null

Käyttöohje
TURVAOHJEET
Tämä kotiompelukone on standardin IEC/EN 60335-2-28 mukainen.
Sähkökytkentä
Tätä ompelukonetta on käytettävä pohjalevyssä ilmoitetun jännitteen mukaisesti.
Turvaohjeita
•
•
•
•
•
•
•
•
Tämä ompelukone ei sovellu lasten eikä sellaisten henkilöiden käyttöön, joilla on merkittäviä fyysisiä
tai henkisiä rajoituksia tai riittämättömät tiedot elektroniikkalaitteiden käytöstä, ellei paikalla ole
niiden käyttöön perehtynyttä ja vastuullista henkilöä ja ellei ompelukoneen käytöstä ole annettu heille
riittävää opastusta.
Kaikissa olosuhteissa on valvottava, etteivät lapset pääse käyttämään ompelukonetta leluna.
Älä jätä ompelukoneen virtajohtoa päälle säilytyksen ajaksi.
Irrota ompelukone virtalähteestä käytön jälkeen sekä puhdistuksen ajaksi.
Sammuta virta pääkytkimestä (”0”) työskennnellesäsi neula-alueella, esim. neulan vaihto, puolan
asettaminen, paininjalan vaihto jne.
Älä käytä ompelukonetta, jos virtajohto tai pistoke on vahingoittunut.
Älä vie sormiasi liikkuvien osien lähelle. Varo erityisesti neulaa.
Ompelukonetta saa käyttää vain käyttöohjeessa kuvatulla tavalla. Käytä ainoastaan valmistajan
suosittelemia lisätarvikkeita.
Huomaa, että tämä tuote on hävitettävä turvallisesti
kansallisen elektronisia tuotteita koskevan lainsäädännön
mukaisesti. Saat lisätietoa jälleenmyyjältä.
Onneksi olkoon!
Onnea uuden PFAFF® creative™ 4.0 -ompelu- ja kirjontakoneen johdosta. Ompelun harrastajana olet
hankinut koneen, joka edustaa uusinta uutta sekä muotoilun että tekniikan suhteen. Sen avulla voit
muuttaa kaikki luovat ideasi todeksi.
Ennen ompelun aloittamista kannattaa lukea tämä käyttöohje huolellisesti. Opit pian käyttämään kaikkia
ompelukoneesi mahdollisuuksia. Valtuutettu PFAFF® -jälleenmyyjä auttaa sinua mielellään kaikissa
ompeluun liittyvissä kysymyksissä.
PFAFF® creative™ 4.0 -ompelu- ja kirjontakoneen myötä koet ompelun ja kirjonnan aivan uudella tavalla.
3
Sisällys
1
Johdanto
Koneen yleiskuva
PFAFF® HD -näyttö
1:7
1:8
Edestä ............................................................................ 1:8
Takaa ............................................................................. 1:9
Päältä ............................................................................. 1:9
Tarvikelaatikko ............................................................ 1:9
Kirjontalaitteen osat .................................................. 1:10
Tarvikkeet
Ompeleet
1:10
1:12
Hyötyompeleet ......................................................... 1:12
Koristeompeleet ......................................................... 1:15
Kirjaimet ..................................................................... 1:17
2
Valmistelut
2:1
Esilleotto ....................................................................... 2:2
Jalkasäätimen johdon yhdistäminen ........................ 2:2
Yhdistä virtajohto ja jalkasäädin ............................... 2:2
Pakkaaminen säilytystä varten ................................. 2:3
LED-valot...................................................................... 2:3
Vapaavarsi .................................................................... 2:3
Lankaveitsi ................................................................... 2:3
Muovineulan pidin ..................................................... 2:3
Lankatapit ..................................................................... 2:4
Langanpujotus ............................................................. 2:5
Puolaaminen ................................................................ 2:7
Puolan asettaminen ..................................................... 2:8
IDT (Kiinteä kaksoissyöttö) ....................................... 2:9
Neulan vaihtaminen ................................................... 2:9
Neulat .......................................................................... 2:10
Paininjalan vaihtaminen ........................................... 2:11
Syöttäjän laskeminen ................................................ 2:11
USB-portit ................................................................... 2:12
Koneen yhdistäminen tietokoneeseen.................... 2:13
5D™ -kirjontaohjelma ............................................... 2:13
Ohjelman asentaminen ............................................. 2:13
Ajurien asentaminen ja kirjontakoneeseen
yhdistäminen ............................................................. 2:13
Ohjelmien käynnistäminen ..................................... 2:14
Kirjontakoneen yhteysmoduuli............................... 2:14
Koneen päivittäminen .............................................. 2:14
PDF-oppaiden katsominen ja tulostaminen .......... 2:14
Painikkeet ja kuvakkeet ............................................ 2:15
3:1
Tehtäväpalkki ............................................................ 3:2
Yleiset kuvakkeet......................................................... 3:3
Valintavalikko .............................................................. 3:4
Kirjonnan muokkaustila ............................................. 3:5
Kirjontatekstin muokkaus .......................................... 3:6
Kirjominen ................................................................... 3:6
Yhdistelmät .................................................................. 3:7
Stitch Creator ............................................................... 3:7
Settings-valikko
3:8
Koneen asetukset ......................................................... 3:8
Ääniasetukset ............................................................. 3:11
Näytön asetukset ....................................................... 3:12
Infovalikko
Quick help
4
Ompelutila
3:13
3:13
4:1
Ompelutila - yleistä
4:2
Vaihtoehtopalkki
4:4
Ommelasetukset
Ompelutekniikat
4:8
4:12
Ompelun ponnahdusikkunat
4:17
Ompeleen valinta ........................................................ 4:3
Paininjalan nostaminen ja laskeminen ..................... 4:3
Tallennusvaihtoehdot ................................................. 4:4
Päättelyvaihtoehdot .................................................... 4:5
Nopeudensäätö ............................................................ 4:6
Ompeluohjelmat .......................................................... 4:6
Tasapaino...................................................................... 4:8
Kolmiaskelsiksak ....................................................... 4:12
Napinlävet .................................................................. 4:12
Napin ompeleminen ................................................. 4:14
Paksujen kankaiden päärmääminen....................... 4:15
Käsin ommeltua muistuttava tikkaus .................... 4:15
Piilo-ommel ................................................................ 4:15
Vetoketjun ompelu .................................................... 4:16
Kiertopäärmejalka ..................................................... 4:16
5
Yhdistelmät
5:1
Yhdistelmä
5:2
Vaihtoehtopalkki
5:4
Ponnahdusikkunoita yhdistelmätilassa
5:6
Yhdistelmän luominen ............................................... 5:3
Tallennusvaihtoehdot ................................................. 5:4
Yhdistelmän komennot .............................................. 5:4
Esikatselu vaakasuorassa .......................................... 5:5
Yhdistelmän ompeleminen ........................................ 5:5
Tärkeää tietoa yhdistelmistä ...................................... 5:6
6
Stitch Creator
Stitch Creator
6:1
6:2
Kosketustoiminnot ...................................................... 6:5
Tallennusvaihtoehdot ................................................. 6:5
Tärkeää tietoa Stitch Creatorista ............................... 6:6
Ponnahdusikkunat Stitch Creatorissa
7
Kirjonnan valmistelut
6:6
7:1
Kirjontalaite .................................................................. 7:2
Koneen muistissa olevat kuviot ................................ 7:2
Kirjontakehä ................................................................. 7:2
creative™ 4.0 Embroidery collection ........................ 7:3
Kirjontalaitteen yhdistäminen koneeseen................ 7:3
Kirjontalaitteen irrottaminen ..................................... 7:3
Kankaan pingottaminen ............................................. 7:4
Kehän kiinnittäminen ................................................. 7:4
Kirjonnan aloittaminen ............................................... 7:5
8
Kirjonnan muokkaustila
Kirjonnan muokkaustila
Kirjontatila - kirjominen
9:1
Kirjontaan siirtyminen ................................................ 9:2
Kirjontatila
9:2
Vaihtoehtopalkki
9:4
Ponnahdusikkunat kirjonnassa
9:9
Ristiosoitin .................................................................... 9:2
Väriluettelo ................................................................... 9:2
Kirjontatiedot ............................................................... 9:3
Lisätoimintoja .............................................................. 9:4
Nopeudensäätö ............................................................ 9:4
Kehän asento ................................................................ 9:5
Precise positioning ...................................................... 9:6
10
Tiedostot & kansiot
10:1
Tiedostot & kansiot
10:2
Tiedostot & kansiot - Ponnahdusikkunat
10:7
Tiedostot & kansiot - Selailu .................................... 10:3
Järjestele ...................................................................... 10:6
8:1
8:2
Lataa kuvio ................................................................... 8:2
Lataa fontti.................................................................... 8:3
Lataa ommel ................................................................. 8:3
Zoom ............................................................................. 8:3
Valitse kuvio(t)............................................................. 8:4
Säädöt ............................................................................ 8:5
Kosketustoiminnot ...................................................... 8:6
Vaihtoehtopalkki
9
8:7
Tallenna kuvio ............................................................. 8:7
Lisätoimintoja .............................................................. 8:8
Valitse kehä .................................................................. 8:9
Lankavärin muokkaus ................................................ 8:9
Kirjontaompeleiden muokkaaminen ...................... 8:10
Kirjontatekstin muokkaus ........................................ 8:12
Ponnahdusikkunat kirjonnan muokkaustilassa 8:14
11
Huolto
Koneen puhdistaminen
Missä vika?
Hakemisto
Aineeton omaisuus
11:1
11:2
11:3
11:5
11:10
Joissakin kankaissa on runsaasti irtoväriä, joka
saattaa irrota toiseen kankaaseen ja joskus myös
ompelukoneeseen. Tätä väriä voi olla vaikea tai
mahdoton poistaa.
Erityisesti sininen ja punainen Áeece ja denim
sisältävät usein runsaasti irtoväriä.
Jos epäilet vaatteen tai kankaan sisältävän
irtoväriä, pese se ennen kirjontaa tai ompelua.
Johdanto
Koneen yleiskuva
18 19
20 21 22 23 24
1
25
26
3
4
5
6
7
8
9
10
Johdanto
27
17
16
15
2
14
13
12
28
5
29
11
30
Edestä
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
1:8
Kansi ja ommeltaulukko
Langoitusurat
Lankaveitsi
Sensormatic-napinläpijalan kojevastake
LED-valot
Kiinteä langoitin
Neulatanko
Ylälangan ohjain
Puolakotelon kansi
Pistolevy
Vapaavarsi
Paininjalka
Painintanko ja paininjalan pidin
Neularuuvi
Taaksesyöttö
Taaksesyötön osoitin
17.
18.
19.
20.
21.
22.
23.
24.
25.
26.
27.
28.
29.
30.
Toiminnon osoitin
Paininjalka ylös/lisänosto
Paininjalka alas/kääntöasento
Start/stop
Langankatkaisu
Välitön päättely
Ompeleen uudelleenaloitus
Neula ylös/alas
Nappiviivain
Käsipyörä
PFAFF® HD -näyttö
USB-portit
Muovineulapidin
Pääkatkaisin, virtajohdon ja jalkasäätimen
kojevastakkeet
Takaa
31
31. Kantokahva
32. IDT
33. Kirjontalaitteen kojevastake
32
33
Päältä
Langoituksen ja puolauksen esikiristys
Puolauksen langanohjain
Langanohjain
Puolauksen ohjaimet
Puolausakselin vipu
Puolausakseli
Puolauksen lankaveitsi
Lisälankatappi
Lankarullan pidikkeet
Lankatappi
Langankiristys
Langannostaja
45 44
38 39 40
43 42
41
Johdanto
34.
35.
36.
37.
38.
39.
40.
41.
42.
43.
44.
45.
34 35 36 37
Tarvikelaatikko
Tarvikelaatikossa on erilliset lokerot paininjaloille
ja puolille sekä tilaa neuloille ja muille tarvikkeille.
Säilytä tarvikkeita laatikossa, niin ne pysyvät aina
tallessa.
46. Tarvikelokero
47. Irrotettava paininjalkateline
48. Irrotettava puolateline
46
47
48
Tarvikelaatikko
1:9
Kirjontalaitteen osat
(tyyppi BE16)
49. Kirjontalaitteen vapautuspainike
50. Säätöjalat
51. Kirjontalaitteen kojevastake
52. Kehän kiinnitys
53. Kirjontavarsi
50
52
50
51
54
Johdanto
Tarvikkeet
Tarvikkeet
54. Muovineula
55. Lankaverkko
56. Tikkauksenohjain
57. Jarruhuopa
58. USB Embroidery stick
59. Ruuvitaltta
60. Ratkoja
61. Harja
62. Lankarullan pidike, suuri (2)
63. Lankarullan pidike, keskikokoinen
64. Lankarullan pidike, pieni
65. Puolat
66. Monitoimiväline
67. Kehäklipsut
Muut tarvikkeet, joita ei ole kuvassa
• Jalkasäädin
• Jalkasäätimen johto
• Virtajohto
• USB-kaapeli (P/N:412 62 59-04)
• Neuloja
• 5D™ Embroidery Machine Communication CD
• creative™ 4.0 Embroidery collection
55
56
62
63
64
66
68
57
60
59
58
Kehät
68. creative™ 120 Square Hoop (120x120)
69. creative™ Elite Hoop (260x200)
1:10
53
49
67
69
61
65
Paininjalat
Paininjalka 0A
Paininjalka 1A
Paininjalka 2A
Paininjalka 3
Paininjalka 4
Peruspaininjalka, IDT käytössä (kiinnitettynä uuteen
koneeseen).
Tätä jalkaa käytetään pääasiassa suoraompeluun ja
siksakkiin, kun tikin pituus on yli 1.0 mm.
Koristeommeljalka, IDT käytössä.
Tätä jalkaa käytetään koristeompeleisiin. Jalan alapinnalla
olevan uran ansiosta jalka liukuu sulavasti ompeleiden
yli.
Koristeommeljalka
Tätä jalkaa käytetään koristeompeleisiin sekä siksakkiin
tai hyötyompeleisiin, kun tikin pituus on alle 1.0 mm.
Jalan alapinnalla olevan uran ansiosta jalka liukuu
sulavasti ompeleiden yli.
Piilo-ommeljalka, IDT käytössä.
Tällä jalalla ommellaan piilo-ompeleita. Jalan varvas ohjaa
kangasta. Punainen ohjainpyörä kulkee kankaan taitetta
pitkin.
Vetoketjujalka, IDT käytössä.
Tämän jalan voi kiinnittää neulan vasemmalle tai oikealle
puolelle, jolloin vetoketjun kummatkin puolet on helppo
ommella. Siirrä neulaa oikealle tai vasemmalle, niin
pääset ompelemaan aivan hammastuksen vierestä.
Sensormatic-napinläpijalka
Kun jalka on kytketty koneeseen, tulee napinlävestä
näytölle näppäillylle napille juuri oikean kokoinen.
Paininjalka 5M
Manuaalinen napinläpijalka
Tällä jalalla ommellaan manuaalisia napinläpiä. Jalan
merkkien avulla voit sijoittaa sen oikealle kohdalle
vaatteen reunaan. Takana olevaan nipukkaan voit
kiinnittää nyörin vahvistettua napinläpeä varten.
Paininjalka 6A
Kirjonta/Sensormatic-vapaaompelujalka
Tätä jalkaa käytetään kirjontaan ja vapaaompeluun sekä
parsimiseen.
Paininjalka 7
Kiertopäärmejalka, IDT käytössä, 3mm
Tällä jalalla ommellaan kapeita kiertopäärmeitä ohuille ja
keskivahvoille kankaille.
Johdanto
Paininjalka 5A
Tärkeää: Tarkista, että IDT ei ole kytkettynä, kun käytät paininjalkoja 2A, 5A, 5M ja 6A.
1:11
Ompeleet
Hyötyompeleet
Johdanto
Ommel
1:12
Ompeleen
numero
Nimi
Käyttö
Yhdistäminen ja päällitikkaus. 37 neulan asemaa.
1.1.1
Suorammel
1.1.2
Joustava, vahvistettu
suoraommel
Saumojen vahvistaminen. Päällitikkaus.
1.1.3
Suoraommel taaksepäin
Pysyvä taaksesyöttö, vahva päättely.
1.1.4
Harsinommel
Yksittäisommel, jota käytetään harsimiseen. Tee ommel painamalla
jalkasäädintä. Siirrä kangasta käsin eteenpäin haluamaasi kohtaan ja tee
uusi ommel painamalla jalkasäädintä.
1.1.5
Siksak
Saumojen vahvistaminen, huolittelu, joustava ommel, pitsin kiinnitys.
1.1.6
Siksak, neula vasemmalla
tai oikealla
Saumojen vahvistaminen, huolittelu, joustava ommel.
1.1.7
Z-siksak
Applikointi, nyörin kiinnitys, punospistot.
1.1.8
Joustava kolmoissiksak
Jousto-ommel koristepäärmeisiin ja päällitikkauksiin.
1.1.9
Kolmiaskelsiksak
Kuminauhan kiinnitys, parsiminen, paikkaaminen.
1.1.10
Jousto-ommel
Kuminauhan kiinnitys, parsiminen, paikkaaminen.
1.1.11
Vahvistettu siksak
Kuminauhan kiinnitys, parsiminen, paikkaaminen, koristeompelu.
1.1.12
Hunajakenno-ommel
Koristeommel joustaviin kankaisiin ja päärmeisiin sekä ompeluun kuminauha
alalankana.
1.1.13
Yhdistämisommel
Kankaiden ja vanun yhdistäminen reunoistaan, koristeommel tilkkutöihin ja
päärmeisiin.
1.1.14
Joustava
yhdistämisommel
Yhdistämisommel alusvaatteisiin, froteeseen, nahkaan ja paksuihin kankaisin,
limittäissaumat.
1.1.15
Ristipistopäärme
Joustava koristeommel stretch-kankaisiin.
1.1.16
Piilo-ommel
Piilo-ommel kudotuille kankaille.
1.1.17
Joustava piilo-ommel
Piilo-ommel joustaville kankaille.
1.1.18
Joustava trikoo-ommel
Joustavien kankaiden yhdistäminen.
1.2.1
Kaksoisoverlock
Joustavien kankaiden samanaikainen yhdistäminen ja huolittelu.
Huom: Tämä ommel tekee vahvemman päättelyn kuin ommel 2.1.1.
Kaksoisoverlock
Samanaikainen yhdistäminen ja huolittelu.
1.2.3
Kaksoisoverlock
Samanaikainen yhdistäminen ja huolittelu, vahvistettu reuna.
1.2.4
Joustava huolittelu
Joustavien kankaiden samanaikainen yhdistäminen ja huolittelu.
1.2.5
Perushuolittelu
Joustavien kankaiden samanaikainen yhdistäminen ja huolittelu,
reunavahvistus.
1.2.6
Overlock
Joustavien kankaiden samanaikainen yhdistäminen ja huolittelu.
1.2.7
Kaksoisoverlock
Samanaikainen yhdistäminen ja huolittelu, paikkaaminen, päärmeet.
1.2.8
Overlock neuloksille
Joustavien kankaiden samanaikainen yhdistäminen ja huolittelu.
1.2.9
Vahvistettu overlock
Joustavien kankaiden vahvistettu, samanaikainen yhdistäminen ja huolittelu.
1.2.10
Overlock, vahvistettu
reuna
Joustavien kankaiden samanaikainen yhdistäminen ja huolittelu,
vahvistettu reuna.
1.2.11
Valepeitetikki
Saumurin peitetikkiä muistuttava ommel joustaville kankaille.
1.2.12
Avoin piilo-ommel,
overlock
Saumurin peitetikkiä muistuttava ommel kudotuille kankaille.
1.2.13
Suljettu piilo-ommel,
overlock
Koristepiilo-ommel joustaville kankaille.
1.3.1
Perusnapinläpi
Napinläpi puseroihin, paitoihin ja liinavaatteisiin.
1.3.2
Perusnapinläpi
Napinläpi puseroihin, paitoihin ja jakkuihin sekä tyynyliinoihin.
1.3.3
Pyöreä napinläpi, terävä
salpa
Napinläpi vaatteisiin.
1.3.4
Pyöreä napinläpi,
pitkittäissalpa
Napinläpi vaatteisiin.
1.3.5
Pyöreä napinläpi,
poikittaissalpa
Napinläpi vaatteisiin.
1.3.6
Räätälinnapinläpi, terävä
salpa
Koriste- tai räätälinnapinläpi.
1.3.7
Räätälinnapinläpi,
pitkittäissalpa
Räätälinnapinläpi jakkuihin ja housuihin.
Johdanto
1.2.2
1:13
Johdanto
1:14
1.3.8
Pyöreäpäinen napinläpi
Napinläpi ohuisiin vaatteisiin ja jakkuihin.
1.3.9
Koristenapinläpi,
kolmiosalpa
Koristeellinen napinläpi.
1.3.10
Joustava napinläpi
Napinläpi joustaville kankaille.
1.3.11
Ristipistonapinläpi
Koristenapinläpi.
1.3.12
Koristenapinläpi
Koristeellinen napinläpi.
1.3.13
Räätälinnapinläpi
Räätälinnapinläpi jakkuihin ja housuihin.
1.3.14
Koristeellinen
räätälinnapinläpi
Koristeellinen napinläpi jakkuihin.
1.3.15
Pyöreä perinnenapinläpi,
terävä salpa
Koristeellinen perinnenapinläpi.
1.3.16
Napin ompelu
Napin ompelu, harsiminen ilman syöttöä
1.4.1
Punospistoreikä
Koristeommel perinneompeluun.
1.4.2
Koristepunospistoreikä
Koristeommel perinneompeluun.
1.4.3
Koristepunospistoreikä
Koristeommel perinneompeluun.
1.5.1
Ohjelmoitava
parsinommel
Vahingoittuneen kankaan parsiminen.
1.5.2
Vahvistettu, ohjelmoitava
parsinommel
Vahvistettu parsinommel.
1.5.3
Salpa
Automaattinen vahvistusommel, taskunsuut.
1.5.4
Farkkusalpa
Automaattinen, koristeellinen vahvistusommel, taskunsuut.
1.5.5
Koristesalpa
Automaattinen, koristeellinen vahvistusommel, taskunsuut.
1.5.6
Ristisalpa
Automaattinen vahvistusommel, taskunsuut.
1.5.7
Koristesalpa
Automaattinen, koristeellinen vahvistusommel, taskunsuut.
Koristeompeleet
2.2 Tilkkuompeleet - Vanhanajan tilkkuompeleet
2.3 Tilkkuompeleet - Kiemuraompeleet
2.4 Tilkkuompeleet - Crazy
3.1 Koristeompeleet - Ristipistot
3.2 Koristeompeleet - Päärmeet
3.3 Koristeompeleet - Vanhanajan koristeompeleet
3.3 Koristeompeleet - Vanhanajan koristeompeleet
Johdanto
2.1 Tilkkuompeleet - Käsin ommeltua muistuttavat
1:15
Johdanto
3.4 Koristeompeleet - Smokkipoimutukset
4.1 Koristeompeleet - Reunusompeleet
4.2 Koristeompeleet - Satiiniompeleet
4.3 Koristeompeleet - Lehdet ja kukat
4.4 Koristeompeleet - Taideompeleet
4.5 Koristeompeleet - Ornamentit
4.6 Koristeompeleet - Rusetit ja sydämet
4.7 Koristeompeleet - Hauskat ompeleet
1:16
4.8 Koristeompeleet - Reunukset
Kirjaimet
Outline
Script
Cyrillic
Johdanto
Comic
1:17
Valmistelut
Esilleotto
1.
Pane laatikko tasaiselle, tukevalle alustalle.
Nosta kone pois laatikosta, irrota uloin
pakkausmateriaali ja nosta suojakotelo pois.
2. Poista muu pakkausmateriaali sekä
muovipussi.
3. Liu´uta tarvikelaatikko pois ja poista styrox.
Huom: Jos styrox jää tarvikelaatikkoon, se saattaa
heikentää tikin laatua. Sen tarkoitus on olla vain
kuljetuksen tukena, ja sen jälkeen se pitää poistaa.
Valmistelut
Jalkasäätimen johdon yhdistäminen
Tarvikkeiden joukossa on jalkasäätimen
johto. Jalkasäätimen johto tarvitsee kiinnittää
jalkasäätimeen vain ensimmäisen käyttökerran
yhteydessä.
1. Ota jalkasäätimen johto esiin. Käännä
jalkasäädin ylösalaisin. Yhdistä
johto jalkasäätimen sisällä olevaan
kojevastakkeeseen.
2. Työnnä se kunnolla pohjaan saakka.
3. Vie johto jalkasäätimen pohjassa olevan kolon
kautta.
Yhdistä virtajohto ja jalkasäädin
Huom: Tarkista ennen jalkasäätimen kytkemistä sen
pohjasta, että se on tyyppiä “FR5” .
1. Yhdistä jalkasäätimen johto koneen
oikeassa alareunassa olevaan etummaiseen
kojevastakkeeseen (1).
2. Yhdistä virtajohto koneen oikeassa alareunassa
olevaan takimmaiseen kojevastakkeeseen (2).
Yhdistä johto pistorasiaan.
3. Paina ON/OFF-säädin ON-asentoon, niin virta
ja valo kytkeytyvät päälle (3).
3
2:2
1
2
Pakkaaminen säilytystä varten
1.
2.
3.
4.
5.
6.
Kytke virta pois pääkytkimestä (3).
Irrota johto pistorasiasta ja sitten koneesta (2).
Irrota jalkasäätimen johto koneesta (1). Kieputa
johto jalkasäätimen pohjassa olevaan tilaan.
Pane kaikki tarvikkeet tarvikelaatikkoon.
Liu’uta tarvikelaatikko koneen vapaavarteen.
Aseta jalkasäädin vapaavarren takana olevaan
tilaan.
Pane suojakotelo koneen päälle.
LED-valot
Uudessa koneessasi on LED-valo, joka valaisee
tasaisesti koko ompelualueen.
creative 4.0
Vapaavarsi
Valmistelut
Irrota tarvikelaatikko, kun haluat käyttää
vapaavartta. Kun laatikko on kiinni, koukku pitää
sen paikallaan vapaavarressa. Irrota laatikko
vetämällä sitä vasemmalle.
Lankaveitsi
Katkaise langat lankaveitseen vetämällä niitä
kuvan mukaisesti takakautta eteen.
Muovineulan pidin
Muovineulan pitimessä on lukitus, joka pitää
neulan paikallaan. Lukitus avautuu, kun taivutat
neulaa kevyesti itseesi päin.
2:3
Lankatapit
Koneessa on kaksi lankatappia: päälankatappi ja
lisälankatappi. Kaikenlaiset langat sopivat niihin.
Päälankatappi on säädettävä, ja sitä voi käyttää
sekä vaaka-asennossa (lanka purkautuu rullalta)
että pystyssä (lankarulla pyörii). Pidä tavallisia
lankoja vaaka-asennossa ja suuria rullia sekä
erikoislankoja pystyasennossa.
Valmistelut
Vaaka-asento
Aseta pidike ja lankarulla lankatappiin niin, että
lanka purkautuu rullalta yläkautta. Pane rullan
eteen toinen pidike.
Käytä hiukan rullaa suurempaa pidikettä. Jos
lankarulla on kapea, pane sen eteen pieni pidike, ja
vastaavasti suuren rullan eteen suuri pidike.
Paina pidikkeen litteä puoli tiiviisti lankarullaan
kiinni. Pidikkeen ja rullan väliin ei saa jäädä tyhjää
tilaa.
Pystyasento
Nosta lankatappi pystyyn. Aseta siihen suuri
pidike ja sen päälle jarruhuopa. Se estää lankaa
purkautumasta rullalta liian nopeasti.
Älä pane pystyasennossa olevan rullan päälle
pidikettä, sillä se estäisi rullaa pyörimästä vapaasti.
Pieni lankarullanpidike
Suuri lankarullanpidike
Lisälankatappi
Lisälankatappia käytetään puolattaessa toiselta
rullalta sekä ommeltaessa kaksoisneulalla.
Nosta lisälankatappi ylös. Aseta siihen suuri pidike
ja sen päälle jarruhuopa.
Päälankatappi pystyasennossa
Lisä- ja päälankatapit pystyasennossa.
2:4
Langanpujotus
Nosta sekä paininjalka että neula yläasentoon.
1. Aseta lanka lankatappiin ja sen eteen sopivan
kokoinen pidike.
2. Langoita kone vetämällä lanka etukautta
taakse (A). Varmista, että lanka napsahtaa
paikalleen. Vedä sitten lanka puolauksen
langanohjaimen (B) alta ja esikiristyslevyn (C)
kautta.
3. Vie lanka oikeanpuoleista langoitusuraa pitkin
alas ja vasemmanpuoleista ylös.
4. Vie lanka oikealta langannostajaan (D) ja
alas vasemmanpuoleiseen ohjaimeen neulan
yläpuolella (E).
5. Pujota lanka neulaan.
C
A
B
D
creative 4.0
E
Langoitin
Langoittimella ylälanka on helppo pujottaa.
Neulan on oltava yläasennossa. Paininjalan on
hyvä olla alhaalla.
1. Tartu langoittimen kahvaan ja vedä langoitin
aivan alas. Langoittimen koukku (G) tulee
neulasilmän läpi.
2. Vie lanka takakautta koukun (F) yli ja
lankakoukun (G) alta.
3. Anna langoittimen ponnahtaa kevyesti
taaksepäin. Koukku vetää langan neulansilmän
läpi ja muodostaa sen taakse lenkin. Vedä
lanka lenkistä kokonaan neulansilmän läpi.
Huom: Langoitinta voi käyttää neulakokojen 70-120
kanssa. Langoitinta ei voi käyttää, jos neula on kokoa
60 tai pienempi, siipi-, kaksois- tai kolmoisneula. Myös
eräät lisätarvikkeet vaativat ylälangan pujottamista
käsin.
Kun langoitat käsin, muista pujottaa lanka edestä
taaksepäin. Voit käyttää puolakotelon kantta
suurennuslasina.
Valmistelut
B
C
A
F
G
2:5
Valmistelut
Kaksoisneulan langoittaminen
Vaihda koneeseen kaksoisneula. Tarkista, että
paininjalka on ylhäällä ja neula yläasennossa.
1. Aseta lanka lankatappiin ja sen eteen sopivan
kokoinen pidike. Nosta lisälankatappi ylös.
Aseta ensin suuri pidike ja jarruhuopa
lankatappiin. Pane sitten toinen lankarulla
lankatappiin.
2. Vie langat langanohjaimeen etukautta taakse
(A). Tarkista, että langat napsahtavat kunnolla
paikalleen. Vie ne sitten puolalangan ohjaimen
(B) alta esikireyslevyyn (C).
3. Vie langat oikeanpuoleista langoitusuraa pitkin
alas ja vasemmanpuoleista ylös. Vie toinen
lanka kireyslevyjen (F) vasemmalta ja toinen
oikealta puolelta.
4. Vie langat oikealta langannostajaan (D) ja
alas vasenta langoitusuraa pitkin. Vie toinen
lanka ohjaimen (E) sisäpuolelta ja toinen
ulkopuolelta. Älä anna lankojen kiertyä
keskenään.
5. Pujota lanka neuloihin.
C
A
B
D
F
creative 4.0
E
C
B
A
Lankavahdit
Jos ylälanka katkeaa tai loppuu tai alalanka
loppuu, kone pysähtyy ja näytölle tulee
ponnahdusviesti.
Jos ylälanka katkeaa: Pujota lanka uudelleen ja
paina viesti-ikkunassa OK. Jos alalanka loppuu:
Vaihda uuteen puolaan ja jatka ompelua.
2:6
Puolaaminen
Puolaus langoitetulla koneella
Tarkista, että paininjalka ja neula ovat
yläasennossa. Vedä lanka pois neulasta, jotta se ei
taipuisi puolauksen aikana.
Vie lanka ylös langanohjaimen (D) kautta,
vasemmanpuoleista langoitusuraa pitkin ja
puolauksen langanohjainten (E) kautta. Jatka sitten
edellä kuvatulla tavalla kohtien 4 ja 5 mukaisesti.
B
C
D
A
E
Valmistelut
Puolaaminen vaaka-asennosta
1. Pane tyhjä puola puolausakseliin logo
ylöspäin. Käytä vain tälle mallille tarkoitettuja
PFAFF®-puolia.
2. Aseta lankarulla vaaka-asennossa olevaan
lankatappiin. Työnnä pidike tiukasti rullaa
vasten.
3. Via lanka etukautta ohjaimeen (A). Vie lanka
vastapäivään puolausakselin yläpuolella
olevaan ohjaimeen (B) ja sitten takaa
puolauksen langanohjaimiin (C).
Huom: Tarkista, että lanka on vedetty kunnolla
esikiristykseen (D), jotta ylälanka on sopivalla
kireydellä.
4. Pujota puolassa (E) olevan aukon kautta sisältä
ulos.
5. Työnnä puolausakselin vipu puolaa kohti.
Näytölle avautuu ponnahdusikkuna. Voit
säätää puolausnopeutta ponnahdusikkunan
liukusäätimellä. Käynnistä ja pysäytä puolaus
painamalla ponnahdusikkunassa olevia
kuvakkeita. Pidä napakasti kiinni langanpäästä
aloittaessasi puolaamisen.
Kun puola on täynnä, puolausakselin vipu
ponnahtaa takaisin ja puolaus pysähtyy
automaattisesti. Ponnahdusikkuna sulkeutuu.
Ota puola pois ja katkaise lanka lankaveitseen.
Katkaise langanpää puolan läheltä.
E
A
D
2:7
Puolaaminen ompelun tai kirjonnan aikana
Käännä lisälankatappi ylös. Pane lankatappiin
sopivan kokoinen pidike, jarruhuopa ja lankarulla.
Ylälanka (sininen) menee langanohjaimeen
(A) ja puolauksen langanohjaimen (B) alta.
Vie puolattava lanka (punainen) puolauksen
langanohjaimen (B) yläpuolelta ja langanohjainten
(C) alta. Jatka edellisellä sivulla kohdissa 4 ja 5
kerrotulla tavalla.
B
C
Valmistelut
A
Puolan asettaminen
1.
2.
3.
4.
Irrota puolakotelon kansi vetämällä sitä itseesi
päin.
Pane puola puolakoteloon niin, että logo
on ylöspäin ja lanka purkautuu puolasta
vasemmalle. Puola pyörii siis vastapäivään,
kun vedät langanpäästä.
Pidä sormella kiinni puolasta ja vedä lankaa
napakasti oikealle ja sitten vasemmalle
kiristysjouseen (A), kunnes lanka napsahtaa
paikalleen.
Vie lanka edelleen kohdan (B) ympäri ja
oikealle lankaveitseen (C). Pane kansi takaisin
paikalleen. Katkaise lanka vetämällä sitä
vasemmalle.
1
2
3
4
B
C
2:8
A
IDT (Kiinteä kaksoissyöttö)
PFAFF® creative™ 4.0 -ompelu- ja kirjontakone
tarjoaa kaikeen tarkkaan ompeluun ihanteellisen
ratkaisun, IDT:n. Se syöttää kangasta
teollisuuskoneiden tapaan samaan aikaan sekä
ylä- että alapuolelta. Kangasta syötetään aina
täysin täsmällisesti, ja silkin ja viskoosin tyyppiset
liukkaatkaan kankaat eivät luista paikaltaan.
Kaksoissyötön ansiosta raidat ja ruudut osuvat
aina kohdalleen. IDT pitää myös tilkkutyön
kerrokset tasaisesti yhdessä.
IDT päälle:
Tärkeää: IDT:n kanssa on aina käytettävä
paininjalkaa, jonka takaosassa on sitä varten kolo.
Nosta paininjalka. Paina IDT:tä alaspäin, kunnes se
napsahtaa paikalleen.
IDT pois päältä:
Nosta paininjalka. Tartu kahdella sormella IDT:n
uritettuun osaan. Vedä IDT alas ja sitten itsestäsi
poispäin ja vapauta se lopuksi hitaasti ylöspäin.
Valmistelut
Neulan vaihtaminen
1.
2.
3.
4.
5.
Aseta neula monitoimityökalun reikään.
Löysää neularuuvia.
Irrota vanha neula.
Aseta uusi neula paikalleen monitoimityökalun
avulla. Työnnä se ylös niin pitkälle kuin se
menee, litteä puoli taaksepäin.
Kiristä neularuuvi tiukaksi.
2:9
Neulat
Neulalla on tärkeä merkitys ompelun
onnistumisessa. Käytä vain laadukkaita neuloja.
Suosittelemme neulajärjestelmää 130/705H.
Koneen mukana tulevassa neulapakkauksessa on
valikoima tavallisimpia neulakokoja.
Yleisneula (A)
Yleisneulan pää on hiukan pyöristetty. Neuloja
on saatavana monessa eri koossa erityyppisten ja
-vahvuisten kankaiden yleisompeluun.
Stretchneula (B)
Stretchneulan erikoismuotoilu estää hyppytikkien
muodostumisen ommeltaessa joustavia kankaita.
Se on tarkoitettu neulosten, uimapukukankaiden,
Áeecen sekä keinomokan ja -nahan ompeluun.
Neula on merkitty keltaisella.
A
Valmistelut
Kirjontaneula (C)
Kirjontaneulan pää on hiukan pyöristetty, ja sen
silmä on tavallista suurempi, jotta lanka ja kankaat
eivät vahingoittuisi ompelun aikana. Käytä metallija muiden erikoislankojen kanssa kirjonnassa ja
koristeompelussa. Neula on merkitty punaisella.
Farkkuneula (D)
Farkkuneulassa on terävä kärki, joten se
työntyy helposti tiivissidoksisten kankaiden
läpi vahingoittumatta. Paksun puuvillan,
farkkukankaan ja mikrokuitujen ompeluun. Neula
on merkitty sinisellä.
Siipineula (E)
Siipineulan kummassakin sivussa on uloke,
joka muodostaa kankaaseen reikiä ommeltaessa
reikäompeleita ja koristepäärmeitä luonnonkuitukankaisiin. Lisää ommelleveyttä jonkin verran.
Huom: Vaihda neula usein. Käytä aina suoraa ja ehjää
neulaa (F).
Vahingoittunut neula (G) voi aiheuttaa hyppytikkejä
sekä langan rikkoutumista tai katkeamista. Myös
pistolevy voi vahingoittua.
Älä käytä epäsymmetristä kaksoisneulaa (H), sillä se voi
vahingoittaa ompelukonettasi.
2:10
F
G
H
B
C
D
E
Paininjalan vaihtaminen
Irrota paininjalka
Paina paininjalkaa alaspäin, kunnes se irtoaa
pitimestään.
Kiinnitä paininjalka
Kohdista jalan pienat pitimen alapuolella olevaan
uraan. Paina ylöspäin, kunnes jalka napsahtaa
paikalleen.
Voit nostaa ja laskea paininjalan pitimen myös
ylös/alas-painikkeilla. Aseta paininjalka pitimen
alapuolelle niin, että jalka napsahtaa paikalleen
laskiessasi pitimen painikkeella.
Kone laskee tai nostaa syöttäjän automaattisesti
valitsemasi ompeleen mukaan. Syöttäjä lasketaan
napin ompelua, vapaaompelua ja kirjontaa
varten. Syöttäjä lasketaan myös silloin, kun asetat
paininjalan lisänostoasentoon.
Kun valitset uuden ompeleen, syöttäjä nousee
automaattisesti aloittaessasi ompelun.
Valmistelut
Syöttäjän laskeminen
2:11
USB-portit
Koneessa on kaksi USB-porttia – toisen avulla kone
kytketään tietokoneeseen tai joko USB embroidery
stickiin, ulkoiseen CD-asemaan, USB-hubiin tai
hiireen.
Huom: Valtuutetulta PFAFF®-jälleenmyyjältä saat
lisätietoa koneelleesi sopivista USB-laitteista.
Valmistelut
USB embroidery stick
Saat koneen mukana muistitikun nimeltä USB
embroidery stick. Voit tallentaa sille kuvioita ja
muita tiedostoja tai siirtää niitä tietokoneen ja
ompelukoneen välillä.
USB-portti - kytkeminen ja irrottaminen
Kytke USB embroidery stick tai muut laitteet
ylempään porttiin. USB-laitteen voi työntää
paikalleen vain yhdellä tavalla - älä työnnä sitä
väkisin!
Koneen mukana tuleva USB PC -kaapeli
(P/N:412 62 59-04) kytkeytyy alempaan porttiin.
Älä yhdistä tähän porttiin muita kaapeleita.
Kaapelin toinen pää kytketään tietokoneeseen.
Huom: Asenna ensin ohjelma kirjontakoneen
yhteys-CD:ltä ja yhdistä ompelukone vasta sitten
tietokoneeseen.
Irrota USB embroidery stick tai USB-kaapeli
vetämällä se varovasti suoraan ulospäin pois
portista.
USB embroidery stickin käyttö
USB embroidery stickin päähän syttyvä valo
ilmaisee, että se on kytketty oikein. Kun lataat tai
tallennat USB embroidery stickille, valo vilkkuu, ja
näytölle ilmestyy tiimalasi.
Huom: Älä irrota USB embroidery stickiä, kun näytöllä
näkyy tiimalasi tai kun Tiedostot & Kansiot on auki.
USB embroidery stickin irrottaminen tällaisessa
tilanteessa saattaa vahingoittaa sillä olevia tiedostoja.
2:12
Huom: Koneen mukana tullut USB
embroidery stick voi jäädä koneeseen, kun
suojakotelo asetetaan paikalleen. USB stickin
suojus on tällöin käännettävä alaspäin.
Koneen yhdistäminen tietokoneeseen
5.
Koneen mukana toimitetaan Embroidery Machine
Communication CD. Se on kiinnitetty käyttöohjeen
takakannen sisäpuolelle. Asenna se ennen koneen
yhdistämistä ensimmäistä kertaa tietokoneeseen.
Kun CD:llä oleva ohjelma on asennettu ja
ompelukone yhdistetty tietokoneeseen USBkaapelilla, on kuvioiden ja muiden tiedostojen
siirtäminen ompelukoneelle helppoa.
Huom: Tietokoneesi käyttöjärjestelmän on oltava
Windows® 7/XP tai Windows® Vista.
Rekisteröi 5D™-ohjelmisto
5D™ -kirjontaohjelma
Tietokoneyhteys
Tietokoneen yhteysmoduuli on asennettu
valmiiksi. Sitä tarvitaan, jotta voisit käyttää 5D™
-kirjontaohjelmamoduulien Send To -toimintoja
ja 5D™ Organizer -ohjelman Send Multiple
-toimintoa.
5D™ QuickFont
Voit luods fonttitiedostoja (.vf3) PFAFF® creative™
4.0 -kirjontakoneelle useimmista tietokoneesi
TrueType®- tai OpenType® -fonteista.
Ohjelman asentaminen
Jos sinulla on muu PFAFF® 5D™ -kirjontaohjelma,
joudut ehkä asentamaan 5D™ Embroidery System
-päivityksen 9.2 (tai uudemman) kirjontakoneen
yhteysohjelman sijasta. Lisää sitten PFAFF®
creative™ 4.0 5D™ ConÀguressa Machine Manager
-osassa, kohdassa 5 kuvatulla tavalla. Jatka ajurien
asentamista (kohta 6).
1. Kirjontakone ei saa tässä vaiheessa olla kiinni
tietokoneessa.
2. Sinun tulee olla kirjautunut tietokoneen
pääkäyttäjänä. Asenna sitten ohjelma CD:ltä.
3. Pane CD tietokoneeseen. Windows® 7/
Vistassa saattaa tulle esiin AutoPlay-viesti,
jossa kysytään, mitä haluat tehdä CD:llä.
Klikkaa Run Menu.exe. Valitse kieli ja valitse
sitten valikosta “Asenna kirjontakoneen
yhteysohjelma” .
4. Seuraa näytön ohjeita. Kun ohjelma kysyy
asennuskoodia, kirjoita: 8200.
Ohjelman asentamisen jälkeen voit valita ohjelman
rekisteröinnin napsauttamalla valikossa kohtaa
Register. Luo oma asiakastili ja anna pyydetyt
tiedot saadaksesi omia 5D™-uutiskirjeitä.
Tärkeää!
Rekisteröinnin yhteydessä voit antaa tiedot
omistamistasi ompelu- ja kirjontakoneista. Tämä
EI OLE tuote- eikä takuurekisteröinti. Tässä
annettuja tietoja käytetään ainoastaan yksilöllisten
5D™-ohjelmauutiskirjeiden laatimiseen. Tuote- ja
takuurekisteröinti tehdään PFAFF® -verkkosivulla
osoitteessa www.pfaff.com.
Mikäli haluat rekisteröityä myöhemmin, voit
koska tahansa napsauttaa Register-painiketta 5D™
ConÀgure -sivulla.
Valmistelut
5D™ Organizer
Löydät kuviosi ja kuvasi helposti. Voit selata niitä
eri koossa ja tulostaa valitut ryhmät työarkkeina
tai pienoiskuvaluetteloina. Voit muuttaa kuvioita
kuviksi tai tiedostomuodosta toiseen, sillä kone
tunnistaa kaikki tärkeimmät muodot.
5D™ ConÀgure Wizardin kohdassa
MyMachines valitse konetyypiksi: PFAFF®
creative™ 4.0. Kohdassa Send I tai Send 2
valitse PFAFF® creative™ 4.0. On suositeltavaa
asettaa kirjontakoneen yhteysmoduuli
käynnistymään automaattisesti Windowsin
käynnistymisen yhteydessä.
Huom: Saat tarkempaa tietoa asennuksesta 5D™
Embroidery System Getting Started Guide -kirjasesta,
CD:n kansiosta ’UserGuides’.
Ajurien asentaminen ja
kirjontakoneeseen yhdistäminen
Windows® 7/Vista
6. Klikkaa CD:n päävalikossa Install Drivers
Windows® 7/Vista -versiollesi.
Jos esiin tulee seuraava viesti ’Ohjelma tarvitsee
vahvistuksen jatkaakseen’, klikkaa Jatka-painiketta.
7. Asennuksen yhteydessä näytölle saattaa tulla
kysymys: ’Haluatko asentaa tämän ohejlman?’
Jatka klikkaamalla Asenna. Klikkaa viimeisessä
sivulla Valmis.
8. Nyt voit yhdistää kirjontakoneen
tietokoneeseen. Näytölle tulee viesti, kun
kirjontakone on valmis käytettäväksi.
Windows® XP
6. Klikkaa CD:n päävalikossa Install Drivers
omalle Windows® XP:lle.
Ajurit on saatavana vain 32-bit Windows® XP:lle.
7. Jos asennuksen yhteydessä löytyy ajureita,
tulee näytölle viesti että ne on poistettu ja
että tietokone on käynnistettävä uudelleen.
Klikkaa OK. Asennus jatkuu, kun tietokone on
käynnistetty uudelleen.
2:13
8.
9.
Asennuksen lopussa sinua kehotetaan
yhdistämään kirjontakone tietokoneeseen.
Klikkaa viimeisellä sivulla Valmis. Jätä
5D™ Embroidery System software CD
tietokoneeseen.
Uusi laite löytynyt -viesti tulee näkyviin.
Valitse ensimmäisellä sivulla ’Ei, ei tällä kertaa’
ja klikkaa Seuraava. Valitse ’Asenna ohjelma
automaattisesti, ja klikkaa Seuraava. Näytölle
tulee varoitus, että ajureita ei ole allekirjoitettu.
Tämä on normaalia eikä siitä tarvitse
huolestua. Klikkaa ’Jatka siitä huolimatta’, niin
ajurien asennus suoritetaan loppuun.
Valmistelut
Ohjelmien käynnistäminen
Työpöydän pikakuvakkeet
1. Kaksoisklikkaa 5D™ Embroidery System
-ohjelmakansion pikakuvaketta. Esiin tulee
ohjelmaluettelo.
2. Kaksoisklikkaa 5D™ Organizer, 5D™
QuickFont or 5D™ ConÀgure, niin ohjelma
käynnistyy.
Voit avata moduulin myös Käynnistä-valikosta:
Käynnistä, Kaikki ohjelmat,5D™ Embroidery
System.
Kirjontakoneen yhteysmoduuli
Kirjontakoneen yhteysmuduulin on oltava
aktiivisena (
tai
), jotta voisit käyttää
kirjontakonetta tietokoneen kanssa. Kuvakkeet
ovat tietokoneen näytön oikeassa alakulmassa. Jos
moduuli ei ole aktiivisena, sen voi käynnistää 5D™
ConÀguren Send -välilehdeltä.
Koneen päivittäminen
Nettisivuilta www.pfaff.com ja/tai paikalliselta,
valtuutetulta PFAFF®-jälleenmyyjältä saat tietoa
koneen ja käyttöohjeen päivityksistä.
Voit päivittää koneen sen mukana toimitetun USBkaapelin (P/N:412 62 59-04) tai USB-kirjontatikun
avulla.
Päivitysohje
• PFAFF®-nettisivulla osoitteessa www.pfaff.
com on tiedot saatavana olevista päivityksistä.
• Noudata automaattista päivitysohjetta
(wizard) ja valmistele USB embroidery stick
päivitystä varten.
• Pidä sekä ompeleen uudelleenaloituspainiketta
että neulastop-painiketta alhaalla ja kytke
virta koneeseen, niin se siirtyy päivitystilaan.
Noudata PFAFF® HD:n näytölle tulevia
ohjeita.
2:14
PDF-oppaiden katsominen ja
tulostaminen
Löydät kaikki 5D™ Embroidery System -ohjelman
ohjeet ja mallitiedostot näin: Käynnistä, Kaikki
ohjelmat, 5D™ Embroidery System ja valitse
sitten Reference Guides tai Sample Guides. Valitse
kansio ja sieltä haluttu PDF-opas. Kaksoisklikkaa
ohjelmaa, jota koskevan pdf-tiedoston haluat avata.
Koneellasi on oltava Acrobat Reader. Voin asentaa
sen 5D™ Embroidery System CD:ltä valitsemalla
esiin tulevasta valikosta kyseisen vaihtoehdon.
D
E
A
F
G
H
I
J
C
B
Painikkeet ja kuvakkeet
Taaksesyötön merkkivalo (B)
Merkkivalo palaa aina, kun painat
taaksesyöttöpainiketta, ja myös silloin, kun olet
valinnut pysyvän taaksesyötön.
Toiminnon osoitin (C)
Toimintonäyttö on valaistu aina valitun toiminnon
ollessa käynnissä.
Paininjalka ylös/lisänosto (D)
Paininjalka ja neula nousevat yläasentoon.
Paina painiketta uudelleen, niin paininjalka nousee
lisänostoasentoon. Syöttäjä menee alas, jolloin
paksujen kankaiden työntäminen paininjalan alle
on helpompaa.
Paininjalka alas/kääntöasento (E)
Paina, niin paininjalka laskeutuu.
Paina painiketta uudelleen, niin paininjalka nousee
kääntöasentoon.
Paininjalka laskeutuu automaattisesti, kun aloitat
ompelun.
Langankatkaisu (G)
Paina, niin kone katkaisee molemmat langat
samanaikaisesti.
Jos painat tätä painiketta ompelun aikana, langat
katkaistaan ennen, kuin neula siirtyy seuraavan
tikin kohdalle. Kone ompelee päättelyn, katkaisee
langat ja nostaa paininjalan sekä neulan.
Voit myös ohjelmoida langankatkaisun, ks.
kappale 4.
Huom: Langat katkaistaan automaattisesti, kun ompelet
napinläpiä Sensormatic-napinläpijalalla.
Automaattisen langankatkaisun voi ottaa pois päältä
Settings-valikossa (Ks. s. 3:9).
Kirjontatilassa langat katkaistaan ja paininjalka nousee.
Värinvaihdon yhteydessä katkaistaan vain ylälanka.
Kun kuvio on valmis, molemmat langat katkaistaan
automaattisesti.
Valmistelut
Taaksesyöttö (A)
Kone ompelee taaksepäin, kun painat painiketta
yhden kerran ennen ompelun aloittamista.
Taaksesyötön osoitin (B) syttyy, ja kone ompelee
taaksepäin, kunnes painat painiketta uudelleen.
Jos painat sitä ompelun aikana, kone ompelee
taaksepäin niin kauan, kuin painike on alhaalla.
Taaksesyötön osoittimeen syttyy valo painikkeen
olleessa alaspainettuna.
Taaksesyöttöä käytetään myös ommeltaessa
napinläpiä, ohjelmoitua päättelyä, parsinompeleita
ja suippo-ompeleita siirryttäessä ompeluvaiheesta
toiseen.
Start/stop (F)
Voit käynnistää ja pysäyttää koneen ilman
jalkasäädintä painamalla tätä painiketta. Paina,
niin kone käynnistyy. Paina uudelleen, niin kone
pysähtyy.
Välitön päättely (H)
Kun painat välittömän päättelyn painiketta
ompelun aikana, kone ompelee muutaman
päättelytikin ja pysähtyy. Päättely aktivoituu
automaattisesti, kun käytät langankatkaisua.
Kun painat päättelypainiketta merkkivalon
palaessa, toiminto menee pois päältä.
Voit myös ohjelmoida päättelyn, ks. kappale 4.
2:15
D
E
A
F
C
B
Valmistelut
Ompeleen uudelleenaloitus (I)
Jos olet keskeyttänyt ompelun mallikerran keskellä,
voit painaa tätä painiketta. Silloin kone aloittaa
ompeleen alusta, ja mahdollisesti itse tekemäsi
säädöt ovat edelleen voimassa.
Jos painat painiketta ompelun aikana, kone
ompelee mallikerran loppuun ja pysähtyy sitten.
Tätä painiketta painamalla voit palata myös
kirjontakuvion alkuun.
Neula ylös/alas (J)
Tätä painiketta painamalla voit siirtää neulan ylös
tai alas. Samalla muuttuu neulastopin painikkeen
asetus. Kun neula alas on aktivoitu, kuvakkeessa
palaa merkkivalo. Neula pysähtyy ala-asentoon ja
paininjalka nousee kääntökorkeudelle.
Voit laskea ja nostaa neulan myös napauttamalla
jalkasäädintä.
2:16
G
H
I
J
PFAFF® HD -näyttö
PFAFF® HD -näyttö
Uudessa koneessasi on PFAFF® HD -näyttö, jossa on
korkea resoluutio ja kirkkaat värit.
Näytöllä työskentely on hyvin helppoa - tarvitaan vain
kevyt kosketus muovineulalla tai sormella. Tärkeimmät
toiminnot ja Help ovat näytön alareunassa olevassa
tehtäväpalkissa.
Jokainen tila on merkitty eri värisymbolilla, joten koneen
käyttö on hyvin selkeää.
PFAFF® HD -näyttö
Aloitusnäkymä
Kun kone kytketään päälle, näkyy ensin
tervetulonäyttö ja sitten ompelutila. Jos
kirjontalaite on kytkettynä, tulee kirjontatila
näkyviin. Kun virta ei ole päällä, on näyttö
tummanharmaa.
Tärkeimmät osat
Tehtäväpalkkia (A) käytetään eri toimintojen
valitsemiseen ja aktivoimiseen. Tehtäväpalkin
ulkonäkö muuttuu sen mukaan, onko aktiivisena
ompelu- vai kirjontatila. Vaihda tilasta toiseen
painamalla Ompelu/kirjonta -kuvaketta (1).
Tehtäväpalkki on aina näytön alareunassa.
Valikkopalkki (B) on lähes aina näkyvissä näytön
oikeassa reunassa. Valikkopalkki edustaa viittä
erilaista toinintoa riippuen aktiivisena olevasta
tilasta.
A
Tehtäväpalkki
Tehtäväpalkin tärkeimmät toiminnot
1. Ompelu/kirjontatilan valinta
2. Yhdistelmien/kirjontatekstin muokkaus
3. Stitch Creator
4. Valintavalikko
5. Settings-valikko
6. Info-valikko
7. Quick Help
Yhdistelmien/kirjontatekstin muokkaus (2)
avaa erilaisia ikkunoita riippuen siitä, mikä
tila on aktiivisena ja siitä, käytätkö ommel- vai
kirjontafontteja.
Kirjontatilassa
8. Kirjonta/muokkaus
Kirjonta/muokkaus-kuvakkeella liikutaan
kirjonnan ja muokkauksen välillä. Koska nämä
ovat aktiivisina vain kirjontatilassa, tämä kuvake
(8) ei näy ompelutilassa lainkaan.
3:2
B
1
2
3
Tehtäväpalkin päätoiminnot
8
Tehtäväpalkki kirjontatilassa
4
5
6
7
Tehtäväpalkin käyttö
Painamalla kuvaketta (1) voit liikkua ompelu- ja
kirjontatilan välillä. Kuvakkeen ollessa aktiivisena
se valaistuu ja suurenee.
Toiminto aktivoidaan painamalla sen kuvaketta
tehtäväpalkissa. Kun toiminto on aktivoitu, sen
kuvake on valittuna ja voit tehdä tarvittavia
säätöjä. Kun olet valmis, sulje näkymä painamalla
kuvaketta uudelleen.
Kun haluat siirtyä kirjonnan muokkauksesta
kirjontaan, paina kuvaketta (8).
Yleiset kuvakkeet
1
8
Kirjontatila - muokkaus
Vierityspalkki (A)
Voit selata kenttää vierityspalkilla. Palkki on
näkyvissä vain, jos kaikki ei mahdu näkyviin
yhdellä kertaa.
A
OK (B) ja peruutus (C)
Painamalla OK (B) tai peruuta (C) voit vahvistaa
tai peruuttaa valinnat ja asetukset. Niillä voi myös
sulkea ikkunan.
Kun haluat poistua meneillään olevasta
toiminnosta, paina peruutusta. Jatka painamalla
OK.
B
Pitkä painallus (D)
Joillakin kuvakkeilla on lisätoiminto, jonka
merkkinä sen oikeassa alakulmassa on nuoli.
Pääset lisätoimintoihin painamalla kuvaketta
muutaman sekunnin.
Kosketustoiminnot (E)
Kosketustoiminnoilla muokataan kuviota.
Käytössä on neljä erilaista toimintoa: siirrä (F),
pyöritä (G), skaalaa (H) sekä pan (I).
Kun toiminto on valittuna, voit muokata kuviota
pyörässä olevilla nuolilla tai koskettamalla
näyttöä muovineulalla. Pyörän ulkonäkö muuttuu
valittuna olevan toiminnon mukaan. Useimmiten
keskikuvakkeella on oma tehtävä, mutta pantoiminnon ollessa valittuna siinä näkyy vain pansymboli.
C
PFAFF® HD -näyttö
Muutamia kuvakkeita ja toimintoja käytetään
näytöllä usein. Alla on selostus tavallisimmista
tapauksista.
E
D
F
G
H
I
3:3
Valintavalikko
PFAFF® HD -näyttö
Valintavalikon alareunassa on valintapalkki, jossa
on seuraavat kuvakkeet: ompeleet, fontit, kuviot
sekä Tiedostot & kansiot. Viimeksi mainituista on
lisätietoa kappaleessa 10.
Pääset valikoihin valitsemalla jonkin valintapalkin
kuvakkeista. Kun valitset ompeleen, fontin tai
kuvion, valintavalikko sulkeutuu. Palaa edelliseen
näyttöön painamalla peruuta.
Valintavalikon toiminnot
1. Valintapalkki
a) Ompeleet
b) Fontit
c) Kuviot
d) Tiedostot & kansiot
2. Ommelkategoriat
a) Hyötyompeleet
b) Tilkkuompeleet
c) Taideompeeet
d) Koristeompeleet
e) Oma valikko
3. Ompeleet -alakategoriat
4. Ompeleet
5. Tyhjennä oma valikko (näkyy vain, jos oma
valikko on valittuna)
2b
2a
2c
2d
2e
3
4
1
1a
1b
1c
1d
Ompeleen valitseminen
Valitse ommel valitsemalla ensin yläreunasta
kategoria (2). Kussakin kategoriassa on yksi
tai useampia alakategorioita (3). Jokaisessa
alakategoriassa näkyy ommelluettelo (4). Valitse
ommel koskettamalla sitä.
Oma valikko
Löydät tallentamasi ompeleet avaamalla
oman valikon (2e). Oman valikon jokaisessa
alakategoriassa on 16 muistipaikkaa, johon voit
tallentaa ompeleen tai yhdistelmän. Valitse ommel
koskettamalla sitä.
Jos haluat poistaa ompeleen, paina ensin
poistokuvaketta (5) ja sitten ommelta. Muistipaikka
tyhjenee. Paina poistokuvaketta uudelleen, niin
pääset pois poistotilasta.
Jos painat pitkään poistokuvaketta (5), koko
valittuna oleva alakategoria tyhjenee.
3:4
2
5
Fontin valinta
Ommelfonttien tausta on harmaa ja kirjontafonttien
vaaleanpunainen. Valitse fontti koskettamalla sitä.
Vierityspalkin avulla näet muut fontit.
Kun valitset jonkin kirjontafontin, avautuu
kirjonnan muokkaustila automaattisesti. Voit valita
kullekin fontille eri koon.
Huom: Kirjontafontit ovat näkyvissä vain kirjontatilassa
silloin, kun yhdistelmätoiminto tai Stitch Creator eivät
ole aktiivisina.
Kuvion valitseminen
Valitse kirjontakuvio koskettamalla sitä. Selaile
kuvioita vierityspalkilla.
Huom: Kun kuvio on valittuna, kone siirtyy
automaattisesti kirjonnan muokkaustilaan ja kuvio
latautuu muokkaustilaan.
Kirjonnan muokkaustilassa voit muuttaa
kuvioiden värejä, kokoa, sijaintia sekä pyörittää
niitä. Voit myös yhdistää, tallentaa ja poistaa.
Voit muokata kuvioita sekä kirjontakehän ollessa
kiinnitettynä että ilman sitä.
PFAFF® HD -näyttö
Kirjonnan muokkaustila
3:5
Kirjontatekstin muokkaus
PFAFF® HD -näyttö
Luo tai muokkaa tekstiä, joka on tehty
kirjontafonteilla.
Avaa teksti valitsemalla kirjontafontti
valintavalikossa.Voit valita myös olemassa olevan
tekstin kirjonnan muokkaustilassa sekä valita
tehtäväpalkissa yhdistelmän/kirjontatekstin
muokkauksen.
3:6
Kirjominen
Siirry kirjonnan muokkaustilasta kirjontaan, kun
olet valmis aloittamaan kuvion kirjomisen. Paina
tehtäväpalkissa kirjonnan muokkaus/kirjontakuvaketta.
Nyt näkyviin tulee toimintoja, joita tarvitaan
kirjonnassa.
Yhdistelmät
Tässä tilassa voit yhdistellä eri ompeleita ja
muokata niitä. Voit käyttää valmiita ompeleita,
ladata ompeleita ulkoisilta laitteilta tai käyttää itse
luomiasi ompeleita. Voit ohjelmoida yhdistelmään
myös päättelyn, pysähdyksen ja langankatkaisun.
Stitch Creatorilla voit luoda omia 9 mm:n
ompeleita sekä muokata ompeleita näytöllä.
Lisää, poista, siirrä ja muokkaa ompeleita. Jokaista
neliöllä merkittyä tikkiä voi muokata.
Aloita tyhjästä ommelkentästä ja rakenna oma
ompeleesi tai lisää tikki jatkomuokkausta varten.
PFAFF® HD -näyttö
Stitch Creator
3:7
Settings-valikko
Asetukset-valikossa voit ohittaa oletusasetukset
ja tehdä itse säätöjä koneen asetuksiin (A),
ääniasetuksiin (B) ja näytön asetuksiin (C).
Aktivoi toiminto painamalla kuvaketta tai avaa
vaihtoehtovalikko. Asetuksesi säilyvät muistissa
myös sulkiessasi virran koneesta.
Koneen asetukset (A)
PFAFF® HD -näyttö
Omistajan nimi
Paina kuvaketta, niin näytölle tulee ikkuna nimen
kirjoittamista varten.
Kaksoisneula
Avaa kaksoisneulan valintaluettelo painamalla
kuvaketta. Kun kaksoisneulan koko on valittu,
kaikkien ompeleiden leveys rajoittuu niin,
että neula ei pääse katkeamaan. Asetus pysyy
voimassa, kunnes poistat valinnan.
Kun kaksoisneula on valittuna, näytölle tulee
ponnahdusikkuna kytkiessäsi virran päälle
koneeseen, ja myös silloin, jos valitset liian
leveän ompeleen. Tällaisten ompeleiden leveys
rajoittuu automaattisesti sopivaksi kaksoisneulaasetukselle. Palaa normaaliompeluun poistamalla
kaksoisneulan valinta.
Ommelleveyden lukitus
Valitse tämä toiminto, kun käytät
suoraommelpistolevyä tai -paininjalkaa. Silloin
kaikki ompeleet ommellaan keskiasennossa,
eivätkä neula, paininjalka tai pistolevy pääse
vahingoittumaan.
Kun tämä toiminto on aktiivisena ja kytket virran
koneeseen tai valitset muun kuin suoraompeleen,
ponnahdusikkuna ilmoittaa toiminnosta. Palaa
normaaliompeluun poistamalla toiminnon valinta.
Huom: Kaksoisneulaa ja ommelleveyden lukitusta ei voi
käyttää samaan aikaan.
Nykytilan automaattinen tallennus (AutoSave)
Kun nykytilan automaattinen tallennus on
valittuna, kone tallentaa nykytilan säännöllisin
välein kirjonnan aikana ja myös lopettaessasi
kirjomisen.
Tiedot kirjontakuvion tilasta tallentuvat myös
sulkiessasi virran koneesta.
Huom: Jos nykytilan tallennus AutoSave on aktiivisena,
saattaa siirtyminen kirjonnan muokkaustilasta
kirjontatilaan kestää hieman kauemmin ja voit myös
joutua tiivistämään koneen muistin useammin.
3:8
A
Ponnahdusikkuna
kaksoisneulan
valintaa varten.
B
C
Hyppytikkien katkaisu
Tässä koneessa on automaattinen hyppytikkien
katkaisutoiminto, jonka ansiosta et joudu
leikkaamaan hyppytikkejä kuvion valmistuttua.
Kun toiminto on valittuna, kone katkaisee
ylälangan hyppytikin ja vetää langanpään nurjalle
kirjonnan aikana.
Huom: Kone katkaisee hyppytikin myös silloin, kun olet
vaihtanut uuden lankavärin. Pidä kiinni langanpäästä,
kun aloitat kirjonnan uudelleen, niin katkaistu
langanpää on helppo poistaa.
Tällä symbolilla merkittyihin kuvioihin on
ohjelmoitu hyppytikkien katkaisu. Koneen
mukana toimitettavalla 5D™ Organizer
-ohjelmalla voit lisätä sen mihin tahansa
kuvioon.
Laskuri
Laskuri tallentaa ompelukoneesi kokonaisompeluja -kirjonta-ajan. Nollaa laskuri painamalla
kuvaketta.
A
B
C
Automaattinen paininjalan nosto
Kun automaattinen paininjalan nosto on valittuna,
jalka nousee kääntökorkeudelle pysähtyessäsi
neula alhaalla. Jos toiminto ei ole valittuna,
paininjalka pysyy alhaalla silloinkin, kun pysähdyt
neula ala-asennossa.
PFAFF® HD -näyttö
Automaattinen langankatkaisu
Kun automaattinen langankatkaisu on valittuna,
langat katkaistaan automaattisesti ja paininjalka
nousee värinvaihdon yhteydessä ja kuvion
valmistuttua. Jos panet toiminnon pois päältä, ei
lankoja katkaista.
Koneen muistin tiivistäminen
Ompelu- ja kirjontasuosiryuksen optimoimiseksi
muisti on joskus tiivistettävä. Silloin näytölle
ilmestyy sitä varten ponnahdusviesti. Poista
koneelta ensin tarpeettomat tiedostot ja mene sitten
Asetukset-valikkoon, avaa Koneen asetukset ja
valitse Tiivistä koneen muisti.
Muistin tiivistäminen saattaa kestää 45 minuuttia.
Ponnahdusikkuna muistin tiivistämistä varten
3:9
PFAFF® HD -näyttö
Sensormatic-vapaaompelu
Voit aktivoida koneen Sensormatic-vapaaompelua
varten. Tällöin käytössä on paininjalka 6A. Syöttäjä
laskeutuu automaattisesti.
Kun ompelet vapaaompelua hitaasti, paininjalka
nousee ja laskee jokaisen tikin mukana, ja kangas
pysyy kiinni pistolevyssä tikinmuodostuksen
aikana. Kun ompelet nopeasti, paininjalka
kulkee kankaan pinnalla ompelun aikana. Tässä
tekniikassa sinä itse liikutat kangasta.
Hyppytikkejä saattaa esiintyä, jos kangas liikkuu
ompelun aikana neulan mukana ylös ja alas. Jos
alennat paininjalan nosto-korkeutta, paininjalan
ja kankaan välimatka lyhenee, mikä ehkäisee
hyppytikkien muodostumista.
Huom: Älä alenna nostokorkeutta liikaa. Kankaan pitää
päästä liikkumaan vapaasti paininjalan alla.
Voit säätää paininjalan nostokorkeutta
Sensormatic-tekniikkaa varten painamalla
kuvaketta (D) pitkään. Voit muuttaa asetuksia
esiintulevassa ponnahdusikkunassa.
Huom: Tarkista, että IDT ei ole käytössä.
Vapaaompelu jousijalalla
Voit aktivoida koneen jousijalalla tehtävää
vapaaompelua varten. Syöttäjä laskeutuu
automaattisesti. Jousijalka nousee ja laskee jokaisen
tikin mukana pitäen kankaan kiinni pistolevyssä
ompelun aikana.
Huom: Tarkista, että IDT ei ole käytössä.
Avoimet vapaaompelujalat ovat lisätarvikkeita,
joita voit ostaa paikalliselta valtuutetulta PFAFF®jälleenmyyjältä. Älä käytä niitä, jos Sensormaticvapaaompelujalka on valittuna, silä neula saattaisi
vahingoittaa paininjalkaa.
Avoimia vapaaompelujalkoja ja muita vaaleanharmaalla
kotelolla varustettuja jousijalkoja voi käyttää myös
kirjonnassa.
Paininjalan puristus (E)
Tavallisesti paininjalan puristusta ei tarvitse säätää,
mutta joidenkin erikoistekniikoiden takia se saattaa
olla tarpeen. Mitä suurempi luku, sitä enemmän
paininjalka puristaa langasta.
Paininjalan korkeus kirjonnassa (F)
Voit säätää paininjalan nostokorkeutta kirjontatilaa
varten.
Joissakin kuvioissa paininjalan alle saattaa
muodostua runsaasti tikkejä. Jos paininjalan ja
kirjontatikkien välissä ei ole riittävästi tilaa, ylälanka
saattaa vetäytyä lenkeiksi työn nurjalle puolelle. Lisää
nostokorkeutta pienin askelin, kunnes kirjottava
kangas pääsee liikkumaan vapaasti paininjalan alla.
3:10
D
E
F
A
Ponnahdusikkuna,
jossa säädetään
paininjalan korkeutta
Sensormaticvapaaompelussa.
B
C
Ääniasetukset (B)
Voit muuttaa koneen ääniasetuksia eri tilanteita
varten. Valitse ensin luettelosta (G), minkä
äänitapahtuman haluat muuttaa. Valitse sitten ääni
(H), jonka haluat kuuluvan painaessasi painiketta.
Kuulet äänen painaessasi äänipainiketta. Jokaisella
toiminnolla voi olla eri merkkiääni.
G
H
Äänimerkin toisto
Kun toiminto on aktiivisena, jotkin varoitus- tai
merkkiäänet toistuvat tasaisin välein, kunnes
peruutat äänen.
Äänen voimakkuus
Voit muuttaa äänen voimakkuutta liukusäätimellä.
B
C
PFAFF® HD -näyttö
A
3:11
Näytön asetukset (C)
Kieli
Näet kaikki kielet painamalla kuvaketta. Valitse
luettelosta haluamasi kieli painamalla sitä.
Kalibrointi
Joskus näyttö on kalibroitava, jotta painikkeet
vastaisivat kosketukseen oikein.
Kun painat kalibrointikuvaketta, näytölle tulee
PFAFF® HD -näytön kalibrointi-ikkuna. Toimi
näytön ohjeiden mukaan.
PFAFF® HD -näyttö
Näytön lukitus
Voit tarvittaessa lukita näytön ompelun tai
kirjonnan ajaksi.
Kun toiminto on aktivoitu, näyttö lukkiutuu
oltuaan koskemattomana 10 sekuntia. Se avautuu,
kun painat OK.
Näytönsäästäjä
Kun toiminto on aktivoitu, näyttö menee pois
päältä oltuaan koskemattomana 10 minuuttia.
Kosketa näyttöä tai paina mitä tahansa painiketta,
kun haluat näytön jälleen valaistuvan.
3:12
A
B
C
Infovalikko
Kun painat tehtäväpalkin infovalikkokuvaketta,
on valittavana kaksi vaihtoehtoa - oma info (A) ja
muistiinpanot (B).
Oma info (A)
Oma info sisältää omistajan nimen, koneen
ohjelmatiedot sekä sarjanumeron.
Muistiinpanot (B)
Voit avata ja lukea HTML-tiedostojen tekstiä.
Muistiinpanot-näkymässä näet kuvakkeella
Tiedostot & kansiot avattavat tiedostot.
Selaa HTML-tiedostoja näytön yläreunassa olevilla
vasemmalla ja oikealla nuolipainikkeilla.
A
B
Quick help
PFAFF® HD -näyttö
Koneessasi on pika-apu, Quick help, josta saat
lisätietoa kaikesta näytöllä näkyvästä. Paina
näytön oikeassa alanurkassa olevaa Quick help
-kuvaketta. Se alkaa vilkkua aktivoitumisen
merkiksi. Paina sitä kuvaketta tai näytön osaa, josta
haluat lisätietoa. Ponnahdusikkunaan tulee lyhyt
selitys asiasta. Paina OK, niin ponnahdusikkuna
sulkeutuu ja poistut Quick help -toiminnosta.
Kun USB-hiiri on kytkettynä koneeseen, on Quick
helpin käyttö helpompaa. Vie osoitin kuvakkeen
päälle ja klikkaa hiiren oikeaa painiketta. Quick
help tulee heti esiin.
3:13
Ompelutila
Ompelutila
Ompelutilassa voit valita ja muokata ompeleita sekä ommella niillä. Voit myös käyttää Stitch Creatoria
sekä yhdistellä ompeleita omiksi yhdistelmiksi. Valittu ommel näkyy ommelkentässä todellisen
kokoisena. Suositukset ja koneen asetukset näkyvät sen yläpuolella.
Ompelutila - yleistä
Ompelutila
Ompelusuositukset
Koneen asetukset
Ommelvalinta-alue
Vierityspalkki (Selaa
ommelkategorioita)
5. Valitun ompeleen numero
6. Ommelkenttä
7. Peilikuva sivuttain
8. Peilikuva pitkittäin
9. Yhdistelmän aloitusasento
10. Leveys/Neulan asema -toiminto
11. Ommelleveys
12. Tikin pituus
13. Ompeleen tiheys
14. Ylälangan kireys
15. Tallennusvaihtoehdot
a) Tallenna oma oletusommel
b) Tallenna Omaan valikkoon
c) Tallenna Omat tiedostot -kansioon
16. Päättelyvaihtoehdot
a) Päättely alussa
b) Päättely lopussa
c) Langankatkaisu
17. Nopeudensäätö
18. Ompeluohjelmat
19. Tasapaino
20. Toistettava napinläpi
21. Ompeleen sijoittelu
22. Napinläven aukon pituus
23. Napinläven toisto
Huom: Kaikki symbolit ja vaihtoehdot eivät ole
aina näkyvissä.
1
1.
2.
3.
4.
2
3
4
5
15a 15b
6
16a
9
11
12
15
16b 16c
16
13
14
17
18
7
10
8
21
19
22
20
23
4:2
15c
Ompeleen valinta
3
Valitse ommel painamalla sen kuvaa
ommelvalinta-alueella (3). Voit selata ompeleita
näytön oikeassa reunassa olevalla vierityspalkilla.
Alakategorian numero näkyy vierityspalkin
alapuolella (4).
Voit valita ompeleen myös valintavalikosta.
Ompelusuositukset (1)
Tässä näkyvät valittua ommelta koskevat
suositukset.
a) Paininjalkasuositus
b) IDT-suositus
c) Tukikangassuositus
4
1a 1b 1c 2a 2b
2c 2d
Ompelutila
Koneen asetukset (2)
Tässä näkyvät koneen asetukset eri tiloissa.
a) Ommelleveyden lukitus
b) Sensormatic-vapaaompelu
c) Kaksoisneula-asetus
d) Vapaaompelu jousijalalla
Paininjalan nostaminen ja laskeminen
Koneessa on automaattinen paininjalan nosto ja
lisänosto sekä ala-asento ja kääntöasento.
Laske paininjalka näin: pane kangas
paininjalan alle ja paina jalan laskupainiketta
(B) tai jalkasäädintä. Nosta jalka painamalla
nostopainiketta (A) tai langankatkaisupainiketta
(C), jolloin langat katkaistaan ja jalka nousee. Kun
pysähdyt neula ala-asennossa, paininjalka nousee
kääntöasentoon.
A
B
C
4:3
Vaihtoehtopalkki
Tallennusvaihtoehdot (15)
Voit valita ompeleen tallennuspaikan. Rri
tallennuspaikat tulevat näkyviin näytölle (15).
15a
Ompelutila
Tallenna oma oletusommel (15a)
Valitse ommel ja vahvista oma oletusommel
painamalla tätä kuvaketta (15a). Tämä ommel on
nyt aina valittuna, kun kytket virran koneeseen.
4:4
Tallenna Omaan valikkoon (15b)
Kun haluat tallentaa ompeleen Omaan valikkoon,
paina tallennuskuvaketta (15) ja valitse tallennus
Omaan valikkoon (15b). Näytölle tulee uusi
ikkuna. Valitse, mihin alakategoriaan haluat
tallentaa ompeleen (A). Kaikki aiemmin
tallentamasi ompeleet näkyvät Omassa valikossa.
Selaa luetteloa nuolilla (B), kunnes löydät vapaan
tallennuspaikan. Voit tallentaa uuden ompeleesi
mihin tahansa tyhjään ruutuun. Kosketa ruutua,
niin ommel tallentuu siihen.
Ruutu on varattu, jos siinä on ommel. Voit korvata
aiemmin tallennetun ompeleen painamalla
varattua ruutua. Ponnahdusikkunassa kysytään,
haluatko korvata aiemman ompeleen uudella.
Voit peruuttaa tallennuksen painamalla
peruutuskuvaketta. Tallennusikkuna sulkeutuu, ja
palaat aiempaan näyttöön.
Voit poistaa tallennetun ompeleen tai yhdistelmän
painamalla poistokuvaketta (C). Poistokuvake on
aktiivinen, kunnes ommel on valittu ja poistettu
tai kunnes painat poistokuvaketta uudelleen.
Ponnahdusikkunassa kysytään, haluatko vahvistaa
ompeleen poiston.
Jos painat poistokuvaketta pitkään, poistetaan
kaikki kyseisen alakategorian ompeleet yksi
kerrallaan.
15b
15c
15
A
C
B
Tallenna Omat tiedostot -kansioon (15c)
Kun haluat tallentaa ompeleen Omat tiedostot
-kansioon, paina tallennuskuvaketta (15) ja valitse
tallennus Omat tiedostot -kansioon (15c).
Näytölle tulee uusi ikkuna, jossa voit valita
ompeleelle tallennuspaikan. Voit tallentaa
joko Omiin tiedostoihin tai kytkettynä olevaan
ulkoiseen laitteeseen.
Päättelyvaihtoehdot (16)
16a 16b
16c
16
Ompelutila
Tässä voit ohjelmoida päättelyn ompeleen
alkuun ja loppuun sekä valita ompeleen loppuun
langankatkaisun.
Kun painat päättelykuvaketta (16), näytölle tulee
kolme vaihtoehtoa: päättely alussa (16a), päättely
lopussa (16b) ja langankatkaisu (16c).
Kun olet aktivoinut valinnat, voit piilottaa
kuvakkeet painamalla uudelleen päättelykuvaketta
vaihtoehtopalkissa. Tekemäsi valinnat näkyvät
päättelykuvakkeessa niin, että valitun toiminnon
väri muuttuu. Säädöt pysyvät aktiivisina, kunnes
peruutat ne.
Huom: Käytä välittömään päättelyyn päättelypainiketta,
joka on koneen edessä.
Päättelytoiminnot ompelussa
1. Päättely alussa (16a) tehdään heti, kun aloitat
ompelun.
2. Paina taaksesyöttöpainiketta, kun haluat
ommella päättelyn lopussa (16b). Toimintovalo
syttyy. Kone ompelee malikerran loppuun ja
tekee päättelyn.
Kun langankatkaisu (16c) on ohjelmoitu
mukaan (16c), kone katkaisee langat
automaattisesti ommeltuaan päättelyn. Neula
ja paininjalka nousevat yläasentoon.
Huom: Lopeta ompelu ja paina
taaksesyöttöpainiketta, kun haluat ommella
taaksepäin. Valo ei syty, eikä kone ompele päättelyä.
Aktivoi päättely painamalla taaksesyöttöpainiketta
silloin, kun ompelet taaksepäin. Sekä taaksesyöttöettä toimintovalo syttyvät.
Kun haluat jälleen ommella eteenpäin, pysähdy ja
paina taaksesyöttöpainiketta. Valot eivät syty, eikä
päättelyä ommella.
4:5
Nopeudensäätö (17)
17
Voit alentaa koneen maksiminopeutta painamalla
kyseistä kuvaketta. Palaa normaalinopeuteen
painamalla kuvaketta uudelleen.
Voit muuttaa nopeusrajoitusta. Kun painat
kuvaketta pitkään, näytölle tulee uusi ikkuna.
Aseta haluttu nopeusrajoitus siirtämällä
liukusäädintä oikealle tai vasemmalle. Sulje
lopuksi ikkuna. Kun seuraavan kerran painat
nopeudensäätökuvaketta, nopeus rajoittuu
valitsemallasi tavalla.
Voit ommella myös sulkematta
ponnahdusikkunaa.
Huom: Jos valitset liukusäätimellä suurimman
nopeuden, ei maksiminopeus ole lainkaan valittuna.
Kuvake vaihtoehtopalkissa ei enää ole aktiivinen, ja
nopeudenrajoitus palaa oletusarvolle.
Ompelutila
Ompeluohjelmat (18)
A
B
Ompeluohjelmat - yleistä
A Suippo-ommel
B Yksittäisommel
C Tilkkutyöommel
D Esikatselukenttä
E Yksittäisompeleen toistojen valinta
Huom: Kaikkia ohjelmia ei voi käyttää yhtä aikaa. Voit
ommella sulkematta tätä ponnahdusikkunaa.
Suippo-ommel (A)
Tässä tekniikassa ompeleen leveys vähenee tai
lisääntyy, ja lopputuloksena on symmetrinen tai
epäsymmetrinen suippo ommel.
Aktivoi toiminto valitsemalla jokin suippoommel (A). Oletuskulma on 45 astetta. Painamalla
kuvaketta pitkään avaat ikkunan, jossa on erilaisia
astevaihtoehtoja. Paina haluamaasi suippoastetta.
Jos poistat suippo-ompeleen valinnan ja sitten
aktivoit sen uudelleen, on valittuna aiemmin
valittu kulma.
Jos valittuna on suippo-ommel sekä alussa että
lopussa, ommel alkaa 0 mm:stä. Se levenee, kunnes
valittu leveys on saavutettu. Ompele haluttu matka
ja paina taaksesyöttöä. Ommel kapenee, kunnes se
on jälleen 0 mm. Toiminnon osoitin on valaistuna,
kunnes suippo-ommel on valmis.
4:6
18
E
D
C
A
Yksittäisommel (B)
Aktivoi yksittäisommel painamalla kyseistä
kuvaketta (B). Kun valitset yksittäisompeleen,
sinun pitää päättää, montako toistoa haluat
ommella.
B
E
D
Aseta toistojen määrä oikealla olevilla kuvakkeilla
(E). Toistojen määrä näkyy kuvakkeiden +
ja - välissä. Toistojen arvioitu pituus näkyy
esikatselukentässä (D). Kone pysähtyy
automaattisesti, kun kaikki toistot on ommeltu.
Tilkkutyöohjelma (C)
Tilkkutyöohjelmalla voit ohjelmoida toistettavan
sauman tarkan pituuden. Tämä on tilkkutöissä
hyödyllinen ominaisuus.
Aktivoi ensin tilkkutyöohjelma (C). Ompele
haluttu matka ja paina taaksesyöttöä. Toiminnon
osoitin on valaistuna, kunnes ommel on valmis.
Tämä määrittelee sauman pituuden, ja pituus
näkyy millimetreinä esikatselukenttässä (D).
Kun olet ohjelmoinut tilkkutyöjakson, kyseinen
kuvake ei enää ole aktiivinen, ja nyt aktivoituu
yksittäisommel.
Tilkkutyöompeleen ohjelmoitua pituutta voi nyt
muokata yksittäisompeleen säätökuvakkeilla (E).
D
C
Ompelutila
Suippo-ompelun, tilkkutyöohjelman ja
yksittäisompeleen yhdistäminen
Yhdistämällä näitä toimintoja voit toistaa suippoompeleen saman pituisena.
Aktivoi suippo-ompelu valitsemalla jokin sen
kuvakkeista (A) ja sitten tilkkutyöohjelma
painamalla kuvaketta (C). Noudata edellisen
sivun ohjeita suippo-ompelusta. Kun painat
taaksesyöttöpainiketta, toimintovalo syttyy. Se
palaa, kunnes suippo-ommel ja sen viimeinen
toisto on saatettu loppuun.
Ommel on nyt ohjelmoitu jayksittäisommel
aktivoitu. Kun aloitat ompelun uudelleen, ommel
toistuu täsmälleen saman pituisena.
Ompeleen pituus näytetään millimetreinä
esikatselukentässä (D). Kuvakkeiden + ja - (E)
välissä näkyy ohjelman toistojen määrä. Muokkaa
ompeleen pituutta painamalla + ja -.
Huom: Suippo-ommel on mukana näytöllä näkyvissä
toistoissa.
E
A
E
D
C
A
B
E
D
4:7
Tasapaino (19)
19
Kun ompelet erikoiskankaita tai käytät
erikoistekniikoita, saatat joutua säätämään
ompeleen tasapainoa.
Aloita ompelemalla koeommel tilkulle. Paina
vaihtoehtopalkissa olevaa tasapainokuvaketta, niin
näytölle avautuu tasapainoikkuna. Tasapainota
ommel painamalla + tai - (G). Pan-kuvakkeilla
(F) näet koko ompeleen. Säädä näytöllä näkyvää
ommelta, kunnes se vastaa ommeltua näytettä.
Tasapaino korjautuu, kun ompelet uuden näytteen.
Myös napinläpien tasapainoa voi säätää.
F
G
Ompelutila
Ommelasetukset
Kone tekee valitsemallesi ompeleelle säädöt
automaattisesti. Voit kuitenkin itse tarvittaessa
muuttaa säätöjä.
Muutokset vaikuttavat vain valittuun ompeleeseen.
Kun valitset uuden ompeleen, muutetut asetukset
eivät tallennu automaattisesti sammuttaessasi
virran koneesta. Voit tallentaa muokatun ompeleen
Omaan valikkoon.
Huom: Ommelleveys ja tikin pituus näkyvät kuvakkeen
yläpuolella. Kone antaa äänimerkin, jos yrität
ylittää ommelleveyden ja tikin pituuden minimi- tai
maksimiarvot.
Oletusarvo näytetään mustalla. Muutettu arvo
näytetään punaisella.
Peilikuva (7 ja 8)
Käännä ommel tai yhdistelmä sivuttain
peilikuvaksi painamalla kuvaketta (7) ja pitkittäin
painamalla kuvaketta (8).
Ommelleveys (11)
Lisää tai vähennä ommelleveyttä painamalla + ja -.
4:8
11 12 13 14
7
8
10
Ompeleen sijoittelu (21)
Kun valittuna on suoraommel, on näkyvissä
ommelleveyden kuvakkeen sijasta ompeleen
sijoittelukuvake (21). Painamalla + voit siirtää
neulaa oikealle ja painamalla - vasemmalle.
Suoraompeleelle on käytettävissä 37 neulan
asemaa.
Neulaa voi siirtää kaikissa ompeleissa. Paina
ommelleveys/neulan asema-kuvaketta (10), niin
voit liikkua näiden kahden toiminnon välillä.
Neulan siirtämistä rajoittaa vain ompeleen
maksimileveys. Jos siirrät neulaa, myös
ommelleveyden säätäminen rajoittuu vastaavasti.
21 12 13 14
10
Ompeleen tiheys (13)
Voit muuttaa tiettyjen ompeleiden tiheyttä
eli sitä miten lähellä toisiaan satiinitikit ovat.
Tiheyden säätäminen ei vaikuta ompeleen
kokonaispituuteen.
Lisää tiheyttä painamalla + ja vähennä sitä
painamalla - .
Huom: Tämä säätö on usein tarpeen ommeltaessa
erikoislangoilla tai haluttaessa harvempaa ommelta.
Tikin pituus -
Ommelleveys +
Ompeleen tiheys +
Ompeeen tiheys -
Ompelutila
Tikin pituus (12)
Lisää tai vähennä tikin pituutta painamalla + ja -.
Jos pidennät siksakkia tai koristeommelta, koko
ommel pitenee. Jos pidennät satiiniommelta, jonka
tiheyttä voi säätää, koko ommel pitenee, mutta
tiheys pysyy samana.
4:9
Ompelutila
Langankireys (14)
Lisää langankireyttä painamalla + ja vähennä sitä
painamalla -.
Ompeleen ulkonäön ja kestävyyden kannalta
on tärkeää, että langankireys on sopiva.
Normaaliompelussa ylä- ja alalanka kohtaavat
kangaskerrosten välissä.
Jos alalanka näkyy työn päällä, on ylälanka liian
tiukalla, ja langankireyttä on vähennettävä.
Jos ylälanka näkyy nurjalla, on ylälanka liian
löysällä ja langankireyttä on lisättävä.
Koristeompeleissa ja napinlävissä ylälangan tulee
jonkin verran näkyä nurjalla.
Napinläven aukon pituus (22)
Säädä napinläven aukon pituus painamalla
+ tai - , kun ompelet napinläpiä Sensormaticnapinläpijalalla.
22
4:10
14
Napin ompelu, tikkimäärä (23)
Lisää napin ompelussa ommeltavien tikkien
määrää painamalla + ja vähennä painamalla -.
23
Ompelutila
Yhdistelmän aloituskohta (9)
Kun ompelet yhdistelmää, voit aloittaa mistä
tahansa yhdistelmän kohdasta. Liiku nuolilla (9)
yhdistelmän ompeleesta toiseen.
9
4:11
Ompelutekniikat
Näissä tekniikoissa saatetaan tarvita eräitä
erikoispaininjalkoja ja -tarvikkeita.
Kolmiaskelsiksak
Ompelutila
Ommel 1.1.9 sopii reunojen huolitteluun. Tarkista,
että neula osuu kankaaseen vasemmalla ja
huolittelee reunan oikealla.
Ompeleella 1.1.9 voit myös kiinnittää kuminauhat
yöasuihin, hameisiin ja urheiluvaatteisiin.
Napinlävet
Napinlävet ovat valintavalikossa kategoriassa
1, alakategoriassa 1.3. Voit selata luetteloa myös
ompelutilassa.
Huom: Enintään 50 mm:n pituiset napinlävet voidaan
ommella Sensormatic-napinläpijalalla. Sensormaticnapinläven molemmat pylväät ommellaan samaan
suuntaan, joten lopputulos on aina tasaisen kaunis.
Yli 50 mm:n pituiset napinlävet ommellaan
nelivaiheisina manuaalisesti 5M-jalalla.
Ompelusuunta osoitetaan näytöllä napinläven
vieressä pienellä nuolella.
Kiinnitä ensin koneeseen haluamasi jalka ja valitse
sitten napinläpi. Ompele aina ensin koenapinläpi
tilkulle, jonka alla on pala tukikangasta.
Huom: Tarkista, että IDT ei ole käytössä.
Sensormatic-napinläpijalan käyttö
1. Kiinnitä Sensormatic-napinläpijalka paikalleen.
2. Kytke johto LED-valojen välissä, vasemmalla
olevaan kojevastakkeeseen (A).
4:12
A
Sensormatic-napinläpi
Kun ompelet napinläven Sensormatic-jalalla, säädä
aukon pituus (22) hiukan nappia suuremmaksi.
Voit mitata napin kannessa olevalla viivaimella.
Aseta napinläven aukon pituus ja tarkista, että
punainen nuoli on jalassa olevan merkin kohdalla.
Aloita ompelu painamalla jalkasäädintä tai start/
stop-painiketta. Napinläpi ommellaan valmiiksi
automaattisesti, ja langat katkaistaan. Voit toistaa
napinläven samankokoisena niin monta kertaa
kuin haluat.
Ompelutila
22
Manuaalinen napinläpi
Ompele manuaalinen napinläpi jalalla 5M.
Ompele ensimmäinen pylväs halutun napinläven
mittaiseksi. Paina taaksesyöttöä. Kone ompelee
salvan ja toisen pylvään. Kun pylväät ovat saman
mittaiset, paina taaksesyöttöä jälleen. Kone
ompelee toisen salvan.
Toista manuaalinen napinläpi (20)
Kun olet ommellut sopivan kokoisen napinläven,
voit toistotoiminnon (20) avulla ommella
useita samankokoisia napinläpiä niin kauan,
kuin toiminto on valittuna. Toistotoiminto on
valittavissa vain silloin, kun ompelet napinläpiä
manuaalisesti.
Ota toiminto pois päältä painamalla kuvaketta
uudelleen, kun olet ommellut kaikki haluamasi
napinlävet tai kun haluat säätää esimerkiksi
napinläven kokoa uudelleen.
20
4:13
Ompelutila
Lankavahvisteinen napinläpi
Ompelemalla napinläven sisään tukilangan
saat tukevamman, kestävämmän ja
ammattimaisemman napinläven. Esmerkiksi
helmilanka sopii hyvin tähän tarkoitukseen.
1. Taita lanka kaksinkerroin ja pane taitoskohta
sensormatic-jalan 5A takana olevaan
nipukkaan. Ohjaa langan päät jalan alta sen
edessä oleviin ohjainkoloihin.
2. Kiinnitä koneeseen sensormatic-napinläpijalka
5A. Tarkista ennen ompelun aloittamista, että
punainen nuoli on kohdakkain jalassa olevan
merkin kanssa.
3. Kun napinläpi on valmis, vedä tukilangoista,
kunnes lankalenkki katoaa salvan alle.
4. Pujota tukilangat neulansilmään ja vie langat
nurjalle. Solmi ja katkaise langat.
Napin ompeleminen
Irrota paininjalka ja valitse napin ompelu. Syöttäjä
laskeutuu automaattisesti.
Pane nappi paininjalan pitimen alle. Tarkista
peilikuvapainikkeen avulla, että neula osuu
ommellessa reikiin ja että ommelleveys on sopiva
napillesi. Voit tarvittaessa muuttaa ommelleveyttä.
Voit lisätä tai vähentää napinompelutikkien
määrää toistopainikkeilla (23). Aloita ompelu, niin
kone ompelee napin automaattisesti.
23
Huom: Monitoimityökalulla voit luoda napillesi kaulan.
Voit käyttää myös napinompelujalkaa, joka on saatavana
lisätarvikkeena paikalliselta valtuutetulta PFAFF®jälleenmyyjältä.
4:14
Paksujen kankaiden päärmääminen
Kun ompelet päärmeitä farkku- tai muun kankaan
sauman yli, paininjalka saattaa nousta pystyyn
noustessaan sauman päälle. Monitoimityökalulla
voit tasoittaa ommeltavan kankaan korkeutta.
Monitoimityökalun toinen pää on paksumpi kuin
toinen. Käytä sitä päätä, joka vastaa parhaiten
kankaan korkeutta.
Käsin ommeltua muistuttava tikkaus
Ompelutila
Tilkkutyö koostuu yleensä kolmesta kerroksesta,
jolloin kahden kangaskerroksen välissä on vanu.
1. Harsi päällinen, vanu ja vuori yhteen.
2. Pujota ylälangaksi läpinäkyvä nailonlanka
ja puolaan kankaan värinen tai siitä selvästi
poikkeava viskoosi- tai puuvillalanka.
3. Kiinnitä koneeseen näytöllä suositeltu
paininjalka.
4. Kytke IDT käyttöön.
5. Tee koeommel. Lisää tarvittaessa
langankiristystä, kunnes ommel on halutun
kaltainen.
Piilo-ommel
Piilo-ommel 1.1.16 on tarkoitettu näkymättömien
päärmeiden ompeluun hameisiin, housunlahkeisiin
ja sisustustekstiileihin. Käytä jalkaa 3 ja IDT:tä.
1. Huolittele kankaan reuna.
2. Käännä ja silitä päärme nurjalle.
3. Käännä helmaa takaisin päin niin, että n. 1 cm
ulottuu taitteen ulkopuolelle. Työn nurja puoli
on nyt ylöspäin.
4. Aseta kangas paininjalan alle niin, että taite
kulkee ohjainta A pitkin.
5. Kun neula osuu taitteelle, vain muutama
kangaskuitu jää ompeleen sisään. Jos tikit
näkyvät oikealla puolella, säädä ohjainta A
kääntämällä ruuvia B, kunnes ompeleita ei
enää näy työn oikealla puolella.
B
A
4:15
Joustava piilo-ommel
Tämä ommel sopii erityisesti joustaville kankaille,
koska ompeleen siksak- osa on joustava. Helma
huolitellaan ja ommellaan samanaikaisesti.
Neulosten reunaa ei yleensä tarvitse erikseen
huolitella.
Ompele helma edellä kuvatulla tavalla.
Ompelutila
Vetoketjun ompelu
Vetoketjun voi kiinnittää eri tavoin. Noudata
kaavan mukana tulleita ohjeita.
Kaikki vetoketjut ommellaan mahdollisimman
läheltä hammastusta. Vetoketjujalan 4 voi
kiinnittää joko painintangon oikealle tai
vasemmalle puolelle riippuen siitä, kumpaa
vetoketjun puoliskoa olet ompelemassa. Säädä
sitten neulan asema niin, että ommel osuu
mahdollisimman lähelle vetoketjun hammastusta.
Suoraompeleelle on käytettävissä 37 neulan
asemaa. Jos paininjalka on kiinnitetty neulan
oikealle puolelle, neulaa voi siirtää vain oikealle.
Jos se on kiinnitetty neulan vasemmalle puolelle,
neulaa voi siirtää vain vasemmalle.
Kiertopäärmejalka
Kiertopäärmejalalla 7 voit huolitella puseroiden,
huivien ja röyhelöiden reunat silittämättä
käännettä nurjalle. Päärmääminen estää reunaa
rispaantumasta, ja lopputuloksena on siisti ja
kestävä reunahuolittelu.
1. Käännä reunaan n. 2 mm:n päärme.
2. Aseta käännetty reuna jalan alle ja ompele
muutama päättelytikki.
3. Käännä käsipyörää itseesi pän, kunnes neula
on alhaalla. Nosta paininjalka ja liu´uta kangas
paininjalan suppiloon.
4. Laske paininjalka ja ohjaa ommellessasi
kangasta jalkaan. Kun ompelet
kiertopäärmettä, ohjaa kankaan reuna
jalan aukon vasenta reunaa pitkin. Älä
anna kankaan ajautua jalan oikean reunan
alapuolelle.
Myös kapealla siksakilla voit ommella kauniin
kiertopäärmeen ohuelle, joustavalle kankaalle, esim.
alusvaatteisiin.
4:16
Ompelun ponnahdusikkunat
Järjestelmä varattu
Kun kone lataa, tallentaa tai siirtää tiedostoa tai
tekee jotakin muuta aikaavievää, näkyy näytöllä
tiimalasi.
Puola tyhjenee
Kun puola on melkein tyhjä, kone pysähtyy
automaattisesti ja näytölle tulee ponnahdusikkuna.
Vaihda puola.
Huom: Voit jatkaa ompelua sulkematta
ponnahdusikkunaa, kunnes lanka on loppunut.
Tarkista ylälanka
Kone pysähtyy automaattisesti, jos ylälanka
loppuu tai katkeaa. Pujota ylälanka uudelleen, sulje
ponnahdusikkuna ja jatka ompelua.
Ompelutila
Irrota Sensormatic-napinläpijalka
Sensormatic-jalka on irrotettava ennen, kuin teet
jotakin seuraavista:
• Ompelet muuta kuin napinläpiä.
• Ompelet napinläpeä, jota ei voi tehdä
Sensormatic-jalalla.
• Ompelet muokattua napinläpeä, joka
on tallennettu Omaan valikkoon ilman
Sensormatic-napinläpijalkaa.
Tiedostomuotoa ei tueta
Voit ladata käyttöön vain sellaisia 9 mm:n
ompeleita, jotka on luotu PFAFF® -ompelukoneille.
Kun tallennat ompeleita 5D™-ohjelmassa, muista
valita tallennusvaiheessa oma konemerkkisi.
4:17
Yhdistelmät
Yhdistelmät
Tässä toiminnossa voit luoda ja muokata ommelyhdistelmiä. Yhdistele erilaisia 9 mm:n ompeleita ja
ommelfontteja koneen tai ulkoisen laitteen muistista. Voit liittää yhdistelmään myös Stitch Creatorilla
luotuja ompeleita.
Yhdistelmän pituus voi olla noin 50 cm. Näet yhdistelmän todellisen pituuden näytön vasemmassa
yläkulmassa (1).
Yhdistelmät
Yhdistelmä
1. Yhdistelmän pituus
2. Ommelvalinta-alue
3. Vierityspalkki (Selaa
ommelkategorioita)
4. Ommelkenttä
5. Poista
6. Monista
7. Peilikuva sivuttain
8. Peilikuva pitkittäin
9. Nuolet
10. Ommelleveys
11. Tikin pituus
12. Ompeleen tiheys
13. Leveys/Neulan asema -toiminto
14. Tallennusvaihtoehdot
a) Tallenna Omaan valikkoon
b) Tallenna Omat tiedostot -kansioon
15. Yhdistelmän komennot
a) päättely
b) pysähdys
c) langankatkaisu
16. Esikatselu vaakasuorassa
17. Ompelen sijoittelu
Huom: Kaikki symbolit ja vaihtoehdot eivät ole
näkyvissä aina.
1
2
3
14a
15a
14b
15b 15c
4
9
5
6
7
8
A
10
11
12
14
15
16
13
17
13
Yhdistelmätoimintoa käytetään sekä ompelu- että kirjontatilassa. Avaa toiminto painamalla sen symbolia
tehtäväpalkissa (A). Kun haluat ommella tekemäsi yhdistelmän, sulje toiminto painamalla kuvaketta
uudelleen.
Huom: Jos ompelutila on aktiivisena ja ohjelmoimasi yhdistelmä valmiina ommeltavaksi, voit sulkea toiminnon myös
painamalla jalkasäädintä tai start/stop-painiketta.
Kaikkia ompeleita, kuten esimerkiksi napinläpiä, ei voi käyttää yhdistelmässä. Jos yrität valita
sopimattoman ompeleen, tulee näytölle ilmoitus ponnahdusikkunassa.
5:2
Yhdistelmän luominen
Osoitin näyttää aktiivisen aseman, ja valittu kirjain
tai numero on punainen. Uusi ommel asettuu
osoittimen kohdalle. Vain valittua ommelta voi
muokata.
Siirrä osoitinta yhdistelmässä nuolien avulla (9).
Nuolien välissä näkyy ompeleen numero ja sen
vieressä yhdistelmän ompeleiden kokonaismäärä.
Lataa ommelfontti avaamalla ensin valintavalikko
ja valitse haluttu fontti sieltä. Valitse ommelvalintaalueella isot tai pienet kirjaimet, tavalliset tai
erikoiskirjaimet ja erikoissymbolit.
Lisää ommel tai kirjain
Vie osoitin kohtaan, johon haluat lisätä ompeleen
tai kirjaimen. Valitse lisättävä ommel, ja se
ilmestyy osoittimen kohdalle.
9
Muokkaa tekstiä ja ompeleita
Voit muuttaa valitun ompeleen peilikuvaksi, säätää
tikin pituutta ja ommelleveyttä tai muuttaa sen
tiheyttä tai asemaa. Säädöt toimivat samalla tavalla
kuin ompelutilassa.
Monista ommel tai kirjain (6)
Vie osoitin monistettavan ompeleen kohdalle ja
paina monistuskuvaketta.
Huom: Tee ompeleeseen halutut säädöt ennen sen
monistamista, jolloin monistettu ommel sisältää
tekemäsi säädöt.
Painamalla kuvaketta pitkään saat näytölle
ikkunan, johon voit kirjoittaa haluamasi toistojen
määrän.
Yhdistelmät
Poista ommel tai kirjain (5)
Jos haluat poistaa ompeleen, vie osoitin sen
kohdalle ja paina poistokuvaketta. Paina pitkään,
niin koko yhdistelmä poistetaan.
5
6
Korvaa ommel tai kirjain
Korvaa ommel valitsemalla se ensin. Poista se ja
lisää sen tilalle uusi ommel. Se ilmestyy osoittimen
kohdalle.
5:3
Vaihtoehtopalkki
Tallennusvaihtoehdot (14)
Voit tallentaa yhdistelmän Omaan valikkoon (14a)
tai Omat tiedostot -kansioon (14b).
Yhdistelmät
Yhdistelmän komennot (15)
5:4
Voit lisätä yhdistelmään päättelyn, pysähdyksen
ja langankatkaisun. Tällöin kone muistaa ne aina,
kun ompelet kyseistä yhdistelmää.
Lisää yhdistelmään päättely painamalla (15a). Se
voi olla missä tahansa yhdistelmän kohdassa.
Huom: Jos luot yhdistelmää kirjontatilassa, päättely
alussa ja lopussa lisätään automaattisesti. Komennot voi
tarvittaessa poistaa.
Lisää stop-komento (15b), jos haluat koneen
pysähtyvän tietyssä kohdassa. Tämä on kätevä
esimerkiksi yhdistelmän lopussa, jos haluat
ommella vain yhden mallikerran tai luoda
yhdistelmän, joka jakautuu useammalle riville.
Lisää langankatkaisu (15c), jos haluat koneen
päättelevän ja katkaisevan langat sekä nostavan
lopuksi paininjalan ylös.
Vie osoitin kohtaan, johon haluat lisätä komennon.
Valitse haluttu komento, niin sen symboli ilmestyy
yhdistelmään. Näet siitä, millä kohdalla komento
ompelussa toteutuu.
Huom: Komennot ilmestyvät näytölle siinä
järjestyksessä, jossa valitset ne.
14a
14b
14
15a 15b
15c
15
Esikatselu vaakasuorassa (16)
16
Näet yhdistelmäsi vaakasuorassa, jos painat
esikatselukuvaketta.
Yhdistelmä näkyy ponnahdusikkunassa. Jos se ei
mahdu siihen kokonaan, voit zoomata niin, että
näet koko ompeleen tai yhdistelmän (A). Voit myös
liikkua yhdistelmässä nuolilla (B).
B
A
Yhdistelmän ompeleminen
C
Yhdistelmät
Kun haluat ommella yhdistelmän, palaa ompelutai kirjontatilaan. Sulje yhdistelmätila painamalla
sen kuvaketta tehtäväpalkissa.
Ompelu- tai kirjontatilassa tehdyt säädöt
vaikuttavat koko yhdistelmään. Nämä säädöt eivät
kuitenkaan tallennu, jos palaat yhdistelmätilaan.
Kirjonnan muokkaustilassa säilyy yhdistelmän
sijainti.
Ompelutilassa voit aloittaa ompelun mistä
tahansa yhdistelmän ompeleesta. Voit liikkua
yhdistelmässä nuolilla (C).
5:5
Tärkeää tietoa yhdistelmistä
Yhdistelmätoimintoa voi käyttää sekä ompelu- että
kirjontatilassa. Kirjontatilassa tehty yhdistelmä
muuttuu tallennettuna kirjontakuvioksi, ja
siksi sitä ei voi ommella tavallisena ompeleena
ompelutilassa.
Yhdistelmän tallentaminen
Ompelutilan ollessa aktiivisena voit tallentaa
yhdistelmän joko Omaan valikkoon (A) tai Omat
tiedostot -kansioon (B). Kirjontatilassa yhdistelmä
latautuu kirjonnan muokkaustilaan, jossa sen voi
tallentaa vain kirjontakuviona (C). Ompelutilassa
luodun yhdistelmän voi ladata manuaalisesti
kirjonnan muokkaustilaan.
Huom: Yhdistelmän voi avata muokattavaksi Stitch
Creatorissa. Silloin yhdistelmä muuttuu yhdeksi
ompeleeksi. Yhdistelmätilassa ei sen jälkeen enää
voi muokata sen yksittäisiä osia, vaan yhdistelmää
käsitellään yhtenä ompeleena.
Yhdistelmät
Yhdistelmän lataaminen
Jos ompelutila on aktiivisena sulkiessasi
yhdistelmätilan, yhdistelmä latautuu ompelutilaan
Ponnahdusikkunoita
yhdistelmätilassa
Ommelta ei voi muokata
Kaikkia ompeleita, kuten esimerkiksi napinläpiä, ei
voi liittää yhdistelmään.
Yhdistelmä on liian pitkä
Ohjelmoidun yhdistelmän pituus voi olla
korkeintaan 50 cm, ja siinä voi olla enintään 99
ommelta. Ponnahdusikkuna ilmoittaa, jos olet
ylittämässä maksimiarvot tai jos lisättäväksi aiottu
ommel tekisi yhdistelmästä liian pitkän.
5:6
A
B
C
valmiina ommeltavaksi. Jos valitset ompelutilassa
toisen ompeleen ja palaat yhdistelmätilaan,
pysyy yhdistelmä ennallaan. Yhdistelmä latautuu
ompelutilaan joka kerta sulkiessasi yhdistelmätilan.
Jos kirjontatila on aktiivisena, yhdistelmä latautuu
kuviona kirjonnan muokkaustilaan. Jos avaat
yhdistelmätilassa yhdistelmän kirjontatilasta,
yhdistelmä pysyy muuttumattomana. Jos
yhdistelmää ei ole valittuna, yhdistelmätila on
tyhjä ja voit luoda uuden yhdistelmän. Yhdistelmä
latautuu kirjonnan muokkaustilaan joka kerta
sulkiessasi yhdistelmätilan.
Yhdistelmän käyttö ompelu- tai kirjontatilassa
Ompelutilassa luotu yhdistelmä ei ole aktiivinen
avatessasi yhdistelmätilan ompelutilan
aktivoimisen jälkeen, eikä päinvastoinkaan. Luotua
yhdistelmää ei voi siirtää toiseen tilaan.
Stitch Creator
Stitch Creator
Stitch Creatorissa voit luoda aivan omia ompeleita ja muokata jokaisen piston juuri halumallasi tavalla.
Voit lisätä, poistaa, siirtää ja yhdistellä ompeleita näytöllä. Voit luoda ompeleen yksittäisistä tikeistä tai
käyttää lähtökohtana koneen ompeleita. Voit myös tuoda näytölle valmiin ompeleen ja muokata sen
mieleiseksesi.
Ommelkentän leveys on 9 mm ja ompeleen maksimileveys on 6 mm. Ruudukko ja pystyviiva alueen
keskellä ovat apunasi ompeleen luomisessa. Ommel voi olla noin 50 cm:n pituinen. Voit tallentaa sen joko
Omaan valikkoon tai Omat tiedostot -kansioon.
Stitch Creator
Stitch Creator
1.
2.
3.
4.
5.
6
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
Ommelvalinta-alue
Vierityspalkki (Selaa
ommelkategorioita)
Ommelkenttä
Poista
Monista
Uusi tikkipiste
Peilikuva sivuttain
Peilikuva pitkittäin
Kolmoisommel
Lähennä/loitonna (Zoom)
Valitse monta
Nuolet
Kosketustoiminto - siirrä
Kosketustoiminto - pan
Pyörä
Tikkipiste, neulan asema
Syöttöpituus
Tallennusvaihtoehdot
a) Tallennus Omaan valikkoon
b) Tallennus Omat tiedostot -kansioon
1
2
10
3
18a
16
11
4
5
6
7
8
9
12
18b
18
17
13
14
15
A
Stitch Creatoria voi käyttää sekä ompelu- että kirjontatilassa. Avaa Stitch Creator painamalla sen
symbolia (A) tehtäväpalkissa. Kun haluat ommella luodun ompeleen tai yhdistelmän, sulje Stitch Creator
painamalla samaa symbolia uudelleen.
Huom: Jos ompelutila on aktiivisena ja ommel valmiina ommeltavaksi, voit sulkea aktiivisena olevan toiminnon
painamalla jalkasäädintä tai start/stop-painiketta.
Joitakin ompeleita ei voi ladata Stitch Creatoriin. Silloin ponnahdusikkunassa tulee ilmoitus asiasta.
6:2
Tikkipisteen määrittely
Tikkipiste on kohta, jossa neula työntyy
kankaaseen. Tikkipisteet yhdistävät tikit toisiinsa.
Merkityn tikkipisteen ympärillä on täytetty neliö,
ja ontto neliö ilmaisee valitun tikkipisteen.
4
5
6
7
8
9
Monista valittu tikkipiste (5)
Jos haluat monistaa tikkipisteen, valitse se ja paina
monistuskuvaketta.
Jos valittuna on useampi tikkipiste, ne kaikki
monistetaan, ja ne ilmestyvät merkityn tikkipisteen
jälkeen.
Kun painat kuvaketta pitkään, näytölle tulee
ponnahdusikkuna, johon voit kirjoittaa haluamiesi
kopioiden määrän.
Stitch Creator
Poista valittu tikkipiste (4)
Jos haluat poistaa yksittäisen tikkipisteen, valitse se
ja paina poistokuvaketta. Jos valittuna on useampi
kuin yksi, ne kaikki poistetaan.
Jos painat wkuvaketta pitkään, kaikki
ommelkentässä olevat tikit poistetaan.
7. Peilikuva sivuttain
Lisää uusi tikkipiste (6)
Paina kuvaketta, kun haluat lisätä yksittäisen
tikkipisteen.
Peilikuva sivuttain (7)
Valitut tikkipisteet muuttuvat peilikuvaksi
sivuttain.
Peilikuva pitkittäin (8)
Valitut tikkipisteet muuttuvat peilikuvaksi
pitkittäin.
Huom: Tämä toimii vain, jos valittuna on useampi kuin
yksi tikkipiste.
Kolmoistikki (9)
Paina kuvaketta, niin valitut tikit
kolminkertaistuvat.
Huom: Tämä on aktiivinen vain, jos valittuna on kaksi
tikkipistettä.
8. Peilikuva pitkittäin
9. Kolmoisommel
6:3
Lähentäminen (10)
Lähennettäessä merkitty tikkipiste toimii
keskipisteenä.
Yksi ruutu vastaa kankaalla1 mm:n matkaa. Jos
lähennät ommelkenttään, ohuemmat ruutuviivat
häviävät näkyvistä. Niiden välinen matka on
0.5 mm. Jos loitonnat, näkyvissä ovat vain
ommelkentän reunaviivat.
Stitch Creator
Valitse ompeleet/tikkipisteet
Valitse tikkipiste koskettamalla sitä muovineulalla.
Jos valitset useamman kuin yhden pisteen, myös
niiden välillä olevat pisteet tulevat valituiksi.
Merkitse edellinen tai seuraava tikkipiste nuolella
(12).
Nuolien välissä on tietoa ompeleesta tai
yhdistelmästä. Ensimmäinen numero tarkoittaa
merkittyä tikkipistettä. Toinen numero tarkoittaa
tikkipisteiden kokonaismäärää.
6:4
Valitse monta (11)
Paina kuvaketta pitkään, niin kaikki tikkipisteet
tulevat valituiksi.
Voit valita merkityn tikkipisteen viereiset pisteet.
Paina Valitse monta -kuvaketta ja sitten nuolia (12).
Näin voit valita seuraavan tikkipisteen.
Ylänuolella voit valita merkityn tikkipisteen edellä
olevat tikkipisteet ja alanuolella sen jäljessä olevat
tikkipisteet.
Huom: Jos valitset tikkipisteitä ylänuolella, voit poistaa
valinnan painamalla alanuolta.
10
11
12
Kosketustoiminnot
Voit tehdä muutoksia näytöllä tarttumalla
muovineulalla näytöllä olevaan kohteeseen. Voit
käyttää pan-toimintoa sekä liikkua ompeleessa,
riippuen siitä, mikä kosketustoiminto on valittuna.
Pyörässä olevilla nuolilla voit tehdä pienempiä
muutoksia.
Siirrä (13)
Voit siirtää valittua pistettä tai pisteitä
muovineulalla tai pyörässä olevilla nuolilla (15).
Pan (14)
Voit käyttää pan-toimintoa ja liikkua näkymässä
joko muovineulalla tai pyörässä olevilla nuolilla
(15).
Huom: Et voi liikkua ompelualueen ulkopuolelle, ts. jos
skaala on 100% tai vähemmän, et voi liikkua sivuttain.
14
16
17
Stitch Creator
Merkityn tikkipisteen sijainti
Pyörän vasemmassa yläkulmassa oleva numero
(16) ilmaisee neulan aseman keskiviivaan nähden.
Pyörän oikealla oleva numero (17) ilmaisee
aiemmasta tikkipisteestä liikutun matkan.
13
Tallennusvaihtoehdot (18)
Voit tallentaa luomasi ompeleen joko Omaan
valikkoon tai (18a) Omat tiedostot -kansioon (18b).
18a 18b
18
6:5
Tärkeää tietoa Stitch Creatorista
Stitch Creatoria voi käyttää sekä ompelu- että
kirjontatilassa. Kirjontatilassa luotu ommel
muuttuu tallennettuna kirjontakuvioksi. Sitä ei voi
ommella ompelutilassa ompeleena.
Ompeleen tallentaminen
Jos ompelutila on aktiivisena, voit tallentaa
ompeleen sekä Omaan valikkoon (A) ja Omat
tiedostot -kansioon (B).
Jos kirjontatila on aktiivisena, ommel latautuu
kirjonnan muokkaustilaan, ja sen voi tallentaa vain
kuviona (C). Ompelutilassa luotu ommel voidaan
ladata manuaalisesti kirjonnan muokkaustilaan.
Stitch Creator
Ompeleen uudelleenlataaminen
Jos ompelutila on aktiivisena sulkiessasi Stitch
Creatorin, ommel latautuu ompelutilaan valmiina
ommeltavaksi. Jos valitset toisen ompeleen
ompelutilassa ja avaat Stitch Creatorin uudelleen,
ommel pysyy muuttumattomana. Ommel
latautuu ompelutilaan joka kerta sulkiessasi Stitch
Creatorin.
Ponnahdusikkunat Stitch
Creatorissa
Tätä ommelta ei voi muokata
Kaikkia ompeleita, kuten esimerkiksi napinläpiä, ei
voi käyttää Stitch Creatorissa.
6:6
A
B
C
Kirjontatilan ollessa aktiivisena ommel
latautuu kirjonnan muokkaustilaan kuviona.
Jos yhdistelmä tai ommel on valittuna, ja avaat
Stitch Creatorin uudelleen kirjontatilassa,
ommel pysyy muuttumattomana. Jos mikään
ommel ei ole valittuna, Stitch Creator on tyhjä,
ja voit luoda uuden ompeleen. Aina kun Stitch
Creator suljetaan, ommel latautuu kirjonnan
muokkaustilaan.
Stitch Creatorin käyttö joko ompelu- tai
kirjontatilassa
Aktiivisessa ompelutilassa luotu ommel ei
ole käytettävissä avatessasi Stitch Creatorin
aktivoituasi kirjontatilan. Sama koskee
päinvastaista tilannetta. Luotua ommelta ei voi
suoraan siirtää toiseen tilaan.
Kirjonnan valmistelut
E
B
D
A
B
C
Kirjonnan valmistelut
Kirjontalaite
(tyyppi BE16)
A Kirjontalaitteen vapautuspainike
B Korkeudensäätöjalat
C Kirjontalaitteen kojevastake
D Kehän kiinnityslaite
E Kirjontavarsi
Huom: Voit hankkia valtuutetulta PFAFF®
-jälleenmyyjältä suuremman kirjontalaitteen, jonka
kirjonta-ala on 360 x 350 mm.
Koneen muistissa olevat kuviot
Koneen muistiin on tallennettu noin 100 kuviota.
Kirjontakehä
F
G
H
I
J
K
L
Kiinnitys kirjontalaitteeseen
Ulkokehä
Sisäkehä
Pikasalpa
Kiristysruuvi
Klipsujen kiinnitysurat
Keskimerkit
L
K
F
J
H
G
7:2
I
creative™ 4.0 Embroidery collection
Selaile creative™ 4.0 Embroidery collection
-vihkosta, jossa on kuvat kuvioista ja fonteista.
Kuvion numero ja kuvion tikkimäärä sekä koko
on merkitty kunkin kuvion viereen. Kunkin värin
lankavärisuositukset näkyvät näytöllä.
Kirjontalaitteen yhdistäminen
koneeseen
Kirjonnan valmistelut
Vapaavarren takana on kannellinen kojevastake.
Kansi avautuu automaattisesti, kun työnnät
kirjontalaitteen paikalleen.
1. Ota tarvikelaatikko pois.
2. Työnnä kirjontalaite koneen kirjontavarteen,
kunnes se se napsahtaa kojevastakkeeseen.
Säädä tarvittaessa jalkojen korkeutta niin, että
kone ja kirjontalaite ovat samalla tasalla.
3. Ponnahdusikkunassa kehotetaan tyhjentämään
kirjonta-alue ja irrottamaan kehä. Paina
OK. Kone kalibroi, ja kirjontavarsi siirtyy
valmiusasentoon. Kalibroinnissa
kirjontatoiminot säädetään joka kerta, kun
asetat kirjontalaitteen paikalleen.
Älä kalibroi konetta kehän ollessa kiinnitettynä
kirjontavarteen, sillä silloin neula, paininjalka, kehä
ja/tai kirjontalaite saattaisivat vahingoittua. Ota
myös muut tavarat pois kirjonta-alueelta ennen
kalibrointia, jotta kirjontavarsi ei törmää niihin
kalibroinnin aikana.
Kirjontalaitteen irrottaminen
1.
3.
4.
Kirjontalaite sopii säilytyslaatikkoonsa,
kun siirrät kirjontavarren parkkiasentoon.
Valitse parkkiasento näytöllä joko kirjonnan
muokkaustilassa tai kirjontatilassa.2.
Paina kirjontalaitteen alavasemmalla olevaa
painiketta (A) ja irrota laite vetämällä sitä
vasemmalle.
Kojevastakkeen kansi sulkeutuu
automaattisesti.
Säilytä kirjontalaitetta alkuperäisessä
pakkauksessaan.
A
7:3
Kankaan pingottaminen
Kirjonnan valmistelut
Saat parhaan kirjontatuloksen, kun käytät aina
kankaan alla tukikangasta. Pingota kangas ja
tukikangas tiukaksi ja sileäksi.
1. Avaa ulkokehän pikasalpa (A). Ota sisäkehä
pois. Pane ulkokehä tasaiselle alustalle niin,
että ruuvi on alaoikealla. Kehän alareunassa
on pieni nuoli, jonka pitää olla kohdakkain
sisäkehän nuolen kanssa.
2. Pane tukikangas ja kangas oikeat puolet
ylöspäin ulkokehän päälle. Pane sisäkehä
niiden päälle niin, että nuoli on alareunassa.
3. Työssä sisäkehä tiukasti ulkokehän sisään.
4. Sulje pikasalpa. Sääd pingotuksen kireyttä
kääntämällä ruuvia (B). Paras tulos syntyy, kun
kangas on aivan tiukkana kehällä.
Huom: Kun kirjot lisää kuvioita samalle kankaalle, avaa
pikasalpa, siirrä kangasta ja sulje pikasalpa. Kun vaihdat
kangastyyppiä, joudut ehkä säätämään kiristysruuvia.
Älä paina pikasalpaa väkisin kiinni.
B
A
Kehän kiinnittäminen
Liu’uta kehä kirjontalaitteeseen etukautta, kunnes
se napsahtaa paikalleen.
Kuvioon merkityn keskikohdan tulee olla neulan
alkuaseman kohdalla. Voit hienosäätää kuvion
sijaintia näytön kuvakkeilla (Katso kappale 8).
Irrota kehä kirjontavarresta painamalla
kiinnityslaitteen harmaata painiketta ja vetämällä
kehää itseesi päin.
creative 4.0
creative 4.0
7:4
Kirjonnan aloittaminen
1.
2.
creative 4.0
Kun olet kiinnnittänyt kirjontalaitteen ja -jalan,
pane puolakoteloon puola, jossa on ohutta
kirjonnan alalankaa.
Huom: Tarkista, että IDT ei ole käytössä.
Pingota kehään kangasta ja tukikangasta.
Avaa valintavalikko (A), josta voit valita
kuvion. Paina kuviota kerran, niin se latautuu
kirjonnan muokkaustilaan.
4.
Kone siirtyy automaattisesti kirjonnan
muokkaustilaan. Kuvio sijoittuu kehän
keskelle.
Kirjonnan valmistelut
3.
B
5.
6.
Siirry kirjonnan muokkaustilasta kirjontaan
painamalla kyseistä kuvaketta (B)
tehtäväpalkissa.
Pujota koneeseen väriluettelon ensimmäinen
väri (C).
A
C
B
7:5
Kirjonnan valmistelut
7.
Pöydällä tulee olla riittävästi tilaa
kirjontavarren ja -kehän liikkeille. Pidän
kevyesti kiinni ylälangasta ja paina start/stoppainiketta (D) tai jalkasäädintä. Kone aloittaa
kirjonnan.
8.
Muutaman tikin jälkeen kone pysähtyy ja
näytölle tulee ponnahdusikkuna, jossa sinua
kehotetaan katkaisemaan langanpää. Katkaise
lanka ja jatka kirjontaa painamalla uudelleen
start/stop -painiketta.
9.
Kone pysähtyy, kun ensimmäinen värialue
on valmis. Ponnahdusikkunassa kehotetaan
vaihtamaan lanka. Pujota seuraava lanka ja
jatka kirjontaa painamalla start/stop.
Jokaisen värialueen päätteeksi kone päättelee ja
katkaisee ylälangan.
10. Kun kuvio on valmis, kone katkaisee
molemmat langat ja pysähtyy. Neula ja
paininjalka nousevat automaattisesti, joten
kehä on helppo ottaa pois paininjalan alta.
Ponnahdusikkunassa ilmoitetaan, että kuvio
on valmis. Paina OK, niin kuvio poistetaan
näytöltä.
7:6
D
Kirjonnan
muokkaustila
Kirjonnan muokkaustila
Kirjonnan muokkaustilassa voit muokata, yhdistää, tallentaa, poistaa ja palauttaa kuvioita. Voit muokata
kuvioita myös silloin, kun kirjontalaite ei ole kiinnitettynä koneeseen. Ladattu kuvio tai kuviot näkyvät
kirjontakentässä (1).
Kirjonnan muokkaustila
Kirjonnan muokkaustila
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
16.
17.
18.
19.
20.
21.
22.
23.
Kirjontakenttä
Lähennä
Näytä kehä/Näytä kuvio(t)
Valitse monta
Nuolet
Valitse kuvio/poista valinta
Kokonaistikkimäärä
Poista
Monista
Peilikuva sivuttain
Peilikuva pitkittäin
Siirrä kuvio kehälle
Kosketustoiminto - siirrä
Kosketustoiminto - pyöritä
Kosketustoiminto - skaalaa
Kosketustoiminto - pan
Pyörä
Pyörän keskikuvake
Tallenna kuvio
Lisätoimintoja
Valitse kehä
Muokkaa lankaväriä
Kirjontaompeleiden muokkaaminen
2
20
21
3
22
4
23
5
6
1
7
8
9
10
11
12
13
14
15
16
Lataa kuvio
Aloita kuvion lataaminen avaamalla
valintavalikko. Valitse kuvio (A) valintapalkista.
Omat kuviosi näkyvät valikossa. Lataa kuvio
koskettamalla sitä näytöllä. Kuvio latautuu
kirjonnan muokkaustilaan.
A
8:2
19
18
17
Lataa fontti
Voit luoda tekstiä sekä kirjonta- että
ommelfonteilla. Aloita fonttien lataaminen
valitsemalla fontti (B) valintapalkista. Paina
haluamaasi fonttia.
Kirjontafonteissa on vaaleanpunainen tausta. Fontti
latautuu kirjontatekstin muokkaustilaan.
Ommelfonteissa on harmaa tausta. Fontti latautuu
yhdistelmätilaan, jossa luotu teksti ladataan
kirjonnan muokkaustilaan.
B
Lataa ommel
Kirjonnan muokkaustila
Lataa ommel valitsemalla ensin ompeleet
(C) valintapalkista. Valitse kategoria ja sitten
alakategoria. Paina haluttua ommelta näytöllä, niin
se latautuu kirjonnan muokkaustilaan.
Huom: Voit ladata kuvioita, fontteja ja ompeleita myös
kohteesta Tiedostot & kansiot.
Voita ladata kirjontatilaan aiemmin tallennettuja
tilkku-, yksittäis- ja suippo-ommelyhdistelmiä ja
ommella ne kehällä.
Jos ommelyhdistelmä sisältää suippo-ompeleita,
kone muuntaa sen kirjontakuvioksi.
C
2
Zoom (Lähentäminen/loitontaminen)
Zoom (2)
Voit lähentää tai loitontaa kirjontakentän näkymää.
Liiku kahden toiminnon välillä: näytä kehä/
näytä kuvio(t) (3)
Tällä kuvakkeella voit liikkua kahden toiminnon
välillä. Näytä kehä -tilassa kirjontakentän
näkymä mukautuu valitun kehän kokoon. Näytä
kuvio(t) -tilassa kuvio tai yhdistelmä näytetään
lähennettynä.
3
8:3
Valitse kuvio(t)
Kirjonnan muokkaustila
Kun lataat kuvioita kirjonnan muokkaustilaan, on
viimeksi ladattu kuvio automaattisesti valittuna.
Käytössäsi on kaksi tapaa valita toinen kuvio. Voit
joko koskettaa sitä näytöllä tai liikkua kuviosta
toiseen nuolilla (5). Valitun kuvion ympärillä on
punainen kehys.
Valitse monta (4)
Jos olet ladannut näytölle kuvioita ja haluat
muokata useita samanaikaisesti, voit käyttää
toimintoa nimeltä Valitse monta. Voit valita
ladatuista kuvioista haluamasi tai kaikki.
Aktivoi ensin Valitse kaikki -toiminto (4). Näytölle
tulee harmaa kehys, jota käytetään osoittimena.
Sillä merkitään nykyinen kuvio (A). Kosketa
kuviota kerran muovineulalla tai liiku kuvioissa
nuolilla (5). Näin voit vaihtaa merkityn kuvion.
Kosketa kuviota vielä uudelleen tai paina Valitse/
poista valinta -kuvaketta (6).
Voit lisätä uuden kuvion valittujen kuvioiden
ryhmään merkitsemällä sen ja sitten koskettamalla
sitä muovineulalla tai painamalla Valitse/poista
valinta -kuvaketta (6).
Jos painat pitkään Valitse monta -kuvaketta,
tulevat kaikki näytöllä olevat kuviot valituiksi.
Voit poistaa kuvion valittuna olevien joukosta
painamalla ensin sitä ja sitten Valitse/poista
valinta -kuvaketta (6).
Huom: Merkityn kuvion ympärillä on harmaa kehys
(A). Valitun kuvion ympärillä on punainen kehys (B).
Jos valitset merkittynä olevan kuvion, sen ympärille
tulee punaharmaa kehys (C). Tekemäsi muutokset
vaikuttavat vain valittuna oleviin kuvioihin. Jos haluat
tehdä muutoksia merkitttyyn kuvioon, on sinun ensin
valittava se. Kun näytölle on ladattu useita kuvioita,
aktivoituu tämä toiminto automaattisesti ja kaikki
ladatut kuviot ovat valittuina.
4
5
6
A
C
B
8:4
Säädöt
Poista (8)
Kun painat poistokuvaketta, kaikki valitut kuviot
poistetaan kirjontakentästä. Jos valittuna on
useampi kuin yksi kuvio, ponnahdusikkunassa
pyydetään vahvistusta.
Voit poistaa kaikki kuviot painamalla kuvaketta
pitkään. Vahvistusta pyytävä ponnahdusikkuna
häviää.
Monista (9)
Paina monistuskuvaketta, kun haluat kuvio(i)sta
kopioita.
Jos haluat useamman kuin yhden kopion,
paina kuvaketta pitkään. Näytölle tulee
ponnahdusikkuna, johon voit kirjoittaa haluttujen
kopioiden määrän.
Siirrä kuvio kehälle (12)
Tällä kuvakkeella voit siirtää kehäalueen
ulkopuolella olevan kuvion sen sisään. Kuvio
asettuu mahdollisimman lähelle alkuperäistä
sijaintia.
9
10 11 12
Kirjonnan muokkaustila
Peilikuvat (10 ja 11)
Muuta kuvio poikittain peilikuvaksi painamalla
kuvaketta (10) ja pitkittäin painamalla kuvaketta
(11).
8
8:5
Kosketustoiminnot
Muovineulan avulla voit toimia suoraan näytöllä
tarttumalla kuvioon ja liikuttelemalla sitä. Voit
liikkua zoomatussa kuviossa (pan), siirtää,
pyörittää ja skaalata. Pyörän (17) nuolien avulla
voit tehdä lopullisen hienosäädön.
13
Kirjonnan muokkaustila
Siirrä (13)
Toiminnon ollessa aktiivisena voit siirtää kuvio(i)ta
kirjontakentässä. Pyörän yläpuolella oleva luku
kertoo, miten kauas kehän keskipisteestä kuviota
on siirretty vaaka- ja pystysuorassa.
Paina kehän keskikuvaketta (18), niin kuvio(t)
siirretään kehän keskelle.
18
17
14
Pyöritä (14)
Toiminnon ollessa aktiivisena voit pyörittää
kuvio(i)ta keskipisteensä ympäri.
Pyörän nuolien avulla voit pyörittää yksi aste
kerrallaan. Jokainen pyörän (18) keskipainallus
pyörittää kuviota 90 astetta myötäpäivään.
Pyörän yläpuolelta näet, montako astetta kuvio(i)ta
on pyöritetty alkuasemaan verrattuna.
Skaalaa (15)
Kun skaalaus on aktiivisena, voit suurentaa tai
pienentää kuvio(i)ta korkeintaan 20%.
Oletuksena on, että koko muuttuu sekä leveysettä korkeussuunnnassa. Keskikuvakkeen suljettu
lukko (18) on siitä merkkinä (18). Voit avata lukon
painamalla sitä. Silloin voit muuttaa korkeutta ja
leveyttä toisistaan riippumatta.
Jos vedät muovineulaa näytöllä valittujen
kuvioiden keskustaa kohti, niiden koko pienenee.
Jos vedät sitä keskustasta poispäin, koko suurenee.
Hienosäädä pyörän avulla.
Pan (16)
Toiminnon ollessa aktiivisena voit liikkua
kirjontakentässä zoomatulla näytöllä.
18
17
18
15
17
18
15
17
16
17
8:6
Vaihtoehtopalkki
19
Tallenna kuvio (19)
Paina tallenna kuvio -kuvaketta (19), kun haluat
tallentaa työstämäsi kuvion. Näytölle tulee uusi
ikkuna, jossa voit määritellä tallennuspaikan: Omat
tiedostot (A) tai Omat kuviot (B). Voit tallentaa
myös koneeseen kytketylle ulkoiselle laitteelle
(C). Valitse tallennuspaikka painamalla kuvaketta
A, B tai C. Paina tätä kuvaketta (D), niin kyseisen
kansion tiedostot näytetään aakkosellisena
luettelona.
Kuvioyhdistelmän voi tallentaa samalla tavalla.
Kun lataat yhdistelmän uudelleen näytölle, voit
silti muokata sen kutakin osaa erikseen.
A
B
C
E
Kirjonnan muokkaustila
Tiedostonimi
Nimeksi tulee automaattisesti ensimmäisen
ladatun kuvion nimi. Jos tallennat kirjontatekstiä
tai ompeleita, tulee oletusnimeksi NewDesign1.
vp3 ja seuraavaksi NewDesign2.vp3 jne. Jos haluat
vaihtaa nimen, paina kuvaketta Nimeä uudelleen
(D) ja kirjoita uusi nimi näytölle tulevaan
ikkunaan.
Vahvista tallennus painamalla OK. Jos haluat
hylätä tallennuksen, paina Peruuta. Tällöin
palataan kirjonnan muokkaustilaan.
D
8:7
Lisätoimintoja (20)
Ruudukko (A)
Painamalla ruudukkokuvaketta (A) voit panna
kirjontakentän ruudukon päälle/päältä pois.
Ruudukko on apuna kuvioiden sijoittelussa tai
yhdistelyssä. Ruutuviivojen välinen etäisyys
on yhtä kuin 20 mm kankaalla. Kun lähennät
kirjontakentän, ruutuviivojen välinen etäisyys on
10 mm ja 5 mm. Tällöin viivat ovat ohuempia.
Kirjonnan muokkaustila
3-ulotteinen näkymä (B)
Paina 3-ulotteisen näkymän kuvaketta (B), kun
haluat vaihtaa kirjontakentän 3-ulotteisen näkymän
päälle ja pois. Kuviot näytetään oletuksena
2-ulotteisina kirjontakentässä. Tässä näkymässä
kuviot latautuvat näytölle nopeammin, ja kuvion
värialueet erottuvat paremmin. Näkymäasetus
pysyy voimassa silloinkin, kun katkaiset virran
koneesta.
8:8
Siirrä parkkiasentoon (C)
Paina parkkiasennon kuvaketta (C), niin
kirjontavarsi siirtyy parkkiasentoon, jossa
kirjontalaite sopii säilytyskoteloonsa.
Palauta nykytila (D)
Paina tätä kuvaketta (D), niin siirryt
automaattisesti kirjonnan muokkaustilasta
kirjontaan. Kun kuvio on ladattu uudelleen, voit
jatkaa kirjontaa siitä, mihin se viimeksi jäi.
Jos lataat kuvion kirjonnan muokkaustilaan
palauttaessasi nykytilaa, se poistetaan.
A
B
C
D
20
Valitse kehä (21)
Valitse kehä painamalla ensin
kehänvalintakuvaketta (21). Näytölle tulee
ponnahdusikkuna, jossa näet kaikki vaihtoehdot,
myös lisätarvikkeena saatavat kehät.
Ponnahdusikkuna sulkeutuu automaattisesti, kun
olet valinnut kehän.
Huom: Tummalla taustalla olevia kehiä voi käyttää vain
suuren, lisätarvikkeena hankittavan kirjontalaitteen
kanssa.
Lankavärin muokkaustilassa voit vaihtaa kuvion
värejä. Paina ensin värinvaihtokuvaketta (22).
Esimerkissä (A): 1:2, RaRa 40, 2206 tarkoittaa
ensimmäisenä valitun kuvion toista väriä,
lankamerkkinä RobisonAnton nro 40, värinumero 2206.
Paina väriluettelossa väriä, jonka haluat vaihtaa.
Paina sitten pikavärikuvaketta (B), jolloin näytölle
tulee 64 väriä sisältävä ikkuna.Valitse uusi väri
painamalla sitä, paina sitten OK. Ikkuna sulkeutuu,
ja uusi väri näkyy väriluettelossa.
Monen valinta (C) ja Valitse samat (C)
Jos haluat vaihtaa samalla kertaa useamman kuin
yhden värin, paina kuvaketta Monen valinta
(C). Aktivoi toiminto painamalla kuvaketta ja
paina sitten värejä, jotka haluat vaihtaa. Paina
pitkään Monen valinta -kuvaketta (C), niin
kaikki värit tulevat valituiksi. Voit poistaa jonkin
värin valinnan painamalla sitä luettelossa. Paina
uudelleen Monen valinta, jos haluat peruuttaa
toiminnon.
Valitse samat -kuvaketta (D) painamalla voit
valita kaikki sen hetkistä väriä vastaavat alueet.
Kun käytät Valitse samat -kuvaketta, ja valittuna
on useampi kuin yksi värialue, Monen valinta
aktivoituu automaattisesti.
Valitut värialueet näkyvät kirjontakentässä
korostettuina.
22
A
Kirjonnan muokkaustila
Lankavärin muokkaus (22)
21
B
C
D
8:9
Kirjontaompeleiden muokkaaminen (23)
Kirjonnan muokkaustila
Yhdistelmiä ja ompeleita voi muokata
kirjontaompeleiden muokkaustilassa. Voit
muokata myös itse luomaasi yhdistelmää
tai ommelta, joka on ladattu kirjonnan
muokkaustilaan (ks. kappaleet 5 ja 6).
Huom: Kun ommel tai yhdistelmä on ladattu kirjonnan
muokkaustilaan, tulee alkuun ja loppuun automaattinen
päättely. Päättely näkyy vain silloin, kun avaat
ompeleen tai yhdistelmän yhdistelmätilassa.
Voit aktivoida ruudukon kirjonnan muokkaustilassa.
Se avulla pystyt yhdistelemään tarkemmin. Siirry
kirjontaompeleiden muokkaustilaan muokataksesi
yhdistelmää tai ommelta.
Muokkaa ompeleita
Avaa kirjontaompeleiden muokkaus. Säädöt
vaikuttavat ompeleeseen samalla tavalla kuin
ompelutilassa. Jos avaat enemmän kuin yhden
yhdistelmän, voit liikkua niiden välillä nuolien
avulla (A).
Voit lisätä tai vahentää ommelleveyttä (C) ja tikin
pituutta (D) painamalla + ja -.
Jos mukana on satiiniompeleita, voit muuttaa myös
tiheyttä (E).
Kun käytät peilikuvatoimintoa (B), ommel
muuttuu peilikuvaksi omalla alueellaan.
Toimenpide ei vaikuta ompeleen asemaan samalla
tavalla kuin kirjonnan muokkaustilassa.
Voit tehdä säätöjä myös kosketustoimintojen
avulla. Säädöt vaikuttavat siihen samalla tavalla.
Huom: Jos teet säätöjä yhdistelmään tai ompeleeseen
kirjontaompeleiden muokkaustilassa, voit silti muokata
niitä yhdistelmätilassa tai Stitch Creatorissa.
Kun palaat kirjonnan muokkaustilaan, yhdistelmä tai
ommel korvataan muokatulla versiolla.
23
A
B
C
D
E
Kavenna valittua ommelta
Lyhennä valittua ommelta
Peilaa valittu ommel pitkittäin
8:10
Peilaa valittu ommel sivuttain
F
A
Kirjonnan muokkaustila
Kirjontaompeleen muokkaaminen - esimerkki
1. Siirry kirjonnan muokkaustilaan.
2. Avaa yhdistelmätoiminto painamalla
kuvaketta tehtäväpalkissa (F). Valitse ommel
4.4.7 ja sitten 4.3.13, 4.2.2, 4.3.13. Peilaa
viimeksi ladattu ommel pitkittäin. Lisää ommel
4.3.17, 4.3.13, 4.2.2, 4.3.13. Peilaa viimeksi
ladattu ommel ja lisää vielä ommel 4.4.7.
3. Sulje yhdistelmätoiminto painamalla kuvaketta
tehtäväpalkissa. Yhdistelmä ladataan kirjonnan
muokkaustilaan.
4. Poista yhdistelmän valinta koskettamalla
näyttöä kuvion ulkopuolella tai liiku nuolien
avulla.
5. Avaa yhdistelmätoiminto uudelleen. Valitse
ommel 4.1.2.
6. Paina kopiointikuvaketta pitkään. Kirjoita
avautuvaan ponnahdusikkunaan 7 ja paina Ok.
Kopioita on nyt yhteensä 8.
7. Sulje yhdistelmä ja lataa muokkaustilaan
toinen yhdistelmä.
8. Paina pyörän keskikuvaketta siirtotoiminnon
ollessa aktiivisena. Tuo uusi yhdistelmä kehän
keskelle. Siirrä 7.5 mm oikealle.
9. Avaa kirjontaompeleen muokkaus (23).
10. Kavenna toinen yhdistelmä 8 mm:n levyiseksi.
11. Siirry nuolien avulla ensimmäiseen
yhdistelmään (A). Pidennä yhdistelmä
sopivaksi toiseen yhdistelmään, 169,1 mm.
Säädä tiheys arvolle 0.6.
12. Sulje kirjontaompeleen muokkaus. Valitse
toinen yhdistelmä ja kopioi se. Peilaa sivuttain.
Keskitä kopio ja siirrä se 7.5 mm vasemmalle
ensimmäisestä yhdistelmästä.
8:11
Kirjontatekstin muokkaus
Muokkaustoiminnon avaaminen
Kirjontatekstin muokkaus avautuu automaattisesti,
kun valitset kirjontafontin.
Voit avata kirjontatekstin muokkauksen myös
kirjonnan muokkaustilassa olevan valmiin tekstin
muokkaamista varten. Valitse teksti ja paina
yhdistelmäkuvaketta (A) tehtäväpalkissa.
Huom: Jos teksti on luotu ommelfonteilla, avautuu
tekstinmuokkauksen sijasta yhdistelmätila.
Kirjonnan muokkaustila
Muokkaustoiminnon käyttö
Kosketa muovineulalla kirjaimia, jotka haluat
lisätä tekstiin. Teksti näkyy alueella (B). Osoitin on
aktiivisen kirjaimen päällä. Voit siirtyä eteen- ja
taaksepäin nuolilla (C).
Voit muuttaa fonttia ja tekstin kokoa painamalla
Vaihda fontti -kuvaketta (E). Valitun fontin
esikatselu ja nimi näkyvät esikatselualueella (F).
A
Kirjaimen lisääminen tekstiin
Siirrä osoitin nuolilla (C) kohtaan, johon haluat
lisätä kirjaimen. Paina kirjainta, niin se lisätään
osoittimen kohdalle.
Kirjaimen poistaminen
Kun haluat poistaa kirjaimen, aseta osoitin
poistettavan kirjaimen perään. Paina
poistokuvaketta (D). Paina poistokuvaketta
pitkään, jos haluat poistaa koko tekstin.
Ponnahdusikkunassa pyydetään vahvistamaan
poisto.
F
E
C
8:12
B
D
Fontin vaihto
Voit vaihtaa fontin ja tekstin koon painamalla
Vaihda fontti -kuvaketta (E). Ponnahdusikkunassa
näet kaikki kirjontafontit. Kullekin fontille on
useita kokoja.
Kun vaihdat fontin, kaikki kirjontafontin
muokkausikkunassa olevat kirjaimet muuttuvat
uuden fontin mukaisiksi.
G
Kirjonnan muokkaustila
Lataa fontti muualta
Jos haluat ladata fontin Omat fontit -kansiosta tai
ulkoiselta laitteelta, paina Lataa fontti -kuvaketta
(G), joka on Vaihda fontti -ponnahdusikkunan
alaosassa. Näytölle tulee valintaikkuna, josta voit
valita uuden fontin latauspaikan.
Lataa tekstiä kirjonnan muokkaustilaan
Palaa kirjonnan muokkaustilaan poistamalla
yhdistelmätilan valinta tehtäväpalkissa.
Kirjontatekstin muokkaus sulkeutuu, ja teksti
ladataan kirjonnan muokkaustilaan. Jos
kyseessä on aiemmin luotu teksti, se sijoitetaan
ja sitä pyöritetään samalla tavalla kuin ennen
muokkausta.
8:13
Ponnahdusikkunat kirjonnan
muokkaustilassa
Poistetaanko valitut kuviot?
Sinulta pyydetään vahvistusta, jos olet valinnut
poistettavaksi useamman kuin yhden kuvion.
Kirjonnan muokkaustila
Poistetaanko kaikki kuviot?
Sinulta pyydetään vahvistusta, jos olet valinnut
poistettavaksi kaikki kuviot tai jos olet painanut
poistokuvaketta pitkään.
Korvataanko tiedosto?
Kun yrität ensimmäistä kertaa tallentaa kuvion jo
olemassa olevalla tiedostonimellä, sinulta kysytään
tätä vahvistusta.
Jos tallennat yhä uudelleen samalla nimellä, ei
kysymystä enää esitetä.
Valittua kehää ei voi käyttää tämän
kirjontalaitteen kanssa
Jos valittua kehää ei voi käyttää koneessa olevan
kirjontalaitten kanssa, kone ei siirry kirjontatilaan.
Kiinnitä sopiva kirjontalaite tai vaihda kehä
sellaiseen, jota voi käyttää nykyisen kirjontalaitteen
kanssa.
Irrota kehä
Tämä ponnahdusviesti tulee näkyviin, kun olet
valinnut toiminnon, joka pakottaa kirjontalaitteen
liikkumaan kehän rajojen ulkopuolelle. Jotta
kirjontavarsi voisi liikkua vapaasti, irrota kehä ja
paina OK. Peruuta valittu toiminto painamalla
Peruuta.
8:14
Nykytilan tallentamiseen ei ehkä ole tarpeeksi
tilaa
Jos käytettävissä oleva muisti on vähissä, et ehkä
pysty tallentamaan nykytilaa kirjonnan aikana.
Jatka kirjontatilaan painamalla OK ja palaa
kirjonnan muokkaustilaan painamalla Peruuta ja
tyhjennä muistia Tiedostot & Kansiot -tilassa ennen
kirjonnan aloittamista.
Tikkien maksimimäärä ylittyy
Kuvioyhdistelmäsi sisältää liian monta tikkiä.
Kuvioyhdistelmässä voi olla korkeintaan noin
500.000 tikkiä.
Kirjonnan muokkaustila
Kuvioyhdistelmä on liian monimutkainen
Tämä ponnahdusviesti tulee esiin seuraavista
syistä:
• Kuvioyhdistelmä sisältää liian monta
värialuetta.
• Yhdistelmässä on liian monta kuviota.
• Yksi tai useampi kuvio on ryhmitelty liian
moneen kertaan.
8:15
8:16
Kirjonnan muokkaustila
Kirjontatila kirjominen
Kirjontaan siirtyminen
Kun olet valmis kirjomaan kuviosi, siirry
kirjontatilaan painamalla kuvaketta (A)
tehtäväpalkissa. Kirjontalaitteen pitää olla
kytkettynä. Kone siirtyy kirjontatilaan. Nyt
näkyvissä ovat kirjonnassa tarvittavat toiminnot.
A
Kirjontatila - muokkaus
Kirjontatila - kirjominen
Kirjontatila - kirjominen
Kirjontatila
1.
2.
3.
4.
5.
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
Ristiosoitin
Väriluettelo ja vierityspalkki
Nykytikki
Siirry tikkiin
Langankireys
Harsiminen
Lähennä/loitonna (Zoom)
Näytä kehä/Näytä kuvio(t)
Kosketustpoiminto - pan (aina
aktiivisena)
Lisätoimintoja
Nopeudensäätö
Kehän asema
Precise Positioning
2
1
7
10
11
3
4
5
6
8
12
9
13
Ristiosoitin (1)
Kirjonnassa ristiosoitin näyttää, missä kohdassa
neula milloinkin on.
Väriluettelo (2)
Kaikki kuvio(ide)n värit ovat näkyvissä
kirjontajärjestyksessä. Kunkin värin kohdalla
näkyy järjestysnumero sekä lankavalmistaja,
langan vahvuus ja värin numero. Vierityspalkilla
voit selata kaikkia lankavärejä. Voit siirtyä toiselle
värialueelle koskettamalla kyseistä väriä.
9:2
Lankavalmistaja ja -numero ovat näkyvissä .VP3ja.VIP-muotoisissa kuvioissa. Osa informaatiosta
häviää, jos vaihdat väriä.
Esimerkki (A): 1:2, RaRa 40, 2206 merkitsee
ensimmäisenä ladatun kuvion toista lankaväriä,
RobisonAnton nro 40, lankanumero 2206.
Jos haluat muokata väriluetteloa, palaa kirjonnan
muokkaustilaan.
Kirjontatiedot
Kuvion tai yhdistelmän nykytikin numero näkyy
kuvan (B) vieressä. Jälkimmäisenä on kuvion tai
yhdistelmän kokonaistikkimäärä.
Nykyisen värialueen nykytikki näkyy kuvan
(C) vieressä. Jälkimmäisenä on värialueen
kokonaistikkimäärä.
Arvio nykyisen värialueen kirjonta-ajasta näkyy
kuvan (D) vieressä.
Nykytikki (3)
Voit liikkua kuviossa tikki tikiltä eteenpäin
painamalla + ja taaksepäin painamalla -. Siirry
muutama tikki taaksepäin painamalla - , jos
lanka katkeaa tai loppuu. Paina pidempään, niin
liikkuminen nopeutuu. Ristiosoitin siirtyy tikkien
mukana kirjontakentässä.
7
B
C
D
3
4
5
6
8
9
Langankireys (5)
Jos kirjot erikoislangalla tai erikoiskankaalle, saatat
joutua säätämään langankireyttä. Voit lisätä tai
vähentää sitä painamalla + tai -.
Harsiminen (6)
Voit kiinnittää kankaan harsimalla sen
tukikankaaseen. Tämä on hyödyllinen ominaisuus,
jos kangasta ei jostakin syystä voi pingottaa.
Harsiminen myös tukee joustavia kankaita. Paina
kuvaketta (6), niin harsinta aktivoituu.
Paina kuvaketta pitkään, niin näytölle tulee
ikkuna, jossa voit valita, tehdäänkö harsinommel
kuvioalueen ja/tai kehäalueen ympärille. Jos
valitset harsinnan kuvioalueen ympärille, kone
ompelee harsinnan sen alueen ympärille, jolle
kuvio kankaalla asettuu.
Jos valitse harsinnan kehäalueen ympärille,
harsinta tulee kehän sisäreunan lähelle.
Harsinompeleet näkyvät kuvion väriluettelon (A)
ensimmäisenä värinä. Voit liikkua harsinnassakin
tikki tikiltä eteen- ja taaksepäin.
Huom: Harsinnan voi toteuttaa vain oltaessa kuvion
ensimmäisen tikin kohdalla.
Kirjontatila - kirjominen
Siirry tikkiin (4)
Jos haluat siirtyä kuviossa tiettyyn tikkiin, paina
tätä kuvaketta. Esiin tulee ponnahdusikkuna, johon
voit kirjoittaa halutun tikin numeron. Jos kirjoitat
kokonaistikkimäärää suuremman luvun, siirrytään
kuvion viimeiseen tikkiin.
A 2
1
Lähennys/loitonnus (Zoom) (7)
Voit lähentää ja loitontaa kirjontakenttänäkymän.
Lähentämälllä (+) näet lähikuvan kirjontakuviosta.
Painamalla (-) palaat edelliseen näkymään.
Näytä kehä/näytä kuvio(t) (8)
Tällä kuvakkeella voit liikkua näiden kahden
toiminnon välillä. Näytä kehä tuo näytölle valitun
kehän ja sen sisällön. Näytä kuvio(t) tuo näytölle
kuvion tai kuviot mahdollisimman suurina.
Pan (9)
Kirjontatilassa pan-toiminto on aina aktiivisena.
Muovineulan avulla voit liikkua lähennetyssä
näkymässä.
9:3
Vaihtoehtopalkki
Lisätoimintoja (10)
Yksivärinen (A)
Paina kuvaketta, jso haluat aktivoida yksivärisen
kirjonnan. Kaikki kuviot näkyvät silloin harmaina,
eikä kone pysähdy värinvaihtoja varten.
Paina kuvaketta uudelleen, kun haluat palata
moniväriseen kirjontaan.
Kirjontatila - kirjominen
Koko näyttö (B)
Koko näyttö -toiminnon avulla näet kuviosi niin
suurina kuin mahdollista. Kuvio täyttää silloin
koko näytön. Sulje tämä toiminto koskemalla
näyttöä kerran.
B
3-ulotteinen näkymä (C)
Paina 3-ulotteisen näkymän kuvaketta (C), kun
haluat vaihtaa kirjontakentän 3-ulotteisen näkymän
päälle ja pois. Kuviot näytetään oletuksena
2-ulotteisina kirjontakentässä. Tässä näkymässä
kuviot latautuvat näytölle nopeammin, ja kuvion
värialueet erottuvat paremmin. Näkymäasetus pysyy
voimassa silloinkin, kun katkaiset virran koneesta.
Tallenna nykytila (D)
Jos haluat keskeyttää kirjonnan ja tallentaa
nykytilan, paina ensin Start/Stop. Paina sitten
Tallenna nykytila -painiketta. Nyt voit sammuttaa
virran koneesta.
Kun tallennat nykytilan, kaikki säädöt tallennetaan
ja voit jatkaa kirjontaa myöhemmin. Nykytila
säilyy tallennettuna, kunnes korvaat sen uudella.
Huom: Jos olet valinnut Settings-valikossa AutoSavetoiminnon nykytilan tallennusta varten, tämä kuvake
ei ole toiminnassa ja nykytila tallennetaan määrätyin
välein automaattisesti.
Nopeudensäätö (11)
Painamalla tätä painiketta voit alentaa kirjonnan
maksiminopeutta. Palaa normaalinopeuteen
painamalla kuvaketta uudelleen.
Voit muuttaa esisäädettyä maksiminopeutta.
Paina nopeudensäätökuvaketta pitkään, niin
näytölle tulee ponnahdusikkuna. Säädä nopeus
siirtämällä liukusäädintä oikealle tai vasemmalle
ja sulje ponnahdusikkuna. Kun painat seuraavan
kerran nopeudensäätökuvaketta, nopeus alenee
valitsemallesi arvolle.
Voit kirjoa sulkematta ponnahdusikkunaa.
9:4
A
C
D
11
Huom: Jos valitset korkeimman arvon, ei mikään arvo
tule valituksi. Vaihtoehtopalkin kuvake ei enää ole
aktiivinen, ja nopeus palaa oletusarvolle.
10
Kehän asento (12)
12
Näiden toimintojen avulla voit määritellä kehän
asennon.
Nykyasento
Kun haluat palata nykytikkiin ja jatkaa
kirjontaa keskeytyneestä kohdasta, paina
nykyasentokuvaketta. Voit myös painaa start/stoppainiketta kerran, jolloin kone palaa nykytikkiin ja
kirjonta käynnistyy.
Parkkiasento
Kun olet lopettanut kirjonnan, irrota kehä ja valitse
parkkiasento. Kirjontavarsi asettuu asentoon, jossa
laite sopii säilytyskoteloonsa.
Parkkiasento on kätevä myös silloin, kun tarvitset
ompelutilaa niin, että kirjontavarsi ei ole tiellä.
Huom: On tärkeää irrottaa kehä ensin, sillä muutoin se
saattaa vahingoittua.
Leikkuuasento
Leikkuuasennossa kehä siirtyy itseesi päin, ja
hyppytikkien poistaminen sujuu helposti.
Keskiasento
Keskiasennossa voit tarkistaa, miten kuvio sijoittuu
kankaalle.
Kirjontatila - kirjominen
Puolanvaihtoasento
Siirrä kehä tähän asentoon, kun haluat vaihtaa
puolan. Kehä siirtyy taaksepäin ja pääset helposti
käsiksi puolakoteloon.
9:5
Precise positioning (13)
13
Precise positioning -toiminto auttaa sinua
sijoittamaan kuvion juuri halutulle kohdalle
kankaalla. Tämä on hyödyllistä myös silloin, kun
haluat sijoittaa kuvion tarkoin aiemmin kirjotun
kuvion lähelle.
Lähennä kuvio ja siirrä näkymä pan-toiminnolla
haluttuun kohtaan. Hienosäädä näkymä
säätöpyörällä.
Kirjontatila - kirjominen
Precise positioning
A Lukituspiste
B Kehän sijoittelu
C Kohdistuspiste
D Kuvion pyöritys
E Kosketustoiminto - siirrä
F Kosketustoiminto - pyöritä
G Kosketustoiminto - pan
H Säätöpyörä
I Kuvion sijainnin tarkistus
J Lähennä neula
I
A
B
C
D
E
F
Lukituspisteen ja kehän sijainnin valinta
Valitse lukituspiste (A). Sijoita punainen ristiosoitin
kohtaan, johon haluat asettaa lukituspisteen.
Aktivoi kehän sijainti (B). Punainen ristiosoitin
lukittuu näytölle, ja sen väri muuttuu punaisesta
siniseksi. Lukituspisteen keskellä on rengas.
Nyt voit sijoittaa kuvion täsmälleen haluamaasi
kohtaan käyttämällä joko muovineulaa tai
säätöpyörää. Nuolien avulla voit tehdä lopullisen
hienosäädön. Neulan asema näyttää kohdan, johon
lukituspiste kankaalla asettuu.
Kohdistuspisteen valinta ja kuvion pyöritys
Voit tarkistaa kuvion toisenkin kohdan sijainnin
nähdäksesi, että kuvio on oikealla kohdalla ja tehdä
tarvittaessa lisäsäätöjä. Aktivoi (C) kohdistuspiste.
Näytölle tulee toinen ristiosoitin, jonka kohdalla
on nyt kohdistuspiste. Sijoita se kohtaan, johon
haluat kohdistaa kuvion toisen osan. Kehä liikkuu
kohdistuspistettä seuraten.
Kohdista kuvio haluttuun kohtaan aktivoimalla
(D), kuvion pyöritys. Jotta voisit siirtää
kohdistuspisteen oikeaan kohtaan kankaalla, tulee
pyöritystoiminto automaattisesti valituksi.
Muovineulan tai säätöpyörän avulla voit pyörittää
kuviota näytöllä lukituspiste keskipisteenä.
Sen jälkeen kuvio yhdistyy halutussa kohdassa
aiemmin kirjottuun kuvioon.
9:6
J
A
B
C
D
G
H
Kuvion sijainnin tarkistaminen
Tämän toiminnon avulla voit tarkistaa
kirjontakuvioalueen kulmakohdat. Neula palaa
kuvion keskikohtaan, kun painat keskikuvaketta.
Toiminnon avulla voit myös siirtää ristiosoittimen
valittuun kohtaan sijoittaessasi kuviota precise
positioning -toiminnolla.
Kulmakuvakkeella voit asettaa liitoskohdan
kuvion kulmaan. Tämä on helpoin ja myös tarkin
tapa, sillä liitos asettuu automaattisesti täsmälleen
kulmakohtaan. Tämä on hyvä ominaisuus silloin,
kun olet kirjomassa kuviolliselle kankaalle.
Kulman tarkistuskuvaketta voi käyttää joko
lukituspisteen tai kohdistuspisteen ollessa
valittuna. Painamalla tarkistuskuvaketta
valittu piste asettuu automaattisesti vastaavaan
kulmakohtaan tai kuvion keskelle.
Jos siis valitset vasemman yläkulman, liitoskohta
tulee olemaan kuvioiden vasemmassa kulmassa.
Tämän jälkeen voit jatkaa ja muokata liitoskohtaa
mielesi mukaan.
Poista neulavaroitus (K)
Tätä kuvaketta painamalla (K) voit sallia
tilapäisesti neulan olevan ala-asennossa siirtäessäsi
kehää. Neula voi silloin olla aivan kankaan lähellä
käyttäessäsi precise positioning -toimintoa.
Muista kuitenkin, että neulan on oltava kankaan
yläpuolella, jotta neula ja kangas eivät pääse
vahingoittumaan.
Huom: Varoitusta ei voi poistaa, jos neula on pistolevyn
sisällä.
J
Kirjontatila - kirjominen
Lähennä neula (J)
Precise positioning -toimintoa on helppo käyttää
uuden Lähennä neula -toiminnon avulla. Paina
kyseistä kuvaketta (J), niin näyttö kohdistuu
mahdollisimman lähelle neula-aluetta. Voit asettaa
sijoittelu- ja kohdistuspisteet juuri haluamaasi
paikkaan.
K
9:7
Precise positioning - esimerkki
Precise positioning -toiminto on erittäin
hyödyllinen, kun lisäät kuvion aiemmin kirjotun
kuvion yhteyteen.
1.
I
Valitse jokin kulmakohdista lukituspisteeksi
(A). Siirrä lukituspistettä kosketustoiminnolla
(siirrä) tai säätöpyörällä.
A
Kirjontatila - kirjominen
2.
Valitse kehän sijainti (B) ja siirrä lukituspiste
oikeaan kohtaan kehällä.
Siirrä lukituspiste kirjotun kuvion vasempaan
yläkulmaan. Käytä kosketustoimintoa (siirto).
Tarkista, että neula on oikeassa kohdassa.
Kun olet tyytyväinen, sulje precise positioning
ja aloita kirjonta.
B
3.
Määrittele kohdistuspiste (C) kulmakohtaan,
kun kohdistat kuviota aiemmin kirjottuun
kuvioon nähden. Käytä kosketustoimintoa
(siirto) tai kulmien tarkistuskuvakkeita (I).
I
C
4.
Valitse seuraavaksi pyöritys (D) ja siirrä sen
avulla kohdistuspiste oikeaan kohtaan kehällä.
Kohdista kuvio pyöritystoiminnolla. Tarkista,
että neula on täsmälleen oikeassa kohdassa.
5.
Sulje precise positioning ja aloita kirjonta.
D
9:8
Ponnahdusikkunat kirjonnassa
Kirjontalaitteen kalibrointi
Kun kiinnität kirjontalaitteen, ponnahdusikkunassa
pyydetään irrottamaan kehä ja tyhjentämään
kirjonta-alue kalibrointia varten. Sinua kehotetaan
myös kiinnittämään koneeseen paininjalka 6A.
Huom: Kehän irrottaminen on erittäin tärkeää, sillä
muuten kehä tai kirjontalaite saattaa vahingoittua
kalibroinnin aikana.
Kiinnitä oikea kehä
Jos koneeseen kiinnitetty kehä ei ole sama kuin
näytöllä valittu kehä, ei kirjonta käynnisty. Vaihda
kehä vastaamaan näytön informaatiota tai muuta
kehän valinta näytöllä.
Vaihda kehän valinta kirjonnan muokkaustilassa.
Kirjontatila - kirjominen
Puola on tyhjä
Kun puola on melkein tyhjä, kone pysähtyy
automaattisesti ja näytölle tulee ponnahdusikkuna.
Huom: Voit jatkaa kirjontaa, kunnes lanka on loppunut
kokonaan. Paina start/stop, niin voit jatkaa kirjontaa
sulkematta ponnahdusikkunaa.
Sulje ponnahdusikkuna. Vaihda koneeseen täysi
puola. Vedä löystynyt ylälanka takaisin ja siirry
muutama tikki taaksepäin painamalla kuvaketta
(3). Käynnistä kirjonta uudelleen painamalla
jalkasäädintä tai start/stop.
Huom: Siirrä kehä taakse, niin puola-alue on helpommin
ulottuvillasi. Kun olet vaihtanut puolan, siirrä kehä
takaisin kohtaan, jossa kirjonta keskeytyi.
3
Tarkista ylälanka
Kone pysähtyy automaattisesti, jos ylälanka
loppuu tai katkeaa. Pujota lanka uudelleen, sulje
ponnahdusikkuna, siirry muutama tikki taaksepäin
ja jatka kirjontaa.
9:9
Vaihda lanka
Kun värialue on valmis, kone pysähtyy ja katkaisee
ylälangan. Vaihda koneeseen seuraava lankaväri.
Lankavärisuositus näkyy ponnahdusikkunassa.
Kirjontatila - kirjominen
Katkaise langanpää
Kun olet vaihtanut langan, kone ompeleen
muutaman tikin ja pysähtyy langanpään
katkaisemista varten.
Kuvio on valmis - tyhjennetäänkö näyttö?
Kun kuvio on valmis, sinulta kysytään, haluatko
tyhjentää näytön. Jos painat OK, kuvio(t)
poistetaan. Paina peruustuspainiketta, jos haluat
kirjoa saman kuvion uudelleen.
9:10
Tiedostot & kansiot
Tiedostot & kansiot
Tiedostot & kansiot
Valintapalkin osat
1. Ompeleet
2. Fontit
3. Kuviot
4. Tiedostot & kansiot
5. Quick Help
Tiedostot & kansiot
6. Lataa tiedosto
7. Sulje ja palaa edelliseen näkymään
8. Etsi
9. Siirry kansiotasolla ylöspäin
10. Luettelonäkymä
11. Valinta-alue
12. Vierityspalkki
13. Kansio”Omat tiedostot”
14. Kansio ”Omat fontit”
15. Kansio ”Omat kuviot”
16. Ulkoiset laitteet (näkyy vain ulkoisen
laitteen ollessa kytkettynä)
17. Luo uusi kansio
18. Uudelleennimeä tiedosto tai kansio
19. Leikkaa
20. Kopioi
21. Liitä
22. Poista
23. Valitun tiedoston nimi
8
10:2
9
10
12
13
14
17
18
15
16
19
20
21
22
23
1
2
3
4
Kuviotiedosto
Koneeseesi voi ladata seuraavia tiedostomuotoja:
• .SHV, .DHV, .VP3, .VIP, .HUS, .PEC, .PES,
.PCS, .XXX, .SEW, .JEF, .EXP, .10* ja .DST
(kuviotiedostot)
• .SPX (tikkitiedostot)
• .SFX (ommelfonti)
• .VF3 (kirjontafontit)
• .TXT ja .HTM/HTML-tiedostot
Huom: Jos koneesi ei tue tiedostotyyppiä tai sen versiota
tai jos tiedosto on vahingoittunut, se näkyy valintaalueella tunnistamattomana tiedostona.
7
11
Tiedostot & kansiot - Järjestele, lisää, siirrä, ja
kopioi kuvioita, fontteja ja ommeltiedostoja. Voit
käyttää joko koneen omaa muistia tai koneeseen
kytkettyä ulkoista laitetta.
Tiedostomuodot
6
Kirjontafonttitiedosto
Ommeltiedosto
Ommelfonttitiedosto
Tekstitiedosto
Äänitiedosto
Tuntematon tiedosto
5
Muistitila
Voit tallentaa koneen muistiin kuvioita, fontteja,
ompeleita ja muita tiedostoja. Tarkista vapaa
muistitila painamalla Quick help (5) ja sitten joko
Omat tiedostot (13), Omat fontit (14) tai Omat
kuviot. (15). Ponnahdusikkunassa kerrotaan, miten
paljon muistia on vapaana.
Tiedostot & kansiot - Selailu
Avaa ensin valintavalikko tehtäväpalkissa. Valitse
alareunan valintapalkista Tiedostot & kansiot (4).
Koneen muistissa on kolme kansiota: Omat
tiedostot (13), Omat fontit (14) ja Omat kuviot
(15). Voit selata myös ulkoisia laitteita (16), jotka
on kytketty USB-portteihin. Ulkoisen laitteen
kuvake (16) näkyy vain, jos jokin ulkoinen laite on
kytkettynä.
Paina kuvaketta, niin sen sisältö näkyy valintaalueella. Valitun kansion polku näkyy kentässä
(8). Kuviotiedostot näytetään pienoiskuvina tai
kuvakkeina.
10
8
13
14
16
1
2
3
4
1
2
3
4
Omat tiedostot (13)
Tallenna Omiin tiedostoihin (13) kuvioita, fontteja,
muokattuja tiedostoja, ommelyhdistelmiä tai
tekstitiedostoja.
Järjestä Omat tiedostot niin, että löydät etsimäsi
helposti.
5
Tiedostot & kansiot
Luettelonäkymä (10)
Paina tätä kuvaketta (10), niin kyseisen kansion
tiedostot näytetään aakkosellisena luettelona.
Näkyvissä ovat ovat tiedoston nimi ja tyyppi.
Paina kuvaketta uudelleen, jos haluat palata
pienoiskuvanäkymään.
15
Omat fontit (14)
Säilytä kirjonta- ja ommelfonttitiedostot Omat
fontit -kansiossa (14). Fontit näytetään sekä
fontteina (2) että pikakuvakkeina Omat fontit
-kansiossa (14). Omat fontit -kansioon et voi luoda
uusia kansioita.
14
10:3
Omat kuviot (15)
Tallenna kuviotiedostoja Omat kuviot -kansioon
(15). Omat kuviot -kansioon et voi luoda uusia
kansioita. Koneen mukana tulevat kuviot näkyvät
sekä kuvioina (3) että pikakuvakkeina Omat kuviot
-kansiossa (15).
Tiedostot & kansiot
15
1
2
3
4
3
4
Ulkoinen laite (16)
Ulkoisen laitteen kuvake on aktiivinen vain, jos
USB-porttiin on kýtketty ulkoinen laite. Paina
kuvaketta (16), niin näet kaikki kytketyt ulkoiset
laitteet. Samaan aikaan voi olla kytkettynä
esimerkiksi tietokone ja muu laite kuten PFAFF®
USB embroidery stick. Valitse selattava laite
painamalla kuvaketta.
USB
Embroidery
stick
Tietokone
CD-asema
10:4
Tallenna tiedostoja
ja/tai siirrä niitä
tietokoneen ja
ompelukoneen välillä.
Lataa kuvioita tai
muita tiedostoja
tietokoneelta.
Tallenna kaikkia
tiedostotyyppejä.
Lataa tai kopioi
tiedostoja CD:ltä.
16
1
2
Tiedoston lataaminen
Lataa tiedosto painamalla latauskuvaketta (6) tai
painamalla pitkään itse tiedostoa.
Se latautuu sopivaan ikkunaan.
Kansion avaaminen
Avaa Tiedostot & kansiot -näkymässä tiedosto
painamalla sen kuvaketta pitkään. Kansion sisältö
näkyy keski-ikkunassa (11).
6
9
11
Kansiorakenne (8)
Paina Etsi-kenttää (8), niin näytölle tulee ikkuna,
jossa ovat näkyvissä kaikki kansiotasot nykyiseen
asti. Voit liikua kansiotasoilla painamalla toisella
tasolla olevaa kansiota.
Tämän kuvakkeen avulla voit myös liikkua
ulkoisesta laitteesta toiseen, esim. tietokoneelta
USB embroidery stickiin.
Tiedostot & kansiot
Siirry ylemmälle kansiotasolle (9)
Tätä kuvaketta painamalla voit liikkua
kansiotasolta toiselle, aina juuritasolle asti. Näet
keski-ikkunassa tason Tiedostot & kansiot.
8
10:5
Järjestele
Luo uusi kansio (17)
Paina kuvaketta (17), kun haluat luoda uuden
kansion. Näytölle tulee ponnahdusikkuna, johon
voit kirjoittaa kansion nimen.
Uudelleennimeä tiedosto tai kansio (18)
Jos haluat vaihtaa tiedoston tai kansion
nimen, paina ensin kansiota ja sitten
uudelleennimeämiskuvaketta. Näytölle tulee
ponnahdusikkuna, johon voit kirjoittaa uuden
nimen.
Tiedostot & kansiot
Siirrä tiedosto tai kansio
Leikkaa (19) ja liitä (21), jos haluat siirtää kansion
uuteen paikkaan.
Valitse tiedosto tai kansio, paina leikkaa. Avaa
kansio, johon haluat sijoittaa tiedoston tai kansion.
Paina Liitä. Tiedosto tai kansio on nyt uudessa
paikassa, poissa alkuperäisestä paikasta.
Kopioi tiedosto tai kansio
Kopioi (20) ja liitä (21), kun haluat kopioida
tiedoston tai kansion uuteen paikkaan .
Valitse tiedosto tai kansio, paina kopioi. Avaa
kansio, johon haluat sijoittaa tiedoston tai kansion.
Paina Liitä. Tiedosto tai kansio on nyt uudessa
paikassa, mutta se on edelleen myös entisessä
paikassa.
Poista tiedosto tai kansio (22)
Kun haluat poistaa tiedoston tai kansion, merkitse
se ja paina Poista (22). Ponnahdusikkunassa
pyydetään vahvistusta. Jos valittuna on kansio,
kaikki siinä olevat tiedostot poistetaan myös.
Jos haluat poistaa kaikki valitun kansion tiedostot
ja kansiot, paina pitkään poistokuvaketta.
10:6
19
17
18
20
21
22
Tiedostot & kansiot Ponnahdusikkunat
Poista tiedosto tai kansio
Kone kysyy aina vahvistusta, kun olet poistamassa
tiedoston tai kansion. Näin et poista vahingossa
mitään tärkeää.
Tiedostoa tai kansiota ei voi poistaa
Et voi poistaa tiedostoja tai kansioita CD:ltä tai
muulta kirjoitussuojatulta tietovälineeltä.
Tiedostot & kansiot
Kansio on jo olemassa
Et voi luoda uutta kansiota samalla nimellä, joka jo
on samalla kansiotasolla. Luo kansio muualle tai
anna sille uusi nimi.
Levytilaa on vähän
Kone tallentaa tiedostoja kiinteään muistiin. Kun
muisti on täynnä, voit siirtää tiedostoja ulkoiseen
laitteeseen leikkaamalla ja liittämällä.
Kun muistitilaa on jäljellä vain 15%, kone
ilmoittaa siitä. Jos jatkat tallentamista, saat uuden
muistutuksen vasta, kun muisti on täynnä.
Järjestelmä varattu
Näytöllä näkyy tiimalasi, kun kone lataa, tallentaa,
siirtää tiedostoja tai tekee muuta aikaavievää.
10:7
Kansioon sopimaton tiedostotyyppi
Omat kuviot -kansioon voi tallentaa vain kuvioita
ja Omat fontit -kansioon vain fontteja. Valitse aina
sopiva kansio kullekin tiedostolle.
Tiedostot & kansiot
Muistin tiivistäminen
Ompelukoneen toiminnan optimoimiseksi on
muisti ajoittain tiivistettävä. Silloin näytölle
ilmestyy ponnahdusviesti. Poista koneen muistista
ensin tarpeettomat tiedostot, avaa Asetuksetvalikosta Koneen asetukset ja valitse Muistin
tiivistäminen.
Muistin tiivistäminen saattaa kestää 45 minuuttia.
10:8
Huolto
Koneen puhdistaminen
Varmista koneen toiminta puhdistamalla se usein.
Konetta ei tarvitse voidella.
Pyyhi koneen ulkopinta pehmeällä kankaalla
puhtaaksi pölystä ja nukasta.
Pyyhi PFAFF® HD -näyttö puhtaalla, pehmeällä ja
kostealla kankaalla.
Puola-alueen puhdistaminen
Huom: Laske syöttäjä nostamalla paininjalka
lisänostoasentoon. Kytke virta pois.
Irrota paininjalka ja liu’uta puolakotelon kansi
pois. Pane ruuvitaltta pistolevyn alle kuvan
mukaisesti ja käännä sitä varovasti niin, että
pistolevy ponnahtaa pois paikaltaan. Puhdista
syöttäjä koneen mukana saamallasi harjalla.
Huolto
B
Puolapesän puhdistaminen
Puhdista puolapesä ommeltuasi muutaman työn
tai aina, kun huomaat puola-alueelle kerääntyneen
pölyä.
Irrota puolakotelon pidin (A) nostamalla se ylös.
Irrota puolakotelo (B) nostamalla se ylös. Puhdista
alue harjalla.
Huom: Puhdista langankatkaisinalue
varovasti.
Pane kaikki osat takaisin paikalleen.
Huom: Älä puhalla puola-alueelle ilmaa, sillä silloin
pöly ja nukka kulkeutuvat koneen sisään.
A
Pistolevyn kiinnittäminen
Syöttäjä on edelleen alhaalla. Pane pistolevy
paikalleen niin, että sen nipukka on takana
olevan kolon (C) kohdalla. Paina pistolevyä
alaspäin, kunnes se napsahtaa paikalleen. Liu’ uta
puolakotelon kansi paikalleen.
11:2
C
Missä vika?
Tässä on ratkaisuehdotuksia ongelmatilanteisiin. Saat lisätietoa paikalliselta, valtuutetulta PFAFF®jälleenmyyjältä.
Ongelma/syy
Korjaus
Yleisiä ongelmia
Alalankavahti ei toimi?
Langankatkaisu ei toimi?
Kangas ei liiku?
Väärä ommel, epätasainen tai liian kapea tikki?
Neula katkeaa?
Kone ei ompele?
PFAFF® HD -näyttö on pois päältä?
Ompelu- ja kirjontakoneen näyttä ja/tai
toimintopainikkeet eivät vastaa kosketukseen?
Tarkista, että kaikki johdot ovat paikallaan ja että
kone on kytketty sähköverkkoon.
Työnnä puolausakseli ompeluasentoon.
Aktivoi näyttö koskettamalla sitä.
Kytkle näytönsäästäjä pois päältä Settingsvalikossa.
Kalibroi näyttö Settings-valikossa.
Painikkeet saattavat olla herkkiä staattiselle sähkölle.
Jos näyttö ei vastaa kosketukseen, sammuta koneesta
virta ja kytke se takaisin. Jos ongelma ei ratkea, ota
yhteys valtuutettuun PFAFF® -jälleenmyyjään.
Huolto
Näytön kuvakkeet eivät reagoi kosketukseen?
Puhdista puola-alue puhtaaksi pölystä ja käytä
vain alkuperäisiä, tälle mallille soveltuvia PFAFF®puolia.
Irrota pistolevy ja puhdista puola-alue pölystä.
Kytke langankatkaisu päälle Settings-valikossa.
Tarkista Settings-valikosta, että kone ei ole kytketty
vapaalle ompelulle.
Poista kaksoisneulan valinta tai ommelleveyden
lukitus Asetukset-valikossa.
Kiinnitä neula kappaleessa 2 kerrotulla tavalla.
Kone tekee hyppytikkejä
Onko neula kunnolla paikallaan?
Kiinnitä neula kappaleessa 2 kerrotulla tavalla.
Onko koneessa vääränlainen neula?
Onko neula taipunut tai tylsä?
Käytä neulajärjestelmää 130/705 H.
Vaihda uusi neula.
Onko kone langoitettu oikein?
Tarkista koneen langoitus.
Onko koneessa oikea paininjalka?
Kiinnitä oikea paininjalka.
Onko neula liian pieni käytetylle langalle?
Vaihda neula.
Liikkuuko kangas vapaaompelussa neulan
mukana ylös ja alas?
Alenna paininjalan nostokorkeutta Settingsvalikossa.
Ylälanka katkeilee
Onko neula kunnolla paikallaan?
Kiinnitä neula kappaleessa 2 kerrotulla tavalla.
Onko koneessa vääränlainen neula?
Käytä neulajärjestelmää 130/705 H.
Onko neula taipunut tai tylsä?
Vaihda uusi neula.
Onko kone langoitettu oikein?
Tarkista koneen langoitus.
Onko neula liian pieni käytetylle langalle?
Vaihda langalle sopiva neula.
Onko lanka nyppyistä tai liian kuivaa?
Käytä laadukasta lankaa.
11:3
Käytätkö sopivaa lankarullan pidikettä?
Käytä lankarullaan kokoon sopivaa pidikettä.
Onko lankatapin asento sopiva?
Kokeile lankatapille eri asentoa (pysty- tai
vaakasuora).
Vaihda pistolevy.
Onko pistolevyn reikä vahingoittunut?
Alalanka katkeilee
Onko puola kunnolla paikallaan?
Tarkista alalanka.
Onko pistolevyn reikä vahingoittunut?
Vaihda pistolevy.
Onko puola-alue pölyinen?
Puhdista puola-alue pölystä ja käytä vain
tällemallille tarkoitettuja, alkuperäisiä PFAFF®puolia.
Puolaa uusi puola.
Onko lanka puolattu oikein?
Tikit ovat epätasaisia
Onko langankireys oikein?
Tarkista langoitus ja ylälangan kireys.
Onko lanka liian paksua tai nyppyistä?
Vaihda lanka.
Onko lanka puolattu tasaisesti?
Tarkista puolalanka.
Käytätkö sopivaa neulaa?
Kiinnitä neula kappaleessa 2 kerrotulla tavalla..
Huolto
Kone ei syötä tai syöttää epätasaisesti
Onko kone langoitettu kunnolla?
Tarkista langoitus.
Onko syöttäjään kerääntynyt pölyä?
Irrota pistolevy ja puhdista syöttäjä harjalla.
Kirjontakuvion alle muodostuu lankalenkkejä
Onko kuvioon tullut niin paljon tikkejä, ettei kangas
mahdu liikkumaan vapaasti paininjalan alla?
Lisää paininjalan nostokorkeutta Asetukset-valikossa,
kunnes työn nurja puolikin näyttää hyvältä.
Kirjontakuvio on vääristynyt
Onko kangas kunnolla pingotettu?
Pingota kangas aina kunnolla.
Onko sisäkehä kunnolla ulkokehän sisällä?
Pingota kangas niin, että sisä- ja ulkokehä ovat
samalla tasolla ja kohdakkain.
Kirjontakuvio ei ole sileä
Oliko kangas tuettu kunnolla?
Käytä aina kankaalle ja tekniikalle sopivaa
tukikangasta.
Kone ei kirjo
Onko kirjontalaite paikallaan?
Tarkista, että kirjontalaite on kunnolla kiinni.
Onko kirjontalaitteessa väärä kehä?
Onko kirjontalaitteessa väärä kehä?
Käytä ompelukone riittävän usein huollossa valtuutetun PFAFF®-jälleenmyyjän luona!
Jos olet tarkistanut edellä mainitut asiat eikä kone vieläkään toimi kunnolla, vie kone jälleenmyyjän luo.
Ongelman ratkaisemista helpottaa, jos mukanasi on ommeltu näytetilkku, josta ongelman laadun näkee
paremmin kuin sanallisista selityksistä.
Muut kuin alkuperäiset osat ja tarvikkeet
Takuu ei kata vikoja tai vahinkoja, jotka aiheutuvat muiden kuin alkuperäisten tarvikkeiden tai osien
käytöstä.
11:4
Hakemisto
3-ulotteinen näkymä ......................................... 8:8, 9:4
5D™ -kirjontaohjelmat .......................................... 2:13
5D™ Organizer .......................................................... 2:13
5D™ QuickFont ......................................................... 2:13
Asentaminen .............................................................. 2:13
Käynnistäminen......................................................... 2:14
Koneen päivittäminen .............................................. 2:14
PDF-oppaat................................................................. 2:14
A
Aakkoset .................................................................. 1:17
Ajastin ........................................................................ 3:9
Asetukset-valikko ........................................... 3:8–3:12
AutoSave - nykytilan tallennus.............................. 3:8
C
CD-asema ................................................................ 10:4
Embroidery Machine Communication
-moduuli ................................................................. 2:14
F
Fontin vaihtaminen ................................................ 8:13
H
Harsiminen................................................................ 9:3
Helmapäärme
Muistiinpanot............................................................. 3:13
Oma info ..................................................................... 3:13
J
Jalkasäätimen yhdistäminen .................................. 2:2
Jousitettu vapaaompelu ........................................ 3:10
Joustava piilo-ommel............................................. 4:16
K
Kaksoisneula
Langoittaminen............................................................ 2:6
Valitseminen ................................................................ 3:8
Kalibrointi ............................................................... 3:12
Kankaan pingottaminen.......................................... 7:4
Kehän asento
Keskiasento................................................................... 9:5
Leikkuuasento.............................................................. 9:5
Nykyinen asento .......................................................... 9:5
Parkkiasento .......................................................... 8:8, 9:5
Puolanvaihtoasento ..................................................... 9:5
Kehän liu’uttaminen ................................................ 7:4
Kehän valinta ............................................................ 8:9
Kehät ................................................................. 1:10, 7:2
Keskiasento ............................................................... 9:5
Kieli .......................................................................... 3:12
Kiertopäärme .......................................................... 4:16
Kirjontalaite – Yleiskuva ....................................... 1:10
Kirjonnan muokkaustila ......................... 3:5, 8:1–8:14
Kosketustoiminto - pan ........................................... 8:6
Kosketustoiminto - pyöritys ................................... 8:6
Kosketustoiminto - siirto......................................... 8:6
Kosketustoiminto - skaalaus ...................................... 8:6
Yleiskuva ...................................................................... 8:2
Kirjonta-aika ............................................................. 9:3
Kirjontalaite
Irrottaminen ................................................................. 7:3
Helmapäärme paksuun kankaaseen ...................... 4:15
Kiertopäärme ............................................................. 4:16
Piilo-ommel ................................................................ 4:15
Korkeudensäätöjalat ................................................ 7:3
Kytkeminen ............................................................... 7:3
Hiiri ................................................................. 2:12, 3:13
Hyppytikkien katkaisu............................................ 3:9
Hyötyompeleet ....................................................... 1:12
Kirjontalaitteen irrottaminen.................................. 7:3
Kirjontalaitteen kytkeminen ................................... 7:3
Kirjontaohjelmat ..................................................... 2:13
I
IDT.............................................................................. 2:9
IDT:n irrottaminen ................................................... 2:9
Hakemisto
E
IDT:n käyttöönotto................................................... 2:9
Infovalikko .............................................................. 3:13
Yleiskuva ............................................................. 1:10, 7:2
Asentaminen .............................................................. 2:13
Käynnistäminen......................................................... 2:14
PDF-oppaat................................................................. 2:14
Kirjontatekstin muokkaus..................... 3:6, 8:12–8:13
Fontin lataaminen muusta sijaintipaikasta ............ 8:13
Fontin vaihtaminen ................................................... 8:13
Tekstin lataaminen kirjonnan muokkaustilaan .... 8:13
11:5
Kirjontatila................................................. 3:6, 9:1–9:10
Lankatapit ................................................................. 2:4
Kohdistuspiste .......................................................... 9:7
Koko näyttö ............................................................... 9:4
Kolmiaskelsiksak.................................................... 4:12
Koneen asetukset ....................................... 3:8–3:9, 4:3
Lankavahti ................................................................ 2:6
Lankaveitsi ................................................................ 2:3
Lankavärin muokkaus............................................. 8:9
Siirtyminen kirjontatilaan .......................................... 9:2
Väriluettelo ................................................................... 9:3
Yleiskuva ...................................................................... 9:2
Automaattinen langankatkaisu ................................. 3:9
Automaattinen paininjalan nosto ............................. 3:9
AutoSave, nykytila ...................................................... 3:8
Hyppytikkien katkaisu ............................................... 3:9
Jousitettu vapaaompelu............................................ 3:10
Kaksoisneula ................................................................ 3:8
Muistin tiivistäminen ......................................... 3:9, 10:8
Omistajan nimi............................................................. 3:8
Ommelleveyden lukitus ............................................. 3:8
Paininjalan nostokorkeus kirjonnassa .................... 3:10
Paininjalan puristus .................................................. 3:10
Sensormatic-vapaaompelu ....................................... 3:10
Hakemisto
Koneen päivittäminen ........................................... 2:14
Koneen yleiskuva ..................................................... 1:8
Edestä ............................................................................ 1:8
Kirjontalaitteen yleiskuva ........................................ 1:10
Päältä ............................................................................. 1:9
Takaa ............................................................................. 1:9
Tarvikelaatikko ............................................................ 1:9
Koristeompeleet ..................................................... 1:15
Korkeudensäätöjalat ................................................ 7:3
Kosketustoiminnot .............................. 3:3, 6:5, 8:6, 9:3
Pan ............................................................ 3:3, 6:5, 8:6, 9:3
Pyöritys .................................................................. 3:3, 8:6
Siirto ................................................................ 3:3, 6:5, 8:6
Skaalaus ................................................................. 3:3, 8:6
Kova suojakotelo ...................................................... 2:3
Kuvio.......................................................................... 8:4
Monista ......................................................................... 8:5
Peilaa ............................................................................. 8:5
Poista ............................................................................. 8:5
Siirrä kehälle................................................................. 8:5
Lisälankatappi.............................................................. 2:4
Pystyasento.................................................................. 2:4
Vaaka-asento ................................................................ 2:4
Pikaväri ......................................................................... 8:9
Lankavärin vaihtaminen ......................................... 8:9
Lataaminen, fontti toisesta sijaintipaikasta ........ 8:13
Lataaminen, fontti .................................................... 8:3
Lataaminen, kuvio ................................................... 8:2
Lataaminen, ommel ................................................. 8:3
Lataaminen, teksti kirjonnan muokkaustilaan .. 8:13
LED-valot .................................................................. 2:3
Leikkuuasento .......................................................... 9:5
Lisälankatappi .......................................................... 2:4
Luettelonäkymä...................................... 8:7, 10:2, 10:3
Lukituspiste .............................................................. 9:6
Lähennä neula .......................................................... 9:7
M
Manuaalinen napinläpi ....................................... 4:13
Manuaalisen napinläven toisto ............................ 4:13
Missä vika? .............................................................. 11:3
Monen valinta .................................................... 6:4, 8:4
Monistaminen ............................................. 5:3, 6:3, 8:5
Monitoimityökalu ........................................... 2:9, 4:14
Muistin tiivistäminen ..................................... 3:9, 10:8
Muovineulan pidike ................................................ 2:3
N
Napin ompelu ......................................................... 4:14
Monitoimityökalu...................................................... 4:14
Kuviot ................................................................. 7:2, 7:3
Käsin ommeltua muistuttava tíkkaus ................. 4:15
Käynnistäminen ..................................................... 2:14
Käyttöönotto ............................................................. 2:2
Napinläven pituus ................................................. 4:10
Napinläven toistaminen ............................... 4:11, 4:14
Napinlävet .................................... 4:10–4:11, 4:11–4:12
L
Napinläven pituus ................................................. 4:10
Langankatkaisu ...................................................... 2:15
Langankireys ................................................... 4:10, 9:3
Langoitin ................................................................... 2:5
Langoittaminen ........................................................ 2:5
Kaksoisneula ................................................................ 2:6
Langoitin ................................................................... 2:5
Ylälanka ........................................................................ 2:5
Lankarullan pidike................................................... 2:4
11:6
Manuaalinen napinläpi ............................................ 4:13
Manuaalisen napinläven toistaminen .................... 4:13
Sensormatic-napinläpi .............................................. 4:13
Vahvistettu napinläpi ............................................... 4:14
Neulan asema ........................................................... 4:9
Neulan vaihtaminen ................................................ 2:9
Neulastop ylös/alas............................................... 2:16
Neulat ...................................................................... 2:10
Nopeuden säätö ................................................ 4:6, 9:4
Nykyinen sijainti ...................................................... 9:5
Nykyinen tikki .......................................................... 9:3
Nykytila
AutoSave ...................................................................... 3:8
Palauta nykytila ........................................................... 8:8
Tallenna nykytila ......................................................... 9:4
Näin pääset alkuun kirjonnassa ...................... 7:5–7:6
Näytä kehä/Näytä kaikki ................................ 8:3, 9:3
Näytön asetukset .................................................... 3:12
Kalibrointi ................................................................... 3:12
Kieli.............................................................................. 3:12
Näytönsäästäjä........................................................ 3:12
Näytön lukitseminen ............................................. 3:12
O
Aakkoset ..................................................................... 1:17
Hyötyompeleet .......................................................... 1:12
Koristeompeleet ......................................................... 1:15
Ompeluohjelmat....................................................... 4:6
Suippo-ommel.............................................................. 4:6
Tilkkutyö....................................................................... 4:7
Yksittäisommel ............................................................ 4:7
Ompelusuositukset .................................................. 4:3
Ompelutekniikat .................................................... 4:12
Ompelutila ....................................................... 4:2–4:18
Koneen asetukset ......................................................... 4:3
Ompelusuositukset .................................................. 4:3
Tallennusvaihtoehdot ................................................. 4:4
Yleiskuva ...................................................................... 4:2
P
Painikkeet ja kuvakkeet ............................... 2:15–2:16
Langankatkaisu.......................................................... 2:15
Neulastop ylös/alas .................................................. 2:16
Ompeleen uudelleenaloitus ..................................... 2:16
Paininjalka alas ja kääntöasento........................... 2:15
Paininjalka ylös ja lisänosto .................................. 2:15
Start/stop.................................................................... 2:15
Taaksesyöttö ............................................................... 2:15
Taaksesyötön merkkivalo ........................................ 2:15
Toiminnan merkkivalo ............................................. 2:15
Kosketustoiminnot ...................................................... 3:3
OK ja peruuta ............................................................... 3:3
Pitkä painallus ............................................................. 3:3
Vierityspalkki ............................................................... 3:3
Piilo-ommel ............................................................. 4:15
Pika-apu................................................................... 3:13
Pistolevy .................................................................. 11:2
Pistolevyn vaihtaminen......................................... 11:2
Puhdistaminen........................................................ 11:2
Puolaaminen ...................................................... 2:7–2:8
Puolaaminen kirjonnan tai ompelun aikana ........... 2:8
Puolaus langoitetulla koneella .................................. 2:7
Puolaaminen vaaka-asennosta .................................. 2:7
Puolan asettaminen.................................................. 2:8
Puolanvaihtoasento ................................................. 9:5
Pyöritys ............................................................... 3:3, 8:6
Päättelyvaihtoehdot ................................................. 4:5
Hakemisto
Ohjelman asentaminen .......................................... 2:13
Ohjelman käynnistäminen.................................... 2:14
Omat fontit .............................................................. 10:3
Omat kuviot ............................................................ 10:4
Omat tiedostot ........................................................ 10:3
Ommelasetukset .............................................. 4:8–4:10
Ommelleveyden lukitus .......................................... 3:8
Ommelleveys ............................................................ 4:8
Ompeleen sijoittelu .................................................. 4:9
Ompeleen uudelleenaloitus.................................. 2:16
Ompeleen valinta ..................................................... 4:3
Ompeleet – Yleiskuva ................................... 1:12–1:18
Paininjalan laskeminen ........................................... 4:3
Paininjalan nosto ...................................................... 4:3
Paininjalan nostokorkeus kirjonnassa................. 3:10
Paininjalan puristus ............................................... 3:10
Paininjalan vaihtaminen ....................................... 2:11
Paininjalat ................................................................ 1:11
Paininjalka alas ja kääntöasento.................... 2:15, 4:3
Paininjalka ylös ja lisänosto ........................... 2:15, 4:3
Pakkaaminen säilytystä varten .............................. 2:3
Palauta nykytila........................................................ 8:8
Pan ................................................................ 3:3, 6:5, 8:6
Parkkiasento ...................................................... 8:8, 9:5
PDF-oppaat ............................................................. 2:14
Peilikuva ............................................... 4:8, 5:3, 6:3, 8:5
Peruskuvakkeet ........................................................ 3:3
R
Ristiosoitin................................................................. 9:2
Ruudukko.................................................................. 8:8
S
Selaa tiedostoja & kansioita .................................. 10:3
Sensormatic-napinläpi ........................................... 4:13
Sensormatic-napinläpijalan kiinnittäminen ....... 4:12
Sensormatic-napinläpijalka .................................. 4:12
Sensormatic-vapaaompelu ................................... 3:10
Siirry tikkiin .............................................................. 9:3
Siirrä kuvio kehälle .................................................. 8:5
Siirtäminen .................................................. 3:3, 6:5, 8:6
Sijainnin tarkistus..................................................... 9:7
11:7
Sijoittelu –Precise positioning ......................... 9:6–9:8
Kehän asento ................................................................ 9:6
Kohdistuspiste ............................................................. 9:7
Lukituspiste .................................................................. 9:6
Sijainnin tarkistus..................................................... 9:7
Skaalaa ................................................................ 3:3, 8:6
Start/stop ................................................................ 2:15
Stitch Creator ................................................. 3:7, 1–6:6
Kosketustoiminnot - pan ............................................ 6:5
Kosketustoiminnot - siirto.......................................... 6:5
Monen valinta .............................................................. 6:4
Tallennus ...................................................................... 6:5
Tikkipiste ...................................................................... 6:3
Yleiskuva ...................................................................... 6:2
Suippo-ommel .......................................................... 4:6
Suippo-ompeleen ja tilkkutyöohjelman
yhdistäminen tai yksittäisommel........................... 4:7
Suojakotelo ................................................................ 2:3
Syöttäjän laskeminen ............................................. 2:11
Hakemisto
T
Taaksesyöttöpainike .............................................. 2:15
Taaksesyötön merkkivalo ..................................... 2:15
Tallenna kuvio .......................................................... 8:7
Tallenna nykytila...................................................... 9:4
Tallenna oma oletusommel .................................... 4:4
Tallenna: Oma valikko ............................................ 4:4
Tallenna: Omat tiedostot ......................................... 4:5
Tallennusvaihtoehdot
Kirjonnan muokkaustila ............................................. 8:7
Ompelutila .................................................................... 4:4
Stitch Creator ............................................................... 6:5
Yhdistelmä.................................................................... 5:4
Tarvikelaatikko ......................................................... 1:9
Tarvikkeet ............................................................... 1:10
Tasapaino .................................................................. 4:8
Tehtäväpalkki .................................................... 3:2, 3:3
Tiedostomuodot ..................................................... 10:2
Tiedostot ja kansiot ................................................ 10:1
Avaa tiedosto tai kansio ........................................... 10:5
Järjestä ......................................................................... 10:6
Kansiorakenne ........................................................... 10:5
Nimeä uudelleen ....................................................... 10:6
Omat fontit ................................................................. 10:3
Omat kuviot ............................................................... 10:4
Omat tiedostot ........................................................... 10:3
Poista ........................................................................... 10:6
Selaa ............................................................................. 10:3
Ulkoinen laite ............................................................. 10:4
Yleiskuva .................................................................... 10:2
Tietokone ........................................................ 2:13, 10:4
11:8
Tietokoneohjelmat.................................................. 2:13
Asentaminen .............................................................. 2:13
Koneen päivittäminen .............................................. 2:14
Käynnistäminen......................................................... 2:14
PDF-oppaat................................................................. 2:14
Tietokoneyhteys ............................................ 2:12, 2:13
Tikin pituus ............................................................... 4:9
Tikkaaminen ........................................................... 4:15
Tikkipiste ................................................................... 6:3
Tikkitiheys ................................................................. 4:9
Tilkkutyöohjelma ..................................................... 4:7
Suippo-ompeleeseen yhdistettynä ............................ 4:7
Toiminnan merkkivalo .......................................... 2:15
Toistuva merkkiääni .............................................. 3:11
Turvaohjeet .................................................................. 2
U
Ulkoinen laite.......................................................... 10:4
USB Embroidery stick .................................. 2:12, 10:4
USB-portit................................................................ 2:12
Uudelleennimeäminen, Tiedostot & kansiot ..... 10:6
V
Vahvistettu napinläpi ............................................ 4:14
Vahvistettu ommel................................................... 6:3
Valintavalikko ................................................... 3:4–3:5
Fontin valinta ............................................................... 3:5
Kuvion valinta ............................................................. 3:5
Oma valikko ................................................................. 3:4
Ommelvalikot .............................................................. 3:4
Ompeleen valinta ........................................................ 3:4
Ompeleiden alavalikot ............................................... 3:4
Yleiskuva ...................................................................... 3:4
Vapaa muisti ........................................................... 10:3
Vapaaompelu
Jousitettu vapaaompelu............................................ 3:10
Sensormatic-vapaaompelu ....................................... 3:10
Vapaavarsi................................................................. 2:3
Vetoketjun ompelu................................................. 4:16
Vetoketjut ................................................................ 4:16
Virta............................................................................ 2:2
Virtalähteeseen yhdistäminen ................................ 2:2
Välitön päättely ...................................................... 2:15
Väriluettelo................................................................ 9:2
Värinvaihto – Pikaväri............................................. 8:9
Y
Yhdistelmä .................................................. 3:7, 5:1–5:6
Esikatselu ...................................................................... 5:5
Ompelu ......................................................................... 5:5
Tallennusvaihtoehdot ................................................. 5:4
Yhdistelmän aloituskohta .............................. 4:11, 5:5
Yhdistelmän komennot ........................................... 5:4
Yhdistelmän luominen ............................................ 5:3
Yleiskuva ................................................................... 5:2
Yhdistelmän aloituskohta .............................. 4:11, 5:5
Yhdistelmän komennot ........................................... 5:4
Yhdistelmän luominen ............................................ 5:3
Yksittäisommel ......................................................... 4:7
Yksivärinen ............................................................... 9:4
Z
Zoomaaminen ............................................. 6:4, 8:3, 9:3
Ääniasetukset ......................................................... 3:11
Käyttäjän määrittelemä ääni .................................... 3:11
Toistuva äänimerkki ................................................. 3:11
Voimakkuus ............................................................... 3:11
Hakemisto
Ä
11:9
Pidätämme oikeuden muuttaa koneen varustusta ja tarvikevaikoimaa
tai tehdä muutoksia koneen ominaisuuksiin tai muotoiluun ilman
ennakkoilmoitusta.
Tällaiset muutokset ovat aina käyttäjän ja itse tuotteen edun mukaisia.
Aineeton omaisuus
Tätä tuotetta suojaavat patentit on lueteltu ompelukoneen pohjassa
olevassa kyltissä.
PFAFF, CREATIVE, 5D, IDT (kuva) ovat KSIN Luxembourg II, S.ar.l.:n
tavaramerkkejä.
5D™ Embroidery Machine Communication CD
(Asennetaan PC:lle. Ks. s. 2:13)
www.pfaff.com
413 29 97-11A • Finnish • InHouse • © 2011 KSIN Luxembourg II, S.ar.l. • All rights reserved • Printed in Sweden on environmentally-friendly paper
Huolto