Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa - Opetus

Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa
Ylijohtaja Anita Lehikoinen
Opetus- ja kulttuuriministeriö
4.4.2013
Valtiontalouden kehykset vuosille 2014-2017
Hallitus on asettanut tavoitteekseen
1. Tasapainottaa valtiontalous. Lisätoimia, mikäli
valtiontalouden alijäämä jää yli yhteen prosenttiin
suhteessa kokonaistuotantoon vuonna 2015
2. Kääntää valtion velka suhteessa kokonaistuotantoon
selkeään laskuun vaalikauden loppuun mennessä
Finanssipolitiikan haasteita
• Hidas kasvu
• Tuotantorakenteen muutokset
• Väestön ikääntyminen
• Julkisen talouden kestävyys
Suomen BKT:n
ennustetaan
kasvavan
-
vuonna 2013: 0,4 %
vuosina 2014-2017:
keskimäärin 1,7 % /v
Julkisyhteisöjen
rahoitusasema:
•
•
•
VM:n arvion mukaan
pitäisi olla 3,5 %
ylijäämäinen, jotta
julkinen valta kykenisi
hoitamaan
velvoitteensa myös
pitkällä aikavälillä
alijäämästä huolimatta
yksi EU:n
jäsenmaiden
vahvimpia
tarvitaan myös
talouden rakenteisiin
kohdistuvia
uudistuksia, jotka
kohentavat talouden
kasvun edellytyksiä
Valtionvelan
arvioidaan olevan
suhteessa BKT:seen:
• vuonna 2014: 46,4 %
• vuonna 2017: 44,8 %
Julkisyhteisöjen velan
arvioidaan olevan
suhteessa BKT:seen:
• vuonna 2014: 57,3 %
• vuonna 2017: 56,5 %
Valtiontalouden kehykset vuosille 2014-2017
Kehyspäätöksen pohjana on hallituksen 4.4.2012 päättämä
vaalikauden kehys
• Yliopistojen osalta hallitusohjelman mukainen säästö on toteutettu
etupainotteisena. Vuodelle 2014 kohdistuu vielä – 20 M€
• Ammattikorkeakoulujen osalta hallitusohjelman mukaisena valtion
menosäästönä kohdistuu vuonna 2014 – 11 M€ ja vuonna 2015 – 20 M€
• Suomen Akatemian valtuuden kokonaistasoon tehdään hallituksen
päätösten mukaisesti vajaan 12 prosentin vähennys vuosina 2012—2015.
Tutkimusmäärärahan taso laskee leikkauksen myötä vuoteen 2015
mennessä noin 34 M€
• Tiedelaitosten osalta toteutetaan aiempien suunnitelmien mukaisesti
toimintamenosäästöt, julkisen hallinnon atk-menosäästöt,
hankintamenosäästöt ja tuottavuustoimenpiteet
Valtiontalouden kehykset vuosille 2014-2017,
ammattikorkeakoulut
• AMK:ja koskevaa lainsäädäntöä muutetaan 1.1.2014 alusta
lukien vauhdittamaan AMK:jen rakenteellista uudistamista sekä
toiminnan laadun ja vaikuttavuuden parantamista
• VOS-järjestelmän kokonaisuudistuksen aikataulussa arvioidaan
miten AMK:jen rahoituksen siirto kunnilta valtiolle ja
oikeushenkilöaseman muuttaminen toteutetaan
• Uudistuksen tueksi valtio varautuu tekemään AMK:hin
finanssisijoituksia v. 2015.
• Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuusindeksi jäädytetään
vuodeksi 2014
Valtiontalouden kehykset vuosille 2014-2017,
yliopistot ja tiede
Kehyspäätöksen pohjana on hallituksen 4.4.2012 päättämä vaalikauden
kehys
• Yliopistoindeksin arvioitu vaikutus vuonna 2014 (2,5 %) 41,4 M€
• SA:n myöntövaltuutta lisätään vuodesta 2014 lähtien vuositasolla 10 M€
tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio-ohjelman toteuttamiseen (ICT2015)
• SA:n valtuuteen kohdistetaan kertaluonteinen 17 M€ vähennys v. 2014
• SA:n tutkimusmäärärahojen budjetointi arviomäärärahaperusteiseksi
– Aiemmilta budjettivuosilta siirtyneet määrärahat tullaan käyttämään Akatemian
tekemien sitoumusten rahoittamiseen vuosina 2013—2015.
– Tämä pienentää tutkimushankkeiden myöntövaltuuden käytön rahoittamiseksi
tarvittavaa uutta määrärahaa kertaluonteisesti kyseisinä vuosina
– SA:n määrärahojen vuosierät muuttuvat nykyistä takapainotteisemmiksi
vastaten paremmin määrärahojen todellista käyttöä
• Varastokirjaston toimitilojen laajentaminen vuonna 2014 ja
Arkistolaitoksen uusi keskusarkisto vuonna 2017
Ammattikorkeakoulujen toimilupaprosessi
• OKM ohjeistus 27.3.2013
• Lausunnot VNA luonnoksen 25 § koskien 22.3.2013 mennessä,
muilta osin 26.4.2013
• Ohjeistusta täydennetään tarvittaessa kesällä eduskunnan
hyväksyttyä lain
• Hakemukset toimitetaan opetus- ja kulttuuriministeriölle 30.9.2013
mennessä
• Ministeriö käsittelee hakemukset siten, että valtioneuvosto voi tehdä
päätökset vuoden 2013 loppuun mennessä
• Toimilupa voidaan myöntää kunnalle, kuntayhtymälle tai
rekisteröidylle yhteisölle
• Toimilupapäätökset perustuvat kokonaisharkintaan, keskeisiä
kriteereitä ovat koulutustarve sekä hakijan toiminnalliset ja
taloudelliset edellytykset
• Uudistuksen toinen vaihe toteutetaan VOS-uudistuksen aikataulussa
Tiedelaitosten tulossopimukset keväällä
2013
• Kauden 2013-2016 sopimusten tarkistaminen ja voimavarat vuodelle
2014
• Neuvottelut 15.4.-19.4.2013
• Asialistalla mm.:
– Virastojen voimavarat mm. Akatemian budjetointitavan muuttaminen
– Akatemian tutkimusrahoituksen uudistushankkeet (mm. Tinto, ICT,
SHOK)
– Akatemian kansainvälinen arviointi
– Arkistolain ja yksityisarkistojen valtionapulain uudistaminen, keskusarkisto
– Selvitys Varastokirjaston yhdistämisestä Kansalliskirjastoon (OKM
2013:1): kolme vaihtoehtoa. OKM linjaus: Varastokirjastolle lisätilat
Kuopiosta
– Tietovarantojen avaaminen
– VATU / Inhimillinen pääoma
Yliopistojen rahoitusmallin
jatkokehittäminen
• Työryhmä yliopistojen rahoitusmallin jatkokehittämiseksi
–
–
–
–
kokoonpanona pääosin rahoitusmallia vuodelle 2013 valmistellut työryhmä
jäsenet OKM:stä, yliopistoista ja Suomen Akatemiasta
määräaika 15.11.2013
työryhmän tavoitteena on laatia ehdotus yliopistojen rahoitusmallin
laatunäkökulman vahvistamiseksi julkaisufoorumin ja opiskelijapalautteen
osalta
• Julkaisufoorumin tietojen sisällyttäminen osaksi rahoitusmallia
– TSV toteuttanut Unifin aloitteesta julkaisufoorumihankkeen
• Yliopistojen opiskelijapalautteen sisällyttäminen rahoitusmalliin
– Unifin asettama työryhmä valmistelee yliopistojen opiskelijapalautekyselyä
• OKM valmistelee tarvittavat asetusmuutokset siten, että rahoitusmallin
muutokset tulevat voimaan vuoden 2015 alusta
Yliopistovierailut
• OKM aloittaa toukokuussa 2013 ohjaukseen liittyvät yliopistovierailut
(AMK:t vuonna 2014) – jatkossa kerran sopimuskauden aikana
• Tavoitteena
– OKM: lisätä tietämystä korkeakoulukentästä sekä yksittäisen yliopiston ja sen
toimialueen erityishaasteista
– Yliopiston johto: tukea yliopistoa ja sen johtoa strategisessa kehittämisessä
– Yliopistoyhteisö: lisätä tietämystä korkeakoulukentän toimintaympäristön
muutoksista, selkeyttää yliopistoyhteisön näkymää yliopiston
kehityssuunnasta sekä sitouttaa korkeakoulu- ja tiedepoliittisten tavoitteiden
toteuttamiseen
• Yliopistovierailussa ei ole kyse yliopiston toiminnan arvioinnista
• Yliopistovierailun aikana tavataan yliopiston johdon lisäksi
henkilökunnan, opiskelijoiden ja yliopiston sidosryhmien edustajia
Yliopistovierailut…
• Keskusteluissa teemoina yliopiston strateginen johtaminen ja eri
toimijoiden välinen vuorovaikutus, korkeakoulurakenteiden
kehittäminen ja toiminnan laatu sekä henkilöstön ja opiskelijoiden
hyvinvointi
– kuinka ylipiston strategia näkyy toiminnassa ja miten eri toimijat voivat
vaikuttaa sen muotoutumiseen
– palautetta siitä palveleeko ministeriön ja yliopistojen välinen ohjaussuhde
parhaalla mahdollisella tavalla (merkityksellisyys, selkeys) yliopiston
strategista kehittämistä
• Yliopistoissa käydyt keskustelut ja niistä tehdyt johtopäätökset esillä
yliopistojen hallitusten puheenjohtajien ja rehtoreiden kanssa elokuun
2013 lopulla pidettävässä tilaisuudessa
Korkeakoulujen opiskelijavalintojen
uudistaminen
• HE 44/2012 eduskunnan käsittelyssä
• Mahdollisuus varata paikkoja ensimmäistä korkeakoulupaikkaa
hakeville, korkeakoulusektorien yhteinen yhteishaku ja
korkeakoulujen tietovaranto opiskelijavalintojen,
viranomaistiedonkeruiden ja muun toiminnan tukemiseen
• Sivistysvaliokunta jatkanut kuulemisia. Esillä mm. muiden kuin
ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakevien
koulutusmahdollisuuksien turvaaminen (kiintiöiden koko) sekä
korkeakoulujen valmistautuminen uudistuksen I ja II
vaiheeseen
• Perustuslakivaliokunta kuulee opetus- ja kulttuuriministeriötä ja
muita asiantuntijoita 5.4.2013
Korkeakoulujen opiskelijavalintojen
uudistaminen
• Järjestelmä otetaan käyttöön syksyllä 2013 toisen asteen
yhteishaussa ja keväällä 2014 korkeakoulujen yhteishaussa.
• Korkeakoulujen koulutustarjonnan syöttäminen järjestelmään alkaa
kesäkuussa 2013.
• OPH järjestää kesäkuussa ja syyskuussa koulutustarjonnan ja
organisaatiotietojen tallentamisen sekä käyttäjänhallinnan koulutuksia.
• OPH, CIMO, UAF järjestävät vieraskielisen koulutuksen ja kv-hakujen
toteutuksesta vastaaville suunnatun esittelytilaisuuden 18.4.2013
• Uudistuksen toisessa vaiheessa yhteishaku varataan ensimmäistä
korkeakoulupaikkaa hakeville. Muut hakevat korkeakoulujen
erillisvalinnoissa. Uudistuksen valmistelu aloitettu.
Korkeakoulujen lukukausimaksukokeilu
• Lukukausimaksukokeilu 2010-2014
• Kokeilussa on tällä hetkellä mukana yhdeksän yliopistoa ja kaksitoista
ammattikorkeakoulua
• Vuonna 2012 maksuja perittiin 41 koulutusohjelmassa
• Lukukausimaksullisissa ohjelmissa aloitti yhteensä 215 EU- ja ETA alueen ulkopuolelta saapunutta opiskelijaa
• Lukukausimaksu vaihtelee yliopistoissa 5 000 - 12 000 euron sekä
ammattikorkeakouluissa 6 000 – 8 000 euron välillä
• Eniten maksavia opiskelijoita on Venäjältä, Kiinasta, Pakistanista ja
Iranista
• Lukuvuosimaksuja maksavista opiskelijoista lähes kaikki saavat
erisuuruisia korkeakoulujen tai Erasmus Mundus -ohjelman apurahoja
• Opetus- ja kulttuuriministeriön seuranta- ja arviointityöryhmä raportoi
vuosittain kokeilun etenemisestä
Suomen Akatemian arviointi
• Kohteena Suomen Akatemian toiminta, strategiset valinnat,
toimintarakenteet , voimavarat sekä vaikuttavuus
• Toimeksiannon jälkeen julkistettu esitys valtion tutkimuslaitosten ja
tutkimusrahoituksen kokonaisuudistuksesta huomioitu
• Technopolis Ltd vetää kansainvälistä arviointiryhmää
• Kv arviointipaneeli Suomessa viikolla 15
• Julkistus 3.9.2013
Tutkimusinfrastruktuurit
• Kansallisen tiekartan päivitys on meneillään
–
–
–
–
1. vaiheeseen esitettiin lähes 100 aiesuunnitelmaa
2. vaiheen haku päättyy toukokuun lopussa
esitysten kv. arviointi elokuussa
tiekartan julkistus vuoden 2014 alussa
• Akatemian FIRI-rahoitus (15 milj. euroa) vuodelle 2013 haettavana
• Yliopistojen tutkimusinfrastruktuuristrategiat
– tavoitteena mm. yhteiskäytön ja tehokkuuden vahvistaminen
• Ammattikorkeakoulujen t&k-infrastruktuurit
– nykytilanne tulisi kartoittaa
• Akatemian Tieteen tila arviointi
– tutkimusinfrastruktuurit erityisteemana vuoden 2014 arvioinnissa
EU:n tutkimuksen puiteohjelma –
Horisontti 2020
• Meneillään on neuvoston ja EP:n kantojen yhteensovittaminen eli ns.
trilogineuvottelut
• Horisontti 2020-ohjelman budjetti (2014-2020) riippuu EU:n
rahoituskehyksiä koskevasta päätöksestä, josta edelleen
neuvotellaan neuvoston ja EP:n välillä
• Nykytietojen mukaan Horisontti 2020-ohjelman budjetti olisi noin 70
mrd euroa, mikä on merkittävä kasvu edelliseen puiteohjelmaan (55
mrd euroa) verrattuna
• Tavoitteena on saada Horisontti 2020- ohjelman päätökset tehtyä
ennen tämän vuoden loppua, jotta ohjelma voi käynnistyä vuoden
2014 alussa
TTA-hanke, pitkäaikaissäilytys ja
tiedon avoin saatavuus
• TTA-hanke (Tutkimuksen tietoaineistot)
– Tavoitteena on parantaa sähköisten tietoaineistojen hyödyntämistä
tutkimuksessa
– Vuoden 2013 alussa käynnistyi Tiedon saatavuus -työryhmä
– TTA:n kokonaisarkkitehtuurityö etenee tavoitetilan hahmottamisesta
nykytilan kartoitukseen
– TTA-minimimetatietomalli on suositus vähimmäismetatiedoista
– Tutkimusaineistojen PAS-ratkaisua kehitetään yhteistyössä KDKhankkeen kanssa
• Lisätietoja hankkeesta
– http://www.csc.fi/sivut/e-infra/tietoaineistot/
Muita ajankohtaisia kehittämisasioita
• Valtion tutkimuslaitosten ja tutkimusrahoituksen kokonaisuudistus
(TULA)
• Vaikuttavuus ja tuloksellisuusohjelma (VaTu)
• Keskushallinnon uudistushanke (KEHU)
• ICT2015-strategia