Lataa - Mepco

2014
HELMIkuu 2015
TOIMITUSJOHTAJAN
KATSAUS
Mepcon historian
paras vuosi
Mepco Oy ylsi vuonna 2014 historiansa parhaaseen tulokseen. Yhtiömme liikevaihto
kasvoi edellisestä vuodesta yli 25 prosenttia yli 20 miljoonaan euroon. Liikevoittomme yli
nelinkertaistui 2,8 miljoonaan euroon, noin 14 prosenttiin liikevaihdosta. Henkilöstömme
kasvoi noin 15 prosenttia yli 180 työntekijään.
Palveluksessamme on nyt Suomen suurin, yli sadan henkilön, Microsoft Dynamics
-asiantuntijajoukko kehittämässä asiakkaidemme asiakkuudenhallintaa, taloushallintoa
ja toiminnanohjausta. CRM- ja ERP-osaajamme yhdistänyt organisaatio suoriutuu
vaativistakin hankkeista, joissa tarvitaan laaja-alaista ajattelua ja runsaasti integraatioita.
Esimerkki kattavasta kokonaisuudesta on vuoden lopussa valmistunut vesihuollon
toimialaratkaisu.
Myös palkka- ja henkilöstöhallinnon liiketoimintamme oli jälleen vahvassa vedossa
suurimmalla liikevaihdolla ja parhaalla tuloksella. Kunta-alan HRM-ratkaisua kehitettiin
koko vuosi yhdessä KuntaPron kanssa. Julkinen sektori tulee olemaan jatkossa yksi
tärkeimmistä kasvualueistamme.
Lisäsimme resursseja myös luovaan kehitystyöhön, joka tähtää asiakkaidemme
operatiivisten ohjelmistojen täydentämiseen innovatiivisilla käyttöliittymillä.
Liiketoimintaratkaisuista saadaan enemmän irti, kun niitä voidaan käyttää monenlaisissa
päätelaitteissa toimivien sovellusten avulla.
Mepcon myynti, markkinointi ja viestintä uudistuivat ja tekivät panostuksia, jotka johtivat
yhä useammin siihen, että asiakas löysi meidät eikä päinvastoin. Tämän päivän asiakas
liikkuu aktiivisesti sosiaalisessa mediassa ja etenee entistä pidemmälle hankinnoissaan
ilman toimittajan apua. Reagoimme ostokäyttäytymisen muutoksiin monin tavoin.
Olemme osa Accountor-konsernin ohjelmistodivisioonaa, johon liittyi vuoden 2014 aikana
kolme uutta yritystä: Ecom, Tikon ja eTasku. Ennestään ryhmään kuuluivat Mepcon
lisäksi Procountor, MaraPlan ja TyövuoroVelho. Kuluvana vuonna ohjelmistoyritysten
liikevaihto ylittänee 50 miljoonaa euroa.
Historiamme parhaan vuoden jälkeen olemme erinomaisessa valmiudessa kasvamaan
edelleen toimialaamme nopeammin. Keskitymme sekä myynnissä että toimituksissa
asiakkaidemme ymmärtämiseen ja kokonaisvaltaiseen palvelemiseen.
Markku Pekkola
toimitusjohtaja, Mepco Oy
puh. 0400 233 150, [email protected]