ledit ja valaistuksen tulevaisuus

ledit ja valaistuksen tulevaisuus
Fagerhult tarjoilee täydelliset led-ratkaisut
2
”Ledien tarjoamat valtavat mahdollisuudet ovat myös valtava haaste. Kyse
on tehokkuuden ja ergonomian tasapainosta – kuinka saadaan mahdol-
lisimman miellyttävää valoa mahdol-
lisimman energiataloudellisesti. Olemme
ratkaisseet sen.”
Leif Norrby, tuotekehitysjohtaja,
Fagerhult
Ledeissä on valaistuksen tulevaisuus. Suuren valovirran
Uutta vapautta valaisimien muotoiluun
ansiosta ne ovat tehokkaita ja energiataloudellisia valon-
Led-tekniikka antaa suunnittelijoille uusia mahdollisuuksia
lähteitä, joiden käyttöikä on kymmeniä tuhansia tunteja.
luoda entistä pienempiä, sirompia ja jopa yllättäviä valai-
Kun siirrytään led-tekniikkaan, suurin hyöty saavutetaan
simia. Freedom on hyvä esimerkki uudesta innovatiivisesta
vaihtamalla valonlähteen sijasta koko valaisin. Siksi Fager-
ajattelutavasta, jossa valaisin palvelee arkkitehtuuria,
hult kehittää led-valaisimia erilaisten valaistusprojektien
valoa ja suunnittelijaa aivan uudella tavalla.
tarpeisiin. Led-tekniikkaa on käytetty aikaisemmin pääasiassa korostus- ja kohdevalaistukseen. Nyt tuomme ledit
myös yleisvalaistukseen. Kokemuksen ja uuden ajatteluta-
Oikeat valonlähteet oikeaan valaisimeen
van avulla olemme luoneet tasapainon valotehokkuuden
Jotta ledien kaikki hyvät ominaisuudet pääsisivät oikeuk-
ja valaistusergonomian välille.
siinsa, myös valaisimet on suunniteltava tätä tekniikkaa
varten. Kun valaisimen rakenne, liitäntälaite ja jäähdy-
Uusia innovatiivisia ratkaisuja
tysjärjestelmä tukevat valonlähdettä, valaisimen teho ja
käyttöikä lisääntyvät, ja investoinnista tulee houkutteleva.
Ymmärsimme T5-loistelamppujen myötä, että kirkkaat
valonlähteet vaativat uusia heijastinratkaisuja, jotka pystyvät hyödyntämään valonlähteen tehon, mutta samalla
Uutta tekniikkaa tarvitaan kaikkialla
estämään sen häikäisyn. Jo tuolloin luminanssitasot nousi-
Ledien ylivoimainen energiataloudellisuus ja ympäristöys-
vat 14 000 kandelasta 17 000 kandelaan/m². Led-tekniikka
tävällisyys korostuvat erityisesti silloin, kun koko raken-
nostaa valotiheyden jo 300 000 kandelaan/m². Ledit tuot-
nuksen valaistus toteutetaan tällä tekniikalla. Fagerhult
tavat intensiivistä valoa, joka häikäisee voimakkaasti, ellei
tarjoilee käyttöönne koko paletin. Mallistosta löytyvät
sitä suojata oikein. Innovatiivinen häikäisysuojatekniikka
tuotteet downlight-valaistukseen, yleisvalaistukseen sekä
ratkaisee tämän ongelman, jolloin investointi tehokkaa-
sisustus- ja kohdevalaistukseen.
seen ja energiaa säästävään valaistukseen kannattaa.
3
Ledit – lyhyt esittely
Led valaisee, mutta ei ole valonlähde sanan perinteisessä
erillisen liitäntälaitteen eli teholähteen. Teholähde muut-
merkityksessä. Led voi toistaa kaikki spektrin värit ja toimii
taa verkkojännitteen loistediodin kannalta optimaaliseksi.
parhaiten useamman ledin ryhmässä. Se on mullistanut
valaistusalan vain muutamassa vuodessa.
Itse valo syntyy elektronien pyrkimyksestä siirtyä tasapainotilaan. Loistediodissa on kaksi erilaista aluetta: n-joh-
Led on lyhenne englanninkielisistä sanoista Light Emitting
dealue, jossa on ylimääräisiä elektroneja, ja p-johdealue,
Diode, mikä tarkoittaa suomeksi valoa säteilevää diodia eli
josta elektroneja puuttuu. Raja-alueella – jota kutsutaan
loistediodia. Se on puolijohdekomponentti, joka muuntaa
pn-liitokseksi tai rajapinnaksi – syntyy valoa, kun puolijoh-
sähköenergian valoksi. Tätä kutsutaan elektroluminesens-
teeseen kytketään tasavirta ja elektronien epätasapaino
siksi. Loistediodi toimii tasavirralla (DC) ja vaatii yleensä
alkaa tasoittua niiden törmätessä toisiinsa.
4
Valo syntyy elektronien pyrkimyksestä siirtyä tasapainotilaan. Kun loistediodiin
johdetaan virtaa, elektronien yli- ja alijäämä alkaa tasaantua ja tuloksena
syntyy valoa.
Valon väri, spektri, riippuu loistediodin valmistusmateriaa-
Loistediodi on erittäin pieni. Aktiivisesti loistava pinta on
lista. Perusvärit ovat punainen, meripihkan-oranssi, vihreä
kooltaan vain 1–2 mm². Yhdellä loistediodilla saadaan hy-
ja sininen. Valkoinen valo muodostetaan yleensä lisäämäl-
vin harvoin riittävästi valoa, joten ne yhdistetään yleensä
lä siniseen diodiin kerros fosforipohjaista loisteainetta.
ryhmäksi, joka asennetaan led-moduuliin. Led-moduuli
Fosforikerros muuntaa sinisen värin valkoiseksi eri väri-
voidaan toteuttaa monella eri tavalla niin, että valovirta ja
lämpötilojen mukaan. Valkoisen valon laatuun vaikuttavat
moduulin muoto sopivat aina kyseessä olevan valaisimen
sekä valittu loistediodi että fosforin ominaisuudet.
rakenteeseen. Led-moduulin asentamiseen ja vaihtamiseen tarvitaan yleensä ammattiosaamista, mutta joissakin
malleissa sen voi tehdä myös loppukäyttäjä.
5
Led – eri sovellusalueet
Ledit ovat tulevaisuuden valaisintekniikka ja niitä kehite-
upotettavat Multilume Flat –valaisimet. Ledit ovat usein
tään perinteisten valonlähteiden rinnalla. Led-tekniikka
myös paras vaihtoehto esimerkiksi taideteosten, erilaisten
kehittyy koko ajan, joten näemme varmasti tulevaisuudes-
esineiden tai elintarvikkeiden korostamiseen, koska ledien
sa paljon uusia sovelluksia, joissa ledit ovat itsestään selvä
tuottama valo ei sisällä UV- tai IR-säteilyä. Ledit sopivat
valinta.
lisäksi erilaisten viihdekäyttöön tarkoitettujen tilojen
valaisemiseen. Led-tekniikka vaikuttaa positiivisesti myös
valaisimien muotoiluun. Pieni koko tarjoaa loputtomasti
Indoor
mahdollisuuksia uusien mielenkiintoisten ratkaisujen
Julkisissa tiloissa, kuten toimistoissa ja kouluissa led-tek-
luomiseen.
niikkaa on tähän mennessä käytetty lähinnä korostus- ja
kohdevalaistukseen tai eriväristen tehosteiden luomiseen.
Tässä käytössä ledit ovat korvanneet pienjännitteellä
Retail
toimivat halogeenilamput. Nyt ledejä voidaan käyttää
Led-tekniikka tarjoaa jo nyt paljon ominaisuuksia, joiden
myös yleisvalaistukseen. Ledit ovat ohittaneet perinteiset
avulla myymäläkonsepteista on helppo luoda entistä dy-
valaistusratkaisut niin valon laadun, energiatehokkuuden
naamisempia. Suunnittelijoille tarjoutuu myös tulevaisuu-
kuin kestävyydenkin suhteen. Nyt led-valaisimilla
voidaan korvata downlightvalaistus sekä upotettavat
T5-ratkaisut toimisto- ja
Led-valaisimilla voi hyvin korvata
sekä downlight- että useat T5-valaisimet.
neuvottelutiloissa, aulois-
dessa mielenkiintoisia mahdollisuuksia uuden käyttökelpoisen
tekniikan ja uusien suuntausten
myötä. RGB-tekniikka ja säädettävä valkoinen led-valo kuuluvat
jo niihin erittäin käteviin ratkai-
sa ja käytävillä. Uusi heijastin- ja häikäisysuojatekniikka
suihin, joita sovelletaan laajasti jo nyt. Säädettävän valkoi-
pystyy hyödyntämään ledien suuret valovirrat tavalla,
sen ledin avulla valon värilämpötilaa voidaan vaihdella
joka säilyttää oleskelun ja työskentelyn näissä tiloissa
kylmän ja lämpimän valkoisen välillä (2700K – 6500 K).
edelleen miellyttävänä. Esimerkkeinä mainittakoon uuden
Tämä ominaisuus toimii hyvin esimerkiksi sovitustiloissa,
sukupolven Pleiad G3 –downlight-valaisimet sekä uudet,
kun vaatetta halutaan katsoa erilaisissa valaistustilan-
6
teissa. Aikaisemmin käytettiin kahta eriväristä loiste-
mivat paremmin kuin perinteiset ratkaisut, koska toivottu
lamppua. Nyt pienikokoinen led-yksikkö voidaan asentaa
valaistustilanne saadaan aikaan huomattavasti alhaisem-
peilin taakse. Pienikokoinen led-valonlähde sopii hyvin
malla energiamäärällä. Kylmää valkoista valoa luovat ledit
myös integroitavaksi erilaisiin esittelyhyllyihin ja telinei-
ovat vieläkin tehokkaampia. Niitä voidaan käyttää silloin,
siin. Sama pätee myös tuotteiden korostusvalaistukseen.
kun värisävy sopii käyttökohteeseen. Hyvä esimerkki tästä
Säädettävä valkoinen led-valo on käyttökelpoinen ratkaisu
ovat elintarvikeliikkeiden kylmätiskit.
Led-ratkaisut ovat täysin ylivoimaisia
silloin, kun tilaan halutaan simuloida
päivänvaloa keinotekoisten ikkunoiden
läpi.
Outdoor
Yleisesti voidaan todeta, että led-tekniikka on optimiratkaisu ulkovalaistukseen. Valaisimet ovat sään ja lämpötilojen
armoilla, niihin kohdistuu tärinää ja ne ovat alttiina ihmisten toiminnalle. Ulkovalaisimien huoltamiseen tarvitaan
myös muualla myymälätiloissa. Sillä voidaan muuttaa
valon värilämpötilaa eri vuodenaikojen mukaan ja luoda
lämmintä tunnelmaa talviaikaan ja viileää tunnelmaa
kuumiin kesäpäiviin. Led-ratkaisut ovat täysin ylivoimaisia
silloin, kun myymälään halutaan simuloida luonnonvaloa
hyvin usein erikoisjärjestelyjä.
Ledit
ta.
hyötyvät
viileistä
lämpötilois-
Niiden valovirta nousee ja elinikä
keinotekoisten ikkunoiden läpi.
pitenee.
Kun valaistuskonseptiin kaivataan jotain erityistä, RGB-tek-
Ledien käyttö näissä valaistusratkaisuissa on sekä käy-
niikan avulla tilaan voidaan tuoda erilaisia värejä. Se tekee
tännöllinen että taloudellinen vaihtoehto. Valonlähteen
mahdolliseksi dynaamisten, tehokkaiden ja emotionaali-
pitkä käyttöikä vähentää huollon tarvetta. Myös viileät
sesti vaikuttavien valaistusratkaisujen luomisen. Eri värit
lämpötilat vaikuttavat ledien elinikään positiivisesti. Ne
herättävät erilaisia tunteita. Vihreä viestii hyvinvoinnista ja
lisäävät ledien valovirtaa ja pidentävät niiden käyttöikää.
rauhoittaa. Keltainen antaa energiaa, sininen viilentää ja
Kun valaisimien rungot lisäksi valmistetaan alumiinista,
punainen kertoo kiihkeydestä. Ohjausjärjestelmän avulla
tuloksena syntyy erittäin kestäviä ja toimintavarmoja
valaistusta voidaan säätää ja sen kirkkautta ja värisävyä
valaisimia, joita ei juuri tarvitse huoltaa käyttöaikanaan.
muuttaa.
Lisäksi ne ovat energiatehokkaita.
Ledien suunnattavuus ja optinen tehokkuus yhdessä
erilaisten linssien ja heijastimien kanssa tekevät niistä erittäin hyvän vaihtoehdon kohdevalaistukseen. Usein ne toi-
7
Led-tekniikan edut ja erot perinteisiin valonlähteisiin
Loistediodi tuottaa valoa sähkön avulla eri tavalla kuin
Toisin kuin perinteiset valonlähteet, loistediodi syttyy täy-
perinteiset valonlähteet. Hehkulampussa valo syntyy sivu-
delle valaistusteholle heti. Lisäksi usein tapahtuva sytytys
tuotteena hehkulangan kuumentuessa ja loistelampussa
ja sammutus lisäävät sen käyttöikää. Koska viileä ympä-
kaasupurkauksen yhteydessä. Perinteisistä valonlähteistä
ristö lisää loistediodin valovirtaa, led-tekniikka soveltuu
poiketen loistediodi ei sisällä elohopeaa. Se on tärkeää
erittäin hyvin ulkovalaistukseen sekä kylmäsäilytystiloihin
sekä ympäristön että kierrätyksen kannalta. Led-tekniikka
ja pakastushuoneisiin.
tarjoaa paljon etuja valaisimien käyttömahdollisuuksiin
sekä niiden muotoiluun.
Loistediodissa ei ole liikkuvia tai erityisen herkkiä osia.
Siksi oikein suunniteltu led-valaisin kestää hyvin erilaista
Koska loistediodi ei tuota ultraviolettisäteilyä (UV) tai
infrapunasäteilyä (IR), tekniikka soveltuu erityisen hyvin
herkkien kohteiden valaisemiseen. Näitä ovat esimerkiksi
museot ja näyttelytilat sekä päivittäistavaraliikkeiden
elintarvikeosastot.
8
tärinää ja ihmisen aiheuttamaa rasitusta.
Tuotevastuu valaisimesta siirtyy
sille, joka asentaa led-loistelampun
vanhaan järjestelmään.
Retrofit – riittääkö pelkkä valonlähteen vaihtaminen?
Energiatehokas, toimintavarma ja pitkäikäinen led-tek-
Ei tuotestandardia
niikka on monessa suhteessa ylivoimainen verrattuna pe-
Julkisissa tiloissa on paljon valaisimia, jotka on suunni-
rinteisiin valonlähteisiin. Jotta ledien tarjoamista eduista
teltu perinteisille loistelampuille. Markkinoilta löytyy
saataisiin paras mahdollinen hyöty, tarvitaan valaisimia,
led-loistelamppuja, joiden on ajateltu voivan korvata
jotka on suunniteltu juuri tätä tekniikkaa varten.
perinteiset, liitäntälaitteella toimivat T8-loistelamput (26
mm). Valonlähteiden vaihtaminen led-loistelamppuihin
Jos led-investoinnin taloudellisuutta tarkastellaan lyhyellä
näissä valaisimissa voi tuottaa ikäviä yllätyksiä. Alun perin
aikavälillä, vanhojen valaisimien säilyttäminen ja vain
loistelampuille suunnitellut valaisimet eivät välttämättä
valonlähteen vaihtaminen ledeiksi voi tuntua järkevältä
toimi hyvin led-loistelampuilla. Joidenkin tällaisten valon-
vaihtoehdolta. Markkinoilta löytyy useita ns. retrofit-
lähteiden rakenne on osoittautunut jopa niin vaaralliseksi,
valonlähteita, jotka on tarkoitettu tällaiseen käyttöön. Ne
että niitä on jouduttu vetämään pois markkinoilta. Tämän
on kehitetty korvaamaan mm. maks 50 W kylmäsädehalo-
tyyppisille led-loistelampuille ei ole tällä hetkellä omaa
geenilamput (HRGI) sekä muuntyyppisiä halogeenilamp-
tuotestandardia, eivätkä ne kuulu myöskään loistelamp-
puja. Osa niistä tarjoaa mahdollisuuden myös valon-
pustandardin piiriin. Tämä aiheuttaa teknisiä ongelmia ja
säätöön. Nämä valonlähteet voivat toimia hyvin silloin,
vaikuttaa alkuperäisiin valaistussuunnitelmiin. Tuotevas-
kun valon voimakkuudelta, laadulta ja teholta ei odoteta
tuu valaisimesta siirtyy sille, joka asentaa led-loistelampun
huippulaatua, kuten esimerkiksi kotikäytössä.
vanhaan järjestelmään.
9
Led-valaisimen käyttöikä voi olla hyvin pitkä – jos sen rakenne on hyvin
toteutettu ja koostuu korkealaatuisista komponenteista.
Ledit ovat taloudellinen vaihtoehto
Tuotteen alhainen energiankulutus on tärkeää, koska
Led-valaisimen energiatehokkuutta ei ilmoiteta hyöty-
energian hinta kallistuu jatkuvasti. Ledit ovat energiate-
suhteen avulla, sillä led-moduuleiden nimellisvalovirtaa
hokkuudeltaan ja käyttöiältään ylivoimaisia verrattuna
ei ole standardisoitu samalla tavalla kuin loistelampuissa.
kaikkiin muihin markkinoilta löytyviin vaihtoehtoihin.
Tämä johtaa siihen, että led-tekniikassa vertailuyksiköksi
Mutta kuinka paljon on riittävästi?
katsotaan koko valaisin, loistediodit ja teholähde mukaan
lukien, jolloin hyötysuhde on aina 100 prosenttia. Valai-
Ledien vertaaminen perinteisiin ratkaisuihin ei ole aina
sinvalmistajat ilmoittavat led-valaisimen tehokkuuden
yksiselitteistä. Led-valmistajien tekemiä laboratoriokokei-
kokonaisvalovirran (lm) suhteena mitattuun tehoon (W)
ta ei voi suoraan soveltaa valaisimeen asennetun led-mo-
valaisimessa syntyvät häviöt mukaan lukien (lm/W).
duulin suorituskykyyn. Ledien tehokkuudesta saa oikean
käsityksen vasta sitten, kun niitä tarkastellaan omassa
Eri värejä ilman lisäkustannuksia
valaistusteknisessä ympäristössään.
Yksi ledien hyvistä puolista on kyky tuottaa värillistä valoa
Valovirta-arvo hyötysuhteen sijaan
ilman suotimia. Tämä säästää energiaa huomattavasti.
Kun esimerkiksi perinteisen kohdevalaisimen valon väriä
Perinteisillä valonlähteillä toimivan valaisimen energia-
halutaan muuttaa, joudutaan käyttämään värisuodinta. Se
tehokkuus voidaan ilmoittaa hyötysuhdeprosenttina
saattaa heikentää valovirtaa jopa 90 %. Ledien valon väri
(LOR). Hyötysuhde mitataan vertaamalla vapaasti palavaa
taas riippuu loistediodin valmistusmateriaalista.
vertailuvalonlähdettä valaisimesta lähtevään valovirtaan.
10
Ratkaisu moniin eri valaisimiin
muissakin elektronisissa komponenteissa. Loistediodien
Valkoisen loistediodin valotehokkuus on verrattavissa T5-
ongelmana on valovirran heikkeneminen. Niiden odotet-
loistelampun valotehokkuuteen. Ledit kehittyvät kuitenkin
tavissa oleva elinikä määritellään valovirran perusteella,
erittäin nopeasti, ja valotehokkuuden parantuessa tekniik-
ja rajana pidetään 70 % uuden valaisimen valovirrasta.
kaa voidaan käyttää yhä useammassa eri valaisintyypissä
Elinikä merkitään tunnuksella L70 ja sitä seuraa tuntimää-
ja sovelluksessa. Edelleen on kuitenkin tärkeää pitää yk-
rä. Yleisesti käytetty led-valaisimien elinikä on L70 50 000
sittäisille loistediodeille ja kokonaisille valaisinratkaisuille
tuntia, mutta tästä on poikkeuksia sekä ylös- että alaspäin.
ilmoitetut tiedot erillään. Loistediodien ja led-moduulien
Odotettuun käyttöikään vaikuttavat useat eri tekijät:
valmistajien antamat arvot tarkoittavat lähes poikkeuksetta kylmän loistediodin maksimivalotehokkuutta. Niissä
• Loistediodin valinta (valmiste ja tyyppi)
ei ole huomioitu lämpötilojen kohoamisen, teholähteen
• Loistediodin kuormitus (kuinka suurella virralla sitä
oman kulutuksen tai heijastimien ja linssien aiheuttamaa
käytetään)
tehohäviötä. Huonosti suunnitellun tai heikkolaatuisella
• Valaisimen rakenne (loistediodin tai LED-moduulin läm-
teholähteellä varustetun led-valaisimen valotehokkuus voi
pötila)
jäädä alle puoleen loistediodin nimellisarvosta. Valote-
• Teholähteen valinta
hokkuudella on merkitystä vain silloin, kun se koskee koko
• Tuotteen asennusympäristö
järjestelmää.
• Rakenteen muut materiaalit
Uusin tekniikka ja oikeaan tarkoitukseen suunnitellut
led-valaisimet pystyvät jo korvaamaan useita perinteisillä
valonlähteillä toimivia valaisimia. Näitä ovat esimerkiksi
pienloiste- ja halogeenilamppuja käyttävät downlight-valaisimet sekä tietyt yleisvalaistukseen tarkoitetut T5-loistelamppuvalaisimet. Lisäksi led-valaisimet pitävät energiatehokkuuden vähintään samalla tai jopa paremmalla tasolla.
Tavoitteena on myös, että valaistusergonomia ja säädettävyys säilyvät. Hyvä häikäisysuojaus on tärkeää monissa eri
tiloissa, joissa tehdään töitä.
Vähintään 50 000 tuntia
lm/W
140
120
100
80
2009
2010
2011
2012
2013
2014
2015
2010
2011
2012
2013
2014
2015
Led-valaisimen käyttöikä voi olla hyvin pitkä, jos sen rakenne on hyvin toteutettu ja se koostuu korkealaatuisista
komponenteista. Loistediodi menee rikki erittäin harvoin.
Niissä esiintyy toki normaalia vikaantumista kuten kaikissa
€/1000 lm
100 %
90 %
80 %
70 %
60 %
50 %
40 %
30 %
20 %
10 %
0%
Kaaviokuva tehohäviöistä. Kuvassa näkyy yksittäisestä diodista lähtevän valon
voimakkuus sen kulkiessa kuumien led-moduulien (diodit lämmittävät toisiaan), valaisimen ja valoa heikentävien linssien, heijastimien ja teholähteiden
kautta aina valaisimesta lopulta lähtevään valovirtaan asti. Rakenneratkaisusta riippuen hävikki voi olla suurempi tai pienempi.
2009
Uusi tekniikka ja tehokkaampi tuotanto laskevat led-komponenttien hintaa
edelleen, mutta tämän kehityksen odotetaan tasaantuvan. Kaavio kuvaa
led-moduulien tähänastista kustannuskehitystä.
11
Kun käyttöikä L70 on saavutettu, loistediodi tuottaa valoa
vielä pitkään, mutta sen valovirta heikentyy jatkuvasti.
Siksi led-moduuli tai koko valaisin on vaihdettava. 15–20
vuoden kuluttua käytettävissämme on tekniikan kehityksen myötä energiatehokkaampia vaihtoehtoja, jolloin koko
Yksi ledien hyvistä puolista on kyky
tuottaa värillistä valoa ilman suodattimia. Se säästää energiaa merkittävästi.
järjestelmän päivittäminen saattaa osoittautua kannattavaksi ratkaisuksi.
120
Ei huollon tarvetta
Led-valaisimet eivät tarvitse käyttöaikanaan huoltoa juuri
lainkaan, eikä led-yksikköä voi aina edes vaihtaa. Ledtekniikka säästää monissa organisaatioissa sekä aikaa
että rahaa, koska valonlähteiden vaihtamiseen ei tarvita
henkilökuntaa, eikä mahdollisia nostolaitteita. Likaantuminen on silti otettava huomioon myös led-valaisimissa, niin
sisällä kuin ulkona.
100
80
60
40
20
0
0
10 000
20 000
30 000
40 000
50 000
60 000
70 000
Odotetun käyttöiän laskeminen: 50 000 tunnin jälkeen valovirrasta on jäljellä noin 70 % (L70 50 000 h).
12
Pienemmän energiankulutuksen myötä positiiviset ympäristövaikutukset ovat suuria – eikä vähiten silloin, kun energia tuotetaan fossiilisilla polttoaineilla.
Ledit ovat ympäristöystävällinen vaihtoehto
Myös ympäristöä ajatellen led-tekniikka on erinomainen
Vähemmän kertakäyttömateriaalia
vaihtoehto. Parhaimmat ominaisuudet ovat ledien ener-
Led-moduulin käyttöikä on huomattavasti pitempi kuin
giatehokkuus ja pitkä käyttöikä.
perinteisillä valonlähteillä. Se pienentää materiaalikuluja
ja kuormittaa vähemmän kierrätysjärjestelmiä. Led-valaisi-
Led-moduuli on elektroninen komponentti, joka koostuu
men energiatehokkuus ja pitkä käyttöikä keventävät myös
piirikortista sekä puolijohteesta. Kierrätysperiaatteet ja
tuotteiden ympäristövaikutuksia. Ne ovat kuitenkin aina
–menetelmät ovat samoja kuin muussakin elektroniikassa.
riippuvaisia valaisimen rakenteesta ja käyttöympäristöstä.
Esimerkiksi loistelamppuihin verrattuna ledit eivät sisällä
Siksi on tärkeää, että nämä tekijät arvioidaan jokaisessa
lainkaan elohopeaa. Siksi niiden käsittely ja kierrättäminen
projektissa erikseen, eikä päätöksiä tehdä pelkkien labora-
on yksinkertaisempaa ja päästöriskit ovat vähäisiä.
toriotestien perusteella.
Ylivoimaista tehokkuutta
Valaistuksen suurin ympäristövaikutus liittyy aina energiatehokkuuteen. Led-tekniikan energiatehokkuus on erittäin
hyvä ja ledit pystyvät tuottamaan kuluttamallaan sähkömäärällä paljon valoa. Ledien alhaisempi energiankulutus
säästää luontoa. Tämä on tärkeää varsinkin silloin, jos sähkön tuotannossa käytetään esimerkiksi hiilivoimaa, joka
kuormittaa ympäristöä enemmän. Ledien valotehokkuus
kehittyy huimaa vauhtia. Jo nyt on olemassa tuotteita, jotka tuottavat laboratorio-olosuhteissa yli 200 lm/W. Nämä
tuotteet eivät kuitenkaan vielä ole valmiita kaupalliseen
levitykseen.
lm/W
140
120
100
80
2009
2010
2011
2012
2013
2014
2015
Kaavio esittää ledien valotehokkuuden arvioitua kehitystä vuoteen 2015
mennessä. Valotehokkuuden keskimääräinen kasvu on noin 10 % vuodessa.
13
Valon laatu
Ledien tuottaman valon laatuun vaikuttavat monet tekijät.
Värilämpötila, värintoisto ja värin laatu vaikuttavat valon
käytettävyyteen ja siihen miten se koetaan. Yhdessä hyvin
Kun ajatellaan värilämpötilaa ja vä-
rin laatua, ei pitäisi katsoa pelkäs-
suunnitellun valaisimen kanssa saavutetaan hyviä tuloksia.
tään annettuja uusarvoja. On tärkeää
Koska ledit eroavat teknisesti perinteisistä valonlähteistä,
suuksien muuttuminen odotetun käyt-
ominaisuuksia ei voi vertailla suoraan. Valon käyttäytymi-
ottaa
huomioon
myös
näiden
ominai-
selle asetetut vaatimukset ovat kuitenkin samoja.
töiän aikana.
Värilämpötila
käyttötunnin jälkeen arvo ei välttämättä enää ole sama
Valonlähteen värilämpötilan mittayksikkö on kelvin (K).
kuin uudessa tuotteessa.
Kelvin-asteikko on alun perin suunniteltu kuumennetun
(hehkuvan) mustan kappaleen värin mittaamiseen. Heh-
Loistediodien valmistuksessa syntyy paljon sekä väriläm-
kulampuissa arvo on helppo tulkita, koska värilämpötilan
pötilaltaan että valovirraltaan erilaisia diodeja. Siksi niistä
(CCT) Kelvin-arvo on sama kuin hehkulangan todellinen
on valittava käyttöön rajallinen valikoima. Tätä vaihetta
lämpötila. Ilman hehkulankaa toimivissa valonlähteissä,
kutsutaan ammattikielessä binningiksi eli jaotteluksi. Val-
kuten loiste- ja purkauslampuissa sekä ledeissä, käytetään
mistajat jakavat tuotantonsa useisiin eri ryhmiin loistedio-
korreloitua värilämpötilaa. Käytettävät mittaustavat ja
dien värilämpötilan, valovirran ja kynnysjännitteen mu-
välineet on kehitetty perinteisille valonlähteille, ei niinkään
kaan. Mitä tarkemmin jako tehdään, sitä tasalaatuisempia
ledeille. Siksi International Commission on Illumination
tuotteet ovat. Haittapuolena on hinnan nouseminen ja
(CIE) on alkanut kehittää uusia mittaustapoja. Ledien väri-
saatavuuden heikentyminen. Tästä syystä ledit pyritään
lämpötila voi vaihdella valonlähteen valmistajan mukaan,
yleensä valitsemaan muutamasta toisiaan lähellä olevasta
vaikka ilmoitettu lukema olisi sama. Ledien värilämpötila
jakoryhmästä.
voi myös muuttua ajan kuluessa. Muutaman tuhannen
Valkoisen valon laatu
Valkoista valoa saadaan lisäämällä siniseen lediin fosfori-
Y
520
pinnoite, joka muuttaa osan säteilystä keltaiseksi valoksi
0.8
ja tuloksena syntyy valkoinen väri. Tämä muistuttaa pro-
540
sessia tavallisessa loistelampussa.
0.7
Fosforipinnoite voidaan tehdä joko suoraan diodiin tai
560
ulkopuoliseen levyyn. Valon laatu riippuu siitä, kuinka
0.6
tarkoin sininen valodiodi on määritetty ja kuinka huolelli-
500
580
0.5
sesti fosfori on valittu kyseisen diodin mukaan.
Valkoisten ledien värilämpötila-asteikko on laaja lämpi-
2000
0.4
3000
4000
1515
5000
6000
0.3
600
mästä valkoisesta erittäin kylmään valkoiseen (2700–8000
620
8000
10000
490
K). Koska valkoinen valo tuotetaan sinisellä ledillä, kylmemmissä värilämpötiloissa valotehokkuus on suurempi
700
20000
0.2
480
0.1
470
460 380
0.0
0.0
0.1
0.2
X
0.3
0.4
0.5
0.6
0.7
0.8
Kuva esittää korreloidun värilämpötilan laskentaa. Kolmion sisään piirretty
käyrä kertoo värilämpötilan todellisina Kelvin-asteina. Korreloitua värilämpötilaa varten on mitattava valonlähteen värikylläisyys. Tämä arvo on jollakin
isotermisistä linjoista, ja korreloitu värilämpötila määräytyy kohdassa, jossa
linja leikkaa käyrän.
14
Valkoisen valon tuottaminen sinisen ledin, tai kuten oikealla, lediryhmän
avulla. Yksittäinen ledi on peitetty suoraan fosforilla, ryhmässä fosfori on
lisätty levyyn, joka peittää moduulin kaikki ledit.
kuin lämpimissä. Tämä johtuu siitä, että lämpimämpää
värilämpötilaa varten fosforin on muutettava suurempi
LED
4000 K (Fortimo)
osa alkuperäisestä sinisestä valosta.
380
420
460
500
Värintoisto
540
560
620
660
700
740
780
660
700
740
780
660
700
740
780
660
700
740
780
Wavelength (nm)
Ledien värintoistokyky ei ole aivan samanlainen kuin perinteisillä valonlähteillä. Se ilmoitetaan kuitenkin samalla
tavalla, eli Ra/CRI-arvona. Ra-asteikon arvot ovat 0–100 ja
se kertoo valonlähteen kyvystä toistaa värejä. Värintoistoindeksi (Ra) vaihtelee loistediodista riippuen yleensä vä-
T5 4000 K
lillä 60–95. Korkeissa Ra-arvoissa valotehokkuus on usein
380
jonkin verran alhaisempi.
420
460
500
540
560
620
Wavelength (nm)
Värintoistokykyä arvioidaan CIE-menetelmällä. Se mitataan tavallisesti vertailemalla mitattavan valonlähteen
kyvyllä toistaa kahdeksaa testiväriä suhteessa vertailu-
Tungsten
valonlähteeseen. Värintoistoindeksi (CRI – Color Rendering Index) ilmoitetaan keskiarvona (Ra), eli mitattavan
valonlähteen värintoistokyky voi olla hyvä seitsemän värin
kohdalla, mutta heikompi kahdeksannen värin kohdalla.
380
Täydentävänä mittarina käytetään CRI 1–14 –asteikkoa,
420
460
500
540
560
620
Wavelength (nm)
jossa on kuusi lisäväriä. Oheisessa kuvassa mitattava ledi
ei toista kirkkaanpunaista väriä numero 9 optimaalisesti.
Siksi keskiarvo asteikolla CRI 1–14 on alhaisempi kuin as-
CDM
teikolla CRI 1–8. Keskiarvosta riippumatta mittarista näkyy,
että punaisen värin toisto ei ole paras mahdollinen, mikä
380
on melko yleistä juuri led-valonlähteiden yhteydessä.
420
460
500
540
560
620
Wavelength (nm)
Värintoistokyky voi siis vaihdella eri valmistajien diodien välillä. Värintoistokyky on kuitenkin aina sidoksissa
loistediodien spektrijakaumaan. Spektrijakaumaa tarkas-
100
90
80
70
60
50
40
30
20
10
0
1
2
3
4
5
6
7
8
9
10
11
12
13
14
CRI(1–8)
CRI(1–14)
15
telemalla saadaan lisää tietoja valodiodin kyvystä toistaa
MacAdam 7 SDCM. Vertailun vuoksi voidaan sanoa, että
eri värejä. On myös muistettava, että uuden ja jo joitakin
T5-loistelampun arvo on MacAdam 4. Pelkkä värilaadun
tuhansia tunteja palaneen ledin värintoistokyky voi olla
uusarvo ei riitä, vaan tärkeää on myös tietää, muuttuuko
erilainen.
laatu tuotteen odotetun käyttöiän aikana. Joillakin ledeillä
Värilaatu
värilaatu on aluksi erittäin hyvä muutaman tuhannen tunnin ajan, mutta heikentyy sen jälkeen nopeasti. Tähän voi
Led-tuotteen värilaatu eli värilämpötilan tarkkuus ilmoite-
vaikuttaa valaisimen rakenne: esimerkiksi ledin jäähdytys
taan parhaiten MacAdamin ellipseillä standardin CIE 1964
voi olla huonosti hoidettu tai sen kuormitus voi olla liian
mukaan. MacAdam-järjestelmä on alun perin Yhdysvallois-
suuri.
ta, ja siinä värilaatua arvioidaan asteikolla 0–10. CIE 1964
soveltuu ledeille paremmin kuin CIE 1931,
jota käytetään standardina perinteisille valonlähteille. Ilmoitettu arvo, esimerkiksi MacAdam 3 SDCM, kertoo
ellipsin suuruuden, eli kuinka suurta
poikkeamaa nimellisestä värilämpötilasta, vaikkapa 3000 K:sta, voidaan
odottaa. Mitä alhaisempi luku on,
sitä vähemmän hajontaa esiintyy. Kun arvot ovat 0–4, värissä ei
näy juuri eroja, mutta kun arvot
nousevat tästä ylöspäin sävyerot
ovat selviä ja joissakin sovelluksissa suorastaan häiritseviä.
Ongelma on suurin silloin, kun
valaistava pinta on valkoinen tai
kun ledejä sijoitetaan nauhana
lähelle valkoista seinää. Muissa sovelluksissa ongelma on
pienempi. Sisävalaistuksessa
voidaan pitää hyväksyttävinä arvoja MacAdam 3–5
SDCM, kun taas ulkotiloissa
värilaaduksi riittää yleensä
16
Dokumentointimenetelmät
520
Vaikka kattavaa standardia ei vielä ole, eurooppalaisten
540
valaisinvalmistajien toimialajärjestö CELMA toivoo, että
valaisinvalmistajat käyttäisivät yhtenäistä dokumentointia
560
myös led-valaisimissa. Siksi CELMA osallistuu aktiivisesti
standardisointityöhön ja on tehnyt ehdotuksia useista ledvalaisimia koskevista parametreista ja mittaustavoista. Ne
500
580
ovat erittäin todennäköisesti mukana tulevissa IEC- ja CEN
–standardeissa.
600
Yhtenäisen merkintätavan etuna on mahdollisuus vertailla eri valmistajien led-valaisimia oikealla ja luotettaval-
620
490
700
la tavalla. Siten myös alan yritykset tietävät, mitä tietoja he
tarvitsevat CELMAan kuulumattomilta tavarantoimittajilta
ja miten voivat vertailla tuotteita tasapuolisesti. Mittauksissa käytetään koko valaisinta sekä sille tarkoitettua
teholähdettä. Mittausten aikana ympäristön lämpötilan
(Ta) on oltava 25 °C ja arvojen on oltava vakiintuneita.
480
470
460
380
Suurissa värilaadun vaihteluissa ellipsi on suurempi ja MacAdam-arvo
korkeampi.
Huonolaatuisten ledien erot voivat olla selvästi häiritseviä. Ongelma on suurin silloin, kun valaistava pinta on valkoinen.
17
Miellyttävää ja taloudellista. Nämä ominaisuudet on mietittävä
tarkkaan työtiloissa käytettävien led-valaisimien rakenteessa.
Visuaalinen kokemus
Led-valaistuksen suurin haaste on pitää valaistuksen
dottomaksi. Mitä suurempi on valaisimen valontuotto,
häikäisy kohtuullisella tasolla. Loistediodien ja led-mo-
sitä enemmän se häikäisee. Tämä seikka on syytä pitää
duulien luminanssi (valotiheys) voi olla yli 300 000 cd/m²,
mielessä, kun valaisimia valitaan.
kun perinteisemmän T5-loistelampun luminanssitaso on
Tavallisissa työtiloissa käytettävien, paljon valoa tuotta-
17.000 cd/m².
vien led-valaisimien rakenteessa on ajateltava myös sen
tuottamia lumianssitasoja. Loistediodien tai led-moduulin
Työtiloihin tarkoitetun led-valaisimen rakenteessa on
tuottamaa valoa on lähes poikkeuksetta voitava suunnata
mietittävä tarkkaan miellyttävän valaistuksen ja taloudel-
ja säätää heijastimien, linssien ja muiden valoa hajaut-
lisuuden välinen suhde. Taloudellisuuden kannalta pelkkä
tavien materiaalien avulla. Käytettävillä heijastimilla ja
led-moduuli, jossa on jäähdytysyksikkö ja ulkopuolinen
linsseillä on ratkaiseva merkitys valaisimen tehokkuuteen.
teholähde olisi paras ratkaisu, kun kriteerinä pidetään
Linssit ovat usein suoraan sidoksissa sekä tuotteeseen että
pelkästään valovirran määrää suhteessa käytettyyn
siinä käytettyyn diodityyppiin.
wattimäärään. Teoriassa siis riittäisi, että ledit sijoitettaisiin riviin alumiinipinnan päälle. Sillä saataisiin aikaan n.
120 lumenin wattiteho, ja monet standardit täyttyisivät.
Ratkaisu tekisi kuitenkin huoneessa oleskelun lähes mah18
19
Teholähde ja
käyttölämpötila
Virta vai jännite
Teholähde on ledin sydän. Koska se voi toimia monella
Ledit toimivat pääasiassa kahdella tavalla – vakiovirralla
eri tavalla, oikean teholähteen valinta kyseessä olevaan
tai vakiojännitteellä. Vakiovirtakäytössä loistediodeille syö-
valaisintyyppiin on tärkeää. Väärin valittu tai kytketty
tetään vakiovirtaa, jonka suuruus on tavallisesti 350, 500,
teholähde voi vioittaa siihen kytketyn led-valaisimen tai
700 tai 1050 mA. Ledit kytketään teholähteeseen sarjana,
pahimmassa tapauksessa jopa tuhota sen.
ja piirin jännite riippuu sarjaan kytkettyjen ledien määrästä. Kussakin ledissä on kynnysjännite, ja sarjakytkennässä
Loistediodien ja led-moduulien käyttöön tarvitaan
ledien kynnysjännitteet lasketaan yhteen. Vakiovirralla toi-
erikoisvalmisteisia teholähteitä eli ohjaimia/muuntajia.
miva kolmen loistediodin downlight-valaisin tarvitsee noin
Teholähde muuttaa 230 V:n verkkojännitteen komponen-
9 V:n DC-toisiojännitteen (3⊗3 V). Jos useampia valaisimia
teille sopivaksi. On tärkeää, että teholähde on hyväksytty
kytketään sarjaan samalla teholähteellä, jännite kerro-
led-käyttöön. Useimmissa näistä teholähteistä on lisäksi
taan valaisinten lukumäärällä. SELV-rajoitusten mukaan
SELV-suojajännitepiiri (Safety Extra Low Voltage), jolloin
loistediodeja ei voi kytkeä sarjaan määrättömästi, koska
diodia tai valaisinta ei tarvitse suojata kosketukselta. SELV-
silloin toisiojännite nousee liian suureksi. Lisäksi teholäh-
järjestelmän haittapuolena on jonkin verran alhaisemmaksi jäävä tehokkuus, koska eristyspiirissä syntyy häviöitä.
Ilman SELV-järjestelmää valaisimien led-moduuleihin tai
niihin kuuluviin johtoihin on vaikea päästä käsiksi, ja komponenttien esille saamiseksi tarvitaan työkaluja.
Vakiovirtakäytössä ledit on liitetty
teholähteeseen sarjakytkennällä.
20
Vakiojännitekäytössä ledit on
kytketty teholähteeseen rinnakkaiskytkennällä.
de ei mahdollisesti tai todennäköisesti pysty syöttämään
suuren diodimäärän tarvitsemaa korkeaa jännitettä tai
tehoa. SELV-rajoitukset valaisinstandardissa EN 60598-1:
IP20-valaisimen maksimi on 60 V DC, ja tätä korkeammissa kotelointiluokissa maksimi on 30 V DC. Tämä koskee
valaisimia, joissa diodit on asennettu niin, että niihin
voidaan koskea. Jos diodit on suojattu, suurin sallittu
jännite on 120 V DC. Huomioon on kuitenkin aina otettava
valaisimen hyväksyntäluokitus ja suositellut
teholähteet.
Vakiojännitettä käytetään yleensä paljon ledejä sisältävissä led-valaisimissa, kuten led-nauhoissa tai valolinjan
Käytä oikeaa teholähdettä
tuottavissa led-tuotteissa. Silloin ledit kytketään teholäh-
Käyttötavasta riippumatta on tärkeää, että teholähde
teeseen rinnakkain. Vakiojännitteen suuruus on yleensä 8,
valitaan led-valaisimen tyypin mukaan. Myös napaisuu-
10, 12, 24 tai 48 V DC. Useita led-tuotteita voidaan kytkeä
desta huolehtiminen on tärkeää, sillä loistediodit toimivat
rinnan samaan teholähteeseen, mikäli se kestää liitetyn
tasajännitteellä (DC). Väärin valittu tai kytketty teholähde
kuormituksen. Kyseisessä menetelmässä on huomioitava
voi vioittaa siihen kytkettyjä led-valaisimia tai jopa tuhota
johdinten aiheuttama jännitehäviö, joka on samaa suu-
ne. On tärkeää, että teholähde on tarkoitettu ja hyväksytty
ruusluokkaa kuin perinteisissä pienjännitejärjestelmissä.
loistediodikäyttöön.
21
Vaikka perinteiset muuntajat saattavat sopia joidenkin
käyttöiän ja tehokkuuden kannalta optimikuormituksella.
loistediodien käyttöön, niistä saattaa puuttua tarvittavia
Liian korkea lämpötila on suurin lediä heikentävä tekijä.
suojalaitteita, kuten esimerkiksi oikosulkusuoja. Silloin
Fagerhultin led-valaisimien kehitystyössä varmistetaan,
muuntajat ovat turvallisuudelle vaarallisia.
että käytettävien komponenttien lämpötila pysyy sekä
Käyttölämpötila
tuotteelle ilmoitettujen rajojen sisällä että omien periaatteidemme vaatimalla tasolla. Nämä periaatteet koskevat
Perinteiset valonlähteet säteilevät aina lämpöä. Vaikka ledi
kaikkia niitä elektronisia komponentteja joita käytämme,
ei synnytä lämpösäteilyä, on lämpö silti ongelma. Perin-
kuten EL-liitäntälaitteita ja turvavalojen virtalähteitä.
teiset valonlähteet jäähtyvät ympäröivän ilman vaikutuk-
Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että lisäämme led-mo-
sesta. Loistediodit on jäähdytettävä johtamalla lämpö
duulin tc-lämpötilan ja valodiodin tj-lämpötilan mittauk-
jäähdytyselementtiin. Lämpö on suurin yksittäinen tekijä,
seen turvamarginaalin, joka varmistaa ilmoittamamme
joka heikentää diodin käyttöikää, valovirtaa ja siten myös
käyttöikäodotuksen hyvällä marginaalilla. Tämä marginaali
valaistustehoa. Fagerhultin led-valaisimien kehitystyössä
voidaan luoda yleensä ilman, että tuotteen hinta nou-
huolehditaan aina, että käytettävien komponenttien läm-
see, koska se huomioidaan jo kehitystyön alkuvaiheessa.
pötilat pysyvät tuotteelle ilmoitettujen rajojen puitteissa.
Rakenteen optimointiin käytetään lämpötiloja simuloivaa
Fagerhultin led-periaatteet
Fagerhult käyttää vain tunnettujen valmistajien ledejä tai
led-moduuleja, ja varmistamme, että niitä käytetään sekä
22
ohjelmaa, ja laskelmat tarkastetaan valaisimien prototyyppien ja lämpökameran avulla. Testaustilanteessa valaisin
asennetaan aina niin kuin se on suunniteltu käytettäväksi.
Ohjaus
Käsitteet DMX, RGB ja led yhdistetään usein toisiinsa.
Korkealaatuista LED-valaistusta voi hyvin säädellä
Yksinkertaisesti kuvattuna DMX on ohjausyksikkö, joka
erilaisten valonohjausjärjestelmien avulla. Kirkkauden,
ohjaa valaistusta. DMX512 on standardiprotokolla, joka on
aikaohjauksen, päivänvalon ja läsnäolon ohjaamisen
kehitetty alun perin valaistuksen ohjaamiseen teatterisa-
lisäksi tekniikka tarjoaa aivan uusia valon väriin vaikuttavia
leissa. Sen siirtonopeus on suuri ja siksi valaistusjärjestel-
säätömahdollisuuksia.
mältä sekä kaapeli- ja liitinvaihtoehdoilta vaaditaan paljon.
Ledejä säädetään ammattisovelluksissa nk. pulssinle-
Valonlähteiden kehittyminen ja värillisen valon tarve
veysmodulaation (PWM) avulla. Kyseisessä tekniikassa
erilaisissa ympäristöissä on tuonut DMX-ohjauksen myös
kuormaa syötetään vaihtuvataajuisella kanttiaallon muo-
muihin sovelluksiin.
toisella jännitteellä. Kuorma sytytetään ja sammutetaan
suurella taajuudella, joka koetaan valotason muutoksena.
DMX kehittyy
PWM-ohjaimissa voi olla useita erilaisia käyttöliittymiä,
DMX:stä on saatavana myös äskettäin päivitetty ver-
kuten DALI, DSI, DMX ja SwitchDIM. PWM-yksiköitä on
sio, RDM, jossa valaisimille voidaan kohdistaa osoitteet
saatavana myös erillisinä yksiköinä, jotka voidaan kytkeä
DMX-kaapelin kautta. Edellytyksenä on, että valaisimet ja
vakiojännitelähteen ja kuorman väliin.
ohjelmisto ovat RDM-yhteensopivia. Yleisimmin DMX:n
osoitejako tehdään jokaisen yksikön DIP-kytkimellä. (RDM
löytyy tällä hetkellä muun muassa Fagerhultin Pleiad LED
Wallwasherin Lexel-versiosta.)
DMX vs. DALI
Kun DMX:ää verrataan DALIin, eroja on enemmän kuin yhtäläisyyksiä. DALIssa painopiste on ollut energiatehokkaan
loistelamppuvalaistuksen luomisessa julkisiin tiloihin.
Järjestelmän rajoitukset huomioon ottaen DALI on lyönyt
itsensä vahvasti läpi. Järjestelmän kohdalla ratkaiseva
tekijä on ollut sen yksinkertaisuus. Kaikkia valaisimia, tai
vain osaa niistä, voidaan säätää useasta ohjauspisteestä.
Nykyiseen DALI-standardiin on pian tulossa DALI Color
Control Command –toiminto.
Vertailu DALI/DMX
Ohjausprotokolla DALI DMX
Nopeus Hidas Nopea
Osoitteiden lkm 64 512
osoitteessa Ei ¹⁾ Kyllä
Automaattinen osoitejako Kyllä
Ei ²⁾
Keskitetty ohjaus Ei Kyllä
Punaisiin, vihreisiin ja sinisiin ledeihin perustuvaa ohjausta
Erillinen ohjaus
Kyllä
Ei
kutsutaan yleisesti RGB-ohjaukseksi. Näiden kolmen värin
Johdon pituus 300 m 300 m
eri sävyjä sekoittamalla ja yhdistämällä saadaan aikaan
Kaapelivaatimus Ei Kyllä, Cat5
noin 65 000 eri väriä. Eri värien luomiseen tarvitaan aina
Päätevastus Ei Kyllä
Useita yksiköitä samassa
Värien vaihto RGB/DMX
ohjausyksikkö sekä käyttöliittymä, joka kommunikoi DALItai DMX512-standardin välityksellä. Ohjausyksikkö voi olla
valopöytä (pääasiassa käytössä teatteri ja show-sovelluk-
1) Voidaan toteuttaa käyttämällä 1–10 V –konvertteria.
2) RDM-valaisimissa osoitejako voidaan tehdä ohjelmiston avulla.
sissa), reititin tai ohjauspaneeli.
23
Ledien kysyntä tulee kasvamaan tehokkaampien, edullisempien
ja parempien teknisten sovellusten myötä.
24
Led – Katsaus
tulevaisuuteen
Led-tekniikan kehitys on todella nopeaa. Tehokkuus on
kaksinkertaistunut muutamassa vuodessa samaan aikaan,
kun kustannukset ovat alentuneet merkittävästi. Mitä on
odotettavissa seuraavaksi?
Kehitys tulee todennäköisesti jatkumaan, mutta hidastunee jonkin verran. On todennäköistä, että tällä hetkellä järjestelmien, joiden teho on 100 lm/W tulevat nousemaan
parin vuoden sisällä tehoon 150 lm/W. Volyymien kasvaessa kustannukset tulevat laskemaan, mutta tässä vaiheessa
on vaikea sanoa kuinka paljon. Se on kuitenkin selvää, että
led-ratkaisujen kysyntä julkisiin tiloihin tulee kasvamaan
jatkuvasti tehokkaampien, edullisempien ja parempien
teknisten sovellusten myötä. On todennäköistä, että ledit
tulevat valtaamaan valaisinmarkkinat noin kymmenen
vuoden kuluessa.
Fagerhult on käynnistänyt tutkimushankkeen, jonka
tarkoituksena on selvittää miten ihmiset kokevat ledvalaistuksen. Viitteet siitä, että led-valo koetaan voimakkaammaksi verrattuna perinteisiin, saman tehoisiin
valonlähteisiin, herättää mahdollisuuksia entistä suurempiin säästöihin energiankulutuksessa. Lisäksi pyrimme
kehittämään valaistusratkaisuja, joilla voitaisiin korvata
nykyisiä T5-loistelamppuihin perustuvia yleis- ja työpistevalaisimia.
Valaistusalalla on käynnissä myös yhteinen Zhaganiminen standardisointityö. Sen tarkoituksena on kehittää
yhteisiä standardeja tuotteiden fyysistä mitoitusta ja
sähköisiä liitäntöjä varten sekä standardeja sähköisten,
fotometristen ja termisten tuoteominaisuuksien osalta.
Silloin keskenään fyysisesti ja teknisesti vaihtokelpoisia
led-moduuleja olisi saatavilla usealta valmistajalta. Tämä
yksinkertaistaisi led-valaisimien komponenttien vaihtotyötä niiden tullessa elinkaarensa päähän tai kun vaihtaminen on kehityksen johdosta perusteltua taloudellisessa
mielessä. Valaisimessa voidaan esimerkiksi vaihtaa valmistajan A led-moduuli valmistajan B led-moduuliin ilman,
että heikennetään valaisimen ominaisuuksia alkuperäisestä. Näin käyttäjä voi aina halutessaan vaihtaa uusimpaan
led-tekniikkaan.
Ensimmäiset standardoidut moduulit ovat lähiaikoina
kaupallisesti saatavilla.
25
Multilume Flat
Upotettava Multilume Flat on uusi tehokas led-valaisin,
jonka valotehokkuus on jo yli 80 lm/W. Multilume Flat -valaisimen myötä led-valaistus siirtyy nyt myös toimistojen
yleisvalaistukseen. Valaisimen teho riittää jo korvaamaan
perinteiset T5-valaisimet ja lähekkäin sijoitetut valodiodit
luovat tasaisen valaisualueen. Valaisimeen on saatavana
kaksi eri häikäisysuojavaihtoehtoa, Delta ja Opal. Valaisimiin on saatavana myös vakiovalo-ohjaus sekä läsnäolotunnistus.
Valaisimet, Delta
LED-yksikkö, lm, W
Pituus
Leveys
Valovirta, lm
Tehokkuus, lm/W
Näkyvään kannatinprofiiliin (VTB)
1000, 15
300
300
1086
70
4000, 50
600
600
4107
81
4000, 50
1200
300
3849
77
Piilokannatinkattoon (HB)/D-reuna, symmetrisesti asennetut kattolevyt
4000, 50
600
600
4107
81
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
kg
Valaisimet, Opal
LED-yksikkö, lm, W
Pituus
Leveys
Valovirta, lm
Tehokkuus, lm/W
Näkyvään kannatinprofiiliin (VTB)
1000, 15
300
300
1155
75
4000, 50
600
600
4294
85
4000, 50
1200
300
4098
81
Piilokannatinkattoon (HB)/D-reuna, symmetrisesti asennetut kattolevyt
4000, 50
600
600
4294
85
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
2.4
6.5
6.2
22373 ■
22375 ■
22374 ■
6.5
22377 ■
kg
2.4
6.5
6.2
22370 ■
22372 ■
22371 ■
6.5
22376 ■
2
B2
C
2
A
HB
49
A1
A1
300⊗300
296
600⊗600
596
300⊗1200 1196
HB
600⊗600
596
Ballast box
26
C
14
1
97
58 50
B
A2
266
566
1166
B1
296
596
296
B2
C1
266
566
270
566
596
566
C2
247 164
1
Lisänumerot
■ -03 Liitosjohto ja maadoitettu pistotulppa
RKK 3⊗0,75 mm, P=2,5 m
■ -205 1–10 V
Lisää haluttua toimintoa vastaava lisänumero. Vain yksi lisänumero/valaisin on
mahdollinen.
Pleiad G3
Pleiad G3 on Fagerhultin menestyksekkään downlightvalaisinsarjan kolmas sukupolvi - nyt led-tekniikalla
toteutettuna. Pleiadien tärkeimpiä ominaisuuksia ovat
energiatehokkuus, erittäin hyvä valon hallinta sekä nopea
asennustapa. Ledit ovat tuoneet mukanaan uusia innovatiivisia ratkaisuja, jotka vahvistavat edelleen Pleiadien
asemaa huippuluokan downlight-valaisimina.
Ledien valotehokkuus asettaa omat vaatimuksensa
valaistustekniikalle. Siksi Pleiad G3:ssa käytetään heijastintekniikkaa, joka pystyy hyödyntämään ledien täyden
valotehon heikentämättä valaistusergonomiaa. Sarjaan
kuuluu valikoima käteviä ja koristeellisia lisävarusteita.
Pleiad Comfort G3
LED-yksikkö, lm, W
1100, 12
1100, 12
1100, 11
1100, 11
2000, 24
2000, 24
2000, 22
2000, 22
2000, 30
2000, 30
Värilämpötila, K
3000
3000
4000
4000
3000
3000
4000
4000
2700–6500
2700–6500
Ra (CRI)
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
Elinikä
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
Valon laatu
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
Valovirta, lm
809
768
773
737
1322
1265
1454
1396
Pleiad Compact G3
LED-yksikkö, lm, W
1100, 12
1100, 12
1100, 11
1100, 11
2000, 24
2000, 24
2000, 22
2000, 22
Värilämpötila, K
3000
3000
4000 
4000 
3000
3000
4000
4000
Ra (CRI)
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
Elinikä
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
Valon laatu
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
Valovirta, lm
804
789
772
757
1388
1357
1466
1453
Pleiad Compact Basic G3
LED-yksikkö, lm, W Värilämpötila, K
Ra (CRI)
Elinikä
Valon laatu
1100, 20
3000
≥ 80
L70 50.000 h
MacAdam 5 SDCM
MacAdam 5 SDCM
1100, 20
3000
≥ 80
L70 50.000 h
MacAdam 5 SDCM
1100, 18
4000 
≥ 80
L70 50.000 h
MacAdam 5 SDCM
1100, 18
4000 
≥ 80
L70 50.000 h
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
Valovirta, lm
944
935
970
947
A
∅ 165
t Max 5–50
Tehokkuus, lm/W
54
51
56
54
47
45
53
51
Heijastin
Kiiltävä
Matta
Kiiltävä
Matta
Kiiltävä
Matta
Kiiltävä
Matta
Kiiltävä
Matta
77950
77951
77952
77953
77955
77956
77957
77958
77975
77976
■
■
■
■
■
■
■
■
■
Tehokkuus, lm/W
54
53
59
58
50
48
54
53
Heijastin
Kiiltävä
Matta
Kiiltävä
Matta
Kiiltävä
Matta
Kiiltävä
Matta
77930
77931
77932
77933
77935
77936
77937
77938
■
■
■
■
■
■
■
■
Tehokkuus, lm/W
49
49
54
53
Heijastin
Kiiltävä
Matta
Kiiltävä
Matta
77880
77881
77882
77883
●
●
●
●
■
Lisänumerot
● -03 Liitosjohto ja maadoitettu pistotulppa
RKK 3⊗0,75 mm², P=2,5 m
B
A
232
232
B
139
100
● -111 1 kpl Wieland-pistoliitin GST18i3 (3-napainen)
■ -365 TouchDIM/DALI
Lisää haluttua toimintoa vastaava lisänumero. Vain yksi lisänumero/valaisin on
mahdollinen.
27
Pleiad Power LED
Pleiad Power LED on pieni ja tehokas downlight-valaisin,
jossa hyötysuhde ja energiatehokkuus kulkevat käsi kädessä. Valaisin on kehitetty tiloihin, joissa tarvitaan runsasta
ja vaihtelevaa yleisvalaistusta. Sisäänkäynnit, kokoontumistilat ja näyttelyhuoneistot ovat tiloja, joissa Pleiad
Power LED pääsee oikeuksiinsa erityisen hyvin.
Valaisimen innovatiivinen heijastintekniikka mahdollistaa korkeamman valovirran ilman, että häikäisysuojaus ja
näkömukavuus heikkenevät. Saatavana on kaksi eri malla,
kiinteä Fast ja aseteltava Flex.
Pleiad Power LED Fast
LED-yksikkö, lm, W Värilämpötila, K Valovirta, lm Tehokkuus, lm/W
Sirontakulma 24°
1000, 18
3000
897
43
1000, 18
4000 
885
43
Sirontakulma 42°
1000, 18
3000 
875
43
1000, 18
4000 
864
42
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
Pleiad Power LED Flex
LED-yksikkö, lm, W Värilämpötila, K Valovirta, lm Tehokkuus, lm/W
Sirontakulma 24°
1000, 18
3000
897
43
1000, 18
4000 
885
43
Sirontakulma 42°
1000, 18
3000 
875
43
1000, 18
4000 
864
42
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
Ra(CRI)
Elinikä
Valon laatu
≥ 80
≥ 80
L70 50.000 h
L70 50.000 h
MacAdam 2 SDCM
MacAdam 2 SDCM
77530
77531
≥ 80
≥ 80
L70 50.000 h
L70 50.000 h
MacAdam 2 SDCM
MacAdam 2 SDCM
77532
77533
Kääntyy/kallistuu Ra(CRI)
Elinikä
Valon laatu
355°/ 60°
355°/ 60°
≥ 80
≥ 80
L70 50.000 h
L70 50.000 h
MacAdam 2 SDCM
MacAdam 2 SDCM
77534
77535
355°/ 60°
355°/ 60°
≥ 80
≥ 80
L70 50.000 h
L70 50.000 h
MacAdam 2 SDCM
MacAdam 2 SDCM
77536
77537
Lisävarusteet
LED-muuntaja 33 W, 350/700 mA
LED-ohjain 30 W/700 mA, DSI/DALI/switchDIM
∅ 100
t Max 30
∅ 138
147
28
92
137
130
∅ 98
∅ 113
t Max 30
177
∅ 146
∅ 146
99006
99004
Pleiad LED Wallwasher
Pleiad LED Wallwasher -valaisimessa käytetään hyväksi
led-tekniikkaa optimaalisella tavalla. Uuden heijastinrakenteen avulla valaisualueelta on onnistuttu poistamaan
seinän ja katon kohtaamispisteeseen syntyvä tumma alue.
Tasainen ja pehmiä valaistus täyttää koko seinäpinnan ja
tarjoaa siten uusia mahdollisuuksia vaihtelevan ja tehokkaan valaistuksen suunnitteluun. Sarjaa täydentää myös
neliönmuotoinen downlight-valaisin.
Pleiad LED Wallwasher
LED-yksikkö, lm, W Värilämpötila, K Valovirta, lm Tehokkuus, lm/W Ra(CRI)
Fortimo
3000 
40
≥ 80
1100, 19
805
4000 
55
≥ 80
1100, 18
949
3000 
45
≥ 80
2000, 36
1701
4000 
54
≥ 80
2000, 32
1746
Lexel
RGB
≥ 80
1100, 40
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
Pleiad LED Downlight
LED-yksikkö, lm, W Värilämpötila, K Valovirta, lm Tehokkuus, lm/W Ra(CRI)
1100, 19
3000 
926
47
≥ 80
1100 ,18
4000 
1055
61
≥ 80
2000, 36
3000
1934
52
≥ 80
2000, 32
4000
1992
61
≥ 80
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
Valon laatu
Musta
Valkoinen
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
MacAdam 5 SDCM
MacAdam 5 SDCM
MacAdam 5 SDCM
MacAdam 5 SDCM
77799
77800
77804
77805
77790
77791
77795
77796
L70 50.000 h
MacAdam 5 SDCM
77801
77792
Elinikä
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
Valon laatu
MacAdam 5 SDCM
MacAdam 5 SDCM
MacAdam 5 SDCM
MacAdam 5 SDCM
Musta
77802
77803
77806
77807
Valkoinen
77793
77794
77797
■
77798
■
■
■
Lisänumero
t=1–30
■ -365 TouchDIM/DALI
230
273
Elinikä
230
224
156
Lisävarusteet
Tukilevy
Alakattovarusteet 600 mm
Alakattovarusteet 625 mm
230
243
242
251
225
141
Lisää haluttua toimintoa vastaava lisänumero.
41957
41953
41954
230
230
241
241
29
Pleion
Pleion on erityisesti led-valaisimiin kehitetyllä linssitekniikalla toteutettu downlight-valaisinsarja. Linssit tarjoavat
erilaisia sirontakulmia ja hyvin häikäisysuojattua valaistusta. Pleionia valmistetaan kolmea eri kokoa: kolmella,
viidellä tai seitsemällä linssillä varustettuna. Pleion on
käännettävissä ja kallistettavissa seinien ja esineiden
korostusvalaistukseen. Sarja tarjoaa mahdollisuuden vaihtelevien valaistustilanteiden luomiseen.
Valaisimet
LED-yksikkö, W
Ledien määrä
Värilämpötila, K Valovirta, lm
Tehokkuus, lm/W
Sirontakulma 8°
7
3
3000
377
43
7
3
4000
404
46
11
5
3000
635
48
11
5
4000
686
52
Sirontakulma 26°
7
3
3000
341
39
7
3
4000
368
42
11
5
3000
564
42
11
5
4000
606
46
15
7
3000
800
44
15
7
4000
886
50
Sirontakulma 46°
15
7
3000
770
42
15
7
4000
853
48
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
Ra(CRI)
Elinikä
Valon laatu
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
77820
77821
77825
77826
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
77822
77823
77827
77828
77830
77831
≥ 80
≥ 80
L70 50.000 h
L70 50.000 h
MacAdam 3 SDCM
MacAdam 3 SDCM
77832
77833
Lisävarusteet
Ohjain 18 W/700 mA, 1–10 V
Ohjain 30 W/700 mA, DSI/DALI/switchDIM
3 LED
5 LED
7 LED
A
107
118
134
B
76
79
90
C
52
57
57
D
46
46
64
E
25°
22°
28°
∅
95
108
122
∅
t Max 30
B
C
E D
A
30
98179
99004
Easy LED
Easy LED on energiatehokas ja monipuolinen vaihtoehto
klassisille downlight-halogeenivalaisimille. Sen koko, muotoilu ja toimivuus soveltuvat hyvin edustaviin ympäristöihin, kuten hotelleihin ja toimistoihin, joissa käyttöajat ovat
pitkiä. Easy LEDiä on saatavana sekä kiinteänä mallina että
aseteltavana versiona, joka kallistuu 30° ja kääntyy akselinsa ympäri 355° Valaisimiin on saatavana kolme erilaista
sirontakulmaa. Easy LEDin värivaihtoehdot ovat valkoinen
ja alumiininharmaa.
Valaisimet
LED-yksikkö, lm, W
Värilämpötila, K Valovirta, lm Tehokkuus, lm/W kg
Sirontakulma 24°
500, 7
3000 
493
57
0.3
500, 7
4000 
601
71
0.3
500, 7
3000 
493
57
0.4
500, 7
4000 
601
71
0.4
Sirontakulma 38°
500, 7
3000 
377
44
0.3
500, 7
4000 
449
53
0.3
500, 7
3000
377
44
0.4
500, 7
4000 
449
53
0.4
Sirontakulma 54°
500, 7
3000 
452
53
0.3
500, 7
4000 
533
63
0.3
500, 7
3000 
452
53
0.4
500, 7
4000 
533
63
0.4
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
Käänn./Kall. Ra(CRI)
Elinikä
Valon laatu
Valkoinen
Harmaa
0°/0°
0°/0°
355°/30°
355°/30°
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
76840
76841
76890
76891
76844
76845
76894
76895
0°/0°
0°/0°
355°/30°
355°/30°
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
76922
76923
76926
76927
76924
76925
76928
76929
0°/0°
0°/0°
355°/30°
355°/30°
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
76842
76843
76892
76893
76846
76847
76896
76897
Lisävarusteet
Tukilevy
LED-ohjain 9 W, 350 mA, 1–10 V
LED-ohjain 15 W/350 mA, DSI/DALI/switchDIM
41982
98178
99003
=∅ 90
=∅ 70
80
80
≤ 35
≤ 26
0–30°
80
30
105
31
Gaudi
Gaudi on ajattoman tyylikäs ja minimalistinen valaisin,
jonka suunnittelun lähtökohtana on ollut ajankohtainen
led-tekniikka. Gaudin optiikka on suunniteltu uuden sukupolven ledeille, joista valo jakautuu tasaisesti, tehokkaasti
ja miellyttävän värisenä. Gaudin huomamaton ripustus
vahvistaa vaikutelmaa lähes vapaasti ilmassa leijuvasta
valaisimesta. Mallistoon kuulu suoralinjainen ja pyöreä
valaisin. Värivaihtoehtoina ovat musta tai valkoinen.
Suora
Järjestelmäteho, W Värilämpötila, K Valovirta, lm
Tehokkuus, lm/W
20
4000
475
20
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
kg
2.2
Pituus
1730
Ra(CRI)
≥ 80
Elinikä
Valon laatu
L70 50.000 h MacAdam 3 SDCM
Valkoinen Musta
54607
54608
Pyöreä
Järjestelmäteho, W Värilämpötila, K Valovirta, lm
Tehokkuus, lm/W
18
4000
350
20
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
kg
2.6
∅
700
Ra(CRI)
≥ 80
Elinikä
Valon laatu
L70 50.000 h MacAdam 3 SDCM
Valkoinen Musta
54611
54612
Lisävarusteet
Upotettava kattokuppi, valkoinen
Upotettava kattokuppi, musta
Tukilevy valaisimille R180 ja R200
∅ 180
∅ 130
68
1200
54
36
1730
40
80
265
∅ 700
32
50
94040
94041
41390
Freedom
Freedom on uutta ajattelua edustava led-valaisin, joka
tarjoaa suunnitteluun uutta vapautta ja luovuutta. Freedomin avulla kattoihin ja seinille voidaan luoda valolinjoja,
jotka ovat kuin ilmaan vedettyjä. Sarjaan kuuluu sekä
suora että taivutettu moduuli. Niiden avulla valolinjat
saadaan myötäilemään tilan rakenteita. Näin voidaan
toteuttaa luovia valaistusratkaisuja aivan uudella tavalla.
Katto- ja riippuvalaisimet
LED-yksikkö, W, lm
40, 24 Suora moduuli, suora/epäsuora valonjako, ripustukseen
32, 24 Suora moduuli, suora valonjako, ripustukseen tai kattopintaan
40, 24 Taivutettu moduuli, suora/epäsuora valonjako, ripustukseen
32, 24 Taivutettu moduuli, suora valonjako, ripustukseen tai kattopintaan
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
Väril., K
4000
4000
4000
4000
Seinävalaisimet
LED-yksikkö, W, lm
Väril, K
32, 24 Suora moduuli
4000
32, 24 Taivutettu moduuli
4000
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
Valov., lm
1216
828
1216
828
Tehokkuus, lm/W
30
26
30
26
kg
1.5
1.4
1.6
1.5
Ra(CRI)
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
Elinikä
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
Valon laatu
MacAdam 5 SDCM
MacAdam 5 SDCM
MacAdam 5 SDCM
MacAdam 5 SDCM
16901
16902
16903
16904
Valov, lm Tehokkuus, lm/W kg Ra(CRI) Elinikä
Valon laatu
800
25
1.4 ≥ 80
L70 50.000 h MacAdam 5 SDCM 16910
800
25
1.5 ≥ 80
L70 50.000 h MacAdam 5 SDCM 16911
Lisävarusteet
LED-muuntaja 300 W/24 V kytkentärasiassa. Maks. 6 valaisimelle.
LED-muuntaja 150 W/24 V
LED PWM himmennin 120 W/24 V D 1–10 V
LED PWM himmennin 120 W/24 V D DALI
Kaksi vaijeria ja vaijerikiinnikettä ripustusasennukseen
Päätykappale / pari
Jonoasennusvaruste (jonoliitin, saumapanta ja välijohto)
4 m liitosjohto, 2 johdinta
4 m liitosjohto, 4 johdinta
98011
98198
99110
99111
94021
94022
94023
94024
94025
HUOM! Himmennettäviin valaisimiin tilattava 98198+99110 tai 98198+99111.
Max 3 valaisinta/muuntaja.
1300
Installation box
60
136
R=1200
430
48
48
48
1200
33
Densus LED
Led-tekniikan optimaalinen toiminta vaatii hyvää jäähdytystä. Siksi Densus LED sopii erityisen hyvin kylmiin tai
hyvin tuulettuviin tiloihin. Ledit myös syttyvät nopeasti
alhaisemmissa lämpötiloissa. Densus LED on vankka
valaistusratkaisu viileisiin ympäristöihin, kuten kylmäsäilytystiloihin, pakastushuoneisiin, lastaussiloille sekä muihin
tiloihin, joissa valot sytytetään ja sammutetaan monta
kertaa vuorokaudessa.
Valaisimet
LED-yksikkö, W
Värilämpötila, K Valovirta, lm Tehokkuus, lm/W Pituus
15
3000
1000
68
678
27
3000
1900
70
678
27
5700
2200
73
678
56
5700
4500
80
1278
70
5700
5300
75
1578
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
W
A
B
C
D
15
27
27
56
70
678
678
678
1278
1578
181
181
181
181
181
106
106
106
106
106
460
460
460
800
1100
kg
2.5
3.0
3.0
4.8
5.5
Elinikä
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
Valon laatu
MacAdam 5 SDCM
MacAdam 5 SDCM
MacAdam 5 SDCM
MacAdam 5 SDCM
MacAdam 5 SDCM
34480
34481
34471
34473
34475
Lisävarusteet
Vaijerikiinnike/pari
Putkikiinnike/pari
Aseteltava kattokiinnike/pari
Aseteltava seinäkiinnike/pari
Seinäkonsoli, 135°, L=200 mm/kpl
Seinäkonsoli, 90°, L=150 mm/kpl
Seinäkonsoli, 90°, L=250 mm/kpl
Varakupu 15 W/678 mm
Varakupu 27 W/678 mm
Varakupu 56 W/1278 mm
Varakupu 70 W/1578 mm
D
C
B
Ra(CRI)
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
A
91334
91198
91374
91375
91313
91508
91509
90352
90355
90356
90357
G5
G5 on työpisteisiin sunniteltu pöytävalaisin. Led-tekniikan
ansiosta se tarjoaa erittäin energiatehokkaan vaihtoehdon
perinteisemmille halogeenivalaisimille. Ledit kohdistavat
valon pöytäpinnalle niin, että sitä suuntautuu työskentelyalueen ulkopuolelle mahdollisimman vähän. Valaisimen
muotoilu hyödyntää led-tekniikan mahdollisuuksia ja
yhdistää siron rakenteen selkeän puhtaisiin linjoihin.
Kustannustehokasta arkipäivän ylellisyyttä!
Valaisin
Järjestelmäteho, W
Värilämpöt., K Valovirta, lm
Tehokkuus, lm/W
8
3000
247
29
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
450
∅ 78
390
80
34
Ra(CRI)
≥ 80
Käyttöikä
L70 50.000 h
Värilaatu
MacAdam 5 SDCM
62005
Fasett
Fasett on nykyaikaisesti muotoiltu seinävalaisin, joka on
suunniteltu erityisesti led-tekniikka varten. Valaisin tuottaa hyvin häikäisysuojattua, tasaista ja miellyttävää valoa.
Loistediodit on sijoitettu led-moduuliin tiiviisti niin, että
seinälle ei muodostu kirkkaita valopisteitä. Fasett on hyvä
valinta tiloihin, joita käytetään paljon. Valaisinta ei tarvitse
juuri huoltaa käyttöaikanaan ja siinä on switchDIM-valonsäätö vakiona.
Valaisin
LED-yksikkö, W
Värilämpötila, K
Valovirta, lm Tehokkuus, lm/W
16
4000
435
27
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
210
kg
1.7
Ra(CRI)
≥ 85
Elinikä
L70 60.000 h
Valon laatu
MacAdam 7 SDCM
64840
395
95
60
110
Beetle
Beetle on klassisen pyöreä, led-tekniikalle suunniteltu seinävalaisin. Se tuottaa miellyttävää ja hyvin häikäisysuojattua valoa. Beetle sopii tiloihin, joissa liikkuu paljon ihmisiä.
Valaisinta ei tarvitse juuri huoltaa käyttöaikanaan ja siinä
on switchDIM-valonsäätö vakiona.
Valaisin
LED-yksikkö, W
Värilämpötila, K Valovirta, lm
Tehokkuus, lm/W
15
4000
438
30
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
kg
1.3
Ra(CRI)
≥ 80
Elinikä
L70 50.000 h
Valon laatu
MacAdam 7 SDCM
64844
■
Lisänumero
■ -368 DALI
Lisää haluttua toimintoa vastaava lisänumero.
70
150
37,5
98
200
35
Zoft LED
Zoft LED on klassinen seinävalaisin. Led-tekniikan myötä se
on myös pitkäikäinen, eikä sitä juuri tarvitse huoltaa käyttöaikanaan. Zoft LEDissä on hyvä häikäisysuojaus ja tasainen valonjako. Siksi se sopii hyvin esimerkiksi porraskäytävien valaisuun. Zoft LEDin kupu on himmeää opaalilasia tai
akryylia. Valaisimessa on switchDIM-valonohjaus vakiona.
Valaisimet
LED-yksikkö, W
Värilämpötila, K Valovirta, lm Tehokkuus, lm/W kg
11
4100
446
40
1.6
11
4100
538
48
1.6
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
∅
310
310
CRI/Ra
≥ 80
≥ 80
Elinikä
L70 50.000 h
L70 50.000 h
Valon laatu
MacAdam 5 SDCM
MacAdam 5 SDCM
Lisävaruste
Seinäkiinnike kulma-asennukseen, 56922 ja 56912
165
220
620
310
75
90
36
Lasikupu Akryylikupu
56917
56918
94884
LED Handrail
LED Handrailin avulla valaistus voidaan integroida tilaan
aivan uudella tavalla. Siron alumiinista valmistetun valokaiteen avulla voidaan rakentaa yhtenäisiä valolinjoja sekä
ulos että sisälle. LED Handrail vahvistaa tilan muotoa ja sopii asennettavaksi esimerkiksi sisäänkäyntehin, pihoihin ja
puistoihin. Monipuolinen mallisto sisältää useita erilaisia
kaidemoduuleja ja tarvikkeita. LED Handrail on energiatehokas valaistusratkaisu, joka on helppo huoltaa.
Moduulit
LED-yksikkö, W
11
15
30 
41
46
Värilämpötila, K
4200
4200
4200
4200
4200
Valovirta, lm/m
350
350
350
350
350
Tehokkuus, lm/W
30
30
30
30
30
Pituus
1023
1431
2861
3882
4290
Ra(CRI)
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
Elinikä
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
Valon laatu
MacAdam 5 SDCM
MacAdam 5 SDCM
MacAdam 5 SDCM
MacAdam 5 SDCM
MacAdam 5 SDCM
10020
10021
10022
10023
10024
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
Lisätietoja LED Handrailista sekä järjestelmän lisävarusteista, katso www.fagerhult.fi
A
1023
1431
2861
3882
4290
B
1033
1441
2871
3892
4300
5
C
55
55
55
55
55
95
B
A
C
10–20
37
Rondo LED
Rondo LED täydentää Fagerhultin klassista Rondo-ulkovalaisinsarjaa. Rondo LED on suunniteltu niin, että ledtekniikan kaikki hyvät ominaisuudet on voitu hyödyntää
valaisimissa parhaalla mahdollisella tavalla. Ledit yhdessä
uuden heijastintekniikan kanssa nostavan valaisimen hyötysuhteen erittäin korkeaksi, mutta pitävät valon silti hyvin
häikäisysuojattuna. Rondo LED -sarjaan kuuluvat pylväs- ja
seinävalaisimet sekä kattopintaan ja kattoon upotettavat
mallit.
Pylväsvalaisimet
LED-yksikkö, W, lm Värilämpötila, K
Valovirta, lm
Teho, lm/W
kg
1⊗19, 1100
3000
858
42
5.5
2⊗19, 1100
3000
1716
42
10.0
1⊗36, 2000
3000
1565
42
5.5
2⊗36, 2000
3000
3130
42
10.0
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
Ra(CRI)
≥ 80
≥ 80
≥ 80
≥ 80
Elinikä
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
L70 50.000 h
Valon laatu
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
Seinävalaisimet
LED-yksikkö, W, lm Värilämpötila, K
Valovirta, lm
Teho, lm/W
kg
19, 1100
3000
858
42
4.0
36, 1100
3000
1565
42
4.0
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
Ra(CRI)
≥ 80
≥ 80
Elinikä
L70 50.000 h
L70 50.000 h
Valon laatu
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
Keskileveä
300232
300233
Kattovalaisimet
LED-yksikkö, W, lm Värilämpötila, K
Valovirta, lm
Teho, lm/W
kg
19, 1100
3000
858
42
3.5
36, 2000
3000
1565
42
3.5
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
Ra(CRI)
≥ 80
≥ 80
Elinikä
L70 50.000 h
L70 50.000 h
Valon laatu
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
Keskileveä
300236
300237
LIsävarusteet pylväille
Varokealusta, lisävaruste
Varokesarja
Valaisinpylväät, katso www.fagerhult.fi
786
734
367
393
270
286
402
428
286
38
270
Yksivartinen
300238
Kaksivartinen
300240
300239
300241
301002
301019
Triton
Triton on vankkarakenteinen perusvalaisin, jonka optiikka
on kehitetty erityisesti led-tekniikaa ajatellen. Pollari- ja
seinävalaisimien puhtaat linjat sopivat kaikentyyppisiin ympäristöihin. Valaisimet ovat energiatehokkaita ja
helppoja huoltaa. Siksi ne sopivat myös kohteisiin, joissa
harkitaan siirtymistä led-tekniikkaan.
Seinävalaisin/valaisin pollarirungolle
LED-yksikkö, W, lm Värilämpötila, K
Valovirta, lm
Teho, lm/W
kg
19, 1100
3000
828
41
4.9
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
Ra(CRI)
≥ 80
Elinikä
L70 50.000 h
Valon laatu
MacAdam 4 SDCM
Alumiininharmaa Antrasiitinharmaa
300895
300985
Pollarirunko
Pollarirunko, yhdelle
Pollarirunko, kahdelle
Lisävarusteet pollarille
Tyviputki ∅ 108
435
255
kg
12.0
12.0
Alumiininharmaa Antrasiitinharmaa
300974
300970
300975
300971
300977
1290
956
224
194
180
320
150
70
80
39
Stela
Stela on moderni ja energiatehokas, kierrätetystä alumiinista valmistetty pylväsvalaisin, jonka valonlähteinä
on valkoiset ledit. Stelan hyötysuhde ja elinikä on ovat
erinomaiset. Se tarkoittaa > 100 000 tuntia, ja silloinkin
valovirrasta on jäljellä vielä 70 %. Stelaan on saatavissa
laajennettu, jopa 20 vuoden takuu. Valikoimaan kuuluu
kolme eri mallia.
40
Stela Square
W
Värilämpötila, K
14
5700
15
3000
15
4000
18
3000
18
4000
18
5700
20
3000
20
4000
22
3000
22
4000
22
5700
25
3000
25
4000
Valovirta, lm
1000
800
950
1500
1750
1400
1150
1350
1950
2250
1850
1450
1700
Teho, lm/W
71
53
63
83
97
78
58
68
89
102
84
58
68
kg
5.3
5.3
5.3
5.3
5.3
5.3
5.3
5.3
5.3
5.3
5.3
5.3
5.3
Ra(CRI)
≥ 75
≥ 80
≥ 75
≥ 80
≥ 75
≥ 75
≥ 80
≥ 75
≥ 80
≥ 75
≥ 75
≥ 80
≥ 75
Elinikä
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
Valon laatu
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
Stela Wide
W
Värilämpötila, K
44
3000
44
4000
44
5700
49
3000
49
4000
62
3000
62
4000
62
5700
69
3000
69
4000
Valovirta, lm
3850
4400
3650
2900
3400
5550
6350
5250
4200
4900
Teho, lm/W
88
100
83
59
69
90
102
85
61
71
kg
8.2
8.2
8.2
8.2
8.2
8.2
8.2
8.2
8.2
8.2
≥ 80
≥ 75
≥ 75
≥ 80
≥ 75
≥ 80
≥ 75
≥ 75
≥ 80
≥ 75
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
L70 100.000 h
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
MacAdam 4 SDCM
Stela Long
W
Värilämpötila, K Valovirta, lm
Teho, lm/W
kg
29
3000
2600
90
7.0
≥ 80
29
4000
3000
103
7.0
≥ 75
36
3000
3250
90
7.0
≥ 80
36
4000
3700
103
7.0
≥ 75
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
Lisävarusteet
Seinäkiinnike
Valaisinpylväät, katso www.fagerhult.fi
Square 10
552600
552605
552610
Square 14
Square 18
552616
552618
552601
552606
552611
552617
552619
552602
552607
552612
Wide 36
552620
552622
552603
552608
552613
Wide 52
552621
552623
552604
552609
552614
Long 24
552624
552626
Long 30
552625
552627
572900
595 670
265
240146
445
445
400
660
125
115
41
Azur LED
Azur LED on suunniteltu erityisesti led-tekniikkaa varten.
Valaisimessa on erittäin kehittynyt heijastintekniikka. Valaisin tuottaa epäsuoraa valoa ja hyödyntää loistediodien
valon optimaalisesti. Valo heijastuu epäsuorasti ylempään
heijastimeen ja sitä kautta opaatipintaisen kuvun läpi.
Tuloksena on laajasti säteilevä, miellyttävä ja hallittu
valaistus. Azur LED -mallistoon kuuluu pylväs- ja seinävalaisimet, jotka sopivat hyvin yhteen Azur-sarjan muiden
valaisimien kanssa.
Pylväsvalaisin
LED-yksikkö, W, lm Värilämpötila, K
Valovirta, lm
Teho, lm/W
kg
36, 1051
3000
1000
29
10.5
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
Ra(CRI)
≥ 80
Elinikä
L70 50.000 h
Valon laatu
MacAdam 4 SDCM
300130
Seinävalaisin
LED-yksikkö, W, lm Värilämpötila, K
Valovirta, lm
Teho, lm/W
kg
18
3000
1100
29
3.5
Ajankohtaista tietoa ledien tehoista ja valovirroista, katso www.fagerhult.fi.
Ra(CRI)
≥ 80
Elinikä
L70 50.000 h
Valon laatu
MacAdam 4 SDCM
300140
Lisävarusteet pylväille
Varokesarja
Varokealusta, varaosa
Valaisinpylväät, katso www.fagerhult.fi
52
31
258
Ø 190
Ø 577
188 220
400
Ø 98
42
230
301019
301002
43
produced by fagerhults belysning ab
Fagerhult kehittää, valmistaa ja markkinoi valaisimia ja valaistusratkaisuja julkisiin tiloihin, kuten toimistoihin, kouluihin,
teollisuudelle ja sairaaloille. Painotamme tuotekehityksessä
tuotteiden toimivuutta, muotoilua, monipuolisuutta sekä
energiaa säästävia ratkaisuja.
Fagerhult on osa Fagerhult-konsernia, joka kuuluu Euroopan
johtaviin valaistusalan ryhmittymiin. Konsernilla on toimintaa yli 15 maassa. AB Fagerhultin osake noteerataan Nasdaq
OMX Tukholman pörssissä.
etelä-suomi
myynti ja valaisingalleria
Fagerhult Oy
Pasilankatu 14,
00240 Helsinki
Puh: 09-777 1580
Fax: 09-777 15888
[email protected]
keski-suomi
myynti ja näyttely
Fagerhult Oy
Pyhäranta 7 D
33230 Tampere
Puh: 03-410 8180
Fax: 03-410 81840
pohjois-suomi
myynti ja näyttely
Fagerhult Oy
Sepänkatu 20
90100 Oulu
Puh: 08-551 6170
Fax: 08-551 6171
www.fagerhult.fi
816.FI.1.11.37.0,5