Kirjoittajavieraana Arkkiatri, sotaorpo, Risto Pelkonen

Sotaleskien, sotaorpojen ja omaisten äänenkannattaja
3
Nro 2/2010
Oliko talvisodan rauha
hätiköity?
Talvisodan
päättymisen
muistojuhla
Mauri Niskakoski
on KOL:n uusi
puheenjohtaja
Jatksodan
ilmaoperaatiot
Hengelliset ja
kulttuuripäivät
Ilmajoella
Kirjoittajavieraana Arkkiatri, sotaorpo, Risto Pelkonen
Huoltoviesti
1/2010
2
Huoltoviesti
SISÄLTÖ 2/2010
Oliko talvisodan rauha hätiköity? - Matti Höök 3
Yksituumaisuus pelasti itsenäisyyden - Akiatri Risto Pelkonen
4
Stalin erehtyi - Aluekappalainen Sepo S. Koponen
6
Toimitus: Pertti Kokko
PL 97, 02101 Espoo
Puhelin: 0400 890318
Mauri Niskakoski KOL:n uusi puheenjohtaja 7
Talvisodan päättymisen muistotilaisuus 13.3 2010 8
Päätoimittaja: Matti Höök
Puhelin: 0500 705379
Sähköposti: [email protected]
Tasavallan Presidentti Tarja Halonen 13.3. 2010 9
Tervetuloa Ilmajoelle 19.-20.6. 2010 10-11
Pohojalaaset juhlivat - Mikko Virrankoski 13
2/2010
Julkaisija:
Kaatuneitten Omaisten Liitto ry
Toimitusneuvosto:
Leena Mankkinen (pj)
Matti Höök
Pauli Juntunen
Päivy Penttinen
Uolevi Utriainen
Kati Ruuth (sihteeri)
Pertti Kokko
Osoitteenmuutokset ja tilaukset:
Puhelin: 02 2588 394
Sähköposti: [email protected]
Lehteen tarkoitetut tekstit ja kuvat:
Sähköposti: [email protected]
Kirjapaino:
Sälekarin Kirjapaino Oy, Somero
Sotaorpona Kankaanpään Kuninkaanlähteellä - Pauli Korvensyrjä 16-17
Liittokokouksen päätöksiä - Leena Mankkinen
22
Karhunkaataja, kapteeni Bror Berndt Höök 24
Mies monessa mukana Aulis Harju - Pauli Juntunen Mielipiteitä
28
Kannen kuva: Talvisodan päättymistä juhlistettiin muun muassa
Marskin patsaalla.
Kuvan otti Matti Höök.
Liiton yhteystiedot
Seuraava:
40 viikolla (aineisto viim.03.09.2010)
50 viikolla (aineisto viim. 16.11.2010)
Tilaushinnat vuodelle 2010:
Lehden vuosikerran hinta on jäsenille
12 euroa ja muille tilaajille 20 euroa.
Irtonumeron hinta on 7 euroa.
Sotaleskille vuosikerta veloituksetta.
Osoitteet:
Postiosoite: PL 600, 00521 HELSINKI
Katuosoite: Ratamestarinkatu 9 C
Käyntioisoite: Kellosilta 4
Puhelinnumerot:
Toimisto
02 2588 394
Toiminnanjohtaja
02 2588 790
Fax
02 2588 792
Sähköposti: [email protected]
Liiton internetosoite: www.kolry.fi
Toimisto avoinna arkisin klo 9-15
Huoltoviesti 1/2010
Huoltoviesti 2/2010
Toimisto
suljettu
ajalla
5.7.–30.7.2010
31
Oliko
talvisodan
rauha
hätiköity?
Professori
Martti
Turtola on kertonut,
että talvisodan rauhaa ei solmittu yksimielisesti. Varsinkin
talvisodan puolustusministeri Juho Niukkanen on
arvostellut ankarasti talvisodanaikaista ulkopolitiikkaamme ja
tehtyä rauhaa, joka kaikkien suomalaisten mielestä oli kohtuuton.
Suurimman syyn Niukkanen vierittää ulkoministeri Väinö Tannerille, joka ei hyväksynyt avun
vastaanottamista länsivalloilta toisin sanoen Englannilta ja Ranskalta, vaikka nämä Kansainliiton
kehotuksesta suorastaan tyrkyttivät Suomelle sotilaallista apua.
Tannerin mielestä avun vastaanottaminen olisi merkinnyt Suomen
joutumista mukaan suursotaan
- mutta siihenhän sitä jouduttiin
joka tapauksessa.
Tanner ja hänen kannattajansa
epäilivät, että länsivaltojen apu
ei tule ajoissa, mutta tässäkin hän
oli väärässä. Englantilaiset olisivat voineet lähettää maahamme
100 kpl Blenheim-pommikoneita
miehistöineen ja pommeineen
vaikkapa päivän varoitusajalla jo
helmikuun alussa, jos ulkopoliittinen johtomme olisi osannut tehdä
päätöksiä. Tällä olisi ollut ehkäpä
jopa ratkaiseva merkitys Summan ja Viipurinlahden puolustustaisteluissa. On syytä muistaa
mikä oli lento-osasto Kuhlmeyn
merkitys jatkosodan taisteluissa. Myöhemmin maahan olisi saatu
jopa 100 000 maavoimien sotilasta, jos ja
kun länsivallat olisivat saaneet sovituksi
kauttakulusta
Norjan ja Ruotsin kautta.
Tämä sopiminen olisi
hyvin voitu jättää asianomaisten
maiden
huoleksi. Sen ei olisi
tarvinnut olla Tannerin
päänsärky. Hän ei uskonut tällaiseen kauttakulkuun, josta hänen demariystävänsä
Ruotsin hallituksessa
olivat kovasti kiitollisia.
Pelkästään englantilaisten ilmavoimien ilmestyminen meidän
ilmatilaamme olisi voinut johtaa
asialliseen ja kohtuulliseen rauhantekoon venäläisten kanssa.
Stalinhan tiettävästi suostui rauhanneuvotteluihin, kun hänelle
selvisi, että länsivallat saattoivat
tulla hänen vihollisikseen. Länsivaltojen Norjan miehitys puolestaan olisi merkinnyt, että Saksalta
olisi Norja jäänyt miehittämättä.
Paine Ruotsia kohtaan olisi voinut
Saksan taholta kasvaa ja sitähän
ruotsalaiset tietenkin pelkäsivät.
Suomalaisten poliitikkojen
kiire tehdä rauha
Niukkasta, ministeri Hannulaa ,
kansanedustaja Urho Kekkosta
ja eräitä muita lukuun ottamatta
johtui paljolti siitä, että kenraali
Heinrichsin kokooma raportti rintamatilanteesta oli varsin pessimistinen. Kenraali Airo, Tapola ja
eräät muut sotilaat ovat kuitenkin
olleet sitä mieltä, että poliitikot
tulkitsivat rintamakenraalien raportit väärin. Länsi-Kannaksella
joukot olivat perääntyneet kuukauden aikana 30 km. Tilanne oli
tiukka, mutta ei toivoton. Lisävoimia toivottiin ja niitä olisi saatu,
jos poliitikkomme olisivat olleet
3
tarpeeksi kylmäpäisiä. Niukkanen
on osoittanut, että tilattuja aseita
oli tulossa ja koulutuskeskuksissa
oli reservejä - puhumattakaan länsivaltojen sotavoimista.
Kevätrouta ja vesi Viipurinlahden
jäällä olisivat vaikeuttaneet vihollisen huoltoyhteyksiä ja huonoimmassa vaihtoehdossa vihollinen
olisi pysäytetty Virojoki- Luumäki- Laatokka linjalla, jossa rakennettiin Salpa-asemia ja jossa
oli vereksiä voimia odottamassa
reservissä.
Mannerheim huomasi, että rauhanneuvottelijoillemme Moskovaan oli lähetetty liian pessimistinen tilanneraportti, mutta sitä ei
viitsitty tai haluttu muuttaa ulkopoliittisen johtomme toimesta.
Tehdystä rauhasta ulkoasianvaliokunnan jäsen, kansanedustaja
Urho Kekkonen käytti nimitystä
”Paasikiven rauha”. Kekkonen ei
välittänyt olla mukana eduskunnan täysistunnossa, jossa rauhasta
päätettiin. Ministerit Niukkanen
ja Hannula pyysivät ja saivat eron
hallituksen jäsenyydestä.
Jos Moskovassa olisivat olleet kovat neuvottelijat asialla, niin viimeistään tässä vaiheessa olisi pitänyt lyödä pöytään länsivaltojen
aputarjous. En halua olla mikään
besser-wisser, mutta talvisotakaan
ei ole vielä mikään loppuun kaluttu luu historiantutkimuksessa.
Professori Heikki Ylikangas on
antanut ymmärtää, että talvisodan
rauhan takana oli Saksan taholta annettu lupaus, että jos teette
nopean rauhan, niin tulevassa
sodassa saatte menetyksenne korkoineen takaisin. Martti Turtola ei
usko tähän teoriaan. Väinö Tanner
ja Juha Niukkanen eivät myöskään mainitse mitään tällaisesta
mahdollisuudesta muistelmissaan.
Matti Höök
Päätoimittaja Huoltoviesti 1/2010
Huoltoviesti 2/2010
4
Arkkiatri, sotaorpo, Risto Pelkonen
Talvisodan muistotilaisuudessa Helsingin Vanhassa kirkossa 13.3.10
Yksituumaisuus pelasti itsenäisyyden
Kuivukoon käteni, joka on tällai-
sen paperin allekirjoittanut. Näin
presidentti Kyösti Kallio, kun
hän antoi valtuudet Moskovan
rauhan solmimiseksi - 70 vuotta
sitten - maaliskuun 12 päivänä
1940. Tämä Sakarian kirjan hyvän paimenen profetia tuli todeksi sydäntä särkevällä tavalla pian
allekirjoituksen jälkeen. Oikea
käsi halvaantui ja kynä kirposi
presidentin otteesta
.
Talvisota oli täynnä väkevää
dramatiikkaa - alusta loppuun.
Ensin häikäilemätöntä imperialismia, kyynistä voimapolitiikkaa ja sodan julmat kasvot. Sitten
oman maan puolustamisen suurta
sankaruutta, loistavaa sotataitoa
suomalaisessa
talvimaisemassa ja patrioottista eetosta. Lopuksi päättäväistä rohkeutta suostua
lähes mahdottomiin rauhanehtoihin itsenäisyyden olemassaolon
viimeisellä hetkellä.
Vaikka itsenäisyys pelastui, tylyt
rauhan ehdot olivat syvä järkytys.
Mieli oli maassa ja liput puolitangossa. Mutta rauha on rauhaa. Aina väkivaltaa parempi - ja toivon mahdollisuus. Toivo oli yksituumaisuudessa ja keskinäisen
luottamuksen ilmapiirissä, uskossa, että hyvää on olemassa ja että
hyvä on saavutettavissa tunnustamalla tosiasiat ja toimimalla viisaalla tavalla. Presidentti Kallion
viesti jälkipolville oli rohkaiseva:
Se voimainponnistus, minkä suoritimme koko maailman silmien
edessä viime talvena, ei olisi ollut
mahdollinen, ellei koko Suomen
Huoltoviesti 2/2010
kansa olisi herännyt tietoisuuteen
omasta historiallisesta tehtävästään. Jatkakaamme sitä työtä rinta rinnan.
Historiallinen tehtävämme on
kunnioittaa perinteitä ja menneiden sukupolvien työtä, rakentaa
toisesta välittämisen ja ymmärryksen yhteisvastuullinen yhteisö. Se on vapauden, veljeyden
ja tasa-arvon luovuuden ja kansainvälisen yhteistyön SivistysSuomi.
Akateemikko Matti Kuusen mukaan talvisodan solidaarisuus
syntyi urheilukentillä nuorten
keskuudessa reilun kilpailun ja
yhdessä tekemisen merkeissä.
Siihen aikaan nuorten urheiluharrastus oli koko kylän tai kaupungin osan yhteinen juttu.
elämä oudossa ympäristössä. Sotaleskiä oli noin kolmekymmentä
tuhatta - ja sotaorpoja kaksinkertainen määrä. Seitsemässäkymmenessä vuodessa joukko on jatkuvasti huvennut. SotaveteraaneSotien uhraukset olivat suuret ja on nyt runsaat 60 000, ja heistä
ja kärsimykset mittaamattomat. joka kuudes invalidi. Lähes joka
Tuoreen kansalaiskyselyn mukaan kolmas veteraani on rintamanaikuitenkin juuri talvisodan ansios- nen ja kaikkien veteraanien keskita Suomi säilytti itsenäisyyden. ikä on noin 87 vuotta. SotaleskiJa syntyi ikään kuin uudestaan. en joukko on hyvin pieni. vajaan
Eikä Suomea mikään pelastanut tuhannen kokoinen ja keski-ikä
jatkosodalta. Se oli ainoa vaih- runsaat 90 vuotta. Tarkat tiedot
toehto pysyä hengissä Suomen kanssamme kulkevien sotaorpoulkopuolella vallitsevien poliit- jen määrästä puuttuvat, mutta se
tisten voimien kentässä.
lienee kolmisenkymmentätuhatta. Niin tai näin. Kaikki ovat nyt
Lähes satatuhatta miestä ja naista eläkeiässä.
menetti henkensä ja yhtä monelle Sodat koettelivat meidänkin perjäi sodan aiheuttama pysyvä vam- hettämme. Lääkäri-isäni kaatui
ma. Tuhansien perheiden oli tul- kesäsodan alussa ja lapsuutetava toimeen ilman isää tai poikia ni satumaa, sukutila Laatokalja puoli miljoonaa karjalaista ja la jäi kahdesti rajan taakse. Näin
petsamolaista joutui rakentamaan meistä neljästä lapsesta tuli souudet kodit ja aloittamaan uusi taorpoja ja äidistä yksinhuoltaja.
Monien muiden suomalaisten
naisten tapaan Aune-äiti oli suuri selviytyjä; koulutti lapsensa ja
eli leskenä hyvää elämää lasten ja
lastenlasten keskellä kunnes kuoli 85 vuoden ikäisenä.
Monipolvinen kertomus sotaleskien ja sotaorpojen huollosta alkoi jo sodan kynnyksellä. Silloin
säädettiin Suomen historian ensimmäinen yleinen sotilastapaturmalaki ja määrättiin, että asepalveluksessa kaatuneen leskelle
ja lapsille maksetaan huoltoeläkettä. Koska eläkkeen suuruus
riippui kaatuneen sotilasarvosta,
suurimmassa tarpeessa olevat
saivat pienimmät eläkkeet. Eläkkeiden korvausluokat poistettiin
heti sotien jälkeen ja näin kaikki
kaatuneitten omaiset saatettiin tasavertaiseen asemaan
. Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton sotakummitoiminta
oli tärkeä toimija sotaorpojen
toimeentulon ja koulutuksen tukijana. Hankkeen aloitteen tekijä oli - kukapa muu - kuin aina
valpas ja idearikas arkkiatri Arvo
Ylppö. Kummeja etsittiin lehdistöilmoitusten, julisteiden ja
radioesitelmien avulla - ja löydettiin sekä kotimaasta että ulkomailta. Sodan päättyessä lähes 40
tuhatta sotaorpoa oli avustuksen
piirissä.
Pohjoismaisen hyvinvointivaltion rakentaminen lyhyessä ajassa sotien jälkeen on uskomaton
saavutus. Suomalaiset nuoret ovat nyt maailman parhaiten
koulutettuja. Täällä kukoistavat
kaikki omaperäisen kulttuurin
alueet, korkeatasoinen tiede ja
luova taide, tekniikka ja teollisuus. Sosiaaliturva on vahva ja
terveydenhuoltopalvelut kuuluvat kaikille. Pitkän vaikenemisen
jälkeen keskustelu lähihistoriasta
on avautunut ja sen myötä hengitys on alkanut kulkea vapaasti.
Lapin sodan päättymispäivänä 27. päivänä huhtikuuta vietetään valtakunnallista veteraanipäivää ja Suomen lippu nostetaan
salkoon. Vuonna 1994 valtiovalta
esitti anteeksipyynnön sotasyyllisten omaisille. Oikeusministerin kutsumat oikeusoppineet ovat
myös todenneet yksikantaan, että
aikanaan langetetut tuomiot olivat lain vastaisia. Samana vuonna 1994 Presidentti Martti Ahtisaari kutsui Mannerheim-ristin
ritarit itsenäisyyspäivän vastaanotolle ja antoi päiväkäskyn
sotaveteraaneille. Nyt katsotaan
sota- ja rintamaveteraaneja kunnioittavasti suoraan silmiin, ja oivalletaan, että heidän asiansa on kaikkien yhteinen. Valtiovallan tuettava
sotaorpojen rekisteröintiä
Myös sotaorvot ovat astuneet
reilusti esiin. Sotaorpojen yhdistyksiä on perustettu viimeisen
kymmenen vuoden aikana kaksi
tusinaa ja kaikki liittyneet osaksi.
Kaatuneitten Omaisten Liittoa. Sotaorpojen rekisteröityminen on
nyt liiton suuri hanke. Se on arvokas kunnian osoitus sotaorvoille
raskaan taakan kantamisesta ja
5
saattaa olla hyödyksi harkittaessa
ikääntyvien sotaorpojen tukitoimia. Pidän itsestään selvänä, että
valtiovalta tukee hanketta. Tärkeää niin ikään olisi käynnistää
nykyistä seikkaperäisempiä sotaorpoihin kohdistuvia sosiaalihistoriallisia tutkimuksia.
Sotaorpojen muistitietojen keruu on käynnistynyt suurenmoisen vilkkaana eri puolilla Suomea. Lyhyessä ajassa niistä on
kertynyt kokonainen kirjasto.
Kirjojen otsikot, Isän ikävä, Ei
tullut isä kotiin, Isä lähdit varhain, Meille kallis on maa, kertovat riipaisevalla tavalla sotaorpojen selviytymisestä epätoivon
ja toivon, häpeän ja ylpeyden,
nöyryytyksen ja kannustuksen
ristiriitaisessa maailmassa
.
Minut kerran,
kun kantavat luokses,
risti sormes ja ole mies.
Kävi - poikani - näin sinun vuokses,
minä viitoitin miehen ties.
Tämän testamentin kirkkoherra,
kapteeni Väinö Havas kirjoitti pojalleen, vähän ennen kuin
hänet kannettiin kotiin.
Huoltoviesti 2/2010
6
Aluekappalainen Seppo S. Kosonen
Talvisodan päättymisjuhlassa Vanhassa kirkossa 13.3.10
Stalin erehtyi
Me suomalaiset saamme tänään
kiittää hyvästä maasta, kun olemme kokoontuneet juhlaan, joka
tekee nöyräksi, nostaa kiitosmielen ajatuksiimme ja toivottavasti
muistuttaa meitä siitä, kuka on
kansaamme varjellut ja suojellut
sen vaikeina aikoina.
Eräs seurakuntamme ahkerimpia kirkkovieraita on ollut lähes
95-vuotias sotaveteraani Gunnar
Laatio. Hän kertoo Sotasankaritkirjassa talvisodan päättymispäivästä näin:
- Yhtäkkiä tuli kammottava hiljaisuus. Olimme liian väsyneitä
osataksemme iloita. Kuulimme
rauhanehdot. Kasvot piti kääntää
pois muista, sillä olimme taistelleet jokaisesta metristä viimeiseen saakka, käskyn mukaan.
Meitä raivostutti se, että Punaarmeija pääsi kauemmaksi Suomeen kuin pelkästään taisteluilla.
Mutta ihme oli tapahtunut.
Voittamattomana pidetty Punaarmeija ei pystynyt täyttämään
saamaansa tehtävää. Talvisota
teki maailman tietoiseksi siitä,
että Suomen kansa on valmis valtaviin uhrauksiin puolustaessaan
itsenäisyyttään sekä vapauttaan
itse määrätä omista asioistaan.
Ulkomaiset sotakirjeenvaihtajat
kertoivat uudesta Thermopylain
taistelusta, Daavidin ja Goljatin
ottelusta.
Näin oli asianlaita. Viime syksynä ilmestyi ulkopuolisen tarkkailijan, amerikkalaisen toimittajakirjailijan Gordon F. Sanderin
kirja Taistelu Suomesta, jossa
hyvin tarkkaan ja monipuolisesti
on kuvattu sitä uhri- ja taistelumieltä, jota Suomen yhtenäiseksi
kasvanut kansa tuolloin osoitti.
Huoltoviesti 2/2010
Generalissimus Stalin oli raskaasti erehtynyt Suomen suhteen.
Hänen odottamansa voitonjuhlat
Helsingissä parin viikon taistelujen jälkeen muuttuivatkin Suomen kansan peräänantamattomuuden johdosta 105 päivää kestäväksi sodaksi, jolla on harvoja
vertauskohtia sotahistoriassa.
Nämä 70 vuotta talvisodan päättymisestä ovat merkinneet kansallemme valtavia edistysaskeleita kaikilla yhteiskuntamme osaalueilla. Olemme kansainvälisten
yhteisöjen, niin Yhdistyneiden
Kansakuntien kuin Euroopan
Unioninkin jäsenenä lunastaneet
paikkamme länsimaisen demokratian mallimaana, joka on pitkälti nojannut kristillisiin perusarvoihin.
Erityisesti viime syksynä saimme syyn iloita, kun maailmanlaajuinen tutkimus varakkuuden
ja hyvinvoinnin jakautumisesta
osoitti, että Suomi on yhdeksällä
eri mittarilla mitattuna maailman
ykkösmaa. Se osoittaa, että sisua
eikä talvisodan henkeä ole vieläkään unohdettu.
Mutta vaikka eläisimme nykyajassa tulevaan suuntautuen,
emme saa koskaan unohtaa heitä,
jotka lunastivat maallemme valtiollisen vapauden ja itsenäisyyden.
26.700 talvisodassa kaatunutta tai
kadonnutta, 44.000 haavoittunutta, kymmeniätuhansia sotaorpoja,
sotaleskiä ja sotalapsia puhumattakaan niistä 420.000 evakosta,
jotka joutuivat etsimään elintilansa pinta-alaltaan pienentyneen
Suomen alueelta.
Tänä talvisodan päättymisen
muistopäivänä on syytä edelleen
muistuttaa niistä kunnian päivis-
tä, jotka ovat jättäneet arpensa
monien suomalaisten sieluun.
Nyt on meidän aikamme antaa
oma panoksemme maailman rauhan ja oikeudenmukaisen elämän
puolesta. Siihen liittyy talvisodan
hengen mukainen asenne, jossa kannetaan huolta jokaisesta
kansalaisesta, eikä kaveria jätetä
tiukassakaan paikassa. Meitä velvoittaa 105 kunniakkaan päivän
muisto.
Kun jo syksystä 1939 koko kenttäarmeijallemme jaettiin kenttähartauskirjasta, oli sen välissä
postikortin muotoisena presidentti Kyösti Kallion kehotus, jossa
sanottiin mun muassa näin:
- Nykyhetkenä kansamme tarvitsee Jumalan sanan uudesti luovaa
voimaa. Omaksukaamme nöyrällä sydämellä sen siunaukset.
Tuo kehotus ei ole aikansa elänyt.
Se on yhtä ajankohtainen kuin
sodan aikaisen ylipäällikkömme,
marsalkka Mannerheimin päiväkäskyt kirkkomme seinillä, joissa muistutetaan siitä palavasta
vapaudentahdosta, joka ikuisiksi
ajoiksi on turvaava maallemme
kalliisti lunastetun itsenäisyyden
ja kansallemme sisäisen suuruuden.
Kun tänä päivänä muistamme
Suomen kansan sodanaikaista
urheaa taistelua ja uhrimieltä, sydämemme täyttää nöyrä kiitos.
Edelleen on hyvä muistaa myös
ne sanat, joita alikersantti Mäkilä
Väinö Linnan Tuntemattomassa
sotilaassa käytti:
- Älä pelkää! Mennähän rauhas.
Ei s´oo ihmises. S´oon suuremmas käres.
7
Mauri Niskakoski
KOL:n uusi puheenjohtaja
- Liittomme korkein päättävä elin
on Liittokokous ja sen päätöksen
mukaisesti 29.04. Liiton puheenjohtaja vaihtui.
- On aika lausua kiitokset Aulis Harjulle siitä työstä, jonka
hän on vuosikymmenten aikana
tehnyt
kaatuneitten omaisten
puolesta. Hyvä on myös muistaa
hänen lupauksensa olla käytettävissä myös vastaisuudessa.
Uusi henkilö tuo aina mukanaan
muutoksia työhön ja työtapoihin. Kuitenkaan kukaan ei koskaan voi yksin vaikuttaa kovinkaan paljon, mutta liitollamme on
hyvä hallitus, jonka päätöksen
mukaan toiminnan keskeisimmät
painopistealueet ovat seuraavat.
Ensinnäkin meidän tulee huolehtia sankarivainajien omaisten,
leskien ja sisarusten saattamisesta kunnioittaen elämän viimeisissä vaiheissa. Toinen tavoite tulee
olemaan kaikkein heikoimmassa
asemassa elävien sotaorposiskojen ja -veljien taloudellisen tilanteen korjaaminen.
Sotien jälkeisissä vaikeissa olosuhteissa oli mahdollista, että
isän kaatumisen seurauksena
nuori sotaorpo joutui osallistumaan perheen elannon hankkimiseen. Tällöin hän jäi ilman
koulutusta eikä tuohon aikaan
eläkekään kertynyt. Kun sitten
60-luvulla maaseudun pientiloilla eläminen kävi mahdottomaksi
ja maaltapako alkoi, olivat he
jo siinä iässä etteivät ehtineet
läheskään täyteen eläkkeeseen.
Tässä vain yksi esimerkki, muitakin on.
Meitä on monia sotaorpoja, jotka
eivät tarvitse valtiovallan taholta mitään tukea, mutta edellä
kuvatun kaltaisille, usein pelkän
kansaneläkkeen varassa ponnisteleville on saatava jonkinlainen
sotaorpolisä.
Heidän
nykytilanteensa
johtuu isän
kaatumisesta.
Sotavuodet olivat kamala koettelemus koko Suomelle. Yksikään
kansalainen ei kokonaan välttynyt sen seurauksista. Sotainvalidit ja veteraanit ovat saaneet
monipuolisen tunnustuksen ja
heidän asemansa on mielestäni kohtuullisen hyvä. Heillä on
myös perinnetyöhön sitoutuneita
yhteisöjä sekä muistomerkkejä,
joiden perusteella voidaan olettaa, etteivät heidän tekonsa tule
unohtumaan.
Kaatuneitten Omaisten Liiton
tulee huolehtia siitä, ettei heidän
kohtalonsa pyyhkiydy pois kansakunnan muistista. Keinoja
tähän on olemassa. Eräs tällainen on sotaorpomuistomerkki, joka nyt on lepovaiheessa,
mutta ei unohtunut, vaan siihen
palataan kun aika on parempi. Lähitulevaisuudessa tulee
ajankohtaiseksi perinnesäätiön
tai muun vastaavan perustaminen. Sen tehtäväksi tulee sopivin
keinoin kertoa kansalaisille sankarivainajien omaisten osaksi tulleesta kohtalosta. Tavoitteena on,
että tulevat sukupolvet ymmärtävät omaisten osuuden.
Miten näihin tavoitteisiin sitten
pyritään? Toiminnanjohtajamme on pian jäämässä osa-aikaeläkkeelle ja hänen pois jäävä
työpanoksensa on jotenkin korvattava. Eräs mahdollisuus tähän
on, että hallituksen jäsenet saavat
kukin omalla alallaan päätösten
valmisteluvastuun, samoin edustusta tulee jakaa. Tässä on kuitenkin varottava, ettei toimiston
työ lisäänny. Eräs keino taata
toimistolle työrauha on puhelintunnit: varataan 1 - 2 kertaa
viikossa puhelimessa keskusteluun, muuna aikana on puhelinhiljaisuus.
Eräs oma lempiajatukseni on
Huoltoviestin saaminen jäsenleh-
deksi, mikä se on alun perin ollutkin. Painoksen nouseminen kaksin- kolminkertaiseksi toisi lisää
ilmoituksia ja näin laskisi lehden
kappalehintaa. myös Liiton toimiston työtä se hieman vähentäisi ainakin kiertokirjeiden osalta.
Kaiken kaikkiaan järjestötyö jämäköityisi.
Sitten vähän näistä meidän yleisistä kokouksista. Usein kokousten jälkeen on kuulunut valituksia
siitä, miten riitaisia ja sävyltään
ikäviä ne ovat olleet. Tähän voi
helposti yhtyä. Jostakin syystä
keskuudessamme on henkilöitä, joiden mielestä hallitus on
täysin epäkelpo ja tilintarkastajat ammattitaidottomia, vaikka
kertaakaan ei ole löytynyt perusteita evätä vastuuvapautta.
Ehkä huippu tästä oli viime
kokouksessa esitetty näkemys, että tilinpäätös oli lain vastainen.
Melkoinen hyökkäys arvostettuja
tilintarkastajia vastaan.
Meillä kaikilla jäsenillä on
näkemykseni mukaan yhteinen
päämäärä ja se on Kaatuneitten
Omaisten Liiton kaikinpuolinen menestys. Miksi emme
jokainen työskentelisi tuon päämäärän saavuttamiseksi toinen
toisiimme luottaen, emme toisiamme väijyen.
Mauri Niskakoski
puheenjohtaja KOL
Huoltoviesti 2/2010
8
Muistotilaisuus 70 vuotta talvisodan päättymisestä
13.3. Helsingin Vanhassa Kirkossa
Tilaisuuden tarjosivat Pääkaupunkiseudun sotaorvot yhteistyössä
seurakunnan, veteraanien, sotainvalidien ja rintamanaisten kanssa.
Kirkko oli täynnä talvisodan hengen ja sanan kuulijoita.
Taiteellinen anti oli myös huipputasoa: Juhani Aaltonen, Risto Pulkamo, Pekka Suikkanen ja Helsingin Suomalaisen Klubin Kuoro johtajanaan Ilkka Korpi.
Tilaisuuden jälkeen yleisö siirtyi marsalkka Mannerheimin
ratsastajapatsaalle, jossa puhui prikaatikenraali Juha-Pekka Liikola.
Helsingin Suomalaisen Klubin Kuoro
johtajanaan Ilkka Korpi.
Arkkiatri, sotaorpo,
Risto Pelkonen.
Carl-Johan Hindsberg,
Helsingfors Svenska Kergs- Aluekappalainen Seppo S. Kosoveteraner, piti tilaisuuden nen.
tervehdyspuheen.
Helsingin Vanha
kirkko Talvisodan
70-vuotis päättymistilaisuudessa
13.3.2010.
Vanha Kirkko oli täynnä yleisöä. Eturivissä presidentin rouva Tellervo Koivisto.
Huoltoviesti 2/2010
Everstiluutnantti, lausuja
Urpo Mukala esitti Yrjö
Jylhän runon Hyvästi Kirvesmäki.
Huilutaiteilija Juhani Aaltonen.
9
Tasavallan presidentti Tarja Halonen Talvisodan
päättymisen muistoseminaarissa Säätytalolla 13.3.2010:
Sota lapsen silmin on nyt ajankohtainen asia
Talvisota aiheutti todella suuria
kärsimyksiä maallemme. Kaatuneita ja kadonneita oli miltei
27 000 ja haavoittuneita 44 000.
Talvisota ulottui monin tavoin
kotirintamankin elämään näiden
kaatuneiden tai haavoittuneiden
perheenjäsenten lisäksi.
Vaikka siviiliväestön pommituksia ei ollut kovin paljon,
joutuivat kaikki ponnistelemaan ankaran työn sekä suuren taloudellisena puutteen alla.
Sodan varjot ovat pitkät. Ne näkyivät rauhan tultuakin pitkään
yhteiskunnassamme.
Sotien jälkeiset vuosikymmenet merkitsivät sotakorvauksia,
jälleenrakennusta ja suuria yhteiskunnallisia muutoksia. Suomalaista yhteiskuntaa kehitettiin
monin eri tavoin kohti sellaista
hyvinvointivaltiota, jollaisena me
maamme nyt tunnemme.
Sotaveteraanien sukupolvi kantoi
suuren vastuun tästäkin työstä.
Sodasta ei puhuttu sodanjälkeisinä vuosikymmeninä kovalla äänellä. Jälleenrakennus ja yhteiskunnalliset uudistukset vaativat
paljon aikaa ja voimia, eikä ulkopoliittinen asemammekaan tukenut sodan näkyvää korostamista.
Mutta veteraaneille annettiin
luonnollisesti arvoa. He vaikuttivat näkyvissä asemissa yhteiskunnassa. Esimerkiksi vielä
vuonna 1970 eduskuntaan valituista melkein neljännes oli veteraaniliiton jäseniä.
Sodan kokeneiden yhteistyö ylitti
myös sisäpoliittisia jakolinjoja.
Ajallisen etäisyyden kasvaessa
on sotaa koskeviin pohdintoihimme tullut uusia näkökulmia.
Sota lapsen silmin on yksi niistä.
Muun muassa sotalapset ja sotaorvot ovat nyt uskaltautuneet
kertomaan oman tarinansa. Tavalla tai toisella sota-aika vaikutti
kaikkiin lapsiin. Isät olivat monia
vuosia poissa, eivätkä kaikki palanneet koskaan.
Sopeutuminen rauhan ajan yhteiskuntaan ei ollut sekään aina
helppoa.
Sota vaikuttaa tavalla tai toisella
niidenkin ihmisten identiteettiin,
jotka eivät ole sitä henkilökohtaisesti kokeneet.
Viesti sukupolvelta toiselle on
mennyt eteenpäin. Itse asiassa
isovanhempien keskustelu sodasta lapsenlapsien kanssa on saattanut olla helpompaa kuin aikanaan
omien lasten kanssa.
Me suomalaiset emme ole ainoita
eurooppalaisia, jotka muistelevat
ja tutkailevat nyt omaa historiaansa. Myös Suomen kannalta
sellaiset itsenäisyysvuoden 1917
lisäksi tärkeät vuodet kuin 1809,
1918 ja 1939 liittyvät myös eurooppalaiseen historiaan, vaikka
me olemmekin itse olleet omaa
kohtaloamme muovaamassa.
Pohdiskeluille on vielä tilaa ja aihetta niin taiteen kuin historiankirjoituksenkin parissa. Talvisota
merkitsi nuoren kansakunnan itsenäisyyden säilyttämistä veteraanisukupolven yksimielisyydellä ja yhteisvastuulla.
Huoltoviesti 2/2010
10
Arvoisat
Huoltoviestin
lukijat
Kaatuneitten Omaisten Liitto jär-
jestää Ilmajoella 19.-20.6.2010
hengelliset ja kulttuuripäivät.
Tapahtuma on valtakunnallinen.
Toivotan Ilmajoen kunnan puolesta kaikki vieraat tervetulleeksi
kuntaamme.
Kuntamme on asukasluvultaan
vajaan kahdentoista tuhannen
asukkaan kunta. Viime vuodet
kunnan asukasluku on ollut kasvava. Työvoimasta lähes kolmetuhatta työllistyy palveluammateissa. Teollisuudesta ja rakennustoiminnasta saa toimeentulonsa noin
1500 henkilöä ja maatalous työllistää noin 600 henkilöä. Ilmajoki
tunnetaan erityisen voimakkaana
sian- ja siipikarjan lihan tuottajana.
Yrityskentän lippulaiva on Altian
Koskenkorvan tehdas, mistä paikkakuntamme on hyvinkin tunnettu. Yritystoimintaa ajatellen kuntamme on erittäin potentiaalinen
ottaen huomioon, että kunnan rajojen sisällä on lentokenttä. Lisäksi kuntaamme halkoo valtatie kolmonen, mikä on merkittävä väylä
etelän suuntaan. Myös rautatieasema on varsin lähellä. Kuntamme rajoittuu Etelä-Pohjanmaan
maakuntakeskus Seinäjokeen.
Seinäjoki ja sen ympäristökunnat
ovatkin olleet viime vuosina monella mittarilla mitattuna erittäin
menestyvää aluetta Suomessa.
Kuntakenttää myllertää parhaillaan maailman laajuinen lama.
Ilmajoki on toistaiseksi selvinnyt
lamasta kohtuullisesti. Budjettia
ei ole tarvinnut repiä auki, kunnan
verotulot ovat olleet suuremmat
kuin olemme odottaneet, työttömyysaste on alle maakunnan
keskiarvon ja paikkakunnan yri-
Huoltoviesti 2/2010
tysten ei toistaiseksi ole tarvinnut
lomauttaa tai irtisanoa henkilöstöään. Käsitykseni on, että Ilmajoen
onni on tässä maailman tilanteessa
se, että meillä on paljon pienehköjä perheyrityksiä eri toimialoilta
ja se, että työvoimastamme yli 60
prosentia on sijoittunut palvelualan ammatteihin. Tunnetusti lama ei ole ainakaan vielä raapaissut palvelualaa.
Ilmajoki panostaa urheiluun, kulttuuriin ja kuntalaisten vapaa-ajan
palveluihin. Näissä on onnistuttu
ja panostukset ovat näkyneet ilmajokelaisten menestyessä erityisesti urheilun saralla. Ehkä isoin
vuosittainen ponnistus musiikin
ja kulttuurin saralla on talkooväen turvin toteutettu Ilmajoen musiikkijuhlat. Musiikkijuhlia on
nyt vietetty yli kolmekymmentä
vuotta paikkakunnalla. Musiikkijuhlien aiemmin tuottama Pohjalaisia -ooppera on kuvannut pohjalaisten talonpoikien elämää yli
sadan vuoden takaa.
Kuluvana kesänä kuultava ooppera on nimeltään Taipaleenjoki,
mikä kuvaa pohjalaisten elämää
Suomen talvisodassa. Eli aihe on
varsin väkevä ja puhutteleva.
Merkittävin Ilmajoen kunnan
kehittämisen lähtökohta on itsenäinen ja yhteistyökykyinen Ilmajoki. Tämä tarkoittaa sitä, että
Ilmajoki ja ilmajokelaiset haluavat säilyä Suomen kuntakartalla
jatkossakin. Tämä on mahdollista
vain hoitamalla kunnan taloutta
huolella ja pitämällä yllä tarpeeseen nähden riittävät peruspalvelut sekä toteuttamalla ns. Paraslain määrittelemää kuntayhteistyötä naapurikuntiemme kanssa.
Terveyden- ja vanhustenhuollon palvelutuotanto on siirretty
liikelaitoskuntayhtymän järjestettäväksi kuntayhteistyönä. Tämän kuntayhtymän jäseniä ovat
Jalasjärvi, Kurikka ja Ilmajoki.
Väestöä tällä alueella on yhteensä noin 35 000. Tällä järjestelyllä
Ilmajoki täyttää lainsäädännön
asettaman vaateen, mikä määrää
terveydenhuollon palvelut siirrettäväksi vähintään noin 20 000
asukkaan väestöpohjalle.
Näiden palveluiden tuottaminen
kuntayhteistyönä ei merkitse niiden keskittämistä, vaan lähdemme siitä, että vanhusten- ja terveydenhuollon palvelut tuotetaan
lähipalveluina kussakin kunnassa.
Kustannustehokkuutta haemme
mm. yhteisen henkilöstön ja hallinnon kautta.
Tervetuloa Ilmajoelle
lakeuden pitäjään!
Hyvät lukijat. Elämme parhaillaan yhteiskunnassa, joka on jakautumassa monella tapaa kahtia:
köyhiin ja rikkaisiin, menestyviin
ja syrjäytyviin, sairaisiin ja terveisiin. Ja menossa oleva lama
on tätä ilmiötä edelleen voimistamassa. Tätä hyvin ikävää kahtiajakautumista pitää torjua kaikin
mahdollisin keinoin. Kunnalla on
omat välineensä näiden torjumisessa, mutta mielestäni paras
keino torjua mainittuja ilmiöitä
on yhteisöllisyys. Kunta voi tukea yhteisöllisyyttä, mutta kaikki
lähtee miestä jokaisesta yksilöinä. Eli välittäkäämme ja huolehtikaamme toisistamme monin eri
tavoin. Välittäminen tarkoittaa
pelkistettynä sitä että kysyt läheiseltäsi: Mitä sinulle kuuluu,
tai kuinka voit? Ja tämä ei maksa
euroakaan, mutta vaatii kysyjältä
asennetta ja halua ottaa kanssaihmistä vastuuta.
Kesän tullessa me Ilmajoen Kaatuneitten Omaiset odotamme Teitä tänne Kyrönjoen rannalle.
Käsitykseni mukaan Kaatuneitten
Omaisten Liitto eri toimintamuodoissaan edistää yhteisöllisyyden
vaalimista mitä parhaimmin. Tunne yksilötasolla siitä, että kuuluu
tähän joukkoon tai yhteisöön, on
ymmärtääkseni vahva, virkistävä
ja voimia antava tunne. Toivonkin teille kaikille, arvoisat lukijat,
ahkeruutta ja voimia kokoontua
yhteen mm. hengellisten ja kulttuuripitoisten teemojen pariin.
11
TERVETULUA,
NÄHÄRÄHÄN JA
VIIHRYTÄHÄN YHYRES !
Ilmajoen kirkon vieressä lepää Pentti Kivimäki
246 kodin, uskonnon ja isänmaan puheenjohtaja
puolesta kaatunutta sankarivainajaa. Heti sodan loputtua 1946
perustettiin paikkakunnallemme
yhdistys pitämään huolta kaatuneitten omaisista.
Lakeuden kutsu on lähtenyt kaikkialle Suomeen ja ulkomaillekin.
Me ilmajokiset olemme tehneet
parhaamme, jotta viihtyisitte tasaisten peltoaukeamien keskellä.
Ilman Ilmajoen Musiikkijuhlia
voimamme tuskin olisivat riittäneet. Taipaleenjoki -oopperan
esiintyjät tuovat läsnäolollaan
tasokasta kulttuuria hengellisten
päivien tapahtumiin.
Me ilmajokiset toivotamme
Teidät sydämellisesti tervetulleiksi
Etelä-Pohjanmaalle.
Pentti Kivimäki sankarivainajien opastepatsaan edessä. Patsas
hankittiin 2007 Ilmajoen kunnan, seurakunnan ja oman
yhdistyksen varoilla. Patsaan on
suunnitellut arkkitehti Aulis Jääskeläinen.
Toivotan vielä kerran teidät kaikki lämpimästi tervetulleeksi Ilmajoelle. Meillä on tähän aikaan
vuodesta paljon nähtävää ja koettavaa. Toivon, että viihdytte kunnassamme.
Ilmajoella 28.4.2010
Seppo Pirttikoski
kunnanjohtaja
Huoltoviesti 2/2010
12
27.4.
Marskin
patsaalla
Veteraanien, puolustusvoimien, Helsingin kaupungin ja
sotaorpojen edustajat laskivat seppeleen
Marskin patsaalle
veteraanipäivänä
27.4. 2010.
Veteraanipäivän muistotilaisuus Helsingissä
27.4.10.
Hietaniemeen
Marskin patsaalta lähtenyt seppelpartio vei 27.4. seppeleen Hietaniemen hautausmaalla Sankariristille ja
Suomen marsalkka Mannerheimin haudalle. Seppeleen
laskuun osallistuivat prikaatinkenrali Juha-Pekka Liikola, apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkonen, Helsingin
Rintamanaisten Sirkka Vertanen, Helsingfors Kirigsveteranernas Göran Westerlund ja Pääkaupunkiseudun
Sotaorvot ry:n Paavo Kohtala.
Huoltoviesti 2/2010
Pohojalaaset juhlivat
13
Pohjanmaan sotaorvot viettivät
kaksinkertaista juhlapäivää Toholammin kunnanviraston kulttuurisalissa 13.3.2010, kun talvisodan päättymisestä oli kulunut
70 vuotta, ja kun yhdistyksen
uusi kirja ”Sanakar ´isäin lapset
me” julkaistiin.
Yhdistyksen puheenjohtaja Aulis
Karvonen toivotti salin täyteisen
yleisön tervetulleeksi juhliin,
jonka jälkeen kuultiin nuorista
soittajista koostuvan Toholammin Puhallinorkesterin esityksiä.
Talvisodan päättymisen muistopuheen piti rovaniemeläinen
KOL:n varapuheenjohtaja Mikko
Virrankoski, joka mainitsi puheensa lopuksi: ”Osoittakaamme
kiitokset Teille talvisodan veteraaneille ja Teidän sukupolvelle
siitä, että torjuitte itäisen suurvaltanaapurimme hyökkäykset ja
jaksoitte pitää maamme itsenäisenä myös jatkosodan taisteluissa, asutitte uudelleen Karjalan,
Petsamon ja Sallan evakot sekä
jälleenrakensitte sotien turmeleman maamme ja maksoitte kohtuuttoman suuret sotakorvaukset
Neuvostoliitolle.
Uhrin ansiosta lippu liehuu talvisen sinitaivaan alla taas tänäkin päivänä. – Toisen kiitoksen
haluan osoittaa pian julkaistavan
kirjanne toimituskunnalle ja Pohjanmaan sotaorpojen yhdistykselle. Olen saanut tutustua kirjaan jo
noin viikon verran ja olen miettinyt, pystymmekö vastaavaan
tekoon Lapissa? Samaa miettivät
kohta muutkin sotaorpoyhdistykset kautta Suomenmaan. Olette
tehneet näyttävän esimerkkityön
meille muille. Hyvä Pohjanmaa!”
Sotaorpous yhdistää Mikko Virrankoskea (vas), Jukka Uunilaa ja
Mikko Himankaa Kuva Esa Melametsä
Sotaorpojen miesten lauluryhmän esitysten sekä Ossi Ruusilan
ja Jenni Luoman runojen jälkeen
kuultiin kirjan toimituskunnan
puheenjohtajan rovasti, sotaorpo
Mikko Himangan kirjaesittely.
Kirjan teko kesti yli kolme
vuotta. Siihen sisältyvät KeskiPohjanmaan 34 sodanaikaisen
kunnan tiedot sankarihaudoista,
kaatuneista, sotaleskistä ja sotaorvoista.
Kaatuneita oli 3174, sotaleskiä
961 ja sotaorpoja 2107, joista ainakin 514 on kuollut ennen kirjan
painatusta. Tästä on vedettävissä
johtopäätös, että sotaorpoja on
elossa koko maassa noin 35 000,
jos lähtökohtana on 50 000 orpoa
sotien päätyttyä. Sankarivainajista oli perheellisiä yli 30 prosenttia ja heillä oli keskimäärin
vähän yli kaksi lasta. Jokaisesta
kunnasta on lisäksi muutaman
sotaorvon muistelus omista kokemuksistaan. Kirjan nimeksi on
otettu lainaus Keski-Pohjanmaan
laulun säkeistä.
Esittelyn lopuksi Mikko Himanka mainitsi: ”Vaikka kirjan nimeen on otettu vain sanat ”Sankar ´isäin lapset me”, kyllä siinä
on mukana koko ajatus ”Myös
sankar ´isäin lapset me maan eestä kaiken annamme”. Isämme eivät kaatuneet turhaan. Tämä maa
on meille rakas. Tämän maan tulevaisuus ei ole meille sotaorvoillekaan samantekevä asia. Tämä
on isänmaallinen kirja. Sinivalkoinen kirja”
Tilaisuuden lopuksi Himangalta
syntyjään oleva sotaorpo, Suomen urheilun ”grand old man”
Jukka Uunila esitti tervehdyksensä yleisölle ja kiitoksensa kirjan
toimituskunnalle, joka on tehnyt
todella hienoa työtä maakuntamme hyväksi.
Mikko Virrankoski
Huoltoviesti 2/2010
14
Talvisota oli ryöstösota
- Paasikiven-Kekkosen ulko-
poliittisen linjan mukaan Neuvostoliiton sotatoimista Suomea
vastaan oli kysymys ensisijaisesti Leningradin turvallisuudesta.
Tästähän ei ollut kysymys talvisodassa, vaan Neuvostoliitto himoitsi Suomen voimalaitoksia ja
sellutehtaita, totesi sotahistorian
professori, valtiotieteen tohtori,
Martti Turtola Ilmatorjuntamuseossa järjestetyssä esitelmätilaisuudessa 28.3.2010.
Esitelmän aiheena oli talvisodan
rauha.
Sähköenergiasta oli Neuvostoliitossa puutetta ja ruudinvalmistukseen tarvittiin selluloosaa,
muun muassa. Rauhanehdoissa
edellytettiin, että kaikki tuotantolaitokset tuli luovuttaa toimintakuntoisina.
Sota tuli yllätyksenä suomalaisille. Kun pommikoneet ilmestyivät
kaupunkien ylle, niin ihmiset eivät ymmärtäneet suojautua. Talvisodan ilmapommituksissa kuoli noin 1000 siviilihenkilöä.
Suomen hallitus pyrki neuvottelemaan rauhasta alusta alkaen,
mutta Neuvostoliitolla ei ollut
neuvotteluhaluja. Stalin arveli,
että Suomi kukistuu muutamassa
päivässä - kuten Baltian maat.
Rydin-Tannerin hallitusta ei tunnustettu, vaan - neuvotteluosapuolena - pidettiin Kuusisen kansanhallitusta.
Stalin teki pahan virhearvion
suomalaisten suhtautumisesta ja
asenteista. Neuvostoliiton painostustoimet eivät johtaneet kansakunnan hajoamiseen, vaan päin
vastoin, ne johtivat kansakunnan
eheytymiseen ja yksimielisyyden
löytymiseen.
Huoltoviesti 2/2010
Professori Martti Turtola esitelmöi Ilmatorjuntamuseolla.
Kansainliittoa on arvosteltu saamattomuudesta, kun se ei pystynyt estämään sotaa. Mutta
montako sotaa Yhdistyneet kansakunnat on pystynyt estämään.
Kansainliiton kunniaksi on todettava, että se kuitenkin tuomitsi
Neuvostoliiton hyökkäyksen ja
erotti Neuvostoliiton Kansainliitosta.
Neuvostoliitto kiinnostui rauhanneuvotteluista vasta kun Suomen
armeija oli saanut ensimmäiset
torjuntavoittonsa rintamilla. Siinä vaiheessa Neuvostoliiton vaatimukset kuitenkin koettiin kohtuuttomiksi. Vasta kun Neuvostojoukot olivat saaneet läpimurron
Summassa, suomalaiset alkoivat
kypsyä kohtuuttomiin vaatimuksiin.
Tässä vaiheessa neuvottelutilanteemme heikkeni ratkaisevasti.
Hallituksen tavoitteet ja vaihtoehdot olivat 1. rauha, 2. Ruotsin
tuki ja 3. kääntyminen länsivaltojen puoleen.
Ruotsin hallitus päätti 19.2., että
Ruotsi ei lähetä Suomen avuksi vakinaisia joukkoja ja lopuksi
kuningas vielä julisti, että Ruotsi
ei auta Suomea sodassa.
Se oli paha takaisku suomalaisille.
Englannin ja Ranskan kanssa käydyissä neuvotteluissa puhuttiin
aluksi 6000 miehen apujoukoista
ja lopuksi jopa 100 000 miehen
joukoista ja sadasta pommikoneesta. Kysymys ei ollut mistään
pili-pali joukoista, vaan hyvistä
taistelijoista.
Oliko armeija kriisissä?
Virallisen käsityksen mukaan
armeijamme oli kestokykynsä
rajoilla, kun rauhasta sovittiin.
Kenraalit Talvela ja Öhqvist antoivat armeijasta ns. pessimistisen raportin, josta on todettu,
että flunssan kourissa sairastellut marsalkka sai mitä oli tilannut.
Pikaista rauhansolmimista ei kuitenkaan tasavallan hallitus päättänyt yksimielisesti ja valtiovarainministeri Juho Niukkanen oli sitä
mieltä, että taistelua olisi pitänyt
jatkaa länsivaltojen tuella. Samaa
mieltä olivat myös muun muassa Urho Kekkonen ja presidentti
Kyösti Kallio.
Tri Lasse Laaksonen on tutkimuksissaan tullut siihen tulokseen, että pikainen rauhanteko oli
välttämätön. Väitöstilaisuudessa
vastaväittäjänä ollut Martti Turtola kiinnitti huomionsa siihen,
että johtopäätöksissä ei ollut nojauduttu lainkaan vihollisen dokumentteihin. On tiedossa, että
Viipurinlahden ylitys ei välttämättä olisi onnistunut suurilla
joukoilla ja pysyvästi.
Vihollisen huopasaappaat kastuivat pahasti vetisellä Viipurinlahdella ja kestävien huoltoyhteyksien rakentaminen ei
olisi välttämättä onnistunut.
Talvisodan rauhanneuvotteluissa
ei loppujen lopuksi ollut kysymys
neuvotteluista, vaan sanelusta.
Jotakin saatiin kuitenkin aikaan.
Mistään YYA-sopimuksen tapaisesta sopimuksesta ei keskusteltu
eikä myöskään sotakorvauksista.
Alueluovutukset olivat kuitenkin
rankkoja. Suomen armeija joutui
siirtymään pitkiä matkoja länteen
päin niistä taisteluasemista, joissa oltiin rauhan tullessa. Armeija siirtyi hyvässä järjestyksessä
taaksepäin ja asettui asemiin nykyisen itärajan tuntumaan. Huomattavan suuri osa asevelvollisista jäi palvelukseen ja suuria joukkoja miehiä otettiin koulutukseen. Miehiä, jotka olivat jääneet
kouluttamatta 30-luvulla. Salpalinjaa ryhdyttiin rakentamaan ja
tähän hankkeeseen saatiin runsaasti ruotsalaista apua ja vapaaehtoisia. Yleinen käsitys oli, että
välirauhasta ei tule pitkäaikaista.
Matti Höök
15
Äyräpään taistelusta 70 vuotta
-muistokonsertti
Nurmon kirkossa 5.3.2010
Kuvassa oikealta
Pirkko Nurmela,
Pauli Kimpimäki,
Mirja Mäki- Jaskari
ja Sakari Hatakka.
Maaliskuun 5 päivän 1940 aa- lin isät kaatuivat Äyräpään taistemun Äyräpään taistelussa kaatui
39 ja haavoittui noin 30 nurmolaista Esk./kev.Os.8 miestä. Äyräpään sankarivainajista on 34
siunattu kentälle jääneinä. Äyräpään taistelun menetys kosketti
koko Nurmoa.
Äyräpään taistelun muistopäivää
on vietetty Nurmossa vuosittain.
Tänä vuonna Nurmon kirkossa
järjestetty juhlava konsertti täyttyi kuulijoista. Esiintyjinä olivat
Etelä- Pohjanmaan Poliisilaulajat
ja Nurmon Veteraanien kööri.
Tervehdyssanat lausui Nurmon
Sotaveteraanien puheenjohtaja
Pekka Marttala. Konsertissa puhui nurmolaissyntyinen Rovasti
Väinö Salokorpi. Lopuksi kuorot
lauloivat Veteraanin iltahuudon,
jonka aikana seppelpartiot lähtivät liikkeelle.
lussa ja ovat siunattuina kentälle
jääneinä. Karjalaan jääneiden
muistokivelle seppeleen laskivat
Mirja Mäki-Jaskari ja Sakari Hatakka.
Sankarihaudoilta siirryttiin Nurmon seurakuntakodille. Kappeliseurakunnan tarjoamien kahvien
lomassa kuorot esiintyivät. Tervehdykset toivat Äyräpään pitäjäseura Lahdesta, Nurmon veteraanit ja kotiseurakunnan edustaja.
Tilaisuus oli ikimuistoinen ja
lämminhenkinen.
Teksti ja kuva Kaisu Mahlamäki
Sankarihaudalle seppeleen laskivat sotaorvot Pirkko Nurmela ja
Pauli Kimpimäki. Pirkon ja PauHuoltoviesti 2/2010
16
Sotaorpona Kankaanpään
Kuninkaanlähteellä
Vuonna 1947 äitini Liisa Kor-
vensyrjä siirtyi Orivedeltä Kankaanpään
Kuninkaanlähteelle,
siellä olevaan sotaleskien kurssitalon emännäksi. Olin silloin
kuusivuotias ja siskoni Satu kolme vuotta minua nuorempi.
Isämme Pentti Aarne oli kaatunut jatkosodan Tali-Ihantalan taisteluissa kesällä 1944.
Äitimme toimi vuosien 19471951 välisen ajan tuon kurssikeskuksen emäntänä.
Noista ajoista minulla on hyvin
hajanaisia muistikuvia. Tuolloin
siellä koulutettiin sotaleskiä mm.
ompelutaidon
kehittämisessä.
Opettajina toimi ainakin muistini mukaan Siiri Pohjanvuo, Viivi
Karhu, Orvokki Lahti ja Tyyne
Heinaho.
Tuo ihana Tyyne muuten asuu
edelleen Vihteljärvellä, tosin sukunimi on vaihtunut Uusikauppilaksi.
Luokkahuoneet tuossa kurssikeskuksessa kiersivät muistini mukaan rakennuksen ulkoreunaa,
jolloin ikkunoista saatiin valoa
tarkkuutta vaativiin ompelutehtäviin. Keittiömaailma sijaitsi harjun puolella rakennusta, samoin
ruokailutilat. Yläkerrassa olivat kurssilaisten asunnot, kuten
myöskin opettaja Siiri Pohjanvuon huoneisto. Me äidin kanssa
asuimme pihapiirissä olevassa
pienessä omakotitalossa, jossa
taisi olla kaksi huonetta.
Talonmiehenä toimi Viljami Rajahalme sekä heidän poikansa
Raimo. Keittiössä hääräsi myöskin heidän perheeseensä kuuluva
Raili Rajahalme.
Koulunkäynnin aloitin Vihteljär-
Huoltoviesti 2/2010
Me mukulat äitimme Liisan vieressä. Äidin takana vaaleassa asussa
Tyyne Heinaho nyk. Uusikauppila. Takana laitimmaisena vasemmalla opettaja Viivi Karhu sekä kaikkein korkeimmalla kohdalla opettaja
Siiri Pohjanvuo.
Minulla on tuolta Kuninkaanlähteen ajalta monia valokuvia eri kursseilta. Jos olet kiinnostunut löytämään esim. äitisi noista kuvista,
saattaa myöskin äitini vieraskirjasta löytyä sinulle tuttuja merkintöjä. Olen valmis kirjeenvaihtoon, koska olen myöskin kiinnostunut
kokoamaan tätä ”palapelia” ja vastaanottamaan tarinoita, valokuvia tms. Onhan tämä meidän sotaorpojen yhteistä historiaa - tallennetaan sitä jälkipolvillemme.
ven alakoulussa opettaja Terttu
Rajakallion johdolla. Joskus pääsin talviaamuisin Raimon matkassa kouluun, hevoskyydillä ”tilsojen” lennellessä. Opin häneltä
tuolla metsätaipaleella ensimmäisen ns. aikuisten laulunkin,
jota hän usein lauloi, ”Linnoissa
kreivin häät vietetään”. Ne olivat
pienelle miehelle hienoja hetkiä
olla mukana Kaiku-hevosen vetämässä reessä, maitotonkkien ka-
verina. Maito kurssikeskukseen
haettiin Riihimäen kaupan lähellä olevalta maatilalta, oliskohan
tuon tilan nimi ollut Rajakallio?
Isokokoinen Kaiku-hevonen oli
sotareissulta palannut valtion
omistuksessa oleva työjuhta. Toisessa lautasessa oli jonkinmoinen
numero, joka oli ilmeisesti kaikissa silloisissa armeijan hevosissa.
Karvan kasvun myötä tuo numero
piti käyttää ”parturissa”Niinisalon
varuskunnassa. Samalla reissulla
hoidettiin myöskin Kaikun kengät kuntoon.
Noilta Niinisalon reissuilta jäi
voimakkaasti mieleeni kuuluisa
varuskunnan käymälä, taisin ”pidätellä” viimeiseen saakka.
Meitä poikia tietysti kovasti kiinnosti usein lähimetsissä tapahtuneet armeijan manoveerit, joista
jäi myöskin ”jälkiä”, so. erilaista
materiaalia männikköiselle kankaalle. Joskus sotapojat ajoivat
kenttäkeittiönsä lähteen reunalle
jossa mekin sisareni kanssa saimme nauttia poikien pakeista vanikalla vahvennettua keittoa.
Joskus matkaajat - turistit heittivät Kuninkaanlähteeseen kolikoitaan, toivoen kenties parempia
elinoloja itselleen tms. No meille
lapsille se ainakin toi hetkellistä
”hyvinvointia”, kun jääkylmässä
vedessä koukimme noita kolikoita karkkirahoiksemme.
Joskus kävimme koko porukalla,
oppilaat, opettajat sekä muu henkilökunta Jämillä syksyllä poimimassa kookkaita puolukoita joilla täytettiin korit ja kopat talven
hilloihin ja puuroihin.
Talvella saattoi joukko Niinisalon
upseereita tulla hevosilla rekineen noutamaan sotaleskiä rekiajelulle Jämille, jossa hiihdettiin
ja laskettiin mäkeä.
Mieleeni tulee myöskin Kenttäpiispa Johannes Björklundin ja
hänen vaimonsa Maijan vierailut sotaleskien opinahjossa. Toki
kävi muitakin korkea-arvoisia
vieraita muun muassa Sosiaaliministeriöstä, Sodan Uhrien
Kukkasrahastosta, kuten ministeri Penna Tervo, Jussi Saukkonen
sekä koulutustoimintaa tarkastava Kerttu Toukolehto.
Tuolloin aina pyrittiin pistämään
paikat tip-top kuntoon ja muutenkin olemaan vieraanvaraisia,
myöskin meidän lapsien piti pu-
keutua pyhätamineisiin. Olihan
tuo kenttäpiispan virka perustettu
Suomen marsalkka Mannerheimin vaatimuksesta jatkosodan
alkaessa. Kenttäpiispa oli sotilashenkilöstöön kuuluva valtion
korkea kenraalin arvoinen virkamies. Siksi noissa olosuhteissa
hyvinkin kunnioitettu henkilö.
Hänen vaimonsa Maija Björklund vieraili useammankin kerran
Kuninkaanlähteellä koska piispapuoliso teki tarkastuksiaan läheisessä Niinisalon varuskunnassa.
Muistan Maija-tädin hienona
lämminhenkisenä ihmisenä, huomio aina meidät lapsetkin. Seuraavassa heidän merkintänsä äitimme vieraskirjasta:
27.2.-2.3.49
Erinomaisesta
ystävällisyydestä, huolenpidosta ja vieraanvaraisuudesta
sydämellisesti kiittäen sekä siunausta
elämän varrelle toivottaen.
Joh. Björklund
Maija Björklund
17
Silloin kun sammui kaunehin satu,
Onnemme kukkaset kuolivat
pois.
On kuin katkeis omakin latu,
Ja elämä ei enää jatkua vois.
Mutt`meidän on
osamme edelleen elää,
Kun lastemme äänet kirkkaina
helää.
He tarvitsevat meitä.
Kaikesta kiittäen, menestystä
toivottaen!
Kuninkaanlähteellä 6 VII 48
Helena Arvilommi
Hamina, Kuorsalo
Olimme siskoni Sadun kanssa
melkoisia ”linssiluteita”. Onnistuimme pääsemään ”kuviin”, olihan nuo Kankaanpääläisen valokuvaamo Savion vierailut meistä
niin kiinnostavia. Heillä kun sattui olemaan myöskin hieno auto,
todella harvinainen kulkupeli
noilla tienoilla.
Pauli Korvensyrjä
Äidin vieraskirja oli ahkerassa käytössä, niin monia kauniita lauseita sisältäen kymmenien
ja kymmenien allekirjoitusten
saattelemina. Sieltä saattaa löytyä sinullekin tuttuja merkintöjä.
Tässä yksi niistä monista:
Maakuntalauluja
Professori Reijo Pajamo
esitelmöi maakuntalauluista pääkaupunkiseudun sotaorvoille.
Huoltoviesti 2/2010
18
Kenraaliluutnantti Heikki Nikunen Ilmavoimien komentaja 1991-95
Jatkosodan ilmaoperaatiot
Talvisota oli opettanut kovalla kädellä Suomen sekä poliittista että
sotilasjohtoa ilmapuolustuksen
tärkeydestä ja merkityksestä. Talvisodan aikana ja heti sen jälkeen
aloitetut hätähankinnat alkoivat
tuottaa materiaalista tulosta sodan loppuvaiheessa ja välirauhan
aikana.
Näin ollen Suomen ilmavoimien
kalustotilanne oli jatkosodan alkaessa huomattavasti parempi
kuin mitä se oli ollut talvisotaan
lähdettäessä. Hävittäjälaivueilla
oli kyseiseen ajankohtaan nähden käyttökelpoiset konetyypit - Brewster B 239, Fiat G 50,
Morane MS 406 ja Curtiss A 75.
Tiedustelulaivueita oli vahvistettu Fokker D XXI ja Gloster Gladiator koneilla. Pommituslaivueiden pääkoneina olivat talvisodan
Blenheimit.
Ilmavoimillamme oli jatkosodan
alkaessa 67 hyvää, 34 tyydyttävää ja 76 vanhentunutta hävittäjäkonetta, 21 tyydyttävää ja 3
välttävää pommikonetta sekä 20
tyydyttävää ja 6 vanhentunutta
tiedustelukonetta.
Ensimmäisenä maailmassa vuonna 1935 käyttöönotettu moderni
osastotaktiikka sekä keskittyminen ampumatarkkuuteen ja
koneen suoritusarvojen täydelliseen hyväksikäyttöön olivat
osoittautuneet sodan olosuhteissa
menestystekijöiksi. Taisteluvalmius sodan alkaessa oli hyvä.
Leningradin sotilaspiirin ilmavoimien vahvuus oli kesällä 1941
noin 1300 konetta, jonka lisäksi
Baltian laivastolla oli noin 400
konetta.
Hyökkäysoperaation edellytyksenä oli ilmaherruus, jonka Suomen
ilmavoimat saavutti määrällisestä
Huoltoviesti 2/2010
ylivoimasta huolimatta. Viitteitä tilanteen kehittymisestä antoi
Lahdenpohjan päällä 9.7.41 käyty
suuri hävittäjätaistelu, jossa yhdeksän neuvostokonetta pudotettiin ilman omia tappioita.
Erityisesti Brewster-kalusto osoittautui suhteellisen hyvän nopeutensa ja tehokkaan aseistuksensa
ansiosta käyttökelpoiseksi. Suomalaishävittäjät saavuttivat hyökkäysvaiheen aikana 358 ilmavoittoa estäen neuvostoilmavoimien
tehokkaan toiminnan kaikilla
niillä alueilla, joilla omia koneita
riitti.
Pommituslaivueet
suorittivat
hyökkäysvaiheen aikana noin
1000 lentosuoritusta pääkohteina
suuret risteysasemat ja niille kertynyt runsas rautatiekalusto sekä
vihollisen tykistöasemat ja vetäytymiskuljetukset.
Asemasotavaihe rauhallisempi
Asemasodan alkuvaiheessa ilmatoiminta oli vähäistä neuvostoilmavoimien ollessa hyvin passiivinen ja välttäessä ilmataisteluja.
Vuonna 1942 Neuvostoliitto alkoi
saada lisääntyvässä määrin länsikalustoa, muun muassa Hurricane-hävittäjiä, jolloin ilmatoiminta alkoi vilkastua. Brewsterit ja
Moranet osoittautuivat kuitenkin
voitollisiksi käydyissä ilmataisteluissa.
Lentomestari Ilmari Juutilainen
Brewsterinsa vieressä saatuaan
ensimmäisen Mannerheim-ristinsä. Kaiken kaikkiaan ”Illulla” oli
94 varmaa pudotusta ja todistamattomat vielä päälle.
Ilmaoperaatioiden painopiste alkoi vuoden 1942 aikana siirtyä
vähitellen Suomenlahdelle. Neuvostolaivueiden kalustoon alkoi
ilmestyä yhä enemmän Mig-3,
Tomahawk ja LaGG-3 hävittäjiä sekä Il-2 maataistelukoneita.
Kaikkien
suomalaishävittäjien
pudotussuhteet pysyivät edelleen
voitollisina, mutta ainoastaan
Brewsterit pystyivät kunnolla torjuntoihin, sillä uusimmat venäläisten käyttämät hävittäjätyypit
pystyivät halutessaan nopeuteensa turvautuen välttämään taistelun
muiden konetyyppien kanssa.
Keväällä 1943 ilmatilanne Suomenlahdella kiristyi entisestään.
Uusina vihollistyyppeinä sinne
ilmestyivät La-5, Jak-1 ja Jak-7B
hävittäjät sekä Pe-2 ja Boston III
pommittajat. Samalla Neuvostoliitto aloitti systemaattiset pommitusoperaatiot pääkohteen ollessa Kotka.
Suomen hävittäjävoimaa lisättiin
Brewster-hävittäjä.
Messerschmitt 109 G2 hankinnoilla Saksasta. Määrä, 30 konetta, oli tarpeeseen nähden täysin
riittämätön, mutta laadullisesti
päästiin kansainväliseen huipputasoon. Brewsteritkin taistelivat
edelleen menestyksellisesti, mutta joutuivat käyttämään lentueosastoja parvittain suurella korkeusporrastuksella. Usein jouduttiin
myös käyttämään Messerschmittejä BW-koneiden lakisuojana.
Keväällä 1943 pommitusvoima kasvoi merkittävästi kun ostettiin 24 Junkers Ju88 koneita.
Vuoden 1944 alussa vihollisen
ilmatoiminta vilkastui edelleen
sekä Suomenlahdella että Kannaksella. Taistelussa Suomenlahdesta
neuvostoyksiköt olivat kuitenkin
kärsineet jatkuvia ohjaajatappioita, joten vihollisohjaajien taso oli
kirjava. Parhaat ohjaajat oli ilmeisesti siirretty uusiin La-5 ja Jak-9
hävittäjiin, sillä esimerkiksi eräs
LaGG-3 osasto oli Itä-Karjalassa
antautunut kaartotaisteluun suomalaisen Morane-osaston kanssa ja kaikki LaGGit oli ammuttu
alas.
Neuvostoliitto pyrki keväällä 1944
painostamaan Suomea antautumiseen keskittämällä kaukotoimintailmavoimansa Helsingin pommituksiin. Suurpommitukset eivät
johtaneet Neuvostoliiton kannalta
toivottuihin tuloksiin, vaan hyökkäykset torjuttiin lähinnä tehokkaan ilmatorjunnan avulla.
Neuvostoliiton
suurhyökkäyksen torjunta
1944
Ilmavoimat tekivät runsaasti kuvaus- ja tiedustelulentoja Kannaksella keväällä 1944. Suurhyökkä-
Messerschmitt-hävittäjä
yksen arvioitiin alkavan toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa.
Arvoitukseksi on jäänyt miksi
pääesikunta ei ottanut vakavasti
ilmavoimien tiedustelutietoja.
Neuvostoliitto keskitti strategiseen hyökkäykseensä noin 1500
konetta. Suomen ilmavoimilla oli
tässä vaiheessa käytössään käyttövalmiina erilaisia koneita 259
kappaletta. Hävittäjistä ainoastaan
Messerschmittit olivat enää suorituskyvyltään riittäviä taistelemaan
painopistealueella
hyökkääjän
musertavaa määrällistä ylivoimaa
vastaan. Brewsterit olivat liian
hitaita Kannaksen ilmaoperaatioihin, joten ne siirrettiin selustan ja
sivustojen suojaustehtäviin ennen
suurhyökkäyksen alkua.
Neuvostoliiton strateginen hyökkäys toteutettiin massiivisella tykistökeskityksellä, pommituksilla
ja rynnäkkökoneilla. Pommeja
pudotettiin 80-100 tonnia neliökilometriä kohti. Rintama murtui.
Kesäkuun 17. päivänä ilmavoimat
sai tärkeää lisävoimaa saksalaisen
Osasto Kuhlmeyn saapuessa Utin
kautta Immolaan. Osastoon, jota
johti everstiluutnantti Kurt Kuhlmey, kuului 30-koneinen Junkers
Ju 87 Stuka-laivue sekä myös 30koneinen Focke Wulf suoja- ja
hävittäjäpommittajalaivue. Karjalan Kannaksen ilmavoimien
komentaja, eversti Rickhard Lorentz valtisi ilmavoimien strategiaksi toisaalta pommikoneiden
suojauksen, mutta myös taistelun
ilmaherruudesta
painopisteenomaisesti. Tässä vaiheessa ainoastaan Stukat suunnattiin viholliskohteiden jatkuviin pommitustehtäviin.
19
Lorentz rajoitti tietoisesti ottamasta pommituskohteiksi vihollisen marssivia peninkulmanpituisia rivistöjä. Oli parempi
odottaa vaihetta, jolloin edennyt joukko pysähtyi ja leiriytyi
massoittuneeksi maaliksi. Tällaiseen iskettiin sitten mahdollisimman vahvasti käyttäen mm.
500 kg:n ja 1000 kg:n pommeja.
Menestyksellisen pommitustoiminnan edellytyksenä oli tietenkin onnistuminen ilmaherruustaistelussa. Torjuntoihin suunnattiin niin paljon hävittäjiä kuin kulloinkin oli käytettävissä - yleensä
8-20 konetta.
Venäläisten konemäärät olivat
kuitenkin niin suuria, että usein
kaikki suomalaiskoneet sitoutuivat hävittäjätaisteluihin. Suomalaishävittäjien taistelutapa oli hyökätä aina riippumatta vastustajan
lukumääräisestä ylivoimasta. Pienellä hävittäjämäärällä ei pystytty
estämään vihollisen pommituksia, mutta jatkuvat tappiot - jopa
nelisenkymmentä konetta päivässä - verottivat vihollisen ohjaajakaartia. Kaksintaistelut päättyivät
lähes poikkeuksetta suomalaisten eduksi ja vähitellen Saksasta
saatujen Messerschmitt-täydennysten päästyä käyntiin ja omien
tappioiden pysyessä pieninä alkoi
hävittäjävoimasuhde kehittyä yhä
paremmaksi alkutilanteeseen verrattuna.
Hävittäjämme ampuivat kesäkuussa alas noin 330 viholliskonetta. Suurvalta pystyi korvaamaan menetetyt koneet, mutta
suuria ohjaajatappioita ei ollut
mahdollista korvata koulutetulla
ja taistelukokemusta omaavalla
henkilöstöllä.
Pommitustaktiikkaa hiottiin kun
neuvostojoukkojen eteneminen
oli pysäytetty ja puolustusjärjestelmä oli organisoitu kestämään
vihollisen
läpimurtoyritykset.
Keskitetyin pommitusosastoin is-
Huoltoviesti 2/2010
20
kettiin neuvostojoukkojen hyökkäysryhmityksiin ja täyteen ahdettuihin tykistöasemiin.
Neuvosto-offensiivin seuraava
hyökkäyssuunta Tali-Ihantalan
epäonnistuttua oli Viipurinlahti.
Viipurinlahden
maihinnousualuksiin ja muihin viholliskohtaisiin pudottiin pommeja 151,5
tonnia.
Neuvostovoimien seuraava läpimurtoyritys tapahtui Vuosalmella. Tässä vaiheessa Suomen
ilmavoimilla oli jo ilmaherruus.
Suomalaisten pommitukset kohdistettiin aluksi Äyräpään alueelle omien sillanpääasemien
välittömään läheisyyteen. Tälle
suhteellisen pienelle ja selvästi
erottuvalle alueelle oli sullottu
valtava määrä joukkoja, aseita
ja tarvikkeita. Pommituslentäjät
totesivatkin, että tämän maalin
ollessa kyseessä oli jokseenkin
mahdotonta olla osumatta.
Heinäkuun puolivälin jälkeisillä
tiedustelulennoilla todettiin neuvosto-offensiivin Kannaksella tyrehtyneen ja joukkojen siirtojen
rintamalta selustaan alkaneen.
Talvisodan tapaan jatkosota päättyi torjuntavoittoon ja kummassakin tapauksessa ilmavoimat
olivat sodan loppuessa vahvemmat kuin sen alkaessa.
Hävittäjien voittosuhteet olivat
lahjomaton osoitus taktiikan ja
koulutusperiaatteiden ansioista:
Brewster 32:1, Morane 5:1, Fiat
29:1, Curtiss 23:1 ja Messerschmitt 25:1.
Neuvostoliiton aloitettua länteen
etenevien strategisten hyökkäystensä sarjan aiheutti Suomen rintamalla koettu takaisku sen ainoan epäonnistumisen.
Kainuun
Sotaorvot
tuetulla lomalla
Huhmarissa
Torstaina kävimme Polvijärven
pitäjään tutustumassa. Mukana
oli muun muassa imatralaisia eläkeläisiä ja yhteistoiminta heidän
kanssaan sujui mainiosti.
Nurmeksen ABC-asemalla pidimme mennen-tullen tauon.
Huhmarissa olimme maanantai-
na klo 14.30 ja ehdimme juuri
lounaalle. Huhmarissa oli ns. vesijumppaviikko neljänä päivänä,
neljälle ryhmälle oli vesijumppaa sekä vesijuoksukilpailu jossa
Kainuu saavutti 2., 3., ja 4. sijan.
Ulkoliikuntamahdollisuudet olivat erinomaiset, aurinko paistoi
neljänä päivänä ja ladut olivat
erinomaisessa kunnossa, joita
pystyi kulkemaan myös kävellen.
Hieronta ja kauneuspalvelujen
mahdollisuus oli erinomainen.
Myös sisäliikuntaa voi harjoittaa
parketilla kolmena iltana. Ensimmäisenä iltana oli karaoketanssit,
toisena iltana polvijärveläisten
järjestämät tanssit ja kolmantena iltana Metsärinteen orkesterin
johtamat tanssit.
Maatilalla oli toistakymmentä
eläintä kasvatettavana, joihin kävimme tutustumassa. Ossi Antero
oli kanttorina ja lauloi isäntäväelle kiitoslaulun lähtiessämme ja
laulatti myöskin autossa loppumatkalla reissussaolijoita.
Paljon kiitoksia Huhmarin väelle
hyvästä palveluista ja Perhelomat
Ry:lle hyvistä tukitoimista. Jospa
pääsemme parinkin vuoden kuluttua johonkin toiseen paikkaan
viettämään tuetun lomaviikon
jota odotamme innolla.
Kuvat ja teksti Ossi Heikkinen
Kenraali Nikusen tekstistä
lyhentänyt Matti Höök
”Parketilla katseet kohtaavat”.
Huoltoviesti 2/2010
Saarelan maatilan pihapiirissä saimme nauttia karjalaisesta
kahvipöydästä, jonka leivonnaiset olivat erinomaisia.
Laitilalaiset talvisodan sankarivainajat
näyttelyssä kunniapaikalla
Laitilassa järjestettiin 30.11.2009
– 13.3.2010 Njet Molotoff –
Laitila talvisodassa –niminen
näyttely, joka toi esille paikallisen
näkökulman talvisodan syttymiseen ja sota-aikaan. Näyttely
oli nähtävillä talvisodan keston
ajan Vakka-Suomen Osuuspankin
luovuttamassa liikehuoneistossa
Laitilan keskustassa. Sitä kävi
katsomassa yli 2000 henkilöä,
muun muassa viitisentoista
koululaisryhmää.
Historianharrastajien
vapaaehtoistyötä
Laitilan oloissa mittavan talvisotanäyttelyn oli toteuttanut työryhmä, johon kuuluivat Mikko
Paana näyttelyn suunnittelu ja
lay-out, Untamo Jousamaa ase-,
suojeluskunta- ja sotilasperinteen
asiantuntemus sekä Jukka Vehmas tutkimustyö ja tekstit.
Näyttelymateriaaleihin työryhmä
sai taloudellista tukea paikallisilta
yrityksiltä ja säätiöiltä. Työryhmän
edellinen näyttely Punaista ja
valkoista
vuodenvaihteessa
2007-2008 esitteli kansalaissodan
tuntemuksia laitilalaisittain.
Junaonnettomuus
vei 15 laitilalaista
Laitilan miehet taistelivat talvisodassa pääosin Jalkaväkirykmentti 13:n riveissä Summan lohkon
kovissa paikoissa. Sodan toiseksi
viimeinen päivä oli kohtalokas:
15 laitilalaista rintamalle matkalla ollutta sotilasta sai surmansa
Harvialassa Hämeenlinnan lähellä, kun miehiä kuljettanut juna
ajoi yhteen tavarajunan kanssa.
Sotasensuurin johdosta lehdistö
ei kertonut onnettomuudesta.
Laitilan sankarivainajien luku
21
vät osapuolet olivat vastakkain
Suomi-konepistooleineen ja emmoineen, kätensä menettänyt
makasi ahkiossa. Näytteillä ollut
esineistö oli koottu Untamo Jousamaan, Mikko Paanan ja Henrik
Helpiön kokoelmista.
kohosi 76:een. Ensimmäiset
sankarihautajaiset
pidettiin
uudenvuodenaattona 1939.
Pehtsalon kylässä asunut Varjon
perhe menetti talvisodassa kolme
neljästä pojastaan.
Laitilalaisista sankarivainajasta
oli kaikista nähtävänä kuvallinen
pienoiselämäkerta.
Sodassa kaatuneiden tiedot ja
kuvat näkyivät näyttelyseinällä
1940 syksyllä julkaistun LounaisSuomen
sankarivainajain
muistojulkaisun mukaisina.
Kirja oli aikanaan tehty ilmeisen
kiireisellä aikataululla, koska
joitakin kuvia puuttui, ja näyttelyn
kuluessa tuli ilmi mm. eräitä
nimi- ja päivämäärävirheitä. Kirja
kertoi kunkin kaatuneen elämästä
yksilöllisesti ja aikakaudelle
ominaisella tyylillä.
Molotov nukkena
Laitilan talvisotanäyttelyyn tulijaa oli vastassa punalipun alla
seisova pahvinaamarinen ulkoasiainkansankomissaari Vjatšeslav
Molotov. Laajassa näyttelyssä
oli viitisentoista mallinukkea
puettuina 70 vuoden takaisiin
asusteisiin, oli sotilaita aseineen,
lottia, suojeluskuntalaisia ja pilkkeentekijöitä. Molotovincocktailit olivat esillä omatekoisina ja
Rajamäen tehtaan valmistamina.
Rintamadioraamassa sotaa käy-
Paikallisuutta
Laitilan Sanomista
Näyttelyssä selvitettiin kuvin ja
tekstein Laitilan oloja vuonna
1939, jolloin mm. rakennettiin
kouluja ja kauppoja, kunnalliskoti, suojeluskunnantalo ja työväentalo. Vuonna 1925 perustettu
paikallislehti Laitilan Sanomat
kertoi sota-aikanakin kerran viikossa lähialueen tapahtumista.
Huhti-toukokuun vaihteessa 1939
lehden palstoilta alkoivat heijastua uhkakuvat ja ennen kesää
suojeluskunta kuulutti Kannakselle linnoitustöihin lähtijöitä.
Uutisten ja ilmoitusten kautta
näyttelykävijälle tuli tutuksi
se, miten oman seudun väki
koki talvisodan kotirintamalla,
sotavalaistuksen, pommikoneiden
ylilennot, pulan arkisista tavaroista, pelon omien miesten kaatumisesta ja monissa kodeissa
tuon pelon toteutumisen.
Järjestäjät halusivat yleisen
hyvinvoinnin keskellä muistuttaa
nuoremmallekin sukupolvelle,
ettei Suomi olisi itsenäinen ilman
edellisten sukupolvien ankaraa
työtä ja taistelua.
Jukka Vehmas
Huoltoviesti 2/2010
22
Mauri Niskakoskesta uusi puheenjohtaja
Kaatuneitten Omaisten Liiton
liittokokous pidettiin vapun aatonaattona Helsingissä. Paikalla
oli 95 valtuutettua kokousedustajaa 62 yhdistyksestä.
Hallituksen jäsenistä erovuorossa
olivat tällä kertaa puheenjohtaja,
varapuheenjohtaja ja yksi jäsen.
Liiton uudeksi puheenjohtajaksi
valittiin hallituksen jäsenenä ja
aiemmin varapuheenjohtajanakin
toiminut Mauri Niskakoski Lappeenrannasta.
Puheenjohtajavaalin hävisi yhdellä äänellä liiton pitkäaikainen
puheenjohtaja Aulis Harju. Varapuheenjohtajana jatkaa Mikko Virrankoski Rovaniemeltä ja
hallituksen jäsenenä jatkaa Aulis
Pirkko Helenoro, Maija-Liisa
Närhi, Pauli Puttonen, Uolevi Utriainen ja Hannu Välimäki.
Hallituksen jäsenten yhteystiedot
ja varajäsenten nimet ovat ohessa.
KOLin hallitukseen valittu uusi
jäsen on Tauno Strengell.
Karvonen Vetelistä. Mauri Niskakosken tilalle hallituksen jäseneksi valittiin Tauno Strengell
Lahdesta kahdeksi vuodeksi.
Muita hallituksen jäseniä ovat
Talousasioista puhuttivat eniten
liiton tilinpäätös, jäsenmaksun
suuruus ja Huoltoviesti-lehden
levikin lisääminen.
Tilinpäätös hyväksyttiin ja vastuuvapaus myönnettiin.
Jäsenmaksu päätettiin korottaa
kolmeen euroon. Lehden tulevaisuudesta keskusteltaessa esitettiin sen sisällyttämistä jäsenmaksuun. Vaihtoehtoja pohditaan kuluvan vuoden aikana. Sotaleskien
KAATUNEITTEN OMAISTEN LIITTO RY HALLITUS 2010
Niskakoski Mauri, pj. Pitkärannantie 15, 54270 LAPPEENRANTA 05-4548112, 040-5587662
[email protected] (Ei varajäsentä)
Virrankoski Mikko, vpj. Lainaankatu 1 E 14, 96200 ROVANIEMI 040-5039759
[email protected] (Ei varajäsentä)
Helenoro Pirkko Fredrikinkatu 24 D 25, 00120 HELSINKI
09-644283
(Marja-Leena Leskinen 050-4319283)
Karvonen Aulis
Harmaakiventie 21, 69700 VETELI
040-5046332
[email protected] (Keijonen Aune-Inkeri)
Närhi Maija-Liisa Retkeilijäntie 3 C 23, 70200 KUOPIO
(Korpinen Simo)
Puttonen Pauli
Juhanintie 53, 28840 PORI
[email protected] (Lindholm Tuulikki)
Strengell Tauno
Kankaankatu 8 B 10, 15900 LAHTI
[email protected]
(Peltola Matti)
Utriainen Uolevi
Sinivuokontie 2, 37550 LEMPÄÄLÄ
[email protected] (Koski Valto)
Välimäki Hannu
Oriniementie 10, 42700 Keuruu
[email protected] (Kangaskortet Erkki)
Huoltoviesti 2/2010
017-2821942
02-6460370, 0400-909701
044-5575684
0400-626135
040-5214871
23
Uusi kirja sotaorvoista
Suurin osa sotaorvoista
jäi vaille opintotukea
Professori Heikki Wa-
Liiton varapuheenjohtajana jatkaa Mikko Virrankoski Rovaniemeltä
kuntoutukseen varattiin edellistä
vuotta enemmän rahaa.
Esityslistalla ollut sääntömuutosasia jätettiin käsittelemättä.
Keskeisin alkaneen vuoden hankkeista on sotaorporekisterin laatiminen. Rekisteröintihanke käynnistyi hyvin eri puolilla Suomea
ja jatkuu koko vuoden. Syksyllä
suoritetaan uusi tiedotuskampanja, jotta mahdollisimman moni
sotaorpo saisi tiedon mahdollisuudesta liittyä rekisteriin.
Toiminnanjohtaja
Leena Mankkinen
---------------------------------------Sotaorpomuistomerkin pankkitilin numero on 562009-2246427,
saaja: Sotaorpomuistomerkki.
----------------------------------------
Hallituksen jäsenenä jatkaa
Aulis Karvonen Vetelistä.
ris kuvasi jo talvisodan
päätyttyä sodassa huoltajansa menettäneitä
lapsia ryhmäksi, joka
kärsi sodasta eniten.
Yhteiskuntatieteilijänä
hän oli myös sitä mieltä, että tälle lasten ryhmälle, sotaorvoille, on
yhteiskunnan taattava
huoltoeläkkeen lisäksi
sellainen ammatillinen
koulutus, jonka he olisivat voineet saada, mikäli heidän isänsä
olisi palannut sodasta.
Maamme hallitus joutuikin uudistamaan lainsäädäntöä monilta
osin sodan seurausten hoitamiseksi. Hyvää tahtoa löytyi myös
meitä sotaorpoja kohtaan. Vuonna
1943 saatiin
työhuoltolaki, joka oikeutti 19vuotiaat ja sitä nuoremmat sotaorvot saamaan valtion tuen ammattiopintoihinsa. Tukea sai anomuksesta vanhemmaksikin, jopa
useaksi vuodeksi korkeakoulu- ja
yliopistotasolle. Sama laki turvasi
ammattiopetuksen myös sotaleskille, jotka sellaista tarvitsivat ja
osasivat anoa.
Viimeisen viiden vuoden aikana
olen jatkanut sotaorpojen haastatteluja ja kysynyt heiltä muun muassa opintotuesta. Vuonna 2005
ilmestyneessä Oulun Seudun Sotaorpojen kustantamassa kirjassa
”Kaipaan sinua, isä ”haastateltavia oli 170. Nyt olen saanut valmiiksi kirjan Sotaorpojen vaiettu
sankaruus, johon haastattelin viitisenkymmentä sotaorpoa, lähinnä Tampereen seudulta.
Olen sitä mieltä, että suurin osa
meistä ei koskaan saanut edes tietää opintotuen mahdollisuudesta.
Kuulun itsekin siihen joukkoon.
Heikoimmin tieto kulki nimen-
omaan maaseudun syrjäkyliin.
Syitä tiedon heikkoon kulkuun voi
vain arvailla. Eräs syy oli se, että
siihen aikaan kunnissa ei ollut tiedottajia, kuten nykyisin, eikä aina
edes huoltosihteeriä neuvomassa
tukihakemuksen täyttämisessä.
Haastatteluista selvisi, että erityisesti 1920-luvulla syntyneet
jäivät vaille tukea. Heistä aivan
liian moni joutui ottamaan vastuun pienemmistä sisaruksistaan
äitinsä tukena.
Omat haaveet piti unohtaa. Monet heistä joutuivat vielä Lapin
sotaan. Useimmat tuen saaneista
ovat syntyneet 1930-1940 -luvuilla.
Uusi kirjani sisältää asiatietoa ja
kokemuksia sotaorpojen elämästä
vuosina 1939-2009.
Tiedon hankkimisessa olen käyttänyt haastattelujen lisäksi Suvi
Haapalahden ja Sari Näreen tutkimuksia. Hanketta on tukenut
apurahalla Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö JOKES.
Kirjan voi tilata kirjoittajalta.
Hinta on 20 euroa.
Helena Kontio
Huoltoviesti 2/2010
24
Karhunkaataja, kapteeni Bror Berndt Höök
Berndt Höök , 1834 - 1901 , oli
1800-luvun suurin karhunkaataja maassamme. Hänen tiedetään
ampuneen 134 aikuista karhua ja
tällä saavutuksella hän sijoittuu
kaikkien aikojen karhunkaadon
ranking-listalla kakkoseksi Martti Kitusen jälkeen. 1747 - 1833
eläneen Kitusen väitetään tappaneen 193 aikuista karhua.
Berndt Höök syntyi Tammisaaressa 1834. Hänen isänsä oli tulliviskaali Erik Höök ja äitinsä
Ulrika Sofia os. Aminoff. Berndt
Höök oli kiinnostunut sotilasurasta ja niin hän pääsi ja läpäisi
Haminan kadettikoulun.
Vuonna 1856 hän sai ensimmäisen upseerinkomennuksensa siirtyen arkkiherttua Frans Karlin
krenatöörirykmenttiin Venäjälle. Pari vuotta myöhemmin hän
kuitenkin palasi kotimaahan Hämeenlinnan tarkka-ampujapataljoonaan, jossa hän yleni luutnantiksi seuraavana vuonna.
Upseerintoimensa ohessa Höök harjoitti myös insinöörin opintoja, ja niin hän vuonna 1963 liittyi tie- ja vesikulkuneuvojen
insinöörikuntaan. Hän tehtäväkseen tulivat ennen kaikkea kanavatyöt. Hänen työnsä jälkiä
ovat muun muassa Konnuksen,
Taipaleen ja Ahkionlahden kanavat.
Pielisjärven
kanavahankkeet
työllistivät hänet moneksi vuodeksi ja niiden päätteeksi hänet
nimitettiin kanavan päälliköksi.
1889 hänet nimitettiin Päijänteen
vesipiirin piiri-insinööriksi ja
pari vuotta myöhemmin Kuopion
vesipiiri-insinööriksi. Tässä tehtävässä hän oli elämänsä loppuun
saakka.
Huoltoviesti 2/2010
Karhunkaataja, kapteeni, insinööri Berndt Höök.
Kapteeniksi hänet ylennettiin
vuonna 1870.
Työnsä ohessa Höök harrasti
ahkerasti metsästystä. Erityisesti karhunmetsästys oli hänen
sydäntään lähellä. Karhuja hän
ampui erityisesti Itä-Suomessa,
mutta myös Karjalan erämaissa muun muassa Ilomantsin takana.
Suurimman karhunsa hän tosin
ampui Jalasjärvellä. Se painoi
kokonaista 31 ½ leiviskää, eli
kolmisen sataa kiloa. Kun aikuisten uroskarhujen keskipaino on
noin 140 kiloa, niin kysymys oli
aikamoisesta mesikämmenestä.
Tunnettu metsästäjä
Berndt Höök oli aikanaan yleisesti tunnettu metsästäjä ja
karhunkaataja. Urheilumiehenä
eräänlainen oman aikansa Kimi
Räikkönen.
Eräs aikalainen on kertonut, että
hän oli metsästäjänä peloton ja
nopea ampuja.
Hänen maineensa kiiri myös val-
takunnan ulkopuolelle - jopa siinä määrin, että Ruotsin kuningas
Oscar II kutsui hänet kerran metsästysretkelle mukaan Ruotsiin.
Tälläkin retkellä kaatui karhu,
mutta ei Höökin luodista.
Tavallaan oli itsestään selvää, että
Kuopion tarkka-ampujapataljoonan
metsästyskomennuskunta
kutsui hänet mukaan silloin kun
komennuskunta lähti karhujahtiin
ja monessa tapauksessa Höök oli
juuri se henkilö, jonka osalle tuli
kontion kellistäminen. Ei tosin
aina, sillä hän oli tiettävästi mukana 214 karhun jahdissa, mutta
siis 134 tapauksessa nallet saivat
maistaa hänen karhupyssynsä
luoteja.
Berndt Höökin karhuaseesta tuli
kuuluisa. Se oli kaksipiippuinen
haulikko, jonka toisessa piipussa
oli kierteet ja toinen oli sileä.
Matkassa hänellä oli myös Lancaster --mallinen luodikko kaliiberiltaan 450 - pitkiä etäisyyksiä
varten.
Hänellä oli myös karhukeihäs ja
kaksi paria hyviä suksia, jotka
olivat 100 tuumaa pitkät ja neljä
tuumaa leveät.
Vaatetuksena oli villaiset alusvaatteet, säämiskäinen nuttu ja
ohut sarkainen metsästystakki.
Jalassa oli huopakengät, jotka
oli päällystetty hylkeen nahalla
ja pohjat olivat poron koipinahkaa. Näin kertoo Höök omista
varusteistaan. Kaikesta päätellen
asialliset vehkeet ja kamppeet.
Karhuja karhunkierroksista
Aikakirjat eivät kerro paljonko
karhuja kaatui milläkin aseella,
mutta ilmeisesti kaksipiippuinen
haulikko, jolla ammuttiin täytei-
siä panoksia oli pääase - varsinainen karhu-pyssy. Tämän aseen
tukin kyljessä oli tähtikuvio, johon Höök naulasi kunkin kaadon
jälkeen hopeanaulan onnistumisen merkiksi. Aseelle lienee tullut aikaa myöten aika lailla painoa hopeanaulojen ansiosta.
Haulikko oli kätevä ase tuon
ajan karhunkaadossa, sillä ampumamatkat olivat monasti varsin lyhyet. Metsästyshän tuolloin tapahtui talvisaikaan, jolloin
nalle herätettiin pesästään. Karhun pesään ampumista ei Höök
kovin usein harrastanut, vaan
jahdissa oli aina aimo annos urheilullisuutta - jopa siinä määrin,
että eräät jahtiporukan jäsenet
joutuivat silloin tällöin karhujen
raatelemaksi ja Höök itsekin koki
muutamia läheltä piti tilanteita.
Tällaisesta
urheiluhenkisestä
asenteesta Höök on itse kertonut
muun muassa erään metsästyskomennuskunnan jahdin yhteydessä.
Komennuskunnan pojilta kysyttiin varta vasten haluavatko ampua karhun pesältä, vai pannaanko nalle juoksemaan ja miehet
perään. Yksimielinen päätös kallistui jälkimmäisen vaihtoehdon
puolelle. Karhunkaato oli siten
monasti hikistä puuhaa, josta ei
välttämättä selviytynyt yhden
päivän aikana.
Läheltä piti tilanteita
Miten Höök sitten sai tietoonsa
kierroksessa olevista karhuista ja
pääsi niitä pyytämään? Ilmeisesti
hänen maineensa karhunkaatajana auttoi paljon. Itse hän kertoi
saaneensa paljon hyviä vihjeitä
Joensuun markkinoilla muun
muassa olutlasin äärellä.
Talvella 1892 Höök oli jahdissa
muun muassa Tolvajärven Korpiselän pitäjässä Kuopion varuskunnan metsästyskomennuskun-
nan päällikön luutnantti Walleniuksen kanssa. Tolvajärven karhut
olivat liikkuvaista lajia, kertoo
Höök. Niiden perässä piti hiihtää
pitkään. Hankalin niistä piileskeli
tiheässä viidakossa, jonne oli vaikeata ja vaarallistakin tunkeutua.
Pian alkoivat kaikki kahdeksan
koiraa haukkua ja alkoi kiivas
ajo. Joka koira ulvoi ja 15 talonpoikaa puhkoi latua. Viimeisinä
tulivat Höök ja Wallenius aseet
selässään. Ajon jatkuessa karhu
kääntyikin takaisin päin ja kävi
yhden ajomiehen kimppuun. Elleivät koirat olisi tulleet apuun
olisi ajomies päässyt hengestään.
Hänestä löydettiin 32 puremaa. Höök päätti, että karhulla oli kuolema perässään, meni se sitten
vaikka Arkangeliin saakka.
Kohta hän kuuli laukauksen vasemmalta, koiran ulinaa, villin
karjahduksen ja miesten huutoja.
Päästyään perille hän kuuli, että
eräs kiertäjistä oli haavoittanut
karhua takajalkaan ja että karhu
oli tunkeutunut tiheään kuusikkokorpeen, jossa koirat sitä ahdistivat. Höök avasi suksisiteensä
ja painui karhua kohti näreikköön
Berndt Höök ja metsästyskaverit.
Vasemmalla luutnantti Wallenius
ja oikealla luutnantti Hendunen.
25
ase ampumavalmiina.
Kohta karhu ryntäsi koirien piirin
läpi kohti Höökiä. Mies hyppäsi
suksiltaan saadakseen paremman
ampuma-asennon, mutta luiskahti samalla rähmälleen aseineen.
Hän pääsi kuitenkin hetkessä polvilleen ja laukaisi aseensa kohti
karhua, joka oli jo kuuden askeleen päässä. Toinen laukaus heti
perään silmän yläpuolelle lopetti
vihamiehen hyökkäyksen. Se oli
villein peto siihen mennessä ammutusta 110 karhusta, jotka Höök
oli tappanut, ampuja muisteli.
Hän taputti karhun läpiammuttua
päätä, antaen metsän kuninkaalle
siten tunnustuksen sen urhoollisuudelle.
Toinen läheltä piti tilanne Höökille sattui Päväjärven kylän
tuntumassa jossakin Petroskoin
suunnalla.
Lähdettiin pyytämään karhua,
jonka uskottiin tappaneen 11 hevosta ja emännän parhaan lehmän. Ilmankos kylän asukkaat
olivat hyvin vieraanvaraisia.
Karhu oli rakentanut pesänsä suuren muurahaispesän alle. Lähestyimme luolaa äänettömästi ja varovaisesti. Sukset oli riisuttu, sillä
jos tulee yhteenotto, niin jalkojen
tulee olla vapaat, kertoi Höök.
Me ryömimme aivan pesän ääreen, jolloin karjaisin: Ulos sieltä, kertoi Höök, mutta mitään
karhua ei näkynyt. Silloin Höök
kurkisti pesän sisään ja noin
kyynärän päästä minuun tuijotti
kaksi vihaista keltaista silmää ja
samalla karhu ryntäsi pesästään.
Ehdin häthätää heittäytyä askeleen taaksepäin, kun valtava ruho
syöksyi ulos kauhealla voimalla
ja hämmästyttävän nopeasti, kertoi Höök.
Maa vietti jyrkästi heti pesän
suulta ja Höök antoi tulta molemmista piipuistaan, mutta maaston
Huoltoviesti 2/2010
26
kaltevuudesta johtuen molemmat
laukaukset menivät yli, molempien kuulien vain hipaistessa karhun
korvantauksia. Lumelle jäi paksu
töyhtö karvoja. Mutta karhupa ei
paennutkaan, vaan kääntyi kohti
ahdistelijaansa, jolla oli tosi kiire
saada uusia panoksia aseeseensa.
Karhu nousi takajaloilleen neljän
kyynärän päässä osoittaen kiukkuisella karjunnalla tyytymättömyytensä epäystävällisestä tervehdyksestä.
Höök seisoi liikkumatta ja tuijotti
karhua silmästä silmään. Hän oli
vakuuttunut siitä, että karhu olisi
käynyt kimppuun, jos hän olisi
räpäyttänytkään silmiään. Ne sekunnit olivat pitkiä. Karhu vaappui oikealta vasemmalle hitaasti
läheten, päästellen kumeita karjahduksia ja huitoen käpälillään
ilmaa. Pedon katse muuttui vähin
erin epävarmaksi ja niin se kääntyi ja teki pitkän loikan tiheään
näreikköön. Silmänräpäyksessä
Höök sulki aseensa ja heitti pari
laukausta perään, mutta onnistui vain haavoittamaan karhua,
joka sillä erää pääsi pakoon.
Se tavoitettiin vasta kolmen päivän kuluttua 90 virstan kiivaan
ajon jälkeen. (Virsta = 1068,8 m)
Bror Berndt Höök kuoli Kuopiossa 21.6.1901 ”verensyöksyyn
keuhkoista”, kuten Savo Karjala uutisessaan kertoi. Häntä jäi
suremaan muun muassa vaimo
ja kaksi lasta. Hautaus tapahtui
Kuopion uudella hautausmaalla
suuren väkijoukon saattamana.
Vainajan haudalle pystytettiin
suuren hautakiven lisäksi kaksi karhunpoikaa muistuttamaan
hänen maallisista metsästysretkistään. Höökin hauta on edelleen nähtävissä Kuopiossa. Sadan vuoden kuluessa haudalle on
kasvanut kaksi kookasta kuusta.
Hirvenkaataja Matti Höök
Huoltoviesti 2/2010
Kirjajärkäle
on
sotaorvon
kunnianosoitus vanhemmilleen.
Kun kohtalo on
näin määrännyt
Pauli Korvensyrjän toimittama
äitinsä Liisan ja isänsä Pentin
kirjeenvaihto vuosilta 1939–
1944 on ollut jättiurakka: 508
sivua tiivistä tekstiä, kuvia ja
karttapiirroksia. Kirjeenvaihto
lienee laajuudessaan Suomen
ennätys.
Kuudensadan
kirjeen puhtaaksikirjoitus ja
taustatutkimus ovat vaatineet
parin vuoden tiiviin työn.
Iso urakka on lukijallakin, mutta
nuoren parin kokemukset kotoa
ja rintamalta kutoutuvat kirje
kirjeeltä hyvin koskettavaksi
tarinaksi. Kumpikin kirjoittaa
harvinaisen avoimesti, elävästi
ja tunteikkaasti, vaikka usein on
kyse arkisista asioista.
Liisa oli kotoisin Orivedeltä,
Pentti Uskelasta. Kirjeenvaihdon
alkaessa Liisa oli töissä Tyrvään
seudun sairaalan emäntänä.
Pentti ehti toimia vastuullisissa
maatalousammateissa akselilla
Viipurin mlk. – Halikko, missä
hän oli Vuorentaan kartanon
tilanhoitajana. Myöhemmin Liisa
asui kartanon alueella, kunnes
muutti Orivedelle, missä syntyi
kuopus Satu, nykyään Nissinen.
Pääosa
Paulin
vanhempien
avioliittoa on noissa kirjeissä, he
saivat elää yhdessä vain lyhyen
ajan. Kirjeistä Pauli, joka oli
isänsä kaatuessa 3-vuotias, on
tutustunut isäänsä ja myös omaan
varhaislapsuuteensa.
Tammelalainen
Korvensyrjä
kuuluu
etäjäsenenä
YläPirkanmaan sotaorpoyhdistyksen
Orivedellä
toimivaan
paikallisryhmään.
Hän
sai
hyvin lämpimän vastaanoton
kertoessaan kirjastaan Oriveden
sotaorpojen
järjestämässä
yleisötilaisuudessa, joka oli
otsikoitu Kirjerakkautta sodan
varjossa.
Korvensyrjän työ on kannustava
esimerkki meille monille, joilla
on tallessa vanhempiemme
sota-ajan kirjeitä. Olivatpa ne
kuinka vaatimattomia tahansa,
ne ovat tuon ajan historiaa. On
korkea aika huolehtia, että ne
puhtaaksikirjoitetaan.
Meidän
sotaorpojen tehtävä on kerätä ja
tallentaa jälkipolville myös muita
muistoja sekä isästämme että
äidistämme.
Korvensyrjä, Pauli (toim.)
Kun kohtalo on näin määrännyt.
Toim. Pauli Korvensyrjä, 2008.
Omakustanne, 508 s.
Maija-Liisa Mäkelä
Ylä-Pirkanmaan Sotaorvot ry:n
varapj., Orivesi
27
SOTALESKIÄITI
Kunniamerkkejä, ristejä saivat miehet
Jotka tappoivat toisiaan, ihmisiä
Kaksinkappalein ristejä saivat ne
Jotka tappoivat muita enemmän
toisia ihmisiä, niitä vihollisia.
Sali oli kevätmatineassa täynnä innostunutta
yleisöä.
Sururistin saivat ne, joilta mies tapettiin,
Kaatui, kuten hienostellen sanottiin.
Vapaudenristiksi sururistiä kutsutaan
Sehän vapautti vaimon liitostaan.
Valtiovalta näin osoitti kiitostaan.
Äiti vielä toisen kerran ihastui
ja miehen veljeen rakastui
Onni hetken kesti, loppui
Kun myös toinen mies kaatui
Sai toisen ristin kannettavaksi
Se kuului marskin annettavaksi.
Sotaleski kasvatti hyvin lapsiaan
Sota loppui, hän ei ehtinyt antamaan.
kolmatta uhriaan isänmaan alttarille
taivaan portilla päivystävälle Pietarille.
Pääkaupunkiseudun sotaorpojen kevätmatinea
pidettiin Kinaporin toimintakeskuksessa 22.4.
Tilaisuudessa esiintyivät muun muassa Laulukuoro Sirpaleet - kuvassa kuoron mieslaulajat,
Runoniekat ja flamenko-tanssija Anna Palmio.
Tilaisuuden kuulutti vanhalla rutiinillaan
Jaakko Salonoja.
Kaksinkertainen sotaleski sai
pientä maksua vastaan totta kai.
Asevelitalon ja palan maata,
sillä piti perheelle elanto taata.
Renkipoikia, piikoja tarvittiin.
Siinä niitä naapureille kasvatettiin
Niin kaiketi luultiin ja arveltiin
Mutta siinä kyllä petyttiin.
Sotaleski kasvatti, koulutti lapset
He päätyivät kauaksi kotikulmilta
Nyt ovat jo vanhoja harmaahapset
muistot säilyvät sotavuosilta julmilta.
Äidistä aika on jättänyt, muistot ei
Usein sinne Muistolaan tiemme vei
Isän puutteen korvasi äidin tarmo
ja kohtalon oikullinen käsi ja armo.
Sotaorvon
tytär Anna
Palmi tanssi
flamencoa.
Runoilija, sotaorpo, Pauli Juntunen.
Huoltoviesti 2/2010
28
Mies monessa mukana
Aulis Harju
Jos Aulis Harjua pitäisi luonnehtia lyhyesti, voi-
si sanoa, että mies monessa mukana. Harju on
syntynyt Vimpelissä 20.5.1940, joten hän on juuri
täyttänyt 70 vuotta. Hänen isänsä Uuno Harju oli
syntynyt 1918 ja menehtyi sodassa saamaansa munuaismyrkytykseen 1945. Vaimo Fanni sai sotalesken aseman ja pojasta tuli sotaorpo. Aulis kävi oppikoulun ja kirjoitti ylioppilaaksi Vimpelissä 1959.
Sotaväki sujui Kuopiossa ja opinnot Helsingissä.
Teologian kandin paperit hän sai ja vihittiin papiksi
vuonna 1967. Samana vuonna hän meni naimisiin
Marjansa kanssa. Perheeseen kuuluu kaksi poikaa
ja tytär.
Vuodesta 1971 alkaen Harju on toiminut Jalasjärven seurakunnassa, viimeiset vuodet ennen eläkettä (2003) kirkkoherrana ja Ilmajoen rovastikunnan
lääninrovastina. Seitsemän seurakuntavaalia on ollut ja neljä eri piispaa ehti käymään tarkastuksella
hänen virassa ollessaan. Harju asettaa seurakuntatyön elämänsä tärkeimmäksi toimeksi. Kaikki muu
on harrastusta. Harju on ollut mukana Inkerin suomalaisten kirkkorakennushankkeissa, käynyt siellä
usein ja vastavierailuja on tehty Suomeen.
Harrastuksista vähäisin ei ole toiminta Kaatuneiden Omaisten Liitossa. Hän aloitti vuonna 1970
Jalasjärven paikallisosastossa, sitten Vaasan piirin
varapuheenjohtajana ja vuodesta 1981 alkaen puheenjohtajana. Liiton hallitukseen hänet valittiin
1984 ja varapuheenjohtaja tai puheenjohtaja hän
on ollut 1992 alkaen. Harju oli puheenjohtajana
kahteen otteeseen ja neljäsosavuosisadasta täyttyi
Sadonkorjuukiitosjuhla Vimpelissä 2007.
tänä vuonna. Hän on sitä mieltä, että on oikein antaa sotaorvoille sotaorvon tunnus, mutta vierastaa
ajatusta kaikille samansuuruisesta korvauksesta.
Tarveharkintaa on käytettävä. Valtiovalta on suhtautunut nihkeästi sotaorpojen asiaan. Puhetta kyllä
riittää, mutta teot puuttuvat. Harju korostaa vastuun
ottamista ja sen merkitystä kaikissa toimissaan.
Liikunta on tärkeä osa Aulis Harjun elämää. Kalevan Kierros on kestävyyttä vaativa, kuuden eri
Tsherepovets,
sotavankeudessa
menehtyneiden
muistomerkillä
2008.
Huoltoviesti 2/2010
29
lajin vuosittainen kuntoilu, johon Aulis on osallistunut vuodesta 1984 lähtien. Siitä lähtien on ollut
108 suoritusta. Yhden vuoden matkat ovat noin 400
km. Iän karttuessa hän on siirtynyt puolimatkoihin.
Maratonin, 42 km juoksu alle neljän tunnin on kova suoritus. Harju toteaa, ettei urheile verenmaku
suussa, vaan vaaliakseen terveyttään ja naurahtaa
sanonnalle, että mitä pitempi matka, sitä tyhmempi
mies..
Aulis Harju asuu Jalasjärvellä paritalossa. Muita
harrastuksia ovat shakki, ristikko-lehdet, perhepiirissä pelit ja kirjallisuus. Tikanheitto ja pesäpallo Vimpelin Vedon joukkueessa B-junioritasolle
olivat nuoruusvuosien ohjelmassa. Kirkkohistoriallinen seura ja jäsenyys rotareissa on alkanut jo
1970-luvulla. Jäätyään eläkkeelle Harju valittiin
Jalasjärven valtuustoon 2005-2008 Keskustapuolueen listoilta ja on varavaltuutettu ja tarkastuslautakunnan jäsen tällä vaalikaudella. Kotipihassa
puuhastelu ja marjastus täydentävät uutteran miehen joutohetket.
.
110 km
Kalevan Kierros on kuuden lajin ponnistus
lenkille
On siinä hiihto, pyöräily ja suunnistus.
lähdössä
On myös soutu, maraton ja luistelu.
1988 “kunNe voimaa vaativat, mukavaa on muistelu.
non kuntaLaji kysyy kuntoa, sisua ja uutteruutta.
lainen”
Mikään näistä Aulis Harjulle ei ole uutta.
Pitkäkestoinen on suoritus,
suuriarvoinen on saavutus.
Kun Aulis Harju liittoamme
neljäsosan vuosisataa johti
valoisampaa, uutta aikaa kohti.
Sydämelliset
kiitokset
Siihen mahtuu erilaista vuotta monta,
Joskus varmaan ollut lähes toivotonta.
liiton asioissa kääntää päättäjien pää.
KOL:n historiaan nimi Aulis Harju jää. .
Kiitoksen sanat Harjulle nyt tuomme,
Ne mielihyvin puheenjohtajalle suomme.
Pauli Juntunen
kaikista näistä yhteisistä hankkeista, joissa olen
saanut 25 vuoden aikana elää Teidän sotaleskien ja nyt myös sotaorpojen kanssa. Yhteistyö
veteraanijärjestöjen ja muiden yhteisöjen kanssa on antanut mahdollisuuden rikkaaseen kanssakäymiseen. Olen kokenut inhimilliset rajoitukset sekä omalla että toisten kohdalla välillä
huolena mutta toisaalta rikkautena. Paljon työtä
ja vaivaa olette te kanssaveljet ja –sisaret nähneet niin hallituksessa kuin kentällä. Kiitokset
myös liittomme työntekijöille uurastuksesta,
jolle kenttä ei ole osannut antaa sille kuuluvaa
arvoa. He ovat ehkä paremmin nähneet tuskastumiseni, mutta toivon, ettei se ole pilannut
asioitamme. Toivon menestystä ja runsasta
siunausta ”itse kullekin säädylle” jatkossakin.
Teidän
Aulis Harju
Huoltoviesti 2/2010
30
Hengelliset
ja kulttuuripäivät
Ilmajoella
19. - 20.6.2010
Sankar`isäin
lapset me
Pohjanmaan sotaorvot ry julkaisi
2004 teoksen “Pohjanmaan sotalesket sotaorpojen muistelevat”,
joka sisältää sotaleskien haastatteluja ja heidän sotaorpojen lastensa kommentteja aitinsä haastatteluun.
“Sankar`isäin lapset me” on tuon
kirjan itsenäinen sisar- tai tyttärret teos. Kirjan nimi on otettu
Keski-Pohjanmaan laulusta.
Teos on yhdistyksen perustoimintaa. Lähtökohtine ja kohteina
ovat perheelliset sankarivainajat,
sotalesket ja heidän mahdolliset
sotaorvot lapsensa. Kirjassa on
lähes 100 sotaorvon kertomusta.
Kirjaa voi lukea monella tavalla.
Kirjatoimikunta kiinnittää lukijan
huomiota erityisesti eversti evp
Jukka Sorvarin sotahistorialliseen
johdantolukuun ja yhteiskuntatieteiden tohtori Erkki Kujalan
yhteenvetoon. Niistä sopii aloittaa ja niihin voi lopettaa. Välillä
voi lukea esimerkiksi kertomus
kerrallaan, mitä me pohjalaiset
“Sankar`isäin lapset” haluamme
kertoa Talvisodan päättymisen
70-vuotismuiston aikaan.
Kirja on omakustanne.
Huoltoviesti 2/2010
Ohjelma:
Lauantai 19.6.
Oheistapahtumia oman valinnan mukaan puolesta päivästä.
15.00- Ilmoittautuminen Ilmajoen seurakuntakeskuksessa, os.
Kirkkotie 37.
16.00-17.00 Kahvitus
17.00-17.30 Tervetulotilaisuus
18.00 Iltakirkko viereisessä
kirkossa Iltakirkon jälkeen on
mahdollisuus omakustanteisesti
osallistua Paula Koivuniemen
Täyttä elämää –kesäshow´hun
Ilkanrannan ooppera-areenalla.
Sunnuntai 20.6.
8.00-11.00 Ilmoittautuminen
Ilmajoen kunnantalon aulassa,
os. Ilkantie 18
10.00 Juhlajumalanpalvelus
Ilkanrannan ooppera-areenalla,
11.15-12.15 Ruokailu viereisessä Jaakko Ilkan koulun
ruokalassa. Etäisyys n. 300 m.
12.30 Pääjuhla Ilkanrannan
ooppera-areenalla
14.00Väliaikakahvitus Ilkan
kentällä
15.00-17.30 Taipaleenjokiooppera
Kulttuuripäiville osallistuville
ja osallistumismaksun lunastaneille oopperalipun hinta on
vain 30 euroa. Normaalihinta
on 55 euroa.
Tumma puku. Kunniamerkeistä
vain sururisti.
Siuruainen
jatkaa
Tammenlehvän Perinneliiton
vuosikokouksessa 23.4.2010
valittiin liiton puheenjohtajaksi edelleen tehtävää jo vuodesta 2005 lähtien hoitanut Oulun
läänin entinen maaherra, filosofian tohtori Eino Siuruainen.
Uusiksi hallituksen jäseniksi
valittiin kirkkoneuvos Risto
Voipio
Kirkkohallituksesta
sekä puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö, kontra-amiraali
Antero Karumaa ja hänen varajäsenekseen tullut prikaatikenraali Sakari Honkamaa
Vuosikokouksessa hyväksyttiin sääntömuutos, jolla hallituksen toimikausi muuttuu
kaksivuotiseksi.
Keskeisin alkaneen toimintavuoden perinnetyön hankkeista on edelleen veteraaniaikakauden historiahankkeen
tutkimus- ja kirjoitustyön jatkaminen.
Liiton toiminnanjohtajana on
eversti evp. Pertti Suominen
Tunnustuspalkinto
Vuokko Joelle
Tammenlehvän Perinneliiton
ensimmäinen
Veteraaniperinteen tunnustuspalkinto on
myönnetty Oulun maakuntaarkiston johtajalle Vuokko
Joelle hänen sotiemme 19391945 veteraaniperinteen hyväksi tekemästään arvokkaasta
ja esimerkillisestä työstä.
Kiitos
kaatuneen
sisaruksille
Pohdimme tässä päivänä muutamana mitä Kaatuneitten Omaisten Yhdistys on meille sotaleskille ja kauttamme sotaorvoille vuosien mittaan
merkinnyt. Se on merkinnyt hyvin
paljon. Se on antanut meille voimia,
henkistä tukea ja uutta uskoa elämän
varrella vaaliessamme sankarivainajien muistoa.
Tuntuu hyvältä kuulua tähän yhdistykseen
Yhdistyksen toiminnassa on ollut
suuressa merkityksessä kaatuneitten sisarusten pyyteetön apu. Ilman
sisarusten apua yhdistys ei olisi pystynyt toimimaan näin pitkälle.
Erityisesti haluamme kiittää kunniapuheenjohtajaamme Lauha Airasta,
joka huolimatta omasta vaativasta
toimestaan lääninlääkärinä on vuosikymmenet antanut aikaa osaston
asioille. Kerho tuntuu täydelliseltä,
kun kunniapuheenjohtaja istuu pöydän ääressä.
Sitten kaatuneen veli Martti Niemelä kävi ”ruoriin” pitkäksi ajaksi.
Kaatuneen sisar Aili Heikkinen on
toiminut varapuheenjohtajana ja
ohjelmatoimikunnassa. Kaatuneen
sisar Toini Sassali pitkäaikaisena rahastonhoitajajana ja kaatuneen sisar
Esteri Komulainen ahkerana emäntänä.
Tässä muutamia mainitakseni. Moni
joukostamme on jo siirtynyt ajasta iäisyyteen. Heitä kiitoksemme ei
enää tavoita. Muistamme heitä lämmöllä.
Haluamme myös kiittää kannattajajäseniämme. Näissä henkilöissä on
yhteen hiileen puhaltamisen henki,
talvisodan henki, talkoohenki. Heillekin sotaleskien sydämellinen kiitos.
Oulun osasto
Eila Lappalainen
(Valkonen)
31
Mielipiteitä
Tarja Tallqvist:
Vanhusten itsemurhat,
vaiettu häpeä
Joka toinen päivä yli 65 vuotias tekee
Suomessa itsemurhan.
Minua järkyttää se, että asia on ollut
jo monta vuotta tiedossa, mutta siitä ei
olla kovinkaan näkyvästi huolissaan,
En ole nähnyt järkyttyneitä lööppejä,
en asiantuntijoiden kannanottoja.
Liikenteessä kuolee hiukan suurempi määrä ja pienempi määrä ihmisiä
hukkuu vuosittain. Liikenneturva ym
tahot tekevät kiitettävää työtä liikennekuolemien ehkäisemiseksi ja samoin meitä varoitetaan ja opastetaan
hukkumiselta niin kesällä kuin heikoilla jäillä.
Ammatti-ihmiset tekevät valistustyötä ja rahaa siihen on. Näin kuuluukin
olla. Mitä tehdään näiden 65 vuotta
täyttäneiden, ilmeisesti lisääntyvien
itsemurhien estämiseksi? En ole nähnyt enkä kuullut ennaltaehkäisystä,
enkä julkisesta keskustelusta, en lehdissä, en radiossa, en televisiossa. En
vaikka itsemurhien määrä on surullisen ja pelottavan suuri.
Vanhusten, ikäihmisten itsemurhat
johtuvat suurelta määrin yksinäisyydestä ja sen aiheuttamasta masentuneisuudesta. Lapset saattavat asua
muualla tai omaisia ei ole, aviopuoliso saattaa olla kuollut tai sairaalassa.
Oma heikko kunto, kivut joita lääkäri
vähättelee. Köyhyys, joka kymmenes
eläkeläinen on köyhä. Tunne että ei
enää ole tarpeellinen tässä tuloksia
vaativassa maailmassa. Tästä kaikesta yksin ja yhdessä seuraa masennus,
joka johtaa toivottomuuteen, tuskaan.
Itsetuhoisiin ajatuksiin ja tekoihin.
Näin keikkatyössäni kotihoidossa
pääkaupunkiseudulla paljon suorastaan vanhusten heitteillejättöä.
Dementoituneita, syvästi masentuneita vanhuksia asumassa saastaisissa asunnoissaan, jääkaapeissa eriasteisessa mätänemisvaiheessa olevaa
ruokaa. Likaisissa vaatteissa.
Kotihoitajan tehtävänä oli keittää
puuroa ja antaa lääkkeet. Ei muuta.
Aikaa oli 20 - 30 minuuttia. Sitten
taas kiireellä toisen vanhuksen luo.
Kun järkyttyneenä kysyin kotihoidontoimistossa esimieheltä, miksi on
näin, miksi ei siivota, miksi ei ohjata tai suorastaan viedä hoitoon, sain
vastauksen ”vanhuksella on itsemääräämisoikeus, hoitaja ei saa noin vain
mennä jääkaapille ja siivota sitä eikä
tehdä muutakaan mitä ei ole kirjattu
hoitosopimukseen”.
Tällaista lakia ei ole olemassakaan.
Tämä on käsien pesua vastuusta ja
välinpitämättömyyttä.
Rikollista.
Kun vanhus on tässä tilassa niin silloin hälytyskellot soivat, hän huutaa
äänettömästi apua. Se on kuultava.
Siihen on reagoitava.
Meillä hyvinvointivaltiossa, masentunut itsemurha-altis vanhus jätetään
yksin.
Nyt halutaan, että kotona asutaan niin
kauan kuin mahdollista. Mutta mitä
se mahdollinen tarkoittaa? Meillä ei
ole tarpeeksi hoitajia, jotta voisimme
taata yksin elävälle hoitoa ja hoivaa
tarvitsevalle vanhukselle tasokkaan
turvallisen elämän.
Kiireinen, usein vaihtuva keikkahoitaja käy vanhuksen luona aamulla ja
illalla noin 20 minuutin ajan. Muut
päivän tunnit ja minuutit ja sekunnit
hän saattaa olla yksin. Lukkojen takana, proput seinästä irrotettuna. Hän ei
pääse ulos, ei ole ketään joka veisi.
Eikö olisi jo korkea aika alkaa rakentaa pieniä kodinomaisia hoivakoteja.
Turvallisia, joissa ihmisen, vanhuksen sosiaalinen ja psyykkinen ja fyysinen tarve otetaan huomioon.
Eikö ole korkea aika tajuta, että tarvitsemme tarpeeksi hoitajia. Suomenkieltä osaavia.
Vanhuus ei saa olla kirous, taakka itselle ja muille. Vanhuus on yhtä arvokas, yhtä ainutkertainen jokaiselle
ihan niin kuin on lapsuus, nuoruus ja
keski-ikä.
Kommentti: Kansanedustaja Tallqvist
puutuu tässä järkyttävään ongelmaan.
Toivottavasti se ei kosketa sotaorpoja
ja -leskiä, mutta saattaa koskettaakin.
Yhdistystemme vertaistukitoiminnalla on tässä haaste.
Matti Höök
Huoltoviesti 2/2010
32
Kuurosokea sotaorpo
Vieno Hyttinen
Kerron tässä vaatimattomasta että sokeain ammattikouluun kä- matkaani avojaloin kevättalven
koulu- ja työ taipaleestani. Kävin
kansakoulun kokonaan keskitason oppilaana. 15- 16 – vuotiaana
olin Kuopion Naiskoti talouskoulussa ompeluopissa sotaorpojen
sisäoppilaitoksessa. Meitä oli 28
neitosta eri puolilta suomea. Olin
heikkokuuloinen ja lähes sokea.
Kurssin käytyäni oli muutaman
kuukauden
kotiompelijattaren
luona töissä. Näin siellä elämäni
ensimmäisen sähköompelukoneen ja opin käyttämään sitä. Sen
jälkeen pääsin Erosen vaatetustehtaalle. Siellä ommeltiin naisten leninkejä ja miesten paitoja,
olin siellä noin vuoden.
Sitten sieltä vähennettiin työntekijöitä ja minä jouduin lähtemään
monen muiden tavoin. Sitten
pääsin Alhon vaatetustehtaalle.
Siellä ommeltiin päällysvaatteita. Takkeja, hiihtohousuja ja puseroita sekä turkkeja. Kankaiden
värit olivat rumia, mustaa, tumman sinistä, vihreää ja ruskeaa.
Ehdin olla siellä kolme kuukautta. Piti liikkua ja ommella sähkövalaistuksessa, sitten alkoi harmi.
En enää erottanut kankaan oikeaa
ja nurjaa puolta toisistaan. Heräsi
kysymys, mikä nyt neuvoksi, ammatin vaihtoko?
Synnyin seudullani Varkaudessa
ei ollut silmälääkäreitä. Pääsin
Helsinkiin erääseen perheeseen,
rouvan apulaiseksi. Kävin sieltä
silmälääkärissä sekä korvalääkärissä. Sain silmälasit ja kuulolaitteen, joita olen käyttänyt tähän
päivään saakka.
Tuli kysymys jatko koulutuksesta.
Kävin työterveyslaitoksella. Tutkimusten jälkeen, siellä sanottiin
Huoltoviesti 2/2010
sityölinjalle. Järvenpäässä ja Kolmirannassa olevat ammattikoulut
oli tarkoitettu käsivammaisille ja
raajarikkoisille. Sinne en päässyt. Kuurojen ammattikouluun en
päässyt, kun en osannut viittomakieltä.
Sitten kävin käsityökurssin Sokeain Ammattikoulussa 1960- 1962.
Kotona ei ollut mahdollisuutta
ryhtyä kutomaan kangaspuilla,
jäin Helsinkiin erääseen prokuristin perheeseen kotiapulaiseksi ja
noin viisivuotiaan pojan hoitajaksi. Kävin iltaisin konekirjoituskurssia. Sitten tapahtui onnettomuus. Törmäsin raitiovaunun
kanssa yhteen ja loukkaannuin
vakavasti
laskiaissunnuntaina
1964. Sairasloman jälkeen oli
edessä ammatin vaihto.
Pääsin Helsinkiin SOK;n trikootehtaaseen. Pidin työstäni, mutta
ehdin olla siellä viisi kuukautta,
kun taas tapahtui. Asuin alivuokralaisen ja rouvan huoneessa oli
remonttia. Lattiaa maalattiin.
Eräänä aamuna valmistauduin
lähtemään työhön, sattui ikävästi.
Kun olin aamupesulla säikähdin
kovasti, kun sydän alkoi lyödä
vahvalla voimalla ja jalat oli pettää. Lavuaarin reunalle oli jätetty ruskea tinneriin kastettu rätti.
Olin saada tinnerimyrkytyksen.
Pelästyin niin kovin etten ehtinyt
laittaa alusvaatteita päälleni enkä
kenkiä jalkaan.
Laitoin huoneestani mekon ja
takin päälleni ja lähdin polvet
vapisten portaita alas ja ulos. Aioin mennä poliisia laitokselle,
mutta ovi oli lukossa ja minä en
huomannut ovikelloa. Jatkoin
kylmyydessä. Noin puolen kilometrin matkan korttelin ympäri.
Sitten pääsin kadun puoleiselle
ovellemme, en saanut ovea auki.
Kiersin takapihalle, en päässyt
sisälle takaovenkaan kautta, kun
siellä miehet rappasivat jotain.
Kiersin takaisin kadun puoleiselle ovelle ja pääsin asuntooni.
En löytänyt alusvaatteitani enkä
kenkiäni. Istuin keittiössä jonkin
aikaa. Sitten menin poliisi asemalle. Minut vietiin Hesperian
sairaalaan.
Kun pääsin sairaalasta, en uskaltanut palata asuntoon, vaan palasin lapsuuden kotiini Varkauteen.
Ilmoitin työpaikkaan ja sain sieltä
eläkkeen. Siitä saakka olen ollut
eläkkeellä. Sokeuduin kokonaan
37-vuotiaana ja menetin kuuloni
toisesta korvastani.
Vieno Hyttinen
JK.
Olen suuressa kiitollisuuden velassa valtiolle koulutuksestani ja
eläkkeestäni, jonka olen saanut.
Vammaiselle sotaorvolle myönnettiin tapaturma korvaus, loppui samana vuonna kun täytin 40
vuotta. Kiitos myös Marielundissa viettämistäni vuosista. Se
oli koti jota en unohda koskaan.
Turvallinen ja rauhallinen. Tämä
nykyinen asuntoni on myös turvallinen ja rauhallinen. Säännöllinen elämä ja tarvittava joka on
välttämätön.
Vieno Hyttinen
† Orvokki Harjuvaara
s. 14.6.1938
k.18.4.2010
Pastori Orvokki Harjuvaara oli
Pääkaupunkiseudun Sotaorvot ry:n
hallituksen
varapuheenjohtajana
2007-08 ja Kaatuneitten Omaisten
Liiton hallituksen varajäsenenä 2008-09. Hänen oli määrä saarnata Kaatuneitten muistopäivän
jumalanpalveluksessa
Vanhassa
kirkossa 17.5., mutta sairaus otti
hänestä yliotteen. Hänen miehensä
rovasti Jaakko Harjuvaara joutui
saarnaamaan hänen sijastaan.
Sotaorpo
Veikko Aatos Noponen
s. 2.11. 1936
k. 1.3. 2010
Isä ja veli, kaipaamme sinua. Ikävän keskellä olemme kiitollisia
muidtoista, jotka kantavat.
Ilona, Tuovi perheineen, Keijo perheineen , sukulaiset ja ystävät.
Helmi Nissi
ent. Seppänen
o.s. Tampio
s. 23.3.1916
k. 6.4. 2010
Äiti on syntynyt Märkäjärvellä niin
kuin hän itse aina sanoi. Märkäjärvi oli Kuolajärven kunnassa, joka
sittemmin on muuttunut Sallan kir-
Ajasta iäisyyteen konkyläksi vanhan Sallan jouduttua
Venäjälle.
Äidin vanhemmilla oli 11 lasta,
joista kaksi oli kuollut lapsina.
Koulut kansakoulun, rippikoulun
ja Perä – Pohjolan Kotiteollisuusyhdistyksen kiertävän naiskäsityökoulun hän kävi Märkäjärvellä.
Äiti meni naimisiin maaliskuussa
1935 ja muutti Kuusamoon. Lapsia
syntyi neljä. Tuli sota ja evakkoretkiä oli useampia ainakin Iissä ja
Oulaisissa. Niistä hänellä oli monenlaisia muistoja ja kerrallisellakin reissulla olivat kuorma-autolla
matkalla ja jossain oli teurastettu
vasikka ja he olivat ottaneet veripäälärin mukaan ja kun auto oli
ajanut ojaan niin porukka oli ollut
veressä yltä päältä ja kuljettajan
selvittyä katsomaan tilannetta oli
luullut, että ne kaikki ovat kuolleet.
Jatkosodassa hänen Antti miehensä oli kaatunut marraskuussa 41
ja hänen nuorin tyttärensä Sirkka
oli silloin neljän kuukauden ikäinen. Se oli kovaa aikaa ja leskenä
hän oli nelisen vuotta. Sitten hän
meni uudelleen naimisiin ja asuttiin
Kuusamossa Nissinvaaralla. Lapsia syntyi kuusi ja siellä meillä oli
pari lehmää ja jonkin verran peltoa.
Muutimme sitten Pelsolle, josta
saimme rintamamiestilan. Nuorin
lapsi oli silloin neljä kuukautta.
Perhe kasvoi vielä yhdellä lapsella.
Leskeksi hän jäi toisen kerran, kun
isäni kuoli joulukuussa 1967 ja yksi
poika kesäkuussa 69.
Äiti muutti Ouluun Pateniemeen
keväällä 1985. Täällä Oulussa ollessa hän kävi Oulun Kaatuneitten
omaisten kokouksissa ja tilaisuuksissa ja vielä joulukuussa 2008
olimme Myllyojan seurakuntatalossa sotaorpojen järjestämässä
joulujuhlassakin.
Reissasimme Ruotsissa ja Sallassakin kävimme muutamaan otteeseen,
kun siellä vielä asuu hänen sisko
ja vielä viimeisinä aikoinakin hän
kyseli, että milloinkahan me lähdetään käymään siellä Sallassa, sinne
olisi ollut vielä kova ikävä. Äiti ehti
viettää lastensa 50-vuotispäivätkin.
Äidillä oli hyvä huumori ja hauskaa
riitti hänen kanssaan vielä viimeisinäkin päivinä, naurua ja halailuja ja
rakas sanaa käytettiin hyvin paljon.
Hän asui minun kanssani kymmenisen viimeistä vuotta ja viimeksi
asuimme Oulussa Raksilassa, josta
hän ei olisi halunnut millään lähteä
sairaalaan. Sairaalassa ehdittiin
viettää vielä hänen viimeiset syntymäpäivätkin Tämä sairaalareissu
vei hänen viimeiset voimansa ja hän
sai kutsun taivaan kotiin 6.4.2010.
Kiitos rakkaudestasi tyttäresi Salme
33
†
Heinolan
Kaatuneitten Omaiset ry
Tyyne Hohtari
s. 10.9.1910
k. 8.4.2010
Jalasjärven
Kaatuneitten Omaiset ry
Sylvi Storhök
s. 14.12.1915
k. 28.12.2009
Oulun
Kaatuneitten omaiset ry
Rauha Leskelä
s.17.11.1923 k.1.2.2010
Aila Peippo
s.26.2.1948 k.7.2.2010
Helmi Pyhtilä
s.26.3.1937 k.12.3.2010
Helmi Nissi
s.23.3.1916
k. 6.4.2010
Pohjois-Savon Sotaorvot ry
Irja Wallenius
s. 26.12.1919
k. 5.3. 2010
Hannu Kasanen
s. 13.10. 1936
k. 25.3. 2010
Seinäjoen-Nurmon
Kaatuneitten Omaiset ry
Teuvo Vihanta
s. 19.4.1936
k. 30.10.2009
Anni Maria Aho
s. 24.3.1926
k. 1.4.2010
Tyyne Kurki
s. 12.5.1910
k. 25.4.2010
Hilda Erkkilä
os. Ronumäki, ent Tapiainen
s. 16.3.1910 k. 6.5.2010
Hilda syntyi 16.03. 1910 Ikaalisten
Koverannalla. Hän avioitui Einari
Tapiaisen (s. 23.03. 1906) kanssa
ja muutti Ylöjärvelle. Avioliitosta
syntyivät lapset Mirja -34, Anneli
-36 ja Matti -39.
Einari kaatui Kannaksella 14.02.
1940.
Hilda avioitui uudelleen sotien
jälkeen Väinö Erkkilän (s. 18.06
1918) kanssa. Avioliitosta syntyivät
lapset, kaksoset Leena ja Pertti -47,
Esko -48 sekä Katariina -50.
Väinö Erkkilä kuoli 1963.
Lapsista Esko kuoli 1970.
Hildalla on 12 lastenlasta ja 24 lastenlasten lasta.
Aune Hakkarainen
s. 25.7. 1935
k. 27.1. 2010
“Siell on kauan
jo kukkineet omenapuut.
Siell on siintävät seljät ja salmensuut.”
Aune oli Karjalan tyttö. Sotaorpo ja
evakko, mutta hän ei koskaan tehnyt numeroa tästä. Aunelle olivat
tärkeitä koti, perhe ja lastenlapset
sekä Kuopion Kaatuneitten Omaiset.
Kun Aune jäi eläkkeelle yliopistovirastaan, hän tuli yhdistyksemme
rahastonhoitajaksi ja sen jälkeen
hän oli viimeiset seitsemän vuotta
varapuheenjohtajana.
Vuonna 2008 hän sai KOL:n kultaisen ansiomerkin.
“Oven kahvaan ja kynnyspuulle jäi
kaipaus kulkemaan.”
Kiitos Aune työstäsi yhdistyksemme hyväksi.
Kiitos Aune ystävyydestä.
Kuopion Kaatuneitten Omaiset ry
Marja-Liisa Närhi
puheenjohtaja
Huoltoviesti 2/2010
34
Merkkipäiväuutisia
70 v.
Maire Pekkala
Esko Manninen
Sulo Hyvönen
Akaan Kaatuneitten
Omaiset ry
99 v.
Helvi Härmä 75 v.
Ebba Tallgren 70 v.
Veijo Riikonen 65 v.
Leena Ilmivalta
20.5.
4.6.
1.8.
Kauhajoen
Kaatuneitten Omaiset ry
88 v.
Rauni Saarela
24.6.
4.6.
14.2.
22.2.
5.1.
Imatran Seudun Sotaorvot ja
Kaatuneitten Omaiset ry
75 v.
Lilja Vento
16.6.
Sirkka Keränen
17.6.
Jalasjärven
Kaatuneitten Omaiset ry
95 v.
Ilmi Helminen
11.7.
80 v.
Kerttu Leppäkoski
13.6.
Kaatuneitten
Omaisten Posion yhdistys ry
75 v.
Veikko Oikarinen
11.1.
70 v.
Martta Kylmäniemi
3.4.
Sirkka Hämeenniemi
9.4.
Kreetta Tuomivaara
21.4.
Ritva Outila
8.5.
Saini Karasti
27.7
Kaatuneitten Omaiset
Suolahden alaosasto ry
85 v.
Eeva Meritie
28.6.
80 v.
Anja Närhi 15.10.
75 v.
Kaija Kemppainen
22.3.
65 v.
Elsa Vesamäki 21.12.
Kainuun
Kaatuneitten Omaiset ry
80 v.
Vilho Moilanen
26.7.
75 v.
Toini Tervonen
20.5.
Tyyne Myllylä
13.6.
Irma Väisänen
25.6.
Huoltoviesti 2/2010
Keski-Suomen Sotaorvot ry
80 v.
Toini Norrbacka
18.8.
Laina Pulliainen
24.8.
75 v.
Kalevi Pölkki
8.6.
Anja Hautala
1.7.
Heljä Liias
2.7.
Irja Soidinmäki
19.8.
Pentti Palonen
25.9.
70 v.
Ritva-Liisa Helasterä
23.6.
Rauno Kaivanto
27.6.
Leena Koivistoinen
16.7.
Veikko Korpelainen
31.7.
Rauha Mäntynen
7.8.
Eila Salo
6.8.
Aarre Eräpohja
14.8.
Laila Kauppinen
16.8.
Erkki Leskinen
20.8.
Tyyne Hietanen
1.9.
Kaija Järvikylä
3.10.
Kymenlaakson Sotaorvot ry
70 v.
Pekka Piskunen
7.6.
Senja Pekkanen
12.6.
Lahden
Kaatuneitten Omaiset ry
93 v.
Eeva Kannisto
23.5.
90 v.
Irja Säleniemi
18.9.
85 v.
Liisa Lepistö
17.8.
Laitilan
Kaatuneitten Omaiset ry
95 v.
Salli Juhola
15.3.
75 v.
Aira Schroderus
10.2.
Eino Palonen
5.6.
70 v.
Orvokki Koskinen
24.4.
Lapin Sotaorvot ry
80 v.
Annikki Vattovaara
Pirkko Koivisto Arvo Kuustula
27.1.
8.6.
3.7.
Paavo Oja Arvid Luusuanniemi
70 v.
Aapi Juuso Siiri Rüdrich Risto Vanhamaa Esa Koivuniemi Hemming Pulkkinen
Pekka Tolonen Jouni Yliniemi Orvo Sadinmaa Armi Hietala Lauri Lehto Kyllikki Raunamo Leena Puranen Maila Aikio Timo Partanen Toivo Kassinen Elvi Väisänen Linnea Nikupeteri Teuvo Sorvoja Martti Järvinen Ritva Koski Helena Lehtonen Pekka Koivukangas
Marjatta Hyöky Annikki Bergman
Anna-Liisa Juujärvi
Orvokki Näyhä
8.7.
21.9.
3.1.
21.1.
2.2.
29.2.
1.4.
1.4.
4.4.
8.4.
10.4.
25.4.
2.5.
7.5.
9.5.
9.5.
20.5.
25.6.
27.6.
13.7.
15.7.
21.7.
21.7.
3.8.
1.8.
18.8.
30.8.
25.9.
Lounais-Suomen Sotaorvot ry
85 v.
Hilkka Söderman 19.6.
80 v.
Heikki Kankaanpää
1.10.
75 v.
Eila Laihinen
17.2.
Anja Walma
25.3.
Leila Saxen
6.4.
Ulla Heino
24.5.
Kaarina Kontio
18.7.
Anneli Lindstedt
28.8.
Marjatta Jalo
13.9.
Ritva Järvinen
3.10.
70 v.
Marja Suovanen
9.1.
Liisa Suominen
15.2.
Martta Wickström 18.2.
Anneli Piironen
17.3.
Esko Hiden
20.3.
Leena Pentti
24.3.
Erkki Hurula
22.4.
Niilo Rapa
3.5.
Esko Heikkinen
21.7.
Mirja Puska
3.8.
Länsi-Uudenmaan
Sotaorvot ry
70 v.
Orvokki Lättilä
Aino Pohtila
19.6.
26.6.
Meri-Lapin Sotaorvot ja
Kaatuneitten Omaiset ry
99 v.
Lyyli Haapakoski
22.6.
94 v.
Elli Mäkikangas
10.7.
90 v.
Aili Virtanen
18.6.
87 v.
Kyllikki Vehkaperä
29.7.
85 v.
Erkki Snellman
24.9.
75 v.
Elli Anttila
13.7.
Aune Kurttila
24.7.
Liisa Kulju
17.7.
70 v.
Maire Rousu
17.6.
Ossi Ailinpieti
17.6.
Leena Posti
1.7.
Oulun
Kaatuneitten Omaiset ry
99 v.
Lempi Koskela 6.7.
Jenni Nummijärvi
30.10.
96 v.
Lauha Airas
7.7.
90 v
Marita Lampinen
21.7.
Aino Törmälä
20.10.
80 v.
Aila Aitamurto
Liisa Alanko
Helvi Mikkelä
Anni Kyllönen
Raili Sillankorva
31.7.
13.8.
24.8.
12.9.
3.10.
Pohjanmaan Sotaorvot ry
90 v.
Rauni Taipalus, ent Turja, om
Pyhälahti
22.9.
Pohjois-Karjalan
Sotaorvot ry
80 v.
Terttu Koponen
30.6.
70 v.
Terttu Nurmi
16.6.
Pirkko Sormunen-Bertran 18.6.
Pohjois-Savon Sotaorvot ry
75 V.
Raili Venäläinen
17.7.
Aneli Sissonen
27.7.
Martti Hälinen
21.9.
70 v.
Kirsti Kuikkka
3.7.
Anni-Katri Hänninen
26.8.
Veikko Lappalainen
10.9.
35
Merkkipäiväuutisia
Porin Seudun
Kaatuneitten Omaiset ry
96 v.
Impi Rintala
22.6.
85 v.
Anna-Liisa
Leppänen-Hubach
30.6.
80 v.
Saini Käkelä
20.6.
70 v.
Maija Laakso
24.6.
Sirkka-Liisa Kulmala
30.6.
Raahen
Kaatuneitten Omaiset ry
80 v.
Kauko Holappa
30.9.
70 v.
Aino Pekkarinen
7.5.
Hilkka Silvola
24.6.
Seinäjoen-Nurmon
Kaatuneitten Omaiset ry
99 v.
Kirsti Kangas
14.4.
98 v.
Ellen Kallioniemi
21.1.
90 v.
Impi Sinkkonen
27.5.
Kirsti Ala-Kanto
12.6.
80 v.
Liisa Nokua
13.2.
Saara Hautamäki
19.5.
Helana Jussila
11.7.
70 v.
Hard’en Eila
1.1.
Paavo Rintala
2.1.
Annikki Särmö
6.1.
Reijo Heinonen
20.1.
Leonerd Jysky
21.1.
Markku Puska
5.2.
Anelma Yli-Jaskari
25.2.
Onni Riihimäki
3.3.
Tuula Hautamäki
8.3.
Paula Ylinen
9.3.
Alpo Jyläskoski
28.3.
Reino Penttilä
21.4.
Kaisu Korpi-Kyyny
22.4.
Raili Heikkilä
24.4.
Antti Peltola
1.5.
Kaisu Niemi
9.5.
Pirkko Kangas
12.5.
Anja Tampio
2.6.
Elvi Pohjanvaara
22.6.
Eero Pohjanvaara
29.6.
Elli Majapuro
11.7.
Jussi Hiirikoski
16.9.
Sotalesket ja Kaatuneitten
Omaiset
Rovaniemen Osasto ry
90 v.
Ida Pöykkö
4.3.
omakustanteinen kirja Isää etsimässä on hyvä läpileikkaus Matin ja 37
jäsenen elämänvaiheista jälkipolvien luettavaksi.
Tampereen
Kaatuneitten Omaiset ry
70 v.
Pekka Heinonen
24.6.
Oiva Mäkinen
24.6.
Ritva Suvanto
29.6.
Ylistaron
Kaatuneitten Omaiset ry
80 v.
Kalervo Koskela
4.10.
75 v.
Antti Alanko
2.9.
Ylä-Pirkanmaan Sotaorvot ry
85 v.
Pentti Kumpu
21.8.
80 v.
Mauri Rantanen
22.9.
75 v.
Tuovi Huvinen
5.7.
Hilppa Laasi
14.7.
Teuvo Kumpu
15.7.
Raimo Ahola
18.7.
70 v.
Maija Mäkelä
10.5.
Sirkka-Liisa Huhtinen
14.7.
Rovasti, sotaorpo
Matti Tuomisto 70 vuotta
Matti Tuomistosta Imatran seudun
sotaorvot saivat vuonna 2003 puheenjohtajan, joka aidolla, välittömällä tyylillään on kannustanut jäseniään kertomaan ja kirjoittamaan
omasta elämästään sotaorpona sekä
tunteista mitä sotaorpous on kullekin mukanaan tuonut.
Imatran yhdistyksen julkaisema
Matti, jonka isä menehtyi 1947 jatkosodassa saatuun keuhkotautiin,
on aina ollut valmis tunnustamaan
sotaorpoutensa sekä ”ison pojan
pitkän isän ikävän”. Hämeenlinnassa urheilijaisän esikoispoikana
syntyneenä, hän jo nuorena koki asioita, jotka myöhemmin johdattelivat
hänet opiskelemaan sekä tekemään
työtä uskonnon, kodin ja isänmaan
hyväksi. Pappina, sotilaspappina
ja sotainvalidien veljespappina hän
on voinut toteuttaa omaksumiaan
elämänarvoja. Jo opiskeluaikana
Matille tuli tutuksi Kaatuneitten
Omaisten Liiton tekemä työ ja kun
myöhemmin perustettiin sotaorpojen oma järjestö oli hän mukana sen
hallituksessa.
Imatralla on Matti Tuomisto vetänyt
jäseniään runsain määrin yhteen niin
kirjoituksin, isänmaallisin juhlin
kuin arkipäivän kokouksinkin. Yhdistyksen toiminta ja sotaorpous on
tullut tutuksi myös muille imatralaisille ja lähikuntalaisille.
Toivotaan että Matin Sanan, toimen
ja sydämen työ saisi vielä pitkään
kantaa hedelmää keskuudessamme.
Huoltoviestin
lukijamatka
Talvisodasta 70 vuotta - kohtalon paikkoja
Karjalan Kannaksella24.-26.7. 2010 (3 pv.)
Lämpimästi onnitellen!
Imatran Seudun Sotaorvot
ja Kaatuneitten Omaiset ry
Marja-Liisa Kantokivi
sihteeri
Matkan aikana kierretään talvisodan kohtalon
paikkoja Kannaksella ja tutustutaan taisteluihin
paikan päällä. Äyräpää, Summa, Viipuri,
Viipurinlahti ja Tali-Ihantala.
Oppaana Eeva Tammi
Hinta 320 euroa, H1 lisä 94 euroa
ILMOITTAUTUMISET JA VARAUKSET
15.6.2010 MENNESSÄ
VL-MATKAT PUH. 09-444774.
[email protected]
Huoltoviesti 2/2010
Kaatuneitten Omaisten Liiton myyntituotteet
Suruadressit
Tekstivaihtoehdot:
1. Päivät kirkkaat, päivät kyyneleiset siunaa Herra.
2. Ei elämä pääty kuolemaan, vaan vaihtuu uuteen parempaan.
3. Ylitse elämän, ohi kuoleman rajan, Jumala vienyt on vaeltajan.
4. Hiljaa tarttui käsi Herran käteen väsyneen, hiljaa siirtyi sielu lepoon iäiseen.
5. Vaikene sydän, kuuntele hiljaa, on kuolema niittänyt kalleinta viljaa.
6. Ei meillä ole täällä pysyvää kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme. (Hebr. 13:14)
7. Tekstitön
8. Jo nyt iltakello lyö, päättyi pitkä päivätyö. Lepoon hyvään suloiseen Herra kutsui väsyneen.
9. Oi Jumala siipeni murtuneet ota käsiisi ihmeellisiin
8,00 € / kpl Ei alle 10 kappaleen eriä.
10. Kuljemme kuin kuunnellen, on poissa jotakin hyvää
Onnittelukortit
Teksti: Sydämelliset onnittelut
3,50 € / kpl
Ei alle 10 kappaleen eriä.
Lasimalja
Pohjassa KOL:n logo35,00 € / kpl
• kirkas
• halkaisija 26 cm, korkeus 10 cm
Kirjeensulkijamerkit
”Kunniavelka kaatuneille”
50 kappaleen arkki 5€
100 kappaleen arkki 8€
Hautakivilaatta
KOL:n logolla, halkaisija 5 cm,
mukana kiinnitysruuvit
35 €
Kaulahuivi
Silkkinen, ruskea-harmaa
raidallinen,
KOL:n logolla 45 €
Hintoihin lisätään postituskulut.
TILAUKSET
puh02 2588 394 klo 9.00-15.00
fax 02 2588 792
[email protected]
tai postitse osoitteella:
Kaatuneitten Omaisten Liitto ry
PL 600
00521 HELSINKI
2 Huoltoviesti
Solmiopidike
KOL:n logolla
12 €
Liiton standaari
Sisältää liiton logon
Liiton hallitus myöntää viirin
jäsenyhdistyksen esityksestä.
Liiton harrastemerkki
Koko 1,5 cm
50 €
10 €
Solmio
Tumma
silkkisolmio KOL:n logolla
30 €