Tekemisen meininkiä -esite

P-HÄMPPI 2010–2011
Tekemisen meininkiä
Arkkitehtuurin suunnittelija
KSOY Arkkitehtuuria:
VIIHTYVYYS ARKKITEHTUURIN
OHJENUORANA
KSOY Arkkitehtuuria on suunnitellut
P-Hämpin arkkitehtuurin siten, että
se istuu kaupunkikuvaan ja luo mielikuvan korkealaatuisesta, modernista pysäköintihallista.
Toimitusjohtaja Timo Meuronen kertoo:
”Väljä, helposti hahmottuva hallimuoto, joka
seuraa Hämeenkadun linjausta, tuo sekä
turvallisuutta että helpottaa orientoitavuutta. Viihtyvyyttä ja elämyksellisyyttä luodaan
louhittua luolaa korostavalla, säädettävällä värivalaistuksella. Jalankulkualueet erote-
PYSÄKÖINNIN UUDET TUULET
PUHALTAVAT PIRKANMAALLA
Tosiasia on, että Tampereen kapealta kannakselta tila on lopussa. Pysäköinnin tarpeet ja vaatimukset kasvavat jatkuvasti.
Luonnollinen suunta on siis maan alle.
tätuulessa. Finnpark on valmistautunut
tarjoamaan maanalaisia pysäköinnin ratkaisuja palvelemaan myös tulevan Keskusareenan tarpeita.
Pysäköinti palvelee kaupunkilaisten lisäksi
myös kaupungin omaa kehitystä: Tampere suunnittelee katutilan käyttöä painottaen entistä voimakkaammin jalankulkijoita
sekä kevyttä ja julkista liikennettä. Pysäköinnin rakentaminen maan alle palvelee
myös tätä kehityssuuntaa.
Suurissa hankkeissa vaikeinta on alkuun
pääseminen. On niin paljon sovittavaa, ja
lukemattomia tahoja, joiden kanssa tulee löytää yhteisymmärrys. Alkuvaiheiden
haasteiden keskellä on hyvä muistaa, että
vaikka P-Hämpin tekeminen aiheuttaa
häiriötä, sen valmistuminen taas rauhoittaa kaupungin liikennettä viemättä kuitenkaan ihmisiä pois keskustasta.
Tulevaisuudessa on nähtävissä jatkumoa
P-Hämppi –hankkeelle. Kosken toisen puolen kehitysratkaisut ovat suunnittelupöydällä ja kaavoitusmahdollisuudet tutkinnassa. Myös Keskusareena-hanke on myö-
2
Häiriötkään eivät ole olleet ennalta maalattujen kauhukuvien mukaisia: Saimme
taannoin yhteydenoton huolestuneel-
ta kaupunkilaiselta, joka tiedusteli, koska
”louherekkaralli” alkaa. Saatoimme tyytyväisenä kertoa, että louhetta on kuljetettu urakka-alueelta yöaikaan jo kuukausien
ajan, monien kaupunkilaisten edes huomaamatta sitä.
On aika katsoa eteenpäin. P-Hämppi
–hanke etenee odotetusti. Kallioperä on
odotuksien mukaisesti vaihtelevaa, ja nykytekniikalla rosoisemmatkin kohdat ovat
ohitettavissa. Asiantuntevat yhteistyökumppanit ovat mahdollistaneet töiden
joustavan mukautumisen ympäristön vaatimuksiin.
Meillä on rakennuslupa ja ammattilaiset
työtä tekemässä. Tässä on aitoa tekemisen meininkiä!
Yhteistyöterveisin,
Markku Hiltunen
toimitusjohtaja
Finnpark Oy
Ainutlaatuinen suunnitteluratkaisu on yli
600-metrisen, osin kaksitasoisen pysäköintihallin toteuttaminen yhtenä palo-osastona ja ilman näkyviä savulohkojakoja. Tämä
mahdollistaa ilmavan ja yhtenäisen kokonaisratkaisun sekä pitkät näkymälinjat pysäköintihallissa.
KSOY Arkkitehtuuria tekee tiivistä yhteistyötä erikoissuunnittelijoiden kanssa parhaiden
ratkaisujen löytämiseksi tekniikan sijoittamiseen pysäköintitiloissa. Esimerkiksi tuloilmasäleiköt ja pikapalopostit on integroitu
yhteen mainospintojen kanssa, ja hallin eteläsivun poistumistiekäytävä toimii myös tuloilmakanavana.
KSOY Arkkitehtuuria
on P-Hämpin arkkitehtuurin
suunnittelija. Yritys vastaa
tilojen toiminnallisuudesta,
viihtyvyydestä ja esteettisyydestä. KSOY Arkkitehtuuria on ollut P-Hämppi
–hankkeessa mukana jo
vuodesta 2005 alkaen.
Hallin sijoittuminen kaupungin ydinkeskustaan ja hissien sijoittaminen merkittäville
paikoille, kuten vaikkapa rautatieasema-aukiolle, tuovat kaupunkikuvallisia haasteita
maanpäällisten rakenteiden suunnittelulle.
Sisäänajokatokset ja hissien sisäänkäynnit
on suunniteltu korkealaatuisista materiaaleista harkituin detaljein, huomioiden myös
tekniikan integroimisen kokonaisuuteen.”
Finnpark Oy:
Tampereen kaupunki sijaitsee kallioharjanteella, jonka korkeinta kohtaa mukailee Hämeenkatu. Juuri tämän kallioharjanteen muodon vuoksi
Tampereella on erinomaiset edellytykset rakentaa maan alle. Tulevaisuuden pysäköinnin edellytykset alkoivat siis rakentua jo harjanteen syntyessä noin 1800–2000 miljoonaa vuotta sitten.
taan ajoväylistä pinnan värityksellä ja muodonannolla.
Rakennuttajakonsultti
A-Insinöörit Rakentaminen Oy:
PITKÄJÄNTEISTÄ HANKKEEN
KOORDINOINTIA
Rakennuttajakonsulttina A-Insinöörit Rakentaminen ohjaa suunnittelutyön ja urakan etenemistä. P-Hämppi luovutetaan tilaajalle, Finnparkille, avaimet käteen –periaatteella.
”P-Hämppi –hanke on monimuotoisuudessaan haastava. Alkuun pääseminen edellytti monien tahojen yhteisymmärrystä, esimerkiksi rasitesopimusneuvotteluja käytiin
35 eri tahon kanssa”, toteaa A-Insinöörit Rakennuttamisen projektin johtaja Leo Seppänen, ”Eri intressiryhmien kanssa neuvoteltaessa pystyttiin luomaan myönteinen kuva
Tampereen ensimmäisestä isosta kalliorakennushankkeesta.”
”Lisäksi tehtäviimme kuuluu suunnittelun
koordinointi, hankkeen eteenpäin vieminen
sovituissa aikatauluissa sekä työmaavalvonta. Tällä hetkellä katukuvassa näkyy kaksi
kalliovalvojaamme, jotka seuraavat tilaajan
puolesta suunnitelman mukaisten laadun
ja työtapojen toteutumista”, Seppänen kertoo. Hänen mukaansa hankkeen ensimmäinen vaihe on edennyt joustavasti ja suunnitelmien mukaan.
A-Insinöörit
Rakennuttaminen Oy
toimii P-Hämppi –hankkeen
rakennuttajakonsulttina.
Organisaation vastuualueisiin kuuluvat projektin johtaminen, hankesuunnitteluvaiheen ohjaus, suunnittelun
ohjaus, urakoinnin kilpailutus ja osallistuminen urakoitsijan valintaan sekä työmaavalvonta.
3
Pääsuunnittelija ja kalliotekninen suunnittelija
Insinööritoimisto Saanio & Riekkola Oy:
P-Hämpin kalliosuunnittelu näyttää tietä seuraaville
”Tuomme projektiin pitkäaikaisen
kalliorakennushankkeiden kokemuksemme. Käytännön rooliimme
kuuluvia toimia ovat esimerkiksi
kommentointi erilaisiin ratkaisuihin, kuten palojärjestelmät, raken-
neratkaisu, IV-tekninen valinta tai
tilamitoitus ja niin edelleen”, avaa
Saanio & Riekkolan suunnittelija
Matti Kalliomäki.
”Toimimme tiiviissä yhteistyössä kaikkien
osapuolten: tilaajan, rakennuttajan, arkki-
tehdin ja erikoissuunnittelijoiden sekä urakoitsijan, kanssa.”
Tampereen ensimmäinen
P-Hämppi on ensimmäinen suuri kalliorakennushanke Tampereen keskustassa, joten vertailuhankkeita ja kokemuksia ei ole
ollut käytössä. Tämän vuoksi on hankkeessa jouduttu tekemään normaalia enemmän
tutkimuksia, tulkintoja ja laskentaa, joiden
avulla on varmistettu hankkeen toteuttaminen.
Ympäristön huomioiminen on yksi merkittävä tekijä, joka korostuu alueella, jossa aiem-
min ei kalliotiloja ole ollut. P-Hämppi, kuten
kalliorakennushanke yleensäkin, on kaikkien osapuolten yhteinen ponnistus, koska
aina tulee varautua muutoksiin. Kallioteknisesti hanke on haastava, ja pääsuunnittelijan tiivis yhteistoiminta urakoitsijan kanssa
on ollut tärkeää sujuvan toteutuksen onnistumisen kannalta.
Saanio & Riekkola Oy
toimii P-Hämpin pääsuunnittelijana ja kalliorakennuksen
asiantuntijana. Yritys vastaa
kalliorakennussuunnittelusta sekä pääsuunnittelusta
arkkitehdin kanssa sovitulla työjaolla. Lisäksi Saanio &
Riekkola toimii rakennuttajan apuna hankkeessa.
LVIA-suunnittelija
Insinööritoimisto Esko Hämäläinen Oy:
korkealuokkaisia
taloteknisiä ratkaisuja
”Roolimme P-Hämpin suunnittelussa on etsiä muiden suunnittelijoiden kanssa sellaiset
talotekniset ratkaisut, jotka täyttävät tilaajan
laatutavoitteet korkealuokkaisen, turvallisen
ja toimivan pysäköintilaitoksen rakentamiseksi kohtuullisin kustannuksin. Keskeisiin
laatutavoitteisiin sisältyvät myös laitoksen
koko elinkaaren aikaisten käyttökustannusten ja ympäristövaikutusten hallinta”, kertoo
Insinööritoimisto Esko Hämäläinen Oy:n toimitusjohtaja Esko Hämäläinen.
P-Hämpin henkilö- ja materiaaliturvallisuus
ovat korkeatasoisia: pysäköintitilat on varus-
Insinööritoimisto
Esko Hämäläinen Oy:n vas-
tettu mm. automaattisella palonsammutusjärjestelmällä, joiden vesilähde on kahdennettu. Savunpoistojärjestelmän toiminta on
varmistettu ennakkoon yksityiskohtaisilla
laskentaohjelmilla ja järjestelmään kuuluvilla tehokkailla ja monipuolisesti käytettävissä olevilla savunpoistopuhaltimilla.
tuualueina P-Hämpin suun-
Käyttökustannuksien osalta on erityistä
huomiota saanut ilmanvaihtojärjestelmän
toteutustapa: ilmaa vaihdetaan riittävästi
mutta vain tarpeen mukaan, ja poistoilmasta otetaan lämpö talteen.
köintiluolan varavoiman apu-
nittelussa ovat lämmitys-,
vesi- ja viemäri-, ilmanvaihto-, palotorjunta- sekä rakennusautomaatiojärjestelmät.
Lisäksi yritys vastaa pysäjärjestelmien suunnittelusta.
SÄHKÖsuunnittelija
Insinööritoimisto Tauno Nissinen Oy:
sähkösuunnittelu on
vuorovaikutusta
”Tiivistetysti sanottuna tehtävämme on koota käytettävissä olevista vaihtoehdoista teknisesti ja taloudellisesti toimiva kokonaisuus, jossa sekä rakennuttajan että muiden
erikoissuunnittelijoiden asettamat tavoitteet saavutetaan”, kuvailee Insinööritoimisto Tauno Nissisen suunnittelujohtaja Kaj Helenius yrityksen roolia.
ja valaistusteknillisten ratkaisujen ja vaihtoehtojen etsiminen, sekä niiden esittäminen
jatkosuunnittelun pohjaksi. Suunnitteluprosessi edellyttää sähkösuunnittelijan kannalta tiivistä ja jatkuvaa vuorovaikutusta rakennuttajan ja muiden suunnittelualojen kesken.
Toteutussuunnitteluvaiheessa valitut ratkaisut jalostetaan toteuttamista varten.
Insinööritoimisto
Tauno Nissinen Oy
toimii P-Hämppi –hankkeen
sähkö-, tele-, turva- ja
valaistussuunnittelijana.
Suunnitteluprosessin alkuvaiheessa työn
pääpaino on erilaisten sähkö-, tele-, turva-
4
5
PALO- JA TURVALLISUUSsuunnittelija
LOUHINTAURAKOITSIJA
L2 Paloturvallisuus Oy:
Lemminkäinen Infra Oy:
palotekniset ratkaisut testattiin
simuloinnilla
Louhinnan hallittu
kokonaisuus
P-Hämpin palosuunnittelu perustuu oletetun palonkehityksen simulointiin. Sen avulla tutkittiin
luolan paloteknisen suunnitelman
toimivuutta erityisesti savunpoistojärjestelmän ja poistumisturvallisuuden osalta.
Lemminkäinen Infran kalliorakentamisen segmentti vastaa
P-Hämpin louhintaurakasta. Urakan
odotettu valmistumisaika on heinäkuussa 2011. Kansainvälisessäkin
laajuudessa mittavan hankkeen tuloksena syntyy 32 m leveä ja 10 m
korkea luola 30 metrin syvyyteen
Hämeenkadun alle.
Kiinnostavaksi kohteeksi P-Hämpin tekee suuri, yhtenäinen palo-osastokoko
(n. 29 000 m2), kansallisista ohjeista poikkeava savunpoistotapa sekä poistumisetäisyydet. Simulointien perusteella voitiin havaita, että palotekniset ratkaisut
täyttävät paloturvallisuudelle asetetut
vaatimukset.
”Käytännössä työmme on tarkoittanut palosimulointien lisäksi viranomaisneuvotteluja, kokouksia muiden suunnittelijoiden
kanssa ja paljon työtä paloturvallisuusasioiden parissa. Tavoite on, että mitään ei
satu. Ja jos sattuu, onnettomuuksista selvitään mahdollisimman turvallisesti ja pienin vahingoin. Myös pelastushenkilöstölle
on mahdollistettava turvallinen työympäristö”, kertoo L2 Paloturvallisuuden turvallisuusasiantuntija Pia Nyman.
Savunpoiston toimintaperiaate
Impulssipuhaltimet ohjaavat
korvausilmaa kohti paloaluetta/savunpoistoa
Vahvuutena joustavuus
PALO SYTTYY
Korvausilmapuhaltimet
käynnistyvät
P-Hämpin louhintaurakka edellyttää urakoitsijalta joustavuutta, sillä suunnitelmia
on jouduttu muuttamaan matkan varrella
ympäristön tarpeiden mukaan. Esimerkiksi
Pellavatehtaankadulta Pikku Kakkosen puis-
ton läheisyyden vuoksi urakoitsija ja tilaaja päätyivät siirtämään työmaan painopisteen Pakkahuoneen aukiolle. Huolellisella
suunnittelulla mahdollistettiin Itsenäisyydenkadun alitus ilman kadun puhkaisua
ja liikenteen uudelleenohjausta.
L2 Paloturvallisuus Oy
vastaa P-Hämpin turvallisuuden suunnittelusta, etenkin
palo-, poistumis- ja pelastusturvallisuudesta.
Näkymättömät louherekat
Urakan louhintavaiheen aikana tulee syntymään arviolta 210 000 kuutiota louhetta.
Tämä tarkoittaa noin 35 000 autokuormallista kiveä. Louhetta kuljetetaan luolasta öisin,
näin kiven ajamisen vaikutukset keskustaalueen liikenteeseen säilyvät mahdollisimman vähäisinä. Yöaikaan noin joka kolmas
minuutti luolasta ajaa ulos louherekka.
Lemminkäinen Infra Oy
on P-Hämppi –hankkeen ensimmäisen vaiheen pääurakoitsija. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa louhitaan
kallion sisään, pääasiassa Hämeenkadun alle, noin
210 000 kuution kokoinen
Korvausilmapuhaltimet
käynnistyvät
Alueen SP-puhallin käynnistyy
Alueella oleva paloilmaisin reagoi
Impulssipuhaltimet ohjaavat
korvausilmaa kohti paloaluetta/savunpoistoa
tyhjä halli. Pysäköintihalliin
tulee ajoyhteydet Pakkahuoneen aukiolta sekä Pellavatehtaankadulta. Louhitusta
kalliotilasta tulee maan päälle kahdeksan noin 30 metriä
korkeata kuilua. Kuilut puhkeavat muun muassa olemassa oleviin kiinteistöihin sekä
puistoihin.
6
7
Näin P-Hämppiä louhitaan
Lemminkäinen Infra Oy
on P-Hämppi –hankkeen ensimmäisen vaiheen pääurakoitsija. Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa louhitaan
kallion sisään, pääasiassa Hämeenkadun alle, noin
210 000 kuution kokoinen
1. Louhintatöitä varten suoritetaan tunnusteluporaus, jonka tarkoituksena on kartoittaa kiven laatu.
2. Viistoon porattavat esi-injektointireiät
ovat noin 20 m pitkiä.
tyhjä halli. Pysäköintihalliin
3. Esi-injektointireikiin pumpataan kalliota eheyttävää ja vahvistavaa vesi-sementtiseosta.
tulee ajoyhteydet Pakkahuoneen aukiolta sekä Pellavatehtaankadulta. Louhitusta
kalliotilasta tulee maan päälle kahdeksan noin 30 metriä
korkeata kuilua. Kuilut puhkeavat muun muassa olemassa oleviin kiinteistöihin sekä
puistoihin.
4. Porausvaiheessa porataan reiät panostusta varten. Reikien pituudet, leveydet,
kulmat ja tiheys suunnitellaan yksityiskohtaisesti.
5. Panostus ja räjäytys. Yksi räjäytys kestää
n. 6–8 sekuntia.
6. Rusnausvaiheessa tunnelin seinistä tai
katosta löyhästi kiinni oleva kiviaines poistetaan kalliopinnoista koneellisesti rusnauskangella.
7. Kivet lastataan kuorma-autoihin ja poistetaan tunnelista.
8. Tunnelin puhdistuksen jälkeen kalliotilaa vahvistetaan pulttauksella.
9. Suunnittelija määrittelee salaojien paikat. Profiiliin asennetaan salaojamatto, joka
ankkuroidaan kallioon. Salaojan päälle tulee ruiskubetonointi.
10. Ruiskubetonointi vahvistaa tunnelia.
Ruiskubetonoinnissa käytetään vesi-sementtiseosta ja teräskuitua. Ruiskubetonoinnin paksuus riippuu kiven laadusta.
8
11. Tilaajan suunnittelija ja valvoja tarkastavat säännöllisin väliajoin louhittua tunnelia
sekä edessä olevan kiven laatua. Tutkimusten perustella suunnittelija suunnittelee
tulevat kalliotilan lujitukset. Urakka-alueen
ympärillä on useita liikuteltavia tärinämittareita, joista saatujen tietojen perusteella voidaan aloittaa seuraavan räjäytyksen
valmistelu.
Kuvassa poikkileikkaus
louhitusta hallista ja kalliopulttauksesta. Kalliopulteilla
vahvistetaan ja sidotaan
ympäröivä kallio 5–7 metriä
pitkillä kalliopulteilla.
Pulttaus tehdään n. 1,7 metrin
"ruutuun", eli pulttien välinen
etäisyys toisiinsa on n. 1,7
metriä.
9
Kuilujen rakentaja
Tärinäseuranta ja -mittaus:
Lemminkäinen Infra Oy:
Kalliotekniikka Consulting Engineers Oy:
Turvallisimpia tukirakenneratkaisuja kuiluihin
Turvallisuus varmistetaan
jatkuvalla seurannalla
Lemminkäinen Infra Oy:n pohjarakentamisen segmentti vastaa
P-Hämpin poistumistieportaiden
kuilujen rakentamisesta. Kuiluja
on rakennettu yhteensä 8 kappaletta. Osa kuiluista on kiinteistöjen yksityiskäyttöön, osa julkiselle
liikenteelle.
Kalliotekniikka Consulting Engineers
Oy huolehtii urakan vaikutusalueella olevien rakennusten katselmoinnista sekä niiden tilanteen seurannasta halki urakoinnin. Lisäksi yritys tekee tärinämittauksia P-Hämpin vaikutusalueella.
Pohjarakentamisen aluevastaava Jussi
Kiuru: ”P-Hämpin alueella kalliopinta vaihtelee jonkin verran, ja sen pinnalla on
pehmeää maata 5–15 m. Pinnan vaihtelevuuden ja korkeiden turvallisuusvaatimusten vuoksi yhdistimme erilaisia tukiseinärakenteita enemmän kuin tämän
kaltaisissa hankkeissa yleensä. P-Hämpin kuilujen rakentamisessa on hyödynnetty ponttiseinää, porapaalua ja seittilankuttamalla toteutettuja kuilutuentoja.
Lisäksi maata porapaalujen välissä on sil-
loitettu suihkuinjektoimalla. Tämä ratkaisumalli ei ollut edullisin mahdollinen vaihtoehto, mutta turvallisin se on.”
Ympäristön huomioivaa
työskentelyä
P-Hämpin keskeinen sijainti Tampereen
keskustassa on luonut omat haasteensa kuilujen rakentamiselle. ”Olemme yhdessä tilaajan kanssa pyrkineet minimoimaan kuilujen rakennustöistä aiheutuvaa
haittaa ympäristölle. Esimerkiksi Suomen
Pankin aukiolla kuilun tukiseinärakenteista tehtiin osa keväällä 2010. Sen jälkeen
suljimme kuilutyömaan, jotta aukiolla sijaitsevan ravintolan terassitoiminta mahdollistui. Suomen pankin aukion kuilutyömaan viimeistely tapahtuu syksyllä 2010,
terassikauden päätyttyä”, kertoo Lemminkäinen Infran projekti-insinööri Jarkko
Meriläinen.
Katselmoinnit
Katselmoinneissa selvitetään rakennusten rakenteiden kunto ja kestokyky. Katselmointien yhteydessä kovalevylliset atk-laitteet eristetään tärinältä kumivaimentimin.
Katselmusten tarkoituksena on selvittää räjäytys- ja muista töistä johtuvat tärinän aiheuttamat todelliset vahingot rakenteille.
Tärinämittaukset
raus-, panostus- ja sytytyssuunnitelmien
laadinnassa. Näin ollen louhintatyötä voidaan suorittaa turvallisesti, tehokkaasti ja
ympäristö huomioiden.
”Asutuskeskuksissa tapahtuvat louhintatyöt
ovat aina haasteellisia. Ihmiset reagoivat tärinään jokainen omalla tavallaan. Rakennettu ympäristö on aina erilainen, ja kallion laatu saattaa vaihdella suurissa louhinnoissa
paljonkin. Näiden asioiden yhteensovittaminen, työn turvallinen ja tehokas toteutus
sekä ympäristön tarkkailu ovat olleet avainasemassa P-Hämpissä. Alan ammattilaiset,
hyvä kalusto ja kanssakäyminen urakoitsijan, tilaajan ja ympäristön kanssa ovat luoneet puitteet työn laadukkaalle toteutukselle, vaikutusalueella asuvia ja asioivia ihmisiä
unohtamatta”, kertoo Kalliotekniikka Consulting Engineersin Pirkanmaan aluepäällikkö Jari Uggelberg.
Kalliotekniikka Consulting
Engineers Oy suorittaa louhintatöiden vaikutuspiirissä olevissa rakennuksissa
katselmukset, joissa todetaan rakenteiden senhetkinen yleiskunto. Lisäksi yritys
huolehtii tärinämittauksista hankkeen riskianalyysissa todetulla urakan vaikutusalueella.
Tärinää mitataan, jotta räjäytysten aiheuttamilta vahingoilta vältyttäisiin ja jotta tärinäarvot pysyisivät normien alapuolella.
Mittaustuloksia urakoitsija hyödyntää po-
INSINÖÖRIrakentaja
Lemminkäinen Infra Oy:
HAASTEISIIN VASTATAAN TEHOKKAALLA YHTEISTYÖLLÄ
P-Hämppi –hankkeessa Lemminkäinen Infran insinöörirakentamisen segmentin tehtäviin kuuluvat
kaikki kalliourakan rakennustekniset työt sekä olemassa olevien rakenteiden suojaustyöt.
sakin tiiviillä ja tehokkaalla tilaajan, rakennuttajan, suunnittelijan ja urakoitsijan yhteistyöllä”, Silvennoinen sanoo.
”Käytännössä tämä tarkoittaa Pellavatehtaankadun ja Pakkahuoneen sisäänajojen
betonirakennetöitä, kuilujen betonirakennetöitä sekä louhinnanaikaisia suojaus- ja
purkutöitä kuiluilla”, kertoo insinöörirakentamisen aluevastaava Tuomo Silvennoinen.
Insinöörirakentamisen kannalta P-Hämpin
haasteita ovat massiiviset 1-luokan vesitiiviit rakenteet pohjavesialueilla sekä kuilujen louhintaa varten olemassa olevien
rakennusten sisään tehtävät suojaukset.
”Haasteet on ratkottu ja ratkotaan jatkos-
10
11
P-HÄMPPI HANKKEEN VAIHEISTUSKAAVIO
2007
2008
2009
2010
2011
2012
2013
HANKESUUNNITTELUVAIHE
19.7.2007
Kaupungin valtuuston päätös
8.2.2008
Rakennuttajakonsultin valinta
3/2008–9/2009 Sopimusten laadinta: rasite- ja vuokrasopimukset
31.8.2008
Hankesuunnitelma valmis
28.4.2009
Rakennuslupa
27.6.2009
Urakoitsijan valinta (Lemminkäinen Infra Oy)
KALLIORAKENNUSVAIHE
Suuaukkojen rakentaminen
Kuilujen rakentaminen
Louhintaurakka
RAKENNUSVAIHE
Rakennusvaihe
alkaa
Ensimmäiset
asiakkaat
P-Hämppiin
Finnpark Oy
PL 15 (Åkerlundinkatu 4)
33211 Tampere
Puh. 03 387 800
www.finnpark.fi