Hei - Kuopion Reumayhdistys ry

1
Hei,
uusi vuosi pyörähti jälleen vauhdilla käyntiin. Haluan toivottaa kaikille Kurren lukijoille
oikein hyvää Uutta Vuotta 2013!
Aloitamme uuden vuoden reippaasti. Tammikuun loppupuolella yhdistyksemme toimisto
muuttaa uuteen ja tilavampaan toimitilaan. Uusi toimisto sijaitsee tutulla Niiralankadulla, parikymmentä askelta eteenpäin kohti KYSiä ja Harjulan sairaalaa. Toimisto on uusi ja
ajanmukainen ja se on tilavampi kuin vanha toimisto. Uuteen toimistoon on helppo tulla,
juuri oven edessä on bussipysäkki ja tila on esteetön.
Tila antaa meille hyvät mahdollisuudet pitää siellä kerhoja, koulutustilaisuuksia, erilaisia
tapaamisia ja juhlia. Tilassa on myös pieni keittiö, joten voimme pitää vaikkapa yhteisiä
puuro- tai keittopäiviä.
Juhlimme toimistoamme avoimien ovien merkeissä helmikuun 12. päivänä. Tervetuloa
kaikki jäsenet, tuttavat ja yhteistyökumppanit, kahvipannu on kuumana!
Reumaliiton vuoden 2013 teema on Tiedolla kipua päin. Näissä merkeissä jatkamme
REUMA-luentosarjaa yhteistyössä Kuopion kansalaisopiston kanssa myös kevätkaudella. Tammikuun 30. päivänä luennoi TtM Pasi Räsänen aiheesta ”Liikunnasta terveyttä ja
hyvää mieltä” ja maaliskuun 20. päivänä puolestaan erikoislääkäri Eeva Hallikainen aiheesta ”Kipu ja kivunhallinta”. Molemmat luennot pidetään Puistokartanon opintosalissa,
lisätietoja asiasta löytyy Kurren sisäsivuilta.
Nautitaan ulkoilusta ja liikunnasta. Ja talven valosta, joka lisääntyy päivä päivältä.
Mukavaa talvea kaikille ja iloa liikuntaan!
Tiina Kosonen
puheenjohtaja
[email protected]
3
YHTEYSTIEDOT
JÄSENMAKSU JA JÄSENEDUT
Hallituksen puheenjohtaja
Tiina Kosonen
040 589 1722
tiina.kosonen(at)kuopionreumayhdistys.fi
Varapuheenjohtaja
Marja-Leena Daavitsainen
044 369 8856
marjaleenad(at)kuopionreumayhdistys.fi
Varsinaiset jäsenet
Pirkko Ahonen
044 335 3052
pirkkox(at)dnainternet.net
Anne Huusko
044 521 7361
annehuusko(at)gmail.com
Aija Jokinen
050 343 7065
aija.jokinen(at)dnainternet.net
Väinö Kröger
040 754 8753
vaino.kroger(at)gmail.com
Leena Pulkkinen
0400 673 820
leena.pulkkinen(at)gmail.com
Varajäsenet
Paula Hiukka
044 336 8881
liikuntavastaava(at)kuopionreumayhdistys.fi
Anja Kaitokari
040 824 1303
anja.kaitokari(at)dnainternet.net
Toimistonhoitaja
Pirjo Hiltunen
044 082 1730
toimisto(at)kuopionreumayhdistys.fi
Edunvalvonta
Eeva-Liisa Tuomainen
050 355 5867
eevaliisatuomainen(at)gmail.com
Anne Huusko
044 521 7361
annehuusko(at)gmail.com
Elina Eklund
040 596 1377
ellueklund(at)hotmail.com
Kokemuskouluttajat
Eeva-Liisa Tuomainen
050 355 5867
eevaliisatuomainen(at)gmail.com
Eila Hämäläinen
044 555 7100
eila.72(at)hotmail.com
Tarja-Tuulikki Jokinen
0400 549 700
t_tjokinen(at)suomi24.fi
Kuntoutusasioiden yhteyshenkilö, soittoaika arkisin klo 9–16
Eeva-Liisa Tuomainen
050 355 5867
eevaliisatuomainen(at)gmail.com
Liikuntavastaava Kuopio, soittoaika klo 20-21
Paula Hiukka
044 336 8881
liikuntavastaava(at)kuopionreumayhdistys.fi
Liikuntavastaava Siilinjärvi
Eila Ronkanen
040 500 9554
eila.ronkanen(at)gmail.com
Vertaistukijoiden yhteyshenkilö
Aija Jokinen
050 343 7065
aija.jokinen(at)dnainternet.net
4
Vuoden 2013 jäsenmaksu on 22 €. Kun yhteistietosi muuttuvat, ilmoitathan siitä toimistoon.
Jäseneksi liittyminen kannattaa!
Yhdistyksen jäsenedut
• KURRE Kuopion Reumayhdistyksen tiedotuslehti 2 × vuodessa
• Maksuttomat neuvontapalvelut
• Vertaistukea
• Liikunta-, käsityö- ja keskusteluryhmät
• Luennot, teemaillat ja vertaistukiryhmät
• Tuetut lomat, virkistys- ja retkitoiminta
• Tukea kädenojennusrahastosta
Reumaliiton jäsenedut
• Reumalehti 4 × vuodessa
• Reumaliiton oppaat ja kirjat jäsenhintaan
• Suomen Reumaliiton kurssit
• Järjestövakuutuksen edut kaikkialla järjestötehtävissä ja -tilaisuuksissa
• Tukea selviytymisrahastosta
• Kuntoutuskeskus Apilan norm.hintaisista majoitus- ja ateriapalveluista -15 %
Yritysten tarjoamat edut ja alennukset
• Itä-Suomen yliopiston apteekki, Puijonkatu 23, -10 % norm.hintaisista tuotteista,
ei lääketuotteista
• Kuopion Fysiokeskus, Niiralankatu 7–9, p. 040 526 7112, -10 %
• Kenkä-Veikko, Haapaniemenkatu 32, -10 %
• Kodin Kukkapalvelu, Kuninkaankatu 26, -10 % norm.hintaisista tuotteista
• Siilinjärven Fysikaalinen Hoitola, Kasurilantie 6, -10 %
• Puustjärven Kello- ja kultaliike, Puijonkatu 23 ja Citymarket Päiväranta -15 %
• Rauhalahden kylpylä ma–to klo 9–16 aik. 9 €, kuntosali aik. 5 €, eläk./opis. 4 €
• Respecta Oy, Itkonniemenkatu 9, apuvälineistä -5 %
• Jalkaterapeutti Satu Lahtinen, Puijonkatu 27 A, 3 krs, Keilatalo, sarjahoitoalennus.
Yhdistyksen toimisto:
Niiralankatu 7 B, 70600 Kuopio
1.2.2013 alkaen Niiralankatu 17, 70600 Kuopio
p. 044 082 1730
s-posti: toimisto(at)kuopionreumayhdistys.fi
Toimisto avoinna:
ti klo 9–12 ja 12.30–16
ke klo 9–12
www.kuopionreumayhdistys.fi
Löydät meidät Facebookista
Yhdistyksen pankkitili: 478700-119181
IBAN-tilinumero
FI13 4787 0010 0191 81
BIC
HELSFIHH
Säilytä lehtesi toimintakalenterina!
5
UUSI TOIMISTO
KEVÄÄN LUENNOT
Me muutamme!
REUMA -luentosarja yhteistyössä Kuopion kansalaisopiston kanssa jatkuu:
Ke 30.1. klo 18.15.–19.45 TtM Pasi Räsäsen luento LIIKUNNASTA TERVEYTTÄ JA HYVÄÄ MIELTÄ, Puistokartano, Puistokatu 20, B059 Opistosali.
Yhdistyksemme toimisto muuttaa tammi-helmikuun vaihteessa uuteen toimitilaan. Uusi toimisto on tilavampi kuin vanha, siellä on oiva mahdollisuus pitää
erilaisia tapaamisia, koulutuksia, kerhoja ja juhlia. Tila on esteetön.
Ke 20.3. klo 18.15–19.45 erikoislääkäri Eeva Hallikaisen luento KIPU JA KIVUN HALLINTA, Puistokartano, Puistokatu 20, B 059 Opistosali
Uusi toimisto sijaitsee vanhan toimiston lähellä, saman tutun Niiralankadun
varrella.
Toimisto on joitakin askelia lähempänä KYSiä ja Harjulan
sairaalaa. Tarkka katuosoite on Niiralankatu 17. Jos liikut
linja-autolla, taloon on helppo tulla, kun pysäkki on aivan
talon edessä. Yhdistyksen muut yhteistiedot pysyvät
entisinä.
TEATTERI- JA RETKITOIMINTA
TÄHDET, TÄHDET, VARKAUDEN TEATTERI
Näytelmä kertoo rakastetun taitelijan Rauli Badding Somerjoen kohtalosta iloineen ja suruineen, lapsuudesta viimeisiin hetkiin. Unohtumatonta musiikkia ja suomalaisia tuntoja:
ujoutta, leskeyttä, ongelmia – mutta myös huumoria, rakkautta, luontoa ja maalaiselämää.
Lähtö la 23.2. klo 9 Maljalahdenkadulta. Teatterilippu, kuljetus sekä väliaikatarjoilu yhteensä 47 €.
Lisätietoja toimistolta puh. 044 082 1730 tai Kaija Varkoilta, puh. 050 349 9558.
AVOIMET OVET
TOIMISTOSSA
POKKA PITÄÄ, VARKAUDEN TEATTERI
Loistokomedia. Hyachint Bucket (huom. Bukéé) kaikkien aikojen fiinein seurapiiriemäntä
on nyt irti!
1.3.2013. Lähtö klo 12.30 Maljalahdenkadulta, matkan hinta 35 €.
Ilmoittautumiset Kaija Varkoille, puh. 050 349 9558
Jäsenet, ystävät,
yhteistyökumppanit
Tervetuloa tutustumaan yhdistyksemme uusiin toimitiloihin ti 12.2.
klo 11–17. Samalla käynnillä voit
hoitaa jäsenasiat, tutustua toimintaan, tavata tuttuja tai vain nauttia
tarjoilusta. Myytävänä on leivonnaisia ja käsitöitä.
KAUNIS VEERA, KESÄTEATTERI TAMMENRANTA
HAAPANIEMENKATU 32
70110 KUOPIO
KUOPIO
PUH. (017)
2616 528
HAAPANIEMENKATU 32
PUH 2616 528
Tervetuloa!
6
Su 7.7.2013 klo 14.
Lisätietoja toimistolta, puh. 044 082 1730 tai Kaija Varkoilta, puh. 050 349 9558.
TULOSSA MYÖS ALKUKESÄN TALLINNAN RISTEILY
Lisätietoja Kaija Varkoilta, puh. 050 349 9558.
7
Avoimet ovet 12.9.2012
”Se on niin kuin sen ottaa”
tuumasi ylilääkärimme, kun keskustelimme kuntoutuksen vaikuttavuudesta ja mitkä ovat kuntoutuksen mahdollisuudet edistävät ihmisen
terveyttä ja hyvinvointia. ”Miten sen otamme”,
miten asioihin suhtaudumme ja asennoidumme, millaisen vastuun elämästämme ja itsestämme otamme ja millä innolla ja motivaatioilla asioihin paneudumme, on kiinni vain meistä
itsestämme. Voimme aina itse valita, näemmekö ja koemmeko kuppimme puoliksi tyhjänä
vai täytenä. Elämää, ympäristöämme emmekä
sairauksiamme voi hallita, mutta sen, miten
elämään, ympäristöön, ihmisiin ja itseemme
suhtaudumme ja miten asioista ajattelemme,
on aina meidän oma valinta. Myönteisellä ja
innostuneen uteliaalla vireellä arkipäivästä
tulee rikas ja mielenkiintoinen. Kun osaamme
arvostaa elämämme hyviä puolia, nautimme
siitä mitä meillä on, mitä elämä on meille antanut ja millaisia kokemuksia olemme saaneet
sen sijaan että haikailisimme sen perään, mitä
olemme menettäneet tai mitä meiltä puuttuu,
on kupposemme enemmänkin kuin täysi.
kana luomassa uutta ja kehittämässä toimintaa
vai jäämmekö surullisimmassa tapauksessa
muutoksen kohteeksi. Joku viisas on sanonut,
että uusia meriä ei löydä, jos entisiä rantoja ei
arvaa jättää joskus taakseen. Tartutaan itse
rohkeasti oman laivamme peräsimeen ja ohjataan se kohti uusia tuulia. Voin vakuuttaa,
että riskinotto kannattaa. Kun uskallamme
ottaa haasteita ja ylittää rajojamme, jo se tekee meistä monella tapaa rikkaampia. Aina ei
voi onnistua. Epäonnistumiset opettavat siinä
missä voitotkin. Saamme tärkeitä kokemuksia,
uutta vahvuutta ja pääomaa, itsetuntemusta,
viisautta ja osaamista. Kartutamme koko ajan
työkalupakkiamme, jota tarvitsemme erikoisesti silloin, kun toimintakykymme on jostain
syystä alentunut. Jos mitään ei yritä, ei mitään
saakaan. Meillä Savossa on ihan oma ja joka
tilanteeseen sopiva elämäohje niille, jotka seurailevat elämänmenoa omalta löhösohvaltaan
ja antavat muiden rehkiä puolestaan: ”On kaksi syytä olla tekemättä mittään: Oon yrittännä
sitä ennennii/ En oo sitä ennenkään yrittännä”.
Tällä ohjeella pärjää pitkälle!
Ainoa pommin varma asia toimintaympäristössämme on muutos. Kehitys kehittyy kiihtyvällä
vauhdilla. Olemme mukana siinä pyörremyrskyssä, halusimme sitä tai emme. Oma valinta
on sekin, miten suhtaudumme muutoksiin,
haasteisiin ja tulevaisuuteen. Olemmeko mu8
Muutos, uuteen ryhtyminen ja oman laivan
peräsimeen tarttuminen vaatii rohkeutta. Rohkeutta tarvitaan myös siihen, uskalletaan seistä
omilla jaloilla, vaikka arvostelijoiden ja epäilijöiden joukko horjuttaa ja huojuttaa tasapai9
noa. Olette varmaan kuulleet jutun pienestä
rohkeasta apinaryhmästä, joka päätti kiivetä
korkean vuoren laelle. Muu apinajoukko naureskeli hankkeelle ja piti sitä mahdottomana
yrityksenä. He kuitenkin jäivät seuraamaan
nousua vuoren juurelle ja huutelivat ryhmälle
epäilyjään ja pilkkahuutoja. Yksi toisensa jälkeen uskoi huutelijoita, väsyi ja luovutti. Kunnes jäljellä oli vain yksi pieni apina, joka jatkoi
innokkaasti kiipeämistään ylöspäin muiden
huudoista huolimatta. Se pääsikin vuoren huipulle. Silloin huomattiin, että tämä pikkuapina
oli kuuro. Tartutaan siis rohkeasti oman jollan
peräsimeen ja ohjataan se uusiin tuuliin ja kohti valtameriä. Olipa lopputulos mikä tahansa,
olemme aina voittajia ja entistä viisaampia.
Ja vielä mitä tärkein asia. Pitäkää huolta itsestänne ja omista voimanpusseistanne. Varsinkin
pienten lasten vanhempina kuormitus työn,
opiskelun, perheen ja harrastusten paineessa
voi tuntua joskus kohtuuttomalta. Toinen elämävaihe, jossa on kuvattu paineiden moninkertaistuvan, on silloin kun huolehdimme työn,
perheen ja oman terveyden lisäksi iäkkäistä ja
sairaista lähimmäisistämme. On hyvä pysähtyä aika ajoin kuuntelemaan itseään ja huolehtimaan omasta jaksamisesta. Minulle asia
kirkastui hyvin yksinkertaisella tavalla matkustaessani pienen lapseni kanssa lentokoneessa.
Ennen nousua lentoemäntä kertoi turvallisuusohjeita antaessaan: ”Kun ilmanpaine koneessa
laskee, happinaamarit tulevat automaattisesti
esille. Laittakaa naamari ensin omille kasvoillenne ja auttakaa muita sen jälkeen. ” Minä
hämmästyin! Ensinhän tietenkin laitan naamarin lapselle ja vasta sitten itselle. Kunnes älysin,
että enhän minä voi ketään auttaa, olen aivan
hyödytön ja toimintakyvytön, jos minulla itsellä ei happea ole. Oman ajan ottaminen ei ole
itsekkyyttä, se on viisautta. Se on myös keino
varmistaa, että jaksaa tehdä oman osuutensa
arkipäivässä ja voi olla avuksi ja tueksi muille.
Katriina Lahti
toimitusjohtaja
Kunnonpaikka
KURRE
Kuopion Reumayhdistys ry:n tiedotuslehti 2/2013
Toimitus
Painopaikka
Painos
Jakelu
Pirjo Hiltunen, Tiina Kosonen, Ilpo Jokinen,
Marja-Leena Daavitsainen, Aija Jokinen,
Anne Huusko ja Leena Pulkkinen
Kopijyvä Oy, Kuopio
1500 kpl
Yhdistyksen jäsenet, KYS, terveyskeskukset ja yhteistyötahot
10
11
RYHMÄT JA KERHOT
Sjögren
Reumalapset
Tapaamme Reumayhdistyksen tiloissa kuukauden toisena ma klo 18.
Kiikka Halonen, puh. 050 372 4705, sirma(at)dnainternet.net
Sjögren tukipuhelin 044 599 0344. Päivystys parittoman viikon to klo 18-19. Puhelut ovat normaalihintaisia.
Maija-Leena Hiltunen, puh. 040 136 1971, sjogren(at)kuopionreumayhdistys.fi
• Keskustelu- ja toimintaillat ma 14.1., 18.2. ja 15.4. klo 18 Reumayhdistyksen tiloissa.
• Hohtokeilailua pe 25.1., 22.2., 22.3. ja 19.4. klo 18 Kuopion Keilahallissa. Ratavarauksen vuoksi,
ilmoitathan tulostasi viimeistään edellisenä keskiviikkona toimistoon tai Kiikalle.
• Retki 23.3. paikka avoinna, kerro toiveesi Kiikalle.
Kevään päivystykset: 17.1., 31.1., 14.2., 28.2., 14.3., 11.4., 25.4., 9.5., 23.5
Siilinjärven kuntajaosto
Anne Huusko, puh. 044 521 7361, annehuusko(at)gmail.com
• Uintilippuja jäsenetuhintaan, lisätietoja sivulla 13.
Eila Ronkanen, puh. 040 500 9554, eila.ronkanen(at)gmail.com
Lisätietoja ja ilmoittautumiset toimisto(at)kuopionreumayhdistys.fi tai puh. 044 082 1730
tai Kiikalle.
Reumalapsiperheiden tapahtumiin ja tilaisuuksiin voivat osallistua reumalapset, sisarukset ja vanhemmat yhdessä tai erikseen.
Keskustelukerho jatkuu Akuliinassa ti 19.2. Huovutus, 19.3. ja 16.4. klo 13
22.1. ti klo 13
vierailu Tarinaharjun sairaalamuseossa
8.5. ke klo 9–13 myyjäiset Siilinjärven torilla, myytävänä leivonnaisia sekä arpajaiset
13.5. ma klo 9
pyöräily, kokoontuminen Markkasen kukkakaupan edessä
Nuoret aikuiset (ReuNa)
29.5. ke klo 13
vaellusretki Huuhkajalle, Varpaisjärvelle. Kimppakyydit!
Elina Eklund, puh. 040 596 1377, ellueklund(at)dnainternet.net
Tapaamme 8.1. klo 17 Reumayhdistyksen tiloissa. Tervetuloa mukaan! Lisätietoja ryhmästä ja tapaamisista saa Elinalta.
Toukokuussa teemme kevätretken Iisalmen Evakkokeskukseen, lisätietoja Annelta ja Eilalta sekä
Uutis-Jousesta.
Fontanellan ja Kunnonpaikan uimalippuja Annelta ja Eilalta.
Reumakerho
Maaningan kuntajaosto
Marja-Leena Daavitsainen, puh. 044 369 8856, marjaleenad(at)dnainternet.net
Eila Hämäläinen, puh. 044 555 7100, eila.72(at)hotmail.com
Aija Jokinen, puh. 050 343 7065, aija.jokinen(at)dnainternet.net
Katso Siilinjärven kuntajaoston tapahtumat ja tilaisuudet.
Ritva Juntunen, puh. 040 416 4822
Aune Oksman, puh. 045 238 8795, aune.oksman(at) luukku.com
Leena Pulkkinen, puh. 0400 673 820, [email protected]
Koko jäsenistön yhteinen jäsenilta, johon kaikki ovat lämpimästi tervetulleita. Kokoonnumme uudessa toimistossamme Niiralankatu 17 ti klo 18.
26.2. ti klo 18
Muisti ja muistin huolto
Eija Rytkönen
26.3. ti klo 18
Voimavaroja arkeen
Eeva-Liisa Tuomainen
23.4. ti klo 18
Kuinka itse hoidan reumaani? Turvakokeet ja lääkkeet
reumahoitaja Mari Kokkonen
Pielaveden kuntajaosto
Anja Mykkänen, puh. 050 303 9147
Ohjattu kuntosaliryhmä alkaa ma 7.1. klo 14 Pielaveden kuntokeskuksen tiloissa.
Vehmersalmen kaupunginosajaosto
Sirkka J. Miettinen, puh. 017 386 4125 tai 040 744 6054
Tapaamiset kerran kuukaudessa, paikka ja aika on avoin. Seuraa Soisalon Seudun muistiota.
Kuntosali alkaa ma 7.1.13 klo 10 Keskuskoulussa, Vehmersalmi.
Kävelyryhmä alkaa ke 9.1.13 klo 10, kokoonnumme Majakan pihalla.
Sisäliikunta to 10.1. 13 klo 10 Majakassa.
Fibromyalgia
Arja Tynkkynen, puh. 040 760 2454, tynkkynenarja9(at)gmail.com
Lyyli Heiskanen, puh. 044 293 6120, lyyli.heiskanen(at)gmail.com
Ryhmä kokoontuu kuukauden viimeisenä ke klo 18 Suokadun palvelutalon ryhmähuoneessa
(30.1., 27.2., 27.3. ja 24.4.)
12
UINTILIPPUJA JÄSENHINTAAN
KunnonpaikkaFontanella
Aikuiset
7,90 €
Lapset 4-14 v 4,50 €
Lapset arkena
7,00 €
Aikuiset arkena
9,00 €
13
NAISTEN VAIHDEVUODET
jos ei hormonihoitoa,
paikallishoitoa ainakin
Länsimainen nainen elää nykyisin yli kolmasosan elämästään vaihdevuosien jälkeen. Suomalaisilla estrogeenin puutteesta johtuvat
vaihdevuosioireet ovat varsin tavallisia. Vaihdevuodet alkavat yleensä 45–55 -vuotiaana.
Vaihdevuosioireet ovat hyvin yksilöllisiä ja vaihtelevat voimakkuudeltaan. Keskimäärin oireet
jatkuvat 2–3 vuotta, ja ne voivat kestää jopa
5–15 v. Vaihdevuosien alkamisajankohta ja
oireiden voimakkuus saattavat kulkea suvussa samaan tyyliin. Perintötekijät tulevat sekä
isän että äidin suvun puolelta. Kannattaa myös
muistaa, ettei kaikkia oireita esiinny samalla
henkilöllä kuin ani harvoin.
Vaihdevuosioireista yleisimpiä ovat kuumat
aallot ja hikoilupuuskat. Unihäiriöt, väsymys
ja mielialanvaihtelut ovat yleisiä, kuten myös
sydämentykytys, samoin nivel- ja lihasoireet
lisääntyvät.
Estrogeenien puutoksen pitkäaikaisseurauksiin kuuluu myös luukato eli osteoporoosi, jolloin luumassa vähenee. Tällöin murtumavaara
lisääntyy, selkänikamat painuvat kasaan ja
pituusmitta lyhenee. Estrogeenin puutoksen
johdosta myös sydän- ja verisuonitaudit lisääntyvät. ”Hyvän kolesterolin” HDLn määrän vähenemisestä johtuen sen suojaava vaikutus verisuoniin vähenee ja sepelvaltimoiden ja muiden
isojen valtimoiden kovettumisriski kasvaa. Naisen elimistö tuottaa koko hedelmällisen ajan
pienen määrän myös mieshormoneja, mutta
selvästi enemmän estrogeenejä.
Estrogeenien raju väheneminen johtaa androgeenien eli mieshormonien suhteellisen mää-
rän lisääntymiseen ja se puolestaan lisää hiusten ja ihon rasvoittumista, jopa vanhuusiän
aknea, hiustenlähtöä ja häiritsevää karvan
kasvua kasvoissa. Mieshormonien lisääntyminen myös lisää keskivartalon vartalon rasvaa ja
paino nousee.
LIMAKALVOT KIUSAAVAT
Kaikkien vaihdevuosi-ikäisten naisten limakalvot kuivuvat ja haurastuvat. Limakalvojen ohenemisesta eli atrofiasta seuraa erilaisia oireita:
emätin kuivuu ja vatsanpohja ikään kuin ”tuntuu”. Virtsateiden limakalvojen oheneminen ja
kuivuminen aiheuttaa kirvelyä, polttelua, tihentynyttä virtsaamistarvetta, yhdyntäkipuja, verenvuotoa yhdynnän jälkeen, virtsatietulehduksia ja pahentaa myös virtsankarkailua. Muita
kuivuuden syitä on synnytys ja imetys; atooppisuus eli kuivaihoisuus, reuma, reumalääkkeet,
Sjögrenin syndrooma, e-pillerit ja hyvin matalahormoninen hormonikorvaushoito. Usein
potilaat epäilevät hiivatulehdusta ja käyttävät
hiivalääkkeitä turhaan.
MITEN VOIN ITSE HOITAA
LIMAKALVOJA
Miten emättimen ja virtsateiden limakalvoja voi
itse pitää kunnossa? Perusvoiteet ja öljyt ovat
hyviä kosteuttajia. Usein emättimen PH-arvo
on häiriintynyt kuivumisesta ja ”ilmastoinnin”
puutteesta, tiheistä pesuista ja pikkuhousujen
suojien käytöstä. PH:n normalisointi on tärkeää; väärissä alkalisissa olosuhteissa (PH 3.55) emättimen normaali-floora muuttuu happamuuden lopetettua toimimasta suojamuurina
bakteereja ja esim. hiivaa vastaan.
Muistettava on, että hiiva kuuluu kaikkien naisten normaaliflooraan, mutta se ei saa kasvaa
liikaa. Hiivan kasvu lisääntyy myös antibioottikuurien jälkeen; usein esim. kylpylä- ja rantalomat laukaisevat hiivan kasvun. Hiiva rakastaa
Tällöin olisi suositeltavaa käydä lääkärissä
muiden pahempien syiden poissulkemiseksi.
Samalla aloitetaan limakalvojen paikallinen
hormonihoito. Apteekeista saa paikallishoitoa
myös ilman reseptiä sekä voiteena tai emätinsuppoina.
Paikallishoito ei riitä varsinaisten vaihdevuosioireiden hoitoon. Mikäli siihen on tarvetta ja
halua, se toteutetaan varsinaisella hormonikorvaushoidolla gynekologisen tutkimuksen ja
arvioinnin jälkeen.
14
15
sokeria, esim. diabeetikoilla hiivatulehdukset
ovat yleisiä. Sokerin ja vaaleitten viljatuotteiden syöntiä pitäisi silloin rajoittaa. Apteekeista saa ilman reseptiä maitohappovalmisteita
PHn korjaukseen, joista voi olla apua. Pikkuhousunsuojien käytön takia ilmastointi estyy ja
hautova kosteus aiheuttaa bakteerien ja hiivan
lisääntymistä.
Intiimialueella on suojaava happovaippa, jota
ei pitäisi rikkoa saippuapesuilla. Pikkuhousunsuojien jatkuvaa käyttöä tulisi välttää. Intiimialueen tulee voida hengittää, limakalvoille on
hyväksi olla ilman housuja ja pikkuhousunsuojia yön aikana.
Jaana Ryynänen
Naistentautien erikoislääkäri, LT
LIIKUNTARYHMÄT
KEVENNETTY LIIKUNTA
Kausimaksu on porrastettu. Ensimmäinen ryhmä on 30 €, kaikki seuraavat 25 €.
Ma
*) -merkityt ryhmät 20 €. Kuopion Fysiokeskuksen kuntosaliryhmät 35 €.
Kuopion Selkäyhdistyksen ja Kuopion Invalidien ryhmiin ilmoittaudutaan paikan päällä. Kun osallistut yhteistyöjärjestöjen ryhmiin ota mukaasi jäsenkorttisi, jolla todistat olevasi Reumayhdistyksen
jäsen.
Suokadun ja Alavan palvelutalojen sauna- ja uintilippuja myydään hintaan 3 € Suokadun palvelutalon kansliassa klo 8–15. Lippuja saa myös ohjaajilta tai yhdistyksen toimistolta. Vammaisuintikortin haltijoilta ei peritä saunamaksua. Fontanellan ja Kunnonpaikan uintilippuja saa Eila Ronkaselta,
Anne Huuskolta sekä toimistolta jäsenetuhintaan. Hinnasto sivulla 13.
Ryhmät alkavat viikolla 2 ja päättyvät viikolla 20, ellei ryhmässä toisin sovita.
ALLASVOIMISTELUOhjaaja
Ma
16.00
Suokatu
Ti
18.00
Suokatu
Ke
17.00
Alava
To
16.55
Fontanella**
Ida Tuomaala
Noora Tikka
Selkäyhdistys
Päivi Heikkinen
Katja Lämsä
VESIJUOKSU JA SYVÄN VEDEN VOIMISTELU
Ti
18.30
Lippumäen uimahalli *
Stina Kuha
SALIRYHMÄT
Ma
Ma
Ma
Ti
Ke
To
To
17.15
18.00
18.30
17.00
16.45
9.30
10.00
Ukkojumppa Suokatu
Selkäjumppa Alava
Selkäjumppa Suokatu
Venytysjumppa Suokatu
Pilates, Alava
Salijumppa Alava
Sisäliikunta Vehmersalmi
Selkäyhdistys
Selkäyhdistys
Piia Smolander
Noora Tikka
Selkäyhdistys
Kuopion kaupunki
Kyllikki Luhtapuro
TANSSILIIKUNTA
Ti
18.00
Salsa
Selkäyhdistys
TUOLIJUMPPA
Ti
12.00
Vuorelan nuorisotalo
Ke
10.30
Suokatu*
Aija Jokinen
Eeva-Liisa Tuomainen,
Ritva Hurri
10.00
Suokatu*
Anja Kaitokari
KUNTOSALIRYHMÄT
Ma
10.00
Vehmersalmen Keskuskoulu
Ma
14.00
Pielaveden Kuntokeskus
Ma
16.00
Suokatu
Ma
16.00
Ahmon koulu
Ti
16.00
Suokatu
Ti
17.00
Akuliina
Ke
15.00
Kuopion Fysiokeskus
Ke
16.30
Kuopion Fysiokeskus
To
16.00
Kuntopiiri Fontanella**
To
17.00
Suokatu
Pe
15.00
Suokatu
MUUTOKSET LIIKUNTARYHMIIN
• vesijuoksu ja syvänveden voimistelu Lippumäen uimahallissa alkaa klo 18.30
• **Fontanellan kuntopiiri ja allasvoimistelu ovat yksi yhteinen ryhmä
Liikuntapaikat
Alavan palvelutalo
Siikaniemenkatu 4
Kuopio
Virkistyskylpylä Fontanella
Kuiluntie 2
Siilinjärvi
Kuopion Fysiokeskus
Niiralankatu 7
Kuopio
Lippumäen uimahalli
Petosentie 8
Kuopio
Palvelutalo Akuliina
Kasurilantie 13
Siilinjärvi
Pielaveden Kuntokeskus
Puistotie 32
Pielavesi
Ahmon koulu
Ahmontie 1
Siilinjärvi
Suokadun palvelutalo
Suokatu 6
Kuopio
Keskuskoulu
Vehmersalment.27
Vehmersalmi
Vuorelan Nuorisotalo
Rinnepolku 1
Vuorela
ARKEEN VOIMAA
Arkeen Voimaan -ryhmä kokoontuu Kuopion kansalaisopistolla, Puistokatu 20. Ohjaajina toimivat
vertaisohjaajat Kaarina Räty ja Pia Kimonen. Kurssi alkaa viikolla 4 maanantaina. Ensimmäinen
tapaaminen olisi siis maanantaina 21.1.2012 klo 12-14.30. Tapaamisia on yhteensä 6. Tapaamiset
ovat viikon välein.
Tapaamisajankohdat ovat siis seuraavat: 21.1., 28.1., 4.2., 11.2., 18.2. ja 25.2.
llmoittautumiset: sade.pirttimaki(at)kuopio.fi tai 044 718 2462
16
Tuula Rytkönen
Eeva-Liisa Tuomainen
Eila Ronkanen
Väinö Kröger
Marja-Leena Daavitsainen,
Eila Ronkanen
Tuulikki Laitinen
Tuulikki Laitinen
Marja-Leena Daavitsainen
Pirkko Ahonen
Kuopion Invalidit
17
TORSTAITUPA
Aija Jokinen, puh. 050 343 7065, aija.jokinen(at)dnainternet.net
Anja Kaitokari, puh. 040 824 1303, anja.kaitokari(at)dnainternet.net
Torstaitupa kokoontuu yhdistyksen tiloissa, torstaisin klo 11-13.
Huom. helmikuun torstaitupa on jo uudessa toimistossa, Niiralankatu 17.
Lue Savon Sanomien muistiosta mahdolliset ohjelmamuutokset.
17.01.
klo 11
Sipuli, syötävän hyvä terveyspommi
14.02.
klo 11
Puuro, hyvää ja ravitsevaa ruokaa
14.03.
klo 11
Kirjailija Enni Mustonen: Kultarikko
11.04.
klo 11
Berliini, Saksan helmi
16.05.
klo 11
Kevättä Rinnassa
KÄDENTAIDOT
Ohjaajana Stina Kuha, puh. 0400 540 905
Suokadun palvelutalon askartelutilat, 2 krs, 15.1., 12.2., 12.3., 16.4. ja
(14.5.) klo 14–16.
Teemme käsitöitä omaksi iloksemme ja yhdistyksen myyjäisiin.
Tarjoilu nyyttikestiperiaatteella.
Ryhmät ja kerhot ovat avoinna kaikille jäsenille, tule mukaan!
MYYJÄISET
Marja-Leena Daavitsainen, puh. 044 369 8856
Aija Jokinen, puh. 050 343 7065
Leena Pulkkinen, puh. 040 067 3820
Leivonnaisia, käsitöitä, arpoja yms.
pe 22.3.13 klo 8.30-14 valtuusto-virastotalon aulassa
pe 26.4.13 klo 9-14 Suokadun palvelutalolla
• Työfysioterapia
• Terveyskuntotestaukset
• Fysioterapia
• Kinesioteippaus
• Hieronnat
• Kuntosali
Avoinna ma–pe klo 8–18
Meillä käy myös liikunta-, virike- ja tyky-kuntosetelit!
18
Yhdistyksen joulujuhlassa 1.12.2012 palkittiin vuoden vapaaehtoistyöntekijä
Anne Huusko.
19
REUMAVASTAANOTTO
Harjulan reumapoliklinikka
Reumahoitajien Sirpa Ohrasen ja Mari Kokkosen puhelintunti ma–pe klo 12–13, puh. (017) 186 411.
Laboratorion sähköinen ajanvaraus näytteenottoon www.islab.fi/ajanvaraus.
REUMALIITON ­PUHELINPALVELUT
Puhelut ovat normaalihintaisia. Puhelut ovat luottamuksellisia.
Edunvalvonnan palvelut
Edunvalvontaneuvonta, sosiaali- ja terveydenhuollon erityiskysymykset
maanantaisin klo 16–18, puh. 040 825 5694
Nivelrikkopuhelin
Tiistaisin klo 9–12, puh. 040 767 0871.
Reumahoitajan ­puhelin
Tehdään toisin ja
keskitytään
olennaiseen
yhdistystoiminnassa
Vapaaehtoistoiminnan muodot, sisällöt ja toteutus ovat yhdistyksen toimijoiden aloitteellisuuden
ja innovatiivisuuden mukaisia. Rajat asettaa vain toimiva ryhmä. Asioita voidaan tehdä monin tavoin ja hyvään lopputulokseen on monta polkua. Jokaisen yhdistyksessä toimivan olisi hyvä löytää
juuri hänelle mieleisiä tehtäviä, sillä kun löydämme kunkin omiin vahvuuksiin soveltuvan tehtävän,
yllämme hyviin tuloksiin. Vapaaehtoistoiminnassa kristallisoitunee ajatus ”teemme työtä vahvuuksillamme, emme heikkouksillamme.” Ja vapaaehtoistoiminnan maailma tarjoaa mahdollisuuksia
myös heikkouden kohtaamiseen, sillä heikkoudet voivat jalostua vahvuuksiksi ja uudenlaiseksi
osaamiseksi.
Yli kolmasosan suomalaisista aikuisista tiedetään osallistuvan johonkin vapaaehtoistoimintaan.
Vuonna 2011 vietetyn Euroopan Unionin vapaaehtoistoiminnan teemavuoden tietojen mukaan
suomalaiset ovat EU-maiden kansalaisista 6. aktiivisimpia osallistumaan vapaaehtoistoimintaan.
Eli kehittämistä ja uudistamista tarvitaan. Mitä pitäisi uudistaa? Pitäisikö uudistaa vapaaehtoisten rekrytointitapaa, tarjolla olevia tehtäviä, yleistä tiedotusta vai ohjausta vapaaehtoistehtäviin.
Varmaankin kaikkia näitä. Nykyihmisen kiinnostuksen kohdistuessa yhdistyksen edustamaan toiminta-ajatukseen ja yhdistyksessä tapahtuvaan toimintaan ja erilaisiin vapaaehtoistehtäviin, olisi
yhdistysten hallitusten tehtäviin lisättävä vapaaehtoistoiminnan organisointiin liittyviä vastuita
enemmän. Vapaaehtoisuuteen liittyvien asioiden hyvä hoitaminen on yhdistysten menestyksen kulmakivi. Olisiko hyvä sopia perinteiseen hallituksen työnjakoon (talous, retket, kerhot, edunvalvonta, kulttuuri) myös vapaaehtoistoiminnasta vastaava?
Maanantaisin klo 9–12, puh. 040 767 0871.
Vapaaehtoistoimijan luuri
Tiistaisin klo 13–15, puh. 040 540 4036
Yhdistysten ja järjestöjen kannattaisi ideoida uusia tapoja vapaaehtoisten rekrytoimiseksi, sillä vapaaehtoistoiminnasta tehtyjen tutkimusten mukaan on paljon suomalaisia, jotka toivoisivat löytävänsä itselle sopivan tavan toimia vapaaehtoisena. Henkilökohtainen kutsu tai sosiaalisen median
kautta tuleva kohdistettu kutsu ovat tehokkaita.
20
21
Nykyihminen sitoutuu vapaaehtoistehtäviin pitkälti samoin tavoin kuin yhdistystoimintaan eli projektimaisuus, selkeät tehtävät ja toiminnan vaikuttavuus innostavat, hallinnon ja byrokratian
pyörittäminen karkottavat.
KUTSU VUOSIKOKOUKSEEN
Kuopion Reumayhdistys ry:n vuosikokous
Tehtäviä voidaan myös kierrättää, räätälöidä ja jakaa, ja jotain voidaan joskus jättää tekemättäkin. Välistä on hyvä yhdessä pysähtyä ja miettiä, mitä voidaan tehdä toisin. Tehdään toisin!
– muistutus sopii arkiseen yhdistystoimintaan ja vapaaehtoistoiminnassa se on erityisen tärkeä.
Suomalainen yhdistystoiminta sisältää edelleenkin vuosikymmenien mittaan kertyneitä urautuneita toimintatapoja, joista osa voidaan korvata jo uusilla tavoilla toimia.
tiistaina 19.3. klo 18 yhdistyksen toimistossa Niiralankatu 17.
Tervetuloa!
Lea Lihavainen
Koulutussuunnittelija
OK-Opintokeskus
MIKSI VAKUUTTAISIT
VÄHEMMÄN,
KUN SAAT SAMALLA RAHALLA
ENEMMÄN?
“Eläkkeelle jäädessäni,
muistitte somasti minua
ylenmäärin aattelitte
siitä kiitoksen sanelen
ilon kannan kaunehimman.
MIKSI VAKUUTTAISIT VÄHEMMÄN, KUN
SAAT SAMALLA RAHALLA ENEMMÄN?
Parasta työssäni olitte Te, yhdistyksen jäsenet.
Kiitos, että sain kulkea rinnallanne, lyhyen tai pidemmän matkan.
Suuret kiitokset myös teille kaikille yhdistyksen yhteistyökumppanit hienosta yhteistyöstä.
VERTAA NIIN VAKUUTUT
POPVAKUUTUS.FI
POP Vakuutus on POP Pankkien omistaman Suomen Vahinkovakuutus Oy:n markkinointinimi
V E RTA A N I I N VA KU UTUT
P O PVA KU U T US.FI
Aidosti lähellä ihmistä.
www.poppankki.fi
22
POP Vakuutus on POP Pankki -ryhmän omistama
uusi vahinkovakuutusyhtiö henkilöasiakkaille.
Yhtiön virallinen nimi on Suomen Vahinkovakuutus Oy.
Oikein hyvää alkanutta vuotta!
Stina
23
Palveluilla turvaa ikäihmisten arkeen -tapahtumia
Rytkyn leirikeskuksen virkistyspäivä
26.10.12. Tapahtumaan osallistui 23
jäsentä.
Päivän päätöskahvit.
Torstaitupalaisten ulkoilutapahtuma 10.5.12 Hapelähteenpuistossa
Ohjelma oli monipuolinen ja osallistujat huomioiva. Päivä oli osallistujille ilmainen.
Rytkyn leirikeskuksen virkistyspäivän 26.10.12 ohjelman suunnittelijoina ja toteuttajina olivat
Savon ­ammatti- ja aikuisopiston
­lähihoitajaopiskelijat
Torstaitupalaiset retkeilivät 13.9.12 Vuorelan Simpan majalle, jossa saunottiin ja uitiin
24
25
Leena
A
Sisäta rstila
utienja
erikois
lääkär reumatolog
ian
i
Kaikki
mitä
tervey
teesi ta
rvitset
Reumatologi
käytettävissäsi!
Sisätautien- ja reumatologian erikoislääkäri Leena Arstila pitää
vastaanottoa Terveystalossa sekä Kuopiossa että Siilinjärvellä.
Arstila on erikoistunut erilaisten niveltulehdus- ja sidekudostautien
hoitoon sekä nivelpistoksiin.
Terveystalossa sinun ei tarvitse jonottaa päästäksesi erikoislääkärin
vastaanotolle tai muihin tutkimuksiin. Varaa aika internetissä tai
soittamalla, pääset hoitoon nopeasti!
Terveystalo Kuopio, Asemakatu 22-24
avoinna ma-to 7.30-19, pe 7.30-18 24/7 päivystys
Kaikki mitä terveyteesi tarvitset
26
Puhelun hinta lankaliittymästä 8,28 snt/puhelu + 3,2 snt/min, matkapuhelinliittymästä 19,2 snt/min.
VARAA AIKA
terveystalo.com
p. 030 6000*
“Tarja Mikkola tuli kuntoutumaan yksilöpäätöksellä Apilaan. Hän on ollut
tyytyväinen jaksoonsa ja koki saaneensa eväitä arkeen.”
KAIKENIKÄISTEN KANNATTAA HAKEA
KELA-KUNTOUTUSTA
– MYÖS ELÄKKEELLÄ OLEVIEN
Kuntoutumiskeskus Apilassa järjestään Kelan kustantamaa reuma- ja tules-kuntoutusta lapsille, nuorille ja aikuisille. Nykyisin myös yli 65-vuotiaiden mahdollisuudet päästä Kelan kuntoutukseen ovat parantuneet. Kuntoutusta järjestetään
ryhmäkuntoutuksena (10 henkeä/kurssi) tuttuja ja harvinaisia reuma- ja tule-sairauksia sairastaville sekä yksilöllisinä kuntoutusjaksoina, jolloin keskitytään perusteellisemmin kuntoutujan henkilökohtaiseen hyvinvointiin ja toiminta- ja liikuntakyvyn edistämiseen arjessa. Sekä ryhmämuotoiseen kuntoutukseen että
yksilöjaksolle haetaan samalla kelan kuntoutuslomakkeella (KU 102), jonka saat
kelan toimistosta tai verkkosivuilta.
Seuraavassa hakumenettelyä avataan pähkinänkuoressa.
27
NÄIN HAET RYHMÄ­
MUOTOISELLE KUNTOUTUS- JA
SOPEUTUMIS­VALMENNUSKURSSILLE
Ryhmässä tapahtuva sopeutumisvalmennuskurssi on tarkoitettu ensisijaisesti vasta
reuma- tai tules-diagnoosin saaneille. Kuntoutuskurssille voivat puolestaan hakea jo
pidempäänkin sairastaneet. Apilassa kursseja järjestetään mm. selkärankareumaa,
Sjögrenin syndroomaa,
nivelreumaa, nivelpsoriasista, SLE:tä tai
polymyalgiaa sairastaville. Lisäksi Apilassa
on reumalasten perhekursseja ja nuorten
reumaa sairastavien sopeutumisvalmennuskursseja. Vuoden 2013 kurssiluettelon
löydät osoitteesta: www.kuntoutumiskeskusapila.fi tai tuoreimmasta Reuma-lehdestä.
Kuntoutushakemuksessa (KU 102) on syytä
omin sanoin kuvata missä arki- tai työelämän tilanteissa katsoo hyötyvänsä kuntoutuksesta. Tavoitteena voi olla esimerkiksi
päästä kyykistymään saadakseen kengät
jalkaan, omatoimisuuden lisääminen keittiössä tai työssä jaksaminen. Liitä kuntoutushakemukseen lääkärin kuntoutusta
puoltava B-lausunto. Lähetä hakemus liitteineen Kelan paikallistoimistoon. Kelan
virkailijat auttavat hakemuksen täyttämisessä etenkin jos olet varannut ajan tätä
varten.
NÄIN HAET HARVINAISTEN
­KURSSEILLE
Hakumenettely on harvinaista sairautta
sairastavien kohdalla muutoin sama, mutta esivalinnan kursseille tekee Apila. Vasta
diagnoosin saaneet ovat etusijalla. Harvinaisten kursseja on mm. mm. Relapsoivaa
polykondriittia, Behcetin tautia tai muita
vaskuliitteja sairastaville sekä Ehlers-Danlosin syndroomaa, Sklerodermaa, Myosiittia, Stillin tautia ja MCTD:tä sairastaville.
Lähetä kuntoutushakemus ja sen liitteenä
lääkärin lausunto osoitteella: Kuntoutumiskeskus Apila, ”Harvinaisten esivalinta”,
Reumantie 6, 36200 Kangasala. Huomaathan, että hakuaika päättyy 3 kuukautta
ennen kurssin alkua. Lopullisen kuntoutuspäätöksen harvinaisten kursseille tekee
Kela Apilan esivalinnan perusteella.
YKSILÖLLISEN KUNTOUTUSJAKSON AJANKOHDAN VOI SOPIA
ERIKSEEN
Ryhmämuotoisen kurssin sijasta voit kysyä
Kelasta yksilöllistä kuntoutusjaksoa. Yksilöllinen jakso sopii kaikille reuma- ja tule-sairauksia sairastaville aikuisille, lapsille ja nuorille diagnoosista riippumatta.
Jakson lähtökohtana ovat kuntoutujan yksilölliset tavoitteet. Myös aiemmin ryhmäkuntoutuksessa olleet voivat hakea, mikäli
lääkärin toteamaa tarvetta kuntoutukselle
ilmenee ja tilanne on kurssin jälkeen oleellisesti muuttunut.
Lähetä hakemus Kelan paikallistoimistoon.
Liitä hakemukseen lääkärin B-lausunto.
Kuntoutusajankohta sovitaan yhdessä
kuntoutujan ja Apilan kanssa.
B-LAUSUNNOSTA JA
SEN ­MAHDOLLISESTA
­MAKSUTTOMUUDESTA
Lääkärin B-lausunnosta selviää kuntoutuksen perusteena oleva sairaus, suositeltu
28
kuntoutus ja sen perustelut sekä tavoitteet. Lue Reuma-lehdestä 4/2012 ylilääkäri Heikki Hinkan haastattelu, jossa hän kertoo millainen on hyvä B-lausunto. STM:n
linjauksen mukaan B-lausunnon voi saada
oman terveyskeskuksen kannasta riippuen
ilmaiseksi. STM:n lausunnon suora lainaus
kuuluu näin: ”…. terveyskeskuksen tulee
arvioida tapauskohtaisesti onko kyseessä
hoitoon liittyvä lausunto tai todistus.
Eduskunnan oikeusasiamiehen päätöksen
perusteella esimerkiksi Kansaneläkelaitoksen järjestämän kuntoutuksen saamiseksi
annettu lausunto voidaan yleensä tulkita
tällaiseksi. Myös muut vastaavaan tarkoitukseen annettavat lausunnot ja todistukset ovat maksuttomia.”
Omalta hoitavalta taholta kannattaa kysyä
B-lausunnon maksuttomuudesta ja vedota
STM:n yllä olevaan linjaukseen asiasta. Ainakin siinä tapauksessa jos B-lausunto on
niin puutteellinen, ettei sitä voi asiallisin
perustein käyttää tarkoitukseensa tai jos
se on muuten epäselvä, on lääkärin laadittava uusi todistus maksutta.
JOS TÖRMÄÄT EPÄSELVIIN TILANTEISIIN tai kaipaat neuvoa kun-
toutukseen hakemisessa voit aina kääntyä Kelan asiantuntijoiden tai Apilan
sosiaalityöntekijän puoleen:
Kelan palvelunumero auttaa kuntoutuspalveluissa ja -kurssiasioissa ma-pe klo
8–18: puh. 020 692 205, Apilan sosiaalityöntekijä Riitta Heikkilä puhelinajat:
ma-to 11.30–12.30 ja pe 11.30–12 puh.
(03) 2716 293 tai sähköpostitse: riitta.
[email protected]
29
Kuntoutuskysely lyhyesti
Suomen Reumaliitto teki verkkokyselyn
kuntoutuksen hakemisen haasteista. Viime vuosina on haettu aiempaa vähemmän
kuntoutukseen, vaikka Kelan mukaan määrärahoja on tuki-ja liikuntaelinsairaiden
(tules) kuntoutuskursseille ja yksilöllisille
kuntoutusjaksoille. Suomen Reumaliitto
teki verkkokyselyn kuntoutuksen hakemisen haasteista. Vastauksia tuli yli 520 ympäri Suomen. Lähes puolet vastanneita oli
työelämässä, suurin osa 40–60-vuotiaita.
Yli 140 kohdalla kuntoutushakemus oli
hylätty kerran tai useammin. Puolet piti
hakumenettelyä toimivana, mutta noin
kolmasosa katsoi sen hankalaksi. Osa koki
prosessin epäoikeudenmukaiseksi mm. hylkypäätösten perustelujen puutteellisuuden
vuoksi. Haasteita oli myös mm. lääkärin
kuntoutusta varten tarvittavan B-lausunnon saamisessa. Eniten epätietoisuudesta
ilmeni uudelleen kuntoutukseen hakemisesta, mikäli lääkärin toteamaa tarvetta
yhä ilmeni.
Tutustu kyselyn yhteenvetoon ja kysytyimpien kuntoutuskysymyksiin vastauksineen Apilan verkkosivuilla osoitteessa:
www.kuntoutumiskeskusapila.fi
Mikko Väisänen
suunnittelija
[email protected]
OMAT MUISTIINPANOT
Reumayhdistys toivottaa
kaikille jäsenilleen
Hyvää Uutta Vuotta
2013!
30
31
Kuopion Reumayhdistys Ry
32