Merkilliset -lehti 2/2012

PAU:N VARSINAIS-SUOMEN OSASTON TIEDOTUSLEHTI 2/2012
www.varsinais-suomi.pau.fi
___________________________________________________________
PÄÄTOIMITTAJAN KYNÄSTÄ…
TYÖHYVINVOINTI PARANTAA YRITYKSEN
TULOSTA
Helsingin Sanomissa oli 13.4.2012 mielenkiintoinen kirjoitus koskien työhyvinvointia. Itella oli mainittu esimerkillisenä työhyvinvoinnin kehittäjänä.
Marjut Lindberg Hesarin pääkirjoitustoimittaja
toteaa, että yrityksen strategioihin kirjataan kauniita ja kannatettavia tavoitteita, mutta niitä ei viedä
hierarkiassa tarpeeksi alas. Lähiesimiehen toiminta on tärkeintä työhyvinvoinnin rakentamisessa.
Heidän kouluttamisensa tuottaa todennäköisesti
enemmän kuin korulauseiden kirjaaminen yrityksen suunnitelmiin.
Itellassa on satsattu esimiesten työhyvinvoinnin
koulutukseen mm. Vautsi - hankeen myötä, mutta
kysyä sopii miten koulutus on mennyt perille ja
miten saatuja oppeja osataan hyödyntää työpaikoilla?
Marjut jatkaa kirjoituksessaan; ”Pienillä teoilla
saatiin paljon aikaa. Kun ylitöitä alkoi kasautua
jollekin työntekijälle, töitä suunniteltiin ja jaettiin
uudelleen. Esimies saattoi jopa antaa stressaantuneelle työntekijälle luvan huilata pari päivää kotona”.
Totta vai tarua? Lupaan tarjota sille esimiehelle,
kuka ensimmäisenä ilmoittautuu minulle ja joka on
antanut postityöntekijälle luvan huilata pari päivää
kotona stressaantumisen takia, kolmen ruokalajin
illallisen juomineen omilla rahoillani. Siis hänelle,
joka itsensä tunnistaa ko. lehtijutusta. Yhteystietoni löytyvät tältä sivulta.
Totta vai tarua? Kentältä saamani palautteen
mukaan silloin, kun jakelussa työntekijälle syntyy
toistuvia ylitöitä, niin työnantaja on heti jakamassa
kirjallisia varoituksia tai ohjaamassa työkykyarviointiin.
Työnantaja käyttää nykyisin termiä ”alisuorittaminen”, mitähän se tarkoittaa? Hyvä on muistaa, että
kaikki ihmiset ovat yksilöitä ja kahta samanlaista
ei löydy.
Totta vai tarua? Yksi oivallus oli kuunnella parannusehdotuksia, jotka työntekijät olivat keksineet työssään. Itellassa yksi niistä oli jakeluautojen takaikkunoiden logoteippien poistaminen, sillä
ne haittasivat kuljettajan näkyvyyttä. Totta tämä
on, mutta miksi se kesti lähes kaksi vuotta, ennen
kuin ne logoteipit saatiin poistettua?
Viimeistään nyt on hyvä tilaisuus aloittaa aito vuoropuhelu työhyvinvoinnista työpaikoilla ja tehdä
Itellasta entistäkin parempi työpaikka.
ITELLAN OSAVUOSIKATSAUS
Itellan osavuotiskatsaus ensimmäiseltä kvartaalilta julkaistiin 3.5.2012. Liiketulos ilman kertaluonteisia eriä oli 22,8 miljoonaa euroa.
Mielenkiintoista olisi tietää, paljonko työhyvinvointiin satsaaminen on parantanut Itellan tulosta.
Mikäli tuloksenteko jatkuu samoissa suotuissa
merkeissä, niin tältä vuodelta on vihdoinkin odotettavissa voittopalkkiota henkilöstörahastoon. Muutamaan edelliseen vuoteen ei voittopalkkiota ole
maksettu, koska tulostavoitteeseen ei ole ylletty.
Seuraavat osavuotiskatsaukset julkaistaan
25.7.2012 ja 31.10.2012. Tiedossa kuitenkin on,
että yleensä nämä kaksi seuraavaa kvartaalia ovat
alku- ja loppuvuoteen nähden heikompia, joten
vasta kun vuoden 2012 lopullinen tulos julkaistaan, niin tiedetään tuleeko henkilöstörahastoon
voittopalkkiota. Toivotaan näin!
Aurinkoista ja lämmintä kesää ja rentouttavaa
lomaa kaikille.
JARMO NIEMI
PÄÄTOIMITTAJA
PUH. 0400 523 551
[email protected]
MERKILLISET-LEHTI 2/2012
PÄÄTOIMITTAJA:
Jarmo Niemi
TOIMITUSKUNTA:
Christa Luoto
Marko Koivumäki
Jussi Saariketo
Päivi Saarinen
Mari Tanninen
TOIMITUKSEN OSOITE:
MERKILLISET-LEHTI
PAU V-S OSASTO
PL 100
20251 Turku
KANSIKUVA:
Ilkka Heilä
PAINOPAIKKA:
Tuulan Pikaoffset 2/2012
-2-
___________________________________________________________
PUHEENJOHTAJAN PALSTA
EDUNVALVOJAT NÄKYVÄT TYÖPAIKOILLA
Kävimme Naantalin jakelussa huhtikuun puolessa
välissä pitämässä ammattiosaston infotilaisuuden
työntekijöille. Kyseessä oli nimikkeellä ”Infotilaisuus uusille sekä muille työehdoista ja liiton
asioista kiinnostuneille tiedonjanoisille työntekijöille ja jäsenille.” järjestetty tilaisuus, joka
antoi selkeän näkemyksen tällaisen tilaisuuden
tarpeellisuudesta. Koska ammattiosaston asiatilaisuuksissa, kuten osaston kokouksissa ja vastaavissa eivät jäsenet juuri tällä hetkellä käy niin aktiivisesti, on tässä yksi mahdollisuus osallistua siellä
omalla työpaikalla osaston toimintaan. Naantalin
pilotoinnin jälkeen tilaisuuksia on tarkoitus jatkaa
muutama vielä keväällä ja sitten taas uudelleen
syksyllä lomien jälkeen. Naantalin tilaisuutta kokeiltiin työajan jälkeen omalla ajalla ja osallistumismäärä oli positiivinen yllätys! Tavoitteena on,
että aikatauluista ja tilaisuuksista riippuen paikalla
olisi pääluottamusmies, työsuojeluvaltuutettu sekä
työpaikan luottamusmies ja työsuojeluasiamies.
Aiheina tilaisuudessa on mm. ylityöt, sairausajan
palkkaus, palkkalaskelman lukeminen, liiton jäsenedut jne. Ilmoitamme etukäteen milloin tulemme sinun työpaikallesi, seuraa siis työpaikkasi
ilmoitustaulua!
KEVÄÄN TYÖURASOPIMUS
Pitkin kevättä tiedotusvälineissä on käynyt keskustelu kuumana mm. työurien pidentämisestä
sekä muutoin tulevaisuuden näkymistä suomalaisessa työelämässä. SAK:n maaliskuisessa tiedotteessa SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylyn mukaan
keskeiset elementit ratkaisussa ovat työelämän
laadullinen parantaminen, nuorten ja epävarmoissa työsuhteissa olevien nopeutettu pääsy ansiosidonnaisen turvan piiriin sekä työttömäksi joutuvien
ikääntyneiden turvan varmistaminen. Työmarkkinajärjestöt hyväksyivät 22.3.2012 neuvottelutuloksen työurien pidentämiseksi. Lisää tietoa työurasopimuksesta löydät tämän lehden sivuilta 12–13.
ENSIMMÄINEN POSTITOIMILUPA
MYÖNNETTY – ITELLA SAA KILPAILIJAN?
Maamme hallitus on myöntänyt maaliskuussa
Esan Kirjapainolle ensimmäisen uuden postilain
mukaisen postitoimiluvan Päijät-Hämeen alueelle.
Toimilupaan sisältyy vaatimus mm. kolmen päivän
jakelusta, toimipisteen sijoittamisesta jokaiseen
kuntaan sekä hinnoittelun syrjimättömyys ja avoin
verkko. Mikäli Esa Jakelut Oy käynnistää alueellaan postikilpailun, tapahtuu se todennäköisimmin
yhtiön varhaisjakeluverkon kautta. Nähtäväksi jää
tuleeko toimilupahakemuksia lisää ja lähteekö Esa
Jakelut Oy tosissaan mukaan kilpailuun.
MAINOSJAKAJIEN TYÖEHDOT RETUPERÄLLÄ
Helsingin käräjäoikeus tuomitsi mainosjakeluyhtiön keväällä 2011 maksamaan mainosjakajalle
Viestinvälitys- ja logistiikka-alan työehtosopimuksen mukaiset kappalekorvaukset, jotka olivat reilussa kahdessa vuodessa n. 5000 euroa enemmän kuin mitä hänelle oli maksettu. Vastapuoli
valitti käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen,
joten asian lopullinen ratkaisu kestää vielä jonkin
aikaa. Kyseinen käräjäoikeuden ratkaisu koski
palkkoja ennen 20.12.2009, jolloin alalla sovittiin
ns. keltainen työehtosopimus. Oikein erikseen
tekee pahaa, kun itsekin katselen omalla asuinalueellani Turussa, kun lapset jakavat ilmaisjakelulehtiä selkä vääränä rappukäytävässä. Ei voi
muuta kuin ihmetellä tällaisten yritysten vastuita ja
velvollisuuksia lain ja sopimusten saati moraalin
suhteen verrattuna Itellaan. PAU jatkaa taistelua
oikeudessa mainosjakajien puolesta. Jos oikeus
päätyy toivotun kaltaiseen loppuratkaisuun eli
mainosjakeluyhtiöiden tulisi maksaa Viestinvälitysja logistiikka-alan huomattavasti korkeampia kappalekorvauksia, on niitä mahdollista hakea takautuvasti.
YLEISPALVELUN RAHOITUKSESTA
Liikenne ja viestintäministeriön tiedotteessa
2.4.2012 todetaan: ”Postin yleispalvelun rahoitusta
selvittänyt työryhmä esittää, että yleispalvelu turvataan tarvittaessa postiyrityksiltä perittävällä, palvelun myyntihintaan perustuvalla maksulla.”
Työryhmä ei pidä tarkoituksenmukaisena, että
postitoimintaa rahoitettaisiin valtion tuella tai julkisena hankintana. Työryhmä ehdottaa, että korvauksiin tarkoitettua maksua perittäisiin sellaisesta
toimiluvanvaraisesta toiminnasta, joka ei kuulu
yleispalveluun. Tämä tarkoittaa sitä, että myös
Itellalta perittäisiin sen muuhun kirjelähetystoimintaan perustuvaa maksua.
 Lisää aiheesta internetissä www. lvm.fi
LÄMMINTÄ KEVÄTTÄ KAIKILLE JÄSENILLE!
JUSSI SAARIKETO
PUHEENJOHTAJA
PUH. 044 268 5110
[email protected]
-3-
___________________________________________________________
PÄÄLUOTTAMUSMIEHEN AJATUKSIA
Kaikki odottavat jo malttamattomina kesä ja lomia
unohtamatta lomarahoja. Lomaraha voidaan sopia vaihdettavan joustovapaaksi. Mikäli henkilöillä
on entuudestaan paljon pitämättömiä lomarahasta
vaihdettuja joustovapaita, ne pidetään alta pois
ennen uusia. Lomarahan vaihtamisesta joustovapaaksi ja pitämisen ajankohdasta sopivat työntekijä ja esimies keskenään. Tätä kirjoittaessa alkaa
olla viimeiset hetket vaihtaa lomarahojaan vapaaksi. Minun tietooni ei ole tullut, että tämän asian kanssa olisi alueella ongelmia ollut. Mikäli ongelmia kuitenkin ilmenee, kehotan ottamaan pikaisesti yhteyttä omaan luottamusmieheen tai allekirjoittaneeseen. Lomaraha maksetaan muuten kesäkuun palkanmaksun yhteydessä.
Työntekijän jäädessä lomalle, työkyvyttömyyden
uhatessa on erittäin tärkeää itse tietää milloin on
vuosilomalla ja joustovapaalla. Loma on lomailua
eikä lomallakaan tarvitse sairastaa. Työkyvyttömyyden tullessa kyseeseen ero vuosiloman ja
joustovapaan välillä on seuraava:
Vuosilomalla ollessa: Jos synnytyksestä, sairaudesta tai tapaturmasta johtuva työkyvyttömyys
alkaa vuosiloman tai sen osan aikana ja jatkuu
yhtäjaksoisesti yli seitsemän kalenteripäivää, tämän ajan ylittävää osaa samalle vuosilomajaksolle
ajoittuvasta työkyvyttömyysajasta ei pidetä vuosilomana, jos työntekijä pyytää sitä ilman aiheetonta
viivytystä.
Lisää vuosilomasta  VLTES 35 §
TYÖNANTAJA KIRISTÄNYT LINJAA
Jos sairastut jo ennen loman alkamista, ilmoita
siitä välittömästi esimiehellesi ja hae sairauslomatodistus, niin lomapäiviä ei kulu! Käytännössä kun,
loma alkaa esim. maanantaina niin se alkaa yöllä
klo 00.00.
Työnantajan viime aikoina kiristynyt linja on alkanut poikimaan yhteydenottoja edunvalvojiin turhan
herkästi annettujen varoitusten takia. Taukoja on
alettu seuraamaan tehostetusti ja keskustelu ns.
”normaalijoutuisuudesta” käy ajoittain kuumana.
Itellan työsuhdelakimies Anssi Heiliö oli kevään
pääluottamusmiesten koulutuspäivillä Heimarissa
kertomassa yrityksen varoituskäytännöstä, jotka
on nimenomaan koulutettu työnantajan edustajille,
esimiehille. Hänen kertomansa mukaan varoitusta
annettaessa on työntekijää kuultava asiasta ja
varoituksen ”kylkeen” on tehtävä neuvottelumuistio. Jos varoituksessa tai sen antamisessa on
väärät perusteet on luottamusmiehen tehtävä
tehdä asiasta kirjallinen vastine ja ottaa yhteyttä
esimiehen esimieheen. Heiliön mukaan varoitusten antamisen on oltava myös tasapuolista eikä
vain yhtä henkilöä voi varoittaa, jos muita ei varoiteta samasta moitittavasta toiminnasta. Näin on
siis koulutettu kuulemma esimiehetkin Itellassa.
Teoria on kuitenkin usein muuta kuin käytäntö ja
tiedän, että siinä missä on erilaisia johtamistapoja
ja esimiehiä, on myös erilaisia varoituskäytäntöjä.
Siis hyviä ja huonoja käytäntöjä, molempia. Näitä
löytyy myös alueeltamme. Kehotan luottamusmiehen mukaan kutsumista aina varoituksen antamistilaisuuteen tai vastaavaan, jotta työntekijän oikeudet eivät pääse jäämään unohduksiin! PAU:n
lakimies Katja Heikkilä kirjoitti oivallisesti viime
Reitti – lehdessä nro 4 varoituksista. Lukekaa
juttu!
Joustovapaalla ollessa: Jos työkyvyttömyys
alkaa joustovapaan aikana, työkyvyttömyysaikaa
ei lueta joustovapaaksi, jos työntekijä sitä pyytää
ilman aiheetonta viivytystä. Säästövapaan aikana
alkaneen työkyvyttömyyden ensimmäiset seitsemän kalenteripäivää kuluttavat kuitenkin säästövapaata.
Lisää joustovapaasta  VLTES 22 §
KESÄAJAN TYÖSKENTELYSTÄ
Kuten aikaisemminkin, kesäajan suunnitelmat
käydään läpi normaaleissa yhteistoimintapalavereissa luottamusmiesten kanssa. Luottamusmiehelle käydään läpi suunniteltu muutos työmäärään
esim. työvuorojen määrän tasolla yhteistoimintalain edellyttämällä tavalla. Työnantaja vastaa työvuorosuunnittelusta eikä luottamusmies sovi esim.
heinäkuun mahdollisista reittivähennyksistä. Luottamusmiehen tehtävänä on vaatia muutoksille
riittävät ja oikeat perusteet sekä valvoa, että toimitaan sopimusten puitteissa ja tasapuolisesti. Kesälläkin on syytä työskennellä normaalilla työtahdilla ja pitää tauot. Työnantajalla on vastuu suunnitella työt niin, ettei ylityötä synny ja että postit tulevat jaetuksi.
LÄMMINTÄ JA RENTOUTTAVAA KESÄÄ!
KESÄ JA LOMAT TULOSSA
Kevät alkaa olla jo niin pitkällä, että kesä ja lomat
alkavat olla hyvinkin monien ajatuksissa. Kesällä
on hyvä muistaa muutama perusasia lomallakin.
JUSSI SAARIKETO
PÄÄLUOTTAMUSMIES
PUH. 044 268 5110
[email protected]
-4-
___________________________________________________________
TYÖSUOJELUVALTUUTETUN PALSTA
Reitti lehdessä otettiin
voimakkaasti kantaa jatkuvaan tehostamiseen ja
sen työkaluihin. Lehden
otsikossa todettiin raflaavasti – jatkuva tehostaminen puree, työhyvinvointi
savuna ilmaan…
Pääkaupunkiseudulla ko. asia oli kärjistynyt puheeksi otosta ja varoituksesta irtisanomisen uhkaan asti. Onko työsuorituksesi puutteellinen, jos
teet sen normaalijoutuisuudella ja pidät asianmukaiset tauot. Kuinka kauan vieteriä voi venyttää,
ennen kuin se katkeaa…? Onko työnantajankaan
etu, jos sillä on koneistossaan vain liian pitkälle
venytettyjä vietereitä. Mikä on työnjohdon rooli ja
vastuu tässä kaikessa? Itellan työnjohto järjesti
työsuojeluvaltuutetuille ja Itellan johdolle yhteisen
työsuojelun strategian maastoutuspäivän. Tämän
vuoden aikana tullaan ottamaan käyttöön ns. varhaiseen puuttumiseen tähtäävä Itä-Suomen malli.
Samaan aikaan, kun työnjohdon pitäisi toimia yhä
tehokkaammin, pitäisi sen panostaa yhä merkittävämmin työhyvinvointiasioihin. Ristiriitainen ja
hankala yhtälö…?
Mennyt talvi ei ollut lajissaan sieltä kovimmasta päästä sääolosuhteiden osalta. Kuitenkin
tapaturmamäärät etenkin vuoden ensimmäisen
neljänneksen osalta olivat korkeat alueellamme. Joissakin toimipaikoissa jouduttiin tapaturmia
ja niiden syntysyitä tutkimaan tarkemmin ja myös
tekemään korvaajia toimenpiteitä. Tapaturmavakuutusten keskusliiton mukaan työtapaturmat
yhteiskunnasamme ovat lisääntyneet vuoden 2011
aikana 6 % edelliseen vuoteen verrattuna ja luku
on niinkin huimaava kuin 139 000 kpl. Yhteensä
28 ko. työtapaturmista johti kuolemaan. Valtakunnallista tapaturmapäivää vietettiin 13.4 ja siihen
liittyen on tässä lehdessä toisaalla asiaa tarkemmin käsittelevä artikkeli.
Esimiehellä on oikeus myöntää työntekijälle 1
– 3 päivää sairaslomaa. Kuitenkin on lukuisia
esimiehiä, ketkä eivät halua käyttää tätä oikeuttaan. Esimiehet kokevat joissakin tapauksissa
kiusalliseksi asian, koska on tilanteita ja henkilöitä
jotka eivät syystä tai toisesta aina nauti samaa
luottamusta kuin jotkut muut työntekijät. Raja henkilöstön tasapuolisen kohtelun näkökulmasta on
joskus tulkinnallinen eli siis miksi toiset saavat ja
toiset eivät. Vedenpitävät ja yhdessä henkilöstön
kanssa naulatut pelisäännöt asian suhteen ovatkin
onnistumisen perusta. Itellan korkeamman johdon
taholta on viestitetty, että esimiehet myöntäisivät
näitä lomia. Esim. TTL Mikko Mattila Terveystalosta on usealla luennollaan muistuttanut, että jos
työntekijä sairausloman itselleen haluaa, niin hän
sen tavalla tai toisella aina saa. Korvaavan työn
käsitettä on tuotu käsiteltäväksi Itellaan, mutta se
ei ole saanut tuulta alleen ja sellaista meillä ei ole
eikä tunneta. Käytännössä tämä tarkoittaa siis
sitä, että jos olet sairas, niin sitten olet sairas ja
jäät sairaslomalle. Muutama vuosi sitten TT toi
keskusmarkkinoiden käsiteltäväksi sairauslomiin
liittyvän omavastuupäivän, mutta palkansaajajärjestöt eivät päässeet asiassa yksimielisyyteen ja
asia jäi pöydälle. Ruotsalainen Du&jubbet lehti
kertoi 550 ruotsalaiselle tekemässään tutkimuksessa tulleen ilmi, että kun töissä on vähän tehtävää, tavallista useampi jää kotiin sairastamaan.
Vastaajat olivat olleet lyhyen sairauden takia poissa töistä yhden tai useamman kerran lyhyen ajan
sisällä. Heitä pyydettiin arvioimaan työkuormitustaan siltä ajalta, jolloin he ilmoittautuivat sairaiksi.
Hiljaisina päivinä valmius jäädä kotiin potemaan
oli 2,5 kertaa tavallista suurempi. Meillä Itellassa
toisaalta on havaittavissa piikkiä myös toiseen
suuntaan. Kun on ennalta tiedossa paha mainospäivä tai kova kuormitus, niin se näkyy poissaolotilastoissa…
Excenta OY:n ja Työterveyslaitoksen tekemässä Strategisen hyvinvoinnin tila tutkimuksessa
selvisi, että yritykset sijoittavat keskimäärin
2,1 miljardia eli noin 860 euroa henkilöä kohti
vuodessa henkilöstön hyvinvointiin. Eniten
satsataan koulutukseen ja toiseksi eniten työterveyshuoltoon. Vähäisimmät satsaukset kuluvat
virkistys- kulttuuri, liikunta sekä TYHY – toimintaan. Panostuksen voisi kuitenkin tutkimuksen
mukaan moninkertaistaa, sillä työpahoinvoinnin
kustannukset yhteiskunnassamme ovat 30 miljardin luokkaa. Itellassakin työpahoinvointiin menee
joka vuosi kymmeniä miljoonia euroja. Jatkuva
muutos ja ylipäätään työelämän haasteiden lisääntyminen rankkoine säästöhankkeineen ja rationalisointeineen eivät voi olla näkymättä tässä yhteydessä.
Alueeni työsuojeluasiamiehet kokoontuivat 3.5
yhteisen koulutuspäivän merkeissä Turussa.
Työsuojeluasiamiehen roolia pohdittiin monelta eri
kantilta. Siihen nähden kuinka paljon osaamista,
näkemystä ja vastuullisuutta ko. porukasta on
kapasiteettina, voisi todeta heitä käytettävän ainakin työnantajan puolesta hämmästyttävän vähän…
TYÖSUOJELUVALTUUTETTU
MARKO KOIVUMÄKI
PUH. 040 768 2256
[email protected]
-5-
___________________________________________________________
POKIN PALSTA POKIN PALSTA POKIN PALSTA POKIN PALSTA POKIN
Taas on yksi aikakausi takana, kun erittäin pitkän työuran
tehnyt (48v.), sekä merkittävän
luottamusmiestaipaleen monet
karikot ja yt- neuvottelut läpikäynyt Hannu Toivonen siirtyi
1.4. ensin vuosilomalle ja heti
perään 1.7. alkaen ansaituille
eläkepäivilleen. Tuskin löytyy
pokista kovinkaan montaa yhtä
pitkää työuraa tehnyttä miestä tai naista.
Hannun ay-ura alkoi joskus 70-luvulla pakettipuolen työsuojeluasiamiehenä, josta siirtyi luottamusmieheksi, silloin tointa hoitaneen Timo Janssonin siirryttyä sairauseläkkeelle. Elettiin 80-luvun
alkua, kun Niemen ”Japi” sai herätyksen edunvalvontahommiin, jolloin Hannu huokaisi tyytyväisyydestä ja siirtyi omasta tahdostaan varamiehen
vakanssille. Postinkäsittelyn siirryttyä Postikeskukseen tuli Japista talon pääluottamusmies ja
Hannusta raskaanpostin luottari. Kevytpostin luottamusmiehen lopettaessa Hannun ”tontti” kasvoi
kattamaan koko Turun Postikeskuksen käsittelyä.
UUDET TUULET PUHALTAVAT
Allekirjoittanut on siis tässä kohtaa astumassa
kirjaimellisesti sanottuna suuriin saappaisiin. Oma
kokemukseni luottarin hommista on jäänyt varamiehen pestiin. Vaikka kokemusta varaluottamusmiehen tehtävistä on jo vuodelta 1991 alkaen
muinaisesta ulkomaanosastosta asti, on varaluottamusmies kuitenkin aina taustalla. Paljon on siis
opittavaa. Jäädessäni – tai päästessäni vuonna
2004 osatyökyvyttömyyseläkkeelle olin jo jättämässä aktiivikuviot, mutta pyydettäessä pyörsin
päätökseni.
Oma ajatukseni on, että on vain tehtävä parhaansa ja jos ei heti tiedä vastausta ongelmaan,
on siitä otettava selvää. Samalla myös tietotaito
karttuu. Kai vanha koirakin oppii uusia asioita.
Myös vuosien ja jopa vuosikymmenten aikana
luodut verkostot ja useat koulutustilaisuudet ovat
kullan arvoisia eri tilanteissa.
varhennettiin vartilla myös maanantaina. Pääsiäisen johdosta, oli postia normaalimaanantaihin
verratessa huomattavasti enemmän! Ennakoivalla
työvuorosuunnittelulla ko. tilanne olisi voitu helposti välttää. Työaikojen muutoksella työnantaja
on ottanut tietoisen riskin varsinkin maanantain
kohdalla. Missään nimessä ei voida olettaa, että
työntekijät jäisivät automaattisesti ylitöihin postimäärien mukaan!
Tässä kohtaa on taas kerran syytä muistuttaa,
että ylityö on aina VAPAAEHTOISTA.
KESÄ KEIKKUEN TULEVI
Tätä kirjoittaessa kevät edistyy, vaikkakin hitaanlaisesti ainakin lämpötilan suhteen ja kesä tulee
aikanaan. On aika muistuttaa osaston suomista
mahdollisuuksista vapaa-ajan suhteen.
Varsinais-Suomen osaston kesäpaikka Hirvensalon Papinsaaressa on ollut osaston jäsenten käytössä jo 1900-luvun alkupuolelta saakka. Paikka
on pyöräilymatkan päässä keskustasta ja linjaautopysäkkikin on aivan vieressä. Alue on pintaalaltaan kohtuullisen iso ja palveluista löytyy mm.
sauna, juhlasali ja useita mökkejä, joita vuokrataan jäsenille kohtuuhintaan. Pari kanoottiakin on
lainattavissa maksutta. Kannattaa käydä, vaikka
päiväretkellä.
Yhteyshenkilönä toimii Mäntyniemen isäntä
Jorma Toukoniemi puh. 050 303 5559.
Kemiön Mjösundissa on Seurasalmi niminen
paikka, jota TuPLu hallinnoi. Sieltä löytyy 4 vuokrattavaa viikkomökkiä sekä asuntovaunualue ja
telttaillakin voi, jos haluaa. Osaston jäsenet saavat alennusta.
Isännöitsijänä ja mökkivarausten vastaanottajana toimii Harri Jaatinen puh. 040 557 6360.
Aika-ajoin kuulee jäsenistöltä kommenttia, että ei
ole käyty edes katsomassa kummassakaan kesänviettopaikassa. Jos on edes hivenen verran
ulkoilmaihmisen vikaa, niin suosittelen!
KUN KISSA ON POISSA…
AURINKOISIA KESÄPÄIVIÄ KAIKILLE!
Kirjelajittelusta kantautuneet viestit ovat huolestuttavia. Pääsiäistä edeltävän viikon14. maanantaina työntekijöiden oli annettu ymmärtää, että
ylityön tekeminen kyseisenä päivänä olisi erittäin
suotavaa ja normaalin työajan jälkeen kotiinlähteviä oli katsottu pitkin nenänvartta.
Ongelman alku juontaa pitkälti keväisestä työaikojen muutoksesta, jolloin iltavuorojen työaikoja
HANNU LUUKKA
Osatyökykyinen pokin luottamusmiehen
”lomatuurari”
PUH. 040 706 1457
[email protected]
-6-
___________________________________________________________
VARHAISJAKELUN KUULUMISIA
Varhaisjakajien jaosto
Varhaisjakajien järjestäytymiskokouksessa
22.3.2012 valittiin jaoston kokoonpano vuodeksi
eteenpäin. Jaostoon kuuluvat Anne Järvinen
(puh.joht.), Päivi Saarinen (siht.), Sanna Ramela,
Erja Rumpunen, Tuomo Puranen, Jukka Juhanoja, Arto Könönen, Veikko Mäkelä, Lassi Ruusunen, Marja-Leena Siivonen ja Antero Seppälä.
Edellä mainitut henkilöt toimivat varhaisjakajina
ympäri aluettamme, ja näin saamme tietoa ja kuulumisia mahdollisimman monia jakajia koskien.
Näiden henkilöiden kautta voit välittää asioita jaoston käsiteltäväksi ja pohdittavaksi.
Olen iloinen siitä, että ennakkolupaukset reittioptimoinnin taas maaliskuussa alettua ovat osoittautuneet tosiksi. Nyt ollaan selkeästi liikkeellä keskustelevammin ja jakajaa kuunnellen. Toki, kone
suunnittelee edelleen reitit, sekä määrittelee etenemisnopeudet ja näin piirien suuruudet. Mutta
tällä kertaa, kun jakajat ovat tarkastettuaan tuoneet esiin epäkohtia ja antaneet perusteltuja muutosehdotuksia, on jakajien tietotaitoa otettu huomioon.
Siksi korostan edelleen sitä, että tarkastakaa
piirinne/reittinne kulku ja tuokaa mahdollisia
virheitä ja mahdollisia muutosehdotuksia aktiivisesti esimiehelle. Ja ellet itse ole varma, tai et
yksin halua sitä tehdä, voit pyytää apua esimerkiksi luottamusmieheltä.
Paljon piti asiaa puhua ja vettä monta litraa Aurajoessa virrata ennen kun tämä yhteistyön tuoma
hyöty työnantajapuolella ymmärrettiin.
Siinä meni kaksi vuotta ja sinä aikana (liian) monen jakajan usko tähän työhön ja työnantajaan,
puhumattakaan tasavertaisuudesta ja oikeudenmukaisesta kohtelusta. Se on surullista.
Toivoa vain sopii, että tästä on nyt otettu opiksi
tulevaisuuden muutoksia tehtäessä. Yhteistyö on
oikeasti parhain tae niiden läpiviemisen onnistumiseen.
Sähköinen jakokirja on jo monen Turkulaisenkin
jakajan käytössä ja kaikille se tulee kesätauon
jälkeen viimeistään syksyllä. Olen itse vain nähnyt
kyseisen apparaatin, mutta en tiedä sen käytöstä
juuri vielä muuta. Hämmästyksekseni olen saanut
todeta, että aivan muutamaa poikkeusta lukuun
ottamatta, ei sähköisestä jakokirjasta ja sen käytöstä ole kuulunut negatiivista palautetta.
Myönnän, että odotin sitä paljon enemmän.
Mutta ehdottomasti parempi näin, ja tietenkin,
myös toisenlaisia mielipiteitä varmasti on.
Aika on kuitenkin ilmeisesti nyt kypsä tähän muu-
tokseen siinä mielessä, että ihmiset ovat tottuneet
kaikenlaiseen elektroniikkaan, älypuhelimiin yms.
nykyään muutenkin ja näin niiden käyttö ei ole
enää niin vierasta.
Yhteistyön puolestapuhujana korviini on jättöpaikkakeskusteluista kantautunut ikäviä kommentteja
siitä, että ”kyllä ne yhteistyöt tiedetään” ja että
siinä olisi jotakin samaa kuin (anteeksi kielenkäyttöni) ”perseen nuolemisella” työnantajan suuntaan.
Hyvä yhteistyö ei minun mittapuuni mukaan tarkoita mitään sellaista. Se on vuoropuhelua, jossa
voidaan ja monesti ollaankin eri mieltä, ja joka
myös julki tuodaan. Mutta perustellen omaa näkemystä ja toista osapuolta kuunnellen, saadaan
aikaan rakentava keskustelu, josta monesti syntyy
joku uusi, vielä parempi ja yhteinenkin näkemys.
Ilman eriävien mielipiteiden julkituloa ja siitä seuraavaa vuoropuhelua ei synny mitään rakentavaa
ja hyvää, kuten esim. optimoinnin alkuajat osoittivat.
Yhtäkaikki – ollaan aktiivisia ja viedään yhdessä
asioita eteenpäin.
Kesä ja lomat ovat aivan kohta ajankohtaisia.
Ihanaa!!! Ladataan akut positiivisella virralla ja
hymyillään kun tavataan!
Aurinkoisin kesäterveisin!
Päivi
sekä muut
varhaisjakelun alueelliset luottamusmiehet:
PÄIVI SAARINEN
luottamusmies Turku ja ympäristö
p: 040 750 1249
[email protected]
ULLA TASKINEN
varaluottamusmies Turku ja ympäristö
p: 044 506 0160
[email protected]
ANNE JÄRVINEN
luottamusmies Uusikaupunki ja ympäristö
p: 040 516 9674
[email protected]
HELI HÄMÄLÄINEN
varaluottamusmies Uusikaupunki ja ympäristö
p: 040 315 4029
[email protected]
-7-
___________________________________________________________
KESÄLOMAT KOLKUTTELEVAT, TAKATALVESTA HUOLIMATTA…
Jos ei ihan ole kartalla miten/mistä lomat kertyvät
ja mitä tarkoittaa nämä monimutkaiset sanat kannattaa lukaista ajatuksella läpi tämä pätkä =)
Vuosiloman ajankohdasta ilmoittaminen:
Työnantajan määrätessä loman ajankohdan on
hänen ilmoitettava siitä työntekijälle viimeistään
kuukautta ennen loman alkamista. Jos tämä ei ole
mahdollista, loman ajankohdasta voidaan ilmoittaa
myöhemmin. Siitä on kuitenkin ilmoitettava viimeistään kahta viikkoa ennen loman alkamista.
LOMANMÄÄRÄYTYMISVUOSI = 1. päivän huhtikuuta ja 31. päivän maaliskuuta välinen aika.
LOMAKAUSI = 2.päivä toukokuuta ja 30.päivä
syyskuuta välinen aika.
TÄYSI LOMANMÄÄRÄYTYMISISKUUKAUSI =
Täytenä lomanmääräytymiskuukautena pidetään
kalenterikuukautta, jolloin työntekijälle on kertynyt
vähintään 14 työssäolopäivää/35 työtuntia tai
työssäolon veroista päivää.
Jos 14 pv/35t ei täyty. On oikeus työsuhteen kestäessä halutessaan saada vapaata 2 arkipäivää
kultakin kalenterikuukaudelta, jonka aikana hän on
ollut työsuhteessa. Työntekijän on ilmoitettava
halustaan käyttää vapaata ennen lomakauden
alkua.
Eli työntekijällä on oikeus saada lomaa 2,5 arkipäivää kultakin täydeltä
LOMANMÄÄRÄYTYMISKUUKAUDELTA.
Jos työsuhde on jatkunut yhdenjaksoisesti alle
vuoden tai 14pv/35t ei täyty työntekijällä on oikeus saada lomaa 2 arkipäivää kultakin
LOMANMÄÄRÄYTYMISKUUKAUDELTA.
Sopimus vuosilomaetuuksien siirtämisestä:
Sopiessaan ennen työsuhteen päättymistä uudesta työsuhteesta työnantaja ja työntekijä saavat
sopia siitä, että työntekijän ennen työsuhteen
päättymistä kertyneet vuosilomaetuudet siirretään
annettaviksi seuraavan työsuhteen aikana.
Sopimus on tehtävä kirjallisesti.
Vuosiloman antamisajankohta:
Vuosiloma annetaan työntekijälle työnantajan
määräämänä aikana, ellei toisin sovita.
Työntekijöiden kuuleminen:
Työnantajan on selvitettävä työntekijöille tai heidän
edustajilleen vuosiloman antamisessa työpaikalla
noudatettavat yleiset periaatteet. Ennen loman
ajankohdan määräämistä työnantajan on varattava työntekijälle tilaisuus esittää mielipiteensä loman ajankohdasta. Työnantajan on mahdollisuuksien mukaan otettava huomioon työntekijöiden
esitykset ja noudatettava tasapuolisuutta lomien
sijoittamisessa.
Vuosiloman säästäminen:
Työnantaja ja työntekijä saavat sopia 18 päivää
ylittävän osan lomasta pidettäväksi seuraavalla
lomakaudella tai sen jälkeen säästövapaana.
Työntekijällä on oikeus säästää 24 päivää ylittävä
osa lomastaan, jos siitä ei aiheudu työpaikalla
vakavaa haittaa.
Vuosiloman säästämisestä ja säästettävien lomapäivien määrästä työntekijän pitää neuvotella
työnantajan kanssa silloin, kun työnantaja 22§:n
mukaan kuulee työntekijöitä vuosiloman ajankohdasta.
Säästövapaa on annettava työntekijälle hänen
määräämänään kalenterivuonna tai hänen määrääminään kalenterivuosina. Jollei säästövapaan
tarkemmasta ajankohdasta voida sopia, työntekijän on ilmoitettava säästövapaan pitämisestä viimeistään neljä kuukautta ennen sen alkamispäivää.
Tässä siis tärkeimmät asiat lakitekstistä. Viestinvälitys- ja logistiikka- alan työehtosopimuksessa,
on asioista sovittu eritavalla, mutta lähtökohtana
on kuitenkin se, että lakitekstiä huonommin ei
voida sopia mitään.
Paikallisesti voidaan silti sopia asioista myös vielä
paremmin, kuin mitä tessissä sanotaan. =)
Yksi ehkä parhaista tessiin sovituista asioista on
joustovapaat ja niillä yritetään kuroa kiinni väliä
lyhytlomalaisen ja pitkälomalaisen välillä. Lomalle
jäätäessä onkin hyvä tietää milloin on kyse joustovapaasta ja milloin vuosi- tai säästölomaa, koska
joustovapaalla ei ole karenssia, jos sairastut loman aikana. Muista käydä hakemassa lääkärintodistus ja ilmoita heti esimiehelle sairastumisesta.
Lomaraha maksetaan kuukausipalkkaiselle kesäkuun 30 päivä ja niille joiden palkanmaksupäivä
on kuukauden 15 päivä, kesäkuun 15 päivänä.
Jos maksupäivä sattuu sunnuntai-, lauantai-, tai
juhlapäiväksi, maksetaan lomaraha edellisenä
arkipäivänä.
Aurinkoisia lomapäiviä toivottelee:
MARI TANNINEN
Työsuojelun toinen varavaltuutettu,
Työsuojeluasiamies, Voimakatu
PUH.045 2720 160
[email protected]
-8-
___________________________________________________________
TERVEYS, HYVINVOINTI, JAKSAMINEN
Olet varmasti kuullut töissä, että polvet eivät kestä, lonkat paukkuvat, niskat särkevät, olkapäät
kolottavat, kädet puutuvat…
Voit myös itse kokea kuuluvasi tähän joukkoon ja
Terveystalosta aikaa varatessa huomaa myös sen
tosiasian, että Postin lääkärit ovat aika kiireisiä.
Itse koin karvaan tosiasian myös, että kuulun
niihin joiden polvet ei kestä enää kerrostalojakamista. Taudilla on myös hieno nimikin Kondromalasia, eli suomeksi polven rustonpehmentymätauti.
Oire on yleinen varsinkin, niillä nuorilla joilla esiintyy erilaisia polven ja säären rakenteen virheasentoja. (länkisääret, pihtipolvet tai lättäjalat).
Tautiin ei ole parannuskeinoa, rasituksen välttäminen helpottaa oireita.
Kaikki olisi ollut korjattavissa oikeanlaisilla kengillä
ja kunnon pohjallisilla. Jälkikäteen se ei enää ole
mahdollista.
Tämä kaikki on minusta huolestuttavaa. Tätä
pitäisi pystyä ennakoimaan ja minun mielestä yksi
tärkeimmistä asioista olisi ottaa huomioon työhöntulotarkastuksessa, että millaiset jalat sinulla on ja
miten ne kestävät päivittäistä liikuntasuoritusta!!
Jo postinjakelun alkutaipaleelle pitäisi ohjata oikeanlaiset kengät ja pohjalliset ja parasta olisi jos
asiaa seurattaisiin aika-ajoin.
Länkisääristä ja pihtipolvista tulee auttamatta
mieleen vähintään 10 cm vippaavat jalat, mutta
virheen ei tarvitse olla suuri aiheuttaen silti suurta
tuhoa. Ensimmäinen havainto on, kun kurkkaat
oman kenkäsi pohjaa. Onko pohja kulunut tasaisesti vai kuluuko sisä-/ulkopinta enemmän.
Hälytyskellojen kuuluisi alkaa soida tässä vaiheessa, hyvin monella liikkujalla on jaloissaan
jonkinasteinen virheasento. Monet eivät tätä kuitenkaan tiedosta, koska harvemmin se aiheuttaa
kipua. Suurin osa jalan virheasennoista todetaankin vasta kipujen synnyttyä. Kipu alkaa, kun virheasennon aiheuttama ylirasitus ylittää kudosten
sietokyvyn.
Jaloista lähtee koko ihmisen oikea asento, jos
alaraajojen linjaus muuttuu, liikeketjun vaikutukset
jatkuvat polviin, lonkkiin ja selkärankaan. Usein
alaselän vaivoihin liittyy rakenteellisia muutoksia
jaloissa, jolloin keskitytään ongelmakohdan lisäksi
myös jalan pehmytkudosten hoitoon ja kuntoutukseen.
ja käy tarvittaessa korjauttamassa aurauskulmat,
että nivelet kestäisivät ajamista paremmin!!!
Lättäjalat voivat olla perinnöllinen sairaus, mutta
ne voivat kehittyä myös iän myötä. Se voi kehittyä
esim. vääränlaisten kenkien käytöstä (eivät tue
jalkaholvia) ikääntymisestä ja jalkojen liiallisesta
rasittamisesta. Hoitamattomina lättäjalat kivun
lisäksi aiheuttaa vakavampiakin jalka- ja nivelvaivoja!!
Mataloituneelle jalkaterälle tuleva paino ei jakaannu tasaisesti vaan paino alkaa aiheuttaa
muutoksia. Tyypillinen on ylipronaatio (sisäkaaren
pysyvä mataloituminen ja kantaluun kääntyminen
sisäänpäin).
Postinjakajalla jalat ovat tärkein työkalu käsien
jälkeen ja siksi haluankin, että ajattelette jalkojanne ennen ongelmaa…
Katse siis omiin kenkiin ja ajatus hetkeksi omiin
jalkoihin…
Jalkojen omahoito on osa jokapäiväistä hyvinvoinnista huolehtimista, kuten hampaiden pesu.
Jalkojen oikealla omahoidolla ehkäistään jalkakipuja, jalkojen väsymistä, puutumista ja turvotusta.
Alaraajojen asento- ja kuormitusvirheet tai lihasten
epätasapaino voivat olla jalkaongelmien aiheuttamia tai aiheuttaa jalkaongelmia.
Olenkin sitä mieltä, että jakelutyössä tarvitsisi
ehdottomasti käyttää samanlaisia kenkiä, kun
lenkille lähdettäessä.
Ei tulisi mieleenikään laittaa painavia Sievin kenkiä juoksulenkille. Miksi sitten helposti 3 tuntia
kestävälle jakelureitille?
Asiasta ”kukkaruukkuun”… näin flunssa kautena
ja mahatautiepidemian aikana flexwin on oikein
bakteerien kierrätyspiste. Pese kätesi ennen ruokailua tai käytä kasidesiä =)
Pidetään huolta itsestämme…
MARI TANNINEN
Työsuojelun toinen varavaltuutettu
Työsuojeluasiamies, Voimakatu
PUH. 045 272 0160
[email protected]
Näinhän se asia menee autonrenkaissakin. Kuski
tarkistaa ajoittain renkaat kuluvatko ne tasaisesti
-9-
___________________________________________________________
MONESSA MUKANA?
Yli 20 vuotta päätoimisena sanomalehdenjakajana toimineena urkeni uusi ura perusjakelun puolella, tosin määräaikaisena reittilajittelussa ja reitin
esityössä, kesäksi myös jakelussa. Vanha sanonta ”viis virkaa ja kuusi nälkää” laittaa tytön yrittämään, jopa ylittämään itsensä.
Kun lehdenjakelun osaa vaikka silmät ummessa
oli perusjakelun puoli todellinen haaste. Yö aikaan
voit turvata lähes yksinomaan itseesi, teethän
työtäsi yksin ja monta kertaa näet työtovereitasikin
vain ohimennen. Perusjakelussa, kun tarvitset
apua tai neuvoa, apu on heti ”sermin” takana, eikä
esimies ole yhtään kauempana. Tunne tiiviistä
työyhteisöstä oli kouriintuntuva.
Aluksi tunsin itseni ulkopuoliseksi ja sopeutuminen uuteen työrytmiin on vieläkin hakusessa. Uutta opittavaa on paljon ja tuntuu tulevan koko ajan
lisää.
Sanomalehdenjakelussa työmäärän vaihtelut
eivät ole niin suuret, lukuun ottamatta viikonloppuja, kun taas perusjakelussa työnmäärien erot eripäiville ovat todella suuret, ainakin loppukuun
päivistä selviytyminen ilman ylitöitä ja lisätyöntekijöitä taitaa olla mahdotonta.
Kun tällainen ummikko on vielä koko ajan kyselemässä, saattaa pinna olla naapuri toverilla kovilla. Itsellänikin kiire oli sitä luokkaa, etten taukoja
meinannut saada pidetyksi, niihin kyllä kehotettiin.
Varhaisjakelussahan taukoja ei edes tunneta,
äkisti vaan hörpätään vesipullosta vettä ja hommat
jatkuu.
Pitkä ura yötyössä on vaikuttanut monen jakajan
nukkumiseen ja minullekin uuden unirytmin opetteluun tuntuu kuluvan aikaa, eikä unen laatu ole
ollut kehuttava. Olemme joskus työtovereiden
kanssa yöllä keskustelleet eläkkeellä olevista lehdenjakajista, jotka ovat vaikka lunta luomassa tai
lehteä odottamassa jo varhaisina aamuyön tunteina ja pohtineet sitä mikseivät he ole nukkumassa,
kun kerran siihen on mahdollisuus.
Unihäiriöiden merkitystä työssä jaksamiseen ei
voi vähätellä ja esimerkiksi autolla ajaminen väsyneenä on kuin humalassa ajaisi, myös työtapaturman riski kasvaa. Mikäli et itse löydä keinoa
saada riittävää unta, ota yhteyttä työterveyshuoltoon, joko terveydenhoitajaan tai lääkäriin, heidän
avullaan kyllä joku apu löytyy.
Varhaisjakeluun on tulossa ja osin jo tullutkin
sähköinen jakokirja. Muutamilta jakajilta, jotka
ovat saaneet jo tämän oivan apuvälineen,
olen kuullut kommentteja puolesta ja vastaan.
Toiset kokevat sen hidastavan ja toiset pitävät
siitä.
Kun piirit on optimoitu ja niihin käytettävä työaika
on täytetty, niin ettei luppoaikaa ole, mitenkä
työnantaja luulee jakajien pystyvän enää kiristämään työtahtiaan?
Tässä tullaankin työsuojelulliseen eriarvoisuuteen, ne joilla on uusi jakokirja joutuvat ottamaan
riskejä ja ne joilla sitä ei vielä ole pystyvät normaali joutuisuudella jakamaan.
Entäpä sitten jakaminen jako-autolla? Kuinka kännykän kokoisella jakokirjalla jako sujuu,
kun pitäisi ajaa autoa ja pitäisi tietää mihin jakaa
lehtiä.
Kuinkahan monta ulosajoa tullaan näkemään?
JAKAJAT, ÄLKÄÄ OTTAKO RISKEJÄ. Oma
henki ja terveys on AINA oltava etusijalla.
Kaikesta huolimatta, aurinkoista kesää ja mukavia kesälomapäiviä kaikille jakajille, niin varhaiskuin perus sellaisille.
ULLA TASKINEN
VARHAISJAKAJA
TYÖSUOJELUASIAMIES
Olen nyt itsessäni huomannut, ettei normaalin
yöunen nukkuminen olekaan enää mahdollista tai
ainakin sopeutumiseen menee aikaa.
Eräs pitkäaikainen työtoverini jää heinäkuussa
eläkkeelle ja mietin mitenkähän äijän nukkumisen
käy? Puurtakoon omassa puutarhassaan yöllä
tai päivällä, kunhan muistaa välillä nukkuakin.
- 10 -
___________________________________________________________
KIRJOITTAJAVIERAS, KIRJOITTAJAVIERAS, KIRJOITTAJAVIERAS
Tarkista palkkalaskelmasi
joustovapaiden osalta piti pystyä laskemaan takamaksut.
Liiton toimistoon tulee useasti kyselyjä palkanmaksun oikeellisuudesta. Pääasiassa kysymykset
ja selvityspyynnöt tulevat luottamusmiesten toimesta, mikä osoittaa, että alueella pyritään ensin
selvittämään asiat työntekijän ja esimiehen/ luottamusmiehen kanssa, mikä onkin oikein, ennekuin
otetaan yhteyttä liiton toimistoon. Ennen kaikkea
kysymys on aika paljolti erilaisista työehtosopimuksen tulkintakysymyksistä, joita työnantajapuolella on tulkittu mahdollisesti virheellisesti. Useasti
asiat selviävät välittömästi, joko puoleen tai toiseen, mutta on myös tapauksia, joissa palkanmaksu on ollut virheellistä ja vaatii tarkemman
selvittelyn.
Suoraan vuosilomalisän laskentakaavaa ei pystytty käyttämään, koska siinä lasketaan lomapäivän
osalta 1 / 300 lomanmääräytymisvuoden aikana
maksetuista lisäpalkoista ja lisistä, joten jouduttiin
laskemaan uusi jakajaluku. Kokeilemalla ja laskemalla saatiin kokoaikaiselle tuntipalkan lisäksi
maksettavaksi KTA- lisäksi tuntia kohden 1 / 1955
osa vuosilomalisästä. Sovittiin, että tätä lisää
maksetaan pidettyjen joustovapaiden osalta samansuuruisena, kunnes uusi lisä lasketaan kunkin
lomanmääräytymisvuoden osalta.
Jokaisen kannattaa siis tarkistaa palkkalaskelmansa, ovatko kaikki tunnit, erilaiset lisät ja sairaus- ja vuosiloma-ajan palkat tulleet oikein maksuun. Erityisesti tuntipalkkalaisten kannattaa olla
tarkkoina.
Yksi isoimmista eteen tulleista selvittelytapauksista alkoi viime vuoden puolella yksittäisen jäsenen
esiin nostamana kysymyksenä siitä, millaista palkkaa maksetaan joustovapaan ajalta. Esimies oli
asiaa selvittänyt hr- yksiköstä ja kertonut työntekijälle, että palkka maksetaan yksinkertaisena tuntipalkkana. Kysyjän mielestä tessissä luki selvästi,
että palkka maksetaan keskituntiansiona, eikä
tyytynyt esimiehen vastaukseen, vaan vei asian
eteenpäin.
Kun asiaa ryhdyttiin sitten selvittämään, kävi ilmi,
että työnantaja ei ollut lainkaan huomioinut, että
kokoaikaiselle tulee maksaa joustovapaan ajalta
keskituntiansion mukaista palkkaa. Asia ryhdyttiin
oikaisemaan, kun kävikin ilmi, ettei työehtosopimuksessa ole lainkaan määräystä siitä, miten
lasketaan kokoaikaisen keskituntiansio. Tuntipalkkalaisten osalta laskentaperusteet työehtosopimuksessa olivat selvät.
Kokoaikaisten osalta käytiin sitten neuvotteluja,
mikä olisi oikea tapa laskea keskituntiansio ja
minkä pohjalta pidettyjen joustovapaiden palkka
maksettaisiin? Työehtosopimuksessa ovat määräykset kuukausipalkkalaisen sairausajan palkan ja
sairauslomalisän maksamisesta ja vuosilomapalkan ja vuosilomalisän maksamisesta. Koska haluttiin saada toimiva järjestelmä tähän äkillisesti
eteen tulleeseen ongelmaan, niin päädyttiin käyttämään vuosilomalisän laskentapohjaa. Tämä
myös sen vuoksi, että vuoden 2011 pidettyjen
Kun kokoaikaisen KTA- laskennasta päästiin yksimielisyyteen, olikin takamaksujen maksaminen
edessä. Maksamisaikataulu siirtyi useaan kertaan,
koska kyseessä oli monen tuhannen työntekijän
takamaksujen laskenta. Palkanlaskennassa on
koko ajan erilaisia aikataulutettuja sopimuksiin
perustuvia korotuslaskentoja käynnissä, joten
tämän takamaksun osalta maksatus siirtyi ja siirtyi. Huhtikuun palkanmaksun yhteydessä piti viimeiset takamaksut olla hoidettuna, mutta eiköhän
vielä putkahtanut erään jäsenen osalta tieto, että
rahat ovat saamatta vuonna 2011 pidettyjen joustovapaiden osalta.
Kuten edellä käy ilmi, asiat eivät ole aina niin kuin
työnantaja kertoo niiden olevan. Kun kyse on ihmisten välisestä toiminnasta ja sopimisesta niin
aina sattuu virheellisyyksiä, jotka joudutaan oikaisemaan.
Tätä kirjoitettaessa kokoaikaisen keskituntiansion
laskemista koskeva pöytäkirja on vielä allekirjoittamatta, mutta eiköhän se tänä keväänä saada
maaliin, melkein vuosi tapauksen esilletulon jälkeen. Kokonaisuudessaan tämä tapaus on hyvä
esimerkki siitä, etteivät asiat selviä tuosta vain
sormia napsauttamalla, koska neuvottelutoiminnan lisäksi saattaa tulla esiin miten jokin sovittu
asia palkkateknisesti ratkaistaan. Yleensä kaikki
muutokset työehtosopimukseen vaativat myös
ohjelmamuutoksia palkanlaskentaan.
Nyt ilahduttavana saatu tieto palkanlaskennan
siirtymisestä ensi vuoden alusta lukien Itellan
omaan hoitoon, varmasti helpottaa asioiden selvittelyä tulevaisuudessa.
ESKO HIETANIEMI
pieni työehtosihteeri liiton toimistosta
- 11 -
___________________________________________________________
TYÖURASOPIMUS TUO MONIA LAADULLISIA PARANNUKSIA
Työmarkkinajärjestöt hyväksyivät 22.3.2012 neuvottelutuloksen työurien pidentämiseksi. Esityksen mukaiset
toimet pidentävät työuria reilulla vuodella ja pienentävät valtiontalouden kestävyysvajetta arviolta kahden
miljardin euron verran.
SAK:n keskeinen tavoite työuraneuvotteluissa on ollut sellaisten keinojen löytäminen, joiden avulla työntekijät
kokevat mielekkäänä jatkaa työssä nykyistä pidempään. Näitä keinoja onnistuttiin työurasopimuksessa löytämään niin työhyvinvoinnin kuin työterveydenhuollonkin osalta.
MITÄ SOVITTIIN TYÖELÄMÄN
KEHITTÄMISESTÄ?
Työpaikkojen toimet työhyvinvoinnin edistämiseksi
Nuorten työllistäminen
Työpaikoilla otetaan käyttöön raamisopimuksen mukaiset ikäohjelmat
Keskusjärjestöt etsivät uusia keinoja nuorten
työelämään pääsy helpottamiseksi 30.9.2012
mennessä
Työpaikoilla varmistetaan ikäohjelmien soveltaminen yksilötasolla tekemällä yksilölliset työurasuunnitelmat
Liitot neuvottelevat toimialakohtaiset nuorten
työllistämissopimukset 30.11.2012 mennessä
Liitot kartoittavat alakohtaisesti työhyvinvointitoiminnan nykytilan sekä laativat tämän pohjalta yhteisen toimenpideohjelman
Nuorten yhteiskuntatakuun toteuttamiseen ja
koulutusmahdollisuuksien lisäämiseen alle 30vuotiaille on varattava riittävät resurssit ja koulutustarjonta
Osatyökykyisten työllisyyden parantaminen
Työssä jatkamisen tukeminen
Selvitetään osatyökyvyttömyyseläkettä ja työeläkekuntoutusta koskevan ikärajan nostaminen 63:sta 68 vuoteen ja osatyökyvyttömyyseläkkeen mahdollistaminen myös kansaneläkkeessä
Työeläkelaitokset nykyistä tehokkaammin tukemaan työpaikan ja työterveyshuollon yhteisiä
varhaisen tuen toimia
Työeläkelaitoksien, Kelan ja STM:n pilottihanke
hoitoon pääsyn nopeuttamiseksi
Masennuksen torjuntaa koskevan Mastohankkeen ehdotusten toimeenpano varmistetaan
Työeläkelaitosten työhyvinvointitoimintaan
pelisäännöt
Työterveyshuolto ottaa kokonaisvastuun kuntoutuksen koordinoinnista
MIKÄ MUUTTUU TYÖTTÖMYYSTURVASSA?
Vuodesta 2014 alkaen
Työterveyshuollon saatavuutta pienillä työpaikoilla parannetaan eri keinoin
Parannukset
Tilaajavastuulakiin kirjataan yritysten velvollisuus tarkistaa alihankintayritysten työterveyshuollon asianmukainen hoitaminen
Ansioturvalle pääsy helpottuu: 6 kuukauden
työskentelyllä saa oikeuden ansiopäivärahaan
Selvitetään mahdollisuudet saada käyttöön
työntekijän terveystietoja sisältävä seurantaväline
Aktiiviajan (koulutus, työllistämistoimet) päiväraha paranee ja sen ehdot selkiytyvät: muutosturvan ansio-osaa maksetaan jatkossa kaikille
aktiivisille työttömille
Terveydenhuoltohenkilöstön työterveyshuollon
osaamista tulee kehittää
Pitkän työhistorian (20 v.) jälkeen irtisanottujen
päiväraha paranee työttömyyden alussa
- 12 -
___________________________________________________________
TYÖURASOPIMUS JATKUU…
Rakenteelliset muutokset
Yli kolmen vuoden työhistorialla ansiopäivärahan kesto on enimmillään 500 päivää, ellei kieltäydy aktiivitoimenpiteistä. Aktiivitoimenpiteistä
kieltäytyvän päivärahan kesto on 400 päivää.
Eläkeuudistus voimaan viimeistään 2017 alusta
Tavoitteena taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä eläkejärjestelmä
Alle kolmen vuoden työhistorialla päivärahan
kesto on enimmillään 400 päivää. Aktiivitoimista kieltäytyvien päivärahan kesto on 300 päivää.
Neuvottelujen kohteena ikärajat, varhaiseläkejärjestelmät, työkyvyttömyyseläkkeen tuleva aika, perhe-eläke, palkansaajamaksun vähentäminen eläkepalkasta, eläkkeen karttumat ja
niiden alkaminen, indeksit ja eläkemaksut
Lisäpäivien (ns. putki) ikäraja nousee yhdellä
vuodella 1957 ja sitä myöhemmin syntyneillä.
60 vuotta täyttäneellä on oikeus aktiivitoimenpiteisiin, jotka uusivat ansiopäivärahaoikeuden
vanhalla päivärahan tasolla.
Osa-aikaeläkkeen ikäraja nousee yhdellä vuodella 61 vuoteen vuonna 1954 ja sen jälkeen
syntyneillä (voimaan 2015)
Varhennettu vanhuuseläke poistuu (voimaan
2014)
MITÄ SOVITTIIN ELÄKEJÄRJESTELMÄÄN?
Työeläkkeiden rahoitus turvataan korottamalla
työeläkemaksuja 0,4 prosenttiyksikköä molempina vuosina 2015 ja 2016
Lähde: SAK
(www.sak.fi)
Työmarkkinaosapuolet sitoutuvat neuvottelemaan pitkän aikavälin eläkepolitiikan ja työeläkejärjestelmän uudistuksista
*****************************************************************************************************************************
AMMATTIOSASTON KOTISIVUT PALVELEVAT JÄSENIÄ
vielä tarkemmin vain PAU:n Varsinais-Suomen
osaston jäseniä koskeviin asioihin.
KOTISIVUT AUTTAVAT PYSYMÄÄN AJAN
HERMOLLA
Ammattiosastollamme on toimivat kotisivut osoitteessa www.varsinais-suomi.pau.fi. Tämä on
varmasti jo monelle tuttu osoite, mutta toivon että
se tulisi vielä enemmän tutuksi jäsenille yhtenä
tiedonvälityskanavana. Itse liputan voimakkaasti
paperisen tiedotusmuodon nimeen ja ennen kaikkea Merkilliset – lehti on osastomme ylpeyden
aihe tiedottamiskanavana. On kuitenkin tunnustettava, että kotisivut ja Internet ovat tätä päivää ja se
on paperitiedottamista monesti nopeampi kanava.
KOTISIVUJA PARANNELLAAN JATKUVASTI
JÄSENTEN NÄKÖISEKSI
Toivomme jatkuvasti jäseniltä rakentavia mielipiteitä sekä palautetta ja ehdotuksia kotisivujen
sisällön kehittämisestä, jotta saisimme kotisivut
kokonaisuudessaan mahdollisimman paljon jäsenten tarpeisiin sopivaksi. Tilaamalla kotisivuilta
tunnukset jäsenhuoneeseen pääset tutustumaan
KOTISIVUILLA JA JÄSENHUONEESSA VOIT
JO NYT MUUN MUASSA:
- Saada tärkeää työsuhdetietoa
- Löydät tärkeät yhteystiedot osaston toimihenkilöistä ja edunvalvojista
- Lukea PAU:n työpaikkainfo – tiedotteita
- Lukea Kesäkoti Mäntyniemen jäsenhinnoista
- Saada tietoa osaston jäseneduista
- Lukea vanhoja Merkilliset – lehtiä sähköisestä
arkistosta
- Lukea toimintasuunnitelmaa ja -kertomusta
- Vastata mielenkiintoisiin mielipidekyselyihin
- Keskustella muiden jäsenien kanssa aiheesta
kuin aiheesta
- Saat sähköpostilla tietoa ajankohtaisista asioista, kun tilaat tunnukset kotisivuille tai liityt sähköpostilistalle ([email protected])
P.S. Löydät meidät nyt myös Facebookista!
Teksti: Jussi Saariketo, puheenjohtaja
- 13 -
___________________________________________________________
Huvi- ja retkeilyjaoston kuulumisia
Pitkätossu
Heikun keikun!
Peppi-liput on nyt postitettu kaikille tähän asti lippuja tilanneille.
Ellet ole omaa tilaustasi saanut, ota yhteyttä Päiviin.
Kesän lastennäytelmä on jo nyt ollut supersuosittu, eikä ihme, sillä Peppihän on meidän kaikkien rakastama ja tuntema tarina.
Lippuja on saatavilla jäsenetuhintaan á 10€, 4kpl/jäsen, ja siitä seuraavat á 16€,
aina kesäkuun alkuun asti. Näytöksiä Vartiovuorella
15.6. - 12.8.2012.
Lippuja voit kysellä
Päiviltä puh. 040 750 1249
[email protected]
Lauantaina 30.6. tehdään päiväretki Särkänniemeen.
Bussissa on vielä tilaa, mutta varaa paikkasi ajoissa, että pääset mukaan!
Osasto maksaa matkan, ja pienet matkaeväät.
Paikkasi voit varata Päiviltä.
Olemme varanneet lippuja jo syksyyn …
lauantaina 13.10. esitettävään Linnateatterin ja Turun Kaupunginteatterin yhteistyönä toteutettavaan ja Kaupunginteatterissa esitettävään
KAKOLA – musikaaliin.
Liput á 39€, josta osaston tuki 9€/lippu. Omavastuu hinta siis 30€/lippu ja 2kpl/jäsen.
Jos mielit mukaan, toimi nopeasti.
Lippuja voit varata Päiviltä.
Aluejärjestön perinteinen POSTIRISTEILY tehdään jälleen iltalähtönä 28.–29.9.2012.
Merkitse ajankohta jo allakkaasi.
Ilmoittautumisista ym. matkaan liittyvästä lisätietoa elokuussa.
Ennakkotietona kerrottakoon myös, että jalkapallon ystäville varaamme jälleen lippuja loppukesällä,
ilmeisesti elokuussa pelattavaan paikallisotteluun TPS- FC Inter.
Tarkempaa tietoa lähempänä kyseistä ajankohtaa.
Jokaiselle jotakin, on päämäärämme.
Ehkä Sinäkin löydät oman tapahtumasi ja jos keksit ehdottaa jotakin muuta,
niin vinkkaapa meille asiasta.
Mukavaa kesää kaikille!
Terveisin osaston huvi- ja retkeilyjaosto
Kikka, Mauri ja Päivi
- 14 -
___________________________________________________________
TERVETULOA MÄNTYNIEMEEN KESÄLLÄ 2012!
VIIKKOMÖKKIEN VARAUSTILANNE
(päivitetty 7.5.12)
(Huom! Varaustilanne päivittyy viiveellä,
(Hinnat V-S osaston jäsenille)
oh
10 jat a
0€ lo
/v
ko
v-loppu 50 €
P
H
ir
si
m
10 ök
0€ ki
/v 3
ko
H
ir
si
m
70 ök
€ ki
/v 1
ko
Voit vuokrata
oheiset mökit
viikoksi tai
viikonlopuksi
H
ir
si
m
70 ök
€ ki
/v 2
ko
kysy päivän varaustilanne Jorma Toukoniemeltä puh. 050 303 5559)
Varattu
viikko 23 (3.-10.6.)
Varattu
viikko 24 (10.-17.6.)
viikko 25 (17.-24.6.)
Varattu
viikko 26 (24.6.-1.7.)
Varattu
Varattu
viikko 27 (1.-8.7.)
Varattu
Varattu
viikko 28 (8.-15.7.)
Varattu
Varattu
viikko 29 (15.-22.7.)
Varattu
viikko 30 (22.-29.7.)
Varattu
Varattu
Varattu
Varattu
viikko 31 (29.7.-5.8.)
Varattu
viikko 32 (5.-12.8.)
Varattu
Varattu
Varattu
viikko 33 (12.-19.8.)
viikko 34 (19.-26.8.)
viikko 35 (26.8.-2.9.)
 Katso lisätietoa ja ajan tasalla oleva mökkien varaustilanne www.varsinais-suomi.pau.fi
Mäntyniemessä on mukava ulkoilla, uida, saunoa ja grillata tai vaikkapa
meloa kajakilla. Isolla nurmikentällä voit harrastaa monia urheilulajeja.
Mäntyniemessä riittää tilaa myös omaan hiljaiseen pikku puuhasteluun ja
voit tulla käymään, vaikka et olisi vuokrannut mökkiäkään. Kalastusmahdollisuuksia voi tässä yhteydessä kehua sen verran, että suurin hauki
mikä on narrattu Mäntyniemen vesiltä, on noin 12 kg.
KESÄKAUDEN AVAJAISET KESÄKOTI
MÄNTYNIEMESSÄ LAUANTAINA
19.5.2012 KLO 12.00. OHJELMASSA
SEKAKUORO LAULUVIESTIN
KEVÄISIÄ LAULUJA SEKÄ MUUTA
MUKAVAA OHJELMAA, KAHVIA
AIKUISILLE JA MEHUA LAPSILLE
TERVETULOA!
- 15 -
___________________________________________________________
ELÄKELÄISET, TOIMINTAA TÄYNNÄ
Miten se nyt onkin niin, että vuodet tuntuvat aina vaan lyhyemmiltä! Vai onko
niin että toiminnat hidastuvat. No oli niin
tai näin, me jatketaan yltiöpäisesti, periksi
antamatta.
Vuosikokous oli maaliskuussa, johtokuntaan pienen tauon jälkeen saatiin Aatos
Vihersalo varapuheenjohtajan paikalle.
Muuten kaikki pysyi ennallaan.
Jäsenmaksuna pidetään edelleen10€.
Ruusukortteli on jatkossakin kokouspaikkana, vaikka välillä vähän ahdasta onkin.
Nyt kun kevät on jo pitkällä, niin me lähdemme lomalle, mutta emme ole toimettomina! Kuka reissaa missäkin päin maailmaa, reippaita Senioreita lähtee bussilastillinen kohti Ahvenanmaata. Siitä matkasta kuullaan varmaan myöhemmin, jos
vaikka joku kuvakin nähtäisiin.
Vastauksena kysymykseen mikä välillä
esitetään, kuka voi tulla ja liittyä Turun
Posti - Seniorien jäseneksi! Tässä vastaus suoraan säännöistä:
2§ kerhon tarkoituksena on koota piiriinsä
kaikki eläkkeelle siirtyneet Posti-Teleä
palvelleet Turun ympäristökuntien viranja toimenhaltijat sekä työntekijät yhteistoimin säilyttämään ja kehittämään sosiaali- ja eläketurvaa sekä henkistä vireyttä.
Tarkoituksensa toteuttamiseksi kerho
järjestää tiedotus tilaisuuksia, kokoontuu
kuukausittain kerhon kokouksiin, kokoontuu keskustelu- ja valistustilaisuuksiin,
järjestää jäsenilleen matkoja ja virkistysretkiä ja pitää yhteyttä muihin eläkeläiskerhoihin.
Kaikki “johtajasta juoksupoikaan”, voivat
liittyä! Myös jäsenien puolisot voivat tulla
ja maksaa jäsenmaksun, ja saavat jäsenoikeudet.
Tervetuloa mukaan tuomaan omia ideoita ja ajatuksia, se kannattaa. Siitä on
näyttöä, maaliskuun kokouksessa jäseniltä tuli ehdotus Pöytyän Teatterista, ja
sinne siis me menemme!!!
Kesän ja syksyn toimintaa:
20.6 Pöytyän Kesäteatteriin: Vain elämää, lipunhinta 12€.
Sisältää kuljetuksen ja pullakahvin. Varaukset ja maksut 1.6 mennessä Terttu
puh. 050 307 7148.
12.9 Syysristeily m/s Isabella. Hinnat: Ahytti 1 hh 28€, 2 hh 25€, sisältää tervetuliaismaljan, Buffet-ruokailun, ja pullakahvin. Hinta on kaikille mukaan tulijoille sama!! Varaukset ja maksut 2.9 mennessä.
Soili puh. 0400 466 753
4.10 Turun Kaupunginteatteri: Kakola
musikaali, liput 35€. Sitovat varaukset ja
maksut 31.8 mennessä. Soili
1.12 Menemme Tampereelle, teatteri ja
jouluruokailu.
Palaamme tähän asiaan syksyllä.
19.9 Jatkuvat kuukausikokoukset normaalisti klo 13.00.
“TS- Treffi” lehdessä ilmoitellaan!
Tervetuloa mukaan “reissuille” ja tuo kaverisikin!!
Nyt on siis aika hengähtää ja ladata akkuja, kalastellen, korvasieniä keräten tai
vaikkapa vain oleskellen. Olemme sen
ansainneet. Kohta on vesi niin lämmintä,
että viluisemmatkin tarkenevat mennä
uimaan!
Hirvikärpäset, hyttyset ja myrskyt älkööt
meitä kiusatkoon!
Marjasatoa odotellessa…
LÄMMINTÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ!
SOILI SEPPÄ
PUH.0400 466 753
[email protected]
- 16 -
___________________________________________________________
TULEEKO ITELLA LEAKS?
ELÄKELÄISJÄSENET HUOM!
Jos niin, hyvä on huomioida seuraava asia
liitomme tiedotteesta:
Julkisuudessa on käyty keskustelua VR Leakssivustosta, jonka tarkoituksena on sivuston mukaan vuotaa VR:n salaisuuksia julkisuuteen. Julkisuudessa kerrottiin, että vastaava sivusto olisi
tulossa myös Itellasta. Tällaisen jutun yhteydessä
on aina hyvä muistaa ja muistuttaa muitakin työsuhteeseen liittyvästä lojaliteettivelvoitteesta. Työsopimuslainhan mukaan työntekijän on toiminnassaan vältettävä kaikkea, mikä on ristiriidassa hänen asemassaan olevalta työntekijältä kohtuuden
mukaan vaadittavan menettelyn kanssa. Edunvalvojien kohdalla lojaliteettivelvoite on vielä korkeampi johtuen heidän asemastaan ja mahdollisuudesta saada sitä kautta tietoja asioista, joita tavallisilla työntekijöillä ei ole. Lojaliteettivelvoitteen
rikkominen saattaa johtaa työsuhteen päättämiseen. Ainakin oikeuskäytännössä on katsottu, että
työnantajalla on ollut irtisanomisperusteet melko
vähäisenkin rikkeen seurauksena, kun työntekijä
on rikkonut lojaliteettivelvoitettaan esimerkiksi
kirjoittelemalla työnantajasta epämiellyttäviä asioita Facebookissa. Työasioista puhuttaessa ja nettiin kirjoiteltaessa kannattaa siis noudattaa tiettyä
varovaisuutta.
t. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry
Koska Itella ei enää tue liittomme ja ammattiosastojen postituskuluja. Joudumme nykyisin maksamaan postituskulut täysimääräisenä. Tästä syystä
olemme pakotetut etsimään mahdollisia säästökohteita kaikkialta.
Jatkossa Merkilliset - lehti lähetetään, painoja postituskulujen välttämiseksi vain niille eläkeläisjäsenille, jotka sen haluavat.
Lehtitilauksen voit hoitaa alapuolella olevalla
tilauskaavakkeella,
puhelimitse numerossa 044 268 5110,
sähköpostitse [email protected] tai
verkossa www.varsinais-suomi.pau.fi
Tämän vuoden lehdet postitamme vielä kaikille jäsenillemme.
LEIKKAA TÄSTÄ
Eläkeläinen, mikäli vielä jatkossakin haluat Merkilliset lehden, niin palauta tämä kaavake osoitteella;
Pau:n Varsinais-Suomen osasto
PL 100
20251 Turku
LÄHETTÄKÄÄ MINULLE JATKOSSAKIN
MERKILLISET – LEHTI
ONNELLINEN MIES
Postinlajittelija Tarmo työskentelee Raskaanpostin osastolla Turun Postikeskuksessa.
– Nimi on harhaanjohtava, naurahtaa Tarmo. –
Useimmat lähetykset painavat alle 25 kg. Parasta
työssäni on vuorotyö. Työvuorojen välillä ehtii hyvin nukkua kuusi tuntia, joskus jopa enemmän.
– Työni on aika itsenäistä. – Saan itse päättää
miten sijoitan paketin rullakkoon. – Työporukkamme on mukavaa ja asiallista. – Suunsoittoa ja
turhaa ilkeilyä ei esiinny. – Palkkakin on työn laadun mukainen, joten olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen. – Jos nyt hakemalla hakee epäkohtia, niin
ruokalan lasagnessa on liian vähän viherpippuria,
toteaa Tarmo ja rientää työhönsä ”luisuille”.
Siinä menee onnellinen mies.
________________________________________
nimi
________________________________________
osoite
________________________________________
postinumero ja postitoimipaikka
- 17 -
___________________________________________________________
EDUNVALVOJAN TUTKIMUKSIA
Osa 19 tapaturmien torjuntapäivä
Valtakunnallinen tapaturmien torjuntapäivä oli huhtikuussa 13.4.2012 siis
tietenkin perjantai 13. Päivä…
Tapaturmapäivä kiinnittää
vuosittain kaikkien suomalaisten huomion johonkin
yleiseen tapaturmariskiin ja
siihen liittyvien onnettomuuksien ehkäisyyn. Suomalaisille sattuu usein erilaisia, varsinkin koti- ja
vapaa-ajantapaturmia, verrattuna muiden länsieurooppalaisten maiden asukkaisiin. Suomessa sattuu vuosittain peräti noin miljoona tapaturmaa. Suurin osa niistä olisi kuitenkin ennakolta
ehkäistävissä. Tapaturmapäivää on vietetty vuodesta 1995, aina vuoden jonain perjantaina 13.
päivä. Alusta asti päivän tavoitteena on ollut kiinnittää kansalaisten huomio keinoihin, joilla jokapäiväisiä vaaratilanteita voi välttää.
kaselvitykset, työturvallisuuskierrokset ym. ovat
konkreettisia esimerkkejä edellä mainituista.
Pelkät selvitykset eivät vielä kuitenkaan ole tae
mistään. Tarvitaan toimenpiteitä, seurantaa ja
raportointia. Oikeastaan jokainen tapaturma
pitäisi tutkia ja selvittää miksi se on tapahtunut ja
millä tavalla sen voisi jatkossa estää. Todennäköisyyden mukaan kun lieviä tapaturmia sattuu
tietty määrä, on todennäköistä, että syntyy yksi
vakava tapaturma. Itellassa ollaan tavoitteellisia
tapaturmien torjunnassa.
Seuraavassa on tämän vuoden tapaturmien torjuntapäivään liittyviä tunnuslauseita:
-
Ennakoi, etteivät jäisi viimeisiksi sanoiksi
– tapaturmapäivä 13.4
”Kun kurkotan, niin yletyn tällä jakkaralla”
”Tutustutaan näihin turvaohjeisiin sitten
myöhemmin”
”Kyllä nämä tikkaat vielä tämän kesän
kestää”
”Pitäisi joskus korjata tuo sirkkelinsuojus”
”Tässä mitään sähkömiestä tarvita”
”Näytän kypärä päässä ihan hölmöltä”
”Ei pari lasillista mitään vaikuta”
”Pyyhe kiukaan yläpuolelle kuivumaan”
Valtakunnalliseen tapaturmayhteistyöryhmään
osallistui merkittävä osa yhteiskuntamme keskeisistä vaikuttajatahoista; Finanssialan Keskusliitto,
Liikenne- ja viestintäministeriö, Liikenneturva,
Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi, Onnettomuustutkintakeskus, Puolustusvoimat, Sisäasiainministeriö, STM, SOSTE, Suomen kuntaliitto, Tapaturmavakuutusten liitto, Terveyden ja hyvinvoinnin
laitos, Tukes, Työterveyslaitos ja Työturvallisuuskeskus. Em. vaikuttajatahot lähestyivät tätä asiakokonaisuutta merkittävällä painatuksella – kannattaa käydä tutustumassa esim. heidän kotisivuillaan…
Tapaturmia tutkimalla ja tilastoimalla saadaan
koko ajan päivittyvää arvokasta tietoa. Tavoitteena on 0 tapaturmaa ja vaikka se saattaa tuntua
utopistiselta saavuttaa, niin jokainen edistysaskel
kohti tavoitetta on kaikkien yhteinen etu. Meidän
Postilaisten työ on erittäin haastavaa tapaturmien
torjunnan kannalta. Työ on fyysisesti raskasta ja
kuormittavaa ja lisäksi ulkona tehtävät työosuudet
ovat alttiita ja haavoittuvaisia säätilojen vaihteluille
eri vuorokauden ja vuoden aikoina. Nolla tapaturmaa ajattelu on kuitenkin hyvä tavoite ja sitä
kohti pyrkimiseen tarvitaan meitä kaikkia.
Itellassa siirrytään tämän vuoden aikana uuteen
riskin arvioinnin tilastoinnin ja seurannan järjestelmään, joka reagoi entistä tehokkaammin toimenpiteisiin ja niistä raportointiin. Työsuojelu ja
työnjohto tekevät yhä tiiviimpää yhteistyötä. Työtapaturmat käsitellään jokaisessa alueen kokouksessa. Kaikista yli 30 päivään johtaneista tapaturmista tehdään erillinen raportointi.
Oman alueeni tapaturmista suurin osa on liukastumisia ja kaatumisia, joista johtuneita poissaoloja
on 0 – 3 päivää. Kuitenkin joukkoon mahtuu myös
joitakin vakavia tapaturmia. Yleensä tapaturmista
tapaa tulla vakavia, kun tapaturman toisena osapuolena on ihmisen lisäksi auto, trukki, mopo,
kone ym. Suurin osa tapaturmista olisi ollut estettävissä jos tilanteessa olisi käytetty malttia, huolellisuutta ja vältetty turhaa hosumista. Kiire, stressi
ja ympäristöstä johtuvat olosuhdetekijät ovat
usein työtapaturman syynä...
MARKO KOIVUMÄKI
TYÖSUOJELUVALTUUTTU
PUH. 040 768 2256
[email protected]
Jokaiseen työyksikköön tehdään erilaisia työturvallisuutta ja työsuojelua edesauttavia toimenpiteitä. Riskin arvioinnit, työterveyshuollon työpaik-
- 18 -
___________________________________________________________
”ELÄMÄ ON LAIFFII, TAI SITTEN EI”
”Elämä on laiffii”. Jotain tällaistahan tuo Matti Nykänen aikoinaan totesi. Missä tilanteessa hän
lausahduksensa heitti, ei ole muistissa. Oli miten
oli, kohtuullisen hyvässä jamassa asiat meillä
täällä Suomessa ovat. Kieltämättä kyllä parannettavaa löytyy – ja paljon. Asiat voisivat olla huonomminkin, joten nautitaan siitä mitä meillä on.
Harjoitteluaikani oloneuvospäiviin on hyvällä mallilla ja täytyy tunnustaa, että hyvin menee oppi
vielä päähän. Aika on käynyt kaikkea muuta kuin
pitkäksi, sillä tekemistä piisaa. Päivät ja viikot
vierivät ohi vähän liiankin kanssa, joten ymmärrän
hyvin miksi eläkkeellä olevat kertovat ajanpuutteestaan. On hienoa, että harrastuksille on aikaa,
mutta stressiä niiden vuoksi ei saa tulla eikä kannata ottaa.
Eläkkeelle siirtyminen ei ole kaikille ilon hetki. On
ihmisiä jotka pelkäävät elämänsä ja sosiaalisen
kanssakäymisensä muuttumista tai puuttumista
ihan liian kanssa. Tämä on toisaalta ymmärrettävääkin, siirtyyhän siinä vuosien- ja vuosikymmenten aikana tutuiksi tulleet ystävät ja työtoverit
muistojen alati hämärtyviin kammioihin. Nykytekniikan avulla yhteydenpito ystäviin on kuitenkin
helppoa ja halpaa, joten päähänpinttymä on kaiken kaikkiaan kiinni eläkkeelle siirtyvästä itsestään.
Eläkkeelle siirtymistä voi myös helpottaa – ainakin vielä toistaiseksi. Osa-aikaeläke on oiva tapa
pehmentää laskua ja harjoitella samalla oloneuvoksena olemista. Eikä siinä vielä kaikki, samalla
siinä säästää myös voimiaan ja terveyttään. Tulojen vähennys on minimaalista, kun taas työmäärän suuri. Tarkempaa tietoa saa Ilmarisesta, mutta
myös osa-aikaeläkkeellä olevat työtoverit saattavat kertoa asiasta.
EDUNVALVONTAA TARVITAAN
Mitä silmä ei näe eikä korva kuule, ei sitä sydänkään sure. Tämä pitänee pitkälle paikkansa, ainakin viimeaikaisia paljastuksia ajatellen. Rötösherrat ja kaiken maailman hyvävelikerhot tekevät
ahneuksissaan mitä haluavat. Esille tulleet asiat
lienevätkin vain jäävuoren huippuja.
Joskus tieto tai asian julkitulo myös vahvistaa.
Hyvä esimerkki tällaisesta on Teollisuuden ammattiliiton INTIIM 4/2012 – jäsenlehdessä kerrottu
tapaus:
Uusikaarlepyyssä toimiva vietnamilaisen omistama alihankintayritys hankki työvoimansa kotikonnuilta Vietnamista. Värvättyinä oli omia ja vaimon
sukulaisia – maatyöläisiä, joista kaikki eivät osanneet lukea ja kirjoittaa.
Tultuaan Suomeen vietnamilaiset vietiin heti töihin. Tätä ennen käytiin pankissa, jossa kullekin
avattiin kaksi tiliä, joista toiseen (tili A) yrityksen
toisella omistajalla oli käyttöoikeus. Palkat maksettiin tilitoimiston kautta tilille A, sen jälkeen
omistaja siirsi osan palkasta tilille B.
B-tilille suoritettu summa vaihteli kuukausittain
henkilöittäin 500–1000 euroa. Naisille riitti usein
500 euroa, muun piti yritys itsellään. Muun muassa työntekijöiden veronpalautukset tulivat tilille A.
Työntekijät eivät edes ymmärtäneet, että heillä oli
A-tili, johon työnantajalla oli käyttöoikeus. Kahden
tilin käyttö oli taitava veto, sillä päällepäin kaikki
näytti olevan kunnossa.. Myös se, että työntekijät
liittyivät ammattiliittoon, antoi vaikutelman, että
lakeja ja sopimuksia noudatetaan.
Palkka oli muovialan työehtosopimuksen mukainen alin palkka. Sitä oltiin maksavinaan 8 tunnilta.
Ylitöistä ja viikonlopputöistä ei maksettu mitään.
Työntekijät pakotettiin ensimmäisen kahden vuoden aikana työskentelemään joka päivä klo 07.00
ja klo 19.00 välillä tai klo 23.00 asti. Viikkotyöaika
on siten ollut 70–84 tuntia.
Lomia ei annettu eikä lakisääteisiä lomakorvauksia maksettu. Sairauspoissaoloja ei sallittu, vaan
sairastunut työntekijä noudettiin kotoa töihin.
Työntekijät asuivat työnantajan järjestämissä
asunnoissa, useampia samassa asunnossa. Heidät eristettiin paikallisista, jolloin he eivät oppineet
suomen tai ruotsin kieltä, eivätkä siten saaneet
tietoa Suomen laeista tai sopimuksista. Työnantaja oli myös kieltänyt työntekijöitä ottamasta yhteyttä maanmieheensä, joka osasi Suomessa puhuttavia kieliä.
Asianomaisten saama kohtelu ja olosuhteet, joissa heidät oli pakotettu elämään, voidaan katsoa
pakkotyöksi tai vähintään loukkaavan heidän ihmisarvoaan. TEAM hoitaa tällä hetkellä asiaa.
Tässä vaiheessa ei voi kuin toivoa, että hyvävelikerhon vaikutus asiassa ei ulottuisi oikeudenvalvojiin, että kerrankin oikeudenmukaisuus voittaisi.
HYVÄÄ KESÄÄ- JA LOMAA KAIKILLE
TOIVOTTAEN:
HANNU TOIVONEN
- 19 -
___________________________________________________________
KILJUSEN HERRASVÄKI
Ruskon Kesäteatterissa 2012
Vanhatie 11 Rusko
Ensi-ilta 3.5 2012 klo 18.30
Esitykset: 5.-7.6. klo 18.30
10.6. klo 15.30 ja 18.30
12.–14.6. klo 18.30
17.6. klo 15.30 ja 18.30
18.–20.6. klo 18.30
Ennakkomyynti: Ruskon K- Market ja Kirjasto
Lippuvaraukset: 0400 818 648
040 548 5711
Katettu katsomo
ruskonteatteri.webs.com
- 20 -
___________________________________________________________
TIESITKÖ, ETTÄ….
Tiesitkö, että ammattiosaston käynnissä olevaa
jäsenhankintakampanjaa on jatkettu tänä vuonna
30. syyskuuta asti. Kaikille uusille jäsenille liittymislahjaksi kaksi Finnkinon leffalippua. Kerro asiasta liittoon kuulumattomille henkilöille.
Tiesitkö, että palkansaajajärjestöt ovat luovuttaneet kannanoton valtiosihteeri Olli-Pekka Heinoselle ja valtiosihteeri Tuire Santamäki- Vuorelle,
jossa vaaditaan kilometrikorvausten säilyttämistä
verottomina.
Tiesitkö, että Itella konsernilla on työhyvinvointisäätiö. Säätiö perustettiin, kun oma eläkesäätiö
purettiin. Itellassa rahat satsattiin henkilöstön hyvinvointiin, päinvastoin kuin jossain muualla, missä ne menivät johtajien bonuksiin. Katso lisää
säätiöstä ja osallistu tapahtumiin.
www.tyohyvinvointisaatio.fi
Tiesitkö, että Mäntyniemen kevättalkoissa lauantaina 28.4.2012 nähtiin kaksi rantakäärmettä.
Käärmeiden lisäksi Papinsaaressa nähtiin myös
ahkeria talkoolaisia. Kiitos mukana olleille!
Tiesitkö, että työhyvinvointisäätiö järjestää sisäliikuntafestivaalit Vierumäellä 6-7.10.2012. Tapahtuma on osanottajille maksuton. Myös kuntoremonteilla on tilaa, ainakin vielä. Ilmoittaudu sinäkin
mukaan.
Tiesitkö, että liittomme loma- ja kokoushotelli
Heimari sijaitsee Ristiinassa osoitteessa Laitialantie 190. Siellä voit ruokailla, majoittua tai vaikkapa
viettää lomaa.
Tiesitkö, että Itellan työhyvinvointijohtaja Kirsi
Räisänen on julkaissut kirjan nimeltään
TYÖSTRESSIROKOTUS. Kirjaa voi tilata osoitteesta: www.ttl.fi/verkkokauppa
Tiesitkö, että PLM Jussi ja TSV Marko puhdistivat Mäntyniemen rannan talkoissa uimakelpoiseksi talven mukanaan tuomista kaisloista ja risuista
ym. Nyt on siis rannalla reilua, oikeudenmukaista,
riskitöntä ja turvallista jäsenten perheineen uida ja
olla…
Tiesitkö, että PAU:lla on melko kattava matkustajavakuutus, jonka piiriin kuuluvat myös matkalla
mukana olevat jäsenen alle 20-vuotiaat lapset.
Tiesitkö, että VR:n ja Itellan mahdollisesta yhteistyöstä kuullaan lisää toukokuun aikana.
Tiesitkö, että Itella- konsernin palkkahallintopalvelut siirtyvät Silta Oy:stä Itella Information Oy:lle
1.1.2013.
Tiesitkö, että lisätyöstä maksetaan 20 prosentilla
korotettua palkkaa.
Tiesitkö, että liiton eli PAU:n jäsenkalenterin
saamiseksi kotiin jatkossa, on se tilattava
31.5.2012 mennessä. Lisää tietoa Reitti – lehdessä nro 4.
Tiesitkö, että Lounais-Suomen SAK-päivät pidetään 22.9.2012 klo 14 alkaen Ruskotalolla, Talkootie 3, Rusko. Tilaisuus on maksuton kaikille
SAK:n jäsenille. Ilmoittautuminen alkaa elokuussa.
Seuraa ilmoittelua tapahtumasta!
Tiesitkö, että PAU:n vapaa-ajantapaturmavakuutus korvaa tapaturman hoitokulut 2 641 euroon asti ja pysyvän haitan korvaus on 27 527
euroa 100 prosentin invaliditeetista ja lievimmistä
haitta-asteen mukaisesti suhteutettuna.
Tiesitkö, että SAK:n liittojen jäsenten vauhdikkaat
pikkujoulut vietetään 24. marraskuuta Turun Caribiassa.
Tiesitkö, että aluepäällikkö Hannu Riihimäkikin
lukee mielenkiinnolla Merkilliset- lehteä.
Tiesitkö, että vuoden 2012 kunnallisvaalit järjestetään lokakuun 28.päivä. Ennakkoäänestys on
17–23.10.2012. Muista käyttää äänioikeuttasi!
Tiesitkö, että liittomme Posti- ja logistiikka-alan
työttömyyskassa täyttää tänä vuonna 50 vuotta.
Aiemmin kassa tunnettiin nimellä Virkamiesten ja
julkisten yhdyskuntien valtakunnallinen työttömyyskassa. Onnittelut!
Tiesitkö, että Postikeskuksen luottamusmies
Hannu Toivonen, joka jää eläkkeelle 1.7.alkaen on
jo Posti- Seniorien jäsen. Hannu osallistuu aktiivisesti kerhon kokouksiin. Liity sinäkin eläkkeellä
oleva Itellan työntekijä kerhoon ja koe unohtumattomia hetkiä.
JARMO NIEMI
JUSSI SAARIKETO
MARKO KOIVUMÄKI
- 21 -
___________________________________________________________
VITSIT….. VITSIT….. VITSIT….. VITSIT….. VITSIT….. VITSIT….. VITSIT….. VITSIT…..
Postimies Miettunen oli lomamatkalla Itä- Suomessa ja oli kuullut, että Savossa joka kolmas on
nimeltään Väänänen. Niinpä hän Kuopioon saavuttuaan päätti kokeilla pitääkö väite paikkaansa..
Hän pysäytti autonsa jalkakäytävällä seisovan
papan kohdalle ja tiedusteli: - Voitteko te Väänänen sanoa, mistä kääntyy tie Puijolle. – Mistä työ
minun nimen tiesittä? hämmästeli pappa.– No
minä arvasin.– Kun oot kerran nuin hyvä arvoomaan, niin arvoopa sekkin, mistä kiäntyy tie Puijolle.
Postimies Kalliomäen perhe oli pakkautumassa
autoon Seinäjoella. Mies mäkätti: - En ymmärrä,
miksi meidän pitää ajaa Helsinkiin saakka apinoita
katsomaan, kun appiukkosi ja veljesi asuvat Tampereella.
Miksi tamperelaisilla lapsilla on hörökorvat ja
lattanenä? – Tampereen yliopistolliseen keskussairaalan synnytysosastolle erehdyttiin palkkaamaan turkulainen kätilö, joka nostaa vastasyntyneen korvista. Painaa naaman ikkunaan ja sanoo:
”Katto ny muksu, tosa suunnas on Turku ja sivistys!”
Heti pelikauden alussa Itellan puulaakijoukkueen
valmentaja Tampereella teki selväksi pelaajilleen,
että voitettiinpa tai hävittiin, niin matsien jälkeen ei
sitten sen enempää juhlittaisi kuin surtaisikaan
alkoholin voimalla.
Kun syyskausi oli jo miltei päätöksessään, valmentaja ihmetteli, miten on mahdollista, että joukkue on pelannut niin paljon tasapelejä.
Tamperelainen postimies seisoi Hotelli Ilveksen
katolla ja ilmoitti hyppäävänsä alas. Paikalle tuli
poliisi, joka huusi: - Älä helvetissä hyppää, ajattele
vaikka vaimoasi! – Enkä ajattele, hän on blondi,
vastasi postimies. – No, ajattelepa sitten vaikka
mustaa makkaraa ja puolukkahilloa! – Enkä ajattele, koska en tykkää niistä yhtään. Ajattelepa
vaikka sitä, että tänään tulee televisioista lätkämatsi! – En aio katsoa sitä, koska siinä pelaavat
TPS ja Jokerit. Minä katselen vain Tapparan matseja. Siihen poliisi: - Ai Tapparan. Lienee sitten
parasta, että hyppäät.
Synnytyslaitoksella oli syntynyt kolme lasta lähes
samaan aikaan ja jostain syystä lapset olivat
menneet sekaisin. Siksi isiä pyydettiin hätiin. Turkulainen postimies, tamperelainen postimies ja
somaliasta kotoisin oleva mies katsoivat silmät
ymmyrkäisinä lapsia. Kätilö kertoi, että isien pitää
päättää kuka kenenkin lapsi on ja turkulainen postimies sai valita ensimmäisenä. Postimies katseli
aikansa lapsia ja otti sitten täysin mustan lapsen
syliinsä ja sanoi: - Tämä on minun. Kätilö hieman
ihmetteli valintaa ja kysyi: - Onko postimies Virtanen täysin varma valinnasta. Johon Virtanen vastasi: - En ota mitään riskiä, että se on tamperelainen.
Presidentti Sauli Niinistöltä kysyttiin haastattelussa: - Miksi olette niin ihastunut rullaluisteluun? –
Se tarjoaa vauhdin hurmaa ja vahvistaa lihaksia.
Sen avulla voin lisäksi helposti tutustua uusiin
ihmisiin, ensiapupoliklinikan henkilökuntaan ja
fysioterapeutteihin.
Aluejohtaja, aluepäällikkö ja palveluesimies olivat
työkokouksessa ja täyttivät ristikkoa, kun alustajan
aihe ei kiinnostanut. Eräällä rivillä oli viisi kirjaiminen sana, joka alkoi V:llä ja päättyi U:hun. Selityksessä sanottiin ” Monet pitävät siitä ja Lindallakin
on sellainen” Äkkiä aluepäällikkö hihkaisi: - Sehän
on VIULU. Antakaapas mulle kumi.
Aluepäällikkö oli kutsunut esimiehensä päivälliselle. Hän yritti tehdä vaikutuksensa esimieheensä ja
kysyi: - Nauttisimmeko jälkiruokakahvin ja konjakin kirjastossa? Aluepäällikön nuori vaimo huikkasi keittiöstä: - Hölmö. Kirjastossahan on viinan
juonti kielletty, ja se suljettiin jo tunti sitten.
Vanha kunnon sosiaalidemokraatti makaa kuolinvuoteellaan, eikä toivoa paranemisesta enää ole.
Lähestulkoon viimeisillä voimillaan hän pyytää
etsimään Keskustapuolueen puoluetoimiston numeron ja antamaan hänelle puhelimen. Näin tapahtuu, ja hän ilmoittautuu puolueen jäseneksi.
Perheen ihmetellessä moista viimehetken suunnanmuutosta hän selittää: - Parempi se on, että on
yksi kuollut kepulainen kuin kuollut kunnon demari.
- 22 -
___________________________________________________________
ILMOITUS JÄSENREKISTERIIN, lähetä kirjeitse osoitteella:
Pau:n Varsinais-Suomen osasto r. y.
PL 100
20251 Turku.
Käytä tätä jäsenilmoitusta, kun jäsentiedoissasi tapahtuu muutoksia tai elämäntilanteesi muuttuu,
näin jäsenyyteesi ei tule katkosta (pitkä sairausloma, hoitovapaa, opiskelu tai muu vastaava)
Muistathan ilmoittaa muutokset myös Posti- ja logistiikka-alan unioniin,
Muutokset voit tehdä Pau:n kotisivuilla.
______________________________
Sukunimi (myös entinen)
______________________________
Etunimet (kutsumanimi alleviivattuna)
____________________________________________________
Lähiosoite
______________________________ _____________________
Postinumero
Postitoimipaikka
______________________________ _____________________
Puhelin
Henkilötunnus (ei pakollinen)
____________________________________
Sähköpostiosoite
Palkaton sairausloma
Ajalla ___________________/_________________
Kuntoutustuki
Ajalla___________________/__________________
Hoitovapaa / kotihoidontuki
Ajalla___________________/__________________
Äitiys-, isyys- tai vanhempainloma
Ajalla___________________/__________________
Palkaton vapaa / oma loma
Ajalla___________________/__________________
Asevelvollisuus / siviilipalvelu
Ajalla___________________/__________________
Työtön / Kelan maksamat etuudet
Ajalla___________________/__________________
Muu syy (täytä kohta lisätietoja)
Ajalla___________________/__________________
Lisätietoja:
_______________________________________________________________________
____________________
päiväys
___________________________________________
allekirjoitus
Osoitteenmuutosasian voit hoitaa myös puhelimitse tai sähköpostitse.
Tavoitat meidät numerosta puh. 044 268 5110 tai [email protected]
- 23 -
SEURAAVA MERKILLISET-LEHTI ILMESTYY
SYYSKUUSSA 2012.
SIIHEN TARKOITETUT JUTUT ON
TOIMITETTAVA 31.8.2012 MENNESSÄ.
TOIMITUKSEN OSOITE:
MERKILLISET-LEHTI
Pau:n Varsinais-Suomen osasto
PL 100
20251 TURKU
Toimitus toivottaa kaikille
Merkilliset- lehden lukijoille
aurinkoista ja lämmintä kesää.