Opas nuorille pelaajille ja vanhemmille tenniksestä Tennis sopii kaikille Tämän oppaan tarkoituksena on antaa tennisharrastusta aloittelevien lasten vanhemmille perustietoja lajista. Oppaasta löytyy myös toimintatapoja ja sääntöjä. Harrastuksena tennis on monipuolinen ja joustava. Sitä voi harrastaa oman innostuksen, mahdollisuuksien ja ajankäytön mukaan vaikka joka päivä. Se voi olla mukavaa ajanviettoa tai tavoitteellista kilpaurheilua. Tenniksen voi aloittaa ja sitä voi harrastaa minkä ikäisenä tahansa. Se voi olla harrastus muiden joukossa tai elämäntapa. Tennistä voivat harrastaa myös vanhemmat olemalla mukana seuratyössä, vaikka toimitsijoina lapsen kilpailuissa tai osallistumalla seuran järjestämiin tapahtumiin. Tenniksestä saavat hyviä kavereita koko loppuelämäksi niin vanhemmat kuin lapsetkin. Tennisharrastus tarjoaa lapsille ja nuorille mahdollisuuden kehittää vastuunottamista, tunteiden käsittelyä ja esiintymistä sekä jännittämisen kohtaamista. Tennikseen olennaisena osana kuuluu hallilla oleva ystäväpiiri, jota yhdistää yhteinen harrastus − TENNIS. Tervetuloa mukaan tennikseen koko perheen voimin! Tapio Totro toiminnanjohtaja Tennisharrastuksen aloittaminen Useimmat lapset kokeilevat tennistä ensimmäisen kerran erilaisissa tapahtumissa, koulussa, päiväkodissa tai kesän tenniskoulussa. Smashin tenava- ja minitenniksessä opitaan fyysistä kehitystä tukevia perusliikuntataitoja sekä tenniksen perustekniikkaa ja -taktiikkaa. Lasten oppiminen tunneilla tapahtuu leikin varjolla. Aikuisille järjestetään omia perus- ja jatkokursseja. On myös mahdollista aloittaa tennis yksityistuntien kautta, jolloin oikean tekniikan oppiminen nopeutuu. Muista varmistaa, että valmentajasi on käynyt Suomen Tennisliiton valmentajakoulutuksia. Miten valita sopiva tennisseura? Tennisseuroja on Helsingissä hyvin paljon. Isommissa seuroissa toiminta on ammattimaista, suunnitelmallista ja pitkäjänteistä. Nuori Suomen Sinettiseuroissa, kuten Smashissä, toimintaa valvotaan mm. Tennisliiton ja Nuori Suomen kautta kahden vuoden välein tehtävillä tarkastuskäynneillä. Jos Sinettiseuran toiminta ei ole kriteerien mukaista, seura menettää oikeuden käyttää NS Sinettiä toiminnassaan. On tärkeää, että tennistä opettaa alkuvaiheessa ammattitaitoinen valmentaja oikeilla metodeilla. Väärin opittu lyönti- ja liikkumistekniikka voi hidastaa kehitystä ja vaikeuttaa jatko-oppimista. Seuraa valittaessa kannattaa kiinnittää huomiota seuraaviin asioihin: 1. Opetuksen taso – valmentajan ammatti/ tutkinto ja -taito, opetusmenetelmät ja - suunnitelmat 2.Ammattimaisuus ja suunnitelmallisuus 3. Opetusryhmien koko – mitä pienempi ryhmä, sitä yksilöllisempää opetusta 4. Seuran ilmapiiri ja jäsenmäärä 5. Seuran/tennishallin sijainti ja kulkuyhteydet 6. Seuran toiminta-ajatus ja resurssit 7. Toiminnan monipuolisuus 8. Seuran pelaajien tulokset sarjatenniksessä ja kilpailuissa Vakuutukset kuntoon Suomen Tennisliitto antaa lisätietoa vakuutuksista pelaajille: www.tennis.fi. Kannattaa tarkistaa myös omasta tapaturmavakuutuksesta, korvaako se tennisharrastuksessa aiheutuneet vahingot. Tennistunnin kulku Tennistunnille tulee saapua hyvissä ajoin ennen tunnin alkua. Vaatteiden vaihdolle, rauhoittumiselle ja harjoituksiin keskittymiselle on hyvä varata riittävästi aikaa. Kiireettömyys ja rento olo auttavat suoriutumaan tulevasta haroitustapahtumasta. On tärkeää olla myös ajoissa paikalla, jotta voi tehdä alkuverryttelyn valmentajan ohjeiden mukaan. Tennistunnin jälkeen suoritettava loppuverryttely ja lihashuolto ehkäisee vammautumista ja nopeuttaa palautumista. Tennistunnin kesto vaihtelee 60-120 minuuttiin. Aluksi tutustutaan mailaan ja palloon sekä liikkumiseen ja jalkatyöhön. Tasapainoharjoitukset auttavat pelaajia löytämään hyvän osuman palloon hankalissakin lyöntiasennoissa. Tennis on taitolaji, joten toistojen määrän tulee olla suuri. Kehittyminen tennispelaajana tapahtuu taitojen kasvaessa. Valmentajalle ja pelaajille tulee antaa työrauha. Kentän ulkopuolelta annetut ohjeet häiritsevät lasten keskittymistä varsinaiseen opetukseen. Jos lapsi ei tunnilla ymmärrä jotain opettajan ohjetta, häntä kannattaa rohkaista kysymään opettajalta heti epäselvää asiaa. Ammattitaitoisen valmentajan merkitys on suuri erityisesti harrastuksen alkuvaiheessa. Pelivarusteet – alkuun pääsee ilman isoja hankintoja Mailan saat aluksi lainaksi seuralta ja pikku hiljaa voit hankkia oman mailan omaehtoista harjoittelua varten. Jalkineiden tulisi olla vaaleapohjaiset tenniskengät. Lenkkareilla ei saa pelata, koska ne jättävät jälkiä kenttään, kuluvat nopeasti ja ovat usein liian korkeat eli jalka voi taittua helpommin nopeassa liikkeessä. Tennisvarusteita on hyvä hankkia asiantuntevista erikoisliikkeistä, joissa myyjät osaavat auttaa sopivien varusteiden hankinnassa marketteja paremmin. Finland Tennis Clubin Prince Pro Shopista Smashin jäsenet saavat alennusta. Kannattaa tutustua myös muihin jäsenetuihin osoitteessa www.smashtennis.fi. Pukeutumisessa on huomioitava sääolosuhteet. Kesällä tulee muistaa lippis ja mukavat viileät sekä vaaleat vaatteet. Myös juomapullo ja aurinkorasva kannattaa pitää mukana koko ajan. Talvella tulee aina olla aluksi verryttelyasu päällä hallin viileyden takia. Eri kenttäpinnoille tulisi hankkia erilaisia tossuja valmentajan ohjeiden mukaan. Tavoitteena on, että lapsi oppii huolehtimaan itsenäisesti varusteistaan mahdollisimman nopeasti. Hyvissä ajoin ennen harjoituksiin lähtöä voit esim. kysyä lapseltasi: ”Mitä sinulla on nyt mukana repussa harjoituksia varten tai mitä kannattaisi ottaa mukaan harjoituksiin?” Jotta lapsi ymmärtäisi mahdollisimman varhain ruoan ja loppuverryttelyn tärkeyden, voit myös kysyä häeneltä ennen harjoituksia ja peliä: ”Miten ajattelit valmistautua harjoituksiin/otteluun tai mitä ajattelit tehdä niiden jälkeen?” Finland Tennis Clubin ja Smash-Tenniksen säännöt Finland Tennis Clubin (halli) ja Smash-Tenniksen harjoituksissa on säännöt, joita on noudatettava sekä oman että muiden pelaajien turvallisuuden ja viihtymisen takia. Smash-Tennis on Nuori Suomen Sinettiseura, jonka säännöistä sovitaan säännöllisesti yhdessä lasten ja vanhempien kanssa. Finland Tennis Clubilla on omat säännöt, joista voit kysyä valmentajaltasi. Harjoituksissa käytettävät apuvälineet ja muut tavarat pidetään siististi omilla paikoillaan kentän reunalla tai pallovarastossa. Kentiltä poistuttaessa laitetaan tuolit ja apuvälineet paikoilleen valmentajan ohjeiden mukaan ja kerätään kaikki pallot myös verhojen takaa. Jos huomaat, ettei joku asia ole kunnossa Clubilla, ilmoita siitä välittömästi henkilökunnalle. Vapaalle kentälle voi mennä ainoastaan asiakaspalvelijan tai muun Clubin henkilökuntaan kuuluvan luvalla. Massakentät tulee aina kunnostaa ohjeiden mukaan, ja massaiset tossut riisua ennen sisälle tuloa tai laittaa jalkaa suojapussit. Massaisten tossujen kopistaminen roskiksiin sisällä ja pesu pukeutumistilassa on kielletty. Sulkapalloverkkojen laskeminen ilman henkilökunnan lupaa on myös kielletty. Kustannukset Tennistunnin hintaan sisältyy tennisopetus, alku- ja loppuverryttelyn ohjeistaminen, harjoitukseen käytettävien tilojen vuokra, apuvälineiden, erilaisten pallojen käyttö ja mailojen lainaus. Pelaajalle aiheutuu kustannuksia tennisseuran jäsenyydestä, varustehankinnoista sekä mahdollisesta muusta seuratoiminnasta kuten kilpailuista, tapahtumista ja ylimääräisistä leireistä. Minitenniskentällä jokainen Smashiläinen saa pelata ilman korvausta aina kentän ollessa vapaana. Myös kenttähinnoista seuran jäsenet saavat alennuksia Finland Tennis Clubilta, Metsälän Tenniskentiltä ja Kotkan Tennishallilta. Valmennus- ja kilpailukulut ovat tennisharrastuksen alussa kohtuulliset, mutta nousevat tuntimäärien ja kilpailujen kasvaessa. Lapset oppivat tennistä usein leikin varjolla. 10 Smash - tennistä koko elämä Smash on Tennisliiton jäsenurheiluseura, jonka johtokunta tekee päätökset seuran hallinnosta, raha-asioista sekä toimintalinjoista. Hallitus koostuu vuosikokouksessa valituista henkilöistä. Johtokunnan alla toimivat lukuisat toimikunnat. Jos olet kiinnostunut johtokunta- tai toimikuntatyöskentelystä, ota yhteyttä Smashin toimistoon. Smash järjestää mm. valmennustoimintaa, iltapäiväkerhoja, luentoja, seurakilpailuja- ja kansallisia sekä kansainvälisiä kilpailuja, tapahtumia ja illanviettoja jäsenilleen. Smashin kautta jäsenet kuuluvat myös Suomen Tennisliittoon. Jäsenetuja ovat alennukset tuntihinnoista, kesäkursseista ja Prince Pro Shopista, Tennislehti 6 kertaa vuodessa sekä lukuisat kaupalliset edut, ks. lisää www.smashtennis. fi. Tenniskilpailuihin osallistumiseen vaaditaan seurajäsenyys. Seuratyö 12 Smash-Tenniksessä lasten ja aikuisten opetuksesta ja valmennuksesta vastaa ammattihenkilökunta. Seurassa on mahdollisuus osallistua opetus- ja valmennustoimintaan halutessaan apuvalmentajana tai ns. sparraajana. Seuratyötä voi tehdä myös kilpailuissa, tapahtumissa, sarjatenniksessä, tulosten tallentamisessa, varainhankinnassa, toimikunnissa tai seuran johtokunnassa. Ota yhteyttä seuran toimistoon puh. (09) 341 71 342 tai sähköpostilla: [email protected]. Vanhempien rooli Lapset kaipaavat tukea harrastukselleen. Sitä vanhemmat voivat osoittaa kannustamalla ja olemalla kiinnostuneita tenniksestä. On tärkeää antaa lapselle aikaa kertoa harrastuksestaan. Tenniksessä vanhemmat voivat osallistua lapsen harrastukseen esimerkiksi seuraamalla valmennustunteja ja lapsen kilpailuja. Mikään ei estä vanhempia aloittamasta tennisharrastusta yhtä aikaa lapsen kanssa. Tennis on koko perheen elinikäinen harrastus, jota on mukava harrastaa yhdessä monessa sukupolvessa. Smashin tavoitteena on kasvattaa lapsesta itsenäinen pelaaja, joka rohkeasti ja omaaloitteisesti asioi valmentajan kanssa. Luonnollisesti vanhempien pitää alussa olla läsnä, ja sitten kun tuntuu että poika tai tyttö pärjää, 13 vanhemmat voivat olla poissa tenniskentän laidalta. Valmennustunnin aikana valmentajan tulee keskittyä vain opettamiseen ja valmentamiseen. Usein tunnit myös seuraavat toisiaan perä perään. Jos mielessäsi on asia, josta haluat keskustella valmentajan kanssa, on se mukavampi itsesi ja muiden asiakkaiden kannalta käydä valmentajan puhelinaikana tai sopimalla valmentajan kanssa erikseen keskusteluaika. Jos lapsellasi on joku tennisharrastukseen vaikuttava erityispiirre, siitä on hyvä kertoa valmentajalle jo ensimmäisellä tunnilla. Tälläisiä asioita ovat esimerkiksi erilaiset pitkäaikaissairaudet, allergiat, liikunnalliset rajoitukset ja oppimiseen vaikuttavat tekijät. Näin opettaja voi huomioida paremmin lapsen yksillölliset tarpeet. Vanhemmat voivat myös halutessaan olla mukana lapsen harrastuksessa esim. pallottelemalla lapsensa kanssa valmentajan ohjeiden mukaan. Tennisharrastuksen piiristä löytyy hyviä kavereita sekä lapsille että vanhemmille. Monipuolinen liikunta on tärkeää Useimmat juniorivalmennuspelaajat harrastavat tennistä 1-2 kertaa viikossa. Tenniksen lisäksi lapsen on hyvä harrastaa muutakin liikuntaa. Nuori Suomen suositus on, että lapsi liikkuisi 20 h viikossa. Liikunta voi tapahtua myös lyhyissä, esimerkiksi 10-15 minuutin pätkissä, ja se voi olla varsinaisten liikuntaharrastuksien lisäksi ulkoleikkejä, pelailua tai hyötyliikuntaa. Monipuolinen liikunnan harrastaminen on hyödyksi myös tennistaitojen kehittymiselle. Tennis on taitolaji, jossa taidot kehittyvät vähitellen toistojen kautta. 14 15 Helsinki-Kotka yhteistyön pikkupikku hedelmiä: Vesa Ahti ja Jaakko Eskola menestyksekkään JGP10vturnauksen jälkeen. Smashin Petra Piirtola kurottaa kohti junioreiden Euroopan kärkeä. Kilpailemaan! Kilpailemisen aloittaminen Monien mielestä kilpailut motivoivat harjoittelemaan ja antavat tavoitteen kehittää eri ominaisuuksia sekä kokeilemaan rajojaan tenniskentällä. Tennistä voi kuitenkin mainiosti harrastaa läpi elämän ja kehittyä teknisesti taitavasti ilman yhtään kilpailuakin. Smash tarjoaa mahdollisuuden päästä osallistumaa sisäisiin minitennis- ja/tai seurakilpailuihin. Kilpailumahdollisuuksia kannattaa tiedustella tennisvalmentajaltasi. Timantti Tourilla minitennistä pelataan pienellä sulkapallokentän kokoisella kentällä, ja Gatorade Tourilla isolla tenniskentällä tai ¾ tenniskentällä pelaajan iän ja tason mukaan. Tenniskilpailuissa on luokkia iän tai tason mukaan. Miehet ja pojat sekä naiset ja tytöt voivat kilpailla myös samassa sarjassa. Naisilla on rajoitettu mahdollisuus osallistua miesten ja tytöillä poikien sarjoihin. Kilpaileminen vaatii taloudellista panostusta, sillä rahaa kuluu muun muassa matkoihin, kilpailumaksuihin ja ruoka- ja majoituskuluihin. Smashin valmentaja on mukana ns. pääkilpailuissa eli 16 GP- ja SM-kilpailuissa. Kilpailumatkoja ajatellen kannattaa sopia yhteiskuljetuksista muiden vanhempien kanssa. Ilmoittautuminen • Kilpailuihin tulee ilmoittautua yleensä noin viikkoa ennen kilpailua puhelimitse tai sähköpostilla. Muista pyytää aina kuittaus sähköpostin perille menosta järjestäjiltä. Jokainen Suomen Tennisliiton kilpailuihin osallistuva pelaaja tarvitsee itselleen K-jäsenyyden ja pelaajan tulee myös olla tennisseuran jäsen. Kjäsenyyden maksut ja kilpailukalenteri ovat osoitteessa tennis.fi. K-jäsenyys-lomakkeen, voit hakea osoitteesta www.tennis.fi. Kilpailun ilmoittautumispäivän ja puhelinnumeron saat Tennislehdestä tai netistä www.tennis.fi. Otteluaikasi saat tietää samasta numerosta mihin ilmoittauduit tai netistä. • Lohkokilpailuihin kannattaa ilmoittautua ajoissa, koska osanottajamääriä saatetaan rajoittaa. 17 Kilpailupaikalla n Kilpailupaikalla tulisi olla vähintään 30 minuuttia ennen kaavioon merkittyä otteluaikaa. Ottelun alkamisaika on vain arvio, koska ottelu saattaa kestää 40 minuuttia tai yli kaksi tuntia. n Ilmoita järjestäjälle, että olet saapunut paikalle ja tiedustele milloin mahdollisesti pelaat, jotta voit suorittaa alkuverryttelyn ennen ottelua. Muuta n Kilpailumaksun maksamisohjeet ovat kilpailuilmoituksessa. n Tervehdi vastustajaasi ennen ottelua esim. kättelemällä. n Cup-kilpailuissa hävinnyt tippuu pois kisasta heti hävityn ottelun jälkeen. Lohkokisoissa kaikki pelaavat vähintään 2-4 ottelua. n Pallotteluaika on 5 minuuttia. Toimitsijat voivat määrätä ottelun käynnistymään, mikäli ko. aika ylittyy. Peli on tällöin käynnistettävä välittömästi. n Ottelun alkamisajat ovat tenniksessä noin aikoja, joten ottelusi saattaa alkaa myöhemmin kuin kaavioon merkitty peliaika. n Turnauksissa, joissa ei käytetä tuomareita, pelaajat huolehtivat itse pelin käynnistämisestä ja tuomitsemisesta. n Vanhemmat ja valmentajat eivät saa antaa pelaajille ohjeita tai puuttua tuomioihin. n Turnauksissa pelaajilta odotetaan asiallista käyttäytymistä. Kiroilu, mailan heittely yms. voi aiheuttaa varoituksen, pisteen/pisteiden menetyksen. Törkeissä, toistuvissa tapauksissa seurauksena on kilpailusta sulkeminen. Päätöksen käyttäytymisrangaistuksesta tekee kilpailunjohtaja. n Vanhemman tai valmentajan tulee puuttua juniorin asiattomaan käyttäytymiseen. n Järjestäjiltä saat pelipallot. n Jos pelaajat kaipaavat apua pistelaskussa, tulee siitä sopia erikseen kilpailunjohtajan ja pelaajien kanssa. n Seuraavan pisteen pelaaminen on käynnistettävä 20 sekunnin kuluessa edellisen pisteen päättymisestä. Syöttäjä määrää pelirytmin. n Pelaajien tulee kääntyä kilpailunjohtajan/ vanhempien puoleen, jos he ovat epätietoisia pelin kulkuun liittyvissä kysymyksissä, esim. miten katkaisupeli pelataan. n Kunkin erän ensimmäisen pelin jälkeen suoritetaan puolten vaihto ilman taukoa. n Erien jälkeen tauko on 2 minuuttia ja muiden parittomien pelien jälkeen tauko on 1,5 min. Ottelua on jatkettava 90 sekunnin kuluessa edellisen pelin viimeisen pisteen päättymisestä. n Turnauksessa pelaajilta odotetaan asiallista käyttäytymistä. n Vanhemmat voivat tarvittessa tuoda pelaajalle juomaa/syömistä tai antaa ensiapua onnettomuustilanteessa. n Pelaajat tuomitsevat tilanteet omalla puolellaan kenttää. Mikäli pelaaja on epävarma siitä, osuiko pallo kenttään vai ei, on pallo tuomittava kenttään osuneeksi. Pisteen päätyttyä on selkeästi ilmoitettava osuiko pallo kenttään (huuto sisällä/ulkona sekä käsimerkki). n Ottelun jälkeen voi pelaajalta tiedustella miten peli meni, millainen oli työnteon asenne, millä voitit pisteitä ja miten niitä hävisit sekä miten liikuit? n Epäselvissä tilanteissa pelaajien on kutsuttava kilpailunjohtaja paikalle välittömästi. n Väärin pelatun pallon (esim. syöttö väärältä puolelta kenttää tai katkaisupelissä väärältä kenttäpuolelta tehty syöttö) piste jää voimaan. Tilanne korjataan seuraavassa pisteessä siten, että syöttö tapahtuu oikeasta paikasta. VALMENTAJILTA SAAT LISÄTIETOA KILPAILEMISEEN LIITTYVISTÄ ASIOISTA n Syöttäjän tehtävänä on huolehtia pisteiden laskusta. Ennen jokaista syöttöä on kuuluvalla äänellä ilmoitettava pelitilanne. Riitatilanteessa tulee palata pistetilanteeseen, josta molemmat pelaajat ovat samaa mieltä. www.smashtennis.fi n Peli- ja eräpallot siirretään vain puolten vaihdon yhteydessä. Pelitilanteen merkitsee erässä johdolla oleva pelaaja. n Ottelun loputtua pelin voittanut pelaaja ilmoittaa lopputuloksen. 18 19 Liity Smash-Tennikseen − yli 1600 jäsenen kasvavaan tennisseuraan Saat… l Edullisempia pelivuoroja FiTe Clubilta, Metsälän tenniskentiltä ja Kotkan tennishallilta l Tennisliiton julkaiseman lehden kotiisi l Prince Pro Shopista kassit, mailat ja vaatteet jäsenhintaan l Aikuis-, juniori- ja kilpavalmennusta erikoishintaan Voit osallistua… l Sarjatennikseen l Kansallisiin ja seuran sisäisiin kilpailuihin l Muihin tapahtumiin ja matkoihin l Etelä-Euroopassa pidettävälle massakenttäleirille Lisäksi mm. l Päätoiminen fysiikkavalmentaja l Hyvät jäsenedut ja -tarjoukset l Imainen minitenniskenttä junioreille l Smash Klubi l Oma prince-minibussi l Sulkis- ja rackletontoimintaa Smash – Nuori Suomi -sinettiseura Smash - Tennis ry Varikkotie 4 00900 Helsinki puh. 09-3417130 [email protected] www.smashtennis.fi Smash - Club ry Mahlamäentie 31 48300 Kotka puh. 041 5022762 [email protected] www.smashtennis.fi Smash - Sulkis& Racketlon Varikkotie 4 00900 Helsinki puh. 09-3417130 [email protected] www.smashtennis.fi Finland Tennis Club Varikkotie 4 00900 Helsinki puh. 09-3417130 [email protected] www.finlandtennis.com l Toimintamme on monipuolista ja kasvatuksellista l Pidämme huolen jokaisesta mukana olevasta lapsesta ja nuoresta l Ohjaajamme ovat käyneet lasten ja nuorten ohjaamiskoulutuksen Olemme sopineet lasten urheilun pelisäännöistä yhdessa lasten vanhempien ja lasten kanssa. l www.smashtennis.fi 1/2010
© Copyright 2025