Ajokoira johdatti etelän miehen

20
SYKSY 2011
Ajokoira johdatti etelän miehen
läkin on toki puhetta susista, mutta pidän vilkasta
liikennettä suurempana
vaarana.
Arttu Koistinen
■ Monen etelän erämiehen
matka on käynyt Sotkamon
metsiin riistan ja komeiden
maisemien
houkuttelemina.
Vehreiden metsien lumoamiin poloisiin lukeutuu
Lontan liepeillä punaisessa
talossaan pitkän pihatien
päässä asuskeleva Matti
Pursiainen.
Syy, miksi Matti alun perin
tuli Tipasojalle, kävelee
neljällä jalalla ja heiluttaa
häntäänsä.
– Koirani on täältä kotoisin. Hain pennun täältä
kolmisen vuotta sitten,
Suomea ristiin rastiin aikoinaan työnsä puolesta reissannut mies kertoi.
– Kuulin tuolloin mahdollisuudesta metsästää jäniksiä täällä paikallisen
metsästysseuran vieraskortilla. Se oli minulle varsinainen koukku tähän Sotkamon touhuun, koko ikänsä
jänismetsällä
kulkenut
Matti kertoi.
Viidensadan kilometrin
ajaminen edestakaisin syksyisin kypsytteli miehen
mielessä ajatuksen Sotkamoon asettumisesta.
– Ajattelin, että miksikäs
sitä ei täältä voisi ostaa taloa. Etelän asunto meni
kaupaksi viikossa, ja täältä
löytyi sopiva, eläkkeellä
Kanta-Hämeen Hausjärven kunnasta Kainuuseen
talvella 2010 muuttanut
Matti tuli seudulle juuri
koira- ja metsästysharrastuksen vuoksi.
– Etelässä metsästys- ja
koirankoulutusmahdollisuudet ovat rajallisemmat
kuin täällä. Pienriistakuviot
ovat siellä paljon pienemmät.
Jäniksiä Ritu-suomenajokoiransa kanssa metsästävän Matin mukaan etelän
tiehankkeet rajoittavat metsästystä ja ovat harmillisia
ajaville koirille:
– Liikenne on siellä riskitekijä ajaville koirille. Tääl-
Matti Pursiainen ja Ritu-ajokoira lähtevät heti jänismetsälle, kun jahti alkaa.
Unohtumattomia metsästyselämyksiä
Puikkokoskella
Arttu Koistinen
■ Kaveriporukat, yritykset
ja yhdistykset voivat päästä
nauttimaan jahdin jännityksestä ja eräelon ikimuistoisista hetkistä RTG Active
Oy:n ohjatuilla metsästysretkillä.
Yksityiskäyttöön varatulla, 4700:n hehtaarin eräalueella järjestetään hirvijahteja loka-marraskuussa,
linnunmetsästyskokemuksia syys-lokakuussa sekä
jänismetsästyspäiviä syyshelmikuussa. Metsästysretket ovat kestävät yhdestä
neljään päivään.
Kajaanista 25 kilometrin
päässä sijaitseva Puikkokosken mökki rantasaunoineen toimii metsästäjien
tukikohtana.
Kanalinnut ovat tänä syksynä RTG:n suosituin metsästyskohde.
– Lintukanta on seudulla
ollut nousussa viimeiset
pari vuotta, koska olosuhteet ovat olleet suotuisia
poikueille, RTG:n metsästyksestä vastaava Matti
Nevanperä totesi.
– Kanalinturyhmät ovat
syksyn osalta jo melko
täynnä, yksittäisiä päiviä
saattaa siellä täällä olla vapaina, Nevanperä kertoi.
Kainuun hirvikanta on
ennusteiden mukaan laskussa, mikä vaikuttaa lupamäärään.
– Syksy näyttää, miten
viranomaisten myöntämiä
kaatolupia käytetään ja miten kanta vaihtelee. Noin
kymmenelle hirvelle olisi
tarkoitus löytää ampuja asiakkaistamme, Nevanperä
sanoi.
Luvat ja metsästyspäivät
menevät todennäköisesti
hyvin kaupaksi.
– Kapasiteettimme tulee
täyttymään syksyn mittaan,
Nevanperä ennusti.
Vaikka jäniksen jahdissa
ei ole viime vuosina ollut
samanlaista "imua" kuin
hirven- ja kanalintujen metsästyksessä, Nevanperä ei
väheksy jänistä saaliina.
– Ilman muuta teemme
tarjouksen kiinnostuneille,
jäniksiä piisaa metsissä taatusti, Nevanperä naurahti.
Lain edellyttämien seikkojen on oltava kunnossa
ennen RTG:n järjestämään
ohjelmaan osallistumista.
– Asiakkaalla tulee olla
voimassaoleva metsästyskortti, aseenkantolupa, luvallinen ase sekä asianmukaiset patruunat.
Suurriistan kaatamiseen
vaaditaan riistakeskuksen
kaatolupa.
Ulkomaalaiset metsästäjät voivat päästä metsälle
erikoisjärjestelyjen avulla.
– Heidän metsästysoikeuden todentamiseksi on
meillä oma käytäntönsä,
Nevanperä kertoi.
RTG Active Oy:n ohjatuilla metsästysreissuilla pääsee monenlaisen riistan jäljille. Kuva: Matti Nevanperä.
– Emme ole lähteneet
vuokraamaan aseita asiakkaille, koska aseluvat ja ase
ovat harrastuksen kannalta
niin henkilökohtaisia asioita, Nevanperä perusteli.
Metsästyksen huumasta
Aseista ja patruunoista
metsästäjät
itse.
huolehtivat
voivat päästä nauttimaan
myös ensikertalaiset ja he,
jotka eivät itse metsästä.
– Olemme suunnitelleet
ohjelmaa, jossa metsästyksestä kiinnostuneet voivat
ottaa osaa perinteiseen ajoketjukokemukseen. Ampujat löytyvät meiltä tuolloin
omasta takaa.
Metsästyselämys täydentyy luonnollisesti jahdin
jälkeisillä erärituaaleilla:
– Makkaranpaisto leiri-
nuotiolla ja ikimuistoiset
erätarinat kruunaavat taatusti metsästyspäivän, Nevanperä virkkoi.
mahtuu metsästäjiä saaliista
riippuen. Kannattaa ottaa
rohkeasti yhteyttä ja tiedustella täyttöasteista ja tarjouksista, Nevanperä neuvoi.
Syksyn metsästyspäivät
eivät ole vielä aivan loppuunmyytyjä, mutta kiirettä
kannattaa pitää, mikäli
metsälle tekee mieli.
– Kyllä joihinkin väleihin
http://www.rtgactive.fi/
tilat/puikkokoski/metsastys
030 624 4155, ma-pe 917