Anneli Kuntsi - Vaaka Painonhallinta

ANNELIN TARINA
Menin tyttäreni kanssa Painonvartijoihin syksyllä 2002. En
tiennyt painoani ja viimeinen pisara oli se kun, vaaka näytti 75,5
kiloa.
Asetin heti itselleni tavoitteeksi 65 kg ja pudotin 10 kiloa
kahdeksassa kuukaudessa. Takaisin Painonvartijoihin menin
alkuvuodesta 2008 ja tällä kertaa tavoitteena 60 kilon paino.
Nykyisen painoni saavutin kesällä 2008 ja olen hallinnut tätä
painoani reilut 2 vuotta.
Tärkeintä tunne siitä, että pystyn asettamaan itselleni
tavoitteita ja jaksan ponnistella niiden saavuttamiseksi. Hyvä
olo tulee tietysti jo siitä, että tietää tekevänsä itselleen oikeita
asioita. Ettei ulkoista omaa hyvinvointiaan muille, vaan
toteuttaa sen itse.
Onnistuminen lisää elämän hallintaa. Painonhallinta siis opettaa oman elämänhallintaa!
Molemmilla kerroilla olen pudottanut painoani käymällä ryhmässä. Viimeisin pudotus tapahtui
Susanna Nymanin avulla. Suuri merkitys on myös ryhmän antamalla vertaistuella.
Hyvän valmentajan apu on tärkeä, niin painonpudotuksen kuin painonhallinnankin aikana, sillä
eteen tulee monia tilanteita, joissa tarvitaan ammattiauttajaa. Kysymyksiä eri tilanteista voi
tehdä juuri omasta näkökulmastaan ja Susannalta saa varmaa tietoa siitä, onko itse menetellyt
oikein tai ei!
Koen tiedon saannin tärkeimmäksi asiaksi ja jokaisella käynnillä saan pohdittavaa myös
”kotiläksyksi”. Myös ihan perusasioidenkin kertaaminen sopivin välein on tuntunut tärkeältä.
Oikea ravitsemusneuvonta on painonhallinnan kulmakivi ja siksi se vaatii jatkuvaa ylläpitoa.
Lisäbonusta antaa valmennuksessa saatavat ”mielentyökalut” joiden avulla pystyy
saavuttamaan haluamansa.
On arvokasta ja hienoa, että meillä on taas ryhmä tutun valmentajan kanssa, uusissa mukavissa
tiloissa. Pieni ryhmäkoko antaa entistä paremmat mahdollisuudet henkilökohtaiseen
auttamiseen. Kaunis kiitos Susannalle, hän tekee arvokasta työtä ja meitä on monta tyytyväistä
”autettavaa”!
Anneli Kuntsi