Ängsö
74 Vanhasta lehtikuvasta erottaa Kasaholman saarella sijaineet kiskot ja vanginvartijan tarkan silmänpidon alla työskennelleet vangit. Ängsö punavankien saari Sota ei ole koskaan miellyttävä kokemus. Se ei ole sitä kenellekään ja se jättää aina jälkensä, tavalla tai toisella ja siinä on mukana voittajan ohella myös kärsivä osapuoli. Yleensä tappion kokeneen kohtalona ovat myös nöyryytykset ja hylkääminen. Se on koettu todeksi myös meillä. Pelottavana esimerkkinä siitä ovat, onneksi nyt jo kaukaiset, veljessotamme ajat. T ämän maan kahtia jakaneessa, veljessodaksikin kutsutussa yhteenotossa, olivat tappion kärsineenä osapuolena punaiset veljemme, ja yhteenoton jälkeen edessä oli ikävien tosiasioiden ratkaiseminen. Hävinneen armeijan jäseniä syytettiin valtiorikoksesta ja heitä odotti pahimmassa tapauksessa jopa teloitus, tai vähintään pitkäaikainen vankeus. Vuonna 1918 käydyn välienselvittelyn aikana kuoli yli 30 000 suomalaista – heistä teloitettuja punaisia oli yli 7 300 ja lisäksi vankileireillä kuoli jopa yli 11 000 ihmistä. Kansakunta myös käytännöllisesti katsoen jakaantui kahtia. Nyt, vuosikymmeniä myöhemmin, kun arvet ikävistä tapahtumista ja muistoista ovat onneksi jo lähes unohtuneet, lienee aika todeta noiden aikojen näkyneen myös saaristossamme. 68 Kippari 12/2013 Punaisten puolella taisteluissa olleiden vankileirejä tiedetään olleen monia. Niitä oli mm. Käkisalmessa, Viipurissa, Suomenlinnassa, Riihimäellä, Lahden Hennalassa, Turussa ja Tammisaaressa. Ainakin yksi noista punaisten leireistä oli Turun saaristossa. Yllättävä tekstilöytö Syksy vuonna 1919 oli kaikin tavoin ankea. Pääsin tutustumaan vasta noin 40 vuotta myöhemmin tuon vuoden ja myös sitä edeltäneiden vuosien tapahtumiin, kun oman meripartiolippukuntani Neptunus-alus (entinen Taisto 4) erään saaristoristeilymme aikana rantautui tuolloin vielä toiminnassa olleen Fagerholm-nimisen merivartioaseman laituriin. Aivan Korppoon itäreunalla sijaitseva saari kuuluu jo Nauvoon ja sijaitsee vilkasliikenteisen Turku-Utö-väylän varrella. Syventymiseni menneisiin tapahtumiin alkoi siis Fa- gerholmasta ja tuolloin vielä toimivan merivartioaseman seinällä olleesta vanhasta ja varsin huomaamattomasta valokuvasta, jossa oli merkillistä ja sekavaa tekstiä. Kuva ei vierailijalle avautunut, eikä kertonut yhtään mitään, mutta kun merivartioaseman pursimies Pentti Koski ryhtyi avaamaan sekavalta tuntuvien tekstien sisältöä, kiinnostus niiden taustaan heräsi ja tämä jutun ensimmäiset rivit saivat tuolloin alkunsa. Keskustelumme aikana paljastui, että Fagerholman pohjoispuolella oleva Ängsön saari oli ollut lähinnä kesäkuukausina punavankien leirisaari, missä he majailivat ja yöpyivät saaren ainoassa kivirakennuksessa. – Leiristä on säilynyt jälkipolville hyvin vähän tietoa, mutta aivan varmasti sellainen on naapurisaarella aikanaan sijainnut, Pentti Koski kertoi ja vakuudeksi vei tuolloin jo rauniona olleen piharakennuksen luo ja kertoi juuri tämän ra- Aivan Turku-Utö väylän varrella sijaitsevan Fagerholman saaren menneisyys on kiehtovan värikäs ja ansaitsee tulla tunnetuksi. Fagerholmasta löydetyn punavankien kirjoituksista otettu valokuva oli pitkään merivartioaseman seinällä kun alkuperäinen puu teksteineen oli jo siirrety Riihimäelle museoon ja josta oli luettavissa muunmuassa viereisellä sivulla olevat tekstit: Tom Vanne osoitti kädellään Kasaholman saarta ja kerto sen olleen simpukkarouheen louhintasaaren. kennuksen purkutöistä löytyneen, sittemmin aseman seinällä nähdyn hirren ja siihen kaiverretut varsin merkitykselliset tekstit. Hirsi oli löytynyt vuonna 1964 ja tuolloinen aseman päällikkö Koski oli itse todistamassa sekä tallentamassa tapahtumaa. Varsinaisen löydön vanhasta seinälankusta teki purkutöissä ollut, nyt jo edesmennyt Helge Holmberg, joka asui naapurisaarella. Hänen huomionsa kiinnitti eräässä hirressä olleet monet koukeroiset ja vaikeasti luettavat, ilmeisesti talon rakennustöiden aikana siihen salaa raapustetut ”viestit”. Mielenkiintoista historiaa Yllättävä hirsilöytö vahvisti harvojen tiedossa olleen Nauvon saaristossa sijainneen pu- navankileirin olemassaolon. Aikaisemmin siitä olivat tienneet ja puhuneet vain tuon ajan kokeneet. Löytö kiinnosti suuresti merivartioaseman päällikköä, joka ryhtyi oma-aloitteisesti tutkimaan löydön historiaa. Tuolloin kävi ilmi, että juuri löydön tehneen Helge Holmbergin kotisaarella Ängsössä on sijainnut jonkin aikaa vankileiri punaisille. Lähes kaikki tiedot tuosta leiristä ja sen ”asukkaista” pohjautuvat Pentti Kosken aikanaan keräämään aineistoon. Myöhempien tutkimusten ja löytöjen pohjalta on saatu lisätietoja millaista toimintaa ja elämää leirillä on aikanaan ollut. Puupalasesta selvästi havaittavien nimien – Lahtikivi, Laakso ja Simola – tekemät tekstihuomautukset vahvistavat myös Kosken itselleen taltioiman käsityksen siitä, että vankileirin elämä oli monella tavalla kurjaa ja kestämätöntä. Ängsön punavankileiri sijaitsi hieman Fagerholmasta itään olevalla saaristoalueella, jonka tuntumassa ovat myös Kasaholma sekä Tveskiftsholm -nimiset saaret. Molemmilta saarilta löytyy edelleenkin monia jälkiä ja muistoja vankileiristä, mutta ne löytääkseen tulee omata jonkinlaista tietoa mistä niitä etsiä. Leirin alkuperäisenä tarkoituksena lienee ollut sinne sijoitettujen vankien käyttäminen Kasaholman saarella olevan merikuonan, kalkkiperäisen simpukankuorien (ns. näkinkenkien) keräämiseen. Lapioilla kaivettu merikuona kuljetettiin rakennettua tietä pitkin rantaan, laivattiin ja kuljetettiin aluksilla Turkuun tai Saloon. Ikävien muistojen kalliohakkaus muistutaa vankileiriajan synkkyydestä. Kuonasta tehtiin eräänlaista lannoitetta, jota suositeltiin käytettäväksi peltojen parannukseen. Se oli siis tuon ajan uutuustuote, jota myi säkitettynä mm. E. &. Lerino Salossa ja siitä käytettiin myös nimeä kalkkityppi. Louhintatoiminta osoittautui liian hankalaksi ja vaikeaksi, minkä jälkeen siitä luovuttiin ja vangeilla teetettiin tämän jälkeen monia erilaisia töitä. Heidän tiedetään olleen rakentamassa mm. Kvivlaxin kylän Gammalstugan pikkutupaa ja vuonna 1921 myös muurausja korjaustöissä Fagerholman merivartioasemalla. Tämä selittänee myös jo mainitun tekstipuun löytymisen, joka saattaa olla siis peräisin myös muualta kuin merivartioaseman löytöpaikalta. Pentti Kosken keräämien tietojen mukaan vankityövoimalla tehtiin töitä myös varsinaisella leirillä, kudottiin verkkoja sekä rysiä ja valmistettiin itse myös ruokaa aina leipää myöten. Pääasiallisena ravintona oli reikäleivän puolikas miestä kohden päivässä, mutta saat- toi olla myös päiviä, jolloin ei saatu lainkaan ruokaa. Elämä saarileirillä oli muutenkin ankaraa ja tylyä, postia ei tullut, kirjeitä ei saanut lähettää ja vain paikallisten saarelaisten avulla vangit onnistuivat lähettämään ruokapyyntökirjeitä omaisilleen. Saarelaisten avulla leiriläisille onnistuttiin toimittamaan myös paketteja, josta vangit olivat hyvin kiitollisia, mutta niistä aiheutui myös vaikeuksia leirin vartijoiden taholta. Paikallisten avusta leiriläiset tekivät avustajilleen joitakin pieniä, itse tekemiään muistoesineitä, joita saattaa vieläkin löytyä joistakin alueen saaristotaloista. Monia nimiä kallioissa Saaristoleirillä pidettiin joka ilta nimenhuuto ja vangit suljettiin yöksi lukkojen taakse, mutta päivisin heille suotiin melkoinen vapaus liikkua myös leirin lähiympäristössä. Huonosta kohtelusta huolimatta vangit pysyivät saarella ja tiedetään vain kerran kahden ”Punikki oli tätä tekemässä vankina ollessaan. Tuomittu 10 vuodeksi kuritushuonerangaistukselle ja Ruokamme oli heikko. Asuntomme kehnoja. Vaatteet ovat risaiset. Koiramme ovat vihaiset. muta uskomme se luja on, ett’ orjuus päättyy voittohon sekä Ollessamme lahtarien vangina vallankumouksen jälkeen jolloin jouduimme tappiolle. Olemme paljon kärsineet lahtarien mielivallasta, mutta siitä huolimatta punikkina pysymme. voitto on meirän.” kirjoitti Kaarle Lehtikivi Vilppulasta 16.9. 1919. Kippari 12/2013 69 E noille olettamuksille ole löytynyt, eikä Kasaholman saarelta ole myöskään etsiskelyistä huolimatta löytynyt edes pieniä merkkejä sinne mahdollisesti haudatuista. Muistoa kuljetuksista Aivan Helge Holmbergin kotioven tuntumassa oleva vangin nimihakkaus. Fagerholman merivartioasemalla työskennellyt Pentti Koski oli perehtynyt punavenkileirin olemassaoloon ja tehnyt siitä itselleen jopa eräänlaisen katsauksen sen historiaan. vangin yrittäneen pois saarelta, mutta heidät saatiin melkoisen pian kiinni. Pakoyrityksen jälkeen vartijoiden otteet kovenivat, eikä uusia karkausyrityksiä leiriltä enää tapahtunut. Saarella olleiden punaisten vankien tiedetään kuuluneen Turun pakkolaitoksen alaisuuteen ja heidän lukumääränsä oli esimerkiksi vuonna 1918 lähemmäs 600, joista Ängsön leirille sijoitettiin vain reilut 40 henkeä. Vankien henkilöllisyyksistä ei ole tullut päivänvaloon mitään varsinaisesti dokumenttia, historiaan tallennettua. Ainoa varma tieto heidän olemassaolostaan saarella on tuo löydetty puu sekä Ängsön saarelta löydetyt monet kallioon hakatut nimikirjaimet vuosilukuineen. Kun vierailin ensimmäisen kerran vuosikymmeniä sitten Ängsön saarella, siellä asui vielä hyvissä voimissaan oleva kalastaja, kotisaarensa menneisyydestä tietävä Helge Holmberg. Kun häneltä tiedusteli, löytyykö hänen kotisaareltaan vielä muistoja tuolta punavankileirin ajalta, siirtyi hän kotiovensa tuntumassa olevalle kalliolle ja pyyhkäisi jalallaan siinä olevaa sammalta. Liike paljasti sammaleen alta kallioon hakatun nimikirjoituksen ja kun mies vielä kertoi niitä olevan saarella muitakin, asiasta kiinnostui myös tuol- loin ensi kertaa sinne saapunut niin, että tuskin malttoi innostukseltaan odottaa mistä niitä löytäisi. Tiedossa ovat ainakin seuraavat hakkaukset: A.Ö. 1919 – Frans Favorin – v.v. A. Drufva, Virolahti – Kaarlo Lahtikivi, Mänttä – v.v. vanki Kaivonen, Kiikala 11.9.1919 – v.v. vanki H.S. 11.9.1919 – v.v. vanki, Rantala, Uskela 11.9.1919 – V.p. vanki, Laakso, Nurmijärvi 21.8.1919. Kun näihin nimiin lisätään vielä vanhan merivartioaseman purkutöissä löydetyssä puussa olleet henkilötiedot, koossa on jo yli kymmenen punavangin jonkinlaiset, tosin melko hatarat henkilötiedot. E Vanhan laiturin jäänteita, mistä laivattiin veneisiin louhitut maa-ainekset. 70 Kippari 12/2013 Jotakin toki sekin kertoo. Saaristoleiri purettiin vuoden 1920 syyskuun 11. päivänä, mutta minkäänlaisia tietoja siitä, mistä vangit tulivat ja mihin siellä olleet sijoittuivat tai poistuivat, ei ole olemassa. Epätietoisuus loi aikanaan myös arvailuja vankien likvidoimisesta. Ängsössä saarella vuosikausia kesiään viettänyt, ja nyt jo monia vuosia kirkkomaalla ollut, Ingel Fontel vahvisti aikanaan tämä huhun. – Vuosien aikana on kyllä puhuttu jopa vankeja haudatun saarelle tai muualle, mutta ei siitä ole olemassa mitään tietoja. Minkäänlaista vahvistusta ei Monia muita muistoja noilta vuosilta tältä varsin merkitykselliseltä saaristoalueelta toki löytyi. Yksi noista ajoista minulle kertonut oli Tom Vanne, jo vietti kesiään vaimonsa Salmen kanssa kesäpaikassaan naapurisaarella Tveskiftsholmissa. Hänenkään mielenkiintoisia muistelujaan menneiltä ajoilta ei enää kuulla. Aika on hyvästellyt miehen jo aikoja sitten ja seuraavat rivit ovat siis jo historian kultaisilta lehdiltä. – Tällä saarellamme tehtiin joskus maanparannuksessa käytettävää eräänlaista lannoitetta, jota tuolta ”Kasan” puolelta tuotiin ja joka on siellä esiintyvää ja jo jääkaudelta peräisin olevaa näkinkenkää. Louhintapaikka sijaitsi saaren jyrkän kallion pohjoispuolella, mistä ne tuotiin täällä olevalle tehtaalle ja jauhettiin sekä vietiin sitten maanparannusaineiksi. Kuin varmistaakseen kuulijan varmasti ymmärtävän sa- nomansa mies kuljetti kesäpaikkasaarensa länsirannalle, osoitti vanhoja laiturikiviä, merkillisiä, suurikokoisia metallirauniota ja osoitti kädellään Kasaholman saarta. – Tuosta ne tuotiin yli saarellemme ja tässä ne lastattiin aluksiin. Paikalla oli vielä myöhemminkin, meidän saapuessamme tänne, jälkiä jonkinlaisesta rautatiestä. Ikään kuin varmuudeksi mies jatkoi vielä kertomaansa: – Tuossa missä on nyt kaislikkoa, ei ollut tullessamme lainkaan puita tai muutakaan. Siinä oli rantatie, jota pitkin tänne tuotiin vaunuilla kesällä louhittu kuorikalkki ja talvella se tuotiin hevosilla. Minkäänlaista epäilystä siitä ei ole, etteikö tällä saarella olisi aikanaan ollut viime vuosisadan alkumetreillä melkoinen tehdasrakennus. Siitä ovat todisteina sen toiminnasta edelleenkin kertovat, maastosta sekä katajikoista osittain yhä erottuvat suuret rautaiset muistot. Myös vanha, naapurisaaren rinteiltä louhittua simpukkarouhetta kuljettaneiden alusten laituripaikka on todiste miehen sanomalle ja vakuutuksille. Tom Vanne ei lopettanut kierrostaan saarellaan vielä tähänkään, vaan kuljetti vierasta aivan saaren pohjoiselle rantaviivalle. Hän näytti kalliohakkausta, jonka teksti vahvisti pakkotyössä olleiden valtiovankien olleen täällä. Liidutuksen jälkeen tuo melko selvästi erottuva kalliohakkaus paljasti tekstinsä. Sen kertoma vahvisti jo aikaisemmin vankien surkeista oloista saadun tiedon. Lyhyt, kolmen sanan pituinen teksti on kaiken paljastava: ”Ikävien hetkien kallio”. en lupaa on aika kyseenalaista. Mikäli uteliaisuus menneistä tapahtumista muodostuu kuitenkin ylivoimaiseksi, voi jonkinlaisen tuntumaan vankileiriajoihin saada myös veneestä, ilman maihinnousua, Ängsön pohjoisen rantaviivan tuntumasta. Tuolle kalliolle on vuoden 1986 elokuun 5. päivänä pystytetty muistomerkki, jonka on suunnitellut Valto Peltonen ja sen pystytti Sodan ja Fasisminvastainen Työ -yhdistyksen Turun osasto. Samaisella paikalla järjestettiin myös vuoden 1991 elokuussa muistokiven paljastamisen 5-vuotismuistotilaisuus, jossa puhui saarella aikanaan asunut Albin Viitanen. Hän oli nuoruudessaan tavannut kotonaan vierailevia punavankeja. Punagraniittisessa muistomerkissä on kuvattu piikkilanka, vuosiluku 1918 ja siinä on teksti: ”Tällä paikalla oli Ängsön punavankileiri”. Aivan muistomerkin tuntumassa, sen edessä olevalla kalliolla, sijaitsee myös yhden leirillä olleen vangin aikanaan siihen tekemä muistohakkaus nimineen ja vuosilukuineen. l 1535 venettä 515 moottoria Kippari testaa Kipparin testit ja artikkelit 1986–2013 Olen aikaisemmin tehnyt Kippariin tähän saaristoalueeseen liittyvän artikkelin (nro 4/2013) ja palaan sen muisto- ja tapahtumarikkaaseen menneisyyteen vielä ensi vuoden aikana, jolloin julkaistava kirjoitus kertoo mm. lisää Ängsön ja sitä vastapäätä olevan Lohmin saaren menneisyydestä. –AH. Muistomerkki vangeille Jos noilta kolmelta mainitulta saarelta lähtee nyt etsimään vankileiriajan muistoja ja jälkiä, on syytä olla tietoinen siitä, että saaret ovat nykyisin yksityisaluetta ja maihinnousu niille ilman maanomistaji- Entinen vankileiripaikka on helposti löydettävissä sen edustalle pystytetyn muistokiven myötä. E Kippari 12/2013 71
© Copyright 2024