaasti virtuaalisia yhteistyöhankkeita.
Nykytilanne
Itsenäiseen opiskeluun soveltuvia kursseja ja sisältöjä on tarjolla lukuisia, ja joillakin laitoksilla hyödynnetään
muualla tarjottavia kursseja. Esimerkiksi tietojenkäsittelytieteen oppiaineessa opiskelijat voivat hyödyntää muiden
yliopistojen (ennen muuta ulkomaisten yliopistojen) kurssitarjontaa, esim. avoimia verkkokursseja (MOOCeja).
Kurssi suoritetaan tenttimällä omalla laitoksella. Myös käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa hyödynnetään
ulkomaista tarjontaa, erillisiä luentoja (TED-talkit, curriki.org. iTunes U). Vaikka ulkomaista tarjontaa on runsaasti,
ei sen hyödyntäminen ole systemaattista.
Lääketieteen alalla on valmiita aineistoja löydettävissä ulkomaisista yliopistoista, mutta koska Helsingissä opetus
on suomeksi tai ruotsiksi, ei vieraskielisiä aineistoja voi laajassa mitassa hyödyntää. Ruotsinkielisille opiskelijoille
voi löytää opetustarjontaa Ruotsista. Verkkoaineistojen seulonta ja etsiminen vaatii työtä ja aikaa, joskus yhtä
paljon kuin omien aineistojen teko.
Uusia ideoita verkko-opetuksen mahdollistamasta verkottumisesta voisivat olla esimerkiksi ravitsemustieteen
oppiaineen yhteistyö Itä-Suomen yliopiston kanssa: peruskurssit ovat samat Helsingissä ja Itä-Suomessa, ja on
mahdollista hoitaa näiden kurssien opetus vuorotellen verkon kautta. Samankaltaista yhteistyötä on jo tehty
maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa Joensuun ja Viikin kampusten kesken sekä pohjoismaisten
yhteistyökumppanien kanssa. Myös sukupuolentutkimuksen verkosto on järjestänyt opetusta yhteistyönä siten,
että kurssin jaksoista vastaa vuorollaan kukin verkostoon osallistuva laitos.
Kaikissa tiedekunnissa on vastaavanlaisia esimerkkejä. Lääketieteellisessä tiedekunnassa on ollut vuosien ajan
työterveyslääketieteen opetusta verkon välityksellä ja yhteistyössä Tampereen ja Helsingin välillä sekä
kansainvälisten kumppanien kanssa.
Kehittämiskohteita
•
•
•
Hyödynnetään muualla olevaa verkkotarjontaa opiskelijoiden suorituksissa.
Edistetään sekä kansallista että kansainvälistä yhteistyötä verkkokurssien laadinnassa.
Jos opiskelijoita kannustetaan ottamaan muualta kursseja, pitäisi Helsingin yliopiston lisätä omaa
tarjontaansa verkossa, jotta se ei olisi vapaamatkustaja. Tämä tulee resursoida.
10
2 TVT opetuksessa
VYS: Opiskelijoilla on tarvittavat taidot. Tämä varmistetaan tasokokeella. Opettajista puolet käyttää tieto- ja
viestintätekniikkaa. Tekniikkaa sovelletaan myös ohjaamisessa ja oppimateriaalin teossa.
Nykytilanne
Opiskelijoilla on yliopistoon tullessaan tietotekniset perustaidot olemassa. Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että
tietotekniikan käyttö vapaa-aikana edistää taitoja. Nykyisellään monet opiskelijat kokevat opintojen alussa
tarjottavan TVT-kurssin ja tasokokeen liian yksinkertaiseksi, sillä siinä vaiheessa käsiteltävät perustaidot ovat
kaikilla jo hallussaan. Koe on helppo suorittaa. Mutta tilanne ei silti ole TVT-taitojen ja e-opiskelujen kannalta
hyvä.
Nykymallinen TVT-ajokortti on riittämätön, sillä opinnoissa, opinnäytteessä ja työelämässä tarvittavat TVT-taidot
ovat hyvin paljon vaativammat ja monimuotoisemmat kuin nykykurssilla opetetaan. Jokaisessa oppiaineessa
tarvitaan erityistaitoja, jotka usein ovat vaativampia kuin vapaa-aikana karttuvat viihdetaidot. Opinnoissa tarvitaan
laajojen tekstien laadintaa, kirjastojen ja tietokantojen hyödyntämistä ja kriittisiä hakuja, kuvankäsittelyä,
kvantitatiivisia menetelmiä, viitekäytäntöjä, aineistojen louhintaa, monikanavaisia tiedonesitystaitoja ym.
TVT-taitojen opetus tulisikin uudistaa. Näitä taitoja tulisi opettaa toisaalta yleisinä taitoina, toisaalta eriytyvinä,
varsinaisiin opintoihin kytkeytyneinä. Opetus voisi koostua moduuleista, joista osa olisi kaikille pakollisia (esim.
tekstinkäsittely, kirjastohaut, esitysohjelmat, tietoturva) ja monet oppiaineittain eriytyviä taitoja. Näiden opetus
voitaisiin järjestää oppiaineen ja esimerkiksi kirjaston tai Opetusteknologiakeskuksen yhteistyönä. Näin jo
tapahtuukin monissa yhteyksissä: esim. kirjaston informaatikot opettavat tietokantojen käyttöä.
Opettajien taidot vaihtelevat. Rekrytoinnissa kiinnitetään huomiota pedagogisiin taitoihin ja niiden osana TVTtaitoihin ja verkko-opetustaitoihin, mutta näitä taitoja ei erikseen edellytetä. Joissakin tiedekunnissa opettajille
järjestetään systemaattista koulutusta ajankohtaisiin asioihin (esim. lääketieteellisessä tiedekunnassa kaikille 1.
vuoden opettajille annetaan iPad-koulutus). Joissakin tiedekunnissa opettajat voivat osallistua yleisiin
pedagogisiin opintoihin, ja jossakin opettajia tuetaan omassa työssään tarjoamalla kurssin valmistelussa
vierihoitomaisesti TVT-tukea (esim. valtiotieteellien tdk).
Verkko-opetus vaatii monen alan ammattilaisten yhteistyötä: videoiden teko, pedagogisten käsikirjoitusten teko,
verkkotoimittaminen, tiedonhaku, tietokantojen käyttö, analyysityökalujen käyttö ja tiedon esittäminen. Näiden
ammattilaisten yhteistyö on kehitettävä sujuvaksi ja varmistettava, että opettajilla on käytössään riittävä
ammattimainen tuki. Työmäärät ja resurssit pitää arvioida uudelleen.
Opetukseen, samoin kuin tutkimukseenkin tarvitaan runsaasti monen alan korkeatasoisia ammattilaisia. Heidän
työnsä ja identiteettinsä kannalta pitäisi etsiä osuvampaa nimitystä ja kuvausta kuin ”opetuksen tukihenkilö”
(esimerkiksi verkko-opetuksen kehittäjä tai verkkopedagogiikan asiantuntija). Nykyinen ilmaus toki on askel
eteenpäin siitä maailmasta, jossa tukihenkilötkin tulkittiin yliopistoluokituksissa kategoriaan ”muut” tai ”hallinto”.
Suuret aineistot ja niiden käyttö sekä tiedon visualisointi luovat uusia tarpeita. Sitä mukaan kuin pedagogiset
välineet ja –tarpeet monipuolistuvat, alaa on tutkittava ja kehitettävä yhä enemmän. Kyse ei ole vain tuesta vaan
myös itsenäisestä ammattitaidosta ja tutkimusalasta (ns. big data), jolla on merkittäviä pedagogisia sovelluksia.
Varovaisten arvioiden mukaan noin neljännes opettajista on sujuvia verkko-opetuksen käytössä. Näyttää siltä,
että tämä sujuvuus ei ole yleisesti ottaen ikä- tai sukupolvikysymys vaan persoonakysymys. Aika ei siis hoida
tätä vaan tarvitaan systemaattisia toimia.
Myös opettajien verkkotaidot voitaisiin kuvata moduuleina, joista opettajat voisivat ensin tunnistaa, millaisia
toimintatapoja on ja miten ne limittyvät yliopistopedagogiikkaan. Näitä taitoja opettajat voisivat hankkia työssä
oppimisen keinoin (esim. opettamalla Avoimessa yliopistossa tai verkko-opetukseen vihkiytyneen kollegan
kanssa), räätälöidyssä vierihoito-opetuksessa (kuten valtiotieteellisessä tiedekunnassa) tai osallistumalla
kursseille.
11
Kehittämiskohteet
•
•
•
•
•
Opettajia tulee kannustaa kehittämään verkko-opetustaitojaan siten, että kaikilla olisi ainakin riittävät
perustaidot. Kuvataan verkkotaidot moduuleilla, joista voi koota sen paketin, joka omaan työhön
parhaiten sopii. Verkkomaailma muuttuu ja kehittyy, joten taitojen ylläpitäminenkin vaatii ponnisteluja.
Taitoja voidaan kehittää koulutuksella tai työjärjestelyillä tukemalla tekemällä oppimista ja
vertaisoppimista.
Opiskelijoiden TVT-ajokortti pitää uudistaa. Nykyinen kolmen op:n kurssi on tehoton. Tarvitaan erilaisista
moduuleista rakentuvasta kurssi, jossa jotkin osat ovat yhteisiä kaikille opiskelijoille, ja muut osat ovat
oppiaineen mukaan valittavissa. Opetuksessa yhdistetään Opetusteknologiakeskuksen, Tiken, kirjaston
ja oppiaineen omien opettajien osaaminen.
Vahvistetaan Avoimen yliopiston, Opetusteknologiakeskuksen ja kirjaston sekä Tietotekniikkakeskuksen
yhteistyötä verkko-opetuksen kehittämisessä ja opettajien tukemisessa.
Turvataan moniammatillinen yhteistyö verkko-opetuksessa. Ei sairaalakaan toimi, jos sinne palkataan
vain kirurgeja, tarvitaan tehokas monen osaajan yhteistyö ja selkeä työnjako.
Kehitetään e-oppimisen tutkimusta ja suurten aineistojen hyödyntämistä (ns. big data) myös omana
alanaan.
3 Strategisen ajattelun vahvistaminen
VYS: Tiedekunnat, laitokset ja muut yksiköt laativat strategian ja toimeenpanosuunnitelman. Kursseja
suunniteltaessa otetaan huomioon niiden soveltuvuus verkkokursseiksi.
Nykytilanne
Yliopistolla on yleisstrategiassaan maininta verkko-opetuksesta ja opetuksen kehittämisestä. Konkreettisiä
linjauksia ei ole, eikä ole selvää, millä tasolla nämä linjaukset pitäisi tehdä: onko toimijana ja aloitteentekijänä
yliopiston johto, tiedekunnat, laitokset, oppiaineet. Niinpä käytännöt vaihtelevat kursseittain ja opettajittain.
Ei myöskään ole systemaattista jatkuvuutta kurssien ja oppiaineiden työmenetelmien välillä. Opiskelija joutuu
vaihtamaan opetus- ja opiskelutyylistä toiseen yhdenkin oppiaineen sisällä, puhumattakaan eri oppiaineista ja
laitoksista.
Verkko-opetus on väline, jolla uudistetaan opetus opiskelijalähtöiseksi, tuetaan e-ammattilaisuuteen kasvamista
sekä hyödynnetään digitaalisuuden tuomia mahdollisuuksia. Tämän hyödyt ja toteuttamistavat tulee viedä osaksi
koko yliopiston toimintaa.
Asia ei etene vain ylhäältä alaspäin (top-down). On tuettava myös sitä, että yksittäisillä kursseilla ja oppiaineissa
omaksutut hyvät käytännöt leviävät (bottom-up).
Kehittämiskohteet
•
•
Rehtori nostaa verkko-opetuksen ja e-työskentelyn koko yliopiston läpäiseväksi tavoitteeksi. Strategiset
tavoitteet määritellään opetuksesta ja oppimistuloksista lähteviksi: tavoitteena on parantaa opetuksen
laatua ja vastata modernin e-ammattilaisuuden vaatimuksiin. Tavoiteohjelmissa ja tulosneuvotteluissa
asia otetaan esiin.
Opetuksen kehittäjien (eli verkkotukihenkilöiden) liikkuvuutta tuetaan. Näin hyvät käytännöt siirtyvät
laitoksilta ja oppiaineista toisiin.
TUTKINTOVAATIMUKSET JA OPISKELU
VYS: Vaatimukset ja opinto-oppaat ovat verkossa. Myös tilavaraukset, palautelomakkeet ja rekisteröinnit toimivat
sähköisesti. Oodi on helppokäyttöinen opettajille.
Aineistoja esitetään monessa paikassa, eikä ole selvää työnjakoa, mistä tieto löytyy: Alma, Flamma
(siirtymävaihe), ulkoiset sivut, laitosten omat sivut, Moodle, Matskut… Verkkomaailmaa luonnehtii se, että siellä
on koko ajan meneillään jokin siirtymävaihe, minkä vuoksi asioita ei voi tehdä nyt vaan vasta ”sitten”.
12
Järjestelmät eivät seurustele keskenään. Ilmoittautumisia ja tuloksia hoidetaan Oodissa, ja sinne kirjaudutaan
erikseen. Moodleen ja opintoihin mennään eri reittiä. Laitoksen tai oppiaineen tiedotteet ovat Flammassa jne.
Kehittämiskohteet
•
Tavoitteena (ja nyt jo tekeillä) lienee yhden kirjautumisen periaate. Omalta sivulta pääsee kirjautumisen
kautta kurssille ja myöhemmin myös tuloksiin.
OHJAUS JA ARVIOINTI.
VYS: Opiskelijalla on oma digitaalinen portfolio, joka toimii suunnittelun välineenä. Tiedekunnat laativat verkkoopetuksen laatukriteerit ja vastaavat laadunhallintajärjestelmästä.
Nykytilanne
Verkkotentti on käytössä joissakin tiedekunnissa ja oppiaineissa, mutta se ei vielä koko yliopistossa. Hyviä
käytäntöjä on runsaasti, mm. valtiotieteellisessä tiedekunnassa ja Kumpulassa on verkkotentti- ja
harjoituskäytäntöjä. Avoimessa yliopistossa on lisätty verkkotenttimahdollisuuksia kurssi kurssilta.
Opettajan työ muuttuu verkko-opetuksessa. Hänen tulee olla opiskelijoille läsnä, antaa palautetta ja ohjata
oppimista monin tavoin. Työmäärän mitoittaminen ja resursointi vaatii toisenlaisia laskelmia kuin luento-opetuksen
mitoittaminen. Tuessa ja ohjauksessa tarvitaan opettajan ohella verkkotukihenkilöitä. Tämän lisäksi opetuksen
järjestämiseen voisi pohtia uudenlaisiakin malleja. Esimerkiksi mooc-kursseilla pääopettajan ohella on
tukihenkilöiden lisäksi opetusassistentteja. Tällaisten opetustiimien työn mitoittaminen ja suunnittelu vaatii
opetuksen resurssien uudenlaista suunnittelua. Jos lähiopetuksesta siirrytään verkko-opetukseen, ei ole tarkoitus,
että yhtä kurssia kohti käytetään moninkertainen työmäärä. – Opetusassistentit eivät sinänsä ole uusi ilmiö;
dialogimaisia luentoja (professori – jatko-opiskelija) pidetään mm. teologisessa tiedekunnassa normaalissa
lähiopetuksessa.
Tätä raporttia kirjoittaessani osuin näkemään Glasgow’n yliopiston digitaalisen portfolion. Opiskelija kirjautuu
tunnuksillaan järjestelmään ”My campus”, ja näkee siitä oppiaineensa opetusohjelman. Hän ilmoittautuu
haluamilleen kursseilla. Kurssiaineistot, harjoitukset, esseiden aiheet, luentovideot avautuvat samasta ”My
campus” –liittymästä. Tälle sivulle tulevat tulokset, laitoksen tiedotteet ja muut.
Verkko-opetuksen laatukriteerit on määritelty. Niitä esitellään opettajille suunnatussa käsikirjassa Löfström ym.
(2006): Laadukkaasti verkossa: Verkko-opetuksen käsikirja yliopisto-opettajalle.
Kehittämiskohteet
•
Kehitetään yhden kirjautumisen periaatteella toimiva opiskelu- ja opetusympäristö, jossa kaikki
järjestelmät seurustelevat keskenään, jotta opiskelijat ja opettajat pääsevät sujuvasti omiin
tietoympäristöihinsä.
TIETOPALVELUT
VYS: Kaikilla on sujuva taito käyttää kriittisesti sähköisiä tietolähteitä. Informaatiolukutaito on osa kaikkien
opintoja. Kirjastoilla on monikanavaiset palvelut. Kansallinen elektroninen kirjasto on yliopistojen yhteinen palvelu,
ja opiskelijoilla on pääsy aineistoihin sujuvasti. Aineistojen hallinnointi ja lisensointi osataan.
Nykytilanne
Monipuoliset ja kriittiset tiedonhankintataidot eivät synny itsestään. Ne vaativat monipuolista harjaannusta.
Opiskelijakirjaston ammattitaito ja tuki on erinomainen, mutta sitä voitaisiin hyödyntää (resurssien rajoissa)
monipuolisemmin opinnoissa.
Kirjasto tarjoaa tietopalvelukoulutusta kaikille opiskelijoille. Koulutusta tarjotaan useissa vaiheissa, ja opinnot on
integroitu tutkintoon. On yleisiä kursseja, jotka ovat avoimia kaikille. On myös räätälöityjä oppiaine- tai
tiedekuntakohtaisia kursseja. Kullakin tiedekunnalla on oma vastuuhenkilönsä. Tiedonhankinnassa
opiskeluaineistojen ja kirjastojen käyttö yhdistyy eri tavoin oppiaineissa, joten kursseja on pidettävä yhteistyössä
laitoksen opettajien ja kirjaston tietopalveluasiantuntijoitten kanssa. Hyviä esimerkkejä ovat kirjastoammattilaisten
13
ja laitosten yhteiskurssit, mm. biotieteissä (genetiikassa) pidetyt aineisto- ja tietokantakurssit ja oikeustieteissä
pidetyt tietolähdekurssit.
Tarve on suuri ja kasvava, koska verkkoaineisto ja sen käyttötavat monipuolistuvat ja yleistyvät. Koko ajan tulee
uusia ilmiöitä. Avoin data vaatii uudenlaisia tiedonhallinnan taitoja. Uusi tulokas monella alalla on ”big data”, mikä
mahdollistaa uudenlaiset tutkimuskysymykset ja työtavat.
Aineistokysymyksissä (data, ei oppimateriaali) huomio kiinnittyy suuriin, keskitettyihin aineistoihin (arkistot,
museot, tietokannat ja –pankit), mutta opetuksessa ja tutkimuksessa syntyy jatkuvasti uutta aineistoa. Näitä
aineistoja ei koordinoida eikä hallinnoida yhtenäisin periaattein. Kaikkiaan aineistojen hallinta vaatii vielä paljon
suunnitelmia, jotta tutkijoiden ja ryhmien omat aineistot saadaan yhteiseen käyttöön (luvat, käsittely, identifiointi,
säilytys, saatavuus). Tämä limittyy tutkimusinfrastruktuureihin sekä niiden hallinnointiin ja hyödyntämiseen. Tämä
vaatii työtä runsaasti (ks. esim. muistiota Tieto käyttöön. CSC 2010).
Kirjasto voisi olla – ja sen tulisi olla – tiiviimmin mukana tiedekuntien opintojen suunnittelussa. Kirjasto ei ole
erillinen palvelu, joka otetaan mukaan irtopalikkana vaan se voidaan rakentaa opintoihin sisään ja sen palveluja
voidaan kehittää niin, että ne asettuvat osaksi opintoja. Kirjasto voisi olla mukana esimerkiksi viittauskäytäntöjen
ja tiedon dokumentoinnin koulutuksessa.
Kannattaa muistaa myös arkiset perusasiat: digitaalinen maailma vaatii entistä suurempaa kriittistä lukutaitoa.
Peruskoulut ja lukiot viestittävät jatkuvasti, että koululaisten taidot eivät kasva sitä mukaa kuin välineiden
mahdollisuudet ja käyttäjien tarpeet kasvavat.
Yliopistoyhteisöön kuuluvilla ihmisillä on monenlaisia statuksia. Tutkinto-opiskelijoiden tunnuksilla pääsee
kirjastojen digitaalisiin aineistoihin vaivatta, samoin avoimen yliopiston opiskelijat. Sen sijaan alumneilla ja
täydennyskoulutukseen osallistuvilla ei nykyisin ole sellaisia tunnuksia, joilla he pääsisivät digitaalisiin kirjastoihin.
Kehittämiskohteet
•
•
•
Oppiaineiden tulee tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä kirjastoammattilaisten ja oppiaineiden välillä.
Kirjastojen ja tiedekuntien välimaastoon syntyy monia tutkimuksen ja opetuksen kannalta keskeisiä uusia
tehtäviä ja ammattitaitoja, joiden resursointi on turvattava.
Otetaan aineisto-osaaminen osaksi kaikkien laitosten ja oppiaineiden toimintaa.
Otetaan tiedonhallinnan menetelmät, samoin kuin muut analyysimenetelmät osaksi TVT-ajokortin
moduuleja.
4 Oppimateriaalien tuottaminen, saatavuus ja
säilytys.
VYS: Aineistot ovat enimmäkseen digitaalisia. Verkkoaineiston säilytyksestä, jakelusta ja tuottamisesta on selvät
käytännöt. Aineiston jakelu toimii monikanavaisesti.
Nykytilanne
Kirjasto tarjoaa yhä enemmän kurssiaineistoja digitaalisessa muodossa. Opetuskäytössä on voitu hyödyntää
sähköistä aineistoa lisenssin turvin syksystä 2013 alkaen. Meneillään on suuria kansainvälisiä hankkeita
opetusaineistojen avaamiseksi (OER, open educational resources). Näitä edistävät mm. Euroopan komissio ja
Unesco. Strateginen tavoite on lisätä koulutuksen tasa-arvoa ja pääsyä tietoon. Euroopan unionin komissio on
julkistanut oman tiekarttansa, jolla edistetään digitaalisten aineistojen käyttöä opetuksessa.
Lisäksi vuodesta 2012 on maailmalla tarjottu suurille joukoille avoimia verkkokursseja (mooc), jotka ovat
käynnistäneet keskustelun opetuksen avoimuudesta, aineistojen saatavuudesta ja tasa-arvoisesta pääsystä.
Aineistoa on tarjolla ja sen laatimista edistetään periaatelinjauksilla. Tarvitaan kuitenkin vielä paljon kehitystyötä ja
harjaantumista, jotta yksittäiset opettajat ja laitokset pystyvät sujuvasti tekemään omia räätälöityjä aineistojaan.
14
Verkko-opetusaineistoissa videoiden merkitys on lisääntynyt viime aikoina. Luentosaleihin rakennetaan
videotekniikkaa, jotta luentoja voidaan tallentaa tai välittää. Lisäksi rakennetaan videointitiloja kampuksille, jotta
opettajat voivat nauhoittaa omia luentojaan helppokäyttöisillä laitteilla ilman apujoukkoja. Näyttää siltä, että
nykyinen varustelumäärä ei riitä, jos videotallenteita halutaan tehdä suuria määriä. Pelkkä laitteisto on riittämätön,
puhumattakaan siitä, että videoita pitää editoida tai niiden suunniteluun tarvitaan käsikirjoituksia ja
ennakkoluulottomia näkökulmia. Ulkomaisissa mooc-kursseissa videot ovat korkeatasoisia, ja niitä kuvataan
monenlaisissa tiloissa, joissa voidaan hyödyntää ympäristön ominaisuuksia.
Yliopiston oma MATSKUT-palvelu on kehitysvaiheessa. Aineistojen julkaiseminen, päivittäminen ja arkistointi ovat
uusia toimia, joilla on vaikutus niin opetukseen kuin opettajan työtapaan ja työmäärään.
Opettajat voisivat tehdä omia e-oppikirjoja mutta siihen tarvittaisiin toimivia alustoja. PDF-muotoinen kirja ei toimi,
pitäisi olla haku- ja linkitysmahdollisuuksia. Opettajien omiin kirjahankkeisiin tarvitaan sekä julkaisualustoja,
editointitukea
että
resursseja.
Pitäisi
olla
mahdollisuus
hakea
tutkimusrahoituksen
kaltaista
oppimateriaalirahoitusta, joka myönnettäisiin vaativiin hankkeisiin. Tarvitaan myös tukea ja koulutusta materiaalin
tekoon.
Aineistojen avoimuudesta ja saatavuudesta on käytävä entistä enemmän keskustelua opettajien ja koko
akateemisen yhteisön kesken. Avoimuus ei ole vain tekijänoikeuskysymys (sitäkin se on, ja se on tärkeä) mutta
se on enemmän toimintakulttuurin ominaisuus ja akateemisen yhteisön peruspilari. On otettava akateemiseen
keskusteluun käsitteet tiedon tekijyys, omistaminen ja avoimuus. Akateemisen kilpailun maailmassa yhdessä
tehtyjen opetusaineistojen jatkohyödyntäminen voi johtaa kilpailuun ja väärinkäytöksiin. Myös yhteisistä
laatukriteereistä on keskusteltava.
Kehittämiskohteet
•
•
•
•
Oppimateriaalin tekemiseen tarvitaan tukea: resursseja ja osaamista. Videointi on toisaalta tekninen
kysymys, toisaalta sisällöllinen. Hyväkään laite ei riitä, jos käsikirjoitus ja sisällön toteutus ovat
pedagogisesti kömpelöt.
Aineistojen avoimuudesta on keskusteltava ja löydettävä yhteiset tavoitteet: tavoitellaanko yliopistolle
näkyvyyttä, parannetaanko oeptusta, etsitäänkö uusia yleisöjä jne.
On luotava akateemisesti kestävät käytännöt. Vastuu avoimuudesta ei voi olla yksilöillä vaan yhteisöllä.
Yliopistoyhteisöt (oppiaineet, laitokset, tiedekunnat) tulee linjata tavoitteensa ja laatuvaatimuksensa ja
sen jälkeen huolehtia siitä, että yksittäiset opettajat pystyvät toimimaan näiden linjausten mukaan.
Aineistoista ja niiden omistamisesta ja jatkokäytöstä sopiminen on tärkeä osa opettajan ammattitaitoa.
Erilaisista lisensoinnin tavoista ja oikeuksien luovutuskäytännöistä on järjestettävä koulutusta.
5 Tekijänoikeudet
VYS: Yliopistolla on selvät tekijänoikeuksien ja sopimusten hallinnointimallit ja riittävä tuki.
Nykytilanne
Osaamista on, samoin tukea. Opettajilla ja opiskelijoilla ei aina ole riittävästi tietoa ja sujuvia käytäntöjä.
Sähköisten aineistojen lisensointi on ollut mahdollista syksystä 2013 alkaen. Käytänteet ja tarpeet muuttuvat
jatkuvasti. Se, mikä on mahdollista suljetussa opetuksessa, ei olekaan mahdollista avoimissa verkkokursseissa.
Esimerkiksi kurssikohtaisella Moodle-alustalla voidaan käyttää tekijänoikeuden alaista aineistoa, mutta samaa
aineistoa ei voi levittää Matskut-järjestelmässä, jos tarkoitus on avata aineisto laajemmalle kuin alkuperäinen
kurssi.
Opettajat ovat sekä tekijänoikeuksien haltijoita että käyttäjiä. Periaatteiden osaaminen ja soveltaminen eri
tilanteissa on osa e-ammattilaisuutta. Tarvitaan opetusaineistojen hallinnointisovelluksia ja sopimusosaamista
esimerkiksi työelämälähtöiseen täydennyskoulutukseen, koulutusvientiin ja muuhun kaupalliseen toimintaan.
Tekijänoikeuden alaisten aineistojen käyttö on erilaista tutkinto-opetuksessa, maksullisessa avoimessa
opetuksessa ja maksullisessa täydennyskoulutuksessa.
15
Plagioinnintunnistusjärjestelmien avulla varmistetaan opinnäytteiden aitous. Myös oppimateriaalien
Kehittämiskohteet
•
•
Tekijänoikeudet ja niiden lisensointikäytännöt tutuiksi kaikille.
Luodaan toimivat käytännöt erilaisiin tilanteisiin (maksullisiin täydennyskoulutuksiin ja maksuttomiin
koulutuksiin).
6 TVT:n opetuskäytön ja verkko-opetuksen
tutkimus.
VYS: Yliopiston verkko-opetuksen tutkijat ovat verkostoituneet. Alalla on on tutkimushankkeita, jotka koskevat niin
aineistoja, niiden käyttöä kuin opettajan muuttuvaa rooliakin.
Nykytilanne
Yliopistopedagogiikassa on monitieteisiä tutkimushankkeita, sekä kansallisia että kansainvälisiä. Uusimpana on
käynnistymässä Helsingin ja Stanfordin välillä yhteishanke, jossa tutkitaan oppimista massiivisilla verkkokursseilla
(mooc).
Lääketieteen
alalla
on
suunnitteilla
iPad-opetuksen
vaikuttavuuden
analyysi.
Lisäksi
yliopistopedagogiikassa tehdään tutkimusta eri näkökulmista paljon.
Verkko-opetuksen toimijat ovat erillään: on yliopistopedagogiikan tutkijoita, on verkkotukihenkilöitä, on opetuksen
kehittäjiä oppiaineissa. Tutkimusyhteistyötä on, mutta se ei ole systemaattista.
Verkko-opetuksen tukihenkilöiden rooli tuntuu liian kapealta, jos verkkotukihenkilöt tunnistetaan ”vain
tukihenkilöiksi”. He ovat kuitenkin oman alansa täysiä asiantuntijoita ja ainoita sen alan asiantuntijoita.
Kehittämiskohteet
•
Verkko-opetusta ja sen vaikuttavuutta tulee tutkia jatkuvasti. Tämä kuuluu opetuksen laatutyöhön.
7 Ohjelmistot ja laitteet
VYS: Opiskelijoilla ja opettajilla on laitteet käytössään sekä kotona että yliopistolla. Langaton verkko toimii.
Luokkatilojen varustelu on riittävä. Ohjelmisto tukee ryhmätyötä.
Nykytilanne
Laitteisto ja ohjelmisto ovat jatkuvan kehittämisen kohteena. Käytössä olevia alustoja ja ohjelmistoja on keskitetty
(Moodle, e-lomake, wiki), ja monia alkuvaiheessa käyttöönotettuja menetelmiä ja alustoja on poistettu. On monia
opettajia, jotka pitävät aikaisemmin käytössä olleita alustoja (esim. PSCW) tai menetelmiä sopivampina kuin
nykyisin tarjona olevia. Moodle jakaa yleisön: osa pitää sitä toimivana perustyökaluna, osa pitää sitä kankeana ja
toivoisi joustavampia ominaisuuksia. Osa käyttää blogeja ja verkkosivuja vilkaisemattakaan Moodleen.
Ohjelmistojen päivitykset ja uudistukset tuottavat päänvaivaa. Samoin päänvaivaa tuottaa se, että ohjelmistot ja
tietojärjestelmät ovat jatkuvasti keskeneräisiä: ”ensi vuonna otetaan käyttöön XX”, ”uudistuksen jälkeen XX toimii
yhdellä kirjautumisella” jne. Ensi vuonna, tulevaisuudessa, joskus… Opettajat pohtivat, kannattaako järjestelmä
opiskella nyt, ja kannattaako se ottaa käyttöön nyt vai odottaa uudistusta jne.
Opetustilat on tehty ennen muuta esittävään opetukseen, ei yhteistyöhön ja opiskelijakeskeiseen oppimiseen.
Erityisesti keskustakampuksen tilat ovat vanhanaikaiset ja salit vaikeasti muunneltavissa. Kaikkiin tiloihin tarvitaan
lisää älytauluja, liikuteltavia pöytiä ja jopa pistorasioita. Siltavuorenpenkereen Minerva-torin kaltaisia tiloja sekä
16
varusteineen että toimintoineen tarvittaisiin kaikille kampuksille. Meilahdessa sopiva tila olisi (Terkko-kirjasto)
mutta sen omistus- ja hallintosuhteet vaativat säätöä.
Opetustilanteessa ei enää riitä, että opettajalla on käytössään tietokone ja videotykki. Opiskelijoiden
osallistuminen ja ryhmätyöskentely vaativat äänestyslaitteita, kommentointimahdollisuuksia ja muita osallistavia
laitteita. Luentosaleja ei kuitenkaan kannata varustella jatkuvasti uudenlaisilla välineillä, sillä opiskelijoilla on
käytössään älypuhelimia, lukulaitteita, tabletteja tai tietokoneita, joita voidaan hyödyntää opiskeluissa. Kyse on
enemmän toimintatavoista kuin laitteiden hankinnasta ja salien varustamisesta. Tästä ilmiöstä käytetään nimitystä
BYOD ”bring your own device”.
Videoiden tekoon on tarpeen satsata tulevaisuudessa. Ensinnäkin tarvitaan helppoja pieniä studioita
nauhoitustiloiksi, mahdollisuutta luentotallenteiden tekoon. Jos maailman kehitystä halutaan seurata, tämän
lisäksi tarvitaan laajaa osaamista opetusvideoiden tekoon: käsikirjoitustaitoa, editointia, animointia,
valaistussuunnittelua jne.
Tietotekniikkakeskuksessa on viime vuosina kehitetty opetuksen tueksi tee-se-itse-tyyppisiä, käyttäjäystävällisiä
ja laadukkaita verkkovideoratkaisuja. Näistä uusista, matalan käyttökynnyksen mahdollistavista palveluista tärkein
on Unitube, joka antaa opettajille ja tutkijoille mahdollisuuden tuottaa videoluentoja ynnä muita tallenteita
luentotallennukseen soveltuvissa opetustiloissa sekä oppimiskeskus Aleksandriassa sijaitsevassa Unitube Studio
-tilassa. Tärkeä osa Unitube-palvelua on Unitube Lataamo -työkalu, joka antaa yliopiston henkilökunnalle
mahdollisuuden julkaista tekemiään ja editoimiaan videoita suoraan Flamma-intranetiin ja sitä kautta myös koko
maailman katseltavaksi.
Unituben kehitystyö on kuitenkin ollut haastavaa ja ajoittain pysähtynyt kehitysresurssien vähenemisen takia.
Monilla laitoksilla tämä on katkaissut videoiden opetuskäytön suunnitelmat ja pysäyttänyt konkreettisen jo
suunnittelun kehittämistyön.
Yliopiston opiskelijoille opetustallenteet tuovat kaivattua joustavuutta opintojen suorittamiseen. Lyhyet
videotallenteet ovat myös olennainen osa Flipped Classroom -tyyppistä opetusta, mikä on tällä hetkellä paljon
kiinnostusta herättänyt opetuksen ja oppimisen kehittämismenetelmä. Opetustallenteiden merkitys
kansainvälisellä opetustarjonnassa on niin ikään kasvanut muun muassa MOOC-kurssien maailmanvalloituksen
myötä.
Tarvetta on myös nykyisen kehitystyön ulkopuolelle jääneelle luentojen suoratoistolle, joka mahdollistaa luentojen
seuraamisen esimerkiksi toiselta kampukselta tai kotikoneilta. Tallenteilla sekä kehitystoiveissa olevalla suoralla
ja vastavuoroisella osallistumisella on suorastaan tilaus pohdittaessa opetusinfrastruktuurin kehittämistä (ks. HY:n
strategia vuosille 2013-2016.). Mikäli opetuksensa kehittämisestä kiinnostuneelle opettajalle ei pystytä nykyistä
enempää tarjoamaan tuettuja palveluja, valinnee hän satunnaisia työkaluja, joihin ei ole saatavissa tukea.
Opiskelijan kannalta kokonaisuudesta tulee sekava, kun eri kursseilla on eri käytännöt ja työvälineet.
Nykyisessä kehityksessä mukana pysyminen vaatii yliopistolta yhä enemmän panostusta vaihtoehtoisiin ja
pedagogisesti mielekkäisiin opintojen toteutustapoihin. Säilyttääkseen huippuyliopistostatuksensa tulee Helsingin
yliopiston pyrkiä reagoimaan opettajien aitoihin tarpeisiin ja seurata opetuksen kehittämisen kenttää
maailmanlaajuisesti. Tästä syystä on tärkeää, että yliopisto resursoisi nykyistä enemmän työvoimaa opetuksen
tarpeita vastaavien verkkovideopalveluiden ylläpito-, kehitys- ja tukitehtäviin.
Tilakysymys tulee uudella tavalla esiin, kun (jos) lähivuosina uudistetaan kandintutkinto ns. laajaksi kandiksi.
Syntyy suuria opetusryhmiä ja niille tilatarpeita. Ei kuitenkaan ole tarkoitus palata vanhoihin massaluentoihin. On
saatava vuorovaikutteista tekniikkaa ja vuorovaikutteisia tiloja, joissa opetus voidaan hoitaa nykyisin
laatukriteerein.
Kehittämiskohteet
•
•
Uudistetaan opetustiloja siten, että vuorovaikutteinen opiskelijalähtöinen opiskelu onnistuu.
Varaudutaan opetusvideoiden tekoon hankkimalla tiloja, laitteita ja erityisosaamista.
17
OSA 3: Yhteenvetoa ja toimenpidesuosituksia
Tiedekuntien nykytilanne pähkinänkuoressa:
Sulautettu opetus. Verkko-opetusta on kaikilla jonkin verran. Se on ennen muuta sulautettua opetusta.
Varsinaista etäopetusta, kokonaan verkossa suoritettavaa opetusta on vain vähän; ennen muuta kyse on
Avoimen yliopiston kursseista. Verkko-opetus ja sen toteutustavat riippuvat opettajasta.
Ei strateginen painoala. Tiedekunnilla ei ole tällä strategiakierroksella suuria verkkopainotuksia, mutta edellisellä
kaudella verkko-opetus oli fokuksessa kaikilla. Lääketieteellisessä tiedekunnassa mainitaan IT-strategia. Monissa
tiedekunnissa opetuksen tai oppimisympäristöjen kehittäminen mainitaan strategiassa; sen katsotaan sisältävän
myös e-oppimisen.
Kirjavat käytännöt. Laitokset, oppiaineet ja opettajat toimivat itsenäisesti. Tämä näkyy kirjavuutena ja opiskelijan
näkökulmasta epäjohdonmukaisuutena ja sattumanvaraisuutena. Kirjavuus ja monien menetelmien (Moodle,
blogit, oppiaineiden kotisivut yms.) käyttö on myös vahvuus: erilaiset tekemisen tavat löytävät uomansa.
Opiskelijan e-polku. Opiskelijan e-ammattilaisuus ja opiskelu- ja työkäytännöt riippuvat siitä, millaiset työtavat
kullakin opettajalla on. Opiskelijat ovat eriarvoisessa asemassa sen mukaan, kenen kursseilla he käyvät.
Oppimisinfra. Oppimisinfra sisältää tilat, välineet, ohjelmistot, osaamiset ja tuen. Oppimisalustoista voi mainita
sen, että Moodle jakaa yleisön: osa pitää sitä toimivana, osa vaihtaisi sen toiseen opetusalustaan (PSCW,
EduWeb tms.). Osa ei pidä yhteistä alustaa lainkaan tarpeellisena vaan haluaisi kannustaa erilaisten välineiden
hyödyntämiseen.
Aineistojen avoimuus ja Matskut. Opettajat kaipaavat keskustelua ja periaatteita kaikissa tiedekunnissa.
Tilat epäkäytännöllisiä:
a. Monet tilat (erityisesti keskustakampuksella) ovat vanhanaikaisia ja perustuvat esittävään
opetukseen; niitä ei voi muuntaa ryhmätyöhön, ideointiin, työpajaan tai muuhun sellaiseen
sopivaksi. Tekninen välineistö tarkoittaa videotykkiä ja valkokangasta, jotka palvelevat
luennointia. Ryhmätyötä ja osallistumista varten tarvitaan vuorovaikutteisia välineitä.
b. Jos kandintutkinto muutetaan laaja-alaiseksi, tulee tarvetta massaopetukselle. Tarvitaan suuria
saleja mutta samalla niiden tulisi olla muunneltavissa siten, että opetuksen tukena voitaisiin
käyttää verkkoa. Välineiden avulla suuriin massakursseihin voidaan tuoda
osallistumismenetelmiä, ja siten saad opetuksesta keskustelevaa.
c. Minerva-torin kaltaisia tiloja kaivataan kaikille kampuksille.
”Laajat kandit”. Uusien laajojen kandintutkintojen yhteydessä tarvitaan kehittyneitä sulautetun opetuksen
menetelmiä, jotta ei jouduta palaamaan massaluentoihin.
Kirjaston e-aineistot. Kirjaston aineistot ovat e-muodossa, ennen muuta artikkelit ja niitä luetaan. E-kirjat
toimivat joillakin tieteenaloilla. E-kirjojen käytännöt ovat hyvin kirjavat. E-aineistojen hankinta on kallista.
Opetuksen avoimuus. Ei ole selviä menettelyjä ja yhteisiä sopimuksia avoimuudesta ja aineistojen jakamisesta
laitoksella tai koko yliopistossa.
Omien opetusaineistojen teko. Vaativien e-oppimisaineistojen tekoon tarvitaan huomattavasti enemmän tukea
kuin nyt, olipa kyse videoista, pelillisistä materiaaleista tai tietokannoista tai e-julkaisuista. Nyt e-aineistoa
julkaistaan PDF-julkaisuja, mikä vastaa vanhaa laitosmonistetta.
Opettajien taidot. Taidot vaihtelevat. Vain lääketieteellisessä tiedekunnassa on systemaattinen koulutus eopetukseen (nyt iPad-opetukseen). Muualla koulutusta tarjotaan opettajan kiinnostuksen mukaan.
Verkkotentti: joissakin tiedekunnissa ja yksiköissä on, ei käytössä kaikkialla.
18
Itseopiskelu. Hyviä käytäntöjä esim. Kielikeskuksessa. Myös joissain oppiaineissa on itseopiskeluun
suunniteltuja verkkoaineistoja, esimerkiksi tehtäväpankkeja.
Opiskelijoiden taidot. TVT-ajokortti on kaikkien mielestä vanhentunut. Opiskelijoilla on paljon taitoja yliopistoon
tullessaan, mutta ne eivät riitä opiskeluun. On kehitettvää moduulimainen TVT-ajokortti, jossa taitoja kehitetään
oppiaineen ja tukijoukkojen yhteistyönä.
E-oppimisen tutkimus: Ei systemaattista tutkimusta tai laatu- ja vaikuttavuusarviointia. Lääketieteellisessä
tiedekunnassa suunnitteilla vaikuttavuusanalyysi iPad-kokeilusta.
Vertailun vuoksi lyhyt yhteenveto Aalto-yliopiston e-opetuksen strategiasta
Kokemuksia Aallosta
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
•
TVT:n käyttö opetuksessa mainitaan strategiassa. Tavoitteena sulautettu opetus, ei suinkaan verkko- tai
etäyliopisto.
Kehittämiseen on allokoitu korvamerkittyä rahaa, jota laitokset, koulut, tiedekunnat saavat hakea (hakua
ei ole täsmennetty vaan ideoita odotetaan hakijoilta).
Opettajien yliopistopedagogisessa koulutuksessa käsitellään verkko-opetusta kahdella kurssilla:
aktivoivat opetusmenetelmät ja verkon käyttö opetuksessa.
Oppimisympäristöjä kehitetään: karsitaan alustoja ja keskitetään Moodleen ja Optimaan. Yhdellä
kirjautumisellä pääsee kaikkeen.
Opettajien taidot vaihtelevat, samoin asenteet: eniten verkkoa käytetään aineistojen jakamiseen.
Opiskelijoiden taidot ovat hyvät mutta suppeat: opinnoissa tarvittavia taitoja ei ole riittävästi.
Verkko-opetuksen tukitiimi keskustelee vuosittain tiedekuntien / laitosten kanssa siitä, mitkä verkkotuen
kohteet ovat ajankohtaiset.
Tavoitteena opetuksen ja aineistojen avoimuus. Tätä varten tarvitaan sopimuskäytäntöjä. Nykyisellään
kannustetaan CC-lisensseihin, mutta aineistojen jakaminen ja julkisuus vaativat kokonaan oman
selvityksensä.
Tukea on tarjolla sekä tekniikkaan että pedagogiseen kehittämiseen. Tavoitteena saada tuki
etupainoiseksi: opettajien tulisi pyytää tukea jo kurssin suunnittelussa, ei vasta, kun käytännön
toteutuksessa tulee äkillinen pulma. Tukea pyydetään yleensä akuutissa ongelmassa.
Ei ole tehty suurta käyttö- tai tarvekyselyä, mutta Lauri Saarinen on tutkinut väitöskirjassaan sitä, miten
opettajat hyödyntävät tietotekniikkaa ja verkkoa opetuksessaan. Päätulos: käytetään lähinnä aineistojen
jakamiseen. Verkko ei ole vielä muuttanut opetusta ja pedagogista orientaatiota.
Aalto ja MOOCit: kokeillaan v. 2014 joillakin kursseilla. Pääkohderyhmä ovat uudet abit; tavoitteena siis
uusien opiskelijoiden houkutteleminen. Lisäksi pyrkimys avata yliopistoa ja lisätä näkyvyyttä Suomessa.
Päätelmät ja toimenpidesuositukset
1 Johtaminen
Strategia: ei tekniikkaa vaan pedagogiikkaa. Verkko-opetuksessa kyse on ennen muuta pedagogisesta
näkemyksestä: oppimiskäsityksestä, oppimisen tavoitteista ja sen toteutuksista. Verkko-opetuksesta puhuttaessa
korostuvat tekniset välineet, alustat, järjestelmät, päivitykset ja muut seikat, jotka kiinnittävät huomion tekniikkaan.
Tarvitaan yhteinen ymmärrys siitä, mitä ”verkko-opetuksella” tarkoitetaan ja mihin sen edistämisellä pyritään.
Tämä ei ole vain tiedotus- ja määrittelykysymys vaan ymmärrys yliopisto-opetuksen tavoitteista ja tavoitteista.
1)
Rehtori nostaa verkko-opetuksen ja e-työskentelyn koko yliopiston läpäiseväksi tavoitteeksi.
Strategiset tavoitteet määritellään opetuksesta ja oppimistuloksista lähteviksi: opetuksen laatu
paranee, moderni e-ammattilaisuus vaatii digitaalisia menetelmiä.
2)
Määritellään verkko-opetuksen strategiset tavoitteet:
a. Pedagogiset tavoitteet: opetuksen laatu paranee, opetus muuttuu opiskeluksi, yhteistyö lisääntyy,
e-ammattilaisuus vahvistuu.
b. Digitaalisuuden tuoma lisäarvo: opetuksen syntyy skaalaetuja, kun samaa aineistoa voidaan
käyttää useassa yhteydessä, yliopiston yhteiskunnallinen näkyvyys paranee.
3)
Hyödynnetään joustavia opiskelumahdollisuuksia tarjoamalla verkkoaineistoja (omia ja valmiina
verkossa olevia), laaditaan itseopiskeluaineistoja opiskelujen tueksi. Resursoidaan näiden
aineistojen teko toimintasuunnitelmissa.
19
4)
Johdolta selvä tuki ja ohjaus digitaaliselle opiskelulle. Yliopiston johdon (rehtori, vararehtorit,
dekaanit, laitosjohtajat) on annettava selvä tuki ja selkänoja verkko-opetuksen edistämiseen. Tämä
näkemys pääsee sitten konkretisoitumaan rekrytoinneissa, toimintasuunnitelmissa,
kehityskeskusteluissa ja opettajien työsuunnitelmissa. Tiedekunnat / laitokset / oppiaineet
määrittelevät omat tavoitteensa ja opiskelijoiden e-polut.
5)
Tiedekunnat kehittävät opetussuunnitelmaansa niin, että siihen sisältyy verkko-opetuksen tavoitteet
ja valinnat omien koulutusalojen opetuksessa.
2 Opetuksen uudelleenkuvaaminen:
moniammatillinen yhteistyö ja opettajien
yhteistyö
Oikea-aikainen tuki tiedekunnille, laitoksille ja opettajille ja oikea-aikainen tuen käyttö. Tukea verkko-opetuksen
kehittämiseen tarjotaan riittävästi mutta se menettää tehonsa, sillä opettajat kääntyvät tukihenkilön puoleen usein
vasta kriisin tullessa: luento alkaa, eikä Moodle avaudu halutulla tavalla!
1)
Verkko-opetuksen vaatima moniammatillinen osaaminen tunnistetaan ja kuvataan ja erilaisten
osaajien työpanokset otetaan huomioon toimintasuunnitelmissa. Laitoksilla sovitaan tarvittavasta
työajasta .
2)
Verkkotukitiimit otetaan mukaan vuosittaisiin ennakointi- ja suunnittelupalavereihin tiedekuntien /
laitosten / oppiaineiden kanssa. Yhteistyössä sovitaan, miten opetusta ja aineistoja edistetään siten,
että kaikkien on mahdollista keskittyä omaan osaamisalueeseensa ja vastuuseensa.
3)
Laitoksilla / oppiaineissa / tiedekunnissa kehitetään yhtenäisiä käytäntöjä verkko-opetuksen
järjestämisessä. Vaikka jokainen opettaja toimii yksilönä oman akateemisen vapautensa turvin,
tarvitaan myös yhteisiä sopimuksia, jotta e-polku syntyisi opiskelijalle johdonmukaiseksi.
3 Akateeminen etiikka
Etiikkaa opetukseen kytkettynä. Opetuksen eettiset ohjeet (Helsingin yliopiston opetuksen ja opintojen eettiset
periaatteet) valmistuivat v. 2012, mutta ne ovat jääneet vähälle keskustelulle.
1)
Opetuksen eettisiä ohjeita tulee käsitellä kaikilla tasoilla monipuolisesti ja käytännön opintoihin
kytkettynä, ei erillisenä tietona tai ohjekokoelmana, jotta ne alkaisivat elää ja vaikuttaa esim.
plagioinnin torjumisessa, tekijänoikeuksien tunnistamisessa ja noudattamisessa, kriittisessä
tiedonhallinnassa, yhteistyön edistämisessä ja sen tunnistamisena, että oma opiskelu ja työ ovat
mahdollisia vain yhteisön turvin yms.
2)
Myös tutkimuksen, opetuksen ja aineistojen avoimuus tulee käsitellä perin juurin ja ymmärtää osana
akateemista toimintakulttuuria. Avoimuuteen liittyy vastuu laadusta sekä tekijyyden ja tiedon
omistamisen ymmärtäminen. Opetuksen eettisissä ohjeissa näitä periaatteita käsitelläänkin. Ne
tulee viedä käytäntöön ja osaksi toimintakulttuuria.
3)
Otetaan vihapuhe ja denialismi vakavasti ja mietitään, miten yliopisto ja jokainen sen jäsen toimii
avoimen tiedon maailmassa. Varaudutaan, torjutaan, vastustetaan, keskustellaan…
20
4 Avoimuus
Tiedon ja opetusmateriaalien avoimuus. Tarvitaan laajaa keskustelua siitä, mitä opetusaineistojen avoimuus
tarkoittaa käytännössä. Yleinen kannustus ”tallentaa avoimesti kaikki opetusmateriaali” ei ole toimiva, sillä
opettajat suhtautuvat aineistoihinsa yhtä kunnianhimoisesti kuin tieteellisiin julkaisuihinsa. On keskusteltava siitä,
mihin avoimuudella pyritään. Kerralliset, tiettyyn kontekstiin laaditut PP-esitykset tuskin toimivat myöhemmin,
vaikka ne tallennettaisiinkin kaikkien nähtäväksi materiaalipankkeihin. Onko tarkoitus dokumentoida opetusta?
Onko tarkoitus edistää itsenäistä opiskelua? Onko tarkoitus lisätä opettajien yhteistyötä ja edistää aineistojen
hyödyntämistä? Kaikki nämä asettavat erilaisia vaatimuksia tallennettaville aineistoille. Jos opettajat laativat
jokaisen luentoaineistonsa sellaiseksi, että sitä pystyy seuraamaan ilman opettajan läsnäoloa, aineiston laadinta
vie huomattavan paljon aikaa – eikä aineisto tällaisenaan palvele luentoa ja lähiopetusta.
1)
Jos opiskelijoita kannustetaan ottamaan muualta kursseja, pitää myös Helsingin yliopiston lisätä
omaa tarjontaansa verkossa, jotta se ei olisi vapaamatkustaja.
2)
Opetusaineistojen avoimuudesta on keskusteltava ja löydettävä yhteiset akateemisesti kestävät
käytännöt. Vastuu avoimuudesta ei voi olla yksilöillä vaan yhteisöllä.
3)
Luodaan toimivat osaamisen siirron mallit elinikäiseen oppimiseen esimerkiksi lisensoimalla
aineistoja.
5 Opetusinfra: laitteet, tilat, kompetenssit, aineistot
Infrastruktuuria ja pedagogisia menetelmiä on kehitettävä rinnakkain. Opetustiloja ja välineitä on tähän asti
kehitetty esittävää opetusta varten, eivätkä useat tilat sovellu uusiin opiskelumenetelmiin, ryhmätyöhön tai
menetelmien vaihteluun.
Kompetenssi
1)
Vahvistetaan Avoimen yliopiston, kirjaston ja Opetusteknologiakeskuksen ja Tiken yhteistyötä siten,
että ne voivat kehittää verkko-opetuksen menetelmiä ja opettajat voivat luontevasti yhteistyössä
oppia verkkomenetelmiin.
2)
Huolehditaan opettajien verkkotaitojen systemaattisesta kehittämisestä. Opettajien taitoja tulisi
kehittää siten, että kaikilla olisi ainakin riittävät perustaidot. Kuvataan verkkotaidot moduuleilla, joista
voi koota sen paketin, joka omaan työhön parhaiten sopii. Verkkomaailma muuttuu ja kehittyy, joten
taitojen ylläpitäminenkin vaatii ponnisteluja. Taitoja voidaan kehittää koulutuksella tai työjärjestelyillä
tukemalla tekemällä oppimista ja vertaisoppimista.
3)
Huolehditaan siitä, että opiskelijoiden e-polut kehittyvät samankaltaisiksi ja e-ammattilaisuus on osa
jokaisen maisterin ammattitaitoa.
4)
Opiskelijoiden TVT-ajokortti pitää uudistaa. Nykyinen kolmen op:n kurssi on tehoton. Tarvitaan
erilaisista moduuleista rakentuvasta kurssi, jossa jotkin osat ovat yhteisiä kaikille opiskelijoille, ja
muut osat ovat oppiaineen mukaan valittavissa. Opetuksessa yhdistetään
Opetusteknologiakeskuksen, kirjaston ja oppiaineen omien opettajien osaaminen.
5)
Turvataan moniammatillinen yhteistyö verkko-opetuksessa. Ei sairaalakaan toimi, jos sinne
palkataan vain kirurgeja, tarvitaan tehokas monen osaajan yhteistyö ja selkeä työnjako.
6)
Verkko-opetusta ja sen vaikuttavuutta tulee tutkia jatkuvasti. Tämä kuuluu opetuksen laatutyöhön.
1)
Helsingin yliopisto tekee aloitteen yliopistopoliitikoille, esim. LERUlle ja muille korkean tason
toimijoille, jotta nämä lähtisivät neuvottelemaan tieteellisten kustantamojen kanssa e-aineistojen
käyttöehdoista. Nyt kustantamot käyttävät monopoliasemaansa hyväkseen hinnoittelussa.
Aineistot
21
Kirjastojen osaamista aineistojen hankinnassa ja hankittavien aineistojen seulonnassa tulee
hyödyntää tehokkaammin tiedekunnissa.
2)
Oppimateriaalin tekemiseen tarvitaan tukea: resursseja ja osaamista, esim. julkaisualustoja.
3)
Hyödynnetään kirjaston osaamista opetukseen ja tutkimukseen soveltuvien digitaalisten aineistojen
hankinnassa ja hyödyntämisessä. Turvataan resurssit tähän.
4)
Luodaan toimivat käytännöt tutkimusaineistojen käsittelyyn ja hallintaan.
Tilat, laitteet
1)
Uudistetaan opetustiloja siten, että vuorovaikutteinen opiskelijalähtöinen opiskelu onnistuu.
2)
Varaudutaan opetusvideoiden tekoon hankkimalla tiloja, laitteita ja erityisosaamista.
Haastattelut ja luonnoksen kommentointi
Avoin yliopisto: Virpi Kiljunen, Birgitta Kivinen ja Susanna Pitkänen
Cicero: Jari Multisilta
Keskushallinto: Strategiajohtaja Janne Sariola
Kirjasto: Päivi Helminen, Marjo Kuusela
Opetuksen toimiala: Ossi Tuomi
Opetusteknologiakeskus: Antero Aunesluoma, Sari Koski-Kotiranta, Anni Rytkönen
Palmenia: Minna Pesiö-Kokko
Tiedekuntajärjestöjen opintovastaavat
Tiedekuntien verkkotukihenkilöt: Kristiina Pirnes, verkkotukihenkilöiden kokous
Tietotekniikkakeskus: Olli Salo
Tietotekniikan opetuskäytön kehittäminen ja tutkimus: Minna Lakkala
Yliopistopedagiset lehtorit: Hanni Muukkonen, Juha Taina, Auli Toom, Johanna Vaattovaara
Yliopistopedagoginen tutkimus: Sari Lindblom-Ylänne, Anne Nevgi
Opetuksesta vastaavat varadekaanit + pedagoginen yliopistonlehtori
Biotieteellinen tdk: Rauni Strömmer
Eläinlääketieteellinen tdk: -Farmasian tdk: Anne Juppo, Raisa Laaksonen, Ulla Lehtonen
Humanistinen tdk: Kirsi Saarikangas
Käyttäytymistieteellinen tdk: -Lääketieteellinen tdk: Anne Pitkäranta
Matemaattis-luonnontieteellinen tdk: Juha Karhu, Juha Taina
Oikeustieteellinen tdk: Johanna Niemi
Maatalous-metsätieteellinen tdk: Juha Helenius, Outi Valkama
22
Teologinen tdk: Ismo Dunderberg
Valtiotieteellinen tdk: Ullamaija Seppälä, Taina Joutsenniemi
23
24
WWW.HELSINKI.FI
HELSINGIN YLIOPISTO
HELSINGFORS UNIVERSITET
UNIVERSITY OF HELSINKI