Yhtiöesite - Piippo Oy

Yhtiöesite Piippo Oyj:n listautumisannin toteuttamiseksi ja osakkeiden listaamiseksi NASDAQ OMX Helsinki
Oy:n ylläpitämälle monenkeskiselle First North -markkinapaikalle
First North on vaihtoehtoinen markkinapaikka, jota ylläpitää NASDAQ OMX -konserniin kuuluva pörssi. First
North -yhtiöihin ei sovelleta samoja sääntöjä kuin säännellyillä päämarkkinoilla. First North -yhtiöt noudattavat
pienille kasvuyhtiöille sovellettuja, vaatimustasoltaan alhaisempia sääntöjä. First North -yhtiöihin sijoittaminen
saattaa sisältää suuremman riskin kuin päämarkkinoiden yhtiöihin sijoittaminen. Kaikilla First North
-markkinapaikan yhtiöillä on Hyväksytty Neuvonantaja, joka valvoo, että sääntöjä noudatetaan. Hyväksytty
Neuvonantaja tekee arvioinnin kaupankäynnin kohteeksi hakeutuvasta yhtiöstä. Pörssi hyväksyy hakemuksen
kaupankäynnin kohteeksi ottamisesta.
Tämän yhtiöesitteen päivämäärä on 10.2.2015.
TÄRKEÄÄ TIETOA
keskisen kaupankäynnin kohteeksi hakeutumisen yhteydessä. Yhtiöesitettä ei tule
tulkita suositukseksi ostaa arvopapereita tai
arvopapereiden markkinoinniksi. Yhtiöesite
ei välttämättä sisällä kaikkea Yhtiön liiketoiminnastaan julkaisemaa tietoa. Sijoittajia
kehotetaan tutustumaan myös Yhtiön julkaisemiin tiedotteisiin.
Tässä Yhtiöesitteessä “Yhtiö”, “Piippo”
ja “Piippo-konserni” tarkoittavat Piippo
Oyj:tä ja sen tytäryhtiöitä yhdessä, ellei
asiayhteydestä selvästi ilmene, että ilmauksella tarkoitetaan ainoastaan Piippo Oyj:tä
tai tiettyä tytäryhtiötä tai liiketoimintaa.
Yhtiöesitteeseen liittyvät oikeudelliset asiat määräytyvät Suomen lain mukaan ja
Yhtiöesitteeseen liittyvät mahdolliset riidat
ratkaisee toimivaltainen suomalainen tuomioistuin.
Tämä yhtiöesite (“Yhtiöesite”) on laadittu
Piippo Oyj:n listautumisannin toteuttamiseksi
ja Piippo Oyj:n osakkeiden (“Osakkeet”)
listaamiseksi NASDAQ OMX Helsinki Oy:n
ylläpitämälle monenkeskiselle First North
-markkinapaikalle. Yhtiöesite on laadittu First North Finland -markkinapaikkaan
sovellettavien First North Nordic -sääntöjen mukaisesti. Arvopaperimarkkinalain
(746/2012, muutoksineen) 4 luvun 3 §:n
mukaisen poikkeuksen nojalla listautumisannin yhteydessä ei laadita arvopaperimarkkinalain mukaista esitettä. Yhtiöesitteeseen
ei siten sovelleta Euroopan parlamentin ja
neuvoston esitedirektiiviä (2003/71/EY,
muutoksineen). Yhtiöesitettä ei voida käyttää
arvopapereiden tarjoamiseksi yleisölle tai
hakemiseksi kaupankäynnin kohteeksi säännellyllä markkinalla, vaan ainoastaan First
North Nordic -sääntöjen mukaisesti monen-
i
SISÄLLYS
Riskitekijät 1
Yhtiöesitettä koskeva vastuulausunto 9
Tulevaisuutta koskevat lausumat 9
Tärkeitä päivämääriä 9
Tietoja yhtiön osakkeesta 10
Taloudellista informaatiota koskevia päivämääriä 10
Yhtiöesitteen saatavilla pito 10
Nähtävillä olevat asiakirjat 10
Yhteystiedot 11
Yhtiö lyhyesti 15
Listautumisen ja osakeannin syyt ja hankittavien varojen käyttö 16
Osakeannin ehdot 17
Ohjeita sijoittajille 23
Yhtiön liiketoiminnan ja markkinan kuvaus 27
Katsaus yhtiön talouteen 45
Yhtiön taloudellinen kehitys 51
Hallitus, johto ja tilintarkastajat 57
Osakepääoma ja omistusrakenne 62
Osakkeenomistajan oikeudet 64
Verotus 67
Liiteluettelo 71
Liite A - Yhtiöjärjestys A1
Liite B - Piippo Oyj:n tilintarkastettu tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta B1
Liite C - Piippo Oyj:n tilintarkastettu tilinpäätös, toimintakertomus ja
tilintarkastuskertomus 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta C1
ii
RISKITEKIJÄT
Yhtiön toimintaan liittyy useita riskejä, jotka voivat vaikuttaa Yhtiön toimintaan, taloudelliseen asemaan
tai Osakkeiden arvoon. Seuraava kuvaus riskitekijöistä perustuu tämän Yhtiöesitteen päivämäärän
tietoihin ja arvioihin, eikä se ole siten välttämättä tyhjentävä. Mikäli yksi tai useampi tässä kuvatuista
riskitekijöistä toteutuu, sillä voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan, taloudelliseen
asemaan, liiketoiminnan tulokseen ja Osakkeen arvoon, ja sijoittajat voivat menettää sijoitustensa arvon
osittain tai kokonaan. Yhtiö altistuu lisäksi monille muille riskeille, joita ei tällä hetkellä tunneta tai pidetä
olennaisina, mutta joilla voi olla olennaisen haitallinen vaikutus sen liiketoimintaan, taloudelliseen asemaan,
liiketoiminnan tulokseen ja Osakkeen arvoon. Alla oleva kuvaus Yhtiön toimintaan liittyvistä riskeistä ei ole
tyhjentävä eikä riskien esitysjärjestys ilmennä niiden toteutumisen todennäköisyyttä tai tärkeysjärjestystä.
YHTIÖÖN JA SEN LIIKETOIMINTAAN LIITTYVIÄ RISKEJÄ
Toimituksiin kohdistuvat riskit voivat vaikuttaa haitallisesti Yhtiöön
Yhtiölle saapuviin toimituksiin kohdistuvat riskit liittyvät sekä saapuviin että lähteviin toimituksiin. Suurimpia
saapuvia eriä ovat tuotannossa käytettävät raaka-aineet ja alihankintana valmistettavat tuotteet. Raakaaineiden merikuljetukset saattavat olla alttiita muutoksille kansainvälisessä poliittisessa tilanteessa sekä
paikallisille kuljetusreitteihin vaikuttaville konflikteille. Rekka-autokuljetuksina tulevat erät ovat kohtuullisen
pieniä eivätkä siinä muodossa aiheuta Yhtiölle olennaista riskiä. Lähtevät toimitukset taas jakautuvat merija maarahteihin. Kaikki kuljetukset ovat vakuutettuja ja yli 5 TEU:n (20 jalan merikuljetuskontin) kuormausta
samaan laivaan vältetään. Vaikka Yhtiö pyrkii suojautumaan toimituksiin liittyviltä riskeiltä ja varautumaan
mahdollisiin poikkeustilanteisiin, ne realisoituessaan voivat vaikuttaa olennaisen haitallisesti Yhtiön
liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
Tartuntatautien leviäminen voi vaikeuttaa Yhtiön tuotteiden vientiä ennalta
arvaamattomasti
Suurin osa Yhtiön tuotteista menee vientiin. Viime vuosina koettujen tartuntaepidemioiden, kuten
esimerkiksi hullun lehmän taudin, sikainfluenssan, SARSin tai ebolan kaltaisten tautien vuoksi on
joidenkin pahiten kärsineiden maiden maarajoja suljettu tai matkustusta on rajoitettu. Vaikkakin Yhtiö
pitää epätodennäköisenä tällaisten tartuntaepidemioiden leviämistä Yhtiön tärkeille markkinoille, ei tätä
riskiä voida täysin sulkea pois. Jos riski realisoituu, voi tämä vaikeuttaa Yhtiön tuotteiden vientiä ennalta
arvaamattomasti ja siten vaikuttaa olennaisen haitallisesti Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja
taloudelliseen asemaan.
Tuotanto on keskittynyttä ja liiketoiminnan mahdolliset keskeytykset voivat vaikuttaa haitallisesti Yhtiöön
Yhtiön tuotanto on keskittynyt Suomessa sijaitsevaan Outokummun tehtaaseen. Yhtiö omistaa kaikki
Outokummussa sijaitsevat tehdasrakennukset, pois lukien Outokummun seudun teollisuuskylä Oy:n
rakentamat laajennukset, jotka Piippo on vuokrannut itselleen. Vuonna 2003 toteutetusta laajennuksesta
on olemassa toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus 3 kuukauden irtisanomisajalla ja vuonna 2014
toteutetusta laajennuksesta on olemassa määräaikainen vuokrasopimus vuoteen 2027 asti, jonka jälkeen
sopimus jatkuu toistaiseksi. Tuotannon keskittyneisyydestä johtuen Yhtiön liiketoiminta saattaa olla vaarassa
keskeytyä Outokummun tehtaaseen liittyvien äkillisten ja ennakoimattomien tapahtumien johdosta,
kuten sähkönjakelun keskeytysten, palo- ja vesivahinkojen vuoksi tai vuokrasopimuksen irtisanomisen
tai purkamisen johdosta. Yhtiö ei välttämättä pysty riittävästi vaikuttamaan näihin tilanteisiin omilla
ennakoivilla toimillaan, mikä saattaa aiheuttaa keskeytyksiä liiketoiminnoissa. Ennalta arvaamattomat
tapahtumat voivat myös johtaa ylimääräisiin toimintakuluihin, kuten saneeraus- ja korjauskustannuksiin,
korvausvaatimuksiin asiakkailta, korkeampiin vakuutusmaksuihin ja ylimääräisiin varmuusjärjestelmiin.
Tietyille ennalta arvaamattomille tapahtumille ei välttämättä ole saatavissa kattavaa vakuutussuojaa ja
näin Yhtiön toiminnan riski kasvaa. Tuotannon keskeytyksiä voisi aiheutua myös Yhtiön pääraaka-aineiden
pitkällisistä toimituskatkoksista. Lisäksi Yhtiön liiketoiminta voi keskeytyä myös suunniteltujen keskeytysten
johdosta, jotka voivat liittyä esimerkiksi tuotantokoneiden huolto-, uusinta ja siirtotoimenpiteisiin. Yhtiöllä
on mahdollisia keskeytystilanteita silmällä pitäen keskeytysvakuutus, ja Yhtiön tuotantotoimintaa voidaan
1
keskeytystilanteesta huolimatta harjoittaa Yhtiön alihankkijoiden kautta. Huolimatta siitä, että Yhtiö on
pyrkinyt suojautumaan edellä mainituin tavoin, ei ole silti poissuljettua, että Yhtiön liiketoiminta voi kärsiä
mahdollisten liiketoiminnan keskeytysten vuoksi. Jos Yhtiö ei kykene tehokkaasti hallitsemaan mainittuja
riskejä ja jos jokin edellä mainituista tapahtumista realisoituisi, sillä voi olla olennaisen haitallinen vaikutus
Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
Yhtiön vakuutussuoja ei välttämättä ole riittävä eikä Yhtiö välttämättä ole
vakuutettu kaikkien riskien varalta
Yhtiön toimitilat ja laitteet sekä muu omaisuus voivat olla vaarassa vahingoittua esimerkiksi mekaanisten
häiriöiden, inhimillisten virheiden, tulipalon tai luonnonilmiöiden vuoksi. Kaikki nämä vaarat voivat aiheuttaa
omaisuuden menetyksiä, omaisuusvahinkoja, liiketoiminnan keskeytyksiä sekä viivästymisiä. Edelleen Yhtiö
voi kohdata tuotevastuuperusteisia vaatimuksia, tai liiketoiminnan keskeytymiseen johtavat tapahtumat
voivat vaikuttaa siihen haitallisesti. Yhtiö pyrkii riittävässä määrin suojautumaan vakuutuksin tällaisilta
riskeiltä, ja sillä on voimassa vakuutukset, jotka suojaavat Yhtiötä tavanomaisilta vastuuvahingoilta, tuote- ja
tuotannonvastuuvahingoilta, johdon vastuilta ja esinevahingoilta. Yhtiön vakuutukset voivat kuitenkin olla
riittämättömiä tai niitä ei välttämättä ole saatavilla Yhtiön suojaamiseksi vaatimuksilta tai muilta vahingoilta.
Vakuutuksia voidaan myös irtisanoa tai muuten päättää. Lisäksi Yhtiön vakuutusten kattavuuteen liittyy
riskejä. Yhtiö ei välttämättä saa hankittua vakuutuksia taloudellisesti kohtuullisin ehdoin tai ollenkaan. Yhtiö
voi kohdata sellaisia vastuita tai vahinkoja, joita vakuutus ei kata, kuten sopimusrikkomuksesta aiheutuvia
vastuita. Vastuiden määrä voi ylittää Yhtiön vakuutuksen korvausrajat, ja Yhtiölle voi aiheutua liiketoiminnan
keskeytymisestä vahinkoja, jotka ylittävät korvausrajat tai jäävät kokonaan vakuutuksen ulkopuolelle. Yllä
mainittujen riskien toteutumisella ja jopa vain osittain vakuuttamattomalla, mutta määrältään huomattavalla
vaatimuksella voi toteutuessaan olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan
tulokseen- ja taloudelliseen asemaan.
Muutokset alihankkijoiden taloudellisessa tilassa ja luotettavuudessa tuottajina
sekä raaka-ainetuottajiin liittyvät laaturiskit voivat vaikuttaa haitallisesti Yhtiöön
Alihankkijoihin kohdistuva riski koskee alihankkijoiden taloudellista tilaa ja luotettavuutta oikean
laadun tuottajana. Yhtiö tutkii alihankkijoiden tilaa säännöllisin vierailuin ja raportein tehden samalla
laatu- ja työolosuhdetarkastusta. Vaikkakin Yhtiö pyrkii edellä mainituin tavoin valvomaan käyttämiensä
alihankkijoiden taloudellista tilaa ja laadukasta tuotantoa, ei voida sulkea pois alihankkijoiden taloudellisen
tilanteen heikentymisen tai laadukkuuden heikentymisen mahdollisuutta.
Yhtiön muihin olennaisiin sopimussuhteisiin kuuluu raaka-ainetuottajien laaturiski. Yhtiö pyrkii käyttämään
vain hyvämaineisia tavarantoimittajia, joiden jatkuva laatu on voitu todentaa jo ennakolta. Yhtiö
vaatii avaintoimittajilta tuote- ja tuotannonvastuuvakuutuksen. Tästä huolimatta ei voida sulkea pois
laadun heikentymisen mahdollisuutta. Mikäli jokin edellä mainituista riskeistä liittyen Yhtiön käyttämiin
alihankkijoihin tai raaka-ainetuottajiin realisoituu, voi sillä olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön
liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
UV-säteilyn globaalit muutokset aiheuttavat riskin polyolefiineista valmistetuille
tuotteille
Yhtiön paalausverkot on valmistettu polyolefiineista, jotka ovat alttiita UV-säteilylle ja sen muutoksille. Lisäksi
tietyillä maantieteellisillä alueilla paalattavan materiaalin kemiallinen koostumus voi vaihdella viljelyyn
käytettyjen kemikaalien vaikutuksesta. Vaikkakin Yhtiön valmistamat agrituotteet tehdään vastaamaan
ominaisuuksiltaan paikallisten markkinoiden olosuhteita, UV-säteilyssä tapahtuvat muutokset yhdessä
paalattavan materiaalin kemiallisen koostumuksen kanssa saattavat aiheuttaa Yhtiön polyolefiineista
valmistamien tuotteiden soveltumattomuuden tietyille paikallisille markkinoille. Tämä voi puolestaan aiheuttaa
asiakasreklamaatioita tai tilapäistä kysynnän heikkenemistä soveltumattomille tuotteille. Jos edellä mainittu
riski realisoituu, voi tämä aiheuttaa tuotevastuu- ja takuuvaatimuksia asiakkailta sekä Yhtiön agrituotteiden
kysynnän laskua ja siten vaikuttaa olennaisen haitallisesti Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja
taloudelliseen asemaan.
2
Yhtiön paalausverkkojen kysyntä on riippuvainen maataloustuottajien sadon onnistumisesta ja paikallisista sääolosuhteista
Agri-segmenttiä varten valmistettavat paalausverkot ja langat muodostavat Yhtiön suurimman tuoteryhmän.
Yhtiön valmistamien paalausverkkojen ja lankojen kysyntä on riippuvainen maataloustuottajien sadon
onnistumisesta, joka taas on altis paikallisille sääolosuhteiden vaikutuksille ja muutoksille. Yhtiö ei voi
ennakoida sääolosuhteita ja siten maataloustuottajien sadon onnistumista tai epäonnistumista. Mikäli
maataloustuottajien sato epäonnistuu, voi tämä aiheuttaa paalausverkkojen ja lankojen ylitarjontaa
ja laskea paalausverkkojen ja lankojen kysyntää ja siten vaikuttaa olennaisen haitallisesti Yhtiön
liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
Asiakkaisiin liittyvät luottoriskit voivat vaikuttaa haitallisesti Yhtiöön
Nykyisinä taloudellisesti epävarmoina aikoina Yhtiön asiakkailla voi olla vaikeuksia saada luottoa ja
muuta rahoitusta. Vaikka Yhtiö ei ole tähän mennessä kohdannut merkittävässä määrin asiakkaidensa
maksuvaikeuksia, Yhtiö on alttiina sille riskille, että sen asiakkaat eivät kykene suorittamaan
maksuvelvoitteitaan ja myyntisaamiset voisivat näin viivästyä tai jäädä kokonaan saamatta. Luottoriskeihin
Yhtiö on varautunut käyttämällä luottovakuutuksia asiakkailleen, joiden avoin riski on 40 000 euroa
tai enemmän. Yhtiö seuraa asiakkaidensa taloudellista asemaa rekistereistä sekä vierailemalla
asiakkaiden luona säännöllisesti. Kausiluonteisuudesta johtuen voi avointa riskiä sesongilla olla 30 % yli
luottovakuutuksen. Myös takuiden käyttö on tavanomaista tietyissä Etelä-Euroopan maissa. Vallitsevan
taloudellisen epävarmuuden johdosta merkittävien luottoriskien mahdollisuutta ei voida kuitenkaan sulkea
pois. Yhden tai useamman Yhtiön asiakkaan maksuvaikeuksilla tai maksukäyttäytymisen muutoksilla voi olla
olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
Yhtiön strategiana on ollut pyrkiä hajauttamaan asiakaskunta maantieteellisesti ja segmenteittäin siten, että
yhden kumppanin tai maantieteellisen alueen poisjäänti ei olennaisesti heikentäisi Yhtiön toimintaa. Rajaarvo on 20 % yhtiön liikevaihdosta, jonka jälkeen hallitus ottaa kantaa kohteen kasvaneeseen riskiin. Yhden
tai useamman tärkeän asiakkaan menettäminen, avainasiakkaiden ostojen merkittävä vähentyminen tai
avainasiakkaiden mahdolliset taloudelliset tai liiketoiminnalliset ongelmat voivat tästä huolimatta vaikuttaa
olennaisen epäedullisesti Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
Muutokset kysynnässä ja kuluttajien ostokäyttäytymisessä voivat vaikuttaa haitallisesti Yhtiöön
Yhtiön tuotteiden kysyntään vaikuttavat kulutuskysynnän kehitys ja siinä tapahtuvat muutokset.
Taloussuhdanteiden heikentyminen vaikuttaa osaltaan myös kuluttajien käyttäytymiseen ja on olemassa riski
siitä, että kuluttajat muuttavat ostokäyttäytymistään. Yhtiön liikevaihdosta noin 25 % tulee kuluttajatuotteiden
sekä B2B-asiakkaille yksilöllisesti suunniteltujen tuotteiden liiketoiminnoista, joiden kysyntä on altis
taloussuhdanteiden muutoksille. Yhtiön elintarviketuotantoa palveleva agri-tuoteryhmä sen sijaan ei ole
samalla tavoin altis taloussuhdanteille, vaan sen kysyntä on vakaampi talouden suhdanteista riippumatta.
Yhtiön tuotteiden kysynnän heikentymisellä voi olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan,
liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
Raaka-aineiden ja sähkön hintavaihtelut voivat vaikuttaa haitallisesti Yhtiöön
Yhtiön käyttämät pääraaka-aineet ovat öljy- tai kaasupohjaiset polypropeeni ja polyeteeni. Yhtiön
raaka-ainekustannukset ovat merkittävät ollen vuonna 2014 yhteensä noin 8,7 miljoonaa euroa. Yhtiön
tuloksentekokyky on riippuvainen osittain raaka-aineiden hintojen vaihtelusta, koska Yhtiö ei kaikissa
olosuhteissa pysty siirtämään raaka-aineiden hintakehitystä tuotteidensa hinnoitteluun. On olemassa riski
siitä, että Yhtiön tuotteiden hinnan nostaminen raaka-aineiden hintojen nousua vastaavassa määrin voi
saada Yhtiön asiakkaita siirtymään muiden valmistajien korvaaviin tuotteisiin. Lisäksi raaka-aineiden
hintojen lasku saattaa aiheuttaa Yhtiön varastossa olevien tuotteiden arvon alennuksen, jolloin niiden
valmistuskustannukset muodostuvat suhteellisesti korkeammaksi kuin niiden vastaavat markkinahinnat.
Tämän ohella raaka-aineiden hintojen lasku saattaa aiheuttaa Yhtiön tuotteiden markkinahinnan laskun
markkinoiden huomioidessa raaka-aineiden hintojen laskun aiheuttamat alemmat valmistamiskustannukset.
Vaikka Yhtiö pyrkii siirtämään raaka-aineiden hintavaihtelut omien tuotteidensa hinnoitteluun, Yhtiön
käyttämien raaka-aineiden hintojen nousulla tai laskulla voi siten olla olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön
liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
Myös Yhtiön sähköenergiakulut ovat merkittävät. Vuonna 2014 Yhtiön sähkön käyttö oli noin 5,4
gigawattituntia. Yhtiöllä on sähkön hankintaa koskeva toimintapolitiikka, minkä lisäksi sähkön
markkinahinnan nousua hallitaan kiinteähintaisilla sopimuksilla ja sähköjohdannaisilla. Vaikka Yhtiö pyrkii
suojautumaan sähkön hinnanvaihteluilta, on mahdollista, että sähkön hinnan nousu vaikuttaa olennaisen
3
haitallisesti Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
Yhtiön Venäjällä harjoittama liiketoiminta on altis Venäjän poliittiseen epävakauteen, tulkinnanvaraiseen lainsäädäntöön, korruptioon sekä tuontisanktioiden
mahdolliseen laajenemiseen liittyville riskeille
Yhtiö harjoittaa liiketoimintaa Venäjällä osittain venäläisen tytäryhtiönsä kautta. Liiketoimintariskit Venäjällä
ovat suuremmat ja toimintaympäristö on epävakaampi kuin Suomessa. Venäjällä voi esiintyä poliittisia,
taloudellisia ja oikeudellisia riskejä. Suhdannevaihtelut voivat Venäjällä olla voimakkaampia ja äkillisempiä
kuin kehittyneillä markkinoilla ja oikeusjärjestelmissä. Venäjällä vallitsee epävakaa taloudellinen ja
poliittinen tilanne. Venäjän keskus- tai paikallishallinnon toimintaperiaatteisiin voidaan tehdä odottamattomia
ja epäedullisia muutoksia viranomaisten suuren harkintavallan johdosta. Korruptiota ja rikollisuutta
esiintyy enemmän ja joihinkin tuomareihin tai viranomaisiin voidaan vaikuttaa taloudellisin, poliittisin
tai nationalistisin keinoin enemmän kuin kehittyneillä markkinoilla ja oikeusjärjestelmissä. Eroavaisuudet
Venäjän lainsäädännössä, sen tulkinnassa ja sovellettavissa käytännöissä sekä oikeusjärjestelmän,
hallinnollisten toimenpiteiden ja oikeudellisen toimeenpanon puutteellisuudet voivat sisältää merkittäviä
riskejä Yhtiölle. Venäjän lait ja määräykset sekä niiden viranomaistulkinnat voivat olla epäselviä ja niitä
voidaan muuttaa usein. Myös Venäjän federaation lakien ja alueellisten lakien perusteella annettavien
määräysten välillä voi olla eroavaisuuksia. Yhtiö ei välttämättä pysty saamaan riittävää oikeusturvaa
Venäjän tuomioistuimilta ja viranomaisilta.
Poliittinen riski on noussut Euroopassa liittyen kaupallisiin ja geopoliittisiin ristiriitoihin EU:n, Venäjän, Aasian
ja USA:n välillä. Ukrainan kriisin johdosta EU on asettanut talouspakotteita Venäjää vastaan ja Venäjä on
vastavuoroisesti määrännyt vastapakotteita erityisesti maataloustuotteiden tuontikieltojen ja -rajoitusten
muodossa. Vaikka Venäjän EU-maille asettamat tuontikiellot ja -rajoitukset ovat kohdistuneet tähän mennessä
lähinnä elintarvikkeisiin, ei mahdollista Venäjän tuontisanktioiden laajenemista muille markkinoille voida
poissulkea. Jos Venäjä laajentaa talouspakotteitaan EU:a vastaan, voi tällä olla olennaisen haitallinen
vaikutus Yhtiön tytäryhtiön harjoittamaan liiketoimintaan Venäjällä. Mainittujen riskien toteutuminen voi
vaikuttaa olennaisen haitallisesti Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
Yhtiö on riippuvainen ammattitaitoisesta johdosta ja henkilökunnasta
Yhtiön menestys riippuu merkittävästi ylimmän johdon ja muiden avainhenkilöiden jatkuvasta työpanoksesta
sekä näiden kyvystä houkutella, motivoida ja pitää palveluksessaan päteviä työntekijöitä organisaation joka
tasolla. Vaikka Yhtiö ei ole kohdannut ongelmia avaintyöntekijöiden rekrytoinnissa ja pysyvyydessä, ei ole
varmuutta siitä, ettei ongelmia ilmene tulevaisuudessa. Avainhenkilöiden menettäminen tai epäonnistuminen
pätevien työntekijöiden rekrytoinnissa ja pysyvyydessä voivat vaikuttaa olennaisen haitallisesti Yhtiön
liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
Yhtiön kilpailukyky on osaksi riippuvainen työvoimakustannuksista
Yhtiön kilpailukykyyn vaikuttavat osaltaan Yhtiön työvoimakustannukset. Suurin osa Yhtiön
palkkakustannuksista määräytyy ammattiyhdistysten neuvottelemien yleissitovien työehtosopimusten
perusteella ja siten Yhtiö ei voi olennaisesti vaikuttaa palkkakustannustensa tasoon. Mikäli Yhtiön
ulkomainen kilpailija vähentäisi omia palkkakustannuksiaan esimerkiksi neuvottelemalla palkanalennuksista
työntekijöidensä kanssa, Yhtiö ei välttämättä pysty vähentämään palkkakustannuksiaan vastaavissa määrin
säilyttääkseen kilpailukykynsä. Tällainen kilpailukyvyn heikentyminen voi vaikuttaa olennaisen haitallisesti
Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
Tuotevastuu- ja takuuvaatimukset voivat vaikuttaa haitallisesti Yhtiöön
Korkealaatuinen tuotevalikoima on eräs Yhtiön avaintekijöistä. Monet Yhtiön asiakkaista edellyttävät erittäin
tiukkojen laadunvalvontaprosessien käyttöä. Lisäksi tuotteiden tulee täyttää soveltuvat lainsäädännön ja
viranomaisten vaatimukset.
Yhtiö on pyrkinyt suojautumaan tuotevastuuriskeiltä järjestelmällisillä laadunvalvontaprosesseilla ja
tuotevastuuvakuutuksin. Tutkimus- ja kehitystoiminnalla pyritään varmistamaan tuotteiden turvallisuus
tuotekehitysvaiheessa ja jatkuvalla laaduntarkkailulla tuotteiden laatu valmistuksessa. Vaikka Yhtiön johto
pitää merkittäviä tuotevastuuseen perustuvia vaatimuksia epätodennäköisinä, ei ole poissuljettua, että
epäonnistuminen sovellettavien laatuvaatimusten noudattamisessa ja tuotevastuu- ja takuuvaatimusten
realisoituminen voisivat vaikuttaa olennaisen haitallisesti Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja
taloudelliseen asemaan.
4
Mahdollisten tulevaisuudessa toteutettavien yritysjärjestelyiden epäonnistuminen
voi vaikuttaa haitallisesti Yhtiöön
Yhtiö saattaa tulevaisuudessa harkita strategisia yritysjärjestelyitä. Yhtiö tutkii jatkuvasti mahdollisuuksia
yritysostoon, joka nopeuttaisi kasvua ja nostaisi liikevaihtotasoa. Ei ole kuitenkaan varmuutta siitä, että Yhtiö
onnistuisi tällaisia hankkeita koskevien suunnitelmien toteuttamisessa tai että järjestelyt ja niiden toteutus
onnistuisivat odotusten mukaisesti. Yritysjärjestelyt voivat vaatia myös johdolta merkittävää panosta ja
viedä huomiota päivittäisen liiketoiminnan johtamiselta. Erityisesti yritysostoihin liittyviin riskeihin kuuluvat
Yhtiön mahdollisesti hankkimien yritysten tuntemattomat vastuut, mahdollinen kyvyttömyys integroida ja
johtaa ostettuja toimintoja ja henkilöstöä. Lisäksi on riski siitä, etteivät odotetut tuotannon edut tai synergiat
toteudukaan. Myös yrityskauppasääntely ja kilpailuviranomaisten vaatimukset voivat rajoittaa Yhtiön kykyä
toteuttaa yritysostoja tulevaisuudessa. Jos mahdollisia Yhtiön kannalta edullisia yritysjärjestelyjä ei kyetä
toteuttamaan ja täytäntöönpanemaan, voi tämä vaikuttaa olennaisen haitallisesti Yhtiön liiketoimintaan,
liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
Ympäristö-, terveys- ja työturvallisuuslainsäädäntö voivat johtaa kohonneisiin
kustannuksiin ja korvausvastuisiin
Yhtiön liiketoimintaan sovelletaan erilaisia ympäristö-, terveys- ja työturvallisuuslakeja sekä -määräyksiä.
Ympäristölait ja -määräykset liittyvät esimerkiksi ilmansaasteiden, melusaasteiden sekä haitallisten
aineiden päästöjen sääntelyyn. Yhtiön johto uskoo, että Yhtiön liiketoimintaa harjoitetaan ja on harjoitettu
ja tiloja käytetään ja on käytetty kaikissa olennaisissa suhteissa sovellettavien ympäristö-, terveys- ja
työturvallisuuslakien ja -määräysten mukaisesti. Ei kuitenkaan voi olla varmuutta siitä, ettei mainittujen
lakien ja määräysten rikkomisesta voisi aiheutua tulevaisuudessa olennaisia kustannuksia tai vastuita. Ei
ole myöskään poissuljettua, ettei Yhtiölle voisi syntyä pilaantuneiden kiinteistöjen puhdistusvastuita Yhtiön
omistuksessa ja käytössä olevista tai olleista kiinteistöistä. Yhtiöllä on puhdistusvastuu Lempäälässä kahden
aiemmin omistamansa kiinteistönsä maaperän osalta, joihin liittyen Yhtiö on tehnyt varauksia kirjanpitoonsa.
Lisäksi soveltuvien lakien, määräysten ja toimilupien odottamattomat muutokset, joita Yhtiö ei pysty
ennakoimaan, voivat nostaa Yhtiön liiketoimintakuluja ja asettaa uusia velvoitteita. Tämä tai jo todettujen
puhdistamisvastuiden ennakoimaton nousu voi vaikuttaa olennaisen haitallisesti Yhtiön liiketoimintaan,
liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
Yhtiö voi epäonnistua immateriaalioikeuksiensa riittävässä suojaamisessa
Yhtiö suojaa aktiivisesti immateriaalioikeuksiaan tavaramerkein ja patentein ja seuraamalla toimintaa
päämarkkinoillaan. Yhtiön merkittävimmät patentit on kuvattu tämän Yhtiöesitteen kohdassa ”Yhtiön
liiketoiminnan ja markkinan kuvaus –Immateriaalioikeudet”. Immateriaalioikeuksiensa suojaamisessa
Yhtiö turvautuu liikesalaisuuksiin, osaamiseensa sekä salassapito- ja muihin immateriaalioikeuksia
suojaaviin sopimuksiin. Ei kuitenkaan ole varmuutta siitä, että Yhtiön toimenpiteet estävät tehokkaasti
kilpailijoita käyttämästä oikeudetta sen immateriaalioikeuksia. Kilpailijat voivat käyttää väärin Piipon
omistamia tai lisensoimia immateriaalioikeuksia, immateriaalioikeuksien omistuksesta voi syntyä kiistoja ja
immateriaalioikeudet voivat muutoin tulla kilpailijoiden tietoon tai kilpailijat voivat kehittää niitä itsenäisesti.
Ei myöskään ole olemassa varmuutta siitä, että esimerkiksi jo tehtyjen tai tulevaisuudessa tehtävien
patenttihakemusten mukaiset patentit tullaan myöntämään tai että tulevaisuudessa hankittava patenttisuoja
tuottaa riittävän kattavan suojan kilpailijoita vastaan. Yhtiö voi myös päättää ryhtyä toimenpiteisiin
estääkseen kolmansia osapuolia hankkimasta patenttisuojaa tai muuta immateriaalioikeuksia koskevaa
suojaa, mikä saattaa aiheuttaa Yhtiölle merkittäviä kustannuksia. Edelleen ei ole olemassa mitään takeita
siitä, että Yhtiön työntekijät, konsultit tai muut yhteistyökumppanit eivät riko Yhtiön liikesalaisuuksiin
liittyviä salassapitovelvoitteitaan Yhtiön immateriaalioikeuksia vaarantavalla tavalla. Epäonnistuminen
immateriaalioikeuksien suojaamisessa voi vaikuttaa olennaisen haitallisesti Yhtiön liiketoimintaan,
taloudelliseen asemaan-ja liiketoiminnan tulokseen.
Valuuttakurssivaihtelut voivat vaikuttaa haitallisesti Yhtiöön
Yhtiö on altis valuuttoihin liittyville valuuttakurssiriskeille. Valuuttakurssiriski koostuu transaktioriskistä ja
translaatioriskistä. Transaktioriskit aiheutuvat hankinnoista ja myynneistä muussa valuutassa kuin emoyhtiön
ja tytäryhtiöiden toiminnallisessa valuutassa. Translaatioriski syntyy, kun tytäryhtiön muussa valuutassa
oleva oma pääoma muunnetaan emoyhtiön toimintavaluutaksi eli euroksi. Yhdysvaltain dollari ja Venäjän
rupla ovat Yhtiön suurimmat vieraat valuutat. Viime aikoina sekä dollarin että ruplan arvo euroon nähden
on ollut huomattavan volatiili siten, että dollarin arvo on noussut ja ruplan arvo on tuntuvasti laskenut. Yhtiö
suojautuu valuuttakurssiriskiltä lähinnä termiinein valuuttakurssiriskin sisältävän sitoumuksen tapahtuessa,
ellei vastatoimenpidettä ole samassa valuutassa samalla maturiteetilla. Vaikka Yhtiö pyrkii pienentämään
5
valuuttakurssivaihteluiden vaikutusta tarpeen mukaan esimerkiksi suojautumisen kautta, ei ole takeita siitä,
etteivät valuuttakurssivaihtelut vaikuttaisi olennaisen haitallisesti Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan
tulokseen ja taloudelliseen asemaan. Lisäksi on syytä huomioida, että talouden epävarmuuden lisääntyminen
ja etenkin Venäjän taloudellinen ja poliittinen epävakaus kasvattavat todennäköisesti valuuttakurssien
vaihtelua. Valuuttakurssien vaihtelu voi myös heikentää Yhtiön tuotteiden hintakilpailukykyä suhteessa
kilpailijoiden tuotteisiin, jotka valmistetaan muilla valuutta-alueilla. Edellä mainituilla tekijöillä voi olla
olennaisen haitallinen vaikutus Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
OSAKEANTIIN JA OSAKKEISIIN LIITTYVÄT RISKIT
Osakeantia ei välttämättä merkitä kokonaan tai listautuminen First Northiin ei
välttämättä toteudu aiotussa aikataulussa tai ollenkaan
Tämän Yhtiöesitteen päivämääränä ei voi olla varmuutta siitä, että Osakeanti merkitään kokonaan. Mikäli
Osakeanti merkitään vain osittain, on mahdollista, että Yhtiö ei onnistu toteuttamaan strategiaansa tässä
Yhtiöesitteessä kuvatulla tavalla. Ei myöskään ole varmuutta siitä, että Yhtiö täyttää kaikki First North
-listautumiselle (”FN-listautuminen”) asetetut vaatimukset tai että FN-listautuminen toteutuu aiotussa
aikataulussa tai ollenkaan.
Yhtiön omistuksen keskittyneisyys voi vaikuttaa Osakkeiden markkinahintaan ja
likviditeettiin; Yhtiön suurimmilla osakkeenomistajilla voi olla merkittävä vaikutus
Yhtiön hallintoon, ja Yhtiön suurimpien osakkeenomistajien intressit voivat erota
vähemmistöosakkeenomistajien intresseistä
Tämän Yhtiöesitteen päivämääränä Yhtiöllä on kolme osakkeenomistajaa, joista kaksi suurinta omistavat
85,0 % Yhtiön liikkeeseenlasketuista Osakkeista ja Osakkeiden tuottamista äänistä. Olettaen, että
Osakeanti merkitään kokonaisuudessaan, kolmen nykyisen osakkeenomistajan omistusosuus on Osakeannin
toteutumisen jälkeen 67,1 % Yhtiön Osakkeista ja äänistä ja kahden suurimman osakkeenomistajan
omistusosuus Osakeannin toteutumisen jälkeen on 57,0 % Yhtiön Osakkeista ja äänistä. Yhtiön suurimpien
osakkeenomistajien intressit eivät välttämättä ole yhteneviä muiden osakkeenomistajien intressien kanssa.
Yhtiön yhtiökokouksissa päätettäviä merkittäviä asioita ovat muun muassa tilinpäätösten hyväksyminen,
vastuuvapauden myöntäminen Yhtiön johdolle, jakokelpoisten varojen jakamisesta ja osinkojen maksamisesta
päättäminen sekä hallituksen jäsenten ja tilintarkastajien valitseminen. Siten suurimmat osakkeenomistajat
voivat käyttää yhtiökokouksessa merkittävää määräysvaltaa, millä voi olla olennaisen haitallinen vaikutus
Yhtiön muiden osakkeenomistajien asemaan. Edelleen omistuksen keskittyneisyys voi viivästyttää tai estää
määräysvallan vaihtumisen Yhtiössä ja vaikuttaa haitallisesti Osakkeiden markkinahintaan ja likviditeettiin.
Yhtiön Osakkeille ei välttämättä kehity aktiivista julkista markkinaa, mikä voi
johtaa kurssin volatiliteetin ja likviditeetin puuttumiseen erityisesti First Northissa
Ennen FN-listautumista Yhtiön Osakkeilla ei ole käyty julkisesti kauppaa, eikä ole varmuutta siitä, että
FN-listautumisen jälkeen tällainen aktiivinen markkina kehittyy tai että sitä onnistutaan ylläpitämään.
Siten ei voi olla varmuutta Yhtiön Osakkeiden likviditeetistä. FN-listautumisen jälkeen Yhtiön Osakkeiden
markkinahinta saattaa vaihdella johtuen esimerkiksi todellisista tai oletetuista vaihteluista Yhtiön
liiketoiminnan tuloksessa, innovaatioista tiedottamisesta, uusien tuotteiden tai palveluiden käyttöönotosta
joko Yhtiön tai sen kilpailijoiden toimesta, rahoitusanalyytikkojen arvioiden muuttumisesta, olosuhteista
ja trendeistä, valuuttakursseista, sääntelyn kehittymisestä, yleisistä markkinaolosuhteista tai muista
tekijöistä. Mikäli aktiivinen ja likvidi kaupankäynti ei toteudu tai ole jatkuvaa, sijoittajien voi olla vaikeaa
myydä omistuksensa Yhtiössä. First Northissa listattujen yhtiöiden osakkeilla on keskimäärin vähäisempi
likviditeetti kuin pörssin pörssilistalla kaupankäynnin kohteena olevilla osakkeilla. Lisäksi kansainväliset
rahoitusmarkkinat ovat ajoittain kohdanneet hinta- ja volyymivaihteluita, jotka eivät ole liittyneet
yksittäisten yritysten liiketoiminnan kehitykseen tai tulevaisuudennäkymiin. Siten yleisen markkinatilanteen
heikkenemisellä tai samankaltaisten arvopapereiden markkinoiden heikkenemisellä voi olla olennaisen
haitallinen vaikutus Yhtiön Osakkeiden markkinoihin ja likviditeettiin. Tarjottavien Osakkeiden markkinahinta
voi siten nousta tai laskea alle Merkintähinnan.
6
Osakkeenomistajille jaettavien mahdollisten osinkojen määrästä ei ole varmuutta
Osakeyhtiölain (624/2006, muutoksineen) (”Osakeyhtiölaki”) määräysten mukaan mahdollisen osingon
määrä, jonka Yhtiö saa jakaa, rajoittuu konsernin emoyhtiön viimeisimmän tilintarkastetun ja yhtiökokouksen
vahvistaman tilinpäätöksen osoittamaan jakokelpoisten varojen määrään. Yhtiön tuleva osingonmaksukyky
riippuu monista tekijöistä, kuten sen tulevista tuotoista, rahavirroista, lainanhoitovelvoitteista, investoinneista,
maksukyvystä, lainaehdoista, kyvystä saada riittäviä osinkoja tytäryhtiöiltä sekä paikallisesta
lainsäädännöstä ja sääntelystä. Lisäksi osingonjako ei saa vaarantaa Osakeyhtiölain mukaista Yhtiön
maksukykyä. Yhtiön hallituksen yleisenä velvollisuutena on varmistua Yhtiön maksukyvyn säilymisestä ennen
osingonjaosta päättämistä. Ei ole varmuutta siitä, että Yhtiö jakaa osinkoa miltään tilikaudelta.
Olennaiset Osakkeiden tai Osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien annit tai
myynnit tulevaisuudessa voivat vaikuttaa haitallisesti Osakkeiden markkinahintaan ja laimentaa omistusta
Olennaiset Osakkeiden tai Osakkeisiin oikeuttavien erityisten oikeuksien annit tai myynnit tulevaisuudessa,
tai käsitys siitä, että tällaisia anteja tai myyntejä voi tulevaisuudessa tapahtua, voivat vaikuttaa haitallisesti
Osakkeiden markkinahintaan sekä Yhtiön kykyyn hankkia oman pääoman ehtoista rahoitusta. Lisäksi
tulevaisuudessa toteutettavat merkintäetuoikeusannit tai suunnatut Osakkeiden tai Osakkeisiin oikeuttavien
erityisten oikeuksien annit laimentavat osakkeenomistajan suhteellista osakeomistusta ja äänivaltaa, jos
osakkeenomistaja päättää olla merkitsemättä Osakkeita tai Osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia
tai ei ole oikeutettu merkitsemään näitä. On myös mahdollista, että Yhtiön tulevaisuudessa tekemissä
yrityskaupoissa käytetään maksuvälineenä Yhtiön Osakkeita, millä saattaa olla olennaisen haitallinen
vaikutus Yhtiön Osakkeiden markkinahintaan.
YLEISET TALOUDELLISET RISKIT
Yleiset muutokset rahoitusmarkkinoilla ja taloudessa voivat vaikuttaa Yhtiöön
haitallisesti
Viime vuosina globaalin talouden ja rahoitusmarkkinoiden epävarmuus on vaikuttanut haitallisesti yleisiin
liiketoimintaolosuhteisiin, lisännyt työttömyyttä ja heikentänyt yritysten ja kuluttajien luottamusta talouteen.
Hallitusten, viranomaisten ja keskuspankkien ympäri maailmaa toteuttamista aggressiivisista toimista
huolimatta talouden elpyminen on ollut hidasta. Yleinen taloustilanne ja rahoitusmarkkinat Euroopassa ja
muualla maailmassa ovat toistuvasti kokeneet kuohuntaa, mihin muiden tekijöiden ohella on ollut syynä
tiettyjen Euroopan valtioiden käynnissä olevat velkakriisit. Epävarmuus on säilynyt globaaleilla markkinoilla,
ja on mahdollista, että globaali talous ajautuu uudelleen taantumaan tai jopa lamaan, joka voi olla syvempi
ja pidempi kuin viime vuosien taantuma. Useiden Euroopan maiden talouden viimeaikaisesta kohentumisesta
huolimatta on lisäksi olemassa riski, että talousvaikeudet voivat johtaa joidenkin Euroopan maiden
eroamiseen euroalueesta tai jopa koko euroalueen hajoamiseen. Lisäksi Yhdistyneiden Kuningaskuntien
mahdollinen ero Euroopan Unionista vuonna 2017 pidettäväksi suunnitellun kansanäänestyksen seurauksena
voi vaikuttaa olennaisen haitallisesti Euroopan Unionin ja kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden toimintaan.
Globaalin talouden ja rahoitusmarkkinoiden epävarmuus voi vaikuttaa Yhtiöön. Yhtiö toimii Suomessa
ja Venäjällä, joiden talouteen globaalin talouden ja rahoitusmarkkinoiden epävarmuus on vaikuttanut
haitallisesti vaihtelevissa määrin. Talouskasvun hidastuminen tai taantuma, riippumatta sen syvyydestä,
tai mikä tahansa muu kielteinen talouden kehityskulku Yhtiön nykyisissä tai tulevissa toimintamaissa voi
vaikuttaa Yhtiön liiketoimintaan monin tavoin. Vaikutukset voivat ulottua Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan
tuottoihin ja/tai taloudelliseen tilaan sekä Yhtiön asiakkaisiin, liikekumppaneihin ja toimittajiin. Yhtiö ei
välttämättä kykene hyödyntämään talouden vaihteluiden synnyttämiä mahdollisuuksia, eikä Yhtiö välttämättä
kykene sopeutumaan pitkäaikaiseen talouden taantumaan tai nollakasvuun. Minkä tahansa yllä mainitun
riskin toteutuminen voi vaikuttaa olennaisen haitallisesti Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen
ja taloudelliseen asemaan. Kiristynyt pankkisääntely on vaikuttanut pankkirahoituksen saatavuuteen ja
hinnoitteluun, mutta tilanne on kuitenkin helpottunut Euroopan keskuspankin löysennettyä rahapolitiikkaa.
Yhtiöllä ei ole mahdollisuuksia vaikuttaa kansainväliseen rahapolitiikkaan ja sitä kautta rahoitusriskiin,
mutta Yhtiö pyrkii huolehtimaan lyhyiden ja pitkäaikaisten lainojen tasapainosta siten, ettei rahoituksen
saatavuudesta tule menestyksen este. Haitalliset muutokset rahoitusmarkkinoilla voivat vaikuttaa olennaisen
haitallisesti Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
7
Korkotason muutokset voivat vaikuttaa haitallisesti Yhtiöön
Markkinakorkojen ja korkomarginaalien muutokset voivat vaikuttaa Yhtiön rahoituskustannuksiin ja
rahoitustuottoihin. Vaikka Yhtiö uskoo hallitsevansa korkoriskejään, ei voi olla varmuutta siitä, ettei
korkovaihteluilla ole olennaisen haitallista vaikutusta Yhtiön liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen tai
taloudelliseen asemaan.
8
YHTIÖESITETTÄ KOSKEVA VASTUULAUSUNTO
Piippo Oyj toteaa, että Yhtiöesitteessä esitetyt tiedot ovat Piippo Oyj:n parhaan tiedon
mukaan oikeita ja että Yhtiöesitteessä ei Piippo Oyj:n parhaan tiedon mukaan ole sellaisia
puutteita, jotka saattaisivat vääristää Yhtiöesitteen antamaa kuvaa ja että kaikki oleelliset
tiedot hallituksen kokouksien pöytäkirjoista, tilintarkastajien raporteista Yhtiölle ja muista
sisäisistä asiakirjoista sisältyvät Yhtiöesitteeseen.
Outokumpu, 10.2.2015
Piippo Oyj
Hallitus
TULEVAISUUTTA KOSKEVAT LAUSUMAT
Yhtiöesitteessä esitetyt tulevaisuutta koskevat lausumat perustuvat Yhtiön johdon näkemyksiin ja käsityksiin sekä tällä hetkellä Yhtiön johdon tiedossa olevien seikkojen perusteella
tekemiin oletuksiin. Tällaiset tulevaisuutta koskevat lausumat sisältävät tunnettuja ja tuntemattomia riskejä, epävarmuustekijöitä sekä muita tärkeitä tekijöitä, joiden johdosta Yhtiön tulevaisuudessa toteutuva tulos, toiminta, saavutukset ja toimialan tulos voivat poiketa olennaisesti tällaisissa tulevaisuutta koskevissa lausumissa nimenomaisesti tai välillisesti esitetyistä
tuloksista, toiminnasta, saavutuksista ja toimialan tuloksista. Tulevaisuutta koskevat lausumat
eivät ole takeita Yhtiön tulevasta toiminnallisesta tai taloudellisesta suorituskyvystä.
TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ
11.2.2015 klo 9.30 Osakeannin merkintäaika alkaa
20.2.2015 klo 16.30 Osakeannin merkintäaika voidaan keskeyttää (aikaisintaan)
25.2.2015 klo 16.30 Osakeannin merkintäaika päättyy (arvio)
26.2.2015 Osakeannin tulos julkistetaan ja vahvistusilmoitukset hyväksytyistä merkinnöistä lähetetään (arvio) 3.3.2015Merkintöjen maksaminen (viimeistään)
10.3.2015Ensimmäinen kaupankäyntipäivä
First North Finland -markkinapaikalla (arvio)
8.5.2015 Seuraava varsinainen yhtiökokous
9
TIETOJA YHTIÖN OSAKKEESTA
KaupankäyntitunnusPIIPPO
ISIN-tunnusFI4000123070
TALOUDELLISTA INFORMAATIOTA KOSKEVIA
PÄIVÄMÄÄRIÄ
Seuraavan tilintarkastamattoman puolivuotiskatsauksen julkistamispäivä:
Puolivuotiskatsaus21.8.2015
YHTIÖESITTEEN SAATAVILLA PITO
Tämä Yhtiöesite on saatavilla Yhtiön verkkosivustolla osoitteessa www.piippo.fi sekä Merkintäpaikan
verkkosivustolla osoitteessa www.unitedbankers.fi ja Yhtiön toimipaikassa osoitteessa Sysmäjärventie
3, 83500 Outokumpu arviolta 10.2.2015 alkaen.
NÄHTÄVILLÄ OLEVAT ASIAKIRJAT
Seuraavien asiakirjojen jäljennökset ovat nähtävillä tämän Yhtiöesitteen voimassaoloaikana arkisin
työaikana Yhtiön toimipaikassa osoitteessa Sysmäjärventie 3, 83500 Outokumpu:
•
Yhtiön yhtiöjärjestys
•
tilintarkastettu tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus 31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta ja
•
tilintarkastettu tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus 31.12.2013
päättyneeltä tilikaudelta.
10
YHTEYSTIEDOT
Piippo Oyj:Sysmäjärventie 3,
83500 Outokumpu,
Y-tunnus: 0596964-6
Yhtiön Hyväksytty Neuvonantaja:
UB Capital Oy,
Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki
Yhtiön oikeudellinen neuvonantaja:
Asianajotoimisto Krogerus Oy,
Unioninkatu 22, 00130 Helsinki
Yhtiön tilintarkastaja ja varatilintarkastaja:
KHT Heikki Hartikainen,
c/o BTF Tilintarkastus Joensuu Oy,
Niskakatu 4, 80100 Joensuu ja KPMG Oy Ab, päävastuullisena tilintarkasta-
jana KHT Kaisa Tschokkinen,
Koulukatu 20, 80100 Joensuu
Merkintäpaikka:UB Securities Oy,
Aleksanterinkatu 21 A,
00100 Helsinki
11
12
YHTIÖ LYHYESTI
PIIPPO OYJ
Yhtiön toiminimi on Piippo Oyj. Yhtiö on Suomessa vuonna 1979 perustettu julkinen osakeyhtiö, johon sovelletaan Suomen lakia. Yhtiö on
merkitty Kaupparekisteriin y-tunnuksella
0596964-6. Yhtiön kotipaikka on Outokumpu ja
Yhtiön rekisteröity osoite on Sysmäjärventie 3,
83500 Outokumpu ja puhelinnumero
013 562 555.
Piippo Oyj on Piippo-konsernin emoyhtiö. Yhtiöllä on kaksi täysin omistettua tytäryhtiötä, Piippo
International Oy sekä venäläinen OOO PiippoRus. Yhtiö harjoittaa operatiivista liiketoimintaa
itse sekä ja OOO PiippoRus:n kautta. Piippo
International Oy:llä ei ole operatiivista liiketoimintaa.
Yhtiöjärjestyksen 3 §:n mukaan Piipon toimialana on köysien, lankojen, verkkojen, kalvojen,
vaijereiden ja ketjujen valmistus, kauppa ja
maahantuonti ja maastavienti sekä niihin liittyvät palvelut ja neuvonta. Yhtiö voi myös omistaa ja hallinnoida kiinteistöjä ja arvopapereita
sekä käydä niillä kauppaa. Yhtiö voi harjoittaa
toimintaansa suoraan taikka tytär- tai osakkuusyhtiöidensä välityksellä. Yhtiön voimassaoleva
yhtiöjärjestys on tämän Yhtiöesitteen liitteenä 1.
YHTIÖN JOHTO JA TILINTARKASTAJAT
Tämän Yhtiöesitteen päivämääränä hallitukseen kuuluvat Antti Piippo (puheenjohtaja), Pekka Piippo,
Mikko Tapola, (varapuheenjohtaja) sekä Kari Hirvonen, joka on myös Yhtiön toimitusjohtaja. Yhtiön
9.6.2014 pidetty varsinainen yhtiökokous valitsi Yhtiön tilintarkastajaksi KHT Heikki Hartikaisen ja
varatilintarkastajaksi KHT Kaisa Tschokkisen Tilintarkastus K-M Tschokkinen Oy:stä. Valinnan jälkeen
KPMG Oy Ab on Yhtiön tiedon mukaan ostanut Tilintarkastus K-M Tschokkinen Oy:n liiketoiminnan,
mistä alkaen varatilintarkastajana toimii KPMG Oy Ab päävastuullisena tilintarkastajana KHT Kaisa
Tschokkinen.
LISTAUTUMINEN FIRST NORTH FINLAND
-MARKKINAPAIKALLE
Yhtiön tavoittelema ensimmäinen kaupankäyntipäivä First Northissa on 10.3.2015.
15
LISTAUTUMISEN JA OSAKEANNIN SYYT JA
HANKITTAVIEN VAROJEN KÄYTTÖ
Yhtiö tavoittelee Osakeannilla ja FN-listautumisella rahoitusasemansa vahvistamista ja kasvua.
Vahvistunut rahoitusasema mahdollistaa yritysjärjestelyt sekä kapasiteetin laajentamisen Yhtiön
tärkeillä alueilla. Pääomamarkkinoita voidaan
hyödyntää kasvun rahoittamiseen, yritysjärjestelyiden tekemiseen sekä myös mahdollisiin
henkilökunnan kannusteohjelmiin. Julkinen listautuminen lisää Yhtiön tunnettuutta myös kansainvälisesti.
Yhtiö odottaa Osakeannin kokonaistuottojen yltävän enintään 4,125 miljoonaan euroon perustuen Tarjottavien Osakkeiden enimmäismäärään
(550 000 Osaketta) ja 7,50 euron Merkintähin-
taan. Yhtiö odottaa saavansa Osakeannista noin
3,825 miljoonan euron nettotuotot sen jälkeen,
kun tuotoista on vähennetty Yhtiön maksettavaksi
jäävät, kokonaisuudessaan noin 0,3 miljoonan
euron arvioidut palkkiot ja kulut.
Yhtiö aikoo käyttää Osakeannista saamansa
varat Yhtiön rahoitusaseman vahvistamiseen,
yritysjärjestelyihin ja kapasiteetin laajentamiseen
Yhtiön tärkeillä markkina-alueilla sekä Yhtiön
yleisiin rahoitustarpeisiin. Rahoitusaseman
vahvistumisen on tarkoitus mahdollistaa Yhtiön
entistä nopeampi kasvu.
16
OSAKEANNIN EHDOT
OSAKEANTIVALTUUTUS JA OSAKEANTIPÄÄTÖS
Yhtiön osakkeenomistajat valtuuttivat 12.1.2015 tehdyllä yksimielisellä päätöksellä Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista siten, että valtuutuksen perusteella voidaan päättää antaa enintään
600 000 Yhtiön uutta osaketta. Valtuutus on voimassa 30.6.2015 asti. Hallitus päättää valtuutuksen
nojalla annin kaikista ehdoista.
Yhtiön hallitus päätti 8.2.2015 osakkeenomistajilta saamansa valtuutuksen nojalla suunnatusta osakeannista alla olevien ehtojen mukaisesti.
OSAKEANNIN YLEISKUVAUS
Piippo Oyj (“Piippo” tai “Yhtiö”) tarjoaa yksityishenkilöiden ja yhteisöjen merkittäväksi Suomessa
ja tietyin edellytyksin eräiden kokeneiden sijoittajien merkittäväksi Euroopan talousalueella (“ETA”)
suunnatulla osakeannilla (“Osakeanti”) enintään 550 000 Yhtiön uutta osaketta (“Tarjottavat
Osakkeet”) jäljempänä kuvattavin ehdoin. Tarjottavat Osakkeet tarjotaan merkittäväksi yksityishenkilöille ja institutionaalisille sijoittajille Suomessa sekä kansainvälisille institutionaalisille sijoittajille
paikallisten säännösten edellytysten täyttyessä.
Yhtiöllä on yksi osakesarja. Tarjottavat Osakkeet ovat arvo-osuusmuotoisia Yhtiön uusia osakkeita.
Tarjottavat Osakkeet ovat euromääräisiä.
OSALLISTUMISOIKEUS
Osakeantiin voivat osallistua Suomessa vakituisesti asuvat luonnolliset henkilöt sekä yhteisöt, joiden sääntömääräinen kotipaikka sijaitsee Suomessa. Lisäksi Osakeantiin voivat osallistua sijoittajat
ETA-alueella, jos tarjoamiseen soveltuu jokin Euroopan parlamentin ja neuvoston esitedirektiivin
(2003/71/EY, muutoksineen) poikkeuksista ja kyseinen poikkeus on pantu täytäntöön kyseisessä
ETA-jäsenvaltiossa.
17
MERKINTÄHINTA
Tarjottavat Osakkeet tarjotaan merkittäväksi 7,50 euron merkintähintaan Tarjottavalta Osakkeelta
(“Merkintähinta”). Merkintähinta on maksettava rahassa.
Merkintähintaa määriteltäessä on otettu huomioon muun muassa osakekohtainen nettovarallisuus,
vallitseva markkinatilanne, toimialalla toimivien yhtiöiden arvostuskertoimet, viimeisimmät tehdyt rahoituskierrokset sekä Yhtiön tulosodotukset. Merkintähinta vastaa Yhtiön hallituksen käsitystä Yhtiön
osakkeen käyvästä arvosta.
MERKINTÄSITOUMUKSEN VÄHIMMÄISMÄÄRÄ
Osakeannissa merkintäsitoumuksen tulee käsittää vähintään 70 Tarjottavaa Osaketta. Saman sijoittajan merkintäsitoumukset yhdistetään yhdeksi merkintäsitoumukseksi.
MERKINTÄAIKA
Osakkeiden merkintäaika alkaa 11.2.2015 kello 9.30 ja se päättyy arviolta 25.2.2015 kello
16.30. Yhtiön hallituksella on oikeus keskeyttää Osakeanti mahdollisessa ylimerkintätilanteessa.
Osakeantia ei voida keskeyttää pankkipäivän kuluessa eli kello 9.30–16.30 välisenä aikana. Osakeanti voidaan keskeyttää aikaisintaan 20.2.2015.
Yhtiön hallituksella on oikeus pidentää Osakeannin merkintäaikaa. Mahdollinen merkintäajan pidennys julkistetaan yhtiötiedotteella, josta ilmenee Osakeannin merkintäajan uusi päättymisajankohta ja
tarkemmat ohjeet.
MERKINTÄPAIKKA
Merkintäsitoumuksia ottaa vastaan UB Securities Oy (“Merkintäpaikka”) osoitteessa Aleksanterinkatu 21 A, 00100 Helsinki, tai verkkosivustolla osoitteessa www.unitedbankers.fi.
Merkintäsitoumusta annettaessa on noudatettava Merkintäpaikan mahdollisesti antamia tarkempia
ohjeita. Käytännön ohjeita merkintään liittyen on Yhtiön 10.2.2015 päivätyn First North Finland
-markkinapaikkaan sovellettavien First North Nordic -sääntöjen mukaisesti laaditun yhtiöesitteen
(”Yhtiöesite”) kohdassa “Ohjeita Sijoittajille”.
18
MERKINTÄSITOUMUKSEN SITOVUUS
Annettuja merkintäsitoumuksia ei voida peruuttaa tai muuttaa. Yhtiöllä on oikeus hylätä merkintäsitoumus osittain tai kokonaan, jos sitä ei ole tehty näiden ehtojen tai Merkintäpaikan antamien tarkempien ohjeiden mukaisesti.
TARJOTTAVIEN OSAKKEIDEN ALLOKAATIO
Yhtiön hallitus päättää Tarjottavien Osakkeiden allokaatiosta sijoittajien kesken. Yhtiön hallitus päättää myös menettelystä Tarjottavien Osakkeiden yli- ja alimerkintätilanteessa.
Jos Osakeanti on täysin merkitty tai ylimerkitty, Yhtiön hallitus pyrkii hyväksymään merkintäsitoumukset kokonaan 100 Tarjottavaan Osakkeeseen saakka. Yhtiön ja sen konsernin palveluksessa Osakeannin merkintäaikana työ- tai toimisuhteessa olevien henkilöiden merkintäsitoumukset pyritään
kuitenkin hyväksymään kokonaan 200 Tarjottavaan Osakkeeseen saakka.
Mahdollisessa ylimerkintätilanteessa sekä hylättyjen että leikattujen merkintöjen merkintämaksut
palautetaan sijoittajille merkintäsitoumuksessa ilmoitetulle pankkitilille seitsemän (7) pankkipäivän
kuluessa. Palautettaville varoille ei makseta korkoa.
MERKINTÖJEN HYVÄKSYMINEN
JA TULOKSEN JULKISTAMINEN
Yhtiön hallitus päättää arviolta 25.2.2015 Osakeannissa tehtyjen merkintöjen hyväksymisestä ja
Tarjottavien Osakkeiden määrästä. Hallituksella on oikeus hyväksyä tai hylätä merkinnät kokonaan
tai osittain. Yhtiö tiedottaa Osakeannin tuloksesta yhtiötiedotteella arviolta 26.2.2015.
Yhtiön hallituksella on oikeus hylätä merkintäsitoumus osittain tai kokonaan, ellei merkintäsitoumusta
ole annettu ja maksettu näiden ehtojen tai Merkintäpaikan antamien tarkempien ohjeiden mukaisesti
tai soveltuvien säännösten mukaisesti.
TARJOTTAVIEN OSAKKEIDEN MAKSAMINEN
Alle 5 000 Tarjottavaa Osaketta käsittävät merkinnät maksetaan merkittäessä ja 5 000 Tarjottavaa
Osaketta ja tätä suuremmat merkinnät 3.3.2015 mennessä Merkintäpaikan antamien ohjeiden
mukaisesti.
19
OSAKKEENOMISTAJIEN OIKEUDET
Tarjottavat Osakkeet tuottavat osakkeenomistajan oikeudet sen jälkeen kun Tarjottavat Osakkeet on
rekisteröity Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään kaupparekisteriin (“Kaupparekisteri”).
Kukin Tarjottava Osake oikeuttaa yhteen (1) ääneen Yhtiön yhtiökokouksessa. Tarjottavat Osakkeet
merkitään Kaupparekisteriin arviolta 6.3.2015.
TARJOTTAVIEN OSAKKEIDEN
KIRJAAMINEN ARVO-OSUUSTILEILLE
Osakeannissa merkityiksi hyväksytyt ja maksetut Tarjottavat Osakkeet kirjataan sijoittajien arvoosuustileille arviolta 9.3.2015.
Merkintäsitoumuksen antajalla on oltava arvo-osuustili suomalaisessa tai Suomessa toimivassa tilinhoitajassa, ja hänen on ilmoitettava arvo-osuustilinsä numero merkintäsitoumuksessaan.
OSAKKEENOMISTAJIEN MERKINTÄETUOIKEUDESTA
POIKKEAMINEN JA MERKINTÄHINNAN
KIRJAAMINEN
Osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta poiketaan Yhtiön omistuspohjan laajentamiseksi, pääomarakenteen vahvistamiseksi, liiketoiminnan kehittämiseksi ja Yhtiön listauksen mahdollistamiseksi
NASDAQ OMX Helsinki Oy:n ylläpitämälle monenkeskiselle First North Finland -markkinapaikalle
(“First North”). Näillä perusteilla Yhtiön hallitus katsoo merkintäetuoikeudesta poikkeamiseen
olevan Yhtiön kannalta Osakeyhtiölain 9 luvun 4 §:n 1 momentin tarkoittama painava taloudellinen
syy.
Hyväksytystä Tarjottavien Osakkeiden merkinnästä Yhtiölle suoritettu Merkintähinnan maksu merkitään kokonaisuudessaan sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon. Tämän johdosta Yhtiön
osakepääomaa ei koroteta Osakeannin yhteydessä.
Tarjottavien Osakkeiden enimmäismäärä vastaa noin 35,0 prosenttia Yhtiön Osakkeista ja äänistä
Osakeannin jälkeen olettaen, että kaikki Tarjottavat Osakkeet merkitään.
20
MYYNTIRAJOITUKSET (LOCK-UP)
Yhtiö ja sen Hyväksytty Neuvonantaja UB Capital Oy ovat sopineet, että Yhtiö ei ilman UB Capital
Oy:n antamaa etukäteistä kirjallista lupaa laske liikkeeseen tai muutoin luovuta Yhtiön osakkeita
osakkeiden ensimmäistä kaupankäyntipäivää First Northissa seuraavan 12 kuukauden kuluessa.
Yhtiön kaikki osakkeenomistajat ja sen Hyväksytty Neuvonantaja UB Capital Oy ovat sopineet,
etteivät osakkeenomistajat myy tai muutoin luovuta Yhtiöesitteen päivämääränä omistamiaan Yhtiön
osakkeita osakkeiden ensimmäistä kaupankäyntipäivää First Northissa seuraavan 12 kuukauden
kuluessa ilman Hyväksytyn Neuvonantajan kirjallista suostumusta.
TARJOTTAVIEN OSAKKEIDEN LISTAAMINEN
Yhtiön Osakkeet eivät ole olleet ennen Osakeantia julkisen tai monenkeskisen kaupankäynnin kohteena millään markkinapaikalla. Yhtiö aikoo jättää hakemuksen Helsingin Pörssille koskien Yhtiön
kaikkien Osakkeiden ottamista kaupankäynnin kohteeksi First Northissa. Tarjottavien Osakkeiden
ensimmäisen kaupankäyntipäivän First Northissa arvioidaan olevan 10.3.2015. Tarjottavien Osakkeiden kaupankäyntitunnus on PIIPPO ja ISIN-tunnus on FI4000123070.
OIKEUS PERUUTTAA OSAKEANTI
Yhtiön hallituksella on oikeus peruuttaa Osakeanti markkinatilanteen, Yhtiön taloudellisen aseman,
Yhtiön liiketoiminnan olennaisen muutoksen tai muun vastaavan syyn johdosta. Osakeantia ei voida peruuttaa kuitenkaan sen jälkeen kun Yhtiön hallitus on päättänyt Tarjottavien Osakkeiden merkintöjen hyväksymisestä eli arviolta 25.2.2015. Mikäli Osakeanti peruutetaan, raukeavat annetut
merkintäsitoumukset ilman eri toimenpiteitä, ja merkintämaksut palautetaan sijoittajien merkintäsitoumuksessa ilmoittamalle pankkitilille seitsemän (7) pankkipäivän kuluessa hallituksen päätöksestä.
Palautettaville määrille ei makseta korkoa. Yhtiö tiedottaa peruutuksesta sijoittajille merkintäsitoumuksissa annettujen yhteystietojen mukaisesti.
21
TARJOTTAVIEN OSAKKEIDEN TARJOAMINEN
MUUALLA KUIN SUOMESSA
Tarjottavien Osakkeiden tai Osakeannin rekisteröimiseksi tai Tarjottavien Osakkeiden tarjoamiseksi
yleisölle missään muualla kuin Suomessa ei ole ryhdytty minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Osakkeita ei
tarjota sijoittajille, joiden osallistuminen Osakeantiin edellyttäisi erillistä esitettä tai muita kuin Suomen lain mukaisia toimenpiteitä. Yhtiöesite on laadittu ainoastaan suomeksi. Eräiden maiden säännökset saattavat asettaa rajoituksia Osakeantiin osallistumiselle.
Yhtiön hallituksella on oikeus hylätä mikä tahansa Tarjottavien Osakkeiden merkintä, jonka Yhtiön
hallitus katsoo olevan lain, säännöksen tai määräyksen vastainen.
VAHVISTUSILMOITUKSET
Hyväksytyistä Tarjottavien Osakkeiden merkinnöistä lähetetään vahvistusilmoitus merkintäsitoumuksen antaneille sijoittajille arviolta 26.2.2015. Merkintäsitoumus on vahvistusilmoituksesta ja sen
vastaanottamisesta riippumatta sitova.
OSAKEYHTIÖLAIN TARKOITTAMAT TIEDOT
Osakeyhtiölain 5 luvun 21 §:ssä tarkoitetut asiakirjat ovat nähtävillä merkintäajan alkamisesta lähtien Yhtiön toimipaikassa osoitteessa Sysmäjärventie 3, 83500 Outokumpu.
SOVELLETTAVA LAKI
Osakeantiin ja Tarjottaviin Osakkeisiin sovelletaan Suomen lakia. Osakeantia mahdollisesti koskevat
riitaisuudet ratkaistaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa Suomessa.
MUUT SEIKAT
Yhtiön hallitus päättää muista Osakeantiin liittyvistä seikoista ja niistä aiheutuvista käytännön toimenpiteistä. Lisätietoja Tarjottavien Osakkeiden merkitsemiseen liittyvistä seikoista on Yhtiöesitteen
kohdassa “Ohjeita Sijoittajille”.
22
OHJEITA SIJOITTAJILLE
OSAKKEIDEN MERKINTÄ
ARVO-OSUUSJÄRJESTELMÄÄN
Tarjottavat Osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään. Tämän johdosta merkintäsitoumuksen tekijällä on oltava suomalaisessa tai Suomessa toimivassa tilinhoitajaksi nimetyssä yhteisössä arvo-osuustili, jonka numero on ilmoitettava merkintäsitoumusta annettaessa. Merkintäsitoumusta annettaessa ei
saa käyttää toisen nimissä olevaa arvo-osuustiliä.
YHTEISÖJEN MERKINTÄ
Osakeantiin osallistuvien yhteisöjen on Merkintäpaikalla esitettävä asiakirjat, jotka osoittavat, että
merkintäsitoumuksen antaneella yhteisöllä ja sen puolesta toimineilla luonnollisilla henkilöillä on
oikeus merkitä Tarjottavia Osakkeita ja toimia kyseisen yhteisön puolesta. Mikäli yhteisön toimialaan
kuuluu arvopapereiden kauppa tai yhtiö on ottanut käyttöön Osakeyhtiölain mukaisen yleistoimialan, riittää tällaiseksi asiakirjaksi yhteisön enintään kolme (3) kuukautta vanha kaupparekisteriote. Mikäli arvopaperikauppa ei kuulu yhteisön toimialaan eikä yhteisö ole ottanut käyttöön edellä
tarkoitettua yleistoimialaa, on merkintäsitoumuksen tekijän toimitettava enintään kolme (3) kuukautta
vanhan kaupparekisteriotteen lisäksi ote Tarjottavien Osakkeiden merkintää koskevasta yhteisön
päättävän elimen kokouksen pöytäkirjasta.
Lisäksi yhteisön puolesta toimivalla luonnollisella henkilöllä on oltava valtakirja, ellei nimenomaisen
henkilön oikeus edustaa yhteisöä käy muutoin ilmi joko kaupparekisteriotteesta tai yhteisön päättävän elimen kokouspöytäkirjan otteesta. Valtuutetulla henkilöllä on oltava mukanaan henkilöllisyystodistus.
Mikäli valtakirjaa, yhteisön päättävän elimen kokouspöytäkirjan otetta tai muuta selvitystä ei ole toimitettu tai jos vaadittuja tietoja ei ole annettu täydellisenä Merkintäpaikan antamien ohjeiden mukaisesti tai ne ovat vääriä tai puutteellisia, voidaan merkintäsitoumus hylätä ehtojen vastaisena.
MERKINTÄ ASIAMIEHENÄ
Osakeannissa merkintäsitoumuksen voi antaa myös valtuutetun kautta, jolloin valtuutetulla tulee olla
valtuutus merkintäsitoumuksen antamiseen. Valtuutetun tai muun toisen henkilön puolesta toimivan
asiamiehen tulee antaa täydelliset tiedot merkintäsitoumuksen antavasta henkilöstä ja itsestään sekä
lisäksi vakuutus siitä, että asiamies on oikeutettu merkintäsitoumuksen antamiseen. Mikäli valtakirjaa
tai muuta selvitystä ei ole toimitettu tai jos vaadittuja tietoja ei ole annettu täydellisenä Merkintäpaikan antamien ohjeiden mukaisesti tai ne ovat vääriä tai puutteellisia, voidaan merkintäsitoumus
hylätä ehtojen vastaisena.
23
SIJOITTAJILTA EI VELOITETA
PALKKIOITA TAI MAKSUJA
Sijoittajilta ei veloiteta merkintäsitoumuksen antamisesta eikä Tarjottavien Osakkeiden merkinnästä
palkkioita tai maksuja. Sijoittajan käyttämä tilinhoitaja voi kuitenkin veloittaa palveluhinnastonsa
mukaisen maksun arvo-osuustilin tai muun säilytyksen avaamisesta ja ylläpitämisestä.
VEROTUS
Tarjottavien Osakkeiden merkitsemistä harkitsevien sijoittajien verotukseen liittyviä asioita on kuvattu
Yhtiöesitteen kohdassa "Verotus".
TARKEMMAT OHJEET
Merkintäpaikalla on oikeus antaa tarkempia ohjeita. Yhtiön hallituksella on oikeus hylätä merkintäsitoumus osittain tai kokonaan, ellei merkintäsitoumusta ole annettu Merkintäpaikan antamien tarkempien ohjeiden mukaisesti.
24
25
26
YHTIÖN LIIKETOIMINNAN JA MARKKINAN KUVAUS
TOIMINTA-AJATUS
Piippo valmistaa, markkinoi ja jakelee sitomiseen, nostamiseen, hinaamiseen ja kiinnittämiseen soveltuvia tuotteita kolmelle pääsegmentille: Agri, Kuluttajat ja Business to Business (B2B).
VISIO
Piipon visiona on olla köysimäisten kuluttajatuotteiden johtava tavaramerkki Itämeren alueella sekä
saavuttaa asema toiseksi tunnetuimpana tavaramerkkinä rehunkäsittelytuotteiden tavararyhmässä
globaalisti.
STRATEGIA
Piippo on sitomiseen, nostamiseen, hinaamiseen ja kiinnittämiseen käytettävien tuotteiden valmistaja, markkinoija ja jakelija. Innovatiivinen tuotekehitys ja globaaleilla markkinoilla tunnettu Piippobrändi tuottavat kestävää lisäarvoa asiakkaiden liiketoimintaan.
Loppuasiakkaiden ymmärtäminen ja kumppaneiden kunnioittaminen ovat auttaneet Yhtiötä saavuttamaan merkittävän aseman kansainvälisillä markkinoilla. Toimialallaan Piippo on tunnettu tuotteiden
erilaisuudesta ja innovatiivisuudesta, joka on nostanut Yhtiön globaaliksi toimijaksi.
Yhtiön kasvu perustuu syvään markkinatuntemukseen ja aikaisten muutostrendien havaitsemiseen,
johon Yhtiön tuotekehitys pystyy vastaamaan riittävällä nopeudella. Asiakkuuksien hallinta ja toimiminen heidän kanssaan yhdessä antavat tätä tarvittavaa syvätietoa markkinasta.
Avoimuus, innovatiivisuus, yhteisöllisyys ja kannattavuus korostuvat Yhtiön arvoissa. Yli 30 vuoden
työurat eivät ole Yhtiössä harvinaisia, samoin kuin lähes yhtä pitkät yhtäjaksoiset asiakassuhteet.
Nämä ovat rakentaneet pohjaa Yhtiön 70-vuotiselle historialle köysien, lankojen ja verkkojen suomalaisena perheyhtiönä. Omistajien pitkäaikainen sitoutuminen sekä huonoina että hyvinä aikoina ovat
luoneet kestävän pohjan, jolle on hyvä rakentaa myös tulevaisuudessa.
27
28
TAVOITTEENA ENTISTÄ NOPEAMPI KASVU
Vuonna 2000 Piippo irtautui paperin ja kartongin jalostuksesta ja ruiskupuristustuotteiden valmistuksesta ja aloitti paalausverkkojen valmistuksen uutena liiketoimintana. Tästä lähtien Piippo
on kasvanut orgaanisesti ja tasaisesti investoiden
erityisesti tuotantoon ja markkinointiin. Tällä hetkellä Yhtiö on arvionsa mukaan alan viidenneksi
suurin paalausverkkojen valmistaja maailmassa.
Väestönkasvu kiihdyttää edelleen elintarvikkeiden kysyntää, minkä Yhtiö uskoo heijastuvan Yhtiön Agri-segmentin tuotteiden kysyntään. Yhtiö
haluaa kasvaa markkinoita nopeammin nyt, kun
alalla on kasvua ja Yhtiön tuotteilla on erin-
omainen maine ja jakelu yli 30 maassa. Yhtiö
on laajentanut Outokummun-tehdastaan vuonna
2014. Koska tehdaslaajennus on lisääntyneen
kysynnän vuoksi jo täydessä käytössä, suunnittelee Yhtiö mahdollistavansa kasvun lisäämällä
alihankkijoiden käyttöä tai investoimalla kapasiteetin kasvattamiseen edelleen. Osana kasvun
mahdollistamista Yhtiö voi harkita yritysostoa tai
tuotannon käynnistämistä lähempänä markkinoita, mikä lisäisi toimitusnopeutta ja kilpailukykyä.
TALOUDELLISET TAVOITTEET
listen yritysostojen odotettaisiin nostavan Yhtiön
liikevaihtoa ja nopeuttavan liikevaihdon kasvua.
Käyttökatetavoite (EBITDA) on 8 %. Yhtiön omavaraisuusastetavoite on 4 vuoden tarkastelujaksolla keskimäärin 40 %.
Piipon liikevaihtotavoite vuoden 2017 loppuun
mennessä on noin 20 miljoonaa euroa. Orgaanisen kasvun lisäksi Yhtiö tutkii jatkuvasti
mahdollisuuksia yritysostoon kasvattaakseen
markkinaosuuttaan, laajentaakseen tuotevalikoimaansa ja lisätäkseen kapasiteettiaan. Mahdol-
YHTIÖN LIIKETOIMINTA YLEISESTI
Piippo valmistaa, jakelee ja markkinoi köysiä,
lankoja ja verkkoja kolmelle pääsegmentille:
Agri, Kuluttajat ja Business to Business (B2B).
Tuotteet valmistetaan pääasiallisesti polypropeenista ja polyeteenistä. Yhtiö on arvionsa mukaan
tällä hetkellä Pohjois-Euroopan johtava köysien,
lankojen ja verkkojen valmistaja.
Agri-segmentti on Yhtiön suurin ja kansainvälisin
segmentti. Yhtiö valmistaa ja markkinoi maailmanlaajuisesti paalauslankoja sekä paalausverkkoja, joita käytetään maataloustuotteiden kuten
korsirehun paalaamiseen. Yhtiön suurimmat
vientimaat ovat maailman suuret maatalousmaat
kuten Saksa, Puola, USA, Venäjä ja Australia.
Yhtiö pystyy globaalin toimintansa johdosta
tuottamaan kullekin markkinalle paikallisiin
olosuhteisiin ja paalaustekniikkoihin soveltuvia
paalausverkkoja ja paalauslankoja. Hybrid-paalausverkkokonseptin (katso tarkemmin kohdassa
“Yhtiön tuotteiden ja liiketoimintasegmenttien
sekä kilpailutilanteen kuvaus - Agri-segmentti Kilpailutilanne Agri-segmentissä”) menestys viime
vuosina rohkaisi Yhtiötä kasvattamaan kapasiteettiaan Outokummussa vuonna 2014
noin 20 %:lla.
Kuluttajasegmentti koostuu kymmenistä erilaisista köysimäisistä tuotteista, sekä kiinnitykseen,
nostamiseen, sitomiseen tai hinaamiseen soveltuvista vaijereista ja ketjuista. Etenkin vaijerit
ja ketjut ovat uusi tuoteryhmä, jolla pyritään
29
hyödyntämään olemassa olevia jakeluteitä sekä
lisäämään Yhtiön kiinnostavuutta uusilla markkina-alueilla kuten Venäjällä.
B2B-segmentin asiakkaat ovat pääasiassa
kaapelitehtaita, jotka valmistavat kaapeleita
vesistöjen ja merten alituksiin. Yhtiö valmistaa
kaapelitehtaiden tuotantoa varten kaapeleissa
olevien voimavirtajohtimien väliin tulevaa täy-
tettä (filleriä) sekä kaapeleiden päällyslankaa.
Yhtiö pystyy valmistamaan yli 10 000 metriä
pitkiä yhtenäisiä kaapelintäytteitä, jotka nopeuttavat itse kaapelinvalmistusprosessia. Vuonna
2012 Yhtiö kasvatti fillerikapasiteettinsa kaksinkertaiseksi hankkimalla ESL-kalvonvalmistuslinjan
ja neljä kehruukonetta sekä vuonna 2014 Yhtiö
modernisoi kelausaseman.
YHTIÖN TUOTTEIDEN JA
LIIKETOIMINTASEGMENTTIEN SEKÄ
KILPAILUTILANTEEN KUVAUS
Agri-segmentti
Agri-segmentti on Yhtiön suurin segmentti muodostaen noin 75 % Yhtiön liikevaihdosta. Piipon
Agri-segmentin tuotevalikoima koostuu Yhtiön
valmistamista paalauslangoista ja -verkoista sekä
paalien suojaverkoista sekä Yhtiön välittämistä
agri-muoveista. Yhtiö tarjoaa suurkanttipaalaukseen (100 m/kg–160 m/kg), perinteiseen
paalaukseen (300 m/kg–400 m/kg) sekä pyöröpaalaukseen (600 m/kg–1000 m/kg) soveltuvia
erilaisia paalauslankoja. Piipon paalausverkkojen valikoimaan kuuluvat korkealaatuinen Magic
Blue -paalausverkko, vahva Hybrid-paalausverkko sekä perinteinen ja edullinen Green Cap
-paalausverkko. Yhtiön kehittämä Hybrid-paalausverkkokonsepti tähtää parempaan raaka-ainetehokkuuteen ja antaa Yhtiölle kilpailukykyä
korkeiden raaka-ainehintojen aikana. Raaka-aineen hintavaihtelut voivat heiluttaa Yhtiön tuloksentekokykyä jopa merkittävästi.
Agri-segmentin tuotevalikoimaa kutsutaan englanninkielisellä nimellä ”crop packaging”, jolla
tarkoitetaan erilaisten rehujen pakkaamista ja
säilömistä tulevaa käyttöä varten. Esimerkkeinä
voidaan mainita paalauslanka oljen ja heinän
paalaukseen, paalausverkko tuorerehun pyöröpaalaukseen ja aumakalvot siilosäilöntään. Kilpailussa auttaa, jos yhtiö itse pystyy tarjoamaan
koko tuotevalikoiman tai käyttämään sellaista
jakelijaa, jossa yhtiön tuote täydentää jakelijan
omaa tuotevalikoimaa. Esimerkiksi Venäjällä
Piipon tytäryhtiö OOO PiippoRus toimii Yhtiön
omien tuotteiden jakelijana sekä edustaa useampaa valmistajaa, jotka mahdollistavat näin koko
tuotevalikoiman ylläpitämisen. Tällaista jakelijaa
kutsutaan alalla ”full lineriksi”.
Yhtiö tai sen edeltäjä on valmistanut rehun
paalauksen käytettäviä paalauslankoja vuodesta 1976 ja paalausverkkoja vuodesta 2000.
Paalauslankojen kysyntä on muuttanut muotoaan
vuosien saatossa antaen tilaa paalausverkoille.
Etenkin ohuiden pyöröpaalauslankojen markkina on noin puolittunut viimeisimmän 10 vuoden
aikana, samoin kuin sisalkuidusta valmistettujen
lankojen kysyntä. Tämä kysynnän muutos on nostanut paalausverkkojen kysyntää. Rehun paalausmenetelmiä on pääasiallisesti kaksi: pyöröpaalaus ja kanttipaalaus. Pyöröpaalausmenetelmällä
saadaan aikaiseksi hyvää tuorerehua, joka on
välttämätöntä eläinten hyvinvoinnin kannalta.
Eläinten hyvinvointi ja hyvä rehu lisää suoraan
eläinten tuotosta ja parantaa maitotuotteiden laatua. Kanttipaalaus taas on säilyttänyt asemansa
heinä- ja olkimarkkinoilla.
Tuorerehun säilöminen pyöröpaaleihin vaatii
myös käärintäkalvon käyttöä. Käärintäkalvo
on loppukäyttäjälle eli paalaajalle merkittävä
kustannus ja sen käyttöä pyritään vähentämään
uusilla innovaatioilla, kuten paalauskalvolla.
30
Paalauskalvomenetelmä vaatii siihen soveltuvan
kalliin paalauskonekaluston, joka on hidastanut
kyseisen menetelmän yleistymistä loppukäyttäjien keskuudessa. Piippo valmistuttaa myös
paalauskalvoa, joten Yhtiö pystyy seuraamaan
paalauskalvomenetelmän mahdollista yleistymistä ja reagoimaan, mikäli menetelmä alkaa uhata
perinteistä verkkopaalausta.
Vaikka alalle on tullut kilpailevia rehun säilytysmenetelmiä kuten siilojen käyttö, on paalaus
säilyttänyt asemansa maailmanlaajuisesti johtuen
helppoudestaan ja loppukäyttäjän vähäisestä investointitarpeesta. Hajallaan olevat peltolohkot,
sesonkien lyhyys sekä yhden miehen ketjut ovat
omalta osaltaan vahvistaneet paalausmenetelmän käyttöä.
Verkkopaalauksessa Eurooppa on ollut suunnannäyttäjä jo vuosia, etenkin Iso-Britannia ja Skandinavia. Viimeisten vuosien aikana myös Puola
on ottanut menetelmän käyttöönsä. Yhdysvalloissa verkkopaalauspatentin poistuminen vasta
vuonna 2005 on hidastanut verkolla tehtävän
pyöröpaalauksen yleistymistä, mutta tällä hetkellä paalausverkkojen kysyntä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa on kasvussa. Venäjällä verkkopaalaus on vasta yleistymässä, koska maassa ei ole
loppukäyttäjälle vielä paalausverkkoja käyttävää
konekantaa riittävästi. Yhtiön arvion mukaan
Venäjän paalauslankamarkkina on edelleen noin
kaksi kolmannesta Euroopan vastaavasta markkinasta minkä johdosta Yhtiö näkee Venäjällä
kasvupotentiaalia.
Paalaustuotteiden raaka-aineena ovat pääasiassa erilaiset öljy- tai kaasupohjaiset muovilaadut,
kuten polypropeeni ja polyeteeni, joiden hinta
vaihtelee kysynnän ja tarjonnan mukaan. Raaka-aineen tulevaa hintaa on vaikeaa ennustaa
öljyn hintakehityksen arvaamattomuuden vuoksi
ja lisäksi siksi, että polypropeenin ja polyeteenin
hinnan kehitys ei täysin korreloi öljyn hinnan
kehityksen kanssa.
Kilpailutilanne Agri-segmentissä
Agri-segmentissä Yhtiön tuotteisiin kuuluvat paalausverkko ja paalauslanka. Yhtiön arvion mukaan paalausverkkojen ja paalauslangan maailmanlaajuinen markkinakoko on liikevaihdossa
mitattuna noin 470 miljoonaa euroa. Tuotteita
tähän segmenttiin valmistaa noin 40 merkittävää
yritystä. Yhtiö arvioi oman osuutensa tämän segmentin markkinasta olevan maailmanlaajuisesti
lähes 3 %. Yhtiön merkittävimmät kilpailijat tässä
segmentissä ovat muun muassa Tama Plastic
Industry (Israel), Cotesi ja Cordex (Portugali).
Kilpailijoihinsa nähden Yhtiö arvioi vahvuuksikseen ja kilpailueduikseen seuraavat:
•
Hybrid-konsepti: uusiutumattomien luonnonvarojen mahdollisimman tehokas käyttö paalausverkoissa ja paalauslangoissa mahdollistaen mahdollisimman pitkiä, kevyitä ja lujia tuotteita ja siten loppukäyttäjän kustannustehokkaan paalauksen,
•
markkinoiden mahdollisesti jopa lujin verkko ja lanka,
•
tuotannon laadun tasaisuus, uusi konekanta ja tiukka laatukontrolli,
•
jakeluverkon ja asiakkuuksien hallinta globaalisti.
31
32
Kuluttajasegmentti
Kuluttajasegmentti muodostaa noin 15 % Yhtiön
liikevaihdosta. Piipon kuluttajasegmentin tuotevalikoimaan kuuluvat köydet, ketjut ja vaijerit
vahvan Piippo-brändin alla. Piippo on markkinajohtaja kotimaassa kilpaillen voimakkaasti
halpatuontia vastaan omalla, erilaisella tuotevalikoimalla ja kokonaisvaltaisella palvelukonseptilla
jakeluketjuille. Yhtiö on erikoistunut toimittamaan
“yön yli” noin 100 erilaista tuotetta yksikkö kerrallaan kaikkina kauppapäivinä. Yhtiön näkemyksen mukaan halpatuonti ei pysty vastaamaan
Yhtiön nopeaan ja kotimaisille jakelukanaville
räätälöityyn tuotevalikoimaan, jolla jakelukanavien varastointitarvetta voidaan pienentää.
Yhtiön kuluttajasegmentin tuotevalikoimaan
kuuluvat erilaisiin käyttötarkoituksiin soveltuvat
teko- ja luonnonkuiduista valmistetut köydet ja
langat sekä teräksestä valmistettavat lyhyt- ja pitkälenkkiketjut ja vaijerit. Köydet ovat saatavana
halkaisijalla 2–52 mm. Piipon kuluttajasegmenttiin kuuluu myös Rolleri-tuoteperhe, joka tarjoaa
funktionaalisia köysituotteita kuluttajakäyttöön.
Piipon myymäläkonsepti käsittää nykyaikaisen
tuote- ja palvelutarjonnan, joka räätälöidään
asiakkaan mukaan. Konsepti tukee jakelijoiden
esillepanoa ja myyntiä sekä minimoi jakelijan
varastoon sitoutunutta pääomaa. Piipon valikoima toimitetaan perille yön yli -toimituksin.
Kuluttajasegmentin tyypillinen asiakas on suomalainen maanlaajuisesti tuotteita jakeleva tukkuliike, joka pystyy hyödyntämään Piippo Oyj:n
tarjoaman JOT-palvelukonseptin (juuri oikeaan
tarpeeseen) ilman omaa varastointia. Lähes 100
tuotteen 24 tunnin toimitusvalmius on kilpailuetu
kaukomaiden ns. bulkkituotteisiin verrattuna. Yhtiön kilpailukyky perustuu ajatukseen toimittaa pieniä määriä erilaisia köysimäisiä tuotteita nopealla rytmillä jakelukanaviin. Konseptin ajatuksena
on minimoida jakelijan tarvitsema käyttöpääoma
ja tarjota mahdollisimman laaja tuotevalikoima
yhdestä paikasta nopeasti.
Vähentääkseen henkilöstökustannuksiaan Yhtiö
uskoo jakelijoiden suosivan tavarantoimittajaa,
jolle jakelijat voivat antaa kokonaisvastuun köysimäisten tuotteiden hoidosta. Piippo pyrkii vastaamaan tähän tarpeeseen kattamalla tuotteiden
toimitukset, markkinoinnin, neuvonnan ja esille-
panon suoraan jakelijoiden toimipisteissä. Yhtiön
tuotevalikoiman laajentaminen vähittäismarkkinoilla toimivissa rautakaupoissa myytäviin tuotteisiin on lisännyt kiinnostusta Piippoa kohtaan.
Yhtiö on aloittanut uuden Rolleri-tuoteperheen
lanseerauksen syksyllä 2014. Rolleri-tuoteperhe
sisältää kuluttajalle tarkoitettuja köyden säilytysja käyttöratkaisuja sekä myymälöiden esillepanoratkaisuja. Tuoteperhe pyritään levittämään
pohjoismaiseen jakeluun vuoteen 2017 mennessä.
Yhtiön Rolleri-tuoteperhettä on esitelty mainosvideolla osoitteessa http://www.piippo.fi/
tuotteet/rolleri/.
Kilpailutilanne kuluttajasegmentissä
Piipon kuluttajasegmentin tuotevalikoimaan kuuluvat köydet, ketjut ja vaijerit vahvan Piippobrändin alla. Yhtiö arvioi olevansa markkinajohtaja kotimaassa kilpaillen voimakkaasti halpatuontia vastaan omalla, erilaisella tuotevalikoimalla ja kokonaisvaltaisella palvelukonseptilla
jakeluketjuille. Yhtiön näkemyksen mukaan halpatuonti ei pysty vastaamaan Yhtiön nopeaan ja
kotimaisille jakelukanaville räätälöityyn tuotevalikoimaan, jolla jakelukanavien varastointitarvetta
voidaan pienentää.
Kuluttajasegmentin kotimaan markkinat ovat
Yhtiön tarjoamien kuluttajatuotteiden osalta hyvin
pirstaloituneet ja merkkien kirjo on laaja. Alalla
vakiintumattomat valmistajat tarjoavat köysituotteitaan usein ilman UV-suojauksia sekä matalilla
murtolujuuksilla, mikä tarkoittaa, että tuotteet ovat
usein käyttötarkoitukseensa kestämättömiä. Tällaiset vakiintumattomat valmistajat kilpailevat lähinnä halvemmilla hinnoilla ja kertakaupoilla.
Vakiintumattomien valmistajien lisäksi kotimaan
markkinaosuudesta osa on kauppaketjujen omien
private label -tuotteiden hallussa. Keskusliikejohtoisten private label -köysituotteiden markkinaosuuden voidaan arvioida olevan yhteensä n.
30–35 %. Tämä osuus pitää sisällään kotimaan
koko private label -tarjoaman. Kotimaassa suurin yksittäinen kilpailija on saksalainen Pösamo,
33
34
n. 30 %
Piippo
n. 15 % Pösamo
n. 25 % muut merkit
n. 30 %
keskusliikkeiden
private label -tuotteet
Kotimaan markkinaosuudet
jonka markkinaosuus on noin 15–20 %. Noin neljännes markkinasta on pienempien maahantuojien
ja valmistajien hallussa.
Kilpailijoihinsa nähden Yhtiö arvioi vahvuuksikseen ja kilpailueduikseen seuraavat:
•
•
•
•
Laadukkaat ja kestävät tuotteet,
kattava tuotevalikoima ja kokonaisvaltainen palvelukonsepti,
kyky toimittaa noin 100 erilaista tuotetta "yön yli" pienissä erissä,
nopeat toimitukset pienentävät asiakkaiden varastointitarvetta.
35
B2B-segmentti
B2B-segmentti on Yhtiön pienin segmentti muodostaen noin 10 % liikevaihdosta. Yhtiön B2Bsegmentin tuotteet suunnitellaan aina projektikohtaisesti vastaamaan kunkin asiakkaan tarpeita.
B2B-segmentin asiakkaat ovat kaapelitehtaita,
jotka ovat erikoistuneet valmistamaan merenalaisia voimavirtakaapeleita. Näihin kaapeleihin
Piippo tuottaa voimavirtajohtimien väliin tulevaa
filleriä sekä päällyslankaa. Piipon myydyimpiä
B2B-tuotteita ovat polypropeenista valmistettavat
kaapelifillerit, jotka valmistetaan Yhtiön Outokummun tehtaalla Yhtiön kehittämällä menetelmällä. Kyseisellä menetelmällä valmistetut fillerit
mahdollistavat täysin pyöreiden kaapeleiden
valmistamisen. Yhtiön myydyimpiin tuotteisiin
lukeutuvat myös esimerkiksi kaapeleissa käytettävät ameerauslangat (halkaisijaltaan 2–5 mm).
Tuulivoiman yleistyminen ja energiakaupan
vapautuminen tukevat B2B-segmentin kasvua
keskipitkällä aikajänteellä. B2B-segmentin asiakkaiden suuret energiaprojektit ja vaihtelevat investointitarpeet saattavat aiheuttaa merkittävääkin kysynnän vaihtelua. Yhtiön arvion mukaan
B2B-segmentin tuotteiden kysyntä on hyvää, jos
tuotteiden toimitusmaissa on vallalla infrastruktuuriin panostava poliittinen ilmapiiri ja infrastruktuuriprojekteille on tarjolla rahoitusta.
Kilpailutilanne B2B-segmentissä
Piipolla on omat erikoistuotteet kaapeliteollisuudelle, ja tuotteiden kilpailuetuina ovat niiden
pituus ja erinomaiset täyttöominaisuudet. Pituus
mahdollistaa katkeamattoman tuotannon kaapelitehtailla, jolloin kaapelitehtaat voivat työstää pidempiä kaapeleita pysäyttämättä tuotantoprosessia. Tässä segmentissä on vain harvoja toimijoita
Euroopassa kysynnän vaihtelevuudesta johtuen,
mutta Yhtiö toimii jatkuvasti yhtenä tuotantokumppanina merkittävimmille eurooppalaisille kaapelinvalmistajille.
Kilpailijoihinsa nähden Yhtiö arvioi vahvuuksikseen ja kilpailueduikseen seuraavat:
•
erityispitkät tuotteet kaapeliteollisuudelle mahdollistavat pitempien kaapeleiden valmistamisen,
•
tuotteiden erinomaiset täyttöominaisuu-
det.
36
HISTORIA
Teollisuusneuvos Matti Piippo
aloitti Yhtiön liiketoiminnan
Tampereella vuonna 1942.
Köydet ja langat ovat kuuluneet
alusta saakka Yhtiön
tuoteportfolioon. Yhtiö luopui
2000-luvun alussa muiden
tuotteiden kuten paperin ja
kartongin jalostuksesta ja ruiskupuristustuotteiden valmistuksesta ja keskittyi valmistamaan,
markkinoimaan ja jakelemaan
köysiä ja lankoja sekä ryhtyi
valmistamaan paalausverkkoja,
jotka muodostavat nyt Yhtiön
suurimman tuoteryhmän. Yhtiö
toimii globaaleilla markkinoilla
ja sen suurimmat vientimaat
ovat suuret maatalousmaat kuten Saksa, Puola, USA, Venäjä
ja Australia. Piippo tunnetaan
nimenä maailmanlaajuisesti
ja Hybrid-paalausverkko on
saavuttanut jalansijaa etenkin
sellaisilla markkinoilla, joissa
ympäristöystävällisten tuotteiden
kysyntä on vahvaa ja uusiutumattomien luonnonvarojen järkevä käyttö on korostetumpaa.
Alla esitetään Yhtiön liiketoiminnan kehityksen kannalta keskeisiä tapahtumia:
1985
1942
Paalauslangan vienti
Ruotsiin, Englantiin
ja Norjaan alkaa.
Matti Piippo aloittaa Piipon liiketoiminnan
Tampereen Messukylässä.
Paperinarujen sekä -köysien
valmistus alkaa.
1972
Synteettisten köysien ja narujen
valmistus alkaa.
37
2012
Myynti Pohjois-Amerikkaan alkaa.
2000
2014
Piippo irtautuu paperin ja
kartongin jalostuksesta sekä
ruiskuvalusta ja keskittää toiminnot Outokumpuun.
Yhtiö aloittaa paalausverkkoliiketoiminnan. Vienti nousee kotimaan myyntiä suuremmaksi.
Paalausverkko-tuotannon ja
tilojen 5. laajennus.
OOO PiippoRus aloittaa toiminnan.
Myynti kasvaa yli 30 %.
38
Piippo Oyj
100%
100%
OOO
PiippoRus
Piippo
International
ORGANISAATIO
Piippo Oyj on Piippo-konsernin emoyhtiö. Yhtiöllä on kaksi täysin omistettua tytäryhtiötä,
Piippo International Oy sekä venäläinen OOO
PiippoRus. Yhtiö harjoittaa operatiivista liiketoimintaa itse sekä OOO PiippoRus:n kautta. OOO
PiippoRus on Piipon myyntiyhtiö, joka vastaa
Agri-segmentin myynnistä Venäjällä ja edustaa
samalla jakelijana kahta muuta yhtiötä. Piippo
International Oy perustettiin tiettyjen liiketoimintojen ja omaisuuserien eriyttämiseksi ja yhtiöittämiseksi. Suunniteltuja toimenpiteitä ei kuitenkaan
tehty, sillä seurauksella, että Piippo International
Oy on hiljainen yhtiö, jolla ei ole operatiivista
liiketoimintaa. OOO PiippoRusin ja Piippo International Oy:n hallituksiin kuuluvat Antti Piippo,
Pekka Piippo, Mikko Tapola ja Kari Hirvonen.
OOO Piippo-Rusin operatiiviseen johtoon kuuluu
Kari Hirvonen. Piippo International Oy:llä ei ole
operatiivista johtoa, sillä yhtiö ei harjoita liiketoimintaa.
MERKITTÄVIMMÄT TEHDYT
JA TULEVAT INVESTOINNIT
Yhtiön investointitarpeet ovat viime vuosina
vaihdelleet. Vuonna 2012 Yhtiö teki investointeja
noin 1 084 000 eurolla pääasiassa lämminvarastoonsa sekä linjastoihin ja kehruukoneisiinsa. Vuonna 2013 Yhtiö investoi noin 465 000
euroa lähinnä Venäjän tytäryhtiönsä perustamiseen, tuotekehitykseen sekä palveluliiketoiminnan
kehitykseen. Vuonna 2014 Yhtiö investoi noin
1 934 000 euroa lähinnä lämpimiin tuotantotiloihin sekä puhalluskalvolinjastoihin ja kudontakoneisiin. Merkittävät tulevaisuudessa päätettävät investoinnit liittyvät kapasiteetin lisäykseen ja
mahdollisiin yritysjärjestelyihin.
39
OIKEUDENKÄYNNIT
Yhtiö ei ole viimeisen 12 kuukauden aikana ollut osallisena oikeudenkäynnissä, hallintomenettelyssä tai välimiesmenettelyssä, jolla voisi olla, tai on viimeisen 12 kuukauden aikana ollut, merkittävä
vaikutus Yhtiön taloudelliseen asemaan tai kannattavuuteen, eikä Yhtiön tiedossa ole, että tällaisia
menettelyjä olisi vireillä tai uhkaamassa.
IMMATERIAALIOIKEUDET
Yhtiön liiketoiminnan kannalta merkityksellinen patentti “Menetelmä ja laitteisto sidontaverkkorullan aikaansaamiseksi, kudontalaitteisto sekä sidontaverkko (Method and apparatus for treating
a binding net, and a binding net)” on myönnetty ja voimassa Suomessa (FI119192) ja Ruotsissa
(SE529216) sekä laitettu vireille kansainvälisellä patenttihakemuksella (WO2005108663) ja eurooppapatenttihakemuksella (EP1751336) erikseen osoitetuissa maissa. Lisäksi Yhtiöllä on hyödyllisyysmalli “Köysikela”, joka on myönnetty ja voimassa Suomessa (10265).
40
MERKITTÄVÄT SOPIMUKSET
Sopimus Hyväksytyn Neuvonantajan kanssa
Yhtiö teki 8.2.2015 sopimuksen UB Capital Oy:n kanssa First Northin Sääntöjen mukaisena Hyväksyttynä Neuvonantajana toimimisesta Yhtiön listautumisessa First Northiin sekä 12 kuukautta Yhtiön
listautumisesta lukien. Sopimuksessa määritellään Hyväksytyn Neuvonantajan palvelut listautumiseen
ja Osakeantiin liittyen sekä osapuolten oikeudet, velvollisuudet ja vastuunjako. Yhtiö on sitoutunut
maksamaan Hyväksytylle Neuvonantajalle 12 kuukauden kiinteän kuukausipalkkion.
Yhtiö ja sen Hyväksytty Neuvonantaja UB Capital Oy ovat sopineet, että Yhtiö ei ilman UB Capital
Oy:n antamaa etukäteistä kirjallista lupaa laske liikkeeseen tai muutoin luovuta Yhtiön osakkeita
osakkeiden ensimmäistä kaupankäyntipäivää First Northissa (katso Yhtiöesitteen kohdat “Osakeannin ehdot – Myyntirajoitukset (lock-up)” ja “Osakeannin ehdot – Tarjottavien Osakkeiden listaaminen”) seuraavan 12 kuukauden kuluessa.
Yhtiön kaikki osakkeenomistajat ja sen Hyväksytty Neuvonantaja UB Capital Oy ovat lisäksi sopineet, etteivät osakkeenomistajat myy tai muutoin luovuta tämän Yhtiöesitteen päivämääränä omistamiaan Yhtiön osakkeita osakkeiden ensimmäistä kaupankäyntipäivää First Northissa (katso kohta
“Osakeannin ehdot – Tarjottavien Osakkeiden listaaminen”) seuraavan 12 kuukauden kuluessa
ilman Hyväksytyn Neuvonantajan kirjallista suostumusta.
Sopimus Merkintäpaikan kanssa
Yhtiö teki 8.2.2015 sopimuksen UB Securities Oy:n kanssa koskien UB Securities Oy:n toimimista
merkintäpaikkana Osakeannin ehtojen mukaisesti (katso Yhtiöesitteen kohta ”Osakeannin ehdot”).
Markkinatakaus
Yhtiö ei ole tämän Yhtiöesitteen päivämääränä tehnyt sopimusta markkinatakauspalvelun toimittamisesta Yhtiölle. Yhtiö pyrkii tarvittaessa järjestämään markkinatakauspalvelun ja tekemään sopimuksen markkinatakaajan kanssa, jotta Osakkeelle on First Northin Sääntöjen mukainen riittävä kysyntä
ja tarjonta Yhtiön FN-listautumisen toteutuessa.
Jakelusopimukset
Yhtiön johto uskoo että Yhtiöllä on sen tuotteiden jakelutarve ja maantieteellinen toimitustarve huomioiden riittävä jakeluverkosto. Yhtiöllä on useita maakohtaisia jakelijoita, ja jakelusopimukset pyritään solmimaan kilpailukykyisin ehdoin ja riittävän pitkäaikaisesti turvatakseen Yhtiön vientitoiminnan jatkuvuus kaikilla maantieteellisillä markkinoilla.
Vakuutukset
Yhtiön johto uskoo, että Piipolla ja sen tytäryhtiöillä on Yhtiön liiketoiminta ja koko huomioiden riittävä vakuutusturva.
Piipolla on useita maailmanlaajuisia vakuutuksia, kuten vastuuvakuutuksia, johdon vastuuvakuutuksia, tuotevastuuvakuutuksia, matkavakuutuksia, kuljetusvakuutuksia ja työntekijöiden ryhmähenkivakuutuksia.
Lisäksi Piipolla on maakohtaisia vakuutuksia, jotka ovat pakollisia paikallisella tasolla ja paikallisten
vakuutuskäytäntöjen mukaisia, kuten lakisääteiset vakuutukset Suomessa ja Venäjällä.
Toimitilat
Piippo omistaa kiinteistöt, joilla sen tehdas Outokummussa sijaitsee. Piippo on myynyt Lempäälässä sijainneet kiinteistöt, joilla toimintaa aiemmin harjoitettiin. Yhtiöllä on kuitenkin puhdistusvastuu
41
kahden aiemmin omistamansa kiinteistön maaperän osalta Lempäälässä, joiden osalta Yhtiö on
tehnyt varauksia kirjanpitoonsa. Lisäksi Piippo omistaa Lempäälässä liiketoimintaan kuulumattomia
maa-alueita.
Yhtiö omistaa kaikki Outokummussa sijaitsevat tehdasrakennukset, pois lukien Outokummun seudun
teollisuuskylä Oy:n rakentamat laajennukset, jotka Piippo on vuokrannut itselleen. Vuonna 2003
toteutetusta laajennuksesta on olemassa toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus 3 kuukauden
irtisanomisajalla ja vuonna 2014 toteutetusta laajennuksesta on olemassa määräaikainen vuokrasopimus vuoteen 2027 asti, jonka jälkeen sopimus jatkuu toistaiseksi. 42
43
44
KATSAUS YHTIÖN TALOUTEEN
Tässä esitetään tiivistelmä Yhtiön taloudellisesta kehityksestä
31.12.2012, 31.12.2013
ja 31.12.2014 päättyneiltä
tilikausilta. Tiedot ovat tilintarkastettuja. Tilinpäätökset vuosilta 2012–2014 on tarkastanut
KHT Heikki Hartikainen. Tilin-
päätökset tilintarkastuskertomuksineen vuodelta 2013 ja 2014
on esitetty tämän Yhtiöesitteen
liitteissä 2 ja 3. Tilintarkastuskertomuksissa ei ole esitetty
huomautuksia. Alla esitetyt
tilinpäätöstiedot on laadittu
suomalaisen kirjanpitosääntelyn
45
mukaisesti. Yhtiö on laatinut
konsernitilinpäätöksen ensimmäistä kertaa 31.12.2014
päättyneeltä tilikaudelta, minkä
vuoksi vertailukausista ei ole
esitetty konsernitilinpäätöksen
tietoja.
Tuloslaskelma
Konserni
1.1-31.12.2014
(tilintarkastettu)
Emoyhtiö
1.1-31.12.2014
(tilintarkastettu)
Emoyhtiö
1.1.-31.12.2013
(tilintarkastettu)
Emoyhtiö
1.1.-31.12.2012
(tilintarkastettu)
15 591 587
14 382 780
11 905 258
11 628 781
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden
varastojen lisäys (+) tai vähennys (–)
-119 516
-119 516
50 178
372 477
Liiketoiminnan muut tuotot
277 521
277 521
168 361
190 532
9 769 499
8 685 693
7 008 580
6 849 587
Varaston muutos
-125 852
-125 852
-117 580
-222 226
Ulkopuoliset palvelut
764 041
695 690
530 950
478 938
-10 407 687
-9 255 532
-7 421 950
-7 106 300
2 472 036
2 406 460
2 363 660
2 382 563
315 930
386 349
389 222
380 502
LIIKEVAIHTO
Materiaalit ja palvelut
Aineet, tarvikkeet ja
tavarat
Ostot tilikauden aikana
Materiaalit ja palvelut
yhteensä
Henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
223 958
145 729
211 458
163 853
-3 011 924
-2 938 538
-2 964 340
-2 926 918
363 209
363 209
408 584
463 373
Poistot ja arvonalentumiset
yhteensä
-363 209
-363 209
-408 584
-463 373
Liiketoiminnan muut kulut
-1 399 754
-1 334 690
-1 293 641
-1 188 394
LIIKEVOITTO
567 018
648 816
35 283
506 806
Henkilöstökulut yhteensä
Poistot ja arvonalentumiset
Suunnitelman mukaiset poistot
Rahoitustuotot
ja -kulut
Muut korko- ja rahoitustuotot
Korkokulut ja muut rahoituskulut
Rahoitustuotot ja -kulut
yhteensä
VOITTO ENNEN
TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA
JA VEROJA
9 275
13 665
4 921
14 992
-240 103
-237 793
-83 507
-78 358
-230 828
-224 128
-78 586
-63 366
336 190
424 687
-43 304
443 440
0
50 000
70 000
0
-79 674
-95 304
-1 747
-143 386
Tilinpäätössiirrot:
Poistoeron lisäys (-)/vähennys (+)
Tuloverot
Laskennallisen verovelan vähennys
TILIKAUDEN VOITTO
10 000
0
0
0
266 516
379 384
24 949
300 054
46
Tase
Konserni
31.12.2014
(tilintarkastettu)
Emoyhtiö
31.12.2014
(tilintarkastettu)
Emoyhtiö
31.12.2013
(tilintarkastettu)
Emoyhtiö
31.12.2012
(tilintarkastettu)
247 810
247 810
0
0
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Tutkimus- ja kehittämismenot
Aineettomat oikeudet
Aineettomat hyödykkeet yhteensä
58 439
58 439
57 975
57 195
306 249
306 249
57 975
57 195
Aineelliset hyödykkeet
Maa- ja vesialueet
Rakennukset ja rakennelmat
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Ennakkomaksut ja muut keskeneräiset
hankinnat
Aineelliset hyödykkeet yhteensä
88 461
88 461
88 461
88 461
659 971
659 971
832 077
886 419
3 704 928
3 704 928
2 075 661
2 343 703
26 366
26 366
35 536
22 456
0
0
3 544
0
4 479 725
4 479 725
3 035 279
3 341 039
7 621
7 621
7 621
7 621
0
47 909
2 500
0
7 621
55 530
10 121
7 621
4 793 595
4 841 503
3 103 375
3 405 856
1 265 213
1 008 909
996 682
734 532
402 604
402 604
288 979
433 549
3 957 210
3 957 210
4 076 726
4 026 548
13 897
13 897
57 368
0
5 638 924
5 382 620
5 419 755
5 194 629
1 208 132
1 178 844
744 802
1 691 465
0
407 408
0
0
603 749
541 349
503 681
299 591
Sijoitukset
Osakkeet
Osuudet omistusyhteysyrityksissä
Sijoitukset yhteensä
PYSYVÄT VASTAAVAT
YHTEENSÄ
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Aineet ja tarvikkeet
Keskeneräiset tuotteet
Valmiit tuotteet/Tavarat
Ennakkomaksut
Vaihto-omaisuus yhteensä
Saamiset
Lyhytaikaiset
Myyntisaamiset
Saamiset, konserni
Siirtosaamiset
Saamiset yhteensä
Rahat ja pankkisaamiset
VAIHTUVAT VASTAAVAT
YHTEENSÄ
VASTAAVAA
1 811 880
2 127 601
1 248 484
1 991 056
68 177
49 711
352 737
124 432
7 518 981
7 559 932
7 020 975
7 310 118
12 312 576
12 401 435
10 124 350
10 715 973
47
Konserni
31.12.2014
(tilintarkastettu)
Emoyhtiö
31.12.2014
(tilintarkastettu)
Emoyhtiö
31.12.2013
(tilintarkastettu)
Emoyhtiö
31.12.2012
(tilintarkastettu)
600 000
600 000
600 000
600 000
-27 658
0
0
0
3 852 626
2 868 396
2 843 447
2 855 755
266 516
379 384
24 949
300 054
4 691 484
3 847 780
3 468 396
3 755 809
Poistoero
0
1 180 287
1 230 287
1 300 287
Tilinpäätössiirtojen kertymä yhteensä
0
1 180 287
1 230 287
1 300 287
1 385 000
1 385 000
741 400
1 323 000
1 385 000
1 385 000
741 400
1 323 000
3 243 039
3 243 039
2 585 000
2 116 024
831 000
831 000
550 350
567 750
Ostovelat
1 345 076
1 341 191
965 362
1 085 105
Siirtovelat
580 919
573 138
583 555
564 680
Laskennallinen verovelka
236 057
0
0
0
Lyhytaikainen yhteensä
6 236 092
5 988 368
4 684 267
4 333 559
VIERAS PÄÄOMA
YHTEENSÄ
VASTATTAVAA
7 621 092
7 373 368
5 425 667
5 656 559
12 312 576
12 401 435
10 124 350
10 712 655
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
Muuntoero
Edellisten tilikausien voitto
Tilikauden voitto
OMA PÄÄOMA
YHTEENSÄ
TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN
KERTYMÄ
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
Pitkäaikainen yhteensä
Lyhytaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
Muut velat
48
Rahoituslaskelma, tiivistelmä
Konserni
31.12.2014
(tilintarkastettu)
Emoyhtiö
31.12.2014
(tilintarkastettu)
Emoyhtiö
31.12.2013
(tilintarkastettu)
Emoyhtiö
31.12.2012
(tilintarkastettu)
189 080
216 149
781 864
-184 751
Investointien rahavirta (B)
-2 055 929
-2 101 337
-102 560
-1 005 145
Rahoituksen rahavirta (C)
1 582 289
1 582 289
-451 000
723 774
-284 560
-302 900
228 304
-466 121
352 737
352 737
124 432
561 486
68
68 177
49 711
352 737
95 365
Konserni
2014
Emoyhtiö
2014
Emoyhtiö
2013
Emoyhtiö
2012
15 592
14 383
11 905
11 629
31 %
21 %
2%
-12 %
78
76
73
77
Käyttökate (EBITDA); 1000 €
930
1 012
444
970
EBITDA, % liikevaihdosta
6%
7%
4%
8%
Liikevoitto, 1000 €
567
649
35
506
Liikevoitto, % liikevaihdosta
4%
5%
0%
4%
Tilikauden tulos, 1000 €
267
379
26
300
Tulos, % liikevaihdosta
2%
3%
0%
3%
Sijoitetun pääoman tuotto %
6%
6%
0%
6%
Oman pääoman tuotto %
6%
8%
1%
6%
Omavaraisuusaste %
38 %
39 %
44 %
44 %
Suhteellinen velkaantuneisuus, %
35 %
38 %
32 %
34 %
Osakkeiden lukumäärä
600
600
600
600
Osakekohtainen tulos €
444
632
44
499
520**
0
520
7 987
7 423
7 895
Epäsuora rahoituslaskelma
Liiketoiminnan rahavirta (A)
Rahavarojen muutos (A+B+C)
lisäys (+) / vähennys (-)
Rahavarat tilikauden alussa
Rahavarat tilikauden lopussa
Keskeiset tunnusluvut
Liikevaihto, 1000 €
Liikevaihdon muutos %
Henkilöstö
Kannattavuus
Vakavaraisuus
Osakemarkkinoiden tunnusluvut
Osinkojen tunnusluvut
Osakekohtainen osinko € *
Osakekohtainen oma pääoma, €
7 819
* Osakekohtainen osinko on laskettu käyttäen osakkeiden lukumääränä 600 osaketta, joka oli liikkeeseenlaskettujen osakkeiden lukumäärä kunkin
taulukossa esitetyn tilikauden lopussa.
** Perustuu hallituksen ehdotukseen varsinaiselle yhtiökokoukselle. Voitonjaosta päätetään 8.5.2015 pidettäväksi suunnitellussa varsinaisessa yhtiökokouksessa.
49
Tunnuslukujen laskentaperiaatteet
EBITDA, % liikevaihdosta =
Liikevoitto ennen poistoja
* 100
Liikevaihto
Liikevoitto, % liikevaihdosta
Liikevoitto
* 100
Liikevaihto
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % =
Tulos ennen satunnaisia eriä + rahoituskulut
* 100
Taseen loppusumma - korottomat velat keskimäärin
Oman pääoman tuotto (ROE), % =
Tulos ennen satunnaisia eriä - verot
* 100
Oma pääoma keskimäärin + vähemmistöosuus
Omavaraisuusaste, % =
Oma pääoma + vähemmistöosuus
* 100
Taseen loppusumma - saadut ennakot
Suhteellinen velkaantuneisuus, % =
Korolliset velat
Liikevaihto
Osakekohtainen tulos (EPS), € =
Tulos ennen satunnaisia eriä- verot+/- vähemmistöosuus
Tilikauden keskimääräinen osakkeiden lukumäärä
Osakekohtainen osinko, € =
Tilikaudelta jaettava osinko
Osakemäärä kauden lopussa ilman yhtiön hallussa
olevia omia osakkeita
50
* 100
YHTIÖN TALOUDELLINEN KEHITYS
Seuraavassa on kuvattu Yhtiön tuloksen ja taloudellisen aseman kehittymistä ajalla 1.1.2014–
31.12.2014 sekä Yhtiön tulevaisuuden näkymiä. Yhtiöesitteessä kuvatut historialliset taloudelliset
tiedot 31.12.2012 ja 31.12.2013 päättyneiltä tilikausilta sekä tiedot 31.12.2014 päättyneeltä
tilikaudelta ovat tilintarkastettuja.
TOIMINTAYMPÄRISTÖ
Vuosi 2014 oli Piipolle menestyksekäs lähes kaikilla osa-alueilla ja Yhtiön liikevaihto kasvoi vuodesta 2013 yli 30 %:lla noin 15,6 miljoonaan euroon. Kasvua rajoitti Yhtiön tuotantokapasiteetin
rajallisuus, minkä vuoksi omaa tuotantoa korvattiin alihankinnalla. Tuotannon ulkoistaminen vaikutti
negatiivisesti Yhtiön kannattavuuteen. Yhtiö on vuonna 2014 investoinut tehdaslaajennukseen nostaakseen tuotantokapasiteettiaan ja vähentääkseen alihankkijoiden käyttöä.
Agri-segmentin kausiluonteisuus ja segmentin suhteellisesti suuri osuus Yhtiön liikevaihdosta aiheutti
vuonna 2014 paineita Yhtiön rahoitukselle. Yhtiö rahoittaa Agri-segmentin kausivaihtelua pääasiassa käyttöpääomaluotolla, vaikkakin Yhtiön kuluttaja- ja B2B-segmentit tasaavat Agri-segmentin kausiluontoisuudesta johtuvaa kassavirtavaihtelua. Vuoden 2014 aikana B2B-segmentin kysyntä nousi
merkittävästi, mikä kompensoi maataloustuotteiden sesonkivaihteluista johtuvaa satokauden jälkeisenä aikana alenevaa kysyntää.
51
ARVIO LÄHITULEVAISUUDEN KEHITYKSESTÄ
Vuoden 2014 lopulla valmistuneen tehdaslaajennuksen odotetaan vähentävän alihankkijoiden käyttöä ja sen odotetaan myös parantavan
Yhtiön kannattavuutta.
Yhtiön tuotteissa raaka-aineena käytettävän öljyn
markkinahinta laski voimakkaasti vuoden 2014
lopussa. Jos maailmanmarkkinahinnan lasku
jatkuu vuonna 2015, saattaa öljyn hinnan lasku
aiheuttaa Yhtiön varastossa olevien tuotteiden arvonalennuksen, jolloin niiden valmistuskustannukset muodostuvat suhteellisesti korkeammaksi kuin
niiden vastaavat markkinahinnat. Kaapelifillereiden ja ameerauslankojen kysynnän odotetaan
olevan hyvä vuonna 2015 Yhtiön suurimman
asiakkaan tehtaan laajennuksen ja kapasiteetin
lisäyksen vuoksi.
Vuoden 2015 alkuun mennessä Yhtiön tietoon
ei ole tullut asiakkuuksien menetyksiä tulevalle
kaudelle, mikä antaa Yhtiölle aihetta olettaa pysyvänsä pitkäaikaisella kehitysurallaan suunnitelmien mukaisesti. Vaikka kaikki jakelusopimukset
ovatkin voimassa, voi Yhtiön tuotteiden hintakil-
pailukyky kärsiä raaka-aineiden hinnanmuutosten vuoksi, mikä voi johtaa ylijäämävarastoihin
seuraavalle kaudelle.
Yhtiön kasvaneelle paalausverkkojen valmistuskapasiteetille on olemassa oleva kysyntä ja Yhtiö
odottaa tuotteidensa pysyvän edelleen ominaisuuksiltaan kilpailukyisinä. B2B-segmentin pääasiakkaiden tehdaslaajennukset lupaavat hyvää
myös tälle segmentille, mutta Yhtiön liikevaihdon
kasvu ja tulos voivat vaihdella merkittävästi näiden asiakkaiden kilpailukyvystä ja tilauskannasta
riippuen. Kuluttajasegmentin kasvu perinteisillä
markkinoilla riippuu merkittävästi kuluttajien
ostovoiman kehityksestä. Yhtiön kehittämä Rolleri-tuoteperheen odotetaan kasvattavan Yhtiön
kuluttajatuotteiden kysyntää ja näin pitävän kuluttajasegmentin kasvu-uralla. Samoin mahdollisen
viennin aloittaminen uusiin maihin mahdollistaa
kasvun ylläpitämisen.
52
TÄRKEIMPIEN PIIPPO OYJ:N TULOSLASKELMAJA TASE-ERIEN KUVAUS
Tuloslaskelma
Liikevaihto
Yhtiön liikevaihto koostuu köysien, lankojen ja verkkojen myynnistä jakelukanaviin ja teollisuuteen
globaalisti. Tuotteita on 250, jotka on räätälöity markkina- ja asiakaskohtaisesti.
Liiketoiminnan muut tuotot
Liiketoiminnan muut tuotot koostuvat lähinnä projektituista, joita on saatu muun muassa Tekesiltä ja
Ely-keskuksilta sekä erinäisistä korvauksista kuten vakuutus- ja sairauspäivärahakorvauksista.
Materiaalit ja palvelut
Materiaali- ja palvelukulut koostuvat pääasiassa raaka-aineiden hankintakuluista ja ulkoistetuista
palveluista, kuten aurauksesta, puhtaanapidosta ja tietyistä huolloista. Yhtiö käyttää myös vuokratyöpalvelua.
Henkilöstökulut
Henkilöstökulut sisältävät Piipon palveluksessa olevien henkilöiden palkkakulut sosiaalikuluineen.
Erään sisältyvät myös hallituspalkkiot kuluineen.
Poistot ja arvonalentumiset
Poistot pitävät sisällään rakennusten, koneiden ja kaluston suunnitelman mukaiset poistot.
Liiketoiminnan muut kulut
Liiketoiminnan muut kulut ovat varsinaisen liiketoiminnan yhteydessä syntyneitä kuluja, joita ei voida
kohdistaa muihin kulueriin (materiaaleihin ja palveluihin tai henkilöstökuluihin). Liiketoiminnan muut
kulut koostuvat pääasiassa vuokra-, matka-, tietotekniikka-, markkinointi- ja hallintokuluista, ostetuista
palveluista ja muista liiketoiminnan kuluista.
Liikevoitto
Liikevoitto lasketaan vähentämällä Yhtiön liikevaihdon ja liiketoiminnan muiden tuottojen summasta
materiaalit ja palvelut, henkilöstökulut, liiketoiminnan muut kulut sekä poistot ja arvonalentumiset.
Rahoitustuotot ja -kulut
Rahoitustuotot koostuvat lähinnä pankkitalletusten korkotuotoista ja valuuttakurssivoitoista. Rahoituskulut koostuvat pääasiassa pankkitililimiittien korkokuluista ja provisioista sekä valuuttakurssitappioista.
Tase
Varat
Yhtiön varat koostuvat lähinnä kiinteistöistä, koneista ja kalustoista sekä vaihto-omaisuudesta sisältäen raaka-aine- ja valmistuotevarastot. Lisäksi Yhtiöllä on rahoitusomaisuutta kuten myynti- ja pankkisaamisia.
Oma pääoma ja velat
Yhtiön oma pääoma koostuu osakepääomasta, voittovaroista sekä tilikauden tuloksesta. Yhtiön velat
53
koostuvat pitkäaikaisista lainoista rahoituslaitoksilta ja Finnvera Oyj:ltä sekä lyhytaikaista veloista
kuten tilikauden lainanlyhennykset rahoituslaitoksille sekä osto- ja siirtoveloista.
Liiketoiminnan kehitys 31.12.2014 päättyneellä tilikaudella
Tässä kohdassa esitettävä taloudellinen informaatio perustuu Piipon tilintarkastettuun tilinpäätökseen
31.12.2014 ja 31.12.2013 päättyneiltä tilikausilta.
Yhtiön 31.12.2014 päättyneellä tilikaudella toteuttamat panostukset markkinointiin ja tuotekehitykseen alkoivat näkyä. Yhtiön asiakaspalvelussa otettiin käyttöön palvelukeskusmalli, jossa asiantuntijat vastaavat asiakaspalvelusta kaikissa tuotteissa. Palvelukeskuksella on kykyä hoitaa kaikkien
tuotteiden ja markkina-alueiden asiakaspalvelu.
Yhtiö päätti perustaa Pietariin OOO PiippoRus nimisen tytäryhtiön. Aikaisemmin Yhtiöllä oli Venäjällä edustusto, joka hoiti Yhtiön tuotteiden markkinointia tehtaalta jakelukanaviin. Nyt osaa
Agri-segmentin asiakkaista palvellaan Pietarin-varastosta entistä suuremmalla tuotevalikoimalla.
Tuotevalikoimaan sisältyvät käärintäkalvot, aumakalvot, paalauslangat ja paalausverkot. Yhtiö on
englantilaisen BPI:n Venäjän-edustaja.
Yhtiö toteutti Outokummussa investointiohjelman, jolla nostettiin paalausverkkojen kapasiteettia yli
20 % ja lisättiin lämmintä tuotantotilaa noin 800 m2:llä. Koko investoinnin kustannus oli noin 2 780
404 euroa ja laajennus on ollut täysin käytettävissä lokakuun lopusta 2014. Puuttunutta kapasiteettia Yhtiö korvasi tilikauden aikana alihankintana teetetyillä tuotteilla, joiden kannattavuus oli heikko.
Kotimaan huono taloudellinen tilanne heijastui Yhtiön kotimaan kuluttajasegmentin myyntiin, mutta
B2B-segmentissä kaapelifillereiden kysyntä kasvoi ennakoitua suuremmaksi. Ennakoitua suurempi kysyntä johtui Yhtiön merkittävän asiakkaan saamista uusista merikaapelitilauksista. Tämä nosti Yhtiön
kotimaan kokonaismyyntiä edellisestä vuodesta 793 tuhatta euroa.
Kokonaisuudessaan Yhtiö kasvatti liikevaihtoaan huomattavasti, yli 30 % edellisestä vuodesta noin
15,6 miljoonaan euroon. Suurin kasvu tuli Agri-segmentin tuotteista 2 623 tuhatta euroa eli
29 %. Myös Yhtiön B2B-segmentin liikevaihto kasvoi 1 064 tuhatta euroa eli 98 %. Yhtiö pitää
vuotta 2014 menestyksekkäänä huomioiden koko Euroopassa vallinnut huono markkinatilanne. Huolimatta Venäjän ruplan arvon heikkenemisestä euroon nähden, Yhtiön liikevoitto kasvoi 532 tuhatta
euroa ollen 567 tuhatta euroa. Tilikauden tulos kasvoi 242 tuhatta euroa ja oli 267 tuhatta euroa.
Merkittävät tapahtumat 31.12.2014 päättyneen tilikauden jälkeen
Vuoden alkuun mennessä Yhtiö on sopinut paalauslankojen jakelusta uuden toisen jakelukanavan
kanssa Suomessa sekä uudistanut agenttisopimukset Yhdysvaltoihin ja Tanskaan. Yhtiön tiedossa ei
ole asiakasmenetyksiä millään markkinalla tai missään tuoteryhmässä. Yhtiö ei voi tehdä merkittäviä
uusia jakelusopimuksia Agri-segmentissä kapasiteetin rajallisuuden vuoksi, vaikka uusia jakelijoita
onkin ollut tarjolla. Yhtiö haluaa palvella ensisijaisesti vanhoja kumppaneitaan ja vain kapasiteetin
salliessa ottaa mukaan uusia jakelijoita.
Yhtiön osakkeenomistajat päättivät 12.1.2015 tehdyllä yksimielisellä päätöksellä Yhtiön muuttamisesta julkiseksi osake-yhtiöksi, arvo-osuusjärjestelmään liittämisestä sekä maksuttomasta osakeannista
Yhtiön osakkeenomistajille (ns. split) siten, että annettavien Yhtiön uusien Osakkeiden yhteenlaskettu
määrä oli 1 019 400 kappaletta ja uudet Osakkeet annettiin Yhtiön osakkeenomistajien omistuksen
suhteessa siten, että kutakin yhtä (1) Osaketta kohden osakkeenomistajille annettiin 1 699 uutta Yhtiön Osaketta. Näin Yhtiön Osakkeiden kokonaismäärä nousi 600 osakkeesta 1 020 000 osakkee-
54
seen. Maksuttomassa osakeannissa annetut Osakkeet sekä yhtiömuodon muutos julkiseksi osakeyhtiöksi merkittiin Kaupparekisteriin 20.1.2015, ja Yhtiön Osakkeet liitettiin arvo-osuusjärjestelmään
2.2.2015.
Rahoitus, maksuvalmius ja pääomalähteet
Yhtiön liiketoiminta on ollut kannattavaa ja liiketoiminnan rahavirta vuonna 31.12.2013 ja
31.12.2014 päättyneillä tilikausilla oli positiivinen. Vuonna 2014 tilikauden voitto oli 266 516 euroa ja liiketoiminnan rahavirta oli 189 080 euroa. Vuonna 2013 tilikauden voitto oli 24 949 euroa
ja liiketoiminnan rahavirta oli 781 864 euroa. Tämän lisäksi Yhtiö on turvannut käyttöpääoman
sekä muun rahoituksen saannin menneinä vuosina lähinnä pankkilainoilla. Yhtiöllä on suuret luottolimiitit, eikä Yhtiön toiminnan jatkuvuus ole riippuvainen Osakeannilla hankittavista varoista. Tämä
perinteinen rahoitusmalli on mahdollistanut Yhtiön investoinnit koko 2000-luvun sekä kannattavan
kasvun. Osakeannilla hankittavien varojen käyttöä on kuvattu Yhtiöesitteen kohdassa ”Listautumisen
ja Osakeannin syyt ja hankittavien varojen käyttö”.
Yhtiön toiminnan tulos riippuu muun muassa siitä, pystyykö Yhtiö hankkimaan tarvitsemansa raaka-aineet kilpailukykyisesti ja oikea-aikaisesti maailmanmarkkinoilta. Viime vuosien tapahtumat
Lähi-idässä sekä Venäjällä ovat osoitus tärkeiden raaka-aineiden tuottajamaiden epävakaisuudesta,
millä voi olla vaikutus raaka-aineiden hintoihin. Yhtiö pyrkii jatkuvasti kehittämään raaka-ainetoimitustensa luotettavuutta ja hankkimaan raaka-aineet kilpailukykyisiltä raaka-ainetoimittajilta. Yhtiön
tulos saattaa vaihdella merkittävästi Yhtiön minimoidessa raaka-aineiden saannista johtuvaa riskiä,
jos hankinnat kohdistuvat epäedulliseen ajankohtaan.
Yhtiön toiminnan tulos riippuu merkittävästi myös Yhtiön kyvystä reagoida valuuttakurssien muutoksiin. Myös osaavan ja kyvykkään henkilöstön rekrytointi vaikuttaa merkittävästi Yhtiön toiminnan
tulokseen.
Yhtiön toimintaan liittyviä riskejä on kuvattu Yhtiöesitteen kohdassa ”Riskitekijät”.
Investoinnit
Yhtiöesitteen kohdassa ”Yhtiön liiketoiminnan ja markkinan kuvaus – Merkittävimmät tehdyt ja tulevat investoinnit” on esitetty tietoja Piipon merkittävimmistä tehdyistä ja tulevista investoinneista.
Näkymät tilikaudelle 2015
Yhtiö odottaa kysynnän pysyvän hyvänä vuonna 2015, mutta lopputuotteiden hintojen laskevan
raaka-aineiden hinnan laskusta johtuen. Yhtiö olettaa kannattavuuden (EBITDA %) kuitenkin säilyvän
vuoden 2014 tasolla.
55
56
HALLITUS, JOHTO JA TILINTARKASTAJAT
YLEISTÄ YHTIÖN HALLINNOSTA
Piippo noudattaa hallintonsa järjestämisessä Osakeyhtiölakia ja First Northin sääntöjä.
Piipon hallinto on Osakeyhtiölain mukaan jaettu yhtiökokouksen, hallituksen ja toimitusjohtajan kesken. Osakkeenomistajat käyttävät heille kuuluvia oikeuksia pääasiallisesti yhtiökokouksessa, jonka
kutsuu tavallisesti koolle yhtiön hallitus. Yhtiökokous on lisäksi pidettävä, jos yhtiökokouksen pitämistä vaatii kirjallisesti yhtiön tilintarkastaja tai osakkeenomistajat, joiden osakkeet edustavat vähintään
yhtä kymmenesosaa kaikista yhtiön liikkeeseen laskemista osakkeista, jotka eivät ole yhtiön hallussa.
Yhtiö ei noudata Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodi (Corporate Governance) 2010 -suositusta,
koska se ei ole Yhtiön kokoon ja liiketoiminnan laajuuteen nähden Yhtiön arvion mukaan perusteltua.
HALLITUS
Yhtiön hallitus huolehtii yhtiön hallinnosta ja sen toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä. Hallitus
vastaa siitä, että yhtiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Hallitus tai hallituksen jäsen ei saa noudattaa yhtiökokouksen, hallintoneuvoston tai hallituksen tekemää
päätöstä, joka on Osakeyhtiölain tai yhtiöjärjestyksen vastaisena pätemätön. Hallituksen valitsee
yhtiön yhtiökokous. Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan jäsenen toimikausi päättyy valintaa seuraavan
varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
Yhtiön yhtiöjärjestyksen 4 §:n nojalla Yhtiön hallitukseen kuuluu vähintään kolme (3) ja enintään kuusi (6) varsinaista jäsentä. Yhtiöjärjestyksen 5 §:n nojalla Yhtiötä edustaa paitsi hallitus, myös hallituksen jäsenet kukin erikseen. Lisäksi hallitus voi antaa nimetyille henkilöille prokuran.
Hallituksen päätökseksi tulee se kanta, jota enemmän kuin puolet kokouksessa läsnä olevista jäsenistä kannattaa. Äänten mennessä tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee, paitsi puheenjohtajan vaalissa
ratkaisee arpa. Piipon hallituksen päätöksen mukaan hallitus kokoontuu ainakin kuusi kertaa vuodessa. Lisäksi hallitus kokoontuu Yhtiön kehitysvaiheesta johtuen joustavasti hallituksen puheenjohtajan
määrittelemien tarpeiden mukaisesti.
Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan työosoite on Sysmäjärventie 3, 83500 Outokumpu.
57
Seuraavassa taulukossa on esitetty Yhtiön hallituksen jäsenten perustiedot tämän Yhtiöesitteen päivämääränä:
NimiTehtävä hallituksessaSyntymävuosiNimittämisvuosi
Antti PiippoPuheenjohtaja19471979
Kari HirvonenJäsen19562000
Pekka PiippoJäsen19411979
Mikko TapolaVarapuheenjohtaja19471989
HALLITUKSEN JÄSENTEN ESITTELYT
Antti Piippo on toiminut Piipon hallituksen
puheenjohtajana vuodesta 1979 lähtien. Antti
Piippo on tehnyt uran Aspo Oy Elektroniikan
johtajana vuosina 1971–1984, Lohja Oy Elektroniikkateollisuuden johtajana vuosina 1984–
1991 ja Elcoteq SE:n ja sen edeltäjän hallituksen
puheenjohtajana vuosina 1996–2010. Lisäksi
Antti Piipolla on ollut useita hallitus- ja hallintoneuvostojäsenyyksiä sekä puheenjohtajuuksia
eri yhtiöissä ja elinkeinoelämän järjestöissä.
Antti Piippo on muun muassa toiminut hallituksen
puheenjohtajana nykytaidegalleria Helsinki Contemporary Oy:ssä vuodesta 2007 lähtien ja Nykytaiteen Museo Kiasman Tukisäätiössä vuodesta
2014 lähtien sekä hallituksen jäsenenä Avanti!
ry:ssä vuodesta 2011 lähtien. Antti Piippo on
suorittanut insinöörin tutkinnon vuonna 1973, ja
hänelle on myönnetty unkarilaisen Pécsin yliopiston kunniatohtorin arvonimi.
Kari Hirvosesta on esitetty tietoja kohdassa
“Toimitusjohtaja”.
vuodesta 1969 alkaen Piipon edeltäjäyhtiöissä.
Pekka Piippo toimii myös hallituksen puheenjohtajana Piiplast Oy:ssä vuodesta 1998, Pakkaus
Piippo Oy:ssä vuodesta 1999 ja Albus Ecus
Oy:ssä vuodesta 2010. Lisäksi Pekka Piippo on
toiminut Yleisen Teollisuusliiton sekä Pahvin ja Paperinjalostajien yhdistyksen hallituksen jäsenenä
vuodesta 1987 vuoteen 2014 saakka ja Tampereen seudun uusyrityskeskus ry:n hallituksen ja
työvaliokunnan jäsenenä vuodesta 2000 lähtien.
Pekka Piippo on suorittanut insinöörin tutkinnon
vuonna 1966.
Mikko Tapola on toiminut Piipon hallituksen
jäsenenä vuodesta 1989 lähtien. Tapola on
toiminut asianajajana vuodesta 1973 lähtien.
Tapola on toiminut täysin omistamansa yhtiön
Asianajotoimisto Mikko Tapola Oy:n hallituksen
jäsenenä vuodesta 2004 lähtien. Tapola on
suorittanut oikeustieteen kandidaatin tutkinnon
vuonna 1969 ja saanut varatuomarin arvonimen
sekä suorittanut asianajotutkinnon vuonna 1973.
Pekka Piippo on toiminut Piipon hallituksen
jäsenenä vuodesta 1979 lähtien. Pekka Piippo
toimi Yhtiön toimitusjohtajana vuosina 1992–
1999. Ennen toimitusjohtajaksi siirtymistä Pekka
Piippo työskenteli erilaisissa johtotehtävissä
58
TOIMITUSJOHTAJA
Kari Hirvonen on toiminut Yhtiön toimitusjohtajana vuodesta 1999 lähtien sekä hallituksen jäsenenä vuodesta 2000 alkaen. Hirvonen on tullut
Yhtiön palvelukseen 1979 ja toiminut ennen
toimitusjohtajaksi siirtymistään vuodesta 1980
erilaisissa johtotehtävissä Piipon edeltäjäyhtiöissä. Hirvonen on suorittanut eMBA-tutkinnon vuonna 2011.
Toimitusjohtaja hoitaa yhtiön juoksevaa hallintoa
hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten
mukaisesti. Toimitusjohtaja vastaa siitä, että
yhtiön kirjanpito on lain mukainen ja varainhoito
luotettavalla tavalla järjestetty. Toimitusjohtajan
on annettava hallitukselle ja sen jäsenelle tiedot,
jotka ovat tarpeen hallituksen tehtävien hoitamiseksi.
Toimitusjohtaja saa ryhtyä yhtiön toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen epätavallisiin tai
laajakantoisiin toimiin vain, jos hallitus on hänet
siihen valtuuttanut tai hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta yhtiön toiminnalle olennaista haittaa. Viimeksi mainitussa tapauksessa
hallitukselle on mahdollisimman pian annettava
tieto toimista.
YHTIÖN HALLITUKSEN JA
TOIMITUSJOHTAJAN OMISTUS
Alla olevassa taulukossa on esitetty Yhtiön hallituksen jäsenten ja johdon omistus Yhtiössä tämän
Yhtiöesitteen päivämääränä ennen Osakeannin toteuttamista. Yhtiö ei ole laskenut liikkeeseen osakeoptioita tai muita Yhtiön osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia.
Osakkeet
Antti Piippo
Pekka Piippo
Kari Hirvonen Hallituksen puheenjohtaja
Hallituksen jäsen
Toimitusjohtaja, hallituksen jäsen
59
433 500
433 500
153 000
Osuus Osakkeista ja
äänistä (%)
42,50
42,50
15,00
JOHDON PALKITSEMINEN
Hallituksen jäsenten palkkioista päättävät osakkeenomistajat yhtiökokouksessa Osakeyhtiölain
mukaisesti.
Tilikaudelta 1.1.2014–31.12.2014 Piipon
hallituksen jäsenille maksettiin kokouspalkkioita
yhteensä 14 700 euroa ja toimitusjohtaja Kari
Hirvoselle maksettiin palkkoja ja palkkioita yhteensä 197 058,60 euroa. Toimitusjohtaja Kari
Hirvoselle tullaan voimassa olevan palvelusopimuksen mukaisesti maksamaan tilikaudelta 2015
palkkoja ja palkkioita yhteensä noin 215 000
euroa.
Piipon osakkeenomistajat päättivät 12.1.2015,
että Yhtiön hallituksen jäsenille tilikaudelta 2015
maksetaan 3 000 euron vuosipalkkio ja hallituksen puheenjohtajalle 6 000 euron vuosipalkkio.
Lisäksi hallituksen jäsenille maksetaan kokouspalkkiota 100 euroa per kokous sekä kokouskohtaiset matkustuskulut.
Yhtiöllä ei ole käytössä johdon osakesidonnaisia
kannustinohjelmia. Yhtiön johdolla ja henkilöstöllä ei ole tavanomaisista henkilöstöeduista poikkeavia etuja, kuten auto- tai asuntoetuja.
ERÄITÄ TIETOJA HALLITUKSEN JÄSENISTÄ
JA TOIMITUSJOHTAJASTA
Ellei alla ole toisin mainittu, tämän Yhtiöesitteen päivämääränä yksikään hallituksen jäsenistä taikka
toimitusjohtaja ei ole Yhtiön käsityksen mukaan viiden viime vuoden aikana:
•
saanut tuomioita liittyen petosrikoksiin tai -rikkomuksiin,
•
toiminut johtavassa asemassa, kuten hallinto-, johto- tai valvontaelimen jäsenenä tai kuulunut johtoon sellaisessa yhtiössä, joka on haettu konkurssiin, selvitystilaan tai saneeraukseen, tai
•
ollut oikeus- tai valvontaviranomaisen (mukaan lukien ammattialajärjestöt) syytteen tai
seuraamuksen kohteena tai saanut tuomioistuimelta tuomioita kelpaamattomuudesta toimi-
maan minkään yhtiön hallinto-, johto- tai valvontaelimissä tai hoitamaan minkään yhtiön liike- toimintaa.
Antti Piippo on toiminut Elcoteq SE:n ja sen edeltäjän hallituksen puheenjohtajana vuodesta 1996
aina toukokuuhun 2010 asti, jolloin hän erosi Elcoteq SE:n hallituksesta. Elcoteq SE asetettiin sittemmin konkurssiin Luxemburgissa lokakuussa 2011.
LÄHIPIIRILIIKETOIMET
Yhtiön tiedon mukaan Yhtiöllä ei ole merkittäviä tai tavanomaisesta poikkeavia järjestelyjä lähipiirinsä kanssa. Tarkempia tietoja hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle maksetuista palkkioista ja
etuuksista esitetään kohdassa "Johdon palkitseminen". Yhtiö on käyttänyt sen hallituksen jäsenen
Mikko Tapolan määräysvaltaan kuuluvan Asianajotoimisto Mikko Tapola Oy:n palveluita. Vuonna
2014 Yhtiö osti näitä palveluita 4 228 eurolla.
60
ETURISTIRIIDAT
Suomalaisten osakeyhtiöiden johtoa koskevista eturistiriidoista on säädetty Osakeyhtiölaissa. Osakeyhtiölain 6 luvun 4 §:n mukaan hallituksen jäsen ei saa osallistua hänen ja yhtiön välistä sopimusta koskevan asian käsittelyyn. Hän ei myöskään saa ottaa osaa yhtiön ja kolmannen henkilön välistä
sopimusta koskevan asian käsittelyyn, mikäli hänellä on siitä odotettavissa olennaista etua, joka
saattaa olla ristiriidassa yhtiön edun kanssa. Edellä mainittua säännöstä on vastaavasti sovellettava
muuhun oikeustoimeen sekä oikeudenkäyntiin ja muuhun puhevallan käyttämiseen. Toimitusjohtajaan
sovelletaan samoja säännöksiä. Yhtiön hallituksen jäsenillä ja toimitusjohtajalla ei ole eturistiriitoja
Yhtiöön liittyvien tehtäviensä ja yksityisten etujensa tai muiden tehtäviensä välillä.
TILINTARKASTAJAT
Yhtiön 9.6.2014 pidetty varsinainen yhtiökokous valitsi Yhtiön tilintarkastajaksi KHT Heikki Hartikaisen ja varatilintarkastajaksi KHT Kaisa Tschokkisen Tilintarkastus K-M Tschokkinen Oy:stä. Valinnan
jälkeen KPMG Oy Ab on Yhtiön tiedon mukaan ostanut Tilintarkastus K-M Tschokkinen Oy:n liiketoiminnan, mistä alkaen varatilintarkastajana toimii KPMG Oy Ab päävastuullisena tilintarkastajana
KHT Kaisa Tschokkinen.
61
OSAKEPÄÄOMA JA OMISTUSRAKENNE
YHTIÖN OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA
osakemäärä on 1 020 000. Osakkeilla ei ole
nimellisarvoa. Yhtiöjärjestykseen ei sisälly äänestysrajoituksia.
Tämän Yhtiöesitteen päivämääränä Yhtiön
osakepääoma on 600 000 euroa. Yhtiöllä on
yksi arvo-osuusmuotoinen osakesarja ja kukin
Osake oikeuttaa yhteen (1) ääneen Yhtiön yhtiökokouksissa. Yhtiön Kaupparekisteriin merkitty
VOIMASSAOLEVAT OSAKEANTIVALTUUTUKSET
Yhtiön osakkeenomistajat valtuuttivat 12.1.2015
tehdyllä yksimielisellä päätöksellä Yhtiön hallituksen päättämään osakeannista siten, että valtuutuksen perusteella voidaan päättää antaa enin-
tään 600 000 Yhtiön uutta osaketta. Valtuutus
on voimassa 30.6.2015 asti. Hallitus päättää
valtuutuksen nojalla annin kaikista ehdoista.
OSINGONJAKOPOLITIIKKA
Piipon tavoitteena on vakaa osingonjakopolitiikka, jossa vähintään 50 % tilikauden tuloksesta
jaetaan osakkeenomistajille osinkoina. Osinkojen määrään saattavat kuitenkin vaikuttaa Yhtiön
kasvuun suunnatut investointitarpeet ja muut
rahoitustarpeet.
Yhtiön hallitus on 8.2.2015 päättänyt ehdottaa
8.5.2015 pidettäväksi suunnitellulle varsinaiselle
yhtiökokoukselle, että 31.12.2014 päättyneen
tilikauden voitosta jaetaan osinkoa yhteensä
312 000 euroa.
OSAKKEENOMISTAJAT
Yhtiön osakkeenomistajat on esitetty Yhtiöesitteen kohdassa “Hallitus, johto ja tilintarkastajat –
Yhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan omistus”.
Yhtiön Hyväksytty Neuvonantaja tai sen henkilökunta ei omista Yhtiön Osakkeita.
62
OSAKEPÄÄOMAN VIIMEAIKAINEN KEHITYS
Yhtiön osakkeenomistajat päättivät 12.1.2015
tehdyllä yksimielisellä päätöksellä maksuttomasta osakeannista Yhtiön osakkeenomistajille
(ns. split) siten, että annettavien Yhtiön uusien
osakkeiden yhteenlaskettu määrä oli 1 019 400
kappaletta ja uudet osakkeet annettiin Yhtiön
osakkeenomistajien omistuksen suhteessa siten,
että kutakin yhtä (1) osaketta kohden osakkeenomistajille annettiin 1 699 uutta Yhtiön osaketta.
Näin Yhtiön osakkeiden kokonaismäärä nousi 600 osakkeesta 1 020 000 osakkeeseen.
Maksuttomassa osakeannissa annetut osakkeet
merkittiin Kaupparekisteriin 20.1.2015.
63
OSAKKEENOMISTAJAN OIKEUDET
MERKINTÄETUOIKEUDET
Osakeyhtiölain mukaan suomalaisen osakeyhtiön osakkeenomistajilla on etuoikeus merkitä yhtiön
uusia osakkeita osakeomistustensa mukaisessa suhteessa, ellei antia tai hallituksen osakeantivaltuutusta koskevassa yhtiökokouksen päätöksessä toisin määrätä. Osakeyhtiölain mukaan päätös, jolla
poiketaan osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta, on hyväksyttävä vähintään kahden kolmasosan enemmistöllä yhtiökokouksessa edustettuina olevista osakkeista ja annetuista äänistä. Lisäksi
Osakeyhtiölain mukaan tällaisen päätöksen edellytyksenä on, että yhtiöllä on painava taloudellinen
syy poiketa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta.
YHTIÖKOKOUS
Yleistä
Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksissa. Osakeyhtiölain mukaan varsinainen yhtiökokous on pidettävä viimeistään kuuden kuukauden kuluttua yhtiön
tilikauden päättymisestä. Varsinaisessa yhtiökokouksessa on esitettävä osakkeenomistajien vahvistettavaksi tilinpäätös, joka käsittää tuloslaskelman, taseen ja rahavirtalaskelman liitetietoineen
sekä konsernitilinpäätöksen. Varsinaisessa yhtiökokouksessa osakkeenomistajat päättävät muiden
asioiden lisäksi taseen osoittaman voiton käyttämisestä, vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle
ja toimitusjohtajalle, hallituksen jäsenten lukumäärästä sekä hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan
valitsemisesta sekä näiden palkkioista.
Ylimääräinen yhtiökokous on kutsuttava koolle tiettyjen asioiden käsittelyä varten silloin, kun hallitus
pitää sitä tarpeellisena tai kun yhtiön tilintarkastaja tai osakkeenomistajat, jotka edustavat yhdessä
vähintään yhtä kymmenesosaa kaikista yhtiön liikkeeseenlaskemista osakkeista, sitä kirjallisesti vaativat.
Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan kutsu yhtiökokoukseen on toimitettava osakkeenomistajille julkaisemalla kutsu yhtiön internet-sivuilla tai muutoin todistettavasti. First Northin sääntöjen mukaisesti
Yhtiön on julkaistava kutsu yhtiökokoukseen yhtiötiedotteena sekä Yhtiön verkkosivustolla.
Osakeyhtiölaissa tai Yhtiön yhtiöjärjestyksessä ei ole vaatimuksia koskien Yhtiökokouksen päätösvaltaisuutta.
Ollakseen oikeutettu osallistumaan yhtiökokoukseen ja käyttääkseen siellä äänioikeuttaan, osakkeenomistajan tulee olla rekisteröitynä osakkeenomistajaksi Euroclear Finlandin ylläpitämään osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä kahdeksan arkipäivää ennen yhtiökokousta. Jos hallintarekisteröityjen osakkeiden omistaja haluaa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää äänioikeuttaan,
hänen tulee rekisteröidä osakkeet väliaikaisesti omiin nimiinsä Euroclear Finlandin ylläpitämään
osakasluetteloon viimeistään yhtiökokouskutsussa ilmoitettuna päivänä, jonka täytyy olla yhtiökokouksen täsmäytyspäivän jälkeen. Hallintarekisteröityä osakkeenomistajaa koskeva ilmoitus tilapäisestä
rekisteröitymisestä Yhtiön osakasluetteloon katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen.
64
Äänioikeudet
Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä äänioikeuttaan joko henkilökohtaisesti tai valtuuttamansa asiamiehen välityksellä. Osakeyhtiölain ja Yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaisesti kukin Osake oikeuttaa haltijansa yhteen ääneen yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksissa päätökset
tehdään yleensä enemmistöpäätöksinä.
Kuitenkin eräät päätökset, kuten poikkeamiset osakkeenomistajien merkintäetuoikeuksista osakeanneissa ja omien osakkeiden hankkimisessa, yhtiöjärjestyksen muutokset ja päätökset yhtiön sulautumisesta, jakautumisesta tai purkamisesta, edellyttävät vähintään kahden kolmasosan enemmistöä
annetuista äänistä ja yhtiökokouksessa edustetuista osakkeista.
Lisäksi tietyt päätökset, kuten yhtiöjärjestyksen muutokset, jotka muuttavat saman osakesarjan osakkeenomistajien oikeuksia tai kasvattavat yhtiön tai osakkeenomistajien lunastusoikeutta, edellyttävät
kaikkien osakkeenomistajien suostumusta, tai jos muutos koskee vain tiettyjä osakkeenomistajia,
sovellettavan enemmistövaatimuksen lisäksi niiden osakkeenomistajien suostumusta, joita päätös
koskee.
Lunastusoikeudet
Osakeyhtiölain mukaan osakkeenomistajalla, jonka omistamat osakkeet edustavat yli 90 % kaikista
yhtiön osakkeista ja osakkeisiin liittyvistä äänistä, on oikeus lunastaa jäljellä olevat osakkeet käypään hintaan. Lisäksi vähemmistöosakkeenomistaja, jonka hallussa on osakkeita, jotka voidaan
lunastaa, voi Osakeyhtiölain mukaan vaatia tällaista enemmistöosakkeenomistajaa lunastamaan
osakkeensa.
OSINGON JA MUU VAROJEN JAKAMINEN
Osakeyhtiölain mukaan osakeyhtiön oma pääoma jakautuu sidottuun ja vapaaseen omaan pääomaan. Sidottu oma pääoma koostuu osakepääomasta, kirjanpitolain (1336/1997, muutoksineen)
mukaisesta käyvän arvon rahastosta, arvonkorotusrahastosta ja uudelleenarvostusrahastosta sekä
ennen 1.9.2006 voimassa olleen vanhan osakeyhtiölain (734/1978, muutoksineen) mukaan mahdollisesti perustetusta vararahastosta ja ylikurssirahastosta.
Suomessa vallitsevan käytännön mukaan suomalaisen osakeyhtiön osakkeille mahdollisesti maksettavaa osinkoa maksetaan yleensä kerran vuodessa. Osinkoa voidaan maksaa ja vapaata omaa
pääomaa muutoin jakaa yhtiökokouksen vahvistettua yhtiön tilinpäätöksen ja päätettyä osingon tai
vapaan oman pääoman muun jakamisen määrästä yhtiön hallituksen ehdotuksen perusteella. Osakeyhtiölain mukaan osingonmaksu tai muu vapaan oman pääoman jakaminen voi perustua myös
muuhun kuin viimeksi päättyneeltä tilikaudelta laadittuun tilinpäätökseen edellyttäen, että yhtiökokous
on vahvistanut kyseisen tilinpäätöksen. Jos yhtiöllä on lain tai yhtiöjärjestyksensä nojalla velvollisuus
valita tilintarkastaja, tilinpäätöksen tulee olla tilintarkastettu.
Osingonmaksu tai muu vapaan oman pääoman jakaminen edellyttää, että sitä on kannattanut yli
puolet yhtiön yhtiökokouksessa annetuista äänistä. Osakeyhtiölain mukaan yhtiökokous voi myös
valtuuttaa hallituksen päättämään osingonmaksusta ja muusta vapaan oman pääoman jakamisesta.
Osingon tai vapaan oman pääoman muun jakamisen määrä ei voi ylittää yhtiökokouksen päättämää määrää.
Osakeyhtiölain mukaan yhtiö voi myös jakaa varoja alentamalla osakepääomaansa edellyttäen, että
sitä on kannattanut yli puolet yhtiökokouksessa annetuista äänistä. Päätös osakepääoman alentamisesta tulee rekisteröidä Kaupparekisteriin yhden kuukauden kuluessa siitä yhtiön yhtiökokouksesta,
joka päätti tällaisesta osakepääoman alentamisesta. Osakepääoman alentamisen rekisteröimisen
65
jälkeen velkojiensuojamenettely voidaan aloittaa, ja Kaupparekisteri antaa yhtiön hakemuksesta yhtiön velkojille kuulutuksen. Osakepääoman alentaminen voidaan rekisteröidä, jos kukaan yhtiön velkojista ei ole vastustanut osakepääoman alentamista tai jos yhtiö on saanut vahvistustuomion, jonka
mukaan vastustavat velkojat ovat joko saaneet maksun saatavilleen tai yhtiö on asettanut turvaavan
vakuuden tällaisten saatavien maksamisesta.
Jakokelpoiset varat sisältävät edellisen tilikauden nettovoiton, edellisten tilikausien kertyneet voittovarat ja yhtiön muun vapaan oman pääoman erät, joista on vähennetty taseen osoittama tappio sekä
yhtiön yhtiöjärjestyksen mukaan jakamatta jätettävät varat. Osingon tai muun vapaan oman pääoman varojenjaon määrä on rajoitettu jakokelpoisten varojen määrään, jotka ilmenevät tilinpäätöksestä, johon päätös maksaa osinkoa tai muuten jakaa vapaata omaa pääomaa perustuu, ja johon
vaikuttavat olennaiset muutokset yhtiön taloudellisessa tilassa tilinpäätöksen laatimisen jälkeen.
Varoja ei saa jakaa osinkoina tai muilla vapaan oman pääoman jakotavoilla, jos jaosta päätettäessä tiedetään tai pitäisi tietää yhtiön olevan maksukyvytön tai jaon aiheuttavan yhtiön maksukyvyttömyyden.
Jakokelpoisia varoja on soveltuvin osin korjattava taseeseen aktivoitujen perustamis-, tutkimus- ja
tiettyjen kehityskulujen määrällä sen mukaisesti, mitä osakeyhtiölain voimaanpanosta annetussa
laissa (625/2006, muutoksineen) säädetään. Konsernin emoyhtiö ei voi jakaa osinkoina enempää
kuin emoyhtiön viimeisimmän vahvistetun ja tilintarkastetun tilinpäätöksen mukaisen jakokelpoisten
varojen määrän.
Osingon määrä ei saa ylittää hallituksen osingonjakoehdotuksessa ehdottamaa määrää tai muuten
hyväksymää määrää, ellei niin ole vaadittu yhtiökokouksessa osakkeenomistajien toimesta, jotka
edustavat vähintään yhtä kymmenesosaa kaikista liikkeeseenlasketuista osakkeista, missä tapauksessa osinko ei voi ylittää määrältään alhaisempaa seuraavista: (i) vähintään puolet edeltävän tilikauden voitosta, josta vähennetään (mahdolliset) yhtiöjärjestyksen mukaan jakamatta jätettävät määrät,
ja (ii) edellä määriteltyjen jakokelpoisten varojen määrä. Tällöin osingon määrä ei kuitenkaan saa
ylittää 8 % yhtiön omasta pääomasta, ja jaettavaa määrää on oikaistava tilikaudella ennen varsinaista yhtiökokousta mahdollisesti jaettujen osinkojen määrällä.
Kaikki Yhtiön Osakkeet oikeuttavat yhdenvertaisesti Yhtiön osinkoihin ja muihin jaettuihin varoihin
(mukaan lukien varojenjaot Yhtiön purkamistilanteessa). Sen jälkeen, kun Yhtiön Osakkeet on rekisteröity Kaupparekisteriin, ne oikeuttavat omistajansa Yhtiön osinkoihin ja muihin jaettuihin varoihin
sekä muihin osakkeenomistajien oikeuksiin. Oikeus osinkoihin vanhenee kolmessa vuodessa osingonmaksupäivästä.
Osinkojen verotuksesta on esitetty lisätietoja kohdassa “Verotus”.
OMAT OSAKKEET
Osakeyhtiölain mukaan yhtiö voi hankkia omia osakkeitaan. Omien osakkeiden hankkimisesta tulee
päättää yhtiökokouksessa, ellei yhtiökokous ole valtuuttanut yhtiön hallitusta päättämään omien
osakkeiden hankinnasta vapaata omaa pääomaa käyttäen. Julkisessa osakeyhtiössä päätös edellyttää kahden kolmasosan enemmistöä annetuista äänistä ja kokouksessa edustetuista osakkeista.
Julkisessa osakeyhtiössä valtuutus voi olla voimassa enintään 18 kuukautta. Julkinen osakeyhtiö ei
saa omistaa omia osakkeitaan suoraan tai välillisesti siten, että niiden määrä ylittää 10 % yhtiön
kaikista osakkeista.
66
VEROTUS
YLEISTÄ
Alla esitetty yhteenveto perustuu tämän Yhtiöesitteen päivämääränä Suomessa voimassa olevaan verolainsäädäntöön. Muutokset verolainsäädännössä saattavat vaikuttaa verotukseen myös takautuvasti. Yhteenveto on yleisluontoinen, se ei ole tyhjentävä eikä siinä ole huomioitu eikä selvitetty muiden
maiden kuin Suomen verolainsäädäntöä. Alla esitetty soveltuu Suomessa yleisesti verovelvollisiin
luonnollisiin henkilöihin ja osakeyhtiöihin, ellei toisin nimenomaisesti mainita. Sijoittamista harkitsevien tulisi kääntyä veroasiantuntijan puoleen saadakseen tietoja Osakkeiden hankintaa, omistamista
ja luovuttamista koskevista Suomen tai muiden maiden veroseuraamuksista.
Seuraavassa yhteenvedossa kuvataan niitä olennaisia Suomen tulovero-, ja varainsiirtoveroseuraamuksia, joilla saattaa olla merkitystä Osakeannin kannalta. Seuraavassa ei käsitellä sellaisia osakkeiden omistajien tai haltijoiden erityisiä veroseuraamuksia, jotka liittyvät muun muassa elinkeinotoimintaa harjoittaviin luonnollisiin henkilöihin, erilaisiin yhtiöiden uudelleenjärjestelyihin, ulkomaisiin
väliyhteisöihin, liiketoimintaa harjoittamattomiin yhteisöihin, tuloverovapaisiin yhteisöihin taikka
avoimiin yhtiöihin tai kommandiittiyhtiöihin. Seuraavassa ei myöskään käsitellä Suomen perintö- tai
lahjaveroseuraamuksia.
OSINKOJEN VEROTUS
Yleistä osinkojen verotuksesta
Osinkotulojen verokohtelun määrää se, onko osinkoa jakava yhtiö julkisesti noteerattu vai ei. Julkisesti noteeratulla yhtiöllä tarkoitetaan yhtiötä, jonka osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena:
•
kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa (748/2012) tarkoitetulla säännellyllä markkinalla;
•
muulla säännellyllä ja viranomaisen valvonnassa olevalla markkinalla ETA-alueen
ulkopuolella; tai
•
kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa tarkoitetussa monenkeskisessä kaupan
käyntijärjestelmässä edellyttäen, että osake on otettu kaupankäynnin kohteeksi yhtiön
hakemuksesta tai sen suostumuksella.
First North on edellä tarkoitettu monenkeskinen kaupankäyntipaikka, joten Yhtiön osinkotulojen verotukseen soveltuvat säännökset julkisesti noteeratun yhtiön jakamista osingoista.
Suomalaisen julkisesti noteeratun yhtiön ns. sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta (SVOP-rahastosta) jaettuja varoja pidetään verotusta toimitettaessa osinkotuloina.
Luonnolliset henkilöt
Yleisesti verovelvollisten luonnollisten henkilöiden julkisesti noteeratuista yhtiöistä saaduista osinkotuloista 85 % on veronalaista pääomatuloa, jota verotetaan kiinteän 30 %:n verokannan mukaan tai
33 % verokannan mukaan yli 30 000 euron pääomatulojen osalta, ja loput 15 % on verovapaata
67
tuloa. Julkisesti noteeratun yhtiön yleisesti verovelvollisille luonnollisille henkilöille jakamista osingoista on toimitettava ennakonpidätys. Tällä hetkellä ennakonpidätyksen suuruus on 25,5 %. Osinkoa
jakavan yhtiön toimittama ennakonpidätys hyvitetään osakkeenomistajan saaman osinkotulon lopullisessa verotuksessa.
Suomalaisen yhtiön rajoitetusti verovelvolliselle luonnolliselle henkilölle maksamasta osingosta peritään lähdevero. Osinkoa jakava yhtiö on velvollinen pidättämään lähdeveron lopullisena verona
osingon maksamisen yhteydessä. Rajoitetusti verovelvollisille luonnollisille henkilöille lähdeveron
määrä on 30 %, ellei sovellettavassa verosopimuksessa toisin määrätä. Hallintarekisteröidyille
osakkeille maksetusta osingosta peritään verosopimuksen mukainen lähdevero, kuitenkin aina vähintään 15 % edellyttäen, että osingon saaja asuu verosopimusvaltiossa. Tällainen menettely edellyttää
kuitenkin, että ulkomainen omaisuudenhoitaja on merkitty verohallinnon pitämään rekisteriin ja että
hänen kotipaikkansa on valtiossa, jonka kanssa Suomella on kaksinkertaisen verotuksen välttämistä
koskeva verosopimus. Lisäksi edellytetään, että ulkomaisella omaisuudenhoitajalla on suomalaisen
tilinhoitajayhteisön kanssa sopimus osakkeiden säilyttämisestä. Vaihtoehtoisesti ETA:an kuuluvassa valtiossa asuvan rajoitetusti verovelvollisen verotukseen voidaan soveltaa verotusmenettelylain
(1558/1995) säännöksiä.
Suomalaiset osakeyhtiöt
Osingot, joita julkisesti noteerattu yhtiö saa toiselta julkisesti noteeratulta yhtiöltä ovat lähtökohtaisesti verovapaata tuloa. Jos osakkeet kuitenkin kuuluvat osakkeenomistajan sijoitusomaisuuteen, niistä
saatavista osingoista verotettavaa tuloa on 75 % ja loput 25 % verovapaata tuloa. Ainoastaan
pankki-, vakuutus- ja eläkelaitoksilla voi olla sijoitusomaisuutta.
Osingot, joita suomalainen muu kuin julkisesti noteerattu yhtiö saa julkisesti noteeratulta yhtiöltä
ovat lähtökohtaisesti kokonaan verotettavaa tuloa. Jos kuitenkin muu kuin julkisesti noteerattu yhtiö
omistaa välittömästi vähintään 10 % osinkoa jakavan julkisesti noteeratun yhtiön osakepääomasta,
on tällaisille osakkeille saatava osinko verovapaata edellyttäen, että osakkeet eivät kuulu osakkeen
omistajan sijoitusomaisuuteen.
Suomalaisen yhtiön rajoitetusti verovelvolliselle yhteisölle maksamasta osingosta peritään lähtökohtaisesti 20 %:n suuruinen lähdevero. Suomen verolainsäännön mukaan lähdeveroa ei kuitenkaan
peritä osingoista, jotka maksetaan Euroopan unionin jäsenvaltiossa asuvalle ja kotivaltiossaan
tuloveronalaiselle emo-tytäryhtiödirektiivin (90/435/ETY) 2 artiklan mukaiselle ulkomaiselle yhtiölle,
joka välittömästi omistaa vähintään 10 % osinkoa jakavan suomalaisen yhtiön pääomasta.
Tietyille ETA-alueella asuville ulkomaisille yhteisöille maksetut osingot ovat myös joko täysin verovapaita tai niihin sovelletaan alennettua lähdeveroprosenttia riippuen siitä, miten osinkoa verotettaisiin, jos se maksettaisiin vastaavalle suomalaiselle yhteisölle. Soveltuva verosopimus voi kuitenkin
velvoittaa soveltamaan tätäkin alempaa lähdeveroprosenttia. Muista rajoitetusti verovelvollisille
yhteisöille maksetuista osingoista pidätetään täysi lähdevero, ellei sovellettavassa verosopimuksessa
toisin määrätä.
68
LUOVUTUSVOITOT
Luonnolliset henkilöt
Osakkeiden myynnistä syntynyt luovutusvoitto verotetaan Suomessa yleisesti verovelvollisen luonnollisen henkilön pääomatulona ja vastaavasti syntynyt luovutustappio on vähennyskelpoinen luovutusvoitosta.
Luovutusvoittoja verotetaan 30 %:n tai 33 %:n verokannan mukaan. Luonnollisten henkilöiden arvopapereiden myynnistä aiheutuvat luovutustappiot voidaan vähentää luovutusvoitoista samana ja viitenä luovutusta seuraavana kalenterivuotena. Koska luovutustappiot eivät ole vähennyskelpoisia muista
pääomatuloista kuin luovutusvoitoista, niitä ei huomioida vahvistettaessa pääomatulolajin alijäämää
verovuodelle.
Edellä esitetystä huolimatta yleisesti verovelvollisen luonnollisen henkilön osakkeista saama luovutusvoitto ei kuitenkaan ole verotettavaa tuloa, jos kalenterivuonna luovutetun omaisuuden yhteenlasketut
luovutushinnat ovat enintään 1 000 euroa (lukuun ottamatta myyntituottoja omaisuudesta, jonka luovutus on Suomen verolainsäädännön nojalla verovapaata). Vastaavassa tilanteessa luovutustappio ei
ole vähennyskelpoinen.
Luovutusvoitto ja -tappio lasketaan vähentämällä myyntihinnasta alkuperäinen hankintameno ja
myynnistä aiheutuneet kulut. Vaihtoehtoisesti luonnolliset henkilöt voivat todellisen hankintamenon
sijasta käyttää niin sanottua hankintameno-olettamaa, jonka suuruus on 20 % myyntihinnasta tai, jos
osakkeet on omistettu vähintään 10 vuotta, 40 % myyntihinnasta. Mikäli hankintameno-olettamaa
käytetään todellisen hankintamenon sijasta, voiton hankkimisesta aiheutuneiden kustannusten katsotaan sisältyvän hankintameno-olettamaan, eikä niitä voida enää vähentää erikseen myyntihinnasta.
Suomalaiset osakeyhtiöt
Seuraavassa esitetty koskee vain sellaisia suomalaisia osakeyhtiöitä, joita verotetaan elinkeinotulon
verottamisesta annetun lain (360/1968) nojalla. Osakkeista saatava luovutusvoitto on pääsääntöisesti osakeyhtiön verotettavaa tuloa, jota verotetaan 20 %:n yhteisöverokannalla.
Osakkeet voivat olla osakeyhtiön käyttö-, vaihto-, sijoitus- tai rahoitusomaisuutta. Osakkeiden luovutusten ja arvonalentumisten verotuskohtelu riippuu osakkeiden omaisuuslajista. Osakkeet voivat olla
myös osakeyhtiön muun toiminnan tulolähteen omaisuutta. Tuloverolain (1535/1992) säännöksiä
sovelletaan luovutusvoittoihin, jotka kertyvät muun toiminnan tulolähteeseen kuuluvan omaisuuden
luovutuksesta.
Osakkeiden myyntihinta lasketaan pääsääntöisesti osaksi suomalaisen yhtiön liiketoiminnan tuloa.
Vastaavasti osakkeiden tai merkintäoikeuksien hankintameno on vähennyskelpoinen meno kyseisen
yhtiön verotuksessa osakkeiden tai merkintäoikeuksien luovutuksen yhteydessä. Tiettyjen tiukasti
määriteltyjen edellytysten täytyttyä suomalaisen osakeyhtiön saamat käyttöomaisuuteen kuuluvien
osakkeiden luovutusvoitot ovat kuitenkin verovapaita.
Jos myyvän yhtiön käyttöomaisuuteen kuuluvien muiden kuin verovapaasti luovutettavien osakkeiden luovutuksesta syntyy verotuksessa vähennyskelpoinen luovutustappio, tällainen tappio voidaan
vähentää vain käyttöomaisuusosakkeiden luovutuksesta saaduista luovutusvoitoista verovuonna ja
viitenä sitä seuraavana vuotena. Muiden kuin käyttöomaisuusosakkeiden luovutuksesta syntynyt
vähennyskelpoinen luovutustappio voidaan vähentää verotettavasta tulosta verovuonna sekä kymmenenä sitä seuraavana vuonna yleisten tappiontasausta koskevien säännösten mukaisesti.
69
Rajoitetusti verovelvolliset
Rajoitetusti verovelvolliset eivät pääsääntöisesti ole Suomessa verovelvollisia suomalaisen julkisesti
noteeratun yhtiön osakkeiden myynnistä saamastaan luovutusvoitosta, paitsi jos rajoitetusti verovelvollisella katsotaan olevan tuloverolaissa tarkoitettu kiinteä toimipaikka Suomessa ja myydyt osakkeet katsotaan kyseisen kiinteän toimipaikan omaisuudeksi.
VARAINSIIRTOVERO
Varainsiirtoveroa (1,6 % hankintahinnasta) maksetaan yleensä hankittaessa arvopapereita. Uusien
osakkeiden merkintä ei ole kuitenkaan varainsiirtoveron alaista, koska osakemerkintää ei katsota
varainsiirtoverolain (931/1996) tarkoittamaksi luovutukseksi. Näin ollen, Osakkeiden merkintä Osakeannissa ei aiheuta Osakkeita merkitseville varainsiirtoveroseuraamuksia.
Hankittaessa Yhtiön osakkeita Yhtiön osakkeiden listaamisen jälkeen luovutustoimista saattaa tulla
kuitenkin maksettavaksi varainsiirtovero. Varainsiirtoveroa ei ole kuitenkaan suoritettava hankittaessa kiinteää rahavastiketta vastaan arvopapereita, jotka on otettu kaupankäynnin kohteeksi yleisölle
avoimessa säännöllisesti toimivassa kaupankäynnissä. Tällaisina pidetään arvopapereita, jotka ovat
kaupankäynnin kohteena:
•
kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa tarkoitetulla säännellyllä markkinalla;
•
muulla säännellyllä ja viranomaisen valvonnassa olevalla markkinalla sellaisessa Euroopan talousalueen ulkopuolisessa valtiossa, joka on hyväksynyt veroasioissa annettavaa keskinäistä virka-apua koskevan yleissopimuksen; tai
•
kaupankäynnistä rahoitusvälineillä annetussa laissa tarkoitetussa monenkeskisessä
kaupankäyntijärjestelmässä edellyttäen, että yhtiön liikkeeseen laskemat arvopaperit on
otettu kaupankäynnin kohteeksi yhtiön hakemuksesta tai sen suostumuksella ja että
arvopaperit on liitetty arvo-osuusjärjestelmästä ja selvitystoiminnasta annetussa laissa (749/2012) tarkoitettuun arvo-osuusjärjestelmään tai sitä vastaavaan ulkomaiseen
rekisterijärjestelmään.
Kuten edellä on todettu, on First North edellä tarkoitettu monenkeskinen kaupankäyntipaikka, joten
Yhtiön osakkeiden ostaminen yllä tarkoitetun arvopaperivälittäjän välityksellä on lähtökohtaisesti
vapautettu varainsiirtoverosta.
Verovapauden edellytyksenä on lisäksi, että luovutuksessa on välittäjänä tai osapuolena sijoituspalvelulaissa (747/2012) tarkoitettu sijoituspalveluyritys, ulkomainen sijoituspalveluyritys tai muu sanotussa laissa tarkoitettu sijoituspalvelun tarjoaja tai että luovutuksensaaja on hyväksytty kaupankäyntiosapuoleksi sillä markkinalla, jolla luovutus tapahtuu. Lisäksi, jos välittäjä tai kaupan toinen osapuoli
ei ole suomalainen sijoituspalveluyritys tai luottolaitos taikka ulkomaisen sijoituspalveluyrityksen tai
luottolaitoksen Suomessa sijaitseva sivuliike tai -konttori, verovapauden edellytyksenä on, että luovutuksensaaja antaa luovutuksesta ilmoituksen Suomen veroviranomaisille kahden kuukauden kuluessa
luovutuksesta tai, että välittäjä antaa luovutuksesta Verohallinnolle verotusmenettelystä annetun lain
(1558/1995) mukaisen vuosi-ilmoituksen.
Verovapaus ei koske luovutusta, joka perustuu sellaiseen tarjoukseen, joka on tehty ennen kuin edellä tarkoitettu julkinen kaupankäynti on alkanut, ellei kyse ole listautumisen yhteydessä toteutettavaan
osakeantiin välittömästi liittyvästä, yhdistettyyn osto- ja merkintätarjoukseen perustuvasta yhtiön vanhojen osakkeiden myynnistä, jossa luovutuksen kohde yksilöidään vasta kaupankäynnin alkamisen
jälkeen ja kauppahinta vastaa uusista osakkeista suoritettavaa hintaa.
70
LIITELUETTELO
LIITE A PIIPPO OYJ:N YHTIÖJÄRJESTYS
LIITE B
PIIPPO OYJ:N TILINTARKASTETTU TILINPÄÄTÖS, TOIMINTAKERTOMUS JA
TILINTARKASTUSKERTOMUS 31.12.2014 PÄÄTTYNEELTÄ TILIKAUDELTA
LIITE C
PIIPPO OYJ:N TILINTARKASTETTU TILINPÄÄTÖS, TOIMINTAKERTOMUS JA
TILINTARKASTUSKERTOMUS 31.12.2013 PÄÄTTYNEELTÄ TILIKAUDELTA
71
Liite A - yhtiöjärjestys
1 § Toiminimi
Yhtiön toiminimi on Piippo Oyj.
2 § Kotipaikka
Yhtiön kotipaikka on Outokumpu.
3 § Toimiala
Yhtiön toimiala on köysien, lankojen, verkkojen, kalvojen, vaijereiden ja ketjujen valmistus, kauppa
ja maahantuonti ja maastavienti sekä niihin liittyvät palvelut ja neuvonta. Yhtiö voi omistaa ja hallinnoida kiinteistöjä ja arvopapereita sekä käydä niillä kauppaa. Yhtiö voi harjoittaa toimintaansa
suoraan taikka tytär- tai osakkuusyhtiöidensä välityksellä.
4 § Hallitus
Yhtiön hallitukseen kuuluu vähintään kolme (3) ja enintään kuusi (6) varsinaista jäsentä. Hallituksen
jäsenen toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
5 § Yhtiön edustaminen
Yhtiötä edustaa paitsi hallitus, myös hallituksen jäsenet kukin erikseen. Lisäksi hallitus voi antaa
nimetyille henkilöille prokuran.
6 § Tilintarkastaja
Yhtiölle valitaan tilintarkastajaksi Keskuskauppakamarin hyväksymä tilintarkastusyhteisö tai tilintarkastaja. Jos tilintarkastajaksi ei valita tilintarkastusyhteisöä, on valittava myös varatilintarkastaja.
Tilintarkastajan toimikausi päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
7 § Yhtiökokouskutsu
Kutsu yhtiökokoukseen on toimitettava osakkeenomistajille julkaisemalla kutsu yhtiön internet-sivuilla
tai muutoin todistettavasti.
Yhtiökokous voidaan pitää Helsingin kaupungissa tai Outokummun kaupungissa.
8 § Arvo-osuusjärjestelmä
Yhtiön osakkeet kuuluvat arvo-osuusjärjestelmään ilmoittautumisajan päättymisen jälkeen.
Liite B -Piippo Oyj:n tilintarkastettu tilinpäätös,
toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus
31.12.2014 päättyneeltä tilikaudelta
Sisältö
Tilinpäätös ja toimintakertomus tilikaudelta 1.1. – 31.12.2014
Sisältö
Toimintakertomus
Tase
Tuloslaskelma
Rahoituslaskelma
Kirjanpitoasetuksen 2 luvun mukaiset liitetiedot
Tunnusluvut
Kirjanpitokirjat
Tositelajit ja säilyttämistapa
Tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen allekirjoitus
Tilinpäätösmerkintä
3
8
10
11
12
17
18
18
19
19
Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti.[1]
[1] Tasekirja (KPL 3:8.1 §) on säilytettävä vähintään 10 vuotta tilikauden päättymisestä
(KPL 2:10.1 §) ja tilikauden tositeaineisto vähintään 6 vuotta sen vuoden lopusta,
jonka aikana tilikausi on päättynyt (KPL 2:10.2 §).
Toimintakertomus 31.12.2014
Toimintakertomus
Yleistä
Vuosi 2014 oli Piipolle menestyksekäs lähes kaikilla osa-alueilla liikevaihdon kasvaessa
vuodesta 2013 yli 30 % ollen 15 591 (11 905) tuhatta euroa. Käyttökate (EBITDA) oli 930
(444) tuhatta euroa eli 6 % (4 %) liikevaihdosta ja tilikauden tulos 267 (25) tuhatta euroa.
Kasvua rajoitti yhtiön tuotantokapasiteetin rajallisuus, minkä vuoksi omaa tuotantoa korvattiin
alihankinnalla. Tuotannon ulkoistaminen vaikutti negatiivisesti kannattavuuteen. Yhtiö on
vuonna 2014 investoinut tehdaslaajennukseen nostaakseen tuotantokapasiteettiaan ja
vähentääkseen alihankkijoiden käyttöä.
Agri -segmentin kausiluonteisuus ja segmentin suhteellisesti suuri osuus liikevaihdosta
aiheutti vuonna 2014 paineita rahoitukselle. Vuoden 2014 aikana B2B-segmentin kysyntä
nousi merkittävästi, mikä kompensoi maataloustuotteiden sesonkivaihteluista johtuvaa
satokauden jälkeisenä aikana alenevaa kysyntää.
Yhtiön 31.12.2014 päättyneellä tilikaudella toteuttamat panostukset markkinointiin ja
tuotekehitykseen
alkoivat
näkyä.
Yhtiön
asiakaspalvelussa
otettiin
käyttöön
palvelukeskusmalli.
Rakenne- ja rahoitusjärjestelyt
Piippo Oyj on Piippo-konsernin emoyhtiö. Yhtiöllä on kaksi täysin omistettua tytäryhtiötä,
Piippo International Oy sekä venäläinen OOO PiippoRus.
Aikaisemmin yhtiöllä oli Venäjällä edustusto, joka hoiti tuotteiden markkinointia tehtaalta
jakelukanaviin. Nyt osaa Agri -segmentin asiakkaista palvellaan Pietarin-varastosta entistä
suuremmalla tuotevalikoimalla. Tuotevalikoimaan sisältyvät käärintäkalvot, aumakalvot,
paalauslangat ja paalausverkot.
Piippo International Oy:llä ei ole operatiivista liiketoimintaa.
Arvio lähitulevaisuuden kehityksestä
Vuoden 2014 lopulla valmistuneen tehdaslaajennuksen odotetaan vähentävän alihankkijoiden
käyttöä ja sen odotetaan myös parantavan yhtiön kannattavuutta.
Yhtiön tuotteissa raaka-aineena käytettävän öljyn markkinahinta laski voimakkaasti vuoden
2014 lopussa. Jos maailmanmarkkinahinnan lasku jatkuu vuonna 2015, saattaa öljyn hinnan
lasku aiheuttaa yhtiön varastossa olevien tuotteiden arvonalennuksen, jolloin niiden
valmistuskustannukset muodostuvat suhteellisesti korkeammaksi kuin niiden vastaavat
markkinahinnat. Kaapelifillereiden ja ameerauslankojen kysynnän odotetaan olevan hyvä
vuonna 2015 suurimman asiakkaan tehtaan laajennuksen ja kapasiteetin lisäyksen vuoksi.
Vuoden 2015 alkuun mennessä yrityksen tietoon ei ole tullut asiakkuuksien menetyksiä
tulevalle kaudelle, mikä antaa yhtiölle aihetta olettaa pysyvänsä pitkäaikaisella kehitysurallaan
suunnitelmien mukaisesti. Vaikka kaikki jakelusopimukset
ovatkin voimassa, voi tuotteiden
3
hintakilpailukyky kärsiä raaka-aineiden hinnanmuutosten vuoksi, mikä voi johtaa
Toimintakertomus 31.12.2014
Vuoden 2015 alkuun mennessä yrityksen tietoon ei ole tullut asiakkuuksien menetyksiä
tulevalle kaudelle, mikä antaa yhtiölle aihetta olettaa pysyvänsä pitkäaikaisella kehitysurallaan
suunnitelmien mukaisesti. Vaikka kaikki jakelusopimukset ovatkin voimassa, voi tuotteiden
hintakilpailukyky kärsiä raaka-aineiden hinnanmuutosten vuoksi, mikä voi johtaa
ylijäämävarastoihin seuraavalle kaudelle.
Yhtiön kasvaneelle paalausverkkojen valmistuskapasiteetille on olemassa oleva kysyntä ja
yhtiö odottaa tuotteidensa pysyvän edelleen ominaisuuksiltaan kilpailukyisinä. B2B-segmentin
pääasiakkaiden tehdaslaajennukset lupaavat hyvää myös tälle segmentille, mutta liikevaihdon
kasvu ja tulos voivat vaihdella merkittävästi näiden asiakkaiden kilpailukyvystä ja
tilauskannasta riippuen. Kuluttajasegmentin kasvu perinteisillä markkinoilla riippuu
merkittävästi kuluttajien ostovoiman kehityksestä. Yhtiön kehittämä Rolleri-tuoteperheen
odotetaan kasvattavan kuluttajatuotteiden kysyntää ja näin pitävän kuluttajasegmentin kasvuuralla. Samoin mahdollisen viennin aloittaminen uusiin maihin mahdollistaa kasvun
ylläpitämiseksi.
Yhtiön johto ennustaa liikevaihdon kasvavan sekä kannattavuuden paranevan vuonna 2015.
Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen
Yhtiön osakkeenomistajat päättivät 12.1.2015 tehdyllä yksimielisellä päätöksellä yhtiön
muuttamisesta julkiseksi osake-yhtiöksi, arvo-osuusjärjestelmään liittämisestä sekä
maksuttomasta osakeannista nykyisille osakkeenomistajille (ns. split) siten, että annettavien
yhtiön uusien osakkeiden yhteenlaskettu määrä oli 1 019 400 kappaletta ja uudet osakkeet
annettiin yhtiön osakkeenomistajien omistuksen suhteessa siten, että kutakin yhtä (1) osaketta
kohden osakkeenomistajille annettiin 1 699 uutta osaketta. Näin osakkeiden kokonaismäärä
nousi 600 osakkeesta 1 020 000 osakkeeseen. Maksuttomassa osakeannissa annetut osakkeet
sekä yhtiömuodon muutos julkiseksi osakeyhtiöksi merkittiin kaupparekisteriin 20.1.2015, ja
yhtiön osakkeet liitettiin arvo-osuusjärjestelmään 2.2.2015.
Selvitys tutkimus- ja kehitystoiminnan laajuudesta
Yritys jatkoi tilikaudella tuotekehityspanostuksia tuotteistonsa kansainvälisen ja kotimaisen
kilpailukyvyn edelleen kehittämiseksi kattamaan entistä laajempia asiakaskuntia. Vuonna
2014 aktivoidut tuotekehitysmenot olivat yhteensä 247 tuhatta euroa eli 1,3 % konsernin
liikevaihdosta. Edellisten vuosien tuotekehityskustannukset on kirjattu vuosikuluina ollen
suhteutettuna noin 1,3 % liikevaihdosta.
Arvio toiminnan merkittävimmistä riskeistä ja epävarmuustekijöistä
Yhtiön riskit ja epävarmuustekijät lyhyellä aikavälillä liittyvät yleiseen taloussuhdanteeseen ja
asiakkaiden toimintaympäristön muutoksiin. Yleisellä taloussuhdanteella ja asiakkaiden
toimintaympäristön muutoksilla voi olla Agri-, B2B- ja kuluttajasegmenttien investointi- ja
ostopäätöksenteon hidastumiseen.
Yhtiön tuotteissa raaka-aineena käytettävän öljyn markkinahinta laski voimakkaasti vuoden
2014 lopussa. Jos maailmanmarkkinahinnan lasku jatkuu vuonna 2015, saattaa öljyn hinnan
lasku aiheuttaa Yhtiön varastossa olevien tuotteiden arvonalennuksen, jolloin niiden
valmistuskustannukset muodostuvat suhteellisesti korkeammaksi kuin niiden vastaavat
markkinahinnat.
4
Toimintakertomus 31.12.2014
Yhtiön tuotanto on keskittynyt Suomessa sijaitsevaan Outokummun tehtaaseen. Tästä johtuen
liiketoiminta saattaa olla vaarassa keskeytyä Outokummun tehtaaseen liittyvien äkillisten ja
ennakoimattomien tapahtumien johdosta. Yhtiö ei välttämättä pysty riittävästi vaikuttamaan
näihin tilanteisiin omilla ennakoivilla toimillaan, mikä saattaa aiheuttaa keskeytyksiä
liiketoiminnoissa. Tuotannon keskeytyksiä voisi aiheutua myös yhtiön pääraaka-aineiden
pitkällisistä toimituskatkoksista. Lisäksi yhtiön liiketoiminta voi keskeytyä myös
suunniteltujen keskeytysten johdosta, jotka voivat liittyä esimerkiksi tuotantokoneiden huolto, uusinta ja siirtotoimenpiteisiin. Yhtiölle saapuviin toimituksiin kohdistuvat riskit liittyvät
sekä saapuviin että lähteviin toimituksiin. Suurimpia saapuvia eriä ovat tuotannossa
käytettävät raaka-aineet ja alihankintana valmistettavat tuotteet. Alihankkijoihin kohdistuva
riski koskee alihankkijoiden taloudellista tilaa ja luotettavuutta oikean laadun tuottajana.
Yhtiö harjoittaa liiketoimintaa Venäjällä osittain venäläisen tytäryhtiönsä kautta.
Liiketoimintariskit Venäjällä ovat suuremmat ja toimintaympäristö on epävakaampi kuin
Suomessa. Poliittinen riski on noussut Euroopassa liittyen kaupallisiin ja geopoliittisiin
ristiriitoihin EU:n, Venäjän, Aasian ja USA:n välillä. Ukrainan kriisin johdosta EU on
asettanut talouspakotteita Venäjää vastaan ja Venäjä on vastavuoroisesti määrännyt
vastapakotteita erityisesti maataloustuotteiden tuontikieltojen ja -rajoitusten muodossa.
Vaikka Venäjän EU-maille asettamat tuontikiellot ja -rajoitukset ovat kohdistuneet tähän
mennessä lähinnä elintarvikkeisiin, ei mahdollista Venäjän tuontisanktioiden laajenemista
muille markkinoille voida poissulkea. Jos Venäjä laajentaa talouspakotteitaan EU:a vastaan,
voi tällä olla olennaisen haitallinen vaikutus yhtiön tytäryhtiön harjoittamaan liiketoimintaan
Venäjällä. Mainittujen riskien toteutuminen voi vaikuttaa olennaisen haitallisesti yhtiön
liiketoimintaan, liiketoiminnan tulokseen ja taloudelliseen asemaan.
Yhtiön johto uskoo, että Piipolla ja sen tytäryhtiöillä on yhtiön liiketoiminta ja koko
huomioiden riittävä vakuutusturva. Yhtiöllä on useita maailmanlaajuisia vakuutuksia, kuten
vastuuvakuutuksia, sekä lisäksi maakohtaisia vakuutuksia, jotka ovat pakollisia paikallisella
tasolla ja paikallisten vakuutuskäytäntöjen mukaisia, kuten lakisääteiset vakuutukset
Suomessa ja Venäjällä.
Yhtiön menestys riippuu merkittävästi ylimmän johdon ja muiden avainhenkilöiden jatkuvasta
työpanoksesta sekä näiden kyvystä houkutella, motivoida ja pitää palveluksessaan päteviä
työntekijöitä organisaation joka tasolla. Vaikka yhtiö ei ole kohdannut ongelmia
avaintyöntekijöiden rekrytoinnissa ja pysyvyydessä, ei ole varmuutta siitä, ettei ongelmia
ilmene tulevaisuudessa.
Yhtiö on altis valuuttoihin liittyville valuuttariskeille. Valuuttakurssiriskit liittyvät yhtiön
hankintoihin tai myynteihin muussa valuutassa kuin eurossa. Yhdysvaltain dollari ja Venäjän
rupla ovat Yhtiön suurimmat vieraat valuutat. Viime aikoina sekä dollarin että ruplan arvo
euroon nähden on ollut huomattavan volatiili siten, että dollarin arvo on noussut ja ruplan arvo
on tuntuvasti laskenut. Yhtiö suojautuu valuuttakurssiriskiltä lähinnä termiinein
valuuttakurssiriskin sisältävän sitoumuksen tapahtuessa, ellei vastatoimenpidettä ole samassa
valuutassa samalla maturiteetilla.
Arvio ja tunnusluvut taloudellisesta asemasta ja tuloksesta sekä muista
liiketoiminnan kehittymiseen vaikuttavista seikoista
Tilikaudella 2014 konsernin liikevaihto kasvoi yli 30 % ollen 15 591 (11 905) tuhatta euroa
edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Emoyhtiön liikevaihto kasvoi noin 21 %
5 vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
ollen 14 383 (11 905) tuhatta euroa edellisen vuoden
Toimintakertomus 31.12.2014
Tilikaudella 2014 konsernin liikevaihto kasvoi yli 30 % ollen 15 591 (11 905) tuhatta euroa
edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Emoyhtiön liikevaihto kasvoi noin 21 %
ollen 14 383 (11 905) tuhatta euroa edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.
Yhtiön tilinpäätöshetken taloudellista asemaa ja tilikauden tulosta kuvaavat keskeiset
tunnusluvut:
Konserni 2014
Emoyhtiö 2013
Liikevaihto
15 591 587 €
11 905 257 €
Liikevoitto
567 018 €
35 282 €
Tulos ennen satunnaisia eriä ja veroja
336 190 €
-43 303 €
Omavaraisuus %
38 %
44 %
Oman pääoman tuotto %
6%
1%
Kotimaan huono taloudellinen tilanne heijastui yhtiön kotimaan kuluttajasegmentin myyntiin,
mutta B2B-segmentissä kaapelifillereiden kysyntä kasvoi ennakoitua suuremmaksi.
Ennakoitua suurempi kysyntä johtui merkittävän asiakkaan saamista uusista
merikaapelitilauksista. Tämä nosti kotimaan kokonaismyyntiä edellisestä vuodesta 793 tuhatta
euroa.
Suurin euromääräinen kasvu tuli Agri -segmentin tuotteista 2 623 tuhatta euroa eli 29 %.
Myös yhtiön B2B-segmentin liikevaihto kasvoi 1 064 tuhatta euroa eli 98 %. Yhtiö pitää
vuotta 2014 menestyksekkäänä huomioiden koko Euroopassa vallinnut huono
markkinatilanne. Huolimatta Venäjän ruplan arvon heikkenemisestä euroon nähden,
liikevoitto kasvoi 532 tuhatta euro ollen 567 tuhatta euroa. Tilikauden tulos kasvoi 242 tuhatta
euroa ja oli 267 tuhatta euroa.
Konsernin materiaali- ja palvelukustannukset olivat 10 407 (7 421) tuhatta euroa kasvaen 2
986 tuhatta euroa. Konsernin henkilöstökustannukset kasvoivat 1,5 % ollen 3 011 (2 964)
tuhatta euroa. Henkilöstökulut suhteessa liikevaihtoon olivat tilikaudella 19 % (20 %).
Liiketoiminnan muut kustannukset olivat 1 399 (1 293) tuhatta euroa. Liikevaihtoon
suhteutettuna liiketoiminnan muut kulut olivat 8,9 % (9,3 %) eli -106 tuhatta euroa alle
edellisen vuoden tason.
Henkilöstö
Konsernin palveluksessa oli tilikauden päättyessä 47 miespuolista ja 31 naispuolista henkilöä.
Henkilöstön keskimääräinen ikä oli 44 vuotta.
Palvelusvuodet ja henkilöstön ikäjakaumat ovat seuraavat:
1 – 5 vuotta
14 %
20 - 29
6 – 10 vuotta
18 %
30 - 39
11 – 20 vuotta
18 %
40 - 49
yli 20 vuotta
28 %
yli 50
vuotta
vuotta
vuotta
vuotta
22 %
19 %
15 %
44 %
Varsinainen yhtiökokouksessa 9.6.2014 valitsi uudelleen yhtiön hallitukseen Antti Piipon,
Pekka Piipon, Mikko Tapolan ja Kari Hirvosen.
Yhtiön 9.6.2014 pidetty varsinainen yhtiökokous valitsi yhtiön tilintarkastajaksi KHT Heikki
Hartikaisen ja varatilintarkastajaksi KHT Kaisa Tschokkisen.
6
Toimintakertomus 31.12.2014
Ympäristöasioiden esittäminen
Yhtiön liiketoimintaan sovelletaan erilaisia ympäristö-, terveys- ja työturvallisuuslakeja sekä määräyksiä. Ympäristölait ja -määräykset liittyvät esimerkiksi ilmansaasteiden,
melusaasteiden sekä haitallisten aineiden päästöjen sääntelyyn. Yhtiön johto uskoo, että
liiketoimintaa harjoitetaan ja on harjoitettu ja tiloja käytetään ja on käytetty kaikissa
olennaisissa suhteissa sovellettavien ympäristö-, terveys- ja työturvallisuuslakien ja määräysten mukaisesti. Ei kuitenkaan voi olla varmuutta siitä, ettei mainittujen lakien ja
määräysten rikkomisesta voisi aiheutua tulevaisuudessa olennaisia kustannuksia tai vastuita.
Hallituksen esitys yhtiön voittoa koskeviksi toimenpiteiksi
mahdollisesta muun vapaan oman pääoman jakamisesta
sekä
esitys
Varsinainen yhtiökokous tullaan pitämään 8.5.2015, jossa hallitus esittää tilinpäätöksen 01.01.31.12.2014 hyväksymistä.
Tilikauden 01.01.-31.12.2014 emoyhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat 3 247 780,06 euroa,
josta tilikauden voitto on 379 383,57 euroa. Yhtiön taloudellisessa tilanteessa ei ole tilikauden
päättymisen jälkeen tapahtunut olennaisia muutoksia.
Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että tilikauden voitosta jaetaan osinkoa yhteensä 312 000
euroa.
7
Tase 31.12.2014
Tase
VASTAAVAA
PYSYVÄT VASTAAVAT
Aineettomat hyödykkeet
Tutkimus-ja kehittämismenot
Aineettomat oikeudet
Liitetieto
Konserni
31.12.2014
Emoyhtiö
31.12.2014
Emoyhtiö
31.12.2013
3
247 809,87
58 438,87
306 248,74
247 809,87
58 438,87
306 248,74
0,00
57 975,08
57 975,08
88 460,80
659 970,98
3 704 927,63
26 365,62
0,00
4 479 725,03
88 460,80
659 970,98
3 704 927,63
26 365,62
0,00
4 479 725,03
88 460,80
832 077,31
2 075 660,53
35 536,46
3 544,00
3 035 279,10
7 621,10
0,00
7 621,10
4 793 594,87
7 621,10
47 908,62
55 529,72
4 841 503,49
7 621,10
2 500,00
10 121,10
3 103 375,28
Vaihto-omaisuus yhteensä
1 265 213,34
402 603,55
3 957 210,41
13 896,63
5 638 923,93
1 008 909,17
402 603,55
3 957 210,41
13 896,63
5 382 619,76
996 682,18
288 978,56
4 076 726,04
57 367,74
5 419 754,52
Saamiset yhteensä
1 208 131,57
0,00
603 748,68
1 811 880,25
1 178 843,88
407 407,71
541 349,44
2 127 601,03
744 802,11
0,00
503 681,45
1 248 483,56
68 176,99
7 518 981,17
49 711,01
7 559 931,80
352 736,74
7 020 974,82
12 312 576,04
12 401 435,29
10 124 350,10
Aineettomat hyödykkeet yhteensä
Aineelliset hyödykkeet
4
Maa- ja vesialueet
Rakennukset ja rakennelmat
Koneet ja kalusto
Muut aineelliset hyödykkeet
Enn.maksut ja muut kesker.hankinnat
Aineelliset hyödykkeet yhteensä
Sijoitukset
Osakkeet
Osuudet omistusyhteysyrityksissä
5
Sijoitukset yhteensä
PYSYVÄT VASTAAVAT YHTEENSÄ
VAIHTUVAT VASTAAVAT
Vaihto-omaisuus
Aineet ja tarvikkeet
Keskeneräiset tuotteet
Valmiit tuotteet/Tavarat
Ennakkomaksut
Saamiset
Lyhytaikaiset
Myyntisaamiset
Saamiset, konserni
Siirtosaamiset
Rahat ja pankkisaamiset
VAIHTUVAT VASTAAVAT YHTEENSÄ
VASTAAVAA
6
7
8
Tase 31.12.2014
Konserni
31.12.2014
Emoyhtiö
31.12.2014
Emoyhtiö
31.12.2013
600 000,00
27 658,19
3 852 626,08
266 516,10
4 691 483,99
600 000,00
0,00
2 868 396,48
379 383,58
3 847 780,06
600 000,00
0,00
2 843 447,19
24 949,29
3 468 396,48
1 180 287,00
1 180 287,00
1 230 287,00
1 230 287,00
Pitkäaikainen yhteensä
1 385 000,00
1 385 000,00
1 385 000,00
1 385 000,00
741 400,00
741 400,00
Lyhytaikainen yhteensä
3 243 038,88
831 000,00
1 345 076,46
580 919,31
236 057,40
6 236 092,05
3 243 038,88
831 000,00
1 341 190,90
573 138,45
0,00
5 988 368,23
2 585 000,00
550 350,00
965 361,78
583 554,84
0,00
4 684 266,62
VIERAS PÄÄOMA YHTEENSÄ
7 621 092,05
7 373 368,23
5 425 666,62
12 312 576,04
12 401 435,29
10 124 350,10
Tase
VASTATTAVAA
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma
Muuntoero
Edellisten tilikausien voitto
Tilikauden voitto
OMA PÄÄOMA YHTEENSÄ
Liitetieto
TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ
Poistoero
8
-
9
0,00
0,00
Tilinpäätössiirtojen kertymä yhteensä
VIERAS PÄÄOMA
Pitkäaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
Lyhytaikainen
Lainat rahoituslaitoksilta
Muut velat
Ostovelat
Siirtovelat
Laskennallinen verovelka
VASTATTAVAA
10
11
9
Tuloslaskelma 31.12.2014
Konserni 1.1.31.12.2014
Tuloslaskelma
Liikevaihto
12
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden
varastojen lisäys (+) tai vähennys (–)
Liiketoiminnan muut tuotot
Materiaalit ja palvelut
Aineet. tarvikkeet ja tavarat
Ostot tilikauden aikana
Varaston muutos
Ulkopuoliset palvelut
Materiaalit ja palvelut yhteensä
Henkilöstökulut
13
Palkat ja palkkiot
Henkilösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
Henkilöstökulut yhteensä
Poistot ja arvonalentumiset
14
Suunnitelman mukaiset poistot
Poistot ja arvonalentumiset yhteensä
Liiketoiminnan muut kulut
LIIKEVOITTO
Rahoitustuotot ja -kulut
Muut korko- ja rahoitustuotot
Korkokulut ja muut rahoituskulut
Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä
VOITTO ENNEN TILINPÄÄTÖSSIIRTOJA JA VEROJA
Tilinpäätössiirrot:
Poistoeron lisäys(-)/vähennys(+)
Tuloverot
Laskennallisen verovelan vähennys
TILIKAUDEN VOITTO
15
15 591 587,19
-
-
119 515,63
277 520,59
9 769 498,59
125 851,98
764 040,72
10 407 687,33
-
-
Emoyhtiö 1.1.31.12.2014
Emoyhtiö 1.1.31.12.2013
14 382 779,56
11 905 257,98
119 515,63
277 520,59
50 178,29
168 361,18
8 685 693,39
125 851,98
695 690,34
9 255 531,75
7 008 579,92
117 579,56
530 950,07
7 421 950,43
-
2 472 036,31
2 406 460,18
2 363 659,62
-
315 929,82
223 957,73
3 011 923,86
-
386 348,61
145 729,40
2 938 538,19
-
389 221,66
211 458,22
2 964 339,50
-
363 209,18
363 209,18
-
363 209,18
363 209,18
-
408 583,79
408 583,79
-
1 399 754,01
567 017,77
-
1 334 689,83
648 815,57
-
1 293 641,23
35 282,50
16
-
9 275,11
240 102,91
230 827,80
-
336 189,97
-
0,00
79 673,87
10 000,00
266 516,10
10
-
13 664,91
237 793,26
224 128,35
-
4 921,16
83 507,29
78 586,13
424 687,22
-
43 303,63
50 000,00
95 303,65
0,00
379 383,57
-
70 000,00
1 747,08
0,00
24 949,29
Rahoituslaskelma 31.12.2014
Konserni
31.12.2014
Konsernin rahoituslaskelma
Emoyhtiö
31.12.2014
Emoyhtiö
31.12.2013
Epäsuora rahoituslaskelma
Liiketoiminnan rahavirta:
Voitto (tappio) ennen satunnaisia eriä
Oikaisut:
Suunnitelmanmukaiset poistot
Realisoitumattomat kurssivoitot ja tappiot
Rahoitustuotot ja –kulut
Muut oikaisut
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta
-
336 190
424 687
363 209
98 954
240 103
24 653
582 903
363 209
90 174
237 793
40 646
680 924
Käyttöpääoman muutos:
Lyhytaikaisten korottomien liikesaamisten lisäys (-)/vähennys -(+)
Vaihto-omaisuuden lisäys (-)/vähennys (+)
Lyhytaikaisten korottomien velkojen lisäys (+)/vähennys (-)
Liiketoiminnan rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja
563 397
219 169
377 079
177 416
Saadut korot liiketoiminnasta
Maksetut välittömät verot
Rahavirta ennen satunnaisia eriä
9 275
2 389
189 080
-
Liiketoiminnan rahavirta (A)
Investointien rahavirta:
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin
Investoinnit muihin sijoituksiin
Investointien rahavirta (B)
-
Rahoituksen rahavirta:
Pitkäaikaisten lainojen nostot
Lyhytaikaisten lainojen nostot
Maksetut osingot ja muu voitonjako
Rahoituksen rahavirta (C)
Rahavarojen muutos (A+B+C) lisäys (+) / vähennys (-)
Rahavarat tilikauden alussa
Rahavarat tilikauden lopussa
-
-
-
-
-
43 304
408 584
71 564
95 304
29 785
561 933
879 117
37 135
365 413
204 354
-
640 850
225 126
100 742
876 915
13 665
1 870
216 149
-
4 921
99 973
781 864
189 080
216 149
2 055 929
0,00
2 055 929
- 2 055 929
45 409
- 2 101 337
-
100 060
2 500
102 560
643 600
938 689
0,00
643 600
938 689
0,00
-
460 000
599 000
312 000
1 582 289
1 582 289
-
451 000
284 560
352 737
68 177
-
781 864
302 900
228 304
352 737
49 711
124 432
352 737
Tilinpäätöksen liitetiedot 31.12.2014
Kirjanpitoasetuksen 2 luvun mukaiset liitetiedot
Tilinpäätöksen laatimista koskevat liitetiedot
1.
YRITYKSEN PERUSTIEDOT
Yhtiön toiminimi on Piippo Oyj. Yhtiö on Suomessa vuonna 1979 perustettu julkinen osakeyhtiö, johon sovelletaan
Suomen lakia. Yhtiö on merkitty Kaupparekisteriin y-tunnuksella 0596964-6. Yhtiön kotipaikka on Outokumpu ja
Yhtiön rekisteröity osoite on Sysmäjärventie 3, 83500 Outokumpu.
Piippo Oyj on Piippo-konsernin emoyhtiö. Yhtiöllä on kaksi täysin omistettua tytäryhtiötä, Piippo International Oy sekä
venäläinen OOO PiippoRus. Yhtiö harjoittaa operatiivista liiketoimintaa itse sekä ja OOO PiippoRus:n kautta. Piippo
International Oy:llä ei ole operatiivista liiketoimintaa.
2.
ARVOSTUSPERIAATTEET JA -MENETELMÄT
Piippo Oyj:n tilinpäätös on laadittu Suomen kirjanpitolainsäädännnön mukaisesti (FAS). Tilinpäätöksen erät on
arvostettu alkuperäIsen hankintamenon perusteella. Hankintamenoon perustuva kirjanpitoarvo on tarvittaessa
alennettu käypää arvoa vastaavaksi.
Vuoden 2014 alussa perustetun, Pietarissa sijaisevan, tytäryhtiön OOO PiippoRUS:n johdosta on laadittu ensimmäisen
kerran konsernitilinpäätös kaudelta 01.01.-31.12.2014. Vuoden 2013 vertailuluvut esitetään emoyhtiön lukuina, koska
tytäryhtiöt perustettiin tilikauden aikana.
Emoyhtiön perustamat tytäryhtiöt on yhdistelty konsenitilinpäätökseen yhtiöiden perustamisesta lähtien. Konsernin
keskinäinen osakkeenomistus on eliminoitu hankintamenetelmällä. Kaikki konsernin sisäiset liiketapahtumat,
saamiset, velat, voitonjako ja realisoitumattomat sisäiset katteet eliminoidaan konsernitilinpäätöstä laadittaessa.
Yhtiön taseeseen merkityt aineettomat hyödykkeet on arvostettu suunnitelmapoistoin vähennettyyn
hankintamenoonsa ja aineelliset hyödykkeet suunnitelman mukaisilla poistoilla vähennettyyn muuttuvaan
hankintamenoonsa.
Sijoitukset on arvostettu hankintamenoon.
Vaihto-omaisuus on arvostettu muuttuvaan hankintamenoonsa noudattaen painotettua keskihintaa sekä tai sitä
alempaa jälleenhankintahintaa.
Vaihtuvien vastaavien saamisiin merkityt myynti- laina- ja muut saamiset on arvostettu nimellisarvoonsa tai tätä
alhaisempaan todennäköiseen arvoonsa.
Ulkomaiset saamiset on muutettu Suoman rahaksi käyttäen tilinpäätöspäivän keskikurssia.
Ulkomaisen tytäryrityksen tuloslaskelma on muutettu Suomen rahaksi tilikauden keskikurssiin ja tase
tilinpäätöshetken keskikurssi.
Velat on arvostettu nimellisarvoonsa.
12
Tilinpäätöksen liitetiedot 31.12.2014
Jaksotusperiaatteet ja –menetelmät
Yhtiön pysyviin vastaaviin kuuluvien aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden hankintamenot poistetaan ennalta
laaditun suunnitelman mukaisesti. Suunnitelman mukaisissa poistoissa huomioidaan tilikaudella hankitun
omaisuusuuden hankinta-ajankohta.
Käyttöomaisuushyödyke
Kehittämismenot
Asfaltointi
Patentti
Atk-ohjelma
Rakennukset
Koneet ja kalusto
Tuotannon koneet ja kalusto
Arvioitu
pitoaika/vuotta
5
10
5
5
5-25
5-10
5-20
Poistoprosentti ja poistomenetelmä
20% tasapoisto
10% tasapoisto
20 %-tasapoisto
20 %-tasapoisto
10 %-tasapoisto
5-10 v tasapoisto
5-20 v tasapoisto
Taseen vastaavia koskevat liitetiedot
Tuotekehitysmenojen se osa, joka kohdistuu uusiin kaupallisesti hyödynnettävissä oleviin tuotteisiin, aktivoidaan ja
esitetään kohdassa -Aineettomat hyödykkeet- ja poistetaan taloudellisena vaikutusaikanaan, enintään viidessä
vuodessa.
3
4
Aineettomat hyödykkeet
2014 konserni
Jäljellä oleva hankintameno 01.01.
Tilikauden lisäykset
Suunnitelmanmukainen poisto
Jäljellä oleva hankintameno 31.12
57 975,08
254 747,03
6 473,37
306 248,74
Aineelliset hyödykkeet
2014 konserni
3 035 279,10
1 800 893,74
356 447,81
4 479 725,03
3 669 031,67
Jäljellä oleva hankintameno 01.01.
Tilikauden lisäykset
Suunnitelmanmukainen poisto
Jäljellä oleva hankintameno 31.12
Koneiden ja laitteiden jäljellä oleva hankintameno
5
Osakkeet ja osuudet
2014 konserni
7 621,10
0,00
7 621,10
Jäljellä oleva hankintameno 01.01.
Tilikauden lisäykset
Osakkeet ja osuudet 31.12
6
Saamiset konserni
2014 konserni
Myyntisaamiset, konserni 31.12.2014
Lainasaamiset 31.12.2014
Lainasaamiset 31.12
0,00
0,00
-
Emoyhtiön lainasaamiset sisältää lyhytaikaisen lainan OOO Piippo RUS:lta.
13
2014 emoyhtiö
2013 emoyhtiö
57 975,08
254 747,03
6 473,37
306 248,74
57 195,33
7 214,00
6 434,25
57 975,08
2014 emoyhtiö
2013 emoyhtiö
3 035 279,10
1 800 893,74
356 447,81
4 479 725,03
3 669 031,67
3 341 039,09
96 389,55
402 149,54
3 035 279,10
2 038 458,52
2014 emoyhtiö
2013 emoyhtiö
10 121,10
45 408,62
55 529,72
10 121,10
0,00
10 121,10
2014 emoyhtiö
2013 emoyhtiö
310 638,71
96 769,00
407 407,71
0,00
0,00
-
Tilinpäätöksen liitetiedot 31.12.2014
7
Siirtosaamiset
2014 konserni
Siirtosaamiset
Verosaamiset
Maksetut ennakot
Muut saamiset
Siirtosaamiset 31.12
402 716,53
64 451,89
45 730,53
90 849,73
603 748,68
2014 emoyhtiö
2013 emoyhtiö
402 716,53
61 632,91
0,00
77 000,00
541 349,44
231 210,58
192 470,87
0,00
80 000,00
503 681,45
2014 emoyhtiö
2013 emoyhtiö
Taseen vastattavia koskevat liitetiedot
8
9
10
11
Oman pääoman muutokset
2014 konserni
600 000,00
600 000,00
Osakepääoma 01.01.
Osakepääoma 31.12.2014
600 000,00
600 000,00
Edellisten tilikausien voitto 1.1.
3 812 626,08
2 868 396,48
Osingonjako
0,00
0,00
Muuntoero
27 658,21
0,00
Edellisten tilikausien voitto 31.12.
3 784 967,87
2 868 396,48
Tilikauden voitto
266 516,10
379 383,58
Oma pääoma 31.12
4 651 483,97
3 847 780,06
Kertyneestä poistoerosta on siirretty konsernitilinpäätöksessä omaan pääomaan 944 229,60 euroa.
600 000,00
600 000,00
2 843 447,19
0,00
0,00
2 843 447,19
24 949,29
3 468 396,48
Laskelma jakokelpoisista varoista
2014 konserni
2014 emoyhtiö
2013 emoyhtiö
Edellisten tilikausien voitto 31.12.
Tilikauden voitto
Jakokelpoiset varat 31.12.2014
0,00
0,00
0,00
2 868 396,48
379 383,58
3 247 780,06
2 843 447,19
24 949,29
2 868 396,48
2014 emoyhtiö
2013 emoyhtiö
Kertynyt poistoero
0,00
Poistoero 31.12.2014
0,00
Tilinpäätössiirtojen kertymä sisältää koneiden ja kaluston poistoeron.
1 180 287,00
1 180 287,00
1 230 287,00
1 230 287,00
Siirtovelat
2014 konserni
2014 emoyhtiö
2013 emoyhtiö
Palkkavelat sivukuluineen
Alv velka
Verovelka
Muut siirtovelat
Saadut ennakot
Siirtovelat 31.12.2014
355 851,72
4 354,01
78 448,15
118 572,38
23 693,05
580 919,31
352 628,76
4 354,01
78 448,15
114 014,48
23 693,05
573 138,45
313 921,84
0,00
0,00
113 708,00
155 925,00
583 554,84
Laskennallinen verovelka
2014 konserni
2014 emoyhtiö
2013 emoyhtiö
Laskennallinen verovelka
Laskennallinen verovelka 31.12.2014
236 057,40
236 057,40
Tilinpäätössiirtojen kertymä
2014 konserni
0,00
0,00
Laskennallinen verovelka koostuu kokonaan koneiden ja kaluston poistoeroon sisältyvästä verovelasta.
Laskennallisen verovelan vähennys tilikaudella on yhteensä 10 000 euroa.
14
0,00
0,00
Tilinpäätöksen liitetiedot 31.12.2014
Tuloslaskelmaa koskevat liitetiedot
12
Liikevaihdon jakautuminen
Myynti kotimaahan
Vientimyynti
Yhteensä
13
Henkilöstö ja lähipiiriä koskevat tiedot
Aktivoidut henkilöstökulut
Palkat ja palkkiot
Palkat ja palkkiot yhteensä
Henkilösivukulut
Eläkekulut
Muut henkilösivukulut
2014 konserni
4 544 010,24
11 047 576,95
15 591 587,19
2014 emoyhtiö
4 544 010,24
9 838 769,32
14 382 779,56
2013 emoyhtiö
3 808 343,77
8 096 914,21
11 905 257,98
2014 konserni
68 726,01
2 403 310,30
2 472 036,31
2014 emoyhtiö
68 726,01
2 337 734,17
2 406 460,18
2013 emoyhtiö
315 929,82
223 957,73
386 348,61
145 729,40
2 363 659,62
2 363 659,62
389 221,66
211 458,22
Palkat, palkkiot ja sivukulut
3 011 923,86
2 938 538,19
2 964 339,50
Hallituksen jäsenille on maksettu hallituspalkkioita vuonna 2014 yhteensä 14 700 euroa.
Tilikauden aikana yhtiön palveluksessa oli keskimäärin 78 henkilöä, josta emoyhtiön palveluksessa 76 henkilöä.
Tilintarkastajille maksetut palkkiot
Tilintarkastajille varsinaisesta tilintarkastuksesta maksetut palkkiot olivat tilikaudella 4 560 (4600) euroa.
Palkkiot muista tehtävistä tilikaudella olivat 3 685 (2250) euroa.
14
Suunnitelman mukaiset poistot
Suunnitelman mukaiset poistot
Poistot ja arvonalentumiset yhteensä
15
2014 konserni
363 209,18
-
Liiketoiminnan muut kulut
Muut henkilöstöön liittyvät kulut
Sähkö, lämmitys ja vesi
Toimitilat
Markkinonti
Asiantuntijat
Muut kulut
2014 konserni
210 167,31
457 697,64
138 879,92
66 128,63
171 619,72
290 260,79
Liiketoiminnna kulut yhteensä
16
363 209,18
1 334 754,01
Rahoitustuotot ja -kulut
Korkotuotot
Korkotuotot konserni
Rahoituksen kurssivoitot
Korkotuotot
Korkokulut
Rahoituksen kurssitappiot
Takausprovisiot, muut rahoituskulut
Korkokulut
2014 konserni
495,96
0,00
8 779,15
9 275,11
112 564,98
98 954,05
28 583,88
240 102,91
Rahoitustuotot ja -kulut yhteensä
230 827,80
15
2014 emoyhtiö
363 209,18
-
363 209,18
2013 emoyhtiö
408 583,79
-
408 583,79
2014 emoyhtiö
210 103,13
457 697,64
138 879,92
66 128,63
171 619,72
290 260,79
2013 emoyhtiö
172 097,29
432 783,64
139 498,44
101 763,38
144 722,29
412 990,11
1 334 689,83
1 403 855,15
2014 emoyhtiö
495,96
4 389,80
8 779,15
13 664,91
110 255,78
98 953,60
28 583,88
237 793,26
2013 emoyhtiö
4 921,16
0,00
0,00
4 921,16
76 998,64
0,00
6 508,65
83 507,29
224 128,35
78 586,13
Tilinpäätöksen liitetiedot 31.12.2014
17
Konserniyhtiöt
Nimi
Piippo Oy
Piippo International Oy
OOO PiippoRUS
Konsernin omistusosuus
Emo
100 %
100 %
Kotipaikka
Outokumpu, Suomi
Outokumpu, Suomi
Pietari, Venäjä
Vakuudet ja vastuusitoumukset
Velat ja niiden vakuudet tase-erittäin ja vakuuslajeittain
Annetut
kiinnitykset
Velan määrä
Vieraan pääoman erittely
Muut vakuudet
Vakuudet yhteensä
Lainat rahoituslaitoksilta
5 459 038,88
812 244,30
1 558 500,00
1 468 244,00
Yhteensä
5 459 038,88
812 244,30
1 558 500,00
1 468 244,00
Yrityksellä ei ole lainoja, jotka erääntyvät yli 5 vuoden kuluttua.
Muut vastuusitoumukset
Emoyhtiöllä on määräaikainen vuokrasopimus 01.10.2027 saakka, jonka sopimuskesta aiheutuva vuokravastuu
on 1 051 895 euroa
Pankkitakauksetn vastasitoumus 8500,00 euroa.
Muut omastapuolesta annetut vakuudet
Annetut pantit
21 300,91
16
Tunnusluvut 31.12.2014
Keskeiset tunnusluvut
Liikevaihto, 1000 €
Liikevaihdon muutos %
Kannattavuus
Käyttökate (EBITDA); 1000 €
EBITDA, % liikevaihdosta
Liikevoitto, 1000€
Liikevoitto, % liikevaihdosta
Tilikauden tulos, 1000€
Tulos, % liikevaihdosta
Sijoitetun pääoman tuotto%
Oman pääoman tuotto %
Vakavaraisuus
Omavaraisuusaste %
Suhteellinen velkaantuneisuus, %
Osakemarkkinoiden tunnusluvut
Osakkeiden lukumäärä
Osakekohtainen tulos €
Osinkojen tunnusluvut
Osakekohtainen osinko €
Osakekohtainen oma pääoma, €
Henkilöstö
Konserni
Emoyhtiö 2014 Emoyhtiö 2013
2014
15592
14383
11905
31 %
21 %
2%
930
6%
567
4%
267
2%
6%
6%
1012
7%
649
5%
379
3%
6%
8%
444
4%
35
0%
26
0%
0%
1%
38 %
35 %
39 %
38 %
44 %
32 %
600
444
600
632
600
44
520
7 819
78
520
7 987
76
0
7 423
73
Tunnuslukujen laskentaperiaatteet
EBITDA, % liikevaihdosta =
Liikevoitto ennen poistoja
* 100
Liikevaihto
Liikevoitto, % liikevaihdosta
Liikevoitto
* 100
Liikevaihto
SijoItetun pääoma tuotto (ROI), % =
Tulos ennen satunnaisia eriä + rahoituskulut
* 100
Taseen loppusumma - korottomat velat keskimäärin
Oman pääoman tuotto (ROE), % =
Tulos ennen satunnaisia eriä - verot
* 100
Oma pääoma keskimäärin + vähemmistösuus
Omavaraisuusaste, % =
Oma pääoma + vähemmistöosuus
* 100
Taseen loppusumma - saadut ennakot
Suhteellinen velkaantuneisuus, % =
Korolliset velat
Liikevaihto
Tulos ennen satunnaisia eriä- verot+/- vähemmistöosuus
Tilikauden keskimääräinen osakkeiden lkm
Tilikaudelta jaettava osinko
Osakemäärä kauden lopussa ilman yhtiön hallussa olevia omia osakkeita
17
* 100
Kirjanpitokirjat
Tositelajit
Kirjanpitokirjat
Tasekirja sidottuna kirjana ja tase-erittelyt nidottuna
Päiväkirjat
Pääkirjat
Tuloslaskelma, tilikohtainen
Tase, tilikohtainen
Myyntireskontra
Ostoreskontra
*
*
*
*
*
*
cd-levyllä
cd-levyllä
cd-levyllä
cd-levyllä
cd-levyllä
cd-levyllä
Tositelajit ja säilyttämistapa
Pankkitositteet
Myyntitositteet
Ostotositteet
Palkkatositteet
Muistiotositteet
710000 - 769999
300001 - 490000
000001 - 299999
500000 - 599999
600000 - 699999
18
paperitositteina
cd-levyllä
paperitositteina
cd-levyllä
paperitositteina
Liite C - Piippo Oyj:n tilintarkastettu tilinpäätös,
toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus
31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta