Harmaasudesta koirasuteen
Harmaasudesta koirasuteen Minne hävisi aito suomalainen villisusi? Tulevatko lapsemme muistamaan meidät sukupolvena, joka suojeluinnoissaan tuhosi aidon suomalaisen villisuden? Kaj Granlund, Lestijärvellä 2013 Versio 2.1 - 4.6.2013 Tiivistelmä Keskustelu susikannastamme, sen koosta ja kannan mahdollisen taantumisen syistä on peittänyt alleen vakavan ongelman, jolle niin tutkijat kuin viranomaiset ummistavat silmänsä. Kyseessä on susikannan puhtaus ja se, miten aito susi määritellään. Tänään DNA analyysiä käytetään lähes yksinomaan määrittelemään eläin puhtaaksi sudeksi, mutta liian usein näissä määrittelyssä on epäonnistuttu. Eläin, joka tarkoilla DNA analyyseillä on todettu olevan aito suomalainen villisusi, ei täytä sudelle ominaisia ulkoisia piirteitä. Kasvavassa määrin tietämättömyys siirtyy median, luontokuvaajien ja tutkijoiden välityksellä kansan mielikuviin ja tänään sosiaalinen media on pullollaan haaskoilta otetuista luontokuvista, joissa erilaisia nelijalkaisia otuksia esitetään "aitoina suomalaisina susina". Tarkastelen tässä julkaisussa suden ja koiran eroja niin sanotun morfologisen tutkimuksen lähtökohdista ja tuon esiin niitä kohtia, jotka erottavat villisuden koirasta tai koirasudesta. Osoitan myös esimerkein, kuinka välinpitämättömiä viranomaisemme tässä asiassa ovat ja kuinka laajalle yleinen tietämättömyys on levinnyt. Käsittelen lisäksi suppeasti susi- ja koirasusiongelman terveydellisiä haittoja, vaikka niistä on paljon tietoa sekä kirjallisuudessa että internetissä. Susikantamme on muutoksen kourissa ja monet genetiikkaan paneutuneet tutkimukset keskittyvät arvioimaan susipopulaatiomme geneettistä rakennetta ja monimuotoisuutta. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että maamme susi- ja koirasusipopulaatiot joutuvat kohtaamaan ihmisasutusten aiheuttamia muutoksia elinympäristössään. Tällöin evoluutio suosii sellaisien ominaisuuksien kehittymistä, joilla nämä eläimet parhaiten menestyvät asutusten keskellä. Siitä seuraa, että evoluutio ja luonnon valinta tuhoaa aidon susikannan hyvin nopeasti ja jäljelle jää ihmisasutusten liepeillä viihtyvät villikoiramaiset laumat, joita edustaa kannessa näkyvä koirasusi. Tässäkin asiassa tulee muistaa se tosiasia, että nopein tie susikantamme täydelliseen tuhoon on kivetty hyvillä "suojelutarkoituksilla" Esipuhe Suomen suurpetopolitiikkaa raastava julkinen väittely on jatkunut mediassamme jo vuosikymmeniä, mutta taistelun osapuolet ovat edelleen tukevasti linnoittautuneita omien käsitystensä taakse. Tilanne on jo saanut hullunkurisia piirteitä, kun varsinainen asia unohtuu ja keskustelu on muuttunut vastapuolen herjaamiseksi. Ne heikot asiakeskustelun siemenet, joita keskusteluissa yritetään viljellä, tukahdutetaan yleiseen solvailujen vyöryyn, eikä suurpeto-ongelman kokonaisvaltaiseen ja järkevään ratkaisemiseen näytä löytyvän haluja. Vaikeammaksi tilanne on tullut, kun suurpetojen tuntemus yhä kasvavalle joukolle on jäänyt luontofilmien, television ja eläintarhojen antaman tiedon varaan. Asiaa ei paranna se, että maamme viranomaiset ja riista-asioihin perehtyneet tutkijat yhä useammin ammentavat tietonsa tiedeyhteisön tutkimuksista täysin piittaamatta "oikean luonnon" toiminnasta. Vielä pahemmaksi tilanne kehittyy, kun samainen tietämättömyys ja käytännön luonnon tuntemuksen puute on siirtymässä peruskoulun biologian oppikirjoihin. Susikeskustelu on suurpetokeskustelun voimakkaimmin elävä osa-alue ja sen taustalla lienee halu nähdä oman kotikoiran hyvät ja inhimilliset piirteet villissä ja vapaassa sudessa. Ehkä siitä löytyy myös kaupunkilaisen kaukainen kaipuu suureen mystiseen luontoon ja sen tarjoamaan villiin ja vapaaseen elämään. Suden muuttuminen ihmisen ystäväksi ja koiraksi on viimeisten Altain vuoristoissa Siperiassa tehtyjen fossiilisten löytöjen perusteella saattanut alkaa jo 33.000 vuotta sitten (viereinen kuva). Se onko mahdollista, että fossiili on saatu talteen näinkin Altain koiran fossiiliset jäännökset hyvänä, jakaa tutkijoiden mielipiteitä. Kyse saattaa myös olla ajoitusvirheestä, joten virallinen totuus lienee edelleen 9.000 15.000 vuoden haarukassa. Aika on niin pitkä, että kyseessä ei ole kesyyntymisen aiheuttama muutos, vaan koiran perimää on jalostamalla kehitetty milloin kauemmaksi ja milloin lähemmäksi sutta. Aika on kuitenkin liian lyhyt, jotta koiran ja suden geneettisen perimän erot estäisivät näitä risteytymästä keskenään. Koira ja susi ovat edelleen geneettisesti lähempänä toisiaan kuin nykyajan ihminen ja Neanderthalin ihminen. Suden ja koiran risteytyminen voi tuottaa hyviä palveluskoiria, mutta se tuottaa aina luontoon kelvottomia "susia". Risteymä eli hybridi saa perimän kautta ominaisuuksia, joita alkuperäisellä sudella ei ole, mutta joka muuttaa hybridisuden luontaista käyttäytymistä. Valitettavasti muutos tapahtuu ihmisen ja suden yhteiselon kannalta huonompaan suuntaan. Suomen oma lainsäädäntö kuten myös muita EU -maita sitovat sopimukset velvoittavat valtioita huolehtimaan siitä, että luonnonvaraisia eläimiä ei muunnella sen enempää geenimanipuloinnilla kuin risteytyksillä. Lain tulkinnan suhteen asiassa vallitsee täysi yksimielisyys. Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että luonnossa eläviä koirasusipopulaatioita ei edes haluta rajoittaa, vaan koirasusien muodostamia laumoja tuetaan niin haaskojen tarjonnalla kuin laittomilla siirtoistutuksilla. Jotta susikeskustelu olisi edes teoriassa mahdollista siirtää koiran ihannoinnista suden kunnioitta- miseen, päätin laatia lyhyen koosteen siitä, miten koirasusi eroaa aidosta villisudesta. Eroja todella löytyy ja jo tässä vaiheessa on syytä sisäistää väite, jonka toistuvasti tulen tuomaan esille. Yksikin koiramainen ominaisuus sudessa tekee siitä koirasuden, mutta yksi susimainen ominaisuus koirassa ei tee siitä sutta. Haluan eritysiesti kiittää työssään maailmanlaajuista mainetta saaneen suomalaisen konservaattorin Eirik Granqvistin osuutta tämän tutkielman sisältöön. Eirik on opastanut minua tulkinnoissa ja myös tarkastanut lopullisen version. Kiitokseni myös RKTL:n entiselle tutkijalle Kaarlo Nygrenille, joka täydensi tätä koostetta arvokkailla mielipiteillään. Minulla oli myös mahdollisuus käydä laajoja keskusteluja RKTL:n entisen suurpetotutkijan Erik S. Nyholmin kanssa Tohmajärvellä susista ja Suomen suurpedoista. Olen myös kiitoksen velkaa edesmenneen tutkijan ja kirjailijan FT Elis Pålssonin pojalle Birger Pålssonille, joka antoi käyttööni isänsä venäjän kielestä ruotsin kielelle kääntämät laajat susitutkimukset. Uskon, että tämä kooste auttaa sinua ymmärtämään suden ja koiran välisiä eroja ja samalla myös ymmärtämään, mistä Suomen luonnossa tällä hetkellä on kysymys. Laitan tämän julkiseen käyttöön internet -verkkoon. Sitä saa vapaasti käyttää ja lainata. Valokuviin jotka eivät ole julkisia, minulla on kuvaajien lupa, mutta se rajoittuu niiden ei-kaupalliseen käyttöön. Näin ollen tätä julkaisua ei saa levittää kaupallisessa tarkoituksessa. Lestijärvellä 24.5.2013 Kaj Granlund Sudet, koirasudet ja villikoirat Onko olemassa aitoa suomalaista sutta? Miten koiraeläin määritellään sudeksi, koirasudeksi tai vain tavalliseksi kylärakiksi? Näitä kysymyksiä esitetään jatkuvasti mediassa ja aina kun villi koiraeläin kuolee tai tapetaan, sen perimää tutkitaan DNA analyysein. DNA on nykytieteelle luontevin tapa määritellä biologian piiriin kuuluva sukulaisuus tai ominaisuus joko todeksi taikka valheeksi. Koska DNA -tutkimuksessa toimitaan mitattavilla suureilla ja esimerkiksi sukulaisuus eri yksilöiden välillä voidaan todeta tilastollisilla menetelmillä, on myös helppoa esittää logiikan implikaatiolla (jos - niin) yksi oikea totuus. Jos näyte sijoittuu tiettyyn vertailujoukkoon A siten, että se voidaan sulkea pois toisista vertailujoukoista B ja C, näyte kuuluu joukkoon A. Matemaattisesti päätelmä on oikea, mutta meidän tulee sopia siitä, kumpi on meille tärkeämpi, luonto joka kehittyy tieteellisen evoluution ehdoilla vai luonto, joka kehittyy luonnollisen evoluution ehdoilla. Tieteeseen perustuvasta määrittelystä seuraa, että susi ennen pitkää voi olla kissan näköinen ja koiran kokoinen, jos se DNA:nsa perusteella sopii suomalaisen villisuden osajoukkoon. Toisaalta on kysyttävä, määritteleekö suomalaista villisutta kuvaava DNA -joukko itsensä, mikä taas vääjäämättä johtaa siihen, että susi lopulta on juuri sellainen eläin, jonka tiede kulloinkin haluaa sen olevan. Useimmat tutkijat ovat yksimielisiä siitä, että DNA ei yksin riitä erottamaan koirasusia oikeista susista, vaan rinnalle tarvitaan nk. morfologinen tutkimus. Morfologisella tutkimuksella tarkoitetaan biologisten organismien anatomian tutkimista ja morfologialla on suuri merkitys kasvien luokittelussa ja evoluutioprosessien tutkimisessa. Morfologisesta tutkimuksesta on kyse silloin, kun koira viedään koiranäyttelyyn ja tuomari arvostelee sen ulkonäköä. Silloin huomio kiinnitetään niihin seikkoihin, joilla koirarotu määritellään. Tämä on yleisesti hyväksytty ja ainoa menetelmä, jolla koirarodun puhtaus toistaiseksi määritellään. Näin pitäisi tehdä myös silloin, kun verrataan susia koiriin. Jos DNA yksiselitteisesti määrittelisi koirarodun puhtauden, ei koiranäyttelyissä tarvittaisi tuomareita, vaan pelkkä DVD -levyllä tai muistitikulla esitetty DNA analyysi riittäisi. Lopulta koiranäyttelyn voittaisi se yksilö, jonka omistaja parhaiten onnistuu manipuloimaan koiran geenejä. Koirasudet, tavoite vaiko haitallinen sivutuote Kun Suomessa lähdettiin kasvattamaan susikantaa 1970 -luvulla, monet tutkijat esittivät teorioita, joiden mukaan susien tulisi antaa risteytyä koirien kanssa. Susikannan kasvaessa koiramaisuus väistyisi ja jäljelle jäisi "aito suomalainen villisusi". Tätä ajatusta tuki mm. tunnettu susitutkija Erkki Pulliainen. Jos kyseessä olisi pelkkä tekninen risteyttäminen, jota koirarotujen jalostuksessa joskus harrastetaan, ongelmia ei syntyisi. Susi poikkeaa kuitenkin koirasta myös käyttäytymisellään ja ongelmaksi syntyvät uuden perimän ja opittujen mallien kautta omaksutut sudelle epätyypilliset käyttäytymismallit. Näistä voisi mainita reviirien pienentymisen ja reviirikäyttäytymisen täydellisen muutoksen sekä sudelle ominaisen arkuuden häviämisen populaatiosta [1]. Suden siirtyminen lajille luonnollisten riistaeläinten saalistamisesta vaihtoehtoiseen riistaan kuten kotieläimet, karja ja jopa ihmiset, se lisäisi konfliktia ihmisen kanssa. Risteymien kautta muodostuvan uuden populaation hallitsevaksi käyttäytymismuodoksi tulee se, joka takaa parhaimmat edellytykset lajin selviytymiselle ja tässä luonnoltaan arka villisusi saa väistyä röyhkeämmän koirasuden tieltä Monet väitteet siitä, että koirasuden vastustuskyky ja biologia ei suojaa sitä suden elinympäristön taudeilta, kaatuvat koirasuden muuttuvaan ruokavalioon kuten myös luonnon kykyyn sopeutua olosuhteiden muutoksiin. Koirasudet vertailussa Maallikon on täysin mahdollista nähdä joitakin koiralle ominaisia piirteitä suden tapaisesta koiraeläimestä, jota epäillään koirasudeksi. Täytyy kuitenkin muistaa, että koirasudella voi olla kaikki taikka vain yksi koiralle ominainen piirre, joten eläintä ei voida leimata sudeksi vain siksi että yksi suden tunnusmerkki täyttyy. Tulemme seuraavassa tarkastelemaan tunnettuja suden ja koiran eroja ja näiden perusteella päättelemään, miten koirasusi poikkeaa aidosta sudesta. Sudelle ominaiset piirteet Perusolemukseltaan susi on pitkä ja matala. Tämä näkyy hyvin kuvassa 1, joka on otettu tavallisella riistakameralla eläimestä, joka todennäköisesti on susi. On näet mahdotonta määritellä tämä sudeksi vain hämärän kuvan perusteella, mutta oletamme sen tässä vaiheessa olevan susi. Sudelle ominainen profiili ilmenee osittain myös kuvassa 2, jossa esiintyy eläinpustossa kuvattu susi. Sama eläin on esillä myös myöhemmin kuvassa 29. Kuva 1. Susi riistakamerassa Useimmiten suden vertaaminen koiraan on helppoa, mutta tulemme jatkossa huomaamaan, että vertailu vaikeutuu, kun ei ole mahdollista tarkkailla molempia samanaikaisesti. Tässäkin asiassa Kuva 2, Aito susi harjoitus tekee mestarin ja jokainen voi hakea netistä itselleen tähän tarkoitukseen sopivia kuvia. Pitkä ja matala profiili löytyy monestakin koirasta, joista mäyräkoira on tyypillinen tällainen. Haluan kuitenkin korostaa, että oman järjen käyttö on sallittua ja vertailut suteen pitää tehdä sudenomaisiin koiriin eikä mäyräkoiriin. Suden ja mäyräkoiran risteymien ominaisuudet lienevät ilmiselviä. Kuvassa 3 on DNA -analyysin perusteella "aito suomalainen villisusi", mutta jos tarkastellaan ruumiin pituutta suhteessa jalkoihin huomaamme, että kuvan "sudessa" on jotakin koiramaista, ellei suorastaan rakkimaista. Itse asiassa siinä on enemmän koiramaisia piirteitä kuin sen villillä serkulla kuuluisi olla. Tämä koirasusi on historiansa takia mielenkiintoinen ja tulemme myöhemmin palaamaan takaisin tähän yksilöön ja sen ominaispiirteisiin. Vatsa ja häntä Kuva 3. Pöytyällä 2012 ammuttu Auli Kuvien 1 ja 2 koiraeläimiä on hyvä verrata kuvassa 4 olevaan suomalaiseen pystykorvaan. Tällöin esille nousee kaksi merkittävää eroa, jotka ovat sudelle "lajityypillisiä". Suden häntä roikkuu kuten kotikoiralla, joka on tavattu pahanteosta naapurin pihalla olevan linnunlaudan alta. Vain susilauman johtaja voi (saa) nostaa häntäänsä, mutta senkään häntä ei vedä vertoja pystykorvan saparomaiselle hännälle. Pystykorvassa näkyy toinen koiralle ominainen piirre, nimittäin alavatsa, joka koiralla nousee ylöspäin, kun taas sudella alavatsa jatkuu lähes vaakasuoraan rintakehästä. Hirvijahdissa suosittu jämtlannin pystykorva voi joskus tuntua hieman susimaisemmalta, koska sen ruumis on Kuva 4. Suomalainen pystykorva [15] pitempi kuin pystykorvalla. Jämpti päätyy kuitenkin tässä vertailussa koiraksi ellei muuten, niin kippurahäntänsä ja nousevan alavatsansa ansiosta. Eräs merkittävä ero suden ja koiran välillä on rintakehän leveys. Suden rintakehä on erittäin kapea ja tästä johtuen suden etujalat ovat hyvin lähellä toisiaan [2]. Ominaisuus näkyy hyvin, kun tarkastelee liikkuvaa sutta muistuttavaa eläintä edestäpäin kuvassa 5. Kirjallisuudessa esiintyy myös väitteitä siitä, että sudet ovat "länkäsäärisiä" ja suden seisoessa paikallaan takajalkojen kynnet osoittavat vinosti sivulle. Pään muoto, silmät ja kuono Eräs susille ominainen piirre on matala otsa ja kiilamainen kuono. Tämä näkyy erityisen selvästi, jos pääsee tarkastelemaan näiden puhtaiksi keitettyjä kalloja. Ylhäältä katsottuna koiran kallo on kuin päärynä verrattuna suden kalloon, joka on kolmiomainen. Päätä ei kuitenkaan tarvitse keittää ja puhdistaa, jotta huomataan suden ja koiran ero. Susi on selkeästi "matalaotsaisempi" kuin koira, eli suden kuono jatkuu suoraan otsaan ilman merkittävää kynnystä. Kuvan 2 sudessa otsan ja kuonon samansuuntaisuus on ilmeinen, kuten myös otsan mataluus. Vastaavasti kuvien 3 ja 4 otuksilla on korkeampi otsa ja "pystykuono". Ollakseen susi, kuvan 4 pystykorvan kuonon yläpuoli tulisi taipua muutaman sentin alaspäin ja sama koskee kuvassa 3 olevaa Kuva 5. Eläintarhasusi edestä Kuva 6. Muutaman koiraeläimen pään profiili [15] koirasutta. Kuvassa 6 on kolmen koiran ja yhden suden pää. Edellisen kuvauksen perusteella lienee aika helppoa arvata mikä näistä on susi. Eräillä susimaisilla koiraroduilla on siniset silmät (husky). Sen sijaan suden silmät ovat aina keltaiset. Ruskeat silmät susimaisella eläimellä viittaavat koirasuteen. Kasvojen piirteet ja väritys Kun katselee suden "kasvoja" on syytä kiinnittää huomiota myös silmien sijaintiin ja muotoon. Kuvassa 7 ovat rinnakkain "Metsästäjä -lehden villisuden" ja oikean suden "kasvot". On ilmeistä kumpi on oikea susi ja kumpi kansikuvasusi. Aidon suden epäonneksi kansikuvan koirasuden tarkoituksena on luoda vaikutelmia eikä kuvata luontoa. Samalla kuva osoittaa kuinka heikkoa mainitun lehden toimittajakunnan luontotuntemus on. Kuva 7, Koiraeläinten kasvoja Kuvan 7 koiraeläimissä näkyy kuinka suden silmät ovat pitkiä ja kapeita verrattuna koiran suuriin, pyöreisiin ja "sympaattisiin" silmiin. Tässä on ilmiselvää, että Metsästäjä -lehden kansikuvan laatijalla on ollut tavoitteena luoda epärealistinen ja lempeä kuva ruskeasilmäisestä sudesta. Kasvokuvissa on havaittavissa toinen tärkeä ero. Suden väritys noudattaa lähes poikkeuksetta samaa kaavaa olkoonkin, että värisävyt voivat poiketa toisistaan. Susi voi olla tumma tai vaalea, mutta kuonon ja poskien kuviointi on sudelle tyypillinen. Voimme vielä hetken keskittyä kuvan 7 kasvoihin ja huomaamme, kuinka vasemmanpuoleisen pään valkoinen alue nousee silmiin asti ja melkein kuonon päälle. Oikeanpuoleisessa "sudessa" näkyvät sudelle tyypilliset "harmaat posket". Myöskin kuvan 2 sudessa näkyy selvä väriraja kuonon ala- ja yläpuolen välillä. Vaikka syvyys ei selkeästi ilmene kuvassa 7, voidaan silti päätellä, että kansikuvasuden kuono on huomattavasti lyhyempi kuin oikean suden kuono. Sen lisäksi kiilamaisuus suden kuonon ja pään rakenteessa on ilmeistä. Suden korvat ovat yksi tunnistuksessa käytetty kohde. Aidolla sudella korvat ovat suhteellisen lyhyet ja hieman pyöreät, kun taas monien koirasusien korvat ovat pitkät ja terävät. Toki jos susi risteytyy spanielin kanssa, lopputuloksena voi olla luppakorvainen hukka, mutta se erottunee myös muista syistä sudesta. Kuvassa 8 on Kuusamon suurpetokeskuksessa kuvattu "aito koirasusi". Tästä "sudesta" tiedämme, että se on koiran ja suden sekoitus, joten tätä kysymystä ei tarvitse erikseen pohtia. Näemme kuvan 8 otuksessa monta susimaista piirrettä, kuten roikkuva häntä, musta hännän pää ja yleinen väritys. Tarkempi tarkastelu osoittaa kuitenkin, että alavatsa taipuu voimakkaasti ylöspäin ja kuonon väritys ei ole sudelle tyypillinen. Myöskään otsan ja kuonon muodostama linja ei ole suora, vaan kuono nousee selvästi ja suuntautuu koiramaisesti ylöspäin. Suden hännän ja etujalkojen väritys Kuvassa 9 näkyy suden etujaloille tunnusomainen väritys, nimittäin etupuolella olevat mustat raidat. Tässä kuvassa näkyvät aidon suden jalat vasemmalla puolella ja koirasuden jalka oikealla puolella. Taas Kuva 8, Koirasusi kerran saamme todeta, että suden ominaisuus saattaa periytyä koirasudelle. Tällainen väritys on kuitenkin sudelle ominainen. Suden häntä on susimaisiin koiriin verrattuna lyhyempi ja se päättyy lähes poikkeuksetta mustaan "tupsuun". Tällaista piirrettä ei yleensä näy koirissa. Jos oletetun suden häntä on huomattavan pitkä, kuten tilanne on kuvan 8 koirasudessa, on syytä epäillä risteymää joko huskyn tai schäferin ja suden välillä. Koko ja paino Kuva 9, Suden etujalan väritys Susi on iso eläin! Suurimmat Suomessa kaadetut sudet ovat olleet yli 60-kiloisia, mutta painot vaihtelevat paljon. Urossudet painavat Suomessa keskimäärin 45-60 kg ja naarassudet 30-40 kg. Kookkaimmillaan susi voi olla jopa 2 metriä pitkä ja metrin korkea, joten vastaan tullessaan se on huomiota herättävä eläin. Tähän kokoluokkaan harva koira yltää. Mahdollisten koirasusien lisääntyminen Suomen luonnossa näyttäytyy mitä kummallisimpina susi-ilmiöinä. Kuhmossa on ammuttu pannoitettu aikuinen "urossusi", joka painoi 23 kg, mutta tietoa ei ole, onko kyseinen eläin pannoituksen yhteydessä otettujen kokeiden ja DNA -tutkimusten perusteella luokiteltu sudeksi vaiko koirasudeksi. Metsästäjät pitivät tätä yksiselitteisesti koirasutena. Jalat ja kynnet Jos onnistuu pääsemään niin lähelle oikeata sutta, että voi kurkistella sen kynsiä huomaa, että ne ovat pikimustat. Valkoiset tai keltaiset kynnet viittaavat aina koiran perimään. Kynnet voivat koirasusilla olla myös vaaleajuovaiset (yksikin niistä). Suden kynsien väritys näkyy selvästi kuvassa 10 vaikka tässäkin Kuva 10. Suden kynsien väritys tapauksessa kyseessä on koirasuden etujalka. Suden kynnet ovat myös erittäin voimakkaat, koska susi käyttää kynsiään saaliinsa repimiseen. Koira ei tätä yleensä tee, vaan se tyytyy kuoppien kaivamiseen. Tämä on myös muistettava, mikäli sattuisi joutumaan suden hyökkäyksen kohteeksi. Varo suden jalkoja! Näin susimainen ominaisuus koiraeläimessä ei tee siitä sutta, mutta koiramainen ominaisuus sudenkaltaisessa eläimessä tekee aina siitä koirasuden. Tämä totuus kannattaa muistaa silloin, kun väännetään kättä suden aitoudesta. Aidossa sudessa ei esiinny yhtään koiralle ominaista piirrettä - ei myöskään suden luonteessa. Koira sen sijaan kykenee hyvinkin monimuotoiseen viestintään ihmisen kanssa. Koira voidaan opettaa tulkitsemaan eleitä ja ilmeitä. Koira pystyy myös saumattomaan yhteistyöhön ohjaajansa kanssa. Tähän tehtävään on turha yrittää kouluttaa puhdasrotuinen susi. Suden ja koiran luonne-eroja olen käsitellyt lyhyesti loppupuolella. Koiraeläimen kallo Jos suden taikka koiran kalloa analysoidaan, löytyy monia erilaisia tunnusmerkkejä. Yksinkertaisen ja seikkaperäisen kuvauksen on laatinut virolainen tutkija Mati Kaal vuonna 1983. Kallotuntomerkkien piirrokset teki Mati Kaalin määritelmien perusteella Maija-Leena Wallén Ilomantsin riistantutkimusasemalla 1990-luvulla tutkituista mahdollisimman susimaisista yksilöistä ja schäferin, karjalankarhukoiran ja jämthundin kalloista. Näistä piirroksista ja ottamistani valokuvista yllä oleva kuva on muodostettu. 1. Suden kallo on massiivisempi ja sen naamaosa on pitempi aivo-osaan verrattuna kuin koiralla (D1). 2. Crista sagittalis (D3) on sudella voimakkaampi ja kallon profiili sivulta suoremman kiilamainen kuin koiralla. Näkyy hyvin myös kuvassa 12. 3. Kitaluun etuosa on koiralla suorareunainen, sudella pykäläinen (A4). 4. Vannasluun pohjan (basis vomeri) takaosa kitaluun edessä suorareunainen, sudella sahalaitainen (A1). 5. Kallioluun takainen aukko (fissura petrobasialis) on koiralla soikion tai pisaran muotoinen, sudella pitkulainen (E2 ja E1 yläreunassa). 6. Kartiolisäkkeen aukko (foramen supramastoideum) on sudella selvästi nähtävissä ja se on sudella epämääräisen pyöreä. Koiralla se on lähes ummessa tai vain sivusuunnasta nähtävissä (C2, C3). 7. Välileuanluun kanava (canalis incisivi) on sudella välittömästi etuhammasalveolien takana, koiralla foramen incisivien välissä. 8. Yläleuanluun siipilisäke on sudella tylppä, mutta koiralla pitkähkö ja kiertynyt (A2 susi, A3 koira). 9. Sudella on selvä niskaharjan keskivako (fossa nuchalis mediana). Koiralla tämä kohta on lähes tasaisen kupera (C1). 10.Sudella on alaleuanluun kulmahampaiden alveolien väli selvästi lyhyempi kuin koiralla verrattuna etuhammasrivin leveyteen. Koiran etuhampaiden sijoittelu on selvästi väljempi, sudella hampaat ovat lähes kiinni toisissaan (B). Tapaus Auli Vaikka monet nuoret tutkijat vannovat DNA -tutkimuksen nimiin, kallon ja ulkomuodon tutkimiselle löytyy vahvoja perusteita. Edellä kuvassa 3 esiintyy "Auli -susi", joka ammuttiin Pöytyällä talvella 2012. Tämän koirasuden perimästä on esiintynyt monenlaisia mielipiteitä. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos oli aitoon suomalaiseen "villisuteen" viittavista DNA -tutkimuksista huolimatta epävarma ja pyysi lausuntoa kanadalaiselta emeritusprofessorilta Valerius Geistiltä. RKTL lähetti Kanadaan tunnistettavaksi kuvassa 11 olevat sudet. Valerius Geist vastasi, että kyseessä oli aito susi ja näin RKTL sai tukea rikossyytteelle tekaistuilla todisteilla. Totuus selvisi, kun Pöytyältä lähetettiin poliisin ja metsästäjien ottamia valokuvia Valerius Geistin tutkittavaksi (mm. kuva 3). Valerius Geistin kommentti kuvista oli seuraava: “Yritän yhä ymmärtää: onko tämä todellisuutta vai huijausta? Onko tämä jonkun käsitys vitsistä? Koiraeläin kuvassa on söpö koira, mutta ei susi vaikka kuinka käyttäisi mielikuvitusta. Jos se ei ole koira, joka kuuluu jollekulle, vaan vapaana kulkeva, niin sitten se on kulkukoira. Siinä voi olla vähän sutta perimässä mukana, mutta turkin rakenne tai väri ei kumpikaan ole suden. Olen varma, että teillä on jossain eläintarhoja, joissa on oikeita susia nähtävänä, jossa tämän eläimen puolustajat voivat käydä katsomassa, ja toivottavasti, oppimassa miltä oikea susi näyttää. Risteymien suojelu ei ole susien suojelua! Tahallinen suden genomin heikentäminen on sama kuin susien sukupuuttoon ajaminen. Ja se tapahtuu joka tapauksessa asutuilla alueilla, joissa sudet Kuva 11. Väärä Auli [14] tapaavat koiria.” Oulun yliopiston tukija Anna-Kaisa Salmi antoi hiljattain lausunnon, jonka mukaan Aulin kallon perusteella kyseessä on aito susi. En halua ottaa kantaa siihen, kuka on oikeassa, vaan jätän sen sinulle arvioitavaksi. Kuvassa 3 lienee selvä koirasusi, mutta mitä alla olevat kuvat kertovat? Onko kallo edes samasta eläimestä? Olen ottanut lähtökohdaksi kolme kalloa, joista yksi on 3D skannaus Aulin kallosta, toinen on Bristolin Yliopiston anatomian opetuksessa käytetty 3D kuvaus koiran anatomiasta. Kallo perustuu oikean koiran kuvaan [3]. Kolmannen kallon kuva on aidon suden kallosta. Olen sijoittanut kallojen profiilikuvat päällekkäin siten, että takimmaisena on aidon suden kallo, keskellä Aulin kallo tummempana ja Bristolin Yliopiston koiran kallon 3D -skannauksesta otettu kuva päällimmäisenä. Näin Kuva 12. Aulin, koiran ja oikean suden sivuprofiilit kuvia voidaan verrata keskenään, koska otsat on asetettu samaan kohtaan. Aidon suden kallo on selvästi kiilamainen ja kuono on suhteessa aivo-osaan muita pidempi. Aulin sivuprofiili on selvästi koiramainen vaikka sen crista sagittalis eli päälaen lihasten kiinnityskohta on selvästi voimakkaampi ja näin ollen susimaisempi kuin kuvan koiralla. Sen sijaan zygomakaarien muoto (näkyvät ylhäältä katsottuna sivuilla kuvassa 13), koko ja paksuus ovat kaikissa kalloissa samanlaiset, sudessa ehkä hieman voimakkaammat. Kuvassa 3 näkyvän Aulin kuonon muoto on siis koiramainen verrattuna aitoon suteen ja tämä näkyy myös kuvassa 12. Kuvassa 12 on alimpana vinosti sivulta otettu kuva aidon suden kallosta. Kuvassa 13 kallot on kuvattu ylhäältä päin ja koiran pääkallosta on poistettu alaleuka, jotta kallot olisivat vertailukelpoisia. Silmiinpistävin ero on kallojen muodossa. Aulin kallo on selkeästi päärynämäisempi, joka on koiralle ominainen kallon muoto. Sen sijaan tämän nimenomaisen koiran kallo on lähempänä suden kalloa. Myös Aulin zygomakaarien taaimmaiset kiinnikkeet kääntyvät jyrkästi kohti kalloa mikä viittaisi koiraan. Kun verrataan Aulin ja koiran kalloa suden kalloon, kuonon pituus suhteessa aivo-osaan on täysin erilainen sudella kuin Aulilla ja koiralla. Vertailussa kaksi muuta kalloa Viranomaistemme toiminnan taso näkyy kuvan 14 kalloissa. Vasemmanpuoleinen kallo A on vanhempaa perua Savukoskelta ja se on aikoinaan tyypitetty aidoksi sudeksi. Oikeanpuoleinen kallo B on peräisin Alavetelissä 2011 ammutusta koiraeläimestä, jonka RKTL tutkimuksissaan on todennut "aidoksi sudeksi". Kallon sivussa oleva kartiolisäkkeen aukko A1 on selvästi näkyvissä, mutta kallossa B (B1) ne ovat ummessa. Niskaharjan keskivako on sudella A (A2) selvästi näkyvissä, kun se taas sudessa B (B2) puuttuu kokonaan. Kallon perusteella on siis selvää, että susi A on aito susi ja susi B Kuva 13. Koiran, Aulin ja aidon suden kallot vasemmalta oikealle Kuva 14. Kahden villisudeksi määritetyn koiraeläimen kallot vertailussa on koirasusi tai koira, joka suomalaisissa tutkimuslaitoksessa on määritelty sudeksi. Missään tapauksessa kysymys koirasusista ei vielä ratkea, mutta taas huomaamme, kuinka vaikeata on löytää selkeitä eroja koiran ja suden välillä ja kuinka paljon työtä se edellyttää. Siksi on myös kaikkien etujen mukaista, että lisätään ponnisteluja Skandinavian susikannan pitämiseksi puhtaana koirista. Koiran ja suden sekoittuminen olisi katastrofaalista koko Suomen susikannalle koska se, kuten Erkki Pulliainen lähteessä [1] on todennut, muuttaa merkittävästi suden käyttäytymistä. Itse asiassa käyttäytyminen muuttuu sellaiseksi, kuten eräiden paikkakuntien susikantojen kerrotaan muuttuneen. Susien liikkuminen laumoissa lähellä asutusta ja laumojen reviirien asettuessa päällekkäin, on syytä epäillä suden perimän joutuneen altavastaajaksi selviytymisen taistelussa. Esimerkkejä koirasusista Entisen Neuvostoliiton rajavartiolaitos risteytti susia laikojen kanssa luodakseen rajakoiran, joka ei hauku. Missä nämä ja näiden jälkeläiset ovat, sitä ei tiedetä. Sen sijaan Darwin -museossa Moskovassa on esillä laikan ja suden risteys eli nk. Kirovin hybridi (kuva 15). Tässä koirasudessa mielenkiintoista on sen väritys - kuvassa on valitettavasti käytetty keinovaloa. Tällaisen hybridin tuloksena saattavat syntyä sellaisia susia muistuttavia otuksia, joita mm. Ruotsissa suojellaan. Junseletiken Kuva 15. Kirovin hybridi [13] "suteen" huomaamme, että Kuvassa 16 on nk. Junseletiken, jota Ruotsin valtio kuljetti useamman kerran helikopterilla poronhoitoalueelta etelään lomamatkalle. Alla olevissa kahdessa kuvassa mainittu koirasusi näkyy kahdelta suunnalta. Jos palaamme aiemmin esitettyihin tietoihin ja vertaamme niitä kuvassa olevaan 1. Elukan väritys on koira- tai kettumainen ja muistuttaa esimerkiksi Suomenlahden rannikolla esiintyneitä pystykorvamaisia saaristolaiskoiria. 2. Mikäli tässä olisi kyse aidosta sudesta, tulisi häntätupsun olla musta. Kuva 16. Junseletiken 3. Eturaajojen etureunassa pitäisi olla mustat pystyviivat ja mitä tärkeintä, tällä koirasudella on mahdollisesti muutama keltainen kynsi! 4. Kallon sivuprofiili pitäisi olla kiilamaisempi (oik. kuva) ja kuono pitempi suhteessa aivo-osaan. Tehtyjen DNA -määrityksen perusteella tässä on kuitenkin viranomaisten mukaan kyse aidosta suomalais-venäläisestä sudesta, mutta kuten monesti olen sanonut, hybridin tunnistamiseksi riittää yksi koiramainen piirre. Koska Ruotsissa ei ilmeisestikään arvioida susien ulkomuotoja, rotumääritys on tässä ratkaistu pelkästään DNA -profiiliin mukaan, jossa vertailukohteena on ollut "suomalainen villisusi". Tässä "villisudessa" on myös selviä yhtäläisyyksiä värityksen suhteen Aulin kanssa, joka vahvistaa käsitystä siitä, että Pohjoismaissa on DNA -tutkimuksessa käytetty vertailujoukkoja, jotka saattavat sisältää vääriä elementtejä. Susi ja koira Toinen esimerkki on eräältä paikkakunnalta Suomesta, jossa ammuttiin kaksi "aitoa" sutta. Ensi silmäyksellä kuvan 17 kaverukset täyttävät Kuva 17. Kaksi "sutta" aidon suden tunnusmerkit, mutta tarkempi tarkastelu osoittaa ne suden ja mahdollisesti susikoiran risteymiksi. Kuonon muoto, väritys ja silmät viittaavat voimakkaasti suden alkuperään, mutta kun tarkastelee kuvaa 18, totuus avautuu välittömästi. Kuvan 18 "suden" kallo on selvästi päärynämäinen, kuonon väritys epäselvä ja jokainen tunnistaa kuvasta koiramaisen korvakaluston, johon on lisätty hieman susimaisia piirteitä. Jos korvien ulkomuoto vielä epäillyttää, niin jäljelle jää korvien vertailu aidon suden korviin kuvassa 19. Tässä kuvassa kuvan 17 kahta koirasutta on kuvattu takaapäin ja näiden rinnalle on sijoitettu oikea susi. Kuvasta näkee, Kuva 18. Kenen korvat? kuinka kahden koirasuden korvat ovat tummakärkisiä ja teräviä verrattuina oikeassa laidassa olevan suden korviin, jotka ovat pyöreitä ja tasavärisiä. Näitä kuvia kannattaa myös verrata jäljempänä susia kuvaavan osion kuviin. Tällöin huomaa myös Kuva 19. Kaksi koiraa ja susi eron näiden kahden koirasuden silmien värityksessä, jotka eivät ole susimaisen keltaisia, vaan ne ovat todennäköisesti olleet ruskeita. Monen mielestä tällaisia värivirheitä voisi sallia maamme susipopulaatiossa, mutta harva tulee ajatelleeksi, että värivirheitä täydentävät ikävät luonnevirheet, jotka muuttavat susikantamme kylillä juokseviksi villikoiralaumoiksi. Koirasusien salliminen Suomen luonnossa olisi vakava isku sille työlle, jota on tehty aidon susikannan säilyttämiselle luonnossamme. Koirasusi ja jämtlannin pystykorva Tutkijoiden yleinen käsitys on, että kiimassa oleva susinarttu ottaa parikseen urospuolisen koiran. Sen sijaan urossusi tyytyy syömään kohtaamansa kiimaisen narttukoiran. Eräällä paikkakunnalla Kuva 20. Koirasuden ja "jämptin" sekoitus havaittin joitakin vuosia sitten oudosti käyttäytyvä "koiran näköinen otus", jota hirvi todennäköisesti oli pahoinpidellyt. Otus näkyy kuvassa 20. Pahoinpitelyn seurauksena tämä otus ilmestyi asutusten läheisyyteen, jolloin se eläinsuojelullisista syistä lopetettiin ja tutkittiin yksityisin voimin. Aluksi epäiltiin isokokoista sekarotuista koiraa, mutta asiantuntijat tunnistivat otuksessa selviä susimaisia piirteitä. Pää oli susimaisen kiilamainen, vaikka se kooltaan oli vain 2/3 suden päästä. Alavatsa oli suora, hännän pää musta ja raajat susimaisia ja suden värisiä. Sen sijaan otuksen käpälät olivat koiramaisen pieniä. Tämä näkyy erityisen hyvin vasemmanpuoleisessa kuvassa. Koska sillä ei ollut pantaa eikä myöskään koskaan ollut sellaista kantanut, otus määriteltiin paikalla olleiden asiantuntijoiden toimesta koirasuden ja jämtlannin pystykorvan taikka koirasuden ja norjan harmaan pystykorvan Kuva 21. Sortavalassa kaadettu "susipari" sekoitukseksi. Suden kiimaaika ajoittuu kevättalvelle ja metsästyslain määräämä kiinnipitoaika koirille alkaa 1. maaliskuuta. Näin ollen on mahdollista, että karkuteillä oleva metsästyskoira on päässyt pahantekoon taikka oikeammin sudentekoon. Koirasusia Venäjällä Venäjän viranomaisia on kritisoitu maansa suurpetopolititiikasta ja siitä, että suden tappamisesta maksetaan tapporaha. Suomeen tulleiden viestien perusteella näyttäisi kuitenkin siltä, että Venäjällä panostetaan koirasusien poistamiseen huomattavasti tehokkaammin kuin Suomessa. Kuva 21 on otettu Sortavalasta, jossa paikalliset metsästäjät kaatoivat nk. alfaparin, jossa oli hybridi uros ja naarassusi. Hybriidi makaa vasemmalla puolella ja mahdollinen aito susi oikealla puolella. Tanskaan tuli susi DNA-prøver viser, at det var en rigtig ulv, der blev fundet død i Thy. Näin Tanskan ympäristöministeriö juhlii ensimmäistä suden tapaista elukkaa 199 vuoteen maassa. Varmistus saatiin taas kerran DNA -analyysillä, jossa suden DNA verrattiin hybrideihin, saksalaisiin ja puolalaisiin susiin sekä italialaisiin koiriin. Näin voitiin sanoa, että "Thyn elukka" oli aito saksalainen harmaasusi. Tuntematta tarkemmin sitä, miten saksalainen harmaasusi poikkeaa eurooppalaisesta harmaasudesta, kuvasta on kuitenkin pääteltävissä, että se ei missään tapauksessa muistuta sen enempää Pohjois-Amerikassa kuin Euroopassa asuvaa aitoa harmaasutta. Suden väritys on erittäin poikkeuksellinen ja sen kuono on lyhyt ja koiramaisen näköinen. Kuvasin kuvan 20 Kuva 22. Thyn "susi" Tanskassa koirasuden ja näen näissä kahdessa hämmästyttävän monta samanlaista piirrettä. Руки Вверх - kädet ylös Suomessa on nostettava kädet pystyyn ja odotettava, että korkeammat tahot ratkaisevat koirasusiongelman. Ilmeinen koirasusi on näet eläin, jota ei "jokamiehen oikeudella" pidä lähteä ampumaan, vaikka se on lainsuojaton ja se tulee hävittää Suomen luonnosta. Oman edun turvaaminen on tässä tilanteessa välttämätöntä ja on muistettava, että suden erottaminen koirasudesta ei aina onnistu edes maamme korkeinta asiantuntijuutta edustavilta RKTL:n tutkijoilta. Laki määrää virhearvion hinnaksi vähintään 4 kk vankeutta, eikä laki tunne virhearvioita kun kyseessä on metsästäjästä. Maamme viranomaisten kanta tässäkin tapauksessa lienee se, että oli kyseessä susi tai koirasusi, ampuminen johtaa aina rikostutkintaan. Poliisi ei välttämättä tähän ryhdy, mutta riistapuolen viranomaisilla on tapana tehdä näistä asioista rikosilmoituksia ja valvoa, että tuomio todella rapsahtaa. Metsästäjien tulisi kuitenkin tutkia luvallisessa metsästyksessä kaadettuja susimaisia koiraeläimiä, koska mahdollinen koirasusi ei ole metsästyksen kohde, vaan lupa koskee aitoa sutta. Metsästäjä saa pitää koiraeläimen, eikä sitä tarvitse luovuttaa viranomaisille tuhottavaksi. Tunnettuja koirasusirotuja Saarloosinsusikoira Sarloosinsusikoiran kehitti hollantilainen Leendert Saarloos, joka halusi kehittää saksanpaimenkoiraa terveemmän ja käyttöominaisuuksiltaan paremman koiran lisäämällä siihen enemmän luonnollisia piirteitä. Hän risteytti 1920-luvun alussa saksanpaimenkoirauroksen naarassuden kanssa ja takaisinristeyttämällä pennut hän sai kantayksilöiksi koiria, joissa oli neljäsosa suden perimää [5]. Sarloosinsusikoira on keskisuuri koira, jonka säkäkorkeus on 60 - 75 cm ja painaa 25 - 35 kg. Rotu rekisteröitiin virallisesti vuonna 1975 ja se sai nimensä perustajansa mukaan. Ulkoisilta piirteiltään sarloosinsusikoira muistuttaa villiä esi-isäänsä ja myös käyttäytymisessä näkyy susimaisia piirteitä. Erityisesti sen arkuus vieraita kohtaan on lajille tyypillistä ja tästä syystä nämä koirasudet eivät sovellu erityisen hyvin turva- ja vartiointitehtäviin [6]. Kuvat 23 ja 24 ovat saarloosinsusikoirista otettuja [5] ja [6], ja kommentoin niitä hieman. Kuva 23. Saarloosinsusikoira [5] Kuvassa 23 näemme koiramaisesti nousevan alavatsan, pitkät ja terävät korvat, eturaajoista puuttuvat mustat raidat sekä "kasvojen" värityksen, joka ei ole sudelle tyypillinen. Myös koiralle tyypillinen neliömäisyys eli pitkät jalat ja lyhyt keho kielivät koiran sukulaisuudesta. Näin koiramaisuus näkyy tässäkin esimerkissä, vaikka "susikoiran" yleinen olemus saattaa muistuttaa sutta. Kuvassa 24 ovat kolmen eri saarloosinsusikoiran "kasvokuvat". Kaikista kolmesta susikoirasta näkyy koiramaisuus. Kaikilla kolmella on myös erittäin selvät schäferin korvat, joka selittyy sillä, että rotu sisältää 3/4 schäferiä. Myös kahden susikoiran silmät ovat koiramaisia. Sen sijaan oikeanpuolimmaisen susikoiran silmissä on havaittavissa häivähdys susimaisuutta. Silmien väri on kaikilla ruskea. Kuonojen muodot viittaavat koiraan kuKuva 24. Saarloosinsusikoiran kasvokuvia [6] ten myöskin kuonojen väritys. Näistä koirasusista emme saa susia kuin DNA -analyysin avulla. Saarloosinsusikoira on hyvä esimerkki siitä, kuinka esi-isän luonteen piirre, tässä tapauksessa arkuus, säilyy lähes vuosisadan kestäneenstä jalostuksesta huolimatta. Tšekkoslovakiansusikoira Tšekkoslovakiassa päätettiin vuonna 1950 -luvulla risteyttää saksanpaimenkoira Karpaattien vuoristosuden kanssa. Saksanpaimenkoiran palvelusominaisuudet haluttiin yhdistää suden kestävyyteen vaikeissa olosuhteissa ja kovassa kylmyydessä. Vuonna 1958 syntyivät ensimmäiset hybridipennut, jotka risteytettiin takaisin saksanpaimenkoiran kanssa. Lajin nimi on tšekkiläinen nimi on Ceskoslovensky vlcak ja se muistuttaa sutta sekä rakenteeltaan että karvoitukseltaan. Säkäkorkeus on vähintään 65 cm. Ruumiinrakenne on suorakulmainen ja rungon pituuden suhde korkeuteen on 10:9. Turkin väri vaihtelee kellanharmaasta hopeanharmaaseen. Yleisvaikutelmaltaan rotu on hyvin voimakas, lihaksikas ja kestävä. Koiran pää on symmetrinen ja kiilamainen, korvat ovat pystyt ja kolmionmuotoiset. Meripihkanväriset silmät ovat susimaisesti hieman vinot. Häntä on riippuva, mutta nousee sirppimäiseksi jos koira on innostunut [7]. Rotu on luonteeltaan eloisa, peloton ja äärimmäisen aktiivinen. Koira on liikkeissään salamannopea ja kestävä. Sillä on voimakas laumavaisto. Vieraiden eläinten kohtaaminen voi sen sijaan muodostua ongelmalliseksi. Koira on pennusta lähtien totutettava erilaisiin ympäristöihin, ihmisiin ja esimerkiksi matkustamiseen, jotta Kuva 25. Tšekkoslovakiansusikoira [7] pulmilta vältyttäisiin [7]. Ceskoslovensky vlcak on leikkisä ja oppivainen, kunhan se itse on motivoitunut harjoitteluun. Toistuvat, pitkäveteiset harjoitukset latistavat koiran mielenkiinnon. Koiralla on haukkumisen ohella monipuolinen ääntelyvarasto, ja se yrittääkin usein kommunikoida omistajansa kanssa muulla tavoin kuin haukkumalla. Rotu ei sovi kenelle tahansa, koska väärin koulutettuna koirasta voi kehittyä ongelmayksilö. Sen kasvattamista onkin rajoitettu tai se on kokonaan kielletty muutamissa maissa, esimerkiksi Norjassa [7]. Vuonna 1982 ceskoslovensky vlcak nimettiin Tšekkoslovakian kansallisroduksi [7]. Koirasusi luonnossa Esiintyykö suden ja koiran risteytymistä ja kuinka tällaisten jälkeläiset käyttäytyvät? Tämä kysymys esitetään uudelleen ja uudelleen ja siihen vastataan erilaisin perustein. Venäjällä susien käyttäytymistä on tutkittu laajasti jo vuosisadan ajan ja käytän tässä pääasiallisina lähteinä sikäläisten tutkijoiden julkaisuja. Koirasusi Rjabovin [10] mukaan suden ja koiran risteytyminen tapahtuu siten, että susinaaraat pariutuvat uroskoirien kanssa. Lähes koko Voroneshin piirikunnassa paitsi sen pohjoisilla ja koillisilla alueilla oli hybridejä ja ne elivät yhdessä puhdasrotuisten susien kanssa. Yleisesti tutkijat totesivat, että hybridit aiheuttivat maataloudelle enemmän vahinkoja kuin sudet ja nämä ruokailivat yhdyskuntajätteillä ja eläintilojen raadoilla. Hybridit eivät myöskään pelkää ihmisiä. Tämä käy yksiin Suomen Perhossa tehtyjen havaintojen kanssa. Krutovskaja [11] on tutkinut ihmisen läheisyyden vaikutusta aitoihin susiin Lenan luonnonsuojelualueella. Tutkija tuli johtopäätöksiin, joiden mukaan ihmisten hoidossa oleva susi ei osoita koirien kurinalaisuutta, vaan se pelkää ihmisiä. Eläminen ihmisen kanssa koirien tapaan ei ole sudelle mahdollista. Siitä ei ole kotieläimeksi eikä se lähde ”kumppanuuden tielle”. Sutta voi pitää vain erityisillä eläintiloilla tai eläintarhoissa. Koska suden kouluttaminen on vaikeata, sirkuksissa esiintyy muita suurpetoja, mutta ei lainkaan susia. Saalistajana Luonnossa koirasusien mielisaalista olivat saksanhirvet. Danilkin [12] tutki Etelä-Uralilla miten koirasudet pyytävät siperianmetsäkauriita. Kahdeksan tapausta seurattiin silminnäkijänä ja 26 jälkien perusteella. 17 niistä johti kaatoon. Aikuiset olivat suurikokoinen susi ja pienehkö koirasusi. Hybridit olivat hieman sutta pienempiä ja hieman eri väriä (ruskehtavia). Koirasusien, toisin kuin susien, tiedetään kesäisin muodostavan jopa 18 eläimen laumoja. Koirien tehtävät jakautuivat pyynnissä. Osa niistä ajoi, toiset olivat passissa. Sudet eivät seuraa saalistaan kovin pitkälle, koirat jatkavat pitemmälle. Vuonna 1971 oli sadalla neliökilometrillä 300 metsäkaurista ja pari koirasutta. Vuoteen 1976 mennessä koirasusien määrä oli kymmenkertaistunut ja kauriskanta supistunut neljäsosaan. Niillä ei ollut minkäänlaista luonnon terveyspoliisin otetta, vaan ne tappoivat etupäässä terveitä kauriita. Koirasusilaumat Suomen luonnossa Suomen metsissä esiintyy useita koirasusilaumoja, joiden koko vaihtelee muutamasta yksilöstä jopa 20 yksilöön. Lauman mukana saattaa myös liikkua aitoja taikka aidompia susia. On näet niin, että koirasusi ja susi tulevat hyvin toimeen samassa laumassa ja osaavat työskennellä yhdessä. Perhossa tapettiin 1994 isosta koirasusilaumasta 1 aidompi susi ja 3 koirasutta. Tässä laumassa, joka muuten oli huomattavasti isompi, koirat ajoivat saaliit ja sudet huolehtivat tappamisesta. Tällaisesta työnjaosta on tehty havaintoja myös Venäjällä. Koirasusilauma on monesta syystä paljon ongelmallisempi kuin susilauma. Koirasusilauma lisääntyy nopeammin kuin susilauma, koska samassa laumassa voi olla useampi kantava naaras. Lauman jäsenillä on koiralta peritty kyky tulla toimeen ihmisen kanssa, josta myös johtuu lauman pelottomuus. Tästä seuraa, että koirasudet viihtyvät ihmisten läheisyydessa ja pyrkivät myös hakemaan saaliinsa ja ruokansa asumusten ympäriltä. Koirasusilaumojen kasvamista osoittanee myös se, että havainnot ihmisiä seuraavista susista ovat lisääntyneet nopeammin, kuin susikannan on väitetty kasvavan. Näin on myös liikenteessä kuolleiden susien kohdalla, joita tätä kirjoitettaessa on kuollut 7 kappaletta vuoden 2013 ensimmäisen 5 kuukauden aikana. Tämä vastaa 6 % maamme "virallisesta" susikannasta, mikä aidon villisuden kohdalla lienee epätodennäköistä. Näin suuri määrä on selitettävissä vain koirasusien määrän kasvulla. Tunnettuja koirasusilaumoja löytyy ainakin Tohmajärvi - Värtsilä -väliseltä alueelta, jossa itärajan yli kulkee noin 20 yksilön sekarotuinen lauma. Pohjoisempana on tiedossa vähintään kaksi laumaa, Keski-Pohjanmaalla lienee reviirikäyttäytymisen perusteella 2 - 3 koirasusilaumaa ja Lounais-Suomessa 1 - 2 koirasusilaumaa. Eteläisen Suomen osalta nämä ovat laumojen käyttäytymiseen perustuvia arvioita. Rajaseudulla näyttää luontokuvaajien "haaskahaaviin" joutuneen pääasiassa koirasusia. Koirasusien lisääntymisen suurin ongelma on, että ne tulevat syrjäyttämään aidon suden luonnos- Kuva 26. Koirasusilauma Suomen luonnossa [kuvaaja Esa Hirvonen] tamme hyvin nopeasti. Koirasusikannan nopeampi kasvu takaa voimasuhteiden muuttumisen sen hyväksi. Laajalle maassaamme levinnyt suurpetojen haaskaruokinta helpottaa nimenomaan koirasusien ravinnon saantia ja villisusia rohkeampina ne eivät myöskään vieroksu haaskan alueella leijuvaa ihmisen hajua. Edellä oleva pohdinta kumoaa viranomaisten ja tutkijoiden väitteet siitä, että koirasudet eivät selviydy Suomen luonnossa. Ne selviävät hyvin luontokuvaajien ja "susien syöttäjien" ansiosta. Metsässä villikoirien muodostama lauma väistää aitoa sutta [18]. Missä määrin aidoista susista muodostuva lauma väistyy koirasusien löyhältä reviiriltä ei tiettävästi ole tutkimustietoa. Susi, koira ja ihminen Unkarilainen Adam Miklosi et al on tutkinut koiran ja suden kykyjä kommunikoida ihmisten kanssa [8]. Tutkimus oli kaksiosainen ja siinä käytettiin kesyjä koiria sekä pennuista asti koirien tavoin kasvatettuja susia. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa selvitettiin näiden kahden lajin kykyä ymmärtää ihmisen elekieltä siten, että asetettiin ruokaa yhteen kahdesta astiasta. Tämän jälkeen ihminen osoitti ruokaa sisältävää astiaa eri etäisyyksiltä. Susien annettiin valita astia, josta ne uskoivat herkun löytyvän. Kun koetta johtanut henkilö osoitti astiaa etäältä, sudet eivät kyenneet hahmottamaan eleen merkitystä, vaan osumatarkkuus oli alle 50 %. Mitä lähemmäksi astioita koetta valvova henkilö siirtyi, sitä paremmin sudet osasivat valita astian, jota henkilö osoitti. Paras tulos (80 %) saavutettiin, kun koetta valvova henkilö kosketti astiaa. Tutkimuksen tulosta tulkittiin siten, että susi ei kiinnitä huomiota kahteen kohteeseen, ihmiseen ja astiaan. Ainoastaan silloin, kun ihminen on astian vieressä, sen läsnäololla on merkitystä. Kokeen toisessa osassa annettiin sekä koirille että susille tehtäväksi ottaa ruoka suljetusta astiasta - tehtävä, joka oli molemmille mahdoton. Myös tämä koe osoitti, että koira kääntyy ihmiseen päin ikään kuin apua pyytääkseen silloin, kun se ei pysty ratkaisemaan ongelmaa. Sudet sitä vastoin eivät oleta saavansa apua ihmiseltä. Koetta voi tulkita siten, että katsekontaktin merkitys ihmisten välisessä viestinnässä on evoluution mukana siirtynyt osaksi ihmisen ja koiran välistä monimutkaista viestintää. Tähän eivät sudet pysty edes pitkän harjoituksen jälkeen. Tästä myös seuraa, että suden katse ei liity sen pyrkimykseen ottaa sosiaalinen kontakti ihmiseen, vaan pelkästään ihmisen olemuksen ja sen liikkeiden arviointiin. Ihmisen ja koirasuden välinen viestintä periytyy vain koiran ominaisuuksista ja tässä lienee syys siihen, että jotkut koirasusilajit ovat huomattavan itsenäisiä. Koirien ja susien välillä on eräs ero, jota voidaan käyttää hyväksi silloin, kun aitoja susia halutaan pitää loitolla jostakin susia kiinnostavasta kohteesta. Susi on erittäin arka ympäristössä tapahtuviin muutoksiin. Jos susien suosiman ruokailupaikan läheisyyteen sijoitetaan vieras esine, sudet saattavat pysytellä poissa ruokailupaikalta viikkokausia ennen kuin "hyväksyvät" esineen. Esineen vaihtaminen toiseen taikka sen siirtäminen pelästyttää sudet uudestaan. Koirasusissa tämän tapaista arkuutta ei havaittu. Tämä on ominaisuus, joka voi olla hyödyllinen silloin, kun aitoja susia halutaan pitää loitolla ihmisistä ja kotieläimistä. Koirasusi ja loistaudit Koiraeläinten elinpiiriin liittyy aina loinen nimeltä ekinokokki. Ekinokokkia on kahta lajia. Hirviekinokokki, joka esiintyy ympäri maailman ja erityisesti alueilla, joissa koirille syötetään teurasjätteitä sekä myyräekinokokki, joka esiintyy pohjoisella pallonpuoliskolla ja sen pääisäntiä ovat naalit ja ketut. Suomessa on tavattu vain hirviekinokokkia (Echinococcus granulosus). Seuraava tiivistelmä perustuu pääosin tutkija Kaarlo Nygrenin kirjoittamaan lähteeseen [17]. Ekinokokki tarvitsee kaksi eri nisäkäslajia kehittyäkseen ja levitäkseen; pääisännän eli levittäjän ja väli-isännän eli välittäjän. Pääisäntinä toimivat koira- tai kissapedot, joiden ohutsuolen seinämiin kiinnittyy muutaman millimetrin mittaisia aikuisia ekinokokkeja. Niiden lukumäärä voi yhdessä suolessa olla satoja tuhansia. Kukin aikuinen sisältää yli 8000 munaa, joita jatkuvasti valutetaan isäntäeläimen suolensisältöön. Yksi suden tai ketun uloste saattaa siis sisältää satoja tuhansia kypsiä madonmunia. Koska villit koiraeläimet käyttävät ulosteitaan elinalueidensa hajumerkintään, ne sijoitetaan usein mättään tai kannon kylkeen mahdollisimman korkealle tai keskelle tietä tai polkua. Kuivuneesta ulosteesta munat ottaa tuuli levitykseen.Tuoretta ulostetta arvostavat liha- eli raatokärpäset saavat munia myös karvaisiin pikku jalkoihinsa ja levittävät niitä kilometrien päähän. Tuulilevityksen arvioidaan ulottuvan vain alle kahteensataan metriin. Munapilven läpi kulkija saa loisia turkkiinsa tai hengitysteihinsä. Osa hirvien keuhkoihin pesiytyneistä loisista saattakin olla sisäänhengitettyjä. Laskeumasta kasveille sataneistä munista saavat sitten niitä syövät eläimet, ihminen mukaan lukien, loisensa suolistoonsa, jonka seinien läpi toukkavaiheet siirtyvät vereen asettuakseen sitten johonkin elimeen. Ihmisellä se elin on yleisimmin maksa (75% tapauksista), seuraavaksi suosituimmat ovat keuhkot (22%), perna (1%) munuaiset (0,4%) ja niin edelleen. Listalla ovat kaikki ihmisen elimet luita ja aivoja myöten. Väli-isännässään sopivan paikan löytäneet toukat kapseloituvat paikoilleen odottamaan, että pääisäntä tulisi ja söisi. Ekinokokin vaarasta ihmiselle raportoi Romaniassa tehty tuore tutkimus, jossa kymmenvuotiskautena todettiin kliinisesti 8500 susiekinokokkoositapauksesta. Näistä tutkimusjakson aikana noin 500 johti kuolemaan. Yhä kasvava koirasusiongelma tuo ekoinokokkiongelman lähemmäksi ihmistä, koska koirasudet ja ihmisiin haaskojen avulla totutetut villit sudet jättävät ulosteitaan myös asutusten ympärille. Lähihistoriamme tuntee kaksi ekinokokkiepidemiaa, joista ensimmäinen syntyi 1960- luvulla poroissa ja porokoirissa Yläperällä. Toinen syntyi 1970- luvun loppupuolella Ilomantsissa, jossa mm. jouduttiin kuoppaamaan kokonainen lammaslauma. Tällä hetkellä Tohmajärvellä on kehittymässä paikallisen koirasusilauman ylläpitämä ja levittämä laaja epidemia, joka on saastuttanut liki 40 % paikallisesta hirvikannasta. Nykyisen susi- ja koirasusipolitiikan myötä lienee vain ajan kysymys koska tämä epidemia saavuttaa maamme länsirannikon. Rabieksen tapainen torjunta ei ole mahdollista, koska luontoon levitettävät torjuntalääkkeet tehoavat vain pääisäntien suolistossa eläviin kantoihin. Ne eivät vaikuta väli-isäntiin pesiytyneisiin kantoihin. Ekinokokkien aiheuttamaan ongelmaan on myös Heikki Henttonen ottanut kantaa kirjassa Käytännön riistanhoito vuodelta 2002. Ihmisen suojaaminen tartunnalta johtanee tilanteeseen, jossa on rajoitettava niin ihmisten kuin muiden kotieläinten liikkumista luonnossa sekä kiellettävä metsämarjojen ja sienien poiminta. Kysymys siitä missä määrin erilaiset taudit uhkaavat ihmistä koirasusien kautta ei ole tutkittu, mutta voimme turvallisin mielin olettaa, että ne loiseläinkannat ja virustaudit, joita susi kantaa, kulkeutuvat myös koirasusiin ja taas kerran uhkanamme on koirasusien pelottomuus ja viihtyminen ihmisasutusten lähettyvillä. Kuva 27. Pannoitettu koirasusi Koirasusi ja maamme viranomaiset Suomen lainsäädännön mukaan koirasusi on rauhoittamaton villieläin, joka kuuluu poistaa luonnosta. Lakimme ei määrittele sitä, missä määrin susi saa muistuttaa koiraa, jotta se luokitellaan koirasudeksi ja tästä johtuen yksikin koiramainen piirre tekee sudesta lainsuojattoman. Tosin sama koskee rotukoiria, joissa yksi pieni värivirhe aiheuttaa hylkäyksen, eikä koira sen jälkeen kelpaa siitokseen. Virallinen retoriikka perustaa tietonsa Oulun yliopiston tekemiin tutkimuksiin, joiden mukaan Suomessa ei ole yhtään koirasutta. On kuitenkin syytä pohtia väitteen paikkansa pitävyyttä hieman tarkemmin kuvan 27 perusteella. Kuvassa 27 esiintyy RKTL:n talvella 2011 pannoittama otus. Pannoituksen rutiiniin kuuluu yksinkertainen morfologinen analyysi - onko kyseessä susi vaiko ilves? Tämän jälkeen mahdollinen susi otetaan kiinni pannoitusta varten, tutkitaan tarkemmin ja otetaan otukselta näytteet DNA tutkimusta varten. Lopuksi kiinnitetään panta kaulaan ja muovilappu korvaan. Mitä kuva 27 kertoo? Tarkastelemme alakuvia 1 - 4. 1. Otuksen väritys ei ole sudelle tyypillinen vaan se muistuttaa pikemminkin susikoiraa. 2. Korvat ovat pitkähköt ja pienenä kuriositeettina huomaamme, että GPS -panta on kuluttanut reiän suden turkkiin ja puhkaissut kaulan ihon - vaurion paikka on tyypillinen pannoitetuille eläimille. 3. Otuksen kynnet ovat lyhyet ja selvästi vaaleat. Tassu on koiramaisen pieni. 4. Otuksen kuonon muoto ja väritys kielivät koirasudesta. Otuksen korvaan on kiinnitetty muovinen tunniste, jossa numerot 112 ja 10. RKTL tietänee mitä merkintä tarkoittaa. Jossakin vaiheessa RKTL sai tiedon, että pannoitettu eläin saattoi olla hybridi ja sitä lähettiin poistamaan. RKTL:n organisoimassa metsästyksessä kaadettiin Sotkamossa tämä otus sekä kaksi sen pentua kesällä 2011. Pennut olivat jo poistuneet pesältä, joten metsästyksestä selvinneet muut pennut (2 - 6) jäivät luontoon jatkamaan sukua ja ovat tehneet sitä jopa kahdesti. Näin koirasusien määrä luonnossamme on saattanut kasvaa useilla kymmenillä yksilöillä. Kun katselee kuvaa 27 ja tietää taustalla olevan tarinan, on pakko esittää muutamia kysymyksiä maamme viranomaisille. 1. Miten on mahdollista, että pannoitustehtävissä toimivat henkilöt eivät erota susia koirasusista tai koirista? Näiden ihmisten työ edellyttänee eläinten ulkomuodon tuntemista ja alan koulutusta. 2. Pannoitettu otus tunnistettiin myöhemmin koirasudeksi. Miksi ei ryhdytty laajempiin toimiin tämän koirasusisotkun selvittämiseksi? 3. Tietävätkö maamme viranomaiset missä ovat tämän otuksen vanhemmat ja niiden myöhemmät jälkeläiset? Entä missä ovat tämän sisarukset ja niiden mahdolliset jälkeläiset? 4. Kuinka monta koirasutta Suomessa on "vahingossa" pannoitettu? Erityisesti minua askarruttaa RKTL:n selittelyt asiassa. "Tunnistus tehtiin jo pannoituksessa, mutta tarvittiin DNA tutkimus ja ministeriöltä kaatolupa". Tästä huolimatta kaato tehtiin vasta 4-5 kuukautta pannoituksen jälkeen ja sulan aikana, vaikka se helpommin olisi voitu tehdä jo talvella ja ennen kuin pennut pääsivät karkuun! Eihän koirasuden tappamiseen lupaa tarvita. Sonkajärven nk. salametsästysjupakassa annettiin tuomiot myös metsästykseen ryhtymisestä. RKTL:n "asiantuntijat" antoivat oikeudelle valaehtoisen lausunnon, jonka mukaan metsästäjät olivat jälkien perusteella motittaneet kahta sutta. Voiko viranomainen määritellä sudentapaisen eläimen jälkien perusteella aidoksi sudeksi? Mouhijärven koirasusilauma Hyvänä esimerkkinä maamme koirasusipolitiikasta on Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen lausunto Satakunnan riistanhoitoyhdistykselle (diaarinumero 179/301/2009), jolla käytännössä estetään viranomaisten puuttuminen koirasusiongelmaan. Lausunnon ovat allekirjoittaneet tutkimusjohtaja Vesa Ruusila ja erikoistutkija Ilpo Kojola. Alla otteita lausunnosta Satakunnan Mouhijärvellä on tehty havaintoja koiraeläinlaumasta, jossa on viisi yksilöä. Tehdyt havainnot eläinten ulkonäöstä ja jälkien koosta viittaavat siihen, ettei kyseessä olisi susilauma, vaan villikoirien tai suden ja koiran risteymien muodostama lauma. Mahdollisten risteytymisen puolesta puhuu se, että laumassa on havaittu yksi muita kookkaampi yksilö, jonka on mainittu näyttävän sudelta. Tutkimuslaitos pitää risteytymistä haitallisena Suomen susikannan elinvoimaisuudelle ja statukselle, minkä takia mahdolliset risteymät tulisi poistaa luonnosta mahdollisimman tehokkaasti. Sama tavoite koskee myös villiintyneitä koiria. Mahdollisten risteymien olemassaolosta ei voida varmistua pelkällä DNA-analyysilla. Geneettisten tutkimuksen perusteella voidaan ainoastaan epäillä risteytymisen tapahtuneen silloin, kun tutkitun yksilön genotyyppi on Suomen susikannalle epätyypillinen. Tämän takia myös eläinten ulkonäkö tulisi voida dokumentoida. Tarkka dokumentointi on käytännössä erittäin vaikeaa ilman, että joku risteymiksi epäillyistä eläimistä tapetaan. Sen lisäksi että RKTL tällä lausunnollaan suojaa myös koirasudet, se lausuu, että DNA ei riitä koiran ja suden erottamiseksi toisistaan. Koirasuden suojaaminen tällä tavoin on vain yksi monista esi- merkeistä viranomaisten asiantuntijoiden heikosta tasosta ja kovasta halusta tuhota aito suomalainen susi. Eläintarhojen sudet Jouduin poistamaan kuvan 2 tämän aineiston aikaisemmista versiosta ja korvaamaan sen toisella, koska siinä esiintynyt Ähtärin susi ei saamani palautteen perusteella ollut puhdasrotuinen harmaasusi. Palautteen antaja on sen verran tunnettu suomalainen tutkija ja asiantuntija, että luotan häneen täysin. Voin toki sanoa, että ehdin ajoittain epäillä asiaa itsekin, mutta kun oli kyse arvostetusta eläintarhasta. Voimme tarkastella otusta lyhyesti. Turkki ja sen väritys on susimainen kuten myös kuonon väritys, koko ja rakenne. Tassut ovat susimaisen isot ja etujaloissa näkyvät mustat raidat. Kynnetkin ovat ilmeisesti pikimustat, mutta alavatsa, suhteellisen lyhyt keho ja takajalkojen pituus Kuva 28. Ähtärin susi ja rakenne saivat asiantuntijan epäilemään. Toki kyseessä voi olla muu susi kuin aito harmaasusi, mutta urospuolisen harmaasuden penis ei saa näkyä. Muuta julkista todistusaineistoa Pidän jopa yllättävänä sitä, ettei luontokuvaajien "nettialbumeissa" esiintyviin otuksiin ja niiden alkuperään kiinnitetä mitään huomiota. Monet ulkomaalaiset kuvaajat kehuvat kuviaan Suomessa haaskapaikoilla otetuiksi, mutta kuvat puhuvat selvää kieltä. Haaskapaikoilla parveilee koirasusia, joista viranomaiset eivät ole kiinnostuneita. Samalla kuvaajat levittävät median kautta virheellistä tietoa aidon suden ulkonäöstä - onko kenties tarkoituksellista? Aitoja susia - pohdintoja Olen poiminut lähteestä [16] muutamia kuvia susista, joilla täydennetään tietoja siitä, minkä näköinen on oikea susi ja miten edellä esitetyt tunnusmerkistöt näkyvät suden ulkomuodossa ja värityksessä. Susi liikkeellä Aloitamme kuvalla 29, jossa näkyy liikkeellä oleva yksinäinen susi. Kuvasta näkee miten susi on pitkä ja matala, eli raajojen ja kehon suhteet. Kuvassa näkyy myös sudelle tyypillinen väritys. Kuvassa 20 näkyvän koirasuden yksi sudenomainen piirre oli raajojen muoto ja väritys. Kun verrataan kuvan 20 koirasutta kuvan 29 suteen näkyvät raajojen yhtäläisyydet selvästi, vaikka koirasuden väritys ylöspäin mentäessä muuttuu. Suden värivaihtelut Kuva 29. Aito susi Kuvassa 30 esiintyy susi, jolla on tummempi värisävy. Huomaamme edelleen, kuinka värityksen kaava säilyy ennallaan vaikka sävy ja väri muuttuu. Ruskeanharmaa otsa muuttuu tumman harmaaksi ja selän harmaat sävyt tummenevat. Tästä huolimatta sudelle ominainen värin muutos harmaasta selästä vaaleampaan vatsaan ja ruskeansävyisiin rajoihin säilyy. Samalla tavalla kuvasta näkyvät sudelle ominaiset harmaat tai vaaleat posket. Luonnossa on ajoittain havaittu myös täysin mustia susia. Värmlandissa Ruotsissa tapettiin vuonna 1801 viiden suden lauma, jonka kaikki jäsenet olivat mustia ja kooltaan tavallista sutta isompia. Musta väri ei ole sudelle ominainen ja Yhdysvalloissa tehdyissä tutkimuksissa on osoitettu, että susien mustat värit ovat seurausta mustien koirien ja tavallisten susien sekottumisesta, eli kyseessä on ollut koirasusi. Mainittuun tutkimukseen osallistui Stanfordin ja Californian yliopistot. Kuva 31 on otettu Venäjällä kaadetuista koirasusista. Näistä vasemmanpuoleinen koirasusi on täysin musta, mikä edellä mainittujen tutkimusten mukaan viittaa Kuva 30. Tummempi susi koirasuteen. Näemme myös, kuinka susimainen ulkomuoto saattaa säilyä vaikka turkin väritys on musta. Jos pysymme harmaan suden (Canis lupus lupus) piirissä, valkoisia susia ei esiinny. Albinosusia ei myöskään esiinny, koska ne syntyisivät sokeina, mikä tietysti vaikeuttaisi niiden luonnollista elämää huomattavasti. Valkoisilla susilla (Canis lupus arctos) tarkoitetaan suden arktisia serkkuja, joita esiintyy Kanadassa, Alaskassa ja Venäjän pohjoisosissa. Suomen luonnossa ei esiinny valkoisia susia ellevät ole sekarotuisia. Suden pään muodot Suden pään muoto ilmenee harvoin niistä kuvista, joita susista esitetään. Tämä johtuu niistä olosuhteista, jotka vallitsevat, kun otetaan kuvia. Väärä valaistus ja huono suunta vaikeuttavat syvyysvaikutelman Kuva 31. Musta koirasusi vasemmalla luomista, jolloin päästä tulee litteä. Tästä syystä on hyvä verrata kuvassa 29 olevaa sutta kuvan 32 susiin ja erityisesti kiinnittää huomio siihen, miten pään muoto näissä tulee esiin. Kuvan 32 susissa (kaksi eri sutta) kiilamaisuus on korostunut sekä suden pään muodon että kuvakulman takia. Pää on kuitenkin se osa suden kehoa, jonka avulla susi kuvataan joko kilttinä sylikoirana tai yhtenä maapallon yleisimmistä suurpedoista. Pään ja silmien koolla, muodolla ja kuvauskulmalla luodaan samoja mielikuvia, kuin mitä Metsästäjä -lehti etusivullaan pyrki tekemään. Missä määrin pää antaa oikeata kuvaa sudesta ja sen luonnosta jääköön sitten jokaisen itsensä arvi- Kuva 32. Suden kiilamainen pää oitavaksi. Susi puhuttelee sen katsojaa mielikuvilla ja niitä suodattavat taas erilaiset opitut käsitteet luonnosta, jossa elämme. Loppusanat Oikea susi on helppo tunnistaa luonnossa ja siihen tulee aina suhtautua riittävällä kunnioituksella. Viime kädessä susi on peto ja ihminen on sille potentiaalista riistaa. Susi ei koe ihmistä osaksi laumaansa, vaikka sitä haluaisi kasvattaa kotioloissa koiran tavoin. Aito erämaasusi on arka ja väistää aikuista ihmistä pelkän hajun perusteella ja samanlainen arkuus on nähtävissä kaikissa villeinä elävissä eläimissä. Vielä 1960 -luvulla metsissämme liikkuneet satunnaiset sudet ottivat kymmenien kilometrien "hypyt" heti, kun saivat vainun ihmisestä. Nykyään tilanne on toinen. Aikamme "aidot suomalaiset villisudet" ovat pääosin koirasusia, jotka ovat menettäneet luontaisen arkuutensa ja susille ominaisen käyttäytymisensä jo 1990 -luvun alkupuolella. Näille "susille" on ominaista, että ne elävät pienillä alueilla ja löyhissä laumoissa, joissa laumojen yksilöt erämiesten jälkihavaintojen perusteella jopa vaihtavat laumasta toiseen. Näille "susille" on myös ominaista se, että ne eivät pelkää ihmisiä vaikka ihminen lähestyisi niitä luonnossa. Koirasudet eivät myöskään aitojen susien tapaan asetu korkeille paikoille makuulle, vaan viihtyvät pensaikoissa ja kuusien alla. Tästä on runsaasti havaintoja mm. Keski-Pohjanmaalla. Myös villisusien laajamittaista kesyyntymistä tapahtuu maassamme, kun itärajan suuret susipopulaatiot totutetaan ihmisen hajuun elämysmatkailun erilaisilla muodoilla. Pahimmillaan haaskamatkailu on kesyttänyt susia siinä määrin, että sudet tunnistavat haaskoja tuovien autojen äänet ja asettuvat odottamaan haaskojen purkamista autoista. Kun tällaisten susilaumojen nuoret yksilöt lähtevät muodostamaan omia laumojaan, muisto ihmisen hajusta toimeentulon turvaajana kulkee näiden yksilöiden mukana maan kaikkiin osiin. Tästä on osoituksena tämän kevään kymmenet susihavainnot, joissa susi taikka susilauma kulkee äestystä tekevän traktorin perässä. Sotkun pohjalla DNA -tukimus Susi on ainoa villieläinlaji, jonka jokainen yksilö testataan DNA -analyysillä, jotta tämän aitous voidaan vahvistaa ja sama tapahtuu koko Euroopan alueella. Muille villieläimille kuten ketuille, ilveksille, ahmoille tai karhuille tehdään morfologinen analyysi ja DNA -analyysi palvelee ainoastaan muita tutkimuskohteita. Jopa erittäin uhanalaisen metsäpeuran ja poron risteymät poistetaan luonnosta tekemällä pikainen lajimääritys ennen ampumista. Kaikesta tästä huolimatta nämä lajit ovat säilyttäneet alkuperäisen perimänsä vuosituhansien ajan. Mitä on tapahtunut sudelle ja miksi? Onhan aito susi lopulta yhtä yksinkertainen määritellä ulkonäkönsä perusteella kuin karhu. Onko jouduttu DNA -analyysiin pauloihin vain ja ainoastaan siksi, että sillä voidaan peittää susikannan kanssa manipuloivien tahojen aiheuttamat virheet perimässä? Valtaosa Suomen DNA -analyysin vertailuaineistosta on peräisin 1994 jälkeiseltä ajalta. Vanhempaa aineistoa löytyy rajoitetusti vuosilta 1854 - 1993. DNA -analyysin mukaan maamme nykyinen susikanta poikkeaa sekä maamme vanhemmasta susikannasta että Luoteis-Venäjän susikannasta [21]. Evoluution kautta muutos ei ole mahdollinen, mutta voidaanko poikkeavuus selittää sisäsiittoisuudella vai todistaako DNA lopulta vain sen, että susikantamme on juuri sellainen kuin se kanta, joka tänne 1970 -luvulla on siirtoistutettu. Vastaväitteitä ei voida tutkia, koska viranomaiset tuhoavat poikkeuksetta kaikki sudet. Sekakantamme tulevaisuus Mikä on susi-Suomen tulevaisuus? Luonnossa ja myös asutusten keskellä tehtyjen nk. susihavaintojen perusteella on ilmeistä, että susikantamme vääristyy kiihtyvällä vauhdilla vuosi vuodelta. Koirasusien määrän rajoittamista häiritsee nykyinen lainsäädäntö ja tulkinta, jonka mukaan kaikki susien kaltaisten eläinten tapot aina tutkitaan törkeänä metsästysrikoksena. Koska rajanveto hybridin ja suden välillä on vaikeata, lopputuloksena on, että kukaan ei tapa edes hybridejä. Jotta susikannan hoito maassamme olisi mahdollista, on osattava erottaa sudet koirasusista ja kyettävä toimimaan aidon susikannan hoidon edellyttämällä tavalla. Tämän asian edistämiseksi laadin tämän vihkosen. Lähteet: 1. Tri Erkki Pulliainen Österbottens Tidning, 16.2.2013, Marcus Lindqvist 2. http://yamnuskawolfdogsanctuary.com/resources/wolf-to-woof/physical-differences-betweenwolves-and-dogs/ 3. http://www.real3danatomy.com/index.html 4. http://tailsantales.blogspot.fi/ 5. http://de.wikipedia.org/wiki/Saarlooswolfhund 6. http://www.saarlooswolfhunde.com/index.html 7. http://fi.wikipedia.org/wiki/Ceskoslovensky_vlcak 8. Miklósi A, Kubinyi E, Topál J, Gácsi M, Virányi Z, Csányi V. A simple reason for a big difference: wolves do not look back at humans, but dogs do. Department of Ethology, Eötvös University, Budapest 9. http://animalbehaviorassociates.com/blog/wolves-dogs/ 10.Rjabov, L. (1990): Koirat ja sudet. – Metsästys ja riistatalous (4): 9 – 11 11.Krutovskaja, E. (1977): Susikoirat. - Metsästys ja riistatalous (10): 8 – 9. 12.Danilkin, A. (1979): Koirasudet pyytämässä metsäkauriita. – Metsästys ja riistatalous (3): 18 – 19. 13.Eirik Granqvist, valokuvakokoelma 14.Auli rikostutkinnan materiaalia 2012 15.Google kuvamateriaalia 16.http://www.flickr.com/photos/lippi79/8711165124/sizes/k/in/photostream/ 17.www.taajamasusi.com. Nygrén, Kaarlo - susien aiheuttamat taudit 18.Elis Pålsson, Vargens beteende, vetenskapliga rapporter, Älmhult 1984. Baserat på rapporter gjorda av Sovijetunionens vetenskapsakademi. 19.Ole J Soerensen, Ulvers naeringssoek og mennesket, 1987. Arbeidsrapport fra rovviltsprosjektet nr. 30, (ISBN 82 7072 045 3) 20.Kaarlo Nygren, Suden kääntöpuoli, PR-Offset, Joensuu 2008, ISBN 978-952-92-4049-4 21.Eeva Jansson, Past and present genetic diversity and structure of the Finnish wolf population, University of Oulu, 2013
© Copyright 2024