15.1.2014 klo 10-16 • Agora, Mattilanniemi

15.1.2014 klo 10-16 • Agora, Mattilanniemi
Messupäälliköiltä
Tervehdys arvon näytteilleasettajat ja
messuvieraat!
• Sinulla on mahdollisuus käydä otattamassa
itsestäsi uusi CV-kuva. Kuvaajamme on
paikalla klo 10-12 ja klo 14-16
Meidät löytää infopisteeltä Piaton ovien
läheisyydestä. Tule juttelemaan, kyselemään
ja antamaan palautetta messuista!
Firmamessuilla on jo pitkä perinne, tänä
vuonna messut järjestetään 10. kertaa nykymuodossaan. Moni on löytänyt työpaikkansa
tai vähintään saanut lisää tietoa potentiaalisista tulevaisuuden työnantajista tuona
aikana. Tänä vuonna päätimme mm. lisätä CVklinikoiden aikoja, tarjota työhaastattelusparrausta ja vinkkejä LinkedIn:in tehokkaaseen
käyttöön. Näiden taitojen kanssa on hyvä
aloittaa työnhaku ja käydä kyselemässä rohkeasti eri yritysten harjoittelu- ja työpaikoista.
• Piipahda SEFEn ständillä klo 13-15, niin saat
sparrausta tehokkaan LinkedIn-profiilin luomiseen ja somen hyödyntämiseen työnhaussa ja ammatillisen brändin rakentamisessa
Toivotamme kaikille menestyksekästä
messupäivää!
• Käy myös kurkkaamassa Jyväskylä
Entrepreneurship Societyn ständi mikäli
yrittäjyys ja sen tarjoamat mahdollisuudet
kiinnostavat
• Voit jättää CV:si Pörssi ry:n ständille sähköisessä muodossa ja valita mihin yrityksiin
haluat CV:si lähetettävän
Terveisin,
messupäälliköt
Anna Heino ja Sanna Koistinen
naulakot
sisäänkäynti
Näytteilleasettajien
sijainnit
AUDITORIO 1
RUOKALA
PIATO
2. VMP
7. Accenture
12. Nordea
17. Metsä Group
3. EY
8. Keskimaa
13. Kesko
18. Descom
4. KSOP
9. Digia
14. Staffpoint
19. Deloitte
5. KPMG
10. JES
15. Aditro
20. Sefe/Kese
6. Meltwater
11. Jykes
16. Sonera
21. TEP
1
VMP
VMP tarjoaa työmahdollisuuksia elämän eri
tilanteisiin. VMP Group on Suomen suurimpiin
kuuluva, valtakunnan laajin henkilöstöpalvelualan konserni, joka on toiminut työnhakijoiden kumppanina jo 25 vuotta. Toimintamme
ohjenuorana ovat vastuullisuus ja työelämän
asiantuntijuus. Vuonna 2012 työllistimme
lähes 12 000 eri alojen ammattilaista 3 000
asiakasyritykseen ja ketjumme liikevaihto oli
87 miljoonaa euroa. Toimimme Nuorten hyväksi -kampanjan pääyhteistyökumppanina,
sillä nuorten tukeminen on meille tärkeää ja
arvojemme mukaista toimintaa. Yrityksenä
olemme työelämän näköalapaikalla ja voimme
konkreettisesti vaikuttaa asioihin. Olemmehan
nuorille usein se ensimmäinen oikea työpaikka, portti työelämään. Roolimme nuorten
työllistäjänä on vahva, sillä yli 40 prosenttia
2
työntekijäasiakkaistamme on alle 25-vuotiaita.
Vuosittain kauttamme asiakasyrityksissämme
työskentelee noin 6 000 nuorta. Kampanjan
aikana aiomme tehdä suuria ja pieniä arkipäivän tekoja, joilla työllistämme, rohkaisemme
ja tuemme nuoria.Tehdään hyviä uutisia yhdessä! www.vmp.fi
EY
EY tarjoaa monipuolisia uramahdollisuuksia
tilintarkastuksen, veropalveluiden, yritysjärjestelyiden ja liikkeenjohdon konsultoinnin
sekä Suomessa lisäksi liikejuridiikan palveluiden parissa.
Globaali työympäristö. Meillä pääset heti
urasi alussa osaksi kansainvälistä 175 000
ey:läisen verkostoa, toimimme 140 maassa.
Kansainvälisyys näkyy kaikessa työssämme
ja toimimme saumattomasti asiakkaidemme
eduksi, maarajoista tai toimialoista riippumatta. EY:llä voit olla varma että verkostosi laajenee ja saat tietoa ja taitoja, joista on hyötyä
koko urallesi.
Kehittymismahdollisuuksia ja tukea.
Tarjoamme mielenkiintoisia projekteja, jotka
auttavat sinua kehittymään työssäsi ja laajan
koulutustarjonnan kautta varmistamme, että
saat tarvitsemasi tuen ja ohjauksen, jotta pystyt etenemään urallasi valitsemaasi suuntaan.
Asiantunteva ja ainutlaatuinen työilmapiiri.
Jokainen ey:läinen on tärkeä ja etsimme jatkuvasti asiantuntevia, aktiivisia ihmisiä, jotka
haluavat olla kanssamme rakentamassa parempaa työ- ja liike-elämää. Oletko sinä pian
yksi meistä?
Haku EY Experience –
traineeohjelmaan alkaa maaliskuussa!
EY Experience -traineeohjelma on 3.-5. vuosikurssin korkeakouluopiskelijoille suunnattu ainutlaatuinen harjoitteluohjelma, joka voidaan
sovittaa joustavasti opintojesi yhteyteen.
Harjoittelujaksomme tarjoaa sinulle ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua työelämään
ja asiantuntijatyöhön jo ennen valmistumista.
Pääset näkemään, millaista on työskennellä
kansainvälisessä asiantuntijaorganisaatiossa
ja saat tukea ja ohjausta kokeneemmilta
kollegoiltasi. Samalla voit solmia suhteita,
joista on varmasti hyötyä tulevaisuudessakin.
Palkitsemme myös vuosittain kaksi traineeta
matkalla Floridaan, jossa pidetään kansainvälinen Intern Leadership –konferenssi.
Lisätietoja EY Experience -traineeohjelmasta
ja avoimista työpaikoistamme:
EY.com/fi/EYexperience
Facebook.com/EYSuomiUrasivut
3
KSOP
ja henkilöstöpalveluissa. Mikä sinua näistä
mahdollisesti kiinnostaisi?
Oletko sinä tulevaisuuden tekijä
finanssialalla?
OP-Pohjola-ryhmä on finanssialan suurin
työnantaja Suomessa. Yllättävää on ehkä
se, että olemme myös kuudenneksi suurin
ICT-työnantaja Suomessa. Työ- ja uramahdollisuudet finanssialalla ovat siis monipuoliset
ja laaja-alaiset ja esimerkiksi meillä KeskiSuomen Osuuspankissa henkilöstö työskentelee lukuisissa eri tehtävissä päivittäisten,
sijoitusten, rahoitusten, vakuutusten parissa,
Op-Privatessa, lakipalveluissa, yrityspalveluissa, sisäisessä tarkastuksessa, järjestelmätuessa, taloudenohjauksessa, viestinnässä
4
Harjoittelu on oiva mahdollisuus päästä
tutustumaan alaan ja aloittaa ura kohti
finanssialanammattilaisuutta.
Harjoittelun aikana saat perusosaamisen, jota
hyödynnät tulevaisuudessa riippumatta työtehtävistä. Harjoittelu avartaa näkemystäsi
finanssialasta ja auttaa hahmottamaan, mikä
liiketoiminta-alue kiinnostaa sinua eniten.
Suurin osa vakituisista uusista työntekijöistämme tulee taloon juuri harjoittelun kautta.
Jatkossa voit kehittää osaamistasi OPPohjola-ryhmän esimies- ja asiantuntijatutkinnoilla sekä laajan osaamisen kehittämisen
tarjonnan avulla.
Harjoittelupaikat sekä trainee-ohjelmat löydät
www.op.fi/rekry -sivuilta. Käy tutustumassa
myös Keep it Rolling! –sivustoon, josta saat
tietoa finanssialan eri mahdollisuuksista, työnkuvista ja urapoluista. Muista keskittyä hakemuksen tekoon ja erottaudu joukosta! Kaikki
työkokemukset ovat arvokkaita ja katsotaan
eduksi. Haemme joukkoomme erityisesti hyviä tyyppejä!
JYKES
Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes
Oy on Jyväskylän seudun neljän kunnan Jyväskylän, Laukaan, Muuramen ja Uuraisten
- omistama, elinkeinoyhtiö. Jykes auttaa
palveluillaan ja osaamisellaan Jyväskylän
seudun yrityksiä kehittämään toimintaansa
ja parantamaan kilpailukykyään kotimaisilla ja
kansainvälisillä markkinoilla.
Haluamme rohkaista nuoria yrittäjyyteen.
Jo yritysideaa pohtiessa kannattaa ottaa
yhteyttä Uusyrityskeskukseen, josta saa apua
erityisesti yrittäjyyden alkuvaiheeseen.
Tuhansien Järvien Uusyrityskeskus ry
Sepänkatu 4
40100 Jyväskylä
Puh. 020 771 5606
http://jyvaskyla.uusyrityskeskus.fi
Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy
puolestaan tarjoaa useimmiten maksuttomia
neuvonta- ja kehittämispalveluita yrittäjyyden
eri vaiheisiin siinä vaiheessa, kun yritys
on jo perustettu.
Löydät meidät myös Facebookista:
facebook.com/jykesfi ja
Twitteristä: @jykesfi.
Yhteyshenkilö: Taija Lappeteläinen
(markkinointipäällikkö)
Apua yhdeltä luukulta yrittämisen
ihanuuden eri vaiheisiin!
Lupaamme, että kauttamme löydät kaiken
avun yritysideasta yrityksen perustamiseen,
kehittämiseen, kansainvälistymiseen ja omistajanvaihdokseen saakka. Yksin ei tarvitse
yrittää, ainakaan meillä!
Lisätietoja: www.jykes.fi.
5
MELTWATER
Meltwater on globaali toimija nopeasti kasvavalla toimialalla. Olemme nuoria, korkeakoulutettuja ja ulospäin suuntautuneita ihmisiä.
Tuotamme pilvipalveluita yrityksen ulkoisen
tiedon kuten sosiaalisen median ja uutismedian hyödyntämiseen, osallistumiseen sekä
hallintaan. Globaalisti yrityksellämme on yli
60 toimistoa viidellä mantereella ja pääkonttorimme sijaitsee San Franciscossa.
Toimenkuva
Kontaktihenkilösi ovat ylimpään johtoon
kuuluvia ammattilaisia. Olet älykäs keskustelija ja pystyt tarjoamaan päättäjille toimivia
ratkaisuja, jotka tekevät heidän toiminnastaan
vieläkin menestyksekkäämpää.
6
Valitset itse minkälaisten organisaatioiden
kanssa haluat työskennellä – nykyinen asiakaskuntamme koostuu yli tuhannesta suomalaisesta organisaatiosta pienistä järjestöistä
pörssilistattuihin yrityksiin. Sinulla on vastuu
myyntiprosessista aina ensimmäisestä kontaktista palveluiden implementointiin asti.
Urakehitys
Etsimme tulosorientoituneita uransa alkuvaiheessa olevia ammattilaisia, jotka ovat valmiita tekemään työtä oman kehittymisensä ja
menestymisensä eteen sekä haluavat edetä
urallaan.
Panostamme ihmisiin ja annamme vastuuta
heti ensimmäisestä päivästä lähtien– ehkä
siksi meidät on myös valittu yhdeksi Suomen
parhaista työpaikoista. Osoitettuasi onnistuneita myyntituloksia, liiketoiminnan ymmärrystä sekä potentiaalia esimiestyöhön,
saat vastuun omasta tiimistä ja myöhemmin
omasta liiketoimintayksiköstä. Viimeisen
viiden vuoden aikana Suomessa aloittaneista
henkilöistä osa on jatkanut uraansa muissa
toimistoissamme esimerkiksi Sydneyssä,
Kuala Lumpurissa, Lontoossa, Edinburghissa,
Tukholmassa, Miamissa, Berliinissä ja San
Franciscossa.
Hakeminen
Avoimet työpaikkamme löydät esimerkiksi
Monsterista. Tällä hetkellä rekrytoimme sekä
Tampereelle että Helsinkiin.
Yhteydenotot:
Jani Uusitalo
Managing Director, Tampere
[email protected]
040 8340 136
Accenture
Accenture on globaali liikkeenjohdon konsultoinnin, tietotekniikan ja ulkoistamisen palveluyritys. Yrityksen palveluksessa työskentelee
noin 275 000 ammattilaista, jotka palvelevat
asiakkaita yli 120 maassa. Accenture yhdistää
vankan kokemuksen, kattavan toimialojen ja
liiketoiminta-alueiden osaamisen sekä tutkimustiedon maailman johtavista yrityksistä.
Accenture työskentelee yhdessä yritysten
tai julkisen sektorin organisaatioiden kanssa
tavoitteenaan auttaa näitä menestymään
pitkäjänteisesti.
Haluatko työn, joka tarjoaa sinulle tilaisuuden
tehdä merkityksellisiä asioita joka päivä?
Kiinnostavatko sinua haasteet ja mahdollisuudet nähdä parhaiden ideoiden toteutuvan
käytännössä?
Tervetuloa yritykseen, joka työskentelee teknologian, liiketoiminnan ja innovaatioiden kärjessä. Kansainvälisenä yrityksenä Accenture
tarjoaa ainutlaatuisen oppimis- ja kehittymisympäristön, jatkuvaa palautetta ja laajan
koulutustarjonnan. Työntekijöiden viihtyvyys
ja jaksaminen ovat organisaatiossa etusijalla.
Accenture tarjoaa muun muassa joustavat
työjärjestelyt, etätyömahdollisuuksia, laajan
vakuutuksen, monipuolisen hyvinvointiohjelman ja useita harrastekerhoja.
Lue lisää Accenturesta työnantajana:
www.accenture.fi/tyopaikat
Löydät meidät myös Facebookista:
www.accenture.fi/facebook
Hyvä tapa tutustua Accentureen työnantajana on aloittaa meillä kesätöissä: Haemme juuri
nyt motivoituneita opiskelijoita kesätöihin!
Lue lisää ja hae nyt:
www.accenture.fi/summerintern2014
7
Keskimaa Osk
Muistathan, että oletpa hakemassa töitä kesäksi tai pidemmäksi aikaa tai haluat päästä
työharjoitteluun Keskimaalle, kannattaa olla
aktiivinen ja olla yhteydessä toimipaikan
esimieheen!
Keskimaa on keskisuomalaisten oma
osuuskauppa
S-ryhmän tehtäviin koulutusohjelman
kautta?
Osuuskauppa Keskimaa on market- ja tavaratalokauppaa, matkailu- ja ravitsemiskauppaa
sekä liikennemyymälä- ja polttonestekauppaa
harjoittava monialayritys, joka tarjoaa palveluja yli 100 toimipaikassa. Keskimaa on KeskiSuomen maakunnan suurimpia yrityksiä
noin 700 miljoonan euron vuosimyynnillään.
Asiakasomistajia on yli 115 000. Keskimaa
työllistää lähes 2000 keskisuomalaista.
Ura S-ryhmässä voi alkaa myös S-ryhmän
omien koulutusohjelmien kautta. S-Päällikkö
ja S-Trainee ovat S-ryhmän rekrytoivia koulutusohjelmia ja valmentavat tulevaisuuden
esimiehiä. Kaikkien koulutusohjelmiin valittujen kanssa solmitaan vakituinen työsopimus ja
koulutusajalta maksetaan palkkaa.
Meille töihin?
Keskimaan avoimet työpaikat löydät
S-Kanavalta: https://www.s-kanava.fi/web/s/
tyonhakijalle/tyopaikat
8
S-Trainee – väylä asiantuntija- ja
johtotehtäviin
S-Trainee-koulutusohjelma on suunnattu
ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneille
tai pian valmistuville. S-Traineet valmentautuvat ensisijaisesti vaativiin asiantuntija- ja
johtotehtäviin. Jos puhkut intoa ja rakastat
haasteita, niin tämä voi olla sinun tilaisuutesi.
S-Päällikkö koulii tulevaisuuden
esimiehet
S-Päällikkö-koulutusohjelmasta valmistuu
tulevaisuuden esimiehiä S-ryhmän yrityksiin,
kuten market-, vuoro- ja palvelupäälliköiksi.
Taustaltaan S-Päällikkö voi olla ammattikorkeakoulututkinnon hiljattain suorittanut, pian
valmistuva tai ammatillisen tutkinnon suorittanut, jolla on jo alan työkokemusta.
Katso lisää koulutusohjelmista:
https://www.s-kanava.fi/web/s/
tyonhakijalle/s-paallikko-ja-s-trainee
Digia
Kyky ja asenne. Yhdessä. Luvatusti.
Kun laittaa itsensä likoon, myös sydän
on mukana.
Me Digiassa ymmärrämme muutakin kuin
ohjelmistoja ja laitteita. Käytännön elämää.
Autamme alansa johtavia toimijoita palveluiden kehittämisessä, toiminnan ohjaamisessa
ja tiedon hyödyntämisessä kotona ja kansainvälisesti. Meidän avullamme ihmiset ulottuvat
arjessa pidemmälle ja saavat jokaisesta päivästä enemmän irti.
Työpaikalla meitä digialaisia yhdistää osaaminen ja tekemisen ilo. Laitamme itsemme
likoon. Meillä pidetään huolta kaverista, kannustetaan ja iloitaan onnistumisista yhdessä.
Tiedonjakaminen ja osaamisen kehittäminen
ovat meillä arvossaan.
Toimimme noin tuhannen osaajamme voimin
Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Saksassa,
Kiinassa, Venäjällä ja Yhdysvalloissa. Olemme
listattuna NASDAQ OMX Helsingissä.
Hyvää yhteishenkeä ylläpitää myös aktiivinen harrasteyhteisömme. Työpäivän jälkeen
hikoillaan yhdessä mm. sählykaukalossa tai
nautitaan kulttuurielämyksistä.
Tasapaino. Se jos mikä on hyvää
arkea.
Työn ja muun arjen tasapaino on tärkeää.
Siksi haluamme pitää hyvää huolta työntekijöistämme, ja tukea heitä erilaisissa elämäntilanteissa joustavin työehdoin. Digiassa panostetaan työhyvinvointiin pitkäjänteisin keinoin.
Jätä meille avoin hakemus tai tutustu avoimiin työpaikkoihimme osoitteessa www.digia.
com/careers.
Seuraa meitä myös Facebookissa
Twitterissä: @digiaonline
Lisätietoja: www.digia.com
ja http://qt.digia.com
9
ja
Nordea
Tehtävämme on tehdä se mahdolliseksi
- asiakkaillemme, omistajillemme ja henkilöstöllemme. Pohjois-Euroopan suurimpana finanssipalvelu konsernina tarjoamme
paljon mahdollisuuksia ja runsaasti erilaisia
erikoisaloja.
Toimintamme on monipuolista ja laajaa, ja
osaamisemme kattaa kaikki pankkitoimintaan
liittyvät osa-alueet: vähittäispankkitoiminnan,
Private Banking palvelut, investointipankkitoiminnan, yritysten pankkipalvelut ja
varallisuudenhoidon sekä henkivakuutuksen.
Tarjoamme lisäksi paljon tehtäviä muun
muassa rahoituksen, liikejuridiikan, markkinoinnin, henkilöstöhallinnon ja tietotekniikan
parissa. Laajan osaamisemme avulla pystymme tarjoamaan asiakkaillemme laadukasta
10
ja yksilöllistä palvelua ja henkilöstöllemme
paljon erilaisia uravaihtoehtoja.
Rekrytointi
Nordean kunnianhimoisena tavoitteena on
olla pohjoismaiden suosituin työnantaja finanssipalvelualalla, joka luo merkittävää arvoa
asiakkailleen ja omistajilleen ja joka on tunnettu osaavasta henkilöstöstään. Haluamme
palkata ja pitää palveluksessa motivoituneita,
asiantuntevia ja tulossuuntautuneita henkilöitä, joille luodaan mahdollisuus kehittyä
työssään.
Suomessa Nordeassa työskentelee n. 8000
henkeä. Nordeassa on käytössä Graduate
Programme, josta lisätietoja kotisivuillamme. Useimmilla nordealaisilla on kaupallinen
pohjakoulutus, mutta palkkalistoilla on myös
henkilöitä muilla tutkintotaustoilla. Toivomme
työnhakijoilta sosiaalisia taitoja ja myyntihenkisyyttä, sekä muutosvalmiutta, oma-aloitteisuutta ja kehittymishalua.
Yhteyshenkilö
Jarmo Mäki-Fränti
(Keski-Suomen alueen henkilöstöjohtaja)
[email protected]
www.nordea.fi
Kesko
Kesko toimii ruoka-, käyttötavara-, rauta- sekä
auto- ja konekaupassa. Sen toimialayhtiöt ja
ketjut toimivat tiiviissä yhteistyössä kauppiasyrittäjien sekä muiden kumppaneiden
kanssa. Keskon ketjutoimintaan kuuluu noin 2
000 kauppaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa,
Virossa, Latviassa, Liettuassa, Venäjällä ja
Valko-Venäjällä.
Viidennen K-TRAINEE-ohjelman haku
käynnistyy helmikuussa
Kesko ja sen ketjujen kaupat tarjoavat monipuoliset ura- ja kehittymismahdollisuudet
kaupan alan eri tehtävissä. Työtehtävät
vaihtelevat myynti- ja asiakaspalvelutehtävistä asiantuntija- ja esimiestehtäviin sekä
kauppiasyrittäjyyteen. K-ryhmä eli Kesko ja
K-kauppiaat työllistävät yhteensä noin
45 000 henkilöä.
Tervetuloa Firmamessuille keskustelemaan
kanssamme K-ryhmän tarjoamista työpaikoista ja K-trainee-ohjelmasta.
Haku seuraavaan ohjelmaan käynnistyy
helmikuussa 2014 ja itse ohjelma starttaa
kesäkuussa 2014. K-trainee 2014 ohjelman
pituus räätälöidään valitun henkilön taustan
mukaisesti.
11
Staffpoint
StaffPoint-konserni on henkilöstöpalvelualan
suunnannäyttäjä. Tuomme alalle uudenlaisia
toimintatapoja ja palvelukokonaisuuksia, joissa
henkilöstöpalvelut, koulutus ja henkilöstöhallinnon tietojärjestelmät yhdistyvät asiakkaalle
lisäarvoa tuottavaksi kokonaisuudeksi. Olemme
merkittävä suomalainen työllistäjä ja vastuullinen toimija – oman työllistämisohjelmamme
Uralingon avulla osallistumme nuorisotyöttömyyden ehkäisyyn.
StaffPoint on Suomen johtavia henkilöstöpalvelualan yrityksiä. StaffPoint kuuluu yhdessä Spring Housen ja Saima Softin kanssa
StaffPoint-konserniin, jonka liikevaihto vuonna
2012 oli lähes 110 M€ ja työllistävä vaikutus yli
3000 henkilötyövuotta. StaffPoint-konsernin
palveluksessa on 350 työntekijää ja noin 15 000
12
aktiivista työntekijää yli 200 tehtävänimikkeellä.
Konserni jakautuu kolmeen liiketoiminta-alueeseen. Henkilöstöpalvelut toimii StaffPointin
nimellä, koulutuspalvelut Spring Housen nimellä
ja HR-tietojärjestelmiä tuotetaan Saima Softin
nimellä.
Palveluitamme ovat mm. henkilöstövuokraus,
resursointipalvelut, rekrytointi, henkilöarvioinnit,
ulkoistuspalvelut ja muutoshallinta. Tarjoamme
laajaa toimialatuntemustamme HoReCa-, kauppa-, teollisuus-, logistiikka-, rakennus-, tietoliikenne-, contact center ja toimistotehtäviin sekä
yksityiselle että julkiselle sektorille.
Kannamme vastuumme koko alan kehittämisestä ja kuulumme Elinkeinoelämän Keskusliittoon
kuuluvan Henkilöstöpalveluyritysten Liittoon.
Töihin Staffpoint:lle:
Hae meille töihin osoitteessa
www.staffpoint.fi tai ota yhteyttä:
Staffpoint, Jyväskylä
Puistokatu 2, 3 krs
40100 Jyväskylä
www.staffpoint.fi
www.facebook.com/staffpointsuomi
Yhteyshenkilöt:
Pirkko Filtness
Puh. 020 7206 593
[email protected]
Anne-Maarit Ojala
Puh. 020 7206 594
[email protected]
Aditro
loppukäyttäjää. Suuria lukuja, joiden takaa
löytyvät alan parhaat osaajat. Meillä asiakkaitamme palvelevat mm. sovelluskehittäjät, HRasiantuntijat, palkanlaskijat, taloushallinnon
konsultit, controllerit ja projektipäälliköt.
Aditron tehtävänä on tukea yritysten HR-,
palkka- ja taloushallinnon prosesseja auttaen
luomaan sujuvuutta työpäivään. 1 300 asiantuntijaamme palvelee yli 12 000 asiakasta
Pohjoismaissa tavoitteenaan luoda ensiluokkaista asiakaskokemusta ja lisäarvoa.
Aditro on lyömätön digitaalisten, automatisoitujen liiketoimintaprosessien osaaja.
Tarjoamme innovatiivisia, joustavia palveluja ja ratkaisuja, osaavia tekijöitä sekä
tehokkaita prosesseja, vapauttaen siten
asiakkaamme keskittymään omiin strategisiin
liiketoimintoihinsa.
Tiesitkö että Aditron tuotteilla lasketaan yli
3.5 miljoonan työntekijän palkkalaskelmat?
Tai että henkilöstö- ja taloushallinnon ratkaisujamme käyttää työssään yli 400.000
Aditro tarjoaa harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja
vuosittain opiskelijoille ja vastavalmistuneille.
Lue lisää osoitteessa www.aditro.fi
- Myyntipuolella liiketaloudellinen tutkinto
- Service desk specialisteilla taloushallinnon
tai hr-alan taustaa yhdistettynä järjestelmäorientoituneisuuteen tai koulutukseen
Rekrytointipreferenssit:
- Arvojen mukainen toiminta: Human touch,
Dedication, Forward looking
- Halu kehittyä, sitoutua tavoitteisiin; innostunut ja positiivinen ote työhön
Tule tutustumaan meihin Firmamessuilla!
Toimiala:
IT- ohjelmistot ja palvelut
Henkilöstömäärä:
n. 500 Suomessa
Sopiva koulutus:
- Palkanlaskijoilla opisto- tai ammattikorkeatasoinen talouspuolen tai hr-puolen koulutus
- Tuotekehityspuolella ja cloud-asiantuntijoilla tekninen IT-alan ammattikorkea- tai
korkeakoulututkinto
13
TeliaSonera
Meille kesätöihin? Yli 300 harjoittelijaa saa
paikan ensi kesänäkin.
ennakkoluuloton asenne sekä kiinnostus toimialaamme ja asiakkaitamme kohtaan.
Sonera tarjoaa tietoliikenne-, viestintä- ja
televisiopalveluja kuluttajille, yrityksille ja
yhteisöille Suomessa. Palvelumme yhdistävät
ihmiset heille tärkeisiin yhteisöihin ja asioihin
sekä lisäävät jokapäiväisen elämän mukavuutta ja laatua. Yrityksille luomme kestävää
kehitystä tukevia viestintäratkaisuja, jotka
vapauttavat aikaa ja energiaa tuottavaan työhön ja kasvuun.
Teleoperaattorilla työskentely tarjoaa monipuolisia ja mielenkiintoisia uramahdollisuuksia. Vaikka ala kenties tuo ensimmäisenä mieleen koodaajat ja ohjelmoijat, mukaan mahtuu
iso joukko muitakin ammatteja. Esimerkiksi
meillä Soneralla noin puolet henkilöstöstä
työskentelee asiakaspalvelun, myynnin ja
markkinoinnin parissa.
Meitä on maailmalaajuisesti noin 26 000,
joista 3700 Suomessa. Koulutustaustamme
on tavallisesti teknillinen tai kaupallinen,
mutta kesäpaikat soveltuvat eri alojen ja vuosikurssien opiskelijoille. Tärkeintä on utelias,
14
Helmikuussa haku jälleen käynnistyy.
Palkkaamme yli 300 kesäharjoittelija ympäri
Suomen, mm. Helsinkiin, Turkuun, Lahteen,
Tampereelle, Jyväskylään ja Vaasaan. Tutustu
avoimiin tehtäviin ja laita hakemuksesi
tulemaan.
Mukavaa kesän odotusta!
www.sonera.fi/kesaduunit
www.sonera.fi/jobs
www.facebook.com/sonera
Metsä Group
Metsä Group on vastuullinen metsäteollisuuskonserni, jonka tuotteet ovat vahvasti läsnä
ihmisten arjessa ja edistävät hyvinvointia
kestävästi. Metsä Groupin huipputuotteiden
pääraaka-aineet ovat uusiutuva pohjoismainen puu ja puukuitu. Liiketoiminta-alueemme
ovat pehmo- ja ruoanlaittopaperit, kartonki ja
paperi, sellu, puutuotteet sekä puunhankinta.
Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2012 oli 5,0
miljardia euroa, ja se työllistää noin 11 500
henkilöä. Konsernilla on toimintaa noin 30
maassa.
Yhdessä Metsä Tissue, Metsä Board, Metsä
Fibre, Metsä Wood ja Metsä Forest ovat Metsä
Group. Konsernin emoyhtiö on Metsäliitto
Osuuskunta, jonka omistavat noin 125 000
suomalaista metsänomistajaa.
Uramahdollisuuksia Metsä Groupissa
Kansainvälisenä konsernina Metsä Group
tarjoaa kiinnostavia työtehtäviä eri alojen
ammattilaisille. Liiketoiminta-alueista Metsä
Tissue, Metsä Board, Metsä Fibre sekä Metsä
Wood työllistävät tuotantoyksiköissään
kemiallisen ja mekaanisen teollisuuden tuotantoprosessin, kunnossapidon sekä jalostustekniikan ammattilaisia. Metsä Forestin
työtehtävissä korostuvat metsänhoidon ja
puukaupan osaaminen. Lisäksi Metsä Group
tarjoaa työllistymismahdollisuuksia muihin
liiketoimintaa tukeviin tehtäviin esimerkiksi
taloushallinnon, kestävän kehityksen, logistiikan, hankinnan, lakialan, henkilöstöhallinnon,
viestinnän, myynnin, markkinoinnin ja IT-alan
asiantuntijoille.
Yksikkömme eri puolilla Suomea tarjoavat
runsaasti kesätyöpaikkoja kesällä 2014.
Tarjoamme mielenkiintoisia ja haastavia
tehtäviä sekä mahdollisuuden tutustua monipuoliseen toimialaamme ja Metsä Groupiin
työnantajana. Tule juttelemaan ja kysymään
lisää kesätyöpaikkatarjonnasta ja uramahdollisuuksista messuosastollemme. Haku kesätöihin tapahtuu osoitteessa www.metsagroup.fi.
Hakuaika päättyy 28.2.2014.
15
Descom
Olemme IT-palveluyhtiö ja autamme asiakkaitamme onnistumaan muutoksessa.
Rakennamme yhdessä asiakkaidemme kanssa
kasvua, kilpailukykyä ja muutoskyvykkyyttä.
Toteutamme älykkäitä verkkokauppoja, työympäristöjä ja konesaliratkaisuja sekä teemme
monimutkaisistakin prosesseista helppokäyttöisiä sovelluksia ja palveluja. Asiakkainamme
on suuria ja keskisuuria suomalaisia yrityksiä,
kuten Stockmann, S-ryhmä, Starkki, Hong
Kong ja Würth. Olemme riittävän pieniä kuulemaan ja riittävän isoja kantamaan.
Descomin tulevaisuudessa siintävät siis kasvu ja kansainvälistyminen. Yrityskauppojen
myötä olemme kasvattaneet osaamispalettiamme monipuoliseksi ja asiakkaat pystyvät
hankkimaan meiltä kaiken kokonaispalveluna.
16
Tämä tarjoaa meidän asiantuntijoillemme
hyviä kehittymismahdollisuuksia talon sisällä.
Ensimmäiset kansainväliset avaukset on tehty
Ruotsiin ja Puolaan.
Tällä hetkellä olemme kasvattamassa asiantuntijaporukkaamme sekä kokeneilla konkareilla että vastavalmistuneilla tai opintojen
loppuvaiheessa olevilla.
Avoimet työpaikat jobs.descom.fi.
Lisätietoja:
operatiivinen johtaja
Petteri Mustalahti
[email protected],
050-386 5255
henkilöstöpäällikkö
Minna Liminka
[email protected],
0500-640 049
Deloitte
Tee työstäsi elämänkokemus!
Deloitte on uudistuksille avoin organisaatio,
jossa pääset työskentelemään muuttuvassa
toimintaympäristössä monipuolisten asiakkuuksien kanssa. Sinulla on mahdollisuus vaikuttaa urapolkuusi ja muokata sitä aktiivisesti
omien intressiesi mukaan. Työilmapiirimme on
rento, avoin ja työntekijät huomioiva. Meillä
korostuvat oma-aloitteisuus, asenne sekä
tiimihenki.
Etsimme joukkoomme tulevaisuuden
huippuosaajia, jotka ovat kiinnostuneita
asiantuntijatyöstä. Olet innovatiivinen ja
kiinnostunut liiketoiminnan kehittämisestä.
Pyrit työssäsi erinomaisiin saavutuksiin ja olet
halukas oppimaan uutta. Olet motivoitunut,
ulospäin suuntautunut ja tiimityötaitoinen.
kiinnostuneita henkilöitä, joiden korkeakouluopinnot ovat loppusuoralla.
Vastuullinen toiminta osa Deloittea
Sivuiltamme löydät lisätietoa Deloittesta
työnantajana sekä Trainee Programista: www.
deloitte.fi ja www.deloitte.com/fi/trainee.
Yhteiskuntavastuu on osa Deloitten globaalia
liiketoimintastrategiaa, joka mahdollistaa
pitkäaikaisen menestymisen markkinoilla.
Yhteiset arvot ja eettiset toimintaperiaatteet
tukevat vahvasti vastuullista yritystoimintaa
ja ohjaavat valintojamme niin asiakastyössä, henkilöstöasioissa kuin ympäröivässä
yhteiskunnassa.
DELOITTE – tilintarkastus, riskienhallinta,
vero- ja lakipalvelut, liikkeenjohdon konsultointi ja yritysjärjestelyt
Kasva kanssamme asiantuntijaksi!
Trainee Program on harjoitteluohjelma, joka
tarjoaa mahdollisuuden tutustua asiantuntijatyöhön jo opiskeluaikana. Monipuoliset
projektit opettavat jatkuvasti uutta. Etsimme
syksyisin joukkoomme asiantuntijaurasta
17
KPMG
KPMG:n palveluihin kuuluvat tilintarkastus-,
vero- ja neuvontapalvelut. Maailmanlaajuisesti
KPMG toimii 156 maassa noin 152 000 asiantuntijan voimin, ja Suomessa KPMG:n palveluksessa on yli 750 henkilöä 18 paikkakunnalla.
Asiantuntemuksen lähtökohtana ovat aina
asiakkaan liiketoiminnan ymmärtäminen sekä
vankka toimialaosaaminen. KPMG tarjoaa
kattavasti palveluita liittyen mm. tilintarkastukseen ja erityistarkastuksiin, verotukseen
liittyvien velvoitteiden hallitsemiseen, yritysja rakennejärjestelyprosessien eri vaiheisiin,
ja esim. tietoturvallisuuden ja tietosuojan
varmistamiseen.
Kansainvälisenä yhtiönä KPMG tarjoaa
erinomaiset mahdollisuudet monipuoliseen
18
asiantuntijauraan. Halu kehittyä ja laajentaa
omaa erikoisosaamistaan kuvaa KPMG:n
asiantuntijoita hyvin. Jatkuvan oppimisen ja
oman ammattitaidon kehittymisen mahdollistavat monipuoliset koulutukset, vaihtelevat
työtehtävät sekä esimerkiksi ulkomaankomennusten tukeminen.
KPMG:n eri palvelualueet tarjoavat monenlaisia uramahdollisuuksia, olitpa vastavalmistunut tai jo urallasi edennyt asiantuntija.
Erinomaisen näköalapaikan ja startin uralle
tarjoaa KPMG:n Trainee-ohjelma, jonka kautta
rekrytoidaan vuosittain noin 50 harjoittelijaa
2-6 kk jaksoille aina keväisin ja syksyisin.
Kokeneiden asiantuntijoidemme tuki ja ohjaus, sinun myönteinen latauksesi ja tuoreet
ajatuksesi - Yhdessä teemme tulevaisuutta!
Lisätietoa sekä KPMG:n palveluista että
avoimista työ- ja harjoittelupaikoista löydät
osoitteesta www.kpmg.fi
SEFE
Suomen Ekonomiliitto - SEFE ry on kylterien ja
ekonomien palvelu- ja etujärjestö, jonka muodostavat 25 ekonomiyhdistystä (mm. KeskiSuomen Ekonomit ry) ja 13 opiskelijayhteisöä
(mm. Pörssi ry). Yhteensä jäseniä on yli 50 000.
SEFE tarjoaa jäsenilleen monipuolisia jäsenetuja
(mm. ilmaisen Kauppalehden tilauksen koko
opiskeluajaksesi) ja palveluja kaikilla työelämän
osa-alueilla. Liiton ammattilaiset tarjoavat
neuvontaa esimerkiksi työhakemuksen ja CV:n
tekoon, urasuunnitteluun ja työsuhteen lakikiemuroihin liittyvissä asioissa. SEFEn jäsenenä
sinulla on myös mahdollisuus liittyä IAET -työttömyyskassaan jo opiskeluaikana. Tarkemmat
kuvaukset opiskelijajäsenen eduista ja palveluista löydät sivuiltamme, osoitteesta
www.sefe.fi/kylteri
SEFEen voivat liittyä kaikki kauppatieteiden
maisterin tutkintoa opiskelevat sekä jo valmistuneet ekonomit. SEFEn opiskelijajäsenyys on
maksuton ja Pörssin 40 euron jäsenmaksulla
varmistat jäsenyyden koko opiskeluajaksesi
(max. 7 vuotta). Valmistumisen jälkeen opiskelijajäsenyys päättyy ja sinun tulee liittyä
ekonomijäseneksi turvataksesi etusi myös
työelämässä. Vastavalmistuneen liittymisetuna
saat alennusta ekonomin jäsenmaksusta kahden ensimmäisen vuoden aikana. Löydät sekä
opiskelijajäsenen että ekonomijäsenen liittymislomakkeen osoitteesta www.sefe.fi/jasenyys.
SEFEn jäsenyys kannattaa!
_______
Veera Leppänen
Kylteriyhdyshenkilö, Jyväskylän Yliopisto
Suomen Ekonomiliitto - SEFE ry
Tel: +358 44 286 8805
Email: [email protected]
www.sefe.fi
19
Keski-Suomen Ekonomit ry
Keski-Suomen Ekonomit ry on SEFEn
paikallisyhdistys. Tarjoamme virikkeitä
vapaa-aikaan, mahdollisuuksia ammatilliseen
kehittymiseen yritysvierailujen ja koulutustilaisuuksien muodossa ja kanavan henkilökohtaisen yhteysverkoston rakentamiseen.
Keski-Suomen Ekonomit ry tukee jäsentensä
ammatillisia ja sivistyksellisiä pyrkimyksiä sekä
edistää jäsentensä tietoja ja taitoja etenkin
taloudellisen toiminnan alueella. Tarkoitustaan
yhdistys toteuttaa järjestämällä kokous-, esitelmä-, keskustelu- ja juhlatilaisuuksia sekä
retkiä. Sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenet
voivat keskinäistä yhteistoimintaa ja harrastuksiaan edistääkseen perustaa yhdistyksen
alaisina toimivia rekisteröimättömiä kerhoja.
20
Jyväskylän yliopiston työelämäpalvelut
Jyväskylän yliopiston työelämäpalvelut tukee opiskelijoita verkostoitumaan ja luomaan
yhteyksiä työelämään jo opintojen aikana.
Kaiken toimintamme tavoitteena on, että
opiskelijalle muodostuu realistinen käsitys työelämästä, omista työelämävalmiuksista sekä
työllistymismahdollisuuksista.
Tule pisteellemme tutustumaan meihin ja
palveluihimme!
Tutustu:
jyu.fi/tep
jyu.fi/tyoelamaopinnot
jyu.fi/tyoelama
osumia.fi
Tarjoamme opiskelijoille työelämävalmiuksia
kehittäviä opintoja (mm. URAP001 Näkökulmia
työllistymiseen ja URAA001 Monitieteinen työelämäprojekti) ja CV-neuvontaa. Lisäksi järjestämme kohtaamis- ja verkostoitumistapahtumia
työnantajien kanssa ja vahvistamme tietoisuutta
yrittäjyydestä yhtenä uramahdollisuutena.
Opiskelijoiden työllistymistä edistämme välittämällä työ- ja harjoittelupaikkoja sähköpostilista
Repalinjan ja Osumia-sivuston kautta.
21
www.firmamessut.com