Niki 01/2013 PDF

SINEBRYCHOFFIN
ASIAKASLEHTI
01·2013
Golden Cap
Suomalainen
perinneherkku
Olutmestari
Mirva Kylmäkorpi
Ympäristöteko
Vähemmän vettä
Puhdas hana
Raikas olut
JOUNI
HYNYNEN &
KOFF
ROCK
2 • Pääkirjoitus
Sisällys • 3
Niki 01•2013
MA RJA - LI I SA W ECK STRÖM
YRJÖ NIKK ANEN
PÄ ÄTOI MI T TA JA
TOIM ITUSKETJUPÄ ÄLLI K KÖ
Tartu käteen
sanoa? Jos vaikka
pidetään ihan moraalittomana ja vastuuttomana ihmisenä. Siis uskallanko sanoa, että
harmitta tämä nykymeno, joka on samaa
menoa kuin sata vuotta sitten.
Sille menolle ei ole näkyvissä loppua,
sillä meillä on ihmisiä, jotka eivät usko kanssaihmisiin, eivät kotikasvatukseen, kouluun, valistukseen, esimerkin voimaan – eivät
mihinkään muuhun kuin kieltoihin ja rajoituksiin.
Näin asiat ovat täällä Suomessa, kun puhutaan alkoholista ja erityisesti niistä miedoista alkoholituotteista, joita saa maitokaupasta,
kioskeista ja huoltamoilta.
Pitäisi laimentaa, vaikka ne jo ovat laimeita. Ei sanaakaan viinien
laimentamisesta, jotka vuosien varrella ovat hiiren hiljaa vahvistuneet alle 10 %:sta jopa 14 %:iin, ja joiden myynti on jatkuvassa nousussa toisin kuin panimotuotteiden.
USKALLANKOHAN SITÄ
JA NIIN hyvin kuin meillä asiat ovat kehittymässä. Nuorten alkoholinkäyttö on vähentynyt, ja moni nuori ei maista alkoholia lainkaan.
Eikä tarvitse olla hifistelijä tai snobi, jos puhuu erilaisista maltaista,
humalista, pintahiivoista, oikeista tarjoilulämpötiloista tai vaikkapa
siitä, miten kaunis vaahtokukka saadaan aikaan, ja mikä olut sopii
sushin kanssa. Olemme menossa hyvään suuntaan. Ei pilata tätä
nyt, vaan tehdään asiat toisin.
Ajatelkaapa jos saataisiin samanlainen valistuskampanja käyntiin kuin joskus Pohjois-Karjala-projetin aikaan. Silloin ilman kieltoja ja rajoituksia isännät ja emännät lisäsivät salaatinlehden nakkisoosin viereen lautaselle ja vähensivät rasvan käyttöä.
Muutos vei aikansa, mutta sydän- ja verisuonitaudit lähtivät laskuun. Valistuksella.
Eikös siis lähdetä yhdessä iloisella mielellä muuttamaan suomalaista juomakulttuuria, jossa nautinto ja kohtuus kulkevat käsikädessä. Tuletko mukaan?
Niki 01•2013
Kierrätyksen mestarit
JUOMAPAKKAUSTEN KIERRÄTYS alkoi
1950-luvulla Coca-Colan ja olympialaisten myötä. Pullot olivat lasisia uudelleen
täytettäviä virvoitusjuoma- ja olutpulloja
1990-luvulle asti.
Juomatölkki tuli kierrätyksen piiriin
1990-luvulla. Kierrätystä hoitamaan perustettiin Suomen Palautuspakkaus Oy, joka on kaupan ja panimoiden yhdessä omistama yhtiö.
Juomatölkeillä oli vuoteen 2008 asti ”haittavero”, jonka poistumisen jälkeen tölkin suosio lähti nousuun. Tölkin etuja kierrätyksessä
ovat keveys, litistettynä tila ja alumiinin ikuinen kierrätettävyys.
KMP eli kierrätysmuovipullo tuli vuonna 2008. Palautetut KMPpullot litistetään ja rouhitaan. Rouheesta valmistetaan uusia pulloaihioita tai sitä voidaan käyttää muun teollisuuden raaka-aineena.
Viimeisin tulokas Palpan pantillisiin juomapakkauksiin on kertalasipullo eli KLP, joiden kierrätys siirtyi Palpalle keväällä 2012.
Aikaisemmin Alkon järjestelmään kuuluneet kierrätyslasipullot
voi nykyisin palauttaa samaan automaattiin kuin muutkin pantilliset juomapakkaukset. Uudistuksen myötä Palpan hallinnoima verkosto on laajentunut sadoista tuhansiin palautuspisteisiin. Laajentuneen palautusverkoston ansiosta juomapakkausten kierrättäminen on kuluttajalle entistäkin helpompaa.
juomapakkausten kierrätyksen mallimaa. Pakkausten
kierrätysprosentit ovat huippuluokkaa. Tölkin kierrätysprosentti on
96, Kierrätysmuovipullon 94 % ja Uudelleen täytettävän lasipullon
lähes 100 %. Viimeisimmän tulokkaan, Kierrätyslasipullon, 94 %.
Kiitos kuuluu valveutuneelle kuluttajalle – eli sinulle!
Palpan hallinnoimien juomapakkausten kierrätysjärjestelmien
kautta palautuu lähes 2 miljardia pakkausta vuodessa. Juomapakkauksista saatava pantti motivoi palauttamaan. Sen lisäksi jokaisen pullon palauttaminen palautuspisteeseen on yksittäisen ihmisen
ympäristön hyvinvointia parantava teko.
SUOMI ON
4
Pinnalla
8
Pinnan alla
10
Tässä
14
Lasillisen ääressä
18
Tiskin takana
21
+ Olut
16
22
23
Kansikuvapoika Jouni Hynynen ja Kotiteollisuus
olivat mukana luomassa uutta KOFF Rockia.
50-vuotias Golden Cap on suomalainen
perinneherkku.
Gumball 3000, virvoitusjuomateollisuus puuttuu
ylipainoon ja hiihtokeskuksien kevät.
Suomen Olutmestari 2013, Mirva Kylmäkorpi
tekee Sinebrychoffilla oman IPAn.
Suuri olutseikkailu jatkuu vuoden ympäri.
Bisnestä täysin erilaisilla liikeideoilla.
Oluesta ja Coca-Colasta teet maistuvan bbqkastikkeen pizzan pohjalle.
Kurkistus kulisseihin Puhdas hana
Ammattilaisen vinkit
Viimeinen pisara Meri-Tuuli Lindström
Sinebrychoffin asiakaslehti Niki ilmestyy kolme
kertaa vuodessa. Seuraava numero ilmestyy
kesäkuussa 2013. Mikäli et halua lehteä jatkossa,
ilmoitathan asiasta osoitteeseen: ­niki@‑sff.fi.
PÄÄTOIMITTAJA Marja-Liisa Weckström,
Sinebrychoff
TUOTTAJA Timo Mikkola, Sinebrychoff
TOIMITUS Markkinointiviestintä Dialogi Oy, PL 410, 00811 Helsinki
LUOVA JOHTAJA Anneli Myller TOIMITUSPÄÄLLIKÖT Ari Malmberg ja Jouko
Vuorela AD Jesper Vuori TAITTO Mikko Hirvonen TUOTELIITE Tekstit Terttu
Niutanen, Sinebrychoff. Taitto Markku Laitinen, Kaaripiste Oy AVUSTAJAT Pasi
Kostiainen, Anikó Lehtinen, Meri-Tuuli Lindström, Mariaana Nelimarkka, Juho
Paavola, Antti Vettenranta ASIAKKUUSJOHTAJA Maarit Pojanluoma KANNEN
KUVA Antti Vettenranta PAINOPAIKKA SP-Paino ISSN 1976–9093
Tuborgin uusi ilme puhuttelee nuoria aikuisia. Se on
itsevarma ja elää vahvasti hetkessä. Tuborg on siellä
missä nuoret aikuiset viettävät aikaansa ja haluavat
saada elämästään kaiken irti.
Open for more!
Kannessa Kotiteollisuuden Jouni Hynynen poseeraa
omakuvansa edessä. Katso video, miten Hynynen
taiteilee sen 60 sekunnissa.
www.youtube.com/sinebrychoff1819
Niki 01•2013
4 • Pinnalla
MIE!
Pinnalla • 5
Kotiteollisuus loi nimikko-oluensa maun yhdessä Sinebrychoffin panimomestarien kanssa.
Laulaja Jouni Hynysen mukaan yhtyeessä on tarkat säännöt oluesta nauttimiseen.
T E K ST I PA SI KO ST IA INE N • KU VAT A NT T I V ET TE N R A N TA
”Vuoden maistaja. En tiedä olisinko mieliskirjailija
säni tuosta.”
Jouni Hynysen Hummer seisoo Sinebrychof”Se on haluttu titteli”, Berg sanoo.
fin panimon parkkipaikalla Keravalla.
”Uskon sen, mutta…”
Hynynen ei tänään aja itse, sillä hän ei ole
”Sie oot Jouni Vuosien maistaja”, Sinkkopoikkeuksellisen työtehtävänsä takia ajokunnen toteaa.
nossa, kun kotiinpaluun aika on.
Olut on ollut
Se on toki totta. Hynynen nauttii maiHynysen ja hänen bändikaverinsa, rumlempituote
neesta yhtenä suomirockin jättiläisenä. Kun
pali Jari Sinkkosen ja basisti Janne Hongisihan pennusta
1980-luvulla olutpullot kilisivät Juicen,
ton, tehtävänä on vetää viimeiset linjaukset
lähtien. Olin kyllä
Eppujen ja Popedan keikkabusseissa, sama
uuden Koff Rock -oluen maun ja koostumuktäysi-ikäinen,
soundi on osa Kotiteollisuuden keikka-arkea.
sen suhteen.
kun aloitin sen
Kun Hynynen menee baariin, juoman tarIhan niin kuin musiikki ja kirjat, myös olut
juomisen.
joajia riittää.
on Hynyselle kutsumus.
Hynysen maine innoittaa sanailuun bändin keskuu”Olut on ollut lempituote ihan pennusta lähtien. Tai pendessa. Kun Hongisto nuuhkaisee ensimmäistä lasia, komnusta ja pennusta. Olin kyllä täysi-ikäinen, kun aloitin sen
mentti on yhdistelmä aistianalyysiä ja vinoilua.
juomisen. Aika myöhään aloitin läträämisen”, hän kertoo.
”Tämä tuoksuukin paljon freshimmältä kuin Jounin
”On sitä sen jälkeen tullut muutama litra juotua.”
suu jonain aamuina.”
Panimossa Kotiteollisuuden miehet saavat heille nimiSitten maistetaan. Hynynen epäilee, ettei erota juomia
koidut valkoiset takit. 1990-luvun alkupuolelta lähtien toitoisistaan, mutta on jo parin lasin jälkeen eri mieltä.
sensa tunteneet lappeenrantalaiset suoltavat huumoria
Seurue hiljenee. Kotiteollisuus maiskuttaa ja tekee merjatkuvasti. Äkkiä takista tulee mieleen, että nyt voi sitten
kintöjä toisella puolella huonetta kuin panimomestarit.
esiintyä valelääkärinä.
”Periaatteessa kaikki toimivat”, Hynynen kehaisee.
”Vale-gynekologina”, tarkentaa joku.
”B, C ja D”, Sinkkonen rajaa.
Mutta se ura saa nyt odottaa. On aika siirtyä hommiin
A on siis ulkona jatkosta. Se on kuulemma liiankin
panimomestarien kanssa.
helppo.
Sinebrychoffin oluttiimiläiset kertovat, että maistelussa
KOFF ROCKIN valmistuksesta ja kehityksestä vastaavat
ylipäätään on haastavaa se, että pienissä annoksissa tulee
Harry Berg, Antti Vilpponen ja Heikki Vuokko ovat
suosittua voimakkaampia makuja kuin jos joisi enemmän.
järjestäneet Kotiteollisuuden jäsenille neljä olutlasia
Oluen väristä Kotiteollisuus pääsee nopeasti sopuun.
vierekkäin. Lasit ovat puolillaan, tässä vaiheessa ne on
Tumma miellyttää kaikkia. Myös maun suhteen valikoima
nimetty neutraalisti: A, B, C ja D.
pienenee: loppusuoralle pääsevät C ja D. Niiden välinen
Lasien sisältö on perua yhtyeen edellisestä vierailusta.
ero on humalan määrässä, D:ssä on enemmän.
Silloin on määritelty panimomestarien kanssa se maku”Kompromissi voitaisiin hakea C:n ja D:n välistä.
maailma, johon Kotiteollisuuden nimikko-olut Koff Rock
Kun on samat raaka-aineet, niitä voi helposti sekoittaa”,
perustuu.
Vuokko ehdottaa.
Laboratoriomaisen huoneen kunniataulu herättää
Bändi nyökkää. Valinta on tehty.
Hynysessä hilpeyttä:
KOTITEOLLISUUS-YHTYEEN LAULAJAN,
Niki 01•2013
Niki 01•2013
6 • Pinnalla
Pinnalla • 7
toi selvänä” -metodia Hynynen ei noudata.
MAISTELUN JÄLKEEN Kotiteollisuus pääsee
Kirjoittaa hän sitten vihaista kolumnia, velkierrokselle panimoon. Hynyselle paikka tosin
mua kirjaa, herkkää tai ankaraa laulutekstiä,
on tuttu jo vuosien takaa.
kaikki syntyvät selvin päin.
”Olin rakentamassa tätä vuosina 1991 ja
”Luomistyön teen selvin päin, mutta teen
1992. Kuurasin panimopuolen hitsaussaukyllä väli-irtiottoja. Kun tunnen saaneeni
moja ja kaikkea sellaista”, hän muistelee.
Olin rakentajotain aikaiseksi, niin saattaa mennä yksi ilta
Valtavien olutsäiliöiden keskellä isokokoimassa tätä
fiilistellessä ja röpötellessä.”
set Kotiteollisuuden miehetkin näyttävät pievuosina 1991 ja
Ja nyt kelpaa fiilistellä. Kotiteollisuudelle
niltä. Loputon olutannos on tietysti fantasti1992. Kuurasin
annetaan puolentoista litran tuoppi – ja siinen ajatus:
panimopuolen
hen kaadetaan olutta suoraan valtavasta säi”Tuosta hana auki ja suu auki alle”, Honhitsaussaumoja
liöstä. Vaahtoa tarttuu partaan, hymy leviää
gisto maalailee.
ja sellaista.
kasvoille – ja jutut paranevat entisestään.
Kun Hynynen hieman vakavoituu, hän
”Siinä meillä onnellinen panimomestari”, Hynynen
erottaa maineen ja todellisuuden: Kotiteollisuus käyttää
sanoo myhäilevästä Sinkkosesta.
alkoholia harkiten.
Vuosien harjoittelu on taannut eri tilanteisiin sopivat
annosteluohjeet.
PANIMOON TUTUSTUMISEN aikana keittiössä on ahkeroitu.
”Treeneissä ei saa ottaa liikaa, muuten ei tule soittoOn tehty C:n ja D:n sekoitus. Nyt sitä saa jo hanasta.
hommista mitään. Mutta pieni sievä, hyväntuulinen hönö.
Ja saman tien upouutta Kotiteollisuus Koff Rockia pääSellainen kahden, kolmen oluen. Niin, että tekee mieli
see maistamaan myös sellaisissa kesäisissä tunnelmissa,
halailla kaikkia”, Hynynen kuvailee.
missä monet sitä tulevat juomaan. On hampurilaisia, makKeikkamatkoilla oluen juonti aloitetaan yleensä vasta
karoita ja muuta kesäistä grilliruokaa, joka pelaa hyvin
illalla. Jos bussissa tissuttaa koko päivän, myöhäinen
yhteen oluen kanssa.
keikka tulee vedettyä löysästi – ja löysähän Kotiteollisuus
Hynynen sanoo suoraan, ettei ole yleensä mikään kuliei ole.
naristi. Mutta nyt hän suorastaan innostuu.
”Viineistä en pidä, vaikka niitä sujuvasti juonkin. Oluessa on lager-osastolla ollut joskus aika sama, mitä juon.
TUOPPEJA ETEEN kantaville faneille Hynysellä on yksi
Enkä osaa ajatella, mikä olut käy minkä ruuan kanssa.
pyyntö – kysykää ensin.
Mutta nämä sopivat hyvin yhteen! Putoavat kivuttomasti.
”Ystävällistä olisi kysyä, maistuuko. Yleensä tuote vain
Tässä on tosiaan ajateltu festariruokajuttuja – meidän olut
tuodaan eteen – ja siinä tulee seura mukana. Aina sitä
sopii niiden kanssa oikein mainiosti.”
ihmisten avautumista ei kaipaa”, hän sanoo.
Ennen kesän festareita Kotiteollisuus sulkeutuu studi”Kaverien kanssa on mukava juoda porukassa, mutta
oon. Uusi levy tehdään kevään aikana.
joskus haluaa nauttia tuopillisen ihan yksin. Tietenkin
Kesällä kelpaa sitten fiilistellä. On uudet laulut purkissa
rokkitilanteissa, keikoilla tarjoajia on paljon.”
– ja oma olut tölkissä.
Ernest Hemingwayn kuuluisaa ”Kirjoita kännissä, edi-
KOFF ROCK JA ROCK THE BEACH SOPIVAT YHTEEN
Ensi kesän kovimmaksi festariksi on
vahvasti ehdolla Rock The Beach. Helsingissä esiintyy 26., 28. ja 29. kesäkuuta suuri joukko rockin raskainta
sarjaa.
Juhannuksen jälkeen kesän sound­
trackia Helsinkiin takovat muun muassa
Green Day, Rammstein, 30 Seconds To
Mars, Queens Of The Stone Age – sekä
Kotiteollisuus.
”Maailmanluokan artistien tähdittämä Rock The Beach muuttaa Hietaniemen uimarannan festivaaliksi, joka
on rento kaupunkijuhla ja beach party,
moderni ja sivistynyt rock-juhla”, Dave
Bertenyi sanoo.
Niki 01•2013
Bertenyi työskentelee tapahtuman
järjestävässä Live Nation -yhtiössä tittelillä marketing partnership manager.
Niinpä juuri hänen tehtävänsä on pitää
yhteyksiä Sinebrychoffin suuntaan.
Sattuikin eräänä päivänä, että Koffoluen tuotepäällikkö Harri Rantala ja
Dave juttelivat.
”Taisi Harri jotain oluesta mainita ja
minä Rock The Beachista. Ihmeitä siis
tapahtuu”, Bertenyi naurahtaa.
Kotiteollisuuden Koff Rock näkyy
hyvin Rock The Beachissa. Bertenyi
pitää yhteistyöstä Koffin kanssa.
”Asiakkaat saavat vastinetta niin bändien kuin tuotteidenkin muodossa eikä
tarvitse miettiä, mitä kuraa sitä mukiin
tulikaan. Vaikka Koff on ollut ennenkin todella raflaava tuote tapahtumissamme, niin uusi Koff Rock on nyrkki
silmään Rock The Beachiin. Onhan
niissä nimissäkin jo sukulaisuus”, Bertenyi sanoo.
Kesää kannattaa siis odottaa. Silloin
Suomi saa sekä uuden rock-oluen – että
uuden rock-festivaalin.
Katso kuinka Hynynen maalaa
omakuvansa 60 sekunnissa,
www.youtube.com/sinebrychoff1819
Niki 01•2013
8 • Pinnan alla
Pinnan alla • 9
KIRKKAASTI
PAREMPI
Mitä yhteistä on Ilmari Tapiovaaran Pirkka-tuoleilla ja Golden Capilla?
Molemmat ovat aina ajankohtaisia, perinteisiä suomalaisia brändejä.
Golden Cap on suomalaisten
siidereiden edelläkävijä:
1. siideri
1. ravintolahanasiideri
1. siideri tölkissä
1. maustettu siideri
1. joulusiideri
1. päärynäsiideri
TE K STI J OUKO VUOREL A • KUVA ANT T I VET T ENRANTA
GOLDEN CAP on ensimmäinen suomalainen
siideri. Sitä on ollut tarjolla siiderin ystäville
jo vuodesta 1962.
Vuosi 2013 on Sinebrychoffilla siiderin
vuosi, jolloin tavoitteena on kääntää siiderimarkkina kasvuun.
”Virkistyäkseen siiderikategoria kaipaa
volyymia ja uusia kuluttajia. Siksi sekä rekrytointi että nykyisistä kuluttajista huolehtiminen ovat molemmat tärkeässä asemassa”,
sanoo markkinointipäällikkö Salla Eklund.
Kasvua haetaan kirkastamalla Golden
Capin brändiä. Suuntaa uudistuksille on
saatu perusteellisista tutkimuksista.
Viime kesänä haastateltiin puistoissa nuoria aikuisia siiderin käytöstä. Osa nuorista
piti nettipäiväkirjaa siitä, mitä he tekivät,
kenen kanssa ja mitä he söivät ja joivat.
”Kun olemme yhdistäneet uudet tiedot
vanhojen tutkimusten kanssa, tiedämme
nyt, mitkä asiat siidereistä ovat kuluttajille
oikeasti merkityksellisiä. Näistä tiedoista on
hyötyä myös asiakkaillemme.”
GOLDEN CAP on perushintainen siideri, joita
Suomessa kulutetaan tutkimusten mukaan
kaikista siidereistä eniten, 66 %. Tämän
takia Golden Cap on valittu brändiksi, jolla
siiderikategoriaan haetaan kasvua.
Sinebrychoffin kaksi muuta siideribrändiä
ovat kuiva, englantilaistyyppinen Crowmoor
ja makea, skandinaavinen Somersby. Ne ovat
Premium-siidereitä, joita kaikista siidereistä
kulutetaan 18 %.
Kun siideriä valitaan, tärkein asia on
maku, sen jälkeen brändi. Raikkaat perusNiki 01•2013
maut, päärynä ja etenkin omena, ovat siiderin ystävien suosiossa. Nuoret aikuiset, jotka
juovat siideriä, nauttivat myös niistä maustettujen siidereiden ohella.
”Olemme tutkineet ja työstäneet makujamme, ja ne ovat erinomaisessa kunnossa.”
Golden Capilla on yksi iso brändielementti, kultainen Golden Cap -korkki, joka
on esillä jokaisessa pakkauksessa.
Värikäs kaulaetiketti kertoo, mikä maku
on kyseessä. Light-siiderit tunnistaa hopeisesta nauhasta.
HOUKUTTELEVILLA ESILLEPANOILLA on iso
vaikutus myyntiin, sillä tutkimusten mukaan
jopa 60 % siiderin ostopäätöksistä tehdään
RAIKAS LEMON SODA
Golden Capin kesän uutuussiideri on Lemon
Soda. Sen päämakuna on sitruuna, jonka
lisäksi sitä on maustettu ripauksella sitruunaruohoa.
”Lemon Soda on makeutettu sokerilla.
Sitruunaruoho tuo sen makuun kivan, pienen tvistin niin, että se on sopivan makea.
Soodan käyttö alkoholijuomissa on nouseva maku­trendi maailmalla. Sitruunasooda
makuna on suomalaisille erittäin tuttu”,
Salla Eklund kertoo.
Lemon Soda on odotettu juoma.
”Tyypillinen siiderin kuluttuja odottaa aina innolla uutuustuotetta. Kokeilukynnys on todella matala. Golden Cap
Lemon Soda on erinomaisen raikas kesäjuoma, joka varmasti tavoittaa myös
uusia siiderin kuluttajia. Uskomme, että
sitä kuluu jäiden kanssa hellepäivinä.”
vasta myymälässä. Kuluttajat arvostavat pakkauksissa läpinäkyvyyttä. Peräti 93 % pitää
uutta, kirkasta pakkausta parempana kuin
entistä vihreätä.
”Läpinäkyvät muovipullomme tuovat
aivan uutta kirkkautta ja raikkautta myymälöiden melko tummiin siiderihyllyihin.”
Kierrekorkilla suljettavan muovipullon koko on 0,45 l ja tölkin 0,33 l. Omenaja päärynätölkkejä saa myös neljän tölkin
monipakkauksissa. Kioskeissa, huoltamoilla
ja anniskelupaikoissa on myynnissä 0,33 l:n
kirkkaat pullot.
GOLDEN CAPIN uusi ilme näkyy myymälöissä
ja anniskelupaikoissa ensimmäisen kerran
maanantaina 18.3.
”Siiderimarkkinan kasvattaminen on
tämän vuoden ykkösasiamme. Panostamme
tähän todella paljon. Konttoriväkemme, muiden muassa markkinointi ja viestintä, jalkautuu myynnin avuksi laittamaan osastoja näyttävään kuntoon.”
Mittava mediakampanja käynnistyy huhtikuussa. Televisio on pääkanava, ja sen
lisäksi Golden Cap on esillä ulkomainonnassa, radiossa sekä digitaalisessa ja sosiaalisessa mediassa, kuten Spotifyssa, YouTubessa
ja Facebookissa.
”Vauhdikkaassa televisiomainoksessa näytämme, miten tanssityylit ovat muuttuneet
niinä vuosikymmeninä, jotka Golden Cap on
kulkenut siiderien ystävien seurassa tähän
päivään asti.”
Mainoksen päättää Golden Capin uusi
slogan: suomalainen perinneherkku.
Niki 01•2013
Tässä • 11
Woo-haa!
Painontarkkailua
Gumball 3000 -lifestyleralli täyttää 15 vuotta
ja tulee toukokuussa Suomeen. Battery
Energy Drink on yksi tapahtuman virallisista
sponsoreista.
Mikä Gumball 3000 on,
markkinointijohtaja Kirsi
Räikkönen Sinebrychoffilta?
Gumball 3000 -tapahtumassa ei ole kyse kisasta tai
kilpa-ajosta, vaan elämyksestä. Julkkiskuskit ajavat
etapilta seuraavalle erilaisilla autoharvinaisuuksilla.
Tavoitteena on olla maailman muodikkain, näyttävin ja erikoislaatuisin autoilutapahtuma. Superautot,
hauskanpito Gumball-perheen kesken, katutapahtumat ja juhlat elävöittävät
kaupunkikulttuuria, ja Batterylle se sopii täydellisesti.
Missä tapahtuma on?
Lähtö on Kööpenhaminasta
18.5., ja ajo päättyy toukokuun 24. päivä. Kööpenhaminasta superautot ajavat
Ruotsin, Suomen, Venäjän,
Baltian, Puolan, Itävallan,
Italian ja Ranskan kautta
päätösjuhlaan Monte Carloon Monacon F1 Grand
Prix’n yhteydessä.
Tehtävämme
yrityksenä on
tukea kuluttajia
tasapainoisten
valintojen
tekemisessä.
Keitä tapahtumaan
osallistuu?
Yli 100 auton valikoimassa
on mukana mm. Bugatti
Veyroneja, McLareneita,
Ferrareita, Lamborghineja,
Rolls Royceja, Bentleyjä,
Aston Martineja, Jaguareja
ja Porscheja – sekä kustomoituja että vintage-autoharvinaisuuksia.
Julkkiskuskit paljastetaan myöhemmin, mutta
mukana ovat olleet mm. dj
David Guetta, tv-persoona
Bam Margera, hip-hoptähti Snoop Dogg ja Suomen Duudsonit.
Miten kisa etenee?
Kuskit noudattavat liikennesääntöjä, ja ajo tapahtuu
etappien ratapäiviä lukuun
ottamatta tavallisilla teillä.
Jokaisessa maassa Gumball pysähtyy ja tuo karavaaninsa yleisön ihmeteltäväksi. Helsingin keskustassa Gumball 3000 näyttäytyy todennäköisesti
toukokuun 19. päivä.
4 X LYHYESTI
TOIVAKAN PARAS
GRÖNLANNIN HALKI
SINEBRYCHOFFIN VIDEOT
VOITA IPHONE 5
Kahvila-ravintola Leena on palvellut
Toivakassa asiakkaitaan 3.3. jo 35
vuotta. Arkipäivisin tarjolla on lounas
ja iltaisin perinteistä baaritunnelmaa.
Kahvila-ravintola Leena
Toivakantie 42, Toivakka
014 871 474
Seikkailujuoksija Jukka Viljanen ja
etelä-afrikkalainen Greg Maud aikovat
juosta ensimmäisinä ihmisinä huhtitoukokuussa Grönlannin jäätikön halki.
Seuraa seikkailun etenemistä Jukan
blogista netissä.
www.sportman.fi
Haluatko oppia miten erilaiset oluet
kaadetaan lasiin? Tai koosteen Suomen olutmestari 2013 -kilpailusta.
Katsottavana on myös video, jossa
Hynynen maalaa Nikin kansikuvaa
varten omakuvansa 60 sekunnissa.
www.youtube.com/sinebrychoff1819
Jokaisen Battery Energy Drink Black
Tab Edition -tölkin mustassa klipsissä
on koodi. Voit osallistua sillä kilpailuun
Batteryn nettisivuilla 21.3.2013 asti.
Joka viikko arvotaan yksi iPhone 5.
Lisäksi arvotaan päiväpalkintoja.
www.batterydrinck.com
Niki 01•2013
A N T T I V ET T EN RA N TA
10 • Tässä
Kansanterveyskeskustelussa huonona
esimerkkinä ovat usein juomayhtiöt. Suotta.
ei ole Euroopassa yhtä suuri haaste kuin
Amerikassa, se on kuitenkin merkittävä. Kuluttajan on tärkeää löytää valitsemastaan elintarvikkeesta tiedot paljonko
hän voi sitä nauttia. Ylipainon näkökulmasta se tarkoittaa
mm. virvoitusjuomien kalorien ja sokerien määrää, muissa
elintarvikkeissa myös rasvojen määrää.
”Euroopassa Coca-Cola seuraa myymiensä kalorien määrää. Se on myynnin kasvusta huolimatta 10 vuodessa vähentynyt 10 %. Vuoteen 2020 mennessä olemme sitoutuneet
vähentämään niitä toiset 10 %. Tämä toteutuu kehittämällä
uusia kevyempiä juomia sekä reformuloimalla jo olemassa
olevia”, Coca-Cola Suomen yhteiskuntasuhteista ja viestinnästä vastaava Théa Natri sanoo.
”Tehtävämme yrityksenä on tukea kuluttajia tasapainoisten valintojen tekemisessä. Tämä työ kattaa erilaisia toimenpiteitä, joista osa koskee tuotteesta annettavia tietoja. Esimerkiksi kcal/100 ml etikettimerkintöjen lisäksi pakkausten
etuetiketissä on jo kauan ollut monille selkeämpi viitteellinen päiväsaanti- eli GDA-merkintä.”
Merkintä vaatii elintarvikealan toimijoilta suoraselkäisyyttä, sillä GDA-luvut saattavat olla aika hurjia.
”Monissa pieniltä ja viattomilta tuntuvissakin elintarvikkeissa voi olla jopa 15 % päivän viitteellisestä kalorisaannista.
0,5 l Coca-Colassa on 10 % päivän viitteellisestä kalorisaannista ja 58 % sokereista. Kevytjuomissa molemmat ovat 0 %.”
VAIKKA LIHAVUUS
COCA-COLAN EUROOPPALAISESTA 140 juomamerkin valikoimasta 2/3 on saatavina myös kalorittomina tai vähäkalorisina versioina. Mutta kuluttaja ei automaattisesti valitse
kevyempää vaihtoehtoa.
”Monille tieto tuotteen keveydestä on mielikuvallinen
oston este, ja he valitsevat mieluummin perinteisen juoman.
Euroopassa olemme sitoutuneet parantamaan kevytjuomien
houkuttelevuutta sekä tuotekehityksen että markkinoinnin
keinoin”, Théa Natri sanoo.
Suomalainen juo vuosittain 55 litraa virvoitusjuomia. Esimerkiksi norjalaiset juovat virvoitusjuomia noin 107 litraa
henkeä kohden, mutta siitä huolimatta he komeilevat Euroopan hoikimpien kansojen kärjessä.
”Minusta tämä kertoo koko lihavuushaasteen moniulotteisuudesta: yksi asia ei tee meistä lihavia eikä yksi asia ratkaise sitä. Tarvitaan kaikkien tavoitteellista yhteistyötä: elintarviketeollisuuden, mukaan lukien Coca-Cola, päättäjien,
kansalaisjärjestöjen sekä kuluttajien.”
A RI M A L M BE RG
Niki 01•2013
12 • Tässä
Tässä • 13
Niki aalloilla
LEVYTÄRPIT
Rinteissä tapahtuu
voitti 2010 purjehduksen nuorten maailmanmestaruuden Byte CII-luokassa Cannesissa, Ranskassa. Nuorten olympialaisissa Singaporessa hän oli samana
vuonna yhdeksäs.
”Kilpailuissa menestyminen tuo nimeä
ja tarjoaa mahdollisuuksia tulevaisuudessa.
Tietysti voitto motivoi urheilijaa”, Niki sanoo.
Niki aloitti purjehtimisen 7-vuotiaana
optimistijollalla. Sen nimi oli Ikin, kuten
kaikkien Nikin veneiden sen jälkeen.
Nykyään Niki kilpailee Laser Radial -luokassa. Se on ollut olympialaji vuodesta 2008.
Suomen kovin nimi luokassa on tähän asti
ollut Sari Multala, joka sijoittui 2012 Lontoon olympialaisissa seitsemänneksi. Niki
oli samana vuonna 11. nuorten EM-kisoissa
Niuewpoortissa, Belgiassa.
”Laserilla menestyminen on itsestä kiinni.
Jokaisessa kisassa on uudet olosuhteet ja
hyvä urheilija osaa taktikoida. Niistä syntyy
purjehtimisen ilo.”
Niki kuuluu Suomen Purjehdus- ja Veneilyliiton Nuorten valmennusryhmään, ja hän
opiskelee abivuottaan Mäkelänrinteen urheilulukiossa. Talvella koulupäivät ovat jatkuneet peruskuntoharjoittelun merkeissä.
Kun jäät lähtevät, harjoittelu siirtyy hyiselle
merelle.
NIKI BLÄSSAR
Levi, Ruka, Pyhä, Saariselkä, Tahko ja Laajavuori ovat Sinebryhoffille tärkeitä kumppaneita.
Haloo Helsinki!: Maailma on tehty
meitä varten + POWERADE ION4
MOUNTAIN BLAST
Haloo Helsinki! huutaa neljännellä
albumillaan myönteistyyttä ja iloitsee
elämästä.
LOP U L ST I
TE
ollut yksi Levin pääyhteistyökumppaneista
Carlsberg- ja Battery-brändeineen vuodesta 2008. Hullu Poro
-ravintolan yrittäjä Päivikki Palosaarelle Sinebrychoff-yhteistyö on tuttua jo vuodesta 1981, jolloin hän perusti Leville PoroGrillin.
”Hullu Poro Areenalla tai ulkosalla on tänä talvena erilaisia Koffin promotapahtumia viikoittain, yhteensä 16–18. Meillä
on olut- ja makkarajuhlia, ja Koff näkyy myös tilaustapahtumissa”, Palosaari kertoo.
Huhtikuun puolivälin jälkeen Levillä järjestetään kaksiviikkoiset aurinkofestivaalit, jotka huipentuvat megavappuun.
Uusia tuotteitakin on luvassa.
SINEBRYCHOFF ON
MITÄ SINÄ TEIT VUONNA -85?
Olavi Uusivirta: 27 suosikkia
+ GARAGE HARD LEMONADE
Olavi kokosi hittinsä kesäiseksi paketiksi.
Kevätauringossa voi sulkea silmät ja
suunnata katseen lämpöä kohti.
SINEBRYCHOFF TUKEE Nikiä. Seuraa
kaimaamme Nikiä verkossa osoitteessa www.ikin.fi.
ANT TI VET TENRANTA
Jätkäjätkät: Marian sairaala
+ BUDĚJOVICKÝ BUDVAR PREMIUM
DARK LAGER
Humppa meni jo. Loistava livebändi antaa
uudenlaista kyytiä määrittelemättömällä
musiikillaan.
Niki 01•2013
tänäkin talvena vahvasti esillä hiihtokeskuksissa.
”Levi, Ruka, Pyhä, Saariselkä, Tahko ja Laajavuori ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita, ja markkinointiin niissä on satsattu”, Sinebrychoffin kenttämyyntipäällikkö Pekka Rouhiainen sanoo.
”Alkuvuoden lumitilanne on ollut suotuisa, joten on syytä
uskoa, että matkailijamäärät säilyvät korkeina koko kevään.”
SINEBRYCHOFF ON
Kumpi on hienompi
tapa juoda olutta,
lasista vai pullosta?
– Pullosta tietenkin.
Silloinhan pitää kiinni
etiketistä.
Miina Maasola näyttelee Vuonna 85 -elokuvassa Ellu Pepponea. Ellu on tamperelaisen
komisaario Pepposen tytär.
”Ellu on hyväsydäminen poliisin tytär,
jonka luonteessa on sopivasti leiskuntaa ja
herkkyyttä”, Miina Maasola kertoo.
Elokuvan tarinaa kuljettavat Juicen,
Popedan ja Eppu Normaalin musiikki sekä
1980-luvun henki.
”Kuuntelin nuoruudessani näistä eniten varmaan Eppuja, koska he kuuluivat isosiskoni levyvalikoimaan. Mutta ei Suomessa
kukaan ole voinut välttyä elokuvan biiseiltä.”
Mutta mitä Maasola teki vuonna -85?
”Kävin innokkaana Nastolan Villähteen
kyläkoulun ensimmäistä luokkaa. Pukeuduin
kultatossuihin ja olin ihastunut yläluokan
poikiin. Luokkakuvaan olin leikannut loven
etutukkaani, koska olin leikkinyt parturia.
Talvella välitunneilla hiihdin ahkerasti.”
”Itse odotan paljon ainakin Golden Cap Lemon Soda -siideriltä, joka lanseerataan maaliskuun puolivälin jälkeen”, Päivikki Palosaari sanoo.
kahdeksan vuotta sitten yhteistyössä
Sinebrychoffin kanssa vuotuinen Battery Spring Break -tapahtuma, joka järjestetään tänä vuonna 18.–21.4. Rukakeskuksen
liiketoimintajohtaja Matti Parviaisen mukaan kyse on pienimuotoisesta festivaalista.
”Ajatuksena on ollut se, että piristetään huhtikuun loppupuolta, joka tahtoo tavallisesti olla jo jonkin verran hiljaisempaa aikaa. Monipuolinen ohjelma on suunnattu etupäässä
nuorille aikuisille. Meillä on erinäisiä kilpailuja sekä tuoteesittelyjä; esimerkiksi ensi vuoden lasketteluvälineitä saa katsella ja testata.”
Iltaisin Battery Spring Break siirtyy sisätiloihin, joissa on
tarjolla huippuviihdettä.
”Ruka on aina vetänyt maan kärkiesiintyjiä ja niin nytkin.
Stand up -komiikalla aloitetaan, muu ohjelma ei ole vielä tarkkaan tiedossa”, Parviainen sanoo.
RUKALLA KEHITELTIIN
JA RMO PA SA NE N
Mikä: Somersby Organic
Missä: Kotona ruuan kanssa
Tulos: Hyvää oli tämä luomusiideri. Nautin sen
mausteisen kasvispöperön kanssa. En ihan malttanut odottaa, että se olisi kylmennyt, mutta hyvää oli
viileähkönäkin. Ehkä se yllätti hiukan makeudellaan, mutta sopi hyvin ruuan kanssa. Hienoa, että luomuvalikoima ulottuu juomiin.
Mieleen tuli myös kevät ja juhannus. Sieltä se
kohta taas tulee....
Miina Maasola näyttelee Vuonna 85:n Ellun
lisäksi Ellaa elokuvassa Rakkauden rasvaprosentti. Hän on myös tamperelaisen Teatteri Siperian perustajajäseniä.
Niki 01•2013
Tekstit: Terttu Niutanen
KEVÄT 2013
TUOTTEET
Kirkkaasti uudistunut Golden Cap...
…kasvattaa siiderikategoriaa tuomalla markkinoille uudet pakkaukset,
uudistetut maut, aivan uudenlaisen siideriuutuuden ja puhuttelevan
markkinointikonseptin.
Sitruunainen
Lemon Soda
Jo 50 vuoden ajan Golden Cap on ollut mukana
suomalaisten hyvissä hetkissä ja klassisissa tilanteissa: saunassa, mökillä, etkoilla, juhlissa ja kesäfestareilla. Itse asiassa, kun tarkkoja ollaan, Golden
Cap on… SUOMALAINEN PERINNEHERKKU.
Golden Cap on aito suomalainen brändi, joka
ammentaa perinteistä, mutta lisää niihin aina modernin, yllättävän ja leikkisän kulman. Suomalainen perinneherkkumaailma on sympaattinen, raikas ja riemukas tapa kertoa siideristä, joka edelleen ymmärtää tämän päivän suomalaisia.
Golden Cap uudistuu kirkkaasti myös pakkauspuolella ja tuo siiderimarkkinoille kuluttajien par-
Suomalaiset rakastavat aitoja ja
rehellisiä suomalaisia brändejä.
Vaan monikaan ei tiedä, että myös
Golden Cap on sellainen. Vieläpä
ensimmäinen suomalainen siideri,
vuodelta 1962.
haiksi valitsemat uudet pakkaukset: tyylikkään,
kirkkaan kertamuovipullon sekä neljän pikkutölkin
monipakkauksen. Erityisesti naiset pitivät muovipulloa parhaana siideripakkauksena sen keveyden,
särkymättömyyden ja uudelleensuljettavuuden
vuoksi. Monipakkauksista he valitsevat mieluiten
pienen tölkkimonipakkauksen.*
Golden Capin perusmaut, omenasiideri Classic
ja päärynäsiideri Perry, maistuvat huhtikuusta
alkaen entistäkin maukkaammilta.
Maistuisiko sinullekin lasillinen Perinneherkkua?
Golden Cap
Alcohol Free
Apple Cider
Kevään alkoholiton
siideriuutuus on
omenainen Golden
Cap Alcohol Free
Apple Cider. Sopii
hyvin myös juhlien
alkoholittomaksi
vaihtoehdoksi.
Ainesosat: Vesi, sokeri,
omenamehutiiviste, hiilidioksidi,
happamuudensäätöaineet
(omena- ja sitruunahappo),
aromit, säilöntäaine (kaliumsorbaatti), väri (sokerikulööri).
0%
100 ml sisältää
energia
140 kJ/35 kcal
rasva
0g
josta tyydyttynyttä
0g
hiilihydraatit
7,9 g
josta sokereita
7,8 g
proteiini
0g
suola
0g
Golden Cap
Lemon Soda Cider
Maustettu omenasiideri
Ainesosat: Vesi, hedelmäviini, sokeri,
omenamehutiiviste, hiilidioksidi,
happamuudensäätöaine (sitruunahappo), sitruunaruohouute, luontainen
aromi, säilöntäaineet (kaliumsorbaatti
ja natriumdisulfiitti).
* Lähde: Pakkaustutkimus IRO 03/2012
Alkoholia
nolla
Alkoholi
Sitruunasooda on Suomessa suosittu raaka-aine juomasekoituksissa, ja sen drinkkikäyttö on nouseva
trendi myös maailmalla. Pian tämä tuttu maku maistuu myös siidereissä. Golden Cap Lemon Soda
Cider on aidolla sokerilla makeutettu, raikas ja erilainen maustettu
omenasiideri, jonka päämakua sitruunaa on tehostettu ripauksella
sitruunaruohoa. Uutuus kiinnostaa
varmasti myös uusia siiderinkuluttajia.
Golden Cap
Classic Apple Cider
Golden Cap
Perry Cider
Ainesosat: Vesi, hedelmäviini,
sokeri, omenamehutiiviste,
hiilidioksidi, happamuuden
happamuudensäätöaineet (omena- ja
sitruunahappo), aromit,
säilöntäaineet (kaliumsor
(kaliumsorbaatti ja natriumdisulfiitti),
väri (sokerikulööri).
Ainesosat: Vesi, hedelmäviini,
sokeri, päärynämehutiiviste,
hiilidioksidi, happamuudensäätöaine (sitruunahappo),
aromit, säilöntäaineet
(kaliumsorbaatti ja
natriumdisulfiitti), väri
(sokerikulööri).
Alkoholi
4,7 til-%
Alkoholi
Alkoholi
4,7 til-%
100 ml sisältää
100 ml sisältää
energia
200 kJ/50 kcal
rasva
0g
josta tyydyttynyttä 0 g
hiilihydraatit
5,5 g
josta sokereita
5,3 g
proteiini
0g
suola
0g
energia
250 kJ/60 kcal
rasva
0g
josta tyydyttynyttä 0 g
hiilihydraatit
8,4 g
josta sokereita
8,1 g
proteiini
0g
suola
0g
4,7 til-%
100 ml sisältää
energia
240 kJ/60 kcal
rasva
0g
josta tyydyttynyttä 0 g
hiilihydraatit
8,1 g
josta sokereita
7,8 g
proteiini
0g
suola
0g
KOFF Rock by
Kotiteollisuus
Olutmestarin
IPA
Kuluttajien toivoma
jenkkityylinen IPA-olut nyt
hanassa rajoitetun ajan.
Täysmaltaisen Sinebrychoff Olutmestarin
777 IPA -oluen suunnitteli lokakuussa
Suomen Olutmestariksi 2013 valittu Mirva
Kylmäkorpi yhdessä Sinebrychoffin
Heikki Vuokon kanssa. Olutta myydään
laajan valikoiman olutravintoloissa kautta maan. Jakelu alkaa 18.3.
Olut on hedelmäinen Indian Pale
Ale, jossa maltaisen toffeemainen aromi
yhdistyy kesäisen sitrusmaiseen humalointiin. Olut on kuiva, maukas ja helposti juotava. Maltaina on käytetty pilsnermallasta sekä tummaa ja vaaleaa
karamellimallasta. Aromaattisen sitrusmainen humalointi on tehty sekä runsaana aromihumalointina että kuivahumalointina amerikkalaisista Cascade- ja
Citra-humalalajikkeista. Tuotteen nimen
kolme seiskaa tulevat alkoholiprosentista (5,7 til-%), väristä (17 EBC) ja katkeroista (57 EBU).
Sinebrychoff
Olutmestarin 777 IPA
Ainesosat: Vesi, ohramallas,
humala
Oluttyyppi Indian Pale Ale
5,7 til-%
Alkoholi
Kantavierre
Väri
Katkerot
13,5 %Plato
17 EBC
57 EBU
100 ml sisältää
Energia
210 kJ/50 kcal
Proteiini
0,4 g
Hiilihydraatit
3,8 g
Rasva
0g
Pakkaus
30 litran astia
Ruokasuositus: rasvaiset kalat,
porsaanliha, kana, padat,
itämäinen ruoka.
KOFF tuo rockin kuluttajan huulille! Kotiteollisuuden ukot huomasivat
vääryyden: suomalaisissa oluissa saisi olla enemmän rock-asennetta!
Epäkohta on nyt korjattu ja bändi on ankaran
kenttätutkimuksen jälkeen todennut KOFF
Rockin vastaavan heidän vaativaa makuaan.
Kotiteollisuuden muusikot Jouni Hynynen,
Janne Hongisto ja Jari Sinkkonen ovat tuotekehityksen lisäksi osallistuneet oluen markkinoinnin suunnitteluun. Yhtyeeltä ilmestyy kesällä uusi albumi, jonka ensimmäinen single ja
video esitellään maaliskuussa yhdessä KOFF
Rock -oluen kanssa.
Kotiteollisuuden kolmen oluen ystävän ja
Sinebrychoffin ammattilaisten yhteistyöstä
syntynyt olut on hieman normaalia KOFFia
vahvempi ja väriltään asteen verran tummempi,
mutta kuitenkin kesäisen raikas aromaattinen
lager. Se on saanut luonnetta normaalista
KOFF-humaloinnista ja lisäksi saksalaisesta
Magnum-aromihumaloinnista.
Lanseerausta vauhditetaan kilpailulla, jonka palkinnot ovat omaa luokkaansa, esimerkiksi ainutlaatuisia fanitapaamisia bändin
kanssa.
KOFF Rockin kesän kaksi päätapahtumaa
ovat Rock the Beach -festivaali Helsingissä
26.–29.6. ja Ruisrock Turussa 5.–7.7. Molemmissa on luvassa mahtavaa menoa KOFF-tyyliin.
KOFF Rock
Ainesosat: vesi, ohramallas,
ohratärkkelys, humala.
lager
Oluttyyppi
4,7 til-%
Alkoholi
Kantavierre
Väri
Katkerot
10,5 %Plato
12 EBC
16 EBU
100 ml sisältää
Energia
160 kJ / 40 kcal
Proteiini
0,3 g
Hiilihydraatit
2,6 g
Rasva
0g
Pakkaukset 50 cl tölkki ja
6x33 cl tölkki
Ruokasuositus: makkarat,
grilliruoka, porsaanliha, kana,
seurustelu, pizzat.
Kotiteollisuus
– vahvaa esitystä
vuodesta 1993
Kotiteollisuus on Lappeenrannassa vuonna
1993 perustettu rockyhtye, jonka musiikki on
suomirockin ja metallin
sekoitusta. Yhtyeeseen
kuuluvat muusikot Jouni
Hynynen, laulu ja sanoitukset, Janne Hongisto,
bassokitara ja taustalaulu sekä Jari Sinkkonen, rummut.
Where is the Party?
Carlsberg kannustaa ystäviään tekemään kesän kovimman palveluksen kavereilleen. Swedish House Mafiasta tuttu DJ Axwell järjestää
kesän päätteeksi vuoden puhutuimmat bileet eksoottisessa paikassa,
jonka sijainti selviää vasta kampanjan lopussa. Selvittämällä bilepaikan Axwellin uuden interaktiivisen musiikkivideon avulla voit lunastaa
paikat bileisiin itsellesi ja kolmelle kaverillesi.
Carlsbergin kesäkampanja rakentuu tänä
vuonna Facebookin ympärille ja on Carlsbergin
vuoden 2013 suurin mediapanostus. Lisäksi sekä
Carlsberg-monipakkaukset että -tölkit viestivät
toukokuun alusta elokuun loppuun kesäkampankesäkampan
jasta. Limited Edition -tölkkeihin tulee erikoismuserikoismus
te, joka saa Carlsberg-logon tuntumaan oikealta
hiekalta.
Pääpalkinnon lisäksi kymmenillä suomalaisilla on mahdollisuus voittaa viikottain lippuja CarlsCarls
berg-profiilipullojen korkkien alta löytyvillä kookoo
deilla Ruotsin legendaarisiin WTP (Where is the
Party) -bileisiin kesä-elokuussa.
Kampanja aktivoituu myös Carlsbergin tärkeimmissä kesätapahtumissa: Puisto Bluesissa Järvenpäässä 26.–30.6., Helsinki Classic Festivalilla Kaisaniemen Puistossa kesäkuussa ja Pori Jazzissa 13.–21.7.
DJ Axwell
DJ Axwellilla ja hänen Swedish House Mafiallaan on
50–60 miljoona katselijaa YouTubessa. Axwell äänestettiin viime vuonna maailman Top DJ -äänestyksessä
sijalle 12.
Tuborgin uusi,
raikas ilme
Tuborgin uusi ilme puhuttelee nuoria
aikuisia, jotka etsivät elämyksiä ja
haluavat kokeilla uutta. Musiikissa
vahvasti elävän brändin teema
onkin ’Open for more’.
Tutkimuksen* mukaan perinteiset oluet eivät kiinnosta monia nuoria aikuisia Suomessa, ja he kokevat, ettei heille ei
ole omaa brändiä. Tuborg on Sinebrychoffin vastaus tähän.
Tuborg on siellä, missä nuoret aktiiviset aikuiset liikkuvat,
missä on hyvää musiikkia ja kiinnostavia tapahtumia.
Luvassa on uniikkeja palkintoja Facebook-kilpailujen
kautta. Universal Musicin kanssa tehdyn sopimuksen mukaan voittajilla on mahdollisuus päästä artistien levynjulkistustilaisuuksiin ja musiikkivideoiden kuvauksiin maailmalle. Tuborg on myös mukana useilla eri musiikkifestivaaleilla ja
tapahtumissa.
Tuborgin kansainvälisille Facebook-sivuille on liittynyt tuhansia
uusia suomalaisfaneja, ja brändin tunnettuus on viime vuodesta jo
kaksinkertaistunut 18–30-vuotiaiden nuorten aikuisten keskuudessa**.
Uusi visuaalinen ilme näkyy keväästä alkaen kaikissa pakkauksissa: tölkeissä, pulloissa ja monipakkauksissa, ja uudistusta tuetaan
vahvasti tv- ja digimainonnalla. Monipakkaukset on kuvitettu niin,
että niistä syntyy näyttäviä esittelyjä myymälöihin.
* Gemic etnograafinen tutkimus 2012
** Millward Brown Tracking 09/2011-10/2012
a nousukiidossa
ss
a
v
o
k
e
d
a
n
o
m
le
rd
tiä!
Garage Ha
ennustetaan kesän hit
. Se tuli
teen
htavan vastaanoton
Garage on saanut ma
a sitä
2012, ja jo marraskuuss
markkinoille keväällä
litraa.
oli myyty yli miljoona
stä
tkellä kuluttajien miele
he
lä
Garage on täl
S
(TN
illa
ino
lonkero markk
raikkain ja laadukkain
a
ass
mm
mi
). Vuoden kuu
Brand Tracking 11/2012
it.
inn
vo
kti
äa
Ga rag en kes
ses on gissa nä hd ää n
josta
kävelevä makuupussi,
a
ass
Mukana muun mu
4,6 til-% kuuluu uu
Garage Hard Lemonade
lähellä lonkeroa. Sen suo
juomaryhmään, joka on
äs
dik
sakampi puraisu on ryh
malaista lonkeroa rap
son kirpeys ja ripaus aitoa
ja runsas. Sitruunamehu
tmu
a maukkaan janonsam
keria tekevät Garagest
n
raa
suo
hyvin viilennettynä
tajan, joka nautitaan
pullosta tai tölkistä.
Bonaqua Multi
– hyvinvointiin ja nesteytykseen
Vuosi sitten lanseerattu Bonaqua Multi
-tuoteperhe on lunastanut paikkansa
vauhdikkaasti kasvavien erikoisvesien
joukossa. Kevään uutuus on mansikan
ja kiivin makuinen Bonaqua Multi, johon on lisätty sinkkiä ja B-vitamiinia.
Bonaqua Multi -kivennäisvesissä
yhdistyvät raikas suomalainen vesi,
testatusti kuluttajille maistuvat maut
ja jokapäiväisen hyvinvoinnin kannalta tärkeät ominaisuudet. Bonaqua
Multi -tuotteet ovatkin olleet erityises-
ti 20–39-vuotiaiden terveystietoisten
naisten valinta.
Bonaqua Multi Mansikka-Kiwi +
sinkki + B-vitamiini sai tuotetesteissä
erittäin hyvät arviot etenkin maustaan. Uutuuteen lisätyt sinkki ja B-vitamiini kasvattivat testin mukaan ostokiinnostusta ja houkuttelevuutta
selvästi. Moni kohderyhmästä tiesi niiden auttavan ihon normaalin toiminnan ylläpidossa.
Bonaqua Multi MansikkaKiwi + sinkki + B-vitamiini
Ainesosat:Vesi,
Vesi, sokeri, hiilidioksidi,
happamuudensäätöaine (sitruunahappo), säilöntäaine (kaliumsorbaatti),
luontainen kiiviaromi joka sisältää
muita luontaisia aromeja, mineraali
(sinkkiglukonaatti), vitamiinit (niasiini,
pantoteenihappo).
100 ml sisältää
44 kJ/10 kcal
Energia
Proteiini
0g
2,5 g
Hiilihydraatit
2,5 g
josta sokeria
0g
Rasva
josta tyydyttynyttä
0g
0g
Natrium
Niasiini (B3)
1 mg/6 %*
Pantoteenihappo
0,4 mg/6 %*
0,6 mg/6 %*
Sinkki
*päivän saantisuosituksesta
Pakkaukset
0,5 l ja 1,5 l kierrätysmuovipullo
Bonaqua tölkissä
Bonaqua-vedet tuotiin Suomen markkinoille 1979
Aqua-nimisinä, sittemmin nimi vaihtui Bonaquaksi.
Tänä kesänä Bonaqua-fanit voivat juoda klassikkoa
myös tölkistä. Kuuden 0,33 litran tölkin monipakkaus vastaa jatkuvasti kasvavaan juomien tölkkikulutukseen. Tölkki on täydellinen kerta-annos
ruokajuomaksi, ja 6-pack kätevä pakkaus kotijääkaappiin. Bonaqua-kivennäisvesi on parhaimmillaan heti tölkin sihahtaessa auki ja tuo kesäkuumalla kaivatun raikastuksen.
JuhlaSima kuplii iloisesti tänäkin vappuna
Sinebrychoffin JuhlaSima teki paluun kauppojen hyllylle vuonna 2010. Se on hurmannut kuluttajat kotisiman maullaan ja kuluttajaystävällisellä hinnallaan.
Makutesteissä menestynyt maku on tänä vuonna entinen, mutta juoman koostumus muuttuu sameasta
kirkkaaksi.
Sinebrychoff JuhlaSima on valmistettu käymisteitse kotoisista raaka-aineista: sokerista, fariinisokerista,
sitruunasta ja hiivasta ja se sisältää kaikkien simojen
tapaan pienen määrän alkoholia (0,7 til-%). Nautitaan
jäähdytettynä ja hyvässä seurassa.
Sinebrychoff JuhlaSima
Ainesosat: Vesi, sokeri,
fariinisokeri, hiilidioksidi,
sitruunamehutiiviste, väri
(sokerikulööri), aromi, säilöntäaine
(kaliumsorbaatti), hapettumisenestoaine (askorbiinihappo).
Alkoholipitoisuus 0,7 til-%.
100 ml sisältää
Energia
50 kcal/210 kJ
Proteiini
0g
Hiilihydraatit
11,9 g
Rasva
0g
Pakkaus
1,25 l kierrätysmuovipullo
Anna auringon paistaa!
Sitrus-guavan makuinen, c-, d- ja b-vitamiinia sisältävä
glacéau vitaminwater sunshine viimeistelee maaliskuussa
maailman suosituimman täydennetyn juoman Suomen
valikoiman.
Glacéau vitaminwater sunshine sisältää kaikkien glacéau-juomien tapaan
lähdevettä, vitamiineja ja kivennäisaineita. Se saa makunsa luontaisista aromeista ja värinsä luonnon
hedelmä- ja kasviuutteista. Vähäkalorinen juoma on osittain stevia-makeutettu, kuten tammikuusta alkaen
kaikki muutkin glacéau-juomat. Sokeria on desissä 3,0 g ja kaloreita
vain 13. Ei lisättyä natriumia eikä säi-
löntäaineita. Glacéau essential poistuu maaliskuussa valikoimasta, joten
myös jatkossa tuoteperheeseen kuuluu kuusi herkullista juomaa.
Glacéau vitaminwater
sunshine
Ainesosat: lähdevesi, hedelmäsokeri,
sokeri, happamuudensäätöaine
(sitruunahappo), vitamiinit (C, niasiini,
pantoteenihappo, B6, D), luontainen
greippiaromi joka sisältää muita
luontaisia aromeja, makeutusaine
(stevioliglykosidi), väri (karoteenit).
100 ml sisältää
Energia
Proteiini
Hiilihydraatit
josta sokeria
Rasva
josta tyydyttynyttä
Ravintokuitu
Natrium
C-vitamiini
Niasiini (B3)
Pantoteenihappo (B5)
B6-vitamiini
D-vitamiini
57 kJ/13 kcal
0g
3,0 g
3,0 g
0g
0g
0g
0g
16 mg/20 %*
1,0 mg/6 %*
0,4 mg/6 %*
0,07 mg/5 %*
0,25 µg/5 %*
* Päivän saantisuosituksesta
Pakkaus
0,5 l kierrätysmuovipullo
Joulukuussa 2010 Suomessa lanseerattu glacéau vitaminwater -tuoteperhe
on vakiinnuttanut asemansa. Sen myynti kasvaa tasaisesti.
Special Edition:
Fanta Mansikka Twist
Mehukas Fanta Mansikka Twist jatkaa kuluttajien
toivomien Fanta-uutuuksien sarjaa.
Fanta Mansikka Twist on sokerimakeutettu kesäinen uutuus, joka
maistuu mansikalta ja kiiviltä. Se on myynnissä Ruotsissa nimellä
Fanta Strawberry and Kiwi ja on naapurimaassa yksi suosituimmista Fanta-mauista.
Fanta-uutuudet ovat perinteisesti olleet haluttuja. Edellinen
lanseeraus, Exotic, valloitti kuluttajat ja vakiinnutti asemansa tuoteperheessä. Tällä hetkellä se on markkinoiden kolmanneksi myydyin Fanta.
Fanta Mansikka Twist
Mansikan ja kiivin makuinen virvoitusjuoma
Ainesosat: vesi, sokeri,
sitruunamehu tiivisteestä 3 %,
hiilidioksidi, luontainen kiiviaromi,
joka sisältää muita luontaisia
aromeja, porkkana- ja safloritiiviste, happamuudensäätöaine
(sitruunahappo), stabilointiaineet
(E414, E445).
100 ml sisältää
Energia
177 kJ/42 kcal
Proteiini
0g
Hiilihydraatit
10,2 g
josta sokereita
10,2 g
Rasva
0g
josta tyydyttynyttä
0g
Ravintokuitu
0g
Natrium
0g
Pakkaukset
0,5 l ja 1,5 l kierrätysmuovipullo
Vaihtelua
Karhumiehelle
Welcome to the Jungle
Uusi maku, täydet Battery-tehot
Karhu on Täyttä olutta, mutta Karhu Tuplahumala vasta
Täyttä olutta onkin!
Karhu Tuplahumala on reilummin humaloitu versio tutusta Karhu-oluesta. Sen katkeropitoisuus
on korkeampi, ja sen valmistuksessa on käytetty kahta eri aromihumalalajiketta: keiton loppuvaiheen perinteisen Saazer-humaloinnin täydentää englantilaisella East Kent Golding -aromihumalalla tehty jälkihumalointi. Tuplahumalointi
antaa Karhulle hieman rotevamman mutta
samalla raikkaan maun.
Karhu on Suomen pidetyin olutmerkki*. Karhun poikkeuksellisen lojaalit kuluttajat kaipaa-
Uusi BATTERY Jungled vie viidakkoon.
Eksoottisen raikkaaseen makuun on ladattu
Batteryn täydet energiatehot.
vat kuitenkin välillä myös jotain uutta. Tuplahumala tarjoaa sopivasti erilaisuutta, mutta helposti lähestyttävällä ja karhumaisella tavalla.
Karhu Tuplahumala lanseerattiin anniskelussa 33 cl:n lasipullossa jo tammikuun alussa.
Jakelu 56,8 cl:n pinttitölkissä kioskeihin, huoltamoille ja tukkuihin alkaa 4.3. ja päivittäistavarakauppoihin 18.3.
BATTERY Jungled erottuu muusta
Battery-valikoimasta uudenlaisella
makuprofiilillaan. Se virkistää makean,
pehmeän ja hedelmäisen virvoitusjuoman tavoin ja antaa samalla Batterylle ominaisen energialatauksen.
Batterya tuetaan koko vuoden
2013 jatkuvalla tv-mainonnalla. Myös
some- ja netti-tv-näkyvyys jatkuu läpi vuoden. Battery on vahvasti esillä
myös Ruka Spring Breakissa, Kalajoen Juhannuksessa, Ruisrockissa ja
monessa muussa tapahtumassa.
*”Brand preference” - Millward brown brand tracker
2007-2012.
Karhu Tuplahumala
Ainesosat: vesi, ohramallas,
ohratärkkelys, humala.
Oluttyyppi
Alkoholi
Kantavierre
Väri
Katkerot
lager
4,6 til-%
10,5 %Plato
13,5 EBC
22 EBU
100 ml sisältää
Energia
160 kJ / 40 kcal
Proteiini
0,3 g
Hiilihydraatit
2,6 g
Rasva
0g
Pakkaukset
0,568 l tölkki, 0,33 lasipullo
Ruokasuositus: padat, makkarat,
grilliruoka, porsaanliha, rasvaiset
kalat, nautiskelu
Pari faktaa humalasta
• Yli 99 % maapallolla
kasvatetusta humalasta
käytetään oluen valmistamiseen.
• Humala antaa oluen
makuun katkeruutta ja
kullekin humalalajikkeelle
tyypillisen flavorin.
• Katkeran maun oluelle
antavat alfa-hapot, jota
sijaitsevat humalakäpyjen
lupuliinijyväsissä.
• Humala on oluen luonnollinen säilöntäaine, joka
myös kirkastaa olutta.
Tuplahumalointi antaa Karhulle hieman rotevamman
mutta samalla raikkaan maun.
Karhu & Sauna
Suomalaiset nauttivat 17 prosenttia
oluestaan saunassa. Siksi Karhukin
viihtyy kesällä siellä.
Karhun mainonta on keskittynyt
johdonmukaisesti saunateemaan joka
kesä vuodesta 2007 alkaen. Saunateemaista ulko-, printti-, radio- ja nettimainontaa nähdään tänäkin kesänä,
samoin sauna-aiheinen kuluttajakilpailu ja näyttäviä esittelyjä myymälöissä. Saunateema tarttuu kesän
ajaksi myös miehekkäimpään Karhupakkaukseen, litran tölkkiin.
Kesyttämätön Karhu on kantavierteeltään täyteläinen ja tuhti olut,
jossa mallas ja humala maistuvat peruslageria voimakkaammin.
Litran tölkkiin kesäksi
näyttävä saunateema.
Valikoima huhtikuussa 2013:
Battery Original, Battery Sugarfree,
Battery Hydro ja Battery Jungled.
Battery Cranberry Juiced poistuu
valikoimasta.
Battery Jungled
Energiajuoma. Korkea kofeiinipitoisuus
(32 mg/100 ml). Ei suositella lapsille
eikä raskaana oleville tai imettäville.
Käyttösuositus: enintään 3 tölkkiä
päivässä.
Ainesosat: Vesi, sokeri, maltodekstriini,
hiilidioksidi, tauriini (4000 mg/l),
happamuudensäätöaine E330, kofeiini
(320 mg/l), väri E150d, aromit,
säilöntäaine E202, vitamiinit (niasiini,
B6, B12, pantoteenihappo).
100 ml sisältää
Energia
230 kJ / 55 kcal
Rasva
0g
josta tyydyttyneitä
0g
Hiilihydraatit
13,1 g
joista sokereita
12,6 g
Proteiini
0,4 g
Suola
0g
Niasiini
8,0 mg/50 %*
B6-vitamiini
0,3 mg/21 %*
B12-vitamiini
1,0 µg/40 %*
Pantoteenihappo
2,0 mg/33 %*
* Päivän saannin vertailuarvosta.
Aikuisen keskivertokäyttäjän saannin
vertailuarvo 8 400 kJ/2 000 kcal.
Pakkaus
33 cl tölkki
MADE 4 FRIDGE
Battery tuo markkinoille entistä
sähäkämmän monipakkauksen.
Kotikulutukseen sopivassa pak
pakkauksessa on neljä 33 cl:n tölkkiä.
14 • Lasillinen
Lasillinen • 15
Baarimestari Mirva Kylmäkorpi on Suomen Olutmestari 2013. Oluesta, siideristä,
viinistä ja likööristä hän on saanut tietoa opiskelemalla, omasta työstään ja
kyselemällä itseään viisaammilta. Hänellä on selkeä ajatus siitä, millä ihmiset
saadaan viihtymään ravintoloissa.
T E K ST I J O U KO V U O RE L A • KU VA A NT T I V E T T E NRA NTA
”Paljon voi tehdä
asiakaspalvelulla”
MIRVA OPISKELIJANA
• Opiskelen Livian Maaseutuopistossa Tuorlassa oluen, siiderin, viinin ja liköörin valmistusta.
• Koulutus kestää vuoden.
Kun sinut nimettiin Suomen Olutmestariksi 2013, työskentelit HOKElannon Oluthuoneissa, pääasiassa
Ruoholahden Amsterdamissa. Mikä
saa asiakkaat viihtymään täällä?
Paljon voi tehdä asiakaspalvelulla,
mutta viihtyvyyteen vaikuttaa myös
rauhallinen ympäristö ja sopivan laaja
olutvalikoima. Keskieurooppalainen tapa, jossa seurustellaan ystävien
kanssa, pelataan pelejä ja ehkä hieman
syödään, on rantautunut Suomeen.
Mirvan seuraaja, Suomen
Olutmestari 2014 valitaan taas
lokakuussa. Seuraa kilpailun
ohjeita ja ilmoittautumista
Sinebrychoffin verkko­sivuilla
www.sinebrychoff.fi.
Niki 01•2013
Ruoka ja olut
sopivat joissakin
tapauksissa
yhteen jopa
paremmin kuin
ruoka ja viini.
Entä millaiset oluet ovat maistuneet viime aikoina kaikkein parhaiten niissä paikoissa, joissa olet ollut
töissä?
Miehet tuntuvat nyt hakevan voimakkaita makuja, ja talveen ovatkin sopineet hyvin täyteläiset stoutit ja vahvat alet. Naisille näyttäisi tällä hetkellä
maistuvan hedelmäiset ja ehkä hieman
makeammat oluet: esimerkiksi belgialaiset vaaleat alet.
Millaista on hyvä asiakaspalvelu?
Asiakasta voi esimerkiksi auttaa löytämään oluen,
jota hän haluaa juuri sillä hetkellä nauttia. Se
onnistuu kyselemällä tykkääkö hän tummasta vai
vaaleasta, kuivasta vai vähän makeammasta, katkerasta vai paahtuneemmasta? Kun henkilökunta
vastaa asiakkaan tarpeisiin ja palvelu on ystävällistä, tullaan samaan paikkaan mielellään uudestaankin.
Suomen olutmestarina pääset luomaan oluen Sinebrychoffin panimomestari
Heikki Vuokon kanssa. Millainen siitä tulee?
Siitä tulee Indian Pale Ale, ja sen nimi on 777.
Se on tasapainoinen, maltainen ja tavallista paljon katkerampi olut. Spekseistä sen verran, että
IBUt ovat 57, EBC 17 ja alkoholipitoisuus kipuaa
5,7 %:iin. Käytämme 777:ssa pilsnermallasta sekä
hieman karamellimallasta, jolla pyöristämme sen
makua. Humaloinnissa on käytetty Cascadea ja
saman verran Citraa.
Miten ruoka ja olut sopivat yhteen?
Joissakin tapauksissa jopa paremmin kuin ruoka
ja viini. Esimerkiksi voimakkaat tuotteet, kuten
etikka ja kananmuna, ovat viinille haasteellisia. Ne
käyvät oluen kanssa yksiin helpommin.
Milloin ja mistä 777:aa saa?
Oluthuoneiden hanoihin se tulee ennakkomyyntiin
maaliskuussa ja huhtikuussa muualle.
Entä millainen olut ja ruoka sopivat yhteen?
Esimerkiksi saksalainen vehnäolut ja vuohenjuusto
– kuten myös portteri ja suklaakakku – ovat klassisia yhdistelmiä. Belgialaiset trappistit maistuvat
kovien, vahvojen juustojen, kuten nuoren goudan
kanssa. Ja sen olen huomannut, että savuolut käy
hyvin yhteen riistan kanssa.
Entä mitä suosittelisit työpäivän päätteeksi tällaiselle täyteläisen kolmosoluen juojalle?
Kokeile Kilkennyä. Se on helposti lähestyttävä,
hennosti paahtunut ja miedosti humaloitu. Hedelmäistä olutta kaipaavalle suosittelen Leffe Blondea.
Kiitos, taidan hakea Kilkennyn. Ja kiitos haastattelusta.
• Tuorlassa käyn kerran kuukaudessa ja vietän siellä aina neljä
päivää kerrallaan.
• Opistossa pystyn syventämään
tietojani, ja onkin tosi mielenkiintoista tietää, miten raaka-aineesta
päädytään lopulliseen tuotteeseen.
• Asiakkaat tahtovat nykyään tietää enemmän ostamastaan tuotteesta, ja on kiva, että pystyn siitä
heille kertomaan.
MIRVA KILPAILIJANA
• Päätin osallistua Suomen Olutmestari -kilpailuun luettuani edellisen vuoden voittajan, Joonaksen,
haastattelun.
• Kilpailussa tarjoiltiin viisi erilaista olutta seitsemälle tuomarille, joista kaksi oli tekniikkatuomareita.
• Kilpailusuoritus alkoi tilausten
vastaanottamisella, mutta tuomarit eivät antaneet suoraa tilausta,
vaan piti tajuta, mitä kukin haluaa.
• Jokainen olut tuli osata tarjoilla
teknisesti oikein ja oikeille tuomareille, jotka kyselivät tuotteista
koko tarjoilun ajan.
Niki 01•2013
Niki 01•2013
”Viikonloppuisin käytämme radiopuhelinta. Yläja alakerran välinen kommunikaatio helpottuu korvanappien ansiosta, eikä tule turhaa juoksemista
kesken karaokeillan, kun voi huikata puhelimeen:
Tankki vaihdettu, hanat auki! Systeemi auttaa myös
järjestyksen ylläpidossa”, Hietala kertoo.
PETRI HIETALA
pitää luonnollisena, että tippamatot ja baaritiskit pestään ja pyyhitään myös kesken
illan. Kuluneet matot heitetään roskiin. Jotta kaikki
tahmat saadaan illan päätyttyä kunnolla siivottua,
baaritiskiä ei rakenneta vielä yöllä.
”Misaaminen on helpompaa hiljaisina
aikoina, mutta ennen kaikkea toimimme
näin, jottei meininki muutu tunkkaiseksi. Tahmeus ja hajut siivotaan kunnolla pois ennen uuden illan valmistelua.”
edesauttaa hyvän hygieniatason ylläpitoa ja estää
yleistä banaanikärpäsongelmaa.”
2) Toimivat laitteet
Jo anniskelupaikan suunnitteluvaiheessa
valitaan liiketoimintaan sopivat laitteet
ja asennukset. Harkittu hanojen määrä
ja sijoitus sekä astioiden ja jäähdyttäjien
1) Riittävä volyymi ja kierto
Hanat toimivat sitä paremmin, mitä
enemmän niitä käytetään. Siksi tasainen,
jokapäiväinen käyttö on kaiken perusta.
Lisäksi tuotteet on valittava oikein,
yhdessä juomatoimittajan asiantuntijoiden kanssa.
3) Juomatoimittajan
laadunvalvonta
Sinebrychoffin laitepalvelun laatupaketti
sisältää kaiken olennaisen. Perushuollot tapahtuvat ilman eri kutsua. Aina kun
korjattavaa on, omahuoltaja laittaa asiat
kuntoon.
Laadunvalvonnan tarkastukset toimivat omavalvonnan tukena, sillä kaikki
sijainnit edesauttavat koko anniskelulaitteiston hyödyntämistä, käyttöä ja huollettavuutta.
4) Hygienia
Kun yleisestä hygieniasta pidetään huolta
kaikissa työvaiheissa niin päivittäisessä
myyntityössä kuin huolloissakin, pysyvät
myyntipisteet ja astiavarastot asianmukaisessa kunnossa.
toimet kirjautuvat ylös ja korjaavat toimenpiteet tehdään viivyttelemättä. Laatupaketti toimii asiakkaan ja kuluttajien
hyväksi ja takaa, että Sinebrychoffin korkealaatuisia oluita myydään täydellä
volyymillä.
6) Brändilasit
Laseilla on tärkeä rooli. Oikeaoppisesti
pesty ja käsitelty lasi kruunaa olutnautinnon ja viestii siitä, mitä on tarjolla - laadukasta olutta!
5) Koulutus ja opastus
Korkean laadun ylläpito vaatii jatkuvaa
koulutusta ja opettelemista. Sinebrychoffin myyntiedustajat, laitehuoltajat ja laadunvalvojat opastavat ja neuvovat käynneillään. Laatu rakennetaan hyvällä
yhteistyöllä.
SINEBRYCHOFFIN LAITEPÄÄLLIKKÖ JARI ’JAMMU’ NURMISEN TEESIT HYVÄÄN HANAOLUEEN
VIIKONLOPUN
kiireiden jälkeen kellari siivotaan
ja viikolla tehdään tuki- ja huoltotyöt.
Olutkellari vaatii hyvää huolenpitoa, onhan kyseessä elintarvikevarasto. Omalle
HIETALALLE LAATU on mielessä kailaitehuoltajalle soitekessa tekemisessä.
taan ja kerrotaan, jos
”Brändilaseihin huolella laskettu
on pienikin ongelma.
olut on se, minkä asiakas näkee. Se on
Ravintoloitsija kiittelee
RAVINTOLOITSIJAA ilahduttaa, että
vain viimeinen silaus pitkässä ketjussa,
Sinebrychoffin laitehuoltaja
katukahvilan myötä laajennettu valiPetri Hietala
Jari Nurminen
jossa pidämme laitteiston puhtaana ja
Toni Tielistä.
koima puree asiakaskuntaan ja esimerkunnossa”, Hietala sanoo.
”Hiljattain Toni näki vaivaa ja sai
kiksi vahva Kronenbourg liikkuu yllättävän
Asianmukaiset välineet ja työtavat takaavat sen,
korjattua vaahtoamiseen liittyvän ongelman. Sopiva
hyvin. Erikoisoluista ollaan valmiita maksamaan ja
että lasiin annostellaan aina ensiluokkaista olutta.
vaahtokukkahan kuuluu olueen! Jokaiselle työnteasiakkaat osaavat tilata brändejä: Karhua, Coronaa,
”Olutastiat on kytketty sarjaan ja ne vaihdetaan
kijälle opastetaan, että kerrot laitehuoltajalle heti,
Kronenbourgia. Nimellä tilaaminen osoittaa, että
aina yhdellä kerralla, samaan aikaan. Kokeneet
jos on jotain korjattavaa. Aina kun hän käy, meillä
kuluttaja välittää siitä, mitä nauttii.
työntekijät tuntevat niksit ja osaavat muun muassa
on erinomainen tilaisuus jutella ja saada oppia”,
Yhdessä Sinebrychoffin laitepäällikkö Jari Nurlinjavahtien oikeaoppisen ilmaamisen.”
Hietala kertoo.
misen kanssa Hietala toteaa, että hanaoluen korVanhempi työntekijä opastaa tapoja uusille
Asiakkaiden ihailemat kiiltävät hanat, laitteiston
kean laadun ylläpitäminen onnistuu arkisin kons­
kädestä pitäen hiljaisemmalla ajalla. Kiireisinä
viimeinen osa, pidetään Pingviinissä erinomaisessa
tein, kun laitteistosta pidetään huolta yhdessä Sineiltoina Hietala käy usein itse kellarissa siirteleperuskunnossa.
brychoffin laitepalvelun kanssa, tuotteistus on
mässä tankkeja ja vaihtamassa astiat.
”Hanan päät ja tippa-altaat pestään joka yö. Se
valittu oikein ja volyymi on riittävä.
RAVINTOLA PINGVIINI
Vantaan Tikkurilassa on
radan varren nuorten aikuisten suosikkiyökerho.
Arkisin katukahvilassa tapaavat kahvin tai oluen
merkeissä eri sukupolvet, mutta loppuviikon iltoina
olut virtaa railakkaimmin. Silloin juhlitaan kolmessa kerroksessa, ja oluthanat ovat tikissä. Karhutuoppi on yksi suosituimmista juhlajuomista.
”Tikkurilassa oluttuopin 4,80 euron hinnalle
pitää tarjota vastinetta. Oluen pitää vastata
Karhun laatumielikuvaa”, ravintoloitsija
Petri Hietala toteaa.
TE K ST I M ARIA ANA NELIM ARKK A KUVAT ANT T I VET T ENRANTA
Ravintola Pingviinin ravintoloitsija Petri Hietala tietää, että Sinebrychoffin laitepäällikkö
Jari Nurminen haluaa auttaa hänen bisneksensä sujumista.
PUHDAS HANA,
RAIKAS OLUT
16 • Kurkistus kulisseihin
Kurkistus kulisseihin • 17
Niki 01•2013
18 • Tiskin takana
Tiskin takana • 19
miksi asiakkaistamme 70–80 prosenttia on
IN
naisia, sillä emme ole erityisen komeita. Tosin meillä on
TER
T
A
hyvät salaatit sekä kala- ja kana-annokset. Sijaintimme
TE ÄLKIJ
Kansallisteatterin vieressä on meille tärkeä, ja kyllähän
KA
RU O
naiset kuluttavat kulttuuria miehiä enemmän.
Olemme latinalaisamerikkalainen ravintola, mutta
teemme kuitenkin ruokaa suomalaisille asiakkaille.
Lihaa on paljon, raaka-aineet ovat freesejä ja värikkäitä.
Emme ole halunneet lähteä tex mex -paikaksi tai rönsyilemään eri
suuntiin. Ravintolamme on uskonut jo yli kymmenen vuotta siihen,
missä se on hyvä, eli lattaritunnelman yhdistämisessä laadukkaaseen
ruokaan.
Helmikuussa uudistimme hieman ruokalistaamme. Suurimmaksi
osaksi virittelimme vanhoja annoksia vieläkin paremmiksi. Trendejä
pitää seurata, ja nyt muodissa on ylikypsä liha.
Yhtenä uutena annoksena meillä on ylikypsä karitsan potka. Sen
kanssa kannattaa kokeilla esimerkiksi Brooklyn Lager -olutta tai miksei vaikka jotakin merlot-tyyppistä viiniä.
Olemme laittaneet uusitulle listalle myös olutsuosituksia. Se helpottaa asiakkaan valintaa ja tuo samalla tuotteille lisää näkyvyyttä.”
”EN TIEDÄ,
O SK A RI K A IK KO NE N, RAV INTO L A PÄ Ä L L IK KÖ
MAYA BAR & GRILL Mikonkatu 18, Helsinki
www.maya.fi, 09 666 554,
ma 11–23, ti–to 11–24, pe 11–01 , la 13–01, su 14–23
OMA
TYYLI
Ammattilaiset kertovat,
miten kolme keskenään
erilaista konseptia takaavat
menestyksen ja hauskanpidon
samassa paketissa.
T EK ST I J U H O PA AVO L A
KU VAT J UH O PA AVO L A JA JÄ RVI SYDÄ N
Niki 01•2013
I-
K
alussa, sillä ensimmäiset matkaiKES ISET
A
lijat saapuivat tänne Poronsalmelle vasta vuonna
A I K ST I T
1658.
KE
Silloin Suomessa määrättiin asetus kestikievareista, joita oli perustettava hevosen syöttövälein
eli 30 kilometrin päähän toisistaan.
Esi-isäni sai maan kiitoksena palvelustaan sotaväessä, ja olen itse
nyt yrittäjä kymmenennessä polvessa. Nykyisin olemme avoinna kaikille, mutta ydinosaamistamme on ryhmäasiakkaiden palveleminen
tilauksesta.
Lomakylän alueella meillä on kaksi ravintolaa, Keskiaikaravintola
Piikatyttö sekä Kotaravintola Savon Loitsu. Suosituimmaksi annokseksi on noussut Ringin pitopöytä. Se sisältää savolaisia muikkuja,
lähivesien kaloja graavina ja riistaa.
Kyytipojaksi sopii tietenkin mallasjuoma, mutta meillä on myös
omia viinejä. Sisareni asuu Saksassa Rheinin laaksossa viinitilalla,
mistä viinit tulevat.
Kun isäntäväki menee nukkumaan, pidot jatkuvat usein huviloilla. Tarjoamme ohjelmana retkiluistelua, norppasafaria, ratsastusta
ja kalastusta. Tämä kaikki on ajatuksemme luontomatkailu-konseptista.”
”MARKKINOIMME ENNEN itseämme puhtaasti biljardisalina, mutta
nykyisin olemme sporttibaari.
Monelle biljardia taitamattomalle saattoi olla vähän pelottavaakin
lähteä kaljalle biljardisalille. Meillä on edelleen neljä biljardipöytä ja
yksi snooker-pöytä, mutta niiden lisäksi meillä voi katsella urheilua
kaikilta tärkeimmiltä maksukanavilta.
Robert Heleniuksen mestaruusmatsi opetti, ettei mistään maksukanavasta kannata luopua. Olimme toinen niistä kahdesta ravintolasta, jotka näyttivät sen Mikkelissä. Väkeä oli niin paljon, että
minulta loppuivat illan aikana tuopit kesken!
Jokin aika sitten hankimme myös pöytäcurlingin. Se on saavuttanut suurta suosiota etenkin pariskuntien ja naisporukoiden keskuudessa.
Jos kuitenkin haluaa pelata juuri biljardia, kannattaa tulla alkuillasta, sillä silloin pöytiä on usein vielä vapaana. Tupa alkaa täyttyä
loppuillasta.
Tunnen monet kanta-asiakkaamme aika hyvin, ja moni heistä on
koristanut baariamme suosikkiseuransa paidoilla tai viireillä. Sain
esimerkiksi baaritiskin yläpuolella roikkuvan Mikael Granlundin pelipaidan mestaruusvuodelta Makuunin toimitusjohtaja Hans Ehnrothilta.”
M ARKUS HEISK ANEN, YRIT TÄ JÄ JA SAVON NÖY RIN RE NK I
A K I INO RA NTA , Y RIT TÄ JÄ
LOMAKESKUS JÄRVISYDÄN Porosalmentie 313, Rantasalmi
www.jarvisydan.com, 020 7291 760, avoinna tilauksesta
PATTERI BAARI Porrassalmenkatu 6, Mikkeli,
www.facebook.com/Patteri Baari, 015 211 020
”OLEMME AIKA
K
PUS ASI
S
TIS IIN JA
KIL
LE
Niki 01•2013
Koko maailman oluet
Vuoden 2013 aikana K-ruokakaupoissa, Kespron noutotukussa ja monissa anniskeluravintoloissa
tehdään kansainvälisiä oluita tutuiksi.
Tuotepäällikkö Nella Lämsä, mikä
Suuren olutseikkailun idea on?
Suuri Olutseikkailu on matka ulkomaisten oluiden maailmaan. Tavoite on
monipuolistaa suomalaista olutkulttuuria rohkaisemalla kuluttajia kokeilemaan erilaisia oluita sekä herkutteluun
että ruokajuomana.
Esimerkiksi Budweiser, Guinness, Kilkenny, Corona ja Budejovicky Budvar.
Olutmerkit vaihtelevat jakelukanavan ja
sesongin mukaan.
Missä seikkailuun voi osallistua?
K-ruokakaupoissa ja Kespron noutotukuissa sekä noin 100 olutravintolassa ympäri Suomea. Jokaisella jaksolla nostetaan muutama tuote esille
käyttöyhteys­vinkein, esillepanoin ja hintatarjouksin ja arvotaan kahden hengen
matkan kyseisen oluen synnyinsijoille.
Arvontaan voi osallistua osoitteessa
www.houseofbeer.fi.
Millaisella aikataululla seikkailu etenee?
Se on jo alkanut anniskeluravintoloissa
tammikuun alussa Ceske Budejovicesta,
Tsekistä. Vuoden aikana vieraillaan mm.
Belgiassa, Tanskassa, Saksassa, Yhdysvalloissa ja Meksikossa. K-ruokakaupoissa ja Kespron noutotukuissa seikkailu alkaa maaliskuussa Irlannista,
Guinnessin ja Kilkennyn kotimaasta. Silloin juhlitaan irlantilaista kansanjuhlaa
St Patrick’s Dayta. Maalis-huhtikuun jälkeen matka jatkuu kahden kuukauden
jaksoissa maasta ja maanosasta toiseen.
Key Account Manager Eljas Tuovinen,
mitkä oluet ovat mukana?
Liittyykö kampanjaan muutakin?
Tarjoamme sesonkiin ja olueen sopivia
ruokareseptejä. Oluita suositellaan sekä
ruokajuomana, mutta tarjoamme myös
ideoita, miten niitä voi käyttää ruoanlaitossa. Suuri Olutseikkailu on todellinen makumatka. Lisäksi Facebookissa
on sivusto Olut&ruoka, jossa joka viikon torstai tarjotaan uusi olut&ruoka–
vinkki. Suuri Olutseikkailu on mukana
siellä.
Mikä Sinebrychoffin erikoisoluista on
oma suosikkisi?
Nella: Rakastan Guinnessia, sillä se
on ihanan paahteinen. Lisäksi siinä on
olutvalikoimastamme kaikkein vähiten
kaloreita – vain 35 kcal/1 dl.
Eljas: Valitsen suosikikseni Hoegaardenin, koska oluen raikkaus tuo mieleen
positiivisia mielikuvia ja hyviä kesäfiiliksiä.
Chicken & BEER
& BBQ -pizza
Oluinen BBQ-kastike
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 rkl öljyä
1 dl tomaattipyreetä
2 dl Coca-Colaa
1 dl KOFF-olutta
3 rkl fariinisokeria
1 rkl sinappia
2 rkl Worcestershire-kastiketta
1 tl Tabascoa
Suolaa ja mustapippuria
Pizzaan
3 punasipulia suikaleina
hyppysellinen suolaa
3 rkl palmu/ruokosokeria
öljyä paistamiseen
1 pkt kanasuikaleita
1/2 tl grillimaustetta
3 rkl bbq-kastiketta
Mozzarella-raastetta
Pari kourallista sinihomejuustoa
Itse tehty pizzapohja
Pinnalle tuoretta korianteria
Kuullota hienonnettu sipuli ja valkosipuli.
Kaada sekaan tomaattipyree ja keitä hetki.
Lisää olut, Coca-Cola ja mausteet. Hauduta
ja soseuta tehosekoittimella. Mausta suolalla ja pippurilla.
Kuullota sipuli, lisää suola ja sokeri ja hauduta pehmeäksi. Paista kana ja mausta se
grillimausteella paistamisen lomassa.
Levitä kaulitulle pizzapohjalle bbq-kastiketta, juustoraastetta, kanasuikaleet, karamellisoitunut sipuli ja sinihomejuusto. Paista
pizzaa uunissa 180 asteessa noin 10 minuuttia.
Ripottele pinnalle tuoretta korianteria ja
valitse juomaksi KOFF.
OHJE JA KUVAUSJÄRJEST ELY T AN IKÓ LEHT IN EN , KUVA AN T T I V ET T EN RA N TA
+Olut • 21
A N T T I V ET T EN RA N TA
20 • Tiskin takana
ARI M ALM BERG
Paista pizzaa
uunissa 180
asteessa noin
10 minuuttia.
Niki 01•2013
Niki 01•2013
22 • Näin se käy
Viimeinen pisara • 23
Mikä on Karhu Tuplahumala?
Sinebrychoff on tuonut markkinoille
uuden oluen, Karhu Tuplahumalan. Mitä
uutta ja erilaista se tuo Karhun tuoteperheeseen, markkinointipäällikkö Johan
Jakobsson?
Lähtökohtana on tarjota Karhun kuluttajille, Karhumiehille, vaihtelua. Karhu Tuplahumala on hieman rotevampi, raikkaampi ja
maukkaampi kuin perinteinen Karhu-olut,
jossa itsessään jo humala ja mallas maistuvat
voimakkaampina kuin peruslagerissa.
Millä keinoilla tämä tuore maku on saatu
aikaan?
Karhu Tuplahumalan katkeropitoisuus on
tavallista korkeampi. Olemme käyttäneet
Karhu Tuplahumalan valmistukseen kahta
humalalajiketta. Toinen niistä on perinteinen
Saazer-aromihumala, joka on kotoisin Saazin
alueelta Tsekistä. Sen lisäksi olemme käyttäneet arvostettua englantilaista Golding-aromihumalaa.
Minkälainen merkitys humalalla on oluen
valmistuksessa?
Se on keskeinen. Humala on oluen mauste,
jota käytetään antamaan oluen makuun karvautta ja aromia.
Missä ja milloin Karhu Tuplahumalaa pääsee maistamaan?
Anniskelukanavassa eli ravintoloissa ja
pubeissa sitä on ollut saatavilla jo helmikuun
alusta lähtien. Päivittäistavarakauppojen hyllyille Karhu Tuplahumala ilmestyy maaliskuun puolivälissä.
Minkälaisissa pakkauksissa se on myynnissä?
Ravintoloissa ja pubeissa se on myynnissä
ihan peruspakkauksessa eli 0,33 litran pulloissa. Päivittäistavarakauppoihin tuomme
pinttikokoisen tölkin, joka on kooltaan siis
0,568 litraa.
Elämäni oluet
alkajaisiksi jotain, mitä en ole koskaan
kokenut aiemmin, vaikka pidänkin itseäni maailmanmatkaajana. Istuin Helsinki-Vantaalla baariin ja tilasin huurteisen.
En osaisi juoda olutta aamiaiseksi ennen työmatkaa, mutta oli mahtavaa laskeutua seuraavan kolmen viikon rytmiin valitsemalla teemaan sopiva juoma ja makustella tulevia kokemuksia. Ikuisena matkaajana katson aina haikeana pullon etiketistä valmistusmaata ja
mietin, miltähän tämä mahtaa maistua siellä, ja missä tilanteissa paikalliset
sen korkkaisivat.
Olut kertoo paljon maansa kulttuurista, vauraudesta ja infrastruktuurista.
KOIN VIIME LOMANI
Humala on
oluen mauste,
jota käytetään
antamaan oluen
makuun karvautta
ja aromia.
KUN MEILLÄ päin on totuttu, että saatavilla on olutmerkkejä joka mantereelta, Väli-Amerikan maissa myydään yleensä yhdestä kahteen paikallista olutta. Koska kylät ovat pieniä ja palvelut välillä pitkien välimatkojen takana, olutta saa melkein joka paikasta. Ei ole lainkaan
tavatonta, että apteekin takanurkassa, hattuständin vieressä on
olutkaappi tai että joku kylän asukkaista pitää kotinsa eteisessä
pientä elintarvikekauppaa.
Afrikan mantereen hipstereimmässä kaupungissa, vauraassa
Kap Kaupungissa puolestaan jylläävät artesaanijuustot, uuskäsityöläisperinne ja pitkät jazzin ryydittämät viikonloppubrunssit. Oluet ovat tietenkin mallia erikoiserä.
Millaisiin tilanteisiin Karhu Tuplahumala
sopii Karhumiehelle nautittavaksi parhaiten?
Se tuo maukkaan, uuden vaihtoehdon niihin
hetkiin, kun Karhumies haluaa rauhoittua ja
nauttia suosikkijuomastaan.
Entä millaisiin paikkoihin?
Kuten kaikki Karhu-oluet, on Karhu
Tuplahumalakin erinomainen saunaolut.
MONI OLUT maistuu hyvältä ainoastaan nautittuna oikeassa
ympäristössä. Kap Verden Strela-olut on kevyttä lipittelybisseä,
jota kuuluu juoda jääkylmänä, pilvettömän taivaan auringonpaahteessa samalla pyyhkien hiekanjyviä silmistä. Muualla nautittuna
se olisi vain hiilihappoista litkua.
Toisaalta kun ensimmäisen kerran maistoin Guinnessia, matkasin
mielikuvissani Britteinsaarille vihreiden nummien keskelle, jossa luihin
ja ytimiin tunkevaa kylmyyttä paetaan pubeihin lounastauolla ja töiden jälkeen. Sitten tajusin olevani Helsingin keskustassa asiakasomistajabaarissa ja pyyhkiväni paksua vaahtoa ylähuulesta kohmeiseen rukkaseen.
J OUKO VUOREL A
Vesipihi panimo
RAMI NI EMI
Reilut kaksi litraa vettä, litra valmista juomaa: Sinebrychoffin juomanvalmistukseen käyttämän raakaveden määrä on erittäin pieni. ”Vuonna 2012 Keravan tuotantolaitoksella kului vettä vajaa miljoona kuutiota mikä tarkoittaa 2,4 litraa yhtä juomalitraa kohden”, Sinebrychoffin viestintäpäällikkö Timo Mikkola kertoo.
www.sinebrychoff.fi/vastuullisuus
1. Vuonna 2013 on tavoitteena säästää vettä vielä enemmän. Tavoitteena
on käyttää vettä vain 2,3 litraa per
juomalitra.
Niki 01•2013
2. Panimo- ja virvoitusjuomavalmistuksessa käytetty vesi tulee Päijännetunnelista Tuusulan seudun vesilaitoksen kautta.
3. Jätevettä syntyy 1,4 litraa juomalitraa kohti. Vuodesta 2006 alkaen
jätevettä on vähennetty yhdellä litralla juomalitraa kohden.
4. Jätevesien käsittelyssä tehdään
yhteistyötä Keravan kaupunkitekniikan vesihuollon ja Helsingin Viikin
jätevesipuhdistamon kanssa.
MITÄ SITTEN juon mieluiten Suomessa? Mikä on minulle se olut, joka
kertoo maastamme ja juomakulttuuristamme? Mitä kaipaan, kun
palaan ulkomailta kotiin?
No se on kolmosolut 0,33l pullosta tai tölkistä. Ostettuna kuuden,
kahdeksan tai kahdentoista pakkauksessa. Joko valmiiksi kylmänä tai viilennettynä lumihangessa, katiskassa tai hampurilaisravintolasta haetussa
pussillisessa jäitä. Olut nautitaan puistossa, taloyhtiön grillikatoksessa,
telttaretkellä, mattolaiturilla tai mökillä. Ei koskaan lasista eikä koskaan
ilman hyvää seuraa.
Ja jos laitat pahvikäärön päähän, lupaan nauraa.
M E RI-T U U L I L IND ST RÖM
RU O K A -A L A N A MM AT T IL A INE N JA VA PA A -A JA N M AT KU STA JA
Niki 01•2013