Kerava-lehti 09/2013

9
2013
K
erava
K AU P U N K I L E H T I
Pinkki taksi
piristää s.6
Avaruuspuisto on Keravan
väripilkku s.11
Ali-Keravan
koululla aika
pysähtyy s.3
AUTETAAN YHDESSÄ!
Hankitaan yhdessä Lasten­
klinikalle keskoskaappi.
!"#$%&$#'()"*+$)),%)")"+)"-,,./
.((.%#,01'(),--$%2"'#$+),+(%3%4
5,+)$.*#(.(*,##$6%!"#$%1,%*(71'(),
.(-$+(%#,01'()),1($.%*(71,,.6
!"#$%%&'%()"**%&
+++,-.$"/"$01#2,3
Forever Kerava
Kultasepänkatu 5, 04250 Kerava
(09) 584 00 110
!"#$%&
2
Tarkkuustyötä
Hellekesän loppuminen on helppo kuitata. Kokoomuksen ministeri Jan Vapaavuori ei halua elvyttää. Onneksi hän ei ole uimaval­
voja. Vasemmistoin Merja Kyllönen haluaa elvyttää jatkamalla moottoritietä Kainuun halki. Siihen riittäisi etelään tuleva kaista, sillä Kainuusta siirtyy vuosittain kolme tu­
hatta asukasta pysyväisesti etelään. Hjallis Harkimo koettelee jokerifanien kukkaroa, sillä etäisimmät vierasottelut ovat pian 14 lentotunnin päässä – yhteen suuntaan. To­
sin säästämiseen on aikaa vielä yhden sar­
jakauden verran.
Oma kesäaikani on sujunut joutui­
sasti 416­sivuisen ”Mara puhuu omiaan” (WSOY) kirjan tosien tarinoiden viimeis­
telyssä, Kun kaikki kertomukset eivät so­
pineet kirjaan, julkaisen tässä yhden syr­
jäytetyn. Kirjassa olevat jutut ovat siis kaik­
ki tätä parempia.
* * *
”Puolustusministeri Stefan Wallin pelas­
ti Dragsvikin varuskunnan. Se oli miehen työ ja erityisesti suomenruotsalaisen mie­
hen työ.
Dragsvikin varuskunnasta tuli aikoi­
naan parhaitten sotilaitten ryhmä Santa­
haminaan ilmatorjuntakouluun. Osa heistä koulutettiin aliupseereiksi ja muutamat up­
seereiksi; ensin tosin reserviin ja nyttem­
min nostoväkeen.
Varmaankin puolustuspoliittisista syis­
tä Dragsvikissa annettiin varusmiehille koulutusta sellaisilla tykeillä, joiden put­
ket olivat kapoiset. Meistä suomenkielisis­
tä tuntui tietenkin hienolta se, että saimme peruskoulutusta ensin nelisenttisenttisillä Bofors­tykeillä, jotka olivat niin hyviä, että Olof Palme myi niitä Intiaa myöten korrup­
tiosyytteiden säestäessä tykkien jylinää.
Varsinaiset aseet olivat putkien halkai­
sijalta 88 ­millisiä tykkejä nimeltä RMB. Seuraavassa vaiheessa tarvittiinkin jo neu­
vostoliittolaisia ohjuksia. Sellaisen pääsi ensimmäisenä suomalaisena varusmiehe­
nä ampumaan vävyni, upseerikokelas Ant­
ti Lehtonen. Myöhemmin sekin laite siirtyi teollisuusneuvos Yrjö M. Lehtosen yhdessä vuosineuvos Aarne J. Aarnion kanssa pe­
rustamaan Hyrylän it ­museoon.
Ilmatorjunnan harjoitusleirit on järjes­
tetty iät ajat Lohtajan Vattajanniemellä. Varmistetaan, ettei Suomeen kannata aina­
kaan Ruotsin suunnalta hyökätä.
Myös neljä Dragsvikista tullutta upsee­
rioppilasta sai tilaisuuden kokeilla ja kokea suurikaliberisen RMB:n tulivoimaa. Heille kerrottiin kuinka laukaisuun valmistaudu­
taan, mitkä ovat tulikomennot ja ballistiset käyrät. Yhtään harjoituslaukausta ei ollut varaa ampua, sillä jo silloin puolustusvoi­
mien määrärahat olivat Luxemburgin ar­
meijan tasolla.
Maalikone Stieglitz tuli Kokkolan suun­
nalta. Jännitystä oli ilmassa. Putket veivat­
tiin tähtäysasentoon ja kun pussilakana oli kohdalla, tulikomennot kuuluivat ja am­
mus lähti kovan ryminän saattelemana il­
maan. Osuma oli tarkka, tarkempi kuin kos­
kaan aikaisemmin Lohtajan leireillä. Up­
seerit ymmärsivät kuitenkin kauhistua en­
nen kuin me muut. Ammus oli osunut kah­
den metrin päähän koneesta, katkaissut vaijerin ja pussilakana liiteli maahan 198 metrin mittaisen siiman perässä. Dragsvi­
gin pojille ei ollut osattu sittenkään kertoa, että tarkoitus oli ampua pussilakanaa eikä lentokonetta.
Harjoitusammunta jatkui seuraavana päivänä. Silloin ei osuttu lentokoneeseen, ei vetovaijeriin eikä pussilakanaan”. MARTTI HUHTAMÄKI
!"#$%&'%(%)*&%&+&,-%./012345546718$9
Ilmoitusmyynti
Minna Hartonen
Puh. 045 865 3130
:.//;$#;651/4/2345546718$9
Max Malinen
Puh. 050­3306230
:;8$:;3./4/2345546718$9
Liikenneturva kampanjoi koulujen alkaes­
sa tänäkin vuonna teemalla ’Jokainen tie on koulutie – noudata nopeusrajoitusta’, korostaen aikuisten vastuullisen liikenne­
käyttäytymisen tärkeyttä. Jokainen aikui­
nen voi omalta osaltaan vaikuttaa lasten lii­
kenneturvallisuuteen. Muista aina liikenteessä,
monta vaaraa ompi eessä.
Toimitus
Puh. 041­7540305
Aineistojen toimitusaika
Työstettävä aineisto viimeistään ilmestymisviikon tiistaina klo 12. Sovittu valmisaineisto viimeistään tiistaina klo 16.
Riippumaton kaupunginosalehti. Jaetaan kotitalouksiin, liiketilohin ja konttoreihin.
Nina Palomäki
puh. 09­2600107
/./;$<;31:;=.2345546718$9
Pentti Sirviö
Puh. 045 261 0260
<4/55.$>.6?.12345546718$9
Liikenneturva kampanjoi näyttävästi
mm. valtaväylien varrella
Pian jokainen tie on
KOULUTIE
Useimmat koulut alkavat elokuussa. Sa­
malla sadattuhannet lapset ja nuoret lähte­
vät koulumatkalle. Aikuiset turvaavat las­
ten koulumatkat kasvattaen, valistaen ja itse liikennesääntöjä noudattaen. Silti yk­
sinkertaisiakin sääntöjä, kuten liikenneva­
loja, ei aina noudateta. Liikenneturvan seu­
rannassa joka viides kerta valojen vaihtu­
essa yksi tai useampi autoilija ajoi päin pu­
naista.
Siinä missä vanhemmat ja koulut tukevat las­
ten turvallista liikkumista kasvatuksen ja va­
listuksen keinoin, tiellä liikkujista erityisesti autoilijoilla on oma tärkeä roolinsa liikenne­
sääntöjen ja nopeusrajoitusten noudattami­
sessa. Mitä suurempi nopeus, sitä vähemmän ai­
kaa kuljettajalla on havainnoida liikenneti­
lannetta ja reagoida sen mahdollisiin muu­
toksiin, kuten liikennevaloihin. Punaista päin ajaminen onkin yhä varsin yleistä. Liikenne­
turvan liikennekäyttäytymisen seurannoissa* keväällä 2013 havaittiin yhden tai useamman auton ajavan päin punaista joka viides kerta liikennevalojen vaihtuessa (21 %).**
Letterbox Mediat
Jakelu
Letterbox p. 050 408 2082
!"#$%&
3
Koulut alkavat
Monille tuttu idyllinen Ali­Keravan kou­
lu täyttää tänä vuonna 124 vuotta. Koulun pihapiiri on yhä rauhallinen ja maalaiskou­
lumainen omenapuineen ja vanhoine ra­
kennuksineen. Viimeisten 30 vuoden ajan koulu on toiminut alkuopetuskouluna, jos­
sa on tällä hetkellä luokkia ykkösestä kol­
manteen.
varrella hienoja persoonia, kuten Seija Hir­
vikangas, Kikka Natunen, Tellervo Sinisa­
lo, Ulla Saren, jotka ovat monien muiden muassa viime vuosikymmeninä olleet opas­
tamassa meitä opintien alkuun. Nykyisin koulun rehtorina toimii Leena Ilmarinen.
Opinahjo isältä pojalle
Ali­Keravan koulun tärkeimpänä tavoittee­
na on saada oppilas innostumaan oppimi­
sesta ja säilyttää kiinnostus elämän ilmi­
öiden tutkimiseen. Kahden ensimmäisen kouluvuoden jälkeen oppilaan tulisi hallita tärkeimmät oppimisen välineet, joita ovat lukeminen, kirjoittaminen, matematiikan perustaidot ja tiedon hankkimisen alkeet. Oppimisessa pyritään oleellisten sisältö­
jen painottamiseen ja kiireettömyyden tun­
tuun. Aikoinaan sairaalanakin toiminut puinen rakennus ulkohuusseineen ja omenapuu­
pihoineen on tehnyt moniin keravalaisiin lähtemättömän vaikutuksen. Eikä ihme, että samanlaista idyllistä tunnelmaa moni toivoo myös omalle jälkikasvulleen. Onpa joku jopa päässyt opiskelemaan samaan paikkaan, jossa omat isovanhemmatkin ovat aikanaan aakkosensa opetelleet. Kou­
lun opettajakuntaankin on osunut vuosien Innostuksen kautta
osaamiseen
tervetuloa
uudistettuun alepaan
metsolantielle!
Aivan naapurissasi palvelee joka päivä
aamuvarhaisesta iltamyöhään ruokakauppa,
jossa on entistäkin laajempi valikoima
niin arkeen kuin juhlaan
-Alepan huokeaan hintaan, tottakai!
Tervetuloa ostoksille!
myymälässä on myös:
Alepa Metsolantie, Metsolantie 1, avoinna: ma-la 7-23, su 10-23
BONUS JOPA 5 %
MAKSA S-ETUKORTILLA, SAAT MAKSUTAPAETUA 0,5 %
naapuri, jonka
tunnet nimestä.
HOK-ELANTO.FI
!"#$%&
4
MYYMÄLÄN
1-VUOTISSYNTTÄRIT
su 1.9. klo 15 Ohjelmaa,
tarjouksia, kahvia ja kakkua
Klo 19 Sari ja Piia kertovat
karhujen koulutuksesta
”Mara tuntee kaikki ja
jos hän ei tunne, henkilö
ei ole merkittävä.”
TOMMY WIRÉN:
RODUNOMAISEN
KÄYTÖKSEN
MUOKKAAMINEN
Seminaari
Nurmijärvellä 6.10.
Leevi Korkkula
LUENTOJA: Näin eläin oppii 20.8., Remmirähinä ja koirien ohittaminen 30.8., BARF - Raakaruokinnan perusteet 28.9.
Martti Huhtamäki
MARA PUHUU OMIAAN
Kaikki kurssit ja luennot näet nettisivuiltamme.
Seuraava kurssi alkaa 26.10. Ilmoittaudu ajoissa, niin
Syksyn-talven koulutuksiin vielä vapaita paikkoja!
mahdut mukaan!
Pentukoulu, Käytöskoulu, agility ja muut harrastuslajit Uudistimme kurssitarjontaamme, uusina koulutuksina mm. kokeile vaikka jotain uutta!
-LUOKSETULO - ARJEN TÄRKEIN TAITO
-KÄSITTELYÄ JA ENSIAPUA (Eläinlääkäriosiossa
Tervetuloa tutustumaan myös
eläinlääkäri Kristiina Torp opastaa ensiavun
myymälän LAAJENNETTUUN
saloihin erilaisissa hätätilanteissa.)
TUOTEVALIKOIMAAN!
KOULUTTAJAKOULUTUS ALKAMASSA!
Ilta-Sanomien ex-päätoimittajan
rohkeat muistelmat.
Saatavana hyvin varustelluista kirjakaupoista ja marketeista.
Kauppanummentie 8 Nurmijärvi|www.koirakouluvisio.com|[email protected]|P. 0456 391 396
KOKONAAN MAKSUAJALLA!
Maksuaikaa jopa 7 vuotta!
1"#F(#$&,"CC()2F",)C$$+)C$"%%"G
Varastossa noin
200 vaihtoautoa
! Maalaustyöt
!))H&%IJ)K")$#'2C""#"$%,/L,
!))>",,2K(+)C""#"$%
!"M"%2&,(,/L,
!))M"N(,2&+,&
!))O"'(++$%'$&F$P&F$2'P"$%
!""#"$%#&&'()*+,,&)-&++")./)0)12#''",&()345)67486)9:;<=>??
676)776)@446)!)&+A2BC""#"$%#&&'("+,,&#&++"DE)
Edullisia poistoautoja
! Nurmijärven Laatuauto Oy, Varastotie 1, 01900 Nurmijärvi
! www.nettiauto.com/yritys/nurmijarvenlaatuauto
! puh 09 27691116 ! aukioloajat: ark 9-18 ja la 10-14
HAVUKEIDAS KLAUKKALASSA
80-100 cm at.
thuja occ. ´brabant´
www.pihakukka.fi
UPEAT
18,50
SYYSHORTENSIAt
13,95
alk.
JÄTTI
Pallokrysanteemi
8,95
Kauniit ikivihreät istutuksiin
Toimitamme kaikenlaisia
havuja maapeittohavuista
suuriin yksittäisiin harvinaisuuksiin
Uudenmaan Pihakukka Oy
Klaukkalantie 48, 01800 Klaukkala
ARKISIN 10 - 17, LA 10 - 14
pihasuunnittelut * istutus- ja kuljetuspalvelut
!"#$%&
5
- kulunut kesä sujunut rauhallisesti
Aurinkoinen päivä siivitti palomiesten veneharjoitusta
Keski­Uudenmaan pelastuslaitoksen ohjel­
maan kuuluvat erilaiset miehistöharjoituk­
set. Tällä kertaa vesistössä suoritettuun har­
joitukseen osallistui vuoroesimies Jouni To­
losen johdolla neljä Keski­Uudenmaan Pe­
lastuslaitoksen palomiestä. ”Pintapelastuk­
seen rannan lähellä meillä on käytössämme paloauton katolla mukana liikkuva hansa­
lauta, jota voidaan operoida kahden miehen tiiminä. Laudassa on kiinni satametrinen naru, jonka toinen pää jää rantaan. Pelasta­
ja voi hinata itsensä tai hänet ja mahdollinen uhri voidaan hinata rantaan narun avulla”, kertoo Tolonen, ”tällä kertaa harjoittelemme kuitenkin moottoriveneellä, jolla on luon­
nollisesti pitempi toimintasäde”.
Kuvassa vasemmalta Sami Koskinen, Mika Piiroinen, Marko Palmu ja
vuoroesimies Jouni Tolonen
Hälytykseen vaikka kesken
harjoituksen
Mikäli hälytyskeskukselta tulisi ”keikka” kesken harjoituksen, jättäisivät palomiehet veneensä rannalle ja kiiruhtaisivat saatuun tehtävään suoraan harjoituspaikalta. Muu­
ten venettä säilytetään paloaseman tilois­
sa lähtövalmiudessa olevan trailerin päällä. Paloasemalta liikkeelle lähtevät palomies­
ten lisäksi myös ambulanssimiehet, joita on sekä pelastuslaitoksen että sairaanhoitopii­
rin palveluksessa.
neiksi. Vapaapalokuntatoiminnasta kiin­
nostuneiden kannattaa vierailla osoitteessa www.sspl.fi.
Yhteistyötä alueemme vapaapalokuntien kanssa
Harjoitukseen osallistuttiin monipuolisella kalustolla
Yhteistyötä vapaapalokuntien kanssa To­
lonen kehuu mutkattomaksi ja vapaapalo­
kuntalaisia varsin osaaviksi ja motivoitu­
Metsäkylän VPK on yksi pelastus‐
alueemme vapaapalokunnista
lu Hakala
Autokou t hyvää
nnu
on tarjo
tusta ja
ajo-ope
vuodesta
palvelua !
1965
LASTENVIIKOT
koko elokuun ajan
Varaa paikkasi ajoissa!
39,90 pöytä + rekki
(39,90e/vko + 3%kok.myynnistä)
RUNSAS
kurssivalikoima!
Varaa paikkasi:
www.autokouluhakala.fi
TAAS NORMAALISTI AVOINNA
ark 10­19 la 10­16 su 11­16
Tervetuloa täysin uudistettuun,
viihtyisään myymäläämme!
Viirin Kirppis
Yrittäjäntie 9, 01800 Klaukkala
puh 09 290 38 30 !!!"#$$%$&'$%(($)"*+
Keskustie 4, 01900 Nurmijärvii /puh 09 250 4830 / GSM +358 40 5454 816
[email protected] / www.autokouluhakala.fi
!"#$%&
6
”on mukavaa lähteä oman näköisellä autolla töihin”
PINKKITAKSI PIRISTÄÄ KUSKIA JA KYYTILÄISIÄ
Jaana Päivinen poikkeaa pirteästi pe­
rusharmaasta taksiautoilijoiden joukos­
ta. Jaanaan on aivan selvästi tarttunut pirteys hänen työssä käyttämästään au­
tosta, taksitolpalla ensimmäiseksi sil­
miin tarttuvasta, vaaleanpunaisesta Vol­
vosta.
Ajatuksen vaaleanpunaista taksista Jaana sai yrittäjäkursseilla, joilla piti keksiä jo­
tain uutta, jotain millä erottua muista sa­
man alan yrittäjistä. ­Pinkki on minulle myös sellainen positiivinen mielenterveys­
väri. Onhan toki paljon mukavampaa läh­
teä oman näköisellä autolla töihin, peruste­
lee hymyilevä Jaana.
Jaanan onneksi taksiluvassa ei autonväriä määrätä, mutta joskus ovat asiakkaat olleet turhan yrmeitä: ­Muutama negatiivinen kommentti on tullut ja ker­
ran on asiakas kieltäytynyt kyydistä. Silloin taisi olla au­
ton merkkikin väärä. Suurin osa on kuitenkin kehunut. Kiitoksia on tullut etenkin päivän piristämisestä.
Polttareita, häitä ja
juhlakyytejä
raalan tai sataman edestä.
Pinkkitaksin vakioasiakkaiden joukosta löytyy niin miehiä kuin naisiakin. Auton voi tilata soittamalla suoraan autoon tai sähkö­
postitse. Asiakkaat tykkäävät kun löytävät tilaamansa taksin helposti esimerkiksi sai­
”Juhlakyydit ovat aivan ihania, niissä on aivan oma tunnelmansa. Autolleni vilkut­
tavat pikkutytöt ja joskus myös pikkupojat piristävän kummasti ratinpyöritystä,” ker­
too Jaana.
JÄRVENPÄÄN VOIMISTELIJAT RY
Uusi kausi alkaa 2.9.2013! Ilmoittautuminen tunneille käynnissä!
Tutustu viikko-ohjelmaan netissä osoitteessa voimistelijat.com ja ilmoittaudu mukaan.
Monipuolinen tuntitarjonta lapsille, nuorille ja aikuisille.
Lasten tunneille
mahdollisuus tutustua 1x
ilmaiseksi.
Sovi tutustumisesta
ohjaajan kanssa.
!
t
e
s
k
u
o
j
r
a
t
o
i
d
u
t
S
y
t
u
a
e
B
g
n
i
l
Dazz
Varpaankynsien geelaus +
"+).(>..2@2,A2B2?,&<&C+&.+,
käsille
60e
(norm. 75e)
Marine Softness, rauhoittava
kasvohoito herkälle ja
couperosa iholle
70e
(norm. 90e)
Meiltä myös suositut Body Drenchin itseruskettavat ja rusketusaktivaattorit!
Yllätä
läheisesi !
la
lahjakortil
Löydät yös
meidäotomkista!
faceb
Dazzling Beauty Studio Sibeliuksenkatu 27 04400 Järvenpää
!"#$%&'()*+,"+)-(.+/+0&,1(2,343$5657863,999:'2;;/&<0=(2>.#).>'&+:?,,
Olemme avoinna sopimuksen mukaan!
Aikuisten ja nuorten
salijumppiin
ILMAINEN PÄÄSY VKO 36
- tule kokeilemaan tunteja ja
löydä omasi!
Seura järjestää myös erilaisia tapahtumia kauden aikana, katso netistä tarkemmin ja tule mukaan!
Järvenpään Voimistelijat ry, Helsingintie 44, Järvenpää
p. 045 2764 798, sähköposti [email protected]
www.voimistelijat.com
!"##$%&''()*&+*,*-.
/$-&'()$&0-($#0''()
*/$)1$-%$##-&#'234)
*()-#/*-5$/-('()
6##757,7()'80##-&+$9!)
)
:'0;$$,$)#'23))
-#/'&+66)+*;&+$-($)
!"#"!$%&)
5.9.2013
)
<$;$$)*/$))
-#/*-+0&3#$&-=)
/66(3>#'5';?*@9A!
!"#$%&
7
Matonpesupaikoilla on viime viikkoina ol­
lut kiirettä. Lämpimästä säästä huolimatta on ajoittain jouduttu odottamaan kuivaus­
telineeltä vapautuvaa paikkaa. Tyypillisesti matonpesuun lähdetään useamman maton kanssa ja kerrallaan viivytään kolmesta nel­
jään tuntiin. Mikäli mattoja on todella pal­
jon, on urakka parempi jakaa useammalle päivälle.
Mäntysuopaa ja kunnon harja
Kauniissa säässä mattojaan pesevä Jaana Helenius kertoo luottavansa perinteisiin keinoihin: ”Mäntysuopa, hyvä harja ja oi­
kea asenne ovat tässä hommassa parhaat välineet”. Jaanan vieressä pesupuuhissa oleva Hilkka Sihvonen nyökkäilee Jaanan puheita ja kertoo itse käyttävänsä valkoisi­
en mattojen kohdalla mieluummin Marcel­
le­saippuaa kuin mäntysuopaa. ”Minulle on valkoisiin mattoihin jäänyt mäntysuovasta raitoja, mutta Marcelle­saippuan kanssa tätä ongelmaa ei ole ollut.” Yhden viestin mattopyykkärit haluavat vie­
lä virkamiehille lähettää: ”Huolehtikaa että mattojenpesupaikoilla mankeli ja muut vä­
lineet ovat huollettuja ja käyttökuntoisia”.
Jaana Heleniuksen käsittelyssä tulee puhdasta jälkeä.
Matot puhtaiksi
oikeilla välineillä
KOTISIILO
MYLLYMESTARI
VANHA MEIJERI
(peruskorjataan)
Pajala
KOTISIILO
Bjarnenkuja 8, Järvenpää
Todella uniikit kodit Myllykorttelissa,
aivan keskustan kupeessa, ovat nyt
ennakkomarkkinoinnissa ja varattavissa.
Puretun viljasiilon tilalle rakennetaan
vanhoja siiloja mukaileva 12-kerroksinen asuintalo, jonka arkkitehtuuri on
luovaa ja huippulaadukasta. Mahtavia
kattoterasseja ja näkymiä yli Järven- )*+,
pään. Huoneistoissa ja parvekkeissa on
kaarevia seiniä ja muita persoonallisia
ratkaisuja, kuten tilavia parvia. Tarjolla
on sekä saunallisia että saunattomia
asuntoja. Kodeissa on runsaasti säilytystilaa. Parkkihallista pääsee hissillä suoraan kotiovelle. Kun varaat oman kotisi
nyt, pääset valitsemaan sen sisustuksen
viidestä ammattilaisen suunnittelemasta
tyylistä. Kotisiilon arvioitu valmistuminen
12/2014. Tutustu ihaniin asuntoihin netissä. Varaa henkilökohtainen esittely!
POHJAKUVASSA ASUNTO A54
76,0
m2 , 3H+KT, 10. KRS
)%
)"+
)MH 241.400 €, VH 420.000 €
!+
!"#
!)$
#"$
%&'(
$"%&%'(
%&'( !+
)"+
)1+
"# "#
!,$
#"$
)%0
!)$
"#
"#
!"#
)./
$"%&%'(
Kotisiilossa yhdistyvät
vanha ja uusi aika.
Viljasiilojen perintönä
osassa huoneistoja on
upeita kaarevia muotoja!
)20
)*+,
!*$
!"
)*+3
NÄKÖSUOJA
NCC Asumisturva korvaa uuden kodin asumiskuluja nyt jopa 12 kk:n ajan, mikäli
sairastut, jäät työttömäksi tai joudut kahden asunnon loukkuun. NCC Tähtikodin ostajana saa vakuutuksen kaupan päälle. ncc.fi/asumisturva
Katso kaikki uudet NCC Tähtikodit ncc.fi/asunnot
HUONEISTOESIMERKKEJÄ:
49,0 m2
A11, 3. KRS
1H+KT+ALK.
MH 84.850 €
VH 200.000 €
49,0 m2
A26, 5. KRS
1H+KT+ALK.+S
MH 109.850 €
VH 225.000 €
54,5 m2 A60, 12. KRS
2H+KT
MH 201.925 €
VH 330.000 €
55,5 m2
A3, 2. KRS
2H+KT+SAUNA
MH 89.575 €
VH 220.000 €
58,0 m2
A2, 2. KRS
2H+KT+SAUNA
MH 93.700 €
VH 230.000 €
67,5 m2 A59, 12. KRS
3H+K+SAUNA
MH 231.375 €
VH 390.000 €
74,0 m2
A1, 2. KRS
3H+K+SAUNA
MH 116.100 €
VH 290.000 €
76,0 m2
A41, 7. KRS
3H+KT
MH 211.400 €
VH 390.000 €
76,5 m2
A7, 3. KRS
3H+K+SAUNA
MH 145.225 €
VH 325.000 €
77,5 m2
A44, 8. KRS 1H+KT+S+PARVI
MH 137.875 €
VH 320.000 €
100,0 m2 A61, 12. KRS
3H+K+S+KHH
MH 263.000 €
VH 498.000 €
ncc.fi/kotisiilo
NCC Rakennus Oy, ASUNTOMYYNTI
Avoinna ma–to klo 9–17 ja pe klo 9–16
Puh. 0800 05558 (maksuton)
Mannerheimintie 103a, Helsinki
Tervetuloa!
Toivoo
Uusi Kotisi
Nyt on oivallinen aika
vastata uuden NCC Tähtikodin kutsuun. Avaa
rohkeasti ovi ja ihastu.
Olet sydämellisesti tervetullut! Avec.
!"#$%&
8
Haluaisitko omannäköisesi korun?
!ABCDEAF)&AGGHIDI):J
Tule esittelemään suunnitelmasi, niin me voimme toteuttaa sen. Yrityksemme on erikoistunut pienissä
ja ahtaissa tiloissa tarvittavaan vaihtolava- ja nosturiautopalveluihin
!"#!$%"&'($)*+,
-../-)0123$&411
456)-.--.7789.
!5%0$'5#&544:&$&;!:%5<=5#>?(
@@@>!5%0$'5#&544:&$&>?(
!
puh 050 4335158 ! ark. 10-18 la 10-15
+,'$-.()&/(/010-211-0232
+,$4,-.()&/(/010-255-6255
7()',//$-.()&/(/- 010-250-0250
!"#$%&'#"(
!"#$%&'()*+,-.
-/%012%3#456
4
4
789:;4<=#001$<$ 2"31>#"2%0"#$%&
%>21&1$456?@6'5@ 4
4
TT-Kulta
Klaukkala, Klaukkalantie 57
!"#$%#&%'#''($###
!!!"#$%&'()"*
)*+*,#-.#/0-.,#1232455#6703..
Lukuisista omista malleistamme voit myös löytää mieleise­
si valmiina tai hieman muunneltuna.
!
Varisto, Sarkatie 1
"#$%&'%()*%+)&(%!%,-./%0&10(%2,%0&10+
!"#$%&
9
Sinivalkoinen suomalainen
laittaa rahoituskoron
kohdalleen!
Korko
Beef ’n Bones Finland on virallinen ja Eviran hyväksymä lemmikkieläinten raakaruokin­
taan erikoistunut eläinruokaliike. Myymälän yhteydessä on myös yrityksen tuotantotila. Kaupassa on myytävänä erittäin laajan ruo­
kavalikoiman lisäksi kattava valikoima eri­
laisia luonnonmukaisia ravintolisiä, jotka tu­
kevat lemmikin raakaruokintaa ja hyvinvoin­
tia. Beef ’n Bones Finland on nuori yritys ja ollut toiminnassa vasta noin kolme kuukaut­
ta. Huhtikuussa aloitimme tarjoamalla koi­
rille ja kissoille raakaruokaa, sekä urheilukoi­
rahierontaa. Kolme kuukautta myöhemmin, teemme yhteistyötä erilaisten eläinten koko­
naishyvinvointiin keskittyneiden ammatti­
laisten kanssa. Palveluista löytyy räätälöityjä koulutuspäiviä, yksityisvalmennusta ja luen­
toja. Hoitotilassani pitävät vastaanottoa kah­
den urheilukoirahierojan lisäksi, koira­osteo­
paatti, akupunkturisti ja homeopaatti. Näi­
den ammattilaisten joukossa on myös moni­
osaamista, sillä heidän palveluista löytyy li­
säksi mm. ravinto­ ja ravitsemusneuvontaa, energiahoitoja, ongelmakoira­ ja tokokoulu­
tusta. Eikä tässä kaikki, meillä hoidetaan vie­
lä se hihnan toinenkin pää! Hyvin usein omis­
tajat hoidattavat lemmikkinsä, mutta se itse­
hoito joko unohtuu tai kiireen vuoksi jää huo­
mioimatta. Meillä koiran omistaja voi hoi­
dattaa sekä itsensä, että koiransa varaamalla vain tupla­ajan. WÄRTSILÄNKATU 61, JÄRVENPÄÄ www.beefandbones.fi p.040­769 4472
ERIKOISPELTITYÖT
Mittatilaustyönä mm.
*Huuvat
*Liesikuvut
*Takaneduspellit
LS Special PeltiTekniikka Oy
Vanha Yhdystie 9, Järvenpää
Puhelin 040­7086615
%
Ei avausmaksua | Ei käsittelymaksua
Todellinen vuosikorko 0% | Max. 8.000 € / 18 kk
www.autoareena.com
Moukarinkuja 6, 04300 Tuusula | 010 2810 860 | Palvelemme: arkisin 9-19, lauantaisin 10-15, netissä 24/7
SAUNAHOIDOT!"" Kuppaus, turvehoidot,, merilevähoidot, suolahuone Kuppaus, turvehoidot,, pakurikääpähoidot jne. merilevähoidot, suolahuone pakurikääpähoidot jne. Järjestämme myös TYKY ‐päiviä, Järjestämme myös TYKY ‐päiviä, !"#$%&'()%*+,-* !"#$%&'()%*+,-* !"#$%&
10
Kikan saunakeidas Kikan saunakeidas !"#$"%&'"(&#) !"#$"%&'"(&#) """""""""""""""""#$%%&"'&()*&$+,+ """""""""""""""""#$%%&"'&()*&$+,+ """""""""""""""""""-./0/"1/23440" """""""""""""""""""-./0/"1/23440" FOX CENTER HYVINVOINTIKESKUS IHMISILLE JA ELÄIMILLE FOX CENTER HYVINVOINTIKESKUS IHMISILLE JA ELÄIMILLE SAUNAHOIDOT!"" SAUNAHOIDOT!"" Kuppaus, turvehoidot,, 7,2'2&$.+".8266,+&$.9‐4#,8"$.42/"8"#((": 7,2'2&$.+".8266,+&$.9‐4#,8"$.42/"8"#((": merilevähoidot, suolahuone Hoitohuoneessamme toimii ajanvarauksella mm. Hoitohuoneessamme toimii ajanvarauksella mm. pakurikääpähoidot jne. Kuppaus, turvehoidot,, Urheilukoirahieroja, Ravitsemus– .%*&%/(0)"0'1/".%)2*341!104)1&(562*
Urheilukoirahieroja, Ravitsemus– .%*&%/(0)"0'1/".%)2*341!104)1&(562*
merilevähoidot, suolahuone Järjestämme myös TYKY ‐päiviä, 75)'"!%%82*9",'"!%%8*.%*:0'&;(%<"()%.%-*=(5>45(*.>&.'5)>,,'*
75)'"!%%82*9",'"!%%8*.%*:0'&;(%<"()%.%-*=(5>45(*.>&.'5)>,,'*
!"#$%&'()%*+,-* +<)'(5)+?55>*4"(&%4"1#1.'0*4%055%*"0;'#,%4"(&%– ja tokokoulutusta, sekä +<)'(5)+?55>*4"(&%4"1#1.'0*4%055%*"0;'#,%4"(&%– ja tokokoulutusta, sekä pakurikääpähoidot jne. ravitsemusluentoja. ravitsemusluentoja. Kikan saunakeidas *"'+,"--&./012$1,2$3("41&4#2%".&452-244&.+".2/-26244&
! ! Järjestämme myös TYKY ‐päiviä, *"'+,"--&./012$1,2$3("41&4#2%".&452-244&.+".2/-26244&
!"#$"%&'"(&#) WWW.BEEFANDBONES.FI !"#$%&'()%*+,-* WWW.BEEFANDBONES.FI FOX CENTER HYVINVOINTIKESKUS IHMISILLE JA ELÄIMILLE SAUNAHOIDOT!"" """""""""""""""""#$%%&"'&()*&$+,+ P.040‐769 4472 P.040‐769 4472 """""""""""""""""""-./0/"1/23440"
Kikan saunakeidas !"#$"%&'"(&#) " " """""""""""""""""#$%%&"'&()*&$+,+ Kuppaus, turvehoidot,, 7,2'2&$.+".8266,+&$.9‐4#,8"$.42/"8"#((": merilevähoidot, suolahuone """""""""""""""""""-./0/"1/23440"
Sirpa Hirsimäki
Hoitohuoneessamme toimii ajanvarauksella mm. pakurikääpähoidot jne. Sirpa Hyvän
Hirsimäki olon
Äidille
WWW.KOIRAOSTEOPAATTI.FI
!!!"#$%&'()*#)+%%,,&"-)*.
Urheilukoirahieroja, Ravitsemus– .%*&%/(0)"0'1/".%)2*341!104)1&(562*
Järjestämme myös TYKY ‐päiviä, WWW.KOIRAOSTEOPAATTI.FI
75)'"!%%82*9",'"!%%8*.%*:0'&;(%<"()%.%-*=(5>45(*.>&.'5)>,,'*
!!!"#$%&'()*#)+%%,,&"-)*.
lahjakortti!
!"#$%&'()%*+,-* +<)'(5)+?55>*4"(&%4"1#1.'0*4%055%*"0;'#,%4"(&%– ja tokokoulutusta, sekä Kikan
Saunakeidas
Rakkaudesta saunaan
ravitsemusluentoja. Kikan saunakeidas *"'+,"--&./012$1,2$3("41&4#2%".&452-244&.+".2/-26244&
! !"#$"%&'"(&#) WWW.BEEFANDBONES.FI 7,2'2&$.+".8266,+&$.9‐4#,8"$.42/"8"#((": """""""""""""""""#$%%&"'&()*&$+,+ * Kuppaus * Turvehoidot* Saunahoidot * Suolahuone
P.040‐769 4472 * Infrapunapussi * Saunaillat, lahjakortit ym.
"""""""""""""""""""-./0/"1/23440" Hoitohuoneessamme toimii ajanvarauksella mm. WÄRTSILÄNKATU 61, JÄRVENPÄÄ Fox Center, Wärtsilänkatu 61, Järvenpää
Ajanvaraukset p. 040 509 6774 Saunaterapeutti Kirsi Savolainen
WÄRTSILÄNKATU 61, JÄRVENPÄÄ Urheilukoirahieroja, Ravitsemus– .%*&%/(0)"0'1/".%)2*341!104)1&(562*
75)'"!%%82*9",'"!%%8*.%*:0'&;(%<"()%.%-*=(5>45(*.>&.'5)>,,'*
" +<)'(5)+?55>*4"(&%4"1#1.'0*4%055%*"0;'#,%4"(&%– ja tokokoulutusta, sekä ravitsemusluentoja. 7,2'2&$.+".8266,+&$.9‐4#,8"$.42/"8"#((": Hoitohuoneessamme toimii ajanvarauksella mm. Sirpa Hirsimäki
*"'+,"--&./012$1,2$3("41&4#2%".&452-244&.+".2/-26244&
! Urheilukoirahieroja, Ravitsemus– .%*&%/(0)"0'1/".%)2*341!104)1&(562*
WWW.KOIRAOSTEOPAATTI.FI
75)'"!%%82*9",'"!%%8*.%*:0'&;(%<"()%.%-*=(5>45(*.>&.'5)>,,'*
+<)'(5)+?55>*4"(&%4"1#1.'0*4%055%*"0;'#,%4"(&%– ja tokokoulutusta, sekä ravitsemusluentoja. *"'+,"--&./012$1,2$3("41&4#2%".&452-244&.+".2/-26244&! !!!"#$%&'()*#)+%%,,&"-)*.
WWW.BEEFANDBONES.FI P.040‐769 4472 WWW.BEEFANDBONES.FI P.040‐769 4472 " WÄRTSILÄNKATU 61, JÄRVENPÄÄ " Sirpa Hirsimäki
Sirpa Hirsimäki
WWW.KOIRAOSTEOPAATTI.FI
!!!"#$%&'()*#)+%%,,&"-)*.
WWW.KOIRAOSTEOPAATTI.FI
!!!"#$%&'()*#)+%%,,&"-)*.
WÄRTSILÄNKATU 61, JÄRVENPÄÄ WÄRTSILÄNKATU 61, JÄRVENPÄÄ Rengasliike
Monitoimirengas Ky
Ilvesvuorenkatu 5C
01900 Nurmijärvi
P: 09 2966970
F: 09 2966968
Avoinna: Ma – Pe 9:00 – 17:00
!"#$%&$"!'$!&!()"*+,-.
Palveleva rengasliike Nurmijärvellä!
!"#$%&
11
Uudistettu Metsolantien Alepa
KERÄÄ KEHUJA
Kesäkuussa uudistettu Metsolantien Alepa on saanut positiivista palautetta asiakkailta. Erityisesti on kiitelty laajempaa valikoimaa.
­ Tuotetoiveita on toki vielä lisää tullut ja niihin yritetään vastata, myymäläpäällikkö Jorma Hannola kertoo.
Uudistetut kassapaikat ovat tuoneet kehuja asiakkailta ja työntekijöiltä. Myös kaupan tuu­
likaappiin on lisätty mediataulu, joka näyttää aukioloajat, tarjoukset ja ajankohtaista tietoa.
Myymälä on myös joidenkin asiakkaiden mukaan muuttunut viileämmäksi.
­ Tehokkaammat laitteet, Hannola naurahtaa.
Syksyn aikana Alepaan myös saadaan paikallis­
ta leipää. Alunperin leipää piti saada jo kesällä.
­ Kesälomat sotkivat aikautaulua, myymä­
läpäällikkö toteaa.
Uutta värikästä Keravaa
kirjaston kulmilla
Kukaan ei taida tietää ovatko Paasiki­
venkadun ja Ilmattarentien kulmaan valmistuvien uusien talojen värimaail­
mat alun perinkin suunniteltu Keskus­
lammikon taideteoksiin sulatuviksi? Kannattaa kuitenkin käydä ihailemassa etenkin ilta­auringossa Avaruuspuiston puolelta aukeavaa värikästä näkymää. Tällaista upeaa Keravaa haluamme lisää –kiitos!
Keravan aseman
pyörätelineet ovat
ahkerassa käytössä
Pyörävarkaudet lisääntyneet Keravalla
Asemalla saattaa arkipäivänä olla parkis­
sa jopa tuhansia polkupyöriä, eikä ihme että alue kiinnostaa pitkäkynsiä. Poikkeuksetta kaikki pyörät ovat lukittuja, mutta lukkojen taso vaihtelee rajusti. Kolmen euron lenkki­
lukot pysäyttävät lähinnä erehdyksessä oman pyöränsä näköistä kulkupeliä avaavat, mutta varkaille ne ovat täysin riittämättömiä.
Näillä keinoin
vähennät varkaiden
kiinnostusta pyörääsi
kohtaan:
! Hanki kunnon lukko
Varastetuilla pyörillä jälkimarkkinat myös kotimaassa
! Kaiverruta suojatietosi
pyöräsi runkoon
Usein ajatellaan pyörien katoavan etelä­ tai itänaapuriin, mutta tosiasiassa useimmat varastetut pyörät kaupataan varsin tutuil­
la areenoilla, kuten suositussa tori.fi –pal­
velussa.
! Pysäköi vain näkyville
paikoille
! Älä jätä pyörääsi pitkäksi
aikaa samaan paikkaan
Arvokkaat pyörät kiinnostavat
Keravalta on varastettu jopa useiden tuhan­
sien eurojen arvoisia pyöriä. Pahimmassa tapauksessa varkaudet ovat jääneet koko­
naan pyöränomistajan tappioksi, monien vakuutusyhtiöiden kieltäytyessä korvaa­
masta viittä vuotta vanhemmista pyöristä yhtään mitään.
! Älä säilytä arvopyörää
julkisilla paikoilla ollenkaan
Kunnollinen lukko pyörätelineeseen kiinnitettynä on paras keino välttää varkaus.
!"#$%&
12
K
erava
K AU P U N K I L E H T I
Suosi paikallista! Löydät lähipalvelukartan myös netistä: www.kerava­lehti.net
www.hellas-lehti.fi
PIKKU PIIPERO
Avoinna:
Ti­To 10­18
Pe 10­17
La 10­14 (alk. syysk.)
Secondhand puoti lapsiperheille
Sibeliuksentie 21
04200 Kerava
K
erava
K AU P U N K I L E H T I
!!!"#$%%&#$$#'()"*+
P. 045­146 8606
Yrittäjä, tässä on näkyvä karttapaikka sinunkin yrityksellesi
Kysy: myynti@kerava­lehti.net
Seuraava Kerava-lehti ilmestyy 5.9.
Varaa oma ilmoitustilasi: [email protected]
www.kerava-lehti.net
PesukuponkiTARJOUS
PERUSPESU
ongilla
harjallinen/harjaton Kup
norm.14,-
10,-
(Alustapesu +2.- ja lisäliuotin +2.-)
Voimassa 11.8.2013 asti.
TULE PESEMÄÄN
NYT AUTOSI!
UUSI TAMMERMATIC
-PESUKONE
KÄRCHER
Itsepalvelupesurit käytössäsi
24h poletilla
2,50 € / poletti
3 min sis. pesuaineet + vaha
TÄLLÄ KUPONGILLA
ILMASTOINTILAITTEEN TÄYTTÖHUOLTO
79,-
Voimassa 11.8. asti
( henkilöautot)RA R134 A aine.
Teboil Kerava
Kannistonkatu 1
puh. 020 768 9313
Huolto 020 768 9314
PELAA
MEILLÄ!
TOYOTA
HUOLTO
TOYOTA HUOLTO, VUOKRA-AUTOT JA PERÄKÄRRYT www.keharent.fi