Turvaohjeita

Käyttöohje
Uutta hohtoa ompeluun!
TURVAOHJEET
Tämä kotiompelukone on standardin IEC/EN 60335-2-28 mukainen.
Sähkökytkentä
Tätä ompelukonetta on käytettävä pohjalevyssä ilmoitetun jännitteen mukaisesti.
Turvaohjeita
• Tämä ompelukone ei sovellu lasten eikä sellaisten henkilöiden käyttöön, joilla on merkittäviä fyysisiä tai
henkisiä rajoituksia tai riittämättömät tiedot elektroniikkalaitteiden käytöstä, ellei paikalla ole niiden käyttöön
perehtynyttä ja vastuullista henkilöä ja ellei ompelukoneen käytöstä ole annettu heille riittävää opastusta.
• Kaikissa olosuhteissa on valvottava, etteivät lapset pääse käyttämään ompelukonetta leluna.
• Älä jätä ompelukoneen virtajohtoa päälle säilytyksen ajaksi.
• Irrota ompelukone virtalähteestä käytön jälkeen sekä puhdistuksen ajaksi.
• Sammuta virta pääkytkimestä (”0”) työskennnellesäsi neula-alueella, esim. neulan vaihto, puolan asettaminen,
paininjalan vaihto jne.
• Älä käytä ompelukonetta, jos virtajohto tai pistoke on vahingoittunut.
• Älä vie sormiasi liikkuvien osien lähelle. Varo erityisesti neulaa.
• Ompelukonetta saa käyttää vain käyttöohjeessa kuvatulla tavalla. Käytä ainoastaan valmistajan suosittelemia
lisätarvikkeita.
• Kytke virta pois lampun vaihdon ajaksi. Käytä vain tähän ompelukoneeseen tarkoitettuja lamppuja (jännite ja
watti).
Tämä tuote on hävitettävä turvallisesti kansallisen, sähkölaitteiden
kierrätykseen liittyvän lainsäädännön mukaisesti. Voitte
tarvittaessa kysyä lisätietoja jälleenmyyjältä.
Onneksi olkoon!
Onnea uuden PFAFF® performance™ 2058 – ompelukoneen
johdosta! Pfaff performance 2058 on täydellinen apulainen
kaikille innokkaille ompelijoille. Sen helppokäyttöisyys ja monet
upeat ominaisuudet vapauttavat luovan energiasi – ja ideoiden
toteuttaminen on silkkaa iloa.
Ennen kuin aloitat ompelun, perehdy käyttöohjeeseen huolellisesti.
Huomaat pian, miten helppoa on ompeleminen Pfaff performance
2058:lla.
Eipä viivytellä enempää. Anna mielikuvituksesi laukata
ja ompeluinnostuksesi päästä valloilleen. Nyt apunasi on
huippulaatuinen ompelukone, Pfaff performance 2058.
Sisällys
1
2
1:4
Johdanto
Ompelu performance 2058:lla
1:9
3
performance 2058:n käyttö
performance 2058:n käyttö
3:2
Peruspaininjalat ja tarvikkeet
1:10
Toimintopainikkeet
3:2
Ommeltaulukko
1:12
Päävalikko
3:4
Kansi
1:17
Valintavalikot
3:4
Suojakotelo
1:17
Ompeleen valitseminen
3:6
Ompelu vapaavarren avulla
1:17
Ompeluvalikko
3:7
Tarvikelaatikko
1:18
Ommelasetusten muuttaminen
3:7
Lisätoimintoja
3:9
Valmistelut
Jännitteen vaihto
2:2
Sähköliitäntä
2:2
Jalkasäätimen kytkeminen
2:2
Pääkytkin
2:2
Paininjalan nosto
4
Perusvalikko
3:11
Info
3:15
Hyötyompelu
Näin pääset alkuun
4:2
2:3
Suoraommel - No 1
4:3
Paininjalan vaihtaminen
2:3
Vetoketjun ompelu - No 1
4:3
IDT (Kiinteä kaksoissyöttö)
2:4
Kolmiaskelsiksak - No 4
4:3
Syöttäjän laskeminen
2:5
Päällitikkaus - No 1
4:4
Puolaus
2:6
Harsinommel - No 17
4:4
Puolan asettaminen paikalleen
2:9
Poimutus suoraompeleella - No 1
4:4
performance 2058:n langoittaminen
2:10
Piilo-ommel - No 15
4:5
Kiinteä langoitin
2:11
Joustava piilo-ommel - No 16
4:5
Alalangan nostaminen
2:12
Kiertopäärme suoraompeleella - No 1
4:5
Langankatkaisin
2:12
Overlock-ompeleet
4:6
Neulan vaihtaminen
2:13
Napinlävet
4:7
Kaksoisneulan langoittaminen
2:13
Napin ompelu - No 60
4:10
Oikea langankireys
2:14
Punospistot - No 59
4:10
Elektroninen polvinostin
2:15
Automaattinen parsinta - No 74 ja 75
4:11
Vapaa koneompelu - No 1 ja 3
4:12
Sisällys
5
Koristeompelu
Yleisohjetta koristeompelusta
5:2
Ompele reunuksia
7
Huolto
Pistolevyn vaihtaminen
8:2
5:2
Puhdistaminen
8:2
Ompelu kaksoisneulalla
5:3
Lampun vaihtaminen
8:3
Ristipisto
5:4
Missä vika?
8:4
Suippo-ommel
5:4
Tiikkuilu
5:5
Hakemisto
8:6
Vapaa koneompelu
5:9
Tekniset tiedot
8:11
Pakkauksen sisältö
8:11
Aineeton omaisuus
8:11
Perinneompelu
6
8
5:10
Ommelyhdistelmät
Ommelyhdistelmät
6:2
Uuden ommelyhdistelmän luominen
6:3
Valitun ompeleen asetusten muuttaminen
6:4
Yhdistelmän muokkaaminen
6:4
Ommelyhdistelmän tallentaminen
6:5
Kirjaimet
6:6
Kirjainyhdistelmän luominen
6:7
Kirjainten ja ompeleiden yhdistäminen
6:7
Stitch Creator
Stitch Creator
7:2
Uuden ompeleen luominen
7:4
Valmiiden ompeleiden lisääminen
7:4
Ompeleen muokkaaminen
7:5
Ompeleen tallentaminen
7:6
Ompeleminen
7:6
1:5
Joissakin kankaissa on runsaasti irtoväriä, joka saattaa irrota
toiseen kankaaseen ja joskus myös ompelukoneeseen. Tätä väriä
voi olla vaikea tai mahdoton poistaa.
Erityisesti sininen ja punainen Áeece ja denim sisältävät usein
runsaasti irtoväriä.
Jos epäilet vaatteen tai kankaan sisältävän irtoväriä, pese se ennen
kirjontaa tai ompelua.
1:6
Johdanto
12
11
37
4
5
6
7
8
9
1
2
3
36
35
13
10
34
33
32
31
14
15
16
17
30
18
29
28
27
26
25
24
23
1:8
19
20
21
22
Johdanto
Ompelu performance 2058:lla
1. Ompelu mallikerran alusta
20. Lisälankatapin reikä
2. Hidas ompelu
21. Puolauksen lankaveitsi
3. Neulastop ylös/alas
22. Puolausakseli
4. Selailu
23. Puolakotelon luukku
5. Toimintonäppäimet
24. Vapaavarsi
6. Päävalikko
25. Pistolevy
7. Valinta numeron perusteella
26. Lankaveitsi
8. Lisätoimintoja
27. Neulatanko ja -ruuvi
9. Info /Päävalikko
28. Langannostaja
10. Taaksesyöttö
29. Langanohjain
11. Kosketusnäyttö
30. Polvinostimen kiinnitys
12. Kahva
31. Irrotettava tarvikelaatikko
13. Käsipyörä
32. Paininjalan pidin ja paininjalka
14. Virtajohdon kojevastake
33. IDT – Kiinteä kaksoissyöttö
15. Jalkasäätimen kojevastake
34. Kiinteä langoitin
16. Pääkytkin
35. Paininjalan nostin
17. Syöttäjän laskin
36. Langoitusurat
18. Lankatappi ja lankarullan pidike
37. Ylälangan kireyden säätö
19. Kansi ja ommeltaulukko
1:9
Peruspaininjalat ja tarvikkeet
Peruspaininjalka, IDT
käytössä, 0A (tämä
jalka on kiinni koneessa
ostaessasi sen)
Vetoketjujalka, IDT
käytössä, 4
Koristeommeljalka, IDT
käytössä, 1A
Napinläpijalka, 5A
Koristeommeljalka, 2A
Parsinjalka, 6
Piilo-ommel- ja
saumausjalka, IDT
käytössä, 3
3 mm kiertopäärmejalka,
IDT käytössä, 7
1:10
Johdanto
Lampun/pistolevyn vaihtaja
Napinläpiohjain 10
Reunanohjain
1. Puolat
2. Keskikokoinen lankarullan pidike
3. Pieni lankarullan pidike
4. Suuri lankarullan pidike
2.
5. Neulapakkaus
5.
6. Jarruhuopa
7. Neulatyökalu
3.
8. Lisälankatappi
6.
9. Ratkoja
10. Harja
1.
4.
7.
8.
9.
10.
1:11
Ommeltaulukko
Ommel
1.
2.
Nimi
Käyttö
Suoraommel, 19 neulan
asemaa
Kaikki ompelu- ja tikkaustyöt, tikin pituus enintään 6 mm. 19 neulan
asemaa päällitikkausten ja vetoketjun ompeluun.
Joustava kolmoissuoraommel, Joustavien materiaalien ompelu ja tikkaus, esim housun saumat,
19 neulan asemaa
urheilu- ja työvaatteet. Tikin pituus max 6 mm.
Siksak
Saumojen huolittelu, applikointi, pitsin kiinnitys jne.
Kolmiaskelsiksak
Vahva ommel huolitteluun, yliluotteluun, kuminauhan ompeluun,
parsimiseen ja paikkaamiseen.
Suoraommel taaksepäin
Pysyvä taaksesyöttö, myös paksujen kohteiden ompeluun. 19 neulan
asemaa.
Joustava huolittelu
Kudottujen ja joustavien kankaiden saumaaminen.
Hunajakenno
Joustava koristeommel stretch-kankaiden päärmeisiin sekä
koristeellisiin kuminauhakiinnityksiin.
Jousto-ommel
Vahva huolitteluommel, kuminauhojen kiinnitykseen, parsimiseen ja
paikkojen kiinnitykseen.
Kolmoisjousto-ommel
Kuminauhojen kiinnitys urheilu- tai uima-asuihin. (Erittäin kestävä
sauma trikooseen).
Siksakommel
Saumojen huolittelu, pitsin kiinnitys. Tiheän tikin ansiosta sopii
hyvin myös applikointiin.
Yhdistämisommel
Kankaiden yhdistäminen reunoista, koristepäärmeet ja crazy-tikkaus.
Koristejousto-ommel
Paksujen materiaalien kuten nahan ja froteen limittäissaumat.
Risteävä helmapäärme
Erittäin joustava koristeommel urheilu- ja vapaa-ajan asuihin.
Joustava kolmoissiksak
Joustava ommel koristepäärmeisiin ja päällitikkauksiin.
Piilo-ommel
Näkymätön päärme, kudotut kankaat.
3.
4.
5.
Hyötyompeleet
6.
7.
8.
9.
10.
11.
12.
13.
14.
15.
1:12
Johdanto
Joustava piilo-ommel
Näkymätön päärme, joustavat kankaat.
Harsinommel
Harsiminen. 19 neulan asemaa.
Kevyt jousto-ommel
Ohuiden, joustavien kankaiden yhdistäminen ja koristenauhat ym.
Kaksoisoverlock
Samanaikainen yhdistäminen ja huolittelu . Suljettu reuna estää
kankaan rispaantumisen.
Kaksoisoverlock
Samanaikainen yhdistäminen ja huolittelu.
Avoin overlock
Samanaikainen yhdistäminen ja huolittelu, joustavat kankaat.
Siksak, neula oikealla tai
vasemmalla
Applikointi, nyörin kiinnitys, punospistoreiät.
Overlock-ommel
Samanaikainen yhdistäminen ja huolittelu.
Ohuiden neulosten
paikkausommel
Ohuiden neulosten korjaaminen, myös koristepäärmeet ja pääntien
huolittelu.
Kaksoisoverlock
Samanaikainen yhdistäminen ja huolittelu.
Overlock-ommel
Samanaikainen yhdistäminen ja huolittelu, trikoo ja jersey.
Overlock-ommel
Samanaikainen yhdistäminen ja huolittelu, stretch-kankaat.
16.
17.
18.
30.
31.
Huolitteluompeleet
32.
33.
34.
35.
36.
37.
38.
Napinlävet
39.
Kaksoisoverlock tukinauhalla Kankaiden yhdistäminen ja huolittelu. Suljettu reuna vahvistaa
kankaan reunan ja estää sitä rispaantumasta.
Napinläpi
Paidat ja paitapuserot, liinavaatteet.
Napinläpi
Paidat ja paitapuserot, jakut ja tyynynpäälliset.
Joustonapinläpi
Joustavat kankaat.
50.
51.
52.
1:13
Ristipistonapinläpi
Koristenapinläpi jakkuihin ja muihin vaatteisiin.
Pyöreäpäinen napinläpi,
suippo salpa
Räätälinnapinläpi farkkuihin ja farkkujakkuihin.
Pyöreäpäinen napinläpi,
pitkittäinen salpa
Paidat, jakut ja housut.
Pyöreäpäinen napinläpi
Napinläpi farkkuihin ja farkkujakkuihin sekä koristeeksi verhoihin
ja suihkuverhoihin. Kiinnitä ripustusta varten renkaat napinläven
kautta.
Koristenapinläpi,
kolmiosalpa
Koristenapinläpi jakkuihin ja muihin vaatteisiin.
Pyöreäpäinen napinläpi
Ohuisiin jakkuihin ja muihin vaatteisiin.
Punospistoreikä
Punospistoreikä vaatteisiin ja kodin tekstiileihin, esim. vanhanajan
tyyliin.
Napin ompelu
Kaksi- tai nelireikäisten nappien kiinnitys.
Pyöreäpäinen napinläpi,
suippo salpa
Napinläpi paitoihin, jakkuihin ja housuihin.
Räätälinnapinläpi,
poikittaissalpa
Räätälinnapinläpi farkkujakkuihin ja housuihin. Myös
koristenapinläveksi keittiö- ja suihkuverhoihin. Kiinnitä ripustusta
varten renkaat.
Pyöreäpäinen napinläpi,
poikittaisalpa
Napinläpi paitoihin, jakkuihin ja housuihin.
Salpa
Vyönlenkit ja taskujen vahvistaminen.
Housusalpa
Koristesalpa housujen ja paitojen taskuihin.
Koristesalpa
Koristesalpa housuihin ja hameen halkion vahvistamiseen.
Kiemuraommel
Tilkkutöiden tikkaamiseen ja repeämien korjaamiseen.
Ohjelmoitava parsinommel
Vahingoittuneiden kohtien parsiminen.
Ohjelmoitava, vahvistettu
parsinommel
Vahingoittuneiden kohtien parsiminen ja paikkaaminen. Vahvista
ompelemalla myös poikittain.
53.
54.
55.
Napinlävet
56.
57.
58.
59.
60.
61.
62.
63.
Parsinta ja salvat
70.
71.
72.
73.
74.
75.
1:14
Johdanto
Tilkkuiluompeleet
80
81
82
83
84
85
86
87
88
89
90
91
92
93
94
95
96
Ristipistot
100
101 102
103 104
105
106 107
108
109 110 111
133
135
136 137
138 139
112
113 114 115 116 117 118 119
172
173
Reikäompeleet
130
131
132
134
Vanhanajan koristeompeleet
140
141 142
143
144
145
146 147
148
149
163
164 165
166 167
168 169
Köynnöskaaret
160 161 162
170 171
174
Satiiniompeleet
190 191 192 193
194
195 196
197
198
199 200 201
202 203 204 205 206
Lehdet ja kukat
220
221
222
223
224
225 226 227
228
229
230
231
232
233
234
235
236
237
238
239
1:15
Koristeompeleet
240
241
242
243
244
245
246
247
248
249
250
251
252
253
254
255 256 257
258
259
260
261
262
263
264
265
266
267
268
269
270
273
274
275 276 277
278
279
300
301
302
303 304
271 272
Ornamenttiompeleet
290 291
292
293
294
295
296
297
298 299
305 306 307
308
309
310
311
312
313
314
315
333
334
335 336 337
338
339
340 341
316
317
318 319
Eläinaiheet
330 331 332
1:16
342
343
Johdanto
Kansi
Nosta kansi auki. Kaikki ompeleet on kuvattu kannen sisäpuolelle.
Suojakotelo
Kova kotelo suojaa konettasi kuljetuksen aikana. Saat koneen kahvan
esiin kotelon päällä olevasta aukosta. Kotelossa on kätevä lokero
virtajohtoa, jalkasäädintä ja käyttöohjetta varten.
Ompelu vapaavarren avulla
Kun haluat käyttää vapaavartta, käännä tarvikelaatikko vasemmalle ja
nosta se irti.
Pane tarvikelaatikko paikalleen työntämällä piena koloon ja
kiertämällä laatikkoa oikealle, kunnes se on kiinni koneen
vapaavarressa.
1:17
Tarvikelaatikko
Avaa tarvikelaatikko asettamalla vasen etusormesi kannen
vasemmalla puolella olevaan uritettuun kohtaan ja vetämällä kantta
itseesi päin.
Tarvikkeiden järjestäminen
Peruspaininjalat on merkitty numeroin. Asettele ne vastaavilla
numeroilla merkittyihin lokeroihin tarvikelaatikkoon. Muille
tarvikkeille on paikka kuvan mukaisissa lokeroissa.
1:18
Valmistelut
Jännitteen vaihto
220V-240V / 120V
Ompelukoneen jännite on 220V - 240V. Jos tarvitset jännitettä
120V (USA/Kanada), vaihda koneen pohjassa olevasta kytkimestä
jännitteeksi 120V.
Jos et ole varma oman maasi jännitteestä, varmista asia jälleenmyyjältä
tai paikalliselta sähkölaitokselta ennen koneen kytkemistä
sähköverkkoon.
Sähköliitäntä
Kiinnitä virtajohto ompelukoneen kojevastakkeeseen sekä
pistorasiaan.
Jalkasäätimen kytkeminen
Kiinnitä jalkasäätimen johto ompelukoneen kojevastakkeeseen.
Ompelunopeutta säädellään painamalla jalkasäädintä.
Tässä koneessa on käytettävä jalkasäädintä AT 0070.
Pääkytkin
Kun pääkytkin on päällä (merkki I), ompeluvalo syttyy ja
tervetulonäyttö ilmestyy esiin.
Nyt voit aloittaa ompelun
"0" = POIS PÄÄLTÄ
"I" = PÄÄLLÄ
2:2
Valmistelut
Paininjalan nosto
Paininjalka nostetaan käsin viemällä paininjalan nostin yläoikealle. Se
lasketaan viemällä se alavasemmalle. Sivulla 3:9 selostetaan, miten
paininjalka nostetaan ja lasketaan automaattisesti.
Paininjalan vaihtaminen
Sammuta virta koneesta
Napsauta paininjalka pois
Nosta paininjalan etuosaa ylöspäin ja samaan aikaan takaosaa
alaspäin, kunnes se irtoaa pitimestä.
Kiinnittäminen
Pane paininjalka pitimen alle niin, että laskiessasi paininjalan nostimen
jalan pienat napsahtavat pitimeen.
Tarkista paininjalan kiinnitys nostimesta nostamalla.
2:3
IDT (Kiinteä kaksoissyöttö)
Pfaff-ompelukoneissa on tarkkaan ompeluun ihanteellinen
ominaisuus: kiinteä kaksoissyöttö, IDT-järjestelmä.
Teollisuuskoneiden tapaan se syöttää kangasta sekä ylä- että
alapuolelta. Syöttö on aina tasainen.
Kaksoissyöttö estää erityisesti ohuiden kankaiden kuten silkin ja
viskoosin rypis-tymisen.
Raidallisten ja ruudullisten kankaiden kohdistaminen on helppoa.
Tilkkutöiden tikkauksissa IDT pitää kaikki kerrokset kohdallaan ja
estää päällimmäisen kankaan venymisen.
IDT:n käyttöönotto
Nosta paininjalka. Paina IDT:tä alaspäin, kunnes se napsahtaa
paikalleen.
Tärkeää: Kun haluat käyttää IDT:tä, on valittava paininjalka, jonka
takaosassa on sitä varten pieni kolo.
IDT:n poiskytkeminen
Nosta paininjalka. Tartu IDT:hen kahdella sormella uritetun, mustan
”kyynärpään” kohdalta. Paina IDT alas ja vapauta se sitten hitaasti
ylös ja taakse, itsestäsi poispäin.
2:4
Valmistelut
Syöttäjän laskeminen
Joissakin ompelutekniikoissa kuten vapaassa konetikkauksessa
ja parsinnassa syöttäjän on oltava ompelun aikana alhaalla. Pfaff
performance 2058:ssa on kaksi tapaa laskea syöttäjä: toinen säädin on
koneen ulkopuolella ja toinen puolakotelon sisällä.
B
A
Tee näin:
Nosta paininjalka ennen syöttäjän laskemista. Työnnä A tai B
vasemmalle.
Nosta syöttäjä viemällä sama säädin oikealle.
A
B
2:5
Puolaus
Koneen valmistelu puolausta varten
Aseta tyhjä sininen puola puolausakseliin niin, että puolan reunassa
oleva pieni kolo osuu akselissa olevaan pienaan. Pfaff-logo on
ylöspäin.
Vie puola oikealle.
Huom: Puolaaminen onnistuu vain, jos puola on oikealla.
Puolaus lankatapista
Aseta rulla lankatappiin ja sen eteen
lankarullan pidike. Saat koneen mukana
kolme erikokoista pidikettä erilaisia rullia
varten. Valitse lankarullan kokoinen tai
sitä hieman suurempi pidike.
C
2:6
Valmistelut
Langoitus
B
Vie lanka ohjaimeen A etukautta taaksepäin ja vedä se vastapäivään
puolauksen langanohjaimen B YLÄPUOLELTA.
A
Vedä lanka ohjaimen C alta takaa eteen. Kieputa lankaa puolaan
muutama kierros myötäpäivään.
Puolaus
Pane virta päälle. Pidä kiinni langanpäästä ja paina jalkasäädintä.
Kun puola on täynnä, puola pysähtyy automaattisesti. Työnnä puola
vasempaan, katkaise lanka ja ota puola pois akselista.
Puolaus lisälankatapilta
Aseta lisälankatappi koneessa olevaan
reikään.
Pujota lanka ja puolaa edellä kuvatulla
tavalla.
2:7
Puolaaminen neulan kautta
Voit puolata myös neulan kautta koneen ollessa langoitettuna.
Nosta paininjalka yläasentoon. Vedä lanka paininjalan alta ja ylös
oikeanpuoleiseen uraan.
Vie lanka vasemmalta oikealle langannostajaan D.
Tärkeää: Langannostajan on oltava yläasennossa.
D
Vedä lanka ohjaimen C alta takaa eteen.
Aseta tyhjä sininen puola puolausakseliin
niin, että puolan reunassa oleva pieni
kolo osuu akselissa olevaan pienaan.
Pfaff-logo on ylöspäin.
Pane virta päälle. Pidä kiinni
langanpäästä ja paina jalkasäädintä.
Kun puola on täynnä, puolaus pysähtyy
automaattisesti.
Työnnä puola vasemmalle, katkaise lanka
ja ota puola pois akselista.
2:8
C
Valmistelut
Puolan asettaminen paikalleen
Sammuta virta koneesta.
Käännä tarvikelaatikko vasemmalle, niin puolakotelon luukku tulee
näkyviin. Avaa se vetämällä sitä itseesi päin.
Ota puolakotelo pois koneesta ja puola ulos kotelosta.
Puolan asettaminen
Aseta puola puolakoteloon niin, että Pfaff-logo on alaspäin. Vie lanka
uraan A, kiristyslevyn B alta nuolen osoittamassa kohdassa olevaan
aukkoon saakka.
Tarkista: Pidä puolakoteloa kädesssäsi niin, että puola on itseesi
päin. Kun vedät langasta, puolan tulee pyöriä myötäpäivään.
A
B
Puolakotelon asettaminen
Tartu salpaan E ja työnnä puolakotelo pienaan C. Puolakotelon aukko
D on nyt ylöspäin.
Tarkista: Nykäise alalangasta. Puolakotelo ei saa tipahtaa
paikaltaan.
2:9
performance 2058:n
langoittaminen
Sammuta virta koneesta.
Nosta paininjalka. Aseta lanka lankatappiin ja
sen eteen pidike, joka on lankarullan kokoinen
tai hiukan sitä suurempi.
Vie lanka molemmin käsin etukautta ohjaimeen
A.
B
C
E
Vie lanka oikealta puolauksen langanohjaimen
B alitse.
Vie lanka kireyslevyn C kautta langoitusuraan.
Vie lanka alas stopparin D alta, oikeanpuoleista
langoitusuraa ylös langannostajaan E. Lanka on
vietävä langannostajaan vasemmalta oikealle.
Vie lanka vasempaan langanohjaimeen F.
D
F
2:10
A
Valmistelut
Kiinteä langoitin
Langanpujotus sujuu todella vaivattomasti PfafÀn kiinteän
langoittimen avulla. Laske paininjalka. Tartu langoittimen kahvaan ja
vedä se kevyesti alas.
Langoittimen koukku F työntyy neulansilmään. Vie lanka koukun E
alta ja edelleen neulansilmän alta. Pidä lanka suorana, jolloin se tarttuu
langoittimen koukkuun F.
E
F
Anna langoittimen liukua hitaasti ylöspäin. Silloin langoittimen
koukku tulee ulos neulansilmästä ja vie langan sen läpi.
Vapauta langoitin kokonaan, jolloin neulansilmän taakse muodostuu
lankalenkki. Vedä lenkistä lanka kokonaan neulansilmän läpi.
2:11
Alalangan nostaminen
Nosta paininjalka. Pidä kiinni ylälangasta ja paina jalkasäädintä niin,
että neula menee kerran alas ja takaisin ylös.
Vedä alalanka ylälangan avulla kokonaan ylös.
Sulje puolakotelon luukku ja vie molemmat langat paininjalan alta
vasemmalle.
Langankatkaisin
Vie lanka langankatkaisimeen takakautta eteen.
2:12
Valmistelut
Neulan vaihtaminen
Sammuta virta koneesta.
Irrottaminen: Laske paininjalka ja nosta neula yläasentoon. Löysää
neularuuvia ja vedä neula alaspäin.
Asettaminen: Neulan litteä puoli tulee taaksepäin. Pidä paininjalka
alhaalla ja työnnä neula paikalleen niin pitkälle kuin se menee. Pidä
kiinni neulasta ja kiristä ruuvi.
Kaksoisneulan langoittaminen
Sammuta virta koneesta.
Vaihda koneeseen kaksoisneula. Aseta lisälankatappi paikalleen
ja lankarulla kumpaankin lankatappiin. Aseta vaakasuoraan
lankatappiin rullan alle pidike ja jarruhuopa.
C
Katso, että toinen lanka kulkee kireyslevyn C oikealta ja toinen
vasemmalta puolelta.
Jatka langoitusta tavalliseen tapaan ja katso, että langat eivät kietoudu
yhteen.
Neulan yläpuolella on kaksi ohjainta. Vie langat niiden kautta toinen
vasemmalta ja toinen oikealta ja pujota neulansilmiin.
Huom: Kaksoisneulan kanssa ei voi käyttää kiinteää langoitinta.
2:13
Oikea langankireys
Valitse säätimestä tarvittava langankireys.
Normaali langankireys on 4 - 5. Koristeompeleissa, parsinnassa ja
napinlävissä normaali langankireys on 3.
performance 2058:n infojärjestelmä kertoo valitulle ompeleelle
suositeltavan langankireyden. (ks. Ompeluvalikon tiedot, s. 3:15).
Langankireys
Jotta tikki olisi mahdollisimman moitteeton ja kestävä, on
varmistuttava siitä, että neula ja langankireys ovat tasapainossa.
Tällöin langat kietoutuvat toisiinsa kahden kangaskerroksen välissä.
Normaaliompelussa kannattaa noudattaa seuraavia yleisohjeita:
Jos alalanka näkyy työn oikealla puolella:
Ylälanka on liian kireällä.
Langankireyttä on vähennettävä.
Jos ylälanka näkyy työn nurjalla puolella:
Ylälanka on liian löysällä.
Langankireyttä on lisättävä.
Huom: Ommeltaessa koristeompeleita ja napinläpiä ylälanka näkyy
jonkin verran työn nurjalla puolella.
2:14
Valmistelut
Elektroninen polvinostin
Pfaff performance 2058:ssa on elektroninen
polvinostin, jolla voit säädellä paininjalan
nostoa. Se on erityisen hyödyllinen silloin, kun
tarvitset molempia käsiä työn ohjaamiseen.
1. Työnnä polvinostin litteä puoli ylöspäin
koneessa olevaan aukkoon.
2. Aseta nostimessa oleva 'tyyny' itsellesi
sopivalle korkeudelle.
Kun työnnät polvinostinta oikealle, paininjalka
nousee. Nyt voit ohjata työtä molemmin käsin.
Voit irrottaa polvinostimen vetämällä sen
varovasti pois paikaltaan.
2:15
performance
2058:n käyttö
1
4
2
5
3
performance 2058:n käyttö
Pfaff performance 2058:n käyttö on helppoa: tarvitaan vain
kosketusnäyttö ja toimintonäppäimet. Molemmat ovat edessäsi.
Kun kytket virran koneeseen, tulee näytölle tervetuloviesti. Kosketa
näyttöä siirtyäksesi päävalikkoon.
Kone on nyt valmis ompelemaan. Voit valita ompeleen, muuttaa
säätöjä, aktivoida ompelutoimintoja ja luoda omia ommelyhdistelmiä.
Kun kosketat näyttöä, saat avuksesi erilaisia ponnahdus- ja
infoikkunoita. Ponnahdusikkunat suljetaan koskettamalla viestä
näytöllä tai painamalla jalkasäädintä.
Toimintopainikkeet
1. Ompelu mallikerran alusta
Paina tätä painiketta, kun haluat aloittaa mallikerran tai
ommelyhdistelmän alusta.
2. Hidas ompelu
Voit aktivoida hitaan ompelun, kun olet jonkin ompeleen
ompeluvalikossa. Tällöin ompelunopeus puolittuu. Tilarivillä oleva
kuvake osoittaa toiminnon olevan aktiivisena. Paina painiketta
uudelleen, kun haluat poistaa toiminnon käytöstä.
3. Neulastop ylös/alas
Voit aktivoida neulastoptoiminnon, kun olet jonkin ompeleen
ompeluvalikossa. Paina painiketta, niin neula jää ala-asentoon
pysähtyessäsi. Näytölle tulee ikkuna, jossa voit määritellä miten
korkealle paininjalka nousee pysähtyessäsi. Valittavana on "alaasento", "pieni" (3 mm), "normaali" (6 mm) ja "lisänosto" (9 mm). Kun
painat jalkasäädintä uudelleen, paininjalka laskee automaattisesti.
Tämän toiminnon avulla kankaan kääntäminen on helppoa. Tilarivillä
oleva kuvake osoittaa toiminnon olevan aktiivisena. Paina painiketta
uudelleen, kun haluat poistaa toiminnon käytöstä.
3:2
6
7
8
9
Jos näyttö on liian tumma tai liian
kirkas, voit säätää sen kontrastia. Ks.
s. 3:12.
performance 2058:n käyttö
Huom: Neulan voi siirtää ylös/alas myös napauttamalla kevyesti
jalkasäädintä.
4. Selailu
Näillä painikkeilla on seuraavat toiminnot
• Valikoissa: Selaa ompeleita ja yhdistelmiä palstoittain tai sivuittain.
• Ompeluvalikossa: Valitse seuraava tai edellinen ommel.
• Ommelyhdistelmävalikossa: Siirrä osoitinta toimintokentässä tai
selaa ompeleita esikatselukentässä.
• Stitch creator -valikossa: Siirrä valintapistettä työtilassa tikki tikiltä.
• Infojärjestelmässä: Selaa sivuja.
5. Toimintopainiketta
Valitse ompeleen säätö (leveys, pituus, tasapaino) ja säädä asetuksia
näillä painikkeilla.
6. Päävalikko
Paluu päävalikkoon. Joskus joudut painamaan painiketta useita kertoja
sulkeaksesi kaikki avoinna olevat ikkunat.
7. Valinta numeron perusteella
Avaa numeron perusteella tapahtuvan ommelvalinnan.
8. Lisätoimintoja
Avaa Lisätoimintoja-ikkunan, jossa voit muokata valittua ommelta.
9. Info /Perusvalikko
Paina painiketta kerran avataksesi infon. Pidä sitä alaspainettuna, kun
haluat avata päävalikon.
10. Taaksesyöttö
Tällä painikkeella on seuraavat toiminnot:
• Jos painat sitä ompelun aikana, kone ompelee taaksepäin.
10
• Pysyvä taaksesyöttö: Paina painiketta ennen ompelun aloittamista.
Kone ompelee taaksepäin, kunnes painat sitä uudelleen. Kun
toiminto on aktiivisena, ilmestyy näytölle sitä kuvaava nuoli.
• Jos olet aktivoinut päättelyn, tällä painikkeella aktivoidaan päättely
lopussa.
• "Tilkkutyö", "Suippo-ommel" ja "Parsinta": tällä painikkeella
määrittelet sauman pituuden.
• Kun ohjelmoit napinläven, määrittelet sen pituuden tällä
painikkeella.
3:3
6
Päävalikko
Kun olet kytkenyt virran päälle ja koskettanut tervetulonäyttöä, tulee
esiin päävalikko. Nyt voit siirtyä valikoihin, joista voit valita ompeleen
kategorioittain tai luoda kirjain- ja ommelyhdistelmiä. Kun painat
näytöllä olevia kuvakkeita, tulee esiin aina uusi valikko. Voit aina
palata päävalikkoon painamalla (6).
Valintavalikot
Hyötyompeleet
Ompeleet 1-18
Tässä valikossa on erilaisia hyötyompeleita.
Huolitteluompeleet
Ompeleet 30-39
Tässä valikossa on erilaisia huolitteluompeleita.
Suljetuilla overlock-ompeleilla voit yhdistää ja huolitella
samanaikaisesti.
Tilkkuiluompeleet
Ompeleet 80-96
Tässä valikossa on erilaisia tilkkuompeleita, jotka soveltuvat esim
crazy-tikkauksiin.
Ristipistot
Ompeleet 100-119
Ristipisto-ompeleilla voit suunnitella perinteisiä boordeja.Voit
yhdistellä ompeleita 110-119 ja luoda omia kuvioita.
3:4
performance 2058:n käyttö
Koristeompeleet
Tässä valikossa on joukko koristeompeleita, joilla voit somistaa
vaatteet ja kodintekstiilit.
Valinnan helpottamiseksi koristeompeleet on jaettu alavalikoihin.
• Reikäompeleet 130-139.
• Vanhanajan koristeompeleet 140-149.
• Köynnöskaaret 160-174.
• Satiiniompeleet 190-206.
• Lehdet ja kukat 220-239.
• Koristeompeleet 240-279.
• Ornamenttiompeleet 290-319.
• Eläinaiheet 330-343.
Napinlävet
Ompeleet 50-63
Tässä valikossa on 12 erilaista napinläpeä,yksi automaattinen
punosreikä sekä napin ompelu. Kukin napinläpi on suunniteltu
tiettyyn tarkoitukseen tai tietynlaiselle kankaalle.
Parsinta ja salvat
Ompeleet 70-75
Tässä valikossa on joukko parsinompeleita ja salpoja. Salpoja
käytetään taskunsuiden vahvistamiseen, hameen halkioihin ja
vyönlenkkien kiinnittämiseen. Automaattisilla parsinompeleilla
korjataan vahingoittuneita kohtia sekä parsitaan repeämiä ja pieniä
reikiä.
Kirjasimet
Tässä valikossa on joukko erilaisia fontteja: Script, Block, Outline ja
Cursive. Mukana ovat myös numerot ja symbolit. Script ja Block
sisältävät myös pienet kirjaimet.
Ommel/kuvioyhdistelmä
Tässä valikossa voit tallentaa omia ommelyhdistelmiä. Valitse tyhjä
muisti, johon voit luoda ja tallentaa uuden ommelyhdistelmän tai
korvata sillä aiemmin tallennetun yhdistelmän. Pfaff performance
2058:aan mahtuu 50 ommelyhdistelmää.
Stitch Creator
Tässä valikossa voit muokata, luoda ja tallentaa omia ompeleitasi.
Valitse tyhjä S-muisti, kun haluat luoda ja tallentaa uuden ompeleen,
ja varattu muisti, jos haluat korvata aiemmin tallennetun ompeleen.
Ompelukoneen muistiin mahtuu 30 Stitch Creatorissa luotua ommelta.
3:5
Ompeleen valitseminen
Ompeleen voi valita monin eri tavoin:
Valinta kategorian perusteella
Paina päävalikossa ”Hyötyompeleet”.
Tässä kategoriassa on 18 hyötyommelta. Voit selata niitä palstoittain
painikkeilla (4) tai koskettamalla vierityspalkkia.
Painamalla selailupainikkeita (4) tai vierityspalkkia (A) näytöllä voit
jatkaa kaikkien ompeleiden selailua.
Valitse ommel koskemalla sitä näytöllä. Silloin avautuu tämän
ompeleen ompeluvalikko.
A
Valinta numeron perusteella
Valitse ommel numeron perusteella painamalla
numerovalintapainiketta (7). Esiin tulee ikkuna, jossa on
numerovalikko.
Näppäile ompeleen numero ja vahvista painamalla ”ok”.
”
Poistopainike (B) poistaa oikeanpuoleisen numeron. Jos olet näppäilyt
useampia kuin kolme numeroa, ne poistetaan vasemmalta:
"Väärä ommelnumero!”
Sulje ponnahdusikkuna koskemalla sitä.
Suoravalinta
Kun olet ompeluvalikossa, voit valita uuden ompeleen
selailupainikkeilla (4). Voit selata ompeleita edestakaisin
numerojärjestyksessä. Viimeisen ompeleen jälkeen näet Stitch
Creatorissa luodut ja tallennetut ompeleet.
3:6
B
performance 2058:n käyttö
Ompeluvalikko
Ompeluvalikko on jaettu kolmeen osaan:
1. Tilapalkki, jossa näkyvät aktivoidut ompelutoiminnot.
Tilapalkki on aina aktiivisena. Se päivittyy automaattisesti, kun otat
käyttöön tai peruutat uuden toiminnon.
2. Työkenttä, joka näyttää valitun ompeleen.
3. Toimintokenttä, jossa voit käyttää ompelutoimintoja ja muuttaa
ommelasetuksia. Vasemmassa yläkulmassa oleva numero ilmaisee
valittuna olevan ompeleen.
1
Kuvakkeen tila
3
2
1. Epäaktiivinen, toimintoa ei voi aktivoida.
1
2. Aktiivinen, toimintoa ei voi peruuttaa.
2
3. Epäaktiivinen, toiminnon voi aktivoida.
3
4. Aktiivinen, toiminnon voi valita ja peruuttaa.
4
Ommelasetusten muuttaminen
Neulan asema, suoraommel. Kosketa kuvaketta ja siirrä neulaa
painelemalla näppäimiä (5). Valittavana on 19 neulan asemaa. +
-painike siirtää neulaa yhdeksän askelta oikealle. Miinus (-) siirtää
neulaa yhdeksän askelta vasemmalle.
Ommelleveys. Kosketa kuvaketta ja muutat ommelleveyttä
painelemalla näppäimiä (5).
Tikin pituus. Kosketa kuvaketta ja muuta tikin pituutta
painelemalla painikkeita (5).
Mallikerran pituus. Koristeompeleet, napinlävet, satiini- ja
reunusompeleet sekä eräät hyötyompeleet. Kosketa kuvaketta ja
pidennä tai lyhennät mallikerran pituutta painelemalla painikkeita
(5).
Tasapaino. Kosketa kuvaketta ja hienosäädä tikin tasapainoa
painelemalla toimintopainikkeita (5).
Tiheys. Satiini- ja reunustikit sekä napinlävet. Kosketa kuvaketta
ja muuta ompeleen tiheyttä painamalla (5). Mallikerran tai
napinläven pituus ei muutu.
5
Peilaus sivuttain. Kosketa kuvaketta, kun haluat muuttaa
ompeleen tai ommelyhdistelmän sivuttain peilikuvaksi.
Peilaus pitkittäin. Kosketa kuvaketta, kun haluat muuttaa
ompeleen tai ommelyhdistelmän pitkittäin peilikuvaksi.
Lisää ommel yhdistelmään. Ommelyhdistelmävalikko ilmestyy
näytölle, kun painat kuvaketta.
3:7
Napinlävet ja parsiminen. Valitessasi parsinnan (No. 74-75)
toiminto aktivoituu automaattisesti Taaksesyötöllä (10) määrittelet
ensimmäisen ompeleen pituden. Seuraavat tulevat automaattisesti
samanpituisiksi.
Manuaalinen napinläpi. Käytä tätä toimintoa, jos sensormaticohjain ei ole paikallaan.
Jos muutat säätöjä, muuttuu fontti kursiiviksi ja pieni nuoli lukujen
ylä- tai alapuolella osoittaa, onko säätöä suurennettu tai pienennetty.
Huom: Jos poistut ompeluvalikosta, palautuvat asetukset
oletusarvoille. Jos haluat tallentaa omat asetuksesi, ks. s. 3:13.
Napinlävet
Napinläpijalan ja sensormatic-ohjaimen avulla ompelet kauniit
napinlävet kaikenlaisille kankaille. Sivulla 4:7 on ohjeet napinläpijalan
vaihtamisesta ja sensormatic-ohjaimen asettamisesta paikalleen.
Napinlävet voi ommella kolmella eri tavalla:
1. Näppäile pituus näytölle millimetreinä (suositus).
Paina mallikerran pituuden painiketta ja aseta napinläven pituus
toimintopainikkeilla (5). Napinläpi ommellaan automaattisesti
napille sopivaksi.
2. Aseta pituus ompelun aikana.
Paina ”prog”. Ompele eteenpäin ja paina taaksesyöttöä (10), kun
napinläpi on oikean pituinen. ”prog”-kuvakkeseen tulee merkki, ja
loput ommellaan automaattisesti. Merkki kertoo, että napinläven
pituus on tallennettu, jolloin voit toistaa sen niin moneen kertaan
kuin haluat. Jos haluat ohjelmoida eri pituuden poistumatta
valikosta, poista merkki painamalla ”prog” -kuvaketta ja ompele
sitten uusi napinläpi. Voit poistaa toiminnon painamalla uudestaan
”prog” ja valita sitten muita toimintoja.
Huom: Jos sensormatic-ohjain ei ole paikallaan, päätä napinläpi
manuaalisesti painamalla taaksesyöttöä (10).
3. Napinläven ompelu manuaalisesti
Jos sensormatic-ei ole käytössä, voi napinläven päättää
manuaalisesti. Aktivoi ”man” painamalla kuvaketta. Kone
ompelee eteenpäin näppäilemäsi matkan. Napinläpi ommellaan
loppuun, kun painat taaksesyöttöä (10). Kun napinläpi on valmis,
paina jälleen ”man”, niin merkki ilmestyy -kuvakkeeseen. Merkki
kertoo, että napinläven pituus on tallennettu, jolloin voit toistaa
3:8
performance 2058:n käyttö
sen niin moneen kertaan kuin haluat. Poista toiminto painamalla
kuvaketta uudestaan.
Huom: Jos napinläven pylväät ovat keskenään eri näköiset,
voit muuttaa napinläven tasapainoa. Valitse Lisätoimintojaikkunassa tasapainotuskuvake (8) ja muokkaa vasenta pylvästä
toimintokentän painikkeilla (5). Paina + , kun haluat lisätä tiheyttä
ja -, kun haluat vähentää sitä.
Lisätoimintoja
Painamalla Lisätoimintoja-kuvaketta (8) saat esiin valintaikkunan,
josta voit valita erilaisia toimintoja ompeleen muokkaamiseen tai
muuttamiseen. Näkyviin tulevat vain ne toiminnot, jotka kulloinkin
ovat valittavissa. Aktivoidut toiminnot näkyvät tilapalkissa.
Lisätoimintoja-ikkunan kuvakkeet
OK. Tallentaa kaikki säädöt ja sulkee Lisätoimintoja-ikkunan.
Voit myös painaa jalkasäädintä tallentaaksesi säädöt sulkematta
ikkunaa, jolloin voit tehdä vielä lisää säätöjä.
Poistu. Sulkee ikkunan tallentamatta säätöjä.
Päättely alussa. Ompeleen alkuun tulee neljä päättelytikkiä.
Päättely lopussa. Ompeleen loppuun tulee neljä päättelytikkiä.
Paina taaksesyöttöä (10) käynnistääksesi toiminnon. Kone päättelee
ja pysähtyy.
Paininjalan nosto. Paininjalka nousee automaattisesti, kun
kone pysähtyy ja laskee aloittaessasi jälleen ompelun. Jos sekä
paininjalan nosto että päättely lopussa on aktivoitu, paininjalka
nousee vasta päättelyn jälkeen.
Huom: Neulastop-säätö ohittaa paininjalan nostotoiminnon. (ks. s.
3:2).
Vapaa ompelu. Aktivoi vapaaompelu tarkistaaksesi, että
langankiristys on päällä. Paininjalka asettuu automaattisesti
oikealle korkeudelle , ja voit liikuttaa kangasta vapaasti.
Yksittäistikki. Mallikerran ja ommelyhdistelmän voi ommella
yksittäisenä. Voit myös määritellä, montako kertaa haluat sen
toistettavaksi. Paina kuvaketta, kunnes esiin tulee valintaikkuna.
Aseta haluttujen toistojen määrä painamalla (5), vahvista
koskettamalla ikkunaa. Voit toistaa tikin enintään 99 kertaa.
Toistojen määrä näkyy tilapalkissa. Päättely ommellaan
automaattisesti alkuun ja loppuun.
3:9
Kaksoisneula. Tällä toiminnolla voit kaventaa ommelta niin,
että voit toteuttaa sen kaksoisneulalla. Aseta kaksoisneulan
oikea etäisyys painamalla ensin kuvaketta, kunnes näytölle tulee
valintaikkuna. Aseta oikea etäisyys painamalla toimintopainikkeita
(5). Vahvista valinta koskettamalla ikkunaa. Toiminto pysyy
aktiivisena myös valitessasi uuden ompeleen sekä sammuttaessasi
virran ompelukoneesta. Poista toiminto painamalla kuvaketta
uudelleen.
Ohjelmoitava sauma suoraompeleella. Määrittele sauman pituus,
kun haluat ommella useita samanpituisia saumoja. Päättely
aktivoituu automaattisesti. Paina taaksesyöttöä (10), kun olet
ommellut halutun pituuden. Kone päättelee ja pysähtyy. Kaikki
seuraavat saumat ommellaan nyt samanpituisina, kunnes poistat
toiminnon painamalla kuvaketta uudelleen.
Symmetrinen suippo-ommel, levennys. Siksak no 3. Siksakin
leveys alkaa 0 mm:stä ja levenee maksimiarvoonsa, joka on 9 mm.
Symmetrinen suippo-ommel, kavennus. Siksak no 3. Siksakin
leveys alkaa maksimiarvosta 9 mm ja kapenee 0 mm:iin, kun painat
taaksesyöttöä (10). Neula jää lopussa ala-asentoon.
Epäsymmetrinen suippo-ommel, levennys. Siksak no 33. Siksakin
leveys alkaa 0 mm:stä ja levenee maksimiarvoonsa, joka on 9 mm.
Epäsymmetrinen suippo-ommel, kavennus. Siksak no 33.
Siksakin leveys alkaa maksimiarvosta 9 mm ja kapenee 0 mm:iin,
kun painat taaksesyöttöä (10). Neula jää lopussa ala-asentoon.
Huom: Sivulla 5:4 on lisäohjeita suippo-ompeleista.
Suoraommellukitus. Valitse tämä toiminto, kun käytät
suoraommelpistolevyä ja/tai -paininjalkaa. Tällöin neula lukkiutuu
keskiasemaan (4.5 mm), mikä estää neulan, paininjalan tai
pistolevyn vahingoittumisen. Tämä toiminto pysyy aktiivisena
silloinkin, kun valitset uuden ompeleen tai sammutat virran
koneesta. Toiminto on kytkettävä pois päältä, jos haluat valita
ompeleen, joka ei ole mahdollinen lukituksen aikana. Toiminnon
saa pois päältä painamalla kuvaketta uudelleen.
Huom: Kaksoisneula- ja suoraommellukitusta ei voi kytkeä päälle
samaan aikaan.
Napinläpien tasapaino. Paina kuvaketta ja hienosäädä tasapainoa
toimintokentän painikkeilla (5).
3:10
performance 2058:n käyttö
Perusvalikko
Perusvalikossa voit muuttaa ompelukoneen perussäätöjä tai toimintoja. Pidä Info-näppäintä (9) alaspainettuna, niin perusvalikko
avautuu. Sulje valikko painamalla sitä uudelleen. Valikko sulkeutuu
myös silloin, kun ikkunassa tehdyt valinnat on vahvistettu painamalla
OK tai Esc. Jos perusvalikko suljetaan Info-näppäimestä jonkin
alavalikon ollessa avoinna, eivät säädöt tallennu.
Perusvalikossa on kutakin valikkoa koskevia erikoistoimintoja. Eräät
toiminnot voidaan avata kaikista valikoista.
Kielen valinta (Päävalikon kautta)
Tässä valitaan Pfaff performance 2058:n kieli. Paina "Kielen valinta"
avataksesi kielenvalintaikkunan. Paina haluamaasi kieltä. Ikkuna
sulkeutuu, kun olet valinnut kielen.
Merkkiääni (Kaikista valikoista)
Voit valita äänimerkin, jonka kuulet painaessasi eri kuvakkeita,
painikkeita tai ponnahdusviestin tulleessa esiin. Kosketa ”Paina
painiketta”, kun haluat äänimerkin päälle tai pois päältä tilanteessa,
jossa painat kuvakkeita tai painikkeita. Paina ”Viestit” , kun haluat
äänimerkin päälle tai pois päältä ponnahdusviestien tullessa esiin.
Kuvake on valaistu äänimerkkien ollessa aktiivisena. Tallenna
asetukset painamalla ”ok” .
Viestit (Pää-, ompelu- ja yhdistelmävalikosta)
Tässä valikossa voit kytkeä pois päältä viestin, joka ilmestyy
automaattisesti alalangan ollessa lähes lopussa. Voit myös määritellä,
haluatko koneen pysähtyvän viestin ilmestyessä. X merkitsee sitä, että
toiminto on päällä. Kaikki toiminnot ovat oletuksena päällä. Tallenna
säädöt painamalla OK.
3:11
Nosta paininjalka (Pää-, ompelu- ja yhdistelmävalikosta)
Voit asettaa paininjalan nousemaan automaattisesti tiettyyn asentoon
aktivoituasi neulastop-toiminnon.
"Näytä valintaikkuna" on oletusvalinta. Tällöin paininjalkaa koskeva
valintaikkuna ilmestyy näytölle aina, kun painat neulastop alas näppäintä (3) (ks. s. 3:2).
Kontrasti (Kaikista valikoista)
Tässä valikossa voit säätää näytön kontrastia. Säädä kontrastia
toimintopainikkeilla (5) tai näytön nuolipainikkeillavälillä 0-30. Sulje
valikko ja tallenna säädöt koskettamalla kontrasti-ikkunaa nuolten
ulkopuolisella alueella.
Kalibrointi (Päävalikosta)
Jos painat kuvaketta, ja näyttö ei reagoi kosketukseen tai jos viereinen
kuvake aktivoituu, on näyttö kalibroitava.
Paina "Kalibrointi", niin näytön kolmeen kulmaan ilmestyy ympyrä.
Ylävasemmalla oleva ympyrä vilkkuu. Kosketa vilkkuvaa kohtaa,
kunnes kuulet äänimerkin. Käsittele muut kaksi ympyrää samoin.
Kalibrointinäyttö sulkeutuu kalibroinnin jälkeen.
Peruuta kalibrointi painamalla painiketta (9).
Jos kalibrointi epäonnistuu, tulee esiin seuraava viesti: ”Ei
hyväksytty!”. Tällöin kone on kalibroitava uudelleen.
Tervetulonäyttö (Päävalikosta)
Voit kytkeä pois päältä tervetuloikkunan, joka ilmestyy pannessasi
virran päälle koneeseen. Paina kuvaketta "Tervetulonäyttö" halutessasi
sen päälle tai pois. Perusvalikko sulkeutuu automaattisesti koskiessasi
näyttöä. Jos tervetulonäyttö on aktiivisena, on sitä vastaava kuvake
valaistuna perusvalikossa.
3:12
performance 2058:n käyttö
Perusasetukset (Ompelu- ja yhdistelmävalikosta)
performance 2058:n ommelasetustoiminnossa voit tallentaa jokaiselle
ompeleelle omat asetuksesi. Voit muokata ommelta tiettyä kangasta
tai ompelutekniikkaa ajatellen tai tallentaa tietyt, paljon käyttämäsi
säädöt.
Voit aina palata oletussäätöihin menettämättä itse tekemiäsi säätöjä.
Tallennetut säädöt voi poistaa tai niitä voi muuttaa.
Ommelasetusikkuna jakautuu kolmeen osaan. Yläosassa A valitset,
haluatko tallentaa tai poistaa perusasetukset tai ompelutoimintoja.
A
B
C
Perusasetukset:
Ompelutoiminnot:
Neulan asema
Päättely
Tikin pituus
Paininjalan nosto
Ommelleveys
Peilikuva
Mallikerran pituus
Yksittäisommel
Tasapaino
Ohjelmoitava sauman
pituus
Ompeleen tiheys
Vasemmassa B-osassa voit päättää, käytätkö omia säätöjäsi vai
oletusasetuksia.
Oikeassa C-osassa voit tallentaa uusia säätöjä tai poistaa aiemmin
tallennetut.
Tallenna omat säätösi:
Valitse ommel ja tee asetukset ompeluvalikossa. Pidä Info-painiketta
(9) alaspainettuna avataksesi perusvalikon. Paina "Perusasetukset".
Valitse A-osasta asetus- tai toimintopainike tai molemmat,
riippuen siitä, millaisia asetuksia haluat tallentaa. X ilmestyy
valittuunpainikkeeseen. Paina B-osassa tallennuspainiketta. Ikkuna
sulkeutuu, ja säätösi tallentuvat koneelle.
Huom: Jos haluat poistaa aiemmin tallennetut säädöt, voit painaa
joko Poista-painiketta tai valita uudet säädöt, jotka tulevat nyt
entisten tilalle.
Itse tallennetut tai perussäädöt:
Valitse haluamasi ommel. Valitse ommel ja tee asetukset
ompeluvalikossa. Pidä Info-painiketta (9) alaspainettuna avataksesi
perusvalikon. Paina "Perusasetukset". Valitse vasemmasta B-osasta
painike, jolla valitset joko omat säädöt tai oletussäädöt. Ikkuna
sulkeutuu tehtyäsi valinnan.
3:13
Palaa alkuperäisasetuksiin (Pää-, valinta- ja ompeluvalikoista)
Tämä toiminto palauttaa kaikki omat säätösi alkuperäisen mukaisiksi.
Kun painat kuvaketta, näytöllä kysytään, haluatko palauttaa
alkuperäiset säädöt. Vahvista painamalla “ok” ja peruuta painamalla
“esc” .
Huom: Jos hyväksyt alkuasetukset, voit silti palata taaksepäin ja
aktivoida uudelleen omat säätösi ommelasetusikkunassa, ks. s. 3:13.
Poista kaikki (Päävalikosta)
Tämä toiminto poistaa kaikki tallennetut ommelyhdistemät
ja palauttaa oletussäädöt. Kun painat kuvaketta, esiin tulee
valintaikkuna: "Haluatko varmasti poistaa kaikki ommelasetukset
ja ommelyhdistelmät?" Paina"ok" tai "esc" vahvistaaksesi tai
peruuttaaksesi valinnan.
Poista kaikki asetukset (Kaikista ommelvalintavalikoista)
Tämä toiminto poistaa kaikki muutetut asetukset. Kun painat
kuvaketta, esiin tulee valintaikkuna: "Haluatko varmasti poistaa kaikki
ommelasetukset?" Paina"ok" tai "esc" vahvistaaksesi tai peruuttaaksesi
valinnan.
Poista kaikki ommelyhdistelmät (Yhdistelmävalintavalikosta)
Tämä toiminto poistaa kaikki tallennetut ommelyhdistemät. Kun
painat kuvaketta, esiin tulee valintaikkuna: "Haluatko varmasti poistaa
kaikki ommelyhdistelmät?" Vahvista painamalla "ok" tai peruuta
painamalla "esc".
Poista kaikki luodut tikit (Käyttettävissä vain Stitch Creatorin
muistivalikossa)
Tämä toiminto poistaa kaikki Stitch Creatorin muistiin luodut ja
tallennetut ompeleet. Kun painat kuvaketta, näytöllä kysytään
vahvistusta: ”Haluatko poistaa kaikki luodut tikit?” Vahvista
painamalla "ok" tai peruuta painamalla "esc".
Koneen testi (Päävalikosta)
Tämä toiminto on vain valtuutettuja Pfaff-huoltohenkilöitä varten.
Versio (Päävalikosta)
Tässä näkyy ompelukoneesi nykyinen ohjalmaversio.
3:14
performance 2058:n käyttö
Info
Pfaff performance 2058 sisältää Info-järjestelmän, joka auttaa
sinua koneen käytössä. Toiminnon saa käyttöön milloin tahansa
painamalla (9). Info-järjestelmä sisältää ohjeita koneen käyttöönotosta,
ompelutoimintojen käytöstä, erilaisista asetuksista sekä
lisätarvikkeiden käytöstä. Opastus sisältää erilaisia asioita riippuen
siitä, missä valikossa olet painaessasi näppäintä.
Infoteksti voi olla usean sivun mittainen. Oikeassa yläkulmassa
oleva luku ilmoittaa sivunumeron sekä valitun infotekstin
kokonaissivumäärän. Voit selata sivuja painelemalla painiketta (4).
Sulje Info painamalla uudelleen (9)
Info päävalikossa
Jos painat info-painiketta (9) päävalikossa, saat infosta seuraavat
tiedot:
• Ylälangan pujotus
• Neulojen langoitus
• Puolaus
• Puolaus neulan kautta
• Puolan asettaminen
Kosketa kuvaketta, josta haluat tietoa. Selaile sivuja painelemalla (4).
Info ompeluvalikossa
Jos painat info-painiketta (9) ompeluvalikossa, info-järjestelmä antaa
seuraavat tiedot:
• Suositus neulan tyypistä ja koosta
• IDT:n käyttö
• Paininjalkasuositus
• Langankireyssuositus
Saat myös yksityiskohtaisempaa tietoa suippo-ompeleesta,
tilkkuilusta, napinlävistä sekä tilkku- ja parsinompeleista.
3:15
Info Lisätoimintoja-ikkunassa
Jos painat info-painiketta (9) Lisätoimintoja-ikkunassa, saat tietoa eri
ompelutoiminnoista.
Saat tietoa seuraavista toiminnoista:
• Päättely
• Paininjalan nosto
• Vapaa koneompelu
• Express -ommelyhdistelmä/Yksittäisommel
• Kaksoisneula
• Ohjelmoitu ompeleen pituus
• Suippo-ommel
• Suoraommellukitus
Paina kunkin toiminnon kuvaketta saadaksesi lisätietoa. Selaa sivua
painelemalla (4).
3:16
Hyötyompelu
1
4
2
5
3
Näin pääset alkuun
Aloita työskentely Pfaff performance 2058:lla ompelemalla
suoraommel.
Kun kytket virran koneeseen, näytölle ilmestyy tervetuloteksti.
Napauta jalkasäädintä, jolloin suoraommel tulee automaattisesti
valituksi. Taita kangaspala kaksinkerroin ja aseta se paininjalan alle.
Laske paininjalka ja aloita ompelu painamalla jalkasäädintä. Jos haluat
pidentää tai lyhentää tikkiä, paina näytöllä kuvaketta ja sen jälkeen
näppäimiä (5). Tikin pituus näkyy näytöllä.
Kun haluat valita siksakin, paina kahdesti selailupainiketta (4).
Näytölle ilmestyy siksak no 3. Pane jälleen kangaspala paininjalan alle.
Laske paininjalka ja aloita ompelu. Jos haluat muuttaa ommelleveyttä,
paina näytöllä ja sen jälkeen painikkeita (5). Ommelleveys näkyy
näytöllä.
4:2
6
7
8
9
Hyötyompelu
Suoraommel - No 1
Ommel 1 on perussuoraommel, neula keskellä. Tikin pituus on max.
6 mm. Pfaff performance 2058:ssa on 19 neulan asemaa. Voit siirtää
neulaa aktivoimalla ko. kuvakkeen ja painelemalla painikkeita (5).
Siirrä neulaa esim. silloin, kun ompelet vetoketjua tai päällitikkauksia
kauluksen tms. reunaan.
Paina neulastop (3) alas ommellessasi päällitikkauksia, sillä silloin
kulmissa kääntyminen sujuu helposti.
Vetoketjun ompelu - ommel 1
Vetoketjun voi ommella eri tavoin.
Voit kiinnittää vetoketjujalan joko painintangon vasemmalle tai
oikealle puolelle, riippuen kumpaa vetoketjun puoliskoa olet
ompelemassa.
Tärkeää: Jos paininjalka on oikealla puolella, on neulaa siirrettävä
oikealle. Jos paininjalka on vasemmalla puolella, on neulaa
siirrettävä vasemmalle.
Vetoketju on on ommeltava aina mahdollisimman läheltä
hammastusta. Siirrä neulaa niin, että se osuu aivan hammastuksen
viereen.
Kolmiaskelsiksak - No 4
Ommel 4 sopii reunojen huolitteluun. Tarkista, että neula osuu
kankaaseen vasemmalla ja huolittelee reunan oikealla.
Ompeleella 4 voit myös kiinnittää kuminauhat yöasuihin, hameisiin ja
urheiluvaatteisiin.
4:3
Päällitikkaus - No 1
Suoraompeleella käytössä on 19 neulan asemaa, joten voit ohjata
ommelta kuljettamalla kangasta pitkin paininjalan reunaa. Tällä tavoin
vierekkäisetkin päällitikkaukset on helppo ohjata täsmällisesti.
Voit käyttää kankaan ohjaamisen apuna myös pistolevyssä olevia
merkkejä tai tikkauksenohjainta, jos ommel tulee kauemmas kankaan
reunasta. Ohjain asetetaan reikään A ja kiristetään ruuvilla B.
Harsinommel - No 17
Ompeleella 17 voit harsia. Kun painat jalkasäädintä, kone ompelee
aina yhden tikin kerrallaan. Ompelukoneessa on 19 neulan asemaa.
Voit siirtää neulaa kyseisellä kuvakkeella sekä toimintokentän
painikkeilla (5).
• Laske syöttäjä ja ota IDT pois päältä.
• Pane kangas paininjalan alle.
• Ompele yksi tikki, siirrä kangasta. Jatka ompelua tikki kerrallaan.
Vinkki: Ohuita kankaita on helpompi harsia suoraompeleella
(pituus 6 mm) , jolloin kone syöttää kangasta.
Poimutus suoraompeleella - No 1
Suoraompeleella voit poimuttaa hihat, kalvosimet, hameet tai röyhelöt.
Saat siistin poimutuksen ompelemalla kaksi tai kolme vierekkäistä
poimutuslankaa.
• Aseta tikin pituudeksi 6.0 mm. Laske ylälangan kireys arvolle 3.
• Merkkaa ensimmäinen poimutuskohta kankaan oikealle puolelle ja
ompele merkkiviivaa pitkin. Jätä kumpaankin päähän n. 10-13 cm
lankaa.
• Ompele vielä 1 tai 2 ommelta käyttäen paininjalan reunaa
ohjaimena.
• Poimuta kangas alalangoista vetämällä.
• Tasoita poimutus ja solmi langanpäät.
4:4
B
A
Hyötyompelu
Piilo-ommel - No 15
Piilo-ompeleella teet näkymättömän päärmeen hameen helmaan,
housunlahkeisiin tai kodinsisustustekstiileihin.
B
• Huolittele kankaan reuna.
• Käännä ja silitä päärme nurjalle
A
• Käännä helma takaisin niin, että noin 1 cm ulottuu taitteen
ulkopuolelle. Työn nurja puoli on nyt ylöspäin.
• Pane kangas paininjalan alle niin, että paininjalan ohjain A kulkee
taitetta pitkin.
• Kun neula osuu taitteeseen, sen tulee tarttua vain muutamaan
kuituun. Jos tikit näkyvät oikealla puolelle, säädä ohjainta
kääntämällä ruuvia B, kunnes ommel juuri ja juuri tarttuu
taitteeseen.
Joustava piilo-ommel - No 16
Joustava piilo-ommel sopii erityisesti stretch-kankaille, koska se
joustaa siksakin ansiosta kankaan mukana. Helma huolitellaan ja
ommellaan samanaikaisesti. Neuloksia ei yleensä tarvitse erikseen
huolitella.
Ompele piilo-ommel edellä kuvatulla tavalla.
Kiertopäärme suoraompeleella - No 1
Kiertopäärmejalalla huolitellaan esim. huivit ja röyhelöiden reunat
ilman silitystä. Päärmääminen estää reunaa rispaantumasta, ja
lopputuloksena on siisti ja kestävä reunahuolittelu.
• Käännä reunaan n. 2 mm:n päärme.
• Aseta käännetty reuna jalan alle ja ompele muutama päättelytikki.
• Käännä käsipyörää itseesi pän, kunnes neula on alhaalla. Nosta
paininjalka ja liu´uta kangas paininjalan suppiloon.
• Ohjaa ompelun aikana kankaan reuna kiertopäärmejalan aukon
vasenta reunaa kohti. Älä anna kankaan kiertyä paininjalan oikean
puoliskon alle.
4:5
Overlock-ompeleet
Joustavia kankaita ja neuloksia varten performance 2058 sisältää
joukon overlock-ompeleita. Niillä voit yhdistää ja huolitella
kangaskerrokset samanaikaisesti. Nämä ompeleet joustavan kankaan
mukana ja ovat kestävämpiä kuin tavalliset ompeleet.
Kaksoisoverlock - No 31
Ompele helposti rispaantuvat kankaat ompeleella 31. Sen reunaommel
estää kankaan rispaantumisen.
Kaksoisoverlock - No 36
Tämä ommel sopii helmaopäärmeeksi. Käytä jalkaa 0 tai 3.
Käännä helmaan 1 cm:n päärme ja ompele kaksoisoverlockilla työn
oikealta puolelta. Leikkaa lopuksi liika kangas nurjalta pois.
Joustava overlock-ommel - No 37
Tämä ommel sopii neulosten ompelemiseen.
Vinkki: Käytä huolitteluun piilo-ommeljalkaa 3. Se ohjaa kangasta
tarkasti ja estää reunan käpertymisen ommellessasi leveitä
ompeleita. Säädä ommelleveys sopivaksi ja tarkista, että neulan
heilahdus oikealle menee kankaan reunan ja jalan pienan yli.
Overlock-ommel - No 38
Overlock-ommel 38 sopii tiiviiden kankaiden yhdistämiseen tai
huolitteluun.
4:6
Hyötyompelu
Napinlävet
Pfaff performance 2058 sisältää 12 napinläpeä. Löydät sopivan
kaikenlaisiin ompelutarpeisiin ja kaikille kankaille.
performance 2058:ssa on Sensormatic-napinläpiohjain ja
tunnistintekniikka, jonka ansiosta jokainen napinläpi ommellaan yhtä
tarkasti. Voit ommella kauniit napinlävet hankaliinkin kankaisiin
kuten samettiin, plyyshiin ja paksuihinkin neuloksiin.
Sivulla 3:8 on ohje napinläven koon määrittelyyn.
Sensormatic-ohjaimen asentaminen
Työnnä sensormatic-ohjaimen metalliosa pistolevyn takaosassa
kahden nuolen alapuolella olevaan koloon. Valkoinen muoviosa tulee
pistolevyn päälle ja peittää syöttäjän.
Liu'uta ohjainta itseesi päin, kunnes se on vapaavarren takaosaa
vasten. Ohjain ponnahtaa hiukan taaksepäin, ja sen ja pistolevyn väliin
jää hiukan tyhjää.
sensormatic-ohjaimen asettaminen paikalleen aktivoi tunnistimen.
Napinläpijalan kiinnittäminen – No 5A
Kiinnitä napinläpijalka 5A (ks. "Paininjalan vaihtaminen" s. 2:3).
Vedä jalan liukuva osa eteen, toiseen punaiseen merkkiin saakka.
4:7
Lankavahvisteinen napinläpi
Jos ompelet napinläven satiinitikkien alle virkkaus- tai muun langan,
tulee napinlävestä tukevampi, kestävämpi ja ammattimaisemman
näköinen.
• Aseta sensormatic-ohjain paikalleen.
• Aseta tukilangan taite jalan takana olevaan nipukkaan ja vie
langanpäät jalan alta jalan edessä olevaan ohjaimeen.
• Napsauta napinläpijalka paikalleen. Vedä jalan liukuosa niin,
että nuoli on toisen punaisen merkin kohdalla. Voit nyt ommella
napinläven 50, 51, 52 tai 53. Noudata sivun 3:8 ohjeita napinläven
koon ohjelmoimisesta.
• Kun napinläpi on valmis, vedä tukilangan päistä niin, että
aloituskohta jää takaosan salvan alle.
• Pujota päät pieneen parsinneulaan ja vie ne nurjalle. Solmi
langanpäät yhteen ja katkaiset lanka.
Räätälinnapinläpi tukilangalla vahvistettuna
• Aseta tukilangan taite jalan takana olevaan nipukkaan ja vie
langanpäät jalan alta jalan edessä olevaan ohjaimeen.
• Napsauta napinläpijalka paikalleen. Vedä jalan liukuosa niin, että
nuoli on ensimmäisen punaisen merkin kohdalla. Paina ensin
neulastop-näppäin alas (3). Noudata sivun 3:8 ohjeita napinläven
koon ohjelmoimisesta.
4:8
Hyötyompelu
• Ompele napinläven oikea puoli.
• Kun kone on ommellut kaarevan osan ensimmäiset tikit, ota langat
pois etuosan koukusta.
Huom: Älä anna paininjalan nousta pois kankaan pinnalta!
• Vedä lankaa varovasti taaksepäin, kunnes lankalenkki on aivan
neulan edessä. Ompele kaarre varovasti ja ohjaa lankaa niin, että se
menee ompeleen alle.
• Ommeltuasi vasemman puolen pujota päät pieneen parsinneulaan
ja vie ne nurjalle. Solmi langanpäät yhteen ja katkaise lanka.
Pyöreäpäinen napinläpi ommellaan vahvistettuna samalla tavalla.
Vinkki: Tämän tyyppinen napinläpi kannattaa ommella hiukan
paksummalla langalla.
Napinläpivinkkejä
• Jos napinläpi ommellaan hyvin lähelle reunaa, ei jalka ehkä aina
syötä kangasta kunnolla, koska reunassa saattaa olla liian paksuja
kohtia. Tällaisessa tapauksessa napinläpi kannattaa ommella
paininjalalla 1A niin, että yläsyöttäjä on päällä.
• Napinläpi kannattaa aina vahvistaa tukikankaalla.
• Liukkaat tai venyvät kankaat on hyvä vahvistaa vesiliukoisella
tukikelmulla tai ohuella tukikankaalla.
• Napinlävestä tulee erityisen tukeva ja kestävä, jos vahvistat sen
tukilangalla.
• Napinläpi on hyvä ommella tavallista ompelulankaa hiukan
paksummalla langalla ja tikkausneulalla.
• Napinlävestä tehdään usein hiukan napin läpimittaa suurempi.
Ompele aina ensin koenapinläpi saman kankaan palalle, josta
varsinainen työkin on ommeltu.
4:9
Napin ompelu - No 60
Napinompeluompeleella 60 voit kiinnittää kaksi- ja nelireikäisiä
nappeja.
• Irrota paininjalka ja laske syöttäjä (IDT ei saa olla päällä).
• Merkitse napin sijainti kankaalle ja aseta nappi siihen.
• Käännä käsipyörää itseesi päin niin, että neula osuu napin
vasempaan reikään.
• Laske paininjalan pidin, joka pitää nyt napin paikallaan. Käännä
käsipyörää vielä varmistaaksesi, että neula osuu myös oikeaan
reikään.
• Jatka ompelua. Kone ompelee loput automaattisesti.
Vinkki: Voit käyttää myös Pfaff-jälleenmyyjältä lisätarvikkeena
saatavaa napinompelujalkaa.
Punospistot - No 59
Ompeleella 59 voit ommella punospistoreikiä vöihin tai
liinavaatteisiin.
Valitse Lisätoimintoja-ikkunassa yksittäisommel (8), niin voit ommella
yhden punospistoreiän kerrallaan.
4:10
Hyötyompelu
Automaattinen parsinta - No 74 ja 75
Ompeleet 74 ja 75 sopivat vahingoittuneiden kohtien ja repeämien
vahvistamiseen.
• Ompele rikkinäisen kohdan päälle tarvittava määrä ompeleita.
• Paina taaksesyöttöä (10), niin kone ompelee parsinnan loppuun ja
ompeleen pituus tallentuu muistiin.
Tarvittaessa voit toistaa ompeleen samanpituisena.
Kankaasta riippuen parsinta saattaa hiekan menettää neliömäistä
muotoaan. Voit tällöin korjata vinouman tasapainon säätötoiminnolla.
Paina tasapainokuvaketta ja hienosäädä tasapaino painelemalla
näppäimiä (5).
Huom: Parsintatulos on parempi, kun ommel ei ole aivan
suorakaiteen muotoinen.
Suorista tällä tavoin vääristyvä ommel korjaamalla plus-osan
tasapainoa.
Suorista tällä tavoin vääristyvä ommel korjaamalla miinus-osan
tasapainoa.
4:11
Vapaa koneompelu - No 1 ja 3
• Irrota peruspaininjalka ja tarkista, että neula on ylhäällä. Löysää
varovasti ruuvia (A) nin, että poikittainen reikä (B) on auki. Purista
parsinjalka yhteen ja työnnä jalan piena paininjalan pitimen
reikään. Musta ohjain asettuu painintangon päälle. Pitkä muovinen
varsi on neularuuvin takana. Kiristä ruuvi (A).
A
• Laske syöttäjä. Pingota parsittava kohta pyöreään kirjontakehään.
• Valitse suoraommel 1 tai siksak. 3. Valitse Lisätoimintoja-ikkunassa
(8) vapaa koneompelu. Kun aloitat ompelun, jalka asettuu
automaattisesti vapaan koneompelun asentoon.
• Nosta alalanka ja ompele muutama kiinnityspisto. Katkaise langat
aivan juuresta ja jatka ompelua.
• Korjaa rikkinäinen kohta ohjaamalla kangasta tasaisesti
edestakaisin hiukan korjattavaa kohtaa suuremmalla alueella.
• Kun rikkinäinen kohta on peitossa, käännä kangasta 90 astetta ja
ompele alueen päältä uudelleen. Korjauksesta tulee kestävämpi,
kun ompelet tällä tavoin kahteen suuntaan.
• Irrota jalka näin: löysää ruuvia (A), purista jalka yhteen ja vedä sitä
oikealle. Kiristä ruuvi (A).
Vinkki: Kun ompelet vapaata koneompelua, sinä itse määräät
tikin pituuden liikuttamalla kangasta. Kun ompelet tasaista, hyvää
vauhtia, tulee ompeleesta tasainen. Jos ompelet liian hitaasti,
muodostuu nurjalle helposti solmuja ja muita epätasaisuuksia.
4:12
B
Koristeompelu
1
4
2
5
3
Yleisohjeita koristeompelusta
Pfaff performance 2058 tarjoaa kodintekstiilien ja vaatteiden
somistamiseen monenlaisia koristeompeleita. Eri ompeleita, värejä
ja kokoja yhdistelemällä saat vielä paljon lisää mahdollisuuksia.
Näyttävimmät koristeet teet kirjonta- ja muilla erikoislangoilla.
Käytä aina koristeompelussa kankaan alla tukikangasta, sillä se
varmistaa moitteettoman ompelutuloksen.
Suosittelemme koristeompeluun aina seuraavaa:
• Viskooosilangalla tulee kiiltävä, tasainen ommel. Saatavana on laaja
värivalikoima ja useita vahvuuksia.
• Tikin pituutta ja ommelleveyttä voi muuttaa.
• Ylälangan kireyttä kannattaa hiukan laskea.
• Koristeompeluun suositellaan paininjalkaa 1 (yläsyöttö) tai 2 (ilman
yläsyöttöä). Paksuille kankaille suositellaan paininjalkaa 2.
Ompele reunuksia
Eri koristeompeleita yhdistelemällä voi ommella leveitä boordeja.
Käytä työn alla tukikangasta. Paininjalan reuna ohjaa ompelua.
Merkkaa kankaan keskikohta itsestään haihtuvalla tussilla. Valitse
ommel 197; ommelleveys 6 mm. Muuta ommel peilikuvaksi. Aseta
kangas paininjalan alle niin, että uusi ommel alkaa samasta kohdasta
kuin edellinen.
Tee ommel 3; tikin pituus 0.2 mm sekä ommel 166 keskikuvion
kummallekin puolelle. Boordikuviossa on nyt kuusi
koristeommelriviä.
5:2
6
7
8
9
Koristeompelu
Ompelu kaksoisneulalla
Kaksoisneulalla voit ommella näyttäviä koristeita. Kuvasta näet
esimerkkejä hienoista kaksoisneulalla toteutetuista somistuksista!
Lopputulos on erityisen vaikuttava, jos käytät kahta erisävyistä
kirjontalankaa.
• Vaihda kaksoisneula koneeseen ja pujota langat. Katso
langoitusohjeet s. 2:13.
• Valitse mieleisesi ommel.
• Valitse kaksoineula painamalla kyseistä kuvaketta Lisätoimintojaikkunassa (8).
• Vaihda neulan koko näin: Pidä kaksoisneulakuvake alhaalla,
jolloin aukeaa valintaikkuna. Voit asettaa neulan koon painamalla
näppäimiä (5). Tämä rajoittaa ompeleen leveyden niin, että
neulat eivät pääse ommellessa katkeamaan. Sulje valintaikkuna
koskettamalla näyttöä tai painamalla jalkasäädintä.
Toiminto pysyy aktiivisena myös vaihtaessasi ommelta tai kytkiessäsi
virran pois koneesta. Kaksoisneulatoiminto on otettava pois päältä,
kun vaihdat tavallisen neulan takaisin.
Paina kaksoisneulakuvaketta ja vahvista komento painamalla ”ok”.
Ristipisto
Ristipisto on olennainen osa perinteistä koristeompelua. Pfaff
performance 2058:n laajan ristipistovalikoiman ansiosta voit
toteuttaa näitä ompeleita todella helposti ja nopeasti. Voit valita joko
esisäädetyn ristipistoboordin tai luoda oman yhdistelmäsi. Näillä
käsin tehtyä muistuttavilla ompeleilla luot hienostuneen ilmeen
pöytäliinoihin, pyyhkeisiin tai vaatteisiin.
Vinkkejä ristipistojen ompeluun:
• Käytä aina Hidas ompelu- ja neulastop-toimintoja
• Kiinnitä koristeommeljalkaa 2A. Sen punaiset merkit ovat
täsmälleen ompeleiden ristien kohdalla
Huom: Kun teet ristipistoyhdistelmiä, on otettava huomioon
mallikertojen alku- ja loppukohdat. Oikealle päättyvän ristin voi
aina yhdistää oikealla alkavaan ristiin. Alku- ja loppukohdat on
merkitty koneen kannessa olevaan ommeltaulukkoon pienillä
palloilla.
5:3
Suippo-ommel
Suippo-ompeleella voit luoda kauniita, kolmiulotteisia vaikutelmia,
jotka on lisäksi helppo toteuttaa. Suippo-ompeleessa siksak levenee tai
kapenee ompelun aikana, jolloin ompeleeseen syntyy symmetrinen tai
epäsymmetrinen kärki.
Ompeleessa 3 kärki on symmetrinen.
Ompeleessa 33 neula pysyy oikealla samassa kohdassa ja vasemmalla
ommel kapenee. Peilikuvanäppäimellä voit muuttaa tämän
päinvastaiseksi. Ommel sopii kulmiin ja boordeihin.
Vinkki: Aktivoi neulastop, kun teet suippo-ompeleita.
Symmetrinen suippo-ommel 3
Symmetrinen, levenevä suippo-ommel. Siksakin leveys alkaa 0
mm:stä ja levenee aina 9 mm:iin saakka.
Symmetrinen, kapeneva suippo-ommel. Siksakin leveys alkaa
9 mm:stä, kapenee 0 mm:iin saakka ja pysähtyy neula ala-asennossa
painettuasi taaksesyöttöä.
Epäsymmetrinen suippo-ommel 33
Epäsymmetrinen levenevä suippo-ommel. Leveys 0 mm - 9 mm.
Epäsymmetrinen kapeneva suippo-ommel. Leveys 9 mm - 0 mm.
Automaattinen suippo-ommel 3 tai 33
Levenevä
• Valitse ommel 3 symmetriseen ja ommel 33 epäsymmetriseen
suippo-ompeluun.
• Avaa Lisätoimintoja-ikkuna (8). Aktivoi automaattisesti levenevä
suippo-ommel ja aloita ompelu. Siksak alkaa 0 mm:stä ja
levenee, kunnes esisäädetty maksimileveys on saavutettu. Jos
Lisätoimintoja-ikkuna on edelleen auki, näet levenemistoiminnon
olevan peruutettu ja kapenemisen olevan aktivoitu. Valitse haluttu
pituus.
Kapeneva
• Paina taaksesyöttöä (10). Siksak kapenee 0 mm:iin. Kone pysähtyy
neula alhaalla, ja voit kääntää kankaan ommellaksesi kulman.
Lisätoimintoja-ikkunassa leveneminen on jälleen aktiivisena.
• Paina jalkasäädintä, ja ommel levenee.
Voit painaa myös, kun haluat aloittaa ompelun esisäädetyllä
ommelleveydellä.
Paina suippo-ommelkuvaketta uudelleen, kun haluat palata
normaaliompeluun.
5:4
Huom: Joitakin kankaita varten
on ommelta ehkä muokattava,
jotta kulmasta tulisi terävä. Paina
tasapainokuvaketta ja hienosäädä
toimintokentän painikkeilla (5).
Koristeompelu
Tilkkuilu
Tilkkutyö ja vanutikkaus ovat perinteisiä ompelutekniikoita, jotka ovat
vuosien varrella kehittyneet luoviksi harrastuksiksi.
Ennen vanhaan tilkkutyöt ommeltiin käsin. Nykyään kaikki ihanat
ideat on helppo ja nopea toteuttaa Pfaff performance 2058:lla.
Tilkkutyö muodostuu kolmesta kerroksesta: päällisestä, vanusta ja
vuorista.
Tilkkutyöommel
Tilkkutyöompeleella voit ohjelmoida koneen ompelemaan tietyn
mittaisia saumoja. Tämä on kätevää silloin, kun tilkkutyöhön tulee
paljon samankokoisia paloja.
Kun haluat 1/4" saumanvaran, valitse suoraommel (ommel 1), tikin
pituus 2.5 mm, siirrä neulaa 4 askelta oikealle ja ota IDT käyttöön.
Valitse Lisätoimintoja-ikkunassa (8) tilkkutyöommel ja paina OK.
Aseta sauman pituus. Kun olet ommellut tarvittavan matkan,
paina taaksesyöttöä (10). Ommel on nyt päätelty, ja voit toistaa sen
automaattisesti samanpituisena. Aloita ompelu uudelleen, niin pituus
säädetään automaattisesti.
Kun haluat ohjelmoida toisen pituuden, valitse tilkkutyöommel
uudelleen ja ompele uuden sauman pituus.
Vanhanajan tilkkuompeleet
PfafÀn vanhanajan tilkkuompeleet (80-96) luovat crazy-tilkkutöihin
upeita, käsintehdyn näköisiä koristeita.
Pujota ylälangaksi läpinäkyvä nailonlanka. Käytä alalankana työn
väristä tai siitä poikkeavaa polyester- tai puuvillalankaa. Säädä
ylälangan kireydeksi 7-9.
Kun nyt ompelet kolminkertaisen tilkkutyön päälle, pitää vain
alalangan olla näkyvissä työn pinnalla. Välitikki ei näy, ja siksi
vaikutelma muistuttaa käsin ommeltua. Kokeile erilaisia ylälangan
kireyksiä, kunnes lopputulos on mieleisesi.
Huom: Koristeellinen vaikutelma syntyy, kun pujotat ylälangaksi
viskoosilankaa ja puolaan ohutta puuvillalankaa. Säädä ylälangan
kireydeksi 2-3.
5:5
Tikkaaminen sauman keskeltä
Tikkaaminen sauman keskeltä on yleinen tilkkuytötekniikka. Tällöin
tilkkutyön blokkien ja yhteen ommeltujen palojen saumakohtiin
tehdään tikkaus kaikkien kerrosten läpi.
• Valitse Pfaff performance 2058:aan suoraommel (ommel 1), tikin
pituus 2.5 mm, neula keskellä ja IDT käytössä. Kapealla reunajalalla
(lisätarvike) tikkausta on helppo ohjata.
• Kiinnitä tilkkutyön kerrokset hakaneuloilla yhteen. Aloita työn
keskeltä ja liiku sivuille päin. Kiinnitä hakaneuloja 15 – 20 cm:n
välein.
• Aloita myös tikkaaminen työn keskeltä. Tällä tavoin kerrokset
pysyvät paremmin paikoillaan. Suunnittele, mitkä saumat aiot
tikata. Tikkauksen tarkoitus ei ole ainoastaan pitää kerroksia
yhdessä, vaan myös koristaa työn pintaa. Jokaista saumaa ei ole
välttämätöntä tikata, mutta suositeltavaa on tikata vähintään
8-10 cm:n välein. Voit tietysti tikata enemmänkin, jolloin
koristekuviointia syntyy runsaammin.
Jos tilkkutyösi on kovin paksu, vaihda koneeseen tikkaus- tai
farkkuneula. Varmista ensin ompelutulos tekemällä koetilkku
varsinaisen työn materiaaleilla.
Tilkkutyön sitominen
Päällisen, vanun ja vuorin voi kiinnittää yhteen myös sitomalla sen
sieltä täältä yksittäisompeleilla. Tämä työ tehtiin ennen käsin, mutta
performance 2058 sisältää upeita koristeompeleita, joilla teet sen käden
käänteessä.
• Valitse eteenpäin kulkeva koristeommel, esim. 193 tai 265.
• Säädä asetukset performance 2058:n näytön opastuksen mukaan.
• Kiinnitä tilkkutyön kerrokset hakaneuloilla yhteen. Aloita työn
keskeltä ja liiku sivuille päin. Kiinnitä hakaneuloja 15 – 20 cm:n
välein.
• Valitse yksittäisommel painamalla. Tee nyt tätä ommelta koko
työn pintaan 7 – 10 cm:n välein. Sijoittele ompeleet niin, että niistä
muodostuu kaunis kuviointi. Kone ompeleen yhden mallikerran,
päättelee ja nostaa paininjalan, jolloin sinun on helppo siirtää työtä
eteenpäin seuraavaa ommelta varten.
5:6
Koristeompelu
Tilkkuapplikointi
Applikoimalla luot tilkkutyöhön lisäilmettä. Applikoinnin voi
ommella tilkkutyöhön monin tavoin. Kätevä tapa on ommella ne
ennen blokkien yhdistämistä.
• Valitse performance 2058:aan satiiniommel 10, tikin pituus 0.4 - 0.5
mm, ommelleveys 3 – 6 mm, paininjalka 2.
• Silitä applikoitavat palat pohjakankaalle liimaharsolla.
• Aseta kankaan alle tukikangas ja ompele applikointi satiinitikillä.
Ompeleen tulee tulla suurimmalta osalta applikoinnin päälle niin,
että sen reuna peittyy.
Voit myös ensin huolitella applikoitavan kankaan ja ommella sen
paikalleen ompeleella 83 tai 84.
Tee näin:
• Leikkaa applikointipala ja ohutta silitettävää tukikangasta.
• Pane kankaan kankaan oikea puoli ja tukikankaan karkea
liimapuoli vastakkain.
• Valitse suoraommel (ommel 1), tikin pituus 2.0 mm, neula keskellä
ja ompele reunat yhteen 5 mm:n saumanvaralla.
• Leikkaa saumanvarat 3 mm:n levyisiksi ja leikkaa kaareviin kohtiin
halkiot. Leikkaa tukikankaan keskelle reikä ja käännä työ sitä
kautta oikein päin.
• Paina tilkku sileäksi ja aseta se työn päälle. Silitä paikalleen.
Valitse ommel 83 tai 84, kiinnitä koneeseen applikointijalka ja ompele
reunaan niin, että ompeleen suora osuus kulkee reunassa ja sivuosuus
tarttuu tilkkuun ja pitää sen paikallaan.
5:7
Kiemuraommel
Kiemuraommel pitää tilkkutyön kerrokset paikallaan ja tekee samalla
sen pintaan jännittävän kuvioinnin.
• Valitse Pfaff performance 2058:aan suoraommel (ommel 1) ja valitse
vapaa koneompelu.
• Kiinnitä parsinjalka 6 tai vapaa tikkausjalka (lisätarvike).
• Kiinnitä tilkkutyön kerrokset hakaneuloilla yhteen. Aloita työn
keskeltä ja liiku sivuille päin. Kiinnitä hakaneuloja 15 – 20 cm:n
välein.
• Harjoittele kiemurointia kangas- ja vanupalalle. Kun syöttäjä on
alhaalla, liikuttelet aina kangasta itse. Ompele hyvää vauhtia, niin
tikin pituus pysyy tasaisena. Aloita työn keskivaiheilta. Tee yksi
tikki ja nosta alalanka työn pintaan. Tee vielä pari päättelytikkiä
liikuttamatta kangasta. Aloita sitten ompelu liikuttelemalla työtä
niin, että ommel muodostaa erilaisia kiemuroita. Ompeleiden ei ole
tarkoitus mennä toistensa yli.
Vinkki: Tikkauskehä auttaa ohjaamaan työtä tasaisesti.
Tilkkutyöpöytä ja vapaa tilkkutyöjalka ovat lisätarvikkeita, joilla
kiemuratikkaus sujuu helposti. Voit hankkia näitä tarvikkeita
valtuutetulta Pfaff-jälleenmyyjältä.
5:8
Koristeompelu
Vapaa koneompelu
Vapaa koneompelu antaa sinulle mahdollisuuden toteuttaa itseäsi.
Voit ommella koneella kuin piirtäisit kynällä. Voit luoda varjostuksia
ja yksityiskohtia työhösi, sillä nykyään on saatavana suuri valikoima
erilaisia koristelankoja.
Ylälangan kireys:
2-3
Paininjalka:
Parsin-/vapaa konetikkausjalka 6 tai vapaa
tikkausjalka (lisätarvike).
Syöttäjä:
Laskettu
Neulakoko:
90-100
Ommel:
Suoraommel/siksak
Vinkki: Vapaalla tikkausjalalla ommellesssi näet työn paremmin.
Tärkeää: vapaassa koneompelussa IDT ei koskaan saa olla päällä.
Pujota koneeseen hyvälaatuista puuvilla- tai viskoosilankaa.
Alalankana voi olla sama lanka tai tavallista ohuempi kirjonnan
alalanka.
Pingota kangas erittäin tiukaksi pyöreään kirjontakehään. Voit kietoa
puiseen kehään vinonauhaa, niin saat siitä paremman otteen.
Valitse joko suoraommel tai siksak ja säädä tikin pituus nollaan. Nyt
sinä itse määräät tikin pituuden. Ompelunopeus ja se, miten liikuttelet
kangasta, määräävät tikin pituuden. Ompele hyvää vauhtia, sillä liian
hidas tahti aiheuttaa solmujen muodostumisen työn nurjalle puolelle.
Valitse Lisätoimintoja-ikkunasta (8) vapaa koneompelu. Kun
painat jalkasäädintä, paininjalka laskeutuu automaattisesti vapaan
koneompelun asentoon.
Laske syöttäjä ja vie kehään pingotettu kangas paininjalan alle.
Ompele yksi tikki ja nosta alalanka työn päälle. Päättele langat
ompelemalla muutama tikki paikallaan. Katkaise langat kankaan
läheltä ja jatka ompelua.
Pidä kehää vaakasuorassa ompelutason päällä ja liikuta sitä tasaisesti.
Kokeile erilaisia pintakuviointeja ja tutki, miten ompelusuunnan
muutos vaikuttaa lopputulokseen. Harjoittele erilaisten varjostusten
luomista. Kokeile erilaisia monivärisiä ja metallilankoja. Voit myös
tulostaa tai maalata kankaalle ja muokata pintaa applikoimalla.
Ompele lopuksi reunojen yli.
Vinkki: Piirrä vedellä tai ilman vaikutuksesta haihtuvalla tussilla
suora viiva kehällä olevaan kankaaseen. Pidä tämä viiva koneen
etuosan suuntaisena ompelun aikana.
5:9
Perinneompelu
Siipineula
Siipineulalla luot luonnonkuituihin käsintehdyn ilmeen, sillä neula
tekee kankaaseen reikäommelkoristeen työntyessään kuitujen välistä.
• Vaihda koneeseen siipineula.
• Valitse ommel, jossa neula liikkuu samoihin reikiin useita kertoja
(130 - 139). Käytä ko. ompeleelle suositeltua paininjalkaa.
• Pujota koneeseen kankaan väriin sopivat oheut langat. Tässä
tekniikassa tärkeintä on reikien, ei langan näkyminen.
Vinkkn: Käytä ohuen kankaan alla tukikangasta.
• Aloita ompelu. Siipineulan yhteydessä kannattaa käyttää hidas
ompelu -toimintoa.
Päärmeet
Tämä tekniikka muistuttaa käsin ommeltua. Pfaff performance
2058:lla voit toteuttaa helmapäärmeet nopeasti ja helposti. Kymmenen
erikoisompeleen avulla sekä ommelleveyksiä ja tikin pituuksia
muokkaamalla voit luoda upeita erikoisefektejä.
Helmapäärmeisiin tarvitaan myös siipineulaa. Päärmeet onnistuvat
parhaiten sellaisille pellava- ja puuvillakankaille, joista voit vetää
lankoja pois.
Jos vedät kankaasta muutaman langan pois ja teet ompeleen aivan
poisvedettyjen reunaan, on lopputulos erittäin tehokas, kun langat
niputtuvat yhteen.
5:10
Ommelyhdistelmät
1
4
2
5
3
Ommelyhdistelmät
Pfaff performance 2058 antaa sinulle mahdollisuuden tallentaa ommelja kirjainyhdistelmiä koneen muistiin. Ne pysyvät siellä, kunnes
poistat ne tai tallennat tilalle jtakin uutta. Voit tallentaa enintään 99
ommelta tai kirjainta 50 erilliseen muistiin.
Ommelyhdistelmävalikon avaaminen
Pääset ommelyhdistelmävalikkoon kahdella tavalla:
1. Kun olet ompeluvalikossa, voit tallentaa yhdistelmän painamalla
m+. Näyttö muuttuu tällöin yhdistelmävalikoksi ja voit lisätä uusia
ompeleita yhdistelmääsi.
2. Paina päävalikossa "Ommel/kuvioyhdistelmä". Näyttö
muuttuu yhdistelmävalintavalikoksi. Valitse jokin tyhjä
muisti, ja ommelyhdistelmävalikko avautuu. Voit nyt luoda
ommelyhdistelmän. Jos valitsemassasi muistissa jo on yhdistelmä,
voit joko luoda uuden yhdistelmän sen tilalle, avata aiemman ja
muokata sitä tai poistaa ensin aiemman yhdistelmän.
6:2
6
7
8
9
Ommelyhdistelmät
C
D
Uuden ommelyhdistelmän luominen
Ommelyhdistelmävalikossa näet valitun ompeleen esikatselukentässä
(A). Kun haluat lisätä yhdistelmään ompeleen, paina m+. Ommel
lisätään kenttään (B), osoittimen (D) oikealle puolelle. Kun haluat
poistaa ompeleen, paina m-. Osoittimen vasemmalla puolella oleva
ommel poistetaan.
A
E
F
B
Jos haluat lisätä tai poistaa ompeleen yhdistelmässä olevan ompeleen
edeltä, aktivoi kenttä koskettamalla sitä ja siirrä osoitin (D) haluttuun
kohtaan painelemalla (4).Voit myös koskettaa yhdistelmässä olevaa
ommelta valitaksesi sen ja sijoittaa osoittimen valitun ompeleen
oikealle puolelle. Luku (E) näyttää valitun ompeleen järjestyksen
kaikkien yhdistelmän ompeleiden joukossa.
Jos ommelyhdistelmä ei mahdu yhdellä kertaa näytölle, ilmestyy
kentän oikeaan tai vasempaan reunaan nuoli (C), joka osoittaa, että
sivuja on useampia.
Ompeleen valitseminen yhdistelmään
Voit tuoda ompeleita yhdistelmään monella tavalla:
1. Valinta selaamalla. Aktivoi kenttä (A) koskettamalla sitä.
Selaamalla painikkeilla (4) voit käydä läpi kaikki ompeleet
esikatselukentässä. Kun haluat lisätä ompeleen, paina m+.
2. Valinta toistamalla. Painamalla uudelleen m+ yhdistelmään tulee
sama ommel samoin säädöin. Jos haluat lisätä saman ompeleen
eri säädöin, voit joko tehdä muutokset ennen ompeleen lisäämistä
painamalla m+ tai vasta sen jälkeen valitsemalla sen yhdistelmästä.
3. Valinta numeron perusteella. Paina numerovalintapainiketta (7),
niin näytölle avautuu numeronäppäimistö. Näppäile haluamasi
ompeleen numero ja paina ”ok”. Paina m+ lisätäksesi ompeleen
yhdistelmään.
Jos olet valinnut ompeleen, jota ei voi käyttää yhdistelmässä,
tulee näytölle ponnahdusikkuna: "Ommelta ei voi käyttää!" Sulje
ponnahdusikkuna koskettamalla sitä.
4. Valinta kategorian perusteella. Paina avataksesi
ommelyhdistelmävalikon. Valittavana ovat vain ne kategoriat,
joissa on yhdistelmiin sopivia ompeleita. Valitse ensin kategoria ja
sitten ommel. Paina m+ lisätäksesi ompeleen yhdistelmään.
Tässä voit valita myös ompeleita, jotka on luotu ja tallennettu Stitch
Creatorissa. Valitse ”Stitch Creator-tikit.” ja paina sitten haluamaasi
ommelta. Lisää ommel yhdistelmään painamalla m+.
Huom: Punospiston 59 voi lisätä yhdistelmään, mutta sitä ei voi
valita kategorian perusteella, koska napinläpikategoria ei ole
valittavissa. Valitse siis ompeleet 59 ja 73 muilla tavoilla.
6:3
Valitun ompeleen asetusten muuttaminen
Esikatselukentän ollessa aktiivisena voit muuttaa ompeleen säätöjä
ennen sen lisäämistä yhdistelmään. Aktivoi esikatselukenttä
koskemalla sitä.
Valittavissa olevat toiminnot näkyvät näytöllä. Eri ompeleiden
kohdalla voit muuttaa eri säätöjä.
Valitse haluamasi toiminnot koskettamalla kyseisiä kuvakkeita
näytöllä.
Yhdistelmän muokkaaminen
A
Voidaksesi muokata ommelyhdistelmää on toimintakentän oltava
aktiivinen. Aktivoi kenttä koskettamalla sitä.
Muuta yksittäisen ompeleen säätöjä yhdistelmässä
Valitse muokattava ommel koskettamalla sitä. Voit valita ompeleen
myös siirtämällä osoittimen haluttuun kohtaan painelemalla (4).
Kun ommel on valittu, voit valita haluamasi toiminnot painamalla
kuvakkeita näytöllä. Eri ompeleiden kohdalla voit valita eri toimintoja.
B
Ompelutoimintojen lisääminen yhdistelmään
Voit käyttää ompelutoimintonäppäimiä tai Lisätoimintoja-ikkunassa
(8) olevia toimintoja asettaaksesi erilaisia toimintoja yhdistelmään.
6:4
Ommelyhdistelmät
Yhdistelmän muuttaminen peilikuvaksi
Valitse koko yhdistelmä painamalla Ompeleen uudelleenaloitus
-näppäintä (1). Koko yhdistelmän ollessa valittuna voit muuttaa
sen peilikuvaksi joko vaaka- tai pystysuoraan painamalla
peilausnäppäimiä.
Ommelyhdistelmän tallentaminen
Kun olet luonut uuden yhdistelmän ja poistunut yhdistelmävalikosta
painamalla päävalikkonäppäintä (6), Pfaff performance 2058 kysyy,
haluatko tallentaa yhdistelmän.
”esc” sulkee ikkunan tallentamatta. Päävalikko tulee esiin.
”ok” avaa yhdistelmävalintavalikon, jossa voit valita muistin. Näytölle
tulee viesti: "Valitse muisti".
Huom: Kun olet tallentanut muokatun yhdistelmän, joka on jo
ennestään muistissa, tallentuvat uudet säädöt siihen, eikä sinun
tarvitse valita uutta muistia.
Sulje ponnahdusikkuna koskemalla sitä ja valitse muisti.
Ommelyhdistelmä tallentuu automaattisesti, jos valitset tyhjän
muistin. Jos valitset jo käytössä olevan muistin, näytölle tulee viesti:
"Tallennetaanko?"
”ok” tallentaa yhdistelmän.
”esc” sulkee ikkunan, ja voit valita toisen muistin.
Päävalikkonäppäin (6) sulkee muistin ilman tallennusta.
6:5
Kirjaimet
Pfaff performance 2058:lla voit ommella tekstiä yhdistelemällä koneen
kirjaimia. Kaikissa kirjaimissa on isot kirjaimet, erikoismerkit ja
numerot. Tikku- ja kaunokirjaimiin sisältyy myös pienet kirjaimet.
Teksti luodaan kirjainyhdistelmävalikossa ja lisätään
ommelyhdistelmävalikkoon. Kirjaimia voi yhdistää ompeleisiin ja
tallentaa muistiin.
Vaikka ompelisit vain yhden kirjaimen, se on siirrettävä
ommelyhdistelmävalikkoon
Huom: Kirjaimia ommeltaesa IDT ei saa olla käytössä.
Kirjainyhdistelmävalikon toiminnot
Peruskirjaimet
Erikoismerkit
Numerot ja erikoismerkit
Liikkuminen isojen ja pienten kirjainten välillä
Välilyönti
Koon määrittely. Paina kuvaketta ja aseta tekstin koko
painamalla (5).
Pyyhekumi. Poistaa valitun merkin tekstinsyöttöriviltä.
Tallenna yhdistelmään. Siirtää kirjainyhdistelmän
ommelyhdistelmävalikkoon.
Peilaus. Muuttaa valitun kirjaimen poikittain peilikuvaksi.
6:6
Ommelyhdistelmät
Kirjainyhdistelmän luominen
Valitse päävalikosta "Kirjaimet". Näytölle tulee kirjainvalikko. Valitse
fontti koskettamalla sitä. Nyt avautuu kirjainyhdistelmävalikko, johon
voit näppäillä haluamasi tekstin.
Oletuksena valitaan peruskirjaimiston isot kirjaimet. Paina painiketta
siirtyäksesi pieniin kirjaimiin (vain tikku- ja kaunokirjaimet).
Näppäile kirjaimet syöttökenttään. Jos koko teksti ei mahdu sille,
yhdistelmä siirtyy vasemmalle, ja vasempaan reunaan ilmestyy pieni
nuoli.
Kaikki seuraavat ompeleet lisätään valitun kirjaimen oikealle puolelle.
Valintaneliö siirtyy aina viimeksi näppäiltyyn kirjaimeen. Näppäimillä
(4) voit siirtää sen toiseen kirjaimeen voidaksesi poistaa sen tai lisätä
yhdistelmään uusia kirjaimia.
Poista valitut kirjaimet koskettamalla pyyhekumia.
Voit muuttaa kirjainkokoa painamalla kokokuvaketta ja painelemalla
näppäimiä (5). Koko viittaa aina isoihin kirjaimiin. Kun koko on
määritelty ennen kirjainten näppäilemistä, se on voimassa koko
yhdistelmässä.
Jos valittuna on kirjain ennen koon valintaa, se koskee valittua ja sitä
seuraavia kirjaimia, kunnes valitset uuden koon.
Koon muutos näkyy näytöllä vasta, kun siirrät yhdistelmän
ommelyhdistelmävalikkoon.
Kun olet tyytyväinen yhdistelmään, paina m+ siirtääksesi sen
ommelyhdistelmävalikkoon. Siellä voit tehdä lisää säätöjä, muokata
kirjainyhdistelmää tai lisätä siihen ompeleita.
Kirjainten ja ompeleiden yhdistäminen
Jos painat kirjainyhdistelmävalikossa m+, yhdistelmä siirtyy
ommelyhdistelmävalikkoon.
Kirjainyhdistelmä näkyy toimintakentässä valitussa fontissa ja
koossa. Nyt voit seurata edellä annettuja ohjeita, kun haluat lisätä
ompeleita, muokata yhdistelmiä, käyttää ompelutoimintoja ja tallentaa
yhdistelmiä.
6:7
Stitch Creator
1
4
2
5
6
7
8
9
3
Stitch Creator
Stitch Creatorissa voit muokata ja luoda omia ompeleita. Voit lisätä,
poistaa, siirtää ja yhdistellä ompeleita näytöllä. Luo ommel alusta asti
itse tai käytä valmiita 9 mm:n ompeleita ja kirjaimia. Luomasi ommel
tallennetaan koneen muistiin, jossa se pysyy, kunnes poistat sen. Voit
tallentaa muistiin 30 Stitch Creatorilla luotua ommelta, ja kuhunkin voi
sisältyä 999 tikkipistettä.
Avaa Stitch Creator -valikko
Avaa Stitch Creator -valikko painamalla päävalikossa ”Stitch Creator”.
Aloita ompeleen luominen painamalla jotakin tyhjää S-muistia. Jos
valitset varatun muistin, voit joko luoda uuden ompeleen entisen
tilalle, avata ompeleen muokattavaksi tai käytettäväksi, tai poistaa
tallennetun ompeleen.
D
E
Stitch Creator -työtila
Kun avaat Stitch Creatorin, näytölle tulee työtila (C). Se vastaa 9 mm:
n ommelleveyttä. Työtilan keskellä on vaakasuora pilkkuviiva (A) joka
näyttää ompeleen keskiviivan. Kummallakin puolella on siis 4.5 mm
ommelleveyttä. Tikkien sijoittamisen apuna on 1 mm:n ruudukko.
Pieni neliö ilmaisee valitun tikkipisteen (D). Tikkipiste on kohta, jossa
neula menee kankaaseen ja tikit yhdistyvät toisiinsa.
Työtilan alapuolella oleva luku (B) ilmaisee valittuna olevien tikkien
määrän (1) / merkityn tikkipisteen ompeleessa 46 /tikkipisteiden
kokonaismäärän ompeleessa 46.
Vierityspalkit (E) ilmestyvät näytölle, jos lähennät näkymää tai jos
ommel ei mahdu kokonaisuudessaan näytölle. Palkkien avulla voit
selata ommelta sekä vaaka- että pystysuunnassa.
7:2
A B
C
E
Stitch Creator
Stitch Creator -valikon toiminnot
Pyyhekumi, jota painamalla voit poistaa yhden tai useampia
valittuna olevia tikkipisteitä.
Ommelvalintavalikko, jota painamalla avaat kyseisen valikon.
Voit lisätä ompelukoneessasi olevia ompeleita, ja myös aiemmin
itse luomiasi ompeleita.
Uusi tikkipiste. Tätä kuvaketta painamalla voit lisätä ompeleeseen
uuden tikkipisteen. Jos olet valinnut useita tikkipisteitä,
ompeleeseen lisätään kopio valituista ompeleista.
Valitse tikkipiste. Tätä kuvaketta painamalla voit valita useita
tikkipisteitä selailupainikkeita (4) käyttämällä. Valitse kaikki
tikkipisteet painamalla kuvaketta pitkään. Valitut pisteet näkyvät
näytöllä paksumpina. Paina kuvaketta uudelleen, kun haluat
poistaa valinnan.
Aloita ompelu. Avaa ommel ommelvalikossa painamalla tätä
kuvaketta. Näet koko ompeleen ja voit ommella sen.
Huom: Et voi ommella ommelta muokkaustilassa.
Peilikuva poikittain. Painamalla tätä kuvaketta voit peilata yhden
tai useamman valitun tikkipisteen poikittain peilikuvaksi.
Peilikuva pitkittäin. Painamalla tätä kuvaketta voit peilata yhden
tai useamman valitun tikkipisteen pitkittäin peilikuvaksi.
Tikkipisteen sijainnin muokkaus. Paina kuvaketta, kun haluat
säätää valitun tikin pystysijaintia käyttämällä toimintokentän
painikkeita (5). Jos siirrät yksittäistä tikkipistettä ylös tai alas,
muuttuu ommelleveys automaattisesti.
Huom: Kuvakkeessa on luvut 0-9. Se on valitun tikkipisteen
pystysijainti työtilassa.
Tikin pituuden säätö. Paina kuvaketta, kun haluat säätää valitun
tikin pituutta käytttämällä toimintokentän painikkeita (5). Tämä
kuvake ei ole aktiivisena, jos valittuna on yhtä useampi tikkipiste.
Huom: Jos kuvakkeessa on negatiivinen luku, ommel ommellaan
taaksepäin. Arvo voi olla välillä -6.0 - 6.0mm.
Lisätoimintoja Stitch Creator -valikossa
Kun painat Lisätoimintoa-painiketta Stitch Creator -valikossa,
seuraavat toiminnot ovat käytettävissä:
Lähennä. Painamalla tätä kuvaketta voit suurentaa näyttötapaa
neljällä askeleella: 150 %, 200 %, 250 % ja 300 %. Näytölle tulee
kaksi vierityspalkkia työtilassa liikkumista varten.
Loitonna. Tämä toiminto on käytettävissä vain lähennetyssä
näkymässä. Pienennä näyttötapaa neljällä askeleella painamalla
tätä kuvaketta.
7:3
Uuden ompeleen luominen
Kun avaat Stitch Creator -valikon, on työtila tyhjä. Pilkkuviiva osoittaa
työtilan keskiosan.
Yksittäisten tikkipisteiden sijoittaminen
Paina uutta tikkipistettä varten kuvaketta (A). Aloituspiste sijoittuu
tähän. Neliö ilmaiseen valittuna olevan tikkipisteen.
Paina jälleen uuden tikkipisteen kuvaketta (A). Nyt olet luonut uuden
tikin. Jokainen painallus tikkipisteen kuvakkeeseen (A) luo uuden
tikin.
Huom: Asema- ja pituussäädöt pysyvät voimassa seuraavankin
tikin kohdalla. Jos haluat muuttaa säätöjä, voit tehdä sen
pituudensäätö- ja asemakuvakkeilla (ks. seuraava sivu).
Voit poistaa valitun tikkipisteen tai -pisteet painamalla pyyhekumia.
Valmiiden ompeleiden lisääminen
Stitch Creatorilla voit myös muokata ja yhdistellä koneeseen aiemmin
tallennettuja ompeleita.
Voit ladata kahdella eri tavalla ompeleita muokattavaksi Stitch
Creatorissa:
1. Valinta kategorian perusteella. Avaa ommelvalintavalikko
painamalla kuvaketta. Näkyvin tulevat vain ne kategoriat, joissa
olevia ompeleita voit käyttää Stitch Creatorissa. Valitse kategoria ja
haluamasi ommel.
Tässä voit myös lisätä ompeleita, jotka on aiemmin luotu ja
tallennettu Stitch Creatorissa. Valitse ”Stitch Creator-tikit” ja sitten
haluamasi ommel.
Huom: Punospisto-ompeleen nro 59 ja kiemuraompeleen nro 73
voi ladata Stitch Creatoriin, mutta niitä ei voi valita kategorian
perusteella, koska napinläpi- sekä parsin- ja salpakategoriat
eivät ole käytettävissä. Ompeleet 59 ja 73 on valittava numeron
perusteella.
2. Valinta numeron perusteella. Paina numerovalintapainiketta (7).
Näppäile haluamasi ompeleen numero ja paina ”ok”. Jos valitset
ompeleen, jota ei voi käyttää Stitch Creatorissa, näytölle tulee viestiikkuna. Sulje ikkuna painamalla sitä ja valitse toinen ommel.
Kun lataat ompeleen, tulee näytölle säätöikkuna. Siinä voit muuttaa
koko ompeleen säätöjä ennen sen lisäämistä Stitch Creatoriin. Säätöjen
muuttamisessa käytettävät toiminnot näkyvät näytöllä. Eri ompeleille
on käytössä erilaisia toimintoja. Valitse haluamasi toiminnot
painamalla niiden kuvakkeita näytöllä.
7:4
A
Stitch Creator
Lisää ommel Stitch Creatoriin painamalla s+. Ommel ilmestyy
yksinään työtilaan, ja se on automaattisesti valittuna. Paina
tikkipisteen valintakuvaketta, jos haluat poistaa valinnan. Nyt voit
muokata ompeleen jokaista tikkipistettä mieleiseksesi tai liittää sen
muihin ompeleisiin.
Ompeleen muokkaaminen
Stitch Creatorilla voit valita ja muokata ompeleen jokaista tikkipistettä.
Selailupainikkeilla (4) voit liikkua tikki tikiltä koko ompeleen läpi. Kun
painat vasenta selailupainiketta, pääset ensimmäisestä tikkipisteestä
viimeiseen ja päinvastoin.
Voit valita useita tikkipisteitä painamalla tikkipisteen kuvaketta
ja käyttämällä sitten selailupainikkeita (4). Valitse kaikki pisteet
painamalla kuvaketta pitkään. Valitut pisteet muuttuvat vahvemmiksi
näytöllä. Poista valinta painamalla kuvaketta uudelleen.
Yksittäisten pisteiden siirtäminen
Voit siirtää muovineulalla valittua pistettä tai pisteitä suoraan
työtilassa. Tartu valittuna olevaan pisteeseen ja siirrä se haluamaasi
paikkaan. Myös ommelleveys ja tikin pituus muuttuvat.
Huom: Jos valittuna on useita pisteitä, voit siirtää niitä vain
vaakasuunnassa.
Voit siirtää valittua pistettä tai pisteitä sekä hienosäätää niitä myös
käyttämällä tikkipisteen ja tikin pituuden säätökuvakkeita.
Tikkipisteen säätökuvakkeella voit siirtää valittua pistettä ylös ja
alas työtilassa. Paina ensin kuvaketta ja siirrä pistettä toimintokentän
painikkeilla (5). Jos siirrät yksittäistä tikkipistettä ylös tai alas, sen
ommelleveys muuttuu automaattisesti.
5
Tikin pituuden säätökuvakkeella voit muuttaa valitun tikin pituutta.
Paina ensin kuvaketta ja siirrä pistettä toimintokentän painikkeilla
(5). Voit säätää tikin pituutta välillä -6 - 6 mm. Tämä kuvake ei ole
aktiivisena, jos valittuna on useampi kuin yksi tikkipiste.
Valitse yksi tai useampi tikkipiste. Muuta se tai ne peilikuvaksi
pitkittäin tai poikittain painamalla vastaavaa kuvaketta.
Koko ompeleen muokkaaminen ommelvalikossa
Voit muokata myös koko ommelta ommelvalikossa (ks. s. 3:7). Paina
ompelun aloituskuvaketta, niin ommel avautuu ompeluvalikossa.
7:5
Ompeleen tallentaminen
Kun olet luonut uuden ompeleen ja poistut Stitch Creatorista
painamalla päävalikkopainiketta (6), näytöllä kysytään, haluatko
tallentaa ompeleesi.
”esc” sulkee valikon ilman tallennusta ja päävalikko avautuu.
”ok” sulkee valikon ja tallentaa ompeleen. Päävalikko avautuu.
Huom: Jos painat ompelun aloituskuvaketta, voit ommella uuden
ompeleen tallentamatta sitä ensin.
Ompeleminen
Voit avata ompeleen ompeluvalukossa painamalla kyseistä kuvaketta.
Tässä valikossa näet ommelyhdistelmäsi ja voit ommella sen. Voit
myös muuttaa koko ompeleen asetuksia ennen ompelua. Ks. s. 3:7.
Paina päävalikkopainiketta (6), niin ompeluvalikko sulkeutuu ja palaat
Stitch Creator -valikkoon. Siellä voit muokata ommelta tai tallentaa
sen.
Stitch Creatoriin tallennetun ompeleen voit valita myös suoraan
ompeluvalikossa selaamalla ompeleita selailupainikkeilla (4). Stitch
Creator -ompeleet ovat viimeisen tavallisen ompeleen perässä.
7:6
Huolto
Pistolevyn vaihtaminen
Kytke virta pois koneesta.
Irrottaminen
Nosta paininjalka. Aseta pistolevyn vaihtaja kuvan mukaisesti ja nosta
pistolevyä oikealta, sitten vasemmalta. Se on nyt helppo irrottaa.
Kiinnittäminen
Aseta pistolevy takareunan lovea kohti ja paina edestä, kunnes
pistolevy napsahtaa paikalleen. Tarkista vielä ennen ompelun
aloittamista, että pistolevy on tasaisena ompelutason päällä.
Vinkki: Pistolevy on helpompi irrottaa ja kiinnittää takaisin, jos
lasket syöttäjän.
Puhdistaminen
Kytke virta pois koneesta.
Irrota pistolevy ja laske syöttäjä. Puhdista syöttäjä- ja sukkula-alue
harjalla.
Puhdista ompelukone aina käytettyäsi sitä 10 - 15 tuntia.
Näytön puhdistaminen
Pyyhi näyttö pehmeällä ja kuivalla, nukkaamattomalla kankaalla. ÄLÄ
käytä voimakkaita puhdistusaineita tai liuottimia!
8:2
Huolto
Lampun vaihtaminen
Kytke virta pois koneesta.
Sammuta virta pääkytkimestä. Irrota virtajohto ja jalkasäädin koneesta.
Irrota tarvikelaatikko. Lamppu sijaitsee ompelukoneen sisällä
langoittimen lähellä.
Lampun irrottaminen
Työnnä lampunvaihtaja ylöspäin kuvan osoittamalla tavalla.
Käännä lamppua puoli kierrosta vastapäivään ja irrota se.
Lampun kiinnittäminen
Tärkeää: Käytä aina koneen vasemmassa sivussa ilmoitettuja
lamppuja: 12V max 5 W.
Työnnä lamppu vaihtajaan.
Vie se viistosti pitimeen ja kierrä se kiinni.
Työnnä lamppua ylöspäin ja kierrä sitä puoli kierrosta myötäpäivään.
Irrota vaihtaja lampusta.
Voit ostaa uuden lampun Pfaff -jälleenmyyjältä.
8:3
Missä vika?
Ongelma/syy
Ratkaisu
Kone tekee hyppytikkejä
Neula ei ole kunnolla paikallaan.
Työnnä neula kunnolla paikalleen litteä puoli taaksepäin.
Koneessa on väärä neula.
Käytä neulajärjestelmää 130/705 H.
Neula on taipunut tai tylsä.
Vaihda uusi neula.
Langoitus ei ole oikein.
Tarkista langoitus.
Neula on liian pieni käytetylle langalle.
Vaihda suurempi neula.
Ylälanka katkeaa
Ks. edellistä kohtaa.
Ks. edellistä kohtaa.
Lanka on liian kireällä.
Säädä langankireys.
Lanka on huonoa, nyppyistä tai haurastunut liian
pitkän säilytyksen takia.
Käytä vain laadukasta lankaa.
Lanka on liian paksua.
Käytä suurempaa neulaa (järjestelmä 130 N).
Neula katkeaa
Neula ei ole kunnolla paikallaan.
Aseta neula kunnolla paikalleen.
Neula on taipunut.
Vaihda uusi neula.
Neula on liian paksu tai liian ohut.
Vaihda neula.
Neula on taipunut ja osunut pistolevyyn.
Olet ehkä vetänyt kangasta. Ohjaa kangasta kevyesti, älä vedä sitä.
Puolakotelo ei ole kunnolla paikallaan.
Työnnä puolakotelo kunnolla paikalleen. Varmista tämä
vetäisemällä langanpäästä.
Saumasta tulee epätasainen
Langankiristys ei ole oikein.
Tarkista langankireys.
Lanka on liian paksua, nyppyistä tai kovaa.
Käytä vain laadukasta lankaa.
Lanka on puolattu epätasaisesti.
Älä puolaa käsin. Tarkista, että lanka on kunnolla puolan
kiristysjousen alla. Tarkista alalangan langoitus.
Työn nurjalla puolella on lankalenkkejä
Langoita uudelleen paininjalan ollessa yläasennossa. Tällöin
langankireys menee oikein.
8:4
Huolto
Ongelma/Syy
Ratkaisu
Kone ei syötä tai syöttö on epätasainen
Syöttäjän hampaisiin on kerääntynyt pölyä.
Irrota pistolevy ja puhdista syöttäjä.
Syöttäjä on alhaalla.
Nosta syöttäjä.
Kone ompelee kankeasti
Sukkulassa on langanpätkiä.
Puhdista sukkula-alue.
Kone ei ompele valittua ommelta
Valitse ommel uudelleen. Kytke virta pois, odota 10
sekuntia ja kytke virta uudelleen päälle.
Näyttö ei toimi kunnolla
Staattinen sähkö saattaa haitata näytön toimintaa.
Kytke virta pois ja taas päälle n. 10 sekunnin kuluttua.
Valitse haluttu ommel uudelleen.
Näytön kontrasti saattaa häiriintyä, kun konetta
Näyttö on epäselvä tai pimeä. Säädä kontrasti uudelleen.
huolletaan tai puhdistetaan.
Jos tilanne ei korjaannu, ota yhteyttä valtuutettuun Pfaff-jälleenmyyjään.
Huollata Pfaff performance 2058 säännöllisesti Pfaff-jälleenmyyjän luona.
Jos lähdet koneen luota lyhyeksikin ajaksi, kytke virta pois päältä. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun lähistöllä
on lapsia.
Muiden kuin alkuperäisten varaosien ja tarvikkeiden käyttö
Takuu ei kata sellaisia vikoja tai vahinkoja, jotka johtuvat muiden kuin alkuperäisten varaosien tai tarvikkeiden
käytöstä.
8:5
Hakemisto
A
Alalangan nosto
Applikointi
Hunajakenno
Huolto
Hyötyompeleet
Hyötyompelu
5:7
4:11
Avoin overlock-ommel
1:13
B
Info
Info-näppäin
Boordien ompelu
5:2
Boordit
5:2
E
2:15
1:14
1:13, 4:4
1:11
2:4
3:15–3:16
3:3
2:2
Jarruhuopa
1:11
Joustava huolittelu
1:12
Joustava kolmoissiksak
1:12
Joustava kolmoissuoraommel
1:12
Joustava napinläpi
1:13
Joustava overlock-ommel
1:13, 4:6
Joustava piilo-ommel
1:13, 4:5
Jousto-ommel
H
Harja
4:2-4:12
J
Jalkasäätimen kytkeminen
F
Harsinommel
1:12–1:13, 3:4, 4:3–4:5
I
IDT - Kiinteä yläsyöttäjä
Farkkusalpa
8:1–8:5
2:12
Automaattinen parsinommel
Elektroninen polvinostin
1:12
Jännitteen vaihto
1:12
2:2
K
Kaksoisneulalla ompelu
5:3
Kaksoisneulan langoittaminen
2:13
Hauskat ompeleet
1:16, 3:5
Kaksoisneulan turvatoiminto
3:12
Helmaompeleet
1:15, 3:5
Kalibrointi
3:12
Helmapäärmeet
5:10
Kansi
1:17
3:2
Kieli
3:11
Hidas ompelu
8:6
Hakemisto
Kiemuraommel
Kiertopäärme
Kiertopäärmejalka, IDT käytössä
Kiinteä langoitin
Kirjaimet
1:14
1:10, 4:5
2:11
3:5, 6:6–6:7
6:7
Kirjainyhdistelmä
6:7
Kirjainyhdistelmävalikko
6:6
1:12, 4:3
Konetesti
3:14
Kontrasti
3:12
Koristenapinläpi ja kolmiosalpa
1:14
Koristeommeljalka
1:10
Koristeommeljalka, IDT käytössä
1:10
Koristeompelu
Koristeompeleet
5:2-5:10
1:15-1:16, 3:5
Koristesalpa
1:14
Kosketusnäyttö
puhdistaminen
kalibrointi
kontrasti
3:2
8:2
3:12
3:12
Kuvakkeen tila
3:7
L
Lamppu
Lampun/pistolevyn vaihtaja
Lampun vaihtaminen
Langankireys
8:3
1:11
8:3
2:10–2:12
Lankarullan pidike
1:11, 2:10
2:12
Lehdet ja kukat
1:15, 3:5
Lisälankatappi
1:11
Lisätoimintoja-näppäin
M
Mallikerran aloitus
3:2
Mallikerran pituus
3:7
Missä vika?
8:4–8:5
N
Napinläpi
Napinläpijalka
kiinnittäminen
1:13
1:10, 4:7-4:9
4:7
Napinlävet
1:13–1:14, 3:5, 4:7-4:9
sensormatic-ohjaimen asettaminen
paikalleen
4:7
ohjelmointi
3:8-3:9
vinkkejä
4:9
lankavahvisteinen
4:7
Napin ompelu
1:14
Napit
ompelu
4:10
Neulan asema
3:7
Neulapakkaus
1:11
Neulan vaihtaminen
2:13
Muovineula
1:11
Neulastop
3:2
2:14
Langoittaminen
Lankaveitsi
3:9–3:10
4:5
Kirjain- ja ommelyhdistelmät
Kolmiaskelsiksak
Lisätoimintoja-valikko
3:3
O
Ohjelmoitava parsinommel
1:14
Ohjelmoitava sauman pituus
3:10
Ohjelmoitava, vahvistettu parsinommel
1:14
8:7
Ommelasetukset
Ommelleveys
Ommeltaulukko
Ommelyhdistelmät
ompeleen lisääminen yhdistelmään
toimintojen lisääminen
asetusten muuttaminen
uuden yhdistelmän luominen
muokkaaminen
peilikuvatoiminto
tallentaminen
ompeleiden valinta
Ommelyhdistelmävalikko
3:7–3:8
3:7
1:12
3:5, 6:2–6:8
3:7
6:4
6:4
6:3
6:4
6:5
6:5
6:3
6:2
Ompeleen asetukset
3:13
Ompeleen tasapaino
3:7, 3:10, 4:11
Perusnapinläpi
1:13
Peruspaininjalka, IDT käytössä
1:10
Perusvalikko
Piilo-ommel
Piilo-ommel- ja saumausjalka
Poimutus
4:4
Poista asetukset
3:14
Poista kaikki
3:14
Poista kaikki luodut tikit
3:14
Poista ommelyhdistelmät
3:14
Polvinostin
2:15
Puhdistaminen
8:2
Puolan ja puolakotelon asettaminen
2:9
Punospistot
Ompeluvalikko
3:7
Puola
Overlock-ompeleet
1:13, 3:4, 4:6
P
Paikkausommel ohuille neuloksille
Paininjalan nostin
Paininjalat
Paininjalan nosto
Paininjalan vaihtaminen
1:13
2:3
1:10
3:2, 3:9, 3:12
2:3
Pakkauksen sisältö
8:10
Paluu alkuperäisasetuksiin
3:14
Parsiminen
automaattinen
vapaa koneompelu
Parsinjalka
Peilikuva
1:14, 3:5
3:8, 4:11
4:12
1:10
3:7, 6:5, 7:5
Puolakotelo
Puolaus
lisälankatapista
lankatapista
neulan kautta
1:14, 4:10
1:11, 2:9
2:9
2:6–2:8
2:7
2:6
2:8
Pyöreäpäinen napinläpi, pitkittäissalpa
1:14
Pyöreäpäinen napinläpi, poikittaisalpa
1:14
Pyöreäpäinen napinläpi, suippo salpa
1:14
Päällitikkaus
4:4
Päättely
3:9
Päävalikko
3:4
Päävalikon painike
3:3
R
Ratkoja
1:11
Reunanohjain
1:11
Perinnekäsityöt
5:10
Reunusompeleet
Perinneompelu
5:10
Ristipisto
8:8
1:10
8:2
3:6
1:13, 4:6
1:12, 4:5
Pistolevyn vaihtaminen
Ompeleen valinta
Overlock-ommel
3:3, 3:11–3:14
1:15, 3:5
1:15, 3:4, 5:3
Hakemisto
Ristipistonapinläpi
1:14
Ristipistopäärme
1:12
Räätälinnapinläpi
1:14
T
Räätälinnapinläpi, terävä salpa
1:14
Taaksesyöttö
Räätälinnapinläpi, pitkittäissalpa
1:14
Tarvikelokerikko
1:18
Tarvikkeet
1:10
Tarvikkeiden järjestäminen
1:18
S
Tasapaino
Salvat
1:14, 3:5
Satiiniompeleet
1:15, 3:5
Selauspainikkeet
3:3
3:3
3:7, 3:10, 4:11
Tekniset tiedot
8:10
Tervetulonäyttö
3:12
Tiheys
3:7
7:2
7:5
7:5
7:4
Sensormatic-napinläpiohjain
asettaminen
1:11
4:7
Siipineula
5:10
Tikkipiste
peilaaminen
siirtäminen
sijoittaminen
Siksak
1:12
Tilkkuiluompeleet
Siksak-ommel
1:12
Tilapalkki
3:7
Siksak-ommel, neula vasemmalla tai oikealla
1:13
Tilkkutyöapplikointi
5:7
Tilkkutyön sitominen
5:6
Tilkkutyöommel
5:5
Stitch Creator
asetusten muuttaminen
muokkaaminen
ompeleiden lisääminen
ompeleminen
tallentaminen
työtila
uuden ompeleen luominen
Stitch Creator -valikko
Suippo-ommel
Suojakotelo
Suoraommel
3:5, 7:2-7:6
7:4-7:5
7:5
7:4-7:5
7:6
7.6
7:2
7:4
7:2-7:3
3:10, 5:4
1:17
Tilkkutyöt
ompeleet
1:15, 3:4, 5:5
5:5-5:8
1:15, 3:4, 5:5
Tikkauskehä
5:8
Toimintokenttä
3:7
Toimintokenttäpainikkeet
3:3
Toimintopainikkeet
3:2–3:3
Tikkaaminen sauman keskeltä
5:6
Tikin pituus
3:7
1:12, 4:3
Suoraommel , taaksesyöttö
1:12
Suoraommellukitus
3:10
Syöttäjä
2:5
Syöttäjän laskeminen
2:5
Sähkökytkentä
2:2
V
Vahvistettu overlock-ommel
Vakiopaininjalat ja tarvikkeet
Valinta numeron perusteella
Valintavalikot
1:13
1:10-1:11
3:3
3:4–3:5
8:9
Vanhanajan koristeompeleet
Vapaa kiemuraommel
Vapaa koneompelu
1:15, 3:5
5:8
3:9, 4:12, 5:9
Vapaa parsinommel
4:12
Vapaavarsi
1:17
Versio
3:14
Vetoketjujalka, IDT
1:10
Vetoketjut
Viestivaihtoehdot
Virtakytkin
4:3
3:11
2:2
Y
Yhdistämisommel
1:12
Yksittäisommel
3:9
Yleiskuva: PFAFF performance 2058
1:9
Ä
Äänimerkki
8:10
3:11
Pidätämme oikeuden ilman ennakkoilmoitusta tehdä
muutoksia koneen varustukseen ja tarvikevalikoimaan
sekä muuttaa koneen toimintoja tai muotoilua.
Tällaiset muutokset ovat aina sekä käyttäjän että tuotteen
kannalta hyödyllisiä.
Tekniset tiedot
Mitat (l x k x s)
Paino
Jännite (muutettavissa)
Virrankulutus
Ompeluvalo
Ompelunopeus
Ommelleveys
Tikin pituus
Paininjalan nosto
Paininjalan max.korkeus
Neulajärjestelmä
408 x 290 x 187 mm
8.3 kg
220V - 240V/120V
85 W
12 V/5 W
max. 950 tikkiä/min
min. 80 tikkiä/min
0 ... 9 mm
0 ... 6 mm
8 mm
10.5 mm
130/705 H
Pakkauksen sisältö
Ompelukone
Suojakotelo
Jalkasäädin
Virtajohto
Tarvikkeet
Käyttöohje
Aineeton omaisuus
PFAFF, PERFORMANCE ja IDT (logo) ovat VSM Group AB:n
rekisteröityjä tavaramerkkejä.
• 413 11 66 - 11C • Inhouse production • © 2009 VSM Group AB • All rights reserved • Printed in Sweden on environmental friendly paper •
Uutta hohtoa ompeluun!
VSM Group AB
• SE-561 84 Huskvarna • SWEDEN
www.pfaff.com